Päivi Känkänen & Pirjo Immonen-Oikkonen kirjoittavat, miten maassamme on maahanmuutto kasvanut ja moninaistunut. Maahanmuuttajien määrä on kasvanut tasaisesti 1990-luvulta lähtien. Heidän mukaansa tarvitsemme sekä rakenteellisia että asenteellisia muutoksia maahanmuuttajataustaisten lasten ja perheiden erityistarpeiden huomioimiseksi. Artikkelissaan he kirjoittavat, että Suomessa vieraskielinen väestö on asettunut isoihin kaupunkeihin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. Helsingin koulujen oppilaista jo noin 11 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia, ja heistä suurin osa on Itä – Helsingin kouluissa. Kun puhutaan maahanmuuttajaperheistä, monikulttuurisista perheistä, siirtolaisista, pakolaisista tai paluumuuttajista, tapahtuu väistämättä aina jonkin tason yleistämistä. Samalta alueelta tuulleet ihmiset saattavat muodostaa hyvinkin heterogeenisen ryhmän erilaisine maahanmuuttosyineen ja lähtökohtineen
Monikulttuurisuusajattelussa lähdetään siitä oletuksesta, että kulttuurinen identiteetti saa näkyä ja sitä voi ilmaista. On tähdellistä miettiä, miten koulu voi tukea ja vahvistaa lasten ja vanhempien kulttuurisia erityispiirteitä niin opetuksessa kuin koulun toimintakäytännöissäkin. Vanhemmat tarvitsevat tukea ja kannustusta koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön, suomalaiseen koulukulttuuriin perehtymiseen sekä lastensa koulunkäynnin tukemiseen.
Välittämisen kulttuuri kouluissa
Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden lisääntyvä määrä ja sen myötä monikulttuurisuus tuovat uusia haasteita välittämisen kulttuurin kehittämiseen kouluissa. Koulun oppilashuollossa, kuten myös lastensuojelun parissa tarvitaan ymmärrystä monikulttuurisuuteen ja vähemmistöjen elämäntilanteisiin liittyvistä erityiskysymyksistä. Kouluympäristössä yhdenvertaisuus tarkoittaa oppilaan erilaisten tarpeiden huomioimista sekä koulun käytäntöjen ja perheen toimintakulttuurin yhteensovittamista. Kielenoppiminen ja ymmärtämisvaikeudet nähdään helposti vain tulokkaan ongelmana unohtaen, että yhteisymmärrys ja vuorovaikutuksen dialogisuus on kaikkien osapuolten vastuulla. Maahanmuuttajien opetuksen järjestämisessä on paljon kuntakohtaisia eroja
Känkänen & Immonen-Oikkonen uskovat, että jos kouluilla olisi riittävät resurssit ja osaaminen monikulttuuriseen työhön, monia tilanteita voitaisiin hoitaa ilman lastensuojelun väliintuloa. Vaikeudet ja konfliktit eivät yleensä häviä itsestään, vaan tarvitaan erilaisia kehittämistoimia, rasismin vastaisuutta ja asennekasvatusta, jotta monikulttuurisuus voisi olla rikkaus myös koulun kasvuympäristössä. Perheiden aktivoimiseksi ja yhteistoiminnan lisäämiseksi on kokeiltu erilaisia yhteistyökäytänteitä. Toiminnalliset vanhempaintapahtumat on koettu yleensä myönteisinä ja vuorovaikutusta edistävinä. On tärkeää tulla nähdyksi ja ymmärretyksi uudessa ympäristössä. Suomalaisen valtaväestön suvaitsevaisuus, vieraanvaraisuus ja myötäelämisen taidot ovat väistämättä tulleet tarkemman punnituksen eteen.
Opettajat tarvitsevat lisää valmiuksia monikulttuuritaustaisten oppilaiden opettamiseen. Kirjoittajien mukaan kodin ja koulun yhteistyön vaaliminen ja kehittäminen edellyttävät aktiivista vuorovaikutusta koulun henkilöstön ja vanhempien välillä. Opetuksen järjestäjä vastaa rakenteista ja linjauksista, mutta viime kädessä koulun rehtori ja opettajat vaikuttavat omalla toiminnallaan merkittävästi siihen, minkälaisen painoarvon kodin ja koulun välinen yhteistyö ja sen edistäminen koulussa saa. Kirjoittajien mielestä onnistuneen yhteistyön edellytyksenä on, että molemmat osapuolet tuntevat hyötyvänsä siitä. Yhteys koulun ja kodin välillä tulisi solmia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa koulupolkua, jotta tämä yhteys säilyisi myös perusopetuksen ylempien vuosi luokkien haastavien nivelvaiheiden yli. Yhteistyön kehittämisen yhtenä keskeisenä tavoitteena on vanhempien kuulluksi tuleminen.
Maahanmuuttajataustaisilla vanhemmilla saattaa olla kuitenkin varsin erilaisia odotuksia koulunkäynnin suhteen, eteenkin jos lähtömaan koulun toimintakulttuuri on poikennut paljon suomalaisista käytännöistä. Myös koulun ja kodin välisen yhteistyön tarpeellisuutta voi olla vaikea ymmärtää, jos perhe ei ole sellaiseen aiemmin tottunut. Koulun yhtenä tehtävänä on kertoa vanhemmille koulujärjestelmän sisällöstä, vaatimuksista ja mahdollisuuksista sekä oppilaan asemasta, oikeuksista ja velvollisuuksista. Tulkkipalvelun tulisi olla tarpeen vaatiessa aina mahdollista.
Eritahtinen sopeutuminen yhteiskuntaan
Vanhempien ja lasten eritahtinen sopeutuminen uuteen yhteiskuntaan saattaa kääntää myös vanhempien ja lasten roolit ja vastuut päälaelleen. Lapsuuden ja nuoruuden rajamaastossa sekä kahden tai useamman kulttuurin välissä oleminen aktivoi lapsella liittymiseen ja kuulumiseen liittyviä pohdintoja. Myös elämänhistorian rankat kokemukset – luopumiset, siirtymiset ja hylkäämiset – heijastuvat uusiin elämäntilanteisiin niitä pysyvästi sävyttäen. Monikulttuurinen ja – kielinen tausta voi olla lapselle ja nuorelle sekä rikkaus että ristiriitojen lähde.
Hyvä kasvattaja tuntee ja hyväksyy itsensä, vain tuntemalla itsensä voi oppia tuntemaan muitakin. Aikuisen oma vahva itsetunto heijastuu lapseen. Itsetunnoltaan vahva aikuinen hyväksyy erilaisuuden ja sietää epävarmuutta. Hänen ei tällöin tarvitse turvautua rankaiseviin kasvatusmenetelmiin. Hän on kärsivällinen ja jaksaa kuunnella lapsia. Aikuisen oma roolimalli on tärkeä lapsen itsetunnon kannalta, sillä empaattinen itseensä luottava elämäntapa voidaan oppia vain toiselta.
Monikulttuurisen koulun arki
Tottumus vähentää rasismia ja epäilyä vieraita kulttuureja kohtaan. Kuitenkin suomalaiset koulut ovat erilaisia, toisissa on enemmän toisissa vähemmän maahanmuuttajia, aikuisia/lapsia/nuoria. Kaikille tulisi kuitenkin taata myönteinen koulutie. Monikulttuurisen koulun arki on haastavaa niin maahanmuuttajalle kuin kantaväestölle ja molempien on oltava valmiita sopeutumaan ja kyetä vastavuoroiseen vuorovaikutukseen.
Tulisi myös muistaa, että maahanmuuttaja-oppilaiden itsetunto-ongelmilla voi olla ihan sama syntyalusta kuin suomalaisilla lapsilla ja niiden korjaamiseen käyvät samat metodit. Kun heikosti menestyvät oppilaat saadaan uskomaan, että heidän huonot kouluarvosanansa johtuvat yrittämisen eikä kyvyn puutteesta, heidän suorituksensa alkavat parantua. Itsetunnoltaan heikot oppilaat ovat tottuneet jatkuviin epäonnistumisiin ja tulkitsevat niiden johtuvan vähäisistä kyvyistä.
Elisa Parikka, sosionomi ylempi amk-opiskelija
Lisätietoa
Päivi Känkänen & Pirjo Immonen – Oikkonen 2009. Monikulttuurinen perhe koulun kasvatusympäristössä. Teoksessa: Johanna Lammi-Taskula, Sakari Karvonen & Salme Ahlström (toim.) 2009. Lapsiperheiden hyvinvointi.
Ei kommentteja