Muutoksen tarpeesta puhuttu kohta 30 vuotta

Korjaavat erityispalvelut kohtaavat merkittävän osan nykyisistä nuorista aikuisista (Ristikari ym. 2016: 104). Lapsi- ja perhepalvelujen muutoksen tarpeeseen on herätty viimeistään 2000-luvulla alati kasvavien erityispalvelumenojen myötä. 1990-luvun laman vaikutukset ovat tulleet näkyviksi, ja niistä on saatu tutkittua tietoa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt seurantatutkimuksen sekä vuonna 1987 syntyneistä lama-ajan lapsista että vuonna 1997 syntyneistä nousukauden lapsista. Tutkimusten mukaan toimeentulotukeen joutui vuonna 1997 syntyneiden perheistä turvautumaan 36 prosenttia, ja vuonna 1987 syntyneiden perheistä 38 prosenttia. Lisääntyvä eriarvoisuus ja perheeseen kasautuneet riskitekijät selittävät sitä, miksi yhä laman jälkeen yhtä suurella osalla perheistä menee huonosti. Vanhempien ongelmat periytyvät lapsille, kun niihin ei saada riittävästi tukea. THL:n erikoistutkijan Tiina Ristikarin mukaan on puhuttu jo kohta 30 vuotta siitä, että lapsiperheitä tulee tukea ja ongelmia ehkäistä, mutta mitään ei tapahdu. (Valtavaara – Takala 2018.)

Imatran hyvinvointineuvola esimerkkinä tehokkaasta, ennaltaehkäisevästä palvelusta

Osassa kuntia erityispalvelumenot on saatu vähenemään ottamalla käyttöön uusia toimintamalleja. Esimerkiksi Imatralla hyvinvointineuvola on palkittu Kunnallinen lastensuojeluteko -palkinnolla vuonna 2013. Perusteina palkinnon myöntämiselle oli, että Imatran kaupunki on onnistunut hyvinvointineuvolallaan panostamaan ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön ja perheiden varhaiseen tukemiseen. Palkinnon myöntämisen perusteet ovat myös syitä, joiden vuoksi hyvinvointineuvolatoimintaa lähdettiin 2000-luvun alussa ideoimaan. Neuvolapalvelut ovat yksi esimerkki 1990-luvun laman leikkausten kohteesta, eikä niiden palvelujen tasoa ole saatu lamaa edeltävälle tasolle asiantuntijoiden suosituksista huolimatta. (Vehviläinen 2015: 199.)

THL:n vuonna 1997 syntyneiden seurantatutkimusraportin suosituksissa todetaan olevan erityisen tärkeää, että perheet, joissa kasautuneita ongelmia kohdataan, saavat tarvitsemansa tuen ja palvelut viivytyksettä. Esimerkiksi lisääntyneet teini-ikäisten lasten sijoitukset kertovat palvelujärjestelmän oikea-aikaisuuden toimimattomuudesta. (Ristikari ym. 2018.) Lapsiperheiden, myös ylisukupolvisten ongelmien ratkaisu olisi siis hyvissä ennaltaehkäisevissä palveluissa, joista neuvolalla on tässä tärkeä rooli. Suomesta ovat myös puuttuneet pitkälti lapsi- ja perhelähtöisyyttä edistävät rakenteet, joiden avulla voitaisiin nivoa yhteen eri hallinnonalojen vastuulle kuuluvia, mutta yhteisten asiakkaiden hyväksi olevia palvelukokonaisuuksia.  (Paananen ym. 2012: 43; Heinonen – Ikonen – Kaivosoja – Reina 2018: 16.)

Hallitusten hankkeita lapsiperheiden parhaaksi

Ratkaisuja on haettu ja hyviä suunnitelmia on laadittu myös valtakunnallisesti ainakin vuodesta 2005, jolloin Matti Vanhasen hallitus laati strategian lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi, ja sosiaali- ja terveysministeriö valmisteli perhepoliittista tavoiteohjelmaa. Strategian tavoitteina olivat muun muassa vanhempien ja perheiden yhtenäisyyden tukeminen ja työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottaminen. (Paavola ym. 2006.)

Juha Sipilän hallitus valitsi vuonna 2015 hallitusohjelman yhdeksi kärkihankkeeksi lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) toteuttamisen vuosina 2017−2018. LAPE-hankkeen tavoitteena olivat entistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut sekä toimintakulttuurin uudistaminen. Ensisijaisia asioita uudistuksessa olivat lapsen etu ja vanhemmuuden tuki. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016.) Viime töikseen Sipilän hallitus valmisteli myös kansallisen lapsistrategian vahvistamaan suomalaisen yhteiskunnan lapsilähtöisyyttä ja luomaan yhteistä, kansallista lapsipolitiikan tahtotilaa. Kansallisen lapsistrategian valmistelutyön projektipäällikön Marianne Heikkilän mukaan lapsistrategia tulee olemaan merkittävä lapsi- ja perhepolitiikkaa ohjaava väline (Valtioneuvosto 2018.) Lapsen aika -lapsistrategiaraportin viesti on, että lapsi- ja perhemyönteinen yhteiskunta asettaa lapset, nuoret ja perheet politiikan keskiöön ja tarjoaa ennaltaehkäisevää tukea kohti tasa-arvoista hyvinvointia. Yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen panostaminen on tuottava investointi tulevaisuuteen. (Lapsistrategian työryhmät 2017.)

Esimerkkinä valtakunnallisten ohjelmien ohjaamasta toimintamallista on perhekeskus, jonka kehittäminen alkoi Suomessa vuonna 2005. Perhekeskustoiminnan kehittäminen on nostettu tavoitteeksi myös LAPE-hankkeessa. Toimintamallin nähdään vastaavan lasten, nuorten ja perheiden peruspalvelujen haasteisiin, kuten palvelujen hajanaisuuteen ja sektorimaisuuteen sekä avun saannin hitauteen. Perhekeskustoiminnan kehittämisen tavoitteena on lasten ja perheiden voimavarojen, osallisuuden ja kohdatuksi tulemisen vahvistuminen ja avun ja tuen saannin parantuminen ja varhentuminen mm. verkostoimalla ja yhteensovittamalla palvelut toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Lapsistrategiatyöryhmän lapsifoorumeissa keräämän tiedon mukaan verkostojen kehittämisessä sosiaali- ja terveysalaa laajemmalle on kuitenkin vielä tehtävää. (Heinonen ym. 2018: 80; Lapsistrategian työryhmät 2017.)

Puheesta tekoihin ja muutoksiin

On hankalaa arvioida, onko uudessa kansallisessa lapsistrategiassa aineksia tuomaan vihdoin muutosta siihen, mistä on puhuttu kohta kolmekymmentä vuotta, sillä hyviä strategioita on laadittu aiemminkin. Ainakin valtakunnalliset linjaukset luovat toivoa lapsi-, nuori- ja perhelähtöisemmästä yhteiskunnasta. Ne ovat viesti siitä, että muutoksen tarve on nähty, kuultu ja otettu vakavasti koko valtakunnan tasolla. Kansalliset tavoitteet auttavat myös hyviksi todettujen toimintamallien ja -tapojen juurruttamisessa, kun juurruttaminen ei jää yksittäisten kuntien ja satunnaisten hyvien johtajien vastuulle. Ne myös herättävät ja pitävät yllä tärkeää, yhteiskunnallista keskustelua. Valtakunnallisten linjausten lisäksi tarvitaan kuitenkin myös vahvaa paikallista dialogia ja alueellisten erojen huomiointia. Kasvukeskusten Suomi on hyvin erilainen kuin autioituva maaseutu, mutta molempien lapset, nuoret ja perheet yhtä tärkeitä.

Kirjoitus perustuu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni ”Hyvinvointineuvolamallin sisältö ja kehittämistarpeet Pyhtäällä”.

Kirjoittaja:
Veera Halttunen, sosionomi (ylempi AMK)

Lähteet:

Halttunen Veera 2019. Hyvinvointineuvolamallin sisältö ja kehittämistarpeet Pyhtäällä. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/171870.

Heinonen, Olli-Pekka – Ikonen, Anna-Kaisa – Kaivosoja, Matti – Reina, Timo 2018. Yhdyspinnat yhteiseksi mahdollisuudeksi. Selvitys lapsi-, nuoriso- ja perhepalveluiden toteuttamiseen liittyvistä yhdyspinnoista muuttuvassa toimintaympäristössä. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 8/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160555/LAPE-loppuraportti_FINAL.pdf.

Lapsistrategian työryhmät – Heikkilä, Marianne (toim.)  2019. Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-698-0.

Paananen, Reija – Ristikari, Tiina – Merikukka, Marko – Rämö, Antti – Gissler, Mika 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 52/2012. Verkkodokumentti. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102984/THL_RAPO52_2012_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Paavola, Auli – Rousu, Sirkka – Laiho, Kristiina 2006. Lasten hyvinvointi kunnan yhteiseksi asiaksi. Lapsipolitiikan kuntakyselyn 1.4.2005 tuloksia. Helsinki: Suomen Kuntaliitto.

Ristikari, Tiina − Keski-Säntti, Markus − Sutela, Elina – Haapakorva, Pasi – Kiilakoski, Tomi – Pekkarinen, Elina – Kääriälä, Antti − Aaltonen, Mikko − Huotari, Tiina − Merikukka, Marko − Salo, Jarmo − Juutinen, Aapo − Pesonen-Smith, Anna − Gissler, Mika 2018. Suomi lasten kasvuympäristönä. Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 7/2018. Verkkodokumentti. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137104/URN_ISBN_978-952-343-152-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Ristikari, Tiina – Törmäkangas, Liisa – Lappi, Aino – Haapakorva, Pasi – Kiilakoski, Tomi – Merikukka, Marko – Hautakoski, Ari – Pakkarinen, Elina – Gissler, Mika 2016. Suomi nuorten kasvuympäristönä. 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 9/2016. Verkkodokumentti. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/suomi_nuorten_kasvuymparistona.pdf.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Lapsi- ja perhepoliittinen muutosohjelma. Hankesuunnitelma. Verkkodokumentti. http://stm.fi/documents/1271139/1953486/Hankesuunnitelma_Lapsi-ja%20perhepalveluiden%20muutosohjelma.pdf.

Valtavaara, Marjo – Takala, Anna 2018. Laman ja Nokia-Suomen lapset ovat nyt nuoria aikuisia – kolmekymppiset kokivat lapsuudessaan laman piiskan, mutta nousukaudella Suomi jakautui vielä vahvemmin kahtia. Artikkeli. Helsingin Sanomat.

Valtioneuvosto 2018. Kansallinen lapsistrategia vahvistamaan suomalaisen yhteiskunnan lapsilähtöisyyttä. Tiedote. Verkkodokumentti. https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410845/kansallinen-lapsistrategia-vahvistamaan-suomalaisen-yhteiskunnan-lapsilahtoisyytta.

Vehviläinen, Ulla 2015. Imatran hyvinvointineuvola – konkreettista tukea lapsiperheille. Teoksessa Rimpelä, Matti – Rimpelä, Markku (toim.): Säästöjä lapsiperheiden palveluremontilla. LIITERAPORTTI: Kuntien kuvaukset lapsiperheiden palvelujen kehittämisestä. Kunnallisalan kehittämissäätiö. 199–207. https://kaks.fi/julkaisut/saastoja-lapsiperheiden-palveluremontilla-6/.

Opiskelija Sari Rekilä toi blogitekstissään (11.4.2019) Empatia osana ammatillista kasvua sosiaalialalla osuvasti esille sen, että empatiaa ei opita vain luennoilla, vaan oman kokemuksen kautta, kokemuksellista oppimista hyödyntäen. Hän oli löytänyt kirjallisuuskatsauksessaan monia erilaisia kokemuksellisen oppimisen keinoja empatiataidon kehittämiseksi. Rekilä käsitteli kirjoituksessaan muun muassa Mindfullnessia, fiktiivisten kertomusten lukemisen merkitystä ja Tunnepäiväkirjan pitämistä. Hän toi myös esille reflektion tärkeyden empatian oppimisessa.

Rekilän havainnot ovat tärkeitä ja ajankohtaisia — eivät vain sosiaalialalla, vaan myös laajasti ajateltuna monilla aloilla. Näin on esimerkiksi siksi, että empatiataitoja kehittämällä voi luoda myötätunnon täyteisiä yhteyksiä itseä ympäröivään maailmaan. Empatia on avain myös yhteisön sisäiseen turvallisuuteen ja sen ylläpitoon. Empatiassa olennaista on hetkittäin samaistuminen toisen asemaan niin, että säilyttää kuitenkin oman erillisyytensä (ja siihen liittyvät tunteet) ja hallitsee tunteensa.

Empatian merkitys on huomattu myös tekoälykeskustelussa, jossa on havaittu, että tekoälyn kehittymisen myötä syntyy myös tarvetta uusille taito- ja osaamisyhdistelmille (Koski 2018). Tällöin koulutussisältöihin ehdotetaan huomioitavaksi sosiaalisen älykkyyden kehittämistarve ja muut tekoälyä täydentävät taidot (Koski 2018). Myös Linturin ja Kuusen (2018, 400) luettelemien megatrendien mukaan (kohta: arvomaailman kehitys & maailman kokeminen) monikulttuurisuus, elämyksellisyys, uskonnollisen kollektivismin ja yksilöllisyyden ristiriidan lisääntyminen, ympäristötietoisuuden kasvaminen ja voimistuvat teknologiapelot (Linturi & Kuusi 2018, 400), voivat osaltaan tasapainottua entistä empaattisemmalla kohtaamisella ja toisen ihmisen näkökulman ymmärtämisellä.

Empatian kehittyminen lähtee liikkeelle siitä oivalluksesta, että empatiaa voi oppia

Empatiaa voidaan oppia ja opettaa (Raatikainen, Rauhala ja Mäenpää 2017; Raatikainen 2018) ja se voidaan ottaa huomioon opetussuunnitelmissa[1]. On havaittu, että jo pelkästään empatian kehittämisen mahdollisena pitäminen lisää empatiaa. Empatian kehittyminen lähtee liikkeelle siitä oivalluksesta, että empatiaa voi kehittää (Aaltola & Ketola 2018). Empatian kehittyminen ammatilliselle tasolle edellyttää kuitenkin harjoittelua (ja reflektiota), vaikkakin elämänkokemus voi antaa tietyt perusvalmiudet empatian käyttöön (Hepworth & Larsen 1990).

Ammatillinen empatia (Qualified Empathy) on empatiaa, jossa empaattinen kohtaaminen ei pysähdy vain asiakkaaseen tai potilaaseen, vaan se on laajasti empaattista yhteisöä rakentavaa. Siinä huomioidaan myös kollegat ja esimiehet kohtaavassa läsnäolossa.  Ammatillisessa empatiassa tietoisella ja jatkuvalla reflektiolla on suuri merkitys — ammatillisesti empaattisesti suhtautuva kehittyy empaattisessa reflektiossa itseohjautuvaksi, kuitenkin säilyttäen rajat ja kyvyn eritellä omia tunteitaan (Raatikainen, Rauhala & Mäenpää 2017). Empatia voi edistää myös työelämän laatua (State of Workplace Empathy).

Ammatillista empatiaa rakentamassa

Sosiaalialan tutkinnossa empatiaa on opetettu ja opetetaan yhdistäen taidelähtöisyyttä (ks. mm. Austring & Sorensen 2011), teoriaopintoja ja työharjoittelua. Alustavien tulosten mukaan opiskelijat ovat kokeneet monipuolisen ja monimenetelmällisen empatian käsittelyn tärkeänä asiana. Empatian äärelle pysähtyminen osana opintoja on koettu herättelevänä ja itsereflektiota vahvistavana asiana[2]. Empatian itsestään selvänä pidettävä luonne on kyseenalaistettu, ja empatian opiskelu ja oppiminen on koettu merkityksellisenä. Ammatillista empatiaa (QE) osana ammatti-identiteettiä on rakennettu moninaisia lähestymistapoja ja oppimisympäristöjä hyödyntäen.

“After our lectures I feel that my idea of empathy is more compete. Term used in class – qualitative empathy – is good description of most effective and needed version of empathy.”

“Before this course and reading some of the articles about empathy, I had the assumption that empathy is mostly something that we have innate to us and it cannot really be changed. However, empathy is something that can actually be worked on, and people can learn and develop it.”

“I now have some knowledge on the methods that I can use to improve my empathy skills “

Opiskelijoiden havainnot puoltavat ajatusta siitä, että empatiaa (Ammatillista empatiaa, QE) voidaan opettaa ja oppia. Ennen kaikkea viesti opiskelijoilta on, että ammatillisen empatian opetusta tarvitaan entistä enemmän ja systemaattisemmin koko opintojen aikana, jotta se juurtuu osaksi ammatillista identiteettiä ja antaa vahvuutta vastuullisissa ja haasteellisissa tilanteissa. Reflektio on avain oman käyttöteorian jäsentämiseen. Reflektointi tukee yksilön persoonallista kasvua — ihminen oppii vahvuuksistaan, heikkouksistaan sekä tavoistaan reagoida ja toimia (Nivala & Ryynänen 2019). Ammatillisesti empaattisesti toimiessa tarvitaan näitä taitoja.

Kirjoittaja:
Eija Raatikainen

Lähteet:

Aaltola, E. & Ketola, S. 2017. Empatia – Myötäelämisen tiede. Into.

Austring B.D. & Sorensen, C.M. 2011. A Scandinavian View on the Aesthetics as a Learning Media. Journal of Modern Education Review (2) 2. 90—101.

Hepworth, D. H. & Larsen, J. A. 1990. Direct Social Work Practice: Theory and Skills. Belmont, CA: Wadsworth.

Koski, O. 2018. Tekoäly ja muuttuva työ. Työpoliittinen aikakauskirja Finnish Labour Review. Ministry of Economic Affaitrs and Employment. 1/2018. Työ- ja elinkeinoministeriö. 61. Vol. 11—21. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160692/TEM%20tyopoliittinen%20aikakauskirja%201_2018.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 14.3.2019.

Linturi, R. & Kuusi, O. 2018. Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018–2037. Yhteiskunnan toimintamallit uudistava radikaali teknologia. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2018.  https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/julkaisut/Documents/tuvj_1+2018.pdf

Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Gaudeamus. Tallinna.

Raatikainen, E., Rauhala, L. A., & Mäenpää, S. 2017. Qualified Empathy. A key element for an empowerment professional. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, 18. 113—21.

Raatikainen, E. 2018. Empatian monet kasvot. Kirja-arvio. Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2018. Suomen sosiaalipedagoginen seura. 117—120.

Työelämä 2020 -hanke. Työelämän kehittämisstrategia vuoteen 2020. Työ- ja elinkeinoministeriö. Luettu osoitteesta: http://www.tyoelama2020.fi/files/35/tyoelaman_kehittamisstrategia_final.pdf.

Workplace state of Empathy – Executive Summary. https://info.businessolver.com/hubfs/empathy-2018/businessolver-empathy-executive-summary.pdf?hsCtaTracking=7e237aa9-1d60-4cfb-b9a9-2b881143391a%7C0c012412-b9e0-488a-8f56-4c153450c4fa

[1] Ks. Lue lisää mm. Journal of Social Work Education
[2] Alustavia tuloksia esiteltiin Sosiaalipedagogiikan päivien yhteydessä esikonferenssissa Tieteiden talolla 27.3.2019 (Raatikainen, Rauhala ja Mäenpää) Sosiaalipedagogiikan päivien esiseminaari oli teemalla Kasvatus yhteiskunnassa – yhteiskunta kasvatuksessa / Education in Society – Society in Education. Aineistonäytteet on kerätty DPSS tutkinnosta.

Vastikään valmistuneessa opinnäytetyössä selvitettiin Pelastakaa Lasten vapaaehtoisten motivaatioita vapaaehtoistoiminnassa. Aineisto kerättiin verkkokyselynä keväällä 2018 ja siihen vastasi 307 vapaaehtoista ympäri Suomea. Kyselyssä hyödynnettiin Claryn & Sniderin (1998) Volunteer Functions Inventory -mallin ja Esmondin & Dunlopin (2004) Volunteer Motivation Inventory -mallin mukaisia motivaatioluokkia.

Tulosten mukaan Pelastakaa Lasten vapaaehtoisille vapaaehtoistoiminnassa tärkeintä on heidän arvomaailmaansa vastaava toiminta: 97 % vastanneista vapaaehtoisista piti auttamista tärkeänä. Erityisesti lasten, nuorten ja perheiden auttaminen oli lähellä vastaajien sydäntä:

”Haluan edistää lasten hyvinvointia. Lapsissa on meidän tulevaisuus. Yhtäkään lasta ei jätetä!”

Tulokset ovat samansuuntaiset aiempien Suomalaisten vapaaehtoistutkimusten kanssa (mm. Nylund 2000; Grönlund 2012; Yeung 2002), joiden mukaan auttaminen on suomalaisille tärkeää ja suomalainen arvomaailma on sellainen, joka ohjaa auttamaan.

Opinnäytetyön tulosten mukaan vapaaehtoistoiminnalla tavoiteltiin myös ymmärryksen lisäämistä ja uuden oppimista. Näkökulmien avartuminen vapaaehtoistoiminnan avulla oli vapaaehtoisille merkittävää. Lisäksi tärkeää oli järjestöltä saatava tunnustus, erityisesti yhdenvertainen kohtelu.

Auttaessaan myös saa

Vaikka auttaminen koettiin tärkeäksi, merkittävää oli myös, että auttaessaan saa itselle hyvän mielen. Kuten eräs vastaaja toi esille:

”Se (vapaaehtoistoiminta) on yksinkertaisesti kivaa ja antoisaa!”

Erilaiset motivaatiotekijät eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan ne voivat olla limittäisiä. Muun muassa Nylund (2000) ja Yeung (2002) ovat korostaneet tutkimuksessaan suomalaisen vapaaehtoiskentän ja vapaaehtoisten motivaatioiden diversiteettiä.

Kyselyn avoin kysymys ”Miksi haluat toimia vapaaehtoisena juuri Pelastakaa Lapsissa” toi näkyviin vastaajien moninaiset motivaatiot vapaaehtoistoiminnassa. Monissa vastauksissa nousi esille useita eri motivaatioluokkia. Esimerkiksi seuraavassa vastauksessa löytyvä seuraavat motivaatioluokat: arvot (auttaminen), omanarvontunto (toiminta on hauskaa ja rikastuttaa omaa elämää) ja yhteisöllisyys (uudet ihmiset):

”Pienikin välittämisen osoitus voi kantaa pitkälle, jopa saada jonkun elämänsuunnan muuttumaan kokonaan. Oman asuinkunnan lasten ja nuorten hyväksi pitää tehdä se mikä on mahdollista, heissä on tulevaisuus ja joskus he, mahdollisesti, kohtelevat meitä samoin kuin me aikuisina olemme kohdelleet heitä. Yhdessä on hauska touhuta lasten ja nuorten hyväksi. On saanut tutustua uusiin ihmisiin, joihin ei ehkä muuten olisi tutustunut. Rikastuttaa elämää monella tapaa ja on mukava auttaa!”

Vapaaehtoisten sitoutuminen

Pelastakaa Lasten vapaaehtoiset ovat hyvin sitoutuneita toiminnassaan. Jopa 95 % vastaajista piti todennäköisenä, että he jatkavat vapaaehtoistoiminnassa edelleen vuoden kuluttua. Viidenkin vuoden kuluttua sitä piti todennäköisenä 83 % vastaajista.

Vapaaehtoistoiminnan mahdollisia esteitä olivat ikääntyminen, kiire, muuttuva elämäntilanne ja toiminnan kuormittavuus. Näihin esteisiin järjestö voi vastata esimerkiksi tarjoamalla mahdollisuuksia siirtyä kevyempiin ja vähemmän sitoutumista vaativiin vapaaehtoistehtäviin.

”Luotettava, vahva ja asiantunteva sekä aikaansaava järjestö”

Kaiken kaikkiaan Pelastakaa Lapsiin järjestönä oltiin hyvin tyytyväisiä. Vastaajat kokivat, että järjestössä on tarjolla sopivaa vapaaehtoistoimintaa, johon on helppo liittyä mukaan. Opinnäytetyön tulosten mukaan Pelastakaa Lapset on hyvämaineinen järjestö, jota vastaajat pitivät ammattitaitoisena ja luotettavana yhteistyökumppanina:

”Järjestö on luotettava ja vastaa arvojani, toimii kansainvälisesti merkittävällä tavalla ja tekee työtään suurella ja vakiintuneella ammattitaidolla.”

Vastaajien käsityksen mukaan Pelastakaa Lasten vapaaehtoistoiminnalla apu menee suoraan sitä tarvitseville ilman välikäsiä. Vastaajat kokivat, että vapaaehtoisena heillä oli mahdollisuus auttaa suoraan apua tarvitsevia perheitä ja että vapaaehtoistoiminnan avulla heillä on aito mahdollisuus vaikuttaa myönteisesti lasten elämään.

Opinnäytetyössä mittarina käytettyä kyselyä voidaan hyödyntää mitattaessa vapaaehtoisten motiivia myös muissa järjestöissä ja yhteisöissä.

Blogikirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Heikkinen, Elina 2019: ”Yhtäkään lasta ei jätetä”. Tutkielma Pelastakaa Lasten motiiveista. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi ylempi AMK.

Sitaatit ovat suoria lainauksia vapaaehtoisten antamista vastauksista kysymykseen ”miksi haluat toimia vapaaehtoisena juuri Pelastakaa Lapsissa?”

Kirjoittaja:
Elina Heikkinen, sosionomi (ylempi AMK)

Lähteet:

Clary, Gil & Snyder, Mark, Ridge, Robert, Copeland, John, Stukas, Arthur, Haugen, Julie & Miene, Peter 1998. Understanding and Assessing the Motivations of Volun-teers: A Functional Approach. Journal of Personality and Social Psychology 74, 1516–1530. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://pdfs.semanticscholar.org/b46a/11a4464f77b64492e2c2b688d9ebcc3c5565.pdf>.

Grönlund, Henrietta 2012. Volunteerism as a mirror of individuals and society: reflections from young adults in Finland. Helsinki: Unigrafia. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/32919/voluntee.pdf?se>

Nylund, Marianne 2000. Varieties of Mutual Support and Voluntary Action – A Study of Finnish SelfHelp Groups and Volunteers. Helsinki: The Finnish Federation of Social Welfare and Health.

Yeung, Anne Birgitta 2002. Vapaaehtoistoiminta osana kansalaisyhteiskuntaa. Ihanteita vai todellisuutta? Tutkimus suomalaisten asennoitumisesta ja osallistumisesta vapaaehtoistoimintaan. Helsinki: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys.