Henkilökohtaistaminen ja yksilöllisyys on noussut tärkeäksi lähtökohdaksi hyvinvointivaltion palvelujärjestelmälle. Tähän sisältyvät yksilön oikeudet ja velvollisuudet sekä osallisuus ja valinnanmahdollisuudet palvelu- ja etuusjärjestelmässä. (Rajavaara 2014: 142.) Samalla korostuu asiakkaan lähituen saatavuus ja sen kehittämisen tarve.
Sanna Marinin hallitusohjelmassa halutaan mahdollistaa yksilöille tasapainoisempi elämä, jossa lisätään yksilön vapautta ja osallisuutta. Toimenpiteenä on mm. sosiaaliturvan uudistaminen, vammaispalvelujen uudistaminen, henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäminen. Tavoitteena on myös lisätä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tietoutta kohdatessa vähemmistöjä tai erityistarpeita tarvitsevia. (Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019: 146, 156.) Laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut tuottavat hyvinvointia.
Asiakkaan valinnanvapaus ei ole uusi asia, mutta näyttäytyy hyvin erilaisena kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Valinnanvapaus voi parhaimmillaan olla asiakaslähtöistä, asiakaskeskeisyyttä palvelujärjestelmässä ja asiakasta osallistavaa. Samaan aikaan se voi olla julkisen sektorin supistamista ja yksityisen vastuun lisäämistä, markkinaehtoista ja kilpailuttavaa. (Palola & Karjalainen 2011: 285.) Lähituen tarpeen ennakoidaan kasvavan valinnanvapauden laajentuessa sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Sosiaalihuollossa henkilökohtaistamisessa, valinnanvapauden ja itsemääräämisoikeuden lisäämisessä, voi olla myös riskinsä. Marketta Rajavaaran (2014) mukaan henkilökohtaistamisen suurin riski on eriarvoisuuden lisääntyminen ja sitä kautta leimaantuminen. Edelleen on ihmisiä, jotka tarvitsevat runsaasti tukea. (Rajavaara 2014: 158-160.) Tarkastelimme opinnäytetyössämme asiakkaiden lähituen nykytilaa ja toiminnan kehittämistarpeita. Aineistona oli verkkokysely. (Honkavaara & Laxström 2020). Työelämäkumppanina toimi valtakunnallinen Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hanke. Hankkeessa nähtiin asiakkaiden lähituen tarve ja tuen organisoinnin suunnitelmallinen merkitys (Rousu & Ihamäki & Ojanen 2019: 44; Huhtalo 2019: 47).
Lähitukitoiminnan haasteet
Kyselyn vastauksissa nousi useita erilaisia lähituen organisointia vaativia asioita. Useissa vastauksissa esitettiin toive siitä, että tukihenkilötoiminta olisi järjestelmällisempää ja tarkemmin määriteltyä toimintaa: “Toiminta vaatii hyvää organisointia ja hereillä oloa järjestäjältä. Tiukat resurssit, vajavainen ohjaus sekä oikea-aikaisuuden löytyminen: tukihenkilöitä olisi oltava tarjolla riittävästi, kun tuen tarvitsijoitakin on. ”
Toimintaan toivottiin muun muassa ammatillisempaa otetta, jolloin palkkaus, osaamisen varmistaminen ja työehdot olisivat sovittuja ja toiminnan seuranta systemaattista, eikä vastuu olisi pelkästään asiakkaalla. Useassa vastauksessa myös kaivattiin järjestelmällisempää tukea tukihenkilöiden toimintaan ja työhön. Esimerkiksi työnohjauksen puuttuminen nostettiin yhdeksi haasteeksi.
Myös se on ongelma, ettei tukihenkilöitä ole tarpeeksi, jollekin asiakasryhmälle heitä ei ole lainkaan tarjolla. Se, missä asiakas asuu, vaikuttaa siihen, miten asiakkaan tuen tarpeisiin vastataan. Muita erilaisia työn organisointia vaativia haasteita ovat tukihenkilöiden koulutuksiin ja palkkioihin liittyvät kysymykset, toimintojen pirstaloituminen, sekä kustannuksiin liittyvät haasteet, jotka vaikuttavat toiminnan epätasaiseen laatuun.
Asiakkaaseen liittyvissä haasteissa tuotiin esiin se, että viranomaiskieli koettiin vaikeasti ymmärrettäväksi, päätökset saatettiin kokea ristiriitaisina, eikä asiakas aina tiennyt, mistä hänen tulisi hakea apua tai kuka viranomainen hänen asioitaan hoitaa. Haasteena nähtiin myös erilaiset asiakkaat erilaisine pulmineen sekä se, ettei asiakas välttämättä itse koe tarvitsevansa apua. Lisäksi eri toimijoiden välinen heikko tai olematon tiedonkulku koettiin ongelmana.
Lähitukihenkilön sitoutumattomuus ja vaihtuvuus vaikuttavat asiakkaan saamaan tukeen sekä luottamuksen syntymiseen. Myös lähitukihenkilöiden oma uupuminen on riski toiminnassa. Jatkuva muutos ja ennakoimattomuus ovat lähitukihenkilöitä kuormittavia tekijöitä. Haasteeksi koettiin myös se, että lähitukihenkilö ei tunne asiakasta tai lähitukihenkilöllä ei ole tarpeeksi ammattitaitoa eikä päätösvaltaa.
Lähitukitoiminnan onnistumiset ja kehittämisideat
Onnistunut lähitukitoiminta perustuu asiakkaan ja lähitukihenkilön luottamukselliseen suhteeseen. Lähitukihenkilö tuntee asiakkaansa tarpeet, kunnioittaa asiakkaan oikeuksia, valintoja, osallisuutta, tahtoa ja mieltymyksiä. Suunnitelmallisuus toiminnassa tukee hyvää lähitukihenkilötyötä. Pysyvyys ja pitkäaikaisuus taas lisäävät luottamusta.
Kokemusten ja tutkimusten mukaan henkilökohtaisen budjetin käyttöönoton myötä asiakkaan osallisuus ja aktiivisuus on lisääntynyt, asiakkaan mahdollisuus saada haluamaansa palvelua on parantunut, asiakkaan vaikutusvalta omaan elämäänsä ja itsemääräämisoikeus ovat vahvistuneet, ja sen myötä hänen saamansa palvelujen laatu ja hänen kokemansa elämänlaatu on parantunut. (Rousu ym. 2019: 40; Huhtalo 2019: 46.)
Asiakkaiden tarpeiden huomioimiseen ehdotettiin muun muassa palvelutoria, jossa voisi asioida matalalla kynnyksellä, tai kiertävää vastaanottoa, joka vierailisi erilaisissa hoitoyksiköissä. Parhaimmillaan tukihenkilötoiminta tapahtuisi arjen tasolla, asiakaslähtöisesti asiakkaan omista toiveista lähtien. Asiakasta olisi kuultava kiireettömästi, toiminnan olisi oltava joustavaa ja sen olisi tapahduttava asiakkaan omassa ympäristössä ja muuttuvissa tilanteissa, lisäksi lähitukihenkilöiden koulutuksen tulisi lähteä asiakkaan tarpeista.
- Tukihenkilöille tulisi tarjota tukiverkostoa ja ohjausverkostoa työhönsä. Yhteistyötä ja toiminnan organisoimista eri toimijoiden välillä tulisi kehittää. Toiminnan koordinointi ja ohjaus lähitukitoiminnassa tulee tehdä yhteistyössä asiakkaan kanssa.
- Samoin tiedonkulkua asiakkaan, läheisten ja eri sektoreiden välillä tulisi sujuvoittaa.
- Toiminnan toivottiin perustuvan ammatilliseen tukeen. Lähitukihenkilön työ vaatii taitoa, koulutusta ja osaamista, jotta asiakkaat saavat tarvitsemansa tuen muuttuvissa tilanteissa ja heitä osataan kannustaa ja tukea myös omatoimisuuteen.
- Ehdotettiin myös lyhytkoulutusta yhdessä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa, jolla tukihenkilötoiminnasta saisi perusammatin.
- Tukihenkilötoiminnasta tulisi maksaa vaativuuden mukainen palkkio tai ammatillisena työnä palkka.
Lähitukitoiminnan saatavuuden parantaminen on välttämätöntä. Kysyntää lähitukitoiminnalle olisi.
- Toiminnan markkinoimiseen ehdotettiin mm. nettiportaalia, joka huomioisi erilaiset asiakasryhmät ja jossa löytäisi hakutoiminnoilla itselle sopivia tukihenkilöitä.
- Viranomaisten toivottiin olevan vastuussa päätöksistä, eikä vastuuta tule jättää asiakkaalle itselle, jotta myös heikoimmassa asemassa olevat ja eniten apua tarvitsevat pysyvät tuen piirissä.
- Pohdintaa herätti vertaistuen tärkeys – ihminen, joka on kokenut saman kuin itse. Tukihenkilöllä täytyy olla kyky asettua toisen asemaan. Tärkeäksi koettiin asiakkaan ja lähitukihenkilön välinen suhde.
Olisikin tärkeää tehostaa ja kehittää palvelunohjausta sekä selkeyttää omatyöntekijän roolia palveluiden järjestämisessä. Yhteistyössä kaikkien toimijoiden kesken toteutettu lähituen kehittämisprosessi vahvistaisi asiakkaiden toimijuutta ja itsemääräämisoikeutta.
Kirjoittaja
Riikka Honkavaara, sosionomi (ylempi AMK)
Kirjoitus perustuu parityönä tehtyyn sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Honkavaara & Laxström 2020. Sosiaalihuollon asiakkaiden lähituki palveluissa. Selvitys lähituen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana Theseus-tietokannasta.
Tutustu myös Katja Laxströmin artikkeliin, jossa lähituen yhteiskunnallista tarvetta taustoitetaan.
Lähteet
Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelma 10.12.2019. OSALLISTAVA JA OSAAVA SUOMI – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Helsinki: Valtioneuvoston julkaisuja 2019: 31.
Rajavaara, Marketta 2014. Yksilöllisestä henkilökohtaiseksi? Henkilökohtaistaminen hyvinvointipolitiikan uudistusideana. Teoksesta: Haverinen, Riitta & Kuronen, Marjo & Pösö, Tarja (toim.): Sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Tampere: Vastapaino. 141-160.
Katriina Rantala-Nenonen
Hilla Niemi
Eveliina Korpela
Ei kommentteja