Sosiaalipedagoginen osallisuus varhaiskasvatuksessa
Osallisuuden käsite on Suomessa tullut erityisen suosituksi 2000- luvun kuluessa. Useat osallisuushankkeet pyrkivät erityisesti lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen (Nivala & Ryynänen 2013, 12.) Lasten osallisuus on kirjattu mm. YK:n lasten oikeuksien sopimukseen, valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin sekä uudistuneeseen lastensuojelulakiin.
Esa Iivonen pohtii Lapsemme lehdessä (1/2014, 15) sitä, kuinka lasten oikeudet toteutuvat tämän päivän Suomessa. Hänen mukaansa edistystä on syntynyt monella rintamalla; lapsikuolleisuus on vähentynyt merkittävästi, samoin lapsiin kohdistuva kuritusväkivalta. Kuitenkin hän nostaa esiin myös haasteita, joista merkittävin on lasten keskinäinen eriarvoistuminen. Mari Vuorisalon mukaan eriarvoistuminen alkaa jo syntymästä. Päiväkoti-ikäisellä lapsella on jo kodista saadut kokemukset ja opit mukanaan, hänellä on jo tietty käsitys itsestään ryhmän jäsenenä ja aavistus siitä millaisen aseman hän voi itselleen ryhmässä ottaa. Päiväkodissa tuo käsitys joko vahvistuu tai muuttuu. (Siltamäki, 2014, 30)
Esa Iivosen mukaan lasten näkemysten huomiointi on yleisesti ottaen parantunut, mutta monin paikoin palvelujärjestelmässä lapsi nähdään yhä enemmän toiminnan kohteena kuin aktiiivisena toimijana (Lapsemme 1/2014, 15.) Maarit Alasuutarin mukaan (Kasvatus 3/2014, 308) aikuisten erilainen asema suhteessa lapsiin tuottaa yhä haasteita siinä, miten lasten oikeuksia ja osallisuutta voidaan ymmärtää arjessa.
Osallisuudesta
Usein ajatellaan, että jo pelkkä sana osallisuus kertoo, mihin pyritään, kunnes päädytään hämmennnykseen, kun huomataankin tavoitteen olevan eri ihmisille erilainen. (Nivala & Ryynänen 2013,s.25)
Lastensuojelulaissa lapsen osallisuus nähdään lapsen oikeutena saada tietoa häntä koskevasta lastensuojeluasiasta ja mahdollisuutena esittää siitä mielipiteensä (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417 5§).
Varhaiskasvatuksessa osallisuus saatetaan ymmärtää lapsilähtöisen toiminnan uudeksi nimeksi, mutta osallisuus korostaa lapsen sijasta yhteisöllisyyttä. Osallisuudessa ei nosteta lasta tai aikuista keskiöön, vaan he ovat tasavertaisia toimijoita. (Komulainen, 2014, 23)
Sosiaalipedagogisena käsitteenä osallisuus on ihmisen perusluonteeseen liittyvää kuulumista johonkin; olemista, elämistä ja toimimista yhteydessä muihin ihmisiin. Osallistuminen on puolestaan toimintaa, joka edistää osalllisuutta, mutta joka itsessään ei voi olla osallisuuden synonyymi. (Nivala & Ryynänen 2013, 26.)
Osallisuuden edellytyksenä on, että yhteisö hyväksyy yksilön jäsenekseen ja että yksilö haluaa olla yhteisön jäsen. Toiminnan tasolla osallisuus edellyttää yhteisöltä todellisia toimintamahdollisuuksia ja yksilöltä niiden hyödyntämistä jollakin tavalla, siis jonkinlaista osallistumista yhteisön elämään, ja se puolestaan edellyttää riittäviä osallistumisvalmiuksia. Kokemisen tasolla puolestaan osallisuuden edellytyksinä ovat yhteisön tarjoamat yhteenkuuluvuuden mahdollisuudet ja yksilön tietoisuuden kehittyminen kuulumisesta johonkin, mahdollisuuksista osallistua ja omasta merkityksestä osana yhteisöä. (Nivala & Ryynänen 2013, 27.)
Osallisuuden pitäisi olla jotakin mihin ihminen kasvaa. Edellytyksenä on tällöin se, että lähiympäristö ja läheiset suhteet tukevat osallisuuden tunteen ja kokemuksen muodostumista. Osallisuuden toteutumiseksi tarvitaan tasapainoisia vastavuoroisia suhteita, joissa voimme kasvaa uskomaan omaan merkitykseemme sekä omiin toimintakykyihimme ja toimintamahdollisuuksiimme. (Nivala & Ryynänen 2013, 29)
Osallisuus päiväkodissa
Osallisuus ei tapahdu automaattisesti, ilman huomion kiinnittämistä osallisuuden edellytysten kasvatukselliseen tukemiseen (Nivala & Ryynänen 2013, 30). Millä tavoin osallisuuden edellytyksiä sitten voitaisiin vahvistaa tai jopa opettaa?
Mari Vuorisalon mukaan päiväkoti on kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Toiset lapset pääsevät päättämään ja toiset jäävät tai jättäytyvät syrjään. (Siltamäki 2014, 30.) Puhetaito osoittautui Mari Vuorisalon tutkimuksissa tärkeäksi vaikuttamiskeinoksi päiväkodissa. Tasavertaisuus on kuietnkin varhaiskasvatuksen lähtökohta. Tähän pääseminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi.Tasavertaisten osallistumismahdollisuuksien takaaminen jokaiselle lapselle ei tarkoita sitä, että toiminta olisi kaikille samaa, vaan että tarjottaisiin erilaisia tapoja osallistua ja vaikuttaa yhteisiin asioihin, muutenkin kuin puhumalla. Tavoitteena pitäisi olla se, että arvostettaisiin lasten erilaisia vahvuuksia ja luonteenpiirteitä. (Siltamäki 2014, 31)
Osallisuuden edistäminen on sosiaalipedagogisen toiminnan ydinaluetta. Osallistuminen on sekä tavoite että toiminnan muoto. Tavoitteena on, että osallistuminen syventää yhteisöön, esimerkiksi lapsiryhmään, kuulumisen tunnetta ja kuulumisen tunne kannustaa osallistumaan edelleen.(Nivala & Ryynänen 2013, 32.) Koska sosiaalipedagogiset toimintamuodot ovat luonteeltaan toiminnallisia (Nivala & Ryynänen 2013, 32), sopii sosiaalipedagoginen toimintatapa lasten osallisuuden vahvistajana saumattomasti varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksessa kun lähdetään liikkeelle lapselle ominaisista toimintatavoista: leikkimisestä, tutkimisesta, liikkumisesta ja taiteellisesta kokemisesta.
Sosiaalipedagoginen ajattelu osana varhaiskasvatustyötä tukee lapsen kasvua omaksi persoonakseen sekä yhteiskunnan osaksi. Kolkka et al. mukaan persoonan kasvuun vaikuttaa eniten ympärillä oleva yhteisö, ja tällä perusteella sosiaalipedagogiikkaa tulee hyödyntää lapsen varhaimmissa kehitysvaiheissa. Sosiaalipedagogiikka luo perustaa varhaiskasvatukselliselle toiminnalle ja se näkyy varhaiskasvatuksessa sosiaalisena ja pedagogisena toimintana ja ajatteluna. (Kolkka et al. 2009, 200.)
Keskustelu varhaiskasvatuslain tiimoilla juuttunut henkilöstön kelpoisuuskiistelyyn
Samaan aikaan kun medioissa nostetaan esiin huolta lasten ja lapsiperheiden lisääntyvästä eriarvoisuudesta sekä peräänkuulutetaan lapsen osallisuutta, useissa varhaiskasvatuksen foorumeissa kohistaan uuden varhaiskasvatuslain tuomista kelpoisuusehdoista. Kalliala, Onnismaa & Sajaniemi toteaa Skidi-lehdessä, ettei sosionomeja tulevaisuudessa tarvita tai haluta varhaiskasvattajiksi. Hänen mukaansa lastentarhanopettajan työn vaatimaa osaamistasoa ei ole mahdollista saavuttaa sosiaalialan tutkinnon sivutuotteena, eikä sosiaalialan koulutuksen saaneilla työntekijöillä ole mahdollista valita työtehtäviään niin, että heidän työnsä painottuisi sosiaali- ja perhetyöhön. (Kalliala, Onnismaa & Sajaniemi 2013.)
Kelpoisuusehto-kiistelyyn kulutettu energia olisi syytä kohdistaa johonkin merkityksellisempään, kuten varhaiskasvatuspalvelujen kehittämiseen. Sosionomit omaavat sosiaalipedagogisten menetelmien ja teorian osaamista, jota voitaisiin hyödyntää niin lapsiryhmissä työskentelyssä että uudenlaista varhaiskasvatuspalvelua kehitettäessä.
Sosiaalialan osaamiskeskuksen lausunnossa varhaiskasvatuslaista todetaan lapsia ja lapsiperheitä koskevien palvelujen kokonaisuuden ja moniammatillisen yhteistyön tärkeys (Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksestä. 27.5.2014.) Uudenlaisessa varhaiskasvatusympäristössä perheet ja lapset voisivat saada tarvitsemansa palvelut ”saman katon alta”. Tällöin yliopistossa valmistuneet varhaiskasvattajat voisivat keskittyä oman osaamisalansa hyödyntämiseen ja sosionomit omaansa, jaetun johtamisen periaatteiden mukaisesti.
Jaettu johtajuus toteutuu tasa-arvoisessa ja vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa. Jaetussa johtajuudessa eri tieteen alojen osaaminen yhdistetään palvelemaan parhaiten asiakkaan tarpeita. Esimerkiksi tiimissä johtajuuden saa se henkilö, jolla on tietyllä hetkellä käsiteltävästä asiasta parhaat tiedot ja osaaminen. Tavoitteena on yhdessä oppimisen mahdollistuminen. Sillä tämän ajan työelämässä yhden tieteen viitekehys tai yhden osaamisalueen hallinta, eivät riitä esiin tulevien haasteiden ratkaisemiseen.(Isoherranen, 2012, 10,48-49.) Lasten osallisuuden vahvistaminen sekä osallistumisvalmiuksien lisääminen ovat tämän päivän varhaiskasvatuksen haasteita ja kehittämiskohteita. Osallisuuden edellytysten kasvatukselliseen tukemiseen varhasikasvatusympäristössä Sosionomi (AMK) koulutuksen saaneilla varhaiskasvattajilla olisi mielestäni paljonkin annettavaa.
Lisätietoa ja lähteitä
Iivonen, E. 2014. Miten lasten oikeudet toteutuvat suomessa?. Lapsemme 1/2014
Isoherranen, K. 2012. Uhka vai mahdollisuus: moniammatillista työtä kehittämässä. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto
Kalliala, M, Onnismaa E_L, & Sajaniemi N. 2013.Varhaiskasvatuksen henkilöstön kelpoisuusehtojen selkiyttäminnen. Skidi-lehti.
Kasvatus 3/2014. Onko lasten oikeus turvattu oikeuksista puhumalla?
Kokka, M., Mantela, J., Holopainen, A., Louhela, J., Packalen, L. & Kaisvuo, T. 2009. Yhteiskunnallinen osaaminen- Haaste ja tehtävä. Helsinki: Kirjapaja
Komulainen Tanja. Torstai on toiveita täynnä. Kasvu 01/2014
Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksestä. 27.5.2014.
Nivala, E., Ryynänen, S. 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, vuosikirja 2013.
Sitamäki T. 2014. Sana on valtaa. Lapsen maailma 4/2014.
Ei kommentteja