Matemaatikko Bascalin ajatuksenjuoksua hyvinvoinnin kysymyksissä kuvaa kehittämänsä Rulettipeli 1600 –luvulta. Idea ei ole nimittäin laisinkaan vanhentunut tämän päivän arkeen tuotuna. Ruletissa pelaajat pyrkivät veikkaamaan kuulan pysähtymiskohtaa pyöritettävässä rulettipelissä, jossa osuma on suunnitelman ja sattuman summa. ”Roulette..pieni pyörä” voi olla pelaajille samanaikaisesti toisen onni ja toisen epäonni, mutta peli on mielenkiintoinen kaikille pelaajille. Näin voi olla elämä myös tässä ”suuressa maailman pyörässä” – onni tai epäonni, mutta silti se on mielenkiintoinen kaikille täällä kulkijoille.
Hyvinvointi- ja talouspolitiikka
Suomessa on otsikoitu viimeaikoina talouden hiipumista. Mediassa on puhuttu, että talouskasvu on saatava nousujohteiselle uralle, jotta siitä versoisi positiivisia asioita. Työllisyys paranisi ja ostovoima kasvaisi, kun talous saataisiin nousuun. Näin syntyisi positiivinen kierre, joka vahvistuisi vahvistumistaan. Kansalaiset uskoisivat tulevaisuuteen. On sanottu, että suomalainen kestää hyvin vaikeita ja niukkoja aikoja..onkohan nykyisin näin?
Seikka joka itseäni on mietittänyt viime aikoina, on se että tarvitaanko hyvinvointiin muutakin kuin taloutta? Jos vaikkapa tarkastelemme lähihistoriaamme, voitaneen todeta, että jokapäiväisen leivän eteen piti muutama vuosikymmen sitten ponnistella huomattavasti enemmän. Hyvä taloudellinen tilanne ei ollut tuolloinkaan itsestään selvää. Olivatko perheet onnellisia ja oliko hyvinvointia?
Tällä hetkellä Suomessa asuvilla on lähes jokaisella asunto, puhdas vesi, ruoka, sähkö, vaatteet, televisio, auto ja matkapuhelin. Näitä pidetään itsestään selvyyksinä. Elämästämme on muodostunut ylellisempää tavaroiden määrässä ja laadussakin mitattuna. Myös yhteiskunnan palveluverkko on kehittynyt peruspalveluiden tuottamisesta erikoisosaamisen suuntaan. Näistä parannuksista huolimatta ”kolikon” kääntöpuolena on ollut lasten ja perheiden henkisen pahoinvoinnin jatkuminen ja jopa lisääntyminen, jota kuvaa uutisoinnit voimattomuudesta, tarkoituksettomuudesta ja elämän hallinnan menettämisestä. Eräs opettaja kuvasi tilannetta yleisönosasto -lehtikirjoituksessaan. ”On vaikea opettaa, kun pari oppilasta konttaa pitkin luokan lattiaa”. ”Kertolaskut jäävät toiseksi, kun joku oppilaista itkee ja pohtii ääneen, mikä olisi paras tapa päästä tästä elämän kurjuudesta..”
Välittämisen kulttuuria
Lasten elämänkenttä on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä merkittävästi. Nykyaika on tuonut tullessaan perustavaa laatua olevia kysymyksiä: Saako lapsi olla lapsi ja voiko aikuinen olla aikuinen? Esimerkiksi lapsen elämään liittyvät ihmissuhteet ovat olleet rajussa muutoksessa viimevuosina. Kodin verkostot ovat samanaikaisesti rikastuneet ja köyhtyneet. Nykyisin lapset voivat olla esimerkiksi suorassa kuva- ja ääniyhteydessä vaikkapa maapallon toiselle puolelle ja samanaikaisesti isän, äidin, sisarusten ja isovanhempien läsnäolo ei ole itsestään selvää.
Hyvinvointiselvitykset ovat olleet nykyaikaa kuvaavaa. Lapsiperheiden pahoinvointi ja nuorten syrjäytyminen työelämästä on noussut esille. Nyt olisi tarve vahvistaa yhteiskunnan palveluita ja kehittää erityispalveluita. On mielenkiintoista seurata, lisätäänkö resursseja julkisissa sosiaalipalveluluissa, vai toteutetaanko yksityistämistä laajemmin ja kuulemmeko lisääntyvää ”juustohöylän” suhinaa?
Haasteet taloudessa, muutokset perheessä, lapsuudessa, yhteydenpidossa ja elämässä yleensä on luonut tarpeen julkisten palveluiden kehittämisen tämän ajan haasteita vastaaviksi. Kehittämistarpeita on myös toimintatavoissamme. Tarvitsemme uutta otetta ja suhtautumista välittämisen kulttuuriin. Ammattilaisten keskuudessa on tullut tarve kehittää dialogista palvelukulttuuria ja verkostotyötä.
Jukka, kirjoittaja opiskelee Sosionomi (Ylempi AMK) -tutkintoa
Sosiaalialan bloggaajat
Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogi muuttui huhtikuussa 2025 opiskelijoiden julkaisualustaksi. Blogissa julkaistaan postauksia, jotka on kirjoitettu opintojaksoilla, hankkeissa tai opinnäytetyöprosessin aikana. Aihepiirit liittyvä hyvän elämän rakennuspuihin. Ota yhteyttä
Resilienssi on noussut keskeiseksi teemaksi työelämässä, jossa jatkuvat muutokset, epävarmuus ja kasvavat paineet ovat arkipäivää. Siirtyminen hyvinvointialueisiin ja taloudelliset haasteet muokkaavat palvelujärjestelmää, mikä edellyttää uudenlaista ajattelua ja kykyä kohdata vastoinkäymisiä.
Opinnäytetyöni tulokset osoittavat, että esihenkilöt ymmärtävät resilienssin käytännön taitona: kykynä toimia ja säilyttää harkintakyky paineen alla sekä palautua kuormituksesta. He korostavat, että resilienssi kehittyy kokemuksen ja tuen kautta.
Onko meillä varaa olla panostamatta resilienssiin?
Työntekijöiden autonomian sekä nykyisen työelämän yhteys innovatiivisuuteen ja haasteisiin on keskeinen. Arvokkain omaisuus yrityksellä 2000-luvulla on työntekijät. Peter Drucker (2018) painotti, että tietotyöntekijät ovat erittäin taitavia ja heillä on korkea autonomia. Tietotyöntekijöiden on oltava luovia ja innovatiivisia, sillä he kohtaavat usein ennakoimattomia haasteita ja monimutkaisia tehtäviä (1). Druckerin näkemys on kuin suoraan esihenkilön käsikirjasta. Kysymys kuuluukin, onko meillä varaa olla panostamatta resilienssiin?
Selvitin opinnäytetyössäni (2), miten sosiaalialan avopalveluiden esihenkilöt kokevat resilienssin osana työtään ja millaisia keinoja he käyttävät jaksamisen sekä toimintakyvyn tukemiseksi. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, joka vahvistaa sekä yksilön että organisaation hyvinvointia ja kehittää johtamistyötä. Keskeisimpänä tuloksena nousi esiin, että resilienssi on merkittävä voimavara kuormittavassa ja muuttuvassa työympäristössä.
Mitä resilienssi tarkoittaa johtamistyössä?
Resilienssi johtamistyössä tarkoittaa kykyä sopeutua muutoksiin, säilyttää toimintakyky ja tehdä harkittuja päätöksiä epävarmuuden keskellä. Se ei ole pelkkää selviytymistä, vaan myös kehittymistä ja kasvua: uusien toimintatapojen löytämistä, luovuuden hyödyntämistä ja ammatillisen osaamisen vahvistamista haastavissa tilanteissa.
Resilienssin rakentumista tukevat neljä keskeistä tekijää:
Autonomia – mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön
Kyvykkyys – kokemus omasta osaamisesta ja kyvykkyydestä
Työyhteisön tuki – avoin vuorovaikutus ja luottamuksellinen ilmapiiri
Sisäiset voimavarat – myönteinen asenne, hyväksyminen ja reflektointi
Näiden taustalla vaikuttaa itseohjautuvuusteoria (3), jonka psykologiset perustarpeet – autonomia, kompetenssi ja yhteisöllisyys – ovat keskeisiä resilienssin vahvistumisessa. Johtamisen näkökulmasta resilienssi ei ole yksilön irrallinen ominaisuus vaan se rakentuu vuorovaikutuksessa työyhteisön ja organisaation kanssa.
Hyväksymisen merkitys
Resilienssi sosiaalityössä kasvaa erityisesti kokemuksen myötä, ja sen ytimessä on kyky hyväksyä itsensä ja elämän epätäydellisyys (4). Sosiaalialalla joudumme hyväksymään eri rakenteiden, yhteiskunnan ja työelämän epätäydellisyyden. Hyväksyminen ei tarkoita luovuttamista, vaan realistista suhtautumista siihen, että kaikkea ei voi hallita tai korjata heti.
Piispa Mari Leppänen (5) nostaa esiin kolumnissaan tärkeän ajatuksen elämän ja tunteiden hyväksymisestä. Hän kuvaa, kuinka yksilökeskeinen länsimainen kulttuuri ihannoi terveyttä ja pyrkii kaikin keinoin poistamaan kärsimyksen. Näemme sairauksina sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä ole sairauksia. Arkikieli on medikalisoitunut: surusta on tullut masennusta, voimakkaista kokemuksista traumoja ja ihan tavallisesta epäonnistumisen pelosta ahdistuneisuutta. Pyrimme välttelemään kärsimystä sen sijaan, että suhtautuisimme siihen osana elämää. Elämän isot kysymykset eivät katoa, vaikka yrittäisimme lääkitä niitä, suorittaa surua tai selittää vaikeuksia pois.
Työelämässä resilienssi nähdään usein yksilön vahvuutena, johon liittyy tehokkuus ja tavoitteellisuus. Ehkä resilienssin kova ydin onkin kyvyssä hyväksyä ja elää myös epämiellyttävät tunteet?
Resilienssi – voimavara vai vaatimus?
Työelämässä resilienssistä on tullut uusi supervoima. Puhutaan joustavuudesta ja sopeutumiskyvystä, mutta jos työntekijältä odotetaan jatkuvaa venymistä ilman riittävää tukea, resilienssi ei enää tunnu voimavaralta vaan pakolta selviytyä. Tämä herättää kysymyksen: onko resilienssi aina hyvä asia, vai voiko sen ihannointi johtaa epäterveisiin työolosuhteisiin?
Todellinen resilienssi syntyy tasapainosta: yksilön voimavaroista, työyhteisön tuesta ja organisaation vastuusta luoda olosuhteet, joissa onnistuminen on mahdollista.
Resilienssi ei ole supervoima – se on arjen taito
Resilienssi tarkoittaa kykyä sopeutua muutoksiin ja selvitä paineen alla. Se ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaan taito, jota voi kehittää. Käytännössä se näkyy esimerkiksi siinä, että osaa rauhoittua kiireessä, tehdä harkittuja päätöksiä ja pitää huolta omasta jaksamisesta.
Opinnäytetyön johtopäätös on selvä: resilienssi liittyy rohkeuteen kohdata epävarmuutta, haluun kehittyä ja kykyyn nähdä haasteet mahdollisuuksina. Se rakentuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, ja organisaatiot voivat edistää resilienssiä tarjoamalla selkeät rakenteet, riittävän tuen sekä mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhön.
Tämä teksti perustuu YAMK-opinnäytetyöhön: “Tiiminjohtajien resilienssi sosiaalialalla – Positiivisen psykologian näkökulma” (Marko Laakso, 2025), Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosiaalialan koulutusohjelma. Työ on luettavissa Theseus-palvelussa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025122038742
Kirjoittaja
Marko Laakso on Humana Avopalvelut Oy:n tiiminjohtaja, jolla on yli 25 vuoden kokemus sosiaali- ja terveysalalta. Hän on työskennellyt noin 20 vuotta julkisella sektorilla erityisesti lastensuojelussa, päihdehuollossa, nuorisotyössä ja psykiatrian parissa. Viimeiset seitsemän vuotta hän on toiminut yksityisellä sektorilla sosiaalihuollon avopalveluissa toiminnan- ja tiiminjohtajana.
Lähteet
Drucker, Peter 2018. Drucker’s Principles of Self-Development. In Chapter nineteen. Harvard Business Review Press.
Laakso, Marko 2025. Opinnäytetyö Yamk. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosiaalialan koulutusohjelma. Tiiminjohtajien resilienssi sosiaalialalla – Positiivisen psykologian näkökulma.<https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025122038742>
Deci, Edward & Olafsen, Anja & Ryan, Richard 2017. Self-Determination Theory in Work Organizations: The State of a Science. Annual Review of Organizational Psychology and Organizational Behaviour, 4(1), s. 19-43. <https://doi.org/10.1146/annurev-orgpsych-032516-113108>
Hombrados-Mendieta, Isabel & Palma-García, María 2013. The Development of Resilience in Social Work Students and Professionals, Journal of Social Work, vol. 14, no. 4, s. 380-397. <https://www.researchgate.net/publication/274530139_The_development_of_resilience_in_social_work_students_and_professionals>
Leppänen, Mari 2025. HS kolumni 21.10.2025. Tarvitsemme kykyä elää haurauden kanssa. <https://www.hs.fi/paivanlehti/21102025/art-2000011571029.html>
Huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi on noussut viime aikoina useasti esiin. Keskustelua ovat herättäneet urheilijoiden kohtelu niin vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa kuin naisten jalkapallon pääsarjassakin. Miten sosionomi voisi tukea huippu-urheilijaa? Mitä annettavaa sosiaalialan ammattilaisella voisi olla huippu-urheilun kentällä?
Kesän 2024 olympialaisten jälkeen neljä nimettömänä pysyttelevää suomalaista olympiaurheilijaa julkaisi avoimen kirjeen (HS.fi), jossa he kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johtoa ja huippu-urheilujärjestelmää. Kirje herätti laajaa keskustelua mediassa ja nosti esiin muidenkin urheilijoiden kokemuksia siitä, miten urheilijan työtä ei arvosteta. Urheilijat kuvailivat tuntevansa itsensä yksinäisiksi ja osattomiksi sekä kaipaavansa enemmän tukea.
Suomessa eri urheilulajeja tuetaan eri tavoin. Urheilijan mahdollisuus päästä lajinsa huipulle vaihtelee sen mukaan, millaisen lajiliiton tai urheiluorganisaation alla urheilija toimii. Tarkastelin opinnäytetyössäni (Theseus.fi) sitä, miten Kansallisessa Liigassa, naisten korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, otetaan huomioon urheilijoiden erilaiset tuen tarpeet ja minkälaisia tukitarpeita urheilijoilla olisi. Erityisesti minua kiinnosti se, mitä annettavaa sosionomilla voisi olla huippu-urheilun kentällä.
Kansallisessa Liigassa huolta herättää seurojen mahdollisuus toteuttaa ammattimaista toimintaa. Mediahuomiota sai tapaus, jossa kävi ilmi, että Åland United on kauden aikana harjoitellut jopa neljä viikkoa ilman valmentajaa, ja vierasottelumatkoillaan pelaajat olivat joutuneet nukkumaan bussissa tai esimerkiksi valmentajan junailemassa yöpaikassa ”sohvatyynyillä”. Keskustelua on herättänyt myös Kansallisen Liigan lisenssikriteerien taso, erityisesti kenttien kunto ja turvallisuus sekä seurojen kyky ylläpitää ammattimaista toimintaa.
Millaiselle urheilumenestykselle luomme edellytyksiä?
Urheilijoiden kirje nosti esiin suomalaisen huippu-urheilun rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko urheilijalta vaadittava menestys ja hänelle annettavat mahdollisuudet tasapainossa.
Yksi keskeisimmistä haasteista on saada urheiluorganisaatiot ymmärtämään, että urheilijat ovat haavoittuva ihmisryhmä, joka tarvitsee myös sosiaalialan ammattilaisten tukea. Olympiaurheilijoiden avoimessa kirjeessä nostetaan esiin, että suomalaisen huippu-urheilun suurin ongelma on, että toimintaa toteutetaan vanhojen, toimimattomien mallien ja kaavojen mukaisesti. Samalla odotetaan, että tulokset paranevat ja menestystä tulee. Urheilijat tietävät, että urheilu-ura vaatii uhrauksia. He ovat myös valmiita niitä tekemään, mutta odottavat vastavuoroisuutta organisaatioilta.
Tämän päivän urheilijat tietävät, että tuen tarpeet ovat kasvaneet, sillä huippu-urheilu on kehittynyt. Urheilijat eivät enää ole valmiita olemaan vain kritiikin kohteita, vaan vaativat oikeutta. Miten kankeaa järjestelmää ja johtoporrasta notkistetaan niin, että se mahdollistaa paremmat edellytykset menestymiselle?
Lääketieteellinen malli tukee fyysistä terveyttä
Urheiluorganisaatioissa on perinteisesti keskitytty hoitamaan urheilijoita lääketieteellisen mallin mukaisesti, jolloin painopiste on ollut fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa.
Viime vuosina maailmalla on kuitenkin alettu lähestyä urheilijaa kokonaisvaltaisemmin: fyysisen terveyden lisäksi tuetaan myös henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia (1, s. 1212). Urheilijat nähdään nykyään entistä paremmin psykofyysissosiaalisina kokonaisuuksina. Kokonaisvaltaisen tuen antaminen vaatii moniammatillista tiimiä, joka pystyy vastaamaan urheilijoiden moninaisiin tarpeisiin. Suomalaista urheilujärjestelmää ei tarvitse välttämättä räjäyttää ja keksiä uudelleen. Kyse on ennemminkin siitä, että toiminnan keskiöön nostetaan urheilija ja edellytysten luominen menestymiselle.
Yksi tapa pohtia urheilijan tukemista on selvittää, mitä muualla tehdään onnistuneesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilijoiden parissa tehtävä sosiaalityö on kasvava trendi, ja sen pohjalta on syntynyt uusi sosiaalityön suuntaus, joka tunnetaan urheilun sosiaalityönä. Vuonna 2015 perustettu The National Alliance of Social Workers in Sport (aswis.org) on toistaiseksi ainoa kansainvälinen toimija maailmassa, joka hyödyntää sosiaalialan ammattilaisten ainutlaatuista osaamista, arvoja ja etiikkaa, sekä vastaa samalla urheilijoiden ja urheiluyhteisön ammattilaisten tarpeisiin.
Sosiaalityötä urheilijoiden hyvinvoinnin ehdoilla
Tutkin opinnäytetyössäni jalkapallon naisten pääsarjan urheilijoiden tuen tarpeita ja näkemyksiä siitä, hyötyisivätkö he urheilijoiden tukemiseen erikoistuneen sosionomin ammattitaidosta. Haastattelin sarjassa vuosina 2019–2023 pelanneita urheilijoita (n=4). Haastatteluista kävi ilmi, että sosiaalialan ammattilaisten tukea kaivataan. Haastattelemani urheilijat nostivat esiin uran aikaisen ja sen jälkeisen tuen puutteen. Tuen tarpeet vaihtelivat urheilijan kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan, mutta tarve tuelle nähtiin silloinkin, kun urheilijalla vaikutti menevän yleisesti ottaen hyvin.
Haastateltavien kokemukset osoittavat, että urheilijan elämä on hyvin kuormittavaa, sillä urheilun ammattimaisuus ei useinkaan vastaa siitä saatavaa taloudellista korvausta. Lisäksi urheilijat altistuvat valtaville paineille, joita luovat niin yleisö kuin urheilijat itse. Moni urheilija on viime vuosina kertonut mielenterveyden haasteistaan ja uupumuksestaan. Myös loukkaantumiset voivat aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä tunteen siitä, ettei olekaan osa joukkuetta.
”Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.”
Urheilijat kertovat, että kokevat painetta suoriutua korkealla tasolla monella eri elämän osa-alueella. Urheilijan identiteetti kietoutuu vahvasti suorituksiin, ja uran päättyminen voi olla vaikea prosessi, erityisesti jos syynä on loukkaantuminen, mutta myös silloin, kun uran päättyminen tapahtuu omasta tahdosta. On selvää, että urheilijalla on oltava vahva urheilijaidentiteetti, mutta liian vahva identiteetti voi johtaa muiden elämänalueiden laiminlyöntiin.
Paine menestyä ja liiallinen samaistuminen urheilijan rooliin voi altistaa masennukselle ja ahdistukselle. Urheilijat voivat altistua myös taloudelliselle hyväksikäytölle, ja heidän hyvinvointinsa voi jäädä toissijaiseksi kaupallisten intressien rinnalla. Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.
Sosiaalialan ammattilainen voi auttaa urheilijaa löytämään tasapainon
Haastateltavat kaipasivat seuroihin sosiaalialan ammattilaista, jonka kanssa voisi käydä läpi elämäntilannetta, tavoitteita ja suunnitelmia. Sosiaalialan ammattilainen voisi auttaa tasapainottamaan arkea työn ja urheilun välillä, olisi tietoinen arjen kuormittavuudesta, ymmärtäisi urheilijan erityisyyttä ja pystyisi ohjaamaan häntä arjen hallinnassa.
Haastateltavat kokivat, että ovat voineet olla joukkueessa oma itsensä ja ovat kuuluneet joukkueeseen. Joukkuehenki onkin tärkeä tekijä viihtymiselle ja osallisuuden tunteelle. Joukkuehenki vaikuttaa myös siihen, että on valmis taistelemaan joukkueensa puolesta.
Osa Pariisin olympiajoukkueen jäsenistä koki joukkuehengen huonoksi. Kannustamiselle ja toisten tukemiselle ei ollut luotu mahdollisuuksia, sillä joukkueen jäseniä oli lähetetty oman suorituksen jälkeen lyhyellä aikataululla pois kisoista. Olennaista hyvässä joukkuehengessä on, että jokainen tuntee itsensä merkitykselliseksi. Merkityksellisyys ei ole asia, joka tulee ansaita menestyksellään, vaan sen toteutumisessa jokaisella joukkueessa olevalla on oma aktiivinen roolinsa.
”Valmentaja ei ole neutraali konfliktien selvittäjä, siksi joukkueen ristiriitatilanteisiin tarvittaisiin ulkopuolisen asiantuntijan apua.”
Haastateltavat kertoivat, että joukkueissa käytiin läpi kriisejä ja konfliktitilanteita, mikä on normaalia. Vastuu tilanteiden selvittämisestä valahti kuitenkin usein johtavien pelaajien tai kapteeniston vastuulle. Tilanteisiin olisi toivottu ulkopuolista apua, kuten sosiaalialan ammattilaista. Henkilöä, joka olisi neutraali ja pystyisi ottamaan eri osapuolet huomioon. Sosiaalialan ammattilainen voisi luoda tilaa konfliktien selvittämiselle sekä antaa ohjausta ja tukea eri osapuolille. Valmentajan rooli konfliktien selvittämisessä nähtiin ongelmallisena, sillä asemansa vuoksi hän ei voi täysin neutraalisti arvioida tilannetta. Ulkopuolinen apu nähtiin erityisen merkityksellisenä juuri konfliktitilanteissa, jolloin osapuolet voivat olla yhdenvertaisessa asemassa.
Urheilu-uran lopettaminen aiheutti haastateltavilla monenlaisia tunteita kuten ahdistusta, pelkoa ja haikeutta. Vaikka urasiirtymä on usein henkilökohtainen prosessi, urheilijat kokivat kaipaavansa seuralta tukea ja neuvontaan. Tukea olisi kaivattu jo ennen uran päättymistä, uran päättymisvaiheessa ja vielä päättymisen jälkeen. Erityisesti urheilijat olisivat tarvinneet tukea uran jälkeisen elämän suunnitteluun ja uuteen elämään sopeutumiseen. Uran loppuminen koetaan suurena ja mullistavana elämänmuutoksena, jonka aikana muuttuu sosiaalinen ympäristö, arjen rytmi, tunne merkityksellisyydestä ja siirrytään mahdollisesti myös aikaan, jolloin koetaan, ettei sillä, mitä seuralleen antoi, ole mitään merkitystä.
Navigointi elämän ja urheilun aallokoissa: sosionomi antaisi urheilijalle monipuolista tukea
Urheilijat kaipaavat monipuolista tukea, joka auttaisi heitä navigoimaan sekä urheilu-uran että henkilökohtaisen elämän aallokoissa. Organisaatioiden olisi tärkeää tunnistaa urheilijoiden tarpeet paremmin ja tarjota rakenteita, jotka tukevat urheilijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevaisuuden päätökset ja strategiat tulisi luoda niin, että ne palvelevat urheilijan kehittymistä, menestystä, mutta myös kasvua ihmisenä.Urheilijat kohtaavat urallaan henkisiä ja fyysisiä paineita, uran jälkeisen elämän epävarmuutta sekä loukkaantumisten aiheuttamia kriisejä. Näiden tilanteiden hallinnassa sosionomit voivat tarjota urheilijalle kriisiapua sekä monipuolista sosiaalista ja emotionaalista tukea. Tuki auttaisi urheilijoita löytämään tasapainon urheilun ja muun elämän välillä sekä edistäisi heidän hyvinvointiaan ja tekisi urheilu-urasta kestävämmin hallittavan kokonaisuuden (2).
Sosiaalialan ammattilaiset voivat myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä urheilumaailmassa. Urheilijoiden haavoittuvuuden huomioiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen ovat keskeisiä tehtäviä. Sosionomit voivat puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja lisätä yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta ja näin vahvistaa urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin (2).
Urasiirtymien ja identiteettikriisien hallinnassa sosionomit voivat auttaa urheilijoita suunnittelemaan elämäänsä uran jälkeen. Siirtymä urheilu-urasta muuhun elämään on usein elämää mullistava tapahtuma, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta. Sosionomilla on mahdollisuus tarjota uraneuvontaa, auttaa koulutukseen tai työnhakuun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjota emotionaalista tukea, auttaen urheilijoita rakentamaan uutta identiteettiään ja löytämään paikkansa uran jälkeisessä elämässä (2).
Lisäksi sosionomien on tärkeää ymmärtää urheilun kulttuuri ja osata toimia siinä tehokkaasti. He voivat tehdä yhteistyötä valmennushenkilöstön kanssa, auttaa valmentajia kohtaamaan urheilijoitaan, viestiä urheilijoiden vireystilasta sekä järjestää yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa. Sosionomin tarjoama tuki voi auttaa urheilijoita kehittämään ajanhallinta- ja stressinhallintataitoja, jotka tukevat heidän tasapainoaan ja hyvinvointiaan niin urheilun kuin muun elämän vaatimusten keskellä (2).
Kirjoittaja
Essi Sainio. Kirjoittaja on valmistunut sosionomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2024 ja on entinen jalkapalloilija. Sainio edusti muun muassa Helsingin Jalkapalloklubia (HJK), saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia sekä Ruotsin AIK:ta. Hän teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naisten Bundesliigan mestaruuden vuonna 2009 Turbine Potsdamin riveissä. Mittavan pelaajauransa aikana hän kohtasi vakavia loukkaantumisia ja mielenterveyden haasteita, jotka pakottivat hänet pois pelikentiltä useiksi vuosiksi. Koettelemuksista huolimatta hän osoitti valtavaa tahdonvoimaa, palasi huipulle ja edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa. Nykyään Sainio toimii jalkapalloasiantuntijana Yleisradiossa ja on mukana muun muassa Pohjois-Haagan yhteiskoulun tyttöjen jalkapallovalmennuksessa.
Teksti perustuu hänen opinnäytetyöhönsä Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä.
Lähteet
Beasley, Lauren & Newman, Tarkington J. & Hardin, Robin 2021. Applying Social Work Values to Practice in Sport: Perspectives of Licensed Social Workers Employed in Collegiate Athletics. https://journals.iupui.edu/index.php/advancesinsocialwork/article/view/25311/24198
Sainio, Essi 2024. Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Sosiaalialan opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024093025814
Työ on ihmiselle yksi keskeisimmistä hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä elämässä. Oma henkilökohtainen elämä vaikuttaa henkilökohtaiseen työhyvinvointiin. Työn kautta ihminen ilmaisee itseään ja sosiaalisia tarpeitaan. (1) Keskeisiä työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat omat elintavat, hyvä johtaminen, ergonomia, resilientti organisaatio, työolot, työkyky, työaika ja työn imu (2).
Henkilöstön osaaminen on merkittävä tekijä työhyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Omassa työssä menestyminen ja työn imu vaikuttavat positiivisesti työhyvinvoinnin kokemiseen. Osaamista kartoitetaan kehityskeskustelujen perusteella sekä osaamiskartoituksella. Osaamista ylläpidetään koulutuksilla ja niiden suunnitteluilla. (3)
Sosiaalialan työtehtävät ovat kuormitustekijöiltään erilaisia, osa sosiaalialan toimintaympäristöistä on fyysisesti kevyempiä ja psyykkisesti kuormittavampia, osa taas toisinpäin. Vastuu työhyvinvoinnin edistämisestä kuuluu muun muassa työterveyshuollolle ja työnantajalle. (4)
Mitä työhyvinvointi on?
Työhyvinvointi on hyvinvointia, joka edesauttaa ihmisiä selviytymään työelämässä. Se koostuu positiivisista asioista ja tekijöistä. Ihmisen tulee voida hyvin omassa työssä. Siihen voi vaikuttaa itse, sekä koko työorganisaatio. Työhyvinvoinnin kautta työ koetaan mielekkäämpänä ja sillä samalla kehitetään organisaation toimintaa, kun työntekijät voivat hyvin ja toimivat yhteisen päämäärän hyväksi. Hyvinvointi työyhteisössä on merkittävä tekijä myös työn tuloksellisuuden näkökulmasta. Ihmisen tulisi voida kokea itsensä tärkeäksi osaksi työyhteisöä ja saada mahdollisuus kehittää työyhteisöä muuttuvassa maailmassa.
Työhyvinvoinnin edistäminen koostuu työhyvinvointisuunnitelmasta ja sen toteutumista mitataan erilaisilla mittareilla. Työhyvinvoinnilla pyritään siihen, että työ koetaan mielekkäänä, turvallisena, sekä tuetaan työntekijää työn tekemiseen. (5)
Työhyvinvoinnilla pyritään ylläpitämään avointa ilmapiiriä. Ongelmiin tulisi puuttua matalalla kynnyksellä, huomioida yksilöllisesti elämäntilanteet, ja lisäksi työympäristön tulisi olla turvallinen. Työhyvinvoinnissa tulisi panostaa laadukkaaseen perehdytykseen. Tämän apuna voidaan käyttää henkilöstökyselyitä. Hyvä ja turvallinen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi työyhteisön työhyvinvointiin. Siihen voivat kaikki vaikuttaa, niin ”rivityöntekijät” kuin esihenkilötkin. Työhyvinvointi näkyy myönteisenä asenteena työntekoon, yhteisinä päämäärinä, positiivisena palautteena, sekä huumorina.
Työhyvinvoinnin ilmeneminen
Työhyvinvointi koostuu myös tiedostamattomista asioista. Ympäristö, ilmapiiri ja turvallisuus ovat tärkeitä tekijöitä. Työhyvinvointia voidaan ilmaista subjektiivisena kokemuksena, joka koostuu moninaisista tekijöistä (6).
Erilaiset persoonat työyhteisössä vaikuttavat työyhteisön toimintaan ja ilmapiiriin. Joskus ihmisten käyttäytyminen tai teot aiheuttavat ristiriitatilanteita, jotka tulee ratkaista rakentavasti organisaation laatiman toimintaohjeen mukaisesti. Näin pyritään tukemaan kaikkien työssä jaksamista ja edistetään työhyvinvointia.
Miten työhyvinvointi näkyy omassa työympäristössäsi, ja millä keinoin sitä voidaan kehittää?
Työhyvinvoinnin kehittäminen
Työhyvinvointi vaatii suunnitelmallista kehittämistä. Se koostuu nykytilan arvioimisesta sekä hyvinvoinnin esteiden ja mahdollistajien tunnistamisesta. Ihmisellä on eri tarpeita, jotka pyritään huomioimaan työhyvinvointia kehittäessä. Näitä ovat itsensä toteuttamisen-, arvostuksen-, liittymisen-, turvallisuuden- ja psyko-fysiologiset tarpeet. (7)
Työhyvinvoinnin johtaminen
Hyvä johtaminen on yksi avainasia konfliktien ja ristiriitojen hallitsemiseen. Esihenkilöiden läsnäolon tärkeys korostuu hyvän ja turvallisen työympäristön luomisessa. Tässä korostuvat keskustelutaidot vuorovaikutustilanteissa ja sen tiedusteleminen, miltä toisesta tuntuu.
Itsensä johtamisen taidot korostuvat, kun halutaan välttää uupuminen. Ihmisen tulisi asettaa itselleen konkreettisia tavoitteita, sietää keskeneräisyyttä ja keskittyä olennaiseen, antaa positiivista palautetta muille, sekä vaatia positiivista palautetta myös omasta työstä. Lisäksi tämän tulisi osata lopettaa työpäivä sopivissa rajoissa, sekä muistaa, että on myös muuta elämää kuin työ. Aivojen tulee palautua muulla tekemisellä kuin työllä. (8)
Hyvä johtaminen on arvostavaa johtamista. Arvostava johtaminen sosiaalialalla näkyy suunnitelmallisena johtamisena, osaamisen arvostamisena, tasa-arvoisuutena ja työssä jaksamisen edistämisellä. Hyvällä johtajalla on yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joita hän hyödyntää esihenkilötyössään. (9)
Työhyvinvointi ja sen toteutuminen on laaja-alainen teema, joka vaatii yksilön henkilökohtaista paneutumista asiaan. Lisäksi se vaatii hyviä johtamistaitoja yksilöltä itseltään sekä esihenkilöpuolelta. Jokaisella on oikeus ja vastuu hyvän työhyvinvoinnin toteutumisesta omassa työelämässä.
Kirjoittaja
Jasmin Lizzio, sairaanhoitaja (AMK), suorittaa sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen YAMK-opintoja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Blogiteksti on kirjoitettu osana Sosiaali- ja terveysalan viestinnän opintojaksoa.
Lähteet
Rissanen, V. 2016. Liika vapaus töissä uuvutti palkitun yhtiön johtajan. Helsingin sanomat. Päivitetty: 5.11.2016. Saatavissa: https://www.hs.fi/ura/art-2000002928511.html Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. s.a. Työhyvinvointi ja työkyky. WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. 2005. Miten käsittelen haastavia tilanteita työpaikalla? WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/hyvan-mielen-tyopaikka/4-miten-kasittelen-haastavia-tilanteita-tyopaikalla Viitattu 24.10.2024.
Sirén, M., Harmonen, M., Roos, M. & Suominen, T. 2015. Arvostava johtaminen lasten hoitotyössä – näkökulmia hoitotyön johtamisen kehittämiseen. Hoitotiede 4, 274-285. Verkkolehti. Saatavissa: https://scholar.google.fi/scholar?q=Arvostava+johtaminen+lasten+hoitoty%C3%B6ss%C3%A4+%E2%80%93+n%C3%A4k%C3%B6kulmia+hoitoty%C3%B6n+johtamisen+kehitt%C3%A4miseen&hl=fi&as_sdt=0&as_vis=1&oi=scholart Viitattu 10.11.2024.
Puttonen, S., Hasu, M. & Pahkin, K. 2016. Työhyvinvointi paremmaksi. Keinoja työhyvinvoinnin ja työterveyden kehittämiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Työterveyslaitos. Tampere: Juvenes Print. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130787/Ty%c3%b6hyvinvointi%20paremmaksi.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 24.10.2024.
Hoitotyön vuosikirja 2014. 2014. Työhyvinvoinnin keinot. Sairaanhoitajaliitto. Porvoo: Bookwell Oy.
Työturvallisuuskeskus. 2009. Työhyvinvoinnin portaat – työkirja. 1. painos. Edita Prima Oy. Saatavissa: https://ttk.fi/wp-content/uploads/2022/04/Tyohyvinvoinnin-portaat-tyokirja-taytettava.pdf Viitattu 24.10.2024.
Rissanen 2016.
Saaranen, T., Juntunen, A. & Kankkunen, P. 2020. Terveysalan opettajien työhyvinvointi ja sen edistäminen – työntekijän ja hänen työnsä näkökulma. Hoitotiede 3, 154-165. Verkkolehti. Saatavissa: https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/8324/160093191761134914.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Viitattu 10.11.2024.
Kommentit
Ei kommentteja