Ei liene epäselvää, että lastensuojelun tila on yksi kuumimpia alan puheenaiheita. Erilaisista medioista pursuaa tietoa ja uutisia milloin mistäkin epäkohdasta lastensuojelussa. Hätkähdyttävät uutiset lasten kaltoinkohtelusta lisäävät entisestään huolta lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvoinnista. Vihdoin myös lastensuojelun ammattilaiset ovat rohkaistu-neet kertomaan vaikeasta tilanteestaan.

Lastensuojelun työntekijät usealta paikkakunnalta viestivät, etteivät pysty tekemään laadukasta ja lainmukaista työtä nykyresursseilla. Asiakasmäärät ovat suosituksiin ja työaikaan nähden ylimitoitettuja. Työntekijät väsyvät ja työ kärsii. Liiallinen työn prosessointikin heikentää työn laatua. Valvira on tullut selvityksissään samoihin tuloksiin. Sekä asiakkaiden että työntekijöiden oikeusturva vaarantuu. (Jaakkola 2014, 29.)

Noin puolet Suomen kunnista tekee lastensuojelutyötä vajaalla miehityksellä. Kolmannes lastensuojelutyötä teke-vistä on epäpäteviä. Nyt asiaan on herätty ja Valvira on aluehallintovirastojen kanssa ryhtymässä kehittämis-toimiin. (Esa 2014.) Herää kysymys, miksi ongelmaan ei ole aikaisemmin havahduttu ja miten tilanne on päässyt näin pitkälle. Tilanteen korjaaminen vaatii aikaa ja ponnistuksia. Toivottavaa olisi, etteivät kehittämistavoitteet jää puheeksi, ja ettei juututa kehittämään hallintorakenteita, vaan löydetään nopeita ratkaisuja asiakastyön pikaiseksi parantamiseksi. Kärsijänä on kuitenkin viime kädessä lapsi.

Lapsen kuuluu olla lastensuojelussa keskiössä!

Sosiaali- ja terveysministeriö on yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa antanut lastensuojelun laatusuositukset. Laatusuositusten ensimmäisenä sisältöalueena on osallisuus lastensuojeluasiassa ja kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen palveluita kehitettäessä. (STM 2014.) Kokemusasiantuntijuus on tunnustettu ja sitä hyö-dynnetty jo monissa aikuisten erityispalveluissa. Kuullaanko lapsia ja nuoria riittävästi? Kerrotaanko lapsille ja nuorille riittävästi heihin kohdistetuista palveluista ja tukitoimista sekä niiden mahdollisuuksista? Aikuisten ja viranomaisten kielellä esitetty asia ei tavoita lapsen tai nuoren käsitemaailmaa.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pitää lasten kuulemista erityisen tärkeänä. Hän arvostelee kovin sanoin lastensuojelua, sen johtamista ja viranomaisyhteistyötä. Hänen mukaansa lastensuojelusta puuttuu osaamista, aikaa ja ammattitaitoa. Jos lasta ei ehditä kuulla, ei voida tietää, minkälaisessa todellisuudessa tämä elää. (Kurttila 2014.) Lapsen kaltoinkohtelu voi olla pitkäkestoista ja systemaattista.

Oman kokemuksensa tästä jakaa näyttelijä Eero Enqvist. Hän ihmettelee vielä aikuisena, miksei hänen kohteluunsa kasvatusperheessä puututtu, vaikka raportit tarkastuskäynneiltä kertoivat huolestuttavia uutisia. Lapset joutuvat keksimään eri-laisia selviämiskeinoja eläessään huonoissa oloissa. Onneksi näitä voi joskus kääntää vahvuuksiksi. Kaikille ei kuitenkaan näin onnekkaasti käy. Huono-osaisuudesta johtuva häpeän ja huonommuuden tunne voi olla elin-ikäinen. Moniammatillinen auttamistyö ei toteudu, jos jokainen palvelujärjestelmän osa hoitaa vain omaa osaansa kuulematta ja konsultoimatta toisia. Tärkeää olisi myös varata aikaa kunnon selvitystyölle huostaanotoissa – se ei aina ole paras ratkaisu. Uusien vaihtoehtojen ja menetelmien löytäminen olisi toivottavaa. (Tuomaala 2014; Pitkänen 2014; Hiilamo 2014.)

Lapsuuden turvattomuudella ja kaltoinkohtelulla on pitkät jäljet

Jos koko lapsuutta varjostavat turvattomuus, vanhempien päihdeongelma, taloudelliset huolet tai hyväksikäyttö, ei lapsen terveelle kasvulle ole ti-laa. Lapsi saattaa syyllistää itsensä ja oireilla erikoisilla tavoilla, jotka saattava jatkua aikuisuuteen asti. Toipuminen vaatii monen vuoden prosessia ja oikeanlaista terapiaa. (Leppä 2014.) Siksi lapsen hyvinvointiin on kiinnitettävä huomiota varhaisessa vaiheessa ja jatkuvasti. Herännyt huoli on otettava puheeksi ja pyrittävä auttamaan lasta ja nuorta kohtaamalla tämä arvostavasti ja hienotunteisesti. Luottamuksen rakentaminen alkaa aidosta läsnäolosta, kuuntelusta ja lapsen mielipiteen arvostamisesta.

Näillä linjoilla on myös Päivi Nurmi, joka on kirjoittanut kirjan lapsen ja nuoren vihasta. Hän arvelee, että aikuiset liian herkästi tarttuvat vain lapsen ja nuoren pahaan oloon eivätkä osaa rohkaista näitä puhumaan vaikeuksistaan. Kohtaaminen vaatii aikaa ja hitaasti etenemistä lapsen ja nuoren ehdoilla. (Arvonen 2014.) Tämä ei ole uusi uutinen. Vastuu on ensisijaisesti lasten ja nuorten vanhemmilla, mutta perheiden problematiikkakin on murroksessa. Vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien lisäksi lapsia ja nuoria rasittavaa nykyisin vanhempien työ- ja urahakuisuus.

Fyysisesti läsnä olevat vanhemmat eivät ole aina henkisesti läsnä. Työpäivä jatkuu kotona tärkeiden paperien tai läppärin seurassa. Tärkeisiin viesteihin ja puheluihin on vastattava. On valmistauduttava tärkeään kokoukseen. Mutta unohtuu se kaikkein tärkein eli lapsi! On joskus huolestuttavaa nähdä lapsiperheitä liikkeellä – lapsi istuu hiljaa rattaissa, kun äiti ja isä selailevat erilaisia saitteja älypuhelimistaan. Muinainen kännyköiden mainosslogan ”jotta suomalaiset voisivat puhua enemmän” ei enää toteudu.

Vanhempien vastuusta ja tukea heidän hyvinvoinnilleen

Lastensuojelun arvostelun lisäksi pitäisikin kiinnittää huomiota myös vanhempien vastuuseen ja hyvinvointiin. Pitäisi pohtia, mistä lasten suojelun tarve johtuu. Miksi ja miltä lasta on tarpeen suojella? Mitä voisimme tehdä niille asioille, joilta lasta pitää suojella?

Seurausten lisäksi on panostettava syiden hoitamiseen. Perheen tuki voi olla suku tai muu yhteisö. Löytyisikö yhteisöstä resursseja lapsen tai nuoren auttamiseksi? Erilaisten yhteisöjen merkitystä korostetaan jatkuvasti, ja yhteisöllisyydestä hyötyvät kaikki. Yhteisöt luovat turvaa ja niiden toivotaan ottavan vastuuta jäsenistään. Perheen ja suvun lisäksi tärkeitä yhteisöjä ovat mm. naapurusto, järjestöt, seurakunta ja muut alueelliset toimijat. (Seppänen 2014.) Tarve kiinnittyä johonkin yhteisöön on ihmiselle tärkeä. Lapselle ja nuorelle on tarjottava luonnollisia ja turvallisia yhteisöjä, jotta nämä eivät jää vaille sosiaalisia siteitä. Vähenisikö silloin myös suojelun tarve?

Hyviä uutisiakin

Onneksi lastensuojelusta kuuluu hyviäkin uutisia. Työn näkyväksi tekeminen on yksi niistä. Hyvä työ ei riitä, jos ei siitä kukaan tiedä. Lastensuojelun huonot uutiset muokkaavat yleistä käsitystä huonosta ja toimimattomasta palvelukulttuurista. Myös hyvää on tuotava esiin. Markkinataloudesta tuttu tuotteiden brändäys voisi antaa vinkkejä myös sosiaalialalle. Markkinatalouden malleja voisi muutenkin hyödyntää hyvinvointivaltion palvelujen suunnittelussa ja rahoittamisessa. Suomessa tässä on vielä paljon opeteltavaa, mutta myös paljon mahdollisuuksia. (Luoto 2014; Vartiainen 2014.)

Lastensuojelun työntekijät tekevät niukoilla resursseilla parhaansa. Nostamalla lastensuojelun onnistumisia, haasteita ja toiveita yleiseen keskusteluun voidaan vaikut-taa positiivisesti yleiseen mielikuvaan lastensuojelusta. Tarvitaan avointa ja rakentavaa keskustelua siitä, mitkä oikeasti ovat lastensuojelun suurimmat ongelmat, miten resurssit olisi syytä jakaa ja erityisesti, miten lasten ja nuorten ääni saadaan kuuluviin.

Tiina Snellman, sosionomi ylempi AMK-tutkinnon opiskelija

Lisätietoa

Arvonen, Päivi 2014. Lapsen ja nuoren viha on iso haaste aikuiselle. Käsi kädessä 3/2014, 24 – 25.

Esa, Miia 2014. Uutisia Valviran selvityksestä. Yle, kotimaa 12.5.2014.

Hiilamo, Heikki 2014. Lapsen maailma 2014, 63.

Jaakkola, Helena 2014. Lastensuojelun kriisiviestejä. Talentia 5/2014, 28 – 29.

Kurttila, Tuomas 2014. Haastattelu Ylen tv-uutisissa 4.7.2014

Leppä, Heli 2014. Lapsuuden hyväksikäytöllä on pitkät jäljet. Käsi kädessä 1/2014, 35 – 36.

Luoto, Taina 2014. Hyvästäkin työstä pitää kertoa. Enska 2/2014, 14 – 16.

Pitkänen, Kati 2014. Mitä köyhyydelle voi? Noste 2/2014, 22-27.

Seppänen, Marjaana 2014. Hyvä paha yhteisöllisyys. Diakonian tutkimus 1/2014, 3 – 6.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:4. Lastensuojelun laatusuositus.

Tuomaala, Ellen 2014. Itsensä kanssa ihminen on paljaimmillaan. Mielenterveys 1/2014, 4 – 7.

Vartiainen, Juhana 2014. Hyvinvointivaltio ja markkinatalous. Yhteiskuntapolitiikka 3/2014, 328 – 336.

Metropolia on mukana uudistamassa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakäytäntöjä ja asiakastyön johtamista. Vuosittain ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoiden opinnäytetöitä valmistuu yhteistyössä reilun sadan työpaikan ja muiden kumppaneiden kanssa. Nämä master-työt perustuvat työelämän kehitystarpeisiin ja ratkaisua vaativiin ongelmiin. Ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoillamme on useiden vuosien työkokemus alalta sekä aiemmin suoritettu alempi korkeakoulututkinto. Opiskelu toteutuu työssäkäynnin ohella.

Nyt sinulla on tilaisuus saada tietoa kehitystöiden tuloksista ja samalla esittää uusia kehitystarpeita sekä osallistua keskusteluun alan uudistumisesta.

Seminaarin ajankohta tiistai 2.12.2014, klo 9 – 12.30. Paikkana on Metropolian terveydenhuollon koulutusyksikön auditoriot, Tukholmankatu 10.

Tilaisuuteen on kutsuttu myös master-töiden sosiaali- ja terveysalan työelämäkumppanit metropolialueen kunnista ja kuntayhtymistä, järjestöistä ja sote-alan yrityksistä, sote-osaamiskeskuksista ja muista kehittämisyhteisöistä sekä ministeriöistä. Paikalla on Metropolian sosiaali- ja terveysalan alan opettajat ja ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijat sekä master-työn tekijät.

Tervetuloa osallistumaan! – tilaisuus on maksuton.

Ilmoittaudu viimeistään maanantaina 24.11.2014 mennessä: Ohjelma ja ilmoittutuminen tästä linkistä.

Lisätietoa ohjelmasta:
Antti Niemi, terveydenhuolto, puh. 040 676 4866 *protected email* ja
Sirkka Rousu, sosiaaliala, puh. 040 714 5157, *protected email*

Lisätietoa Metropolia Masters–tutkinnoista tästä linkistä

 

Lämpimästi tervetuloa seminaariin!

Elina Eriksson, johtaja, Terveys ja hoitaminen

Johanna Holvikivi, johtaja, Kulttuuri ja hyvinvointi

Metropolia Ammattikorkeakoulu

1990-luvulta lähtien on erilaisilla kehittämishankkeilla ja projekteilla pyritty siirtämään painopistettä korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään työhön. Osa kunnista on onnistunut juurruttamaan kehittämishankkeet käytännön toimintaan, mutta kuitenkaan suuressa osassa kuntia ei ole tapahtunut toivottavaa asiakasta tasavertaistavaa muutosta palvelujen saamisessa.

Kuntien palvelujärjestelmiin on edelleen jäänyt aukkoja, jolloin asiakas ei saa oikeinkohdennettua ja tarvitsemaansa palvelua. Myös toimijat ovat liian eriytyneitä, jolloin hedelmällinen asiakasta tukeva yhteistyö ja toisen ammattikunnan työn tunteminen on jäänyt hataraksi. Talentian ja lastensuojelun keskusliiton vuonna 2013 tekemässä yleisselvityksessä kävi ilmi kuntien ehkäisevän työn tilanteen huolestuttavuus.

Myöskään lastensuojelun avohuollon tukitoimien osalta ei ollut tapahtunut merkittäviä parannuksia tukitoimien ja palvelujen saamiseksi. (Talentia ja lastensuojelun keskusliitto 2013, 37.) Sosiaalihuoltolain uudistus on ollut valmisteilla jo monen vuoden ajan, onhan voimassaoleva laki jo vuodelta 1983. Siinä ei kuitenkaan taata lapsiperheille universaaleja palveluja. Vuonna 2008 voimaan tulleella lastensuojelulailla ei siten ole ollut taustalakia, joka olisi mahdollistanut lastensuojelulain toimivuuden kaikilta osin hyvin. Nyt uudistettava sosiaalihuoltolain esitys sisältää tämän suuntaisen palvelun lapsiperheille.

Sosiaalihuoltolain muutosesitys on mielestäni yllättävän vähän herättänyt mielenkiintoa sosiaalisessa mediassa. Ehkä osasyynä kansalaisten kirjoittamisen ja ihmettelyn vähäisyyteen on ollut se, ettei muutosesitys ole tavoittanut kansalaisia. Seuratessani touko-elokuun välisenä aikana lehtikirjoittelua ei vastaani tullut yhtään asiakkaan kirjoittamaa mielipidettä. Lähinnä kirjoittelusta ovat vastanneet erilaiset asiantuntijat ja tutkijat.

Kirjoitteluissa huolta on herättänyt sosiaalihuoltolain uudistuksen vaikutus lastensuojelun maineeseen, työntekijöiden asiakkuuksien vaikeutumiseen, vastuun hämärtymiseen eri toimijoiden kesken sekä asiakkaiden mahdollisesta pallottelusta viranomaiselta toiselle (Heinonen & Puustinen-Korhonen 2014). Myös kentältä olen kuullut työntekijöiltä huolestuneita kannanottoja koskien työn vaikeutumista ja huolestumista jaksamisesta. Sosiaalityöntekijöitä on kovasti mietityttänyt, tulevatko asiakkaat lain muutoksen myötä seilaamaan edestakaisin peruspalveluissa ja lastensuojelun asiakkuudessa.

On totta, että lastensuojelun maine voi huonontua asiakkuuksien vaikeutumisen vuoksi. On totta, että työntekijät voivat kuormittua, vaikka asiakasmäärät pienenisivät. On totta, että asiakkuuksia tulee alkamaan, loppumaan ja alkamaan uudestaan. Ymmärrän työntekijöiden huolen omasta toimenkuvastaan ja työn luonteesta sosiaalihuoltolain uudistuksen myötä ja uskon, että huolenaiheet voivat muuttua todeksi.

Työssäni kohtaan asiakasperheitä päivittäin ja itselleni on herännyt kysymyksiä, mitä asiakas hyötyy sosiaalihuoltolain muutoksesta? Miten se vaikuttaa asiakkaan tuen saamiseen? Mielestäni tuleva suuntaus painopisteen siirtämisestä ennaltaehkäisevään työhön on asiakkaan kannalta tervetullut uudistus.

Tällä hetkellä lastensuojelun asiakkuuteen tulee herkästi asiakkaita, joilla ei ole lastensuojelun tai tukitoimien tarvetta. Lastenpsykiatriasta on esimerkiksi tullut paineita lastensuojeluasiakkuuden aloittamisesta ajan saamiseksi tai perhetyön aloittamiseksi, jolla varmistettaisiin vastaanotolla käyminen. Vähävaraisen lapsiperheen kohdalla on voitu aloittaa lastensuojeluasiakkuus, jotta perhe on saanut kotipalvelua riittävästi ja ilmaiseksi.

Sosiaalihuoltolain uudistuksella pyritäänkin saavuttamaan yhtenäinen lapsiperheiden palvelujen kokonaisuus ja mahdollisuus saada palveluja ilman lastensuojelun asiakkuutta (Hämeen – Anttila, 2014). Asiakkaiden tarpeet, odotukset ja toivomukset tuleekin olla yksi palvelujen kehittämistä määräävistä tekijöistä. Asiakastyössä auttamismenetelmät muuttavat aika ajoin muotoaan sen mukaisesti, miten yhteiskunta ja organisaatiot muuttuvat. Asiakastyössä saan kokemuksellista tietoa nykyisten palvelujärjestelmien toimivuudesta ja voin arvioida suunnitelmien toteutumista ja miten palvelut käytännössä vastaavat asiakkaiden tarpeita.

Sekava palvelujärjestelmä ja yhteistyö hajanaista

Asiakkailta saamani palautteen mukaan palvelujärjestelmä on tällä hetkellä sekava. Asiakkaille on usein epäselvää, kuka tekee, milloin ja miksi? Asiakkaalla voi olla samaan aikaan asiakkuus usean toimijan kanssa niin peruspalveluissa kuin erityispalveluissa. Päällekkäiseltä työltä ei siinä tilanteessa voida välttyä. Aiheellista onkin mielestäni kysymys: kuka oikeasti hyötyy mistäkin palvelusta ja missä tilanteessa?

Yhteistyö eri toimijoiden kesken on tällä hetkellä hajanaista ja riippuvainen työntekijän omasta halusta yhteistyöhön. Yhteistyöhön ja sen kehittämiseen eri toimijoiden kesken tulisi panostaa riittävästi ja palvelut tulisi ketjuttaa päämäärätietoisesti, ei useita palveluja samaan aikaan eikä kaikkia kokeillen. Mielestäni yhteisvastuullinen, moniammatillinen yhteistyö saattaisi tuottaa sellaisia uusia ratkaisuja, joilla asiakasta voidaan auttaa sopivilla menetelmillä ja tukitoimilla oikeaan aikaan ja tärkeimmissä asioissa.

Asiakas keskiössä

Sosiaalityössä on asiakaslähtöisyydestä puhuttu pitkään ja pyrkimyksenä on ollut osallistaa asiakasta enemmän.  Valitettavasti asiakas on kuitenkin omassa prosessissaan myös ulkopuolinen. Suunnitelmat ja päätökset pitää kuitenkin tehdä yhdessä asiakkaan kanssa asiakasta kuunnellen. Asiakaslähtöisellä ajattelutavalla ja palvelulla voitaisiin lisätä asiakkaan ja työntekijän välillä avoimuutta ja luottamusta (Keronen, 2013).

Asiakkaalla voi olla toimijan kanssa erilainen näkemys palvelujen tai tukitoimien suhteen. Hän saattaa tarvita selviytymisensä tueksi vain tiettyjä osia olemassa olevasta palvelukokonaisuudesta. Tällöin asiakkaalla tulisi olla mahdollisuus luoda itse oma palvelupakettinsa. Asiakkaan osallistaminen vaatii työntekijältä uudenlaista näkökulmaa ja asennoitumista työn tekemiseen. Ammattikäytäntöjen kehittämisessä keskeistä onkin, että eettiset periaatteet konkretisoidaan käytännön toimiin. Työntekijän tulisi ammattieettisesti pyrkiä työssään asiakaslähtöisyyteen, luottamuksellisuuteen ja asiakkaan kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen (Mänttäri-Van Der Kuip, 2013). Tällöin työntekijä ei olisi auktoriteettina, vaan tasavertaisena asiakkaan kanssa tukemassa asiakkaan osallisuutta.

Janne Kurki on esittänyt unelmakseen, että olisi vain yksi psykososiaalisia palveluja järjestävä organisaatio, jonka työryhmä seuraisi asiakasta palvelujen alkamisesta loppumiseen, jolloin perhettä ei pyöriteltäisi eri viranomaiselta toiselle (2014). Monissa kunnissa lasten ja perheiden hyvinvointia edistäviä palveluita on keskitetty perhekeskuksiin. Esim. Hämeenlinnassa lasten ja nuorten palvelut toimivat yhden organisaation alla ja samassa talossa, joka mahdollistaa moniammatillisen yhteistyön. Yhteistyön johdosta toimijat ovat selvillä toistensa tekemisestä ja saavat tukea toisiltaan. (Kettunen 2014.) Suurimmissa kaupungeissa palvelujen ja toimintojen yhdistäminen saman katon alle tuskin tulee mahdolliseksi, mutta unelmana hieno. Pienin askelin etenemällä saadaan kuitenkin asiakkaan näkökulmasta iso harppaus yhteisvastuullisella ja moniammatillisella yhteistyöllä yli sektorirajojen.

Jaana Calenius, sosionomi ylempi AMK-opiskelija

Lisätietoja

Keronen, M. Asiakaslähtöisyys – olennainen tekijä sosiaalihuollossa. Tesso 31.1.2013.

Kettunen, Iina. Ajoissa Vaahteramäkeen. 30 päivää. Lastensuojelun ammattilaiselle. 1.2014. Talentia.

Mänttäri – Van der Kuip, Maija. Julkinen sosiaalityö markkinoistumisen armoilla?. Yhteiskuntapolitiikka 78 (2013):1

Talentia ja Lastensuojelun keskusliitto 2013.

Heinonen & Puustinen – Korhonen. Lastensuojelun muutoksilla oikea-aikaista apua.  Helsingin sanomat. 29.6.2014. C22.

Hämeen – Anttila, Lotta. Lastensuojelun muutoksilla oikea-aikaista apua. Helsingin Sanomat. 1.7.2014. B9.

Kurki, Janne. Varat lasten ja nuorten palveluihin yhdestä pussista. Helsingin Sanomat. 30.7.2014. B12.