Lasten ja nuorten lisääntyvä pahoinvointi ilmenee kouluissa häiriökäyttäytymisenä, joka ei, lööppikirjoittelusta huolimatta, ole enää kenellekään uutinen, vaan lähes normaali yhteiskunnallinen ilmiö. Opettajat kampanjoivat kouluväkivaltaa vastaanja vanhempainyhdistykset peräävät ulkonaliikkumiskieltoa alaikäisille. Vaara- ja uhkatilanteet eivät ole vieraita lasten ja perheiden palveluiden työntekijöillekään. Tuntuu siltä, että kukaan ei mahda tilanteelle mitään. Olemmeko aikuisina ja sosiaalialan ammattilaisina valmiita hyväksymään tällaisen kehityksen suunnan?
Lienee selvää, että perheet eivät selviä kasvatustehtävästä yksin, vaan tarvitsevat siihen yhteiskunnan tuen. Valitettavasti kuitenkin tuntuu, että kasvatuskumppanuus rakoilee palvelujärjestelmän monilla tasoilla. Koetaan, että mitkä tahansa säännöt rajoittavat yksilön vapauksia ja rajojen asettajat ovat epäsuosiossa. Kouluilla on kuitenkin tärkeä rooli yhteiskunnan arvojen toteuttajana ja perheiden kasvatustyön täydentäjänä. Jos koulun keinot loppuvat ja opettajat väsyvät, kuka kasvattaa tulevan sukupolven?
Ratkaisuksi ei riitä lastensuojelu
Uhkana on, että koulu ei pysty vastaamaan opetuksesta eikä oppilaiden ja opettajien turvallisuudesta. Rehtorit kaipaavat jo nyt oikeutta erottaa vakavaan häiriökäyttäytymiseen syyllistynyt määräajaksi, ja toivovat, ettäpäätös käynnistäisi pikaisesti myös lastensuojelulliset tukitoimet. Toimenpide turvaisi muiden oppilaiden koulunkäyntiä, mutta sysäisi erotettavan erityispalveluiden piiriin ja pois omasta yhteisöstään. Syrjäytymiskierre voi alkaa tästä.
Kouluilta pitää löytyä riittävästi asiantuntijuutta ja toimintatapoja jokaisen oppilaan ongelmien ratkaisemiseksi omassa koulussa, tutussa ympäristössä. Vanhemmat eivät voi ulkoistaa kasvatusvastuutaan koululle, eikä koulu voi ulkoistaa kasvatusvastuutaan erityispalveluille.
Rohkeutta tarvitaan
Koulujen ongelmat pitää ottaa vakavasti. Yhteiskunnan kaiken sallivan asenteen pitäisi muuttua ja aikuisten pitäisi ottaa lisää vastuuta lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Kouluihin pitäisi palauttaa työrauha ja opettajille sallia keinot sen ylläpitämiseen. Kenellä on keinot toteuttaa tarvittavat muutokset? Opettajat penäävät lakimuutoksia, mutta jää nähtäväksi, saadaanko niillä syntymään tarvittavaa vaikuttavuutta. Poliittista päätöksentekoa ohjaavat taloudelliset näkökulmat ja teknologiateollisuuden retoriikka.
Asennemuutos ja vaatimus yhteisvastuullisuudesta eivät yksin riitä. Lisäksi tarvitaan riittävät resurssit eli laadukasta opetusta ja toimivat, terveelliset tilat. Kuntien kiristyvässä taloustilanteessa varhaiskasvatus ja koulutus ovat olleet vuodesta toiseen ensimmäisiä kustannusten leikkauskohteita, sillä niitä ei ole turvattu vastaavilla sitovilla säädöksillä kuin sosiaali- ja terveyspalveluja. Mutta kun peruspalvelut pettävät, paine erityispalveluja kohtaan kasvaa. Joudutaan tilanteeseen, jossa vähenevistä verovaroista yhä suurempi osa on suunnattava lakisääteisiin erityispalveluihin, ja peruspalvelut heikkenevät entisestään. Perustetaanko lakkautettaviin homekouluihin tämän seurauksena koulukoteja ja nuorisopsykiatrian osastoja, jos lasten ja nuorten kehitystä ei kyetä nykymeiningillä tukemaan?
Lapset ja nuoret ansaitsevat turvallisen ja laadukkaan oppimisympäristön. Opettajilla pitäisi olla mahdollisuus laajentaa ammatillista osaamistaan kattamaan opetuksen lisäksi myös kasvatuksellinen tuki. Kouluissa tarvitaan opettajien ja oppilashuoltohenkilöstön lisäksi riittävästi muitakin aikuisia lapsia ja nuoria varten, esimerkiksi kouluisäntiä, koululla toimivia nuorisotyöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia. Opetusryhmiä pitää pystyä tarvittaessa pienentämään.
Ilman vanhempien rohkeampaa kasvatusvastuuta koulun työrauha ei kuitenkaan parane. Kodin ja koulun yhteistyössä on paljon käyttämättömiä voimavaroja. Tarvitaan tahtoa, mahdollisuuksia ja aikaa inhimilliseen arjen vuorovaikutukseen niin kodeissa kuin kouluissakin.
Seuraavaan mielenosoitukseen on syytä lähteä koko kansakunnan voimin!
Eerika Lahtinen ja Leena Rinne, sosionomi ylempi amk-opiskelijoita
Lähteinä on käytetty Opettaja-lehden numeroita 16–17/2013 sekä Valtiovarainministeriön julkaisua 11/2013 Jorma Sipilä & Eva Österbacka. Enemmänongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Perheitä ja lapsia tukevien palvelujentuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus, johon linkki tässä.
Ei kommentteja