Presidentti Sauli Niinistö on pitänyt syrjäytymisteemaa esillä vuoden 2012 virkaanastujaisistaan lähtien. Niinistön mukaan syrjäytyminen on vakava ongelma nuorille itsellensä, mutta myös koko yhteiskunnan tulevaisuudelle (Tasavallan presidentin virkaanastujaispuhe 1.3.2012). Myös uuden hallitusohjelman yhtenä kärkihankkeena on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen (Valtioneuvoston kanslia 2015, 21).

 

Harrastaminen syrjäytymisen ehkäisyn keinona

Lasten ja nuorten syrjäytymiseen liittyvässä keskustelussa sivutaan usein samoja teemoja, joita ovat mm. yhteisöllisyys, osallisuus ja terveen itsetunnon kehittymisen tukeminen. Mielekkään harrastuksen löytäminen jokaiselle lapselle tulisi olla yhtenä keinona saavuttaa hallitusohjelman terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen liittyvät tavoitteet.

Helsingin kaupungin turvallisuusohjelman Syrjäytymisen ehkäisy ja vähentäminen -työryhmä laati raportin syrjäytymisen ehkäisystä ja vähentämisestä. Raportin toimenpide-ehdotuksissa suositetaan, että jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla vähintään yksi harrastus riippumatta vanhempien sosioekonomisesta asemasta.

Työryhmän ja sen kuulemien asiantuntijoiden mukaan etenkin kouluikäisten kohdalla harrastustoiminnan voidaan todeta toimivan merkittävänä syrjäytymistä ennaltaehkäisevänä tekijänä. (Syrjäytymisen ehkäisy ja vähentäminen -työryhmä 2009.)

Myös tutkimusten mukaan harrastustoiminta lisää lasten ja nuorten hyvinvointia vahvistamalla itseluottamuksen ja identiteetin kehittymistä sekä vuorovaikutustaitoja (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2012, 19).

Suomen Nuorisoseurat on tehnyt aloitteen harrastustakuun kirjaamisesta nuorisolakiin, joka tällöin takaisi jokaiselle lapselle ja nuorelle oikeuden vähintään yhteen turvalliseen ja laadukkaasti toteutettuun harrastukseen (Suomen Nuorisoseurat 2015). Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Antti Kalliomaa kirjoittaa 11.1.2015 blogissaan, että harrastustakuu antaisi mahdollisuuden harrastamiseen myös vähävaraisten perheiden lapsille (Kalliomaa 2015).

Kaavailtujen leikkausten vaikutukset mahdollisuuksiin harrastaa

Suomalaiset lapsiperheet ovat joutuneet kesän mittaan seuraamaan huolestuttavia uutisia hallituksen kaavailemista leikkauksista. Varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja sosiaaliturvan leikkaukset huonontavat heikoimmassa asemassa olevien lasten tilannetta entisestään. Leikkaukset perusopetuksesta uhkaavat mm. koulujen kerhotoimintaa, joka voi olla vähävaraisten perheiden lapsille ainoa väylä harrastuksen pariin. Näin ollen leikkaukset kasvattavat lasten välistä eriarvoisuutta.

Lapsi oppii vanhemmiltaan suhtautumista itseensä, harrastamiseen, aktiivisuuteen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Mikäli kotoa saatu harrastamisen malli ei tue lapsen aktiivisuutta, tarjolla tulee olla ilmaista, matalan kynnyksen harrastustoimintaa vähävaraisten perheiden lapsille, kuin myös taho, joka ohjaa lasta harrastuksen pariin.

Lastensuojelutyössä olen havainnut, että nuorten motivoiminen harrastamiseen on usein jo myöhäistä, ja harrastuksen virkaa toimittaa kavereiden kanssa kuljeskelu. Pidän tärkeänä sekä tutkimus- että kokemustiedon kautta, että jokaisella lapsella olisi mieluisa harrastus ja sen kautta sosiaalinen yhteisö, johon kuulua.

Lastensuojelun Keskusliitto on kannanotossaan 2015 (Lastensuojelun Keskusliiton tiedotteet 2015) esittänyt, että hallituksen tulee tehdä varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja sosiaaliturvaan kohdistuvista leikkauksista lapsi- ja perhevaikutusten arviointi ja arvioida erityisesti sitä, millaisia vaikutuksia nyt tehdyillä päätöksillä on tulevaisuudessa. Myös Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen blogikirjoituksessaan 19.5.2015 (Lastensuojelun Keskusliiton Lapsen asialla -blogi) peräänkuuluttaa lapsivaikutusten arviointia peilaten nykytilannetta 1990-luvun laman aikaisiin leikkauksiin.

Edellisen laman leikkauksissa lasten ja perheiden peruspalveluista sekä ennaltaehkäisevästä työstä tingittiin voimakkaasti, eikä palveluissa edelleenkään olla lamaa edeltäneellä tasolla, vaikka korjaaville palveluille on jatkuvasti kasvava kysyntä. (Paananen ym. 2012.) 1990-luvun laman vaikutuksia sen ajan lasten myöhempään hyvinvointiin on tutkittu ja tulokset ovat selkeitä varoittavia esimerkkejä, joita ei ole varaa nyt katsoa läpi sormien.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän laajan kohorttitutkimuksen mukaan merkittävän suuri osa vuonna 1987 syntyneistä lapsista on myöhemmin käyttänyt sosiaali- ja terveydenhuollon erityispalveluita, kuten mielenterveyspalveluita. (Paananen ym. 2012.) Tutkimuksessa todetaan, että ”lasten hyvinvointi lähtee perheiden hyvinvoinnista, mutta muilla kehitysympäristöillä, kuten päiväkodilla, koululla ja harrastuksilla, on suuri merkitys arjen sujumisen ja hyvinvoinnin turvaamisessa.” (Paananen ym. 2012, 3.)

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset uhkaavat siis vähävaraisten perheiden lasten hyvinvointia kahta kautta: sekä sosiaaliturvaan että palveluihin kohdistuvien leikkausten kautta.

Leikkausten todellinen hinta

THL toteaa arvioissaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen investoinneista ja niiden laiminlyönnistä aiheutuneista kustannuksista, että laiminlyöntien kustannukset voivat olla jopa kymmenkertaiset investointeihin nähden (THL 2015).

Väitän, että Suomella ei ole varaa olla investoimatta lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen. Ilman investointia tänään, maksamme tutkimusten valossa moninkertaisen hinnan tulevaisuudessa.

Veera Halttunen, ohjaaja, sosionomi ylempi AMK-opiskelija

Lisätietoa

Kalliomaa, A. 2015. Harrastustakuulla syrjäytymistä vastaan. Blogikirjoitus.

Lastensuojelun Keskusliiton Lapsen asialla -blogi. 19.5.2015. ”On aika tehdä viisaita ratkaisuja lasten ja lapsiperheiden näkökulmasta”. (Hanna Heinonen).

Lastensuojelun Keskusliiton tiedotteet. 28.5.2015. ”Hallitusohjelmasta toteutettava lapsivaikutusten arviointi.” 

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2012. Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012–2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6.

Paananen, R., Ristikari, T., Merikukka, M., Rämö, A. & Gissler, M. 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Raportti 52/2012. Helsinki: THL.

Suomen Nuorisoseurat. 2015. Harrastustakuulla syrjäytymistä vastaan – Suomen Nuorisoseurat ehdottaa harrastustakuuta lakiin. Uutinen www-sivuilla 23.5.2105.

Syrjäytymisen ehkäisy ja vähentäminen -työryhmä. 2009. Raportti. Helsinki: Helsingin kaupungin hallintokeskus, turvallisuus- ja valmiusosasto.

Tasavallan presidentin virkaanastujaispuhe. 1.3.2012.

THL. 2015.Vaikuttavuus ja kustannukset. Päivitetty 3.8.2015.

Valtioneuvoston kanslia. 2015. Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015. Hallituksen julkaisusarja 10/2015.

Suomessa on kaiken kaikkiaan noin 350 000 omaishoitajaa (Hoitajana omassa kodissa). Kuitenkin vain noin 42 500 omaishoitajaa on tehnyt omaishoito-sopimuksen. THL:n kuntakyselyn mukaan enemmistö sekä omaishoitajista että hoidettavista on yli 64-vuotiaita.  Jos omaishoitajia ei olisi, laitoshoidossa olisi jopa 19 000 ihmistä enemmän (Pernaa 2015).

 

Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä, usein oman jaksamisensa äärirajoilla. Kun kotona on muistisairas puoliso, joka tarvitsee apua ympäri vuorokauden, miten omaishoitaja pystyy huolehtimaan omasta jaksamisestaan? Ikääntymisen myötä sairaudet lisääntyvät ja toimintakyky heikkenee, ennen pitkää omaishoitaja voi itse uupua ja sairastua. Koska omaishoitajan työ on vaativaa ja sitovaa, tulisi heidän tukemiseensa panostaa.

Ongelmalliseksi on muodostunut yhdenvertaisuuden  saavuttaminen valtakunnallisesti. THL:n erikoistutkija, dosentti Anni Vilkka toteaa tuen saatavuudessa ja kattavuudessa olevan alueellista vaihtelua ja tuen saamisen kriteerit voivat vaihdella kunnan sisällä. Yhtenä ongelmana on lisäksi tuen määrärahasidonnaisuus, sillä vaikka tuen kriteerit täyttyisivät, kunnan ei tarvitse myöntää tukea jos taloudellinen tilanne ei salli.

Yhteiskunnan roolista omaishoitajien tukemiselle käydään vilkasta keskustelua – yhteiskunta nähdään vastuunkantajana ihmisten hyvinvoinnista. Toki yhteiskunnan tulee järjestää tietyt peruspalvelut ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi, mutta mihin raja vedetään?  Entä ihmisten oma vastuu?  Toisaalta palvelut tulisi kustantaa maksamistamme verovaroista. Kuinka pitkälle viedään ihmisen vastuu läheisistään?

Nykyinen yksilökeskeisyyttä korostava ajattelu vieraannuttaa meitä toisistamme. Onko yhteisöllisyys katoavaa? Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat toisistaan huolehtivaa kansaa: viidentoista EU-maan vertailussa suomalaiset auttoivat vanhoja ihmisiä eniten Euroopassa. (Kehusmaa, Autto-Rämö & Rissanen 2013, 138). Tiedämme ikääntyneiden määrän kasvavan ja samaan aikaan eletään taloudellisesti tiukkoja aikoja. Onko mahdollista löytää tasapainoa yhteiskunnan ja omaisten vastuun välille vanhusten hoidossa?

Yksilön ja yhteiskunnan yhteinen hyvä

Ihanteellisessa tilanteessa yhteiskunnan ja yksilön voimavarat tukisivat toisiaan: omaishoitaja saisi rahallista tukea läheisensä hoitoon, lakisääteiset vapaapäivät ja mahdollisuuden virkistyspalveluihin. Hänellä olisi mahdollisuus saada apua kotiin ja asianmukaiset apuvälineet omaisen hoitamista varten. Helsingin sanomien julkaisemassa artikkelissa Päivi Repo kirjoittaa kuntien toivovan omaishoidon kriteereihin yhtenäistä linjaa. Kuinka pitkälle yhdenvertaisuus voidaan varmistaa kriteereiden yhtenäistämisellä?

Omaishoidontuen päätöksentekijä on joka kerta vastakkain erilaisen asiakastilanteen kanssa, joten kriteereiden soveltamista ei voine välttää. Päätös tulee kuitenkin räätälöidä yksilöllisesti kriteerejä mukaillen. Koska palveluntarve on kaikilla omaishoitajilla ja hoidettavilla erilainen, omaishoidon palkkioiden yhtenäistäminen olisi paras lähtökohta. Mediassa on käyty keskustelua siitä, tulisiko palkkioiden maksamisen siirtyä Kelalle, jolloin ne olisivat yhtenäiset valtakunnallisesti.

Ammattilaisten kesken tiedon pitäisi kulkea omaishoitajien tilanteesta

Yhtenä haasteena on myös ammattihenkilöstön tietämyksen lisääminen omaishoitajien tilanteesta.  Jos sairaalasta kotiutetaan huonokuntoinen vanhus, tulisi päätöksen tehneen lääkärin olla perillä kotona odottavasta tilanteesta.  Valitettavan usein tiedonkulku ei ole riittävää eri työntekijöiden välillä. Omaishoitaja tarvitsee tukea selvitäkseen läheisensä hoidosta ja kuntien tulisikin järjestää omaishoitajille palvelupisteitä, joista voisi kysyä neuvoa ongelmatilanteisiin. Asioiden hoitaminen monella eri luukulla on työlästä ja aikaa vievää.

Keskustelua on herättänyt myös se, olisiko omaishoitajilla oikeus työterveyshuoltoon. Tällä hetkellä Taivalkoski lienee ainoa kunta, joka tarjoaa omaishoitajille työterveyspalvelut (Väisänen 2014). Taivalkoski on tässä tapauksessa edelläkävijä omaishoitajien tukemisessa, mutta kuntien taloudellinen tilanne asettaa omat haasteensa palvelun järjestämiselle. Ja vaikka omaishoidon palkkioiden maksaminen siirtyisi Kelalle, tulisi kuntien edelleen järjestää palvelut.  Kuitenkin omaishoitajat säästävät kunnan menoissa merkittävästi hoitaessaan omaistaan kotona, joten heidän hyvinvointiinsa tulisi panostaa. Jotta omaishoidon kriteerit saadaan yhtenäisiksi, on edessä vielä pitkä matka.

Kaisu Kohola, geronomi ylempi AMK-opiskelija

Lisätietoa

Hoitajana omassa kodissa. Verkkodokumentti. 

Kehusmaa S., Autto-Rämö I. & Rissanen P. 2013. Omaishoidon vaikutus ikääntyneiden hoidon menoihin. Verkkojulkaisu.

Kunnat toivovat yhtenäisiä kriteerejä omaishoidon tuen myöntämiselle. Verkkodokumentti.

Pernaa, M. 26.3.2015. Omaishoitaja näkymättömän työn tekijä. Verkkodokumentti.

Repo, P. 22.1.2015. Omaishoidon tukeen kaivataan yhtenäisiä kriteerejä. Helsingin sanomat. Verkkodokumentti.

Väisänen, P. 5.5.2014. Omaishoitajille työterveyshuolto vain Taivalkoskella. Verkkodokumentti.

Väkivallan katkaisemiin uusia säännöksiä

Turvakotien rahoitusvastuu siirtyi keväällä valtion vastuulle. Tällä haluttiin taata se, että jokainen joka tarvitsee turvakodin palvelua, voi hakeutua sinne ilman kunnan maksusitoumusta. Suomi on sitoutunut ehkäisemään lähisuhde- ja perheväkivaltaa. Turvakotipaikkojen määrä ei Suomessa vastaa arvioitua tarvetta.

Huhtikuun alussa tuli voimaan myös eri lakeihin sisällytetty säännös, joka velvoittaa useita ammattilaistahoja perusopetuksesta yliopistoihin ja hätäkeskuksiin, ilmoittamaan suoraan poliisille mikäli on saanut tietoja olosuhteista, joiden perusteella hänellä on syytä epäillä jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan kohteeksi.

Osaamisvaatimukset ensi kertaa lainsäädännössä

Turvakotien henkilöstöltä tullaan jatkossa edellyttämään asetuksen mukaista koulutusta, erityisosaamista ja perehtyneisyyttä eli työkokemusta. Valtioneuvosto antoi tällaisen asetuksen 13.5.2015. Asetus (598/2015) tuli voimaan 1.6.2015.

Turvakodin vastuuhenkilöllä on oltava sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 3 §:ssä säädetty kelpoisuus sekä alan perehtyneisyyttä ja työkokemusta lähisuhdeväkivallan kriisityöstä.

Turvakodin tuki- ja ohjaustyötä tekevillä tulee olla sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) sosiaali- tai terveydenhuollon korkeakoulututkinto sekä perehtyneisyyttä ja työkokemusta lähisuhdeväkivallan kriisityöstä. Turvakodin tuki- ja ohjaustyötä tekevät saavat tarvittaessa toimia turvakodin vastuuhenkilön sijaisina.

Lasten kanssa työskentelevillä tulee olla soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä erikoistuneisuus traumatisoituneiden lasten kanssa työskentelyyn.

Turvakotipalvelun tuottajan tulee laatia henkilöstön koulutussuunnitelma yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos yhteensovittaa koulutuksen valtakunnallista yhtenäisyyttä. Lisäksi turvakodin on järjestettävä henkilöstölleen tarpeellinen turvallisuuskoulutus.

Siirtymäsäännöksiä 2019 asti

Turvakodin vastuuhenkilönä 1 päivänä tammikuuta 2015 toiminut, korkeakoulututkinnon suorittanut, jolla on vähintään kolmen vuoden työkokemus turvakodissa, säilyttää kelpoisuutensa 31 päivään joulukuuta 2019. Tuki- ja ohjaustyössä 1 päivänä tammikuuta 2015 toimineet säilyttävät myös kelpoisuutensa 31 päivään joulukuuta 2019, jos he ovat saaneet turvakotipalveluntuottajan koulutuksen lähisuhdeväkivallan pitkäjänteiseen kriisityöhön, he ovat perehtyneitä lähisuhdeväkivallan kriisityöhön ja heillä on vähintään kolmen vuoden työkokemus turvakodissa.

Myös lastensuojelutyöhön tarvitaan erityisvaatimukset

Vastaavanlainen asetus tulee saada myös lastensuojeluun: työ on vaativaa, se edellyttää erityisosaamista ja erikoistumista sekä työkokemusta eli perehtyneisyyttä juuri lastensuojelutyöhön. Eerika-tytön menehtymisen johdosta laadituissa lukuisissa selvitys- ja kehittämisraporteissa, tuotiin selkeästi esille suuri tarve lisätä lastensuojelun erityisosaamista ammatillisen peruskoulutuksen jälkeen.

Erikoistumiskoulutuksen tulisi sisältää sekä teoriaa että työskentelyä kokeneemman kollegan kanssa rinnalla työtä tehden. Tällaista työkokemusta tulisi olla vähintään vuosi tai pari, mieluimmin kolme vuotta.

Lastensuojelun asiakastyössä toimivilla työntekijöillä on sekä korkeakoulutason koulutustaustaa (AMK- tai kandidaattitutkinto) ja ylemmän korkeakoulututkinnon koulutustaustaa (ylempi AMK- tai maisteritutkinto). Molemmilla koulutustasoilla tulee järjestää erikoistumisopinnot ja lainsäädännöllä täsmentää vaadittava osaaminen ja perehtyneisyys ja työkokemus.

Erikoistumiskoulutusten suunnittelua varten on haettavissa OKM:n avustusta. Sellaista pitää hakea myös lastensuojelun erikoistumiskoulutuksen järjestämiseen.

Sirkka Rousu, yliopettaja, sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto, lastensuojelun asiantuntija