Perhetyön ryhmätoiminnan mahdollisuudet: vertaistukea ja palvelujärjestelmään vaikuttamista

Paikallisessa lastensuojelun perhetyön ryhmätoiminnan kehittämishankkeessa vahvistui käsitys,  että ryhmätoimintaan osallistuminen ja ryhmissä syntyvä vertaistuki voimaannuttaa ja aktivoi lastensuojelun asiakkaita vaikuttamaan palvelujärjestelmään.

Lisäksi voitiin todeta, että asiakkaiden osallistuminen ryhmätoiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin lisäsi työntekijöiden työmotivaatiota ja antoi lisää tietoa perhetyön asiakkaiden palvelutarpeista.

Vaikka ryhmiä käynnistettiin samanlaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten arjen sujumisen ja perheiden kuntoutumisen tueksi, niistä muotoutui toiminnan edetessä luontaisia kehittämisen paikkoja. Kun lastensuojeluun liittyvistä asioista päästiin keskustelemaan laajemmalla kokoonpanolla virastoa tai perheyhteisöä neutraalimmassa ympäristössä, rohkaistuivat palvelujen käyttäjät tuomaan esiin kokemusasiantuntijuuttaan.

Riittääkö ryhmätoiminnassa vieläkin kehitettävää?

Lastensuojelun ryhmätoiminnasta on pyritty jo muutaman vuosikymmenen ajan kehittämään avohuollon työmenetelmää, jonka avulla voitaisiin korjaavasti tai ennaltaehkäisevästi tukea lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Ryhmätoiminta ei silti ole vakiintunut pysyväksi toimintatavaksi lähinnä resurssipulan ja lastensuojeluun liittyvän tutkimustiedon vähäisyyden takia, vaikka lukuisia projektivetoisia kehittämishankkeita on toteutettu ja dokumentoitu. (Pekkarinen 2006, 2011, Kananoja 2007.) Ryhmätoiminnan avulla voidaan kuitenkin ylläpitää vaikeissa olosuhteissa elävien lasten ja nuorten toivoa ja lisätä heidän mahdollisuuksiaan selviytyä elämässään (Heikkinen – Levamo – Parviainen – Savolainen 2007.)

Lastensuojelun laatusuosituksissa kehotetaan lisäämään lastensuojelun asiakkaiden, niin lasten, nuorten kuin vanhempienkin osallisuutta lastensuojelupalveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa, koska vain osallisuuden toteutuessa on mahdollista saavuttaa aito yhteistyö kaikkien osapuolten välillä ja sitä kautta varmistaa lapsen edun toteutuminen. Laajemmasta näkökulmasta katsottuna asiakasosallisuuden lisääminen sosiaalipalvelujen kehittämisessä on tärkeä sosiaalipoliittinen tavoite hyvinvointivaltion siirtyessä kohti managerismia ja tilaaja-tuottajamalleja (Toikko 2011.)

Kansalaisten osallistuminen parantaa tiedonkulkua ja läpinäkyvyyttä palvelujärjestelmässä, jolloin järjestettävät palvelut ja kansalaisten tarpeet kohtaavat paremmin. Yhteiskunnassa kaivataan uudenlaisia tapoja voida vaikuttaa perinteisten kuulemisten, tyytyväisyyskyselyjen ja edustajavaalien lisäksi. On myös syytä pitää mielessä, että demokratiassa on pidettävä huolta heikommassa asemassa olevien äänen kuulemisesta varsinkin heille välttämättömissä asioissa, kuten palveluissa. (Matthies 2013)

Työnsä kehittämisestä kiinnostunut perhetyöntekijöiden työryhmä vastasi alaotsikon kysymykseen myöntävästi ja lähti toteuttamaan paikallista perhetyön ryhmätoiminnan kehittämishanketta. Kehittämishankkeen yhteydessä syntyi myös tässä artikkelissa esiteltävä toimintatutkimuksellinen opinnäytetyö. Opinnäytetyön tehtävänä oli selvittää, miten perhetyön asiakkaiden osallisuus toteutuu perhetyön ryhmätoiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa, ja miten työntekijät voivat lisätä asiakkaiden osallisuutta. Lisäksi tehtävänä oli selvittää, miten ryhmätoiminnan avulla vahvistetaan asiakkaiden osallisuutta palvelujen kehittämiseen.

Kehittämisen työkalut ja tulokset

Työntekijälähtöisessä kehittämishankkeessa tavoiteltiin toimintatutkimukselle ominaista käytännöllisen osaamisen lisääntymistä sekä osallistujien valtautumista. Toimintatutkimus voidaan ymmärtää paitsi työtä kehittävänä menetelmänä myös eettisenä ja emansipatorisenakin asenteena, jonka päämääränä on ihmisen hyvän elämän edistäminen laajassa merkityksessä. (Heikkinen – Jyrkämä 1999) Koska myös perhetyössä ihmisen hyvä elämä kuuluu eettisiin pääperiaatteisiin, toimintatutkimuksellisen lähestymistavan valitseminen oli motivoivaa.

Kehittämistoimintaa toteutettiin konkreettisesti kymmenen kuukauden ajan viidessä ryhmässä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa. Hankkeessa sovellettiin kehittävän työntutkimuksen ekspansiiviseen oppimiseen suuntaavaa asetelmaa. Ryhmätoiminnan kehittämisestä koottiin osallistuvan havainnoinnin keinoin peiliaineistoja, joita reflektoitiin seitsemässä eri työryhmän kehittämissessiossa. Yhteisen pohdinnan seurauksena syntyneet korjausliikkeet toteutettiin mahdollisimman pian, ja niiden vaikutuksia arvioitiin seuraavissa kehittämissessioissa. Opinnäytetyössä tarkasteltiin prosessin kahta kehittämissykliä, jotka ekspansiivisen oppimisen kehälle asetettuina kuvasivat uuden toimintamallin suunnittelun, käyttöönoton ja arvioinnin vaiheita.

Tutkimusaineisto, jonka perusteella tutkimuskysymyksiin vastattiin, koostuu kenttäpäiväkirjaan kootuista havainnoista ja avoimista keskusteluista ryhmäläisten ja ohjaajien kanssa ryhmissä, kehittämissessioiden dokumentoinneista ja sekä ryhmäläisille että työntekijöille suunnatuista palautekyselyistä. Opinnäytetyön tekijä kuului työtään kehittävään työyhteisöön, ja hyödynsi kaksoisrooliaan menemällä mukaan tutkittavaan käytäntöön, koordinoimalla toimintaa ja innostamalla sekä työntekijöitä että asiakkaita kehittämään ryhmätoimintaa.

Keskeiset tulokset

Keskeisinä tuloksina voitiin todeta, että ryhmätoiminta ja siellä syntyvä vertaistuki voimaannuttavat osallistujia. Ryhmäläiset kokivat perhetyön ryhmät turvallisiksi, hyvinvointia kohentaviksi paikoiksi, jonne oli mielekästä kotoa lähteä. Ryhmätoiminnan havaittiin aktivoivan asiakkaita vaikuttamaan palvelujärjestelmään, prosessin edetessä heidän osallisuutensa toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa lisääntyi selvästi. Työntekijät arvostivat ryhmätoiminnan kautta syntynyttä tasavertaisempaa työskentelysuhdetta, ja kuvasivat sen lisäävän työmotivaatiota ja antavan uudenlaista tietoa palvelutarpeista.

Johtopäätöksinä voi todeta, että asiakkaiden kokemustieto yhdistettynä työntekijöiden ammattitaitoon tuottaa toimivampaa lastensuojelutyötä. Jatkossa jaetun asiantuntijuuden mahdollisuuksia tulisi hyödyntää perhetyön lisäksi myös lastensuojeluprosessin muissakin vaiheissa unohtamatta asiakasosallisuuden huomioimista ja kehittämistä.

Palvelunkäyttäjien osallisuus luo hyvinvointia

Suunnitteluvaiheessa perhetyöntekijät olettivat perhetyön asiakkaiden hyötyvän ryhmistä, ja tämä oletus tulee aineiston kautta vahvistetuksi. Se, miten paljon ryhmät saivat positiivista palautetta kaikilta mukana olleilta asiakkailta, oli ehkä yllättävääkin, kuten myös esimerkiksi lasten ryhmän vanhempainilloissa syntynyt yhteisöllinen tunnelma. Kehittämishankkeen arviointivaiheessa työntekijät olivat yhtä mieltä siitä, että asiakkaat opettivat työntekijöille paljon tasavertaisen kohtaamisen toteuttamisesta. Osallisuuden lisääntyminen näkyy aineistossa monin tavoin, monipuolisesta toiminnan suunnittelusta ja arvioinnista aina vaatimuksiin ryhmien jatkamiseksi.

Asiakkaiden valmiudet olla osallisina vaihtelevat, joten ryhmätoiminnan lisäksi tarvitaan monipuolisesti muunlaisiakin osallisuuden mahdollisuuksia ja muotoja. Palvelujen kehittämisessä asiakkaan osallisuutta voidaan tukea asiakaslähtöisellä toiminnalla, sen mahdollistavalla johtamiskulttuurilla ja työntekijöiden asiakaslähtöisellä asenteella. (Laitila 2010) Osallisuutta kuvataan usein erilaisilla tikapuu- tai tasomalleilla, joista esimerkiksi Toikon (2011) esittämistä neljästä tasosta tässä hankkeessa edettiin toiselle tasolle. Siinä asiakkaat voivat saada aktiivisen, mutta silti rajoitetun osallistumisoikeuden kehittämiseen tilanteessa, jossa kehittämisen muoto ja tavoitteet oli asetettu organisaatiosta käsin etukäteen. Asiakkaita kannustettiin osallistumaan aktiivisesti ryhmissä, mutta työntekijöiden kehittämissessioihin ei vielä ollut valmiuksia kutsua heitä mukaan.

Kokemusasiantuntijuuden merkitys kuitenkin kasvoi kehittämistyön aikana, joten tulevaisuudessa on mahdollista edetä kolmannelle asiakasosallisuuden tasolle, jossa kokemusasiantuntijuus ja ammatillinen asiantuntijuus huomioidaan tasavertaisesti.

Työntekijälähtöinen ja – vetoinen paikallinen kehittämishanke jäi organisaatiossa alkukiinnostuksen jälkeen melko yksin ja unohduksiin työyhteisön muiden haasteiden alle. Suurimmat häiriöt kehittämistyöhön aiheutuivat työntekijävaihdoksista, jokaisessa kehittämissessio toteutettiin erilaisella kokoonpanolla, sekä organisaation nopeasta tarpeesta sopeuttaa toiminta jyrkästi väheneviin taloudellisiin resursseihin. Kehittämistyö keskeytyi resurssipulan vuoksi ensimmäisen ryhmätoimintavuoden jälkeen ainakin puoleksi vuodeksi, joten perhetyön ryhmätoiminnan kehittämisessä saavutettuja tuloksia ja toimintatapoja ei päästy heti juurruttamaan. Vaatii rohkeutta luottaa siihen, ettei tehty työ ollut turhaa, ja että ryhmätoiminnasta kiinnostuneet perhetyön asiakkaat sekä perhetyöntekijät pääsevät mahdollisimman pian jatkamaan hyvään vauhtiin päässyttä tässä toimintaympäristössä uudenlaista yhteistyötä.

Artikkeli perustuu Leena Rinteen Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön “Tavataan Perhetuvalla – lastensuojelun perhetyön ryhmätoimintaa kehittämässä”.

Leena Rinne, sosionomi (ylempi AMK)

Lähteet

Heikkinen, Alpo – Levamo, Pauliina – Parviainen, Maaret – Savolainen, Aili 2007 (toim.) Näe minut – kuule minua. Kokemuksia ryhmistä. Soccan ja Heikki Waris-instituutin julkaisusarja nro 11. Helsinki: Yliopistopaino.

Kananoja, Aulikki – Lavikainen, Marjo – Oranen, Mikko 2013. Toimiva lastensuojelu – selvitysryhmän loppuraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:19.

Laitila, Minna 2010. Asiakkaan osallisuus mielenterveys- ja päihdetyössä. Fenomenografinen lähestymistapa. Kuopio: Kopijyvä Oy.

Matthies, Aila-Leena – Rantamäki, Niina 2013 (toim.). Miten kuntalaisten osallistuminen tukee palveluita. Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla. Kampa-hankkeen julkaisu. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino.

Pekkarinen, Elina 2011. Lastensuojelun tieto ja tutkimus – asiantuntijoiden näkökulma. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisuja 51.

Pekkarinen, Elina 2006. Murrosikäisten tyttöjen kokemukset lastensuojelun ryhmätoiminnasta. Teoksessa Forsberg, Hannele – Ritala-Koskinen, Aino – Törrönen, Marita: Lapset ja sosiaalityö. Kohtaamisia, menetelmiä ja tiedon uudelleenarviointia. Juva: PS-kustannus. 99–128.

Toikko, Timo 2011. Kokemusasiantuntija palvelujen kehittäjänä. Teoksessa Ruuskanen, Petri – Savolainen, Katri – Suonio Mari (toim.) Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. EU: Unipress. 103–117.