Lapset kertovat mikä on parasta mun perheessä: Kaikkien lasten ja perheiden Suomi tilaisuudessa 20.11.2013.

Sosionomi ylempi amk-tutkinnon opiskelijat ovat oppimistehtävinään työstäneet tekstimateriaalia Mun perhe-dokumenttielokuvahankkeeseen.

Hanke julkistettiin lapsen oikeuksien päivän juhlassa 20.11.2013 Bio Rex Helsingissä.

Dokumentit nähdään maikkarin AVA-kanavalla tammikuussa 2014. Kukin dokumentti on lapsen puheenvuoro omasta perheestään ja arjestaan. Dokumentit kuvaavat lapsen arkea kahdessa kodissa asuvan lapsen näkökulmasta, sijaisperheessä, maahanmuuttajaperheessä, perheessä, jossa on vammainen lapsi sekä perheessä, jossa on taloudessa tiukkaa.

Elokuvia ja niiden tematiikkaa voidaan käyttää myös opetusmateriaalina ja lapsi- ja perhepoliittisen keskustelun tukena. Kunkin elokuvan teemaa taustoitetaan ns. asiantuntijamateriaalilla, jota ovat Metropolian sosiaalialan ylemmän tutkinnon opiskelijat olleet työstämässä. Tämä materiaali löytyy tammikuun lopulla  Raha-automaattiyhdistyksen tukeman Emma & Elias-ohjelman sivuilta.

Lue lisää Mun perhe-hankkeen nettisivuilta.

Lue lisää 20.11.2013 julkistamistapahtumasta. Ja tilaisuuden kutsu tässä.

Lue lisää Emma & Elias-ohjelmasta.

Vanhusten asumis- ja hoivapalveluiden markkinat ovat muotoutumassa kovaa vauhtia uudenlaisiksi. Yleisesti tiedetään, että vanhusten määrä kasvaa huikeasti suhteessa muuhun väestöön. ”Vuonna 2030 elää Suomessa ennusteen mukaan 1 400 000 yli 65-vuotiasta, ja heistä yli puolet on yli 75-vuotiaita.” Ikärakenteen nopea muutos aiheuttaa työvoimapulaa tuleviin vuosiin. Tähän on nyt koetettu vastata alkamalla kouluttaa hoiva-avustajia yksiköiden avustaviin tehtäviin. Luultavasti yhä enemmän rekrytoidaan myös ulkolaista, kohtuullisesti suomea puhuvaa henkilökuntaa.

Suuret kansainväliset yritykset valtaavat asumispalvelun markkinat

Tehostettua palveluasumista saaneiden asiakkaiden määrä ja osuus on viime vuosina jatkuvasti kasvanut. Samaan aikaan vanhainkotien ja tavallisen palveluasumisen asiakasmäärät ovat pienentyneet. Suuret, osin kansainvälisetkin terveydenhuollon yritykset ovat levittäytyneet yhä suurempaan osaan asumispalveluita. Ennen palveluita järjestivät lähinnä kunnat ja lisäksi paljon pienemmällä volyymillä paikalliset järjestöt. Nykyisenmallinen julkisten hankintojen kilpailutuskäytäntö on omiaan suosimaan suuria yrityksiä, joilla on riittävät resurssit tarjouslaskentaan ja laatupisteiden osoittamiseen vaadittavalla tavalla. Monin paikoin tällä hetkellä suunnitellaan palveluiden viemistä mahdollisimman laajalti vanhusten koteihin ja epäilemättä tämän samalla oletetaan olevan kunnille kaikista edullisinta.

Kilpailutus monopolisoi palvelumarkkinat

Julkisten kilpailutusten suunnittelu ja organisointi on väistämättä vienyt melkoisesti kuntien resursseja. Päättäjät haksahtavat usein kuitenkin tarkastelemaan vain saatujen tarjousten loppusummia ja tekemään valintansa halvimman hinnan mukaan. Näin saattaa käydä jatkossa vieläkin useammin, koska kunnat ovat niin kovissa taloudellisissa paineissa sekä keskellä työläitä ja alkuun kalliitakin rakennemuutoksia. Ehkä ajatellaan päästävän helpoimmalla ja halvimmalla ulkoistamalla palveluita.

Edullisimpaan tarjoushintaan (eikä asianosaisten mielipiteisiin ja palveluiden laatuun) keskittymällä on viime vuosina ajettu alas valtava määrä pieniä järjestöjä ja vapaaehtoistyön muotoja – ne ovat usein panostaneet hyvään palvelutoimintaan, mutta niillä ei ole käytössään riittäviä resursseja laadun osoittamiseen, ammattitaitoiseen tarjouslaskentaan tai lyhyen ajan tappionsietoon. Samaan aikaan media on tuonut säännöllisesti ilmi suurten palveluntuottajien väärinkäytöksiä: henkilökunnan alimitoitusta ja muita hoivan ja hoidon laadun puutteita.

Asiakas unohtunut

Kuntien pitäisi kantaa lakisääteinen vastuunsa paremmin miettimällä kehittämistä ja päätöksiä asiakaslähtöisesti ja pitkäjänteisesti. Sen sijaan yritysmaailman tapaan saatetaan keskittyä vain kyseiseen kilpailutusjaksoon tai kuntapäättäjien omaan edustuskauteen. Asiakas unohtuu!

Uusi kesällä 2013 julkaistu ikäihmisten palvelujen laatusuositus mainitsee ensimmäisenä vanhuksen osallisuuden ja toimijuuden. Myös toimialan kehittämistoiminnan suurin rahoittaja RAY on kirjannut Eloisa Ikä -avustusohjelman ensimmäiseksi tavoitteeksi ”Mahdollisuuksien ja edellytysten luominen ikäihmisten osallisuudelle ja mielekkäälle tekemiselle”. Viiden vuoden työkokemukseni mukaan vanhusyksiköissä saatetaan usein tehdä arvokasta työtä asukkaiden osallisuuden hyväksi. Kuitenkaan tämän asukkaan äänen kuulemisen en ole vielä huomannut ulottuneen päättäjätasolle saakka!

Jos asumispalvelua hoitaa markkinalähtöisesti toimiva sijoittajavetoinen yritys, lienee selvää ettei vanhusten hyvinvointi ole aidosti tärkein tavoite, vaan voiton tuottaminen. Lisäksi kuntapäättäjätkin saattavat tehdä vanhusten asumisolosuhteisiin suuria ja yhtäkkisiä muutoksia. Tavoitteena on toki silloin palveluiden kehittäminen, mutta miksei vanhustyön ammattilaisia ja loppuasiakkaita haluta kuunnella muutoksia suunniteltaessa? Asuinpaikan tai hoitajien vaihtuminen nopealla tahdilla saattaa viedä muistisairaan ihmisen aivan sekaisin ja hänen terveytensä jyrkkään alamäkeen.

Omaishoitoa kehitettävä ja lisättävä

Vanhusten asumisoloihin ja hyvinvointiin vaikuttavat palveluiden lisäksi kuntien kirjavat käytännöt kiinteistöjen omistusten ja hallinnoinnin sekä omaishoidon tukien ja palveluiden suhteen. Monet kunnat ”säästävät” lyhytnäköisesti leikkaamalla omaishoidon tukea tai poistamalla sen kokonaan. Jos näihin sen sijaan panostettaisiin enemmän, pitemmällä aikavälillä useampi omainen tai läheinen alkaisi omaishoitajaksi ja kunta säästäisi reilusti kustannuksissa, koska omaishoito on hinnaltaan murto-osan ympärivuorokautisen hoivan hinnasta.

Jotkut kunnat eivät säästösyistä halua omistaa kiinteistöjä, vaan sijoittavat vanhuksia yritysten omistamiin taloihin ja kilpailuttavat sinne palvelutoiminnan. Entä ovatko päättäjät  miettineet, mitä tapahtuu uuden kilpailutusjakson alkaessa jos yritys ei haluakaan vuokrata tiloja kilpailutuksen voittaneelle palveluntuottajalle? Sekä vanhusten elämä että hoivatyöntekijöiden työelämä on nykyään jaksottunut ehkä vain kolmen vuoden jaksoihin eikä kukaan tiedä mitä tapahtuu jakson vaihtuessa!

Esimerkkiä muualta

Tanskalainen vanhustenhoito on jo pitkään saanut myönteistä huomiota Euroopassa.  Meillä onkin sieltä paljon opittavaa ja opit ovat melko hitaasti tulleet osaksi suomalaisia vanhusten palveluita. Tanskassa yksiköissä eletään kuin yhtenä suurena perheenä. Vanhukset viettävät suuren osan vapaa-ajastaan yhteisissä tiloissa, toimintaa ideoidaan toiveiden mukaan, ruoka tehdään maistuvaksi, omaiset otetaan aina lämpimästi vastaan, juhlia vietetään usein ja koko porukalla sekä vanhusta kohdellaan arvostavasti ihmisenä eikä potilaana.

”Koti merkitsee vanhuksille turvaa, vapautta ja osallistumisen kautta syntyvää yhteisöön kuuluvuuden tunnetta.” (Karhinen 2009) Jotta asumispalvelu olisi laadukasta ja asiakaslähtöistä, olosuhteiden olisi muistutettava tavallista kotia ja niiden olisi pysyttävä pääpiirteiltään samanlaisina mielellään vanhuksen elämän loppuun saakka. Vanhuksen toimintakykyä ylläpidetään ennen kaikkea seuraa ja merkityksellistä tekemistä tarjoamalla, luonnollisesti hyvän perushoidon lisäksi (ravinto, liikunta, apuvälineet, tarvittava lääkitys jne).

Ihminen on kokonaisuus

Useimmat vanhukset eivät ole niin sairaita, että tarvitsisivat laitoshoitoa – päinvastoin esim. muistisairaan sijoittaminen pariksi viikoksi sairaalan petiin voi viedä häneltä voimat kävelemiseen ja normaaleihin päivittäisiin toimiin. Iäkäs ihminen on kokonaisuus, jolle yhden osa-alueen huononeminen vaikuttaa usein moneen muuhunkin hyvinvoinnin tekijään. On aika ottaa loppuasiakas mukaan suunnitteluun, myös isoissa asioissa. Muutoksia tulee suunnitella pitkäjänteisesti ja tällöin niitä pystytään toteuttamaan huomattavasti  joustavammin ja asiakaslähtöisemmin.

Tuija Mannersola, sosionomi ylempi amk-opiskelija

Ikäihmisten määrä Suomessa. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ldk00281

Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2011. http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tilastot/aiheittain/ikaantyneet/laitos_ja_asumispalvelut

http://www.julkari.fi/handle/10024/90785

Ikäihmisten asumispalveluiden järjestäminen, Sinervo Timo 9/2011. http://www.labour.fi/tutkimusjulkaisut/raportit/raportti21.pdf

Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/ikaihmiset/palvelujen_laatu/laatusuositus

Miten turvataan hyvä vanhuus Suomessa? Raportti kuntien vanhustyöstä vastaaville johtajille toteutetusta kyselytutkimuksesta 6/2012 Valli ry. http://www.valtaavanhuus.fi/files/e9406dfaba9eaf24168bc4fab8e7b4836a549e9b50e40319923a2b41b76e617b.pdf

Raha-automaattiyhdistyksen Eloisa Ikä -avustusohjelma (Vanhustyön keskusliitto koordinoijana). http://www.eloisaika.fi/

Etiikan näkökulmasta on luontevaa korostaa heikompien asemaa. Eettisyys ja käytännön vanhustyö. http://www.valli.fi/lehti_1_2013.htm

Lotte-kodissa asukkaat alkavat kukoistaa. http://www.valli.fi/lehti_6_2012.htm

Hyggen salaisuus (sivu 10). https://www.ray.fi/sites/default/files/emmi_mediabank/TUKIPOTTI_1_2013_NETTI.pdf

Kykenemmekö kohtaamaan vanhuksen? http://www.vtkl.fi/fin/vanhustyo-lehti/tutustu_lehteen/

Kuin yhtä perhettä. http://www.vtkl.fi/fin/vanhustyo-lehti/tutustu_lehteen/

Ovi auki vanhukselle. http://www.perhehoitoliitto.fi/julkaisut/phlehti1_13/paattinen.pdf

MATKALLA PALVELUTALOON, Ikääntyneiden käsityksiä merkityksellisestä toiminnasta ja odotuksia siinä tapahtuvista muutoksista palvelutaloon muutettaessa, JYO 2009. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/20095/URN_NBN_fi_jyu-200905131588.pdf?sequence=1

Viimeisen vuoden aikana on kohistu paljon nuorten syrjäytymisen liittyvässä julkisessa keskustelussa. Muun muassa Sauli Niinistön syrjäytymistä ehkäisevä kampanja ja nuorisotakuu ovat herättäneet paljon keskustelua ja myös konkreettisia toimenpiteitä, mutta yhteiskunnassamme on edelleen paljon tehtävää, jotta pystyisimme tarjoamaan nuorille yhdenvertaisemmat mahdollisuudet ja ehkäistä riskejä, jotka johtavat syrjäytymiseen.

Oman työni kautta olen saanut nähdä valitettavan läheltä, miten pojat ja nuoret miehet ajautuvat osattomaan rooliin yhteiskunnassamme. Usein taustalla olevat syy-seuraussuhteet ovat hyvin moniulotteisia. Pelkkä tilastoiden kaunistelu sillä, että näille nuorille tarjotaan opiskelu- tai työpaikka ei mielestäni riitä, vaan enemmän tulisi tarkastella taustalla olevia syitä, pohtia niitä näiden nuorten kanssa ja antaa niiden ratkomiseen riittävää tukea. Jos haluamme saada nämä nuoret marginaalista täysipainoisesti mukaan yhteiskuntaan, niin mielestäni olisi keskityttävä enemmän nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen.

Syrjäytymistilastojen nuoret miehet

Nuoret miehet ovat aika lailla yliedustettuina syrjäytymis-, itsemurha- ja väkivaltatilastoissa. Esimerkiksi 20-24-vuotiaiden nuorten itsemurha tilastoissa yhtä naista kohden tekee itsemurhan kolme nuorta miestä (Karlsson 2013: 40-41). Koulutuksen ulkopuolelle ajautuvien nuorten kohdalla suhde on aika lailla samansuuntainen. Pitkäaikaisten ongelmapalveluiden asiakkaiksi ajautuu 3-4 kertaa enemmän miehiä kuin naisia(Rimpelä 2013: 6). Taustalla olevia syitä tulisi mielestäni tarkastella ja tutkia enemmän. Sosiaalinen todellisuus, jossa elämme tarjoaa pojille varsin kapean mallin kasvaa mieheksi.

”Pojat ovat poika”-tyyppiset vähättelyt ovat arkipäivää kasvatusilmapiirissämme, ja tällä verukkeella emme välttämättä pysähdy asettamaan rajoja tietylle käytökselle. Tai tarjoamme pojille räjähtävää toimintaa, sillä siitä he pitävät ja unohdamme tarjota tunnekasvatusta.

Poikana tulee siis raivata tiesi eteenpäin ja oppia pärjäämään. Toisaalta saman aikaisesti osa pojista vetäytyy sivuun ja jää ulkopuolelle, koska eivät sovi muottiin. Sukupuolirooleja todennetaan kasvatustyössä helposti tiedostamatta. Toisaalta olettamukset ja mielikuvat muovaavat vahvasti asennoitumista siihen, mitä odotamme ja toivotaan tytöiltä ja pojilta. Toisaalta taustalla on myös paljon yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja instituutioihin liittyviä tekijöitä. Esimerkiksi perusopetuksessamme on todettu rakenteellisia ominaisuuksia, joissa pojat ovat heille tyypillisen kehityksen johdosta tyttöjä huonommassa asemassa. (Rimpilä 2013: 5).

Osattomuus ajaa marginaaliin yhteisöistä

Osattomuus on eräs keskeisistä syistä nuorten miesten marginaaliin ajautumisessa. Pääsin kuulemaan vähän aikaa sitten nuorisotutkija Riikka Korkiamäen luentoa osallisuuden ilmenemisestä nuorten vertaissuhteissa. Korkiamäki on julkaissut aiheesta tuoreen väitöskirjan ”Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa”. Luennolla tuli esille muutama hyvin keskeinen asia, joita meidän ammatti-ihmisten olisi syytä tarkastella.

Pyrimme tarjoamaan nuorille hyvin monipuolista tukea ja auttamaan vaikeissa tilanteissa ja kuvittelemme norsunluu tornissamme, että tämä on juuri sitä apua, jota nuori kaipaa. Korkiamäen tutkimuksen tulosten valossa nuoret mieltävät tuen helposti kontrolliksi, jolloin se koetaan helposti myös hieman kielteiseksi. Aitoa tukea koetaan saadun läheisten suhteiden kautta. Tämän valossa voidaan päätellä, että ulkopuolelle osattomaksi jäävät nuoret jäävät helposti ilman tunnetta aidosta tuesta, vaikka jollakin virallisella taholla olisikin aito halu auttaa.

Kuuluminen johonkin tärkeää

Osallisuuden ja kuulumisen tunne on eräs keskeisiä tarpeitamme, ja tähän pitäisi pystyä vastaamaan. Jos nuori ei löydä positiivisia yhteisöjä, joiden kautta pääsee kokemaan kuuluvuuden tunnetta, niin usein löydetään varsin nopeasti ”negatiivisia” yhteisöjä. Toisaalta näissä ”negatiivisissa” yhteisöissä saattaisi löytyä paljon potentiaalia toteuttaa todella positiivisia asioita, jos siihen vaan löytyisi oikea tila ja aika.

Kriittiset elämän saranavaiheet

Tämän vuotisessa Nuorten vapaa-aika tutkimuksessa käy ilmi, että teini-ikäisenä nuorten harrastuksissa käyminen loppuu varsin jyrkästi ja esimerkiksi liikuntaharrastukset jatkuvat nuorilla miehillä vasta lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Lisäksi ystävien tapaamistahti tippuu jyrkästi kahdenkymmenen ikävuoden lähestyttäessä ja eniten yksinäisyyden kokemuksia on juuri 20-24 vuotiailla nuorilla. Toisaalta samassa tutkimuksessa käy ilmi, että nuoret osallistuisivat mielellään erilaiseen tekemiseen vapaa-ajallaan, kunhan ei tarvitsisi kuulua mihinkään viralliseen yhteisöön. (Myllyniemi & Berg 2013.)

Tämä kahdenkymmenen ikävuoden molemmin puolin asettuva ikävaihe on varsinkin nuorilla miehillä sellainen, että silloin tarvittaisiin matalankynnyksen tukipalveluita vapaa-ajan viettoon, muiden nuorten tapaamiseen, oman elämän jäsentämiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tämä saranavaihe on nuorten miesten elämässä varsin kriittinen vaihe ja monet ajautuvat juuri tällöin yhteiskunnan ulkopinnalle. Jos emme panosta ajoissa oikea-aikaiseen tukeen, on riskinä, että liian suuri osa nuorista miehistä jämähtää marginaaliin, palvelut ja tuki ei tavoita heitä, eivätkä he löydä paikkaansa yhteiskunnassa.

Tarvitaan tavallisia asioita

Vaikka nuorten miesten syrjäytymiseen liittyy monenlaisia tekijöitä, niin toisaalta nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen on monia varsin yksinkertaisia keinoja. Kaikessa naiiviudessaan Niinistön Tavallisia asioita -kampanjassa oltiin myös oikeiden asioiden ääressä. Niiden toteuttamiseen ei kuitenkaan riitä pelkkä lähimmäisen rakkaus, vaan tarvitaan poliittista tahtoa, oikein suunnattuja resursseja sekä halua kehittää oikea-aikaisia palveluita vastaamaan tarpeita. Nuorten kanssa työskentelevien tulisi myös pystyä tarkastelemaan kriittisesti omaa suhtautumistaan sukupuolittuneisiin toimintamalleihin ja tarvittaessa pystyä näitä muuttamaan tarjotaksemme moninaisemmat mahdollisuudet nuoren kasvuun ja sen tukemiseen.

Kalle Laanterä, sosionomi ylempi amk-opiskelija

Lisätietoa

Karlsson, Mirja. Tunnistaminen avain itsemurhien ehkäisyyn. Tesso 1/2013.

Korkiamäki, Riikka. Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. 2013. Nuorisotutkimusseura. Tampere university press.

Myllyniemi, Sami & Berg, Päivi. Nuoria Liikkeellä! Nuorten vapaa-aika tutkimus 2013. 2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Rimpelä, Matti. ”Miksi poikien koulutushaasteet eivät ole päässeet tasa-arvopolitiikan asialistalle?” Neuvola ja kouluterveys 2/2013.