Varhaiskasvattajana toimivan sosionomin osaaminen 100 % käyttöön ennaltaehkäisevässä lastensuojelussa

Kuusi vuotta vanha, ”uusi” lastensuojelulaki edellyttää lastensuojelun lisäksi lasten ja perheiden ongelmia ehkäisevää toimintaa sosiaalitoimen ja koko kunnan muiltakin sektoreilta. Ehkäisevä lastensuojelutyö ei kuitenkaan vieläkään ole lyönyt itseään läpi kaikilla hallinnonaloilla. Uutta varhaiskasvatuslakia on odoteltu useamman hallitusohjelman ajan. Viime aikoina mediassa on käyty – syystäkin – paljon keskustelua lastensuojelun nykytilasta, ja yhä useammasta suunnasta kuuluu vaatimus, että toimintatapoja on muutettava.

Lasten ja perheiden palveluissa niin ennaltaehkäisevässä kuin korjaavassakin lastensuojelussa pitäisi paremmin huomioida perheiden muuttuvat tarpeet ja kehittää toimintatapoja, joilla vastata niihin. Tämä ei onnistu yhden ammattikunnan tai toimialan voimin. Jokaisella sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetus- ja nuorisotoimen toimijalla on oma vankka asiantuntijuutensa. Aidolla dialogisella yhteistyöllä, luovuutta ja innovatiivisuutta unohtamatta, työkäytänteitä voidaan varmasti uudistaa ja parantaa.

Tätä blogia kirjoittaa kaksi sosionomia, joista toinen työskentelee varhaiskasvattajana päiväkodissa ja toinen perhetyöntekijänä lastensuojelussa. On ollut yllättävää huomata, miten kauas samasta ammattikorkeakoulututkinnosta onkaan eriydytty.  Päädyimme toteamaan, että jossain kohdassa sosionomikoulutusta on vaihe, jossa ennaltaehkäisevän ja korjaavan lastensuojelun tulevat työntekijät erkanevat omille tahoilleen syventämään ammatillista osaamistaan. Työurat johtavat usein varhaiskasvatukseen tai sosiaalitoimeen. Missä he kohtaavat seuraavan kerran?

Herää kysymys, miksei sosionomikoulutuksen saanut työntekijä voisi hyödyntää asiantuntijuuttaan ja mahdollisuutta verkostoitua kollegoiden kanssa niin, että sekä sosiaalitoimiston että päiväkodin toimintaympäristöt olisivat tuttuja? Pitäisikö työntekijöiden toimenkuvia alkaa tarkastella asiakkaan näkökulmasta? Olisiko mahdollista, että lastentarhanopettaja toteuttaisi työssään perhetyötä? Voisiko perhetyöntekijä hyödyntää lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa työssään? Miten kasvatuskumppanuutta toteutetaan silloin, jos perhe joutuu kriisiin ja tarvitaan lastensuojelun tukitoimia?

Varhaiskasvatuksessa näkökulma painottuu paljolti pedagogiseen osaamiseen, kun taas perheiden tuen tarpeet siirretään herkästi sosiaalitoimelle. Kuitenkin lastentarhanopettajina työskentelevillä sosionomeilla on osaaminen, valmiudet ja asiantuntijuus kohdata avun tarpeessa oleva lapsiperhe. Sisällyttämällä perhetyötä esim. kotikäynteinä lastentarhanopettajan toimenkuvaan saataisiin palvelut perheiden lähelle ja lisättäisiin työn vaikuttavuutta. Sillä, että päiväkodista tuttu työntekijä vastaisi tuen tarpeeseen ja toimisi rinnallakulkijana haastavissa perhetilanteissa, olisi parhaassa tapauksessa perhettä voimaannuttava ja osallistava vaikutus. Silloin voitaisiin puhua jaetusta asiantuntijuudesta vanhempien ja työntekijän välillä, tai kasvatuskumppanuuden käytännön toteuttamisesta.

Perhetyötä päivähoidossa

Varhaiskasvatuksessa työskentelee muutamilla paikkakunnilla päivähoidon perhetyöntekijöitä, joilla on sosionomin koulutus. Perheet ohjautuvat matalan kynnyksen periaatteella näihin palveluihin omasta aloitteestaan tai varhaiskasvatuksen henkilöstön kautta. Työmuotoina käytetään kotikäyntien ja keskustelutuen lisäksi verkostoyhteistyötä, vertaisryhmiä, vanhempainiltoja sekä henkilöstön konsultointia. Kokemukset tästä työmuodosta ovat hyviä, mutta nykytilanteessa, kun resursseja ei voida lisätä, uuden ammattiryhmän juurruttaminen varhaiskasvatuksen arkeen on vaikeaa.

Keskustelu lastentarhanopettajien toimenkuvasta ja päiväkotien perustehtävästä on kaksijakoista: toisaalla halutaan pitää vahvasti kiinni pedagogisesta työotteesta ja toisaalla ollaan valmiita laajentamaan näkökulmaa myös perheen tukemisen kokonaisvaltaisempaan huomiointiin. Varhaiskasvatuksen koulutusta arvioidaan parhaillaan. Arvioitavana on 21 ammattikorkeakoulua, seitsemän yliopistoa ja 73 ammatillista oppilaitosta. (Lastentarha 2/2013.) Toivottavasti sekä arviointi että uusi varhaiskasvatuslaki tuovat tullessaan selkeyttäviä muutoksia.

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointipalveluiden kehittämiseen kohdistuu suuria paineita monelta taholta. Perheet odottavat aidosti vaikuttavaa käytännön apua arjen yhä monimutkaistuvampiin ongelmiin. Päättäjät ja lainsäätäjät haluavat suunnata verovaroin kustannettavat, rajalliset palveluresurssit mahdollisimman tehokkaasti. Työntekijät pyrkivät sopeutumaan kulloiseenkin muutostilanteeseen parhaansa mukaan. Käytännössä kuitenkin hyvinvoinnin edistämisen pääkohde, palveluja käyttävä asiakas saattaa kadota pirstaloituneeseen ja vaikeasti hallittavaan asiantuntijakeskeiseen palvelujärjestelmään. Asiakkaan näkökulma tuntuu jäävän kehittämisen ja jatkuvan muutoksen tai sen odottelun jalkoihin. Joskus huomaa miettivänsä, että onko asiakas palvelujärjestelmää varten vai palvelujärjestelmä asiakasta varten?

Eerika Lahtinen ja Leena Rinne, Ssionomi (Ylempi AMK) opiskelijoita

Aiheeseen liittyvää materiaalia Lastensuojelun Keskusliiton nettisivuilta