Lasten kuuleminen on kaiken perusta kun lapsia suojellaan. Osaammeko me työntekijät kysyä lapsilta niin, että he haluavat kertoa meille asioistaan? Turvallisen ja luottamuksellisen suhteen rakentuminen vaatii aikaa ja kohtaamisia. Onko näitä lastensuojelun asiakkuuksissa työntekijöiden ja asiakkaiden välillä? Tavataanko lasta tutussa ympäristössä aidosti kiinnostuneina siitä mitä he haluavat meille työntekijöille kertoa?
Susanna Helavirran väitöskirja herätti minussa lastensuojelun työntekijänä paljon ajatuksia ja myös kysymyksiä. Osaammeko kuulla lapsia tehdessämme heidän elämää ja hyvinvointia koskevia päätöksiä? Kuinka laaja työntekijöiden henkilökohtaisen ”osaamissalkun” täytyy olla, että he pystyvät tavoittamaan lapsen tuottaman tiedon häntä koskevasta hyvinvoinnista päätöksenteon tueksi?
Lapset eivät kerro asioitaan avoimesti vieraalle ihmiselle vieraassa toimistoympäristössä. Lapsi voi kertoa sen, mitä hän ajattelee hänen vanhempien haluavan hänen kertovan tai sen mitä hän ajattelee työntekijän haluavan kuulla, mutta kysyjällä täytyy olla jokin muu merkitys lapselle kuin vieras viranomainen, jos hän haluaa saada lapsen tuottamaa hyvinvointitietoa esille. Oli työntekijällä osaamista tai ei, viranomaisten selvitysten jälkeen tehdään erilaisia lastensuojelullisia toimenpiteitä.
Uskon, että lastensuojelun eri vaiheissa tehtävä lapsen tilanteen selvitystyö voi olla asiakaslähtöistä, asiakasta arvostavaa ja yhteisesti tuotettua, mutta silloin kun puhutaan lapsen kuulemisesta, ei useinkaan voida tyytyä vain kysymään lapselta hänen hyvinvoinnistaan. Hyvinvointitieto on usein tarkkaan varjeltua ja vaiettua ja sen kerääminen vaatii työntekijöiltä kykyä pysähtyä, kuulla ja nähdä.
Lapset eivät tuota tietoa vain sanallisesti vaan käyttävät esimerkiksi leikkiä, liikettä, piirroksia ja tarinoita tiedontuottamisen välineinä. Ja tämä tieto meidän työntekijöinä tulee osata kerätä ja käyttää, kun turvaamme lasten hyvinvointia erilaisin tukitoimin. Jokainen kohtaaminen asiakastyössä on ainutkertainen. Meidän työntekijöiden tulisi muistaa kohdata asiakkaamme yksilöinä, ajattelevina ja tuntevina oman elämänsä asiantuntijoina.
Helavirran yksi tavoitteista on ollut nostaa teemoja lapsista hyvinvointitiedon tuottajina yleiseen keskusteluun päätöksenteon tueksi ja erityisesti sosiaalityön kentän työntekijöiden tarkasteluun. Minä itse jäin miettimään, kuinka saisin kyseisen tutkimuksen pidettyä työpaikan kahvihuoneen pöydällä aikakausilehtipinon päällä.
Kirsi, sosionimi ylempi amk-opiskelija
Lähde: Helavirta, Susanna 2011.Lapset hyvinvointitiedon tuottajina. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto.
Ei kommentteja