Uutta varhaiskasvatuslakia odotetaan jo kuumeisesti. Lakia valmistelevan työryhmän oli määrä jättää lakiesitys hallitukselle helmikuussa 2014. Työryhmä ei kuitenkaan taida saada työtään valmiiksi määräaikaan mennessä, vaan kokoontunee jatkamaan työskentelyä vielä maaliskuun aikana.
Useat kansanedustajat ja mm. Lastentarhanopettajaliitto ovat tyrmistyneitä ja hämmentyneitä, sillä varhaiskasvatuslaki ei ole keväällä annettavien lakiesitysten listalla. Viivästymiseen on otettu napakasti kantaa ja opetusministeri Krista Kiurua on vaadittu pitämään aikataulusta kiinni ja tuomaan varhaiskasvatuslain eduskuntaan kevään 2014 aikana. Puheet lain vesittymisestä ovat mielestäni turhan hysterian lietsomista. Työryhmän on työskenneltävä nyt ripeästi, jotta uusi laki voisi astua voimaan vajaan vuoden päästä tammikuussa 2015. Kuten useasti on todettu, 40 vuoden ikään varttunut nykyinen laki ei vastaa nykypäivän tarpeita ja sen uudistamistarve on tunnustettu.
En kuitenkaan ihmettele, että työryhmän on mahdollisesti kokoonnuttava vetämään kantojaan yhteen vielä kertaalleen. Varhaiskasvatuslaki on pakettina varsin laaja ja iso. Julkinen keskustelu uuden varhaiskasvatuslain ympärillä on ollut kiivasta. Tietyt aiheet, kuten esimerkiksi subjektiivinen päivähoitooikeus, lapsen hoitopäivän enimmäispituuden sekä ryhmäkoon enimmäismäärän rajaaminen ovat aiheuttaneet niin asiakaskunnassa kuin virkamiestasolla keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa. Tiukkaa vääntöä lain sisällöstä käydään myös eduskunnassa.
Lähtäkohta kasvatukseen
Työskentelen lastentarhanopettajana yli 3- vuotiaiden lasten ryhmässä. Varhaiskasvatuslakia valmisteltaessa puhutaan pedagogisesta kasvatuksesta. Alle 3- vuotiaiden kasvatuksen perustan luovat perustarpeista huolehtiminen, syli ja läheisyys. Yhtä lailla myös 3-5- vuotiaiden lasten kasvatukseen kuuluvat lämpö, hellyys ja huomioiminen. Lapsen huomioiminen ja kannustus kaikissa arjen tilanteissa rakentavat lapsen minäkuvaa ja itsetuntemusta pala palalta. Aikuisen on oltava saatavilla ja tavoitettavissa. Lapsella on tarve tulla huomatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Tärkeä kysymys on, miten mahdollistamme jokaiselle lapselle tämän yksilöllisen kasvun ja kehityksen tukemisen?
Joku raja!
Päivähoidossa käytettävä suhdeluku määrää lasten ja ammatillisen kelpoisuuden omaavien kasvattajien määrän ryhmässä. 1990- luvun alussa päivähoidossa luovuttiin ryhmän enimmäiskoon määrittelystä ja siirryttiin nykyiseen kasvattajien ja lasten väliseen suhdelukuun. Suhdeluvun määräämänä yhtä kasvattajaa kohden saa olla alle 3- vuotiaiden ryhmässä neljä lasta ja yli 3- vuotiaiden ryhmässä seitsemän lasta. Ryhmässäni on tällä hetkellä 22 lasta ja kolme kasvattajaa.
Nykyisessä laissa ei määritellä lapsiryhmän enimmäiskokoa. Todellisuudessa suhdeluvuista saa poiketa, jos ryhmässä on lapsia joiden keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti vähäisemmät kuin toimintapäivät päivähoidossa. Tämä toteutuu silloin, kun lapsella on säännöllisesti toistuvia vapaapäiviä.
Varhaiskasvatus on nykypäivänä liian raakaa matematiikkaa, jolloin mm. esittämäni kysymys lapsen yksilöllisestä huomioimisesta jää valittavasti toissijaiseksi. Liian suuret ryhmäkoot huolestuttavat vanhempia, mikä ilmenee tuoreessa Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaikuta varhaiskasvatukseen -kyselystä. Seuraan tilannetta huolestuneena.
Keväällä 2012 Lastensuojelun keskusliitto ja Kasvunportti kysyivät varhaiskasvatuksen ammattilaisilta heidän mielipidettään varhaiskasvatuslain kehittämisestä. Vastauksissa toistuvat pohdinnat ryhmäkoon määrittelyn tarpeesta. Vastaajista noin 57 % oli sitä mieltä, että alle 3- vuotiaille sopivin ryhmäkoko olisi 8-10 lasten ryhmässä, jossa on kolme kasvattajaa. Reilu 40% vastaajista oli sitä mieltä, että sopivin ryhmäkoko yli kolmivuotiaiden ryhmässä, jossa on kolme kasvattajaa, olisi 14-16 lasta.
Päiväkotien ryhmäkokokatto jakaa mielipiteitä niin eduskunnassa kuin sivistyslakivaliokunnassa. Ajankohtainen kakkonen (29.1.2014 TV 2) kysyi sivistysvaliokunnan jäseniltä, pitäisikö päivähoidossa rajata lapsiryhmän koko. Lapsiryhmän koon rajaamista kannatti 11 sivistysvaliokunnan jäsentä, joka tarkoittaa sivistysvaliokunnan vahvaa kannatusta. Mielestäni yksi tärkeimmistä ja viisaimmista investoinneista tulevaisuuteen olisi, että uudessa laissa rajataan lasten enemmäismäärä.
Pienemmät lapsiryhmät tukisivat lasten yksilöllistä kasvua ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Kasvattajat pystyisivät entistä paremmin huomioimaan ja vastamaan lasten tarpeisiin, mikä tarjoiaisi tukevat eväät mm. lapsen minäkuvan kehittymiselle ja elinikäiselle oppimiselle. Helsingin yliopiston kasvatustieteiden tohtori Erja Rusasen mielestä lapsen etu ei voi toteutua, jos ryhmäkoko on liian suuri. Ryhmäkokokatto on saatava sitovaksi!
Vilma, sosionomi ylempi amk-opiskelija
Lisätietoa
Lastensuojelun keskusliitto 2012.
Yle Uutiset 2014.
Varhaiskasvatuslaki. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014.
Lastentarhanopettajaliitto 2014.
Ei kommentteja