Lastensuojelu on ollut melko paljon näkyvillä mediassa viimeisten vuosien aikana, osittain aiheesta ja osittain aiheetta. Mediassa näyttäytyvät erityisesti dramaattiset tapahtumat kuten Oulun teatraalinen kaksospoikien huostaanottovideo, saman kaupungin insestijuttu sekä Eerikan kuolema -näin isoimmista tapahtumista puhuttaessa. Mediassa on näkynyt myös sosiaalityöntekijöiden resurssipula ja erityisesti Vantaa on ollut mediassa näkyvissä melko negatiivisessa sävyssä. Oman työnantajani parjaaminen mediassa ei ole ollut kovin mukavaa sivusta seurattuna, varsinkaan kun sosiaalityön ongelmat eivät ole koko kuva Vantaan lastensuojelusta.
Mediassa korostuvat ääripäät: kärjistettynä joko huostaan otetaan lapset perheestä liian herkästi tai jopa mielivaltaisesti tai sitten ei puututa ollenkaan. Suo siellä – vetelä täällä. Kuitenkin suuri osa lastensuojelusta on avohuollon tukitoimin järjestettyjä palveluja, tilanteen selvittämistä, perheen tai lapsen tukemista niin taloudellisesti kuin henkisesti, palveluohjausta ja yhteistyön tekemistä.
Sen lisäksi että valtakunnan päämedioissa on välillä hyvin asenteellisesti toimitettuja artikkeleja ja kolumneja, on näkyvillä henkilöitä, joilla vaikuttaisi olevan ihan oma agendansa ja jonkinlainen oma ristiretki lastensuojelua kohtaan, mutta nämä ovat toki onneksi yksittäisiä tapauksia mutta välillä huomaa toimittajillakin puutteita lähdekritiikin suhteen.
Suhteellisen tuoreissa julkaisuissa, kuten lähteissä mainituissa lastensuojelun keskusliiton julkaisemissa oppaissa ja internet-sivuissa, tätä teemaa on käsitelty laajemmalti ja esimerkiksi suppeasta materiaalistaan huolimatta Annika Pätiälän pro gradussaan käsittelemä lastensuojelun mediakuva peilautuu hyvin myös omiin havaintoihini.
Ajoittain median näkökulma on positiivinen tai ainakin neutraalin asiallinen. Ajoittain moitetta tulee, että lapsia huostaan otetaan liian herkästi, ja toisaalta ettei puututa tarpeeksi nopeasti. Usein näissäkin korostuu lasten pois ottaminen vanhemmiltaan, vaikka kaikkea muutakin on perheen kanssa tehty. Keskustelu huostaanottoja kohtaan on tietenkin hyvä asia, varsinkin jos tuntuu että niitä tehdään joko liian herkästi tai sitten kynnys on niin korkealla, että lapsen turvallisuus ehtii vaarantua. Lapsen pois ottaminen vanhemmiltaan on valtava toimenpide ja siinä puututaan moneen isoon ja herkkään, perustavanlaatuiseen oikeuteen kuten lapsen ja vanhemman itsemääräämisoikeuteen, oikeuteen olla oman vanhempansa kanssa sekä vanhemmuuteen.
Lastensuojelu on muutakin kuin vain sosiaalityötä
Lastensuojelulaitoksissa, tehostetussa perhetyössä, ammatillisilla tukihenkilöillä, vastaanotto- ja tukiperheillä ja monilla muilla lastensuojelutyötä tekevillä ei ole samalla lailla ”kriisi päällä” työssään. Kyllä – työ on haasteellista ja resurssit ovat ajoittain niukat ja asiakkaitten tuska on käsin kosketeltavissa mutta kaikkiaan nämä palvelut toimivat melko hyvin, elleivät jopa erittäin hyvin, ainakin meillä Vantaalla.
Palveluita on muokattu jo pidempään asiakaslähtöisempään suuntaan ja pyritty tuomaan asiakasnäkökulmaa kaikkialla esiin, konkreettisena esimerkkinä kirjaaaminen: suurin osa kirjauksista tehdään yhdessä asiakkaan kanssa tai vähintään heidän kanssaan käydään läpi säännöllisesti mitä heistä on kirjattu. Tätä asiakaslähtöistä osallistuvaa dokumentointia vasta harjoitellaan monessa paikassa Suomessa mutta Vantaalla tätä tehdään lastensuojelun tukipalveluissa lähes poikkeuksetta.
Onnistunut lastensuojelutyö ei kuitenkaan näy juurikaan julkisuudessa
On oireellista, että jopa Vantaan omien perhepalvelun sisällä, siis saman organisaation missä ovat kaikille saatavilla olevat sosiaalihuoltopalvelut ja lastensuojelun palvelut, on välillä epätietoisuutta mitä kaikkia palveluita lastensuojelu pitääkään sisällään puhumattakaan eri organisaation työntekijöistä tai yhteistyökumppaneista.
Jos tietoisuus on pahimmillaan tätä tasoa jopa viranomaisten ja ammattilaisten välillä, onko ihme jos tavalliselle maallikolle lastensuojelu näyttäytyy suljettuna linnakkeena tai huostaanottoautomaattina median välittämän mielikuvan kautta?
Lastensuojelu ei ole tosiaan pelkästään sosiaalityötä ja lasten huostaanottoja. Miksei mediassa näy tehostettu perhetyö, ammatillisten tukihenkilöiden tekemä työ ja perhekuntoutus – vain muutamia esimerkkejä luetellakseni. Esimerkiksi meillä Vantaalla kaupungin yli 300 lastensuojelussa olevasta työntekijästä suuri osa on perhetyöntekijöitä, eri lastensuojelulaitosten työntekijöitä ja tukihenkilöstöä kuten ruokapalvelutyöntekijöitä ja toimistosihteereitä sosiaalityöntekijöiden lisäksi.
Monen lapsen ja perheen kanssa tehdään paljon töitä avohuollon puolella ja vain osan kanssa tilanne etenee huostaanottoprosesseihin. Mediassa kuva on kuitenkin toisenlainen, milloin huutavia lapsia vedetään väkisin vanhempien sylistä, milloin väärin tehty makaronilaatikko on aiheuttanut huostaanoton jne.
Vantaalla on satsattu paljon juuri perheiden arkeen ja kotiin vietäviin palveluihin sekä perhekuntoutukseen. Vantaalla on mm. yksi Suomen suurimmista ja tehokkaimmista perhekuntoutusyksiköistä, ja tulevan laajennuksen myötä se taitaa olla kunnallisista yksiköistä asiakaspaikoiltaan ja määriltään laskien suurin. Pelkkä koko ei toki tarkoita, että sen antama hoito ja kuntoutus olisi vaikuttavaa tai tehokasta, mutta myös laatuun on keskitytty ja henkilökuntaa koulutettu laajasti. Työntekijöitä on riittävästi ja uusia on helppoa rekrytoida hyvässä maineessa olevaan toimintaan eli mediassa esillä olleet vaikutukset eivät näy laitoksissa ja tukipalveluissa niinkään.
Miksi lastensuojelun onnistumistarinoista pitäisi kertoa mediassa?
Mutta miksi näistä pitäisi sitten kertoa, jos ongelmia ei kerran ole? Juuri sen takia, ettei niistä kerrota missään muuallakaan. Jos lastensuojelusta kerrotaan vain kielteisiä mielikuvia, se ei rohkaise perheitä, lapsia ja nuoria hakemaan apua ajoissa. Kielteinen mielikuva lisää pelkoa ja huolta.
Vantaan lastensuojelusta voisi kertoa myös hyvin toimivista palveluista tai Vantaan lastensuojelun Instagram-julkaisuista, josta saatiin Lastensuojelupäivillä kunniamaininta. Uutiskynnyksen ylittää säännöllisesti vain sosiaalityön rekrytointi-ongelmat, vaihtuvat työntekijät, työolot ja työtilanne. Eikä kyse tosiaankaan ole vain Vantaasta, samankaltaisia lastensuojelun sosiaalityön ongelmia on muuallakin. Media tosin ei juurikaan kertonut siitä, millaisia ratkaisuja ja kehittämistoimia sosiaalityön ongelmien osalta päätettiin Vantaalla tehdä (ks. Vantaan sote-lautakunnan päätös 20.11.2017: Lastensuojelun kehittämistoimenpiteet ja suunnitelmat henkilöstötilanteen parantamiseksi).
Median riepottelu ei helpota tilannetta niiden sitoutuneiden, pitkäaikaisten sosiaalityöntekijöiden osalta, jotka ovat jaksaneet paikata vaihtuvia työntekijöitä, kestäneet haastavia ja ajoittain ylimitoitettuja asiakastilanteita ja määriä, ja silti siitä huolimatta pysyneet työssään.
Vantaalaisena virkamiehenä on välillä saanut hävetä korvat punaisina oman kunnan mediassa riepottelusta ja edellä mainittu pätee myös tähän. On varmasti totta, että Vantaan kaupunki ei ole omassa viestinnässään ollut kovinkaan hyvä ja monet asiat olisi kannattanut isojen herrojen ja rouvien sanoa aivan eri tavalla henkilöstölle sekä median edustajille niin perinteisessä mediassa kuin sosiaalisessa mediassa.
Olen itse ollut töissä erilaisissa kunnallisissa ja yksityisissä laitoksissa, pääosin pääkaupunkiseudun kunnallisissa arviointiyksiköissä, yli kymmenen vuoden ajan ja olen huomannut, että tästä työstä ei paljoa näy medioissa. Jonkin verran artikkeleja näkyy sosiaalialan ammattijulkaisuissa, mutta verrattuna esimerkiksi sosiaalityöntekijöihin, niin lastensuojelun laitoksissa ja perheiden kanssa lähityötä tekevät sosionomit ja heihin rinnastettavat tutkinnot jäävät jalkoihin.
Profession ja laitostyön arvostuksen kautta olisi hyvä, että sosionomin tutkinto ja työt tulisivat näkyviin ja tutummiksi koko kansalle myös mediassa. Sosiaalityön professio on toki tärkeä ja on hienoa, että sosiaalityöntekijöiden tuskaan on nyt kiinnitetty huomiota, varsinkin kun lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet resurssien pysyen verraten paikoillaan. Myös lastensuojelun asiakkaiden haasteet tuntuvat vaikeutuvan vuosi vuodelta, mutta samalla kentän työntekijöiden ääni jää äänekkäämpien varjoon. Olisi tärkeää, että asioista näkyy eri puolia.
Olisi erittäin tärkeää, että lastensuojelusta nähtäisiin myös niitä positiivisia puolia jo senkin takia, ettei negatiivinen julkisuus estäisi hakemasta palvelua niiden lapsien ja perheiden kohdalta, jotka niitä tarvitsevat ja lisäksi hyvin tehty työ laitoksissa, avopalveluissa ja muussa lastensuojelutyössä ansaitsee oman paikkansa lastensuojelun tarinoissa.
Teemu Tuominen, perhekuntoutuskeskuksen johtaja, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija
Lähteet ja lisätietoa:
”Vantaan lastensuojelu taas kriisissä työntekijäpulan takia – Lontoossa kehitetystä mallista toivotaan ratkaisua ongelmiin”: Vantaan sanomat 15.11.2017. https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/579640-vantaan-lastensuojelu-taas-kriisissa-tyontekijapulan-takia-lontoossa-kehitetysta.
Vantaan sote-lautakunnan päätös 20.11.2017: Lastensuojelun kehittämistoimenpiteet ja suunnitelmat henkilöstötilanteen parantamiseksi.
”Koulukodissa ei saa rakastua – periaatteessa.” Helsingin sanomat, Verkkojulkaisu tilaajille. Viitattu 21.12.2017. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004656180.html
”Yksitoistavuotiaan abortti Oulussa, kahdeksanvuotiaan Vilja Eerikan murha ja nyt Miriamin epäilty hyväksikäyttö – Miksi viranomaiset eivät kuule lapsen hätää?” Helsingin sanomien artikkeli. Verkkojulkaisu tilaajille. Viitattu 29.12.2017. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005473683.html
Pätiälä Annika 2016. Lastensuojelu mediassa. Sanomalehden kirjoitusten rakentama julkisuuskuva vuosina 2014-2015. Lapin Yliopisto. Pro Gradu.
https://core.ac.uk/download/pdf/44346712.pdf. Viitattu 29.12.2017.
”Lastensuojelun resurssit viipymättä kuntoon”, Helsingin sanomien mielipide-palsta 14.7.2015,
http://www.hs.fi/mielipide/a1436756334217
Lastensuojelu ja some. Opas sosiaalisen median käytölle lastensuojelussa. 2016. Lastensuojelun keskusliiton internetjulkaisu.
Viitattu 29.12.2017
Sirkka Rousu, päätoimittaja
Ninni Kurko-Seppänen,
Eveliina Korpela
Katriina Rantala-Nenonen
Ei kommentteja