Osallisuuden kokemus on yksilöllinen tunne arvostuksesta, tasavertaisuudesta ja luottamuksesta. Edellytyksenä osallisuuden tunteelle on yksilöllisyys kohtaamisessa sekä vuorovaikutuksessa (Järvinen, Mikkola 2015:10.)

Varhaiskasvatussuunnitelma linjaa kehittämään vanhempien osallisuutta

Lasten vanhemmilla tai lasten huoltajilla tulee olla mahdollisuus osallistua varhaiskasvatuksen toiminnan ja kasvatustyön tavoitteiden suunnitteluun ja kehittämiseen yhdessä varhaiskasvattajien kanssa (Valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016:32.) Suunnitelman keskeisin muutos on sen velvoittavuus varhaiskasvatusta ohjaavana ja linjaavana asiakirjana. Näin pyritään kaventamaan kuntien ja kaupunkien varhaiskasvatuksen laatueroja ja kehittämään varhaiskasvattajien ammatillisuutta (Ahonen 2017:15-16.)

Toteutin opinnäytetyöni Lohjan alueen varhaiskasvatuksen kahdessa yksikössä. Aineistona oli vanhempien teemahaastattelu ja kysely sekä varhaiskasvattajien vastaukset avoimiin kysymyksiin. Vanhempien osallisuuteen liittyviä tekijöitä nousi aineistosta esille monipuolisesti. Näistä koottiin vanhempien osallisuutta edistävien menetelmien taulukko. Se toimii päiväkodin toiminnansuunnittelua ja arviointia ohjaavana työvälineenä sekä työyhteisön keskusteluiden tukena. Tavoitteena on työyhteisöiden toimintatapojen yhdenmukaistaminen.

Vuorovaikutusta lisää lapsen vanhemman ja varhaiskasvattajan kesken

Vuorovaikutus nousi vanhempien sekä varhaiskasvattajien haastatteluissa ja kyselyissä merkittäväksi osallisuuden keinoksi. Vanhempien osallisuus nähdään tärkeänä ja toivottuna osana päiväkodinarjessa, mutta se koetaan myös haasteelliseksi varhaiskasvattajien aikaresurssien näkökulmasta. Osallisuuden lisääminen päiväkodin arjessa niin lasten kuin vanhempien osalta vaatii henkilöstöltä monenlaista ajattelun muutosta ja asenteiden muutosta.

Osallisuutta parantavia erilaisia keinoja on jo käytössä päiväkodeissa, mutta niitä ei aina osata käyttää oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Jos henkilöstö ei itse koe olevansa osallisena työyhteisössä sekä lapsiryhmässä, on vaikea edistää vanhempien osallisuutta. Vanhempien ja lasten osallisuus tulisi nähdä mahdollisuutena toimia yhdessä, luoden yhteistä hyvinvointia, luottamusta sekä positiivista ilmapiiriä.

Osallisuuden tunne tuo perheille hyvinvointia

Vanhempien ja lasten osallisuuden kokemus päiväkodin arjessa heijastuu heidän hyvinvointiinsa. Perheiden hyvinvointia ja voimavaroja voidaan lisätä osallistamalla eri tavoin päiväkodin yhteisölliseen toimintaan, jossa mahdollistuu vastavuoroinen keskusteluyhteys vanhempien ja varhaiskasvattajien välillä. Yhteisöllisen toiminnan kautta perheet kiinnostuvat päiväkodin toiminnasta (Petrelius, Tulensalo, Jaakola, Hietamäki 2016:11-18.)

Opinnäytetyön haastatteluissa sekä kyselyissä vanhemmat sekä varhaiskasvattajat toivat esille kiireettömän hyvän keskustelun merkityksen kohdatessa. Kohtaamiset ovat kuitenkin usein niitä, jotka sattuvat kiireisimpiin ajankohtiin, kuten lapsen haku- ja tuontitilanteissa vaihdettavat pikaiset kuulumiset.  Erikseen sovitut rauhalliset keskusteluajat ovat hyvä keino päivittää yhteisiä asioita sekä kunkin lapsen kasvua ja kehitystä.

Vanhemmat toivoivat enemmän aikaa näille keskusteluille varhaiskasvattajan kanssa. Vanhemmuuden haasteissa keskustelun tarve lisääntyy. Keskustelu mahdollistaa perhettä ja vanhemmuutta tukevien yhteisten keinojen yhteensovittamisen. Lapsen kasvatus on yhteistyötä, jonka perustana on yhdessä jaetut arvot ja sovitut keinot. Hyvä vuorovaikutus edistää osallisuutta.

Kirjoittaja:
Kaisa Laine, lastentarhanopettaja, sosionomi (ylempi AMK)

Artikkeli perustuu Kaisa Laineen – Vanhempien osallisuus varhaiskasvatuksessa Sammatin ja Karjalohjan päiväkodeissa, sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Työ on saatavilla www.theseus.fi sivustolta.

Lähteet:

Ahonen, Liisa 2017. Vasun käyttöopas. Jyväskylä: PS-kustannus.

Järvinen, Kirsi, Mikkola, Petteri 2015. Oletko sä meidän kaa? Näkökulmia osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen varhaiskasvatuksessa. Kustantaja: Pedatieto oy.

Petrelius, Päivi, Tulensalo, Hanna, Jaakkola, Anne- Mari, Hietamäki, Johanna 2016. Lapsen elämäntilanteen ja tuen tarpeen lapsikeskeinen, monitoimijainen arviointi. Tietoa lastensuojelun kehittämisen pohjaksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016. Opetushallitus, määräykset ja ohjeet 2016:17

Luottamus on liitettävissä ihmisen optimistiseen asenteeseen (Rathbun 2011a). Kun ihminen luottaa, hänellä on positiivinen asenne ja myönteiset odotukset elämää ja muita ihmisiä kohtaan. Positiivisuudesta seuraa hyviä asioita, ja luottamus lisää luottamusta.

Saman mielisten ihmisten on todettu luottavan enemmän vieraisiin ihmisiin (Freitaga & Bauer 2016, 473). Myös luottamuksen muista monista positiivisista seurauksista on näyttöä, sillä luottamuksen on myös todettu vaikuttavan ihmisen hyvinvointiin (DeNeve & Cooper 1998), terveyteen ja pitkäikäisyyteen (Barefoot et al. 1998). Vanhempien koulutustasolla on selvä yhteys luottamukseen. Se, että ainakin toisella vanhemmalla on korkeakoulutus, ennustaa lapselle keskimääräistä vahvempaa sosiaalista luottamusta (Pekkarinen ja Myllyniemi 2017, 91). Luottamus on moninainen ilmiö, mutta sen positiivisia ja elämää kantavaa voimaa ei voi kieltää.

Työpajanuorten ajatuksia luottamuksesta tulevaisuuteen

Matti – Miesten matkat työhön -hankkeessa (ESR 2016–2018) järjestettiin Helsingin työpajoilla ja Kouvolan Ohjaamoissa olleille nuorille Elämänkulku- sekä Pelillisyys-työpajoja. Pajojen avulla pyrittiin parantamaan nuorten miesten jatkokoulutus- ja työllistymismahdollisuuksia. Tämä blogiteksti pohjautuu tutkimukseen nuorten merkityksellisistä luottamus- ja epäluottamuskokemuksista ja niiden yhteydestä nuorten tulevaisuususkoon. Työpajanuorten kuvaukset luottamuksesta tulevaisuuteen jakautuivat tutkimuksessa neljään kategoriaan.

Yhdelle osalle nuorista oli selvää se, mitä he halusivat tai mistä haaveilivat. Toiset eivät olleet pohtineet tulevaisuuttaan tai he eivät ainakaan puhuneet siitä. Tutkittaessa luottamuksen ja tulevaisuuden yhteyttä, työpajanuoret jäsensivät sen kategorisesti neljän näkökulman kautta. Nämä olivat:

a) omiin haaveisiin, päätöksiin ja päämäärätietoisuuteen liittyvä luottamus

b) suunnittelematon tulevaisuus

c) keinottomuus tunnistaa omaa osaamista sekä

d) epäluottamus tulevaisuuteen.

Omiin haaveisiin, päätöksiin, osaamiseen ja päämäärätietoisuuteen liittyvä luottamus

Tarkasteltaessa tulevaisuuteen suuntautumista Decin ja Ryanin teorian (SDT) (2000; 2003) valossa, luottamus tulevaisuuteen liitettiin nimenomaan oman osaamisen tunnistamiseen[1]. Tämän lisäksi nuorten kertomuksissa oli tunnistettavissa päämäärätietoisuutta ja uskallusta haaveilla, luottamusta tulevaan ja siihen, että siihen voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä.

Tarvitsee sellaista määrätietoisuutta. (NH6.)

Usko tulevaisuuteen on itsestä kiinni. (NH7.)

No siis eiköhän nyt jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä niin ku haluu. Et ohan ihan mikä tahansa tehtävis, jos jaksaa vaan yrittää, haluu yrittää.

Haaveisiin ja suunnitelmiin liittyi myös oman osaamisen tunnistaminen. Esimerkiksi muutamissa nuorten kertomuksissa oman osaamisen tunnistaminen tuotiin esille, vaikka siitä ei oltukaan täysin varmoja.

Joo. Kyl mä tavallaan tunnistan tiettyjä vahvuuksia mut et en oo viel ite täysin varma, että onks ne kuinka vahvoja vahvuuksia. (NK4.)

Suunnittelematon tulevaisuus

Toisen kategorian kuvaukset liittyivät suunnittelemattomaan tulevaisuuteen. Tutkimustuloksissa ilmeni, että nuoret eivät olleet ajatelleet tulevaisuutta tai eivät ainakaan tuoneet sitä haastattelussa esille. Tätä he eivät kuitenkaan useinkaan perustelleet sen enempää.

Ei oo. En oo oikeen miettiny niin pitkälle että, päivä kerrallaan.(NK8.)

Ei mitään toiveita sinänsä nyt oikeen ole. En minä niin sinänsä ajattele mitenkään tulevaan.(NK12)

Mun tulevaisuus on seuraava muutama tunti. Emmä funtsi oikein hirveesti, niin paljo pidemmälle. Tulevaisuuden suunnitelmat liittyy noihin, mikä se kysymys oli?(NK6.)

Keinottomuus tunnistaa omaa osaamista

Kolmas nuorten esille tuoma näkökulma tulevaisuuteen liittyi kyvyttömyyteen hahmottaa tulevaisuutta. Vastauksissa oli heijastuksia myös siitä, että oma osaaminen jollakin tasolla tunnistettiin, mutta nuorella ei ehkä ollut keinoja oman osaamisen sanoittamiseksi.

Esimerkiks just piirtämisessä tai nois taidehommissa niin tulee kehuja, ihmisiltä ja sit just matemaattisissa ja tälläsis koulujutuis niin on kans ollu opettajaihmisiä et sul menee hyvin ja kielitaidon ja tälleen, kanssa on tullu kehuja mut itellä on vaan semmonen fiilis et, kai se on, liittyy johonki mun omaan persoonaan et mä oon vaan sellanen—. Sit mä en ite osaa sanoo et missä mä oon sit hyvä. Vaikka saaki palautetta.(NK4)

Epäluottamus tulevaisuuteen

Epäluottamuskokemukset tulevaisuutta kohtaan koettiin tulevaisuutta hankaloittavana asiana. Epäluottamus liittyi ulkoisiin tekijöihin, ei omaan osaamiseen tai kyvykkyyteen. Epäluottamus määrittyi ulkoisten tekijöiden kautta; nuoret toivat esille esimerkiksi talouteen tai asumiseen liittyvää epävarmuutta.

Velka (salattu vanhemmilta) hankaloitti elämää.

Sisäiset ristiriidat perheessä luo epäluottamusta elämään.

mul ei oo luottotuetiu, nii asunnon saanti vähän kestää. (HN1.)

Nuorta lähellä oleva aikuinen voi luoda uskoa tulevaisuuteen

Luottamus omiin kykyihin ja osaamiseen löytyi tutkimustulosten mukaan melko harvoin yksin, usein nuoren apuna oli työpajaohjaaja. Tulosten mukaan nuoren (itse-)luottamuksella ja oman osaamisen (Deci & Ryan 2000; 2004; 2017) tunnistamisella näytti olevan yhteys nuoren tulevaisuuden hahmottelemiseen ja unelmien rakentamiseen. Toisin sanoen, jos nuori tunnisti osaamisensa, lisäsi se myös hänen uskoaan tulevaisuuteen. Näin ollen, nuoren itseluottamusta vahvistava aikuinen voi olla korvaamaton tuki nuorelle hänen tulevaisuuden rakentamisessa. Ohjaava aikuinen auttaa nuorta tunnistamaan omaa osaamistaan ja luo hänelle uskoa tulevaisuuteen. Hän on parhaimmillaan esimerkki asioiden ennustettavuudesta ja elämän moninaisista mahdollisuuksista. Tutkimuksemme osoittaa, että hyvä, empaattinen ja kannustava ohjaus vahvistaa nuoren uskoa itseensä ja osaamiseensa sekä sen myötä myös luottamusta tulevaisuuteen (Raatikainen 2018).

Kirjoittaja:
Eija Raatikainen (KT, sos.tt.) työskentelee lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan AMK ja YAMK tutkinto-ohjelmissa.

Lähteet:

Barefoot, J. C., Maynard, K. E., Beckham, J. C., Brammett, B. H., Hooker, K., & Siegler, I. C. 1998. Trust, health and longevity. Journal of Behavioural Medicine, 21, 517–526.

Deci, E. & Ryan, R.M. 2004. Handbook of Self-Determination research. Rocherster: University of Rochester Press.

Deci, E. & Ryan, R.M. 2000. The “What and Why” of Goal Pursuits: Human needs and Self-Determination of Behavior. Psychological Inquiry 2000, 11 (4), 227-228.

Deci, E. & Ryan, R.M. 2017. Self-Determination theory. Basic Psychological Needs in Motivation. Development and Wellness. New York: The Guilford Press.

DeNeve, K., & Cooper, H. 1998. The happy personality: A meta-analysis of 137 personality traits and subjective well-being. Psychological Bulletin, 124, 197–229.

Freitaga, M. & Bauer, B.C. 2016. Personality traits and the propensity to trust friends and strangers. The Social Science Journal 53, 467–476.

Pekkarinen, E. ja Myllyniemi, S. 2017. Opin polut ja pientareet. Nuorisobarometri 2017. https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2018/03/Nuorisobarometri_2017_WEB.pdf

Raatikainen, E.2018. Nuoren identiteetin rakentaminen kohtaamisessa. Teoksessa Rautiola, T. & Ala-Nikkola, E. (toim.) Kohtaa nuori – Kompassi suuntaa hakevan nuoren kohtaamiseen. http://kohtaanuori.metropolia.fi/

Rathbun, B. 2011a. Before hegemony: Generalized trust and the creation and design of international security organizations. International Organization, 65, pp. 243-273.

---

[1] Teorian mukaan omaehtoisuus (autonomia), kyvykkyys (osaaminen) ja osallisuus (yhteisöllisyys) ovat selittäviä tekijöitä tarkasteltaessa ihmisen sisäistä motivaatiota. Tässä tutkimuksessa selvitettiin vain kyvykkyyskokemuksen (osaamisen) ja luottamuksen välistä yhteyttä. Julkaisu tulossa.

Työn murroksesta on puhuttu jo pitkään. Sitä millaista työ on vuonna 2040, on vaikea tarkasti tietää. Ajatuksena kuitenkin on, että haluamme tehdä hyvää työtä ja elämää. Julkisessa keskustelussa on puhuttu työpaikkojen katoamisesta ja toisaalta taas mahdollisuuksista uudenlaisiin työtapoihin. Näkemys on, että taidot haastavat tiedot, kun ihmisten ulottuvilla oleva tietomäärä esimerkiksi internetin avulla kasvaa. Samalla kuitenkin kriittisen ja analyyttisen ajattelun ja osaamisen tarve nousee suureksi. (Sitra 2017; 2018.)

Työelämän muuttuessa tarvitsemme myös uudenlaisia työelämän taitoja tai jo olemassa olevien vanhojen taitojen vahvistamista. Erilaisissa strategioissa, raporteissa ja hankkeissa yhdistyvät tietyt ajatukset tulevaisuuden työelämätaidoista. Näitä ovat monikulttuuriset, sosiaaliset ja innovaatiotaidot (esim. Davies, Fidler & Gorbis 2011; Työ- ja elinkeinoministeriö 2012; Elinkeinoelämän keskusliitto 2011).

Työntekijältä odotetaan tulevaisuudessa yhteistyökykyä, kehittämishalukkuutta, kekseliäisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä. Näkyvissä onkin suuntaus, jolloin pelkkä ammattitaito ja teoriatieto eivät enää pelkästään riitä työelämässä vaan tarvitaan taitoja vaihtoehtoisten toimintatapojen etsimiseksi ja toisinajattelemiseksi. Näitä taitoja voidaan kehittää jo opintojen aikana yhteisöllisen oppimiskäsityksen mukaisesti toisten kanssa vuorovaikutuksessa ja osallistumalla. (Elinkeinoelämän keskusliitto 2011.)

Verkkovirta-hanke opinnollistamismallin kehittäjänä

Metropolia on osallistunut Verkkovirta-hankkeeseen vuosina 2015-2017 tavoitteenaan kehittää vapaaehtoistoiminnan opinnollistamismallia (Metropolia 2017). Mallia toteutetaan vapaaehtoistoiminnan harjoittelussa (5 op) ja sen voivat valita osaksi opintojaan kaikki Metropolian opiskelijat.

Vapaaehtoistoiminnasta oppimisen malli on kehitetty Service Learning -toimintamallista. Toimintamallin perusteet ovat hahmoteltu jo 1960-luvulla. Sen taustalla on John Deweyn ajatus kokemuksesta oppimisesta. Service Learning -toimintamallin hyödyntäminen opinnoissa on vakiinnuttanut paikkansa opiskelijoiden opintosuunnitelmissa ulkomailla, mutta Suomessa sitä on sovellettu varsin vähän. (Manninen & Raatikainen 2014.)

Aikuisoppimisen teorian mukaan oppiminen nähdään hyvin paljon laajemmin kuin pelkästään luokkahuoneessa tapahtuvaksi oppimiseksi. Kaikki kohtaamispaikat, joissa ihmiset tapaavat toisiaan, sisältävät mahdollisuuden oppimiselle. Tämän vuoksi kaikki elämäntilanteet sisältävät mahdollisuuden luovuuden, ongelmanratkaisukyvyn, päätöksentekokyvyn ja asenteenmuutoksen omaksumiselle. Oppiminen nähdään jatkuvaksi, elämän mittaiseksi prosessiksi. Oppimiseen tarvitaan myös vuorovaikutusta ihmisen ja ympäristön välillä ja tieto onkin sosiaalisen tiedon ja henkilökohtaisen tiedon vaikutusta toisiinsa. (Kolb 1984.)

Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu on osa sosionomin opintoja Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Sen päätteeksi opiskelija arvioi oppimistaan itsearviointilomakkeella (Metropolia 2015). Opinnäytetyössäni olen analysoinut näitä opiskelijoiden kokemuksia vapaaehtoistoiminnassa oppimisesta: millaisia taitoja vapaaehtoistoiminnan harjoittelussa on opittu.

Vapaaehtoistoiminnassa opitaan monikulttuurisia, sosiaalisia ja innovaatiotaitoja

Opiskelijat toimivat harjoittelun aikana hyvin erilaisissa vapaaehtoistoiminnan paikoissa, joten heidän työtehtävänsäkin vaihtelivat suuresti. Suunnittelu- ja organisointitaitoja opittiin kuitenkin toimintaa ja sen toteutusta suunniteltaessa. Vapaaehtoistoiminnan työympäristöt koettiin ajoittain haastaviksi niissä nopeastikin tapahtuvien muutosten vuoksi. Tällöin toimintaan kaivattiin suunnitelmallisuutta ja toisaalta taas omaa ammatillista osaamista epävarmuuden sietämiseen.

Muutosten nähtiin kehittävän opiskelijan sopeutumistaitoja erilaisiin tilanteisiin, jolloin luovien menetelmien käyttäminen ja spontaanin toteuttamisen osaaminen vahvistuivat. Toisaalta taas spontaanin toiminnan toteuttamiseen kaivattiin myös enemmän konkreettisia välineitä ja menetelmiä. Suunnitelmien muuttuessa joustavuus nähtiin vahvuudeksi.

Vapaaehtoistoiminnan harjoittelun myötä tutustuttiin palvelujärjestelmän toimintaan ja vapaaehtoistyöhön. Harjoittelun kautta saatiin yleiskuva vapaaehtoistoiminnasta, sen erityispiirteistä ja merkityksestä sosiaalialalla. Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu tarjosi opiskelijalle mahdollisuuden verkostoitumiseen ja sen myötä luotiin uusia kontakteja.

Opiskelijan vuorovaikutustaidot kehittyivät sekä vapaaehtoistoiminnan organisaation työntekijöiden, toisten vapaaehtoisten että asiakkaiden kanssa yhteistyössä toimiessa. Vapaaehtoistoiminnan harjoittelussa kohdattiin erilaisia asiakasryhmiä ja onnistuttiin luottamuksellisten asiakassuhteiden luomisessa. Asiakkaita kuuntelemalla ja heidän kanssa keskustelemalla opittiin paljon, vaikka asiakkaan kohtaaminen vaatii joidenkin opiskelijoiden itsearviointien mukaan vielä myös kehittymistä. Asiakkaan kohtaamisessa tärkeiksi asioiksi nähtiin pysähtyminen, paikalla ja hetkessä oleminen.

Opiskelijoiden vastauksissa näkyi tietynlainen kriittisyys itseä ja omaa toimintaa kohtaan. Tunnollisuus asiakkaita ja vapaaehtoistoiminnan organisaatiota kohtaan heijastui muun muassa oman jaksamisen pohtimisena. Rajan vetämistä oman yksityisyyden ja työn välille harjoiteltiin vielä. Opiskelijat totesivat reflektoinnin ja toisten työntekijöiden kanssa keskustelemisen auttaneen vaikeiden tilanteiden käsittelyssä ja työssä jaksamisessa.

Opinnäytetyön perusteella voidaan todeta, että opiskelijat oppivat vapaaehtoistoiminnan harjoittelun aikana sellaisia taitoja, joiden voidaan ajatella olevan tärkeitä tulevaisuuden työelämässä, vaikkakin opiskelijat olivat oppimisessaan vielä hyvin erilaisissa vaiheissa. Monikulttuurisia, sosiaalisia ja innovaatiotaitoja opittiin ihmisten kanssa muuttuvassa toimintaympäristössä toimiessa.

Kirjoittaja:

• Anu Maaranen, sosionomi (ylempi AMK)

Lähteet

Teksti perustuu vuonna 2018 valmistuneeseen opinnäytetyöhön: Maaranen, Anu 2018. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden kokemuksia vapaaehtoistoiminnassa oppimisesta. Sosionomi ylempi AMK-opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Davies, Anna, Fidler, Devin & Gorbis, Mariana 2011. Future Work Skills 2020. http://www.iftf.org/uploads/media/SR-1382A_UPRI_future_work_skills_sm.pdf

Elinkeinoelämän keskusliitto 2011. Oivallus. https://ek.fi/wp-content/uploads/Oivallus_loppuraportti.pdf

Kolb, David A. 1984. Experiential Learning: Experience As The Source Of Learning And Development. https://www.researchgate.net/publication/235701029_Experiential_Learning_Experience_As_The_Source_Of_Learning_And_Development

Manninen, Niina & Raatikainen, Eija 2014. Vapaaehtoistoiminnasta oppimaan – Ajatuksia ammattikorkeakouluille. KAMU – kaveriohjausta maahanmuuttajille – hanke. http://kamu.metropolia.fi/wp-content/uploads/2014/12/vapaaehtois_KAMU_WEB.pdf

Metropolia 2017. Verkkovirta – työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä. https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/verkkovirta/

Metropolia 2015. Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu – oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille. https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/12311/lomake.html

Sitra 2017. Työn ja toimeentulon arvoitus.
https://www.sitra.fi/artikkelit/trendi-tyon-ja-toimeentulon-arvoitus/

Sitra 2018. Megatrendit. Matka tulevaisuuteen. https://media.sitra.fi/2018/09/03142041/megatrendikortitwebfin31-08-2018.pdf

Työ- ja elinkeinoministeriö 2012. Työelämän kehittämisstrategia vuoteen 2020. http://www.tyoelama2020.fi/files/35/tyoelaman_kehittamisstrategia_final.pdf

Lisätietoa:

Raatikainen, Eija 2015. Työelämäosaaminen kehittyy vapaaehtoistoiminnassa. Ammattikasvatuksen aikakausikirja 4/2015. 69-74. https://ohjaan.fi/wp-content/uploads/2017/09/Ty%C3%B6paikalla-tapahtuvaa-oppimista-ja-ohjausta-edist%C3%A4v%C3%A4t-ja-est%C3%A4v%C3%A4t-tekij%C3%A4t.pdf

Raatikainen, Eija & Tast, Sylvia 2016. Sosiaalialan opinnollistettu vapaaehtoistoiminta ja sen itsearviointimalli – Case Metropolia. Teoksessa Kotila, Hannu, Mäki, Kimmo, Vanhanen-Nuutinen, Liisa, Moisio Anu, Pettersson Alisa & Aura, Pirjo (toim.): Opi työssä – uusia toimintamalleja opintojen aikaisen työn opinnollistamiseen. Haaga-Helian julkaisut 6/2016. 25-26. http://www.amkverkkovirta.fi/sites/amkverkkovirta.fi/files/HH_OpiTyossa_verkko.pdf

Raatikainen, Eija & Tast, Sylvia 2017. Vapaaehtoistoiminnan harjoittelun itsearviointimalli korkeakoulussa. Teoksessa Tuomi, Jouni, Joronen, Katja & Huhdanpää, Annika (toim.): Oivaltamisen iloa. Osaamisen ydintä etsimässä. 107–115. http://julkaisut.tamk.fi/PDF-tiedostot-web/Muut/Taito2017-oivaltamisen-iloa.pdf

Kuva: Tero Vesalainen (CC0) https://pixabay.com/