Oma huomioni on kiinnittynyt viime aikoina mediassa paljon palstatilaa saaneisiin lastensuojelun tapauksiin, joissa asiakas on kertonut oman näkemyksensä saamastaan palvelusta. Myös internetissä levinneet videot huostaanotoista ovat antaneet oman mausteensa tälle keskustelulle. On sanomattakin selvää, kuinka yksipuoleisen ja samalla vääristyneen kuvan nämä esillä olleet tapaukset antavat lastensuojelun todellisuudesta.
Kuinka monesta muusta ammattiryhmästä voidaan antaa jatkuvasti mediassa huonoa, provosoivaa sekä valheellista kuvaa ilman, että joku ottaa vastuun ja korjaa valheellisia lausuntoja? Jostain käsittämättömästä syystä työntekijän työn arvostelu on vapaata riistaa sosiaalialalla. Itseäni mietityttää, milloin kyse on työpaikkakiusaamisesta ja koska asiaan on syytä puuttua. Onko tilanne vaikea määritellä sen vuoksi, että ”kiusaajana” onkin asiakkaat eikä työkaverit?
Itselleni ei tule mieleen kovin montaa työtä, jossa on hyväksyttyä sietää päivästä toiseen ala-arvoista käytöstä asiakkaan taholta, mikä sisältää usein huorittelua, haukkumista ja pahimmassa tapauksessa tappouhkauksia. Jokainen sosiaalialalle hakeutunut työntekijä varmasti ymmärtää, että työskentelemme ihmisten kanssa, joiden elämänpolku ei ole kulkenut aivan toivotulla tavalla ja sen seurauksena monenlaiset ongelmat ovat kohdanneet näitä henkilöitä. Kiukku, harmitus, pettymys sekä luottamuspula viranomaisia kohtaan ovat inhimillisiä asioita eikä näitä tunteita ole tarpeen poistaa asiakkailta. Mutta mielestäni selvä raja on vedettävä sen suhteen, kuinka paljon työntekijä joutuu vastaanottamaan asiakkaan pahaa oloa ja mikä on työntekijän hyvinvoinnin kannalta se piste, jossa raja on jo ylitetty.
Median osuus lastensuojelun negatiivisen kuvan luomisessa
On toisaalta ymmärrettävää, että asiakkaat tarvitsevat jonkin väylän jakaa turhautumistaan ja saada muiden hyväksyntää omille tunteilleen. Usein tämä väylä on kuitenkin valitettavasti media, jonka välityksellä he pääsevät jakamaan yksityisiä tarinoita siitä, kuinka heitä on kohdeltu väärin. Rakentavaa keskustelua ei pääse syntymään asiakkaan ja palvelun tarjoajan välille, koska mediassa on mahdotonta ruotia kenenkään yksityisiä asioita viranomaisten puolelta vaitiolovelvollisuuden vuoksi. Enkä usko, että hyöty tämänkaltaisesta julkisesta keskustelusta olisi kenenkään edun mukaista.
En väitä, ettei myös sosiaalialalla tehtäisi virheitä ja valitettavasti välillä on äärettömän vaikea arvioida, mikä palvelu olisi parasta perheen kannalta. Tällöin syntyy tilanteita, joissa jälkeenpäin katsottuna olisi voitu toimia toisin. Nämä ovat kuitenkin marginaalinen määrä asiakastapauksia, ottaen huomioon sosiaalialan suuruuden sekä asiakasmäärät, joiden kanssa työskennellään päivittäin. Uskallan väittää, että suurin osa sosiaalipalveluiden asiakkaista saa laadukasta sekä asianmukaista palvelua työntekijöiltä.
Onneksi mediassa myös aika ajoin näkee näitä onnistumistarinoita tai niitä, joissa asiat eivät ole menneet aina toivotulla tavalla mutta joissa sävy on kuitenkin asiallinen vaikkakin kriittinen. Työn kehittäminen on tärkeää ja siihen päästään avoimella vuoropuhelulla asiakkaiden kanssa. Tällöin kuitenkin molemmilta osapuolilta vaaditaan tietynlaista inhimillistä, asiallista sekä kehittävää otetta keskusteluun.
Yhteiskunnan arvostus
Antaako yhteiskunta tukensa lastensuojelun työtä tekeville työntekijöille? Mielestäni ei tarpeeksi anna. Työntekijöiden tekemää työtä varsinkin lastensuojelulaitoksissa pidetään edelleen jossain määrin naisten puuhasteluna, kodinomaisena tekemisenä. Vaikka työhön kuuluu paljon samanlaisia elementtejä kuin arjen pyörittämisessä kotona omien lasten kanssa, on siinä myös äärettömän paljon ammattitaitoa ja osaamista mukana. Harva tulee ajatelleeksi, että monet arkiset tilanteet lastenkodeissa voivat olla työntekijöille jatkuvaa ammatillisuuden käyttämistä lasten hyvän kasvun ja kehityksen turvaamiseksi. Henkisen arvostuksen lisäksi, palkkataso sosiaalialalla kunnissa on vielä kaukana ihannetilasta työn vastuullisuus ja vaativuus huomioiden.
Työvuoron aikana työntekijä on jatkuvasti käytettävissä, toisten tarpeiden tyydyttäjänä sekä läsnä olevana turvallisena aikuisena. Työntekijöille on annettu suuri vastuu lasten hoidon ja huolenpidon turvaajina sekä tulevien yhteiskunnan jäsenten kasvattajina. On väärin vähentää resursseja alalta, jossa huolehditaan tulevaisuutemme toivoista. Lasten asemaan meneminen ja sieltä asioiden katselu on terve lähestymistapa kaikille, jotka tekevät päätöksiä resurssien vähentämisestä sosiaalialalla. Miltä mahtaa lapsista tuntua se, että heidän asioistaan vastaavat työntekijät vaihtuvat jatkuvasti, uupuvat sekä ovat pakotettuja tekemään työtään ”puoliteholla” resurssipulan vuoksi. Lastenkodeissa, kuten muissakin sosiaalialan työpaikoissa, on turvattava mahdollisuudet pysyviin ja motivoituneisiin työntekijöihin, jotka aidosti haluavat tehdä työtä lasten ja perheiden hyvinvoinnin eteen.
Elina, sosiaalialan ylempi amk-tutkinnon opiskelija
Aiheesta voi lukea lisää:
Hyvä lastensuojelu on keskustelevaa ja avointa. Helsingin sanomat, 3.2.2014. Verkkodokumentti.
Lastensuojelu ja julkisuus. Opas lastensuojelun ammattilaisille median kohtaamiseen. Lastensuojelun keskusliitto. Verkkodokumentti.
Seitsemän tositarinaa lastensuojelusta. Helsingin sanomat, 31.1.2014. Verkkodokumentti.
Liikanen, Elina 2013. Sosiaalityö julkisessa lastensuojelukeskustelussa. Sosiaalityön selonteot ja tapaus Eerika. Sosiaalityön pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto. Verkkojulkaisu.
Ei kommentteja