Laki lasten päivähoidosta laadittiin vuonna 1973 ja se alkoi viimeistään 2000 –luvulla olla aikansa elänyt. Päivähoidon hallinto siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle vuonna 2013, mikä antoi viimeistään syytä odottaa lain päivittämistä.
Uusi laki, nimeltään Varhaiskasvatuslaki tuli voimaan 1.8.2015. Laissa määritellään, että ”varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka” (Varhaiskasvatuslaki 36/1973, 1§).
Lain mukaan jokaiselle lapselle tulee laatia varhaiskasvatussuunnitelma, jonka toteutumista arvioidaan vähintään kerran vuodessa. Myös enimmäisryhmäkoko on määritelty; päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä enintään kolmea hoito- ja kasvatustehtävässä olevaa henkilöä vastaava määrä lapsia. (Varhaiskasvatuslaki 36/1973, 5a§; 7a§.)
Epäonnisesti uuden lain säätäminen osui taloudellisesti huonoon ajankohtaan, joten pääministeri Juha Sipilän hallituksen leikkaustoimenpiteet kohdistuivat myös varhaiskasvatukseen rankalla kädellä. Hallitus muutti Asetusta lasten päivähoidosta (239/1973, 6§) siten, että 1.8.2016 alkaen ryhmässä saa olla kahdeksan kolme vuotta täyttänyttä lasta seitsemän sijaan yhtä kasvattajaa kohden. Eduskunta päätti lisäksi rajata lapsen subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen 20 tuntiin viikossa. Oikeus tätä laajempaan varhaiskasvatukseen lapsella on vain, jos siihen on perusteet vanhempien työ- tai opiskelutilanteen vuoksi, tai jos se on perusteltavissa lapsen tai huoltajien erityistarpeiden kautta. (Varhaiskasvatuslaki 36/1973, 11a§.)
Varhaiskasvatus edistää lapsen kehitystä
Varhaiskasvatuslaki painottaa vahvasti tasa-arvoa ja kaikkien lasten yhdenvertaisia mahdollisuuksia varhaiskasvatukseen. Päätökset päiväkotien ryhmäkokojen kasvattamisesta ja subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaamisesta jäivät kuntien vastuulle, minkä myötä useat kunnat päättivät olla ottamatta käyttöön näitä varhaiskasvatuksen laatua heikentäviä säädöksiä. Tästä johtuen heikennykset uhkaavat lasten yhdenvertaista oikeutta varhaiskasvatukseen ja eriarvoistavat lapsia asuinpaikan ja vanhempien työllisyystilanteen mukaan. (Tuukkanen & Helander 2016.)
Varhaiskasvatuksen hyvät vaikutukset on todistettu useissa tutkimuksissa. Esimerkiksi brittiläisen Eppe –tutkimuksen mukaan eniten korkealaatuisesta varhaiskasvatuksesta hyötyivät ne lapset, joilla oli muita huonommat elinolot tai paljon tuen tarpeita. Erityisen paljon varhaiskasvatuksesta hyötyvät maahanmuuttajataustaiset lapset. (Tikkanen 2016.) Näiden tietojen valossa heikennykset kohdistuvat juuri niihin lapsiin, jotka varhaiskasvatusta tarvitsisivat eniten, siis jos sattuvat asumaan heikennyksiä tehneessä kunnassa. Herää väistämättä kysymys, tämäkö on yhdenmukaisuutta ja tasa-arvoa?
Varhaiskasvatuslain pohjalta Opetushallituksessa laaditaan myös uusi Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, jonka luonnos julkaistiin 15.8.2016. Sen mukaan ”varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tehtävänä on tukea ja ohjata varhaiskasvatuksen järjestämistä, toteuttamista ja kehittämistä sekä edistää laadukkaan ja yhdenvertaisen varhaiskasvatuksen toteutumista koko maassa” (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 –luonnos 2016, 3). Laadukkaasta varhaiskasvatuksesta puhutaan suunnitelmassa monessa eri yhteydessä. Erityisesti painotettaessa pedagogiikkaa laatu liittyy läheisesti varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutustasoon.
Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutustason yhteys lasten hyvinvointiin ja varhaiskasvatuksen laatuun. Korkeamman koulutuksen omaavat työntekijät ovat sensitiivisempiä ja sitoutuneempia myönteiseen vuorovaikutukseen, kuten kehumiseen, kuulemiseen ja tukemiseen lasten kanssa. He myös osaavat kehittää toimintaa lasten kannalta parhaaseen suuntaan, integroida erilaisia oppisisältöjä leikkiin sekä tukea lasten oppimista ja kielen kehittymistä. (Hermanfors & Eskelinen, 2016.) Myös varhaiskasvatuslaki korostaa pedagogiikan merkitystä ja lastentarhanopettajan pedagogista vastuuta. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatimisesta vastaa lastentarhanopettaja, ja myös perhepäivähoidossa olevan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa tehtäessä hyödynnetään lastentarhanopettajan ammattitaitoa. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 –luonnos 2016, 5; 11.)
Pula lastentarhanopettajista huolestuttava
Etenkin pääkaupunkiseudulla vallitseva pula pätevistä lastentarhanopettajista heikentää väistämättä varhaiskasvatuksen laatua. Olen viime viikkojen aikana kiertänyt tekemässä lyhyitä sijaisuuksia viidessä eri päiväkodissa Helsingissä ja olen saanut työtarjouksen jokaisesta päiväkodista. Joissakin yksiköissä on puuttunut lastentarhanopettaja useammasta ryhmästä. Tämä on ikäväkseni näkynyt myös ryhmien toiminnassa, tai oikeastaan toiminnan puutteessa, mikä myös osaltaan sotii tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta vastaan. Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Anitta Pakanen sanoo, että syynä työvoimapulaan on yliopiston aloituspaikkojen vähäisyys. Lastentarhanopettajia koulutetaan myös ammattikorkeakoulujen sosionomi-tutkinnossa. Heikko palkkaus myös vaikuttaa: palkka ei ole riittävä pääkaupunkiseudun elinkustannuksiin. (Turtola 2016.) Päiväkotiryhmien kasvattaminen ei ainakaan lisää alan vetovoimaisuutta, eikä palkkaukseenkaan ole näkyvissä parannusta. Tilanne on mielestäni hyvin huolestuttava.
Osaaminen varhaiskasvatuksessa
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kuvataan viisi laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta, joiden tavoitteet otetaan huomioon toimintakulttuurin ja oppimisympäristöjen kehittämisessä sekä kasvatuksessa, opetuksessa ja hoidossa. Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet ovat ajattelu ja oppiminen; kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu; itsestä huolehtiminen ja arjen taito; monilukutaito ja osallistuminen ja vaikuttaminen. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 15.)
Näistä erityisesti monilukutaito vastaa erinomaisesti tämän päivän globalisoituvan maailman haasteisiin. Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten viestien tulkinnan ja tuottamisen taitoja ja se tukee vuorovaikutusta moninaisissa kulttuurisissa ja kielellisissä ympäristöissä. Tieto- ja viestintäteknologiaosaaminen on osa monilukutaitoa. Myös oppimisen alueissa teknologiakasvatus on huomioitu. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 17; 34.) Tämän päivän lasten arkeen kuuluvat tablettitietokoneet ja älypuhelimet. Jo taaperoikäiset osaavat operoida pyyhkäisynäytön kanssa ja vähän isommat tietävät varsin hyvin, että puhelimesta voi kuunnella tuttuja lauluja tai etsiä tietoa melkeinpä mihin vaan asiaan.
Professori Marja-Leena Laakso toi viime marraskuussa järjestetyssä Varhaiskasvatus 20 vuotta –juhlaseminaarissa Jyväskylässä esiin, että Suomessa on muihin Pohjoismaihin verrattuna enemmän digivastaisuutta siitä huolimatta, että yhteiskunnan digitoituminen on nostettu hallitusohjelmaa myöten keskeiseksi tulevaisuuden suunnaksi. Digitaalisuus nähdään lasten elämässä uutena ja uhkaavana elementtinä. Tämän myötä Laakson mukaan tarvitaankin tutkimusperustaista tietoa siitä, kuinka lapsia kasvatetaan ja opetetaan jatkuvasti digitaalisemmaksi muuttuvassa yhteiskunnassa ja miten uusin tutkimustieto voidaan hyödyntää lastentarhanopettajien koulutuksessa ja kentän kehittämistyössä. (Siippainen & Salminen 2016.) Oman kokemukseni mukaan varhaiskasvatuksen henkilöstö tarvitsee täydentävää koulutusta edellä mainittujen taitojen opettamiseen, jotta esimerkiksi tablettitietokoneita voitaisiin hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla myös varhaiskasvatusikäisten opetuksessa.
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat työtä ja sen kehittämistä
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 valmistunee vielä tämän syksyn aikana. Niiden mukaan laaditaan paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2017 alkaen. (Opetushallitus.) Varhaiskasvatuslaki ja sen pohjalta laaditut varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 korostavat mielestäni aivan oikeita asioita lapsen edun kannalta: tasa-arvoisuutta, yhdenvertaisuutta, laadukasta pedagogiikkaa sekä lapsen äänen kuulemista ja osallistamista. Jotta nämä kaikki voisivat toteutua, tarvitaan osaavia, koulutettuja ja motivoituneita ammattikasvattajia, virikkeellisiä ja laadukkaita varhaiskasvatusympäristöjä sekä kohtuullisen kokoisia ryhmiä, joissa on riittävästi resursseja huomioida jokaisen lapsen yksilölliset tarpeet. Uuden lain arvot ovat oikeat, mutta toteutus vielä ontuu. Positiivisena näen, että aihe on tällä hetkellä vahvasti tapetilla ja puhututtaa niin varhaiskasvatuksessa työskenteleviä kuin palveluiden käyttäjiäkin. Toivoa saattaa, että se lopulta johtaa lapsen kannalta parempaan tulevaisuuteen.
Tiina Lallukka, lastentarhanopettaja / sosionomi ylempi AMK -opiskelija
Lisätietoa ja lähteet
Hermanfors & Eskelinen 2016. Varhaiskasvatuksen nykytila. Kasvatus 1/2016, 70-75.
Opetushallitus. Verkossa.
Siippainen & Salminen 2016. Minne menet varhaiskasvatus(tiede)? Kasvatus 1/2016, 82-85.
Tikkanen 2016. Tukien pienikin ponnistaa. Opettaja 7/2016, 24-25.
Turtola 2016. Pula pätevistä lastentarhanopettajista vaivaa pääkaupunkiseutua – lisää tarvittaisiin lähes 470. Verkossa.
Tuukkanen & Helander 2010. Toteutuuko yhdenvertainen oikeus varhaiskasvatukseen? Verkossa.
Varhaiskasvatuslaki 36/1973. Verkossa.
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 –luonnos. Opetushallitus 2016. Verkossa.
Kuva: Tampere: Lapsiryhmä nauraa.
Katriina Rantala-Nenonen
Hilla Niemi
Eveliina Korpela
Ei kommentteja