Vapaaehtoistoiminnasta on tullut olennainen osa sosiaali- ja terveysalan palveluja. Niinpä siihen liittyvää osaamista on tarpeellista kehittää myös osana opintoja. Pääkaupunkiseudulla ammattikorkeakoulut ja vapaaehtoistoiminnan organisaatiot ovatkin yhdistäneet voimansa vapaaehtoistoiminnan opinnollistamiseksi ja keskinäisen yhteistyönsä kehittämiseksi.
Vielä kymmenen vuotta sitten sosiaali- ja terveysalalle valmistuvat saattoivat kuulla sanan vapaaehtoistyö vain sivulauseessa. Tänä päivänä tilanne on toinen, kun vapaaehtoistoiminta tuntuu olevan ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Leikattaessa sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksesta viitataan usein ”uudella tavalla tekemiseen” sekä vapaaehtoisten verkostojen hyödyntämiseen joko epäsuorasti tai suoraan. Toisaalta lähiyhteisöjen ja vertaistuen organisoiminen on tuonut moneen tilanteeseen uusia, toimivia ratkaisuja. Myös entistä terveempinä eläkkeelle jäävät suomalaiset kaipaavat usein vapaaehtoistoiminnasta tavoitteellista, mielekästä ja merkityksellistä tekemistä uuteen arkeensa.
Nykyisin kukaan, joka valmistuu sosiaali- ja terveysalalta, ei voi oudoksua ja ihmetellä vapaaehtoisten osallistumista palvelujen tuottamiseen. Päinvastoin, ammattiin valmistuvan pitää ymmärtää vapaaehtoistoiminnan asema ja toimintalogiikka: miten vapaaehtoisia rekrytoidaan, ohjataan ja motivoidaan sekä miten heidän työtään suunnitellaan. Usein tämä ei suju ilman omakohtaista kokemusta vapaaehtoisuudesta tai paneutumisesta aiheeseen esimerkiksi osana opintoja.
Oppilaitokset ovat viime vuosina heränneet vapaaehtoistoiminnan ajankohtaisuuteen. Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakouluista esimerkiksi DIAK AMK on palkannut vapaaehtoistyön koordinaattorin, Laurea AMK on linjannut, että jokaisella valmistuvalla tulee olla kokemusta vapaaehtoisuudesta, ja Metropolia AMK on kehittänyt vapaaehtoistoiminnan oppimista useissa hankkeissa. Myös Valikko – vapaaehtoistoiminnan organisaatioiden yhteistyöverkosto, on perustanut pääkaupunkiseudulla työryhmän oppilaitosyhteistyön kehittämiseksi.
Mutta voiko opiskelijoiden yhteydessä puhua vapaaehtoistoiminnasta, jos he saavat siitä opintopisteitä – onko se aidosti vapaaehtoista toimintaa? Entä voiko vapaaehtoistoiminnasta oppia riittävästi ammatillisuutta? Miten ratkaista kohtaanto-ongelma, että opiskelija löytäisi häntä kiinnostavan tehtävän kymmenistä ellei sadoista vaihtoehdoista ja organisaatiot sopivan opiskelijan? Odotusten, aikataulujen, tiedonvälityksen ja muiden käytäntöjen yhteensovittamisessa riittää vielä paljon tekemistä.
Vapaaehtoistoiminnasta oppiminen
Metropoliassa puhutaan opiskelijoiden ”vapaaehtoistoiminnan” sijaan ”vapaaehtoistoiminnasta oppimisesta”, mutta aihe vaatii vielä laajempaa keskustelua eri tahojen kesken. Keskustelua vaatii myös se, miten vapaaehtoistoiminnasta kertyvä opiskelijan osaaminen tunnistetaan ja arvioidaan. Kohtaanto-ongelman ratkaisemiseksi pilotoidaan Verkkovirta-hankkeessa pääkaupunkiseudun järjestöjen ja ammattikorkeakoulujen kesken myös Facebook-ryhmän toimivuutta ja hyödyllisyyttä.
(Kuva: Vapaaehtoistoiminnan organisaatiot ja ammattikorkeakoulut kehittivät keskinäistä yhteistyötään Verkkovirta-hankkeen järjestämässä seminaarissa tammikuun 2016 lopulla. )
ESR-rahoitteisessa Verkkovirta-hankkeessa (2015-2017) Metropolian vastuulla on erityisesti vapaaehtoistoiminnan opinnollistamisen kehittäminen. Tavoitteena on mm. koota tietoa erilaisista toimintamalleista, tukea toimivien yhteistyömuotojen rakentamista pääkaupunkiseudulle ja selvittää mahdollisuutta toteuttaa vapaaehtoistoiminnan opinnollistamista myös muualla kuin sosiaali- ja terveysalalla. Koska vapaaehtoistoiminnasta oppiminen on sisältynyt Metropolian sosionomiopiskelijoiden opetussuunnitelmaan jo vuodesta 2011 lähtien, nyt on myös hyvä aika tehdä yhteenvetoa opiskelijoiden oppimasta ja kehittää arviointikäytäntöjä.
Mahdollisuus oppia vapaaehtoistoiminnan toimintakontekstissa on saanut erityisen hyvää palautetta opiskelijoilta. Se on osoittautunut hyväksi ympäristöksi soveltaa teoriaa käytäntöön ja oppia sosiaalialan ammatillisia sisältöjä siinä missä erilaisia meta-taitojakin.
”Vapaaehtoistyöntekijä ylettyy sinne, mihin ei välttämättä tavallinen palkattu työntekijä ylety organisaation toimintasuunnittelun, normien ja talouden takia, syvemmälle yhden ihmisen elämän syövereihin,” kiteyttää yksi Metropolian opiskelijoista vapaaehtoistoiminnasta oppimisen kokemuksensa.
Mai Salmenkangas, sosiaalialan lehtori ja Verkkovirta-hankkeen koordinaattori Metropoliassa
Lue lisää:
- Metropolian opas vapaaehtoistoiminnasta oppimisesta: http://kamu.metropolia.fi/wp-content/uploads/2014/12/vapaaehtois_KAMU_WEB.pdf
- Verkkovirta-hanke: http://www.metropolia.fi/palvelut/hankeyhteistyo/tutkimus-ja-kehityshankkeet/verkkovirta/
- Valikko-verkostot: http://www.kansalaisareena.fi/valikko
Katriina Rantala-Nenonen,
Eveliina Korpela
3 Kommenttia
Vapaaehtoistoiminta Metropoliassa tarkoittaa sitä, että opiskelijan on pakollisesti suoritettava vapaahehtoistyön harjoittelu osana opintokokonaisuuttaan. Toiminta ei perustu vapaaehtoisuuteen eikä se ole valinnainen opintojakso. Lisäksi opintojaksolle ei ole määrättyä paikkaa opetussuunnitelmassa vaan se suoritetaan yleensä toisen vuoden jälkeisenä aikana muiden kursien ohessa omalla ajalla, kuten vapaaehtoistyötä muutenkin kuuluisi tehdä.
Opiskelijoilla, jotka ovat jo nykyään yhteiskunnan saksien uhreja olisi enemmän tarvetta palkalliselle työlle. Helppoa tämä on etenkin niillä, jotka ovat ehtineet työpaikan jo opintojen ohelle saamaan rahoittamaan opintoja. Käytän tätä esimerkkinä, sillä muuta todellisuutta en tiedä, kuten sitä miten opintotuella ilman lainaa muuten pärjäisi. Tiedän myös monen todenneen saman ja ottaneen iltatöitä opintojensa ohelle vaikka lainakin olisi. Kiirettä siis opiskelijalla iltaisin ja viikonloppuisin jo piisaa tarpeeksi opintojen ja työssäoppimisten ohelle ilman vielä ylimääräistä vapaaehtoistyön harjoittelua, joka on loroteltu opintokokonaisuuteen sinne ”minne tahansa ehtii suorittaa nurkkaan”.
Vapaaehtoistyötä pääsee hyvällä lykyllä organisaatioon suorittamaan iltaisin muutaman tunnin kerrallaan viikossa pari kertaa kuukaudessa tehden arjesta äärimmäisen hankalaa toteuttaa jos haluaa ostaa uudet sukat hyllyynsä, pyykinpesuaineet vaatteille tai tonnikalat nuudeleihin. Metropolia vaatii pakollista vapaaehtoistyötä tehtäväksi 100-tuntia, sekä vapaaehtoistyöhön kirjallista perehtymistä sekä kirjallista raportointia. Näistä saa palkkioksi viisi opintopistettä. Aikaa tämän suorittamiseen ei rokoteta päivästä vaan siitä ylimääräisestä ajasta tehdä muuta mitä elämässään ehtii opiskelun lisäksi tehdä.
Kuten tämä blogi kirjoitus kertoo, sosiaaliala hyödyntää enemmän ja enemmän vapaaehtoisten vilpittömyyttä tulla tekemään töitä ilmaiseksi kun varat on yhteiskunnan puolelta jäädytetty. Uskon, että eläkeläiselle vapaaehtoistyö voi olla suurenmoinen tapa saada tilaisuus sosiaalisoitua sekä puuhastella hyvän tahdon merkeissä, mutta opiskelijoille, jotka kituuttelevat opintotuen varassa sen ollessa ostovoimaltaan suomen historian pienin olemassa olo aikanaan on täysin järjetöntä. Tunteja tuntuu myös olevan mahdoton saada kokoon jos on hiukkaakaan ahkerampaa sorttia ja löytyy ammattikoulusta omattua työkokemusta ja työn teon mahdollisuutta välttää pahemmat kukkaro kuopat. Etenkin lähihoitaja opiskelijoiden on helppo värvääntyä saman alan töihin pullotuttamaan valtion verorahastoa alan työpulan vuoksi oman lompakkonsa lisäksi iltaisin vapaaehtoistyön sijaan.
Pakollinen vapaaehtoistyön jakso on kaunis ajatus Metropolialta läikyttää hyväntahtoisuuden imagoa ja tutustuttaa opiskelijat vapaaehtoistyöhön, johon usea vapaaehtoinen ei muuta kautta sitoudu. Näin rahastot organisaatioissa, joissa vapaaehtoistyötä on säilyttävät marginaalinsa opiskelijoiden ajallisten resurssien kustannuksella. Joka tapauksessa tämä pakollinen työharjoittelun muoto saa vapaaehtoistyön muovautumaan pahamaisen piemeäksi pakkopullaksi sen sijaan, että siitä saisi hyvän tahtoista messias pylvästä muistoihinsa.
Se että vapaaehtoistyötä täytyy tehdä pakolla on jo ideana väärä suunta vapaaehtoistyön ideologialle puhumattakaan siitä, että vapaaehtoispaikkojen tarjoamat työtunnit ovat pahimmillaan tunnin tai kahden verran viikossa. Sadan tunnin kerääminen tällä tahdilla kestää vuosia, etenkin jos oman koulun opetussuunnitelmassa olevan oppitunnin, toisen työssäoppimisen tai oman opintojen sivutyön tunnit tulevat tielle ensisijaisena toimintana. Sosiaalisesta elämästä puhumattakaan. Tämä saa helposti opiskelijan turhautumaan ja kiroamaan mokomaa pakollista palikkaa opinto jaksojen rivistössään tai pahimmassa tapauksessa jättämään leikin kesken siirtyen lukemaan sosiaalialaa toiseen opoinahjoon, jossa kyseistä opintojen osaa ei ole mahdollisesti osattu edes keksiä ajateltavan.
Kiitos kommentistasi. Olet oikeassa, että sosiaalialan opiskelijoille Vapaahtoistoiminnan harjoittelu on pakollinen osa opintoja. Siksi tutkinnossa onkin pidetty erityisen tärkeänä vapaaehtoisuuden toteutumista siten, että opiskelija saa itse valita – tietyillä kriteereillä – missä hän suorittaa harjoittelunsa joustavasti opintojen aikana. Muille Metropolian opiskelijoille opintojakso on vapaasti valittava. Lähivuosina tehdyllä, aikaisemmalla vapaaehtoistoiminnalla voi myös hyväksilukea osan opintojaksosta.
Koska vapaaehtoistoiminnan merkitys sosiaali- ja terveysalalla on lisääntynyt ja oletettavasti lisääntyy tulevaisuudessa entisestään, alalle valmistuvien ammattilaisten omakohtainen ymmärrys vapaaehtoistyön luonteesta on arvokasta. Jotkut päätyvät tulevassa ammatissaan koordinoimaan vapaaehtoisten työtä ja monet muutkin tekemään yhteistyötä vapaaehtoisten kanssa.
Vuosien varrella opiskelijoiden kanssa käytyjen epämuodollisten keskustelujen ja systemaattisten itsearviointiraporttien perusteella Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu on tarjonnut monelle mahdollisuuden laajentaa näkemystään sosiaali- ja terveysalan työkentästä sekä vaikuttavia oppimiskokemuksia eri asiakasryhmien keskuudesta. Toki keskustelussa on toisinaan noussut esiin myös aikataulutukseen, logistiikkaan ja puutteelliseen vapaaehtoisten ohjaamiseen liittyvät haasteet.
Yksittäisten tuntien sijasta joissakin organisaatioissa on mahdollista toteuttaa harjoittelu intensiivisemmin esimerkiksi viikonlopun kestävässä tapahtumassa tai viikon pituisella leirillä. Mikäli oma Vapaaehtoistoiminnan harjoittelusi on vielä kesken ja toivot ohjausta tällaisten vaihtoehtojen äärelle, voit mielellään olla yhteydessä harjoittelua ohjaavaan opettajaan.
Muille Metropolian opiskelijoille vapaaehtoistyön harjoittelu on osana valinnaisia opintoja. Silloin vapaaehtoisuuden ideologia kukoistaa. Sosiaalialan opiskelijoiden pakollista harjoittelua perustellaan sillä, että leikattaessa sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksessa viitataan ”uudella tekemiseen” ja vapaaehtoisten hyödyntämiseen. Tämä saa vatsani jylläämään ja kurkkuni kakomaan suorastaan jo koko alalle uudistuvaa vapaaehtoisten altruistisen luonteen suoraa hyväksikäyttöä yhteiskunnassa. Opiskelijoiden alalle hakemisen piirrettä ”halua auttaa” käytetään hyväksi.
Olen ymmärtänyt vapaaehtoisuuden merkityksellisyydessä sen, että ”hyväsydämisten” ihmisten kuten vanhusten tai esimerkiksi työttömän halukkuutta tehdä hyvää järjestelmällisesti ja tiedostavasti heidän paljon ”vapaan ajan ohella” tarkkaan valituin sanoin ”hyödynnetään” Metropoliassa.
Tietenkin kun auttamisammatista puhutaan ja etenkin sosiaalialasta, joka on alkanut vapaaehtoistoiminnasta ja ruokakojuista niin ei tarvitse edes esittää yllättynyttä, että näin ollaan alettu toimimaan. Itseämme tietenkin voimme ainoastaan syyttää kun olemme alan valinneet koodarin, lääkärin, insinöörin tai muun alan sijasta, jossa moinen pakollinen harjoittelu ammatissa koulun opintopisteiden puolesta muiden opintojen ohessa teilattaisiin loukattuina avarasta akkunasta ulos samoin tein.
Mutta, se että samaa arvostusta kuin Ilkka Insinööri saisi Sasi Sossu auttaja-ammatissaan ei tule lähimainkaan toteutumaan kun Sari Sossu tekee työnsä vieläkin ilmaiseksi ja jopa pakonuhalla vapaaehtoisleimalla. Tulevaisuudessa tämän katsomaan myös tässä blogissa olevien kommenttien mukaan lisääntyvän entisestään, että sosiaali ja terveyspalveluissa palkallisesta työstä leikataan. Koodarit ja insinöörit tienaavat tonninsa automatisoiden palveluita ja ala siirtyy vapaaehtoispainotteisemmaksi. Se tekee joka haluaa tehdä. Auttamisasenteella alalle hakeudutaan jostain kutsumuksesta tehdä hyvää. Metropolian harjoittelu viestittää siitä, että suostutaan tekemään pakonomaisestikin töitä alalla, jotta työ tulisi tehdyksi alaan kohdistuvista leikkauksista huolimatta.
Ammattikorkeakoulujen opiskelijat suorittavat jo opintojaan ja työssäoppimisissan. Todettavasti myös monilla on ohessa perheen kanssa oleskelua, sosiaalista elämää tai töitä jo valmiiksi. Ajan kaivertaminen sadalle tunnille satunnaisiin arjen koloihin on jo työ itsessään harjoittelua suorittaessa. Lisäksi yhteiskunta on fiksusti päättänyt, että opiskelijan valmistuttua määrä-ajassa saa lainansa puolitettua valtiolle. Metropolian vapaaehtoistyön harjoittelun rokottaminen oman elämän muista kuplastoista vie tunneittain jo enemmän resursseja kuin itse tehty tuntimäärä vapaaehtoishommissa. Tunteja voi kerryttää viisi kuukaudessa tai enemmän tai vähemmän. Viikon pituisia leirejä voi koittaa rokottaa loma-ajoilta, jos ei kesätöitä löydy, mutta silloin saat olla syömättä, jollet pysty käymään leirin ohella töissä tai selitä hyvin tarkasti kelalle tilannettasi. Puhumattakaan siitä, että leiripaikkoja saa hakea kuin oikeata työpaikkaa. Ehdotan opiskelijalle mielummin tässä tapauksessa panostusta oikean työpaikan etsimiseen vapaaehtoistyöpaikan sijaan. Varsinkin kun opintolainaa täytyy tulevaisuudessa maksaa. Milleniaali sukupolven olisi hyvä myös kerryttää eläkerahansa sijoittamisella ja pankkeihin rahan säästämisellä eläkepäivilleen, koska sosiaali – ja terveyspalveluiden leikkaukset eivät takaa eläkettä ja vähenemissä päin edes palkallisia työpaikkoja vapaaehtoistyön lisääntyessä. Tämä näkyy Metropolialla jo opintovaiheessa.
Osa opiskelijoista näyttävästi on kuitenkin raportoinut vapaaehtoistyön olleen kiva kivi kokemus kokoelmassaan. Aikaa siis silloin notkotella tunti tai kaksi järjestön, organisaation tai muun vapaaehtoistoimen nurkilla opintojen ohessa on ollut. Tunnit saa myös hyväksi luettua, jos on ollut hyvä sydämisellä ja ahkeralla tuulella tai muuten vaan ollut luppo aikaa tehdä tunnit aiemmin ennen opintoja. Jos taas on ollut palkallisessa työssä vaikka ihan alallakin, niin kokemuksista ei heru kiitosta vapaaehtoistyölle ja saat tehdä työtä lisää saadaksesi opintopisteet kokoon valmistumista varten. Tämä täytyy myös vuoden 2014 jälkeen aloittaneiden tehdä pikapikaa, sillä kello tikittää ja ajan loppuessa saa maksaa täydet tonnit valtiolle takaisin siitä, että et tehnyt vapaehtoistöitäsi ajoissa.
Ymmärrettävää on, että vapaaehtoistöitä tekemällä saa kerrytettyä näkökulmaa yhteiskunnan eri kolkoista, joissa ihmisiä autetaan. Ja myönnän itsekin oppineeni paikoista paljon, mutta se raivoisa hirviö, joka on saanut olemassa olonsa ”pakollisuudesta” saa pienimmätkin kajahdukset hyväntahtoisuudesta katoamaan. Vapaaehtoistyö on hyvä, mutta vapaaehtoiseksi heittäytyvälläkin on rajansa omassa antamisessaan. Omasta perhe ajasta, sosiaalisesta elämästä tai oman talouden säilymisen vuoksi tehdystä palkkatyöstä kun lähtee rutistamaan itseään vapaaehtoiseksi töihin kokee mielenterveys heittelyitä helpolla. Minkä vuoksi opiskelijoita, jotka ovat jo valmiiksi taloudellisesti köyhyysrajan alla sekä ajallisesti ja toiminnallisesti kuormittuneita, vaaditaan viimeisetkin resurssit muusta ylimääräisestä ajasta. Opiskelijat tuntevat lomat huonosti, sillä ne usein menee töitä tehdessä, perheeseen keskittyessä tai muiden elämän verkostojen ylläpitämisessä. Vapaaehtoistyön suorittaminen onnistuu ainoastaan iltaisin tai aamuisin ennen opintoja/töitä tai loma-aikoina. Tunteja on 100-tuntia, joten tämä vastaa n. kahta ja puolta viikkoa tehtyä työtä. Kuukauden lomastakin se on jo puolet.
Vapaaehtoistoimintaa on vaikea saada suorittaa missään paria tuntia enenpää. Valta osa tarjoaa ainoastaan kerta luontoisia vapaaehtoiskeikkoja. Se raivostuttaa harjoittelussa, kun paikan etsintään kuluu tunteja ja paikan saatua se onkin kerrasta poikki eikä satunnaisia tunteja saa sisällyttää harjoitteluun kun minimi on 20-tuntia. Näitä tullut selattua jo muistakin Suomen kaupungeista, mutta hankalaksi menee. Haastatteluun päästyä usein vastaanotto paikassakin toteaa, että onpa paljon tunteja vapaaehtoistyössä suoritettavaksi ja sitten lähdetään miettimään joustavuutta tuntimääriin.
Metropolia pyrkii opiskelijoiden saavan kokemuksia vapaaehtoistyön merkityksestä yhteiskunnassa. Olen itse suorittanut 80% harjoittelusta, kirvein, virnein ja raivoin. Muutama merkityksellisyyden hujahdus sitä kait on mahtunut kokiessaan messias syndroomaa auttamisroolista ilman palkkiota, mutta olen seuraavana päivänä asiaa kironnut kun 9.00.16.30 työpäivän/koulupäivän jälkeen lähdet vielä muutamaksi tunniksi auttelemaan sosiaalipalveluita koulun arvosanojen saamiseksi, koska koulu pakottaa. Motivaatiota on vaikea raastaa, koska se kuormittaa jaksamista omien opintojen tai täysistä työpäivistä. Ja jopa päin vastoin, saa tunteen pintaa, että nyt täytyy juosta alalta pois.
Ammattikorkeakouluun hakeutuu usein myös nuoria-aikuisia, joiden elämän tilanteeseen kuuluu sosiaalisten suhteiden luominen, perheen aloittaminen ja verkostoituminen. Vapaaehtoistyöstä voi toki löytyä apuja, mutta sosiaali -ja terveysalalla osa koulutukseen hakeneista ei tule lukion vaan ammattikoulun kautta, ja on jopa jo työssä käyvä. Silloin etenkin on hankalaa lähteä tekemään hyvää tahtoaan ylimääräistä työtä alalla, varsinkin jos on jo kokemusta, mutta Metropolian vaatimus työn vapaaehtoisuutta kohtaan ei vastaa oppilaitoksen odotuksia. Lisäksi Ilkka Insinööri säilyttää vapauden pysyä asiassa pää kirjassa tai töissä tienaten. Sari Sossu taas pakon irveestä käyttää loputkin empatiansa altruistisesta auttaja luonteestaan niin varmasti osaa olla burn out lomalla valmistuttuaan ammattiin. Sitten marginaali ryhmät pääsevät taas pohtimaan kun sossu ei osaa auttaa ja avun laatu kärsii.
Auttamisella ja avunannolla on rajansa. Auttamisammatit ovat kutsumus ammatteja ja sitä saa pohtia itsekseen, että mihin sitä on tullut opiskelu vuodet käytettyä, mutta vapaaehtoistyön harjoittelu Metropolia todella vetää rajan siihen, että olisiko parempi empatiat säästää vapaaehtoisesti muuhun osoitteeseen.
Pitäkää vapaaehtoistyö vapaaehtoisena ja rakentakaa sosiaali ja terveysalasta arvostettu sekä palkittu ammattiryhmä.