Tekijä: Sosiaalialan bloggaajat
Apu koulukiusaamiseen voi löytyä yllättävän läheltä
Kouluissa ja oppilaitoksissa on kehitetty lukuisia keinoja kiusaamisen ehkäisemiseen ja hoitamiseen. Joissain tapauksissa keinot nivotaan osaksi koulun perusarkea, toisinaan taas kouluissa kokeillaan erilaisia projekteja. Kiusaamisen hoidon ratkaisemiseen on kuitenkin yksi hyvinkin pysyvä keino, joka tutkimusten mukaan on vaikuttava ja tehokas – vanhempien kasvatus ja tuki. Matleena Hanhisalo (1) ottaa Metropolian blogissa Uudistuva sosiaalialan osaaminen kantaakiusaamiseen puuttumisen tavoista. Hän nostaa esille vuonna 2021 esitetyn Helsingin kaupunginvaltuustoaloitteen, jossa ehdotettiin oman häirintäyhteyskanavan perustamista kaupungille.Aloitetta perusteltiin sillä, että kanava voisi olla uudenlainen yhteydenottotapa nuorille, jotkakokevat häirintää ja kiusaamista. Esiin nostettiin myös tapaukset, joissa kiusaaja voi olla koulunaikuinen. Erilaiset tavat kiusaamiseen puuttumiseksi ovat toki tärkeitä, mutta on myös hyvätarkastella, löytyykö ratkaisu uuden luomisesta vai jo jonkin olemassa olevan rakentamisesta. Koulukiusaamisen anatomia Kiusaamista määriteltäessä oleellisia tekijöitä ovat toistuvuus, tahallisuus ja vallan epätasapaino (2).Kiusaaminen vaikuttaa lapseen ja nuoreen niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Sekoettelee kohteeksi joutuvan yksilön itsetuntoa ja pitkittyessään siitä saattaa muodostua hänellekehityksellinen riskitekijä (3). Uusin kouluterveyskysely osoittaa kiusaamisen vähentyneen ennenkoronapandemiaa, mutta lasten ja nuorten palattua kouluun kiusaamisen yleisyys on jälleen kasvanut (4). Kiusaaminen on ryhmäilmiö, johon useat toimijat osallistuvat suoraan tai epäsuoraan - hyväksymällä, sivusta katsoen tai tukemalla kiusaajaa. Kiusaamisella tavoitellaan tavallisesti valtaa, hyväksyntää ja statusta ryhmässä. Yksiselitteistä kiusaajan tai kannustajan muotokuvaa on vaikea piirtää, mutta tutkimusten mukaan tyypillisiä selittäviä tekijöitä ovat useimmiten aggressiivinen käyttäytyminen ja empatian puute (5). Moni seikka johtaa myös siihen, että yksilö joutuu ryhmässä torjutuksi tai kiusatuksi. Kollektiivinen ryhmässä ulkopuoliseksi joutumisen pelko, sen aiheuttamat ryhmämekanismit ja yksilön poikkeaminen yhteisön normeista voivat ajaa tietyn henkilön kiusaamisen kohteeksi (3). Vanhemmat lapsen hyvinvoinnin rakentajina Pohja hyvinvoinnille ja terveydelle luodaan jo lapsuus- ja nuoruusvuosina. Hyvinvoinnin perusta ontoimiva ja turvallinen perhe. Useiden tutkimusten mukaan vanhempien ominaisuudet, kutenkasvatustyyli ja vanhemman valvonta vaikuttavat koulukiusaamiskokemuksiin, niin kiusattuna olemiseenkuin kiusaajana toimimiseen (6, 7, 8). Vanhempien valvonta on perhesuhteiden ilmiö, joka tarkoittaa vanhemman tietämystä lapsensatoiminnasta, olinpaikasta ja ystävyyssuhteista. Vanhempien valvonta voi kuulostaa vanhakantaiselta jakontrolloivalta, mutta pohjimmiltaan kyse on osallistuvasta vanhemmuudesta. Tutkimusten mukaansen positiivinen vaikutus lapsen kiusattuna olemiseen ja kiusaamiseen osallistumiseen on joka tapauksessa merkittävä (9.) Vanhemman tuki koulukiusaamisen vähentämisessä Koulukiusaamiseen puuttumiseen on kehitetty monia ennaltaehkäiseviä interventioita. Merkittävä tekijä interventioiden onnistumisessa on ollut vanhempien osallistuminen interventio-ohjelmien koulutuksiin ja tapaamisiin koulun kanssa (10). On myös todettu, että vanhempiin kohdistuvilla interventio-ohjelmilla on merkittävä vaikutus kiusaamisen vähentämisessä (11.) Kasvatustieteen tohtori Päivi Hamaruksen alulle panema Selviydytään kiusaamisesta- projektion kehittänyt toimintamallin, jonka Mannerheimin Lastensuojeluliitto on ottanut käyttöön niin kasvokkainkuin valtakunnallisesti verkossa. Projektin taustalla olevat tutkimukset osoittavat, että parhaitenkiusaamisesta selviävät lapset ja nuoret, jotka puhuvat aktiivisesti kiusaamisestaan ja kertovat siitäaikuiselle (12). Tämä on tunnistettu yhdeksi tärkeimmistä kiusaamiselta suojaavista tekijöistä. Lisäksivakaat rakenteet ja positiiviset suhteet perheessä suojaavat kiusaamisen vaikutuksilta (13.) Yhteinen päämäärä - kiusaamisen vähentäminen Koulukiusaamisen ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi on monenlaisia tapoja. Siihen kehitetyt ohjelmat ja kanavat ovat suureksi avuksi. Vähintään yhtä merkityksellisiä ovat lapsen ja nuoren elämässä olevat tekijät, jotka rakentavat hänen hyvinvointiaan. Yksi keskeisimmistä on lapsen ja nuoren suhde vanhempiin. Turvallinen, osallistuva perhe suojaa, ennaltaehkäisee ja auttaa kiusattua. Siksi perheiden tukeminen ja auttaminen tässä tehtävässä on ensiarvoisen tärkeää. Parasta siis, mitä vanhempi voi lapselleen tehdä, on olla kiinnostunut, keskustella ja olla läsnä! Kirjoituksen alussa mainitsemaani Matleena Hanhisalon esille ottamaa häirintäyhteyskanavaa ei lopulta sellaisenaan perustettu. Kaupunginhallitus totesi, että ehdotettuna kanavana toimii jo Nuorten Chat-palvelu, eikä uusi yhteydenottokanava näin ollen ole tarpeen (14). On hyvä, että halutaan kokeilla mahdollisimman monenlaisia keinoja vakavan ja laajan ilmiön, koulukiusaamisen kitkemiseksi. Olisi kuitenkin tärkeää tarkastella myös kokonaiskuvaa: mitä on jo olemassa ja onko uusi tarpeen. Niin kiusaamisessa kuin muissa lapsen ja nuoren elämän haasteissa perheen merkitys on merkittävä. Siksi perhesuhteita pitäisi tukea mahdollisimman vaikuttavasti. Perhe ei toki korvaa muita avun muotoja, mutta perheen merkitys pitäisi tiedostaa, tunnustaa ja perhe pitäisi ottaa mukaan aktiiviseksi toimijaksi. Joskus vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Tukea ja tietoa perheille koulukiusaamiseen puuttumiseksi ja hoitamiseksi on saatavilla seuraavista lähteistä: Kiusatuille - MLL:n Uudenmaan piiri Turvaamme sinut sosiaalisessa mediassa. | Someturva Kiusaaminen – mitä vanhemmat voivat tehdä? - Mannerheimin Lastensuojeluliitto K-0 - Kiusaamiseen puuttuva työ - Aseman Lapset ry Kirjoittaja Marja Tamminen on toiminut pitkään peruskoulussa luokanopettajana (KM) sekä erityisluokanopettajana. Aiempi työtausta sosiaalialalla kriisiytyneiden perheiden parissa yhdistettynä opettajuuteen on syventänyt hänen mielenkiintoaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin. Lähteet: Hanhisalo, Matleena 2023. Aika tunnistaa ilmiö ja sen pysyvä luonne! Metropolian blogi Uudistuva sosiaalialan osaaminen 24.4.2023. <https://blogit.metropolia.fi/uudistuva-sosiaalialan-osaaminen/2023/04/24/aika-tunnistaa-ilmio-ja- sen-pysyva-luonne/> Pöyhönen, Virpi 2021. Noidankehästä pois. Voiko koulukiusaamisen kierteen katkaista. Helsinki: Tammi Skarp, Suvi 2023. Kiusaamisen kaikuja. Kerronnallinen pitkittäistutkimus elämästä koulukiusaamiskokemuksen jälkeen. Tampereen yliopiston väitöskirjat 778. <https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2847-4> Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kouluterveyskyselyn tulokset. Päivitetty 28.2.2025 <https//thl.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kouluterveyskysely/kouluterveyskyselyn -tulokset> Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017. Kiusaamisen vastaisen työn lähtökohdat perusopetuksessa, toisella asteella ja varhaiskasvatuksessa. Väliraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:12. Helsinki. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79773/okm12.pdf?sequence=1> Perren, Sonja & Hornung, Rainer 2005. Bullying and delinquency in adolescence: Victim’s and perpetrator’s family and peer relations. Swiss Journal of Psychology 64(1) 51-64. <https://psycnet.apa.org/doi/10.1024/1421-0185.64.1.51> Georgiou, Stelios N. 2008. Bullying and victimization at school: The role of mothers. British Journal of Educational Psychology 2008: 7:109–125. <https://doi.org/10.1348/000709907x204363> Georgiou, Stelios N. & Fanti, Kostas A. 2010. A transactional model of bullying and victimization. Social Psychology of Education 2010:13. 295-311. <https://link.springer.com/article/10.1007/s11218-010-9116-0#citeas> Ketonen, Riikka-Mari & Joronen, Katja 2014. Alakoululaisen kokemukset koulukiusaamisesta ja vanhemman valvonta. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 2014:51. 47–58. <https://journal.fi/sla/article/view/41367/10563?acceptCookies=1> Van Niejenhuis, Coby & Huitsing, Gijs & Veenstra, Rene 2020. Working with parents to counteract bullying: A randomized controlled trial of an intervention to improve parent-school co-operation. Scandinavian Journal of Psychology 61(1). 117-131. <https://doi.org/10.1111/sjop.12522> Niska, Eira 2024. Vanhempien narratiivi koulukiusaamisesta ja siihen puuttumisesta. Helsingin yliopisto. E-Erika 1. <https://journals.helsinki.fi/e-erika/article/view/2295/1949> Smith, Peter K & Talamelli, Lorenzo & Cowie, Helen & Naylor, Paul & Chauhan, Preeti 2004. Profiles of non-victims escaped victims. British Journal of Educational Psychology 74(4). 565-581. <https://doi.org/10.1348/0007099042376427> Saksola, Jenny & Vaskinen, Sanni 2022. Selviydytään kiusaamisesta -projekti 2020–2022. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piiri. <https://jarvi-suomenpiiri.mll.fi/materiaaleja/ammattilaisille/> Helsingin kaupunki 2021. Valtuustoaloite, häirintäyhteyskanava nuorille. Kaupunginhallitus 8.11.2021 §823. <https://paatokset.hel.fi/fi/asia/hel-2021-005579>
Opiskelijat tukevat ukrainalaisia pakolaisia Suomessa
Maailman tilanne vaikuttaa suomalaiseen koulutukseen monin tavoin myös Metropolia ammattikorkeakoulussa. Venäjän täysimittainen hyökkäys ja sota Ukrainassa ovat vaikuttaneet sosiaalialan opetukseen. Myös opiskelijat ovat valinneet kursseja, joissa tuetaan ukrainalaisten kotoutumista Suomessa. Suomeen on saapunut lähes 70 000 ukrainalaista pakolaista Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Euroopan unionin päätöksen mukaan Ukrainasta paenneille myönnetään tilapäinen suojelu, joka mahdollistaa suojelun nopeassa ja turvapaikkamenettelyä kevyemmässä prosessissa. Tilapäistä suojelua saavilla on oikeus asua vastaanottokeskuksessa ja oikeus sen järjestämiin palveluihin. He saavat terveydenhuollon ja välttämättömät sosiaalihuollon palvelut, ja heidän toimeentulonsa turvataan. Tilapäistä suojelua hakeneilla on oikeus välittömästi osallistua työhön. (1) Myöhemmin heillä on mahdollisuus saada kuntapaikka ja yhteiskunnan muut palvelut. Kotoutumisen tavoitteena on ukrainalaisten sujuva integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan vaikeasta kotimaan sotatilanteesta huolimatta. Yhteisöjen resilienssin, joustavuuden, tukeminen on tärkeää muutoksissa ja kriiseissä. Ihmiset ja yhteisöt voivat oppia resilienteiksi kehittäen ominaisuuksia, jotka helpottavat stressiin sopeutumisessa ja selviytymisessä turvallisessa ympäristössä. (2) Voimavaralähtöisyydellä tarkoitetaan sitä, että työssä keskitytään ihmisten vahvuuksiin ja erilaisiin ratkaisuihin haastavissakin elämäntilanteissa. Lähestymistapa korostaa ihmisen ja ympäristön voimavaroja muutoksen aikaansaamiseksi. (3) Työskentely suuntautuu tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseen, ei niinkään menneiden ja nykyisten ongelmien korjaamiseen. Työntekijöiltä voimavaralähtöisyys edellyttää myönteistä asennetta asiakkaiden ja yhteisöjen mahdollisuuksiin. Lähtökohtana ovat ihmisten toiveet ja unelmien merkityksellisyys, vaikka ne vaikuttaisivat epärealistisilta. (4) Käytännössä henkilö osallistetaan yhteiseen toimintaan kaikissa prosessin vaiheissa: päätöksiin, tavoitteisiin, tekemiseen, luomiseen ja kokemiseen yhdessä sekä arvioimiseen. Näin luodaan yhteys, joka on tasavertainen ja toimijuutta vahvistava. (5) Yhteisen tekemisen ja kokemusten jakaminen voi saada aikaan iloa, mutta usein se parantaa myös toiminnan tavoitetta eli lopputulosta. Edellä mainittua kutsutaan niin sanotun yhteisen kolmannen toteutumiseen toiminnassa, jossa on tärkeää myös jaetun tekemisen vaikutus osallistujien välisiin suhteiseen. (6) Yhteistyö Kaivo Espoo ry:n kanssa Metropolian sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa on tehty yhteistyötä sitoutumattoman järjestön, Kaivo Espoo ry:n, kanssa. Matinkylässä sijaitsevan järjestön toimintaan osallistuu pääasiassa ukrainalaisia vapaaehtoisia. Yhdistyksessä on perustettu ukrainalaisille pakolaisille olohuone, siellä on tarjolla ruoka- ja tarvikeapua sekä neuvontaa. Yhteisötilassa on monenlaista toimintaa, kahvila, kielikursseja, musiikkiesityksiä. (7) Sosiaaliturva arjen käytännöissä kurssilla opiskelijat kartoittivat sosiaali-, nuoriso- ja TE-palveluja sekä harrastusmahdollisuuksia ja kulttuurikohteita ukrainalaisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tuotoksista kerrottiin Kaivo Espoossa ja niistä tehtiin visuaalisesti kiinnostavia julisteita (postereita), joista luotiin selkokielinen kansio Kaivo Espoon kävijöiden käyttöön. Niin ikään opiskelijat voivat hyödyntää kartoituksiaan myöhemmin myös muiden ryhmien parissa. Kun haluttiin paneutua ilmiöihin yksityiskohtaisemmin, opiskelijat kirjoittivat lopputöitään järjestön ja vapaaehtoisten ehdottamista aiheista. Opinnäytetöissä vahvana toiminta-ajatuksena oli kävijöiden osallisuus suunniteltuun toimintaan. Osallisuuteen tarvitaan luottamusta prosessiin ja kumppaneihin. Turvallisen tilan rakentuminen on elinehto osallistumiselle ja kehittämiselle. (8) Suomessa joissakin ukrainalaisissa järjestöissä venäjän kielen käyttö on kielletty, mutta Kaivo Espoossa on sallittua puhua mitä kieltä tahansa, ukrainaa, venäjää, tataaria jne. Monet kielet kuuluvat ja näkyvät, ja kävijät saavat vahvistusta ja hyväksyntää omalle kieli-identiteetilleen. Opiskelija Marianne Lukkari kartoitti Kaivo Espoossa vapaaehtoistyön merkitystä kotoutumiselle haastattelemalla ukrainalaisia pakolaisia. Toisessa työssä korostui toiminnallisuus, kun Jari Koskiniemi ja Sakari Anttila loivat tietovisan, jonka avulla vahvistettiin osallistujien yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia olohuoneessa. Kun ukrainalaiset kokivat työllisyyspalvelut monimutkaisiksi ja vaikeaselkoisiksi, Tiia Laine ja Zahra Ahmed tekivät TE-palveluista ja työnhakijan toimista ohjeen YouTubeen. Kirjoittaja Katja Ihamäki, valtiotieteen tohtori VTT, yhteiskuntatieteen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on perehtynyt muun muassa monikulttuurisuuteen ja sosiaaliturvan kehittämiseen. Opinnäytetyöt: Koskiniemi, Jari & Anttila, Sakari (2024). Yhteisöllisyyden luominen visailutoiminnan kautta: yhteistoimintaa Suomeen muuttaneille ukrainalaisille. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/859643 Laine, Tiia & Ahmed, Zahra (2023). Suomeen muuttaneiden ukrainalaisten pakolaisten kotiuttamisen tuen tarpeen arviointi. Opinnäytetyö. Metropolia amk. Ilmestyy lähiaikoina. Lukkari, Marianne (2023). Vapaaehtoistyön tekeminen osana turvapaikanhakijoiden kotoutumista: ukrainalaiset osallisina ja toimijoina. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/791284 Lähteet Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille (2024). Sisäasianministeriö. https://intermin.fi/ukraina/tilapainen-suojelu. Poijula, Soili (2020). Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja. Rapp, C. A. & P.W. Sullivan (2014). Advances in Social Work 15 (1), 129–142. Saleebey, D. (2013). The Strengths Perspective in Social Work Practice. 6. painos. Boston: Pierson; Healy, K. (2005). Social Work in the Context. Houndmills, Basigstoke: Palgrave, Macmillan, 2005, 95–104, 154; Keskitalo, Elsa & Vuokila-Oikkonen, Päivi (2018). Voimavaralähtöisyys sosiaalisen kuntoutuksen viitekehyksenä. Teoksessa Harri Kostilainen & Ari Nieminen (toim.) Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmia ja mahdollisuuksia. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja, Työelämä 13, 84–96. Rönkkö, S., & Nivala, E. (2022). Yhteinen tekeminen yhteyden rakentajana: Yhteinen kolmas sosiaalipedagogisena käsitteenä ja käytäntönä. Sosiaalipedagogiikka, 23 (1), 71–84. https://doi.org/10.30675/sa.119479 Husen, M. (2022). The common third. Artikkeli on lyhennetty käännösversio artikkelista Husen, M. 1996. Det fælles tredje – om fællesskab og værdier i det pædagogiske arbejde. Teoksessa B. Pésceli (toim.) Kultur & pædagogik. København: Hans Reitzels Forlag, 218–232. Alkuperäinen saatavissa https://michaelhusen.dk/det-faelles-tredje/. Käännös saatavissa https://michaelhusen.dk/the-common-third/ (2.5.2022). Lihme, B. (1988). Socialpædagogik for børn og unge: et debatoplæg med særlig henblik på døgninstitutionen. Holte: SocPol. Kaivo Espoo ry. http://www.kaivoespoo.com/ Ojajärvi, A., Tuomisto, T., Olkkonen, J., & Tikkanen, S. (2020). Sitran selvityksiä 166. Suomalaiset kansalaisvaikuttajina: Kuinka edistää osallisuutta ja osallistumista 2020-luvulla? Sitra, 29. https://media.sitra.fi/2020/03/18123803/suomalaiset-kansalaisvaikuttajina.pdf
Mistä tiedät onnistuvasi asiakastyössä? – Lastensuojelun laadun ja vaikuttavuuden mittaaminen
Lastensuojelun helmasynniksi voidaan varmaan kautta aikain lukea se, ettei kunnollisia mittareita työn laadun ja vaikuttavuuden mittaamiseksi ole ollut. On tärkeää tuottaa luotettavilla mittareilla seurantatietoa siitä, mikä asiakkaiden palvelutarve ja työntekijöiden työmäärä todella on (1). Jokaisen toimivan organisaation elinehto on asiakaspalautteen kerääminen ja etenkin yhteiskunnallisia tehtäviä hoitavien organisaatioiden olisi tärkeää seurata toimintansa vaikuttavuutta. Näin rajallisia voimavaroja saadaan käyttöön mahdollisimman tehokkaasti. (2) Vaikuttavuudesta voi kuitenkin olla haastavaa antaa yksiselitteisiä määrittelyjä. Vaikutuksia ja vaikuttavuutta muodostuu eri pituisilla, vuosia kestävillä aikaväleillä ja onnistumisen mittari on tavoitteiden mukaisten konkreettisten muutosten toteutuminen. (3) Lastensuojelun avopalveluiden vaikuttavuudesta ei ole tarpeeksi tietoa (4) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on esittänyt ratkaisuna palautetietoisuuden lisäämistä. FIT eli Feedback Informed Treatment (suom. palautetietoinen hoito) on yhdysvaltalaisen Scott Millerin kehittämä asiakaslähtöinen lähestymistapa asiakastyön arviointiin ja laadun kehittämiseen sosiaali- ja terveysalalla. FIT-kokonaisuus tuottaa tietoa allianssin eli asiakkaan ja työntekijän välisen yhteistyön sujuvuudesta ja soveltuu käytettäväksi perheiden kanssa työskentelyyn. FIT-kokonaisuuden palautetietoinen työskentelytapa sekä asiakkaan täyttämät FIT-mittarit auttavat työntekijöitä tunnistamaan asiakkaita, joilla on suurempi riski työskentelystä irtautumiseen. (5, 6) THL on tukenut FIT-kokonaisuuden pilotointia lastensuojelussa vuodesta 2021 alkaen. (7, 8, 9) Helsinki ei ollut pilotoinnissa mukana, mutta Sote-uudistuksen tueksi perustettujen hankkeiden myötä FIT-kokonaisuus rantautui myös Helsinkiin. Kohti palautetietoista työskentelyä lastensuojelun kentällä Tarkastelen opinnäytetyössäni FIT-kokonaisuuden jalkauttamista Helsingin kaupungin lastensuojelun tehostettuun perhetyöhön. Jalkauttaminen on tavoitteellista toimintaa, jolla tuetaan kokonaisuuden käytäntöön saattamista. (10, 11) Helsingin kaupungilla FIT-kokonaisuuden jalkauttamista tehostettuun perhetyöhön toteutetaan Kestävän kasvun -hankkeessa. Tehostettu perhetyö on lastensuojelun ja perhesosiaalityön palveluiden suurin yksikkö Helsingin kaupungilla. Työmuotoa käytetään esimerkiksi huostaanoton ehkäisyyn, joka kuvaa työskentelyn intensiteettiä. (13, 14) Tavoitteena on, että palautetietoinen työskentely on Helsingissä osa perustyötä lapsiperhepalveluissa vuodesta 2025 eteenpäin. FIT-kokonaisuuden käyttöönoton avulla asiakkaan osallistaminen lisääntyy ja asiakkaan tarpeet huomioidaan entistä paremmin. Kestävä kasvu -hankkeen tavoitteena on laajentaa kohti vaikuttavuustiedon keräämistä organisaatio tasolla. (12) FIT-kokonaisuuden kautta välitöntä asiakaspalautetta FIT-kokonaisuuteen kuuluvat FIT-mittarit, joista on omat versiot sekä lapsille että aikuisille. Mittareita on kaksi ja niiden nimet ovat Outcoming Rating Scale (ORS) ja Session Rate Scale (SRS). Mittareita käytetään palautteen saamiseksi tehostetun perhetyön asiakastapaamisen alussa ja lopussa. Mittarit antavat välitöntä palautetta sekä asiakkaan kokemuksesta omasta hyvinvoinnistaan, että tapaamisen sujuvuudesta. (5) Mittareiden käytöllä tuotetaan systemaattisesti vaikuttavuustietoa, jota voidaan hyödyntää organisaatiotasolla päätöksenteossa, kuten esimerkiksi työntekijäresurssin kohdentamisessa ja palveluiden muokkaamisessa asiakkaiden tarpeita paremmin vastaaviksi. Mittareiden tarkoituksena on myös haastaa työntekijöitä tarkastelemaan omia työskentelytapoja ja sitä, miten asiakastyön prosessissa työskentelyä pitää muuttaa, mikäli haluttuja vaikutuksia ei synny. (15) Joskus saatamme työntekijöinä vastustaa sitä, että työskentelytavoistamme käydään arvioivaa keskustelua. Kuitenkin kysymysten miten toimimme ja miten uskomme toimintamme vaikuttavan, tulisi kuulua perusarviointiin. (16) Opinnäytetyön tuloksista suuntaa FIT-kokonaisuuden soveltuvuudesta tehostettuun perhetyöhön Opinnäytetyön aineisto koostui kahden kyselyn vastauksista, joihin vastasivat Helsingin kaupungin tehostetun perhetyön työntekijät ja esihenkilöt. Opinnäytetyö jalkauttamisprosessin ensivaiheista on tärkeää informaatiota tulevien jalkauttamisprosessien läpiviemiseen lapsiperheiden palveluissa. FIT-kokonaisuus soveltuu tietyin edellytyksin lastensuojelun tehostettuun perhetyöhön. Työntekijät tarvitsisivat kuitenkin tukea työskentelyn linjauksiin esihenkilöiltä sekä toimivat laitteet työn toteutukseen ja lempeää kollegiaalista tukea palautetietoisen työotteen ja FIT-mittareiden käyttöön. Palautetietoinen työote ei sinänsä ole uusi asia ja sen koetaan olevan osa tehostetun perhetyön työskentelyä jo ennen FIT-kokonaisuuden käyttöönottamista. Vastausten joukosta nousi yhtenä teemana tietoturvallisuuteen liittyvät asiat. Työntekijät kokivat tärkeänä tuottaa tietoa asiakasperheille sähköisesti täytettävien FIT-mittareiden tietoturvallisuudesta. Maailmassa, jossa elämme, tämän kaltaisista asioista huolehtiminen on tärkeää. (17) Tuottaako FIT-kokonaisuus lisää ammatillista äänenpainoa asiakasperheiden tilanteista? Opinnäytetyön tuloksia tulkitessa vahvistui samankaltainen kuva siitä, minkälaisia tuloksia on saatu muistakin lastensuojelun palveluista. FIT-kokonaisuuden jalkauttamista on tehty esimerkiksi Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa lapsi- ja perhesosiaalityön lastensuojelunpalveluiden Toivo-yksikköön (18) ja Helsingin ensikodille. (19) THL on myös julkaissut raportin FIT-mittarin pilotoinneista lastensuojelun sosiaalityössä. (8) Vielä toistaiseksi työntekijöiden on vaikea arvioida FIT-kokonaisuuden hyötyjä sen lyhyen käyttöiän takia. Esimerkiksi lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä on ollut epäilyksiä siitä, mitä FIT-mittarilla tuotettu tieto kertoo asiakasperheiden todellisista tilanteista. (18, 8) On tärkeää muistaa, että FIT-mittarit tuottavat näyttöä työntekijän ja asiakkaan yhteistyösuhteesta sekä asiakkaan hyvinvoinnista. (8) Mittarit eivät kerro mikä asiakkaan elämässä on tai ei ole totta, vaan ne toimivat työkaluina keskustelussa. (7) On suositeltavaa, että tutkimusta FIT-mittareiden ja palautetietoisen työotteen soveltuvuudesta tehostetun perhetyön kontekstiin tuotettaisiin lisää. Kansainvälisesti FIT-mittareita ei lastensuojelussa ole käytetty juuri lainkaan. Kyseessä on tuore kokonaisuus, jonka juuret ovat terapiamaailmassa. (20) Todennäköisyys erilaisten kokonaisuuksien tai menetelmien juurtumiselle on suurempi, kun visio on yhteisesti rakennettu. (10) Siksi työyhteisön vision yhteneväisyys siitä, että FIT-kokonaisuus vastaa yhteisesti ymmärrettyyn ja tunnistettuun tarpeeseen, olisi hyvin tärkeää. Kirjoittaja: Matleena Hanhisalo, sosionomi (ylempi amk), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoitus perustuu Matleena Hanhisalon sosiaalialan (YAMK) opinnäytetyöhön ”Kohti palautetietoista työskentelyä: FIT-menetelmän jalkauttamisprosessin ensivaiheet”, joka on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024051210952 Lähteet Flink, N. & Aaltio, E. 2020. Hyvinvoinnin ja muutoksen mittarit systeemisessä lastensuojelussa. Katsaus mallin vaikuttavuuden arvioinnissa käytettyihin mittareihin ja menetelmiin. Työpaperi 11/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. PDF-dokumentti. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139299/URN_ISBN_978-952-343-473-8.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 24.4.2024 Rousu, S. 2007. Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organisaatiossa: Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi. Tampere: Tampereen yliopisto. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/67786/978-951-44-7174-2.pdf?se-quence=1&isAllowed=y Viitattu 24.4.2024 Heliskoski, J. & Huhmala, H. & Kopola, R. & Tonteri, A. & Tykkyläinen, S. 2018. Vaikuttavuuden askelmerkit. Työkaluja ja esimerkkejä palveluntuottajille. Sitra. https://www.sitra.fi/app/uploads/2018/03/vaikuttavuuden-askelmerkit.pdf Viitattu 6.5.2024 Lindberg, P. & Yliruka, L. 2023. Lastensuojelun uudistuksen tavoitteeksi hyvinvoiva lapsi ja nuori – kaikista lähtökohdista. Päätösten tueksi 8/2023. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/146497/PT%202023_008_28042023%20webS.pdf?sequence=4&isAllowed=y Viitattu 11.5.2024 Miller, S. D. & Bertolino, B. & Lehtinen, J. & Rouhiainen, H. 2018. Feedback-Informed Treatment: Palautetietoinen hoito. 1. painos. Helsinki: Aktori Oy. Innokylä, 2023. Palautetietoinen työskentely (FIT). Viimeksi muokattu 23.1.2024 https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/palautetietoinen-tyoskentely-fit Viitattu 20.4.2024 Yliruka, L. & Kotilainen, T. 2023. Kohti palautetietoista lastensuojelua. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos.https://thl.fi/documents/155392151/190160137/SOILA+13.11.2023+Palautetietoinen+j%C3%A4rjestelm%C3%A4.pdf/4dd163c5-eb16-1615-8725-47e5f45bfa05/SOILA+13.11.2023+Palautetietoinen+j%C3%A4rjestelm%C3%A4.pdf?t=1700040991441 Viitattu 6.5.2024 Tippett, A-M. & Yliruka, L. 2023. FIT-mittarin pilotointi lastensuojelussa – ensimmäiset askeleet. Työpaperi 20/2023. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/146925/URN_ISBN_978-952-408-103-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 6.5.2024 Yliruka, L. & Tasala, T. 2022. Lastensuojelun systeemisen toimintamallin kansallinen tilannekuva vuonna 2021. Tutkimuksesta tiiviisti 9/2022. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/143953/URN_ISBN_978-952-343-827-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 6.5.2024 Kouvonen, P. & Tani, S. & Kurki, M. & Hamari, L. 2023. Miten onnistun implementoinnissa? Opas psykososiaalisten menetelmien vaikuttavaan implementointiin. Toim. Koskenalho, N. Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö. https://kasvuntuki.fi/wp-content/uploads/2023/09/itla-implementointiopas-2023-final-31082313291.pdf Viitattu 20.4.2024 Aarons, G. A. & Hurlburt, M. & Horwitz, S. M. 2011. Advancing a conceptual model of evidence-based practice implementation in public service sectors. Administration and Policy in Mental Health and Mental Health Services Research, 38(1), 4–23. https://link.springer.com/article/10.1007/s10488-010-0327-7 Viitattu 20.4.2024 Wieliczko, C. & Isoaho, M. 2023. FIT auttaa kuulemaan kaikkia perheenjäseniä ja kohdentamaan työtä - Kokemuksia FIT:n käytöstä Helsingin lapsiperhepalveluista. https://thl.fi/documents/155392151/190160137/FIT-kokemuksia+Helsingist%C3%A4+13.11.2023.pdf/e403819b-0778-ee14-43ff-8b0f50a884a4/FIT-kokemuksia+Helsingist%C3%A4+13.11.2023.pdf?t=1700039226648 Viitattu 20.4.2024 Helsingin kaupunki, 2024. https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/lasten-ja-perheiden-palvelut/lastensuojelu/lastensuojelun-asiakkaana/tehostettu-perhetyo Viitattu 20.4.2024 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), 2024. https://thl.fi/julkaisut/kasikirjat/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/lastensuojelun-avohuolto/lastensuojelun-avohuollon-tukitoimet/perhetyo-ja-tehostettu-perhetyo Viitattu 24.4.2024 Helsinki Missio, 2023. Palautetietoinen työskentelytapa. https://www.helsinkimissio.fi/tyokalupakki/fit/tietoa-palautetietoisesta-tyoskentelysta/ Viitattu 20.4.2024 Dahler- Larsen, P. 2005. Vaikuttavuuden arviointi. E-kirja. Helsinki: Stakes. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/77071/vaikuttavuuden_arv.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 24.4.2024 Lehtonen, S. 2021. Tietomurrot yleistyvät: voiko niiltä suojautua? Rikosuhripäivystyksen verkkojulkaisu: RIKUteema 2/2021. https://www.riku.fi/tietomurrot-yleistyvat-voiko-niilta-suojautua/ Viitattu 11.5.2024 Söderblom, V. 2023. Palautetietoinen työskentely osana Toivo-palvelun asiakaspro-sesseja – FIT-mittarin käyttöönotto ja hyödynnettävyys ohjaajien näkökulmasta Opinnäy-tetyö. XAMK: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan tutkinto-ohjelma. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/806805/Soderblom_Ville.pdf?sequence=4&isAllowed=y Viitattu 20.4.2024 Leino, S. & Matikainen, R. 2022. Työntekijöiden kokemuksia FIT-mittarin jalkaut-tamisprosessista. Opinnäytetyö. Laurea- ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan tutkinto-ohjelma. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/756315/Leino_Matikainen.pdf?sequence=3 Viitattu 20.4.2024 Tippett, A.-M. 2023. Miten FIT-mittarit soveltuvat lastensuojelun avohuoltoon – mais-teritutkielman tuloksia. Kohti palautetietoista lastensuojelua. Webinaari 13.11.2023. https://thl.fi/documents/155392151/190160137/Ann-Mari+Tipett+FIT-mittari+lastensuojelussa+13.11.2023.pdf/c6ba135b-1a18-4d12-d4a6-11b5c51d2478/Ann-Mari+Tipett+FIT-mittari+lastensuojelussa+13.11.2023.pdf?t=1699885602438 Viitattu 11.5.2024
Työkykyjohtamisella kohti inhimillisempää työympäristöä!
Teknologian, ajattelu- ja toimintatapojen, ilmaston sekä ikääntyvän ja monimuotoistuvan väestön tuomat muutokset koskettavat organisaatioita laajasti sekä julkisella että yksityisellä puolella. Tehokkuusvaatimukset puolestaan heikentävät työntekijöiden työkykyä. Miten työelämässä huolehditaan työntekijöiden jaksamisesta ja pysyvyydestä? Hyvinvoiva työntekijä on sitoutuneempi ja tuottavampi. Työssä jaksamista ja työhön paluuta voidaan tukea päivittäisellä työkykyjohtamisella, jossa korostuu ennakoivat, kokonaisvaltaiset ja systemaattiset toimenpiteet. Henkilöstön tuen tarpeiden tunnistamisessa yhteistyöllä ja aidolla dialogilla on keskeinen merkitys. Työllisyysasteen nostaminen ja työurien pidentäminen ovat olleet Suomen viimeisimpien hallituskausien keskeisiä tavoitteita. Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa Vahva ja välittävä Suomi yhtenä tavoitteena on hyvä työelämä, mikä edellyttää ihmisten työkyvyn ja työhyvinvoinnin vahvistumista sekä työn ja perheen yhteensovittamista. Samanaikaisesti työelämä on murroksessa. Murrokseen vaikuttavat niin maailman tilanne, yhteiskunnalliset tekijät kuin poliittiset päätökset. Käytännön työelämään siirtyneet tehokkuus ja tuottavuustavoitteet lisäävät suorituspaineita sekä aiheuttavat kuormitusta työntekijöille. Työkyky – mitä se on ja mikä kuormittaa? Perusedellytyksenä työn tekemiselle on ihmisen työkyky. Kun työntekijä kokee työn muutokset mielekkäinä ja työn vaatimukset suhteessa omiin voimavaroihin ovat tasapainossa, työkykykin säilyy hyvänä (1). Huolestuttavaa on, että Työterveyslaitoksen tekemän Miten Suomi voi? -tutkimuksen mukaan suomalaisten kokemus työkyvystä on aiempaa heikompi. Kuntoutussäätiön työselosteesta puolestaan käy ilmi, että yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeeseen vuonna 2021 oli edelleen mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt (33 %), lähes yhtä yleinen syy olivat tuki- ja liikuntaelinsairaudet (32 %) (2). Help-katsauksesta selviää, että digitalisaatio on paitsi lisännyt mahdollisuuksia etä- ja hybridityöhön, sen myötä myös osaamisvaatimukset ovat kasvaneet mm. eri viestintäkanavien käytön, tietomäärän hallinnan ja oman työn organisoinnin osalta. Kaikessa työssä aivotyötä puolestaan kuormittaa ja vaikeuttaa monitekeminen, ympäristön häly, keskeytykset sekä ohjeiden epäselvyys (3). Kun työstä suoriutuminen hankaloituu tai sen reunaehdot oleellisesti muuttuvat, voi työkyky vaarantua (1). Työntekijät ovat erilaisia ja kokevat muutokset yksilöllisellä tavalla. Asennoitumiseen vaikuttaa niin ihmisen tausta, osaaminen, koulutus kuin aiemmat kokemukset. Työn murros muuttaa työtehtäviä, niiden sisältöjä ja tekemisen tapaa, mikä lisää kilpailua osaavista työntekijöistä. Työterveyslaitoksen mukaan työkyky käsitetään usein sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden kautta. Työkyvyn tukemisessa laaja-alaisempi näkökulma on kuitenkin tarpeen ja onnistuminen edellyttää jaettua käsitystä työkyvystä, yhteistä sopimista rooleista sekä selkeitä prosesseja kohti yhteistä päämäärää. Järvikosken ym. raportti korostaa työpaikan, työterveyshuollon ja kuntoutuksen asiantuntijoiden välistä yhteistyötä kuntoutustoimintaa suunniteltaessa. Kehittämisessä toiminnan lähtökohtana tulee aina olla organisaation näkökulma ja sen kautta esille tuleva henkilöstön tuen ja kuntoutuksen tarve (4). Vanhat keinot vai jotain uutta? Työnantajilla on merkittävä rooli työhyvinvoinnin kehittämisessä, kun organisaatioilta vaaditaan ketteryyttä ja muutoskykyä sekä työntekijöiden sitouttamista. Työkykyverkostosta voi saada tukea ja sen lisäksi työkykyjohtaminen on noussut yhdeksi keskeiseksi tekijäksi organisaatioiden menestyksessä. Varman Tietoa työkyvystä -raportissa on esitetty vaikuttavan työkykyjohtamisen keskeiset tekijät. Työhyvinvoinnilla on todettu olevan keskeinen merkitys työyhteisössä tapahtuvalle oppimiselle ja työntekijöiden työssä suoriutumiselle (3). YM Eeva Nummen väitöstutkimus Dialogi ja inhimillisesti kestävä organisaatio sijoittuu ajankohtaisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen kentälle, jossa murros on parhaillaan käynnissä ja johtamiseen liitetään usein tehostamispuhetta. Nummi väittää, että tehokkuuden tavoittelun seurauksena sekä yksilöiden sisäinen että ihmisten välinen integraatio vaarantuu, aito dialogi estyy ja organisaatio traumatisoituu. Nopeassa tahdissa tapahtuvat peräkkäiset ja päällekkäiset muutokset pirstaloivat ihmisten kokemusjatkumoa. Kun kokonaisvaltaisten kokemusten käsittelyä ei nähdä tarpeelliseksi, eikä sille anneta tilaa, tunteet kielletään ja sivuutetaan. Tämä johtaa siihen, että organisaation tunneilmapiiristä tulee harmaa ja lannistunut, pelokaskin. (5) Nummen näkemyksen mukaan johtajan tehtävänä on mahdollistaa kokemusjatkumon työstäminen ja kokemuksesta oppiminen organisaation kaikilla tasoilla. Reflektiivinen dialogi tekee organisaatioelämästä inhimillisesti kestävämpää niin työntekijöille kuin johtajalle itselleen. (5) Työntekijöiden hyvinvointi ja työkyvyn ylläpitäminen eivät ole pelkästään eettisiä kysymyksiä vaan myös yritysten ja julkisten palveluiden tarjoajien kannalta olennaisia tekijöitä, joilla on vaikutusta yritysten tuottavuuteen, kasvuun ja palvelujen sujuvaan tuottamiseen yhteiskunnassa. Hyvän työkykyjohtamisen merkitystä henkilöstön pysyvyyden, työmotivaation ja työkyvyn kannalta ei voi enää ohittaa. Työkykyiset ja motivoituneet työntekijät ovat tuottavampia, sitoutuneempia ja luovempia. Tämän lisäksi työkykyjohtamisen avulla voidaan vähentää sairauspoissaoloja ja parantaa organisaation mainetta työnantajana. Kirjoittajat Lea Stranden, erityisohjaaja, Rikosseuraamuslaitos Heli Vihervuori, terveydenhoitaja, Helsingin kaupunki Krista Nyström, työhönvalmentaja, Kiipula Sari Salmela, rekrytointipäällikkö, Posti Paula Ijäs, ensihoitaja, Päijät-Sote Kirjoitus on osa Metropolia Ammattikorkeakoulun Työkykykoordinaattorikoulutuksen opintoja. Lähteet Airila Auli ja Schaupp Marika 2020. Tietoa työkyvystä. Työn murros ja työkyky – näkökulmia ja välineitä työkykyjohtamisen tueksi. Varma. Saatavana https://www.varma.fi/contentassets/0e462ac7f0f74cf68bc6ca48479bf814/tietoa-tyokyvysta-tyon-murros-ja-tyokyky.pdf Paakkanen Eva, Heikkilä Marja, Ilomäki Timo ja Shemeikka Riikka 2023. Osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä edistävät keinot – katsaus viimeaikaisiin tutkimuksiin. Kuntoutussäätiön työselosteita 68/2023. Saatavana https://kuntoutussaatio.fi/assets/files/2023/02/tyoselosteita_68_2023.pdf Ranki Sinimaaria 2023. HELP-katsaus. Työelämän muutosnäkymät. Työterveyslaitos. Saatavana https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/145859/TTL_978-952-391-067-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y Järvikoski Aila, Takala Esa-Pekka, Juvonen-Posti Pirjo ja Härkäpää Kristiina 2018. Työkyvyn käsite ja työkykymallit kuntoutuksen tutkimuksessa ja käytännöissä. Sosiaali- ja terveysturvan rapotteja 13/2018. Saatavana https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/76fe2056-5c0b-4131-9215-e23b086f2d57/content Nummi Eeva 2023. Dialogi ja inhimillisesti kestävä organisaatio. Autoetnografinen toimintatutkimus dialogisen toimintakulttuurin kehittämisestä. Väitöskirja. Turun kauppakorkeakoulun tohtoriohjelma, Turun yliopisto. Saatavana https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/175854/AnnalesE105Eeva_Nummi.pdf?sequence=1&isAllowed=y Lisätietoa aiheesta Työterveyslaitoksen oppimateriaalit Strateginen työkykyjohtaminen. https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/strateginen-tyokykyjohtaminen Auntien webinaari Työkykyjohtaminen – tavoitteena menestyvä työyhteisö https://www.youtube.com/watch?v=FBaJIuJ_FiA
Asiakas osalliseksi, mutta miten?
Asiakasosallisuuden hyödyistä ja vaikutuksista keskustellaan yhteiskunnassa paljonkin, mutta edelleen osallisuus mielletään herkästi erillisesti suoritettavaksi toiminnoksi arjen työn rinnalla. Sosiaali- ja terveysalalla asiakasosallisuus lisää asiakkaan hyvinvointia ja auttaa löytämään asiakkaalle sopivimman palvelun. Asiakasosallisuuden kehittäminen vaatii resursseja ja keinoja sisällyttää osallisuus luontevaksi osaksi työn rakenteita. Opinnäytetyössäni selvitin Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen lastensuojelun tiimin työntekijöiden näkemyksiä asiakasosallisuuden toteuttamisesta ja sen kehittämisestä. Mikä osallisuus ja miksi? Sekä Suomen perustuslain, hyvinvointialuelain, että useiden sosiaalityöhön liittyvien lakien mukaan asukkailla ja palveluiden käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa alueen toimintaan sekä palveluihin. Hyvinvointialueen tulee myös tiedottaa osallistumisen ja vaikuttamisen keinoista sekä huolehtia ajankohtaisesta ja saavutettavasta tiedottamisesta. (1, 2, 3, 4.) Tutkimusten mukaan osallisuus vaikuttaa positiivisesti hyvinvointiin ja vähentää syrjäytymistä. (5, 6). Osallisuutta on: tunne hyväksytyksi ja kuulluksi tulemisesta tunne kuuluvuudesta johonkin mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään tai yhteisöön mahdollisuus ilmaista mielipiteensä oikeus saada tietoa (5, 6, 7, 8). Asiakasosallisuuden keskiössä on, että asiakas tulee kuulluksi palveluissa. Hänen mielipiteensä ja näkemyksensä huomioidaan. Asiakkaalla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa oman palvelunsa suunnitteluun, järjestämiseen, kehittämiseen ja arviointiin. (8, 9.) Asiakasosallisuutta voidaan edistää esimerkiksi: ottamalla asiakas mukaan palvelusuunnitelman luomiseen keräämällä systemaattisesti asiakaspalautetta järjestämällä asiakkaille ryhmähaastatteluita, raateja tai erilaisia työpajoja (9). Systeeminen työskentely asiakasosallisuuden tukena Haastattelin opinnäytetyössäni Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen lastensuojelun systeemisen tiimin jäseniä heidän näkemyksistään asiakasosallisuuden kehittämisestä. Systeeminen työskentely tukee vahvasti osallistavia työskentelytapoja. Systeemisen toimintamallin tavoitteina on vahvistaa asiakkaan kohtaavaa työskentelyä, kuulla kaikkia osapuolia ja vahvistaa heidän vaikutusmahdollisuuksiaan, vahvistaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä luoda selkeät rakenteet työntekijöille. Lastensuojelussa systeemisen työotteen kulmakivi on kohtaamisen ja luottamuksen rakentaminen asiakkaan kanssa sekä kunnioittava ja ratkaisukeskeinen vuorovaikutus. (10). Työntekijöiden näkökulmia asiakasosallisuuden kehittämiseen Opinnäytetyöni tulosten perusteella asiakasosallisuuden kehittäminen työyhteisössä edellyttää koko organisaation sitoutumista ja halua panostaa osallistavaan työskentelytapaan. Työntekijän oman suhtautumisen lisäksi esihenkilön tuella on huomattava merkitys asiakasosallisuuden kehittämisessä. Yhteiset työn rakenteet ja toimintatavat tiimissä auttavat selkiyttämään ja yhtenäistämään työskentelyn tavoitteita. Merkittävin asiakasosallisuuden toteuttamista haastava tekijä oli ajan puute. Työntekijät kokivat, ettei heillä ole aina riittävästi aikaa panostaa asiakassuhteen luomiseen asiakkuuden alkuvaiheessa, eikä myöskään jatkossa suhteen ylläpitämiseen. Asiakastilojen kodikkuuden ja viihtyisyyden lisäämisellä nähtiin olevan positiivisia vaikutuksia asiakassuhteen luomiseen. Kodikkaan tapaamistilan koettiin madaltavan asiakkaan ja työntekijän välistä valta-asetelmaa. Viihtyisä ympäristö luo myös psykologista turvallisuutta (11). Työntekijöiden mielestä tapaamisympäristön viihtyvyyteen tulisi panostaa vielä enemmän. Työntekijän osallisuuden kokemus lisää työmotivaatiota ja myönteistä suhtautumista työn kehittämiseen (12, 13). Työntekijät olivat hyvin kehittämismyönteisiä ja tunnistivat omissa työskentelymenetelmissään kehittämisen mahdollisuuksia. Kokouskäytäntöjä haluttiin muokata läpinäkyvämmiksi niin, että asiakkaille lähetettäisiin kokouksen esityslista etukäteen tai asiakas otettaisiin vahvemmin mukaan tapaamisen kirjaamiseen. Tiimissä on myös kehitteillä asiakaspalautekyselyn käyttöönotto. Asiakasosallisuuden kehittäminen Opinnäytetyöni tulosten mukaan asiakasosallisuuden kehittämistä tukevia tekijöitä ovat organisaation, esihenkilön ja työyhteisön tuki sekä yhteinen tahtotila osallisuuden toteuttamiseen ja kehittämiseen. Myös työntekijöiden asenteella ja suhtautumisella on vaikututusta. Asiakasosallisuutta tulisi kehittää siten, että työntekijöille annetaan riittävästi aikaa kehittää ja ylläpitää asiakassuhteita. Kodikkaammat toimistotilat ja kokouskäytäntöjen tekeminen läpinäkyvämmäksi asiakkaalle vahvistaisivat asiakasosallisuuden ja hyvän asiakassuhteen toteutumista. Asiakasosallisuus tulisi integroida luontevaksi osaksi työskentelyä, ja sen toteuttamiseen tulisi resursoida riittävästi työaikaa. Kirjoittaja: Nanna Kostiainen, sosionomi (ylempi AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii osallisuuden erityisasiantuntijana Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Nanna Kostiainen 2024. Työntekijöiden näkemykset asiakasosallisuuden kehittämisestä Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella Theseus. Lähteet: Suomen perustuslaki 731/1999. Annettu 11.6.1999. <https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1999/19990731#Lidm45949346101072>. Laki hyvinvointialueesta 611/2021. Annettu 29.6.2021. <https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210611>. Sosiaalihuoltolaki 130/2014. Annettu 30.12.2014. <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301>. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000. Annettu 22.9.2000. <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000812>. Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leemann, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 2017/33. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kettunen, Pauli 2021. Johdanto: Osallisuus ratkaisuna – millaisiin ongelmiin? Teoksessa Kettunen, Pauli (toim.). Työntekijän osallisuus – mitä se on ja mitä sillä tavoitellaan. Helsinki: Gaudeamus. 5–35. Leemann, Lars & Martelin, Tuula & Koskinen, Seppo & Härkänen, Tommi & Isola, Anna-Maria 2022. Development and Psychometric Evaluation of the Experiences of Social Inclusion Scale. Teoksessa Journal of Human Development and Capabilities. 23:3. 400–424. Sihvo, Sinikka & Isola, Anna-Maria & Kivipelto, Minna & Linnanmäki, Eila & Lyytikäinen, Merja & Sainio, Salla 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 16/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Leemann, Lars & Hämäläinen, Riitta-Maija 2015. Asiakasosallisuus. Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavilla www.thl.fi/sokra.
Dialogin ja osallisuuden vahvistaminen lisää työntekijöiden hyvinvointia
Helsingin Seniorisäätiössä vanhuspalveluiden haasteita ja epäkohtia ratkaistaan kehittämällä johtamista. Osana johtamisen kehittämistä Seniorisäätiössä kehitettiin osallistavan toimintatutkimuksen avulla uudenlaista PUTKI-johtamismallia. Malli korostaa henkilökunnan osallisuutta ja dialogia, ja sen tavoitteena on parantaa työhyvinvointia sekä hoidon laatua. Vanhuspalveluiden epäkohdat ja haasteet ovat olleet kansallisen keskustelun kohteena jo vuosia. Vanhuspalveluiden yleiskuva on huono, rekrytointiongelmat ovat yleisiä sekä alan veto- ja pitovoima on heikkoa (1). Työntekijät ovat tyytymättömiä palkkaukseen, työ koetaan raskaana, työilmapiiri heikkona ja johtaminen on usein hierarkkista (2,3,4). Samaan aikaan ikääntyneiden määrä Suomessa kasvaa ja hoidon- sekä huolenpidon tarve lisääntyy (5). Ammattitaitoista ja sitoutunutta henkilökuntaa on vaikeaa löytää. Ikäihmisten hoivapalveluja tuottavassa Helsingin Seniorisäätiössä vanhuspalveluiden epäkohtia on lähdetty ratkomaan kehittämällä johtamista ja toimintatapoja. Helsingin Seniorisäätiön esihenkilöt ja johto kävivät vuonna 2020 valmentavan johtamisen koulutuksen, jonka pohjalta johtoryhmän jäsenet kehittivät PUTKI-johtamismallin. Malli ja sen tavoite jäivät kuitenkin henkilökunnalle ja johdolle vieraaksi, jonka vuoksi mallia päätettiin jatkokehittää. Yhteiskehittämistä osallistavan toimintatutkimuksen avulla PUTKI-johtamismallin kehittäminen toteutettiin osana sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon opinnäytetyötä. Tarkoituksena oli kirkastaa PUTKI-johtamismallin tavoitetta ja tarkoitusta sekä kehittää toimivia käytäntöjä, joilla mallia juurrutetaan osaksi Seniorisäätiön toimintakulttuuria. Kehittämistyö toteutettiin osallistavana toimintatutkimuksena, ja työyhteisön jäsenet olivat mukana kehittämistyössä (6). Kehittämiseen osallistui Helsingin Seniorisäätiön henkilöstöstä koottu viiden hengen työryhmä. Työryhmässä oli mukana johtajia, esihenkilöitä, asiantuntijoita sekä työntekijöitä. Kehittämistyö toteutettiin kuudessa työpajassa, joissa hyödynnettiin dialogia ja osallistavia menetelmiä, joiden avulla saatiin kehittämistyöhön mukaan kaikkien osallistujien tietotaito ja osaaminen. Kehittämistyössä tavoiteltiin tasa-arvoista osallisuutta, sujuvaa dialogia sekä yhteistä ongelmanratkaisua ja yhdessä oppimista. PUTKI-johtamismallilla parannetaan dialogia, osallisuutta ja itseohjautuvuutta Helsingin Seniorisäätiön PUTKI-johtamismallin kuvio: Kuva: PUTKI-työryhmä 2023 (7). P= Palaute: Muistamme säännöllisesti kiittää ja kannustaa toisiamme ja annamme myös rakentavaa palautetta, jotta voimme kehittyä työssämme paremmiksi. U= Uudistuminen: Jokaisella on valta ja vastuu vaikuttaa kehittämällä omaa työtä, osaamista ja yhteisiä toimintatapoja. Rohkaistaan uuden oppimiseen ja kokeilemaan ketterästi erilaisia toimintatapoja T= Tieto, tavoitteet ja työvälineet: Perustamme päätöksemme parhaaseen, saatavilla olevaan tietoon ja hyödynnämme toistemme osaamista. Asetamme toiminnallemme niin lyhyen, kuin pidemmän ajan tavoitteita. Huolehdimme, että työvälineet ovat kunnossa. K= Kysyminen, kuunteleminen ja kannustaminen osallistumaan: Työskentelemme yhteistyössä. Epäselvissä asioissa kysymme ja hyödynnämme toistemme ammattitaitoa. Kuuntelemme aidosti mitä toinen sanoo ja annamme tilaa kaikkien ajatuksille sekä mielipiteille. Kannustamme ja autamme toisiamme ja osallistumme yhteistyöhön avoimessa ilmapiirissä. I= Ilmapiiri: Ylläpidämme positiivista, luotettavaa, avointa ja ammatillisuutta tukevaa ilmapiiriä. Kehittämistyön tuloksena PUTKI-johtamismallin tavoite ja tarkoitus kirkastuivat. PUTKI-johtamismalli on esihenkilöiden ja johdon työväline. Mallin tavoitteena on, että Helsingin Seniorisäätiöön juurtuu valmentava johtaminen, joka korostaa henkilökunnan osallisuutta, sujuvaa dialogia sekä itseohjautuvuutta. PUTKI-johtamismalli muodostuu viidestä kirjaimesta, jotka ovat: P = palaute, U = uudistuminen, T = Tieto, tavoitteet, työvälineet, K = kysy, kuuntele, kannusta, I = ilmapiiri. Nämä viisi kirjainta ovat elementtejä, joiden avulla tuetaan asiakkaan hyvää elämää ja henkilökunnan työhyvinvointia. Mallin juurruttamiseksi arkeen kehitettiin jokaiselle elementille käytänteitä. Kaikki kehitetyt käytänteet liittyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan. Esimerkiksi käytännöt, joita kehitettiin P= palaute elementille, tukevat myös elementtejä ilmapiiri, kysyminen/kuuleminen sekä uudistuminen. Käytänteet ovat yksinkertaisia, jopa arkisia asioita, joilla pyritään parantamaan työkulttuuria sekä tapoja tehdä työtä. Osa kehitetyistä käytänteistä vaatii enemmän työtä ja aikaa. Kaikille kehitetyille käytännöille luotiin myös mittarit ja aikataulut, joiden avulla voidaan seurata, juurtuvatko ne arkeen. Kaikkia käytäntöjä voidaan tarvittaessa muokata ja kehittää. Tarkoituksena on, että nyt kehitettyjen käytänteiden rinnalle syntyy uusia ajan kuluessa. Esimerkkejä kehitetyistä käytännöistä: Kokouskäytäntöjen kehittäminen osallistavammaksi Johtoryhmän säännölliset ajankohtauskatsaukset/keskustelut teamsissa Hyvät käytännöt kiertoon iltapäivät Positiivisen palautteen teemapäivät Henkilökunnan ja asukkaiden yhteiset ”hössötyspäivät” esim. hassu hattu / pukeudu pinkkiin Tiedon hyödyntäminen kehittämisessä. Mallin juurtuminen käytäntöön vaatii mukaansa koko henkilöstön Seuraava vaihe kehittämistyössä on PUTKI-johtamismallin juurruttaminen Helsingin Seniorisäätiön arkeen. Jotta valmentava johtaminen ja työntekijöiden itseohjautuvuus juurtuu käytäntöön, tarvitaan avointa dialogia sekä työntekijöiden aktiivista osallistamista työn kehittämiseen. Se vaatii pitkäjänteistä työtä, vastuun antamista, vallan jakamista ja yhdessä oppimista. Kehityt käytänteet ovat siemeniä, joiden toivotaan muuttavan organisaation toimintakulttuuria pitkällä aikavälillä. Tavoitteena on, että työpajoista alkunsa saaneet käytännöt tulevat edelleen muokkautumaan ja kehittymään henkilökunnan toiminnan, ajattelun ja oppimisen seurauksena. Onnistuessaan mallin juurtuminen muuttaa työkulttuuria ja kaikkien tapaa toimia ja puhua. Se ei tapahdu heti, vaan vaatii työtä ja aikaa. Kirjoittaja Mari Raatikainen, sosionomi (ylempi AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii sosiaaliohjaajana sekä palvelukeskuksen vastaavana ohjaajana Helsingin Seniorisäätiössä. Kirjoitus perustuu Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Mari Raatikainen 2023. Mari Raatikainen 2023. PUTKI-johtamismallin yhteiskehittäminen dialogin ja osallisuuden keinoin: toiminnallinen kehittämistyö Helsingin Seniorisäätiössä. Theseus. Lähteet Kehusmaa, Sari & Alastalo Hanna 2021. Laki muuttui - miten kävi henkilöstömitoituksen.Tutkimuksesta tiiviisti 6/2021. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helander, Marianne & Roos, Mervi & Suominen, Tarja 2019. "Nuorten sairaanhoitajien näkemyksiä ammatista lähtemisestä". Hoitotiede, vol. 31 (3). 180–190. Coco, Kirsi & Roos, Mia 2020. Sosiaali- ja terveysalan työolot ja vetovoima - lähihoitajien näkemyksiä vetovoimaan vaikuttavista tekijöistä: perehdytys, osaaminen, työolot ja kuormitus. Tehyn julkaisusarja B:2/20. Tehy ry. Kröger, Teppo & Van Aerschot, Lina & Puthenparambil, Jiby Mathew 2018. Hoivatyö muutoksessa. Suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylän yliopiston YFI julkaisuja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Lawson, Hal A. & Caringi, James & Pyles, Loretta & Jurkowski, Janine, & Bozlak, Chris-tine 2015. Participatory Action Research. New York: Oxford University Press, Incorpora-ted. ProQuest Ebook Central. PUTKI-työryhmä 2023. Raatikainen, Mari & Palviainen, Piia & Perukangas, Heidi & Tikka, Jenni & Valtonen, Pirjo. PUTKI-mallin kehitystyö. Helsingin Seniorisäätiö.
Laadun odottamattomat ulottuvuudet neuvonta- ja ohjaustyössä
Sosiaalialan neuvonta- ja ohjaustyössä on totuttu pitämään itsestään selvinä tiettyjä työn laatua määrittäviä tekijöitä. Entä kun laadun tekijöitä kysytään asiakkaalta? Opinnäytetyössäni totuttujen laadun elementtien lisäksi esiin nousivat voimaantuminen ja vertaisuus omina ennalta odottamattomina osa-alueinaan. Laatu neuvonta- ja ohjaustyössä on vaikeasti määritettävissä oleva kompleksinen asia. Laadun osatekijöitä voidaan määrittää kirjallisuuden pohjalta, työyksikön määrittämänä sekä asiakkaan kokemuksena. Viime kädessä laatu on asiakkaan kokemus siitä, miten palvelu on toteutunut ja vastannut hänen tarpeeseensa. (1.) Laadun osatekijöitä Neuvonta- ja ohjaustyössä laadun tyypillisimpiä osatekijöitä ovat asiakaslähtöisyys, asiakkaan kohtaaminen, neuvonnan asiantuntevuus ja neuvonnan konkreettisuus (1, 2). Opinnäytetyössäni ”Onko teillä kvaliteettia tarjolla” selvitin Näkövammaisten liiton työelämäpalvelujen neuvonta- ja ohjaustyön laatua asiakkaan kokemuksena. Neuvonta- ja ohjaustyön laadun osatekijät rakentuvat erilaisista osa-alueista eri konteksteissa (2, 3). Opinnäytetyössäni Näkövammaisten liiton työelämäpalveluihin määritin laadun teoreettiset ulottuvuudet kirjallisuuden ja työelämäpalveluiden tavoitteiden kautta. Laadun kolme keskeisestä ulottuvuutta olivat näiden mukaan: Asiakkaan kohtaamisen ulottuvuus Neuvonnan tiedollinen ulottuvuus Neuvonnan käytännöllinen ulottuvuus (1,2 4.) Ennalta odottamattomia tekijöitä Aineistosta nousi näiden lisäksi ennalta odottamattomana tekijänä esiin voimaantuminen, joka tarkoitti käytännössä asiakkaan roolin muuttumista ohjausprosessin aikana oman tilanteensa aktiiviseksi vaikuttajaksi. Toinen tekijä oli vertaisuus, joka tässä tapauksessa tarkoitti sitä, että näkövammainen asiakas oli kokenut saaneensa näkövammaisen työntekijän kohtaamisesta jotakin lisäarvoa neuvontatilanteeseen. Voimaantumisen ulottuvuus jakautui analyysissa voimaannuttamiseen ja voimaantumiseen. Ensin mainitussa kyse oli selkeästi voimaannuttavasta työotteesta. Asiakasta ei lähtökohtaisesti pidetty palvelun vastaanottajana, vaan työotteeseen kuului asiakkaan aktivoiminen. Aktivointi tapahtui luontaisena osana neuvonta- ja ohjausprosessia. Jo pelkästään asiakkaan saama tieto vaikutti positiivisesti, mutta lisäksi neuvontaa antaneen työntekijän esimerkki, tuki ja kannustus asioiden hoitamiseen olivat merkittäviä tekijöitä. Voimaantumista ja vertaisuutta Voimaantumisen ulottuvuuden myötä tuli selvästi esiin, että asiakkaat eivät halua olla passiivisia avun vastaanottajia, vaan itse vaikuttamassa asiaansa. Passiivinen vastaanottajan rooli oli monille myös uuvuttava. Voimaantumisen ulottuvuus kulki aineistossa pitkään ’oman toiminnan muutoksen’ nimellä, joka kuvaa asiaa jopa paremmin kuin voimaantumis-termi. Vertaisuuden ulottuvuudessa oli kyse asiakkaan kokemasta vertaisuuden tunteesta näkövammaisen työntekijän kanssa ja siitä, että se toi jonkinlaista lisäarvoa ohjaustilanteeseen. Kokemuksena tämä oli se, että toinen näkövammainen ymmärtää helpommin joitakin asioita ja että näkövammaiselle työntekijällä on jo olemassa samankaltainen kokemus käsiteltävistä asioista kuin asiakkaalla. Näin vertaisuus lisää työntekijän ja asiakkaan välistä yhteisymmärrystä ja auttaa monien vaikeasti selitettävissä olevien asioiden ymmärtämisessä. Reaktioyhtälön eri puolilla Vertaisuus ja voimaantuminen sijoittuvat selvästi eri puolille neuvonta- ja ohjaustyön ’reaktiokaaviossa’. Vertaisuus sijoittuu lähelle perustyökaluja ja asiakkaan kohtaamista, kun voimaantuminen taas on enemmänkin työn tulos – vaikkakaan voimaantumista ei ole ajateltu tuloksena, vaan hyvänä sivutuotteena prosessissa. On siis tärkeää määrittää työn laadun tekijät. Kun tekijöistä tulee näkyvät, on niitä mahdollista arvioida ja mitata. (5.) Ja kuten tässä tapauksessa saatetaan määrityksessä löytää tekijöitä, joiden ei ole edes ajateltu kuuluvan laadun osatekijöihin. Kirjoittaja Mikael Mustonen 2024, sosionomi (ylempi AMK). Kirjoittaja toimii Näkövammaisten liiton Työelämäpalveluissa työelämäasiantuntijana. Kirjoitus perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Mikael Mustonen 2024. Onko teillä kvaliteettia tarjolla? Näkövammaisten liiton Työelämäpalveluiden neuvonta- ja ohjaustyön laatu asiakkaiden kokemuksena. Theseus. URN:NBN:fi:amk-202403285390 Lähteet Kääriäinen, Maria 2007. Potilasohjauksen laatu: hypoteettisen mallinen kehittäminen. Väitöskirja. Acta Universitatis Ouluensis, D Medica 937. Oulun Yliopisto. Oulu. Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Linna, Miika & Torvinen, Anna & Klemola, Katja & Sinivuori, Kari & Larsio, Antti & Hörhammer, Iiris 2017. Ehdotus sosiaali- ja terveyspalveluiden uudeksi kansalliseksi mittaristoksi. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta. Julkaisusarja 36/2017 Pollack, Birgit Leisen 2009. Linking the hierarchical service quality model to customer satisfaction and loyalty. Journal of Services Marketing. Volume 23, Number 1, 2009; 42–50. College of Business Administration, University of Wisconsin Oshkosh, Oshkosh, Wisconsin, USA. Emerald Group Publishing Limited Tammi, Taru 2022. Työelämäpalveluiden vuosisuunnitelma vuodelle 2023. Sisäinen asiakirja. Näkövammaisten liitto. Helsinki. Plant, Peter & Haug, Erik Hagaseth 2018. Unheard: the voice of users in the deve-lopment of quality in career guidance services. Department of Culture, Religion and Social Studies, University College of Southeast Norway, Drammen, Norway; Depart-ment of Social Work and Guidance, Inland Norway, University of Applied Sciences, Lillehammer, Norway. International Journal of Lifelong Education 2018, VOL. 37, NO. 3, 372–383
Varhaiskasvatuksen erityisopettajan läsnäolo tukee lapsen osallisuutta
Varhaiskasvatuslakia (540/2018) on muutettu lapsen tuen osalta elokuussa 2022. Muutoksessa korostetaan varhaiskasvatuksen inklusiivisuuden tärkeyttä. Uuden lain myötä myös Helsingin varhaiskasvatuksessa aloitettiin yksikön VEO -toimintamalli. Malli tarkoittaa sitä, että erityisopettaja on tiiviisti mukana varhaiskasvatusyksikössä. Tässä blogitekstissä esittelen sitä, miten yksikön VEO -malli on lähtenyt käyntiin Itä-Helsingin varhaiskasvatuksessa. Teksti pohjautuu opinnäytetyöhön. Yksikön VEO (varhaiskasvatuksen erityisopettaja) -mallin tavoitteena on vahvistaa inklusiivista varhaiskasvatusta. Käsitteet inklusiivisuus ja inklusiivinen varhaiskasvatus ovat ammatillisessa keskustelussa jatkuvasti pinnalla ja usein herää kysymys, miten inklusiivista varhaiskasvatusta voidaan toteuttaa käytännössä? Varhaiskasvatuslaissa todetaan (540/2018 § 3), että varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen oppimisen edellytyksiä ja edistää elinikäistä oppimista ja koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamista inklusiivisten periaatteiden mukaisesti. Inklusiivisuuteen liittyvissä julkisessa keskustelussa inkluusion arvoperustan ja pedagogisten periaatteiden lisäksi keskitytään usein opetuksen ja kasvatuksen toteutumispaikkaan ja opetushenkilöstöön (1, s. 87). Onkin siis tärkeä ymmärtää, mitä inklusiivisuudella ylipäätään tarkoitetaan. Inklusiivinen varhaiskasvatus ja yksikön VEO Inklusiivinen kasvatus pohjautuu ajatukselle, että kaikilla lapsilla on oikeus osallistua ja kuulua lähiyhteisöönsä. Lapsen tuen tarpeisiin tulisi vastata lapsen oman varhaiskasvatuksen toimintaympäristössä ja omassa lapsiryhmässä. Inklusiivinen varhaiskasvatus tukee lapsen osallisuutta ja aktiivista yhdessä toimimista. (1, s. 69.) Inkluusion mielekkyyttä on hankala ymmärtää, jos inkluusio ymmärretään suppeasti vain toimenpiteenä, jossa ennen erityisryhmissä olleet lapset sijoitetaan muiden lasten kanssa isompiin ryhmiin (3, s. 16). Inkluusio on prosessi, jossa ihmisten kuuluvuuden tunnetta, kunnioitusta ja monimuotoisuutta arvostetaan (6, s. 11). Inklusiivisessa varhaiskasvatuksessa tulisi siis arvostaa moninaisuutta ja ymmärtää, että lapsi saa olla oma itsensä ja oppimisympäristö tulisi muuttaa lapsen tarpeita vastaavaksi. Opinnäytetyössäni haastattelin yksikön VEO:na työskenteleviä sekä heidän esihenkilöitään, jotka toimivat varhaiskasvatusyksikön johtajina. Haastatteluihin osallistuneissa varhaiskasvatusyksiköissä yksikön VEO -malli on koettu vahvasti positiivisena ja sen on koettu edistävän inklusiivista varhaiskasvatusta. Vastaajat kokivat, että erityisopettajan työyhteisölle antama tuki vahvisti kaikkien työntekijöiden osaamista. Etenkin sijaisuuksia tekevät epäpätevät varhaiskasvatuksen opettajat kokivat saavansa VEO:lta hyötyä erityisesti lasten tukeen liittyvissä asioissa. VEO:n konsultatiivisen tuen ansiosta henkilöstöllä on paremmat valmiudet tukea lasta hänen omassa ryhmässään. Haastatteluihin osallistuneet kokivat, että yksikön VEO -malli edistää lapsen osallisuutta, sekä mahdollistaa lapsen onnistumisia ryhmässä. Lapsen osallisuus on olennainen osa inklusiivista varhaiskasvatusta. Henkilöstön tulee huolehtia, että jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa (4, s. 29). Tulokset osoittivat, että henkilökunnan kokemuksen mukaan yksikön VEO -malli vahvistaa inklusiivisen varhaiskasvatuksen seuraavia osa-alueita: lapsen yksilölliset tarpeet ja vahvuudet huomioidaan tuki tulee lapsen luokse lapsen osallisuuden vahvistaminen toteutuu lapsen yksilöllistä kehitystä, oppimista ja hyvinvointia edistetään inklusiivista toimintakulttuuria kehitetään koko yksikössä oppimisympäristöjä muokataan pedagogisesti Yksikön VEO -mallin haasteita Yksi koettu haaste yksikön VEO -mallissa oli työn rajaaminen, sillä tuen tarpeisia lapsia on runsaasti ja monissa eri ryhmissä. Lisäksi Itä-Helsinki on yksi sosiaalisen ja alueellisen eriytymisen riskialue, jossa varhaiskasvatuksen yhtenä uhkana on henkilökunnan rekrytointi- ja vaihtuvuushaasteet (7, s. 51, 150). Myös haastatteluissa nousi esille ei-kelpoisen henkilökunnan määrä. Epäpätevän henkilökunnan tukeminen laadukkaan peruspedagogiikan toteuttamisessa on vienyt osan yksikön VEO:n työajasta. VEO:n antama konsultatiivinen tuki on kuitenkin koettu positiivisena resurssina epäpätevän henkilöstön tukemisessa. Osassa haastatteluihin osallistuneissa yksiköissä yksikön VEO:n työaika oli rajattu erityisopettajan osa-aikaista tukea saaviin lapsiin. Toisissa yksiköissä taas pyrittiin olemaan rajaamatta tukea tietyille lapsille, jotta yksikön VEO voisi olla aina siellä, missä tarve olisi sillä hetkellä suurin. Jokaisessa yksikössä on paljon tukea tarvitsevia lapsia, minkä koettiin vaikeuttaneen työnkuvan rakentumista sekä työn rajaamista. Yksikön VEO -mallin haasteiksi koettiin mm.: tukea tarvitsevien lasten suuri määrä suomi toisena kielenä -lasten suuri määrä epäselvä työnkuva työn rajaaminen Lisäksi esiin nousi pohdintaa siitä, miksi jokaisessa Helsingin varhaiskasvatusyksikössä ei ole yksikön erityisopettajaa. Eräässä haastattelussa todettiinkin, että joka ikiseen Helsingin kaupungin varhaiskasvatusyksikköön tarvittaisiin yksikön VEO. Toimintamalli vahvistaa inklusiivista toimintakulttuuria Alueellisista haasteista huolimatta yksikön VEO -toimintamalli on koettu toimivaksi malliksi inklusiivisen varhaiskasvatuksen edistämiselle opinnäytetyöhön osallistuneissa varhaiskasvatusyksiköissä. Yksikön VEO:t ovat pystyneet jo ensimmäisen toimikautensa aikana tukemaan henkilöstöä, vahvistamaan lasten tukea ja osallisuutta, sekä edistämään yksikön inklusiivista toimintakulttuuria. Erityisopettajan saatavuus lapsen oppimisympäristössä tukee inklusiivista periaatetta, jossa tuki tulee lapsen luokse. Lisäksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan konsultatiivinen tuki henkilöstölle on mahdollistanut osaamisen jakamista, konkreettisten neuvojen saamista sekä tuen prosessien sujuvoittamista. Kuten Alijoki & Pihlaja (2) toteavat, korkeatasoinen ja laadukas pedagogiikka luovat pohjan kaikkien lasten kasvulle, oppimiselle ja kehitykselle. Opinnäytetyön tulosten mukaan yksikön VEO -malli on vahvistanut koko varhaiskasvatusyksikön toimintakulttuuria inkluusion periaatteiden mukaisesti, ylläpitänyt keskustelua inkluusion periaatteista koko yksikön tasolla, sekä vahvistanut laadukkaan pedagogiikan toteutumista lapsiryhmissä. Viitanen ym. (1, s. 16) toteavat, että inkluusion ihannetilaan pyritään, mutta sitä ei välttämättä tulla koskaan täysin saavuttamaan. Kuitenkin vaikuttaisi siltä, että yksikön VEO -mallin myötä olemme jo askeleen lähempänä ihanteellista inkluusiota. Kirjoittaja: Tara Pihlajaniemi, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu, varhaiskasvatuksen opettaja. Kirjoitus perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Tara Pihlajaniemi 2023. Yksikön VEO -toimintamallin käyttöönotto Itä-Helsingin varhaiskasvatuksessa: esihenkilöiden ja varhaiskasvatuksen erityisopettajien näkemyksiä. Theseus https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023111930036 Lähteet Alila, Kirsi & Eskelinen, Mervi & Kuukka, Katri & Mannerkoski, Merja & Vitikka, Erja 2022. Kohti inklusiivista varhaiskasvatusta sekä esi- ja perusopetusta. Oikeus oppia – Oppimisen tuen, lapsen tuen ja inkluusion edistämistoimia varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa valmistelevan työryhmän loppuraportti. Helsinki 2022. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164421/OKM_2022_44.pdf?sequence=4&isAllowed=y Alijoki, Alisa & Pihlaja, Päivi 2020. Pedagogiset rakenteet ja ratkaisut lasten erityisen tuen tarpeiden näkökulmasta. Teoksessa Hujala, Eeva & Turja, Leena (toim.) 2020. Varhaiskasvatuksen käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus. Luku 20. E-kirja. Viitala, Riitta & Nietola, Marita & Syrjämäki, Marja & Viljamaa, Elina & Heiskanen, Noora. 2021. Tutkimus- ja selvitystiedon kooste kehityksen ja oppimisen tuen sekä inkluusion nykytilasta varhaiskasvatuksessa. Teoksessa Heiskanen, Noora & Neitola, Marita & Syrjämäki, Marja & Viljamaa, Elina & Nevala, Piia & Siipola, Mari & Viitala, Riitta. 2021. Kehityksen ja oppimisen tuki sekä inklusiivisuus varhaiskasvatuksessa. Selvitys nykytilasta kunnallisissa ja yksityisissä varhaiskasvatuspalveluissa sekä esitys kehityksen ja oppimisen tuen malliksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Helsinki 2021. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162927/OKM_2021_13.pdf?sequence=1&isAllowed=y Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. 2022. Opetushallitus. Varhaiskasvatuslaki 540/2018. Annettu Helsingissä 13.7.2018. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180540 Unesco 2020. Inlcusion and eduation: all means all. Global Education Monitoring Report. United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization. Second edition. Bernelius, Venla & Huilla, Heidi 2021. Koulutuksellinen tasa-arvo, alueellinen ja sosiaalinen eriytyminen ja myönteisen erityiskohtelun mahdollisuudet. Valtioneuvosto. Helsinki. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162857/VN_2021_7.pdf?sequence=4&isAllowed=y
Cultural Sensitivity as a Transversal Skill in Social Services
Introduction A number of unsuspected challenges set new demands for the social services. These challenges include, for instance, employee turnover or burnouts. Imbalance in the working environment in social services has clear consequences for client relationships. These structural and organizational challenges are encountered by clients. People are not robots - neither social workers, nor clients. In a systematic world, all are connected to each other. In social work, its context is an unwritten promise and aim that all clients are to be treated equally and met as unique individuals with different life situations. According to IFSW (ifsw.org) The International Federation of Social Workers, social workers strive for sustainable social development through the promotion of social work best practices and engagement in international cooperation. The key values and core elements are social justice, human rights and inclusiveness. Cultural sensitivity Already since the beginning of the 21st century, "cultural competence" in social work has been questioned. According to this view, in social work that respects diversity, it is essential to learn from the clients’ experience as complex individual, cultural, and structural power relations are present in their lives. (1) In social work, the emphasis is on cooperation, listening and creating a common understanding with clients to tackle, for example, lack of cultural sensitivity. Cultural competence can be seen as part of TS skills. According to Raatikainen and Rantala-Nenonen (2, s. 12) cultural sensitivity has been defined as an “ability to evaluate and develop one's cultural awareness, or to have the knowledge, awareness, and acceptance of other cultures, and the willingness and capacity to understand people from different backgrounds, and to embrace diversity”. Methodology and data collection We asked how social worker's transversal skills can best support and strengthen interaction in the client relationship and how transversal competence can contribute to structuring the interactive dimension of social workers[1]. Data was collected by an open questionnaire in the project's feedback session (11/2022), in pair discussion (Master’s Degree of Social Work). The survey was conducted in pairs (n=23), with a duration of approximately one hour. The participants’ backgrounds were the following: schools and vocational educational institutions, early childhood education, child protection, services for families with children, services for the disabled, substance abuse and mental health work (client work, administrative work), in Helsinki capital region. The participants had prior knowledge of the topic. They had organized a seminar related to the topic as part of their studies (influence and communication skills) and in the summer school. There were 14 questions in total but only one of them is considered in this blog post: How transversal skills relate to social work that respects diversity? Participants were asked to discuss both empowering and detrimental examples (with clients, in structural work, as work approach), and how could TS skills and values be connected? (3). Data analysis and results The analysis of the data was carried out using a theory-driven approach to TS skills (deductive approach), and identifying the elements of diversity, combined with material-based content analysis*). TS skills include Critical and creative thinking (CCT), Interpersonal, interaction and emotional skills (IE), and learning to learn skills (LL). According to our analysis, the responsibility lies with the social worker when encountering the client, and TS skills (IE) can help create a safe situation and space. The answers strongly emphasize the possibility of new and joint learning with the help of TS skills and consideration of the client's life experience. TS skills are also seen from the perspective of the work community; as an opportunity, but also as a risk. One impression is that TS skills could also structure the work and operating environment more broadly, so that the client's participation would be better possible. The results are manifested on the client competence perspective, e.g. while developing services or the possibility of learning together: using the clients’ TS skills and considering their life experiences . "Transversal skills can strengthen everyone's individuality and support due to the fact that social work can produce services based on information received from clients.” “All transversal skills are needed to support diversity; empathy, creativity and encountering skills are particularly emphasized. For example, how to connect native Finns and clients with different languages, especially when there is no common language. A lot of sensitivity, problem-solving ability and listening skills, and understanding of non-verbal communication are needed.” Additionally, according to the results, the responsibility lies with the employee when meeting the clients: good transversal skills are a means for respectful encounters, which in turn is the starting point for creating a safe situation and space. Conclusions To our question about how descriptions of transversal competence can contribute to structuring the interactive dimension of social workers' client competence and multifunctional work, as well as competences required in them, we conclude that all TS skills are needed, although the importance of language, and the importance of understanding diversity are highlighted. The results indicate that, as future professionals, social services students have the opportunity to promote encounters that value diversity by utilizing TS skills more broadly than solely from the perspective of interpersonal, interaction and emotional skills. Authors Eija Raatikainen (PhD) Principal Lecturer, Licenced Social Worker, Project manager and researcher, RDI -coordinator/Innovation center MUAS/Participation and agency - project portfolion. Co-editor, Journal of Socialpedagogy (https://journal.fi/sosiaalipedagogiikka) Katriina Rantala-Nenonen (MsSoc) is a senior lecturer and project manager in Metropolia UAS. She teaches social sciences for students in Bacherol and Master Degrees. Katriina works also as a specialist in HyMy Village Wellbeing and Health Services of MUAS based on an ecosystem approach. In the ITSHEC-project she was working as a developer. Niina Pietilä (Licenciate of Social Sciences, licensed social worker) works as a teacher in Metropolia's social services degrees and was working in the ITSHEC project. References Rugkåsa, M. & Ylvisaker, S. 2019. From culturatisation to complexity - a critical view on the cultural competence discourse in social work. Nordic Social Work Research 11:3. 239-248. Raatikainen E & Rantala-Nenonen K. 2022. Pedagogical Framework. In: Carrió M, Rosa N, coordinators. Learning strategies to promote transversal skills on health and social care studies: a methodological guide. Barcelona: ITSHEC. p. 7-20. Cohen, L., Manion, L., & Morrison, K. (2000). Research Methods in Education (5th ed.). Routledge. [1] The presentation ‘Transversal Skills as Support and Strengthening of Client Relations’ was given at the University of Helsinki, in Social Work Research Days 2023, on February 15–16. The theme of the days was Social Work and Diversity (Helsinki.fi) The Metropolia team (Eija Raatikainen, Katriina Rantala-Nenonen and Niina Pietilä) gave the presentation which presented a part of a research group session, called ‘Preventable Change and Assessment of Change Processes in the Community’. (Itshec.fi)
Työväkivallan seuraukset voivat olla vakavia – Esihenkilön tarjoamalla keskustelutuella, empaattisuudella ja psykologisen turvallisuuden kokemuksella voidaan tukea työntekijöitä
Esihenkilön toiminnalla väkivaltatilanteiden jälkeen on merkitystä. Parhaimmillaan välittömästi saadulla tuella voidaan ehkäistä sairauslomia ja työntekijöiden vaihtuvuutta työväkivaltatilanteiden jälkeen. Esihenkilön hyvät tunnetaidot ja psykologisen turvallisuuden kokeminen väkivaltaisten tilanteiden jälkeen korostuvat lastensuojelun sijaishuollon työntekijöiden tuen saamisen kokemuksissa. Näiden tekijöiden toteutuessa voidaan vaikuttaa positiivisesti työhyvinvointiin. Vastaavasti näiden tekijöiden puuttuessa voidaan ajatella kokemuksen tuen saamisesta heikentyvän. Sosiaali- ja terveysala lasketaan työväkivallan riskiammatteihin. Uhkailu ja väkivaltatilanteet ovat joissain työtehtävissä niin jokapäiväisiä, että niiden katsotaan kuuluvan työhön. (1) Väkivallan uhka on lastenkodeissa yleistä. Tähän suhteutettuna merkittävää on se, että jopa 45 % kokee, ettei tilanteita käydä henkilöstön kanssa säännöllisesti läpi. (2) Työväkivallan ja siihen saadun tuen kokemuksien yhteydestä työhyvinvointiin tehdyn laadullisen ja empiirisen opinnäytetyön tavoitteena oli tarjota ajantasaista tietoa. Käytännön tasolla tavoitteena oli hyödyntää sisällönanalyysin avulla saatuja tuloksia työväkivallan hoitamisen toimintamallin kehittämisessä eräässä Helsingin kaupungin erityistason lastenkodissa. Aihetta kartoitettaessa kävi ilmi, että Suomessa ei juuri ole tehty tutkimusta siitä, miten työväkivaltaa ja sen uhkaa hoidetaan (3). Näistä syistä näkökulmaksi valikoitui työntekijöiden kokemukset esihenkilön tarjoamasta tuesta väkivaltatilanteiden jälkeen ja saadun tuen merkityksestä työhyvinvoinnille. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla kymmeneltä työväkivaltaa kokeneelta työntekijältä. Erityistason lastenkoti työympäristönä Helsingin kaupungin lastenkodit tarjoavat hoitoa lastensuojelulain (417/2007) (4) mukaisesti huostaanotetuille lapsille perus-, erityis- ja vaativahoidon yksiköissä. Helsingin kaupungin lastenkotitoiminnasta vastaa sosiaali- terveys - ja pelastustoimi. Lastenkotitoiminnan tavoitteena on taata sijoitetuille lapsille kuntouttava, turvallinen ja hyvä kasvuympäristö. (5) Sijoituksen taustalla olevia syitä voivat olla esimerkiksi vaikea perhetilanne, päihde- ja mielenterveysongelmat tai vanhemman uupuminen. Toisinaan syynä voi olla kaltoinkohtelevat kotiolot tai väkivalta. Lapsilla ja nuorilla esiintyvät tunne-elämän tai käyttämisen ongelmat, jotka ilmenevät väkivaltaisuutena tai epäsosiaalisena käytöksenä, voivat olla syitä sijoitukselle. (6) Kaikki vastaajat olivat kokeneet nykyisessä työssään fyysistä, psyykkistä tai seksuaalista väkivaltaa tai sen uhkaa. Esihenkilön toiminta väkivaltatilanteiden jälkeen Hieman yli puolet vastaajista oli tyytyväisiä esihenkilöltä saatuun tukeen. Esihenkilön antama tuki voi olla sosiaalista, emotionaalista tai konkreettista apua. (7) Välittömän avun antaminen tulisi aina huomioida. Lisäksi esihenkilön vastuulla on arvioida, millaista jälkihoitoa tarvitaan. (8) Opinnäytetyöntyön tuloksista ilmenee, että esihenkilö oli saattanut ohjata työntekijät psykologille, työnohjaukseen, työterveyteen, tai sairauslomalle. Osassa vastauksista ilmeni, että esihenkilö oli tukenut työhön paluussa. Myös esihenkilön ohjaus aihepiirin koulutuksiin ja vaara- ja uhkatilanneraporttien tekemiseen nähtiin tärkeänä ja suurimmalla osalla oli kokemus, että esihenkilö oli näin toiminut. Ensisijaisesti työntekijät kuvailivat vastauksissaan keskustelutuen merkitystä, jota suurin osa kertoi saaneensa ja toivovansa myös jatkossa. Suuressa osassa vastauksia oli toive siitä, että esihenkilö kysyisi kuulumisia ja olisi tietoinen työntekijöiden voinnista ja työtilanteesta. Tärkeänä pidettiin myös sitä, että esimies oma-aloitteisesti tarjoaa työntekijälle keskustelutukea. Osalla oli kokemus, että esihenkilö ei tarjonnut tukea tai hoitanut tilanteiden purkua. Lisäksi muutama vastaaja koki, että samaan aikaan oli myös kiellettyä tai ei-toivottua keskustella ja käydä tilanteet läpi työryhmän kesken. Työryhmän kesken käytyjä keskusteluja ja yhteisten toimintatapojen pohtimista pidettiin tärkeänä tuen muotona. Esihenkilön toiminnassa erityistä kiitosta sai nopea reagointi tilanteisiin. Vuorotyötä tehdessä, esihenkilön tapaamiseen voi olla pitkäkin aika tapahtuneen väkivaltatilanteen jälkeen. Työntekijät toivoivat esihenkilön esimerkiksi soittavan työntekijälle kotiin. Esihenkilötaidot korostuvat tuen saamisen kokemuksissa Yli puolet koki esihenkilöllä olevan hyvät esihenkilötaidot väkivaltatilanteiden hoitamiseen. Tutkimukset osoittavat, että työväkivallan kokemuksia voidaan herkästi vähätellä (9). Osa vastaajista jakoi tämän kokemuksen. Usealle vastaajalle väkivaltatilanteet olivat arkipäiväisiä. Osa toi esille, että myös esihenkilö saattoi suhtautua niihin siten, jonka vuoksi työntekijä koki jäävänsä vaille tukea. Suurin osa kertoi, että vakavammissa tilanteissa esihenkilö tarjosi tukea, mutta siitäkään ei ollut vakiintuneita käytäntöjä. Vastaajat toivat esille, että työntekijän yksilöllinen huomioiminen oli toivottavaa, mutta se ei aina toteutunut. Pieni osa koki, että esihenkilö oli vastannut tilanteisiin aina tilanteen vaatimalla vakavuudella. Näiden vastaajien kokemuksissa korostui ajatus, että esihenkilön huolenpito ja empatia olivat syitä työssä pysymiseen. Ensiavun järjestäminen, avun hälyttäminen, jälkihoito pian tapahtuneen jälkeen tapahtumassa mukana olleille henkilöille sekä muulle työryhmälle ovat esihenkilön vastuulla olevia asioit. Kuin myös tapaturmailmoituksen täyttö ja toimitus, uhka- ja vaaratilanneraportin täyttö ja toimitus, työnantajan väkivallan seurantamenettelyt sekä mahdollinen rikosilmoituksen teko. (10) Opinnäytetyön tulokset osoittavat yhteneväisiä tuloksia näiden aiempien tulosten kanssa. Tulokset osoittavat, että esihenkilön toivotaan järjestävän jälkitukea esimerkiksi järjestämällä purkukeskusteluita psykologin kanssa tai varaamalla ajan työterveyteen tai ohjaamalla sairauslomalle. Esihenkilön kyky kohdata työntekijä tunnetasolla on tärkeää Esihenkilön tunnetaidot olivat yksi teema, joka nousi jollain tavalla esille kaikkien vastaajien puheissa. Tunteet vaikuttavat ajatteluun, mielialaan, vireystilaan ja vuorovaikutukseen muiden kanssa. Tunteita voi tarkastella tunnistamisen, ilmaisun, ja säätelyn näkökulmasta. Tunnistamisessa olennaista on tietotoisuus sekä omista että toisissa vaikuttavista tunteista. (11) Osa vastaajista toi esille, että esihenkilö ei huomioinut työntekijän tunteita, huolta ja ajatuksia väkivaltaisen tilanteen jälkeen. He kertoivat esihenkilön purkaneen tilanteen valmiiden ja opittujen fraasien kautta. Toiset kertoivat esihenkilön kohtaamisen olleen kylmää ja välinpitämätöntä ja yksilöllinen kohtaaminen puuttui. Suuri osa vastaajista toivoi, että esihenkilö pitäisi huolta työntekijöiden jaksamisesta. Moni toivoi, että purkukeskustelut olisivat kritiikittömiä, eli työntekijä voisi vapaasti puhua, purkaa ja “tuulettaa”. Vastaajista pienellä osalla oli kokemus, ettei koskaan ollut jäänyt vaille tukea. Luottamus, avoimuus ja rehellisuus psykologisen turvallisuuden elementteinä Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen olivatkin vastaajien mielestä tärkeitä asioita. Osa vastaajista toivoi, että esihenkilö olisi helposti saatavilla ja esihenkilölle olisi turvallista ilmaista kaikki mielipiteet. Osa toivoi, että esihenkilö olisi heidän puolellansa tilanteissa ja ottaisi tilanteet tosissaan. Tulokset osoittavat, että osalla työntekijöistä oli kokemuksia esihenkilön vähättelystä tai ettei tilannetta otettu tosissaan. Työntekijät kokivat tällaisen toiminnan tuen saamisen kannalta huonona eikä se lisännyt työhyvinvointia. Psykologisen turvallisuuden kokemus nähtiin vastaajien mielestä tärkeänä. Lastensuojelun työntekijät ovat nostaneet esille johtajuudessa arvostuksen ja kunnioituksen tärkeyden. Näiden lisäksi työntekijät nimeävät merkittäviksi tekijöiksi molemminpuolisen luottamuksen johtajan ja työntekijän välillä, rehellisyyteen pyrkivän avoimuuden ja yhteisöllisyyden. (12) Samanlaiset tulokset nousivat esille vastaajien kokemuksista. Esihenkilöllä on merkittävä rooli työhyvinvoinnin edistäjänä Kaiken kaikkiaan voimme todeta, että esihenkilön toiminnalla on vaikutusta työhyvinvoinnin kokemiseen. Tulokset osoittavat, että hieman alle puolet vastaajista kokivat vaikutuksen olleen negatiivinen ja hieman yli puolet koki vaikutuksen olleen positiivinen. Esihenkilö voi tarjota omalla vuorovaikutuksellaan ja johtamistyylillään työhyvinvointia tukevia kokemuksia. Esihenkilön tarjoama empaattinen tai konkreettinen apu, kannustaminen ja toivon luominen ovat esimerkkejä tästä. (7) Samat teemat nousivat esille opinnäytetyön tuloksissa. Esihenkilö tulee huomioida, että kaikki työntekijät eivät hyödy samanlaisesta johtamisesta. Sen vuoksi johtajan tulee huomioita työntekijät yksilöllisesti. (7) Vastaajat toivoivat esihenkilöllä olevan kykyä huomioida työntekijät yksilöllisesti ja tukea heitä sen mukaan. Työhyvinvointiin vaikutti positiivisesti kokemukset kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta. Myös tunnetasolla kohtaamista pidettiin tärkeänä. Negatiivisia vaikutuksia oli sellaisella toiminnalla, jos esihenkilö vähätteli väkivaltaa tai ohitti työntekijän kokemukset kokonaan. Muutama vastaaja toi esille esihenkilön painostaneen toimimaan siten, että tilanne saattoi asiakkaan taholta eskaloitua väkivaltaiseksi. Miksi työväkivallan hoitaminen on niin tärkeää? Työväkivallan kohteeksi joutuminen voi aiheuttaa työntekijälle vakavaakin terveydellistä haittaa. Masennusoireet, pelko, ahdistus, työuupumus ja uniongelmat voivat olla yhteydessä koettuun väkivaltaan tai sen uhkaan (3). Työväkivalta voi vaikuttaa turvallisuuden tunteen ja turvallisuuden kokemukseen työssä (13). Vakavimmillaan työväkivallasta voi seurata psyykkinen sairaus, työkyvyttömyys tai kuolema (9). Työntekijöiden hyvinvoinnin tukeminen on keskeistä, jotta taataan tervettä työvoimaa, lisätään pitovoimaa alalla ja vältetään taloudellista taakkaa (14). Aiheen ajankohtaisuus heijastelee koko sosiaali- ja terveysalan haasteita ja kehittämistavoitteita. Alan henkilöstön pysyvyyden ja palveluiden laadukkuuden kannalta työssäjaksamisesta ja työhyvinvoinnista on huolehdittava (15). Tukemalla työntekijöitä voidaan työvoiman saatavuutta ja pitovoimaa lisätä (14). Aiheen tarkastelu on merkittävää myös siitä näkökulmasta, että työväkivalta voidaan liittää myös potilaan tai asiakkaan saaman hoidon laadun heikkenemiseen (3) ja haastaa palvelun tarjoamista asiakkaalle (13). Tärkeää olisi, että jokaisessa työpaikassa, jossa työväkivaltaa tai sen uhkaa ilmenee, olisi olemassa suunnitelma ja toimintaohjeet työväkivaltatilanteisiin ja niiden hoitamiseen. Näiden lisäksi työntekijän tukeminen ja hoidon takaaminen työntekijälle on välttämätöntä. Opinnäyteyön tulosten pohjalta esihenkilötaidot, esihenkilön tunnetaidot ja psykologinen turvallisuus ovat niitä tekijöitä, joita työntekijät nostavat esille niin aiemmissa kokemuksissa tuen saannin suhteen kuin toiveissaan, millaista tukea toivoisivat esihenkilöltä saavansa. Kirjoittaja Laura Hyytiä, sosionomi (ylempi AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii johtavana ohjaajana nuorten vastaanoton vaativahoidon osastolla Helsingin kaupungilla. Kirjoitus perustuu Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Ellimari Hartman ja Laura Hyytiä 2023. Esihenkilön tuki työväkivaltatilanteiden jälkeen - Lastensuojelun työntekijöiden kokemuksia työväkivaltatilanteiden jälkeisestä tuesta. Theseus. Lähteet Piispa, Minna & Hulkko, Laura 2010. Työväkivallan riskiammatit. Työturvallisuuskeskuksen raporttisarja 1/2010. Helsinki: Työturvallisuuskeskus. Tiili, Anna & Kuokkanen, Julia 2021. Lapsen vuoksi. Lastensuojelun laitoshoidon vetovoimatekijät ja alalta työntävät tekijät. Lastensuojelun Keskusliiton verkkojulkaisu 2/2021. Pulkkinen, Johanna M. 2021. Väkivallan uhan hallinta Suomessa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työssä. Turun yliopisto. Lastensuojelulaki 417/2007. Annettu Helsingissä 13.4.2007. Helsingin kaupunki. Lastenkotitominta. Viitattu 7.4.2023. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti. Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmä. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020: 28. Helsinki. Mäkiniemi, Jaana-Piia & Heikkilä-Tammi, Kirsi & Manka Marja-Liisa 2015. Miten kuntaesimies voi parantaa työhyvinvointia? Kunnallisalan kehittämissäätiön Tutkimusjulkaisu-sarjan julkaisu nro 92. Pole-Kuntatieto Oy ja kirjoittajat. Puumi, Susanna 2020. Väkivalta pois työpaikalta. 5. uudistettu painos. Työturvallisuuskeskus, kuntaryhmä ja palveluryhmä. Lähde, Reijo 2018. Uhka- ja väkivaltatilanteet suomalaisessa työelämässä. Helsingin yliopisto. Antikainen-Juntunen, Eija 2007. Työväkivallan uhka, työväkivalta ja niiden hallinta sosiaalialalla. Työturvallisuus sosiaalialalla- hankkeen loppuraportti. Järvenpää: Sosiaalitaito Oy. Kostamo, Eero 2004. Suomalainen johtajuus. Rohkeus olla omintakeinen. Helsinki: Talentum Media oy. Paasivirta, Annukka & Pitkänen, Miia 2021. Lastensuojelun mahdollistajat. Selvitys lähijohtamisen sisällöstä ja merkityksestä. Lastensuojelun Keskusliiton verkkojulkaisu 5/2021. Littlechild, Brian & Hunt, Susan & Goddard, Chris, Cooper, Judy & Raynes, Barry & Wild, James 2016. The Effects of Violence and Aggression from Parents on Child Protection Workers’ Personal, Family, and Professional Lives. Volume 6. Issue 1. January-March 2016. SAGE Publications. Lizanoa, Erica Leeanne & He, Amy S. & Leake, Robin 2021. Caring for Our Child Welfare Workforce: A Holistic Framework of Worker Well-being. Julkaistu 18.6.2021. Human Service Organizations: Management, Leadership & Governance 2021, Vol. 45, No. 4, 281–292. Vartia-Väänänen, Maarit & Pahkin, Krista 2016. Työterveyslaitos. Talentia: Työväkivalta ja sen uhka - selvitys. Tiivistelmä.
Digitalisaatio on luonut uusia työllistymisen mahdollisuuksia myös täsmätyökykyisille
Kuva: Pixabay Työn murroksen ja erityisesti digitalisaation myötä on työelämä muuttunut joustavammaksi, monimuotoisemmaksi ja toisaalta pirstaleisemmaksi. Työsuhteessa tehdyn työn ja yrittäjyyden lisäksi erilaiset epätyypilliset työnteon tavat ovat lisääntyneet. Itsensä työllistäminen kevytyrittäjänä on yleistynyt ja sähköisten alustojen kautta tarjotaan työtehtäviä suoraan tekijöille (1, 2). Osatyökykyisillä tai heikommassa työmarkkina-asemassa olevilla henkilöillä saattaa olla erityistä osaamista ja työkykyä tiettyihin töihin, jolloin kuvaavaa on käyttää termiä täsmätyökykyinen. Henkilö kykenee tekemään tiettyä työtä, jolloin hän on kyseiseen työhön täysin työkykyinen. Epätyypilliset työsuhteet ja erilaiset itsensä työllistämisen muodot voivat olla mahdollisuuksia myös täsmätyökykyisten henkilöiden työllistymiseen avoimille työmarkkinoille. Kuvaan tässä blogikirjoituksessa neljää erilaista epätyypillisiä työnteon tapaa ja annan esimerkkejä siitä, miten täsmätyökykyiset henkilöt voivat tehdä töitä ja tarjota omaa osaamistaan avoimilla työmarkkinoilla. Oman osaamisen myyminen laskutuspalveluyrityksen kautta - kevytyrittäjänä toimiminen Laskutuspalveluyrityksissä on kehitetty sujuvia digitaalisia palveluja siihen, miten kuka tahansa voi laskuttaa omasta työstään. Verkkolaskutuksen ja sähköisen tiedonsiirron yleistettyä toiminta on myös nopeutunut ja esimerkiksi verotiedot siirtyvät sähköisesti verottajalle. Tällainen kevytyrittäjänä toimimisen muoto on lisääntynyt ja 60 600 henkilöä laskutti työstään laskutuspalvelun kautta vuonna 2022 (3). Kevytyrittäjänä tehty työ antaa täsmätyökykyiselle mahdollisuuden saada työkokemusta ja kartuttaa ammattitaitoaan. Erityisen tärkeää on saada tekemästään työstä myös rahallinen korvaus. Täsmätyökykyisen kannattaa ehdottaa laskutuspalveluyrityksen käyttämistä silloin, kun kyse on keikkamaisesta ja kertaluonteisesta työstä. Usein työnantajille ja organisaatioille on vaivattomampaa maksaa laskutuspalveluyrityksen kautta tullut lasku, kuin tehdä lyhyestä keikasta työsopimus. Täsmätyökykyiset voivat käyttää laskutuspalveluyrityksiä esimerkiksi puhuja- ja esiintymiskeikkojen tai kokemusasiantuntijana toimimisen laskuttamiseen. Työstä maksettava palkkio on työkorvausta. Kannattaa tarkistaa verottajalta, milloin toimintaa varten tarvitaan erillinen verokortti. Tärkeää kevytyrittäjänä toimimisessa on selvittää, kertyykö työstä eläkettä ja kenen tulisi eläkemaksut hoitaa. Osuuskunnan kautta mielekkään työn tekeminen Yritysmuotona osuuskunta ei ole uusi, mutta nykyisten digitaalisten sovellusten avulla osuuskuntamainen toiminta on kokenut uuden tulemisen. Sosiaalisen median kanavat ja verkkokaupat ovat mahdollistaneet kohdennetun mainonnan ja tuotteiden myynnin suoraan asiakkaille. Osuuskunnat tarjoavat myös osaajia, joiden löytäminen on sujuvaa kotisivujen ja erilaisten hakupalvelujen kautta. Tällaisia osuuskuntia on syntynyt esimerkiksi esiintyvien taiteilijoiden välitykseen. Viime vuosina on perustettu erityisryhmien ja täsmätyökykyisten omia osuuskuntia. Tällainen on esimerkiksi Livesäätiön Live Flow (liveflow.fi). Omillaan osuuskunta (omillaan.fi) on tehnyt käsikirjan tuetusta osuuskuntamallista. Käsikirjassa kuvataan, miten yksilöllisen tuotteistamisen avulla monet kehitysvammaiset ovat saaneet palkkatuloa tai työkorvausta mielekkäistä työtehtävistä, joihin heillä on erityistä kiinnostusta ja osaamista (4). Keikkatyö tai kokoaikatyö henkilöstöpalveluyrityksen kautta Digitalisaatio ja erilaiset sähköiset työkalut ovat muuttaneet myös työntekijöiden rekrytointia. Henkilöstöpalveluyritykset välittävät työntekijöitä työnantajille joko keikkatöihin tai pitempiaikaisiin työsuhteisiin. Monet henkilöstöpalveluyritykset ovat ottaneet käyttöön digitaalisia sovelluksia, joilla yhdistetään työtehtävä ja keikkalainen, hoidetaan perehdytys sekä palkanmaksu. Henkilöstöpalveluyritysten määrä on rajusti kasvanut ja Henkilöstöpalvelualan yritysten liiton, HELA:n, jäsenyrityksiä on Suomessa yli 400 (5). Koska avoimilla työmarkkinoilla keikkamainen työ on lisääntynyt, voi täsmätyökykyinen harkita myös tätä työllistymisen vaihtoehtoa. Henkilöstöpalveluyrityksen kautta työtä tehdään joko kevytyrittäjänä, jolloin maksetaan työkorvaus tai työntekijänä, jolloin maksetaan palkkaa ja työnantaja huolehtii työnantajavelvoitteista eli maksaa mm. eläkemaksut. Tarjolla on hyvin monenlaisia työtehtäviä ja viikkotuntimäärät vaihtelevat. Joskus ns. nollatuntisopimus voi olla täsmätyökykyiselle hyvä vaihtoehto, koska se ei velvoita häntä ottamaan vastaan keikkaa, mutta toisaalta se ei myöskään velvoita työnantajaa tarjoamaan työkeikkaa. Keikkamaiseen työhön liittyy monia epävarmuustekijöitä ja kysymyksiä. Täsmätyökykyisen ei välttämättä aina ole mahdollista selvittää kaikkia kysymyksiä yksin, vaikka vastaukset löytyvät digitaalisessa muodossa erilaisilta verkkosivustoilta. Hän voi tarvita neuvoja ja tukea keikkatyön hakemiseen, keikkatyössä olemiseen tai keikkatyön jälkeisten asioiden selvittämiseen. Näitä asioita työstettiin Puuttuva Pala - tuetun keikkatyön malli - hankkeessa (2019 - 2021). Hyvistä käytänteistä koottiin Tuettu keikkatyö -julkaisuun, jota voivat hyödyntää sekä täsmätyökykyiset että heidän työhönvalmentajansa (6). Osa henkilöstöpalveluyrityksistä ovat yhteiskunnallisia yrityksiä, joiden tavoitteena on osatyökykyisten työllistäminen. Tällainen yritys on esimerkiksi EskoTyö Oy (eskotyo.fi), joka välittää mielenterveystoipujia keikkamaisiin töihin. Myös valtioyhtiö Työkanava Oy:n (tyokanava.fi) tavoitteena on välittää vaikeasti työllistyviä henkilöitä töihin. Tällaisten yhteiskunnalliset yritykset tarjoavat työkyvyn tuen palveluja sekä työntekijöille että työnantajille. Digitaalisten alustojen kautta työllistyminen Kaikkein uusin työnvälityksen muoto on alustayrittäjyys, jolloin digitaalisen alustan ylläpitäjä tarjoaa työn tilaajalle ja työn tekijälle kohtaamispaikan. Työterveyslaitos ylläpitää listaa työtä välittävistä alustayrityksistä (tyoelamatieto.fi). Tällaisia alustayrityksiä on Suomessa jo yli 50. Sähköisten työnvälitysalustojen kautta työn tekeminen on vielä Suomessa uutta ja sen vuoksi on työntekijän tärkeä olla tietoinen, millainen sopimus työn tekemisestä syntyy. Maksetaanko esimerkiksi palkkio työkorvauksena, jolloin työn tilaaja tai alustayritys ei huolehdi työnantajavelvoitteista, esimerkiksi eläkemaksuista. Työterveyslaitoksen Reilu työ alustoilla REITA-hanke (ttl.fi) on selvittänyt alustatyön reiluutta. Haasteet voivat liittyä työn ja tulojen säännöllisyyteen, työoloihin, sosiaaliturvaan tai neuvotteluoikeuksiin. Tästä huolimatta hankkeen raportissa todetaan, että esimerkiksi osatyökykyiset, nuoret ja maahanmuuttajat voivat hyötyä työnvälitysalustojen tarjoamista joustavista työnsaanti- ja tulonhankkimismahdollisuuksista. (7) Alustayritys WorkPilots (workpilots.fi) on kehittänyt sähköisen alustan nuorten työllistymiseen ja nimenomaan heidän ensimmäisiin askeliinsa työelämässä. Alustan kautta lyhyetkin, vaikka sukulaisille tehdyt, työkeikat näkyvät alustalla ansioluettelon muodossa. WorkPilots -alustaa käytetään mm. EskoTyö Oy:ssä ja Invalidiliiton Sopivaa työtä kaikille -toiminnassa (invalidiliitto.fi). Epätyypillisissä työnteon tavoissa digitaalisuus keskeisessä roolissa Työnteon mahdollisuudet ovat monipuolistuneet digitaalisuuden myötä ja erilaiset epätyypilliset työnteon tavat yleistyneet. Digitaaliset ratkaisut helpottavat sopivan työntekijän etsintää, rekrytointia, työnteosta sopimista sekä palkan tai palkkion maksua. Samalla on noussut esiin työlainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi: Milloin itsensä työllistäjä katsotaan yrittäjäksi? Kenen kuuluu eri työnteon tavoissa hoitaa eläke- ja sosiaaliturvamaksut? Kuka huolehtii vakuutuksista keikkamaisessa työssä ja alustatyössä? Miten aikaan ja paikkaan sitomatonta työtä johdetaan? Miten huolehditaan työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista? Miten yhdistää palkka tai työkorvaus sekä sosiaalipalvelut ja -etuudet? Milloin toimeksianto on hyväksyttävä tapa tehdä keikkatyötä? Vastaukset kyllä löytyvät, kun perehtyy esimerkiksi viranomaisten sivustoihin ja pyytää asiantuntijoiden apua. Jotta täsmätyökykyinen henkilö voisi löytää itselleen sopivia työnteon mahdollisuuksia, tulisi hänellä olla riittävät digitaidot, ymmärrys työelämän pelisäännöistä, uudistuvasta työelämästä ja mahdollisuus saada apua esimerkiksi työhönvalmentajalta. Tämä edellyttää, että myös työhönvalmentajalla on riittävät digitaidot ja tietoa muuttuvasta työelämästä sekä erilaisista työnteon tavoista (8). Työllistymisen tiedonhakupalvelu avuksi Digitalisaatio haastaa työllistymistä monin tavoin. Nykyisin työnhaku edellyttää mm. teknologian käyttöä ja digitaalisissa ympäristöissä toimimista (8). Mitä paremmin hallitsee digitaaliset työnhaun vaihtoehdot ja some-kanavat, sitä monipuolisempia mahdollisuuksia on myös täsmätyökykyisellä työllistyä avoimille työmarkkinoille. Digitaalisen työnhaun avuksi kokosimme Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeessa (2021 - 2023) Työllistymisen tiedonhakupalvelun (metropolia.fi). Sivustolle on koottu hyväksi todettuja työkaluja ja digiratkaisuja työllistymisen ja digiosallisuuden tukemiseksi. Tiedonhakukanavasta voi lukea lisää Eläydy ja tunnista - Työllistymisen tiedonhakupalvelu työ(hön)valmennuksen tukena -blogikirjoituksesta. Työllisyyden tiedonhakupalvelu on suunnattu ammattilaisten avuksi ja sitä ylläpidetään Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ja toimintaterapian opiskelijoiden kanssa yhtenä Digi- ja duunikulman palveluna. Näin myös työllisyyden edistämisen tulevat ammattilaiset voivat perehtyä digitaaliseen työnhaun erilaisiin mahdollisuuksiin, osaamisen tunnistamiseen, työnhakukanaviin ja viranomaisten sivustoihin. Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeessa (2021 - 2023) kehitettyä toimintamallia esitellään laajemmin Avaimia digitaaliseen osallisuuteen ja työllisyyteen -blogikirjoituksessa. Kirjoittaja Ulla Vehkaperä on innovaatiotoiminnasta ja -pedagogiikasta kiinnostunut toimintaterapian lehtori. Työelämän ja opiskelijoiden kanssa yhteistoiminnassa toteutuvat opintojaksot ja projektit innostavat häntä erityisesti. Hän on perehtynyt laajasti heikommassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllisyyden edistämiseen työkykykoordinaattoreiden kouluttajana ja asiantuntijana useissa hankkeissa. Viime aikoina kiinnostuksen kohteena ovat olleet sosiaaliset innovaatiot, yhteiskunnallinen yrittäjyys ja monimuotoiset työn tekemisen mahdollisuudet. Lähteet Tilastokeskus (2023) Erilaiset työsuhteet ja työnteon tavat. Työelämä tilastoina-opas. Kokkinen, L. (toim.) 2020. Hyvinvointia työstä 2030-luvulla. Skenaarioita suomalaisen työelämän kehityksestä. Helsinki: Työterveyslaitos. Raijas, M. 2023. Kevytyrittäjyys yleistyy vauhdilla - paljon nuoria miehiä, viidennes ulkomaalaisia. Tietotrendit. Helsinki: Tilastokeskus. Seppälä, R. & Rantanen V. 2023. Käsikirja tuettu osuuskuntamalli. Tampere: Omillaan osuuskunta. Jäsenyritykset - Henkilöstöala HELA Vehkaperä, U. & Roivas, M. & Wallin, R. (2021). Tuettu keikkatyö. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Seppänen, L. & Känsälä, M. & Immonen, J. & Alasoini, T. 2022. Näkökulmia alustatalouden reiluuteen. Reiluuden mallit alustatyössä -hankkeen loppuraportti. Helsinki: Työterveyslaitos Rantala-Nenonen, K. & Saikko, S. & Vehkaperä, U. 2023. Digiosallisuus työllistymisen näkökulmasta. Teoksessa Mattila, L. & Alaverdyan, A. & Hilli-Harju, T. 2023 (toim.) Samassa digiveneessä. Digiosallisuuden arkirealismia ja ratkaisuja työllistymisen edistämisessä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. 92-105.
Eläydy ja tunnista – Työllistymisen tiedonhakupalvelu tukee työ(hön) valmennusta
Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden tilanteet ovat moninaisia ja tuen tarpeet monimuotoisia. Asioiden selvittäminen, työllistymistavoitteen asettaminen ja työnhaku eivät välttämättä onnistu itsenäisesti. Työllisyyttä tukevissa palveluissa onkin tärkeä huomioida asiakkaiden yksilölliset tarpeet oikea-aikaisen ja oikeanlaisen tuen ja ohjauksen tarjoamiseksi. Työelämäosallisuutta, eli työllistymisvalmiuksien, kuntoutumisen ja työllistymisen edistämistä (1) tuetaan yksilövalmennuksessa, työvalmennuksessa tai työhönvalmennuksessa esimerkiksi kuntouttavassa työtoiminnassa. Työelämäosallisuutta tukiessa on tärkeä tarkastella asiakkaan yksilöllistä tilannetta. Metropolia AMK:n koordinoimassa Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeessa (metropolia.fi) on luotu Työllistymisen tiedonhakupalvelu (digikulma.metropolia.fi), joka tukee työllistymistä edistävää työtä ja digiosallisuutta. Se on suunniteltu erityisesti helpottamaan sote-ammattilaisten ja opiskelijoiden toteuttamaa asiakkaiden ohjaustyötä. Metropolian sosiaalialan lehtori Jouni Piekkari ja hankesuunnittelija Oula Halonen muotoilivat lisäksi Eläydy ja tunnista -työpajamallin tiedonhakupalvelun käyttämiseksi ryhmätoiminnassa. Mallin mukainen työpaja toteutui hankkeen päätöstapahtumassa (1.6.2023) ja se sai osallistujilta hyvän vastaanoton. Jaamme tässä blogitekstissä vinkkejä Työllistymisen tiedonhakupalvelun hyödyntämiseksi yksilöohjauksessa sekä Eläydy ja tunnista -työpajan toteuttamiseen. Vinkit auttavat Työllistymisen tiedonhakupalveluun tutustumista ja sen käyttöä, sekä työpajan suunnittelua. Tiedonhakupalvelusta löydät tietoa ja työkaluja ohjaustyön tueksi Vaikka digivälineiden käytön tarve työelämässä riippuu työtehtävästä ja työympäristöstä (2), kaikilla aloilla tarvitaan nykyisin vähintään perusdigitaitoja työtehtävästä riippumatta (3). Digiosallisuus digitaalisessa työnhaussa -selvityksessä (Theseus.fi) (4) on tuotu esille sitä, miten jo työn etsiminen ja hakeminen edellyttävät digivälineiden käyttöä ja digitaitoja. Työn etsimiseksi tarvitaan verkossa olevia työnhakupalveluita, ja esimerkiksi CV:n ja työpaikkahakemuksen tekeminen edellyttävät erilaisten taitojen lisäksi tietoa asiakirjojen ajanmukaisista muodoista ja muotoilusta. Myönteinen asenne digityökaluja kohtaan, motivaatio hakea työtä sekä rohkeus käyttää digivälineitä vaikuttavat työnhaun onnistumiseen. Myös oman osaamisen tunnistaminen on tärkeää työnhaussa. Työllistymisen tiedonhakupalvelusta löytyy tietoa ja työkaluja, joita voi hyödyntää esimerkiksi työ(hön)valmennuksessa. Tiedonhakupalvelu on jaettu eri aihealueisiin: Osaamisen tunnistaminen, Työllistyminen ja Digiosaaminen. Osaamisen tunnistaminen -osiossa on tehtäviä ja testejä osaamisen ja työkyvyn tarkasteluun. Työllistyminen-osio sisältää työnhakua tukevaa tietoa sekä tietoa työnteon muodoista. Digiosaaminen-osiosta löytyy digiosaamisen vahvistamisen keinoja sekä tietoa digituen antajista. Tiedonhakupalvelusta on helppo löytää hyväksi todettuja sivustoja ja käytössä testattuja materiaaleja. Asiakkaan tilanteeseen eläytyminen yksilöohjauksessa Voit ottaa käyttöön Työllistymisen tiedonhakupalvelun sisältöjä yksilöllisessä ohjauksessa ja tilanteen mukaisesti: tukea asiakasta oman osaamisen tunnistamisessa ja sanoittamisessa tarkastella asiakkaan työkykyä asettaa asiakkaan kanssa työllistymistavoitteen tukea asiakasta työn etsimisessä ja hakemisessa tutustua asiakkaan kanssa erilaisiin työn muotoihin tarkastella etuuksien ja palkan yhdistämiseen liittyviä asioita ohjata asiakasta digiosaamisen vahvistamiseksi. Asiakkaan tilanteeseen eläytyminen on tärkeää hänen tarpeidensa tunnistamiseksi. Esimerkiksi seuraavat kysymykset voivat auttaa hahmottamaan asiakkaan tilannetta ja sitä, minkälaisista asioista hänen kanssaan tulisi lähteä liikkeelle: Tulisiko asiakkaan kanssa tarkastella hänen työkykyisyyttään? Tarvitseeko asiakas apua oman osaamisensa ja potentiaalinsa tunnistamiseen? Olisiko persoonallisuus- ja tyyppitesteistä hyötyä työllistymissuunnitelman tekemisessä? Tulisiko asiakkaan vahvistaa digitaitojaan tai suorittaa digiosaamismerkkejä digiosaamisen osoittamiseksi työnhaussa? Onko asiakas valmis etsimään ja hakemaan työtä? Eläytyessäsi asiakkaan tilanteeseen, sinun on helppo löytää tarvitsemaasi kohdennettua tietoa Työllistymisen tiedonhakupalvelusta ja edistää hänen asioitaan. Vinkkejä eläydy ja tunnista -työpajan toteuttamiseksi Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeessa muotoiltu Eläydy ja tunnista -työpajamalli on tarkoitettu sote-ammattilaisten työllisyyttä edistävän työn ryhmätoiminnan malliksi. Työpajassa osallistujien on tarkoitus eläytyä kuvitteellisen asiakkaan tilanteeseen. Työpajassa työskentely voi toteutua pareittain, pienryhmissä tai koko ryhmän kesken yhteisesti. Osallistujien määrä ja tilanne voi vaikuttaa siihen, minkälaisen työskentelymallin valitset. Työpajan toteutus vaatii aina tilanteen tulkintaa. Voit toimia työpajamallin ohjeiden mukaisesti tai soveltaa niitä uuden ja omanlaisen työpajan kehittämiseksi. Määrittele kuviteellisia profiileja Määrittele ennen työpajan toteuttamista 2 - 4 kappaletta kuvitteellisia profiileja, eli hahmoja joita työpajassa voidaan tukea ja ohjata. Taustatarinoiden ei tarvitse olla pitkiä, mutta esimerkiksi ikä, asuinpaikka, elämäntilanne, kiinnostuksen kohteet ja huolet on hyvä määritellä. Näin työpajatyöskentelyssä pystytään eläytymään hahmoon ja sitä kautta etsimään ratkaisuja tuen tarpeisiin. Voit käyttää hankkeessamme tehtyjä valmiita profiileja (metropolia.fi) tai hyödyntää niitä omien profiilien luomisessa. Tutustukaa profiileihin ja heittäytykää rooliin! Ohjaa työpajan osallistujat valitsemaan mieluisat profiilihahmot, joita he aikovat auttaa. Voit esimerkiksi tulostaa profiilit paperille ja laittaa ne pöydälle tai kiinnittää ne seinälle, tai järjestää ne digitaaliselle alustalle (tabletit, tietokoneet, älypuhelimet, näytön jakaminen). Työpajan osallistujien on näin helppo tutustua profiileihin ja valita niistä mieleinen hahmo. Työskentelyä ohjaavia kysymyksiä voivat olla esimerkiksi: Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia hahmolla on? Minkälaisia taitoja hahmolle mielekäs tekeminen tai harrastus vaatii? Voisiko jotain niistä hyödyntää työelämässä? Kannusta osallistujia heittäytymään rohkeasti rooliin. Eläytymällä toisen asemaan voi hahmottaa tuen tarpeita paremmin ja myös keksiä ratkaisuja niihin. Kehota osallistujia kirjaamaan ylös ideoita ja/tai kertomaan valitun hahmon tilanteesta suullisesti toisille. Parhaat ideat syntyvät usein yhdessä keskustellen. Ohjaa osallistujat käyttämään tiedonhakupalvelua Kun hahmon vahvuudet ja ohjauksen tarpeet ovat selvillä, on ratkaisuja helpompi lähteä etsimään Työllistymisen tiedonhakupalvelusta (digikulma.metropolia.fi). Ohjeista osallistujat käyttämään tiedonhakupalvelua ja etsimään sieltä omalle hahmolle sopivaa tietoa ja materiaaleja. Esimerkki 1: Tarvitseeko hahmo apua saadakseen tietoa siitä, mikä ala hänelle sopisi? Osaamisen tunnistaminen -aihealueen alta löydät ohjeita, tehtäviä ja kyselyitä joiden avulla voi tunnistaa omia vahvuuksia ja taitoja. Esimerkki 2: Onko hahmon haasteena digilaitteiden tai internetin käyttö? Tällöin ei verkosta löytyvien testien tai tehtävien tekeminen ole todennäköisesti hyödyllistä, vaan hänen tulisi ensin päästä oppimaan digitaitoja. Tämän asian huomaaminen ohjaa etsimään tiedonhakupalvelusta digiosaamiseen liittyvää tietoa, esim. digituen paikoista sekä koulutuksista ja kursseista. Työpajassa ei ole tarkoitus tehdä itse tehtäviä ja testejä, vaan etsiä ja kerätä hyödyllisiä lähteitä valitulle hahmolle. Sopivalta tuntuvia löytöjä voi listata muistiin tai käydä niitä läpi keskustellen. Ohjeista osallistujia arvioimaan mikä toimii Ohjeista tiedonhaun jälkeen osallistujat eläytymään jälleen hahmonsa rooliin ja arvioimaan löydetyn tiedon hyödyllisyyttä. Tiedon etsinnässä ja löydetyn tiedon arvioinnissa kannattaa kiinnittää huomiota tiedon sopivuuteen, mutta myös siihen, minkälainen tieto ja materiaali toimivat ohjaajan avustuksella ja minkälaiset asiat soveltuisivat hahmon omatoimiseen hyödyntämiseen. Päätä työpaja hallitusti Työpajatyöskentelyn tuloksia ja tuntemuksia on hyvä päästä jakamaan ennen työpajan päättämistä. Keskustelemalla hahmojen asioiden työstämisestä jaetaan arvokasta tietoa ja näkemyksiä muille voi tulla esille hyviä ratkaisuja erilaisiin haasteisiin omat ajatukset voivat jalostua ja avartua ja etäydytään eläytymisvaiheesta ja tarkastellaan asioita enemmän ulkopuolisina. Merkitykselliset kohtaamiset lisäävät osallisuutta Työ(hön)valmennus mahdollistaa osallisuuden, digiosallisuuden sekä yhteiskunnallisen osallisuuden kokemuksia. Työtoiminnassa toimiminen ja merkitykselliset kohtaamiset lisäävät osallisuutta. Digiosallisuutta edistää esimerkiksi digivälineiden ja -palveluiden käytön ja harjoittelun mahdollistaminen. Lisäksi asiakkaan tukeminen ja ohjaaminen kohti työllistymistavoitetta tarjoaa yhteiskuntaan kuulumisen ja yhteisöllisen osallisuuden kokemuksia. Työllistymisen tiedonhakupalvelu on luotu tukemaan ja helpottamaan digiosallisuutta ja työllistymistä edistävää työtä. Tutustu Työllistymisen tiedonhakupalveluun (digikulma.metropolia.fi) ja ota se heti hyötykäyttöön. Kirjoittajat Oula Halonen työskentelee Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeessa viestinnän parissa. Design, teknologia ja jatkuva itsensä kehittäminen ovat hänen intohimojaan. Oula haluaa luoda visuaalisesti houkuttelevaa sisältöä, hyödyntää uusimpia teknologioita viestinnässä ja haastaa itseään oppimalla jatkuvasti uutta. Sanna Saikko toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulun toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa ja asiantuntijana Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeessa (1.11.2021-31.8.2023). Sanna on Toimintaterapeutti YAMK ja työkykyisyyden, työllisyyden edistämisen ja työhyvinvoinnin teemat ovat erityisen lähellä hänen sydäntään. Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeessa (2021–2023), jota Metropolia Ammattikorkeakoulu koordinoi, on haettu ratkaisuja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden digisyrjäytymiseen ja sen uhkaan. Hankkeessa on tarkasteltu monipuolisesti digiosallisuuden kokemuksia ja työllistymiseen vaikuttavia tekijöitä hankkeen kohderyhmien kanssa sekä kehitetty digiosallisuutta tukevaa toimintamallia. Lähteet Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022. Työelämäosallisuus. Viitattu 12.6.2023. (THL.fi) Alasoini, T., Ala-Laurinaho, A., Känsälä, M., Saari, E. & Seppänen, L. 2022. Työelämän digikuilun yli: digitalisaatio kaikkien kaveriksi. Helsinki: Työterveyslaitos. 87. Viitattu 12.6.2023. (Julkari.fi) Digi- ja väestötietovirasto (DVV) 2021. Digi tuli töihin - nämä ovat työntekijän 5 tärkeintä digitaitoa. STT-info. Julkaistu 2.9.2021. Viitattu 14.6. 2023. (Sttinfo.fi) Halonen, J., Rantala-Nenonen, K. & Saikko, S. 2023. Digiosallisuus digitaalisessa työnhaussa. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja TAITO-sarja 113 Helsinki 2023. Viitattu 16.6.2023. (Theseus.fi)
Avaimia digitaaliseen osallisuuteen ja työelämään
Työllistyminen vaatii monipuolista digiosaamista, mutta hyvinvointi edellyttää myös (digi)osallisuuden toteutumista. Digitalisaatiosta on tullut keskeinen osa arkea. Digitaalinen inkluusio - eli ihmisten kyky ja mahdollisuus käyttää tieto- ja viestintäteknologioita - mahdollistaa ihmisten ja ryhmien yhteiskunnallista osallisuutta. Siitä huolimatta kaikki ihmiset eivät käytä digitaalisia laitteita ja sovelluksia. Digiosallisuus tarkoittaa vapaaehtoista osallistumista yhteiskunnan toimintaan digitaalisesti ja osallisuuden kokemista digitaalisessa ympäristössä tai digitaalisen teknologian avulla. Digitaaliseen osallistumiseen vaikuttavat henkilöiden mahdollisuudet ja edellytykset käyttää digitaalista teknologiaa ja palveluita, sekä laitteiden käyttöä ohjaavat yksilölliset intressit, tarpeet ja tavoitteet. (1, s. 21) Digiosallisuus käsittää mm. digitaaliset välineet, digitaidot, digituen sekä digitaalisten laitteiden ja sovellusten käytettävyyden ja saavutettavuuden (2). Useat eri tekijät - kuten pääsy digitaalisille laitteille, digitaidot ja motivaatio - vaikuttavat ihmisen digiosallisuuden toteutumiseen ja toisaalta myös kokemukseen osattomuudesta ja osaamattomuudesta. Digitalisaation edetessä ei välttämättä olekaan mahdollista tehdä selvää eroa online-ympäristöjen ja muiden ympäristöjen välille. (1, s. 21) Tämä blogipostaus aloittaa kolmen blogikirjoituksen sarjan, joissa kerrotaan Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeen tuotoksista. Tässä blogipostauksessa esitellään konkreettisia ratkaisuja (*avaimia) siihen, miten sotealan ammattilaiset ja opiskelijat voisivat tukea asiakkaidensa digiosallisuutta ja sitä kautta työllistymistä. Digiosallisuutta vahvistava toimintamalli rakennettiin yhdessä opiskelijoiden ja kohderyhmien kanssa Digiosallisuus työllisyyden edistäminen -hankkeessa (2021 - 2023) (metropolia.fi) kehitettiin ja pilotoitiin digiosallisuutta edistävä toimintamalli, jota hyödynnetään parhaillaan HyMy-kylässä Metropolian kampuksella. Toimintamallia kehitettiin hankekumppaneiden kanssa erilaisissa toiminnallisissa työpajoissa, joissa kokeiltiin ja sovellettiin pelillisiä ja digitaalisia ratkaisuja työllistymisen tueksi. Työpajoja toteutettiin yhdessä myös Sosped-säätiön kulttuuripajojen kanssa. Lisäksi hankkeen kohderyhmät - heikossa työmarkkina-asemassa olevat henkilöt ja heidän kanssaan työskentelevät järjestötyöntekijät - vastasivat digiosallisuutta kokevaan kyselytutkimukseen, josta saatiin tietoa kehittelyn ja hanketoiminnan pohjaksi (3). Kyselytutkimuksen perusteella kohderyhmän digiosallisuus toteutui vaihtelevasti (4). Metropolian monialaiset opiskelijaryhmät innovoivat uudenlaisia ratkaisuja osaksi toimintamallia ja toimintaterapian opiskelijat analysoivat työnhaussa tarvittavia taitoja. Myös sosionomiopiskelijat olivat mukana hankkeessa: aiheesta tehtiin opinnäytetöitä (5, 6) ja jotkut sosiaalialan opiskelijat suorittivat hankkeessa opintojaan tai työelämäharjoittelujaan vahvistaen samalla tärkeää osallisuuden näkökulmaa. Opiskelijat voivat olla tärkeitä digiosallisuuden vahvistajia Sote-alan opiskelijoita tarvitaan vahvistamaan heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden digiosallisuutta. Metropolian innovatiiviset oppimisympäristöt tarjoavat tähän luontevan ympäristön. Käytännössä opiskelijat voivat tukea asiakkaiden digiosallisuutta osana opintojaan, joten tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoiminta yhdistyvät oppimistoimintaan sujuvasti (7). Avain 1: Henkilön nykytilan kartoitus Digiosallisuus on ilmiönä monitahoinen ja digiosallisuuden vahvistaminen edellyttää henkilön nykytilan kartoitusta. Henkilön osallisuuden ja työllistymispotentiaalin tarkastelussa on tärkeää tunnistaa 1) henkilön osaaminen 2) henkilön motivaatio sekä 3) ympäristötekijöiden vaikutus tilanteeseen. Tarjoamme hankkeessa kehitettyjä konkreettisia välineitä ja mittareita nykytilan kartoitukseen (8). Ota hyväksi havaitut työkalut käyttöösi jo tänään työllistymisen tiedonhakupalvelussa (digikulma.metropolia.fi)! Avain 2: Digirohkeusryhmät vahvistavat digiosallisuutta Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden digiosallisuuden vahvistamista on pilotoitu sekä toimintaterapian että sosiaalialan viitekehyksessä. Metropolian toimintaterapeuttiopiskelijat ohjasivat kolme eri digirohkeusryhmäprosessia kevään 2023 aikana. Jokainen ryhmä tapasi kolme kertaa ja ryhmien teemana oli digirohkeus - rohkeus käyttää digilaitteita, sovelluksia ja digipalveluita. Tavoitteena oli löytää omia vahvuuksia ja kiinnostusten kohteita ja sanoittaa niitä kirjallisesti. Lisäksi haluttiin lisätä varmuutta työnhaussa ja harjoitella vuorovaikutustaitoja, niin että osallistuja osaavat tuoda esille omia kykyjään. Ryhmissä käytettiin tietokoneita, tabletteja, kännyköitä ja erilaisia sovelluksia, mm. digikulma.metropolia.fi-sivustoa, Canvaa, Kahootia ja Mentimeteriä. Sosiaalialan opiskelijat ohjasivat dialogisen ryhmäprosessin (3 x 1,5 h) mielenterveyskuntoutujien parissa. Ryhmässä keskityttiin osallistujien toiveisiin ja tarpeisiin digiosallisuuden vahvistamiseksi ja perehdyttiin tietoturvakysymyksiin ja somekäyttäytymiseen. Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä digitaalisista ympäristöistä ja siten vahvistaa digitaalista osallisuutta ja toimijuutta. Palaute ryhmätoiminnasta oli positiivista. Osallistujat nostivat esiin, että ryhmässä yhdessä tehdyt ja käsitellyt asiat olivat herättäneet mielenkiinnon ja kipinän tarkastella omaa osaamista. Ryhmän tuki ja oman osaamisen jakaminen muille ja muiden auttaminen lisäsi omaa pystyvyyden tunnetta. Digirohkeusryhmien kuvaus julkaistaan syyskuussa hankkeen loppujulkaisun yhteydessä ThingLink-alustalla. Digirohkeus tunnistettiin tärkeänä digiosaamisen osa-alueena myös Digi- ja väestötietoviraston julkaisemassa digitaitoraportissa. Raportissa kerrotaan, että digirohkeus on mm. sitä, kun tavalliset ihmiset uskaltautuvat kokeilemaan, tutkimaan ja opettelemaan uuden tai muuttuneen digitaalisen palvelun, laitteen tai välineen käyttöä. Digirohkeus syntyy vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa, eli ympäristöllä (niin fyysisellä kuin sosiaalisella) on suuri merkitys digirohkeuden vahvistajana tai estäjänä (9). Avain 3: Digiosallisuuden tuen muodot Osallisuuden ja työllistymisen vahvistaminen Digi- & Duunikulmassa toteutuu tällä hetkellä räätälöidyissä toteutuksissa. Tässä blogipostauksessa listattuja keinoja ja tuen muotoja voi hyödyntää vapaasti. Psykososiaalinen tuki voi toteutua joko yksilöohjauksessa tai ryhmämuotoisesti. Tuki kohdistuu muun muassa taustalla vaikuttavaan motivaatioon ja pystyvyyden tunteeseen, työnhakuun asennoitumiseen ja työnhaun herättämiin tunteisiin ja kokemuksiin sekä työkykyisyyden edistämiseen. Osaamisen ja työkyvyn potentiaalin tunnistaminen ja vahvistaminen ovat tärkeitä, ja niihin kytkeytyvät muun muassa työmahdollisuuksien kartoittaminen, työhaastattelutilanteiden harjoittelu ja esimerkiksi digirohkeuden vahvistaminen. Prosessuaalisten taitojen vahvistaminen käsittää tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen tuen, esimerkiksi keskittymistä tekemiseen, digilaitteiden tarkoituksenmukaista käyttämistä, ohjeiden ymmärtämistä ja noudattamista. Viestintä- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen käsittää esimerkiksi kirjallisen ilmaisun harjoittelemisen, suullisen ilmaisun harjoittelemisen, CV:n ja työhakemustekstin kirjoittamisen, kielitaidon vahvistamisen ja vaihtoehtoisten opiskelu- ja työtapojen tunnistamisen ja käytäntöön viemisen. Motoristen taitojen ja valmiuksien vahvistaminen tarkoittaa tässä yhteydessä digilaitteiden käsittelemiseen liittyvän liikkeiden hallinnan ja fyysisen energian ja voiman säätelyn harjoittelua sekä tarvittavien pienapuvälineiden tarpeen kartoitusta ja käytön opettelua (10). Avain 4: Puitteet työnhakuun heikossa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille ja tarvittava tuki - Esimerkkinä ohjattu pikarekry Uudenlainen ”speed-dating”-konseptia soveltava pikarekrytointi-tapahtuma pilotoitiin toukokuussa 2023. Niemikotisäätiön Valtti Valmennus, Helsingin kaupungin IPS – sijoita ja valmenna työhönvalmennus sekä EskoTyö Oy ja Helsingin ja Itä-Helsingin Klubitalot järjestivät yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun Digi- & Duunikulman kanssa työnantajille ja heikossa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille suunnatun rekrytapahtuman. Varsinaiseen pikarekryyn osallistui 4 työnantajaa ja n. 20 työnhakijaa. Pilotti oli erittäin onnistunut, ja seuraavaa rekryä suunnitellaan parhaillaan em. toimijoiden kanssa. Avain 5: Vertaistoiminnan voima digiosallisuudessa - Digivertsikkatoiminta järjestöissä Kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, koska järjestöt toimivat lähellä kansalaisen arkea (11). Useissa järjestöjen digitaalisissa palveluissa on lähdetty rohkeasti kokeilemaan uusia vertaistuen muotoja. Erityisesti vapaaehtoisuuteen perustuvassa toiminnassa on tärkeä muistaa, että digitaalinen vertaistoiminta vaatii aina kouluttamisen ja ohjauksen, vertaistoiminnan koordinaation sekä vapaaehtoisten jaksamisesta että toiminnan jatkuvuudesta huolehtimisen. (12) Sosped-säätiön kulttuuripajoilla on vahvistettu digiosallisuutta vertaisia kouluttamalla ja järjestämällä työpajatoimintaa toiminnanohjaaja Olli-Pekka Kanasen fasilitoimana. Koulutuksen sisältö on suunniteltu yhdessä osallistujien kanssa ja näin on pyritty vastaamaan osallistujien tarpeisiin. Digikoulutus on sisältänyt niin verkossa toteutettavaa työhaastatteluharjoittelua, tietoturvakoulutusta kuin vuorovaikutusalustojen sekä esim. Office-työkalujen haltuun ottoa. Digikoulutukset aikataulutettiin siten, että eri puolilla Suomea sijaitsevien kulttuuripajojen kävijät pääsivät osallisiksi toimintaan. Kokemus oli erittäin myönteinen, ja koulutukset jatkuvat valtakunnallisesti kulttuuripajoilla. Yhdessä avaamme ovia osallisuuteen ja työelämään Työelämän muutos tuo digiosallisuuden kysymyksiin oman ulottuvuutensa, johon tässä hankkeessa on pyritty vastaamaan (13). Kohderyhmien osallistaminen kehittämisen eri vaiheisiin on avainasemassa onnistuneessa toimintamallin ja palvelun muotoilemisessa. (1, s. 21) Rohkaisemme kaikkia ottamaan avainnippumme käyttöön työllistymisen edistämisessä! Metropolian Digi- & Duunikulma tekee mielellään myös yhteistyötä digiosallisuuden ja työllistymisen vahvistamiseksi. Tervetuloa HyMy-kylään! Kirjoittajat Janett Halonen työskentelee lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulun toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa ja toimi projektipäällikkönä Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeessa. Katriina Rantala-Nenonen työskentelee lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan tutkinnossa ja toimi asiantuntijalehtorina Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hankkeessa. LÄHTEET Kuusisto, Olli & Merisalo, Maria & Kääriäinen, Jukka & Hänninen, Riitta & Karhinen, Joonas & Korpela, Viivi & Pajula, Laura & Pihlajamaa, Olli & Taipale, Sakari & Wilska, Terhi-Anna 2022. Digiosallisuus Suomessa: Digiosallisuus Suomessa -hankkeen loppuraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:10. Valtioneuvoston kanslia. Helsinki. Viitattu 4.8.2023 Digi- ja väestötietovirasto 2020. Yritysten ja yhteisöjen digiosaaminen. Digituen tarve vuonna 2020. (dvv.fi) Viitattu 4.8.2023 Kyselytutkimus kevät 2022. Digiosallisuus työllisyyden edistämisessä -hanke. Rantala-Nenonen, Katriina & Saikko, Sanna 2022. Miten digitalisaatio haastaa työllistymistä? Tikissä-blogi. Metropolia. Viitattu 23.8.2023. Keränen, Ville 2023. Digiosallisuus heikossa työmarkkina-asemassa olevien kokemana. Opinnäytetyö. Sosiaalialan tutkinto-ohjelma. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Niemelä, Anniina 2023. “Oppia ikä kaikki”: Digikoulutuksen merkitys digiosallisuuden kokemuksen vahvistamisessa. Opinnäytetyö. Sosiaalialan tutkinto-ohjelma. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Halonen, Janett & Saikko, Sanna 2023. Oppimistoiminta yhdistyy hanketoimintaan pedagogisella ymmärryksellä. Hiiltä ja timanttia-blogi. Metropolia. Saikko, Sanna & Halonen, Oula 2023. Eläydy ja tunnista. Työllistymisen tiedonhakupalvelu tukee työ(hön)valmennusta. Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogi. Metropolia. Käsikirjoitus on prosessissa. Digitaitoraportti 2022. Digirohkea luottaa tulevaan. Digi- ja väestötietovirasto 2022. https://dvv.fi/documents/16079645/141915645/Digitaitoraportti+2022.pdf/4aef7918-6acd-b08b-12fb-f61739b2c8c7/Digitaitoraportti+2022.pdf?t=1669817591546 Viitattu 4.8.2023 Halonen, Janett & Rantala-Nenonen, Katriina & Saikko, Sanna 2023. Digiosallisuus digitaalisessa työnhaussa. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja TAITO-sarja 113 Helsinki 2023. Viitattu 4.8.2023 Järjestöt kunnassa 2023. Thl. Viitattu 15.8.2023 Ukkonen-Wallmeroth, Juulia. Vertaisuuteen perustuvia palveluita voidaan toteuttaa myös digitaalisesti 2020. Viitattu 15.8.2023 Rantala-Nenonen, Katriina & Saikko, Sanna & Vehkaperä, Ulla 2023. Digiosallisuus työllistymisen näkökulmasta. Teoksessa Mattila, Liisa & Alaverdyan, Aino & Hilli-Harju, Tanja 2023 (toim.) Samassa digiveneessä. Digiosallisuuden arkirealismia ja ratkaisuja työllistymisen edistämisessä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. 92-105. Viitattu 23.8.2023.
Järjestöjen mahdollistama vertaistuki tukee toipumista mielenterveysongelmista
Toipuminen mielenterveysongelmista ei ole lineaarinen prosessi. Järjestöjen mahdollistama vertaistuki on etenkin mielenterveystyössä kuntoutuksen ja hoidon tärkeä kulmakivi ja tukee toipumista. Tulevaisuuden hyvinvointi suomalaisessa yhteiskunnassa rakentuu sekä laadukkaiden julkisten palvelujen että järjestöjen asiantuntemuksen yhteistyöhön. Opinnäytetyössäni tarkastelin vertaistuen merkitystä osana mielenterveyskuntoutujien toipumisprosessia ja elämäntarinaa. Työssäni hyödynsin laadullista tutkimusmenetelmää teemahaastattelun muodossa. Vertaistuki tuo toivoa ja hyväksyntää Vertaistuki on osa ihmisten luonnollista tarvetta kuulua johonkin yhteisöön. Sosiaalisuus ja vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa tukee hyvinvointia. Vertaistuki liitetään usein kuntoutuksessa tilanteisiin, joissa ystävien, sukulaisten tai ammattiauttajien antama tuki ja apu eivät riitä, koska heiltä puuttuu omakohtainen kokemus ja ymmärrys asiasta. Vertaistuen pääominaisuuksia ovat kyky ymmärtää toisia kokemuksellisuuden kautta, erityinen yhteys ihmisten välillä sekä vastavuoroinen tukeminen (1). Rissasen ja Jurvansuun (2017) mukaan vertaistuki voi olla: Yhdistysten organisoimaa toimintaa, jolloin yhdistys tarjoaa siihen tilat sekä koulutusta ja tukea vertaisille Täysin kansalaislähtöistä ja omaehtoista toimintaa ilman minkäänlaista taustayhteisöä Osa julkisen sektorin tai yhdistyksen tuottamia palveluja, jolloin vertaistuki kuuluu asiakkaan hoito- tai kuntoutusprosessiin. Vertaistukea voidaan toteuttaa hyvin erilaisissa ympäristöissä. Se voi olla: Kahdenkeskistä tukea Avoimissa kohtaamispaikoissa järjestettyä toimintaa Vertaistukea verkon välityksellä Ryhmätoimintaa vertaisryhmissä, joissa ohjaajana voi olla vertainen, ammattilainen tai vertais- ammattilaistyöpari. Vertaistuella on vahvat henkiset hyödyt, jotka vaikuttavat toipumiseen. Näitä ovat mm. lisääntynyt omatoimisuus, toiveikkuus, voimaantuminen ja palvelunkäyttäjien sitoutuminen hoitoon. Aikaisempi tutkimus on raportoinut myös myönteisistä vaikutuksista vertaistukityöntekijöihin itseensä. Vertaistukihenkilönä toimiminen nostaa itsetuntotasoa (2). Vertaistukiryhmät ovat erityisesti psyykkisesti sairaille merkittäviä tukimuotoja. Tämä johtuu siitä, että sairastumisesta seuraa useinkin erilaisia sosiaalisia menetyksiä sekä eristäytymistä, yksinäisyyttä, häpeää, syyllisyyttä, ympäristön kielteisiä asenteita sekä heikentyneitä mahdollisuuksia kuulua yhteisöihin. Vertaistuki tarjoaa mahdollisuuden vastata näihin menetyksiin ja siten tukee toipumista. Toipuminen ei ole päämäärä Opinnäytetyössäni korostui, että toipuminen ei etenkään mielenterveystyössä ole lineaarinen prosessi. Mielenterveysjärjestöt ja niiden mahdollistama vertaistoiminta kuitenkin tukevat toipumiselle ominaisia tekijöitä. On selvää, että sosiaaliset kontaktit ja mielekäs tekeminen arjessa tukevat ihmisten mielenterveyttä ja hyvinvointia. Yhdistystoiminta mahdollistaa arjessa kontakteja ja toimintaa. Vertaistuki tuo rohkeutta omaan arjesta selviytymiseen ja tarjoaa myös uusia kokemuksia, uutta tietoa sekä jopa syvempää ymmärrystä omaa elämää ja sairautta kohtaan. Toipumista määritteleviä tekijöitä kuten toivo, optimistinen suhtautuminen tulevaisuuteen, merkitys elämässä, sosiaalinen hyväksyntä sekä luotettavien, kunnioittavien ja vastavuoroisten ihmissuhteiden olemassaolo ovat vahvasti osa monen mielenterveysjärjestön toimintaa. Järjestöjen mahdollistamat turvalliset ympäristöt luovat tilan sosiaalisten kontaktien ylläpitoon, jonka kautta koetaan sosiaalista hyväksyntää. Ihmissuhteet yhdistyksessä koetaan luotettaviksi ja kunnioittaviksi ja ne ovat vastavuoroisia ystävyyssuhteita. Osallistuminen yhdistysten vertaistoimintaan tuo elämään merkitystä ja tarkoitusta. Mielenterveysjärjestöjen mahdollistama vertaistuki ja -toiminta tukevat toipumista ja vähintäänkin ylläpitävät tasapainoisempaa elämäntilannetta monen mielenterveyskuntoutujan kohdalla. Toipumisen ja hyvän mielenterveyden ylläpitämisessä laadukas sairaalahoito ja oikean lääkityksen rinnalla korostuvat pienet asiat ja arkiset teot. Mielenterveysyhdistysten rooli voidaan nähdä erittäin merkityksellisenä osana ennaltaehkäisevää toimintaa sekä eri sairauksien jälkihuoltoa. Kun varmistetaan laadukas lääkehoito ja terveyspalvelut, voivat yhdistykset toimia julkisen terveydenhuollon täydentävinä palveluina, jotka vahvistavat asiakkaiden toipumisprosessia ja ennaltaehkäisevät laajamittaisempien ongelmien syntyä. Sosiaali- ja terveysjärjestöihin kertyy erityistietoa niiden edustamien ihmisryhmien elämäntilanteista ja niissä tarvittavasta tuesta. Se on yhdistelmä tieteellistä tietoa sekä kokemus- ja vertaistietoa sairauksista, vammoista ja erityisistä elämäntilanteista (3). Järjestön rooli on tärkeä myös tulevaisuudessa Elämän vaikeina aikoina tuki toiselta mielenterveysongelmia kokeneelta on suuri ja jopa merkittävämpi kuin mistään muualta saatu tuki. Se on myös tärkein syy lähteä yhdistystoimintaan mukaan (4). Paikallisista sosiaali- ja terveysjärjestöistä haetaan tietoa ja tukea sairauteen tai elämäntilanteeseen sekä apua soveltuvien palvelujen ja etuuksien löytämiseen (5). Järjestöt tavoittavat laajasti ihmisiä. Niiden toiminnan avulla edistetään ja vahvistetaan asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Paikalliset ja alueelliset järjestöt toimivat myös merkittävinä yhteiskunnallisina vaikuttajina sekä työllistäjinä. Järjestöt järjestävät myös paljon hyvinvointia edistävää harrastus- ja virkistystoimintaa. Oman alan asiantuntemus on järjestöissä vahvaa ja järjestöillä on tärkeä tehtävä osallisuuden vahvistamisessa. (6) Uudet hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa vuoden 2023 alussa. Tämä on mullistanut Suomen sosiaali- ja terveysalaa. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan uudet hyvinvointialueet ja kunnat tekevät yhteistyötä varmistaessaan toimintaedellytykset oman alueensa järjestöille. Hyvinvointialueet hyödyntävät järjestöjen osaamista palvelujen kehittämisessä ja päätöksenteossa. Vertaistuen verkostoilla ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden omaisilla on myös tärkeä rooli kehittämistyössä. Järjestöjen toimintaympäristössä tapahtuu kuitenkin muutoksia kansallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Järjestöjä koskevat yhteiskunnalliset muutokset näyttäytyvät poliittis-yhteiskunnallisina, taloudellis-resurssisina, sosiaalisina, teknisinä sekä eettis-laadullisina ulottuvuuksina. Järjestöjen toiminnan kannalta muutokset ovat sekä nopeita että hitaita prosesseja ja ne tarkoittavat sekä uusia mahdollisuuksia että merkittäviä uhkia toiminnalle. Muutoksiin on kyettävä valmistautumaan ja reagoimaan erilaisella verkostoitumisella ja yhteistyöllä, oman toiminnan kehittämisellä ja näkyväksi tekemisellä sekä vaikuttamistoiminnalla. (7) Viimeisten vuosien ajan on huomattu, että yhteiskunnalliset kriisit voivat yllättää. Järjestöjen on seurattava trendejä ja jatkuvasti ennakoida tulevaa. On tärkeää, että mahdollistamme jatkossakin yhdistysten toiminnan ja rahoituksen, jotta vahvaa kansalaisuusaktiivisuuden perintöä saadaan jatkettua. Kirjoitus perustuu Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Tuuli Häärä 2023 ’Ihminen tarvitsee kuuluvansa johonkin ja mä koin kuuluvani tänne Karviseen’: helsinkiläisen mielenterveysyhdistyksen ja sen mahdollistaman vertaistuen rooli asiakkaiden elämässä ja toipumisessa. Theseus. https://www.theseus.fi/handle/10024/797664 Kirjoittaja: Tuuli Häärä, sosionomi (ylempi AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on toiminut aiemmassa työssään sosiaaliohjaajana helsinkiläisessä mielenterveysjärjestössä. Lähteet: Rissanen, Päivi & Jurvansuu, Sari 2017. Vertaistoiminnan muodot ja merkitys päihde- ja mielenterveysjärjestöissä. Kuntoutus 40 (1). 5–17. <https://journal.fi/kuntoutus/article/view/112442>. Piat, Myra & Spagnolo, Jessica & Thibodeau-Gervais, Suzanne & Deschamps, Catherine & Gosselin, Yves 2019. Mental health recovery narratives: their impact on service users and other stakeholder groups. Emerald Publishing Limited 23 (4). 173–184. <https://www.proquest.com/docview/2316341773>. SOSTE 2020. Sosiaali- ja terveysjärjestöt Suomessa. <https://www.soste.fi/sote-jarjestot/sosiaali-ja-terveysjarjestot-suomessa/>. Mielenterveyden Keskusliitto 2022. Mielenterveysyhdistykset. <https://www.mtkl.fi/mielenterveysyhdistykset/>. Peltosalmi, Juha & Eronen, Anne & Haikari, Janne & Laukkarinen, Matti & Litmanen, Tapio & Londén, Pia & Ruuskanen, Petri 2020. Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä – Järjestöbarometri 2020. SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry Helsinki. <https://www.soste.fi/wp-content/uploads/2020/09/2020-10-02-SOSTE-julkaisu-Jarjestobarometri-2020.pdf>. Sosiaali- ja terveysministeriö 2023. Järjestöt ja yhdistykset osana sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmää. <https://stm.fi/jarjestot-ja-yhdistykset>. Heimonen, Päivi 2019. Järjestöt, muutos ja johtajuus, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan ja johtajuuden rakentuminen yhteiskunnallisten muutosten keskellä. Tampereen yliopiston väitöskirjat 119. Tampereen yliopisto. <https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/117025/978-952-03-1223-7.pdf?sequence=2&isAllowed=y>.
Transversaalit taidot osana uraohjausta
Mohamed_hassan / Pixabay Työelämä tarjoaa haasteiden lisäksi paljon mahdollisuuksia sosionomi YAMK-tutkinnon suorittaneille. Mahdollisuuksien ja onnekkaiden sattumien huomaaminen ja niihin tarttuminen vaatii kuitenkin työtä, jossa kannattaa hyödyntää niin uraohjausta kuin transversaaleja taitojakin. Työelämän on kuvattu muuttuneen aiempaa intensiivisemmäksi, nopeammin muuttuvaksi ja yhä yllätyksellisemmäksi (1). Tämä vaatii työntekijältä joustavuutta, valmiutta oppia uutta ja kehittää itseään koko työuransa ajan. Työntekijän velvollisuutena on kyetä arvioimaan, miten hänen osaamisensa ja työelämän vaatimukset osuvat yksiin ja tarvittaessa miettiä, miten tarvittavaa osaamista on mahdollista saada. Näin on mahdollista ylläpitää omaa työllistymiskykyään ja osoittaa olevansa ammattilainen, jonka osaaminen on monipuolista ja joka kykenee soveltamaan sitä erilaisiin työtilanteisiin. (2., 24-25.) Transversaalit taidot kestävän työuran tukena Yksi keino selviytyä muuttuvassa työelämässä on syventää ja täydentää omaa osaamista kouluttautumalla. Moni sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut pitää tutkintoa merkityksellisenä juuri oman ammatillisen osaamisensa syventämisen kannalta, jolloin tutkinto määrittyy henkilökohtaiseksi investoinniksi (3). Tutkinnon myötä kehittyneet taidot ja vahvuudet sekä mahdollisesti työtä koskevat muuttuneet odotukset johtavat usein työtehtävien vaihtumiseen tutkinnon valmistumisen myötä. Moni sosiaali- ja terveysalan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskellut siirtyykin asiakas- tai potilastyöstä esihenkilö-, johto- tai asiantuntijatehtäviin. (4.) Tutkinnon suorittamisen jälkeinen työtehtävien vaihtaminen on esimerkki pyrkimyksestä kohti kestävää työuraa. Kestävä työura edellyttää työntekijältä jatkuvan oppimisen ja uudistumisen lisäksi kykyä varmistaa, että hänen omat vahvuutensa, taitonsa ja kiinnostuksensa sopivat yhteen työn kanssa (5). Tämä edellyttää ajoittaista pysähtymistä oman osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden ääreen ja tehtyjen havaintojen vertaamista siihen, mitä olemassa olevat työtehtävät tarjoavat. Mikäli nykyinen työpaikka ei sovi yhteen oman osaamisen tai kiinnostuksen kohteiden kanssa, on tarpeen tarkastella, mikä työpaikka osuisi odotuksiin. Tehtävästä tai toimintaympäristöstä toiseen siirtyminen onnistuu todennäköisesti sujuvammin, kun työntekijällä on taitoja, jotka eivät kiinnity yksittäiseen tehtävään vaan ovat siirrettävissä tehtävästä toiseen. Kyse ei aina ole jatkuvasta uusien taitojen oppimisesta, vaan toisessa toimintaympäristössä omaksuttujen taitojen soveltamisesta uuteen tilanteeseen. Tällaisia taitoja on nimitetty eri tavoin esimerkiksi transversaaleiksi taidoiksi. Transversaalit taidot on ITSHEC-hankkeessa jaoteltu kolmeen pääluokkaan: kriittinen ja luova ajattelu, ihmissuhdetaidot ja sosiaaliset- ja tunnetaidot ja oppimaan oppiminen (6). Uraohjaus osaamisidentiteettiä kirkastamassa Uraohjaus on yksi väline etsittäessä omaa paikkaa muuttuvassa työelämässä. Uraohjauksen on todettu olevan entistä merkityksellisemmässä asemassa, kun erilaiset vaihtoehdot koulutusten ja työurien suhteen lisääntyvät samaan aikaan kun työelämän muutosnopeus kasvaa. Uraohjaus ei ole merkityksellistä vain yksilöiden näkökulmasta, vaan sillä on myös yhteiskunnan kannalta mahdollisuuksia tukea kohti aiempaa kestävämpiä työuria ja -elämää. (7, 218.) Opintoihin sisältyvällä uraohjauksella voi vahvistaa opiskelijan osaamisidentiteettiä eli käsitystä siitä, millainen osaaja tai toimija hän on (8, 108). Osaamisidentiteetti perustuu kykyyn tunnistaa omaa osaamista, tietoja, asenteita, tavoitteita sekä mahdollisuuksia. Osaamisidentiteetti ei ole pysyvä kokonaisuus, vaan esimerkiksi oppiminen ja olosuhteet muokkaavat sitä. (9.) Oman osaamisidentiteetin tunteminen mahdollistaa tavoitteiden asettamisen ja lisää niiden saavuttamisen mahdollisuuksia. Uran muotoutuminen ei jää tällöin vain sattumien varaan, vaan sen muotoutumisessa voi olla selkeämmin itse mukana. (10, 167-169; 11.) Transversaalit taidot tulevaisuutta rakentamassa Sosiaalialan YAMK-tutkinnossa uraohjausta ammatillisen kasvun rinnalla on pyritty vahvistamaan kuvaamalla prosessia ja nostamalla uraohjauksen käsite esille opinnoissa. Osana prosessin kuvausta on lisäksi kirjattu tehtäviä, jotka tukevat työuraan liittyviä pohdintoja. Transversaaleja taitoja on tuotu jo aiemmin pedagogisessa kehittämiskokeilussa osaksi ammatillisen kasvun kertoja tavoitteena edistää YAMK-tutkinnon suorittaneiden sosionomien työelämässä toimimista (12). Opiskelijat saavat jo ennen opintojen aloittamista tehtäväkseen kirjoittaa esittelyn itsestään niin, että sen keskiössä on heidän osaamisensa. Tätä tekstiä hyödynnetään opiskelijan ja tutoropettajan välisessä keskustelussa opintojen alkupuolella, minkä lisäksi se ohjaa opiskelijaa pysähtymään oman osaamisensa ja sen sanallistamisen äärelle. Heti opintojen alussa opiskelijat tutustuvat transversaaleihin taitoihin ja heitä ohjataan tarkastelemaan niistä heillä jo olemassa olevia taitoja, minkälaisissa tilanteissa ne ovat kehittyneet ja missä niistä on ollut erityisesti etua. Tämä laajentaa opiskelijoiden näkemyksiä omasta osaamisestaan ja tuoda esiin taitoja, joita he haluavat erityisesti kehittää opinnoissa ja työelämässä. Transversaalit taidot nousevat esiin myös lukukauden lopussa tehtävässä itsereflektiossa, jossa opiskelijat tarkastelevat kokoavasti kulunutta kautta ja sen onnistumisia sekä vahvuuksiaan ja osaamistaan. Uraohjauksen ja ammatillisen kasvun prosessissa transversaaleja taitoja on mahdollista hyödyntää myös tarkasteltaessa sitä, millaiselle osaamiselle työmarkkinoilla on kysyntää. Tämä voi tapahtua esimerkiksi lukemalla ilmoituksia kiinnostavista avoinna olevista työpaikoista ja tarkastelemalla esiin niiden sisältämiä odotuksia. Tämä voi tarjota ideoita siitä, mihin opiskelija haluaa erityisesti kehittää omaa osaamistaan. Samalla tarkastelu voi avata ovia sen huomaamiselle, että omat transversaalit taidot sopivat sellaisiin työpaikkoihin, joita aiemmin ei ole osannut tai uskaltanut ajatella mahdollisiksi. Transversaalien taitojen tunnistaminen ja kehittäminen yhdistyy Mitchellin, Levinin ja Krumboltzin (13) ajatuksille siitä, miten merkityksellisiä sattumat voivat olla uravalinnoissa. Heidän mukaansa sattumia tulisi tarkastella uraohjauksessa mahdollisuuksina sen sijaan, että niiden vaikutusta pidetään kielteisenä tai merkkinä toimijuuden kadottamisesta. Transversaalien taitojen tunnistamisen myötä voivat odottamattomat urasattumat tulla näkyviksi ja muotoutua onnekkaiksi sattumiksi. Niina Pietilä (VTL, työnohjaaja, ammatillinen opinto-ohjaaja) toimii opettajana Metropolian sosiaalialan tutkinnoissa ja hän on asiantuntijalehtorina ITSHEC-hankkeessa. Lähteet: Julkunen, R. 2008. Uuden työn paradoksit - keskusteluja 2000-luvun työprosess(e)ista. Jyväskylä: Vastapaino. Väänänen, A. & Smedlund, A. & Törnroos, K. & Kurki, A.-L. & Soikkanen, A. & Panganniemi, N. & Toppinen-Tanner, S. 2020. Ajattelu- ja toimintatapojen muutos. Teoksessa Kokkinen, L. (toim.) Hyvinvointia työstä 2030-luvulla. Skenaarioita suomalaisen työelämän kehityksestä. Työterveyslaitos. Tampere. Kinos, S. 2020. Sosionomit (ylempi AMK) muuttuvilla työmarkkinoilla. Tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työelämään, osaaminen ja toimintaympäristön haasteet. Väitöskirja. Turun yliopisto. Ahonen, P. & Rouhelo, A. 2020. Ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta osaamista ja uusia urapolkuja. Talk-verkkolehti, HYVE & Puheenvuoroja 6.8.2020. Luettu 29.4.2023. Luettavissa: https://talk.turkuamk.fi/puheenvuoroja/ylemmasta-ammattikorkeakoulututkinnosta-osaamista-ja-uusia-urapolkuja/ De Vos, A. & Van der Heijden, B.I.J.M. & Akkermans, J. 2020. Sustainable careers: Towards a conceptual model. Journal of Vocational Behavior 117(2020). Raatikainen, E. & Rantala-Nenonen, K. 2022. Pedagogical framework. In Carrió M & Rosa N, coordinators. Learning strategies to promote transversal skills on health and social care studies: a methodological guide (handle.net). Barcelona: ITSHEC; 2022, 7–2 Lampi, E. & Vähäsantanen, K. & Rantanen, J. 2019. Uraohjaajien osaaminen ja haasteet työelämän murroksessa. Aikuiskasvatus 39(3), 208-220. Eteläpelto, A. 2007. Työidentiteetti ja subjektius rakenteiden ja toimijuuden ristiaallokossa. Teoksessa Eteläpelto, A. & Collin, K. & Saarinen, J. (toim.) Työ, identiteetti ja oppiminen. Helsinki: WSOY. 90- Paaso, L., & Maunu, A. 2022. Osaamisidentiteetin rakennusaineksia: Ammattiin opiskelevien nuorten tulevaisuuskuvia tutkimassa. Sosiaalipedagogiikka, 23(1), 41–70. https://doi.org/10.30675/sa.103014 Savickas, M. L. 2002. Career construction: A developmental theory of vocational Teoksessa D. Brown & Associates (eds.) Career choice and develop- ment. 4th edition. San Francisco, CA: Jossey-Bass, 149–205. Savickas, M.L. 2013. Career construction theory and practice. Teoksessa S.D. Brown & R.W. Lent. (toim.) Career development and counseling: Putting theory and research to work. Somerset, NJ, USA: Wiley, 147–187. Raatikainen, E. & Rantala-Nenonen, K. Transversaalit taidot ammatillisen kasvun jäsentäjinä. Teoksessa Jakonen, M. & Mutanen, A. & Halonen, I. (toim.) Työn järjestyksiä. Jyväskylä: YFI Publications 11, 51– https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/78781 Mitchell, K. E., Levin, A. S. & Krumboltz, J. D. 1999. Planned happenstance: constructing unexpected career opportunities. Journal of counseling and development 77 (2), 115–124.
Miten varhaiskasvatuksen henkilöstön ilmoitusvelvollisuus toteutuu?
Kuva: Pixabay Syksyllä 2021 astui voimaan lakiuudistus varhaiskasvatuksen työntekijöiden ilmoitusvelvollisuudesta (453/2021§ 57a-b), jonka mukaan henkilöstön on tehtävä ilmoitus havaitessaan lapsen varhaiskasvatuksen toteuttamisessa epäkohdan tai sen uhan. Lain tarkoituksena oli tehostaa valvontaa sekä turvata henkilöstöä tuomaan epäkohtia ilmi. Ohjeistuksissa ja käytännöissä on kuitenkin ilmennyt epäselvyyksiä. Opinnäytetyössäni selvitin, miten henkilöstöä on ohjeistettu ilmoitusvelvollisuudesta, miten se on saatu käytäntöön sekä onko epäkohtiin puuttumalla voitu vaikuttaa työn kuormittavuuteen. Opinnäytetyön yhteistyökumppaneina toimivat ammattiliitot Tehy ry sekä Jyty ry, joiden varhaiskasvatuksen jäseniltä aineisto kerättiin. Varhaiskasvatuslakia on muokattu viime vuosikymmeninä useampaan otteeseen ja tavoitteena on ollut parantaa suomalaisen varhaiskasvatuksen laatua ja yhdenvertaisuutta. Uudistusten avulla on pyritty vastaamaan tämän päivän yhteiskunnallisiin vaatimuksiin sekä kehittää lapsen edun ensisijaisuuden toteutumista. (1, s. 9) Yksi lakiuudistuksista on varhaiskasvatuksen henkilöstön ilmoitusvelvollisuus (2), jonka avulla varhaiskasvatuksen järjestäjät voisivat saada ajankohtaista tietoa varhaiskasvatuksen tilasta, joka taas mahdollistaisi ongelmiin puuttumisen. Tämän päivän uutisotsikot kuvailevat jatkuvasti varhaiskasvatuksen olevan kriisitilassa ja alalla esiintyvät monialaiset haasteet ovat nousseet yleiseen keskusteluun ja tarkastelun kohteeksi. Yle uutisoi asiantuntijoiden lausuntoja varhaiskasvatuksen haasteisiin liittyen, jossa keskeisimmäksi ongelmakohdaksi nähtiin henkilöstömitoitus sekä lain tulkinnanvaraisuus. Se, että henkilöstömitoitus määritellään koskemaan koko päiväkodin mitoituksia, mahdollistaa henkilöstön epätasaisen sijoittumisen lapsiryhmissä päivän aikana. Tämä taas voi hankaloittaa arkea, kuormittaa työntekijöitä sekä aiheuttaa myös vaaratilanteita. Tilanne voidaan kuitenkin nähdä lainmukaiseksi, vaikka jossain ryhmässä toimittaisiinkin alimitoituksella, eikä valvontaviranomainen pysty tällöin puuttumaan asiaan. Jos henkilöstömitoitus määriteltäisiin ryhmäkohtaisesti, myös puutuminen tilanteeseen mahdollistuisi. (3) Varhaiskasvatuksen kriisiin liittyy myös vahvasti jo pitkään jatkunut henkilöstö- ja sijaispula. Helsingin Sanomat uutisoivat, että helmikuussa 2022 Helsingissä pätevien varhaiskasvatuksen opettajien kokonaisvaje oli 38 %, eli 925 työntekijän puutos. Lastenhoitajien kokonaisvaje oli 22 %, joka tarkoitti 640 työntekijää. Samaan aikaan helsinkiläisten päiväkotien lapsimäärän ennustettiin nousevan seuraavana vuonna n. 500 lapsella. (4) Varhaiskasvatuksen henkilöstön kuormittuneisuus ja uupumus, sekä alalta pois hakeutuminen näyttäisivät olevan näiden pitkään jatkuneiden haasteiden seurauksia. Jos varhaiskasvattajat tekisivät ilmoituksen joka kerta, kun kohtaavat epäkohtia työssään, voisi ylemmällä johdolla olla pian laajasti dataa varhaiskasvatuksen todellisesta tilanteesta. Lakiuudistuksen ajatus on hyvä, mutta ohjausjärjestelmä sekä varhaiskasvatuksen valvonta ovat avainroolissa, kuinka suurta vaihtelua lain noudattamisessa tulee olemaan Suomessa. Opinnäytetyön tulokset Opinnäytetyön aineisto kerättiin kahdessa eri osiossa, määrällisellä ja laadullisella kyselyllä. Määrälliseen kyselyyn vastasi 964 varhaiskasvatuksen työntekijää eri puolelta Suomea. Valtaosa vastaajista (86 %) työskenteli varhaiskasvatuksen lastenhoitajana. Laadullinen kysely toteutettiin pienemmälle joukolle, jossa syvennyttiin tarkemmin työntekijöiden kokemuksiin ilmoitusvelvollisuuteen liittyen. Laadulliseen kyselyyn vastasi 26 varhaiskasvatuksen työntekijää, jotka olivat ilmoittautuneet opinnäytetyön ensimmäisessä osiossa. Vaikka laki määrittää, että työnantaja on velvollinen ohjeistamaan henkilöstöään ilmoitusvelvollisuudesta, vain 63 % vastaajista oli saanut ohjeistuksen työnantajaltaan koskien henkilöstön ilmoitusvelvollisuutta epäkohdista ja niiden uhista. Huolestuttavaa on jo se, että 37 % vastaajista ei ollut saanut minkäänlaista ohjeistusta, mutta kaikista vastaajista vain 38 % piti saamaansa ohjeistusta riittävänä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että varhaiskasvatuksen henkilöstöä ei ole ohjeistettu riittävästi ilmoitusvelvollisuudesta. Merkittävä osa vastaajista ei ollut saanut lainkaan ohjeistusta tai sitten ohjeistus koettiin riittämättömänä. Vastauksissa ilmeni selkeästi henkilöstön tietämättömyys, miten ilmoitus käytännössä tehdään. Yleisimmin havaitut epäkohdat liittyivät: suhdelukuihin lapsen tarvitseman tuen puutteellisuuteen vaaratilanteisiin ryhmäkokoihin lapsen epäasialliseen kohteluun. Vastaajista 59 % oli havainnut viimeisen vuoden aikana lapsen varhaiskasvatuksen toteuttamisessa epäkohtia tai sen uhkia, mutta kuitenkin vain 20 % vastaajista oli tehnyt tällaisesta tilanteesta ilmoituksen. Tästä voidaan päätellä, että henkilöstön ilmoitusvelvollisuus toteutuu heikosti eikä se ole tullut vielä yleiseksi käytännöksi varhaiskasvatuksessa. Myöskään tehdyt ilmoitukset eivät olleet suurimmassa osassa vastauksissa johtaneet mihinkään tai henkilöstö ei ollut saanut lain edellyttämiä tietoja ilmoituksensa käsittelyyn liittyen. Työntekijät näkivät ilmoitusvelvollisuuden heikkoon toteutumiseen syiksi: puutteellinen ohjeistus ajan puute työntekijöiden uupumus epäusko epäkohtiin puuttumiseen pelko ilmoittamisen negatiivisista seurauksista. Huolestuttava ilmiö oli, että useat varhaiskasvatuksen työntekijät pelkäävät tehdä epäkohdista ilmoitusta negatiivisten seurausten takia. Työntekijät eivät halua joutua esihenkilön puhutteluun, silmätikuksi tai leimaantua valittajaksi työyhteisön silmissä. Moni myös koki ilmoitusten tekemisen turhana ja että ongelmiin ei kuitenkaan pystytä puuttumaan. Tulosten perusteella ilmoitusvelvollisuuden ei voida myöskään sanoa vähentäneen työn kuormittavuutta. Suurimmiksi varhaiskasvattajia kuormittaviksi tekijöiksi mainittiin henkilöstövaje sekä suuret lapsiryhmät. Tärkeimpinä jaksamista edesauttavia tekijöitä olivat työyhteisö ja esihenkilö, lapset ja vanhemmat sekä toimivat työkäytännöt. Merkittävä tulos on kuitenkin se, että moni työntekijöistä koki ilmoitusvelvollisuuden madaltaneen kynnystä ilmoittaa epäkohdasta tai sen uhasta eteenpäin. Useampi oli myös sitä mieltä, että epäkohdasta ilmoittamisella voisi olla vaikutuksia työn kuormittavuuteen, jos se vain saataisiin toimivaksi käytännöksi ja epäkohtiin myös todella puututtaisiin. Kuva: Pixabay Yhteenvetoa ja pohdintaa Opinnäytetyöni osoittaa, että kyseisen lakiuudistuksen ohjeistus on ollut puutteellista sekä tulkinnanvaraista. Tämä myös herättää huolen muiden varhaiskasvatusta koskevien lakien tulkinnallisuudesta ja niiden toteutumisen mahdollisista vaihtelevuuksista valtakunnallisesti. Onko järjestäjillä tai valvontaviranomaisilla mahdollisuuksia puuttua varhaiskasvatuksen ongelmakohtiin, jos lakia kuitenkin noudatetaan? Herää myös kysymys, miten päiväkodin johtajia on ohjeistettu ilmoitusvelvollisuudesta ja ilmoitusten käsittelystä, sillä päiväkodin johtajan rooli on keskeisessä asemassa ilmoitusvelvollisuuden toteutumisen kannalta. Päiväkodin johtajan tietämys, henkilöstön ohjaustaidot sekä asenne voivat vaikuttaa merkittävästi ilmoitusvelvollisuuden toteutumiseen sekä voivat vaikuttaa suoranaisesti myös työyhteisön tietämykseen sekä asennoitumiseen. Jos työyhteisössä on avoin, salliva ja keskusteleva kulttuuri, on myös epäkohdista keskustelulle sekä raportoinnille tällöin hyvät edellytykset. Jos työntekijä joutuu pelkäämään työyhteisön tai esihenkilön reaktiota edellytykset heikentyvät. Vaikka laki suojaakin ilmoituksen tehnyttä työntekijää kielteisiltä vastatoimilta, ei sen toteutuminen ole aivan yksiselitteistä. Jos työntekijöistä tuntuu, että epäkohdasta ilmoittaminen voi esim. vaikuttaa omaan asemaan työyhteisössä negatiivisesti, on tällöin syytä pohtia, onko kyse vaientamisen kulttuurin piirteistä? Tuloksista ilmeni, että usein epäkohtiin saatettiin reagoida ”hartioita nostelemalla” tai vain vastata, että epäkohta on aiheeton, sillä suhdeluvut täyttyvät talokohtaisesti, eli lainmukaisesti. Tähän linkittyy myös AVI:n ja Valviran (2021) (5) suorittaman valvonnan hyvät tulokset, jonka mukaan henkilöstömitoitus ja ryhmäkoot toteutuvat varhaiskasvatuksessa pääasiassa hyvin. Eli jos henkilöstö ilmoittaa jatkuvasti lapsen varhaiskasvatuksen toteutumisessa esiintyvistä epäkohdista, jotka kuitenkin voidaan nähdä olevan lainmukaisia eikä niihin voida tällöin puuttua, onko epäkohta silloin itse laissa? Toteutuuko tällöin lapsen edun ensisijaisuus vai suhdelukujen lainmukainen laskeminen? Ratkaisuehdotuksia: Opinnäytetyöni tulosten perusteella esitän muutamia selkeitä kehittämiskohteita lakiuudistuksen ohjeistuksen ja käyttöönoton osalta: Päiväkodin johtajien ohjeistaminen lakiuudistuksen sisällöstä ja valtakunnallisesti yhteneväisistä toimintaohjeista AVI & VALVIRA Varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutus, jokaiselle, jota velvollisuus koskee Toimipisteiden perehdytyssuunnitelma & omavalvonta Sallivan, keskustelevan ja avoimen työyhteisökulttuurin kehittäminen varhaiskasvatuksessa Tulevissa lakiuudistuksissa huomion kiinnittäminen johdonmukaisuuteen, virheettömyyteen, täsmällisyyteen sekä yksitulkintaisuuteen. Ilmoitusvelvollisuus tulisi ennen kaikkea nähdä työkaluna varhaiskasvatustoiminnan kehittämiseksi. Lakiuudistuksen turvin henkilöstön on helpompi tuoda havaitsemiaan epäkohtia tai uhkia esille työssään, jotta niihin voitaisiin puuttua mahdollisimman varhain. Myös omalla nimellä tehtävän ilmoituksen tarkoitus on vahvistaa työntekijän oikeusturvaa sekä ehkäistä nimettömiä sekä perättömiä ilmoituksia. (6) Jos ilmoitusvelvollisuus saataisiin toimivaksi käytännöksi, sillä voitaisiin turvata niin lasten kuin työntekijöidenkin oikeuksia. Toimiessaan ilmoitusvelvollisuus voisi tuoda merkittävää tietoa valvontaviranomaisille varhaiskasvatuksen nykytilasta sekä varhaiskasvatuksen kriisin ongelmakohdista. Ajankohtainen tieto kentältä auttaisi myös päättäjiä selvittämään varhaiskasvatuksen kriisiä sekä voimistuvaa henkilöstöpulaa. Kirjoittaja: Mirkka Ali-Alha, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii varhaiskasvatuksen opettajana. Kirjoitus perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Mirkka Ali-Alha 2023. Varhaiskasvatuksen henkilöstön ilmoitusvelvollisuus epäkohdista ja niiden uhista: työntekijöiden kokemuksia lakiuudistuksen ohjeistuksista ja käytännöistä. Theseus https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023052915229 Lähteet: Puroila, Anna-Maija & Kinnunen, Susanna 2017. Selvitys varhaiskasvatuksen lainsäädännön muutosten vaikutuksista. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 78/2017. Valtioneuvoston kanslia. https://tietokayttoon.fi/documents/10616/3866814/78_Loppuraportti+VakaVai+051217.docx.pdf/e1b46018-e928-476d-8569-f89bba427cbd/78_Loppuraportti+VakaVai+051217.docx.pdf?t=1513578675000 Laki varhaiskasvatuslain muuttamisesta 453/2021 57a-b. Henkilökunnan ilmoitusvelvollisuus & Toimenpiteet ilmoituksen johdosta. Annettu Helsingissä 4.6.2021. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210453 Salumäki, Tiina 2021. Varhaiskasvatuslaki vaatii jälleen remontin, sanovat asiantuntijat – päiväkotien henkilöstömitoitukseen jäi porsaanreikä. Päivitetty 27.10.2021. YLE: Uutiset. Varhaiskasvatus. https://yle.fi/a/3-12127232 Palkoaho, Milla 2022. Pula hoivasta paheni Helsingin päiväkodeissa. Julkaistu 9.9.2022. Helsingin Sanomat. Valvira 2021. Kunnallisten päiväkotien henkilöstömitoitus ja ryhmäkoko toteutuvat hyvin. Julkaistu 23.6.2021. Uutinen. https://www.valvira.fi/-/kunnallisten-paivakotien-henkilostomitoitus-ja-ryhmakoko-toteutuvat-hyvin Opetus- ja kulttuuriministeriö. Usein kysyttyä varhaiskasvatuksesta. https://okm.fi/varhaiskasvatuksesta-kysyttya
Amisreformin unohdettu puoli – Erityistä tukea tarvitsevien nuorten siirtyminen ammatillisesta koulutuksesta työelämään
Ammatillisten opintojen suorittaminen keskittyy yhä enenevässä määrin työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen. Samalla oppilaitoksissa opiskelee entistä enemmän nuoria, jotka tarvitset opintojen tueksi eritystä tukea, eikä heille ole helppoa löytää soveltuvaa työssäoppimispaikkaa. (1) Haastattelin omassa YAMK-opinnäytetyössäni ammatillista tutkintoa suorittavia opiskelijoita, jotka eivät olleet päässeet suorittamaan työelämäjaksojaan työpaikoilla. Työn tavoitteena oli selvittää tukea tarvitsevien opiskelijoiden siirtymää työelämään. Kaksi edellistä hallitustamme on vienyt läpi suuria muutoksia toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Uudistukset aloitti Juha Sipilän hallituksen ammatillisen koulutuksen reformi, jossa opinnoissa pyrittiin entistä enemmän tunnistamaan aikaisempi osaaminen ja lisäämään työelämälähtöistä oppimista oikeilla työpaikoilla (2). Merkittävien uudistuksien linjaa jatkoi myös Sanna Marinin hallituksen päätös jatkaa oppivelvollisuusikää 16 vuodesta aina 18 ikävuoteen saakka. Maksuttoman toisen asteen opiskelun lisäksi tavoitteena oli lisätä oppilashuollon toimia ja kehittää tutkintoon valmistavaa koulutusta, jotta mahdollisimman moni pystyisi lopulta kouluttautumaan niin pitkälle, kuin kyvyt riittävät. (3) Osaamisperusteisuus lisää valinnanvapautta, mutta tukea tarvitsevia nuoria ei voi unohtaa Itseohjautuvat ja taitavat opiskelijat hyötyvä opintojen joustavasta järjestelystä ja näyttötutkinnoilla tunnistettavasta aikaisemmasta osaamisesta. Aina opinnot eivät kuitenkaan ole näin suoraviivaisia ja nuorten lähtökohdat opinnoille eivät ole tasavertaisia. Nuoren mieli voi, ja saa muuttua uravalinnan suhteen. Covid19 -pandemian jälkeen sosiaaliset ja arjenhallintaan liittyvät haasteet ovat yleistyneet, eikä terveydellisistä haasteista tai oppimisvaikeuksista kärsivän nuoren tilannetta helpota leikkaukset lähiopetukseen. Erityisen haasteen tuovat työssäoppimismahdollisuuksien löytäminen niille nuorille, jotka tarvitsisivat vahvempaa ohjausta työpaikoilla. Valtiontalouden tarkastusviraston tekemän selvityksen mukaan työpaikoilla ei ole valmiuksia huomioida erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita. Lisäksi valmiiksi osaavia opiskelijoita odottavien yritysten vastuu koulutuksesta on liian herkkä taloudellisten suhdanteiden vaihtelulle. (1) Toisena erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden haasteena on näyttäytynyt ammatilliseen tutkintoon kuuluvien yhteisten tutkinnon osien suorittaminen. Nämä opinnot koostuvat viestintä ja vuorovaikutusosaamisesta, matemaattisluonnontieteellisistä aineista, sekä yhteiskunta- ja työyhteisöosaamisesta. Siis kaikesta yhteiskunnallistesti sivistävästä tiedosta. (4) Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden työelämään siirtyminen Opinnäytetyössäni haastattelin Savon ammattiopistossa rakennusalan perustutkintoa suorittavia nuoria, jotka olivat tehneet työelämäjaksonsa koulun työpajalla. Kaikilla haastateltavilla oli muiden ammatillisten alojen opintoja taustalla ja osallistuminen ammatilliseen tutkintoon valmistavassa koulutuksessa (VALMA), joka nykyisin tunnetaan nimellä: Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) (oph.fi). (5) Kuten VTV:n raportissa nostetaan esille, myös haastatelluilla opiskelijoilla oli vaikeuksia suorittaa yhteisten aineiden osia. Opintoja oli suoritettu eri koulutusaloilla, mutta yhteisten aineiden osien suorittaminen jatkui pajatyyppisessä opiskelussa. Nuoret näkivät hyvänä toimintamallina teoreettisten aineiden joustavan yhdistämisen samoille päiville, jolloin pääsi tekemään käsillään rakennustöitä. Kyseistä pajamuotoista opetusta ohjasi ammatillinen erityisopettaja, joka sai varaukseton kiitosta sopivan opiskelumuodon löytäneiltä opiskelijoilta. Ennen pajaryhmään siirtymistä myös erilaisen opintojen ohjaukselliset toimet nousivat esille. Haastatellut nuoret eivät osanneet eritellä saamaansa tukea. Kuitenkin opintojen ohjaus, joustot opiskelurytmissä ja muut oppilashuollon toimet näyttäytyivät opiskelua tukevina osa-alueina. Valtiovarainministeriö leikkaisi jatkomahdollisuuksista Yle kirjoitti 21.4.2023 julkaistussa artikkelissa (yle.fi) valtiovarainministeriön budjettipäällikön ehdotuksesta, jonka mukaan ammatilliset perustutkinnot tulisi lyhentää kaksivuotisiksi. Kolmannen vuoden voisi tällöin käydä vapaaehtoisena, jolloin hakukelpoisuus mm. yliopistoihin olisi mahdollista. (6) Puolivillaisilla tilastoilla perustellut, opetukseen suunnatut leikkaukset ovat lyhytnäköistä kamreeriajattelua parhaimmillaan. Leikkausten lisäksi ehdotus vaikuttaa ammatillisen koulutuksen ja duunariammattiin opiskelevien nuorten vähättelyltä. Eikö duunari tarvitse bildungia? Onko hyvä, että vain osa ammattiin opiskelevista nuorista suorittaa yhdeksän osaamispisteen edestä yhteiskunta- ja työelämäosaamista? Ei tasapäistämistä, vaan joustavia ratkaisuja Kaikkia opiskelijoita koskevat ratkaisut voivat tuoda säästöjä lyhyellä jänteellä, mutta kostautua kansalaisille työelämässä. Jotkin asiat elämässä on hyvä olla pakollisia. Osaako jokainen, alle parikymppinen nuori vielä tehdä harkittuja päätöksiä työn ja jatko-opiskelun välillä? Vuosi on siinä vaiheessa nuorelle pitkä aika. Osalla opiskelijoista toki on suuria vaikeuksia suorittaa yhteisiä aineiden osia ja käsillä tekeminen kiinnostaisi paljon enemmän. Tällöin nopeampi työelämään siirtyminen voisi olla hyvä vaihtoehto. Oppilaitoksessa pystytään kyllä tunnistamaan ne opiskelijat, jotka hyötyisivät tietyistä helpotuksista tutkinnon saamiseksi. Kypsymisen jälkeen, nuori voisi varsin hyvin palata suorittamaan jatko-opintoihin oikeuttavat opinnot. Tutkintoaikojen lyhentämiseksi ja keskeyttämisten ehkäisemiseksi tulisi ennemminkin kehittää opintojen ohjausta ennen opintojen alkua, sekä opintojen aikana. Tästä hyvänä esimerkkinä mm. Kuopion seudun työllisyyden kuntakokeilun yhteistyö opinto-ohjaajien kanssa. Täältä voit katsoa videon (YouTube-kanava) toiminnan esittelystä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaisia ratkaisuja uusi hallitus tekee ammatilliselle koulutukselle ja opetuksen tasa-arvolle. Kuinka käy edellisen hallituksen tavoitteelle, jonka mukaan vuonna 2030 vähintään 50 % Suomen nuorista aikuisista suorittaa korkeakoulututkinnon? Nuoriin panostaminen kuitenkin kannattaa. Pitkistä ja vaihtelevista opintopoluista huolimatta, haastattelemani opiskelijat olivat kaikki valmistumassa ja siirtymässä työelämään. Kirjoittaja Samuli Kokkonen Kirjoittaja on työllisyyden hoidon asiantuntija, sekä kaupungin tavoitelluin virkamies, joka onnistui suorittamaan YAMK-tutkinnon vaikeasti kehitysvammaisen 4-vuotiaan ja kahden kouluikäisen lapsen isänä. Elävä esimerkki siitä, että joustavuudella voidaan yhdistää työ- ja perhe-elämä, sekä ylempi korkeakouluopiskelu. Sosionomi (YAMK) -opinnäytetyön pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä: Kokkonen, Samuli 2023. Amisreformin unohdettu puoli: erityistä tukea tarvitsevien nuorten siirtyminen ammatillisesta koulutuksesta työelämään Lähteet Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomus 2021. Valtiontalouden tarkastusvirasto. Tarkastuskertomus. Ammatillisen koulutuksen reformi. Viitattu 24.4.2023 Valtioneuvosto 2016. Toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemiseksi 2015–2019. Hallituksen julkaisusarja 2/2016. Valtioneuvoston kanslia 2016. Viitattu 24.4.2023 Valtioneuvosto 2019. Sanna Marinin hallitus. Hallitusohjelma. Strategiset kokonaisuudet. Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden Suomi. Viitattu 24.4.2023 Opetushallitus. Tutkintojen perusteet. Viitattu 1.5.2023 TUVA. Mitä on tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA)? Opetushallitus. Viitattu 1.5.2023 Valtiovarainministeriö haluaa leikata ammattikoulutuksesta – taustalla kiistanalainen tilasto | Yle Uutiset. Viitattu 1.5.2023
Aika tunnistaa ilmiö ja sen pysyvä luonne!
Kiusaaminen, ahdistelu ja häirintä kouluissa ovat valitettavia ilmiöitä oppilaitoksissa lasten ja nuorten keskuudessa. Kuinka osaamme siihen puuttua ja mitkä ovat keinot, joilla teemme näkyväksi myös aikuisten lapsiin ja nuoriin kohdentavan kiusaamisen, ahdistelun ja häirinnän? Viime joulukuussa MTVuutiset.fi (1) uutisoi uusimmasta vuoden 2022 THL:n kouluterveyskyselystä (2), jossa tuhannet yläasteikäiset vastaajat kertoivat opettajan tai muun koulun aikuisen kiusaavan heitä vähintään kerran viikossa. Asiaa kysyttiin kouluterveyskyselyssä ensimmäistä kertaa. Jutussa Finlandia-palkittu Iida Rauma esitti oman näkemyksensä kiusaamisasiaan, josta hän on kirjoittanut palkitussa kirjassaan Hävitys (3). Kirja kertoo Rauman omista lapsuuden kokemuksista, jossa koulussa tapahtuvassa henkisen ja fyysisen väkivallan teoissa keskeinen kaltoinkohtelija on opettaja. Kohti häirintävapaata yhteiskuntaa – matalalla kynnyksellä? Ei ole kohtuutonta vaatia, että kiusaamistilanteisiin puututaan. Mutta puuttumisen muodot voivat olla vaikeita hahmottaa aikuisen näkökulmasta. Vaikka me kaikki olemme olleet lapsia ja nuoria, miten onkin niin vaikeaa tietää tai ymmärtää, minkälaista apua ja tukea nuori haluaa tilanteessa, jossa on joutunut kokemaan kiusaamista, ahdistelua tai häirintää. Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi omalla ainutlaatuisella tavallaan. Kiusaamisella on havaittu olevan yhteys esimerkiksi nuoren matalaan osallisuuden kokemukseen (4). THL:n tekemästä kouluterveyskyselystä selvisi, että noin joka viides yläastelainen on kokenut kiusaamista aikuisen taholta koulussa (2). Helsingin kaupungin valtuustoaloitteessa keväällä 2021 esitettiin kaupungin oman häirintäyhteyskanavan perustamisesta nuorille (5). Häirintäyhteyskanavan kuvattiin olevan uudenlainen yhteydenottotapa nuorille, jotka kokevat häirintää, ahdistelua tai kiusaamista. Aloitteessa todettiin, että kynnys ottaa em. asioita esiin koulussa voi olla liian korkea, erityisesti silloin kun väärintekijä on aikuinen. Aloitteessa esitetyllä Häirintäyhteyskanavalla toimisi aloitteen ehdotelman mukaan häirintäyhteyshenkilö, jonka vastuulla olisi viedä nuoren asiaa eteenpäin niille tahoille, jotka auttavat nuorta ko. vaikeuksien ratkomisessa. Häirintäyhteyskanava toimisi matalan kynnyksen palveluna ahdistelua ja häirintää kokeneille nuorille. Kiusaamisella on edelleen monia näyttämöitä. Nuoret kokevat kiusaamista, ahdistelua ja häirintää netissä ja kasvokkain. Koulumatka, TikTok, bussipysäkki tai pikaviestisovellus WhatsApp voivat olla tilanteita ja paikkoja, joissa henkinen tai fyysinen väkivalta näyttäytyy. Tilanteet saattavat olla aikuisille ohimeneviä, huomaamattomiakin tilanteita, jotka kuitenkin jättävät suuret haavat nuorten elämään. Kiusaaminen, häirintä ja ahdistelu ovat sitkeitä ilmiöitä Helsingin kaupungin valtuustoaloite Häirintäkanavan perustamisesta nuorille oli ajateltu keinoksi saada niiden ääni kuuluville, jotka tätä ilmiötä joutuvat kokemaan. Asiasta lisää kiinnostuneet voivat lukea kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunnon kaupunginhallitukselle esiteltyyn aloitteeseen seuraavan linkin takaa: Asiat | Päätökset | Helsingin kaupunki Tunnetko sinä seuraavat nettisivut, joiden kautta kiusaamiseen voi saada apua, tukea ja tietoa? Rikosuhripäivystyksellä on oma RIKUchat (rikosuhripäivystys, www.riku.fi)), jossa voi kysyä ohjeistusta rikosuhriasioista MLL ylläpitää omaa Apua ja tukea - Nuorten netti- palvelua (www.nuortennetti.fi), jossa on monenlaista tietoa ja apua nuorille mm. chat- ja puhelinpalveluja nuorille missä tahansa asiassa. Opetushallitus jakaa nettisivuillaan tietoa kiusaamisesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä (oph.fi), mutta kohdentaa ne sivuston luonteen mukaisesti aikuisille (6). Kirjoittaja Matleena Hanhisalo, YAMK-opiskelija, joka viettää hyvin ansaittua opintovapaata Helsingin kaupungin lastensuojelun tehostetusta perhetyöstä. Lähteet Nämä ovat Finlandia-voittajan keinot koulukiusaamisen kitkemiseksi - MTVuutiset.fi Helenius, J. & Kivimäki, H. & Hietanen-Peltola, M. Työpaperi 54/2022. Perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilaiden kokemuksia kouluarjesta. Kouluterveyskyselyn tuloksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (julkari.fi) Rauma, I 2022. Hävitys. Tapauskertomus. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala. Virrankari, L. & Leemann, L. & Kivimäki, H. 2020. Osallisuuden kokemus ja koulukiusaaminen: Kouluterveyskyselyn 2019 tuloksia. Tutkimuksesta tiiviisti 35/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsingin kaupunginvaltuuston päätösasiakirja 21/24.11.2021. (hel.fi) Tunnetko vastuusi - Kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan tunnistaminen ja niihin puuttuminen kuuluu jokaiselle aikuiselle | Opetushallitus (oph.fi)
Hyvinvointia ja terveyttä monimuotoisesta luonnosta
Helsingissä tehtiin viime vuonna valtuustoaloite lasten luontokosketuksen lisäämisestä varhaiskasvatuksessa. Sen mukaan Helsingin kaupungin tulisi selvittää, millä tavoin varhaiskasvatusikäisten lasten päivittäistä kosketusta monipuolisen luonnon mikrobistoon voitaisiin lisätä. (1) Mielenkiintoista onkin, voisimmeko vaikuttaa pienillä muutoksilla merkittävästi lasten ja nuorten terveyteen ja hyvinvointiin? Kautta aikojen ihmiset ovat olleet luonnon kanssa tekemisissä. Olemme liikkuneet luonnossa, hankkineet ruokaa luonnosta, hakeneet sieltä rauhaa ja hyvää oloa. Ajattelen ihmisen hakeutuvan luontaisesti sinne, missä on hyvä olla, ja tekevän asioita, jotka tuottavat iloa ja hyvinvointia. Metsä ja luonto ovat Suomessa lähellä ja sinne me hakeudumme. Viime vuosina aihe on alkanut kiinnostaa myös tutkijoita ja olemme saaneet tieteellistä tietoa metsän ja luonnon vaikutuksista ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Millaisia vaikutuksia luonnolla on? Metsällä tiedetään olevan myönteisiä vaikutuksia ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Luonnossa oleilun hyödyt koostuvat monesta tekijästä. Luonnossa oleilun tiedetään vaikuttavan psyykkiseen hyvinvointiin ja palautumiseen. Luonnossa oleskelu tukee myös fyysistä liikkumista. (2) Usein olemme arjessamme paljon melun ja vaatimusten keskellä. Istuessani sammaloituneelle kivelle metsään, jonka hiljaisuuden rikkoo vain linnun laulu, tuulen humina tai läheisen meren kohina, tunnen rauhoittuvani. Hengitykseni hidastuu ja ajatukseni kääntyvät positiivisiksi. Jo muutama minuutti saa kuormittuneisuuttani vähennettyä. Psyykkisen hyvinvoinnin lisäksi on saatu tietoa myös monimuotoisen luonnon mikrobien positiivisista vaikutuksista terveyteemme. Tutkimukset ovat osoittaneet luonnon monimuotoisuuden vähentävän lasten riskiä sairastua astmaan ja allergisiin sairauksiin. Luonnon terveysvaikutuksia voidaan perustella myös luonnon stressiä, verenpainetta ja sykettä hillitsevillä vaikutuksilla. Mikrobien vaikutusta lapsien terveyteen on tutkittu hiljattain myös Suomessa varhaiskasvatusympäristössä. Tutkimuksessa metsänpohjaa tuotiin päiväkotiin. Jo kuukaudessa voitiin havaita vaikutuksia, jotka tasapainottivat lasten immuunijärjestelmää. (3) Osa luonnossa oleilun vaikutuksista lapsiin on havaittavissa välittömästi, kun toimin lasten kanssa luontoympäristössä. Metsässä emme tarvitse leluja, vaan leikit syntyvät luonnon innoittamina ja luonnon materiaaleista. Metsässä lapset tutkivat ja oppivat havainnoimalla, motoriikka kehittyy luonnossa liikkuen, lapset pysähtyvät hetkeen ylimääräisten aistiärsykkeiden vähentyessä. Menen lapsiryhmän kanssa metsään mahdollisimman usein, koska kaikki viihtyvät ja hyötyvät. Pienillä keinoilla hyvinvointia luonnosta Voimme lisätä siis omaa sekä lastemme hyvinvointia pitämällä luonnon ja luonnossa oleilun osana arkeamme. Nyt on hyvä hetki kokeilla luonnon voimaa ja mennä hetkeksi lähiluontoon hengittelemään. Luonnossa oleilu on ilmaista ja näin ollen kaikille mahdollinen tapa lisätä hyvinvointia ja terveyttä. Meillä on varmasti halutessamme lukuisia keinoja lisätä ihmisten kosketusta monimuotoiseen luontoon. Päiväkotien ja työpaikkojen pihat voitaisiin betonin ja turvahiekan sijaan täyttää kuntalla ja kasvillisuudella. Varhaiskasvatuksessa voidaan myös lisätä luontokosketusta retkeilemällä luonnossa ja muodostaa lapsille ja nuorille jo varhaisessa vaiheessa syvä luontoyhteys. Tätä kautta voimme lisätä myös halua huolehtia ympäristöstä ja elää ekologisesti. Suomessa on paljon metsää ja luontoa, myös suurissa kaupungeissa. On meistä itsestämme kiinni osaammeko tulevaisuudessa hyödyntää monimuotoista luontoa osana terveyden ja hyvinvoinnin lisäämistä tutkittuun tietoon pohjaten. Helsingissä on hyväksytty huhtikuussa 2021 toistamiseen luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelma, LUMO-ohjelma (4). Tämän kaltaisilla toimilla voimme turvata monimuotoisen luonnon säilymisen osana elämäämme. Kirjoittaja Jutta Holmberg, äiti, sosionomi ja metsämörriohjaaja sekä YAMK-tutkinnon opiskelija. Työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana ryhmässä, jonka toiminta painottuu luonnossa liikkumiseen. Pitää luontoa loistavana oppimis- ja toimintaympäristönä. Vapaa ajalla nauttii ulkoilusta perheen kanssa ja rauhoittuu metsässä ja veden äärellä. Haaveilee talviuintiharrastuksen aloittamisesta. Lähteet Emma Kari ym. Valtuustoaloite 24.8.2022 lasten luontokosketuksen lisäämisestä varhaiskasvatuksessa (hel.fi) Viitattu 4.12.2022. Tyrväinen, Liisa & Lanki, Timo & Sipilä, Raija & Komulainen, Jorma 2018. Mitä tiedetään metsän terveyshyödyistä? Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. Viitattu 4.12.2022. Aivelo, Tuomas & Lehtimäki, Jenny 2021. Luonnon monimuotoisuus edistää kansanterveyttä. Lääketieteellinen aikakausilehti Duodecim. Viitattu 4.12.2022. Kaupunkiympäristölautakunta 2021. Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelma 2021-2028. Viitattu 14.12.2022.
Turvallisessa yhteistyösuhteessa päihderiippuvainen vanhempi oppii tunnetaitoja
Päihteidenkäyttö voi olla keino säädellä erilaisia tunnetiloja. Onnistunut ja tuloksellinen vauvalähtöinen päihdekuntoutus vahvistaa vanhemman tunnetaitojen oppimista ja tunteiden säätelykeinoja ilman päihteitä. Kotimaista tutkimusta perhepäihdekuntoutuksessa olevien vanhempien kuntoutumisesta (1) sekä vanhempien kokemuksista hyvinvoinnin muutoksesta kuntoutuksen aikana on niukasti (2). Opinnäytetyössäni haastattelin kahdeksaa Helsingin ensikodin vauvalähtöisen päihdekuntoutuksen päättänyttä vanhempaa. Tavoitteena oli tarkastella vanhempien kokemusta hyvinvoinnissa tapahtuvasta muutoksesta kuntoutuksen aikana sekä yhteistyösuhteen merkitystä muutokseen. Haastattelujen pohjana toimivat Helsingin ensikodissa käytössä olevat palautetietoisen hoidon (Feedback-Informed Treatment, FIT) keskustelutyökalut, oman hyvinvoinnin arvio (The Outcome Rating Scale, ORS) ja yhteistyösuhteen arvio (Group Session Rating Scale, GSRS). Hyvinvoinnissa tapahtuva muutos Pohjoismainen hyvinvointitutkimus pohjautuu Allardtin (1976) käsitykseen hyvinvoinnista (3). Allardt jaottelee hyvinvoinnin käsitteen kolmeen ulottuvuuteen: elintaso (having), yhteisyyssuhteet (loving) ja itsensä toteuttaminen (being). Hyvinvointi tarkoittaa tarpeiden tyydyttymistä ja niiden tyydyttämättä jättäminen merkitsee hyvinvointivajetta. (4) Päihderiippuvuus määritellään hyvinvointiongelmaksi, koska päihderiippuvuus aiheuttaa yksilölle ja hänen läheisilleen kärsimystä ja haittaa (5). Opinnäytetyön tulokset vahvistavat hyvinvoinnin kokemuksen moniulotteisuuden ja Allardtin näkemyksen siitä, että hyvinvointi tulee jakaa eri osatekijöihin ja joita yhtä aikaa tarkastelemalla voi ymmärtää hyvinvoinnin kokonaisuuden muutoksen (6). Opinnäytetyön tulokset osoittavat, että vanhempien hyvinvointi vahvistui seuraavilla tavoilla päihdekuntoutuksen aikana: oppimalla tunnetaitoja huolehtimalla itsestään asettamalla rajoja vahvistamalla vuorovaikutustaitoja saamalla yhteyden kokemuksen muihin toimimalla yhteiskunnan jäsenenä huolehtimalla yhteiskunnallisista asioista. Haastateltavien vastauksissa korostuivat tunnetaitojen oppimiseen liittyvä hyvinvoinnin muutos sekä yhteyden kokemus eri läheissuhteissa. Haastateltaville tunnetaidot tarkoittivat tunteiden tunnistamista ja sanoittamista, tunteiden kehoyhteyden ymmärtämistä, itsearvostuksen lisääntymistä sekä tunnetilojen säätelykeinoja. Yhteistyösuhteen merkitys hyvinvoinnin muutokseen Opinnäytetyön toisena tavoitteena tarkastelin Helsingin ensikodin vauvalähtöisen päihdekuntoutuksen ja yhteistyösuhteen merkitystä vanhemman hyvinvoinnissa tapahtuvaan muutokseen. Tuloksissa korostui kuntoutusympäristön turvallisuus fyysisenä kuntoutusympäristöön liittyvänä sekä psyykkisenä turvallisuuden kokemuksena. Toisena muutosta edistävänä tekijänä nousi esiin kuntoutuksen ilmapiiri. Kuntoutuksessa vertaisten kesken ilmapiirissä korostuivat: avoimuus, rehellisyys, luottamus, yhteenkuuluvuus ja samaistuminen muihin. Ilmapiirissä suhteessa työntekijöihin painottuivat : tasavertaisuuden kokemus, luottamus, hyväksyntä ja kannustus. Helsingin ensikodin vauvalähtöisen päihdekuntoutuksen tulevaisuuden mahdollisuudet Jotta hyvinvoinnissa voi tapahtua kokonaisvaltaista ja pysyvää muutosta, voi tulosten pohjalta olettaa, että mahdollisuus hyvinvoinnin moniulotteiseen muutokseen vaatii pitkän kuntoutusjakson. Haastateltavien keskimääräinen kuntoutusjakson pituus oli 21 kuukautta. Päihteidenkäytön lopettaminen on omasta hyvinvoinnista huolehtimista, mutta tunnetaitojen oppiminen vaatii pitkän kuntoutusjakson. Opinnäytetyön tuloksia voi hyödyntää kehitettäessä vauvalähtöistä päihdekuntoutusta Helsingin ensikodissa. Kuntoutuksessa tulisi kiinnittää huomiota vanhempien tunnetaitoihin ja tunnetilojen säätelykeinoihin. Työskentelyssä tulisi ottaa huomioon vanhemman ja lapsen suhteen lisäksi vanhemman muut läheissuhteet. Päihdekuntoutuksen rakenteissa ja työskentelyssä tulisi painottaa vauvojen ja vanhempien fyysistä ja psyykkistä turvaa ja turvallisuuden kokemusta jokaisessa arjen hetkessä. Päihderiippuvuudesta kuntoutujien hyvinvointia tukeva ilmapiiri syntyy luottamuksen, rehellisyyden ja avoimuuden kautta. Palautetietoinen hoitomalli tarjoaa tietoa yhteistyösuhteen vahvuudesta, vuorovaikutussuhteen laadusta ja ryhmän ilmapiiristä (7). Palautetietoinen hoitomalli mahdollistaa päihdekuntoutuksen laadun ja vaikutusten seurannan. Opinnäytetyö pyrki vastaamaan Karttusen (2019) esittämään kysymykseen, miten sosiaalinen kuntoutus edistää vanhempien hyvinvointia (8). Hyvinvointialueet vastaavat sosiaalisen kuntoutuksen palveluiden hankinnoista. Opinnäytetyön tuloksia on mahdollista hyödyntää, kun poliittiset päättäjät tekevät päätöksiä hyvinvointialueiden päihderiippuvaisten vauvaperheiden saamasta avusta ja kuntoutuksesta. Tuloksellinen ja onnistunut vauvalähtöinen päihdekuntoutus mahdollistaa hyvinvoinnin leviämisen vanhemman ja perheen tasolta yhteiskunnan tasolle. Kirjoittaja Miia Ehrman, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii vauvaperhetyön ohjaajana Helsingin ensikodissa. Kirjoitus perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Miia Ehrman 2023. "Nyt ei tarvii sitä onnen tunnetta korvata millään päihteellä" : vanhemman hyvinvoinnin muutos vauvalähtöisen päihdekuntoutuksen aikana - Theseus Lähteet Ruisniemi, Arja & Kuusisto, Katja 2022. ”Että jaksan ne kaikki arjen mutkat ja suorat”: Päihdekuntoutuksessa perheenä olevien kuntoutujien vanhemmuuden kokemukset. Janus vol. 30 (3) 2022. 251–268. Ekqvist, Eeva & Kuusisto, Katja 2019. Laitospäihdehoidon asiakkaiden hyvinvoinnin muutos kuntoutuksen aikana. Teoksessa Pehkonen, Aini & Kekoni, Taru & Kuusisto, Katja (toim.) Oikeus päihdehuoltoon. Tampere: Vastapaino. 289-313. Saari, Juho 2011. Hyvinvoinnin kentät. Teoksessa Saari, Juho (toim.) Hyvinvointi. Suomalaisen yhteiskunnan perusta. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press. 33–78. Allardt, Erik 1976. Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Porvoo: WSOY. Uusitalo, Susanne 2011. Tahdonheikkous ja hyvinvointi. Teoksessa Saari, Juho (toim.). Hyvinvointi. Suomalaisen yhteiskunnan perusta. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press. 264–287. Uusitalo, Hannu & Simpura, Jussi 2022. Yhteenvetoa ja pohdintaa. Teoksessa Uusitalo, Hannu & Simpura, Jussi & Saari, Juho & Laihiala, Tuomo (toim.) Hyvinvoinnin muutos ja pysyvyys. Allardt-hyvinvointi Suomessa 1972 ja 2017. Helsinki: Into Kustannus Oy. 205–222. Miller, Scott D. & Bertolino, Bob 2018. Feedback Informed Treatment -palautetietoinen hoito. Helsinki: Libris Oy. Karttunen, Teija 2019. Naiserityistä päihdehoitoa. Etnografinen tutkimus päihdehoitolaitoksen naistenyhteisöstä. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Roolipelit kehittävät transversaaleja taitoja
Monialaisella yhteistyöllä on erityinen asema sote-uudistuksessa, jonka keskeisenä tavoitteena ovat sujuvat asiakasprosessit ja tarpeisiin vastaavat palvelut (1). Eri ammattiryhmien välinen yhteistyö ei kuitenkaan aina hyrähdä käyntiin ilman vaivannäköä (2). Yhteistyötä voivat hiertää ammattilaisten erilaiset tietoperustat, totutut toimintatavat ja organisaatioiden toisistaan poikkeavat työtavat. Yhteistyön välttämättömänä lähtökohtana on pidetty asiakkaan tarpeisiin liittyvä syytä. Asiakkaan tarve ei kuitenkaan vielä takaa monialaisen työskentelyn sujuvuutta, vaan se vaatii rinnalleen yhteistyötahojen keskinäistä luottamusta. (3, s. 216-218.) Toimiva yhteistyö vaatii ammattilaisilta irrottautumista oman profession näkemyksistä kohti yhteistä tiedon muodostusta (3, s. 218). Tämä puolestaan edellyttää jatkuvaa harjoittelua ja oman toiminnan reflektoivaa arviointia. Korkeakouluissa on pyritty jo opiskeluvaiheessa huomioimaan monialaisen työn haasteet ja tarjoamaan opiskelijoille mahdollisuuksia kokeilla työskentelyä eri ammattiryhmien kanssa esimerkiksi simulaatioilla tai roolipeleillä (ks. esim. 4; 5). Roolipelit harjoittelun välineenä Metropolia Ammattikorkeakoulu on ollut mukana monialaiseen työskentelyyn keskittyvällä opintojaksolla, johon on osallistunut Metropolian sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja ja sosionomiopiskelijoiden lisäksi Helsingin yliopiston lääketieteen opiskelijoita. Opintojakson tavoitteena oli tutustua eri ammattiryhmien tehtävistä ja merkityksestä sote-palveluiden kokonaisuudessa, ymmärtää ryhmädynamiikan merkitys moniammatillisessa tiimissä sekä oppia ammatillista päätöksentekoa ja arjen johtamista. Jo tavoitteet osoittavat sen, että opintojaksolla pyritään vahvistamaan erityisesti taitoja, jotka eivät liity yksinomaan tiettyyn ammattialaan. Näitä taitoja nimitetään transversaaleiksi taidoiksi, ja ammattialojen rajojen ylittämisen lisäksi ne ovat siirrettävissä eri tehtäviin ja toimintaympäristöihin. (6.) Yhteisiä opetuskertoja oli neljä, minkä lisäksi opiskelijat tekivät pienryhmissä välitehtäviä. Keskeisenä oppimisen muotona olivat roolipelit, joissa opiskelijat eläytyivät ammattilaisten roolien lisäksi asiakkaan ja potilaan sekä heidän läheistensä rooleihin. Opetuskerrat sisälsivät lisäksi lyhyitä alustuksia, välitehtävien tarkastelua ja yhteistä keskustelua. Opiskelijat ilmoittautuivat etukäteen kunkin roolipelin rooleihin. Roolipelissä oli mahdollista olla asiakkaan tai potilaan, hänen läheisensä tai eri alojen ammattilaisen roolissa. Jo ennakkoon oli tiedossa, kuka ammattilaisista oli tapaamisen vetovastuussa. Ennen roolipeliä opiskelija sai kirjallisen kuvauksen siitä, minkälainen hänen roolihenkilönsä oli ja mitkä hänen keskeiset tavoitteensa ja toimintatapansa olivat. Muut kuin kyseisessä roolissa oleva opiskelija eivät tienneet näitä kuvauksia. Roolipeliin osallistuvien lisäksi osa opiskelijoista oli tarkkailijoina, jotka kiinnittivät huomiota ennalta määriteltyihin teemoihin kuten kokouksen johtamiseen, asiakaslähtöisyyteen sekä ryhmädynamiikkaan. Roolipeli kesti noin 15-20 minuuttia. Tämän jälkeen kokouksessa roolissa olleet kertoivat omia havaintojaan ja purkivat kokemustaan. Tarkkailijat toivat keskusteluun omat havaintonsa, minkä jälkeen oli aikaa yhteiselle reflektoivalle ja pohdiskelevalle keskustelulle. Oman osaamisen ja muiden osaamisen parempaa tunnistamista ”Vaikka monelle opiskelijalle tiimikokousten harjoittelu oli uutta ja vähän jännittävääkin, ilmapiiri oli hyväksyvä ja avoin. Ryhmähenki parani joka tapaamisella ja yhteiset keskustelut käytännön harjoittelun jälkeen olivat melkein parasta. Mitä paremmin tutustuimme toisiimme, sitä luontevammin moniammatillinen yhteistyömme sujui. Kurssin aikana opin paljon yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta. Kynnys moniammatilliseen yhteistyöhön on madaltunut.” (7) Roolipelaaminen edellyttää turvallista ympäristöä, jotta uuteen ja ennakoimattomaan uskaltaa hypätä. Tämän vuoksi ensimmäisellä kokoontumiskerralla keskityttiin tutustumiseen ja sen varmistamiseen, että osallistujat tiesivät, mistä opintojaksossa on kyse. Yhteiset keskustelut, joita käytiin alustusten ja roolipelien jälkeen, olivat merkityksellisiä. Pienryhmätyöskentelyssä oli mahdollista tutustua muiden alojen opiskelijoihin paremmin ja rakentaa samalla ymmärrystä siitä, mitä eri alojen ammattilaiset ajattelevat ja miten he sanoittavat esimerkiksi omaa osaamistaan. Samalla oman alan taitojen ja tietojen kuvaaminen muiden alojen opiskelijoille herätti huomaamaan omaa osaamista ja paikkaa monialaisessa yhteistyössä uudella tavalla (ks. myös 2, s. 158). Roolipeleissä eivät korostu vain substanssiin liittyvät taidot, vaan erityisesti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyvä osaaminen, vuorovaikutustaidot ja empatia (8, s. 40). Yhteinen tiedon muodostaminen asiakkaiden ja muiden alojen ammattilaisten kanssa kuitenkin lisää myös substanssiosaamista. Yhdessä muodostettu tieto laajentaa ymmärrystä käsiteltävistä ilmiöistä ja mahdollistaa uudenlaisten ratkaisujen huomaamisen. Opintojakso tarjosi opiskelijoille mahdollisuuden kehittää taitojaan ja osaamistaan monipuolisesti samalla hyödyntäen hänelle jo olemassa olevia taitoja. Jo käytössä olevat transversaalit taidot tulivat aiempaa helpommin tunnistettaviksi ja opiskelijat pääsivät terävöittämään esimerkiksi kriittisen ja luovan ajattelun taitojaan ratkoessaan moniulotteisia asiakas- ja potilastilanteita. Tällöin kyky tunnistaa yhdessä keskusteltavia asioita tai uudenlaisia ratkaisuja olivat välttämättömiä. Sosiaaliset taidot keskiössä ”Sain kurssilta valmiuksia luoda yhteistä asiantuntijuutta muiden ammattilaisten kanssa. Tilanteiden reflektointi ja ymmärrys yhteistyön ja hyvän vuorovaikutuksen tärkeydestä korostuivat kurssin aikana. Esiin nousi vahvasti oppimistilanteiden aikana eettinen osaaminen, asiakaslähtöisyys ja laaja-alainen tarpeiden kartoittaminen moniammatillisena yhteistyönä.” (7) Ihmissuhde-, sosiaaliset- ja tunnetaidot nousevat roolipeleissä erityisesti esiin. Roolipelaaminen imaisee mukaansa ja herättää monenlaisia tunteita helpotuksesta turhautumiseen ja suuttumukseen. Myös monitoimijaisessa sosiaali- ja terveysalan työssä ammattilaiset kohtaavat erilaisia tunteita. Työn vaikuttavuus ja työssäjaksaminen edellyttävät, että työntekijä tunnistaa tunteitaan ja ajatuksiaan sekä osaa sanoittaa niitä myös muille. Itsesäätelyn oppiminen onkin yksi roolipelaamisen sisällöistä, joka voi auttaa opiskelijaa arvioimaan olemassa olevia taitojaan ja havaitsemaan vahvuusalueiden lisäksi kehittämiskohteita. Roolipelaamiseen sisältyvä heittäytyminen ja kokemuksellisuus haastavat opiskelijoita oppimaan, vaikka tilanne ei olekaan todellinen samaan tapaan kuin esimerkiksi harjoittelujaksoilla. Roolipelaamisen etuna on sen riittävä todentuntu mutta samalla se, että kyse ei ole todellisesta tilanteesta. Tämä jättää tilaa tehdä rohkeitakin valintoja ilman, että siitä esimerkiksi olisi haittaa asiakkaalle tai potilaalle. Opintojaksolla nousevat esiin tunteet, asenteet ja odotukset sekä niiden yhteydet toimintaan ja käytökseen. Roolipelin jälkeisissä keskusteluissa yhtenä aiheena oli usein se, miltä erityisesti asiakkaan tai tämän läheisen roolissa oleminen tuntui. Roolipelaaminen syventää empatiataitoja sekä luo ymmärrystä ja ideoita sille, miten monialaisen tapaamisen voi järjestää erityisesti asiakkaan tarpeita huomioiden. ”Koin hyödylliseksi palautteen tiimin toiminnasta ja myös omasta toiminnastani eri rooleissa. Tarkkailijoina olleet opiskelijat huomasivat tiimin toiminnassa asioita, joita en itse aina tiedostanut.” (7) Palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat vuorovaikutustaito, jota harjoiteltiin opintojakson aikana. Se mahdollisti oman osaamisen ja kykyjen näkemisen toisen silmin ja sanoittamana. Roolipeliin osallistunut opiskelija on voinut kokea olleensa hermostunut, kun taas muiden havainto on ollut se, että hän on ollut rauhallinen, selkeä ja jämäkkä. Palautteen antaminen lisää kykyä rakentaa turvallista vuorovaikutusta. Opiskelijat pääsevät myös pohtimaan millä tavalla he voivat todellisissa yhteistyötilanteissa antaa palautetta ja mitkä ovat keinoja, jotka vievät yhteistyötä eteenpäin eivätkä halvaannuta sitä. Työskentely muiden alojen opiskelijoiden kanssa, roolipeleihin ja keskusteluun heittäytyminen ja transversaalien taitojen harjoittelu sopivat saumattomasti yhteen. Kirjoittajat Niina Pietilä (VTL) toimii opettajana Metropolian sosiaalialan tutkinnoissa ja on ollut yksi monialaisen opintojakson opettajista. Lisäksi hän on asiantuntijalehtorina ITSHEC-hankkeessa. Tuula Metsäketo-Korkalainen (yhteisöpedagogi) työhönvalmentaja ja sosionomiopiskelija Metropoliassa. Lähteet Sote-uudistus 2022. Internet-sivu. Luettu 22.2.2023. Isoherranen, K. 2012. Uhka vai mahdollisuus - moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Helsinki: Helsingin yliopisto. Pärnä, K. 2012. Kehittävä moniammatillinen yhteistyö prosessina - Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Annales Universitatis Turkuensis 341. Turku: Turun yliopisto. Kekoni, T. & Mönkkönen, K. & Silen-Lipponen, M. & Tiihonen, M. & Saaranen, T. 2021. Moniammatillinen suursimulaatio opiskelijoiden oppimisen näkökulmasta. Janus 4 (29), 366–385. https://doi.org/10.30668/janus.89973 Karppinen, H. & Kattainen, E. & Pitkälä, K. 2014. Roolipelillä ymmärrystä moniammatilliseen tiimiin ja johtamiseen. Yliopistopedagogiikka. Luettu 22.2.2023. Raatikainen, E. & Rantala-Nenonen, K. 2022. Pedagogical framework. In Carrió M & Rosa N, coordinators. Learning strategies to promote transversal skills on health and social care studies: a methodological guide. Barcelona: ITSHEC; 2022. p. 7–20. Haettu 22.2.2023 Metsäketo-Korkalainen, Tuula 2022. Kenttämuistiinpanot. Ammattien välinen yhteistyö ja johtaminen. Sosiaalialan tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Julkaisematon materiaali. Sánchez Quinto S, Vives Abril, T. 2022. Role playing for developing transversal skills. In: Carrió M, Rosa N, coordinators. Learning strategies to promote transversal skills on health and social care studies: a methodological guide. Barcelona: ITSHEC; 2022. p. 39-46.
Henkilöstön osaaminen ja sen johtaminen lastensuojelun tehostetussa perhetyössä Helsingin kaupungilla
Sosiaalialan palveluiden tulee olla yhä kasvavassa määrin vaikuttavia, oikea-aikaisia sekä saavutettavia. Näitä palveluita pitää pystyä tuottamaan kustannustehokkaasti ja niukkenevilla sosiaalialan resursseilla. Julkisia palveluita tuottavilta organisaatioilta edellytetään johtamista, joka tukee ja vahvistaa henkilöstön osaamista ja kyvykkyyttä vastata asiakkaiden tarpeenmukaiseen tukeen. Osaava ja motivoitunut henkilöstö on organisaation tärkein voimavara. Opinnäytetyössäni selvitin sähköisellä kyselyllä Helsingin kaupungin lastensuojelun tehostetun perhetyön henkilöstön osaamista ja kuinka osaamista johdetaan. Lastensuojelulaissa (36§) säädetään viranomaisten velvollisuudesta järjestää tarpeen mukaisia lastensuojelun avohuollon tukitoimia, lastensuojelun asiakkuudessa olevalle perheelle, huomioiden lapsen ja perheen tuen tarpeisiin perustuva asiakassuunnitelma (1). Tehostettu perhetyö on yksi merkittävä avohuollon tukitoimi, jonka tavoitteena on lapsen tai nuoren sekä vanhempien toimijuuden vahvistaminen ja tukeminen. Lastensuojelun avohuollon vastuusosiaalityöntekijä hakee palvelua perheelle. Palvelua voidaan järjestää myös ryhmämuotoisena tukena perheille. Lastensuojelun tehostettu perhetyö Tehostettua perhetyötä toteutetaan koko perheen kanssa yhdessä laaditun suunnitelman mukaisesti. Keskeistä työssä on lapsen edun, terveyden ja kehityksen turvaaminen. Painopisteenä on muutosorientoitunut, vanhemmuutta, sosiaalista toimintakykyä ja perheen vuorovaikutussuhteita vahvistava työskentely. Perhetyön aikana pyritään löytämään keinoja, joiden avulla vanhempi kykenee olemaan omalle lapselleen riittävän hyvä vanhempi. (2) Helsingissä tehostetun perhetyön toteutuksesta vastaavat alueelliset tiimit, joita on yhteensä seitsemän. Tehostetun perhetyön työntekijät ovat sosiaaliohjaajia, jotka toteuttavat perhetyötä työparityönä. Sosiaaliohjaajien pääsääntöisenä koulutuksena on sosionomi (AMK) -tutkinto. Perhetyön tiimien esihenkilöt vastaavat asiakasohjauksesta sekä tukevat ja ohjaavat henkilöstöä asiakastyössä ja sen toteuttamisessa. Asiakaskunnan tarpeet osaamisen vaatimusten taustalla Lastensuojelussa asiakkaana olevien lasten tuen tarpeet ovat suuria ja tilanteet kompleksisia. Perhetyön asiakasperheissä lapsen lastensuojelullisen tuen tarvetta voivat aiheuttaa lapsen omat kehitykselliset erityistarpeet, vanhemman terveydentila, yleinen jaksamattomuus, vanhemmuuden taitojen puutteet, pitkittyneet huolto- ja tapaamisriidat tai monenlainen lasten kaltoinkohtelu tai laiminlyönti. Haasteisiin saattavat liittyä lisäksi taloudelliset ja asumisen vaikeudet. Suhteet läheisiin voivat olla jännitteisiä. Perheiden vaikeuksia ja turvattomuutta aikaan saavat kokemukset voivat olla syvään juurtuneita ja ylisukupolvisia. (3, s. 19) Tehostetun perhetyön henkilöstö kohtaa asiakasperheitä näissä kriittisissä, usein nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Asiakaskunnan tarpeet asettavat omat vaatimuksensa henkilöstön osaamiselle. Tehostettu perhetyö on interventio, jonka tavoitteena on muutokseen tähtäävä työ. Ennen kaikkea tavoitellaan asiakkaana oleville lapsille ja nuorille parempia kasvun ja kehittymisen mahdollisuuksia. Asiakkaat ovat entistä vaativampia ja yhä paremmin tietoisia omista oikeuksistaan (4, s. 266-267). Osaamiskartoituksella vahvuudet ja kehitettävät alueet esille Selvitin opinnäytetyössäni sähköisellä kyselyllä Helsingin kaupungin lastensuojelun tehostetun perhetyön henkilöstön osaamista ja sitä, kuinka lähiesihenkilöt osaamista johtavat. Kysely jaettiin 73 työntekijälle ja vastaajia oli kaikkiaan 26. Kyselyssä henkilöstö arvioi osaamistaan työn eri osa-alueilla. Osaamista arvioitiin neliportaisella asteikolla joko vahvaksi tai paljon vahvistamista tarvitsevaksi. Kysely sisälsi sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Osaamisen johtamista kartoittavissa kysymyksissä arvioitiin käytössä olevia johtamisen keinoja sekä niiden tärkeyttä. Osaamiskartoitusten suurin hyöty on osaamisen kehittämisen jäsentyminen ja oikea suuntaaminen (5, s. 182-183). Tulokset osoittivat, että tehostetun perhetyön henkilöstö tunnistaa omaa osaamistaan ja työn vaatimia kehittämistarpeita hyvin. Ammattieettinen osaaminen ja työn hallintaan liittyvät työelämätaidot näyttäytyvät vahvana osaamisena. Työn organisointi ja ajanhallinta, ongelmanratkaisutaidot sekä paineensietokyky ovat työelämätaitoja, joita tarvitaan työelämässä laajasti (6, s. 40; 7, s. 49-50). Henkilöstön ammatillinen osaaminen asiakastyön eri osa-alueilla on pääsääntöisesti laaja-alaista ja monipuolista. Osaaminen painottuu vahvasti vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaitoihin. Lastensuojelussa suhdeperustainen perhetyö edellyttää toteutuakseen toimivien suhteiden luomista tasapainoisesti sekä lapsiin että vanhempiin (8, s. 20). Menetelmällinen osaaminen painottuu sekä toiminnalliseen, yhteiseen tekemiseen että perheiden sisäistä vuorovaikutusta tutkivien ja tukevien menetelmien esim. erilaisten tehtävien, lomakkeiden ja korttien käyttöön. Työparityö mahdollistaa työntekijöiden omien vahvuuksien hyödyntämisen. Erilaisten asiakasryhmien tarpeiden tunnistamisessa ja niissä tarvittavissa työtaidoissa henkilöstö kokee tarvetta ja on motivoitunutta osaamisensa vahvistamiseen sekä jatkuvaan kehittämiseen. Asiakastyössä nousee esiin uusia ilmiöitä, jolloin on tarvetta osaamisen vahvistamiseen. Näihin tarpeisiin on vastattava sopivalla täydennyskoulutuksella ja työssä oppimista mahdollistavilla rakenteilla. Tulosten perusteella vahvistusta osaamiseen kaivattiin asiakastyön yhteiseen dokumentointiin, ryhmän ohjaamiseen sekä asiakasperheiden spesifisiin tarpeisiin, kuten neuropsykiatrisiin haasteisiin tai nuorten rikoksilla oireiluun. Esihenkilön tärkeä rooli henkilöstön osaamisen vahvistamisessa Virtasen & Stenvallin (2019) mukaan osaamisella on suuri merkitys julkishallinnon organisaatioiden toiminnassa. Julkisessa hallinnossa ollaan siirtymässä vahvemmin osaamisen maailmaan, jossa arvostetaan monitaitoisuutta sekä yksilöllisiä vahvuuksia. Osaamista tulee osata johtaa ja käyttää moninaisia osaamisen kehittämisen keinoja. Johtamisessa tärkeää on huolehtia henkilöstön osaamisen uudistumisesta ja hyödyntää erilaisia työssä oppimisen mahdollisuuksia osaamisen kehittämisessä. (9, s. 137) Lastensuojelun lähijohtaminen vaatii monenlaista johtamisosaamista ja toisaalta asiantuntijaosaamista lastensuojelutyön erityisyyden vuoksi (10, s. 58). Esihenkilö on merkittävässä roolissa perhetyön henkilöstön osaamisen vahvistamisessa. Esihenkilön on tunnistettava henkilöstön vahvuudet. Kehityskeskustelut ovat siihen toimiva keino, mutta muitakin arjen kohtaamisia tarvitaan. Esihenkilön on mahdollistettava myös yhteisen osaamisen rakentuminen sekä huolehdittava osaamisen kehittymisen suuntaamisesta asiakastyön tarpeita vastaavaksi. Esihenkilö on avainasemassa, yhdessä henkilöstön kanssa, luomassa ja rakentamassa työpaikan oppimista edistävää ilmapiiriä. Lähiesihenkilöiden osaamisen johtaminen toteutuu arjen rakenteiden kautta: työparityön mahdollistaminen osaamisen jakaminen asiakastyön reflektointi. Osaamisen johtamisessa esihenkilön on tärkeää huomioida ja vahvistaa sekä ylläpitää sellaisia rakenteita, jotka tarjoavat yhteisen oppimisen ja osaamisen jakamisen paikkoja sekä reflektoinnin mahdollisuuksia työn arjessa systemaattisesti. Henkilöstölle on merkityksellistä, että esihenkilö on helposti lähestyttävä ja saatavilla. Hänellä tulee olla riittävästi aikaa asiakastyön tarkasteluun yhdessä henkilöstön kanssa. Asiakastyön ilmiöiden ja haasteiden reflektointi tukee myös henkilöstön työssä jaksamista. Osaamisen varmistaminen tulevaisuudessa Lastensuojelun avohuollon tukitoimiin panostaminen on välttämätöntä, että voidaan välttyä taloudellisesti kalliilta sekä inhimillisesti raskailta lasten ja nuorten sijoituksilta. Tehostettua perhetyötä tulee jatkuvasti kehittää palveluna siten, että perheiden oma toimijuus vahvistuu. Tavoitteena perhetyöllä on saavuttaa sellaista vaikuttavuutta, että lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen edellytykset paranevat ja perheiden hyvinvointi kasvaa. Jatkossa on tärkeää panostaa henkilöstön osaamisen vahvistamista kaipaaviin osa-alueisiin. Erityisen merkittävää on, että osaamista johdetaan työn tavoitteiden suuntaisesti. Tarpeen mukaiseen täydennyskoulutukseen tulee panostaa niin tarjonnalla, kuin kannustaen ja ohjaten kouluttautumaan henkilöstöä. Koulutusten anti tulee konkreettisesti hyödyntää asiakastyössä. Työssä oppimisen riittävistä rakenteista on huolehdittava niin hyvin, että asiakastyön reflektointi aidosti tukee henkilöstöä ja mahdollistaa uuden oppimisen. Kokeneempien työntekijöiden ns. hiljainen tieto on arvokasta oppia yhteisesti jaettavaksi. Yhteisesti tiiviissä vuoropuhelussa henkilöstön kanssa esihenkilöiden tulee innostaa ja rohkeasti etsiä sekä kehittää uusia, yhteistä osaamista vahvistavia ja tukevia keinoja. Osaava, motivoitunut ja kehittymismyönteinen henkilöstö on tärkein voimavara tehostetussa perhetyössä. Riittävän osaamisen varmistaminen ja kyvykkyyden kokemus myös sitouttaa työhön. Kirjoittaja Kirsi Martiskainen, sosionomi (ylempi AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii johtavana sosiaaliohjaajana tehostetussa perhetyössä Helsingin kaupungilla. Kirjoitus perustuu Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Kirsi Martiskainen 2023. Henkilöstön osaaminen ja sen johtaminen lastensuojelun tehostetussa perhetyössä Helsingin kaupungilla. Theseus. Lähteet: Lastensuojelulaki 36 § 30.12.2014/1302. Perhetyö. Toimipisteet. Lastensuojelun ja perhesosiaalityön palvelut. Helsingin kaupunki. Päivitetty 26.4.2021. Viitattu 12.2.2023 Alatalo, Marjo & Lappi, Kari & Petrelius, Päivi 2017. Lapsikeskeinen suojelu ja perheen toimijuuden tukeminen lastensuojelun perhetyössä ja perhekuntoutuksessa. Kohti mo- nitoimijaista, yhteistä perhetyötä. Työpaperi 21/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Otala, Leenamaija & Mäki, Tiina 2017. Palvelut uudistuvat ja johtaminen muuttuu sote-alalla. Teoksessa Martela, Frank & Jarenko, Karoliina (toim.) Itseohjautuvuus, miten organisoitua tulevaisuudessa. Helsinki: Almatalent. 265–285. Viitala, Riitta 2015. Henkilöstöjohtaminen. Strateginen kilpailutekijä. Helsinki: Edita. Viitala, Riitta 2021. Henkilöstöjohtaminen - keskeiset käsitteet, teoriat ja trendit. Helsinki: Edita. Eklund, Annina 2021. Osaamiskartta. Osaamisen kehittäminen työelämässä. Espoo: Brik. Alatalo, Marjo & Lappi, Kari & Petrelius, Päivi 2017. Virtanen, Petri & Stenvall, Jari 2019. Julkinen johtaminen. Helsinki: Tietosanoma. Paasivirta, Annukka & Pitkänen Miia 2021. Lastensuojelun mahdollistajat. Selvitys lähijohtamisen sisällöstä ja merkityksestä. Lastensuojelun Keskusliiton verkkojulkaisu 5/2021. Viitattu 6.11.2022
VR todellisuuden hyödyntäminen opinnoissa tukee valmentautumista ennakoimattomiin asiakastilanteisiin
Sosiaalialan ammattilaiselta odotetaan monenlaista osaamista, kuten haastavissa elämäntilanteissa olevien asiakkaiden kohtaamisen taitoa, monimutkaisten palvelujärjestelmien haltuun ottamista, lainsäädännön ja yhteiskunnan rakenteiden tuntemusta ja tulkintaa sekä eettisesti virittynyttä työotetta. Moni näistä taidoista on sellainen, jonka opetteleminen vaatii tuekseen pedagogista kekseliäisyyttä ja uudenlaista lähestymistapaa - kuten virtuaalitodellisuuden hyödyntämistä opiskelussa. Virtuaalitodellisuuden (VR) avulla voidaan tuottaa todellisuutta muistuttavia ympäristöjä, jolloin esimerkiksi sosiaalialan työlle tyypillisiä tilanteita voidaan harjoitella jo opintojen varhaisessa vaiheessa. Virtuaalitodellisuus mahdollistaa aidon kokemuksen työympäristöstä ja esimerkiksi 360-työympäristöissä käyttäjä voi liikkua virtuaalitodellisuudessa ja tutustua ympäristöön (1, s. 6). Tämä mahdollistaa monenlaisiin ympäristöihin ja työtilanteisiin tutustumisen ennakoivassa ja turvallisessa luokkahuoneympäristössä sen sijaan, että tilanteet jäävät ainoastaan käytännössä oppimisen nojaan. Virtuaalisen todellisuuden hyödyt Virtuaalisen todellisuuden hyötyjä opinnoissa: tulevaisuuden työympäristöt tulevat lähemmäksi opiskelijoita tuntemattoman herättämä jännitys ja pelko hälvenee erilaisia kohtaamistilanteita voi harjoitella ilman virheiden tekemisen pelkoa harjoitusten jälkeinen omien tunteiden reflektointi antaa mahdollisuuden tutustua omiin reagointitapoihin uusissa, vaativissa tilanteissa reflektointi tekee myös omat tunteet tunnistettaviksi mahdollisesti vaaralliset tilanteet voi oppia ennakoimaan haastavien tilanteiden kohtaaminen ilman todellista vaaraa lisää ongelmanratkaisukykyä ja aktiivisuutta. (2, s. 137; 3, s. 71-74) Virtuaalisessa todellisuudessa opiskelija oppii jotain myös itsestään Virtuaalitodellisuuden hyödyntämisessä ei ole kyse yksinomaan tilanteissa olemisesta tai harjoittelusta, vaan opiskelija pääsee reflektoimaan ja sanoittamaan kokemaansa. (4, s. 74, 83). Keskeistä on myös se, että opiskelijan on mahdollista oppia tilanteissa toimintamallien lisäksi paljon itsestään. Pysähtymisen paikkoja ovat esimerkiksi kysymykset siitä, minkälaisia ajatuksia ja tunteita tilanne herättää tai minkälaisia reaktioita ja toimintaa ne saavat aikaan? Opiskelija ei jää ajatustensa kanssa yksin, vaan ajatuksia on mahdollista jakaa ja kehittää muiden opiskelijoiden ja opettajan kanssa käydyssä moniäänisessä dialogissa. Virtuaalimaailman hyödyntämisen opinnoissa on myös todettu lisäävän opiskelijoiden kykyä ymmärtää erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä ja heidän kokemuksiaan (5). Opiskelija tulee myös tietoisemmaksi omasta osaamisestaan ja taidoistaan, mikä lisää hänen varmuuttaan todellisissa työtilanteissa. Virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen voikin olla merkittävä opetusväline parempaan itsetuntemukseen ja aiempaa vahvempiin valmiuksiin astua sosiaalialan tehtäviin. Tämä voi lisätä tulevien ammattilaisten luottamusta omaan osaamiseensa ja selviytymiseensä työkentällä, jolla tilanteet eivät ole ennakoitavissa eikä käsikirjoitusta voi juurikaan opetella ennakkoon. Virtuaalisen todellisuuden hyödyntäminen opetuksessa tukee työelämään siirtymistä ja luo pysyvyyttä alalle, jolla nopea työntekijöiden vaihtuvuus tällä hetkellä vaikuttaa työn onnistumisen mahdollisuuksiin. Vaikka virtuaalitodellisuus tarjoaisikin arvokkaita mahdollisuuksia opetukseen, on sen käyttö sosiaalialalla Suomessa vielä vähäistä. Sen sijaan esimerkiksi terveydenhuollon koulutuksissa VR-teknologiaa on hyödynnetty esimerkiksi kirurgian osaamisessa (6, s. 17-18). Kansainvälisesti on todettu sosiaalialan ammattilaisten alkaneen tunnistaa virtuaalimaailman hyödyntämisen mahdollisuuksia, mikä tukee ajatusta VR-teknologian hyödyntämisestä myös alan koulutuksessa. Huttar ja Brintzenhofeszoc (7, s. 137-138) toteavat, että virtuaalitodellisuutta hyödynnetään tällä hetkellä lähinnä suorien käytännön taitojen opettelussa. Heidän mukaansa virtuaalitodellisuutta voisi kuitenkin hyödyntää laajemmin esimerkiksi asiakkaiden edunvalvonnan tai yhteisöjen rakentamisen opettamisessa sekä jo valmistuneiden sosiaalialan ammattilaisten osaamisen kehittämisen välineinä. Metropolian sosiaalialan YAMK -tutkinto on mukana ITSHEC-hankkeessa (Integration of transversal skills into health and social care higher education and curriculum) (8), jossa kehitetään VR-teknologiaan pohjautuvia pedagogisia ratkaisuja transversaalien taitojen edistämiseksi. Transversaaleilla taidoilla tarkoitetaan kaikille aloille yhteisiä niin sanottuja laaja-alaisia tai siirrettäviä taitoja, kuten ihmissuhde- sekä vuorovaikutus- ja tunnetaitoja sekä kriittistä ja luovaa ajattelua. Helsingissä Metropolian kampuksella järjestettiin kansainvälinen intensiiviopintojakso syksyllä 2022 (9). Intensiiviviikon aikana sosiaali- ja terveysalan kansainvälinen korkeakouluopiskelijaryhmä tutustui VR-teknologiaan, perehtyi sosiaali- ja terveysalan kehitteillä olevaan VR-oppimisympäristöön sekä suunnitteli, käsikirjoitti ja toteutti oman prototyypin VR-oppimisympäristöstä. Intensiiviviikon toteutuksen tuloksena havaittiin muun muassa, että VR-todellisuuden hyödyntämisen arviointi ja oman oppimisympäristön suunnittelu johdatti jo itsessään reflektoimaan haastavia asiakastilanteita ja transversaalien taitojen käyttöä näissä tilanteissa syvällisesti. Kehittämistyö jatkuu ITSHEC-hankkeessa uusien VR-ratkaisujen luomisella sosiaali- ja terveysalan korkeakouluopintoihin. Kirjoittajat Niina Pietilä (VTL) toimii opettajana Metropolian sosiaalialan tutkinnoissa ja asiantuntijalehtorina ITSHEC-hankkeessa. Eija Raatikainen (KT) toimii yliopettajana Metropolia sosiaalialan tutkinnoissa, IK teemavastaavana ja hän on ITSHEC -projektin Suomen koordinaattori (ERASMUS+) sekä Sosiaalipedagogisen aikakauskirjan apulaispäätoimittajana. Katriina Rantala-Nenonen (YTM) toimii opettajana Metropolian sosiaalialan tutkinnoissa ja asiantuntijalehtorina ITSHEC-hankkeessa. Kansainvälisessä ITSHEC-hankkeessa (metropolia.fi) kehitetään transversaalien taitojen pedagoginen viitekehys sekä opetusmetodeja ja -materiaalia transversaalien taitojen oppimiseksi sosiaali- ja terveysalalla. Transversaaleilla taidoilla tarkoitetaan kriittistä ja luovaa ajattelua, ihmissuhde- sekä vuorovaikutus- ja tunnetaitoja sekä oppimaan oppimista. Taitojen omaksuminen valmentaa opiskelijoita muuttuvaan työelämään ja ne ovat oleellisia elinikäisen oppimisen kannalta. Hanke toteutetaan seuraavien korkeakoulujen yhteistyönä: Universitat Pompeu Fabra, Escola Superior D’infermeria del Mar, Immersium Studio Barcelona, University of Split ja Metropolia Ammattikorkeakoulu (sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto). Hankkeen rahoittaa Euroopan Unionin Erasmus+-KA2 Strategic Partnership. Lähteet Aho, J. & Laivuori, N. & Lindholm, M. & Toivonen, O. 2022. VR-materiaalien käyttöopas. Maahanmuuttajien työelämätaitojen vahvistavat VR-materiaalit ja niiden käyttö. Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja 144. Turun ammattikorkeakoulu. Luettavissa: Luettu 22.12.2022. Huttar, C.M. & Brintzenhofeszhoc, K. 2020. Virtual Reality and Computer Simulation in Social Work Education: A Systematic Review. Journal of Social Work Education 2020, vol. 56, no 1, 131-141. Wagner, C. & Liu, L. 2021. Creating Immersive Learning Experience: A Pedagogical Design Perspective. Teoksessa Hui, A. & Wagner, C. (eds.) Creative and Collaborative Learning Through Immersion: Interdisciplinary and International Perspectives. Springer, 71 - 87. Wagner, C. & Liu, L. 2021. Herrera F., Bailenson, J., Weisz, E., Ogle, E. & Zaki, J. 2018. Building long-term empathy: A large- scale comparison of traditional and virtual reality perspective-taking. PLoS ONE 13(10): e0204494. Ranta, J. 2022. Virtuaalitodellisuuden mahdollisuudet. Teoksessa Drake, M. (toim.) Kun kielitaito kangertelee virtuaalitodellisuus voi auttaa. Virtuaalitodellisuuskokeiluja maahanmuuttajille. Turun ammattikorkeakoulu. Luettu 22.12.2022 Huttar, C.M. & Brintzenhofeszhoc, K. 2020. ITSHEC-hanke. Haettu 23.12.2022. ITSHEC-hanke, Koonti intensiiviviikosta. (Video Youtube-verkkosivulla). Haettu 23.12.2022
Yhteisöohjautuvuus vahvistaa tiimin resilienssiä
Sosiaalialan lähityötä tekevien yhteisöohjautuvuuden kehittämisessä työntekijöiden osallisuuden mahdollistaminen on lähtökohta. Yhteisten toimintakäytänteiden, rakenteiden ja prosessien sanoittaminen on tarpeen, jotta tiimi voi ottaa vastuun yhdessä työstään. Opinnäytetyössämme kehitettiin yhteisöohjautuvuutta toimintatutkimuksen menetelmin lapsiperheiden kotipalvelun perhetyöntekijöiden tiimeihin. Asiakastyön reflektointi vahvistaa osaltaan resilienssiä ja auttaa osaamisen tunnistamisessa sekä sen hyödyntämisessä. Osallisuudesta, yhteisöohjautuvuudesta, reflektiosta ja resilienssistä muodostuu kehä, joka vahvistaa toisiaan. Tätä kehää voidaan myös kehittää. Yhteisöohjautuvuuden rakentamiseen sopii työpajamalli, jossa osallisuus, dialogisuus ja reflektio muodostavat arjen toiminnasta lähtevän kehittämisen. Toimintaympäristö lapsiperheiden kotipalvelun perhetyöntekijän työssä on jatkuvassa muutoksessa. Muutosten vauhti organisaatioissa on nopea. Ne jäävät välillä keskeneräisiksi asiakaspinnassa olevien työntekijöiden osalta. Asiakastyön moninaisuus on lisääntynyt, jatkuva työntekijöiden vaihtuminen ja pandemia on tuonut omat haasteet työhön. Tämä on yksittäiselle työntekijälle uuvuttavaa ja ilmenee työssä jaksamisen haasteina. Tarvitaan resilienssiä ja yhdessä tekemistä, yhteisöohjautuvuutta. Lapsiperheiden kotipalvelun perhetyöntekijät ovat lähihoitajia, jotka pääosin työskentelevät perheissä yksin. He tekevät suunnitelmallista työtä kaikenlaisissa perheissä. He ovat osa moniammatillista verkostoa, joka voi olla perheen ympärillä. Epäselvät toimintakäytännöt sekä työn tuen muotojen hajanaisuus vaikeuttaa arjen työn toimivuutta. Työ on vastuullista ja ei onnistu ilman osaamista ja tunnetaitoja. Kokonaisuus on haastava. Yhteisöohjautuvuus on osallisuutta ja arjen tekoja Yhteisöohjautuvuudessa organisaation rakenne, käytännöt ja prosessit määritellään sekä sovitaan yhdessä toimintakäytännöt (1, s. 52). Yhteisöohjautuvuudessa tiimi etenee kohti sovittua päämäärää. Päämäärää kohti tiimi etenee sopien toimivat vastuun- ja työnjaot yhdessä. Tämä tarkoittaa, että esimies ei yksin johda työtä vaan tiimi ottaa kokonaisvastuun työn etenemisestä löytäen tähän parhaat menettelytavat. (2, s.15.) Lapsiperheiden kotipalvelun tiimin yhteisöohjautuvuutta edistää työntekijöiden osallisuus arjen toiminnan kehittämisessä arjen käytäntöjen sanoittaminen rakenteiden selkeys. Yhteisöohjautuvuutta ei voi tuoda tiimiin ylhäältä annettuna. Edellytyksenä on osallisuus ja sen ymmärtäminen, että mikä on oma perustehtävä ja mikä osa omaa perustehtävää on yksikön perustehtävän hoitamisessa. Virtanen & Stenvallin (3, s. 126, 141) mukaan henkilöstön mukana olo prosessien suunnittelussa vahvistaa yhteisöllisyyttä ja auttaa yksilöä hahmottamaan oman työpanoksen suhdetta organisaation kokonaisuuteen. Yhteisöohjautuvuus ei tule itsestään vaan se edellyttää osallisuutta. Tämä tarvitsee aikaa, joka on huomioitava organisaatiossa. Salovaaran (4, s. 61–62) mukaan on merkityksellistä, että yksikön tarkoitus, tavoite ja kunkin tehtävä ovat selkeitä. Lisäksi tulee suunnitella yhteistyön järjestämisen systeemi. Näin yksittäiselle työntekijälle selviää, mistä hän on vastuussa. Yhdessä sanoittamisessa on eteenpäin vievä voima Asiakastyön reflektointia lisää asiakasprosessin ja kokousrakenteiden selkeys. Reflektio on toimintaa, jossa yksilö analysoi oman toimintansa perusteita ja seurauksia. Reflektiossa ihminen tarkastelee muun muassa tunteitaan, toimintaansa, asenteita sekä eettisiä ratkaisuja. (5, s. 46–47.) Arjen sanoittaminen lapsiperheiden kotipalvelussa on asiakastyön reflektointia, joka tukee osaltaan myös suunnitelmallista asiakastyötä. Tiimissä yhdessä reflektoiden oma ja toisen ammatillinen osaaminen tunnistetaan. Näin tiimi voi kohdentaa osaamista oikeaan paikkaan ja toisaalta työntekijä tunnistaa kiireisen työn keskellä omia vahvuuksia, joiden varaan voi kehittää omaa toimintaa. Vahvuuksien tunnistaminen vahvistaa resilienssiä. Lapsiperheiden kotipalvelussa tiimin resilienssiä vahvistaa: asiakastyön reflektointi työntekijän osaamisen tunnistaminen osaamisen hyödyntäminen. Resilienssin määritelmissä yhteistä on yksilön kyky sietää ja mukautua epämukavaan sekä odottamattomaan tapahtumaan sekä kyky muutokseen (6, s. 43). Resilienssiä voidaan käsitellä yksilön sekä työyhteisön kannalta. Yksilön resilienssiin kuuluu kyky joustaa muutostilanteissa, kyky uuden oppimiseen sekä toimintakyvyn ylläpitäminen muuttuvissa olosuhteissa. Työyhteisön resilienssin toimintoihin kuuluu esimerkiksi ennakointi, ympäristön havainnoiminen ja muutoksiin sopeuttaminen. (7, s. 13, 75.) Sosiaalinen tuki on merkittävä resilienssin muodostumisessa (8, s. 32). Resilienssi ei ole yksinselviämistä, se on omien ja ympäristön voimavarojen tuntemista ja hyödyntämistä (9, s. 244). Työn sanoittaminen ja siihen sovitut rakenteet ovat pieni satsaus, kun tuetaan suunnitelmallisen sosiaalipalvelun työn kehittymistä. Sen vahvistamiseen on tarpeen kiinnittää huomiota, myös työntekijöiden työhyvinvointia sekä veto- ja pitovoimaa ajatellen. Resilienssin tuoma joustavuus ja muuntautumiskyky erilaisiin tilanteisiin perhetyöntekijän työssä on työhyvinvoinnin edellytys. Resilienssi voi aina kehittyä ja asiakastyön reflektointi mahdollistaa omien toimintakäytänteiden, tunteiden ja vahvuuksien tunnistamista. Se lisää joustavuutta ja kestävyyttä seuraavassa haasteellisessa tilanteessa. Työpajatyöskentelyllä arjen yhteisen tekemisen kirkastamista Suunnitelmallinen työpajatyöskentely edistää sosiaalialan lähihoitajien yhteisöohjautuvuutta. On mielenkiintoista, miten pienelläkin suunnitelmallisella kehittämisellä saadaan arkeen muutos. Lapsiperheiden kotipalvelussa itseohjautuvuudesta kohti yhteisöohjautuvuutta lähdettiin rakentamaan toimintatutkimuksen keinoin, jonka pohjalta muodostui työpajamalli. Siinä ohjaavina menetelminä on reflektointi ja dialogisuus. Työpajamallin mukaan yhteisöohjautuvuutta kehitettiin kolmeen tiimiin. Dialoginen keskustelu on avointa ja suoraa keskustelua, jossa tavoitellaan yhteistä ymmärrystä. Siinä hyväksytään, että ihmisillä on erilaisia näkemyksiä eikä kenenkään näkemys voi olla kokonaan totuus. Erilaisille näkemyksille annetaan tilaa ja tilannetta tarkastellaan yhdessä eri näkökulmista. (10, s. 84.) Työpajatyöskentelymalli muodostui neljästä työpajasta, joiden välissä oli ohjausryhmä. Ohjausryhmässä käsiteltiin edellisen työpajan materiaalin pohjalta fasilitoijien nostamia yhtenäisiä ilmiöitä aiheeseen ja suunniteltiin tulevaa. Työpajoissa lähdettiin liikkeelle perustehtävästä sekä yhteisöohjautuvuuden, resilienssin ja työhyvinvoinnin käsitteiden sanoittamisella dialogisesti. Tätä seurasi tiimin arjen käytännön kehittäminen yhteisöohjautuvuuden edistämiseksi. Tiimeillä oli mahdollisuus työpajojen välissä jatkaa toiminnan kehittämistä. Yhteisöohjautuvuutta tukevan arjen toimintakäytänteen kehittämisen alkaessa työpajoissa keskityttiin resilienssiin perhetyöntekijän työssä. Neljännessä työpajassa yhteisöohjautuvuutta ja reslienssiä peilattiin toisiinsa sekä sovittiin, miten tiimit jatkavat yhteisöohjautuvuutta. Kehittäminen perustuu yhdessä tekemiseen, osallisuuteen, toiminnassa oppimiseen, jatkuvaan reflektioon ja menetelmäosaamiseen. Kehittämistoiminnan koossapitäviä voimia ovat yhteisöllisyys, osallistava johtaminen ja arvioiva työote. (11, s. 53.) Tämän hetken mahdollisuus sosiaalialan muutosten ja haasteiden keskellä on keskittyä yhdessä tekemiseen ja erilaisen osaamisen mahdollisuuden huomaamiseen. Kehittämisen lähtökohtana tulee olla ihmisten kanssa tehtävä työ, jota tekevät ihmiset. Näin luodaan itseään vahvistava kehä työyhteisöihin, jotka tarvitsevat myös resilienssiä tehtävissään. Kirjoittajat Karoliina Vihtari ja Marjo Lokka, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön. Yhteisöohjautuvuutta rakentamassa – Resilienssi perhetyöntekijöiden kokemana. Theseus. Lähteet Salovaara, Perttu 2020. Johtopäätös: yhteisöt organisaatiot pomokulttuurin jälkeen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos. Martela, Frank 2021. Itseohjautuvuus on yhteisöohjautuvuutta - ja sen lupaus on suuri. Teoksessa Gamrasni, Mirjam (toim.). Matkaopas yhteisöohjautuvuuteen. Raisio: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. 11–18. Virtanen, Petri & Stenvall, Jari 2019. Julkinen johtaminen. Tallinna: AS Pakett. Salovaara, Perttu 2020. Raatikainen, Eija & Rahikka, Anne & Saarnio, Tuula & Vepsä, Päivi 2020. Ammattina sosionomi. E-kirja. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Valli, Laura 2020. Kuolema kuittaa univelan? Tutkimus resilienssistä ja resilienssipotentiaalin johtamisesta kriisihallintaorganisaatiossa. Viitattu 4.2.2022. Nieminen, Mika & Talja, Heli & Airola, Merja & Viitanen, Kaupo & Tuovinen, Joona & Heikkilä, Jukka–Pekka 2017. Muutosjoustavuus: organisaation resilienssin tukeminen. Teknologian tutkimuskeskus VTT. Espoo. Viitattu 22.2.2022. Poijula, Soili 2018. Resilienssi: muutosten kohtaamisen taito. Helsinki: Kirjapaja. Lipponen, Krisse & Litovaara, Anneli & Katajainen, Antero 2016. Voimaa. Hyvän elämän polku. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Salonen, Kari & Eloranta, Sini & Hautala, Tiina & Kinos, Sirpa 2017. Kehittämistoiminta ja kehittämisen menetelmiä ammatillisessa korkeakoulutuksessa. Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja 108. Turku: Turun ammattikorkeakoulu. Salonen, Kari ym. 2017.
Sosiaalinen tuki lisää osallisuutta yhteiskuntaan
Vangitsemisella puututaan ihmisen perus- ja ihmissoikeuksiin, kuten vapauteen. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden pysähtymiseen, mikä voi olla alku muutokselle. Vankilaympäristö muodostaa kuitenkin haasteita sisäisen motivaation kehittymiselle ja uhkaa psykologisten perustarpeiden tyydyttymistä. Sosiaalisella tuella pyritäänkin vahvistamaan asiakkaan resursseja yhteiskuntaan integroitumiseen. Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) tehtävänä on osaltaan huolehtia yhteiskunnan turvallisuudesta ja lisätä tuomittujen valmiuksia yhteiskuntaan kiinnittymiseen. Opinnäytetyönä toteutin tutkimuksellisen kehittämistehtävän Vantaan vankilassa, jonka toimintaa ohjaa Rikosseuraamuslaitoksen strategia ja arvot. Vantaan vankilan tehtävänä on vastata tutkintavankeuden toimeenpanosta sekä vankikuljetuksesta, ja toiminta on profiloitunut erityisesti muutosmotivaation herättämiseen. Tutkintavankeus on pakkokeino, jonka tarkoituksena on turvata rikoksen esitutkintaa, tuomioistuinkäsittelyä ja rangaistuksen täytäntöönpanoa sekä estää rikollisen toiminnan jatkamista (Tutkintavankeuslaki 768/2005 luku 1 § 3). Syrjäytymistä ja rikollisuutta ehkäisee varhainen tuki Tutkimusten mukaan vankilaan palaavat todennäköisemmin useampikertaiset ja nuoret. Rikosten uusiminen on tyypillisesti nopeinta heti vapautumista seuraavina kuukausina, jolloin uusintarikollisuuden ehkäisyn kannalta onnistuneilla palvelujatkumoilla on suuri merkitys (OM:n ja Risen tulossopimus 2022: 9) (Rikosseuraamus.fi/materiaalit). Tynin (1, s. 77) mukaan uusintarikollisuutta ennustavia tekijöitä on rikoksentekijän rikoshistoria rikosmyönteiset asenteet rikollinen seura antisosiaaliseen persoonallisuuteen liittyvät riskitekijät Nuorten syrjäytymistä ja rikollisuutta selvittäneessä tutkimuksessa (Kivivuori 2009; 15) puolestaan on osoitettu seuraavien sosiaaliseen pääomaan liittyvien tekijöiden lisäävän rikoskäyttäytymisen riskiä vanhemmuuden puutteellinen tuki perheen hajoaminen heikko opettajien kontrolli heikko luottamus toisiin ihmisiin Rikoskäyttäytyminen ja yhteiskunnasta syrjäytyminen liittyvät toisiinsa. Rikollisuutta ja syrjäytymistä pyritään ehkäisemään tarjoamalla riittävän varhaisessa vaiheessa tukea (Rikoksentorjunta.fi) peruspalveluissa, jotka on suunnattu lapsille, nuorille ja heidän perheillensä. Yhtä lailla aikuisten palveluissa tulisi huomioida paremmin hyvinvointivajeiden päällekkäisyys ja ylisukupolvisuus. Opinnäytetyön tulokset nimittäin osoittivat asiakkaiden tarpeiden liittyvän keskeisesti merkityksellisiin ihmissuhteisiin. Asiakkaat halusivat ylläpitää suhteita, he saivat läheisiltä tukea ja ihmissuhteet myös tukivat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Palveluissa tulisikin olla riittävästi tietoa ja ymmärrystä rikosseuraamusasiakkaiden kohtaamiseen. Väliinputoaja vai aktiivinen toimija? Tutkintavangit ovat erityisessä asemassa, koska heitä ei ole vielä tuomittu. Tämän vuoksi heitä tulee pitää syyttöminä ja kohdella sen mukaisesti (Nelson Mandela -säännöt 2017:66). Opinnäytetyön tulosten valossa asiakkaat näyttäytyivät hyvin omatoimisina ja he ilmaisivat hoitavansa asioita ensisijaisesti itse ilman tukea, mikä lisää myös autonomiaa. Eniten viranomaistuen tarve näyttäytyi yhteiskuntaan kiinnittymistä tukevien, kuten asumiseen ja koulutukseen liittyvien asioiden hoitamisessa. Kehittämistehtäväni pohjautui asiakaslähtöiseen toimintatapaan, jossa käytin toimintatutkimuksellisia ja osallistavia menetelmiä. Opinnäytetyöni tavoitteena oli parantaa tutkintavankeuteen tulevien asiakkaiden tiedon saannin tarpeita sekä kartoittaa heidän palvelutarpeitansa, joita analysoin psykologisten perustarpeiden ja motivaation viitekehyksessä. Matkaoppaassa (2011) on kuvattu asiakaslähtöisyyden sosiaali- ja terveysalalla tarkoittavan asiakkaan kohtaamista yksilönä ja ihmisarvoa kunnioittaen riippumatta hyvinvointivajeesta. Keskeistä siinä on palveluiden järjestäminen mahdollisimman toimiviksi asiakkaiden eikä organisaation tarpeista lähtien. (2, s. 18.) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivustolla on kuvattu osallisuuden edistämisen periaatteita. Asiakaslähtöisessä kehittämisessä lisätään osallistumismahdollisuuksia ja tiedolla vahvistetaan sekä asiakkaan omaa ymmärrystä asemastaan että asiakasymmärryksen syventämistä palveluja suunniteltaessa (2, s. 22). Tiedon saannin tarpeellisuus omaa elämää koskevissa asioissa pätee myös vankilassa. Asiakkaiden kokemuksen mukaan helposti saatava ja selkeässä muodossa oleva tieto vankilan toimintakäytännöistä vähentää epätietoisuutta ja auttaa pohtimaan tulevaisuuden vaihtoehtoja. Tiedon puute puolestaan voi heikentää asiakkaiden oikeusturvaa ja yhdenvertaista kohtelua. Ryanin ja Decin (2017) mukaan ihminen motivoituu helpommin asioihin, joita hän pitää itselleen tärkeinä tai arvokkaina. Toisaalta sosiaalinen ympäristö voi heikentää tai vahvistaa sisäistä motivaatiota, tervettä kehitystä ja hyvinvointia riippuen siitä, miten se tukee psykologisten perustarpeiden tyydyttymistä. (3, s. 12). Muutosmotivaation kehittymisessä voi auttaa Millerin ja Rollnickin (2013) kehittämä Motivoiva keskustelu. Yhteistyöhön perustuvalla keskustelutyylillä vahvistetaan henkilön omaa motivaatiota, voimavaroja ja sitoutumista muutokseen perustuen hänen omiin arvoihinsa ja kiinnostuksen kohteisiin (4, s. 12–13). Kun asiakkailta edellytetään sitoutumista, olisi hyvä pohtia myös työntekijöiden sitoutumista ja organisaation pitovoimaa. Käyttäytymisellä tavoitellaan ensisijaisesti kuulumisen tunnetta yhteisöön ja merkityksellisyyttä muiden silmissä. Tällöin ihmiset käyttäytyvät sosiaalisessa kontekstissa tavalla, joka varmistaa hyväksynnän ja liittymisen (3, s. 12, 96.) Vankilassa tämä voi näyttäytyä sääntöjen uhmaamisena tai kuntouttavan toiminnan väheksymisenä, jos sillä saa arvostusta muiden asiakkaiden taholta. Tulosten perusteella tätä ilmiötä voi vielä vahvistaa se, että osaston arjessa kyvykkyyden tunnetta tukevia tekijöitä on vähäisesti. Yhteenkuuluvuuden tunteen tyydyttyminen osastolla on ristiriitainen muutospyrkimyksen näkökulmasta, koska se voi myös tarkoittaa vankiyhteisöön liittymisen vahvistumista. Arjen toiminnot tarjoavat mielekästä tekemistä ja vahvistavat perustarpeita, mikä ei suljetussa ympäristössä vielä tarkoita sisäisen motivaation pysyvämpää kehittymistä. Psykologisiin perustarpeisiin ja niiden tyydyttymistä tukeviin sekä heikentäviin tekijöihin tulisikin tulosten perusteella kiinnittää vastaisuudessa enemmän huomiota tavoiteltaessa vankilasta rikoksettoman elämän oppimisympäristöä. Verkostot ja tieto palveluiden kehittämisen tueksi Rikosseuraamuslaitoksen toimintaa ja asiakasprosesseja (julkaisut.valtioneuvosto.fi) kartoittaneen selvityksen mukaan tutkintavangeista puolet vapautuu hieman yli kuukaudessa joko kokonaan tai odottamaan myöhempää seuraamusta. Tämä aiheuttaa erityisiä paineita vankilaan sisääntuloon ja sieltä kotiuttamiseen liittyville toiminnoille. (Pajuoja 2019: 14.) Sidosryhmäyhteistyön linjauksissa (rikosseuraamus.fi) rikollisuuden ennaltaehkäisy on kuvattu Risen erityisenä palveluna vaikuttamalla pääasiassa yksilön rikolliseen käyttäytymiseen ja vähentämällä huono-osaisuutta. Risen strategian toteuttamisessa tarvitaan kuitenkin tiivistä yhteistyötä sidosryhmien kanssa asiakkaiden integroimiseksi yhteiskunnan normaalipalveluihin. (Sidosryhmäyhteistyön linjaukset 2022: 7, 12). Tutkimuksissa tuotettavaa tietoa tulisi hyödyntää laaja-alaisesti. Sen sijaan, että kehitetään uusia mittareita, olisikin syytä tarkastella jo olemassa olevien täydentämistä niin, että ne vastaisivat paremmin Monialaisten palvelutarpeiden tunnistamiseen (julkaisut.valtioneuvosto.fi) ja toisivat tietoa hallinnon rajat ylittävien palveluiden kehittämiseen. Uudet hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa vuoden 2023 alusta. Niin Rikosseuraamuslaitoksen kuin sosiaalihuollon palvelujen organisointi, toteuttaminen ja yhteensovittaminen on uudistumisen tiellä. Verkostomainen työ (sitra.fi) on usein edellytys uudenlaisen toimintatavan tai työkulttuurin kehittämiseksi, toteuttamiseksi ja sen levittämiseksi. Palveluja yhteensovittamalla ja oikea-aikaisella interventiolla on mahdollista ehkäistä asiakkaan väliinputoajan asemaan päätymistä ja sen sijaan tukea yhteiskuntaan liittämistä toimijuutta vahvistamalla. Kirjoittaja Lea Stranden, erityisohjaaja Vantaan vankila, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Stranden, L. 2022. Asiakaslähtöinen kehittäminen tutkintavankeudessa. Motivaatiota ja osallisuutta muutokseen. Metropolia (Theseus). Lähteet Tyni, Sasu 2015. Vankeinhoidon vaikuttavuus – Onko kuntoutukselle tilastollisia perusteita? Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja 1/2015. Helsinki: Rikosseuraamuslaitos. Virtanen, Petri & Suoheimo, Maria & Lamminmäki, Sari & Ahonen, Päivi & Suokas, Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011. Helsinki: Tekes. Ryan, Richard M. & Deci, Edward L. 2017. Self-Determination Theory. Basic Psychological Needs in Motivation, Development and Wellness. New York: The Guilford Press. Miller, William R. & Rollnick, Stephen 2013. Motivational Interviewing. Helping People Change. Third Edition. New York: The Guilford Press.
Palveluiden haasteet ratkotaan monialaisella yhteistyöllä ja resursseja vahvistamalla
Katariina Kajan kirjoittaa uudistuva sosiaalialan osaaminen-blogissa, että erityislasten oikeudet eivät toteudu nykyisin keinoin. Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten tarpeista ja niihin vastaavista palveluista on ollut runsaasti keskustelua viime aikoina. Asiantuntijoilla sekä perheillä itsellään on suuri huoli yksin jäämisestä sekä vääränlaisista ratkaisuista lapsen haasteisiin. Lasten ja nuorten oikeuksien toteutumista estävät mm palveluiden pirstaleisuus, vääränlainen tuki sekä ongelmien tunnistamisen vaikeus. (1) Selvää on se, että pirstaleiset ja usein aliresursoidut palvelut eivät pysty tällä hetkellä vastaamaan täysin kasvaneeseen palvelun tarpeeseen. Tarvitaan uusia keinoja sekä toimivaa yhteistyötä ongelmien tunnistamiseen sekä yksilöiden auttamiseen ja tukemiseen Lasten ongelmiin pitäisi löytää ratkaisuja tarpeeksi varhaisessa vaiheessa. Samaan aikaan myös nuorten ja nuorten aikuisten ongelmat ovat lisääntyneet ja tuen tai palveluiden saaminen on vaikeaa. Vaikka esim. ADHD-diagnoosien ja ADHD-lääkitysten määrät ovat nuorilla ja aikuisilla kasvaneet, on prosessi diagnoosin saamiseksi silti usein työläs, myös ammattilaisen näkökulmasta. Lisääntyneiden ADHD-epäilyjen, diagnoosien sekä selvitysten taustalla vaikuttaa moni asia. Yksi iso tekijä näyttäisi olevan koronapandemiasta johtunut etäopiskelu. Myös lisääntyneet mielenterveydenhaasteet, kuten masennus tai ahdistus, voivat aiheuttaa oireilua, joka johtaa ADHD-epäilyyn. Myös tietoisuuden lisääntyminen on lisännyt hoitoon ohjautumista entisestään (2)(3)(4). Ratkaisuja haasteisiin hyvinvointialueilta? Sote-uudistuksen tavoitteena on muun muassa turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, parantaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta sekä kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja. Hyvinvointialueilla toimintarakenteita ja -tapoja luodaan ihmislähtöisten palvelukokonaisuuksien aikaansaamiseksi. Tavoitteena on perus- ja erityistason palvelujen entistä parempi yhteentoimivuus. Mikäli tavoitteet toteutuvat, palveluiden pirstaleisuuteen saadaan helpotusta sote-uudistuksen myötä. Hyvinvointialueet kokoavat palveluitaan saman katon alle ja ovat askel kohti parempia ja yhtenäisempiä palveluita, jotka osaltaan voivat edistää erityislasten, nuorten ja aikuisten oikeuksien parempaa toteutumista. Sote-uudistuksen myötä, palveluiden tulisi olla enemmän ns. yhdeltä luukulta saatavia, pirstaleisuuden sijaan. Kehittämistyö on jo aloitettu ja hyvinvointialueilla tunnistetaan asiakkaiden sekä ammattilaisten haasteet löytää perheille sopivaa tukea ja palveluita. Yksi ratkaisukeino voi olla perhekeskustoimintamalli, jolla perheiden palvelut pyritään kokoamaan yhden luukun periaatteen mukaisesti saman katon alle. Perhekeskusmallin myötä on hyvä mahdollisuus vahvistaa monialaista yhteistyötä, estetään palveluiden siiloutumista sekä saadaan asiakkaan tilanne kokonaisvaltaisemmin huomioitua. (5) (6) Sote-uudistus on hyvä suunta, mutta tarvitaan myös muita keinoja Tutkimuksiin pääsyä hankaloittaa se, että tutkimusjonot ovat tällä hetkellä pitkät. Yksi iso tekijä hoitoon ja arvioon pääsyn vaikeuden taustalla on pula koulupsykologeista. Pahimmillaan ADHD-tutkimuksiin pääsyä saattaa joutua odottamaan useita kuukausia ja yhden koulupsykologin vastuulla on niin paljon opiskelijoita, että aikoja on vaikea saada. Vajavaisen koulupsykologiresurssin lisäksi, vajetta on myös koululääkäriresursseissa. Kun resurssit ovat rajalliset, on syytä pohtia, miten käsillä olevaan tarpeeseen pystytään vastaamaan paremmin. Tästä syystä eri hyvinvointialueilla on käynnistetty kehittämistyö, jonka tavoitteena on selkiyttää hoitopolkuja ja määritellä uudelleen sitä, miten jo olemassa olevilla resursseilla pystyttäisiin vastaamaan paremmin esim. ADHD-selvitysten kasvavaan kysyntään. Tavoitteena on saada lisää työkaluja, joista on hyötyä asiakkaalle, mutta myöskin sotepalveluissa työskenteleville. (7)(8)(9)(10) Myös ammattilaiset tarvitsevat lisää tietoa sekä työkaluja erilaisten asioiden kuten esim. ADHD:n tunnistamiseen. Ongelmien lähtökohtia ja syitä voi olla joskus hankala tunnistaa, varsinkin jos ongelmat alkavat kasaantua. ADHD:n kohdalla vaikuttaisi siltä, että ADHD tunnistetaan pojilla helpommin kuin tytöillä, koska näkyvät oireet saattavat olla erilaiset. (11) Mitä aikaisemmassa vaiheessa ongelmien juurisyyt pystytään tunnistamaan, sen paremmin pystytään ehkäisemään ongelmien syvenemistä. Lasten ja nuorten kohdalla pitää varmistaa myös riittävä erityinen tuki niin esi- ja perusopetuksessa kuin toisella asteellakin. Tammikuussa voimaan astunut soteuudistus on yksi Suomen historian merkittävimmistä rakenteellisista uudistuksista. Vaikka vielä ei arvioida sitä, miten uudistuksessa onnistutaan, potentiaalia sosiaali- ja terveyspaleluiden kehittämiseen ja parantamiseen on olemassa. Oleellista onkin se, miten saumattomasti saadaan eri palvelut toimiaan yhdessä, yhteisen asiakkaan tilanteen edistämiseksi. Kirjoittaja Teppo Kotilainen, koulukuraattori, sosionomi (YAMK) -opiskelija Lähteet Kajan, Katariina 2022. Uudistuva sosiaalialan osaaminen- blogi: Erityislastenoikeudet eivät toteudu nykyisin keinoin. ADHD:n lääkehoito lisääntyy suomalaislapsilla – viidellä prosentilla lapsista on oireilua. Yle Uutiset 7.2.2020. Aikuisten ADHD-diagnoosien määrä kasvanut räjähdysmäisesti – tutkimuksiin hakeutumisen syynä myös yhteiskunnan kasvavat vaatimukset. MTV Uutiset 09.10.2021. Onkohan minullakin adhd? Helsingin sanomat 3.4.2022. Perheiden palvelujen uusia tuulia ja kehitystyön tuloksia. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue 2022. Mikä sote-uudistus? Soteuudistus.fi. Koulupsykologeille jopa vuosien jonot. Yle Uutiset 7.4.2021. Koulupsykologeista on huutava pula. MTV Uutiset 17.9.2022. Kouluterveydenhuollossa ja neuvoloissa on paha pula lääkäreistä ja terveydenhoitajista. Mediuutiset 18.8.2021. Tarkkaavaisuushäiriö oireisen lapsen ja nuoren hoitoketju. Essote 2019.
Sosioemotionaalisten taitojen opetus alakoululla
Kohtaamisen ja läsnäolon taito nousivat tärkeimmiksi asioiksi sosioemotionaalisten taitojen opetuksessa. Toimintatutkimuksen menetelmin toteutetussa opinnäytetyössä haastateltiin erityisen tuen oppilaita ja toteutettiin kaksi työpajaa opetus- ja kasvatushenkilöstölle. Yllä on kuva yhden työryhmän posterista. Sosioemotionaaliset taidot ovat osa sosioemotionaalista kompetenssia. Sen voi määritellä kyvykkyydeksi toimia vuorovaikutussuhteessa toisen kanssa. Kyvykäs yksilö pystyy luomaan ja ylläpitämään sosiaalisia suhteita sekä saamaan hyväksyntää toisilta. Hyvät sosioemotionaaliset taidot auttavat myönteisesti opiskelussa, sosiaalisten suhteiden luomisessa ja lisäävät tyytyväisyyttä elämään. Lapset, joilla on puutteelliset sosiaaliset, tunne- tai käyttäytymisen taidot ovat alttiimpia häiriökäyttäytymiselle. (1) Sosioemotionaalisten taitojen opetuksen toteuttaminen on merkityksellistä ja ajankohtaista sosiaalisia ongelmia estävänä tekijänä. Sosiaalisia ongelmia ovat yksilöön, lähiyhteisöön tai yhteiskuntaan vaikuttavat haasteet, kuten päihdeongelmat tai peliriippuvuus. Tänä päivänä uutiset nuorten mielenterveysongelmista, päihteiden käytöstä tai kouluväkivallasta hallitsevat keskustelua. Mahdollisuus ajautua huono-osaisuuden tai syrjäytymiskehityksen polulle on todellinen. Riskitekijöitä ovat muun muassa huoltajien alhainen koulutustaso, yksinhuoltajuus tai työttömyys. Sosioemotionaalisten taitojen opetus ja niiden kautta koettu kehitys vahvistavat oppilaiden ajattelua ja uskoa elämässä menestymiseen. (2) Sosioemotionaalisten taitojen opetusta kehitettiin yhdessä oppilaiden ja opettajien kanssa Selvitin opinnäytetyössä Vantaan kaupungille, miten sosioemotionaalisten taitojen opetusta voitaisiin kehittää alakoululla. Opinnäytetyön kohderyhmänä olivat luokkamuotoista erityisen tuen pienryhmäopetusta tarjoavat etappiluokat. Etappitoiminta on Vantaan oma malli tukea oppilaita, joilla on ollut haasteita lähikoulussaan sosioemotionaalisissa taidoissa ja opiskelussa. Oppilaat vahvistavat vuoden aikana taitojaan yksilöllisesti, muun muassa tunteiden säätelyssä tai tilannetajuisessa käytöksessä. Etappiluokalla työskentelee erityisluokanopettaja, sosiaaliohjaaja tai koulunkäyntiavustaja. Etappiluokilla on hyvä aikuisresursointi oppilaan kuulemisen ja yksilöllisen ohjauksen mahdolliseksi. (3) Tutkimusmenetelminä käytettiin oppilashaastatteluita ja henkilöstöjen työpajoja. Osallistujia toteutuksiin tuli seuraavasti: oppilashaastatteluihin kuusi henkilöä. henkilöstöjen työpajoihin 12 henkilöä. Oppilashaastattelut toteutettiin kahdella eri alakoululla ja henkilöstöjen työpajat toteutettiin kaksi kertaa. Toisen työpajan jälkeen reflektoitiin henkilöstön kesken koko prosessia ja sovittiin hyvien käytänteiden käyttöönotosta omassa työyksikössä. Kohtaaminen ja läsnäolo nousivat ylitse muiden Selvitystyön tuloksissa henkilöstön taito kohdata ja olla läsnä oppilaille nähtiin merkityksellisimpänä asiana. Kohtaaminen ja läsnäolo koettiin jopa niin tärkeäksi, ettei tietty sosioemotionaalisten taitojen opetusmenetelmä tai opetuksen järjestäminen noussut sen edelle. Oppilaat kokivat, etteivät he saa tarpeeksi huomiota luokkatilassa. Tilan valtaavat sen sijaan äänekkäimmät ja rohkeimmat persoonat. Henkilöstö koki tärkeänä oppilaiden päivittäisen kuulemisen ja näki tämän merkityksellisenä tapana luoda yhteys oppilaan ja aikuisen välillä. (4) Oppilaiden kertomuksista nousivat esiin kokemukset: yksinäisyydestä niukkuudesta eriarvoisuudesta pelaamisen merkityksestä vapaa-ajan vietossa. Oppilaat kertoivat yksinäisyyden näkyvän kotona yksin vietetyn ajasta määrässä ja haasteissa solmia kaverisuhteita. Oppilaat kokivat kotona materiaalista ja taloudellista niukkuutta, esimerkiksi harrastuksiin osallistuminen oli vaikeaa perheen taloudellisen tilanteen takia. Osa oppilaista koki itsensä ulkopuoliseksi ja eriarvoiseksi oman elämänsä vaikutusmahdollisuuksien suhteen. Kotona vietetty aika kohdistui pääosin pelaamiseen ja moni puheenaihe keskittyi tähän samaan teemaan. Huoltajat tarvitsevat myös tietoa Oppilaiden huoltajat tarvitsevat tietoa sosioemotionaalisista taidoista. Lapset oppivat mallioppimalla huoltajiaan seuraamalla. Miten huoltajat sanoittavat tunteensa tai toimivat syy-seuraus-suhteessa ja mitä he pitävät sopivina toimintamalleina. Tunteiden esille tuominen täytyy olla hyväksyttävää myös epämieluisissa tilanteissa. Aggressiot tulee ottaa vastaan. Huoltajien on yleisellä tasolla tärkeä tiedostaa, miten kasvatustilanteissa tulee toimia. Lapsi hyötyy ennakoitavasta, johdonmukaisesta ja turvallisesta kasvatusympäristöstä. (5) Opinnäytetyössä ei haastateltu oppilaiden huoltajia ja heidän suhtautumistaan kodin ja koulun yhteistyön kehittämiseen. Etappiluokissa tehdään viikoittain yhteistyötä huoltajien kanssa, mutta sen tiivistäminen etenkin jakson alussa loisi hyvät edellytykset yhteisten toimintatapojen ja tavoitteiden asettamiseksi. On hyvä tiedostaa, että oppilas saa vaikutteita ja palautetta käytöksestään koulun lisäksi muissa arjen ympäristöissään, kuten kotona, harrastuksissa ja ystävien kesken. Etappijakson aikana saadaan parempia tuloksia, kun oppilas saa johdonmukaista ohjausta ja välitöntä palautetta hyvästä käytöksestä eri ympäristöissä. Etappitoiminnan vaikuttavuuden seuranta Etappiluokkien oppilaiden koulupolkua ei ole seurattu etappijakson jälkeen ja sen näkyväksi tekeminen seurantatutkimuksella olisi todella merkityksellistä. Seurantatutkimus tekisi näkyväksi, mitä hyötyä etappijaksosta on ollut oppilaan koulupolulla pidemmällä aikavälillä. Kirjoittaja Toni Piispa, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii sosiaaliohjaajana vantaalaisessa alakoulussa. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Sosioemotionaalisten taitojen opetus alakoululla Lähteet Räsänen, Juhani 2020. Valitsen vahvuuden – uuden koulun luonne, periaatteet ja mahdollisuudet. Ulkoisesta hallinnasta osallistavaan pedagogiikkaan. Helsinki: Lector Kustannus Oy. 306. Saari, Juho; Eskelinen, Niko & Björklund, Liisa 2020. Raskas perintö – Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa. Helsinki: Gaudeamus Oy. 16–18, 118–120. Vantaan kaupunki. Etappi vuosiluokat 1–6. Kivimäen Etappi. Perusopetuksen Etappitoiminta (1.-6. luokat) | Vantaa. Viitattu 23.2.2022. Koivuniemi, Marika; Kinnunen, Susanna; Mänty, Kristiina; Näykki, Piia & Järvenoja, Hanna 2020. Arjen sosioemotionaaliset haasteet oppimistilanteina – 4T-toimintamalli lapsen kehittyvien tunteiden säätelytaitojen tukemiseksi. Oulun yliopiston oppimateriaali E9. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto. . Viitattu 28.10.2022. Neitola, Marita 2018. Parents as Teachers and Guides of Their Children’s Social Skills. Varhaiskasvatuksen Tiedelehti. Journal of Early Childhood Education Research Volume 7, Issue 2. Viitattu 18.10.2022. 393 & 408–409.
Miltä näyttää varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävä Helsingin kaupungilla?
Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävä on uusi. Tehtävä on asetettu varhaiskasvatuslaissa (2018) (1) ja se mainitaan vain hyvin lyhyesti valtakunnallisissa varhaiskasvatuksen perusteissa (2022) (2). Tehtävän käytännön toteutuksen ja sisällön määrittely onkin palvelun järjestäjien eli kuntien ja yksityistä varhaiskasvatusta tuottavien yritysten, tehtävä. Opinnäytetyössäni selvitin sähköisten kyselyiden avulla, miltä varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävä näyttää Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksessa tällä hetkellä ja mitä odotuksia tehtävässä toimivilla sekä heidän esihenkilöillään on tehtävän suhteen tulevaisuudessa. Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävässä työskentelee Helsingissä pääosin lähihoitajakoulutuksen saaneita henkilöitä, mutta muutama sosionomikin on jo aloittanut tehtävässä. Sekä työntekijät että heidän esihenkilönsä kuvaavat tehtävää vielä epäselvänä. He toivovat selkiyttämistä erityisesti suhteessa muiden moniammatillisen tiimin jäseniin. Suomalaisen varhaiskasvatuksen historiassa onkin ollut monia vaiheita, jossa tehtävien sisällöstä ja jaosta on kiistelty. Moniammatillisessa yhteistyössä on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa yhteisön jäsenten osaamisen (3). Moniammatillisesta yhteistyöstä varhaiskasvatuksen tiimityössä voidaan katsoa myös sosiaalialalla tyypillisen systeemiseen ajattelun kautta. Siinä perustana on lapsen, hänen perheensä ja elinympäristönsä väliset vuorovaikutussuhteet ja lapsi nähdään osana ympäristöään (4). Systeeminen ajattelu tukee myös varhaiskasvatussuunnitelmassa (2022) esitettyjä ajatuksia oppivasta yhteisöstä ja siitä, ettei lasta ei nähdä kasvatuksen ja koulutuksen kohteena vaan osana moninaista ympäristöään. Tehtävän sisältö, vaativuuden arviointi ja palkkaus Opinnäytetyötäni varten tehdyn kyselyn tulokset osoittavat, että tehtävässä oleellisiksi näkökulmiksi koetaan perheiden tukemisen lisäksi tasa-arvon edistäminen ja antirasistinen työote, jotka ovat osa sosiaalipedagogista työotetta. Tehtävän ollessa uusi, sekä varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävässä toimivat että heidän esihenkilönsä arvioivat hyvin varovaisesti tehtävän tähän mennessä perheille ja lapsille tuomia hyötyjä. Varhaiskasvatuksen sosionomin nähtiin kuitenkin tuovan työyhteisöön yhteisöllisyyden näkökulmaa ja mahdollistavan muiden ammattilaisten osaamisen hyödyntämisen. Moniammatillisen ja systeemisen näkökulman lapseen ja lapsuuteen nähtiin tuottavan varhaiskasvatuksen moniammatilliseen työhön laatua. Työntekijöiden kiinnostus jatkokoulutukseen ja sosionomiksi pätevöitymiseen oli kyselyn tulosten mukaan riippuvaista tehtävän tulevasta selkiyttämisestä sekä palkkakehityksestä. Myös esihenkilöt näkivät palkkauksen parantamisen oleellisena tekijänä tehtävän veto- ja pitovoiman parantamisessa. Yhteenvetoa ja suosituksia tulevaan Tehtävä on uusi ja on ymmärrettävää, että sen jäsentäminen ja kehittäminen on vielä kesken. On hienoa, että kehittämistyöhön on Helsingissä lähdetty, vaikka varsinaisia varhaiskasvatuksen sosionomeja on valmistunut vasta muutamia. Opinnäytetyöni on osa käynnistyvää kehitystyötä ja sen tulokset on esitelty Helsingissä varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävässä toimiville, heidän esihenkilöilleen sekä aluepäälliköille. Kaupunkitasoisen sosionomien ja esihenkilöiden verkoston luominen on aloitettu ja yhteinen keskustelualusta perustettu. Tällä hetkellä tehtävässä toimivilla sekä tehtävää johtavilla esihenkilöillä onkin hyvä mahdollisuus osallistua yhteiseen keskusteluun ja tehtävän kehittämiseen sekä sen merkityksen sanoittamiseen työnantajatasolla, omissa työyhteisöissään sekä perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä. Jatkossa on kuitenkin tärkeää, että työnantaja järjestää kaupunkitasoista perehdytystä sekä työntekijöille että esihenkilöille, jotka tehtävää johtavat. Oleellista on saada aikaa yhteiselle keskustelulle uuden tehtävän äärellä. Kirjottaja Niina Eloranta, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii päiväkodin johtajana Helsingissä. Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Eloranta, Niina 2022. Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävä Helsingin kaupungilla. Lähteet Varhaiskasvatuslaki 540/2018. Annettu Helsingissä 13.07.2018 (Varhaiskasvatuslaki 540/2018 - Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®) Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022. Opetushallitus. Määräykset ja ohjeet 2022:2a. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022 (oph.fi)) Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus -moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Akateeminen väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022. Systeeminen toimintamalli lastensuojelussa. Viitattu 12.11.2022.
Neuvola median valokeilassa – Asiakkaiden kokemuksia neuvolatoiminnasta
Tänä vuonna saamme kiittää suurta menestystä saavuttanutta 100-vuotiasta neuvolatoimintaa. Neuvolat saivat alkunsa Arvo Ylpön sekä Mannerheimin lastensuojeluliiton toimesta. Neuvolat ovat onnistuneet vähentämään äitiys- ja lapsikuolleisuuden määrää, ja tänä päivänä neuvolat tavoittavat lähes jokaisen lasta odottavan perheen Suomessa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2022; ks. Katsaus neuvolatoiminnan historiaan, Korppi-Tommola 2022) Neuvolan keskeinen tehtävä on perheiden kokonaisvaltaisen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, ylläpitäminen sekä lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen. Kuinka nämä lopulta näyttäytyvät asiakkaille? Neuvolan juhlavuoden kunniaksi esittelemme tässä blogikirjoituksessa sitä, millaisia asiakaskokemuksia suomalaisesta neuvolajärjestelmästä valtamedia on nostanut viime vuosina esiin. Valtamedioiksi valikoitui Iltalehden, Ilta-Sanomien, Ylen, Aamulehden, Helsingin Sanomien, Turun Sanomien ja Vantaan Sanomien artikkelit vuosilta 2016–2022. Artikkeleissa nousi esille pääteemoja, joita tarkastelimme tutkitun tiedon valossa. Yksilöllinen kohtaaminen tukee perheiden hyvinvointia Perheet ovat olleet tyytyväisiä neuvolasta saamaansa tukeen, lisäksi he ovat olleet kiitollisia palveluiden maksuttomuudesta. Neuvolapalvelut ovat pääosin koettu hyvinä ja terveydenhoitajat kannustavina sekä asiantuntevina. Yksilöllinen ja asiallinen kohtaaminen sekä neuvolasta saatu tuki nostettiin tärkeänä esille (Flinck ym. 2019). ’’Suomen neuvola on ihan mieletön instituutio! Turvallinen, perusteellinen, tehokas, humanistinen, joustava ja asiantunteva'’ (Hietala 2016, Iltasanomat) Näin neuvolan hehkutus näkyi mediassa. Mediassa kehuttiin neuvolaa vanhemmuuden sekä vanhempien mielenterveyden tukijana (Hietala 2016; Oksanen 2021 (www. iltalehti.fi). Helsingin Sanomien artikkelissa nostettiin esiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiakastyytyväisyyskyselyjen tuloksia, joissa todettiin perheiden olevan tyytyväisimpiä perheen ja terveydenhoitajan väliseen vuorovaikutukseen, tuttuuteen, sekä luottamuksellisuuteen (Hakulinen ym. 2021). (Lisää aiheesta; Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset, THL) Neuvolaa arvostetaan ohjaajana ja neuvojana, mutta toisaalta perheet toivovat, että ohjauksen sisältöjen yhteneväisyyteen kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Vanhemmat toivovat, että heidät kohdattaisiin yksilöllisemmin ja terveydenhoitajalla ja lääkärillä olisi enemmän aikaa keskustella muun muassa parisuhteesta, vanhemmuudesta, lasten psykososiaalisesta kehityksestä sekä kasvatuksesta. Lisäksi vanhemmat odottavat tulevansa kohdatuksi tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti. (Flinck ym. 2019.) ’’Jokainen kohtaamani terveydenhuollon ammattilainen on ollut asiantunteva ja ystävällinen, mutta me olemme olleet toisillemme täysin vieraita. Äitinä ei ole helppo myöntää, että olen väsynyt tai tarvitsen apua. Nyt tämänlaista keskustelua ei ole päässyt edes syntymään, sillä tutustuminen aloitetaan joka kerta alusta.’’ (Huolestunut vanhempi 2022, Vantaan Sanomat) Isien kohtaamiseen tulisi panostaa yhä enemmän Useissa mediakirjoituksissa isät toivat esille sitä, ettei heitä kohdattu tasavertaisina vanhempina. Isät toivovat, että heitä ja heidän ajatuksiaan huomioitaisiin enemmän, eivätkä he jäisi vain sivustakuuntelijoiksi. Tätä ilmiötä tukee vuonna 2017 tehty tasa-arvoa käsittelevässä barometri, jossa lähes puolet vastanneista isistä koki, ettei heidän asemansa perhettä koskevissa palveluissa ollut samalla viivalla naisten asemaan nähden (Attila ym. 2018). ”Monessa tilanteessa olen miettinyt, että hei, minäkin olen täällä!” (Rasi 2021, Ilta-Sanomat) Neuvolapalveluita pyritään kehittämään isämyönteisempään suuntaan. Hyvä lähtökohta perheen kohtaamiselle on huomioida isät tasavertaisina vanhempina. Isiä pyritään yhä enemmän saamaan mukaan neuvolavastaanotoille. On tärkeää osallistaa isät neuvolakäynneillä ja kannustaa heitä mukaan perhevalmennuksiin. Joissakin neuvoloissa on järjestetty iltavastaanottoja, jotta isät pääsisivät helpommin osallistumaan käynneille. Lastenneuvolan puolella iseihin voi kiinnittää erityistä huomiota esimerkiksi järjestämällä isä-vauva -ryhmiä. (Koivumäki 2011.) Asiakkaat toivovat hoitajien vaihtuvuuteen muutosta Mediassa vanhemmat ovat tuoneet esille tyytymättömyyttä terveydenhoitajien vaihtuvuuteen. Perheille on tärkeää tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Tutuksi tulleen terveydenhoitajan kanssa koettiin vaikeista asioista puhuminen luontevana (Flinck ym. 2019). Terveydenhoitajan ja asiakkaan välille muodostunut luottamussuhde mahdollistaa varhaisen avun ja tuen tarpeen tunnistamisen (Rautio 2016: 64–66). ‘’ Usein joudun selittämään asioita uudelleen, sillä välillä kaikkia asioita ei ole kirjattu edes ylös. Jos olisi aina sama työntekijä, ei tarvitsisi alusta asti kertoa esimerkiksi vauvan vatsavaivoista. Sama työntekijä osaisi myös verrata, miten tilanne on muuttunut edellisestä käynnistä’’ (Terävä 2022, Yle) Neuvolan tehtävä tunnistaa perheiden tuen ja avun tarve on myös haasteellinen, sillä kaikki vanhemmat eivät halua kertoa ongelmistaan neuvolassa tai kaunistelevat tilannetta näyttäen parhaat puolensa käynnillä. Toisaalta vanhemmat eivät itsekään tunnista kaikkia tuen tarpeitaan, esimerkiksi masennusta. Yleinen puhe neuvolasta ja esimerkiksi se, mitä kuullaan muiden kertovan, vaikuttaa myös siihen, millaisia käsityksiä ja odotuksia vanhemmilla on neuvolaa kohtaan. Ensikohtaaminen neuvolassa on keskeinen luottamuksen rakentumiselle terveydenhoitajaa ja koko neuvolajärjestelmää kohtaan. (Rautio 2016: 64.) Kehittämiskohteiden tunnistaminen mahdollistaa neuvolapalveluiden kehittymisen Mediassa neuvolatoimintaa hehkutettiin, mutta myös kehittämiskohteita haluttiin nostaa esiin. Kiitosta sai erityisesti hoitajien ystävällisyys, tuttuus ja luottamuksellisuus. Neuvolan rooli vanhemmuuden tukemisessa nähtiin myös tärkeänä. Kehittämiskohteina esiin nousivat erityisesti isien vähäinen huomioiminen, hoitajien vaihtuvuus, sekä yksilöllisen kohtaamisen puute. On tärkeää, että näitä kehittämiskohteita tunnistetaan, jotta niihin voidaan yrittää vaikuttaa jatkossa. Toivomme blogikirjoituksen tavoittavan neuvolassa työskentelevät terveydenhoitajat ja neuvolatyöstä kiinnostuneet, jotka voisivat saada innostusta omien työtapojen kehittämiseen, esimerkiksi kiinnittämällä jatkossa enemmän huomiota isien tasa-arvoiseen kohtaamiseen. Pidetään yhdessä huolta siitä, että vielä tulevaisuudessakin saamme nauttia neuvolatoiminnan moninaisuudesta ja olla edelläkävijöitä perheiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukijoina. Yhdessä saamme paljon enemmän aikaan kuin yksin! Kirjoittajat: Sanna Halonen, Viivi Laitila, Eveliina Vallinkoski, Jenna Äkräs Sairaanhoitaja (AMK), Terveydenhoitajaopiskelija (AMK), Metropolia-Ammattikorkeakoulu Blogikirjoitus on kirjoitettu kehittämistyön tuotoksena, jonka tavoitteena oli tunnistaa valtamediasta esille nousseita neuvolan asiakkaiden kokemuksia sekä kehittämiskohtia ja näiden pohjalta tuoda esiin terveydenhoitajan työn kehittämismahdollisuuksia. Lähteet: Attila, Henna & Pietiläinen, Marjut & Keski-Petäjä, Miina & Hokka, Päivi & Nieminen, Markku 2018. Tasa-arvobarometri 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 8/2018. Viitattu 14.11.2022. Flinck, Aune & Rantanen, Heidi & Paavilainen, Eija 2019. Äitien kokemuksia neuvolapalveluista ja neuvolan kyselylomakkeista - Analyysi äitien kirjoituksista sosiaalisessa mediassa. Yhteiskuntapolitiikka 84(3), 323–332. Viitattu 14.11.2022. Hakulinen, Tuovi & Korpilahti, Ulla & Mäenpää, Tiina. 2021. Tuttu terveydenhoitaja neuvolassa on perheen tuki. Helsingin Sanomat 25.8.2021. Viitattu 14.11.2022. Koivumäki, Terhi 2011. Isien kokemuksia isyyden muuttumisesta, lastenneuvolasta ja terveysneuvonnasta. Pro Gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. Hoitotiede. Terveystieteiden yksikkö. Rasi, Maarit 2021. Jerry, 29, on koti-isä, jolla on viesti muille suomalaisille: ”Monessa tilanteessa olen miettinyt, että hei, minäkin olen täällä!”. Ilta-Sanomat 1.2.2021. Viitattu 14.11.2022. Rautio, Susanna 2016. Neuvolan perhetyö vanhemmuuden varhaisena tukena ja yhteistyönä. Väitöskirja. Jyväskylä: University of Jyväskylä. Education, Psychology and Social Research. Viitattu 14.11.2022. Terävä, Hanna 2022. Kun yksinhuoltaja Onerva Cortés, 19, pyysi neuvolasta keskusteluapua, kukaan ei reagoinut – asiantuntijat löytävät neuvoloista korjattavaa. Yle 22.5.2022. Viitattu 14.11.2022.
Transversaalisia taitoja tarvitaan uudistuvassa työelämässä sosiaali- ja terveysaloilla
Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari 2022 teki näkyväksi laaja-alaisten taitojen merkityksen uudistuvassa työelämässä. Seminaarin kantava teema oli transversaaliset taidot ja Metropolian kansainvälinen ITSHEC-hanke. YAMK-opiskelijaryhmä kertoi taitojen kehittymisestä osana sosiaalialan asiantuntijuutta. Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari on Metropolia Ammattikorkeakoulun ylemmän tutkintojen opiskelijoiden ja opettajien järjestämä seminaari. Vuonna 2022 järjestetty seminaari oli järjestyksessään yhdeksäs. Seminaarin pääteemana oli uudistuva työelämä ja transversaaliset taidot. Transversaalisilla taidoilla tarkoitetaan kriittistä ja luovaa ajattelua, ihmissuhdetaitoja sekä vuorovaikutus- ja tunnetaitoja ja oppimaan oppimista. Taitojen sisällyttämistä sosiaali- ja terveysalan opintoihin kehitetään Metropolian kansainvälisessä Erasmus+ -rahoitteisessa ITSHEC-hankkeessa (Integration of transversal skills into health and social care higher education and curriculum (1). ITSHEC-hanketta toteuttavat Metropolia Ammattikorkeakoulu sekä kumppanikorkeakoulut ja yliopistot. Yhteistyökumppaneita ovat Espanjasta Universitat Pompeu Fabra, Escola Superior D’infermeria del Mar ja Immersium Studio Barcelona ja Kroatiasta University of Split. Hankkeen projektipäällikkö on PhD Nathàlia Rosa Universitat Pompeus Fabra -korkeakoulusta. Transversaalit taidot muuttuvassa työelämässä Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaarin ohjelma (2) sisälsi asiantuntijaluentoja ja opiskelijoiden paneelikeskustelun. Transversaalisten taitojen merkitys työelämässä korostui päivän puheenvuoroissa. Työterveyslaitoksen tutkimuspäällikkö Anu Järvensivu kertoi uudistuvasta työelämästä ja moninaisista urapoluista sekä siitä, miten muuttuva työelämä vaatii ketteryyttä ja joustavuutta erilaisista ratkaisuista toteuttaa etä- tai lähityötä tai oppia uutta. Työmuotoja on tulevaisuudessa enemmän ja mahdollisuus tehdä osa-aika, projekti- tai vuokratyötä voi nousta merkittäväksi. Myös taloussuhteiden vaikutukset saattavat vaikuttaa työntekijöiden työtehtävien ja uusien ammattinimikkeiden kehitykseen. Työelämässä saattaa muodostua lyhytkestoisesti toimivia tiimejä, jotka muotoutuvat taas uudelleen, kun tietty työtehtävä on saatu päätökseen. (3.) Laaja-alaisille ja siirrettäville eli transversaalisille taidoille on siis tarvetta substanssiosaamisen rinnalla. Metropoliasta yliopettaja Eija Raatikainen ja lehtori Katriina Rantala-Nenonen kuvasivat transversaalisten taitojen sisällyttämistä sosiaalialan YAMK-tutkinnon ammatillisen kasvun opintoihin (4) sekä esittelivät hankkeessa kehitettyä transversaalisten taitojen pedagogista viitekehystä, joka sisältää osaamistavoitteet TS -taidoille sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa (5). Hankkeen projektipäällikkö Nathália Rosa kertoi hankkeessa tehdystä kartoituksesta, jossa selvitettiin transversaalisten taitojen tunnettuutta eri sosiaali- ja terveysalan koulutuksissa hankkeen kohderyhmäkorkeakouluissa. Lopuksi sosionomi (YAMK) -opiskelijat kertoivat paneelikeskustelussaan, miten he olivat syventäneet osaamistaan transversaalisista taidoista ITSHEC-hankkeessa. Opiskelijoiden käytännön kokemuksia Opiskelijoiden paneelikeskustelu seminaaripäivän päätteeksi oli päivän parasta antia. Opiskelijat kuvasivat, miten he olivat omaksuneet transversaalisia taitoja opintojen aikana, mikä merkitys taidoilla on ja miten he aikovat hyödyntää oppimaansa tulevaisuudessa. Opiskelijat kertoivat syventäneensä ymmärrystään TS-taidoista kansainvälisessä Barcelonan kumppanikorkeakoulun järjestämässä kesäkoulussa (6) sekä toteuttaessaan työhyvinvointipäivät HyMy-kylän opiskelijoille (7, 8). Barcelonan kesäkoulussa saaduista opeista opiskelijat olivat nauhoittaneet podcastin (9). Kaikissa toteutuksissa oli omat oppimiskokemuksensa. Yhteisesti opiskelijat kokivat itsetuntemuksen korostuvan TS-taitojen omaksumisessa ja olevan sen erityisen tärkeää sosiaalialan ammattilaisille. Tulevaisuudessa koettiin taitojen olevan hyödyllisiä niin oman ammatillisen kehityksen, itsetuntemuksen, digitalisaation tai laajemmin oman elämän näkökulmasta. Kirjoittaja Toni Piispa, sosionomi ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Integration of transversal skills into health and social care higher education and curriculum. Viitattu 9.11.2022. Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari. Muuttuva työelämä ja transversaaliset taidot sosiaali- ja terveysalalla. Seminaarin ohjelma. Viitattu 9.11.2022. Järvensivu, A. 2022. Muuttuvat työurat ja työnteon yhteisöt. Luento Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaarissa. 8.11.2022. Raatikainen, E. & Rantala-Nenonen, K. 2021. Transversaalit taidot ammatillisen kasvun jäsentäjänä. Teoksessa Jakonen, M., Houni, P., Mutanen, A., Halonen, I. & Aali, P. 2021. Työn järjestyksiä. YFI julkaisuja.11. Jyväskylän yliopisto.Viitattu 28.11.2022. Raatikainen, E & Rantala-Nenonen K. Pedagogical framework. In: Carrió M, Rosa N, coordinators. Learning strategies to promote transversal skills on health and social care studies: a methodological guide. Barcelona: ITSHEC; 2022. p. 7-20. “Transversal skills for humanization of technology for health and social wellbeing” – International Summer School by ITSHEC. News 26.7.2022. Viitattu 28.11.2022 Rantala-Nenonen, K., Raatikainen, E., Juvonen-Jääskeläinen, H., Hyle, J., Leppäniemi, M. & Nurmi, T. 2022. Transversaaliset taidot ovat moniammatillisen työyhteisön perusta. Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogi. Viitattu 28.11.2022. Raatikainen, E., Rantala-Nenonen, K, Eloranta, N., Häärä, T., Pihlajaniemi, T., Pridham, M. & Raatikainen, M. 2022. Peer learning and cooperative learning support students’ transversal skills development in interprofessional and multicultural context. Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogi. Viitattu 28.11.2022. Ali-Alha, M., Ilomäki, I., Raatikainen, M. & Väänänen, S. 2022. Summer School Barcelonassa - Transversaaleja taitoja harjoittelemassa. MetroPodia Podcastit. Viitattu 28.11.2022.
Asiakkaan toimijuuden vahvistaminen vammaisten sosiaalityön asiakasohjauksessa
Suomen vammaispolitiikka perustuu ihmisoikeuksien turvaamiseen. Politiikan ohjenuorana on vammaisten ihmisten osallisuus yhteiskunnassa ja päätöksenteossa, itsemääräämisoikeus, syrjimättömyys, yhdenvertaisuus sekä tarvittavat yksilölliset palvelut ja tuki. Vammaispolitiikassa otetaan huomioon YK:n vammaissopimus sekä perustuslaki. Hallitusohjelman mukaan Suomi sosiaalisesti kestävänä hyvinvointivaltiona huomioi vammaisten ihmisten mahdollisuuden itsenäiseen elämään ja osallisuuden toteutumisen (1). Kartoitimme opinnäytetyössämme sitä, miten vammaisten henkilöiden toimijuus toteutuu Helsingin kaupungin vammaisten sosiaalityön asiakasohjauksessa. Keräsimme tietoa asiakkailta teemahaastattelun avulla sekä sosiaalityöntekijöiltä kyselyllä. Opinnäytetyömme tavoitteena oli asiakkaan toimijuuden vahvistuminen. Kehittämistilaisuudessa asiakkaat ja sosiaalityöntekijät miettivät yhdessä tulevaisuuden asiakasohjauksen toimintatapoja. Opinnäytetyön tavoitteena oli myös välittää saatua tietoa Helsingin kaupungin vammaisten sosiaalityöhön. Toimijuus ja sen vahvistaminen Vammaisten sosiaalityön sosiaalityöntekijä on usein asiakkaalle ainoa ja lähin vammaispalveluiden edustaja. Sosiaalityöntekijällä on siis suuri merkitys toimijuuden toteutumisessa asiakasohjauksen eri vaiheissa. Tasavertainen suhde asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välillä mahdollistaa toimijuuden toteutumisen paremmin asiakasohjaustilanteessa. Asiakkaan toimijuus vammaisten sosiaalityön asiakasohjaustilanteessa pitää sisällään muun muassa itse valitut palvelut, osallistumisen, päätöksentekoon vaikuttamisen, palvelun kehittämisen, sekä sitoutumisen. Hyvinvointiyhteiskunnassa sosiaali- ja terveyspalveluilla on merkittävä rooli asiakkaan toimijuuden vahvistamisessa. Toimijuuden vahvistaminen yksilötasolla voi yhdistää palveluita ja eri toimijoita, sekä uudistaa palvelujärjestelmää. Osallisuutta vahvistaessa tulisi kiinnittää erityisesti huomiota kaikista heikoimmassa asemassa oleviin henkilöihin, joihin vammaiset usein myös kuuluvat. Jos kyetään mahdollistamaan juuri näiden heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden osallisuutta ja nämä henkilöt kykenevät toimimaan ja vaikuttamaan, edellytykset osallistaa muita ovat luultavasti myös olemassa (2). Sosiaalityön palveluita käyttävä vammaispalveluiden asiakkaan osallisuuden toteutuminen on lain säätämä lähtökohta. Asiakasohjaustilanteissa huomioidaan sosiaalityöntekijän sekä asiakkaan asiantuntijuus. (3, s. 137.) Onnistuneen ja toimijuutta vahvistavan asiakasohjaustilanteen lähtökohtana tulee olla asiakkaan tarpeet sekä hänen henkilökohtaiset resurssinsa, joiden pohjalta palvelun sisältö ja tavoitteet rakentuvat. Toimijuuteen liittyy hyvin usein asiakkaan subjektiivinen kokemus palvelunsa tarpeesta ja palvelun tulisikin näin ollen olla asiakaskeskeistä, eikä asiantuntijalähtöistä. (4, s. 125-144.) Asiakasohjaus Asiakasohjaustilanteessa on tavoiteltava tilannetta, jossa asiakas saa riittävästi tietoa ja hallitsee omaan elämäänsä ja omiin palveluihinsa liittyviä osa-alueita. Omien palveluiden hallitsemiseksi tulee asiakasohjaustilanteessa toteutua ainakin neljä kokonaisuutta, joista ensimmäinen on asiakkaan osallistuminen omien tarpeidensa määrittelyyn, palvelun laatuun, sekä sen muotoon. Toiseksi asiakkaalla tulisi olla aito mahdollisuus valintojen tekemiseen asiakasohjaustilanteessa. Opinnäytetyömme tulosten mukaan vammaisilla asiakkailla saattaa olla vain yksi tai muutama rajoitettu vaihtoehto valittavanaan. Kolmanneksi asiakkaalla tulee olla ulottuvillaan riittävästi tietoa ja tukea tiedon ymmärtämiseksi. Asiakkaan olisi hyvä saada tietoa myös valintansa vaikutuksista hänen elämäänsä ja normaaliin arkeensa. Neljänneksi asiakkaalla tulisi olla mahdollisuus osallistua palveluiden kehittämiseen sekä suunnitteluun. Päätökset tehtäisiin perustuen asiakkaan tarpeisiin ja asiakkaalla on mahdollisuus vaikuttaa resurssien jakautumiseen palveluissaan (5, s. 82-85). Opinnäytetyömme tulosten perusteella Helsingin kaupungin vammaisten sosiaalityön asiakasohjauksen asiakkailla on halu tehdä valintoja sekä vaikuttaa omiin palveluihinsa. Asiakasohjaustilanteeseen kaivataan kuitenkin erilaisia tapoja vaikuttaa. Asiakasohjaustilanteeseen kaivataan myös apua ja apuvälineitä, jotta voidaan huomioida asiakkaiden yksilölliset tavat kommunikoida ja ottaa vastaan tietoa. Mitä toimijuutta vahvistava asiakasohjaus vaatii organisaatiolta ja työntekijältä? Tulosten perusteella toimijuutta vahvistava asiakasohjaus tulee sisältää vammaisten sosiaalityön asiakkaiden ja siellä työskentelevien sosiaalityöntekijöiden mukaan seuraavia seikkoja. Organisaatiotasolta vaaditaan, että se Mahdollistaa asiakasohjaustilanteessa tehdyn suunnitelman toteutumisen Mahdollistaa asiakkaan ja sosiaalityöntekijän säännölliset tapaamiset Tarjoaa yhdessä asiakkaan kanssa kehitettyjä ja monipuolisia palveluvaihtoehtoja Mahdollistaa sen, että asiakas voi vaikuttaa organisaation tasolla sekä palveluiden kehittämisessä. Sosiaalityöntekijältä ja asiakkaalta vaaditaan sitä, että he Tapaavat kasvokkain paikoissa, joihin molempien on helppo ja mukava tulla Pitävät yhteyttä toisiinsa säännöllisesti yhdessä sovitulla tavalla Antavat toisilleen eri tavoin palautetta Tapaavat kasvokkain paikoissa, joihin molempien on helppo ja mukava tulla Ymmärtävät toinen toisiaan Luovat yhdessä asiakasohjaustilanteesta positiivisen kokemuksen molemmille. Kirjoittaja Kim Lautamo, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Henna Harju ja Kim Lautamo 2022. Asiakkaan toimijuuden vahvistuminen Helsingin kaupungin vammaisten sosiaalityön asiakasohjauksessa. Lähteet STM 2021.Sosiaali- ja terveysministeriön muistio STM 2021-00102. THL 2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Heikommassa asemassa olevien osallisuus. Verkkosivut. Strandman, Kristiina & Palo, Miia 2017. Dialogi yhteiskehittämisen ytimessä. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 129–146. Seppänen-Järvelä, Riitta & Syrjä, Vesa & Juvonen-Posti, Pirjo & Pesonen, Sanna & Laaksonen, Maire & Tuusa, Matti & Savinainen, Minna & Henriksson, Mikko 2015. Yhteistoimintaa ja yksilöllisiä valintoja kuntoutumisen polulla. Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen tapaustutkimus. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 141. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. Konciulek, John F. 2000. Implications of Consumer Direction for Disability Policy Development and Rehabilitation Service Delivery. Journal of Disability Policy Studies vol. 11.
Tunteiden jakaminen keventää työkuormaa
Sosiaali-, terveys- ja opetusalan työntekijöiden huomattavimpia kuormitustekijöitä työssä ovat psykososiaaliset tekijät eli työtehtävään, johtamiseen, työyhteisöön ja vuorovaikutukseen liittyvät tekijät. Esimerkiksi sosiaalialalla eniten psykososiaalista kuormitusta aiheuttavat haastavat asiakastilanteet, väkivallan uhka, aikapaine ja epätyypilliset työajat (1). Työn kuormittavuus voidaan luokitella työyhteisön sosiaaliseen toimivuuteen liittyvien kuormitustekijöiden lisäksi työn järjestelyihin tai työn sisällöllisiin tekijöihin. Esimerkiksi opetusalalla opiskelijoihin liittyvät suuri vastuu, työn intensiivisyys, ja yksilöllisyyden vaatimukset lisäävät työn kuormittavuutta (2). Omien ja muiden ihmisten tunteiden kohtaaminen näissä vaativissa työolosuhteissa luo myös erityisen vaatimuksensa työarkeen. Sosiaalisten tekijöiden lisäksi työhön liittyvää negatiivista tunnekuormaa voi lisätä se, että työ valuu vapaa-ajalle. Eurostatin (2020) (3) mukaan lähes joka viides työntekijä on ilmoittanut työnantajan ottaneen heihin yhteyttä useita kertoja vapaa-ajalla viimeisen kahden kuukauden aikana. Hyvät tunnetaidot ja emotionaalisesti turvallinen ympäristö ovat tarpeen. Ne voivat osaltaan suojata työn kuormittavuudelta ja ylläpitää työtyytyväisyyttä. Tutkimme Tiitu-hankkeessa psykologista- ja emotionaalista turvallisuutta työssä sosiaali-, terveys- ja opetusalalla (4). Tässä tekstissä kuvataan TIITU-hankkeen[1] tutkimuksessa kuvattuja positiivisia ja negatiivisia tunteita työssä ja erityisesti sitä, millaisia tunteita työntekijät kertovat kokevansa ja mihin nuo tunteet kohdistuvat. Teksti nojautuu eläytymismenetelmän yhteen osaan. Tunteet työssä Tunteet voidaan jakaa kahteen laajaan alatyyppiin – perustunteisiin ja dynaamisiin tunneskeemoihin (basic emotion episodes and dynamic emotion-cognition interactions or emotion schemas) (5). Tunteilla on ohjaava voima ihmisen toiminnassa; ne motivoivat, lannistavat, edistävät, hidastavat tai estävät toimintaa ja vuorovaikutusta ihmisten välillä. Ne ovat mukana päätöksenteossa ja niillä on vahva kehollinen yhteys (6). Tunteet ovat kaikkialla läsnä, myös työelämässä. Tunteista ja tunteiden merkityksestä työssä on puhuttu jo pitkään (7). Ne ovat monin tavoin läsnä työpaikoilla; näyttävämmin, vähemmän näyttävämmin - tai jopa piilossa. Esimerkiksi työelämän positiiviset tunteet vaikuttavat menestymisen kannalta oleellisiin tekijöihin, kuten ihmisen positiivisiin uskomuksiin, luovuuteen, sitoutumiseen työhön, tiimityöhön ja yhteistyöhön (8). Toisaalta työpaikoilla voidaan myös heijastaa negatiivisia tunteita, kuten kiukkua työkavereihin, esihenkilöihin tai tietokoneisiin (9). Tunteiden dynaamisuudesta työpaikalla kertoo myös se, että työssä osataan myös iloita kollegoiden menestyksestä. Työssä voidaan myös rakastua. Negatiiviset tunteet työssä eivät ole vain negatiivinen asia, vaan niillä voi olla myös positiivisia vaikutuksia: negatiivinen mieliala johtaa tiedon perusteellisempaan käsittelyyn ja siten parempaan arviointiin tilanteissa, jotka ovat vaikeita ja vaativat monimutkaisia ratkaisuja (9). Tunteet siis kietoutuvat ja toimivat dynaamisesti toinen toisiaan ruokkien ja sammuttaen tai suojaten, mutta myös haastaen. Tunteilla on tärkeä sosiaalinen tehtävä yksilöllisten tarpeiden ja mieltymysten sekä sosiokulttuuristen normien ja arvojen välisessä vuorovaikutuksessa. Myös teknologisen muutoksen tuomalla muutoksella kommunikaatiossa on vahva vaikutus ihmisen tunnekokemuksiin (10). Nimetyt tunteet Tiitu -hankkeessa sosiaali-, terveys- ja opetusalan työntekijöiden tunneilmaisut liittyivät suurimmaksi osaksi asiakkaisiin tai opiskelijoihin, mutta vähemmän kollegoihin tai esihenkilöön[2]. Kerrotut tunteet luokiteltiin Geneva Emotion Whee -mittarin (GEW) avulla[3]. GEW on itsearviointiin perustuva tunnekokemusmittari (11). (Kuva 1.) Pääasialliset kerrotut tunteet olivat: turhautuminen, ärsytys ja epäilys. Niitä mainittiin useampaan otteeseen. Muita negatiivisia tunteita olivat; raivo, ahdistus, pelko ja epäreiluuden tunne. Negatiivisiin tunteisiin liitettiin haastavat asiakkaat, opiskelijat tai vahvoja negatiivisia tunteita herättäneet työtilanteet, joita ei kohdattu ja työstetty työyhteisössä, vaan ne oli siirretty työterveyshuoltoon tai työnohjaukseen. Tällaista vaikeiden tunteisen käsittelemättömyyttä kuvattiin yksinjäämisen kulttuurina. Yksinjäämisen kulttuurin lisäksi arjen työtilanteissa esille tulleet ’vastuunpakoilut’ tai tilanteiden ’koituminen sanaharkaksi’ olivat herättäneet monia negatiivisia tunteita. Tilanne on selvästi jakanut mielipiteitä toimintaohjeista eli siitä, miten olisi pitänyt toimia; kysymykset "oikeasta ja väärästä". Jotkut ovat ajautuneet sanaharkkaan, jossa kumpikin osapuoli on tullut loukatuksi sekä itse loukannut. Vastaavasti positiivisten tunteiden osalta vastaajat kuvasivat useimmiten iloa, myötätuntoa ja myötäiloa. Positiivisista tunteista tuotiin esille myös kärsivällisyys ja rauhan tunne. Positiivisia tunteita liitettiin kollegoihin ja esihenkilöön, vähemmän opiskelijoihin tai asiakkaisiin. Positiivisten tunteiden osalta tuotiin esille turvallinen tiimi, ei vain sitä, kuinka se mahdollistetaan, vaan enemmänkin se, miten turvallinen tiimi jo itsessään mahdollistaa tunteiden näyttämisen. Tiimissämme on turvallista näyttää kaikenlaisia tunteita. Hyvin laidasta laitaan tunteita! Aina äkillisestä suuttumuksesta lauhtumiseen. Hyvä fiilis välittyy porukasta ja tarttuu koko ryhmään. Onneksi läheisten kollegojen kanssa asioita voi puida pienemmällä porukalla. Ilo on helpompi jakaa yhdessä. Työntekijöiden tunneosaaminen edistää emotionaalisesti turvallista työympäristöä Tiitu-tutkimushankkeen osatulosten perusteella voi ajatella, että tunteiden monipuoliselle nimeämiselle ja niiden käsittelemiselle on tarvetta vaativassa sosiaali-, terveys- ja opetusalan työssä. Näin myös siksi, että kaikilla työyhteisöillä ei aina ole mahdollisuutta työnohjaukseen tai työyhteisön ulkopuoliseen tukeen, vaan esihenkilöt ja työyhteisöt itse ovat niitä, jotka huolehtivat työyhteisön työarjen emotionaalisiin haasteisiin vastaamisesta. Jotta työyhteisöjen emotionaalinen jalanjälki säilyisi kestävänä ja ehkäisisi työn kuormittavuutta, tarvitaan tilaa, aikaa ja rohkeutta tunteiden käsittelemiseen työssä. Emotionaalisesti turvallinen työilmapiiri mahdollistuu tunteiden tunnistamista ja sanoittamista edistävän toimintakulttuurin myötä. Eräitä mahdollisuuksia tunteiden sanoittamisen työkaluiksi voisi olla tunteiden arvioinnin työkalu GEW (Geneva Emotion Wheel) tai erilaiset digitaaliset sovellukset (esim. Emotional Tracker, MoodKit jne.). Tunteiden sanoittamiseen ja niiden reflektointiin on hyvä kiinnittää huomiota jo opintojen aikana (12), sillä se edistää tulevien sosiaali-, terveys- ja opetusalan työntekijöiden ammatillista kasvua ja kehittymistä emotionaalisesti turvallisten (13) työilmapiirien rakentajiksi. Kirjoittaja Eija Raatikainen, yliopettaja (KT), laillistettu sosiaalityöntekijä, coordinator (ERASMUSplus), Sosiaalipedagoginen aikakauskirja/apulaispäätoimittaja. Lähdeluettelo (1) Työturvallisuus 2022. (2) OAJ. Työkuormitus (oaj.fi) (3) Eurostat (2020) (europa.eu). (4) Tiitu hankkeen kotisivut (Työsuojelurahasto) Tiimit ja turvallisuuden rakentuminen ja kehittäminen sote- ja opetusaloilla (Tiitu) | Työsuojelurahasto (tsr.fi) (5) Izard, C.E. (2009) Emotion Theory and Research: Highlights, Unanswered Questions, and Emerging Issues, Annual Review of Psychology 2009 60:1, 1-25. (6) Nummenmaa, L. Glereana, E., Harib, R. Hietanen, J. K. (2013) Bodily maps of emotions. Bodily maps of emotions (pnas.org). (7) Morris, A. J. & Feldman, D. C. Managing Emotions (1997) In The Workplace. Journal of Manageria Issue 9 (3), 257-274. Pittsburg State University. (8) Diener, E., Thapa, S., Tay, L. Positive Emotions at Work (2020) Annual Review of Organizational Psychology and Organizational Behavior. Vol. 7:451-477. (9) Hess, U. (2003) Emotion at Work. CIRANO Burgundy Reports 2003rb-03, CIRANO. (10) Klaus R. Scherer (2022) Theories in cognition & emotion – social functions of emotion, Cognition and Emotion, 36:3, 385-387, DOI: 10.1080/02699931.2022.2072628 (11) Scherer, K. R., Shuman, V., Fontaine, J. R. J., & Soriano, C. (2013) The GRID meets the Wheel: Assessing emotional feeling via self-report. In J. R. J. Fontaine, K. R. Scherer, & C. Soriano (Eds.), Components of emotional meaning A sourcebook. Oxford: Oxford University Press. (12) Ekström, M.C., Raatikainen, E. and Isacsson, A. (2020) "Between despair and joy – emotions in learning", Journal of Applied Research in Higher Education, Vol. ahead-of-print No. Ahead-of-print. (13) Raatikainen, E. (2022) Psykologisen- ja emotionaalisen turvallisuuden merkitys sosiaalialan työssä. Psykologisen- ja emotionaalisen turvallisuuden merkitys sosiaalialan työssä - Uudistuva sosiaalialan osaaminen - Metropolian blogit [1] Psykologinen ja emotionaalinen turvallisuus Tiitu-hankkeessa viittaa työympäristöön sekä toiminta- ja vuorovaikutuskulttuuriin, jossa jokainen kokee olevansa turvassa tasa-arvoisena, yhdenvertaisena ja arvostettuna tiimin jäsenenä. Työturvallisuus määräyksin säädettynä kokonaisuutena fyysinen turvallisuus työssä ovat osa psykologista ja emotionaalista turvallisuutta. [2] Tiitu (Tiimit ja turvallisuuden identifioituminen, rakentuminen ja kehittyminen yksilöllisesti ja kollektiivisesti sote- ja opetusaloilla) hanke toteutetaan monimenetelmäisesti yhdistäen biometristä vuorovaikutustutkimusta narratiivisiin ja toimintatutkimuksellisiin lähestymistapoihin. Tässä tekstissä käsitellään eläytymismenetelmän kerättyä aineiston yhtä osaa (n=10). Vastaajien työtausta jakautui tasaisesti eri aloille. [3] Tästä tarkemmin loppuraportissa keväällä 2023
Kielitietoinen ohjaus ja selkokieli sosiaalialan ammattilaisen työkaluina
Syksyllä 2021 käynnistettiin Kielibuusti-hankkeen innoittamana Metropolian kansainvälisille opiskelijoille kielikummitoimintaa. Toiminnassa suomea hyvin osaava sosiaalialan opiskelija saa kansainvälisen kummiopiskelijan, jolle tarjoaa tukea suomen kielen oppimiseen ja kotoutumiseen. Samalla kielikummit harjoittelevat sosiaalialan ammattilaiselle tärkeitä taitoja: selkokieltä ja kielitietoista ohjausta. Sosiaalialan työyhteisöissä työskentelee tulevaisuudessa entistä enemmän kansainvälisiä osaajia. Myös asiakaskunta muuttuu moninaisemmaksi ja monikielisemmäksi. Tällaisessa tilanteessa sosiaalialan ammattilainen tarvitsee kielitietoisen ja yhdenvertaisen ohjauksen taitoja. Sosiaalialan ammattilaisen täytyy tietää, miten eri kieliä, selkokieltä, kielen ulkoista ympäristöä ja erilaisia viestintämuotoja voi hyödyntää kohtaamisissa, jotta kaikki osapuolet tulisivat ymmärretyiksi (ks. lisää Intke-Hernandez 2020). Kansainvälisten opiskelijoiden haasteena on usein se, miten saada suomen kieli haltuun opintojen aikana niin, että opiskelijat voisivat työllistyä Suomeen (Korpela 2020). Perinteiset kielikurssit eivät riitä tilanteessa, jossa opiskelijan pitäisi oppia 3,5 vuoden opintojen aikana kokonaan uusi ammatti ja lisäksi suomen kieli eri vivahteineen (vrt. Kurhila ym. 2019: 8). Työelämässä tarvitaan niin ammattikieltä kuin arkitilanteissa käytettävää puhekieltäkin. Tutkimusten mukaan yksi tehokkaimpia tapoja oppia kieltä ja kotoutua Suomeen on löytää yhteisö, jossa voi kokea osallisuutta ja yhteisöllisyyttä ja jossa voi käyttää kieltä psykologisesti turvallisessa ilmapiirissä (ks. esim. Intke-Hernandez 2019.) Metropolian sosiaali- ja terveysaloilla päätettiin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kielikummitoiminta auttaa kansainvälisiä opiskelijoita oman yhteisön löytämisessä, osallisuuden kokemuksessa ja sitä kautta kielenoppimisessa. Samalla kielikummitoiminta antaa suomea hyvin taitavalle sosiaalialan opiskelijalle ohjauskokemusta sekä mahdollisuuden harjoitella selkokielen käyttöä ja yhdenvertaista ohjaamista. Lisäksi kielikummit saavat mahdollisuuden tutustua kotoutumisprosessiin ja uuteen kulttuuriin - tämä kaikki on tärkeää tulevalle sosiaalialan ammattilaiselle oman ammatillisuuden kehittämisessä. Talven ja kevään aikana kertyneet kokemukset kummitoiminnasta vaikuttavat lupaavilta. Kielikummitoimintaan osallistuminen perustuu opiskelijan omaan aktiiviseen toimijuuteen ja toiminta rakentuu molempien toiveiden mukaisesti. Tämä näyttää ruokkivan motivaatiota ja rohkeutta. “Teemme yhdessä jotain, mikä on uutta ja kiinnostavaa meille molemmille” - Kummiopiskelijan kommentti Kielikummitoiminnan organisointia ja “perfect matcheja” Kielikummitoimintaa mainostetaan sosiaalialan opiskelijoille osana opintojaksoa Harjoittelu vapaaehtois- ja kansalaistoiminnan ympäristöissä (5 op) ja lisäksi terveysosaamisalueen opiskelijoille vapaasti valittavina opintoina. Opiskelija voi koostaa harjoittelun palasista, joten kielikummiksi voi ilmoittautua myös lyhyemmäksi ajaksi kummiopiskelijan ja kielikummin omien tarpeiden ja aikataulujen mukaan. Kielikummilta vaaditaan sujuvaa suomen kielen taitoa ja kiinnostusta harjoitella kielitietoista ohjaamista ja selkokielen käyttöä. Kummitoiminta vie jonkin verran aikaa ja vaatii sitoutumista, heittäytymistä ja uusiin asioihin perehtymistä. Metropolian kielikummit kirjautuvat Moodle-työtilaan, jossa he tutustuvat materiaaliin selkokielestä ja selkokielisestä viestinnästä, kielitietoisesta ohjauksesta sekä erilaisista tavoista opiskella suomen kieltä itsenäisesti. Lisäksi he saavat työkaluja ensimmäisiin tapaamisiin, kummiopiskelijansa tarpeiden kartoitukseen sekä vinkkejä siitä, mitä kaikkea toiminnassa voisi tehdä, ja miten kummiopiskelijaa voi kannustaa ottamaan vähäinenkin kielitaito käyttöön. Halukkaat kielikummit ja kummiopiskelijat voivat ilmoittautua kielikummitoiminnasta vastaaville S2-opettajille, jotka etsivät ilmoittautuneista sopivat parit tai ryhmät. Kun opiskelijat hakeutuvat mukaan kielikummitoimintaan, he voivat kertoa kiinnostuksen kohteistaan ja esittää toiveitaan toimintaan liittyen. Tilanteessa, jossa opiskelijoilla on jo lähtökohtaisesti joitakin yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja aikataulut sopivat yhteen, kummitoiminta näyttää pääsevän vauhdikkaammin käyntiin. Kun sopivat ”matchit” ovat löytyneet, opiskelijat saavat toistensa yhteystiedot ja sopivat ensimmäisen tapaamisen, jossa kielikummi ja kummiopiskelija pohtivat yhdessä tapaamisten tavoitteita ja sisältöjä. Toiminta on siis suunnitelmallista, mutta kuitenkin vapaamuotoista. Jos kummiopiskelija haluaa kokata, aloittaa uuden harrastuksen tai löytää kaupungin parhaat museot, kielikummi voi auttaa näissä asioissa. Kielikummi huolehtii tapaamisten tavoitteiden ja sisältöjen dokumentoinnista, mutta tärkeintä on tutustuminen ja luottamuksen herättäminen. Elokuvalippujen ostamista, kuulumisten vaihtoa ja Nato-keskusteluja Toistaiseksi toiminta on herättänyt innostusta, ja mukaan on tähän mennessä ilmoittautunut yli 30 opiskelijaa. Heistä kaksitoista (5 kielikummia ja 7 kummiopiskelijaa) on päässyt kevään ja syksyn aikana hyvään vauhtiin. Kielikummiparit ovat muun muassa käyneet elokuvissa ja pitkillä kävelyillä, pelanneet lautapelejä, keskustelleet suomalaisten sielunmaisemasta ja avanneet muiden kulttuurien tapoja nähdä maailmaa. Alustavien havaintojemme perusteella vaikuttaa siltä, että kummitoiminta olisi hyvä aloittaa jo molempien opiskelijoiden ensimmäisen opiskeluvuoden aikana, kun sekä kielikummi että kummiopiskelija ovat vielä kotiutumassa opiskeluelämään ja rakentamassa yhteisöjään. Etenkin ne opiskelijat, jotka ovat jo lähellä valmistumista, ovat usein kiireisiä ja monesti myös töissä opintojen ohella. Ruuhkavuodet voivat kuitenkin myös yhdistää. Eräs kielikummimme toivoi opiskelijaa, jolla olisi pieniä lapsia, jotta kielikummi ja kummiopiskelija voisivat tehdä jotakin yhdessä omien lastensa kanssa. Eräs kummiopiskelija taas iloitsi aidon kontaktin saamisesta suomalaiseen opiskelijaan: “Olen saanut ystävän!” Kielikummitoiminta on vasta alkumetreillään, mutta odotamme jo mielenkiinnolla, millaisia tuloksia saadaan. Toiminnassa mukana olevien kokemuksia kerätään vuosien 2022–2023 aikana ja työn tuloksia tullaan jakamaan. Toivottavasti ne innostavat myös muita korkeakouluja ja monikielisiä työyhteisöjä käynnistämään vastaavaa toimintaa! Vinkkejä kielikummille tapaamisiin Tutustukaa kielitubettajiin! Millaisia vinkkejä heillä on kielenoppimiseen? Kerätkää parhaat vinkit. Käykää yhdessä kirjastossa. Onko siellä kielikahvilaa? Löydättekö kirjastosta suomen kielen oppikirjoja ja selkokielistä kirjallisuutta? Kuunnelkaa yhdessä lempikappaleitanne, esim. Lyrics trainingin avulla voi opiskella sanastoa, kuuntelutaitoa ja ääntämistä. Musiikki on hyvä keino opiskella ääntämistä ja hankalia äänteitä. Tutustukaa itseopiskelumateriaaleihin, kuten Superalkeet (https://sites.google.com/view/superalkeet/etusivu), Suomi taskussa (https://suomitaskussa.eu/) tai Koti Suomessa (kotisuomessa.fi). Katsokaa yhdessä kiinnostavia TV-ohjelmia Ylen kielikoulun kautta. https://yle.fi/aihe/kielikoulu-sprakskolan Lähde: Kielikummien Moodle-työtila, Metropolia AMK Tämän tekstin ensimmäinen versio on julkaistu Kielibuustin blogissa 17.6.2022. Hei metropolialainen, kiinnostuitko kielikummitoiminnasta? Ilmoittaudu Eevamaijalle (eevamaija.iso-heiniemi@metropolia.fi) tai Eveliinalle (eveliina.korpela@metropolia.fi), niin saat kuulla lisää! Kirjoittajat: FM Eevamaija Iso-Heiniemi on S2-opettaja ja kielenoppimisen asiantuntija, joka kehittää kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden suomen kielen opetusta Metropoliassa. Eevamaija työskentelee Kielibuusti-hankkeessa ja organisoi kielikummitoimintaa. FT Eveliina Korpela toimii suomen kielen ja viestinnän lehtorina sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa. Tällä hetkellä Eveliina on mukana Kielibuusti-hankkeessa ja työskentelee myös osa-aikaisena tutkijana Helsingin yliopistossa. Hän organisoi Eevamaijan kanssa Metropolian kielikummitoimintaa. Lähteet: Kielibuusti-hanke. www.kielibuusti.fi Aalto-yliopiston, Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun, Helsingin yliopiston, Laurea-ammattikorkeakoulun ja Metropolia-ammattikorkeakoulun yhteistyöhanke, jonka avulla kehitetään kotimaisten kielten koulutusta. Korpela, Eveliina 2020. Työharjoittelu maahanmuuttajaopiskelijan kielenoppimisen tukena. Hiiltä ja timanttia -blogi. Julkaistu 11.5.2020. Metropolia AMK. Kurhila, Salla & Kotilainen, Lari & Kalliokoski, Jyrki 2019. Johdatus luokkahuoneen ulkopuoliseen kielenoppimiseen. Teoksessa Kotilainen, Lari & Kurhila, Salla & Kalliokoski, Jyrki (toim.): Kielenoppiminen luokan ulkopuolella. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 7–30. Intke-Hernandez, Minna 2020. Maahanmuuttajaäitien arjen kielitarinat. Etnografinen tutkimus kieliyhteisöön sosiaalistumisesta. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Lue lisää kielikummi- ja kielikaveritoiminnasta: Amberg, Maria 2018. Kielikaveri maahanmuuttajan kielenoppimisen tukena: Opas Kalliolan Setlementin vapaaehtoisille. Opinnäytetyö. Helsinki. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma. Falck, Heidi 2017. Kielikummitoiminta maahanmuuttajien kotoutumisen tukena. Opinnäytetyö. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma. Kalliolan Setlementti. Kalliolan Setlementti ry:n vapaaehtoistoiminnan verkkosivut. Viitattu 1.9.2022. SuomiKamu – Ystäväksi maahanmuuttajalle. Suomen Punainen Risti. Punaisen Ristin sivusto vapaaehtoisille. Viitattu 1.9.2022. Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminta 2021. Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Viitattu 1.9.2022.
Peer learning and cooperative learning support students’ transversal skills development in interprofessional and multicultural context
According to Buting (2020), students' knowledge and skills improve during peer learning. More importantly, shifts in their mindsets and worldviews are also important results of peer learning (Bunting 2020). At Metropolia, the master students of social services studies facilitated peer and cooperative learning for other students. The session was called ‘Wellbeing Day’. Students arranged it at the end of April at Hymy Wellbeing Village, on Myllypuro campus. The 'Wellbeing Day’ was part of the master students of social services studies, but at the same time, it was a ‘welcoming session’ for exchange students. The exchange students had started their exchange period at Metropolia just a couple weeks before the ‘Wellbeing Day’. The master students implemented the session as part of Professional communication and societal influencing studies. Transversal skills as a core theme in the ‘Wellbeing Day’ The aim of the day was to get the students to know each other, share information and discuss wellbeing at work and during studies, and learn. Moreover, the aim was to share information and discuss transversal skills. The main question of the session was; “how can transversal skills and wellbeing support each other in working life?” For example, a cooperative learning process includes (Gillies 2016, 41-42) five parts. They are: i) actively listening to each other, ii) sharing ideas and resources, iii) commenting constructively on each other’s ideas, iv) accepting responsibility for one’s behavior, and v) making decisions democratically. On the Wellbeing Day, the master students of social services studies applied these elements by guiding cooperative peer learning sessions between participants. In addition to this, master students studied and practiced their professional communication and influencing skills, as well as facilitation skills, through co-operational learning methods. The master students of social services Niina Eloranta, Tuuli Häärä, Tara Pihlajaniemi, Mira Pridham and Mari Raatikainen arranged the Wellbeing Day for exchange students in the multidisciplinary learning and development environment, HyMy Wellbeing Village. The supervising lecturers of the Wellbeing Day were Katriina Rantala-Nenonen and Marianne Roivas. Outcomes of the day As a result of the day, it was easy to recognize that while students facilitate each other, they are all learning, not just transversal skills in theory, but also learning from experience (Passarelli & Kolb 2012). According to master students’ reflection and feedback; “It was an inspiring wellbeing day with exchange students from different countries. We started the day with a short warm-up. After that, we learned together what transversal skills are and how they can be utilized in our studies, but also in future working life and wellbeing in the work community. (The master students of social services studies). The future working life needs professionals with the ability to facilitate discussion and co-creative methods with unfamiliar and multiprofessional groups. Also, understanding transversal skill as a shared ability is needed to work with unfamiliar people and invariably changing interprofessional teams. Gilliens (2016) has argued that social skills that facilitate students’ interactions during small group discussions are necessary. Along with that, and in any case, students often talk about what they have learned inside and outside the classrooms (Boud 2001). Therefore, it can be very beneficial to utilize even more and open-mindedly peer learning, while teaching and learning transversal skills. “At the end of the session, we had three ‘workstations’ where students toured in their own small groups. The themes of the stations were in line with transversal skills: Critical and creative thinking, Interpersonal and socio-emotional skills and Learning to learn”. (The master students of social services studies). Transversal skills can contribute to more sustainable working conditions, where people can collaborate and are open to new cultures. Ultimately, after this experience, we can say (based on students’ feedback) that peer and cooperative learning can support the development of transversal skills in an interprofessional and multicultural context. Further, by using peer-facilitated learning sessions, we can improve many of the students’ skills - not just professional, but also transversal skills (critical and creative thinking, learning to learn, interpersonal and social-emotional skills). For example, cultural competence is part of transversal skills (interpersonal and social-emotional skills, cultural sensitivity), and it has been defined (in ITSHEC project) as an individual's ability to recognize, assess, appreciate, and respect the unique backgrounds of others. Therefore, while talking about peer learning and transversal skills, it is important to recognize cultural aspects, not just of patients/clients, but also of health and social care professionals. By having strong cultural competence, professionals can prevent and minimize inequalities (Volberding et al. 2022) and design services to be more qualified, open and accessible for all. All in all, based on this experience and previous research (Larraz et al. 2017), it can be said that peer learning and cooperative learning can be one way to support students’ transversal skills development. Authors Eija Raatikainen, Katriina Rantala-Nenonen, Niina Eloranta, Tuuli Häärä, Tara Pihlajaniemi, Mira Pridham, Mari Raatikainen Eija Raatikainen and Katriina Rantala-Nenonen are lecturers at Metropolia University of Applied Sciences. Niina Eloranta, Tuuli Häärä, Tara Pihlajaniemi, Mira Pridham and Mari Raatikainen are students in Master Program of Social Services References Boud, D. 2001. Introduction: making the move to peer learning, 1-21. In Boud, D., Cohen, R. & Sampson, J. (eds.) Peer Learning in Higher Education: Learning from & with Each Other. Kogan Page Limited, London. Bunting, B. 2020. The implications of learning mindsets for the first-year experience and other key transitions. In A. Baldwin, B. Bunting, D. Daugherty, L. Lewis, & T. Steenbergh (Eds.), Promoting belonging, growth mindset, and resilience to foster student success (pp. 31–49). Columbia, South Carolina: National Resource Center for the First-Year Experience and Students in Transition. Gillies, R. M. (2016). Cooperative Learning: Review of Research and Practice. Australian Journal of Teacher Education. Manuscript 2902. Larraz, N. & Vázquez, S. & Liesa, M. (2017). Transversal skills development through cooperative learning. Training teachers for the future. On the Horizon, Vol. 25 No. 2, pp. 85-95. https://doi.org/10.1108/OTH-02-2016-0004 Passarelli, A. & Kolb, D. (2012). The Learning Way: Learning from Experience as the Path to Lifelong Learning and Development. The Oxford Handbook of Lifelong Learning. 10.1093/oxfordhb/9780195390483.013.0028. Volberding, J. & Madrak, E. & Harrison, A. & Bray, N. & Farrar, N. & Murray, K. & O'Brien, M. & Wymore, R. & Davidson, B. & Drinnon, S. (2022). Improving Interprofessional Practice and Cultural Competence with Interprofessional Education. 115. Poster session presented at Oklahoma State University Center for Health Sciences Research Week 2022, Tulsa, Oklahoma, United States.
Helsinki panostaa lasten ja nuorten osallisuuteen
Helsingin kaupungilla on kunnianhimoinen tavoite edistää lasten ja nuorten osallisuutta. Koronapandemia on heikentänyt lasten ja nuorten hyvinvointia sekä heidän osallisuuttaan. Lasten ja nuorten osallisuuden edistäminen tarvitsee aikuisten mukanaoloa – miten Helsinki varmistaa ammattilaisten resurssien riittävyyden ja aikuisten tuen lasten ja nuorten osallisuuden edistämiseen? Helsingin kaupunki panostaa lasten ja nuorten osallisuuden edistämiseen kehittämällä kaikilla kaupungin toimialoilla tapoja kuulla lapsia ja nuoria sekä vahvistamalla kaikkien lasten ja nuorten parissa toimivien aikuisten osaamista osallisuudesta. Taustalla on Nuorisoneuvoston lausunto asiasta ja nuorten vaikuttamisjärjestelmän Ruudin toiminnasta tehty arviointi, jossa suositellaan, että kaupunki määrittelisi selkeät tavoitteet lasten ja nuorten osallisuuden edistämiselle. (Helsingin kaupunki 2021.) Osallistuminen voidaan määritellä lasten elämään kuuluvaksi mahdollisuuksiksi ottaa osaa ja olla mukana. Näitä mahdollisuuksia tulisi nähdä myös lasten silmin ja heidän näkökulmastaan, vaikka nykyisellään osallistumiseksi tunnistetaan usein vain sellaiset paikat ja tavat, joissa aikuiset tukevat lapsia toimimaan. (Stenvall 2021: 177.) Lapsille ja nuorille tulee löytää osallisuuden edistämisen tapoja heidän luontaisissa toimintaympäristöissä, kuten päiväkodissa, koulussa ja vapaa-ajalla. Tärkeää on huomioida myös monikanavaisuus ja esim. internetin käyttömahdollisuudet. Lasten ja nuorten osallisuutta voidaan edistää esimerkiksi käyttämällä asiakirjoissa mahdollisimman selkeää ja ymmärrettävää kieltä. (Sosiaali- ja terveyslautakunta: liite 3.) Helsinki Unicefin Lapsiystävällinen kunta Helsingin kaupunki on sitoutunut Unicefin Lapsiystävällinen kunta -kehittämismalliin, jonka tavoitteena on auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja lasten arjen palveluissa ja kunnan hallinnossa. Malli auttaa kuntia varmistamaan, että erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeudet toteutuvat. Lasten ja nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen kanavia Helsingissä on olemassa olevia lapsille ja nuorille suunnattuja kanavia, joiden kautta he voivat osallistua ja vaikuttaa mm. koulujen toimintaan oppilaskuntien kautta, tehdä aloitteita kaupungin päättäjille ja vaikuttaa siihen, mihin lasten ja nuorten toimintaan kaupungin varoja suunnataan. Alla esimerkkejä näistä osallisuuden kanavista: Helsingin Nuorisoneuvosto 15–17-vuotiaille Nuorten aloitejärjestelmä 13–17-vuotiaat Sponssi-avustus 7–22-vuotiaat Oppilaitosten omat ryhmät ja tiimit 1. luokasta alkaen Oppilas- ja opiskelijakunnat Oppilas- ja opiskelijakuntien hallitukset Nuorten Ääni -toimitus Oma Stadi RuutiBudjetti 6.–9.-luokkalaiset Ruutiraha 1. luokasta alkaen (Sosiaali-ja terveyslautakunta: liite 2) Helsingin kaupungin palveluissa on pyritty lisäämään lasten ja nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia heille suunnatuissa palveluissa myös erilaisten kokemusasiantuntijaryhmien kautta. Lastensuojelun palveluissa kokemusasiantuntijoiden ryhmät ovat vaikuttaneet lastensuojelun kehittämiseen esimerkiksi tekemällä yhteistyötä ammattilaisten kanssa palveluiden parantamiseksi asiakaslähtöisemmäksi. Heidän ryhmätoiminnastansa on saanut alkunsa Osallisuuden aika ry, joka toiminnallaan pyrkii vaikuttamaan myös poliittiseen päätöksen tekoon. Toimintakykyiset ja aktiiviset lapset ja nuoret ovat mukana vaikuttamassa ja osallistuvat eri toimintoihin. Osalla lapsista ja nuorista on kuitenkin heikentynyt toimintakyky. Erityisesti heikommassa asemassa olevat lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisia ja ammattilaisia, jotka auttavat ja tukevat heitä osallisuuteen ja antavat uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Millä konkreettisilla toimilla Helsingin kaupunki varmistaa näiden heikommassa asemassa olevien mukaan pääsyn? Koronapandemian vaikutukset Osallisuuden perusta rakentuu jokapäiväisissä kohtaamisissa lasten ja nuorten arjen ympäristöissä. Helsingissä varmistetaan, että jokainen lapsi ja nuori tulee päivittäin kohdatuksi, heidän uskonsa omiin vaikuttamisen mahdollisuuksiin kasvaa ja palveluita ja toimintaa kehitetään yhdessä. Lasten ja nuorten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien kehittäminen Helsingissä on erittäin tärkeä ja kunnianhimoinen päämäärä. Tavoite siitä, että jokainen lapsi ja nuori tulee kohdatuksi päivittäin, on kuitenkin jo vaarantunut. Lasten ja nuorten etäkoulu, harrastaminen ja esim. psykiatristen palveluiden siirtyminen etäyhteyksiin karsi aikuisten ja ammattilaisten kohtaamisen paikkoja merkittävästi pois lasten ja nuorten elämästä jo pandemian alussa. Koronapandemian iskiessä yhteiskuntaamme julkisessa keskustelussa ja uutisoinnissa terveydenhuollon asiantuntijat nostivat keskiöön vain terveysturvallisuuden ja monet poliitikot sen rinnalle myös taloudelliset näkökohdat. Tämän jälkeen on onneksi havahduttu pandemian sosiaalisiin vaikutuksiin ja korjausliikkeitä on tehty sekä aiemmasta opittu. Helsingissä esimerkiksi kouluja ei enää siirretty etäopetukseen, vaan pidettiin koulut avoinna. Helsingin nuorisotoimi avasi nuorisotiloja ja myös järjestöjen harrastustoiminnan jatkuminen turvattiin avaamalla urheilutiloja. Koronapandemia on vaikuttanut Helsingissä myös sosiaali- ja terveysalan henkilöstöresursseihin. Henkilöstöä uudelleensijoitettiin tarvittaviin toimintoihin, kuten tartuntojen jäljitykseen ja testaukseen. Monissa palveluissa on todettu palveluvajetta, jota joudutaan korjaamaan tulevaisuudessa. Tämän lisäksi on tunnistettu henkilöstön saatavuuden valtakunnalliset haasteet jo ennen koronapandemiaa. Riittävätkö resurssit? Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun aloitteesta sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti poikkihallinnollisen ohjelman sosiaali- ja terveysalan henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden turvaamiseksi. Tarkoituksena on löytää kestäviä ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimatarpeen kattamiseen lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä niin, että alueelliset erot on otettu huomioon. Helsingin kaupungin tavoitteena on ohjausryhmä, joka laatii konkreettiset toimenpiteet sekä seuraa lasten ja nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuksien toteutumista. Ohjausryhmän työlle merkittäväksi haasteeksi ja ratkaistavaksi nousee mielestäni se, millä keinoilla ja millä resursseilla Helsingin kaupunki varmistaa tavoitteiden konkreettisen toteutumisen arjen rakenteissa? Osallisuutta on tarkasteltava sekä kokemuksena että mahdollisuutena toimia. Kahdesta suunnasta rakentuva osallisuus tukee lasten kehitystä ja kasvua. Vaikka se ei ole ainoa asia, joka vaikuttaa lasten elämän suuntaan, on osallisuuden kokemuksella merkityksensä. Jos kokee jo lapsuudessa jäävänsä yhteisön ulkopuolelle, tulevansa kohdelluksi epäreilusti tai jäävänsä vaille mahdollisuuksia vaikuttaa, nämä kokemukset seuraavat ihmistä pitkään. Miksi haluaisi osallistua ja vaikuttaa aikuisena, jos siihen asti on kokenut olevansa ulkopuolella? (Stenvall 2021:183.) Helsingin kaupungin on nyt tärkeää tehdä kaikkensa sen varmistamiseksi, ettei yksikään lapsi ja nuori koe jääneensä ulkopuolelle. Kirjoittaja Kirsi Martiskainen sosionomi (YAMK) opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu vastaava ohjaaja, lastensuojelun tehostettu perhetyö (Helsingin kaupunki) Lähteet Helsinki on hyväksytty Unicefin Lapsiystävällinen kunta -malliin. Kaupunginkanslia. Helsingin kaupunki. 11.2.2021. Viitattu 5.12.2021 Lautakunnan päätösasiakirjat. Päätöksenteko. Sosiaali- ja terveystoimi. Helsingin kaupunki. Viitattu 5.12.2021 Lautakunnan päätösasiakirjat. Päätöksenteko. Sosiaali- ja terveystoimi. Helsingin kaupunki. Viitattu 5.12.2021 Lasten ja nuorten osallisuuden edistämisen kaupunkitasoiset tavoitteet, arviointi ja johtaminen Helsingissä 2021–2025. Viitattu 5.12.2021 Osallistu ja vaikuta. Nuorten Helsinki. Helsingin kaupunki. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 5.12.2021 Stenvall Elina 2021. Lapsen arkinen osallisuus -mistä lapselle syntyy kokemus, että voin osallistua ja vaikuttaa. Teoksessa Tulensalo Hanna, Kalliomeri Reetta, Laimio Janica (toim.) Kohti lapsen näköistä osallisuutta. Pelastakaa Lapset ry. Osallisuuden aika. Viitattu 5.12.2021
Apua ajoissa pienten lasten vanhempien parisuhdeongelmiin
Lapsen syntymän myötä parisuhteen dynamiikka muuttuu. Parisuhteelle on vähemmän aikaa ja pariskunnan on haettava uudet roolit vanhempina. Parisuhde on koetuksella, mutta apua on vaikeaa saada. Pienten lasten vanhempien parisuhdeongelmat ovat haitaksi lasten hyvinvoinnille ja vanhemmuudelle. Parisuhteen haasteet vaikuttavat vanhempien jaksamiseen. Kotiin suuntautuvassa työssä – lapsiperheiden kotipalvelussa – on huomattu, että parisuhdevaikeudet vaikuttavat vanhempien kykyyn huolehtia lapsista. Vaikeus saada apua Kun pariskunta ottaa neuvolassa puheeksi toiveen pariterapiasta, pariskunta ohjataan perhekeskukseen, perheneuvolaan. Perheneuvolan ammattilaisten mukaan heillä ei kuitenkaan aina ole aikaa eikä riittävää osaamista tämänkaltaisiin ongelmiin. Tässä kohtaa monet pariskunnat jäävät ongelmiensa kanssa yksin. Monilla ei ole voimavaroja tai taloudellista mahdollisuutta hakeutua yksityiseen pariterapiaan. Väestöliiton asiantuntijan Minna Jaakkolan mukaan pienten lasten vanhemmat päätyvät aiempaa useammin avioeroon (STT 2020). Neuvolassa ei oikein ymmärretä vanhempien väsymystä avun hakemiseen liittyen vaan annetaan ymmärtää, että pariterapiaan hakeutuminen olisi erittäin helppoa, ”Tosta noin vaan!”. Se on harhaanjohtavaa. Olisi tärkeää, että jo neuvolakäynnillä voisi tehdä sen ensimmäisen askeleen yhdessä: ottaa yhteyttä perhekeskukseen tai muuhun palvelutarjoajaan ja varata ensimmäisen ajan pariterapiaan. Parisuhdekeskus Kataja ry:n asiantuntija Laura Huuskosen mukaan julkinen järjestelmä ei pysty yksin vastaamaan perheiden avun tarpeeseen, vaan perhepalveluiden ja järjestöjen yhteistyötä tarvitaan (Huuskonen 2021). Pariterapiaan pääsemisen pitäisi ehdottomasti olla yhtä itsestään selvä oikeus vanhemmille kuin neuvolapalveluiden lapsille. Vanhempien parisuhde on lasten koti. Yleisimpiä syitä eroon Väestöliiton, Parisuhdekeskus Kataja ry:n ja Ensi- ja turvakotien liiton teettämän kyselyn mukaan 56 % pienten lasten vanhemmista kertoo harkinneensa eroa. Eroa on pohdittu useimmin vauvavuoden jälkeen. Syynä on erityisesti ajankäyttöön liittyvät ongelmat ja siitä kumpuava tyytymättömyys. (Huuskonen 2021.) Moni kokee myös, ettei aika riitä omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Lisäksi vähäinen yhteinen aika aiheuttaa parisuhteeseen lisähaasteita. Yhteiset lapset ja sitoutuneisuus parisuhteeseen ovat suurimpia tekijöitä, jotka pitävät pariskuntia yhdessä. (Huuskonen 2021.) Pariterapiassa voi turvallisessa ympäristössä keskustella vaikeistakin aiheista ja hankalista tunteista. Terapian avulla voi jäsentää arjen palikoita uudestaan. Voidaan yrittää yhdessä löytää sekä molemmille omaa aikaa että vanhemmille yhteistä aikaa. Pariterapiassa voidaan myös kartoittaa perheen tukiverkostoa – ketkä voisivat tarpeen vaatiessa hoitaa lapsia, jotta vanhemmat pääsevät viettämään kahdenkeskistä aikaa. Matalan kynnyksen parisuhdetukea perhekeskuksiin Helsingin perhekeskusten ammattilaiset ovat ehdottaneet, että̈ kaupungin palveluissa lisättäisiin parisuhdetukea perhekeskuksiin. Helsingin kaupungin 19 valtuutettua tekivät toukokuussa 2020 aloitteen perhekeskusten matalan kynnyksen parisuhdetuen tarjoamisesta sekä parisuhdepalvelujen piiriin pääsemisen lisäämisestä. Aloite meni läpi joulukuussa 2020. Kaupunginhallituksen mukaan aloitteessa ehdotettua perhekeskusten parisuhdetukea tarjoavat osana omaa perustehtäväänsä muun muassa: lapsiperheiden sosiaaliohjaus sekä lapsiperheiden palvelutarpeen arviointiyksikkö kasvatus- ja perheneuvonta äitiys- ja lastenneuvola pariterapian yksikkö, joka tarjoaa pariterapiaa. Aloitteen myötä yhteistyötä on tarkoitus vahvistaa myös kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. (Helsingin kaupunki 2020.) Muutoksia on nyt työstetty yli vuoden ajan ja parisuhteen tukea perhekeskuksiin on pystytty viime ja tämän vuoden aikana lisäämään jonkin verran. Nähtäväksi jää, millä tavoin nämä muutokset käytännössä tulevat isommassa mittakaavassa vaikuttamaan tilanteeseen. Kirjoittaja Maija Raumanen, sosionomi (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Helsingin kaupunki. Kaupunginvaltuusto. Valtuutetun aloite: matalan kynnyksen parisuhdetuen tuominen perhekeskuksiin. Luettu: 3.12.2021 Huuskonen, Laura 2021. Tiedote: Parisuhteet tarvitsevat tukea: Yli puolet pariskunnista on harkinnut eroa lasten ollessa pieniä. STM 2020. Avioero. Pienten lasten vanhemmat päätyvät avioeroon nyt aiempaa useammin.
Etelä-Karjalan kiusaamisen puuttumismallin avulla on ratkottu kiusaamistapauksia kymmenissä kouluissa – Helsinki on päivittänyt myös omaa malliaan
Kuntien tulisi tarjota turvallinen kasvuympäristö lapsille. Erilaisten muutosten keskellä myös koulumaailma muuttuu jatkuvasti. Samalla myös koulukiusaaminen muuttaa muotoaan. Tarvitsemme sellaisia keinoja, joilla kiusaamisongelmaa voidaan estää ja joilla siihen voidaan puuttua. Helsingissä asiaan on tartuttu valtuustoaloitteella, johon kaupunginhallitus vastasi nopeasti ja jämäkästi. Koulu on keskeinen instituutio lapsille niin koulutuksen ja sivistyksen näkökulmasta kuin sosiaalisena toimintaympäristönä (Hästbacka 2018: 10). Jokaisella on oikeus fyysisiltä ja psyykkisiltä puitteiltaan turvalliseen oppimisympäristöön (Laki perusopetuslain muuttamisesta 1267/2013, 29§) ja fyysiseen koskemattomuuteen (Suomen perustuslaki (731/1999, 7§). Suomi on sitoutunut noudattamaan YK:n lapsen oikeuksien sopimusta (60/1991). Sen keskeiset tavoitteet ovat terveyden, koulutuksen, tasa-arvon ja turvan takaaminen kaikille lapsille. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu. Tilastojen mukaan esimerkiksi vuoden 2021 aikana perusopetuksen 4–5-luokkalaisten osalta koulukiusaamista on viikoittain kokenut 7,9 % oppilaista (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021). Lyömistä, potkimista ja porukasta eristämistä – mitä syitä kiusaamisen taustalla on? Kiusaamista voi olla porukasta eristäminen, vähättely, aliarvioiminen, nimittely, yllyttäminen itsemurhaan sekä erilaiset ilmeet ja eleet, joilla halvennetaan toista. Kiusaaminen voi vaarantaa lapsen kasvun ja kehityksen sekä aiheuttaa luottamuksen puutetta. Kiusaaminen voi aiheuttaa yleistä ahdistuneisuutta, huonoa itsetuntoa, yksinäisyyttä, itsetuhoajatuksia ja masentuneisuutta. (Helsingin kaupunki 2021d). Kiusaaminen lienee liian epämääräinen ja vähättelevä ilmaisu tällaiselle toiminnalle. Kiusaamisen tunnistaminen on vaikeaa sen vuoksi, että se on osapuolten subjektiivinen kokemus (Hästbacka 2018: 41–49). Kiusaamisen taustalla voi olla useita syitä. Yksilön toimintaan voi vaikuttaa rakenteet sekä yksilölliset ongelmat. (Hästbacka 2018: 41–49.) Kiusaamista ei kuitenkaan tule koskaan väheksyä. Siihen tulee reagoida ja puuttua välittömästi. Yksittäinen teko voi olla hyvinkin vakava. Lainvastainen teko voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa, vaikka korvausvastuu heillä onkin. Etelä-Karjalan koulukiusaamisen puuttumismallin mukaan kiusaamista on kuvattava tekojen vakavuuden mukaan oikeilla nimillä ja teko tavoilla. Lainvastaiset teot eivät voi lieventyä kiusaamiseksi vain siksi, että ne tapahtuvat koulujen alueella. (Lappeenranta: 1, 5.) Koululaisilla sosiaaliset taidot ovat vielä kehittyviä taitoja ja siksi ristiriitoja esiintyy. Normaaliin kasvuun ja kehitykseen eivät kuitenkaan kuulu teot, jotka täyttävät rikoksen tunnusmerkit. Kun tavanomaiset kasvatukselliset ja kuritukselliset toimenpiteet eivät riitä, kuuluu asioiden selvittäminen viranomaisille. (Lappeenranta: 1.) Kiusaamisella voi olla pitkäaikaisia ja traumatisoivia lapsen hyvinvointiin sekä toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä. Niin Etelä-Karjalassa kuin Helsingissäkin kiusaamista on ratkottu yhteistyöllä Helsingin kaupunginvaltuuston valtuutettu Pakarinen (2021) ja 32 muuta valtuutettua tekivät maaliskuussa 2021 koulukiusaamisen puuttumiseen liittyvän aloitteen. Aloite koski kouluissa tapahtuvien lainvastaisten tekojen käsittelemistä. Valtuustoaloitteessa ehdotettiin Etelä-Karjalan mallin hyödyntämistä lainvastaisiin tekoihin, kuten pahoinpitely, laiton uhkaus, varkaus, kunnianloukkaus ja viestintäsalaisuuden loukkaus, puuttumiseksi kouluissa. Mallilla tarkoitetaan sitä, että jos alle 15-vuotias lapsi tekee koulussa lainvastaiseksi katsotun teon, asiasta tehdään rikosilmoitus. Aloitteessa ehdotettiin, että Etelä-Karjalan mallin tapauskohtaiset ohjeistukset otetaan käyttöön myös Helsingissä siltä osin kuin ne eivät vielä ole käytössä. (Anttonen 2020; Helsingin kaupunki 2021d; Helsingin kaupunki 2021b.) Etelä-Karjalan mallin mukaan tekijä ohjataan keskusteluryhmään, jossa on tekijän ja uhrin lisäksi mukana keskustelemassa molempien huoltajat ja tarvittaessa oppilashuollon ja lastensuojelun henkilöstö, poliisi sekä nuorten oikeusedustaja (Helsingin kaupunki 2021d). Helsingissä on käytössä kiusaamisen vastainen ohjelma (KVO13), jossa on kolmetoista toimintaohjetta kiusaamisen ehkäisyyn, puuttumiseen ja käsittelyyn. Ohjelmaan kuuluu erilaiset hyvinvoinnin mittarit, sosiaalisia- ja tunnetaitoja käsittelevät ohjelmat, ryhmäytymisen edistäminen ja restoratiivisten eli ihmissuhteita korjaavien tapojen käyttö. (Hästäbacka 2018: 11.) Lue lisää: Helsingissä restoratiivinen sovittelu on ensimmäisenä otettu käyttöön Alppilan lukiossa. KVO13 ohjelma tekee yhteistyötä Aseman Lapset K-0-hankkeen kanssa. Hankkeen kautta vakavia kiusaamistapauksia selvitellään aikuisten yhteistyöllä, silloin kun koulun ja kodin yhteistyö ei ole riittävää tai kiusaaminen on vakavaa ja pitkäkestoista. Tavoitteena on löytää konfliktien juurisyyt antamalla puheenvuoro niin uhrille kuin tekijälle. (Aseman lapset 2020; Helsingin kaupunki 2021c.) K-0-hanke tekee yhteistyötä myös Ankkuri-ryhmän kanssa. Ankkuri-ryhmässä käsitellään alle 15-vuotiaan lainvastaisia tekoja, joista on tehty koulun tai muun tapahtuma- ja toimintaympäristön toimijan aloitteesta rikosilmoitus. (Helsingin kaupunki 2021d.) Helsingin kaupunginhallitus kannattaa eri toimijoiden välisen yhteistyön ja toimintamallien kehittämistä edelleen sekä hyväksi todettujen toimintamallien vakiinnuttamista. (Helsingin kaupunki 2021e.) Lisäksi lastensuojelu, perhesosiaalityö ja perusopetus ovat valmistelleet toimintaohjetta kiusaamisväkivallan ehkäisyyn, tunnistamiseen ja puuttumiseen. (Helsingin kaupunki 2021d.) Ristiriidat ovat osa elämää ja niiden ratkomista tulee harjoitella. Kiusaamisesta emme ehkä koskaan pääse eroon, mutta jos me helsinkiläiset voisimme ottaa yhteisen tavoitteen, että ainakaan yksikään kiusaamistapaus ei jäisi selvittämättä. Eri toimijoiden osaamista, voimavaroja ja resursseja tarvitaan tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Työkaluja kiusaamisen puuttumiseen Askeleittain – sosiaalisten ja tunnetaitojen edistäminen ja itsesäätelyn vahvistaminen Friends – Tunnetaitoja (Fun Friends, lasten Friends, nuorten Friends) Ihmeelliset vuodet – ryhmämuotoinen ohjelma, käytöshäiriöisten lasten tuki KiVa-koulu Pro vaka ja Pro koulu – käyttäytymisen ongelmia ennaltaehkäisevä toimintamalli Yhteispeli – tunne- ja vuorovaikutustaitoja Kirjoittaja: Laura Hyytiä, vastaava ohjaaja, Helsingin kaupunki Sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Anttonen, Marika 2020. Kiusaaminen. Onko tässä ratkaisu kouluväkivaltaan? Kymmenissä kouluissa otettiin käyttöön uusi malli, joka hyydytti hakkaajat: "Yksikään ei ole uusinut tekoaan". Päivitetty 25.9.2020. Aseman lapset 2020. K-0 - Kiusaamiseen puuttuva hanke. Helsingin kaupunki 2021a. Alppilan lukion yhteisöllinen toiminta ennaltaehkäisee kiusaamista ja vähentää yksinäisyyttä. 10.2.2021. Helsingin kaupunki 2021b. Kasvatus- ja koulutuslautakunta. Päivitetty 17.8.2021. Helsingin kaupunki 2021c. Kiusaamisen vastainen ohjelma. Päivitetty 19.2.2021. Helsingin kaupunki 2021d. Sosiaali- ja terveyslautakunta. Pöytäkirja 14/21. 31.8.2021. Helsingin kaupunki 2021e. Kaupunginvaltuusto. Pöytäkirja 07/2021. 21.4.2021 Hästbacka, Noora. 2018. Monialainen verkostotyö ja koulukiusaaminen. Tapaustutkimus Aseman Lapset Ry:n K-0 -hankkeesta. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisuja 130. Laki perusopetuslain muuttamisesta 1267/2013. Annettu Helsingissä 30.12.2013. Lappeenrannan kaupunki. Voiko kiusaaminen olla rikos? Toimintamalleja, miten lainvastaisiin tekoihin puututaan Etelä-Karjalan kouluissa. Lastensuojelulaki 417/2007. Annettu Helsingissä 13.4.2007. Pakarinen Pia 2021. Aloite. 31.3.2021. Suomen perustuslaki 731/1999. Annettu Helsingissä 11.6.1999. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2021. Kouluterveyskysely. Päivitetty 1.10.2021. Yleissopimus lapsen oikeuksista 60/1991.
Kokemus osallisuudesta kuuluu tasavertaisesti kaikille
Yhteiskunnassa on havahduttu siihen, miten merkittävä vaikutus osallisuuden kokemuksella on nuorten hyvinvointiin. Jotta vaikuttamismahdollisuudet olisivat yhtäläiset kaikille, tulee osallisuutta tukea yksilöllisesti nuoren voimavarat ja kasvuympäristö huomioon ottaen. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti marraskuussa 2021, että Helsinkiin perustetaan Lasten ja nuorten osallisuuden ohjausryhmä. Ohjausryhmän tavoitteena on edistää lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamista sekä kehittää vaikuttamistoimintaa, jonka toimeenpanoa varten on tarkoitus luoda käytännönläheiset toimenpiteet. Ryhmän tarkoitus on myös pitää huolta siitä, että tässä kehittämisprosessissa ja sen arvioinnissa kuullaan lapsia ja nuoria. Arviointia tehdessä selvitetään alueellisia eroja lasten ja nuorten osallisuudessa, ja sen pohjalta laaditaan tapoja näiden erojen pienentämiseksi. Vaikuttamisväyliä ja toimintakäytäntöjä on tarkoitus yhtäjaksoisesti kehittää yhteistyössä lasten ja nuorten kanssa. Osallisuuden tukemisella voidaan ehkäistä syrjäytymistä Lasten ja nuorten osallisuuden edistäminen on tavoitteena oleellinen ja tehtyjen päätösten vaikutuksia lapsiin ja nuoriin tulisi jatkuvasti arvioida. Muuntuvassa ja entistä kompleksisemmassa maailmassa on tärkeää yrittää vahvistaa joukkoon kuulumisen kokemuksia ja sitä kautta ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä. Sosiaalinen syrjäytyminen on pohjimmiltaan prosessi, jossa ulkopuolelle jätetyksi tulemisen, riittämättömyyden ja epäonnistumisen kokemukset kertyvät. Sosiaalinen syrjäytyminen aiheuttaa merkittävää kärsimystä sekä yksilölle että yhteisölle, ja sen kustannukset ja synkät vaikutukset ovat kattavasti tiedossa. (Sajaniemi ja Mäkelä 2014: 137.) Koronaviruksen vuoksi on maailmanlaajuisesti eletty jo pidemmän aikaa poikkeuksellista ajanjaksoa, joka on rajoituksineen vaikuttanut lasten ja nuorten hyvinvointiin sekä mahdollisuuksiin ylläpitää sosiaalisia suhteita. Osallisuuden edistämisen lisäksi olisi tärkeää asettaa myös konkreettiseksi tavoitteeksi lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ja pohtia, miten saadaan myös heidän äänensä kuuluviin, jotka ovat etäopiskelujaksojen myötä jääneet koulujärjestelmän asettamista velvoitteista jälkeen. Elli Kyyrösen ja Elina Laukkalan (2019) etsivän nuorisotyön asiakkaiden koulukokemuksiin perustuvassa tutkimuksessa todetaan, koulussakin voi ilmetä sosiaalisen osattomuuden kokemuksia, jos oppilas ei koe tulevansa kuulluksi tai saavansa arvostusta opettajalta. Liian vähäiset resurssit saattavat vaikuttaa siihen, ettei opettajalla ole mahdollisuuksia kohdata ja huomioida oppilaita yksilöllisesti. (Kyyrönen & Laukkala 2019: 75–76.) Laki velvoittaa ottamaan huomioon lasten ja nuorten näkökulman YK:n lapsen oikeuksien sopimus ohjaa Suomessa lainsäädäntöä, ja sopimus velvoitetaan oikeudellisesti huomioimaan lapsiin vaikuttavia päätöksiä tehdessä. Päätöksen vaikutukset lapsiin tulee pystyä erottamaan, jotta voi keskeisesti ottaa huomioon lapsen edun. Lapsivaikutusten arviointi toimii keinona lapsen edun selkiyttämisessä. Siinä yhteydessä täytyy huomioida myös lasten olosuhteet, asema ja tarpeet. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016: 30–31.) Lapsivaikutuksia arvioidessa tulisi siis ottaa mahdollisimman laajasti huomioon eri taustoista tulevat lapset ja nuoret, sillä arviointimenetelmät voivat huonosti suunniteltuina osoittautua kohderyhmänsä jäseniä eriarvoistaviksi. Helsingin kaupungin lasten ja nuorten osallisuussuunnitelmassa todetaan, että tavoitteiden toteutumista arvioidaan seuraamalla järjestelmällisesti kouluterveyskyselyn tuloksia, ja niitä hyödynnetään toiminnan kehittämisessä. Useimmiten lapset ja nuoret, joilla on haasteita koulunkäynnissä ja jotka kokevat ongelmia sosiaalisissa suhteissaan, eivät ole paikalla vastaamassa kouluterveyskyselyyn. Jos tavoitteiden toteutumista arvioidaan pelkästään koulussa kerätyn hyvinvointipalautteen kautta, antaa se vääristävän ja todellisuudesta poikkeavan tuloksen päättäjille. Miten passiivisten nuorten ääni saadaan kuuluviin? Osa nuorista on vaarassa jäädä ulkopuolelle päätöksenteosta, jos nuorten vaikuttamismahdollisuudet keskittyvät koulumaailman ympärille. Laajan kohderyhmän tavoittamiseksi tulisi jalkautua lapsille ja nuorille merkityksellisiin paikkoihin, kuten nuorisotaloille ja kauppakeskuksiin, joissa nuoret vapaa-aikaansa pääsääntöisesti viettävät. Lapsilta ja nuorilta kerättiin näkökulmia osana lapsistrategian valmistelua. Työskentelyssä esiin nousseiden mielipiteiden ja kokemusten pohjalta voidaan todeta, että lasten ja nuorten mukaan osallisuus syntyy hyväksytyksi tulemisen kokemuksesta, turvallisuudesta sekä näihin perustuvasta voimakkaasta luottamuksesta vaikuttamismahdollisuuksiin. Tilaisuus osallisuuteen rakentuu muiden ihmisten tarjoamista mahdollisuuksista sekä omasta pyrkimyksestä olla mukana ja vaikuttaa. (Stenvall 2021: 51.) Aikuisilla on siis erityinen rooli lasten ja nuorten osallisuuden tukemisessa luomalla vaikuttamisen mahdollistavat puitteet. Mahdollisimman moninaisen ja laajan lapsi- ja nuorisoryhmän kuuleminen olisi varmasti todennäköisempää, jos lapsia ja nuoria kohtaavat ja kuulevat eri kulttuuri- ja kielitaustaiset aikuiset. Jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla myös mahdollisuus ilmaista itseään omalla tunnekielellään, ja se edellyttää kulttuurisensitiivisyyttä työntekijöiltä. Vuorovaikutustilanteissa myöskin sukupuolella voi olla merkitystä, ja lapsi tai nuori saattaa kokea luontevammaksi keskustella samaa sukupuolta edustavan aikuisen kanssa. Lisäksi lasten ja nuorten asioiden kanssa työskenteleviltä edellytetään osaamista tavoittaa nuoret eri sosiaalisen median kanavien kautta, joita lapset ja nuoret nykyään käyttävät usein kommunikointiväylinä. Kaikilla perheillä ei välttämättä ole varaa tarjota lapsilleen sosiaalisen median käyttämiseen soveltuvia välineitä, joten kasvokkain kohtaaminen on sitä ajatellen yhtä lailla tärkeää. Lapsia ja nuoria koskevia päätöksiä tehdessä tulisi ottaa heidät osaksi kehittämisprosessia jo toiminnan toteutusta suunniteltaessa, ja siten hyödyntää lasten ja nuorten asiantuntijuutta heidän omaa arkeaan koskettavissa asioissa. Heillä voi olla myöskin hyviä ajatuksia sen suhteen, kuinka eri-ikäiset ja eri taustoista tulevat lapset ja nuoret saadaan tavoitettua ilman, että lisätään yhdenkään lapsen tai nuoren kokemusta ulkopuolelle jäämisestä. Kirjoittaja Satu Tynkkynen, opiskelija, sosiaalialan (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Kyyrönen, Elli & Laukkala, Elina 2019. Sosiaalinen osallisuus etsivän nuorisotyön asiakkaiden koulukokemuksissa. Kasvatustieteiden pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Viitattu 18.12.2021. Sajaniemi, Nina & Mäkelä, Jukka 2014. Ihminen voi hyvin joukossa. Teoksessa Uusitalo-Malmivaara Lotta (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: PS-kustannus. Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Säädösvaikutusten arviointi. Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten näkökulmasta. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2016:2. Helsinki: Lönnberg Print & Promo. Viitattu 7.12.2021. Stenvall, Elina 2021. Lasten ja nuorten osallisuus kansallisessa lapsistrategiassa. Osa 3: Lasten ja nuorten näkökulmia osallisuudesta. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2021:19. Helsinki. Viitattu 18.12.2021
Erityislasten oikeudet eivät toteudu nykyisin keinoin
Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten tarpeista ja niihin vastaavista palveluista on ollut runsaasti keskustelua kuluneen vuoden aikana. Asiantuntijoilla sekä perheillä itsellään on suuri huoli yksin jäämisestä sekä vääränlaisista ratkaisuista lapsen haasteisiin. Neuropsykologisia häiriöitä ovat muun muassa ADHD, autismikirjon häiriöt sekä nykimishäiriöt, kuten Touretten syndrooma. Neuropsykiatriset vaikeudet vaikuttavat esimerkiksi sosiaaliseen vuorovaikutukseen, tunteiden ja käyttäytymisen säätelyyn ja oman toiminnan ohjaamiseen. Neuropsykiatrisiin häiriöihin liittyy usein myös muita haasteita, kuten ahdistus- ja pakko-oireisuutta, aistiherkkyyttä ja oppimisen haasteita. (HUS.) Aloite yhden luukun periaatteesta Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa 13.10.2021 käsiteltiin 24 valtuutetun aloitetta erityislasten palvelujen koordinoimisesta yhden luukun periaatteella. Aloitteessa mainitaan Helsingin kaupunginhallituksen 30.9.2019 tekemä päätös, jossa todetaan Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman (Lape) edistävän koordinoitua ja sektorirajat ylittävää palveluyhteistyötä. Aloitteen mukaan helsinkiläisten erityislasten vanhemmat kuitenkin kertovat, että palvelut ovat edelleen hajallaan ja vanhemmat joutuvat taistelemaan lastensa oikeudesta saada erityistä tukea. (Helsingin kaupunginvaltuusto, aloite 2021.) Helsingin kaupungin aloitteen käsittelyä koskevassa pöytäkirjassa todetaan, että kaikilla neuropsykologisesti oireilevilla lapsilla tai nuorilla ei ole lastensuojelun tai sosiaalityön tarvetta, vaan heidän erityisyytensä määrittyy terveydenhuollon ja kuntoutuksen, sosiaalihuollon sekä varhaiskasvatuksen, opetuksen ja oppilashuollon lainsäädännön kautta. Tämä aiheuttaa palveluiden hajanaisuutta, kun asiakas- ja potilastiedot ovat eri rekistereissä, eikä ammattilaisilla ole oikeutta katsoa asiakkaan tietoja yli rekisterirajojen. (Helsingin kaupunginvaltuuston pöytäkirja 2021.) Tähän ilmaistaan ratkaisuksi perhekeskukset, joiden tarkoitus on toimia yhden luukun periaatteella ja koota lasten ja nuorten ennalta ehkäisevistä ja erityispalveluista yhtenäinen palvelukokonaisuus. Toisaalta pöytäkirjassa todetaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan katsoneen, että yhden luukun periaatteen sijaan erityislasten ja -perheiden palveluntarpeisiin vastattaisiin paremmin kehittämällä yhteistyötä toimialojen ja erityissairaanhoidon kanssa. (Helsingin kaupunginvaltuuston pöytäkirja 2021.) Asiantuntijoiden ja vanhempien huoli nykyisistä palveluista Vuoden 2021 aikana mediassa oli paljon keskustelua neuropsykiatrisesti oireilevien eli nepsy-lasten tukipalveluista. Mielipidekirjoituksessa Helsingin Sanomissa 19.2.2021 Autismiliitto ilmaisi huolen autismikirjon nuorten ja lasten sekä heidän perheidensä yksin jäämisestä ilman tarvitsemiaan palveluita, joka liian usein johtaa lastensuojelun asiakkuuteen. Jos koulussa ja lastensuojelussa ei ymmärretä autismikirjon erityispiirteitä, ongelmat kärjistyvät entisestään. (Autismiliitto 2021.) Samaa aihetta käsiteltiin myös SOS-lapsikylän blogissa 22.4.2021 lapsioikeuslakimies Mirjam Aranevan kirjoituksessa, jonka mukaan usein ainoa tukimuoto, jonka nepsy-lapsen perhe lastensuojelusta saa, on huostaanotto. Tähän johtaa riittämätön tuki ennen lastensuojelun asiakkuutta sekä avohuollon puutteellinen keinovalikoima neuropsykiatrisesta häiriöstä kärsivän tarpeisiin. (SOS-lapsikylä 2021.) Asiasta on viime vuosina tehty myös tutkimusta, muun muassa Ulla Ikosen pro gradu -tutkielma, jossa selvitettiin neuropsykiatrisesta oireilusta kärsivien lasten ja nuorten vanhempien kokemuksia saaduista palveluista, sekä Ulla Särkikankaan väitöskirja, jossa tutkittiin pitkäkestoista sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöä erityisperheiden arjessa. Ikosen tutkielman vanhempien mukaan palvelujärjestelmä ei tunnista tuen tarpeita ja lapset jäävät ilman riittävää hoitoa. Ammattilaisilla ei ole riittävää osaamista neuropsykiatrisista ongelmista, mikä johtaa vääriin tulkintoihin ja voi hankaloittaa perheen tilannetta entisestään. Vanhemmat kokivat myös, että heitä ei kuunneltu riittävästi oman lapsensa asioissa. (Ikonen 2021.) Särkikankaan tutkimuksesta tuli ilmi, että samalla perheellä voi olla vuosien aikana useita, jopa kymmeniä palveluita käytössään, liittyen erityislapsen tilanteisiin. Perheiden arkea kuormittaa, että he joutuvat etsimään tietoa itse, hakemaan useita palveluita samanaikaisesti ja käyttämään niitä vuosia. Tämä aiheuttaa häiriöitä perheiden arjessa ja vaikeuttaa arjen sujuvuutta. (Särkikangas 2020.) Kuinka huoleen voisi vastata? Vaikka jo yli kaksi vuotta sitten, vuonna 2019, on tehty päätös koordinoidun palveluyhteistyön kehittämisestä, siihen liittyvät konkreettiset toimenpiteet tuntuvat yhä polkevan paikallaan. Perheiden kokemukset tuovat esiin syvää huolta nepsy-lasten tilanteesta, kun heidän kanssaan toimivat ammattilaisetkaan eivät tunnista näiden lasten tarpeita. Lastensuojelulliset keinot eivät voi olla ainoa tuki näille perheille, etenkään jos perheessä ei ole muita syitä lastensuojelun asiakkuudelle. Vanhempien huoli lapsestaan tulisi kuulla riittävän varhaisessa vaiheessa, ennen tilanteen kärjistymistä. Yhden luukun periaate voisi olla toimiva ratkaisu ongelmaan, sillä nykyisellään ratkaisuksi esitetyt perhekeskukset eivät sitä vaikuta olevan. Erityislasta hoitavilla tahoilla, koululla tai varhaiskasvatuksella sekä mahdollisella lastensuojelulla tulisi olla yhtenäinen järjestelmä, johon kukin voisi kirjata huomioita lapsesta. Nykyisellään verkostopalavereita, johon kaikki tahot osallistuvat, on liian harvoin. Myös hoitavien tahojen lasta koskevat lausunnot tulisi ottaa paremmin huomioon päätettäessä lasta koskevista tukitoimista varhaiskasvatuksessa, koulussa sekä perheen arjessa. Lisäksi varhaiseen tukeen tarvitaan lisää resursseja. Liian usein tuntuu, että resurssien puutteen takia lapsi jää paitsi hänelle suositellusta tuesta, vaan joutuu pärjäämään vähemmällä. Nepsy-lasten kanssa arjessa toimivien ammattilaisten tulisi saada myös enemmän koulutusta neuropsykiatrisista häiriöistä, jotta he osaisivat toimia heidän kanssaan oikein. Vastaamalla erityislasten tarpeisiin riittävän varhain on mahdollista välttää ongelmien kärjistyminen myöhemmässä vaiheessa. Kirjoittaja: Katariina Kajan, sosionomi (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Varhaiskasvatuksen opettaja/päiväkodin varajohtaja, Helsingin kaupunki. Lähteet Araneva, Mirjam 2021. Kuka auttaisi Nepsy-lasta? SOS-lapsikylä. SOSblogi ammattilaisille. Blogipostaus 22.4.2021. Autismiliitto 2021. Neuropsykiatrisesti oireilevat lapset ja nuoret ovat väliinputoajia. Ajankohtaista-palsta. 19.2.2021. Helsingin kaupunginvaltuusto. Valtuutettu Petrus Pennasen aloite 31.3.2021. Helsingin kaupunginvaltuusto. Pöytäkirja 18/2021. Valtuutettu Petrus Pennasen aloite erityislasten palvelujen koordinoimisesta yhden luukun periaatteella. HUS. Neuropsykiatriset häiriöt lapsilla. Ikonen, Ulla 2021. Vanhempien kokemuksia neuropsykiatrisesta oireilusta kärsivälle lapselle tai nuorelle saaduista palveluista. Sosiaalityön pro gradu -tutkielma. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Särkikangas, Ulla 2020. Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttö erityisperheiden arjessa – toiminnan ja ajankäytön näkökulma. Akateeminen väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto. Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta. Taloustieteen osasto.
Tehostetun palveluasumisen asiakasmaksujen yhtenäistäminen nosti asiakkaiden maksuja
Heinäkuussa 2021 astui voimaan lakimuutos, jolla yhdenmukaistettiin tehostetun palveluasumisen asiakasmaksut Suomessa. Aiemmin palveluasumisen asiakasmaksuista ei ole säädetty lailla, vaan kunnat ovat itse voineet määrittää palveluasumisen hinnan. Helsingissä tehostetun palveluasumisen asiakasmaksun yhdenmukaistaminen tarkoitti asiakkaalle korotusta asiakasmaksuun. Asiakasmaksulain osauudistuksella yhdenmukaistettiin ja kohtuullistettiin tehostetun palveluasumisen asiakkaiden asiakasmaksuja (Sosiaali- ja terveysministeriö 2021a). Aiemmin asiakkailta on voitu laskuttaa erikseen esimerkiksi asumisesta ja huolenpidosta koituvat kustannukset. Uudistetussa asiakasmaksulaissa asiakas maksaa palveluasumisesta yhden summan, joka kattaa asumisen, ateriat, hoidon ja huolenpidon. Asiakasmaksujen määrä vaihteli kunnittain huomattavasti, asettaen ihmiset eriarvoiseen asemaan sen mukaan missä he asuivat. Maksut yhdenmukaistamalla halutaan taata, että asiakkaat ovat yhdenvertaisessa ja tasa-arvoisessa asemassa riippumatta siitä missä kunnassa he asuvat. Maksut voivat vaihdella kuntien välillä myös jatkossa, sillä kunnat saavat edelleen päättää asiakasmaksujen määrästä, mutta laki asettaa maksuille enimmäismäärän. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020.) Kunta voi halutessaan laskuttaa asiakkaalta pienemmän maksun tai antaa palvelun jopa maksutta (Sosiaali- ja terveysministeriö). Asiakasmaksu nousi Helsingissä Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti nostaa tehostetun palveluasumisen asiakasmaksua ja linjasi maksun määräytymisprosentin asiakasmaksulain (1201/2020 § 7 c) mukaisesti. (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1201/2020 § 7 c). Tällä päätöksellä Helsingin Kaupunki nosti helsinkiläisten tehostetun palveluasumisen asiakkaiden asiakasmaksua. Ennen asiakasmaksulain uudistusta tehostetussa palveluasumisessa asuva helsinkiläinen maksoi 80 prosenttia nettotuloistaan ja hänelle jäi käyttövaraa 254 euroa kuukaudessa. (Sosiaali- ja terveyslautakunta 2021: 1,4). Uuden päätöksen myötä maksaa helsinkiläinen asiakas nyt 85 prosenttia nettotuloistaan ja hänelle jää 15 prosenttia tai vähintään 164 euroa käyttövaraa kuukaudessa. (Sosiaali- ja terveyslautakunta 2021: 1,4). Uusittu asiakasmaksu perustuu asiakkaan maksukykyyn ja rinnastuu pitkäaikaisen laitoshoidon maksuihin (Sosiaali- ja terveyslautakunta 2021: 3). Pitkäaikaisessa laitoshoidossa asiakas maksaa 80 prosenttia nettotuloista ja hänelle tulee jäädä 15 prosenttia ja vähintään 110 euroa käyttövaraa. Laitoshoitoon sisältyy kaikki asiakkaan tarvitsemat lääke-, hygienia- ja terveydenhuoltomenot. (Kuntaliitto 2021.) Käyttövara pieneni Helsingissä tehostetun palveluasumisen minimikäyttövara pieneni 254 eurosta 164 euroon kuussa. Yhdeksänkymmenen euron vähennys käyttövaraan, voi tuntua pieneltä vähennykseltä, mutta jo ennestään pienituloiselle henkilölle se voi olla merkittävä pudotus tuloissa. Aiemmin 254 euron käyttövaralla asiakkaan tuli kattaa kaikki hoitoon ja huolenpitoon tarvittavat välttämättömät hoitotarvikkeet. (Kuntaliitto 2021). Uuden päätöksen mukainen asiakasmaksu kattaa nyt asioita, jotka asiakas aiemmin kustansi itse. Maksu kattaa seuraavat hoitoon ja huolenpitoon kuuluvat hoitotarvikkeet: inkontinenssisuojat pesulaput ruokaliinat vuodesuojat (Kuntaliitto 2021). Lisäksi asiakasmaksusta vähennetään lääkekustannukset. Lääkekustannukset huomioidaan asiakkaille määrätyistä lääkkeistä, perusvoiteista ja kliinisistä ravintovalmisteista, sairausvakuutuslain mukaisen lääkkeiden omavastuun verran. (Sosiaali- ja terveyslautakunta 2021: 4.) Yhdenmukaistiko laki todella kaikkien asiakasmaksut? Vaikka uusi asiakasmaksulaki rinnastuu laitoshoitoon, jossa asiakkaan minimikäyttövara on pienempi, eivät asiakkaat siltikään ole täysin yhdenvertaisessa asemassa. Laitoshoidossa asiakasmaksu pitää sisällään hoitotarvikkeiden ja lääkkeiden lisäksi taksimatkoja virkistyskäyttöön, kunnalliset terveydenhuollon palvelut, kuten hammaslääkärin sekä kaikki hygieniatarvikkeet, kampaajan sekä jalkojenhoidon. Laitoshoidon asiakasmaksu kattaa paljon sellaisia asioita, jotka mahdollistavat rikkaamman arjen. Vaikka käyttövara on pienempi ei sillä tarvitse kattaa esim. terveydenhuolto tai taksimatkoja, kuten tehostetussa palveluasumisessa. Ihminen voi lähteä tapaamaan perhettään ja laitos maksaa taksimatkan tai hän voi käyttövarallaan ostaa herkkuja, tilata ulkoiluseuraa, lähteä konserttiin tai tilata lehden. Se, että ihminen joutuu ympärivuorokautisen hoidon piiriin ei pitäisi poistaa hänen mahdollisuuttaan elää rikasta elämää, johon kuuluu samoja asioita kuin kenen tahansa elämään. Ystävät, perhe, osallistuminen, itsensä toteuttaminen ja mahdollisuus tulla kohdatuksi arvostavasti pitäisivät olla itsestään selviä asioita myös ympärivuorokautisessa hoidossa. Tehostetussa palveluasumisessa asuvalla ihmisellä ei välttämättä jää käyttövarastaan rahaa, jotta nämä tarpeet tulevat tyydytetyiksi. Uusi asiakasmaksulaki määrää, että mikäli asiakkaan varat eivät riitä kattamaan tarpeellisia kustannuksia tai asiakkaan toimeentulo vaarantuu voi hän hakea asiakasmaksujen alentamista tai perimättä jättämistä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2021b; Sosiaali- ja terveysministeriö). Mahdollisuus hakea asiakasmaksujen alentamista on askel oikeaan suuntaan, mutta hyvin byrokraattinen prosessi. Jos alentamista haettaisiin, niin katsottaisiinko tarpeellisiksi kuluiksi myös maksettu ulkoiluapu tai yksinäisyyttä ja masennusta kokevalle, konserttilippu musiikkiesitykseen? Herää kysymys, onko asiakasmaksuja päätettäessä mietitty vain ihmisen fyysisten tarpeiden täyttymistä. Helsinki olisi voinut päättää myös toisin, pitää asiakasmaksut ennallaan tai jopa pienentää niitä. Eikö monipuolisessa hyvässä hoidossa ja suomalaisessa hyvinvointivaltiossa tulisi turvata ihmisen tarpeet kokonaisvaltaisesti. Kirjoittaja Mari Raatikainen, sosionomi (AMK) ja sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelija Metropolian ammattikorkeakoulusta. Lähteet Kuntaliitto 2021. Pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen, pitkäaikaisen perhehoidon ja pitkäaikaisen laitoshoidon maksut. Viitattu 5.12.2021. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1201/2020 § 7 c. Annettu Helsingissä 30.12.2020. Viitattu 5.12.2021. Sosiaali- ja terveyslautakunta 2021. § 95 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen maksuperusteiden määrääminen asiakasmaksulain osauudistuksen mukaisesti 1.7.2021 alkaen. Pöytäkirja. Helsingissä 11.5.2021. Viitattu 5.12.2021. Sosiaali- ja terveysministeriö. Asiakasmaksulain uudistus. Artikkeli. Viitattu 5.12.2021. Sosiaali- ja terveysministeriö 2021a. Asiakasmaksulaki uudistuu – lakimuutokset voimaan 1.7.2021. Sosiaali- ja terveysministeriö. Tiedote.Viitattu 5.12.2021. Sosiaali- ja terveysministeriö 2021b. Kuntainfo: Asiakasmaksulakiin muutoksia 1.7.2021 alkaen. Uutinen. Viitattu 6.12.2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020. Lausunto sosiaali- ja terveysministeriön alustavista suunnitelmista as¡akasmaksulain uud¡stam¡seks¡. Lausunto..Viitattu 5.12.2021.
Vakanssien muutoksella ratkaisua lastensuojelun avohuollon työvoimapulaan
Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti vuoden 2022 alusta lähtien muuttaa neljä sosiaalityöntekijän vakanssia erityissosiaaliohjaajan vakansseiksi. Päätöksen taustalla on akuutti valtakunnallinen pula sosiaalityöntekijöistä ja asiakkaiden palveluiden turvaaminen. Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa eletään haastavia aikoja. Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärät ovat kasvussa. Nousua on ollut kaupungissa vuoden 2021 alusta 24 prosenttiyksikköä. Samaan aikaan pätevistä sosiaalityöntekijöistä on valtakunnallisesti pulaa ja heitä ei riitä kasvavan asiakasmäärän tarpeisiin (Varis 2021.) Vantaa on kehittänyt uuden työparimallin, jossa sosiaalityöntekijä ja erityissosiaaliohjaaja toimivat työparina sekä tekevät yksilötyötä. Erityissosiaaliohjaajat ovat koulutukseltaan sosionomi (amk) ja jatkokoulutuksena käyneet ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (Varis 2021.) Vantaa on saanut ajatuksen työparityöskentelyyn mahdollisesti Kuntatyönantajien tulevaisuustutkimuksesta, jossa ehdotetaan sosionomin (ylempi AMK) ja sosiaaliohjaajan välistä työparityöskentelyä uudeksi toimintamalliksi. Sosionomi (ylempi AMK) tutkinnon arvostusta on tarkoitus lisätä luomalla uusia työtehtäviä esimies- ja hanketyöhön. Myös erityissosiaaliohjaajilla nähdään olevan merkittävä rooli palveluohjauksen roolin korostuessa. (Kuntatyönantajat 2021.) Lastensuojelun määräajat ovat ylittyneet Vantaa on saanut lastensuojelun asiakastyön hitaudesta kriittistä palautetta jo vuonna 2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen osavuosikatsauksessa 10/2019–3/2020 lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnissa on esiintynyt hitautta. Hitauden syyksi kerrottiin sosiaalityöntekijöiden suuri vaihtuvuus. (Pukkio 2021; Lastensuojelulaki 2017.) Määräaikojen ylittymiset ovat johtaneet selvityspyyntöihin Aluehallintovirastolle. (Aluehallintovirasto 2021.) Myös osavuosikatsauksessa 10/2020–3/2021 määräaikojen ylittyminen on jatkunut. Lastensuojelulain palvelutarpeen arvioinnin aloitukset ovat ylittäneet seitsemän arkipäivän rajan 1,4 % ja arviointien valmistumisissa 10,9 % tapauksista on ylittynyt kolmen kuukauden määräaika. (Pukkio 2021; Lastensuojelulaki 2017.) Sosiaalityöntekijöiden vakansseja muutetaan erityissosiaaliohjaajan vakansseiksi Kansallinen pula sosiaalityöntekijöistä sekä kasvavat lastensuojelun asiakasmäärät haastavat Vantaan päättäjiä palveluiden järjestämisessä. Perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Mirja Varis perustelee vakanssien muutosta seuraavilla asioilla: lapsen osallisuus vahvistuu työparityöskentelyssä sosiaalityöntekijän ja erityissosiaaliohjaajan kotikäynneillä erityissosiaaliohjaajia on saatavilla toisin kuin sosiaalityöntekijöitä työparityö vähentää työn kuormittavuutta ja parantaa palvelun laatua asiakasturvallisuus toteutuu palveluiden saatavuus turvataan. Mielestäni Varis (2021) kertoo siitä, että Vantaa pyrkii kehittymään. Kaupunki pyrkii luovalla tavalla huomioimaan lisääntyvän kysynnän tarpeet asiakastyössä. Pula sosiaalityöntekijöistä on laaja yhteiskunnallinen kysymys, jota Vantaa pyrkii innovatiivisesti ratkaisemaan ottamalla erityissosiaaliohjaajan soveltuvin osin mukaan asiakastyöhön. Uusi työskentelytapa myös vahvistaa sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tunnettavuutta palvelujärjestelmässä ja parantaa työllistymismahdollisuuksia. Päätöksestä ei käy ilmi, millaisia toimenpiteitä Vantaa aikoo konkreettisesti tehdä avohuollon lastensuojelun asiakasmäärän hillitsemiseksi. Kaupungin strategiassa kirjoitetaan palveluiden painotuksesta ennaltaehkäisevään ja varhaiseen tukeen. Kaupunki pyrkii edistämään asukkaiden yhteisöllisyyden kokemista ja resursoimaan kotouttamiseen Suomen vieraskielisimmässä kaupungissa. (Valtuustokauden strategia 2018: 16–17.) Itse näen, että Vantaalla on luovia ja hyviä ajatuksia, mutta toivon myös rakenteellisia muutoksia vakanssien uudistumisen lisäksi. Mielestäni rakenteisiin ja asiakkaiden arkeen on saatava vaikuttavia, ennaltaehkäiseviä ja matalan kynnyksen palveluita, ettei asiakasmäärien kasvaessa tilanne muutu hallitsemattomaksi. Kirjoittaja Toni Piispa, sosionomi ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Aluehallintovirasto. 2021. Lastensuojelulain mukaisten määräaikojen noudattamisessa edelleen vaikeuksia useissa kunnissa - sosiaalityöntekijöiden rekrytointivaikeuksien ja vaihtuvuuden takia määräajat eivät toteudu. Julkaistu 28.1.2021. Kuntatyönantajat 2021. Kunta-alan työn murroksen kuvaus 6: Sosiaalityön uudet ratkaisut. Lastensuojelulaki 13.4.2007/417 Pukkio, Saana 2021. Sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirja 21.9.2021. Vastaus Etelä-Suomen aluehallintoviraston selityspyyntöön lastensuojelun määräaikojen ylityksestä. Valtuustokauden strategia. 2018. Vantaan kaupunki. Valtuustokauden strategia 2018–2021. Varis, Mirja 2021. Sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirja 11.10.2021. Sosiaalityöntekijän vakanssien muuttaminen erityissosiaaliohjaajan vakansseiksi määräajaksi 1.1.2022–31.12.2022.
Pedagogiset pakopelit traumainformoituun työotteeseen tutustumisen välineenä
Tietoa traumoista ja taitoa tukea trauman kokeneita tarvitaan myös sosiaalialalla, mutta harvalla on aikaa ja motivaatiota opiskella aihetta hektisessä työarjessa. Opinnäytetyöni tarjoaa tähän ratkaisun: traumainformoituun työotteeseen voi tutustua mielekkäästi ja tehokkaasti pakopelin avulla. Pedagogisia pakopelejä on suunniteltu viime vuosina monista aiheista, mutta ei traumainformoidusta työotteesta. Peleistä on kuitenkin paljon hyötyjä, sillä ne sisältävät lukuisia oppimista ja oivaltamista edistäviä ominaisuuksia: ne tarjoavat säännöt ja tavoitteen, mutta jättävät kuitenkin tilaa pelaajan omalle harkinnalle, luovuudelle ja toiminnalle (Koiranen 2019: 24–37). Pedagogisten pakopelien käytöstä ei kuitenkaan ole vielä juurikaan vertaisarvioitua tutkimustietoa (ks. Leinonen & Rab, 2020: 58) vaan saatavilla oleva tieto perustuu esimerkiksi pelihankkeissa tuotettuun tietoon. Nuorten Akatemian, Saku ry:n ja Lasten ja Nuorten säätiön Pelaa! -hankkeen pohjalta tuotetun pelisuunnitteluoppaan mukaan pedagogisia pelejä voidaan käyttää esimerkiksi tiedon välittämisen, taitojen harjoittamisen ja erilaisten teemojen käsittelyn menetelmänä. Pedagogisille peleille tyypillistä on ennalta määritelty pedagoginen tavoite ja se, että pedagogiikka ja pelillisyys liittyvät yhteen ja muodostavat oppimista tukevan kokonaisuuden. (Hämäläinen, Brusila & Mertanen 2022:4.) Opinnäytetyöni työelämäkumppanina toimi Pelaa! – hankkeessa mukana ollut Nuorten Akatemia, joka on suunnitellut useita pedagogisia pakopelejä. Sain käyttööni pakopeleihin perehtyneen Nuorten Akatemian projektikoordinaattorin tietotaidon, sekä mahdollisuuden testata peliä ennen sen julkaisemista. Nuorten Akatemia levitti valmista peliä omille Mahis-ohjaajilleen, jotka työskentelevät haavoittuvassa asemassa olevien nuorten parissa (https://www.mahis.info/ ). Opinnäytetyöni osoittaa, että toimivan pedagogisen pakopelin voi suunnitella ja toteuttaa ilman isoja taloudellisia resursseja. Pelimateriaalin löydät täältä: https://www.nuortenakatemia.fi/pedagoginen-pakopeli-menetelmana/. Pelin ei siis tarvitse olla efektien kyllästämä, eikä siinä tarvitse olla suurta määrää rekvisiittaa. Tärkeää on rakentaa kiinnostava, läpi pelin kulkeva taustatarina, jonka varrella pelaajat ratkaisevat teoriaan perustuvia tehtäviä. Aloitin pelin suunnittelun traumainformoituun työotteeseen liittyvän teorian kokoamisella. Asetin pelille seuraavat tavoitteet: Herättää mielenkiinto traumainformoitua työotetta kohtaan. Tarjota tietoa työotteeseen liittyvistä asioista ja näkökulmista. Tarjota luova ja innostava tapa tutustua työotteeseen. Pedagoginen pakopeli on hyvä koulutusvaihtoehto esimerkiksi verkossa toteutettaville webinaareille. Vaikka webinaarit voivat olla hyödyllisiä, ne vaativat usein paljon aikaa. Pakopeli on tehokas ja motivoiva tapa oppia, sillä pelin valmisteluun ja pelaamiseen kuluu aikaa alle kaksi tuntia. Pelin aikana pelaajat sukeltavat aihetta käsittelevään tarinaan tehden oppimista tehostavia tehtäviä. Työote on laaja, eikä pelin tarkoituksena ole opettaa kaikkea siihen liittyvää vaan toimia kipinän ja kiinnostuksen herättäjänä. Pedagogisen pakopelin toteuttaminen Pelin tehtävät pohjautuvat traumainformoidun työotteen teoriaan ja tarjoavat katsauksen traumainformoidun työotteen kannalta oleellisiin asioihin ja näkökulmiin, kuten turvattomuuden moniulotteisuuteen, ammattilaisen itsetuntemuksen tärkeyteen, alle 18-vuotiaana tapahtuviin traumaattisiin kokemuksiin ja niistä mahdollisesti seuraaviin oireisiin. Jaoin aihetta niin, että yksi tehtävä käsittelee aina jotain teorian palasta tai näkökulmaa, kuten sitä, millaiset kokemukset on luokiteltu alle 18-vuotiaana tapahtuviksi erityisen haitallisiksi kokemuksiksi (ks. Goddard, Anna 2021: 145–147). Peliä testattiin Nuorten Akatemian toimesta ja kävi ilmi, että pelille asettamani tavoitteet toteutuivat varsin hyvin. Peli osoittautui koherentiksi kokonaisuudeksi ja se eteni loogisesti. Peli osoitti, että traumainformoidun työotteen kaltaisista, haastavistakin työotteista on mahdollista suunnitella toimiva pedagoginen pakopeli. Pedagoginen pakopeli on onnistuessaan innostava, ajatuksia, keskustelua ja mielenkiintoa herättävä menetelmä ihmistyön työmenetelmien tutuksi tuomiseen. Haluaisinkin opinnäytetyöni perusteella kannustaa tarttumaan pakopelipedagogiikan tarjoamiin mahdollisuuksiin uuden oppimisessa ja uusiin teemoihin tutustumisessa. Kirjoittaja Ida Jouttijärvi. Kirjoittaja viimeistelee sosionomi (AMK) tutkintoaan Metropoliassa, ja teksti pohjautuu hänen opinnäytetyöhönsä. Pakopelin materiaalit: https://www.nuortenakatemia.fi/wp-content/uploads/2022/05/Traumainformoitu-tyoote-pakopelin-pelimateriaalit.pdf Ohjaajan ohjeet ja tarvikelista: https://www.nuortenakatemia.fi/wp-content/uploads/2022/05/Traumainformoitu-tyoote-pakopelin-ohjaajan-materiaalit.pdf Lähteet: Goddard, Anna 2021. Adverse Childhood Experiences and Trauma-Informed care. Journal of Pediatric Health Care 2021–3. Vol. 35 (2). s. 145–155. Hämäläinen, Sonja & Brusila, Elisa & Mertanen, Milla Minerva 2022. Pieni opas pelisuunnitteluun. Pelaa! -hanke: Nuorten Akatemia, SAKU ry & Lasten ja nuorten säätiö. Jouttijärvi, Ida 2022. Pedagoginen pakopeli menetelmänä traumainformoidun työotteen tutuksi tuomisessa. Nuorten Akatemia. Blogipostaus 12.5.2022. Koiranen, Joonas 2019. Pedagogiset pakopelit. Opas. Helsinki: Ääres eduEscape. Mahis. Nuorten Akatemia. Rab, Isra & Leinonen, Teemu 2020. Educational escape rooms as collaborative learning environments. Aalto Yliopisto. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu. Maisterivaiheen työ.
Psykologisen- ja emotionaalisen turvallisuuden merkitys sosiaalialan työssä
Korona-aikana sosiaalialan työntekijät kokivat usein jääneensä melko yksin haastavien tunteidensa ja huoliensa kanssa (1). Korona-aika vähensi ihmisten sosiaalisia turvaverkkoja, jolloin sosiaalialan työllä oli entistä keskeisempi rooli asiakkaiden elämässä (2). Eristäytyminen kuormitti myös työntekijöitä, sillä korona-aika oli paljolti yksin tekemisen aikaa. Kollegat eivät voineet kohdata, rohkaista toisiaan ja pohtia asioita yhdessä (Banks ym. 2020). Sosiaalinen etäisyys kosketti asiakkaiden lisäksi työntekijöitä ja työyhteisöjäkin. Tunteiden tunnistaminen ja mahdollisuus niistä keskustelemiseen on avain psykologisesti turvalliseen (työ-)ympäristöön ja työn kuormittavuuden helpottamiseen. Edmondsonin (1999) mukaan psykologisesti turvallisessa ympäristössä ihmiset uskaltavat tehdä virheitä ja osallistua aktiivisesti ilman, että he pelkäävät virheiden negatiivisia seurauksia (4). Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä sallitaan keskeneräiset ajatukset ja ääneen ideoinnit (5). Korona-aika toi esille sosiaalialalla psykologisen turvallisuuden merkityksen. Sama oli havaittavissa muillakin aloilla. Esimerkiksi kotoa käsin työskentely oli haaste henkilökohtaisten ja ammatillisten rajojen hämärtymisen ja kollegoista eristyneisyyden vuoksi (6). Ilman korona-aikaakin sosiaalialalla painottuvat huomiota vaativat psykososiaaliset kuormitustekijät kuten esimerkiksi haastavat asiakastilanteet ja väkivallan uhka. Lisäksi työmäärä ja työlle asetut tavoitteet koetaan kohtuuttomiksi (7). Sosiaalialan työn saattaa sisältää myös väkivallan uhkaa. Esimerkiksi yksintyöskentely, asiakasta koskevien etuuksien epääminen tai ei-toivotut päätökset voivat lisätä väkivallan riskiä. Tällaisia ovat esimerkiksi yksintyöskentely, asiakasta koskevien etuuksien epääminen tai ei toivotut päätökset. (8). Myös stressi työssä näyttää kasaantuvan hieman enemmän naisille kuin miehille, sillä esimerkiksi vuonna 2021 naisista jopa viidennes koki stressiä melko tai erittäin paljon verrattuna miehiin (12 prosenttia) (9). Kuitenkin, moni lähityötä tekevä kuvasi, että korona-aika oli vahvistanut työyhteisön yhteishenkeä, vaikka etätyössä yhteisöllisyyden rappeutuminen oli ilmeistä (10). Psykologisesti ja emotionaalisesti edistävään työympäristöön- ja yhteisöön on syytä kiinnittää huomiota. Psykologista ja emotionaalista turvallisuutta edistävä työyhteisö On selvää, että työntekijöiden turvallisuuden tai turvattomuuden kokemukset heijastuvat koko lähiyhteisöön; asiakkaisiin, potilaisiin, omaisiin, kollegoihin, esimiehiin ja verkostoon. Turvallisuuden kokemus on perusedellytys työnteolle (11). Tunteiden tunnistamisen ja sanoittamisen lisäksi voimavaraistavan työyhteisön mahdollistuminen kehittyy empaattisella kohtaamisella, jossa ihmisten keskinäinen kyky mentalisaatioon on vahvaa. Mentalisaatio on kykyä ‘pitää mieli mielessä’ (oma ja toisten) (12). Mentalisoivissa yhteisöissä virheiden tunnustaminen ja tunnistaminen sekä anteeksi pyytäminen on luonnollista ja sallittua. Jäsenten väliselle vuorovaikutukselle tunnusmerkillinen avoin kuunteleminen ja eri näkökulmien pohdinta ovat itsestään selvää (13). Vastaavasti työntekijän emotionaalisen turvallisuuden kokemus nivoutuu kiinteämmin kokemukseen luottamuksesta (14) itseensä ja toisiin ihmisiin (15). Vincetin (1995) mukaan emotionaalinen turvallisuus on ’koettua vapautta psykologisista haitoista’, joita voidaan mitata jatkumossa ’uhanalaisuudesta turvallisuuden tunteeseen’ (from feeling threatened to feeling safe). Emotionaalinen turvallisuuden tunne kulminoituu ihmisen psykologisiin perustarpeisiin (16). Monet lait (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014, Työturvallisuuslaki 8.2002/738) (17) (18) takaavat osaltaan oikeuden turvalliseen ja väkivallattomaan työympäristöön ja -yhteisöön. Ammattieettiset ohjeistukset edistävät myös osaltaan turvallisen työympäristön ylläpitämistä ja rakentamista. Psykologisesti- ja emotionaalisesti myönteisen työyhteisön voima Työtehtävän suorittamisen ja ratkaisujen luomisen rinnalla työyhteisön jäsenten väliset positiiviset keskinäiset suhteet ovat avaintekijä, jonka nojalla voidaan luoda suotuisia edellytyksiä työlle ja työn tekemiseen. Pohdittaessa emotionaalisesti -ja psykologisesti turvallista työyhteisöä on sen jäsenten mentalisaatio- ja empatiakyvyllä merkittävä rooli. Tämä ilmenee työntekijöiden keskinäisissä suhteissa kykynä pitää toisen ihmisen ’mieli omassa mielessä’ sekä osoittaa myötäelämistä ja ymmärrystä. Lyhytkin positiivinen arjen hetki yhdessä ja kohdatuksi tuleminen kollegan taholta voivat lisätä kaikkien osapuolten psykologisen turvan, osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemista. Myönteinen ja rakentava tahtotila kollegaa ja koko työyhteisöä kohtaan sekä kyky osoittaa rakentavaa uteliaisuutta kollegan ajatuksia kohtaan voivat olla hyvinkin merkityksillä ja voimaannuttavia asioita. Työn tekemisen mielekkyys kohenee, kun työyhteisön jäsenet kokevat keskinäistä psykologista ja emotionaalista turvallisuutta. Psykologisesti- ja emotionaalisesti innostava työyhteisö huokuu mukaan kutsuvuutta ja keveyttä. Joskus huumorikin voi olla tekijä, joka avaa (psykologisia) ovia kohtaamiseen ja läsnäoloon. Työsuojelurahaston rahoittamassa TIITU-hankkeessa tutkitaan emotionaalisen, psykologisen ja fyysisen turvallisuuden rakentumista, niitä estäviä ja edistäviä tekijöitä sekä niiden kehittämistä sote- ja opetusalojen tiimeissä ja esimiestyössä. TIITU - tutkimushanke on Työsuojelurahaston rahoittama hanke, jota toteutetaan aikavälillä 1.9.2021 – 28.2.2023. Alustavia tuloksista raportoidaan loppuvuodesta 2022. Kirjoittaja Eija Raatikainen, KT, yliopettaja Metropolia Ammattikorkeakoulussa Lähteet Ahonen, A. & Manssila, J. & Pekkarinen, H. & Pesonen, T. 2020. Koronaepidemian vaikutukset sosiaalipalveluihin. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry. Banks, S. & Cai, T. & de Jonge, E. & Shears, J. & Shum, M. & Sobočan, A.M. & Strom, K. & Truell, R. & Úriz, M.J. & Weinberg, M. 2020. 'Practising ethically during Covid-19: social work challenges and responses.', International social work., 63 (5), 569 - 583. Banks S. ym.2020. Edmondson, A. 1999. The Fearless Organization: Creating Psychological Safety in the Workplace for Learning, Innovation, and Growth. Wiley & Sons. New Jersey. Edmondson, A.C. 2018.The Fearless Organization – Creating Psychological Safety in the Workplace for Learning, Innovation, and Growth. Creating Psychological Safety in the Workplace learning, innovation and Growth. Wiley. Pascoe, K. 2021. Remote service delivery during the COVID-19 pandemic: Questioning the impact of technology on relationship-based social work practice. British Journal of Social Work, 00, 1–20. Arki, arvot ja etiikka Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. Talentia. Talentia_Etiikkaopas_2017.pdf (e-julkaisu.com) 3.5.2022. Työturvallisuuskeskus. 2020. Väkivalta pois työpaikalta. Työturvallisuuskeskus, Kuntaryhmä ja Palvelukeskus. Markprint. Työolobarometri 2021. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työelämä, 2022:23. 27.4.2022. Sutela, H. & Pärnänen, A. (2021). Koronakriisin vaikutus palkansaajien työoloihin. Tilastokeskus, Helsinki. Oinonen-Söderström, M. 2017. Työnsä vuoksi vainotut - Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia vainotuksi tulemisesta ja siitä selviämisestä. Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Sosiaalityön lisensiaatintutkimus.27.4.2022. Larmo, A. (2010). Mentalisaatio - kyky pitää mieli mielessä. LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM, 126(6):616-22. Pajulo, M. & Salo, S. & Pyykkönen, N. 2015. Mentalisaatio ihmistä suojaavana tekijänä. Lääketieteellinen aikakauskirja DUODECUM, 131(11):1050-7 Blanchard, K. & Olmstead, C., & Lawrence, M. 2021. Trust works! Four keys to building lasting relationships. William Morrow. Vincent, S. M. 1995. Emotional Safety in Adventure Therapy Programs: Can it be defined? Journal of Experiential Education, 18(2), 76–81. Maslow, A. 1943. A Theory of Human Motivation. Psychological Review, 50(4), 370–396. Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014. 12.4.2022. Työturvallisuuslaki, 23.8.2002/738. Työturvallisuuslaki 738/2002 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®, 12.4.2022.
Saadaanko Helsingin päiväkoteihin lisää tilaa leikille ja oppimiselle?
Varhaiskasvatuksen tila ja ahdinko on ollut aktiivisesti esillä eri medioissa ja mielipidepalstoilla. Yksi merkittävä tekijä laadukkaan pedagogiikan toteuttamisessa ja henkilöstön työoloissa ovat riittävät tilat, joissa toimia. Ahtaissa tiloissa on erittäin haastavaa muodostaa laadukkaita oppimisympäristöjä, joissa olisi mahdollisuus rauhalliseen toimintaan ja pitkäkestoiseen leikkiin. Opetushallitus (2021) (1) on todennut, että hyvän oppimisympäristön tulee mahdollistaa lapsille vaihtoehtoja mieluisaan tekemiseen, monipuoliseen ja vauhdikkaaseen liikkumiseen, leikkeihin ja peleihin sekä rauhalliseen oleiluun ja lepoon. Varhaiskasvatuksessa sisätilojen lisäksi myös ulkotiloja on hyödyllistä käyttää oppimisympäristöinä. Helsingissä tavoitteena onkin, että koko kaupunki toimii oppimisympäristönä. Kuten koronapandemia on osoittanut, tulee vastaan myös tilanteita, jolloin liikkumista on syytä välttää. Näin onkin oleellista, että jokaisella varhaiskasvatusyksiköllä on käytettävissään riittävät omat tilat – sekä sisällä että ulkona. Riittävillä tiloilla mahdollistetaan leikki ja oppiminen Varhaiskasvatuksen toimintaa ja tiloja koskevassa tutkimuksessa on havaittu, että lasten omaehtoinen leikki ja sen monipuolinen toteutuminen edellyttävät riittävästi tilaa. Erilaisia tietoja ja taitoja on mahdollista omaksua sitä paremmin mitä monipuolisemmat tilat oppimiseen on tarjolla. Ahtaissa tiloissa toiminta saattaa keskittyä käsillä tekemisen taitoihin ja pöydän ääressä toimimiseen. Päiväkodin sali, jota ei ole otettu vain yhden ryhmän käyttöön, mahdollistaa erilaisia laulu-, leikki- ja liikuntakokemuksia. (2) Riittävä tilamitoitus mahdollistaa myös lasten leikin pitkäkestoisuuden. Kun oppimisympäristö on laadukas ja lapset sitoutuvat leikkiin ja myös ristiriitoja tulee vähemmän. Myös osapäiväisessä hoidossa olevilla lapsilla on oltava oma tila. Niissä osapäiväryhmissä, joilla ei ole omaa ”kotitilaa” voi sitoutuminen leikkiin olla huonompaa ja lapset näin ollen levottomampia. Jos lapset siirtyvät toiminnassaan jatkuvasti toisten ryhmien alta pois, ei tilanne rakenna lapsille tunnetta yhteisöllisyydestä tai rohkaise pitkäkestoiseen toimintaan. Tilat vaikuttavat siis oleellisesti myös lasten sosiaalisiin suhteisiin ja psyykkiseen hyvinvointiin! Onko helsinkiläisillä päättäjillä tahtotilaa muutokseen? Helsingissä kunnallisissa päiväkodeissa on varattu tällä hetkellä keskimäärin 9,6 m² tilaa lasta kohden. Uudiskohteissa ja perusparannusten yhteydessä tilaa varataan kuitenkin vain 8 m². Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta antoi 21.9.2021 kaupungin hallitukselle lausunnon päiväkotien tilamitoituksen muutoksesta. Lausunto pohjautuu Petra Malinin talousarvioaloitteeseen uusien ja peruskorjattavien päiväkotitilojen lapsikohtaisen tilamitoituksen nostamisesta. (3) Tavoitteena on siis saada lisää tilaa lapsille ja leikille! Nykyinen tilojen mitoitus on jo johtanut siihen, että useampi ryhmä käyttää samaa tilaa porrastaen. Se, miten tällainen toiminta perustellaan pedagogisesti, on jäänyt yksittäisten päiväkodin johtajien tehtäväksi. Liian pienet tilat saattavat johtaa tiukkaan aikataulutukseen ja aikuisten tarkkoihin sopimuksiin siitä, kuka käyttää eteistä, ruokatilaa tai yhteistä tilaa mihinkin kellonaikaan päivästä. Mahdollistaako tämä rennon ja hetkeen tarttuvan pedagogiikan? Tilamitoituksen nosto on melko kallis investointi vuokra- ja rakennuskulujen osalta. Talousarviossa ei ole varauduttu tilamitoituksen muutokseen (4). Helsingin kaupungin budjetti on kuitenkin ollut viime vuonna 500 miljoonaa ylijäämäinen. Osa poliitikoista on jo viime kaudella puoltanut leikkauspäätösten perumista ja vaatinut kasvatuksen- ja koulutuksen toimialalle lisää resursseja. (5) Nyt kun olemme saaneet Helsinkiin uudet päättäjät ja uuden toimialajohtajan, ovat odotukset korkealla. Ainakin ensimmäiset avaukset ovat antaneet toivoa siitä, että varhaiskasvatukseen aiotaan tällä valtuustokaudella panostaa enemmän. Henkilöstöä on syksyllä 2021 kuultu alaa vaivaavien epäkohtien, kuten ahtaiden tilojen, korjaamiseksi. Nyt tarvitaan luottoa siihen, että uudet päättäjämme tunnistavat tilojen merkityksen helsinkiläisten lasten leikille ja oppimiselle ja henkilöstön työoloille! Ja uskoa siihen, että he haluavat myös satsata niihin. Kirjottaja Niina Eloranta, päiväkodinjohtaja (Helsingin kaupunki), sosionomi YAMK-opiskelija (Metropolia Ammattikorkeakoulu) Lähteet Opetushallitus Oppimisympäristö varhaiskasvatuksessa. Sillanpää, Taina 2021: Tila, lapsi ja toimijuus. Lastentarha- ja päiväkotiarjen murrokset ja jatkuvuudet muistitietoaineistoissa. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Helsingin kaupunki 2021. Kasvatus- koulutuslautakunnan kokouspöytäkirja 20.9.2021. Helsingin kaupunki 2021. Kasvatus- koulutuslautakunnan kokouspöytäkirja 20.9.2021. Aholainen, Saara 2021. ” Budjetin ylijäämäisyys ei johtanut koulutusleikkausten perumiseen, Helsingin opettajat järjestävät mielenilmauksen: ”Haluamme että kuntapäättäjät vielä kerran harkitsisivat”. Julkaistu 25.3.2021. Helsingin sanomat.
Varhaiskasvatus on kriisissä – Miten varmistetaan pienten lasten hyvä hoito ja kasvatus?
Varhaiskasvatuksen alan kriisitilanne on tällä hetkellä kovasti puhututtava aihe medioissa sekä alan henkilöstön keskuudessa. Vuosien varrella kotihoidon kuntalisän maksamista vanhemmille on jatkuvasti vähennetty. Miksi varhaiskasvatukseen ohjataan silti yhä vain pienempiä lapsia? Varhaiskasvatuksen kriisi on pitkällä aikavälillä monen tekijän summa, mihin ovat vaikuttaneet muun muassa lakiuudistukset, henkilöstöpula sekä lasten lisääntynyt tuen tarve. Monissa kunnissa on myös pyritty lisäämään varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrää. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelman yksi koulutuspoliittisista tavoitteista on ollut varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostaminen. (1) Kotihoidon kuntalisän leikkaukset ovat osaltaan kannustaneet vanhempia yhä aikaisemmassa vaiheessa takaisin työelämään. Lohjan kaupunginvaltuustossa esitettiin 21.4.2021 valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän maksamisesta alle 2-vuotiaan lapsen vanhemmalle. Esityksen mukaan kuntalisän maksamisella kannustettaisiin vanhempia jatkamaan kotihoitoa tämänhetkistä pidempään, jolla taas tutkimusten perusteella voidaan nähdä usein olevan positiivisia vaikutuksia lapsen kehitykselle. Kunta voisi myös hyötyä kuntalisän maksamisesta taloudellisesti, muun muassa henkilöstöresurssien säästöissä sekä kauaskantoisemmin lastensuojelun sekä psyykkisistä häiriöistä aiheutuvien kustannusten vähenemisenä. Sen avulla voitaisiin myös edistää mainetta lapsiystävällisenä kuntana, joka edistäisi lapsiperheiden sekä syntyvyyden houkuttelevuutta. (2) Aloite kuitenkin hylättiin kustannusarvioiden sekä lapsivaikutusten arvioinnin pohjalta. Perusteiksi esitettiin muun muassa avoimen varhaiskasvatuspalvelun lakkauttamista Lohjalla vuonna 2023, jolloin kotona lapsiaan hoitaville huoltajille ei olisi tätä tukea enää tarjolla. Myös yksi keskeinen kysymys oli perhevapaakeskustelussa tasa-arvo ja huoli erityisesti äitien heikentyvästä asemasta työmarkkinoilla. Kustannusarvioiden pohjalta esitettiin, että kaupungin kustannukset nousisivat noin 450 000 eurolla vuodessa. (3) Ovatko kotihoidon kuntalisät katoamassa? Yle uutisoi, että kotihoidon kuntalisää maksavat kunnat ovat lähivuosina vähentyneet huomattavasti. Vielä vuonna 2014 kuntalisää perheille maksoi 85 kuntaa Suomesta, kun 4 vuotta myöhemmin 2018 määrä oli enää vain 48 kuntaa. Keskimääräinen kuntalisä alle 3-vuotiaasta lapsesta on 154 euroa kuukaudessa. Kuntalisä kannustaa erityisesti matala- sekä keskituloisia äitejä hoitamaan lapsiaan pidempään kotona. Tämä toisaalta myös aiheuttaa äideille pidempää taukoa työelämästä, jolla voi olla negatiivisia vaikutuksia heidän työllisyystilanteeseensa. Mutta toisaalta sillä voidaan nähdä olevan positiivisia vaikutuksia lapselle, esimerkiksi vaikuttamalla lapsen hoitopolkujen eheyteen. Hoitopolkujen hajanaisuudella voi olla vaikutuksia muun muassa lapsen sosioemotionaalisen sekä kognitiivisen ja kielen kehityksen haasteisiin. (4) Varhaiskasvatuksen henkilöstöpula koskettaa koko Suomea, ja Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyarin mukaan varhaiskasvatuksen tilanne Helsingissä on niin huono, että tilanne voi romahtaa lähiaikoina (5). Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan alle 2-vuotiaan aivot eivät ole vielä riittävän kehittyneet monen hengen päiväkotiryhmiin. Hänen mukaansa alle 2-vuotiaiden kohdalla kasvuympäristöllä on erityinen merkitys muun muassa lapsen kielelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Jos päiväkodeissa tilanne on kaoottinen ja lapsi joutuu jatkuvasti liiallisen melun ja sosiaalisen verkoston pyörteisiin, voi tämä johtaa erilaisiin ongelmiin, kuten lapsen stressitason nousuun, joka voi taas myöhemmin aiheuttaa esimerkiksi terveysongelmia. Keltikangas-Järvinen toivoo pohdintaa taaperoiden päivähoidon järjestämisestä uudella tavalla, jossa myös lasten tarpeisiin voitaisiin vastata. (6) Varhaiskasvatuksen vaikuttavuus lapsen elämässä Varhaiskasvatuksen asiantuntijan ja professorin Kirsti Karilan mukaan varhaiskasvatuksella on merkittävä vaikutus lapsen elämään. Sillä on positiivisia vaikutuksia lapsen elämänlaadulle, sosiaaliselle ja kognitiiviselle kehitykselle, vuorovaikutustaidoille ja kokonaisvaltaisille oppimiskokemuksille. Toiselta kantilta se myös mahdollistaa vanhempien työelämään tai opiskeluun osallistumisen, ja niiden kautta perheen elinoloista huolehtimisen. (7, s. 42-43.) Pidemmällä aikavälillä varhaiskasvatus voi vaikuttaa lapseen positiivisena oppimiseen suuntautumisena sekä sujuvoittaa koulupolkua. Erityisen suuria vaikutuksia varhaiskasvatuksella voidaan nähdä olevan niiden lasten kohdalla, joilla on pulmia kehityksessä tai oppimisessa, tai joilla on vaikeat elinolot. On siis voitu osoittaa, että varhaiskasvatuksella on yhteiskunnallisesti vaikutusta. Useammat tutkimustulokset kuitenkin painottavat, että vain laadukas varhaiskasvatus tuottaa näitä positiivisia vaikutuksia (8, s. 42-43). Joten varhaiskasvatuksen ollessa kriisitilassa voisi olettaa, että myös varhaiskasvatuksen laatu sekä samalla sen vaikuttavuus hiipuvat. Ongelmakohtiin tulee puuttua ja löytää ratkaisu, jotta voimme taata lapsille tulevaisuudessakin heidän kasvuaan, kehitystään ja oppimistaan tukevaa varhaiskasvatusta. Kenen etua ajetaan? Voisiko kuntalisän palauttaminen vanhemmille, jotka hoitavat lapsiaan kotona, olla yksi varhaiskasvatuksen kriisiä helpottava tekijä? Jos useamman tutkimuksen valossa voidaan todeta, että lapselle voi olla hyötyä kasvaa varhaisvuotensa rauhassa kotona, voisi olettaa, että vanhemmat haluaisivat myös tarjota lapselleen parhaat mahdolliset lähtökohdat elämään. Kun varhaiskasvatuksen tilanne on mikä on, ei tällä hetkellä kaikissa päiväkodeissa pystytä tarjoamaan taaperoille heidän kehitystään ja tarpeitaan vastaavaa laadukasta toimintaa. Varhaiskasvatuksen ammattilaisena ja lähivuodet juuri pienten alle 3-vuotiaiden ryhmässä toimineena olen myös huomannut yhä pienempien lasten lisääntyneen ryhmissä. Pienillä lapsilla, jotka esimerkiksi eivät osaa vielä kävellä kunnolla tai joita äidit vielä imettävät kotona, on selkeästi suurempi tarve saada aikuisen jatkuvaa huomiota ja apua. Jos mietitään tilannetta, että ryhmässä on 12 alle 3-vuotiasta lasta, joista useampi on vielä alle 1-vuotiaita, ja iltapäivällä heistä huolehtii enää kaksi aikuista, voi jokainen miettiä kuinka paljon lasten yksilölliselle huomioimiselle tai tukemiselle riittää aikaa. Tilanne voisi myös olla pahempi: esimerkiksi henkilökuntaa saattaa puuttua sairastapauksessa, saadaan sijainen, mutta hän on epäpätevä ja lapset vierastavat häntä, tai ryhmässä on useampi erityistä tukea tarvitseva lapsi. Joten olisiko kuitenkin tarve tarkastella kuntalisän palauttamista lastaan kotona hoitaville vanhemmille vielä uudemman kerran? Sillä saisimme taattua useille lapsille hyvät lähtökohdat elämän alkutaipaleelle, turvallisen arjen sekä myös helpotettua varhaiskasvatuksen työntekijöiden kuormittuneisuutta. Kuten alussa mainitsin, varhaiskasvatuksen kriisi on monen tekijän summa, joten sen ratkaisua tulisi lähestyä myös useammasta suunnasta. Kirjoittaja Mirkka Ali-Alha, varhaiskasvatuksen opettaja, sosionomi ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 2019. Valtioneuvosto. Lohjan kaupunki. Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta. Pöytäkirja 28.10.2021. Valtuustoaloite kotihoidon tuen kuntalisän käyttöön ottamiseksi Lohjalla. Lohjan kaupunki. Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta. Pöytäkirja 28.10.2021. Terävä, H. 2020. Kotihoidon tuen kuntalisä pitää keskituloiset äidit pidempään pois töistä, mutta heidän lastensa kannalta se voi olla hyvä juttu. Yle Uutiset 1.7.2020. Koskela, M. & Jämsén, E. & Valtanen, T. 2021. Helsinki rikkoo jo melkein lakia varhaiskasvatuksessa – Natalia Salmelaa pyydettiin hakemaan lapsensa pois päiväkodista, koska sijaista ei saatu. Yle Uutiset 27.10.2021, päivitetty 2.11.2021. Sannikka, M. & Kosola, L. 2021. Professori Keltikangas-Järvinen on huolissaan hälyisistä päiväkodeista: Pienen lapsen stressi voi näkyä sairauksina aikuisena. Yle Uutiset 26.11.2021. Karila, K. 2016. Vaikuttava varhaiskasvatus. Tilannekatsaus toukokuu 2016. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2016: 6. Karila, K. 2016. Lisää aiheesta: https://www.mariholopainen.fi/2021/11/01/varhaiskasvatuksen-kriisi-ratkaistaan-resursseilla-ei-puheill laadukkaasta-varhaiskasvatuksesta/ https://www.superlehti.fi/ajankohtaista/jos-varhaiskasvatusta-halutaan-jatkossakin-tarjota-on-alan-veto-ja-pitovoimaa-nostettava-merkittavasti/ https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/Kotihoidontuen-kuntalisat-2020.pdf https://www.kela.fi/perhevapaauudistus
Raskaana oleva päihteidenkäyttäjä tarvitsee koordinoitua tukea
Raskaana olevat päihteitä käyttävät naiset ovat sosiaali- ja terveydenhuollossa haastava asiakasryhmä. He tarvitsevat sote-ammattilaisilta kykyä tulla kohdatuksi kunnioittavasti ja rohkeutta puhua päihteidenkäytöstä suoraan. Raskaana oleva päihteidenkäyttäjä tarvitsee ammattilaisilta jämäkkyyttä riittävän tuen ja kuntoutuspalveluiden järjestämiseen. Tuoreen pohjoismaisen tutkimuksen mukaan 14 % suomalaisista raskaana olevista naisista jatkaa alkoholinkäyttöä raskauden tultua ilmi (1, s. 17). Vuosittain Suomessa syntyy 600-3000 pelkästään alkoholin eriasteisesti vaurioittamia lapsia (2). Mietin, kuinka moni raskaana oleva kertoo rehellisesti alkoholinkäytöstään? Kuinka moni uskaltaa kertoa lääkkeiden tai huumeiden käytöstä? Päihteitä käyttävä raskaana oleva ja vauvaperhe asiakkaana Päihteitä käyttävät raskaana olevat naiset ja vauvaperheet ovat haastava asiakasryhmä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Lähes kaikki raskaana olevat ovat neuvolajärjestelmän piirissä. Päihdeongelmaisen raskaana olevan raskautta seurataan synnytyssairaaloiden yhteydessä toimivalla Huume, Alkoholi, Lääkkeet (HAL)-poliklinikalla. Raskaana oleva saattaa käyttää useita eri sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita, mutta palveluiden koordinointi ja tiedonkulku eri toimijoiden välillä voi olla epäselvää. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut toimintamallin ohjeeksi kunnille ja tuleville hyvinvointialueille päihteitä käyttävän raskaana olevan ja vauvaperheen palvelukokonaisuuksien ja palveluketjujen järjestämisestä. Valtakunnallisesti palveluiden saatavuudessa ja sisällöissä on eroja. Raskaana olevalla päihdeongelmaisella on oikeus saada laadukkaita ja oikea aikaisia palveluita. (3, s. 5) Esimerkkinä Kauniaisten kaupunki Otan kunnista esimerkkinä hyvinvoivan Kauniaisten kaupungin. Kauniaisten työttömyysaste on maan alhaisin ja tulo- ja koulutustaso maan korkein. Kauniaislaiset ovat maan terveimpiä. Tämä käy ilmi Kauniaisten Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmasta vuosille 2021-2023. Kauniaisten sosiaali- ja terveysvaliokunta on hyväksynyt suunnitelman kokouksessaan 9.3.21 (4). Kauniaisten Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa mainitaan äitiysneuvolan osalta, että raskaana olevan päihteidenkäyttöä selvitetään ja seurataan raskauden alkuvaiheista alkaen ja päihdeongelmaiset äidit ohjataan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hoitokäytännön mukaisesti synnytyssairaalan HAL-poliklinikalle. Hyvinvointisuunnitelmassa sanotaan, että raskauden aikana voidaan tehdä ennakollinen lastensuojeluilmoitus, jos perheessä on päihteiden väärinkäyttöä tai jos muuten herää huoli perheiden pärjäämisestä tai voimavaroista. (5, s. 12, s. 21) Lapsilähtöisen päihdetyön ammattilaisena pidän tärkeänä, että Kauniaisten sosiaali- ja terveysvaliokunta on käsitellyt kokouksessaan päihteitä käyttävän raskaana olevan naisen hoitoonohjausta ja asia on kirjattu kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan. Pelkkä kirjaus hoitoonohjauksesta HAL-poliklinikalle ei kuitenkaan ole riittävä toimenpide. Niin Kauniaisissa, kuin muissakin kunnissa, tulisi THL:n asiantuntijaryhmän neuvojen mukaisesti huomioida verkostoyhteistyö ja palveluketjujen kokonaisuus. THL ohjeistaa kuntia, että eri sosiaali- ja terveyspalveluiden verkostoyhteistyön on käynnistyttävä heti, kun vanhemman päihteidenkäyttö tulee neuvolassa ilmi. Kauniaisten lasten ja perheiden sosiaalisten oikeuksien toteutumisen näkökulmasta olisi merkittävää, että kaupungin hyvinvointisuunnitelmaan kirjattaisiin lisäys raskaana olevan päihteitä käyttävän naisen ja vauvaperheen palveluketjun hahmottamisesta ja järjestämisestä. Miten tunnistaa päihteidenkäyttö? Palvelukokonaisuuden rakentaminen alkaa päihteidenkäytön tunnistamisesta. Raskaana olevia ja vauvaperheitä kohtaavan ammattilaisen on ensin uskallettava kysyä, kohdata ja pysähtyä päihteidenkäytön äärelle. Ehdotan seuraavia kysymyksiä päihteidenkäytön puheeksiottamiseen: Millaista sinun alkoholinkäyttösi on? Millaisissa tilanteissa käytät alkoholia? Kuinka usein ja kuinka paljon käytät? Millaisia tunteita ja ajatuksia sinulla on ollut kuluneen viikon aikana liittyen alkoholiin? Millaisissa tilanteissa koet tarvitsevasi alkoholia? Oletko miettinyt, millainen merkitys alkoholilla on sinulle? Nämä kysymykset pitäisi kysyä myös lääkkeiden käytöstä – rauhoittavien ja kipulääkkeiden, sekä kannabiksen ja muiden huumeiden osalta. Päihteiden käytöstä pitäisi kysyä kaikilta perheenjäseniltä raskaus- ja vauva-aikana kasvotusten -ei jättämällä verkossa tehdyn Audit-testin varaan. Päihteidenkäytön tunnistamisen jälkeen on tärkeää, että perhe oleva saa riittävää tukea ja kuntoutusta ajoissa. Olen pitkään työskennellyt päihdeongelmaisten vauvaperheiden parissa ja liian usein olen havainnut, että raskaana olevien päihteiden käyttäjien palvelupolkujen rakentamisessa on puutteita. Havaintojani tukevat myös uusimmat tutkimustulokset. Flykt, Belt ja Punamäki (2021) kirjoittavat Lääkärilehden 37/2021 VSK 76 artikkelissa Raskaudenaikainen huumeriippuvuus heijastuu äidin hyvinvointiin ja lapsen sosioemotionaaliseen kehitykseen tutkimuksensa tuloksista. Heidän tutkimuksessa oli seurattu 51 huumeriippuvaisen äidin ja lapsen kehitystä loppuraskaudesta lapsen kouluikään saakka. Tutkijat kirjoittavat, että varhaisen raskausvaiheen tuki lisäsi äidin emotionaalista saatavilla oloa lapselleen ja huumeiden käytön vaikutuksille altistuneiden lasten kehitys eteni hyvin ensimmäisen vuoden aikana. Tutkimukseen osallistuneet äidit olivat toivoneet pitkäkestoista ja intensiivistä hoitoa, mutta viranomaisverkostoon ja jatkohoitoon siirryttäessä tuki toteutui epävarmasti 15 äiti-lapsiparin kohdalla. (6) Palvelukokonaisuuden rakentaminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijaryhmä ohjeistaa jokaista kuntaa ja tulevaisuuden hyvinvointialuetta luomaan selkeän mallin palvelukokonaisuuden rakentamiseen. THL:n kysymyspatteristo auttaa jokaista soteammattilaista toimimaan sujuvan palveluketjun rakentamisen eteen. Tarkistuslista päihteitä käyttävän raskaana olevan naisen kohtaamiseen: Onko asiakkaalle tehty lähete HAL-poliklinikalle ja onko hän mennyt sinne? Toimivatko neuvola ja HAL-poliklinikka yhteistyössä? Onko raskaana oleva ja mahdollisesti myös puoliso ohjattu päihdehoitoon ja onko hän tai ovatko he menneet sinne? Onko määritelty, kuka ammattihenkilö koko palveluketjua koordinoi? Onko laitoshoidon tarve mietitty, onko hoito suunniteltu avohoidon ja laitoshoidon yhteistyönä? Onko tehty ennakollinen lastensuojeluilmoitus, onko tarvittavat tukitoimet suunniteltu? Onko raskaudenehkäisy suunniteltu ja toteutuuko se heti synnytyksen jälkeen? Onko suunniteltu synnytyksen jälkeinen vauvaperheen hoitopaikka ja tukitoimet? Onko tarvittavat verkostot synnytyksen jälkeen mietitty ja aktivoitu? Ovatko palveluketjun toimijat tietoisia toisistaan ja toimivatko he yhdessä? Kulkeeko tieto kaikkien toimijoiden ja asiakkaiden välillä, myös palvelusta toiseen siirtyessä? (THL Työpaperi 23/2021: 15.) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijaryhmän viesti on, että jokaiselle päihteitä käyttävälle raskaana olevalle naiselle tulee koota heti alkuraskaudesta monialainen koordinoitu verkosto, jossa vastuut on selkeästi jaettu. THL ehdottaa ns. case manageria raskaana olevan naisen tai vauvaperheen tueksi. Tähän tehtävään kuuluu verkoston ja palveluiden koordinointivastuu. Case manager huolehtisi, että perheen hoidossa on huomioitu kaikki yhteistyötahot ja verkosto tekee yhteistyötä. (7) Palataan vielä alkuun, jokaisen raskaana olevan ja vauvaperheen kohtaamiseen Suomen jokaisessa kunnassa. Haastankin jokaista sote-ammattilaista puhumaan ja kysymään kaikilta vauvaperheiltä päihteidenkäytöstä suoraan ja rohkeasti. Pienellä väliintulolla on suuri merkitys turvallisen lapsuuden rakentamisessa. Kirjoittaja: Miia Ehrman Kirjoittaja on sosiaalialan YAMK- tutkinnon opiskelija, vauvaperhetyön ohjaaja, lapsilähtöinen päihdekuntoutus, Helsingin ensikoti Lähteet: Nissinen, N-M & Frederiksen, N. 2020. Identifying use of alcohol and other substances during pregnancy A Nordic overview. Stockholm: Nordic Welfare Center. Duodecim Terveyskirjasto. Raskaus ja Alkoholi. Päivitetty 20.4.2021. Arponen, A. & Häkkinen, M. 2021. (toim.) Päihteitä käyttävien raskaana olevien naisten ja vauvaperheiden palveluketju ja palvelukokonaisuus. Neuvoja alueellisen palvelukokonaisuuden rakentahttp://Raskaus ja alkoholi - Terveyskirjastomiseen. THL Työpaperi 23/2021. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kauniaisten kaupunki. Sosiaali- ja terveysvaliokunta. 9.3.21. pöytäkirja Kauniaisten kaupunki. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2021-2023. Flykt, M. & Belt, R. & Punamäki, R-L. 2021. Raskaudenaikainen huumeriippuvuus heijastuu äidin hyvinvointiin ja lapsen sosioemotionaaliseen kehitykseen. Lääkärilehti 37/2021 VSK 76. Arponen, A. & Häkkinen, M. 2021. (toim.)
Trust as a transversal skill
Team members who trust one another can better communicate and coordinate behaviors, given their openness, familiarity, and reliability. (1) Meaning of trust in multi- and interprofessional social and health care teamwork is essential, to understand and create a more balanced and emotional, sustainable working environment. In trusting the working environment, people feel safety (2). It increases satisfaction and involvement in work. There are two different approaches to trust from an individual’s point of view: Affective trustis based on interpersonal dynamics like co-identification and familiarity. It is also often emotional, such as offering feelings like becoming understood or believing in others’ goodwill. In contrast, Cognitive trust is based on people’s competence and predictability. (1). Both of them are needed to recognize and create a trusting working environment. Especially in multi- and interprofessional teams this needs to be taken into account, because team members’ professional backgrounds and approaches can be different from each other. However, it is important to remember that trust is a very multilateral/multifaceted phenomenon, and it has been traditionally approached as a part of social capital (3, 4, 5). At work, its complicated and systematic nature is relevant to be recognized and remembered; even when approached from an individual point of view or as a skill. Trust as a skill Trust is often defined as a ‘phenomenon,’ ‘value,’ attitude’, or ‘emotion’, but in this text, we want to approach it as a ‘skill’ in a professional context. By that, we mean that it can be approached as a skill to improve trusting relationships between professionals, within professional networks and with a client/patient. According to European Qualifications Framework, EQF (6), skills refer to the ability to apply knowledge and to use expertise to complete tasks and solve problems. In the context of EQF, skills are described as cognitive (e.g., involving the use of logical, intuitive, and creative thinking) or practical (e.g., involving manual dexterity and the use of methods, materials, tools, and instruments). Trust – as a skill – can be located to soft skills or transversal skills. Transversal skills are transferable skills from one field to another. Transversal skills can be taught and learned (7). Trust can be seen to be part of interpersonal/social & emotional skills (Pedagogical Framework in ITSHEC project 2022). Trust in everyday professional practice Interaction and collaboration between people in small everyday practices can be very makeable for people. They can strengthen the feeling of respect, belonging and feeling of welcoming. For instance, neuroscientist Paul Zak (8) has shown in his studies that “when someone shows you trust, a feel-good jolt of oxytocin surges through your brain and triggers you to reciprocate”. According to that, there is a strong link between trust and overall health and psychosocial well-being (9). This is one of the reasons why trust should be approached also from a pedagogical point of view, as a skill. Trust, as a skill, can express itself in the following ways in everyday practices as an ability to: open a dialogue keep timetables and promises (even with insignificant matters) behave predictably express goodwill to other outline shared goals, benefits, and risks set professional boundaries without losing kindness and caring attitude cooperate with others and to take account of various emotions in various contexts improve non-discriminatory atmosphere show interpersonal and social-emotional skills. However, even if trust has often been approached as individual’s characteristics (or skills), attention needs also be paid to cultural trust propensity. In other words, it characterizes how willingly people trust each other in different cultures (10). Feeling of trust makes people happier with their lives (8). The skills of building trust are reflected in everyday interaction (11). Changing working environments and trust In global online work, employees evaluate reliability of a new person based on their speech, behavior, and perceived emotional state (12). For instance, ad hoc or project-specific organizations also need a climate of trust (swift trust). Then there is not so much time to build trust (13). In addition, virtual work can disturb quantity of interaction, but also the quality of engagement. Especially when a team is geographically dispersed, the number of modes of communication is limited. (1). Moreover, from supervisors’ point of view trust is traceable to reciprocity, open interaction, common goal and commitment, mutual respect, predictability, and security (14). We need to pay more attention to understanding working conditions and different working environments behind trusting environments. Trust is not just a phenomenon, but it can also be seen as a transversal skill, which can be learned and developed. It demands from people awareness and willingness to self-reflection and open feedback. Trust and kindness are mutually flourishing and empowering. In a trusting relationship, the starting point is optimistic and hopeful, rather than always expecting the worst, suspecting, or fearing failures. In ITSHEC project, we will improve awareness of trust as a professional skill, as part of transversal skills. Lack of trust makes everyday life more difficult, unpredictable, and demanding. We need professional social and health care services to improve and strengthen people’s lives. Trustworthy professionals actualize a human-centered approach. Authors Eija Raatikainen (PhD) is a Principal lecturer in Metropolia University of Applied Sciences. Her academic focus is ”Trust” and “Empathy”, as phenomenon in different fields; like in Social Work, multiprofessional co-creation and project work, as well as educational practice and pedagogy. Additionally, she has a long track record as a project manager in various projects. Katriina Rantala-Nenonen (M.Soc.Sc.) is a senior lecturer at Metropolia University of Applied Sciences. She teaches social sciences and works in national and international projects of social services and education. In ITSHEC project she works as a developing lecturer. The article has been published earlier in Tikissä-blog of Metropolia University of Applied Sciences References Dinh, J. V., Reyes, D.L., Kayga L., Lindgren C., Feitosa & Salas, E. (2021),Developing team trust: Leader insights for virtual settings, Organizational Dynamics, 50, (1). Edmondson, A.C. & Zhike, L. (2014), Psychological Safety: The History, Renaissance, and Future of an Interpersonal Construct.Annual Review of Organizational Psychology and Organizational Behavior. Vol. 1:23-43. Coleman, J. S. (1988), “Social Capital in the Creation of Human Capital”, American Journal of Sociology, Vol. 94, Supplement, pp. 95 – 130. Putnam, R.D. (1993), “Making Democracy Work. Civic Traditions in Modern Italy”, Princeton: Princeton University Press. Putnam, R.D. (2000), “Bowling Alone. The Collapse and Revival of American Community”, New York, Simon & Schuster. Framework and the Framework for Qualifications of the European Higher Education Area (2018), The Finnish National Agency for Education. The National Coordination Point for the European Qualifications Framework. Raatikainen, E. & Rantala-Nenonen, K. 2021. Transversaalit taidot ammatillisen kasvun jäsentäjänä. Teoksessa Jakonen, M., Houni, P., Mutanen, A., Halonen, I. & Aali, P. (2021). Työn järjestyksiä. YFI julkaisuja.11. Jyväskylän yliopisto. Zak, P.J. (2017), Trust Factor: The Science of Creating High-Performance Companies Hardcover – Illustrated, January 1, 2017 The Neuroscience of Trust (hbr.org) Martikainen P., Bartley M & Lahelma, E. (2002), Psychosocial determinants of health in social epidemiology, International Journal of Epidemiology, Volume 31, Issue 6, December 2002, Pages 1091–1093 Mansour, J. & Zaheer, A. (2021), The Geography of Trust: Building Trust in Global Teams, Organizational Dynamics, Vo. 50, (2) Savolainen, T. (2016), Luottamus digijohtamisen voimavara ja taitohaaste. Blomqvist, K. (2018) Luottamus murroksessa. Työn tuuli-lehden julkaisu 2/2018 (PDF). Salmivaara, V., Martela, F. & Heikkilä, J.-P. (2020), Radikaali psykologinen turvallisuus tilapäisorganisaation luovan ja tuloksellisen toiminnan mahdollistajana.(39), 3,(2020): Hallinnon Tutkimus, 188-204. Raatikainen, E. (2021), Esimiesten näkemyksiä hyvästä työarjesta ja luottamuksellisesta työilmapiiristä, 34-50. Teoksessa Helminen, H, (toim) 2021. Nuoret ja työn merkitys. IT- ja sote alojen vastavalmistuneiden työhön sitoutuminen (tsr.fi).Haaga-Helian julkaisut 1/2021.
Transversaaliset taidot ovat moniammatillisen työyhteisön perusta
Maailmaa ja työelämää ravistelevat muutokset vaativat sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilta luovuutta, joustavuutta ja yhteistyötaitoja. Kaikille aloille yhteiset transversaaliset taidot ovat tärkeitä tässä muutoksessa. Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK -tutkinnon opiskelijoiden järjestämässä kehittämispäivässä syvennyttiin tulevaisuuden työelämätaitoihin ja työhyvinvointiin. Yhteiskuntia ja työelämää koskettavat erityisesti neljä suurta muutosvoimaa: ajattelu- ja toimintatapojen muutos, teknologinen muutos, väestörakenteen muutos sekä ilmastonmuutos (1). Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaiden tarpeet, toimintaympäristön muutokset, lainsäädäntö, maailmanlaajuinen Covid 19-pandemia ja sen jälkeinen aika mukaan lukien digitalisaation vahvistuminen myös hyvinvointialoilla vaatii sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilta vankkaa ammattitaitoa, luovuutta, moniammatillista yhteistyötä ja verkostoitumista. Moniammatillinen yhteistyö kokoaa yhteen eri tieteenalat, ammattien edustajat ja on usein myös hallintorajat ylittävää toimintaa (2,3,4,5). Moniammatillinen toiminta on avainasemassa silloin, kun asiakkaan tilannetta tarkastellaan psyko - fyysis - sosiaalisena kokonaisuutena. Jakamalla asiantuntijuutta ja tekemällä ammattialojen rajoja ylittävää yhteistyötä voidaan ottaa huomioon asiakkaan tilanne useammasta kuin yhdestä näkökulmasta. Onnistuakseen moniammatillinen yhteistyö vaatii substanssiosaamisen lisäksi kuitenkin myös vuorovaikutusosaamista. (6, s. 34; 7) Kyse onkin laajasta työelämän vuorovaikutuksellisesta muutoksesta, jossa osaaminen nähdään myös yhteisasiantuntijuutena ja kykynä rakentaa tietoa yhdessä toisten ammattilaisten kanssa. Moniammatillisen työn onnistuminen riippuu oleellisesti eri toimijoiden kyvystä jakaa omaa asiantuntijuuttaan, kuunnella ja ymmärtää toisten esittämiä näkökulmia sekä toimia tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti yhdessä. (8) Substanssiosaamisen ja erityistaitojen lisäksi työelämässä korostuu erilaisten metataitojen, avaintaitojen sekä geneeristen tai transversaalisten taitojen kehittämisen tarve, sillä ne eivät ole helposti korvattavissa teknologialla ja niiden myötä on enemmän liikkumavaraa toimia nopeasti muuttuvissa toimintaympäristöissä (9, s. 25-26; 10, 11, s. 226; 12). Näille taidoille yhteistä on kriittinen ajattelu, luovuus, ongelmanratkaisu, päätöksenteko, aloitteellisuus, riskinarviointi ja tunteiden hallintakyky. Transversaalisiin taitoihin keskitytään yhä enemmän ja enemmän myös rekrytoinnissa. (13,14) Moniammatillinen kehittämispäivä kiinnitti huomiota työelämätaitoihin ja työhyvinvointiin Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat Heidi Juvonen-Jääskeläinen, Joanna Hyle, Matilda Leppäniemi ja Tiina Nurmi järjestivät syyslukukauden lopulla kehittämispäivän Metropolia Ammattikorkeakoulun HyMy-kylä-oppimisympäristössä opintojaan suorittaville hyvinvointialojen opiskelijoille osana Uudistuva innovatiivinen sosiaalialan työ -opintojaksoa. HyMy-kylä - Hyvinvointia Myllypurosta on Myllypuron kampuksella toimiva ihmislähtöinen ja ekosysteemi toimintatapaan nojautuva monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö. Autenttisella oppimisympäristöllä mahdollistetaan opiskelijoille tulevaisuuden työelämätaitojen kehittymistä. Metropolian HyMy-kylässä toimii monialaisesti opiskelijoita, opettajia ja muita asiantuntijoita. Useat hyvinvoinnin tutkintojen opiskelijat suorittavat harjoittelunsa tai jonkin opintoihin sisältyvän projektin HyMy-kylässä. HyMy-kylä on sosiaali- ja terveyspalveluita tuottava monialainen työyhteisö. Kehittämispäivän järjestäminen oli osa kansainvälistä ITSHEC-hanketta. Hankkeen tavoitteena on kehittää transversaalisten taitojen koulutusta sosiaali- ja terveysalan korkeakoulutuksessa Suomessa, Espanjassa ja Kroatiassa. Transversaalisilla taidoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä: Kriittistä ja luovaa ajattelua Ihmissuhdetaitoja sekä sosiaalisia- ja tunnetaitoja Oppimaan oppimista. Kehittämispäivän tavoitteena oli ohjata AMK-opiskelijoita tunnistamaan transversaalisia taitoja ja ymmärtämään niiden merkitys monialaisessa työyhteisössä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen sekä työhyvinvoinnin kannalta. Kehittämispäivän osallistujat tulivat HyMy-kylästä eri opiskelualoilta. Työhyvinvoinnin kannalta on merkityksellistä, että työntekijät ja työyhteisöt kokevat työn teon mielekkääksi ja palkitsevaksi sekä elämänhallintaa tukevaksi. Työn on oltava turvallista, terveellistä ja tuottavaa. Työhyvinvointiin vaikuttavat myös työntekijän ammattitaito ja työorganisaation johtaminen. Työn hallinta, työnilo ja innovatiivisuus kulkevat käsi kädessä. (15,16) Työyhteisön tunneilmasto on hyvin merkityksellinen esimerkiksi työn tuottavuuden kannalta, ja myönteisen työhyvinvoinnin kokemukset ovat selkeästi yhteydessä työyhteisöllisiin voimavaroihin (17,18). Moniammatillinen työtapa voi edistää monin tavoin asiakastyön hallintaa, asiakastyön kannalta keskeisiä yhteistyösuhteita ja työntekijän hyvinvointia. Kun asioita jaetaan useiden toimijoiden kesken yhdessä, niiden kuormittavuus vähentyy ja oma osaaminen laajenee. Nämä seikat edellyttävät toisaalta myös yhteistyösuhteiden vaalimista. (19, s. 235) Nopeasti muuttuvissa ympäristöissä työelämän organisaatioiden on kyettävä omaksumaan ja oppimaan jatkuvasti uutta. Transversaalisten taitojen onkin nähty olevan merkittävässä roolissa elinikäisen oppimisen kannalta. (20,21,22,23,24) Kehittämispäivässä tarkasteltiin ja pohdittiin transversaalisia taitoja ja työhyvinvointia sekä teoreettisesta näkökulmasta että toiminnallisesti työskennellen. Teoriaosuuden jälkeen moniammatillinen opiskelijaryhmä pääsi haastamaan toistensa ymmärrystä transversaalisista taidoista muun muassa sanaselityspelin muodossa. Vaikka kyse on leikkimielisestä lähestymistavasta, kehittyy samalla opiskelijan ymmärrys siitä, miten toisen alan opiskelija käsittää esimerkiksi kriittisen ajattelun, luovuuden tai ihmissuhdetaidot. Transversaalisten taitojen käyttöä pohdittiin moniammatillisissa opiskelijapienryhmissä eri näkökulmista: Mitä hyötyä transversaalisista taidoista on sosiaali- ja terveysalan työssä, voiko taitojen käyttämiseen sisältyä riskejä, mitkä taidot ovat jo tutumpia ja mitkä vaativat enemmän kehittymistä, miten taitoja voisi hyödyntää uudella tavalla, ja miten transversaalisia taitoja on hyvä hyödyntää jatkossa. Opiskelijaryhmät pääsivät myös yhdessä pohtimaan ja ideoimaan, minkälaiset asiat tukevat työhyvinvointia HyMy-kylässä. Kehittämispäivän suunnittelu, toteutus ja arviointi on yksi esimerkki siitä, miten työelämätaitoihin ja työhyvinvointiin liittyviä teemoja voidaan yhteisesti tarkastella ja kehitellä edelleen moniammatillisessa työyhteisössä. Lisäksi päivän toteutustapa tuki HyMy-kylän moniammatillisen opiskelijaryhmän keskinäistä ryhmäytymistä, mikä voi edesauttaa opiskelijoiden moniammatillista vuorovaikutusta ja yhteistyötä jatkossa. Moniammatillisen työn tulokset riippuvatkin osallistujien sitoutuneisuudesta yhteistyöhön (25). Moniammatillisen työyhteisön kulmakivet Opiskelijoiden kehittämispäivästä antaman palautteen mukaan ryhmätyöskentelyssä pääsi käsittelemään työelämässä tärkeitä transversaalisia taitoja ja työhyvinvointia syvällisemmin sekä oppimaan uutta toisten kanssa keskustellen. Oppimisen, kehittymisen ja hyvinvoinnin kannalta onkin oleellista, että ihmisellä on ymmärrys siitä kokonaisuudesta ja ympäristöstä, missä hän toimii, ja että hän tuntee yhteenkuuluvuutta toisten kanssa sekä mahdollisuutta vaikuttaa asioihin (26, s. 27-32). Moniammatillisen työn vaikuttavuus syntyy ennen kaikkea yhteistoiminnassa (27, s. 227). Yhteinen keskustelu, yhteistyö ja luottamus lisäävät parhaimmillaan yhteisöllistä toimintakykyä sekä innovatiivisuutta. Tämän päivän ja tulevaisuuden työelämässä kollektiiviset mutta moninaisuutta kunnioittavat toimintamallit sekä yhteisöllisyys ovat merkittäviä voimavaroja työyhteisöissä. (28, s. 19; 29) Näitä asioita tukevaan toimintakulttuurin luomiseen, edistämiseen ja ylläpitämiseen on hyvin tärkeää perehtyä jo opiskeluaikana. Transversaalisten taitojen sisällyttäminen korkeakouluopintoihin jatkuu edelleen hanketoimintana Metropolian sosiaalialan tutkinnoissa ja HyMy-kylässä osana TKIO-toimintaa. Kirjoittajat Katriina Rantala-Nenonen, Eija Raatikainen, Heidi Juvonen-Jääskeläinen, Joanna Hyle, Matilda Leppäniemi ja Tiina Nurmi. Katriina Rantala-Nenonen ja Eija Raatikainen toimivat opettajina Metropolian sosiaalialan tutkinnoissa sekä sosiaalialan ja pedagogisen kehittämisen hankkeissa. Heidi Juvonen-Jääskeläinen, Joanna Hyle, Matilda Leppäniemi ja Tiina Nurmi ovat valmistuneet sosiaalialan (ylempi AMK) -tutkinnosta vuosina 2021-2022. Lue lisää ITSHEC-hankkeesta ja HyMy-kylästä Lähteet Kokkinen, Lauri 2020 (toim.). Hyvinvointia työstä 2030-luvulla – Skenaarioita suomalaisen työelämän kehityksestä. Helsinki: Työterveyslaitos. Efstathiou S. & Mirmalek, Z. 2014. Interdisciplinarity in Action. Teoksessa Cartwright, N. & Montuschi, E. (toim.). 2014. Philosophy of Social Science: A New Introduction. Oxford University Press, USA. 233-248. Isoherranen, K. 2012. Uhka vai mahdollisuus: moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Akateeminen väitöskirja. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2012:18. Sosiaalipsykologia. Helsinki: Unigrafia. Mönkkönen, K. & Leinonen, L. & Arajärvi, M. & Hovatta, A.-E. & Tusa, N. & Salokangas, K. 2019. Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa Mönkkönen, K. & Kekoni, T. & Pehkonen, A. (toim.) Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. E-kirja. Helsinki: Gaudeamus. 33–60. WHO 2010. Framework for Action on Interprofessional Education & Collaborative Practice. Geneve:WHO. Mönkkönen, K. & Leinonen, L. & Arajärvi, M. & Hovatta, A.-E. & Tusa, N. & Salokangas, K. 2019. Shackleton, J. & Messenger, S. (2021). THE WORLDSKILLS RESPONSE TO TRANSVERSAL SKILLS. Journal of Supranational Policies of Education (JoSPoE), (13), 168–190. Mönkkönen, K. & Kekoni, T. 2020. Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena. Teoksessa Hujala, A. & Taskinen, H. 2020 (toim.) Uudistuva sosiaali- ja terveysala. Tampere: Tampere University Press. Kokkinen, L. 2020 (toim.). Looney, J. & Michel, A. 2014. KeyCoNet-verkoston päätelmät ja suositukset laaja-alaisen osaamisen kehittämistä koskevan toimintapolitiikan vahvistamisesta. Tiivistelmä. Bryssel: European Schoolnet Mönkkönen, K. & Kekoni, T. 2020. Raatikainen, E. & Rantala-Nenonen, K. 2021. Transversaalit taidot ammatillisen kasvun jäsentäjänä. Teoksessa Jakonen, M., Houni, P., Mutanen, A., Halonen, I. & Aali, P. (2021). Työn järjestyksiä. YFI julkaisuja.11. Jyväskylän yliopisto. Isacsson, A. & Salonen, A. & Guilland, A. 2016. Transversaaliset taidot tulevaisuuden ammattikorkeakoulun mahdollisuutena. Teoksessa Nokelainen, P. & Pylväs, L. & Rintala, H. (toim.). Ammattikasvatuksen aikakausikirja. Uusi oppimisympäristö tutkimus- ja kehittämisyhteisönä. Ammattikoulutuksen tutkimusseura OTTU ry. 61–67. Shackleton, J. & Messenger, S. (2021). Sosiaali- ja terveysministeriö 2022. Työhyvinvointi. Työterveyslaitos 2022. Työhyvinvointi ja työkyky. Järvilehto, Miia 2020. Neljä faktaa tunteista työssä. Filosofian akatemia. Saatavana osoitteessa Mänttäri-van der Kuip, M. (2015). Sosiaalityöntekijöiden työyhteisölliset voimavarat subjektiivisen työhyvinvoinnin selittäjänä kunnallisessa sosiaalihuollossa. Työelämän tutkimus, 13 (1), 3-19. Mönkkönen, K. & Kekoni, T. 2020. Isacsson, A. & Salonen, A. & Guilland, A. 2016. Looney, J. & Michel, A. 2014. OECD 2019. OECD Future of Education and Skills 2030. Conceptual learning framework. OECD 2021. OECD Skills Outlook 2021. Learning for Life. Raatikainen, E. & Rantala-Nenonen, K. 2021. Interprofessional Approach for Transversal Skills in Higher Education. Mönkkönen, K. & Leinonen, L. & Arajärvi, M. & Hovatta, A.-E. & Tusa, N. & Salokangas, K. 2019. Kokkinen, Lauri 2020 (toim.). Mönkkönen, K. & Kekoni, T. 2020. Kokkinen, Lauri 2020 (toim.). Raatikainen, E. & Rantala-Nenonen, K. 2022. Trust as a transversal skill. Tikissä
Antirasistisesta pedagogiikasta vauhtia yhdenvertaiselle opinpolulle
Rasismi ja antirasismi ovat olleet melko runsaasti esillä viime vuosien yhteiskunnallisessa keskustelussa. Koska varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus eivät suinkaan ole muusta yhteiskunnasta erillään olevia tahoja, vaan päinvastoin keskeisiä toimijoita kaikkien kansalaisten elämässä, on tarpeen arvioida, miten antirasistisen pedagogiikan avulla voidaan edistää yhdenvertaisuutta ja mahdollisuuksien tasa-arvoa koulutuksen kautta. Rasismi vaikuttaa meidän kaikkien elämässä, tiedostimmepa sitä tai emme. Arjen rasismin lisäksi rasismi vaikuttaa koko yhteiskunnan tasolla sen rakenteissa ja järjestelmissä. Koska varhaiskasvatus ja perusopetus ovat osa tätä järjestelmää, on tärkeää tarkastella, miten rasismi näkyy päiväkotien ja koulujen arjessa ja miten voisimme taata yhdenvertaisen opinpolun jokaiselle lapselle hänen taustastaan riippumatta.1 Antirasismi ei ole uusi termi, mutta se on ollut unohduksissa viime vuosikymmenet, koska termillä koettiin olevan historiallista painolastia sen viitatessa osin vanhentuneeseen biologisen rodun käsitteeseen. Monikulttuurisuus on osin korvannut antirasismin käsitteenä, mutta on tärkeää huomata, että niillä on yhtäläisyyksien lisäksi myös perustavanlaatuisia eroja. Monikulttuurisuuden keskeinen ajatus on, että pyritään kulttuurien väliseen ymmärrykseen ja keskinäiseen kunnioittamiseen, kun taas antirasistinen näkökulma ottaa aktiivisen roolin yhdenvertaisen yhteiskunnan rakentamisessa, jossa rasismia ylläpitävät rakenteet tehdään näkyviksi, jotta ne voidaan purkaa. Antirasistisessa yhteiskunnassa jokaisen ääni pääsee kuuluviin. 2 Antirasistinen pedagogiikka ohjaavissa asiakirjoissa Varhaiskasvatusta, esiopetusta ja perusopetusta ohjaavat asiakirjat3,4,5 pohjautuvat lainsäädännölle, joka voidaan nähdä paikoin antirasistisena. Ketään ei saa syrjiä tai asettaa eri asemaan henkilöön liittyvien seikkojen perusteella6,7. Jokaisella on lainsäädännön nojalla myös uskonnon- ja omantunnonvapaus sekä oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin. Laki8 myös velvoittaa kaikkia oppilaitoksia laatimaan yhdenvertaisuussuunnitelman, joka voi olla oma suunnitelmansa tai osa muuta toimintasuunnitelmaa. Vaikka nämä asiakirjat jo sinällään ohjaavat kohti antirasistisia käytäntöjä, antirasismin pedagogiseksi asenteeksi omaksuva opettaja tai kasvattaja pyrkii tarkastelemaan rasismin vaikutuksia työssään ja ympäristössään laajemmin ja purkamaan sellaiset rakenteet ja käytännöt, jotka ylläpitävät rasismia. Antirasistinen opettaja tai kasvattaja huomioi esimerkiksi sen, että toimintaympäristö ja välineistö tarjoavat samaistumisen kohteita erilaisista taustoista tuleville lapsille. Lisäksi hän varmistaa, että jokainen lapsi saa äänensä kuuluviin, vaikka yhteistä kieltä ei olisi. Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan Maahanmuuttajien kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma (Make)9 on järjestänyt yhteistyössä Rauhankasvatusinstituutin kanssa antirasismikoulutusta kasvatuksen ja koulutuksen henkilöstölle varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Vuoden 2021 loppuun mennessä antirasismityöpajoja on järjestetty 165. Työpajojen lisäksi koulutukseen osallistuneet saivat käyttöönsä Ensiaskeleita antirasismiin -työkirjat, jotka kannustivat aiheen jatkotyöstöön omassa työyksikössä. Opinnäytetyössäni selvitin dokumenttianalyysin keinoin, miten antirasistisia teemoja helsinkiläistä varhaiskasvatusta, esiopetusta ja perusopetusta ohjaavissa asiakirjoissa ja suunnitelmissa on nostettu esiin ja miten antirasismikoulutukseen osallistuminen näkyy yksikkökohtaisissa kirjauksissa. Aineisto lajiteltiin kuuden teeman alle, jotka olivat kriittinen käsitys opettajan tiedoista, erojen huomioiminen, moninaisuuden olettaminen, aktiivinen rasismin vastustaminen, osallisuus ja kulttuuriperintö. Osallisuus, moninaisuuden olettaminen ja erojen huomioiminen ovat keskeisiä useimmissa suunnitelmissa, ja jokaisen lapsen mahdollisuuksia olla osa vertaisryhmää vaalitaan. Kulttuuriperintöön liittyviä tarkennuksia löytyy runsaasti, mutta ne ovat sisällöltään hyvin vaihtelevia; joissain suunnitelmissa kulttuurinäkökulma on hyvin monokulttuurinen, kun taas useimmissa suunnitelmissa hyvin monikulttuurinen. Opettajan tietojen kriittinen tarkastelu ja aktiivinen rasismin vastustaminen ovat sivuroolissa ja erityisesti niiden osalta korostuu ne yksiköt, jotka ovat osallistuneet antirasismikoulutukseen. Monikulttuurisuusajattelu on edelleen keskeisessä asemassa moninaisuuteen liittyvissä kirjauksissa. Monikulttuurisuudesta antirasismiin Siinä missä monikulttuurisuus saattaa jäädä päälle liimatuksi projektityöskentelyksi, on antirasismi pedagogisena asenteena läsnä kaikessa opettajan ja kasvattajan toiminnassa. Antirasismi ei suinkaan vaadi täydellisyyttä, vaan päinvastoin se nostaa esille sen, että kukaan ei ole rasismista vapaa. Monikulttuurisuudessa piilee myös vaara, että näennäinen moninaisuuden korostaminen jättää valtakulttuuriin kuulumattomat lapset pysyvästi toisen asemaan. Antirasismi pyrkii purkamaan nämä toiseuttavat rakenteet, jolloin on mahdollista liikkua kohti todellista yhdenvertaisuutta. Monikulttuurisuutta ja antirasismia on kuitenkin vaikea täysin erottaa toisistaan. Nieto10 (ks. kuva 1) onkin määritellyt monikulttuurisuudelle neljä tasoa, josta viimeisen voidaan ajatella olevan sellainen, jota kohti kuljemme, jos omaksumme antirasistisen pedagogiikan työotteeksemme. Kuva 1. Monikulttuurisuuden tasot Nietoa (2010) mukaillen. Koulutuksella kohti antirasistista työotetta Opinnäytetyöni tulosten perusteella koulutuksella voidaan lisätä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen antirasistista osaamista. Näyttäisi myös siltä, että antirasismikoulutus lisää yksiköiden halua sitoutua antirasistiseen työotteeseen. Koska antirasistinen pedagogiikka ei ole arjesta irrallinen projekti, vaan pedagoginen asenne, joka on läsnä kaikessa opettajan tai kasvattajan toiminnassa, on tärkeää löytää ne teemat, jotka sitovat sen niihin ohjaaviin asiakirjoihin ja toimintasuunnitelmiin, jotka ohjaavat varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen ammattilaisten työtä. Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen kansallisesti ja kunnallisesti velvoittavat lait ja suunnitelmat ohjaavat vahvasti kohti antirasistista pedagogiikkaa, mutta yksikkökohtaisissa suunnitelmissa on hyvin paljon vaihtelua. Toisaalta opetus- ja toimintasuunnitelmat ovat laajoja kokonaisuuksia käsitteleviä asiakirjoja, joten voisi ehkä miettiä, olisiko joku muu väylä parempi tuoda antirasismia enemmän esiin myös toiminnan suunnittelussa. Oppilaitoksilla on velvoite laatia myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, joten voisi miettiä, olisiko antirasistinen työote mahdollista integroida osaksi näitä suunnitelmia, koska antirasismin tarkoitushan on juuri pyrkiä kohti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Kirjoittaja Veera Luukkonen, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii varhaiskasvatuksen opettajana helsinkiläisessä päiväkodissa. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Antirasistinen pedagogiikka Helsingin varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja perusopetuksessa. Lähteet: Alemanji, Amikeng A. 2021. Kohti antirasistista pedagogiikkaa. Teoksessa Keskinen, Suvi & Seikkula, Minna & Mkwesha, Faith (toim.): Rasismi, valta ja vastarinta – rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa. Tallinna: Gaudeamus. Alemanji, Amikeng A. 2018. Antiracism Education in and out of Schools. Cham: Pal-grave Macmillan. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallitus, määräykset ja ohjeet 2016: 1. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallitus, määräykset ja ohjeet 2014: 96. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Opetushallitus, määräykset ja ohjeet 2018:3a. Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014). Annettu Helsingissä 30.12.2014 Perustuslaki (731/1999). Annettu Helsingissä 11.6.1999. Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014). Annettu Helsingissä 30.12.2014 Maahanmuuttajien kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma (Make) Nieto, Sonia 2010. Language, Culture & Teaching. Taylor & Francis Group.
Vertaisneuvonnalla voidaan tukea nuorten asumista
Itsenäistyminen on monelle nuorelle uutta ja jännittävää aikaa. Aina asuminen ei kuitenkaan onnistu toivotulla tavalla, vaan eteen voi tulla suuriakin haasteita. Nuorten asumisen onnistumista voidaan tukea monipuolisemmin, kun vertaisneuvonta otetaan rohkeasti osaksi nuorten asumisneuvontaa. Nuoret itsenäistyivät Suomessa vuonna 2020 keskimäärin 22-vuotiaina (1). Osa nuorista muuttaa pois lapsuudenkodistaan omasta tahdostaan, kun osa taas joutuu lähtemään jostain ulkopuolisesta syystä. Kaikki nuoret eivät kuitenkaan muuta pois lapsuudenkodistaan, vaan itsenäistyminen voi alkaa myös silloin, kun nuori muuttaa pois lastensuojelulaitoksesta, sijaiskodista tai muusta tukipalveluita tarjoavasta paikasta. Ensimmäiseen omaan asuntoon muuttaminen voi siis tapahtua hyvinkin aikaisessa vaiheessa, eivätkä kaikki nuoret ole vielä ehtineet valmistautua itsenäisen elämän alkamiseen. Lastensuojelun Keskusliiton laatimaan kyselyyn vastanneiden nuorten mielestä sopiva aika itsenäistymiselle on 18-vuotiaana. Suurin osa nuorista kokee saavansa kotoaan tarpeeksi neuvoja, ohjeita sekä tukea itsenäistymiseen. Kaikki eivät kuitenkaan saa tarpeeksi tukea. Nuoret toivovatkin, että itsenäiseen asumiseen liittyviä taitoja alettaisiin opetella jo koulussa. (2, s. 40) Itsenäistymiseen tarvitaan asumistaitoja Asumistaidoille käsitteenä ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Asumistaitoja voidaan kuitenkin määritellä esimerkiksi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n asumissosiaalisen työn oppaan mukaisesti (3, s. 10). Yhtenä asumissosiaalisen työn keinona ARA:n opas ohjaa asumisen tuen tarpeen kartoittamisessa. Arvioinnin tueksi oppaassa esitetään tarkasteltavaksi seuraavia osa-alueita: Asunnon kunnossapito ja siisteys (asunnosta huolehtiminen ja tarvittaessa vikailmoituksen tekeminen huoltoyhtiöön). Taloustaidot (vuokran ajallaan maksaminen, tarvittavien etuuksien hakeminen sekä vuokravelkojen ja maksuhäiriömerkintöjen hoitaminen). Naapuruustaidot (taloyhtiön järjestyssääntöjen noudattaminen, asumisrauhan kunnioittaminen). Asumisen tuki (tarvittaessa palvelujen piiriin hakeutuminen, sovitun palvelusuunnitelman noudattaminen sekä omasta ruoka- ja vaatehuollosta huolehtiminen). Tämän lisäksi Isännöintiliiton sivuilla kuvataan asumistaitoihin kuuluvan asumiseen liittyviä arkisia asioita, kuten esimerkiksi taloyhtiön toimintatapojen tunteminen, asumiseen kuuluvien sopimuksien tekeminen sekä ongelmatilanteiden selvittäminen oma-aloitteisesti (4). Nuorten asumistaitoja voidaan tukea asumisneuvonnan keinoin. Nuorten asumisneuvonta on nuoren tarpeisiin pohjautuvaa neuvontaa asumiseen ja talouteen liittyvissä asioissa. Tavoitteena on tukea itsenäisen asumisen alkamista ja sen jatkumista. Yleisestä asumisneuvonnasta nuorten kanssa tehtävä asumisneuvontatyö eroaa erityisesti niin, että nuorten tavoittamisella ja sitouttamisella on erityisen suuri rooli palvelun onnistumisen ja vaikuttavuuden kannalta. Vertaisneuvoja tukee asumisen ongelmatilanteissa Vertaistuki perustuu aina vapaaehtoisuuteen ja sen vahvuutena nähdään erityisesti vastavuoroisuus. Vertaistuen antamisessa korostuvat omat arjen kokemukset sekä elämänkokemus, jolloin vertaiset voidaan nähdä ikään kuin oma elämänsä asiantuntijoina. Kun ihmisen sosiaalinen tukiverkko vahvistuu, vähentää se myös yksinäisyyden ja syrjäytyneisyyden tuntemuksia. Vertainen voi samalla päästä myös itse avun vastaanottajasta aktiiviseksi toimijaksi esimerkiksi vertaistukiryhmissä. (5) Myös nuorten itsenäisen asumisen tukemiseen voidaan käyttää vertaisneuvontaa. Vertaisneuvoja antaa neuvoja omien kokemuksiensa ja oppimansa perusteella, mutta ei kuitenkaan ohjaa neuvonnan kohteena olevan henkilön toimia. Samalla vertaisneuvoja voi toimia myös kannustajana ja vertaistuen antajana nuorelle. Vertaisneuvonnan avulla voidaan myös tuoda saatavilla olevaa tietoa helpommin löydettävämmäksi ja näkyvämmäksi, jotta nuori voisi itsenäisesti ratkaista asumisen ongelmatilanteita. Tukemalla nuorta hänen omaan arkeensa kuuluvassa ympäristössä, nuori voi oppia itse tekemään asioita jatkuvan neuvonnan tai ohjauksen sijaan. Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry on vuodesta 2017 alkaen ottanut vertaisneuvonnan osaksi nuorten asumisneuvontaa. Yhdistys koordinoi talotuutoritoimintaa, jossa yksi talon asukkaista toimii vertaisneuvojana muille talon asukkaille. Talotuutorin tehtäviin kuuluu esimerkiksi uusien asukkaiden tervehtiminen, asumisviihtyvyyden edistäminen, yhteisten tilojen käyttämisessä opastaminen sekä asumiseen liittyvissä ongelmatilanteissa neuvominen. Lisäksi talotuutori voi auttaa naapureita pienissä arjen askareissa. Onnistunut vertaisneuvonta vaatii suunnitelmallisuutta Tein ylemmän ammattikorkeakoulun tutkintoon kuuluvan opinnäytetyön vertaisneuvonnan mahdollisuuksista osana nuorten asumisneuvontaa. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, minkälainen vaikutus vertaisneuvonnalla on ollut NAL Asuntojen asukkaiden asumisviihtyvyyden ja asumistaitojen kehittymiselle. Tätä varten lähetin sähköisen kyselyn NAL Asuntojen asukkaille sekä haastattelin nykyisiä ja entisiä talotuutoreita. Tuloksien perusteella oli nähtävissä, että vertaisneuvonnan avulla on mahdollista tukea nuorten asumisviihtyvyyden ja asumistaitojen kehittymistä. Vaikka vertaisneuvonnalla voitiin nähdä olevan vaikutusta nuorten asumistaitojen kehittymiseen sekä asumisviihtyvyyden edistämiseen, tätä ei kuitenkaan voida pitää automaattisena seurauksena vertaisneuvonnasta. Tuloksista kävi ilmi, että vertaisneuvonnan onnistumiseen vaikuttaa merkittävästi palvelun saavutettavuus ja monipuolisuus sekä nuoren oma aktiivisuus. Kaikkein tärkeimpänä ominaisuutena voidaan kuitenkin nähdä vertaisneuvojan oma panostus työtä kohtaan. Jotta nuorten asumistaitojen kehittymiseen voi vaikuttaa, tulee vertaisneuvojan olla aktiivinen, helposti lähestyttävä sekä tarjota monipuolisia yhteydenottotapoja. Lisäksi vertaisneuvojan tulisi tehdä asioita yhdessä nuorten kanssa, eikä heidän puolestaan. Tämä mahdollistaa sen, että nuori voi oppia selviytymään ongelmatilanteista jatkossa itsenäisesti. Työelämän puolesta vertaisneuvojalle tulisi tarjota kunnollinen perehdytys, tarvittavat työvälineet sekä säännöllistä ohjausta ja tukea neuvontatyöhön. Kehittämällä vertaisneuvontaa voidaan vastata entistä monipuolisemmin nuorten tarpeisiin ja toiveisiin. Vertaistoiminnan kehittämistarve on tunnistettu myös yhteiskunnallisella tasolla. Kehittämistoiminnassa nähdään erityisesti järjestöjen vahvuutena kokemusasiantuntijuuden sekä teoriatiedon yhdistäminen osaksi palvelujen toimintaa (6). Lisäksi Ympäristöministeriön asuntopoliittisen kehittämisohjelman yhtenä tavoitteena on ollut edistää nuorten pääsemistä alkuun omalla asumispolullaan, tukea erityisryhmien asumista sekä kiinnittää huomiota asumisneuvonnan saatavuuden paranemiseen ja asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseen (7). Opinnäytetyöni pohjalta ehdotan, että tulevaisuudessa vertaisneuvontaa tulisi hyödyntää rohkeasti sosiaalialalla erityisesti nuorten kanssa toimiessa. Vertaisneuvonnan avulla voidaan vahvistaa nuoren asumistaitoja, kun nuori oppii luottamaan itseensä ja kykyynsä selviytyä arjen askareista itsenäisesti. Asumistaitojen lisäksi vertaisneuvonnan avulla voidaan tukea myös nuoren sosiaalisia taitoja. Parhaimmillaan vertaisneuvonnalla voidaan vähentää myös vuokravelkatilanteita ja häätöjä, mikä omalta osaltaan taas ennalta ehkäisee nuorten asunnottomuutta. Kirjoittaja Heidi Juvonen-Jääskeläinen, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii kouluttajana nuorten asumisasioiden parissa. Erikoisosaamiseen kuuluu nuorten jalkautuva asumisneuvonta, verkostoyhteistyö sekä asumiseen liittyvä koulutustoiminta. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Juvonen-Jääskeläinen, H. 2021. Talotuutoritoiminta nuorten asumisneuvontatyössä - Asumisviihtyvyyden ja asumistaitojen edistäminen vertaisneuvonnan avulla Lähteet Eurostat 2021. Estimated average age of young people leaving the parental household by sex. Päivitetty 22.6.2021. Viitattu 12.11.2021. Custódio, Ira 2020. Ensiaskel tulevaisuuteen. 16-vuotiaiden nuorten ajatuksia itsenäisestä asumisesta. Lastensuojelun Keskusliiton verkkojulkaisu 3/2020. Viitattu 12.11.2021. Hokkanen, Sonja 2019. Asumissosiaalisen työn opas työntekijöille. Asuminen puheeksi. Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat – varhainen välittäminen, osallisuus ja asumisen tuki (AKU) -hanke. Viitattu 12.11.2021. Isännöintiliitto 2019. Asumisen taidot monella hukassa – voi aiheuttaa jopa vaaratilanteita. Viitattu 12.11.2021. Salonen, Mirva 2012. Voimauttavan vertaisohjauksen käsikirja. Leijonaemot ry. Helsinki: Leijonaemot ry. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? Selvitys STEA-avusteisesta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020: 19. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Ympäristöministeriö 2020. Asuntopoliittinen kehittämisohjelma. Työryhmän raportti. Viitattu 12.11.2021.
Kuulla vai kuunnella? Ammattilaisena nuoren osallisuuden toteutumisessa
Mikä tekee nuoren osallisuudesta laadukasta? Entä miten lastensuojelun sijaishuolto voisi tukea nuoren osallisuutta? Sijaishuollossa olisi hyvä pysähtyä miettimään, miten ja minkälaisin keinoin ammattilainen voi tukea ja vahvistaa nuorten osallisuutta arkisissa käytännöissä. Lastensuojelun laatusuositus (2019) on nostanut osallisuuden yhdeksi tärkeimmäksi osaksi laadukasta lastensuojelutyötä. Osallisuuden kokemus onkin yksi sijoitetun nuoren hyvinvoinnin keskeisimpiä ulottuvuuksia. Nuoren osallisuutta niin arjessa kuin nuoren elämään liittyvässä päätöksenteossa tulisi vahvistaa. (1) Tämä teksti perustuu opinnäytetyöhöni, jossa selvitin sitä, miten sijoitetun nuoren osallisuutta voitiin vahvistaa työntekijöiden näkökulmasta. Yhteistyökumppanina opinnäytetyössäni oli Kymsoten lastensuojelulaitos Nuortenyhteisö Otsola. Sosiaali- ja terveysministeriön laatimassa lapsistrategiassa osallisuus on määritelty kokemukseksi joukkoon kuulumisesta sekä kokemukseksi siitä, että nuori pystyy vaikuttamaan itselleen merkityksellisiin asioihin. Osallistuminen puolestaan kuvaa sellaisia arkisia tekoja, joita nuorella on mahdollisuus tehdä, kuten osallistua häntä koskeviin päätöksiin ja oman mielipiteen ilmaiseminen. (2, s. 20; 3, s. 36) Lastensuojelun sijaishuollossa osallisuus tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että nuori on osallisena kaikessa häntä koskevissa päätöksenteoissa ja hänen osaltaan toiminnan oleellisessa kehittämisessä. Työn perusperiaate on siinä, että sijoitetun ääni saadaan kuuluviin. (4) Osallisuus toteutuu, kun nuori saa riittävästi tietoa itseään koskevista asioista, pystyy ilmaisemaan oman mielipiteensä niistä sekä tulee kuulluksi ja voi vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Jokaisen nuoren yhdenvertainen osallistuminen on mahdollista ja tämän edistäminen kuuluu kaikille. Lastenkodin työntekijä on ratkaisevassa asemassa siinä, saako nuori äänensä kuuluviin vai ei. Osallisuudessa kokemus on keskiössä Osallisuuden toteutumisessa on tärkeintä nuoren tunne siitä, että hän pääsee vaikuttamaan ja saa jotakin aikaan. Nuoren omalla asenteella ja toiminnalla sekä nuoren ympärillä olevien ihmisten suhtautumisella on merkitystä. Nuorella tulisi olla elämässään vahvoja tukipilareita, jotka tukevat hänen hyvinvointiaan. Lisäksi nuori tarvitsee elämäänsä tekijöitä, jotka tukevat hänen fyysistä ja psyykkistä terveyttään, erilaisia vuorovaikutussuhteita sekä moninaisia sosiaalisia ympäristöjä. Sosiaalisen osallisuuden näkökulmasta nuoren tunteet ja kokemukset ovat keskiössä, jotta kasvu toimivaksi osaksi ympäröivää yhteiskuntaa onnistuisi. (5) Lastenkodin työntekijöiltä odotetaan paljon taitoja, tietoa, ymmärrystä sekä tilanteenlukutaitoa siinä, mikä nuorta sillä hetkellä kiinnostaa. Nuoren yksilöllisen tilanteen ymmärtäminen suuremmassa nuorisomaailman kontekstissa on erityisen tärkeää nuoren osallisuuden kokemuksen saavuttamisessa. On kuitenkin huomioitava osallistumisen lisäksi se, että nuorella on oikeus olla osallistumatta (6). Ja se on ihan okei. Sosiaalisen osallisuuden merkitys Sosiaalisella osallisuuden tukemisella pyritään saamaan syrjäytymisvaarassa olevat nuoret lähemmäksi yhteiskuntaa ja aktiivista toimijuutta (7). Nuori tarvitsee myönteisten kokemusten saamiseen tunnustusta erilaisista hänelle merkityksellisistä suhteista. Nuori peilaa itseään muiden kautta ja ikävät kokemukset saavat nuoren näkemään itsensä huonona. Hyvät kokemukset vastavuoroisesti vahvistavat nuoren positiivista minäkuvaa. (8) Ammattilaisen tulee ruokkia nuoren positiivista minäkuvaa aktiivisesti, jotta nuori saisi joka päivä pieniä onnistumisen kokemuksia. Lastenkodin työntekijöiden päätehtävä on luoda turvallinen ympäristö nuorelle, joka on todella haastavassa elämäntilanteessa. Työntekijöiden antama tuki on yksilöllistä ja nuoren kanssa yhdessä suunniteltua. Lastenkodin työntekijä voi nähdä itsensä sijoitetun nuoren rinnalla kulkijana ja tukipilarina, jotta tämän omat taidot kehittyvät niin hyviksi, että nuorella on mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan itsenäisesti. Sijoitus lastenkotiin on nuoren koko elämänkaarta ajatellen hyvin pieni hetki, mutta sitäkin kriittisempi, sillä silloin nuori tekee isojakin suunnanmuutoksia, jotka voivat vaikuttaa hänen loppuelämänsä suuntaan. Sillä miten lastenkodin työntekijä kohtaa nuoren, kuuntelee ja kannustaa osallistumaan on valtava merkitys nuoren itsetunnon ja pystyvyyden kannalta. Kirjoittaja Riikka Ingraeus, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni Ingraeus, Riikka 2021. Osallisuuden tukeminen Nuortenyhteisö Otsolan intervallijaksolla Työntekijöiden näkökulma. Metropolia. Lähteet Malja, Marjo & Puustinen-Korhonen, Aila & Petrelius, Päivi & Eriksson Pia (toim.) 2019. Lastensuojelun laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:8. Stenvall, Elina. 2020. Osallisuutta ja osallistumista. Osa 1: Osallisuuden lähtökohdat kansallisessa lapsistrategiassa. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:27. Kansallinen lapsistrategia 2021. Komiteamietintö. Kansallisen lapsistrategian parlamentaarinen komitea. Valtioneuvoston julkaisuja 2021:8. Valtioneuvosto Helsinki. Kivistö-Pyhtilä, Tuula & Hoppania, Eeva-Leena & Kallio, Mari & Kivioja, Annukka & Korkala, Mirja & Korpela, Marlene & Kuusela, Tanja & Niemi-Weckström, Anu & Lehto, Marja-Leena & Savolainen, Noora 2017. Kokemusasiantuntijuus lastensuojelun kehittämisessä. Teoksessa Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta & Pohjola, Anneli (toim.) 2017. Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 221–244. Peltonen, Kati & Elomaa-Krapu, Minna & Määttä, Anne & Kahala, Minna & Kananen, Marko 2017. Nuorten hyvinvoinnin ja sosiaalisen osallisuuden vahvistaminen. 2/2017. AMK-lehti. UAS Journal. Journal of Finnish Universities of Applied Sciences. Laakso, Riitta 2019. ”Ne näki musta”. Huostassa olevien lasten hyvinvointi ja sijaishuoltoon liittyvät kokemukset. THL-raportti 1/2019. Helsinki: PunaMusta Oy. Peltonen, Kati & Elomaa-Krapu, Minna & Määttä, Anne & Kahala, Minna & Kananen, Marko 2017. Maunu, Antti & Kiilakoski, Tomi 2018. Ohjausta osallisuuteen? Sosiaalinen ja poliittinen osallisuus ammattiin opiskelevien nuorten arjessa Artikkeli. Aikuiskasvatus 2/2018.
Sosiaalisten suhteiden vahvistaminen on avain syrjäytymisen kierteen katkaisussa
Syrjäytyminen on systeeminen ongelma, johon ei ole lineaarisia ratkaisuja. Syrjäytymiseen vaikuttaa sekoitus erilaisia yhteiskunnallisia, yhteisöllisiä ja yksilöllisiä tekijöitä (1, s. 30-31; 2, s. 160). Voidaankin puhua vaikeasta ja pirullisesta ongelmasta, jonka ytimessä on arjen tyhjyys, turvattomuus ja tekemättömyys (3). Syrjäytymisen kierteiden kääntäminen hyvinvoinnin kierteiksi edellyttää auttamistyöhön uudenlaisia lähestymistapoja ja näkökulmia. Jos nuorilta kysyttäisiin Nuoret kertovat kokevansa keskeiseksi syrjäytymisen syyksi ystävien puutteen ja yksinäisyyden (4). Vuoden 2021 Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan jo neljäsosa 9.-luokkalaisista tytöistä tuntee ja kokee yksinäisyyttä (5). Nuoret itse ovat tuoneet esille lukemattomia sekä kertaantuvia kokemuksia siitä, kuinka palvelut, varhaiset kasvuympäristöt ja auttavat tahot ovat epäonnistuneet nuorten aikuisten tukemisessa (6). Nuorille tarjottavien palveluiden tarjonta ja kysyntä ei kohtaa. Palveluita on tarjolla, mutta nuoret kokevat, ettei heitä pitkien jonotusaikojen jälkeen oteta palveluissa tosissaan, joten he eivät sitoudu palveluihin. (7, s. 130-133) Loppujen lopuksi nuoret odottavat ammattilaisilta yksinkertaisia asioita: kuuntelua, kunnioitusta, rinnalle asettumista, luottamuksen arvoisena olemista sekä mukana olemista (8, s. 1). Vertaismentorit hyvinvointia vahvistamaan Vertaismentoritoiminnalla on havaittu olevan nuorten hyvinvointia vahvistavia vaikutuksia. Mm. Creaney (9) sekä St. Vil ja Angel (10) ovat tutkineet vertaismentorointia ja todenneet, että nuorten oma kokemus omasta hyvinvoinnistaan vahvistuu vertaismentoroinnin kautta. Tämä näkyy erityisesti kasvaneena tyytyväisyytenä omaa elämää kohtaan. Helsingin NMKY:llä on vuodesta 2018 kehitetty Kiintopiste-hankkeessa Stean Veikkausvaroin NEET-nuorten vertaismentoroinnin toimintamallia. Toimintamallissa moniulotteisissa haasteissa kamppaileva nuori saa rinnalleen vertaismentorin, jolla on omakohtaisia kokemuksia syrjässä olemisesta. Selvitin YAMK-opinnäytetyössäni Kiintopiste-hankkeen vertaismentoritoiminnan tuottamia hyvinvoinnin tekijöitä nuorten omiin kokemuksiin perustuen. Tutkimuskysymys opinnäytetyössäni oli, mitä hyvinvoinnin tekijöitä NEET-nuoret kokevat saavansa vertaismentoroinnista itselleen. Laadullisen opinnäytetyön metodina oli tulkitseva kokemuksen tutkimus. Opinnäytetyön teemahaastatteluihin osallistui neljä vertaismentoritoiminnassa mukana olevaa nuorta ja viisi vertaismentoria. Haastattelut analysoitiin teorialähtöisesti tulkitsevan fenomenologisen analyysin mukaan. Vahvista nuoren sosiaalisia suhteita Opinnäytetyöni tuloksista korostui aiemmissakin tutkimuksissa (mm. 11) havaittu ilmiö: kun kysytään nuorilta heidän kokemastaan hyvinvoinnista, sosiaaliset suhteet ovat merkittävässä roolissa. Opinnäytetyön tulosten perusteella sosiaaliset suhteet vaikuttavat suoraan tai välillisesti haastateltujen nuorten kaikkeen sellaiseen hyvinvointiin, jonka nuoret kokevat elämässään tärkeäksi. Nuoret kokevat vertaismentoritoiminnan kaverillisena suhteena. Se vahvistaa sosiaalisia taitoja ja verkostoja, luo elämään mielekkäitä arjen sisältöjä ja tulevaisuususkoa sekä kasvattaa voimavaroja niin mentoroitavilla nuorilla kuin vertaismentoreillakin. Tuloksista ilmenee, että nuoria ohjatessa rehellisyys ja realistisuus vievät nuorten tilanteita tehokkaammin eteenpäin kuin asioiden kaunistelu. Ilman sosiaalisia suhteita ja aitoja vertailupintoja nuori voi asettaa elämäänsä epärealistisia tavoitteita, jotka voivat lamaannuttaa nuorta entisestään. Auktoriteetittomassa, nuorilähtöisessä ja kiireettömässä vertaismentorisuhteessa ei ole tarvetta suorittaa jotain ulkoapäin määritettyä päämäärää tai kaunistella asioita. Vuorovaikutus on rehellistä ja siksi eteenpäin vievää. Yksinäisyyden vähentäminen arjessa on kaikkien etu Kiusaaminen, oman lähiympäristön sosiaalisesta piiristä ulkopuolelle jääminen ja sitä kautta syrjään vetäytyminen aiheuttavat nuorille pitkäkestoista yksinäisyyttä, jonka seuraukset voivat olla hyvinvoinnin kannalta tuhoisat ja kauaskantoiset. Vaikka yksinäisyys näkyi haastateltujen nuorten osalta elämää varjostavana teemana, ei silti ole syytä leimata tämän perusteella koko moninaista NEET-kohderyhmää yksinäisiksi. Vertaismentoritoiminta vähentää yksinäisyyden kokemusta. Se tarjoaa luottamuksellisen keskusteluyhteyden nuoren ja vertaismentorin välille, jonka kautta se antaa sekä nuorille että mentoreille tunteen yhteenkuuluvuudesta ja osallisuudesta. Näillä tekijöillä on merkittävä vaikutus nuoren yksinäisyyden kokemukseen ja koettuun hyvinvointiin. Lisäksi niillä on vaikutuksia jopa toimintakykyyn ja edellytyksiin työllistyä. (12, s. 122-124) Rinnalla kulkemaan, eteenpäin Useat aiemmin esitetyt tutkimukset esittävät pitkäkestoisen rinnalla kulkemisen olevan ratkaisu pitkäkestoisen syrjäytymisen vähentämiseen (mm. 13, s. 193). Opinnäytetyössäni esiin tulleiden tulosten perusteella voi todeta, että vertaismentorointi koetaan pitkäkestoisena, luottamuksellisena kaverisuhteena, jossa yhdessä reflektoiden edetään nuorilähtöisesti elämässä eteenpäin. Voisiko tässä olla peräänkuulutettu rinnallakulkija? Vertaismentorit ymmärtävät omasta kokemuksestaan, että muutoksen aikaansaaminen ja syrjäytymiskierteen katkaisu voi olla vuosia kestävä prosessi. Tästä johtuen he myös ymmärtävät pitkäaikaisen rinnallakulkijuuden tärkeyden ja osaavat vahvistaa nuoren arkea ja toimintakykyä. Vertaismentoreilla on arvokasta kokemustietoa, jonka perusteella he osaavat tukea nuoren kykyä kuvata omaa tilannettaan kattavasti ja ohjata nuoria palveluihin, jotka ovat itse kokeneet hyödyllisiksi. Toiminnan kautta nuoren haasteet saadaan tunnistettua ja apu kohdennettua oikea-aikaisesti, tarpeen mukaan, tehokkaasti. Sosiaalisten suhteiden vahvistamisella näyttäisi olevan positiivisia vaikutuksia moniin hyvinvoinnin osa-alueisiin, joten syrjäytymisen kierteen katkaisussa sosiaalisten suhteiden ja verkostojen vahvistaminen olisi ensisijaista. Vertaismentoritoiminnalla voidaan saavuttaa laajojakin positiivisia muutoksia hyvinvoinnissa, mutta vähimmilläänkin vertaismentorisuhde tarjoaa ympäristön, jossa mahdollisuudet hyvinvoinnin vahvistumiselle ovat olemassa (14). Kirjoittaja Joni Liikala on Helsingin NMKY:llä kehityspäällikkönä ja vastaa nuorten ja aikuisten palvelut ja koulutukset toimialasta. Kirjoitus perustuu hänen YAMK opinnäytetyöhönsä Vertaismentorointi NEET-nuorten hyvinvointia vahvistamassa. Lähteet Nurmi, Jan-Erik 2011. Miksi nuori syrjäytyy? NMI-bulletin, 2011, Vol. 21, No. 2 © Niilo Mäki -säätiö. Karvonen, Sakari & Kestilä, Laura 2014. Nuorten aikuisten syrjäytymisvaaraan liittyvä huono-osaisuus. Teoksessa: Vaarama, Marja ym. (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Sevänen, Sanna 2019. Syrjäytyminen vaatii varhaista puuttumista. Viitattu 14.11.2020 Gretschel, Anu & Myllyniemi, Sami 2017. Työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista – Nuorisobarometrin erillisnäyte/aineistonkeruu. Viitattu 12.11.2020 Helenius, Jenni & Helakorpi, Satu & Kivimäki, Hanne 2021. Kouluterveyskysely: Iso osa lapsista ja nuorista on tyytyväisiä elämäänsä – yksinäisyyden tunne on yleistynyt. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Päivitetty 17.9.2021. Viitattu 28.10.2021 Turkka, Ville & Währn, Nina 2020. Nuoret Valtaan -ryhmän kannanotto. Helsingin NMKY. Aaltonen, Sanna & Berg, Päivi & Ikäheimo, Salla 2015. Nuoret luukulla - Kolme näkökulmaa syrjäytymiseen ja nuorten asemaan palvelujärjestelmässä. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura julkaisuja 160. Helsinki: Unigrafia. Gissler, Mika & Kekkonen, Marjatta & Känkänen, Päivi 2019. Nuorten palvelusolmut auki. THL – Tutkimuksesta tiiviisti 9/2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 14.11.2020 Creaney, Sean 2020. Children’s Voices -are we Listening? Progressing Peer Mentoring in the Youth Justice System, Child Care in Practice, 26:1, 22-37. Taylor and Francis Group. Viitattu 6.11.2020. Vil, Chrostopher & Angel, Adam 2018. Studies from School of Social Work Reveal New Findings on Social Work. A Study of a Cross-Age Peer Mentoring Program on Educationally Disconnected Young Adults. Politics & Government Week. February 21, 2019; p 642. Viitattu 10.11.2020. Gretschel, Anu & Myllyniemi, Sami 2017. Työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista – Nuorisobarometrin erillisnäyte/aineistonkeruu. Viitattu 12.11.2020 Kestilä, Laura & Karvonen, Sakari & Parikka, Suvi & Seppänen, Johanna & Haapakorva, Pasi & Sutela, Elina 2019. Nuorten hyvinvoinnin erot. Teoksessa Suomalaisten hyvinvointi 2018. Kestilä, Laura & Karvonen, Sakari (toim.) Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Gissler, Mika & Kekkonen, Marjatta & Känkänen, Päivi 2019. Nuorten palvelusolmut auki. THL – Tutkimuksesta tiiviisti 9/2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 14.11.2020 Carter, Erik & Moss, Colleen & Asmus, Jennifer & Fesperman, Ethan & Cooney, Molly & Brock, Matthew & Lyons, Gregory & Hube, Heartley & Vincent, Lori 2015. Promoting inclusion, social connections, and learning through peer support arrangements. Teaching Exceptional Children. Volume: 48 issue: 1, page(s): 9-18. Viitattu 14.11.2020.
Yksin lastaan odottavan naisen mielen hyvinvointiin vaikuttavat monet asiat
Yksin lastaan odottavan naisen mielen hyvinvointiin vaikuttavat monenlaiset tekijät. Samat tekijät voivat näyttäytyä hyvinvointia tukevina tai heikentävinä asioina, riippuen siitä, millaisena ne näyttäytyvät naisen elämässä. Hyvinvointia vahvistavia tekijöitä lisäämällä voidaan vaikuttaa myönteisesti naisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, sekä lievittää vanhemman kokemaa stressiä ja sen vaikutuksia kohtuvauvaan. Näin voidaan edesauttaa turvallisen kiintymyssuhteen syntymistä vanhemman ja vauvan välille jo raskausaikana. Positiivinen mielenterveys on hyvän elämän perusta. Se sisältää kokemuksen hyvinvoinnista, jonka avulla mahdollistuu täysipainoinen ja mielekäs elämä. Mielen hyvinvoinnin myötä tunnemme elämäniloa, jaksamme arjessa ja selviydymme vastoinkäymisistä. Mielenterveys on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Siihen vaikuttavat monet ihmisestä itsestään riippumattomat tekijät. Kokemus mielenterveydestä vaihtelee elämäntilanteiden tai olosuhteiden vaihtuessa. (1, s. 19-22) Raskauden mukanaan tuomia vaikutuksia Raskaus on yksi naisen elämän mullistavimpia tapahtumia, jonka aikana naisen identiteetti muuttuu. Se on usein emotionaalisesti kuormittavaa aikaa ja naisen stressinsietokyky voi heiketä. Vanhemmaksi kasvaminen herättää monenlaisia tunteita, jotka voivat olla keskenään ristiriitaisia. (2, s. 105; 3, s. 32) Raskaudenaikaisen mentalisaation eli mielikuvien avulla nainen alkaa kokea itsensä äitinä (4, s. 105; 5, s. 32). Mentalisaatio tukee vanhempaa kuormittavissa tilanteissa tunteiden säätelyssä ja sen avulla on helpompi huomata elämässä olevat positiiviset asiat. Positiiviset mielikuvat tukevat myönteisen kuvan syntymistä suhteessa vauvaan ja omaan vanhemmuuteen. (6, s. 5) Raskausaikana nainen tarvitsee sosiaalista tukea aiempaa enemmän (7, s. 53). Mielen hyvinvoinnin heikkenemiseen raskausaikana on suurempi riski silloin, kun lasta odotetaan yksin. Riski suurenee erityisesti, silloin jos naisen tukiverkosto on riittämätön. (8) Mielen hyvinvointiin vaikuttavat tekijät Yksin lastaan odottavan naisen mielen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä selvitettiin kyselytutkimuksella kesällä 2020. Kaikki kyselyyn vastanneet olivat kokemusasiantuntijoita ja he olivat osallistuneet vertaisryhmään ollessaan raskaana. Kyselylomakkeen avulla saatiin tietoa tekijöistä, jotka tukevat yksin lastaan odottavan naisen mielen hyvinvointia ja tekijöistä, jotka heikentävät sitä. Näiden lisäksi selvitettiin, millainen merkitys vertaisryhmään osallistumisella raskausaikana oli ollut osallistujille. Raskaus itsessään lisää yksin lastaan odottavan naisen mielen hyvinvointia. Lapsen saaminen ja vanhemmaksi tuleminen on ollut usein pitkäaikainen haave. Tämän lisäksi mielen hyvinvointia tukevat terveelliset ja turvalliset läheissuhteet, kuten oma perhe ja lapsiperheelliset ystävät. Neuvolan terveydenhoitajalta saatu tuki on merkittävää ja helpottaa raskaudenaikaisia huolia. Vauvaperheelle sopiva asunto ja riittävä vakituinen toimeentulo tuovat turvallisuutta ja vakautta elämään. Liikunta ja terveellinen ruokavalio tukevat omalta osaltaan mielen hyvinvointia. Positiiviset mielikuvat vauvasta ja itsestä vanhempana kasvattavat luottamusta omaan kykyyn kantaa vastuuta ja huolehtia vauvan hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti. Raskausaikana mielen hyvinvointia tukevat ja heikentävät tekijät + Raskaus - Raskauden aikaiset komplikaatiot + Vakituinen työ - Työttömyys + Vakituinen toimeentulo - Työelämän paineet + Vauvaperheelle sopiva asunto - Epävarmuus toimeentulosta + Perhe - Vauvaperheelle sopimaton asunto + Ystävät - Haastavat ihmissuhteet + Neuvolan terveydenhoitaja - Vaikeudet lapsen isän kanssa + Liikunta - Heikko tukiverkosto + Terveellinen ruokavalio - Mielenterveyden haasteet + Kotielämä - Oman voinnin jatkuva tarkkailu + Tukipalvelut - Huoli tulevasta vanhemmuudesta + Luotto omaan vanhemmuuteen - Negatiiviset mielikuvat + Yhteiskunnan tuet + Positiiviset mielikuvat ” Ryhmä, jossa yksinhuoltajuus ei ollut mikään juttu ja toisaalta oli just se juttu” Merkittävänä mielen hyvinvoinnin tekijänä toimii vertaisryhmä. Vertaisryhmässä raskaana oleva nainen voi puhua omista kokemuksistaan rehellisesti ja pääsee kuulemaan toisten osallistujien erilaisista elämäntilanteista. Vertaistuen myötä lievittyy tunne, että on ainoa maailmassa. Vertaisryhmästä saa perspektiiviä omaan tilanteeseen, minkä myötä sopeutuminen yhden vanhemman perheeksi helpottuu. Vertaisryhmä tukee yksin lastaan odottavaa naista onnelliseen perhe-elämään. Vertaisryhmän merkitys Yhteinen jakaminen toisten ryhmäläisten kanssa Toisten erilaisten kokemusten kuuleminen Paikka puhua omasta elämästä rehellisesti Uudet ystävyyssuhteet Positiivista energiaa Suhtautuminen tulevaisuuteen muuttuu positiivisemmaksi Sopeutuminen yhden vanhemman perheeksi Tukea onnelliseen perhe-elämään Vähensi tunnetta, että on ainoa Perheiden monimuotoisuus tulee huomioida Yhteiskunnallisilla rakenteilla voidaan tukea ja tuoda vakautta perheisiin, sekä edesauttaa uusien perheiden syntymistä. Hedelmöityshoitojen ulottaminen julkisessa terveydenhuollossa itsellisille naisille on osa merkittäviä rakenteellisia ratkaisuja. Työsuhteiden jatkuvuus, sopivat asumisolosuhteet ja taloudelliset tuet voivat omalta osaltaan ennaltaehkäistä taloudellisia vaikeuksia ja niistä aiheutuvia haittoja. Moni yksin lastaan odottava nainen saattaa kokea erilaiseksi niin itsensä vanhempana kuin oman perheensäkin. Kokemuksella on todennäköisesti yhteyttä yksinhuoltajuudesta aiemmin tehtyihin tutkimuksiin, joissa yksinhuoltajuutta tutkittiin yksipuolisesti ja se nähtiin niiden valossa pitkälti lapselle vaikeuksia tuottavana perhemallina. Tämän vanhentuneen tiedon rinnalle on tarpeellista tuoda todenmukaista tietoa yhden vanhemman perheistä ja ajantasaista tietoa perherakenteiden monimuotoisuudesta. Kaikkien perheiden yhdenvertaisuuden vahvistaminen yhteiskunnassa ja palvelurakenteissa on tärkeää. Sen avulla voidaan muokata myös yksilöiden asenteita. Erilaiset perherakenteet normalisoituvat ja tulevat hyväksytyksi. Odottavien vanhempien ja perheiden parissa toimivien työntekijöiden tulisi huomioida perheiden monimuotoisuus. Työntekijän hyväksyvä asenne ja sensitiivinen puhe ovat välttämättömiä. Yksinhuoltajuutta koskevista negatiivisista mielikuvista tulisi päästä irti. Ne tuottavat perheille turhaa rasitetta, joka voi heikentää perheessä koettua hyvinvointia. Sitä vastoin vanhemman tuntema perheylpeys vapauttaa voimavarat vanhemmuuteen ja perheestä huolehtimiseen. Kirjoittaja Tiina Kinnunen, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön. Minusta tulee vanhempi – Yksin lastaan odottavan naisen mielen hyvinvointi raskausaikana. Lähteet Kuhanen, Carita 2017. Mielenterveys ja mielenterveyshoitotyö. Teoksessa Hämäläinen, Kaisu & Kanerva, Anne & Kuhanen, Carita & Schubert Carla & Seuri, Tarja: Mielenterveyshoitotyö. -6. painos. Helsinki. Sanoma Pro Oy. 18–38. Sarkkinen, Mirja & Savonlahti, Elina 2007. Raskausajan vuorovaikutuspsykologiaa. Teoksessa Armanto, Annukka & Koistinen, Paula (toim.) 2007: Neuvolatyön käsikirja. Helsinki. Kustannusosakeyhtiö Tammi. 105–109. Klemetti, Reija & Hakulinen-Viitanen, Tuovi (toim.) & Kansallinen äitiyshuollon asiantuntijaryhmä (kirj.) 2013. Äitiysneuvolaopas. Suosituksia äitiysneuvolatoimintaan. Opas 29. THL. Helsinki. Sarkkinen, Mirja & Savonlahti, Elina 2007. Klemetti, Reija & Hakulinen-Viitanen, Tuovi (toim.) & Kansallinen äitiyshuollon asiantuntijaryhmä (kirj.) 2013. Viinikka, Anne 2015. Mitä vauva miettii? Vanhempien mentalisaatiokyvyn vahvistaminen. Mannerheimin lastensuojeluliitto. Helsinki. Salo, Saara 2020. Odotusajan työskentely erityistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden kanssa. Teoksessa Henttonen, Tanja & Sellegren, Hanna & Ruottinen (toim.): Vauvatyön käsikirja. Vauvatyötä haastavissa perhetilanteissa. Helsinki. Ensi- ja turvakotienliitto ry. 44–55. McLeish, Jenny & Redshaw, Maggie 2017. Mother`s accounts of the impaction emotional wellbeing of organized peer support in pregnancy and early parenthood: a qualitative study. BMC pregnancy and childbirth.
Ihmisille mahdollisuus arvopohjaisiin valintoihin – myös sote-alalla
Yritysmaailma on joutunut panostamaan vastuullisuustyöhön ja läpinäkyvyyteen, ja kuluttajat ovat tottuneet tekemään yhä enemmän tietoon perustuvia arvovalintoja. Samoja vaatimuksia ja valinnanmahdollisuuksia kaivattaisiin myös sote-alalla – ovathan sen tarjoamat palvelut suomalaisten hyvinvoinnin ytimessä ja ala merkittävä osa suomalaista elinkeinoelämää. Sosiaali- ja terveysalalla ei kestävästä kehityksestä ja vastuullisuudesta juuri puhuta. Työ- ja elinkeinoministeriön tekemässä toimialaselvityksessä ”Missä mennään sote-toimiala? 2020” (1) nämä teemat tulevat hädin tuskin mainituiksi. Olemmeko liiankin tottuneita siihen, että meillä ei ole mahdollisuutta arvioida tarvitsemiemme sote - palveluiden vastuullisuutta saati tehdä valintoja sen mukaan? Voisiko asia olla tulevaisuudessa toisin? Jo nyt yritysmaailma on joutunut satsaamaan vastuullisuustyöhön ja osoittamaan, että sen toiminta on kestävää, kiinnostavaa ja tuottavaa. Kuluttajat vaativat entistä enemmän läpinäkyvyyttä ja myös tekevät entistä enemmän arvoperusteisia valintoja. Kysymys kuuluukin: miten sosiaali- ja terveysalan palveluista voisi valita arvojensa mukaisesti? Vastuullisuuden kirittäjänä kestävä kehitys Kestävästä kehityksestä puhutaan paljon ja isoilla foorumeilla – eikä suotta. Kestävä kehitys ja siihen liittyvät tavoitteet ovat avaimia valtavien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja globaalin hyvinvoinnin edistämiseen (2, 3). YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma Agenda 2030 (4) tähtää äärimmäisen köyhyyden poistamiseen sekä sellaiseen kestävään kehitykseen, joka ottaa tasavertaisesti huomioon niin ympäristön, talouden kuin ihmisenkin. Ohjelman kantaviin periaatteisiin kuuluu, että ketään ei jätetä kehityksessä jälkeen. Tavoitteet ovat miedostikin ilmaistuna kunnianhimoisia. Soste ry:n asiantuntija Erja Saarinen esittelee blogissaan (5) järjestöjen roolia Agenda2030:n toteutumisen arvioijina ja kommentoi kokonaisuutta muun muassa näin: ”Kestävän kehityksen tavoitteet ovat valtavan laajoja, jopa niinkin laveita, että monia mietityttää tavoitteiden toteutuminen.” Isot muutokset alkavat arkisista teoista Kestävän kehityksen työ nivoutuu usein osaksi vastuullisuustyötä, jonka toteutumisen tueksi julkiset toimijat ja yritykset laativat vastuullisuustyön suunnitelmia. Järjestöt seuraavat tarkkaan kyseisten toimijoiden työtä. Esimerkiksi Suomen valtion on tehtävä selonteko kestävään kehitykseen liittyvien tavoitteidensa toteutumisesta neljän vuoden välein. Selvitysraportit ovat asiatyylisiä, ammattilaisilta toisille suunnattuja selontekoja. Ne ovat haastavia tulkittavia kohderyhmälleenkin, saati sitten tavallisille kansalaisille. Selontekojen vaatiminen on turhauttavaa, ja joskus myös turhaa, koska kestävää kehitystä toteutetaan lopulta hyvin käytännönläheisillä, pienillä ja suurilla, teoilla. Kestäviä arkisia tekoja ovat muun muassa valinnat, joita teemme käyttäessämme erilaisia palveluja. Sosiaali- ja terveysalalla valintojen tekeminen on useimpia muita aloja monimutkaisempaa. Ehkä arvopohjaisten valintojen tekeminen on kuitenkin ajan myötä mahdollista yhä useammalle meistä? Kenties voimme tulevaisuudessa valita arvoperusteisesti henkilökohtaista apua tai toimintaterapiapalveluita? Minkälaisia asiakirjoja ja selontekoja me tavalliset kansalaiset tarvitsisimme päätöksentekomme tueksi? Esimerkiksi yritysten ja julkisten toimijoiden vastuullisuustyön raporteilla voisi olla meille paljonkin kerrottavaa. Ensin hyvät uutiset: EU-standardi velvoittaa määrämuotoiseen vastuullisuusraportointiin Raportointi on yksi vastuullisuustyön näkyvimmistä osa-alueista. Vastuulliset organisaatiot ymmärtävät yhteiskunnallisen merkityksensä ja asettavat vastuullisuuden yhdeksi strategisista tavoitteistaan (6). Sosiaali- ja terveysalalla on lukuisia toimijoita – yksityisiä ammatinharjoittajia, pörssiyhtiöitä, pienyrityksiä, järjestöjä sekä iso julkinen sektori – joiden strategisista tavoitteista vastuullisuuden olisi todellakin syytä löytyä. Tällä hetkellä vastuullisuusraportointi on vapaaehtoista ja myös vapaamuotoista. Raporteissa voi siis kertoa juuri sen, minkä haluaa ja katsoo itse merkitykselliseksi. Tilanne muuttuu vuonna 2023, kun EU:n komissiossa valmisteltu kestävyysraportoinnin standardi astuu voimaan. Standardin avulla yritysten vastuullinen toiminta halutaan tehdä näkyväksi ja vertailukelpoiseksi niin sijoittajille kuin palveluiden käyttäjille. Tämä on omiaan parantamaan julkisen kestävyystiedon saatavuutta: kansalaisjärjestöt, työmarkkinaosapuolet ja muut sidosryhmät haluavat saada yritykset paremmin vastuuseen toimintansa vaikutuksista niin ihmisiin kuin ympäristöönkin (7). Ja sitten ne vähemmän hyvät: Standardi velvoittaa vain murto-osaa sote-toimijoista Yllä mainitulla velvoittavalla direktiivillä pyritään varmistamaan, että riskeistä on saatavissa riittävästi julkista tietoa. Muutoksella on vaikutusta etenkin pörssiyhtiöihin sekä yhtiöihin, jotka täyttävät vähintään kaksi ehtoa näistä kolmesta: vähintään 250 työntekijää, vähintään 40 000 euron liikevaihto tai taseen loppusumma vähintään 20 000 euroa. Tällaisten yritysten tulee tilikaudesta 2023 alkaen raportoida uuden lakisääteisen yritysten kestävyysraportoinnin standardin mukaan (8). Suomessa sote-palvelualalla toimii tällä hetkellä noin 18 200 yritystä: se on yksi suurimmista työllistäjistä ja näin ollen merkittävä osa suomalaista elinkeinoelämää (9). Ongelmallista on, että vain muutamat näistä yrityksistä täyttävät standardissa määritellyt ehdot. Näin merkittävä määrä toimijoita jää jatkossakin raportointivelvoitteen ulkopuolelle. Kysymys kuuluukin: miten kaikki alan toimijat saadaan mukaan vastuullisuustyöhön? Onko palveluiden käyttäjillä, asiakkailla tai potilailla tulevaisuudessa valta ja mahdollisuus vaatia lisää läpinäkyvyyttä? Ja vielä: voiko sote-alan houkuttelevuutta nostaa vastuullisuutta ja kestävää kehitystä huomioivalla teoilla ja raportoinnilla? Miten toimia vastuullisesti ja kestävää kehitystä tukien: Pohdi omaa suhdettasi kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen: mitä tekoja ja valintoja teet itse juuri nyt? Mitkä ovat kolme tärkeintä kestävän kehityksen teemaa, jotka haluaisit näkyviksi yrityksesi liiketoiminnassa/palkkatyössäsi? Aloita maltillisesti: aseta tavoitteita, joihin on helppo sitoutua heti. Perehdy esimerkiksi yrityksesi/ työnantajasi hankintoihin ja hankintaketjuihin tai ota selvää jo tehdystä vastuullisuustyöstä. Käytä vastuullisuusteemojen selvitystyöhön tunti viikossa ja laadi oppimasi pohjalta kolme tärkeää kehityskohdetta seuraavalle vuodelle. Kerro niistä myös muille somessa tai/ja muissa markkinointikanavissa. Pyydä palautetta ja kannustusta muilta alan toimijoilta / palveluiden käyttäjiltä / tutuilta! Liity mukaan yritysvastuuverkostoon. Lisätietoa osoitteessa https://www.fibsry.fi/ Hanki koulutusta aiheesta! Jyväskylän yliopisto tarjoaa mm. maksuttomia kursseja: https://www.avoin.jyu.fi/fi/opintotarjonta/planetaarinen-hyvinvointi Käy tekemässä oma sitoumus; https://sitoumus2050.fi/mika-on-sitoumus-#/ Kirjoittaja Hanna Ruohonen on kuntoutuksen YAMK-opiskelija, toimintaterapeutti ja opintovapaalla työllisyyskoordinaattorin tehtävästään Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiöstä. Lisäksi hän on intohimoinen avantouimari. Lähteet: Missä mennään sote-toimiala? Toimialaraportti. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 1:2020. Halonen, Mikko & Sepponen, Susanna & Suominen, Fanny & Moisio, Matleena & Hjelt, Mari. 2020. Esiselvitys kansallisen Agenda2030 -tiekartan laadinnasta. Gaia Consulting Oy. Osallistava ja osaava Suomi. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019 YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma Agenda 2030 Saarinen, Erja 2020. Sote-järjestöt & Agenda 2030: Järjestöt kestävän kehityksen vahtikoirina – ja tekijöinä. Hyvinvoivat ihmiset -blogi. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Hellström, Eeva & Nieminen, Kalle & Parkkonen, Pinja. 2020. Polkuja tavoitteelliseen kestävyysraportointiin. Sitran selvityksiä 163. Ehdotus direktiivin 2013/34/EU, direktiivin 2004/109/EY, direktiivin 2006/43/EY ja asetuksen (EU) N:o 537/2014 muuttamisesta yritysten kestävyysraportoinnin osalta. Euroopan komissio 21.4.2021 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/34/EU Missä mennään sote-toimiala? Toimialaraportti. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 1:2020.
Rukous kirkon perheneuvojan voimaannuttajana
kuva: Terhi Lahdensalo Rukous on kirkon perheneuvojalle voimavara, jolla on monipuolinen merkitys ja yhteys työssä jaksamiseen sekä hengelliseen hyvinvointiin. Tämä käy ilmi opinnäytetyöstäni, jota varten haastattelin sähköisellä kyselyllä kahdeksan kirkon perheneuvojaa. Rukous voimaannuttaa. Perheneuvojat kuvaavat tekevänsä työtä omalla persoonallaan. Rukous koetaan tärkeäksi osaksi omaa persoonaa ja ammatti-identiteettiä. Rukous on jumalayhteyden kanava ja kokonaisvaltainen yhteyden väline. Jumalayhteys on merkittävä osa perheneuvojan elämää ja työtä, se on kuin hengitys. Rukousyhteydessä Jumala on kuin työpari perheneuvojalle. Spiritualiteettia luonnehditaan ihmisen olemmassaolon perustavimmaksi tunteeksi ja kokemukseksi, jonka kautta ihminen on yhteydessä itseensä, toisiin ihmisiin ja koko maailmaan (1). Rukous on kirkon perheneuvojalle tapa olla yhteydessä Jumalaan, itseen sekä ympäröivään maailmaan ja toisiin ihmisiin. Rukousyhteydessä perheneuvoja ikään kuin maadoittaa itsensä ja saa paremmin kontaktin itseensä. Tällainen yhteyden tapa ja väline näyttäisi sekä vahvistavan että ylläpitävän itsetietoisuutta ja omaa sisäistä reflektiopintaa. Rukousyhteyden tarve näyttäisi olevan lähtökohta, kuin alkutila, josta perheneuvoja ikään kuin ”alkaa” ja johon hän turvautuu päivittäin. Tiedostaminen on voimaantumisprosessin alkutila (2). Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Se on luonnollinen osa hengellistä elämää ja kuin hengitys kristitylle (3). Kontemplatiivinen rukous, joka on jumalakeskeinen rukousmuoto, on meditatiivista rukousta ja se opettaa olemaan hiljaisuudessa Jumalan läsnäolossa. Kontemplaatio määritellään yleensä mietiskelyksi. Kontemplatiivisuuden tavoite siis yksinkertaisuudessaan on pyrkiä pääsemään irti ajatuksista ja tunteista, saavuttaa ikään kuin vapaa, tyhjä mieli. Terapiatyössä terapeutti tarvitsee tällaista mielentilaa, ja siitä puhutaan terapian viitekehyksessä yleensä ”ei tietämisen tilana”. (4.) Rukous ja jumalayhteys vahvistavat perheneuvojan voimavaroja Kokemus turvasta ja huolenpidosta sekä avun ja tuen pyytämisen jatkuvasta mahdollisuudesta näyttäisi olevan perheneuvojalle merkittävä voimavaroja ylläpitävä ja vahvistava tekijä sekä jo itsessään voimavara. Huolenpidon mielentila, josta Hyrck (5) puhuu, vaikuttaisi sopivan myös monen perheneuvojan kokemukseen jumalasuhteestaan. Tulosten mukaan merkittävä työssä jaksamisen pohja ja turva on se, että perheneuvoja voi kokea kaikesta omasta vajavuudestaan, epätietoisuudestaan, ahdistuksestaan ja epäonnistumisestaan huolimatta olevansa Jumalan rakkauden ja huolenpidon ympäröimänä. (6) Perheneuvojan hyvinvointia ja työssä jaksamista tukee se, että on löytänyt itselleen sopivan tavan ja intensiteetin rukoilla ja olla vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Räsäsen (7) voimaantumisteorian mukaan se tarkoittaa, että rukous on yksi resurssi, jota perheneuvoja käyttää ja hyödyntää itselleen sopivalla tavoilla hyvinvointiansa koskevissa päämäärissä ja tavoitteissa. Perheneuvoja näyttäisi rukouksen avulla mahdollistavan voimaantumistaan. Rukousyhteydessä perheneuvoja kuvaa kokevansa Jumalan ikään kuin luotettavana ja läsnäolevana työparina. Jumalakeskeinen rukousmuoto lisää myötätuntoa Jumalakeskeisen rukousmuodon on todettu vaikuttavan myönteisesti psykologisiin hyvinvoinnin osa-alueisiin, kuten itsetuntoon, merkityksen ja tyytyväisyyden kokemiseen elämässä (8). Opinnäytetyön tulosten perusteella perheneuvojan rukouksessa kokema yhtenäisyys Jumalan kanssa antaa voimavaroja olla toisen ihmisen kärsimyksen äärellä sekä tuntea suurempaa myötätuntoa ja arvostusta niin itseä kuin toistakin kohtaan. Tämä tulos viittaisi yhteneväisyyteen vuonna 2015 julkaistun keskeistävän rukouksen tutkimukseen, jossa osallistujat kuvasivat, että kun he tuntevat suurempaa yhtenäisyyttä Jumalan kanssa rukouksen kautta, he kokivat myös hetkiä, joissa he tunsivat rukouksen tunteen muiden ihmisten puolesta, varsinkin kun nämä henkilöt kohtasivat merkittävää kärsimystä. (9.) Perheneuvojan oma asenne ja kokemus rukouksesta sekä Jumalasta vaikuttaa siten asiakaskohtaamiseen ja tilaan, jossa terapeuttinen ja sielunhoidollinen läsnäolo tapahtuu. Tätä tukee myös Keatingin (10) havainto siitä, että mitä syvemmin koemme Jumalan armoa, sitä enemmän tunnemme myötäkärsimistä toisia kohtaan. Keatingin mukaan rukous on kuin työskentelemistä psykoterapeutin kanssa ja hengellinen matka vertautuu siten psykoterapiaan. Rukouksen avulla perheneuvoja vahvistaa ammatillisuuttaan Pyrkimys syvenevään ammatilliseen itseymmärrykseen, henkiseen vahvistumiseen ja toimintakyvyn lisääntymiseen liittyvät voimaantumiseen (11). Räsäsen voimaantumisteorian mukaisesti perheneuvoja osaa mobilisoida voimavarojaan ja siten kokea emotionaalista mielekkyyttä (12). Perheneuvoja käyttää rukousta avuksi oman sietokykynsä lisäämiseen, tunteidensa säätelyyn sekä myös raskaista tilanteista palautumiseen ja stressin vähentämiseen. Tämän perusteella näkökulma resilienssin ja rukouksen yhteydestä näyttäisi todentuvan myös kyselyyn vastanneiden perheneuvojien kohdalla. Rukous näyttää lisäävän ja vahvistavan perheneuvojan resilienssiä. (13.) Perheneuvojat kokevat rukouksen merkittäväksi voimavaroja ylläpitäväksi ja vahvistavaksi välineeksi sekä jo itsessään voimavaraksi. He käyttävät rukousta monipuolisesti työssään itsensä ja ammatillisuutensa tukena. Rukouksen avulla he sekä hoitavat hengellisiä tarpeitaan, että vahvistavat työssä jaksamistaan. Rukous vahvistaa tunneälyä ja myönteistä minäkäsitystä Sisäinen voimantunne on keskeinen tekijä voimaantumisessa ja sillä on yhteys tunneälyyn. Tunneälyllä ja emootioilla on suuri vaikutus ihmisen hyvinvointiin ja menestykseen sekä onnistumisen kokemuksiin. Opinnäytetyön tulokset osoittavat, että perheneuvojat käyttävät rukousta oman tunneälynsä kehittämikseksi. Rukouksen avulla he tiedostavat omia emootioitansa paremmin ja kehittävät itseään ja tunnetaitojaan. Rukous toimii heille itsereflektion välineenä, joka on keskeinen taito tunneälyn ja emootioiden kehittämisessä ja tunnistamisessa. Rukous ja jumalayhteys näyttävät vahvistavan perheneuvojassa myönteistä, armollista ja hyväksyvää sisäistä puhetta ja siten myös minäkäsitystä. (14.) Olen kuvannut opinnäytetyöni tulokset kehänä, joka sisältää viisi elementtiä, jotka ovat sidoksissa toisiinsa. Olen nimennyt kehän rukouskehäksi (kuvio 1). Kokonaisvaltainen yhteyden väline kuvaa perheneuvojien ilmaisemaa rukouksen jatkuvaan mielentilan ja hengitykseen vertautuvaa yhteyttä Jumalaan. Rukous on myös voimavarojen vahvistamisen väline. Rukouksesta ja rukouksessa saadaan apua, tukea, turvaa, huolenpitoa, rohkaisua, kannattelua, ohjausta, viisautta, iloa ja toivoa. Rukous nähtiin myös ammatillisuuden vahvistamisen välineenä. Rukouksella nähtiin olevan merkitystä ja vaikutusta omaan työhön niin vuorovaikutus-, kohtaamis-, kuin läsnäolotaitojenkin osalta. Rukous oli vastaajille keskeinen osa omaa persoonaa ja omaa ammatti-identiteettiä sekä perheneuvojan työtä. Perheneuvojat ilmaisivat monin eri tavoin kokevansa Jumalan läsnäolon ja avun sekä ohjauksen osana työtään ja kohtaamisissa. Jumala koettiin ikään kuin työparina. Kuvio 1. Rukouskehä (kuvion sisältö on kuvattu leipätekstissä) Perheneuvojan oma hyvinvointi ja tietoisuus itsestä sekä omasta sisäisestä puheesta on hyvin keskeistä ammattietiikan ja ammatillisten taitojen sekä työssä jaksamisen osalta. Rukouksen avulla perheneuvoja tulee tietoisemmaksi omista tunteistaan, sisäisistä olotiloistaan ja ajatuksistaan sekä vahvistaa omaa reflektiokykyään. Rukous on kirkon perheneuvojalle voimavara, joka voimaannuttaa. Kirjoittaja Terhi Lahdensalo, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus pohjautuu sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon opinnäytetyöhöni Rukous kirkon perheneuvojan voimaannuttajana, jonka aiheena oli rukouksen merkitys ja yhteys kirkon perheneuvojan voimavaroihin. Aiempaa tutkimusta kirkon perheneuvojan rukouselämästä, voimavaroista tai voimaantumisesta työssä ei ole tehty. Mitä kirkon perheneuvontatyö on? Kirkon perheneuvontatyö on erityisasiantuntijoiden tarjoamaa maksutonta ja luottamuksellista sielunhoito- ja terapiatyötä, jossa ollaan ihmisyyden haavoittuvuuden ja monenlaisen kärsimyksen sekä ihmiselämän kriisien äärellä. Tavoitteena on auttaa ihmissuhteisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin liittyvissä kriisitilanteissa sielunhoidollisen ja terapeuttisen keskustelun avulla (15, 16, 17). Sielunhoidollinen keskustelu voidaan ymmärtää kokonaisuudessaan rukoukseksi, joka on apua hakevan ihmisen, sielunhoitajan ja Jumalan välistä vuorovaikutusta (18). Asiakkaaksi voi tulla yksin, oman puolison, perheen tai läheisen kanssa. Asiakkuus ei vaadi kirkon jäsenyyttä, apua annetaan uskontoon, kansalaisuuteen, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Valtaosa perheneuvonnan asiakkaista on työikäisiä lapsiperheiden vanhempia. Suurimpana tulosyynä perheneuvontaan on usean vuoden ajan ollut vuorovaikutusongelmat. Vuonna 2019 perheneuvonnassa tavattiin 18 500 asiakasta yhteensä 90 000 kertaa. Asiakkaista miehiä on yli 40%. Asiakaspalautteisiin vastanneista asiakkaista yli 95% koki tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi perheneuvonnassa. (19.) Suomessa on tällä hetkellä 40 perheasiain neuvottelukeskusta, joissa työskentelee yhteensä 176 perheneuvojaa. Lähteet Kanerva, Marjaana – Tanska, Juha (toim.) 2015. Työ ja henki. Avaimia henkiseen ja hengelliseen työhyvinvointiin. Helsinki: Kirjapaja. 133. Takanen, Terhi 2005. Voimaantuva työyhteisö – miten luomme tulevaisuutta? Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy. 77. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus. Porvoo: Kirjapaja. 2014. 23 − 25, 80 – 82. Keating, Thomas 1999. Sisäinen eheytyminen. Ihmisen hengellinen matka. Jyväskylä: Gummerrus. 154. Hyrck, Matti 2014. Onko Jumala hyvä? Antaako psykoanalyysi vastauksen? Therapeia-säätiö, Helsinki. Tampere: Tammerprint Oy. Hyrck, Matti 2014. Onko Jumala hyvä? Antaako psykoanalyysi vastauksen? Therapeia-säätiö, Helsinki. Tampere: Tammerprint Oy. 154 – 159, 164. Räsänen, Juhani 2014. Voimaantuminen ja elämänpolitiikka. Voimaantumisen resurssi-teoria, Uskaltava vastuullisuus, Valinta, opitimointi ja kompensointi. Julkiviestintä Oy:n voimaantumiskeskus Paseeran tuotanto. Printon, EU. 220. Whittington, Brandom L., Scher, Steven J. 2010. Prayer and subjective wellbeing: An examination of six different types of prayer. Eastern Illinois University, Jan 2010. Verkkojulkaisu. Fox, Jesse & Gutierrez, Daniel & Haas, Jessica & Braganza, Dinesh & Berger, Christine. A phenomenological Investigation of Centering Prayer Using Conventional Content Analysis: Pastoral Psychology. New York. Keating, Thomas 1999. Sisäinen eheytyminen. Ihmisen hengellinen matka. Jyväskylä: Gummerrus. 155. 37 – 38, 238. Räsänen, Juhani 2002. Voimaantumisen oikeus ja välttämättömyys. Ammatillisen voimaantumisen edellytykset ja käytäntö. Lahti: Päijät-Paino Oy. 66. Räsänen, Juhani 2006. Voimaantumisen mahdollistaminen ja ratkaisut – yhteiskunnan, yhteisön ja yksilön valtaistaminen. Julkiviestinä Oy. 48 – 49. Poijula, Soili 2018. Resilienssi, Muutosten kohtaamisen taito. Helsinki: Kirjapaja. 204. Siitonen, Juha 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Oulun yliopisto E 37.Oulu: Oulu University Press. 61, 151 – 156. Gothoni, Raili 2014. Auttava kohtaaminen 2. Sielunhoidon menetelmät ja käytäntö. Helsinki: Kirjapaja. 53, 114. Joensuu, Matti 2004. Perheneuvonta, tavoitteet ja arvot. Sielunhoidon aikakausikirja 16. Helsinki. 15 − 16. Kirkkohallitus 2019. Perheneuvonnan etiikka – laatu ja määrä perheneuvonnassa 2019. Helsinki, Suomen ev.lut.kirkko. 7. Gothoni, Raili 2014. Auttava kohtaaminen 2. Sielunhoidon menetelmät ja käytäntö. Helsinki: Kirjapaja. 53. Pettinen, Sari-Annika. Kirkon perheneuvontaan pääsee asiakkaaksi – isoissa kasvu-keskuksissa tilanne heikompi. Suomen ev.lut.kirkko. Kirkon Tiedotearkisto. Julkaistu 08.09.2020.
Kaikki mukana – Asiakkaiden sekä työyhteisöjen yhdenvertaisuutta ja osallisuutta edistämässä
Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan YAMK-tutkintojen vuosittainen Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari järjestettiin tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Seminaarissa sosiaali- ja terveysalan YAMK-tutkinnoista valmistuvat opiskelijat esittelivät opinnäytetöitään. Aiheet olivat todella ajankohtaisia ja seminaarin yhdistäväksi teemaksi muodostui ”Osallisuus ja yhdenvertaisuus hyvinvointia vahvistamassa”. Uudistuva sosiaali- ja terveysala-seminaari oli tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille, opettajille, alan toimijoille sekä työntekijöille. Seminaarissa käsiteltiin sosiaali- ja terveysalojen ajankohtaisia hyvinvointia, osallisuutta, toimijuutta sekä yhdenvertaisuutta koskevia teemoja sekä palvelujen että työyhteisöjen näkökulmasta. Sosiaalialan YAMK-tutkintojen tutkintovastaava Niina Pietilä totesikin tervetulosanoissaan, että toivoo jokaisen osallistujan löytävän seminaarista mukaansa uusia ideoita, ajatuksia ja poimintoja, joita voi käyttää tulevaisuudessa apunaan alan jatkuvasti muuttuvassa ja epävakaassa ympäristössä. Koulutuksella kohti antirasistisia toimintamalleja varhaiskasvatuksessa Sosiaalialalla pyritään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen niin negatiivista syrjintää vastustamalla kuin erilaisuutta ja monimuotoisuutta tunnistamalla. Antirasistinen pedagogiikka on kirjattu sekä varhaiskasvatuksen että esi- ja perusopetuksen asiakirjoihin. Näin ollen sen tulisi olla toimintaa ja käytänteitä ohjaava asiakirja sekä kokonaisvaltainen ajattelutapa, joka vahvistaa yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa sekä osallisuutta. Antirasistisen pedagogiikan toteutumista ja siihen liittyvän koulutuksen vaikutuksia varhaiskasvatuksessa kuultiin ensimmäisessä, sosionomi YAMK -opiskelija Veera Luukkosen opinnäytetyön esittelyssä. Osana Helsingin kaupunkistrategiaa Maahanmuuttajien kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma (Make) pyrkii varmistamaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen henkilöstön osaamista. Yhtenä toimintona henkilökunnalle on järjestetty työpajoja aiheen tiimoilta. Luukkosen mukaan työpajoihin osallistuneet yksiköt korostavat työssään laajemmin antirasistisia työtapoja ja niissä tahtotila on kehittää edelleen antirasistista toimintaa. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa ja opinnäytetyöprosessissa heräsi myös kysymys siitä, onko antirasistinen toiminta niin sanotusi päälle liimattua ja voiko se näin ollen luoda itsessään toiseutta aidon moninaisuuden sijaan. Lehtori Katriina Rantala-Nenonen osallisti yleisöä kysymällä työpaikoilta kokemuksia erilaisista tavoista ja toimintamalleista huomioida kulttuurista moninaisuutta. Tähän ei kuitenkaan tullut vastauksia, vaikka ilmapiiri olikin selvästi pohdiskeleva. Voidaanko tästä päätellä, ettei asiaa kaikesta ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta huolimatta huomioida riittävästi sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöissä? Syrjäytyminen on ongelma, johon ei ole suoraviivaisia ratkaisuja Osallisuuden vastakohtana voidaan pitää osattomuutta ja syrjäytymistä, jonka ytimessä on usein turvattomuus, tyhjyys, tekemättömyys sekä sosiaalisten suhteiden kuten ystävien puute. Hyvinvointia ja osallisuutta vahvistavasta vertaismentoroinnista kertoi sosionomi YAMK -opiskelija Joni Liikala, joka toimii kehityspäällikkönä Helsingin NMKY:ssä. Hänelle nuorten syrjäytyminen on valitettavan tuttu ilmiö – hän kuvaa kyseessä olevan sekä laaja yhteiskunnallinen että taloudellinen ongelma, johon liittyy usein ylisukupolvista huono-osaisuutta, yksinäisyyttä sekä ongelmien kasautumista. Liikalan mukaan jopa 10–20 % nuorista on syrjässä. Ongelman ratkaisua hankaloittaa se, etteivät nuorten tarpeet ja nuorille suunnatut palvelut kohtaa. Helsingin NMKY on toteuttanut vuosina 2018–2021 Kiintopiste-kehittämishanketta, joka on STEA:n rahoittaman Arvokas-avustusohjelman osahanke. Kiintopisteen ajatuksena on kehittää ja tarjota uudenlainen kokonaisvaltainen, asiakaslähtöinen ja ketterä palvelu, joka tuottaa pitkä- ja oikea-aikaista tukea. Yksi hankkeen myötä kehitetty palvelu on vertaismentoroinnin toimintamalli, joka tarjoaa tukea moniulotteisesti vaikeassa elämäntilanteessa oleville nuorille. Mentorointi oli NEET-nuorten keskuudessa koettu toimivaksi ja voimavaroja lisääväksi menetelmäksi, mikä selittyy erityisesti sillä, että nuorten kokema hyvinvointi kulminoituu sosiaalisiin suhteisiin. Vertaismentorit tukevat nuoria mm. vuorovaikutustaidoissa, sosiaalisten kontaktien luomisessa sekä palveluiden hakemisessa ja saamisessa. Nuoret kokivat merkityksellisinä suhteen luotettavuuden, kiireettömyyden, rehellisyyden ja auktoriteetittomuuden. Hankkeelle on haettu jatkorahoitusta, mutta toimintamallin vakiinnuttaminen vaatisi laajempaa tutkimusta sekä tuloksia, jotka osoittaisivat toiminnan kannattavuuden. Vaikka nuorten syrjäytymistä onkin yritetty ehkäistä monin tavoin, liian harvoin nuorilta itseltään kysytään, millaista tukea he toivoisivat. Mikäli toimivia tapoja löydetään, on kohtuutonta, että niiden tarjoaminen tyssää rahoituksen puuttumiseen. Kehittäjäkumppanuutta rakentamassa Työntekijöiden näkökulmaa ja kokemuksia työhön ja työkäytänteisiin selvitettiin useassa opinnäytetyössä. Työhön liittyvät käytänteet ja niiden toteuttamiseen vaikuttavat tekijät olivat selvästi yhteydessä muun muassa työn kuormittavuuteen, kiireeseen ja tiedonkulun haasteisiin. Tiina Luukkainen (sairaanhoitaja YAMK -opiskelija) toi opinnäytetyönsä esittelyssä esiin kokemuksia moniammatillisesta tiimioppimisesta kotihoidossa. Opinnäytetyön yhteistyökumppanina toimii ESR:n (Euroopan sosiaalirahasto) osarahoittama, Metropolian toteuttama Hyvissä handuissa himassa -hanke, jonka tavoitteena on rakentaa työelämän ja oppilaitosten välille kehittäjäkumppanuutta sekä lisätä kotihoidossa työskentelyn kiinnostavuutta. Luukkanen selvitti opinnäytetyössään opiskelijoiden kokemuksia hankkeen mukaisista moniammatillisista tiimiharjoitteluista sekä harjoitteluihin sisältyvistä konsultatiivisista työpajoista. Tulokset osoittivat, että moniammatillisten tiimien vahvuutena koettiin toisten ammattilaisten sekä oman työn merkityksen ja roolin tunnistaminen palvelukokonaisuudessa. Haasteina pidettiin kiirettä ja käytännön järjestelyiden epäselvyyttä, joita pääasiassa aiheuttivat ongelmat tiedonkulussa. Yksi työhyvinvointia edistävistä tekijöistä on sujuva tiedonkulku organisaatiossa, joten siihen tulisi panostaa siinä missä oikeudenmukaiseen johtamiseen ja mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan työhön, mikäli halutaan kirkastaa organisaation työnantajakuvaa työntekijöiden ja erityisesti työnhakijoiden silmissä. Pitovoima hävinnyt varhaiskasvatuksesta Sosionomi YAMK-opiskelija Mona Laineen opinnäytetyö käsitteli valmentavaa johtamista kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Laine toi esiin alalla vallitsevan työntekijävajeen ja pitovoiman lisäämisen merkityksellisyyden. Tässä myös johtamisen merkitys on suuri. Valmentavan johtamisen hyviksi käytännöiksi nousevat mm. johtajan kuuntelutaito, reiluus ja arvostus työntekijöitä kohtaan sekä ajan mahdollistaminen vuorovaikutukselle ja keskustelulle. Merkityksellisinä ja tärkeinä asioina tuodaan esiin myös strategiakeskeisyys sekä työntekijöiden mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. Myös uuden tietojärjestelmän käyttöönotto voi tuoda työyhteisöön monitasoisia haasteita. Sairaanhoitaja YAMK -opiskelija Mari Alénin opinnäytetyön tulosten mukaan niin työyhteisön kuin myös yksittäisen työntekijän näkökulmasta työhyvinvointia edistää laadukas koulutus uuden tietojärjestelmän käyttöönotossa. Alén esitti ratkaisuehdotuksena esitutkimusta, jossa kartoitetaan järjestelmämuutoksen tausta ja luodaan tavoitteet sekä visio. Tämä edellyttää projektisuunnitelmaa ja käyttöönottoprosessin hyvää johtamista. Henkilöstö koulutetaan ja otetaan mukaan, kun järjestelmää ja toimintatapoja edelleen kehitetään. Myös käyttöönottovaiheessa henkilöstö saa tukea. Tietojärjestelmän ylläpitoon ja kehittämiseen liittyy prosessin arvioiminen ja jatkuva kehittäminen, jossa henkilöstö on mukana. Osallisuuden kokemuksen myötä henkilöstö mahdollisesti myös sitoutuu prosessiin syvemmin. Yhdenvertaisuutta sosiaali- ja terveysalalla edistävät tasavertainen perehdyttäminen uusiin käytänteisiin sekä toimintatapoihin. Oleellista on työntekijöiden mukaan ottaminen työn kehittämiseen ja erilaisiin päätöksentekoprosesseihin. Työntekijöiden käytännön kokemus ja ammattitaito tuo kehittämiseen näkökulmaa, jossa myös asiakkaiden ääni nostetaan usein parhaiten esiin. Korostunut tehokkuus- ja tuloksellisuusajattelu myös sosiaali- ja terveysalalla aiheuttaa jatkuvaa kiirettä ja heikentää työn laatua. Resurssien puute voi vähentää mahdollisuutta perehtyä kunnolla asiakkaan tilanteeseen, millä on vaikutuksia myös asiakkaan osallisuuden kokemiseen, horjuttaen samalla työntekijöiden hyvinvointia. Viime kädessä työyhteisön hyvinvointi näkyykin aina myös asiakkaan hyvinvointina. Seminaari toteutettiin 11.11.2021 Metropolian Myllypuron kampuksella. Osallistuminen oli mahdollista myös etäyhteydellä – ilmoittautuneita kertyi reilu toistasataa. Suullisten opinnäytetyöesittelyiden lisäksi seminaarin osallistujat pääsivät paikan päällä tutustumaan opiskelijoiden tekemiin posteriesityksiin omista opinnäytetöistään. Kirjoittajat Sosionomi (YAMK) -opiskelijat: Joanna Hyle, Vanessa Kivistö, Miia Mehto ja Heli Niemi Lähteet Alén, Mari 2021. Uuden tietojärjestelmän onnistuneen käyttöönoton periaatteet: tutkimuksellinen kehittämistyö digitaalisessa terveyspalveluyksikössä Liikala, Joni 2021. Vertaismentorointi NEET-nuorten hyvinvointia vahvistamassa: Kiintopiste-hanke syrjäytymistä vähentämässä Uudistuva sosiaali- ja terveysala-seminaari 2021. Osallisuus ja yhdenvertaisuus hyvinvointia vahvistamassa Ylemmät AMK-tutkinnot Metropoliassa
Interprofessional Approach for Transversal Skills in Higher Education
Current and future challenges of societies need multi- and interdisciplinary, but also interprofessional approaches for us to adapt to and solve unpredictable situations and problems. The support needs of clients in social and health services can be very diverse. Thus, currently also social and health care legislation in Finland requires professionals to cooperate in a multidisciplinary manner whenever necessary. Therefore, working in social and health care services requires not only professional competences but also transversal skills. According to World Health Organization (2010, p.7), interprofessional work is defined as follows: “When two or more health professions learn about, from, and with each other to foster effective collaboration and improve the outcomes and quality of care”. Interprofessional work is positively associated with job satisfaction, autonomy and engagement (2). Additionally, interprofessional work is needed to alleviate employees’ workload and prevent burnout (3). At best, the power of interprofessional work is that each professional can offer help and support to each other. In other words, interprofessional work is beneficial for clients, but also for employees. However, even if every professional has their own specific core skills and demands, transversal skills are needed. Transversal skills are also often called ‘soft skills’, ‘key skills’, ‘core skills’ or ‘transferable skills’ (Gogging et al. 2019) and ‘generic skills’ (5, 6). Educating interprofessional work professionals and transversal skills While educating students, in interprofessional education practice, students of different health professions learn ‘from, with and about each other’ (7). During the educational process, interprofessional relationships between identity, knowledge, and professional power can be explored together (8). There are demands for all professions for collaboration because interprofessional work professionals need each other to achieve the best solutions and results for clients (see for example Social Welfare Act 2014). The best results can only be achieved with professionals’ strong collaboration skills and open-minded attitudes. Furthermore, education in social and health care rarely provides opportunities for practicing and developing interprofessional collaboration skills before students’ transition to working life, and it mostly focuses on technical and substantive aspects of work (Saaranen 2020). Therefore, general skills, like transversal skills, are important. Transversal skills are one suggestion to; build a bridge between social and health care professionals and support flexible collaboration between different professions. For example, OECD has pointed out that social and emotional skills (empathy, respect, self-efficacy, responsibility and collaboration) are becoming essential at workplaces (OECD Future of Education and Skills 2030). Transversal skills in higher education In many EU countries, national education policies have highlighted the relationship between education and work, and the importance of students’ generic competencies connected to them. For example, social and emotional skills have been rising in importance in education policy and in the public debate (OECD). Transversal skills can be seen as part of the idea of lifelong learning, “all learning activity undertaken throughout life, with the aim of improving knowledge, skills and competences within a personal, civic, social and/or employment-related perspective” (European Commission 2001, 9). They are not just the ‘best image of flexible employability in the labor market’ (6), but also transferable skills to improve personal flexibility and to increase possibilities on unpredictable labor markets. Transversal skills are quite a new phenomenon in the higher education context. There has been more discussion of generic skills in primary and secondary schools. Now, Metropolia has launched an ITSHEC (Integration of transversal skills into healthcare and social care higher education and curriculum) project concentrating on three transversal skills: Critical and Creative Thinking Interpersonal and Socioemotional Skills Learning to Learn Our definitions and limitations are based on project applications. In the project, we have had a preliminary data collection of participants’, university students, experiences of learning transversal skills in their studies. The data was collected in spring 2021. Students from Finland, Spain and Croatia took part in the focus group interview. Collected and analyzed data will be used to produce a Methodological Guide, an outcome of the project to be released in January 2022. In this article we present some results derived from the results of the interviews in Metropolia. According to the data, Master students (10) listed different examples of situations in their study field where they need to take transversal skills into account. In this text, we present two questions and their results. One of the questions was “In which situations do you believe that transversal skills are important?” Students’ experiences of transversal skills According to the students’ answers, transversal skills are touched upon in all work-life encounters, in service user interface situations, in all decisions where different situations are evaluated and in working community interactions, where one has to regulate oneself or control someone else’s emotional regulation. All of these can thus be combined with working life interactions, development and self-development. “Need to think how to act as a supervisor if you are critical of something in your work with service users: can I completely disagree with the service users? How do I feel about it and how do I take the matter forward, even if I disagree with them?” “Interaction and emotional skills and social influence are emphasized in working life and client work.” Some pedagogical tips for teaching and learning transversal skills The second question was focused on teaching and learning strategies. The question was, “What do you think are the most useful strategies for developing the following skills: critical and creative thinking, interpersonal/socio-emotional and citizen-oriented skills and learning to learn?” As a result of the interviews, students pointed out that studying in groups and discussions together are useful strategies for developing both critical and creative thinking and interpersonal/socio-emotional skills. Teacher supervising the discussion and reflecting with students was felt very important and relevant pedagogical way to improve transversal skills, especially while developing critical and creative thinking. ”Self-assessment and peer review after collaborative learning is a useful strategy for developing transversal skills.” (One student in the group interview) According to one student, a useful strategy for developing creative thinking is that student has to use some new method in solving a given problem. Students listed different kind of teaching and learning strategies to develop transversal skills, such as: Group discussions, collaborative learning Oral exams in groups and informal discussions with other students Self-assessment and peer review of students’ papers Essays: a student has to use source literature as well as reflect one’s own experiences in the field Group discussions based on work experience/internships of students Creating safe learning environment to practice transversal skills Case work Using virtual reality, case simulation To sum up, there are many different possibilities to teach transversal skills. Still, the intended learning outcomes and pedagogical approach in teaching specify and define teaching and learning strategies. After all, reflection is a key for deeper learning outcomes, regardless of learning content. Conclusion Transversal skills and competences are recognized in general in upper secondary schools (Finnish National Agency for Education), but not so much yet in higher education. According to Finnish National Agency for Education (2021), they are an interpretation of values, attitudes, skills and will. They are formulated into the core curriculum. In higher education, these competences are missing even though, for example, the social services curriculum is based on national (ARENE, the Rectors’ Conference of Finnish Universities of Applied Sciences) and international (EQF, European Qualifications Framework) competences. There has not been much attention to transversal competences. However, a complex world with unpredictable challenges and regulation concerning multidisciplinary between different fields require flexible professionals who can work in changing interdisciplinary and interprofessional groups. In other words, we need to pay more attention to higher education students’ transversal skills and to develop them during their studies (e.g. Isacsson 2016; Raatikainen & Rantala-Nenonen 2021). References World Health Organization 2010. Framework for Action on Interprofessional Education & Collaborative practice. Kaiser, S., Patras, J. & Martinussen, M. 2018. Linking interprofessional work to outcomes for employees: A meta-analysis, 41 (3), 265-280. McCarthy, L.P. 2021. Social Work Burnout in the Context of Interprofessional Collaboration, Social Work Research, 45 (2), 129–139. Goggin D. & Sheridan I & Lárusdóttir, F. & Guðmundsdóttir G. 2019. Towards the Identification and assessment of Transversal skills. Conference Paper. DOI: 10.21125/inted.2019.0686. Jääskelä, P. & Nykänen, S., & Tynjälä, P. 2018. Models for the development of generic skills in Finnish higher education. Journal of Further and Higher Education, 42 (1), 130-142. Tynjälä, P. & Virtanen, A. & Klemola, U. & Kostiainen, E., & Rasku-Puttonen, H. 2016. Developing social competence and other generic skills in teacher education: applying the model of integrative pedagogy. European Journal of Teacher Education, 39(3), 368-387. Freeth, D. & Fry, H. 2005. Nursing students and tutors perceptions of learning and teaching in a clinical skills center. Nurse Education Today (2005) 25, 272-282. Olson & Brosnan 2017 in Loura e.g. 2021, p. 62. Loura, D., Arriscado, A.E., Kerkstra, A., Nascimento, C., Félix, I., Guerreiro M.P. & Baixinho, C. 2021. Interprofessional Competency Frameworks in Health to Inform Curricula Development: Integrative Review. New Trends in Qualitative Research, 6, 63–71. Social Welfare Act 1301/2014. Saaranen, T. 2020. Interprofessional learning in social and healthcare – learning experiences from large group simulation in Finland. 2021. Future of Education and Skills 2030. SKILLS FOR 2030 (PDF). European Commission (EC) 2001. Making a European area of lifelong learning a reality. Brussels: European Commission. Freeth, D. & Hammick, M. & Reeves, S. & Koppel, I &. Barr, H (2005). Effective Interprofessional Education: Development, Delivery and Evaluation. Miettinen, R. & Pehkonen, L. & Lang, T & ja Pihlainen, K. 2021. Euroopan Unionin elinikäisen oppimisen avaintaidot, Eurooppalainen tutkinto viitekehys ja oppilaitosten opetussuunnitelmien kehittäminen. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 23 (2), 13-31. OECD Survey on Social and Emotional Skills Finnish National Agency for Education (2021) ARENE 2010. Suositus tutkintojen kansallisen viitekehyksen (NQF) ja tutkintojen yhteisten kompetenssien soveltamisesta ammattikorkeakouluissa. The European Qualifications Framework for Lifelong Learning (EQF) (2008) Luxembourg: Office for Official Publications of the European Communities (PDF) Isacsson, A., Salonen, A. O., & Guilland, A. (2016) Transversaaliset taidot tulevaisuuden ammattikorkeakoulun mahdollisuutena. Ammattikasvatuksen Aikakauskirja, 18(4), 61–67. Raatikainen, Eija & Rantala-Nenonen, Katriina (2021) Transversaalit taidot ammatillisen kasvun jäsentäjänä. Teoksessa Jakonen, M., Houni, P., Mutanen, A., Halonen, I. & Aali, P. (2021). Työn järjestyksiä. YFI julkaisuja.11. Jyväskylän yliopisto. Authors Eija Raatikainen (PhD) is a Principal lecturer in Metropolia University of Applied Sciences. Her academic focus is ”Trust” and “Empathy”, as phenomenon in different fields; like in Social Work, multiprofessional co-creation and project work, as well as educational practice and pedagogy. Additionally, she has a long track record as a project manager in various projects. Katriina Rantala-Nenonen (M.Soc.Sc.) is a senior lecturer at Metropolia University of Applied Sciences. She teaches social sciences and works in national and international projects of social services and education. In ITSHEC project she works as a developing lecturer. More about ITSHEC on UPF’s website The article has been published earlier in Tikissä-blog of Metropolia University of Applied Sciences
Musiikkitapahtumilla voidaan lisätä osallisuutta
Musiikin tiedetään lisäävän ihmisten hyvinvointia kaikkialla maailmassa. Miksei musiikkia siis hyödynnettäisi sosiaalialan työssä nykyistä enemmän? Kuvaan blogikirjoituksessa, kuinka musiikkitapahtumilla voidaan edistää sosiaalityön tavoitteiden saavuttamista. Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhöni, jonka tarkoituksena oli selvittää, millaiset musiikkitapahtumat edistävät osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Opinnäytetyöni on systemaattinen kirjallisuuskatsaus, joka perustuu neljääntoista kansainväliseen, musiikkisosiologiaa, -psykologiaa ja etnomusikologiaa käsittelevään tutkimus- ja asiantuntija-artikkeliin. Musiikki tuottaa tutkitusti hyvinvointia, ja sitä kannattaa hyödyntää osallisuustyön välineenä. Helsingin hyvinvointisuunnitelman mukaan kulttuuritoiminnalla voidaan edistää hyvinvointia ja osallisuutta. Opinnäytetyöni tulos tukee tätä käsitystä: Voidaan sanoa, että musiikki johdattelee meitä vuorovaikutukseen keskenämme, ja toimii yhteisöjä muodostavana voimana tapahtumissa. Pääsy osaksi yhteisöä, jossa oleminen on palkitsevaa, ennaltaehkäisee sosiaalisia ongelmia1. Yhteisöllisyys tuottaa sosiaalista pääomaa2, joka toimii yhteisön jäsenten voimavarana vaikeinakin aikoina3. Sekä taloudellisesta että inhimillisestä näkökulmasta olisi optimaalista, että ongelmiin puuttumisen sijaan niitä estettäisiin kokonaan syntymästä. Siksi ennaltaehkäisevää työtä kannattaa tehdä sosiaalipalveluja laajemmalla alueella4: myös siellä, missä työtä ei tehdä vielä ongelmalähtöisesti5. Sosiaalipalveluiden tarkoituksena on parantaa hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta, vähentää eriarvoisuutta ja lisätä osallisuutta6. Opinnäytetyöni tulosten mukaan osallisuuden katalysaattorina toimiva musiikki voidaan valjastaa edistämään sosiaalityön tavoitteita. Kerron seuraavassa tarkemmin, kuinka tämä kirjallisuuskatsauksen perusteella käytännössä tapahtuu. Musiikkitapahtumat tuottavat yhteisöllisyyttä Musiikilla on kyky vähentää yksinäisyyden tunnetta7, ja saada aikaiseksi kokemus yhteydestä toisiin ihmisiin8. Musiikin kuuntelu yhdessä muiden kanssa edistää sosiaalisten siteiden syntymistä ja ryhmien muodostumista9-10. Voidaan ajatella, että musiikissa on kyse pohjimmiltaan samasta asiasta kuin sosiaalisuudessa: toiseen ihmiseen orientoitumisesta8. Myös musiikkitapahtuman puitteet vaikuttavat osallisuuden kokemukseen. Intiimit ja pienimuotoiset keikkapaikat madaltavat kynnystä sosiaalisen kontaktin ottamiseen. Jutteleminen muille tapahtuman liepeillä, kuten vessajonossa, on luonnollista ja helppoa. Oletus yhteisestä mielenkiinnon kohteesta tekee keskustelun avaamisesta turvallisempaa. Tuttuuden tunne, joka syntyy, kun ihmiset alkavat tuntea toisensa kasvoilta, edistää uusien ihmissuhteiden muodostumista ja ihmisten pääsyä osaksi yhteisöä11. Samoissa tapahtumissa käyvien ihmisten välisen luottamuksen pikkuhiljaa kasvaessa voi syntyä uusia ystävyyssuhteita. Musiikkitapahtumat saavat ihmiset paitsi kohtaamaan toisiaan, myös muodostamaan tiiviimpiä yhteisöjä. Musiikki avaa ihmisten välille yhteisen äänitilan ja merkitysmaailman, jonka sisällä kanssakuuntelijoiden musiikkiin liittyvät reaktiot koetaan vuorovaikutuksena8. Musiikkiin reagoiminen, kuten halu tanssia, on muodostunut syvällä ihmisen aivorakenteissa9. Myös yhdessä laulaminen saa ihmisen tuntemaan olevansa osa yhteisöä12. Kun ihmisjoukko osallistuu tapahtumaan sekä musiikillisella- että tunnetasolla, osallistujien kollektiivinen identiteetti lujittuu. Parhaimmillaan saavutetaan yhteinen flow-tila, jossa suuresta määrästä yksilöitä syntyy yksi entiteetti13. Sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta pienelläkin hyvällä hetkellä, jolloin voi kokea olevansa osa muuta porukkaa, on väliä. Tutkija ja psykoterapeutti Amy Clements-Cortés ehdottaa, että lääketieteellisten reseptien lisäksi lääkärit kirjoittaisivat ihmisille myös ”sosiaalisia reseptejä” fyysisen ja psyykkisen terveyden edistämiseksi. Lääkäri voisi määrätä potilaalle esimerkiksi puoli tuntia musiikinkuuntelua kolmesti viikossa ahdistuksen hoitoon.14 Mikseivät myös sosiaalialan työntekijät voisi ehdottaa asiakkailleen osallistumista matalan kynnyksen musiikkitapahtumaan, jos asiakas kertoo kärsivänsä esimerkiksi yksinäisyydestä? Opinnäytetyöni tutkimusaineiston peruusteella musiikkitapahtumilla voidaan siis edistää yhteisöllisyyttä. Jotta tätä voitaisiin pitää sosiaalityön tavoitteita edistävänä osallisuustyönä, tapahtumat on suunniteltava huolellisesti osallisuuden näkökulmasta. Tässä mielessä yleisöä voi pitää bändin asiakaskuntana, johon voidaan suhtautua kuten sosiaalialankin työssä: Kaiken työn tavoitteena on asiakkaan osallisuuden ja hyvinvoinnin kasvaminen. Kuten asiakasprofilointia tehdessä yleensä, on pohdittava, mitä osallistumiseen liittyviä tarpeita ja mahdollisia esteitä asiakkailla on. Millaisesta musiikista asiakas on kiinnostunut; mistä hän innostuu? Seuraako hän mieluummin konserttia sivummalta, vai tanssiiko eturivissä? Miten juuri hän voi tuntea kuuluvansa joukkoon, ja mikä rohkaisee häntä ottamaan kontaktia muihin? Yhteisöllistä musiikkitoimintaa tarvitaan enemmän kuin koskaan Tulevaisuudessa sosiaalityötä on tehtävä myös asuinalueilta käsin, yhteisöllisesti ja yhteistyössä järjestöjen kanssa. Hyvinvoinnin edistäminen, yhteisösosiaalityö ja rakenteellinen sosiaalityö kasvattavat jalansijaa.15 Yhteisösosiaalityötä on perinteisesti tehty sosiaalitoimen, kolmannen sektorin ja muun kansalaisyhteiskunnan yhteistyönä2. Sosiaalista osallisuutta edistävää musiikkitapahtumaa voi pitää yhteisösosiaalityön muotona. Työn vaikuttavuutta voidaan parantaa hyödyntämällä sosiaalialan asiantuntemuksen lisäksi myös musiikkialan ja kansalaisyhteiskunnan asiantuntijoita. Yhteistyö kansalaisjärjestöjen sekä musiikki- ja esitysalan kanssa on tärkeässä roolissa yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia musiikkitapahtumia rakennettaessa16. Osallisuuden esteiden tunnistaminen ja poistaminen kuuluvat taas sosiaalialan ammattilaisten asiantuntijuuteen. Yhteisöllisyyttä edistävää musiikkitoimintaa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Vuoden 2020 sosiaalibarometrin mukaan koronaeristys on aiheuttanut yksinäisyyttä, päihde- ja mielenterveysongelmien pahentumista, sekä iäkkäiden ihmisten toimintakyyn alenemista. Tulevaisuudessa on panostettava etenkin kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hyvinvointiin. Sekä julkisten toimijoiden että kansalaisyhteiskunnan on varauduttava maksamaan hinta sosiaalisesta riskistä, joka otettiin koronarajoituksia tehdessä.17 Yhteisöllisyyttä edistävä musiikkitoiminta voi edistää sosiaalisen velan maksamista. Kirjoittaja: Elina Pentikäinen, sosionomi (YAMK). Blogiteksti perustuu kirjoittajan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Keikalla et ole yksin - Sosiaalista osallisuutta edistävä musiikkitapahtuma yhteisöllisen sosiaalialan työn muotona. Lähteet Maunu, Antti 2013: 35. Ehkäisevän työn alkuaineet: yhteisöllisyys, ryhmät ja sosiaalinen luottamus.Teoksessa Tapio, Mari & Kuula, Tarja (Toim.) 2013. Selkenevää, myötätuulta. Ehkäisevä päihde- ja mielenterveystyö nuorisoalalla. 34–43. Juhila, Kirsi 2006: 27. Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina. Sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Tampere: Vastapaino. Ruuskanen, Petri nd. Sosiaalinen pääoma. Jyväskylän Yliopisto. Kansalaisyhteiskunnan tutkimusportaali. Sanat –kansio. Siira, Helena 2013: 71. Ehkäisevä politiikka, ennaltaehkäisevä toiminta ja varhainen tuki sosiaalihuoltolakiehdotuksessa. Teoksessa Honkanen, H. & Kiviniemi, L. (toim.) 2013. Yhdessä mukana muutoksessa. Lea Rissasen juhlakirja. Oulun seudun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 9. Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leeman, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017: 20-21; 24. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. S. 20-21; 24. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, työpaperi 33/2017. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014: 1§. Annettu Helsingissä 30.12.2014. Schäfer, Katharina & Saarikallio, Suvi & Eerola, Tuomas 2020: 11. Music May Reduce Loneliness and Act as Social Surrogate for a Friend: Evidence from an Experimental Listening Study. Music & Science Vol 3. 1–16. Lagerspetz, Mikko 2016: 228-229; 232; 236- 237. Music as Intersubjectivity – A Problematic for the Sociology of the Arts. Muzikologija 2016 (20). 223-239. Roberts, Brian A 2010. The Musical Brain and Our Life with Music. Canadian music educator 51(3). 23-25. Stupacher, Jan & Witte, Matthias & Wood, Guilherme 2017: 165. Synchrony and Sympathy: Social Entrainment With Music Compared to a Metronome. Psychomusicology: Music, Mind, and Brain 27 (3). 158–166. Whiting, Samuel 2015: 130. An interview with Rebekah Duke: Melbourne’s inner-northern live music venues and social scenes. Perfect beat 16(1-2). 121-131. Page, Nick 2014. A World of Music through Community Singing. Choral journal 55 (2). S.75. Fairfield, Benjamin 2018: 93. Ethnic and Village Unity: Symbolized or Enacted? Lahu Music-Dance and Ethnic Participation in Ban Musoe, Thailand. Asian Music 49 (2). 71-105. Clements-Cortés, Amy 2019. A Social Prescription for Music Please. Canadian music educator 60(2). 31-33. Karjalainen, Pekka & Metteri, Anna & Strömberg-Jakka, Minna 2019: 12-13; 68-69. Tiekartta 2030. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:41. Välimäki, Susanna 2016: 55. Musiikkifestivaali yhteiskunnallisena keskusteluna. Tapaustutkimus vuoden 2015 Meidän Festivaalista. Musiikki 46 (23). 27-63. Tutkijoiden näkemyksiä koronaepidemian vaikutuksista ja tarvittavista toimenpiteistä. Opetus- ja kulttuuriministeriö. 3.4.2020: 6-7.
Yhteiskunnan digitalisoituminen haastaa ikääntyneiden osallisuutta
Covid-19-viruksen aiheuttama poikkeustila kiihdytti yhteiskunnan digitalisoitumista entisestään, eivätkä kaikki välttämättä pysy tässä kehityksessä mukana. Ikääntyneiden uhkana on, että digisyrjäytymisen myötä he syrjäytyvät myös yhteiskunnasta. Ikääntyneet kokevat etäyhteyden kautta toimintaan osallistumisen kuormittavammaksi, kuin paikan päälle lähtemisen. Näin käy ilmi opinnäytetyöstäni, jonka tein Helsingin sosiaali- ja terveystoimen päivätoiminnassa. Vaikka tekniikan haltuunotto ei ole uusi asia tämän päivän ikääntyneiden elämässä, laitteet ovat kuitenkin monimutkaistuneet. Myös yhteiskunta muuttuu teknologian kehityksen myötä. Toimintatavat ja prosessit muuttuvat, palvelut siirtyvät enenevissä määrin verkkoon. Mahdollisuudet ja kyvyt hallita internetin käyttöä vaikuttavat suoraan myös yksilön kykyyn hallita omaa arkeaan. Teollisessa maailmassa tapahtuva väestön ikääntyminen on nostanut geronteknologian eli ikääntymisen teknologian suuren kiinnostuksen kohteeksi. Tavoitteena geronteknologian tutkimuksessa on parantaa ja kehittää ikääntyneiden hoitoa ja hoivaa sekä ikääntyvien työ- ja elinympäristöjä. Esteetön, kaikki käyttäjäryhmät huomioiva suunnittelu on geronteknologian yksi kantavista ajatuksista. (Leikas 2008: 39–41.) Poikkeustila vauhditti digiloikkaa Covid-19-viruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana palvelut siirtyivät yhä laajemmin verkkoon. Monet ikääntyneet ovat kuitenkin yhä tottuneet käyttämään palveluja paikan päällä virastoissa ja palvelupisteissä. Osa riskiryhmään kuuluvista ikääntyneistä jäi palvelujen ulkopuolelle, kun heillä ei ollutkaan käytössään tarvittavia digilaitteita tai taitoa käyttää laitteita. (SOSTE 2020: 25, 30, 79.) Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan neuvottelukunnan (ETENE) kannanoton mukaan sosiaali- ja terveysalalla käytetyn teknologian tulee olla oikeudenmukaisesti, helposti ja yhdenvertaisesti saatavilla. Teknologian käytön riskit ja haitat tulee arvioida, käyttäjää tulee tarvittaessa tukea ja ohjata laitteen käytössä. Teknologian tulee soveltua luontevasti käyttäjän arkeen. Se ei saa loukata käyttäjän yksityisyyttä, eikä teknologia saa korvata inhimillisiä kontakteja. (Etene 2010: 5.) Kotona asumisen velvoite haastaa ikääntyneiden osallisuutta Yhteiskunnan asettama tavoite on, että ikääntynyt asuisi omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Tämän tavoitteen toteutuminen edellyttää ikääntyneiltä kehityksessä mukana pysymistä, suoriutumista kansalaisvelvoitteista, joiden hoitamiseen tarvitaan yhä enenevissä määrin digitaitoja. (Koskiaho 2019: 170.) Työelämässä oleviin ihmisiin verrattaessa ikääntyneillä ihmisillä on vähemmän mahdollisuuksia pysyä mukana jatkuvassa teknologian kehityksessä. Ikääntyneet eivät myöskään hyödy kehityksestä yhtä paljon kuin muut väestöryhmät. Itsepalveluyhteiskunnan vaatimukset saattavat aiheuttaa digi-syrjäytymistä. (Topo 2013.) Teknologian keinot kohdata ikäihmisen tarpeet kasvavat samaan aikaan kun ikääntyneiden kotona asumiseen liittyvät tarpeet lisääntyvät. Älyteknologiaratkaisuihin kohdistuvat suurimmat tarpeet liittyvät kommunikaatioon läheisten, kotihoidon tai muiden ammattilaisten kanssa, lääkkeiden ottamisen muistuttamiseen, yksinäisyyden ehkäisemiseen, turvallisuuteen, avustamiseen kotitöissä ja muussa päivittäisessä toiminnassa. Kommunikaatiota ja yhteisöllisyyttä edistävien teknologioiden ja terveysteknologioiden käyttö usein limittyy toisiinsa. (Pietiläinen ym. 2017: 25–27.) Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023 esitetään teknologian keinoja ikääntyneiden kotona asumisen mahdollistamiseksi. Ikääntyneiden ihmisten omatoimisuutta, itsenäisyyttä, yksityisyyttä sekä sosiaalista toimintaa voidaan tukea teknologian keinoin. Etäyhteyksin voidaan toteuttaa ryhmäkeskusteluja, ryhmänohjausta tai ryhmäruokailuja. (STM 2020: 33.) Ikääntyneiden kokemuksia etäyhteyden kautta toteutetuista ryhmätuokioista Helsingin sosiaali- ja terveystoimessa kehitetään etäpalveluja. Opinnäytetyöni tavoite oli tuoda ikääntyneiden päivätoiminnan asiakkaiden näkökulma etäyhteyden kautta toteutetuista ryhmätuokioista osaksi tätä kehittämistyötä. Päivätoiminnat suljettiin yli vuodeksi Covid-19-viruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi. Sulun aikana osalla asiakkaista oli mahdollisuus osallistua ryhmämuotoiseen etätoimintaan. Järjestin etäyhteyden kautta neljä ryhmähaastattelua. Ryhmähaastattelujen kautta selvitin, millaisia kokemuksia ikääntyneiden päivätoiminnan asiakkailla oli ryhmämuotoisista etätuokioista. Tiedustelin myös, millä tavalla etätuokiota voisi kehittää. Etätuokioiden kerrottiin piristävän ja tuovan vaihtelua päivään. Etäryhmiin osallistuneille oli merkityksellistä saada jutella samanikäisten kanssa. Osa haastateltavista koki ryhmämuotoisten tuokioiden lieventävän heidän yksinäisyyden kokemustaan. Etäryhmät lisäsivät myös turvallisuuden tunnetta. Kehitettävää haastateltavien mielestä oli äänen laadussa. Toivomuksena oli myös enemmän keskustelua osallistujien kesken. Haastateltavien näkemys oli kuitenkin ehdottoman yhteneväinen, kun tiedustelin, voisiko etätoiminta korvata läsnä olevan päivätoiminnan. Kaikki olivat poikkeuksetta sitä mieltä, että läsnä oleva ryhmämuotoinen toiminta menee aina teknologiavälitteisen etäyhteyden kautta toteutetun toiminnan edelle. Lisäksi haastatteluissa korostettiin niiden vuorovaikutustilanteiden merkityksellisyyttä, joita päivätoimintapäivän aikana syntyy. Myös Helsingin kaupunkistrategiassa todetaan, että vaikka digitaaliteknologia tekee etätoiminnan mahdolliseksi, olennaista on edelleen fyysinen läheisyys (Kaupunkistrategia 2021). Teknologisilla ratkaisuilla hyvinvointia Tutkittaessa digitalista syrjäytymistä ilmiönä, Rahikan (2013) mukaan on havaittu, että harvaan asutulla seudulla asuvat, pienituloiset ja vähän koulutetut ikääntyneet ovat suurimmassa vaarassa syrjäytyä. Vasta sitten, kun teknologiset ratkaisut vaikuttavat positiivisesti ihmisten arkeen yhdistyen sosiaaliseen ulottuvuuteen hyvinvointiyhteiskunnassa, voidaan puhua teknologisten ratkaisujen kehityksestä hyvinvointipalvelujen näkökulmasta. Oleellista on pohtia, miten jatkossa voidaan yhteensovittaa tietoperusteisen kasvun tuomat mahdollisuudet inhimillisen edistyksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteiden kanssa. Pohdittava on myös, kuinka voidaan hyödyntää mahdollisuudet, jota tietoperustainen kasvu tarjoaa. (Rahikka 2013: 19–21.) Sosiaali- ja terveyspalvelujen perusta on hyvän tekeminen ja haittojen välttäminen. Tämä haastaa arvioimaan jokaista ratkaisua ja tilannetta hyötyjen ja haittojen kannalta. Eettiset kysymykset tulee ottaa huomioon teknologisia ratkaisuja kehitettäessä. ETENE:n mukaan lähtökohtana sosiaali- ja terveysalan hoidossa ja hoivassa on aina ihmisarvo, sen tunnistaminen, tunnustaminen ja kunnioittaminen. Tämä tarkoittaa muun muassa osallisuutta teknologisiin palveluihin, eriarvoisuuden vähentämistä ja osallistumisen edistämistä helppokäyttöisillä teknologisilla laitteilla, yksityisyyden huomioimista ja salassapitovelvollisuutta. (ETENE 2010: 10–15.) Kaupunkistrategiassaan Helsingin kaupunki lupaa pitää ikäihmisten hyvinvoinnista huolta ja ottaa paremmin huomioon eri ikäiset palvelujen käyttäjät palveluja suunnitellessaan ja toteuttaessaan. Ikäihmisillä on oikeus arvokkaaseen vanhenemiseen. (Kaupunkistrategia 2021.) Kirjoittaja Heli Niemi, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Niemi, Heli 2021. Ruudun takaa; Ikääntyneiden näkökulma etäyhteyden kautta toteutetuista ryhmätuokioista. Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Helsinki: Metropolia AMK. Lähteet: Etene 2010. Teknologia ja etiikka sosiaali- ja terveysalan hoidossa ja hoivassa 2010. Etene julkaisuja 30. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki: Yliopistopaino. Viitattu 6.11.2021. Kaupunkistrategia 2021. Helsinki: Kaupunki ja hallinto. Viitattu 6.11.2021. Koskiaho, Briitta 2019. Vanhat ihmiset digimaailman muutoksen pyörteissä: Kohti avusteista osallisuutta. Teoksessa Koskiaho, Briitta & Saarinen, Erja (toim.): Ihan pihalla? Vanhat ihmiset digitaalisen maailman myllerryksessä: neuvonnan, ohjauksen ja asioiden ajamisen järjestäminen. SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry. Helsinki. 163–187. Viitattu 8.11.2021. Leikas, Jaana 2008. Ikääntyvät, teknologia ja etiikka Näkökulmia ihmisen ja teknologian vuorovaikutustutkimukseen ja -suunnitteluun. Valtion teknillinen tutkimuslaitos, VTT Viitattu 6.11.2021. Pietiläinen, Tarja & Ranta-aho, Arja & Saarni, Lea & Salin, Sirpa & Vehviläinen, Pekko & Vänni, Kimmo 2017. Yhteisöllisyys ja kommunikaatio. Älyteknologiaratkaisut ikääntyneiden kotona asumisen tukena. Ympäristöministeriön raportteja 7/2017. Helsinki. 24–57. Viitattu 10.11. 2021. Rahikka, Anne 2013. Dialogi auttavissa verkkopalveluissa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen ammattilaisten kertomuksia kommunikaatiosta. Väitöskirja. Valtiotieteellinen tiedekunta. Helsingin yliopisto. Viitattu 9.11.2021. Soste 2020. Sosiaalibarometri 2020. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry. Helsinki. Viitattu 10.11.2021. STM 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Viitattu 12.10.2021. Topo, Päivi 2013. Teknologia. Teoksessa Heikkinen E., Jyrkämä J. & Rantanen T. (toim.). Gerontologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 526–533.
Seitsemän syytä pelata – Pelien hyöty sosiaali- ja terveysalalla
Pelejä ja pelillistämistä hyödyntävä työote tarjoaa koukuttavia keinoja työskentelyyn sote-alan asiakkaiden kanssa, vaikka useimmiten pelaaminen on mielletty enemmän haittana kuin hyötynä. Metropolia Ammattikorkeakoulu on ollut kumppanina Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa CONNEXT for Inclusion -hankkeessa, jossa pyritään tukemaan nuorten urapolkuja, osallisuutta ja liikkumista oppimispelien avulla. Sosiaaliala ja pelaaminen eivät ole aina olleet yhteensopiva sanapari - varsinkin, kun pelaamiseen on näissä yhteyksissä liittynyt vahvoja mielleyhtymiä ongelmapelaamiseen, riippuvuuksiin ja sosiaaliseen syrjäytymiseen, liikkumattomuuteen, vastakulttuurisuuteen ja muihin kielteisiin ilmiöihin (Harviainen ym. 2013, 10). Kuitenkin, kun tarkastelemme pelillisyyteen liittyvien pedagogisten elementtien hyödyntämistä sosiaali- ja terveysalan kasvatuksellisiin ja sisällöllisiin tavoitteisiin, voimme listata loputtomasti mahdollisuuksia pelillisyyden hyödyntämiseen. Taustalla on monenlaisia teorioita ja menetelmällisiä lähtökohtia. Seuraavassa esittelen muutamia hyötypelien mahdollisia tavoitteita, joita voidaan tunnistaa sosiaali- ja terveysalalla: 1. Yhteisöllisyyden ja ryhmäytymisen vahvistaminen Pelaamisen oletetaan olevan mukava tapa viettää aikaa yhdessä. Pelaaminen voi vahvistaa myönteistä vuorovaikutusta ryhmässä ja kehittää monia sosiaalisia taitoja (Hamari 2015). Se tarjoaa pelaajille ryhmään kuulumisen kokemuksia ja keinoja kokemukselliseen oppimiseen ja yhteisölliseen kasvatukseen. Tällaisia tavoitteita liitetään usein sosiaalipedagogiseen toimintaan, jossa voidaan käyttää apuna luovia menetelmiä. Elämyksellisten menetelmien reflektio on sosiaalipedagogiikassa keskeistä (Nivala ja Ryynänen 2019, 209) 2. Sosiaaliset taidot ja kuntoutus Haluatko tukea ryhmäsi sosiaalisia taitoja? Pelaaminen tarjoaa mahdollisuuksia harjoitella onnistumista ja epäonnistumista, puhumista, neuvottelutaitoja, sääntöjen seuraamista ja esimerkiksi erityisopetuksessa oman vuoron odottamista. Hyötypelien maailmat voivat myös tarjota sisältöjä sosiaalisten taitojen omaksumiseen. Ne voivat tarjota matalan kynnyksen mahdollisuuksia liittyä yhteisöihin. Pelaaminen voidaan nähdä terapeuttisena tai sitä voidaan liittää terapioihin tai vaikkapa yksilöllisten kuntouttavien tavoitteiden asetteluun. Esimerkiksi Kuntoutussäätiön kehittämä Spiral-peli on asiakaslähtöinen menetelmä, joka on kehitetty helpottamaan toimintakykyä tukevien tavoitteiden löytämistä. Spiralin avulla asiakkaat arvioivat omaa toimintakykyään ja niitä osa-alueita, joihin he toivovat muutosta (Kuntoutussäätiö 2020). 3. Aktiivinen kansalaisuus ja osallisuuden vahvistaminen Monien pelien avulla voidaan vahvistaa aktiivisen kansalaisuuden taitoja ja vahvistaa osallisuutta yhteiseen päätöksentekoon. Esimerkiksi Helsingin kaupunki on kehittänyt Osallisuuspelin innostamaan asukkaita oman elinympäristönsä ja kaupungin kehittämiseen (Helsingin kaupunki 2021). Pelejä on kehitetty myös maailmankansalaisuuden ja globaalikasvatuksen tarpeisiin. Esimerkiksi Solidaarisuus-säätiön Viimeinen Pisara haastaa eläytymään somalialaiseen arkeen ilmastonmuutoksen asettamien haasteiden edessä (Solidaarisuus 2021). Lasten ja nuorten säätiön Mahdolliset maailmat -hanke kehittää roolipeliä, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten tulevaisuustaitoja ja tukea tulevaisuuden työelämään liittyvää pohdintaa (Lasten ja Nuorten Säätiö 2020). Taitava ohjaaja osaa kuitenkin linkittää aktiivisen kansalaisuuden ja osallisuuden taitojen vahvistamista lähes mihin tahansa hyötypeleihin. Pelikokemusta ja sisältöä voidaan nimittäin aina yhdessä pohtia tästä näkökulmasta esimerkiksi: Ovatko nämä asiat samalla tavoin vai toisin todellisessa elämässä? Mitä voimme tehdä nuorten asuntotilanteen hyväksi? Miten poliittiset puolueet suhtautuvat näihin kysymyksiin? Mitä ajattelette; mitä Monopoli-peli kertoo todellisesta elämästä, kiinteistökaupasta, taloudesta? Viihteellisestä sisällöstä voidaan aina etsiä analogioita todelliseen elämään. Miten vertaisit esimerkiksi Pokerissa tarvittavaa osaamista ja siinä hankittua oppimista yhteiskunnassa selviytymiseen? Pelkästä ongelmien toteamisesta voidaan aina edetä pohtimaan, mitä kukin voi itse tehdä toivomansa muutoksen hyväksi yksin tai yhdessä muiden kanssa. 4. Käyttäytymisen muutos Tavoitteletko ryhmässäsi käyttäytymisen muutosta - esimerkiksi paremman uni- ja päivärytmin opettelua? Ryhmässä pelattavat pelit voivat vahvistaa muutokseen tarvittavaa vertaistukea, lisätä muutokseen tarvittavia tietoja ja taitoja. Pelit voivat tukea myös motivaatiota, kun niihin liittyy pohdintaa omista arvoista ja asenteista suhteessa käsiteltävään teemaan. Parhaimmillaan pelit voivat olla tukena osallistujan matkalla kohti muutosta muistuttamalla, tarjoamalla haasteita ja palkitsemalla välietappien saavuttamisesta. Mobiilipeli Level Up Life on esimerkki pelistä, joka pyrkii motivoimaan elämänmuutokseen eri elämänalueilla erilaisten tehtävähaasteiden avulla. Kannustimina toimivat saavutuspisteet ja saavutusten jakaminen pelissä muiden pelaajien kanssa (Level Up Life 2021). Connext -hankkeen ja Mieli ry:n yhteistyönä kehittämä Voimavarojen talo tukee positiivista mielenterveyttä (Sipilä 2020). 5. Oppiminen Hyötypeleissä voidaan oppia, omaksua, tutkia ja vertailla niin tietoja, taitoja kuin asenteitakin. Hyötypeleissä on nähty perinteisesti usein pelejä, jotka keskittyvät jonkin valitun tieto- tai taitoaineksen harjoitteluun tai tiedon “tankkaamiseen” pelaamisen avulla. Pelit voivat yhtä hyvin myös haastaa olemassa olevan tiedon haastamiseen, kriittiseen pohdintaan ja itsenäiseen tiedonhankintaan. Esimerkiksi roolipeleissä ei yleensä ole valmiita oikeita vastauksia, vaan pelaaja tutkii ja kehittää niissä omaehtoisesti vaihtoehtoisia ratkaisuja ja strategioita. Roolipelit haastavat usein pelaajan etsimään tietoa omasta hahmostaan ja maailmasta, jossa tämä seikkailee. Tätä tietoa tarvitaan, jotta hahmo pärjää pelissä ja voittaa eteen tulevia esteitä. CONNEXT for Inclusion -hankkeessa kehitetyssä Raha ratkaisee -pelissä[1] pelaajat joukkueina eläytyvät päähenkilön toilailuihin, sattuman eteen heittämiin tilanteisiin ja niiden seurauksiin sekä viisaiden valintojen tekemiseen. Samalla pelaajat oppivat Nuorisoasuntoliiton kehittämän Budjettilaskurin käyttöä (Nuorisoasuntoliitto). 6.Tietojen, taitojen ja ymmärryksen lisääminen Hyötypeleissä on usein tietopohjaisia sisältöjä: pelin pelaaminen auttaa tietyn tietoaineksen omaksumisessa. Toisilla peleillä harjaannutetaan erilaisia taitoja. Hyötypelit, erityisesti roolipelit voivat myös tukea aiheeseen liittyvien kuvitteellisten tilanteiden ja ratkaisujen pohdintaa silloin, kun kysymyksiin ei ole yksiselitteisiä vastauksia. Hyvät hyötypelit kannustavat myös itsenäiseen tiedonhakuun. Tällainen on esimerkiksi Taloussankari-peli (Kun koulu loppuu 2021). 7. Pelit itseisarvona: pelikulttuureista ja pelitaiteesta oppiminen Varsinkin kulttuurisesti suuntautuneessa nuorisotyössä ja sosiaalipedagogiikassa pelaaminen ja pelien luominen yhdessä nuorten kanssa on ollut tärkeä ja jopa itseisarvollinen lähestymistapa pelikulttuureihin (esim. Harviainen ym. 2013, 8, 24;). Pelit ovat monille nuorille luontainen vapaa-ajanvieton mahdollisuus ja pelaamisessa hankittu osaaminen saattaa avata tulevia koulutuksen ja työllistymisen polkuja. Pelien maailma näyttäytyy nuorille houkuttelevana ja avaa uusia ja omaa lähipiiriä suurempia maailmanlaajuisia näkymiä. Tämä lisää luonnollisesti hallinnan tunnetta omasta elämästä ja elämänpiiristä. Monella taholla nuorisotyössä nuoret kehittävät itse omia pelejä. Tämä yhteiskehittäminen harjaannuttaa esimerkiksi suunnittelun, ryhmätyön ja projektihallinnan taitoja. Samalla se tarjoaa ohjaukseen tasavertaisemman tilan, “yhteisen kolmannen”, jossa ohjaajat ja ohjattavat voivat olla sekä oppijoita että asiantuntijoita (Nivala ja Ryynänen 2019, 181). Ohjaajan on hyvä muistaa, että pelatessa opitaan aina myös pelaamisen konventioista, perinteistä ja estetiikasta. Vaikkapa Go-peliin tutustumalla voidaan samalla oppia japanilaisesta kulttuurista ja historiasta. Myös hyötypeleillä ja pelialustoilla - vaikkapa Seppo-pelialustalla - on oma kulttuurihistoriansa ja merkityksensä suomalaiselle innovaatiotaloudelle (Seppo 2021). Tämä näkökulma voi olla juuri se motivoiva koukku, joka saa jonkun historiasta tai pelitaloudesta kiinnostuneen mukaan pelaamiseen. Jopa pelimekanismiltaan huonon pelin kritisoiminen voi motivoida pelitietoisen pelaajan osallistumista. Vaikka jokin peli olisi kehno, pelaaminen ei mene aivan hukkaan, jos siinä tulee tutustuttua tärkeään aiheeseen, jota ei olisi jaksanut kirjoista lukea. * * * Ei se pelaa, joka pelkää. Pelaamista ja pelien käyttöä sosiaali- ja terveysalan työssä on turha pelätä, vaikkei sitä itse ennestään osaisikaan. Pelillistä työotetta oppii tehdessään - ja moninaiset mahdollisuudet avautuvat rasti rastilta. [1] Peli julkaistaan CONNEXT for Inclusion -hankkeen sivuilla syksyn 2021 aikana. Kirjoittaja Jouni Piekkari Kirjoittaja on Metropolia Ammattikorkeakoulun Hyvinvointialan lehtori. Hän on toiminut pelillisyyden ja toiminnallisten menetelmien asiantuntijana CONNEXT for Inclusion hankkeessa, jonka rahoittajan on Euroopan Sosiaalirahasto (ESR). Lue lisää Connext for Inclusion - hankkeesta http://www.connextforinclusion.eu/ Lähteet: Nuorisoasuntoliitto (julkaisuvuosi tuntematon). Budjettilaskuri. <https://nal.fi/asumisen-abc/oman-talouden-hallinta/budjettilaskuri/>. Viitattu 11.11.2021. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2019. Connext for Inclusion. Oppimispeleillä elämä haltuun! Toiminnalla osalliseksi! <http://www.connextforinclusion.eu/connext-for-inclusion-fi/fi-connext/>. Viitattu 11.11.2021. Hamari, J. 2015. Gamification - Motivations & Effects. Väitöskirja. Aalto Yliopisto. <https://aaltodoc.aalto.fi/bitstream/handle/123456789/15037/isbn9789526060569.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Viitattu 11.11.2021 Harviainen, T., Meriläinen, M. & Tossavainen, T. 2013. Pelikasvattajan käsikirja. Tammerprint Oy, Tampere. Helsingin kaupunki 2021. Osallisuuspeli. <https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/osallistu-ja-vaikuta/vaikuttamiskanavat/osallisuus-ja-vuorovaikutusmalli/osallisuuspeli/>. Viitattu 9.10.2021. Kun koulu loppuu 2021. Taloussankari-peli. Talous ja nuoret TAT. <https://www.kunkoululoppuu.fi/uutiset/taloussankari-peli-talousopetuksen-tueksi/>. Viitattu 9.10.2021. Kuntoutussäätiö 2020. Spiral. Spiral-menetelmä tukee tavoitteenasettelua. Kuntoutussäätiö, Helsinki. <https://hankkeet.kuntoutussaatio.fi/spiral/>. Viitattu 11.11.2021. Lasten ja Nuorten Säätiö 2020. Mahdolliset maailmat. <https://www.nuori.fi/toiminta/mahdolliset-maailmat/>. Viitattu 11.11.2021. Level Up Life 2021. track Your Everyday Achievements in Life. <https://lvluplife.com/>. Viitattu 11.11.2021. Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Gaudeamus, Tallinna. Piekkari, J. & Räsänen, J. 2014. Pelisujuttajan opas. KAMU-pelejä kotoutumiseen ja kohtaamiseen. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Helsinki. <http://kepeli.metropolia.fi/wp-content/uploads/2016/10/Pelisujuttajan-opas.pdf>. Viitattu 10.10.2021. Seppo 2021. Pearson English ja Seppo. Maailman paras opetussisältö ja innovatiivinen pelillistämisteknologia antavat mahdollisuuden oppilaille loistaa. <https://seppo.io/tiedotteet/pearson-ja-seppo-yhteistyo/>. Viitattu 9.10.2021. Sipilä, M. 2020. Hyvät, pahat pelit - tarkastelussa pelaamisen mielenterveysvaikutukset. Tikissä-blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Helsinki. <https://blogit.metropolia.fi/tikissa/2020/12/10/hyvat-pahat-pelit-tarkastelussa-pelaamisen-mielenterveysvaikutukset/>. Viitattu 11.11.2021. Socca 2018. Pelitarina sosiaalityön välineenä -opas.Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus, Helsinki. <http://www.socca.fi/kehittaminen/aikuissosiaalityo/pro_sos/ajankohtaista/pro_sos_ylpeana_esittaa_pelitarina_sosiaalityon_valineena_-opas_ja_toimintamallikuvaus_on_julkaistu.8107.news>. Viitattu 11.11.2021. Solidaarisuus 2021. Viimeinen pisara. <https://solidaarisuus.fi/tule-mukaan/opeta/>. Viitattu 11.11.2021.
Työhyvinvoinnin toteutuminen on tasapainoilua monen tekijän kanssa
Työn, työympäristön sekä työn tekemisen tapojen jatkuvasti muuttuessa, on muistettava myös työntekijöiden työhyvinvointi ja jaksaminen. Tavoittelemme työkulttuuria, joka huomioi työntekijän terveyden, turvallisuuden ja kehittymisen unohtamatta työntekijän perhe-elämän ja työn tasapainoa. Jokainen on vastuussa omasta työkyvystään sekä omalta osaltaan myös työyhteisön hyvinvoinnista, mutta johtamisella on viime kädessä suuri vastuu ja merkitys työhyvinvoinnin toteutumiselle. Myös sosiaalialalla jatkuva muutos on tullut jäädäkseen ja voidaksemme hyvin tässä muutoksessa, on meidän kiinnitettävä jatkuvasti huomiota myös työhyvinvointiimme. Jotta voimme kehittää työoloja, tulee meidän ensin tunnistaa ja nimetä ongelmakohdat työssämme sekä työyhteisöissä. Työhyvinvoinnin erityisessä huomioimisessa on tärkeää, että työyhteisössä rakennetaan ja kehitetään työhyvinvoinnin huomioivaa työkulttuuria. Työhyvinvoinnin taustalla olevia malleja ja teorioita Työhyvinvointi voidaan määritellä monin eri tavoin. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan työhyvinvointi on “kokonaisuus, jonka muodostavat työ ja sen mielekkyys, terveys, turvallisuus ja hyvinvointi” (Sosiaali- ja terveysministeriö n.d.). Työhyvinvointi ei ole myöskään vakaa tila vaan se vaihtelee työntekijä- ja tilannekohtaisesti. Työhyvinvointi onkin hyvin subjektiivinen kokemus ja sen edellytyksenä ovat työntekijän yksityisen elämän, perheen ja työn muodostaman elämänpiirin tasapaino. (Tarkkonen 2012: 13, 125–126; Virtanen & Sinokki 2014: 28.) Rauramon mukaan muun muassa työyhteisön työilmapiiri, motivoiva ja hyvä johtaminen sekä osaaminen ja ammattitaito edistävät työhyvinvointia (Rauramo 2012: 17). Rauramo korostaa työhyvinvoinnin portaat -mallissa työhyvinvoinnin taustalla olevia tekijöitä ja toimintamalleja. Tätä mallia voidaankin käyttää työvälineenä kehittämään sekä työntekijän että koko työyhteisön työhyvinvointia porras kerrallaan. (Rauramo 2012: 13–14.) Mankan & Mankan voimavaralähtöisessä mallissa taas työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat työkulttuuri ja toimintatavat, toimiva työympäristö, jatkuva kehittyminen, työn sisältö ja vaikutusmahdollisuudet sekä johtamisen laatu, työilmapiiri ja oma kokonaisvaltainen terveys. Lisäksi oleellisena tekijänä mainitaan asenteet, joiden läpi työntekijä katsoo ja peilaa omaa työyhteisöään. (Manka & Manka 2016: 76–77.) Yksi tärkein työhyvinvointia tukeva tekijä on työn hallinta. Karasekin luoman työn vaatimusten ja hallinnan mallin mukaan työhyvinvoinnin edellytyksenä on, että työn vaatimusten ja hallinnan välillä on tasapaino. Mikäli työntekijän työn hallinta on vähäistä ja työ on henkisesti vaativaa, työntekijä kuormittuu. Työn liian suuret vaatimukset ovat työhyvinvoinnin toteutumista estävä tekijä. Työn vaatimuksista mm. juuri kiire, liiallinen työmäärä ja ristiriitaiset toimintamahdollisuudet heikentävät työn hallintaa. Karasek korostaa mallissaan sosiaalista tukea työhyvinvointia tukevana tekijä. Sosiaalinen tuki työssä merkitsee hyödyllistä esihenkilöltä tai työtoverilta saatua sosiaalista vuorovaikutusta, joka tukee työntekijän työhyvinvointia ja työn hallintaa. (Karasek & Theorell 1990: 31–40.) Ryanin & Decin luoma itseohjautuvuusteoria lähestyy hyvinvointia kolmen perustarpeen: autonomian, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden kautta. Näiden perustarpeiden on todettu myös työelämässä olevan tärkeitä ja välttämättömiä työhyvinvoinnin ja motivaation toteutumiselle. Työhyvinvoinnin toteutumisen määräävinä tekijöinä voidaan pitää Ryanin & Decin itseohjautuvuusteorian kolmen perustarpeen toteutumista työssä, Martelan neljännen tarpeen hyväntekemisen toteutumista sekä sisäisen tai ulkoisen motivaation toteutumista. Itseohjautuvuusteorian peruskehyksen työelämässä muodostavat työntekijä ja se, miten työskentelyolosuhteet, kuten johtaminen ja toiminta tukevat tai estävät yksilön motivaation ja hyvinvoinnin toteutumista. (Rigby & Ryan 2018: 135–136; Martela & Jarenko 2014: 28.) Huomioitavaa tässä on, että johtajan rooli on merkittävä työntekijän kolmen perustarpeen sekä sisäisen motivaation toteutumisessa. Johtaminen ja esihenkilön toiminta työhyvinvoinnin toteutumisen mahdollistajana Hyvä johtaminen on myös työhyvinvoinnin johtamista ja esihenkilöllä on tässä tärkeä rooli. Johtamiseen liittyy myös eettisyys, joka on niin sosiaaliohjaajan työssä kuin myös koko työyhteisön toiminnassa tärkeä arvo. (Niiranen ym. 2010: 121, 152–153.) Työhyvinvointia tukevassa johtamisessa tärkeitä tekijöitä ovat mm. oikeudenmukaisuus, luottamus (Peiponen ym. 2003: 5), arvostus ja yhteistyökykyisyys (Virtanen & Sinokki 2014: 148–149). Tämän päivän ja tulevaisuuden johtamisessa painottuvat entistä enemmän inhimillisemmät tekijät ja tavoitellaan ihmisläheisempää ja itseohjautuvuutta tukevia johtamismalleja. Tällainen johtamismalli on mm. valmentava johtaminen. (Viitala & Jylhä 2019: 51, 53; Ristikangas & Ristikangas 2010: 13.) Valmentava johtaminen perustuu erityisesti vastavuoroiselle luottamukselle ja hyvälle yhteistyölle (Ristikangas & Ristikangas 2010: 44). Sisäisen motivaation johtamisen perusta onkin juuri työntekijöihin luottaminen ja uskominen (Martela 2015: 1). Valmentava johtaja auttaa työntekijöitään kehittymään tukemalla heidän kasvuaan yksilöinä ja ammattilaisina sekä pääsemään tavoitteisiin. Lisäksi esihenkilöön liittyviä työhyvinvointia tukevia tekijöitä ovat rakentavan palautteen antaminen, vastuun antaminen, itsenäisyyden tukeminen, arvostava asenne, tasa-arvoisuus, auttaminen ja tukeminen sekä yksilön ja yhteisön voimavarojen tukeminen. (Ristikangas & Ristikangas 2010: 13.) Valmentava johtaminen vaikuttaa johtamismallilta, joka tukee juuri itseohjautuvuusteorian kolmen perustarpeen toteutumista. Työhyvinvoinnin toteutumista estävät ja tukevat tekijät Tarkastelin opinnäytetyössäni palveluasumisen sosiaaliohjaajien työhyvinvointia tukevia ja estäviä tekijöitä. Työ toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Opinnäytetyön tulosten mukaan työhyvinvointi muodostuu hyvin monenlaisista tekijöistä ja on monen eri tekijän summa. Työhyvinvointi on myös hyvin subjektiivinen kokemus ja ihmiset kokevat työhyvinvoinnin eri tavalla. Työhyvinvointia estää mm. Työhyvinvointia tukee mm. työntekijän huono terveys ja toimintakyky riittämätön osaaminen ja ammattitaidon puute työyhteisön huono ilmapiiri avun ja tuen puute huono tiedonkulku riittämättömät resurssit ja liian suuret tehokkuuden vaatimukset haasteet asiakastyössä, jatkuvat keskeytykset stressin ja kiireen kokeminen esihenkilön antama riittämätön henkilökohtainen tuki ja huono kentän tuntemus esihenkilön/johdon antaman arvostuksen, tunnustuksen ja luottamuksen puute huono johtaminen ja vääränlainen vallankäyttö, kontrolli ja valvonta eriarvoinen kohtelu mielekäs työ työntekijän hyvä terveys ja toimintakyky itsenäisten päätösten tekeminen perustehtävän selkeys arvot ja eettisyys osaaminen ja riittävä ammattitaito, urakehitys jatkuva itsensä kehittäminen hyväntekeminen ja onnistumisen kokemukset avoin, luottamuksellinen ja hyväksyvä työilmapiiri toimiva yhteistyö avun ja tuen saaminen riittävät resurssit toimiva ja turvallinen työympäristö sosiaalinen tuki palkka Esihenkilön työhyvinvoinnin tukemisen keinoja Opinnäytetyöni tavoitteena oli myös löytää tekijöitä, joilla esihenkilö voi tukea työhyvinvointia. Tulokset vahvistivat johtamisen olevan merkittävä työhyvinvoinnin lähde. Esihenkilöllä on myös ratkaiseva rooli työntekijöiden perustarpeiden tyydyttämisen tukemisessa ja korkeamman motivaation ja suorituskyvyn tavoittelemisessa. Työntekijöiden kokiessa johtajan tukevan heidän perustarpeitaan (autonomia, kyvykkyys ja yhteisöllisyys) heidän sitoutumisensa ja motivaationsa on myös korkeampaa. (Rigby & Ryan 2018: 140.) Tulosten mukaan johtamiseen liittyviä tukevia tekijöitä olivat mm.: esihenkilön antama yksilöllinen ohjaus ja tuki arvostus, tunnustus ja kunnioitus keskinäinen luottamus, avoimuus ja aito välittäminen esihenkilön osaaminen, ammattitaito ja tiedottaminen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo palaute ja palkitseminen esihenkilön oma toimintatapa, oman esimerkin ja suunnan näyttäminen ja läsnäolo. Nämä johtamiseen liittyvät tukevat tekijät ovatkin juuri valmentavan johtamisen elementtejä. Työkulttuuri, joka huomioi työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden, kasvun ja kehityksen, työntekijöiden sitoutumisen sekä työ- ja perhe-elämän tasapainon, voi olla avain kestävään työntekijöiden hyvinvoinnin ja organisaation hyvän suorituskyvyn saavuttamiseen (Kalliath & Kalliath 2012: 730). Myös kansantalouden kannalta on tärkeää, että työikäisten työ- ja toimintakyvystä, työurien pituudesta ja osakykyisten mahdollisuudesta osallistua työelämään huolehditaan (Sosiaali- ja terveysministeriö 2019: 17). Työhyvinvointi on hyvin merkittävä ja kaikkia työssä olevia koskettava asia, jota ei tulisi missään vaiheessa unohtaa tai ohittaa. Jokainen työyhteisön jäsen voi omalla käytöksellään vaikuttaa työyhteisön ilmapiiriin ja kokemukseen siitä, millaisena työhyvinvointi koetaan. Lisäksi jokaisen työntekijän omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen antaa työhyvinvoinnin toteutumiselle hyvän perustan. Keskittymällä perustarpeiden kokemiseen ja varmistamalla niiden toteutuminen myös työelämässä sekä yhdistämällä tähän vielä ihmislähtöinen, valmentava johtaminen, esimiehen tuki ja tasapaino työn vaatimusten ja hallinnan välillä sekä turvalliset työolot, voidaan työntekijälle luoda hyvän työhyvinvoinnin toteutumisen mahdollisuudet. Unohtamatta riittävää ja kannustavaa korvausta vaativan ja tärkeän työn tekemisestä. Kirjoittaja Sanna Enroth, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Palveluasumisen sosiaaliohjaajien työhyvinvointi. Theseus Lähteet Kalliath, Thomas & Kalliath Parveen 2012. Changing work environments and employee wellbeing: an introduction. International Journal of Manpower, 33 (7). 729‒737. Karasek, Robert & Theorell, Töres 1990. Healthy Work. Stress, Productivity and the Reconstruction of Working life. Published by Basic Books. Printed in the United States of America. Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2016. Työhyvinvointi. Helsinki: Talentum Pro. Martela, Frank 2015. Ihmisiä ei johdeta excelillä - Ei edes tulevaisuudessa. 9.11.2015. Martela, Frank & Jarenko Karoliina 2014. Sisäinen motivaatio – Tulevaisuuden työssä tuottavuus ja innostus kohtaavat. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 3/2014. Helsinki. Niiranen Vuokko & Seppänen-Järvelä Riitta & Sinkkonen Merja & Vartiainen Pirkko 2010. Johtaminen sosiaalialalla. Helsinki Gaudeamus. Peiponen, Arja & Koivisto, Taru & Muurinen, Seija & Rajalahti, Elina 2003. Hoitotyön vuosikirja 2004. Hoitotyön johtaminen ja työhyvinvointi. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Rauramo, Päivi 2012. Työhyvinvoinnin portaat, viisi vaikuttavaa askelta. 2. uudistettu painos. Porvoo: Bookwell Oy. Rigby, C. Scott & Ryan M. Richard 2018. Self-Determination Theory in Human Resource Development: New Directions and Practical Considerations. FL USA. Australian Catholic University, North Sydney, Australia. Advances in Developing Human Resources 20 (2). 133‒147. Ristikangas, Marjo-Riitta & Ristikangas, Vesa 2010. Valmentava johtajuus. Juva: WSOYpro. Sosiaali- ja terveysministeriö 2019. Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2030. Turvallisia ja terveellisiä työoloja sekä työkykyä kaikille 2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 3/2019. Helsinki. Tarkkonen, Juhani 2012. Työhyvinvointi johtamistehtävänä. Periaatteet, rakenteet ja käytännöt. UNIpress. Virtanen, Petri & Sinokki, Marjo 2014. Hyvinvointia työstä. Työhyvinvoinnin kehittyminen, perusta ja käytännöt. Helsinki: Tietosanoma Oy.
Johtajana pirstaleisessa palvelujärjestelmässä – oppikirja sosiaalialan johtajuuden tueksi
Metropolia Ammattikorkeakoulun johtamisen ajankohtaisseminaarissa syyskuussa 2021 julkaistiin laaja uusi oppikirja. Lähijohtaminen sosiaalialalla -julkaisu koostuu työelämän osaamisvalmiuksien kannalta aihekokonaisuuksiin ryhmitellyistä artikkeleista. Vastaavaa ajantasaista osaamisperusteista oppikirjaa ei ole ollut saatavana. Seminaari keskusteli erityisesti johtamisosaamisesta. Seminaarin avauspuheessa Anna-Maria Vilkuna, Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan johtaja korosti monialaisen yhteistyöskentelyn osaamista. Opiskelu toteutuu nykyisin monenlaisissa autenttisissa oppimisympäristöissä. Yksi näistä on myös korkeakoulun monialaiset innovaatiokeskittymät ja niissä toteutuva käytännön asiakastyö, jota opiskelijat oppivat johtamaan itse- ja yhteisöohjautuvasti esimerkiksi HyMy-kylän asiakaspalvelupisteissä. Asiakaslähtöiset hyvinvointi ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymän toiminnassa yksi neljästä painopisteestä on yrittäjyys ja johtamisosaamisen edistäminen ja kehittäminen yhdessä kumppaneiden kanssa. Sosionomiopiskelija Tiia Vesanto kertoi, millaisia oivalluksia hänelle on syntynyt johtamisopinnoista ja millaisena työpaikkojen johtaminen on hänelle näyttäytynyt. Tiia korosti itsensä johtamisen taitoa, yhteisen reflektoinnin ja vuoropuhelun merkitystä työyhteisöissä sekä palautteen saamista. Kun työpaikassa on psykologista turvallisuutta, uskalletaan ottaa puheeksi, käsitellä tunteita ja kun on keskinäistä luottamusta, pystytään myös yhdessä kehittämään rohkeasti. Omaa osaamista tulee myös olla valmius jatkuvasti täydentää ja uudistaa. Professori Riitta Viitala, Vaasan yliopistosta tarkasteli erityisesti työhyvinvoinnin johtamista, ja kuvasi sitä näin: “Työhyvinvoinnin johtaminen on tarkoituksellista ja tavoitteellista johtamistyötä, jolla edistetään henkilöstön fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista työhyvinvointia ja niiden kautta yrityksen suorituskykyä. Siinä asetetaan työhyvinvoinnille ja sen edistämiselle selkeitä tavoitteita, valitaan keinoja, määritellään vastuut, varataan resurssit ja arvioidaan sekä kehitetään työhyvinvointia edistävää toimintaa. Sen päämääränä on hyvinvoiva henkilöstö, jonka peruspilareita ovat työhyvinvointia edistävä yrityskulttuuri ja päivittäisjohtaminen sekä näitä vahvistava, tehokas työhyvinvoinnin johtamisjärjestelmä.” Viitala muistutti, että pelkkä tieto työhyvinvoinnin merkityksestä ei vielä tarkoita sitä, että asiaa edistettäisiin tavoitteellisesti ja tehokkaasti – tarvitaan jämäkkää johtamista. Jos näin ei tehdä, silloin vain lähinnä reagoidaan, toimitaan pistemäisesti ja umpimähkäisesti, toistetaan aiempia ja muiden toimintamalleja ja asian omistajuus on sattumanvaraista. Kysymykseen, miten työhyvinvointia voi johtaa, Viitala vastaa “Samalla tavalla kuin mitä tahansa muutakin asiaa organisaatiossa”. Työhyvinvoinnin tulee olla strategisesti ja systemaattisesti johdettu alue ja siihen osallistuu koko henkilöstö ja kukin työntekijä. Tunteet läsnä työpaikoilla Paneelikeskustelua luotsasi kehityspäällikkö Joni Liikala Helsingin NMKY:stä - hän opiskelee parhaillaan työnsä ohella sosiaalialan ylemmässä korkeakoulututkinnossa. Paneelikeskustelun keskiössä oli tulevaisuus ja johtamisen kehittämistarpeet. Monipuolisessa dialogissa keskusteltiin, millaisena nähdään esihenkilön rooli 10-vuoden päästä, mitkä keskeisimmät muutosajurit vaikuttavat sote-alan johtamisen kehitykseen sekä millaista johtamisosaamista tarvitaan. Panelisteina olivat sosiaalineuvos Juha Luomala, sosiaali- ja terveysministeriöstä, Sitran ennakointi- ja strategiajohtaja Katri Vataja, neuvontapäällikkö Minna Nummi, Helsingin soten Asiakasohjaus ja arviointi -yksikön Seniori-infosta sekä varhaiskasvatuksen apulaisjohtaja, lastentarhanopettaja Mona Laine Keravan kaupungilta, hän myös opiskelee parhaillaan sosiaalialan ylempi AMK-tutkinnossa. Vaikka esihenkilön osaaminen ja oman johtajuuden haltuunotto vaikuttaa keskeisesti työssä onnistumiseen ja työntekijöiden hyvinvointiin, vähintään yhtä tärkeää on, millainen koko organisaation johtamisosaaminen ja - kulttuuri ovat eli kyse johtamisjärjestelmän toimivuudesta kaikkinensa. Hyvänä esimerkkinä työyhteisöille olisi myös se, miten vaikkapa varhaiskasvatuksessa lapsia opetetaan tunnistamaan ja käsittelemään tunteita – samoin voisi opettaa organisaatioissa johtajia ja työntekijöitä, sillä tunteet ovat läsnä työpaikoilla. Johtajien johtaessa useampaa yksikköä, on tärkeää luoda tunnetta siitä, että esihenkilö on “läsnä” vaikka ei olisikaan fyysisesti läsnä. Kannattaakin pohtia, miten käytännössä voisi kohdata oman henkilöstönsä vaikkapa jokaisen työpäivän käynnistyessä. Tämä tukee myös luottamusta itse- ja yhteisöohjautuvien työtiimien työhön. Vahva vuoropuhelun kulttuuri luo kollektiivista älykkyyttä Seminaarin päätti asiakkuusjohtaja Jenny Antonen Ellun Kanat Oy:stä. Hän pohti, miksi viestintä on maailman tehokkain muutostyökalu. Elämme parhaillaan eräänlaisessa tuplarytmihäiriöisessä globaalissa toimintaympäristössä, jossa kaikki toiminta perustuu luottamukseen. Ja luottamus perustuu siihen, mitä ja miten kommunikoit. Tulevaisuudessa pärjäävät organisaatiot, jotka ovat muutosvoimaisia. Ei riitä, että reagoidaan siihen, mitä jo tapahtuu. On katsottava eteenpäin ja johdettava muutosta. Muutokset eivät "vain tapahdu", ne tehdään. Muutoksesta 70 % on kommunikaatiota. Muutosvoiman perusta on nimenomaan kollektiivinen luottamus, sillä ilman sitä ei voi olla kollektiivisesti utelias, jota tulevaisuuden ratkaisut edellyttävät. Näiden varaan on mahdollista rakentaa muutosvoimaisen organisaation intuitiivinen, kollektiivinen älykkyys. Antosen mukaan organisaatiot, jotka luovat vahvan vuoropuhelun kulttuurin, ovat kaikissa muutostilanteissa nopeammin valmiita toimintaan. Kollektiivinen älykkyys vaatii, että tieto on avointa, merkityksiä luodaan yhdessä ja viestintä tukee kokemusta aidoista vaikutusmahdollisuuksista. Johtamisen tulee olla avointa ja dialogista. Kommunikaatiovalta on ihmisillä, ei organisaatioilla. Jokainen ihminen on vaikuttaja. Tiedetään, että vertaisen viestiin luotetaan lähes yhtä paljon kuin asiantuntijoihin. Lähijohtaminen sosiaalialalla -julkaisun kirjoittajat Sirkka Rousu ja Minna Lanne-Eriksson kertoivat sosiaalialan johtamisen erityispiirteistä ja kannustivat käyttämään uutta kirjaa opetuksessa. Kirja on syntynyt yhteiskirjoittamalla, ja siinä käsitellään ajankohtaisia johtamisen sisältöjä hyvin laajasti. Oli hyvä huomata, että seminaarissa esillä olleita ajankohtaisia johtamisen sisältöjä käsitellään laajasti oppikirjassa. Annakaisa Oksava & Minna Elomaa-Krapu puhuivat johdantoartikkelinsa osaamisteemasta, miten sote-alan koulutuksen aikana opiskelijalle kertyy eri opintokokonaisuuksissa myös johtamisessa tarvittavaa erilaista osaamista. Marianne Roivas puhui viestinnän merkityksestä käytännön työssä, johtamisessa sekä sosiaalialalla tärkeässä yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä. Jokainen työntekijä tarvitsee johtamisen perusosaamista Sosiaalialan ammattilaisella on monenlaista perusosaamista, jota tarvitaan myös hyvässä johtamisessa. Tällaisia ovat esimerkiksi ryhmätyöskentelytaidot, vuorovaikutus- ja ihmisen kohtaamistaidot, verkostotyöskentelyn taidot, taito toimia osallistavalla, kannustavalla ja motivoivalla tavalla ihmisten, sosiaalihuollon palveluissa olevan asiakkaan ja yhteisöjen hyväksi sekä ymmärrys ammattieettisistä ja lainsäädännön edellyttämistä työn laatuvaatimuksista. Näiden taitojen ohella tarvitaan mm. taitoa johtaa omaa ja yhteistä työtä vaikuttavuutta tuottaen sekä toimia organisaation strategia- ja kehitysprosesseissa. Johtamisosaaminen on analysointitaitoa, ymmärrystä ja rohkeaa ihmislähtöistä asennetta. Sosiaalialan ammattihenkilö voi toimia monenlaisten omistajien organisaatioissa sekä erilaisissa ja eri-ikäisten kohderyhmien tehtävissä: kuntien ja kuntayhtymien eri tehtäväalojen ennaltaehkäisevissä, avo- ja laitospalveluissa, pienissä ja suurissa järjestöissä, valtiolla esimerkiksi Kelassa tai erilaisissa työllisyysyksiköissä, peruskouluissa ja muissa oppilaitoksissa, terveydenhuollossa tai yksityisissä yrityksissä, ja osa voi toimia ammatinharjoittajana. Eri organisaatioiden omistustausta vaikuttaa johtamiseen sekä työpaikan toimintakulttuuriin. Sosiaalialan johtamisessa on huomioitava asiakastyön vaativuus Sosiaalialan johtamisessa ovat vahvasti läsnä niin weberiläinen hallintoajattelu (rakenne- ja organisaatioteoriat), tieteellinen liikkeenjohto (prosessien tehokkuuden korostaminen), ihmissuhdekoulukuntien teoriat (sosiaaliset suhteet, vuorovaikutus), organisaatiokulttuurin teoriat (merkityksillä, visioilla ja tavoitteilla johtaminen) sekä laatuteoriat, kuten myös toiminnan johtaminen kompleksisissa verkostomaisissa yhteistyörakenteissa. Sosiaalialan tehtävien johtamisessa korostuvat: taito johtaa huomioiden sosiaalialan asiakastyön tunnekuormitus taito toimia ja johtaa sosiaalialan ammattieettisten periaatteiden mukaan ja eettisesti rohkealla tavalla taito johtaa ”ihmisten iholla” tapahtuvaa asiakastyötä (asiakkaan oikeudet: toiminnan asiakasvaikuttavuusvelvollisuus) taito johtaa hyvinvointia edistävästi ja ottaa huomioon työntekijä kokonaisena ihmisenä myös työpaikallaan taito käyttää julkisia varoja eettisesti kestävällä tavalla (toiminnan tilivelvollisuus) taito toimia ja aktiivisesti vaikuttaa osana yhteiskuntapoliittista järjestelmää taito ohjata ja johtaa toimintaa sosiaalialan erityislainsäädännön ja normien edellyttämällä tavalla vastuullisesti (toiminnan tuloksellisuusvelvollisuus) taito toimia ja johtaa monialaisia verkostoja taito havaita ja toimia sosiaalisten ongelmien vähentämiseksi sekä ohjata, koordinoida ja johtaa yhteisöllistä työskentelyä ongelmien ratkaisemiseksi (toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus) taito käyttää ja tuottaa sosiaalialan spesifiä tietoa johtamisessa (toiminnan tiedolla johtaminen). Sosiaalialan työssä korostuvat asiakkaiden kunnioittaminen ja ihmisarvo. Usein kyse on myös vaikeissa elämäntilanteissa olevien ihmisten ns. viimesijaisista palveluista, mikä lisää työntekijöiden vastuun kokemista asiakkaistaan. Sosiaalialan palvelujen toteuttamisessa vahva erityispiirre on lakipohjaisuus sekä sosiaalihuoltolaissa säännellyn omatyöntekijän ja vastaavasti lastensuojelulaissa säännellyn vastuutyöntekijän suuri juridinen vastuu asiakkaansa palvelujen toteutumisesta ja asiakkuusprosessin johtamisesta. Palvelujohtaja Satu ratkoo johtamisen haasteita Julkaisussa seurataan kuvitteellisen monialaisten perhepalvelujen palvelujohtaja Sadun arjen johtamista. Johtamisen teoreettinen sisältö konkretisoituu hänen käytännön johtamistilanteidensa kautta. Satu-episodit avaavat myös yhteensovittavan johtamisen arkisisältöä. Myös Sadun keskustelut harjoittelija Liisan kanssa avaavat operationaalisen johtamisen arkea. Kun julkaisu on oppikirja, se sisältää monia kuvioita, esimerkkejä, tietoboxeja, ehdotuksia pohdittaviksi asioiksi sekä suosituksia asioista, joista olisi hyödyllistä itse ottaa lisää selvää. Julkaisun nimeen valittu termi “lähijohtaminen” kertoo siitä, miten lähijohtaja on yhä tärkeämpi henkilö kompleksisessa ja kiihtyvän muutoksen maailmassa ja miten lähijohtajuus toteutuu organisaatioiden jokaisella tasolla. Lähijohtajan työ on läheltä tukemista, asiaosaamista mutta myös tunnetaitoja. Suunnan ja yhteisen tahtotilan rakentuminen on yhteistyötä ja kykyä tehdä ratkaisuja työntekijöiden lähellä ja kanssa. Lähijohtaminen on tekemistä, päämäärään pyrkimistä – toiminnallisen virtauksen ylläpitämistä koko organisaatiossa. Johtaminen on työntekijöiden kokemusta ja tunnetta siitä, että johtajat ovat työntekijöiden saatavilla ja he ovat helposti lähestyttäviä. Lähijohtaminen sosiaalialalla - julkaisu on sisällöltään geneerinen johtamisosaamisen oppikirja kuitenkin kohdentuen vahvasti sosiaalialan kontekstiin. Johtamisen perusydin on läsnä, vaikka esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnolliset rakenteet ovat parhaillaan muutoksessa. Sosiaalialan johtamista on tutkittava ja kehitettävä Asiakkaat ja henkilöstö ovat sosiaalialan johtamistyön keskiössä. Sosiaalialan työ on julkinen tehtävä, ja näin myös asiakastyöntekijän ja johtajan työ on julkisen kritiikin alaista. Sosiaalialan käytännön johtamista tutkitaan edelleen vähän. Tutkimustiedon pohjalta johtamista tulisi kehittää niin organisaation kuin johtajan osaamisena. Kysymmekin, miten hyvä ihmislähtöinen lähijohtaminen mahdollistuu nykyorganisaatioissa. Ja miten vaikuttavasti asiakkaan tarpeisiin vastaavat palvelut toteutuvat pirstaloituneessa palvelujärjestelmässä. Yksi keskeinen toiminnan vaikuttavuutta parantava tekijä on osaava ja pitkäjänteisesti työskentelevä työntekijä, jonka työn tekemisen olosuhteet ovat kunnossa. Organisaatioissa tarvittaisiinkin tehokkaita keinoja henkilöstön pysyvyyden vahvistamiseksi. Oppikirjan viimeisessä luvussa hyppäämme vuoteen 2031 ja tarkastelemme olettamaamme toimintaympäristön ja johtamisen kehittymistä tulevan kymmenen vuoden aikana. Olemme tunnistaneet huonon johtamisen vaikutukset. Meneillään oleva johtamisen muutos on vienyt kehitystä parempaan ja tämä on todettavissa vuonna 2031. Toivomme, että Lähijohtaminen sosiaalialalla –julkaisu vastaa korkeakoulujen johtamisopetuksen osaamistarpeisiin. Kerro meille palautelomakkeella, onko kirjasta ollut sinulle hyötyä ja miten olet käyttänyt sitä opetuksessa, opinnoissa tai työelämässä! Kirjoittajat Sirkka Rousu ja Minna Lanne-Eriksson, julkaisun toimittajat ja kirjoittajat Lisätietoa Lähijohtaminen sosiaalialalla - oppikirja on saatavilla maksutta verkosta. Paperikirjan voi tilata Metropoliasta 42 euron hintaan. Julkaisu on Metropolia Ammattikorkeakoulun omaa opetustuotantoa ja kirjoittajat ovat korkeakoulun henkilöstöä. Julkaisun esittely, Theseus-linkki ja tilauslomake sekä palautelomake löytyvät Lähijohtaminen sosiaalilalalla sivulta.
Uusintarikollisuuden ehkäisyyn tarvitaan yhteistyötä
Asiakkaiden ongelmien ratkaiseminen ja uusintarikollisuuden vähentäminen edellyttävät monen eri alan osaamista ja tiivistä yhteistyötä. Moniammatillinen yhteistyö voi auttaa asiakkaita rikoksettomaan elämään. Rikosseuraamustyön tavoitteena on ehkäistä uusintarikollisuutta sekä lisätä rikoksiin syyllistyneiden valmiuksia kiinnittyä yhteiskuntaan ja sen palveluihin (Laki Rikosseuraamuslaitoksesta 2009). Tavoitteen saavuttaminen edellyttää yhteistyötä eri alojen ammattilaisten ja muiden sidosryhmien välillä. On kaikkien edun mukaista koota niukkenevat voimavarat yhteen yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. (Kleemola & Honkavaara & Sonkamo 2019: 28.) Rikosseuraamuslaitoksen vuosien 2020–2023 strategian (PDF) mukaan moniammatillinen yhteistyö nähdään yhtenä ratkaisuna ja keinona vastata rikosseuraamusasiakkaiden tarpeisiin. Perinteinen viranomaisten välinen yhteistyö ei riitä Moniammatillinen yhteistyö on työtä, jossa eri alan asiantuntijat tekevät työtä yhteisen päämäärän, tavoitteiden ja vision saavuttamiseksi (Isoherranen 2008: 27; D'Amour ym. 2008). Moniammatillisen yhteistyön tavoitteena on saavuttaa yhteinen ymmärrys asiakkaan tarpeista, tilanteista ja tarvittavista toimenpiteistä ongelmien ratkaisemiseksi. Se on toimintatapa, jossa korostuvat Isoherrasen (2004: 14) mukaan asiakaslähtöisyys vuorovaikutustietoinen yhteistyö tiedon ja näkökulmien yhteenkokoaminen rajojen ylitykset ja verkoston huomioiminen. Moninaisten ongelmien ratkaisemiseen ei enää riitä perinteinen viranomaisten välinen yhteistyö, vaan tarvitaan rohkeutta tarkastella kriittisesti omia työtapoja sekä kyseenalaistaa aiempia oletuksia ja uskomuksia. Tarvitaan rohkeutta ylittää asenteellisia rajoja, ja kykyä hyödyntää toisten asiantuntemusta oman ymmärryksen lisäämiseksi. Parhaimmillaan moniammatillinen yhteistyö tuottaa kokonaan uutta tietoa, joka ei ole vain eri ryhmien tietotaidon yhdistämisen summa, vaan kokonaan uusi oivallus tai yhteistyön avulla löydetty uusi synteettisempi ajattelutapa yhteistyöhön tai hallinnollisia rajoja ylittävä toimintamalli. (Efstathiou & Mirmalek 2014: 239.) Oleellista moniammatillisessa yhteistyössä on asiakkaan roolin näkeminen aktiivisena toimijana, ei yhteistyön kohteena. Moniammatillisen yhteistyön hyödyt jäävät osittain saavuttamatta, mikäli asiakas ja hänen läheisensä eivät ole mukana ammattilaisten rinnalla suunnittelemassa, toteuttamassa ja arvioimassa yhteistyön toteutumista. (Collins & Evans 2005: 75; Isoherranen 2008: 34.) Edellytykset vaikuttavan moniammatillisen yhteistyön toteuttamiseksi ovat puutteelliset Tarkastelin opinnäytetyössäni, millaista on Etelä-Suomen Rikosseuraamusalueen yhdyskuntaseuraamustyössä tehtävä moniammatillinen yhteistyö ja kuinka yhteistyötä tulisi henkilöstön mielestä kehittää. Opinnäytetyöni osoittaa, että moniammatillisella yhteistyöllä tarkoitetaan monenlaisia tapoja toimia yhdessä ja yhteistyötä toteutetaan yhdyskuntaseuraamustyössä monin eri tavoin. Koko henkilöstö osallistuu moniammatillisen yhteistyön tekemiseen, mutta käsitykset siitä, mitä he sillä tarkoittavat, vaihtelevat. Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen yhdyskuntaseuraamustyössä moniammatillista yhteistyötä pidetään tärkeänä työmuotona riippumatta siitä, millaista yhteistyö on. Etelä-Suomen Rikosseuraamusalueen yhdyskuntaseuraamustyössä moniammatilliselle yhteistyölle on johdon tuki ja suositus, mutta edellytykset sen toteuttamiseksi ovat selvästi puutteelliset. Opinnäytetyöni osoittaa, että eniten puutteita on koulutuksen määrässä, työnantajan tarjoamien resurssien riittävyydessä sekä yhteisten toimintamallien ja systemaattisten toimintatapojen luomisessa ja kehittämisessä. Myöskään asiakkaan asiantuntemusta ei hyödynnetä riittävästi moniammatillisessa yhteistyössä. Tarvitaan rohkeita tekoja Jotta voimme saavuttaa yhdyskuntaseuraamustyön tavoitteen ja ehkäistä uusintarikollisuutta, on organisaatiossa luotava puitteet sellaisiksi, että vaikuttavan moniammatillisen yhteistyön tekeminen on mahdollista. Tarvitaan tietoisia valintoja ja suunnitelmallista työskentelyä moniammatillisuuden eteen. Tarvitaan jatkuvaa arviointia, jotta voidaan löytää moniammatillisen työkulttuurin hyviä käytäntöjä, vahvistaa niitä ja hyödyntää moniammatillisen yhteistyön tarjoamia mahdollisuuksia. Lisäksi tarvitaan rohkaisevia esimerkkejä onnistuneesta moniammatillisesta yhteistyöstä, jossa on aidosti päästy hyödyntämään eri ammattiryhmien ja asiakkaan asiantuntemusta, luomaan uutta tietoa sekä yhteistä osaamista. Olennaista on tunnistaa vuorovaikutuksen merkitys ja asiakkaan aktiivinen rooli yhteistyössä ja ymmärtää, että tarvitsemme toinen toisiamme parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Kirjoittaja Marianne Tuuttila, rikosseuraamustyöntekijä (Helsingin yhdyskuntaseuraamustoimisto), sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön. Moniammatillinen yhteistyö yhdyskuntaseuraamustyössä (Theseus). Lähteet Collins, Harry & Evans, Robert 2002. The third wave of science studies: Studies of expertise and experience. Teoksessa Selinger, Evan & Crease, Robert.P (toim.): The Philosophy of Expertise. Columbia University press. New York. 39–110. D'Amour, Danielle & Goulet, Lise & Labadie, Jean-François & San Martín-Rodriguez, Leticia & Pineault, Raynald 2008. A model and typology of collaboration between professionals in healthcare organizations. BMC Health Services Research. 2008, 8:188. Efstathiou Sophia & Mirmalek Zara 2014. Interdisciplinarity in Action. Cartwright, Nancy & Montuschi, Eleonora. Philosophy of Social Science: A New Introduction. Oxford University Press, USA Isoherranen, Kaarina. 2004. Moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY. Isoherranen, Kaarina 2008. Yhteistyön uusi haaste - moniammatillinen yhteistyö. Teoksessa: Isoherranen, Kaarina & Rekola, Leena & Nurminen Raija 2008. Enemmän yhdessä - moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit oy. Kleemola, Jussi & Honkavaara, Jukka & Sonkamo, Janne 2019. Rikosseuraamuslaitoksen rakenteiden ja toiminnan arviointi. Arviointiraportti. Oikeusministeriön julkaisuja 2019:14. Tuuttila, Marianne 2021. Moniammatillinen yhteistyö yhdyskuntaseuraamustyössä. Opinnäytetyö. Metropolia. <http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021091317718>.
Koulukuraattori tukee tunne- ja kaveritaitojen harjoittelua
Tunne- ja kaveritaitojen harjoittelu on tärkeää tämän päivän alakouluissa. Koulukuraattori voi tukea oppilaita taitojen harjoittelussa luokassa ja pienryhmissä erilaisten menetelmien keinoin, esimerkiksi korttien, pelien ja erilaisten hankkeiden työstämän materiaalin avulla. Koulukuraattorin yhteisöllinen työ helsinkiläisissä alakouluissa koetaan tärkeäksi mutta haasteena ovat suuri oppilasmäärä ja resurssien puute. Monissa tutkimuksissa sekä oppilas- ja opiskeluhuoltolaissa (1287/2013) painotetaan yhteisöllisen opiskeluhuollon ensisijaisuutta ja sen lisäämistä ja kehittämistä. Opetus- ja kulttuuriministeriön LAPE-hankkeen (2019) kehittämistyöstä odottamat tulokset vuonna 2025 ovat lasten ja nuorten kiusaamisen ja yksinäisyyden vähentyminen, varhaiskasvatuksen, koulujen, oppilaitosten ja harrastustoiminnan yhteisöllisyyden vahvistuminen, tasa-arvoisten ja yksilöllisten oppimispolkujen järjestäminen lapsille ja nuorille, oppimista, kasvua ja kehitystä tukevan monialaisen yhteistyön vahvistuminen, itsensä toteuttamisen mahdollisuuksien turvaaminen sekä oikea-aikaisen, tarpeenmukaisen tuen saavuttaminen, jolloin kustannuksia voitaisiin hillitä. (Lapsi- ja perhepalvelujen monialainen kehittäminen LAPE 2019.) Koulukuraattorin työssä yhteiskunnallisesti merkittävää on, että lasten ja nuorten kohtaamiin haasteisiin pyritään puuttumaan heidän omassa kasvuympäristössään, paikassa, jossa lapset ja nuoret viettävät suuren osan päivistään. Kuraattorin työn painopisteen muuttuminen ennaltaehkäisevään suuntaan on erittäin tärkeää, sillä näin voidaan vähentää ongelmien syntyä. Myös yksilötyö kuuluu edelleen olennaisena osana koulukuraattorin työhön. Yhteisöllinen työ voi nostaa esiin oppilaiden yksilöllisiä tarpeita, joihin yksilötyöllä voidaan vastata. Koulusovittelussa kuunnellaan kaikkia osapuolia Yksi aikaa vievimmistä yhteisöllisen työn muodoista on oppilashuoltoryhmään osallistuminen. Siihen myös valtaosa koulukuraattoreista osallistuu säännöllisesti. Toinen suuri kokonaisuus on luokkatyö. Sen muoto hieman vaihtelee riippuen koulusta, opettajista ja kuraattorista. Usein kuitenkin luokkatyöskentely aloitetaan opettajan pyynnöstä. Hän saattaa keskustella kuraattorin kanssa opettajanhuoneessa ja yhteisellä päätöksellä lähdetään kokeilemaan työskentelyä luokan kanssa esimerkiksi tunnekorttien avulla. Luokasta voidaan myös koota pienempiä ryhmiä, mikäli katsotaan oppilaiden hyötyvän enemmän siitä. Kiusaamisen vastainen ohjelma eli KVO13 on Helsingin kaupungin toimenpideohjelma. Kyse on 13-kohtaisesta ohjelmasta, joka sisältää keinoja kiusaamisen ehkäisemiseksi. Siinä on kolmetoista osa-aluetta, joista osa keskittyy ennaltaehkäisevään toimintaan ja osa toimenpiteisiin, joihin kouluissa ja oppilaitoksissa ryhdytään, kun kiusaamista on havaittu. Kouluilla tulee olla jokin kiusaamista ehkäisevä menetelmä, jota koko koulu käyttää ja sen seurauksena on alettu miettiä esimerkiksi eri luokka-asteille tiettyjen menetelmien käyttöä suunnitelmallisemmin. Yksi tällainen menetelmä on restoratiivinen sovittelu. Koulusovittelun eli restoratiivisen työskentelyn avulla voidaan harjoittaa muun muassa tunne- ja kaveritaitoja puuttumalla koulukiusaamiseen niin, että kaikkia konfliktin osapuolia kuunnellaan ja kuullaan. Rangaistuksia ei ole tarkoitus jakaa, vaan yhdessä sopia, miten ristiriidat voitaisiin jatkossa välttää tai miten niistä voitaisiin päästä eteenpäin konfliktin kärjistymättä. Vertaissovittelussa sovittelijoina toimivat hieman konfliktin osapuolia vanhemmat oppilaat ja aikuisjohtoisessa sovittelussa koulun henkilökunta auttaa oppilaita sovittelemaan ristiriitansa. Restoratiivisuuden voi ottaa hyvin kokonaisvaltaisesti osaksi omaa työskentelyään. Etäkoulu heikensi oppilaiden saamaa tukea Koulukuraattoreiden tekemä ennalta ehkäisevä työ voi vähentää yksilötyön tarvetta, jos esimerkiksi kiusaamiseen pystytään puuttumaan jo ennen kuin sitä tapahtuu. Harjoittelemalla tunne- ja kaveritaitoja lapset oppivat, miten ristiriitatilanteissa tulisi toimia, jolloin on mahdollista irrottautua negatiivisuuden kierteestä ja päästä positiiviseen kierteeseen. Ison haasteen koulukuraattorien yhteisölliseen työhön on tuonut tullessaan koronaviruspandemia. Keväältä 2020 on tehty muun muassa THL:n (2020) tutkimusta, jossa selviää, että etäkoulu heikensi avun ja tuen saantia opiskeluhuollosta (Hietanen-Peltola & Vaara & Laitinen & Jahnukainen 2020: 4). Lisäksi eri alueilla ongelmat ovat vähän erilaisia, esimerkiksi joillakin alueilla tarvitaan enemmän yhteistyötä esimerkiksi lastensuojelun kanssa. Oppilasmäärät vaihtelevat paljon ympäri Suomen. Jossain päin Suomea saattaa kuraattorilla olla yli tuhat oppilasta, kun Helsingissä määrä on huomattavasti pienempi, ja kouluja voi olla monia, minkä lisäksi koulut ovat kaukana toisistaan. Pienemmät oppilasmäärät mahdollistaisivat paremmin yhteisöllisen työn lisäämisen. Koulukuraattorin työ on moniammatillista ja yhteistyötä tehdään muun muassa lastensuojelun, sosiaalipalveluiden, neuvolan ja kolmannen sektorin palveluntuottajien kanssa. Olisikin hyvä, ettei oppilaiden saama tuki pääty samaan aikaan koulupäivän kanssa, vaan se voisi jatkua esimerkiksi seurakunnassa tai nuorisotyössä. Yhteistyön tulisi olla vahvaa, jotta tunne- ja kaveritaitojen tukeminen voisi jatkua myös vapaa-ajalla. Parhaimmillaan koulukuraattorin työskentelymalli yhdistää oppilaan yksilölliset tarpeet ja yhteisöllisyyden. Kirjoittaja Katja Tallgren, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni: Tallgren, Katja 2021. Yhteisöllinen koulukuraattorityö helsinkiläisissä alakouluissa. Opinnäytetyö. Metropolia (Theseus). Lähteet Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 2013/1287. Annettu 30.12.2013. <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2013/20131287>. Luettu 11.10.2019. Lapsi- ja perhepalvelujen monialainen kehittäminen LAPE 2019. Opetushallitus. <https://www.oph.fi/fi/kehittaminen/lapsi-ja-perhepalvelujen-monialainen-kehittaminen-lape>. Luettu 11.10.2019. Helsingin kaupunki n.d. Kiusaamisen vastainen ohjelma. <https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/kiusaamisen-vastainen-ohjelma/>. Luettu 11.2.2021. Hietanen-Peltola, Marke & Vaara, Sarianna & Laitinen, Kristiina & Jahnukainen, Johanna 2020. Etäkoulu heikensi avun ja tuen saantia opiskeluhuollosta – myös kuraattori- ja psykologipalveluissa. Tutkimuksesta tiiviisti 40/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140833/URN_ISBN_978-952-343-605-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 24.2.2021.
Sosiaalisten innovaatioiden avulla ratkaistaan arkisia haasteita
Sosiaaliset innovaatiot ovat ajankohtaisempi aihe kuin koskaan. Useat yhteiskunnalliset ja globaalit ilmiöt, kuten sosiaaliset ja ekologiset haasteet, talous, digitalisaatio ja ihmisten elämäntilanteiden moninaisuus, haastavat myös sosiaalialan työtä. Kesäkuussa kansainvälisessä sosiaalialan YAMK-tutkintojen kesäkoulussa Metropolia Ammattikorkeakoulussa tarkasteltiin sosiaalisia innovaatioita, ja sitä, miten ne edistävät ihmisten hyvää arkea. Sosiaalialan työhön sisältyy oleellisena osana työn käytäntöjen, menetelmien ja ympäristöjen kehittäminen. Useat asiantuntijat, tutkijat, asiakkaat ja organisaatiot tutkivat ja kehittävät jatkuvasti uusia ratkaisuja, jotka tukevat ihmisten hyvää elämää. Kansainvälisen kesäkoulun luennoitsijat tutkimuspäällikkö Juha Koivisto (THL) ja Professori Daniel Gredig (University of Applied Sciences and Arts Northwestern Switzerland) puhuivat sosiaalisten innovaatioiden luonteesta ja niiden luomisen mahdollisuuksista. Sosiaaliset innovaatiot pyrkivät vastaamaan sosiaalisiin ongelmiin tai niiden synnyttämiin tarpeisiin ja tarjoavat uutta hyötyä asiakkaille sekä tuovat parhaimmillaan muutoksen sosiaaliseen systeemiin, jossa ongelma on havaittu. (Gredig 2021; Koivisto 2021.) Sosiaalisille innovaatioille on tyypillistä, että ne rakentuvat usein jo olemassa olevia ratkaisuja edelleen kehittäen (Gredig 2021). Sosiaaliset innovaatiot eivät kuitenkaan ole aina käytettäviä tai tehokkaita itsessään, eivätkä ne ole useinkaan universaalisti toimivia tai sellaisenaan siirrettävissä olevia. Sosiaalisten innovaatioiden ominaisuudet tulevat esiin eri osapuolten vuorovaikutuksessa. Koska sosiaaliset innovaatiot eivät ole suoraan siirrettävissä uuteen ympäristöön, tulee niiden sovellettavuus suunnitella niiden ollakseen toimivia. (Koivisto 2021.) Sosiaaliset innovaatiot ovat konteksti- ja kulttuurisidonnaisia, eivätkä sellaisenaan kopioitavissa paikasta toiseen (Gredig 2021). Sosiaalisten innovaatioiden kehittäminen vaatii asiantuntemusta ja riskien hallintaa Sosiaalisten innovaatioiden kehittäminen edellyttää erityisesti tietoa ja asiantuntemusta (knowledge). Kehittämistyössä tarvitaan uusinta tutkittua tietoa ja ihmisten välistä monialaista yhteistyötä. Ongelma tai haaste, johon kehittämistyön avulla pyritään löytämään ratkaisu tai parantamaan vallitsevaa tilannetta, on peruslähtökohta ja edellytys kehittämistyön aloittamiseksi. Kehittämistyön tulee olla eettisesti kestävää ja siihen liittyvät riskit tulee tunnistaa, vaikka innovatiivinen kehittäminen on usein tavalla tai toisella ennakoimatonta. Esimerkiksi sosiaalisten innovaatioiden kehittämisessä riskit koskettavat ihmisiä ja heidän elämäänsä, ja juuri sen takia riskien hallinta on merkittävä eettinen kysymys (Gredig 2021; Parpan-Blaser & Hutteman 2017). Kehittämistyössä tarvitaan asiantuntijatiedon lisäksi innovaatiokompetensseja, kuten ongelmanratkaisukykyä, päämäärätietoisuutta, tiimityö- ja verkostoitumistaitoja sekä kykyä itsearviointiin (Keinänen ym. 2018; Räsänen 2014). Innovaatiokompetenssit sivuavat myös mm. transversaaleja taitoja, jotka pitävät sisällään myös tunne- ja vuorovaikutustaidot (ks. esim. ITSHEC –hanke). Tutkittu tieto ei tule aina ulkopuolelta, vaan sosiaalisten innovaatioiden kehittäjillä itsellään tulee olla taito tuottaa erilaista tutkimus- ja arviointitietoa. Kyky ja kiinnostus yhteiskehittelyyn (co-creation) ja -kehittämiseen (co-development) ovat sosiaalisten innovaatioiden peruselementtejä. Uusia tiedon tuottamisen keinoja ns. perinteisen tutkimusmetodien rinnalle on tuotu esille. Esimerkiksi kansalaistiede (Citizen science) on eräs melko uusi ja osallistava tiedontuotannon muoto (Eckhard ym. 2021). Esimerkkejä sosiaalisista innovaatioista Äitiyspakkaus Hotspot hutspot-ravintola Hollannissa, johon lähialueen lapset voivat mennä koulupäivän jälkeen. Suomalainen sadutusmenetelmä Innovaatiot vaativat dialogia ja arvojen kirkastamista Kesäkoulussa keskusteltiin paljon monialaisen yhteistyön merkityksestä ratkaistaessa hyvin moninaisen ja monimutkaisen nykymaailman haasteita. Tällöin dialogisuus ja kyky pyrkiä ymmärtämään toisen alan toimintaa ohjaavia arvoja ovat keskeisiä. Väistämättä keskusteluissa korostuivat myös digitaaliset sosiaaliset innovaatiot (DSI), joita kehitetään jatkuvasti (ks. Weber 2019). Viikon mittaan sosiaalisia innovaatioita lähestyttiin luentojen lisäksi erilaisissa workshopeissa sekä pienryhmäkeskusteluissa. Workshopien aiheet olivat: Social work beyond the state: The role of social innovation in diminishing vulnerabilities of destitute EU citizens living in Switzerland, Digital Social Innovation, A model for supported short-term jobs, Transversal Skills – An Answer for Future Social Workers for Creating a Better Tomorrow, Photovoice - A universal method to explore perspectives of human people ja Dream of Gamification. Kesäkoulussa keskusteltiin muun muassa siitä, etteivät kaikki sosiaaliset innovaatiot ole täysin uusia, vaan moni on kehitetty ja uudelleen muotoiltu jo olemassa olevista käytännöistä. Tarve olemassa olevien käytäntöjen uudelleen muotoiluun on korostunut koronapandemian aikana. Kesäkoulun opiskelijat nostivat erityisesti esiin moniammatillisuuden ja -alaisuuden merkityksen ja sen, että sosiaaliset innovaatiot voivat vaatia rohkeuden ja luovuuden lisäksi myös pitkäjänteisyyttä ja aikaa kehittämiselle. Workshopeissa esiteltiin erilaisia sosiaalisia innovaatioita, jotka herättivät keskustelua. Workshopeissa käydyissä keskusteluissa kävi ilmi esimerkiksi se, että innovaatiot voivat soveltua pienillä muutoksilla useammalle eri asiakasryhmälle. Innovaatioita ei tehdä vain asiakkaille, vaan yhteiskehittäen (co-creation) asiakkaiden kanssa. Sosiaalisissa innovaatioissa on kyse ihmisistä. Mitä innovaatioiden kehittäminen vaatii? Herkkyyttä ja taitoa tunnistaa haasteita, joihin täytyy löytää ratkaisuja Laaja-alaista osaamista Kehittämismyönteisen asenteen Yhteistyötaitoja ja joustavuutta Kykyä sietää epävarmuutta Tietoa ja ymmärrystä kehitettävästä asiasta ja arjen tarpeesta, johon sosiaalinen innovaatio tuo ratkaisun. Kirjoittajat Katriina Rantala-Nenonen, lehtori Eija Raatikainen, yliopettaja Niina Pietilä, lehtori Kirjoittajat toimivat opettajina Metropolia Ammattikorkeakoulussa sosiaalialan AMK- ja YAMK-tutkinnoissa sekä Metropolian innovaatiokeskittymän erilaisissa hankkeissa. Lähteet Gredig, D. 2021. Social innovation and exemplary approaches to the development of novel social work interventions. University of Applied Sciences and Arts Northwestern Switzerland Luento 8.6.2021. Master Summer School, Helsinki. Eckhard, J., Kaletka C., Kruger D. & Schultz, a.C. 2021. Ecosystems of Co-Creation. Frontiers in Sociology 6. 10.3389/fsoc.2021.642289 ITSHEC –hanke. https://itshec.upf.edu/ ITSHEC-hanke Metropoliassa Keinänen, M. & Ursin, J. & Nissinen, K. (2018). How to measure students’ innovation competences in higher education : Evaluation of an assessment tool in authentic learning environments. Studies in Educational Evaluation, 58, 30-36. https://doi.org/10.1016/j.stueduc.2018.05.007 Koivisto, J. 2021. Theoretical and practical considerations on social innovation. Finnish institute of health and welfare (THL). Luento 7.6.2021. Master Summer School, Helsinki. Parpan-Blaser, A. & Hutteman, M. 2017. Social Innovation in Social Work, the Social Innovation Landscape - Global Trends. https://www.socialinnovationatlas.net/fileadmin/PDF/volume-2/01_SI-Landscape_Global_Trends/01_17_SI-in-Social-Work_Parpan-Blaser-Huettemann.pdf Räsänen, M. 2014 (toim). Innovaatiokompetensseja mittaamassa. Opas innovaatiovalmiuksien arviointiin. Turun ammattikorkeakoulun materiaaleja 90. Turun ammattikorkeakoulu. http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164988.pdf Taipale, I. (toim.) 2017. Sata innovaatiota Suomesta. Kuinka Suomesta tuli Suomi - poliittisia, sosiaalisia ja arkipäivän keksintöjä. Weber, M. 2019. Creating and Exploiting a Digital Space for Social Innovation. Social Innovation Landscape – Global Trends. https://www.socialinnovationatlas.net/fileadmin/PDF/volume-2/01_SI-Landscape_Global_Trends/01_10_Creating-and-Exploiting-Digital-Space-SI_Weber.pdf
Perehdytysmateriaali tuo näkyväksi työpaikan hiljaista tietoa
Lainsäädäntö velvoittaa työnantajaa perehdyttämään työntekijän työhön ja aihetta käsitellään useissa eri laeissa. Laissa ei kuitenkaan määritellä tarkemmin sitä, miten perehdytys pitäisi toteuttaa. Perehdyttämiskäytännöt vaihtelevatkin laajasti. Espoon tapaamispaikassa perehdyttämistä lähdettiin kehittämään kokoamalla toiminnolle kirjallinen perehdytysmateriaali. Kehittämisen aikana tapaamispaikassa kuultiin työntekijöiden näkemyksiä ja tarpeita ja he osallistuivat käytännön kehittämistyöhön. Tässä tekstissä esitellään, miten perehdytystä voi kehittää työpaikalle räätälöidyn perehdytysmateriaalin avulla. Mitä perehdytys on? Perehdyttämisellä tarkoitetaan yleisesti niitä toimia, joilla organisaatio huolehtii siitä, että uusi työntekijä oppii nopeasti uudet työtehtävänsä ja tulee osaksi työyhteisöään ja -ympäristöään. Useat eri lait velvoittavat työnantajaa huolehtimaan perehdyttämisestä. Työturvallisuuslaki (2002) velvoittaa perehdyttämään työntekijän työhön vaaratekijöiden minimoimiseksi. (Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738, 14§). Sosiaalihuoltolain soveltamisopas puolestaan kiinnittää huomiota erityisesti tapaamispaikkatyöhön ja kehottaa huolehtimaan työntekijöiden riittävästä perehdyttämisestä, jotta muun muassa turvallisuusnäkökulma tulee riittävästi huomioiduksi. (Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017, 81). Hyvä perehdytys on hyödyllistä: Perehdyttämisen avulla työntekijä sopeutuu vaivattomammin työyhteisöön ja kykenee nopeammin työskentelemään itsenäisesti ja tuottavasti. Lisäksi perehdyttäminen tukee laajasti niin yksilön kuin koko työyhteisön hyvinvointia. Organisaation näkökulmasta perehdyttäminen antaa mahdollisuuden uuden oppimiseen ja kehittymiseen, kun uusi työntekijä tuo mukanaan oman osaamisensa ja antaa palautetta organisaation toiminnasta. Tapaamispaikkatoiminta ja hiljainen tieto Tapaamispaikkatoiminta on palvelu, joka mahdollistaa lapsen ja hänestä erossa asuvan vanhemman väliset tapaamiset valvotusti, tuetusti tai valvotuin vaihdoin. Tapaamisten tavoitteena on tukea lapsen ja tapaajavanhemman suhdetta turvallisessa ympäristössä. Tapaamispaikkatoimintaa on Espoossa tuotettu kunnan omana toimintana vuodesta 2007 lähtien. Espoossa tapaamispaikkatyön viimeaikaisessa kehittämisessä nähtiin oleellisena työtapojen ja yhteistyötyötahojen kanssa tehdyn työn kuvaaminen. Lisäksi haluttiin tunnistaa ja kuvata työntekijöillä ja toiminnossa olevaa hiljaista tietoa. Ensimmäisenä askeleena kohti laajempaa kehittämiskokonaisuutta päätettiin koota tapaamispaikalle kirjallinen perehdytysmateriaali ja -suunnitelma. Espoossa tapaamispaikkatyön sisällöistä ja työtavoista merkittävä osa on ollut työntekijöiden hallussa hiljaisena tietona. Virtainlahti (2009) määrittelee hiljaisen tiedon kokemuksen kautta muodostuneena tietona ja osaamisena, jota on vaikea sanallisesti kuvata. Osa hiljaisesta tiedosta on kuitenkin sellaista, joka on mahdollista muuttaa näkyväksi esimerkiksi laatimalla erilaisia ohjeita, dokumentteja ja kuvauksia. (Virtainlahti 2009: 31–53.) Kuusisto-Niemi ja Kääriäinen (2005) ovat puolestaan perustelleet, miksi tiedon ja osaamisen näkyväksi tekeminen erityisesti sosiaalityössä on tarpeen. He ovat muun muassa kuvailleet työyhteisön toiminnan muuttuvan sitä hallitsemattomammaksi ja ennakoimattomammaksi mitä enemmän sen työkulttuurissa on hiljaista ja jakamatonta tietoa. (Kuusisto-Niemi & Kääriäinen 2005.) Espoon tapaamispaikassa perehdytysmateriaalin koostaminen tarkoitti siis suurelta osin sen hiljaisen tiedon tunnistamista, joka on mahdollista muuttaa näkyväksi. Materiaalin odotettiin myös tukevan toiminnan laatua ja yhdenmukaisuutta, kun työntekijät perehdytetään työ- ja toimintatapoihin samalla tavalla. Kun tieto ja osaaminen tehdään näkyväksi, myös sen arvostaminen mahdollistuu. (Virtainlahti 2009, 82–83). Tarve tapaamispaikan toimintatapojen kuvaamiselle on olemassa muutoinkin kuin ainoastaan perehdyttämisen viitekehyksessä. Tapaamispaikkatyö on parhaimmillaan hyvin vaikuttavaa ja sen avulla vähennetään asiakkaiden muiden palveluiden tarvetta osana esimerkiksi lastensuojelu-, sovittelu- ja tuomioistuinprosesseja. Tapaamispaikan asiakaskunta on viime vuosina monipuolistunut ja työ vaatii monipuolista erityisosaamista ja ammattitaitoa. Työn tekeminen näkyvämmäksi vaatii kuitenkin tuekseen vahvoja rakenteita sekä dokumentoituja, perusteltuja työtapoja. Espoossa koottiin tapaamispaikkaan kirjallinen perehdytysmateriaali Kokosin opinnäytetyönäni Espoon tapaamispaikalle kirjallisen perehdytysmateriaalin. Materiaalin tarkoituksena oli myös toimia tukimateriaalina työntekijöille työvuorojen aikana ja siten olla osa jatkuvan perehdyttämisen ja tiedonkulun mallia. Haastattelin tapaamispaikkatoiminnan ohjaajia selvittääkseni heidän näkemyksiään ja tarpeitaan perehdyttämistä koskien. Perehdytysmateriaalin koostaminen ja siihen liittyvä kehittämistyö toteutui toimintatutkimuksellisin menetelmin tapaamispaikkatoiminnan tiimipalavereissa, käytännön työkentällä sekä perehdyttämistilanteissa. Kerätystä aineistosta nousi esiin työntekijöiden selkeä tarve kirjallisen perehdytysmateriaalin koostamiselle sekä laajasti aiheita, joita materiaalin tulisi sisältää. Näistä muodostui pitkälti sisällysluettelo koostetulle materiaalille. Osa keskeisistä työtavoista ja ohjeista kirjattiin yhteistoiminnallisesti työntekijöiden kanssa. Näin toimintatavoille muodostui myös vahvaa yhteistä näkemystä työyhteisön sisällä. Opinnäytetyöni osoittaa, että Espoon tapaamispaikassa perehdyttämisessä tärkeätä on: Kirjallinen perehdytysmateriaali Työpariperehdytys Kannustava ilmapiiri Suunnitelmallisuus Kiireettömyys Yksilöllisyys Perehdyttämisen kehittäminen jatkuu Espoon tapaamispaikassa myös tulevaisuudessa, ja kehittämisprosessi osoitti työn olevan merkityksellistä ja moniulotteista. Perehdytysmateriaalin kokoamisprosessi vahvisti Espoon tapaamispaikassa ajatusta, jonka mukaan työn kehittämisessä on tärkeää tehdä näkyväksi työn rakenteita, työtapoja ja toimintaympäristöä. Kirjoittaja Johanna Laajakallio-Kahugu, Vastaava ohjaaja Espoon tapaamispaikkatoiminta, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni Hyvän perehdyttämisen jäljillä – Perehdytysmateriaalin koostaminen Espoon tapaamispaikassa (Theseus). Lähteet Kuusisto-Niemi, Sirpa & Kääriäinen, Aino 2005. Hiljaisen tiedon vallasta näkyvän tiedon valtaan - puheenvuoro tiedon näkyväksi tekemisen puolesta. https://journal.fi/janus/article/view/50340 >. Laajakallio-Kahugu, Johanna 2021. Hyvän perehdyttämisen jäljillä – Perehdytysmateriaalin koostaminen Espoon tapaamispaikassa. Opinnäytetyö. Metropolia. <http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202105128493>. Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017. Sosiaali- ja terveysministeriö <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80391/05_17_Sosiaalihuoltolain%20soveltamisopas.pdf >. Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738. 14§. Finlex. < https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020738>. Virtainlahti, Sanna 2009. Hiljaisen tietämyksen johtaminen. Helsinki. Talentum Media Oy.
Nuorisoasunnot hyödyttävät koko yhteiskuntaa
Nuorisoasuminen on muutakin kuin pelkkää hauskanpitoa ja huoletonta elämää. Nuorisoasunnoissa opetellaan myös asumistaitoja, oman talouden ylläpitämistä sekä arkisten toimintojen rytmittämistä. Monelle itsenäistyminen ja ensimmäiseen omaan kotiin muuttaminen on suuri henkisen kasvun paikka, jolloin opitaan itsenäistä asumista edellyttäviä perustaitoja. Nuorten asunnottomuuden ennalta ehkäisemiseen voidaan tarttua parhaiten nuorille kohdennetulla asumis- ja talousneuvonnalla. Nuorten kanssa varhaisessa vaiheessa toteutetun asumis- ja talousneuvonnan avulla voidaan ennaltaehkäistä esimerkiksi häätöjä, vuokravelkatilanteita sekä muita asumisen ongelmia (Nuorisoasuntoliitto ry 2019: 8–9). Onnistuneella asumis- ja talousneuvonnalla on parhaimmillaan pitkät ja kestävät vaikutukset nuoren tulevaisuuteen sekä itsenäiseen elämään. Ennalta ehkäisevään neuvontaan panostamalla voimme vaikuttaa myös yhteiskunnalle kertyviin kustannuksiin, joita korjaava asunnottomuustyö voi aiheuttaa. Kuka auttaa nuoria itsenäistymään? Vantaalla asumisneuvontaa on saatavilla pääsääntöisesti kaupungin sosiaalipalveluiden asumisen sosiaaliohjauksen kautta, sillä VAV:n asumisneuvonta on tarkoitettu vain VAV:n asukkaille (Oosi & Kortelainen & Karinen & Jauhola & Luukkonen 2019: 42–44). Nämä palvelut ovat avoimia kaiken ikäisille vantaalaisille. Tämän lisäksi yleistä asumisneuvontaa on saatavilla erilaisista kolmannen sektorin järjestöistä. Nuorille erikseen suunnattua henkilökohtaista asumisneuvontaa on saatavilla esimerkiksi Ohjaamossa sekä opiskelija- ja nuorisoasunnoissa. Opiskelija-asuntoja vuonna 2020 Vantaalla vähän alle 20 talokohteessa, kun taas nuorisoasuntoja vain alle 10 talokohteessa. Tämän lisäksi joitakin yksittäisiä nuorisoasuntoja oli saatavilla myös Y-säätiön jälleenvuokraustoiminnan kautta. Nuoret joutuvat siis pitkälti kilpailemaan yleisillä asuntomarkkinoilla itsenäistymisen kynnyksellä, mikäli opiskelupaikkaa ei satu olemaan taskussa. Monella vakituinen työpaikka tai vakaa taloudellinen tilanne on vielä saavuttamatta, joka heikentää entisestään kilpailumahdollisuuksia oman kodin saamisessa. Asumisen tavoitteet ja toimenpiteet Vantaalla Vantaalla hyväksyttiin syksyn 2020 aikana Helsingin seudun ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus 2020–2031 (MAL-sopimus). Kyseisessä sopimuksessa on määritelty asuntotuotantoon liittyviä tavoitteita sekä toimenpiteitä, joiden avulla pyritään vähentämään asunnottomuutta Helsingin seudun alueella. MAL-sopimukseen on kirjattu tavoitteeksi, että Vantaalla valmistuisi vuosien 2020-2023 aikana 2640 asuntoa vuodessa. Valtion tukeman korkotukituotannon (ARA) osuus sopimuksessa on pääkaupunkiseudulla yhteensä 30 prosenttia asuntotuotannon kokonaistavoitteesta, mikä Vantaalla tarkoittaa korkeintaan 792 asuntoa. MAL-sopimuksen kohdassa Asuminen ja elinympäristön laatu määritellään asuntotuotannon tavoitteet ja toimenpiteet. Valtion tukeman korkotukituotannon osuus on 30 prosentti pääkaupunkiseudun asuntotuotannon kokonaistavoitteesta. Tämä tulee ottaa huomioon tonttiluovutuksissa ja maankäyttösopimuksissa. Lisäksi seudun kunnat sitoutuvat yhdessä valtion kanssa ehkäisemään ja vähentämään asunnottomuutta. Tavoitteena on asunnottomuuden puolittaminen vuoteen 2023 mennessä. Vantaa on mukana vuosien 2020-2022 aikana toteutettavassa asunnottomuuden yhteistyöohjelmassa, jonka tavoitteena on lisätä kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa sekä vahvistaa asunnottomuustyötä. Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäiseminen Vantaa on sitoutunut toteuttamaan asunnottomuuden ennaltaehkäisemistä uuden MAL-sopimuksen myötä. On hienoa huomata, että asia nähdään tärkeänä ja siihen halutaan panostaa. Nuorten asumistuotantoon tulisikin suunnata enemmän resursseja. Näin voidaan ennaltaehkäistä ongelmia ja ennakoida tilanteita, joita saattaisi muuten esiintyä myöhemmin nuorten elämässä vuokravelkojen, luottotietojen menettämisen sekä häätöjen vuoksi (Ympäristöministeriö 2019: 15–24, 96). Olisi todella tärkeää, että Vantaalle saataisiin lisää ARAn korkotukilainalla rahoitettuja kohtuuhintaisia nuorisoasuntoja. Nuorisoasuntojen asukkaat saavat samalla juuri heille kohdennettua asumis- ja talousneuvontaa, jolloin heitä pyritään auttamaan itsenäisen elämän alkuun. Apua voidaan tarjota matalalla kynnyksellä juuri siellä, missä nuoret tätä eniten tarvitsevat – heille tutussa ympäristössä. Pitämällä huolta nuorista pidämme huolta myös omasta tulevaisuudestamme. Olisiko kohdennetun nuorisoasumisen lisääminen näin ollen mahdollinen väylä nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi Vantaalla? Kirjoittaja Heidi Juvonen-Jääskeläinen on sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija Metropolia ammattikorkeakoulussa. Opiskeluiden ohella Heidi Juvonen-Jääskeläinen toimii kouluttajana nuorten asumisasioiden parissa. Erikoisosaamiseen kuuluu nuorten jalkautuva asumisneuvonta, verkostoyhteistyö sekä asumiseen liittyvä koulutustoiminta. Lähteet Helsingin seudun ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus 2020–2031 (MAL-sopimus). <https://ym.fi/documents/1410903/40122839/MAL-sopimus+Helsingin+seutu+081020.pdf/3665cc33-ee50-dea5-53b3-e2de35836388/MAL-sopimus+Helsingin+seutu+081020.pdf?t=1602159806533>. Viitattu 7.12.2020. Nuorisoasuntoliitto ry 2019. Asumisneuvonnan vaikutus nuorten itsenäiseen ja vakaaseen asumiseen. <http://nal.fi/wp-content/uploads/2019/12/Asumisneuvonnan-vaikutus-tutkimus.pdf>. Viitattu 7.12.2020. Oosi, Olli & Kortelainen, Jeremias & Karinen, Risto & Jauhola, Laura & Luukkonen, Tuomas 2019. Asumisneuvonta Suomessa. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja 2/19. <https://www.ara.fi/download/noname/%7B96F10A1A-248F-486E-8F83-C2E73186F8AC%7D/146422>. Viitattu 7.12.2020. Ympäristöministeriö 2019. Asunnottomuusohjelmien arviointi. Ohjelmista asunnottomuustyön vakiinnuttamiseen. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161686/YM_11_2019_Asunnottomuusohjelmien%20arviointi.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Viitattu 7.12.2020.
Vauvaperheiden varhainen tuki on vahva panostus tulevaisuuteen
Vantaan kaupunginhallituksen valtuustokauden 2018-2021 yhtenä strategisena tavoitteena on tukea vauvaperheitä entistä varhaisemmassa vaiheessa. Kaupunginhallitus on hyväksynyt myönteisen erityiskohtelun toimenpiteet ja lapsiperheiden kotipalvelu on valittu yhdeksi myönteisen erityisrahan projekteista vuodelle 2021. Projektin tavoitteena on tarjota kaikille vauvaperheille kolme ilmaista lapsiperheiden kotipalvelun käyntiä ja tavoittaa tätä kautta ennakoiden varhaisesta tuesta hyötyvät perheet. Myönteisen erityiskohtelun tarkoituksena on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kohdistaa tukea ja resursseja sinne missä tuen tarve on tavallista suurempi. Myönteistä erityiskohtelua on tärkeää kohdentaa alueille, joissa on paljon vieraskielistä väestöä, työttömyyttä tai matala koulutus- ja tulotaso. (Vantaan kaupunki 2020.) Tavoitteena on, että huonommat lähtökohdat kompensoidaan antamalla ylimääräistä tukea ja näin pyritään luomaan ihmisille ja ryhmille yhtäläiset mahdollisuudet ja edellytykset käyttää hyväksi yhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia. (Tapola & Tuohikumpu 2005: 12.) Vauvaperheiden tukeminen on parasta ennaltaehkäisyä, mitä lapsiperheille voidaan tarjota. Tiedetään, että häiriöt lapsen ja vanhemman varhaisessa vuorovaikutussuhteessa ovat yhteydessä lapsen psyykkisiin ja sosiaalisiin ongelmiin myöhemmin. On tärkeä tukea perheitä riittävän hyvän vanhemmuuden saavuttamiseksi etenkin silloin, kun perheessä erilaisia riskitekijöitä, joilla voi olla vaikutusta varhaisen vuorovaikutuksen myönteiseen kehittymiseen vanhemman ja lapsen välille. Riskitekijöitä voivat olla mm. vanhemman mielenterveyden häiriö, päihteiden käyttö, heikko kielitaito, verkostojen puute ja taloudelliset haasteet. Lisäksi myös vauvan vaativahoitoisuus ja kun kyseessä on monikkoperhe voivat vaikuttaa haitallisesti myönteisen vuorovaikutuksen kehittymiseen. Miksi myönteistä erityiskohtelua Vantaalla? Alueellinen eriytyminen on kasvanut Vantaalla viime vuosina Alueiden väliset hyvinvointierot vähenevät Asukkaiden väliset hyvinvointierot vähenevät Suomen monikulttuurisin kaupunki hoitaa myös kotoutumisen parhaiten (Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 2019 -> 18,9 %,) (Piia Sauranen 2019) Mitä perheiden varhaisella tukemisella voidaan saavuttaa Vuoden 2015 alusta lähtien lapsiperheiden välttämättömät kotipalvelut säädettiin subjektiiviseksi oikeudeksi (Sosiaali- ja terveysministeriö 2018). Terveyden ja hyvinvointilaitoksen ”Mitä vauvaperheille kuuluu” tutkimuksen mukaan lapsiperhepalveluista yleisimmin riittämättömiksi koettiin tiedon määrä apuväline- ja vammaispalveluista, perhetyöstä, kotipalvelusta ja parisuhdepalveluista. Vauvaperheissä tarvittiin tukea etenkin jaksamiseen. (Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos 2018.) Pääkaupunkiseudulla on yleistä, että perheiden läheisverkostot ovat pienet tai niitä ei ole ollenkaan, minkä vuoksi ulkopuoliselle avulle on tarvetta. Lapsiperheiden kotipalvelu voi tarjota vanhemmille omaa aikaa ja mahdollisuutta lepoon. Kehityksen ihmeet (Kehi) -seurantatutkimuksessa (HY, TaY ja HUS) havaittiin, että vanhemmaksi tulemiseen liittyy usein myönteisten tunteiden lisäksi myös ristiriitaisia tunteita. Osalla vanhemmaksi tuleminen lisää voimakkaampia masennus- tai ahdistusoireita, ja tällä tiedetään olevan yhteys lapsen kehitykseen. (Hilska, Pyhälä-Neuvonen ym. 2020.) Mitä aiemmin perheitä tuetaan, sitä tehokkaampaa tuki on. Myönteisen erityisen kohtelun lapsiperheiden kotipalvelun projektilla voidaan merkittävästi lisätä vauvaperheiden tietoisuutta lapsiperheiden palveluista laajemminkin ja tällä voi olla suuri merkitys sille, että perheet saavat heille kuuluvat palvelut entistä varhaisemmassa vaiheessa. Lisäksi tällä voidaan ennaltaehkäistä lapsiperheiden isompien ongelmien syntymistä ja ehkäistä lastensuojelun tarvetta. Projekti toteutetaan tiiviissä yhteistyössä neuvolan kanssa. Tarjoamalla lapsiperheiden kotipalvelua kaikille vauvaperheille valituilla alueilla tehdään avun saannista helppoa ja samalla perheet tulevat tietoiseksi kotipalvelun tarjoamasta avusta. Tuki on maksutonta, joten taloudellinen tilanne ei estä tuen vastaanottamista. Mikäli palvelua saavilla perheillä havaitaan lisätuen tarvetta, voidaan heidät ohjata saamaan sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arvio ja sitä kautta tukevammat palvelut jo varhaisessa vaiheessa. Myönteinen erityiskohtelu luo tasa-arvoa, ja projekti onkin Vantaan kaupungilta taloudellisesti ja inhimillisesti tarkasteltuna hyvä satsaus. Kirjoittaja Terhi Leskinen, sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija Lähteet Vantaa.fi n.d. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan hankkeet ja projektit v. 2020. https://www.vantaa.fi/hallinto_ja_talous/talous_ja_strategia/hankkeet_ja_projektit/sosiaali-_ja_terveydenhuollon_toimiala. Viitattu 29.11.2020. Vantaan kaupunki 2020. Myönteisen erityiskohtelun toimintaohjelma. https://www.vantaa.fi/uutisia/101/0/142676. Viitattu 29.11.2020 Hilska Iida & Pyhälä-Neuvonen Riikka & Varhaisen kehityksen ja perhesuhteiden ammatillinen työryhmä. Uutta tutkimustietoa vauvaperheiden tukemiseen. Psykologilehti 6.10.2020. Saatavilla osoitteessa: https://psykologilehti.fi/uutta-tutkimustietoa-vauvaperheiden-tukemiseen/. Viitattu 29.11.2020 Sauranen Piia 2019. Myönteisen erityiskohtelun toimintaohjelma 2019–2021. http://www.socca.fi/files/8333/Vantaan_myonteisen_erityiskohtelun_toimintaohjelma_Piia_Sauranen.pdf. Viitattu 29.11.2020. Sosiaali- ja terveysministeriö 2018. Kuntainfo: Lapsiperheiden kotipalvelut ja lastensuojelun käsittelyajat 18.4.2018. https://stm.fi/-/kuntainfo-lapsiperheiden-kotipalvelut-ja-lastensuojelun-kasittelyajat. Viitattu 29.11.2020. Tapola-Tuohikumpu, Sirpa 2005: Positiivisella diskriminaatiolla varhaista tukea. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston Positiivisen diskriminaation hankekokonaisuuden (2001–2004) loppuraportti. SOCCAn ja Heikki Waris -instituutin julkaisusarja 3/2005. http://www.socca.fi/files/152/Positiivisella_diskriminaatiolla_varhaista_tukea_tapola_tuohikumpu_2005.pdf. Viitattu 7.12.2020. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2018. Mitä vauvaperheille kuuluu. LTH-tutkimuksen 3–4-kuukautisten vauvojen ja heidän perheidensä pilottitutkimuksen perusraportti. Työpaperi 18/18. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136799/TY%C3%962018_18_Mit%C3%A4%20vauvaperheille%20kuuluu_9.10.2018_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 29.11.2020.
Itseohjautuvan esihenkilötoiminnan kehittäminen yhdistystoiminnassa
Työ- ja toimintaympäristö kolmannen sektorin palveluorganisaatioissa on jatkuvassa muutoksessa, mikä asettaa johtamisen taidot koetukselle. Taitoja on siksi vahvistettava suuntaan, jossa tuetaan esihenkilöiden asiantuntijuutta ja osaamista sekä kehitetään sisäistä viestintää ja keskinäistä vuorovaikutusta. Esihenkilötyön kehittämisen näkökulmasta on tärkeää, että yhteisön sisäiset rakenteet ovat joustavat ja ketterät ja tukevat arjen työtä muuttuvissa tilanteissa. Tulevaisuuden esihenkilöltä vaaditaan aiempaa enemmän uusien roolien hallintaa ja itsensä johtamisen taitoja. Organisaatioita uudistetaan ja johtamistapoja kehitetään luomalla organisaatiorakenteita ja kehittämällä jatkuvasti menetelmiä, jotka tukevat itseohjautuvan esihenkilötyön ja tiimityön kehittymistä ja vahvistumista sekä työntekijöiden osaamisen esiin nostamista. Hyödyntävätkö esihenkilöt työssään itseohjautuvuutta? Millaista osaamista esihenkilötyössä ja työyhteisössä tarvitaan? Miten niitä voidaan esihenkilötyöllä vahvistaa? Miten esihenkilötyö tukee yhdistyksen asiakastyötä nuorten ja osatyökykyisten kanssa sekä yhdistyksen kehittämis- ja palvelutoimintaa? Millaista oppimista ja osaamista tarvitaan esihenkilötyön tueksi muuttuvassa toimintaympäristössä ja sen ristipaineessa? Muun muassa näihin kysymyksiin lähdin hakemaan vastauksia sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni. Työelämälähtöisen opinnäytetyön tarkoitus on ollut tuottaa tietoa koetuista haasteista ja mahdollisuuksista, jotka liittyvät itseohjautuvaan esihenkilötoimintaan ja osaamisen johtamiseen yhdistyksessä. Yhdistys nuorten ja osatyökykyisten palveluiden kehittäjänä Yhdistys ry on kolmannen sektorin toimija, joka työskentelee osaamisen, työllisyyden, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi Suomessa. Yhdistys toimii yhteiskunnassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien nuorten ja aikuisten kanssa ja osallistujat ovat osatyökykyisiä asiakkaita. Yhdistyksen toiminnassa yhdistyvät työpajat, palvelut sekä tutkimus- ja kehittämistoiminta. Yhdistyksen toiminnan yhteiskunnallinen tarve nousee sosiaalisesta etsivästä nuorisotyöstä, työelämän ulkopuolella olevien kouluttamattomien nuorten syrjäytymisen ehkäisytyöstä ja räätälöidyistä oppimisen poluista osatyökykyisille osallistujille, joille perinteiset ammatilliset opintopolut eivät tarjoa mahdollisuuksia kouluttautumiseen ja työllistymiseen. Järjestöllä on monikanavainen rahoituspohja ja toiminnassaan sillä on palvelutoiminnan lisäksi vahva tutkimus- ja kehittämisorientaatio. Tarkastelin opinnäytetyössäni sitä, miten esihenkilöt vaikuttavat tiimiensä motivaatioon ja itseohjautuvuuteen sekä millaisia kehittämisen tarpeita esihenkilötyössä ilmenee. Opinnäytetyön aineisto kerättiin kvalitatiivisten teemahaastatteluiden ja taustakyselyn avulla viideltä esihenkilöltä yhdistyksessä. Kartoitin osallistujien käsityksiä esihenkilöiden keinoista ja niiden vahvistamisesta, jotta voitiin arvioida kehittämisen tarpeita itseohjautuvuuden tukemisessa ja osaamisen johtamisessa. Tämän kehittämisen toivotaan auttavan esihenkilöitä ja koko työyhteisöä kohti vahvempaa autonomista johtamista sekä toimimista vahvempana itseohjautuvana yhteisönä palvelu- ja kehittämistoiminnassa, kun toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Käytin teoreettisena lähtökohtana Ryanin ja Decin kehittämää teoriaa itseohjautuvuudesta, jonka mukaan ihminen motivoituu asioista, jotka tyydyttävät inhimillisiä perustarpeita. Niitä ovat autonomian tarve, tarve tuntea itsensä kykeneväksi ja yhteenkuuluvuuden tarve. Tarkastelin etenkin sitä, miten hyvin esihenkilöt osaavat huomioida itseohjautuvuuden ja motivaation lähteitä. Yhdistyksen palvelu-, kehittämis- ja tutkimustoiminta edellyttävät jatkuvasti kehittyvää ja vahvistuvaa osaamista. Esihenkilöiden tehtävänä on saada näkyväksi ja huolehtia kokemusten myötä kertyneen osaamisen jakamisesta sekä vahvistuvan, uuden osaamisen aikaansaamisen prosessien johtamisesta. Nopeasti muuttuvassa ja kompleksisessa toimintaympäristössä organisaatioiden pärjääminen edellyttää työntekijöiltä ketteryyttä ja muuntautumiskykyä, mutta myös luovaa asiantuntijuutta ja itsenäistä päätöksentekoa (Otala & Mäki 2017: 268–269). Itseohjautuvuus Ihminen tuntee pätevyyden tunnetta silloin, kun hän kokee toimivansa vaikuttavasti elämäänsä liittyvissä tärkeissä asioissa. Yhteenkuuluvuuden tunteeseen voidaan taas liittää tunne siitä, että muut ihmiset välittävät ja että ihminen kokee olevansa merkityksellinen muille ihmisille ja kuuluvansa sosiaalisiin ryhmiin. Ihminen toimii autonomisesti, kun hän toimii omien arvojensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti. (Ryan & Deci 2017: 10–11.) Itseohjautuva esihenkilötoiminta edellyttää itsemääräämisen tunnetta (esihenkilö voi itse päättää toiminnastaan), pätevyyden tunnetta (esihenkilö tuntee, että hän on kyvykäs ja hänen omalla toiminnallaan on vaikutusta työn laatuun) ja sosiaalisen yhteyden tunnetta (esihenkilö kokee saavansa tukea ajatuksilleen ja tunteilleen). Martela, Ryan ja Steger (2017) viittaavat empiirisessä tutkimuksessaan neljään tekijään merkityksellisyyden taustalla, ne ovat autonomia, pätevyys, yhteisöllisyys sekä lisäksi hyvän tekeminen (beneficence). Lisäksi itseohjautuvuusteoriaan liittyvien perustarpeiden tyydyttämisellä on osoitettu olevan yhteys välittämiseen ja hyvinvointiin. (Martela, Ryan & Steger 2017: 1279.) Itseohjautuvuuden tukeminen esihenkilötyössä Opinnäytetyöni tulosten mukaan itseohjautuvuudella ja osaamisen johtamisella pystytään vaikuttamaan esihenkilötyön kehittämiseen. Itseohjautuvuus ei synny itsestään, vaan se vaatii sisäistä motivaatiota, aitoa kiinnostusta omaa työtä kohtaan ja osaamisen johtamista. Keskeisenä haasteena koettiin yhteisen ajan puuttuminen sekä yhteisön sisäinen viestintä ja informaation kulku johto- ja esihenkilötasolla. Yhteinen aika tulisikin käyttää sellaisten asioiden käsittelyyn, jotka tarvitsevat ja vaativat keskustelua ja yhdessä sopimista. Ristikangas & Ristikangas (2013) viittaavatkin, että yhteinen aika mahdollistaa muun muassa palaute- ja kannustuskulttuurin rakentamista sekä perustyöhön liittyvää kehittämistä ja arviointia (Ristikangas & Ristikangas 2013: 222). Haastatellut kokivat työelämän ja toimintaympäristön muutosten yhdistyksen palvelu- ja kehittämistoiminnassa luovan vahvoja paineita oman ja yhteisen esihenkilötyön uudistamiseen ja kehittämiseen sekä oman osaamisen vahvistamiseen. Poikkeustila liittyen COVID-19-pandemiaan keväällä 2020 aiheutti yllättäen ja nopeasti vahvan teknologisen digiloikan, vaikkakin tietoteknisten työvälineiden käyttö toikin jonkin verran osaamishaasteita tiimeissä sekä osallistumishaasteita asiakaskunnassa. Opinnäytetyöni keskeisin oivallus oli se, että esihenkilön ja työntekijän työssä jaksamista tukevat ja kannattelevat organisaation yhteisölliset rakenteet ja johtajuus. Tulevaisuudessa tärkeää olisi luoda yhdessä esihenkilöiden kanssa selkeät pelisäännöt siihen, miten jokaisen työntekijän henkilökohtaiset tarpeet, osaamisalueet ja vahvuudet otetaan huomioon etäjohtamisessa ja itseohjautuvuuden tukemisessa. Esihenkilöiden vahvuudet: Esihenkilöt huomioivat itseohjautuvan tiimin jäsenien osaamisvahvuuksia ja erilaisia tarpeita. Esihenkilöillä on kyky kannustaa ja tukea tiimin jäseniä yksilöllisesti ja tarvelähtöisesti. Esihenkilöt tarvitsevat yhteisiä rakenteita ja yhteisesti sovittuja työtapoja kyetäkseen johtamaan itseohjautuvaa tiimiä. Vertaistuki ja rinnakkaisoppiminen edistävät ja tukevat esihenkilötyötä tiimissä ja esihenkilöiden kesken. Kehittämisehdotukset: Esihenkilöiden ja johdon vastuualueista, tehtävistä ja viestinnästä tulee keskustella ja niiden määrittämiseen tulee varata yhteistä aikaa. Yhteisesti tulee sopia sellaisista toimintakäytänteistä, jotka tukevat tiimityöskentelyä ja sisäistä viestintää. Esihenkilöiden keskinäistä verkostoitumista tulee tulosten mukaan vahvistaa. Opinnäytetyössä esitellään myös konkreettisia käytännönläheisiä kehittämistoimenpiteitä esihenkilötoiminnan tueksi yhdistyksessä. Kirjoittaja Anu Haapanen, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Haapanen, Anu 2020: Esihenkilöiden käsityksiä itseohjautuvuudesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi ylempi AMK (Theseus) Lähteet Ryan, Richard M. & Deci, Edward L. 2017. Self-Determination Theory. Basic Psychological Needs in Motivation, Development and Wellness. New York: The Guilford Press. Martela, Frank, Ryan, Richard M. & Steger, Michael F. 2018. Meaningfulness as Satisfaction of Autonomy, Competence, Relatedness, and Beneficence: Comparing the Four Satisfactions and Positive Affect as Predictors of Meaning in Life. Journal of Happiness Studies, vol. 19, no. 5, 1261–1282. Otala, Leenamaija & Mäki, Tiina 2017. Palvelut uudistuvat ja johtaminen muuttuu sote-alalla. Teoksessa Martela, Frank & Jarenko, Karoliina (toim.): Itseohjautuvuus. Miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent. 265‒286. Ristikangas, Marjo-Riitta & Ristikangas, Vesa 2013. Valmentava johtajuus. Helsinki: Alma Talent.
Päihteinen raskaus – Onko sikiöllä oikeus päihdehoitoon?
Pidän sylissäni pientä alle kolmekiloista nyyttiä. Hän itkee sylissäni. Juuri hetki sitten hän oli tyytyväisenä äitinsä sylissä. Kovan itkun alettua äiti halusi minun ottavan vauvan syliin. Seurasin vauvan hengitystä, lihassäpsähtelyjä ja ihon väriä. Pohdin, onko vauvan yliojentunut asento päihteiden vieroitusoireista johtuvaa oirehdintaa. On selvää, että pieni ei voi hyvin. Yritän helpottaa pienokaisen vointia. Yritän helpottaa myös äidin huolta vauvasta ja hänen omasta selviytymisestään. Yritän valaa toivoa, että kaikki järjestyy, kun he pääsevät paikkaan, jossa heitä osataan auttaa ja tukea. Raskaana olevien ja synnyttäneiden naisten sekä heidän puolisoidensa päihdeseulontaa tulisi kehittää ja tehostaa. Raskaana olevan hoitoon pääsy ei ole edelleenkään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä pysyvä osa eikä hoito ole tasalaatuista. Hoitoonohjaus ja hoitopolut eroavat toisistaan sen mukaan, missä asiakas asuu. Raskaana olevien päihteitä käyttävien äitien raskauden aikaisen seurannan ja hoidon sekä raskauden jälkeisen päihdehoidon ja kuntoutuksen tiedetään kuitenkin olevan vaikuttavaa työtä. (Arponen 2019: 12–13.) "Äitiysneuvolakäynnit vähentyneet – Suomeen tarvitaan vauvatakuu”. Näin vetoaa Helsingin ensikodin toiminnan johtaja ja entinen lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila Helsingin ensikodin tiedotteessa. Päättäjien ja viranomaisten on herättävä ymmärtämään tuhansien, että tuhansien vauvojen hyvinvointi ja terveys on vaarassa korona-ajasta johtuen. Neuvolakäyntien määrä on vähentynyt, ja mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsiviä ei tavoiteta. (Helsingin ensikoti tiedote 2020.) Äitiys- ja lastenneuvolapalvelujen saatavuus heikkeni keväällä 2020. Koronaepidemiaan varautuminen johti neuvolapalveluissa henkilöstösiirtoihin ja kiireettömien palvelujen supistamiseen riippumatta alueen koronatilanteesta (Hietanen-Peltola ym. 2020). Neuvolapalveluita heikennettiin ja määräaikaisia terveystarkastuksia vähennettiin samaan aikaan, kun lapset ja perheet olisivat tarvinneet enemmän tukea. Laajoista terveystarkastuksista jäi keväällä toteutumatta yli 60 prosenttia, myös muita määräaikaisia terveystarkastuksia ja perhevalmennusta sekä kotikäyntejä järjestettiin aiempaa vähemmän. (Kestilä ym. 2020.) Kurttilan mukaan Suomeen olisi saatava vauvatakuu, jossa valtio sitoutuisi raskaana olevien nopeaan hoitoon pääsyyn. Raskaana olevien päihde- ja mielenterveyden ongelmista kärsivien hoito on osoittanut, että auttaminen raskausaikana on vaikuttavaa. Raskauden aikainen päihdyttävien aineiden käyttö vahingoittaa sikiön terveyttä ja kehitystä. Pahimmassa tapauksessa lapsi saa elinikäiset vammat. Suomessa äitiensä alkoholin käytölle altistuu arvioiden mukaan 3000 sikiötä. Vuosittain 80 lasta kärsii vieroitusoireista, jotka ovat syntyneet äidin raskaudenaikaisen huumeiden käytön seurauksena. (Salmela 2015:1–2.) Vauvalla ei ole ehdotonta oikeutta syntyä Päihde- ja mielenterveyslakia tulisi uudistaa niin, että se antaisi turvan myös kohdussa kasvavalle elämälle. Nykyisessä laissa ei turvata syntymättömän lapsen terveyttä. Päihteitä käyttävää äitiä ei voida velvoittaa tahdosta riippumattomaan päihdehoitoon, vaikka syntymättömän lapsen mahdollisuus terveeseen kehitykseen ja elämään vaarantuu päihteiden käytön jatkuessa raskausaikana. Vasta syntymän jälkeen lapsi saa itselleen täysimääräisen perusoikeussuojan. (Salmela 2015:11-13.) Syntyvän lapsen tulevaisuus voi muodostua erilaiseksi, jos päihteitä käyttävä äiti hakeutuu vapaaehtoisesti hoitoon. Iso merkitys on myös sillä, kuinka pian hoitoon hakeudutaan. Tosiasia on, ettei resursseja ole tarjolla tasapuolisesti. Päihteitä käyttävät raskaana olevat naiset halutaankin saada entistä paremmin tuen piiriin (Arponen 2019:13-14). Lisäksi halutaan luoda alueellisia erityispalvelukokonaisuuksia. Kokonaisuudessa otettaisiin huomioon päihteitä käyttävän naisen raskaudenaikainen seuranta ja hoito, sikiön seuranta sekä synnytyksen jälkeinen äidin ja lapsen sekä tarvittaessa lapsen toisen vanhemman seuranta, hoito ja kuntoutus. Kokonaisuuden on oltava pysyvä osa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää. (Arponen 2019:37-39.) Seison ensikodin ulko-ovella jo hieman painavampi pienokainen sylissäni. Hänen äitinsä pakkailee viimeisiä tavaroitaan vauvansa vaunuihin. Äidin olemus on jo itsevarmempi ja huolirypyt kasvoilta ovat selvästi vähentyneet. Hän ottaa lapsensa sylistäni ja suukottaa häntä otsalle. Minulle hän sanoo kiitoksen ja hymyilee laittaessaan lapsen vaunuihin. Kävellessä poispäin hän vilkuttaa. Vilkutan hänelle takaisin ja toivotan onnea. Olen iloinen siitä, että he saivat päihdekuntoutusta jo raskauden aikana, ja ovat nyt kotiutumassa yhdessä omaan kotiinsa. Kuulen sisältä vauvan itkua ja tiedän, että minua tarvitaan siellä. Kirjoittaja Krista Gleisner, sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija Lähteet Arponen, Sari 2019, Päihteitä käyttävien raskaana olevien naisten ja vauvaperheiden palvelut vuonna 2018. Työpaperi 31/2019. > Päihteitä käyttävien raskaana olevien naisten ja vauvaperheiden palvelut vuonna 2018 (julkari.fi)> Luettu 8.12.2020. Kestilä, Laura & Härmä, Vuokko & Rissanen, Pekka (toim.) 2020. Covid-19-epidemian vaikutukset hyvinvointiin, palvelujärjestelmään ja kansantalouteen Asiantuntija-arvio[1], syksy 2020. <ttpsh://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140661/URN_ISBN_978-952-343-578-0.pdf?sequence=1>. Luettu 5.12.2020. STT info 2020. ”Äitiysneuvolakäynnit vähentyneet – Suomeen tarvitaan vauvatakuu”. Helsingin ensikoti ry (sttinfo.fi) Luettu 6.12.2020. Salmela, Maria 2015. Sikiökö lainsuojaton? Raskaana olevan päihteitä käyttävän naisen tahdosta riippumattoman hoidon oikeudelliset edellytykset ja syntyvän lapsen oikeudellinen asema. Pro gradu -tutkielma. Julkisoikeus. Tampereen yliopisto. Johtamiskorkeakoulu.
Qualified Empathy: “from understanding to action”
Empathy can improve the quality of working life, because it is a powerful component in multiprofessional teamwork. This is one reason why the benefits of empathy need to be recognized more carefully during social studies. Empathy is too often taken for granted during studies (Grant, Kinman, & Alexander 2014). This is just one reason why the benefits of empathy need to be recognized and explored more carefully there is some evidence that empathy can improve the quality of working life (State of Workplace Empathy). Studies have shown (Bohns & Flynn 2021), that highly empathic individuals are more attuned to others' needs. In other words, “more empathic help-seekers may hold higher expectations that they would receive help if they were to ask for it relative to less empathic help-seekers”. This is an important point to remember, when we consider social workers as helping professionals. There is also research which shows that empathy does not work as a good basis for moral decisions (Bloom 2016) which means we do not need to be single-minded when considering empathy. However, empathy is a powerful component in multiprofessional teamwork, because by understanding other professionals' frameworks (which are different from your own) and empathizing with them, the whole team is able to be more collaborative in practice (Adamson, Loomis, and Cadell & Verweel 2018). Although the basics of empathy are learned during childhood[1] and youth[2]opportunities still arise for further development of these skills during adolescence (prosocial behaviors), as well as during working life in the professional context. Qualified Empathy requires practical steps Qualified Empathy is more than just empathy. According our study[3] (Raatikainen, Rauhala & Mäenpää 2021), students pointed out that they felt that the QE theoretical framework was beneficial and the concept of “accurate or qualified” empathy, was ‘easier’ to internalize as a tool for action. It helped them to create some distance from the “personal part of the empathy”. We designed the ‘Qualified Empathy’ approach to support students in gaining the skills needed for the professional context. The QE approach is a professional approach, which works to prevent professionals’ risk for burnout, to support awareness of the risk of developing inappropriately intense empathy in client relationships and to explore the meaning of empathy from a wider perspective. According to our definition of QE (Raatikainen, Rauhala & Mäenpää, 2017; Raatikainen, Rauhala & Mäenpää, 2021[4]), this broader viewpoint can be described as: “Qualified Empathy requires compassion for empathic action and it includes the ability for professional self-reflection, emotional skills and a healthy set of boundaries. Qualified Empathy encompasses the ability to tell the difference between sympathy and empathy, as it includes the capacity to use compassion to act in an empathic way in professional contexts (Raatikainen, Rauhala & Mäenpää, 2017). Additionally, the QE professional is someone who has empathic skills and compassion towards themselves, colleagues, clients and the environment. Qualified Empathy is more of a mindset or work orientation that is rooted in ethical thinking. An empathic social worker is able to be a mirror to others and adjusts his or her interactions without immersing into the other’s emotional world or context (Raatikainen, Rauhala & Mäenpää 2021). The results of the study[5] demonstrate the progress areas of the students’ developing Qualified Empathy skills. The development stages in the three progress areas are: From emotional reaction to emotional response From understanding to empathic acting From a client perspective to a more systematic approach. Reflective professionals Adopting a more reflective approach QE becomes more professional in nature. As part of QE, the emotional reaction includes the emotional response, from understanding to empathic acting (even just a smile), and from ‘client perspective’ to a more systematic approach, which sees and meets the world around us. Qualified empathy is a wider, more systematic approach towards our world and the opportunities for empathy which exist in it. As educators, we need to be more active in supporting future professionals in gaining the skills needed for their work in supporting clients living with demanding life situations, life conditions as well as wider more complex issues existing in our world today. Empathy needs action as well as boundaries. Understanding alone is not enough, and our emotional responses need to contribute to the sense that we, and our experiences, are each valuable to one another. Future Trends Currently, there is an ongoing discussion surrounding the place of AI in the social services sector. A recent article by Rosso (2021) in Psychology Today, ‘Can AI Machine Learning Enable Robot Empathy?’ discusses new research from the US. This is cutting edge research which is still out of reach in practice. Until we are able to determine if this type of AI is feasible in, we will continue to need empathic humans working as social and healthcare professionals who are equipped with Qualified Empathy skills. As we ride the waves of the developing technology while navigating the Fourth Industrial Revolution, the World Economic Forum (WEF, 2018) point out that the will need soft skills as much as it will need technological expertise for the journey. In line with this Vossen and Valkenburg’s (2016) study found that social media use related to an increase in adolescents’ cognitive and affective empathy over time. Specifically, adolescents’ social media use improved informants’' ability to understand (cognitive empathy) and share the feelings with peers (affective empathy). Empathy needs to be practiced by professionals as well as individuals in order to achieve a more harmonious and coherent future for us all. [1] Empathy skills are generally learned in early childhood. One such programme focusing on this age group in a school setting is KiVa Koulu, which has reported positive effects on students’ affective empathy during the school years. According to Garandeau, Laninga-Wijnen & Salmivalli (2021), there is evidence that the effects of the KiVa programme did not depend on students’ popularity, bullying or gender or on the school type or classroom bullying norms. [2] “For boys, levels of prosocial behavior were stable until age 14, followed by an increase until age 17, and a slight decrease thereafter. For girls, prosocial behavior increased until age 16 years and then slightly decreased” (Van der Graaff, J., Carlo, G., Crocetti, E. et al. Prosocial Behavior in Adolescence: Gender Differences in Development and Links with Empathy. J Youth Adolescence 47, 1086–1099 (2018). https://doi.org/10.1007/s10964-017-0786-1). [3] The study was a case study, designed to explore the students’ experiences of their one semester-long educational intervention (EI) (n=20). The research question was “How did the students construct ‘Qualified Empathy (QE)’ as a dimension of their own professional expertise?” In our case, we followed a first year student group’s (n=20) development process in terms of empathy skills during the spring of 2018. The students were 18–30 years old. We collected data by using open questionnaires, learning diaries and written documentation related to the final internship (see table 1.). The intervention had four phases. In pre-assignment (1), students filled out open questionnaires prior to the Individual and Community Counselling (ICC) course [4] Raatikainen, E., Rauhala, L.A. and Mäenpää, S. (2021), "An educational intervention focused on teaching Qualified Empathy to social work students in Finland", Journal of Applied Research in Higher Education, Vol. ahead-of-print No. ahead-of-print. https://doi.org/10.1108/JARHE-11-2020-0404 [5] Raatikainen, E., Rauhala, L.A. and Mäenpää, S. (2021), "An educational intervention focused on teaching Qualified Empathy to social work students in Finland", Journal of Applied Research in Higher Education, Vol. ahead-of-print No. ahead-of-print. https://doi.org/10.1108/JARHE-11-2020-0404 Writers Eija Raatikainen, Principal lecturer, a project manager (PhD of Education & a licensed social worker) Leigh Anne Rauhala, Senior lecturer & (Master of Social Work) Seija Mäenpää, Senior lecturer (Master of Art) References Adamson K, Loomis C, Cadell S, Verweel LC. (2018), Interprofessional empathy: A four-stage model for a new understanding of teamwork. J Interprof Care. 2018 Nov;32(6):752-761. doi: 10.1080/13561820.2018.1511523. Epub 2018 Aug 30. PMID: 30160548. Bohns K.V. & Flynn F.J. (2021), Empathy and expectations of others' willingness to help, Personality and Individual Differences, Volume 168, https://doi.org/10.1016/j.paid.2020.110368. Bloom, P. (2016), Against Empathy: The Case for Rational Compassion. Ecco. p. 240. ISBN 9780062339348. Garandeau C.F., Laninga-Wijnen, L. & Salmivalli, C. (2021), Effects of the KiVa Anti-Bullying Program on Affective and Cognitive Empathy in Children and Adolescents, Journal of Clinical Child & Adolescent Psychology, DOI: 10.1080/15374416.2020.1846541 Grant L., Kinman G., & Alexander K. (2014), What's All this Talk About Emotion? Developing Emotional Intelligence in Social Work Students. Social Work Education 33(7). Raatikainen E., Rauhala, LA. & Mäenpää, S. (2021), An educational intervention focused on teaching Qualified Empathy to social work students in Finland. Journal of Applied Research in Higher Education. (in press). Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. (2020), Empathy -Is it too often taken for granted? https://blogit.metropolia.fi/uudistuva-sosiaalialan-osaaminen/2020/02/26/empathy-is-it-too-often-taken-for-granted/ Raatikainen, E. (2019), Ammatillista Empatiaa (QE) oppimassa. https://blogit.metropolia.fi/uudistuva-sosiaalialan-osaaminen/2019/04/24/ammatillista-empatiaa-qe-oppimassa/ Rauhala , L.A., Mäenpää, S. & Raatikainen, E. (2018), Qualified Empathy - the new superpower! Can using aesthetic methods help you flourish? Hiiltä ja timanttia : opettajat pedagogiikan rajapinnoilla, Metropolia ammattikorkeakoulu, 2018 Raatikainen, E. (2018), Empatian monet kasvot. Kirja-arvio. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, vuosikirja 2018. Suomen sosiaalipedagoginen seura. 117—120. Rauhala, L.A., Mäenpää, S. & Raatikainen, E. (2018), Qualified Empathy - the new superpower! Can using aesthetic methods help you flourish? Hiiltä ja timanttia : opettajat pedagogiikan rajapinnoilla, Metropolia ammattikorkeakoulu, 2018. https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2018/08/21/qualified-empathy-the-new-superpower-can-using-aesthetic-methods-help-you-flourish/ Raatikainen, E., Rauhala, L. A., & Mäenpää, S. (2017), Qualified Empathy. A key element for an empowerment professional. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, 18, 113–21. Rosso, C. (2021), AI Machine Learning Enable Robot Empathy? https://www.psychologytoday.com/us/blog/the-future-brain/202101/can-ai-machine-learning-enable-robot-empathy Van der Graaff, J., Carlo, G., Crocetti, E. et al. (2018), Prosocial Behavior in Adolescence: Gender Differences in Development and Links with Empathy. J Youth Adolescence 47, 1086–1099 .https://doi.org/10.1007/s10964-017-0786-1). Vossen HGM, Valkenburg PM. Do social media foster or curtail adolescents’ empathy? A longitudinal study. Computers in Human Behavior. 2016;63:118–124. doi: 10.1016/j.chb.2016.05.040. WEF (2018), The Future of Jobs Report 2018. Geneva: World Economic Forum. Workplace state of Empathy - Executive Summary (2018), https://info.businessolver.com/hubfs/empathy-2018/businessolver-empathy-executive-summary.pdf?hsCtaTracking=7e237aa9-1d60-4cfb-b9a9-2b881143391a%7C0c012412-b9e0-488a-8f56-4c153450c4fa
Maahanmuuttajanaisten työttömyys on jopa viisikymmentä prosenttia
Vaikka maahanmuuttajanaiset ovat koulutetumpia kuin suomalaiset miehet, he eivät työllisty yhtä hyvin. Maahanmuuttajanaisten työllistyminen parantaa heidän asemansa ja tuo lisää veronmaksajia. Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 9.3.2020 Helsingin kaupungin palvelujen yhdenvertaisuussuunnitelman vuosille 2020–2021. Siinä on 32 konkreettista toimenpidettä, joilla voidaan edistää kaupungin palveluissa yhdenvertaisuutta. (Helsingin kaupunki 2020.) Helsingin kaupungin tekemää suunnitelmaa varten kerättiin aineistoa erilaisilla työkaluilla ja osallistavilla menetelmillä kuten työntekijöiden työpajat, sidosryhmien kuulemistilaisuudet ja yhdenvertaisuusvaltuutetun tilastot. Yksi toimenpiteistä on edistää maahanmuuttajanaisten työllisyyttä. (Ihmisoikeuksien Helsinki 2019.) Maahanmuuttajanaisten työllisyys on huolestuttavan alhainen ja siihen on monenlaisia syitä. Ensinnäkin maahanmuuttajanaisia ei saisi niputtaa yhteen kategoriaan vaan eri taustaisilla voi olla erilaiset syyt työttömyyteen. Taustalla voi olla niin yksilöllisiä kuin yhteiskunnallisia haasteita. Työttömyyteen vaikuttavat Suomessa kotihoidontuki, joka kannustaa jäämään pitkään kotiin, huono työmarkkina-asema, koulutustaso, työkokemuksen puute omassa kotimaassaan ja kyky toimia kodin ulkopuolella. Maahanmuuttajanaisten työelämään saaminen hyödyttää sekä maahanmuuttajia itseään että yhteiskuntaa. Monet maahanmuuttajanaiset jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle, mikä vaikuttaa heidän mielenterveyteensä ja elintasoonsa. Maahanmuuttajien lapset kärsivät tilanteesta myös ja huono-osaisuus periytyy yli sukupolvien. Koulutus lisää vain hieman työllisyyttä ”Maahanmuuttajataustaisten naisten työmarkkina-asema on erittäin heikko hyvästä koulutuksesta ja kielitaidosta huolimatta, eikä se saavuta suomalaistaustaisten naisten työllisyyttä edes 15 Suomessa asumisvuoden jälkeen” (Larja 2020: 30). Maahanmuuttajanaisten tilanne on kirjaava. Osa maahanmuuttajista ei ole saanut edes suomalaista peruskoulua vastaava koulutusta ja osan lukutaito on heikko. Varsinkin pakolaistaustaisilla maahanmuuttajilla koulutustaso on heikko. Kuitenkin kaikista 25–54- vuotiaista maahanmuuttajanaisista jopa 43 prosenttia on suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Se on enemmän kuin suomalais- ja ulkomaalaistaustaisilla miehillä. (Larja 2020, 30.) Suomi on Pohjoismaiden häntäpäässä maahanmuuttajanaisten työllistämisessä. Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomessa ei ole hyödynnetty maahanmuuttajanaisten työmarkkinapotentiaalia. Taustalla vaikuttaa hidas pääsy työvoimapalveluihin, varsinkin äideillä. Lapsettomilla maahanmuuttajanaisilla työllisyystilanne on parempi. Tilanne vaihtelee myös eri kielitaustaisten kesken. Esimerkiksi vironkielisten työllisyystilanne on parempi kuin somalinkielisten. Silti kaikilla vähemmistökielitaustaisilla työllisyysero suomenkielisiin ja ruotsinkielisiin on merkittävä. Maahanmuuttajanaiset tarvitsevat tukea Maahanmuuttajanaisten työllistäminen on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä, jonka työministeri Tuula Haatainen (sdp) on asettanut tavoitteeksi viime vuoden alussa (YLE 2020). Maahanmuuttajanaiset ovat yleensä hyvin motivoituneita opiskelemaan ja käymään töissä. Ne naiset, joilla on pieniä lapsia, joutuvat tekemään moninkertaisesti töitä, jotta voisivat päästä työelämään. Työelämän, kodin ja uuden kotimaan välinen tasapainottelu voi olla todella haastavaa, ja naiset tarvitsevat tukea yhteiskunnalta. Maahanmuuttajanaisten työllisyyttä voidaan tukea heti maahan saavuttua kielikoulutuksella. Kielitaito helpottaa työelämään pääsyä. Koulutusta voidaan tukea erilaisilla kannustimilla, muun muassa palkkatuella. Tällöin suomen kielen opetusta voidaan jatkaa läpi työelämän. Oppisopimus on myös hyvä keino päästä työelämään. Ammattijärjestöt voisivat myös ottaa suuremman vastuun maahanmuuttajanaisten tasavertaisen kohtelun edistämiseksi työpaikoilla. Kirjoittaja Yildiz Afarin, sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija Ratkaisukeskeinen terapeutti ja sosiaaliohjaaja perhekuntoutuksessa. Lähteet Helsingin kaupunki 2020. Kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin kaupungin palvelujen yhdenvertaisuussuunnitelman. Luettu 28.11.2020. https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunginkanslia/kaupunginhallitus-hyvaksyi-palvelujen-yhdenvertaisuussuunnitelman Ihmisoikeuksien Helsinki 2019. Palvelujen yhdenvertaisuussuunnitelma 2020-2021. Luettu 28.11.2020 https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginhallitus/Suomi/Paatos/2020/Keha_2020-03-02_Khs_7_Pk/87CC7404-56D7-C016-960D-701EBDD00000/Liite.pdf Larja, Liisa 2020. Maahanmuuttajanaiset työmarkkinoilla ja työmarkkinoiden ulkopuolella. Teoksessa Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2019. Tutkimusartikkeleita kotoutumisesta. Työ- ja elinkeinoministeriö. Helsinki YLE uutiset 2020. Vain puolet Suomen maahanmuuttajanaisista käy töissä – Tässä keinoja, joilla heidät saataisiin pois kotoa. Luettu 3.12.2020 https://yle.fi/uutiset/3-11167817
Valtaa sosiaalihuollon asiakkaille ja työntekijöille
Lainaan aluksi pitkän koosteen Simon Duffyn kahdesta Suunta-kolumnista 1. ja 8.2.2021, sillä kommentoin hänen ajatuksiaan tässä puheenvuorossani. ”Ratkaisevaa on, millaisiksi henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmät on suunniteltu ja millaisiin arvoihin ne perustuvat. Henkilökohtainen budjetointi on vain työväline; järjestelmä olemme me, ihmiset, työskentelemässä yhdessä, käyttäen tätä työkalua. Jos henkilökohtaisen budjetin avulla ei voi muuta kuin valita, käyttääkö tätä vai tuota palvelutarjoajaa, järjestelmä on pääosin epäonnistunut. Henkilökohtainen budjetointi toimii, jos se auttaa ihmisiä osallistumaan, olemaan aktiivisia ja luovia omissa yhteisöissään. Siinä ei kehitetä uutta hallintojärjestelmää vaan sitoudutaan yhdessä edistämään ihmisten välistä tasa-arvoa, valinnanvapautta ja aktiivista kansalaisuutta kaikille. Jos siis haluamme, että ihmisten olisi helpompi rakentaa itselleen hyvä elämä, joudumme kovasti miettimään, miten luodaan toimivia palvelujärjestelmiä, jotka ovat riittävän joustavia ja yksinkertaisia toimiakseen hyvin monenlaisten ihmisten monenlaisissa tilanteissa. Palvelujärjestelmästä täytyy tehdä myös hallinnon ja veronmaksajien kannalta toimiva: pitkällä aikavälillä tehokas, kohtuuhintainen ja houkutteleva. Jos järjestelmän sanotaan olevan joustava, mutta siinä on paljon sääntöjä ja rajoituksia, kuinka ottaisin riskin ja muuttaisin mitään? Melkein kaikki sosiaalipalveluiden työntekijät haluavat tehdä työnsä hyvin ja toimia luovasti ja kannustavasti asiakkaan tasaveroisena kumppanina. Työntekijät joutuvat kuitenkin mukautumaan jäykkärakenteisiin, rajoittaviin järjestelmiin niin, että lopulta voi näyttää siltä, kuin ongelma olisi työntekijöissä eikä järjestelmässä. On luotava sellainen järjestelmä, joka saa työntekijät loistamaan ja kannustaa heitä onnistumaan. Tehokkuus saadaan aikaan sillä, että palvelujen käyttäjät voivat panostaa omaan yhteisöönsä, omaan elämäänsä ja sellaisiin tukiin, jotka oikeasti palvelevat heitä. Luodaan järjestelmä, jossa kaikkia kohdellaan reilusti ja jonka säännöt kaikki ymmärtävät. Varmistetaan, että kaikki hyötyvät parannuksista ja säästöistä.” Duffy Simon. Suunta-blogi 1.2.2021. Miten henkilökohtainen budjetointi tukee palvelujen käyttäjiä ja perheitä? Duffy Simon. Suunta-blogi 8.2.2021. Henkilökohtainen budjetointi: hyvän järjestelmän periaatteet. Ollaanko sosiaalihuollon organisaatioissa valmiita jakamaan valtaa? Viisaita sanoja. Nostaisin esille monissa tutkimuksissa todetun suomalaisen yhteiskunnan keskeisen vahvuuden - luottamuksen. Kun kerran luotetaan, niin miten järjestelmä suhtautuu valtaan. Kysynkin, uskallammeko antaa todellista valtaa asiakastyöhön. Uskallammeko organisaatioissa aidosti luottaa asiakkaana olevan ihmisen ja hän läheistensä sekä työntekijän kykyyn löytää kunkin ihmisen tarpeisiin ja elämän tavoitteisiin sopivia ratkaisuja? - tämä kysymys riippumatta siitä, käytetäänkö henkilökohtaista budjetointia tai jotain muuta tapaa järjestää asiakkaan palvelutarpeisiin soveltuvaa tukea. Suomalainen yhteiskunta ja hyvinvointijärjestelmä perustuvat luottamukseen. Keskeinen lähtökohta sote-lainsäädännössä on tarvelähtöisyys - universaalien palvelujen ohella. Ihmisen tarpeiden tulisi ohjata palveluapparaatin toimintaa. Tämä edellyttää hyvää vuoropuhelua ihmisten kanssa heidän tarpeistaan. Lainsäädäntömme mukaan ihmisellä on itsemääräämisoikeus ja sitä tulee kunnioittaa. Sote-alan koulutusorganisaatiot tuottavat alansa osaajat. Ammatillisuuteen kuuluu autonomia ja myös vastuu asiakkaiden tarpeiden kuulemisesta ja asiakkaan kanssa ratkaisuvaihtoehtojen löytämisestä. Miten organisaatiot hyödyntävät ammattilaisen kyvykkyyttä olla ratkaisemassa yhdessä asiakkaan kanssa hänen tarpeisiinsa ja hyvinvoinnin tavoitteisiin soveltuvaa tukea ja apua? Olemmeko rakentaneet sääntöjen ja raja-aitojen järjestelmän, jossa asiakkaan kanssa toimivilla alansa osaajilla on heikot mahdollisuudet kukoistaa ja yltää parhaimpaansa? Voisivatko järjestelmä ja siinä toimivat johtajat ja päättäjät luottaa siihen, että asiakas ja työntekijät löytävät yhdessä parhaat soveltuvat ratkaisut? Kun puhutaan rahasta ja henkilökohtaisesta budjetin käytöstä, olen varma, että asiakas ja työntekijä huolella miettivät, miten kaikkein viisaimmin budjettiraha saataisiin riittämään ja että rahan käytöllä vahvistettaisiin ihmisen hyvinvointia ja toimintakykyä arjessa. Suomessa ammattilaisilla on korkea ammattieettinen sitoutuminen ja laaja ymmärrys myös yhteiskunnan voimavarojen käytöstä mahdollisimman fiksusti. Ja kun yhdenvertaisuus on tärkeä arvo ja tavoite, se tarkoittaa juuri sitä, että kukin saa tarpeidensa mukaan, ei sitä, että kukaan ei saisi enemmän kuin toinen - jos tarpeet ovat erisuuruisia. Pois holhoavasta toimintatavasta Meidän on opittava pois ihmistä holhoavasta toimintatavasta ja annettava vastuu ja valta sinne, missä on parasta osaamista. Johtamisesta palkituissa organisaatioissa vahvistetaan ammattilaisten ja asiakastiimien itseohjautuvuutta, mikä merkitsee myös valtaa vastuun ohella. Johtamisopeissa myös korostuu kyky toimia resilientisti. Asiakastyössä tarvitaan ihmisten erilaisiin tarpeisiin joustavasti rakentuvia ratkaisuja, eikä niitä synny ellei sitä mahdollisteta organisaatioissa. Henkilökohtainen budjetointi olisi yksi hyvä väline resilientille organisaatiolle. Veikkaan, että tällainen järjestelmä olisi kustannustehokas ja vaikuttava. Ja vaikuttavuushan on yhteiskunnallisen toiminnan tärkein tavoite. Suomalainen sosiaalihuolto on monin paikoin edelleen järjestelmä- ja organisaatiolähtöinen, jossa palveluja toimeenpanevat organisaatiot määrittävät mikä on ihmiselle kulloinkin se tuki ja palvelu, jota on valittavissa. Millainen valta ihmisellä itsellään on vaikuttaa häntä koskeviin ratkaisuihin? Lainsäädäntömme on kirjoitettu ammattiala- ja palvelukohtaiseksi, ei ihmislähtöisesti, vaikka lakien sisällössä korostetaankin asiakkaana olevan ihmisen itsemääräämisoikeutta ja tarvelähtöisyyttä. Toisin on Skotlannissa, jossa jo lain nimi viestii asiakkaana olevan ihmisen asemasta ohjata sitä, miten hän tarvitsemansa tuen järjestää. ”The Scottish Parliament passed the Social Care (Self-directed Support) (Scotland) Act 2013 so people who are eligible for social care support can get greater choice and control over these services.” Asiakkaana olevan ihmisen itsemääräämisoikeuden toteutuminen suomalaisissa käytännöissä on pitkälti vielä järjestelmän ja työntekijän ”taskussa”. Ihmisten osallisuuden vahvistuessa, vähenee järjestämä- ja asiantuntijajohtoisuus. Ihmiskohtainen palvelujen ja tuen integraatio Kirjoitin Kainuun Sanomiin kehitysjohtaja Maritta Pikkaraisen kanssa Avain kansalaisuuteen - hankkeen päättyessä organisaation rajoista, jotka estävät tai hankaloittavat ihmislähtöistä työskentelyä. Silloin kun ihmisellä on tarve moniin palveluihin, tulisi näistä muodostua arkea ja toimintakykyä tukeva integroitu tuen kokonaisuus. Esimerkiksi ikäihmisen kotona asumisessa tai erityistä tukea tarvitsevan lapsiperheen tukemisessa tarvittavat erilaisten tukien yhteentoimivuus. Kyse ei aina ole vain sote-palveluista, vaan sosiaalista hyvinvointia edistävistä erilaisten yhteisöjen ja vertaisryhmien kautta syntyvästä arjen tuesta. Tuen kokonaisuus on erilainen riippuen ihmisen tarpeista, voimavaroista ja tarjolla olevista mahdollisuuksista. Jotta palveluista muodostuisi ihmisen ja hänen perheensä tarpeisiin vastaava integroitu palvelukokonaisuus, pitäisi soten palvelutyö ja siinä yhteisvastuu organisoida niin, että tämä mahdollistuu. Erilaisten hallinnollisten raja-aitojen ja “siilojen” sijaan tarvitaan joustavasti toimivia monialaisia vastuutiimejä. Asiakkaan tiimi muodostuu niistä ammattilaisista ja muista toimijoista, jotka ovat mukana asiakkaan palveluissa. Tässä on kyse toiminnallisesta asiakaskohtaisesta integraatiosta. Ihminen on oman elämänsä asiantuntija Sote-palvelujärjestelmässä tulisi ymmärtää, että ihminen on itse oman elämänsä asiantuntija. Hän tuntee omat tarpeensa ja voimavaransa sekä tietää, millaisesta tuesta ja avusta hän kulloinkin hyötyisi. Ihmisen tarve ymmärretään usein palveluna, jota hänelle tarjotaan sellaisena, jota palvelujärjestelmässä “sattuu olemaan palveluhyllyllä”. Elämäntilanteiden muutoksissa palvelujärjestelmä ei jousta, eikä mahdollista yksilöllistä tuen muotoilua. Lähtökohtaisesti ihminen toimii vastuullisesti, ja sitä edistää kokemus siitä, että häneen luotetaan. Palvelujärjestelmässä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen on päähenkilö omassa asiakkuudessaan. Hänellä on valtaa ja vastuuta oman elämänsä ratkaisuissa. Ilman ihmisen omaa motivaatiota, hoidon ja tuen vaikuttavuus jää vähäiseksi. Motivaatio syntyy kokemuksesta, että ihminen on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Hänen näkemyksensä otetaan aidosti häntä koskevissa palvelupäätöksissä huomioon. Ensikontakti määrää paljon: ihmisen tarpeeseen on tärkeää vastata sote-organisaatiossa nopeasti. Jos jo ensikontaktissa asiakasta ohjataan eteenpäin ihmisen omien tarpeiden mukaan, tuesta voi tulla vaikuttavaa ja sitä kautta tehokasta. Tarvitaan uudenlaista ihmislähtöistä asiakasohjauksen toimintatapaa. Ihmislähtöisen toimintalogiikan mukainen palvelujärjestelmä tuottaa terveys- ja hyvinvointihyötyä sekä kustannusten kannalta paremman tuloksen. Toimintamallin kokonaisvaltainen muutos vaatii rohkeutta päättäjiltä, alan ammattilaisilta ja asiakkailta. Kuten Simon Duffy Suunta-blogissa toteaa, meillä Suomessa on mahdollisuus ottaa opiksi muiden maiden kokemuksista. Käydessämme Skotlannissa opintomatkalla kysyin asuinalueen sosiaalijohtajalta, mihin asiakas saa budjettiaan käyttää ja mihin ei. Sain vastauksen: “Budjettia ei saa käyttää uhkapeleihin eikä laittomaan toimintaan, budjettia pitää käyttää ihmisen hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Ja sitä me seuraamme. Meillä asiakastulos on ihmisen hyvinvointi ja sitä me mittareilla mittaamme.” Uskallammeko olla Suomessa näin joustavia ja antaa valtaa ihmiselle ja hänen tukenaan toimiville? Organisaatiot voisivat toimia toisin - nykyiset lait eivät estä vallan jakamista. Kirjoittaja Sirkka Rousu, hallintotieteiden tohtori, sosiaalityöntekijä ja johtamisen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimi Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointihankkeen projektipäällikkönä 2016-2019 www.henkilokohtainenbudjetointi.fi. Metropolia Ammattikorkeakoulu toimii kehittämiskumppanina Essoten Sopiva HB-hankkeessa. Hän on kotikuntansa kuntavaltuutettu sekä Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän (Keusote) valtuuston valtuutettu, yhtymähallituksen ja yksilöjaoston jäsen. Keusote oli STM:n henkilökohtaisen budjetoinnin palvelusetelikokeilussa mukana, kuten on myös meneillään olevassa Vammaispalvelujen HB-hankkeessa. Kuntayhtymässä on käytössä HB-toimintamalli. Blogiteksti on julkaistu 1.3.2021 Suunta - henkilökohtaisen budjetoinnin keskuksen blogina Lisätietoa Duffy Simon. Suunta-blogi 1.2.2021. Miten henkilökohtainen budjetointi tukee palvelujen käyttäjiä ja perheitä? https://suunta.fi/duffyn-blogi-1/ Duffy Simon. Suunta-blogi 8.2.2021. Henkilökohtainen budjetointi: hyvän järjestelmän periaatteet. https://suunta.fi/hb_jarjestelman_periaatteet/ Ihamäki Katja 2018. Asiakaslähtöisyyden ytimessä sosiaali- ja terveystoimessa. Julkaisussa: Rousu Sirkka (toim.) 2018. Henkilökohtainen budjetointi - yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointihankkeen ensimmäisen toimintavuoden kokemuksia ja havaintoja. Metropolia Ammattikorkeakoulu. 52-78. Saatavana Theseus-tietokannasta https://www.theseus.fi/handle/10024/146228 Artikkelit julkaisussa: Rousu Sirkka (toim.) 2019. Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointi -kehittämishankkeen (2016-2019) tulokset ja kehittämisehdotukset sekä yhteenveto hankkeesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana Theseus-tietokannasta https://www.theseus.fi/handle/10024/167272 Rousu Sirkka, Ihamäki Katja, Ojanen Mia 2019. Monipuolistuvat palvelut ja osallistava asiakkuusprosessi. 31-49. Rousu Sirkka & Pekonen Elina (toim.) 2019. Henkilökohtainen budjetointi - ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. 74-90. Pikkarainen Marita & Rousu Sirkka 2019. Näkökulma: Soten palvelujärjestelmässä tarvitaan vallankumous. Kainuun Sanomat 25.6.2019. Saatavana https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/nakokulma-soten-palvelujarjestelmassa-tarvitaan-vallankumous-165775325/ Uusitalo Kaisa 2020. "Viisaus ei asu esimiehen päässä", todettiin sote-yhtymässä – ja siitä käynnistyi kokonaisen työkulttuurin jättimuutos. Yle-uutiset/Työelämä-artikkeli: 7.9.2020. Saatavana https://yle.fi/uutiset/3-11525700 Tammeaid Marika & Virtanen Petri 2020. Yhdessä ohjautuvan tiimin rakentaminen. Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahasto ITLA, blogi 28.8.2020. Saatavana https://itla.fi/yhdessa-ohjautuvan-tiimin-rakentaminen/ Martela, Frank Jarenko, Karoliina (toim.) 2017. Itseohjautuvuus: Miten organisoitua tulevaisuudessa? Alma Talent. Filosofian Akatemia - johtamisen blogit https://filosofianakatemia.fi/blogi/
Yksinäisyyden vähentäminen pitäisi linjata etsivän nuorisotyön tehtäväksi
Nuorisobarometrin erillisnäytteen mukaan 57 % NEET-nuorista kokee syrjäytymisen syyksi ystävien puutteen (Gretschel & Myllyniemi 2019). Opinnäytetyöni tulosten mukaan suurin osa etsivän nuorisotyön asiakkaista kärsii yksinäisyydestä. Etsivässä nuorisotyössä ryhmätoimintaa ja yhteisöllistä toimintaa tulisi lisätä yksilötyön rinnalle. Lisäksi työntekijät toivovat, että yksinäisyyden vähentäminen tulisi vahvemmin linjata etsivän nuorisotyön tehtäväksi. Tarkastelin ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni etsivän nuorisotyön asiakkaiden yksinäisyyttä ja työkäytäntöjä sen vähentämiseksi. Lisäksi selvitin, miten yksinäisyys näyttäytyy etsivässä nuorisotyössä ja millaisia työn kehittämistarpeita nähdään, jotta siihen pystyttäisin paremmin vastaamaan. Opinnäytetyöni laadullinen aineisto on kerätty keväällä 2020 haastattelemalla kymmentä Helsingissä toimivaa etsivää nuorisotyöntekijää. Etsivä nuorisotyö yksinäisyyden vähentäjänä Etsivän nuorisotyön tehtävänä on nuorisolain mukaan muun muassa auttaa nuoria sellaisten palvelujen piiriin, jotka helpottavat työllistymistä tai pääsyä koulutukseen (Nuorisolaki 2016/1285 10 §). Etsivässä nuorisotyössä mukana olevien nuorten kokemukset yksinäisyydestä ovat huomattavasti yleisempiä kuin samanikäisten nuorten keskimäärin (Gretschel & Myllyniemi: 2017: 13). Haastatellut työntekijät kuvasivat, että nuorten yksinäisyys on hyvin yleinen ja monimutkainen haaste, joka heijastuu moneen asiaan heidän elämässään. Yksinäisyys lisää sosiaalista eristäytyneisyyttä sekä luo kuilua nuoren ja yhteiskunnan välille. Sen nähtiin vaikuttavan negatiivisesti kouluun tai työhön hakeutumiseen. Haastatteluissa yksinäisyyden kuvataan olevan vahvasti yhteydessä mielenterveysongelmiin ja syventävän niitä. Myös Rönkä (2018) toteaa yksinäisyyden olevan yhteydessä masennukseen ja pahimmillaan itsemurhayrityksiin (Rönkä 2018). Suurin osa haastatelluista työntekijöistä kokee yksinäisyyden vähentämisen olevan keskeinen osa heidän työtään. Yksinäisyyteen pyritään vaikuttamaan esimerkiksi yksilötyöllä, ryhmätoiminnoilla ja järjestämällä yhteisöllistä toimintaa sekä ohjaamalla nuoria muiden järjestämään toimintaan. Lisää ryhmätoimintaa Tulosten mukaan ryhmä- ja yhteisöllistä toimintaa tulisi lisätä, jotta yksinäisyystematiikkaan pystytään paremmin vaikuttamaan. Myös Välimäen, Aaltosen ja Kivijärven (2020) mielestä ryhmätoiminta olisi tärkeä kohdennetun nuorisotyön muoto yksinäisyyden vähentämisen keinona. Yksilötyötä ja ryhmätoimintaa ei kuitenkaan pitäisi nähdä vastakkaisina toimintoina, vaan osalla toimii paremmin yksilötyö, kun taas toiset hyötyisivät enemmän ryhmätoiminnasta. (Välimäki & Aaltonen & Kivijärvi 2020.) Uutena toimintamuotona nähtiin verkkovälitteinen ryhmä- ja yhteisöllinen toiminta. Myös Kivijärven ym. (2019) mielestä verkkovälitteiset ryhmät tarjoavat matalan kynnyksen mahdollisuuden osallistua yhteisölliseen toimintaan nimenomaan yksinäisille ja niille, joiden on haastavaa päästä kotoa liikkeelle (Kivijärvi ym. 2019). Covid-19-pandemian luoma poikkeustilanne pakotti organisaatiot kehittämään verkkovälitteistä toimintaa. Verkon kautta tehtävän työn mahdollisuudet yksinäisyyden vähentämisessä tulisikin huomioida entistä paremmin yhtenä uutena keinona vaikuttaa yksinäisyyteen ja sen tuomiin ongelmiin. Opinnäytetyöni aineiston ja aikaisempien tutkimusten valossa etsivässä nuorisotyössä kannattaisi tehostaa työmuotoja, joilla voidaan vaikuttaa yksinäisyyteen. Tässä kolme tärkeintä asiaa, joihin etsivässä nuorisotyössä pitäisi panostaa: Lisätään ryhmätoimintaa ja yhteisöllisiä toimintoja yksilötyön rinnalle. Linjataan yksinäisyyden vähentäminen etsivän nuorisotyön perustehtäväksi. Mietitään uusia keinoja tavoittaa yksinäisiä nuoria. Sosiaalisiin suhteisiin vaikuttaminen ehkäisee syrjäytymistä Yksinäisyydestä pitäisi puhua enemmän ja sen ehkäisy pitäisi saada mukaan etsivän työn rakenteisiin. Samaa totesivat Välimäki ym. (2020), joiden mielestä yksinäisyyden lieventäminen pitäisi olla julkisrahoitteisten palveluiden yhtenä tehtävänä. He ehdottavat, että tehtävien määrittelyn tulisi olla selkeämpi myös lainsäädännön ja rahoittajien näkökulmasta. (Välimäki ym. 2020.) Myös Toiviainen (2019) näkee erittäin tärkeänä, että sosiaalisiin suhteisiin ja yhteisöihin liittymiseen liittyvät teemat syrjäytymisen ehkäisyn keskusteluissa nostetaan enemmän esille. Teemojen tulisi näkyä vahvemmin nuoriso- ja sosiaalipoliittisessa päätöksenteossa sekä palveluiden kehittämisessä. (Toivianen 2019.) Tällä hetkellä etsivässä nuorisotyössä tehdään oikeita asioita yksinäisyyden vähentämiseksi. Tulevaisuudessa yksinäisyyden vähentäminen täytyisi saada kuitenkin vahvemmin näkyväksi etsivän nuorisotyön käytänteissä, linjauksissa ja rahoituksissa. Kirjoittaja Niklas Hjort, Vastaava etsivä nuorisotyöntekijä Helsingin NMKY, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni Etsivän nuorisotyön asiakkaiden yksinäisyys ja työkäytännöt sen vähentämiseksi. Lähteet Gretschel, Anu & Myllyniemi, Sami 2017. Nuorisotutkimusseura. Työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista. Nuorisobarometrin erillisnäyte. <https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/hankkeet/nuorisobarometrin-erillisnayte/eriarvoistumistyoryhma_gretschelmyllyniemi_neet_aineistokooste_05122017_nettiin.pdf>. Viitattu 13.1.2020. Gretschel, Anu & Myllyniemi, Sami 2019. Mitä kuuluu nuorille työn ja koulutuksen ulkopuolella. Nuorisobarometrin erillisnäyte. Nuori 2019 – valtakunnalliset nuorisotyöpäivät. Luentodiat. Turku 28.3.2019. <https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/hankkeet/nuorisobarometrin-erillisnayte/gretschel__myllyniemi_28.3.2019__final.pdf>. Viitattu 12.10.2020. Hjort, Niklas 2020. Etsivän nuorisotyön asiakkaiden yksinäisyys ja työkäytännöt sen vähentämiseksi. Opinnäytetyö. Metropolia. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/353674/Hjort_Niklas.pdf?sequence=2&isAllowed=y Kivijärvi, Antti & Aaltonen, Sanna & Välimäki, Vesa 2019. Feasibility of an online discussion group as a component of targeted youth work in Finland. Children and Youth Services Review 105. Elsevier. ScienceDirect. <https://doi.org/10.1016/j.childyouth.2019.104411>. Viitattu 14.9.2020. Rönkä, Anna Reetta 2018. Yksinäisyyden kokemukset lapsuudesta nuoreen aikuisuuteen. Lektio. Nuorisotutkimus 36 (1). 36– 41. Toiviainen, Sanna 2019. Suhteisia elämänpolkuja – Yksilöiden elämänhallintaa? Nuorisotutkimusverkosto/nuorisotutkimusseura julkaisuja 217. Helsinki: Unigrafia. Välimäki, Vesa & Aaltonen, Sanna & Kivijärvi, Antti 2020. Nuorten palvelut yksinäisyyden lievittäjinä? Kohdennetun nuorisotyön piirissä olevien nuorten aikuisten ja ammattilaisten näkemysten tarkastelua. Nuorisotutkimus 38 (2). 22–36.
Eläkkeensaajan asumistuki: esimerkki sosiaaliturvan metkuista
Sosiaaliturvan ja ansiotulojen yhdistäminen ei ole aina yksinkertaista ja helppoa. Tästä esimerkkinä on eläkkeensaajan asumistuki, jonka yhdistäminen palkkatyöhön vaatii etuuden saajalta rautaisia ennakoinnin ja ohjeiden noudattamisen taitoja. Nimen perusteella eläkkeensaajan asumistuen saajaksi mielletään usein vanhuuseläkettä saava henkilö, mutta tämä ei ole koko totuus. Vuoden 2018 lopussa eläkkeensaajan asumistukea saaneista yli 200 000 henkilöstä 26 % oli työikäisiä eli yli 20-vuotiaita mutta alle 60-vuotiaita (Kelan asumistukitilasto 2018). Eläkkeensaajan asumistukea voi saada tiettyjä eläkkeitä saava pienituloinen, joka asuu vakinaisesti Suomessa (Kela 2021). Eläkkeensaajan asumistuen alkuperäinen tarkoitus on ollut varmistaa leskeksi jääneen eläkeläisen mahdollisuus jäädä asumaan puolisoiden yhteiseen asuntoon. Vuosien varrella etuuden saajien joukko on kuitenkin moninaistunut, mikä vuoksi etuus ei aina sovi yhteen etuuden saajan elämäntilanteen tai tarpeiden kanssa. (Sosiaaliturvan uudistamiskomitea 2009.) Eläkkeensaajan asumistukea saavat esimerkiksi sellaiset osatyökykyiset, joille työ on ajankohtaista edelleen eläkkeestä huolimatta. Osatyökykyiset eivät ole yhtenäinen ryhmä, ja heitä yhdistää lähinnä se, että heidän käytössään ei ole koko työkykyä vaan osa siitä. Syyt osatyökykyisyyteen ovat usein yksilölliset. Lyhytaikainen keikkatyö tai osa-aikatyö sopivat monen osatyökykyisen elämäntilanteeseensa ja työkykyyn. Jo yksittäinen työkeikka voi virkistää ja tukea kokemusta pystyvyydestä sekä osallisuudesta yhteiskuntaan. Lyhytkestoisten töiden yhdistäminen eläkkeensaajan asumistukeen on kuitenkin mutkikasta ja edellyttää ennakointia ja pitkäjänteisyyttä. Takaisinmaksun uhka Ikävä yllätys voi seurata, mikäli eläkkeensaajan asumistukeen liittyvien aikarajojen suhteen ei olla tarkkana. Esimerkiksi jos Asiakas A aloittaa alle puoli vuotta kestävän keikkatyön 13.10.2020, eivät työstä saadut tulot vaikuta eläkkeensaajan asumistukeen ensimmäisenä vuotena. Tämä johtuu siitä, ettei kyse ole jatkuvasta työtulosta. Jatkuvaksi työtulo määrittyy, jos se kestää yli kuusi kuukautta. Vuoden kuluttua keikkatyön aloittamisesta alkaa vuoden mittainen tarkistusjakso, eli Asiakas A:n kohdalla se alkaa 13.10.2021 ja kestää 13.10.2022 saakka. Jos Asiakas A tarkistusjakson aikana aloittaa uuden alle puolen vuoden työsuhteen, vaikuttavat tarkistusjakson aikaiset tulot eläkkeensaajan asumistukeen, jos hän ansaitsee tuona aikana bruttotuloina yli 921 euroa. (Mettälä 2021.) Ei siis riitä, että Asiakas A on tarkkana saamiensa palkkatulojen määrästä keikkatyötä tai muuta lyhytkestoista työtä tehdessään, vaan hänen tulee kyetä arvioimaan vuositulonsa myös tarkistusjakson ajalta. Käytännössä tämä tarkoittaa kahta vuotta keikkatyön aloittamisesta. Mikäli henkilö haluaa tehdä tarkistusjakson aikana työtä, on hänen arvioitava vuositulonsa tarkasti jo tarkistusjakson alussa. Jos arvio koko vuoden jakson ajalta menee alakanttiin, on vaarana, että eläkkeensaajan asumistukea maksetaan liikaa ja sitä peritään myöhemmin takaisin. Mahdollinen takaisinmaksu on asia, joka huolestuttaa monia keikkatyöstä kiinnostunutta (ks. esim. Juvonen-Posti ym. 2020, 68). Epävarmuus ja se, ettei riittävän selkeää informaatiota ole saatavilla, voi heikentää halua ryhtyä työhön sekä vähentää koettua hyvinvointia (Harju ym. 2019, 4-5). Selkeiden ohjeiden lisäksi eläkkeensaajan asumistukeen on peräänkuulutettu lineaarista mallia. Tällöin eläkkeensaajan asumistuessa olisi ansiotulon suojaosa, jolloin palkkatulojen lisääntyessä saatu sosiaaliturva pienenisi vähitellen. Tämä selkeyttäisi etuutta ja mahdollistaisi työn tekemisen ilman pelkoa myöhemmin tulevista ikävistä yllätyksistä. Kirjoittaja Niina Pietilä, lehtori, sosiaalialan tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittaja toimii asiantuntijana Puuttuva pala -hankkeessa. Lisätietoa Puuttuva pala -hankkeesta. Lähteet Harju, J. & Kanninen, O. & Karhunen, H. & Kosonen, T. & Matikka, T. & Verho, J. (2019) Sosiaaliturvan byrokratialoukut: Suunnitelma satunnaistetusta kenttäkokeesta. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 25/201. Juvonen-Posti, P. & Saikku, P. & Turunen, J. (toim.) Elinikäistä osallistumista vai elämää työ edellä? Työikäisten monialaisten palveluidenyhteensovittaminen ja vaikuttavuuden arviointi -loppuraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:40. Kela 2021. Eläkkeensaajan asumistuki. https://www.kela.fi/elakkeensaajan-asumistuki Viitattu 26.1.2021. Kelan asumistukitilasto 2018. Sosiaaliturva 2019. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/303464/Kelan_asumistukitilasto_2018.pdf?sequence=10&isAllowed=y Viitattu 26.1.2021. Mettälä, R. (2021) Suullinen tiedoksianto 8.2.2021. Sosiaaliturvan uudistamiskomitea (SATA) (2009) Sosiaaliturvan uudistamiskomitean (SATA-komitean) Ehdotukset sosiaaliturvan uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009: 62.
Nuorten pelaamiskokemukset puntarissa
Ensimmäistä kertaa toisensa tapaaville Omnian valma-opiskelijoille on asetettu selkeä tavoite. Päivän aikana tutustutaan koulun käytäntöihin, lukujärjestykseen, opiskeluvälineisiin ja ehdittäessä myös ruokalan ruokalistaan. Tieto omaksutaan pelitehtävistä seppo.io-alustalla, jonka osoite, salasana ja ohjeet löytyvät taululta. Puhelimet otetaan esiin, opettaja kertaa ohjeet ja valmistavan ammattikoulutuksen orientaatio alkaa sitä varten luodussa pelikokonaisuudessa. Ammattilaisen näkökulmasta herää kysymyksiä: Miten pelaaminen onnistuu? Miten nuorten pelaamiskokemusta voidaan arvioida? Sopiko pelaaminen muualle kuin luokkahuoneeseen - esimerkiksi sosiaalialan asiakastyöhön? CONNEXT for inclusion -hanke on kehittänyt kahden vuoden ajan pelillistä työotetta hyödynnettäväksi nuorten parissa työskentelevissä järjestöissä ja oppilaitoksissa. Monissa pelitehtävissä käsitellään juuri sosiaalialalle ominaisia teemoja: miten lisätä nuoren uskoa itseensä, tukea heidän hyvinvointiaan ja saada nuoren ääni kuuluviin? Käyttöönottajat odottavat perusteluja ja rahoittaja seurantatietoa pelillisyyden toimivuudesta näiden tavoitteiden edistämisessä. Laadullisten tavoitteiden toteutumisen seuraaminen ja arviointi on haastavaa, mutta mahdollista. Miten pelaamisen vaikutuksia voidaan seurata ja arvioida? Hankkeessa pelillisyyden käytöstä saatuja palautteita hyödynnetään yhteisen mittariston luomisessa ja tuloksia arvioidaan tavoitteita vasten. Onko tietoisuus koulutusmahdollisuuksista lisääntynyt, ovatko osallistujien voimavarat kasvaneet, voiko pelillisyys jäädä vakiintuneiksi työvälineiksi kouluihin ja muihin nuorten kohtaamispaikkoihin? Mistä saamme tietoa pitkäkestoisista vaikutuksista? Tavoitteena on myös vastata yleisiin pelillisyyteen liittyviin kysymyksiin: Mitä menetelmä mahdollistaa, kenelle se sopii, kuka osaa suunnitella pelillisen kokonaisuuden, voiko sillä luoda uusia yhteisöjä tai vahvistaa jo olemassa olevia yhteisöjä? Voiko pelaamisen avulla oppia mitä vain? “Mun mielestä ei ole reunaa sillä, mitä peleillä voi tehdä - pelillä voi saada myös vaikeiden asioiden käsittelyyn etäisyyttä, niillä voi ulkoistaa omaa minuutta ja pelata avattaren kautta, käydä läpi henkilökohtaisia kokemuksia tai vaikka vaan esitellä prosessia ja välittää tietoa.” - CONNEXT-hankkeen projektityöntekijä, sosiaalialan ammattilainen CONNEXT-hankkeen kansainvälisyys tarkoittaa rikasta osaamispohjaa ja arvioinnin kannalta herkullista sekä haastavaa arviointitehtävää - seuranta-alustoja ja raportointivaatimuksia on useita, palautteita kerätään kunkin osatoteuttajan päättämällä tavalla ja painotusalueet ovat erilaiset. Yhteinen nimittäjä on pelillisyyden tuoma mentaliteetin muutos - CONNEXTissa halutaan antaa metataitoja kaikille ja mahdollista uutta ajattelua. Pelillisyys on edelleen alikäytetty menetelmä ja tähän hankkeella haetaan pysyvää muutosta. Moninaista palautetta moninaisista tilanteista CONNEXT:n suomalaiset kumppanit ovat käyttäneet pelillisyyttä erilaisiin sisältöihin orientaatio-opinnoista matematiikkaan ja pelitapahtumista saatu palaute on ollut myönteistä ja rohkaisevaa. Palaute jäsentyy kahteen ulottuvuuteen: 1) menetelmä ja sen käyttö 2) sisällöllinen tavoite ja toteutuminen. Alla olevassa taulukossa on kuvattu pelillisyyttä menetelmänä käyttävien tapahtumien eli ns. pelisessioiden palautetta. Se avaa CONNEXTin “mustaa laatikkoa” palautteiden ja arvioinnin näkökulmasta ja jakaa pelaamisesta saatuja kokemuksia. Toiveena on, että läpinäkyvä käsittely lisää ymmärrystä pelaamisen käyttömahdollisuuksista ja rohkaisee muitakin pelillisen työotteen hyödyntämiseen. Saatujen kokemusten pohjalta kootaan ohjeet ja suositukset pelillisyyden käyttöön oppilaitoksissa ja muissa nuorten ohjausympäristöissä syksyllä 2021. Alla olevassa taulukossa on jäsennetty neljästä erilaisesta ja eri osatoteuttajan tekemästä pelisessiosta saatu palaute. Palautteita käytetään itsearviointiin ja pelitehtävien kehittämiseen - tavoitteena on, että jokainen pelihetki on edellistä parempi tai ainakin yhtä hyvä! Alla olevan taulukon palautteet on kerätty pelitapahtumiin osallistuneilta nuorilta, ohjaajilta ja opettajilta kirjallisesti ja suullisesti. SISÄLTÖ JA TAVOITE ONNISTUMISET KEHITETTÄVÄÄ HUOMIOITA #stadistartti/Poikien Talo: vastikään Helsinkiin muuttaneiden nuorten orientaatio ja kaupunkiympäristöön tutustuminen Kukaan osallistujista ei jättänyt pelitehtäviä kesken, osa innostui kovastikin Maantieteelliset etäisyydet suuria ja kulkuvälineiden käyttö haastavaa kaupunkia vähän tunteville - liikkuako tehtävältä toiselle kävellen vai julkisilla? Pelaamiseen varattu aika ei riittänyt, toivottiin kokonaista päivää Helsingin ydinkeskustan maamerkit tulivat tutuiksi ja tavoite täyttyi tältä osin, lisäksi osallistujille tuli kokemus avoimesta kaupungista ja instituutioista, joiden tarkoituksen he tuntevat ja joihin he ovat tervetulleita (esim. kansalliskirjasto ja kansallismuseo) Auta Mariaa ja Mohammedia -peli/Omnian valma-opiskelijat: tiedonhaku ja kouluympäristöön tutustuminen Liikunta ja hauskat tehtävät koettiin positiivisina, samoin vaihtelu opiskelupäivän keskellä Kielihaasteet ja osallistujien ryhmädynamiikka, videotehtävien tekeminen yhdessä koettiin haastavaksi Pelitehtävien vaatimustason pitää vastata mahdollisimman hyvin kohderyhmän tarpeita - kohderyhmään tavoitteiden asettaminen helppoja silloin, kun tuntee ryhmän ennalta, haastavaa silloin, kun käyttää peliä esimerkiksi opintojen orientaationa ja tapaa ryhmän ensimmäistä kertaa Tyttöjen Talo: Tyttöjen Talon synttäripeli Luovat tehtävät innostivat, purkukeskustelu antoisa ja merkityksellinen Tehtävänä ollut tilan tutkiminen sukupuolen näkökulmasta osoittautui vaativaksi, päällekkäiset teemat olivat liian haastavat tehtäväksi yhdellä kerralla. Seuraavilla kerroilla yksi teema/peli. Pelitehtävät mahdollistivat isoista teemoista keskustelun luontevasti - sukupuoli, tasa-arvo, oman ajattelun kehittyminen keskustelussa CONNEXT Diamonds/Metropolia Ammattikorkeakoulu: Pelillisyyden käyttö oppimisen välineenä, pelillisyyden tietopohja ja keskeiset käsitteet, kansainvälisiin esimerkkeihin tutustuminen Kiinnostavia puheenvuoroja, paljon uutta tietoa ja luovia tehtäviä, yhdessä tekeminen kivaa, uusi oppimisalusta/ metodi jännittävä ja tervetullut Pelaavien ammattilaisten tekniset valmiudet vaihtelivat, tehtäviin varattu aika vähäinen, tehtävät niin isoista teemoista, että omaksuminen vaativaa, kiire Kansainvälinen osallistujaryhmä, kiinnostavia havaintoja suomalaisesta koulutusjärjestelmästä: matala hierarkia, paljon yhteistyötä, opettajat ja opiskelijat oppivat yhdessä, kokeileva pedagogiikka ja innostuminen “Playing games is fun because it’s different than normal studying. But, for example, Seppo-game doesn’t always work so it’s annoying. Sometimes it’s fun to learn swedish when playing but real studying is important as well. “ -opiskelija CONNEXT:ssa palautteet käydään läpi taulukon teemojen mukaisesti. Tekniset virheet korjataan, sisällölliset kehityskohteet huomioidaan, onnistumisia mahdollistetaan lisää. Pelillisyyden merkitykset moninaistuvat ja syvenevät. Kansainvälisen CONNEXT-hankkeen lähtökohtana oli oppilaitoksiin vakiintunut pelillisyyden hyödyntäminen oppimisen tukena (game-based learning). Hankkeen edetessä kuitenkin huomattiin, miten luontevasti pelaamisen avulla voidaan tukea myös esimerkiksi nuorten voimavarojen löytymistä ja oman ympäristön hahmottamista. Siksi hanke ottikin käyttöön ilmaisun pelillisyyden hyödyntäminen voimaantumisen tukemisessa (game-based empowerment). Suomessa pelillistä työotetta on sovellettu sosiaalialalle jo aikaisemmin esimerkiksi Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Soccan PRO-SOS-hankkeessa. Alustavien tulosten mukaan pelaamisen avulla on mahdollista tukea esimerkiksi nuorten voimavarojen löytymistä ja oman ympäristön hahmottamista. Lisää arviointitietoa kootaan ja julkaistaan CONNEXT-hankkeen loppumetreillä vuonna 2021. Sosiaalialan perustehtävän tukemisessa pelillisyys voi olla tulevaisuuden väline, jonka käyttöön kutsumme kaikki tutustumaan. Tavoitteena on, että seuraavina vuosina pelillinen työote on jo käytössä esimerkiksi kaupungin nuorisotoimessa, järjestöissä ja sosiaalialan koulutuksissa. Tervetuloa mukaan! Kirjoittaja Johanna Niemi, lehtori, Kulttuuripalvelut ja musiikki, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittaja työskentelee CONNEXT-hankkeen ulkopuolisena arvioijana. CONNEXT for inclusion -hankkeen (ESR 2018 - 21) kohderyhmänä ovat maahan muuttaneet nuoret, heidän vanhempansa ja nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset. Hankkeessa kehitetään erilaisia ohjauksen välineitä sekä pelillistä, liikunnallista ja toiminnallista pedagogiikkaa, jolla tuetaan oikean opintopolun löytymistä ja opintoihin sitoutumista. Lisätietoa Seppo.io-pelialustasta Tervetuloa lukemaan CONNEXT-opasta Games - Seriously!? Serious Games as a tool for game-based empowerment (ilmestyy maaliskuussa 2021). Lähteet CONNEXT for inclusion -hanke (ESR 2018 - 21) Pelillisyys ja leikillisyys aikuissosiaalityössä PRO-SOS-hanke. Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca. Pelillisyyden hyödyntäminen sosiaalityössä - Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020.
Varhaiskasvatuksen laatua arvioidaan jatkuvasti – Kokemuksia kasvatuksen laadusta Kirkkonummelta
Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa on tapahtunut suuria muutoksia viiden viimeisen vuoden aikana. Varhaiskasvatusta ohjaavat vuonna 2018 voimaan tullut uudistunut varhaiskasvatuslaki sekä 2016 laadittu varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Suurien uudistusten jälkeen on tärkeää tietää, kuinka varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden sisältöä toteutetaan tällä hetkellä varhaiskasvatuksen arjessa. Kirkkonummella haluttiin selvittää, kuinka varhaiskasvatussuunnitelmien toimeenpano on toteutunut paikallisella tasolla. YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (1989) korostaa lapsen edun ensisijaisuutta, lapsen oikeutta hyvinvointiin, huolenpitoon ja suojeluun, lapsen oikeutta kulttuuriin, leikkiin ja taiteisiin, lapsen mielipiteen huomioon ottamista sekä yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen kohtelun vaatimusta ja kieltoa syrjiä lasta. Kaikkien näiden lasta koskevien oikeuksien tulee toteutua varhaiskasvatuksessa. Laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumisen edellytyksenä on arviointi ja kehittäminen. Suomalaisen varhaiskasvatuksen perustan määrittelee varhaiskasvatuslaki 540/2018. Varhaiskasvatuslaki velvoittaa varhaiskasvatuksen järjestäjiä ja tuottajia arvioimaan antamaansa varhaiskasvatusta ja osallistumaan ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Opetushallituksen laatima ja päättämä varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on valtakunnallinen määräys, joka ohjaa varhaiskasvatuksen järjestämistä, toteuttamista ja kehittämistä. Suomalainen laadun arviointimalli Suomessa laatutyö oli aiemmin hajallaan erilaisissa hankkeissa eikä meillä ollut pitkään aikaan toimivaa varhaiskasvatuksen laadun kehittämisen järjestelmää (Portell & Malin 2007: 45–47, Alila 2013: 284–285). Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvi aloitti toimintansa 2014. Karvin tehtävä on vastata opetuksen ja kasvatuksen kansallisesta arvioinnista sekä osallistua kansainväliseen arviointitoimintaan ja yhteistyöhön. Suomalainen varhaiskasvatuksen laadun arviointimalli perustuu yhteiseurooppalaisessa CARE-hankkeessa laadittuun varhaiskasvatuksen laadun viitekehykseen (European Quality Framework for Early Childhood and Care 2014: 10–12, 65–67). Laadun arviointimallissa varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyviä tekijöitä kutsutaan laadun rakennetekijöiksi ja laadun prosessitekijöillä tarkoitetaan varhaiskasvatuksen pedagogiikan ydintoimintoja ja yksikön pedagogista toimintakulttuuria. Laadun rakenne- ja prosessitekijät ovat dynaamisessa vuorovaikutuksessa keskenään todentuen kansallisella, paikallisella ja pedagogisen toiminnan tasolla. Indikaattoreiden avulla voidaan arvioida varhaiskasvatukselle asettuja tavoitteita helpommin hallittavassa ja ymmärrettävässä muodossa. (Vlasov ym. 2018: 39, 51, 67–68.) Kirkkonummella toteutettu kysely Opinnäytetyönäni selvitin varhaiskasvatuksen laatua Kirkkonummen kunnan alueella toteutetun varhaiskasvatussuunnitelmien toimeenpanon arviointia koskevan kyselyn avulla Kirkkonummen kunnan varhaiskasvatuksen johtotiimin toimeksiannon mukaisesti. Kirkkonummella toteutettuun kasvattajien kyselyyn vastasi 267 kasvattajaa (varhaiskasvatuksen opettajaa, varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa ja varhaiskasvatuksen erityisopettajaa), 21 päiväkodinjohtajaa ja 18 perhepäivähoitajaa. Opinnäytetyön kyselyjen aineiston käsittelyssä hyödynsin sekä määrällisen että laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Kyselyn aineistosta nousi esiin kirkkonummelaisen varhaiskasvatuksen vahvuuksina ohjauksen ja tuen saaminen pedagogisessa dokumentoinnissa, saatavilla oleva varhaiskasvatuksen erityisopettajan resurssi kasvatushenkilöstön tukena sekä tietotekniikan edistäminen ja tukeminen vasun mukaisen työn toteuttamisessa. Kirkkonummen kunnan varhaiskasvatuksen vahvuuksina opinnäytetyön tulosten mukaan olivat sellaisia varhaiskasvatussuunnitelmien sisällöllisiä tavoitteita, joihin on paikallisella tasolla panostettu koulutusten ja investointien avulla. Kyselyn tulosten mukaan lastenhoitajien ja varhaiskasvatuksen opettajien vastauksissa selkeänä erona oli, että varhaiskasvatuksen opettajat kokivat lastenhoitajia paremmin tuntevansa eri varhaiskasvatussuunnitelmien tasot ja opettajat toivat arvioissaan vahvemmin esille, että varhaiskasvatussuunnitelmat tukevat heidän työtään. Lastenhoitajien kertoivat osallistuneensa pedagogisiin koulutuksiin huomattavasti varhaiskasvatuksen opettajia harvemmin. Lastenhoitajien koulutukseen ja varhaiskasvatussuunnitelmien tuntemiseen tulee kiinnittää huomiota Kirkkonummella. Kyselyn tulosten mukaan kaikki Karvin raportissaan (PDF) antamat varhaiskasvatuksen kehittämissuositukset vaativat kehittämistä myös Kirkkonummella. Kyselyn runsasta aineistoa tullaan hyödyntämään Kirkkonummella varhaiskasvatuksen arvioinnissa ja kehittämisessä paikallisella tasolla arviointityöryhmän työskentelyssä ja yksikkökohtaisella tasolla päiväkotikohtaisten tulosten avulla. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on vielä uusi asiakirja, jonka sisällöllisten tavoitteiden toteutuminen vaatii panostamista varhaiskasvatuksen kaikilla tasoilla. Kirjoittaja Kaisa Kaarre, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni Varhaiskasvatuksen laadun arviointi Kirkkonummella. Lähteet Alila, Kirsi 2013. Varhaiskasvatuksen laadun ohjaus ja ohjauksen laatu. Laatupuhe varhaiskasvatuksessa valtionhallinnon ohjausasiakirjoissa 1972-2012. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/68120/978-951-44-9115-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y European Quality Framework for Early Childhood and Care 2014. Proposal for key principles of a Quality. Framework for Early Childhood Education and Care. Report of the Working Group on Early Childhood. Kaarre, Kaisa 2020. Varhaiskasvatuksen laadun arviointi Kirkkonummella. Opinnäytetyö. Metropolia. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/353043/Kaarre.Kaisa.pdf?sequence=2&isAllowed=y Portell, Tuija & Malin, Maili 2007. Taustaa varhaiskasvatuksen laatukatsaukselle. Stakesin työpapereita 9/2007. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Helsinki. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/76638/T9-2007-VERKKO.pdf?sequence=1&isAllowed=y Vlasov, Janniina & Salminen, Jenni & Repo, Laura & Karila, Kirsti & Kinnunen, Susanna & Mattila, Virpi & Nukarinen, Thomas & Parrila, Sanna & Sulonen, Hanna 2018. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 24:2018. Saatavana osoitteessa: https://karvi.fi/app/uploads/2018/10/KARVI_vaka_laadun-arvioinnin-perusteet-ja-suositukset.pdf
Sosiaalihuollon asiakkaiden lähitukitoiminnan kehittämistarpeet
Henkilökohtaistaminen ja yksilöllisyys on noussut tärkeäksi lähtökohdaksi hyvinvointivaltion palvelujärjestelmälle. Tähän sisältyvät yksilön oikeudet ja velvollisuudet sekä osallisuus ja valinnanmahdollisuudet palvelu- ja etuusjärjestelmässä. (Rajavaara 2014: 142.) Samalla korostuu asiakkaan lähituen saatavuus ja sen kehittämisen tarve. Sanna Marinin hallitusohjelmassa halutaan mahdollistaa yksilöille tasapainoisempi elämä, jossa lisätään yksilön vapautta ja osallisuutta. Toimenpiteenä on mm. sosiaaliturvan uudistaminen, vammaispalvelujen uudistaminen, henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäminen. Tavoitteena on myös lisätä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tietoutta kohdatessa vähemmistöjä tai erityistarpeita tarvitsevia. (Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019: 146, 156.) Laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut tuottavat hyvinvointia. Asiakkaan valinnanvapaus ei ole uusi asia, mutta näyttäytyy hyvin erilaisena kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Valinnanvapaus voi parhaimmillaan olla asiakaslähtöistä, asiakaskeskeisyyttä palvelujärjestelmässä ja asiakasta osallistavaa. Samaan aikaan se voi olla julkisen sektorin supistamista ja yksityisen vastuun lisäämistä, markkinaehtoista ja kilpailuttavaa. (Palola & Karjalainen 2011: 285.) Lähituen tarpeen ennakoidaan kasvavan valinnanvapauden laajentuessa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sosiaalihuollossa henkilökohtaistamisessa, valinnanvapauden ja itsemääräämisoikeuden lisäämisessä, voi olla myös riskinsä. Marketta Rajavaaran (2014) mukaan henkilökohtaistamisen suurin riski on eriarvoisuuden lisääntyminen ja sitä kautta leimaantuminen. Edelleen on ihmisiä, jotka tarvitsevat runsaasti tukea. (Rajavaara 2014: 158-160.) Tarkastelimme opinnäytetyössämme asiakkaiden lähituen nykytilaa ja toiminnan kehittämistarpeita. Aineistona oli verkkokysely. (Honkavaara & Laxström 2020). Työelämäkumppanina toimi valtakunnallinen Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointi -hanke. Hankkeessa nähtiin asiakkaiden lähituen tarve ja tuen organisoinnin suunnitelmallinen merkitys (Rousu & Ihamäki & Ojanen 2019: 44; Huhtalo 2019: 47). Lähitukitoiminnan haasteet Kyselyn vastauksissa nousi useita erilaisia lähituen organisointia vaativia asioita. Useissa vastauksissa esitettiin toive siitä, että tukihenkilötoiminta olisi järjestelmällisempää ja tarkemmin määriteltyä toimintaa: “Toiminta vaatii hyvää organisointia ja hereillä oloa järjestäjältä. Tiukat resurssit, vajavainen ohjaus sekä oikea-aikaisuuden löytyminen: tukihenkilöitä olisi oltava tarjolla riittävästi, kun tuen tarvitsijoitakin on. ” Toimintaan toivottiin muun muassa ammatillisempaa otetta, jolloin palkkaus, osaamisen varmistaminen ja työehdot olisivat sovittuja ja toiminnan seuranta systemaattista, eikä vastuu olisi pelkästään asiakkaalla. Useassa vastauksessa myös kaivattiin järjestelmällisempää tukea tukihenkilöiden toimintaan ja työhön. Esimerkiksi työnohjauksen puuttuminen nostettiin yhdeksi haasteeksi. Myös se on ongelma, ettei tukihenkilöitä ole tarpeeksi, jollekin asiakasryhmälle heitä ei ole lainkaan tarjolla. Se, missä asiakas asuu, vaikuttaa siihen, miten asiakkaan tuen tarpeisiin vastataan. Muita erilaisia työn organisointia vaativia haasteita ovat tukihenkilöiden koulutuksiin ja palkkioihin liittyvät kysymykset, toimintojen pirstaloituminen, sekä kustannuksiin liittyvät haasteet, jotka vaikuttavat toiminnan epätasaiseen laatuun. Asiakkaaseen liittyvissä haasteissa tuotiin esiin se, että viranomaiskieli koettiin vaikeasti ymmärrettäväksi, päätökset saatettiin kokea ristiriitaisina, eikä asiakas aina tiennyt, mistä hänen tulisi hakea apua tai kuka viranomainen hänen asioitaan hoitaa. Haasteena nähtiin myös erilaiset asiakkaat erilaisine pulmineen sekä se, ettei asiakas välttämättä itse koe tarvitsevansa apua. Lisäksi eri toimijoiden välinen heikko tai olematon tiedonkulku koettiin ongelmana. Lähitukihenkilön sitoutumattomuus ja vaihtuvuus vaikuttavat asiakkaan saamaan tukeen sekä luottamuksen syntymiseen. Myös lähitukihenkilöiden oma uupuminen on riski toiminnassa. Jatkuva muutos ja ennakoimattomuus ovat lähitukihenkilöitä kuormittavia tekijöitä. Haasteeksi koettiin myös se, että lähitukihenkilö ei tunne asiakasta tai lähitukihenkilöllä ei ole tarpeeksi ammattitaitoa eikä päätösvaltaa. Lähitukitoiminnan onnistumiset ja kehittämisideat Onnistunut lähitukitoiminta perustuu asiakkaan ja lähitukihenkilön luottamukselliseen suhteeseen. Lähitukihenkilö tuntee asiakkaansa tarpeet, kunnioittaa asiakkaan oikeuksia, valintoja, osallisuutta, tahtoa ja mieltymyksiä. Suunnitelmallisuus toiminnassa tukee hyvää lähitukihenkilötyötä. Pysyvyys ja pitkäaikaisuus taas lisäävät luottamusta. Kokemusten ja tutkimusten mukaan henkilökohtaisen budjetin käyttöönoton myötä asiakkaan osallisuus ja aktiivisuus on lisääntynyt, asiakkaan mahdollisuus saada haluamaansa palvelua on parantunut, asiakkaan vaikutusvalta omaan elämäänsä ja itsemääräämisoikeus ovat vahvistuneet, ja sen myötä hänen saamansa palvelujen laatu ja hänen kokemansa elämänlaatu on parantunut. (Rousu ym. 2019: 40; Huhtalo 2019: 46.) Asiakkaiden tarpeiden huomioimiseen ehdotettiin muun muassa palvelutoria, jossa voisi asioida matalalla kynnyksellä, tai kiertävää vastaanottoa, joka vierailisi erilaisissa hoitoyksiköissä. Parhaimmillaan tukihenkilötoiminta tapahtuisi arjen tasolla, asiakaslähtöisesti asiakkaan omista toiveista lähtien. Asiakasta olisi kuultava kiireettömästi, toiminnan olisi oltava joustavaa ja sen olisi tapahduttava asiakkaan omassa ympäristössä ja muuttuvissa tilanteissa, lisäksi lähitukihenkilöiden koulutuksen tulisi lähteä asiakkaan tarpeista. Tukihenkilöille tulisi tarjota tukiverkostoa ja ohjausverkostoa työhönsä. Yhteistyötä ja toiminnan organisoimista eri toimijoiden välillä tulisi kehittää. Toiminnan koordinointi ja ohjaus lähitukitoiminnassa tulee tehdä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Samoin tiedonkulkua asiakkaan, läheisten ja eri sektoreiden välillä tulisi sujuvoittaa. Toiminnan toivottiin perustuvan ammatilliseen tukeen. Lähitukihenkilön työ vaatii taitoa, koulutusta ja osaamista, jotta asiakkaat saavat tarvitsemansa tuen muuttuvissa tilanteissa ja heitä osataan kannustaa ja tukea myös omatoimisuuteen. Ehdotettiin myös lyhytkoulutusta yhdessä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa, jolla tukihenkilötoiminnasta saisi perusammatin. Tukihenkilötoiminnasta tulisi maksaa vaativuuden mukainen palkkio tai ammatillisena työnä palkka. Lähitukitoiminnan saatavuuden parantaminen on välttämätöntä. Kysyntää lähitukitoiminnalle olisi. Toiminnan markkinoimiseen ehdotettiin mm. nettiportaalia, joka huomioisi erilaiset asiakasryhmät ja jossa löytäisi hakutoiminnoilla itselle sopivia tukihenkilöitä. Viranomaisten toivottiin olevan vastuussa päätöksistä, eikä vastuuta tule jättää asiakkaalle itselle, jotta myös heikoimmassa asemassa olevat ja eniten apua tarvitsevat pysyvät tuen piirissä. Pohdintaa herätti vertaistuen tärkeys - ihminen, joka on kokenut saman kuin itse. Tukihenkilöllä täytyy olla kyky asettua toisen asemaan. Tärkeäksi koettiin asiakkaan ja lähitukihenkilön välinen suhde. Olisikin tärkeää tehostaa ja kehittää palvelunohjausta sekä selkeyttää omatyöntekijän roolia palveluiden järjestämisessä. Yhteistyössä kaikkien toimijoiden kesken toteutettu lähituen kehittämisprosessi vahvistaisi asiakkaiden toimijuutta ja itsemääräämisoikeutta. Kirjoittaja Riikka Honkavaara, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu parityönä tehtyyn sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Honkavaara & Laxström 2020. Sosiaalihuollon asiakkaiden lähituki palveluissa. Selvitys lähituen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana Theseus-tietokannasta. Tutustu myös Katja Laxströmin artikkeliin, jossa lähituen yhteiskunnallista tarvetta taustoitetaan. Lähteet Huhtalo, Ulla 2019. Henkilökohtaisen budjetoinnin lähituki. Teoksessa Rousu, Sirkka (toim.): Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. 45 - 49. <https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/167272/2019_TAITO_22_Henkilokohtainen_budjetointi_rousu.pdf?sequence=5&isAllowed=y>. Viitattu 10.4.2020. Palola, Elina & Karjalainen, Vappu (toim.) 2011. Sosiaalipolitiikka - hukassa vai uuden jäljillä? Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80271/970d363e-9edf-4b54-a76e-446b81ed34b5.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Viitattu 28.9.2018. Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelma 10.12.2019. OSALLISTAVA JA OSAAVA SUOMI - sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Helsinki: Valtioneuvoston julkaisuja 2019: 31. Rajavaara, Marketta 2014. Yksilöllisestä henkilökohtaiseksi? Henkilökohtaistaminen hyvinvointipolitiikan uudistusideana. Teoksesta: Haverinen, Riitta & Kuronen, Marjo & Pösö, Tarja (toim.): Sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Tampere: Vastapaino. 141-160. Rousu, Sirkka & Ihamäki, Katja & Ojanen, Miia 2019. Monipuolistuvat palvelut ja osallistava asiakkuusprosessi. Teoksesta Rousu, Sirkka (toim.): Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. 31 - 44. <https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/167272/2019_TAITO_22_Henkilokohtainen_budjetointi_rousu.pdf?sequence=5&isAllowed=y>. Viitattu 10.4.2020.
Lähituen merkitys sosiaalihuollon palveluissa
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa on ennakoitu valinnanvapauden laajentuvan sosiaali- ja terveyspalveluissa. Valinnanvapaus voi parhaimmillaan olla asiakaslähtöistä, asiakaskeskeisyyttä palvelujärjestelmässä ja asiakasta osallistavaa. Toisaalta se voi olla myös julkisen sektorin supistamista ja yksityisen vastuun lisäämistä, markkinaehtoista ja kilpailuttavaa. (Palola & Karjalainen 2011.) Miten valinnanvapaus toteutuisi parhaiten? Yhdenvertaisuuden, itsemääräämisoikeuden ja palveluiden turvaamisen tueksi ollaan uudistamassa palvelusetelilakia sekä henkilökohtaisen budjetin käyttöönottoa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa, jonka valmistelun Sanna Marinin hallitus on käynnistänyt. (Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelma 10.12.2019; Vammaisten henkilöiden henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluhankkeeseen myönnetään 2,9 miljoonaa euroa valtionavustusta 2020.) Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön ”Sosiaalihuollon asiakkaiden lähituki palveluissa”. Aineisto selvitykseen kerättiin loppuvuodesta 2018 verkkokyselyllä sosiaalihuollon asiakkaiden lähituen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Opinnäytetyön työelämäkumppanina ja toimeksiantajana toimi Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointi -hanke. Henkilökohtainen budjetti on yksi tapa toteuttaa hyvinvointipalveluiden henkilökohtaistamista. Marinin hallitusohjelmassa henkilökohtaista budjetointia kehitetään mm. osana vammaispalveluiden uudistamista. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa asiakas tarvitsee lähitukea varsinkin alkuvaiheessa, jotta asiakas pystyy toimimaan itsenäisesti ja aktiivisesti palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa (Rousu & Ihamäki & Ojanen 2019: 44; Huhtalo 2019: 47). Lähitukea tulisi olla saatavilla palvelua tarvitsevan ihmisen toimintakyvyn mukaisesti. Monimuotoiset sosiaalihuollon asiakkaat ja palvelut Sosiaalihuoltolain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää ihmisten hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta, vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta. Kaikille on turvattava tarpeenmukaiset, riittävät ja laadukkaat sosiaalipalvelut yhdenvertaisin perustein. Sosiaalihuoltolailla halutaan edistää asiakaskeskeisyyttä ja asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa. (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301 § 1.) Sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalipalveluja on järjestettävä tueksi jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen, asumiseen liittyvän tuen tarpeeseen, taloudellisen tuen tarpeeseen, sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisyyn ja osallisuuden edistämiseksi. Palveluja tulee saada tueksi lähisuhde- ja perheväkivallasta tai muusta väkivallasta aiheutuvaan tarpeeseen, äkillisiin kriisitilanteisiin ja hyvinvoinnin tukemiseen. Sosiaalipalveluilla tulee lain mukaan turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi. Sosiaalipalveluja tulee järjestää myös päihteiden ongelmakäytöstä, mielenterveysongelmasta sekä muusta sairaudesta, vammasta tai ikääntymisestä aiheutuvaan tuen tarpeeseen. Myös tuen tarpeessa olevien henkilöiden omaisille ja läheisille tulee olla tarvittava tuki sosiaalipalveluista. (Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017: 37.) Sosiaalihuoltolaki yleislakina koskee kaikkia sosiaalihuollon tehtävä- ja palvelualueita. Sosiaalihuoltoa sovellettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden edun toteutumiseen. Sosiaalihuollon asiakkaiden monimuotoisuuteen on vastattu lainsäädännössä myös monimuotoisilla palveluilla. Sosiaalihuollon palveluita ovat sosiaalityö, sosiaaliohjaus, sosiaalinen kuntoutus, kotipalvelu, kotihoito, asumis- ja laitospalvelut, liikkumista tukevat palvelut, päihde- ja mielenterveystyö, kasvatus- ja perheneuvonta, lapsen ja vanhemman välisten tapaamisten valvonta, omaisten ja läheistään hoitavien vapaat, sekä muilla hyvinvoinnille välttämättömät palvelut. Asiakkaiden tulee myös saada myös neuvontaa ja ohjausta. (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301 § 14 ja § 6.) Asiakkaiden lähituki sosiaalihuollon palveluissa Asiakkailla on lain mukaan oikeus saada neuvontaa ja ohjausta sekä omatyöntekijä tuekseen. Sosiaalityön ja -ohjauksen ohella laki määrittelee, että sosiaalihuollon asiakkaalla tulee olla oikeus nimettyyn omatyöntekijään, jonka tehtävänä on nimenomaan toimia asiakkaan lähitukena palveluissa ja asiakkuusprosessin hallinnassa asiakkaan tarpeen mukaan. Samoin palveluohjaus käsitteenä ja palveluna korostaa asiakkaan tarpeista lähtevää, itsemääräämisoikeutta tukevaa lähitukitoimintaa palveluverkostossa. Lähitukena toimivassa roolissa ovat omatyöntekijän ohella: henkilökohtainen avustaja vaikeasti vammaiselle, kokemusasiantuntija tai vertainen, ammatilliset tai vapaaehtoiset tukihenkilöt sekä asiakkaan omaishoitajat ja läheiset. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa tukihenkilönä voi toimia henkilö, jonka asiakas on ehdottanut. Tukihenkilö voi olla omainen tai muu läheinen, kuten ystävä. Työntekijä puolestaan on ammatillinen tukihenkilö ja omatyöntekijä, joka varmistaa, että organisaation toiminnalla vastataan asiakkaan tarpeisiin (Rousu ym. 2019: 80, 84). Lähitukihenkilöllä tarkoitetaankin tässä asiakkaan valitsemaa henkilöä, joka voi tukea häntä hänen asiakkuusprosessissaan, kun palveluita suunnitellaan ja niistä päätetään sekä auttaa myös palvelujen toteutuksessa. Henkilö voi olla ammattihenkilö, kuten viran puolesta nimetty omatyöntekijä. Hän voi olla myös omainen tai läheinen, mutta myös valmennuskoulutuksen saanut kokemusasiantuntija tai muu vapaaehtoinen. Opinnäytetyön kyselyaineistossa ehdotetaan, että tällaisesta lähituen tehtävästä voisi muodostua myös uusi ammatti. Kyselyaineistoon vastaajat pohtivat millaista työnjakoa voisi olla virassa toimivan omatyöntekijän ja muun lähitukihenkilön välillä. Lähemmin tätä kuvaamme opinnäytetyössämme, jonka linkki löytyy artikkelin lopusta. Lähitukitoiminnan haasteita ja onnistumisia Sosiaalihuollossa voi asiakkaana olla lapset, aikuiset, vanhukset, vammaiset, ja heidän perheensä – ikään tai sosiaaliseen asemaan katsomatta. Asiakkaat ovat myös toimintakyvyiltään hyvin erilaisia ja tämä tuo oman haasteensa palveluiden järjestämiseen. Asiakkaan voi olla vaikeaa ymmärtää palvelujärjestelmää tai sitä, minkä lain nojalla palveluja haetaan ja myönnetään. Tukihenkilötoiminta koetaan vaativana toimintana, jossa koulutuksen ohella tukihenkilön muunlainen tukeminen tukityöskentelyssä, esimerkiksi työnohjauksen, vertaistuen tai työyhteisön tarjoaman tuen avulla, on tärkeää. Lähitukihenkilön sitoutumattomuus ja vaihtuvuus vaikuttavat asiakkaan kokemukseen lähituen toimivuudesta sekä luottamuksen syntymiseen. Myös lähitukihenkilöiden oma uupuminen on riski toiminnassa. Jatkuva muutos ja ennakoimattomuus ovat lähitukihenkilöitä kuormittavia tekijöitä. Omaishoitajien kohdalla tutkimukset ovat osoittaneet, että rajanveto ammattilaisen ja omaishoitajan välillä on haastavaa, jos yhteisiä tavoitteita ja tehtäviä ei ole määritelty. Samaa rajapintakeskustelua on käyty myös vapaehtoisten tukihenkilöiden ja koulutettujen sosiaalialan työntekijöiden kohdalla. Toiminnan organisoimisessa on vielä omat ongelmansa. Esimerkiksi lähitukihenkilöiden puute ja toiminnan epätasaisuus riippuen siitä, missä asiakas asuu, vaikuttaa siihen, miten asiakkaan tuen tarpeisiin pystytään vastaamaan. Koulutuksen myötä toiminta muuttuu vertaistoiminnasta ammatillisempaan suuntaan. Toisaalta myös vapaaehtoisessa tukihenkilön ja kokemusasiantuntijoiden toiminnassa tarvitaan vahvaa asiakkaan kohtaamiseen ja tukeen liittyvää koulutusta ja palvelukentän tuntemista. Ammattilaiseen ja viranomaiseen verrattuna näillä toimijoilla on läheisten ja omaisten lisäksi omakohtaista kokemusta ja asiakkaan erityisyyden tuntemista. Onnistunut suhde asiakkaan lähitukitoiminnassa muodostuu lähitukea antavien kesken silloin, kun omaisia ja läheisiä motivoi rakkaus ja etiikka ja puolestaan ammattilasia ammatillinen etiikka. Asiakkaan hyvinvointi lisääntyy tarvittavan tuen saannin myötä. Hyvä lähitukihenkilö on asiakasta arvostava, kunnioittava ja tukee asiakkaan omia valintoja, osallisuutta ja itsenäistymistä. Onnistunut lähitukihenkilösuhde vaatii luottamusta ja tuntemusta. Suunnitelmallisuus toiminnassa tukee hyvää lähitukihenkilötyötä. Samoin pysyvyys ja pitkäaikaisuus lisäävät luottamusta asiakkaan ja tukihenkilön välille sekä lisää myös tukihenkilön tyytyväisyyttä lähitukitoiminnassa. Tarve tuelle ja sosiaalihuollon palveluille on lähtöisin asiakkaan toiveesta ja tuen tarpeista. Lähituen merkitys asiakkaan osallisuudessa ja itsemääräämisoikeuden toteutumisessa Itsemääräämisoikeus ja oikeus tulla kuulluksi on määritelty kansainvälisissä sopimuksissa ja lainsäädännössä. Ihmisen omaehtoisuutta, kyvykkyyttä ja yhteisöllisyyttä tukevat kasvuolosuhteet ja ympäristö ovat olennaisia ihmisen hyvinvoinnissa. Motivaation tulee lähteä ihmisen sisältä niin, ettei toiminta tunnu ulkoa ohjatulta. Kyvykkyyden tunne saa ihmisen uskomaan siihen, että hän pystyy suorittamaan asioita itse, menestyksekkäästi. Ihmisellä on myös tarve olla yhteydessä toisiin ja hyvinvointi on kytköksissä myös muihin ihmisiin. (Martela 2014.) Suomessa on ollut käynnissä yksittäisiä kokeiluja henkilökohtaisesta budjetoinnista asiakkaan palveluiden järjestämisessä. Henkilökohtaisen budjetoinnin tavoitteena on edistää ihmisen hyvää, hänen itsensä näköistä elämää ja tukea aktiivista roolia omassa elämässä ja palvelujen ratkaisussa (Rousu ym. 2019: 76). Suomessa kokeiltiin henkilökohtaista budjetointia ensimmäisen kerran osana Kehitysvammaliiton ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kehittämishanketta (2010-2013) Vantaalla ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Eksotessa. Tutkimustulosten mukaan päätösvallan lisääminen vammaisille ja heidän läheisilleen lisäsi asiakastyytyväisyyttä samoilla kustannuksilla, kuin aiemmin käytetyissä malleissa. (Rajavaara 2014: 157.) Sosiaalihuollon asiakkaiden tarpeet ja toimintakyky ovat erilaisia ja vaihtelevia, joten tarvetta erilaisille lähituen muodoille ja toimijoille on sekä nyt että tulevaisuudessa. Asiakkaan itsemääräämisoikeus ja kuuleminen koetaan tärkeinä; huolimatta siitä, millaisesta lähitukitoiminnasta on kyse ja missä kohtaa asiakkuusprosessia ollaan. On kyse sitten tukihenkilön koulutuksesta tai palkitsemisesta, asiakkaan etu halutaan turvata ja toiminnan lähtökohdat tulisi lähteä asiakastarpeista. Valinnanvapaus ja itsemääräämisoikeus eivät kuitenkaan käsitteinä ja toteutuessaan poissulje sitä, että vastuu palveluiden ja tuen toteuttamisesta ja organisoinnista tulisi olla julkisella sektorilla. Parhaimmillaan kunnan, järjestöjen ja yritysten yhteistyöllä pystyttäisiin järjestämään jokaiselle tarvitsevalle lähitukihenkilö sosiaalihuollon palveluissa, huolimatta asuinpaikasta. Asiakas nähdään palveluissa aktiivisena toimijana, jonka valinnanvapautta ja vaikutusmahdollisuuksia tulee tukea. Toimiva asiakasohjaus ja lähitukitoiminnan organisointi nähdään tärkeänä asiakkaan hyvinvointiin liittyvien palveluiden toteutumisessa. Kirjoittaja Katja Laxström, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Honkavaara Riikka ja Laxström Katja 2020. Sosiaalihuollon asiakkaiden lähituki palveluissa. Selvitys lähituen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Saatavana Theseus-tietokannasta. Tutustu myös Riikka Honkavaaran artikkeliin, joka keskittyy opinnäytetyön kyselyn tuloksiin.
Tuetaanko pienten lasten mielen hyvinvointia riittävästi?
Pienten lasten mielen hyvinvoinnin tukeminen tulisi nähdä yhteiskunnassamme tärkeänä ja sen pitäisi olla myös luonteva osa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen arkea. Lasten mielen hyvinvointiin vaikuttaviin asioihin on puututtava ennaltaehkäisevästi ongelmien korjaamisen sijaan. Fun Friends -ohjelma on kansainvälisesti tutkittu menetelmä pienten lasten mielen hyvinvoinnin edistämiseen, ahdistuneisuuden ja masennuksen ennaltaehkäisemiseen. Ennaltaehkäiseminen on tärkeää THL tuo esiin käsitteen positiivinen mielenterveys eli mielen hyvinvointi, joka nähdään voimavarana ja olennaisena osana terveyttä sekä hyvinvointia. Käsitteellä pyritään siirtämään ajattelua pois sairaus- ja ongelmakeskeisyydestä kohti ajatusta, että mielenterveys on enemmän kuin mielenterveyshäiriöihin puuttuminen. (Mielenterveys 2020) Mielenterveysongelmien ennaltaehkäiseminen tulisi nähdä tärkeänä, ei pelkästään lasten tulevaisuuden vaan myös yhteiskuntaamme tulevaisuuden vuoksi. Ongelmiin puuttumisen sijaan tulisi lasten kasvuympäristöissä panostaa hyvinvoinnin ja pärjäävyyden vahvistamiseen ja tässä korostuu varhaiskasvatuksen rooli lapset kohtaavana kasvuympäristönä (Sipilä & Österbacka 2013: 29–31, 66). Kaikkien lasten mielen hyvinvoinnin tukeminen on tärkeää. Tarve korostuu perheissä, joissa elämänhallinta on heikkoa, on taloudellista niukkuutta, vanhemmilla mielenterveys- tai päihdeongelmia tai maahanmuuttajuuden mukanaan tuomia haasteita. Ennaltaehkäisevien interventioiden toteuttaminen on hyödyllistä asuinalueilla, joilla lasten ja perheiden syrjäytymisriski on suuri. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lapset tavoitetaan hyvin. Helsinkiläisistä 3–6 -vuotiaista lapsista 91 prosenttia osallistuu varhaiskasvatukseen (Tilastotietoja Helsingistä, 2019, PDF). Osana varhaiskasvatuksen arkea tulee opettaa myös emotionaalista pärjäävyyttä, selviytymiskykyä ja sitä kautta mielen hyvinvointia. Tärkeää on opettaa ihan kaikille lapsille tunnetaitoja, vuorovaikutustaitoja, taitoa kohdata pettymyksiä, taitoa kääntää negatiiviset ajatukset positiivisiksi sekä taitoa rentoutua. Nämä kaikki edellä mainitut osa-alueet ovat Fun Friends -ohjelman sisältöjä, joita käsitellään, harjoitellaan ja opitaan pienryhmässä. Menetelmäksi Fun Friends -ohjelma Friends -ohjelman on kehittänyt australialainen psykologian professori Paula Barrett. Tavoitteena Friends -ohjelmassa on edistää mielen hyvinvointia sekä ennaltaehkäistä ahdistusta ja masennusta. Ohjelmasta on eri versiot eri ikäisille ja 4–8-vuotiaille suunnatun ohjelman nimi on Fun Friend. Materiaalina ohjelmassa on ryhmänohjaajan opas sekä perheen työkirja, jonka tarkoituksena on osallistaa perheitä sekä ohjata keskustelevaan kotikulttuuriin. Suomessa kouluttajaorganisaationa sekä materiaalien tuottajana toimii Aseman Lapset ry. Ohjelman taustalla on kognitiivinen käyttäytymisterapia sekä resilienssin teoria. Oppimiskäsityksinä ovat vertaisoppiminen sekä kokemuksellinen oppiminen. (Barret 2014: 11-14.) Itä- ja Koillis-Helsingin pilottihanke oli hyödyllinen ja toimiva Opinnäytetyössäni kartoitin Fun Friends -ohjelman Itä- ja Koillis-Helsingin pilottihankkeen kasvattajien (esiopettajat, alkuopettajat ja iltapäiväkerhonohjaajat) kokemuksia ohjelman käytettävyydestä sekä hyödyllisyydestä lasten mielen hyvinvoinnin tukemisen näkökulmasta. Lisäksi kartoitin esiopetusikäisten lasten vanhempien kokemuksia ohjelmaan kuuluvasta perheen työkirjasta. Tavoitteena oli työn avulla perustella ohjelman laajempaa käyttöönottamista esiopetuksessa itäisellä varhaiskasvatusalue kahdella. Kaikki kyselyyn osallistuneet kasvattajat suhtautuvat ohjelmaan positiivisesti. Esiopettajat kokevat ohjelman hyödylliseksi ja käyttökelpoiseksi välineeksi. Ohjelman sisällöt edistivät tavoiteltavia asioita eli tukevat lapsia tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymisessä, kannustavat myönteisiin ajatusmalleihin, vahvistavat lapsen minäkuvaa ja itsetuntoa sekä tarjoavat lapsille selviytymiskeinoja vastoinkäymisten ja pettymysten kohtaamiseen. Fun Friends -ohjelman käytettävyyttä lisää se, että ohjelma on selkeä kokonaisuus, siinä on hyvät materiaalit, ohjelma on helppokäyttöinen ja siihen on sisällytetty käsiteltäväksi innostavat ja tärkeät aihealueet. Ohjelma soveltuu kaikille lapsiryhmän lapsille. Ohjelman tuokioita on helppo toteuttaa lapsiryhmässä, koska osallistujia ei tarvitse rajata esimerkiksi lapsen tuen tarpeen, oireilun tai kielitaidon perusteella. Toki on tärkeää kiinnittää huomiota näihin seikkoihin pohdittaessa pienryhmän kokoa ja siihen osallistuvien aikuisten määrää. Ohjelman avulla luodaan myös maahanmuuttajataustaisille lapsille mahdollisuus oppia mielen hyvinvointiin liittyviä taitoja sekä tarjotaan heidän perheilleen väline lasten mielen hyvinvointiin liittyvien asioiden käsittelyyn. Pienryhmissä tehtävät Fun Friends -harjoitukset ovat hyvin toiminnallisia ja usein kuvilla tuettuja, joten kielitaidoton taikka heikon suomenkielentaidon omaava lapsikin kykenee niihin osallistumaan. Vanhemmat haluavat tukea lapsen mielen hyvinvointia Vanhemmat näkevät lapsen mielen hyvinvoinnin tukemisen tärkeänä ja ovat aktiivisia käyttämään perheen työkirjaa. Vanhemmat suhtautuvat positiivisesti työkirjaan. Sen tehtävien ohjeistukset koettiin selkeinä, tehtävät mielekkäinä ja aiheet tärkeinä. Tehtävien tekeminen yhdessä lapsen kanssa oli helppo toteuttaa ja ajankäyttöä ei koettu liian vaativaksi. Työkirjan tehtäviä lapsen kanssa kotona tekee äiti taikka vanhemmat yhdessä. Tuloksista ilmeni, että perheiden tasavertaisen osallistumisen mahdollistamiseksi tulisi perheen työkirjasta kuitenkin olla saatavilla eri kieliversioita. Toteutettaessa ohjelmaa on tärkeää pohtia millä eri keinoin informaatiota jaetaan vanhemmille heidän ymmärryksensä lisäämiseksi sekä pohtia eri keinoja, miten vanhempia sitoutetaan ja tuetaan ohjelman edetessä. Kasvattajilla oikeus ja vastuu valita menetelmiä Suomessa on otettu käyttöön muissa maissa kehitettyjä menetelmiä lasten ja nuorten mielenterveyden edistämiseen ja ongelmien ehkäisyyn sekä kehitetty omia menetelmiä. (Santalahti & Marttunen 2014: 192). Kasvattajilla on itsellään oikeus ja vastuu valita tai olla valitsematta käyttöönsä eri menetelmiä. Suomessa ei ole tahoa, joka vastaisi menetelmien koulutuksesta, ylläpidosta, laadunvarmistuksesta ja jatkokehittämisestä vaan menetelmiä valitessaan varhaiskasvatuksen työntekijät ovat pitkälti sen varassa, miten hyvin menetelmän kehittäjät tuovat menetelmäänsä esille ja työntekijöiden tietoisuuteen. (Anttila & Huurre & Malin & Santalahti 2016: 18, 34.) Kasvattajien oma suhtautuminen lasten mielen hyvinvoinnin tukemiseen on siis tärkeässä asemassa ja kasvattajille tulee tarjota hyviksi todennettuja menetelmiä työhönsä, interventioiden toteuttamiseen. Alueellisten erojen merkitys lasten mielen hyvinvoinnille Eri väestöalueilla on eroja mm. huono-osaisuuden näkökulmasta, joka tuo haasteita lasten mielen hyvinvoinnin tukemiseen sekä mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisemiseen. Helsingissä huono-osaisuuden alueellinen eriytyminen on yhtä voimakasta kuin koko maassa ylipäänsä. Paikallisen huono-osaisuuden keskittyminen on lasten ja nuorten kannalta erityisen huolestuttavaa, sillä paikallisuus korostuu lasten ja nuorten elämässä enemmän kuin aikuisilla. (Bernelius & Vaattovaara 2013: 200–202, 207–208.) Perheen taloudelliset ongelmat sekä lasten myöhemmin ilmenevät hyvinvoinnin ja mielenterveyden ongelmat ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Toimeentulovaikeuksien ohella lasten ongelmien taustalla on usein vanhempien mielenterveysongelmia, perhesuhteiden muutokset, vanhempien vähäinen koulutus sekä matala sosioekonominen asema. (Paananen & Gissler 2014: 209–213.) On erittäin tärkeää, että huono-osaisuutta ilmentävillä asuinalueilla on resursseja ja osaamista toteuttaa ennaltaehkäiseviä interventioita. Näillä alueilla lasten mielen hyvinvoinnin tukemiseen tulee panostaa. Ennaltaehkäisevien interventioiden, kuten Fun Friends -ohjelman toteuttaminen on hyödyllistä, lapsen kasvua ja kehitystä sekä perheitä tukevaa. Fun Friends -ohjelma osaksi esiopetusta Esiopettajien kokemukset Fun Friends -ohjelmasta ovat erittäin myönteisiä. On ensiarvoisen tärkeää uusia menetelmiä käyttöönotettaessa, että ne ovat arjessa toimivia ja helppokäyttöisiä. Vanhempien osallistaminen on tärkeää ja tämä onkin yksi Fun Friends -ohjelman vahvuus. Lasten mielen hyvinvointia tuetaan yhteistyössä perheen kanssa. Kun ohjelma olisi laajemmin käytössä, vaikkapa koko varhaiskasvatusalueen esiopetuksessa, luotaisiin myös yhteneväisiä toimintakäytänteitä esiopetukseen. Fun Friends -ohjelman toteuttamisen puitteissa myös ammatillinen yhteistyö alueen esiopettajien välillä mahdollistuu. Ohjelman toteuttaminen voisi jatkua myös alueen perusopetuksessa ja näin lasten mielen hyvinvoinnin tukemiseen syntyisi jatkumo varhaiskasvatuksesta alkuopetukseen. Pienten lasten mielen hyvinvointiin panostaminen, mielenterveyden häiriöiden kehittymisen ennaltaehkäiseminen sekä lasten hyvinvoinnin ja pärjäävyyden kasvattaminen tulisi nostaa vahvemmin esiin yhteiskunnassamme. Se tulisi nähdä kannattavana ja tärkeänä asiana sekä huomioida entistä paremmin myös osana varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Artikkeli pohjautuu sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Yli-Ollila Hanna 2020. Lasten mielen hyvinvoinnin tukeminen: Fun Friends -ohjelman käyttö Esiopetuksessa. Kirjoittaja Hanna Yli-Ollila, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Anttila, Niina & Huurre, Taina & Malin, Maili & Santalahti, Päivi 2016. Mielenterveyden edistäminen varhaiskasvatuksesta toisen asteen koulutukseen. Katsaus menetelmiin ja kirjallisuuteen Suomessa. Työpaperi 3/2016. THL. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-613-1. Luettu 2.9.2020. Aseman lapset ry. Friends. Ohjelma, lasten, nuorten ja vanhempien mielen hyvinvoinnin tueksi. www.asemanlapset.fi/fi/toimintamuotomme/friends . Luettu 12.9.2019. Barret, Paula 2014. FUN FRIENDS – Ryhmänohjaajan opas 4–8-vuotiaiden kanssa työskentelyyn. Helsinki: Aseman Lapset ry. Bernelius, Venla & Vaattovaara, Mari 2013. Stadin skidien eriytyvät naapurustot. Teoksessa: Reivinen, Jukka & Vähäkylä, Leena (toim.): Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen 198–209. Tallinna: Gaudeamus Oy. Mielenterveys 2020. Positiivinen mielenterveys. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. https://thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyden-edistaminen/positiivinen-mielenterveys Luettu 7.10.2020. Paananen, Reija & Gissler, Mika 2014. Hyvinvointi ulottuu yli sukupolvien. Teoksessa Lammi-Taskula, Johanna & Karvonen, Sakari (toim.): Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 208–214. www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/116712/THL_2014_21Teema.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 24.9.2019. Santalahti, Päivi & Marttunen, Mauri 2014. Lasten ja heidän vanhempiensa mielenterveys. Teoksessa Lammi-Taskula, Johanna & Karvonen, Sakari (toim.): Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 184–193. www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/116712/THL_2014_21Teema.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 24.9.2019. Sipilä, Jorma & Österbacka, Eva 2013. Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Perheitä ja lapsia tukevien palvelujen tuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus. Valtiovarainministeriön julkaisuja 11/2013. Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy. https://jyu.finna.fi/Record/jykdok.1435917. Luettu 5.8.2020. Tilastotietoja Helsingistä 2019. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot. https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/19_06_14_HKI-taskutilasto2019_suomi_w.pdf . Luettu 25.9.2019.
Hyvinvointi kuuluu kaikille – palvelut kuntoon
Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan master`s-tutkintojen vuosittainen Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari järjestettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti etänä. 12.11.2020 pidetty seminaari keräsi yli 100 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista ja opiskelijaa Zoomin välityksellä seuraamaan ajankohtaisia puheenvuoroja. Esiintyjät oli kutsuttu master`s opiskelijoiden ammatillisista verkostoista. Tämän vuoden teemana oli: yhteen toimivat palvelut hyvinvoinnin tukena. Seminaarin avasi Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymän innovaatiojohtaja Minna Elomaa-Krapu, joka toi puheenvuorossaan esille sen, miten hyvinvointia edistävät palvelut ovat uuden edessä covid-19-pandemian aikana. Poikkeusolot ovat heikentäneet erityisesti nuorten, perheiden ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hyvinvointia. Mediassa on käsitelty niin koulukiusaamista, päihteiden lisääntynyttä käyttöä kuin nuorten käyttämää väkivaltaa. Sote alalla on nopealla aikataululla tehty joustavia ratkaisuja ja ketterästi kehitetty uusia etäpalveluja käyttöön. Palvelukokonaisuuksia ja -ketjuja kehitettäessä tulee huomioida hyvinvointivaikutukset, asiakkaan osallisuus ja toimijuus. Palveluiden järjestämisessä on oleellista tunnistaa asiakkaiden palvelutarpeet. Seminaarin puheenvuoroja yhdisti monitarpeisten asiakkaiden hyvinvoinnin parantamisen näkökulma, ja siinä korostuu eri ammattilaisten yhteistyö. Palvelukokonaisuuksista ja -ketjuista puhui erityisasiantuntija Eeva Liukko Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Hallinnollinen integraatio ei riitä toiminnallisen ja asiakaskohtaisen yhteistyön toteutumiseen, vaan jokaisen vastuulla on toimia omaa ydintehtävää laajemmin. Organisaatioissa toimintakulttuurin muutos on väistämätön vaikuttavien palveluiden tuottamiseksi. Apuna palveluiden kehittämisessä on käytettävissä THL:n juuri julkaisema PKPK-käsikirja (PDF) palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelyyn, ohjaukseen ja seurantaan. Palveluja yhteensovitettaessa on siirtymävaiheissa tärkeä varmistaa, että asiakas ei jää yksin, vaan saa tarvitsemansa tuen. Eriarvoisuuden vähentämiseen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn käynnistetty Mukana-ohjelma etsii projektipäällikkö Piia Pelimannin mukaan systeemistä muutosta yhdessä kumppaneiden kanssa. Helsingissä väestöalueiden eriytymistä on ehkäisty lisäämällä lasten ja nuorten harrastus- ja vapaa-ajan mahdollisuuksia, joista esimerkkinä on Helsingin koulujen lukujärjestyksiin varattu sama keskiviikkoinen ajankohta harrastuksille sekä harrastuspassi -sovellus. Apua perheiden erilaisiin elämäntilanteisiin Syrjäytymisen ehkäisyssä toimenpiteet tulee kohdentaa oikea-aikaisesti ja vahvistaa hyvinvointia tukevia ja suojaavia tekijöitä sekä kasvuympäristöjen toimintamahdollisuuksia. Tavoitteena on työn painopisteen siirtäminen ennaltaehkäiseväksi, jolloin paremmin pystytään vaikuttamaan ylisukupolvisiin ilmiöihin. Ennaltaehkäisevässä Perheen mukana -palvelussa kokeillaan uudenlaista rahoitusmallia Lapset SIB (Social Impact Bond), joka on uusi vaikuttavuusinvestoimisen muoto. Lasten ja nuorten ylisukupolvisten huono-osaisuusketjujen katkaisemiseksi ja heikoimmassa asemassa olevien perheiden palveluiden saatavuuden kehittämiseksi tehdään työtä Kriminaalihuollon tukisäätiössä. Säätiö tuottaa palveluja rikostaustaisille ja heidän perheilleen sekä kehittää uusia lapsilähtöisiä perhetyön muotoja. Vankeus koskettaa jopa 55000 ihmistä, joista 12500 on lapsia (Selvitys yhteydenpitokäytännöistä ja niiden mahdollisista esteistä vankien ja heidän läheistensä välillä, PDF). Lapsi- ja perhetyön päällikkö Tarja Sassi toi esiin haavoittuneen vanhemmuuden, joka vaurioittaa lapsen kasvua ja kehitystä monella tavalla. Suomessa tarvitaan lisää tutkimusta vankien lasten oloista perhetyön kehittämiseksi. Kritsin Perheleiritoiminta voitti kansallisen rikoksentorjuntakilpailun 2020. Viranomaisen tai muun järjestön työntekijänä voit pyytää konsultaatiotukea Ehjä perhe -toiminnasta, jossa myös lisätään tietoisuutta rikostaustaisen perhetyön merkityksestä. Työskentelyssä on tärkeää kohdata ihmisenä, ei vankina. Teknologia terveyden ja hyvinvoinnin tukena Terveysteknologiassa tekoäly säästää resursseja. Theresa Eklund ja Tiina Jaatinen esittelivät jatkuvatoimisen verenpainemittarin kehittämiseen liittynyttä insinööriopintojen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyötään. Uusi teknologia mahdollistaa oman terveyden seurannan monella tapaa. Eettiset kysymykset ovat erityisen tärkeitä sekä terveys- että sosiaalialalla niin ammattilaisten toiminnassa kuin tutkimuksessa. Myös sosiaalialalla tarvitaan uudenlaista teknologiaa esimerkiksi helpottamaan työn kuormitusta, esimerkiksi Metropolian innovaatiokeskittymien kehitystyössä työelämäkumppaneiden kanssa. Metropolian HyMy-kylässä luodaan ihmislähtöistä oppimisen ja asiakaspalvelut yhdistävää ympäristöä, joka huomioi myös monitarpeiset asiakkaat. Palveluita kehitetään matalan kynnyksen ja yhden asiointipisteen –periaatteella. Tulevaisuuden osaajat opiskelevat monialaisesti ja palvelut toteutuvat innostavassa yhteistyössä asiakkaiden ja työelämäkumppaneiden kanssa. Toiminnan keskiössä on alueellisen yhteistyön vahvistaminen sekä yksilöiden ja yhteisöjen kohtaaminen. HyMy-kylän toimintamallin soveltaminen laajasti eri sote-palveluissa tukee kestävää kehitystä. Kaikissa seminaarin esityksissä ja alustuksissa näkyi seuraava ajatus: Ihminen syntyy täydellisenä yksilönä - kohdataan hänet sellaisena! Kirjoittajat Lea Stranden, Sari Salin-Hämäläinen, Jenni Viertokangas, Niklas Hjort ja Katri Horuz Kirjoittajat ovat valmistuvia Metropolian sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelijoita. Kirjoitus on osa tutkimuksellisen kehittämisen opintokokonaisuuden opintojaksoa ja siihen sisältyvää alan ajankohtaisseminaarin valmistelutehtävää. Uudistuva sosiaali- ja terveysala 12.11.2020 seminaarin ohjelma käynnistyi lyhyellä Alumni-tilaisuudella.
”Asiakas tarvii sen ihmisen”: onnistumisen tekijöistä lastensuojelussa ja lapsiperheiden sosiaalityössä
Onnistumisen tekijät lastensuojelussa ja lapsiperheiden sosiaalityössä -hankkeessa on tutkittu asiakkaiden ja heidän läheistensä sekä työntekijöiden kokemuksia onnistumiseen liittyvistä asioista ja hyvän asiakastyöskentelyn edellytyksistä kyselyaineistoilla. Sähköisen verkkokyselyn lisäksi johdon ja päätöksentekijöiden näkemyksiä kartoitettiin haastatteluilla. Lastensuojelu ja lapsiperheiden sosiaalityö on ikkuna yhteiskunnalliseen todellisuuteen: mitä ikkunasta näkyy avun ja tuen piirissä olevien eri-ikäisten lasten, nuorten ja perheiden kokemusten sekä heidän kanssaan toimivien näkökulmasta? Mikä toimii hyvin ja on auttanut? Entä mitä tiedämme näiden lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja sen muutoksista asiakkuuden aikana ja päättyessä? Mitä näissä palveluissa työskentelevä työntekijä tarvitsee, jotta voi toimia parhaimmalla tavalla asiakkaidensa hyväksi? Lastensuojelu näyttäytyy julkisuudessa usein negatiivisena ja epäkohdat nousevat herkästi esille. Tämä ei kuitenkaan ole koko kuva lastensuojelusta ja lapsiperheiden sosiaalityöstä. Sen esille tuominen, miten työssä onnistutaan, vahvistaisi yhteisöjen luottamusta lastensuojeluun. On tärkeää vahvistaa tunnetta, että voin saada apua ja uskallan hakea sitä. Julkaisemme onnistumisen tekijöitä koskevan aineistomme tulokset 3.12.2020 iltapäivän seminaarissa. Tässä muutamia alustavia havaintoja kyselyvastauksista ja haastatteluista. “Asiakas tarvii sen ihmisen” Asiakkaiden ja läheisten mukaan tärkeää on, että oman työntekijän kanssa rakentuu hyvä vuorovaikutus ja yhteisymmärrys. Kokemus tasa-arvoisesta kohtaamisesta ja kuulluksi tulemisesta edistää asiakkaan osallisuutta ja luo edellytykset löytää yhteistyössä juuri heille sopivia ratkaisuja. Työntekijän tulee myös luottaa asiakkaan näkemykseen omasta tilanteestaan ja tukea lasta, nuorta sekä vanhempaa asioiden jäsentämisessä ja omien voimavarojen käytössä. Tuen tulee olla teoreettisesti perusteltavissa, mutta konkreettista sekä käytännön esimerkkeihin perustuvaa, miten voisi toimia arjen tilanteissa toisin. Onnistumista edistää, kun voi työskennellä saman tutun työntekijän kanssa pidempään, työntekijä on tavoitettavissa ja yhteistyö toimii myös muiden lapsen, nuoren ja perheen kanssa arjessa toimivien kanssa. Kokemusta, erityisosaamista ja työskentelyyn tukea Työntekijöiden vastauksissa tulevat esiin samansuuntaiset näkemykset siitä, millaisia tekijöitä tarvitaan onnistuneessa asiakastyössä: Luottamuksellinen, avoin ja läpinäkyvä työskentelysuhde lapsen ja nuoren ja hänen perheensä kanssa. Asiakkaan oma motivaatio ja voimavarat tarvitaan – ihminen itse on aktiivinen toimija omassa elämässään. Työntekijällä tulee olla aikaa asiakkaalle. Juuri tälle lapselle, nuorelle ja perheelle pitäisi pystyä järjestämään heille sopivaa oikeanlaista tukea ja apua, mikä ei aina ole organisaatiossa mahdollista. Työntekijä ei saa jäädä yksin haasteellisten asiakastilanteiden kanssa. Vaativassa työssä onnistumiseksi tarvitaankin erityisosaamista. Kokemus tuo työhön varmuutta ja kokenut työntekijä pystyy tukemaan kokemattomampia kollegojaan. Työssä kehittymisen ja jaksamisen edellyttää lähitukea. Hyvinvoiva työntekijä on niin asiakkaan kuin työnantajankin etu. Onnistuneen työskentelyn edellytyksistä ja esteistä kerromme lähemmin seminaarissa ja julkaisuissa. Tiedolla johtamisen perustana: työntekijöiden kokemustieto ja yhteinen pohdinta Palvelujohdossa ja päätöksentekijöinä toimivat haastateltavat toivat esille onnistuneen asiakastyön edellytyksinä hyvin samankaltaisia tekijöitä kuin asiakkaat ja työntekijät. Miten sitten organisaatiossa huolehditaan siitä, että onnistumiseen vaikuttavat tekijät voisivat toteutua mahdollisimman hyvin käytännössä? Haastatteluissa oli keskiössä kysymys, millaista tietoa lastensuojelun ja lapsiperheiden sosiaalityön asiakkuuksista on käytettävissä toiminnan ohjaamisessa ja johtamisessa. Haastatteluista välittyy hyvin yhdenmukainen kuva siitä, että nykyinen tieto perustuu asiakastyöntekijöiden kautta esimiehille välittyvään suulliseen kokemustietoon asiakkuuksista, tuen tarpeista, niiden syistä, siitä millainen tuki on ollut toimivaa, ja näiden yhteiseen pohdintaan palvelujohdon kanssa erilaisissa työntekijätiimeissä. Työntekijöiltä esimiesten kautta myös päättäjille välittyvä kokemustieto ja sen yhteinen käsittely on toiminnan yksi vahvuus ja voimavara, mutta riittääkö se eurojen maailmassa ja vaatimuksissa osoittaa asiakastyön vaikutukset sekä mekanismit, joilla vaikuttavuus on syntynyt? Entäpä asiakkaan kokemustieto? Asiakastietojärjestelmiin kirjataan asiakkaista paljon tietoa, mutta sieltä saadaan ulos koosteita lähinnä asiakasmäärästä, ilmoitusten ja asiakassuunnitelmien määrästä, hoitovuorokausista yms. Muunlainen asiakkuuksista ja asiakkuuspoluista tarvittava tieto pitäisi poimia käsin järjestelmästä. Tämä ei vastanne tiedolla johtamisen ideaa? Olemme koonneet keskeiset tulokset yhteiseen TAITO-julkaisuun, jossa tarkastelemme myös onnistumiseen liitettyjä yhdistäviä tekijöitä asiakkaiden, työntekijöiden ja johdon & päätöksentekijöiden näkökulmasta. Pohdimme julkaisussa myös, miten onnistumisen tekijät mahdollisimman hyvin voisivat toteutua jokaisen lapsen ja nuoren ja heidän perheidensä asiakkuudessa ja kasvuoloissa, ja työntekijöiden työskentelyssä - millaiset kehitystoimet olisivat keskeisiä. TAITO-julkaisu ja opiskelijoiden opinnäytetyöt löytyvät 3.12.2020 ammattikorkeakoulujen Theseus- julkaisutietokannasta. Onnistumisen tekijät - tulosten julkistamisseminaari Tervetuloa 3.12.2020 klo 12.45 linjoille! Koronatilanteen johdosta seminaari toteutetaan etäyhteydellä webinaarina. #lastensuojeluonnistuu - käytämme tätä tunnistetta viestinnässämme. Tutustu lisää Onnistumisen tekijät -tulosten julkistamisseminaariin. Kirjoittajat Sirkka Rousu on yliopettaja Hyvinvointi osaamisalueelta ja hän kartoitti johdon ja päätöksenteon näkökulmaa Tiina Harju ja Katri Horuz ovat sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon opiskelijoita, ja tutkivat asiakkaan näkökulmaa opinnäytetyössään Johanna Stauffer ja Katriina Sysmäläinen ovat sosionomi (ylempi AMK) tutkinnon opiskelijoita, ja tutkivat työntekijöiden näkökulmaa opinnäytetyössään Lastensuojelija-blogissa voit tutustua myös aiempiin blogiteksteihimme Onnistumisen tekijät -tutkimusprosessista.
Työhyvinvoinnin ja hyvinvoinnin suhde
Työssäjaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat sattuneesta syystä viime aikoina saaneet runsaasti huomiota. Itse olen syksyn 2020 aikana saanut vastattavakseni ainakin kolme työhyvinvointikyselyä. Pystyäkseni vastaamaan kyselyihin halusin perehtyä tarkemmin asiaan. Aloitin asian selvittämisen määritelmällisistä kysymyksistä. Tarkasteluni avarsi monia seikkoja työhyvinvoinnista. Tässä niistä keskeisin. Työhyvinvointi Työterveyslaitoksen määritelmän mukaan Suomalainen Työsuojelusanasto määrittelee termin ’työhyvinvointi’ seuraavasti: ”Työhyvinvointi on työntekijän fyysinen ja psyykkinen olotila, joka perustuu työympäristön ja vapaa-ajan sopivaan kokonaisuuteen. Ammattitaito ja työnhallinta ovat tärkeimmät työhyvinvointia edistävät tekijät.” Työterveyslaitoksen (TTL) eräässä työhyvinvoinnin kehittämiseen tähtäävässä projektissa (Anttonen & Räsänen (toim.), 2009, 18) em. määritelmälle ehdotettiin useita laajennuksia, joista suosituimmaksi osoittautui seuraava: ”Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät tekevät hyvin johdetussa organisaatiossa. Työntekijät ja työyhteisöt kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi, ja heidän mielestään työ tukee heidän elämänhallintaansa.” Yhtenä tämän tarkastelun kannalta kiinnostavana projektissa esille tulleena määritelmän laajennuksena mainittiin myös seuraava ehdotus, jonka raportin tekijät kuitenkin hylkäsivät (emt. 18): ”Työhyvinvointia koskevien aloitteiden on tasapainotettava työntekijän ja organisaation tarpeet, mikä tarkoittaa sitä, että on luotava sellainen ympäristö, joka edistää tyytyväisyyden tilaa ja antaa työntekijöiden menestyä ja saavuttaa koko potentiaalinsa sekä heidän omaksi hyödykseen että organisaation eduksi.” Suomalaisen Työsuojelusanaston määritelmä ja TTL:n projektin ehdottamat määritelmän laajennukset ’työhyvinvoinnille’ edustavat eudaimonistista (perfektionistista) hyvinvointikäsitystä. Sen mukaan hyvinvointi on (inhimillistä) kukoistamista. Työhyvinvoinnista puhuttaessa kukoistus on rajattu sellaisten ominaisuuksien tarkasteluun, jotka edistävät työntekijän ja organisaation hyvää, erityisesti sitä, mikä on hyväksi työntekijälle ja organisaatiolle itselleen. Eudaimonistinen hyvinvointikäsitys pähkinänkuoressa ’Kukoistus’ on naturalistinen ja (minimaalisesti) evaluatiivinen termi, jota käytetään kuvaamaan, miten organismilla menee ympäristössään (ts. siinä ekosysteemissä, jossa se sattuu olemaan), mikä on organismin toimintakyky ja miten sen toiminta vaikuttaa ympäristöön. (Kraut, 2007, 5). Kukoistava (hyvinvoiva, onnellinen) ihminen on sellainen, jolla on tietyt kognitiiviset, affektiiviset, sensoriset ja sosiaaliset (sekä fysikaaliset) kyvyt, joiden kehittämisestä ja harjoittamisesta hän nauttii. (emt. 137). Lisäksi tällainen ihminen ja hänen kulttuurinsa (yhteisönsä) arvostavat näitä olevia kykyjä, niiden kehittämistä ja harjoittamista. (Bishop, 2015, 41). Eudaimonistisen hyvinvointikäsityksen keskeinen tekijä on se, että inhimillinen kukoistus on aina osin yhteisöllisesti (poliittisesti) määritelty. Ihmisillä on esimerkiksi kyky pettää ja tappaa, mutta niitä ja niiden kehittämistä ja harjoittamista ei yhteisöjen ja organisaatioiden sisällä arvosteta silloin, kun ne eivät edistä yksilön, yhteisön tai organisaation etua. Niinpä eudaimonistinen hyvinvointikäsitys on myös osittain normatiivinen lähestymistapa hyvinvoinnin tarkasteluun: siinä määritellään, mikä on hyvää tai pahaa ihmisen ja hänen ympäristönsä kannalta, ja mikä on oikein tai väärin hyvää tavoiteltaessa ja pahaa vältettäessä. Ja ”paras arpa” (työ)hyvinvoinnin edistämiseksi em. käsityksen mukaan on hyve (ammattitaito, työn hallinta). (Hursthouse, 1999, 172). Työhyvinvoinnin ja hyvinvoinnin olennainen ero Työhyvinvoinnin määritelmässä ja sen laajennuksissa ei kuitenkaan käytetä evaluatiivisia tai normatiivisia termejä. Kysymyksessä ei ole arvoarvostelma tai -määritelmä. Työhyvinvoinnista puhuttaessa ja TTL:n raportissa (Anttonen & Räisänen (toim.) 2009) tavoitteet ovat toisaalla, asioissa jotka on nimetty ’työhyvinvoinniksi’. Termillä ’hyvinvointi’ on kansainvälisessä tarkastelussa ja pitkässä filosofisessa ja yhteiskuntatieteellisessä perinteessä vakiintunut merkitys, jonka kanssa myös ’työhyvinvoinnista’ kirjoittavat asiantuntijat raportissaan (emt. 17) kipuilevat: ”tässä projektissa ei tarvitse miettiä käsitteen nimitystä, sillä - - meidän tulee käyttää termiä työhyvinvointi, well-being at work”. Samalla raportissa viitataan useasti terveyteen ja terveyden edistämiseen, sekä erityisesti WHO:n määritelmään terveyden edistämisestä. WHO:n määritelmä on kuitenkin arvolatautunut - siinä deskriptiivinen terveys-käsite ja normatiivinen hyvinvointi-käsite tunnetusti yhdistyvät toisiinsa. WHO:n (1948, 100) mukaan terveys on täydellisen fyysisen, mentaalisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, eikä pelkästään sairauden tai raihnaisuuden poissaoloa. Jos työhyvinvointia (tai hyvinvointia yleisemminkin) halutaan mitata, tarkoittaa se deskriptiivisen, ja siten naturalistisen, mittarin määrittelemistä. Tavoitteena on työntekijän ja organisaation todellisen tilan mittari. Tällainen deskriptiivinen (ei-normatiivinen) mittari rakentuu organismin ja organisaation funktionaalisen tehokkuuden (’functional efficiency’), tai toimintakyvyn, käsitteelle. (Hausman, 2015, 8) Tällainen mittari kertoo yksilön kyvystä ja dispositioista tarkastellussa ympäristössä arvottamatta asiaa yksilön elämänlaadun kannalta: sen kannalta, onko mitattava asia (esim. terveys tai kunto) hyväksi vai haitaksi ihmiselle itselleen. Kyselyt, joihin olen vastannut, eivät kuitenkaan edusta tällaista mittaria, vaan ne perustuvat subjektiivista kokemusta koskevaan vastaajan omaan arviointiin. Tämä on ongelma, jonka tarkastelu vaatisi erillisen kirjoituksensa. Vaikka yksilön kokemus onkin hyvinvoinnin keskeinen (ellei keskeisin) tekijä, se on huono mittari hänen funktionaalisen tehokkuutensa (terveyden, kunnon, toimintakyvyn) tavoittamiseksi. Yksilö voi kokea olevansa terve, kunnossa tai toimintakykyinen olematta sitä. Funktionaalisen tehokkuuden käsite on olennaisesti naturalistinen ja deskriptiivinen, ei niinkään normatiivinen. (Hausman, 2015, 9). Hyvinvoinnilla sen sijaan perinteisesti viitataan johonkin arvokkaampaan asiaan - elämän laatuun ja koko elämän kannalta tavoittelemisen arvoiseen asiaan, sellaiseen asiaan, jota haluaisi sille, josta välittää hänen itsensä vuoksi. (Darwall, 2002, 9). Lisäksi hyvinvoinnilla viitataan aina ei-instrumentaaliseen hyvään. Työhyvinvointi viittaa sen sijaan olennaisesti aina välineelliseen hyvään. Kysymys on siten käsitteellisesti ja määritelmällisesti eri asioista. Kirjoittaja: Jyrki Konkka toimii yliopettajana Metropolia ammattikorkeakoulussa. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden tohtori ja käytännöllisen filosofian dosentti. Jyrki Konkka on perehtynyt kriittistä ajattelua, metodologiaa, etiikkaa, poliittista filosofiaa ja hyvinvointia koskeviin kysymyksiin. Hän on kirjoittanut useita hyvinvointia käsitteleviä tieteellisiä artikkeleita. Tässä joitakin viimeaikaisia tekstejä hyvinvoinnista: Konkka, Jyrki, 2016, ’Hyvä elämä koostuu toista ja asioista, jotka ovat hyväksi ihmiselle’, teoksessa Mutanen, Kantola, Kotila & Vanhanen-Nuutinen. Turku: Turun ammattikorkeakoulun tutkimuksia 44: 33 - 46. Konkka, Jyrki, 2018, ’Hyvinvointi - yksi sana, monta mieltä’, teoksessa Mutanen, Houni, Mäntyvaara & Kantola (toim.) Hyöty. Turku: Turun ammattikorkeakoulun Tutkimuksia 48: 26 - 46. Konkka, Jyrki, 2020, ’’Follow your nature’ - a mongrel approach to good life’, in Mutanen, Friman, Kantola & Konst (eds.) Human and Nature. Turku: Research reports from Turku University of Applied Sciences 50: 93 - 112. Raatikainen, Eija, Ihamäki, Katja ja Konkka, Jyrki, 2020, ’Hyvän elämän ja hyvinvoinnin sosiaaliset edellytykset poikkeusoloissa’ teoksessa Hyvinvointi ja terveys poikkeusoloissa. Helsinki: Metropolia. (Käsikirjoitus, ilmestyy). Salonen, Arto ja Konkka, Jyrki, 2015, ’An Ecosocial Approach to Well-Being: A Solution to the Wicked Problems in the Era of Anthropocene. Foro de Educación 13(19): 19 - 34. Salonen, Arto ja Konkka, Jyrki, 2017, ’Kun tyytyväisyys ratkaisee. Nuorten suhtautuminen globaaleihin haasteisiin, käsitykset ihanneyhteiskunnasta ja toiveet omasta tulevaisuudesta, teoksessa Myllyniemi (toim.) Katse tulevaisuuteen, Nuorisobarometri 2016. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto: 137 - 156. Kirjallisuus: Anttonen, Hannu ja Räsänen, Tuula (toim.), 2009, Työhyvinvointi - Uudistuksia ja hyviä käytäntöjä. Helsinki: Työterveyslaitos. Bishop, 2015, The Good Life - Unifying the Philosophy and Psychology of Well-Being. Oxford. Oxford University Press. Darwall, Stephen, 2002, Welfare and Rational Care. Princeton, NJ: Princeton University Press. Hausman, Daniel, M. 2015, Valuing Health - Well-Being, Freedom, and Suffering. Oxford: Oxford University Press. Hursthouse, Rosalind, 1999, On Virtue Ethics. Oxford: Oxford University Press. Kraut, 2007, What is Good and Why? The Ethics of Well-Being. Cambridge MA. Harvard University Press. World Health Organization, 1948, ’Preamble to the Constitution of the World Health Organization’, Official Records of the World Health Organization, no. 2. Geneva: World Health Organization.
Ajatuksia johtajille – eväitä osaamista arvostavaan toimintakulttuuriin
Työ- ja toimintakulttuuri julkishallinnossa on jatkuvassa muutoksessa, mikä asettaa johtamisen taidot koetukselle. Taitoja on päivitettävä suuntaan, jossa arvostetaan työntekijöiden asiantuntijuutta ja osaamista sekä kehitetään keskinäistä vuorovaikutusta paremmaksi. Työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa tavoitteiden toteuttamiseen ja työpaikan työtapoihin. Johtamisessa tulee arvostaa moninaisuutta ja tukea itseohjautuvuutta sekä näyttää esimerkkiä jaetusta johtajuudesta. Rikosseuraamuslaitoksessa on laadittu 29.6.2020 ehdotus organisaatiorakenteiden kehittämistarpeista. Ehdotuksessa luonnostellut kehittämistoimet tulevat muuttamaan johtamista ja esimiestyötä merkittävästi. Rikosseuraamuslaitoksen toiminnan tavoitteena on ehkäistä uusintarikollisuutta, lisätä rikoksesta tuomittujen valmiuksia rikoksettomaan elämään sekä edistää heidän elämänhallintaansa ja sijoittumistaan yhteiskuntaan (Laki Rikosseuraamuslaitoksesta 2009). Rikosseuraamuslaitoksen vuosien 2020-2023 strategian mukaan organisaation osaava ja motivoitunut henkilöstö tekee mielekästä työtä. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa ja miten se näkyy johtamisessa? Entä miten ”mielekäs työ” on määritelty? Nämä ovat ajankohtaisia kysymyksiä, kun Rikosseuraamuslaitoksen johtamistapaa uudistetaan. Opinnoissa karttunut tieto tukee arjen havaintojamme siitä, että osaamista ja motivoitumista ei voi pitää itsestäänselvyyksinä, vaan niiden ylläpito on oltava jatkuvaa. Miten organisaation johtamistapa ja toimintakulttuuri vastaavat henkilöstön kehittymiseen? Henkilöstöllä on – usein melko erilaisiakin – käsityksiä mielekkäästä työstä. Mielekkyyteen vaikuttaa osaltaan työn itseohjautuvuuden osa-alueiden toteutuminen, joista Jarenko kirjoittaa. Työyhteisö muodostuu Timosen (2015) mukaan yksilöistä, joiden tarpeet, päämäärät ja tavoitteet tulee huomioida määriteltäessä mielekästä työtä. Ottamalla henkilöstön moninaisuus huomioon kehittämisessä, saadaan yhteisö sellaiseksi, jossa työntekijät viihtyvät ja kokevat työnsä merkitykselliseksi. Tällöin myös tuottavuus ja kannattavuus lisääntyvät. (Timonen 2015: 15.) Mekaanisten tehtävien konemainen suorittaminen tuhoaa työntekijöiden luovuuden ja jatkuva tulosten mittaaminen tuottaa epärealistisia tavoitteita ja stressiä. Pahimmillaan suorituspaineet johtavat luovuuden ja asiantuntijuuden katoamiseen. Myös oman osaamisen, harkinnan ja päätöksenteon epävarmuus heikentää kykyä toimia itsenäisesti ja innovatiivisesti. (Jantunen & Koivisto 2016: 18.) Johtamisen kulttuuri murroksessa Hierarkkisesti johdetuissa organisaatioissa käskyt tulevat perinteisesti johdolta. Taustaoletuksena on tehokas, suoraviivainen ja tieteelliseen näyttöön perustuva toimintatapa, jossa korostetaan työn tasalaatuisuutta ja yhdenmukaisuutta. Johto määrittää tehtävät, jotka tulee suorittaa tietyllä tavalla halutun lopputuloksen saavuttamiseksi, ja työntekijät toimivat kyseenalaistamatta, konemaisesti. Yhteiskunnan muuttuessa digitalisaatio ja robotiikka vievät perustyöstä mekaaniset tehtävät ja jäljelle jäävät työt vaativat entistä enemmän asiantuntijuutta, taitoa ja yhteistyötä. Asiat ovat niin moniulotteisia, että niiden ratkaisemiseen tarvitaan usean eri ammattilaisen osaamista, jolloin yhteistyötaidot korostuvat. Rikosseuraamuslaitoksen asiakkaiden tarpeet esimerkiksi yhteiskuntaan kiinnittymiseksi ovat kompleksisia, eikä niihin tavallisesti pystytä vastaamaan yhdellä palvelulla. Moninaiset tarpeet edellyttävät yhteistyötä niin organisaation sisällä kuin yhteiskunnan palveluverkoston kanssa ja kykyä hyödyntää toisten asiantuntemusta. Organisaatiorajat ylittävä monialainen työskentely on vielä liian usein yksittäisten työntekijöiden varassa, mikä asettaa asiakkaat eriarvoiseen asemaan. Ekonen ja Forsström-Tuominen (2016) ovat organisaatioita ja niiden toimintaa tutkiessaan havainneet, että siirryttäessä poispäin hierarkkisesta johtamistyylistä ajaudutaan usein ääripäähän, jossa työyhteisöä ei johdeta lainkaan. Työyhteisö voi olla tilanteeseen täysin tyytyväinen saatuaan kaivattua vapautta. Lisäksi työilmapiiri on saattanut muuttua paremmaksi ja tasa-arvoisemmaksi. Riskinä kuitenkin on, että työyhteisö pysähtyy, kun siitä puuttuu johtaminen, kannustaminen, palaute sekä yhteinen tekeminen. (Ekonen M. & Forsström-Tuominen H. 2016: 24.) Johtaja saa valtansa ryhmältä Vaikka toimintakulttuuri muuttuu, niin johtamista tarvitaan yhä toiminnan samansuuntaiseen kehittämiseen ja yhteisen ymmärryksen muodostamiseen. Verkostojohtamisen oppaassa (2019) ilkeiden ongelmien ratkaisuprosessissa näyttäytyy kokonaisvaltainen, vuorovaikutuksellinen, kokeileva sekä rajoja rikkova yhteistyö verkostoissa. Johtajan ensisijaisena tehtävänä nähdään verkoston toimivuuden tukeminen ja sen ajoittainen arviointi. Tukevat rakenteet ja toimintatavat mahdollistavat myös itseohjautuvuuden niin, ettei se muodostu kuormittavaksi. Johtajuus tulee Koiviston ja Rannan mukaan nähdä ryhmäilmiönä, jossa johtaja saa valtansa ryhmältään. Onnistuminen ei perustu johtajan karismaan tai johtajille tyypillisinä pidettyihin ominaisuuksiin, vaan ryhmän yhteiseen sosiaaliseen identiteettiin. Tämä tulee mielestämme esiin esim. muutosjohtajuudessa, jolloin on tärkeä hyödyntää ryhmästä löytyvää erilaista osaamista. Timonen (2015) näkee johtamistavan vaikuttavan siihen, miten työyhteisössä hyödynnetään asiantuntijoiden erilaiset näkemykset, kun muodostetaan kokonaisvaltaista käsitystä asioista (Timonen 2015: 15). Moninaisuudesta voimavara Johtamisverkosto on laatinut vuonna 2014 julkiselle sektorille Hyvän johtamisen kriteerit ja niihin perustuvan arviointityökalun. HYVÄN JOHTAMISEN KRITEERIT: Luottamus ja arvostus Yhteistyö ja verkostot Monimuotoisuus ja yksilöllisyys Osaaminen ja kehittyminen Uudistuminen ja osallisuus Työn merkityksellisyyttä tulee rakentaa kollektiivisesti. Johtajan tehtävänä on luoda pohja työyhteisön kehittämiselle sekä hyvinvoinnille, kun taas työntekijöiltä vaaditaan aktiivista osallistumista. Työyhteisö tulee ymmärtää systeeminä, jossa kaikki osatekijät vaikuttavat toisiinsa. Komulaisen (2015) mukaan johtajuudessa korostuu ymmärrys työyhteisön moninaisuudesta ja yksilöiden erilaisista tuen tarpeista. Itseohjautuvuuskin vaatii selkeästi ilmaistut odotukset ja saman suunnan, joiden keskiössä on organisaation perustehtävä ja strategia. Johdon vahva sitoutuminen moninaisuuteen antaa myös esimiehille tarvittavan taustatuen johtamistyössään. (Komulainen 2015: 82.) Raivio (2015) nostaa esiin osaavan johtajan oman ihmiskäsityksen merkittävänä tekijänä siinä, miten organisaatiossa kehitetään työkulttuuria, jossa osaamista jaetaan ja arvostetaan. Turvallisen ja erilaisia ajattelutapoja arvostavan työyhteisökulttuurin luomiseen kannattaa käyttää aikaa. Koska viestintä on parhaimmillaankin aina tulkinnanvaraista, on tärkeää pyrkiä toisen kohtaamiseen ja kuulemiseen aidosti (Raivio 2015: 188, 199.) Vuorovaikutustilanteissa voisi useamminkin miettiä, miten vaikutamme itseemme ja toisiimme. Perusasiat ovat kuitenkin yksinkertaisia: Kunnioita, Kuuntele, Kiinnostu, Kannusta, Kiitä! Kirjoittajat Marianne Tuuttila & Lea Stranden, sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelijat, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittajat työskentelevät Rikosseuraamuslaitoksessa. Kirjoitus perustuu Monialainen sote-johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä - Metropolian 2020 kesäopintojakson oppimistehtäväkokonaisuuteen. Lähteet Jarenko, Karoliina. Tarvitsemme johtajuutta enemmän kuin pitkään aikaan FA-blogi 86, johtajuus. 23.1.2018. <https://filosofianakatemia.fi/blogi/tarvitsemme-johtajuutta-enemman-kuin-pitkaan-aikaan>. Luettu 26.6.2020 Jantunen, Sami & Koivisto, Tapio 2016. Kun kaikki menee pieleen – "Ihanaa että tämä loppuu!". Teoksessa Ekonen, Marianne & Eskola, Anne & Hakola, Liinamaaria (toim.) Tee tästä nyt tolkkua. Tolkunteko suomalaisissa yrityksissä. <https://www.vttresearch.com/sites/default/files/pdf/technology/2016/T269.pdf>. Jarenko, Karoliina 2.4.2019. Itseohjautuvuus. FA-blogi 139. Kolme tapaa olla itseohjautuva. <https://filosofianakatemia.fi/blogi/kolme-tapaa-olla-itseohjautuva--minka-valitset>. Luettu 26.6.2020 Komulainen, Marjatta 2015. Uupua vai menestyä - esimies moninaisuuden hyödyntäjänä. Teoksessa Timonen, Liisa & Mäkelä, Jaana & Raivio, Anne-Mari (toim.) Moninaisuus on hyvän työyhteisön ominaisuus. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 213. 81 - 93. <https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/103091/JAMKJULKAISUJA2132015_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 26.6.2020 https://filosofianakatemia.fi/blogi/kun-itseohjautuvuus-tuntuu-ahdistavalta> https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2019/professorilta-5-vinkkia-vuorovaikutustaitoja-kehittamalla-lisaa-tyohyvinvointia/ Ekonen, Marianne & Forsström-Tuominen, Heidi 2016. Ihmiset tekevät tolkkua joka tapauksessa: Kohti yhteistä ymmärrystä liiketoiminnan tarkoituksesta. Teoksessa Ekonen, Marianne & Eskola, Anne & Hakola, Liinamaaria (toim.) Tee tästä nyt tolkkua. Tolkunteko suomalaisissa yrityksissä.: <https://www.vttresearch.com/sites/default/files/pdf/technology/2016/T269.pdf> Raivio, Anne-Mari 2015. Lillukan varsista aidan seipäisiin - Vuorovaikutusosaaminen ja työyhteisön moninaisuus 187 - 202. Teoksessa Timonen, Liisa & Mäkelä, Jaana & Raivio, Anne-Mari (toim.) Moninaisuus on hyvän työyhteisön ominaisuus. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 213. 187 –202. <https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/103091/JAMKJULKAISUJA2132015_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 26.6.2020 Timonen, Liisa 2015. Moninaisuus- Hyvän työyhteisön ominaisuus? Teoksessa Timonen, Liisa & Mäkelä, Jaana & Raivio, Anne-Mari (toim.) Moninaisuus on hyvän työyhteisön ominaisuus. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 213. 187–202. <https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/103091/JAMKJULKAISUJA2132015_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 20.9.2020.
Hotellialalta mallia sosiaalialan johtamiseen
Kuulostaa ehkä kaukaa haetulta, mutta hotelli- ja sosiaalialan yhteinen rajapinta löytyy helposti - parhaasta mahdollisesta asiakaskokemuksesta. Hotelli Marskissa on alettu kiinnittää huomiota entistä yksilöllisempään asiakaskokemukseen, jossa uudenlaisen ajattelutavan myötä merkittäviksi tekijöiksi ovat nousseet työntekijän pelisilmä ja asiakkaanlukutaito. Johtamisen näkökulmasta positiivista asiakaskokemusta rakennetaan hyvän työntekijäkokemuksen kautta. (Cuuma 2020.) Voisiko tällainen ajattelutapa toimia myös sosiaalipalveluissa? Esimiestyö – asiakaskokemuksen uusi suunnan näyttäjä Mitä voisimme sosiaalialalla oppia ajattelutavasta, jossa johtaminen on avoimesti väline parhaaseen mahdolliseen asiakaskokemukseen? Hotelli Marskissa esimiestyön korvaa esimiespalvelu. Ajatusmallin mukaan jokaisella työntekijällä on oikeus hyvään esimiespalveluun. Johtajan tehtävä on kannatella työntekijöitä antamalla heille pelisäännöt, joiden sisällä työntekijöillä on käytettävissään oikeat työvälineet ja riittävästi liikkumavaraa. Luotetaan työntekijän osaamiseen tehdä oikeita ratkaisuja omalla osaamisalueellaan. (Cuuma 2020.) Sosiaalialalla asiakaskokemukseen vaikuttavat toimintatavat ja ajatusmallit, joiden uudistajana esimiehellä on tärkeä rooli. Esimerkiksi tapa, jolla asioita viestitään työntekijöille, heijastuu asiakastyöhön. (Risikko 2009: 49.) Merkittäviä asiakkaan kokemukseen vaikuttavia tekijöitä ovat myös työntekijöiden hyvinvointi ja motivaatio. Jatkuva uudistumisen tarve ja epävarmuus vievät voimavaroja. Tämän vuoksi työelämässä tarvitaan yhä enemmän yhteisöllisiä arvoja. Yhteisöllisen ajattelun mallissa johtamisen kulmakiviä ovat luottamus ja oikeudenmukaisuus. Uudella ajattelumallilla voidaan vaikuttaa koko palveluketjuun. (Kärkkäinen 2005: 5.) Asiakasymmärrys yksilöityjen palvelujen taustalla Hotelli Marskissa hyvään asiakaskokemukseen vaikuttavat oleellisesti myös henkilökunnan tavoitettavuus ja yhteisöllisyys. Ympäri vuorokauden avoin vastaanotto luo turvallisuudentunnetta eikä tylsyyskään pääse yllättämään, kun conciergen avustuksella voi suunnitella seuraavan päivän aktiviteetteja. (Cuuma 2020.) Sosiaalialalla henkilöstö on menestyksen avain. Työntekijöiden voimavaroja kehittämällä vaikutetaan asiakaslähtöisten palvelujen kehittymiseen ja samalla toiminnan kehittämiseen ja laatuun. (Risikko 2009: 12.) Voimavaroihin voidaan panostaa esimerkiksi tarkoituksenmukaisella ja riittävällä resursoinnilla sekä asiantuntijatiedon arvostamisella (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020). Asiakaskokemukseen vaikuttaa myös asiakasymmärrys, joka on sosiaalialalla yksi tärkeimmistä elementeistä. Sillä tarkoitetaan laajempaa näkemystä asiakkaan nykyisistä ja tulevista tarpeista, asiakkaan lähipiiristä sekä kontekstista, jossa hän elää. (Vakkala & Palo 2016: 209; Virtanen, Suoheimo, Lamminmäki, Ahonen ja Suokas 2011: 18.) Asiakasymmärryksellä voidaan siis lisätä asiakkaiden osallisuutta ja saada palveluista mahdollisimman yksilöityjä, kuten esimerkiksi hotelli Marskissa. Jotta työntekijällä on mahdollisuus tarjota parasta mahdollista asiakaskokemusta, tulee sekä työvälineiden että rakenteiden olla työtä tukevia. Tarvitaan siis hyvää johtamista ja työyhteisön yhteistyötä – yhteisöllisyyttä (Risikko 2009: 47). Korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden johtaminen vaatii vahvaa substanssiosaamista. Kuten Syrjänenkin (2012) toteaa, liittyy asiantuntijan rooliin enemmän vastuuta ja autonomista vapautta. Kun esimiehellä on tarpeeksi alansa osaamista, motivoiminen ja työhön sitouttaminen helpottuvat. (Syrjänen 2012.) Edessä ajattelutavan muutos: johtaminen on esimiespalvelua asiakastyölle Hyvään asiakaskokemukseen sisältyy myös asiakkaan osallistaminen. On tärkeää, että asiakas tuntee olevansa osallisena omissa asioissaan. Työntekijällä on taito ottaa hänet mukaan palveluprosessiin, huomioida asiakkaan oma kokemustieto sekä nähdä hänet tasavertaisena vaikuttajana, omien asioidensa asiantuntijana. Asiakasosallisuus onkin näkökulman muutos, joka vaikuttaa useilla eri tasoilla aina päätöksenteosta työntekijän asenteeseen. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2020) Hyvän asiakaskokemuksen muovautuminen sosiaalialan peruskäsitteeksi edellyttää uudenlaista ajattelutapaa sekä tahtotilaa työnjohtamisessa ja päätöksenteossa. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2020) Johtamisessa muutos tarkoittaa ehkä hyppyä tuntemattomaan. Ajattelutavan muuntaminen johtajan auktoriteettiasemasta esimiespalveluksi, hyvin tehtävän työn mahdollistajaksi, on suuri. Myös sosiaalialan koulutuksella on merkitystä muutoksen aikaansaamiseksi. Opinnoissa jaetaan tietoa uudenlaisesta johtamisen näkökulmasta, mutta miten viedä uudet ajatukset käytäntöön? Hotelli Marskissa muutos vaikuttaa tapahtuvan hyvin ketterästi. Voisiko sosiaaliala toimia yhtä jouhevasti? Ehkä ajan myötä meitä uudella tavalla ajattelevia työntekijöitä on riittävästi muuttamaan alan kankeita käytäntöjä. Kirjoittajat Johanna Stauffer ja Katja Tallgren, sosiaalialan ylempi AMK-tutkinnon opiskelijoita Kirjoitus perustuu Monialainen sote-johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä - Metropolian 2020 kesäopintojakson oppimistehtäväkokonaisuuteen. Lähteet Kuva: <https://pixabay.com/fi/photos/tyttö-nainen-elämän-iloa-tanssi-2940655/>. Cuuma 2020. Näin Hotelli Marskissa johdetaan asiakaskokemusta. Blogi. Julkaistu 2.6.2020. <https://cuuma.com/blogi/nain-hotelli-marskissa-johdetaan-asiakaskokemusta?utm_source=strossle&utm_medium=cpc&utm_campaign=kesakuu_marski>. Luettu 8.8.2020. Kärkkäinen, Merja 2005. Yhteisöllinen johtaminen esimiehen työvälineenä. Helsinki: Edita. Risikko, Paula 2009. Johtamisella laatua ja työhyvinvointia sosiaalialalle. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2009:17. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74326/URN%3aNBN%3afi-fe201504224940.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 8.8.2020. Syrjänen, Pentti 2012. Asiantuntijan johtaminen ja asiantuntijatyön innovaatiot. Luotain. Blogi. Julkaistu 10.2.2012. <https://www.luotain.net/asiantuntijan-johtaminen-ja-asiantuntijatyon-palveluinnovaatiot/>. Luettu 15.8.2020. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2020. Asiakasosallisuuden johtaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa. <https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/asiakasosallisuuden-johtaminen-sosiaali-ja-terveyspalveluissa>. Luettu 10.8.2020. Vakkala, Hanna & Palo, Miia 2016. Tietoperustaisuus ja tietokulttuuri johtamistyössä. Teoksessa Syväjärvi, Antti & Pietiläinen, Ville (toim.) Inhimillinen ja tehokas sosiaali- ja terveysjohtaminen. Tampere: Tampere University Press. <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/100410/Syvajarvi_%26_Pietilainen_OA.pdf?sequence=1>. 187–226. Luettu 14.8.2020. Virtanen, Petri & Suoheimo, Maria & Lamminmäki, Sara & Ahonen, Päivi & Suokas, Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011.<https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf>. Luettu 14.8.2020.
Empatiataidot edistävät työhyvinvointia
Syväkuuntelemisen taidon sanotaan olevan yksi tärkeimmistä sosiaali- ja terveystoimialalla. Asiakkaan kuuleminen ja tarkentavien kysymysten asettelu niin, että asiakas kokee saavansa jakamattoman huomion ja ratkaisun ongelmaansa, on sosiaalisesti ja empaattisesti taitavan työntekijän valtti. (Goleman 2009: 98-99). Olen työskennellyt yli 20 vuotta sosiaalialalla ja tehnyt ihmissuhdetyötä, jossa vuorovaikutuksen luonne korostuu. Empatialla on merkittävä rooli myös työntekijöiden keskinäisissä kohtaamisissa, ei vain asiakastyössä. Lisäksi kokemus empatiasta vaikuttaa työhyvinvointiin. Golemanin (2009) mainitsemaa syväkuuntelun taitoa eli empaattisen kuuntelun taitoa tarvitaankin työyhteisössä päivittäin. Opinnäytetyössäni ”Ymmärsinkö oikein?” - Empatia työyhteisössä, keskeiseksi havainnoksi nousi kaksi pääseikkaa: 1) empatiataidot ovat tärkeitä työhyvinvoinnin edistämisessä ja 2) empatiaa ei opita koulutuksen avulla, vaan työssä ja kokemuksen kautta. Haastattelin Helsingin kaupungin Digitaalisen terveysaseman kehitysyksikön työyhteisöä siitä, miten he näkevät empatian tarpeellisuutta terveystoimialan työntekijöinä jatkuvasti kehittyvän Sote-kentän sisällä. Työtiimissäni empatian merkitys tuntuu korostuvan varsinkin työn tuloksellisuuden näkökulmasta. Haastateltavien mukaan empatia luo työviihtyvyyttä työyksikössä ja silloin myös työn tuloksellisuus nousee. Peruspersoonan ja sukupuolen vaikutus empatiaan Haastattelemani työntekijät toivat esille näkemyksen siitä, että empatia on osa ihmisen peruspersoonaa. Empatiataidot näyttäytyvät niin työ- kuin arkielämässäkin. Työntekijät painottivat pelisilmää, jota tarvitaan työyhteisössä pärjäämiseen ja työilmapiirin edistämiseen kaikille suotuisaksi. Yksi tärkeä empatian piirre haastateltavien mukaan on kunnioittava asenne muita työntekijöitä kohtaan. Tällainen asenne tukee koko työyhteisöä. Samansuuntaisia tuloksia on saanut aivotutkija Katri Saarikivi, joka on tutkinut empatian ja työelämän yhteyttä. Hänen mukaansa hyvin toimivat ja empatiaa käyttävät työtiimit synkronoituvat toimimaan yhteen ja saavat näin parempaa työtulosta aikaiseksi. (Saarikivi 2018.) Jokainen työyhteisön jäsen oli sitä mieltä, ettei sukupuoli määrittele empatiakykyä. Vastauksia kuitenkin jatkettiin lisäselityksillä ja lopputulemana opinnäytetyössä oli, että naisilla empaattisuus on luontevaa ja empatiakyky korostuu. Kuvatessaan empaattista ihmistä haastateltavat painottivat motiiveja hoiva-alalle hakeutumiselle. Mietintää haastateltavien keskuudessa herätti miesten hakeutuminen naisvaltaisiksi mielletyille aloille kuten varhaiskasvatukseen. Tällöin pohdittiin, painottuuko ihmisen empatiakyky alalla, missä todennäköisesti joutuu kohtaamaan ihmisiä. Haastateltavat pohtivat vakavasti empatiakykyjen tarvetta kaikissa tilanteissa, joihin liittyy ihmisten kohtaaminen. Erityisen mielenkiintoista oli havainto siitä, kuinka työyhteisössä tuotiin esille vahvat persoonat ja heidän vaikutuksensa työyhteisön dynamiikkaan: epäempaattisuus korostui puhuttaessa vahvasta työyhteisön jäsenestä. Työyhteisön dynamiikkaa puolestaan edisti empaattisesti kuunteleva työyhteisön jäsen. Haastateltavien puheissa empaattisuus ja epäempaattisuus nousivat osittain toistensa vastakohdiksi. Haastatteluissa nousi esiin myös ekstroverttiys vs. introverttius. Oletuksena oli, että puhelias ja ulospäinsuuntautunut työntekijä koetaan empaattisemmaksi kuin hiljaisempi työntekijä. Tähän otettiin kantaa: introverttina koettu työntekijä voi olla hyvin empaattinen ja rauhallisella olollaan saada hyvän kontaktin asiakkaaseen. Itseohjautuvuus työyhteisössä ja sen suhde empatiaan Haastatteluissa tuotiin esiin myös työyhteisön itseohjautuvuus, mikä on linjassa Helsingin kaupungin uudistunutta toimintamallia mukaileva toimintakulttuuri. Työntekijän työhyvinvointiin sekä motivaatioon voidaan vaikuttaa sillä, miten organisaatio toimii ja tukee työntekijää työssään. (Työterveyslaitos 2012) Haasteeksi työntekijät nimesivät tiedonkulun ongelmat ja tilaratkaisut, mitkä osaltaan vaikeuttivat yhteistä työskentelyä. Työyhteisön sisältä nousi kehitysehdotuksia siitä, miten yhteistyötä voisi parantaa ja mahdollisia työyhteisön kipukohtia poistaa. Ratkaisuehdotuksina mainittiin muun muassa yhteiset kahvihetket ja brainstorming-palaverit, joissa on mahdollista miettiä ja kehittää ideoita vapaassa ilmapiirissä. Nykyisin itseohjautuvuus työyhteisössä haastaa työntekijää vastaamaan yhä enemmän henkilökohtaisen työn suunnittelusta ja sisällöstä tiimin sisällä. Keinoina itseohjautuvuuden sujumiseen on yhdessä asetetut tavoitteet sekä valmentava esihenkilötyö. Itseohjautuvuuden avulla ja yhteisillä pelisäännöillä kaikkien työpanosta ja resursseja pyritään hyödyntämään myös työhyvinvoinnin parantamiseksi sekä tulosten saavuttaminen. Opinnäytetyön tuloksia ja jatkotutkimusaiheita Oleellista on selvittää, oletetaanko empatian olevan luonnollisesti läsnä hoiva-alan työyhteisössä. Erityiseksi tutkimusalueeksi nousee, onko empatiataitoja tarpeen oppia erikseen. Tärkeitä kysymyksiä ovat, perehdytetäänkö tiimejä riittävästi toimimaan itseohjautuvasti ja takaavatko työpaikan pelisäännöt empatian työyhteisössä? Olisi tärkeä saada lisätietoa työyhteisöjen empatiataidoista ja empatian opiskelusta. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni ”Ymmärsinkö oikein?” – Empatia työyhteisössä. Opinnäytetyö on julkaistu elokuussa 2020 www.theseus.fi julkaisujen tietokannassa. Kirjoittaja Kecia Salmenkari, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoittaja työskentelee Helsingin kaupungilla Digitaalisen terveysaseman kehitysyksikössä Omaolo-palveluiden projektipäällikkönä. Lähteet Goleman, Daniel 2009. Sosiaalinen äly. Helsinki: Otava. Helsingin kaupunki 2019. Uudistettujen sosiaali- ja terveyspalvelujen johtamisen käsikirja. Luettavissa Helsingin kaupungin intranetissä. Saarikivi, Katri 2018. Diakonia-ammattikorkeakoulun kehittämispäivien esitelmä 26.4.2018. Polkuja tulevaisuuteen - empatian tärkeys työyhteisöissä. <https://www.diak.fi/2018/04/26/polkuja-tulevaisuuteen-aivotutkija-katri-saarikivi-esitelmoi-empatian-tarkeydesta-tyoyhteisossa/>. Luettu 15.9.2020. Työterveyslaitos 2012. Luovuuden dialoginen johtaminen uudistumisen tekijänä. <http://www.dinno.fi/aineistot/WRC2013Syvanenetal.pdf >. Luettu 15.9.2020.
Verkkoja punotaan tulevaisuuden työhön – Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen hanke
Monialainen Health Promotion Programme (HPP 2016–2019) tuki terveyttä ja hyvinvointia Suomessa ja Virossa. Hankkeessa kehitettiin yhteistoiminnallisesti opintojaksoja Metropoliaan ja virolaisiin korkea- ja ammattikouluihin sekä luotiin kaupunkisuunnittelun lautapeli. Health Promotion Programme-projektissa kartoitettiin tulevaisuuden osaamisen tarpeita sekä luotiin niiden pohjalta monimuotoista koulutusta (Matinheikki-Kokko & Liinamo 2019). Yhteiskehittelyn tuloksena rakennettiin opintojaksoja virolaisissa korkea- ja ammattikouluissa sekä Metropoliassa. Lisäksi tuotettiin kaupunkisuunnittelun lautapeli sekä viroksi että suomeksi. Pelatessa tulee esiin, että ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden huomioiminen ei ole vain sosiaali- ja terveysalan asia. Kun päätetään kaavoituksesta, rakentamisesta, tehtaiden paikoista, kouluista, julkisista palveluista tai viheralueista, ratkaisuilla vaikutetaan kauaskantoisesti ihmisten hyvinvointiin. (Kaupunkisuunnittelupeli ensitestissä Metropoliassa 2019.) Pelissä päästiin eri rooleissa pohtimaan asukkaiden ja viranomaisten näkökulmista kaupunkisuunnittelun vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Peli opettaakin arvioimaan kaupunkisuunnittelua monialaisista näkemyksistä. Miten tehdä elinvoimaisia ja kestäviä elinkeinoelämää kehittäviä ratkaisuja siten, että ne huomioivat myös ympäristöarvot, asumisen ja liikunnan sekä edistävät kuntalaisten omaa osallistumista ja aktiivisuutta? (Kaupunkisuunnittelupeli ensitestissä Metropoliassa 2019.) Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen pop up -tapahtuma Konferenssien ja seminaarien lisäksi Metropoliassa järjestettiin viime keväänä pop up -tapahtuma, jossa rohkaistiin eri alojen opiskelijoita tarkastelemaan ja edistämään terveyttä ja hyvinvointia. Pop up -tapahtumassa tarjottiin kävijöille hedelmiä ja smoothieita sekä esiteltiin aiheeseen liittyviä opintojaksoja. Tietoiskussa kuvailtiin sosioekologista mallia terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Mukana oli etenkin rakennusalan ja sairaanhoidon opiskelijoita, jotka halusivat oppia lisää ja keskustella terveydestä ja hyvinvoinnista. Sosioekologiseen malliin kuuluu ennalta ehkäisevä työ niin yksilön, organisaation, yhteisön kuin yhteiskunnankin tasolla. Nämä eri näkemykset ovat vuorovaikutuksessa, jotta työ on vaikuttavaa ja tuloksellista. Eri tasoilla tarkastellaan, mitkä tekijät lisäävät ihmisten hyvinvointia myös käsitteellisesti. Esimerkiksi yksilötason työ kumpuaa tiedon, uskomusten, asenteiden ja taitojen muutoksesta, kun taas yhteisöissä pohditaan ihmissuhteita ja mielekkään toimintaympäristön merkitystä. (Baum 2019; Golden & Earp 2012; Brofenbrenner 1977.) Metropoliassa opetusta kehitetään tulevaisuuden tarpeisiin Yksi mahdollisuus lisätä opetustarjontaa ja liittää opintoja ajankohtaisiin aiheisiin, on kytkeä ne osaksi hanketta, kuten HPP-projektissa tehtiin. Yhteistoiminnallisesti kehitettiin molempien maiden opetusta, osa kursseista on kiinteästi liitetty opetussuunnitelmaan, kun taas toiset ovat valinnaisia opintojaksoja. Metropoliassa luotiin muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen monialainen verkkototeutus (15 op), joka jaettiin kolmeen osioon. Terveyttä edistettiin opintojaksolla Media ja viestintä terveyden edistämisessä[i], jossa hyödynnettiin hyvinvoinnin mobiilisovelluksia ja tehtiin faktan tarkastuksia. Toisessa projektiin kuuluvissa opinnoissa yamk-tutkintoa monipuolistettiin kurssilla Terveyden edistämisen lähtökohdat ja toiminnan rakenteet yhteiskunnassa[ii]. Hyvinvoinnin edistäminen on merkityksellistä, kun siihen vaikutetaan lainsäädännöllä, yhteisön toimilla ja henkilökohtaisella ohjauksella. Näiden ohella verkostotyö koettiin yhdeksi avaimeksi tulevaisuuden osaamisessa. Monialainen verkostotyö terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä -opintojaksolla[iii] eri alojen opiskelijat kehittivät yhteistyössä teoreettisia ja ammatillisia valmiuksiaan. Verkostotyön opintojaksolla kehitettiin ratkaisuja paikallisiin ongelmiin Verkostotyö perustuu vuorovaikutukselliseen työskentelyyn, jossa asukas tai asiakas sekä hänen läheisensä ovat keskiössä. Usein voimavarat löytyvät niin henkilöstä itsestään kuin paikallisista yhteisöistä, yrityksistä, järjestöistä ja kunnista. Kaivattiin myös yhteen hiileen puhaltamista, organisaation tukea ja vuorovaikutustaitoja, jotta kumppanuudet vahvistuvat ja tuottavat ratkaisuja. (Ks. Isola ym. 2017; Kokko & Veistilä 2016; Pärnä 2012; Virtanen ym. 2011.) Opintojaksolla opiskelijat kehittivät ratkaisuja havaitsemiinsa paikallisiin pullonkauloihin. He perehtyivät kuntien hyvinvointikertomuksiin ja loivat ratkaisuja ongelmiin sekä suunnittelivat tulevaisuuden skenaarioita. Heidän ehdotuksissaan korostui lähiliikuntapaikkojen ja yhteisöllisten hyvinvointitilojen merkitys. Lähiympäristöä muokattiin sopivaksi ja kiinnostavaksi eri ikäisille. Opiskelijat kokivat yhteistyön mielekkääksi, sillä he saivat tietoa ja ymmärrystä verkostotyön teoriataustasta ja menetelmistä. Myös muiden alojen yhteistyön käytännöt ja erilaiset näkemykset tulivat tutuiksi. Tieto verkostomaisesta työskentelystä syveni, kun yhteistyön hyödyt ja mahdollisuudet nähtiin uudessa valossa. Yhteistyötä haluttiin ylläpitää ja kehittää myös tulevassa työelämässä. Kirjoittaja: Katja Ihamäki, lehtori, VTT, sosiaaliala Kirjoittaja toimi hankkeessa vuonna 2019 asiantuntijana ja vastasi yhdessä Kaija Matinheikki-Kokon kanssa verkostotyön opintojaksosta. [i] Lehtori Johanna Manninen. [ii] Lehtori Asta Lassila ja yliopettaja Arja Liinamo [iii] Lehtori Katja Ihamäki ja yliopettaja Kaija Matinheikki-Kokko. Kaupunkisuunnittelupeli on saatavilla Asta Lassilalta Metropoliasta. Lähteet: Baum, Fran 2019. The New Public Health. Oxford: Oxford University Press. Brofenbrenner, U. 1977. Toward an experimental ecology of human development. American Psychologist (32). 513–531. Golden, Shelley D. & Earp, Jo Anne L. 2012. Social Ecological Approaches to Individuals and Their Contexts: Twenty Years of Health Education & Behavior Health Promotion Interventions Health Education & Behavior 39(3). 364–372. https://journals.sagepub.com/doi/pdf/10.1177/1090198111418634. Luettu 29.5.2020. Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leemann, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33. Helsinki: THL. Kaupunkisuunnittelupeli ensitestissä Metropoliassa 2019. Uutinen julkaistu 4.4.2019. https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/ajankohtaista/uutiset/kaupunkisuunnittelupeli-ensitestissa-metropoliassa. Luettu 29.5.2020. Kokko, Riitta-Liisa & Veistilä, Minna 2016. Sosiaalityö ja sosiaalinen kuntoutus yhteistyönä. Teoksessa Vastavuoroinen sosiaalityö. Toim. Maritta Törrönen ym. Helsinki: Gaudeamus. Matinheikki-Kokko, Kaija & Liinamo, Arja 2019. HPP Survey ja Future oriented Health Promotion. Metropolia AMK. http://www.tlu.ee/public /HPP/#p=4. Luettu 29.5.2020. Pärnä, Katariina 2012. Kehittävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Akateeminen väitöskirja. Turun yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C 341. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5086-7. Luettu 29.5.2020. Virtanen, Petri & Suoheimo, Maria & Lamminmäki, Sara & Ahonen, Päivi & Suokas Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Helsinki: Tekes. https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf. Luettu 29.5.2020.
Lastensuojelusta ja lapsiperheiden sosiaalityöstä saa puhua hyvää!
Lastensuojelutyö näyttäytyy julkisuudessa usein negatiivisena ja esiin nousevat epäkohdat. Moni lapsi, nuori ja perhe kuitenkin hyötyy saamastaan avusta. Onnistumisen tekijät -tutkimus nostaa esiin lastensuojelun onnistumisia. Parempi tietoisuus työn onnistumistekijöistä ja asiakastyön tuloksista vahvistaa luottamusta alan ammattitaitoon. Lisäksi onnistumisten näkyväksi tekeminen lisää työhyvinvointia sekä alan kiinnostavuutta. Lastensuojelun työntekijät näkevät työssään lasten, nuorten ja perheiden onnistumisia sekä elämäniloa. Mitkä asiat auttavat työntekijän näkökulmasta asiakasta onnistumaan omassa elämässään? Tätä selvitetään Metropoliassa Onnistumisen tekijät -tutkimuksessa asiakkaille ja työntekijöille suunnatuilla kyselyillä. Lisäksi tutkimuksessa haastatellaan lapsiperheiden sosiaalityöstä ja lastensuojelusta vastaavia johtajia ja päättäjiä siitä, millaista tietoa käytetään ja millainen tieto olisi tarpeen, kun toimintaa johdetaan ja voimavaroja kohdennetaan. Tavoitteena on selvittää, mitä onnistumisesta tiedetään. Tuomme yhteiskunnalliseen keskusteluun tietoa onnistumiseen liittyvistä tekijöistä ja positiivista puhetta lastensuojelutyöstä riski- ja ongelmapuheen sijaan. Parempi tietoisuus vahvistaa luottamusta siitä, että apua kannattaa hakea ja sitä on saatavilla. Myös palveluista, tukitoimista ja resursseista päätettäessä tarvitaan tietoa onnistumiseen vaikuttavista asioista. Puutteiden ja ongelmien korjaamisessa on hyvä tietää, mikä tuottaa onnistumista – sitä kannattaa vahvistaa. Viestinviejinä ja yhteistyökumppaneina tutkimusprosessissa on mukana lukuisia alan järjestöjä, kuten Kasvatus- ja perheneuvontaliiton Voikukkia-verkosto, Lastensuojelun keskusliitto, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Monimuotoiset perheet -verkosto, Nuorten Ystävät, Pelastakaa Lapset, Perhehoitoliitto, Pesäpuu ry, SOS-lapsikylä, Talentia ry sekä lisäksi kuntia ja kuntayhtymiä. Mistä tunnistaa onnistumisen lastensuojelussa ja lapsiperheiden sosiaalityössä? Onnistuminen on ihmisen kokemus siitä, että hänen elämäntilanteensa ja hyvinvointinsa on muuttunut paremmaksi. Se on toiveikkuutta ja luottamusta omaan tulevaisuuteen. Se on tunnetta pärjäämisestä, rohkeudesta sekä itsetunnon ja autonomian vahvistumisesta. Se on varmuutta siitä, että olen turvassa, minusta välitetään ja minua rakastetaan, ja että olen tärkeä ja minulla on paikkani yhteisöissä. Onnistumista on se, kun lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen tai nuoren sekä hänen vanhempansa kanssa on päästy toivottuun ja tarkoitettuun tulokseen – myös askel toivottuun suuntaan on onnistumista. Arkikielessä onnistuminen kuvastaa ihmisen ajatusta siitä, millaiseen tulokseen hänen mielestään on päästy niissä asioissa, joissa on tavoiteltu muutosta. On tärkeää ymmärtää myös olosuhteet, joissa muutokseen pyritään. Myös se on merkityksellistä, että ihmiselle on syntynyt omakohtainen ymmärrys asioista, jotka ovat olleet vaikuttamassa onnistumiseen. Lapsilla ja nuorilla on myös ns. luovuttamattomia ihmisoikeuksia ja erityinen oikeus suojeluun ikä- ja yksilölliset tarpeet huomioiden. Nämä sekä ymmärrys lapsen ja nuoren kehitykseen liittyvistä suojaavista tekijöistä ovat lastensuojelutyössä peruslähtökohtia, joissa tulisi onnistua. Vaikka tutkimuksessa keskitytään onnistumisen näkökulmaan, on oltava tietoinen myös epäonnistumiseen liittyvistä tekijöistä – ovatko onnistumisen tekijät vain epäonnistumisen vastakohtia? Vaikuttavuus tarkoittaa mitattua ja arvioitua tietoa siitä, millaisissa olosuhteissa, millaisilla tavoilla ja millaisilla voimavaroilla tavoiteltuun tulokseen on päästy. Keskeinen vaikuttavuuden arvioinnin informantti eli tiedon tuottaja on tietenkin asiakkuudessa oleva ihminen ja hänen oma kokemuksensa – siis lapsen, nuoren, vanhemman ja myös läheisten kokemus. Vaikuttavuuden arvioinnissa keskeinen arvioinnin lähtökohta ja peruste ovat sovitut asiakaskohtaiset tavoitteet sekä ihmisen oma kokemus siitä, miten hyvin tavoitteisiin on päästy. Myös palvelujärjestelmän onnistumista on arvioitava: Miten hyvin lasten ja perheiden sosiaalityössä ja lastensuojelussa pystytään takaamaan (Lastensuojelulaki 11§ käyttää takaa-verbiä) lasten ja nuorten terveys ja kehitys ja myös lapsen kasvattajien tarvitsema oikea-aikainen ja tarpeisiin vastaava tuki ja apu? Laadun vaatimukset voidaan määrittää esimerkiksi 1) rakennetekijöille eli niille asioille, jotka luovat perustan onnistuneelle lastensuojelutyölle; 2) prosessitekijöille eli sille, miten toimien päästäisiin tavoiteltuun laatutasoon; sekä 3) tulostekijöille, joissa keskeisenä tuloksena on lapsen tai nuoren hyvinvointi ja sovituissa tavoitteissa onnistuminen. Tulostavoitteita voidaan määrittää myös lasten kasvuolosuhteiden riskien vähentämiselle ja ylisukupolvisten huono-osaisuusketjujen katkaisemiselle. Tuloksellisuuden arvioinnilla tarkoitetaan yleensä kokonaisarviointia, jossa arvioidaan onnistumista niin talouden, henkilöstön, asiakasvaikutusten ja kokemusten kuin prosessien toimivuudenkin näkökulmasta. Keskeistä olisi nykyistä paremmin ymmärtää kustannus-vaikuttavuutta. Vaikutuksia tulisi aina arvioida erilaisilla aikajänteillä, ei vain talousarviovuoden kustannusten toteutumisen näkökulmasta. Asiakkaiden ja työntekijöiden kokemukset onnistumisista Tutkimusryhmän jäsenistä Tiina Harju ja Katri Horuz keskittyvät asiakkaiden näkökulmaan: lapsen, nuoren, vanhempien ja läheisten tuottamaan tietoon. Vaikka kyse on jokaisen asiakkaan yksilöllisestä elämäntilanteesta ja olosuhteista sekä voimavaroista, oletamme aineistosta löytyvän onnistumiseen liittyviä yhdistäviä tekijöitä, niitä, jotka edistävät työssä onnistumista ja mahdollistavat asiakkaan onnistumisen. Katriina Sysmäläinen ja Johanna Stauffer taas keskittyvät työntekijöiden tuottamaan tietoon. Työntekijöiden rooli on keskeinen onnistumiseen vaikuttava tekijä. Esimerkiksi kokemus oman työn hallinnasta, työn kuormitustekijöihin vaikuttaminen ja työn palkitsevuus ovat tärkeitä työssä jaksamiselle ja työorganisaatiossa pysymiselle. Johtamisen ja organisaation arvojen merkitys tullee myös esille. Tieto onnistuneesta lastensuojelutyöstä ja onnistumisen tekijöistä voi kannustaa jatkamaan työssä. Opiskeluaikana lapsiperhe- ja lastensuojelutyöhön hakeutuminen kiinnostaa, mutta vaihtuvuus työssä on suurta. Tämä kuormittaa työpaikkoja ja asiakkaita, ja vaikuttaa myös asiakastuloksiin. Miten organisaatioissa voitaisiin vahvistaa työntekijöiden pitovoimaa – työskentelyn vetovoimatekijöiden ohella? Päätöksenteon ja johtamisen näkökulma Sirkka Rousu keskittyy tutkimuksessa organisaatioiden päätöksentekijöiden ja johtajien näkökulmaan. Millaista laatu- ja vaikuttavuustietoa tarvittaisiin lastensuojelun ja lapsiperheiden sosiaalityön johtamisessa? Millaiset tekijät päättäjien ja johtajien mukaan vaikuttavat työssä onnistumiseen? Miten tämä tieto ohjaa voimavarojen kohdentamista organisaatiossa? Vaikka päivittäisessä asiakastyössä syntyy monenlaista tietoa, sitä ei saada ulos tietojärjestelmistä. Koska kirjattu tieto ei ole rakenteisessa muodossa, se jää pääosin hyödyntämättä. Suurin osa nykytiedosta on tietoa asiakas- ja lastensuojeluilmoitusten määristä, palvelujen käyttömääristä, hoitovuorokausien määristä sekä tietoa vuositason kustannuksista. Millaiseen tietoon pohjautuen toimintaa sitten johdetaan? Tutkimuksen etenemisestä kirjoitetaan Lastensuojelija-blogissa Asiakas- ja työntekijäkyselyiden vastausaika päättyi huhtikuun 2020 lopussa – kiitos kaikille vastaajille! Päätöksenteon ja johtamisen osalta analysoidaan ensin dokumenttiaineistoja. Haastattelut toteutuvat loppukesällä sekä alkusyksyllä. Tutkimustulokset valmistuvat marraskuussa. Levitämme tietoa tuloksistamme yhteistyössä kumppaneiden kanssa. Tutkimuksen etenemisestä kirjoitetaan Lastensuojelija-blogissa. Tiina Harju, Katri Horuz, Katriina Sysmäläinen ja Johanna Stauffer ovat Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoita ja tekevät opinnäytetyönsä Onnistumisen tekijät-tutkimuksessa. Kirjoittaja Sirkka Rousu, Onnistumisen tekijät -tutkimusryhmän vetäjä, yliopettaja, hyvinvoinnin osaamisyksikkö, Metropolia Lisätietoa Kumppanit ovat tiedottaneet tutkimuksesta useilla omilla kanavillaan, tässä Lastensuojelun keskusliiton kaksi viimeisintä kolumnia aiheesta 23.4.2020 Totta vai tarua? Lastensuojelussa onnistutaan joka päivä. https://www.lskl.fi/teemat/lastensuojelu/totta-vai-tarua-lastensuojelussa-onnistutaan-joka-paiva/ 18.4.2020 Lastensuojelun onnistumisia etsimässä. https://www.lskl.fi/teemat/lastensuojelu/lastensuojelun-onnistumisia-etsimassa/
Kiusaaminen on saatava nollaan
Helsinki otti lukuvuonna 2019–2020 käyttöön kunnianhimoisen kiusaamisen vastaisen ohjelman. Ohjelmasta toivotaan välinettä sekä koulujen että päiväkotien kiusaamisen vastaiseen työhön. Koulukiusaaminen on ollut puheenaiheena niin pitkään kuin voin muistaa. Myös päiväkodeissa tapahtuva kiusaaminen on noussut esiin niin mediassa kuin päiväkotien pihalla keskusteluissa vanhempien kanssa. Minkälaiset toimenpiteet ehkäisevät kiusaamista ja mitä Helsingin kaupunkistrategia sanoo kiusaamisesta? KiVa koulu -ohjelma tarjoaa menetelmiä kiusaamisen ehkäisyyn, mutta ohjelmaa on kritisoitu siitä, ettei sitä osata käyttää oikein, jolloin sillä voi olla jopa haitallisia seurauksia (MOT. 1.9.2019). Muita kiusaamista ehkäiseviä toimenpiteitä ovat muun muassa Aseman Lapset ry:n K-0, kiusaamiseen puuttuva hanke ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton materiaali Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa (Kirves & Stoor-Grenner 2017), jossa opastetaan laatimaan päiväkodeille kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma. Valtuustoaloite kiusaamisen kitkemiseksi Monista toimenpiteistä ja hankkeista huolimatta kiusaamista ei ole saatu loppumaan. Vihreiden valtuustoryhmän jäsen Alviina Alametsä laati viime keväänä valtuustoaloitteen (24.4.2019) koulukiusaamisen kitkemiseksi Helsingin kouluista ja päiväkodeista. Aloitteessa vaaditaan, että Helsingin kaupunki ottaa kaikkeen koulukiusaamiseen nollatoleranssin ja rakentaa toimenpideohjelman kiusaamisen kitkemiseksi. Sen on allekirjoittanut Alametsän lisäksi seitsemäntoista valtuutettua. Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi Alametsän aloitteesta lausunnon (27.11.2019), jossa esiteltiin Helsingin kaupunkistrategiaan kirjattu kunnianhimoinen kiusaamisen vastainen ohjelma (2019). Ohjelmassa on kolmetoista osa-aluetta, joista osa keskittyy ennaltaehkäisevään toimintaan ja osa toimenpiteisiin, joihin kouluissa ja oppilaitoksissa ryhdytään, kun kiusaamista on havaittu. Lisäksi ohjelmassa esitellään toimenpiteitä, joilla puututaan pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen ja joissa käytetään ulkopuolista sovittelijaa. Ohjelmassa pyritään vaikuttamaan myös varhaiskasvatuksessa ilmenevään kiusaamiseen. Varhaiskasvatus mukaan kiusaamisen vastaiseen ohjelmaan Olen työskennellyt varhaiskasvatuksessa viitisentoista vuotta ja havainnut, miten huomaamatonta kiusaaminen päiväkotiryhmässä voi olla. Kirveen ja Stoor-Grennerin (2010) mukaan pienten lasten kiusaaminen ilmenee usein leikeistä ulos jättämisenä, ja tällaista tilannetta olen saanut monesti työssäni selvitellä. Mannerheimin Lastensuojeluliiton mukaan kiusaamiseen puuttuminen päiväkodissa voi ehkäistä kiusaamista koulussa. Mannerheimin Lastensuojeluliitolla on myös verkkomateriaalia kiusaamisen ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksessa. Helsingin kaupungin kunnianhimoinen kiusaamisen vastainen ohjelma sisältää hyvinvoinnin arviointia ja seurantaa, ohjelmia sosiaalisten- ja tunnetaitojen sekä kiusaamistilanteiden käsittelyn kehittämiseen sekä yhteisesti sovittuja sääntöjä. Lisäksi ohjelmassa tuetaan pitkäkestoista ryhmäyttämistä, jolla edistetään etenkin seitsemäsluokkalaisten sosiaalista kiinnittymistä. Myös toisen asteen aloittaville järjestetään opiskeluhuoltoa ja pienryhmätapaamisia. Lisäksi kehitetään sähköisiä palautekanavia, esimerkiksi Wilma-järjestelmää niin, että järjestelmään kirjataan kiusaamisen vastaisten toimien edistämisestä huolehtivat vastuuhenkilöt. Kouluilla tehdään myös yhteistyötä K-0-hankkeen ja MLL:n kanssa. Osa toimenpiteistä kohdistetaan varhaiskasvatukseen, osa taas on suunnattu selkeästi kouluille ja oppilaitoksille. Varhaiskasvatuksessa luodaan pohja kaikelle oppimiselle, minkä vuoksi yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja moninaisuuden edistäminen ovat päiväkodeissa keskeisessä roolissa. Ristiriitoihin puututaan ja lapsia ohjataan selvittämään tilanteet rakentavasti. Alle kouluikäisten ottaminen mukaan kaupungin yhteiseen kiusaamisen vastaiseen ohjelmaan on tärkeää, sillä näin saadaan luotua kiusaamisen ehkäisemisen jatkumo päiväkodista kouluun ja edelleen toisen asteen oppilaitoksiin. Toivottavasti hanke poikii tuloksia, ja kiusaaminen saadaan vihdoin nollaan. Kirjoittaja: Katja Tallgren, sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Miten saadaan kaikki lapset ja nuoret harrastamaan?
Helsingin kaupungin lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyn strategiahankkeessa kokeillaan niin sanottua Islannin mallia. Sen yhtenä ideana on taata jokaiselle lapselle harrastus oman koulunläheisyydessä. (https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2018-012167/) Minun oma monipuolinen kokemus tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kanssa on osoittanut, että pelkkä toiminnan järjestäminen ei riitä. Vaan tarvitaan myös keinoja miten houkutella ja tukea lapsia ja nuoria harrastusten pariin. Islannin malli Suomeen Islannissa nuorten päihteiden käyttö oli suuri ongelma. Tähän ongelmaan siellä reagoitiin tosissaan lisäämällä suojaavia tekijöitä lasten elämään. Mallissa yhtenä kantavana ideana oli tarjota jokaiselle lapselle mielekäs harrastus. Islannissa otettiin käyttöön myös kansalliset kotiintuloajat lapsille. Muun muassa näillä toimenpiteillä saatiin merkittäviä muutoksia tilanteeseen ja päihteiden käyttö väheni Euroopan matalimmalle tasolle. Tämän mallin oppeja ollaan nyt tuomassa Suomeen sovelletusti. (https://www.hel.fi/uutiset/fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/islannin-mallista-helsingin-malliin) Myös terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan harrastus on yksi syrjäytymiseltä suojaava elementti (https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/nuorten-syrjaytyminen/syrjaytyminen-ja-syrjaytymisen-riskitekijat). Maksuttomien harrastuksien vieminen koulupäivien jatkeeksi, on kannatettava. Toivon kuitenkin viisautta mallin toteuttajilta. Viisautta siinä, miten saadaan harrastusten pariin ne nuoret, jotka niistä eniten hyötyvät. Ettei käy niin, että ne ketkä jo harrastaa ja kenellä on taitoja saa tästä itselleen lisä harjoituksen. Oma kokemus on osoittanut, että monesti hyvinvoivat jo harrastuksissa olevat, toimintakykyiset lapset pystyvät paremmin hyödyntämään tällaisia matalankynnyksen harrastusmahdollisuuksia, kuin ne joilla on haasteita muutenkin löytää harrastusten pariin. Mallin toteuttamiseen liittyy haasteita Pelkkä matalan kynnyksen maksuton harrastustoiminta ei tavoita kaikkia. Harrastamattomuuden esteet ovat moninaisia. Esteitä voivat olla muun muassa kavereiden puute, toimintarajoitteet tai aikaisemmat kiusaamis- ja syrjimiskokemukset. (Opetus ja kulttuuriministeriö 2019: 35–36) Nämä moninaiset esteet pitää huomioida kun mallia jalkautetaan Suomeen. Mallin yhtenä ideana on avata koulun tiloja seurojen ja järjestöjen käyttöön. Jotta he voivat järjestää harrastustoimintaa lapsille ja nuorille. Tämä on hyvä idea saada seurojen ja järjestöjen toimintaa lähemmäs kaikkia lapsia ja nuoria sekä tehostaa tilojen käyttöä. Tähän liittyy mielestäni kuitenkin haasteita. Onko seuroissa ja järjestöissä riittävää osaamista kaikkien lasten mukaan saamiseen? Harrastamattomuuden esteet ovat moninaisia ja näiden esteiden tunnistamiseen ja ylittämiseen tarvitaan harrastusten vetäjiltä paljon osaamista. Esimerkiksi urheiluseuroissa on monesti totuttu kilpailuhenkiseen ajatteluun. Vähän liikkuvat lapset ja nuoret taas harvoin kaipaavat kilpailua vaan ennen kaikkea mukavaa yhdessä tekemistä turvallisessa ympäristössä. Malli saadaan toimimaan jos: Toimijat ymmärtävät todella, mitä matalankynnyksen paineeton harrastaminen on Harrastus ryhmissä, kiinnitetään erityistä huomiota yhdenvertaisuuteen ja turvallisuuden tunteen luomiseen Otetaan huomioon, miten kaikki saadaan toimintoihin mukaan. Vaikka toiminta olisi kuinka hyvää, se ei riitä jos, lapsi tai nuori ei tule sinne paikalle Harrastamisen takaaminen kaikille on todella inhimillisesti ja taloudellisesti tehokas tapa ehkäistä syrjäytymistä sekä lisätä hyvinvointia. Tähän kannattaa todella panostaa. Tarvitaan kuitenkin monialaista osaamista ja ymmärrystä, jotta kaikki saadaan mukaan harrastusten pariin. Kirjoittaja: Niklas Hjort, Sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija, Etsivä nuorisotyöntekijä Helsingin NMKY, karaten harrastaja ja valmentaja Lähteet: Helsingin kaupunki 2019. Islannin mallista Helsingin malliin – tiedon avulla johdettuja tekoja lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. https://www.hel.fi/uutiset/fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/islannin-mallista-helsingin-malliin Luettu 10.12.2019 Opetus ja kulttuuriministeriö 2019. Harrastamisen strategia. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:7 Päätökset, Helsingin kaupunki 2018. Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyn kaupunkistrategiahanke. (https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2018-012167/) Luettu 24.11.2019 Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2018. Syrjäytyminen ja syrjäytymisen riskitekijät. https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/nuorten-syrjaytyminen/syrjaytyminen-ja-syrjaytymisen-riskitekijat Luettu 24.11.2019
Sekava etuusjärjestelmä estää keikkatyötä
Suomessa on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat osatyökyisiä. Osatyökyky voi johtua esimerkiksi lyhyt- tai pitkäkestoisesta sairaudesta, vammasta tai sosiaalisista syistä. Kansainvälisesti on pidetty tärkeänä talous- ja sosiaalipoliittisena tavoitteena lisätä osatyökykyisten mahdollisuutta tehdä työtä. Tavoite kuvaa hyvin sitä, että osatyökykyiset eivät ole menettäneet koko työkykyään, vaan heidän kykynsä tehdä töitä riippuu työstä ja sen vaatimuksista. Osatyökykyisissä on runsaasti työvoimapotentiaalia, joka tulisi saada entistä paremmin työmarkkinoille. (Ala-Kauhaluoma ym. 2017: 12–13; Oivo & Kerätär 2018: 9–10; STM 2020.) Metropolia Ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat haastattelivat osana sosiaalipalvelutyön opintojaksoaan Etelä-Suomen Klubitalojen jäseniä ja henkilökuntaa syksyllä 2019. Klubitalot tarjoavat kuntoutujille työpainotteista toimintaa ja vertaistukea kuntoutujien omista tarpeista lähtien (Eskot ry n.d.). Haastatteluissa keskityttiin erityisesti työhön ja siihen liittyviin odotuksiin ja pelkoihin. Työhön liittyvät toiveet Haastatteluissa kävi ilmi, että moni klubitalon jäsenistä oli motivoitunut tekemään töitä ja kiinnostunut työnteosta. Tämä on merkittävä asia, koska työnantajat ovat korostaneet juuri työmotivaatiota yhtenä keskeisenä työntekijän palkkaamisen kriteerinä (Kurvinen ym. 2019, 26). Haastateltuja kiinnosti erityisesti mahdollisuus olla työelämässä hyödyksi ja olla osa työyhteisöä. Myös tutkimuksissa on havaittu näiden olevan tavallisia työhön liittyviä motivaattoreita: työn koetaan tuovan merkityksellisyyttä elämään ja lisäävän tasa-arvoisia kohtaamisia ja sosiaalista tilaa (Isola ym. 2016). Hyväksytyksi tulemisen ja hyödyksi olemisen lisäksi klubitalon jäsenet toivat esiin toiveen siitä, että palkka parantaisi heidän taloudellista tilannettaan. Monelle työikäiselle eläkkeellä tai muulla etuudella eläminen tarkoittaa jatkuvaa talouden tarkkailua ja yllättävien menojen välttelyä. Pitkäkestoinen taloudellinen niukkuus tarkoittaa usein myös osallisuuden ja sen kokemusten kutistumista. (Ks. esim. Roivainen ym. 2011; Hirvilammi & Mäki 2013; Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmä 2019.) Työn nähdäänkin usein olevan yksi osallisuuden mahdollistaja (Isola ym. 2017). Tulo- ja byrokratialoukut työn tekemisen estäjinä Vaikka keikkatyön myötä kertyvää palkkaa pidettiin toivottavana lisänä, nousi haastatteluissa esiin epävarmuutta siitä, mitä palkan ja sosiaaliturvan yhdistäminen toisiinsa saa aikaan. Huolta herätti se, kuinka paljon on mahdollista tienata ilman, että jo olemassa olevat sosiaaliturvaetuudet pienenevät tai katkeavat. Tuloloukkujen on todettu olevan yksi keskeisistä tekijöistä, jotka estävät ottamasta lyhytkestoista työtä vastaan (Kurvinen ym. 2019). Tuloloukun välttäminen voi edellyttää keikkatyön suunnittelijalta paljonkin ennakkotyötä ja -tietoa. Hänen tulee tietää omien tulojensa kokonaisuus, miten palkka vaikuttaa kuhunkin etuuteen ja millä tavalla eri etuudet ovat kytköksissä toisiinsa. Vaikka verkosta löytyykin avuksi monenlaista laskuria, ovat ohjeet monimutkaisia ja paikoin vaikeaselkoisia. Kannustinloukkuja kenties vielä suurempana keikkatyöhön tarttumisen esteenä olivat byrokratialoukkujen uhat. Haastateltavat miettivät mahdollisuutta, että he joutuvat yksittäisen keikkatyön jälkeen selvittelemään raha-asioitaan monen eri tahon kanssa ja pahimmillaan jäämään useiksi viikoiksi ilman tuloja etuisuuksien ollessa selvittelyssä. Jo paperisodan, asiointipakon tai etuuksien viivästymisen mahdollisuuden on todettu olevan tekijöitä, jotka voivat estää työllistymisen (Parpo 2004: 46–47; Karjalainen & Moisio 2010: 118; Oivo & Kerätär 2018: 61). Henkilökohtaisen tuen ja sosiaaliturvajärjestelmän uudistamisen tarve Haastatteluiden perusteella suurenkin motivaation latistajaksi voi muodostua hyvää tarkoittava etuusjärjestelmä, joka hajanaisuudellaan ja sekavuudellaan jättää keikkatyön vain haaveeksi. Keikkatyöhön haluavien lisäksi etuusjärjestelmä voi hämmentää myös asiantuntijoita, joille järjestelmä ei aina näytä selkeältä vaan käsittämättömältä ja sattumanvaraiselta (Mattila-Wiro & Tiainen 2019: 27). Keikkatyöstä kiinnostuneet tarvitsevatkin tuekseen henkilökohtaisia palveluita, joissa he saavat riittävän kokonaisvaltaista ohjausta ja tukea (Oivo & Kerätär 2018: 61; Spangar & Arnkil 2018: 280). Henkilökohtaisen talouden varmistaminen on yksi tuen tärkeä tavoite. Tuki voi sisältää tietoa siitä, miten keikkatyö tuloihin vaikuttaa mutta myös rohkaisua ja motivointia selvitystyön tekemiseen. Selvitystyö voi tarkoittaa sitä, että sosiaaliohjaaja käy keikkatyöhön haluavan kanssa läpi sen, mistä hänen tulonsa koostuvat ja sen jälkeen selvitetään keikkatyön vaikutuksia esimerkiksi eläkkeeseen tai eläkkeensaajan asumistukeen. Sosiaaliturvan uudistaminen on ollut vireillä jo jonkin aikaa. Sen tavoitteena on rakentaa nykyisestä hajanaisesta kokonaisuudesta nyky-yhteiskuntaan paremmin turvaa tarjoava, kannustava ja ennakoitavuutta edistävä kokonaisuus. Toivottavasti uudistuksessa huomioidaan myös osatyökykyisten tarpeet ja annetaan heille mahdollisuus työn tekemiseen ilman pelkoa kohtuuttomista taloudellisista vaikeuksista. Kirjoittaja: Niina Pietilä, lehtori, sosiaalialan tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu, asiantuntijana Puuttuva pala -hankkeessa Lisätietoa Puuttuva pala-hankkeesta Lähteet: Ala-Kauhaluoma, Mika & Kesä, Mikko & Lehikoinen, Tuula & Pitkänen, Sari & Ylikojola, Pekka 2017. Osatyökykyisistä osaavaa työvoimaa. Osatyökykyisten työvoiman kysyntää ja sen kehittämistä koskeva tutkimus. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 42/2017. Helsinki: TEM. Eskot ry n.d. https://eskot.org/tietoa-meista. Luettu 24.4.2020. Hirvilammi, Tuuli & Mäki, Sari 2013. Toimeentulovaikeuksia, yksinäisyyttä ja alemmuuden kokemuksia. Perusturvan saajien rajalliset toimintamahdollisuudet. Teoksessa Kangas, Olli & Niemelä, Mikko & Raijas, Anu (toim.): Takaisin perusteisiin. Perusturvan riittävyys kulutuksen näkökulmasta. Tampere: Kelan tutkimusosasto. 120–141. Isola, Anna-Maria & Turunen, Elina & Hiilamo, Heikki 2016. Miten köyhät selviytyvät Suomessa? Yhteiskuntapolitiikka 81 (2). 150–160. Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leemann, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 33/2017. Helsinki: THL. Karjalainen, Jouko & Moisio, Pasi 2000. Kannustin- ja byrokratialoukut suomalaisessa sosiaaliturvassa. Teoksessa Vaarama, Marja & Moisio, Pasi & Karvonen, Sakari (toim.): Suomalaisten hyvinvointi 2010. Helsinki: THL. 112–123. Kurvinen, Arja & Jolkkonen, Arja & Lemponen, Virpi & Ylhäinen, Marjo 2019. Pitkäaikaistyöttömissä on työvoimapotentiaalia. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2019:12. Helsinki: TEM. Mattila-Wiro, Päivi & Tiainen, Raija 2019. Kaikki mukaan työelämään. Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) kärkihankkeen tulokset ja suositukset. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Oivo, Tuija & Kerätär, Raija 2018. Osatyökykyisten reitit työllisyyteen - etuudet, palvelut, tukitoimet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 43/2018. Helsinki: STM. Parpo, Antti 2004. Kannustavuutta tulonsiirtojärjestelmään. Tulonsiirtojärjestelmän muutokset, kannustinloukut ja tulonjako. Tutkimuksia 140. Helsinki: Stakes. Roivainen, Irenen & Heinonen, Jari & Ylinen, Satu 2011. Köyhä byrokratian rattaissa. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisut nro 64. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö. Spangar, Timo & Arnkil, Robert 2018. Työelämäohjaus ja työllisyydenhoito. Teoksessa Kajanoja, Jouko (toim.): Työllisyyskysymys. Helsinki: Intokustannus. 259–286. STM 2020 Mikä osatyökykyisyys? Saatavana osoitteessa: https://stm.fi/osatyokykyisyys/mika-osatyokykyisyys. Luettu 24.4.2020 Välityömarkkinoiden yhteistyöryhmä 2019. Välityömarkkinat ja tarvelähtöiset työllisyyspalvelut. SOSTE julkaisuja 3/2019. Helsinki: Suomen sosiaali ja terveys ry.
Motivoiko lähikoulun piha liikkumaan?
Ihmiset liikkuva terveytensä kannalta liian vähän. Edes kaikki ohjatussa liikuntaharrastuksessa liikkuvat lapset eivät liiku riittävästi. Lapset haluavat liikkua kavereiden kanssa, mielellään palloillen, mutta he eivät koe koulujen pihoja hyviksi liikkumispaikoiksi. Helsinki on kirjannut yhdeksi toimenpiteeksi liikkumisohjelmaansa koulujen pihojen kehittämisen. Iso, parilla keinulla varustettu, asfaltoitu piha? Erilaisista pinnoista rakennettu, kenties luonnon elementtejä sisältävä, liikuntaan motivoivia välineitä ja pelikentän omaava paikka? Koulujen pihat ovat hyvin erinäköisiä eivätkä kaikki suinkaan kannusta liikkumaan. Lasten liikkuminen on vähäistä ja liikkumissuositukset useiden lasten kohdalla eivät täyty. Olisikin tärkeää, että lasten kotiympäristössä olisi liikkumiseen sopivia ja kannustavia paikkoja. Helsingin liikkumisohjelmassa todetaan, että ”vähäinen fyysinen aktiivisuus on merkittävä terveyttä, hyvinvointia ja fyysistä toimintakykyä vaarantava asia”. Terveytensä kannalta riittävästi liikkuu vain noin 10-40 prosenttia eri-ikäisistä. (Helsingin liikkumisohjelma n.d. https://helsinkiliikkuu.fi/liikkumisohjelma/.) Itse varhaiskasvatuksessa pitkään työskennelleenä olen huomannut, kuinka lasten fyysinen kunto ja jaksaminen on heikentynyt. Yhä useampi lapsi valittaa jo pienellä kävelymatkalla, ettei jaksa. Monikaan esikoululainen ei ole käynyt koskaan luistelemassa saatikka hiihtämässä. Jumpassa ihmetellään, kun tulee kuuma ja hiki. Lasten liikkumattomuudella ja liikkumista vieroksuvan elämäntavan omaksumisella on kauaskantoiset vaikutukset. Helsingin liikkumisohjelmassa todetaan, että arvioiden mukaan jo nykyisellään vähäinen liikkuminen aiheuttaa miljardiluokan yhteiskunnalliset kustannukset terveydenhuoltomenoina, sairauspoissaoloina ja työn tuottavuuden alenemana. (Helsingin liikkumisohjelma n.d.) Koulujen pihat liikkumiseen kannustaviksi Valtuutettu Johanna Nuortevan aloite koulujen pihojen kehittämisestä on hyväksytty Helsingin kaupunginvaltuustossa helmikuussa 2019 (Helsingin kaupunginvaltuuston päätösasiakirja https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2018-009103/). Hyvä ja yhteiskunnallisestikin merkityksellinen päätös ennaltaehkäisevyyden näkökulmasta katsottuna. THL on kysynyt vuonna 2018 kouluilta TEA-viisarilla (valtakunnallinen terveyden edistämisen aktiivisuuden mittari) onko koulun piha liikkumiseen innostava lähiliikuntapaikka, jota hyödynnetään myös koulupäivän ulkopuolella. Helsingissä 69 % kouluista vastasi kyllä, valtakunnallisesti 77 %. (Kaupungin valtuuston päätösasiakirja 13.2.2019.) Koulujen pihat ovat siellä missä lapsetkin, mutta usein iltaisin tyhjillään. Toisaalta niiden aktiivinen käyttö koulupäivän aikanakin on vähäistä, jos ne eivät ole liikkumiseen kannustavia. Lapsibarometrissä (2018) lapsilta kysyttiin, miten lapset haluaisivat liikkua ja neljännes nimesi palloilun. Kysyttäessä hyviä liikuntapaikkoja lapset mainitsivat parhaimmiksi pihan/lähialueen luonnon, hallin/sisätilan, leikkipuiston ja urheilukentän -koulun/päiväkodin pihat jäivät kärjestä. (Lapsibarometri 2018: 38 –42.) Mahtaako tämä johtua siitä, että koulujen pihat eivät ole lapsia innostavia, erilaiseen liikuntaan taikka lasten suosimaan palloiluun soveltuvia? Suositus on, että koulujen pihat tukevat ja mahdollistavat lasten ja nuorten omatoimista liikkumista (Lasten ja nuorten liikunta Suomessa tuloskortti 2016: 20). Lapset haluavat leikkiä ja pelata kavereiden kanssa Liikkumiseen kannustavat koulujen pihat voivat toimia iltaisin lapsien leikkipaikkoina sekä alueen lapsiperheitä kokoavina tapaamispaikkoina. Ajattelusta ”koulun piha on koulun piha” tulisi päästä eroon ja kyetä näkemään koulun piha iltaisin lähiyhteisön avoimena leikkipaikkana. Liikkumisella on myös tärkeä sosiaalinen merkitys. Tunne kuulua ryhmään tai kaverin kanssa yhdessä tekeminen on lapselle palkitsevaa. Lasten mielestä kavereiden kanssa on kivaa leikkiminen ja pelaaminen (Lapsibarometri 2018: 50). Lapset tunnistavat kavereiden merkityksellisyyden liikkumiselle, sillä 9–15 -vuotiasta 44 % kertoo liikkuvansa kaverin kanssa ja 33 % kokee kaverin kannustavan liikkumiseen (Lasten ja nuorten liikunta Suomessa tuloskortti 2016: 22). Asuinympäristössä tulisi siis olla luontevia liikkumiseen kokoavia paikkoja, jossa lapset voivat myös luoda uusia kaverisuhteita. Samalla tarjotaan mahdollisuus liikkumiseen myös niille, jotka eivät ole mukana missään ohjatussa toiminnassa. Leikkimiseen, liikkumiseen ja pelaamiseen soveltuva koulun piha tarjoaa lapsille ja nuorille paikan löytää kavereita, kenties niin monta, että saadaan joukkueet aikaan ja jalkapallopeli käyntiin! Kaupungin kärkihankkeena liikkumisohjelma Helsingin kaupunki on nostanut liikkumisen edistämisen yhdeksi kaupunkistrategiansa kärkihankkeista. Tavoitteena on, että kaupunkilaiset liikkuvat enemmän ja istuvat vähemmän sekä saada liikkumisesta helppo, sujuva ja houkutteleva arjen valinta. Koulujen pihojen kehittäminen on kirjattu yhdeksi liikkumisohjelman toimenpiteistä. Liikkumattomuus on elintapakysymys, ei liikunta-asia. Liikkumattomuuden vastainen taistelu edellyttää laaja-alaista, sektorirajat ylittävää otetta, matalan kynnyksen toimenpiteitä, uudenlaisia toimintamalleja. Liikkuminen tulee integroida läpäiseväksi ja pysyväksi osaksi kaupunkilaisten arkea. (https://helsinkiliikkuu.fi/liikkumisohjelma/.) Valtuutettu Nuortevan hyvinkin käytännönläheinen, helposti toteutettava ja kuitenkin varmasti paljon lasten ja nuorten liikkumista lisäävä asia on otettu hienosti vastaan ja kirjattu siis kaupungin liikkumissuunnitelmaan. Se, että kaikissa Helsingin kouluissa olisi tulevaisuudessa lapsia liikkumiseen kannustava ja motivoiva piha, olisi monin tavoin liikuttava asia. Kirjoittaja: Hanna Yli-Ollila, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Helsingin Kaupunginvaltuuston päätösasiakirja 3/13.2.2019. Valtuutettu Johanna Nuortevan aloite koulujen pihojen kehittämisestä. https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2018-009103/kvsto-2019-3/ Luettu 22.11.2019 Tuloskortti 2016. Lasten ja nuorten liikunta Suomessa. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 318. Jyväskylä: LIKES-tutkimuskeskus. https://www.likes.fi/tutkimus/tuloskortti/ Luettu 22.11.2019 Tuukkanen Terhi (toim.) Lapsibarometri 2018. Lasten kokemustiedon keräämisen metodologisia kysymyksiä. https://www.researchgate.net/publication/329164533_Lapsibarometri_2018_Lasten_kokemustiedon_keraamisen_metodologisia_kysymyksia Luettu 20.11.2019
Toteutuuko viimein maksuton toisen asteen koulutus?
Suomessa voi edetä vaikka kaupan kassalta johtamaan kokonaista valtiota, sillä koulutusjärjestelmämme on mahdollistanut paremman elämän tavoittelun taloudellisista lähtökohdista huolimatta. Näin ei välttämättä ole ikuisesti, sillä jo nyt toisen asteen opiskelukustannukset vaikuttavat uravalintaan. Kuopiossa tähän eriarvoisuuteen on herätty perustamalla oppimateriaalien lainaamo. Kuopion kaupunki on päättänyt aloittaa oppimateriaalien lainaamotoiminnan toisen asteen opiskelijoille. Oppivälinelainaamoa on kehitelty opetusministeriön rahoittamassa ”Oppimisen tulevaisuus on avoin ‐ millainen oppimateriaali meitä aktivoi ja innostaa?” -hankkeessa. Tarkoitus tarjota kurssien materiaalia ilmaiseksi opiskelijoiden käyttöön. Toiminnan ensimmäisen vuoden kuluarvio on noin 80 000 euroa. (Kuopion kaupunginvaltuuston pöytäkirja 9.9.2019/pykälä 42.) Lainaamo tulee tarpeeseen, sillä lukiokoulutus on tällä hetkellä perheelle kuin perheelle huomattava taloudellinen panostus. Vuonna 2018 opetushallituksen tekemän selvityksen mukaan lukioaikaiset välttämättömät kustannukset ovat noin 2 500 euroa. (Toisen asteen koulutuskustannuksia koskeva selvitys 2018.) Kuopion lisäksi lainaamotoimintaa on tällä hetkellä mm. Helsingissä, Varkaudessa, Sallassa, Vaalassa ja Evijärvellä. Lukion lisäksi myös ammatillisen koulutuksen oppimateriaalikustannukset ovat opiskelijoille melko suuret. Vaikka summat ovat huomattavasti matalampia kuin lukiokoulutuksessa, niin joillakin koulutuslinjoilla materiaali- ja oppikirjakulut voivat olla jopa 900 euroa. (Savon ammattiopisto 2019). Ammatillisessa koulutuksessa kulut muodostuvat oppikirjojen lisäksi usein myös työvälineistä ja lupakorteista, jotka jäävät opiskelijan käyttöön valmistumisen jälkeen. Kenties tästä syystä esimerkiksi Kuopiossa alueen suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä Savon ammattiopisto ei ole lähdössä mukaan oppivälinelainaamotoimintaan. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että vastuu toisen asteen opiskelijoiden tukemisesta on jäämässä kunnille, mikäli hallitus ei kehitä yhtenäistä toimintamallia, joka velvoittaa myös koulutuspalvelujen tuottajia osallistumaan kustannusten vähentämiseen. Kyseessä on yhteiskuntapoliittinen arvovalinta: Millä tavoin koulutusta halutaan tukea vai onko jatkossakin vähävaraisen opiskelijan haettava toimeentulotukea opintojen kulujen kattamiseen? Kirjoittaja: Samuli Kokkonen, sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija. Teksti on kirjoitettu osana Muuttuva sosiaalinen todellisuus -opintojaksoa. Lähteet: Kuopion Kaupunginvaltuuston pöytäkirja 09.09.2019/Pykälä 42. http://publish.kuopio.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2019579984-16 Opetushallitus 2018. Toisen asteen koulutuksen koulutuskustannuksia koskeva selvitys. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/toisen-asteen-koulutuksen-koulutuskustannuksia-koskeva-selvitys.pdf Savon ammattiopisto 2019. Ammatillisen koulutuksen kustannustaulukko. http://publish.kuopio.fi/kokous/2019579984-16-2.PDF
Asiakkaan ainutlaatuinen arki
Kotihoidon asiakkaan arki asemoituu useimmiten pitkälti kotiin tai kodin läheisyyteen. Mitä koti fyysisenä tilana ja henkisenä paikkana hänelle edustaa? Millaisia merkityksiä siihen liittyy? Liittyykö siihen turvan ja levon tunne, vai haasteita ja yksinäisyyttä – vai kaikkea tätä? Nämä tunteet ja tunnelmat varmasti vaihtelevat kotihoidon asiakkailla päivästä toiseen – kuten meillä kaikilla. Kotiin[1] liittyy läheisesti arki, mutta myös juhla. Kotiin liittyy muistoja: iloja, mutta myös suruja[2]. Koti on ihmiselle osaltaan myös identiteetin jäsentämisen ja rakentamisen näyttämö. Kotihoidon[3] työntekijät menevät ihmisen kotiin, yksityiselle alueelle. Kodissa kohdataan arjessa – asiakkaan arjessa. Kodissa autetaan, tuetaan, edistetään, kannustetaan – toimitaan voimavarasuuntautuneesti. Jokainen kotihoidon työntekijä vie mukanaan kohtaamistilanteeseen omat käsityksensä, arvonsa, asenteensa ja ennakko-oletukset myös arjesta – siitä millainen on hyvä arki ja hyvä elämä. Laatusuositusten[4] mukaan: ”Hyvä elämänlaatu ei ole pelkästään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tahi eriasteista hoidon ja huolenpidon tarpeen arviointia ja siihen vastaamista. Kyse on laajasti hyvän elämän edistämisestä eli hyvän elämänlaadun, itsemääräämisoikeuden ja toimivan arjen turvaamisesta”. Arjen tavanomaisena haasteena voi olla myös yksinasuminen, jolloin asiakkaalla ei ole arjessa ketään läheistä ihmistä tai vain vähän muita ihmisiä. Yksin asuminen[5] muuttaa avun tarvetta, mutta myös avun saamisen mahdollisuuksia, kun esimerkiksi puoliso ei ole apuna ja tukena. Tutkimukset osoittavat, että nimenomaan sosiaalinen hyvinvointi, ihmissuhteet ja kuulumisen tunne edistävät terveyttä ja pitkää ikää[6]. Laatusuositusten mukaan hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi (2017) täytyisi iäkkäillä ihmisillä olla mahdollisuus elää omanlaistaan hyvää elämää omassa yhteisössään. Sosionomien koulutuksessa lähtökohtana on sosiaalipedagoginen lähestymistapa. Sen mukaan ihmisen subjektius ja elämänhallinta ovat työn keskeisiä tavoitteita. Tällöin pyritään ihmisen itseapuun ja siihen, että asiakasta autetaan saavuttamaan mahdollisimman onnistunut arki. Toisin sanoen, tällöin asiakasta autetaan hänen tavoitteissaan kohti hyvää arkea. (Hämäläinen 1996; Nivala & Ryynänen 2019). Yhtenä sosiaalialan työn päämääränä voidaankin pitää kansalaisten hyvinvoinnin (well being) lisäämistä[7]. Tarkasteltaessa arkea monialaisesti, sitä jäsennetään usein monitieteisestä näkökulmasta käsin. Tällöin, painotetaan alasta ja tiedeperustasta riippuen esimerkiksi ihmisen toimintakykyä, fyysistä ja psyykkistä terveyttä, osallisuuden kokemista, taloudellista turvaa tai hyvää arkea. Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa[8] kehitetään kotihoitoon vaadittavaa monialaista osaamista. Hankkeen tuloksena sote-alan opiskelijoiden kyky toimia moniammatillisissa ja -alaisissa verkostoissa kehittyy. Tämä edellyttää sitä, että opiskelijat tutustuvat muihin oman alansa lähialoihin ja ammattilaisiin – millaista asioita asiakkaan hyvinvointi, terveys ja toimintakyky muodostuvat myös työparin näkökulmasta tarkasteltuna. Samalla he perehtyvät siihen, millaisia asioita muiden alan ammattilaiset pitävä tärkeänä asiakkaan arjessa. Opiskelijoiden ja moniammatillisessa työryhmässä toimivien ammattilaisten osaaminen, keskinäinen arvostus ja ymmärrys erilaisen osaamisen hyödyntämismahdollisuuksista kotona asuvien tukemisessa, vahvistuvat hankkeen myötä. Hankkeen monialaiseen harjoitteluun osallistuneet opiskelijat pohtivat asiakkaan arkea. Heille tärkeiksi asioiksi nousi esille seuraavia kysymyksiä liittyen asiakkaan arkeen: Mikä on asiakkaan tapa elää ja olla, miten voimme siihen saada kurkistuksen? Mikä mahdollistaa ja estää arjessa toimimista? Arjen, toimintakyvyn ja eletyn elämän tarkempi tarkastelu. Tarinan takana olevat merkitykset. Mistä asiakkaan arjessa ja kokemuksissa on kyse? Asiakkaaseen ja hänen arkeensa tutustuminen Elämänhistoriaan tutustuminen Mitä on asiakkaantahtinen prosessi? Millaisia voimavaroja asiakkailla on? Arjen ymmärtämisen lisäksi tarvitaan asiakasosaamista Kotiin vietävien palveluiden yhteydessä tarvitaan vahvaa sensitiivisyyttä, empatiaa, läsnäolon taitoa ja voimavaralähtöistä työotetta. Asiakkaan arjen ymmärtämisen lisäksi tavittaan asiakasosaamista. Taitoa lähestyä asiakasta hänen toiveistaan ja tarpeistaan käsin, ei ammattilaisen lähtökohdista. Asiakkaan tarpeista lähtevä osaamiseen voi ajatella kuuluvan kyky asennoitua asiakkaan elämäntilanteeseen avoimesti ja eettisesti. Esimerkiksi sosiaalialan koulutuksessa opiskelijoiden empatiataitojen [9] kehittymistä saatetaan kuitenkin joskus pitää itsestään selvänä asiana[10]. Yksilöllinen asiakaskohtaisen arjen tarve tunnistetaan työn lähtökohdaksi (merkityksellisyys, arvot, tarpeet, toiveet, odotukset). Asiakastyössä positiivinen ihmiskuva on sen perusedellytys. Asiakkaan arjen ymmärtämiseksi voidaan ajatella tarvittavan muun muassa seuraavia taitoja, kuten: palveluohjaus- ja palvelutarpeen arviointia vuorovaikutus-, kohtaamis- ja viestintäosaaminen kyky antaa ja vastaanottaa kehittävää ja rakentavaa palautetta omaisten ja läheisten tarpeiden huomioinen haavoittuvuuden osaamista.[11] Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kehitetään kotihoidon työntekijän osaamiskarttaa, johon myös edellä mainitut osaamiset liittyvät. Empatia on puolestaan kyky edistää ihmisten välistä kohtaamista ja vuoropuhelua, joten näin ajatellen se on tärkeää myös itse kehittämistyössä. Ammatillinen empatia ei ole vain asiakasta varten, vaan se on myös työkavereita ja koko työyhteisöä kohtaan osoitettua myötäelämisen kykyä ja kykyä jakaa tunteita[12]. Kaiken kaikkiaan tulevaisuuden sote alan osaamisen täyttää toimintaympäristön muutostarpeisiin vastaavaa osaamista tuottaen asiakaslähtöistä ja vaikuttavaa hoitoa ja palvelua[13] – jokaisen asiakkaan omannäköistä arkea tukien. Teksti on julkaistu myös Geroblogissa: Asiakkaan ainutlaatuinen arki Kirjoittaja: Eija Raatikainen, sosiaalialan yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Aerschot, L. V. 2018. Ikääntyneet ihmiset, koti ja hoivan tarpeet: sosiaalisia kysymyksiä, teknologisia vastauksia. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018, 7–18. Ahosola, P. & Lumme-Sandt, K. 2019. Vanhustyön kehittämishankkeet vanhuspalvelujärjestelmän vastuita rakentamassa. Janus 27 (3), 229–243. Granfelt, R. 2018. Sosiaalityö kodin rakentamistyönä yhteiskunnan marginaaleissa. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018, 61–72. Grant L., Kinman G. & Alexander K. 2014. What's All this Talk About Emotion? Developing Emotional Intelligence in Social Work Students, Social Work Education 33: 7, 874–889, DOI: 10.1080/02615479.2014.891012 Kangasniemi M., Hipp K., Häggman-Laitila A., Kallio H., Karki S., Kinnunen P., Pietilä A.-M., Saarnio R., Viinamäki L., Voutilainen A., Waldén, A. 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Kotihoito ja sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2018. Saatavana osoitteessa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138808/Tr41_19.pdf?sequence=5&isAllowed=y IFSW/ IASSW 2004. Ethics in Social Work, Statement of Principles. Saatavana osoitteessa: https://www.iassw-aiets.org/archive/ethics-in-social-work-statement-of-principles/ Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Gaudeamus, Helsinki. LAATUSUOSITUS: Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Julkaisuja 2017:6. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf?sequence=1&isAllowed=y Mikola, T. 2019. "Saattohoito on matka, matka potilaan kanssa, mutta myös matka omaan itseen": Saattohoito-osaaminen kotisairaalassa sairaanhoitajan kokemana”. Opinnäytetyö. Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma. Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. 2017. Qualified Empathy – a key element for an empowerment professional. Teoksessa Hämäläinen, J. (toim.): Vuosikirja 2017. Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2017, 113–122. Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. (2020). Empathy – Is it too often taken for granted? Saatavana osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/uudistuva-sosiaalialan-osaaminen/2020/02/26/empathy-is-it-too-often-taken-for-granted/ Raatikainen, E., Rahikka A., Saarnio, T. & Vepsä P. 2020. Ammattina sosionomi. Sanoma Pro. [1] Kodista puhuttaessa voidaan tarkastella myös kodittomuutta, jolloin se on ”enemmän kuin asunnon puute, yhdistäen huono emotionaalinen ja fyysinen hyvinvointi, sosiaalisten suhteiden, yksityisyyden ja turvallisuuden puute ja vähentynyt kontrolli omasta elämästä tulevaisuudesta” (Mayock ym. 2016, 129, Granfeltin 2018 mukaan). [2] Esimerkiksi saattohoitoa (Mikola, T. 2019). [3] Kotihoitoa ja laitos- ja asumispalveluja sai vuoden 2018 lopussa yhteensä noin 20 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138808/Tr41_19.pdf?sequence=5&isAllowed=y [4] LAATUSUOSITUS hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. [5] Myös hankemaailmassa ilmenee tämä kahtiajako, sillä esimerkiksi Ahosola ja Lumme-Sandin mukaan (2019, 241) on merkittävää, ettei hankerahaa ole juurikaan kanavoitu ilman omaisten tukea eläville vanhoille ihmisille tai, jos on niin omaisettomille vanhuksille suunnattu hanketoiminta saattaa asemoida heidät helposti syrjäytymistä vastustaviin hankkeisiin, jolloin heidät pakotetaan asettumaan potentiaalisten syrjäytyneiden asemaan. [6] Aerschot, L.V. 2018. Ikääntyneet ihmiset, koti ja hoivan tarpeet: sosiaalisia kysymyksiä, teknologisia vastauksia. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018. [7] IFSW/ IASSW 2004. Ethics in Social Work, Statement of Principles. [8] Hyvissä Handuissa Himassa -hanke: https://www.metropolia.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/hankkeet/hyvissa-handuissa-himassa. Hyvissä Handuissa Himassa hankkeen tavoitteena on, että aikaisemmin mainittujen tavoitteiden lisäksi se, että Sote-alan opiskelijat kiinnostuvat kotihoidosta työpaikkana tai yritystoiminnasta kotona asumisen tukeen liittyen. Kehittämisellä vastataan hallituksen kärkihankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää ikäihmisten kotihoitoa. Hankkeen toteutuksesta vastaa Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Helsingin kaupungin, Stadin ammattiopiston ja kotona asumista tukevien sidosryhmien sekä valtakunnallisen Harkat-hankkeen kanssa. [10] Grant, Kinman & Alexander (2014). [11] ks. blogi/ Kokkala 2020 (tulossa) [12] Raatikainen, Rauhala & Mäenpää (2017; 2020). [13]http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160883/39-2018-Optimoitu%20sote-osaaminen.pdf
Vantaalla koulukiusaamisen kitkemiseksi pohditaan uusia ratkaisuja
Vantaalla ollaan huolissaan koulukiusaamisen seurauksista. Nuorilla on perusopetuslain mukaan oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön, mutta käytännössä opiskeluympäristö ei ole kiusatulle turvallinen. Kiusaamisella on kauaskantoiset seuraukset ja kiusaamisen vaikutukset voivat vaikuttaa nuoren arkeen aikuisuuteen asti. Huolestuttavan moni koululainen kokee koulukiusaamista. Valtakunnallisen Kouluterveyskyselyn (2017) mukaan syrjivää kiusaamista on kokenut 19 prosenttia alaluokkalaisista, 24 prosenttia yläluokkalaisista, 11 prosenttia lukiolaisista ja 13 prosenttia ammattiin opiskelevista, mikä kertoo karua kieltä koulukiusaamisesta ja nuorten tilanteesta. Vantaan kouluterveyskyselyn (2019) mukaan kiusaaminen on kahden vuoden aikana noussut 4.―5.-luokilla mutta laskenut 8.―9.-luokilla. Vantaalla on pohdittu ratkaisuja koulukiusaamisen kitkemiseksi ja yhtenä vaihtoehtona sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen, kaupunginvaltuutettu Tiina Tuomela esittänyt kymmenen muun valtuutetun kanssa koulurauha-asiamiehen viran perustamista. Vaikka sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth ei pidä viran perustamista parhaana ratkaisuna, on hän yhtä mieltä valtuutettujen kanssa siitä, että koulukiusaamista on tärkeä ehkäistä. Koulukiusaamisen ehkäisy on yhteiskunnallisesti merkittävää. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän tehtävänä on ollut pohtia kiusaamisen ehkäisyn ja siihen puuttumisen keinoja sekä hyvinvointia ja koulurauhaa edistäviä keinoja. Vantaan sivistystoimen tavoitteena taas on ollut vuoden 2019 ajan kiusaamisen vähentäminen. Työtä on päätetty jatkaa myös tulevana vuonna. Lisäksi sivistystoimi on laatinut Lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn tavoite- ja toimenpidesuunnitelman vuosille 2020―2025, jossa esitetään toimenpide-ehdotuksia kiusaamisen vähentämiseksi. Koulukiusaamisen kalliit seuraukset Koulukiusaamisella on kauaskantoiset seuraukset, eivätkä kaikki kiusatuiksi joutuneet toivu kokemuksistaan koskaan. Kiusatun kokemien psyykkisten ja fyysisten kärsimysten lisäksi koulukiusaaminen tulee yhteiskunnalle kalliiksi. On arvioitu, että koulukiusaamisesta aiheutuvat kustannukset yhden henkilön osalta ovat noin 1,2 miljoonaa euroa. Kiusatuiksi tulleilla on psyykkistä ja psykosomaattista oireilua, kuten masennusta, ahdistuneisuutta ja itsemurha-ajatuksia tavallista enemmän vielä vanhempanakin, sekä riski tulla kiusatuksi vielä työelämässä. Kiusaajilla taas on havaittu aikuisiällä ihmissuhteisiin, päihteiden käyttöön, aggressiivisuuteen ja rikollisuuteen liittyviä ongelmia sekä heikkoa menestystä työelämässä. Uusia keinoja koulukiusaamisen kitkemiseksi Vantaalla vuosien 2019–2021 aikana toteutettavan Myönteisen erityiskohtelun toimintaohjelma pyrkii ehkäisemään nuorten syrjäytymistä. Yhtenä keinona ohjelmassa on ollut uusien erityisnuorisotyöntekijöiden palkkaaminen. Heidän tehtävänään on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja madaltaa kynnystä kertoa koulukiusaamisesta niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Toisena esimerkkinä kiusaamisen ehkäisystä on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin ry:lle myönnetty tuki Yhteisötalon perustamiseen yhdessä kaupungin ja muiden järjestöjen kanssa. Yhteisötalon tarkoituksena on niin ikään tukea lasten ja perheiden hyvinvointia tarjoamalla koulunkäynnin tukea, mielekästä tekemistä ja ystäviä sekä vahvistamalla tukiverkostoja. Nuorten hyvinvoinnin edistäminen on panostus tulevaisuuteen. Lähtökohtana hyvinvointia tukevassa työssä on, että jokaisella nuorella tulee olla mahdollisuus kasvaa ja elää tulematta kiusatuksi! Kirjoittaja Tiina Harju, Sosiaalialan YAMK-opiskelija. Teksti on kirjoitettu osana Muuttuva sosiaalinen todellisuus -opintojaksoa. Lähteet Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018. Kiusaamisen ehkäisy sekä työrauhan edistäminen varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa sekä toisella asteella. Loppuraportti. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160694/okm16.pdf>. Luettu 24.11.2019. Taloussanomat 18.4.2011. Nuori putoaa putkesta – lasku 1,2 miljoonaa. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: <https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001708425.html>. Luettu 23.11.2019. Kouluterveyskysely 2017. THL. Oppilaat voivat paremmin peruskoulun alaluokilla kuin yläluokilla. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: <https://thl.fi/fi/-/kouluterveyskysely-2017-oppilaat-voivat-paremmin-peruskoulun-alaluokilla-kuin-ylaluokilla>. Luettu 24.11.2019. Vantaan kaupunki 1. 11.11.2019. Kaupunginhallituksen pöytäkirja. Vastaus Tanja Vahvelaisen ja Tiina Tuomelan sekä 9 muun aloitteeseen koulurauha-asiamiehen viran perustamisesta. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: <http://paatokset.vantaa.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil_tweb.htm?+bid=148524>. Luettu 23.11.2019. Vantaan kaupunki 2. 11.11.2019. Kaupunginhallituksen pöytäkirja. Avustus myönteisen erityiskohtelun ohjelman toteuttamiseen. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: <http://paatokset.vantaa.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil_tweb.htm?+bid=148524>. Luettu 24.11.2019. Vantaan kaupunki 3. 11.11.2019. Kaupunginhallituksen pöytäkirja. Toiminta-avustuksen myöntäminen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ry:lle yhteisötalotoimintaan. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: <http://paatokset.vantaa.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil_tweb.htm?+bid=148524>. Luettu 24.11.2019. Vantaan kaupunki 12.11.2019. Vantaan budjetti ensi vuodelle on 1,8 miljardia euroa. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: <https://www.vantaa.fi/uutisia/kaikki_uutiset/101/0/148043>. Luettu 24.11.2019. Vantaan kaupunki 22.10.2019. Sivistystoimen lausunto. Lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn tavoite- ja toimenpidesuunnitelma vuosille 2020―2025. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: <https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/DownloadAttachmentQuestionAnswerFile?FileId=916b8a03-85bc-4380-90f5-aaee010c57cc>. Luettu 24.11.2019.
Empathy – Is it too often taken for granted?
“I never thought of empathy as being a skill that can be taught or learned.” “I learned that empathy has a structure and it can be controlled. There is a model for empathy and it can be taught, learned, practiced and cultivated.” The starting point for learning empathy is crucially important. Quite often, Social Services students start their professional reflections by considering themselves as highly empathic persons. It is seen as self-evident because they have become social services students and have chosen a field related to Social Services. It concerns a “self-image” and the idea of being a ‘perfect, kind, and empathic professional’, without any mistakes or weaknesses. For example, according to Grant, Kinman and Alexander (2014), students’ empathy skills are often taken for granted and everyone expects that they will be able to demonstrate an awareness of their own emotional resilience and the impact of their actions when working with clients. Still, students are surprised to hear that empathy can be taught and learned or developed. This is what we call ‘Qualified Empathy’ (QE). “I did not know that empathy can be trained and was listed as a skill. After reading the article and discussed in class, I came to realize how important it is to understand this topic to be able to do the practice in the future. I do believe now that qualified empathy does exist and can be trained.” Qualified Empathy in interaction We have previously (Raatikainen & Rauhala & Mäenpää 2017) defined a QE professional as a practitioner with the ability to frame any client interaction using accurate or targeted empathy. This empathy is not only for the clients, but also for the professionals themselves and the environments surrounding the interactions, in other words, our understanding of the QE professional is someone who has empathic skills and compassion towards themselves, colleagues, clients and the environment. Qualified empathy needs compassion for empathic action. Qualified empathy includes the ability for professional self-reflection, emotional management skills and a healthy set of boundaries. It contains the ability to tell the difference between sympathy and empathy. It includes the ability to use compassion so that we act in an empathic way. Qualified Empathy is the ability to reflectively and emotionally separate oneself from another and to understand the context; then in an intentional process focus on understanding the other persons’ viewpoint both cognitively and emotionally (Raatikainen et al. 2017) (Raatikainen & Rauhala & Mäenpää 2017). Qualified empathy is more than “just” empathy – it is a professional way of thinking, acting, and responding in order to support change. The empathic professional can be described using over 50 adjectives In our results[1], students2 (n=20) used many adjectives describing what an empathically abled person is or should be. According the data, over 50 adjectives were listed. Most of the adjectives were positive, which is not surprising. The most important ability of the empathic person was that they understood the speaker. Students’ also identified adjectives like; sensitive, intuitive, caring, good listener, empowering, calm, kind, human, openness, reflective, perfect, flexible and non-judgmental; as necessary characteristics of empathic professionals. The most commonly mentioned adjectives were also kind, caring, sensitive and a good listener. According our previous study (Raatikainen & Rauhala & Mäenpää 2017), we found that the “qualified empathic person” also has the ability to recognize the dark side of empathy, not just to see the “lighter side” of empathy. Our data showed that this was something the students had not yet recognized, prior to the intervention[2]. Qualified empathy also requires that the professional knows his/her own shadows and accepts them as a part of their humanity. “For me key words are ability to play different roles, openness, understanding, sensitivity, reflection, involvement, respect, self-awareness, perspective, purpose, decoding, warmth, compassion, imagination, flexibility, subjectivity.” The overall list for the “empathically abled person” was long, and it is not realistic for practitioners to embody all of the descriptors. Development of oneself as an empathically abled person and the skills attached is a process. We all agreed that this is a demanding list for any professional. The main point is that there is a willingness to count empathy as a part of the client-professional relationship. As part of our research project, we also asked students, what they would do differently in the future (because of their new way of thinking about empathy, as a Qualified Empathy skill). Students shared the following answers: “I also wanted to separate of pity (feeling sorry for someone) and sympathy (feeling for somebody) from empathy” “I feel like empathy is such a big learning curve there is so much more to know, and I have only scratched the surface”. “In learning of the difference between empathy and sympathy, this was a huge realization for me and a game changer in terms of consciousness towards the words that I use and the way that I will attempt to speak to others in the future” “In the future, I will remember not just to pay attention to what my client is feeling and what their emotions are, but also listen to myself and be aware of my own emotions and reflect on those” Qualified Empathy teaching interventions need to continue The aim of our teaching intervention[3] was to help students internalize the deeper skills of empathy or ‘qualified empathy’. Social Services students initially felt they were already empathic before the intervention, but still they evaluated that they had learned and understood (after the intervention) more about qualified empathy in practice. Qualified Empathy should be considered as running through the curriculum and represented in many courses. According Schumann, Zaki and Dweck (2014) people's mindsets powerfully affect whether they exert effort to empathize when it is needed most. Furthermore, according our findings there is strong evidence that it needs to be taught using different kinds of teaching methods, and - what is most important - is that we talk about it (empathy) actively during the studies, not just assume it exists or as Grant, Kinman and Alexander (2014) put it - ‘taken for granted’. [1] Study has been done by using a mixed-methods approach to evaluate the outcomes of qualitative data. Data based on a course intervention (that aimed to enhance students’ empathy skills) during spring 2017. We collected data using open questionnaires, learning diaries, final internship tasks (written documentation) during a one semester in spring 2019. [2] The participants were first-year undergraduate social work students taking part in Individual and Community counselling (ICC) and Supporting Everyday Lives (SDL) courses during one semester (20 ETCS). [3] We explored ways of teaching empathy using aesthetic methods as discussed with Austring and Sørensen (2009) Eija Raatikainen & Leigh Anne Rauhala & Seija Mäenpää Kirjoittajat työskentelevät Metropolia Ammattikorkeakoulussa sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa. Literature: Austring, B. D. & Sørensen, M. (2006) Æstetik og læring – en grundbog om æstetiske læreprocesser (Aesthetics and learning – a textbook on aesthetic learning processes). Copenhagen, Denmark: Hans Reitzels Forlag, 83–101. Austring, B. & Sørensen, M. (2011) A Scandinavian View on the Aesthetics as a Learning Media. Journal of Modern Education Review. February 2012, Volume 2, No.2, p.90-101. 4, 7-8. Grant, L., Kinman, G. & Alexander, K. (2014) What's All this Talk About Emotion? Developing Emotional Intelligence in Social Work Students, Social Work Education, 33:7, 874-889, DOI: 10.1080/02615479.2014.891012 Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. (2017). Qualified Empathy - a key element for an empowerment professional. Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2017, 113-122. Schumann, K, Zaki, J., Dweck, C.S. (2014) Addressing the empathy deficit: beliefs about the malleability of empathy predict effortful responses when empathy is challenging. Journal of personality and social psychology, 107(3), p.475.
Itseohjautuvuudesta tuli trendi – mutta miten sitä edistetään Helsingin leikkipuistotoiminnassa?
Helsingin kaupungin leikkipuistotoiminnassa sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden tukeminen ja tuen riittävyys vaihtelevat paljon työntekijäkohtaisesti. Sosiaaliohjaajilla on erilaiset valmiudet toimia itseohjautuvasti, joten myös esimiesten tukemisen keinojen tulisi muotoutua paremmin yksilöiden tarpeisiin. Leikkipuistotoiminta on avointa varhaiskasvatusta, jonka asiakasryhmään kuuluvat vauva- ja pikkulapsiperheet sekä alakouluikäiset lapset. Puiston toiminnan johtaminen on pitkälti etäjohtamista, sillä yhdellä esimiehellä on johdettavanaan useampi leikkipuisto tai perhetalo. Koska esimiehet eivät kohtaa leikkipuistojen työntekijöitä käytännön työssä säännöllisesti, tulee työntekijöiden pystyä toimimaan itseohjautuvasti. Jotta leikkipuistojen sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden tukemisen keinoja voitaisiin lähteä kehittämään, on tärkeää tietää lähtötilanne. Tähän tarpeeseen pyrin vastaamaan sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni. Itseohjautuvuuden koostumus Ryan & Deci (2017:3) määrittelevät käsitteen itseohjautuvuusteorian (Self-Determination Theory) mukaan. Itseohjautuvuus koostuu ihmisen kolmesta psykologisesta perustarpeesta, joita ovat: pätevyys (competence) yhteenkuuluvuuden tunne (relatedness) sekä autonomia (autonomy). Pätevyyden tunnetta ihminen tuntee silloin, kun hän kokee toimivansa vaikuttavasti elämäänsä liittyvissä tärkeissä asioissa. Yhteenkuuluvuuden tunteeseen voidaan taas liittää tunne siitä, että muut ihmiset välittävät ja että ihminen kokee olevansa merkityksellinen muille ihmisille ja kuuluvansa sosiaalisiin ryhmiin. Ihminen toimii autonomisesti silloin, kun hänen käytöksensä on itsehyväksyttyä ja yhteneväistä omien totuudenmukaisten kiinnostuksen kohteiden kanssa. (Ryan & Deci 2017: 10–11.) Itseohjautuvuudella voidaan siis tarkoittaa yksilön ominaisuutta ja henkilön kykyä toimia omaehtoisesti ilman ulkopuolisten ohjausta tai kontrollia. Itsemotivoituminen mahdollistaa sen, että henkilöllä on halu tehdä asioita ilman ulkoista pakottamista. Itseohjautumista varten henkilö tarvitsee myös päämäärän eli tavoitteen, jota kohti hän itseohjautuu. (Martela & Jarenko 2017a: 12.) Esimiesten ja sosiaaliohjaajien käsitykset itseohjautuvuuden tukemisesta Opinnäytetyöni aineisto kerättiin neljältä leikkipuistojen esimieheltä ja sosiaaliohjaajalta ryhmä- ja yksilöteemahaastatteluissa. Osallistujien käsityksiä esimiesten keinoista ja niiden riittävyydestä tukea sosiaaliohjaajien itseohjautuvuutta vertailtiin keskenään, jolloin saatiin kokonaiskuva itseohjautuvuuden tukemisesta tällä hetkellä. Esimiehet tukivat sekä omasta että sosiaaliohjaajien mielestä itseohjautuvuutta monin erilaisin keinoin autonomian, pätevyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden osalta. Näkemykset olivat kuitenkin hyvin laajoja ja pirstaleisia ja kokemukset itseohjautuvuuden tukemisesta ja keinoista vaihtelivat paljon haastateltavakohtaisesti. Sekä sosiaaliohjaajat että esimiehet kokivat, että autonomian tunnetta tuettiin eniten esimiehen omalla asenteella ja käytöksellä, toimimalla itse esimerkkinä sekä antamalla tilaa toteuttaa työtä joustavasti. Myös palkitsevien haasteiden ja nautintoa tuottavien työtehtävien tekeminen oli yhtenevää haastateltujen vastauksissa. Sosiaaliohjaajat toivoivat, että työntekijän autonomian vahvistumista tuettaisiin enemmän, tarvittaisiin myös enemmän läsnäoloa, palautteen antamista sekä sitä, että esimiehet tuntevat käytännön työn. Yksi esimiehistä huomasi kehittämisen tarvetta omissa motivointi- ja innostamistavoissaan. Sosiaaliohjaajilla oli haastateltujen mukaan mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja kehittyä työssään. Esimiehet tukivat sosiaaliohjaajien pätevyyden tunnetta määrittämällä aikatauluja ja korostamalla työnjaon merkitystä tiimeissä. Esimiesten keinoina mainittiin molemmin puolin myös perehdyttäminen, avun antaminen käytännön työssä, koulutukset sekä palautteen antaminen. Sosiaaliohjaajilla oli kokonaisuudessaan kuitenkin huomattavasti enemmän kehittämisideoita pätevyyden tunteen paremmaksi tukemiseksi kuin esimiehillä. Kokemukset yhteenkuuluvuuden tunteen tukemisen keinoista vaihtelivat sosiaaliohjaajien ja esimiesten välillä. Esimiehet korostivat enemmän säännöllistä yhteydenpitoa ja toistensa tuntemista. Sosiaaliohjaajat taas pitivät esimiehiä pikemminkin yhteisöllisinä kannustajina tai me-hengen ylläpitäjinä. Kehittämisehdotuksena yhteenkuuluvuuden tunteen paremmaksi tukemiseksi mainittiin molemmin puolin esimiehen säännöllisempi vierailu tiimeissä. Sosiaaliohjaajat kaipasivat myös enemmän luottamuksen ja avoimuuden tukemista. Miten itseohjautuvuutta tulisi tukea jatkossa? Leikkipuistotoiminnan esimiehillä näyttäisi olevan keinoja tukea sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden taitoja. Kuitenkin sosiaaliohjaajat esittivät esimiehiä enemmän kehittämisehdotuksia eri itseohjautuvuuden osa-alueiden taitojen vahvistamiseksi. Tämä voi kertoa siitä, että esimiehet eivät ole aivan ajan tasalla kaikista sosiaaliohjaajien tarpeista käytännön työssä. Kuten Vilkman toteaa, organisaation ja tiimien etäjohtamistilanteisiin tulisi luoda erilaisille työntekijöille heille sopivimmat työskentelytavat kokeilujen ja keskustelun kautta (Vilkman 2016: 13–15). Osalla työntekijöistä itsensä johtamisen taidot voivat olla hyvällä mallilla, kun taas toiset tarvitsevat enemmän tukea toimivien itsensä johtamisen rakenteiden luomiseksi (Martela & Jarenko 2017b: 319; Savaspuro 2019: 61). Tulevaisuudessa tärkeää olisi luoda yhdessä työntekijöiden kanssa selkeät pelisäännöt siihen, miten jokaisen työntekijän henkilökohtaiset tarpeet otetaan huomioon etäjohtamisessa ja itseohjautuvuuden tukemisessa. Blogikirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Kähönen, Loviisa 2019: Etäjohtaminen ja sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden tukeminen Helsingin kaupungin leikkipuistoissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi (ylempi AMK). Kirjoittaja Loviisa Kähönen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Ryan, Richard M. & Deci, Edward L. 2017. Self-Determination Theory. Basic Psycho-logical Needs in Motivation, Development and Wellness. New York: The Guilford Press. Martela, Frank & Jarenko, Karoliina 2017a. Itseohjautuvuus tulee, oletko valmis? Teoksessa Martela, Frank & Jarenko, Karoliina (toim.): Itseohjautuvuus. Miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent. 9–32. Martela, Frank & Jarenko, Karoliina 2017b. Kohti itseohjautuvampaa tulevaisuutta. Te-oksessa Martela, Frank & Jarenko, Karoliina (toim.): Itseohjautuvuus. Miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent. 311–328. Savaspuro, Miia 2019. Itseohjautuvuus tuli työpaikoille, mutta kukaan ei kertonut, miten sellainen ollaan. Helsinki: Alma Talent. Vilkman, Ulla 2016. Etäjohtaminen. Tulosta joustavalla työllä. Helsinki: Talentum Pro.
Lapsen osallisuutta voidaan vahvistaa taiteen ja kulttuurin avulla
Espoon kaupungin LAKU-hanke (2017–2019) kokeili uutta toimintatapaa, jossa varhaiskasvatus ja kulttuuritoimijat yhdistivät voimansa. Tavoitteena oli löytää uusia, pysyviä, pitkäkestoisia ja vuorovaikutteisia toimintamalleja varhaiskasvatuksen toteuttamiseen. Taide lapsen ulottuville Hankkeen tarkoituksena oli tuoda taide jokaisen Espoon varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen ulottuville, luoda pysyvä kulttuurikasvatussuunnitelma lapsille ja luoda pysyvä yhteistyörakenne Espoon kaupungin varhaiskasvatuksen sekä taide- ja kulttuurialojen asiantuntijoiden kesken. Myös lapsen osallisuuden tukeminen oli tärkeä asia. Taiteen ja kulttuurin avulla oli tarkoitus auttaa lasta ymmärtämään kulttuuria, kehollisuutta ja ympäröivää maailmaa sekä kehittää lapsen kognitiivisia taitoja. Tarkoituksena oli myös puhtaasti tuottaa iloa. Taide on kivaa ja kaikille sopivaa. Yhteisöllisyyden edistäminen perheiden kanssa, tasa-arvo ryhmien välillä, kulttuurisen moninaisuuden huomioiminen sisällöissä ja lasten mukaan ottaminen kokijoina ja tekijöinä olivat tärkeitä tavoitteita hankkeessa. Hankkeeseen osallistui 27 päiväkotia ja seitsemän kulttuuritoimijaa: EMMA – Espoon modernin taiteen museo; Espoon kaupunginmuseo; Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurora; Mediakasvatuskeskus Metka; Tanssiteatteri Glims & Gloms; Tapiola Sinfonietta ja Teatteri Hevosenkenkä. Lapsen osallisuuden toteutumisesta tuotettiin tietoa havainnoimalla lasten toimintaa, kyselyllä sekä hankkeen päättötilaisuuden palautteella. Kyselyyn vastasivat sekä päiväkodit että kulttuuritoimijat. Taide on hauskaa ja kaikille sopivaa Opinnäytetyön tulokset osoittavat, että lapsen osallisuutta voidaan tukea ja vahvistaa taiteen ja kulttuurin avulla. Taide- ja kulttuurikasvatus tuottavat iloa ja vahvistavat ryhmään kuulumista. Myös vuorovaikutus- ja empatiataitoja voidaan kehittää taidekasvatuksen keinoin. Eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten määrä lisääntyy koko ajan varhaiskasvatuksessa. Vaikka yhteistä kieltä ei olisi, niin lapsilla on luovien menetelmien, esimerkiksi teatteri, tanssi ja musiikki, avulla mahdollisuus osallistua toimintaan tasavertaisina ja tulla ymmärretyksi. Taide toimii yhteisenä kielenä. (Kalliala & Ruokonen 2009: 69.) Lasten osallisuus toteutui hyvin Suurin osa kasvattajista arvioi, että lasten osallisuus oli toteutunut hyvin. Osa kyselyyn vastanneista kasvattajista koki, että lasten osallisuutta olisi voitu lisätä paremmalla suunnittelulla ja yhteistyöllä jo valmisteluvaiheessa. Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tekemän kaksiosaisen arviointihankkeen (2017–2019) mukaan varhaiskasvatuksessa on kehitettävää juuri taidekasvatuksen toteutumisessa. Myös lasten osallisuuden toteutumisessa oli parannettavaa. Varhaiskasvattajat kokivat, ettei lapsen kuuntelemiseen ja havainnointiin ole tarpeeksi aikaa, jolloin lapsen osallisuus ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. (Karvi 2019: 4, 70.) Lapsen ideoiden ja ajatusten kuuleminen ja huomioiminen päiväkodin toiminnassa on varhaiskasvatussuunnitelman punainen lanka, sen perusta. Kasvattajilla tulisi olla aikaa lapselle. Valitettavasti henkilöstöpula heikentää ajankäyttömahdollisuuksia. Harry Shierin mukaan lapsen aito osallisuus toteutuu silloin, kun koko kasvatusyhteisö on sitoutunut samoihin, lapsen osallisuuden huomioiviin toimintaperiaatteisiin (Shier 2001: 110–111). Tiimissä pitäisi keskustella asiasta ja perustella miksi näin on. Edelleen varhaiskasvatuksessa törmää toimintatapaan, jossa esimerkiksi askarrellaan joulukuusi aikuislähtöisesti, aikuisen idean mukaan. Kuitenkin lasten ideat ovat yleensä paljon hauskempia, lennokkaampia ja hienompia lopputulokseltaan. Kannattaa kokeilla! Lapsen osallisuutta lisää kokemus, jossa lapsi saa olla mukana tuottamassa kulttuuria (Pusa 2009:76). Kuinka hienoa on nähdä lapsen silmien loiste, kun hänen oma ideansa lausutaan -tai luetaan- ääneen muille. Lapset muistavat erittäin hyvin mitä he ovat itse sanoneet, tai tehneet. LAKU-hanke oli positiivinen kokemus Lapsen osallisuutta ja osallistumista voidaan tukea monin keinoin. Tämä edellyttää, että kasvattajalla on ymmärrys siitä, mitä osallisuudella tarkoitetaan. Taide- ja kulttuurikasvatus tuottavat iloa, vahvistavat ryhmään kuulumista. Niiden avulla voidaan kehittää myös tärkeitä taitoja, kuten vuorovaikutus- ja empatiataitoja. Kulttuuritoimijoiden ja varhaiskasvattajien mielestä hankkeen positiivisia asioita olivat muun muassa: uuden oppiminen inspiraatio monipuolisuus yhteistyö uusi näkökulma työhön lasten osallisuuden lisääntyminen elämyksellisyysluonnonvarojen säästäminen kulttuuria kuluttamalla ilo. Taiteen ja kulttuurin merkitys sekä tärkeys on nykyään huomioitu paremmin. Siitä yhtenä esimerkkinä Kulttuurin kummilapset-hanke, jossa Helsingin kaupunginorkesteri on kummina ensi vuonna jokaiselle Helsingissä syntyvälle lapselle. Kummius jatkuu siihen asti, kunnes lapsi aloittaa koulun. Lapsena omaksuttu tapa jatkuu usein myös aikuisena. Jos lapsena on tutustunut taiteeseen ja kulttuuriin niiden eri muodoissa, niin aikuisenakin samat asiat kiinnostavat ja tuottavat nautintoa. Kirjoitus perustuu Katariina Sillanpään ”Taide ja kulttuuri osallisuuden vahvistajana varhaiskasvatuksessa” sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhän Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Kirjoittaja Katariina Sillanpää, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Kalliala, Marjatta & Ruokonen, Inkeri 2009. Kulttuurisen linssin läpi. Teoksessa Ruokonen, Inkeri & Rusanen, Sinikka & Välimäki, Anna-Leena (toim.) 2009. Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) 2019. Teoksessa Repo, Laura & Paananen, Maiju & Eskelinen, Mervi & Mattila, Virpi & Lerkkanen, Marja-Kristiina & Gammelgård, Lillemor & Ulvinen, Jyri & Marjanen, Jukka & Kivistö, Anne & Hjelt, Hanna 2019. Varhaiskasvatuksen laatu arjessa. Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana osoitteessa: https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/KARVI_1519.pdf Pusa, Tiina 2009. Taide kestää elämän–taiteen terapeuttisuus varhaiskasvatuksessa. Teoksessa Ruokonen, Inkeri & Rusanen, Sinikka & Välimäki, Anna-Leena (toim.) 2009. Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Shier, Harry 2001. Pathways to Participation. Openings, Opportunities and Obligations. Children & Society Volume 15. 107-117. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: https://www.researchgate.net/publication/233551300_Pathways_to_participation_Openings_opportunities_and_obligations
Arviointi varhaiskasvatuksen kehittämisen lähtökohtana
Varhaiskasvatus on ollut muutoksessa vuodesta 2016. Kehittäminen on ollut aktiivista uudistetun varhaiskasvatuslain ja päivitettyjen varhaiskasvatuksen perusteiden myötä. Laki edellyttää huoltajien osallisuuden mahdollistamista. Tämä on antanut aihetta tarkastella myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria uudesta näkökulmasta. Yhteiskuntamme tukijärjestelmät palveluineen vaikuttavat perheisiin. Päätöksillä voidaan tehdä valintoja, jotka tukevat perheiden hyvinvointia. Vaikka varhaiskasvatus on nyt osa koulutusjärjestelmäämme, on se nähtävä laajempana koko perhettä tukevana palveluna. Varhaiskasvatuksessa voidaan tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ja kehittää perheitä tukevia toimintamalleja. Sosiaalisen ympäristön merkitys vaikuttaa lapsen kasvuun. Kehittämistyön arvioinnissa on kiinnitettävä huomioita laajempaan kokonaisuuteen. Edellisen hallituksen kärkihankkeisiin kuuluneen LAPE -lapsi ja perhepolittiisen muutosohjelman yhtenä tavoitteena oli vahvistaa sivistys- sekä sosiaali- ja terveystoimen yhteistyötä. Palveluiden saatavuus ns. matalalla kynnyksellä ja tuen saannin sujuvuus palveluissa oli keskeinen tavoite. Näiden tavoitteiden toteutumiseen on kiinnitettävä huomioita myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria arvioidessa ja kehittäessä. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI julkaisi 2018 Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Niiden tavoitteena on tukea varhaiskasvatuksen laadun kehittämistä. Toimintakulttuurin muutos voi lähteä laadun arvioinnista liikkeelle. Osallisuuden näkyväksi tekeminen Varhaiskasvatus siirtyi 2012 opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Vuonna 2016 päivitetyssä varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa on osallisuus nostettu vahvasti esille (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet). Huoltajien osallisuus on määritelty vahvemmin ja se on varhaiskasvatuksessa keskeinen tavoite. Huoltajilla on oltava mahdollisuuksia osallistua varhaiskasvatuksen toimintaan. Verkostoituminen muiden huoltajin kanssa erilaisissa tilaisuuksissa vahvistaa yhteisöllisyyttä ja antaa tukea yhteiseen kasvatustyöhön. (Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: 28.) Osallisuuden toteutumista voidaan selvittää muun muassa kyselyiden avulla. Espoon suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa toteutettiin pääkaupunkiseudun yhteinen asiakaskysely vuonna 2017. Kyselyn tulosten myötä kaupunki nosti yhdeksi tuloskorttitavoitteeksi hoidonaloituskäytänteiden päivittämisen. Varhaiskasvatuksessa tulee kiinnittää huomioita hoidon aloitukseen ja yhteistyön rakentumiseen osallisuutta edistäväksi. (Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset 2018: 61.) Hoidonaloitus alle 3 -vuotiaiden ryhmässä ja yhteistyö huoltajien kanssa Varhaiskasvatuksen perusteissa määrätään yhteistyöstä. Sen on oltava tavoitteellista, jossa yhdessä huoltajien kanssa sitoudutaan lapsen hyvinvoinnin ja oppimisen edistämiseen. Erityinen merkitys yhteistyölle on silloin, kun hän aloittaa varhaiskasvatuksen (Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: 28). Kasvatusyhteistyö rakentuu kunnioittavassa vuorovaikutussuhteessa kasvattajan ja vanhempien välillä. Vanhemman ja kasvattajan välinen tutustuminen alkaa rakentua hoidonaloituksen yhteydessä. Tällä luodaan pohjaa luottamukselle ja sitä vahvistetaan yhdessä toimien. (Karila 2006: 98). Varhaiskasvatuksen työntekijältä vaaditaan kykyä ymmärtää yhteistyöhön vaikuttavia tekijöitä. Kasvattajan ammattitaito vaikuttaa siihen, miten luottamus perheeseen lähtee syntymään. On tärkeää pohtia, miten työntekijä näkee pedagogisesta näkökulmasta hoidonaloitukseen liittyvän tehtävänsä. (Kekkonen 2012: 189.) Varhaiskasvatuksessa on tärkeää pysähtyä pohtimaan yhteistyön merkitystä juuri lapsen näkökulmasta. Millä keinoin kasvatusyhteistyötä vahvistetaan, jotta lapsen hyvinvointi ja oppiminen vahvistuu? Kasvatusyhteistyön vahvistamisen keinoja Toimintakulttuuria on kehitettävä siten, että huoltajilla on mahdollisuus osallistua toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Oppivaa yhteisöä pidetään toimintakulttuurin ytimenä ja se koskettaa koko varhaiskasvatusyhteisöä. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016: 28-29.) Yhteistyökäytänteiden arvioinnin pitäisi olla säännöllistä. Arvioinnissa olisi tärkeä pohtia onko huoltajilla todellisia mahdollisuuksia toimijuuteen ja sitä kautta mahdollisuutta kokea olevansa osallinen varhaiskasvatuksen toiminnassa ja myös hyötyvänsä siitä. (Karila 2006: 104; Koivisto & Isola & Lyytikäinen 2018: 21). Säännöllinen arviointi ja aktiivinen vuorovaikutus huoltajien kesken kehittää osallistavaa toimintakulttuuria. Erilaiset foorumit ja tapahtumat vahvistavat kasvatusyhteistyötä. Huoltajien mahdollisuus vertaistukeen ja ajatusten vaihtoon mahdollistuu erilaisten teemallisten vanhempainiltojen avulla. Yhteisöllisyyttä ja yhdessä toimimista voidaan toteuttaa juhlien ja tapahtumien avulla. Opinnäytetyöni tulosten mukaan hoidonaloituksen yhteyteen kehitettävien teemallisten vanhempainiltojen avulla saatiin selvitettyä huoltajien tarpeita. Huoltajat esittivät myös toiveita kasvatusyhteistyölle, kuten teemalliset vanhempainillat, toiminnalliset perheillat ja yhteiset kulttuuriset juhlat. Toimintakulttuuri kehittyy vähitellen osallistavammaksi. Varhaiskasvatuksessa on löydettävä keinoja, miten huoltajat tulevat paremmin kuulluksi. Huoltajien arvostavassa kohtaamisessa on mahdollisuus löytää uusia tapoja kasvatusyhteistyön vahvistamiselle. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni ”Kasvatusyhteistyön vahvistaminen varhaiskasvatuksessa hoidonaloitusvuonna. Teemalliset vanhempainillat alle 3 -vuotiaiden ryhmässä.”. Opinnäytetyö on julkaistu joulukuussa 2019 www.theseus.fi julkaisujen tietokannassa Kirjoittaja Mari Mikonaho-Ratia, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Karila, Kirsti & Kinnunen, Susanna & Mattila, Virpi & Nukarinen, Thomas & Parrila, Sanna & Repo, Laura & Salminen, Jenni & Sulonen, Hanna & Vlaslov, Janniina 2018. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Tampere: Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Julkaisut 24:2018 Karila, Kirsti 2006. Kasvatusvuorovaikutus Teoksessa Alasuutari, Maarit & Hänninen, Maritta & Nummenmaa, Anna Raija & Puttonen-Rasku, Helena ( toim ). Gummerus Kirjapaino Oy: Vaajakoski. Kekkonen, Marjatta 2012. Kasvatuskumppanuus puheena: Varhaiskasvattajat, vanhemmat ja lapset päivähoidon diskursiivisilla näyttämöillä. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy. Koivisto, Juha & Isola, Anna-Maria & Lyytikäinen, Merja 2018. Osallisuus kuuluu kaikille. Innokylän innovaatiokatsaus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Työpaperi 9/2018. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-077-8. Varhaiskasvatuksen perusteet 2016. Opetushallitus määräykset ja ohjeet 2017:17. Tampere: Juvenes-Print Suomen Yliopistopaino Oy. Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: Opetushallitus määräykset ja ohjeet 2018: 3a. Tampere: Juves-Print Suomen Yliopistopaino Oy.
Kohtaamisen voimaannuttavat vaikutukset asumissosiaalisessa työssä
Asunnottomuustyössä kohdattavat häpeän, vihan, ahdistuksen, riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteet ovat viitteitä siitä, että ihminen on nähty ja kuultu ensisijaisesti hallitsevien olosuhteiden kautta. Ihmisen oikeusaseman voimistaminen ja marginalisaation kitkeminen lähtee kunnioittavasta ja arvostavasta asennoitumisesta. Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa toivottomuuteen, itsehalveksuntaan ja henkilökohtaiseen elämään liittyvään voimattomuuteen? (Granfelt 2018: 225). Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni entisten pitkäaikaisasunnottomien ja tuetun asumisen asumispalveluyksiköiden henkilökunnan keskinäistä vuorovaikutusta. Kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen kokemuksia on selvitetty kuntoutumisen ja voimaantumisen sekä yhteisöihin ja yhteiskuntaan integroituminen näkökulmasta. Opinnäytetyön aineisto koostui kesällä 2019 aikana kerätyistä, yhteensä 15 entisen pitkäaikaisasunnottoman ryhmähaastatteluista. Haastatellut henkilöt asuvat vuokrasopimuspohjaisesti Suomen Pelastusarmeijan säätiön tuetun asumisen asumispalveluyksiköissä Helsingissä ja Espoossa. Yksiköt noudattavat Asunto ensin periaatetta, jonka mukaan asunto nähdään päämäärän sijasta lähtökohtana henkilökohtaisen kuntoutumisen ja elämänhallinnan tukemiselle. Asuminen yksikössä ei edellytä päihteettömyyttä tai palveluiden vastaanottamista. Toimintaa ohjaavat Asunto ensin laatusuositukset. Tulokset osoittavat, että asumispalveluyksiköt ovat onnistuneet luomaan turvallisen ja hyväksyvän ympäristön, missä jokaisella asukkaalla on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Kokemus hyväksytyksi tulemisesta on vahvistanut asukkaiden itsetuntoa ja lisännyt luottamusta omiin voimavaroihin. Henkilökunnan työskentelyssä toteutuvat arvot korostavat inhimillisyyttä ja toisen ihmisen auttamista. Myönteiset kohtaamiset ovat vahvistaneet asukkaiden itsetuntemusta ja psykososiaalista hyvinvointia. Asukkaiden osallistaminen yksiköiden toiminnan kehittämiseen on lujittanut kokemusta yhteisöön kuulumisesta ja vähentänyt osaltaan myös yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Toisaalta asukkaat toivat esille, että sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien on aina kiinnitettävä huomiota omaan asenteeseen ja ammattimaiseen käytökseen, kun kohtaavat eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Sanaton viestintä on osa vuorovaikutusta ja sillä voi olla suuri merkitys nähdyksi ja kuulluksi tulemiselle. Ihmisenä ihmiselle - asunnottomuus ei ole ihmisen ominaisuus Pitkäaikaisasunnottomuuden aiheuttama lamaantuminen ja näköalattomuus estävät ihmistä usein näkemästä itseään ilman asunnottomuus leimaa. Asiakaslähtöisessä työssä tavoitteena on luoda avoin keskusteluyhteys, jossa ihminen ei koe olevansa syytettynä tilanteestaan, vaan osa asiantuntijatiimiä selvittämässä tuen tarpeitaan. (Lipponen 2014: 216). Asiakassuhteen tärkeimpänä tavoitteena tulisi nähdä ihmisen itsetunnon vahvistaminen, sillä jokaisella ihmisellä on tarve nähdä itsensä arvostettuna ja hyväksyttynä (Toskala & Hartikainen 2014:100). On selvää, että asunnon ja palveluiden tarjoaminen ei pelkästään riitä. Inhimillisyyden ja haavoittuvuuden tunnistaminen on tärkeä osa työntekijän ammattitaitoa, sillä asukkaiden aiemmat kokemukset syrjityksi ja leimatuksi tulemisesta ovat heikentäneet luottamusta ja uskoa omiin voimavaroihin. Asumissosiaalinen työ vaatii sen tekijältä herkkyyttä ja pitkäjänteisyyttä, sillä luottamuksen rakentaminen vaatii aikaa ihmisen kanssa, joka on kohdannut ennakkoluuloja ja tullut nähdyksi leimatun identiteetin kautta. On tärkeää muistaa, että asunnottomuus ei ole ihmisen henkilökohtainen ominaisuus. Ihmisen perustarve on tulla kuulluksi ja nähdyksi ja saada kokemuksia, että hänen mielipiteillään on merkitystä ja häntä kohdellaan tasa-arvoisesti, riippumatta sosiaalisesta - tai taloudellisesta asemasta. Jotta ymmärtäisimme toista ihmistä, on meidän pyrittävä vuorovaikutukseen häneen kanssaan ja osoitettava, että olemme luottamuksen arvoisia. Ei – leimaava suhtautuminen onkin keskeinen tekijä tasavertaisuuden ja arvostuksen osoittamista, johon osallisuuden kokemusten tarjoamisella pyritään (Viskari, Lund & Avellan 2015: 41). Haasteena ihmislähtöinen ja luottamuksellinen asiakassuhde Työntekijän haasteena on rakentaa ihmislähtöinen ja luottamuksellinen asiakassuhde, jossa pyritään vahvistamaan asiakkaan omaa identiteettiä, omanarvontuntoa, itseluottamusta ja voimavaroja. Työntekijän ammattitaitoa on nähdä ja sanoittaa pienetkin onnistumiset sekä kohdata ihminen juuri sellaisena kuin hän on, toisena ihmisenä. Myönteisten kokemusten vahvistaminen on suoraan yhteydessä minäkäsityksen ja itsetunnon kehittymiseen. Itsetunnon perusta luodaan varhaislapsuudessa ja myöhemmin minäkäsitys vahvistuu ennen kaikkea vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja sosiaalisen ympäristön kanssa (Sinkkonen 2016: 65). Oleellista työskentelyssä on tunnistaa, milloin on oikea hetki neuvonnalle ja ohjaukselle, läsnäololle ja tilan antamiselle ja milloin ihminen on valmis käymään läpi omaa elämäntilannettaan ja haluaa siihen muutosta (Raatikainen 2015: 112). Suorsa toteaa (2011), että yhteisen ymmärryksen saavuttaminen vaatii herkkyyttä tunnistaa, millaisessa mielentilassa toinen ihminen on ja mitkä ovat tässä hetkessä tärkeimmät keskustelun aiheet. Tunnelman tavoittamisen myötä voidaan toimia niin sanotusti yhteishengessä kohti seuraavaa kohtaamista (Suorsa 2011: 116.) Tätä tukee myös tutkimus sosiaalialan ammattilaisuuden edellytyksistä, jossa on nostettu esiin lähtökohdiksi ihmisyys, työn keinot ja eettisyys kuten eriarvoistumisen vastaiseen toimintaan perehtyminen. Asiakastyön käytäntöjen ydin on kohtaamis- sekä vuorovaikutus- ja yhteistyövalmiuksissa (Helminen 2013: 5.) Keskusteluissa rakentuu yhteinen näkökulma, joka vahvistuu ajan myötä ja muuttuu yhteisymmärrykseksi, jossa on tilaa myös käsittelemättömille tunteille ja ajatuksille. Avoin ja vilpitön lähestyminen toista ihmistä kohtaan osoittaa hyvän tahtoisuutta ja vahvistaa kahdenkeskistä luottamusta. Tämä edellyttää työntekijältä itsekriittisyyttä ja reflektointia omia ennakkokäsityksiään kohtaan. Leimattu identiteetti empatian silmin Kuntoutumisen ja voimaantumisen näkökulmasta opinnäytetyön tulokset vahvistavat, että asumissosiaalinen työ vaatii sen tekijältä inhimillisyyttä, mikä on toisen ihmisen arvostamista ja kunnioittamista sellaisena kuin hän on. Tulosten mukaan kohtaamiset synnyttävät erilaisia tulkintoja riippuen siitä, minkälainen mieliala asukkaalla on ollut tapahtumahetkellä ja onko työntekijä osannut vastata tämän psykososiaalisiin tarpeisiin. Ihmislähtöinen näkökulma työssä tarkoittaa asukkaan näkemistä yhdenvertaisena kumppanina ja hänen oman elämänsä asiantuntijuutensa kunnioittamista ja arvostamista. Yhteisöön ja yhteiskuntaan integroitumisen mahdollisuudet toteutuvat asukkaiden näkökulmasta katsottuna vahvan osallistamisen kautta. Asunto ensin -periaatteen hyödyntäminen Suomen Pelastusarmeijan säätiön asumispalveluyksiköissä näyttäytyy tuloksien myötä ihmislähtöisenä ja asukkaiden itsemääräämisoikeutta kunnioittavana, jossa tavoitteena ei ole pelkästään asunnottomuuden tuoman epävarmuuden ja toivottomuuden vähentäminen. Asumispalveluyksiköiden toiminnan läpinäkyvyys, johdonmukaisuus ja asukkaiden osallistaminen sen kehittämiseen antaa kokemuksen yhteisöön kuulumisesta, mikä vähentää osaltaan myös yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Positiiviset ja voimaannuttavat kokemukset syventävät asukkaan itseluottamusta ja kannustavat ottamaan yhä enemmän vastuuta omasta elämästään ja siihen liittyvistä päätöksistä. Entisten pitkäaikaisasunnottomien parissa työskentelevien tulee ymmärtää, että ihmisten aiemmat kokemukset ja kohtaamiset elämässään ovat vaikuttaneet heihin yksilöllisesti. Positiivisen palautteen antaminen sekä toisen ihmisen ainutlaatuisuuden huomioiminen vahvistavat korjaavia vuorovaikutuskokemuksia ja auttavat käsittelemään traumaattisia muistoja, jotka nousevat esiin tuloksista. Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu useista tekijöistä, joista elinympäristön pysyvyys eli oma asunto tuo elämään hallinnan tuntua. Yleistäminen ja tulkintojen tekeminen ilman tutustumista toiseen ihmiseen, heikentää tasa-arvoisen ja aidon vuorovaikutuksen syntymistä. Työntekijän asenne tulee esiin kaikessa vuorovaikutuksessa ja tavassa toimia, jonka vuoksi se on oman persoonan ja ammattitaidon ohella tärkeimpiä työkaluja. Pohjimmiltaan asumissosiaalisessa työssä on kyse yhteyden rakentamisesta ihmisten välillä, jotka erilaisista taustoistaan ja kokemuksistaan huolimatta ovat saman arvoisia. Kirjoittaja Hanna Ranta-Pitkänen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Asunto ensin laatusuositukset 2017, AUNE koordinaatioryhmän hyväksymä. Saatavissa myös sähköisesti: https://asuntoensin.fi/assets/files/2017/06/Asunto-ensin-laatusuositukset-25-huhti-2017.pdf Granfelt, Riitta 2018, Asumissosiaalinen työ läsnäolotyönä – Kokemuksia naisten yhteisöstä. Teoksessa Merja Laitinen & Asta Niskala (toim.) Asiakkaan toimijoina sosiaalityössä. Tampere: Vastapaino. 219-245 Helminen, Jari 2013, Päämääränä sosiaalialan asiantuntijuus – Sosiaaliohjaajien näkemyksiä ammattialasta. Akateeminen väitöskirja. Lapin Yliopisto. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-647-9 Pleace, Nicholas & Housing First Europe Hub 2019, Housing First Guide Europe. Electronic publication of Housing Firs Europe Hub. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: https://housingfirstguide.eu/website/ Lipponen, Krisse 2014, Positiivinen psykologia ja ratkaisukeskeisyys psykoterapiassa. Teoksessa Lotta Uusitalo- Malmivaara (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: PS-Kustannus. 200-223 Raatikainen, Eija 2015, Lujita luottamusta – asiakassuhteen rakentaminen sosiaali- ja terveysalalla. Jyväskylä: PS-Kustannus. Sinkkonen, Mirja ja Kirjapaja 2016, Mielen hoiva – Myötätunto ja lohdutus voimavaraksi. Helsinki: Kirjapaja Oy Suorsa, Antti 2011, Keskustelu ja myötäeläminen – Fenemonologinen tulkinta. Akateeminen väitöskirja. Oulun yliopisto. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514294792.pdf Toskala, Antero & Hartikainen, Katja 2014, Minuuden rakentuminen Psyykkinen kehitys ja kognitiiviskonstruktiivinen psykoterapia. Jyväskylä: Jyväskylän koulutuskeskus Viskari Satu, Lund Pekka, Avellan, Maarit & Sininauhasäätiö 2018, Erilainen Naapuri – Asuinlähtöisen ympäristötyön menetelminä ja kokemuksia. Helsinki: Sininauhaliitto ja Sininauhasäätiö
Isät osalliseksi myös digitaalisesti
Varhaiskasvatushenkilöstön ja huoltajien kasvotusten tapahtuvat kohtaamiset lisäävät huoltajien osallisuutta. Sähköiset viestintäjärjestelmät ja digitaaliset dokumentointikanavat tuottavat tietoa lapsen oppimisesta sekä arjesta ja vapauttavat kohtaamisen tilanteet arvokkaalle vuorovaikutukselle. Virtuaaliset vertaisryhmät lisäävät huoltajien keskinäistä vuorovaikutusta. Varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa mahdollistamaan huoltajien osallisuuden Osallisuus kuvaa ihmisen ja yhteisöjen, sekä ihmisen ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Osallisuus on tunnetta kuulumisesta yhteisöön ja sitä, että kokee merkitystä osana yhteisön jäsenyyttä. Se, että voi tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön ja kokee olevansa siellä merkityksellinen, on ihmisen hyvinvoinnin perusrakennusaineita. (Nivala & Ryynänen 2013:10.) Varhaiskasvatuslaissa korostetaan huoltajien oikeutta osallisuuteen oman lapsensa varhaiskasvatuspalvelussa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa velvoitetaan yhteistyöhön huoltajien osallisuuden mahdollistamiseksi (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018:16). Varhaiskasvatuksen henkilöstön ja huoltajien yhteistyöllä voi olla erilaisia tehtäviä ja muotoja lapsen varhaiskasvatuksen aikana. Myös tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen tulee huomioida huoltajien kanssa tehtävässä yhteistyössä. Perusteissa myös todetaan, että tieto- ja viestintäteknologiaan perustuva yhteistyö voi tukea myös huoltajien keskinäistä vuorovaikutusta. Osallisuus lisääntyy erilaisten elementtien avulla. Tiedonsaanti oman lapsen palveluihin liittyvissä asioissa on keskeisin osallisuuteen vahvistavasti vaikuttava tekijä. Tosin, pelkkä tiedon saanti itseä koskevissa asioissa, tuottaa vain ohuen osallisuuden mahdollisuuden. Varhaiskasvatuksessa tieto-osallisuutta edistäviä tekijöitä ovat arkitiedon saaminen omasta lapsesta, lapsen hyvinvointiin ja oppimiseen liittyvät asiat ja kasvatuksellinen dialogi kasvattajien kanssa. Toimintaosallisuus syntyy kokemuksen kautta yhteisössä, jossa ihminen saa kokea osaamisen ja onnistumisen kokemuksia käytännön toiminnassa (Rouvinen-Wilenius Päivi & Koskinen- Ollonqvist, Pirjo 2011:52). Varhaiskasvatuksessa huoltajan toimintaosallisuuden kokemuksia kuvaavat vahvimmin käsitteet vuorovaikutus ja yhteisöllisyys. Toimintaosallisuus mahdollistuu yksiköiden vanhempainilloissa ja yhteisissä tapahtumissa. Yhteiset tapaamiset toisten vanhempien kanssa edistävät yhteisöllisyyttä ja luovat kokemuksen joukkoon kuulumisesta. Vanhempien osallisuuden vahvistumista voidaankin tukea eri keinoin, esimerkiksi vahvistamalla vanhemmuutta, varmistamalla arjen sujuvuus ja turvaamalla sosiaalisen tuen saanti. Vertaisryhmien ja internetissä olevan sosiaalisen tuen mahdollisuudet on myös koettu hyviksi keinoiksi tukea vanhempien osallisuutta. Isät osallisina varhaiskasvatuksessa Uutta isyyttä mallinnetaan medioissa ja nyky-isyydestä puhutaan paljon. Isänpäivä on nostettu viralliseksi liputuspäiväksi ja vuoden isä -palkinnon jakamisella pyritään mm. vahvistamaan isyyttä ja edistämään lapsen etua sekä naisten ja miesten tasa-arvoa. Postmoderni isyys ilmenee sitoutumisena lapsiin ja perheeseen. Isien valmiudet digitaalisuuteen ovat vahvat ja he käyttävät digitaalisia välineitä osana jokapäiväistä elämäänsä. Opinnäytetyössäni kohderyhmä oli rajattu nyky-isiin ja miespuolisiin huoltajiin. Osallistuva isä - näkemys pohjautuu jaetun vanhemmuuden ideologialle, jossa isä kuvataan aktiivisena osallistujana lapsensa arkeen (Mykkänen 2010:15). Valtaosa tämän päivän isistä on osallistuvia isiä. Isien täysipainoista osallistumista lasten hoitoon ja kasvatukseen pidetään itsestään selvyytenä ja tasavertaisena suhteessa äiteihin. Isät kokevat osallisuutensa vahvaksi lapsensa varhaiskasvatuksen arjessa. Heillä on halutessaan mahdollisuus vaikuttaa lapsensa asioihin. Päivittäin tapahtuva positiivinen vuorovaikutus kasvattajien kanssa, on osallisuuden toteutumisen keskeisin elementti. Päivittäisissä kohtaamisissa osallisuutta edistää huoltajan huomioiminen, keskusteluyhteyden saavuttaminen ja kuulumisten vaihto. Päivittäiset kohtaamiset tuovat tunnetta mukana olosta lapsen arjessa. Yhteisissä tilaisuuksissa päiväkodissa, kuten juhlissa ja erilaisissa tapahtumissa, huoltajalla on mahdollisuus myös nähdä oma lapsi arjen touhuissaan päiväkodissa. Päiväkotiyhteisön tapahtumat ovat arjesta poikkeavia rutiineja, joissa on mahdollisuus esittää omia mielipiteitään ja ajatuksiaan. Vanhempainillat ovat huoltajan oman osallistumisen mahdollistavia tilaisuuksia. Virtuaaliyhteisöt osallisuutta edistämään Osallisuutta edistävien rakenteiden luomisessa on oltava innovatiivinen. Perinteiset osallisuuden rakenteet voivat olla edelleen ihan toimivia, mutta rakenteita uudistaessa tulee digitaaliset mahdollisuudet ottaa tarkasteluun. Digitaaliset järjestelmät ja dokumentointikanavat lapsen arjesta lisäävät huoltajan mahdollisuutta olla osana lapsensa arjen tapahtumissa, yhdessä muiden osallisuutta edistävien tekijöiden kanssa. Tieto-osallisuus toteutuu valtaosin jo sähköisesti, mutta siihenkin tulee luoda varhaiskasvatusyksiköissä selkeät ja toimivat rakenteet. Sähköposti tai huoltajille kohdennettu sähköinen viestintäjärjestelmä, voisi jo kokonaan korvata lapsen repussa kulkevat viestilappuset. Digitaalisia viestintäkanavia on paljon saatavilla ja niiden tarjoamat mahdollisuudet tulisi osata hyödyntää myös varhaiskasvatuksessa. Vanhempien osallisuuden vahvistamista voidaan tukea monin eri keinoin, kuten vahvistamalla vanhemmuutta, varmistamalla arjen sujuvuus ja turvaamalla sosiaalisen tuen saanti vertaisyhteisössä. Osallisuutta voidaan vahvistaa myös digitaalisesti. Erilaiset virtuaaliset vertaisryhmät ja internetissä olevan sosiaalisen tuen mahdollisuudet on koettu hyviksi keinoiksi tukea vanhempien osallisuutta. Verkkoyhteisöissä esiintyvä virtuaalinen yhteisöllisyys on yhteisiin intresseihin perustuvaa yhteenliittymistä sekä vuorovaikutusta. Digitaalinen toimijuus, liitettynä yhteistoimintaan, tuottaa osallisuuden ja vaikuttamisen merkityksen. (Mäkinen 2009: 59.) Varhaiskasvatuksen huoltajien yhteisöllisyyden vahvistumista voidaan edistää mahdollistamalla sähköinen keskustelu ja virtuaalisen yhteisön muodostaminen. Digitaalinen keskustelufoorumi vastaisi huoltajien toiveeseen keskinäisen vuorovaikutuksen mahdollistamisesta. Verkossa oleva keskustelufoorumi tarjoaisi huoltajille mahdollisuuden verkostoitua muiden vanhempien kanssa ja mahdollistaisi vapaamuotoisen keskustelun. Osallisuus toteutuisi yhteisöön kuulumisena toisten samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa. Kasvattajan tärkein tehtävä on kohtaaminen Varhaiskasvatuksessa on paljon tapahtumia päivän aikana, joihin vanhemmilla ei ole tällä hetkellä pääsyä. Pedagogisen dokumentoinnin lisääminen helpottaa tätä tilannetta hieman, mutta jos dokumentointi ei välity kotiin saakka, huoltajan osallisuus ei toteudu parhaimmalla mahdollisella tavalla. Erilaiset digitaaliset alustat ovat toivottavasti lähitulevaisuudessa käytössä kaikissa varhaiskasvatusta järjestävissä organisaatioissa. Ne toimivat arkitoiminnan dokumentoinnin ja tiedottamisen kanavina sekä vanhempien keskinäisen vuorovaikutuksen mahdollistajana. Digitaalisten alustojen ja sähköisen viestinnän kehittäminen ei toki ole yksittäisen varhaiskasvatusyksikön, saati kasvattajan tehtävä, vaan kehittämisen velvoite kohdistuu varhaiskasvatusta järjestävälle taholle. Digitaalisen osallisuuden lisääminen ei heikennä kohtaamisen merkitystä ammattilaisen ja vanhemman välillä. Se ei myöskään poista osallisuuden rakenteiden kehittämistarvetta varhaiskasvatusyksiköissä. Kohtaamisen tilanteista tulee digitaalisten välineiden käytön rinnalla entistä tärkeämpiä ja niiden laatuun pitää aktiivisesti panostaa. Kohtaamisissa piilee osallisuuden ydin. Varhaiskasvattajan vuorovaikutustaidot ja ammatillinen osaaminen vaikuttavat merkittävästi siihen, miten huoltajat kokevat osallisuutensa. Se, että toinen kuuntelee mitä itsellä on sanottavana, ja ottaa sen huomioon omassa toiminnassaan, tuottaa ihmiselle kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja osallisuudesta. Kirjoittaja: Sari Utriainen, sosionomi (ylempi AMK) Blogikirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Sari Utriainen, 2019 - Isien ajatuksia osallisuudestaan varhaiskasvatuksessa ja osallisuuden lisäämisestä tieto- ja viestintätekniikan avulla. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi (ylempi AMK) -tutkinto. Lähteet: Nivala Elina & Ryynänen Sanna 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagogiikan aikakausikirja, 2013 (14). 9-41. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://www.uef.fi/documents/364780/1847612/Nivala_%26_Ryynänen_Kohti_sosiaalipedagogista_osallisuuden_ideaalia.pdf/82a018a3-5f0a-4c44-8937-7fd4ac2a3879 Mäkinen Maarit 2009. Digitaalinen voimistaminen paikallisyhteisöjen kehittämisessä. Akateeminen väitöskirja, Tampereen yliopisto, Juvenes Print, Tampere. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/66438/978-951-44-7642-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y Mykkänen Johanna 2010. Isäksi tulon tarinat, tunteet ja toimijuus. Akateeminen väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/22712/9789513938024.pdf Rouvinen- Wilenius Päivi & Koskinen-Ollonqvist Pirjo 2011. Tasa-arvo ja osallisuus väylä terveyteen. Terveyden edistämisen keskuksen julkaisuja. Trio-Offset, Helsinki. Saatavana sähköisesti osoitteessa https://issuu.com/soste/docs/tasa-arvo_ja_osallisuus_2012
Ryhmäturvallisuuden tukemista tulisi lisätä koululuokissa
Perusopetuksen koululuokissa on tarvetta ryhmäturvallisuutta tukevalle toiminnalle ja sitä tulisi lisätä. Sillä, minkälainen ryhmäturvallisuus luokassa vallitsee, on suuri merkitys niin yksittäisten oppilaiden kuin koko luokan hyvinvointiin. Tutkimusten mukaan oppilaiden sosiaalisten suhteiden koulussa on todettu vaikuttavan merkittävästi oppilaiden hyvinvointiin (Puolakka 2013: 45; Janhunen 2013: 95, Noble & McGrath 2016: 44; Feinauer Whiting, Everson & Feinauer 2017). Tarkastelin opinnäytetyössäni helsinkiläisen Vuosaaren seurakunnan koordinoiman Salatut elämäntaidot -kouluprojektin vaikutuksia projektiin osallistuneiden luokkien ryhmäturvallisuuteen. Projekti toteutettiin yhteistyössä Vuosaaren alueen toimijoiden kanssa lukuvuonna 2018–2019. Projektin tarkoitus oli tukea Vuosaaren alueen viidensien luokkien oppilaiden ryhmäturvallisuutta, itsetuntoa sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Opinnäytetyön aineisto koostui kuuden kouluprojektiin osallistuneen luokanopettajan teemahaastattelusta, joista kolme toteutettiin yksilöhaastatteluina ja yksi ryhmähaastatteluna. Haastattelut litteroitiin, minkä jälkeen aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä. Mistä ryhmäturvallisuudessa on kyse? Kaikissa ryhmissä vallitsee jonkinasteinen turvallisuuden taso, joka määrittää, miten turvalliseksi tai turvattomaksi jäsenet kokevat olonsa ryhmässä. Tällaista jaettua turvallisuudentunteen kokemusta kutsutaan ryhmäturvallisuudeksi. Ryhmäturvallisuus koostuu hyväksyvästä, henkisesti ja fyysisesti turvallisesta ilmapiiristä, yhteenkuuluvuuden tunteesta ja yhteishengestä sekä myönteisistä ihmissuhteista. Tutkimusten mukaan ryhmäturvallisuudella on laajoja vaikutuksia yksilön hyvinvointiin, oppimiseen ja itsetuntoon (Cohen, McCabe, Michelli & Pickeral 2009: 185, Keltikangas-Järvinen 2017: 72). Turvallisessa ryhmässä ryhmän jäsenet voivat olla omia itsejään ja tuntevat olonsa turvalliseksi, mikä mahdollistaa oppimisen ja terveen itsetunnon kehityksen. Mistä tarve ryhmäturvallisuuden tukemiselle koululuokissa johtuu? Koulun kontekstissa ryhmäturvallisuuden merkitys nousee erittäin tärkeäksi. Koulun tarkoitus on opettaa oppilaille erilaisia elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja sekä kasvattaa heistä hyvinvoivia kansalaisia (Perusopetuslaki 1998/628). Turvattomassa ryhmässä oppiminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Väitöstutkija Leskisenojan mukaan hyväksyvä ja yhteisöllinen ilmapiiri on positiivisten koulukokemusten perusta. Sen varaan rakentuvat esimerkiksi oppilaiden koulutyytyväisyys, sitoutuminen, opiskelun mielekkyys ja menestyksekkäät oppimistulokset. (Leskisenoja 2016: 218.) Opinnäytetyön tuloksissa tuli esille, että koululuokat ovat hyvin eri tasoisia ryhmäturvallisuuden näkökulmasta. Luokkien, joissa ryhmäturvallisuus oli matalalla tasolla, koettiin hyötyneen kouluprojektista eniten. Näihin luokkiin kaivattiin kipeästi lisää ryhmäturvallisuutta tukevaa toimintaa. Opinnäytetyössä havaittiin yksittäisten oppilaiden heikentävän koko luokan ryhmäturvallisuutta. Näiden oppilaiden haasteita olivat haasteet itsetunnossa, tunne- ja vuorovaikutustaidoissa sekä haastavat tilanteet kotona. Näiden oppilaiden tilanteen parantumisella olisi suuria vaikutuksia koko luokkaan. Oireilevat oppilaat tarvitsevat usein mm. oppilashuollollista tukea esimerkiksi kuraattorilta tai koulupsykologilta. Miten ryhmäturvallisuutta voidaan tukea koululuokissa? Luokkien ryhmäturvallisuutta voidaan tukea monella eri tavalla. Opettajat ovat avainasemassa luomassa ja ylläpitämässä luokkiensa ryhmäturvallisuutta (Lahtinen & Rantanen 2019: 113, Hurme & Kyllönen 2014: 32, 36, Haapaniemi & Raina 2014: 117). Koulun sisäinen ryhmäturvallisuuden tukeminen sisältää opettajan toiminnan lisäksi kuraattorin, koulusosionomin tai kouluvalmentajan yhteisöllisen työn luokkien kanssa. Ryhmäturvallisuuden tukemiseksi on kehitetty erilaisia ohjelmia, jotka ovat hyödynnettävissä myös koululuokissa. Tällaisia ohjelmia ovat esimerkiksi Friends, Askeleittain, Elämisentaitoja Lions Quest ja KiVa Koulu. Opinnäytetyöni työelämän yhteiskumppanin Vuosaaren seurakunnan koordinoima Salatut elämäntaidot -kouluprojekti on esimerkki siitä, miten moniammatillista yhteistyötä voidaan hyödyntää koululuokkien ryhmäturvallisuuden tukemisessa. Opinnäytetyön tulokset osoittivat ryhmäturvallisuuden parantuneen luokissa kouluprojektin myötä, mikä näkyi kasvaneena yhteenkuuluvuuden tunteena ja parantuneena yhteishenkenä. Oppilaiden kyky tunnistaa tunteita ja ymmärtää tunteiden kirjoa parani. Oppilaat rohkaistuivat vuorovaikutuksessa ja heidän itsetuntonsa parani. Luokan ryhmäturvallisuuteen vaikuttavissa tekijöissä korostuivat opettajan toiminnan merkitys ja yksittäisten oppilaiden vaikutus. Tutkimusten mukaan yksi tapa tukea ryhmäturvallisuuteen heikentävästi vaikuttavaa oppilasta on tukea luokan ryhmäturvallisuutta (Kampman, Lindblom, Ojala & Solantaus 2015: 9, 33; Leskisenoja 2016: 218). Tietoisuutta ryhmäturvallisuuden merkityksestä tulisi lisätä Ryhmäturvallisuuden merkitys hyvinvoinnin perustana, oppimisen edellytyksenä ja itsetunnon edistäjänä on ilmeinen. Opinnäytetyön tulosten perusteella havaittiin, että ryhmäturvallisuuden tukemiselle on tarvetta kouluympäristössä. Tähän tarpeeseen tulisi vastata lisäämällä tietoisuutta ja osaamista ryhmäturvallisuuden merkityksestä ja vaikutuksista opetus-, kasvatus- ja sosiaalialan ammattilaisten keskuudessa. Jotta yhteiskunnassamme annettaisiin painoarvoa ryhmäturvallisuuden tukemiselle, edellyttää se ymmärrystä ryhmäturvallisuuden merkityksestä niin koulumaailmassa kuin muissakin ryhmissä. Kirjoittaja: Hanna Laine, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Hanna Laineen sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon ”Että jokainen voi olla oma itsensä” – Opettajien kokemuksia Salatut elämäntaidot -kouluprojektin vaikutuksista luokkien ryhmäturvallisuuteen -opinnäytetyöhön (marraskuu 2019) Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lähteet: Cohen, Jonathan, McCabe, Elizabeth M., Michelli, Nicholas M. & Pickeral, Terry 2009. School climate: Research, policy, practice and teacher education. Teachers College Record 111 (1). 180–213. Saatavana sähköisesti: <https://www.researchgate.net/publication/235420504_School_Climate_Research_Policy_Teacher_Education_and_Practice> Haapaniemi, Rauno & Raina, Liisa 2014. Rakenna oppiva ryhmä. Pedagogisen viihtymisen käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus. Hurme, Kira & Kyllönen, Tarmo 2014. Turvassa! Vahvista lapsen turvallisuuden tunnetta ja varaudu vaaratilanteisiin. Jyväskylä: PS-kustannus. Janhunen, Kirsi-Marja 2013. Kouluhyvinvointi nuorten tulkitsemana. Väitöstutkimus. Itä-Suomen Yliopisto: Publications of the University of Eastern Finland. Kampman, Mikko, Lindblom, Jallu, Ojala, Tiina & Solantaus, Tytti 2015. Yhteispelin toimintatapojen kehittäminen ja teoriatausta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 34/2015. Saatavana sähköisesti: <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/129629/URN_ISBN_978-952-302-583-7.pdf?sequence=1&isAllowed=y> Keltikangas-Järvinen, Liisa 2017. Hyvä itsetunto. 2. painos. Helsinki: WSOY. Lahtinen, Anuliisa & Rantanen, Jarkko 2019. Tunnetaidot opetustyössä. Opas haastaviin tilanteisiin. Keuruu: PS-kustannus. Leskisenoja, Eliisa 2016. Vuosi koulua, vuosi iloa. PERMA-teoriaan pohjautuvat luokkakäytänteet kouluilon edistäjinä. Väitöstutkimus. Rovaniemi: Lapin yliopistopaino. Noble, Toni & McGrath, Helen 2016. The PROSPER school pathways for student well-being. Policy and Practices. Cham: Springer. Perusopetuslaki 1998/628. Annettu Helsingissä 21.8.1998. Saatavana sähköisesti: <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628#L7P29> Puolakka, Kristiina 2013. Hyvän mielen koulu – Substantiivinen teoria mielenterveyden edistämisestä yläkoulussa. Väitöstutkimus. Tampereen yliopisto: Acta Universitatis Tamperensis.
Hyvät tunnetaidot ovat hyvinvoivan työyhteisön avaintekijä
Työelämä muuttuu ja niin muuttuvat myös työelämän vaatimukset työyhteisöille. Itseohjautuvuuden ja jaetun johtajuuden myötä yksilön ja yhteisön on toimittava toisiaan tukevalla tavalla ja otettava huomioon ryhmänsä jäsenet yhä moniulotteisemmin. Näin ollen myös tunteet ja tunnetaidot tulevat kiinteäksi osaksi onnistunutta työyhteisön toimintaa. Lyhyesti tunnetaidoilla tarkoitetaan yksilön ymmärrystä omista tunteistaan ja niiden vaikutuksista sekä ymmärrystä toisen tunteista ja kysyä asettua toisen ihmisen asemaan - puhutaan empatiasta. Tunnetaitojen merkitys korostuu työelämässä Hokkanen ja Strömberg (2003: 47) kertovat 2000-luvun alussa tehdystä tutkimuksesta, jossa tunteiden on havaittu vaikuttavan muistin toimintaan, päätöksentekoon, havaintojen tekoon sekä ongelmanratkaisukykyyn. Työelämäkonseptissa tunteiden huomioimisella pyritään kokonaisvaltaisempaan ymmärrykseen, ei järjenkäytön vähentämiseen (Hokkanen & Strömberg 2003). Tunnetaitojen merkitys korostuu nykymuotoisessa työelämässä, jossa työntekijöiden itseohjautuvuus ja jaettu johtajuus lisääntyvät. Sujuvassa yhteistyössä tarvitaan ymmärrystä niin omista kuin toisen tunteista. Tunnetaitojen merkityksestä on puhunut sekä kirjoittanut muun muassa psykologi Jarkko Rantanen. Rantanen kertoi haastattelussaan Helsingin Sanomille tunteiden olevan luonnollinen osa työelämää, sillä ne ovat osa normaalia ihmiselämää. Ihminen ei ole kone, josta tunteet voisi sulkea pois työajaksi. Muuttuvassa toimintaympäristössä myös osaamisen vaatimukset muuttuvat. Tulevaisuuden työelämässä korostuvat omaan osaamiseen ja sen kehittämiseen liittyvät taidot. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintapolitiikan yksikön johtaja Liisa Hakala (2018) kuvailee muutosta seuraavasti: Tulevaisuudessa korostuvat myös metataidot, joita ovat esim. oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen, itsensä johtaminen ja yhteistyötaidot. Ihminen tarvitsee kykyä verkostoitua ja rakentaa sosiaalisia suhteita, jotta hän voi kasvattaa ja hyödyntää omaa osaamistaan ja löytää työn tekemisen mahdollisuuksia. Yksilöiden välinen suhdepääoma eli sosiaalinen pääoma muodostuu mm. luottamuksesta, yhteisöllisistä arvoista ja normeista sekä toiminnasta yhteiseksi hyväksi. Tutkimusten mukaan sosiaalisen pääoman hyvä taso työyhteisössä pienentää sairauspoissaolon riskiä ja masentuneisuuden riskiä. (Hakala 2018.) Oppia tunnetaidoista jo koulutukseen Työelämän tunnetaidot ovat siis kiistatta oleellisia työelämässä, mutta missä niitä työelämän tunnetaitoja sitten opitaan? On tärkeää muistaa, että tunnetaitoisuus on nimenomaan osin opittu taito. Kuten kaikessa, osalle tämäkin taito on luontaisempi kuin toiselle. Joillekin taitojen harjaantumiseen menee kauemmin kuin toisella. Jos kysytään useilta tunnetaitoja tutkineilta, missä näitä taitoja tulisi oppia, on vastauksista yksi esimerkiksi korkeakoulussa. Työelämän edellytyksien muuttuessa ja tunnetaitojen korostuessa, tulisi myös nykyisen koulutusjärjestelmän ja -sisällön vastata monipuolisemmin muuttuviin tarpeisiin. Tähän haasteeseen on toki jo herätty, sillä nykyään esimerkiksi lapsille opetetaan ikätasoon suhteutettuna oman elämän tunnetaitoja. Empatian puute on ollut nähtävissä jo kouluikäisissä lapsissa, joten tunnetaitojen opetusta läpi koulutuspolkujen olisi syytä lisätä. Yksilön hyvinvoinnilla suuria hyötyjä Tunnetaidot vaikuttavat jokaisen työntekijän jokaiseen päivään. Siksi niiden merkitys myös yksilötasolla on valtava. Tunteet vaikuttavat ihmisen toimintakykyyn ja esimerkiksi ilahtumisen tunteella on suora vaikutus ihmisen koettuun itseluottamukseen sekä vuorovaikutukseen työyhteisössä. Ajangon mukaan nämä tarkoittavat esimerkiksi kykyä havainnoida ja tulkinta tunteita sekä tarpeita. Tunneäly on yksilölle tarpeellinen, jotta voidaan luoda ja ylläpitää ihmissuhteita sekä toimia niissä tyydyttävällä tavalla. (Ajanko 2016.) Työyhteisössä, jossa yksilöt voivat hyvin, voidaan yleensä myös ryhmänä paremmin. Hyvinvoiva ja kyvykäs työntekijä on yleensä myös tuottavampi sekä sitoutuneempi omaan työyhteisöönsä. Lisäksi hyvinvoivalla työntekijällä on resursseja innovoida sekä luoda työyhteisöönsä uusia ratkaisuja. Tunnetaidot opinnäytetyössä suurennuslasin alla Omassa opinnäytetyössäni selvitin eräässä Helsingin kaupungin monipuolisessa palvelukeskuksessa olevien työyhteisöjen tunnetaitoja. Tavoitteena oli tuottaa kyselyllä tietoa siitä, mitä taitoja työyhteisössä jo on, jotta näitä voidaan ylläpitää sekä selvittää niitä tekijöitä, joissa työyhteisöillä olisi kehittämisenvaraa. Tulokset olivat osittain ennustettavissa; tunnetaitoja edistäviksi ja vahvistaviksi tekijöiksi työyhteisöissä nousivat työntekijöiden muun muassa vahva itsetuntemus, hyvät vuorovaikutustaidot työyhteisön sisällä, palautteen anto aiheellisissa tilanteissa sekä selkeät roolit työyhteisössä. Heikentäviksi ja uhkaaviksi tekijöiksi puolestaan nousivat tuloksissa ajoittainen työilmapiirin heikkous, epäonnistunut sekä epäasiallinen palaute sekä kokemus johdon tuesta. Yllättävää oli, että palaute nousi vahvasti esiin niin edistävänä kuin uhkaavana tekijänä. Vahvuuksina itsetuntemus sekä vuorovaikutus On tärkeää muistaa, että jokaisessa työyhteisössä on jotain hyvää! Usein ihmisillä on taipumus puuttua ja takertua sellaisiin tekijöihin, jotka ovat huonosti tai kaipaavat kehittämistä. Olisi kuitenkin hyvä kääntää kiikarit sinne, missä on jo hyvää ja keskittyä hetki niihin. Hyvätkään ominaisuudet eivät ole pysyviä, jos niiden ylläpidolle ja vahvistamiselle ei anneta aikaa. (Johnstone & Wilkinson 2016.) Vahvistavista tekijöistä työyhteisöissä nousivat oleellisimmiksi työntekijöiden itsetuntemus sekä hyvät vuorovaikutustaidot. Itsetuntemuksella oli suora vaikutus siihen, kuinka henkilö ymmärsi muita sekä ymmärsi omien tunnereaktioidensa vaikutukset toisiin työntekijöihin. Itseään ja toista ymmärtävän työntekijän oli helpompi toimia molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla vuorovaikutussuhteissa. Vastaajat kokivat, että ymmärtämällä omia tunnereaktioitaan, oli helpompi ymmärtää myös toista, vaikka se ei aina helppoa olisikaan ollut. Kehityskohteena koettu tuki ja asianmukainen palaute Työyhteisöt muuttuvat ja kehittyvät. Osassa työyhteisöitä nämä kehittymisen tarpeet ovat suurempia kuin toisissa, jokaisessa niitä kuitenkin on. Maailmassa tuskin on sellaista työyhteisöä, joka voisi sanoa olevansa täydellinen eikä minkäänlaisia kehittämisen tarpeita enää ole. Ottaen huomioon, että työyhteisöjen jäsenistö muuttuu ajoittain, tuo tämä oman osansa työyhteisön sisäiseen kehittämiseen ja kehittymiseen. (Bingham 2016.) Vastaajat kokivat, että työilmapiirissä, epäasiallisessa palautteessa sekä johdon tuessa olisi vielä kehitettävää. Johdolta toivottiin enemmän läsnäoloa ja ymmärrystä työyhteisöjen, ajoittain hyvin vaihteleviin tilanteisiin sekä toivottiin, että johto tulisi katsomaan konkreettisesti millaista arki voi pahimmillaan ja parhaimmillaan olla. Epäasiallinen palaute taas heikensi osin työilmapiiriä sekä aiheutti ymmärrettävästi tarpeetonta mielipahaa työntekijöissä. Toiveena oli, että työyhteisöiden tunnetaitoihin kiinnitettäisiin yhä enemmän huomiota, sillä vahvat tunnetaidot työyhteisöissä, ja erityisesti empatia, voisivat olla sellaisia tekijöitä, joka ehkäisisi konflikteja ja erimielisyyksiä. Palaute osana työyhteisöä ja sen kehittämistä Oli kiinnostavaa ja osin yllättävää huomata, että palautteen anto nousi vastauksista esiin niin positiivisessa kuin kehittävässä mielessä. Vastaajat kokivat, että antoivat sekä saivat palautetta silloin kuin siihen oli aihetta. Tämä auttoi työntekijöitä sekä koko työyhteisöä kehittymään ja kehittämään. Toisaalta epäasiallinen palaute koettiin myös rikkovana tekijänä. Palaute annettiin väärään aikaan, väärien ihmisten seurassa tai epäasiallisessa muodossa ilman varsinaista syytä. On tärkeää muistaa, että jokainen - siis aivan jokainen - tarvitsee palautetta työstään. Hyvä palaute antaa vahvistusta siitä, että suunta on oikea ja tällä tiellä kannattaa jatkaa. Toisaalta kehittävä palaute kertoo toisen näkemyksen siitä, mitä tulisi parantaa työssään. Vaikka joskus palaute voi tuntua ikävältä, mutta asiat voivat näyttäytyä paremmin ”out of the box” näkökulmasta. Epäasiallista palautetta ei kenenkään tarvitse työelämässä sietää, se on asia erikseen, mutta kehittävää palautetta kannattaa opetella antamaan sekä vastaanottamaan. Miten siis onnistuisin palautteessa? Opinnäytetyön pohjalta voisin sanoa, että tärkein muistisääntö lienee jo vanhaa sanontaa mukaillen: anna palaute sellaisessa muodossa, jossa toivoisit sen itse saavasi, jos olisitkin toisen saappaissa. Siihen ajatukseen on syytä pysähtyä. Tuntuisiko minusta hyvältä ja kehittävältä kuulla tämä asian juuri näin? Miten minä tähän reagoisin, jos vastapuoli sanoisikin näin minulle? Jos vastauksesi on, että loukkaantuisin tai en haluaisi palautetta näin, on syytä muodoilla palaute uudelleen. Älä siis heti tyrmää toisen mielipidettä, vaikka se joskus siltä tuntuisi. Asetu toisen asemaan, mieti, pohdi, tunnustele ja parhaimmillaan kehity paremmaksi. Kirjoittaja: Emmi Kettunen, sosionomi (ylempi AMK) Blogikirjoitus perustuu kirjoittajan sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Tunnetaidot osana työyhteisöä ja sen toimintaa (marraskuu 2019). Lähteet: Ajanko, Sari 2016. Moninaisuuden johtaminen - Ytimessä johtajan itsetuntemus. Suomen Liikekirjat. Bingham, Cecilie 2016. Employment Relations – Fairness & Trust in Workplace. London: SAGE Publications Ltd. Hakala, Liisa 2018. Työelämä muuttuu - mitä työelämävalmiuksia tarvitsemme? Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavilla osoitteessa: https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tyoelama-muuttuu-mita-tyoelamavalmiuksia-tarvitsemme- Hokkanen, Simo & Strömberg, Oiva 2003. Ihmisten johtaminen. Jyväskylä: Sho Business Development Oy. Isacson, Annica 2018. Korkeakoulusta tulisi saada tunnetaitoja, jotka kantavat elämässä. Saatavilla osoitteessa: https://esignals.haaga-helia.fi/2018/10/03/korkeakoulusta-tulisi-saada-tunnetaitoja-jotka-kantavat-tyoelamassa/ Johnstone, Stewart & Wilkinson, Adrian 2016. Developing Positive Employment Relations. Saatavilla e-kirjana osoitteessa: https://link-springer-com.ezproxy.metropolia.fi/book/10.1057%2F978-1-137-42772-4 Salmi, Susanne 2018.Tulevaisuuden työelämässä menestyy se, jolla on hyvät tunnetaidot, sanoo psykologi – Näin kehität tunnetaitojasi. Helsingin Sanomat. Saatavilla osoitteessa: <https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005521510.html> Savolainen Laura 2016. Miksei meille koulu opettanut tätä? Nykylapset oppivat tunnistamaan miltä toisesta tuntuu. Yle. Saatavilla osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-8751001
Vahvemmin mukana lapsen arjessa – Lapsen hyvän mielen työkalu
Lapsen hyvään ja toimivaan arkeen kuuluvat monipuolinen ruokailu, riittävä lepo ja uni, sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen sekä liikkumisesta ja mielekkäästä tekemisestä nauttiminen. Yhdessä olo, ennakoitavuus ja aikuisen läsnäolo tukevat lapsen hyvää mieltä. Perheen yhteinen aika tulisikin nähdä voimavarana, joka tukee perheen arkea. Arjen päivittäiset rutiinit tarjoavat lapsille turvallisuutta ja samalla mahdollistavat yhdessä olon hetkiä aikuisen kanssa. Päivittäinen arki tarjoaa monia erilaisia mahdollisuuksia yhdessäoloon ja tärkeää onkin muistaa, että aikuiset ovat avaintekijöinä luomassa lapsen arkea. Varhaiskasvatuksen toimintakentällä varhaiskasvattajilla on tärkeä rooli vanhemmuuden tukemisessa ja lasten mielen hyvinvoinnin vahvistamisessa. Varhaiskasvattajilla on jo varhaisessa vaiheessa mahdollisuuksia tarjota perheille tukea perheen arjen hallinnassa sekä mahdollisissa kasvatuspulmissa. Perheen arjen toimivuudella ja vanhempien hyvinvoinnilla voidaan ajatella olevan sidos lapsen mielen hyvinvointiin. Kehittämistyönä Lapsen hyvän mielen työkalu Loppuvuodesta 2019 valmistunut opinnäytetyöni on kehittämistyö, jossa olen suunnitellut ja toteuttanut työkalun varhaiskasvatukseen ja perheille lapsen mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Opinnäytetyö on toteutettu yhteistyössä MIELI Suomen Mielenterveys ry:n kanssa ja MIELI ry:n tuottamaa materiaalia on hyödynnetty työkalun suunnittelussa. Työkalun avulla voidaan lisätä niin varhaiskasvattajien kuin perheiden tietämystä edistää lapsen mielen hyvinvointia ja samalla lisätä tietoa lapsen mielenterveyden vahvistamisen keinoista. Lapsen mielen hyvinvoinnin taitoja harjoittamalla lapsen mielenterveyttä voidaan vahvistaa. Mieli ry:n Mielenterveyden käsi -työvälineeseen perustuvaan työkaluun on koottu yhteen konkreettisia teemoja, joista lapsen hyvä mieli rakentuu. Työkalua käyttämällä lapsen mielen hyvinvointia tukevat teemat tulevat tutuiksi arjen rutiinien olemassaolon tärkeyden lisäksi. Valmis Lapsen hyvän mielen työkalu on vapaasti saatavilla MIELI ry:n nettisivujen materiaalipankissa. Työkalu antaa konkreettisia vinkkejä perheiden arkeen lapsen mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Työkalu on löydettävissä seuraavasta linkistä: https://mieli.fi/sites/default/files/inline/hyvaa_mielta_lapsen_arkeen_-tyokalu.pdf. Lapsen mielen hyvinvointi Varhaiskasvatusikäisen lapsen hyvä mielenterveys ja mielen hyvinvointi edistävät lapsen myönteistä kehitystä, oppimista sekä kykyä integroitua yhteiskuntaan. Päiväkodilla on kodin lisäksi tärkeä rooli tarjota lapselle lapsen hyvinvointia ja mielenterveyttä edistävä toimintaympäristö, jossa lapsen identiteetti sekä sosiaaliset - ja tunnetaidot pääsevät kehittymään. (Anttila, Huurre, Malin & Santalahti 2016: 11.) Hyvinvoiva lapsi käy mielellään päivähoidossa, nukkuu riittävästi ja syö monipuolisesti. Hän kykenee olemaan ryhmässä ja pystyy solmimaan ystävyyssuhteita ikätasoisesti. Lapsi sietää pettymyksiä ja epäonnistumisia, osoittaa erilaisia tunteita avoimesti, ilmaisee kiintymystä sekä on elämäniloinen. Hyvinvoiva lapsi luottaa omiin kykyihinsä ja arvostaa itseään. (Cacciatore, Korteniemi-Poikela, Huovinen 2008: 77.) Hyvä terveyden tila ja mielen hyvinvointi mahdollistavat sosiaalisen, emotionaalisen ja kognitiivisen toimintakyvyn. Toimintaympäristöllä on keskeinen merkitys lapsen mielenterveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Hyvä mielenterveys luo pohjan lapsen tunne- ja sosiaalisten taitojen kehitykselle, oppimiselle, sekä kyvylle huolehtia itsestään ja hyvinvoinnistaan. Lapsen psyykkisen kehityksen vahvistaminen tukee lapsen kykyä selviytyä haasteista ja toimia yhteisöllisesti. (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2013: 7–13.) Arjen rytmistä kiinni pitäminen on lapsen mielen hyvinvoinnin hellimistä. Riittävästä levosta ja unesta huolehtiminen, säännöllisten ruokailuhetkien noudattaminen, läheisten ihmissuhteiden vaaliminen, liikunnasta nauttiminen sekä ajan varaaminen leikille ja lasten luovuudelle luovat lapselle mielen hyvinvoinnin perustan. Selkeät arjen rutiinit mahdollistavat tärkeitä vuorovaikutuksellisia kohtaamisia perheenjäsenten kesken sekä tukevat perhettä, perheen yhteisen arjen suunnittelussa. (Marjamäki ym. 2015: 73–74.) Pysähtyminen lapsen mielenterveystaitojen äärelle tukee niin vanhempien jaksamista kuin lapsenkin hyvinvointia. Lapsen hyvinvointi ei ole irrallaan vanhemman hyvinvoinnista, vaan ne voidaan nähdä olevan riippuvaisia toinen toisistaan. Mielenterveystaidot ovat taitoja, joita voi oppia ja opettaa. Kirjoitus perustuu Anniina Järvenpään sosiaalialan (YAMK) -opinnäytetyöhön Vahvemmin mukana lapsen arjessa - Lapsen hyvän mielen työkalu (Metropolia Ammattikorkeakoulu). Kirjoittaja: Anniina Järvenpää, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Anttila, Niina & Huurre, Taina & Malin, Maili & Santalahti, Päivi 2016. Mielenterveyden edistäminen varhaiskasvatuksesta toisen asteen koulutukseen. Katsaus menetelmiin ja kirjallisuuteen Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpapereita 3/2016. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130003/URN_ISBN_978-952-302-613-1.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 17.2.2019 Cacciatore, Raisa & Korteniemi-Poikela, Erja & Huovinen, Maarit 2008. Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa. Helsinki: WSOY. Marjamäki, Elina – Kosonen, Susanna – Törrönen, Soile – Hannukkala, Marjo. 2015. Lapsen mieli. Mielenterveystaitoja varhaiskasvatukseen ja neuvolaan. Juvenes Print: Suomen Yliopistopaino Oy. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2013. Mielenterveyden edistäminen kouluissa. Työpa-peri 24/2013. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-245-949-7. Luettu 13.10.2019.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä tarvitaan tietoa palveluiden vaikuttavuudesta
Sote-alan masters-tutkintojen opiskelijat järjestivät ajankohtaisseminaarin uudistuvasta sosiaali- ja terveysalasta marraskuussa 2019 jo kuudetta kertaa. Tänä vuonna seminaarin teemana oli yhteiskunnallinen vaikuttavuus, jota tarkasteltiin lastensuojelun, vaikuttavuuden mittaamisen sekä terveydenhuollon digitaalisten ratkaisujen vaikutusarvioinnin näkökulmista. Seminaarissa oli yli 200 osallistujaa. Lastensuojelun vaikuttavuudesta on vain vähän tietoa Yliopettaja Sirkka Rousu Metropolia Ammattikorkeakoulusta muistutti sote-alan ammattilaisten yhteiskunnallisesta tilivelvollisuudesta. Myös lastensuojelun tulee kyetä osoittamaan toimintansa tulokset ja vaikuttavuus. Asiakkailla - lapsilla, nuorilla ja heidän perheillään on oikeus odottaa, että he saavat juuri heidän tarpeidensa kannalta oikeanlaista apua ja tukea oikea-aikaisesti. Ammattilaisilla on velvollisuus kehittää työtään ja hyödyntää siinä asiakaskokemuksista ja työn vaikutuksista kertovaa tietoa. Kun käytetään yhteiskunnan voimavaroja, tulee lastensuojelusta vastaavien organisaatioiden käyttää resurssit niin, että palveluilla on vaikutusta. (Rousu 2007; ks.myös yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaamisesta Hyvän mitta -hanke.) Lasten ja perheiden tukeen käytetään vuosittain yli miljardi euroa. Suurin osa resursseista kohdentuu sijaishuoltoon. Vuonna 2018 lastensuojelun avohuollon asiakkaana oli 54 883 lasta ja nuorta ja sijoitettuna oli 18 544 lasta ja nuorta (kasvu 2,6 % edellisestä vuodesta), heistä huostaanotettuna oli 10 861 lasta (kasvu 2,3%). Suomessa lapsia sijoitetaan enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Huolestuttavaa on, että kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä (4 390) kasvoi edelleen (2017 kasvu oli 15 %, vuonna 2018 kasvu oli 6,9%). Useimmiten tällöin on kyseessä nuori. (Lastensuojelu 2018.) Nykyisin lastensuojelusta tuotettu asiakastieto ei anna eväitä arvioida juurikaan lastensuojelun asiakasvaikuttavuutta eikä myöskään yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Keskeinen tieto olisi se, miten on onnistuttu varmistamaan lapsen kehitys ja terveys silloin, kun lapsen vanhemmat eivät ole pystyneet vastamaan lapsen tai nuoren tarpeisiin. Tällaista tietoa syntyy päivittäisessä asiakastyössä, mutta tietojärjestelmistä sitä ei saada ulos - kirjattu tieto ei ole rakenteisessa muodossa. Siksi tieto jää pääosin hyödyntämättä. Suurin osa nykytiedosta on asiakas-, lastensuojeluilmoitusten tai hoitovuorokausien määrätietoa. Tutkimustietoa lastensuojelun vaikutuksista ei tuoteta systemaattisesti. Lastensuojelulla ei ole erityistä tutkimusohjelmaa eikä tutkimuksen perusrahoitusta, jonka avulla tehtäisiin säännöllisesti tutkimusta esimerkiksi sijoitettujen lasten elämästä. (Rousu 2018.) Lastensuojelun perustehtävä on turvata lapsen kehitys ja terveys Laadun ja vaikuttavuuden arviointi lähtee 1) perustehtävästä ja sille asetetuista tavoitteista, 2) siitä, tunnetaanko asiakkaat, heidän tarpeensa, odotuksensa ja kokemuksensa sekä 3) millaisesta tuesta lapset, nuoret ja perheet ovat hyötyneet. Näin voidaan osoittaa, millaiset toimet onnistuivat: mitä tekemällä ja miten toimimalla syntyi sellaisia muutoksia lapsen tai nuoren kasvuolosuhteisiin, ettei hänen kehityksensä ja terveytensä enää vaarannu ja hän voi kasvaa ja kehittyä kuten kuka tahansa “tavallista” lapsuutta ja nuoruutta elävä. Myönteisten muutosten taustalla voivat olla yksityiselämän tekijät tai sovittujen tukitoimien avulla syntyneet tekijät. Olennaista ei niinkään ole jonkin yksittäisen tukitoimenpiteen vaikuttavuuden arviointi. Vaikuttaviksi kuvattujen toimenpiteiden yhdistävät ominaisuudet liittyvät työskentelyotteeseen ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen: siihen, että ihminen tulee kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi; siihen, että hän kokee olevansa osallinen ja merkityksellinen sellaisena ihmisenä kuin on; siihen, että toimitaan yhteistyössä luottamusta rakentaen; ja siihen, että kulloinkin auttamisessa on oikeanlainen intensiteetti sekä tarpeisiin ja tavoitteisiin sopivat tukitoimet. (Rousu 2007; 2018.) Lastensuojelun onnistumista vaikeuttavat työntekijöiden suuri vaihtuvuus ja suuret asiakasmäärät sekä osin myös täsmäpalvelujen puutteet. Katse lastensuojelun onnistumistekijöihin! Tällä hetkellä tiedämme liian vähän ihmisten oman elämän selviytymisen ja voimavaraistumisen keinoista. Lastensuojelun onnistumista tullaan jäsentämään Onnistumisen tekijät -tutkimusryhmässä yhdessä neljän sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijan kanssa. Tuotamme avoimella kyselyllä tietoa ihmisten elämäntarinoiden avulla, ja pyydämme heitä myös itse jäsentämään onnistumistekijöitä. Samoin kokoamme avoimella kyselyllä tietoa lastensuojelun työntekijöiltä, ja myös työssä onnistumista mahdollistavista työskentelyolosuhteista. (Rousu 2019.) Yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta on kyse esimerkiksi, kun lastenkodin nuori on aikuistuttuaan kuin kuka tahansa aikuinen elämässään. Tämä voi kertoa siitä, että ylisukupolvinen huono-osaisuusketju on saatu katkeamaan. Tämä ei ole yksin lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun tehtävää, vaan laajasti yhteistä toimintaa lasten, nuorten, perheiden, eri alojen ammattilaisten, järjestöjen, seurakunnan ja yhteisöjen kanssa. Investointi lapsuuteen on kannattavaa. Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalialan käytännön asiakastyössä Tutkija Erja Koponen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tarkasteli vaikuttavuuden mittaamisen nykytilannetta ja kehittämistarpeita. Vaikuttavuuden vaatimusta on korostettu 2010-luvulla sosiaali- ja terveydenhuollossa (Kivipelto ym. 2013). Arviointi- ja tutkimustietoa tulisi käyttää johtamisen ja päätöksenteon tukena, mutta se edellyttää asiakastyön tarpeisiin aidosti soveltuvia mittaamismenetelmiä (Paavola & Rautjoki & Pohjola 2019). Myös sosiaalihuollon lainsäädäntö edellyttää vaikuttavuuden seurantaa. Rinteen hallitusohjelmaa toimeenpanevan Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelman yhtenä päätavoitteena on niin ikään palvelujen laadun ja vaikuttavuuden kehittäminen. Käytännön asiakastyön vaikuttavuuden arviointiin ei ole monissakaan organisaatioissa vielä luotu selkeitä toimintamalleja. Haasteena onkin systemaattisen arvioinnin kehittäminen vastaamaan käytännön tarpeita (Paavola ym. 2019). Perron ja Gillespie (2015) ovatkin todenneet asiakastyön vaikuttavuuden mittaamispuutteiden johtaneen siihen, että sosiaalityön tutkimus ei ole pystynyt vaikuttamaan riittävästi sosiaalipolitiikkaan. AVAIN-mittarilla tietoa Osallistavan sosiaaliturvan kokeiluissa Koponen esitteli Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilussa hyödynnettyä AVAIN-mittaria. Sen avulla tuotetaan tietoa sosiaalityöstä, sen vaikutuksista sekä sosiaalityön asiakkaina olevien ihmisten elämäntilanteista. Mittari kehitettiin vuosien 2011 - 2012 aikana THL:n ja kuntien yhteistyöhankkeessa. AVAIN-mittarissa on kolme pääosiota: 1) sosiaalityön tavoitteet, 2) sosiaalityön menetelmät ja toimintatavat sekä 3) tavoitteiden saavuttamista edistävät ja vaikeuttavat tilannetekijät. Mittarin avulla asiakas ja työntekijä seuraavat asiakkaan kanssa sovittujen tavoitteiden saavuttamista ja siihen liittyviä tekijöitä. Pääteemat arvioinnissa ovat elämänhallinta, sosiaaliset verkostot, työelämä ja koulutus, talous, terveys, päihteet ja riippuvuudet sekä asiakastyöstä nousevat rakenteelliset tavoitteet. Yksityiskohtaisia tavoitteita on kaikkiaan yhteensä 43, joista asiakas ja työntekijä valitsevat ne, joiden saavuttamista halutaan ensisijaisesti edistää - tavoitteena on muutos parempaan tai tilanteen pitäminen ennallaan. Lisäksi on mahdollisuus lisätä myös muita kuin valmiiksi määriteltyjä tavoitteita, ja tarpeen mukaan voidaan arvioida myös aiemmin kirjaamattomien tavoitteiden toteutumista. AVAIN-mittarissa arvioidaan myös käytettyjä sosiaalityön menetelmiä ja toimintatapoja, joita on nimettynä 37. Arviointi: käytetään, ei käytetä, en vielä osaa sanoa. Mittarin ”tilannetekijät”-osiossa asiakas ja työntekijä arvioivat tavoitteiden saavuttamista edistäviä ja vaikeuttavia tekijöitä. Näitä ovat esimerkiksi elämänhallinta, terveys, päihteet ja riippuvuudet, sosiaaliset verkostot ja ihmissuhteet, talous, koulutus ja työelämä sekä asiakkaasta riippumattomat tekijät. Tilannetekijät liittyvät mm. asiakkaan motivaatioon ja jaksamiseen, ja asiakkaasta riippumattomiin tekijöihin kuten alueen työ- ja koulutusmahdollisuuksiin sekä palvelujen saatavuuteen. AVAIN-mittarin taustalla on Blomin ja Morenin (2010) KAIMeR-teoria: Kontexts (Asiayhteydet); Aktörer (Toimijat); Insatser (Interventiot); Mekanismer (Mekanismit) sekä Results (Tulokset ja vaikutukset). AVAIN-mittarin avulla haetaan vastauksia asiakkaan elämään vaikuttavien tekijöiden kokonaisuudesta ja siten voidaan ymmärtää vaikutuksia laajemmin. Lähestymistapa soveltuu paremmin yhteiskunnallisen alan vaikuttavuuden arviointiin, kuin kapea-alainen interventio-vaikutus-ajattelu. Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilujen asiakasarvioinneissa ja asiakkaan tavoitesuunnitelmissa oli kirjattu erityisesti tilannetta tukevia tekijöitä, joista yleisimpiä olivat asiakkaan motivaatio, suhtautuminen palveluihin sekä perhesuhteet. Vaikeuttavista tilannetekijöistä yleisimpiä olivat taloustilanteeseen ja psyykkiseen terveyteen liittyvät tekijät. (Koponen 2019.) AVAIN-mittaria kehitetään edelleen Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilussa mukana olevien kuntien kanssa. Vaikuttavuuden mittaamiselle on suuri tarve rakennettaessa tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Terveydenhuollon uusien digitaalisten ratkaisujen vaikuttavuudesta Terveydenhuollon digitaalisten ratkaisujen vaikutusarvioinnin näkökulmista kertoi tuotantotalouden professori Paul Lillrank Aalto-yliopistosta. Terveysteknologia on vahvasti kasvanut vientiala, esimerkiksi vuonna 2018 viennin arvo oli noin 2,3 miljardia. Alalla myös jatkuvasti innovoidaan uusia teknologisia ja digitaalisia ratkaisuja lääketieteen ja sairaanhoidon käyttöön, kuten myös sairauksien ehkäisyyn. Keskeinen vaatimus on pystyä osoittamaan kehitettyjen ratkaisujen vaikuttavuus, eli toteutuneiden terveysvaikutusten suhde kertyneisiin kustannuksiin. Tärkeä kysymys meneillään olevissa kehityshankkeissa onkin, millaisin mekanismein uusi tuote/interventio on vaikuttanut ihmisten terveyteen ja millaisissa olosuhteissa tämä on toteutunut? Ilman tällaista tietoa tuotteille ei synny riittäviä markkinoita. Monet innovaatioista liittyivät myös hoitoonohjauksen ja hoitoprosessien tehokkuuden parantamiseen. Lillrank esitteli hankkeiden lupaavia, mutta vielä alkuvaiheen tuloksia. Kirjoittajat Kirjoittajat ovat sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opettajia Metropolia Ammattikorkeakoulusta Sirkka Rousu, yliopettaja, HT ja sosiaalityöntekijä & Katriina Rantala-Nenonen, lehtori, YTM. Lähteet / Kirjallisuutta Blom, Björn & Moren, Stefan 2010. Explaining Social Work Practice - The CAIMer Theory. Journal of Social Work 10(1), 98 - 119. Hyvän mitta - yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaaminen: ARVO -liiton kehittämishanke 2016-2019. Karjalainen, Pekka ym. 2019. Tiekartta 2030 - Aikusten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaissuusselvitys. Kivipelto, Minna & Karjalainen, Pekka & Jokela, Merita & Liukko, Eeva & Ilmakunnas, Ilari & Moisio, Pasi 2018. Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu. Tutkimuksesta tiiviisti 31. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lastensuojelu 2018. Tilastoraportti 23/2019. Paavola, Jutta & Rautjoki, Arto & Pohjola, Anneli 2019. Palvelurakenteiden muutoksessa määrittyvä aikuissosiaalityö. Teoksessa Pohjola Anneli & Kemppainen, Tarja & Niskala, Asta & Peronius, Nina 2019. Yhteiskunnallisen asemansa ottava sosiaalityö. 81-107. Tampere: Vastapaino. Perron, Brian E. & Gillespie, David F. 2015. Key conspets in measurement. New York: Oxford University Press. Rousu Sirkka 2007. Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi. Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi. Sähköisenä Tampereen yliopiston väitöskirja-tietokannasta. Rousu Sirkka 2018. Uusi lastensuojelu kehittyy monien kulttuurien ristipaineissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, AATOS-sarja. Rousu Sirkka 2019. Mitä lastensuojelun onnistumistarinat kertovat lastensuojelusta, sen laadusta ja vaikuttavuudesta? Lastensuojelija-blogi. Sosiaalihuollon ammattihenkilöitä koskeva laki 817/2015. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.
Kasvattajan toiminnan dokumentointi varhaiskasvatustyön kehittämisen tukena
Varhaiskasvatuksen arjessa käytetään kasvatustyön arvioinnin tukena pedagogisen dokumentoinnin eri menetelmiä, kuten lapsen haastattelu ja havainnointi. Lasten havainnoinnin lisäksi on tärkeää, että kasvattaja havainnoi, reflektoi ja arvioi omaa toimintaansa. Pedagogiset dokumentit kasvattajan työssä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 2018 kuvaillaan pedagogista dokumentointia varhaiskasvatuksen suunnittelun, toteuttamisen, arvioimisen ja kehittämisen keskeisenä työmenetelmänä (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018: 37). Varhaiskasvatuksessa dokumentoidaan lasten töitä ja toimintaa monin eri tavoin. Yhdessä lasten kanssa dokumentteja tutkimalla ja tulkitsemalla saadaan selville lapsen mielenkiinnon kohteita, toiveita ja tarpeita. Näiden pedagogisten dokumenttien avulla toteutetaan lapsilähtöistä pedagogiikkaa. Pedagogisia dokumentteja voi ja tulee tarkastella monesta eri näkökulmasta: lapsen, lapsiryhmän, huoltajan ja kasvattajan. Lapsen havainnointi on pedagogisessa dokumentoinnissa keskeistä. (Tast 2018.) Varhaiskasvatuksen arjessa käytetäänkin kasvatustyön arvioinnin tukena pedagogisen dokumentoinnin eri menetelmiä, kuten lapsen haastattelu ja havainnointi. Lasten havainnoinnin lisäksi on tärkeää, että kasvattaja havainnoi, reflektoi ja arvioi omaa toimintaansa. Pedagoginen dokumentointi on varhaiskasvattajia velvoittavaa toimintaa. Kuitenkaan pedagogista dokumentointia ei vielä riittävästi hyödynnetä suunnittelun ja arvioinnin menetelmänä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tekemän varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2016 toimeenpanoa koskevan arvioinnin mukaan (Repo ym. 2019: 82). Kasvattajan toiminnan arviointi varhaiskasvatuksessa vaatii vielä kehittämistä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet -ohjeiden myötä arvioinnin painopiste on siirtynyt lapsen arvioinnista toimintaympäristön ja henkilökunnan toiminnan arvioimiseen. Varhaiskasvattajien on kuitenkin vaikea siirtyä lapsen arvioinnista oman toiminnan ja instituution arviointiin (Mansikka 2019: 105). Lisäksi arviointityön käytännöt ovat päiväkodeissa kirjavia ja systemaattinen oman työn arviointi jää vähäiseksi. Oman toiminnan reflektointiin ja sen kautta työn kehittämiseen ei ole yhtenäisiä työvälineitä. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) laati vuonna 2018 valtakunnallisen ”Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset” -asiakirjan laadunhallinnan ja arvioinnin tueksi. Se määrittää toiminnalle raamit siitä, mitä pidetään laadukkaana ja tavoiteltavana toimintana varhaiskasvatuksessa (Vlasov ym. 2018: 16). Laadun kehittämisessä varhaiskasvattajan oman vuorovaikutuksen ja toiminnan havainnoinnilla on keskeinen merkitys (Paananen 2017: 30). Arviointi ja siihen liittyvä kehittäminen ovat laadun kehittymisen edellytys (Parrila & Fonsen 2016: 92). Henkilöstön tavoitteellinen ja suunnitelmallinen itsearviointi on keskeisessä asemassa laadun ylläpitämisessä ja kehittämisessä (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018: 62). Arviointi varhaiskasvatuksessa pohjautuu kehittävän arvioinnin periaatteelle. Kehittävässä arvioinnissa merkityksellistä on arvioinnin prosessi ja sen aikana tapahtuva oppiminen, oppimisen kautta syntynyt uusi ajattelu sekä toiminnan kehittäminen arviointitiedon avulla. Keskeistä kehittävässä arvioinnissa on itsearviointi ja osallisuuden periaate, jolloin arvioinnissa mukana olevat osallistuvat aktiivisesti arviointiin ja sen suunnitteluun. (Vlasov ym. 2018: 34-35.) Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni kasvattajan toiminnan dokumentointia varhaiskasvatuksessa. Opinnäytetyöni liittyy Opetushallituksen rahoittamaan ja Metropolian toteuttamaan Pedagoginen dokumentointi osana oman työn arviointia ja osallisuuden tukemista -hankkeeseen, jossa kehitetään pedagogisen dokumentoinnin hyödyntämistä tiimeissä ja yksiköissä. Mukana hankkeessa on Espoon kaupungin päiväkoteja ja Pilke -päiväkoteja. Opinnäytetyön aineisto kerättiin kolmessa ryhmähaastattelussa, joihin osallistui 20 varhaiskasvatuksen työntekijää.Työn lähtökohtana oli kiinnostus siitä, miten varhaiskasvattajan oman työn dokumentoiminen ja tarkastelu kytkeytyvät varhaiskasvatuksen työntekijöiden puheissa varhaiskasvatuksen laatuun, arviointiin ja työn kehittämiseen. Opinnäytetyöni avulla halusin selvittää, miten kasvattajan työtä dokumentoidaan hankkeen päiväkodeissa, minkälaisia merkityksiä sille annetaan ja mitä mahdollisuuksia ja uhkia kasvattajan toiminnan dokumentoimiseen liitetään. Opinnäytetyöni tulosten perustella kasvattajan toiminnan dokumentointi on tietyin edellytyksin hyvä menetelmä oman työn näkyväksi tekemisen, reflektoinnin, itsearvioinnin ja kehittämisen tukena. Kasvattajan toiminnan dokumentointi työn tutkimisen, arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä Opinnäytetyön tulosten mukaan se, kuinka säännöllisesti tai millä keinoin kasvattajan toimintaa päiväkodeissa dokumentoitiin, vaihteli päiväkodeittain. Kasvattajan toiminnan dokumentoinnin menetelminä mainittiin mm. havaintojen kirjaaminen kasvattajan toiminnasta, kehityskeskusteluiden keskustelulomake, päiväkirja ja ryhmän varhaiskasvatussuunnitelma. Silti kasvattajan toiminnan dokumentointi käsitettiin pääsääntöisesti kasvattajan toiminnan videointina. Kasvattajan toiminnan dokumentoinnin avulla voidaan tehdä näkyväksi sekä ymmärtää kasvattajan toimintaa ja vuorovaikutusta lapsen kanssa. Lisäksi kasvattajan toimintaa dokumentoimalla voidaan reflektoida ja arvioida omaa ja tiimin toimintaa, jonka jälkeen toimintaa voidaan kehittää haluttuun suuntaan. Kasvattajan toimintaa dokumentoimalla voidaan objektiivisemmin tarkastella kasvattajan toimintaa tietyssä tilanteessa, kun havainnot eivät perustu mutu-tuntumaan. Lisäksi tiimien väliset keskustelut pysyvät pedagogisempina, kun keskustelun tukena käytetään dokumentteja. Kasvattajan toiminnan dokumentointi on hyvä työkalu silloin, kun kaikilla on yhteinen ymmärrys siitä, mitä dokumentoinnilla tavoitellaan. Esimiehen tehtävänä on vastuu yksikkönsä ”punaisen langan” kirkastamisesta ja suunnan näyttämisestä. Esimies voi omalla esimerkillään ja toiminnallaan innostaa ja kannustaa työyhteisöä vahvistamaan ja kehittämään osaamistaan, sekä ylläpitää ja luoda arkeen rakenteita, jotka mahdollistavat pedagogisen dokumentoinnin. Kasvattajana toiminnan dokumentoimista tukee myös tiimin kanssa yhteisesti sovitut pelisäännöt sekä tiimin keskinäinen luottamus. Kasvattajan dokumentoimiseen liittyy myös uhkia ja riskejä, jotka on hyvä tiedostaa. Työn kriittistä arviointia vai arvostelua? Kasvattajan toiminnan dokumentointiin, erityisesti videointiin, liitetään vahvoja kielteisiä tunteita ja pelkoja. Itsensä ja oman toiminnan näkeminen videolta koettiin epämiellyttävänä. Lisäksi tuloksissa korostui kriittisyys omaa työtä ja omaa itseään kohtaan. Videoinnin avulla oma toiminta tulee itselle näkyväksi, itseä arvostelee kriittisesti ja huomaa videolta ainoastaan omat virheet ja kehittämistarpeet. Toisaalta uhkana koettiin myös se, että kollega katsoo videon ja arvostelee sen perusteella kasvattajan toimintaa. Toisaalta hankalaksi koettiin myös kehittävän palautteen antaminen työtoverille hänen toiminnastaan. Yhtä lailla tiimin tulehtuneet välit tai tiimin välinen epäluottamus kuvattiin olevan esteenä kasvattajan toiminnan pedagogiselle dokumentoinnille. Samoin, jos joku tiimistä kokee olonsa epävarmaksi tai epämukavaksi, videointiin ei välttämättä sitoudu samalla tavalla. Dokumentoinnin haasteena nähtiin myös sen valinta, mitä tilannetta päätetään dokumentoida, millä menetelmällä se toteutetaan ja milloin. Tämä vaikuttaa siihen, millaista materiaalia saadaan yhteistä keskustelua varten. Lisäksi dokumentoinnin haasteena mainittiin vaikeudet tehdä yhteisiä tulkintoja dokumenteista. Kasvattajien erilaisuus ja erilaiset tavat nähdä asioita haastaa tiimiä: Videoinnin uhkana nähtiin lisäksi se, jos sitä pidetään totuutena, vaikka paljon jää videoinnin ulkopuolelle. Dokumentoinnin hyödyntämisen kannalta oli merkityksellistä, että sillä on selkeä tavoite (mitä dokumentoidaan, miksi ja millä keinoin), ja että on yhdessä sovittu, miten dokumentteja käsitellään työyhteisössä. Mikäli dokumentteja käytetään vain palautteen antamiseen työkaverille (arvosteluun tai arviointiin), se ei ole toimiva työkalu varhaiskasvatuksessa. Arvioinnin tulee kohdistua nimenomaan työn arvioimiseen, ei yksilöön kohdistuvana palautteen antamisena. Tällöin myös saatu palaute koetaan kohdistuvan itseen. Pitää osata erottaa toiminta persoonasta, eli ei arvostella ihmistä vaan toimintaa. Mikäli kasvattajan toiminnan dokumentoimista käytetään vain arvostelevana palautteena, menetetään menetelmän mahdollisuudet työn kehittämisen ja oman ammatillisen vahvistumisen tukena. Toisaalta työyhteisöissä pitää myös olla rohkeutta keskustella avoimesti pedagogiikasta ja kasvattajien toiminnasta, että toimintaa voitaisiin yhdessä reflektoida, arvioida ja kehittää. Rohkeasti kokeilemaan! Opinnäytetyöni lisää ymmärrystä siitä, millä edellytyksin kasvattajan toiminnan dokumentointi voi toimia apuvälineenä oman työn reflektoinnin, arvioinnin ja kehittämisen apuvälineenä osana varhaiskasvatuksen laadunhallintaa. Kun tunnistetaan mahdollisia dokumentoinnin esteitä, niitä voidaan poistaa esim. työn arkeen sovituilla säännöllisillä keskusteluilla. Niissä voidaan vahvistaa niitä elementtejä, joiden avulla edistetään dokumentoinnin hyödyntämistä osana työn kehittämistä ja arvioimista. Eri yksiköiden työntekijöiden yhteisen keskustelun ja koulutusten avulla voidaan edistää ymmärrystä pedagogisen dokumentoinnin merkityksestä ja sen hyödyntämisestä työn kehittämisen työkaluna. Myös omakohtainen kokemus kasvattajan toiminnan dokumentoimisesta ja sen hyödyntämisestä oman työn tutkimisen ja kehittämisen apuvälineenä, näyttäisi madaltavan kynnystä mm. videoida kasvattajan toimintaa sekä vähentävän dokumentointiin liittyviä ennakkoluuloja tai pelkoja. Dokumentoinnin erilaisia tapoja (ei vain videointia) pitäisi paremmin hyödyntää, sillä työntekijätkin ovat erilaisia. Arviointi edellyttääkin erilaisia mittareita ja menetelmiä. Kasvattajan työn dokumentointia voidaan hyödyntää osana päiväkodin laadun hallintaa ja toiminnan kehittämistä. Haastankin jokaisen varhaiskasvatuksen tiimin miettimään, miten teidän päiväkodeissanne kasvattajan toimintaa dokumentoidaan tai voitaisiin dokumentoida työn reflektoinnin, arvioimisen ja kehittämisen tukena? Onko tiimeillä riittävästi osaamista, luottamusta ja rohkeutta keskustella avoimesti, sekä antaa kehittävää palautetta työtoverille? Miten teidän päiväkodeissanne voitaisiin edistää arjen käytäntöjä ja lisätä foorumeita, jotka mahdollistat yhteisen työn tutkimisen ja yhdessä kehittämisen? Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhöni Kasvattajan toiminnan dokumentointi varhaiskasvatuksessa osana oman työn kehittämistä. Kirjoittaja: Jenni Ryynänen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Mansikka, Jan-Erik 2019. Pedagoginen dokumentointi Reggio Emilian ja jälkistrukturalismin viitekehyksessä. Journal of Early Childhood Education Recearch. 8 (1). 100-120. Paananen, Maiju 2017. Laadun mittaamisesta varhaiskasvatuksen erilaisten tehtävien tarkasteluun. Nyt on pedagogiikan aika! 2017. Helsinki: Lastentarhanopettajaliitto. 29-30. Parrila, Sanna & Fonsen, Elina 2016. Teoksessa Parila, Sanna & Fonsen, Elina (toim.): Varhaiskasvatuksen pedagoginen johtajuus. Käsikirja käytännön työhön. Juva: PS-kustannus. 91-114. Repo, Laura & Paananen, Maiju & Eskelinen, Mervi & Mattila, Virpi & Lerkkanen, Marja-Kristiina & Gammelgård, Lillemor & Ulvinen, Jyri & Marjanen, Jukka & Kivistö, Anne & Hjelt, Hanna 2019. Varhaiskasvatuksen laatu arjessa. Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa 2019. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/KARVI_1519.pdf>. Luettu 21.10.2019. Tast, Sylvia 2018. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 4.4.2018. Opetushallitus. <https://www.youtube.com/watch?time_continue=2&v=8SybX26zZSY>. Viitattu 28.10.2019. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Verkkodokumentti. <https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf>. Luettu 21.10.2019 Vlasov, Janniina & Salminen, Jenni & Repo, Laura & Karila, Kirsti & Kinnunen, Susanna & Mattila, Virpi & Nukarinen, Thomas & Parrila, Sanna & Sulonen, Hanna. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset 24: 2018. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://karvi.fi/app/uploads/2018/10/KARVI_vaka_laadun-arvioinnin-perusteet-ja-suositukset.pdf>. Luettu 28.10.2019.
Sosiaalialan työtehtävissä voidaan myös hyvin
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Auttavien puhelin- ja nettipalveluiden työyhteisö on esimerkki työolosuhteiltaan vaativasta hyvinvointialan toiminnasta, jossa henkilöstö viihtyy työssä ja kokee voivansa työssään hyvin. Haastattelin opinnäytetyössäni seitsemää päivystystyön koordinaattoria ymmärtääkseni miksi näin on. Hyvinvointialojen työolosuhteet nousevat usein julkiseen keskusteluun ongelmien kautta. Uutisointi maalaa kuvaa, jonka mukaan vaativissa tehtävissä työskennellään kuormittuneena liian niukoilla resursseilla. Tämä ei ole koko kuva: hyvinvointialoilla voidaan myös hyvin, mutta tämä edellyttää työskentelyn järjestämisosaamista ja oikein kohdennettuja toiminnan kannalta riittäviä resursseja. Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) valtakunnallisissa Auttavissa puhelin- ja nettipalveluissa tehdään vaativaa sosiaalialan tukipalvelutyötä. Lasten ja nuorten puhelimessa sekä Vanhempainpuhelimessa ja näiden nettipalveluissa vastaanotetaan yhteydenottoja usein kipeistä aiheista. Yhteydenottajat kertovat elämänkokemuksista, joista he eivät välttämättä ole uskaltaneet puhua kenellekään aikaisemmin. Yhteydenottoihin vastaavat MLL:n kouluttamat vapaaehtoiset päivystäjät MLL:n tiloissa ja vapaaehtoisten tukena on aina MLL:n ammattilainen, päivystystyön koordinaattori (MLL 2019). Haastattelin opinnäytetyötäni varten Auttavien puhelin- ja nettipalveluiden päivystystyön koordinaattoreita. Tavoitteenani oli ymmärtää, mitkä tekijät heidän kokemuksissaan ylläpitivät ja edistivät tai toisaalta saattaisivat uhata tai heikentää työhyvinvointia työn arjessa. Haastatteluista syntyi runsas, noin satasivuinen aineisto, jonka luokittelin sisällönanalyysin perinteitä noudattaen. Uutena työvälineenä hyödynsin Power BI -raportointiohjelmistoa. Päivystystyön koordinaattoreiden kokemuksia työhyvinvoinnista Haastateltujen työntekijöiden kokemuksissa tärkeimmät työhyvinvointia tukevat tekijät olivat organisaation tuki työlle, kuten hyvä työterveyshuolto, yksilö- tai parityönohjaus, hyvät työvälineet, resurssit tehdä työ ammatillisesti korkeatasoisesti. Samoin tärkeitä tekijöitä olivat oman työn ja työajan suunnitteluun liittyvä autonomia, työyhteisön yhteisiin käytäntöihin ja vuorovaikutukseen liittyvät yhteiset normit, työparityöskentely ja lähiesimiehen toiminta työyhteisössä. Työn määrän lisääntyminen tai sisältöjen muuttuminen, autonomian vähentyminen ja tunnetyön vaikutukset nähtiin suurimpina työhyvinvointia heikentävinä tai kuormitusta lisäävinä uhkatekijöinä. Työntekijöillä oli myös huolia resurssien vähentymisestä tulevaisuudessa. Hyvä nykytila ei automaattisesti takaa hyvää tulevaisuutta, vaan työhyvinvoinnin ylläpitäminen vaatii jatkuvia resursseja ja aktiivista kehittämistä muuttuvassa maailmassa. Opinnäytetyön aineistossa nousikin esille, kuinka monet 2010-luvun yleiset työelämän muutokset, esimerkiksi työn sisältöjen laajentuminen, työmäärän lisääntyminen ja digitalisaation tuomat monenlaiset muutokset näkyivät myös MLL:n arjessa. MLL:n keskustoimistolla työhyvinvointia arvioidaan säännöllisesti, muun muassa ulkopuolisen tahon vuosittain toteuttamilla työhyvinvointikyselyillä. Organisaation toimintaa ja käytänteitä myös kehitetään jatkuvasti, jotta työhyvinvointia on mahdollista kokea myös muuttuvassa todellisuudessa. Hyvinvointi työssä edellyttää riittäviä voimavaroja Haastatelluilla oli joitakin huolia työhyvinvointiin liittyen. Oma tulkintani on, että keskiössä oli huoli joidenkin voimavarojen heikkenemisestä. Stevan Hobfollin teorian mukaan voimavarojen vahvistuminen tai heikkeneminen edistävät kumpikin kyseisen kehityssuunnan etenemistä. Voimavarojen heikentymisestä voi siis seurata muiden jo saavutettujen voimavarojen menettämistä. (Hobfoll 2011: 117–118.) Aineistossa huolina mainittiin esimerkiksi osaamisen päivittämisen haasteet työn ohessa opiskeltaessa, etätyöskentelyn vaikutus työyhteisön sosiaaliseen ulottuvuuteen, se, että työssä merkityksellisten asioiden saavuttaminen ei toteudu sekä se, miten työn ja muun elämän yhdistämisen voi vaikeutua. Huolia voi tarkastella tekijöinä, jotka joko heikentävät olemassa olevia voimavaroja tai sitouttavat osan nykyisistä voimavaroista niihin vastaamiseen. Työarjen voimavarojen niukentumiseen ja työn vaativuuden lisääntymiseen liittyvät huolet ovat 2010-luvun työelämässä näkyvissä (ks. Kubicek & Paskvan & Korunka 2015: 911–912). Hyvinvointialojen työtehtävissä riittävät resurssit varmistavat työhyvinvointia sekä työlle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Hyvinvointialalla työskenteleville itselle merkityksellisten asioiden saavuttaminen on työssä erityisen tärkeää (Wallin 2012: 96–97; Vermaak & Görgens-Ekermans & Nieuwenhuize 2017: 44). Työhyvinvoinnin edistäminen lisää tuottavuutta ja ehkäisee riskitekijöitä Hyvinvoivan, työhön sitoutuneen ja kuormittavinakin aikoina korkeatasoisesti työskentelevän työyhteisön rakentaminen ei ole hyvinvointialoilla mahdottomuus, kuten opinnäytetyöni yhteisön osalta tein näkyväksi – sosiaalialan työtehtävissä on mahdollista voida hyvin. Pohja työhyvinvoinnille edellyttää riittäviä työresursseja ja hyviä työolosuhteita. Näin työkuormasta on mahdollista palautua ja kuormittavampina kausinakin toimitaan sitoutuneesti. On monipuolista näyttöä siitä, että hyvinvointi ja tyytyväisyys työolosuhteisiin parantavat henkilöstön tuottavuutta ja organisaation tulosta (Juuti 2010: 45–46; Mäkikangas & Hakanen 2017: 120). Henkilöstön hyvinvoinnin edistäminen voi myös ehkäistä organisaatioon kohdistuvia riskitekijöitä (Kesti & Syväjärvi 2015: 19–20). Työterveyslaitoksen johtavan asiantuntijan Tuula Oksasen mukaan tutkimukset ovat lisäksi osoittaneet, että sote-alan työtehtävissä henkilöstön hyvinvointi on suorassa yhteydessä asiakkaiden hyvinvointiin (TTL 2019). Lasten ja nuorten puhelimen vapaaehtoiset päivystäjät pitävät päivystystyön koordinaattorin läsnäoloa yhtenä tärkeimpänä toiminnan mielekkyyttä luovana tekijänä. Koordinaattorit saivat päivystäjiltä kiitosta lämmöstä, innostuksesta, tuesta ja kannustuksesta. Myös auttaviin puhelimiin yhteyttä ottaneet antavat hyvän arvion palvelussa tapahtuneille kohtaamisille – asiakkaat ovat tyytyväisiä saatuun tukeen. (MLL 2019.) Kirjoitus perustuu sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Holappa Heidi 2019: Miksi meillä voidaan niin hyvin? Päivystystyön koordinaattoreiden kokemuksia työhyvinvoinnista. Kirjoittaja: Heidi Holappa, suunnittelija (MLL), sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Hobfoll, S. 2011. Conservation of resource caravans and engaged settings. Journal of Occupational and Organizational Psychology, 84 (1). 116–122. Juuti, Pauli 2010. Työhyvinvoinnin strategia – mitä sillä tarkoitetaan. Teoksessa Suutarinen, Marjaana & Vesterinen, Pirkko-Liisa (toim.) 2010.Työhyvinvoinnin johtaminen. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava. 45–55. Kesti, Marko & Syväjärvi, Antti 2015. Human Capital Production Function in Strategic Management. Technology and Investment, 6. 12–21. Kubicek, Bettina & Paskvan, Matea & Korunka, Christian 2015. Development and validation of an instrument for assessing job demands arising from accelerated change: The intensification of job demands scale (IDS). European Journal of Work and Organizational Psychology, 24 (6). 898–913. MLL 2019. Lasten ja nuorten puhelimen vuosiraportti 2018. Helsinki: MLL. Saatavana osoitteessa: <https://dzmdrerwnq2zx.cloudfront.net/prod/2019/03/12104758/LNPN-vuosiraportti-2018.pdf>. Luettu 19.11.2019. Mäkikangas, Anne & Hakanen, Jari 2017. Työstä hyvinvointia, mutta millaista? Työhyvinvoinnin monet kuvaajat. Teoksessa Mäkikangas, Anne & Mauno, Saija & Feldt, Taru (toim.) 2017. Tykkää työstä. Työhyvinvoinnin psykologiset perusteet. Jyväskylä: PSkustannus. 103–126. Samad, Ataus & Reaburn, Peter & Davis, Heather & Ahmed, Ezaz 2015. Towards an Understanding of the Effect of Leadership On Employee Wellbeing And Organizational Outcomes in Australian Universities. The Journal of Developing Areas, 49 (6). 441-448. Työterveyslaitos 2019. Työntekijöiden eettinen kuormitus vanhustenhoidossa huolestuttaa. Helsinki: TTL. Saatavana osoitteessa: <https://www.ttl.fi/tyontekijoiden-eettinen-kuormitus-vanhustenhoidossa-huolestuttaa/>. Luettu 20.11.2019. Wallin, Outi 2012. Hyvinvointityöhön sitoutuminen. Diskurssianalyysi työhön sitoutumisesta perheen, työhyvinvoinnin, ammatillisuuden ja asiakaslähtöisyyden näkökulmista. Akateeminen väitöskirja. Tampere: Tampereen Yliopisto. Vermaak, Christel & Görgens-Ekermans, Gina & Nieuwenhuize, Cecile 2017. Shift Work, Emotional Labour and Psychological Well-being of Nursing Staff. Management 22 (2). 35–48.
Lastensuojelun perhehoidossa kummittelee
Perheiden moninaisuus ei toteudu aina lastensuojelun perhehoidossa sateenkaariperheiden kohdalla, toteaa Petri Segerholm opinnäytetyössään. Perhehoidon sosiaalityössä on halua toimia moninaisuuden edistämiseksi, mutta työskentelystä puuttuu kriittinen tapa tarkastella rakenteita sateenkaari-ihmisten kannalta. Yhdenvertaisuuslain vaatima edistämisvelvoite on jäänyt lastensuojelun perhehoidon prosesseissa taka-alalle. Työntekijät eivät aina edes tiedä lain olemassaolosta tai siitä, miten sitä pitäisi soveltaa, ja he ovat usein epävarmoja omasta osaamisestaan yhdenvertaisuuden edistämisessä. Organisaation ja työntekijöiden toiminta näyttäytyy sosiaalialan arvojen realisoitumisen osalta ambivalenttina sateenkaariperheille. Tarkastelen opinnäytetyössäni sitä, miten sateenkaariperheiden määrää perhehoitajissa voitaisiin lisätä ja mitkä seikat tukevat tai estävät heidän ryhtymistään perhehoitajiksi. Tarkastelen kysymystä työntekijöiden näkökulmasta. Opinnäytetyön aineisto kerättiin eläytymismenetelmällä sosiaalialan korkeakoulutetuilta, jotka toimivat lastensuojelun kentällä. Aineisto analysoitiin laadullisesti sekä lähilukua hyödyntämällä. Tietoperustana oli heteronormatiivisuus, rakenteellinen ja kriittinen sosiaalityö sekä yhdenvertaisuuslaki. Tulokset on kuvattu alla olevassa kuviossa. Estävät ja edistävät tekijät näyttäytyvät kuin peilikuvina. Merkityksellisin tekijä on työyhteisön yhteinen keskustelu, joka mahdollistaa sen, että perhehoitajiksi päätyy enemmän sateenkaariperheitä. Ydinperheen haamu perhehoidossa ”Yleinen” ja heteronormatiivinen käsitys perheestä on ajoittain varsin kapea. Sen mukaan ”ydinperhe” määrittyy vain ja ainoastaan yhden äidin, yhden isän ja lapsien muodostamaksi. Kyse on hyvin tiukkaan rajatusta perhekäsityksestä, joka ei huomioi perheiden moninaistumista ja istuu melko huonosti reaalitodellisuuteen (Castrén & Högbacka 2014: 106). Ydinperheen haamu kummittelee sinnikkäästi lastensuojelun perhehoidossa pelotellen heteronormatiivisuudella, niin että sateenkaariperheiden puolesta ei osata argumentoida eikä toimia sateenkaariperheiden oikeuksia edistäen. Heteronormatiivinen ajattelutapa ja siitä kumpuava käsitys perheestä ja vanhemmuudesta tuottaa suoraa syrjintää, niin että osassa sosiaalityöntekijöiden sijoituspyynnöissä lapselle halutaan löytää perhe, jossa on isä ja äiti. Osa työntekijöistä on kokenut omia arvoja vastaamattomaksi sen, että he joutuisivat sijoittamaan lapsia sateenkaariperheisiin. Silloin vedotaan helposti lapsen etuun ja työntekijän omaan konservatiiviseen vakaumukseen, joka halutaan esitellä ”ihmisoikeuskysymyksenä”, mikä peittää alleen sen, että tässä logiikassa yksilöillä tulisi olla oikeus olla piittaamatta toisten oikeuksista (Datta 2018: 14–16, 30). Tiukasti rajattu (ydin)perhekäsitys tuottaa avointa syrjintää sijoituspyyntöjen muodossa, ja se hyväksytään hiljaisesti työyhteisöissä. Sukupuolien mukaisiin roolimalleihin vetoaminen voidaan nähdä tapana kontrolloida seksuaalivähemmistöön kuuluvia hakijoita perhehoidossa (Hicks 2009: 236). Usein vedotaan lapsen etuun, mutta kyse on lopulta homoseksuaalisuuden patologisoimisesta ja yhden ihmisryhmän toiseuttamisesta. Sosiaalialan ammattilaiset kontrolloivat ja legitimoivat lapsen etua. Lapsen edun kautta työntekijä voi kuitenkin jättää esimerkiksi artikuloimatta asioita, joita ei haluta sanoa ääneen, kuten homofobian tai pedofilian pelkoa. Näin perustellaan (perhehoidossa) lapsen edulla sitä, ettei samaa sukupuolta olevien parien tai etenkään homomiesten pitäisi toimia vanhempina (Moring 2013: 222). Haamun karkottaminen Sosiaalialan ammattieettiset arvot määrittelevät sosiaalialan korkeakoulutettujen työn sisältöjä. Näitä ammattieettisiä arvoja ovat muun muassa oikeudenmukaisuuden puolustaminen, epätasa-arvon purkaminen ja rakenteisiin vaikuttaminen (ks. Talentia 2017). Sosiaalialan työtä ohjaa myös lainsäädäntö, kuten sosiaalihuoltolaki ja lastensuojelulaki. Myös yhdenvertaisuuslaki koskettaa sosiaalityötä, erityisesti sen 5 §:n maininta, että julkisen vallan tehtävänä on edistää yhdenvertaisuutta kaikessa toiminnassaan ja arvioitava sen toteutumista riittävästi. Yhdenvertaisuuslaki määrittää ne ryhmät, joita yhdenvertaisuuden edistäminen koskee. Muodollisessa yhdenvertaisuudessa kaikkia kohdellaan samanarvoisesti, kun taas tosiasiallisessa yhdenvertaisuudessa huomioidaan eri ryhmien asema(t) ja pyritään aktiivisesti vaikuttamaan tilanteeseen poikkeamalla samanlaisen kohtelun periaatteesta. Tämän kaiken realisointi edellyttää keskustelua organisaatioissa, eikä kyse ole mistään pikaisesta prosessista. Opinnäytetyön tuloksien mukaan prosessi voi olla pitkä, mutta prosessi on myös mahdollistanut organisaatioissa uusia ajatuspolkuja ja se on koettu kannattavaksi. Jotta kehittäminen voi olla perhehoitoa edistävää, kehittämisen tulee olla kriittistä. Omia havaintojaan sosiaalisesta todellisuudesta ei tule hyväksyä annettuina ja yleistää kaikkia koskeviksi, koska tämä saattaa lujittaa olemassa olevaa eriarvoisuutta (Thompson 2011: 223). Näyttäytyykö perhehoito Janus-kasvoisena sateenkaariperheille? Sateenkaari-ihmisiä on vuosikymmenien ajan pyritty toiseuttamaan ja patologisoimaan heidän seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuolikokemuksensa takia. Sateenkaari-ihmisiä, etenkin homomiehiä, on myös hyperseksualisoitu (Hicks 2008: 134; Moring 2013: 106–110). Heteroparin osalta taas ajatus siitä, että heitä tarkasteltaisiin puhtaasti heidän seksuaalisen suuntautumisensa kautta, olisi outoa ja tavatonta (Cocker Brown & Cosis 2008: 25). Tämä kaikki vaikuttaa niin, että sateenkaari-ihmiset ovat alkaneet osin syrjiä itseänsä. Samaan aikaan kuitenkin osa perhehoidon toimijoista on alkanut aktiivisemmin rekrytoida sateenkaariperheitä perhehoitajiksi. Millaisena näyttäytyy se tilanne, jossa toinen käsi rekrytoi ja toivoo moninaisia perheitä ja toinen käsi taas torjuu kylmästi vaatimalla lapselle isän ja äidin muodostamaa perhettä perustellen sitä lapsen edulla? Lastensuojelun perhehoidon arvot, tavoitteet ja toteutus voivat olla todellisuudessa ambivalentteja. Vaikuttamistyö Lastensuojelun perhehoidolla on paljon kehitettävää, jotta perhehoitajissa voitaisiin lisätä moninaisuutta ja näin vastata erilaisiin tarpeisiin ja vaatimuksiin. Opinnäytetyön tulosten perusteella perhehoidon sosiaalityössä olisi kuitenkin halua toimia moninaisuuden edistämiseksi, mutta haluamisesta puuttuu kriittinen tapa tarkastella olemassa olevia asioita sekä rakenteita sateenkaari-ihmisten kannalta. Suomalaisessa sosiaalityön teoriaperinteessä kriittinen tarkastelutapa ei ole kuitenkaan tutuinta toiminnan kehittämisessä ja sen arvioinnissa, ja tapana on ollut rakenteisiin vaikuttamisen sijaan toimia yksilötasolla (Kivipelto & Kotiranta 2014: 177). Nyt pitäisi tarttua vain tarttua tuumasta toimeen. Sateenkaariperheet ry:n Väriä perhehoitoon -hanke on käynnistynyt 2018, ja hankkeen tehtävänä on juuri purkaa epäkohtia, jotka estävät sateenkaariperheiden sijaisvanhemmuutta ja samalla tarjota useammille lapsille mahdollisuuden perhehoitoon. Kirjoittaja: Petri Segerholm, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Petri Segerholmin sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Jos olisi osaamista ja uskallusta – kohti sateenkaarevaa perhehoitoa -opinnäytetyöhön (marraskuu 2019) Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lähteet: Castrén, Anna-Maija & Högbacka, Riitta 2014. Avautuuko perhe? Ekslusiivisuuden ja inklusiivisuuden dynamiikka perhesidoksissa. Sosiologia 2. 106–122. Datta, Neil 2018. Restoring order the natural. The religious extremists’ vision to mobilize European societies against human rights on sexuality and reproduction. European Parliamentary Forum on Population & Development (EPF). <https://www.epfweb.org/sites/epfweb.org/files/rtno_epf_book_lores.pdf > Luettu 26.9.2019. Hicks, Stephen 2008. What Does Social Work Desire? Social Work Education 27 (2). 131–137. Hicks, Stephen 2009. Sexuality and the ‘Relations of Ruling’: Using Institutional Ethnography to Research Lesbian and Gay Foster Care and Adoption. Social Work & Society 7 (2). 234–245. Kivipelto, Minna & Kotiranta, Tuija 2014. Sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnin kriittinen eetos saatava takaisin. Janus sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakausilehti 22 (2). 172–182. Moring, Anna 2013. Oudot perheet – Normeja ja ihanteita 2000-luvun suomesta. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Talentia 2017. Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. Talentia. Thompson, Neil 2011. Promoting equality – working with diversity and difference. Palgrave Macmillan, Yhdysvallat.
Itseohjautuvuuden kehittäminen lisää työhyvinvointia, asiakastyytyväisyyttä, tuottavuutta ja laatua sosiaali- ja terveysalalla
Työelämän kehittämisstrategian 2020 mukaan tulevaisuuden työelämään tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja ja työyhteisötaitoja, jotta tuottavuuden ja laadun kehittäminen mahdollistuisivat. Nykytiedon perusteella tärkeää on minimoida työyhteisöjen hierarkioita ja antaa työntekijöille runsaammin vastuuta ja valtaa. Keskeistä työn organisoimisessa olisi siis itseohjautuvuus eli ihmisten oma vastuunotto ja organisoituminen. Näin ollen työn tekemisessä ja sen johtamisessa korostuisivat aiempaa enemmän vuorovaikutteisuus. (Ekonen – Eskola – Hakola 2016: 5,6.) Turha byrokratia heikentää laatua Terveysalalla vallitsee edelleen hyvin perinteikäs ja hierarkkinen järjestelmä esimerkiksi päätöksenteossa ja esimiehisyydessä. Tästä johtuen työntekijöiden on vaikeaa toimia itseohjautuvasti ja omatoimisesti päivittäisissä työtehtävissään, vaikka niissä usein vaadittaisiinkin nopeaa reagointia ja kykyä soveltaa palvelua asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Otala ja Mäki (2019: 266, 267) tuovat samankaltaisia havaintoja esiin ajankohtaisessa kirjoituksessaan palveluiden uudistumisesta ja johtamisen muuttumisesta sosiaali- ja terveysalalla. Heidän mukaansa toimintaa tulisi kehittää itseohjautuvammaksi, jotta tuottavuus, asiakaskokemus, palveluiden vaikuttavuus ja työhyvinvointi voisivat kehittyä myönteiseen suuntaan (emt: 270). Työhistoriani aikana olen kohdannut paikkoja, joissa osin turhakin byrokratia on saattanut haitata peruspalveluiden toteuttamista sekä asiakaskokemusta ja työviihtyvyyttä. Työyhteisöjen hierarkiat ovat voineet myös heikentää itseohjautuvuutta, tiimityöskentelyä ja moninaisuuden toteuttamista, koska erilaisten päätösten ja linjausten teko on jätetty johtoportaan vastuulle – joskus jopa yksittäisen henkilön kontolle. Nykyinen työni lastensuojelupalveluiden toimintaterapeuttina sisältää yhteistyötä useiden eri palveluiden ja työryhmien kanssa. Monissa työryhmissä on tunnistettu itseohjautuvuuden merkitys. Työryhmillä on esimiesten luottamus: tietyissä rajoissa työntekijöillä ja tiimillä on mahdollisuus tehdä autonomisia päätöksiä asiakastyössä eikä esimiehen hyväksyntää tarvita jokaiselle päätökselle, sillä päätöksiä saatetaan tehdä muuttuvissa olosuhteissa. Reunaehtoja päätöksenteossa ovat esimerkiksi organisaation toiminnan tavoitteet, arvot ja lastensuojelulaki. Työntekijöillä on päätäntävaltaa myös sen suhteen, miten asiakasprosessin alussa asetettuihin tavoitteisiin on mahdollista päästä. Esimiehet siis luottavat työntekijöidensä ammattitaitoon ja harkintakykyyn. Työn toteutumista seurataan esimiesten toimesta lähinnä reflektoivalla ja valmentavalla otteella. Mitä itseohjautuvuudesta seuraa? Esimiehen luottamus lisää työntekijöiden työmotivaatiota ja omatoimisuutta, mikä on omiaan parantamaan myös työn laatua ja asiakaspalvelua. Työrauha antaa mahdollisuuden luovuuteen, mikä voi johtaa uusiin oivaltaviin työotteisiin ja menetelmiin asiakastyössä. Itseohjautuvuuden tukeminen parantaa myös tiimityöskentelyä, koska työntekijät tukeutuvat herkemmin päätöstilanteissa kollegoihinsa ja ratkaisuja mietitään yhdessä. Tällöin päätöksenteossa tulee usein huomioiduksi useampi ammatillinen näkökulma sen sijaan, että ratkaisuun kysyttäisiin vain yhtä näkemystä esimiehiltä. Sosiaali- ja terveysalan esimiesten ja johtajien olisi ensiarvoisen tärkeää havahtua tarpeeseen vahvistaa itseohjautuvampaa ja osallistavampaa toimintatapaa työyhteisöissä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaiden tarpeet moninaistuvat jatkuvasti ja myös työn laatuvaatimukset kasvavat. Näiden muutosten myötä asiakastyötä todennäköisesti toteutetaan jatkossa entistäkin muuttuvammassa ympäristössä ja asiakasrajapinnassa, minkä vuoksi tarvitaan joustoa ja ketteryyttä. Myös Otala ja Mäki (2019: 267–268) tuovat esiin tarpeen uusille toimintatavoille. He peräänkuuluttavat sosiaali- ja terveysalalle uutta kulttuuria, jossa kannustetaan kokeilemaan uutta ja hyväksymään myös epäonnistumiset. Mitä itseohjautuvuus edellyttää? Oleellinen edellytys itseohjautuvuuden toteutumiselle on työntekijän perusteellinen perehdytys työtehtäviin ja organisaatioon, jotta hänellä on riittävät taidot ja valmiudet olla omatoiminen. Lisäksi tarvitaan salliva työilmapiiri, jossa on lupa kokeilla ja epäonnistua. Toiminnalle tarvitaan esimiehen tuki. Itseohjautuvuudella tarkoitetaan itsensä johtamisen ja vastuunoton lisäksi taitoa toimia tiimissä (Otala & Mäki 2019: 271), ja tästä johtuen tiimityöhönkin tarvitaan selkeät reunaehdot, jotta jokaisen äänen on mahdollista tulla kuuluviin. Tiimityöllä ja tiimin johtamisella on suuri merkitys työn moninaisuuden kannalta, sillä hyvin johdettuna henkilöstön moninaisuus – esimerkiksi sukupuoleen, etniseen taustaan, ikään, toimintatapoihin ja koulutukseen liittyvät erot – voivat lisätä työn tuottavuutta, kannattavuutta ja työssä viihtyvyyttä. Moninaisuusosaaminen koskee kuitenkin yhtä lailla kaikkia työyhteisön jäseniä, ei pelkästään esimiehiä. Toista ja itseä on harjoiteltava ymmärtämään ja samalla on osattava toimia muuttuvissa toimintaympäristöissä. (Timonen 2015: 15.) Jatkossa työntekijöiden ja esimiesten ymmärrystä tulisikin lisätä koulutuksella. Tällä hetkellä useissa työpaikoissa voi olla riskinä, ettei kaikkien ammattialojen ääni tule kuuluviin ryhmässä vallitsevien valta- ja hierarkiasuhteiden vuoksi. Luottamus ja vastuun jakaminen on tärkeää Parempi laatu ja tuottavuus sosiaali- ja terveysalalla vaatii jokaisen työryhmän jäsenen panostusta – yhdessä ja erikseen. Oleellista ovat alaisten itseohjautuvuus ja tiimityöskentelytaidot sekä esimiehen kyky johtaa monitasoista kokonaisuutta. Johtamisen näkökulmasta itseohjautuvuuden ja tiimityöskentelyn parhaimpaan mahdolliseen toteutumiseen tarvitaan luottoa työryhmään, osallistavaa työotetta sekä rohkeutta jakaa vastuuta ja valtaa työntekijöille. Jos johtaja onnistuu luottamuksen luomisessa ja vastuun jakamisessa edes jossain määrin, on käsissä melko toimiva resepti työhyvinvoinnin, asiakastyytyväisyyden sekä toiminnan tuottavuuden ja laadun paranemiseen sosiaali- ja terveysalalla. Kirjoittaja: Mira Heinikoski, terveyden edistämisen ylempi AMK-tutkinnon opiskelija Kirjoitus on syntynyt Metropolian sote-alan ylemmän ammattikorkeakoulututkintojen yhteisen opintojakson ”Monialainen SOTE-johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä” oppimistehtävänä Lähteet: Ekonen, Marianne & Eskola, Anne & Hakola, Liinamaaria (toim.) 2016. Tee tästä nyt tolkkua. Tolkunteko suomalaisissa yrityksissä. Espoo: Teknologian tutkimuskeskus VTT. Otala, Leenamaija & Mäki, Tiina 2019. Luku 11. Palvelut uudistuvat ja johtaminen muuttuu sote-alalla – kohti valmentavaa johtamista ja itseohjautuvia tiimejä. Teoksessa: Martela, F. & Jarenko, K. (toim.): Itseohjautuvuus – miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent. Timonen, Liisa 2015. Moninaisuus – Hyvän työyhteisön ominaisuus? Teoksessa: Timonen L. & Mäkelä J. & Raivio A. (toim.): Moninaisuus on hyvän työyhteisön ominaisuus. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
Suunta elämään löytyy tulevaisuutta hahmottamalla
Tutkimusten mukaan huono-osaisuuden ennaltaehkäisyllä ja nuoruusiän interventioilla on tärkeä rooli sosiaalisesti, inhimillisesti ja taloudellisesti katsottuna. Esimerkiksi alueellisesti kasautuneella huono-osaisuudella voi olla kielteisiä seurauksia monessa sukupolvessa asti. Sosiaalisesti kestävän Suomen 2020 raportin mukaan sosiaalista yhteenkuuluvuutta tulee yhteiskunnassa lisätä. Yhdeksi ratkaisuksi haasteeseen ehdotetaan yksilöllisten polkujen vahvistamista työttömyydestä työelämään. Varsinkin nuorten työttömyyttä on ehkäistävä, sillä juuri nuorten riski jäädä pysyvästi työttömäksi on suurempi kuin muilla ikäryhmillä. Syrjäytymistä edistävät riskitekijät voivat liittyä vamman, sairauden, päihteiden käytön, mielenterveysongelmien tai pitkäaikaistyöttömyyden aiheuttamaan toimintakyvyn heikkenemiseen. Jos nuori putoaa työmarkkinoilta ja nuoren työttömyys pitkittyy, hänen riskinsä syrjäytyä kasvaa (Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017). Nuorten syrjäytymisen merkittävin syy nuorten itsensä mukaan on ystävien puute (Myllyniemi 2019). Nuoret tarvitsevat monenlaista toimintaa, tukea ja ohjausta osallisuuden, toimijuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksen vahvistamiseksi. Itsensä, toiveiden ja mahdollisuuksien löytäminen voi avata monia mahdollisuuksia elämässä. Metropolian Motiivi-hankkeessa kehitetään toimintamalleja, joiden avulla voidaan tukea työttömiä ja työelämän ulkopuolella olevia 16–29-vuotiaita nuoria tunnistamaan ammatillisen kasvunsa edistäjiä ja esteitä sekä suuntaamaan toimintansa kohti realistisia, ammatillisia tavoitteita. Nuori tarvitsee oikea-aikaisia ja lähellä olevia palveluita Suomen hallitusohjelman yhtenä keskeisenä tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja sekä parantaa palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta. Tällöin toiminnassa painotetaan perustason palveluiden ja ennaltaehkäisevän toiminnan merkitystä. Työllistämisen edistäminen vaatii monien eri palvelujen yhteensovittamista. Palveluiden yhteensovittaminen on kuitenkin Saikun (2018) mukaan usein valitettavan epäselvää. Usein odotetaan, että yksilö itse ottaa enemmän vastuuta hyvinvoinnistaan ja työllistymisestään. Esimerkiksi nuorten kohdalla vastuunotto voi olla ongelmallista: haasteellisessa elämäntilanteessa olevilta nuorilta ei voi edellyttää joustavaa itseohjautuvuutta ja laaja-alaisia taitoja. Nuoruuteen kuuluu, että nuori vasta rakentaa identiteettiään ja etsii itseään. Nuori saattaa tarvita turvallisen aikuisen tukea ja ohjausta sekä apua tulevaisuuden mahdollisuuksien hahmottamiseen (Raatikainen 2018). Nuoren energian ei pitäisi mennä palveluiden etsimiseen, sillä esimerkiksi NEET-nuoriin liittyvissä tutkimuksissa (Gretschel & Myllyniemi 2017) on tullut esille nuorten turvattomuuden tunne tulevaisuutta kohtaan. Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia nuoruus elämänvaiheena voi haastaa huomattavan paljon. Nuoret tarvitsevat ohjausta, tukea ja uskoa tulevaan sekä apua omien vahvuuksiensa ja mahdollisuuksiensa löytämiseen. Tulevaisuustyöskentelyä yli palvelurajojen Tulevaisuussuuntautunut ohjaus on ohjausta tai tavoitteellisesta toimintaa, jolla pyritään päämäärätietoisesti kohti uutta. Tulevaisuusohjaus tarkoittaa tulevaisuusajattelun ja kokonaisvaltaisen (opinto-ja/tai ura)ohjauksen yhdistämistä sekä moninaisten ohjauksen työkalujen ja menetelmien käyttöä. Tulevaisuusohjauksessa sovelletaan tulevaisuudentutkimuksen sekä ryhmä- ja yksilöohjauksen lähestymistapoja ja menetelmiä. Tulevaisuusohjauksessa nuorta tuetaan omannäköisen tulevaisuuden löytämisessä ja sen rakentamisessa. Nuori hahmottaa ja rakentaa tulevaisuuttaan aikaisempien kokemustensa avulla. Kokemansa pohjalta hän yrittää sopeutua tulevaan ja toimii itse toivomansa tulevaisuuden luomiseksi (Rubin & Kaivo-Oja 1999). Tulevaisuussuuntauneen ajattelun etuna on, että sen avulla suunnataan tulevaan, ei menneeseen. Voima löytyy sanoista ja kielestä – mitä ja miten puhun tulevasta. Miten rakennetaan tulevaa ajatuksissa, asenteissa ja uskomuksissa – kohtaamisissa nuoren kanssa? Kieli muokkaa ajatuksia ja ajatukset muokkaavat tapaa puhua myös tulevaisuudesta. Usko ja luottamus tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin oman elämän hallitsijana - toimijana ja osallisena – voi avata uusia mahdollisuuksia tulevaan. Nuoren on tärkeää saada kokemus arvostavasta kohtaamisesta ja positiivisesta tulevaisuusohjauksesta ja –puheesta (Toiviainen 2019). Kirjoittaja: Eija Raatikainen, KT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Gretschel, A. & Myllyniemi S. 2017. Työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista. Nuorisobarometrin erillisnäyte, aineistonkeruu. Luettu 11.9.2019. Hämäläinen A., Ipatti A., Raatikainen E. (Eds.)., (2019). Nuorten tulevaisuusohjaus - monta tietä tulevaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja., Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/228055 Myllyniemi, S. 2019. Luento ”Näe Nuori 2025 seminaarissa” 24.9.2019. https://www.metropolia.fi/ajankohtaista/uutiset/?tx_ttnews%5Btt_news%5D=6708&cHash=4d0ff3ee92fcdfb18fa264f35f39c707 Raatikainen, E. 2018a. Nuoren identiteetin rakentaminen kohtaamisessa. Teoksessa Rautiola, T. & Ala-Nikkola, E. (toim.) Kohtaa nuori – Kompassi suuntaa hakevan nuoren kohtaamiseen. http://kohtaanuori.metropolia.fi/ Rubin, A. & Kaivo-Oja, J. 1999. Towards a futures-oriented sociology. Journal International Review of Sociology. Revue Internationale de Sociologie. Volume 9, 1999 - Issue 3. Osoitteessa https://www. tandfonline.com/doi/abs/10.1080/03906701.1999.9971322?journalCode=cirs20. Luettu 11.9.2019. Saikku, P. 2018. Hallinnan rajoilla : Monialainen koordinaatio vaikeasti työllistyvien työllistymisen edistämisessä. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/233917 Sosiaalihuoltolain soveltamisopas. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2017:5. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80391/05_17_Sosiaalihuoltolain%20soveltamisopas.pdf?sequence=1&isAllowed=y Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia. Sosiaali- ja terveysministeriö. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/73418/URN%3aNBN%3afi-fe201504223250.pdf?sequence=1&isAllowed=y Toiviainen, S.2019. Suhteisia elämänpolkuja – yksilöiden elämänhallintaa? Koulutuksen ja työn marginaalissa olevien nuorten toimijuus ja ohjaus. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 217.
Digitalisaatio asettaa uusia vaatimuksia sosiaalialalle
Digitalisaatio on yhä enemmän läsnä tulevaisuuden monimutkaisessa, verkostomaisessa ja muuttuvassa ympäristössä. Kesäkuussa sosiaalityön kansainvälisessä kesäkoulussa Sveitsissä keskusteltiin sosiaali- ja terveysalan digitalisaatiosta. Mihin digitaalisuus meitä haastaa? Sosiaalialan työ on siirtynyt digitaaliseen aikaan. Suomessa tästä kertoo esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan digitalisaation visio vuoteen 2025, mutta myös muut maat painivat digitalisaation tuomien haasteiden kanssa. Tämä kävi ilmi kansainvälisessä Basel Master Summer Schoolissa Sveitsissä kesäkuussa. Digitalisaatio luo sosiaalityölle esimerkiksi eettisiä haasteita, mutta myös mahdollisuuksia tavoittaa entistä laajempi asiakaskunta. Digitalisaation haasteita ja mahdollisuuksia asiakastyössä Sveitsiläinen Jeanette Brodbeck toi luennollaan esiin, että asiakastyötä tehdään esimerkiksi verkko-ohjauksena tai videoyhteyttä ja chat-palvelua hyödyntäen. Digitalisaation käyttäminen asiakastyössä edellyttää yhteisten pelisääntöjen sopimista kenties vielä vahvemmin kuin monessa muussa kanssakäymisessä (Moser 2013). Esimerkiksi asiakkaan oletus siitä, milloin ja miten hän voi ottaa yhteyttä työntekijään, saattaa muuttua. Kesäkoulun keskusteluissa korostuivat eettiset haasteet. Digitaalisten sovellusten tulisi sulautua asiakastyön käytäntöihin ihmislähtöisesti ja asiakkaan tarpeita vastaavasti (Kairala 2017). Olivier Steinerin luennolla keskusteltiin siitä, että sovellusten käyttäminen edellyttää perehtymistä ja sitä, että sovellukset otetaan käyttöön yhteistyössä työntekijän ja asiakkaan kanssa. Lisäksi sovellusten käyttö edellyttää luottamusta, minkä vuoksi sovellusten käyttö voi olla vaativaa silloin, kun asiakkaan ja työntekijän suhde on uusi. On tärkeä muistaa, että chat-, Skype- tai sähköpostiviestintä ei kaikissa tilanteissa korvaa kasvokkaista kohtaamista. Digitaaliset sovellukset eivät sovi esimerkiksi kompleksisiin tilanteisiin, jotka edellyttävät uusia neuvoteltavia ratkaisuja eri osapuolten välillä. (Moser 2019.) Ihmisillä on erilaisia valmiuksia ja mahdollisuuksia käyttää digitaalisia palveluita (Robinson L. ym. 2015). Asiakastyön digitaalisten sovellusten kehittämisessä on välttämätöntä huomioida huono-osaisimpien käyttäjien tilanne ja se, miten realistista tai mahdollista digitaalisten palveluiden käyttö on asiakkaalle. Esimerkiksi kaikilla vanhuksilla Suomessakaan ei ole älykännykkää saati tietokonetta. Digitaalisuus työympäristön näkökulmasta Oli kiinnostavaa huomata, että monissa maissa painitaan samojen ongelmien kanssa: miten työntekijöitä tuetaan digitaitojen oppimisessa? Digitalisaatio ja erilaisten sovellusten omaksuminen ja hyödyntäminen edellyttävät työntekijän näkökulmasta aikaa ja organisaation tukea. Digitalisaatio voi antaa mahdollisuuden tehdä töitä eri paikoissa ja eri tiloissa, mutta samalla digitalisaatio muuttaa työn luonnetta. Myös väärinymmärrysten mahdollisuus voi kasvaa, jos käytössä ei ole nonverbaalia viestintää. Ihmiset tulkitsevat viestejä aina omista kulttuurisista ja historiallisista lähtökohdistaan käsin. Digitaalisten sovellusten avulla asioihin voidaan kuitenkin reagoida nopeasti, mikä voi purkaa pitkiä jonoja ja luoda asiakkaalle arvostuksen ja välittämisen tunteen. Digitaalisiin palveluihin ja työtapoihin siirryttäessä olisi hyvä sopia yhteisistä säännöistä ja keskustella digitaaliseen työskentelyyn liittyvistä normeista ja uskomuksista. Aikatauluista sopiminen lisää autonomiaa virtuaalisissa suhteissa. Autonomia puolestaan tukee luovuutta, työtyytyväisyyttä ja työn imua. Jokaisessa yhteisössä, jossa digitaalisuus on läsnä, on hyvä keskustella, suunnitella ja sopia toimintavavoista. (Moser 2013) Parhaimmillaan digitaalisten sovellusten hyödyntäminen sosiaalialan asiakastyössä voi tukea asiakkaan digitaitojen kehittymistä osana muuta arkea ja elämänhallintaa sekä mahdollistaa aikaan ja paikkaan kiinnittymättömän kohtaamisen. Kesäkoulussa oli kiinnostavaa huomata, miten samanlaisten asioiden kanssa eri maista tulevat sosiaalialan ammattilaiset painivat. Monet toivat esiin sen, miten tärkeää on organisaation tuki, riittävien digitaitojen hankkiminen sekä sovellusten hyödyntäminen muun asiakastyön rinnalla. Monissa tilanteissa kasvokkaisia kohtaamisia ei voi korvata. Kirjoittajat: Eija Raatikainen, KT, Yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katriina Rantala-Nenonen, YTM, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Brodbeck, J. 2019. Internet interventions for improving health and well-being. Pääluento Sosiaalialan kesäkoulussa 5.6.2019, Basel Master Summer School. Dufva, M., Halonen, M., Kari, M., Koivisto, T., Koivisto, R. ja Myllyoja, K. 2017. Kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta. Valtioneuvoston selvitys ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 33/2017. Helsinki: Valtioneuvosto. Kairala M., 2017. Alkusanat. Teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2017. Sosiaalityö digitalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 7 - 11. Karin, K.S. Moser. 2019. How digital media change our interaction with others. Pääluento Sosiaalialan kesäkoulussa 4.6.2019, Basel Master Summer School. Moser, K. S. 2013. Only a click away? – What makes virtual meetings, emails and outsourcing successful. Management Articles of the Year 2013. 25 - 30. Kivistö, M. 2018. Sosiaalityö digitalisaatiossa ja eettisyyden vaade. Teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2018. Sosiaalityö digitaalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 21 - 42. Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2018. Sosiaalityö digitaalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58. Ritvanen, J. 2018. Voiko sosiaalityötä tehdä verkossa? – Verkkososiaalityön käsitteen määrittelyä teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2018. Sosiaalityö digitaalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58, 73- 86. Robinson, L., Cotten S. H., Ono H., Quan-Haase, A., Mesh, G., Chen, W., Schulz, J., Hale, T.M. & Stern, M. J. 2015. Digital inequalities and why they matter. Information, Communication & Society, 2015 Vol. 18, No. 5. 569–582. Steiner 0. 2019. Digital Transformation Challenges and Opportunities. Social Work between the Convergence and Divergence of Mediatization. Keynote lecture in Basel Master Summer School (3.6.2019)
Henkilökohtainen budjetointi soveltuu sosiaalihuollon asiakkaan tarpeisiin
Kehitimme sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden tarpeisiin soveltuvaa henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallia kolmivuotisessa hankkeessa ” Avain kansalaisuuteen: henkilökohtainen budjetointimallin avulla osallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta”. ”Henkilökohtainen budjetti on rahasumma, jonka ihminen voi käyttää omaehtoisesti tarpeitaan vastaavaan tukeen ja palveluihin sovittujen reunaehtojen mukaan. Tavoitteet ja reunaehdot perustuvat tarpeiden arviointiin ja ne kirjataan yksilölliseen suunnitelmaan. Taustalla on lainsäädäntö, jonka perusteella henkilöllä on oikeus tukeen tai palveluun. Henkilökohtainen budjetointi edellyttää ihmislähtöistä ja kokonaisvaltaista työskentelytapaa ja että organisaatio sen mahdollistaa.” Pääkysymyksemme oli: Mitä siitä seuraa, kun asiakas valitsee henkilökohtaisen budjetoinnin? Tätä tarkastelimme useista näkökulmista tietoa tuottaen, kuten asiakkaiden, palvelujen ja asiakkuusprosessin ja kustannusten näkökulmasta. Koostimme myös kuvauksen henkilökohtaisen budjetin toimintamallista, arvopohjasta ja toimintaperiaatteista. Hankkeen tulokset ja seurantatiedot on raportoitu 7.5.2019 ilmestyneessä julkaisussa ”Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon”. Kehitystyötä tarvitaan – tavoitteena ihmislähtöinen toimintamalli Kehittämistarpeita on edelleen paljon, jotta henkilökohtainen budjetointi olisi toimiva ja ihmislähtöinen malli. Kehittämistä vaativat esimerkiksi seuraavat asiat: asiakkaiden aseman vahvistaminen asiakastyöntekijöiden roolin muutoksen tukeminen ja myös toimintavaltuuksien uudelleenarviointi organisaatiossa asiakkuusprosessin eri vaiheiden dokumentaatio ja budjetin määrittäminen asiakkaan lähitukena toimivien tukihenkilöiden saatavuuden parantaminen palvelujen järjestämisvastuussa olevien organisaatioiden toimintaperiaatteiden uudistaminen ihmislähtöisen toiminnan varmistamiseksi tietojärjestelmien parantaminen budjetista hankittujen tukitoimien maksutapojen kehittäminen (myös suoramaksun osalta) ja budjetin ajantasaisen hallinnan toteuttaminen. Ihmislähtöinen henkilökohtainen budjetointimalli haastaa muutokseen erityisesti sote-organisaation toimintakulttuurin ja johtamisen (Rousu 2019 (toim.) artikkelissa Rousu, Ihamäki, Ojanen 2019; myös hankkeen sivuilla julkaisut blogit). Sote-lainsäädäntöä täydennettävä Vaikka henkilökohtaista budjetointimallia voidaan soveltaa nykyisten sote-lakien pohjalta, kuvasi hanke keskeiset vaatimukset lainsäädännön uudistamiselle. Lähtökohtana tulee olla, että kaikilla on mahdollisuus valita henkilökohtainen budjetointi ja että lähitukea on tarpeen mukaan riittävästi saatavilla. Ei ole perusteita rajata henkilökohtaisen budjetin valintaoikeutta vain joillekin asiakasryhmille tai jättää päätösoikeutta tuleville sote-maakunnille (ks. 7.5.2019 päätösseminaarin paneelikeskustelun tallenne tapahtumasivulla). Tulevissa kokeiluissa henkilökohtaisen budjetoinnin mallia ei pidä myöskään typistää nipuksi palveluseteleitä. Asiakkailla tulee olla aito mahdollisuus tarpeitaan ja tavoitteitaan vastaavaan henkilökohtaiseen budjettiin ja sen hallintaan sekä joustavaan ja omaehtoiseen käyttöön. Asiakkaat hyötyivät myös liikunnan ja kulttuurin sekä erilaisesta yhteisöllisestä toiminnasta. Tämän tulee olla jatkossakin mahdollista. Hankkeen kuvaama HB-toimintamalli arvoineen ja toimintaperiaatteineen antaa hyvän pohjan kehitystyölle. Henkilökohtainen budjetti hallitusohjelmassa Tulevan hallituksen hallitusohjelmassa henkilökohtainen budjetointi on mainittu ainakin kolmessa kohdassa: ”Selvitetään henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöönotto työllisyyspalveluissa” (s. 129, kirjaus työllisyyspalveluiden kehittämisestä) ”Vammaisten henkilöiden asema on viime vuosina parantunut, mutta yhdenvertaisuus ei silti usein toteudu. Oikea-aikaisuus ja yksilölliset palvelutarpeet ovat haasteita vammaispalveluissa. Vammaisten ihmisten yksilöllisten tarpeiden parempi huomioon ottaminen toteutetaan osana vammaispalvelulain uudistusta. Samalla kokeillaan kehitysvammaisten henkilökohtaisia budjetteja. Kokeilujen yhteydessä arvioidaan myös lainsäädännön muutostarpeet. Ruotsinkielisten vammaispalvelut turvataan.” (s. 142-143, kirjaus yhdenvertaisuutta edistävistä toimista) ”Asiakkaiden yhdenvertaisten ja sujuvien palveluiden turvaamiseksi ja itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi valmistellaan palvelusetelilain uudistus ja tehdään linjaukset henkilökohtaisen budjetin käyttöönotosta sote-uudistuksessa.” (s. 152, kirjaus sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistuksesta) Lisäksi määrärahavarauksissa on korvamerkittynä 15 miljoonaa euroa kehitysvammaisten henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluihin. Tiedossani ei ole millä perusteella kokeiluja käynnistettäisiin vain kehitysvammaisten kohderyhmän palveluissa. Kehittämislinjausten tulisi perustua henkilökohtaisen budjetoinnin kansalliseen tavoite- ja kehittämisohjelmaan, joka sisältäisi myös riittävät resurssit. Koska kaikki Suomessa tähän asti toteutetut kokeilut ovat olleet pienimuotoisia, on tarpeen käynnistää asiakasmäärältään suurempia kokeiluja ja saada lisää seuranta- ja tutkimustietoa. Asiakkaiden itse valitsema tuki vastasi tarpeisiin Asiakkaiden kokemukset henkilökohtaisen budjetin käytöstä olivat hyviä. Asiakkaat löysivät tarpeisiinsa soveltuvia ja hyvinvointiaan lisääviä tukimuotoja. Tämä on myös palvelujen hyvinvointi- ja kustannushyödyn näkökulmasta merkityksellistä. Tasavertaisempi kumppanuuteen perustuva asiakkuussuhde vahvisti ihmisen aktiivista toimijuutta oman elämänsä ratkaisuissa. Asiakkailla tulee kuitenkin olla aito mahdollisuus tarpeisiinsa ja sovittuihin tavoitteisiin vastaavan budjetin käyttöön ja sen hallintaan. Budjettia tulisi olla mahdollisuus käyttää esimerkiksi maksukortilla tai hankkeessa kokeillulla mobiilimaksamisella. Budjetin asiakaskäyttöliittymästä tehtiin hankkeessa protomalleja, joiden pohjalta kehitystyötä voitaisiin jatkaa uusissa kokeiluissa. Asiakkaiden valinnat nostivat esiin myös palveluaukkoja ja nykyisten palvelujen kehittämistarpeita. Erilaiset palveluntuottajat tarvitaan tiiviimmin mukaan kehittämisyhteistyöhön. Budjetin tulisi mahdollistaa erilaiset tuen toteuttamistavat – myös yhteisöjen ja lähiverkostojen rooli tuen toteuttamisessa on tärkeää. Henkilökohtaisen budjetoinnin mallia kokeiltiin omaishoidossa, vammaispalveluissa, erilaisissa perhepalveluissa, aikuisten sosiaalipalveluissa ja aikuistuneiden nuorten palveluissa sekä äitiysneuvolan palvelussa. Malli soveltui myös varhaisemman ja kevyemmän tuen tarpeisiin. Hankkeessa saatujen kokemusten perusteella organisaatioiden sisäisiä HB-toimintamalleja muokataan. Hyvien kokemusten myötä henkilökohtainen budjetointi on käytössä hankkeen kokeilualueilla myös jatkossa. Kokeilussa olivat mukana Hämeenlinna, Pori, Tampere, Vantaa sekä Kainuun sote ja Eksote. Tomin ja Roopen tarinat videolla Hankkeen valtakunnallisessa päätösseminaarissa sai ensiesityksen myös dokumentaarinen video (16 min), jossa kerrotaan mm. Tomin ja Roopen henkilökohtaisen budjetin käytöstä. Mukana on myös asiantuntijahaastatteluja. Video on tekstitetty suomeksi ja englanniksi. Suunta – henkilökohtaisen budjetoinnin keskus kutsuu kehittämiskumppanuuteen Hankkeemme toimi tiiviisti yhteistyössä mm. Suunta-keskuksen ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kanssa. Hankkeessa käynnistynyt HB-oppimisverkosto jatkuu Suuntaamo -henkilökohtaisen budjetoinnin verkostona. Asiantuntemuksemme on käytettävissä myös jatkossa. Seuraava HB-oppimisverkoston Suuntaamo kokoontuu 23.9.2019 Tampereella. Ja sitä ennen on 29.8.2019 Suunnannäyttäjien seminaari. Some-keskustelu sekä tiedon ja kokemusten jakaminen jatkuvat hankkeen perustamassa avoimessa ”Henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäjät” Facebook-ryhmässä, jota Suunta-keskus jatkaa. Tietoa tarjolla Vaikka hanke päättyi, on kaikki hankesivuston materiaali avoimesti käytettävissä (mm. uutiset, blogit, esitykset ja tallenteet tapahtumasivuilla, julkaisut sekä tietopaketit asiakkaille ja työntekijöille). Sivustolta löytyvät myös alueelliset HB-yhteyshenkilöt, joiden asiantuntemusta kannattaa hyödyntää jatkossakin. Heidän kauttaan löydät myös tarvittaessa lisää hankkeessa toimineita HB-asiantuntijoita. Hankkeen loppujulkaisu ”Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon” on saatavana sähköisenä hankesivustolla – painoversioita voi tiedustella osoitteesta henkilokohtainenbudjetointi(at)metropolia.fi. Tästä on hyvä jatkaa! Kirjoittaja: Sirkka Rousu, hankkeen projektipäällikkö ja yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lisätietoa: Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, 2019, Sirkka Rousu (toim.). Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankkeen tulokset kokoava julkaisu. Dokumentaarinen video henkilökohtaisen budjetin asiakkaiden ja työntekijöiden kokemuksista (16 min), 2019. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hankkeen työryhmä, toteutus Kuvakieli Ky. Piirrosvideo ”Henkilökohtainen budjetti – kohti yksilöllisempää tukea ja palvelua” – hyödyllinen perehdytyksessä ja tiedottamisessa. (2 min), 2018. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hankkeen työryhmä, toteutus Tussitaikurit Oy. Julkaisu 2018. Rousu (toim.) Henkilökohtainen budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin Neuvottelutulos hallitusohjelmasta liitteineen, 3.6.2019, Valtioneuvosto. Hankkeen valtakunnallisen päätösseminaarin esitykset ja seminaaritallenne 7.5.2019 tapahtumasivulla Suunta – henkilökohtaisen budjetoinnin keskus Henkilökohtainen budjetointi ajattelu- ja toimintatapana. 2019. Johanna Perälä ja Henna Hiilamo (toim.). Väliraportti palvelusetelimallilla kokeilevien henkilökohtaisen budjetoinnin hankkeiden väliarvioinnista 23.1.2019. Sosiaali- ja terveysministeriö. Henkilökohtaisen budjetoinnin taloudellisen arvioinnin toteutettavuus alustava ja arviointisuunnitelma, 2019. Aija Kettunen, Tuula Pehkonen-Elmi ja Taru Haula, Diakonia-ammattikorkeakoulu (linkki tulee myöhemmin).
Lapsiperheköyhyys tulee näkyväksi Kelan perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä
Perustoimeentulotuen siirtyminen Kelan vastuulle on muuttanut Kelan asiakastyötä pelkästä etuuksien hakemiseen liittyvästä neuvonnasta enemmän auttamistyön suuntaan ja tuonut asiakaspalvelutyöhön piirteitä sosiaalityön asiakaskohtaamisista. Siksi on keskeistä tarkastella Kelan työntekijöiden asemaa ja roolia auttamistyön kokonaisuudessa ja selventää, miten eri vastuut ja velvollisuudet yhteistyökumppaneiden kanssa jakautuvat. Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni Kelan asiakaspalvelijoiden ja toimeentulotuen etuuskäsittelijöiden kokemuksia siitä, millaisena lapsiperheköyhyys ja sen eri ilmiöt näyttäytyvät perustoimeentulotukeen liittyvässä työssä ja millaista köyhän lapsiperheen ohjaaminen asiakastyössä on. Opinnäytetyön aineisto koostui syksyn 2018 aikana kerätyistä, yhteensä 20 Kelan asiakaspalvelijan ja perustoimeentulotuen etuuskäsittelijän ryhmähaastatteluista pääkaupunkiseudulla. Tulokset osoittavat, että lapsiperheiden köyhyyden monet eri ilmiöt ovat näkyvä osa perustoimeentulotuen asiakastyötä, mutta samalla uusi sosiaalityön ulottuvuus luo epäselvyyttä työntekemiseen ja perheen hyvinvoinnin kokonaisuudessa työntekijöiden rooliin kaivataan selkeyttä. Köyhyyden ilmentymiä työn arjessa Lapsiperheköyhyys näkyy Kelan perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä monitahoisesti. Köyhyyttä ja siihen liittyviä ilmiöitä käsitellään vanhempien puheen ja kokemusten kautta, toisaalta tilanne konkretisoituu Kelaan toimitettujen selvitysten ja niistä tehtyjen laskelmien perusteella. Kelassa asioivilla, perustoimeentulotuen tarpeessa olevilla perheillä on yleensä vaikeuksia selvitä elämisen perusmenoista, kuten ruokaostoksista, laskuista ja asumisen menoista. Toisaalta työntekijöille tulee joltain osin näkyväksi myös köyhyyden aineettomat ulottuvuudet; rajoittunut mahdollisuus osallistua ja tehdä itsenäisiä valintoja, ylläpitää sosiaalista elämää, liikkua edes paikallisliikenteellä sekä lasten harrastaa ja viettää yhteiskunnassa normaaliksi katsottua vapaa-aikaa. Vaikka erilaisten liitteiden toimittaminen ja virastoissa asioiminen nähtiin vanhempien voimavaroja kuluttavana, silti joillain työntekijöillä oli kokemus, että joskus vanhempien toimintatavat ja asiakkuus näyttävät periytyvän sukupolvelta toiselle jo varhain ja eri viranomaisten kanssa asioimista pidetään arkeen kuuluvana ja osana normaalia elämää. Työntekijöiden näkökulmasta konkreettinen menoista ja tuloista puhuminen miellettiin hyvin luontevaksi osaksi Kelan ja perustoimeentulotukeen liittyvää työtä, mutta köyhyyteen liittyvät heijasteilmiöt, elämänhallinnan ongelmat ja muut huolet, joita työntekijät kohtaavat työssään, voivat olla vaikeita ottaa puheeksi perheen ja vanhempien kanssa. Hankaluutta aiheuttaa yhtäältä työn rakenteelliset tekijät kuten aika ja tavoitteet mutta toisaalta merkittävältä osin myös tietämättömyys erilaisista palveluista sekä oman osaamisen ja työvälineiden puutteet huolten puheeksi ottamisessa vanhemman kanssa. Lisäksi työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ja harkintavalta näihin asioihin koetaan paikoin hyvinkin vähäisenä. Kuten tässä opinnäytetyössä, myös aiemmin on havaittu, että juuri katutason työntekijät (ns. street-level bureaucrats) joutuvat noudattamaan työssään tiukasti lakeja, ylhäältä tulevia ohjeistuksia ja toisaalta ammatillisia tavoitteita, mutta samalla työntekemisen taustalla on ristiriitaa työn tavoitteiden kanssa ja sen, kenen puolella ja ehdoilla työtä tehdään (Närhi ym. 2014: 242). Miksi köyhyyttä tulee ymmärtää? Suomessa noin 130 000 lasta elää köyhyydessä ja määrä näyttää olevan tällä hetkellä kasvussa. Esimerkiksi tilastokeskuksen mukaan lasten pienituloisuusaste vuonna 2016 oli 10,2%, kun se vuonna 2017 oli jo 11,1% (Tulonjakotilasto 2017). Kansainvälisesti tarkasteltuna lapsiköyhyyttä on Suomessa vähän, mutta lasten ja lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on lisääntynyt nopeasti eikä ole palannut talouden nousukausinakaan aiemmalle 90-luvun talouden lamaa edeltävälle tasolle. Lapsiperheköyhyyden taustalla vaikuttavia syitä on muun muassa vanhempien työttömyys, pätkä- ja matalapalkkatöiden lisääntyminen sekä perheiden etuuksiin kohdistuneet leikkaukset. (Salmi, Karvonen, Närvi & Lammi-Taskula 2016: 68.) Köyhissä lapsiperheissä taloudelliset haasteet vaikuttavat perheen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja perheen taloudellisilla ongelmilla on havaittu olevan yhteyksiä muun muassa lasten myöhempiin hyvinvoinnin ja mielenterveyden haasteisiin sekä kohonneeseen riskiin kodin ulkopuoliselle sijoitukselle. Vanhempien toimeentulotuen asiakkuudella on vahva yhteys lasten toimeentulotuen asiakkuuteen ja usein toimeentulotukea saavalla nuorella on toimeentulotukea saanut vanhempi. (Vauhkonen, Kallio, Erola 2017: 509; Paananen ym. 2012: 27; Ristikari ym. 2016.) Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan vauvaikäiset ovat erityisen herkkiä perheen taloudellisille ongelmille ja seuraukset voivat vaikuttaa pitkälle lapsen tulevaisuuteen (THL 2018). Köyhyyden tuoma häpeä ja sosiaalinen eristäytyneisyys voivat aiheuttaa merkittäviä psykologisia, fyysisiä, suhteellisia sekä käytäntöön liittyviä haittavaikutuksia perheiden elämän eri osa-alueilla (esim. Ridge 2009; Hooper Gorin, Cabral & Dyson 2007). Myös lapsissa perheen pienituloisuus voi aiheuttaa häpeän lisäksi muita erilaisia negatiivisia tunteita, kuten syyllisyyttä ja kokemusta erilaisuudesta sekä tarvetta salailla köyhyyttä perheessä (Lapsen ääni 2018). Työntekijä köyhän asiakasperheen kohtaajana Honkasen, Poikolaisen ja Karlssonin (2018) mallinnusta hyödyntäen opinnäytetyön tuloksista ilmenee, että tällä hetkellä perustoimeentulotuen parissa työskentelevät asiakaspalvelijat ja etuuskäsittelijät turvautuvat herkästi torjumisen eli tiukan palvelun rajaamisen tai huomioivan eli auttamisen toimintatapoja vahvistaviin rooleihin perheitä kohdatessaan. Usein perheen tilanteesta ei muodostu kokonaiskuvaa ja huoliin liittyvät asiat siirretään kunnan sosiaalitoimeen, kun akuutit asiat Kelan palvelussa on hoidettu. Näitä rooleja vahvistavia syitä ilmeni monia. Toisaalta siirtoja tehdään työn rakenteellisten tekijöiden kuten kiireen ja tavoitteiden saavuttamisen vuoksi, toisinaan syynä on kokemus puutteellisista työvälineistä ja joissain tapauksissa kyse on asenteista sitä kohtaan, mikä mielletään työntekijän vastuuksi Kelan työssä. Etenkin asiakaspalvelussa työskentelevien vastauksissa ilmeni kuitenkin halukkuutta vahvistaa enemmän myös kohtaajan roolia, jossa vastavuoroisuus ja aktiivinen toimijuus korostuvat. Osalla valinnat toimintatavoille näyttävät olevan tietoisia, joidenkin työntekijöiden osalta tiettyyn rooliin ajaudutaan ehkä arjen normien pakottamana. Nämä roolit on merkityksellistä tunnistaa, jotta toimintatapoja voidaan kehittää, perheen asiointikokemusta parantaa ja hyviä kokemuksia edistää. (Honkanen, Poikolainen & Karlsson 2018: 541.) Merkittävä huomio on myös se, millainen kokemus työntekijöillä on omasta kyvystään vaikuttaa perheen ja muiden asiakkaiden asioihin ja elämäntilanteeseen. Haastatteluissa nousseet huolet ovat ajoittain hyvinkin suuria ja voivat olla merkittävä kuormitustekijä asiakaspalvelussa ja etuuskäsittelyssä työskenteleville. On tärkeää, että yksilölliset erot köyhyyden kokemuksissa ja yhteys köyhyyden ja perheen toiminnan välillä opitaan tunnistamaan, jotta työntekijöiden valmiuksia keskustella köyhyydestä ja elämäntilanteesta perheenjäsenten kanssa voidaan kehittää, ja jotta köyhyyden vastaisia toiminnallisuuksia voidaan tukea asiakastyössä (Jack & Gill 2013: 224, 231). Turvattu toimeentulo, riittävä sosiaaliturva mukaan lukien, ovat merkittävä osa perheen hyvinvoinnin kokonaisuutta. Siksi näissä perheissä tuen tarve korostuu ja on keskeistä, että koko palvelujärjestelmä muodostaa perheen hyvinvointia kannattelevan kokonaisuuden. Etuusneuvonnasta auttavaan asiakastyöhön Osa perheistä ei tarvitse muuta kuin taloudelliselta tukea, mutta on myös perheitä, joiden tuen tarve on paljon laajempi ja käsittää muun muassa elämänhallintaan ja jaksamiseen liittyviä ongelmia (STM loppuraportti 2015: 13). Työntekijöiden kertoman mukaan vähävaraisten lapsiperheiden tarve Kelassa asioidessaan liittyy keskeisesti tiedon ja tulojen ennakoitavuuden lisäämiseen, palvelun jatkuvuuden ja perheen pärjäämisen varmistamiseen sekä perheen itsenäisen selviytymisen tukemiseen. Tuen tarve pienituloisilla liittyy oikea-aikaisten etuuksien saamisen lisäksi myös kunnioittavaan ja kohtaavaan vuorovaikutukseen, autetuksi tulemisen kokemukseen ja työntekijän osoittamaan kiinnostukseen perheen elämästä. Vähävaraisuus ja sen mukanaan tuoma avuttomuus ja riippuvuus ulkopuolisesta avusta sekä konkreettinen perustarpeiden puute, on perheen jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta merkittäviä uhkatekijöitä. Siksi ongelmien ennakoiminen varmistamalla toimivat prosessit ja yhteistyökanavat on tärkeää. Huolellisella ja tavoitteellisella perheen jatko-ohjauksella puolestaan vähennetään vanhempien luukulta luukulle asioimista ja turvaverkon ja riittävien tukitoimien ulkopuolelle jäämistä sekä ennen kaikkea estetään haastavan tilanteen negatiivisia vaikutuksia lapseen. Yksittäisellä työntekijällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa laissa määriteltyihin tuen määriin ja myöntöedellytyksiin tai poliittisiin päätöksiin, joten on tärkeää vahvistaa pystyvyyden kokemusta auttamisesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa perheen hyvinvointiin muiden kanavien ja yhteistyön kautta. Lisäksi lapseen liittyvien kysymysten huomioiminen nousee merkitykselliseksi perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä ja siksi osaamisen vahvistaminen lapsen edun ja perheen tukitoimien tunnistamiseksi ja puheeksi ottamiseksi tulisi riittävässä määrin varmistaa esimerkiksi työntekijöiden perehdytyksiä, toimintamalleja, ohjeita ja koulutuksia suunniteltaessa. Kirjoitus perustuu Essi Tesarczykin - Lapsiperheköyhyys Kelan perustoimeentulotuen asiakastyössä - Työntekijöiden näkemyksiä kohtaamisista palvelun arjessa, sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Kirjoittaja: Essi Tesarczyk, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Hooper, Carol-Ann, Gorin, Sarah, Cabral, Christie & Dyson, Claire 2007. Living with Hardship 24/7: The Diverse Experiences of Families in Poverty in England 2007. The Frank Buttle Trust. London. Honkanen, Kati, Poikolainen, Jaana & Karlsson, Liisa 2018. Hyvinvointipalvelukokemukset tuentarvitsijan institutionaalista luottamusta rakentamassa? Tarkastelussa lapsiperheiden vanhempien sekä nuorten aikuisten kokemukset hyvinvointipalveluista. Yhteiskuntapolitiikka 83 (2018): 5-6. s. 532-543. Jack, Gordon & Gill, Owen 2013. Developing cultural competence for social work with families living in poverty. European Journal of Social Work 2013. Volume 16, Issue: 2. s. 220-234. Saatavana osoitteesta: <https://www-tandfonline-com.ezproxy.metropolia.fi/doi/pdf/10.1080/13691457.2011.649347?needAccess=true> Luettu 15.2.2019. Lapsen ääni 2018. Lasten kokemuksia vähävaraisuudesta ja kiusaamisesta kouluympäristössä. Pelastakaa lapset ry 2018. Saatavana osoitteessa: <https://s3-eu-west-1.amazonaws.com/pelastakaalapset/main/2018/08/20163238/Pelastakaa_Lapset_Lapsen_Aani_2018_web.pdf> 26.2.2019. Närhi, Kati, Kokkonen, Tuomo & Matthies Aila-Leena 2014. Asiakkaiden osallisuus ja työntekijöiden harkintavalta palvelujärjestelmässä. Janus vol. 22 (3) 2014, 227–244. Saatavana osoitteessa: <https://journal.fi/janus/article/view/51212/15670> Luettu 11.12.2018. Paananen, Reija Ristikari, Tiina, Merikukka, Marko, Rämö, Antti & Gissler, Mika 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Helsinki: THL. Raportti 52/2012. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102984/THL_RAPO52_2012_web.pdf> Luettu 17.2.2019. Ridge, Tess 2009. Living with Poverty: A Review of the Literature on Children’s and Families’ Experiences of Poverty. 2009. Department for Work and Pensions. London. Saatavana osoitteessa: < http://www.bristol.ac.uk/poverty/downloads/keyofficialdocuments/Child%20Poverty%20lit%20review%20DWP.pdf> Luettu 4.10.2018. Ristikari, Tiina, Törmäkangas, Liisa, Lappi, Aino, Haapakorva, Pasi, Kiilakoski, Tomi, Merikukka, Marko, Hautakoski, Ari, Pekkarinen, Elina & Gissler, Mika 2016. Suomi Nuorten kasvuympäristönä. 25 vuoden seuranta vuoden 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 9/2016. Salmi, Minna, Karvonen, Sakari, Närvi, Johanna ja Lammi-Taskula, Johanna 2016. Lapsiköyhyys on ajankohtaista myös Suomessa: yhteenveto ja suosituksia. Teoksessa Sakari Karvonen & Minna Salmi (toim.) 2016. Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 30/2016. 68 – 69. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131589/URN_ISBN_978-952-302-742-8.pdf?sequence=1> Luettu 3.3.2018. STM 2015. Toimeentulotuen uudistamista selvittäneen työryhmän loppuraportti 2015. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:28. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74538/URN_ISBN_978-952-00-3591-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y> Luettu 30.9.2018. THL 2018. Vauvaikäisen perheen köyhyys vaarantaa nuoruuden. Tiedote. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päivitetty 22.8.2018. Saatavana osoitteessa: <https://thl.fi/fi/-/vauvaikaisen-perheen-koyhyys-vaarantaa-nuoruuden> Luettu 20.5.2019. Tulonjakotilasto 2017. Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto (verkkojulkaisu). ISSN=1795-8121. Tuloerot (kansainvälinen vertailu) 2017, 1. Pienituloisuuden kehitys Suomessa vuosina 1966-2017. Helsinki: Tilastokeskus. Saatavana osoitteessa: <http://www.stat.fi/til/tjt/2017/01/tjt_2017_01_2018-12-19_kat_001_fi.html> Viitattu 26.2.2019. Vauhkonen, Teemu, Kallio, Johanna & Erola, Jani 2017. Sosiaalisen huono-osaisuuden ylisukupolvisuus Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 82 (2017):5. s.501-512. Helsinki. Saatavana osoitteesta: <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135433/YP1705_Vauhkonenym.pdf?sequence=2&isAllowed=y> Luettu 14.5.2018
Valtakunnallista tahtotilaa etsimässä: lasten, nuorten ja perheiden palvelut muutoksessa
Muutoksen tarpeesta puhuttu kohta 30 vuotta Korjaavat erityispalvelut kohtaavat merkittävän osan nykyisistä nuorista aikuisista (Ristikari ym. 2016: 104). Lapsi- ja perhepalvelujen muutoksen tarpeeseen on herätty viimeistään 2000-luvulla alati kasvavien erityispalvelumenojen myötä. 1990-luvun laman vaikutukset ovat tulleet näkyviksi, ja niistä on saatu tutkittua tietoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt seurantatutkimuksen sekä vuonna 1987 syntyneistä lama-ajan lapsista että vuonna 1997 syntyneistä nousukauden lapsista. Tutkimusten mukaan toimeentulotukeen joutui vuonna 1997 syntyneiden perheistä turvautumaan 36 prosenttia, ja vuonna 1987 syntyneiden perheistä 38 prosenttia. Lisääntyvä eriarvoisuus ja perheeseen kasautuneet riskitekijät selittävät sitä, miksi yhä laman jälkeen yhtä suurella osalla perheistä menee huonosti. Vanhempien ongelmat periytyvät lapsille, kun niihin ei saada riittävästi tukea. THL:n erikoistutkijan Tiina Ristikarin mukaan on puhuttu jo kohta 30 vuotta siitä, että lapsiperheitä tulee tukea ja ongelmia ehkäistä, mutta mitään ei tapahdu. (Valtavaara – Takala 2018.) Imatran hyvinvointineuvola esimerkkinä tehokkaasta, ennaltaehkäisevästä palvelusta Osassa kuntia erityispalvelumenot on saatu vähenemään ottamalla käyttöön uusia toimintamalleja. Esimerkiksi Imatralla hyvinvointineuvola on palkittu Kunnallinen lastensuojeluteko -palkinnolla vuonna 2013. Perusteina palkinnon myöntämiselle oli, että Imatran kaupunki on onnistunut hyvinvointineuvolallaan panostamaan ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön ja perheiden varhaiseen tukemiseen. Palkinnon myöntämisen perusteet ovat myös syitä, joiden vuoksi hyvinvointineuvolatoimintaa lähdettiin 2000-luvun alussa ideoimaan. Neuvolapalvelut ovat yksi esimerkki 1990-luvun laman leikkausten kohteesta, eikä niiden palvelujen tasoa ole saatu lamaa edeltävälle tasolle asiantuntijoiden suosituksista huolimatta. (Vehviläinen 2015: 199.) THL:n vuonna 1997 syntyneiden seurantatutkimusraportin suosituksissa todetaan olevan erityisen tärkeää, että perheet, joissa kasautuneita ongelmia kohdataan, saavat tarvitsemansa tuen ja palvelut viivytyksettä. Esimerkiksi lisääntyneet teini-ikäisten lasten sijoitukset kertovat palvelujärjestelmän oikea-aikaisuuden toimimattomuudesta. (Ristikari ym. 2018.) Lapsiperheiden, myös ylisukupolvisten ongelmien ratkaisu olisi siis hyvissä ennaltaehkäisevissä palveluissa, joista neuvolalla on tässä tärkeä rooli. Suomesta ovat myös puuttuneet pitkälti lapsi- ja perhelähtöisyyttä edistävät rakenteet, joiden avulla voitaisiin nivoa yhteen eri hallinnonalojen vastuulle kuuluvia, mutta yhteisten asiakkaiden hyväksi olevia palvelukokonaisuuksia. (Paananen ym. 2012: 43; Heinonen – Ikonen – Kaivosoja – Reina 2018: 16.) Hallitusten hankkeita lapsiperheiden parhaaksi Ratkaisuja on haettu ja hyviä suunnitelmia on laadittu myös valtakunnallisesti ainakin vuodesta 2005, jolloin Matti Vanhasen hallitus laati strategian lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi, ja sosiaali- ja terveysministeriö valmisteli perhepoliittista tavoiteohjelmaa. Strategian tavoitteina olivat muun muassa vanhempien ja perheiden yhtenäisyyden tukeminen ja työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottaminen. (Paavola ym. 2006.) Juha Sipilän hallitus valitsi vuonna 2015 hallitusohjelman yhdeksi kärkihankkeeksi lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) toteuttamisen vuosina 2017−2018. LAPE-hankkeen tavoitteena olivat entistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut sekä toimintakulttuurin uudistaminen. Ensisijaisia asioita uudistuksessa olivat lapsen etu ja vanhemmuuden tuki. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016.) Viime töikseen Sipilän hallitus valmisteli myös kansallisen lapsistrategian vahvistamaan suomalaisen yhteiskunnan lapsilähtöisyyttä ja luomaan yhteistä, kansallista lapsipolitiikan tahtotilaa. Kansallisen lapsistrategian valmistelutyön projektipäällikön Marianne Heikkilän mukaan lapsistrategia tulee olemaan merkittävä lapsi- ja perhepolitiikkaa ohjaava väline (Valtioneuvosto 2018.) Lapsen aika -lapsistrategiaraportin viesti on, että lapsi- ja perhemyönteinen yhteiskunta asettaa lapset, nuoret ja perheet politiikan keskiöön ja tarjoaa ennaltaehkäisevää tukea kohti tasa-arvoista hyvinvointia. Yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen panostaminen on tuottava investointi tulevaisuuteen. (Lapsistrategian työryhmät 2017.) Esimerkkinä valtakunnallisten ohjelmien ohjaamasta toimintamallista on perhekeskus, jonka kehittäminen alkoi Suomessa vuonna 2005. Perhekeskustoiminnan kehittäminen on nostettu tavoitteeksi myös LAPE-hankkeessa. Toimintamallin nähdään vastaavan lasten, nuorten ja perheiden peruspalvelujen haasteisiin, kuten palvelujen hajanaisuuteen ja sektorimaisuuteen sekä avun saannin hitauteen. Perhekeskustoiminnan kehittämisen tavoitteena on lasten ja perheiden voimavarojen, osallisuuden ja kohdatuksi tulemisen vahvistuminen ja avun ja tuen saannin parantuminen ja varhentuminen mm. verkostoimalla ja yhteensovittamalla palvelut toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Lapsistrategiatyöryhmän lapsifoorumeissa keräämän tiedon mukaan verkostojen kehittämisessä sosiaali- ja terveysalaa laajemmalle on kuitenkin vielä tehtävää. (Heinonen ym. 2018: 80; Lapsistrategian työryhmät 2017.) Puheesta tekoihin ja muutoksiin On hankalaa arvioida, onko uudessa kansallisessa lapsistrategiassa aineksia tuomaan vihdoin muutosta siihen, mistä on puhuttu kohta kolmekymmentä vuotta, sillä hyviä strategioita on laadittu aiemminkin. Ainakin valtakunnalliset linjaukset luovat toivoa lapsi-, nuori- ja perhelähtöisemmästä yhteiskunnasta. Ne ovat viesti siitä, että muutoksen tarve on nähty, kuultu ja otettu vakavasti koko valtakunnan tasolla. Kansalliset tavoitteet auttavat myös hyviksi todettujen toimintamallien ja -tapojen juurruttamisessa, kun juurruttaminen ei jää yksittäisten kuntien ja satunnaisten hyvien johtajien vastuulle. Ne myös herättävät ja pitävät yllä tärkeää, yhteiskunnallista keskustelua. Valtakunnallisten linjausten lisäksi tarvitaan kuitenkin myös vahvaa paikallista dialogia ja alueellisten erojen huomiointia. Kasvukeskusten Suomi on hyvin erilainen kuin autioituva maaseutu, mutta molempien lapset, nuoret ja perheet yhtä tärkeitä. Kirjoitus perustuu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni ”Hyvinvointineuvolamallin sisältö ja kehittämistarpeet Pyhtäällä”. Kirjoittaja: Veera Halttunen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Halttunen Veera 2019. Hyvinvointineuvolamallin sisältö ja kehittämistarpeet Pyhtäällä. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/171870. Heinonen, Olli-Pekka – Ikonen, Anna-Kaisa – Kaivosoja, Matti – Reina, Timo 2018. Yhdyspinnat yhteiseksi mahdollisuudeksi. Selvitys lapsi-, nuoriso- ja perhepalveluiden toteuttamiseen liittyvistä yhdyspinnoista muuttuvassa toimintaympäristössä. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 8/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160555/LAPE-loppuraportti_FINAL.pdf. Lapsistrategian työryhmät – Heikkilä, Marianne (toim.) 2019. Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-698-0. Paananen, Reija – Ristikari, Tiina – Merikukka, Marko – Rämö, Antti – Gissler, Mika 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 52/2012. Verkkodokumentti. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102984/THL_RAPO52_2012_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Paavola, Auli – Rousu, Sirkka – Laiho, Kristiina 2006. Lasten hyvinvointi kunnan yhteiseksi asiaksi. Lapsipolitiikan kuntakyselyn 1.4.2005 tuloksia. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Ristikari, Tiina − Keski-Säntti, Markus − Sutela, Elina – Haapakorva, Pasi – Kiilakoski, Tomi – Pekkarinen, Elina – Kääriälä, Antti − Aaltonen, Mikko − Huotari, Tiina − Merikukka, Marko − Salo, Jarmo − Juutinen, Aapo − Pesonen-Smith, Anna − Gissler, Mika 2018. Suomi lasten kasvuympäristönä. Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 7/2018. Verkkodokumentti. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137104/URN_ISBN_978-952-343-152-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Ristikari, Tiina – Törmäkangas, Liisa – Lappi, Aino – Haapakorva, Pasi – Kiilakoski, Tomi – Merikukka, Marko – Hautakoski, Ari – Pakkarinen, Elina – Gissler, Mika 2016. Suomi nuorten kasvuympäristönä. 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 9/2016. Verkkodokumentti. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/suomi_nuorten_kasvuymparistona.pdf. Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Lapsi- ja perhepoliittinen muutosohjelma. Hankesuunnitelma. Verkkodokumentti. http://stm.fi/documents/1271139/1953486/Hankesuunnitelma_Lapsi-ja%20perhepalveluiden%20muutosohjelma.pdf. Valtavaara, Marjo – Takala, Anna 2018. Laman ja Nokia-Suomen lapset ovat nyt nuoria aikuisia – kolmekymppiset kokivat lapsuudessaan laman piiskan, mutta nousukaudella Suomi jakautui vielä vahvemmin kahtia. Artikkeli. Helsingin Sanomat. Valtioneuvosto 2018. Kansallinen lapsistrategia vahvistamaan suomalaisen yhteiskunnan lapsilähtöisyyttä. Tiedote. Verkkodokumentti. https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410845/kansallinen-lapsistrategia-vahvistamaan-suomalaisen-yhteiskunnan-lapsilahtoisyytta. Vehviläinen, Ulla 2015. Imatran hyvinvointineuvola – konkreettista tukea lapsiperheille. Teoksessa Rimpelä, Matti – Rimpelä, Markku (toim.): Säästöjä lapsiperheiden palveluremontilla. LIITERAPORTTI: Kuntien kuvaukset lapsiperheiden palvelujen kehittämisestä. Kunnallisalan kehittämissäätiö. 199–207. https://kaks.fi/julkaisut/saastoja-lapsiperheiden-palveluremontilla-6/.
Ammatillista Empatiaa (QE) oppimassa
Opiskelija Sari Rekilä toi blogitekstissään (11.4.2019) Empatia osana ammatillista kasvua sosiaalialalla osuvasti esille sen, että empatiaa ei opita vain luennoilla, vaan oman kokemuksen kautta, kokemuksellista oppimista hyödyntäen. Hän oli löytänyt kirjallisuuskatsauksessaan monia erilaisia kokemuksellisen oppimisen keinoja empatiataidon kehittämiseksi. Rekilä käsitteli kirjoituksessaan muun muassa Mindfullnessia, fiktiivisten kertomusten lukemisen merkitystä ja Tunnepäiväkirjan pitämistä. Hän toi myös esille reflektion tärkeyden empatian oppimisessa. Rekilän havainnot ovat tärkeitä ja ajankohtaisia — eivät vain sosiaalialalla, vaan myös laajasti ajateltuna monilla aloilla. Näin on esimerkiksi siksi, että empatiataitoja kehittämällä voi luoda myötätunnon täyteisiä yhteyksiä itseä ympäröivään maailmaan. Empatia on avain myös yhteisön sisäiseen turvallisuuteen ja sen ylläpitoon. Empatiassa olennaista on hetkittäin samaistuminen toisen asemaan niin, että säilyttää kuitenkin oman erillisyytensä (ja siihen liittyvät tunteet) ja hallitsee tunteensa. Empatian merkitys on huomattu myös tekoälykeskustelussa, jossa on havaittu, että tekoälyn kehittymisen myötä syntyy myös tarvetta uusille taito- ja osaamisyhdistelmille (Koski 2018). Tällöin koulutussisältöihin ehdotetaan huomioitavaksi sosiaalisen älykkyyden kehittämistarve ja muut tekoälyä täydentävät taidot (Koski 2018). Myös Linturin ja Kuusen (2018, 400) luettelemien megatrendien mukaan (kohta: arvomaailman kehitys & maailman kokeminen) monikulttuurisuus, elämyksellisyys, uskonnollisen kollektivismin ja yksilöllisyyden ristiriidan lisääntyminen, ympäristötietoisuuden kasvaminen ja voimistuvat teknologiapelot (Linturi & Kuusi 2018, 400), voivat osaltaan tasapainottua entistä empaattisemmalla kohtaamisella ja toisen ihmisen näkökulman ymmärtämisellä. Empatian kehittyminen lähtee liikkeelle siitä oivalluksesta, että empatiaa voi oppia Empatiaa voidaan oppia ja opettaa (Raatikainen, Rauhala ja Mäenpää 2017; Raatikainen 2018) ja se voidaan ottaa huomioon opetussuunnitelmissa[1]. On havaittu, että jo pelkästään empatian kehittämisen mahdollisena pitäminen lisää empatiaa. Empatian kehittyminen lähtee liikkeelle siitä oivalluksesta, että empatiaa voi kehittää (Aaltola & Ketola 2018). Empatian kehittyminen ammatilliselle tasolle edellyttää kuitenkin harjoittelua (ja reflektiota), vaikkakin elämänkokemus voi antaa tietyt perusvalmiudet empatian käyttöön (Hepworth & Larsen 1990). Ammatillinen empatia (Qualified Empathy) on empatiaa, jossa empaattinen kohtaaminen ei pysähdy vain asiakkaaseen tai potilaaseen, vaan se on laajasti empaattista yhteisöä rakentavaa. Siinä huomioidaan myös kollegat ja esimiehet kohtaavassa läsnäolossa. Ammatillisessa empatiassa tietoisella ja jatkuvalla reflektiolla on suuri merkitys — ammatillisesti empaattisesti suhtautuva kehittyy empaattisessa reflektiossa itseohjautuvaksi, kuitenkin säilyttäen rajat ja kyvyn eritellä omia tunteitaan (Raatikainen, Rauhala & Mäenpää 2017). Empatia voi edistää myös työelämän laatua (State of Workplace Empathy). Ammatillista empatiaa rakentamassa Sosiaalialan tutkinnossa empatiaa on opetettu ja opetetaan yhdistäen taidelähtöisyyttä (ks. mm. Austring & Sorensen 2011), teoriaopintoja ja työharjoittelua. Alustavien tulosten mukaan opiskelijat ovat kokeneet monipuolisen ja monimenetelmällisen empatian käsittelyn tärkeänä asiana. Empatian äärelle pysähtyminen osana opintoja on koettu herättelevänä ja itsereflektiota vahvistavana asiana[2]. Empatian itsestään selvänä pidettävä luonne on kyseenalaistettu, ja empatian opiskelu ja oppiminen on koettu merkityksellisenä. Ammatillista empatiaa (QE) osana ammatti-identiteettiä on rakennettu moninaisia lähestymistapoja ja oppimisympäristöjä hyödyntäen. “After our lectures I feel that my idea of empathy is more compete. Term used in class – qualitative empathy - is good description of most effective and needed version of empathy.” “Before this course and reading some of the articles about empathy, I had the assumption that empathy is mostly something that we have innate to us and it cannot really be changed. However, empathy is something that can actually be worked on, and people can learn and develop it.” “I now have some knowledge on the methods that I can use to improve my empathy skills “ Opiskelijoiden havainnot puoltavat ajatusta siitä, että empatiaa (Ammatillista empatiaa, QE) voidaan opettaa ja oppia. Ennen kaikkea viesti opiskelijoilta on, että ammatillisen empatian opetusta tarvitaan entistä enemmän ja systemaattisemmin koko opintojen aikana, jotta se juurtuu osaksi ammatillista identiteettiä ja antaa vahvuutta vastuullisissa ja haasteellisissa tilanteissa. Reflektio on avain oman käyttöteorian jäsentämiseen. Reflektointi tukee yksilön persoonallista kasvua — ihminen oppii vahvuuksistaan, heikkouksistaan sekä tavoistaan reagoida ja toimia (Nivala & Ryynänen 2019). Ammatillisesti empaattisesti toimiessa tarvitaan näitä taitoja. Kirjoittaja: Eija Raatikainen Lähteet: Aaltola, E. & Ketola, S. 2017. Empatia – Myötäelämisen tiede. Into. Austring B.D. & Sorensen, C.M. 2011. A Scandinavian View on the Aesthetics as a Learning Media. Journal of Modern Education Review (2) 2. 90—101. Hepworth, D. H. & Larsen, J. A. 1990. Direct Social Work Practice: Theory and Skills. Belmont, CA: Wadsworth. Koski, O. 2018. Tekoäly ja muuttuva työ. Työpoliittinen aikakauskirja Finnish Labour Review. Ministry of Economic Affaitrs and Employment. 1/2018. Työ- ja elinkeinoministeriö. 61. Vol. 11—21. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160692/TEM%20tyopoliittinen%20aikakauskirja%201_2018.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 14.3.2019. Linturi, R. & Kuusi, O. 2018. Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018–2037. Yhteiskunnan toimintamallit uudistava radikaali teknologia. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2018. https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/julkaisut/Documents/tuvj_1+2018.pdf Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Gaudeamus. Tallinna. Raatikainen, E., Rauhala, L. A., & Mäenpää, S. 2017. Qualified Empathy. A key element for an empowerment professional. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, 18. 113—21. Raatikainen, E. 2018. Empatian monet kasvot. Kirja-arvio. Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2018. Suomen sosiaalipedagoginen seura. 117—120. Työelämä 2020 -hanke. Työelämän kehittämisstrategia vuoteen 2020. Työ- ja elinkeinoministeriö. Luettu osoitteesta: http://www.tyoelama2020.fi/files/35/tyoelaman_kehittamisstrategia_final.pdf. Workplace state of Empathy - Executive Summary. https://info.businessolver.com/hubfs/empathy-2018/businessolver-empathy-executive-summary.pdf?hsCtaTracking=7e237aa9-1d60-4cfb-b9a9-2b881143391a%7C0c012412-b9e0-488a-8f56-4c153450c4fa [1] Ks. Lue lisää mm. Journal of Social Work Education [2] Alustavia tuloksia esiteltiin Sosiaalipedagogiikan päivien yhteydessä esikonferenssissa Tieteiden talolla 27.3.2019 (Raatikainen, Rauhala ja Mäenpää) Sosiaalipedagogiikan päivien esiseminaari oli teemalla Kasvatus yhteiskunnassa – yhteiskunta kasvatuksessa / Education in Society – Society in Education. Aineistonäytteet on kerätty DPSS tutkinnosta.
Motiivit toimia vapaaehtoisena Pelastakaa Lapset-järjestössä: ”Yhtäkään lasta ei jätetä!”
Vastikään valmistuneessa opinnäytetyössä selvitettiin Pelastakaa Lasten vapaaehtoisten motivaatioita vapaaehtoistoiminnassa. Aineisto kerättiin verkkokyselynä keväällä 2018 ja siihen vastasi 307 vapaaehtoista ympäri Suomea. Kyselyssä hyödynnettiin Claryn & Sniderin (1998) Volunteer Functions Inventory -mallin ja Esmondin & Dunlopin (2004) Volunteer Motivation Inventory -mallin mukaisia motivaatioluokkia. Tulosten mukaan Pelastakaa Lasten vapaaehtoisille vapaaehtoistoiminnassa tärkeintä on heidän arvomaailmaansa vastaava toiminta: 97 % vastanneista vapaaehtoisista piti auttamista tärkeänä. Erityisesti lasten, nuorten ja perheiden auttaminen oli lähellä vastaajien sydäntä: "Haluan edistää lasten hyvinvointia. Lapsissa on meidän tulevaisuus. Yhtäkään lasta ei jätetä!" Tulokset ovat samansuuntaiset aiempien Suomalaisten vapaaehtoistutkimusten kanssa (mm. Nylund 2000; Grönlund 2012; Yeung 2002), joiden mukaan auttaminen on suomalaisille tärkeää ja suomalainen arvomaailma on sellainen, joka ohjaa auttamaan. Opinnäytetyön tulosten mukaan vapaaehtoistoiminnalla tavoiteltiin myös ymmärryksen lisäämistä ja uuden oppimista. Näkökulmien avartuminen vapaaehtoistoiminnan avulla oli vapaaehtoisille merkittävää. Lisäksi tärkeää oli järjestöltä saatava tunnustus, erityisesti yhdenvertainen kohtelu. Auttaessaan myös saa Vaikka auttaminen koettiin tärkeäksi, merkittävää oli myös, että auttaessaan saa itselle hyvän mielen. Kuten eräs vastaaja toi esille: "Se (vapaaehtoistoiminta) on yksinkertaisesti kivaa ja antoisaa!" Erilaiset motivaatiotekijät eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan ne voivat olla limittäisiä. Muun muassa Nylund (2000) ja Yeung (2002) ovat korostaneet tutkimuksessaan suomalaisen vapaaehtoiskentän ja vapaaehtoisten motivaatioiden diversiteettiä. Kyselyn avoin kysymys "Miksi haluat toimia vapaaehtoisena juuri Pelastakaa Lapsissa" toi näkyviin vastaajien moninaiset motivaatiot vapaaehtoistoiminnassa. Monissa vastauksissa nousi esille useita eri motivaatioluokkia. Esimerkiksi seuraavassa vastauksessa löytyvä seuraavat motivaatioluokat: arvot (auttaminen), omanarvontunto (toiminta on hauskaa ja rikastuttaa omaa elämää) ja yhteisöllisyys (uudet ihmiset): "Pienikin välittämisen osoitus voi kantaa pitkälle, jopa saada jonkun elämänsuunnan muuttumaan kokonaan. Oman asuinkunnan lasten ja nuorten hyväksi pitää tehdä se mikä on mahdollista, heissä on tulevaisuus ja joskus he, mahdollisesti, kohtelevat meitä samoin kuin me aikuisina olemme kohdelleet heitä. Yhdessä on hauska touhuta lasten ja nuorten hyväksi. On saanut tutustua uusiin ihmisiin, joihin ei ehkä muuten olisi tutustunut. Rikastuttaa elämää monella tapaa ja on mukava auttaa!" Vapaaehtoisten sitoutuminen Pelastakaa Lasten vapaaehtoiset ovat hyvin sitoutuneita toiminnassaan. Jopa 95 % vastaajista piti todennäköisenä, että he jatkavat vapaaehtoistoiminnassa edelleen vuoden kuluttua. Viidenkin vuoden kuluttua sitä piti todennäköisenä 83 % vastaajista. Vapaaehtoistoiminnan mahdollisia esteitä olivat ikääntyminen, kiire, muuttuva elämäntilanne ja toiminnan kuormittavuus. Näihin esteisiin järjestö voi vastata esimerkiksi tarjoamalla mahdollisuuksia siirtyä kevyempiin ja vähemmän sitoutumista vaativiin vapaaehtoistehtäviin. "Luotettava, vahva ja asiantunteva sekä aikaansaava järjestö" Kaiken kaikkiaan Pelastakaa Lapsiin järjestönä oltiin hyvin tyytyväisiä. Vastaajat kokivat, että järjestössä on tarjolla sopivaa vapaaehtoistoimintaa, johon on helppo liittyä mukaan. Opinnäytetyön tulosten mukaan Pelastakaa Lapset on hyvämaineinen järjestö, jota vastaajat pitivät ammattitaitoisena ja luotettavana yhteistyökumppanina: "Järjestö on luotettava ja vastaa arvojani, toimii kansainvälisesti merkittävällä tavalla ja tekee työtään suurella ja vakiintuneella ammattitaidolla." Vastaajien käsityksen mukaan Pelastakaa Lasten vapaaehtoistoiminnalla apu menee suoraan sitä tarvitseville ilman välikäsiä. Vastaajat kokivat, että vapaaehtoisena heillä oli mahdollisuus auttaa suoraan apua tarvitsevia perheitä ja että vapaaehtoistoiminnan avulla heillä on aito mahdollisuus vaikuttaa myönteisesti lasten elämään. Opinnäytetyössä mittarina käytettyä kyselyä voidaan hyödyntää mitattaessa vapaaehtoisten motiivia myös muissa järjestöissä ja yhteisöissä. Blogikirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Heikkinen, Elina 2019: "Yhtäkään lasta ei jätetä". Tutkielma Pelastakaa Lasten motiiveista. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi ylempi AMK. Sitaatit ovat suoria lainauksia vapaaehtoisten antamista vastauksista kysymykseen "miksi haluat toimia vapaaehtoisena juuri Pelastakaa Lapsissa?" Kirjoittaja: Elina Heikkinen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Clary, Gil & Snyder, Mark, Ridge, Robert, Copeland, John, Stukas, Arthur, Haugen, Julie & Miene, Peter 1998. Understanding and Assessing the Motivations of Volun-teers: A Functional Approach. Journal of Personality and Social Psychology 74, 1516–1530. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://pdfs.semanticscholar.org/b46a/11a4464f77b64492e2c2b688d9ebcc3c5565.pdf>. Grönlund, Henrietta 2012. Volunteerism as a mirror of individuals and society: reflections from young adults in Finland. Helsinki: Unigrafia. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/32919/voluntee.pdf?se> Nylund, Marianne 2000. Varieties of Mutual Support and Voluntary Action – A Study of Finnish SelfHelp Groups and Volunteers. Helsinki: The Finnish Federation of Social Welfare and Health. Yeung, Anne Birgitta 2002. Vapaaehtoistoiminta osana kansalaisyhteiskuntaa. Ihanteita vai todellisuutta? Tutkimus suomalaisten asennoitumisesta ja osallistumisesta vapaaehtoistoimintaan. Helsinki: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys.
Empatia osana ammatillista kasvua sosiaalialalla
Mikä yksittäinen taito auttaa sekä laadukkaan asiakassuhteen rakentamisessa että suojaa työntekijää uupumukselta? Vastaus on empatiataito. Sari Rekilä etsi kirjallisuuskatsauksessaan vastausta kysymykseen, miten empatiataitoa voi oppia ja opettaa sosiaalialalla. Empatiataitoa saatetaan pitää enemmän luonteenpiirteenä kuin opittavana asiana. Se on kuitenkin opittavissa oleva taito siinä missä muutkin. Empaattisessa kohtaamisessa työntekijä asettuu hetkellisesti asiakkaan asemaan ja tarkastelee asioita hänen näkökulmastaan. Työntekijän jaksamisen kannalta on tärkeää osata erottaa omat tunteet toisen tunteista ja toisaalta kyetä työpäivän jälkeen tyhjentämään mielestään empaattinen kohtaaminen ja siinä koetut tunteet. Termi asianmukainen empatiataito kuvaa ammattilaisen kykyä olla empaattisesti läsnä asiakassuhteessa ilman, että kohtaamisesta on työntekijälle haitallisia seurauksia. Työntekijän on osattava tunnistaa ja asettaa omat rajansa, mikä suojaa häntä myötätuntouupumukselta. Empatiataito on tärkeä osa sosiaalialan työntekijän ammattitaitoa, sillä asiakkaan aito kohtaaminen edellyttää empatiaa ja myötätuntoa. Siksi sosiaalialan opetuksessa olisi tärkeää huomioida empatian opettaminen ja tehdä opiskelijat jo opintojen alkuvaiheessa tietoiseksi sen tärkeydestä. Miten empatiaa voi oppia? Etsin kirjallisuuskatsauksessani vastausta kysymykseen, miten empatiataitoa voi oppia ja opettaa sosiaalialalla. Käytin aineistonani tutkimusartikkeleja, jotka on julkaistu suurimmissa sosiaalialan lehdissä vuosina 2013 - 2018. Artikkeleissa tärkeäksi empatiakykyä tukevaksi tekijäksi nousi reflektiotaito. Reflektion avulla on mahdollista lisätä itsetuntemusta ja kykyä säädellä omia tunteitaan, mikä auttaa tunnistamaan ja asettamaan omia rajoja. Reflektiotaitojen todettiin tukevan psyykkistä hyvinvointia, lisäävän resilienssiä ja vähentävän todennäköisyyttä kokea myötätuntouupumusta. Tutkimuksissa kritisoitiin sitä, että empatiaa on saatettu opettaa pelkästään luennoimalla sen elementeistä ja tärkeydestä tai opettamalla sitä viestintä- ja ohjaustaitojen kautta. Empatian opetuksessa tulisi käyttää pikemminkin kokemuksellista oppimista, mindfulnessia, fiktiivisiä kertomuksia ja päiväkirjan kirjoittamista. Mindfulnessia voidaan käyttää parantamaan reflektointitaitoja ja tunteiden säätelykykyä, mitkä ovat taitoja, joita tarvitaan myös asianmukaisessa empatiataidossa. Fiktiivisten kertomusten lukemisen ja niiden reflektoinnin todettiin auttavan opiskelijoita tunnistamaan tarinan päähenkilön vahvuuksia. Samalla ne auttoivat opiskelijoita pohtimaan, kuinka he tulevina työntekijöinä reagoisivat kertomuksiin, jotka olivat ikävää kuultavaa. Tunnepäiväkirjan kirjoittamisen myötä opiskelijat pystyivät paremmin nimeämään tunteitaan ja ilmaisemaan niitä sekä kyseenalaistivat enemmän ajattelutapojaan ja omaksuivat uusia näkökulmia. Empatia osana ammatillista kasvua Empatia- ja reflektiotaitojen tärkeyttä tulee painottaa jo ammatillisen kasvun alkuvaiheessa ja jatkaa näistä taidoista puhumista läpi opintojen, jotta empatia- ja reflektointitaidoista tulisi tietoinen osa ammatillista pätevyyttä. Opiskelijoiden tulee ymmärtää, miksi kyseiset taidot ovat tärkeitä. Samalla he tarvitsevat tukea niiden kehittämisessä. Opettajilla on luonnollisesti tärkeä rooli opiskelijoiden tukemisessa. Opettajat voivat tukea reflektiokyvyn harjoittamista esimerkiksi antamalla opiskelijoille apukysymyksiä. Kysymykset voivat kannustaa opiskelijoita reflektiiviseen ja kriittiseen ajatteluun ja myöhemmin tällaisesta ajattelutavasta voi tulla automaattinen osa ammatillista toimintaa. Opiskelijoita tulee kannustaa pitämään päiväkirjaa, jossa tuoda esiin asiakastyön synnyttämiä ajatuksia ja tunteita. Näin opiskelija voi oppia tunnistamaan tunteitaan sekä oppi myös ilmaisemaan ja säätelemään niitä. Sosiaalityön kouluttajien tulee miettiä, miten kehitetään asianmukaista empatiataitoa, ei vain keskittyä kehittämään opiskelijan kommunikaatiotaitoja. Empatiataitojen opettaminen vaatii reflektion merkityksen tunnustamista. Tutkimuksista nousi esiin suositus täydentää sosiaalialan opetusta tunnetaitoihin keskittyvällä opinto-ohjelmalla. Harjoittamalla tunnetaitoja koko opintojen ajan saadaan ammattilaisia, jotka kykenevät reflektoimaan omaa toimintaansa ja näin ylläpitämään omaan työhyvinvointiaan. Kirjoittaja: Sari Rekilä, sosionomi (AMK) -opiskelija Lähteet: Rekilä, Sari 2018. Empatia osana ammatillista kasvua sosiaalialalla. Kirjallisuuskatsaus empatiataidon oppimisesta ja opettamisesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan tutkinto-ohjelma. Lue lisää aiheesta: Decety, Jean& Jackson, Philip L. 2004. The Functional Architecture of Human Empathy. Nissinen, Leena 2012. Rajansa kaikella. Miten estää myötätuntouupuminen? Ranne, Kaarina & Sankari, Anne & Rouhiainen-Valo, Tuula & Ruusunen, Tuula (toim.) Sosiaalipedagoginen ammatillisuus – Madsenin kukasta toiminnan tulppaaniksi.
Lisää laatua itsearvioinnilla
Laatu ja sen arviointi ovat tärkeä osa ammattikorkeakoulun toimintaa. Metropolian sosiaalialan ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa toteutettiin viime vuonna tutkinnon itsearviointi, joka osoittautui mielekkääksi tavaksi tunnistaa kehittämistarpeita ja muistuttaa vahvuuksista. Laatu ei ole käsitteenä yksiselitteinen. Voidaan ajatella, että laatu on hyvä, mikäli se vastaa asiakkaan toiveisiin ja odotuksiin. Raija Holli kuvaa korkeakoulutuksen laatua seuraavasti: "Laatu on järjestelmällistä pyrkimystä tehdä työmme mahdollisimman hyvin, saada aikaan strategisesti oikeita asioita ja vaikuttavia tuloksia". Laatu ja sen arviointi ovat olennainen osa ammattikorkeakoulun toimintaa. Jatkuva kehittäminen ja parantaminen ovat osa strategiaa ja samalla edellytyksiä laadukkaan toiminnan ja lopputulosten saavuttamiseksi. Laadukkaan työn takana ovat motivoituneet ja kehittämismyönteiset työntekijät. Laki velvoittaa ammattikorkeakouluja arvioimaan koulutustaan ja toimintaansa sekä niiden vaikuttavuutta. Kouluja velvoitetaan myös ulkopuoliseen arviointiin säännöllisesti. YAMK-tutkinnon laatua arvioimassa Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen (YAMK-tutkintojen) sisällöt on suunniteltu yhteistyössä työelämän kanssa, jotta tutkinnot vastaisivat työelämän tarpeisiin. YAMK-tutkinto varmistaa eväät myös oppimaan oppimiselle työelämässä, jossa muutos on pysyvää. Opiskelijalähtöisyys, käytännönläheisyys ja aidossa työympäristössä oppiminen ovat opiskelijoiden arvostamia YAMK-tutkintojen tunnuspiirteitä. (Arene, 2016) Korkeakoulutuksen laadun arvioinnissa voidaan käyttää sekä itsearviointia että vertaisarviointia. Vertaisarviointia edeltää itsearviointi, joka on kaiken perusta. Itsearviointiin on erilaisia työkaluja. Metropolian sosiaalialan YAMK-tutkinto-ohjelman opettajat toteuttivat ohjelman itsearvioinnin vuonna 2018. Työkaluksi valittiin EU:n rahoittamassa hankkeessa kehitetty Self-Evaluation Handbook. Itsearvioinnin työkalu sisälsi 10 arvioitavaa aluetta, joita olivat mm. tutkinto-ohjelman perusta ja filosofia, oppiminen ja opetus, arviointi ja palaute, taitojen kehittyminen ja työllistyminen, tutkimus ja arviointi, opiskelijakeskeisyys sekä opetushenkilöstön kehittäminen. Näiltä alueilta oli yhteensä 28 arviointikohdetta, jota hyödynnettiin soveltuvin osin. Itsearvioinnin toteutus Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon itsearviointiin osallistuivat vuonna 2018 tutkinnon kahdeksan opettajan tiimi ja opiskelijat. Itsearvioinnin arviointikysymyksiä tarkennettiin kolmen opettajan ydinryhmän kesken sosiaalialan tutkintoon soveltuviksi ennen itsearvioinnin tekemistä. Opettajat valmistautuivat itsearviointiin arvioimalla jokaisen arvioitavan alueen henkilökohtaisesti. Arvioinneista ja niiden perusteluista keskusteltiin opettajatiimin kokouksessa. Kolmen opettajan ydinryhmä teki yhteenvedon itsearvioinnin tuloksista ja niiden perusteluista. Arvioinnin yhteenveto käsiteltiin tutkinnon opettajatiimissä ja samalla keskusteliin tutkinnon kehittämistarpeista. Tutkinnon opiskelijat osallistuivat itsearviointiin syksyllä 2018. Opiskelijat keskustelivat neljän-viiden henkilön kotiryhmissä arviointikysymyksistä soveltuvin osin ja vastasivat niihin kirjallisesti. Opiskelijoiden tekemää arviointia varten arviointikysymykset oli muutettu avoimiksi kysymyksiksi. Tutkinnon sidosryhmät osallistuvat tutkinnon arviointiin työelämän tarpeiden näkökulmasta kuluvan vuoden aikana osana tutkinnon opetussuunnitelmatyötä. Itsearvioinnin kertomaa Itsearvioinnissa on mahdollista saada kuuluviin niin opettajien, opiskelijoiden kuin sidosryhmienkin ääni. Sosiaalialan ylemmän tutkinnon opettajatiimi koki arvioinnin tekemisen hyvänä tapana tarkastella sekä tutkinnon että opiskelijoiden asiantuntijuuden kehittymisen kannalta tärkeitä ja keskeisiä asioita. Arjen työn keskellä oli mielenkiintoista pysähtyä keskustelemaan kollegoiden kanssa tutkinnon perustasta, opiskelijakeskeisyydestä, arviointi- ja palautekäytännöistä sekä mahdollisuudesta oman työn ja osaamisen kehittämiseen. Opettajien tekemän arvioinnin perusteella eri osa-alueet olivat tutkinnossa pääsääntöisesti hyvää - osittain myös kiitettävää - tasoa. Opiskelijoiden havainnot ja kirjallinen palaute olivat yhdensuuntaisia opettajien tekemän arvioinnin kanssa. Itsearvioinnin toteuttaminen mahdollisti vuosien kehittämistyön äärelle pysähtymisen ja tehtyjen valintojen arvioimisen. Itsearviointi ohjaa kiinnittämään huomiota oleellisiin kehittämistarpeisiin sekä tunnistamaan tutkinnon vahvuudet. Kirjoittajat: Marjatta Kelo, FT, Kehityspäällikkö, YAMK-tutkinnot, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katriina Rantala-Nenonen, YTM, Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tutkintovastaava, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Arene 2016. Ammattikorkeakoulujen maisterikoulutus osaamisen uudistajana ja kansallisena koulutusinnovaationa. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n selvitys YAMK-tutkintojen rakenteellisesta kehittämisestä. Quality Assurance and Enhancement Marketplace for Higher Education Institutions. Self-Evaluation Handbook 2016.
Henkilökohtainen budjetointi – hanke päättyy, mitä olemme oppineet?
Kirjoitus on julkaistu Henkilökohtainen budjetointi – Avain kansalaisuuteen -hankkeen blogissa 26.2.2019: Henkilökohtainen budjetointi – hanke päättyy, mitä olemme oppineet? ”Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi” -hanke päättyy 31.5.2019 – mitä olemme hankkeen aikana oppineet? Kokemustemme pohjalta muutoksia tarvitaan erityisesti palveluista vastaavien organisaatioiden toiminnassa. Asiakkaan rooli on HB-toimintamallissa vahvempi ja aktiivisempi kuin perinteisessä palvelumallissa, ja työntekijän rooli asiakassuhteessa painottuu toisin (mm. Leino & Määttänen 2018). Tässä tekstissä esitetään alustavia pohdintoja, joita tullaan käsittelemään tarkemmin hankkeen loppujulkaisussa ja -videossa. Ihmislähtöinen HB-toimintamalli joustaa, turhat sektorit ja siilot rajoittavat Sosiaali- ja terveydenhuolto edistää toiminnallaan ihmisten hyvän elämän edellytyksiä. Toiminnan arvoperustana ovat ihmislähtöisyys ja ihmisoikeudet (vrt. asiakaslähtöisyys). Jokaisella pitää olla oikeus omannäköiseen elämään – myös silloin kun tarvitsee yhteiskunnan tukea ja palveluja. Palvelujärjestelmän tulee kyetä toimimaan joustavasti ja kohtaamaan ihminen kokonaisena yksilöllisine tarpeineen. Jokaisen tulee voida olla päähenkilö omassa elämässään ja tehdä itselle soveltuvia ratkaisuja tarvitsemistaan palveluista. Jokainen on itse ohjaksissa ja oman elämänsä asiantuntija. Itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa: jokaisella on oikeus päättää mitä palveluja käyttää ja saada tarvittaessa tukea valintoihin. Palveluorganisaatioiden toiminta pitäisi organisoida niin, että ihmistä ei juoksuteta palvelupisteestä toiseen: turhat palvelujen sektorirajat ja siilot pitäisi poistaa. Eri palvelualueiden kilpailu määrärahoista ei edistä kokonaistaloudellista ja ihmislähtöistä toimintaa. Tavoitteena on, että jokainen voi hakeutua yhteen palvelupisteeseen, josta asioita lähdetään hoitamaan kokonaisvaltaisesti eteenpäin. Aktiivinen rooli ja uudenlaiset ratkaisut Omaehtoisten valintojen tekemiseen tarvitaan riittävästi tietoa, eikä palvelujärjestelmän pidä holhota. Ammattilaisen tehtävänä on tukea ihmistä hänen ratkaisuissaan tarjoamalla tietoa ja osaamista sekä kannustamalla ja rohkaisemalla omiin valintoihin. Työntekijän ei pidä päättää ihmisen puolesta mitä hän tarvitsee ja millainen tuki hänen elämäntilanteessaan olisi paras. Koska elämäntilanteet ovat vaihtelevia ja ihmiset toimintakyvyltään erilaisia, ammattilainen sovittaa oman roolinsa ja toimintatapansa kullekin yksilöllisesti soveltuvaksi. Asiakkaalla on oikeus saada koordinoiva asiakastyöntekijä, ns. omatyöntekijä. Uusia ideoita ja ratkaisuja ei synny, jos valinnanmahdollisuus rajoitetaan vain siihen, mitä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluhyllyllä kulloinkin sattuu olemaan ja millaiset palveluntuottajat ovat niitä rekisteröityneet tuottamaan. Palveluja ja erilaisia tuen muotoja kehitettäessä tarvitaan mukaan asiakkaita ja heidän asiakaskokemuksiaan – ne ovat oikeastaan ratkaisevia muutostyön onnistumiselle. Moni hyötyy lähituesta, jota omaiset, muut läheiset, valmennetut tukihenkilöt tai samanlaisia haasteita kohdanneet voivat antaa. Tukihenkilöiden saatavuus edellyttää resursseja, valmennusta ja toiminnan organisointia. Luottamusta puolin ja toisin Palveluorganisaatioiden toimintakulttuurin pitää perustua molemminpuoliseen luottamukseen ja luovien ratkaisujen mahdollistamiseen: asiakastyöntekijä luottaa asiakkaaseen, organisaatio asiakastyöntekijään ja asiakas asiakastyöntekijään. Organisaation johto luottaa työntekijöidensä kykyyn ratkaista tarvittavan tuen ja palveluiden hankkimiseen parhaiten soveltuvat keinot yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakastyöntekijöiden pitää voida päättää tarvittavasta tuesta ja muotoilla se yhdessä asiakkaan ja palveluntuottajien kanssa. HB-kehittäminen jatkossa Henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallia voidaan soveltaa ja kehittää nykyisten lakien puitteissa, eikä erityisiä HB-säännöksiä tarvitse odottaa sote-uudistuksesta ja valinnanvapauslaista. Hankkeen tulokset ja kehittämissuositukset sekä HB-toimintatavan keskeisten elementtien kuvaus sisältyvät hankkeen loppujulkaisuun ja dokumentaariseen videoon, jonka ensiesitys on 7.5.2019 hankkeen päätösseminaarissa. HB-oppimisverkosto on kokoontunut hankkeen aikana kolme kertaa (ks. yhteenvedot tapaamisista), ja tapaamisia on toivottu jatkossakin. HB-toimintamallin kehitystyötä tarvitaan edelleen. Kirjoittaja: Sirkka Rousu, hankkeen projektipäällikkö ja yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Laura Leino ja Heli Määttänen 2018. ”Saa olla ihminen ihmiselle”: Asiakkaan ja työntekijän muuttuvat roolit henkilökohtaisessa budjetoinnissa. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana Theseus-tietokannasta. Laura ja Heli ovat kirjoittaneet aiheesta myös blogikirjoitukset HB-hankesivustolle: ”Rakenteet muokkaavat rooleja sosiaalipalveluja kehitettäessä” ja ”Ihminen sosiaalipalveluiden objektista täysivaltaiseksi kansalaiseksi – roolit muutoksessa”
Rakenteet muokkaavat rooleja sosiaalipalveluja kehitettäessä
Kirjoitus on julkaistu Henkilökohtainen budjetointi - Avain kansalaisuuteen -hankkeen blogissa 7.1.2019: Rakenteet muokkaavat rooleja sosiaalipalveluja kehitettäessä ”Asiakkaat ihmettelivät miksi henkilökohtaista budjettia ei käytetä laajemmin ja pohtivat mahdollisuutta jatkaa henkilökohtaisen budjetin käyttöä tulevaisuudessa. Toive mahdollisuudesta käyttää budjettia joustavasti elämäntilanteen ja voimavarojen mukaan esitettiin useasti.” Kansalaisuutta vahvistaa henkilökohtainen budjetointi Mikä mahdollistaa henkilökohtaisen budjetoinnin juurtumisen aidoksi vaihtoehdoksi sosiaalihuollon palveluita järjestettäessä? Millainen olisi suomalainen tapa? Mistä ottaa mallia vai tulisiko luoda oma tapa? Uusi tapa toimia yhteistyössä vaatii muutostyötä sekä asiakkaiden että ammattilaisten asenteissa. Kysyttäessä asiakkaalta ja työntekijältä kuinka palveluiden järjestäminen henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallilla eroaa perinteisestä tavasta, vastattiin muun muassa näin: ”Nyt kuunnellaan” ”On ihanaa mahdollistaa asiakkaan itsensä esiin nostama, tarpeelliseksi kokemansa palvelu, joka ei ilman HB:ta olisi mahdollinen.” Henkilökohtainen budjetointi – avain kansalaisuuteen -hankkeen tavoitteena on kehittää henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallia ja tuottaa tietoa siitä, millaisia vaikutuksia asiakkaan valinnoilla on hänen hyvinvointiinsa ja toimintakykyynsä, palveluihin ja kustannuksiin sekä asiakkaan ja työntekijän rooliin asiakasprosessissa (Henkilökohtainen budjetointi – Avain kansalaisuuteen. Hankekuvaus. n.d.). Nykyinenkin lainsäädäntö mahdollistaa asiakaslähtöisen toiminnan eli asiakkaan kuuntelemisen, tiedon, kyvyn ja voimavarojen huomioimisen sekä hyvän kommunikoinnin ja kohtelun kuin myös asiakkaan läheisverkoston mukaan ottamisen asiakassuunnitelman tekemiseen ja toteuttamiseen. Suurimmat haasteet näyttävätkin olevan niin työntekijöiden, palveluja tuottavien ja järjestävien organisaatioiden, kuin asiakkaiden asenteiden muuttumisessa, jotta asiakaslähtöisyys ja asiakkaan kokemus kumppanuudesta ja huolenpidosta toteutuisi. (SHuoltoL 1301/2014, Laki asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812.) Kuinka rakenne liittyy asenteiden muuttumiseen? Tulokset osoittivat, että asiakkaan ja työntekijän välisen vuorovaikutuksen avoimuuden, kiireettömyyden sekä tasavertaisuuden kasvattaminen on vahvistanut asiakkaan kokemusta asiantuntijuudesta oman elämänsä suunnittelussa. Asiakkaiden aktiivisuus on lisääntynyt. He kokivat olleensa itse tietojen antajan ja neuvojan roolissa omana itsenään. Työntekijät tunnistavat asenne- ja roolimuutoksen tarpeen asiakastyössä. Organisaatiolta saatavan tuen merkitys ja oman ammattitaidon ylläpitäminen loi luottamusta asiakassuhteessa, jolloin luovien ratkaisujen löytyminen asiakkaan tarpeen mukaisesti mahdollistui. Asiakkaat ihmettelivät miksi henkilökohtaista budjettia ei käytetä laajemmin ja pohtivat mahdollisuutta jatkaa henkilökohtaisen budjetin käyttöä tulevaisuudessa. Toive mahdollisuudesta käyttää budjettia joustavasti elämäntilanteen ja voimavarojen mukaan esitettiin useasti. Työntekijöiden kokemus oli, että palvelu- ja tietojärjestelmien yhteensopimattomuus ja rakenteiden puute, yhteistyö palveluntuottajien kanssa sekä ohjeistuksen kirjavuus organisaation taholta aiheutti työntekijöissä epätietoisuutta siitä mitä asiakkaalle voi luotettavasti tarjota. Tämä vaikutti asiakkaan mahdollisuuteen harjoittaa valinnan vapauttaan. Jokainen onnistuminen henkilökohtaisen budjetointia kokeiltaessa vahvisti kuitenkin työntekijän halua yrittää uudelleen. Koettiin myös, että vaikka alkuun täytyi käyttää resursseja enemmän, niin käyntiin päästyään henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallin mukainen työskentely vähensi työtaakkaa merkittävästi. Onnistunut kohtaaminen mahdollistaa hyvän vuorovaikutuksen Asiakkaan ja työntekijän välinen kohtaaminen sekä vuorovaikutus olivat asioita, jotka nousivat toistuvasti esiin. Osa asiakkaista pystyi erottelemaan työntekijäkohtaamiset ja palveluntarjoajan vaikutukset erillisinä prosesseina. Asiakkaan ja työntekijän välinen työskentely voitiin kokea asiakaslähtöiseksi, osallisuutta vahvistavaksi sekä tasavertaiseksi, vaikka valittu palvelu olisi tuottanut pettymyksen tai jäänyt toteutumatta. Asiakaslähtöisten palvelujen kehittämisen mahdollistamiseksi on turvattava yhteiset palvelut, toimittava yhteistyössä lähiverkostojen kanssa, vaalittava yhteistoiminnan jatkumista sekä puututtava varhaisessa vaiheessa myös rakenteellisiin tekijöihin (Koskimies ym. 2012: 16-18). Sosiaalihuollonpalveluissa on asiakkaina kansalaisia, joiden toimintakyky ja elämäntilanteet voivat vaihdella suurestikin. Roolien tasa-arvoistuessa vuorovaikutus asiakkaan ja työntekijän välillä syvenee. Tämä mahdollistaa sen, että niukkuudesta neuvottelu vähenee ja keskustellaan erilaisista mahdollisuuksista sekä asiakkaan aidoista yksilöllisistä tarpeista. Asiakkaan rooli korostuu ja työntekijän asema siirtyy poispäin keskiöstä, kun palveluita järjesteltäessä prosessin johtaminen siirtyy asiakkaalle. Henkilökohtaisen budjetoinnin asiakasprosessissa korostuu työntekijän ammattitaito asiakkaan kohtaamisessa, ja sitä on hyvä tarkistella juuri heikoimmassa asemassa olevan asiakkaan näkökulmasta. Toimintakyvyltään heikko ja/tai haastavassa elämäntilanteessa elävän ihmisen kohtaaminen vaatii aikaa, osaamista ja myötätuntoa. Asiakkaan kohtaaminen pelkistyy työntekijän osaamiseen, tietämykseen ja motivaatioon. Työntekijän kompetenssit eivät vahvistu ja resurssit eivät kohdennu oikein, jos organisaatio ei anna työntekijälle tukea ja rakenteita. Muutos ei mahdollistu yksittäisten työntekijöiden toimesta. Duffyn ja Perezin (2014) näkemys täysivaltaisesta kansalaisuudesta tarkoittaa yksilöllisyyttä ja erilaisuutta, kansalaisten arvostusta ja erilaisuuden arvostamista, mikä tarkoittaa, että kaikkien erilaisuus on arvokasta. Jokaisella kansalaisella on oikeus tuoda oma ainutlaatuinen osallistuminen yhteisöjen elämään ja olemalla yhteisön jäsen tulla tasavertaiseksi. Kansalaisten oikeuksiin kuuluu myös se, että saa tarvittavaa apua, jotta kansalaisena olemisen ja toimimisen mahdollisuudet ovat aidot. Kansalaisilla on vapaus elää omaa elämää omalla tavalla niin, että tavat sopivat yhteisön yleisiin tapoihin. Kansalaisuus tarkoittaa hyvää, kunnioittavaa ja arvostavaa kohtelua. (Duffy, Perez 2014: 3-7.) Tällaiseen kansalaistavoitteen vahvistumiseen tähdätään myös Avain kansalaisuuteen – Henkilökohtainen budjetointihankkeessa. Henkilökohtaiselle budjetoinnille on tilausta ja tarvetta tulevaisuuden uutena tapana järjestellä sosiaalihuollon asiakkaiden palveluita. Toimintamallin mukainen työskentely vaatii kuitenkin vielä rakenteiden vahvistamista, organisaatioiden sekä palveluntuottajien välistä yhteistyötä sekä asenne- ja roolimuutostyöskentelyä, jotta asiakkaan on mahdollista omaksua omat muuttuvat roolinsa palveluiden käyttäjänä sosiaalihuollossa. Kirjoittaja: Laura Leino, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Blogi perustuu parityönä tehtyyn opinnäytetyöhön. Laura Leino, Heli Määttänen: “SAA OLLA IHMINEN IHMISELLE”: Asiakkaan ja työntekijän muuttuvat roolit henkilökohtaisessa budjetoinnissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi, ylempi AMK (ammattikorkeakoulujen opinnäytetyö-tietokanta www.theseus.fi) Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi > Hankekuvaus Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301
Ihminen sosiaalipalveluiden objektista täysivaltaiseksi kansalaiseksi – roolit muutoksessa
Kirjoitus on julkaistu Henkilökohtainen budjetointi – Avain kansalaisuuteen -hankkeen blogissa 7.1.2019: Ihminen sosiaalipalveluiden objektista täysivaltaiseksi kansalaiseksi – roolit muutoksessa ”Perinteinen tapa suunnitella ja järjestää sosiaalipalveluita on ollut ongelma- ja asiantuntijakeskeistä. Henkilökohtaisen budjetoinnin tavoitteena on antaa asiakkaalle vapautta ja vastuuta oman hyvän elämän, ei vain palveluiden, suunnittelusta. Työntekijät tunnistavat asenne- ja roolimuutostarpeet hyvin ja heillä on muutoksen tekemiseen hyvä motivaatio. Asiakkaan roolien muutostyö on riippuvaista siitä millainen vuorovaikutus ja luottamus heille syntyy yhteistyöstä työntekijöiden kanssa.” Yhteiskunnassa toimiminen vaatii uudenlaisia rooleja Suomalaisen yhteiskunnan muutos ja kehitys ovat historiansa suurimman muutoksen äärellä. Tie on kulkenut läpi hyvinvointivaltion rakentamiskaudesta sen supistamiseen. 2000-luvulle tultaessa sana hyvinvointivaltio katosi lähes kokonaan hallitusohjelmista ja korvautui hyvinvointiyhteiskunnan käsitteellä. (Anttonen, Häikiö & Valokivi 2012: 22.) Julkisen vallan ja vastuun aika on muutoksessa. Tilalle on noussut uudenlainen ideologia, jossa kansalaiselle tarjotaan lisääntyvää vastuuta käyttämiensä palveluiden sisällöstä ja hankinnasta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus tuo palveluihin ja niiden järjestämiseen uusia elementtejä sekä ilmiöitä, kun asiakkaat ja asiantuntijat ovat uudenlaisten ja vaikeasti ennustettavien haasteiden edessä. Haasteita ja kehittämistyötä on tarkasteltava sekä asiakkaan että palveluntarjoajan näkökulmasta ja yhteistyössä osapuolten kesken. (Hujala & Lammintakanen 2018: 10.) Valinnanvapauden lisääntyessä ja palveluiden monipuolistuessa myös julkisen tiedottamisen tarve on suuri. Mikä on henkilökohtainen budjetointi? Henkilökohtaisella budjetoinnilla tarkoitetaan asiakkaan palvelutarpeiden arvioinnin perusteella määriteltyä rahasummaa, jolla asiakas saa itse määritellä aiempaa enemmän, mitkä palvelut hän hankkii. Kyse on rahasta, johon asiakkaalla on joka tapauksessa oikeus järjestääkseen tuet ja palvelut tarpeenmukaisesti. Taustalla on ajatus resurssien käyttämisestä tukimuotoihin ja palveluihin, joita asiakas itse on ollut määrittelemässä elämänsä ja tarpeidensa lähtökohdista, apu ja tuki kohdentuvat paremmin, ja siten saavutetaan parempia tuloksia ja vaikutuksia kuin yksinomaan ammattilaisten ja asiantuntijoiden määrittelemissä järjestelyissä. (Ahlstén 2012: 2.) Henkilökohtainen budjetointi — avain kansalaisuuteen hankkeessa osallisuudella tarkoitetaan asiakkaan toimijuutta ja voimaantumista, minäkuvan vahvistumista, asiantuntijuuden tunnistamista sekä kehittäjäkumppanina mukanaoloa. Asiakaslähtöinen ja osallistuva työskentelykulttuuri vahvistuu, ja asiakas tunnistetaan asiantuntijana myös palvelujen kehittämistyössä. (Rousu, Pehkonen-Elmi & Kylliäinen 2017: 6.) Henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallissa asiakas ja työntekijä pääsevät opettelemaan uudenlaista lähestymistä tilanteen muuttamiseksi toivottuun suuntaan. Asiakas saa aktiivisen osallistujan roolin, joka voi poiketa nykyisestä tilanteesta paljonkin. Työntekijän rooli tulee henkilökohtaisen budjetin valinneen asiakkaan kanssa olemaan laaja-alaisen tiedon ja palvelutuntemuksen jakamiseen liittyvää yhteistä suunnittelua asiakkaan kanssa. Asenne- ja roolimuutostalkoot: ota haaste vastaan! Perinteinen tapa suunnitella ja järjestää sosiaalipalveluita on ollut ongelma- ja asiantuntijakeskeistä. Henkilökohtaisen budjetoinnin tavoitteena on antaa asiakkaalle vapautta ja vastuuta oman hyvän elämän, ei vain palveluiden, suunnittelusta. Työntekijät tunnistavat asenne- ja roolimuutostarpeet hyvin ja heillä on muutoksen tekemiseen hyvä motivaatio. Asiakkaan roolien muutostyö on riippuvaista siitä millainen vuorovaikutus ja luottamus heille syntyy yhteistyöstä työntekijöiden kanssa. Muutostyön tueksi asiakkaille ja työntekijöille on tehty roolikarttaluonnokset. Kartat on työstetty asiakkaiden ja työntekijöiden kyselyvastausten sekä työpajatyöskentelyn perusteella. Karttaluonnokset ja käyttöohje ovat nyt saatavilla testattavaksi sekä jatkokehitystä varten. Henkilökohtainen budjetointi tulee olemaan osa suomalaista sosiaalipalveluiden järjestämisen tapaa. Samalla se on myös työväline, joka antaa työntekijälle lisää valtuuksia kuulla asiakasta. Seauttaa siinä, että hänen elämäntarinaansa tulee kuulluksi sellaisena kuin asiakas sen kokee ja haluaa jakaa. Roolikarttojen testaaminen ja jatkokehittäminen sopisi esimerkiksi opinnäytetyön aiheeksi tai itsearvioinnin välineeksi. Asiakkaan roolikarttaluonnos Päättäjänä asiakas tekee omaan elämäänsä vaikuttavia ratkaisuja ja johtaa omien palveluidensa kokonaisuuksia. Hän osallistuu palvelujen laadun kehittämiseen. Päättäjä-roolin toteutuminen mahdollistaa sen, että asiakas pääsee toteuttamaan myös muita rooleja. Tiedonantajan roolissa asiakas tunnistaa omat tarpeensa täysivaltaisena kansalaisena. Asiakas nähdään aktiivisena osallistujana ja vaikuttajana, jonka koko kapasiteetti on huomioitu. Asiakas jakaa tietoa ja ymmärrystä itsestään. Juhilan (2006) ja Valkaman (2012) mukaan tiedon jakaminen liittyy toimintaan, joka mahdollistaa asiakkaalle mahdollisesta marginaalisuudesta huolimatta täysivaltaisen kansalaisuuden ja asiakkaana toimimisen palveluita käyttävänä subjektina. (Juhila 2006: 118; Valkama 2012: 4-5,13,17,78-79.) Neuvojan roolissa asiakkaan omat ideat ja oman elämän asiantuntijuus korostuu. Onnistuminen yhteisessä toiminnassa riippuu siitä, kuinka vuorovaikutus ja luottamus syntyvät neuvojana toimivan asiakkaan ja työntekijän välille. (Koskimies ym. 2012: 9.) Kumppanin rooli on kriittinen onnistuneen yhteistyön näkökulmasta. Kumppanuus on pitkäjänteistä ja harkittua yhteistyötä, joka perustuu luottamukseen. Lähtökohta kumppanuuden toteutumiselle on molempien osapuolten tiedon arvostaminen ja hyväksyminen, kumppanuudessa pyritään tasavertaisen kansalaisen roolin vahvistamiseen. (Juhila 2006: 103-118.) Sitoutujan roolissa asiakkaan odotukset, mielikuvat, asenteet ja aiemmat kokemukset ovat mukana kohtaamisessa työntekijän kanssa. Sitoutuminen edellyttää riittävää osaamista ja ymmärrystä. (Valkama 2012: 78-79; Virtanen ym. 2012: 29-30.) Tarvitsijan roolissa asiakas saa tietoa palveluista ja oikeuksista. Tarvitsijan tiedon tarpeen täydentyessä hänen riskinsä syrjäytyä vähenee, vaihtoehdot lisääntyvät ja osallisuuden mahdollisuudet kasvavat. Uskaltajan roolissa muut roolit mahdollistuvat ja tulevat käyttöön. Uskaltajan roolin kehittyminen ei ole itsestään selvää. Se tarvitsee tuekseen kumppanuutta sekä innostunutta ja optimistista hyvien kohtaamisten ketjua. Ollakseen erehtyväinen, tietämätön ja tehdäkseen virheitä tarvitaan uskallusta. Työntekijän roolikarttaluonnos Yhteistyön vahvistajan rooliin liittyy luottamuksen rakentaminen ja vuorovaikutuksen laatu; kompetenssit asiakkaan kohtaamiseen ja kuuntelemiseen. Työntekijä tukee asiakasta, joka tekee omaan elämäänsä vaikuttavia ratkaisuja. Tuen tarpeen taso voi vaihdella elämäntilanteiden ja voimavarojen muuttuessa. Roolin toteutuminen mahdollistuu, kun työntekijä osaa joustavasti hyödyntää kaikkia roolikartan rooleja. (Klockmo, Marnetoft, Nordenmark, 2012: 12-14.) Kuuntelijana työntekijä on asiakkaan elämäntarinan vahvistaja. Asiakaslähtöisyyden tarkasteleminen suhteena muistuttaa, että juuri hyvistä kohtaamisista, joissa ihminen kohtaa toisen ihmisen, muodostuu hyvä palvelujärjestelmä. (Raitakari ym. 2012: 75.) Työntekijä antaa asiakkaalle tilaa, aikaa ja välineitä kertoa omaa ainutlaatuista tarinaansa. Keskustelijan roolissa työntekijä tekee asiakkaan elämäntarinan näkyväksi ja kuulluksi myös muille. Tarinasta konkretisoidaan asiakassuunnitelmaan kirjoitettavat palvelutarpeet. Asiakkaan tarinan välittyminen palveluntarjoajalle on yhteisymmärryksen edellytys. (Virtanen ym. 2011: 18.) Vastuun- ja vallanjakajana työntekijä on asiakkaan edun valvoja ja lain noudattaja. Työntekijä antaa vastuuta asiakkaalle sopimuksen mukaisesti ja kunnioittaa hänen itsemääräämisoikeutta. Muutoksen saavuttamiseksi työntekijän on reflektoitava asiakkaan kanssa yhdessä omaa asennettaan (Rousu ym. 2017: 19.) Työntekijä valvoo asiakkaan oikeuksien toteutumista suhteessa olemassa oleviin lakeihin. Tässä roolissa työntekijä pyrkii oman vallankäyttönsä vähentämiseen päätöksenteossa. (Laki asiakkaan asemasta ja oikeuksista 6-7§.) Rakentajan roolissa tehtävänä on palveluiden ja asiakkaan yhteen saattaminen. Työntekijä oppii tuntemaan ja perehtyy syvällisesti ympäristöönsä sekä paikallisiin palveluihin ja toimijoihin. Hän ylläpitää pitkäjänteistä yhteistyötä palveluiden kehittämiseksi asiakkaan kanssa. Palveluohjauksen tuntemus ja tieto kuka sitä omalla toiminta-alueella tarjoaa, on osa rakentajan ydinosaamista. Tiedottajana työntekijä etsii ja jakaa tietoa itsenäisesti ja asiakkaan kanssa yhdessä. Nummelan (2011) mukaan asiakas tarvitsee tietoa oikeuksistaan etuuksiin ja palveluihin jo ennen asiakkuutta. Asiakkaan arvokas kohtaaminen toteutuu, kun asiakkaan ja työntekijän tieto kohtaa. (Nummela 2011: 139-141.) Tiedon etsiminen ja jakaminen vahvistaa sekä asiakkaan hyvän elämän toteutumista että organisaation ja työntekijän omaa toimintaa. Koordinoijana työntekijä toimii palveluiden, lähipiirin ja verkoston yhteensovittaja. Työntekijä seuraa ja arvioi asiakkaan kanssa palveluiden kokonaisuutta ja hyötyä. Asiakkaan toiminnallisuutta tukemaan tulee kehittää sosiaalityön ammattiorientaation tapoja, mutta asiakkaan tilanteen mukaan myös hänen omia verkostoja hyödyntäen. (Nummela 2011: 139-141.) Koordinoija tukee asiakasta muutostilanteissa ja vahvistaa joustavuutta palveluissa. Kirjoittaja: Heli Määttänen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Blogi perustuu parityönä tehtyyn opinnäytetyöhömme. Laura Leino, Heli Määttänen 2018: “SAA OLLA IHMINEN IHMISELLE”: Asiakkaan ja työntekijän muuttuvat roolit henkilökohtaisessa budjetoinnissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi, ylempi AMK (ammattikorkeakoulujen opinnäytetyö-tietokanta www.theseus.fi) Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 Rousu Sirkka, Pehkonen-Elmi,Tuula & Kylliäinen, Katja 2017: Avain kansalaisuuteen: henkilökohtaisen budjetoinnin avulla osallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja valinnanva-pautta kehittävä valtakunnallinen hanke. Arviointisuunnitelma ja sen liitteet.
Tunteet (sosiaalialan) työssä
”Analysoin omia tunteitani myöhemmin ja mietin paljon, että ylireagoinko, mutta omasta mielestäni en.” (32) Näin kuvaa eräs ammattikorkeakouluopiskelija kysyttäessä hänelle merkityksellisistä tunteista opintojen aikana. Kuvaus liittyy Tutu-tutkimukseen, jossa tutkittiin kolmen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden merkityksellisiä tunteita opintojen aikana. Opiskelijat olivat monilta eri aloilta, sosiaalialan opiskelijoiden lisäksi mukana oli esimerkiksi liiketalouden opiskelijoita. Sosiaalialan työ kuormittaa Sosiaalialalla toimiessa tarvitaan vahvoja tunnetaitoja: taitoja tunnistaa omat ja toisten tunteet, hallita ne ja toimia rakentavasti. Tunteiden hallintaa tarvitaan myös työssäjaksamiseen. Sosiaalityöhön on todettu liittyvän merkittäviä kuormitustekijöitä, jotka liittyvät usein työolosuhteisiin, työn sisältöön, työjärjestelyihin ja työssä tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Vuorovaikutus kuormittaa. Suomalaisia sosiaalityöntekijöitä kuormittavat erityisesti kiireinen työtahti, suuret asiakasmäärät, työyhteisön ongelmat ja rooliristiriidat työssä. Eräs erityinen kuormitustekijä on muun muassa asiakkaiden tunteiden vastaanottaminen ja käsitteleminen. (Salo ym. 2016). Emotionaalinen kompetenssi - tunteiden tulkki Toisen ihmisen tunteiden vastaanottamisessa ja käsittelemisessä tarvitaan emotionaalista kompetenssia. Se tarkoittaa ihmisen kykyä tunnistaa, ymmärtää, ilmaista ja säädellä tunteitaan. Se pitää sisällään sen, miten ihminen reagoi muiden tunteisiin. Se tarkoittaa myös sitä, että ihminen on vastuussa omista tunteistaan ja niiden vaikutuksesta vuorovaikutukseen ja omaan toimintaan. Emotionaalinen kompetenssin lähikäsitteitä ovat Emotional Intelligence (EQ) ja Social Emotional Learning (SEL). EQ eli tunneäly koostuu Golemanin (1995; 1999) mukaan tunteiden tiedostamisesta, ilmaisemisesta, emootionaalisen ja kognitiivisen yhteydestä sekä tunteiden säätelystä ja hallinnasta. Emotionaaliseen kompetenssiin voidaan liittää myös emotionaalinen minäpystyvyys (self-efficacy), joka tarkoittaa ihmisen uskoa siihen, että hän pystyy toimimaan hänelle merkityksellisissä tunnetilanteissa, jolloin hän näkee itsensä tuntevana ja kokonaisvaltaisena yksilönä sekä hyväksyy tunnekokemuksensa. (Saarni 1999.) Sosiaalialalla vahva emotionaalinen kompetenssi on erityisen tärkeää työssäjaksamisen, mutta myös laadukkaan asiakastyön takaamiseksi. Tärkeää se on myös muilla aloilla, sillä työssä koetut ja ilmaistut tunteet vaikuttavat työntekijöiden motivaatioon, ajatteluun, päätöksiin ja yhteistyökykyyn laajemminkin. Lisäksi on löydetty näyttöä siitä, että spontaaneilla positiivisilla ajatuksilla on yhteys myös motivaatioon (Rice & Fredrickson 2017). Erityisesti sosiaalialan työntekijöiden tulisi käyttää aktiivisia tunteisiin keskittyviä coping metodeja ja tukea kollegoilta ehkäistäkseen emotionaalista uupumista (McFadden, Campbell & Taylor 2015). Ilman omien tunteiden tunnistamista ja niiden hallintaa emme myöskään hallitse sitä, millaista emotionaalista jalanjälkeä (Levine 2015) jätämme jälkeemme. Aina se ei välttämättä ole kovinkaan positiivinen jälki! Tutkimus korkeakouluopiskelijoiden merkityksellisistä tunteista opintojen aikana ilmestyy verkkojulkaisuna ”Tuhannet tunteet”. Isacsson, A., Raatikainen, E. & Ekström, M. (2019) https://julkaisut.haaga-helia.fi/tunne-julkaisu-opiskelijoiden-tunnekokemukset-korkeakoulussa/ Kirjoittaja: Eija Raatikainen, KT, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Goleman, D. 1995. Emotional Intelligence: why it can matter more than IQ? New York: Bantam Books. Goleman, D. & Chernis 2001. The emotionally intelligent workplace. How to Select for, Measure, and Improve Emotional Intelligence in Individuals, Groups, and Organizations. Cary Cherniss Daniel Goleman Editors. Jossey Bass: San Fransisco. Levine, S., 2015. Our emotional footprint. Ordinary people and their extraordinary lives. IUniverse. McFadden, P., Campbell, A. & Taylor, B.2015. Resilience and Burnout in child Protection Social Work: Individual and Organisational themes from a Systematic Litereture Review. British Journal of Social Work, 45. 1546 - 1563. Rice, E. L. & Fredrickson, B. 2017. Do positive spontaneous thoughts function as incentive salience? Emotion. 17 (5). 840 - 855. Saarni, C. 1999. A Skill-Based Model of Emotional Competence: A Developmental Perspective. https://files.eric.ed.gov/fulltext/ED430678.pdf Salo & Rantonen & Aalto & Oksanen & Vahtera & Junnonen & Baldschun & Väisänen & Mönkkönen & Hämäläinen 2016. Sosiaalityöntekijöiden hyvinvointi. Sosiaalityön kuormittavuus, voimavaratekijät ja sosiaalityöntekijöiden mielenterveys. Helsinki: Työterveyslaitos. Salovey, P & Mayer, J. 1990 Emotional intelligence. SAGE Journals 9. http://journals.sagepub.com/doi/abs/10.2190/DUGG-P24E-52WK-6CDG
Vanhempien osallisuus varhaiskasvatuksessa
Osallisuuden kokemus on yksilöllinen tunne arvostuksesta, tasavertaisuudesta ja luottamuksesta. Edellytyksenä osallisuuden tunteelle on yksilöllisyys kohtaamisessa sekä vuorovaikutuksessa (Järvinen, Mikkola 2015:10.) Varhaiskasvatussuunnitelma linjaa kehittämään vanhempien osallisuutta Lasten vanhemmilla tai lasten huoltajilla tulee olla mahdollisuus osallistua varhaiskasvatuksen toiminnan ja kasvatustyön tavoitteiden suunnitteluun ja kehittämiseen yhdessä varhaiskasvattajien kanssa (Valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016:32.) Suunnitelman keskeisin muutos on sen velvoittavuus varhaiskasvatusta ohjaavana ja linjaavana asiakirjana. Näin pyritään kaventamaan kuntien ja kaupunkien varhaiskasvatuksen laatueroja ja kehittämään varhaiskasvattajien ammatillisuutta (Ahonen 2017:15-16.) Toteutin opinnäytetyöni Lohjan alueen varhaiskasvatuksen kahdessa yksikössä. Aineistona oli vanhempien teemahaastattelu ja kysely sekä varhaiskasvattajien vastaukset avoimiin kysymyksiin. Vanhempien osallisuuteen liittyviä tekijöitä nousi aineistosta esille monipuolisesti. Näistä koottiin vanhempien osallisuutta edistävien menetelmien taulukko. Se toimii päiväkodin toiminnansuunnittelua ja arviointia ohjaavana työvälineenä sekä työyhteisön keskusteluiden tukena. Tavoitteena on työyhteisöiden toimintatapojen yhdenmukaistaminen. Vuorovaikutusta lisää lapsen vanhemman ja varhaiskasvattajan kesken Vuorovaikutus nousi vanhempien sekä varhaiskasvattajien haastatteluissa ja kyselyissä merkittäväksi osallisuuden keinoksi. Vanhempien osallisuus nähdään tärkeänä ja toivottuna osana päiväkodinarjessa, mutta se koetaan myös haasteelliseksi varhaiskasvattajien aikaresurssien näkökulmasta. Osallisuuden lisääminen päiväkodin arjessa niin lasten kuin vanhempien osalta vaatii henkilöstöltä monenlaista ajattelun muutosta ja asenteiden muutosta. Osallisuutta parantavia erilaisia keinoja on jo käytössä päiväkodeissa, mutta niitä ei aina osata käyttää oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Jos henkilöstö ei itse koe olevansa osallisena työyhteisössä sekä lapsiryhmässä, on vaikea edistää vanhempien osallisuutta. Vanhempien ja lasten osallisuus tulisi nähdä mahdollisuutena toimia yhdessä, luoden yhteistä hyvinvointia, luottamusta sekä positiivista ilmapiiriä. Osallisuuden tunne tuo perheille hyvinvointia Vanhempien ja lasten osallisuuden kokemus päiväkodin arjessa heijastuu heidän hyvinvointiinsa. Perheiden hyvinvointia ja voimavaroja voidaan lisätä osallistamalla eri tavoin päiväkodin yhteisölliseen toimintaan, jossa mahdollistuu vastavuoroinen keskusteluyhteys vanhempien ja varhaiskasvattajien välillä. Yhteisöllisen toiminnan kautta perheet kiinnostuvat päiväkodin toiminnasta (Petrelius, Tulensalo, Jaakola, Hietamäki 2016:11-18.) Opinnäytetyön haastatteluissa sekä kyselyissä vanhemmat sekä varhaiskasvattajat toivat esille kiireettömän hyvän keskustelun merkityksen kohdatessa. Kohtaamiset ovat kuitenkin usein niitä, jotka sattuvat kiireisimpiin ajankohtiin, kuten lapsen haku- ja tuontitilanteissa vaihdettavat pikaiset kuulumiset. Erikseen sovitut rauhalliset keskusteluajat ovat hyvä keino päivittää yhteisiä asioita sekä kunkin lapsen kasvua ja kehitystä. Vanhemmat toivoivat enemmän aikaa näille keskusteluille varhaiskasvattajan kanssa. Vanhemmuuden haasteissa keskustelun tarve lisääntyy. Keskustelu mahdollistaa perhettä ja vanhemmuutta tukevien yhteisten keinojen yhteensovittamisen. Lapsen kasvatus on yhteistyötä, jonka perustana on yhdessä jaetut arvot ja sovitut keinot. Hyvä vuorovaikutus edistää osallisuutta. Kirjoittaja: Kaisa Laine, lastentarhanopettaja, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu Kaisa Laineen - Vanhempien osallisuus varhaiskasvatuksessa Sammatin ja Karjalohjan päiväkodeissa, sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Työ on saatavilla www.theseus.fi sivustolta. Lähteet: Ahonen, Liisa 2017. Vasun käyttöopas. Jyväskylä: PS-kustannus. Järvinen, Kirsi, Mikkola, Petteri 2015. Oletko sä meidän kaa? Näkökulmia osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen varhaiskasvatuksessa. Kustantaja: Pedatieto oy. Petrelius, Päivi, Tulensalo, Hanna, Jaakkola, Anne- Mari, Hietamäki, Johanna 2016. Lapsen elämäntilanteen ja tuen tarpeen lapsikeskeinen, monitoimijainen arviointi. Tietoa lastensuojelun kehittämisen pohjaksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016. Opetushallitus, määräykset ja ohjeet 2016:17
Työpajanuoret: oman osaamisen tunnistaminen edistää luottamusta tulevaisuuteen
Luottamus on liitettävissä ihmisen optimistiseen asenteeseen (Rathbun 2011a). Kun ihminen luottaa, hänellä on positiivinen asenne ja myönteiset odotukset elämää ja muita ihmisiä kohtaan. Positiivisuudesta seuraa hyviä asioita, ja luottamus lisää luottamusta. Saman mielisten ihmisten on todettu luottavan enemmän vieraisiin ihmisiin (Freitaga & Bauer 2016, 473). Myös luottamuksen muista monista positiivisista seurauksista on näyttöä, sillä luottamuksen on myös todettu vaikuttavan ihmisen hyvinvointiin (DeNeve & Cooper 1998), terveyteen ja pitkäikäisyyteen (Barefoot et al. 1998). Vanhempien koulutustasolla on selvä yhteys luottamukseen. Se, että ainakin toisella vanhemmalla on korkeakoulutus, ennustaa lapselle keskimääräistä vahvempaa sosiaalista luottamusta (Pekkarinen ja Myllyniemi 2017, 91). Luottamus on moninainen ilmiö, mutta sen positiivisia ja elämää kantavaa voimaa ei voi kieltää. Työpajanuorten ajatuksia luottamuksesta tulevaisuuteen Matti - Miesten matkat työhön -hankkeessa (ESR 2016–2018) järjestettiin Helsingin työpajoilla ja Kouvolan Ohjaamoissa olleille nuorille Elämänkulku- sekä Pelillisyys-työpajoja. Pajojen avulla pyrittiin parantamaan nuorten miesten jatkokoulutus- ja työllistymismahdollisuuksia. Tämä blogiteksti pohjautuu tutkimukseen nuorten merkityksellisistä luottamus- ja epäluottamuskokemuksista ja niiden yhteydestä nuorten tulevaisuususkoon. Työpajanuorten kuvaukset luottamuksesta tulevaisuuteen jakautuivat tutkimuksessa neljään kategoriaan. Yhdelle osalle nuorista oli selvää se, mitä he halusivat tai mistä haaveilivat. Toiset eivät olleet pohtineet tulevaisuuttaan tai he eivät ainakaan puhuneet siitä. Tutkittaessa luottamuksen ja tulevaisuuden yhteyttä, työpajanuoret jäsensivät sen kategorisesti neljän näkökulman kautta. Nämä olivat: a) omiin haaveisiin, päätöksiin ja päämäärätietoisuuteen liittyvä luottamus b) suunnittelematon tulevaisuus c) keinottomuus tunnistaa omaa osaamista sekä d) epäluottamus tulevaisuuteen. Omiin haaveisiin, päätöksiin, osaamiseen ja päämäärätietoisuuteen liittyvä luottamus Tarkasteltaessa tulevaisuuteen suuntautumista Decin ja Ryanin teorian (SDT) (2000; 2003) valossa, luottamus tulevaisuuteen liitettiin nimenomaan oman osaamisen tunnistamiseen[1]. Tämän lisäksi nuorten kertomuksissa oli tunnistettavissa päämäärätietoisuutta ja uskallusta haaveilla, luottamusta tulevaan ja siihen, että siihen voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä. Tarvitsee sellaista määrätietoisuutta. (NH6.) Usko tulevaisuuteen on itsestä kiinni. (NH7.) No siis eiköhän nyt jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä niin ku haluu. Et ohan ihan mikä tahansa tehtävis, jos jaksaa vaan yrittää, haluu yrittää. Haaveisiin ja suunnitelmiin liittyi myös oman osaamisen tunnistaminen. Esimerkiksi muutamissa nuorten kertomuksissa oman osaamisen tunnistaminen tuotiin esille, vaikka siitä ei oltukaan täysin varmoja. Joo. Kyl mä tavallaan tunnistan tiettyjä vahvuuksia mut et en oo viel ite täysin varma, että onks ne kuinka vahvoja vahvuuksia. (NK4.) Suunnittelematon tulevaisuus Toisen kategorian kuvaukset liittyivät suunnittelemattomaan tulevaisuuteen. Tutkimustuloksissa ilmeni, että nuoret eivät olleet ajatelleet tulevaisuutta tai eivät ainakaan tuoneet sitä haastattelussa esille. Tätä he eivät kuitenkaan useinkaan perustelleet sen enempää. Ei oo. En oo oikeen miettiny niin pitkälle että, päivä kerrallaan.(NK8.) Ei mitään toiveita sinänsä nyt oikeen ole. En minä niin sinänsä ajattele mitenkään tulevaan.(NK12) Mun tulevaisuus on seuraava muutama tunti. Emmä funtsi oikein hirveesti, niin paljo pidemmälle. Tulevaisuuden suunnitelmat liittyy noihin, mikä se kysymys oli?(NK6.) Keinottomuus tunnistaa omaa osaamista Kolmas nuorten esille tuoma näkökulma tulevaisuuteen liittyi kyvyttömyyteen hahmottaa tulevaisuutta. Vastauksissa oli heijastuksia myös siitä, että oma osaaminen jollakin tasolla tunnistettiin, mutta nuorella ei ehkä ollut keinoja oman osaamisen sanoittamiseksi. Esimerkiks just piirtämisessä tai nois taidehommissa niin tulee kehuja, ihmisiltä ja sit just matemaattisissa ja tälläsis koulujutuis niin on kans ollu opettajaihmisiä et sul menee hyvin ja kielitaidon ja tälleen, kanssa on tullu kehuja mut itellä on vaan semmonen fiilis et, kai se on, liittyy johonki mun omaan persoonaan et mä oon vaan sellanen—. Sit mä en ite osaa sanoo et missä mä oon sit hyvä. Vaikka saaki palautetta.(NK4) Epäluottamus tulevaisuuteen Epäluottamuskokemukset tulevaisuutta kohtaan koettiin tulevaisuutta hankaloittavana asiana. Epäluottamus liittyi ulkoisiin tekijöihin, ei omaan osaamiseen tai kyvykkyyteen. Epäluottamus määrittyi ulkoisten tekijöiden kautta; nuoret toivat esille esimerkiksi talouteen tai asumiseen liittyvää epävarmuutta. Velka (salattu vanhemmilta) hankaloitti elämää. Sisäiset ristiriidat perheessä luo epäluottamusta elämään. mul ei oo luottotuetiu, nii asunnon saanti vähän kestää. (HN1.) Nuorta lähellä oleva aikuinen voi luoda uskoa tulevaisuuteen Luottamus omiin kykyihin ja osaamiseen löytyi tutkimustulosten mukaan melko harvoin yksin, usein nuoren apuna oli työpajaohjaaja. Tulosten mukaan nuoren (itse-)luottamuksella ja oman osaamisen (Deci & Ryan 2000; 2004; 2017) tunnistamisella näytti olevan yhteys nuoren tulevaisuuden hahmottelemiseen ja unelmien rakentamiseen. Toisin sanoen, jos nuori tunnisti osaamisensa, lisäsi se myös hänen uskoaan tulevaisuuteen. Näin ollen, nuoren itseluottamusta vahvistava aikuinen voi olla korvaamaton tuki nuorelle hänen tulevaisuuden rakentamisessa. Ohjaava aikuinen auttaa nuorta tunnistamaan omaa osaamistaan ja luo hänelle uskoa tulevaisuuteen. Hän on parhaimmillaan esimerkki asioiden ennustettavuudesta ja elämän moninaisista mahdollisuuksista. Tutkimuksemme osoittaa, että hyvä, empaattinen ja kannustava ohjaus vahvistaa nuoren uskoa itseensä ja osaamiseensa sekä sen myötä myös luottamusta tulevaisuuteen (Raatikainen 2018). Kirjoittaja: Eija Raatikainen (KT, sos.tt.) työskentelee lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan AMK ja YAMK tutkinto-ohjelmissa. Lähteet: Barefoot, J. C., Maynard, K. E., Beckham, J. C., Brammett, B. H., Hooker, K., & Siegler, I. C. 1998. Trust, health and longevity. Journal of Behavioural Medicine, 21, 517–526. Deci, E. & Ryan, R.M. 2004. Handbook of Self-Determination research. Rocherster: University of Rochester Press. Deci, E. & Ryan, R.M. 2000. The “What and Why” of Goal Pursuits: Human needs and Self-Determination of Behavior. Psychological Inquiry 2000, 11 (4), 227-228. Deci, E. & Ryan, R.M. 2017. Self-Determination theory. Basic Psychological Needs in Motivation. Development and Wellness. New York: The Guilford Press. DeNeve, K., & Cooper, H. 1998. The happy personality: A meta-analysis of 137 personality traits and subjective well-being. Psychological Bulletin, 124, 197–229. Freitaga, M. & Bauer, B.C. 2016. Personality traits and the propensity to trust friends and strangers. The Social Science Journal 53, 467–476. Pekkarinen, E. ja Myllyniemi, S. 2017. Opin polut ja pientareet. Nuorisobarometri 2017. https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2018/03/Nuorisobarometri_2017_WEB.pdf Raatikainen, E.2018. Nuoren identiteetin rakentaminen kohtaamisessa. Teoksessa Rautiola, T. & Ala-Nikkola, E. (toim.) Kohtaa nuori - Kompassi suuntaa hakevan nuoren kohtaamiseen. http://kohtaanuori.metropolia.fi/ Rathbun, B. 2011a. Before hegemony: Generalized trust and the creation and design of international security organizations. International Organization, 65, pp. 243-273. [1] Teorian mukaan omaehtoisuus (autonomia), kyvykkyys (osaaminen) ja osallisuus (yhteisöllisyys) ovat selittäviä tekijöitä tarkasteltaessa ihmisen sisäistä motivaatiota. Tässä tutkimuksessa selvitettiin vain kyvykkyyskokemuksen (osaamisen) ja luottamuksen välistä yhteyttä. Julkaisu tulossa.
Vapaaehtoistoiminnan harjoittelussa opitaan tulevaisuuden työelämätaitoja
Työn murroksesta on puhuttu jo pitkään. Sitä millaista työ on vuonna 2040, on vaikea tarkasti tietää. Ajatuksena kuitenkin on, että haluamme tehdä hyvää työtä ja elämää. Julkisessa keskustelussa on puhuttu työpaikkojen katoamisesta ja toisaalta taas mahdollisuuksista uudenlaisiin työtapoihin. Näkemys on, että taidot haastavat tiedot, kun ihmisten ulottuvilla oleva tietomäärä esimerkiksi internetin avulla kasvaa. Samalla kuitenkin kriittisen ja analyyttisen ajattelun ja osaamisen tarve nousee suureksi. (Sitra 2017; 2018.) Työelämän muuttuessa tarvitsemme myös uudenlaisia työelämän taitoja tai jo olemassa olevien vanhojen taitojen vahvistamista. Erilaisissa strategioissa, raporteissa ja hankkeissa yhdistyvät tietyt ajatukset tulevaisuuden työelämätaidoista. Näitä ovat monikulttuuriset, sosiaaliset ja innovaatiotaidot (esim. Davies, Fidler & Gorbis 2011; Työ- ja elinkeinoministeriö 2012; Elinkeinoelämän keskusliitto 2011). Työntekijältä odotetaan tulevaisuudessa yhteistyökykyä, kehittämishalukkuutta, kekseliäisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä. Näkyvissä onkin suuntaus, jolloin pelkkä ammattitaito ja teoriatieto eivät enää pelkästään riitä työelämässä vaan tarvitaan taitoja vaihtoehtoisten toimintatapojen etsimiseksi ja toisinajattelemiseksi. Näitä taitoja voidaan kehittää jo opintojen aikana yhteisöllisen oppimiskäsityksen mukaisesti toisten kanssa vuorovaikutuksessa ja osallistumalla. (Elinkeinoelämän keskusliitto 2011.) Verkkovirta-hanke opinnollistamismallin kehittäjänä Metropolia on osallistunut Verkkovirta-hankkeeseen vuosina 2015-2017 tavoitteenaan kehittää vapaaehtoistoiminnan opinnollistamismallia (Metropolia 2017). Mallia toteutetaan vapaaehtoistoiminnan harjoittelussa (5 op) ja sen voivat valita osaksi opintojaan kaikki Metropolian opiskelijat. Vapaaehtoistoiminnasta oppimisen malli on kehitetty Service Learning -toimintamallista. Toimintamallin perusteet ovat hahmoteltu jo 1960-luvulla. Sen taustalla on John Deweyn ajatus kokemuksesta oppimisesta. Service Learning -toimintamallin hyödyntäminen opinnoissa on vakiinnuttanut paikkansa opiskelijoiden opintosuunnitelmissa ulkomailla, mutta Suomessa sitä on sovellettu varsin vähän. (Manninen & Raatikainen 2014.) Aikuisoppimisen teorian mukaan oppiminen nähdään hyvin paljon laajemmin kuin pelkästään luokkahuoneessa tapahtuvaksi oppimiseksi. Kaikki kohtaamispaikat, joissa ihmiset tapaavat toisiaan, sisältävät mahdollisuuden oppimiselle. Tämän vuoksi kaikki elämäntilanteet sisältävät mahdollisuuden luovuuden, ongelmanratkaisukyvyn, päätöksentekokyvyn ja asenteenmuutoksen omaksumiselle. Oppiminen nähdään jatkuvaksi, elämän mittaiseksi prosessiksi. Oppimiseen tarvitaan myös vuorovaikutusta ihmisen ja ympäristön välillä ja tieto onkin sosiaalisen tiedon ja henkilökohtaisen tiedon vaikutusta toisiinsa. (Kolb 1984.) Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu on osa sosionomin opintoja Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Sen päätteeksi opiskelija arvioi oppimistaan itsearviointilomakkeella (Metropolia 2015). Opinnäytetyössäni olen analysoinut näitä opiskelijoiden kokemuksia vapaaehtoistoiminnassa oppimisesta: millaisia taitoja vapaaehtoistoiminnan harjoittelussa on opittu. Vapaaehtoistoiminnassa opitaan monikulttuurisia, sosiaalisia ja innovaatiotaitoja Opiskelijat toimivat harjoittelun aikana hyvin erilaisissa vapaaehtoistoiminnan paikoissa, joten heidän työtehtävänsäkin vaihtelivat suuresti. Suunnittelu- ja organisointitaitoja opittiin kuitenkin toimintaa ja sen toteutusta suunniteltaessa. Vapaaehtoistoiminnan työympäristöt koettiin ajoittain haastaviksi niissä nopeastikin tapahtuvien muutosten vuoksi. Tällöin toimintaan kaivattiin suunnitelmallisuutta ja toisaalta taas omaa ammatillista osaamista epävarmuuden sietämiseen. Muutosten nähtiin kehittävän opiskelijan sopeutumistaitoja erilaisiin tilanteisiin, jolloin luovien menetelmien käyttäminen ja spontaanin toteuttamisen osaaminen vahvistuivat. Toisaalta taas spontaanin toiminnan toteuttamiseen kaivattiin myös enemmän konkreettisia välineitä ja menetelmiä. Suunnitelmien muuttuessa joustavuus nähtiin vahvuudeksi. Vapaaehtoistoiminnan harjoittelun myötä tutustuttiin palvelujärjestelmän toimintaan ja vapaaehtoistyöhön. Harjoittelun kautta saatiin yleiskuva vapaaehtoistoiminnasta, sen erityispiirteistä ja merkityksestä sosiaalialalla. Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu tarjosi opiskelijalle mahdollisuuden verkostoitumiseen ja sen myötä luotiin uusia kontakteja. Opiskelijan vuorovaikutustaidot kehittyivät sekä vapaaehtoistoiminnan organisaation työntekijöiden, toisten vapaaehtoisten että asiakkaiden kanssa yhteistyössä toimiessa. Vapaaehtoistoiminnan harjoittelussa kohdattiin erilaisia asiakasryhmiä ja onnistuttiin luottamuksellisten asiakassuhteiden luomisessa. Asiakkaita kuuntelemalla ja heidän kanssa keskustelemalla opittiin paljon, vaikka asiakkaan kohtaaminen vaatii joidenkin opiskelijoiden itsearviointien mukaan vielä myös kehittymistä. Asiakkaan kohtaamisessa tärkeiksi asioiksi nähtiin pysähtyminen, paikalla ja hetkessä oleminen. Opiskelijoiden vastauksissa näkyi tietynlainen kriittisyys itseä ja omaa toimintaa kohtaan. Tunnollisuus asiakkaita ja vapaaehtoistoiminnan organisaatiota kohtaan heijastui muun muassa oman jaksamisen pohtimisena. Rajan vetämistä oman yksityisyyden ja työn välille harjoiteltiin vielä. Opiskelijat totesivat reflektoinnin ja toisten työntekijöiden kanssa keskustelemisen auttaneen vaikeiden tilanteiden käsittelyssä ja työssä jaksamisessa. Opinnäytetyön perusteella voidaan todeta, että opiskelijat oppivat vapaaehtoistoiminnan harjoittelun aikana sellaisia taitoja, joiden voidaan ajatella olevan tärkeitä tulevaisuuden työelämässä, vaikkakin opiskelijat olivat oppimisessaan vielä hyvin erilaisissa vaiheissa. Monikulttuurisia, sosiaalisia ja innovaatiotaitoja opittiin ihmisten kanssa muuttuvassa toimintaympäristössä toimiessa. Kirjoittaja: Anu Maaranen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Teksti perustuu vuonna 2018 valmistuneeseen opinnäytetyöhön: Maaranen, Anu 2018. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden kokemuksia vapaaehtoistoiminnassa oppimisesta. Sosionomi ylempi AMK-opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Davies, Anna, Fidler, Devin & Gorbis, Mariana 2011. Future Work Skills 2020. http://www.iftf.org/uploads/media/SR-1382A_UPRI_future_work_skills_sm.pdf Elinkeinoelämän keskusliitto 2011. Oivallus. https://ek.fi/wp-content/uploads/Oivallus_loppuraportti.pdf Kolb, David A. 1984. Experiential Learning: Experience As The Source Of Learning And Development. https://www.researchgate.net/publication/235701029_Experiential_Learning_Experience_As_The_Source_Of_Learning_And_Development Manninen, Niina & Raatikainen, Eija 2014. Vapaaehtoistoiminnasta oppimaan – Ajatuksia ammattikorkeakouluille. KAMU – kaveriohjausta maahanmuuttajille – hanke. http://kamu.metropolia.fi/wp-content/uploads/2014/12/vapaaehtois_KAMU_WEB.pdf Metropolia 2017. Verkkovirta – työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä. https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/verkkovirta/ Metropolia 2015. Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu – oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille. https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/12311/lomake.html Sitra 2017. Työn ja toimeentulon arvoitus. https://www.sitra.fi/artikkelit/trendi-tyon-ja-toimeentulon-arvoitus/ Sitra 2018. Megatrendit. Matka tulevaisuuteen. https://media.sitra.fi/2018/09/03142041/megatrendikortitwebfin31-08-2018.pdf Työ- ja elinkeinoministeriö 2012. Työelämän kehittämisstrategia vuoteen 2020. http://www.tyoelama2020.fi/files/35/tyoelaman_kehittamisstrategia_final.pdf Lisätietoa: Raatikainen, Eija 2015. Työelämäosaaminen kehittyy vapaaehtoistoiminnassa. Ammattikasvatuksen aikakausikirja 4/2015. 69-74. https://ohjaan.fi/wp-content/uploads/2017/09/Ty%C3%B6paikalla-tapahtuvaa-oppimista-ja-ohjausta-edist%C3%A4v%C3%A4t-ja-est%C3%A4v%C3%A4t-tekij%C3%A4t.pdf Raatikainen, Eija & Tast, Sylvia 2016. Sosiaalialan opinnollistettu vapaaehtoistoiminta ja sen itsearviointimalli – Case Metropolia. Teoksessa Kotila, Hannu, Mäki, Kimmo, Vanhanen-Nuutinen, Liisa, Moisio Anu, Pettersson Alisa & Aura, Pirjo (toim.): Opi työssä – uusia toimintamalleja opintojen aikaisen työn opinnollistamiseen. Haaga-Helian julkaisut 6/2016. 25-26. http://www.amkverkkovirta.fi/sites/amkverkkovirta.fi/files/HH_OpiTyossa_verkko.pdf Raatikainen, Eija & Tast, Sylvia 2017. Vapaaehtoistoiminnan harjoittelun itsearviointimalli korkeakoulussa. Teoksessa Tuomi, Jouni, Joronen, Katja & Huhdanpää, Annika (toim.): Oivaltamisen iloa. Osaamisen ydintä etsimässä. 107–115. http://julkaisut.tamk.fi/PDF-tiedostot-web/Muut/Taito2017-oivaltamisen-iloa.pdf Kuva: Tero Vesalainen (CC0) https://pixabay.com/
Asiakkaan osallisuus – uhka vai mahdollisuus?
Sosiaalihuollon palvelujen järjestämisessä ja kehittämisessä edellytetään asiakkaan osallisuutta. Sen toteutuminen ei ole niin yksiselitteistä. Asiakkaan osallisuuden vahvistamisen esteinä voivat olla asiakkaiden omien tarpeiden ja haasteiden lisäksi työntekijöiden näkemykset omista kyvyistä vahvistaa asiakkaan osallisuutta. Lastensuojelun asiakkaan osallisuus perustuu YK:n lasten oikeuksien sopimuksen 12. artiklaan ja se toimii myös suomalaisen lainsäädännön ohjenuorana. (Yleissopimus lapsen oikeuksista 2013.) Lait määrittelevät asiakkaan oikeuden osallistua omaan prosessiinsa mutta todellinen osallisuuden kokemus syntyy lapsen aktiivisen huomioimisen ja mukaan ottamisen kautta ja tulee tapahtua koko lastensuojeluprosessin ajan. Osallisuus auttaa lasta ymmärtämään aikuisten ajatuksia lapsen tilanteesta, mitä ratkaisuja on tarjolla ja miten lapsi itse voi vaikuttaa omiin asioihinsa. (Hotari, Oranen & Pösö 2009: 150.) Opinnäytetyöni käsitteli asiakkaan osallisuuden vahvistamista lastenkodin kirjaamisprosessissa ja sen kohderyhmänä olivat erään Helsingin kaupungin lastenkodin työntekijät ja huostaan otetut lapset, jotka ovat sijoitettuna vaativaa laitoshoitoa toteuttavaan lastensuojeluyksikköön. Tutkimusmenetelmänä on kehittävä työntutkimus. Tarkoitus on työpajamenettelyllä lisätä lasten ja aikuisten yhteistä ymmärrystä osallisuudesta. Tavoitteena on luoda uusi asiakkaan osallisuutta vahvistava kirjaamisen toimintamalli. Uuden toimintamallin luominen edellyttää aina vanhasta luopumista. Kehittävä työntutkimus on osallistava lähestymistapa, jonka tarkoitus ei ole tuottaa työpaikoille valmiita ratkaisuja ulkoapäin, vaan muokata työyhteisön sisällä välineitä toiminnan erittelyyn ja uusien mallien luomiseen (Engeström 1998: 11–12). Osallisuuden vahvistamisen uhat ja haasteet Lastensuojelun vaativan tason laitoksiin sijoitetuilla lapsilla ja nuorilla on usein vahva traumatausta ja he ovat kokeneet kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä ja altistuneet perheväkivallalle tai haitoille, jotka aiheutuvat vanhempien alkoholin tai päihteiden käytöstä. Myös lastensuojelun tukitoimet voivat olla emotionaalisesti raastavia ja aiheuttaa lapsille pelkoa ja jännitystä. Traumaattisissa oloissa kasvaneille lapsille on saattanut muodostua hengissä pysymisen taitoja, jotka näyttäytyvät toisenlaisessa ympäristössä tuhoavana tai huonona käytöksenä. Traumatisoituneille lapsille suunnatut sijaishuollon palvelut tulee aina rakentaa lapsen turvallisuus huomioiden. (Eronen & Laakso 2016: 19–20.) Vaativahoitoiset lapset tarvitsevat rajojen asettamista ja selkeää struktuuria ja näihin tarpeisiin pystytään vastaamaan vaativan tason lastenkodeissa. Näissä yksiköissä hoidettavat lapset ja nuoret asettuvat usein huonosti hoitoon ja voivat oireilla aggressiivisesti, psyykkisesti ja asosiaalisesti. Heillä voi olla vakavia koulunkäynnin ongelmia sekä kehityshäiriöitä ja monenlaisia vammoja. (Kasvatusvastuumalli 2016.) Osallisuuden vahvistamisen näkökulmasta traumatausta ja erilaiset kehityshäiriöt tuovat omia haasteita ja asettavat henkilökunnan osaamiselle suuria vaatimuksia. Osallisuuteen vaikuttaa vahvasti myös sosiokulttuurinen näkemys lapsesta. Jos lapsi nähdään haavoittuvana ja riippuvaisena, määrittyvät osallisuutta tukevat keinot erilaisiksi, kuin jos lapsen itsemääräämisoikeus on kulttuurisesti vahvaa ja lapsi nähdään itsenäisenä ja kykenevänä. (Bijleveld, Dedding & Bunders-Aelen 2014: 253.) Osallisuuden vahvistamisen mahdollisuudet ja vahvuudet Kansainväliseen tutkimukseen osallistunut lastenkodissa asuva nuori kertoo kokevansa lastensuojelun tehtaana ja itsensä tavarana liukuhihnalla, eikä osallisuuden tunnetta omaan lastensuojelun prosessiin ole ollut. Lasten ja nuorten tulee saada kehittää omaa kompetenssiaan olemalla osallisena omassa elämässään ja päätöksentekoprosessissaan. (Križ & Roundtree-Swain 2017: 32.) Esteet osallisuudelle johtuvat usein asenteista tai näkemyseroista ja eri toimijat määrittelevät osallisuuden eri tavalla. Tärkeintä on kuitenkin oikeus ilmaista mielipiteensä ja tulla kuulluksi. Vaikka asiakkaan mielipide ei aina vaikuta päätöksentekoon, merkityksellistä on, että mielipide on selvitetty. (Bijleveld, Dedding & Bunders-Aelen 2015: 133.) Lapset eivät ole keskeneräisiä projekteja, vaan ihmisiä, aktiivisia yksilöitä, joilla on oikeus osallistua oman elämänsä suunnitteluun. Lapset ovat osa sosiaalista kokonaisuutta ja heidän osallisuuttaan tulee kunnioittaa. (Peleg 2013: 527.) Päivi Petreliuksen (2015) mukaan lapsen kehitys tulee sitoa lasten oikeuksien näkökulmaan ja antaa osallisuudelle uusi asema lapsen kehitystä tukevana tekijänä. Osallisuuden puute on kehitystä estävä tekijä ja osallisuus on kehityksen perusedellytys. Osallisuus vahvistaa lapsen ja nuoren itsetuntoa, sillä osallisuuden kokemus viestittää lapselle ja nuorelle toisen kunnioituksesta ja tunnustuksesta. Lapsen mielipiteen selvittäminen ja huomioiminen on osoitus siitä, että lapsi on tärkeä ja merkityksellinen. Lasten ja nuorten osallisuus myös varmistaa sen, että lastensuojeluorganisaatio tiedostaa ja huomioi asiakkaiden erilaisuuden ja erilaiset tarpeet. Lapset ja nuoret ovat kykeneviä ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä. Kun kaikki lastensuojelussa tehtävät päätökset vaikuttavat lapsen ja nuoren elämään, tulee hänellä olla mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. (Križ & Roundtree-Swain 2017: 36.) Opinnäytetyön toteutus Opinnäytetyö toteutettiin työpajamenettelyllä. Ensimmäiseen työpajaan osallistui lastenkodin kuuden hengen monitoimijainen henkilöstötyöryhmä. Työpajan aikana käsiteltiin osallisuuden vahvistamisen uhat, mahdollisuudet, heikkoudet ja vahvuudet SWOT-analyysin avulla ja sen jälkeen pohdittiin keinoja, joilla vahvistetaan asiakkaan osallisuutta lastenkodin kirjaamisprosessissa. Lastenkodin kirjaamisprosessi on laaja ja monitasoinen. Tässä opinnäytetyössä keskityttiin lapsen kehityksestä laadittavan kuukausittaisen arvioinnin kirjaamiseen. Työpajan aikana ohjaajat jakoivat kokemuksia erilaisista tavoista vahvistaa asiakkaiden osallisuutta. Työpajan jälkeen jokainen ohjaaja laati kuukausiarvioinnin yhdessä asiakkaan kanssa, jonka jälkeen kokoonnuttiin yhteen jakamaan kokemuksia kirjaamisesta ja pohtimaan mitkä keinot olivat toimivia asiakkaiden kanssa. Toiseen työpajaan osallistui lastenkodin asiakkaat yhdessä ohjaajien kanssa ja yhteisessä työpajassa käytiin läpi miten kuukausiarviointi laadittiin, mitkä käytännöt toimivat ja miten asiakkaat yhteisen työskentelyn kokivat. Seuraavaksi pohdittiin millä muulla tavalla asiakkaat toivovat voivansa osallistua aktiivisemmin omaan lastensuojelun prosessiinsa ja lastenkodin arkeen. Työpajan aikana ilmenivät selvästi asiakkaiden haasteet kertoa asioistaan. Asiakkaat eivät myöskään ole tottuneita työpajatyyppiseen työskentelyyn ja tämä näyttäytyi jännittämisenä ja normaalista poikkeavana toimintana. Vaikka omahoitajat olivat paikalla, eivät lapset ja nuoret kyenneet aktiivisesti osallistumaan tilaisuuteen ja kertomaan siinä avoimesti omista ajatuksistaan. Prosessin kannalta merkityksellistä on, että vaikka valittu työpajan menetelmä ei osoittautunut toimivaksi asiakkaiden kanssa, onnistuivat kaikki asiakkaat yhdessä omahoitajiensa kanssa laatimaan kuukausiarviot. Omahoitajan kanssa kahden kesken toteutuneissa kirjaamistilanteissa lapsi ja nuori sai oman näkemyksensä paremmin esille elämäänsä koskevassa kuukausiarvioinnissa. Asiakkaiden erilaiset tarpeet edellyttävät henkilökunnalta ammattitaitoa ja herkkyyttä huomioida asiakkaiden tarpeet myös osallisuuden vahvistamisessa ja palvelujen kehittämisessä. Lastenkodin ohjaajilla on paljon kehittämisideoita ja tietoa, miten niitä voisi ottaa käyttöön, mitkä menetelmät voisivat toimia ja miten ylittää haasteita. Esimerkkejä tuli arjen askareiden lomassa toteutuvista menetelmistä aina teknologiaa hyödyntäviin innovaatioihin. Merkityksellisin havainto on, että ohjaajat pitävät eri tasoilla toteutuvan asiakkaiden osallisuuden vahvistamista tärkeänä kehittämiskohteena työssään ja ymmärtävät osallisuuden merkityksen asiakkaiden kasvun ja kehityksen tukemisessa. Kirjoittaja: Nina Wagner-Nyman, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Artikkeli perustuu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni 2018 “Asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastenkodin kirjaamisprosessissa.” Metropolia Ammattikorkeakoulu. Berrick, Jill Duerr, Dickens, Jonathan, Pösö, Tarja & Skivenes, Marit 2015. Children's involvement in care order decision-making: A cross-country analysis. Child abuse & Neglect 49 (2017). 128–141. Saatavana osoitteessa: <http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0145213415002306?via%3Dihub>. Luettu 11.10.2017. Bijleveld, Ganna G. van, Dedding, Christine W. M. & Bunders-Aelen, Joske F. G. 2014. Seeing eye to eye or not? Young people’s and child protection workers’ perspectives on children’s participation within the Dutch child protection and welfare services. Children and Youth Services Review 47 (2014) 253-259. Saatavana osoitteessa: <http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0190740914003429?via%3Dihub>. Luettu 11.10.2017. Bijleveld, Ganna G. van, Dedding, Christine W. M. & Bunders-Aelen, Joske F. G. 2015. Children’s and young people’s participation within child welfare and child protection services: a state-of-the-art review. Child & Family Social Work 05/2015 Vol. 20(2) 129-138. Saatavana osoitteessa: <http://web.a.ebscohost.com.ezproxy.metropolia.fi/ehost/pdfviewer/pdfviewer?vid=2&sid=f781b181-f82e-4e6d-a639-b80ef1c25d28%40sessionmgr4007>. Luettu 11.10.2017. Engeström, Yrjö 1998. Kehittävä työntutkimus. Perusteita, tuloksia ja haasteita. Helsinki: Edita. Eronen, Tuija & Laakso, Riitta 2016. Lastensuojelun laitoshoidon kasvatukselliset ja kuntouttavat orientaatiot ja niiden vaikuttavuus - Tutkimuskatsaus kansainvälisiin tutkimuksiin 2010–2016. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 44/2016. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131499/URN_ISBN_978-952–302-780-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 2.9.2018. Hotari, Kaisa-Elina, Oranen, Mikko & Pösö, Tarja 2009. Lapset lastensuojelun osallisina. Teoksessa: Bardy, Marjatta (toim.) Lastensuojelun ytimissä. 4.painos. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-245-853-7>. Luettu 6.11.2017. Kasvatusvastuumalli 2016. Helsingin kaupunki. Sosiaali- ja terveystoimiala. Lastensuojelu. Križ, Katrin & Roundtree-Swain, Dakota 2017. “We are merchandise on a conveyer belt”: How young adults in the public child protection system perceive their participation in decisions about their care. Children and Youth Services Review 78 (2017) 32-40. Saatavana osoitteessa: <http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0190740917301895?via%3Dihub>. Luettu 11.10.2017. Laaksonen, Maarit, Kääriäinen, Aino, Penttilä, Marja, Tapola-Haapala, Maria, Sahala, Heli, Kärki, Jarmo & Jäppinen, Anu. 2011. Asiakastyön dokumentointi sosiaalihuollossa. Opastusta asiakastiedon käyttöön ja kirjaamiseen. THL. Raportti. Saatavana osoitteessa: <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/79866/d68ab232-88fc-4478-8c21-91164a177a1a.pdf?sequence=1>. Luettu 6.11.2017. Oranen, Mikko. 2008. Mitä mieltä? Mitä mieltä! Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä. Sosiaali- ja terveysministeriön Lastensuojelun kehittämisohjelman osaraportti. Ensi- ja turvakotien liitto ry. Saatavana osoitteessa: <https://docplayer.fi/383636-Mita-mielta-mita-mielta-lasten-osallisuus-lastensuojelun-kehittamisessa-mikko-oranen.html>. Luettu 11.11.2017. Peleg, Noam 2013. Reconceptualizing the Child's Right to Development: Children and the Capability Approach. International journal of Children's Rights 21 {2013) 523-542. Saatavana osoitteessa: <http://web.a.ebscohost.com.ezproxy.metropolia.fi/ehost/pdfviewer/pdfviewer?vid=3&sid=d0b332d0-9bf4-4c16-b4db-ef72d5f47a90%40sessionmgr4008>. Luettu 1.9.2018. Petrelius, Päivi 2015. Lapsen kehitys toisin - toimintavalmiuksia koskeva teoria vaihtoehtona. Lastensuojelun käsikirja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: <https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/-/lapsen-kehitys-toisin-toimintavalmiuksia-koskeva-teoria-vaihtoehtona>. Luettu 1.9.2018. Yleissopimus lapsen oikeuksista. 2013. Unicef. Viimeisin päivitys 3.7.2017. Saatavana osoitteessa: https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/. Luettu 14.10.2017.
Omaishoitajan etätuella osallisuutta ja voimaa arkeen
Etätuki luo mahdollisuuden yhteisöihin osallistumisen ja yhteisöllisen vuorovaikutuksen. Säännöllisen etätuen avulla tapahtuva vuorovaikutus ja kohtaaminen sekä vertaistoiminta tuottavat hyvinvointia. Etätuen merkitys kasvaa eritysesti silloin, kun omaishoitajan fyysisessä ja psyykkisessä toimijuudessa tapahtuu muutoksissa. Silloin myös toimijuuden tukeminen ja sen kytkennät elämisen ehtoihin ja mahdollisuuksiin tulevat näkyviksi. Omaishoitajan osallisuuden ja kuulluksi tulemisen parantaminen on yksi merkittävimmistä keinoista edistää hyvää elämää ja ennaltaehkäistä syrjäytymistä. Ymmärrystä omaishoitajuuden arjesta tarvitaan juuri nyt Omaishoidon taloudellinen merkitys kunnissa on suuri ja sillä saavutetaan hoidettavaa kohti keskimäärin 20 000 euron vuosittaiset säästöt. Suomessa vuonna 2016 oli arviolta 60 000 omaishoitajaa, ja tavoitteena oli saada 5 – 6 prosenttia yli 75-vuotiaista omaishoidontuen piiriin. (Shemeikka, Buchert, Pitkänen, Pehkonen-Elmi, Kettunen: 2017). Omaishoiva koskettaa monia ihmisiä omassa tai läheisen arjessa. Ymmärrystä omaishoitajan ja omaishoitajuuden arjesta tarvitaan erityisesti juuri nyt. Hoivapolitiikka ja sen käytännöt ohjaavat hoivaa takaisin koteihin ja läheisten välisiin suhteisiin. Omaishoitoa tukemalla ja kehittämällä voidaan mahdollistaa hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevien henkilöiden kotona asuminen ja heidän omaishoitajiensa jaksaminen. Omaishoidon tukeminen sekä omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa hyvinvoinnin varmistaminen on kansantaloudellinen etu. Omaishoidon tarve kasvaa lähivuosina voimakkaasti väestön ikääntymisen takia. Siksi tarvitaan joustavia ja omaishoitoperheiden yksilöllisistä tarpeista lähteviä palveluratkaisuja. Yhteiskehittämisellä asiakaslähtöisiä palveluja Sosiaali -ja terveydenhuollon palvelujen kehittämisen peruslähtökohtana on ihminen, jolle palvelua kehitetään. Palvelukonsepteja suunniteltaessa palvelunkäyttäjä tarpeineen saattaa jäädä etäiseksi, sillä tuotekeskeinen ajattelumalli on usein vallitseva tapa suunnitella palveluja. Palvelunkäyttäjän mukaan ottaminen palvelujen suunnitteluun vaati paljon vaivannäköä, aikaa ja organisointia. Asiakaslähtöisessä mallissa palvelua kehitetään asiakasta, ei organisaatiota varten. Siinä palvelunkäyttäjät nähdään merkittävänä resurssina, jota tarvitaan kokemustiedon kokoamiseksi, jalostamiseksi ja kehittämiseksi. Palvelunkäyttäjän mukaan ottaminen ja osallisuuden kokemuksen vahvistuminen edellyttää kulttuurista ja asenteellista muutosta, uusien toimintatapojen aktiivista kehittämistä ja samalla organisaation rakenteisiin viemistä. Kokeilutoiminnassa tarkoituksena on viedä uusia asioita mahdollisimman nopeasti niiden aitoon toimintaympäristöön. Kokeilutoiminnassa on ensisijaisen tärkeätä huomioida eettiset lähtökohdat ja otettava vakavasti se, että toiminnan kohteena ovat usein ihmiset, jotka ovat jo lähtökohtaisesti haavoittuvassa asemassa olevia. Tulevaisuuden ennakointi ja heikkojen signaalien havainnointi sekä palvelunkäyttäjien mukaan ottaminen tulee ottaa nykyistä selkeämmäksi lähtökohdaksi palvelujen kehittämiselle. Tätä tavoiteltiin Suomen hallituksen I&O -kärkihankkeessa Pirkanmaalla (2016 – 2018), jossa luotiin valtakunnallisia koti -ja omaishoidonmalleja eri kokeilujen avulla. Omaishoitajan etätuen kokeilu toteutettiin 1.10.2017 – 31.3.2018, johon osallistui yhteensä 15 omaishoitajaa viidestä eri Pirkanmaan kunnasta. Tarkoituksena oli tukea erityisesti taajama-alueen ulkopuolella asuvia omaishoitajia, joilla oli pitkä matka järjestettyyn toimintaan. Kokeilussa selvitettiin omaishoitajan kokemaa hyötyä etätuesta ja sen vaikutusta omaishoitajan kokemaan jaksamiseen. Lisäksi selvitettiin omaishoitajan kokemaa vaikutusmahdollisuutta etätukipalvelun sisältöön. Teknologia omaishoitajan toimijuuden tukena Omaishoitajan etätuki on ennaltaehkäisevää ja vertaistuellista toimintaa, joka tuo palvelun kotiin matalalla kynnyksellä, videovälitteisesti. Etätuen tavoitteena on omaishoitajan omatoimisuuden lisääntyminen ja omaehtoinen aktivoituminen. Sen avulla pyritään vahvistamaan omaishoitajan osallisuuden kokemusta siitä, että hän voi itse vaikuttaa asioidensa kulkuun ja mahdollisuutta olla mukana yhteisöllisissä prosesseissa. Etätuen mahdollistavalla teknologialla omaishoitajuutta voidaan samaan aikaan tukea läheltä ja kaukaa. Kaikki ihmiset eivät asu monipuolisten palvelujen lähellä tai heidän voimavaransa eivät riitä palvelujen äärelle menemistä. Pitkät etäisyydet palveluihin ja ihmisten toimintakykyjen esteet luovat tarpeen kehittää erityisesti etäpalveluja sekä löytää uusia ratkaisuja ja toimintamalleja kotona asumisen tueksi. Tätä myös pohti eräs kokeiluun osallistunut omaishoitaja: ”Minulle voisi olla hyväksi jonkin uuden aloittaminen, että olisi pieni pakko esim. seurata laitteelta jokin luento ja siitä keskusteltaisiin henkilökohtaisen puhelun aikana. Lopulta ihminen aktivoituu ja rutinoituu (uuden) käyttöön.” Teknologia-avusteisten palvelujen ja etäpalvelujen käyttöedellytysten vahvistaminen on keskeistä, mikäli haluamme tukea iäkkäiden kotona asumista. Etäpalveluilla voidaan yhdistää myös eri toimijoiden tarjoamia palveluja ja vaikuttaa konkreettiseen muutokseen kohti parempaa arkea. Etätuen merkittävyys tulee nähdä myös palveluna, jolla voidaan ennaltaehkäistä vakavampien sairauksien syntyä. Omaishoidon ja etätuen merkitys kasvaa entisestään laitoshoidon purkamisen myötä. Etätuki toimintamahdollisuuksien ja jaksamisen vahvistajana Kokeilun tulosten mukaan omaishoitajien etätuki toi arkeen kaivattua emotionaalista ja samalla ammatillista tukea, joka edisti omaishoitajien toimijuutta ja osallisuuden kokemusta. Etäohjaajan antama ohjaus -ja neuvonta nähtiin merkittävänä apuna erityisesti niissä tilanteissa, kun hoiva -ja hoitotilanteet koettiin liian kuormittavina. Tulosten mukaan myös omaishoitajan arjessa jaksaminen parani merkittävästi kokeilun aikana, samoin heidän omanarvontunteensa lisääntyi. Lisäksi heidän ymmärryksensä oikeudestaan omaan hyvään elämäänsä vahvistuivat. Kokeilun aikana omaishoitoperheiden palveluntarpeisiin vastaava suunnitelma päivitettiin, jonka seurauksena omaishoitajien ja omaishoidettavien fyysinen ja psyykkinen toimintakyky kohenivat. Kokeilun aikana omaishoitajat kiinnostuivat enemmän hyvinvoinnistaan ja pyrkivät omilla toimillaan, kuten tapaamalla ystäviään tai osallistumalla kodin ulkopuoliseen toimintaan, lisäämään toimintamahdollisuuksiaan. Smith & Toseland (2006) ovat tutkineet ammattilaisen antaman puhelinneuvonnan ja -ohjauksen vaikutusta omaishoitajien arjessa jaksamiseen. Tutkimustulosten mukaan etätuella oli lähes yhtä vaikuttava merkitys kuin kasvotusten annettavalla neuvonnalla ja ohjauksella. Etätuki vähensi myös merkittävästi omaishoitajien kokemaa psyykkistä kuormitusta. Etätukipalvelu parhaimmillaan parantaa tuen saatavuutta, joustavuutta ja saavutettavuutta sekä vastaa myös tämän päivän muuttuneisiin palvelutarpeisiin. Omaishoitajan etätuen kokeilu oli yksi onnistunut esimerkki siitä, miten helppokäyttöinen etäpalvelu toi uusia mahdollisuuksia viedä tuki lähelle omaishoitajan toimintaympäristöä. Etänä annetulla neuvonnalla ja ohjauksella voidaan keventää myös palvelurakennetta ja sujuvoittaa omaishoitajan palvelupolkua. Kirjoittaja: Minna Nummi, palvelupäällikkö, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu Minna Nummen - Omaishoitajan etätuella osallisuutta ja voimaa arkeen, sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lähteet Shemeikka, Riikka, Buchert, Sari, Pitkänen, Pehkonen-Elmi, Tuula, Kettunen Aija, 2017. Omaishoitajien tarvitsemat tukitoimet tehtävässä selviytymiseen. Valtionneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 37/2017. Luettu 27.4.2018. Smith TL, Toseland RW. The effectiveness of a telephone support program for caregivers of frail older adults. The Gerontologist 2000:46:620 – 629.
Qualified Empathy – the new superpower! Can using aesthetic methods help you flourish?
Originally published on the blog Hiiltä ja timanttia: Qualified Empathy – the new superpower! Can using aesthetic methods help you flourish? Empathy has traditionally been taught through: Informal learning opportunities, like Service Learning projects (Engaged scholarship) (Trad 2013). Movie review reflections (Briggs, Fox & Abell 2012). Literature and poetry readings (Shapiro, Morrison & Boker 2004) Learning communication skills (Winefield & Chur-Hansen 2000) Self-assessments: different types of empathy self-evaluation measures (e.g. The Empathy Scale for Social Workers, ESSW) (King, S. & Holosko, MJ 2011). What if, instead of focusing on the verbal, oral or written reflection of learning, holistic experiences would be emphasized when teaching critically important empathy skills? In this blog text, we introduce a way of teaching empathy through aesthetic learning by using creative, multisensory methods. Austring and Sørensen (2012) have shown that aesthetic methods are particularly efficient for expressing and interpreting emotions. When working with our first year Bachelor’s students, we gave them a series of versatile and inspiring visualization and visual art tasks through which they could develop an experiential understanding of empathy. How did we practically implement the Teaching and Learning of Empathy in the Social Services Degree Programme at Metropolia UAS? The idea behind our project on qualified empathy was to facilitate students in taking their learning from a cognitive and discursive level to an experiential understanding, as if they were the client, in order to develop a better understanding of the client’s ”experiential” world. ‘Qualified Empathy’ is defined as the ability to reflectively and emotionally separate oneself from the other and to understand the context; then in an intentional process, focus on understanding the other person’s viewpoint both cognitively and emotionally (Raatikainen, Rauhala & Mäenpää, 2017). The following are key phrases used to express our movement through the process of developing our qualified empathy skill: The qualified empathy learning process took place in a sixteen-calendar week timeframe during the first-year studies. The participants were students (n=47) from the Social Services degree programme (2015- 2017*). Two study modules were included: 1) Individual and Community Counselling (5 cu) and 2) Supporting Daily Lives through Social Pedagogical Work and the first internship (15 cu) (Metropolia Degree Programme Curriculum, 2016). During the Individual and Community Counselling course, the students were guided through the three ways of learning and introduced to the theoretical underpinnings of empathy as well sensory activation exercises such as visualization and reflection (discursive and aesthetic learning). Students took part in a storytelling/visualization exercise focusing on refugees fleeing to Europe. As this topic has been very prominent in the media and public discussion, we wanted to help the students get in touch with the emotional dimension that the refugees themselves might be experiencing. Images and sounds were used in the background as students were instructed to close their eyes and listen to the story while visualizing in their heads the thoughts and emotions a young refugee boy travelling with his younger siblings might be experiencing while crossing a storm-tossed sea in an overloaded boat. Afterwards, students were asked to ponder on their experience and then share and reflect with the group what emotions and thoughts they had. We then discussed the different understandings they had from reading and learning the factual information about the refugee crisis (discursive learning) and the more experiential understanding after the visualization and reflection exercise (aesthetic learning). This was then reflected back onto the previously explored theoretical framework of empathy as discussed by Gerdes and Segal (2009) regarding the components of empathy (cognitive processing, affective response and conscious decision-making). ‘How do I feel, when I feel empathy?’ During the Supporting Daily Lives and Internship module, students used visual arts as the method of exploration. They used gouache paints as a medium to express their understanding of how they ‘feel’ when they feel empathy, and then expressed it through color choices and use of paint. Some groups decided not to communicate verbally while they were working. Giving meanings to different colors, brush movements and simultaneously mirroring other group members’ body gestures and reactions helped them when trying to describe and express their own understanding of their feelings of empathy towards others and other’s perspectives on the matter. The core questions in teaching empathy by using aesthetic methods were: ‘How do I feel, when I feel empathy?’, ‘How do I understand another person’s experience’ and later ‘How do I refine the feeling of empathy to qualified empathy towards the client and what does it mean?’. So…how did the students experience the process? During the one-semester long process, starting from the counselling course and ending with the internship, the students moved from defining the concept as “the skill of stepping into another’s shoes” and were verbalizing it in more “qualified” terminology such as “Qualified Empathy means supportive rather than reactive actions to client situations”. By this, they meant to say that the social services provider is not solely reacting according to their own feelings but is rather reflecting on and transforming their own feelings into actions that support the clients. The quotes and pictures below show how students reflected verbally and through art on their own learning. This process helped them to concretize their learning because they had to explain it to someone else. ”Using the concept of ”qualified empathy”, it was way easier to understand the kids and deal with the problems they were facing…I stopped judging misbehaving kids and came to understand the reasons behind their behavior.” (DR) The ”qualified empathy” part was the most difficult for me. I didn’t quite grasp the difference between ”normal” empathy and ”qualified” empathy during the lectures and I had to re-read some of the material. Now I think I understand the concept better, but it is still hard to connect it to practice.” (HP) ”Qualified empathy” helped me to get into his shoes and to feel his concerns and worries in order to prevent situation(s) where he would feel insecure.” (AP) Where do we go from here? Although the process of teaching empathy skills has traditionally focused on the verbal, oral or written reflection of learning, research has not systematically reviewed holistic ways of learning empathy in the literature. We feel that it is vital to raise awareness about how important aesthetic methods can be in helping students to understand and experience the development of their empathy skills in a safe and creative environment. If we expect the people we serve to engage with us in an authentic manner, is it not important that we teach our students to engage authentically in the learning process themselves? Aesthetic methods give us an efficient method to access the often-unexplored territory of the individual’s perceived experience. For social and healthcare providers, we think it is also essential to raise the student’s awareness of their own emotional capacity and ability to use their empathy skills so that they can protect themselves from compassion fatigue and burnout. We would like to leave the reader with the following thought: while the social and healthcare fields have a great need for practitioners to be able to access and ethically use their empathy skills when working with vulnerable populations there is the larger question of the importance of people working humanely and empathically in other fields which have human interaction as part of their process. Those readers living their adventure in other contexts such as business, engineering, IT, and education we would love to hear your thoughts and ideas in the comments section. How could your field benefit from learning empathy skills? *NORDPLUS PROJECT QUALIFIED EMPATHY (2015-2017) Writers Writers are lecturers in the Social Services Degree Programme at Metropolia UAS. Leigh Anne Rauhala (MSW, LCSW) teaches social work/pedagogy courses in the English Language Degree Programme in Social Services (Sosionomi AMK) and works internationally in the Social Work in Urban Areas joint programme. Eija Raatikainen, PhD, is Senior lecturer in University of Applied Sciences of Metropolia in Social Service programme. Her academic focus in “Trust” as a phenomena in different field, as like in social work and educational practice. She also worked as the Vocational teacher educator in University of Applied of Sciences of HAAGA-HELIA in the teacher education programme. In addition, she has a five years’ experience as an academic coordinator in multicultural and multiprofessional Erasmus Intensive Programme(Poverty and Social Exclusion (2011-2013) and Combating Risk behavior Among Youngster (2014-2015). She has also worked in other projects (Matti, MOTIIVI, Tutu, SOCRE). Seija Mäenpää has a Master’s Degree in Art Education and currently works for Metropolia University of Applied Sciences in the Social Wellbeing Unit. She specializes in combining a social pedagogical approach with visual arts in working with different people in social work sector. Visual arts education is one focus of her collaboration projects in early childhood education. She is a founding member of the INECS network (International Network for Creative Professionals in Education of Social Pedagogical Work http://blog.han.nl/inecs). Her vocation is to make visual arts activities and visual culture accessible for everyone. Sources Austring, B. D & Sørensen, C. M. 2012. A Scandinavian View on the Aesthetics as Learning Media. Journal of Modern Education Review 2 (2) 90–101. Briggs, C. L., Fox, L. & Abell, C.H. 2012. The Influence of Film on the Empathy Rating of Nursing students. International Journal for Human Caring. Vol.16, 2. 59-63. Gerdes, Karen & Segal, Elizabeth. 2011. Importance of Empathy for Social Work Practice: Integrating New Science. Social Work 56 (2), 141-147. King, S. & Holosko, M.J. 2011. The Development and Initial Validation of the Empathy Scale for Social Workers. Research on Social Work Practice 22(2) 174-185. Metropolia Curriculum (2016). http://opinto-opas-ops.metropolia.fi/index.php/en/88094/en/70321/SXG16S1/year/2016 Raatikainen E., Rauhala L., Mäenpää S.2017.Qualified Empathy- a Key Element for an Empowerment Professional.Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2017,vol18. Shapiro, J., Morrison, E.H. & Boker, J.R. 2004. Teaching Empathy to First Year Medical Students: Evaluation of an Elective Literature and Medicine Course. Educational for Health, Volume 17, 1. 73-84. Trad, M. 2013. Teaching Communication Skill and Empathy through Engaged Sholarship. Radiation therapist, Volume 22, 1. 21-31. Winefield, H.R. & Chur-Hansen, A. 2000. Evaluating the outcome of communication skill teaching for entry-level medical students: does knowledge of empathy increases? Medical Education, 34: 90-94 Article picture: www.pixabay.com, Gordon Johnson (CC0)
Yhteisellä koulutuksella kohti parempaa yhteistyötä
Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteistyöstä (tai sen puutteesta) on puhuttu jo vuosia. Ongelmakohtia on tiedostettu, mutta silti samat asiat nousevat puheeksi vuosi vuoden jälkeen, ilman merkittäviä parannuksia. (lisää…)
Alle kouluikäisten lasten osallisuus UNICEF:n lapsiystävällinen kuntamallin kunnissa
”Lapsuus on itsessään tärkeä, eikä vain kulkua aikuisuuteen”, todetaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa (1989). Lapsuus on saanut viime vuosina yhä merkityksellisemmän aseman yhteiskunnallisessa keskustelussa. Varhaiskasvatusala elää uudistuksien aikaa, jossa lapsen asema ja oikeudet ovat näkyvästi esillä. Hiljattain uudistuneissa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa lasten osallisuus on nostettu esille keskeisenä teemana. Lasten osallisuus on osa lapsen oikeuksia ja hyvinvointia. Suomen UNICEFin kotimaantyö keskittyy Lapsiystävällinen kunta -mallin kautta lisäämään ja vahvistamaan lasten osallisuutta edistäviä käytäntöjä ja toimintatapoja ympäri Suomen. Suomen UNICEF toimi tukijana Metropolian sosiaalialan (ylempi AMK) tutkinnon opinnäytetyössä, jossa kuvattiin alle kouluikäisten lasten osallisuuden toteutumista kunnissa, jotka toteuttavat UNICEFin lapsiystävällinen kunta -mallia. Aineisto kerättiin e-lomakekyselyn muodossa varhaiskasvatusalan asiantuntijoilta, joilla nähtiin olevan tietoa ja näkemystä alle kouluikäisten lasten osallisuuden toteutumisesta. Vastaajien joukossa oli päiväkodin johtajia, tilaajapäälliköitä ja lastentarhanopettajia sekä varhaiskasvatusalan alueellinen suunnittelija. Kasvattajan ja lapsen herkkä vuorovaikutus osallisuuden perustana Kyselyyn vastanneista suurin osa toi esille kasvattajan työn merkityksen, kuinka omalla asenteella ja lapset huomioon ottaen voi luoda lapselle ihanteelliset mahdollisuudet olla oman arkensa tekijä. Osallisuus ei ole mitään erikoista tai mystistä, vaan sitä jokapäiväistä arkea, missä lapsi saa päättää omista asioistaan aikuisen tuella ja läsnäololla. Aikuisen, kasvattajan roolia tarkasteltiin monesta eri näkökulmasta. Aikuinen toimii myös oppijan roolissa suhteessa lapseen, kyky kuunnella lasta ja lapset ajatuksien arvostaminen koettiin erittäin merkitykselliseksi. Lapsella on mahdollisuus vaikuttaa tai olla vaikuttamatta Tulosten mukaan lasten ajatusten kuuleminen ja heidän vaikutusmahdollisuuksien lisääminen arjessa koettiin tärkeänä varhaiskasvatusalan asiantuntijoiden näkökulmasta. Lasta koskevia päätöksiä tehtäessä lapsen mielipide tulee selvittää lapsen ikä- ja kehitystason vaatimalla tavalla. Tätä korostavat sekä varhaiskasvatuslaki että sosiaalihuoltolaki. Lapsella tulee olla ennen kaikkea valinnanvapaus osallistua tai olla osallistumatta häntä koskevaan toimintaan. Lapsen toiveiden kuuleminen vaatii kasvattajalta herkkyyttä havaita ja olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Lapsen tulee saada kokemuksia omasta toimijuudestaan, siitä, että hän saa päättää itseään koskevista asioista. Kyselyyn vastanneet näkivät selkeinä lasten päätöstä tukevina työmalleina lasten haastattelut, keskustelut ja tärkeimpänä havainnoinnin. Osallistavaa toimintakulttuuria kehitetään jatkuvasti Opinnäytetyön tulokset osoittivat, että päiväkodeissa on olemassa pysyviä toimintatapoja lasten kanssa toteutuvaan toiminnan kehittämiseen. Lasten kokoukset, päivittäiset keskustelut toiminnan kehittämisestä sekä projektimaiset työskentelyt antavat lapsille mahdollisuuksia muuttaa ja kehittää toimintaa haluamaansa suuntaan. Varhaiskasvatuksessa puhutaan toimintakulttuurista, joka elää päiväkodissa. Lasten osallisuuden mahdollisuudet nähdään, mutta työskentely osallisuutta edistävän toimintakulttuurin eteen vaatii pitkäjänteistä sitoutumista erityisesti varhaiskasvatusalan ammattilaisilta. Toimintakulttuuri on jatkuvasti elävä ja muuttuva, sitä tulee myös arvioida ja kehittää kohti haluttua tavoitetilaa. Miten jokainen tulee kuulluksi? Tulosten mukaan alle kouluikäisten lasten osallisuuden toteutumisessa nähtiin myös omat haasteensa. Pienempien lasten kohdalla osallisuuden toteutuminen koettiin haastavampana. Miten jokaisen lapsen toive tulee kuulluksi, oikeinymmärretyksi ja miten löydetään kunkin lapsen potentiaali, iästä huolimatta? Osallisuuden mahdollistaminen ei ole vielä automaatio. Vastanneet nostavat esiin työntekijöiden asenteen ratkaisevana tekijänä, toimintatapoja voi olla vaikea muuttaa vanhasta totutusta. Osallisuutta tulee tietoisesti kehittää, muuttamalla toimintaa kohti osallisuutta edistäviä toimintatapoja ja rakenteita. Hyvät käytännöt jakoon Olennaista olisi nostaa keskusteluun myös kuntien välinen yhteistyö. Opinnäytetyön tuloksista nousi myönteinen suhtautuminen hyvien käytäntöjen jakamiseen. Yhteiset tapaamiset, vierailut ja lasten osallisuuteen liittyvä tietopankki internetissä koettiin hyvinä ideoina jakaa tietoa. Tiedon vaihtoa ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan sille tulisi olla suunnitelmallinen toimintatapa, joka otettaisiin esimerkiksi lähialueen päiväkodeissa käyttöön. Lasten osallisuuden tulevaisuuden näkymät Shierin (2001:110) osallisuuden tasot -mallia mukaillen perustana lapsen osallisuudelle tulee olla halu vastaanottaa uusia ajatuksia ja ravistella vanhoja toimintatapoja työyhteisössä. Kun kasvattajan ajattelussa on tapahtunut muutoksia, tulee ryhtyä toimiin, osallisuuden muutoksien mahdollistamiseksi toimintakulttuurissa. Lopulta tavoitteena olisi luoda jatkumo kasvattajan, sekä koko työyhteisön sitoutumiseksi uudenlaiseen ajatteluun ja toimintamalliin, jolloin lasten osallisuudesta tulee ylläpitävä käytäntö. Suomen UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallissa tavoitteena on lasten oikeuksia ja tietoperustaisuutta vahvistava toimintakulttuuri. Tavoitteena on luoda lapsille yhdenvertainen ympäristö kasvaa, vaikuttaa ja osallistua. (Suomen UNICEF n.d.) Näiden ajatusmallien kautta tulevaisuudessa lasten osallisuuden laajentumisella ja kehittymiselle tulisi olla mahdollisuuksia. Nina Saukkola, sosionomi ylempi AMK Lähde Saukkola Nina 2018. Lasten osallisuutta edistämässä. Alle kouluikäisten lasten osallisuus Lapsiystävällinen kunta -mallin kautta tarkasteltuna. Sosiaalialan tutkinto-ohjelma, Sosionomi ylempi AMK-opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Shier, Harry 2001. Pathways to Participation. Julkaisussa: Children and Society, vol. 15, 107-117, UK. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: <http://www.ipkl.gu.se/digitalAssets/1429/1429848_shier2001.pdf>. Luettu 1.2.2017.
Moniammatillista yhteistyötä rakentamassa asiakaslähtöisesti
Toimivan moniammatillisen yhteistyön toteutuminen on tärkeää lapsi- ja perhepalveluissa. Hallituksen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa moniammatillisen yhteistyön merkitys on suuri. Moniammatillisen yhteistyön punainen lanka on asiakaslähtöisyys ja myös lainsäädäntö velvoittaa ammattilaisia asiakaslähtöiseen yhteistyöhön. Anne Laamanen-Ho Hoang ja Tiina Tuomela tarkastelivat moniammatillista yhteistyötä ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössään ”Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhdyspinnoilla - työntekijöiden ja asiakkaiden arvioita moniammatillisesta yhteistyöstä”. Tulosten mukaan yksi merkittävimmistä yhteistyötä edistävistä asioista oli asiakaslähtöinen ymmärrys. Asiakas kutsuu työntekijät mukaan yhteisen pöydän ääreen pohtimaan asioita, jotka koetaan tärkeiksi ja merkityksellisiksi. Sujuva moniammatillinen yhteistyö syntyy siitä, että yhteistyötä tehdään asiakkaan tarpeiden pohjalta. Asiakaslähtöisen työskentelyn avulla mukaan saadaan oikeat toimijat. Ihminen oman elämänsa asiantuntijana Opinnäytetyön tulosten mukaan lastensuojelun ja lastenpsykiatrian työntekijät haluavat lisätä asiakkaiden aitoa osallistumista moniammatillisessa työskentelyssä. Vanhempien ja lapsen ikätason mukainen osallistuminen yhteisiin neuvotteluihin koettiin välttämättömänä. Ennalta määrättyjen vaihtoehtojen sijaan, asiakkaan pitää saada enemmän tietoa erilaisista palveluista. Tiedon avulla asiakas voi valita itselleen parhaimman ratkaisun yhdessä työntekijöiden kanssa. Asiakkaan toive moniammatillisen yhteistyön tarpeesta tulisi selvittää; mikä on se pulma, johon asiakas tarvitsee apua juuri nyt? Asiakkaat tulisikin nähdä oman asiansa asiantuntijana, ja työntekijät asiakasprosessin tukijoita. Erityisesti lasten osallisuuden vahvistamiseksi tulisi löytää keinoja, sillä tulosten mukaan lasten vaikuttamismahdollisuudet jäävät vähäiseksi moniammatillisessa verkostossa. Yhteisten työvälineiden, kuten verkostotyön ohjeen avulla, lapsen osallisuutta esimerkiksi neuvotteluissa voidaan tukea. Tulosten mukaan systemaattisen asiakaspalautejärjestelmän kehittäminen lisäisi myös asiakasosallisuutta. Vanhempien arvioita moniammatillisesta yhteistyöstä Tulosten mukaan asiakasvanhempien näkemykset lastensuojelun ja lastenpsykiatrian moniammatillisesta yhteistyöstä vaihtelivat. Vanhempien kertoman mukaan heidän mielipiteitään oli kysytty jonkin verran yhteistyön aikana. Erään vanhemman mukaan lastensuojelussa oli tehty päätöksiä ilman, että vanhempien mielipidettä oli kysytty asiasta. Tämä ilmeisesti vaikutti myös vanhemman kokemuksiin arvostuksesta yhteistyön aikana. Moniammatillisen yhteistyön aikana tiedonsiirtoon tulisi kiinnittää huomiota. Tulosten mukaan vanhempien kokemukset tiedon saamisesta olivat vaihtelevia. Esimerkiksi lapsen psyykkisestä voinnista ja tuen tarpeesta olisi toivottu enemmän tietoa. Yksi asiakasvanhemmista oli sitä mieltä, että lapsen epävakaa elämäntilanne oli vaikeuttanut psykiatrisen arvion ja hoidon saamista. Tulosten mukaan työntekijät oli pääosin koettu ammattitaitoisiksi. Työntekijöiden tuttuus ja pysyvyys moniammatillisessa yhteistyössä vie asioita eteenpäin, kun taas työntekijöiden vaihtuvuus aiheuttaa haasteita yhteistyöhön asiakasvanhempien arvioiden mukaan. Moniammatilliseen yhteistyöhön asiakkaiden kanssa tarvitaan vielä lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Opinnäytetyön tulosten mukaan tämä ei tunnu vielä toteutuvan tarpeeksi. Toimivan yhteistyön avulla vähennetään myös palveluiden päällekkäisyyttä ja asiakkaiden kuormitusta. Anne Laamanen-Ho Hoang, sosionomi (ylempi AMK) Lisätietoa: Laamanen- Ho Hoang, Anne ja Tuomela, Tiina 2018. Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhdyspinnoilla. Työntekijöiden ja asiakkaiden arvioita moniammatillisesta yhteistyöstä. Metropolia ammattikorkeakoulu. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2016. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 § 44
Työyhteisön viestinnän kehittäminen on jatkuva prosessi, joka vaatii sitoutumista
Syksyllä 2017 varhaiskasvatuksessa otettiin käyttöön uudet valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2016) eli tuttavallisesti uusi vasu. Ennen vasu on ollut vain suositus, mutta nyt vasu on velvoittava normiasiakirja. Vasun tuominen arkeen ja sen hyödyntäminen käytännön työssä on haastanut varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Työyhteisön toimiva viestintä tukee perustehtävän eli vasun mukaisen toiminnan toteuttamista. (lisää…)
Mitä opimme Skotlannin palvelujärjestelmästä ja toimintamalleista?
Self-directed support -lain (2013) nimi jo kertoo keskeisen asian: ihminen itse ohjaa oman tukensa järjestämistä (ei siis systeemin eikä ammattilaisten ohjaamaa). Lain ja siihen perustuvan kaiken toiminnan tulee edistää tuen ja avun tarpeessa olevan kunkin ihmisen oikeutta hyvään elämään. Opintomatka liittyi erityisesti henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämiseen Suomessa. (lisää…)
Henkilökohtaisen budjetoinnin kokemuksista Metropolian koordinoimassa hankkeessa
Asiakkaat ovat valinneet henkilökohtaiseen budjettiinsa ei-perinteisiä sote-palveluja Hankkeen puolivälin seminaarissa 31.1.2018 Hämeenlinnassa kuultiin tähänastisista kokemuksista ja asiakasesimerkeistä. Asiakkaiden valinnat olivat yksilöllisiä ja innovatiivisia ratkaisuja elämäntilanteen tarpeisiin. Seminaarissa nähtiin myös ensiesitys piirrosvideosta, joka kuvaa asiakkaan näkökulmasta henkilökohtaisen budjetin ideaa ja prosessia. Piirrosvideo (2 min) tehtiin yhdessä Tussitaikureiden kanssa. Asiakasmäärät vielä vähäisiä - asiakkaat tyytyväisiä ja tehneet innovatiivisia valintoja Asiakkaalla on ollut hankkeen kuudessa pilotissa mahdollisuus valita palvelujensa järjestämistavaksi henkilökohtainen budjetti. Siinä asiakas voi itse määritellä, mitä ja miten haluaa järjestää omat palvelunsa, joihin asiakkaalla on kuitenkin eri lakien mukaan tarve ja oikeus. Kaupungin tai kuntayhtymän järjestämä palvelu voidaan vaihtaa osittain tai kokonaan henkilökohtaisella budjetilla rahoitettavaksi. Asiakas voi sovitun budjettisuunnitelman ja tarpeidensa mukaan järjestää palvelunsa myös ihan uudella tavalla. Piloteissa on sovittu tarjottavan HB-asiakaskohderyhmän kaikille asiakkaille mahdollisuutta valita HB-malli. Jonkin verran ennakkoarviointia siitä, kenelle malli mahdollisesti soveltuisi, työntekijät ovat tehneet. Yllätyksellistä kuulluissa kokemuksissa oli se, että monet asiakkaat eivät haluakaan valita HB-mallia: he ovat joko tyytyväisiä tarjolla olevaan tai eivät katso pystyvänsä itse ottamaan enempää vastuuta palvelujensa järjestämiseen. Tällä hetkellä lähituki toteutuu pääosin omatyöntekijän toimesta, HB-tukihenkilöiden kehitystyötä hankkeessa ollaan juuri käynnistämässä. Esitellyt asiakasesimerkit osoittavat, että asiakkaat ovat valinneet luovalla tavalla tarpeisiinsa vastaavaa tukea ja palveluja, usein ne olivat arkea ja jaksamista helpottavia, liikunnan ja kulttuurin alueen toimintaa tai vaihtoehtoisia tapoja saada perheelle tukea (esimerkkejä myös Rousun & Katja Ihamäen esityksessä). HB-budjettia käytettiin esimerkiksi maksusitoumuksella tai laskulla, harvempi löysi tuen tai palvelujen palvelusetelijärjestelmän tuottajarekisteristä. Myös asiakkaan tilille oli osoitettu sovittu summa, jolla asiakas itse voi järjestää palvelun, esimerkiksi kulkemiseen liittyen, tai kotipalveluun, jolla perhe itse järjesti lapsenhoidon työnantajamallilla. Piloteissa on erilaisia asiakasryhmiä ja väyliä palveluihin, HB-keskustelu voidaan käydä jo neuvolassa. HB:n valinneet asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Paikalla seminaarissa kokemuksistaan kertonut neljän alle 4-vuotiaan lapsen äiti oli itse ottanut vastuun SH-lain mukaisen lapsenhoitopalvelun järjestämisestä, ja näin hän oli pystynyt samaan saman työntekijän auttamaan perhettä ja monin verroin enemmän hoitotyötunteja kuin mitä muutoin olisi saanut samalla rahalla kunnan tai yrityksen kautta. Asiakkaan oma pohdinta on tärkeää siitä, mikä häntä tukee ja auttaa Kuten piirrosvideoon on kuvattu, on tärkeää, että asiakas itse pohtii omaa tilannettaan itsekseen tai läheisten tuella, hyödyntäen esimerkiksi Kykyviisaria tai muita vastaavia tilannearvioinnin välineitä. Seminaarissa kuultiin pohdintaa myös siitä, onko hankkeessa HB-asiakkaalle tavallaan ”piikki auki” mihin tahansa valintoihin. Näinhän ei ole tarkoitus olla. Asiakas ja hänen omatyöntekijänsä pohtivat yhdessä vaihtoehtoja ja niiden perusteluja - lainsäädäntömmehän ohjaa lähtemään asiakkaan tarpeista ja niihin parhaiten vastaavan tuen ja palvelujen käyttämiseen. Nykylait eivät tässä mielessä ole tyhjentävä luettelo palveluista, joita vain voitaisiin käyttää, muutakin hyödyllistä tuen tarpeeseen vastaavaa tukea ja palvelua voidaan järjestää. HB-budjettiin hyväksytyistä valinnoista keskustellaan yhdessä ja niille on löydetty myös lainsäädännöstä oikeutus ja tutkimuksista perusteluja vaikutuksista. Kyse ei voi olla siitä, että asiakkaille olisi täysin avoin ”piikki auki” ihan mihin tahansa, vaan heidän perusteltuja toivomuksiaan kuunnellaan ja yhdessä arvioidaan valinnan vaikutuksia. Hankkeen tehtävänä on tuottaa tietoa siitä, onko asiakkaiden HB-tuen ja palvelujen valinnat tuoneet heille sellaisia myönteisiä hyvinvoinnin ja toimintakyvyn vaikutuksia, jonka tuottamisen kustannukset ovat olleet perusteltuja. Vaikutusten arviointia monesta näkökulmasta Seminaarin aluksi kuultiin myös miten HB:n vaikutuksista kerätään seurantatietoa ja arvioidaan HB:n soveltuvuutta sekä pyritään ymmärtämään kustannusten ja vaikutusten suhdetta (Rousu&Ihamäki, Kylliäinen ja Pehkonen-Elmi). Tähänastisen tiedonkeruun mukaan sekä pilottien kertomien kokemusten mukaan suurimpia muutoksia tulee olemaan asiakkaan sekä työntekijän roolissa ja organisaation toimintakulttuurissa tarvittavat muutokset. Ja nämä vaativat aikaa. Eri pilottien esityksissä kuultiin, että työaikaa on alkutilanteen jälkeen tarvittu asiakkaalle vähemmän ja tämä aika on ollut mahdollista käyttää muille asiakkaille. Jotta vaikutuksia voidaan arvioida, tarvitaan monenlaista tiedonkeruuta. Ilahduttavaa oli, että esimerkiksi Kykyviisari oli otettu asiakastyössä hyvin käyttöön - sen koettiin osaltaan tukevan asiakkaan tilanteen arvioimista ja tavoitteiden edistymisen seuraamista. Hankkeen erilaisesta tiedonkeruusta eri kohderyhmille on kohdennettua lisätietoa Hanke-pääsivun alasivuilla: Asiakkaalle; Asiakastyöntekijälle ja Organisaatiolle ja palveluntuottaja-sivuilla. Tiedonkeruuta vielä käsipelillä Ongelmallista pilottien osalta on se, että kustannustietoa joudutaan keräämään pääosin käsin - tietojärjestelmät eivät poimi asiakkaan päätöksistä ja kirjanpidosta tietoa ”asiakkaan kustannuspaikalle”. Asiakas ei myöskään voi seurata omaa budjettiaan. Hankkeessa on tavoitteena arvioida nimenomaan HB-toimintamallin kokonaiskustannuksia, ei vain HB-palveluista tulleita kustannuksia. Tavoitteena on verrata HB-mallin ja tavanomaisen toimintamallin kustannuksia ja ymmärtää kustannus-vaikuttavuuden suhdetta. Jää nähtäväksi kuinka tässä onnistumme. Porin pilotissa on laadittu kustannusseurannan tueksi malli, tästä enemmän Tuula Pehkonen-Elmin esityksessä. Tietojärjestelmien ja digi-maailman kehittämiselle on tarve. Tätä käsiteltiin myös Kainuun esityksessä. Kainuussa ollaan kehitetty asiakkaan käyttöön HB-budjetin seurannan excel-asiakirjaa. Hanke kehittää myös asiakkaan asiointiyhteyden protomallia Eksoten ja Kainuun pilottien kanssa. Valinnanvapauslain tueksi tietoa keille HB-soveltuu, millaisia palveluja tulisi voida valita ja miten? Seminaari oli myös lainsäädännön näkökulmasta avartava: tulevassa valinnanvapauslaissahan HB-ideaa tultaisiin toteuttamaan rajatummin kuin mitä tässä hankkeessamme. Hankkeen tuottama tieto onkin tärkeää, kun lainsäädäntöä maakunnissa sovelletaan tai säännöksiä syntyneiden tulosten perusteella myöhemmin mahdollisesti tarkistetaan. Hankkeen tähänastiset kokemukset ja esimerkit kootaan maaliskuussa 2018 ilmestyvään julkaisuun. Sirkka Rousu, ylioettaja ja Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointihankkeen projektipäällikkö Metropolia Ammattikorkeakoulu koordinoi hanketta: lisätietoa www.henkilokohtainenbudjetointi.fi Löydät seminaarin tallenteen ja esitykset tältä Tapahtumat-sivulta. Piirrosvideon löydät tästä. Videon alussa on kuvattu erilaisia asiakkaita, joilla on mahdollisuus hankkeessa valita HB-toimintamalli. HB-asiakasprosessia kuvataan sen jälkeen itsenäistä elämäänsä aloittavan aikuistuneen lastensuojelun jälkihuollon nuoren näkökulmasta.
Rousun laaja AATOS-artikkeli Lastensuojelun kulttuurisesta muutoksesta ja lastensuojelun tilasta
Jos oikeasti Suomessa halutaan parannuksia lastensuojeluun, nyt tarvitaan jo konkreettisia reformipäätöksiä Minulta pyydettiin viime keväänä artikkelia nyt tammikuussa 2018 ilmestyneeseen Tahto tehdä toisin -julkaisuun erityisesti lastensuojelun kulttuurisesta muutoksesta. Ymmärsin, että kulttuurisen muutoksen näkyväksi saaminen edellyttää pitkänaikavälin tarkastelua: käytinkin kaiken liikenevän vapaa-ajan kirjoittamalla lastensuojelun kehittymisestä vuosien 1983-2017 ajanjaksolla kokonaisvaltaisesti ja monista näkökulmista käsin. Lähdekirjallisuus oli tuttua, sillä olin ollut vuosikymmenten kehitysvaiheissa mukana eri rooleissa. Artikkelista kutoutui pitkä ja kriittinen näkemys, josta vain muutama teemaluku lopulta mahtui tilattuun Tietosanoman kirjaan. Niinpä tarjosin artikkelia työnantajani julkaisuksi, ja 2.2.2018 yli 100-sivuinen artikkelini ilmestyi Metropolia Ammattikorkeakoulun AATOS-julkaisusarjassa. Muutokset vaativat pitkäkestoista johtamista ja rahoitusta Osoitan artikkelissani miten hitaasti pyrkimykset ja toimintakulttuuriset muutokset vakiintuvat, jos ylipäätään vakiintuvat osaksi käytännön toimintaa. Hyvätkään asiat eivät toteudu mikäli muutosta ei johdeta ja tueta eikä tehdä päätöksiä, joita muutos edellyttäisi niin valtion kuin kuntien toimesta. Yksittäisen työntekijän toimin on vaikea saada rakenteellisia parannuksia aikaan. Suomella ei kuitenkaan ole kansallista lastensuojelupoliittista näkemystä, tavoitteita tai palvelulupauksia lapsille, nuorille ja perheille. Emme tiedä miten lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia, nuoria ja heidän perheitään olemme pystyneet toimillamme auttamaan. Emme myöskään tiedä heidän hyvinvoinnistaan juuri mitään. Emme tiedä toimimmeko kustannusvaikuttavasti - lastensuojelututkimuksen ja tietopohjan parantamiseksi on tehty vuosien varrella useita esityksiä. Pahoin pelkään, että eduskunnan 100-vuotisjuhlapäätöksellä 5.12.2017 tehdyllä päätöksellä 50 milj. euron pääomituksen saaneen ITLA-säätiön toimintakaan ei rakenna lastensuojelututkimukselle pysyvää rakennetta ja perusrahoitusta. Olemme ajautuneet kansallisesti tilanteeseen, jossa lastensuojelupalvelujen markkinat ovat esimerkiksi sijaishuollon lasten osalta lähes 80 prosenttisesti yksityisten yritysten varassa, kun oikeastaan juuri sijaishuollon osalta pääosa pitäisi tuottaa julkisen toimijan toimesta. Yhteiskunta on ottanut sijoitetun lapsen tai nuoren elämästä vastuun julkisena huoltajana, ja vastuun toteuttaminen pitää olla julkisen vallan omissa käsissä. Tarkastelen palvelumarkkinoiden kehitystä myös artikkelissani. Kuten myös laadun parannuspyrkimyksiä vuosien varrella. Kriisistä toiseen reagoimista Kriisiytyneeseen tilanteeseen vastataan vuodesta toiseen aina uudelleen toistettavilla selvityksillä. Suurimpiin lastensuojelun tarvetta aiheuttaviin ilmiöihin, kuten päihteiden ongelmakäyttö ja hoidon tarve, lapsen, nuoren tai vanhemman mielenterveys, perheiden köyhyys, väkivalta, ei yhteiskuntapolitiikan päätöksissä suhtauduta vakavasti. Esimerkiksi päihde-ensikotien rahoitus on pyörinyt vuosien ajan kansanedustajien budjettiin ehdottamilla ns.joululahjarahoilla. Päätöksenteko on lyhytnäköistä ja reagoivaa. Lastensuojelun osaamisen parantamiseksi ja raskaassa työssä jaksamiseksi on tehty parannusehdotuksia vuosien kuluessa. Taisin itse kirjoittaa lastensuojelun henkilöstökriisistä artikkelin jo 1998. Lastensuojelun kehittämisohjelmassa 2004-2007 teimme monia ehdotuksia, ja laskimme montako eri ”hoitoisuuden mukaista” asiakasta työntekijällä voi samaan aikaan olla, määrään vaikuttaa myös se kuinka paljon erilaisia tukipalveluja on ylipäätään sosiaalityön lisäksi kunnassa käytettävissä. Määrä liikkuu mieluummin 10-15 asiakkaassa kuin nyt lakiin kirjattavaksi joidenkin ehdottama 30 asiakasta. Kansallisen yli hallituskausien ulottuvan lastensuojelun reformin tarve on nyt Minua ei lainkaan yllätä jälleen mediassa esille nousseet huolet lastensuojelun sosiaalityön asiakasmääristä - ennen nykyiseen työhöni siirtymistä tein Kuntaliitossa vuonna 2010 laajan kuntakyselyn, jossa kävi ilmi suuret asiakasmäärät - tosin vaihtelu kunnittain oli suurta. Lasten, nuorten ja perheiden auttamisen laatu vaihtelee kunnittain suuresti, on toki edellä kulkevia ja hyvää esimerkkiä näyttäviä kuntia ja kuntayhtymiä sekä jatkuvasti toimintaa kehittäviä järjestöjä. Näitä tuon esille artikkelissani. Yhtenä esimerkkinä on toiminut Vantaan lastensuojelun henkilöstö, joka on rohkeasti nostanut esille tilanteen kaupungissa, ja tähän on vastuulliset päättäjät myös reagoineet mm.20.11.2017 sote-lautakunnan päätöksellä. Artikkelin lopussa on ehdotus Uuden lastensuojelun reformiksi - tarvitsemme kansallisen yli hallituskausien ulottuvan pitkäkestoisen ja kokonaisvaltaisen muutoksen eli reformin. Siihen ei riitä kulloisenkin hallituksen kärkihanke. Mutta pitemmittä puheitta, kannattaa lukea AATOS-artikkelini (sähköinen maksuton pdf.). Tässä linkki RousuSirkka: Uusi lastensuojelu kehittyy monien kulttuurien ristipaineissa(2.2.2018). Tässä linkki myös Tahto tehdä toisin. Uusia toimintatapoja lastensuojeluun - julkaisuun. Linkki Kuntaliitonlastensuojelukyselyn 1.2.2018 uutiseen. Linkki SOS-lapsikylän Johanna Hedmannin ja Anna-Liisa Koisti-Auerin artikkeliin 2.2.2018 Länsi-Suomilehdessä. (sama artikkeli julkaistu myös Helsingin sanomissa 4.2.2018. Linkki Vantaankaupungin sote-lautakunnan 20.11.2017 päätöksen lastensuojelunhenkilöstötilanteen johdosta.
Lastensuojelu mediassa. Vantaalla tehdään hyvää lastensuojelutyötä.
Lastensuojelu on ollut melko paljon näkyvillä mediassa viimeisten vuosien aikana, osittain aiheesta ja osittain aiheetta. Mediassa näyttäytyvät erityisesti dramaattiset tapahtumat kuten Oulun teatraalinen kaksospoikien huostaanottovideo, saman kaupungin insestijuttu sekä Eerikan kuolema -näin isoimmista tapahtumista puhuttaessa. Mediassa on näkynyt myös sosiaalityöntekijöiden resurssipula ja erityisesti Vantaa on ollut mediassa näkyvissä melko negatiivisessa sävyssä. Oman työnantajani parjaaminen mediassa ei ole ollut kovin mukavaa sivusta seurattuna, varsinkaan kun sosiaalityön ongelmat eivät ole koko kuva Vantaan lastensuojelusta. Mediassa korostuvat ääripäät: kärjistettynä joko huostaan otetaan lapset perheestä liian herkästi tai jopa mielivaltaisesti tai sitten ei puututa ollenkaan. Suo siellä – vetelä täällä. Kuitenkin suuri osa lastensuojelusta on avohuollon tukitoimin järjestettyjä palveluja, tilanteen selvittämistä, perheen tai lapsen tukemista niin taloudellisesti kuin henkisesti, palveluohjausta ja yhteistyön tekemistä. Sen lisäksi että valtakunnan päämedioissa on välillä hyvin asenteellisesti toimitettuja artikkeleja ja kolumneja, on näkyvillä henkilöitä, joilla vaikuttaisi olevan ihan oma agendansa ja jonkinlainen oma ristiretki lastensuojelua kohtaan, mutta nämä ovat toki onneksi yksittäisiä tapauksia mutta välillä huomaa toimittajillakin puutteita lähdekritiikin suhteen. Suhteellisen tuoreissa julkaisuissa, kuten lähteissä mainituissa lastensuojelun keskusliiton julkaisemissa oppaissa ja internet-sivuissa, tätä teemaa on käsitelty laajemmalti ja esimerkiksi suppeasta materiaalistaan huolimatta Annika Pätiälän pro gradussaan käsittelemä lastensuojelun mediakuva peilautuu hyvin myös omiin havaintoihini. Ajoittain median näkökulma on positiivinen tai ainakin neutraalin asiallinen. Ajoittain moitetta tulee, että lapsia huostaan otetaan liian herkästi, ja toisaalta ettei puututa tarpeeksi nopeasti. Usein näissäkin korostuu lasten pois ottaminen vanhemmiltaan, vaikka kaikkea muutakin on perheen kanssa tehty. Keskustelu huostaanottoja kohtaan on tietenkin hyvä asia, varsinkin jos tuntuu että niitä tehdään joko liian herkästi tai sitten kynnys on niin korkealla, että lapsen turvallisuus ehtii vaarantua. Lapsen pois ottaminen vanhemmiltaan on valtava toimenpide ja siinä puututaan moneen isoon ja herkkään, perustavanlaatuiseen oikeuteen kuten lapsen ja vanhemman itsemääräämisoikeuteen, oikeuteen olla oman vanhempansa kanssa sekä vanhemmuuteen. Lastensuojelu on muutakin kuin vain sosiaalityötä Lastensuojelulaitoksissa, tehostetussa perhetyössä, ammatillisilla tukihenkilöillä, vastaanotto- ja tukiperheillä ja monilla muilla lastensuojelutyötä tekevillä ei ole samalla lailla "kriisi päällä" työssään. Kyllä - työ on haasteellista ja resurssit ovat ajoittain niukat ja asiakkaitten tuska on käsin kosketeltavissa mutta kaikkiaan nämä palvelut toimivat melko hyvin, elleivät jopa erittäin hyvin, ainakin meillä Vantaalla. Palveluita on muokattu jo pidempään asiakaslähtöisempään suuntaan ja pyritty tuomaan asiakasnäkökulmaa kaikkialla esiin, konkreettisena esimerkkinä kirjaaaminen: suurin osa kirjauksista tehdään yhdessä asiakkaan kanssa tai vähintään heidän kanssaan käydään läpi säännöllisesti mitä heistä on kirjattu. Tätä asiakaslähtöistä osallistuvaa dokumentointia vasta harjoitellaan monessa paikassa Suomessa mutta Vantaalla tätä tehdään lastensuojelun tukipalveluissa lähes poikkeuksetta. Onnistunut lastensuojelutyö ei kuitenkaan näy juurikaan julkisuudessa On oireellista, että jopa Vantaan omien perhepalvelun sisällä, siis saman organisaation missä ovat kaikille saatavilla olevat sosiaalihuoltopalvelut ja lastensuojelun palvelut, on välillä epätietoisuutta mitä kaikkia palveluita lastensuojelu pitääkään sisällään puhumattakaan eri organisaation työntekijöistä tai yhteistyökumppaneista. Jos tietoisuus on pahimmillaan tätä tasoa jopa viranomaisten ja ammattilaisten välillä, onko ihme jos tavalliselle maallikolle lastensuojelu näyttäytyy suljettuna linnakkeena tai huostaanottoautomaattina median välittämän mielikuvan kautta? Lastensuojelu ei ole tosiaan pelkästään sosiaalityötä ja lasten huostaanottoja. Miksei mediassa näy tehostettu perhetyö, ammatillisten tukihenkilöiden tekemä työ ja perhekuntoutus - vain muutamia esimerkkejä luetellakseni. Esimerkiksi meillä Vantaalla kaupungin yli 300 lastensuojelussa olevasta työntekijästä suuri osa on perhetyöntekijöitä, eri lastensuojelulaitosten työntekijöitä ja tukihenkilöstöä kuten ruokapalvelutyöntekijöitä ja toimistosihteereitä sosiaalityöntekijöiden lisäksi. Monen lapsen ja perheen kanssa tehdään paljon töitä avohuollon puolella ja vain osan kanssa tilanne etenee huostaanottoprosesseihin. Mediassa kuva on kuitenkin toisenlainen, milloin huutavia lapsia vedetään väkisin vanhempien sylistä, milloin väärin tehty makaronilaatikko on aiheuttanut huostaanoton jne. Vantaalla on satsattu paljon juuri perheiden arkeen ja kotiin vietäviin palveluihin sekä perhekuntoutukseen. Vantaalla on mm. yksi Suomen suurimmista ja tehokkaimmista perhekuntoutusyksiköistä, ja tulevan laajennuksen myötä se taitaa olla kunnallisista yksiköistä asiakaspaikoiltaan ja määriltään laskien suurin. Pelkkä koko ei toki tarkoita, että sen antama hoito ja kuntoutus olisi vaikuttavaa tai tehokasta, mutta myös laatuun on keskitytty ja henkilökuntaa koulutettu laajasti. Työntekijöitä on riittävästi ja uusia on helppoa rekrytoida hyvässä maineessa olevaan toimintaan eli mediassa esillä olleet vaikutukset eivät näy laitoksissa ja tukipalveluissa niinkään. Miksi lastensuojelun onnistumistarinoista pitäisi kertoa mediassa? Mutta miksi näistä pitäisi sitten kertoa, jos ongelmia ei kerran ole? Juuri sen takia, ettei niistä kerrota missään muuallakaan. Jos lastensuojelusta kerrotaan vain kielteisiä mielikuvia, se ei rohkaise perheitä, lapsia ja nuoria hakemaan apua ajoissa. Kielteinen mielikuva lisää pelkoa ja huolta. Vantaan lastensuojelusta voisi kertoa myös hyvin toimivista palveluista tai Vantaan lastensuojelun Instagram-julkaisuista, josta saatiin Lastensuojelupäivillä kunniamaininta. Uutiskynnyksen ylittää säännöllisesti vain sosiaalityön rekrytointi-ongelmat, vaihtuvat työntekijät, työolot ja työtilanne. Eikä kyse tosiaankaan ole vain Vantaasta, samankaltaisia lastensuojelun sosiaalityön ongelmia on muuallakin. Media tosin ei juurikaan kertonut siitä, millaisia ratkaisuja ja kehittämistoimia sosiaalityön ongelmien osalta päätettiin Vantaalla tehdä (ks. Vantaan sote-lautakunnan päätös 20.11.2017: Lastensuojelun kehittämistoimenpiteet ja suunnitelmat henkilöstötilanteen parantamiseksi). Median riepottelu ei helpota tilannetta niiden sitoutuneiden, pitkäaikaisten sosiaalityöntekijöiden osalta, jotka ovat jaksaneet paikata vaihtuvia työntekijöitä, kestäneet haastavia ja ajoittain ylimitoitettuja asiakastilanteita ja määriä, ja silti siitä huolimatta pysyneet työssään. Vantaalaisena virkamiehenä on välillä saanut hävetä korvat punaisina oman kunnan mediassa riepottelusta ja edellä mainittu pätee myös tähän. On varmasti totta, että Vantaan kaupunki ei ole omassa viestinnässään ollut kovinkaan hyvä ja monet asiat olisi kannattanut isojen herrojen ja rouvien sanoa aivan eri tavalla henkilöstölle sekä median edustajille niin perinteisessä mediassa kuin sosiaalisessa mediassa. Olen itse ollut töissä erilaisissa kunnallisissa ja yksityisissä laitoksissa, pääosin pääkaupunkiseudun kunnallisissa arviointiyksiköissä, yli kymmenen vuoden ajan ja olen huomannut, että tästä työstä ei paljoa näy medioissa. Jonkin verran artikkeleja näkyy sosiaalialan ammattijulkaisuissa, mutta verrattuna esimerkiksi sosiaalityöntekijöihin, niin lastensuojelun laitoksissa ja perheiden kanssa lähityötä tekevät sosionomit ja heihin rinnastettavat tutkinnot jäävät jalkoihin. Profession ja laitostyön arvostuksen kautta olisi hyvä, että sosionomin tutkinto ja työt tulisivat näkyviin ja tutummiksi koko kansalle myös mediassa. Sosiaalityön professio on toki tärkeä ja on hienoa, että sosiaalityöntekijöiden tuskaan on nyt kiinnitetty huomiota, varsinkin kun lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet resurssien pysyen verraten paikoillaan. Myös lastensuojelun asiakkaiden haasteet tuntuvat vaikeutuvan vuosi vuodelta, mutta samalla kentän työntekijöiden ääni jää äänekkäämpien varjoon. Olisi tärkeää, että asioista näkyy eri puolia. Olisi erittäin tärkeää, että lastensuojelusta nähtäisiin myös niitä positiivisia puolia jo senkin takia, ettei negatiivinen julkisuus estäisi hakemasta palvelua niiden lapsien ja perheiden kohdalta, jotka niitä tarvitsevat ja lisäksi hyvin tehty työ laitoksissa, avopalveluissa ja muussa lastensuojelutyössä ansaitsee oman paikkansa lastensuojelun tarinoissa. Teemu Tuominen, perhekuntoutuskeskuksen johtaja, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteet ja lisätietoa: ”Vantaan lastensuojelu taas kriisissä työntekijäpulan takia – Lontoossa kehitetystä mallista toivotaan ratkaisua ongelmiin”: Vantaan sanomat 15.11.2017. https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/579640-vantaan-lastensuojelu-taas-kriisissa-tyontekijapulan-takia-lontoossa-kehitetysta. Vantaan sote-lautakunnan päätös 20.11.2017: Lastensuojelun kehittämistoimenpiteet ja suunnitelmat henkilöstötilanteen parantamiseksi. ”Koulukodissa ei saa rakastua – periaatteessa.” Helsingin sanomat, Verkkojulkaisu tilaajille. Viitattu 21.12.2017. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004656180.html ”Yksitoistavuotiaan abortti Oulussa, kahdeksanvuotiaan Vilja Eerikan murha ja nyt Miriamin epäilty hyväksikäyttö – Miksi viranomaiset eivät kuule lapsen hätää?” Helsingin sanomien artikkeli. Verkkojulkaisu tilaajille. Viitattu 29.12.2017. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005473683.html Pätiälä Annika 2016. Lastensuojelu mediassa. Sanomalehden kirjoitusten rakentama julkisuuskuva vuosina 2014-2015. Lapin Yliopisto. Pro Gradu. https://core.ac.uk/download/pdf/44346712.pdf. Viitattu 29.12.2017. ”Lastensuojelun resurssit viipymättä kuntoon”, Helsingin sanomien mielipide-palsta 14.7.2015, http://www.hs.fi/mielipide/a1436756334217 Lastensuojelu ja some. Opas sosiaalisen median käytölle lastensuojelussa. 2016. Lastensuojelun keskusliiton internetjulkaisu. http://lskl.e-julkaisu.com/lastensuojelu-ja-some/miten-lastensuojelusta-puhutaan-sosiaalisessa-mediassa/ Viitattu 29.12.2017
Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteistyö – tarua vai totta?
Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteistyö on keskeinen asia lasten ja nuorten palvelujen onnistumisessa, sillä yllättävän suuri osa lapsista on asiakkaita molemmissa palveluissa. Yhteistyötä toivotaan molemmin puolin, mutta samalla se nähdään hankalana, koska eri ammattien edustajilla on liian vähän tietoa ja ymmärrystä toisten tekemästä työstä. Miten yhteistä ymmärrystä voidaan lisätä? Miten ylipäätänsä voidaan taata tulossa olevien muutosten keskellä lasten ja nuorten hyvinvointi? Yhtenä ratkaisuna pidetään lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelmaa, joka on yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Muutosohjelman myötä nykyiset hajanaiset palvelut pyritään tarmokkaasti yhdistämään yli hallinnonalarajojen lapsi- ja perhelähtöiseksi kokonaisuudeksi. Yhteistyö lasten päiväkuntoutuksessa Lasten päiväkuntoutus Helsingissä on hyvä esimerkki siitä, että moniammatillinen yhteistyö saadaan kyllä onnistumaan, kun aloite yhteistyöhön tulee organisaation johdosta ja sillä on voimallinen johdon ohjaus, tuki ja sitoutuminen. Lasten päiväkuntoutuksessa Mellunmäessä lähdettiin tämän vuoden alussa tavoitteellisemmin kokeilemaan mallia, jossa kuntoutuksen asiakkaiksi otetaan ala-asteikäisiä lapsia, joilla on sekä lastenpsykiatrian että lastensuojelun asiakkuus. Uutta mallissa oli se, että asiakkaaksi voi päästä sekä lastenpsykiatrian tai lastensuojelun kautta ja kuntoutusta lähdetään toteuttamaan yhdessä, yhteisen asiakassuunnitelman pohjalta. Moniammatillisen yhteistyön edellytykset Katariina Pärnän väitöskirjassaan (2012) esittämät moniammatillisen yhteistyön edellytykset toteutuvat päiväkuntoutuksen mallissa juuri sillä tavoin, kun Pärnä on niitä kuvannut: Yhteistyön pohjalla on ensin asiakaslähtöinen tarve tehdä yhteistyötä ja luottamukseen perustuvaa kollegiaalisuutta. Samanaikaisesti löytyy myös halua ammatillisten rajojen ylittämiseen. Lastenpsykiatrian poliklinikan johdon ja perhekuntoutuksen päällikön johtaman yhteistoiminnallisuuden kautta syntyi tuloksellista moniammatillista yhteistyötä. Tuloksena on, että yhteistyö lisää perheiden voimavaroja ja kehittää työntekijöiden osaamista. Päiväkuntoutuksen lasten vanhemmat kertoivat haastatteluissaan, että kokevat moniammatillisen yhteistyön omaa arkeaan helpottavana. Monessa paikassa lasten kanssa asioimiset vähenevät, kun useampi ammattilainen on yhtä aikaa paikalla. Monelle auttajalle samojen asioiden selittäminen vähenee, kun tukea annetaan yhdessä. Työntekijät, lastensuojelun ohjaajat ja psykiatriset sairaanhoitajat, ovat tutustuneet toistensa työhön läheltä ja kertovat arvostavansa toistensa ammatillista otetta. Vanhempi kuntouttajana Opinnäytetyötä varten haastatellut vanhemmat ja työntekijät toivat esiin, että lapsi kuntoutuu palvelussa nopeasti. Huolet alkavat taas, kun lapsi kotiutuu, sillä vanhempien näkökulmasta katsottuna lapselle, jolla usein on neuropsykiatrista oireilua, ei välttämättä löydy sopivia jatkopalveluja. Työntekijöiden näkökulmasta katsottuna palvelussa ei ole kuitenkaan löydetty sopivia keinoja kuntouttaa vanhempia ja lapsia yhdessä, sillä tavoin, että vanhempi pystyisi lapsen kotiuduttua jatkamaan kuntoutusta kotona. Vaikka asiaa katsoo kummastakin näkökulmasta yhtä aikaa, lopputulos on, että lapsen parantunut tilanne ei välttämättä jatku pitkään hyvänä, jos vanhempi ei ole kuntoutunut tai jos jatkopalvelua ei ole tehokkaasti linkitetty kuntoutukseen. Yhteistyön pitää palveluissa ulottua jatkoonkin Moniammatillista yhteistyötä tarvittaisiin siis monella tasolla. Ei riitä, että lastensuojelu ja lastenpsykiatria toimivat yhdessä, jos jatkosta ei huolehdita. Onnistunutta yhteistyötä tarvitaan myös jatkopalvelujen linkittämisessä kuntoutukseen, samalla tavalla, kun vanhempien kuntoutuksen edistämiseen. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyötä varten tehdyistä vanhempien, työntekijöiden ja johdon haastatteluista käy ilmi, että halua ja rohkeutta yhteistyöhön kyllä löytyy. Ehkäpä ei ole kovin vaikeaa omaksua näkemystä siitä, että sosiaalipalvelut kannattaa ehdottomasti linkittää jatkumoksi aina kun asiakkaan tilanne sitä vaatii. LAPE:n muutosohjelmassa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen keskeiseksi asiaksi nostetaan palvelujen saumaton integroiminen asiakaslähtöiseksi eheäksi kokonaisuudeksi. Arkikielellä voi myös todeta, että kaikissa palveluissa tulee aina pyrkiä turvamaan asiakkaan jatkopalvelut jo senkin vuoksi, ettei oma, asiakkaan kanssa tehty ponnistelu valuisi hukkaan. Kirsti Nokelainen, sosionomi, ylempi AMK Artikkeli perustuu opinnäytetyöhön: Nokelainen Kirsti 2017: Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteistyö lasten päiväkuntoutuksen kehittämishankkeessa. Metropolia ammattikorkeakoulu, sosionomi, ylempi AMK. Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt löytyvät www.theseus.fi tietokannasta (ao.ammattikorkeakoulu ja ao.tutkinto). Pärnä Katariina 2012: Kestävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Scripta Lingua Fennica Edita. Turun yliopiston julkaisuja
Qualified Empathy in Social Pedagogical work at Metropolia
The “Qualified Empathy” project concludes this autumn. During the two year project (2015-2017) the project group focused on topics like "How to teach and learn Empathy in different contexts and method used and developed?” We conclude that there are many different approaches and new ideas for further teaching practices of “Empathy”. Several examples from the project are as follows: Norway Highlighting ethical and moral awareness for more appropriate practice in the future Challenging the conventionally human-centered perspective of empathy If you are interested in more information in this area, the articles will be published by the Norwegian team,in Applied Theatre Research and/or RIDE Research in Drama Education: Journal of Applied theatre. Denmark Presentation of findings from a research project focused on how artists in residence, in cooperation with children, social workers and teachers can promote creativity and empathy. Participation in the KULT-project working with 36 kindergartens and almost 900 children all over Denmark which aims to equip social workers to use artists, museums, theatres more often in their daily work with 1-6 year old children to help them develop empathy among other skills. Finland Published review paper “Qualified Empathy – a key element for an empowerment professional” during end of the 2017 in the Finnish Social Pedagogical Society Annual Publication. Presentation of findings at Edinburgh Conference in November 2017 Invitation to present at the Social Pedagogy Conference in Puebla, Mexico in February 2018. Our findings were presented at the U!REKA Conference in November 2017 in Edinburgh, Scotland. Coference-paper (see page 9.). Coference-esitykset. Although the funding is no longer available, we will continue with the topic. In the end, the project has been successful in finding new perspectives for teaching and learning one of the most important skills in Social Pedagogical work, empathy. Katso myös: Ammatillinen empatia sosiaalialan opinnoissa - blogi 15.3.2017. Eija Raatikainen, Leigh Anne Rauhala and Seija Mäenpää, lecturers
Opas kaltoinkohtelun tunnistamiseen kotihoidon työntekijöille: Metropolian geronomi (AMK) opinnäytetyönä
Geronomiopiskelijat kehittivät toimintamallin kaltoinkohtelun ehkäisemiseksi kotihoidossa Ikäihmisten kaltoinkohtelu tunnistettava Opinnäytetyö tehtiin toiminnallisesti. Sen tarkoituksena oli selvittää erään Suomen kaupungin kotihoidon olemassa olevia puuttumismalleja ikäihmisen kotona tapahtuvaan kaltoinkohteluun. Tavoitteena oli tehdä sähköinen opas, joka toimisi työvälineenä työntekijöille kaltoinkohtelutapauksien tunnistamiseen. Kotona asuvien ikäihmisten kaltoinkohtelu on edelleen vaiettu asia ja siitä puhuminen on vaikeaa. Ikäihmisten kaltoinkohtelua tapahtuu jatkuvasti, mutta sitä ei ole Suomessa kovin paljon myöskään tutkittu. Ammatissa toimiessamme meidän on pystyttävä puuttumaan ikäihmisten kaltoinkohtelutilanteisiin. Lisäksi meidän tulee tulevaisuudessa kehittää eri palveluja tukemaan ikäihmisten turvallista elämää. Nykyään pyritään tukemaan ikäihmisten kotona asumista, mutta siihen vaadittavia resursseja vähennetään. Mitä enemmän kotona asuvia ikäihmisiä on, sitä tärkeämpää on varmistaa kotiin vietävien palveluiden laatu sekä lisätä tukea kotiin. Työntekijöiden nykyistä tietopohjaa kartoitettiin haastatteluilla Opinnäytetyö toteutettiin ensin rajaamalla aihe kotihoidonpäällikön kanssa. Aihepiirin määrittelyn jälkeen kartoitettiin työntekijöiden tietoa ikäihmisiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta. Tiedon etsimistä varten laadittiin perusteelliset teemahaastattelukysymykset työntekijöille. Haastattelut toteutettiin maaliskuussa 2017 yksilöhaastatteluina ja haastatteluihin osallistui neljä työntekijää. Kotihoidossa ei ollut selkeitä puuttumismalleja kaltoinkohteluun Haastatteluiden myötä ilmeni, että kotihoidon yksiköissä ei ollut selkeitä puuttumismalleja ikäihmisten kaltoinkohteluun. Lisäksi informaatiokulun sujumattomuudesta johtuen monet tapaukset jäivät raportoimatta. Kotihoidossa oli esiintynyt myös kaltoinkohtelun puheeksi ottamisen vaikeutta työntekijöiden näkökulmasta. Asiaan ei oltu saatu kohdeorganisaatiossa ohjeistusta, mikä oli vaikeuttanut tapauksiin puuttumista. Kartoitimme myös kaltoinkohtelujen muotoja, joista esim. taloudellinen hyväksikäyttö näkyi lähiomaisen tuottamana varallisuuden viemisenä sekä kauppapalvelun asiakkaiden ruokatilausmäärien kontrolloimisena. Kaltoinkohtelun seurauksena oli aiheutunut asiakkaille pelkotilanteita, kuten arvottomuuden tuntemuksia. Lisäksi se oli vaikuttanut luottamussuhteisiin ja turvallisuuden tuntemuksiin. Kotihoidon asiakaskäynneille lisää aikaa? Kaltoinkohtelujen ennaltaehkäisyksi asiakkaiden jatkuva havainnointi koettiin tärkeäksi. Läsnäoleva asiakastyöaika sekä hoitajan ja hoidettavan välinen luottamussuhde toisi ilmi paremmin kaltoinkohtelutilanteita. Lisäksi kaltoinkohtelutilanteiden kartoittamiseksi, täytyisi asiakaskäynneille lisätä enemmän työaikaa. Kyseessä on holistinen yhteys koko kaltoinkohtelutilanteiden puuttumisen, tunnistamisen ja ennaltaehkäisyn kannalta. Tähän olisi ratkaisuna yleisesti henkilöstöresurssien lisääminen kotihoitoon. Sähköinen opas tukee kaltoinkohtelun tunnistamista Opinnäytetyössä laadittu sähköinen opas toimii jatkossa konkreettisena työvälineenä kaltoinkohtelutilanteiden tunnistamiseen, puuttumiseen ja ennaltaehkäisyyn. Opas laadittiin haastattelujen saamien tulosten pohjalta, joten sen käsitteistö vastaa kotihoidon tarpeisiin. Oppaan tarkoitus on olla helposti saavutettavissa ja käytettävissä, sillä kaltoinkohtelutapaukset voivat vaatia nopeaa reagointia työntekijältä tilanteen puuttumiseen. Opinnäytetyön toivotaan rohkaisevan ja innostavan kaltoinkohtelun ennaltaehkäisytyössä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia ja opiskelijoita. Toivomme, että opas auttaa jatkossa kotihoidon asiakkaiden kokonaisvaltaista hoidon tukemista. Heidi Pyykkö ja Caroline Vu, geronomit (AMK) Metropolian Ammattikorkeakoulusta Artikkeli perustuu geronomi-opiskelijoiden opinnäytetyöhön: Kotona asuvien ikäihmisten kaltoinkohtelu - kotihoidon työntekijöiden näkemyksiä. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2017. ”SEIS! Ikäihmisten kaltoinkohtelulle – Opas työntekijöille” löytyy opinnäytetyöstä liitteenä 4. Työorganisaatiossa opas on julkaistu sähköisenä oppaana. Löydät opinnäytetyön ammattikorkeakoulujen yhteisestä Theseus-tietokannasta: linkki opinnäytetyöhön tässä.
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma pedagogisen johtajuuden tukena varhaiskasvatuksen arjessa
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman on nimensä mukaisesti tarkoitus edistää lasten hyvinvointia. Lastensuojelulain 12§ mukaisesti kunnilla tulee olla suunnitelma niistä toimista ja toimijoista, joilla edistetään lasten ja nuorten hyvinvointia ja ennaltaehkäistään mahdollisia ongelmia. Varhaiskasvatus on yksi osa lähes jokaisen suomalaisen lapsen elämää. Varhaiskasvatuksen merkitys lasten hyvinvoinnin edistäjänä on suuri ja siksi varhaiskasvatuksen pedagoginen johtaminen on tärkeä tekijä lasten hyvinvoinnin edistämisessä. Elina Fonsénin mukaan pedagoginen johtajuus sisältää toiminnan laadun ylläpitämisen. Tätä on Fonsénin mukaan arjen käytänteiden jatkuva tarkastelu ja arviointi, taloudellisten resurssien hallinta ja ennen kaikkea hyvän lapsuuden puolesta puhuminen. (Fonsén 2014: 27.) Hyvinvointi on subjektiivinen kokemus ja sen määritteleminen on vaikeaa. Ihmisten kokemukset vaihtelevat iän ja elämän tilanteen mukaan. Mitä nuorempia lapset ovat, sitä vaikeampaa on arvioida ja varsinkin saada luotettavia mittaustuloksia heidän hyvinvoinnin kokemuksistaan. Lasten antamiin vastauksiin vaikuttaa eniten juuri koetut tunteet ja heidän luontainen halunsa miellyttää aikuista. (Dolan - Peasgood - White 2007: 24.) Tein opinnäytetyöni Nurmijärven varhaiskasvatuksessa ja tutkin siinä päiväkodin johtajien ja varajohtajien käsityksiä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman käytöstä pedagogisen johtajuuden tukena. Tulosten mukaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa ei hyödynnetä pedagogisessa johtajuudessa tai varhaiskasvatuksen arjessa juuri laisinkaan. Miksi ei? Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma löytyy päiväkotien ilmoitustauluilta tai kahvihuoneesta, mutta harvoin sen joku avaa. Kiireinen arki ei houkuttele oma ehtoiseen asiakirjaan tutustumiseen, eikä hyvinvointisuunnitelmaa useinkaan yhteisesti käsitellä. Sen sisältämät asiat koetaan yleisluonteisiksi, eikä niiden merkitystä varhaiskasvatukselle koeta merkitykselliseksi. Kuitenkin varhaiskasvatuksen arjessa toimitaan hyvinvointisuunnitelman keskeisten periaatteiden mukaisesti. Pedagogisen johtajuuden tukeminen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan olisi helppoa, koska suuri osa varhaiskasvatuksen esimiehistä johtaa henkilöstöään hyvinvointisuunnitelman mukaisesti; tiedostamattaan. Keskeiset periaatteet; osallisuus, toimivat palvelut, tuki lasten kasvuympäristöihin ja varhaisen avoimen yhteistyön eettiset periaatteet ohjaavat pedagogista johtajuutta. Päiväkodin johtajat eivät koe, että he saisivat tukea omalle pedagogiikalleen hyvinvointisuunnitelmasta. Syynä saattaa olla asiakirjan vieraus. Hyvä perehdytys asiakirjan sisältöön toisi sille uutta arvoa ja sen käyttö lisääntyisi. Kun hyvinvointisuunnitelman sisältö olisi tuttu, siihen olisi helpompi tukeutua. Tämä taas lisäisi ymmärrystä ja lähentäisi nyt erillään olevia toimialoja lasten hyvinvoinnin edistämisessä. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma päivitetään neljän vuoden välein. Päivitystä tehtäessä osallistetaan niin henkilöstöä kuin huoltajia ja lapsia itseään. Tämä koetaan varhaiskasvatuksessa haasteelliseksi, koska sen ajatellaan olevan vain irrallinen työ, joka ei johda mihinkään. Jos varhaiskasvatuksen esimiehet käyttäisivät asiakirjaa enemmän oman pedagogisen johtajuutensa tukena, henkilöstön olisi helpompi sitoutua päivittämisprosesseihin ja näin hyvinvointisuunnitelma saataisiin mukaan arkeen. Varhaiskasvatuksessa on käytössä useita menetelmiä, koulutuksia ja toimintoja, jotka on saatu käyttöön lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman myötä. Nämä toimet ovat arkipäivää ja niiden hyöty lasten hyvinvoinnille ymmärretään hyvin. Varhaiskasvatuksen esimiehillä ei ole useinkaan tietoa siitä, että nämä toimet ovat olleet kirjattuna hyvinvointisuunnitelman kehittämiskohteina. Pedagogisen johtajuuden näkökulmasta kaikki uusi olisi hyvä perustella, jotta hyvästä kokeilusta tulisi arkipäivää. Esimiesten parempi tietoisuus hyvinvointisuunnitelmasta tuleviin toimiin ja menetelmiin tukisi pedagogista johtajuutta ja toimien jalkautumista. Opinnäytetyö toteutettiin yhden kunnan varhaiskasvatuksen esimiesten haastatteluaineistolla ja sen tulokset evät ole yleistettävissä muualle. Tutkimus kuitenkin paljasti, että lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman käyttö pedagogisen johtajuuden tukena vaatii sen parempaa tuntemista ja perehtymistä sisältöön. On tärkeää, että lain velvoittama asiakirja vastaa tarkoitusta, eikä häviä asiakirjaksi asiakirjojen joukossa. Päivi Benjaminsson sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni 2017 ”Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman käyttö pedagogisen johtajuuden tukena Nurmijärven varhaiskasvatuksessa.” Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Dolan Paul, Peasgood Tessa, White Mathew 2008. Dow e really know what makes us happy? A review of the economic literature on the factors associated with subjective well-being. Fonsén Elina 2014. Pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksessa. Tampere. Tampereen yliopisto. Lastensuojelulaki 2007.
Monialaista yhteistyötä yhteisen asiakkaan hyväksi
Ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen tarjoamista lapsiperheille sekä monialaisen yhteistyön sujuvuutta painotetaan lapsi- ja perhepalveluissa, niin lainsäädännön tasolla kuin hallituksen kärkihankkeena olevassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassakin. Tiina Lallukan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössä perehdyttiin Espoon kaupungin suomenkielisen varhaiskasvatuksen ja lapsiperheiden perhetyön monialaisen yhteistyön toteutumiseen ja kehittämistarpeisiin varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Tulokset kertoivat yhteistyön olleen vähäistä, mutta intoa ja ideoita yhteistyön kehittämiselle löytyi runsaasti. Monialaista yhteistyötä ja sen kehittämistarpeita varhaiskasvatuksen ja lapsiperheiden perhetyön välillä tarkasteltiin konsultoivien erityislastentarhanopettajien kertomana. Aineisto kerättiin ryhmähaastatteluilla ja analysoitiin teoriaohjaavasti Katariina Pärnän moniammatillisen yhteistyön kehittävän käytännön mallia mukaillen. Varhaista tukea lapsiperheille yhteistyönä Varhaiskasvatuksen rooli perheen tuen tarpeen huomaamisessa nähtiin opinnäytetyön tulosten perusteella merkittävänä, koska siellä perheitä kohdataan päivittäin. Lapsiperheiden perhetyön tarjoamalle tuelle on konsultoivien erityislastentarhanopettajien mielestä ollut ja tulee olemaan tilausta. Monialaista yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja lapsiperheiden perhetyön välille tarvitaan, jotta varhaiskasvatuksessa tiedettäisiin, millaisiin tilanteisiin perhetyötä tulisi kohdentaa. Myös rajan selkeyttäminen olisi tärkeää: miten lasta ja perhettä tuetaan yhteistyössä siten, että kumpikin osapuoli voi keskittyä omaan perustyöhönsä. Yhteistyörakenteella säännöllistä yhteistyötä ja sujuvaa tiedonkulkua Konsultoivat erityislastentarhanopettajat olivat yhtä mieltä siitä, että monialainen yhteistyö tarvitsee pysyvän rakenteen toimiakseen. Tällaista rakennetta ei varhaiskasvatuksella ole lapsiperheiden perhetyön kanssa ollut. Hyviä kokemuksia oli saatu varhaiskasvatuksen ja Lasten terapiapalveluiden rakenteellisen yhteistyön kehittämisestä, joten esimerkki monialaisen yhteistyön kehittämiselle perhetyön kanssa löytyisi läheltä. Tiedottamiseen ja tiedonkulkuun liittyvät haasteet olivat hankaloittaneet monialaisen yhteistyön toteutumista. Tiedon lisääminen lapsiperheiden perhetyön palveluista on tarpeen sekä varhaiskasvatuksen henkilöstölle että espoolaisille lapsiperheille, erityisesti monikulttuuriset perheet huomioiden. Yhteistyörakenteen kehittäminen voisi helpottaa tiedottamista ja tiedonkulkua, sekä edistäisi tuttuutta ja sen myötä keskinäisen luottamuksen syntymistä. Asiakas yhteistyön keskiössä Asiakasosallisuus ja asiakaskeskeisyys ovat tämän päivän käsitteitä. Opinnäytetyön tulosten mukaan yhteistyön perheen asioihin liittyen tulee tapahtua aina asiakkaan kanssa ja ehdoilla. Sosiaalihuoltolaki ja varhaiskasvatuslaki ovat asiasta samaa mieltä. Tänä päivänä monialainen yhteistyö toteutuukin konsultoivien erityislastentarhanopettajien mukaan siten, että lapsen huoltajat ovat yhteisissä tapaamisissa mukana. Niin ikään lapsen osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja painotetaan varhaiskasvatuslaissa ja sosiaalihuoltolaissa sekä uusissa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Monialaista yhteistyötä toteutettaessa sekä lasta koskevia päätöksiä tehtäessä lapsen mielipide tulee selvittää lapsen ikä- ja kehitystaso huomioiden. Opinnäytetyön tulosten mukaan lapsen osallisuus ei ollut juurikaan toteutunut varhaiskasvatuksen ja lapsiperheiden perhetyön yhteistyössä. Lapsen osallisuuden toteutumiseen yhteistyötä toteutettaessa tulisi siis ehdottomasti kiinnittää huomiota jatkossa aiempaa paremmin, jotta monialainen yhteistyö saavuttaisi lakien vaatimukset. Kohti parempaa yhteistyötä Lapsiperheet tulevat tarvitsemaan apua ja tukea arkeensa jatkossakin. Tärkeää olisi havaita tuen tarve mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta perheen ongelmat eivät kasautuisi. Monialaisen yhteistyön kehittämisen tarve on todettu sekä Espoon lapsiperheiden perhetyössä että varhaiskasvatuksessa. Kehittämistä ei kuitenkaan tapahdu itsestään tai ainoastaan yksittäisten henkilöiden toimesta. Tarvitaan organisaatioiden tukea hallinnonrajat ylittävälle yhteistyölle sekä valtakunnallista tukea ja kehittämistyötä mahdollistamaan monialaisen yhteistyön toteuttaminen kunnissa. Tiina Lallukka, sosionomi (ylempi AMK) Teksti perustuu vuonna 2017 valmistuneeseen opinnäytetyöhön: Lallukka, Tiina 2017. Kohti monialaista yhteistyötä – Varhaiskasvatuksen ja lapsiperheiden perhetyön yhteistyö Espoossa konsultoivien erityislastentarhanopettajien kertomana. Metropolia ammattikorkeakoulu. Lue opinnäytetyö tästä Lisätietoa: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2016. Pärnä, Katariina 2012. Kehittävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Väitöskirja. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016.
Sote-uudistus ja kansalaisen vapaus, vastuu ja oikeudet
Uudistuva sosiaali- ja terveysala – kansalaisen vapaus, vastuu ja oikeudet työelämäseminaari kokosi 9.11. Metropolian Leppävaaran kampuksen auditorioon yli sata osallistujaa, lisäksi seminaaria seurasi saman verran etäosallistujia. Järjestäjänä olivat Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat. Seminaarissa pureuduttiin ajankohtaisen sote-uudistuksen haasteisiin ja kysymyksiin eri asiakasryhmien näkökulmasta. Kirjoitettu kieli on valtaa Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen Ulla Tiililä avasi sote-uudistuksen viestinnän ja kielen merkitystä. Uudistuksen valmistelussa tuotetaan valtava määrä erilaisia tekstejä. Kielellä on merkittävä rooli sekä hyvän hallinnon että hyvien palveluiden järjestämisessä. Kielen tulee olla selkeää, ymmärrettävää ja asiallista. Tekstejä tuottavat niin lakimiehet, päättäjät, asiantuntijat, ammattilaiset, kuin myös itse asiakkaat ja palveluiden käyttäjät. Tekstien avulla tai keinoin asiakas ja palvelun eri tason järjestäjät kommunikoivat keskenään. On kuitenkin syytä muistaa, ettei kaikilla asiakkailla ole valmiuksia tuottaa omassa asiassaan tekstiä. Kuitenkin sen perusteella palvelu hänelle myönnetään tai ei myönnetä. Miten kansalaisen vapaus, vastuu ja oikeudet toteutuvat, kun asiakkaan puheenvuoro asiassa on vain viranomaisten tuottamaa? Ikäihmisten ja omais- ja perhehoitajien tarpeisiin vastaamista kehitetään iäkkäiden sekä omais- ja perhehoitajien palveluja kehittävästä I & O- hankkeesta Soili Partanen kertoi tavoitteena olevan ikäihmisten integroitu palvelukokonaisuus, keskitetty alueellinen asiakas- ja palveluohjaus, toimiva kotihoito, omais- ja perhehoito sekä asumisen ja palveluiden yhdistäminen. Hankkeen avulla pyritään vastaamaan mm. palveluiden pirstaleisuuteen ja alueelliseen vaihtelevuuteen. Asiakasnäkökulma ja osallisuus nostetaan keskiöön: vahvuuksia ovat nimenomaan osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien lisääntyminen. Samoin palveluiden saatavuus ja palveluvalikoiman monipuolistaminen sekä mahdollisuus asua kotona pitkään, nähdään uudistuksen vahvuuksina. Sen sijaan asiakkaan näkökulmasta uhkana on, että byrokratia lisääntyy ja päätöksenteko loittonee, palvelut entisestään pirstaloituvat ja asiakasta pompotellaan. Lisäksi hoidon ja hoivan taso voi laskea, jos henkilöstön saatavuus heikkenee. Myös vanhusten arjessa pärjäämiseen ja elämänlaatuun vaikuttavat asiat, kuten digiteknologian osaamattomuus, yksinäisyys, eriarvoisuus, vähävaraisuus ja sairastavuus. Myös syrjäytyneisyys, erakoituminen ja turvattomuus sekä lisääntyvät mielenterveysongelmat mietityttävät. Mitä opittavaa toimeentulotukiuudistuksen toteutuksesta? Paula Saikkonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kuvasi äsken toteutetun toimeentulotukiuudistuksen kokemuksia, jossa toimeentulotuen perusosan hakeminen ja päätös siirtyivät Kelan hoidettavaksi. Hän pohti, mitä voisimme oppia uudistuksesta käynnissä olevaan sote-uudistukseen. Toimeentulotukiuudistuksen tavoitteena oli yhdenvertaistaa ja yhtenäistää toimeentulotukiprosessia maanlaajuisesti sekä helpottaa kansalaisten asiointia kun sekä etuudet että toimeentulotuki saadaan samalta luukulta. Todellisuudessa usean asiakkaan kohdalla kävi niin, että asiakas hakee ensin Kelalta perustoimeentulotukea, jonka jälkeen usein joudutaan vielä hakemaan sosiaalitoimelta harkinnanvaraista toimeentulotukea, sillä monien sosiaaliturvaetuuksien rahallinen taso on jäänyt alhaiseksi. Varsinkin asumistuen määrä on riittämättömän etenkin pääkaupunkiseudulla. Uudistuksia tehtäessä suureksi kysymykseksi nouseekin, kenen tai keiden etua niillä ajetaan, ja millaisiin asioihin niillä halutaan vaikuttaa? Halutaanko ajaa suhteellisesti hyvinvoivan enemmistön etua? Vai keskitytäänkö ennemmin parantamaan pienemmän, mutta enemmän tukea tarvitsevan, vähemmistön oloja? Nyt enemmistön asiointia helpotettiin ”yhden asiointipisteen” mallilla, mutta heikommassa asemassa olevan vähemmistön asiakkuuteen syntyi ”kahden asiointipisteen” malli. On vaara, että uudistusten myötä systeemin monimutkaistuminen ajaa heikoimmassa asemassa olevia kokonaan pois tuen piiristä. Kuinka heidät tavoitetaan? Sote-uudistuksessa voisi toteutuneesta toimeentulotuen Kela-siirrosta ainakin oppia sen, että hallitus odottaisi nyt meneillään olevista sote-valinnanvapauskokeiluista saatavan tutkimustiedon ennen kuin sote-lait hyväksytään eduskunnassa. Mikäli tietoa ei hyödynnetä, on vaara, ettei sote-uudistus onnistu. Lapset jäävät jalkoihin? Miriam Araneva, SOS-lapsikylästä, puhui yhdenvertaisuuden toteutumisesta muutoksessa nimenomaan lastensuojelun näkökulmasta. Lasten ja vanhempien perus- ja ihmisoikeuksiin kuuluvat riittävät ja oikea-aikaiset palvelut. Lastensuojelun kenttä on ollut muutosten kourissa myös uuden sosiaalihuoltolain (2015) myötä. Sosiaalihuoltolain ehkä keskeisimpänä tavoitteena oli ennaltaehkäisevän työn merkityksen korostaminen. Aranevan mukaan todellisuudessa lakimuutoksen jälkeen lapset ovat päässeet lastensuojelun asiakkaiksi liian myöhään, kun ensin on kokeiltu ennaltaehkäisevä ja kaikki muu mahdollinen. Palvelut eivät ole toteutuneet oikea-aikaisesti. Lastensuojelun asiakasmäärä väheni, mutta ainoastaan sen vuoksi, että asiakkuudet siirrettiin sosiaalihuollon asiakkuuteen, pois lastensuojelun tilastoista. Kaiken kaikkiaan lastensuojelua tarvitsevien lasten määrä on kasvanut jo vuosien ajan, eivätkä muiden toimijoiden, kuten koulu, päivähoito, rooli lasten hyvinvoinnin turvaamisessa ennalta ehkäisevin toimin ole vahvistunut niin kuin jo vuodesta 1984 alkaen lastensuojelulaki on edellyttänyt ja velvoittanut. Lastensuojelutyö on syntipukkina lehtien otsikoissa, ei ennaltaehkäisyyn velvoitetut. Nyt valmisteilla olevat Lasten ja perheiden muutosohjelma LAPE- ja sote-uudistus muuttavat tilannetta myös lastensuojelussa, etenkin asiakkaan näkökulmasta. Miten toimii valinnanvapaus lastensuojelun palveluissa? Aranevan mukaan harvoin lapset tai perheet itse hakevat lastensuojelupalvelua. Uudistuksen myötä vanhemmilla ja 15-vuotta täyttäneillä lapsilla on oikeus valita palveluntuottaja, ja halutessaan myös vaihtaa sitä. Miten palvelujen oikea-aikaisuus, riittävyys ja jatkuvuus voidaan turvata, jos perheet itse shoppailevat palvelutarjonnassa? Toinen huolen aihe on myös sosiaalityöntekijöiden mahdollinen etääntyminen asiakkaiden lähiympäristöistä lastensuojelun siirtyessä maakuntien järjestämisvastuulle. Miten lähityöllä on mahdollisuus reagoida asiakkaan tarpeisiin nopeasti, kun asiakkaan palvelupolun siirtymät eri tasojen välillä tuottavat aina tilanteen uudelleen arviointia, ja näin tuen tarvetta vastaavan palvelun saanti viivästyy. Onko siis mitenkään mahdollista, että lapsen etu ja oikeus erityiseen suojeluun toteutuu nyt ehdotetussa hallituksen valinnanvapausmallissa tai ylipäätään kehitteillä olevassa sote-uudistuksessa? Lapsi on aina heikommassa asemassa suhteessa aikuisiin, ja siksi julkisen vallan on turvattava lasten oikeus erityiseen suojeluun. Tasa-arvoinen työura sote-murroksessa, joka koskettaa laajasti naisia? Leea Paija piti tapahtumaa sponsoroineen Helsingin akateemiset Naiset Ryn puheenvuoron aiheesta tasa-arvoinen työura työn murroksessa. Paija esitteli Helsingin akateemiset Naiset ry:n toimintaa ja haastoi kuulijat pohtimaan erityisenä asiakasryhmänä ikääntyvät naiset, sekä heidän tarpeensa ja toiveensa tulevaisuudessa. Samalla Paija muistutti, että kolmas sektori on aina ollut suuressa roolissa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettaessa, ja jatkossakin antaa äänen ryhmille, joilla ei ole ollut muuta mahdollisuutta vaikuttaa. Palveluntuottajan omavalvonnan varaanko? Lopuksi valtion valvontavirasto Valviran Hanna Toiviainen tarkasteli puheenvuorossaan miten uudistuva valvonta tulee turvaamaan asiakkaiden yhdenvertaisuuden. Sote-uudistuksen yhteydessä mm. Valvira ja Aluehallintovirastot (Avi) yhdistyvät Luova-virastoksi. Jatkossa valvonta organisoidaan pääosin palvelun tuottajien omavalvontaan perustuvaksi, ja palvelun järjestäjät eli maakunnat ohjaavat toimintaa laatimallaan omavalvontaohjelmalla. Tämän lisäksi on tarpeen mukaista viranomaisvalvontaa, mutta esimerkiksi palveluntuottajien ennakkovalvonta poistuu kokonaan, kun toimintalupaa ei enää tarvitse hakea, vaan kaikki pääsevät palveluntuottajarekisteriin kunhan täyttävät ennalta määrätyt kriteerit. Tämä huolestutti seminaariosallistujia erityisesti haavoittuvien asiakasryhmien, kuten mielenterveyskuntoutujat, vammaiset, ikäihmiset, lastensuojelun asiakkaat, näkökulmasta - palveluntuottajan omavalvonnan ei katsottu olevan riittävä tae toiminnan laadusta ja turvallisuudesta. Myöskään kunnilla ei ole jatkossa minkäänlaista roolia kunnan alueella sijaitsevien sote-yksikköjen valvonnassa, vaikka niiden sijainti olisi tärkeää tietää mm. ihmisten pelastus- ja valmiustehtävien vuoksi. Riittääkö maakuntien omavalvontaohjelmat takaamaan palveluiden laadun ja asiakkaiden turvallisuuden? Miten asiakkaat ja sote-alan henkilöstö osallistuvat sote-muutoksen valmisteluun? Paljon avoimia kysymyksiä nousee ilmoille uudistuvan sosiaali- ja terveysalan eri alueilta. Osa kysymyksistä koskee käytännön muutoksia ja järjestelyjä, ja suurempi osa kysymyksistä koskee asiakkaiden, eli meidän jokaisen asemaa tulevaisuuden palveluissa. Kysymyksissä on vielä paljon ihmetystä, huolta ja pelkoa. Meidän sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tehtävä on saada tätä epäselvyyttä hälvennettyä. Ja sen me voimme tehdä kysymällä, kyseenalaistamalla ja kritisoimalla – ottamalla huomioon jokaisen kansalaisen vapaus, vastuu ja oikeudet. Ja myös tiedottamalla asiakkaita valmisteilla olevista muutoksista. Kunkin puhujan esitystallenne löytyy seminaarin nettisivuilta Rea Vähämäki, seminaaria valmistelleen tiedotustyöryhmän jäsen ja sosiaalialan ylempi AMK opiskelija
Sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija on transversaalisten taitojensa vastuullinen kehittäjä
Suomalaisilla työpaikolla muutostahti on nopea. Työntekijältä vaaditaan kykyä muutosten hallintaan, jolloin onnistuneet muutokset työpaikoilla tukevat työntekijöiden työhyvinvointia. Kahden edellisen vuoden aikana noin 60 % julkisen sektorin organisaatioista on toteuttanut organisaatiomuutoksen. Muutokset ovat vaikuttaneet kielteisimmin julkisella sektorilla. (Pasu,Hasu & Pahkin 2016.) Tulevaisuuden työelämätaidot 2020 raportissa luetellaan tulevaisuuden taidoiksi monialaisuus, sosiaalinen älykkyys, luova ajattelu, kulttuurien välinen osaaminen ja virtuaalinen yhteistyö. (Tulevaisuuden työelämätaidot, 2016). Myös empatia ja kyky ihmisten arkisten ongelmien ratkaisuun saattavat Megatrendien (2016) mukaan olla keskeisiä tulevaisuuden innovaatioiden kohteita. Transversaalisia taitoja tutkimuksessamme (OTTO -hanke) yhtenä keskeisenä kiinnostuksen kohteena olivat kysymykset siitä miten transversaaliset taidot kehittyvät ammattikorkeakouluopintojen aikana ja miten niitä voidaan arvioida (ks. alla Isacsson 2017; Raatikainen 2017). Transversaaliset taidot ovat kaikille aloille yhteisiä taitoja; luonteen taidot, ajattelun taidot sekä tunne, yhteistyö ja vuorovaikutustaidot. (Euroopan komissio 2012; 2013, Euroopan Unioni 2016). Näitä taitoja tarvitaan muuttuvassa työympäristössä, oman ammattitaidon ylläpitämisessä ja edelleen kehittämisessä sekä työssä menestymisessä. Tässä tekstissä tuon esille sen mikä on merkitys arvioinnilla ja palautteella on opintojen aikaisten transversaalisten taitojen kehittymisessä. Tutkittaessa sosiaalialan (ylempi AMK tai YAMK) opiskelijoiden transversaalisia taitoja ja arvioinnin merkitystä taitojen kehittymisessä, toivat tutkimukseen osallistuneet opiskelijat (n=10) vastauksissaan esille arvioinnin ja palautteen monipuolisuuden merkityksen. Heidän mukaansa on tärkeää, että transversaalisia taitoja sanoitetaan säännöllisesti opintojen eri vaiheissa. Taidoista puhuminen ja niihin kohdistuva monimuotoinen eri tahoilta tuleva arviointi ja palaute edistävät kaikista parhaiten transversaalisten taitojen tunnistamista. Osa vastaajista koki, että transversaalisten taitojen arviointia oli opintojen aikana tehty yllättävän vähän, joidenkin mielestä arviointia oli riittävästi. Tämä voi osaltaan kuvastaa sitä, että arvioinnin ja palautteen erilaisia muotoja ei ole aina helppo tunnistaa. Keskeinen tutkimustulos oli myös se, että YAMK-opiskelijat kaipasivat opettajilta saadun palautteen lisäksi vertaisarviointia sekä työpaikalla tapahtuvaa esimieheltä saatavaa palautetta. Mielestäni esimies/johtajuus-tasolle olisi hyvä kehittää mittareita, jolla tämän tyyppisiä taitoja voisi arvioida. Itsearvioinnilla töissä esimiehen ja työyhteisön kanssa yhdessä. Yhteistyökumppanit lienevät myös pätevä taho arvioimaan tätä. Vertaisryhmää hyödyntämällä voidaan myös arvioida oppimista ja sen strategioita. Vastausten perustella voidaan ajatella, että sosiaalialan YAMK-opiskelijoiden opintojen aikaisten transversaalisten taitojen kehittymisessä olisi tavoiteltavaa entistä monipuolisempi näihin taitoihin keskittyvä arviointi ja palautteenanto. Opettajien antama tuki taitojen sanoittamisessa osana opetusta on tärkeää, mutta sen ohella myös opiskelijoiden vertaispalautetta tulisi hyödyntää entistä laajemmin. Myös esimiesten antama tuki ja palaute edistäisi transversaalisten taitojen tunnistamista työelämäkontekstissa. Erityisesti tätä YAMK-opiskelijat tuntuivat kaipaavan. Myös vertaisilta saatu palaute asettaa alttiiksi kyvyn ottaa palautetta vastaan, mutta myös edistää palautteenantotaitoa. Palautteenanto ja palautteen vastaanotto taito ovat tärkeitä elinikäisen oppimisen ja työelämätaitoja. Opiskelijan transversaalisten taitojen arvioinnin ja palautteen osa-alueet: itsearviointi vertaispalaute opettajan antama palaute esimiesten antama palaute Opiskelijoiden transversaalisten taitojen kehittymisessä tulisi huomioida kokonaisvaltaisemmin arvioinnin ja palautteen merkitys opiskelijan moninaisissa arki -ja työelämäkonteksteissa. Opiskelijaa tulisi ohjata ja tukea kehittämään itsearviointitaitoja, jossa hän on transversaalisten taitojensa sisäinen ohjaaja siten, että hän itseohjautuvasti ohjaa omaa arviointi- ja palauteprosessiaan koko opintojen ajan. Tällöin hän kerää palautetta esimieheltään, vertaisiltaan ja opettajilta. Itsearviointikäytäntöjen harjoitteleminen opettaa opiskelijalle itsetuntemusta, sopeutumiskykyä ja joustavuutta (McDonald 2010: 127). Arvioinnin keskiön tulisi transversaalisten taitojen kehittymisessä olla opiskelijalla itsellään. Arviointi- ja palauteprosessiin voitaisiin kehittää yhtenäisiä kriteerejä tai suunnitelma, jolloin ne voisivat olla sovellettavissa arvioinnin ja palautteen kaikille yhteistyötahoille. Toisaalta palautteenanto voisi olla hyvinkin vapaamuotoista. Tavoitteena olisi arvioinnin / palautteen ohjaava luonne, jolloin opiskelija olisi itse omien transversaalisten taitojen muutosagentti. Itsearviointia varten pitäisi uskaltaa olla rohkeasti avoin ja rehellinen itsensä kanssa. Parhaimmillaan itsearviointi tarjoaa opiskelijalle tietoa hänen vahvuuksistaan ja kehittämiskohteistaan (Boud & Falchikov 1989). Mielenkiintoiseksi taitojen kehittymisen kannalta tekisi vielä se, jos opiskelija uskaltautuisi haastamaan oman vapaa-ajan ja harrastukset transversaalisten taitojensa tutkimiseksi. Eija Raatikainen, KT, lehtori, sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalue, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Boud, D. & Falchikov, N. 1989. Quantitative studies of students’ self-assessment in higher education: a critical analysis of findings. Higher Education 18, 529–549. Isacsson, A. 2017. avaintaidoista transversaaleihin taitoihin -mistä on kyse? https://esignals.haaga-helia.fi/2017/03/16/avaintaidoista-transversaaleihin-taitoihin-mista-on-kyse/16.3.2017. Isacsson, A. 2017. Korkeakoulusta taidot ja hyveet tulevaisuudessa menestymiseen. https://esignals.haaga-helia.fi/2017/03/30/korkeakoulusta-taidot-ja-hyveet-tulevaisuudessa-menestymiseen/ Isacsson, A., Raatikainen, E. & Ekström, M. Transversal skills and emotional intelligence in higher professional education. Nordic Journal of Vocational Education and Training (in process). McDonald, B. 2010. Improving learning through meta-assessment. Active Learning in Higher Education 11(2), 119–129. Puttonen, S., Hasu, M. & Pahkin, K. 2016. Työhyvinvointi paremmaksi Keinoja työhyvinvoinnin ja työterveyden kehittämiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Työterveylaitos. Helsinki. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130787/Ty%C3%B6hyvinvointi%20paremmaksi.pdf?sequence=1 Raatikainen, E. Työelämä muuttuu, SOTE -uudistus etenee. Mitä se vaatii sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden osaajalta? https://blogit.metropolia.fi/uudistuva-sosiaalialan-osaaminen/2017/05/30/tyoelama-muuttuu-sote-uudistus-etenee-mita-se-vaatii-sosiaali-ja-terveysalan-tulevaisuuden-osaajalta/
Nollatuntisopimukset ja köyhyys
Euroopassa liikkuu yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat ilman työtä ja etsivät kiivaasti mahdollisuuksia päästä töihin ja sitä kautta kiinni kelvolliseen elämänlaatuun. Työttöminä eri maissa on kantaväestöä ja muualta tulleita, esim. pakolaistaustaisia, jotka yrittävät päästä kiinni uuden kotimaan normeihin. Joidenkin alojen töihin on paljon hakijoita, joka tarkoittaa sitä, että työntekijä joutuu tekemään töitä myös sairaana ja kaiken kaikkiaan laillisuuden rajoilla ja tyytymään kohteluun mitä saa sekä pieneen palkkapussiinsa. The Guardian (Aditya Chakrabortty) kirjoitti 17-vuotiaan Tyronen tarinan. Tyrone oli lähtenyt kestämättömästä tilanteesta perheensä luota kaupunkiin Cambridgeen töihin. Hän oli saanut työpaikan McDonaldsista, palkkaus täyttää juuri minimipalkka vaatimuksen, joka on Englannissa alle 18 vuotiaalle pienempi kuin vanhemmille työntekijöille. Tyrone tekee pitkiä työvuoroja ja kun hän päättää vuoronsa hän menee ystävänsä sohvalle nukkumaan paita hiestä märkänä. Pieni palkka ei tule koskaan antamaan mahdollisuutta hankkia asuntoa ja työnantaja ei asunnon hankinnassa auta. Työpaikalla työntekijöitä kiusataan esimiesten toimesta. Kova työtahti ja huonot asumisolosuhteet aiheuttavat kipuja ja sairauksia, jotka jäävät hoitamattomiksi rahattomuuden vuoksi. Nollatuntisopimukset Suomessa Suomessa on yleistynyt nollatuntisopimusten tekeminen työntekijälle. Nollatuntisopimus tarkoittaa työsopimusta, jossa työtuntien määräksi on sovittu 0-40 tuntia viikossa. Työnantaja ei siis takaa työntekijälle tiettyä viikkotuntimäärää vaan voi tarjota töitä tarpeensa mukaan. Tilastokeskuksen mukaan nollatuntisopimuksella työskentelee runsaat 80 000 työntekijää. THL:n hyvinvointiosaston johtaja Tuire Santamäki-Vuori kertoo haastattelussaan (Sosiaalivakuutus) nollatuntisopimusten olevan räikeä esimerkki työmarkkinoiden eriarvoistumisesta. Työntekijälle nollatuntisopimus voi olla haurasta elämäntilannetta edelleen rikkova tekijä, sillä toimeentuloa ja työvuoroja on vaikea ennakoida eikä sairaus- tai irtisanomisajalta välttämättä makseta palkkaa tai ole mahdollista saada muuta korvausta. Lisäksi työntekijän oma irtisanoutuminen nollatyösopimuksesta johtaisi lähtökohtaisesti aina työttömyyspäivärahakarenssin määräämiseen. Nollasopimuksen rinnalla on lähtökohtaisesti pakko tehdä töitä samanaikaisesti myös muille työnantajille, jotta tulot olisivat kohtuulliset. Nollatuntisopimuksia onkin pidetty työnantajan keinona kiertää lakien ja työehtosopimusten takaamia työntekijöiden oikeuksia. Toisaalta nollatuntisopimus oikeuttaa soviteltuun päivärahaan, jos työtunnit jäävät vähäisiksi (kela.fi) mutta vain jos minimi viikkotyöaika tai minimituloraja täyttyy. Tyronen kohtalotovereita löytyy siten Suomestakin. Työssä käyvien heikosti palkattujen tai heikon työsopimuksen varassa työskentelevien kustannustaakka yhteiskunnalle on suuri. Kun työssä käyminen ja työn tekeminen on jatkuvaa äärirajoilla toimimista, se alkaa aiheuttamaan kuluja mm. terveydenhuoltoon, voi synnyttää radikalisoitumista, rikollisuutta ja lisätä turvattomuuden tunnetta. Tarvitaan korjausliikkeitä köyhyyden minimoiseksi Social Europen verkkoartikkelissa, Activation Into In-Work Povery, Seikel toteaa, että ”aktiiviset työmarkkinapolitiikat aiheuttavat runsaasti menoja, jotka vähentävät työelämän köyhyysriskiä” ja jatkaa todeten, että skandinaavinen malli hyvin rahoitetuista työmarkkinoista ja vakaa sosiaalietujärjestelmä ovat hyvä kombinaatio työssä käyvien köyhyyden vähentämiseksi. Meillä siis olisi Suomessa täysin mahdollista tehdä korjausliikkeitä työssä käyvien köyhyyden minimoimiseksi. Santamäki-Vuori sanoo haastattelussaan, että työllistymistä tukisi esimerkiksi henkilökohtaisen palvelun lisääminen TE-toimistoissa, palkkatuen kasvattaminen ja aktiivisen aikuissosiaalityön vahvistaminen. Heli Määttänen, sosionomi (ylempi AMK) -opiskelija Lähteet Sosiaalivakuutus, asiantuntija https://sosiaalivakuutus.fi/miten-tyomarkkinoiden-eriarvoistuminen-ratkaistaan/ 2.6.2017 Social Europen artikkeli: https://www.socialeurope.eu/activation-work-poverty Nollatuntisopimuksista: https://www.tehy.fi/fi/apua/tyosuhteen-alkaminen/nollasopimus The Guardian artikkeli: https://www.theguardian.com/commentisfree/2017/sep/01/poverty-ill-health-fast-food-workers-striking-mcdonalds-shareholders Soviteltu työttömyysetuus: http://www.kela.fi/soviteltu-tyottomyysetuus
Pienten lasten tunteiden käsittely
"Isi hakee" - kuuluu päiväkotipäivän aikana useita kertoja usean lapsen suusta. Lause saattaa toistua useasti siirtymätilanteissa tai päiväunille mennessä. Lause sisältää paljon tunnetta, jota pieni ei osaa nimetä tai kertoa. Lause saattaa tuoda hänelle lohtua tai lause on viimeinen asia mitä vanhempi on sanonut erotessaan lapsesta aamulla. Ryhmän aikuinen reagoi lauseeseen tai ei reagoi, kumpi on parempi vaihtoehto lapsen tunteiden käsittelylle? Lapsen tunteet saattavat vaihdella suuresti hetkestä toiseen, hän ei välttämättä pysty niitä käsittelemään eikä kertomaan mikä surettaa, harmittaa tai tekee iloiseksi. Meidän kasvattajien roolissa tärkein tehtävä on opettaa lapsille tunnetaitoja ja käyttäytymisen säätelyä arjen pienissä hetkissä. (Talentia 5/17 s.37). Kasvattaja tai päiväkodin aikuinen vastaa lapsen tunteeseen nimeämällä tunteen lapsen tunnetilan mukaan. Välillä tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on myös aikuiselle haastavaa – erityisesti, jos on syntynyt siihen sukupolveen, jonka tunteita ei ole tuettu. Suomalaisessa kasvatuskulttuurissa on ollut tapana vältellä tunteita ja kiintymyksen osoittamista. (Lapsen maailma 5/17 s.35). Kasvatustyyli elää tänä päivänäkin, on hyvä että asiasta puhutaan ja tunteita tuodaan esille. Vanhemman tuodessa pientä lasta päiväkotiin, eron hetkellä peitellään ja häpeillään kyyneleiden tuloa. Ikävän tunnetta. Päiväkodin aikuisena kerron lapselle vanhemman kuunnellessa, että isällä/äidillä tulee sinua ikävä työpäivän aikana. Kerron vanhemmalle, että ryhmäämme voi soittaa ja kysellä lapsen kuulumisia kun ikävä iskee. Päiväkotipäivän aikana pieni lapsi ehtii tuntea erilaisia tunteita, jotka tulevat esille itkuna, raivona, ilon kiljahduksina tai läheisyyden kaipuuna. Lapsen tunne on aina aito ja aikuisen tulisi reagoida siihen. Pienen lapsen kohdalla sylin tarjoaminen on aina paras keino auttaa lasta tunteiden käsittelyssä. Tunteet kuten ikävä ja harmitus tulisi sanoittaa lapselle. Esimerkiksi ”isi hakee” – lauseen jälkeen voidaan kertoa, että isä tulee välipalan jälkeen. Samalla voidaan katsoa isän kuvaa. Tärkeiden ihmisten ja eläimien kuvat ovat hyvä keino helpottaa pienen lapsen ikävää päiväkotipäivän aikana. Ikävä on tuttu tunne varmasti jokaiselle hoitolapselle ja sen käsittely on tärkeää. Lapsen tunteet vaihtelevat iloista suruihin kuten aikuisillakin. Myös iloisiin ja positiivisiin kokemuksiin on hyvä reagoida. Ilon kautta löytyy monia ihania hetkiä. Monet tunteet ovat lapsille uusia ja niiden käsittely ei välttämättä ole luontaista. On tärkeää, että aikuiset niin päiväkodissa kuin kotonakin auttavat lasta tunteiden käsittelyssä ja niiden nimeämisessä. Näin luodaan lapselle vakaa tunnepohja sekä oikeanlainen suhtautuminen omiin tunteisiin. Tunteista puhuminen ja nimeäminen tärkeää Vanhemmat ja päiväkodin aikuiset joutuvat usein vastaanottamaan lasten tunnekuohuja ja toimimaan eräänlaisena käsittelylaitoksena. Tämä rooli saattaa joskus tuntua raskaalta ja aikuiset voivatkin tuntea itsensä hetkittäin voimattomiksi ja kyvyttömiksi vastaanottamaan lapsen tunnetiloja. Aikuistenkaan ei tarvitse aina olla hyväntuulisia ja kontrolloituja mutta ketään ei saa satuttaa vaikka kuinka kiukuttaisi. Käyttäytymisen säätelyn opettelu lähtee aikuisen mallista. (Lapsen mieli 2015, s.55). Tunteista puhuminen ja nimeäminen on viime aikoina ollut paljon esillä erilaisissa medioissa ja lehdissä. Keinoja käsitellä ja nimetä on kehitelty paljon. Tunnekortit ja erilaiset sadut ja tarinat auttavat lasta hahmottamaan ja samaistumaan tunteeseen. Paljon on kuitenkin kiinni meistä kasvattajista miten lapselle puhutaan ja kohdataan tunteet. Aikuisen kannattaa käyttää useita aistikanavia, joilla rauhoittaa lasta. Syli, silittäminen, rauhoittava puhe sekä aikuisen kehonkielellä on suuri merkitys. (Lapsen maailma 5/2017 s.35) Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan 1-2-vuotiaat pienet lapset eivät tarvitse kasvattamista, vaan tuttujen ja turvallisten ihmisten läheisyyttä, syliä ja lohdutusta. (HS 4.3.2017) Aikuisen ollessa reagoimatta lapsen tunteeseen tai isi hakee – lauseeseen, lapselle tulee yksinäinen ja turvaton olo. Tutkimukset osoittavat, että aikuisen jättäessä lapsen huomioimatta pitkäaikaisesti, vaikuttaa se lapsen aivojen kehitykseen. Kaksivuotiaan aivoissa on arvioitu olevan sata triljoonaa hermoliitosta – enemmän kuin koskaan muulloin ihmiselämän aikana. Aivojen häiriötön kehitys vaatii paljon glukoosia, mutta myös turvallisia vuorovaikutuskokemuksia, rauhoittamista ja hauskanpitoa sopivassa suhteessa – ja mahdollisimman vähän stressiä. (HS 4.3.2017) Päivähoidon aloituksessa on ensisijaisen tärkeää luoda hyvä yhteys vanhempiin ja sitä kautta hyvä ja luottavainen kiintymyssuhde lapseen. Vanhemman tuntiessa pystyvänsä luottamaan päiväkodin aikuisiin lapsi aistii sen vanhemmastaan. Vanhemman kanssa on hyvä jutella perheen asioista ilman lapsen läsnäoloa, lapsi aistii paljon aikuisten ilmeistä ja eleistä ja voi kokea jäävänsä taka-alalle keskustelussa. Kaisa Laine, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteet Helsingin sanomat, 4.3.2017. Artikkeli: Varhaiskasvatus on täynnä sanahelinää – alle 3-vuotias ei tarvitse kasvatusta vaan tuttujen ja turvallisten ihmisten läheisyyttä Lapsen Maailma- lehti, 5/2017 s.34- 35. Artikkeli: Älä ohita mua! Lapsen mieli kirja 2015 s. 55. Tunteista voimaa Talentia -lehti 5/2017 s.35- 37. Artikkeli Huomaa ja vahvista hyvää
Ei vain sitä mitä ”valintatalon hyllyltä” löytyy – uusia avauksia henkilökohtaisella budjetoinnilla
Vaikka hankkeemme HB-kokeilut ja kehittäminen toteutuvat olemassa olevien sosiaali- ja terveydenhuollon lakien mukaisesti, on sote-uudistuksen tempoilu vaikuttanut pilottiemme asiakastyön käynnistymiseen - piloteilla olisi halu huomioida myös tulevan lainsäädännön sisältö toiminnassaan. Maakunnissa ollaan myös valmistautumassa valtionavustushakuihin, joiden hakeminen siirtyi vuoden 2018 puolelle. Moni maakunta ollee hakemassa myös HB-pilotteihin. Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän kuudessa kunnassa on syksyllä käynnistymässä HB-kokeilut, jonka sääntökirja on julkaistu 26.9.2017 kuntayhtymän hallituksen kokouksen asiakirjoissa (avaa sivulta hallituksen esityslistat/pöytäkirjat ). Toimin kotikuntani päättäjänä kuntayhtymän hallituksessa ja valtuustossa. Mikä erottaa hankkeemme muista HB-piloteista? Hankkeemme ei ole lakien toimeenpanohanke, vaan TKI-hanke, joka kehittää, kokeilee ja tutkii miten ja millainen HB-toimintamalli soveltuu erilaisille asiakkaille. Etsimme vastausta kysymykseen ”Mitä siitä seuraa kun asiakas voi valita mitä ja miten …? Tähän tutkimuskysymykseen tuotamme tietoa eri näkökulmista ja hyvin monenlaista seurantatietoa keräten. Rahoituskanavamme (STM/ESR) myös ohjaa kehittämään HB-asiakastyötä niin, että ihmisten itsemääräämisoikeus ja osallisuus omaa elämäänsä koskevan tuen ja palvelujen ratkaisuissa vahvistuvat. Ohjenuoranamme on myös vuonna 2015 voimaan tulleen sosiaalihuoltolain tavoite kohdata ihminen ja hänen tarpeensa kokonaisvaltaisemmin ja aina kun se on asiakkaan kannalta ok, kytkemme mukaan prosessiin myös asiakkaan läheisten voimavarat. Pyrimme myös organisoimaan asiakkaalle koulutetun HB-avustajan tukea. Keskeinen tavoitteemme on myös antaa asiakkaalle aitoa mahdollisuutta valita ja määrittää millainen tuki ja apu hänen tilanteessaan olisi paras mahdollinen - asiakkaalla on lakiemme mukainen tarve ja oikeus saada apua ja tukea. Se mitä heille nykypalveluissa tarjotaan, on sitä mitä olemme ”valintatalon palveluhyllylle” varanneet. Kuitenkaan se mitä hyllyllä on saatavilla, ei välttämättä vastaa parhaimmalla tavalla asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin. HB-toimintamallissa asiakkaan tulisi voida etsiä myös uusia tuen ja palvelujen ratkaisuja. Niitä ei välttämättä tuota esimerkiksi vain ne yrittäjät, jotka on hyväksytty palvelusetelituottajiksi. HB-toimintamallia ei kannattaisi toimeenpanna kuten palvelusetelimallia - mihin me silloin tarvittaisiin HB-toimintamallia. Ajatus on löytää myös uusia asiakaslähtöisiä tuen ja palvelujen vaihtoehtoja, ja ne voivat löytyä yritysten ja yhteisöjen kanssa ideoitaessa, tarvittaessa asiakaskohtaisesti. Myös lähiverkoston tuen mahdollisuuksia tullaan hankkeessa aktivoimaan. Arvioimme hankkeessa myös miten palvelut muotoutuvat ja mahdollisesti monipuolistuvat asiakkaan tarpeiden myötä. Palvelujärjestelmä, johon asiakkaan tulisi sopeutua? Sosiaali- ja terveydenhuollon substanssilait lähtevät aina asiakkaan hoidon ja palvelun tarpeesta. Siteeraan STM:n ohjeita sosiaalihuoltolain toteuttamisessa: ”Keskeistä lain soveltamisen kannalta on se, että tarvemäärittely ohjaa asiakaslähtöiseen työskentelyyn, jossa keskiössä on asiakas omine tarpeineen, ei palvelujärjestelmä, johon asiakkaan tulisi sopeutua. Laissa määritellyt tuen tarpeet osoittavat kunnallisille päätöksentekijöille sen, mihin tarpeisiin kunnassa tulee varautua. Toisaalta määrittely osoittaa muille toimijoille, minkälaisissa tilanteissa sosiaalitoimeen voi olla yhteydessä. Jokaiseen tarpeeseen on mahdollista vastata usealla eri palvelulla, eikä tarpeeseen voida jättää vastaamatta sillä perusteella, ettei asiakas sovellu tiettyyn kunnassa tarjolla olevaan palveluun tai ettei palvelua ole saatavilla. Asiakkaita ei voida myöskään ilman laissa säädettyä perustetta kokonaan rajata tietyn palvelun ulkopuolelle, jos heillä on tuen tarvetta. Kunnat voivat järjestää palveluja, joita ei nimenomaisesti ole mainittu laissa tai joita ei nimenomaisesti ole osoitettu jollekin asiakasryhmälle tietyin perustein.” (STM 2017:5, Sosiaalihuoltolain soveltamisopas, 38, 85 ). Sosiaalihuoltolaki on yleislaki, jonka periaatteita sovelletaan sosiaalialan kaikessa työssä. Lisäksi otetaan huomioon asiakkaan oikeudet erityislakien mukaisiin palveluihin ja tukeen. SH-lain ja STM:n oppaan mukaan aina pitäisi valita se toimintatapa ja ratkaisu sekä laki, joka parhaiten toteuttaa asiakkaan tarpeita ja etua. ”Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa tai kun asiakas muutoin tarvitsee sekä sosiaali- että terveydenhuollon palveluja on sovellettava niitä sosiaali- ja terveydenhuollon säännöksiä, jotka asiakkaan edun mukaisesti (4§) parhaiten turvaavat tuen tarpeita vastaavat palvelut ja lääketieteellisen tarpeen mukaisen hoidon.” (em.opas 16). Asiakaslähtöinen ja osallistava HB-prosessi Emme ole myöskään ohjeistaneet hankepilotteja HB-sääntökirjalla - toki yhteinen asiakastyön viitekehys ja ydinprosessin kuvaus hankkeella on. Kun tavoite on arvioida piloteilla käytössä olleiden erilaisten HB-toimintamallien toimivuutta, jokainen pilotti rakentaa yhteisen viitekehyksen pohjalta omaan toimintaympäristöönsä ja asiakasryhmälle soveltuvan toimintamallin. Toimivan HB-mallin elementit löytyvät arviointien perusteella, ja näistä rakentuu hankkeen tuloksena HB-toimintamalli ja sen ”sääntökirjan” sisältö. HB-toimintamallissa pyritään hyvin osallistavaan asiakaslähtöisen työskentelyyn ja niin paljon valinnanvapautta asiakkaalle jättäen kuin se asiakkaan näkökulmasta on mahdollista ja johon organisaatioiden järjestelmät ”taipuvat”. ”Asiakaslähtöisyyden keskeinen ominaisuus on, ettei palveluja järjestetä pelkästään organisaation, vaan juuri asiakkaan tarpeista lähtien mahdollisimman toimiviksi. Asiakaslähtöisessä toiminnassa asiakas osallistuu itse alusta asti palvelutoiminnan suunnitteluun yhdessä palvelun tarjoajien kanssa. Asiakaslähtöisen palvelutoiminnan tulee alkaa asiakkaan esittämistä asioista. Tämä edellyttää asiakkaalta ja palvelutarjoajalta vuoropuhelua ja yhteisymmärrystä siitä, miten asiakkaan tarpeet voidaan olemassa olevien palvelumahdollisuuksien kannalta tyydyttää parhaalla mahdollisella tavalla.” (em.opas 16). Tuotamme tietoa myös siitä, miten organisaation johdon ja työntekijöiden totutut toimintatavat ja työorientaatiot muuttuvat, vai muuttuvatko ne. STM:n oppaan mukaan asiakkaan etu on otettava huomioon myös kunnan päättäessä toiminnan organisoimisesta. ”Toiminta on organisoitava siten, että henkilöstön on mahdollista toimia asiakkaan edun mukaisesti siten kuin laissa säädetään”. (em.opas 28). Kun etsimme kuntia ja kuntayhtymiä hankekumppaneiksi, etsimme edelläkävijöitä ja ennakkoluulottomia toiminnan uudistajia, jollaisiksi HB-pilottimme ovat vuosien varrella osoittautuneet - rohkeutta toimia asiakaslähtöisesti, uudistaa prosesseja ja etsiä voimavaroja myös muualta kuin olemassa olevasta tarjonnasta. ”Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on edistettävä asiakkaan itsenäistä suoriutumista ja omatoimisuutta sekä vahvistettava asiakkaan omia ja hänen lähiyhteisöjensä voimavaroja. Työskentelyn on tuettava asiakkaan sosiaalisten suhteiden säilyttämistä ja ylläpitämistä. Kyse on asiakkaan toimintakyvyn tukemisesta ja vahvistamisesta sekä osallisuuden edistämisestä asiakkaan arkea tukien. Tuen tulee olla tarpeisiin nähden oikea-aikaista, oikeanlaista ja riittävää. Oikea-aikaisuus tarkoittaa tarpeisiin nähden riittävän varhaisia palveluja ongelmien pitkittymisen ja monimutkaistumisen estämiseksi. Palvelujen soveltuvuutta arvioitaessa tulee myös huomioida, minkälaiset palvelut vastaavat parhaiten asiakkaan tarpeisiin ja tukevat ja vahvistavat hänen voimavarojaan sekä edistävät hänen fyysistä ja psyykkistä turvallisuuttaan. Tuen on myös oltava riittävää suhteessa tarpeisiin.” (em.opas 28-29) Asiakastiedote kuvaa yhteisen ydinprosessin Asiakastiedotteemme mukaan henkilökohtaisessa budjetissa (HB) asiakas voi itse määritellä, mitä ja miten haluaa järjestää omat palvelunsa, joihin asiakkaalla on eri lakien mukaan oikeus. Kaupungin tai sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän järjestämä palvelu voidaan vaihtaa osittain tai kokonaan henkilökohtaiseksi budjetiksi, tai asiakas voi sovitun budjettisuunnitelman ja tarpeidensa mukaan järjestää palvelut ihan uudella tavalla. Idea on, että palveluihin muutoinkin varatut määrärahat asiakas voi käyttää valitsemallaan tavalla. Käytännössä asia etenee asiakkaan kannalta pääpiirteissään näin: olet hakenut palvelua tai tukea kuntasi tai sote-yhtymän toimipisteestä, keskustelet omista palvelutarpeistasi työntekijän kanssa, mukanasi sinulla voi olla myös läheisiä, pohditte millainen tuki ja palvelu olisi sinun tai perheesi tilanteessa tarpeen, työntekijä esittelee sinulle vaihtoehtoja tuen ja palvelujen järjestämisestä, myös HB-mallin, vaihtoehtojen pohjalta pohdit tarpeisiisi soveltuvaa tukisuunnitelmaa, siinä voi olla mukana läheisiäsi - pohdit olisiko henkilökohtainen budjetti sinulle soveltuva malli järjestää tuki ja palvelut, millaisia mahdollisuuksia tai riskejä siinä on mikäli päädyt henkilökohtaiseen budjettiin, sovitaan asiakassuunnitelmastasi ja määritellään sinulle rahallinen budjetti, jolla voidaan hankkia tuki ja palvelut. Tästä työntekijä tekee päätöksen, työntekijä opastaa sinua palvelujen ja budjetin käytössä. Hankkeessa tullaan valmentamaan myös HB-avustajia, mutta toiminnan käynnistyessä heitä ei vielä ole. työntekijä opastaa sinua myös miten suunnitelmasi ja budjettisi toteutumista seurataan säännöllisesti ja yhdessä arvioitte kokemuksiasi ja elämäntilannettasi, HB-mallin valinnut asiakas on mukana valtakunnallisessa kokeilussa, jossa sinulta tullaan kysymään kokemuksistasi erilaisin kyselyin. Löydät asiakastiedotteemme tästä linkistä. Asiakastyö ollaan nyt syksyn kuluessa saamassa käyntiin kaikissa hankkeen piloteissa. HB-asiakkaita on eri palvelujen tarpeissa olevia, myös varhaisen vaiheen tuella pärjääviä, jolloin asiakkaalla on enemmän omia voimavaroja järjestää itse palveluja ja tukea. Osa HB-asiakkaista on jo palvelujen piirissä ja on vaihtanut palvelujensa järjestämistavan. Osa asiakkaista tulee palvelujen piiriin uusina asiakkaina. Osassa piloteissa asiakkaat kanavoituvat ns.palvelutarpeen arviointiyksikön kautta, ja osassa HB-toimintamallin voi valita rajatusti vain jossakin yksittäisessä palvelussa tai palvelutarpeessa. Pilottien toteutussuunnitelmat löytyvät Pilotit-pääsivuilta. Julkaisemme asiakasesimerkkejä sivuillamme, ensimmäisiä esimerkkejä löydät Julkaisut-pääsivultamme. Lisäämme esimerkkejä aika ajoin. Seuraavan seminaarinne 17.11.2017 otsikko on Ihminen edellä, tutustu ohjelmaan tästä. Sirkka Rousu, projektipäällikkö ja yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 3.10.2017
Omaishoitajan arkeen helpotusta myös uudesta teknologiasta
Omaishoitajan arki on raskasta ja yksinäistä. Monet kokevat jäävänsä erakoiksi omaan kotiinsa ja kertovat kaipaavansa keskusteluapua ja vertaistukea. Tämän tyyppisiä tutkimustuloksia on esitelty viime aikoina useissa omaishoitoon liittyvissä tutkimuksissa. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla. Meillä on käytettävissä uutta viestintäteknologiaa, jonka avulla voidaan tukea omaishoitajia ja luoda kipeästi tarvittu yhteydenpidon kanava ulkomaailmaan sekä muihin samassa tilanteessa oleviin ihmisiin. Ikääntyvät pariskunnat haluavat usein jatkaa yhteistä elämää omassa kodissaan, vaikka puoliso sairastuisi tai arkeen tarvittaisiin lisäapua. Usein omaishoitajan on vaikea lähteä kodin ulkopuolelle virkistymään, sillä hän ei halua jättää puolisoaan yksin tai vieraan ihmisen hoidettavaksi. Tästä syystä olenkin iloinen, että tulevana talvikautena työpaikkani Luona Oy on mukana kokeilussa, jossa omaishoitajina toimivat ikäihmiset saavat videoavusteista etätukea kuuden kuukauden ajan. (Lue uutinen aiheesta.) Kokeilussa ovat mukana Pirkanmaan kunnat Hämeenkyrö, Kangasala, Pälkäne, Nokia, Sastamala ja Ylöjärvi. Etätukimallin teknologiakumppanina on VideoVisit Oy, ja kokeilu on osa hallituksen Ikäneuvo-kärkihanketta. Kokeilun osallistujat saavat käyttöönsä tablettitietokoneet, joiden avulla he ovat säännöllisesti yhteydessä Luonan etäohjaajaan videopuhelun avulla. Etäohjaaja tukee ja neuvoo omaishoitajia jaksamaan arjessa. Kokeilun aikana omaishoitajan on myös mahdollista osallistua erilaisiin etäryhmiin, joissa voidaan käydä vertaiskeskusteluja tai tehdä hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä harjoituksia etäohjaajan johdolla. Ryhmien teemat muotoutuvat osallistujien tarpeiden mukaan. Käyttäjälähtöisyys ja osallistujien kuuleminen ovat kokeilun tärkeimmät lähtökohdat, ja tästä syystä etäohjaaja muokkaa sisältöä omaishoitajien itse esiin tuomien toiveiden pohjalta. Usein ajatellaan, etteivät ikäihmiset halua opetella käyttämään tekniikkaa. Uskon kuitenkin, että kokeilun alussa annettava henkilökohtainen neuvonta ja opastus laitteiden käytössä madaltaa kynnystä. Tabletit tuodaan osallistujille valmiiksi kotiin, jossa paikan päällä vielä varmistetaan laitteen toimivuus. On kiinnostavaa nähdä, miten omaishoitajat hyötyvät etätuesta ja minkälaisiin tarpeisiin etätuella voidaan vastata. Hankkeen aikana keräämämme kokemukset ja palaute ovat avainasemassa käyttäjälähtöisen ja vuorovaikutteisen etätuen soveltamisessa ja hyödyntämisessä muissakin sote-palveluissa erilaisten asiakkaiden kanssa. Toivon, että hanke herättää keskustelua teknologian hyödyistä ja sen merkityksestä iäkkäille arjen apuvälineenä sekä tasa-arvon, itsenäisyyden tunteen ja vaikuttamisen mahdollistajana. Minna Nummi, kehityspäällikkö ja sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Teksti on julkaistu myös Luona Oy:n blogissa.
Osaamista kunniaväkivallan tunnistamiseen ja uhrien auttamiseen
Sisartaan ”perheen kunnian” takia pahoinpidellyt mies karkotetaan Suomesta -uutisoi Helsingin Sanomat 14.7.2017. Maastakarkoituspäätös tehtiin, kun mies oli tuomittu siskonsa pahoinpitelystä Helsingin hovioikeudessa kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Miestä syytettiin myös siskonsa kunniamurhan valmistelusta, mutta hovioikeus päätyi ratkaisussaan siihen, ettei tuomiota tukemaan ollut riittävästi konkreettista näyttöä. Tämän jälkeen on mm. Helsingin Sanomissa julkaistu kunniaväkivallasta Suomessa useampia artikkeleita. Lähes kaikissa niissä haastateltu on maahanmuuttajataustainen nainen tai viranomais- tai järjestötahoa edustava henkilö. Kaikkia artikkeleita yhdistää samankaltainen näkemys, ettei kunniaväkivaltaa tai lähisuhdeväkivaltaa voi hyväksyä missään muodossa. Haastatellut maahanmuuttajataustaiset naiset ovat todenneet, että Suomessa tulee elää Suomen lain mukaisesti ja kaikenlainen väkivalta, myös henkinen ja vapautta rajoittava, tulisi olla myös heidän yhteisössään kiellettyä. Moni kannattaa asiassa nolla toleranssia, eikä suo kunniaväkivaltaa harjoittaville henkilöille ymmärrystä tai armoa. esiin tulleiden naisten ehdottomasta suhtautumisesta esimerkkinä Irakin naisten yhdistyksen varapuheenjohtaja ja Suomen pakolaisavun vertaisohjaaja Ala Saeedin esittämä kanta: ”Kovat tuomiot kunniaväkivallasta antavat oikean viestin sitä kannattaville miehille ja naisille.” (HS 14.7.2017) Kunniaväkivalta vaikuttaa olevan haastava ja usein piiloteltu ilmiö monelle viranomaiselle, jonka tehtävänä on tunnistaa ja suojella kunniaväkivallan uhreja. Ujuni Ahmedin kysyikin puheenvuorossaan (Uusi Suomi 16.3.2017): ” Ollaanko Suomessa lainkaan ajan tasalla kunniaväkivallan suhteen, jos ensimmäinen tuomio kunniamurhan suunnittelusta tuli vasta nyt? ” Kunnian käsitys on erilainen Suomessa, kuin esim. Irakissa, etenkin kun on kyse seksuaalimoraalista. Miehiin ja naisiin ei päde samat säännöt ja näin ollen juuri tyttöjen ja naisten kunnian ajatellaan tarvitsevan erityistä suojelua. Kunniaväkivaltaa harjoittaa useimmiten miehet, mutta myös naiset voivat ylläpitää kontrollia, joka mahdollistaa ja ylläpitää kunniaväkivallan toteutumista. Kunniaväkivalta ja lähisuhdeväkivalta eivät ole toisistaan erillisiä ilmiöitä, eikä niiden erottelu ole aina mahdollista tai edes hyödyllistä. Tehokas puuttuminen ilmiöön vaatii kuitenkin sen tunnistamista ja näin ollen kunniaväkivallan erityispiirteiden ymmärtämistä. Kunniaväkivallan tunnistaminen puutteellisia THL määrittelee kunniaväkivaltaa seuraavasti: ”Kunniaan liittyvä väkivalta viittaa henkilön psyykkiseen painostukseen tai väkivaltaan tilanteessa, jossa kyseistä henkilöä epäillään yhteisöllisten siveysperiaatteiden loukkaamisesta. Kunniaan liittyvä väkivalta liittyy ajattelutapaan, jonka mukaan kunnia on koko perheen tai suvun yhteinen asia.” Ihmisoikeusliitto nostaa edellistä määritelmää täydentämään avioliittoon pakottamisen, jota Suomessa ei ole kriminalisoitu. THL määrittelee lähisuhdeväkivaltaa näin: ”Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jonka tekijänä on nykyinen tai entinen kumppani, perheenjäsen tai muu läheinen ihminen. Se voi ilmetä esimerkiksi fyysisenä, henkisenä, seksuaalisena, taloudellisena tai kulttuurisena väkivaltana sekä laiminlyöntinä ja kaltoinkohteluna.” Ihmissoikeusliiton julkaisema selvitys (2016) toteaa, että suomalaisilla viranomaisilla ja ammattilaisilla on usein puutteelliset tiedot kunniaan liittyvästä väkivallasta ja sen erityispiirteistä. Tämä johtaa siihen, että myös tavanomainen lähisuhdeväkivalta mielletään kunniaväkivaltana vain sen vuoksi, että osapuolet ovat lähtöisin kantaväestöstä eriävästä etnisestä taustasta. Edellä mainittu voi taas johtua siitä, että kunniaväkivallan ja muun lähisuhdeväkivallan ero on häilyvä ja ettei suvun ja yhteisön merkitystä ja roolia ymmärretä riittävästi kunniaan liittyvässä väkivallassa. Selvityksessä nostettiin esiin myös epäilys siitä, että viranomaiset niputtavat toisinaan kaikki tietyiltä maantieteellisiltä alueilta kotoisin olevien tai tiettyihin etnisiin ryhmiin kuuluvien ihmisten harjoittaman ja kokeman lähisuhdeväkivallan kunniaan liittyväksi väkivallaksi. Ilmiön ymmärtämistä tai uhrien auttamista ei edistä, jos asiaa kohtaavat ammattilaiset ylläpitävät tällaista etniseen taustaan liittyvää ja ”me ja muut”-ajattelua vahvistavaa tulkintaa. Tällaista asioiden ja ilmiöiden yksinkertaistamista voidaan välttää mahdollistamalla ammattilaisille riittävästi tietoa kunniaan liittyvästä väkivallasta ja sen erityispiirteistä. Kuinka kunniaväkivaltaa tulisi ennaltaehkäistä? THL ja Mannerheimin lastensuojeluliitto ovat koonneet ohjeita viranomaisille, jotta viranomainen osaisi tunnistaa, toimia ja puuttua kunniaväkivaltaan sitä kohdatessaan. Sivuilta löytyy myös ohjeita kunniavaltaa ennaltaehkäisevään toimintaan. Espoon kaupungin perheasioiden päällikkö Marjatta Karhuvaaran mukaan osaamista kunniaväkivallan tunnistamisessa tulee parantaa. Hän myös tuo esille, kuinka tärkeää ja aikaa vaativaa on luoda uhrin ja luottamuksellinen yhteistyösuhde, koska kunniaväkivaltaan liittyvissä tapauksissa salailu on hyvin yleistä. Onnistuminen kunniaväkivallan tunnistamisessa vaatii myös viranomaiselta rohkeutta ottaa puheeksi asioita, joista todennäköisesti ei haluta puhua. Etenkin lastensuojelussa työskentelevän viranomaisen täytyy uskaltaa kysyä toistuvasti ja uudelleen asioita, joiden vastaanottaminen ja hyväksyminen voi olla vaikeaa ja haastavaa. Kunniaväkivallan tunnistamiseen liittyvän osaamisen hidas kehitys ei sinänsä ole yllättävää, koska valtiovaltakaan ei aina ole suhtautunut kunniaväkivaltaan riittävällä vakavuudella. Vuonna 2011 maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) oli huolestunut siitä, ettei sisäisestä turvallisuudesta vastaavia ministereitä kiinnosta kouluttaa viranomaisia tunnistamaan ilmiötä. Tämä ajattelutapa toivottavasti on jo nyt menneisyyttä: sisäministeri Paula Risikko totesi Helsingin Sanomille 13.8.2017: ” Rikos on aina rikos. Nyt meillä on oikeuskäytäntöä, joka antaa tähän liittyville yhteisöille signaalin, ettei kunniaan liittyvää väkivaltaa hyväksytä Suomessa.” Toimikunta laatimassa kansallista toimeenpanosuunnitelmaa ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa Vuonna 2017 on aloittanut toimintansa sosiaali- ja terveysministeriön alainen toimikunta, jonka työ keskittyy torjumaan ja ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa. Toimikunnan perustamisen taustalla on Euroopan neuvoston yleissopimus, johon myös Suomi sitoutui 01.08.2015 ja joka tunnetaan myös Istanbulin sopimuksena. Toimikunnassa on edustus eri ministeriöistä sekä Terveyden- ja hyvinvointivaltion laitoksesta ja se laatii tämän vuoden aikana kansallisen toimeenpanosuunnitelman, joka pohjaa Istanbulin sopimukseen. Toimikunnan tavoite on sovittaa yhteen erilaisia naisiin kohdistuvia väkivallan ja perheväkivallan torjumisessa käytettäviä toimenpiteitä. Toimikunta tekee tiivistä yhteistyötä järjestöjen kanssa, joiden vastuulla kunniaan liittyvän väkivallan vastainen työ on käytännössä viimevuodet ollut. Viranomaisten osaaminen on ollut ja on pirstaloitunutta ja vaihtelevaa. Toimikunnan aloittama työ luo toivoa siihen, että viranomaiset saisivat yhdenmukaisen ohjeistuksen ja tuen työlleen niissä tapauksissa, joissa he kohtaavat kunniaväkivaltaa. Tiedon ja ohjeistuksen tulisi olla helposti saatavilla ja saavutettavissa ja viranomaisen käytettävissä tulisi olla asiantuntija, jonka puoleen voi kääntyä akuuteissa asiakastilanteissa. Yksityisille henkilöille tulee olla tarjolla koulutusta, ihmisoikeus- ja seksuaalikasvatusta sekä opetusta seksuaalioikeuksista riippumatta siitä, minkä prosessin kautta on päätynyt Suomeen asumaan. Suomalaisessa yhteiskunnassa väkivaltailmiöt ovat tuttuja. Viranomaiset ovat tunnistaneet ja puuttuneet perheissä tapahtuvaan väkivaltaan jo vuosikymmenten ajan. Uskon, että on mahdollista lisätä viranomaisten osaamista tunnistaa myös kunniaväkivaltaa koulutusta lisäämällä. Kiinteä yhteistyö eri viranomaistahojen kanssa, osaamisen ja kokemusten jakaminen ja kouluttautuminen ovat osaamisen lisäämisen keskiössä. Tavoitteena kaikelle väkivallan vastaiselle työlle täytyy olla yhteiskunta, jossa suhtaudutaan kaikenlaiseen väkivaltaan ja sen ilmenemisen muotoihin nollatoleranssilla ja että kaikki, jotka ovat joutuneet väkivallan uhriksi saavat asianmukaista suojelua ja apua. Laura Leino, sosionomi (ylempi AMK-opiskelija) Lähteet Helsingin Sanomat 14.7.2017. Siskoaan ”perheen kunnian” takia pahoinpidellyt mies karkotetaan Irakiin – korkein hallinto-oikeus otti tiukan kannan kunniaväkivaltaan. Kotimaa. Digitaalinen julkaisu. Susanna Reinboth http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005290695.html Helsingin Sanomat 14.7.2017. Kova tuomio kunniaväkivallasta antaa oikean signaalin, sanoo Irakin naisten yhdistyksen Ala Saeed – ”Saa tajuamaan, mitä laki Suomessa sanoo” Kotimaa. Digitaalinen-julkaisu http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005291741.html Uusi Suomi Puheenvuoro Ujuni Ahmed 16.3.2017. http://ujuni87.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233566-kunniavakivaltaa-ei-saa-katsoa-sormien-lapi Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Lapset, nuoret, perheet. Työn tueksi. Lähisuhdeväkivallan ja perheväkivallan ehkäisytyö. https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/lahisuhde_perhevakivallan_ehkaisytyo/lahisuhde/kunniavakivalta viitattu 13.8.2017 Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Sukupuolten tasa-arvo. Hyvinvointi. Sukupuolistunut-vakivalta/ https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/hyvinvointi/sukupuolistunut-vakivalta/sukupuolistuneen-vakivallan-muotoja/lahisuhdevakivalta viitattu 13.8.2017 Saana Hansen, Anni Sams, Maija Jäppinen ja Johanna Latvala (2016): Kunniakäsitykset ja väkivalta – selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa, Ihmisoikeusliitto Kunniakäsitykset ja väkivalta – selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa Helsingin Sanomat 12.8. 2017. Luottamus on tärkeää väkivallan ehkäisyssä. Uutiset A7 Noona Bäckgren Helsingin Sanomat 13.8. 2017. Risikko: ”Väkivaltaa ei perustella millään” Kaupunki A21 Katja Kuokkanen
Haetaan hyviä sijaisvanhempia!
Perhehoidon on ajateltu jo pitkään olevan paras mahdollinen hoitomuoto huostaanotetuille lapsille. Tämä ajatus näkyy myös lastensuojelulakiin vuonna 2012 tehdyssä muutoksessa, jonka johdosta huostaanotettu lapsi pyritään sijoittamaan laitoksen sijasta sijaisperheeseen aina kun se on mahdollista. Sijaisperhe tarjoaa lapselle perheenomaiset kasvuolosuhteet ja mahdollisuuden läheisiin ihmissuhteisiin, jolloin turvataan lapsen terveys ja kehitys, samalla kun tarjotaan kasvatusta, hoitoa ja huolenpitoa pysyvissä ja vakaissa olosuhteissa. Sijaisvanhemman tehtävä voi äkkiseltään vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta se on kaikessa antoisuudessaan myös vaativaa ja moniulotteista. Tärkeintä on lapsen etu, jonka on tarkoin punnittu toteutuvan paremmin sijaisperheessä, kuin lapsen syntymäperheessä. Kuulostaa suurelta vastuulta, ja sitä se onkin. Siksi tehtävään ei voi hakeutua kevyin perustein. Varsinkaan kun pelkkä lapsen hyvä hoito ei riitä. Lisäksi täytyy olla valmis tekemään yhteistyötä syntymävanhempien ja lapsen muun verkoston kanssa. Ja taustalla häilyy lastensuojelulain mukainen tavoite siitä, että sijoitus voitaisiin lopulta purkaa ja lapsi voisi palata takaisin syntymäperheeseensä. Sijaisperheeseen sijoitettu lapsi ei siis ole oma lapsi, vaikka joskus vieläkin kuulee virheellisesti vedettävän yhtäläisyysmerkkejä sijoitetun lapsen ja adoptiolapsen välille. Kyse on niin juridisesti kuin käytännön tasollakin eri asiasta. Silti sijaisvanhemman täytyisi pystyä hoitamaan lasta kuin omaansa. Lapsella tulisi olla mahdollisuus kiintyä ja kiinnittyä sijaisvanhempaan, kokea olevansa rakastettu, tasapuolisesti kohdeltu ja arvostettu omana itsenään. Syntymävanhempien kanssa tehty yhteistyö avaa parhaimmillaan lapselle mahdollisuuden asettua sijaisperheeseen, joka on edellytys sille, että lapsi kykenee ottaa vastaan niitä kaikkein pisimmälle kantavia, korjaavia kokemuksia. Huostaanotettuja lapsia meillä valitettavasti riittää, sen me kaikki tiedämme. Samoin tiedämme, että sijaisvanhemmista on jatkuva pula. Jotta lain edellyttämä pyrkimys perhehoidon ensisijaisuudesta täyttyisi, sijaisvanhemmuuden tulisi olla houkutteleva elämäntapa. Sanon elämäntapa, sillä työkään se ei ole. Kunnat ja palveluntarjoajat rekrytoivat sijavanhempia jatkuvasti ja kilpailevat motivoituneista ja kaikin puolin sopivista perheistä. Palkkioiden hintaa on korotettu viime vuoden puolella ainakin kahdessa pääkaupunkiseudun kunnassa. Tämä on paitsi oikein, myös loogista, sillä sijaishuollon toteuttaminen perhehoidossa on edelleen huomattavasti halvempaa, kuin laitoshoidossa. Perusteluina on käytetty myös sitä, että erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä sijaishuollossa on kasvanut. Sisäinen motivaatio on sijaisvanhemmuutta kannatteleva voima Helsingin Sanomat nosti tammikuussa julkiseen keskusteluun huolen sijaisvanhempien jaksamisesta. Vaikka palkkioiden korottaminen saattaa lisätä motivaatiota, jokapäiväiseen jaksamiseen sillä luulisi olevan melko vähän vaikutusta. Tosin kilpailukykyiset palkkiot saattavat auttaa siihen, että sijaisvanhemmalla on taloudelliset edellytykset jäädä kotiin hoitamaan sijoitettua lasta, jolloin voimavaroja ei tarvitse jakaa palkkatyön ja elämäntavan välillä. Toisaalta voidaan pohtia, missä määrin on oikein ja hyvä, että ihmiset hakeutuvat perhehoitajiksi rahan vuoksi. Ja kuitenkin, korvauksen täytyy olla niin suuri, että sillä saa suuren sydämen lisäksi tietämystä lapsen kasvusta ja kehityksestä, mielellään myös kiintymyssuhteesta ja traumoista, sekä taitoa soveltaa vielä käytännössäkin tietämystään. On puhuttu siitä, kuinka sijaisvanhemmat kokevat jäävänsä yksin ja vaille tukea liian usein. Vaikka sijaisperhe toimiikin kuin mikä tahansa perhe, itse luodun turvaverkoston tukemana, sen kohtaamat haasteet ovat omanlaisensa. Tuen kehittämiseen on luvattu kiinnittää huomiota myös niissä kunnissa, joissa palkkionkorotuksia on tehty. Tehtävään hakeutuessa kannattaakin selvittää, minkälaista tukea kunta tai palveluntarjoaja sijaisvanhemmalle antaa ja onko tuki ennaltaehkäisevää ja jatkuvaa vai saatavissa vasta silloin, kun asiat ovat jo umpisolmussa. Miksi sitten hakeutua sijaisvanhemmaksi? Sisäinen motivaatio on varmasti paras ja kauaskantoisin prosessin liikkeelle saava ja sitä kannatteleva voima. Tuki ja palkkio tietysti ovat merkitseviä joissakin kohdissa, mutta kriittisesti tarkasteltu omasta itsestä kumpuava halu elää lapsen rinnalla tämän elämän ratkaisevimmassa kohdassa ennalta määrittämättömän hetken, on ratkaisevinta. Se riittää yhdessä sopivan elämäntilanteen kanssa, kaiken muun voi oppia. Johanna Virtanen, Sosionomi YAMK-opiskelija Helsingin kaupunki, sijaisperheeksi Perhehoitoliitto, Minustako sijaisvanhempi?
”Mörkö” nimeltään Sote-uudistus
Sipilän hallitus antoi maaliskuussa 2017 esityksen, jonka mukaan Suomeen muodostetaan 18 maakuntaa, joissa vaaleilla valittava maakuntavaltuusto käyttää päätäntävaltaa. Maakunnille siirrettäviä keskeisiä tehtäviä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä pelastustoimi, pääosa ELY-keskuksen tehtävistä sekä TE-tehtävät. Uudistuksessa valmistellaan erikseen asiakkaan valinnanvapautta koskeva lainsäädäntö, jonka tarkoituksena on, että asiakas voi valita valinnanvapauden piiriin kuuluvissa palveluissa joko maakunnan yhtiön, yksityisen tai järjestön palvelun välillä. Uudistuksen tavoitteena on alentaa sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia niin, että vuoteen 2030 mennessä ne olisivat 3 miljardia euroa vähemmän kuin ennen uudistusta. Tavoitteena on myös kaventaa terveyseroja ja parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta. (www.alueuudistus.fi.) Huolta ja tarpeita uudistukselle Kuvailisin itseäni kehittämismyönteiseksi ja uudistuksille avoimeksi. Silti aiheena sote-uudistus on lähinnä aiheuttanut pakokammoa ja aistin negatiiviset odotukset sekä arjen ympyröissä että työilmapiirissä tulevaa suurta uudistusta kohtaan. Lähdin miettimään, kuinka paljon negatiivisuus todellisuudessa lähtee omista odotuksista ja mietteistä. Pyrin etsimään kevään ja kesän keskusteluista positiivista näkökulmaa uudistukselle. Huoli ei kuitenkaan täysin häipynyt, mutta tarve uudistukselle on nähtävissä kaikissa keskusteluissa. Sosiaalialan koulutuksen uudistamisen tarpeista YTM Sanna Lähteinen sekä YTM Niina Pietilä kirjoittivat huhtikuussa 2017 Sosiaalinen tekijä-blogissa sote-alan koulutuksen uudistamisesta. Tekeillä oleva uudistus edellyttää sekä tulevien ammattilaisten että alalle jo valmistuneiden osaamisen uudistamista. Lähteisen ja Pietilän mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteen perusteella, on koulutuskeskusteluissa sama ongelma kuin koko sote-uudistuksessa eli terveydenhuolto menee edelle ja sosiaalihuolto on unohdettu lähes kokonaan. Alan koulutuksen kehittämisen painopisteiksi on nostettu ohjaus, neuvonta ja kustannustietoisuus, joiden tavoite on varmistaa asiakkaiden mahdollisimman varhainen ohjautuminen tarvittavien palveluiden piiriin. Lähteinen ja Pietilä korostavat, että sosiaalihuollon työ ei voi kutistua ohjaukseen ja neuvontaan vaan asiantunteva ja laadukas palvelutarpeen arviointi on sote-alan työn keskeisin osa. He pohtivat blogissaan ymmärretäänkö sosiaalialan ammattilaisten tehtävät ja sosiaalisen hyvinvoinnin merkitys esimerkiksi kansanterveydelle sote-uudistuksessa. (Lähteinen - Pietilä 2017.) Asiakkaan valinnanvapaus esimerkiksi lastensuojelussa puhuttaa Lastensuojelun keskusliiton kuntajäsenet ottivat kantaa sote-uudistuksessa asiakkaan valinnanvapauteen ja sen tuomiin haasteisiin. Heidän mukaansa valinnanvapauteen liittyy riskejä erityisesti lastensuojelussa. Vaikka hallituksen esityksessä lapsivaikutuksen arvioinnista nähtiin, että valinnanvapaus lastensuojelussa saattaa heikentää lapsen edun toteutumista, ei lastensuojelua ole rajattu lain ulkopuolelle - huolestuttava arviointi. Valinnanvapaus lastensuojelussa voi hajauttaa perheiden palveluja ja siten uhata integraation toteutumista. Lastensuojelussa jatkuvuus on tärkeää ja mahdollisuus vaihtaa toimipistettä uhkaa jatkuvuutta. Vielä on epäselvää missä määrin sijaishuoltopaikan valinta tulee olemaan valinnanvapauden piirissä. Valinnanvapausmallissa haasteena tulee olemaan perheet, joilla on moninaisia palvelutarpeita useilta eri tuottajilta, mutta joilla ei ole voimavaroja tai kykyä tehdä päätöksiä. Lastensuojelun keskusliitto näkee tärkeänä uudistuksen onnistumiselle, että sote-keskuksilla on riittävästi osaamista perheiden tukemiseen, arviointiin ja ohjaamiseen. (Alanen – Hanhinen - Hyvärinen 2017.) Uudistuksen vaihestaminen oli perusteltua Sosiaalityön yliopiston lehtori Harry Lunabba sanoo Image-lehdelle antamassaan haastattelussa, että hallituksen olisi pitänyt keskittyä uudistamaan ensin terveydenhuolto. Lunabban mielestä sote-uudistuksella ja sote-keskuksilla halutaan antaa kuva palveluiden kokonaisvaltaisuudesta, mutta todellisuudessa ministerit ja keskuksia havittelevat yritykset eivät ole osoittaneet kiinnostusta sosiaalipuoleen. ”Koska sotekeskuksiin jää vain neuvonta ja ohjaus, sosiaalityö siirtyy peruspalveluista maakuntien erikoispalveluihin. Ero kansalaisen elinympäristön ja sosiaalityön välillä kasvaa, ja siitä tulee enemmän korjaavaa työtä” sanoo Lunabba. (Onninen 2017) Huoli lastensuojelun palveluista ja perheiden eriarvoistumisesta entisestään näin ollen kasvaa. Tarvitaan osaavaa henkilöstöä maakuntiin, jotta lastensuojelullisia ongelmia osataan katsoa ja palvelutarpeen arvioinnit ovat asianmukaisia ja perheitä tukevia. Sosiaalialan asiantuntijat ja ammattilaiset ovat kritisoineet pitkin kulunutta kevättä ja kesää sote-uudistusta ja sosiaalialan väheksyntää. Sirkka Rousu kirjoitti Lastensuojelija -blogissaan 30.6.2017 lastensuojelun kulttuurista muutosta koskevasta kirja-artikkelistaan. Rousu käsitteli artikkelissaan erityisesti lastensuojelun kehittymistä ja kehittämistä vuodesta 1983 lähtien. Rousun mukaan lastensuojelusta löytyy yhteiskunnallisia ja yksilön haasteita ja ongelmia, joihin ei saadakaan lopullisia ratkaisuja, mutta esimerkiksi työolosuhteisiin voidaan vastata rahalla. Rousun tekstistä tulee esiin, että lastensuojelu on ja on aina ollut marginaalissa, kun kohdennetaan budjettia. Esitykset sote-uudistuksesta ja valinvapauslaista ovat lastensuojelun asiakkaan näkökulmasta vain pirstaloinut palveluverkostoa entisestään. (Rousu 2017.) Suomesta löytyy valtava määrä osaamista, erityistä asiantuntijuutta sosiaalialaa ja ymmärrystä lastensuojelua kohtaan. Ihmetyttää miten tällainen tieto ja taito jätetään hyödyntämättä sote-uudistusta tehtäessä. Tulevaisuuden näkökulmista ei ole vaikeaa löytää tietoa ja päättäjillä olisi kaikki työvälineet käytettävissä, jos vain tahtoa löytyisi. Lastensuojelutyö on kuormittunut Lastensuojelu on yleisesti nähty haastavana, heikosti resursoituna, henkisesti kuormittavana, työntekijän laaja-alaista yhteiskunnan ja yksilön ymmärrystä edellyttävänä alana. Laki ja ammattietiikka sekä ihmisen omat kokemukset ja ajatukset ohjaavat lastensuojelun työntekijää. Lastensuojelu on noussut isoksi puheenaiheeksi ja kritisoinnin kohteeksi mediassa. Resurssipula ja riittämättömät voimavarat tunnistetaan ja niistä halutaan pitää ääntä. Freestyle-päihdekasvatuskampanjan julkaisussa otettiin kantaa resursointi ongelmiin ja sosiaalityön riittämättömien resurssien vaikutukseen koko lastensuojelun kentällä. Lastensuojelun organisaation kuuluisi olla perheitä tukemassa, mutta aiheuttaa pahimmillaan lisäkuormaa perheelle. Sosiaalityön yhtenä haasteena nähtiin myös sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus. Vaihtuvuuden syynä on pidetty työnkuormittavuutta, jonka yksi syy on suuret asiakasmäärät. Näin ollen työntekijän vaihtuvuus kuormittaa taas asiakasta. Lapsen edun tavoittelu on ensisijainen tavoite, mikä ei saisi kärsiä riittämättömistä resursseista tai byrokratian hankaluudesta. (Remahl 2017, 12-15) Helsingin sote uudistuu valtakunnallisen muutoksen kynnyksellä Toukokuun 2017 Helsingin kaupungin henkilöstölehdessä käsiteltiin kaupungin uudistuksia sote-uudistuksen kynnyksellä. Sosiaalivirasto ja terveysvirasto yhdistettiin muutama vuosi sitten, jolloin Soten hallinto koki suuret muutokset Helsingissä. Helsingissä sosiaali- ja terveystoimiala on lähtenyt uudistamaan jo ennen valtakunnallisia maakunta- ja sote-uudistuksia. Palvelujen uudistamisessa ollaan jo pitkällä ja ensimmäinen perhekeskus avattiin Itäkeskukseen kesäkuussa. Uusia toimintamalleja on alettu kokeilla ja pilotoida. (Kasurinen 2017, 11) Kalasatamaan nousee ensi vuonna uusi terveys- ja hyvinvointikeskus, josta myös Helsingin Sanomat kirjoitti kesäkuussa 2017. Artikkelissa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoo Helsingin toteuttaneen omaa sote-uudistustaan vuodesta 2014, jonka mukaan kaupunki keskittää sosiaali- ja terveyspalvelut isoihin yksiköihin samojen kattojen alle. Vapaavuoren mukaan nyt on eletty pitkään epävarmassa ja haastavassa tilanteessa, koska ei tiedetä mitä ja milloin sote-uudistuksen suhteen tapahtuu. Tästä huolimatta Helsinki toteuttaa toistaiseksi tehtyä suunnitelmaansa. Vapaavuoren mukaan aikataulu tulee olemaan suurin ongelma. Suuri huolenaihe on, miten näin mittava hanke saadaan vietyä hallitusti läpi. (Varmavuori 2017.) Kaupungin tasolla sosiaalialalla ja lastensuojelussa ylhäältä organisaatiosta valuvat ja nopeat päätökset ja muutokset ovat tuoneet osansa työn kuormittavuuteen. Se kuinka sote-uudistus tulee vielä muuttamaan jo tekeillä olevaa Helsingin organisaatiouudistusta, on suuri kysymysmerkki. Tuleva uudistus tulee vaatimaan kunnilta ja kuntayhtymiltä paljon, jotta muutokset saadaan toteutettua asiakkaiden ja sote-alan ammattilaisten näkökulmasta mahdollisimman hyvin. Sote-muutos vaatii tahtoa ja uusia ajatuksia Jos sote-uudistuksen onnistuminen vaatii päättäjiltä tahtoa ja uutta tapaa ajatella, vaatii uudistus sitä myös meiltä, sosiaalialan ammattilaisilta ja asiantuntijoilta. Muutokset asenteissa ja toimintakulttuureissa tulee lähteä jo esimiestasolta, mutta meidän jokaisen täytyy nähdä muutoksen tarve itsessämme. Parhaimmillaan sote-uudistuksella pystytään kohdistamaan asianmukaiset palvelut oikea-aikaisesti asiakkaalle. Sitran 2015 julkaisemassa Nuoren tilannekuva -hankkeen loppujulkaisussa pyrittiin avaamaan uusia ratkaisuja syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten auttamiseksi. Vastuu lasten ja nuorten hyvinvoinnista tulisi olla kaikilla; vanhemmilla sekä terveydenhuollon ja sosiaalitoimen, koulutuksen ja muiden toimialojen ammattilaisilla. Selvityksessä korostetaan jälleen ennaltaehkäisevän työn merkitystä sen sijaan, että keskitytään korjaamaan kasautuneita ongelmia. Varhainen tuki on tutkitusti taloudellisesti kannattavaa ja lasten ja nuorten hyvinvointia edistävää. (Ervamaa – Haahkola – Illi – Markkola – Suomalainen – Tukiainen 2015) Lapsuudessa rakentuu hyvinvoinnin ja terveyden perusta. Tämän takia painopisteen tulisi olla lapsissa, nuorissa ja perhepalveluissa. Hallitus on luvannut antaa valinnanvapauslakiesityksensä loka/marraskuun vaihteessa. Katja Laxström, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteet: Alanen, Olli. Hanhinen, Sari. Hyvärinen, Olli 2017. Lehdistötiedote. Sote-uudistuksen valinvapausmalli voi heikentää lapsen edun toteutumista. Lastensuojelun keskusliitto. Ervamaa, Suvi. Haahkola, Kimmo. Illi, Marja. Markkola, Antti. Suomalainen, Kirsi, Tukiainen, Henna 2015. Lasten ja nuorten palvelut 2020: Jotta yksikään lapsi tai nuori ei tipahda turvaverkon läpi. Sitra. Kasurinen, Maija-Liisa 2017. Kaupunkilaiset mukaan kaupungin kehittämiseen. Sosiaali- ja terveystoimiala valmistautuu seuraavaan uudistukseen. Helsingin henki, Helsingin kaupungin henkilöstölehti 2/2017. Lunabba, Oskari 2017. Sosiaalipuoli unohtui sote-uudistuksesta. Image 22.6.2017. Lähteinen, Sanna. Pietilä, Niina 2017. Huhuu missä sosiaaliala. Sosiaalinen tekijä -blogi 8.4.2017. Remahl, Marko 2017. WANTED: kiireetön sosiaalityöntekijä. Freestyle-päihdekasvatuskampanjan julkaisu 3/17. Rousu, Sirkka 2017. Sote-malli uusiksi - tämä on myös lastensuojelun kannalta hyvä asia. Tahto tehdä toisin -kirjan artikkelista. Lastensuojelija-blogi. 30.6.2017. Sote- ja maakuntauudistus. www.alueuudistus.fi Varmavuori, Marjaana 2017. Vielä ei tiedetä, ketä Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa lopulta hoidetaan – Helsinki odottaa tietoa soten kohtalosta kuin kuuta nousevaa. Helsingin Sanomat 28.6.2017.
Varhaiskasvatus on varhaisen tuen palvelu, jonka rajaaminen asettaa perheet eriarvoiseen asemaan
Elokuussa 2016 astui voimaan varhaiskasvatuslain muutos. Muutoksen myötä laki rajasi subjektiivisen oikeuden varhaiskasvatukseen 20 tuntiin viikossa. Osa kunnista rajasi päivähoito-oikeuden. Tänä syksynä otettiin käyttöön uudet varhaiskasvatussuunnitelmat, joiden tavoitteena on varmistaa laadukas ja tasalaatuinen varhaiskasvatus lapsen asuinpaikasta riippumatta. Laadukas varhaiskasvatus tukee koulutuksellista tasa-arvoa ja ehkäisee eriarvoistumista. Vuosi sitten elokuussa tuli voimaan varhaiskasvatuslain muutos. Lapsella on ollut lakiuudistuksen myötä edelleen oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen, mikäli vanhemmat tai muut huoltajat työskentelevät kokoaikaisesti, opiskelevat päätoimisesti, toimivat yrittäjinä tai ovat työssä. Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen myös yli 20 tuntia viikossa vanhemman osa-aikaisen tai väliaikaisen työssä käynnin, työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen, kuntoutuksen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Lisäksi varhaiskasvatus on järjestettävä kokopäiväisenä, mikäli se on tarpeen lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden kannalta, tai on muutoin lapsen edun mukaista. Perheiden tulee tarpeidensa mukaan hakea laajempaa oikeutta hoitoon ja tehdä työssäkäynnistä, opiskeluista tai työttömyydestä selvityksiä kunnalle, mikä lisää byrokratiaa. Lapsen vanhempien tai muiden huoltajien on kunnan päättämin määräajoin esitettävä selvitys oikeudesta laajempaan varhaiskasvatusoikeuteen. Osa kunnista on rajannut päivähoito-oikeutta lain perusteella, osa ei. Päivähoito-oikeuden rajaaminen ei tue tasa-arvoa Olen huolissani, sillä subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen joissakin kunnissa on asettanut perheet eriarvoiseen asemaan asuinpaikkakunnan perusteella. Uudet varhaiskasvatussuunnitelmat on otettu käyttöön 1.8.2017 alkaen. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on muun muassa edistää lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia vanhemman kanssa yhdessä toimien sekä tukea vanhempaa kasvatustyössä. Varhaiskasvatuksessa tuetaan oppimisen edellytyksiä ja koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamista. Tavoitteena on myös kehittää vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja vertaistensa kanssa. On ristiriitaista pohtia yhtenäistä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koulun jatkuvaa oppimisen polkua, kun osalta lapsista rajataan mahdollisuuksia osallistua varhaiskasvatukseen. Laki varhaiskasvatuksen rajaamisesta on myös tasa-arvokysymys. Varhaiskasvatuksessa työskentelee suurimmalta osin naisia, osa äitejä. Muutokset oikeudesta päivähoitoon vähentävät sitä kautta myös työpaikkojen määrää varhaiskasvatuksessa. Osa-aikatyö lisääntyy naisvaltaisella matalapalkkaisella alalla, mikä vaikuttaa erityisesti naisten ansiotasoon. Ennaltaehkäiseminen ja varhainen tuki Laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutuminen edellyttää aikaa monipuolisen varhaiskasvatustoiminnan toteuttamiselle. Laadukkaan varhaiskasvatuksen edellytyksenä on myös, että kasvattajilla on aikaa havainnoida ja seurata lasten taitojen kehittymistä sekä ohjata ja tukea heitä riittävän varhain. Ennaltaehkäisevän lastensuojelun avulla edistetään lasten ja nuorten hyvinvointia seuraamalla ja kehittämällä kasvuolosuhteita. Kaikki jotka työskentelevät lasten ja perheiden kanssa, ovat vastuussa heidän hyvinvoinnistaan ja tuen tarpeiden varhaisesta tunnistamisesta. Varhaisen tuen merkitystä korostetaan syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä. Varhaiskasvatuslaki rajaa varhaiskasvatuksen ulkopuolelle lapsia ja perheitä, jotka saattaisivat hyötyä palvelusta. Kokopäivähoitopaikan hakeminen voi leimata vanhempaa, ja kynnys hakemiseen kasvaa. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen aliarvioi vanhemman omaa kykyä arvioida omaa jaksamistaan ja lapsen hoidon tarvetta. Perheiden yksilölliset tarpeet palveluntarjonnan lähtökohdaksi On hyvä, että perheille tarjotaan erilaisia mahdollisuuksia järjestää lapsen hoitoa. Jokainen asiakas voi löytää oman perheen tarpeille sopivimman hoitomuodon kotihoidon, perhepäivähoidon, päiväkotihoidon ja erilaisten kerhotoimintapalveluiden väliltä. Hyvällä palveluohjauksella löydetään perheen tarpeita eniten tukeva vaihtoehto. On hyvä pohtia kriittisesti varhaiskasvatuksen ja kotihoidon vaihtoehtoja esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhempi hoitaa toista lasta kotona. Varhaiskasvattajan kanssa voi pohtia lapsi- ja perhekohtaisesti esimerkiksi sisarussuhteen muodostumisen merkitystä varhaislapsuudessa tai eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten kielen omaksumiseen tarvittavan ympäristön merkitystä. Lähtökohtaisesti kaikilla lapsilla pitäisi olla samat oikeudet varhaiskasvatukseen ilman ulkoisten tekijöiden vaikutusta. Laadukas varhaiskasvatus tukee koulutuksellista tasa-arvoa ja ehkäisee eriarvoistumista. Jelena Hurskainen, sosionomi YAMK-opiskelija Lisää tietoa aiheesta: Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö
Espoo yhteisöllisen asumisen edelläkävijäksi?
Vanhusten ja nuorten yhteisasumiskokeilu alkoi Helsingissä vuonna 2016. Myös Espoossa tehtiin aloite yhteisasumiskokeilusta. Yhteisöllisen asumisen näkökulma tulisi ottaa rohkeasti huomioon asumisen suunnittelussa. Ensimmäinen vanhusten ja nuorten yhteisasumiskokeilu alkoi Helsingissä palvelutalo Rudolfissa vuoden 2016 alussa yhteistyössä sosiaali- ja terveysviraston kanssa. Kokeilussa muutama nuori sai vuokrata asunnon palvelutalosta. Nuoret saavat vuokranalennusta, ja asumiseen kuuluu viikoittain muutamia tunteja seurustelua tai muuta toimintaa vanhusten kanssa. Nuorten asuminen Rudolfissa jatkuu vuonna 2017. Myös Espoossa tehtiin valtuustoaloite nuorten ja ikäihmisten yhteisasumisesta. Valtuustoaloitteesta käytiin keskustelua sosiaali- ja terveyslautakunnassa, kaupunginhallituksessa sekä valtuustossa. Kun aloitteen käsittelyä oltiin lykätty kerta toisensa jälkeen lähes vuoden verran, päätettiin asia loppuun käsitellyksi. Sosiaali- ja terveyslautakunnassa käydyssä keskustelussa pohdittiin nuorten asunnottomuutta Espoossa ja sen vähentämiseen kohdennettuja toimenpiteitä, sekä ikäihmisten yksinäisyyttä ja sen vähentämiseksi tarjolla olevia keinoja. Mietinnässä tultiin siihen tulokseen, että jäädään seuraamaan Helsingin kokeilua ja arvioidaan yhteistoiminnan tavoitetta. Lopputuloksena siis oli, että tavoitetta tulee kirkastaa. Yksinäisyys hyvinvoinnin vähentäjänä Vuonna 2014 perustettiin Juho Saaren johdolla yksinäisyysverkosto, johon yksinäisyydestä kiinnostuneiden tutkijoiden ja kolmannen sektorin toimijoiden oli mahdollista liittyä. Tutkimuksissa on todettu yksinäisyyden vähentävän merkittävästi suomalaisten koettua hyvinvointia ja olevan yhteydessä heikentyneeseen toimintakykyyn, terveyteen ja erilaisiin elämänkolhuihin. Kuitenkin vasta vähän tiedetään siitä mitä yksinäisyyden vähentämiseksi voidaan tehdä. Yksinäisyyden lievittämisessä on tällä hetkellä keskitytty lähinnä tarjoamaan erilaisia kerhoja sosiaalisten kontaktien lisäämiseksi. Kaikki eivät kuitenkaan viihdy järjestetyssä toiminnassa tai heillä ei ole mahdollisuuksia osallistua sellaiseen. Yhteiskunnan asenteiden merkitys yksinäisyyteen on aikaisemmin lähes kokonaan ohitettu. Kuitenkin ihmisen yksinäisyyttä voi lievittää hänen kokemuksensa siitä, että hän on arvostettu yhteiskunnan jäsen. Myös Elisa Tiilikainen on väitöstutkimuksessaan tullut tulokseen, että ikäihmisten yksinäisyyttä voitaisiin vähentää vaikuttamalla yhteiskunnallisiin tekijöihin. Hänen mukaansa yksinäisyys ei ole vain mukavan seuran kaipuuta, vaan myös uuvuttava kokemus yhteiskunnallisesta osattomuudesta ja oman elämän merkityksettömyydestä. Tutkimukseen osallistuneet ovat haikailleet aikaa, jolloin naapureiden kanssa vietettiin aikaa ja koettiin yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaupungin asutuskeskuksissa elämäntapa on yksityisempää ja kyläilykulttuurissa on tapahtunut muutoksia. Eriytyneisyys ja tunne ajautumisesta yhteiskunnan laidalle muodostuivat muun muassa siitä, ettei naapurustossa tervehditty. Tiilikainen toteaakin toivovansa katseen yksinäisyydestä puhuttaessa kääntyvän yksilöstä arjen infrastruktuuriin ja osallisuuden mahdollisuuksiin. Kohti yhteisöllisyyttä Viime aikoina yksinäisyyden lisäksi on puhuttu paljon myös yhteisöllisyydestä. Esimerkiksi ASUVA-hanke selvitti ikäihmisten yhteisöllisyyttä edistäviä asumisen malleja, yhteisöllisyyden yhteyksiä asukkaiden koettuun hyvinvointiin ja osallistumismahdollisuuksiin yhteisössä sekä sitä, vastaavatko mallit asukkaiden avun ja palveluiden tarpeeseen. Ikäihmisten ja nuorten lisäksi myös lapsiperheitä kiinnostaa yhteisöllinen asuminen. Erilaisia yhteisöllisiä ratkaisuja, kuten kylätaloja, on jo suunniteltu uusille asuinalueille Espoossakin. Nyt vaadittaisiin päättäjiltä rohkeutta ottaa askel eteenpäin. Tutkimustulosten perusteella pelkkä järjestetty toiminta ei ehkäise yksinäisyyttä tehokkaasti, vaan tulisi luoda yhteiskunnallisia rakenteita, jotka mahdollistavat kaikille ihmisille mahdollisuuden kokea osallisuutta ja kuulua yhteisöön. Espoossa tulisikin nyt ryhtyä miettimään, miten edistää yhteisöllisyyttä esimerkiksi luomalla mahdollisuuksia yhteisasumiseen. Tämä näkökulma tulee ottaa huomioon sekä uutta asuntokantaa suunnitellessa, että vanhaa avarakatseisesti hyödynnettäessä. Uskon, että edullisemman asumisen lisäksi vetovoimainen tekijä yhteisasumisessa olisi juuri yhteisöllisyys. Arvokkaat kohtaamiset sukupolvien välillä toisivat merkityksellisyyttä elämään ja osallisuuden kokemuksia puolin ja toisin. Yhteisöllinen auttaminen voisi lisääntyneen hyvinvoinnin lisäksi tuoda suuren säästön sosiaali- ja terveysmenoihin sekä turvallisuutta vaihtoehtona nykyiselle leikkauspolitiikalle. Vanhusten määrä tulee Espoossakin lisääntymään. Espoossa tarvitaan nyt vahvaa tahtoa ja edistyksellistä ajattelua katselun ja odottelun sijaan. Tiina Tuomela, sosionomi YAMK -opiskelija Lisää tietoa aiheesta: ASUVA - Asumisen uudet vaihtoehdot ja hyvä vanhuus 2017. Valtioneuvoston tutkimus- ja kehittämistoiminta. Espoon kaupunki. Valtuuston pöytäkirja 12.12.2016 Oman muotoinen koti 2017. Nuorisoasiainkeskus. Helsingin kaupunki. SYYS - Yksinäisyydestä yhdessä 2017. University of Eastern Finland. Tiilikainen, Elisa 2016. Yksinäisyys ja elämänkulku. Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos. Helsinki: Unigrafia. Uotila, Hanna 2011. Vanhuus ja yksinäisyys Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista, niiden merkityksistä ja tulkinnoista. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö. Tampere: Tampere University Press.
Kokemusasiantuntijat iäkkäiden omaishoitajien tukena
Kokouksessaan 13.12.2016 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta antoi lausunnon kaupunginhallitukselle koskien kokemusasiantuntijoiden käyttöä omaishoitajien palveluiden kehittämisessä. Kokemusasiantuntijoiden käyttöä päätettiin lisätä. (HEL 2016-010121 T 00 00 03) Omaishoitaja hoitaa omaistaan ympäri vuorokauden. Iäkästä puolisoaan hoitava omaishoitaja on usein itsekin iäkäs. Kunnan kanssa sopimuksen tehneet omaishoitajat saavat työstään rahallista korvausta. Rahallista tukea tärkeämpänä monet pitävät vertaistukea ja käytännön ohjeita arkeen. Kokemusasiantuntijoiden antamasta tuesta on saatu hyviä kokemuksia. Omaishoitaja hoitaa läheistään viikon jokaisena päivänä. Kunnan kanssa tehty omaishoidonsopimus merkitsee sitä, että omaishoitaja saa rahallista korvausta hoitotyöstä. Nämä viralliset omaishoitajat saavat kolme vapaapäivää kuukaudessa. Suomessa on noin 24 000 yli 65-vuotiasta omaishoidon tuen sopimuksen tehnyttä omaishoitajaa. Iäkkään omaishoitajan puolisolleen antama hoiva voi kestää useita vuosia. Puolisoa hoitava omaishoitaja kuuluu usein itsekin vanhuspalvelujen kohderyhmään. Julkinen palvelujärjestelmä vähentää laitospainotteisuutta, joten omaishoitajien tekemän hoivatyön merkitys tulee jatkossa korostumaan entisestään. Puolisoaan hoitavat omaishoitajat jäävät usein yksin ja koettavat selvitä vaikeassa elämäntilanteessa. Heidän sosiaalinen verkostonsa oman perheen ulkopuolella on useimmiten hyvin suppea. Iäkkäät omaishoitajat tarvitsevat arvostusta ja tukea työhönsä. Tutkimusten mukaan puolison hoito on henkisesti ja fyysisesti kuormittavaa ja keskittyy usein arjen haastavista tilanteista selviytymiseen. Iäkkäiden omaishoitajien neuvontaa, ohjausta ja tukea on lisättävä. Näin ennaltaehkäistään iäkkään omaishoitajan uupumista hoivatyöhön. Omahoitovalmennuksesta tukea sopeutumiseen Helsingin kaupunki järjestää muistisairausdiagnoosin saaneille henkilöille ja heidän puolisoilleen omahoitovalmennuskursseja. Ne toimivat sopeutumisvalmennuksena uuteen elämäntilanteeseen. Omahoitovalmennuksen tavoite on vahvistaa muistisairaan ja hänen puolisonsa ongelmanratkaisutaitoja, pystyvyyden tunnetta ja arjen hallintaa sairaudesta huolimatta. Pääkaupunkiseudulla kokemusasiantuntijoita kouluttaa Pääkaupunkiseudun omaishoitajat eli Polli ry. Kokemusasiantuntijoita on vieraillut omahoitovalmennuskursseilla kertomassa iäkkäille omaishoitajille omista kokemuksistaan. Palaute on ollut kannustavaa. Omaishoitajuuden läpikäyneet henkilöt voivat parhaiten samaistua sekä negatiivisiin että positiivisiin tunteisiin, joita omaishoitajat käyvät läpi hoitaessaan puolisoaan. Kokemusasiantuntijat antavat myös hyödyllisiä käytännön vinkkejä arkeen. Kokemusasiantuntijat mukaan palvelujen kehittämiseen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto tavoittelee palveluissa vaikuttavuuden ja tuottavuuden parantamista. Menetelmiä kehitetään käyttäjälähtöiseksi. Asukkaiden osallisuutta palvelujen kehittämisessä lisätään. Yhtenä tavoitteena on asukkaiden hyvinvointierojen kaventuminen. Kokemusasiantuntijoiden mukaan ottaminen palvelujen suunnitteluun on hyvä keino saada omaishoitajien ääni kuuluviin. Tuija Virtanen, sosionomi YAMK -opiskelija Lisää tietoa aiheesta: Vanhustyön keskusliitto Omaishoitajat ja läheiset –liitto ry Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ja läheiset ry
Työelämä muuttuu, SOTE -uudistus etenee. Mitä se vaatii sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden osaajalta?
Suomalaiset ajattelevat, että tulevaisuudessa työntekijöiltä vaaditaan halua oppia uutta, kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin ja yhteistyön hyödyntämistä. Tällöin työntekijältä vaadittavat kolme tärkeinä asiaa ovat Suomen Työn liiton (2017) teettämän tutkimuksen mukaan: 1. halu ja valmius oppia uutta, 2. kyky sopeutua uusiin tilanteisiin ja 3. yhteistyön hyödyntäminen. Myös motivaatiolla, erilaisten taitojen yhdistämisestä syntyvällä moniosaamisella sekä yhteistyökyvyillä tulee olemaan keskeinen merkitys tulevaisuuden työelämässä (Sitran Megatrendit 2013). Edellisten lisäksi Opetus ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsauksen mukaan (2014) aiempaa tärkeämpinä tulevaisuuden työntekijän taitoina tulevat olemaan tiedon hankinta- ja hallintataidot, kriittinen ajattelu, luova ongelmanratkaisu, sekä tunne-, yhteistyö- ja kommunikaatiotaidot. Olemme kevään 2017 aikana OTTO -hankkeessa pysähtyneet pohtimaan tulevaisuuden osaamista. Olemme tutkineet sitä millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan, kuinka sitä voidaan parhaiten edistää ja miten tunnistettua tulevaisuuden osaamista ja sen muutosta voidaan arvioida. OTTO -hanke on toteutettu Metropolia AMK lisäksi yhdessä Haaga-Helia AMK:n ja Laurea AMK:n kanssa. Kolmen ammattikorkeakoulun ja niiden eri koulutusalojen opiskelijoiden lisäksi mukana on ollut myös kansainvälisiä opiskelijoita. Opiskelijat ovat olleet YAMK opiskelijoita, opettajaksi opiskelevia kuin myös liiketalouden opiskelijoita. Tutkimuksen keskiössä ovat olleet eri alojen yhteiset tarpeet ja taidot eli transversaaliset taidot. Transversaaliset taidot voidaan määritellä seuraavasti: Luonteen taidot (motivaatio, itsesäätely, sinnikkyys, uteliaisuus, toiveikkuus, luovuus, innokkuus ja periksiantamattomuus) Ajattelun taidot (kriittinen ajattelu, analyyttinen ajattelu, oppiminen, aloitteiden tekeminen, systeemiajattelu, tiedonhankinta ja tiedonhallinta ja luova ongelmanratkaisukyky) Tunne, yhteistyö ja vuorovaikutustaidot (Euroopan komissio 2012; 2013,Euroopan Unioni 2016). Olemme keränneet aineistoa kolmesta eri ammattikorkeakoulusta ja eri aloilta liittyen tranversaaleihin taitoihin. Tässä tekstissä esittelen lyhyesti joitakin Metropolia ammattikorkeakoulussa, sosionomi YAMK tutkinnon tuloksia. Työn luonne, työyhteisö ja vaativa asiakastyö ovat mahdollistaneet transversaalisten taitojen kehittymisen Sosionomi (YAMK) opiskelijat kokivat, että heillä oli jo ennestään melko vahvat transversaaliset taidot. Tätä he perustelivat sillä, että ilman niitä he tuskin olisivat pystyneet vaativaan sosiaalialan työhön. Sen sijaan he eivät aina olleet taidoistaan kovin tietoisia. Taidot ovat vahvistuneet pitkän työkokemuksen myötä ja hyvin monenlaisissa työyhteisöissä työskennellessäni. Taidot ovat erityisesti kehittyneet oman innokkaan ja haasteita pelkäämättömän asenteen johdosta. Työn lähtökohta on, että on motivoitunut ja itseohjautuvat, että sä pystyt tekemään sen duunin. Asiakastyöskentelyssä korostuu tunnetaitojen merkitys. Ryhmähaastattelussa pohdittiin transversaalisten taitojen näkyvyyttä työelämässä: Työnantajan kautta… työhyvinvoinnin kautta… työnantajan koulutusten kautta… on tullut esille ja kehityskeskusteluissa on tullut esille, mutta se ei tule osaksi arkea. Joskus transversaalisten taitojen tunnistamisen esteet oli helpompi hahmottaa kuin niiden oppimista edistävät tekijät. Ehkä tässä hetkessä tunnistan paremmin niitä seikkoja, jotka jumittavat kyseisten taitojen kehittymistä. Niitä ovat kiire, stressi, liian paljon monelta suunnalta kohdistuvia paineita ja odotuksia, elämän kriisit ja ylipäätään mieltä kuormittavat asiat. Opiskelijat toivat esille ehdotuksia siitä miten transversaalisia taitojen kehittymistä voisi entistä enemmän tukea. Vertaiset ovat tärkeitä. Kun oppii oivaltamaan itsestään, niin tulee ehkä tietoisemmaksi niistä taidoista. Vertaisilta saatu palaute ja oppiminen ja oivaltaminen on ollut iso juttu. Pitäisi koko ajan pitää esillä. Tehdään näkyväksi asiantuntitijaprosessia. Koko ajan esille se opiskelijan osaaminen ja sen hyödyntäminen. Kun on 10v. samassa työssä, niin se pitäisi tehdä jopa itsellekin näkyväksi. Tulee rakentaa opintojen sisälle työelämäkäyntöihin. Opiskelijat korostivat palautteenannon merkitystä transversaalisten taitojen kehittymisessä. Heidän mukaansa opettajalla on vastuu palautteen annosta ja itse palautteella on tärkeä rooli transversaalisten taitojen kehittymisessä. Toisaalta myös työnantajalta ja esimieheltä toivottiin palautetta ja asiasta keskustelemista. Itsetuntemus on avain transversaalisten taitojen kehittymisessä. Transversaalisia taitoja tulee tunnistaa oman ammatillisen kehittymisen varmistamiseksi Transversaaliset taidot, niiden tunnistaminen ja niiden esillä pitäminen koettiin tutkimuksen mukaan erittäin tärkeänä oman ammatillisen kehittymisen ja sen syvenemisen näkökulmasta. Opiskelijat kokivat, että liian usein ammatillinen kehittyminen jää opiskelijalle itselleen, kuin esimerkiksi työnantajalle ja esimiehelle, jotka voisivat parhaimmillaan kuitenkin tukea tuossa prosessissa. Myös opettajilla ja vertaisilla olisi paljon annettavaa. Heidän kanssaan oma ammatillinen osaaminen jäsentyisi paremmin ja myös työuraan liittyvät kysymykset voisivat saada monipuolisempia vastauksia. Opiskelijoiden mukaan moninaisten keskustelujen ansiosta kehittyvä itsetuntemus edistää myös työssä- ja opiskelussa jaksamista. Liian tukkoisena ei mieli työstä asioita samaan tahtiin kuin hyvässä tekemisen flowssa. Toisaalta kaikkia elämän asioita ei voi organisoida ja hallita, ne täytyy myös hyväksyä ja antaa niille tarvittava tila. Tämä erityisesti korostaa oppimisessa hyvinvoinnin merkitystä. Ammattilaisen vahvat transversaaliset taidot ehkäisevät työssä tylsistymistä Transversaalisissa taidoissa harjaantuneen ammattilaisen työskentelylle on ominaista innostuminen, uuden oppiminen ja verkostoituminen. Näiden taitojen avulla hän kykenee olemaan luova erilaisissa konteksteissa, työyhteisöissä ja muuttuvissa rooleissa ja tilanteissa. Hän tunnistaa tunteensa ja kykenee työskentelemään niiden kanssa rakentavasti. Hyvät itsesäätelytaidot luovat vahvan pohjan myös sosiaali- ja terveysalan vaativaan työhön muuttuvassa SOTE -ympäristössä. Työstään innostunut ja tasapainoinen työntekijä jaksaa ja viihtyy työssään paremmin. Sen sijaan tylsistymisen kokemukset lisäävät työn kuormittavuutta, sillä työssä tylsistymisellä oli yhteys stressioireisiin. Työntekijöiden tylsistymisen ehkäisyyn kannattaa panostaa, sillä työntekijöiden työhyvinvoinnilla ja motivaatiolla on yhteys työn tuottavuuteen. Työhyvinvoinnilla on vaikutusta myös työurien pituuteen. (Harju, Hakanen & Schaufeli, 2014.) Herääkin kysymys siitä, mitä jos transversaalisten taitojen kehittymisen tukeminen onkin yksi keskeisimmistä vastauksista siihen, miten hyvin työntekijät selviävät myllertävästä SOTE -uudistuksesta? Eija Raatikainen, KT, lehtori, sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalue, OTTO-hanke Lähteet Euroopan komissio. 2013. Communication from the Commission to the European Parliament, the Council, the European Economic and Social Committee and the Committee of the Regions. Entrepreneurship 2020 action plan. Reigniting the entrepreneurial spirit in Europe. Luettavissa: Euroopan komissio. 2012a. Entrepreneurship education at school in Europe: National strategies, curricula and learning outcomes. Luettavissa: Euroopan komissio. 2012c. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle. Koulutuksen uudelleenajattelu: sosioekonomisten vaikutusten parantaminen investoimalla taitoihin. Harju, L., Hakanen, J.J., Schaufeli, W.B.2014. Job Boredom and Its Correlates in 87 Finnish Organizations. Journal of Occupational & Environmental Medicine: September 2014 - Volume 56 - Issue 9 - p 911–918 Suomalaisen työn Liitto. 2017. Tutkimus: Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä. Luettavissa: Osaamisella ja luovuudella hyvinvointia. Opetus ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsaus, 2014. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:18. Luettavissa: Täältä voit lukea lisää OTTO-Transversaalien Taitojen Opettaminen ja Oppiminen hankkeesta: Avaintaidoista transversaaleihin taitoihin -mistä on kysymys? Luettavissa:
Osallisuutta asumispalveluihin – Yhteistä tekemistä, tuttuja ohjaajia ja mahdollisuutta vaikuttaa ruokaan
Osallisuuden edistämistä painotetaan niin sosiaali- ja terveysministeriössä kuin Helsingin kaupungilla. Myös uuden sosiaalihuoltolain tarkoitus on edistää osallisuutta. Laki korostaa asiakkaan roolia osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan sekä ammattihenkilöjen roolia osallisuutta edistävään toiminaan. Lisäksi uusi laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä asettaa velvollisuuden edistää asiakkaiden osallisuutta. Haasteen työntekijöille asettaa se, että toimipaikkakohtaisesti osallisuutta ei ole missään määritelty. Mitä on osallisuuden edistäminen kehitysvammaisilla ryhmäkodissa? Ihmisen rooli on muuttunut aktiivisemmaksi ja palvelun käyttäjä on myös sen kehittäjä. Uusi sosiaalihuoltolaki parantaa asiakkaan asemaa asiakaslähtöisellä tavalla, jossa asiakas osallistuu palvelunsa suunnitteluun. Palvelun toimintatavoissa ja ratkaisuissa tulee huomioida asiakkaan mahdollisuus vaikuttaa. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa arvioimaan palveluja ja kehittämään niitä yhdessä käyttäjien kanssa. Helsingin kaupungin vammaistyö on järjestänyt kuntalaisille avoimia keskustelutilaisuuksia vammaistyön ajankohtaisista asioista. Ensimmäisessä infotilaisuudessa vuonna 2015 nousi esiin toivomus osallisuutta edistävän työryhmän perustamisesta. Marraskuussa 2015 asumispalveluille luotiin asiakasosallisuuden parantamisen työryhmä, johon oli kutsuttu asiakkaita ja omaisia ryhmäkotien esimiesten kontaktien avulla. Tavoitteena oli, että toiminnan sisällön muodostavat asiakkaat ja omaiset, vaikka työryhmään kutsuttiin myös ammattihenkilöitä. Työryhmän toiminnasta muodostettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Opinnäytetyössä teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Timo Toikon (2012) toimijalähtöistä näkökulmaa (Toikko 2012: 154-155). Opinnäytetyö ”Osallisuus ryhmäkodeissa -Toimijalähtöinen kehittäminen avuksi kehitysvammaisten osallisuuden parantamiseen, on toimintatutkimuksellinen kehittämistehtävä. Mitä on osallisuus? Osallisuus on keskeinen hyvinvoinnin lähde. Hyvinvointi koostuu toimintamahdollisuuksista, jotka voi nähdä vapautena. Nussbaumin (2011) mukaan toimintamahdollisuudet ovat niitä, jotka ihminen välttämättä tarvitsee, jotta voisi elää laadukasta ja elämisen arvoista elämää. Ihmisen perusvapaus on vapaus valita olemisensa. Toisin sanoen toimintamahdollisuudet määrittävät mitä yksilö kykenee tehdä tai olla elämänsä aikana. (Nussbaum 2011: 18-20.) Ben Bradley (2015) esittää, että nämä toimintamahdollisuudet ovat tärkeitä lähteitä hyvinvointiin. Hyvinvoinnilla on siis rakenneosat, jotka ovat luontaisesti hyviä ihmisille. (Bradley 2015: 15.) Tärkeä kysymys kehitysvammaisten osallisuutta määritellessä on se, mitkä ovat ne rakenneosat, jotka lisäävät asiakkaiden hyvinvointia? Osallisuuden määrittelyä voi lähestyä tarkastelemalla kohderyhmää, millä tasolla toimitaan, toiminnan tavoitetta ja resursseja (Dittman 2016). Esimerkiksi tässä kehittämistehtävässä kohderyhmänä ovat kehitysvammaiset aikuiset. Toiminta tapahtuu kunnallisen palvelun tasolla. Tavoite on edistää osallisuutta, sillä se edistää hyvinvointia. Ongelmaa ei ole tarkasti määritelty. Taustalla on näkemys, että osallisuutta ei ole huomioitu tarpeeksi. Resursseja ei olla toistaiseksi kohdennettu. Osallisuuden voi määritellä poimimalla hyvinvointiteorioista rakennepuita, jotka soveltuvat tarkasteltuun kohderyhmään, näyttämön tasoon, tavoitteisiin ja resursseihin. Opinnäytetyössä synteesinä hyvinvointiteorioista poimitut osallisuuden rakennepuut ovat autonomisuus (itsemääräämisoikeus), demokratia ja arjessa selviytyminen. Itsemääräämisoikeus perustuu kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuteen. Kehitysvammaisilla autonomisuudessa tärkeää on, että kukaan ei manipuloi häntä oman elämänsä tavoitteiden suhteen. Ammattihenkilö osaltaan tukee ja auttaa häntä edistääkseen tavoitteisiin pääsemisessä. Vaikka itse ei pystyisi näkemään toisen elämäntapavalintaa, kulttuurin tai toiminnan muodon merkityksellisyyttä, tulisi olla valmis myöntämään, että se voi olla merkitsevä jollekin toiselle. Demokratia on yksi oikeudenmukaisuuden toteutumisen edellytys (Sen 2009: 326). Kehitysvammaisten kohdalla se tarkoittaa mahdollisuutta vaikuttaa omiin sekä yhteisönsä asioihin. Demokratian toimivuuden edellytys on humanistinen sivistys. Oikeanlainen koulutus kasvattaa vastuuntuntoisia demokraattisia kansalaisia, minkä avulla kyetään tekemään harkittuja päätöksiä. Tavoitteena on pitää yllä demokraattisia instituutioita, jotka perustuvat kaikkien yhtäläiseen kunnioittamiseen ja yhdenvertaisuuteen. (Nussbaum 2011b: 27, 43-44.) Tässä korostuu myös ammattihenkilöjen rooli työssä. Auttamisen ja ohjaamisen lisäksi saatetaan tarvita myös opettamista ja kasvattamista demokraattiseksi kansalaiseksi. Kolmannen osallisuuden elementin, arjessa selviytymisen kohdalla on auttajien rooli myös merkittävää. Kun puhutaan kehitysvammaisten arjessa selviytymisestä, puhutaan toimintakyvystä. Toimintakyky kertoo siitä, miten ihminen toimii eri tilanteissa ja eri ympäristöissä. Niin älyllisen kyvyn, terveyden, elämänhallinnan, vuorovaikutuksen kuin ympäristön kohdalla apu ja tuki mahdollistavat toimintakykyä. Apu ja tuki muodostuvat niin ohjaajien, avustajien kuin asiakkaan läheisverkostojen kautta. Osallisuuden ja osallistumisen käsitteet usein sekoittuvat samaa tarkoittaviksi käsitteiksi. Osallistuminen tarkoittaa läsnäoloa toisen määrittelemässä tilanteessa. Osallisuuden käsite on laajempi. Se muodostuu osallistumisen, toiminnan ja vaikuttamisen kautta. Osallisuuden toimintakulttuurissa asiakas on ammattilaisen rinnalla toiminnan suunnittelussa. Ammattihenkilöjen on tärkeää ymmärtää, että osallisuuteen kuuluu myös oikeus olla osallistumatta. Osallisuutta edistäviä tekijöitä ryhmäkodeissa Asiakasosallisuuden parantamisen työryhmän jäsenet tapasivat kuusi kertaa opinnäytetyön toimintatutkimuksen ensimmäisen syklin aikana. Jokaisesta tapaamiskerrasta muodostettiin yksi toimintatutkimuksen tulos. Opinnäytetyön aineistosta saatujen tulosten perusteella asiakasosallisuutta haluttiin parantaa monin erin tavoin. Niistä asiakkaiden kannalta keskeisimmät tekijät ryhmäkodin arjessa olivat henkilökohtaiset avustajat ja tutut ohjaajat, yhteinen tekeminen ja mahdollisuus vaikuttaa ruokaan. Lisäksi tärkeänä pidettiin, että ryhmäkodeissa on vaikuttamisen kanava. Se voi olla esimerkiksi säännöllinen asukaskokous tai mahdollisuus keskustella ohjaajan kanssa kahden kesken. Helsingin kaupungilla on yhteensä 35 ryhmäkotia ja ne ovat kaikki erilaisia. On haasteellista muodostaa yhtä oikeaa ratkaisua ja ohjeistusta kaikkiin ryhmäkoteihin. Muita opinnäytetyön aineistosta nousseita osallisuutta edistäviä tekijöitä olivat asiakkaiden äänen kuuluviin saaminen, esimiesten vastuuttaminen ja avoin keskustelu sekä kehittäjäryhmien vuoropuhelu osallisuudesta. Asiakasosallisuuden parantamisen työryhmä muodosti toimintatutkimuksen aikana sisäisen kyselyn 35 ryhmäkotiin, joista vastauksia saatiin17 ryhmäkodista. Vastauksista huokui yhteisöllisyyden kaipuu. Vaikka henkilökohtainen apu on ollut tärkeä uudistus kehitysvammaisille, ei se korvaa kaikkea vapaa-ajan vieton tarvetta ryhmämuotoisessa asumisessa kuten yhteisiä retkiä. Helposti lähestyttäviä, tuttuja ohjaajia pidettiin tärkeänä myös. Tutut ohjaajat tunnistavat asiakkaan tahtotilaa. Varsinkin vaikeavammaisten eleiden, ilmeiden ja äännähdysten tunnistaminen on merkittävää tahtotilan selvittämisessä. Ruokalistoihin vaikuttamista ja osallistumista ruuanlaittoon pidettiin tärkeänä. Työryhmän jäsenet pohtivat yhdessä, että tiukentuneissa henkilöstöresursseissa henkilökunta voi luoda nopeasti valmistettavien ruokien luetteloita, joiden avulla asiakkaat voivat muodostaa ruokalistoja. Vaihtoehtoisia kommunikointimenetelmiä voidaan muodostaa esimerkiksi leikkaamalla ruokakuvia lehdistä tai valokuvaamalla annoksia. Miten tulokset saadaan käytäntöön? Palvelujen kehittämistä asiakkaiden kanssa on perusteltu muun muassa sillä, että asiakkaan kannalta teknistyneet palvelut ovat johtaneet inhimillisen vuorovaikutuksen vähenemiseen. Palvelujen tulisi vastata asiakkaiden konkreettisia tarpeita. Palvelujen on kritisoitu paenneen ammatillisen diskurssin, hierarkioiden ja teknologian taakse. (Toikko 2012: 154-155). Osallisuuden parantamisen työryhmä on hyvää uutta kokeilua Helsingin kaupungin vammaistyön asumispalveluissa. Se edellyttää uusien toimintatapojen ja ratkaisujen muodostamista niin asiakkailta kuin ammattihenkilöiltä. Toimijalähtöisestä kehittämisestä nousseet ideat tarvitsevat ammattihenkilöiden tarkastelua ennen kuin ne voidaan tuoda käytäntöön. Tarkempi tarkastelu mahdollistaa palvelujen laatua. Käytäntöön tuominen edellyttää myös yhteistä ymmärrystä päätöksistä vastaavien kehittäjäryhmien kanssa. Prosessiin vaikuttavat myös muu käynnissä oleva kehittämistyö sekä muutospaineet kuten sote-uudistus. Kehittämistehtävän hypoteesina oli, että toimijalähtöisen kehittämisen avulla palvelut kehittyvät. Palvelujen kehittymiseen vaikuttavat myös 1) yhteinen ymmärrys muiden kehittäjäryhmien kanssa 2) halu uudistua toimijalähtöisen kehittymisen avulla sekä 3) yhteensovittaminen muun kehitystyön kanssa. Palvelujen kehittämisessä on tärkeää hahmottaa kokonaiskuva kehittämistyön kentästä. Suurissa organisaatioissa kuten Helsingin kaupungilla kehittämistyölle ominaista on laaja-alaisuus. Kehittämistyöhön kuuluu kansallisen lainsäädännön muutoksiin vastaamista, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten määräysten huomioimista, oman palvelun kehittämishaasteisiin vastaamista ja poliittisien päätöksien taloudellisiin raameihin reagoimista. Ammattihenkilöt eivät ole aina tietoisia kaikesta kehittämistyöstä, sillä se ei välttämättä näyttäydy omassa työssä. Kehittämistyössä toimintaa ohjaa esimerkiksi tuloskortti, jossa määritellään muun muassa tavoitetasoa, toimenpiteitä, mittareita, vastuuta ja seurantaa. Tässä tapahtumakulussa alun perin tavoitteena oli kuntalaisten kuulemistilaisuus, josta liikkeelle lähti ehdotus ryhmän perustamisesta. Mikäli asumispalvelut haluavat edistää asiakasosallisuutta työryhmän avulla, on suositeltavaa lisätä se seuraavan tuloskorttiin muiden kehittämiskohteiden rinnalle. Silloin se ei ole eriarvoisessa asemassa muun kehittämistyön kanssa ja kehittämistyön tuloksia on mahdollista saada paremmin käytäntöön. Raine Luomala, sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö kokonaisuudessaan löytyy Theseus-tietokannasta. Lähteet: Bradley, Ben 2015. Well-Being. Oxford. Polity. Dittman, Jörg: 2016: Participation and Poverty Reduction programns – Chances and Paradoxes. Workshop Summerschool, Amsterdam. 9.6.2016. Nussbaum, Martha C. 2011. Creating Capabilities. The Human Development approach. Cambridge, Massachusetts. Harvard University Press. Nussbaum, Martha C. 2011b. Talouskasvua tärkeämpää. Miksi demokratia tarvitsee huministista sivistystä. Gaudeamus Helsinki University Press. Sen, Amartya 2009: The Idea of Justice. Penguin Books Ltd, England. Toikko, Timo 2012. Sosiaalipalveluiden kehityssuunnat. Tampereen yliopisto.
Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan monet merkitykset entisten tuettavien kokemana
Kun tukihenkilö asettuu pitkäaikaisesti sellaisen lapsen tai nuoren rinnalle, jonka lapsuuden perheolot ovat olleet vaihtelevia ja mahdollisesti jopa vaurioittavia, on lapsella tai nuorella mahdollisuus täyttää niitä puutteita, joita vaikkapa hänen verkostossaan on. Tukihenkilötoiminnan vuosikymmenet Lastensuojelun tukihenkilötoimintaan on järjestetty vuosikymmenten ajan. Sen edeltäjänä toiminut suojeluvalvontajärjestelmä korvautui tukihenkilötoiminnalla, sillä suojeluvalvonta perustui kontrollifunktioon, eivätkä sen tulokset siksi olleet halutun kaltaisia. Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan ensimmäinen merkittävä vuosi oli 1984, sillä silloin se sai paikkansa silloisessa uudessa lastensuojelulaissa, yhtenä avohuollon tukitoimena. Toinen merkittävä vuosi saman toiminnan kannalta oli 30 vuotta myöhemmin. 2014 tukihenkilötoiminta siirtyi sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain muutoksessa sosiaalihuoltolain puolelle. Näin ollen kunta on velvoitettu järjestämään tukihenkilötoimintaa myös ei lastensuojeluasiakkaana oleville. Tukihenkilötoiminnan muutokset ajassamme ovat sellaisia, joita emme vielä ole nähneet. Myös soteen liittyvät muutokset tulevat vaikuttamaan tukihenkilötoiminnan kenttään. Tukihenkilötoiminta tulee entisestään saamaan myös vaihtoehtoisia toimintamuotoja rinnalleen erilaisista mentorointi- ja aikuisystävätoiminnoista. Lisäksi ammatillisen tukihenkilötoiminnan käyttö voi laajentua ja kasvaa lastensuojelun asiakaslasten entistä monimutkaisempien elämäntilanteiden vuoksi. Siksi aihe on ajankohtainen. Vapaaehtoiset aikuisystävät Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan järjestäminen on perinteisesti tapahtunut vapaaehtoistoimijoiden avulla. Maallikkohenkilöt ovat asettuneet tukemaan lapsia ja nuoria, tekemään heidän kanssaan erilaisia asioita arjessa. Tämä ainutlaatuinen ihmissuhde järjestetään ulkopuoliselta taholta, usein kunnan sosiaalityön puolelta. Vapaaehtoinen aikuisystävä mahdollistaa säännöllisiä tapaamisia arjessa, keksii ja järjestää kivaa tekemistä, tsemppaa koulunkäynnissä ja kyselee kuulumisia. Hän näkee ja kuulee lapsen ja hänen toiveensa. Hän ei utele. Ei ole työntekijä. Hän on sankari, joista on jatkuva pula. Tukihenkilöt haastatellaan, koulutetaan ja yhdistetään tukisuhteisiin. Minkälaisia eväitä tukihenkilöille tulisi antaa? Millaisiin suhteisiin tukihenkilöiden tulisi pystyä? Tukihenkilötoiminnan kokemukset tutkimuksen pyörteissä Neljä jo aikuistunutta entistä tuettavaa haastateltiin syvähaastattelun menetelmällä. He kertoivat menetelmälle ominaisella tavalla laajalti ja rönsyillen niistä kokemuksesta, mitä heillä oli lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta. Koska tukihenkilötoiminta on mahdotonta täysin irrottaa muista elämänkokemuksista, oli tärkeää hahmottaa myös heidän lapsuuden perheolojaan, nykyistä elämäntilannettaan ja tulevaisuuden haaveitaan. Tutkimuksen elämänkerrallinen ja narratiivinen ote näkyy voimakkaasti ja mahdollistaa haastateltavien oman äänen kuuluviin sellaisenaan. Entiset tuettavat rakensivat kokemiaan tukihenkilöidensä ja tukisuhteidensa merkityksiä aina ystävästä ja roolimallista isähahmoon, ainoaan luotettavaan aikuiseen sekä auktoriteettiin. Kokemukset olivat kovin henkilökohtaisia ja niitä värittivät usein juuri ne puutteet, joita entisten tuettavien omassa arjessa tai perheessä oli. Koska haastateltavat olivat jo aikuisia ja heidän oma elämänsä oli tasapainoinen haastatteluhetkellä, heidän oli mahdollisuus tarkastella tukisuhdettaan osana siihenastista elämänkokemusta. Tukihenkilön koettiin olevan osasyynä sille, miksi tietyt koulut oli käyty, joku tietty ammatti valittu, että parisuhde oli aikuisiällä mahdollinen tai miksi huumeita ei oltu kokeiltu. Tukisuhteet tuntuivat kantautuvan aina aikuisiälle saakka. Toiminnan kokemuksiin sisältyi mm. luottamuksen uudelleenrakentumista sekä arvojen siirtymistä. Hyvä tukihenkilö mahdollisti tukisuhteen sallivan ilmapiirin ja vastavuoroisen ystävyyden. Isona asiana esille nousi tukihenkilön pitkäaikaisuus, pysyvyys. Pysyvyydellä oli merkityksensä myös virallisen tukisuhteen päättymisen jälkeen. Ystävää autettiin nyt puolin ja toisin. Viivan alle Pienen otoksen tutkimus ei mahdollista yleistettäviä vastauksia, eivätkä henkilökohtaiset kokemukset muutenkaan sovi yleistämisajatukseen. Siitä huolimatta ammattilaiset, tukihenkilötoimintaa organisoivat tahot sekä itse tukihenkilöt suunnata ajatuksensa ja resurssinsa kokemusasiantuntijoiden kertomusten perusteella sellaisiin yksityiskohtiin, jotka voivat olla merkityksellisiä. Haastateltaville itselleen haastattelu mahdollisti tilaisuuden jäsentää omaa elämäänsä sanallisesti, tulla kuulluksi ja kohdatuksi sekä jakaa ainutkertaisista kokemuksistaan, luoden itse merkityksiä asioiden välille. Tutkimuksen toteuttajalle matka oli pitkä ja perusteellinen. Kuten tukisuhteetkin yleensä ovat. Rakentamiseen menee aikaa ja se saattaa koetella ja sitä koetellaan. Lopulta käsissä on kuitenkin jotain sellaista, josta voi olla kiitollinen. Haastateltavilla se on tukihenkilö ja tukisuhde, jonka suurin osa sai pitää vielä aikuisiässäänkin. Minulla se on opinnäytetyö, joka mahdollisti haastateltavien henkilökohtaisten kokemusten jakamisen ja intensiivistä pohdintaa. Haastattelut olivat herkistävä kokemus, etenkin, kun sattuu työskentelemään itse asian parissa. Silloin saattaa kuvitella näkevänsä omien kättensä jäljet tukisuhteissa, jotka ovat loppuneet jo ehkä ennen kuin oma työura asian parissa on edes alkanut ja joiden merkitykset ovat sinällään hyvin omakohtaisia, eivätkä lainkaan yleistettäviä. Mutta niin ihmismieli toimii, se yhdistää tarinoita kokonaisuuksiksi ja kokemuksia kokonaisiksi. Minä saan yhdistää tukihenkilöitä ja tuettavia, joiden tarinat kietoutuvat toisiinsa niin, että ne jättävät jälkiä, joita ei voi unohtaa. Piia Vanhatalo, tukihenkilötoiminnan koordinaattori, sosionomi (ylempi AMK) Teksti perustuu keväällä 2017 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni: Vanhatalo Piia 2017: ”Vähän niin ku se päivä kesällä, kun mennään Lintsille: kaikki oottaa sitä”. Neljän aikuisen syvähaastattelu. Kokemuksia lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Työ löytyy Theseus.fi sivustolta Tukihenkilötoimintaan voi tutustua lisää esimerkiksi täältä.
Peruskoulun mahdollisuudet lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä
MTV:n uutisissa 8.2.2017 todetaan nuorisopsykiatrian lähetteiden olevan Suomessa edelleen jatkuvassa kasvussa. Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Henna Haravuoren mukaan syitä tähän ovat järjestelmien hajanaisuus sekä pula oppilas- ja opiskelijahuollon henkilöstöstä. ”Saattaa olla, että yhtä asiaa hoidetaan monessa paikassa ja missään ei tule kunnolla kohdatuksi”, toteaa Haravuori. Jokainen lapsi kohdattava yksilönä Suomessa eletään sote-uudistuksen kynnyksellä suurten muutosten aikaa. Sote- ja maakuntauudistusta pidetään jopa yhtenä suurimpana Suomessa koskaan toteutettuna rakennemuutoksena. Muutos vaikuttaa myös lasten ja nuorten arkeen. Kuntien tehtävät supistuvat sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyessä maakunnille. Varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja vapaa-ajanpalveluiden järjestämisvastuu sekä lasten sekä nuorten hyvinvoinnin edistäminen kuuluvat kuitenkin jatkossakin vahvasti kuntien tehtäviin. Miten voidaan sitten välttyä Haravuoren toteamasta järjestelmän hajanaisuudesta sekä taata se, että jokainen lapsi ja nuori tulee kunnolla kohdatuksi? Miten taataan ylipäätänsä muutosten keskellä lasten ja nuorten hyvinvointi? Yhtenä ratkaisuna voidaan pitää lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelmaa, joka on yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Muutosohjelman myötä nykyiset hajanaiset palvelut pyritään yhdistämään yli hallinnonalarajojen lapsi- ja perhelähtöiseksi kokonaisuudeksi. Ohjelma painottaa ehkäisevien palveluiden merkitystä korjaavien palveluiden sijaan. Yksi LAPE-muutosohjelman kehittämiskokonaisuus on varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitosten roolin vahvistaminen lapsen hyvinvoinnin tukemisessa. Kyseisen kehittämiskokonaisuuden projektisuunnitelmassa todetaan, että varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitosten mahdollisuudet lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa on jo tunnistettu, mutta niiden potentiaalia ei ole vielä täysin hyödynnetty. Peruskoululainen aktiivisena toimijana Kaikilla Suomessa vakituisesti asuvilla lapsilla on oppivelvollisuus ja Suomessa lähes kaikki lapset (99,7 %) suorittavat perusopetuksen oppimäärän. Peruskoulu tavoittaa siis suurimman osan suomalaisista lapsista ja nuorista ja on iso osa heidän arkeaan. Tältä kannalta peruskoulun mahdollisuuksia lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa voidaan siis pitää merkittävinä. Oppilaiden osallisuuden merkitystä on myös korostettu viime aikoina entisestään muun muassa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa. Yksi LAPE-muutosohjelman käytännön toimenpiteistä varhaiskasvatuksen ja koulujen roolin vahvistamiseksi lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukijana, onkin osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevan toimintakulttuurin vahvistaminen. Perusopetuslaki velvoittaa opetuksen järjestäjää tarjoamaan oppilaille mahdollisuuden vaikuttaa koulun toimintaan sekä edistämään oppilaiden osallisuutta. Myös elokuussa 2016 vuosiluokilla 1-6 käyttöönotetun uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan ainutlaatuista ja arvokasta roolia aktiivisena toimijana sekä oppilaan kokemusta osallisuudesta ja mukana olemisesta kouluyhteisön toiminnan ja hyvinvoinnin rakentamisessa. Olisiko oppilaan osallisuuden tukeminen siis avain lasten ja nuorten hyvinvointiin? Selkeitä yhteyksiä osallisuuden ja hyvinvoinnin välille ei ole helposti todennettavissa, mutta osallisuuden nähdään toimivan suojaavana tekijänä hyvinvointivajetta ja syrjäytymistä vastaan. Osallisuus on myös THL:n määritelmän mukaan keskeinen hyvinvointia ja terveyttä tuottava tekijä. Osallistumisen ja osallisuuden nähdään lisäävän oppilaan opiskelumotivaatiota sekä viihtymistä koulussa. Osallisuus koulussa luo myös edellytyksiä vastuulliseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamiselle. Hyvin koulussa viihtyvä ja itseluottamusta omaava sekä aktiivinen oppija on todennäköisesti kiinnostunut ja halukas vaikuttamaan myös muihin ympärillään tapahtuviin asioihin. Osallistumisen mahdollisuuksia peruskoulussa kehitetään yhteistyöllä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma painottaa ehkäisevien palveluiden merkitystä korjaavien palveluiden sijaan. Mikä voisikaan olla luontevampi paikka toteuttaa ehkäiseviä palveluita, kuin peruskoulu, joka tavoittaa lähes kaikki perusopetusikäiset lapset ja nuoret. Oppilaiden osallisuuden yhteys kouluviihtyvyyteen ja oppilaan yleiseen hyvinvointiin on huomioitu perusopetuksen opetussuunnitelmassa perusteissa, mutta todellisen osallisuuden eteen on tehtävä paljon työtä. Tämä selvisi myös oppilaiden osallisuutta käsittelevästä opinnäytetyöstä ”Osallisuuden mahdollisuudet peruskoulussa”, jossa haastateltiin viiden sipoolaisen alakoulun rehtoria sekä toteutettiin kysely oppilaiden osallisuudesta 5. ja 6. vuosiluokkien oppilaille. Osallisuus ja hyvinvointi eivät synny itsestään. Opinnäytetyön tulosten perusteella aidon osallisuuden syntymiseen tarvitaan koulutusta koulun henkilökunnalle, yhteisiä toimintamalleja, hyviä vuorovaikutustaitoja, toimintakulttuurin vahvistamista sekä tahtoa ja oikeaa asennetta. Opinnäytetyön tulosten perusteella voidaan todeta, että oppilaiden osallisuus toteutuu vielä puutteellisesti ja koulujen välillä on eroja. Opettajan työtä pidetään jo nyt hyvin vaativana ja kuormittavana, eikä oppilaan osallisuuden vahvistamista voida jättää täysin heidän harteilleen. Peruskoulussa on kuitenkin opettajien lisäksi myös paljon muuta henkilökuntaa, kuten oppilas- ja opiskeluhuollon henkilöstö, koulusosionomit, kasvatusohjaajat ja muut vastaavat varhaiseen puuttumiseen ja ennaltaehkäisevään työotteeseen koulutetut henkilöt. Oppilashuoltohenkilöstön lisäämisen tai esimerkiksi koulusosionomien palkkaamisen mahdollisuuksia olisikin hyvä tarkastella erityisesti siitä näkökulmasta, että voiko oppilaan hyvinvointiin ja varhaiseen puuttumiseen erikoistuneen henkilöstön lisääminen koulussa tuottaa säästöä kalliista korjaavista palveluista? Peruskoulussa lapsi ja nuori voi tulla kunnolla kohdatuksi Peruskoulun mahdollisuudet oppilaan hyvinvoinnin tukijana voivat olla hyvinkin merkittäviä. Osallisuutta tukemalla oppilas voi omaksua aktiivisen elämäntavan ja elämänhallinnan keinot vahvistua. Koulutukseen kohdennetut leikkaukset eivät valitettavasti tue tätä näkemystä, mutta kunnilla on niistä huolimatta iso mahdollisuus hyödynnettävänään. Minna Hyvärinen, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Osallisuuden mahdollisuudet peruskoulussa: 5-6 vuosiluokkien oppilaiden sekä rehtoreiden käsityksiä oppilaiden osallisuudesta Sipoossa” 2017. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Tästä opinnäytetyöhön Kaikki opinnäytetyöt löytyvät www.theseus.fi -sivustolta: Valitse Metropolia Ammattikorkeakoulu ja ao.tutkinto-ohjelma. Lähteet Alila, Antti – Gröhn, Kari – Keso, Ilari – Volk, Raija 2011. Sosiaalisen kestävyyden käsite ja mallintaminen. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2011:1. Verkkodokumentti. Aula, Maria Kaisa 2016. Selvityksen tilaajan esipuhe. Selvityksessä Iivonen, Esa – Pollari, Kirsi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja maakuntauudistuksen lapsivaikutusten oikeudellinen ennakkoarviointi. Verkkodokumentti. Halinen, Irmeli – Jääskeläinen Liisa 2015. Opetussuunnitelmauudistus 2016. Sivistysnäkemys ja opetuksen eheyttäminen. Teoksessa Cantell Hannele (toim.): Näin rakennat monialaisia oppimiskokemuksia. Jyväskylä: PS-kustannus. 19–36. Iivonen, Esa 2017. Sote laittaa palvelut uusiksi. Lapsemme. Mannerheimin lastensuojeluliiton jäsenlehti 1/2017. 20–21. Laki perusopetuslain muuttamisesta 1267/2013. MTV 2017. Nuorisopsykiatrian lähetteet yhä kasvussa – "Yhtä asiaa saatetaan hoitaa monessa paikassa ja missään ei tule kunnolla kohdatuksi". Verkkodokumentti. Opetushallitus n.d. Kasvatus, koulutus ja tutkinnot. Perusopetus. Oppivelvollisuus ja koulupaikka. Verkkodokumentti. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Suunnitelma kansallisen ja maakunnallisen toimeenpanon tueksi (projektisuunnitelma). Verkkodokumentti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2015. Hyvinvointi ja terveyserot. Keskeisiä käsitteitä. Verkkodokumentti.
Työstä palautumisen keinot varhaiskasvatuksessa
Varhaiskasvatuksen työntekijöillä ei ole riittävästi aikaa palautua työn kuormituksesta työpäivän aikana Mitä on palautuminen? Kun työntekijä on kohdannut työssään kuormittavia tilanteita, hän tarvitsee aikaa ja lepoa ainakin hengähdystauon verran palautuakseen tilanteesta ja kerätäkseen uudelleen energiaa seuraaviin työtilanteisiin. Palautuminen tapahtuu kun kuormittavan stressitilanne tai stressitekijä on ohi. Palautuminen korjaa kuormituksen eli stressin aiheuttamat kielteiset vaikutukset yksilöön ja hänen elimistöönsä. Olennaista palautumisessa on, miten yksilö itse kokee palautuneensa kuormituksesta lepotilaan ja onko hän valmis uusiin haasteisiin. (Kinnunen – Feldt 2009: 7.) Työskentely Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksessa Työskentely päiväkodissa on fyysisesti ja henkisesti kuormittavaa, jatkuvaa vuorovaikutusta ja usein itsensä ”likoon pistämistä” täysillä. Tässä työssä luovuudella, huumorilla, kärsivällisyydellä ja oveluudella pystyy luovimaan tilanteista toiseen, mutta onnistumistenkin jälkeen on tarve hengähtää, jos edellinen tilanne on syönyt energiaa tai ollut fyysisesti kuormittava. Tiimipalaverit ja työyhteisön palaverit ovat tärkeitä palautumisen kannalta, niissä aikuiset voivat keskustella ja purkaa haastavia ja kuormittavia työtilanteita. Tavallinen arki, jolloin kaikki aikuiset ovat läsnä lapsiryhmässä, koetaan ihanteellisiksi ja sellaisia päiviä odotetaan. Työn ohessa päivähoidon työntekijät osallistuvat kuitenkin koulutuksiin, kursseille ja erilaisiin kokouksiin, niin etteivät he kaikki ole koko työpäivää tai työviikkoa läsnä lapsiryhmässä. Kun työntekijä puuttuu ryhmästä, ei taukojen pitäminen ole helppoa. Välillä tuntuu, etteivät kaikki koulutukset ja kokoukset ole välttämättömiä. Osa kokouksista tai koulutuksista voidaan kokea turhiksi, kun tietää että työkaveri raataa sillä aikaa mahdollisesti ilman sijaista. Työstä palautuminen päiväkodissa Päiväkotityö on ajoittain hektistä ja nopeasti tilanteesta toiseen siirtymistä, niin ettei edellisen tilanteen jälkeen ehdi palautua tai edes ajattelemaan mitä äsken oikeasti tapahtui. Kun päiväkodissa on oikein kiireinen tilanne esimerkiksi ulospukeutumisen aikaan, ei ehdi muuta kuin suorittaa mekaanisesti erilaisia toimenpiteitä lasten auttamiseksi. Tällöin palautumiselle ei ole riittävästi aikaa ja se siirtyy eteenpäin. Keskittyminen ja aito läsnäolo lapselle eivät mahdollistu, jos on monta lasta yhtä aikaa yhdellä aikuisella samassa tilanteessa. Vaikka työntekijä olisi kuinka ammattitaitoinen ja osaava, on hänelläkin vain kaksi kättä ja yksi pää. Yksi lapsi kerrallaan rauhallisesti, keskittyen juuri häneen, jota autat – ajattelu ei aina auta, jos on tarve reagoida nopeasti useampaan lapseen. Tässä työssä ollaan usein koko päivä kiinni lapsiryhmässä, kun pieniä lapsia ei voi jättää yksin ilman valvontaa. Työn fyysisestä kuormituksesta on mahdollisesti helpompi hengähtää pukemis- tai riisuutumistilanteiden jälkeen, mutta henkisestä kuormituksesta palautumiseen tarvitaan purkamista keskustellen ja lepoa. Palautumista ei voi kokonaan jättää vapaa-ajalle työpäivän jälkeen tai viikonloppuun, monilla työntekijöillä on työpäivän jälkeen muuta ohjelmaa tai koti ja perhe huollettavana. Kaikilla ei ole mahdollisuutta purkaa haastavien ja kuormittavien tilanteita keskustelemalla jonkun kanssa. Seuraavassa palautumista koskevan opinnäytetyöni kyselyn vastauksia: Mitä haluat sanoa palautumisestasi? ”Tällä hetkellä kuormitus ja palautumisaika ei ole tasapainossa” ”Palautuminen tapahtuu aina vasta työpäivän jälkeen. Ei ole aikaa hengähtää tai pysähtyä. Tarvitsen omaa aikaa.” ”Tällä hetkellä ei aika riitä palautumiseen.” Mitä palautumisen eteen tulisi tehdä? Työpäivä pitää organisoida niin, että kaikki saavat pitää hengähdystauon päivän aikana. Työyhteisössä arvostetaan ja huolehditaan toinen toistensa hyvinvoinnista suomalla riittävästi taukoja ja mahdollisuuksia keskusteluun ja kuormittavien tilanteiden purkuun. Myös Tiimipalaverit ovat palautumisen kannalta välttämättömiä, niissä voidaan käydä läpi hankalia tai kuormittavia tilanteita, joita työntekijät ovat kohdanneet työssä. Näin ollen tiimipalavereista täytyy pitää kiinni ja suoda ne jokaiselle tiimille. Päivittäiset tauot ovat tärkeitä jokaisen työntekijän hyvinvoinnille ja kuormituksesta palautumiselle ja työyhteisön esimiehen tulee olla organisoimassa työtä työntekijöiden kanssa ja pitää huolta että jokainen saa tauon päivän aikana. Kun työntekijä hengähtää hetken tai on kahvitauolla, on osattava rentoutua ja olla vaikka tekemättä mitään, ilman että siitä tuntee olevansa huono työntekijä. Varhaiskasvatuksen työntekijöiden palautumiseen työn kuormituksesta tulee kiinnittää huomiota, jos palautuminen jää toistuvasti tapahtumatta työpäivän aikana tai sen jälkeen on vaarana lopulta loppuun palaminen. Epäsuhta kuormituksen ja siitä palautumisen välillä voi altistaa psyykkisille tai fyysisille oireille ja sairauksille. (Manka 2015: 189 – 197.) Esimiehellä on päävastuu työhyvinvoinnista, työterveyslaki velvoittaa hänet siihen, mutta jokaisella työntekijällä on myös henkilökohtainen vastuu omasta ja toisten hyvinvoinnista. Työhyvinvoinnista puhutaan ja sitä mitataankin Helsingin kaupungin toimesta vuosittain erilaisin kyselyin (Kunta 10), mutta kuormituksesta palautumisen näkökulma ei tutkimuksissa juuri näy. Hyvinvoiva työntekijä on lasten, perheiden, työnantajan ja koko työyhteisön etu. Johanna Henriksson, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Varhaiskasvatuksen työntekijöiden keinoja työstä palautumiseen” 2017. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosiaalialan ylempi AMK – tutkinto-ohjelma. Lähteet: Kinnunen, Ulla – Feldt, Taru 2009. Työkuormituksesta palautuminen: Psykologinen näkökulma. Teoksessa Kinnunen, Ulla – Mauno, Saija 2009. Irtiottoja työstä: Työkuormituksesta palautumisen psykologia. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy. 7 - 27 Manka, Marja-Liisa 2015. Stressikirja, Mistä virtaa?. Helsinki, Talentum Media Oy. Työturvallisuuslaki 738/2002
Ammatillinen empatia sosiaalialan opinnoissa
Qualified Empathyilla viitataan ammatilliseen empatiaan, jota voi oppia ja opiskella, ja johon voi opintojen aikana kehittyä. Ammatillisella empatialla kuvataan moniaistillista tapaa oppia ja opiskella empatiaa (esim. Austring & Sørensen 2007). Tällöin perinteisten oppimis- ja opetusmenetelmien rinnalla otetaan kaikki aistit käyttöön. Se tarkoittaa, että perinteisten oppimistapojen rinnalla käytetään myös luovia menetelmiä, kuten kuvataidetta ja draamaa. Sosiaalialan opetuksessa on perinteisesti keskitytty usein suulliseen tai kirjalliseen reflektioon, kokemisen, välittämisen ja kokemuksellisen ulottuvuuden kustannuksella. Sosiaalialalla tehtävä työ on kuitenkin vuorovaikutukseen, suhteen luomiseen ja luottamukseen perustuvaa työtä. Tällöin vuorovaikutus- ja tunnetaidoilla ja toisen ihmisen hyväksyvällä kohtaamisella on ratkaiseva merkitys. Talentian Sosiaalialan asiantuntijapäivillä 14.3.–15.3.2017 Wanhassa Satamassa esiteltiin Metropolia AMK:ssa sosiaalialan NORDPLUS -hanketta, jossa on kehitetty moniaistillista lähestymistapaa oppia ja opettaa empatiaa. Esityksessä tuotiin esille erään opintojakson avulla (Elämänkulun tukeminen 10 op.), kuinka kognitiivinen lähestymistapa ja luovat menetelmät integroituvat toisiinsa opeteltaessa ammatillista empatiaa. Empatia on tärkeä asia sosiaalialan tuloksellisuuden näkökulmasta, sillä tutkimuksin on osoitettu (Gerdes & Segal 2011), että empatiaa kokeneiden asiakkaiden kanssa työskentely on ollut vaikuttavampaa. Lisäksi empatian on todettu vähentävän työntekijöiden loppuun palamista. Ammatillisen empatian pedagoginen kehittämistyö on ollut osa NORPLUS -hanketta (2015–2017). Kumppaneina hankkeessa ovat olleet Norwegian University of Science and Technology, Trondheimista ja Zealand University College of Social Education, Roskildesta. Hanke jatkuu lokakuun 2017 loppuun, mutta yhteistyö ja jatkokehittely työelämän kanssa kiinnostavat. Hankkeesta Metropolian TKI-sivuilta. Eija Raatikainen, KT, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalue Kysy lisää Eija.Raatikainen(at)metropolia.fi
Henkilökohtaisen budjetoinnin hankkeessa HB-kokeilut käynnistymässä asiakastyössä
Eri puolilla Suomea ja monen toimijan kanssa toteutuvan hankkeen käynnistyminen vaatii aikaa ja monenlaista valmistelua, ei vähiten hallinnollista hankeorganisaation pystyttämistä. Tärkeintä on ollut muodostaa yhteistä ymmärrystä asiasta ja tavoitteista sekä kumppanipilottien nykykäytännöistä. Kun kyseessä on uusi sote-palvelujen järjestämisen idea, olemme satsanneet erityisesti viestintään mm. näiden nettisivujen ja uutiskirjeen avulla sekä verkostoitumalla. Olemme esitelleet henkilökohtaisen budjetoinnin mallia ja hanketta monilla foorumeilla - huomenna (14.3.2017) puhun Talentian asiantuntijapäivillä, jonka diaesityksen julkaisen tässä blogissa. Esitykseni lopussa on kuvattuna hankkeen käynnistämisen toimiamme. Olemme järjestäneet kaikille avoimia seminaareja henkilökohtaisesta budjetoinnista (HB), hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja osallisuuden muutoksen mittaamisesta, asiakkaan sähköisen käyttöliittymän kehittämismahdollisuuksista ja siitä, miten organisaatio voi seurata asiakkaan HB-kustannuspaikan budjettia ja asiakkaan käyttämiä tuen ja palvelujen muotoja. Olemme tutustuneet pilottien valitsemien HB-asiakaskohderyhmien palvelurakenteisiin ja arvioineet valinnanvapauslakiehdotuksen HB-säännöksiä verrattuna hankkeen HB-malliin, josta edellisessä blogissani kirjoitinkin. Tarkastelemme seuraavassa avoimessa seminaarissa sosiaalipalvelujen kustannuksia ja erityisesti kustannus-vaikuttavuuden arviointia - löydät 27.3.2017 seminaarikutsun nettisivuiltamme Tapahtumista, ja vielä ehtii ilmoittautuakin. Puhumassa kansainvälisiä ja kotimaisia huippunimiä. Vaikutusten arvoimiseksi tuotetaan tietoa eri näkökulmista Hanke on varannut paljon resurssia vaikutuksia kuvaavan seurantatiedon tuottamiseen. Parhaillaan laadimme tutkimuslupahakemuksia kaikille kuudelle piloteille. Arviointisuunnitelman mukaan keräämme tietoa asiakkailta, henkilöstöltä ja johdolta sekä kustannuksista. Arvioimme myös kustannus-vaikuttavuutta, verrattuna tavanomaisella tavalla toteutuvaan ko. asiakasryhmien palvelujen järjestämiseen. Arvioinnista vastaavat hankkeen toteuttajina toimivat kolme ammattikorkeakoulua. Julkaisemme pilottien toimintasuunnitelmien sisällöt kevään aikana Kuusi kehittämispilottiamme ovat Hämeenlinna, Pori, Tampere, Vantaa, Eksote ja Kainuun sote. He ovat valmistelleet omaa pilotointisuunnitelmaansa, ja käytännön asiakastyössä HB-malli on kohderyhmän asiakkaiden valittavissa kevään aikana. HB-mallia käyttäviä asiakkaita pyrimme saamaan mahdollisimman paljon, jotta tietopohjaa vaikutusten arvioimiseksi olisi riittävästi. Käytännön asiakastyössä HB-mallin kokeilut käynnistyvät hiukan eri aikatauluilla sen mukaan miten henkilöstö ja asiakkaat on saatu perehdytettyä ja luotua valmiudet käynnistää HB-malli, ja esimerkiksi Eksotessa on vammaispalvelujen asiakas voinut jo aiemminkin valita HB-mallin Tiedän mitä tahdon -projektin pohjalta. Hankkeella on laaja ja asiantunteva ohjausryhmä. Löydät ohjausryhmästä tietoa nettisivuilta Hanke-pääsivulta. Siellä on myös luettavissa ohjausryhmän muistiot. Seuraavassa (27.3.) kokouksessa agendalla on erityisesti pilottien toimintasuunnitelmat, toki raportoimme mm. 1.maksatushakemuksen taloutta ja toiminnan seurantaa koskevat tiedot. Keskustelemme myös valinnanvapaus-lakiehdotuksesta. Tätä ennen hankkeen projektiryhmä myös kokoontuu: pohdimme mm. miten olemme tähän mennessä onnistuneet, ja millaisia korjausliikkeitä ja kehitystarpeita hankkeen toteuttamisessa olisi tarpeen. Itse kannan huolta mm. siitä miten olemme kyenneet tukemaan pilottien HB-kokeilujen käynnistymistä. Käytännön asiakastyön arki kun kunnissa on hyvin kuormittunutta, ja aikaa kehittämistyölle on vaatimassa monet muutkin sote-kehitystarpeet. Sirkka Rousu, projektipäällikkö, yliopettaja Metropolia Ammattikorkeakoulusta, www.henkilohtainenbudjetointi.fi Lue lisää Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointi-hankkeen nettisivuilta Lue lisää Rousun esityksestä 14.3.2017_Rousu_Sirkka_Valtautumista_ja_voimaantumista_-_Talentia
Päiväkeskustoiminta iäkkäiden elämänlaatua tukemassa
Miten tukea ikääntyneiden kotona asumista ja elämänlaatua? Nykyinen vanhuspalvelulaki edellyttää kunnilta ikääntyneiden kotona asumisen tukemista, joka puolestaan edellyttää sitä tukevien palveluiden järjestämistä (Vanhuspalvelulaki – pykälista toiminnaksi 2013). Päiväkeskustoiminnan tarkoituksena on tukea ikäihmisten kotona asumista ja parhaimmillaan se siirtää ikääntyneen palvelu- ja laitoshoidon tarvetta myöhäisemmäksi. Tukemalla yhteisöllisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä vähennetään yksinäisyyttä ja ehkäistään siten toimintakyvyn heikentymistä (Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013). Ikääntyminen tuo tullessaan vähitellen elämänmuutoksia: eläkkeelle jääminen, fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen tai leskeytyminen. Muutokset voivat vaikuttaa ikäihmisen elämänlaatuun merkittävästi ja elämänpiiri voi kaventua. Erityisesti sosiaaliset suhteet usein vähenevät, kun toimintakyky heikentyy. Yksinäisyydestä kärsii moni. Ikääntyneiden yksinäisyyden lievittämiseksi tarvitaankin lisää sosiaalisia palveluita, joilla ehkäistään yksinäisyyttä ja masennusta. On osoitettu, että ryhmätoiminnalla voidaan ehkäistä yksinäisyyden haitallisia seurauksia. (Punnonen 2013: 163.) Päiväkeskustoiminnan roolin tutkiminen Opinnäytetyössä ”Päiväkeskustoiminta ikääntyneiden elämänlaadun edistäjänä” tutkitaan kolmen päiväkeskuksen asiakkaiden kokemuksia päiväkeskustoiminnan vaikuttavuudesta. Aihe on ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti merkittävä, sillä laitoshoitoa vähennetään koko ajan ja ikääntyvä väestö asuu entistä pidempään kotona. Sen vuoksi tarvitaan tutkimustietoa siitä, millä keinoilla ja palveluilla ikääntyneiden kotona asumista voidaan tukea parhaiten niin, että heidän elämänlaatunsa säilyy hyvänä loppuelämänkin ajan. Opinnäytetyössä tarkasteltiin, millainen päiväkeskustoiminnan vaikuttavuus on asiakkaiden elämänlaatuun, mikä on sen merkitys heidän toimintakyvylleen ja mitä kehitettävää toiminnassa on. Tutkimusaineisto kerättiin kysymyslomakkeilla, joihin asiakkaat vastasivat itsenäisesti tai avustettuna. Kysymykset käsittelivät päiväkeskustoiminnan sisältöä ja asiakkaiden kokemuksia sen vaikutuksista omaan fyysiseen ja psyykkisen hyvinvointiin. Päiväkeskukset tarjosivat erilaisia palveluita: ateriat, sauna- ja liikuntapalveluita sekä virikeohjelmaa, jonka sisältö vaihteli. Asiakkailta kysyttiin muun muassa, kokevatko he päiväkeskustoiminnan parantavan elämänlaatuaan, tukevatko liikuntapalvelut heidän fyysistä toimintakykyään, ovatko he saaneet uusia ystäviä ja kokevatko he mielialansa virkeämmäksi päiväkeskuspäivän jälkeen. Miten päiväkeskustoiminta tukee elämänlaatua? Elämän mielekkääksi kokeminen lisää elämänlaatua, joka on yksilöllinen kokemus. Elämänlaatu voidaankin määritellä kokonaisuudeksi, johon kuuluvat fyysinen terveys, psyykkinen hyvinvointi, itsenäisyys, sosiaaliset suhteet ja ympäristö (Cahill – Diaz 2010). Opinnäytetutkielman tulokset osoittivat päiväkeskustoiminnan parantavan asiakkaiden elämänlaatua: tulosten mukaan yksinäisyys oli vähentynyt, liikuntapalvelut tukivat fyysisen toimintakyvyn säilymistä ja asiakkaat kokivat mielialansa virkeämmäksi päiväkeskuspäivän jälkeen. Päiväkeskustoiminta edistää ikääntyneiden elämänlaatua niin psyykkisesti, fyysisesti kuin sosiaalisesti. Päiväkeskus tarjoaa säännöllisen kokoontumisen viikoittain tutussa ryhmässä, joka tukee sosiaalista kanssakäymistä ja mahdollistaa uusien ystävien saamisen. Säännöllisellä liikunnallisella harjoittelulla tuetaan asiakkaiden kotona asumista: fyysisen toimintakyvyn säilyminen on edellytys kotona asumiselle. Päiväkeskustoiminta tulevaisuudessa - vaikuttavuuden mittareita ja säännöllistä seurantaa Päiväkeskustoiminnan vaikuttavuuden arvioimiseksi tulee kehittää mittareita, joiden avulla pystytään todentamaan toiminnan myönteiset ja kauaskantoiset vaikutukset. Tulevaisuudessa toimintaa tullaan tarvitsemaan entistä enemmän, kun muistisairaiden määrä nousee. Käypä hoito-suosituksessa todetaan muistisairauksien olevan kansantauti, joka edellyttää palvelujärjestelmältä uusia toimintamalleja (Aavaluoma 2015: 24). Päiväkeskustoiminnassa tarvitaan jo nyt omia ryhmiä muistisairaille asiakkaille, ja tulevaisuudessa tarve tulee kasvamaan. Kun toimintaa kehitetään asiakaslähtöisesti ja vaikuttavuuden arvioimiseksi saadaan käyttöön mittareita, päiväkeskustoiminnalla on kaikki mahdollisuudet osoittaa merkittävyytensä ikääntyneiden elämänlaadun edistäjänä ja palvelumuotona, jonka avulla iäkkäiden kotona asuminen sujuu entistä paremmin. Kaisu Kohola, geronomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Päiväkeskustoiminta ikääntyneiden elämänlaadun edistäjänä” 2017. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Lähteet Aavaluoma, Sanna 2015. Muistisairaan psykoterapeuttinen hoito ja hoiva. Helsinki: Suomen Psykologinen insitituutti. Cahill, Suzanne – Diaz, Ana 2010. Quality of Life The Priorities of Older People with a Cognitive Impairment. Dementia Services Information and Development Centre. Verkkojulkaisu. Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille 2013-2017. Valtioneuvoston periaa-tepäätös 18.4.2014. Verkkodokumentti. Punnonen, Reijo 2012. Vuosia elämään – hyvinvointiin ja elinikään vaikuttavia tekijöitä. Juva: Bookwell Oy. Vanhuspalvelulaki – pykälistä toiminnaksi: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos – Sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti.
Numeroa isommat saappaat – opinnollistamista kesäaikaan Roihu 2016 -leirillä !
Kuinka 17 000 osallistujaa majoitetaan keskelle metsää muutaman viikon ajaksi? Miten järjestetään peseytyminen, ruuanlaitto, tapaturmien hoito ja mielekäs tekeminen 2-22 -vuotiaille osallistujille? Näihin ratkaisuja haettiin Suomen Partiolaisten Roihu 2016-leirillä. Leiri järjestettiin Evon leirintä-alueella Hämeenlinnassa, jossa 17 000 osallistujalle rakennettiin pienoiskaupunki ravintoloineen, yöpymismahdollisuuksineen, hygieniapisteineen, apteekkeineen, sairaaloineen sekä ravintoloineen. Leiri mahdollisti useille eri alojen ja eri koulutusasteiden opiskelijoille vertaansa vailla olevan intensiivisen oppimisympäristön. Leiri oli monialainen ja edustettuina olivat esimerkiksi muotoilu, arkkitehtuuri, logistiikka, hotelli- ja ravintola-ala, metsäala, rakennusala, terveysala, kasvatusala, sosiaaliala ja liiketalous, media-ala ja tapahtumatuotanto. Opiskelijoita oli muun muassa Oulun yliopistosta, Metropolia AMK:sta, Aalto yliopistosta, Helsingin yliopistosta ja monelta toiselta asteelta. Leiri toimi muun muassa näyttöpaikkana monelle toisen asteen opiskelijalle. Leiri toimi siis opiskelijoille monimuotoisena oppimisympäristönä ja oman osaamisen kehittymisen näyttämönä. Toiminnan tuloksena opinnollistettiin tehtyä vapaaehtoistyötä. Opintopisteet vaihtelivat 5 op.– 20 op. Opiskelijoilla oli mahdollisuus jo tapahtumaan valmistautuessa (useita kuukausia etukäteen), ja vielä tapahtuman jälkeen, oppia laajasti monia oman alan sisällöllisiä taitoja, mutta lisäksi myös yleisiä geneerisiä työelämässä vaadittavia taitoja. Opinnollistaminen Roihahtaa seminaarissa (25.1.2017) kuultiin opiskelijoiden kokemuksia omien opintojen ja Suurleirillä tapahtuneen vapaaehtoistoiminnan yhdistämisestä osaksi opintojaan. Esimerkiksi Tiina Varhee Metropoliasta kuvailee omaa opinnollistamisprosessiaan seuraavasti: Olen digitaalisen viestinnän opiskelija ja sain opinnollistettua 15 op. Vapaavalintaisiin opintoihin. Toimin leirillä some-mestarina, jonka tehtäviin kuuluivat mm. blogin pitäminen, osallistujailmoittautumis -kampanjan suunnittelu ja toteutus, viestintästrategian laadintaa sekä lähes päivittäistä asiakaspalvelua verkossa, osallistujien kysymyksiin vastaten Opinnollistaminen tapahtui etukäteen viestinnän koulutusohjelmaan kuuluvien tuotantokokousten kautta, ja jo ennen leiriä oli 5 opintopistettä merkitty suoritettavaksi. Keskeisenä työvälineinä toimivat Microsoftin O365-alusta, projektinhallintatyökaluna Trello, monien some-kanavien syvällisempi käyttö (esim. Facebook-mainosten luonti) ja analytiikkatyökaluja, kuten Flockler ja Meltwater. Roihu-projektista jäikin oppimiskokemuksien lisäksi paljon uusia verkostoja, joita voi hyödyntää ammatillisessakin mielessä, ja tietty uusia kavereita, JP Humanistisesta korkeakoulusta Jyväskylästä puolestaan kuvaili opinnollistamistaan seuraavasti: Vastasin leirin yhteisistä ohjelmista, johon osallistuivat kerralla kaikki leiriläiset. Yhteisohjelmia leirin aikana oli yhteensä neljä. Lisäksi yhteisohjelmien organisaatio vastasi leirin tapahtumatekniikasta, musiikillisesta tuotannosta ja tarinasta. Johtamani organisaatio oli yli 200-henkinen, joista suurin osa toimi tehtävissään vapaaehtoisesti.. Valtaosan pesti kesti yli vuoden. Pestini Roihun vastaavana yhteisohjelmapäällikkönä opinnollistettiin yhteensä 20 opintopisteellä, johon lukeutui muun muassa syventävä harjoittelu painottuen liiketaloudelliseen osaamiseen. Vastaavana tuottajana minun vastuulleni kuului oman organisaation talous ja tuotannon budjetointi, jota pääosin tehtävissäni hoidin. Yhteisohjelmien budjetti oli reilut 200 000€ ja budjetointi toteutettiin kolmessa vaiheessa (budjettikierros). Opinnollistamisprosessin lopuksi esittelin projektin koulussa vastuulehtorille ja muille opiskelijoille ja pureuduin tarkemmin aiheeseen talous ja talousjohtaminen. Opin projektin aikana muun muassa tapahtumabudjetin tekemistä, taloudellisten riskien kartoittamista ja niihin varautumista sekä reaaliaikaista taloudenseurantaa isossa tapahtumaorganisaatiossa. Opiskelijat pääsivät tekemään oman alansa töitä laajalla skaalalla. Suurleiri informaalina oppimisympäristönä ja kesäaikaan toteutettuna mahdollisti opiskelijoiden joustavan opintojen etenemisen opinnollistamisen ansiosta. Rouhulla vapaaehtoistoiminnasta oppiminen ja sen opinnollistaminen tarjosi monenlaisia hyötyjä sen kaikille osapuolille. Roihu on mitä oivallisin esimerkki monimuotoisesta ja intensiivisestä oppimisympärisöistä ja mahdollisuuksista opinnollistaa. Vastaavanlaisia uusia avauksia tarvitaan lisää! Eija Raatikainen, lehtori, sosiaalinen hyvinvointi-osaamisalue Pääset tästä Opinnollistaminen roihahtaa -tilaisuuden materiaaleihin, sieltä löydät myös oivallisen partiolaisten videon. Lue lisää RoihuAkatemiasta - tässä linkki.
Erityistä tukea tarvitsevan äidin imetys: Miten tukea imetystä sosiaalialan vauvaperhetyössä?
”Kun sulla on nyt elämässä muutakin, niin älä murehdi sitä imetystä, kun se voi olla niin stressaavaa”. Edellä oleva lause saattaa olla monelle äidille tuttu, joka on asiakkaana jossakin sosiaalialan vauvaperheiden palvelujen parissa. Sosiaalialalla ei välttämättä olla totuttu ottamaan kantaa imetykseen tai imetyksen tukemiseen, sillä se on nähty enemmän terveydenhoitoalan tehtävänä. Voisiko imetysasenteita saada muutettua sosiaalialalla toimivien parissa? Olisiko tietoa, miten tukea erilaisista lähtökohdista käsin imetystä? Kaikilla äideillä tulisi olla mahdollisuus oman näköiseen ja itseään tyydyttävään imetykseen omasta taustasta tai elämäntilanteesta huolimatta. Jokaisella äidillä tulisi olla myös mahdollisuus imettää, tai olla imettämättä, ja tehdä asiasta päätös itse eikä jonkun toisen ohjaamana. Tänä syksynä Imetys ilman stressiä –hanke on julkaissut imetysmateriaalin, joka on suunnattu sosiaalialalla työskenteleville vauvaperhetyöntekijöille. Lähdin kirjoittamaan materiaalia osana sosiaalialan YAMK-opinnäytetyötäni. Yhteistyötä prosessin aikana on tehty Helsingin kaupungin Rastilan perhekuntoutuksen vuorovaikutustiimin sekä Helsingin ensikodin henkilökunnan kanssa. Vauvaperheiden parissa työskentelevät toivoivat hankkeen alussa tietoa imetyksen tukemisesta erityisryhmien parissa, esimerkiksi miten tukea erilaisista mielenterveysongelmista kärsivää äitiä imetykseen, miten päihteet ja erilaiset lääkkeet vaikuttavat imetykseen ja miten ylipäänsä tukea ja motivoida imetykseen, kun elämäntilanteessa saattaa olla paljon muutakin stressaavaa. Materiaalin tarkoituksena ei ole antaa tyhjentäviä vastauksia kaikkiin imetykseen liittyviin pulmiin. Tarkoituksena on ollut kirjoittaa juuri sosiaalialan ammattilaisille suunnattu materiaali, jossa huomioidaan heidän asiakaskuntansa erilaiset haasteet ja tarpeet. Tavoitteena on ollut myös normalisoida imetystä ja tuoda esille imetyksen luonnollisuus ja sen antamat mahdolliset voimavarat äideille. Erilaisten elämäntilanteiden vaikutus imetykseen Imetys ei tunnu jokaisen äidin mielestä luonnolliselta tai omien taustojen vuoksi se saattaa tuntua jopa vastenmieliseltä ja inhottavalta. Äidin tunteita imetystä kohtaan voi kuitenkin pohtia yhdessä äidin kanssa ja miettiä, mistä sellaiset tunteet voivat johtua. Tunteiden normalisointi voi auttaa joitakin äitejä ymmärtämään omia ajatuksiaan. Jo raskausaikana tehty imetysohjaus ja mielikuvien käyttäminen voivat saada äidin kokeilemaan imetystä. Toisilla äideillä päivä kerrallaan –ajattelu voi auttaa pääsemään imetystaipaleella eteenpäin. Työntekijällä ei tarvitse olla valmiita vastauksia kaikkeen, hän voi olla vain aidosti kiinnostunut ja yhdessä äidin kanssa pohtia, mikä merkitys imetyksellä voisi juuri hänen ja hänen vauvansa kohdalla olla. Äidin ja vauvan vilpitön kehuminen hienosta imetystaipaleesta voi jollekin äidille asia, joka saa jatkamaan imetystä suunniteltua pidempään ja mahdollisista vaikeuksista huolimatta. Miksi sosiaalialalla pitäisi osata tukea imetystä? Jo imetyksen edistämisen ohjelma 2009-2012 on asettanut tavoitteeksi, että yksiköissä, joissa kohdataan imettäviä äitejä, tulisi olla suunnitelma imetyksen edistämiseksi. Sosiaalialan vauvaperhetyössä tavataan yleensä asiakkaita useita kertoja viikossa, tai asutaan kuntoutusta antavassa yksikössä, jolloin imetyksen tukeminen voisi olla luonnollinen osa työskentelyä. Äidit saisivat näin oikea-aikaista imetystukea ja mahdollisesti tukea päästä edessä olevan ongelman yli, eikä tarvitsisi odottaa seuraavaa neuvolakäyntiä. Seuraava neuvolakäynti kun voi olla viikkojenkin päässä ja silloin on voitu jo siirtyä pulloruokintaan ja imetys päättyä, kun ei ole löydetty ratkaisua ongelmiin. Materiaalissa on kerrottu tyypillisiä imetyksen haasteita ja mahdollisia ratkaisuja niihin, jotta imetys voisi jatkua, jos äiti näin haluaa. Vaikka tämä materiaali onkin suunnattu ensisijaisesti sosiaalialalla toimiville ammattilaisille, en näe syytä mikseivät terveydenhoitajat tai kätilöt voisi hyötyä tästä materiaalista. Neuvolassa, synnytyssairaaloissa ja äitiyspoliklinikoilla tavataan melkein kaikki odottavat äidit, joten tämän materiaalin sisällöstä voi olla hyötyä myös heille, jotka harvemmin tapaavat äitejä, joilla on erityistä tuen tarvetta. Materiaalin löydät sekä suomeksi että ruotsiksi Ensi- ja turvakotienliiton sivuilta. Anna Nupponen, sosionomi (ylempi AMK) Lisätietoa Materiaali suomeksi. Materiaali ruotsiksi. Nupponen Anna 2016. Imetys vauvaperhetyössä : opas sosiaalialalla toimiville vauvaperhetyöntekijöille. Sosiaalialan ylempi AMK -opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Julkaisu saatava netistä.
Kokemus arvokkaasta kohtaamisesta on osa vaikuttavaa perhetyötä
Kun tehostetun perhetyön tavoitteet on laadittu asiakkaan arjesta käsin, koetaan perhetyö vaikuttavaksi ja merkitykselliseksi. Kuinka saada arki ja ihmiset keskiöön, näkyviin? Pois huolien ja ongelmien värittämästä kertomuksesta. Lastensuojelun avohuollon tukitoimena järjestetyn tehostetun perhetyön tulee taata lastensuojelun tarpeessa oleville lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen heidän tarvitsemansa apu ja tuki, joka on asiakassuunnitelmaan kuvattu. Tarve on kuvattu asiakassuunnitelmaan perheenjäsenten tuottaman tiedon, toiveiden sekä lastensuojelun vastuutyöntekijän huolen pohjalta. Perhetyö lastensuojelun avohuollon tukitoimena Lastensuojelun sosiaalityön määrittämät ongelmat luovat perhetyölle aluksi tiettyjä suuntaviivoja, päämääriä, mihin työllä pyritään vaikuttamaan, mutta tavoitteet työlle luodaan asiakkaan arjen näkökulmasta. Perhetyön lähtökohtana tulee olla perheenjäsenten omat tavoitteet muutokselle. Perheenjäsenten näkemykset sekä kokemukset sen hetkisestä elämän tilanteesta ja siinä tarvittavista muutoksista, tulee olla työntekijöiden ammatillisen näkemyksen kanssa vuoropuhelussa, jotta päästään yhteiseen ymmärrykseen. Perheen lähiympäristön ja sosiaalisten suhteiden huomioiminen on tärkeää. Elinolosuhteisiin vaikuttaminen eli yhteiskunnallinen muutostyö ovat myös osa perhetyötä. Olennaisinta perhetyössä on muutos perheen arjessa, niin ettei arjen todellisuus, perheiden elämä ole enää lapsen kannalta haitallinen. (Hovi-Pulsa) Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston lastensuojelun palveluiden kotiin vietävä kriisityö on tehostettua perhetyötä, jota aiemmin tarjottiin lastensuojelun avohuollon tukitoimena Nopean puuttumisen perhetyön eli Nopsa-työn nimellä. Nopsa-työn asiakkaina olivat 12-17-vuotiaat nuoret ja heidän perheet. Perhetyö oli suunnitelmallista ja tavoitteellista perhekuntoutusta nuoren sijoituksen ja huostaanoton estämiseksi. Tähän pyrittiin tarjoamalla nuorelle ja hänen perheelleen riittävä ja tarkoituksenmukainen tuki. Perhetyön lähtökohtana oli sosiaalityöntekijän tekemä asiakasohjaus nuoren kasvun ja kehityksen vaarantavista tekijöistä. Nopsa-työ oli työparityötä, jolla pyrittiin vahvistamaan perheen omia voimavaroja ja perheen sisäistä vuorovaikutusta. Tapaamiset sovittiin perheenjäsenten tarpeiden mukaan ja erilaiset työvälineet ovat olleet työntekijälähtöisesti työssä mukana. Kohtaamisen kokemuksia - perheiden kertomuksia Nopsa-perhetyöstä Tämä kirjoitus perustuu Kirsi Mansikkasalo-Leinosen vuonna 2016 valmistuneeseen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Kohtaamisen kokemuksia – perheiden kertomuksia Nopsa-työstä. Opinnäytetyön tavoitteena on ollut selvittää, millaisena asiakkaat kokivat Nopean puuttumisen perhetyön sekä nostaa esiin sitä mikä Nopsa-työssä on ollut merkityksellistä heidän mielestä. Haastatteluihin osallistui neljä perhettä eri kokoonpanoissa. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin narratiivista haastattelua ja aineiston analyysissa on käytetty teemoittelua. Aineistosta laajimmin nousee esiin haastateltavien kokemukset työntekijöistä sekä heidän kanssa muodostuneista suhteista. Opinnäytetyön on tarkoitus tukea palvelun sisällöllistä kehittämistä, jolloin merkityksellisten tekijöiden kokoaminen ja jäsentäminen ovat tärkeimpiä seikkoja selvitettäessä ihmisen kokemusta palvelun vaikuttavuudesta. (Väyrynen) Kaikkien perheiden tarinoissa nousi vahvasti esille heidän kokemuksensa siitä, että heidät on kohdattu ja heidän asiansa on kuultu. Perheiden omista tarpeista ja toiveista käsin toteutettu Nopsa-työ koettiin erittäin merkitykselliseksi ja tärkeimmäksi asiaksi, joka edesauttoi muutoksen tekemisessä. Perheiden tarinat muodostuivat heidän kokemuksien ympärille, joissa heidät oli kohdattu ihmisinä, perheinä ja yksilöinä. Arvokkaan kohtaamisen kokemukset välittyvät kertomuksista. (Laitinen – Kemppainen) Kumppanuussuhde ja osallisuuden kokemus kantaa Osallisuuden kokemus näyttäytyi tarinoissa vahvana tunteena kuulluksi tulemisesta. Työntekijöiden dialogisten taitojen avulla haastateltaville oli muodostunut kokemus yhteisen ymmärryksen pohjalta tehtyyn muutostyöhön. Jokaista tarinaa väritti myös voimakas kokemus kumppanuussuhteen muodostumisesta työntekijöiden kanssa ja se oli tapahtunut heti ensitapaamisella. Se, ettei työntekijät vaihtuneet, vaan pysyivät samoina koko työskentelyn ajan oli perheille merkityksellistä ja lisäsi luottamusta. Työn onnistumisen kokemusta tuki suuresti työntekijöiden joustavat mahdollisuudet tavata perheitä eri kokoonpanoissa myös muulloin kun virka-aikana. Lisää arvokkaita kohtaamisia Lastensuojelun avohuollosta erillisenä palveluna tarjottuna Nopsa-työ on ollut mielekästä. Se mahdollisti työntekijöille sosiaalityötä ulkopuolisemman lähestymissuunnan perheisiin, joille tarjotaan tehostettua perhetyötä nuoren sijoituksen ja huostaanoton estämiseksi. Kun työskentely on toteutettu perheiden lähtökohdista ja heidän aikatauluihin sopivalla tavalla, eivät perheet ole kokeneet tiivistä ja intensiivistä työtä raskaana, vaan heidän omia voimavaroja tukevana. Perheenjäsenten omien elämänhallintakeinojen kartoittaminen ja vahvistaminen sekä identiteetin ja osallisuuden vahvistaminen ovat asioita, mitkä myös minä itse katsoin olevan Nopsa-työn tärkeimmät tavoitteet. Kerätty tieto asiakkaiden kokemuksista sekä yleisyyttä ja keskimääräisyyttä mittaava tieto voivat yhdessä toimia toisiaan täydentävänä, syventävänä ja vastakohtaisuuksia esiin nostavana. Näiden kahden erilailla tuotetun tiedon yhteinen hyöty asiakastyön kehittämistyölle on paljon enemmän, kun vain toisella tavalla hankittu tieto. Kirsi Mansikkasalo-Leinonen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Hovi-Pulsa, Raija 2011. Arkilähtöinen perhetyö. Strukturoitua avoimuutta. Lisensiaatintutkimus. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden laitos. Sosiaalipedagogiikka. Laitinen, Merja – Kemppainen, Tarja 2010. Asiakkaan arvokas kohtaaminen. Teoksessa Laitinen, Merja – Pohjola, Anneli (toim.): Asiakkuus sosiaalityössä. Tallinna Raamatutrükikoda: Gaudeamus Helsinki University Press. 138 – 177. Lastensuojelulaki 417/2007. Mansikkasalo-Leinonen, Kirsi 2016. Kohtaamisen kokemuksia – perheiden kertomuksia Nopsa-työstä. Sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyö. Metropolia AMK. Väyrynen, Sanna 2012. Muutosta edistävät tekijät päihde- ja mielenterveyskuntoutuksessa. Asiakkaiden kokemuksia intensiivisen avokuntoutuksen vaikuttavuudesta. Teoksessa Pohjola, Anneli – Kemppainen, Tarja – Väyrynen, Sanna (toim.): Sosiaalityön vaikuttavuus. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. 271 – 300.
Henkilökohtainen budjetointi (HB) osana sote:n valinnanvapaus-mallia: Metropolia mukana HB:n kehittämisessä
Hallituksen sote-ehdotus sai runsaasti kritiikkiä lausunnonantajilta Hallituksen kaavailema sote-uudistus muuttaa radikaalilla tavalla ja kertaheitolla sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämismallin koko Suomessa. Sote- ja maakuntauudistuksessa Suomeen perustetaan 18 itsehallinnollista maakuntaa. Maakuntien vastuulle siirtyvät 1.1.2019 alkaen julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimi, ensihoito, ympäristöterveydenhuolto, maakuntaliittojen tehtävät ja eräät muut kuntien ja valtion aluehallinnon tehtävät. Hallituksen mukaan sote- ja maakuntauudistuksella luodaan edellytykset Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden mallille. Uusissa maakunnissa otetaan käyttöön tehokkaimmat ja vaikuttavimmat toimintatavat, jotta palvelut voitaisiin tuottaa vaikuttavasti ja kustannustehokkaasti. Tavoitteena on pienentää eroja ihmisten hyvinvoinnissa ja taittaa kustannusten kasvua. Palvelut integroidaan asiakaskeskeisesti ihmisten tarpeiden mukaisesti. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle alkuvuodesta 2017 lausuntokierroksen ja sen perusteella tehdyn viimeistelyn jälkeen. Uudistuksen lakipaketti (ilman valinnanvapausmallia) oli hyvin laajalla lausuntokierroksella marraskuulle asti. Yhteenveto 755 lausunnosta julkistettiin 9.12.2016. Uudistuksen tavoitteita pidetään tärkeinä, mutta tavoitteiden toteutumista ja haluttujen vaikutusten saavuttamista pidetään hyvin epävarmana hallituksen ehdottamalla mallilla. Vastaajat eivät usko, että esitys antaa riittävät edellytykset myöskään hillitä kustannusten kasvua. Ehdotus sai kritiikkiä mm. julkisesti rahoitettavien sote-palvelujen tuottamisen siirtämisestä yksityisten yhtiöiden liiketoiminnaksi - puhutaan pakkoyhtiöittämisestä, sekä maakunnan tehtävien organisoimisesta niin, että palvelujen järjestäminen ja tuottaminen erotetaan maakunnassa - puhutaan tilaaja-tuottajamallista. Maakuntaan perustettavaa erityistä palvelulaitosta ei nähty hyvänä. Kun palvelujen tuottaminen siirretään yhtiöihin, tästä seuraa väistämättä myös demokratiavajetta mm. siksi, että yhtiöiden liiketoiminta ja päätöksenteko eivät ole julkisia. Lausunnonantajien kritiikin vaikutukset hallituksen ehdotuksiin jäivät olemattomiksi. Muutokset julkistettiin 21.12.2016 valinnanvapaus-ehdotuksen yhteydessä. Lue lisää lausuntoyhteenvedosta Emeritusprofessori Juhani Lehto analysoi hallituksen esityksiä KU-lehdessä, tässä linkki 4.1.2017 artikkeliin. Asiakkaan valinnanvapaus sote-palveluissa Hallitus julkisti 21. joulukuuta lakiluonnoksen siitä, miten asiakas voi valita palveluja valinnanvapauden piirissä olevista sosiaali- ja terveyspalveluista. Asiakas voi jatkossa listautua valitsemansa sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaaksi ja valita lisäksi haluamansa suunhoidon yksikön. Sosiaali- ja terveyskeskukset ja suunhoidon yksiköt tuottavat palvelut itse tai verkostomaisesti. Ne voisivat myös myöntää asiakkailleen maksuseteleitä asiakkaan valitsemalta palvelun tuottajalta hankittaviin yksittäisiin palveluihin. Lisäksi asiakas voisi myös valita maakunnan tuottamissa palveluissa palveluja antavan toimipisteen, kuten sairaalan. Kannattaa huomata, että jo tällä hetkellä voi terveydenhuoltolain mukaan valita terveyskeskuksensa mistä kunnasta tahansa. Jatkossa sote-keskuksen valintaan pitää sitoutua vuodeksi. Asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti (HB) olisivat käytössä maakunnassa (sen palvelulaitoksessa) tehdyn palvelutarpeen arvioinnin perusteella: asiakas saisi valita asiakassetelillä palvelun tuottajan tai hyväksytyn HB-budjetin puitteissa järjestää palvelunsa valitsemallaan tavalla. Merkittävä osa sosiaalihuollon palveluista ovat ns.viranomaispalveluja, joita ei voi siirtää yhtiöihin. Vaikka ehdotuksessa puhutaankin sosiaali- ja terveyskeskuksen valinnasta, ei yksiköstä kuitenkaan ole saatavilla sosiaalihuollon osalta juuri muuta kuin neuvontaa ja ohjausta. Siten suunniteltu sote-integraatio todennäköisesti heikentyy nykyisestä kunnan tai kuntayhtymän ylläpitämän sosiaali- ja terveyskeskuksen sote-yhteistyöstä. Millaisia vaihtoehtoja olisi hallituksen sote-ehdotuksen sijaan? Järjestämme usean yhteistyökumppanin kanssa 24.1.2017 klo 17-19 seminaarin ”Vaihtoehtoja katastrofille - nykyisen SOTE ehdotuksen kipupisteisiin”. Mukana keskustelussa myös hallituksen sote-ministeri - seminaarin ohjelma päivittyy sivulle. Lue lisää seminaarista Metropolian Tapahtumat-sivuilta Lue lisää valinnanvapaus-lakiehdotuksesta Metropolia on kehittämässä henkilökohtaista budjetointia valtakunnallisessa hankkeessa Hallituksen valinnanvapaus-ehdotuksen mukaan asiakas voisi valita myös henkilökohtaisen budjetin (HB). Se perustuu asiakkaan palvelutarpeiden arviointiin ja asiakassuunnitelmassa määriteltyyn budjettiin, jonka mukaan asiakas järjestää itse valitsemallaan tavalla palvelunsa. Hallitus arvioi HB:n soveltuvan erityisesti asiakkaalle, joka tarvitsee elämäntilanteessaan useampaa palvelua, hoitoa tai tukea samanaikaisesti. Käynnistimme syksyllä kolmivuotisen valtakunnallisen HB.tä kehittävän hankkeen yhdessä kolmen ammattikorkeakoulun ja useiden kumppaneiden kanssa. Käytännön asiakastyössä HB:tä kehitetään kuudella pilottialueella: mukana ovat Hämeenlinnan, Porin, Tampereen ja Vantaan kaupungit sekä Etelä-Karjalan ja Kainuun sote-kuntayhtymät. Päärahoitus tulee Euroopan sosiaalirahastosta STM:n valtakunnallisesta teemasta. Hankkeessa asiakkaan palvelutarve arvioidaan kokonaisvaltaisesti ja asiakas voisi tarpeisiinsa määriteltyä budjettia käyttää niin julkisiin kuin yksityisiinkin palveluihin sekä yhteisöiltä ja omista läheisverkostoista haettuun tukeen. Sipilän hallituksen HB-mallissa asiakas ei voisi käyttää julkisia palveluja HB-budjetillaan - mikäli ehdotus tällaisenaan toteutuu 2019. Kehittämistyöstämme ollaan kiinnostuneita. Järjestämme myös keväällä kaikille avoimia maksuttomia teemaseminaareja, joita voi seurata myös etäyhteydellä: Asiakkaan digitaalinen asiointiyhteys ja omaseuranta to 2.2. klo 9-16 Helsinki HB organisaatioiden hallinnollisissa järjestelmissä 9.2. klo 9.30-15.30 Helsinki Palvelut ja asiakastyön prosessit ma 13.2. klo 10-15.30 Lappeenrannassa Palvelujen kustannukset ja kustannus-vaikuttavuus ma 27.3. klo 10-14.30 Helsinki Lisätietoa seminaareista ja hankkeesta Henkilökohtainen budjetointi-hankkeen kotisivut avataan tammikuussa. www.henkilokohtainenbudjetointi.fi Sitä ennen löydät tietoa Metropolian hanke-esittelyistä: Avain kansalaisuuteen -henkilökohtainen budjetointimalli. Tervetuloa mukaan! Sirkka Rousu, hankkeen projektipäällikkö, ylipettaja, Metropolian sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalue (lisätty linkki Juhani Lehdon 4.1.2017 julkaistuun artikkeliin)
Ikäihmisten motivaatio toimia vapaaehtoisena ja olla ideoimassa erilaista toimintaa palvelutalossa
Ideapajat eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille Eläkeikäiset vapaaehtoistyöntekijät rikastuttavat ikäihmisten arkea ja mahdollistavat asioita, joihin yksin henkilökunnalla ei ole aikaa. Vapaaehtoisilla on halua auttaa ikäihmisiä, antaa ja saada hyvää mieltä. Ideapajojen tarkoituksena oli innostaa ja osallistaa osallistujia vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Ideapajojen avulla muun muassa kartoitettiin eläkeikäisten vapaaehtoisten kokemaa vapaaehtoistyön antia ja motivaatioita vapaaehtoistyön tekemiseen. Ideapajoissa osallistujat ideoivat palvelutalon vapaaehtoistoimintaan kehittämisehdotuksia sekä vapaaehtoisten ohjaamia ryhmätoimintoja eli virikeryhmiä ikäihmisille. Virikeryhmät aloittivat kesällä toimintansa ja uusia on luvassa. Ideapajoja eläkeikäisille vapaaehtoisille, miksi? Suomessa sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat jääneet tai ovat jäämässä eläkkeelle. Suuriin ikäluokkiin kuuluvien elämänsisällön mietintä on hyvin ajankohtaista. (Haarni 2010: 14.) Ihmisillä on tarve kokea mukanaoloa ja vaikuttamista. Vapaaehtois-toiminta on yksi osallistumisen ja osallisuuden mahdollistaja. (Harju 2005: 67–72.) Va-paaehtoistyöstä vanhustenpalveluissa hyötyy auttaja, apua saava ikäihminen, ikäihmisen omainen, toimintaa ylläpitävä organisaatio, kunta ja yhteiskunta (Utriainen 2012: 26–29). Vapaaehtoistoimintaa voi kehittää vapaaehtoisia osallistavien ideapajojen avul-la. Eläkeikäiset ovat viihtyneet vapaaehtoistyössä muun muassa ikäihmisten parissa esi-merkiksi palvelutaloissa ja laitoksissa, ollen mukana kehittämässä aktiviteetteja, joilla parantaa ikäihmisten elämää ja talon tarjontaa (Kurki 2007: 134). Palvelutalon vapaaeh-toistoiminnan kehittämisen näkökulmana olivat vapaaehtoistyötä tekevien omat näke-mykset tehdä vapaaehtoistoiminnasta enemmän myös ”heidän näköistään”, saada esil-le merkityksiä, taitoja ja ideoita, joiden avulla tehdä vapaaehtoistoiminnasta vielä pa-rempaa kaikille. Kiistämätöntä on kuitenkin se, että maailma on muuttunut (säästöt, ih-misten ikääntyminen ym.) ja vapaaehtoisten apua tarvitaan enenevissä määrin, erityi-sesti ikäihmisten parissa. On siis tärkeää, että vapaaehtoistyöntekijät kokevat vapaaeh-toistyön mielekkäänä, sitoutuvat siihen ja suunnittelevat sitä itse. Yhdessä ideointi ja vertaistuki lisäävät vapaaehtoistyöntekijöiden sitoutumista (Halonen – Karvinen – Tenni-lä 2010: 16). Mitä tehtiin? Ideapajat toteutettiin palvelutalon eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille, osana opinnäy-tetyöhön liittyvää toimintatutkimusta. Sosiokulttuurisen innostamisen ja mielekkäin ryh-mätyömenetelmien avulla osallistujia innostettiin kehittämään palvelutalon vapaaehtois-toimintaa. Sosiokulttuurisen innostamisen avulla voidaan motivoida ihmisiä osallistu-maan sekä pyritään parantamaan ihmisten elämänlaatua, mahdollistetaan muutosta, edistetään kommunikaatiota ja vuorovaikutusta (Kurki 2006: 19). Ensimmäisessä ideapajassa eläkeikäisten vapaaehtoistyöntekijöiden kokema vapaaeh-toistyön anti, motivaatio tehdä vapaaehtoistyötä, taidot sekä taitojen tarve tulivat esille. Toisessa ideapajassa ryhmätyömenetelmät loivat luovaa pohjaa ideoida, joita keskuste-lut syvensivät. Esille nousi runsaasti ideoita vapaaehtoistoimintaan sekä huoli avun-saannista. Huoli ikäihmisten avunsaannista motivoi osaltaan ideoimaan vapaaehtoistoi-mintaa. Kolmannessa ideapajassa ideoita tarkennettiin ja intressi kohdistui ryhmätoimin-nallisiin ideoihin. Vuorovaikutuksen merkityksellisyys nousi esille, ikäihmisillä nähtiin olevan avun ja tekemisen tarve. Taitojensa täydentämiseen osallistujat halusivat vastata oppimalla lisää kohtaamisen taitoja luentona sekä toivoivat saavansa tukea vapaaeh-toistoiminnan ohjaajilta ryhmätyönohjauksen muodossa. Kolmannessa ideapajassa ideat alkoivat täsmentyä ja yksityiskohtia syntyä. Osallistujat toivat esille ikäihmisten palaut-teen saamisen merkitystä omalle vapaaehtoistyölle ja motivaatiolleen. Neljännessä ideapajassa ja koontikerralla ryhmätoiminta ideat sovittiin konkreettisesti. Virikeryhmien ajankohdat, nimet, sisällöt ja mainokset saivat suunnitelmansa. Mitä tuloksia saatiin? Vapaaehtoistoiminta antaa merkityksellisyyttä, elämyksiä, osallisuutta sekä antamisen ja saamisen iloa (Nylund – Yeung 2005: 13). Vapaaehtoistyön antina kaikki ideapaja-osallistujat kokivat hyvän mielen ja velvollisuuden täyttämisen, myös iloa, tyydytystä ja hyödyllisyyden tunnetta mainittiin antina. Vapaaehtoistyön tekeminen antoi tekemistä arkeen ja uuden oppimisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus koettiin palkitsevana, erityi-sesti ryhmään kuuluminen ja toisiin tutustuminen koettiin antina tärkeinä. Osallistujat huomasivat auttamisen hyötyjä ilmenevän avunsaajan ilona ja kiitollisuutena, ne koettiin myös antina. Motivaatio on oleellista vapaaehtoistyössä koska henkilökohtainen motivaatio mahdollis-taa vapaaehtoistyöhön osallistumisen ja jatkuvuuden (Yeung 2005: 83–88.) Vapaaeh-toistyön sisältö on tärkeä siihen mukaan lähtemisen motivoiva tekijä (Forss ym. 1995: 22). Osallistujat kokivat vapaaehtoistyöhön motivoivina muun muassa itselle ilon saami-sen antamalla toisille apua ja hyvää mieltä sekä itsensä kokemisen tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Positiivinen palaute avunsaajan kiitoksen ja hyvän mielen muodossa, se-kä avuntarpeeseen vastaaminen olivat osallistujien mukaan motivoivia. Koettiin, että ikäihmiset ovat selkeästi avun tarpeessa, koska yhteiskunnan avun koettiin olevan riit-tämätöntä. Osallistujat kokivat vastavuoroisuutta ja samaistumista vapaaehtoistyössään ikäihmisten parissa, ne koettiin motivoivina tekijöinä. Niihin vaikutti oma ikääntyminen ja tulevaisuuden pohdinta sekä kokemus että ikäihmisiltä voi oppia. Vapaaehtoistyön aloit-tamiseen ikäihmisten parissa motivoi sen monipuolinen ja lähellä oleva tarjonta. Ideoita vapaaehtoistoimintaan, työnohjauksen ja luennon lisäksi, olivat muun muassa muisteluryhmä, englanninkielen opiskelu, suomenkielen uusia sanoja pohtiva ryhmä, yhteisöllinen kasvihuoneprojekti, kulttuuriryhmä (monikulttuurisuus) sekä vapaaehtois-ten keskinäiset kulttuuri- ja virkistysretket. Pääideana ideapajoista syntyi ”vapaaehtois-ten vahvuudet”-ryhmät ikäihmisille, joissa 1-2 kertaa kuukaudessa vapaehtoiset pari-vuoro vastuilla järjestävät virikeryhmiä. Aihealueet ovat vaihtuvia ja jotkin aiheet voivat jatkua sarjana, mikäli kiinnostusta löytyy sekä vetäjiltä että osallistujilta. ”Vapaaehtoisten vahvuudet”-ryhmät aloittivat kesäkuussa. Kesäkuussa oli kaksi eri kertaa, joissa eri ai-heet ja eri vapaaehtoisparit vetäjinä. Molemmat kerrat olivat tunnin mittaisia keskustele-via ryhmäkertoja. Osallistujamäärien perusteella aihealueet kiinnostivat ja vapaaehtoisil-la itsellään oli myös positiivinen kokemus ryhmien ohjaamisesta. Toinen ryhmistä jat-kuikin lokakuussa (kesällä oli sovitusti taukoa) ja vapaaehtoistyöntekijät sopivat osallis-tujien kanssa seuraavan kerran aihesisältöä sekä ajankohdan. Osallistujien palaute oli siis positiivista ja ryhmän jatkoon kannustavaa. Englanninkielistä keskusteluryhmää vapaaehtoisten ohjaamana on suunniteltu joulu-kuussa 2016 alkavaksi. Lisäksi syntyi muitakin hyviä ideoita, joita voi jatkossa tarkem-min suunnitella käytäntöön. Yhteisöllinen kasvihuoneprojekti todella kiinnostaisi ideapa-jaosallistujia, he esittivät kasvihuoneen hankintaa palvelutalon piha-alueelle. Sen hoidos-ta vastaisivat vapaaehtoiset ja palvelutalon asukkaat yhdessä ja ajatuksessa korostui kasvihuoneen esteettömyys, jotta myös pyörätuolilla liikkuvat palvelutalon ikäihmiset pääsisivät sinne sisään. Kasvihuone -idea vaatii budjetointia ym. keskustelua palveluta-lossa. Osallistujien ideoima monikulttuurisuus tietoutta ja suvaitsevuutta lisäävä kulttuuri-ryhmä toteutetaan, jos siihen saadaan innokkaita kulttuurin esittelijöitä vapaaehtoisista, henkilökunnasta tai palvelutalon ikäihmisistä. Suunnittelua siis jatketaan useampien ide-oiden osalta. Osallistujien suunnittelemissa ja palvelutalon ikäihmisille suunnatuissa ryhmissä ja toiminnoissa korostui yhteisöllisyyden ajatus. Osallistujien mielestä ne olisi-vat avoimia myös vapaaehtoisille sekä lähialueen ikäihmisille halutessaan osallistua. Mikä muuttui? Palvelutaloon saatiin uusia virikeryhmiä ikäihmisille sekä uusia ideoita vapaaehtoistoi-minnan parantamiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Eläkeikäiset vapaaehtoiset sai-vat ideapajojen, vertaistuen ja ideoinnin kautta muun muassa osallistumisen syventy-mistä, ääntään kuuluviin ja omaa osaamistaan sekä kiinnostuksen kohteitaan mukaan vapaaehtoistoimintaan. Toteutettiin vapaaehtoisia osallistavampaa vapaaehtoistoimin-nan yhteiskehittämistä, jota voi jatkossakin toteuttaa, positiivisten palautteiden sekä hy-vien ideoiden ja toimivien virikeryhmien innoittamina. Osallistujien palautteista kävi ilmi että yhteisideointi ideapajoissa koettiin menetelmänä toimivana, innostavana ja hyvänä tapana ideoida vapaaehtoistoimintaa. Yleensä ryh-mäkeskustelu ja toisten läsnäolo aktivoi runsaaseen ajatustenvaihtoon (Laine ym. 2009: 58). Osallistujat kokivat ideapajoissa mukana olon helppona ja positiivisena sekä ryh-mään kuulumisen mukavana. Vuorovaikutus koettiin antoisana, yhteistyö hyvänä sekä keskustelut ja toisten seura mielenkiintoisina. Vapaaehtoiset kokivat, että kaikkien mieli-piteet saatiin esille ideapajoissa. Vapaaehtoiset oppivat tuntemaan toisiaan paremmin sekä saivat myös omaan elämäänsä ajatuksia. Palautteiden perusteella osallistujia in-nostivat ideat, erityisesti kieliopinnot, muistelu ja kasvihuoneprojekti. Vertaistuki mainit-tiin palautteissa myös innostavana tekijänä ja omaan elämään ideapajojen antina olikin ajatustenvaihto. Sen hyvät puolet olivat muun muassa muilta oppimisesta ja ideoiden jakamisesta saatu hyvä mieli. Ryhmässä kokemuksia pystyy jakamaan vertaisten kanssa, toisilta saatu ymmärrys, tuki ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat tärkeitä (Heiska – Hoikkala – Martin – Syvälahti 2012: 13). Yhteisideointia toivottiin jatkossakin. Voisi tulkita että osallistujien keskinäinen yhteistyö, ajatukset ja tuki auttoivat heitä hah-mottamaan omaa vapaaehtoistyötään sekä innostumaan ajatustenvaihdosta. Kaikki osallistujat kokivat, että suunnitelmat ovat mahdollisia toteuttaa, tosin kasvihuone idea on budjetti riippuvainen. Osallistujat sitoutuivat ryhmään, ideointiin ja ideoiden suunnitte-luun. He aloittivat ideoiden toteutuksen suunnittelun ja vastuunjaon sekä muiden innos-tamisen mukaan. Osallistujilla oli monipuolisia taitoja, intoa ja mielenkiintoisia ideoita. Ideoista he muokkasivat käytännönläheistä ryhmätoimintaa ikäihmisille ja aloittivat nii-den ohjaamisen. Lisää vapaaehtoisten ohjaamia ryhmiä tulee ja ne välillä muuttavat muotoaan ja ohjaajat vaihtuvat. Yhdessä suunnittelu ja vapaaehtoistoiminnan kehittämi-nen siis jatkuu, vaikka toimintatutkimus loppuukin. Tuloksena on siis saatu toimiva osal-listavan kehittämisen yhteinen toimintatapa eli niin sanottu yhteisideoinnin paja -malli. Ideapajoista nousi esille yhdessä tekemisen ja vuorovaikutuksen arvostus. Ideapajat auttoivat osallistujia hahmottamaan paremmin vapaaehtoistyön antia, motivaatiota sii-hen sekä monipuolisia taitoja joita vapaaehtoisilla on. He ehkäpä uskaltavat käyttää jat-kossa taitojaan vapaaehtoistoiminnassa entistä laajemmin, ainakin siihen suuntaan viit-taavat ideat ja niiden toteutukset. Vapaaehtoistyössä toimimisen sitominen lähemmin omiin voimavaroihin ja taitoihin, voi olla omiaan voimauttamaan vapaaehtoistyöntekijöi-tä. Osallistujilla on tarve ja halua auttaa muita, mutta tekemisen ja avun tulee olla myös itselle mielekästä että se motivoi. Siitä syystä muun muassa palautteen saaminen koet-tiinkin tärkeänä ja motivoivana. Palvelutalossa kaikki hyötyvät yhteisöllisyyden lisään-tymisestä niin ikäihmiset, henkilökunta kuin vapaaehtoisetkin. Yhteisideoiden voi jatkossa kehittää vapaaehtoistoiminnan sisältöjä ja muun muassa ideoituja ryhmätoimintoja yhdessä vapaaehtoisten, palvelutalon ikäihmisten ja henkilö-kunnan kanssa. Palvelutalon ikäihmisten mukaan ottaminen ideointiin ja kehittämiseen toisi heidänkin ääntään ja toiveitaan paremmin esille. Ikäihmisten toiveet ja palaute ovat vapaaehtoisillekin tärkeitä oman tekemisen kohdentamisen ja mielekkyyden kannalta. Kristiina Stenman, geronomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Ideapajat eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille. Vapaaehtoisten motivaatio ja ideat sekä vapaaehtoistyön anti” 2016, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Lähteet Forss, Simo – Karjalainen, Pirkko – Tuominen, Kristiina 1995. Mistä apua vanhana? Tutkimus vanhusten avuntarpeesta ja eläkeläisten vapaaehtoistyöstä. Helsinki: Eläke-turvakeskus tutkimuksia 1995:3. Haarni, Ilka 2010. Kolmas elämä: Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Helsinki: Gau-deamus Helsinki University Press. Halonen, Maria – Karvinen, Lari – Tennilä, Meri (toim.) 2010. 10 Askelta parempaan vapaaehtoistoimintaan. Helsinki: Vihreä Sivistysliitto ry. Harju, Aaro 2005. Kansalaisyhteiskunta vapaaehtoistoiminnan innoittajana. Teoksessa: Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. 58–80. Heiska, Hanna – Hoikkala, Marianne – Martin, Minna – Syvälahti, Anne 2012. Satoa ryhmästä – opas hyvinvointiryhmän ohjaajalle. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoi-tosäätiö. Kurki, Leena 2006. Sosiokulttuurinen innostaminen: muutoksen pedagogiikka. Tampe-re: Vastapaino. Kurki, Leena 2007. Innostava vanhuus: Sosiokulttuurinen innostaminen vanhempien aikuisten parissa. Helsinki: FINN LECTURA. Laine, Anne – Ruishalme, Outi – Salervo, Pirjo – Sivén, Tuula – Välimäki, Päivi 2009. Opi ja ohjaa sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: WSOY Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. Utriainen, Jarkko 2012. vapaaehtoistoiminnan vaikutusten tunnistaminen ja osoittami-nen vanhustyössä. Kehittyvät vanhuspalvelut julkaisuja 3/2012. Helsinki: Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry. 5–40. Yeung, Anne birgitta 2005. Tutkimustyökaluja vapaaehtoismotivaation mysteeriin. Te-oksessa: Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. 83–103.
Lapsilähtöistä aikuisjohtoista arkea lastenkodissa -etnograafinen opinnäytetyötutkimus Metropoliassa
Hyvää arkea pidetään yleisesti tärkeimpänä edellytyksenä lapsen kasvun ja kehityksen turvaamisessa. Turvallinen ja hyväksyvä perushoito, joka suojaa liiallisilta ärsykkeiltä, muodostaa lapselle riittävän hyvän ympäristön. Kasvattamisen puolestaan tulee auttaa lasta omaksumaan realistinen kuva itsestä ja ympäristöstä sekä auttaa lasta olemaan vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Lasten suojelun katsotaan olevan arkista tekemistä ja arjen asioiden hoitamista. Lastensuojelun keskeinen periaate on edistää lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia. Lapsen asuessa huostaan otettuna lastenkodissa on kyse aina poikkeuksellisesta tilanteesta, jossa hyvä arki lapsen omassa kodissa ei ole syystä tai toisesta toteutunut. Lastenkoti on elin- ja kasvuympäristönä erityinen, poiketen vanhempien ja sisarusten kanssa jaetusta kodista. Lastenkodissa elinympäristö jaetaan toisten lasten ja työntekijöiden kanssa. Lastenkodin yhteisöllisyys tulee esille lasten ja aikuisten välistä vuorovaikutusta, vastuuta ja vallankäyttöä tarkasteltaessa. Lastenkodin hoitajat hyvän arjen luojina Sinkkonen (2010) on kirjoittanut, ettei suotuisia hoidollisia vaikutuksia, joita lastenkodin arkielämä mahdollistaa tiedosteta riittävästi. Lastenkodeissa aikuiset luovat struktuurit, joiden puute on aikaisemmin aiheuttanut kroonista epävarmuutta ja stressiä lapsen elämään. Sijaishuollossa olevalla lapsella voi olla kokemus monista katkenneista kiintymyssuhteista, hoidon vakavista ja pitkäkestoisista laiminlyönneistä tai kaltoin kohtelusta. Lapsen ja nuoren mahdollisuus solmia turvallisia kiintymyssuhteita muodostaakin lastensuojeluyksikön hoidon potentiaalin. Tämä artikkeli perustuu vuonna 2016 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni ”Lapsen hyvä arki lastenkodissa - etnografia henkilökunnan työtavoista osaston arjessa”. Opinnäytetyö kuvaa ja jäsentää aikuisten työtapoja, sen keskeisenä kysymyksenä on se, millainen aikuisen toiminta luo ja ylläpitää lastenkodin hyvää arkea. Opinnäytetyö on toteutettu etnografisen tutkimuksen menetelmin ja sen aineisto on peräisin keväällä 2016 tehdystä tutkijalähtöisestä havainnoinnista helsinkiläisen lastenkodin osastolla. Turvallisuutta, yksilöllisyyttä ja toivoa -keskeiset hyvän arjen elementit Turvallisuus on opinnäytetyön tulosten mukaan yksi keskeinen tekijä lapsen hyvässä arjessa osastolla. Aikuisten toimintatavat pyrkivät varmistamaan arjen ja rutiinien ennustettavuuden, perus huolenpidon toteutumisen sekä fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden. Näiden toteutuminen edellyttää luottamusta sekä yhteisöllisyyttä aikuisten ja lasten välillä. Työryhmän keskinäisen kanssakäymisen osalta korostui arjen ennakointi sekä työtapojen yhtenäisyys turvallisuutta ylläpitävinä ja lisäävinä tapoina. Turvallisuuden ylläpitäminen edellyttää työntekijöiltä hyvää lapsiryhmän tuntemista sekä tilanteen arvioimista. ”Mä voin ottaa Ainon vaikka tähän mun viereen (siirtää samalla Ainon mukin oman paikkansa viereen). Tänään on varmaan parempi, ettei Aatu ja Iita istu vierekkäin (vaihtaa kahden mukin paikkaa ristikkäin pöydässä).” Toinen merkittävä tekijä lapsen hyvän arjen rakentajana on lapsen yksilöllinen kohtaaminen. Lastenkodin osastolla on yhteisiä sääntöjä ja tapoja, jotka muodostavat arjen rutiinit. Yhdessä asumisesta huolimatta lasten yksilöllisyys korostui aikuisten toiminnassa. Lapsista jokaisella oli oma päivärytmi ja kunkin lapsen kohdalla kiinnitettiin huomiota eri asioihin lapsen kokonaisvaltaisesta tilanteesta riippuen. Työryhmän suunnitelmallisen työskentelyn ja yksilöllisen kohtaamisen myötä jokaiselle lapselle muodostuu sopiva arjen ohjelma, ikätasoinen hoito- ja kasvatus, sekä tulevaisuuden huomioiminen. Aikuinen pelailee Minnan kanssa. Huikkaa käytävälle toiselle Villelle, että on iltapesun aika, jatkaen samalla kortin pelaamista. Ville ei halua mennä suihkuun, kävelee ympäri osastoa selittäen erilaisia syitä sille, että jättää iltasuihkun välistä. Aikuinen jatkaa peliä, mutta alkaa keskustelemaan käytävällä olevan Villen kanssa. Muistuttaa kuinka päivän hiet tulee käydä pesemässä pois, tuo esille suihkun kestävän vain hetken ja vetoaa puheessaan siihen kuinka Villen päivä on ollut hyvä tänään. Ville istuu eteisaulaan, toistaa vielä ettei ole menossa, sanoo väsyttävän. Aikuinen pelaa pelin loppuun Minnan kanssa ja siirtyy eteisaulaan. Vaatii tiukemmin Villeä suihkuun, perustelee vielä tämän hikoilleen päivällä harrastuksessa. Ville ei ole kuulevinaankaan. Aikuinen ottaa esille säännöt, Villen on käytävä illalla suihkussa. Istuutuu Villen viereen toiselle tuolille ja muistuttaa, ettei suihku kauan kestä ja enemmän aikaa menee asiasta keskusteluun. Ville katsoo aikuista ja sanoo ”okei mä meen, mut sit vaan ihan sekunniks”. Tähän aikuinen vastaa ”tosi hyvä, tuutko repparissa hakeen pyyhkeen”. Ville ojentaa mitään sanomatta kädet ylös noussutta aikuista kohti ja kiipeää reppuselkään. Kolmas lapsen hyvän arjen rakentaja on toivon ylläpitäminen niin lasten tulevaisuuden kuin aikuisten työn osalta. Työntekijät keskustelivat paljon lapsista lasten kuullen, ihaillen heidän taitojaan tai ominaisuuksiaan sekä muistelivat kuinka lapsi on edennyt aikaisemmin haasteita tuoneissa asioissa. Toivon ylläpitäminen vahvisti lapsen itsetuntoa ja uskoa tulevaisuuteen sekä antoi kokemuksen hyväksynnästä ja omasta kykeneväisyydestä. Työryhmälle toivon ylläpitäminen toi uskoa omaan työhön ja sen vaikuttavuuteen. ”Meinasin ihan soittaa ja ihmetellä missä Antti on, mut tänäänhän oli se harrastus. Hoitaa niin hienosti itse vanhempiensa kanssa, ettei meinaa edes muistaa. Olisi kyllä hienoa joskus päästä mukaan, täytyy kattoa, jos joskus onnistuisi” Aikuinen toteaa toiselle aikuiselle kirjoittaessaan raportteja aikaisemmin tapahtuneista asioista. Lapsen hyvä arki lastenkodissa muodostuu kokonaisuudesta Hyvä arki lastenkodissa edellyttävän arkea, jossa lapsi kokee fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta, saa ikätasoista hoitoa ja kasvatusta sekä kokee hyväksytyksi tulemista ja toivoa hyvästä tulevaisuudesta. Hoitajilta se edellyttää yhtenäisiä työtapoja, uskoa omaan työhön, suunnitelmallista työskentelyä ja arjen ennakointia sekä vahvaa luottamusta työkaveriin. Lastenkodin työryhmän toiminnan kehittämisellä, pysyvyyden ja jaksamisen tukemisella on yhteys lapsen kokemukseen hyvästä arjesta. Lapsen hyvä arki lastenkodissa edellyttää hyvinvoivaa työryhmää, työnantajan tukiessa toimillaan työryhmien hyvinvointia tukee se myös lapsen hyvän arjen vahvistumista. Työ lastenkodissa on haastavaa ja raskastakin, mutta ennen kaikkea täynnä lasten ja aikuisten yhteisiä pieniä hyviä hetkiä, jossa toimiva arjen kokonaisuus muodostaa lapsen hyvän arjen lastenkodissa. Tanja Pelttari, sosionomi (ylempi AMK) Esimerkeissä käytetyt lasten nimet ovat keksittyjä. Lähteet Pelttari, Tanja 2016. Lapsen hyvän arjen tekijöitä lastenkodissa – etnografia henkilökunnan työtavoista osaston arjessa. Opinnäytetyö, sosionomi ylempi AMK –tutkinto. Metropolia AMK. Sinkkonen, Jari 2010. Mikä lastenkodin arjessa hoitaa? Teoksessa Kiiskinen, P.– Eskelinen, T. (toim.) Iskä, äiskä, omahoitsu ja mä siltaa rakentamassa. Pelastakaa Lapset ry:n julkaisusarja nro 18. Forssan kirjapaino. 7-11.
Lastensuojelun koulutushaasteeseen on vastattu
Lastensuojelun osaamisesta virisi jälleen keskustelua, kun Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2016 valtiovalta esitti anteeksipyynnön lastenkodeissa, koulukodeissa ja sijaisperheissä kaltoinkohdelluiksi v.1937-1983 aikana joutuneille lapsille ja nuorille. Lastensuojelussa työskentelevillä on lasten, nuorten ja perheiden tarpeisiin soveltuvaa erilaista sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista. Lastensuojelussa työskentelee myös kasvatusalan, nuorisotyön ja yhteisöllisen työn osaajia. Tutkintokoulutus toteutuu joko ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa. Lastensuojelutyö on vaativaa ja edellyttää suoritetun korkeakoulututkinnon tuottaman osaamisen lisäksi erityisosaamista ja asiakastyön työkokemusta. Erityisosaaminen hankitaan nykyisin maksullisena täydennys- tai erikoistumiskoulutuksena. Tällaisen koulutuksen maksaa useimmiten kokonaan työntekijä itse, myös työnantaja voi osallistua kustannuksiin. Nykyinen lainsäädäntö ei (vieläkään) edellytä erikoistumista lastensuojelutyöhön, jolloin erikoistumiskoulutuksen järjestämisestä ja kustannusten kattamisesta olisi säädökset. Lastensuojelu on tehtävä, jossa tulisi edellyttää erityisosaamista. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto on vastannut lastensuojelun ammattitaitovaateisiin aloittamalla lastensuojelutyön erikoistumiskoulutuksen ensi vuonna ammattikorkeakoulujen välisenä yhteistyönä. Samoin lastensuojelun erikoisosaamiseen haasteeseen on vastannut ylipistosektori, jossa on myös käynnistynyt tänä syksynä erikoistumiskoulutukset. Valitettavasti nämä tarjottavat erikoistumiskoulutukset ovat maksullisia koulutuksia. Koulutusten maksullisuus perustuu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uutta erikoistumiskoulutusta koskeviin säädösmuutoksiin. Molempien korkeakoulusektoreiden tuottamaa osaamista tarvitaan kentällä jatkossakin. Ammattikorkeakoulujen ylemmistä tutkinnoista valmistuneet ovat kolme ja puolivuotisen ammatillisen korkeakoulututkinnon jälkeen tehneet alalla työtä vähintään 3 vuotta ennen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamista. Useimmilla on tätäkin pidempi asiakastyön kokemus. Ammattikorkeakouluissa edellytetään myös ylemmässä korkeakoulututkinnossa kouluttavilta opettajilta tutkijakoulutuksen lisäksi vähintään kolmen vuoden työkokemusta alaltaan. Kiistely siitä kummasta tutkinnosta, yliopiston vai ammattikorkeakoulun ylemmästä tutkinnosta, tulee pätevämpiä alan työntekijöitä, tuntuu lastensuojelulasten näkökulmasta toisarvoiselta, koska keskeistä on lain mukaan turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Katse kannattaisi siirtää tutkimusmielessä esimerkiksi pohjoismaisiin kumppaneihimme, joilta voisi oppia jotakin. Tutkimusrahoitusta pohjoismaiseen lastensuojelutyön vertailuun kaivattaisiin. Osaamisen kartoittaminen ainoastaan suomalaisessa kontekstissa ei ole riittävää. Pirjo Näkki, sosiaalialan yliopettaja, Diakonia-ammattikorkeakoulu Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston työvaliokunnan jäsen
Kun korkeakoulu pesiytyy työelämään – opinnollistamisesta hyötyvät kaikki. Kokemuksia Metropoliasta.
Tulevaisuuden luokkahuone korkeakoulusektorilla on kaikkialla. Joustavien oppimisympäristöjen toivotaan edistävän työelämän vaatimusten mukaista laadukasta oppimista, lisäävän motivaatiota, sujuvoittavan opintojen ja “elämän” välistä kuilua, nopeuttavan opintoja, synnyttävän yhdyspintoja uusille innovaatioille, hyödyttävän monella tapaa yhteisöjä ja yhteiskuntaa sekä säästävän koulutukseen käytettävää rahaa. Joustavat oppimisympäristöt eivät tarkoita ainoastaan toimivia virtuaaliympäristöjä vaan entistä työelämäläheisempiä tapoja oppia ja suorittaa korkeakouluopintoja. Henkilökohtaistettuja oppimispolkuja Opiskelijalle tämä tuo vapautta valita itselleen parhaiten soveltuva oppimispolku, esimerkiksi yhdistellen perinteistä opettajajohtoista luennointiopetusta ja työelämäläheisyyttä. Samalla se lisää opiskelijan vastuuta tunnistaa erilaisten oppimisympäristöjen haasteet ja mahdollisuudet suhteessa omiin taitoihin, vahvuuksiin ja heikkouksiin oppimisen ja oman elämäntilanteen mukaan. Hyvin rakennettu opinnollistaminen parantaa kokemusten mukaan oppimistuloksia ja oppimiseen sitoutumista sekä edistää universaaleja työelämätaitoja, kuten vuorovaikutustaitoja, verkostoitumista, toiseuden kohtaamista, sinnikkyyttä ja luovuutta. Palautetta ja arviointia on karttunut toteutuneilta opintojaksoiltamme. Opinnollistaminen muuttaa opettajan työtä Meille opettajille uudet monimuotoisuuden vaatimukset aiheuttavat hämmennystä. Takana ovat ajat, jolloin opintojaksossa oli yksi suoritustapa ja sama kakkusiivu kuorrutuksineen tarjoiltiin kaikille opiskelijoille taustasta tai osaamisesta riippumatta. Ohjaaminen, yksilölliset ratkaisut ja työelämän kietoutuminen osaksi opintoja on lisääntynyt viimeisen viiden vuoden aikana huimasti. Erityisesti askarruttaa osaamisen arviointi, kun vanhat tavat arvioida eivät välttämättä sovellukaan. Miten varmistamme korkeatasoisen oppimisen? Miten tuemme arviointi-ja reflektointiprosessia niin, että myös se ohjaa ja edistää opiskelijan oppimista? Toteutettuna niin, että se vaatii meiltä mahdollisimman pienen panostuksen niukkenevien opetusresurssien maailmassa? Metropolian Vapaaehtoistoiminnasta oppimisen -opintojakso kehittyy osana Verkkovirta-hanketta Metropoliassa näihin kysymyksiin on lähdetty vastaamaan Verkkovirta-projektissa kehittämällä sosiaalialan Vapaaehtoistoiminnasta oppimisen -opintojaksoa. Siinä teoreettista tietoa, vapaaehtoistyötä ja oppimisen arviointia yhdistämällä on toteutettu joustava ja monialainen tapa suorittaa korkeakouluopintoja. Kurssilla saavutetut oppimistulokset soveltuvat oikeastaan jokaiselle korkeakouluopiskelijalle alasta riippumatta ja sen suorittaminen on mahdollista myös osana valinnaisia opintoja kaikille Metropolian tutkintojen opiskelijoille. Kehittämistyössä keskitymme erityisesti yhteistoiminnallisesti opiskelijoiden kanssa toteutettavaan arviointiprosessiin. Tarkoituksena on luoda malli, joka sopii laajemmin opinnollistamista hyödyntävien opintojaksojen arvioinnin kehittämiseen. Sylvia Tast, lehtori, sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalue Lue lisää Verkkovirta-hankkeesta Opinnollistamisen arvioinnista
Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi: 17.11.2016 maksuton ja avoin seminaari. Järjestäjänä henkilökohtaista budjetointia kehittävä hanke.
Valtakunnallinen ESR-rahoitteinen hanke kehittää ja pilotoi henkilökohtaista budjetointia sekä tuottaa tietoa HB:n vaikutuksista. Hankkeessa etsitään vastausta kysymykseen: Mitä siitä seuraa, kun asiakas HB-toimintamallin mukaisesti itse valitsee miten ja mihin palveluihin hän käyttää asiakassuunnitelmaan budjetoidut resurssit? Millaisia vaikutuksia tällä on nähtävissä asiakkaan hyvinvointiin, toimintakykyyn ja osallisuuteen sekä toisaalta palveluihin, työkäytäntöihin ja kustannuksiin? Hankkeessa on erilaisia asiakaskohderyhmiä. Hanke myös kehittää HB:n vaikutusten arvioinnissa tarvittavia seurantamittareita. Järjestämme 17.11.2016 seminaarin, jossa esitellään erilaisia käytössä jo olevia hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja osallisuuden mittareita sekä mitatun/arvioidun tiedon dokumentointia. Seminaarissa keskustellaan mittaamisen, mittareiden ja tiedon dokumentoinnin jatkokehitystarpeista. Seminaariin ovat tervetulleita hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja osallisuuden mittaamisesta ja kehittämisestä kiinnostuneet ammattilaiset, palveluista vastaavat esimiehet ja päättäjät, tutkijat ja kehittäjät sekä asiakkaat. Ja HB-hankkeessa mukana olevat. Tästä seminaarin sivulle, josta löydät ohjelman ja ilmoittautumislinkin. - vielä ehdit ilmoittautua 10.11.2016 mennessä. Sirkka Rousu, projektipäällikkö, sirkka.rousu@metropolia.fi Lue lisää henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämishankkeesta - hanke-esittely. Tässä blogissa aiemmin julkaistu uutinen henkilökohtaisen budjetoinnin kehitystyön käynnistymisestä. Tutustu vammaispalveluasiakkaiden kokemuksiin henkilökohtaisesta budjetoinnista. Lue lisää vammaispalveluissa kehitetystä henkilökohtaisesta budjetoinnista.
Metropolia kehittämässä henkilökohtaista budjetointia: asiakkaalla mahdollisuus valita
Kun kerron kehittävänäni henkilökohtaista budjetointia (HB), kuulija on voinut ajatella sen tarkoittavan ihmisen omien rahojen käytön suunnittelua. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Henkilökohtaisella budjetoinnilla tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintatapaa, jossa asiakkaan palvelutarpeiden arvioinnin pohjalta hänen kanssaan laaditaan asiakassuunnitelma ja määritetään rahasumma, jolla asiakas itse päättää mistä ja millaista tukea hankkii. Valmisteilla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yksi suuri muutos tulee koskemaan asiakkaan roolia palvelunkäyttäjänä: tulevaisuudessa ihminen voi laajemmin kuin nykyisin valita mitä ja kenen palveluja käyttää ja sen mukaisesti palveluntuottaja saa maksun. Toiminnassa otetaan askeleita asiakasohjautuvampaan palvelujärjestelmään. Sipilän hallituksen kesäkuun 2016 linjauksissa HB-malli nähdään yhtenä tapana jatkossa järjestää asiakaspalveluja. Hallituksen valinnanvapautta koskevat lakiesitykset on ilmoitettu julkaistavan marraskuussa 2016. HB-toimintamalli on tavoitteellinen ja asiakasohjautuva vaihtoehto palvelujen järjestämiseen HB-toimintamallissa asiakkaan kanssa kartoitetaan hänen palvelutarpeensa. Asiakas laatii yhdessä tukihenkilönsä/lähipiirinsä kanssa ja omatyöntekijän tukemana tukisuunnitelman. Tukisuunnitelma sisältää ne palvelut ja palvelujen järjestämistavat, joilla asiakas itse katsoo tulevansa autetuksi. Budjettisumma pohjautuu palvelutarpeen arvioinnin ja tukisuunnitelman tavoitteisiin. Asiakkaan elämäntilanne ja palvelutarpeet pyritään arvioimaan asiakkaan kanssa sovitulla tavalla mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja ottamaan tukisuunnitelmassa huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon eri lakien kautta tulevat palvelut, joita asiakas tarvitsee. Budjettisumman puitteissa asiakas päättää mitä palveluja tai hoitoa hän käyttää ja mistä palvelut hankkii, julkisten palvelujen ohella suoraan yrityksiltä, yhteisöiltä ja myös lähiverkostolta. HB-mallin valinneet voivat joustavasti rakentaa omaa hyvinvointiaan ja arkeaan tukevia palvelu- ja hoitoratkaisuja. HB-toimintamallissa ihminen itse päättää millaisesta tuesta hän hyötyy kulloisessakin elämäntilanteensa. Tämä näkyy asiakkaan hyvinvoinnin kokemisena ja tyytyväisyytenä. HB-malli myös laajentaa asiakkaan omia toimintavaihtoehtoja hankkia palveluja asiakkaan omista verkostoista, yhteisöiltä sekä yrityksiltä sovitun asiakassuunnitelman ja -budjetin puitteissa. HB-palvelunkäyttäjinä voisivat Suomessakin olla erilaiset asiakkaat, kuten pitkäaikaissairaat, erilaista kuntoutusta tarvitsevat tai vammais-, vanhus- tai lapsiperhepalveluja tarvitsevat. Nyt käynnistyneessä HB-hankkeessa halutaan kokeilla toimintamallia erilaisten asiakkaiden kanssa. Toivottavasti asiakkaat innostuvat kokeilemaan henkilökohtaista budjettia. Näin saadaan tutkittua tietoa kokemuksista. Metropolia Ammattikorkeakoulu kehittää kumppaneiden kanssa HB-mallia Metropolia on koordinointivastuussa kolmivuotisesta kehittämishankkeesta yhdessä Diakonia- ja Saimaan ammattikorkeakoujen kanssa. Kehittämistyö toteutuu käytännön asiakastyössä kuudella pilottialueella: Hämeenlinna, Pori, Tampere ja Vantaa sekä Etelä-Karjalan ja Kainuun sote-kuntayhtymät. Yhteistyössä on mukana myös yritys- ja järjestöyhteisöjä. Hanke on saanut Euroopan sosiaalirahaston rahoituksen STM:n valtakunnallisesta teemahausta. Hanke tuottaa HB-mallin toimivuudesta tutkittua tietoa ja raportoi kokemukset myös valinnanvapauslainsäädännön kehittämisen tueksi. Asiakasryhmien erilaiset tarpeet huomioitava HB-mallin kehittämisessä Käytännön asiakastyössä HB-malli on asiakkaiden mahdollista valita keväästä 2017 alkaen. Toiminta käynnistyy kullakin pilottialueella kun on saatu työstettyä uuden toiminnan perusedellytykset. Näitä ovat mm. henkilöstön ja asiakkaiden koulutus, uuden toimintamallin kehittely eri paikkakuntien tarpeiden mukaan, asiakkaan näkökulmasta kuvattua tietoa palveluista ja kustannuksista budjetin määrittämiseksi. Asiakas tarvitsee tietoa näistä vaihtoehdoista valintansa tekemisessä. Lisäksi koulutetaan HB-avustajia asiakkaan tueksi. HB-avustajat voivat olla esim. kokemusasiantuntijoita tai vapaaehtoisjärjestöjen toimijoita. Asiakastyön kokemusten pohjalta toimintamallia ja sen edellytyksiä kehitetään edelleen hankkeen kuluessa yhdessä kumppaneiden ja asiakkaiden kanssa. Asiakkaat tarvitsevat myös sähköiset asiointiyhteydet omaan palvelusuunnitelmaan ja budjettiinsa, mieluiten reaaliaikaisesti. HB-hanke tulee viestimään aktiivisesti hankkeen kehittämistyöstä. Järjestämme myös avoimia maksuttomia seminaareja ja työpajoja ajankohtaisista teemoista. Hanke järjesti syyskuussa henkilökohtaista budjetointia esittelevän seminaarin, jonka tallenne on katsottavissa hankkeen nettisivuilta. Tervetuloa 17.11.2016 hyvinvointiin liittyviä mittareita käsittelevään seminaariin. Hankkeessa tuotetaan mitattua tietoa toiminnan vaikutuksista niin asiakkaan, palvelujen kuin kustannustenkin näkökulmasta. Sirkka Rousu, projektipäällikkö, yliopettaja, Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointimalli Lue lisää hankkeesta Metropolian hankesivuilta (hankkeen varsinaiset nettisivut vielä työn alla): sivuilta pääset katsomaan myös syyskuun HB-seminaarin talenteen. Sivuita löytyy myös tulevien seminaarien ohjelmat ja ilmoittautumisohjeet. Lue lisää HB:stä ja valinnanvapaudesta tässä blogissa aiemmin julkaistusta laajemmasta artikkelista. 10.10.2016 julkaistu viranhaltijavalmistelun esitys valinnanvapausmallin (mm.HB-mahdollisuus) vaiheittaisesta toteuttamisesta, lue lisää STM:n sivuilta Lue Kuntaliiton uutinen huolesta valinnanvapausmallin yksityiskohdista (Kuntalehti) ja sama kannanotto Kuntaliiton sivuilla
Varhaiskasvatuslaki – parempaa pedagogiikkaa vai epätasa-arvoa varhaiskasvatukseen?
Laki lasten päivähoidosta laadittiin vuonna 1973 ja se alkoi viimeistään 2000 –luvulla olla aikansa elänyt. Päivähoidon hallinto siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle vuonna 2013, mikä antoi viimeistään syytä odottaa lain päivittämistä. Uusi laki, nimeltään Varhaiskasvatuslaki tuli voimaan 1.8.2015. Laissa määritellään, että ”varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka” (Varhaiskasvatuslaki 36/1973, 1§). Lain mukaan jokaiselle lapselle tulee laatia varhaiskasvatussuunnitelma, jonka toteutumista arvioidaan vähintään kerran vuodessa. Myös enimmäisryhmäkoko on määritelty; päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä enintään kolmea hoito- ja kasvatustehtävässä olevaa henkilöä vastaava määrä lapsia. (Varhaiskasvatuslaki 36/1973, 5a§; 7a§.) Epäonnisesti uuden lain säätäminen osui taloudellisesti huonoon ajankohtaan, joten pääministeri Juha Sipilän hallituksen leikkaustoimenpiteet kohdistuivat myös varhaiskasvatukseen rankalla kädellä. Hallitus muutti Asetusta lasten päivähoidosta (239/1973, 6§) siten, että 1.8.2016 alkaen ryhmässä saa olla kahdeksan kolme vuotta täyttänyttä lasta seitsemän sijaan yhtä kasvattajaa kohden. Eduskunta päätti lisäksi rajata lapsen subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen 20 tuntiin viikossa. Oikeus tätä laajempaan varhaiskasvatukseen lapsella on vain, jos siihen on perusteet vanhempien työ- tai opiskelutilanteen vuoksi, tai jos se on perusteltavissa lapsen tai huoltajien erityistarpeiden kautta. (Varhaiskasvatuslaki 36/1973, 11a§.) Varhaiskasvatus edistää lapsen kehitystä Varhaiskasvatuslaki painottaa vahvasti tasa-arvoa ja kaikkien lasten yhdenvertaisia mahdollisuuksia varhaiskasvatukseen. Päätökset päiväkotien ryhmäkokojen kasvattamisesta ja subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaamisesta jäivät kuntien vastuulle, minkä myötä useat kunnat päättivät olla ottamatta käyttöön näitä varhaiskasvatuksen laatua heikentäviä säädöksiä. Tästä johtuen heikennykset uhkaavat lasten yhdenvertaista oikeutta varhaiskasvatukseen ja eriarvoistavat lapsia asuinpaikan ja vanhempien työllisyystilanteen mukaan. (Tuukkanen & Helander 2016.) Varhaiskasvatuksen hyvät vaikutukset on todistettu useissa tutkimuksissa. Esimerkiksi brittiläisen Eppe –tutkimuksen mukaan eniten korkealaatuisesta varhaiskasvatuksesta hyötyivät ne lapset, joilla oli muita huonommat elinolot tai paljon tuen tarpeita. Erityisen paljon varhaiskasvatuksesta hyötyvät maahanmuuttajataustaiset lapset. (Tikkanen 2016.) Näiden tietojen valossa heikennykset kohdistuvat juuri niihin lapsiin, jotka varhaiskasvatusta tarvitsisivat eniten, siis jos sattuvat asumaan heikennyksiä tehneessä kunnassa. Herää väistämättä kysymys, tämäkö on yhdenmukaisuutta ja tasa-arvoa? Varhaiskasvatuslain pohjalta Opetushallituksessa laaditaan myös uusi Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, jonka luonnos julkaistiin 15.8.2016. Sen mukaan ”varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tehtävänä on tukea ja ohjata varhaiskasvatuksen järjestämistä, toteuttamista ja kehittämistä sekä edistää laadukkaan ja yhdenvertaisen varhaiskasvatuksen toteutumista koko maassa” (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 –luonnos 2016, 3). Laadukkaasta varhaiskasvatuksesta puhutaan suunnitelmassa monessa eri yhteydessä. Erityisesti painotettaessa pedagogiikkaa laatu liittyy läheisesti varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutustasoon. Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutustason yhteys lasten hyvinvointiin ja varhaiskasvatuksen laatuun. Korkeamman koulutuksen omaavat työntekijät ovat sensitiivisempiä ja sitoutuneempia myönteiseen vuorovaikutukseen, kuten kehumiseen, kuulemiseen ja tukemiseen lasten kanssa. He myös osaavat kehittää toimintaa lasten kannalta parhaaseen suuntaan, integroida erilaisia oppisisältöjä leikkiin sekä tukea lasten oppimista ja kielen kehittymistä. (Hermanfors & Eskelinen, 2016.) Myös varhaiskasvatuslaki korostaa pedagogiikan merkitystä ja lastentarhanopettajan pedagogista vastuuta. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatimisesta vastaa lastentarhanopettaja, ja myös perhepäivähoidossa olevan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa tehtäessä hyödynnetään lastentarhanopettajan ammattitaitoa. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 –luonnos 2016, 5; 11.) Pula lastentarhanopettajista huolestuttava Etenkin pääkaupunkiseudulla vallitseva pula pätevistä lastentarhanopettajista heikentää väistämättä varhaiskasvatuksen laatua. Olen viime viikkojen aikana kiertänyt tekemässä lyhyitä sijaisuuksia viidessä eri päiväkodissa Helsingissä ja olen saanut työtarjouksen jokaisesta päiväkodista. Joissakin yksiköissä on puuttunut lastentarhanopettaja useammasta ryhmästä. Tämä on ikäväkseni näkynyt myös ryhmien toiminnassa, tai oikeastaan toiminnan puutteessa, mikä myös osaltaan sotii tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta vastaan. Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Anitta Pakanen sanoo, että syynä työvoimapulaan on yliopiston aloituspaikkojen vähäisyys. Lastentarhanopettajia koulutetaan myös ammattikorkeakoulujen sosionomi-tutkinnossa. Heikko palkkaus myös vaikuttaa: palkka ei ole riittävä pääkaupunkiseudun elinkustannuksiin. (Turtola 2016.) Päiväkotiryhmien kasvattaminen ei ainakaan lisää alan vetovoimaisuutta, eikä palkkaukseenkaan ole näkyvissä parannusta. Tilanne on mielestäni hyvin huolestuttava. Osaaminen varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kuvataan viisi laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta, joiden tavoitteet otetaan huomioon toimintakulttuurin ja oppimisympäristöjen kehittämisessä sekä kasvatuksessa, opetuksessa ja hoidossa. Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet ovat ajattelu ja oppiminen; kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu; itsestä huolehtiminen ja arjen taito; monilukutaito ja osallistuminen ja vaikuttaminen. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 15.) Näistä erityisesti monilukutaito vastaa erinomaisesti tämän päivän globalisoituvan maailman haasteisiin. Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten viestien tulkinnan ja tuottamisen taitoja ja se tukee vuorovaikutusta moninaisissa kulttuurisissa ja kielellisissä ympäristöissä. Tieto- ja viestintäteknologiaosaaminen on osa monilukutaitoa. Myös oppimisen alueissa teknologiakasvatus on huomioitu. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 17; 34.) Tämän päivän lasten arkeen kuuluvat tablettitietokoneet ja älypuhelimet. Jo taaperoikäiset osaavat operoida pyyhkäisynäytön kanssa ja vähän isommat tietävät varsin hyvin, että puhelimesta voi kuunnella tuttuja lauluja tai etsiä tietoa melkeinpä mihin vaan asiaan. Professori Marja-Leena Laakso toi viime marraskuussa järjestetyssä Varhaiskasvatus 20 vuotta –juhlaseminaarissa Jyväskylässä esiin, että Suomessa on muihin Pohjoismaihin verrattuna enemmän digivastaisuutta siitä huolimatta, että yhteiskunnan digitoituminen on nostettu hallitusohjelmaa myöten keskeiseksi tulevaisuuden suunnaksi. Digitaalisuus nähdään lasten elämässä uutena ja uhkaavana elementtinä. Tämän myötä Laakson mukaan tarvitaankin tutkimusperustaista tietoa siitä, kuinka lapsia kasvatetaan ja opetetaan jatkuvasti digitaalisemmaksi muuttuvassa yhteiskunnassa ja miten uusin tutkimustieto voidaan hyödyntää lastentarhanopettajien koulutuksessa ja kentän kehittämistyössä. (Siippainen & Salminen 2016.) Oman kokemukseni mukaan varhaiskasvatuksen henkilöstö tarvitsee täydentävää koulutusta edellä mainittujen taitojen opettamiseen, jotta esimerkiksi tablettitietokoneita voitaisiin hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla myös varhaiskasvatusikäisten opetuksessa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat työtä ja sen kehittämistä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 valmistunee vielä tämän syksyn aikana. Niiden mukaan laaditaan paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2017 alkaen. (Opetushallitus.) Varhaiskasvatuslaki ja sen pohjalta laaditut varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 korostavat mielestäni aivan oikeita asioita lapsen edun kannalta: tasa-arvoisuutta, yhdenvertaisuutta, laadukasta pedagogiikkaa sekä lapsen äänen kuulemista ja osallistamista. Jotta nämä kaikki voisivat toteutua, tarvitaan osaavia, koulutettuja ja motivoituneita ammattikasvattajia, virikkeellisiä ja laadukkaita varhaiskasvatusympäristöjä sekä kohtuullisen kokoisia ryhmiä, joissa on riittävästi resursseja huomioida jokaisen lapsen yksilölliset tarpeet. Uuden lain arvot ovat oikeat, mutta toteutus vielä ontuu. Positiivisena näen, että aihe on tällä hetkellä vahvasti tapetilla ja puhututtaa niin varhaiskasvatuksessa työskenteleviä kuin palveluiden käyttäjiäkin. Toivoa saattaa, että se lopulta johtaa lapsen kannalta parempaan tulevaisuuteen. Tiina Lallukka, lastentarhanopettaja / sosionomi ylempi AMK -opiskelija Lisätietoa ja lähteet Hermanfors & Eskelinen 2016. Varhaiskasvatuksen nykytila. Kasvatus 1/2016, 70-75. Opetushallitus. Verkossa. Siippainen & Salminen 2016. Minne menet varhaiskasvatus(tiede)? Kasvatus 1/2016, 82-85. Tikkanen 2016. Tukien pienikin ponnistaa. Opettaja 7/2016, 24-25. Turtola 2016. Pula pätevistä lastentarhanopettajista vaivaa pääkaupunkiseutua – lisää tarvittaisiin lähes 470. Verkossa. Tuukkanen & Helander 2010. Toteutuuko yhdenvertainen oikeus varhaiskasvatukseen? Verkossa. Varhaiskasvatuslaki 36/1973. Verkossa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 –luonnos. Opetushallitus 2016. Verkossa. Kuva: Tampere: Lapsiryhmä nauraa.
Palvelujärjestelmä ja ihmislähtöisyyden periaate
Valinnan vapaus Talentia-lehti käsitteli sote-valinnanvapautta sosiaalialan näkökulmasta kesäkuussa 2016. Artikkelin mukaan selvitysmiesryhmä päätyi suosittamaan väestövastuista sosiaali- ja terveyskeskusta, lisättynä äitiys- ja lastenneuvolapalveluilla. Sosiaali- ja terveyskeskuksella on valinnanvapauden kannalta keskeinen rooli. Keskus voi olla julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin toteuttama. Henkilö voisi valita, minkä sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaaksi hän haluaa listautua. Talentia-lehden artikkelissa ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja kertoo olevansa tyytyväinen perusratkaisuun. Etenkin, kun terveysalalla on ihmetelty, mihin tarvitaan sosiaalipalveluita terveyskeskuksissa. Sote-uudistuksen lähtökohtana oli vaikuttavuuden ja säästöjen hakeminen sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiosta. Esimerkiksi, jos vanhus tulee toistuvasti akuuttipäivystykseen ilman terveydellisiä ongelmia, taustalla on todennäköisesti turvattomuutta ja yksinäisyyttä, joihin tarvitaan elämäntilanteen selvittämistä ja sosiaalialan osaamista. Uusi sote-malli vaatii kansalaisilta aktiivista roolia palveluiden kehittämisessä. Asiakasosallisuus tulee nousemaan uuteen merkitykseen. Kansalaistoiminnan järjestämisessä kolmannen sektorin rooli on tärkeä. Vertailukohdan voi hakea Iso-Britanniasta, jossa asukasryhmät ovat aktiivisia ja asiakasosallisuus arkea palvelutuotannossa. Oma lukunsa ovat asiakkaat, jotka eivät osaa valita eivätkä vaatia. He tarvitsevat tukea ja apua. Palveluohjaus tulee nousemaan tärkeään asemaan. Yhteistyö eri toimijoiden kesken lisää hyvinvointia ja tuo säästöjä Antti Mäntylä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta Fimeasta toteaa, että iäkkäiden lääkehoidossa on paljon pulmia. (Tesso 1/16). Terveydenhuollon toimijat näkevät merkittävän monilääkityksen aiheuttamia ongelmia päivittäin. Suurin syy lääkitysongelmiin on se, että sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä ja hoitokäytännöt eivät tue potilaan kokonaisvaltaista hoitoa. Tehokkaalla ennaltaehkäisyllä saataisiin kuitenkin paljon aikaan. Ikäihmisten kanssa työskentelevien ammattilaisten pitäisi seurata asiakkaitten terveydentilaa ja siinä tapahtuviin muutoksiin pitäisi pystyä puuttumaan ajoissa. Tämä on myös johtamisen ja palvelujärjestelmän asia. Ammattilaisilla tulee olla aikaa ja kykyä hoitaa asioita kokonaisvaltaisesti. Psykososiaalisiin tarpeisiin vastaaminen Muistisairaitten ihmisten hyvinvoinnista vastaavien ammattilehti Memo julkaisi numerossaan 2/2016 Ulla Eloniemi-Sulkavan sykähdyttävän artikkelin aiheesta psykososiaalisiin tarpeisiin vastaaminen. Ihmisen psykososiaalisiin tarpeisiin kuuluvat kaikki muut paitsi fyysiset tarpeet. Lisääntynyt kiinnostus psykososiaalisiin tarpeisiin ja menetelmiin muistityössä nivoutuu ihmislähtöisyyden (person-centredness) periaatteeseen. Tämä periaate on itsestään selvä hoidon lähtökohta esimerkiksi Iso-Britanniassa. Me Suomessa puhumme edelleen asukas-, potilas- ja asiakaslähtöisyydestä. Meillä on vielä pitkä matka rakenteiden, toimintatapojen ja arviointimenetelmien kehittämisessä, jotta todellinen ihmislähtöisyys voi juurtua käytäntöihin. Kansainvälinen tutkimuskirjallisuus tuo esiin, kuinka psykososiaaliset tarpeet jäävät tyypillisesti vastaamatta muistisairaan ihmisen palvelujärjestelmässä. Muistisairaiden itsensä kertomana suurin vastaamaton tarve on psyykkiseen hätään saatu tuki. Muut vastaamattomat tarpeet ovat tiedon tarve, seuran tarve ja arkisten aktiviteettien tarve. Hoito- ja palvelujärjestelmän tarpeiden arviointia ja niihin vastaamista tuleekin kehittää sellaiseksi, että ihmisten omat kokemukset tulevat nykyistä paremmin huomioiduksi. Tällä hetkellä voi pohtia, tuotammeko tukea ja hoitoa ihmisen tarpeiden vai kunnan palveluvalikon pohjalta. Ihmislähtöisyyden periaate: Person-centred care Tuntuu itsestään selvältä ajatella, että ihmiset ovat itse oman hyvinvointinsa ja terveytensä asiantuntijoita. Se ei kuitenkaan usein ole selviö sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. Etenkin iäkkäiden henkilöiden, muistisairaitten tai muuten heikommassa asemassa olevien henkilöiden ääni jää helposti kuulumatta. Nettijulkaisu Sciencedaily on julkaissut aiheesta mielenkiintoisen artikkelin. Person-centred care on yleisesti käytössä oleva toimintamalli Iso-Britanniassa ja Irlannissa. Nyt hyväksi koettu malli on saanut näkyvyyttä myös USA:ssa. Siellä ihmislähtöisyyden periaatteen mukaista toimintatapaa on tutkittu tieteellisesti. The Journal of the American Geriatrics Society on julkaissut tutkimuksen tuloksia sekä monialaisen asiantuntijatiimin kommentteja. Tutkijat ja lääkärit toteavat artikkelissa, että heillä on nyt selkeä visio siitä, kuinka siirtää ihmislähtöisyyden periaate käytäntöön. Iso-Britanniassa ja Amerikassa tehtyjen tutkimusten ja käytännön kokemuksen kautta on havaittu että ihmislähtöinen toimintatapa sitouttaa ihmiset yhdessä sovittuihin käytäntöihin hoidossa ja kuntoutuksessa. Sen on havaittu olevan avainasemassa, kun kehitetään korkealuokkaisia sosiaali- ja terveyspalveluita. Se on parantanut palveluiden laatua ja oikea-aikaisuutta. Ihmiset ovat myös ottaneet enemmän vastuuta omasta terveydestään. Miksi ihmislähtöisyyden huomioiminen palvelujärjestelmässä on tärkeää? Ihmislähtöisyyden periaate palvelujärjestelmässä tarkoittaa tapaa ajatella ja nähdä terveys- ja sosiaalipalveluja käyttävät ihmiset tasaveroisina toimijoina silloin, kun heidän hoitoaan suunnitellaan ja sosiaalisen avun tarvettaan kartoitetaan. Ihmiset nähdään oman elämänsä asiantuntijoina. Kun ihmiset ja heidän läheisensä otetaan mukaan hoidon tai hoivan suunnitteluun, saadaan parempia tuloksia ja ihmiset ovat sitoutuneempia yhteistyöhön. Ihmislähtöisyyteen sosiaali- ja terveysalalla voi ottaa erilaisia näkökulmia. Tärkeintä on kuitenkin ihmisen arvostaminen ja hänen asettaminen toiminnan suunnittelun keskiöön. Tärkeätä on myös huolehtia siitä, että vuorovaikutus ja kommunikaatio eri tahojen kesken toimii. Ihmisille on puhuttava kieltä, jota he ymmärtävät. Jos ammattihenkilöstö piiloutuu vaikeiden termien taakse, ei esimerkiksi iäkäs ihminen tunne olevansa tasa-arvoisessa asemassa. Hän ei ymmärrä saamiaan ohjeita eikä sitoudu sovittuihin asioihin, kuten onnistuneeseen lääkehoitoon tai omaan kuntoutussuunnitelmaansa. Tavoitteena palveluiden kehittämisessä pitäisi olla, että tulevaisuuden palvelujärjestelmä huomioi ihmisen yksilönä. Henkilön omat voimavarat otetaan käyttöön. Häntä kannustetaan ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja kuntoutumisestaan. Läheiset muodostavat vankan lisän turvaverkkoon, silloin kun se on mahdollista. Aina läheisten tuki ei ole realismia, silloin ihmisen on saatava tukea ja turvaa (niin konkreettista kuin henkistäkin) palvelujärjestelmältä. Ihminen pitää ymmärtää kokonaisuudeksi, jossa pyykkinen tai fyysinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä, eikä niitä voi erottaa toisistaan. Tuija Virtanen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Definition of person-centered care for older adults clarified by experts. Verkossa. Memo 2/2016. Ulla Eloniemi-Sulkava. Psykososiaalisiin tarpeisiin vastaaminen hoito- ja hoivatyössä. Verkkojulkaisu Talentia-lehti, Kesäkuu 2016. Sote valinnanvapaus sosiaalialan näkökulmasta. Verkkojulkaisu Tesso 1/16, Iäkkäiden lääkehoidossa paljon pulmia Verkkojulkaisu Tesso 2/16, Iäkkäiden kaatuminen on mahdollista estää
Uhanalainen Etelä-Savo: koulutuksen leikkauspäätösten vaikutukset
Koulutuspoliittisten leikkauspäätösten vuoksi uhan alla on vuorostaan Etelä-Savo. Itä-Suomen yliopisto on päättänyt lakkauttaa Savonlinnan kampuksen, jonka olemassaolo on suuri elinvoimaisuuden tuoja Etelä-Savon maakunnassa. Koulutuspolitiikka on puhuttanut tänä vuonna paljon. Ammattikorkeakoulujen jälkeen leikkausvuorossa ovat nyt yliopistot sekä toisen asteen oppilaitokset. Savonlinnan kaupunki ja koko Etelä-Savo on erittäin huolissaan yliopistojen säästötalkoiden vaikutuksista, sillä Itä-Suomen Yliopiston hallitus on huhtikuussa tehnyt päätöksen Savonlinnan kampuksen lakkauttamisesta ja siirrosta Joensuuhun. Savonlinnan kampuksella on järjestetty kustannustehokasta ja laadukasta opettajankoulutusta 50-luvulta alkaen. Savonlinnan kaupunki ja sen asukkaat ovat lakkautuspäätöksen jälkeen tehneet aktiivista työtä kampuksen säilyttämisen puolesta. Savonlinnan kaupungin Sipilän hallitukselle valmisteleman kannanoton mukaan Savonlinnan opettajankoulutus on ollut vetovoimaista, tehokasta ja tuloksellista, eli kaikin puolin laadukasta. Pieni koulutusyksikkö on ollut myös valtakunnallisena edelläkävijänä mm. alakoulun digitaalisen opetuksen kehittämisessä. Yliopiston lakkautuspäätös on lainmukainen, mutta laajaa yhteiskunnallisten vaikutusten arviointia ei ole tehty. Päätöksen vaikutukset ovat kuitenkin mittavat, ja ulottuvat valtiontalouteen saakka. (Savonlinnan kaupunki; Enkenberg – Hiltunen – Kankkunen 2016.) Maan hallitus on esittänyt Itä-Suomen Yliopistolle kahden miljoonan euron vuotuista lisärahoitusta opettajankoulutuksen jatkumiseksi Savonlinnassa. Myös Savonlinnan kaupunki on tarjoutunut rahoittamaan kampuksen toimintaa professuurien muodossa ja käynyt neuvotteluja muista keinoista saada säästöjä aikaan. Itä-Suomen yliopistolle lakkautuksesta koituvat säästöt ovat pieniä verrattuna julkistaloudelle koituvaan isoon laskuun. (Savonlinnan kaupunki.) SAVONLINNAN YLIOPISTOKAMPUKSEN LAKKAUTTAMISEN LAAJAT VAIKUTUKSET Kainuussa vastaavanlainen tilanne koettiin 2010, kun opettajankoulutus loppui Kajaanissa. Seuraukset pikkukaupungille olivat merkittävät, mutta kolhuista on kuitenkin alettu toipua. (Pölkki 2016.) Savonlinnan kaupunki totesi kannanotossaan hallitukselle, että kerrannaisvaikutuksineen kaupunki menettää 900 opiskelijaa, noin 300 työpaikkaa sekä 12 miljoonaa euroa ostovoimaa. Nämä vaikuttavat muun muassa kaupungin väkilukuun, ikärakenteeseen ja työttömyyteen epäedullisesti. (Savonlinnan kaupunki.) Savonlinnalaiset ovat joutuneet luopumaan jo useista tärkeistä palveluista, kuten sairaalan synnytys-, ensiapu- ja teho-osastoista. Väestön vähentyessä ja ikääntyessä veroja joudutaan nostamaan, ja siitä huolimatta palvelutarjonta todennäköisesti supistuu entisestään. Keskustan ajama alueellinen tasapuolisuus jää keskittämisen jalkoihin. Yliopisto-opiskelijoiden lähtö aiheuttaa opiskelija-asuntoyhtiön konkurssin, joka asettaa jopa Savonlinnan Oopperajuhlat uhatuksi, sillä kesävieraiden majoituspaikat vähenevät merkittävästi (Koponen 2016). Joensuu, jonne opettajankoulutus siirretään, joutuu pyytämään valtiolta rahoitusta uusien opiskelija-asuntojen rakentamiseen. Savonlinnan opiskelija-asunnot Oy puolestaan ajautuu konkurssiin ja talot jäävät tyhjiksi. Jälleen kerran olemme tilanteessa, jossa leikkausten ja säästöjen todelliset kustannukset uhkaavat tulla maksettaviksi veronmaksajien rahapusseista moninkertaisesti myöhemmin. Taloudellisten vaikutusten lisäksi asukkaita huolettaa mm. pätevien opettajien löytyminen kaupunkiin ja maakuntaan jatkossa. Lakkautuspäätöksen takana on Itä-Suomen yliopiston näkökulma ja säästöt, jotka ovat ristiriidassa yhteiskunnan näkökulman kanssa. Yliopiston säästöt tulevat olemaan noin 700 000 euroa, kun taas kustannukset yhteiskunnalle yli 100 miljoonaa. Tämän ristiriidan vuoksi kaupunki odotti maan hallituksen kumoavan yliopiston päätöksen. Myös pääministerin puheet hajauttamisen puolesta antoivat syyn uskoa, että päätös olisi kumottavissa (Savonlinnan kaupunki; Pohjanpalo 2016). Ahkerasta kansalaisvaikuttamisesta ja poliitikkojen työstä huolimatta pääministeri ilmoitti toukokuussa, ettei hallitus voi pelastaa Savonlinnan kampusta. Hallituksen tekemien koulutusleikkausten vuoksi sen olisi ollut hankalaa nyt kävellä yliopiston autonomian yli. Taloudellisia, sosiaalisia ja aluepoliittisia perusteita lakkautuspäätöksen kumoamiselle olisi löytynyt. (Koivisto 2016.) MITEN KÄY OPETUKSEN LAADULLE? Tutkijoiden mukaan koulutuksen keskittäminen suuriin yksiköihin ei takaa laatua. Suomalaisyliopistot menestyvät maailmanlaajuisissa vertailuissa hyvin. Koulutusyksikköjen karsintaan ei pitäisi lähteä ilman koulutus- ja tieteenaloittaisten tulos–panos-analyysien laadintaa, kuten Savonlinnan-tapauksessa on tehty. (Liiten 2016.) Opiskelijan näkökulmasta yksi tärkeimmistä opetuksen laatuun vaikuttavista tekijöistä on ohjauksen saatavuus. Edellinen hallitus leikkasi ammattikorkeakoulujen rahoituksesta viidenneksen, mikä näkyy tänä päivänä erityisesti henkilökohtaisen ohjauksen saamisessa. Nykyinen hallitus on tekemässä yhtä suuret leikkaukset yliopiston puolelle. Pienten yksikköjen, kuten Savonlinnan OKL:n, lakkauttaminen ja keskittäminen suuriin yksiköihin, vaikuttaa uskoakseni juuri opiskelijoiden henkilökohtaiseen ohjaukseen. Ohjauksen puute voi pahimmillaan venyttää opiskeluaikoja ja heikentää opiskelumotivaatiota ja -mahdollisuuksia. Laadukas koulutus motivoi ja innostaa, ja sen vaikutukset voivat ulottua pitkälle työelämään lisäämällä henkistä pääomaa ja tuottavuutta. Entisenä savonlinnalaisena olen surullisena seurannut, kuinka entisessä kotikaupungissa ovia sulkeutuu yksi toisensa perään niin, että yhä useampi joutuu tekemään päätöksen muuttaa pois. Myös omat paluumuuttomahdollisuudet kauniiseen Etelä-Savoon alkavat olla vähäiset. Positiivista on kuitenkin ollut nähdä, kuinka savonlinnalaiset ovat puhaltaneet yhteen hiileen kaupungin ja koko maakunnan puolesta. Ainakaan vielä Etelä-Savo ei hiljene, vaan miettii aktiivisesti uusia selviytymisstrategioita, niin päättäjä- kuin ruohonjuuritasolla. Veera Halttunen, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteet ja lisätietoa Enkenberg, Jorma – Hiltunen, Mervi – Kankkunen, Markku 2016. Yliopistokampuksen lakkautuspäätös ajaa Savonlinnan ahdinkoon. Mielipidekirjoitus. Helsingin Sanomat 24.4.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Koivisto, Matti 2016. Sipilä: Savonlinnan OKL:n lakkauttamispäätös yllätti hallituksen. Yle uutiset 11.5.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Koponen, Paavo 2016. Oopperajuhlaväen vuodepaikat vaarassa, kampuksen lähtö kaataa kesähotellit Savonlinnassa. Yle uutiset 28.4.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Liiten, Marjukka 2016. Uusi vertailu: Suomalaisyliopistot ovat maailman toiseksi parhaat. Helsingin Sanomat 25.4.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Pohjanpalo, Olli 2016. Sipilä palautti uskoa koko maan pitämiseksi asuttuna: ”Keskittämisen sijaan Suomelle kilpailuetua hajauttamisesta”. Helsingin Sanomat 23.4.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Pölkki, Minna 2016. Savonlinna uhkaa näivettyä – opettajankoulutus lähtee, talous vajoaa kriisin partaalle. Helsingin Sanomat 4.5.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Savonlinnan kaupunki. Muistio 18.4.2016. Saatavilla myös sähköisesti: Ks. myös Opettajankoulutus säilytettävä Savonlinnassa -yhteisö Facebookissa: Eduskunta, SDP:n välikysymys Suomen suunnasta:
Päiväkotilasten vanhemmat mukaan päivähoidon arkeen ja talkoisiin
Ekstrovertti vai introvertti vanhempi? Passiivinen vai aktiivinen vanhempi? Huono vai hyvä päivä? Nämä kaikki asiat saattavat vaikuttaa siihen miten ja millä asenteella vanhemmat suhtautuvat ylipäätään lapsensa päiväkotimaailmassa tapahtuviin asioihin. Ja näin kliseisesti voi myöskin sanoa vuosien työkokemuksen jälkeen, että yleensä perheen äidit ovat niitä aktiivisempia osapuolia – äidit yleensä suhtautuvat lapsensa päiväkotiasioihin hyvin tunneperäisesti kun taas isälle se on ennemminkin järkiperäinen asia, tyyliin lapseni käy päiväkodissa ja sillä selvä. Helsingin varhaiskasvatusvirasto hyväksyi toiminnallisten tavoitteiden toteutumisennusteet vuodelle 2016 varhaiskasvatuslautakunnan 5.4.2016 kokouksessa. Sitovia toiminnallisia tavoitteita ovat muun muassa päiväkodeissa 3-vuotiaiden terveystarkastuksien ja hyvinvointikeskustelujen vakiinnuttaminen kokeilun perusteella eli ”Neuvola päiväkodissa”- toimintamalli, lapsilla mahdollisuus aktiiviseen liikkumiseen vähintään kaksi tuntia päivässä ja varhaiskasvatuspalvelujen kehittäminen asiakasperheiden kanssa käytävänä vuoropuheluna luomalla toiminnallisen osallistumisen mallit vanhempaintilaisuuksiin. Mielenkiintoisimpana pidän näistä ehdottomasti jälkimmäistä, sillä asiakkaiden osallistaminen on ollut päivän sana jo muutaman vuoden ajan. Siitä puhutaan jopa niin paljon, että välillä tulee mietittyä, että meneekö puhe kuitenkaan ikinä käytännön tasolle. Toivottavasti tehtäisiin varhaiskasvatuksessa vielä enemmän näkyväksi sitä, että mitä kaikkea huippujuttua me teemme yhdessä lasten ja koko perheiden kanssa! Toiminnallisen osallistumisen malli vanhempaintilaisuuksiin Toiminnallisen tavoitteen tarkoituksena on kehittää varhaiskasvatuksen palveluja ja työmenetelmiä eli luoda ja ottaa päivähoitoyksiköissä käyttöön vanhempaintilaisuuksien osallistamisen ja osallistumisen mallit, mitkä kannustavat perheitä aktiiviseen vuoropuheluun ja yhteistoimintaan yhdessä päiväkodin kanssa. Yhdessä vanhempien kanssa luotavien vuorovaikutusmallien avulla pyritään lisäämään ymmärrystä siitä mitä varhaiskasvatus oikeasti on ja tuottaa yhteisesti sisältöä yksiköiden toteuttamaan varhaiskasvatukseen. Tavoitteen toteutuminen osoitetaan siten, että syntyneet osallistumisen mallit löytyvät kootusti esimiesten ja henkilöstön käyttöön varhaiskasvatusviraston intrasivuilta. Kyseisen toiminnallisen tavoitteen ennustetaan toteutuvan. Tavoitteen toteutumisen arviointi on ajankohtainen vuoden 2017 alkupuolella. Upea asia näissä kahden viimeisen vuoden toiminnallisissa tavoitteissa on ollut se, että ne ovat varsin käytännönläheisiä ja arkeen vahvasti linkitettyjä. Näin ollen varhaiskasvatuksen henkilöstön on helpompi sitoutua tavoitteisiin, kun ne tulevat työntekijää lähelle ja pidämme niitä merkittävinä asioina varhaiskasvatusta kehitettäessä. Varhaiskasvattajan uraa aloitellessani muistan miettineeni vanhempaintilaisuuksissa, että taasko tätä samaa jaarittelua: muistakaa merkata lapsen vaatteet, muistakaa tuoda varavaatteet ja jumppavaatteet lokeroon, vasukeskustelut pidetään lapsen syntymäpäivän tienoilla ja niin edelleen. Varhaiskasvattajien kokoama lista muistettavista asioista oli loputon ja lopuksi sitä vaan kysyttiin kuuliaisesti kuuntelevalta yleisöltä, että onko teillä jotain kysyttävää. Vanhemmilla lienee ollut kiire jo lasten luokse kotiin, sillä harva vanhempi kysyi mitään. Tai no, onhan porukassa aina muutama innokas, joka haluaa äänensä kuuluviin. Silloin 7 vuotta sitten yritin vaivihkaa kysellä kokeneimmilta tiimikavereilta, että miten olisi jos vanhemmat laitettaisiin itse työn touhuun emmekä me vain luennoisi heille. Muistan ehdottaneeni yhteistä lauluhetkeä, jumppatuokioita, pienryhmäkeskusteluja, iltasadun lukemista, saduttamista, vanhempien omia näytelmiä ym. Silloin ehdotuksilleni hymähdeltiin, mutta vuosien mittaan kaikki nämä edellä mainitut ehdotukset on testattu ja hyviksi todettu ryhmien vanhempaintilaisuuksissa. Muistakaa nyt hyvät vanhemmat -vanhempainillan luennointitapana tiivistyi sähköpostiin, joka lähetettiin alkusyksystä kaikille vanhemmille. Näin ollen vanhempainilloissa jäi rutkasti aikaa paljon mielenkiintoisammalle ja hyödyllisemmälle keskustelulle ja yhteiselle työskentelylle. Vasta muutamien viime vuosien aikana vanhempien ja perheiden osallistaminen on tullut mukaan ammattikieleen, mutta onhan se ollut läsnä päiväkotiarjessa jo pidempään. Vuorovaikutteinen toiminnallisen osallistumisen malli päiväkodissa kuulostaa tavoitteena helpolta lastenleikiltä. Ideoita, vinkkejä ja näkökulmia on varmasti kymmeniä ellei satoja varhaiskasvatusviraston henkilöstöllä, ne täytyy vaan saada näkyväksi ja yhteiseen käyttöön, jotta kaikki pääsevät niihin osallisiksi. Onhan tämä ennen kaikkea myös henkilöstön asenne ja tottumus kysymys, sillä useat työntekijät ovat tottuneet ”suorittamaan” vanhempaintilaisuudet totutulla ja hyväksi havaitulla tavalla. Digitalisaation yleistymisen ja monipuolistumisen myötä tuleekin hyödyntää myös erilaisia käytössä olevia laitteita ja viestimiä tilaisuuksien järjestämisessä, dokumentoinnissa sekä uusien toimintamallien levittämisessä muulle henkilöstölle. Osallistamisbuumin ollessa nykyisin kuumimmillaan, edelleen mietityttää se, tulevatko vanhempaintilaisuuksiin laisinkaan ne vanhemmat ketkä kenties eniten kaipaisivat verkostoitumista muiden perheiden kanssa, tukea omaan vanhemmuuteen sekä lapsen kehityksen tukemiseen. Osallistavan menetelmän vaarana on nimittäin se, että siinä velvoitetaan aktiivisuuteen ja tulemaan jonkin verran pois omalta mukavuusalueeltaan. Toki osallisuuden teeman mukaisesti on tärkeää muistaa, että kaikki tämä perustuu vapaaehtoisuuteen ja perheillä on oikeus tehdä omat ratkaisunsa ja päätöksensä osallistumisesta. Vanhemmat päivähoidon arkeen tutustumassa? Vanhempien osallistaminen vanhempaintapatumiin on oikein hieno tavoite, mutta näkisin sen rinnalle ehdottomasti myös sen, että miten vanhemmat saataisiin vielä lähemmäs päiväkodin arkea? Katsomaan, kuuntelemaan ja fiilistelemään oman lapsen ryhmän toimintaa, koko talon yhteistä toimintaa ja ennen kaikkea sitä, miten oma lapsi on ja viihtyy päiväkodissa. Päiväkotipäivän aikana tapahtuu lapsen kohdalla kymmeniä mullistavia asioita ja vanhemmat pääsevät osallisiksi niihin vain lyhyen keskustelun kautta, valokuvien, sähköposti tiedotteiden ym. avulla. Miksi vanhempia ei voisi kutsua enemmän seuraamaan päiväkotipäivää? Vai haluavatko vanhemmat edes ”sekaantua” varhaiskasvatukseen? Monet varhaiskasvattajat saattaisivat ehkäpä myös ajatella, että no nyt sekin äiti tai isä tulee tänne kyttäämään mitä teemme. Itse ajattelen sen ennemminkin niin, että olisi upea tilaisuus näyttää lapsen vanhemmille avoimesti mitä päiväkotipäivän aikana oikeasti tapahtuu. Myös ne kaaoshetket mitkä eivät todellakaan suju suunnitellusti! Kauan suunnittelemani ”Mitä minun isä/äiti tekee ammatikseen-projekti” ei tänäkään vuonna tullut toteutetuksi, kenties lähivuosina! Minna Heiskanen, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteenä: Helsingin Varhaiskasvatusviraston talousarvion toteutumisennuste 1/2016 tilanteesta 29.2.2016. Toiminnallisten tavoitteiden toteuttamisennuste 1/2016.
Työttömyyden invaasio: miten työtön ja työpaikka kohtaamaan?
Parhaillaan käydään Sipilän hallituksen työllisyyttä parantavien toimien osalta keskustelua. Lahdessa julkaistiin keväällä 2016 tilastotiedote työttömyyden tilasta kaupungissa. Työttömyysaste on jonkun verran pienentynyt viime vuoteen nähden, mutta edelleen Lahti on koko maan tilastoissa kolmen kärjessä. Tiedotteen mukaan Lahdessa oli samaan aikaan 1311 vapaata työpaikkaa. Miksi vapaat työpaikat ja työttömät eivät kuitenkaan kohtaa toisiaan? Ajankohtaista teemaa käsittelee myös Sitran teettämä laaja tutkimus työelämästä ja tulevaisuuden työelämävalmiuksista (21.3.2016 uutinen). Tutkimus nostaa esiin verkostoitumisen, luovuuden ja empaattisuuden työelämävalmiuksina, joita työnantajat kaipaavat digitalisoituvassa maailmassa. Lisäksi tutkimus kirvoitti keskustelua TE-toimistojen tarpeista ja tavoitteista, koska vain 4% kertoi saaneensa työpaikan TE-toimiston kautta ja suurin osa työllistyi oma-aloitteisuudellaan sekä ottamalla yhteyttä itse työnantajaan. Suurimmalle osalle kansalaisista on itsestään selvää käydä töissä, saada palkkaa ja maksaa veroja yhteiskunnan palvelujen hyväksi. Maamme perustuslainkin mukaan jokaisella on oikeus työhön. Valtion velkaantuessa olisi erityisen tärkeää saada työllistettyä ihmisiä ja pienennettyä työttömyysastetta. Onko meistä suomalaisista kasvanut hyvinvointivaltion hellässä huomassa ahneita ja laiskoja ihmisiä? Omalla kohdallani on ollut aina itsestään selvää, että työnteolla ansaitaan rahaa, jolla maksetaan eläminen. Nuoren aikuisen työllistymisen esteistä Olen saanut seurata lähietäisyydeltä, kuinka vaikeaa nuoren aikuisen on työllistyä. Syynä on ollut työnhakijan terveyden tila ja tukien tuoma tasainen tulo. Työllistämiskeikat ovat usein vastenmielisiä (ei toiveduunia) ja mahdollinen paperisota lyttää lopun mielenkiinnon. Työttömien terveydentila on iso haaste työllistymiselle, sillä työnantajat työllistävät mielellään vain kokopäivästä työtä tekeviä ja terveitä henkilöitä, välttäen mahdollisia sairaslomakuluja. Onko yhteiskunnalle halvempaa pitää osa-aika työtä tarvitsevia kotona kuin työllistää esimerkiksi palkkatuella? Pidemmän päälle en usko näin olevan, ja toivon hallituksen tarttuvankin työttömien kouluttamiseen uudelleen ja osa-aikatyötä tarvitsevien palkkaamiseen samalla innolla kuin tukien leikkaamiseen. Asenteissakin muutoksia Miten työnteosta on kehittynyt hyvin polttava puheenaihe, miksi työttömät eivät hakeudu avoimiin työpaikkoihin ja kuinka opiskelu ei innosta nuorta työmarkkinoille? Hyvinvointivaltion asettamat raamit ovat joustaneet liikaa, ja asenne ”kyllä yhteiskunta huolehtii” on pesiytynyt liian hyvin 80-90-luvun sukupolveen. Onneksi asenne on muuttumassa ja nykynuoriso on aika monimuotoisesti ja globaalisesti ajatteleva joukko. Byrokratia vaikeuttaa osa-aikaista työllistymistä Ongelmana on myös Suomessa vallitseva byrokratia, joka ei anna mahdollisuuksia ihmisille työllistyä, silloin kun henkilöllä on omaa toimintakykyä heikentäviä tekijöitä joko henkisessä tai fyysisessä terveydessään. Työmarkkinoiden ja työttömien kohtaaminen kaatuu työpaikkojen pysyvyyteen ja palkkaukseen. Talouden epävarmuuden takia pitkiä työsuhteita ei työnantajat halua aina solmia ja epävarmuus nakertaa työllistymistä. Ehkä Sitran teettämä tutkimus herättää työnantajia ja mahdollisuudet työllistymiseen kasvavat. Näinhän on yhteiskuntasopimuksenkin jo todettu tekevän toteutuessaan. Kasvattakaamme lapsistamme globaalisti ajattelevia aikuisia, jotka huolehtivat yhteiskunnastaan maailmanlaaajuisesti, ilman oman navan tuijottelua. Anu Koskinen, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Tässä linkki Sitran työelämätutkimuksen tuloksiin
Henkilökohtaista budjetointimallia (HB) kehitetään: Miten sote-palvelujen asiakas voisi valita HB-mallin – 26.9.2016 seminaari
Henkilökohtainen budjetointi – Kokemukset meillä ja muualla Henkilökohtaista budjetointia kehittävän valtakunnallisen hankeen seminaari maanantaina 26.9.2016 kello 9.30–15.45 Tikkurilassa Ohjelma 9- 9.30 Aamukahvi 9.30 -11.45 Mistä henkilökohtaisessa budjetoinnissa on kyse? Millaisia kokemuksia tällaisesta valinnanmahdollisuudesta on meillä ja muualla? Miten henkilökohtainen budjetointi mahdollistuu sote-mallissa? · Henkilökohtainen budjetointi -malli maailmalla ja Suomessa Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra · Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kokemukset henkilökohtaisesta budjetoinnista Katriina Kunttu, vastaava sosiaalityöntekijä, Eksote · Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä Petteri Kukkaniemi Projektipäällikkö, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 10.30-10.45 Tauko 10.45- 12.15 Hankkeen ja alueellisten pilottien esittely · Hankkeen esittely, projektipäällikkö Sirkka Rousu, Metropolia Ammattikorkeakoulu · Pilottialueiden sote-palvelut ja kehityskohteet: Hämeenlinna, Vantaa, Tampere, Pori, Kainuun sote sekä Eksote 12.15 - 13.00 Lounas 13.00 - 14.15 Työskentelyä · aluekoordinaattoreiden ohjaama työskentely 14.15-14.30 Iltapäiväkahvi 14.30-15.45 Työskentelyn tuotokset ja keskustelu Aika: maanantai 26.9.2016 9.30 - 12.00 koulutuksellinen osuus 13.00 - 15.45 työskentelyä Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Lummetie 2, Tikkurila Auditorio IAD 190 Iltapäivän työskentelyä varten lisäksi IAD 172 Kaltala-luokka HUOM! - tilat ovat Metropolian ala-aulan kerroksessa Metropoliaan pääsee myös Laurea AMK:n sisääntulokerroksessa sijaitsevan ruokalan läpi lisätietoja: http://www.metropolia.fi/yhteystiedot/lummetien-toimipiste/ Osallistujat: Kaikki sote-palveluissa asiakkaan valinnanvapauden ja laajan osallisuuden edistämisestä kiinnostuneet. Kaikki käynnistyneen henkilökohtainen budjetointi - kehittämishankkeen toimijat. Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu mukaan viimeistään 21.9.2016 oheisen linkin kautta https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/16980/lomake.html Avain kansalaisuuteen: osallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta sekä tukea henkilökohtaisen budjetointimallin avulla Hankekumppanit yhteistyössä: Metropolia, Saimaa ja Diakonia ammattikorkeakoulut, Hämeenlinna, Vantaa, Tampere, Pori, Kainuun sote-kuntayhtymä ja Etelä-Karjalan sote-kuntayhtymä sekä Perhehoitoliitto, Kasvatus- ja perheneuvontaliitto, Suomen avohuollon toimijat Sulat ry sekä Helsingin Diakonissalaitos HDL ja alueellisia yhteisöjä.
Näin nuoria oikeasti palvellaan
Aloite nuorten olojen parantamiseksi Keravalla Noin vuosi sitten julkaistun hyvinvointikertomuksen mukaan nuoret Keravalla voivat huonommin, kuin naapurikuntien nuoret. Hyvinvointikertomus kertoi, että keravalaiset ovat kokeneet enemmän kiusaamista, kaverittomuutta ja huonoa terveydentilaa kuin saman ikäiset yläkoulujen oppilaat Tuusulassa, Järvenpäässä ja Vantaalla. Kaupunginvaltuustossa reagoitiin hyvinvointikertomuksen tuloksiin ja esitettiin aloite tilanteen parantamiseksi. Aloite sisälsi toiveita nuorten olojen parantamiseksi sekä koulussa että vapaa-ajalla ja perheiden yhteisen tekemisen lisäämistä. Toiveena oli, että tekeminen sekä vanhempien että kavereiden kanssa ohjaisi pois kotisohvalta tai omasta huoneesta yksin pelaamasta. Ehdotuksena oli ottaa mallia Järvenpään viihteetön ja välittämisen viikko -kampanjoista syksy- ja kevät kaudella. Aloitteeseen vastasivat sekä kasvatus- ja opetuslautakunta että vapaa-ajanlautakunta hyvin tehdyn ja käytännönläheisen selvitystyön pohjalta. Koulut lasten ja nuorten asialla Koska resurssit ovat rajalliset, sekä kasvatus- ja opetuslautakunta että vapaa-ajanlautakunta ovat todenneet nykyiset toimet riittäviksi. Todellisuudessa molemmilla toimialoilla tehdään siis paljon hyvää ja tarpeellista työtä, kaikki ei vain näy aina ulospäin. Tästä syystä onkin todella hyvä asia, että lautakunnat ovat eritelleet vastauksissaan monta käytännön työmuotoa, jotka vastaavat aloitteen kysymyksiin ja toiveisiin, ja tehneet niitä tällä tavoin näkyviksi. Kouluissa ja päiväkodeissa on käynnissä monia eri ohjelmia ja hankkeita sekä tapahtumia, joilla lasten ja nuorten hyvinvointia pyritään parantamaan. On arkiliikuntaa, tukioppilastoimintaa, KiVa Koulu -ohjelmaa ja erityisiä teemapäiviä ja -viikkoja. On myös erikseen koulutettua henkilökuntaa, uuden opetussuunnitelman huomioimista ja oppilaiden osallistamista. Lisäksi työtä tehdään koulun seinien rajoja rikkoen, ja mukana on muun muassa eri urheilujärjestöjä. Panostusta nuorten vapaa-aikaan Vastauksissa aloitteeseen todettiin, että nuorten hyvinvoinnista huolehtiminen on todella suuri tehtävä, ja nuoret sekä ryhmänä että yksilöinä ovat haastava kohderyhmä viranomaistyölle, vaikka kuinka tehtäisiin yhteistyötä. Kaupungin vapaa-aikapalveluiden piirissä tehdään kuitenkin paljon työtä nuorten laadukkaan vapaa-ajanohjelman tarjoamiseksi ja hyvinvoinnista huolehtimiseksi. Nuorisotyön periaatteena on tehdä työtä yhdessä nuorten kanssa. Se osallistaa nuoria aktiivisesti ja antaa heille paljon vaikutusmahdollisuuksia omaan elämään vaikuttavissa päätöksissä. Nuorille tarjotaan turvallista ryhmää, luotettavaa aikuista, edullista tai jopa ilmaista mahdollisuutta osallistua erilaisiin toimintoihin sekä kanavia päästä tarvitsemiensa palveluiden äärelle mahdollisissa ongelmatilanteissa jo ennen, kuin ongelma kasvaa nuoren kannalta hallitsemattoman suureksi ja hankalaksi käsitellä. Vastauksessa on lueteltu monia erilaisia työmuotoja ja -tapoja sekä tuotu niitä hyvin päättäjien nähtäväksi. Positiiviset kokemukset heijastuvat muihin lähellä oleviin ihmisiin Pahoinvointia ei kuitenkaan pystytä kokonaan poistamaan. Aina on joku tai jotkut, joille mitkään tarjotuista palveluista tai vaikutusmahdollisuuksista ei syystä tai toisesta sovi. On myös niitä, jotka eivät vain halua. Yleisenä suuntaviivana ihmisläheisillä aloilla on torjua syrjäytymistä kaikilla mahdollisilla tavoilla, koska syrjäytyminen on suuri ja vaikea ihmisiin liittyvä menoerä Suomessa. Kaikkia ei pystytä pelastamaan, mutta onneksi tehdään paljon. Ja onneksi yhden saamat positiiviset kokemukset, voimaantuminen, vaikuttamiskokemukset omassa elämässä sekä täytetty tarve tulla autetuksi ja huomatuksi tulemisesta, tapaavat heijastua myös muihin lähellä oleviin ihmisiin. Emma Raassina, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Keravan kaupungin päätöksenteko-sivulta http://www.kerava.fi/palvelut/p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6ksenteko-ja-hallinto/esityslistat-ja-p%C3%B6yt%C3%A4kirjat Kaupunginvaltuusto 13.4.2015/35 § Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2015/88 §
Lapsilla on erilaiset oikeudet saada varhaiskasvatusta pääkaupunkiseudun kunnissa
Espoo on päättänyt, että Espoossa ei rajata lasten varhaiskasvatusoikeutta. Kaupunginhallitus päätyi äänin 8–5 (2 tyhjää) opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kanssa samalle kannalle. Valtuustossa ratkaisu syntyi yhden äänen erolla. Espoo seuraa näin Helsingin esimerkkiä, Helsingin kaupunginhallitus ja valtuusto teki saman päätöksen jo aiemmin. Vantaa sen sijaan ei lähtenyt peesaamaan Helsinkiä tai odottelemaan Espoon päätöstä. Vantaan valtuusto hyväksyi marraskuussa 2015 varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen tiukan äänestyksen jälkeen. Kunnilla on toki oikeus tehdä asiassa omat päätöksensä. Silti Espoon tuore päätös jättää Vantaan omituiseen asemaan naapureidensa vierellä. Espoo, Helsinki ja Vantaa ovat pitkälti yhtä kokonaisuutta esim. liikenteen ja osalta. Varhaiskasvatuksessa näiden kuntien (ja Kauniaisten) yhteistyötä on tehty jo pitkään. Vaikuttaako tämä kaupunkien keskinäiseen yhteistyöhön? Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö VKK-Metro on Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan yhteinen varhaiskasvatuksen koulutus- ja kehittämisverkosto, jota pääkaupunkiseudun kunnat rahoittavat omalla perusrahoituksellaan. Eli yhteistä kehittämistä, mutta iso ero perusoikeuksissa. Hyvä lähtökohta toiminnalle? Vantaa on ollut kauan tiukilla taloudellisesti ja varhaiskasvatusoikeuden rajaamista on perusteltu myös taloudellisilla syillä. Silti Vantaa on tehnyt suuria pitkän tähtäimen suunnitelmia infrastruktuuriin ja myös toteuttanut niitä. Ajatuksena on ollut panostaa tulevaisuuteen. Hyvä kaikki. Pitkän aikavälin vaikutusten arviointia ei tehdä varhaiskasvatuksessa? Myös varhaiskasvatuksessa pitkän tähtäimen suunnittelu kannattaa, sillä laadukas varhaiskasvatus on ehdottomasti edullisin tapa vaikuttaa lasten ja perheiden elämään myönteisesti. Varhaiskasvatuksessa pystytään auttamaan ja tukemaan lasta ja perhettä ennen kuin ongelmat ovat liian suuria ja vaativat yhteiskunnan muita tukimuotoja kuten lastensuojelua. Silti tehdään päätös, joka on ristiriidassa perheiden edun kanssa. Kummasti tässä haisee se, että kaupunginosia, teitä tai ratoja suunnitellessa ajatellaan pitkälle, mutta lasten ollessa kyseessä ajatellaan vain kuluvan vuoden budjettia. Arvopohja kohdallaan. Varhaiskasvatuslain 2 a pykälässä luetellaan lain tavoitteita. Kuudennessa kohdassa kerrotaan tavoitteeksi mm. antaa kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen. Mustan huumorin sketsi on se, että lain tavoite saadaan täyttymään rajaamalla varhaiskasvatusoikeutta eli ”takaamalla jokaiselle lapselle oikeus 20 tuntiin varhaiskasvatusta”. Lapset eriarvoisessa asemassa varhaiskasvatuksessa Te vantaalaiset työttömät, masentuneet, mielenterveysongelmaiset, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivät ja infernaalisen väsyneet vanhemmat. Te täytätte kriteerit, joilla lapsenne on oikeutettu laajempaan varhaiskasvatukseen. Sen kun otatte itse rohkeasti yhteyttä. Jukka Piippo, sosionomi ylempi AMK-opiskelija, lastentarhanopettaja Lisätietoa Espoo: http://www.hs.fi/kaupunki/a1454304533606?ref=hs-art-uusimmat-#3 Helsinki: http://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2015-009592/khs-2015-32/ http://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2015-009592/vakalk-2015-10/ Vantaa: http://yle.fi/uutiset/vantaa_on_rajaamassa_paivahoito-oikeutta/8460321 VKK-metro: http://www.socca.fi/vkk-metro Varhaiskasvatuslaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1973/19730036
Päätöksenteon vaikeus on ympäristöuhka
Ympäristövaikutusten kannalta on parempi mitä suurempi osa ravinnostamme on kasveista peräisin, joten ympäristön kannalta on merkitystä sillä millaista ruokaa meidän päiväkodeissa ja kouluissa tarjotaan Seurasin hämmentyneenä Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelua 25.5.2016 kokeilusta, jossa vegaaniruokavalion tulisi mahdolliseksi valita kahdessakymmenessä Helsingin päiväkodissa. Tämän keskustelun taustalla oli 27.8.14 Leo Straniuksen tekemä valtuustoaloite vegaaniruuan saamiseksi kaupungin päiväkodeissa. Melkein kaksi vuotta asia on kiertänyt varhaiskasvatuslautakunnan, kaupungin hallituksen ja kaupunginvaltuuston välillä ja lopulta siis päädyttiin kokeiluun. Päättäjiä ei voi ainakaan haukkua hätiköinnistä, mutta asian vaikeutta ei voi olla ihmettelemättä. Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto, jonka varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas esitteli 5.4.16 varhaiskasvatuslautakunnassa, ei tukenut vegaanisen ruokavalion valinnan mahdollisuutta päiväkodeissa. Lausunnossa perusteltiin kantaa erityisesti lisäkustannuksien takia. Kustannuksista oli pyydetty selvitystä ja lausunnossa todettiin vegaaniruokavaliota noudattavan lapsen osalta olevan 4,40 euroa päivältä kalliimpi muihin ruokavalioihin verrattuna. Arvio perustui 125 lapsen määrään. Itsestäni luvut tuntuivat aika epärealistisilta, kun huomioidaan, että monet lapset saavat jo nyt vegaaniruokaa päiväkodissa. Jos lakto-ovo vegetariaaninen, sianlihaton, munaton, maidoton ja laktoositon ruokavaliot korvattaisiin vegaanisella ruokavaliolla, olisi tietysti myös syöjien määrä huomattavasti suurempi kuin arvioon laskettu 125 lasta. Tietysti kustannukset ovat aina suhteessa määrään. Rahasta on helppo keskustella ja monet tietysti vastustavat kulujen lisäämistä. Niin myös valtuustossa käytetyissä puheenvuoroissa raha nousi esille, mutta niin nousi myös tasa-arvo ja terveys. Itselleni tässä asiassa on tärkeää millaisia ympäristövaikutuksia meidän ruokavaliovalinnoilla on ja olinkin tyytyväinen, kun myös valtuustossa nostettiin tämä asia esille. Tosin vegaaniruokavalion vastustajat eivät nostaneet ympäristövaikutuksia tai meidän kaikkien yhteistä vastuuta ympäristöstämme millään tavalla esille. Jos meillä verotettaisiin ruokaa sen ympäristövaikutusten perusteella, huomioiden kasvatuksen, tuotannon, kuljettamisen, jakelun ja pakkaamisen, niin uskoisin vegaanisen ruokavalion tulevan edullisemmaksi kuin maitoa tai lihaa sisältävän ruokavalion. Varhaiskasvatukseen kuuluu myös kestävä kehitys aivan kuten perusopetukseenkin. Ruokatuotanto on liikenteen ja asumisen ohella yksi merkittävä ilmastoon vaikuttava tekijä, joten tämä pitäisi ottaa huomioon päiväkotien ja koulujen ruokailujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Ruuan raaka-aine valinnoilla voidaan vaikuttaa suoraan hiili- ja vesijalanjälkeen samalla myös terveyteen. Helsingin kaupungilla on omat ilmastotavoitteet, joten luulisi päätöksen teon eri hallinnonalueilla ottavan ilmaston ja ympäristön huomioon. Vegaaniruoka ei automaattisesti ole ilmastoystävällinen vaan siinäkin pitää kiinnittää huomiota miten ja missä ruoka tuotetaan. Ruuan tuottamiseen liittyy myös muita kuin ympäristöön liittyviä eettisiä näkökulmia, jotka on hyvä pitää mielessä. Tuntuu turhauttavalta, että kokeillaan asiaa, jonka pitäisi olla lähtökohtaisesti ihan toisin päin. Kasvisruuan pitäisi olla pääasiallinen ruoka niin päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla kuin kodeissakin, jos halutaan pienentää ruuan ympäristövaikutuksia. Kokeilu on kuitenkin askel oikeaan suuntaan ja eikä ainakaan Tampereen talous ole kaatunut siihen, että vegaaniruokaa on tarjolla päiväkodeissa. Hyvä asia tässä valtuuston keskustelussa oli valtuutettu Rissasen ponsi kasviruokapäivän järjestämisestä myös päiväkodeissa. Ponsi sai kannatusta, joten helsinkiläisten koulujen lisäksi kasviruokapäivä tulee ehkä tulevaisuudessa myös päiväkoteihin. Yhdellä päivällä viikossa on merkitystä, mutta useampi olisi parempi. Toivottavasti nyt päiväkodissa aterioivat lapset eivät elä aikuisuuttaan maailmassa, jossa elämän edellytykset ole kaventuneet oleellisesti meidän päättämättömyytemme ja vastuun pakoilun takia. Miten voimme kasvattaa lapsemme vastuullisuuteen, jos emme itse toimi vastuullisesti. Ympäristötalkoot ovat todellakin talkoot, jossa meitä jokaista tarvitaan ja johon meidän pienet arkiset ratkaisut vaikuttavat. Meidän on kyettävä tekemään päätöksiä ympäristö huomioon ottaen ja toivoa, että päätöksemme ovat riittäviä vaikutuksiltaan. Saila Lehtonen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisää tietoa ja lähteet WWF ruokaopas verkossa Aamulehden artikkeli vegaaniruuan kalleudesta verkossa Stadinilmasto verkossa Ylen artikkeli kasvissyönnistä verkossa Ilmasto-opas: ilmastomyönteinen ruoka verkossa Ruokatuotteiden ympäristö vaikutusten eroja verkossa Helsingin Sanomien artikkeli: kodin ilmastovaikutuksia voi pienentää vaikka syömällä verkossa Helsingin kaupunki kaupunginvaltuuston päätöstiedote nro 10 verkossa Kaupunginvaltuuston kokous video 10/25.5.16 verkossa
Sosiaalityön työvoimapulaa voidaan helpottaa: Rousu vastaa käytyyn keskusteluun
Tämä mielipideartikkeli on julkaistu Helsingin Sanomissa 17.7.2016. Lehdessä on keskusteltu jälleen sosiaalityön työvoimapulasta ja tilanteesta muutoinkin. Sosionomi ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneet tulisi katsoa päteviksi sosiaalityöhön Kuntien sosiaalityön kriisi on ollut totta ainakin parikymmentä vuotta. Parannuksia asiakastyön määrään, johtamiseen ja palkkaukseen tarvitaan edelleen. Sosiaalityön työvoimapula helpottuisi, jos sosionomin ylemmän amk-tutkinnon suorittaneet katsottaisiin päteviksi sosiaalityöhön. Ammattikorkeakoulusta valmistuneilla on takanaan vähintään kahdeksan vuoden sosiaalityöhön suuntaava opintopolku ja vankka sosiaalialan työkokemus jo valmistuessaan: Sirppa Kinoksen valtakunnallisen kyselyn (2015) mukaan heillä on keskimäärin yli seitsemän vuoden asiakastyön työkokemus jo ennen maisteritason amk-opintojen aloittamista. Tutkinto on koulutusjärjestelmässämme sosiaalialan maisteritason tutkinto eikä siten madalla sosiaalityön koulutusvaatimuksia. Sosiaalityössä tarvitaan sekä yliopistoista että ammattikorkeakouluista valmistuneiden osaamista. Ammattihenkilölakiin vuonna 2016 kirjattu pätevyys perustuu vanhaan kelpoisuusvaatimukseen, jolloin ylempää amk-tutkintoa ei vielä ollut. Lakia tulisi tältä osin muuttaa. Sirkka Rousu yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Tässä linkki HS artikkeliin
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan tarvitaan myös vauvaperheiden näkökulmaa
Yksi hallituksen kärkihankkeista on lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma. Ohjelman sisältö julkaistiin 11.1.2016. Sisällössä on valtavan paljon hyvää, jolla hallitus pyrkii parantamaan ja kehittämään lapsiperheiden oloja Suomessa. Koska teen töitä lastensuojelussa vauvaperheiden parissa, tarkastelen ohjelman tavoitteita erityisesti tästä näkökulmasta. Muutosohjelmassa esitetään ja kehitetään malleja, joita on tarkoitus tulevien vuosien aikana kehittää tukemaan suomalaisia lapsiperheitä. Tarkoituksena koko muutosohjelmalla on saada lapset ja nuoret voimaan paremmin ja tasa-arvoistaa suomalaisia lapsiperheitä. Periaatteet, jotka ohjaavat muutosohjelmaa ovat lapsen oikeudet ja etu, voimavarojen vahvistaminen, perhe- ja lapsilähtöisyys sekä perheiden monimuotoisuus. Sosiaalialan ammattilaisen näkökulmasta on hienoa, että hallitus on ottanut kärkihankkeekseen lapsiperheiden palvelujen parantamisen. Muutosohjelmalla pyritään luomaan uusia palveluja lapsiperheille ja painottamaan työtä ennaltaehkäisevään työhön. Ennaltaehkäisevä työ on juuri sitä työtä, mihin tulisi panostaa. Ohjelmalla pyritään luomaan sektorirajojen ylittäviä palveluja sekä yhdistää enemmän kuntien, järjestöjen, seurakuntien ja yksityisen sektorin palveluja. Ohjelmassa puhutaan paljon vanhemmuuden tukemisesta ja vuorovaikutuksen tukemisesta ja vahvistamisesta. Pienten lasten hyvinvointi lähtee juuri sitä, hyvinvoivasta ja sensitiivisestä vanhemmasta, joka vastaa pienen lapsen tarpeisiin tarkoituksenmukaisella tavalla. Vauvaperhetyön kehittäminen tärkeää Olisin kuitenkin toivonut näkeväni ohjelmassa enemmän mahdollisuuksia kehittää vauvaperhetyötä. Nyt vauvat ja raskaana olevat äidit jätetään lähes mainitsematta, kun painopiste on varhaislapsuudessa ja alle kouluikäisissä. Vuorovaikutuksen tukemisen tulee käynnistyä jo raskausaikana. Neuvoloissa tehdään hyvää työtä raskaana olevien äitien hyväksi, mutta se ei aina kaikkien äitien kohdalla riitä. Lapsen ensimmäinen ikävuosi on merkittävä tämän tulevaisuuden kannalta. Pienillä interventioilla pystytään vaikuttamaan suuresti vauvan ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen, ettei jo raskausaikana alkaneet mahdolliset vuorovaikutuksen häiriöt muutu vakaviksi häiriöiksi ensimmäisten kuukausien aikana. Raskaana olevien ja pienten vauvojen kanssa työskentely on varhaisinta ennaltaehkäisevää työtä, mitä voi tehdä. Muutosohjelmalla halutaan myös vaikuttaa meihin ammattilaisiin ja meidän tapoihin kohdata asiakkaat ja lisätä koulutusta. Ohjelmassa pyritään ”vahvistamaan täydennyskoulutuksella ammattilaisten taitoja lasten, nuorten ja vanhempien kohtaamiseen”. Tämä on tärkeä kehityskohde. Maailmassa ja perheiden tilanteissa tapahtuu parhaillaan suuria muutoksia, ja ammattilaisten pitää pysyä muutoksessa mukana. Neuvoloihin ja varhaiskasvatukseen olisi hyvä saada tietoa ja ymmärrystä varhaisen vuorovaikutuksen häiriöistä, miten ne lapsella näkyvät ja miten niitä voidaan hoitaa ja minkälaisesta kohtaamisesta lapsi hyötyy. Onkin toivottavaa, että ammattilaiset saisivat säännöllisesti osallistua koulutuksiin ja sovitun määrän kuukaudessa / vuodessa olisi mahdollisuus käyttää työaikaa kouluttautumiseen. Toivottavasti muutosohjelman myötä mahdollistuu useammin myös omaehtoinen kouluttautuminen, eikä pelkästään työnantajan osoittama koulutus. Lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelmaa on valmisteltu ja sitä toteutetaan avoimesti ja vuorovaikutuksessa sidosryhmien, alan toimijoiden, lasten, nuorten ja heidän perheidensä kanssa. Jokaisen panos ohjelman toimeenpanossa on tärkeää. Kun on kyse näin suurista muutostavoitteista, olisi ensiarvoisen tärkeää ottaa juuri ne mukaan suunnittelemaan palveluja, jotka niitä käyttävät ja jotka niitä palveluja tuottavat. Toivottavasti tämä osio tässä ohjelmassa toteutuu, jotta muutoksesta oikeasti saadaan kaikkia hyödyttävä ja varmasti toimiva. Hallituksella olisi nyt hyvä aika näyttää kyntensä, mitä he esimerkiksi meidän sosiaalialalla työskentelevien hyväksi tekevät, samoin kuin meidän lapsiperheille. Tähän mennessä hallituksen toimet eivät ole kovinkaan lapsi- ja lapsiperheystävällisiltä vaikuttaneet, mutta vielä on aikaa muuttaa suunta ja tämä muutosohjelma toimii hyvänä alkuna siinä. Anna Nupponen, sosionomi ylempi AMK -opiskelija Lisätietoa muutosohjelmasta STM / LAPE- lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
Ammattitaitoiset vammaistyön osaajat – edellytys kehitysvammaisen ihmisen itsensä näköiseen elämään
Kun hallitus aikoo leikata vammaisten palveluista 61 miljoonaa, asia luonnollisesti aiheuttaa kohun. Me itse ry kirjoittaa avoimessa kirjeessään valtioneuvostolle 20.3.2016, etteivät halua palata laitoksiin, ja vastustavat leikkauksia. Me itse ry on kehitysvammaisten oma yhdistys, joka puolustaa kehitysvammaisten ihmisten ihmisoikeuksia. Olen heidän kanssaan täysin samaa! Suomessa kaikki kehitysvammaiset eivät ole vielä edes päässeet laitoksista pois riippumatta oikeastaan siitä asuvatko laitoksessa vai avohuollon asumisyksikössä. Valitettavasti tälläkin hetkellä laitoshajautusta toteutetaan Suomessa joillakin alueilla tekemällä pieniä laitoksia isojen tilalle, joskus jopa rakentamalla uusia yksiköitä laitosalueelle. Jos uusi yksikkö rakennetaan laitosalueelle, niin mikä muu muutoksen yhteydessä muuttuu kuin fyysiset seinät ympärillä? Vaaditaan mittava asennemuutos ja näkökulman vaihto, ettei muutoksessa vain luoda uusia pienempiä laitoksia. Asennemuutos ei välttämättä vaadi edes resurssien lisäystä. Siihen ei myöskään päästä vain nimellisesti vahvistamalla vammaissopimusta. Siihen tarvitaan koulutettuja ja asiansa osaavia työntekijöitä. Käytännön työtä tekevät alan ammattilaiset ovat tärkeässä asemassa sen suhteen, saako vammainen henkilö elää oikeasti itsensä näköistä elämää, ja päättää omista asioistaan. Itsemääräämisoikeus on joskus haastava asia, jonka oivaltaminen vaatii työntekijältä ammattitaitoa. Ammattitaitoa vaaditaan erityisesti silloin, kun tehdään töitä niiden erityisten ihmisten kanssa, jotka tarvitsevat runsaasti apua ja tukea kommunikoinnissa ja kaikissa päivittäisissä toimissaan. Onnellista asumisen arkea myös vammaisille Olen työskennellyt monissa erilaisissa asumisyksiköissä sekä laitoksessa että sen ulkopuolella. Olen urani varrella vieraillut asumisyksiköissä, joihin on aina mukava palata uudelleen. Olen vieraillut myös sellaisissa yksiköissä, joissa olen alkanut voida pahoin. Olen saanut olla mukana hajauttamassa laitosasumista Päijät-Hämeen alueella, ja nähnyt sen, miten nuo ihmiset ovat nyt laitoksen ulkopuolella onnellisempia. Työ ei aina ollut helppoa, mutta se oli ehdottomasti sen kaiken arvoista. Olen saanut työskennellä erilaisten ihmisten kanssa. Toiset heistä pystyvät toteuttamaan itseään hyvinkin itsenäisesti. Toisen ihmisen itsemääräämisoikeuden toteutuminen riippuu täysin niistä ihmisistä ja työntekijöistä, jotka ovat hänen elämässään on mukana. Työni puolesta olen vuosien mittaan nähnyt valtavan määrän erilaisia asumisyksiköitä, ja tavannut satoja erilaisia asiakkaita ja satoja erilaisia työntekijöitä, jotka ovat tehneet asumisyksiköistä itsensä näköisiä. Joskus yksiköt ovat asukkaidensa näköisiä, joskus työntekijöiden. Valitettavan usein näkee niitä asumisyksiköitä, joissa asukas ei saa tehdä valintoja edes sen suhteen, mitä aamulla puetaan päälle tai mitä aamupalaa hän haluaa syödä. Vahvuuksien sijaan henkilökunta näkee ensin asukkaan haasteet ja vaikeudet. Hyvässä asumisyksikössä jokainen asukas saa elää itsensä näköistä elämää, ja hänellä on mahdollisuus tehdä valintoja arjen asioissa. Hyvässä asumisyksikössä henkilökunta näkee asukkaan vahvuudet, ja niitä hyödynnetään aktiivisesti. Sitä vammaissopimuksen ja itsemääräämisoikeuden toteutuminen parhaimmillaan olisi. Vammaistyön osaajia pitää kouluttaa Mistä näitä ammattitaitoisia vammaistyön osaajia sitten saadaan? Ainakin täällä Päijät-Hämeen alueella yksi suuri huolen aiheeni on se, että esimerkiksi Lahden ammattikorkeakoulun sosiaalialan opinnoissa opetussuunnitelmaan ei enää juurikaan sisälly vammaistyön opetusta. Päijät-Hämeen alueella sijaitsee monta haastavaa asumisyksikköä, joissa asuu vaikeasti kehitysvammaisia henkilöitä ja autismin kirjon henkilöitä. Asukkailla on muun muassa erilaisia kommunikoinnin haasteita, jolloin myös itsemääräämisoikeuden toteutumista ei voida pitää itsestään selvyytenä (jos sitä nyt koskaan voi pitää). Miten nuo ihmiset saavat äänensä kuuluviin, jos heidän kanssaan ei työskentele vammaistyöhön suuntautunutta henkilökuntaa? Kohtaamista ja aitoa läsnäoloa ja asiakkaan kuulemista ei opita koulun penkillä, mutta jos opinnot eivät lainkaan anna mahdollisuutta edes innostua vammaistyöstä, niin vaarana on, että opiskelijat eivät ohjaudu vammaisten pariin lainkaan. Me emme tarvitse laitoshoitoa kehitysvammahuollossa mihinkään. Valitettavasti myös itsemääräämisoikeus ja YK:n vammaissopimus ovat vain hienoja ajatuksia, jos meillä ei ole koulutettua, osaavaa henkilökuntaa viemässä näitä asioita käytäntöön, vammaisten henkilöiden arkeen ja elämään. Jos meillä ei ole osaavaa, työhönsä intohimoisesti suhtautuvia työntekijöitä, meille jää jäljelle kasa pieniä laitoksia isojen tilalle, joissa kehitysvammainen henkilö ei edelleenkään saa päättää omista asioistaan. Heidi Forsell, sosiaalialan ylempi AMK -opiskelija
Hyvinvoinnin vaalimisella hyvään vanhuuteen
Hyvä vanhuus luodaan ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä koko elämän ajan Suomen väestö ikääntyy vauhdilla. Väestörakenteessa tapahtuva muutos ajaa kuntia ahtaalle, suurimmassa osassa kuntia jo viidennes väestöstä on yli 65-vuotiaita (Nironen - Tebest 2015). Kun työssäkäyvien asukkaiden määrä vähenee, kunnat kamppailevat taloudellisten ongelmien kanssa pystyäkseen järjestämään riittävät palvelut. Valtionavustukset eivät yksinään riitä pelastamaan kuntien taloudellista tilannetta. (Nironen - Tebest 2015.) Valtakunnallisesti nykyinen suuntaus on vanhusten laitoshoidon vähentäminen ja kotona asumisen tukeminen. THL:n selvityksen mukaan vanhusten itsemääräämisoikeus toteutuu kotona paremmin kuin laitoksessa.(Karlsson 2014). Ennaltaehkäisevät palveluiden rooli on tärkeässä asemassa, jotta ikäihmisten palveluntarve säilyisi kohtuullisena ja kunnat kykenisivät vastaamaan palvelutarpeisiin paremmin. Ikääntyneen henkilön kannalta onkin äärimmäisen tärkeää, että ennaltaehkäisevillä kuntoutus- ja kotiin annettavilla palveluilla voidaan siirtää laitoshoidon tarvetta eteenpäin. Kotiin annettavien palveluiden kehittäminen Ikäihmisten kotona asumista tukevilla palveluilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi kotihoitoa, päivätoimintaa, liikunta- ja omaishoitajien tukipalveluita tai kuljetuspalvelua. Koska ikäihmiset tulevat asumaan omissa kodeissaan entistä pitempään, se merkitsee kotihoidon tarpeen lisääntymistä. THL:n tutkimusprofessori Anja Noron mukaan kotihoidon vahvistamiseksi tulisi hyödyntää henkilöstön asiantuntemusta ja arvioida asiakkaiden palvelutarpeet monipuolisesti; avainroolissa on palvelujen oikea-aikainen kohdentaminen. Olennaista on suunnata huomio kotihoidon prosessien kehittämiseen, jotta palvelujen antaminen kotiin onnistuisi entistä paremmin. (Karlsson 2014.) Kotihoidon palveluiden piiriin pääsee silloin, kun palveluntarve on olemassa. Vaikka kotihoidon palvelut ovat ennaltaehkäisevää työtä, meidän on kiinnitettävä huomio omaan rooliimme jo ennen kuin palveluntarve on olemassa. Ennaltaehkäisyn avaimet myös yksilön käsissä Vaikka kunnilla on velvollisuus järjestää riittävät palvelut asukkaille, haluan tuoda esille myös yksilön omaa vastuuta. Nykyään ihmisillä on runsaasti tietoa siitä, kuinka terveyttä, toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia tulisi edistää ja millaisia pitkän tähtäimen vaikutuksia sillä tulisi olemaan. Mutta koska meillä ei ole kykyä nähdä tulevaisuuteen, emme tiedä, millaisessa kunnossa olemme 80-vuotiaina. Ja jos terveys on säilynyt hyvänä koko työelämän ajan, harva meistä tulee silloin pohtineeksi, millainen vanhuus itseä odottaa. Vaikka ihminen on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan, yhteiskunnan tarjoamilla palveluilla sitä edistetään ja tuetaan. Rahaa ei kuitenkaan ole käytössä loputtomasti ja silloin ollaankin ongelmien äärellä. Vaikka kunnissa tiedetään, millaisia palveluntarpeita kuntalaisilla on, raha ratkaisee. Niin kylmältä kuin se kuulostaakin. Kunnat joutuvat ottamaan lähtökohdaksi palvelukonseptien muokkaamisen ja uudelleen kehittämisen, ja samalla tarkastellaan, miten työntekoa voitaisiin tehostaa. Yhteiskunnan rooli palveluntarjoajana on meille itsestäänselvyys. Entä mikä on meidän roolimme, meidän vastuumme? Kun puhutaan ennaltaehkäisyn keinoista ikääntymisen tuomia toiminnanvajauksia vastaan, helposti ajatellaan, että se koskee vain eläkeikää lähestyvää väestöä. Tutkimuksia terveyttä edistävistä keinoista julkaistaan koko ajan: ”juo kahvia, se ehkäisee muistisairauksia!”, kun taas uusi uutinen kumoaa edellisen tiedot. Mielestäni kukaan ei voi tänä päivänä väittää, ettei tietoa terveyttä edistävistä menetelmistä ole tarpeeksi tarjolla. Oman hyvinvoinnin edistäminen ja terveen vanhuuden tavoitteleminen ovat mielestäni asioita, joihin meidän kaikkien tulisi pyrkiä jo tänään. Kaisu Kohola, geronomi ylempi amk-opiskelija, Metropolia ammattikorkeakoulu Lisätietoa Karlsson, M. 24.8.2014. Vanhusten kotihoitoa tärkeä vahvistaa. Verkkodokumentti. Tesso-lehti. Nironen, S. – Tebest, T. 10.2.2015. Ikääntyminen ajaa kuntien talouden kuralle – katso miten oma alueesi vanhenee. Verkkodokumentti. Yle-uutiset.
Vertaisryhmä tukee jälkihuoltonuorten itsenäistymistä
Lastensuojelun jälkihuollon tavoitteena on tukea nuorta ja hänen verkostoaan sijoituksen päättymisen jälkeen. Tällöin sosiaalityöntekijä laatii yhdessä asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa jälkihuoltosuunnitelman, johon kirjataan asiakkaan tarvitsemat palvelut ja tuki jälkihuollon aikana. Jälkihuoltosuunnitelmassa huomioidaan elämän eri osa-alueet, kuten asuminen, toimeentulo, koulutus/työ, läheisverkosto sekä mahdolliset hoitotahot ja yhteistyökumppanit. Oman työntekijän antamien arjessa selviytymiseen ja itsenäisen elämän taitoihin liittyvien neuvonnan ja ohjauksen lisäksi jälkihuollossa voidaan käyttää erilaisia psykososiaalisen tuen muotoja, joita on esimerkiksi vertaisryhmätoiminta (Taskinen 2010: 153). ”Jälkihuolto on portti siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan” Siirtymävaiheet ja aikuistumiseen liittyvä vastuun kantaminen omasta elämästä saattavat olla erityisen vaikeita nuorille, jotka ovat eläneet haasteellisissa oloissa. Vaikeudet voivat näkyä sosiaalisen tuen ja verkostojen puutteena, opiskeluun liittyvinä vaikeuksina ja työelämäkokemuksen ja -valmiuksien puutteina, tunneperäisinä ja psyykkisinä vaikeuksina tai runsaana päihteiden käyttönä. Nuorten toimijuutta tutkineen Tarja Juvosen mukaan kyse ei ole yksistään nuoren yksilöllisistä ominaisuuksista vaan tilanteeseen vaikuttavat yhtä lailla olemassa olevat resurssit tai yhteiskunnalliset rakennetekijät. (Juvonen 2015: 31.) Mike Stein (esim. 2009) on kirjoittanut paljon nuorten siirtymävaiheista nuoruudesta aikuisuuteen nimenomaan sijaishuollosta itsenäiseen elämään siirtyvien nuorten aikuisten elämässä. Teksteissä todetaan, että sijaishuollossa asuneille tämä siirtymävaihe on usein lyhyt ja nopeatempoinen, jolloin nuoren siirtymä rajoitetusta sijaishuollosta täysivaltaiseen kansalaisuuteen voi olla varsin raju (Stein 2009: 31). Maritta Törrönen ja Teemu Vauhkonen ovat tutkimuksissaan löytäneet neljä itsenäistymisen kipukohtaa: 1) nuorella ei ole riittävästi taitoja huolehtia omasta kodistaan, 2) hän on menettänyt suhteensa sijaishuoltoon ja sukuunsa, 3) hänellä on vaikeuksia ylläpitää talouttaan ja selvitä vuokranmaksusta ja 4) hänen itsetuntonsa on alhainen. Nämä tekijät ilmenivät suhteessa luottamukseen, sillä nuorten luottamus läheisiin ihmisiin, yhteisöön ja yhteiskuntaan oli alhainen. (Törrönen – Vauhkonen 2012: 102.) Muutokseen tähtäävä ja hyvinvointia vahvistava työ ovat sosiaalityön peruslähtökohtia. Kansainvälisen sosiaalityön määritelmän (IFSW) mukaan sosiaalityö on paitsi muutostyötä, myös elämänhallintaa ja itsenäistymistä sekä ihmisten toimintavoimaa kasvattavaa ongelmanratkaisutyötä, joka rakentuu arvoperustaan, jolla edistetään ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista (Väisänen 2011: 177–178). Vertaiskokemuksia peilaamalla nuori saa vahvistettua omaa identiteettiään Vertaisryhmä voi toimia nuorelle sekä konkreettisten että sosiaalisten taitojen harjoittelupaikkana. Ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutuksen avulla nuorella on mahdollisuus kyseenalaistaa ja muuttaa käsitystä itsestään ja muista, jolloin tapahtuu nuoren identiteetin kehitystä ja uudelleen rakentumista. Ryhmässä opitaan toimimaan yhdessä neuvoteltujen normien mukaisesti ja omaksutaan kulttuurisia tapoja, normeja ja sääntöjä, jotka puolestaan tukevat nuoren itsenäistymistä. (Huovila 2013: 33–34.) Kaarina Mönkkönen on kirjoittanut, että jokainen uusi tilanne tarjoaa mahdollisuuden siirtyä totutusta roolista uuteen rooliin sekä testata omaksumiaan rooleja. Erilaiset roolit tukevat siten identiteetin rakentamisen mahdollisuuksia. Ryhmätoiminta voi Mönkkösen mukaan toimia myös vastavoimana nuoren mahdollisesti omaksumalle negatiiviselle ’itseään toteuttavalle ennusteelle’, jolloin nuori toimii muiden asettamin odotusten mukaisesti, ja jolloin poikkeavuus muodostaa leimaavan piirteen nuoren identiteetissä. (Mönkkönen 2007: 47–48.) On sanottu, että kertomalla tarinaansa muille, voi tulla tietoiseksi omista asioistaan ja havaita, miten tarina resonoi kuulijoissa. Ryhmässä on mahdollista etsiä ja löytää uusia näkökulmia, joita vasten peilata omia kokemuksiaan. Tutkijat puhuvat emansipoitumisesta ja liittävät sen identiteettityöskentelyyn. Kirsi Nousiaisen mielestä identiteettityöskentely ja emansipaatio ovat edellytyksiä muutokseen tähtäävässä sosiaalityössä ja niiden tulisi olla tavoitteina asiakasryhmien kanssa työskentelyssä (Nousiainen 2015: 101–102). Myös Susanna Hyväri näkee ryhmätoiminnan yhteyden emansipaatioon ja tiedostamiseen perustellen, että vertaisryhmätoiminnassa on mahdollista tuoda vapaasti esiin vaiennettuja ja piiloon jääneitä tilanteita ja tapahtumia. Hyvärin mukaan vertaiskokemusten peilaaminen luo mahdollisuuden omaksuttujen käsitystapojen ja näkemysten tutkimiseen ja uuden positiivisen identiteetin rakentamiseen (Hyväri 2005: 222–223.) Liisa Hokkasen ajatus emansipoitumisesta liittyy mahdollisuuteen saavuttaa parempi tilanne. Hänen mukaansa vertaisryhmässä on mahdollista toteutua subjektiuden ja tietoisuuden kasvamista, hallinnan- ja pystyvyydentunteen vahvistumista, sosiaalisen ja yhteiskunnallisen aseman kohentumista ja toimijuuden lujittumista. (Hokkanen 2014: 44.) Vertaisryhmään kuuluminen edistää nuoren osallisuutta Ryhmään kuuluminen ja jäsenyys yhteisöissä ja yhteiskunnassa edellyttävät hyväksyntää, mukaan ottamista ja luottamusta, jotta yksilön osallistumista ja voimaantumista voi tapahtua. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että yksilöllä on sosiaalisesti merkityksellisiä ja tärkeitä suhteita tai jäsenyyttä erilaisissa ryhmissä (vrt. Raivio ja Karjalainen 2013). Vertaisryhmä voi toimia ”sosiaalisena liimana” eli sosiaalisiin toimintaympäristöihin kiinnittäjänä. Tässä kiinnittymisessä oleellisia tekijöitä ovat yhteistoiminnallisuus ja kollektiivinen intentionaalisuus, joka sitoo yksilöt yhteen ja toimii pohjana sosiaalisille ryhmille, suhteille ja vuorovaikutukselle (Tollefsen 2014: 90.) Osallisuudessa on keskeistä yhteenkuuluvuuden tunne sekä kokemus turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta (Särkelä-Kukko 2014: 49). Vertaisryhmä voi näitä tunteita nuorelle mahdollistaa. Eila Jantusen mukaan useassa tutkimuksessa on tullut esiin se, että vertaisryhmään osallistujille merkityksellistä ovat olleet muun muassa tiedon saaminen toisilta samoin kokeneilta, mahdollisuus kuulua johonkin, kokemusten jakaminen, muiden auttaminen ja ongelmien selkiytyminen (Jantunen 2008: 25). Liisa Hokkanen näkee vertaisuuden olevan ihmisten keskinäistä samuutta jonkin asian, ominaisuuden tai elämäntilanteen suhteen ja vertaistuen olevan tästä yhteisyydestä kumpuavaa sosiaalista tukea ja autetuksi tulemisen rakennusainetta. Vertaistuki voi näin ollen olla voimaannuttavaa ja eheyttävää. (Hokkanen 2014: 71–72.) Vertaistuen voima on nimenomaan vertaisuudessa, jolloin yksilökohtaisen kokemuksen ainutlaatuisuus korostuu ja jakamisen kohteena ovat vertaisten erilainen elämänhistoria koetusta vertaisasiasta. Tämän kokemustiedon tekee erityiseksi se, että se on vertaisten kokemaa ja elämässä koeteltua. (Hokkanen 2014: 218–219.) Nuori on asiantuntija Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhön, jossa tarkasteltiin harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneille nuorille suunnattua vertaisryhmää ja ryhmän merkitystä siihen osallistuneille nuorille. Opinnäytetyöllä pyrittiin hakemaan vastausta siihen, miten ryhmämuotoinen tuki auttaa harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneita nuoria oman elämänsä ja itsenäistymisensä alkuun ja mitä uutta työntekijät voivat oppia nuorten tukemisesta. Eräs opinnäytetyön nuorista kuvasi jälkihuoltoa porttina siihen mitä tulevaisuus tuo tullessaan pohtiessaan jälkihuollosta saamiaan palveluita. Portti-metafora on osuva. Ei ole yhdentekevää millaisin eväin nuori astuu portista ulos itsenäiseen elämään. Vertaisryhmätoiminta on tärkeä tuki nuorten itsenäistymisen tukemisessa. Ryhmämuotoisella tuella pystytään saavuttamaan sellaisia tavoitteita mihin yksilöllisellä työllä ei ole mitenkään mahdollista päästä. Vertaisryhmässä mahdollistuu samaistuminen muiden nuorten elämään, vertaisuuden kokemus, hyväksytyksi tuleminen vertaisten joukossa ja vastavuoroinen jakaminen. Tällaista sosiaalista tukea ei yksilötapaamisilla pystytä tarjoamaan, vaikka kuinka työntekijä pyrkisi omalla empaattisuudellaan asettumaan nuoren asemaan. Opinnäytetyön tuloksista ilmeni, että vaikka nuoret kokivat ryhmänohjaajien roolin tärkeäksi, nousi ”nuorilta nuorille” – tiedon saaminen selkeästi merkitykselliseksi. Merkittävää tässä oli paitsi vertaisilta saatu kokemustieto, myös kokemus siitä, etteivät he ole elämäntilanteidensa kanssa yksin. Lisäksi vertaisryhmässä mahdollistui lupa olla oma itsensä ilman leimautumisen pelkoa. ”Kyl se silleen vaikutti, et mulle tuli enemmän itseluottamusta kun sai sitä tukee ja silleen tunsi itsensä jotenkin hyväksytyksi, et ei kukaan silleen… niinku tuominnut sua.” Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Peltola, Camilla 2016. Harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneiden nuorten vertaisryhmä lastensuojelun avohuollossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö on luettavissa sähköisenä ammattikorkeakoulujen www.theseus.fi –tietokannasta. Lähteet Hokkanen, Liisa 2014. Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Rovaniemi: Acta Universitatis Lapponiensis 278. Huovila, Eija 2013. Identiteettiä rakentamassa – Alle 25-vuotiaiden helsinkiläisten nuorten kokemuksia perussosiaalityöstä. Sosiaalityön erikoistumiskoulutukseen kuuluva lisensiaatintutkimus. Marginalisaatiokysymysten sosiaalityön erikoisala. Sosiaalitieteidenlaitos. Helsingin yliopisto. Verkkodokumentti. Hyväri, Susanna 2005. Vertaistuen ja ammattiauttamisen muuttuvat suhteet. Teoksessa Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. Jantunen, Eila 2008. Osalliseksi tuleminen − masentuneiden vertaistukea jäsentävä substantiivinen teoria. Tampereen yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta, Hoitotieteen laitos. Lisensiaatintutkimus. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja: A Tutkimuksia 18. Tampere: Juvenes Print. Juvonen, Tarja 2015. Sosiaalisesti kontrolloitu, hauraasti autonominen. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 165. Helsinki. Mönkkönen, Kaarina 2007. Vuorovaikutus – dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita Prima Oy. Nousiainen, Kirsi 2015. Yhteisöt pitkäaikaisasunnottomien elämänkuluissa ja emansipatorisessa identiteettityössä. Teoksessa Väyrynen, Sanna – Kostamo-Pääkkö, Kaisa – Ojaniemi, Pekka (toim.) Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä. EU: United Press Global. Raivio, Helka – Karjalainen, Jarno 2013. Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Era, Taina (toim.): Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. Tampere: Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Verkkodokumentti. Stein, Mike 2009. Young people leaving care: transitions to adulthood. Teoksessa Petch, Alison (toim.): Managing Transitions: Support for Individuals at Key Points of Change. Bristol: The Policy Press. Verkkodokumentti. Särkelä-Kukko, Mona 2014. Osallisuuden eriarvoisuus ja eriarvoistuminen. Mistä puhumme, kun puhumme osallisuudesta? Teoksessa Jämsén, Arja – Pyykkönen, Anne (toim.): Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. Saarijärvi: Saarijärven offset 2014. Verkkodokumentti. Taskinen, Sirpa 2010. Lastensuojelulain soveltaminen. Helsinki: WSOYpro Oy. Tollefsen, Deborah 2014. Social Ontology. Teoksessa Montuschi, Eleonora – Cartwright, Nancy (toim.): Philosophy of Social Science: A New Introduction. Oxford: Oxford University Press. Törrönen, Maritta – Vauhkonen, Teemu 2012. Itsenäistyminen elämänvaiheena – osallistava vertaistutkimus sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten hyvinvoinnista. SOS-Lapsikylä ry. Väisänen, Raija 2011. Toivon ja epätoivon rajapinnoilla - näkökulmana ehkäisevä päihdesosiaalityö. Teoksessa Ruuskanen, Petri T. – Savolainen, Katri – Suonio, Mari (toim.): Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. EU: UNIPress.
Parantaako sote-uudistus ihmisten tasa-arvoista palvelujen saatavuutta kun siirrytään kuluttajavaltaan?
Sote-seminaari kokosi Metropolian Ammattikorkeakouluun noin 160 osallistujaa keskustelemaan valinnanvapaudesta erityisesti tasa-arvon näkökulmasta. Keskustelussa mukana oli myös valinnanvapautta ja sote:n rahoitusta pohtivan työryhmän puheenjohtaja Brommels sekä yleisössä työryhmän jäseniä. Työryhmän väliraportti on ilmestynyt 15.3.2016 ja työryhmä jättää lopulliset ehdotuksensa toukokuussa. (kuvassa Juhani Lehto ja Mats Brommels) Professori Juhani Lehdon mukaan hallituksen tarjoamassa valinnanvapaudessa on pikemminkin kyse palveluntuottajien ohjauksesta kuin valinnanvapaudesta. Valinnanvapauden lisääminen pitäisi aloittaa sellaisista asiakkaista, jotka ovat pitkäaikaisesti palvelujen tarpeessa, asiakkaista, joiden arkeen palveluilla on vahva merkitys sekä asiakkaista, joiden hyvinvointiin sote vaikuttaa syvästi. Hän pohti julkisten palvelujen yhtiöittämisen edellytyksiä ja seurauksia, kuten miten yhtiöt pääomitetaan ja mistä tarvittava lainoitus ja toimintakiinteistöt saadaan. Lehdon mukaan valinnanvapautta voidaan lisätä ilman yhtiöittämistäkin. Julkisella hallinnolla on aina laajempi rooli ja vastuu mm.perusoikeuksien toteutumisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa, mistä kannustimet satsata ehkäisevään toimintaan, jolla vähennetään asiakkaita. Asiakasmaksujen korotuspaineet tulevat olemaan suuria. Yhtiöittäminen edellyttää enemmän sääntelyä ja valvontaa, mikä lisää kustannuksia. Yhtiöiden perustehtävä on tuottaa voittoa ja lisätä asiakkuuksia, mikä ei ole kuitenkaan julkisesti rahoitetun sosiaali- ja terveydenhuollon tarkoitus. Mats Brommels esitteli työryhmän perusehdotukset valinnanvapausmalleiksi. Henkilökohtaisina huomioina hän totesi, että pohjoismainen hyvinvointimalli on keskeinen kilpailuvaltti, mutta järjestelmä vaatii kehittämistä. Nykyinen sote-järjestelmä ei ole kyennyt parantamaan ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tasa-arvoa. Jatkossa valtio päättää, että erilaiset toimijat investoivat ja uudistavat toimintaa luomalla kilpailua työvoimasta ja kannustamalla matalalla kynnyksellä yritystoimintaan. Reformin keskeinen tavoite on peruspalvelujen saatavuuden parantaminen, talouden kestävyysvajeen pienentäminen sekä vaikuttavuusharppaukset mm.teknologian kautta. Valinnanvapaus kytkettynä älykkäisiin rahoituskeinoihin, luovat oikeanlaisia kannustumia tuottajille. Brommels korosti, että valinnanvapaus koskee palveluntuottajan valintaa: asiakkaista kilpaillaan laadulla, ei hinnoilla. Viranomaistehtävät jäävät edelleen julkisen vallan tehtäväksi. Valtion ohjaus on keskeistä tasa-arvon näkökulmasta. Soste ry:n johtaja Anne Knaabi korosti puheenvuorossaan kansalaisten roolia sote-palvelujen yhteiskehittämisessä. Hyvinvointi on paljon enemmän kuin sote-palvelut. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio kantoi huolta alueellisesta tasa-arvosta Suomen eri osissa asuvien osalta, sillä sosio-ekonomisten erojen taustalta löytyy alueellisia tekijöitä. Hän pohti mihin tietoon perustuu käsitys yksityisen palveluntuotannon tehokkaammasta tuottamisesta. Millaisia kannustimia yhtiöillä on ehkäistä palvelujen käyttöä? Miten tätä aiotaan mitata? Helsingin kaupunginvaltuutettu ja sote-lautakunnan jäsen Anna Vuorjoki totesi, että kyse on vallasta. Halutaan siirtyä demokraattisesti ohjatusta vallasta kuluttajavaltaan. Miten kuluttajat voivat vaikuttaa yhtiön palvelujen kehittämiseen? Miten turvataan erilaisessa elämäntilanteessa olevien mahdollisuudet valita. Miten yhtiöt vastaavat kansanterveystyöstä tai rakenteellisesta sosiaalityöstä, joilla yhteiskunnan tasolla edistetään ihmisten tasa-arvoa? Yliopettaja Sirkka Rousu Metropolia Ammattikorkeakoulusta esitteli mallin, josta valinnanvapauden yhteydessä ei ole Suomessa keskusteltu: henkilökohtainen budjetointimalli (HB) lisää laajimmin asiakkaan tosiasiallista valinnanvapautta, valtauttaa asiakkaan valitsemaan tarpeidensa mukaiset tukitoimet sovitun asiakassuunnitelman ja budjetin pohjalta. Kansainvälisten kokemusten mukaan HB -malli lisää asiakkaan tyytyväisyyttä ja voimaannuttaa oman elämän ohjaamisessa. Malli on aidosti yksilöllisesti asiakasohjautuva. HB-mallin valtakunnallinen kehittämishanke on käynnistymässä Metropolian koordinoimana. Kuuntele ja katsele seminaarin yleisön ja puhujien kriittistä keskustelua valinnanvapaudesta ja yhtiöittämisen vaikutuksista youtube-videotallenteesta (ks. alla linkki). 19.4.2016 pidetyn seminaarin järjestäjinä toimivat Metropolian Ammattikorkeakoulun sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueen lisäksi Vapaus valita toisin VVT, Lääkärin sosiaalinen vastuu, Soste ry ja Sosiaalipoliittinen yhdistys. Kirjoittaja Sirkka Rousu toimii yliopettajana Metropolian sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueella, ja on myös VVT:n hallituksen jäsen Voit tutustua puhujien esityksiin VVT:n sivuilla. Nettisivulla on myös linkki seminaarin videotallenteeseen VVT:n youtube-kanavalle. Tästä nettisivulle.
Nuoria muutti asumaan vanhusten palvelutaloon Helsingissä – mitä ihmettä?
23-vuotias Emil, 19-vuotias Jonatan ja 18-vuotias Veera muuttivat tammikuussa 2016 asumaan palvelutalo Rudolfiin Helsingin laajasaloon, naapureinaan heillä on miltei 140 ikäihmistä. Yksiön vuokra on edullinen, 250 euroa kuukaudessa, sen lisäksi nuoret ovat sitoutuneet viettämään ikäihmisten kanssa aikaa kolmesta viiteen tuntia viikossa. Nuorille tarkoitettuja asuntoja palvelutalossa haki noin 300 alle 25-vuotiasta, heistä osa haastateltiin ja kolme valittiin, haastattelemassa oli mukana myös palvelutalon asukkaiden edustaja. Ulospäin suuntautuneisuuden ja 18–25-vuoden iän lisäksi asukkaiden valintakriteereinä oli myös kiireellinen asunnon tarve. Mistä on kyse? Kyseessä on hanke nimeltä Oman muotoinen koti, jota luotsaa Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus yhteistyökumppaneiden kanssa. Tarkoituksena on kokeilujen kautta pyrkiä löytämään erilaisia ratkaisuja alle 25-vuotiaiden vaikeaan asuntotilanteeseen. Yhtenä kokeiluna on nuorten ja ikäihmisten yhteisasuminen palvelutalossa, kokeilu on vuoden mittainen. Suomessa vastaavia hankkeita ei ole, mutta esimerkiksi Hollannissa, Ruotsissa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa tehdään samankaltaista kehittämistyötä. Hanke on omalta osaltaan mukana tukemassa Helsingin kaupungin strategiaohjelman ja arvojen jalkautumista. hankkeen avulla etsitään monipuolisia asumisvaihtoehtoja ja vähennetään asunnottomuutta sekä annetaan nuorille tilaa loistaa ja kuulua. Helsinki haluaa olla avoin, demokraattinen ja osallistava sekä asiakaslähtöinen kaupunki joka myös huolehtii ikääntyvistä. Ikäihmisten ja nuorten yhteisasuminen jossa yhteistä tekemistä suunnittelevat nuoret ja ikäihmiset yhdessä tukee Helsingin tavoitteita hyvin. Hanke on omiaan edistämään sukupolvien välistä kanssakäymistä, kaikkia hyödyttäen positiivisessa hengessä. Ikäihmisten odotukset Ikäihmisten odotuksia yhteisasumiselta ja yhdessä tekemiseltä on monia ja nuoret on otettu todella positiivisella mielellä vastaan. Odotetaan ilon läikähdyksiä kun on eri-ikäisiä ihmisiä ja elämää ympärillä. Palvelutalon asukkaat toivovat kanssakäymistä ja keskustelua positiivisesti elämään suhtautuvien ihmisten kanssa, sekä korostavat että on tärkeää kuunnella toinen toista koska taustat ja elämänkokemukset ovat erilaisia ja niistä oppii. Ikäihmisten toiveista on noussut esiin muun muassa juttukaverin tarve, yhdessä kokkailu, musisointi ja laulutuokiot sekä ääneen lukeminen, olisi heistä mukavaa. Eräs palvelutalon ikäihmisistä totesi odottavansa että ”saadaan hyvällä meiningillä sytytettyä tekemisen palo”. Yhteisiä intressejä kuten taide, musiikki, keskustelu, ja lukeminen on jo nuorten ja ikäihmisten välillä löytynyt. Nuorten odotukset Nuoret odottavat yhteisasumiselta myös monia asioita ja ovat aktiivisesti tutustuneet palvelutalon ikäihmisiin. Nuoret toivovat kuulevansa tarinoita menneiltä ajoilta ja saavansa sitä myötä ikäihmisten elämänkokemuksesta vinkkejä myös omaan elämäänsä. Nuoret toivovat ystävystymistä ja myös kahdenkeskistä ajanviettoa ikäihmisten kanssa, ja että yhteisiä intressejä löytyisi, heistä on mukavaa antaa aikaa ikäihmisille. Yhdessä tekemisessä voi hyödyntää jokainen omaa osaamistaan ja vahvuuksia. Jonatan on leiponut naapureille pullaa ja käynyt kyläilemässä heillä ja on kiinnostunut muun muassa taiteesta ja löytänyt samoja intressejä omaavia naapureita. Emil on kiinnostunut muun muassa valokuvauksesta ja mielellään kysyy ikäihmisen toiveita yhdessä tekemisestä. Veera muun muassa soittaa pianoa ja kitaraa joten musiikkituokiot ja yksilölliset kohtaamiset ikäihmisten kanssa tuntuvat mukavilta ajatuksilta. Kokemuksesta nuoret odottavat saavansa uudenlaista suhtautumista ihmisiin, ja kokemusta eri-ikäisten kanssa toimimisesta, mutta myös omaa itsenäistymistä. Muiden odotukset Palvelutalon ja nuorisoasiainkeskuksen puolelta toivotaan nuorten juttelevan, kuuntelevan, ja jakavan arkea ikäihmisten kanssa, sekä molemminpuolisia myönteisiä kokemuksia sitä myötä. Nuorilta odotetaan spontaaniutta ja vapaamuotoista yhteistoimintaa, ei missään nimessä hoitotyötä, heihin luotetaan ja ruutuvihkoon ei tunteja ruksata. Nuoret ovat osaltaan vähentämässä ikäihmisten yksinäisyyttä, hoitajien ja muun henkilökunnan ja hankkeen tuella. Hankkeen toivotaan olevan menestys ja sen toivotaan kannustavan vastaaviin hankkeisiin myös tulevaisuudessa. Maailmanlaajuinen media huomio antaa olettaa että tämänkaltaiselle toiminnalle on tarvetta. Kristiina Stenman, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteet ja lisätietoa Hanke ehdotus U16, Oman muotoinen koti. Verkossa. Helsingin Kaupunginhallituksen pöytäkirja 14.12.2015. Verkossa. Helsingin strategiaohjelma 2013-2016. Verkossa. Oman muotoinen koti, Verkossa. Oman muotoinen koti. Verkossa. Rasi, Maarit. Ilon läikähdyksiä palvelutaloon. Iltasanomat 2.2.2016. Verkossa.
Likainen bisnes kuriin, hyvä Migri ! – esimerkkinä Luona Oy:n toiminta.
Maahanmuuttovirasto eli ”Migri” ilmoitti päätöstiedotteessaan sulkevansa elokuun loppuun mennessä neljä vastaanottokeskusta. Yksi niistä on julkisesti arvosteltu Luona Oy:n Pitäjämäellä sijaitseva Kutomotien vastaanottokeskus. Luona Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimii entinen Helsingin kaupungin sosiaalijohtaja, Paavo Voutilainen. Sosiaalijohtajana hän tuli tunnetuksi hankkiessaan vuonna 2009 yli 70 00 euron design-kalusteet toimistoonsa sosiaaliviraston rahoilla. Hän oli mieltynyt muun muassa Le Corbusier -sohvaan ja perusteli kilpailuttamatonta hankintaa pituudellaan. Myöhemmin hän siirtyi yksityiselle sektorille (Barona Hoiva Oy, nyk. Luona Oy) ja sai aikaan ihmetystä, kun kaupunki hoiti hätämajoituksen miljoonabisnekset Baronan kanssa ilman kilpailutusta. Nyt olemme saaneet seurata hänen kättensä jälkeä myös pakolaisbisneksessä. Luona Oy:n toiminnasta on tehty useita valituksia Maahanmuuttovirastoon. Valitukset koskevat henkilöstövajeen aiheuttamia vaaratilanteita ja epäammatillista kohtelua. Kirjelmöinnit ovat sekä turvapaikanhakijoilta että työntekijöiltä sekä viranomaisilta. Vaaratilanteita aiheuttavat muun muassa diabeetikot, jotka eivät saa pistoksiaan ajoissa henkilöstövajeen vuoksi. Espoon Nihtisillan yksikössä myös kuoli nuori turvapaikanhakija. Epäammatillinen kohtelu johtuu puolestaan siitä, että Luona Oy ei vaadi ohjaajiltaan sosiaali- ja terveysalan koulutusta. Omituisen lisän kuvioon tuo se, että Luona Oy ei ole päästänyt vapaaehtoisia kieltenopettajia ja lääkäreitä auttamistyöhön. Kunnat ostavat yksityiseltä sektorilta palveluja 10 miljardilla vuodessa. Yksityistämistä on moitittu kalliimmaksi vaihtoehdoksi kuin sitä, että kunta tuottaisi palvelut itse. Yksityisiä palveluita ja kilpailuttamista puolustetaan sillä, että se tuo enemmän vaihtoehtoja markkinoille. Mutta minkälaisia vaihtoehdot ovat, jos bisnes perustuu pienemmistä kuluista saatuun voittoon? Henkilöstövajeinen alipalkattu Luona Oy? Migri arvioi vastaanottokeskuksia toiminnallisuuden, taloudellisuuden ja turvallisuuden näkökulmasta. On ymmärrettävää, että tilaus uusille keskuksille tuli yllättäen ja Suomen talviolosuhteissa ”mikä tahansa halli” on parempi kuin olla taivasalla. Nyt kapasiteettia sopeutetaan turvapaikanhakijamääriin ja on aivan oikein että kelvottomimmat keskukset lakkautetaan ensin. On tärkeää, että kriteereinä ovat myös turvapaikanhakijoiden turvallisuus ja toiminnallisuus kuten kotouttamisen edistäminen. Turvapaikanhakija on useimmiten sivustakatsojana suomalaisten keskinäisessä, maahanmuuttoa koskevassa, riidassa. Ihmisarvo ei kuitenkaan ole mielipidekysymys. Ihmisarvo Suomessa on korkealla ja mielestäni sitä meidän kannattaisi opettaa muille. On velvollisuus auttaa, koska meitäkin on autettu. Ensisijaisen tärkeää on erottaa ihminen turvapaikanhakijoiden joukosta ja kriittisyys nykyisiä rakenteita kohtaan kuten työnteko-oikeus, myönteisen/kielteisen turvapaikan päätöksen hitaus jne. Olen toiminut turvapaikanhakijoiden vapaaehtoistyöntekijänä Helsingissä asuinpaikkani Käpylän alueella, jonka läheisyydessä toimii kolme vastaanottokeskusta. Turvapaikanhakija on usein normaali ihminen, joka on joutunut epänormaaliin tilanteeseen, jossa hänen selviytymiskeinonsa ovat riittämättömät. Mielestäni tärkeää on kohdata hakija yksilönä eikä kulttuurin kautta. Asenteellinen valmius on merkittävintä. Kun onnistuu luopumaan omista ennakko-oletuksistaan, voi samalla kehittyä myös itse. Kohtaamisessa arvokasta on tyyneys ja rohkeus kuulla, mitä toisella on sanottavaa. Kun auttajan myötätunto, vilpittömyys ja auttamisenhalu välittyvät turvapaikanhakijalle, niin se auttaa häntä eteenpäin elämässään. Turvapaikanhakuprosessiin vaikuttaa hakijan henkilöhistoria, muuton syyt ja vastaanottavan maan tilanne. Pakolaisuuden seuraukset näkyvät usein itsetunnossa. Kelpaanko tällaisena tähän maahan? Tärkeää on mielestäni tulla nähdyksi omine tietoineen ja taitoineen. Tutustumista voi helpottaa keskusteleminen siitä, että miten asiat olivat silloin kuin ne olivat hyvin. Auttajan ei välttämättä tarvitse ympätä uusia asioita turvapaikanhakijan maailmaan, vaan tutustua ja löytää niitä asioita, joissa hän on ollut aiemmin hyvä ja sitä kautta rohkaista tai antaa neuvoja. Vapaaehtoistyöntekijän huolena ovat usein yhteiskunnan koventuneet asenteet, mikä saattaa näkyä jo auttajan lähipiirissä. Omana haasteena on usein se, miten estää itseään muuttumasta kyyniseksi tai olemasta sinisilmäinen. Mielestäni olennaista on pitää mielessä, että auttamiseen riittävät tavalliset kansalaistaidot eikä auttamisen tarvitse olla aina suuria tekoja. Turvapaikanhakijalle on kallisarvoista pelkkä vuorovaikutus valtaväestön kanssa ja yhdenvertaisuuden kokemus. Raine Luomala, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Kirjoitus on tuotettu sosiaalialan YAMK-opintojen asiantuntijan blogikirjoituksen harjoituksena. Tehtävän tarkoituksena oli yhdistää viestinnässä eettinen ja ammatillinen osaaminen. Lähteet ja lisätietoa Migrin tiedote, Verkossa. Yle, uutiset, Sosiaalijohtajan kalusteet. Verkossa. Vapaaehtoistyö takkuaa Luonan vastaanottokeskuksessa. Verkossa. Luonan työntekijät arjesta. Verkossa. Lue myös 22.5.2016 Helsingin Sanomat: sunnuntaisivut Turvaton paikka-artikkeli, jossa mm.kuvataan Luona oy:n toimintaa.
Uusi varhaiskasvatuslaki: paljon odotuksia, valtavasti työtä – mitä jää loppujen lopuksi käteen?
Uusi varhaiskasvatuslaki herättää paljon erilaisia tunteita alan kentällä. Odotukset uudelle laille olivat suuret, vihdoinkin saisimme vanhan, vuonna 1973 tehdyn päivähoitolain ajan tasalle. Ajatuksissa kävi jopa se, että nostaisiko uusi varhaiskasvatuslaki työmme näkyvyyttä ja arvostusta. Mutta toisin taisi käydä. Lakia uudistetaan vaiheittain. Viime syksynä ensimmäisen vaiheen myötä päivähoitolaki muutettiin nimikkeenä varhaiskasvatuslaiksi. Voimaan tuli myös mm. että ryhmiä muodostettaessa tulee lähtökohtana olla se, että lain 5 a §:n ja asetuksen 6 §:n 1 ja 2 momentin mukaiset henkilöstömitoitukset toteutuvat. Ryhmiä ei siis jatkossa enää voida muodostaa niin, että ryhmässä olisi enemmän kuin kolmea kasvattajaa vastaava lapsimäärä samanaikaisesti läsnä. Lapsia voi kuitenkin olla kirjoilla enemmän kuin enimmäiskoon tai suhdeluvun mukaan säädetään. Kasvattajien rajaaminen kolmeen neljän sijasta oli hyvä uudistus, estäähän tämä isojen neljän kasvattajien ryhmien muodostamisen. Se, että lapsia voi olla kirjoilla enemmän kuin enimmäiskoko tai suhdeluku määrittää, tekee ryhmien muodostamisen hankalaksi. On totta, että lapset sairastavat ja ovat vapaapäivillä, mutta kuinka voimme taata sen ettei jonakin päivänä kaikki lapset ovat samanaikaisesti paikalla. Sillä kun he ovat samanaikaisesti paikalla, rikomme lakia. Ryhmäkoot eivät kasva kaikissa kunnissa - ei Espoossakaan 1.8.2016 voimaan astuu laki, jonka mukaan yli 3-vuotiaiden suhdeluku muuttuu 1:8. Aikaisemmin se oli 1:7. Monet kunnat ovat käyneet tiukkaa poliittista keskustelua ja vääntöä siitä lähtevätkö toteuttamaan lain asettaa uutta suhdelukua vai pitäytyvätkö he vanhassa suhdeluvussa. Espoon kaupunginvaltuusto päätti 2.12.2015, että hoitajamitoitus säilytetään ennallaan 1:7. Uutena asiana valtuusto myös päätti, että ryhmien, joissa on op lapsia, ryhmäkoko voi olla 24. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella kasvatusvastuullisella voi olla yli 3-vuotiaita lapsia 7 ja uuden lain myötä lisäksi yksi op-lapsi. Jos kokopäiväisiä lapsia on vähemmän kuin 21, osapäiväisiä voi olla siten, että kokonaismäärä on edelleen enintään 24. Alle 3-vuotiaiden kohdalla suhdeluku ei muutu vaan on edelleen 1:4. Mielenkiintoiseksi työmme Espoossa tekee se, että vaikka hoitajamitoitus säilyy 1:7, seuraamme kuitenkin varhaiskasvatuslain toteutumista erilaisissa tietojärjestelmissämme uuden asetuksen mukaan eli 1:8 mukaan. Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ei kavennu Espoossa Suhdelukumuutoksen lisäksi toinen mieltä kutkuttava asia on uuden lain myötä tulevat muutokset varhaiskasvatusoikeuteen. Tämä osa lakia vahvistettiin 29.1.2016 ja se astuu voimaan 1.8.2016. Uuden lain myötä jokaisella lapsella on oikeus saada varhaiskasvatusta 20 tuntia viikossa. Tämä lakimuutos aiheutti valtavat selvittelytyöt kunnissa, jännityksellä jäätiin odottamaan miten muutos tullaan toteuttamaan eri kunnissa. Osa kunnista on päätöksensä tehnyt, osalla se on vielä työstön alla. Poliittinen keskustelu on ollut tiukkaa tämänkin aiheen ympärillä. Espoon kaupunginvaltuusto päätti 15.2.2016, että Espoo ei lähde rajaamaan varhaiskasvatusoikeutta. Espoossa nähtiin tärkeänä, että lasten yhdenvertainen oikeus varhaiskasvatukseen turvataan, riippumatta vanhempien työmarkkina-asemasta. Tämän päätöksen tekeminen kesti valtuustolta nelisen tuntia ja vaati toista sataa puheenvuoroa. Päätöslukemat olivat 38-37. Tiukalle siis meni. Valitettavasti näin tiukalle meneminen, jätti huolen siitä, kuinka pysyvä päätös on. Onko sama keskustelu on edessä puolen vuoden päästä, viimeistään silloin kun uutta budjettia tehdään? Mihin tietoon lakiuudistukset perustuvat? Koko varhaiskasvatuslain uudistuksen aikana, lukuisilta asiantuntijoilta on pyydetty viisaita ajatuksia siitä, mihin päättäjien päätökset tulisi perustua. Päättäjät ovat saaneet tärkeää tietoa mm. lapsen kehitysvaiheista, lapsen ja perheen asemasta ja oikeuksista sekä taloudellista tulevaisuuden visiota siitä mihin tiukennukset ja rajaukset mahdollisesti johtavat. Sitä, kuinka paljon nämä tärkeät taustoitukset ja uusimmat tutkimustiedot ovat vaikuttaneet tehtyihin ja tuleviin päätöksiin, en tiedä. Varhaiskasvatuslaissa säädetään lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen ja korostetaan lapsen etua toiminnan järjestämisessä. Yksi suurimmista huolista uuden varhaiskasvatuslain myötä on kuitenkin huoli asiakkaasta. Parantaako uusi laki asiakkaan, lapsen asemaa? Pysyykö varhaiskasvatus yhtä laadukkaana kuin tähänkin asti uuden lain myötä? Ja kuinka paljon uusi laki tulee eriarvoistamaan perheitä riippuen siitä missä kunnassa he asuvat ja millaista palvelua tämä kunta järjestää. Tällä hetkellä kentällä vallitsee sekava tunnelma varhaiskasvatuslain uudistuksen tiimoilta. Paljon muuttuu - vai muuttuuko? Ja kun muuttuu niin miten. Espoossa olemme tehneet valtavan määrän valmistelutyötä uuden lain myötä. Ja paljon työtä on vielä jäljellä. Edessä on mm. tulevien lakimuutosten eteenpäin vieminen ja jalkauttaminen varhaiskasvatushenkilöstölle sekä ennen kaikkea asiakkaille. Kirjailija Publilius Syrus (50 eKr) on sanonut ”Kuka tahansa voi pidellä ruoria, kun meri on tyyni”. Muutoksen aallokossa onkin tärkeätä pysyä tyynenä eikä missään vaiheessa unohtaa sitä tärkeintä - lasta. Jaana Särmälä, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Kiinnostuitko - tässä lisätietoa Uudesta varhaiskasvatuslaista löydät täältä. Espoon valtuuston päätöksistä löydät täältä.
Koulutuksesta leikkaamalla valtio säästää ensin vähän ja häviää sitten paljon
“Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja koulutustaso on noussut, mikä tukee suomalaisen yhteiskunnan uudistumista ja mahdollisuuksien tasa-arvoa. Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa.” Tämä hallitusohjelman 10 vuoden tavoite herättää minussa hieman ristiriitaisia ajatuksia. Suomella on hyvä maine yhtenä koulutuksen kärkimaana, mutta ollaanko mainetta romuttamassa koulutukseen kohdennetuilla leikkauksilla? Tuoreimpana esimerkkinä mainittakoon opintotukien mahdollinen leikkaaminen. Mikäli selvitysmies Roope Uusitalon esitys toteutuu, pienenee korkeakouluopiskelijoiden tuki kuukaudessa yli 25 % ja opintorahan pienennys korvataan aiempaa suuremmalla opintolainalla. Toinen vaihtoehto on poistaa koko opintoraha suurelta osalta opiskelijoita. Muutoksia kaavaillaan myös muun muassa opintotukikuukausien enimmäismäärään sekä opintojen edistymisvaatimuksiin. Yhteiskunnan on pakko leikata menojaan. Tämä on selvä asia, ja sen ymmärtävät varmasti myös opiskelijat. Mielestäni Suomen talouden nousu vaatii kuitenkin kansainvälisesti menestyviä yrityksiä, joilta saaduilla verotuloilla voidaan pyörittää julkisen sektorin palveluita. Suuria ja menestyviä yrityksiä ei synny kuitenkaan ilman koulutusta ja toimivaa koulutusjärjestelmää. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen toteaa Helsingin Sanomissa 19.3.2016, että hän ei usko kaavailtujen muutoksien vähentävän halukkuutta lähteä opiskelemaan, vaikka olisi vähävaraisesta perheestä. Itse olen kuitenkin asiasta eri mieltä ja epäilen monen pelkäävän valmistuvansa pahimmillaan suuren opintolainan kanssa työttömäksi. Voiko Suomi siis tässä valossa olla tulevaisuudessa hallitusohjelman tavoitteen mukainen koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa, jos nimenomaan korkeakouluopiskelijoihin ollaan kohdistamassa näin merkittäviä leikkauksia? Menetämmekö kouluviihtyvyydessä sen, minkä Pisa-tuloksissa saavutamme? Toinen hallitusohjelman 10 vuoden tavoitteeseen kohdistuva ristiriita liittyy Pisa-tutkimuksen tuloksiin. Pienistä heikkenemisistä huolimatta suomalaisen koulun menestyminen Pisa-tutkimuksissa on yhä ylpeyden aihe ja tältä osalta hallitusohjelman tavoitteen saavuttaminen näyttääkin valoisalta. Kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka on kuitenkin huolissaan siitä, ettei kukaan kiinnitä huomiota siihen, että kouluviihtyvyys on Suomessa romahtanut. Pisa-tutkimuksen tulosten mukaan Suomi on sijalla 60, 65:stä OECD maasta kouluviihtyvyyttä mitattaessa. Yksi tärkeä aiheeseen liittyvä tutkimustulos on myös se, että jo 12-vuotiaina alkavat ne lapset, joilla on erityisen hyviä taitoja teknologiassa, osoittaa kyynistymisen oireita. Professori Katariina Salmela-Aron tutkimuksen mukaan lähes puolet 12-vuotiaista suhtautuu kyynisesti koulunkäyntiin ja joka neljäs heistä on kyllästynyt kouluun sekä kokee, ettei koulunkäynti voisi vähempää kiinnostaa. Joka kymmenes 12-vuotiaista on koulussa uupunut, viisi prosenttia on joko stressaantunut tai koulu-uupunut. Nämä luvut ovat melko ikävää luettavaa alakouluikäisistä oppilaista. Mikäli emme saa parannettua oppilaiden viihtyvyyttä koulussa sekä vähennettyä koulu-uupumusta ja stressiä, voi tuloksena olla iso joukko psyykkisesti huonovointisia lapsia ja nuoria, joista koituu yhteiskunnallemme merkittäviä lisäkustannuksia. Uudistumisen tarve suomalaisessa koulutuspolitiikassa on kuitenkin havaittu, vaikka Kirsti Lonka HundrEd-hankkeeseen liittyvässä haastattelussa toteaa koulussa olevan vielä hyvin vähän tilaa luovalle ongelmanratkaisukyvylle, tiimityölle, projektien oppimiselle ja muille tulevaisuuden taidoille. HundrEd-hanke on juuri yksi hyvä esimerkki koulutuksen uudistumisesta ja koko hankkeen tavoitteena on auttaa Suomea pysymään opetuksen mallimaana myös tulevaisuudessa. Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma uudistuu elokuussa 2016 ja se tuo myös muutoksia koulutyöhön ja luo oppilaalle aktiivisemman aseman oppijana ja osana kouluyhteisöä. Ristiriita hallitusohjelman tavoitteessa Mikä sitten on mainitsemani ristiriita suhteessa hallitusohjelman tavoitteeseen? Eikö uusi opetussuunnitelma ja erilaiset hankkeet nimenomaan tähtää hallitusohjelman tavoitteisiin? Opetussuunnitelmauudistuksen onnistuessa tästä onkin nimenomaan kyse, mutta mikäli koulutukseen kohdistuu runsaasti leikkauksia, voi tuloksena olla lisää uupuneita oppilaita ja oppilaita sekä mahdollisesti sen lisäksi vielä heikommat oppimistulokset. Lapsiin ja nuoriin panostaminen on aina satsaus tulevaisuuteen! Kaikilla Suomessa vakituisesti asuvilla lapsilla on oppivelvollisuus ja Opetushallituksen www-sivujen mukaan 99,7 % lapsista suorittaa Suomessa perusopetuksen oppimäärän. Peruskoulu tavoittaa siis lähes kaikki oppivelvollisuusikäiset lapset ja koulupäivä on iso osa lapsen ja nuoren elämää. Näen koulun mahdollisuudet oppilaittensa hyvinvoinnin tukijana hyvin suurena. Lapsena omaksuttu aktiivinen elämäntapa ja kiinnostus ympärillä tapahtuvista asioista, kantaa usein myös aikuisikään, jolloin vaikutukset ovat myös hyvin merkityksellisiä, kuten työkykyisyys, kiinnostus yhteiskunnallisista asioista, kyky huolehtia itsestään sekä kantaa vastuuta asioita. Viedään siis asioita eteenpäin niin, ettei koulutuksesta leikkaamalla valtio säästä ensin vähän ja häviä sitten paljon. Minna Hyvärinen, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lisätietoa Opintotukileikkaus. Verkkojulkaisu. Opintotukileikkaus. Verkossa. Videoklippi. Pisa-tutkimus. Verkossa. Koulun merkitys: Verkkojulkaisu. Koulun merkitys: verkossa.
Kannelmäessä yhdistetään kouluja ja jaetaan suomi toisena kielenä -oppilaita tasaisemmin eri kouluihin
Helsingin kaupunginvaltuusto päättää yhdistää Pelimannin ala-asteen ja Kannelmäen peruskoulun yhtenäiseksi peruskouluksi 1.8.2016 alkaen. Kaupunginhallitus perustelee päätöstä sillä, että yhtenäinen koulupolku mahdollistaa oppilaalle yhtenäisen, turvallisen koulupolun koko peruskoulun ajaksi. Koulupolkuun ei tule niveltä 6. ja 7. vuosiluokkien välille ja oppilaalla on tukenaan sama henkilöstö koko peruskoulun ajan, tällöin esimerkiksi oppilaan tarvitsemat tukitoimet voidaan suunnitella pitkäjänteisesti. Koulun koko vaikuttaa sen resursointiin: suuremmassa koulussa oppilashuollon henkilöstö on tavoitettavissa koulun oppilaille lähes joka päivä. Suuremmassa koulussa oppilaat oppivat tuntemaan toisensa ja eri-ikäiset oppilaat voivat oppia ja toimia yhdessä. Yhtenäisen peruskoulun etuja Yhtenäisessä peruskoulussa oppilaita voidaan ryhmitellä joustavammin erilaisiin opetusryhmiin, jolloin erilaiset tarpeet voidaan ottaa paremmin huomioon. Yhtenäiset opettajat voivat joustavasti opettaa vuosiluokilla 1-9 ja yhteiset tilat tuovat fyysisesti uudenlaisen oppimisympäristön. Suuremmassa koulussa toteutuvat paremmin monipuolinen kielivalikoima ja valinnaisaineet, koska eri ryhmiin saadaan tarpeeksi oppilaita. Yksi koulu myös tukee ja vahvistaa alueellista identiteettiä ja tasaa maahanmuuttajataustaisten lasten määrää koulujen kesken. Oppilaiden viihtyvyyttä ja opettajien hyvinvointia parantaa myös se, että koulun johtamiseen saadaan enemmän resursseja ja rehtorilla on enemmän aikaa johtamiseen. Koulujen yhdistäminen vähentää siis rehtoreiden määrää ja vain yhdelle on jatkossa töitä. Kannelmäen peruskoulun johtokunta perustelee yhtenäistä koulupolkua myös nivelvaiheen poistumisella 6. ja 7. luokkien välillä ja luokan- ja aineenopettajien käytön joustamisella eri luokka-asteilla. Yhtenäisessä koulussa voidaan tiloja käyttää joustavasti ja monipuolisesti. Suuressa koulussa rehtorilla on opetustunteja vain 0-2, jolloin rehtori voi keskittyä kokonaan johtamiseen. Suomi toisen kielenä -oppilaat ja lähikoulu oppilaan näkökulmasta Kannelmäen peruskoulun johtoryhmän lausunnossa se perustelee koulujen yhdistämistä segregaatiokehityksen vähenemisellä. Suomi toisena kielenä – oppilaiden osuus on tällä hetkellä Kannelmäen peruskoulussa n. 13 % ja Pelimannin ala-asteella n. 47 %. Yksi kaikille alueen lapsille ja nuorille yhteinen peruskoulu mahdollistaa tasaisempien oppilasryhmien muodostamisen. Johtokunta edellyttää, että opetusvirasto ja Tilakeskus varmistavat Kannelmäen alueelle terveelliset ja riittävät koulutilat. Lähikoulu on lapsen koulumatkan näkökulmasta ihanteellinen, varsinkin kun on kyseessä pienimmät 7 – 9 -vuotiaat oppilaat ja yhtenäinen koulupolku myös. Kannelmäki on koulualueena varsin laajalle levittyvä ja lähikoulu ei aina ole ihan vieressä. Kun nyt on suunniteltu, että maahanmuuttajataustaisia oppilaita jaetaan tasaisemmin eri koulurakennuksiin, niin miten toteutuu lähikoulun periaate? Entä jos tästä tasaisemmasta jaosta aiheutuu oppilaalle turhan pitkä koulumatka? Moni pieni koululainen kulkee kävellen koulumatkansa. Millä perusteella maahanmuuttajataustaisia oppilaita jaetaan eri rakennuksiin kiinnostaa myös. Tällä hetkellä nämä oppilaat eivät ole jakautuneet kotinsa sijainnin mukaan tasaisesti Kannelmäkeen, vaan heitä on enemmän vuokrataloalueilla. Tällä hetkellä Pelimannin ala-aste on remontissa ja tulevaisuudessa on suunniteltu, että tästä koulurakennuksesta luovutaan kokonaan, kun Kuninkaantammen asuinalueelle rakennetaan uusi koulu. Kannelmäen peruskoulun alakoulutiloissa on siis tällä hetkellä myös Pelimannin ala-asteen oppilaat omien alakouluikäisten lisäksi. Nyt Kanneltien tiloissa opiskelee suuri määrä oppilaita, niin että ruokailuihin on varattu noin vartti aikaa ja tähän sisältyy hieman jonottamista ruoanottovaiheessa. Aikaisemmin tämän Kanneltien koulun pihalla on ollut myös parakkeja, jotka tässäkin tilanteessa helpottaisivat oppilaiden tilanahtautta. Tulevaisuudessa Kannelmäen vanha ostoskeskus puretaan ja tilalle rakennetaan kerrostaloja. Näin ollen oppilaiden määrä alueella kasvaa varmasti. Miten taataan riittävä määrä hyväkuntoisia opetustiloja on alueen oppilaiden ja asukkaiden jatkuva huolen aihe, johon he eivät ole saaneet tyydyttävää vastausta, vaikka asiasta järjestettiin keskustelutilaisuus. Tämän huolen jaan heidän kanssaan, sillä olen ollut oppilaana kahdessa koulurakennuksessa ja työntekijänä alueen päiväkodissa ja tiedän mitä tilanahtaus on. Johanna Henriksson, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lisätietoa Helsingin kaupunki, Kaupunginvaltuusto, Esitys11: Kannelmäen peruskoulun ja Pelimannin ala-asteen koulun yhdistäminen yhtenäiseksi peruskouluksi. Helsingin kaupunki, Opetusvirasto, Perusopetuslinja, Linjanjohtaja, Pelimannin koulun johtokunta, Kannelmäen koulun johtokunta, ryhmäkirje. Helsingin kaupunki, Kannelmäen peruskoulu, Johtokunta, Pöytäkirjanote 5/2015, Lausuntopyyntö. Tilastoja 31 2013, Helsingin ulkomaalaisväestö vuonna 2013, Helsingin kaupunki, Tietokeskus. Varvikko, Jauri 2016. Keskustelutilaisuus asukkaille Runonlaulajantien koululla. Lehtiartikkeli ilmaisjakelulehti Tanotorvessa 16.3.2016. Julkaisija: Kaarela-seura ry.
Iloa liikkumiseen – lisää hyvinvointia
”Olemme maailman liikkuvin urheilukansa – 2020”, järjesti tänä vuonna ensimmäistä kertaa Unelmien liikuntapäivän 10.5.2016 Suomessa. Se on osa WHO:n Move for Health hanketta, jonka tavoitteena on edistää liikuntaa ja terveellisiä elintapoja. Viime vuosina on enenevässä määrin kiinnitetty huomiota siihen, että perheiden ja etenkin lasten liikunnan ja liikkumisen määrä on huolestuttavasti vähentynyt. Tätä puoltavat myös useat aiheesta tehdyt tutkimukset, muun muassa v. 2014 tehty ”Lasten ja nuorten liikunta – Suomen tilannekatsaus 2014 ja kansainvälinen vertailu”. Tutkimuksen mukaan kehittämisen kohdat ovat meillä erityisesti fyysisen kokonaisaktiivisuuden lisäämisessä, omatoimisen liikunnan lisäämisessä sekä istumisen ja ruutuajan vähentämisessä. Tutkimuksessa nostetaan esiin erityisenä haasteena liikunnan väheneminen murrosiässä, mikä näkyy voimakkaimmin Suomessa verrattuna muihin verrokkimaihin. (Lasten ja nuorten liikunta 2014: 5, 9.) Toinen uudempi tutkimus on tehty puolestaan päiväkoti-ikäisten lasten liikkumisesta. Anne Soini tarkastelee väitöskirjassaan (2015) Always on the move? Measured physical activity of 3-year-old preschool children (Jatkuvasti liikkeessä – Kolmevuotiaiden päiväkotilasten mitattu fyysinen aktiivisuus) erityisesti kolmevuotiaiden päiväkotilasten fyysistä aktiivisuutta. Tulosten mukaan fyysinen aktiivisuus rajoittuu monilla pääosin istumiseen, seisomiseen ja kävelyyn. Lisäksi harva tutkimukseen osallistunut liikkui suositusten mukaisesti vähintään kaksi tuntia päivässä. (Soini 2015.) Miten olemme pikkuhiljaa päätyneet tähän? Ja ennen kaikkea, jos suuntaus on tämä, lähitulevaisuudessa liikkumattomuudesta syntyy kansanterveydellinen pommi, jonka purkamiseen eivät enää pienet askeleet riitä. Puuttumisen keinot – ei pelkästään liikuntaa vaan myös liikkumista Onneksi haasteeseen on jo usealla eri taholla tartuttu ja liikkumissuunnitelmia lähdetty monipuolisesti kehittämään niin kunnallisella kuin yksikkötasollakin. Helsingin kaupungin strategiaohjelman (2013-2016) tavoitteista löytyy ”Hyvinvoiva Helsinkiläinen”, jonka yhtenä päämääränä on liikunnan lisääminen ja toimenpiteinä muun muassa ulkoliikuntamahdollisuuksien huomioiminen päiväkodeissa ja kouluissa, liikunnan kansalaistoiminnan aktiivisuuden lisäämisen siten, että pääpaino on lasten ja nuorten liikunnan tukemisessa sekä asiakasosallisuuden lisääminen ja kaupunkilaisten aktivoiminen mukaan jo liikuntapaikkojen ja toimintojen suunnittelussa. (Helsingin strategiaohjelma 2013–2016: 11.) Myös varhaiskasvatusvirasto on omalta osaltaan tarttunut tähän hankkeeseen. Niin päiväkodeissa kuin leikkipuistoissakin pyritään lisäämään ja tekemään näkyväksi jo olemassa olevaa liikuntaa. Lisäksi pyritään kiinnittämään huomiota niihin kohtiin, joissa lasten luontaista liikkumista voitaisiin vielä enemmän aktivoida. Liikunnan lisääminen on leikkipuistotoiminnassa myös yksi tärkeä vuoden 2016 tulospalkkiotavoite ja sitä on lähdetty kehittämään edelleen lisäämällä muun muassa ”Ilo liikkua” – tuokioiden määrää ja hyödyntämällä valtakunnallista Valon ”Ilo kasvaa liikkuen” -materiaalia, jota työstetään yhdessä työyhteisön ja asiakkaiden kanssa sekä ideoidaan ja kehitetään uusia tapoja liikkua ja iloita liikunnasta (Valo - Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry 2016: Ohjelman kuvaus - Mikä on Ilo kasvaa liikkuen ohjelma?). Perheet mukaan yhdessä liikkumaan Päivittäinen liikkuminen ja liikunta eivät voi yksinomaan kuitenkaan olla yhteiskunnan vastuulla vaan tärkeitä ideoijia, osallisia ja toteuttajia siinä ovat ihmiset ja perheet. Se, miten vähän tai ei ollenkaan liikkuvat perheet saadaan innostettua mukaan, on tiedon ja tietoisuuden lisääminen uutisten ja erilaisten hankkeiden kautta, mutta myös ymmärryksen lisääminen siinä, kuinka tärkeästä asiasta on kysymys ja että myös niillä pienillä teoilla on suuri vaikutus myönteiseen kehitykseen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Tässä kohtaa tarvitaan myös hieman faktoilla pelottelua, mutta lähtökohtana kuitenkin se, että oikeanlainen, pysyvään elämänmuutokseen kannustava aktivointi tapahtuu yhteisen suunnittelun ja toiminnan kautta. Toisaalta kaikenlainen sosiaalisen median ja tietoteknisten välineiden hyödyntäminen tulee lähivuosina lisääntymään joka puolella, niin päiväkoti-, koulumaailmassa kuin vapaa-ajallakin. Niiden rajoittamisen sijaan tai ajatukseen siitä, että liikunta ja tietotekniikka olisivat toisensa poissulkevia, tulisi nähdä se potentia, millä tavoin näitä välineitä voisi hyödyntää myös liikkumisen ja liikunnan lisäämisessä. Unelmien liikuntapäivä osallistaa kaikki mukaan! Valo, jonka visio on ”Olemme maailman liikkuvin urheilukansa – 2020”, järjestää tänä vuonna ensimmäistä kertaa Unelmien liikuntapäivän 10.5. Se on osa WHO:n Move for Health hanketta, jonka tavoitteena on edistää liikuntaa ja terveellisiä elintapoja. Tähän tapahtumaan oli toukokuun alkuun mennessä ilmoittautunut yli 800 liikuntatapahtumaa ja se aktivoi kymmeniä tuhansia ihmisiä. Idea on yksinkertainen ja toteutettavissa missä tahansa: luonnossa, pihapiirissä, kotona ja kenen kanssa vaan: perheen, ystävien ja työkavereiden. Tapahtuma toimii starttina isommalle unelmalle eli se jatkuu syyskuussa "Liikkumisen unelmakuukautena" ja huipentuu "Liikkumisen unelmavuoteen 2017". Tämä liittyy myös vahvasti Suomen itsenäisyyden satavuotisen historian juhlintaan, jonka teema on "Yhdessä”. On hienoa, että niin moni taho on jo erilaisissa liikkumisprojekteissa mukana ja kehitys oikeaan suuntaan etenee. Juuri tällaista positiivista ja helposti toteutettavaa toimintaa ja yhdessä tekemisen meininkiä tulee jatkossakin vahvistaa! Satu Hiltunen, sosionomi (YAMK) opiskelija Lisätietoa Helsingin kaupunki 2013. Helsingin strategiaohjelma 2013–2016. Verkkodokumentti. <http://www.hel.fi/www/Helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/strategia-ja-talous/strategiaohjelma/> Lasten ja nuorten liikunta. Suomen tilannekatsaus 2014 ja kansainvälinen vertailu. 2014. Jyväskylä: LIKES-tutkimuskeskus ja Jyväskylän yliopisto. Soini, Anne 2015. Always on the move? : measured physical activity of 3-year-old preschool children. Studien in sport, physical education and health 216. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Valo - Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry 2016. Ohjelman kuvaus - Mikä on Ilo kasvaa liikkuen ohjelma? Verkkodokumentti. <http://www.sport.fi/varhaiskasvatus/liikkumis-ja-hyvinvointiohjelma-ilo-kasvaa-liikkuen/ohjelman-kuvaus> Valo - Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry 2016. Unelmien liikuntapäivässä 10.5. jo lähes 800 tapahtumaa. Verkkodokumentti. <http://news.cision.com/fi/valo/r/unelmien-liikuntapaivassa-10-5--jo-lahes-800-tapahtumaa,c9961430>
Lastensuojelua kehittämässä – opas yhteistyökäytäntöihin tulossa
Yksi Sipilän hallituksen terveyden ja hyvinvoinnin viidestä kärkihankkeesta on Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma, jonka tavoitteena on uudistaa koko lapsi- ja perhepalveluiden palvelujärjestelmä. Palveluita on tarkoitus kehittää asiakaslähtöisemmiksi korostamalla ennaltaehkäisevää tukea. Muutosohjelmaan liitettiin lisäksi eduskunnan lisärahoituksella vuonna 2013 käynnistynyt lastensuojelua kehittävä kolmivuotinen hanke, jonka vetovastuu on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Tavoitteena on lisätä lastensuojelun ammattilaisten ja ilmoitusvelvollisten tietoa sekä kehittää yhteistyömuotoja. Tarkoituksena oli julkaista sähköinen opas ja aloittaa verkkokoulutus vuoden 2015 lopussa. Lastensuojelun parissa pitkään työskennelleinä olemme usein kohdanneet haasteita ammattilaisten välisessä yhteistyössä. Hienoa, että asiaan on nyt viimein kiinnitetty huomiota, ja lastensuojelua kehittävä opas on nostettu osaksi eduskunnan lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa. Oppaan julkaiseminen viivästyy… Helsingin Sanomat uutisoi kuitenkin helmikuun 2016 alussa, että lapsi- ja perhepalveluiden kärkihanke on päättänyt lykätä lastensuojeluoppaan julkaisemista. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan opas on liian suppea julkaistavaksi, koska se ei sellaisenaan vastaa uuden hallitusohjelman tavoitteita. Toisaalta viivästyksen taustaksi on mainittu myös lapsi- ja perhepalveluiden kärkihankkeen huomioiminen kokonaisuudessaan, mikä on muilta osin vielä alussa. Lastensuojeluhankkeen osuus muutosohjelman kärkihankkeesta on vain noin viisi prosenttia eli hyvin pieni osa. Ratkaisusta yllättynyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitos jatkaa oppaan työstämistä vielä kevään 2016 ajan. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja Maria Kaisa Aula arvioi kriittisesti lykkäysmääräystä ja ihmettelee, miksi hankkeeseen kuuluvat koulutukset eivät olisi voineet jo alkaa. Oppaan julkaisemisen lykkääntymisen voi ajatella herättävän ajatuksia puolesta ja vastaan. Toisaalta on hyvä, että opas työstetään perusteellisesti loppuun asti ennen tiedon välittämistä työntekijöille. Tuntuu kuitenkin kummalta, että opasta on työstetty kolme vuotta ja juuri julkaisun kynnyksellä se arvioidaan liian suppeaksi. Yhteistyön haasteet on tiedostettu kentällä jo kauan sitten ja on uskomatonta, että ratkaisuja niihin joudutaan edelleen odottamaan. Yhteistyön epäselvät roolijaot herättävät hämmennystä työntekijöissä ja saattavat pahimmassa tapauksessa johtaa kohtuuttomiin seurauksiin. Lastensuojelun työntekijät ovat olleet pettyneitä oppaan julkaisemisen viivästymisestä. Varmasti. Haastavissa asiakastilanteissa työskentelevät odottavat taatusti malttamattomina oppaan mukanaan tuomia selkiyttäviä käytäntöjä. Miksi tarvitsemme oppaan? Oppaan työstämisen taustalla on mediassa vahvasti esillä ollut lähes neljä vuotta sitten tapahtunut 8-vuotiaan tytön murha, josta tuomittiin tytön isä ja äitipuoli. Tiedotusvälineiden mukaan järkyttävää tapahtumaa edelsi pitkään jatkunut lapsen kaltoinkohtelu, johon syystä tai toisesta ei asiaankuuluvalla tavalla pystytty puuttumaan. Julkisuuteen on kerrottu, että tytöstä oli tehty 11 lastensuojeluilmoitusta, mutta vastuuta tytön tilanteen selvittämisestä siirrettiin viranomaiselta toiselle. On äärettömän surullista, että on tapahduttava näin peruuttamattomia asioita ennen kuin yhteistyökäytäntöjen puutteellisuus otetaan vakavasti. Kenelle saa antaa ja mitä tietoja salassapitosäädös huomioiden? Kuka ottaa lastensuojeluilmoituksen vastaan ja mitä tapahtuu sen jälkeen? Minä viikonpäivänä ilmoituksen voi tehdä? Kenen vastuulla lapsi on? Kenen etua ajatellaan? Paljon kysymyksiä. Vähän vastauksia. Viranomaisverkoston pettäminen kriittisellä hetkellä ei anna lastensuojelukentästä mairittelevaa kuvaa. Ikävintä vastuukysymysten viidakossa on niiden suora vaikutus asiakkaisiin, jolloin apua tarvitsevat kärsivät eniten. Katse tulevaan Tulevan oppaan osalta on huolehdittava, että yhteistyössä toimivia eri viranomaistahoja koulutetaan maanlaajuisesti kattavasti ja koulutuksen sisältö juurrutetaan ruohonjuuritasolle. Koulutuksesta ei ole hyötyä, jos tieto jää vain ylimpien virkamiesten haltuun. Näin on usein vastaavanlaisissa tilanteissa käynyt. Koulutuksen tarkoituksena ei varmastikaan ole kertaluontoinen oppiminen, vaan rakenteiden turvaaminen ja muuttaminen siten, että esimerkkitapaus ei tule missään muodossa toistumaan. Koulutuksilla tulee olla selkeä tavoite vakiinnuttaa oppaan sisällöllistä tietoa ja ymmärrystä kenttätyöhön. Ammattilaisten tulisi uudistetun sosiaalihuoltolain hengessä tehdä asiakaslähtöisesti yhteistyötä yli ammattirajojen. Tätä yhteistyötä hidastavat ja jopa estävät useat seikat. Kentän työntekijät tarvitsisivatkin pikaisesti konkreettisia neuvoja ja ohjeita tällaisissa tilanteissa toimimiseen. Onhan uusi laki astunut voimaan jo noin vuosi sitten. Opasta odotellessa. Toivottavasti hallituksen kunnianhimoiset tavoitteet kärkihankkeiden osalta eivät jää vain sanahelinäksi, vaan voimme tulevaisuudessa tarjota laadukkaampia sosiaalialan palveluita. Jäämme mielenkiinnolla ja malttamattomina odottamaan oppaan antia. Outi ja Minttu, sosionomi (ylempi AMK) -opiskelijat Lisätietoa Helsingin Sanomat 8.2.2016. Verkkouutinen. Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301. Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma käyntiin. Verkkouutinen. Valtioneuvosto 2016. Hallitusohjelman toteutus. Verkkouutinen. Valtioneuvosto 2016. Hyvinvointi ja terveys. Verkkodokumentti.
Omaishoitajat tuovat säästöjä yhteiskunnalle
Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Omaishoidon tuen myöntäminen perustuu sosiaalihuoltolakiin (1301/2014) ja omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005). Omaishoidon tuki muodostuu hoidettavalle annettavista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, omaishoitajalle maksettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja hoitotehtävää tukevista palveluista. Parhaillaan ollaan lainsäädäntöä parantamassa. Suomessa arvioidaan olevan noin 300 000 omaishoitotilannetta, omaishoidon piirissä on kuitenkin vain noin 40 000 omaishoitosopimuksen tehnyttä hoitajaa. Omaishoidon tuki on yhteiskunnalle kannattavin vanhusteko. Ilman omaishoitoa kuntien terveyden-huolto romahtaisi, sillä hoidettavien määrä on suuri ja myönnetyistä määrärahoista tukea saavat henkilöt tarvitsevat eniten hoitoa ja huolenpitoa. Eniten hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevilla henkilöillä on fyysisen toimintakyvyn heikkenemistä, muistisairauksia sekä kroonisia sairauksia. Omaishoidon tuella tehdyn hoitotyön laskennallinen arvo on nykyisin noin 1,7 miljardia euroa ja omaishoidon tuen kustannukset ovat noin 450 miljoonaa euroa. Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa 3.3.2014 todettiin seuraavaa, että omaishoito tuo kunnille yli miljardin euron säästön vuodessa. Omaishoidon tilannetta on pyritty hallituksen hankkeissa parantamaan Juha Sipilän hallituksen strategiseen ohjelmaan on kirjattu 29.5.2015 yhtenä kärkihankkeena, että kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa, varmistetaan vanhuspalvelulain toteutuminen kotihoitoa lisäten, omaishoitajan jaksamista tuetaan, omaishoitoon kohdennetaan resursseja, työikäisten mahdollisuuksia omaisen hoitamiseen lisätään. Hallituksen omaishoitajapolitiikan keskiössä on ollut lakisääteisten vapaapäivien turvaaminen. Myös Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa oli jo puhetta omaishoitajien jaksamisen tukemisesta tukipalveluja kehittämällä, vapaapäivien pitämisen mahdollistaminen sekä terveyspalveluiden kehittäminen. Valtion sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksupolitiikan tavoitteena on selkeä, yksinkertainen ja kaikkia yhdenvertaisesti kohteleva järjestelmä, joka mahdollistaa tarvittavien palvelujen ja hoidon saannin siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon maksut eivät muodostuisi palvelujen käytön esteeksi. Omaishoitajat sitoutuvat vaativaan työhön 24/7 läheistensä kotona asumisen tueksi Omaishoidon tuki on lakisääteinen hoidettavan henkilön sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan on huolehdittava tätä tarkoitusta varten varaamiensa määrärahojen rajoissa. Omaishoidon tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon tuen toteutumista turvaamalla riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä hoidon jatkuvuus ja tukea omaishoitajan työtä. Silti moni kunta yrittää säästää pienentämällä omaishoitajien palkkioita. Ylöjärvi vähensi omaishoitajien määrää, Kuopio leikkasi omaishoidon kuluja pienentämällä palkkioita. Omaishoitajan tuki on kuntakohtainen eli sen määrä vaihtelee varsin paljon. Se että korvaus on pieni ja se että moni hoitaa omaistaan ilman sopimusta, ei ole kustannustehokasta vaan lähimmäisten hyväksikäyttöä. Omaishoidon tuki on kuitenkin määrärahasidonnainen etuus ja palkkio taso määräytyy hoidon sitovuuden ja vaativuuden mukaan ja lakisääteisten vapaapäiviin on oikeutettuja hoitoryhmä kaksi kuuluvat asiakkaat. Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kolme vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana omaishoitaja on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympäri-vuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Omaishoito on vaativaa työtä ja perustuu kuitenkin aina vapaaehtoisuuteen. Heidän pyyteetöntä työtään pitäisi tukea yhteiskunnallisesti mahdollisimman laajasti. Vantaalla 1.1.2016 alkaen Vantaalla maksetaan omaishoidon tukea kahdessa eri hoito-ryhmässä, aikaisemmin hoitoryhmiä oli kolme. Hoitoryhmä 1. vähimmäispalkkio on 387,49 euroa, ja hoitoryhmä 2. korotettu hoitopalkkio on 774,98 euroa, tuki on veronalaista tuloa. Aikuisten ja ikääntyneiden asiakkuuskriteerit Hoitoryhmä 2:ssa ovat että hoidettava tarvitsee sairauden tai vamman johdosta runsaasti hoitoa ja huolenpitoa henkilökohtaisissa toiminnoissa jatkuvasti kaikkina vuorokauden aikoina. Omaishoitajalta se vaatii valvottuja öitä hoidettavan niin tarvittaessa, koska omaishoitaja on sidottu hoitoon yhtäjaksoisesti myös öisin. Kuinka moni 8- 16 työtä tekevä suostuisi tekemään työtä, josta maksetaan 25,83 euroa päivältä ja töitä tulisi tehdä kuukauden jokaisena päivänä, lisäksi olemaan valppaana 24 tuntia vuorokaudessa jos työtilanne niin vaatisi! Nyt olemme jokainen kuulleet median kautta, miten ay- yhdistykset ovat työajan lisäyksestä riidelleet työn kuormittavuuden lisääntymisestä, jos työaikaa pidennetään 24 tuntia ilman palkankorotusta. Ja mitä tekevät parhaillaan omaishoitajat, heidän on sitouduttava ”työsopimuksessa” jatkuvaan työskentelyyn kaikkina vuorokauden aikoina. Tähän ei voi muuta sanoa kuin, että he tekevät pyyteetöntä työtä läheistensä eteen ja suurin selitys heillä jaksamisen ja työn tekemisen voimavarana on RAKKAUS läheistään kohtaan. Mistä me löytäisimme ”rakkauden” omaan työhömme, jotta kykenisimme ainakin nyt taloudellisesti vaikeina aikoina olemaan pyyteettömästi säästötalkoissa mukana. Omaishoitajan lakisääteisiin vapaapäiviin asiakasmaksu Vantaalla Sitovaa ja vaativaa omaishoitoa antava omaishoitaja tarvitsee jaksamisensa tueksi vapaa-ajan mahdollistavia palveluja sekä muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita, jotka tukevat omaishoitoperheen hyvinvointia ja kotona selviytymistä. Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti15.2.2016 omaishoidon tuen myöntämisperusteiden tarkentamisesta sekä omaishoidon tuen lakisääteisiin vapaapäiviin asiakasmaksun. Vuorokausikohtainen asiakasmaksu on 1.3.2016 lähtien 11,50 euroa. Hoitajan jaksamisen tukemiseksi vapaapäivät suositellaan pidettäväksi kuukausittain, joten kustannukset tulevat olemaan 34,50 euroa kuukautta kohden. Vapaapäiviltä perittävä maksu voi olla monelle omaishoitajalle este pitää vapaapäiviä sekä vahva negatiivinen signaali Vantaan kaupungin puolelta omaishoitajia kohtaan, jotka tekevät lähes ”ilmaista” työtä kaupungille. Vantaan kaupungin päätöksen teon tausoissa ilmoitettiin omaishoidon tukien kokonaismääräksi vuonna 2015 4,6 miljoonaan euroa. Mutta mikä olisi ollut kustannus kaupungille, jos työt olisi tehnyt julkinen sektori. Nämä taitavat olla asioita, jotka unohtuvat usein päätöksenteoissa. Toivottavasti sosiaali- ja terveysuudistuksen myötä hallitus toteuttaa suunnittelemansa kärkihankkeet, jotta omaishoitajien tilanteeseen saadaan oikeasti parannusta. Omaishoidon tuen määrä on tällä hetkellä pieni ottaen huomioon työn sitovuus ja vaativuus. Toivottavasti hankkeet eivät jäisi virkamiesten, rahan ja resurssien puutteiden jalkoihin. Ikäihmisen ja huoltosuhteen määrä tulee kasvamaan, kuten olemme kuulleet jo usean vuoden ajan, joten nyt on tärkeää saada omaishoitajat yhdenvertaiseen asemaan. Herääkin ajatus miksi Vantaan kaupungin linja hallituksen strategisen ohjelman kanssa on ristiriidassa? Miksi omaishoitajien vähäisistä palkkioista kaupungin pitää vielä rahastaa ? Maarit Helenius, avoimen AMK:n opiskelija Lisätietoja: Ratkaisujen Suom, Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015. Hallituksen julkaisusarja 10/2015. Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän loppuraportti 2014; Sosiaali- ja terveysministeriö. Lausunto kunnan järjestämisvastuulla olevan kotipalvelun, kotisairaanhoidon ja palveluasumisen asiakasmaksuja koskevasta luonnoksesta hallituksen esittykseski, STM053:00/2013, 10.7.2014. Omaishoito törmäsi kuntien säästökuuriin, verkkouutinen. Vantaan kaupunki, Päätöksenteko, Esityslistat ja pöytäkirjat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.2.2016, pöytäkirja. Päätökset verkossa.
Sosiaalisesti kestävää kasvatusta espoolaisissa päiväkodeissa
Päiväkodin arjessa voidaan nähdä runsaasti sosiaalisesti kestävään kehitykseen liittyviä käytäntöjä ja toimintamalleja. Laadukas varhaiskasvatus sisältää paljon sellaisia elementtejä, jotka tukevat ja vahvistavat sosiaalisesti kestävää kehitystä. Esimerkiksi yhteisöllisyys, osallisuus, vastuuseen kasvaminen, suvaitsevaisuus ja kiusaamisen ehkäisy sekä niihin kuuluvat käytännöt ovat vahvasti läsnä päiväkotien arjessa. Niiden ei kuitenkaan välttämättä suoraan mielletä liittyvän sosiaalisesti kestävään kehitykseen. Sosiaalisesti kestävän kehityksen ja sen sisältöjen määrittely varhaiskasvatuksessa voi olla kasvattajille haastavampaa kuin esimerkiksi ekologisesti kestävän kehityksen määrittely. Kestävä kehitys on ajankohtainen aihe, sillä maapallon rajallisuus tulee keskusteluissa esille yhä enemmän. Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan sekä nykyisten että tulevien sukupolvien todelliset tarpeet tyydyttävää ekologista, taloudellista, yhteiskunnallista ja kulttuurista kehitystä (Åhlberg 1998: 14). Kestävä kehitys on ekologista, sosiaalista ja taloudellista kehitystä, jossa huomioidaan yhtä aikaa paikallinen ja maailmanlaajuinen ulottuvuus. Kestävä kehitys toteutuu vastuuta kantaen, ja päämääränä monimuotoinen hyvinvointi nyt ja aina. (Salonen 2010: 36.) Yksi kestävän kehityksen tärkeistä ulottuvuuksista on sosiaalinen kestävyys, jossa keskeistä on hyvinvoinnin edellytysten siirtyminen sukupolvelta toiselle (Cantell 2004: 25). Sosiaalinen kestävyys ja globaali vastuullisuus ovat merkittävässä roolissa ekologisten näkökulmien rinnalla maapallon elinkelpoisuuden ja hyvän elämän turvaamisessa niin nykyisille kuin tulevillekin sukupolville. Jotta asenteisiin ja tapoihin pystytään vaikuttamaan mahdollisimman tehokkaasti, tarvitaan kestävän kehityksen kasvatusta. Koska pienet lapset ovat hyviä omaksumaan ja oppimaan asioita, mikä olisikaan parempi ympäristö toteuttaa kestävän kehityksen kasvatusta kuin päiväkodit? Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa Tämän artikkelin perustana oleva opinnäytetyö käsittelee kasvattajien näkemyksiä kestävästä kehityksestä espoolaisten päiväkotien arjessa. Opinnäytetyö toteutettiin pari- ja ryhmähaastatteluina teemahaastattelun menetelmällä. Tavoitteena oli selvittää kestävän kehityksen periaatteiden toteutumista ja näkymistä käytännössä päiväkotien arjessa, sekä kerätä käytännön esimerkkejä toimintatavoista, joita haastateltavien päiväkodeissa on käytössä liittyen erityisesti sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kehitykseen. Espoon varhaiskasvatussuunnitelmassa kestävä kehitys on yksi painopiste, johon on haluttu kiinnittää huomiota, joten opinnäytetyössä kiinnostus suuntautui tämänhetkiseen tilanteeseen käytännössä. Tulosten mukaan kestävän kehityksen mukaisia toimintatapoja ja käytäntöjä löytyi kaikkien haastateltavien työyksiköiden arjesta, mutta hajontaa oli selkeästi havaittavissa. Joissakin päiväkodeissa kestävään kehitykseen oli panostettu tietoisesti jo toimintaa suunniteltaessa ja kehitettäessä, ja se saattoi olla koko toiminnan punaisena lankana. Toisissa päiväkodeissa taas asioita ei ollut samalla tavalla mietitty ja suunniteltu kestävän kehityksen näkökulmasta, vaikka käytännön toteutuksesta siihen liittyviä asioita löytyikin. Sosiaalisesti kestävän kehityksen määrittely haastavaa Varhaiskasvatuksessa sosiaalisella kestävyydellä tavoitellaan päiväkotiyhteisön kokonaisvaltaista hyvinvointia, kaikkien tasavertaisuutta, turvallisuutta ja mahdollisuutta osallisuuteen (Salonen 2012: 12). Kasvattajille ekologisesti kestävän kehityksen määritteleminen ja siihen liittyvien päiväkodin toiminnan käytäntöjen nimeäminen oli melko helppoa, ja vähintäänkin jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen liittyviä asioita oli kehitetty suunnitelmallisesti jokaisessa haastateltavien yksiköistä. Sosiaalisesti kestävän kehityksen osalta sekä käsitteen määrittelyssä että käytäntöjen erittelemisessä oli joillakin selvästi enemmän haasteita. Kaikkia käytössä olevia menetelmiä ei suoraan osattu liittää sosiaalisesti kestävään kehitykseen, vaikka ne lähemmän tarkastelun myötä osoittautuivatkin hyvin vahvasti siihen kuuluviksi. Monet tällaiset olivat jo pitkään käytössä olleita ja varhaiskasvatussuunnitelmastakin löytyviä asioita, niitä ei vain oltu käsitelty kestävän kehityksen termin näkökulmasta. Käytäntöjen muodostama kokonaisuus linkittyi vahvasti sekä sosiaaliseen kestävyyteen yleisesti, että Espoon varhaiskasvatussuunnitelman sosiaalisesti kestävän kehityksen keskeisiin asioihin (Espoon varhaiskasvatussuunnitelma 2013: 9). Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisia käytäntöjä päiväkodin arjessa Päiväkodin arjessa harjoitellaan jatkuvasti sosiaalisia taitoja, toisten hyväksymistä ja kunnioittamista sekä yhdessä toimimista. Haastatteluihin osallistuneet kasvattajat kertoivat panostavansa ryhmäytymiseen, kaverisuhteiden muodostamiseen, kiusaamisen ehkäisyyn ja yhteishengen luomiseen lapsiryhmissään. Sitä kautta pyritään rakentamaan lapsille turvallinen ja hyväksyvä kasvuympäristö sekä vahvistamaan yhteisöllisyyttä. Käytännön menetelminä mainittiin esimerkiksi pienryhmätoiminta, vuorovaikutustaitoryhmät, leikkitaulut ja tunnekortit. Osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia korostetaan uudessa varhaiskasvatuslaissa, ja tulosten perusteella niiden merkitys oli tiedostettu päiväkodeissa. Lasten ja vanhempien osallisuutta mahdollistavia ja vahvistavia menetelmiä oli käytössä monipuolisesti. Leikkitaulu oli yksi väline myös tähän, sillä sen avulla lapsi voi itse jossain määrin vaikuttaa sekä leikin että leikkikavereiden valintaan. Toiminnan sisältöihin oli kysytty lasten mielipiteitä ja huomioitu heidän kiinnostuksen kohteitaan mahdollisuuksien mukaan. Yhdessä päiväkodissa toimi eri ryhmistä tulevien lasten muodostama ympäristöraati, jossa lapset saivat mahdollisuuden vaikuttaa ja jonka avulla rakennettiin ryhmärajat ylittävää yhteisöllisyyttä. Vanhempia pyrittiin ottamaan mukaan toimintaan kysymällä heidän mielipiteitään ja toiveitaan, järjestämällä yhteisiä tapahtumia sekä hyödyntämällä heidän osaamistaan lapsiryhmän toiminnassa. Pysyvien ihmissuhteiden merkitys Yhtenä tärkeänä asiana päiväkodin sosiaaliseen kestävyyteen liittyen kasvattajat nostivat esille pysyvien ihmissuhteiden merkityksen lasten arjessa. Niiden koettiin olevan tärkeitä sekä lasten turvallisuuden ja jatkuvuuden takaamisessa, että yhteistyössä vanhempien kanssa eli kasvatuskumppanuudessa. Päiväkodeissa pyrittiin varmistamaan mahdollisimman pysyviä ja turvallisia ihmissuhteita esimerkiksi omahoitajakäytännön avulla sekä siten, että päiväkodin eri ryhmien lapset ja aikuiset tutustuivat koko talon yhteistyön kautta toisiinsa. Henkilökunnan pysyvyyteen vaikuttamisen mahdollisuudet ovat kuitenkin rajalliset, ja työntekijöiden vaihtuvuus päiväkodissa voi olla melkoinen haaste myös sosiaalisesti kestävän kehityksen näkökulmasta. Varhaiskasvatus on merkittävässä roolissa tulevien vuosien yhteiskuntaa kehitettäessä, sillä se voi osaltaan olla luomassa kestävää kehitystä edistäviä arvoja ja asenteita. Siltä pohjalta lapsi oppii myös ymmärtämään, mikä on oikein ja mikä väärin. (Salonen 2012: 12.) Varhaislapsuudessa kehittyvät ihmisen perusarvot, asenteet, taidot, käyttäytyminen ja tavat, ja niillä on vaikutusta pitkälle eteenpäin, joten myös kestävän kehityksen opettamisen tulisi alkaa varhaisessa elämänvaiheessa. Varhaiskasvatus on ottanut kestävyyden haasteen vastaan yllättävän hitaasti siihen nähden, kuinka tärkeässä roolissa se kestävyysajattelun eteenpäin viemisessä on. (Salonen – Tast 2013: 71.) Varhaiskasvatuksen voidaankin jo itsessään katsoa olevan sosiaalisesti kestävää kehitystä. Se on varsin otollinen paikka työstää kestävän kehityksen mukaista kasvatusta, koska pienet lapset oppivat ja omaksuvat asioita luontevasti, ja kestävyysajattelussa juuri asenteilla ja ymmärryksellä on keskeinen merkitys. Sanna Nykänen, sosionomi (ylempi amk) Lähteet Cantell, Hannele (toim.) 2004. Ympäristökasvatuksen käsikirja. Porvoo: WS Bookwell Oy. Espoon Varhaiskasvatussuunnitelma 2013. http://www.espoo.fi/download/noname/%7BAFB7AE5E-7D21-4CF3-8F32-977B2885A83B%7D/42804. Linsiö, Leena – Nykänen, Sanna 2016. Kasvattajien näkemyksiä kestävästä kehityksestä päiväkodin arjessa. Opinnäytetyö. Sosionomi ylempi amk – tutkinto. Metropolia ammattikorkeakoulu. Salonen, Arto 2010. Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena. Väitöstutkimus. Tutkimuksia 318. Helsingin yliopisto. Salonen, Arto 2012. Sosiaalisen kestävyyden edistäminen on kestävän kehityksen ydinosaamista. Lastentarha 2012:1. 10–17. Salonen, Arto – Tast, Sylvia 2013. Finnish Early Childhood Educators and Sustainable Development. Journal of Sustainable Development 6 (2). 70 – 85. Varhaiskasvatuslaki 2015. Åhlberg, Mauri 1998. Kestävän kehityksen pedagogiikka ja yleisdidaktiikka. Kasvatustieteiden tiedekunnan selosteita. Joensuun yliopisto.
Maisteritason sosiaalialan osaajia Metropoliasta
Keitä nämä sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat ovat? Millainen työ- ja opintoura heillä on jo takanaan? Mihin he suuntaavat jatkaessaan ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelua? Millaista heitä on ollut opettaa? Ja mitä he opiskelevat? Kuvassa v.2014-2015 opiskelijaryhmä keskustelee vaikuttavuudesta ja sen osoittamisesta oppimistehtäväanalyysin pohjalta. Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat meillä Metropoliassa ovat suorittaneet yleisimmin alemman korkeakoulututkinnon ammattikorkeakoulussa - tavallisimmin sosionomi AMK-tutkinnon, mutta yhä useammin ryhmässämme on opiskelemassa geronomi AMK-tutkinnosta valmistuneita. Sirppa Kinoksen (2015) valtakunnallisen kyselyn mukaan opintonsa aloittavilla on keskimäärin yli 7 vuoden työkokemus ennen ylemmän AMK-tutkinnon aloittamista. Näin on myös meillä Metropoliassa: osa jatkaa opintojaan heti kun 3 vuotta työkokemusta tulee täyteen, ja osalla on monipuolinen ja pitkä ammattiura jo takanaan erilaisissa sosiaalialan tehtävissä, useimmiten lasten, nuorten ja perheiden palveluissa, mutta jokaisessa opiskelijaryhmässämme on myös kuntoutuksen, vammaispalvelujen, vanhustyön tai aikuissosiaalityön tehtävissä toimivia -ammattinimikekirjoa löytyy. Erilaisia työtehtävien nimikkeitä kuvataan tutkintomme sivuilta löytyvästä esitteestä. Ryhmässä on eri-ikäisiä ja monenlaisissa työtehtävissä toimineita, niinpä opiskelijoillamme on mistä jakaa osaamistaan toisille - ja myös meille opettajille. … Rikkaus on myös sosiaalialan moninaisuus, joka on näkynyt myös opiskeluryhmämme monimuotoisuudessa. Ryhmässämme on osaamista eri sosiaalialan kentiltä ja opintojen parhainta antia ovat olleet lähiopetuspäivillä käydyt keskustelut niin tunneilla kuin käytävilläkin. Tavoite laajemman ymmärryksen saavuttamisesta on toteutunut, tosin se vaatii jatkuvaa ylläpitoa, kiinnostusta ja innostusta ympäristöstä ja yhteiskunnasta, opintojen päätyttyäkin. (Satu Hannolan koko opiskelijatarinaan voit tutustua tutkintomme esittelysivuilta -klikkaa tästä) Noin 40 % oli Kinoksen tulosten mukaan työskennellyt vastuuasemassa ja esimiestehtävissä jo AMK-tutkinnon pohjalta - ja ainakin meillä Metropoliassa jo AMK-tutkinto sisältää myös paitsi työyhteisö- ja tiimitaitoja, myös johtamisopintoja, mikä antaa tietenkin perusvalmiuksia vastuutehtäviin. Ylempi AMK-opintonsa aloittaneet ovat hyvin vahvasti kiinnittyneet sosiaalialan työtehtävissä jatkamiseen. Kinoksen kysely vahvistaa tietoa, jonka mukaan sosiaalityöhön ja sosiaalialan eri asiakastyön tehtäviin suuntaavan ylempi AMK-tutkinnon suorittaneilla on vahva sosiaalialan sisältöosaaminen ja pitkä käytännön työkokemus. Vaikka juuri voimaan tullut ammattihenkilölaki ei vieläkään tunnista heitä sosiaalityön maisteritason osaajina, heillä on sosiaalityön nykytehtävissä tarvittava osaaminen. Ammattikorkeakoulun opintopolulta valmistuneilla on motivoituneisuus jatkaa työtään nimenomaan sosiaalialan erilaisissa asiakastyön ja sen johtamisen tehtävissä. Tämä on suuri voimavara erityisesti ajatellen kuntien työtehtäviä, joissa työntekijöiden vaihtuvuus on suurta. Tämän ovat myös työnantajat tunnistaneet ja rekrytoivatkin entistä enemmän ammattikorkeakoulujen maisteritason sosiaalialan osaajia. Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneet sijoittuvat hyvin osaamistaan vastaaviin tehtäviin erilaisiin organisaatioihin kuntiin, järjestöihin, valtiolle ja yrityksiin. Tässä kuvassa koulukuraattori Katariina Mäki-Kokkila esittelee oman master-opinnäytetyönsä tuloksia 2.12.2015 Uudistuva sosiaali- ja terveysala seminaarissamme, jonka järjestämme vuosittain sote-alan ylempi AMK-tutkintojen kanssa yhdessä. Toisessa kuvassa perhekuntoutuskeskuksen johtaja Teemu Tuominen vetää sote-palvelujen digitalisaatiota käsitelleen paneelin keskustelua 2.12.2015 seminaarissa (ja tässä linkki seminaarin tallenteeseen). Olen opettanut nyt yli viisi vuotta Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoita. Opettajana koen oppivani koko ajan opiskelijoiltamme: esimerkiksi eilen meillä oli suullinen ryhmätentti, joka kyllä osoitti miten analyyttisesti, laaja-alaisesti ja kriittisesti opiskelijat pystyivät tarkastelemaan perhe- sekä lapsuuden ja nuoruuden ajankohtaisen tutkimuksen tuloksia kytkeytyneenä käytännön todellisuuteen - ihan mahtavia keskusteluja. Mitä sitten opiskelijamme opiskelevat ja millaista osaamista heille karttuu opintojen aikana? Lisätietoa tästä löydät mm. opiskelijoiden tarinoista sekä tutkinnon opetussuunnitelmasta (erillinen pdf-asiakirja tutkinnon nettisivulla) -siinä on myös taustoitettu sitä millaiseen toimintaympäristöön koulutamme sosiaalialan maisteritason osaajia. Linkki tässä sosiaalialan ylempi AMK-tutkinnon nettisivuille. Sieltä kannattaa katsoa myös millaista osaamista ylempi AMK- kouluttajatiimillämme on eri tieteenaloilta ja työelämästä. Jos kiinnostuit opiskelusta Metropoliassa, nyt on aika hakea opiskelemaan - hakuaika päättyy 6.4.2016 klo 15. Toimimme aktiivisesti yhteistyössä Metropolia Master´s -tutkintojen kanssa -tästä sivustollemme. Ja kuten huomaat, kirjoitamme aktiivisesti myös omaa Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogia. Sirkka Rousu, yliopettaja, tutkintovastaava. Lisätietoa minun osaamistani löydät myös omilta nettisivuiltani sirkkarousu.fi.
Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki voimaan: lausuntokierroksella olleet lain muutosesitykset siirtyivät Sipilän hallituksen yhteiskuntapoliittiselle agendalle
Sosiaalihuollon ammatinharjoittamislaki tuli voimaan 1.3.2016. Jotta ammattikorkeakouluista valmistunut sosionomi tai geronomi voi toimia sosiaalihuollon ammatissaan, hänen tulee hakea laillistamista Valvira:sta. Laillistamista edellyttää myös sosiaalityöntekijän ammatti. Lausuntokierroksella (15.1.2016 asti) olleesta luonnoksesta hallituksen esitykseen (HE 14/2016) päätyi kuitenkin vain yksi ammattihenkilölain säännös koskien ulkomailla suoritettuja tutkintoja (11§). Lausuntokierroksella oli vielä mukana esitys, joka olisi väljentänyt sosiaalityöntekijän sijaisena toimimista. Nyt voimaan tulleen ammattihenkilölain mukaanhan vain sosiaalityön maisteri-opiskelija voi toimia sosiaalityöntekijän sijaisena riittävät opinnot ja harjoittelut suoritettuaan (12§). Tähän ei siis nyt ole tulossa eduskunnassa käsiteltävänä olevassa esityksessä muutoksia. Taustallahan on katastrofaalinen työvoima, joka nyt entisestään pahenee kun sosiaalityöntekijän sijaisuuksiin jatkossa kelpaa vain opiskelija, kelpoinen ei ole edes maisteritason sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittanut. Ammattikorkeakoulut ovat esittäneet sijaisuussäännöksen lisäksi muutosta lain 7 §:ään, jotta sosiaalityöhön suuntautuneen sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittanut voisi hakea laillistamista sosiaalityöntekijän ammattiin. Nyt eduskunnalle 25.2.2016 annetussa esityksessä (HE 14/2016) kumotaan vuoden 2005 kelpoisuuslaki, ja samalla sementoidaan kaikki vanhaan kelpo-lakiin määritellyt kelpoisuudet. Kelpoisuuksia koskevat säännökset sisällytetään nyt kunkin palvelualueen erityislakiin, kuten sosiaaliasiamiehen osalta asiakaslaissa, lastenvalvojasta sosiaalihuoltolaissa. Sosiaalihuoltolaissa on lisäksi uutena säännöksenä mm. 46 a § sosiaalihuollon johtamisesta (lue yksityiskohdat HE 14/2016). Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on ollut asiantuntijoiden kuuleminen 3.3.2016. Asia on 10.3.2016 valiokunnan asialistalla. Lain valmistelun seuraamisen kannalta myös STM:ssä tulisi noudattaa hyvän hallinnon ja viranomaistoiminnan julkisuuden käytäntöjä, kuten julkaista tieto lausuntokierroksella saaduista lausunnoista ja niistä tehdystä yhteenvedosta. Kun niitä ei julkaista, ei voi muodostaa käsitystä mihin annettu HE perustuu. Kiistanalaiset sosiaalityön kelpoisuusasiat on siirretty nyt poliittiselle agendalle Sipilän hallitus julkaisi 17.2.2016 toimenpideohjelman ”Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi”. Tässä prosessissa nyt keskustellaan kelpoisuuksista ja sosiaalityön sijaisuuksista. Kuten aiemmassa blogitekstissäni kuvasin, nyt tulisi arvioida tosiasiat: työelämän henkilöstötarpeet, asiakastyön tarpeet ja vaatimukset, nykyisten ammattitehtävien sisällöt ja tarpeet muuttaa tehtävärakenteita erityisesti kunnissa, sekä korkeakoulujen sosiaalialan tutkinnoissa syntyvä osaaminen alan ammatteihin (myös sosiaalityöhön). On koulutusresurssien ja osaamisen tuhlausta olla ottamatta huomioon osaaminen, jota on tuotettu ammattikorkeakouluissa nyt jo 11 vuotta maisteritason sosiaalityöhön suuntaavissa tutkinnoissa. Ammattihenkilölaki-koulutuksessa 8.3.2016 Helsingissä käyty keskustelu, mm. STM/Pirjo Sarvimäki, osoitti, että ministeriön valmisteleva virkamies näkee asian vain yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen taisteluna kumpi tutkinto antaa paremmat edellytykset sosiaalityöhön. Näin ei ole. Omassa puheessani korostin, että sosiaalityössä tarvitaan sekä yliopistomaistereiden osaamista että ammattikorkeakouluista valmistuvien AMK-maistereiden vahvaa asiakastyön ja sen johtamisen osaamista. Ja molemmat tutkinnothan ovat ylempiä korkeakoulututkintoja. Miksi estää niitä, joilla on osaaminen ja halu toimia sosiaalityöntekijän tehtävässä? Sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneet sijoittuvat erittäin hyvin monenlaisiin alan tehtäviin erilaisiin organisaatioihin -sosiaalityö on vain yksi tehtäväaloista, johon heillä on osaaminen. Työnantajien tulee saada ratkaista se, millaista osaamista erilaisiin sosiaalityöntekijän tehtäviin kulloinkin on tarve rekrytoida: tiedekorkeakoulusta vai ammattikorkeakoulusta. Duaalimallin mukaan saman tason saman alan tutkintojen pitää tuottaa kelpoisuus toimia samassa ammatissa. Yksinkertaista. Toivottavasti poliittisessa päätöksenteossa tehdään vihdoin viisaita ratkaisuja. Sirkka Rousu, yliopettaja, Metropolia ammattikorkeakoulu Lue lisää linkeistä HE 14/2016 Kelpolain kumoaminen ja siinä yhteydessä tehtävät säännösmuutokset moniin lakeihin. Blogitekstini Uudistuva sosiaalialan osaaminen. Blogitekstini Lastensuojelija Eduskunnan sivuilla: lakien valmistelun eteneminen Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan nettisivut, josta näkyy myös tulossa olevat kokoukset. Sipilän hallituksen toimenpideohjelma Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi 17.2.2016. Ammattihenkilölaki-koulutus 8.3.2016 aineistot.
Mikä mahdollistaa läheisten kanssa työskentelyn lastensuojelussa?
Lastensuojelun tavoitteena on työskennellä yhdessä lapsen ja perheen läheisten kanssa. Lapsi elää aina osana omaa lähiyhteisöään ja läheisverkostoaan. Lastensuojelun yksi tarkoitus on olla lapsen turvana, jotta lapsen kasvu ja kehitys eivät vaarannu. Kasvun ja kehityksen tukena ovat myös lapsen läheiset ihmiset. Miten lastensuojelun työntekijän on mahdollista toimia niin, ettei lapselle läheisiä ihmisiä jätetä kuulematta ja jos näin käy, niin mistä se mahdollisesti voi johtua? Lastensuojelutyössä on tärkeää, että lapselta kysytään ja että hän saa vapaasti kertoa, ketkä ovat juuri hänelle läheiset henkilöt. On tärkeää tiedostaa minkälaiset tekijät työntekijän näkemyksen mukaan edistävät tai estävät sellaista lastensuojelutyötä, johon läheiset otetaan lastensuojelutyön eri vaiheissa mukaan. Läheistyön periaatteiden keskiössä ovat pysyvät ihmissuhteet lapsen elämässä. Työskentelyn lähtökohtana on mahdollistaa, lapsen, perheen ja läheisten osallistuminen itseään koskevaan päätöksentekoon. Työntekijän tulee varmistua siitä, että työntekijällä oleva tieto annetaan perheen verkostolle, perheen asioita hoitaville viranomaisille ja auttajatahoille. Tällöin lapsella, perheellä ja läheisillä on hyvä mahdollisuus osallistua ja toimia vastavuoroisesti siten, että kaikki lasta koskeva tarpeellinen tieto tulee työntekijän käyttöön. (Heino 2006: 168.) Lasten, nuorten ja perheiden palvelut ovat erilaisia kunnittain, myös lastensuojelupalvelujen osalta. Lastensuojelutyötä kehitettäessä on keskeistä miettiä, miten tehdä näkyväksi lapsen kasvua ja kehitystä tukevien läheisten aikuisten merkitys osana lapsen arkea. (Uramo 2008: 70.) Tämä on erityisen tärkeää ottaa huomioon nyt, kun palvelurakennetta muutetaan. Läheistyötä voi edistää tai estää kolmella eri tasolla Tutkimusaineistoni perusteella voi eritellä kolme läheistyöhön vaikuttavaa tasoa, jotka ovat organisaatio-, työntekijä- ja asiakastaso. Kukin taso pitää sisällään lastensuojelun läheistyötä estäviä ja edistäviä tekijöitä. Aineiston mukaan läheisten kanssa työskentelyä edistävät lapsikeskeinen työtapa, vanhempien oma-aloitteisuus ja myönteinen suhtautuminen läheistyöhön sekä läheisten halukkuus osallistua työskentelyyn. Työskentelyä tukevat myös avoimuus asiakasta kohtaan ja yhteistyön tekeminen heidän kanssaan. Kunnioittava kohtaaminen ja työntekijän osaaminen edistivät läheistyön tekemistä. Työkäytännöt, työyhteisön antama tuki ja tiedon jakaminen työyhteisössä vaikuttavat myös läheistyön onnistumiseen. Läheistyötä estäviä tekijöitä ovat vanhempien kieltäytyminen läheisten mukaan ottamisesta työskentelyyn, huonot välit perheen ja läheisten välillä ja luottamuksen puute lastensuojelua kohtaan. Myös vanhempien kokema häpeä saattaa estää läheistyön tekemisen. Lisäksi työskentelyä hankaloittavat puutteelliset työkäytännöt, asenteet ja osaamisen tai tiedon puute. Läheistyön toteutumista estävät myös tiukat aikarajat tai liian vähäiset resurssit. Työntekijöiden mukaan aikaa on liian vähän suhteessa asiakasmääriin. Kuten kaikki ihmisten välinen työskentely, niin myös läheisten kanssa työskentely vaatii aikaa ja sitoutumista työhön, jotta luottamussuhde asiakkaan ja työntekijän välille voi syntyä. Läheiset tulisi olla osana lastensuojelutyön prosesseja Lastensuojelutyötä ei pidä tehdä ilman, että lapsen tai hänen perheensä ja läheiset otetaan mukaan työskentelyyn. Tapoja tähän on erilaisia. Lapsen, perheen ja läheisten kanssa työskentely on kokonaisuus, johon vaikuttavat asiakkaaseen ja läheisiin sekä heidän elämäntilanteisiinsa liittyvät tekijät, työntekijän osaaminen ja ymmärrys läheistyöstä sekä se, miten organisaatio voi omalta osaltaan edistää tai estää läheistyön tekemistä. Jos työntekijän osaamisessa on puutteita, se voi näkyä esimerkiksi huonoina yhteistyötaitoina ja siten vaikeuttaa myös läheistyön tekemistä. Läheisten suhtautuminen työskentelyyn ja suhteet perheen ja läheisten välillä ovat ratkaisevassa asemassa, kun mietitään lapsen tulevaisuutta. Osaamiseen sisältyy kyky työskennellä ihmisten kanssa. Riippumatta siitä, mitä menetelmää työntekijä läheisten kanssa työskentelyssä käyttää, tärkeintä on joka tapauksessa selvittää, keitä läheiset ovat ja kutsua heidät mukaan työskentelyyn (Vuorio 2008: 21). Perheen ja läheisten kanssa työskentely on kohtaamista julkisen vallan ja lähiyhteisöjen välillä. Läheisten kanssa työskentelyä on yksinkertaisuudessaan läheisten puheeksi ottaminen. Kun läheisten kanssa työskentely otetaan puheeksi, saattaa se jo itsessään käynnistää perheen ja läheisten välillä prosessin, jonka avulla tilanne alkaa selvitä yhdessä läheisten kanssa. Lähiyhteisöissä voi tapahtua myönteisiä muutoksia jo siinä vaiheessa kun työskentelyä läheisten kanssa on ehdotettu. (Heino - Arnkil 2015: 196–197.) Joskus työskentely vaatii enemmän resursointia, mutta ennen kaikkea sen tunnistamista ja tunnustamista, että läheiset kuuluvat työskentelyyn. Lainsäädäntö antaa hyvät mahdollisuudet läheisten kanssa työskentelylle, se myös lähtökohtaisesti kannustaa läheistyön tekemiseen. Lainsäädäntö antaa työskentelylle raamit, jonka sisällä on osatekijöitä, jotka mahdollistavat tai hankaloittavat läheisten kanssa työskentelyä lastensuojelussa. Nämä tekijät voivat johtua ihmisen inhimillisistä puolista tai käytännön työtä hankaloittavista käytännöistä. Joskus olemassa olevat käytännöt ohittavat asiakkaan aidon kohtaamisen ja systeemi ohjaa toimintaa vaikka asiakaslähtöisyyden tulisi ohjata toimintaa. Läheisten kanssa työskentely on monitasoinen kokonaisuus asioita, jotka vaikuttavat läheistyön tekemiseen. On huomattava, että yksi tekijä saattaa estää koko läheisten kanssa tehtävän työn, mutta vastaavasti työskentely saattaa onnistua toisen tekijän ansiosta. Kun toimitaan kriisivaiheessa olevan ihmisen kanssa, ei hänen käyttäytymisensä vastaa normaalia olotilaa eikä asioita välttämättä haluta kertoa kodin ulkopuolisille henkilöille, ei edes läheisille. Tämä edellyttää työntekijältä erityistä hienotunteisuutta. Jokainen työntekijä on käyntikortti lastensuojelulle, työntekijä voi aina omalla toiminnallaan antaa lapselle ja perheelle hyvän kokemuksen lastensuojelusta. Läheistyötä voi siis edistää tai estää kolmella eri tasolla joten siihen on myös mahdollista vaikuttaa kolmella eri tasolla. On toivottavaa, että lastensuojelun työntekijät näkevät läheiset yhä enemmän ennen kaikkea voimavarana omaan työhönsä ja keskeisenä lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta. Päivi Muranen, sosionomi (ylempi AMK) Päivi Muranen työskentelee erikoissuunnittelijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) ja Lastensuojelun käsikirjan päätoimittajana. Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Muranen, Päivi 2015. Läheistyötä edistäviä ja estäviä tekijöitä lastensuojelussa, työntekijöiden näkökulma. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö löytyy sähköisenä ammattikorkeakoulujen www.Theseus.fi -tietokannasta. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Pesäpuu ry:n ja Lastensuojelun käsikirjan (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) kanssa. Aineisto kerättiin kyselytutkimuksena 82 lastensuojelun työntekijältä, jotka osallistuivat Pesäpuu ry:n järjestämään Lähemmäs Lasta -koulutukseen eri puolin Suomea kevään ja syksyn 2015 aikana. Aineiston analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysiä. Keskeisiä käsitteitä opinnäytetyössä olivat lastensuojelu, läheiset, läheisverkosto, läheistyö ja suhteet, osaaminen sekä lapsen etu. Lähteet Heino, Tarja 2006. Tiedon tuottamisen tilat läheisneuvonpitoprojektissa. Teoksessa Seppänen-Järvelä, Riitta – Karjalainen, Vappu. Kehittämistyön risteyksiä. Vaajakoski: Stakes. Heino, Tarja & Arnkil, Tom 2015. Vallan käyttöä yhteisöllisyyden tueksi: tapaus läheis-neuvonpito. Teoksessa: Väyrynen, Sanna – Kostamo-Pääkkö, Kaisa - Väyrynen, Sanna (toim.). Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä. EU: United Press Global. Uramo, Maija 2008. Läheisneuvonpito osana lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua. Teoksessa: Vuorio, Juha-Pekka – Saurama, Erja & Hänninen, Salla. Verkostojen voi-maa ja seittien satimia, Kokemuksia läheisneuvonpidosta. Helsinki: pääkaupunkiseudun osaamiskeskus SOCCAn ja Heikki Waris – instituutin julkaisusarja nro 18. Vuorio, Juha-Pekka 2008. Läheisneuvonpito ja lastensuojelu. Teoksessa: Vuorio, Juha-Pekka – Saurama, Erja & Hänninen, Salla. Verkostojen voimaa ja seittien satimia, Kokemuksia läheisneuvonpidosta. Helsinki: pääkaupunkiseudun osaamiskeskus SOCCAn ja Heikki Waris – instituutin julkaisusarja nro 18.
Lastensuojelun perhetyö onnistuu tukemaan asiakasperheiden hyvinvoinnin muutosta
Yhteiskunnassa on tapahtunut muutoksia, jotka ovat väistämättä vaikuttaneet perheiden arkeen ja toimintaan. Perheet ovat suuremman paineen alla, ja silti hyvin yksin ongelmiensa kanssa. Lastensuojelun perhetyössä asiakkaiden määrä on kasvanut ja ongelmat moninaistuneet. Perhetyössä tehtävää työtä on kyettävä jatkuvasti kehittämään, jotta palvelu vastaisi asiakkaiden tarpeita. Tämän tueksi on tuotettava tietoa palveluiden ja tehdyn työn vaikuttavuudesta asiakkaiden prosesseissa. Perheiden muutos Perheiden muoto ja määrittely on muuttunut radikaalisti aikaisempaan verrattuna. Ydinperheet ovat vähentyneet, ja tilalle on tullut uusia, moninaisempia perhemuotoja. Lapset elävät myös pienemmissä yksiköissä, joissa heitä kasvattavat kylän sijasta omat vanhemmat. Yksilön oikeuksia korostetaan myös huomattavasti paljon enemmän. Yhteiskunnan resurssien vähentyessä on myös entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota siihen, miten saavutetaan pysyvämpiä tuloksia perheiden hyvinvoinnin tueksi. Perheiden tarpeisiin on perhetyössä vastattava entistä joustavammin ja on osattava räätälöidä perhetyö asiakkaan tarpeiden mukaiseksi. Asiakaslähtöinen työskentely perustuu asiakkaan osallistumiseen oman elämänsä muutoksen rakentamiseen. Kun asiakas on työskentelyn subjekti, lisääntyy hallinnan tunne omaa elämää koskevissa päätöksissä ja asiakas kykenee ottamaan vastuun omasta elämäntilanteestaan ja muutoksista. Miksi vaikuttavuutta tulisi tutkia? Tutkimusta sosiaalityön vaikuttavuudesta on tehty vähän sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tietoa kerätään muutenkin hyvin vähän liittyen asiakasprosesseihin. Kuitenkin julkisella rahalla tuotettujen palvelujen olisi kyettävä todentamaan niiden vaikuttavuus suhteessa asiakkaisiin ja heidän palveluprosesseihinsa. Tämä olisi myös asiakkaiden edun mukaista. Sosiaalityön lähtökohtana on, että työskentelyllä asiakkaan kanssa on vaikutusta hänen elämäänsä. Jokainen työntekijä todentaa jatkuvasti tekemäänsä työtä asiakaskirjauksen kautta. Työntekijöiden tulisi siis kyetä todentamaan työskentelyn vaikutuksia. Vain siten toimintaa voidaan kehittää, mutta myös tuoda esiin työntekijöiden tekemä arvokas työ ja sen ansiot. Perhetyön vaikuttavuuden tutkimisen haasteet Ihmisten elämässä tapahtuviin muutoksiin vaikuttaa monet eri tekijät. Näiden tekijöiden eritteleminen ja vaikuttavien mekanismien esille tuomisessa on haasteensa. Perhetyötä tarkasteltaessa on otettava myös huomioon, että perhe on systeemi jossa sen jokainen jäsen on oma yksilönsä ja toisaalta jokainen yksilö vaikuttaa koko systeemiin. Lastensuojelun perhetyö on korjaavaa, avohuollon sosiaalityötä, jossa asiakassuhde perustuu pääosin vapaaehtoisuuteen. Asiakassuhteessa on kuitenkin koko ajan mukana kontrolli, ja jotkut asiakkaat ovat elämäntilanteidensa vuoksi velvoitettuja työskentelyyn. Tämä asettaa työskentelylle haasteita ja suhde asiakkaaseen rakentuu monenlaisille pohjille. Nämä näkökulmat ja perheiden omat haastavat elämäntilanteet huomioon ottaen, lastensuojelun perhetyön vaikuttavuuden tutkiminen ei ole aivan yksinkertainen asia ja hieman erilaiset tutkimusasetelmat tuottavat erilaisia tuloksia. Perhetyöllä kyetään tuottamaan muutosta, joka vaikuttaa perheen hyvinvointiin Tämä artikkeli pohjautuu Jaana Caleniuksen ja Jenni Kivisen opinnäytetyöhön, jossa tutkittiin lastensuojelun tehostetun perhetyön vaikutuksia asiakasperheiden hyvinvoinnin muutoksessa. Työssä haluttiin selvittää sitä onko tehostettu perhetyö vaikuttavaa ja mitkä tekijät edistävät tai estävät muutosta. Tuloksista ilmeni, että perhetyö on vaikuttavaa ja asiakasperheen työskentelyprosessi tuotti muutoksia, jotka lisäsivät perheiden hyvinvointia. Olennaisina tekijöinä muutosprosessissa olivat asiakkaan oma motivaatio, asiakaslähtöiset tavoitteet ja toimintatavat sekä asiakkaan osallisuus omassa prosessissa. Kyseiset tekijät nousivat esiin suurimmassa osassa tarkasteltuja tapauksia ja olivat keskeisiä muutoksen mahdollistajia, verrattuna palvelun oikea-aikaisuuteen tai siihen minkä laajuisten haasteiden kanssa työskenneltiin. Opinnäytetyössä haluttiin tarkastella lisäksi sitä, millaisia konkreettisia muutoksia perheiden elämässä ja arjessa on toteutunut. Nämä muutokset liittyivät elämänhallinnan lisääntymiseen, vuorovaikutuksen parantumiseen ja perheen yhdessä vietetyn ajan lisääntymiseen. Konkreettiset muutokset osoittivat, että lastensuojelun tehostetussa perhetyössä tehdään moninaisten ongelmien kanssa töitä ja niihin kyetään vastaamaan niin, että asiakkaiden elämänhallinta lisääntyy. Tulosten pohjalta perhetyön asiakasprosessia voidaan kehittää ja tarkastella haasteita, joihin ei ole kyetty vastaamaan. Tämän lisäksi toimintaa voidaan kehittää ottamalla asiakkaat tiiviimmin osaksi kehittämistyötä ja näin hyödyntää heidän asiantuntijuuttaan. Tällöin toiminnasta on mahdollista saada aidosti asiakaslähtöistä. Jenni Kivinen, sosionomi (ylempi AMK), alumni Lisätietoa: Calenius Jaana ja Kivinen Jenni 2015. Asiakasperheiden hyvinvoinnin muutos lastensuojelun perhetyön prosessissa. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa www.theseus.fi.
Lastensuojelun perhetyöllä saavutetaan muutoksia asiakasperheiden hyvinvoinnissa
Vaikuttavuutta, konkretiaa, vaikuttavuuteen liittyviä elementtejä ja kehittämistarpeita. Nämä tekijät nousivat esiin arviointitutkimuksena toteutetussa opinnäytetyössä, jossa tarkasteltiin Vantaan lastensuojelun perhetyön prosessin vaikutuksia asiakasperheiden hyvinvoinnin muutokseen. Opinnäytetyön tulosten mukaan lastensuojelun perhetyö on vaikuttava avohuollon tukitoimi, jolla saadaan aikaan muutoksia koko perheen tai yksittäisen perheenjäsenen hyvinvoinnissa. Keskeisimmiksi vaikuttavuuden elementeiksi nousivat asiakasperheen motivaatio, sitoutuminen ja osallisuus sekä perheenjäsenten ja perhetyöntekijän vuorovaikutussuhteeseen liittyvät tekijät. Nämä samat tekijät esiintyivät myös muutosta estävinä tai hidastavina tekijöinä. Asiakasperheiden elämässä perhetyön prosessin aikana tapahtuneet konkreettiset muutokset liittyivät opinnäytetyön tulosten mukaan perheen vuorovaikutukseen, arjen rakenteisiin ja sen hallintaan, vanhemmuuden vahvistumiseen, psyykkisten ongelmien ja päihdeongelmien hallintaan, lapsen koulunkäyntiin ja harrastamiseen, taloudenhallintaan sekä itsenäiseen elämänhallintaan kuuluvien taitojen oppimiseen. Tärkeiksi kehittämiskohteiksi nousivat isien osallisuus perhetyön prosessissa sekä vaikuttavuuden arvioinnin sisällyttäminen osaksi perhetyön kehittämistä. VAIKUTTAVUUTEEN LIITTYVIÄ ELEMENTTEJÄ MUUTOSTYÖSKENTELYSSÄ Asiakaslähtöisyys on asiakkaan osallisuutta. Asiakaslähtöisyys toteutuu, kun asiakas saa sanoittaa omat tarpeensa, toiveensa ja odotuksensa muutokselle ja asiakas on mukana tavoitteiden määrittelyssä. Asiakkaan ja perhetyöntekijän yhdessä tekemä suunnitelma lisää yhteisymmärrystä ja vähentää väärinkäsityksiä. Samalla ehkäistään tuloksetonta työtä. Asiakkaan osallistaminen vaikuttaa myös asiakkaan motivaatioon ja sitoutumiseen. Asiakkaan osallisuuden, motivaation ja sitoutumisen lisäksi tärkeitä elementtejä muutostyöskentelyssä ovat asiakkaan ja perhetyöntekijän välinen vuorovaikutus, luottamus ja avoimuus. Asiakkaan kohtaamisessa on tärkeää, että asiakas kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Näillä on vaikutusta siihen, miten asiakas ottaa vastaan hänelle tarjotun tuen. Edellä mainitut asiat nousivat keskeisiksi vaikuttavuuden elementeiksi, mutta myös muutoksen esteiksi tai hidasteiksi perhetyön prosessissa. Jokainen perheenjäsen vaikuttaa perheen muutosprosessissa. Yhdenkin perheenjäsenen motivaation tai sitoutumisen puute voi estää tai hidastaa muutosprosessin etenemisen. Muutokseen tarvitaan jokaista. Ilman perheenjäsenten motivaatiota ja sitoutumista ei saavuteta pysyviä muutoksia. Tällöin muutos jää näennäiseksi. Suurin osa muutoksen ja tavoitteiden saavuttamisen esteistä tai hidastavista tekijöistä liittyi opinnäytetyön tulosten valossa asiakasperheen jäsenen omaan prosessiin. Perhetyöntekijän toiminta on siis vain yksi asiakasperheen elämään vaikuttavista tekijöistä. Perhetyöntekijällä on merkittävä rooli muutoksen mahdollistajana. Asiakas itse toteuttaa muutoksen. Asiakasperheen elämänhallinnassa ei saavuteta pitkäkestoisia vaikutuksia, jos asiakkaalla ei ole omaa tarvetta, motivaatiota ja sitoutumista muutokseen. KONKREETTISIA MUUTOKSIA HYVINVOINNISSA Lastensuojelun asiakasperheet tulevat perhetyön asiakkaiksi erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisilla taustoilla. Nämä tekijät vaikuttavat siihen, millaista tukea ja apua perheet tarvitsevat elämänhallinnassaan. Toisissa perheissä ongelmat ovat kasaantuneet. Toisilla on vähemmän ongelmia. Ongelmien määrällä tai laadulla ei opinnäytetyön tulosten mukaan näyttänyt olevan vaikutusta tehtyyn työhön tai työskentelyn tuloksiin. Muutokset, jotka tapahtuivat asiakasperheiden prosessissa, näyttäytyivät opinnäytetyön tulosten valossa monella tasolla ja eri tavalla eri perheenjäsenissä. Konkreettiset muutokset näkyivät vanhemmuuden vahvistumisena, arjen rakenteiden selkiytymisenä, arjen hallintana, vanhemman kykynä ylläpitää rajoja ja sääntöjä perheessä, perheenjäsenten keskinäisen vuorovaikutuksen paranemisena, hoitokontaktien toteutumisena, taloudenhallinnassa sekä lapsen koulunkäynnin sujumisessa ja mielekkään harrastuksen löytymisessä. Nämä asiakasperheiden tilanteessa tapahtuneet konkreettiset muutokset tekevät sekä perheelle että perhetyöntekijöille näkyväksi hyvinvoinnin muutoksen, tavoitteiden saavuttamisen sekä työskentelyn vaikuttavuuden. SUKUPUOLISENSITIIVISELLE TYÖOTTEELLE ON TARVE Äideillä on vahva ja näkyvä rooli perheissä. Tämä tuo omat haasteensa perhetyössä. Miten ottaa molemmat vanhemmat tasapuolisesti mukaan työskentelyyn? Perhetyön työskentelylle asetetut tavoitteet saavutettiin kiitettävästi kaikkia tavoitteita tarkasteltaessa. Isien tavoitteisiin vastaaminen ja isien osallisuus ei toteutunut perhetyön prosessissa kaikilta osin. Mielenkiintoinen kysymys onkin, mistä isien osallisuuden vähyys johtuu. Onko syynä isien oma tahto? Luovatko perhetyöntekijät sellaiset reunaehdot työskentelylle, etteivät isät ole mukana työskentelyssä samassa määrin kuin äidit? Isien kanssa työskentely nousikin artikkelin taustalla olleen opinnäytetyön tuloksissa tärkeäksi kehittämiskohdaksi. Tämä asettaa perhetyöntekijöille haasteeksi oman toiminnan tarkastelun ja toiminnan taustalla olevien arvojen ja käsitysten kriittisen pohdinnan. Perhetyössä tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota sukupuolisensitiiviseen työotteeseen. Isät tulee ottaa aktiivisemmin mukaan työskentelyyn. Tarvittaessa on kehitettävä työtapoja ja menetelmiä, joiden avulla kaikki perheenjäsenet saadaan otettua mukaan työskentelyyn. ARVIOINTI OSAKSI KEHITTÄMISTÄ Asiakassuhteessa on jokaisella työntekijällä oma merkittävä roolinsa muutoksen mahdollistajana. Perheet ovat monimuotoisia ja ongelmat moninaisia. Kaikki ei toimi kaikille. Perheet tarvitsevat oikeinkohdennettua tukea erilaisissa elämäntilanteissaan. Asiakasperheiden tarpeisiin voidaan vastata arvioimalla ja kehittämällä toimintaa ja työtapoja. Tämä edellyttää työntekijöiltä halua ja sitoutumista. Vaikuttavuuden arviointi pelkästään arvioinnin vuoksi on hedelmätöntä, ellei saatua tietoa käytetä toiminnan kehittämiseen. Tehdyn työn vaikuttavuus ja laatu voidaan osoittaa arvioinnin avulla. Samalla löydetään myös kehittämiskohdat. Omien työtapojen, asiakasprosessien ja asiakasperheissä tapahtuneiden muutosten arviointi tulisi olla jatkuvaa ja systemaattista. Opinnäytetyön tulosten perusteella lastensuojelun perhetyö näyttäytyy vaikuttavana avohuollon tukitoimena. Jotta jatkossakin perhetyössä voidaan tuottaa vaikuttavaa palvelua ja vastata asiakasperheiden tarpeisiin ja odotuksiin, tulisi vaikuttavuuden arviointi omaksua osaksi kehittämistä. Vaikuttavuuden arviointi on väline vaikuttavaan työhön. Jaana Calenius, sosionomi (ylempi AMK), alumni Lähteet: Calenius, Jaana – Kivinen, Jenni 2015. Asiakasperheiden hyvinvoinnin muutos lastensuojelun perhetyön prosessissa. Opinnäytetyö. Sosionomi ylempi AMK -tutkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö löytyy sähköisenä ammattikorkeakoulujen tietokannasta www.theseus.fi.
Sosiaalialan ammattihenkilölakia ollaan jo muuttamassa: maisteritason sosionomi (ylempi AMK)-tutkinnon asema laissa
Sosiaalialan ammattihenkilölaki tulee voimaan 1.3.2016, mutta jo nyt hallitus on valmistelemassa lakiin muutoksia. Miksi näin? Osa kansanedustajista lienee saanut - mm. kansanedustaja Outi Mäkelä teki asiassa kirjallisen kyselyn, johon ministeri Rehula vastasi, kunnista viestiä miten suuria vaikeuksia on saada sosiaalityöntekijän vakansseihin sijaiseksi yliopistojen sosiaalityön maisteriopiskelijoita (joiden pitäisi tietenkin opiskella). Niinpä Rehula on esittämässä nyt ammattihenkilölakiin muutosta, jolla sosiaalityöntekijän sijaisuutta (12§) voisi tilapäisesti korkeintaan vuoden kerrallaan, opiskelijan lisäksi, hoitaa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut sosionomi (ylempi AMK). Lausuntokierros HE-luonnoksesta päättyi 15.1.2016. Tässä siis rinnastetaan sosiaalityön opiskelijan osaaminen samaan kategoriaan sosiaalityön maisteritason tutkinnon jo ammattikorkeakoulussa suorittanut alan asiantuntijakonkari. Sosionomi (ylempi AMK)-tutkinto tuottaa myös sosiaalityöhön osaavaa henkilöstöä Muistutuksena lukijoille, että sosionomi ylempi AMK -tutkinnon suorittaneella on jo sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto, vähintään kolme vuotta alan työkokemusta sekä lisäksi ylemmän korkeakoulututkinnon opinnot (sama maisteritason 300 op kuin yliopistosta valmistuvilla) - minimissään sosiaalialan ydinosaamista siis 8 vuotta. Useammalla on minimiä pidempi ja monipuolisempi työura. Tämä käy ilmi Sirppa Kinoksen kyselystä. Kinoksen kyselyn (12.12.2015 muistio) mukaan sosionomi ylempi AMK-tutkintoa parhaillaan opiskelevien työura jo ennen ylempi AMK-tutkinnon opiskelua on ollut hyvin monipuolinen erilaisissa sosiaalialan asiakastyön tehtävissä, useimmiten lasten, nuorten ja perheiden palveluissa. Noin 40 % oli työskennellyt vastuuasemassa ja esimiestehtävissä (siis AMK-tutkinnon suorittaneina). Sosiaalialan työkokemuksen määrä oli keskimäärin yli 7 vuotta jo ennen ylempi AMK-tutkinnon aloittamista. Ylempi AMK-opintonsa aloittaneet olivat hyvin vahvasti kiinnittyneet sosiaalialan työtehtävissä jatkamiseen - sosiaalityöntekijöiden pysyvyyshän on huono erityisesti kuntatyössä ja vaihtuvuus heikentää asiakastyön laatua ja vaikuttavuutta. Sirppa Kinoksen kysely vahvistaa tietoa, jonka mukaan sosiaalityöhön ja sosiaalialan eri asiakastyön tehtäviin suuntaavan ylempi AMK-tutkinnon suorittaneilla on vahva sosiaalialan sisältöosaaminen ja pitkä käytännön työkokemus. On perusteetonta vähätellä heidän osaamistaan myös sosiaalityöntekijän tehtäviin. He ovat motivoituneita toimimaan sosiaalialan erilaisissa asiakastyön ja sen johtamisen tehtävissä. Siten heille tulee antaa oikeus hakea laillistamista myös sosiaalityöntekijän tehtäviin. Hallituksen lakiesitysluonnos ei perustu tosiasiatietoihin eri tutkintojen tuottamasta osaamisesta ja työelämätarpeista Erikoista hallituksen esitysluonnoksessa on se, että sosiaalityöntekijän sijaisuuden lisäksi sosionomi ylempi AMK-tutkinto antaisi kuitenkin kelpoisuuden alan erityistehtäviin kuten lastenvalvoja ja sosiaaliasiamies, mutta ei siis perus-sosiaalityöntekijän tehtävään. Vastaavan koulukuraattorin tehtävään sen sijaan ylempi AMK-tutkinto ei antaisi edelleenkään pätevyyttä. Millaiseen tietoon tällaiset osaamisen vaatimukset perustuvat? Hallituksen esitys ei perustu edelleenkään minkäänlaiseen puolueettomaan tosiasiatietoon siitä, millaista osaamista ammattikorkeakoulun sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneilla on toimia sosiaalityön tehtävässä. Varsinaisesta ammattihenkilölakiesityksestä (2015) osaamisen kuvaustieto (ja mahdollinen vertailu) puuttui kokonaan, eikä sitä ole tässä muutosesityksessäkään. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE esitti lausunnossaan samaa mitä esitettiin jo vuosi sitten kun ammattihenkilölakia valmisteltiin kiireellä ja ei-avoimesti. Samaa salamyhkäisyyttä on myös nyt valmistelussa, sillä muutokset viedään sosiaalialan vanhan kelpoisuuslain kumoamisesityksen yhteydessä -sivulauseen omaisesti. (ks.lakiesitys, esim. sivu 4, jonka mukaan kyse teknisistä… ”tai sisällöllisiä muutoksia, joilla väljennettäisiin tehtävissä edellytettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Jäljempi, kuten myös edellä mainittujen kelpoisuutta koskevien säännösten kumoaminen, mahdollistaisi tarkoituksenmukaisten tehtävärakenteiden ja työnjaon kehittämisen”). Ammattihenkilölain 7 § tulee muuttaa Ammattihenkilölain 7 § tulee muuttaa muotoon: Sosiaalityöntekijän laillistamista voi hakea sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän korkeakoulututkinnon yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suorittanut. Kummastakin opintopolusta valmistuville löytyy tutkinnon osaamisprofiiliin sopivia sosiaalityön työtehtäviä. Tästä päättämisen ei pitäisi olla vaikeaa eduskunnalle, kun joka tapauksessa ammattihenkilölakiin tehdään nyt useita muutoksia. Päätösten tulisi perustua tosiasioihin osaamisesta ja asiakkaiden ja työelämän tarpeista. Sirkka Rousu, yliopettaja, Metropolia ammattikorkeakoulu, sosionomi (ylempi AMK)-tutkinto Tässä linkki: Lausunnolla olleeseen luonnokseen hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain kumoamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Tässä linkki: Outi Mäkelän kirjalliseen kysymykseen ja Rehulan vastaukseen. Tässä Linkki: Sosiaalialan valtakunnallisen AMK-verkoston Innokylässä oleviin sivuihin, josta löytyy mm. Sirppa Kinoksen kyselysta laadittu muistio. Tässä linkki: lähes samaan aikaan 2015 helmikuulla kansanedustajille Rousun kirjoittama avoin kirje samasta asiasta.
”Vapaaehtoisia – mitäh?” – vapaaehtoistoiminta valtaa alaa myös sosiaalialan opetuksessa
Vapaaehtoistoiminnasta on tullut olennainen osa sosiaali- ja terveysalan palveluja. Niinpä siihen liittyvää osaamista on tarpeellista kehittää myös osana opintoja. Pääkaupunkiseudulla ammattikorkeakoulut ja vapaaehtoistoiminnan organisaatiot ovatkin yhdistäneet voimansa vapaaehtoistoiminnan opinnollistamiseksi ja keskinäisen yhteistyönsä kehittämiseksi. Vielä kymmenen vuotta sitten sosiaali- ja terveysalalle valmistuvat saattoivat kuulla sanan vapaaehtoistyö vain sivulauseessa. Tänä päivänä tilanne on toinen, kun vapaaehtoistoiminta tuntuu olevan ajankohtaisempaa kuin koskaan. Leikattaessa sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksesta viitataan usein ”uudella tavalla tekemiseen” sekä vapaaehtoisten verkostojen hyödyntämiseen joko epäsuorasti tai suoraan. Toisaalta lähiyhteisöjen ja vertaistuen organisoiminen on tuonut moneen tilanteeseen uusia, toimivia ratkaisuja. Myös entistä terveempinä eläkkeelle jäävät suomalaiset kaipaavat usein vapaaehtoistoiminnasta tavoitteellista, mielekästä ja merkityksellistä tekemistä uuteen arkeensa. Nykyisin kukaan, joka valmistuu sosiaali- ja terveysalalta, ei voi oudoksua ja ihmetellä vapaaehtoisten osallistumista palvelujen tuottamiseen. Päinvastoin, ammattiin valmistuvan pitää ymmärtää vapaaehtoistoiminnan asema ja toimintalogiikka: miten vapaaehtoisia rekrytoidaan, ohjataan ja motivoidaan sekä miten heidän työtään suunnitellaan. Usein tämä ei suju ilman omakohtaista kokemusta vapaaehtoisuudesta tai paneutumisesta aiheeseen esimerkiksi osana opintoja. Oppilaitokset ovat viime vuosina heränneet vapaaehtoistoiminnan ajankohtaisuuteen. Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakouluista esimerkiksi DIAK AMK on palkannut vapaaehtoistyön koordinaattorin, Laurea AMK on linjannut, että jokaisella valmistuvalla tulee olla kokemusta vapaaehtoisuudesta, ja Metropolia AMK on kehittänyt vapaaehtoistoiminnan oppimista useissa hankkeissa. Myös Valikko - vapaaehtoistoiminnan organisaatioiden yhteistyöverkosto, on perustanut pääkaupunkiseudulla työryhmän oppilaitosyhteistyön kehittämiseksi. Mutta voiko opiskelijoiden yhteydessä puhua vapaaehtoistoiminnasta, jos he saavat siitä opintopisteitä - onko se aidosti vapaaehtoista toimintaa? Entä voiko vapaaehtoistoiminnasta oppia riittävästi ammatillisuutta? Miten ratkaista kohtaanto-ongelma, että opiskelija löytäisi häntä kiinnostavan tehtävän kymmenistä ellei sadoista vaihtoehdoista ja organisaatiot sopivan opiskelijan? Odotusten, aikataulujen, tiedonvälityksen ja muiden käytäntöjen yhteensovittamisessa riittää vielä paljon tekemistä. Vapaaehtoistoiminnasta oppiminen Metropoliassa puhutaan opiskelijoiden ”vapaaehtoistoiminnan” sijaan ”vapaaehtoistoiminnasta oppimisesta”, mutta aihe vaatii vielä laajempaa keskustelua eri tahojen kesken. Keskustelua vaatii myös se, miten vapaaehtoistoiminnasta kertyvä opiskelijan osaaminen tunnistetaan ja arvioidaan. Kohtaanto-ongelman ratkaisemiseksi pilotoidaan Verkkovirta-hankkeessa pääkaupunkiseudun järjestöjen ja ammattikorkeakoulujen kesken myös Facebook-ryhmän toimivuutta ja hyödyllisyyttä. (Kuva: Vapaaehtoistoiminnan organisaatiot ja ammattikorkeakoulut kehittivät keskinäistä yhteistyötään Verkkovirta-hankkeen järjestämässä seminaarissa tammikuun 2016 lopulla. ) ESR-rahoitteisessa Verkkovirta-hankkeessa (2015-2017) Metropolian vastuulla on erityisesti vapaaehtoistoiminnan opinnollistamisen kehittäminen. Tavoitteena on mm. koota tietoa erilaisista toimintamalleista, tukea toimivien yhteistyömuotojen rakentamista pääkaupunkiseudulle ja selvittää mahdollisuutta toteuttaa vapaaehtoistoiminnan opinnollistamista myös muualla kuin sosiaali- ja terveysalalla. Koska vapaaehtoistoiminnasta oppiminen on sisältynyt Metropolian sosionomiopiskelijoiden opetussuunnitelmaan jo vuodesta 2011 lähtien, nyt on myös hyvä aika tehdä yhteenvetoa opiskelijoiden oppimasta ja kehittää arviointikäytäntöjä. Mahdollisuus oppia vapaaehtoistoiminnan toimintakontekstissa on saanut erityisen hyvää palautetta opiskelijoilta. Se on osoittautunut hyväksi ympäristöksi soveltaa teoriaa käytäntöön ja oppia sosiaalialan ammatillisia sisältöjä siinä missä erilaisia meta-taitojakin. ”Vapaaehtoistyöntekijä ylettyy sinne, mihin ei välttämättä tavallinen palkattu työntekijä ylety organisaation toimintasuunnittelun, normien ja talouden takia, syvemmälle yhden ihmisen elämän syövereihin,” kiteyttää yksi Metropolian opiskelijoista vapaaehtoistoiminnasta oppimisen kokemuksensa. Mai Salmenkangas, sosiaalialan lehtori ja Verkkovirta-hankkeen koordinaattori Metropoliassa Lue lisää: Metropolian opas vapaaehtoistoiminnasta oppimisesta: http://kamu.metropolia.fi/wp-content/uploads/2014/12/vapaaehtois_KAMU_WEB.pdf Verkkovirta-hanke: http://www.metropolia.fi/palvelut/hankeyhteistyo/tutkimus-ja-kehityshankkeet/verkkovirta/ Valikko-verkostot: http://www.kansalaisareena.fi/valikko
Näkyykö lapsi lastensuojelun lyhytaikaisessa perhehoidon työskentelyssä?
Lastensuojelun lyhytaikainen perhehoito tarjoaa lapselle sijoituspaikan ja tuottaa osaltaan lapsen tilanteen arviointitietoa. Lapsen näkökulman huomioimisen luulisi olevan itsestäänselvyys lastensuojelun työssä, onhan kyse kuitenkin lastensuojelusta. Mutta onko näin? Vai onko vaarana juuri se, että sitä pidetään itsestäänselvyytenä? Lyhytaikainen perhehoito Lyhytaikainen perhehoito on melko uutta toimintaa. Perhehoito on ollut vuodesta 2012 ensisijainen sijoitusmuoto, kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Lyhytaikaisella perhehoidolla tarkoitetaan tässä lapsen hoitoa yksityiskodissa perhehoitajan toimesta. Perhehoidon ensisijaisuus nähdään lapsen edun kautta, perheen koetaan tarjoavan lapselle paremman kasvuympäristön laitokseen verratessa. Perheen kodinomaisuus ja pysyvät hoitajat mahdollistavat lapselle turvalliset puitteet laitosta paremmin. Lasta on siis ajateltu, kun sijoitusmuotoja on pohdittu. Onko työskentelyssä kuitenkaan kyse lapsen edusta vai siitä, että perhehoito on laitoshoitoa edullisempaa? Artikkeli perustuu Maiju Huttusen vuonna 2015 valmistuneeseen opinnäytetyöhön ”Arviointi- ja selvitystyön toteutuminen lyhytaikaisessa perhehoidossa Helsingissä ja Eksotessa – Lapsen näkyvyys työssä työntekijöiden näkökulmasta”. Opinnäytetyössä selvitettiin arviointi- ja selvitystyön sekä lapsen näkökulman toteutumista lyhytaikaisen perhehoidon työssä. Tarkastelun kohteena opinnäytetyössä olivat Helsinki ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alue, Eksote. Lastensuojelun lyhytaikaista perhehoitoa toteutetaan näillä alueilla omien yksiköiden kautta. Lapselle järjestetään lyhytaikainen sijoitusperhe ja selvitetään ja arvioidaan lapsen ja perheen tilannetta sijoituksen aikana. Opinnäytetyöhön haastateltiin näiltä alueilta yhteensä 14 työntekijää ryhmähaastattelun menetelmällä. Lapsen edun ja näkökulman toteutuminen perhehoidossa Lapsen etu ei ole yksinkertainen asia. Etenkään sen toteutuminen lastensuojelun työssä ei ole itsestäänselvyys, eikä sen tulisikaan olla, vaan siihen tulisi kiinnittää erityistä huomiota työskentelyn eri vaiheissa. Usein lapsen ja perheen asiassa on mukana monta erilaista toimijaa, ja riskinä on lapsen edun hukkuminen näiden toimijoiden keskelle. Lapsen etua ei tule pitää itsestään selvyytenä, vaan se täytyy muistaa huomioida työskentelyn jokaisessa vaiheessa. Miten tämä toteutuu lyhytaikaisessa perhehoidossa? Kun lyhytaikaisen perhehoidon työntekijöitä haastateltiin Helsingissä ja Eksotessa, selvisi, että lapsen näkökulma tulee lyhytaikaisen perhehoidon työskentelyssä hyvin esiin. Kuitenkin erilaiset riskit lapsen edun ja näkökulman hukkumisessa tunnistettiin. Helsingissä haasteena koettiin myös lapsen näkökulman vieminen päätöksentekoon asti. Työntekijät kokivat, että monet muut asiat saattavat mennä lapsen edun edelle, kuten sijoitusprosessin aikarajat tai vanhempien näkökulma. Työntekijät kokivat tehtäväkseen lapsen edun esiintuomisen, he kuvasivat joskus joutuvansa tuomaan sitä esiin hyvinkin voimakkaasti. Haasteena yhteistyö ja lapsen näkökulman esiintuominen Haasteena lapsen edun esiintuomisessa koettiin yhteistyön vaihtelevuus lapsen sosiaalityöntekijän kanssa. Helsingissä koettiin, ettei sosiaalityöntekijöillä ole tarpeeksi aikaa lapsen tapaamisiin, jolloin lapsi ei välttämättä tule näkyväksi sosiaalityöntekijälle. Lasten tapaamisia arvostettiin ja ne koettiin lyhytaikaisessa perhehoidossa tärkeiksi. Myös perhehoitajan koettiin tuovan lapsen näkökulmaa hyvin esiin ja hänen roolikseen koettiin lapsen äänitorvena toimiminen ja lapsen arjen näkyväksi tekeminen arjen havainnoinnin avulla. Eksotessa haasteita yhteistyössä ja lapsen näkökulman toteutumisessa koettiin vähemmän. Siellä lapsen näkökulman hukkuminen useiden toimijoiden keskellä koettiin haastavaksi. Siksi Eksotessa lapsen näkökulmaa pyritään pitämään tietoisesti esillä jatkuvasti. Lapsen näkökulman todellinen huomioiminen vaatii työntekijöiltä herkkyyttä ja tietoisuutta. Johanna Hurtig (2000) kirjoittaa lastensuojelussa lapsen osallisuuden merkityksen usein tunnistettavan, mutta se ei kuitenkaan toteudu kokonaisvaltaisesti. Aikuisen tietoa on helpompi vastaanottaa ja joskus lapselta saatu tieto saattaa jopa vaikeuttaa työskentelyä. Lapsen näkökulman huomioiminen jää työssä usein muodolliseksi ja se perustuu velvoitteeseen. (Hurtig 2006.) Lapsen näkökulman todellinen huomioiminen voi siis helposti jäädä tekemättä, usein se vaatiikin työntekijöiltä erityistä huomiota. Myös Nigel Thomas (2000) kirjoittaa lapsen näkökulman ja osallisuuden toetutumisen tiellä olevista esteistä. Hän kuvaa lapsen osallisuuden sisältävän useita ulottuvuuksia, joita huomioimalla voidaan edistää osallisuuden toteutumista. Myös työntekijän erilaiset suhteutumistavat voivat hänen tiedostamattaan olla lapsen osallisuuden tiellä. Työntekijä voi esimerkiksi nähdä lapsen osallisuuden riskinä ja kokea, ettei lapsi ole kykeneväinen osallisuuteen. Lasta voidaan myös haluta suojella ja osallistumisen pelätään vahingoittavan lasta. (Thomas 2000). Lapsen suojelu voi siis mennä liian pitkälle ja se voi jopa kääntyä lapsen näkökulman toteutumista vastaan. Perhehoidon tulevaisuus Positiivista on, että perhehoidossa koettiin lapsen näkökulman tulevan hyvin esille, ja se oli huomioitu työskentelyn eri vaiheissa. Helsingissä ja Eksotessa työskentely lähtee liikkeelle lapsen tarpeesta; sijoitustarpeen tullessa lapselle pyritään etsimään juuri hänelle sopiva perhe. Lasta myös tavataan säännöllisesti ja häntä osallistetaan työskentelyyn. Haasteita aiheuttivat useat toimijat ja lapsen näkyvillä pitäminen työskentelyn eri vaiheissa. Perhehoito on ensisijainen vaihtoehto, kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Lyhytaikaisen perhehoidon osuus on kasvanut ja laitossijoitukset vähentyneet. Myös Helsingissä ja Eksotessa perhehoito oli ottanut hyvin paikkansa laitoshoidon tilalla. Uuden sosiaalihuoltolain myötä palveluiden painopiste siirtyy ennaltaehkäiseviin palveluihin, myös perhehoidossa tämä voi vaikuttaa sijoitusten muotoon ja sijoituksia tehdään luultavasti enemmän avohuollon tukitoimena. Uusi sosiaalihuoltolaki ottaa kantaa myös lapsen mielipiteen huomioimiseen: ”Sosiaalihuollon tarvetta arvioitaessa, lasta ja nuorta koskevaa päätöstä tehtäessä sekä sosiaalihuoltoa toteutettaessa lapsen ja nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota” (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.) Lapsen ja nuoren mielipiteellä tulee siis olemaan merkitystä ja erityistä painoarvoa työskentelyssä myös tulevaisuudessa. Lastensuojelun lyhytaikaisessa perhehoidossa lapsen näkökulma on työskentelyssä mukana ja se on huomioitu työskentelyn eri vaiheissa. Haasteita lapsen näkökulman huomioimisessa oli kohdattu, mutta niistä oli myös otettu opiksi ja tiedostettu riskit siihen liittyen. Vaikka lyhytaikainen perhehoito on väliaikaista, on lapsen näkökulma koettu tärkeäksi työskentelyn alusta asti, kun lapselle pyritään etsimään juuri hänelle sopiva perhe. Kun lapsi itse ja hänen tarpeensa ovat työskentelyn lähtökohtana, toteutuvat lapsen etu ja näkökulma alusta asti kantaen toivottavasti myös työskentelyn loppuun asti. Maiju Huttunen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Hurtig, Johanna 2006. Lasten tieto sosiaalityön haasteena teoksessa Forsberg, Hannele – Ritala-Koskinen, Aino – Törrönen, Maritta (toim.) Lapset ja sosiaalityö, kohtaamisia, menetelmiä ja tiedon uudelleen arviointia. Jyväskylä: PS-kustannus. Huttunen, Maiju 2015. Arviointi- ja selvitystyön toteutuminen lyhytaikaisessa perhehoidossa Helsingissä ja Eksotessa – Lapsen näkyvyys työssä työntekijöiden näkö-kulmasta. Opinnäytetyö, sosionomi ylempi AMK-tutkinto. Metropolia AMK. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 Thomas, Nigel 2000. Children, Family and the State. Decision-Making and Child Participation. Bristol: The Policy Press.
Läheisten merkitys korostuu muistisairaiden pärjäämisessä
Suomalaiset auttavat iäkkäitä läheisiään eniten Euroopassa. Suomalaiset naiset käyvät myös kokopäivätöissä paljon yleisemmin kuin keskimäärin EU:ssa käydään. Omaishoitajien tekemällä työllä säästetään yhteiskunnan varoja 2,8 miljardia euroa vuosittain. Omaishoidon tarpeenmukaisella tukemisella voidaan saada säästöjä, kun mahdollisimman moni pystyy tarttumaan tähän työhön. Omaishoitajien tuki ja palvelut ovat kuitenkin selvästi heikommalla tasolla kuin pienten lasten vanhempien. Lapsiin panostetaan, jotta vanhemmat pystyvät käymään töissä ja jotta tuleva sukupolvi kasvaisi kunnolliseksi ja pärjääväksi yhteiskunnan osaksi. Muistisairaiden määrän lisääntyessä voimakkaasti meidän on otettava vahvemmin kantaa myös omaishoitajien tukemiseen erilaisin tavoin. Kyse on yhtä lailla muistisairaiden henkilöiden ihmisarvosta kuin myös läheisten haluamisesta, pystymisestä ja jaksamisesta sitovaan hoitotyöhön työ- tai eläkeikäisenä. Muistisairaudet yleistyvät selvästi ihmisen ikääntyessä. Koska Suomen väestö vanhenee nopealla vauhdilla, muistisairaidenkin määrä tulee kasvamaan voimakkaasti. Sekä yhteiskunnan että yksilöiden etu - inhimillisesti ja taloudellisesti - on muistisairauksien varhainen diagnosointi sekä neuvonnan ja muiden kulloinkin tarvittavien palveluiden järjestäminen ajallaan. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme korostetaan vanhusten kotona pärjäämistä yhä pidempään, mikä käy muistisairaalle usein kovin haasteelliseksi ja läheiselle hyvin raskaaksi. Muistisairaudet ovat yleisin syy ympärivuorokautisen hoidon tarpeeseen. Läheiset tarjoavat apua monesti sen tarkemmin harkitsematta ja luontevasti, eivätkä usein edes ymmärrä toimivansa tällöin omaishoitajina. On arvioitu, että sitovaa ja raskasta omaishoitotyötä tekee 60 000 hoitajaa, mutta heistä kolmannes ei saa omaishoidon tukea. Tyypillisesti omaishoitaja on puoliso tai aikuinen lapsi, usein tytär. Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjiksi muistisairaita on rekisteröity vain reilut 45 000 eli vähemmän. Opinnäytetyön tarkoituksena on ollut kerätä tuoretta kokemustietoa muistisairaiden ja heidän läheistensä elämästä Uudellamaalla. Opinnäytetyö on tehty yhteistyössä Uudenmaan Muistiluotsin kanssa. Kokonaisuuden muodostavat muistiyhdistysten jäsenkyselyt, viiden jäsenen haastattelut sekä ajankohtainen tieto muistisairaiden elämästä ja sen tukemisesta. Opinnäytetyön haastattelujen tulokset tiivistyvät asioihin, joihin on kiinnitetty huomiota muissakin tuoreissa tutkimuksissa ja asiantuntijalähteissä. Vaikka muistisairauksia on erilaisia ja oireet vaihtelevat melko paljon diagnoosin ja sairauden vaiheen mukaan, jo viiden omaisen kertomukset toivat esille nämä samat tärkeät teemat. Kuntouttavat palvelut ja elämänlaatu Kun muistisairaan ruumiillinen terveys ja toimintakyky heikkenevät, hän saa usein kotihoidon palvelut turvaamaan päivittäisiä perustoimintojaan. Palvelun toteutuksessa on muistisairaiden kannalta vielä paljon kehitettävää. Läheisten huoli muistisairaista alkaa jo ennen kuin mahdollisuuksia kotihoitoon edes vielä on. Eksymistaipumus, laitteiden käyttötaitojen hiipuminen tai harhat voivat tuoda suurtakin epävarmuutta pärjäämiseen. Kotihoito toimii melko vanhaan tapaan ja niukoin resurssein, vaikka laitoshoitoa on ajettu alas jo useat vuodet ja tarvetta kotihoidon kehittämiselle olisi selvästi. Kotihoidon palvelu keskittyy perushoitamiseen, eikä kuntouttavia palveluita juuri vielä ole mukana. Palvelun sisältö on myös tiivistetty pelkkään vanhuksen hoitamiseen ja kaikki kodinhoidollinen on siirretty muille tahoille. Muistisairas ei itse pysty koordinoimaan eri tuottajien palveluita, vaan tarvitsee siihen tehtävään läheisen. Kotihoidon tehtävät on järjestetty niin, että vanhuksen luona käy lukuisa määrä hoitajia. Henkilöstön vaihtuvuus on usein myös suurta ja aikaa tehtävien suorittamiseen on usein vain minuutteja. Muistisairas tarvitsisi yleensä saman tutun hoitajan ja hiukan enemmän aikaa, jotta pystyy edes vastaanottamaan näin henkilökohtaista palvelua. Koska kotihoidon resurssit ovat tiukalla, palveluita vastustava muistisairas jää hyvin nopeasti kokonaan ilman palveluita. Uudenmaan muistiyhdistysten jäsenkyselyssä selkeästi myönteisiksi koetut palvelut – muistineuvonta, päivätoiminta, ensitietoluennot, vertaistukiryhmät – ovat luonteeltaan ennaltaehkäiseviä, kuntouttavia ja ihmisen kokonaisuutena huomioivia. Samoin voisi olla kotihoidon kanssa, mutta se vaatisi uudenlaista kehittämistä ja enemmän resursseja. Voimavaralähtöisyys on perusta muistisairasta kuntouttaville toimintatavoille. Kokonaisvaltainen ja kuntouttava työote hoitotyössä vahvistaa muistisairaan jäljellä olevia kykyjä ja taitoja sekä antaa tilaisuuksia onnistumisen kokemuksiin ja minäkäsityksen vahvistamiseen. Kuntouttavalla työotteella muistisairas pysyy yleensä toimintakykyisenä ja kotona pärjäävänä pidempään, eikä tällöin tarvitse kallista ympärivuorokautista hoitoa. Yksinäisyys ja yksin oleminen Yhden hengen talouksia oli Suomessa 41 % vuonna 2014, ja määrä on ollut kasvussa jo pitkään. Iäkkäät naiset asuvat erityisen usein yksin. Huoli tulevaisuuden yksinäisyydestä on yleisempää iäkkäillä ihmisillä. Yksinäisyys rapauttaa itsekunnioitusta sekä heikentää elämänhallintaa ja toimintakykyä. Yksinäisyys on siis selkeä koettu hyvinvointihaitta, joka kytkeytyy ihmisen terveyteen ja onnellisuuteen. Vanhukset toivovat pysyvänsä hyväkuntoisina, jotta voivat asua pitkään kotonaan. Sitten kun kunto heikkenee, he haluaisivat luotettavan hoitopaikan. Muistisairailla yksin oleminen käy sairauden edetessä aina vaan riskialttiimmaksi. Se vaihtelee paljon, kuinka muistisairas itse kokee yksin asumisen – jo senkin vuoksi, että moni heistä ei tunnista sairauttaan. Erityisen selvästi yksin asumisen huonot vaikutukset näkee läheinen, ja hän ei monesti pysty tilannetta kovin paljon parantamaan. Kuka tahansa ihminen taantuu, jos on miltei jatkuvasti kotona yksinään – puhumattakaan ihmisestä, jonka ymmärryskyky ja logiikka heikkenevät. Nykyisellä palvelujärjestelmällä, jossa muistisairaan kotona käy monia eri ihmisiä kukin lyhyen aikaa, ei lievennetä yksinäisyyttä. Muistisairaat tarvitsevat ennen kaikkea lähelleen tuttuja ihmisiä, jotka toimivat jatkuvasti peilinä sille, mitä on tapahtumassa. Yhteisöllisten ja tuettujen asumismuotojen kehittäminen voisi olla hyvä vaihtoehto, jolla ratkaistaisiin samalla asuntojen puutteellista varustusta ja esteellisyyttä. Lisäksi tarvitaan aina myös ympärivuorokautista hoitoa siinä vaiheessa, kun yksin asuminen käy liian eristäväksi ja turvattomaksi tai jollekin asianomaiselle liian raskaaksi. Turvattomuus Muistisairas voi helposti sekoittaa vuorokauden ajat, eksyä, harhailla liikenteen seassa tiedostamatta vaaroja, lähteä ulos kylmään liian vähissä vaatteissa tai aiheuttaa tulipalon tai vesivahingon. Nämä olivat haastatteluissa esille tulleita esimerkkejä tapahtumista. Kokemus on, että mitä vaan saattaa sattua eikä sellaiseen oikein pysty varautumaan. Läheisen huoli onkin jatkuvaa. Haastateltujen läheisten mielestä on kohtuutonta odottaa jonkin ilmiselvän riskin toteutumista ennen kuin muistisairas voi saada hoitopaikan turvatummasta ympäristöstä. Tarjolla on jo monenlaisia turvalaitteita muistisairaidenkin apuvälineiksi. Koska kehittely on vasta alkutaipaleellaan, puutteita on vielä paljon. Turvatekniikka on usein hankittava yksityisesti kalliilla hinnalla, koska muistisairaille ei tarjota erikoisapuvälineitä kunnan taholta. Laitteiden vertailuun ja hankintaan tarvitaan paljon perehtymistä eivätkä laitteet vielä toimi aivan luotettavasti. Kyse on sekä laitteiden kehittämisen keskeneräisyydestä, mutta myös niistä huolehtivien ihmisten huolellisuudesta. Vain riittävä muiden ihmisten läsnäolo voi varmistaa muistisairaiden turvallisuutta kohtuullisesti ja tekniikkaa tulisikin käyttää vain hoitajien valvontaa täydentämään. Tämä ei toteudu nykyisellä palvelujärjestelmällä, vaan usein läheiset ottavat vastuun turvallisuudesta siinä määrin kuin kykenevät. Omaishoidon tukeminen Nykyisin omaishoidon tuen saatavuus ja kriteerit vaihtelevat kunnittain selvästi. Moni epävirallinen omaishoitaja tekee työtään edes tietämättä tukimahdollisuuksista. Haastatellut arvostavat omaishoidon tuen muotoja ja toivovat tuen alkamista jonkinlaisena jo silloin, kun kyse on muistisairaan asioiden hoitamisesta. Nyt tukea voi saada vasta silloin, kun muistisairas ihminen itse tarvitsee päivittäistä avustamista ja hoitoa. Rahallisen tuen luokkia voisi olla enemmän sen mukaan, kuinka sitovaa ja raskasta työ on. Työikäiset ja eläkeikäiset ovat aivan erilaisessa tilanteessa omaishoidon käytännön onnistumisen kannalta. Työikäisillä on usein vaikeuksia yhdistää työelämä ja omaishoito sekä näiden avulla saatava taloudellinen toimeentulo, kun heillä voi olla omakin perhe ja muita säännöllisiä vastuita. Eläkeikäinen on usein melko iäkäs puoliso ja monesti jollain tapaa sairas itsekin. Eläkettä saadessa omaishoitoon ryhtyminen ei sinällään vaaranna taloutta, vaan ongelmat ovat usein omaishoitotyön sitovuudessa ja raskaudessa. Tilanteisiin voitaisiin vaikuttaa myönteisellä tavalla kehittämällä omaishoitajan tukea ja palveluita enemmän ja kokonaisvaltaisemmin - myös omaisen kannalta - tarpeenmukaisiksi. Eläkeikäisen tukeminen olisi lähinnä palveluita jaksamisen varmistamiseksi ja tarvittaessa rahallista tukea. Työikäisen omaishoitajan tukeminen olisi yhdistelmä lakisääteisiä työelämäjoustoja, rahallista tukea ja muistisairaan avopalveluita. Mallia voisi ottaa lapsiperheiden tuista; kuten päivähoito, kerhot, äitiysloma, äitiysraha, kotihoidon tuki ja sairaspäivät. Selvää on, että omaishoidon tuki ja siihen liittyvät palvelut tulisi saada yhtenäiseksi kautta maan. Kansallisessa omaishoidon kehittämisohjelmassa kiinnitetään erityistä huomiota omaishoitajien aseman vahvistamiseen, yhdenvertaisuuteen ja jaksamisen tukemiseen. Omaishoidon sopimuksen kriteerit tulisi yhtenäistää. Rahallinen tuki, säännölliset vapaapäivät ja kuntouttava lyhytaikaishoito sekä terveydenhuolto tulisi taata sopimusomaishoitajille. Palveluketjun tulisi toimia sujuvasti niin, että omaishoitaja voi suunnitella sen varaan talousasiat ja hoidolliset käytännöt. Sopimusomaishoitajien määrää tulisi pyrkiä kasvattamaan. Tuija Mannersola, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu Metropolian ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon 2015 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni: Elämää muistisairauden kanssa: Uudenmaan muistiyhdistysten jäsenten kertomaa. www.theseus.fi Muut lähteet Erkinjuntti, Timo – Huovinen, Maarit 2008. Kun muisti pettää. Muistihäiriöt ja etenevät muistisairaudet. Helsinki: WSOY. Finne-Soveri, Harriet 2014. Vanhuspalvelulain hengessä tulevaisuuteen. Esitys. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Heimonen, Sirkkaliisa – Voutilainen, Päivi (toim.) 1998. Kuntouttava työote dementoituvien hoitotyössä. Helsinki: Kirjayhtymä. Hiilamo, Heikki 2015. Valomerkki.fi. Verkkodokumentti. http://www.valomerkki.fi/uutiset/professori-heikki-hiilamo-suomeen-tarvitaan. Härmä, Heidi – Granö, Sirpa (toim.) 2010. Työikäisen muisti ja muistisairaudet. Helsinki: WSOYpro Oy. Jylhä, Marja 2014. Professori ei innostu laitoshoidon leikkauksista. Kuntalehti. Verkkodokumentti http://kuntalehti.fi/kuntauutiset/paatoksenteko/professori-ei-innostu-laitoshoidon-leikkauksista/ Kauppinen, Kaisa 2014. Omaishoitajat, arjen uurastajat – työssäkäynnin ja omaishoivan yhdistäminen. Esitys Kelan tutkimuksen omaishoitoseminaarissa 20.11. Verkkodokumentti http://www.slideshare.net/kelantutkimus/kela-141120omaishoitoseminaarikauppinen. Kauppinen, Timo M – Martelin, Tuija – Hannikainen-Ingman, Katri – Virtala, Esa 2014. Yksin asuvien hyvinvointi. Mitä tällä hetkellä tiedetään? Työpaperi 27/2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kehusmaa, Sari 2014. Väitöskirja. Hoidon menoja hillitsemässä. Heikkokuntoisten ko-tona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö, omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terve-ysturvan tutkimuksia 131. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. Kuntaliitto 2014. Omaishoidon tuki. Verkkodokumentti. http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/soster/sosiaalipalvelut/ikaantyneet/omaishoidontuki/Sivut/default.aspx. Saari, Juho 2010. Yksinäisten yhteiskunta. Helsinki: WSOYpro. Sosiaali- ja terveysministeriö. Raportteja ja muistioita 2012:10. Kansallinen muistioh-jelma 2012-2020. Tavoitteena muistiystävällinen Suomi. Verkkodokumentti. http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1800855. Sosiaali - ja terveysministeriö. Raportteja 2014: 2. Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma 2014. Työryhmän loppuraportti. Verkkodokumentti. http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1877786 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014. Muistisairaat asiakkaat sosiaali- ja terveyspalve-luissa. Verkkodokumentti. http://www.sotkanet.fi. Valtari, Anu – Vartiainen, Tytti 2015. Kotona Kokonainen Elämä –hanke. Työntekijöi-den näkemyksiä kotihoidon palvelujen kehittämisestä. Verkkodokumentti. https://kotonakokonainenelama.wordpress.com/osakokonaisuudet/lansi-ja-keski-uusimaa/tilannekatsaus/. Viramo, Petteri – Sulkava, Raimo 2006. Muistihäiriöiden ja dementian epidemiologia. Teoksessa Muistihäiriöt ja dementia. Helsinki: Duodecim.
Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen vaikutuksista
Opiskelu ja kouluttautuminen ammattiin ovat kansalaisen perusoikeuksia. Vammaisten opiskelijoiden valmentavalla ja kuntouttavalla opetuksella ja ohjauksella, josta yleisemmin käytetään nimeä valmentava ja kuntouttava koulutus, on todettu olevan opiskelijan itsetuntoa vahvistava vaikutus. Opiskelu on koettu turvallisena keinona jäsentää elämää uudelleen ja erityisesti työssäoppimisjaksot ovat olleet hyvin merkityksellisiä. Elokuusta 2015 lähtien kaikki valmistavat sekä valmentavat ja kuntouttavat koulutukset on korvattu kahdella uudella koulutuksella. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (VALMA) sekä Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA). Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni on tarkasteltu valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen vaikuttavuutta kyselytutkimuksen keinoin, joka toteutettiin Helsingin Diakoniaopistossa. Mitä on valmentava ja kuntouttava koulutus? Valmentavaa ja kuntouttavaa koulutusta on toteutettu vuodesta 2000 alkaen. Opetusministeriön silloin tuottaman toimenpideohjelman mukaan valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen tarve oli lisääntynyt erityisesti niiden opiskelijoiden kohdalla, joilla on sosiaalisia sopeutumisvaikeuksia, päihde- ja/tai mielenterveysongelmia, peruskoulu on jäänyt kesken tai se on heikosti suoritettu. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiuksia ammatilliseen koulutukseen, työhön sijoittumiseen sekä omaan elämänhallintaan erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. Opiskelijan erityisen tuen tarve voi johtua opiskelijan sairaudesta, tunne-elämän häiriöstä, kehityksen viivästymisestä, vammaisuudesta tai jostain muusta syystä. Valmentavassa ja kuntouttavassa koulutuksessa ”valmentava” tarkoittaa opiskelijan valmentautumista ja opettelemista vastuuseen oman elämän ja tulevaisuuden suunnittelusta, sekä tavoitteellista valmentautumista opiskeluun. ”Kuntouttavalla” tarkoitetaan niitä koulutuksen sisältöjä, joiden avulla opiskelija kuntoutuu sosiaalisista, psyykkisistä ja fyysisistä rajoitteistaan, jotka haittaavat tai estävät opintojen etenemistä ja muuta elämää. Koulutuksen tavoitteena on myös että opiskelijalle rakentuu todenmukainen kuva omista vahvuuksista, mahdollisuuksista ja tuen tarpeesta, sekä koulutusvaihtoehdoista ja työelämästä. Miten vaikuttavuutta lähdettiin tarkastelemaan? Helsingin Diakonissalaitoksen omistamassa ammatillisessa toisen asteen oppilaitoksessa, Helsingin Diakoniaopistossa tutkinnon tuottavan ja siihen valmistavan koulutuksen lisäksi järjestetään erityisopetuksena ammatillista tutkintoon johtavaa koulutusta sekä monipuolisesti eri kohderyhmille valmentavaa ja kuntouttavaa koulutusta, jotka sittemmin on korvannut Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (VALMA) sekä Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA). Koulutuksen yhtenä tärkeänä tehtävänä on edistää koulutuksellista tasa-arvoa ja puolustaa jokaisen oikeutta oppimisedellytystensä mukaiseen opetukseen. Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen tarjonta on suunnattu erityisesti niille vaikeassa asemassa oleville opiskelijoille, joille ei ole tarjolla vastaavia palveluita yhteiskunnan muissa koulutus- ja palvelujärjestelmissä. Opinnäytetyössäni pyrittiin selvittämään Helsingin Diakoniaopiston valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen vaikuttavuutta. Opinnäytetyön tutkimuskohteena oli Helsingin Diakoniaopiston valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen opiskelijat, joiden opiskelu alkoi syksyllä 2012 ja lähtökohtaisesti päättyi keväällä 2013. Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen lähtökohtiin yleisesti sekä tavoitteisiin perehdyttiin teoriassa koulutuksen opetussuunnitelmaan ja aikaisempiin tutkimuksiin perehtyen. Teorian pohjalta luotiin kyselylomake, joka piti sisällään opiskeluvalmiuksia, elämänhallintaa, itsetuntemusta ja työelämävalmiuksia koskevia kysymyksiä. Opinnäytetyössä käytettiin kvantitatiivisen tutkimuksen menetelmiä ja kysely toteutettiin sähköisenä E-lomakkeena, sekä osalle opiskelijoista kysely toimitettiin paperisena kyselylomakkeena. Kyselyn otanta on 120 opiskelijaa ja se toteutettiin kahdessa eri osassa. Opintojen alussa aineisto koostuu 63 opiskelijan vastauksesta jolloin vastausprosentiksi muodostui 52,5 %, sekä opintojen lopussa jolloin vastauksia saatiin 54 ja vastausprosentiksi muodostui 45%. Kyselyn avulla pyrittiin selvittämään koulutuksen vaikuttavuutta, miten se on vastannut sille asetettuihin tavoitteisiin, onko opiskelijoiden elämänhallintataidot ja itsetuntemus vahvistuneet koulutuksen aikana, sekä mitä tapahtuu koulutuksen päätyttyä. Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen vaikuttavuus Peruskoulun varassa, ammatillisesti kouluttamattomilla on suurempi vaara jäädä työttömäksi, runsas vapaa-aika voi koitua ongelmaksi ja ihminen ajautua yhteiskunnan marginaaliin. Koulutus rytmittää päivää, luo struktuuria ja tuo mahdollisuuden ihmisten väliseen vuorovaikutukseen oman lähiympäristön ulkopuolella. Opiskelijoiden itsenäistymisen ja omatoimisuuden myötä yhteiskunnallisten tukimuotojen tarve vähenee, mikä tuo säästöä yhteiskunnalle. Valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen taustalla on ajatus elinikäisestä oppimisesta ja opetuksen lähtökohtana on opiskelijan omat tarpeet. Opiskelijan aiemmin hankittu osaaminen, vahvuudet ja tuen tarpeet ja tavoitteet on otettava huomioon opintojen suunnittelussa. Opinnäytetyön tuloksien perusteella oppimisvalmiudet, elämänhallintataidot, itsetuntemus ja työelämäntaidot ovat pääsääntöisesti kehittyneet koulutuksen aikana. Opiskelun aikana opiskelijat saivat koulutustuntemusta sekä ammatinvalintaan liittyvää valmentautumista. Työharjoittelut koettiin merkityksellisiksi, niiden myötä suunnitelmat selkiytyivät ja opiskelijan voimavarat ja mahdollisuudet konkreettisesti realisoituivat. Valtaosalla vastaajista oli jatkosuunnitelmat vielä opintojen loppuvaiheessa avoimena. Opinnäytetyön tuloksien mukaan voidaan todeta, että opintojen aikana on tapahtunut kokonaisvaltaista myönteistä muutosta, ja että koulutukselle asetetut tavoitteet olivat toteutuneet. Opiskelijoiden motivaatio hakeutua koulutukseen vaihteli paljon, tällöin opiskelulle asetettavat tavoitteet on oltava hyvin yksilöllisiä. Valtaosa opiskelijoista odotti opiskeluilta tukea erityisesti ammatinvalintaan ja jatko-opintoihin. Myös oppimisvaikeuksiin, terveydentilaan sekä raha-asioiden hoitamiseen liittyvä tuen tarve ja odotukset nousivat vastauksissa esiin. Opiskelija saa valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen aikana miettimisaikaa, mahdollisuuden kerätä työkokemusta, mutta myös hyvin usein kokonaisvaltaista yhteiskuntakasvatusta. Koulutus auttaa löytämään unohtuneita omia vahvuuksia ja voimavaroja. Tiedollisen annin sijaan valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen suorittaneet opiskelijat ovat korostaneet opintojen vaikutusta yleiseen kuntoutumiseen sekä oman toimintakyvyn kehittymiseen. Myös koulutuksen aikana rakentuneet sosiaaliset suhteet ovat vaikuttaneet merkittävästi opiskelijoiden elämänlaatuun. Koulutuksen loppuvaiheessa nousee huoli jatkosuunnitelmista, niiden toteutumisesta sekä mahdollisuudesta saada tukea jatkossakin opintoihin. Opinnäytetyön kyselyn toisen vaiheen toteutuessa opiskelijat eivät tienneet yhteishaun tuloksista, joten heidän jatkosuunnitelmatkin olivat vielä avoimena. Ainoastaan ne opiskelijat, jotka vielä jatkoivat valmentavassa ja kuntouttavassa koulutuksessa tiesivät jatkostaan. Valmentavalla ja kuntouttavalla koulutuksella on todettu olevan vaikutusta jatko-opintoihin sitoutumisessa sekä tutkintotavoitteisen koulutuksen keskeyttämisriskin pienenemisessä. Opiskelijan oma sitoutuminen ja motivaatio ovat ensisijaisen tärkeää opintojen etenemisen ja onnistumisen kannalta, sekä oman tilanteen hyväksyminen, ja se että opiskelija on valmis ottamaan tarvitsemaansa tukea vastaan. Valmentava ja kuntouttava koulutus uudistui 2015 Syksyllä 2015 tutkintoa edeltävissä koulutuksissa on tapahtunut suuria muutoksia. Uudet valmentavia koulutuksia koskevat säädösmuutokset ammatillista peruskoulutusta koskevaan lakiin on hyväksytty ja vahvistettu maaliskuussa 2015, ja viime elokuussa on otettu käyttöön kaksi uutta koulutusta, Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (WALMA) ja Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA). Nämä uudet koulutukset ovat korvanneet kaikki aiemmat valmistavat ja valmentavat koulutukset: Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen, maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan koulutuksen, Kotitalousopetuksen (talouskoulun) ja Vammaisten opiskelijoiden valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen. Uusien koulutuksien tavoitteena on mm. tutkintotavoitteisen ja valmentavan koulutuksen yhteistyön tiivistäminen, joustavien ja yksilöllisten jatkopolkujen rakentaminen, keskeytyksien vähentäminen, jatko-opintoihin ja työelämään siirtymisen nopeuttaminen sekä päällekkäisten koulutusten vähentäminen ja koulutusaikojen lyhentäminen. Koulutus parantaa heikommassa asemassa olevien asemaa Koulutuksella voidaan tukea heikommassa asemassa olevien väestöryhmien aseman parantamista sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteutumista. Valmentava ja kuntouttava koulutus tarjoaa turvallisen ja tuetun mahdollisuuden opiskeluun, omien voimavarojen testaamiseen ja uuden suunnan löytymiseen elämässä. Aikaisemmat pienet, kohdennetut koulutusryhmät toimivat hyvin yhteisöllisinä ja tarjosivat opetuksen, ohjauksen ja valmennuksen lisäksi mahdollisuuden vertaistukeen. Uusien koulutusten myötä pieneen marginaaliseen ryhmän kuuluminen ja tämän myötä mahdollinen koulutuksen leimaavuus toivottavasti poistuvat. Kohderyhmien yhdistämisestä huolimatta, erilaisille opiskelijoille tulee valmentavissa koulutuksissa rakentaa joustavia ja yksilöllisiä opintopolkuja kohti ammatillista koulutusta sekä työelämää. Täysin uutena sisältönä ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa opiskelijalla on mahdollisuus valmentautua oppisopimuskoulutukseen. Opintojen entistäkin tehokkaampi yksilöllistäminen ja joustava siirtyminen oppisopimuskoulutukseen luo paljon uusia mahdollisuuksia, ja välivaiheen koulutukset toivottavasti toimivat vain todellisena välivaiheena, kannustimena johonkin uuteen, joko itsenäisempään elämään, opintoihin tai työelämään. Marjo Halmes, sosionomi (ylempi AMK). Kirjoitus perustuu Metropolian ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon 2015 valmistuneeseen opinnäytetyöhön. Lähteet: Hirvonen, Salla – Pelkonen, Elina – Uitto, Riitta 2005. Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Selvitys 2004. Helsinki: Opetushallitus. Koukari, Marja 2010. Tavoitteena kuntoutuminen – Kuntoutujien käsityksiä kokonaisvaltaisesta kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Mannila, Simo – Forsander, Annika – Hummasti, Antti – Vehviläinen, Jukka 2002. Työelämäkynnykset ja haasteelliset ryhmät työllisyyspolitiikan näkökulmasta. ESR- Hyvät käytännöt – sarja. Helsinki: Euroopan sosiaalirahasto oy Edita Ab. Opetushallitus 2010. Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus ammatillisessa peruskoulutuksessa 2010. Pasanen, Heikki 2007. Ohjaava koulutus merkitysten kenttänä – Identiteetin mutos ja moniuloitteisuus ammatillisessa rehabilitaatiossa. Verkkodokumentti. Silvennoinen, Heikki 2002. Koulutus marginalisaation hallintana. Helsinki: Gaudeamus. Tuovinen Kirsi 2007. Opiskelu ja motivaatio mielenterveyskuntoutujien valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa. ”Pääsis niinkun takasin elämään kiinni...” . Jyväskylän yliopisto. Erityispedagogiikan laitos. Jyväskylä Veijalainen, Satu (toim.) – Vuorela, Mika 2004. Opintie työelämään – Näkökulmia mielenterveyskuntoutujien ammatilliseen kuntoutukseen. Mielenterveyden keskusliitto ry. Vantaa: Printway Oy.
Merkityksellinen ja hyvä vanhuus: Miten elää, toimia ja asua ikääntyneenä?
Miten varautua ikääntymiseen ja sen tuomiin muutoksiin? Suomalainen yhteiskunta ikääntyy. Se ei ole kielteinen asia, sillä pitkään jatkunut keskimääräinen eliniän kasvu on seurausta yleisen hyvinvoinnin lisääntymisestä. Väestön ikääntymisestä seuraavat ilmiöt ja haasteet, joista ei vielä tiedetä kovin paljon, edellyttävät tarkempaa tutkimusta ja pohdintaa. (Jyrkämä 2003: 13.) Väestön ikääntymiseen tulisi varautua ja nostaa huomion keskipisteeksi yhteiskunnan sopeutuminen yhä iäkkäämmän väestön tarpeiden huomioimiseen. Kun terveyttä ja voimia on riittävästi, saattaa tuntua turhalta miettiä omaa vanhenemistaan. Vanhuuden vaivat hiipivät vähitellen, joten moni siirtää tulevaisuuteen muutoksia, kunnes ei enää itse selviydy niistä. Onko niin, että valmistaudumme vanhuuden tuomiin ongelmiin usein liian myöhään? Minkälaisia ajatuksia ja näkemyksiä noin 50–65 -vuotiailla ihmisillä on ikääntymisestä ja vanhuudesta? Minkälainen olisi merkityksellinen ja hyvä vanhuus? Miten toimintakyky vaikuttaa toimintaan ikääntyneenä? Minkälaisia palveluita toivomme ikääntyneinä? Miten asuminen ja ympäristö vaikuttavat ikääntyneen ihmisen elämään? Millä tavoin voidaan ennakoida tulevaa ja miten varautua hyvissä ajoin ikääntymiseen liittyviin muutoksiin? Näitä asioita selvitettiin artikkelin taustana olevassa opinnäytetyössä. Ikääntymisen merkitykset Ikääntymisen merkitykset ovat erilaisia eri yksilöille. Näin siksi, että se, mikä on merkityksellistä yhdelle, ei välttämättä merkitse samaa toiselle. Ikääntyminen on siis yksilöllistä, kuin myös käsitykset vanhenemisesta, ja toiveet omasta vanhuudesta. Jokaisella lienee kuitenkin jonkinlaisia ajatuksia, toiveita tai odotuksia arvokkaasta ja turvallisesta ikääntymisestä ja vanhojen ihmisten elämästä, kuten Kivelä (2012: 13) toteaa. Elämän ja ikääntymisen pohdinta ei välttämättä tuota tulokseksi yhtenäistä kokonaiskuvaa, eikä ikääntymisen merkitystäkään liene mahdollista arvioida yhtenäisillä kriteereillä. Tämä käy myös ilmi opinnäytetyössä nimeltään ”Miten elää, toimia ja asua ikääntyneenä? Merkityksellinen ja hyvä vanhuus”, joka toteutettiin laadullisin menetelmin, ja jonka lomakekyselyn kohderyhmänä olivat noin 50–65 vuotiaat ihmiset. Kysely toteutettiin sekä E-lomakekyselynä sosiaalisen median kautta että paperiversiona. Aineistonkeruun toteutuksessa käytettiin menetelminä sekä mukavuusotantaa että osittain muunneltuna lumipallo-otantaa, ja tuloksien analysoinnissa käytettiin sisällönanalyysiä. Kyselyn tulokset kertovat, että osa vastaajista ei ajattele vanhuutta vielä hieman yli viidenkymmenen vuoden ikäisenä, jolloin vanhuus tuntuu liian kaukaiselta elämänvaiheelta. Ikääntyminen ja vanhuus merkitsevät kuitenkin melko kielteisiä asioita ja tapahtumia noin puolelle kohderyhmästä. Kivelän (2012:9) mukaan yleinen käsitys vanhuudesta onkin turhan kielteinen, koska yleensä puhutaan vain fyysisestä hidastumisesta, sairauksista ja toimintakyvyn sekä muistin heikkenemisestä ja sosiaalisista menetyksistä. Kielteisinä merkityksinä nousivatkin esiin esikerkiksi lisääntyvät sairaudet, toimintakyvyn heikentyminen, avuntarve, yksin jääminen, asioista luopumisen pelko sekä muistutus elämän rajallisuudesta. Myönteisesti ajateltuna ikääntyminen merkitsee elämänvaihetta, jolloin voi keskittyä omaan vapaa-aikaan, itsensä toteuttamiseen omassa tahdissa ja mielekkääseen tekemiseen työelämän jälkeisessä elämänvaiheessa, sekä vapauden tunteesta nauttimiseen. Vapauden tunne liittyy myös vapauteen valita, milloin tekee mitäkin ja kuinka paljon käyttää aikaa jonkin asian tekemiseen. Ikääntyneen ihmisen hyvä elämä ja hyvä elämänlaatu Fyysisen ja psyykkisen terveyden merkitys ikääntyneen ihmisen hyvän elämän tai hyvää elämänlaatua edistävinä osatekijöinä ovat keskeisiä. Hyvä elämä tai elämänlaatu ei kuitenkaan poissulje sairauksia. Riittävä terveys, kuten myös toiminta- ja liikuntakyky, koettiin hyvän elämän sekä hyvän elämänlaadun edellytyksiksi. Hyvä elämä ja elämänlaatu merkitsevät sitä, että elämän perusasiat ovat ikääntyneenä kunnossa. Erilaisiin sosiaalisiin toimintamuotoihin osallistumisen mahdollisuudet vaikuttavat ikääntyneiden elämänlaatuun ja hyvän elämän edellytyksiin. Näitä toimintamuotoja ja aktiviteetteja ovat niin liikunnalliset kuin kulttuuriset aktiviteetit ja matkustaminen, yhdistystoiminta ja vapaaehtoistyö. Osallistuminen toimintaan, jossa voi kokea itsensä hyödylliseksi ja tarpeelliseksi, lisää mielen hyvinvointia ja vaikuttaa elämänlaadun kokemukseen myönteisesti. Keskeisenä hyvän elämän ja elämänlaadun tekijänä on oman kodin merkitys tai vaihtoehtoisesti viihtyisä palveluasumisyksikkö, jossa voidaan asua ikääntyneenä. Kodin ympäristöön liittyviä tekijöitä korostetaan myös elämänlaatuun vaikuttavina osatekijöinä. Luonnon läheisyys ja mahdollisuus liikkua luonnossa koetaan tärkeäksi. Odotukset ikääntyneiden palveluista Vanhuspalveluiden laatu ja kehitys huolestuttavat säästötoimenpiteiden ja resurssipulan takia. Huoli lienee oikeutettu, vaikkakin ikääntyneiden hyvinvoinnin ja palvelujen kehittämiseen on asetettu lisääntyvässä määrin valtakunnallisia tavoitteita. Näissä tavoitteissa korostetaan ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitämistä, kotona asumisen mahdollistamista ja tukemista sekä avo- ja kotihoidon palveluiden ensisijaisuutta. Ikääntyneinä toivotaankin joustavia ja laadukkaita palveluita, joten yhteiskunnan tulisi sopeutua yhä iäkkäämmän väestön tarpeiden huomioimiseen. Turvallisuus ja mukavuus, jotka koostuvat palveluiden läheisyydestä ja toimintaa mahdollistavista ympäristötekijöistä, kuten esteettömyys, parantavat lisäksi ikääntyneiden elämänlaatua. Yhteinen näkemys kaikille on ikääntyneiden vaivattoman ja esteettömän liikkumisen sekä osallistumisen mahdollisuus. Ennakointi ja varautuminen Näkemykset ikääntymiseen liittyvien muutosten ennakointiin ja varautumiseen ovat toisistaan eriäviä. Ikääntymiseen liittyvä ennakointi toteutuu osittain asumisen käytännön järjestelyin, testamentin, hoitotahdon tai omaisten kanssa tehdyin sopimuksin sekä huolehtimalla hyvinvoinnista, elämäntavoista ja ihmissuhteista. On myös ihmisiä, joiden näkemysten mukaan ikääntymisen tuomiin muutoksiin ei voida varautua ja heitä, jotka vähintäänkin kyseenalaistavat varautumisen mahdollisuuden. Perusteluna tähän on, että liika ennakointi ja varautuminen ovat turhan murehtimisen ja pelon lietsomista sen sijaan, että elettäisiin nykyhetkessä ajattelemalla myönteisesti. Ennakointi ja varautuminen ikääntymisen tuomiin muutoksiin sisältävät sen tosiasian, että hyväksyy tulevat muutokset, ja sen, että itse ei enää selviydy kaikista tehtävistä, vaan tarvitaan toisten apua. Ritva Mieronkoski, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Jyrkämä, Jyrki 2003. Ikääntyvä yhteiskunta ja vanhojen elinolot. Teoksessa. Marin, Marjatta – Hakonen , Sinikka (toim.) Seniori- ja vanhustyö arjen kulttuurissa. Juva. WS Bookwell Oy. Kivelä, Sirkka-Liisa 2012. Hyviä Vuosia. Arvokas ja turvallinen ikääntyminen. Helsinki: Kirjapaja. Mieronkoski Ritva 2015. Miten elää, toimia ja asua ikääntyneenä? Merkityksellinen ja hyvä vanhuus. Opinnäytetyö. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto. Metropolia ammattikorkeakoulu. Luettavissa ammattikorkeakoulujen tietokannasta www.theseus.fi.
Suomalaista henkilökohtaista budjetointimallia kehitettävä osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädäntöä
Sosiaali- ja terveydenhuollon yksi suuri muutos tulee koskemaan asiakkaan roolia palvelunkäyttäjänä: tulevaisuudessa ihminen itse valitsee kenen palveluja käyttää ja sen mukaisesti palveluntuottaja saa maksun. Tosin viranomaistehtävissä, joilla voidaan myös vastentahtoisesti puuttua ihmisten elämään - järjestämistapana on tarpeen säilyttää viranomaisehtoinen toimintamalli. Terveydenhuoltolain mukaan asiakas on voinut vuodesta 2011 lähtien valita terveyskeskuksen ja lääkärin. Sen sijaan 1.4.2015 voimaan tullut uusi sosiaalihuoltolaki ei anna vastaava valintaoikeutta asiakkaalle. Selitystä ja perusteluja tälle ei löydy esimerkiksi hallituksen SH-lakiesityksestä. Asiakkaan valinnanvapautta voidaan lisätä erilaisin tavoin Yhden mallin mukaan sote-itsehallintoelin valitsee tuottajat avoimella kilpailutuksella, jossa julkiset palveluntuottajat eli kunnat ja kuntayhtymät sekä yritykset ja yhteisöt kisaavat yhtälaisin perustein pääsystä palveluntuottajaksi. Toisen valinnanvapausmallin mukaan palveluntuottaja ilmoittautuu tuottajarekisteriin ja tulee hyväksytyksi mikäli täyttää asetetut kriteerit. Ja kaikille tuottajille maksettaisiin sama hinta asiakkaan käyttämästä palvelusta. Suomessa jo käytössä oleva valinnanvapausmalli on palveluntarvitsijalle myönnetty palveluseteli. Siinäkin palvelusta vastaava viranomainen päättää mihin palveluun seteli myönnetään sekä palveluntuottajien joukon, jossa asiakas voi seteliä käyttää. Sote:n valinnanvapauskeskusteluissa on jäänyt kokonaan vaille huomiota henkilökohtaisen budjetoinnin malli, jossa asiakkaan valinnanvapaus toteutuu laajimmin, ja joka on tutkimusten mukaan hyvin kustannusvaikuttava. Monissa maissa, kuten Hollanti ja Englanti, potilas- ja asiakas on voinut jo vuosien ajan valita sosiaali- ja terveydenhuoltolakien mukaan henkilökohtaiseen budjetointiin (HB) perustuvan palvelumallin viranomaisten kautta järjestetyn palvelu- ja hoitomallin sijaan. HB-toimintamalli on tavoitteellinen asiakasohjautuva vaihtoehto HB-toimintamallissa asiakkaan kanssa kartoitetaan hänen palvelutarpeensa. Asiakas laatii yhdessä tukihenkilönsä/lähipiirinsä kanssa tukisuunnitelman. Tukisuunnitelma sisältää ne palvelut ja palvelujen järjestämistavat, joilla asiakas itse katsoo tulevansa autetuksi. Budjettisumma pohjautuu palvelutarpeen arvioinnin ja tukisuunnitelman tavoitteisiin. Budjettisumman puitteissa asiakas päättää mitä palveluja tai hoitoa hän käyttää ja mistä palvelut hankkii, julkisten palvelujen ohella suoraan yrityksiltä, yhteisöiltä ja myös lähiverkostolta. HB-mallin valinneet voivat joustavasti rakentaa omaa hyvinvointiaan ja arkeaan tukevia palvelu- ja hoitoratkaisuja. HB-toimintamallissa ihminen itse päättää millaisesta tuesta hän hyötyy kulloisessakin elämäntilanteensa. Tämä näkyy asiakkaan hyvinvoinnin kokemisena ja tyytyväisyytenä. HB-malli myös laajentaa asiakkaan omia toimintavaihtoehtoja hankkia palveluja asiakkaan omista verkostoista, yhteisöiltä sekä yrityksiltä, toki sovitun asiakassuunnitelman ja -budjetin puitteissa - mutta siis asiakasehtoisesti. HB-palvelunkäyttäjinä voisivat Suomessakin olla erilaiset asiakkaat, kuten pitkäaikaissairaat, erilaista kuntoutusta tarvitsevat tai vammais-, vanhus- tai lapsiperhepalveluja tarvitsevat. Suomalaisen HB-mallin kehittämisen käynnistäminen Henkilökohtainen budjetointi perustuu asiakkaan itseohjautuvuuteen ja omatoimisuuteen ja siinä luotetaan asiakkaan kykyyn tehdä elämäänsä koskevia ratkaisuja. Kun tuetaan asiakkaiden osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta, saadaan aikaan hyvinvoinnin ja toimintakyvyn laajentumisen positiivinen kierre. Kustannusten osalta kyse ei ole lisämäärärahoista asiakkaan palveluihin, vaan jo muutoinkin palveluihin budjetoitujen määrärahojen käyttämistä asiakkaan itsensä päättämällä tavalla tukisuunnitelmaan perustuen. HB-mallin kustannukset ovat olleet pääosin pienemmät kuin vastaavat viranomaisehtoisesti järjestetyt palvelut. Eri maiden HB- toimintamallit ja niiden hallinnointi ovat erilaisia, mikä heijastuu myös kokonaiskustannuksiin, mm. Hollannissa ollaan muuttamassa HB-mallia kasvaneiden kustannusten johdosta. Ongelmittakaan eri maiden HB-malleissa ei ole selvitty: kaikilla ihmisillä ei ole riittävää tietoa palveluvalintojen tekemiseksi ja taitoa hallita omaa budjettiaan. Myös palvelujen löytäminen ja vertailu vaatii harjaantumista. Tämä vaatiikin kehittämistä. Myös yritysten pitää osata tarjota palvelunsa suoraan asiakkaan ostettavaksi. Ylipäätään asiakkaiden käytössä pitäisi olla tietoa erilaisten palvelu- ja hoitovaihtoehtojen arvioimiseen olipa sote-palvelujen järjestämismallimme millainen tahansa. Suomessa on ollut vasta pienimuotoisia kokeiluja vammaispalveluissa, Helsingin Lauttasaaren vanhuspalveluissa ja Tampereen kaupungin omaishoidossa. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Eksote oli mukana vammaispalvelujen Tiedän mitä tahdon-kokeilussa. Siinä asiakkailla on ollut mahdollisuus vaihtaa palvelu henkilökohtaiseen budjettiin. Kokemukset ovat olleet myönteisiä: asiakkaat olivat tyytyväisiä ja järjestivät luovalla ja omiin palvelutarpeisiinsa soveltuvalla tavalla palvelunsa. Kustannukset eivät kasvaneet. Asiakkaan rooli muuttui palvelujen kohteesta aktiiviseksi omien palvelujensa asiantuntijaksi. Lisäarvona on myös muutos palvelukäytännöissä kuten palvelutarpeen arvioinnissa sekä asiakkaan kohtaamisessa ja kuulemisessa. Eksote:ssa vammaispalvelujen asiakas, jolle hänen kanssaan arvioiden HB-mallin arvioidaan soveltuvan, voi nykyisinkin valita HB-toimintatavan palvelujensa järjestämistavaksi. Toimintamalli vahvistaa palvelujen muutosta kohti kumppanuutta, luottamusta ja asiakkaan ja työntekijöiden tasavertaisuutta palveluprosesseissa. HB-toimintamalli on toiminut asenteiden muuttajana työntekijöille, asiakkaille, asiakkaiden lähiomaisille ja palvelujärjestelmästä vastaaville sekä yksityisille palveluntuottajille. Asiakasryhmien erilaiset tarpeet huomioitava HB-mallin kehittämisessä Kokemusten mukaan HB- budjetin suunnittelussa on otettava huomioon erilaisten asiakasryhmien tarpeet sekä varmistettava riittävät tuki- ja neuvontapalvelut - asiakas hyötyisi esimerkiksi valmennetusta HB-avustajasta. Lisäksi budjetin on oltava riittävällä tasolla. Budjetin koostamiseen tulee kehittää palvelutarpeen arviointiin pohjautuvaa mallia, jolla taataan suuruudeltaan tasapuolinen, tarpeeseen perustuva budjetti. Palvelut tulisi myös tuotteistaa eli kuvata asiakkaalle soveltuvalla tavalla, esimerkiksi väestöalueella toimivat yritysten, yhteisöjen ja julkisen sektorin palveluntuottajien valikoimat kootaan hyvinvoinnin palvelutarjottimelle. Syksyllä 2015 Kuntaliiton Lähipalvelu-kilpailun voittikin Kainuun sote:n kehittämä Hyvinvoinnin palvelutarjotin-malli. Myös asiakkaan nimeämien läheisten tiiviimpi mukanaolo voi lisätä asiakkaan toimintakykyä sekä tarjota uusia voimavaroja. Samoin yhteisöllinen, esimerkiksi vertaistuki voimaannuttaa. Asiakkaalla tulee olla omatyöntekijä mm. uuden sosiaalihuoltolain ja vanhuspalvelulain mukaan. HB-toimintamalli haastaa yritykset ja yhteisöt tuottamaan ja kehittämään erilaisia palveluja asiakkaan itsensä hankittaviksi. Asiakaskohtaista räätälöintiä edellyttävien palvelujen hankintalain mukaisessa kilpailuttamisessa on ongelmia, jotka voidaan välttää HB-mallissa. Suomen verottajan tulkinnan mukaan (mm. Sitra 2012 ja 2015) asiakkaalle suoraan annettava rahabudjetti katsottaisiin asiakkaan veronalaiseksi tuloksi, josta syystä asiakkaan omalle pankkitilille ei voida suoraan siirtää rahaa erilaisten palvelujen hankkimiseksi. Esimerkiksi Hollannissa asiakas voi käyttää budjettiaan sähköisellä maksukortilla. Tämä olisi tietenkin oltava myös Suomessa mahdollista. Asiakas tarvitsee myös teknisen asiointiyhteyden omaan tukisuunnitelmaan, palvelutarjottimeen, budjettiin ja palvelujen käyttöönsä. Näitä tulee kehittää. Eri maissa on erilaisia HB-hallinnointimalleja, myös yritys- ja yhteisövastuisia. Asiakkaan HB-hallinnoivana vastuutahona olisi tarpeen Suomessakin kokeilla joko julkista toimijaa tai sitten yhdistys- tai yrityspohjaista HB-toimintamallia. Erityisesti kevyemmissä palvelutarpeissa saattaisi olla tarkoituksenmukaista kokeilla HB-toimintamallia, jossa hallinnoiva taho voisi olla yhdistys- tai yritys. Toisaalta viranomaistehtävien piiriin kuuluvassa, esimerkiksi lastensuojelun jälkihuollon asiakkaiden HB-mallin hallinnointi saattaa olla tehokkainta toteuttaa julkisen toimijan työnä. Suomen sote-lainsäädännöstä HB-järjestämistapa siis vielä puuttuu. HB-malliin perustuvaa toimintatapaa tulisi rohkeasti kokeilla erilaisilla asiakasryhmillä, jotta HB:n toimivuudesta saadaan tietoa osaksi valinnanvapauslainsäädäntöä. Sirkka Rousu, yliopettaja, Metropolia ammattikorkeakoulu Kirjoitus on muokattu Kauppalehdessä 26.11.2015 sekä Helsingin Sanomissa 30.11.2015 julkaistujen mielipidekirjoitusten pohjalta. Julkaistuissa artikkeleissa on Rousun lisäksi toisena kirjoittajana ollut vammaispalvelujen johtaja Riitta Hakoma, Etelä-Karjalan sote-kuntayhtymä Eksote:sta. Sosiaali- ja terveysministeriö on joulun alla nimennyt mm. valinnanvapauslainsäädäntöä ja palvelutuotantoa valmistelevia ryhmiä. Metropolia on yhdessä useiden edelläkävijäkaupunkien ja kuntayhtymien, yritysten ja järjestöjen sekä ammttikorkeakoulujen kanssa hakenut marraskuussa 2015 TK-rahoitusta henkilökohtaisen budjetointimallin kehittämiseen. Tätä kirjoittaessa ei ole vielä tietoa rahoituspäätöksestä. Lue lisää Sosiaali- ja terveysministereriön sote-kehittämisestä http://alueuudistus.fi/etusivu Artikkelin lähteinä mm. Ahlstén Marika (toim.) 2014. Tiedän mitä tahdon -hankkeen loppuraportti 2014. Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilusta vammaispalveluissa. Kehitysvammaliitto. Kehitysvammaisten palvelusäätiö. Eronen Minna 2013. Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten henkilöiden työ- ja päivätoiminnassa Vantaalla ja Helsingissä. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto. Lauttasaaren asiakaskeskeiset palveluverkot -arviointi. Loppuraportti. Aalto-yliopisto 2013. Sola, Kortesniemi, Patronen 2015. Henkilökohtaisen budjetin kokeilu Tampereella Oppeja lainsäädännön uudistamiseen. Sitra. Selvityksiä 96. Patronen & Melin & Tuominen-Thuesen & Juntunen & Laaksonen & Karikko 2012. Henkilökohtainen budjetti. Asiakaslähtöinen toimintamalli omaishoidossa. Sitra. Hyvinvoinnin palvelutarjotin: http://palvelutarjotin.kainuu.fi/ Aktiiviasiakashanke Kainuun sote:ssa vuosina 2011 - 2013. Hyvinvoinnin palvelutarjotin ja suunnitelma henkilökohtaisen budjetoinnin järjestämisestä palvelusetelilainsäädännön turvin. Hankkeen sivusto http://sote.kainuu.fi/aki Nyman Katja 2015. Asiakasosallisuus, itsemäärääminen ja valinnanvapaus lapsiperhepalveluissa Hämeenlinnassa. Henkilökohtaisen budjetoinnin mahdollisuudet. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamisen toimivuus 2012. STM 2012:1. HB-toimintamallin kokemuksista tehtyjä kansainvälisiä tutkimuksia ja suomalaisia kuvauksia niistä, esimerkiksi Alakeson 2010. International Developments in Self-Directed Care. The Commonwealth Fund. Hatton & Waters 2011. The National Personal Budget Syrvey. In control. Lancaster University. Autio Anu 2014. Henkilökohtainen budjetointi. THL:n muistio. Vammaisuus ja yhteiskunta-tiimi 23.10.2014. THL. Juntunen (toim.) 2010. Hollannin malli -henkilökohtainen budjetti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sitra. Gelndin-ning&Challis&Fernandes&Jacobs&Jones& Knapp & Manthorpe & Moran& Netten& Stevens& Wilberfoce 2008. Evaluation of the Invidual Budgets Pilot Programn, Final Report. Universitys of York. Leinonen Emilia 2014. Henkilökohtainen budjetti. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus kansainvälisestä tutkimuksesta. Jyväskylän yliopisto. Pro gradu. Yhteiskuntapolitiikka.
Asiakaslähtöisyys on yhteistyötä
Hyvinkäällä 2015 toteutetussa toimintatutkimuksellisessa opinnäytetyössä selvitettiin miten asiakaslähtöisyys näkyy, miten asiakaslähtöisyyttä voidaan kehittää sekä mitä hyötyä asiakaslähtöisyyden kehittämisestä on. Opinnäytetyön tulosten mukaan asiakaslähtöisyys on vuorovaikutteista yhteistyötä, joka palvelee asiakkaiden, työntekijöiden ja organisaatioiden etua. Opinnäytetyön tulosten mukaan asiakaslähtöisyyttä ja sen kehittämistä voidaan kuvata neljällä asiakaslähtöisyyden kehittämisen elementillä. Asiakaslähtöisyyden kehittämisen elementtejä ovat: tiedon jakaminen, yhdessä tekeminen, yhteinen keskustelu ja asiakaslähtöinen asenne. Tulosten mukaan asiakaslähtöinen työskentely on verkostomaista työskentelyä, jossa kaikki asianosalliset tekevät yhteistyötä keskenään. Asiakaslähtöiseen yhteistyöhön voivat osallistua niin työntekijät ja organisaatiot kuin asiakkaat ja läheisetkin. Vuorovaikutus yhteistyössä on horisontaalista, vertikaalista ja ennen kaikkea dialogista. Pyörää ei keksitty uudelleen Opinnäytetyön tulokset ovat yhteneviä sosiaalipalveluita ja asiakaslähtöisyyttä käsittelevien tutkimusten ja selvitysten kanssa. Asiakaslähtöisyyden toteutuminen vaatii tietoa, keskustelua ja tekoja työntekijöiden, asiakkaiden ja organisaatioiden arjessa. Asiakaslähtöinen toiminta ja sen kehittäminen ovat viimekädessä melko yksinkertaisia asioita. Monilla muilla aloilla, kuten esimerkiksi remonttibisneksessä, asiakaslähtöisyys on viety sosiaalialaa pidemmälle käytännön työhön. Asiakaslähtöisyys remonttibisneksessä tarkoittaa, että kylpyhuoneremontin tekee alusta loppuun yksi palveluntuottaja. Asiakas ei hanki putkimiestä, laatoittajaa ja sähkömiestä erikseen, vaan ne koordinoidaan yhden palveluntuottajan kautta. Samankaltaista kehitystä peräänkuulutetaan myös sosiaalipalveluita koskevissa tutkimuksissa ja opinnäytetyön tuloksissa. Vaikka asiakaslähtöisyys alkaa olla ideologisella tasolla arkipäivää sosiaalialan keskustelussa, vaatii sen toteutuminen arjen työssä vielä ponnisteluja. Asiakaslähtöisyys vaatii työntekijöiden ja asiakkaiden välistä tiedon jakoa, yhteistä keskustelua, yhdessä tekemistä ja halua tehdä yhteistyötä. Sosiaalipalveluissakin tulisi lisätä yhteistyötä asiakkaiden elämänremonteissa, jolloin asiakkailla ja työntekijöillä olisi yhteinen käsitys remontin tavoitteista ja yhteistyötä tulosten aikaansaamiseksi. Motiivina on kaikkien etu Opinnäytetyön tulosten mukaan asiakaslähtöinen toiminta on asiakkaiden, työntekijöiden ja organisaatioiden edun mukaista. Asiakkaiden näkökulmasta asiakaslähtöisesti toimivat palvelut kohtaavat asiakkaan kokonaisuutena, jolloin asiakkaan ei tarvitse etsiä useita tarvitsemiaan palveluita, vaan palvelut organisoituvat asiakkaan tarpeiden ympärille. Asiakas saa myös itse vaikuttaa siihen, mitä palveluita hän käyttää, jolloin palvelut vastaavat paremmin asiakkaan tarpeita. Lisäksi tieto asiakkaan palvelutarpeista ja toiveista liikkuu työntekijöiden välillä, mikä vähentää asiakkaan tarvetta asioida useissa palveluissa. Työntekijöille asiakaslähtöisyys näyttäytyy yhteistyönä. Yhteistyön myötä työtä voidaan jakaa, päällekkäisyyksiä vähentää ja ammattitaitoa lisätä toisilta oppimisen kautta. Yhteistyö toisten työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa mahdollistaa tehokkaan työskentelyn, jossa työn tehokkuus perustuu verkostomaisen työskentelyn hyödyntämiseen. Organisaatioille asiakaslähtöisyys tarkoittaa toiminnan tehostumista ja kehittymistä. Rajallisten resurssien vallitessa ja palvelutarpeiden kasvaessa vastauksia kasvaviin palvelutarpeisiin tulee hakea erilaisista työn tekemisen tavoista. Vuorovaikutus ja yhteistyö kaikkien asianomaisten välillä takaavat parhaimman lopputuloksen sekä edullisimman hintalapun niin asiakkaalle kuin yhteiskunnallekin. On kaikkien etu, että niin sosiaalialan työ kuin kylpyhuoneremontitkin tehdään asiakkaiden toiveiden mukaisesti, korkealla ammattitaidolla ja yhteistyössä ammattilaisten kesken. Lisäksi se on melko yksinkertaista ja suhteellisen helposti toteutettavissa. Asiakaslähtöinen toiminta ja sen kehittäminen vaativat tiedon jakamista, yhteistä keskustelua, yhdessä tekemistä ja oikeanlaista asennetta. Katja Rastas, sosionomi ylempi AMK Artikkeli perustuu Katja Rastaan ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön, joka on valmistunut Ammattikorkeakoulu Metropoliassa syksyllä 2015. Linkki opinnäytetyöhön Theseus-tietokannassa: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015120319128
Sovittelija oppii sovittelemalla
Rikos- ja riita-asioiden sovittelijan on osattava monenlaisia asioita. Asiakkaiden kohtaamisen, työparityöskentelyn, sovittelutietämyksen ja sovittelutapaamisen fasilitoinnin lisäksi sovittelijan on oltava persoonallisilta ominaisuuksiltaan sopiva. Kaikissa näissä voi kehittyä vain tekemällä käytännön sovittelutyötä. Lainsäädäntö asettaa vaatimuksia Lainsäädännön vaatimuksissa sovittelijan osaamiselle korostuvat ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot. Sovittelijan on osattava olla puolueeton, luotettava ja oikeudenmukainen, kunnioittaa kaikkia osapuolia ja luoda dialogille turvallista ilmapiiriä. Samalla sovittelijan on oltava tehokas ja asiantunteva, herkkä osapuolten haavoittuvuudelle ja auttaa osapuolia tarvittaessa löytämään jatko- ja tukipalveluita. Lainsäädännössä jopa korostuvat enemmän sovittelijan persoonalliset vahvuudet ja valmiudet kuin puhdas teoriaosaaminen, joka voidaan hankkia koulutuksella. Niinpä jo sovittelijan rekrytoinnissa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota tehtävään soveltuvien henkilöiden valitsemiseen. Sovittelija ei kuitenkaan saa olla ”tietäjä”, asian ratkaisija, vaan hänen tulee pysyä roolissaan osapuolten kohtaamisen tilanneherkkänä mahdollistajana. Tilanneherkkyyttä lisää se, ettei sovittelija ole tietävinään kaikkea eikä etukäteen määrittele, miten asian pitää edetä. Konfliktin omistajuuden pitää säilyä osapuolilla. Sovitteluun osallistuvat ovat kaikki – sekä osapuolet että sovittelijat – vapaaehtoisesti paikalla. Vapaaehtoisuus tuo sovittelijan tehtävään aivan erityisen vivahteen ja ulottuvuuden. Ei mikään helppo tai vähäinen yhtälö! Sovittelijat toivovat kokemuksia Sovittelijat itse kaipaavat riittävästi soviteltavia tapauksia – osaaminen kehittyy kokemusten myötä. Motivaatio sovittelutyön tekemiseen kannustaa etsimään uusia tapoja, uutta tietoa ja hyödyntämään kaikkea olemassa olevaa osaamista. Yhteistyö toisten sovittelijoiden ja sovittelutoimiston kanssa vahvistaa sekä sisäistä motivaatiota että omaa roolia osana sovittelijayhteisöä ja merkittävää kansalaistoimintaa. Sovittelijan osaamisen kehittyminen on lisäksi paljolti kiinni sovittelijan omasta halusta ja omista valmiuksista oppia ja kehittyä. Kaikkea ei voida kouluttaa. Osa tiedosta siirtyy hiljaisena tietona, ja suuri merkitys on myös sovittelijan muulla työ- ja elämänkokemuksella. Yhteisö opettaa tapoja ja taitoja Hyväksi sovittelijaksi kehittymisessä oleellista on sovittelun sosiaalinen konteksti, jossa oppimisen lähtökohtana on yhteinen, jaettu tietämys. Oppimisessa merkityksellistä on yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen ja ryhmän yhteinen tiedon prosessointi. Sovittelijayhteisöön liittyessään sovittelija liittyy myös sovittelupalvelun ja vapaaehtoistyön arvoihin ja periaatteisiin. Tieto ei ole yksittäisillä sovittelijoilla tai sovittelunohjaajilla, vaan kaikkien välisissä diskursseissa, verkostoissa ja sosiaalisissa suhteissa, ja sitä luodaan koko ajan uudelleen. Sovittelijoiden keskinäinen tuttuus ja luottamus helpottavat asioiden käsittelemistä ja tiedon jakamista. Sovittelijat ovat itse osallisia yhteisönsä oppimisessa, tiedon tuottamisessa ja kehittämisessä. Tämän artikkelin pohjana olevan opinnäytteen tulosten valossa näyttäisi siltä, että erityisesti oppiminen tekemällä käytännön sovittelutyötä on sekä lainsäädännön osaamisvaatimusten että sovittelijoiden omien toiveiden kannalta paras tapa oppia. Tekemällä sovittelutyötä kehittyvät kaikkien osaamisalueiden taidot. Sovittelijan oppimista on siis tarkasteltava erityisesti sosiaalisen oppimisen mallilla eli ajatellen sovittelijaa yhteisönsä osana; osana sovittelutoimintaa, sovittelijayhteisöä ja kaikkea siihen liittyvää. Yhteisö opettaa sovittelijaa. Restoratiivisuutta ajatellen sovittelija liittyy sovittelutoiminnan kautta myös laajempaan, ihmisten väliseen ja aatteelliseen yhteyteen. Sovittelijan ymmärrettävä dialogisuudesta ja restoratiivisuudesta Dialogisuus on restoratiivisuuden ydin ja onnistuneen sovittelun ehdoton edellytys. Kaikki nämä kolme elementtiä edellyttävät ja vahvistavat toisiaan. Ilman ymmärrystä dialogisuudesta ja restoratiivisuudesta sovittelija ei voi auttaa tapauksen osapuolia. Tässäkin voi sovittelemalla kehittyä. Koska dialogisuus ja restoratiivisuus ovat niin oleellisia sovittelussa, on niihin liittyvää koulutusta painotettava ja teemoja pidettävä yllä kaikessa sovittelutoiminnassa. Dialogisuus on toki tärkeää kaikilla toiminnan tasoilla, kaikkien toimijoiden välillä, aina ja kaikkialla; sovittelutoimistossa työyhteisönä ja vapaaehtoisten sekä asiakkaiden kanssa, sovittelutoimistojen välillä, eri toimijoiden ja keskushallinnon välillä, sovittelutoimistojen moninaisissa verkostoissa, kaikessa kanssakäymisessä kaikkien kanssa – myös yksityiselämässä. Sovittelija voi edistää sovittelun dialogisuutta ja restoratiivisuutta kysymällä sopivia kysymyksiä. Kysymistä voi etukäteen harjoitella. Mutta, kun sovittelija on avoin ja kiinnostunut ja pysähtyy kuuntelemaan, kysymykset tulevat luonnostaan. On osattava olla hiljaa, jotta voisi kuulla. Vapaaehtoissovittelija kehittyy sovittelemalla ja kouluttautumalla Vapaaehtoissovittelija on tapauksen osapuolille vertainen, kanssaihmettelijä ja kohtaamisen mahdollistaja. Onhan sovittelun ”juttu” ihmisten kohtaamisessa ja kuulluksi tulemisessa. Vapaaehtoistyö ei korvaa ammattilaisten tekemää työtä. Silti lakisääteisen tehtävän toteuttaminen kansalaisten vapaaehtoistyönä tekee sovittelupalvelusta hyvin erityisen. Sovittelutyön tekeminen tarjoaa vapaaehtoiselle loistavan tilaisuuden itsensä kehittämiseen ja yhteisölliseen kansalaistoimintaan. Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni Rikos- ja riita-asioiden sovittelijoiden peruskoulutus, jossa tutkittiin minkälaisia osaamisvaatimuksia lainsäädäntö asettaa sovittelutyölle, ja minkälaisia sovittelijoiden kuvaamia osaamistarpeita on käytännön sovittelutyössä. Tulosten valossa on tuotettu uudistettu sovittelijoiden peruskoulutuksen opetussuunnitelma. Kirjoittaja työskentelee sovittelutoimistossa, sovittelee virkansa puolesta, ja on elänyt todeksi tämän artikkelin asiat. Tiina Snellman, sovittelun esimies vs., Vantaan sovittelutoimisto, sosionomi ylempi AMK, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lisätietoja Snellman, Tiina 2015. Rikos- ja riita-asioiden sovittelijoiden peruskoulutus. Opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sosionomi ylempi AMK –koulutusohjelma. Flinck, Aune 2013. Rakennamme sovintoa. Opas rikosten ja riitojen sovitteluun. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL. Wenger, Etienne 2009. A social theory of learning. Teoksessa Illeris Knud 2009. Contemporary theories of learning. Learning theorists…in their own words. London and New York: Routledge. Zehr, Howard 2015. The Little Book of Restorative Justice, Revised and Updated. New York: Good Books, Skyhorse Publishing, Inc.
Kansalaisaktiivisuus ja uudenlainen kaupunkikulttuuri: yhdessä tekemistä ja aitoa osallisuutta -myös sosiaalialalle?
Aktiivinen kansalaispalaute on pelastanut Käpylän ja Kallion Karhupuiston lippakioskien nykymuotoisen toiminnan. Kioskeja ei myydäkään, kuten kaupunki aiemmin kaavaili. (Nyt-liite 17.10.2015) Eläkeläiset ovat syksyn mittaan osoittaneet mieltä eläkkeensaajien asumistuen leikkausta vastaan. Se kannatti. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) kertoi maanantaiaamuna, että hallituksen suunnittelemaa eläkkeensaajien asumistuen yhdistämistä yleiseen asumistukeen ei toteuteta. Lisäksi ensi vuodelle tavoitellut lääkesäästöt puolitetaan. (Kansanuutiset 16.11.2015) Harvinainen kansalaisaktiivisuus kannatti - 27 perhettä sai pitää kotinsa (IL 6.5.2015) Turun yliopiston opiskelijat lahjoittavat rahaa pakolaiskriisin hoitoon sekä aikovat järjestää kielen- ja kulttuurin opetusta sekä urheilutapahtumia Turun Heinänokan vastaanottokeskuksessa. (Turun Sanomat 14.9.2015) Vastaavia uutisia on viimeaikoina saanut lukea ihailtavan paljon. Pyh sille, että suomalaiset olisivat alistuva ja auktoriteetteja sokeasti uskova kansa, jolla ei ole omaa tahtoa ja mielipidettä! Kansalaisaktiivisuus on elossa, ihmiset haluavat osallistua ja vaikuttaa paitsi omaa elämäänsä koskeviin asioihin ja päätöksiin, myös kokemiinsa yhteiskunnallisiin epäkohtiin tai vääryyksiin. Ihmisillä on unelmia ja heillä on myös mahdollisuus saada ne toteutumaan, kuten edellä olevistakin lehtileikkeistä ilmenee. Yhdessä tekemisen meininkiä On syntynyt uudenlaista yhdessä tekemisen meininki ja tahtotila. Yhteisöllisyys on kovassa nosteessa ja sitä myöten on syntynyt myös uudenlainen kaupunkikulttuuri Siivouspäivineen, Ravintolapäivineen, Nappi Naapureineen, Galleriakeskiviikkoineen ja olohuonenäyttelyineen, jotka ovat saaneet alkunsa yksittäisten ihmisten halusta koota ihmisiä yhteen jonkin tietyn asian ympärille ja sosiaalinen media on antanut ajatuksen siemenille oivan alustan kasvaa ja toteutua. Kyseessä on joukkoistamisen voima eli kun suuri määrä ihmisiä tuottaa ja vaihtaa informaatiota, oikeastaan mikä tahansa asia voidaan tehdä paljon pienemmillä resursseilla, kirjoittaa Pauliina Seppälä, yksi Yhteismaan perustajista ja alkuperäinen Siivouspäivän ja Nappi Naapurin idean äiti (Seppälä 25.11.2014). Yhteismaa on vuonna 2012 toimintansa aloittanut yleishyödyllinen yhdistys, joka suunnittelee ja toteuttaa yhteiskunnallisesti merkityksellisiä projekteja, tapahtumia ja palveluja (ks. lisää http://yhteismaa.fi/). Uudenlaisen kaupunkikulttuurin ja yhdessä tekemisen taustalta löytyvät halu tehdä paitsi ekologisesti kestävää ja hauskaa yhteisöllistä toimintaa myös vaikuttaa yhteiskunnallisesti vallitsevaan tilanteeseen. Esimerkiksi Valtaajat-projektissa (http://valtaajat.fi/) toivotaan, että mahdollisimman moni alle 30-vuotias, pitkäaikaisesti toimeentulotuella tai työkyvyttömyyseläkkeellä elävä nuori onnistuisi ansaitsemaan itselleen osan toimeentulostaan, ja että vuosittain 10–15 nuorta valtaajaa siirtyisi ammatilliseen koulutukseen, opintoihin, työkokeiluun tai työmarkkinoille. Yhdessä Työttömien Ay-jäsenten tuki ry Tatsin (http://tatsi.org/) kanssa Yhteismaa mahdollistaa nuorille konkreettista osallisuutta ja vaikuttamista yhdessä eri toimijoiden kanssa. Tämä on vastaisku syrjäyttämiselle! Me valtaamme yhteiskunnan! (http://valtaajat.fi/) Yhdessä tekemisen ja osallisuuden motiiveista Mikä saa ihmiset aktivoitumaan ja lähtemään kotisohvalta ja tv:n ääreltä mukaan toimintaan, josta eivät taloudellisesti hyödy? Jaakko Blombergin (yksi Yhteismaan aktiiveista) mukaan yksi motiiveista ovat palkinnot, jotka seuraavat ryhmään kuulumisesta. Nämä palkinnot koetaan suuremmiksi kuin toimintaan käytetty aika ja vaiva. Toisena tekijänä ovat suhteet eli uusien ystävien saaminen, vaikutusvallan kasvattaminen ja jonkin sellaisen asian toteuttaminen mikä ei onnistuisi ilman muiden apua. Kolmantena motiivina on oma rooli. Ihmiset haluavat kuulua ryhmään, jossa heillä on oma rooli ja heidän tekemistä arvostetaan. Neljäntenä motiivina ovat tulokset. Uudenlaiseen yhdessä tekemisen kulttuuriin innostaa saavutetut – pienetkin – tulokset, koska ne ovat konkreettisia ja saavutettuja. Viidentenä motiivina on arvostus. Ihmiset etsivät kanssaihmisten kunnioitusta itselleen ja arvoilleen. Tunnustus on myös yksi liikkeelle paneva voima. Ihmiset haluavat saada tunnustusta tekemästään työstä. (Blomberg 5.5.2015.) Ihmisten osallisuutta ei edellä mainittujen motiivien perusteella leimaa pelkästään halu auttaa muita ja tehdä hyväntekeväisyyttä vaan kyseessä voi nähdä olevan tarve. Me tarvitsemme muita toteuttaaksemme itseämme. Me tarvitsemme kokemuksen kuulumisesta ryhmään. Myös sosiaali- ja terveysalalla toimii lukuisia järjestöjä ja yhdistyksiä, jotka perustuvat juuri tälle ihmisen tarpeelle löytää omia tarpeitaan ja arvojaan tunnustava taho. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Raha-automaattiyhdistys (RAY) ovat tehneet vuodesta 2012 lähtien yhteistyötä Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) ympärillä. Vuoden 2014, järjestökenttään liittyvän ATH-raportin perusteella tärkeimpiä syitä ihmisillä olla mukana sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnassa olivat mielekäs ja kiva (tai kehittävä) tekeminen, mahdollisuus oppia uutta, mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, vertaistuen saaminen, kokemus ryhmään kuulumisesta, halu auttaa muita ja halu vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Katso tarkemmin kuvio täältä (Koskela – Toikka – Pentala - Kaikkonen 2014: 16): https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/120418/URN_ISBN_978-952-302-393-2.pdf?sequence=1 Yhteiskunnan sektoriajattelusta kohti kumppanuusyhteiskuntaa Yhteiskunta on totuttu jakamaan yksityiseen, julkiseen ja kolmanteen sektoriin sekä näiden lisäksi on puhuttu neljännestä sektorista, joka koostuu yksilön perhe-, suku ja ystävyyssuhteista. Systeemi on rakentunut siten, että näiden sektorien rajat ovat olleet varsin tiukat, ”kukin hoitakoon oman tonttinsa”. Mutta toimiiko tällainen systeemi enää nyky-yhteiskunnassa? Merkit näyttäisivät siltä, että ei toimi. Muutosta kaipaavat paitsi ihmiset itse, myös muuttunut maailma tarvitsee erilaista toimintakulttuuria ja kohtaamista. Jouko Kajanoja kirjoittaa Kansalaisyhteiskunnan Verkkolehdessä, että Suomi tarvitsee sosiaalipolitiikan toteuttamisessa kumppanuusyhteiskunnan. Tässä yhdistetään julkisen hallinnon, yritysten ja kolmannen sektorin toimintaa ja myös kansalaisten vapaaehtoistyötä ja sosiaalipolitiikan kohteiden omaa toimintaa. Tällaista lähestymistapaa ei ole Kajanojan mukaan oikeasti aloitettu. Kajanoja peräänkuuluttaa tietoisesti rakennettua vuorovaikutusta kaikkien edellä mainittujen toimijoiden kesken. (Kajanoja 4.6.2015.) Uudistunut sosiaalihuoltolaki pyrkii näkemykseni mukaan juuri tähän pyrkimällä lisäämään yhteistyötä sosiaalihuollon ja eri toimijoiden välillä asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ja siirtämällä sosiaalihuollon painopistettä korjaavista toimista hyvinvoinnin edistämiseen ja varhaiseen tukeen, vahvistamalla asiakaslähtöisyyttä ja kokonaisvaltaisuutta asiakkaan tarpeisiin vastaamiseksi sekä turvaamaan tuen saantia asiakkaan omissa arkiympyröissä. Miten ihmeessä tätä kaikkea voisi toteuttaa ilman, ettei mahdollistettaisi ihmisten aitoa osallisuutta? Ilman, ettei perinteistä - yksilökeskeistä ja suljettujen ovien takana tehtävää - sosiaalityötä ravistella? Nyt jos koskaan tulee jokaisen sosiaalialan työntekijän miettiä missä ja miten ja kenen/keiden kanssa työtä voi tehdä. Mitä voimme oppia kansalaisaktiivisuuden alulle panevista voimista? Miten hyödyntää ihmistä motivoivia tekijöitä sosiaalityössä? Mitä voin itse työntekijänä tehdä toisin? Miten olen itse sosiaalialan ammattilaisena toteuttamassa uudenlaista kumppanuusyhteiskuntaa? In dreams and in love there are no impossibilities. – János Arany Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lisätietoa: Blomberg, Jaakko 5.5.2015. Uusi yhteisöllinen kaupunkikulttuuri ja yhdessä tekeminen. Verkossa. Iltalehti 6.5.2015. Harvinainen kansalaisaktiivisuus kannatti - 27 perhettä sai pitää kotinsa. Verkossa. Kajanoja, Jouko 4.6.2015. Kumppanuusyhteiskunta. Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti. Verkossa. Kansanuutiset 16.11.2015. Hallitus perääntyi eläkeläisten kiukun edessä. Verkossa. Koskela T, Toikka S, Pentala O, Kaikkonen R. 2014. Mikä saa suomalaiset osallistumaan – Motiivit ja tietolähteet sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaan osallistumisessa. Teoksessa ATH-tutkimuksen tuloksia - Järjestökentän tutkimusohjelma. Työpaperi 37/2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkossa. Nyt-liite 17.10.2015. Karhupuiston ja Käpylän lippakioskit pelastumassa – kaupunki perui myyntiaikeet. Verkossa. Turun Sanomat 14.9.2015. Yliopiston opiskelijat lahjoittavat ja järjestävät kielikoulutusta pakolaisille. Verkossa. Seppälä, Pauliina 25.11.2014. Asiat voivat muuttua. Verkossa. Kuva juliejordanscott
Naapuriäidit – toimintamalli rantautuu Vantaalle
Vantaan kaupunginhallitus otti 24.8.2015 askeleen kohti monikulttuurista ja yhteisöllistä kaupunkia päättämällä osallistua Vantaan Nicehearts ry:n hankkeeseen. Tämän syksyn ja ensi vuoden ajan Vantaalla toteutetaan lähiötyötä neljällä eri alueella; Koivukylässä, Hakunilassa, Pakkalassa tai Tikkurilassa sekä Martinlaaksossa. Virallisesti hankkeen nimi on ”Naapurinäidit – toimintamallin kehittäminen” ja sen avulla pyritään ehkäisemään ja torjumaan eri etnisen taustan omaavien naisten syrjintää ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä. Hanke on merkittävä, sillä yhteiskunnassamme on eri etnisen taustan omaavia naisia, jotka ovat joko jo syrjäytyneitä tai vaarassa syrjäytyä heikkojen tietotaitojen vuoksi. Tämä on osittain johtunut siitä, etteivät he ole löytäneet oikeiden palveluiden pariin tai eivät ole palveluita hakiessaan tulleet autetuiksi. Pääosin nämä naiset ovat perheellisiä, kielitaidottomia ja heikosti koulutettuja naisia, jotka huolehtivat ja vastaavat perheensä hyvinvoinnista. Naapurinäiti -toimintamallissa tukea saadaan vertaistuen kautta, mentorointia ja opastusta ja neuvoja arkipäiväisiin asioihin. ÄIDIN POLKU KOHTI TYÖELÄMÄÄ HYÖDYTTÄÄ KOKO PERHETTÄ Ensisijaisesti hankkeessa tuettavat naiset ovat erityisessä syrjäytymisvaarassa olevia. He eivät osallistu kodin ulkopuoliseen toimintaan tai toiminta rajoittuu oman yhteisöön. Yhteistä heille on usein heikko tai olematon suomenkielen taito sekä koulutus. Hankkeen mentoreina toimivat aktiiviset, mutta työelämän ulkopuolella olevat naiset. Heitä kutsutaan naapurinäideiksi. Yhteistä tuettaville ja mentoreille on sama etninen ja kulttuurinen tausta. Hankkeen tavoitteena onkin kehittää mentorointimalli, joka pohjautuu samaa etnistä yhteisöä edustaviin henkilöihin. Hankkeessa kehitetään suomalaiseen yhteiskuntaan ja lähiötyöhön, sekä kohderyhmän tarpeisiin vastaava malli ja kerätään tietoa ruohonjuuritasolta heidän tarpeista. Kahden vuoden aikana tullaan rekrytoimaan ja kouluttamaan minimissään 32 mentoria ja 32 aktoria Vantaalla, jotka työskentelevät mentori - aktori-työpareina. Toiminnan kautta naapuriäidit saavat tarvittavia valmiuksia hakeutua työpaikkoihin, joissa tarvitaan kulttuuri- ja sukupuolisensitiivisiä taitoja, mentorointiosaamista ja verkostojen rakentamiseen tarvittavaa osaamista. Yhtenä hankkeen tavoitteena on, että hankkeeseen osallistuvat naiset osaavat hakeutua itsenäisesti koulutukseen ja työelämään. Naisia voidaan tukea suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumisessa, auttaa arjessa eteen tulevissa haasteissa ja lisätä osallistumismahdollisuuksia. Oman arjen ja elämän hallinta, sosiaalisten taitojen ja itsetunnon kehittyminen lisää voimaantumisen tunnetta. Äitien voimaantumisen ja hyvinvoinnin lisäämisen kautta lisääntyy myös lasten ja koko perheen hyvinvointi. Äidin perehtyneisyys yhteiskunnallisiin rakenteisiin, kuten koulutukseen ja työelämään, vaikuttaa myös lasten ja puolison mahdollisuuksiin osallistua yhteiskuntaan. NAAPURINÄIDIT – TOIMINNALLE ON TILAUSTA Suomessa monikulttuurisuus lisääntyy ja kotouttamiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Yhteiskuntamme nykyiset palvelut eivät tavoita kohderyhmään kuuluvia naisia riittävän hyvin. Työkokemukseni mukaan nyt alkaneessa hankkeessa toteutettava toimintamalli on toimiessaan, yksi niistä puuttuvista palasista, joiden perään on jo pitkään haikailtu. Palveluiden on muututtava asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Juurtuessaan lähiöihin ”naapurinäidit – toimintamalli” tukee eri etnisen taustan omaavia naisia ja sitä kautta perheitä sekä yhteisöjä kotoutumisessa. Perheiden voimavarojen vahvistumisen ja sosiaalisen tuen saamisen myötä vaikutukset tulevat näkymään myös ns.raskaampien palvelutarpeiden vähenemisenä sekä lastensuojeluasiakkuuksien määrissä. Hankkeessa on kuitenkin yksi heikko puoli ja se on nimenomaan hanke itse. Kaksi vuotta on lyhyt aika toiminnan vakiinnuttamiseksi osaksi asiakastyötä ja palvelujärjestelmää. Toivottavasti Vantaalla on rohkeutta tehdä käytännön kokemusten myötä jo ensi vuonna päätös, joka mahdollistaa toiminnan laajenemisen ja jatkuvuuden. Jaana Calenius, perhetyö, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lue lisää: Vantaan kaupunginhallituksen pöytäkirja 24.8.2015, 18§
Digiä asiakastyöhön
Miten sosiaali- ja terveysala voi hyödyntää erilaisia sähköisiä palveluja ja ratkaisuja? Mitkä ovat tärkeimmät painopistealueet ja hyödyt erityisesti asiakkaiden kannalta? Miten sähköisistä palveluista saadaan kehitettyä parhaita mahdollisia kuluttajien tarpeisiin? Muun muassa näihin kysymyksiin haettiin vastauksia Metropolia Ammattikorkeakoulun sote-alan Master’s-koulutuksen järjestämässä Uudistuva sosiaali- ja terveysala 2015 – Palveluiden digitalisoituminen –seminaarissa. Paikalla oli mielenkiintoinen kattaus huippuammattilaisia ajankohtaisen aiheen ympärillä. Seminaarin keskiössä olivat digitaaliset palvelut asiakkaan näkökulmasta. Paikalla oli puhujia muun muassa HUS:lta, LähiTapiolasta, Suomen Kuntaliitosta, KoKoA Koulutetut kokemusasiantuntijat ry:stä, Sitrasta ja Valtiovarainministeriöstä. Lisäksi seminaarissa esiteltiin sote-alan master’s –opinnäytetöiden työelämää uudistaneita tuloksia: kuvassa keväällä 2015 valmistunut koulukuraattori Katariina Mäki-Kokkila sosionomi ylempi AMK. Yleisöä paikalla oli noin 200 henkilöä. Loistavia esimerkkejä erilaisista digitaalisista palveluista esitteli muun muassa Jan-Henry Stenberg Hus:lta. Digitaalisessa Mielenterveystalossa on kaikkea oirenavigaattorista nettiterapiaan. Matti Hämäläinen DIGILE / China – Finland Strategic ICT Alliancelta kertoi innovatiivisista vanhuksille suunnatuista palveluista, jotka mahdollistavat turvallisen asumisen kotona. Digitaalisia palveluita on jo olemassa! Seminaari havahdutti huomaamaan ja rohkaisi käyttämään jo olemassa olevia digitaalisia palveluja. Esille tuli asiakkaiden osallistuminen digitaalisten palveluiden kehittämiseen. Ville Koiste pohti esityksessään ”Asiakas on aina oikeassa”, miten ihmiset itse ovat parhaita tietämään omista palvelutarpeistaan. Asiakkaiden tietotaito pitää olla mukana uudenlaisten palveluiden suunnittelussa. Millaiset sähköiset palvelut helpottaisivat asiakkaiden arkea? Seminaari kannusti työntekijöitä kiinnostumaan asiakkaiden arjesta ja kuulemaan asiakkaiden tarpeita digitaalisten palveluiden kehittämisessä, jotta ei mennä ”härpäkkeiden” vaan asiakkaiden ehdoilla. Vain luovuus ja mielikuvitus ovat digitaalisten palveluiden kehittämisen rajana. Paneelikeskustelussa pohdittiin miten digitaaliset palvelut toimivat erilaisilla kansalaisilla. Palveluiden digitalisoituminen palvelee kaikkia asiakkaita palveluvaihtoehtojen ja avoimuuden lisääntymisenä. Digitalisoituminen hyödyttää myös veronmaksajia, koska se tuo valtiolle säästöjä. Digitaaliset palvelut hyödyttävät kaikkia. Ainakin välillisesti. Kuvassa puhumassa Suna Saadetdin, joka on ollut kehittämässä mm. Hämeenlinnassa digitaalista omahoito-polkua, Minna Saario Kuntaliitosta ja paneelia vetänyt perhekuntoutusyksikön johtaja Teemu Tuominen, joka opiskelee sosionomi ylempi AMK-tutkintoa. Kun digitaaliset palvelut saadaan niiden käyttöön, jotka osaavat hyödyntää digitaalisia palveluita, jää enemmän resursseja muiden asiakkaiden auttamiseen. Asiakastyön resursseja voidaan suunnata niille, jotka tarvitsevat enemmän ja henkilökohtaiseen tapaamiseen perustuvaa tukea. Vastaus siihen, palvelevatko digitaaliset palvelut kaikkia, seminaarin osallistujien mukaan – KYLLÄ. Kuvassa oikealla Nina Osenius KoKoA ry:stä, puhumassa Metropolian terveysalan koulutuksen johtaja Katri Luukka, sekä yliopettaja Mikael Soini hyvinvointiteknologian koulutuksesta. Valtiovarainministeriön Sirpa Mäntysen esityksessä kävi ilmi, että valtion tasolla tehdään asioita palveluiden digitalisaation edistämiseksi. Myös jokainen työntekijä voi laittaa kortensa kekoon. Se tapahtuu ottamalla rohkeasti käyttöön digitaalisia palveluita, opastamalla ja ohjaamalla asiakkaita niiden käytössä esimerkiksi organisoidulla vertaistuella, sekä osallistumalla innovaatio ja kehitystyöhön yhdessä asiakkaiden ja eri ammattialojen osaajien kanssa. Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan kokeilua ja innovaatiota palveluiden uudistamiseksi. Seminaaria seurattiin myös netin kautta suorana. Myös kommentointi twiittaamalla oli mahdollista. Mielenkiintoinen ja ajankohtainen seminaari on myös mahdollista katsoa jälkikäteen tallenteena. Tervetuloa Uudistuva sote-ala 2016 seminaariimme! Seminaarin toteutuksesta vastasivat Metropolian sote-alan masters-tutkintojen opiskelijat ja opettajat. Tilaisuuden raportoijana Katja Rastas, sosionomi (ylempi AMK) 2015 Tässä linkki 2.12.2015 seminaarin nettisivuille Tässä linkit seminaaritallenteisiin: aamupäivä ja iltapäivä Tässä linkki seminaarin uutiseen Metropolian netttisivuilla Lue lisää ylempi ammattikorkeakoulututkinnoista –Metropolia Master´s tutkinnot
Helsingin asukastalojen toiminta jatkuu. Ainakin toistaiseksi. Taas.
Kaupunginhallitus päätti syyskuussa 2015 äänin 11—4, että Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston ylläpitämät asukastalot saavat jatkaa sote-viraston hallinnoimana. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on vuodesta 2012 lähtien pyrkinyt siirtämään asukastalojen toiminnan järjestöjen ja yhteisötoimijoiden organisoimiksi. Päätöstä on riepoteltu lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa useaan otteeseen, edellisen kerran viime vuonna. Työrauhaa asukastalojen toiminnalle Voisiko jo luottaa siihen, että työntekijät ja asukastalojen käyttäjät saavat työrauhan ja pystyvät keskittymään ja luottamaan siihen, että toiminta on turvattua? Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok.) on kommentoinut, että tuoreen päätöksen kanssa eletään ainakin sote-uudistukseen asti (HU 2.10.2015). Pettyneen poliitikon uhkaus? Rauhamäki on myös todennut, että hänen on vaikea kuvitella, miksi toiminta ei olisi pyörinyt järjestövetoisesti ja perustelee, että toiminnan pitäisi olla enemmänkin kaupunginosalähtöistä, eikä viranomaistoimintaa (HU 29.9.2015). Asukastalotoiminta on yhteistyötä Viranomaistoimintaa? Se, että taloilla työskentelee toimessa oleva sosiaalialan ammattilainen, jolla on laaja osaaminen paitsi sosiaalialan palveluverkostosta, myös kolmannen sektorin toimijoista ja alueellisista palveluista? Ja jolla on koulutus ihmisten kohtaamisesta ja tukemisesta, kyky antaa keskusteluapua ja järjestää vertaisryhmätoimintaa? Ja joka pystyy keskittymään työn sisällölliseen, tavoitteelliseen ja pitkäjänteiseen kehittämiseen, koska on vakinaisessa (ja esimerkiksi poliittisesti sitoutumattomassa) työsuhteessa? Ja jonka työnantaja arvostaa ja luottaa ammattitaitoiseen henkilöstöön, joka tekee Helsingin kaupungin arvojen ja strategian mukaista työtä yhdenvertaisen asukkuuden edistämiseksi ja osallisuuden vahvistamiseksi. Miksi ihmeessä tämä halutaan ajaa alas? Miten tällainen kaupungin toiminta olisi huono asia asukastalotoiminnalle? Se, että toimintaa hallinnoi ja rahoittaa sote-virasto, ei tarkoita sitä, etteikö taloilla voisi toimia myös järjestöt ja muut yhteisötoimijat yhdessä kaupungin työntekijän kanssa – taloilla työskentelee yleensä vain YKSI palkattu vakituinen työntekijä yhdessä palkkatuettujen, vapaaehtoisten, kuntouttavan työtoiminnan ja opiskelijaharjoittelijoiden kanssa. Asukastalot tekevät monipuolista kumppanuustyöskentelyä eri toimijoiden kesken jo nyt ja sitä kehitetään koko ajan lisää, kuten tehdään muissakin virastoissa. Esimerkiksi Nuorisoasiainkeskus on jo pitkään toiminut kumppanuusmallin mukaisesti tarjoamalla nuorisotalon tiloja maksutta muiden nuorten parissa toimivien toimijoiden tarpeisiin. Ja sille, että asukastalot siirtyisivät kokonaan järjestöjen pyörittämiksi, ei ole olemassa realistisia mahdollisuuksia. Järjestöillä on mahdollisuus organisoida toimintaa, mutta rahoitusta niillä ei sille ole. Tämä tarkoittaisi sitä, että Helsingin kaupungin tulisi kuitenkin avustaa järjestöjä toiminnan ja talojen ylläpitokustannuksissa. Sosiaali- ja terveyslautakunta edellytti vuonna 2014, että sosiaali- ja terveysvirasto kuulee asukastalojen työntekijöitä ja käyttäjiä. Raportin aineisto koottiin asukastalojen työntekijöiltä sekä käyttäjäkyselyllä asukastaloissa käyviltä yksityishenkilöiltä ja yhteisötoimijoilta. Raportista ilmeni, että ne yhteisötoimijat, jotka ilmoittivat kykenevänsä ottamaan asukastalon ylläpitääkseen, kertoivat tarvitsevansa tukea ensisijaisesti vuokra- ja hallinnointikuluihin. Tämän lisäksi tukea nähtiin tarvittavan palkka- sekä toimintakuluihin. Lisäksi työtoiminnan mahdollistamiseksi sosiaali- ja terveysviraston tulisi toimia kumppanina. Suurin osa (86 %) ilmoitti, ettei heillä ole kykyä ylläpitää asukastaloa millään tuilla. (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston asukastalotyö 2014, 23.). Asukastalotiimin budjetti on noin 1 500 000 euroa vuodessa. Tästä henkilöstömenojen osuus on noin 600 000 euroa vuodessa ja vuokrien osuus 560 000 euroa vuodessa. (Mt., 4.) Erilaista tukea, palveluohjausta ja neuvontaa annetaan viikossa arviolta lähes sadalle henkilölle (Mt., 7). Kyseessä on siis varsin kustannustehokas sosiaalityön muoto. Asukkaat tarvitsevat Asukastaloilla työskentelee yhteensä 14 kaupungin työntekijää, sosiaalialan ja yhteisöpedagogin koulutuksilla. Asukastalojen kävijöiltä kysyttiin, kokevatko he että asukastalon toimintaa vetävä sosiaalialan ammattilainen ymmärtää kävijöiden tarpeita ja järjestää palveluita ja toimintaa juuri näiden tarpeiden pohjalta. Vastaajista 84 % koki, että näin tapahtuu ja jokseenkin eri mieltä tai täysin eri mieltä oli vain 3 %. Avoimissa vastauksissa nostettiin esiin työntekijän tuki sosiaaliseen kanssakäymiseen, henkiseen tukeen sekä päivittäisiin arjen pulmatilanteisiin. Neuvoa haetaan myös asunnottomuuteen, asunnonhakuun ja leipäjonoon liittyvistä asioissa. Erikseen oli nostettu esiin alueelliset harrastusmahdollisuudet ja tiedottamisen sekä vapaaehtoistyön tuki. Tietokoneen käyttöön, kotilähettilästoimintaan sekä erilaisiin koulutuksiin haettiin myös apua sosiaaliohjaajalta. (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston asukastalotyö 2014, 17-18.) Asukastalotoiminta on kustannustehokasta Asukastalotoiminta sosiaali- ja terveysviraston ylläpitämänä ei ole keneltäkään pois. Toiminta on kustannustehokasta ja vastaa tämän päivän sosiaalityön ja sosiaalihuoltolain henkeen, jossa yksilön omaa toimijuutta ja osallisuutta halutaan vahvistaa ja siirtää painopistettä korjaavista työmuodoista ennaltaehkäiseviin ja yhteisöllisyyttä edistäviin työmuotoihin. Asukastalojen yhteistyö ja kumppanuus kolmannen sektorin toimijoiden sekä järjestöjen kanssa on vahvaa. Tiloja käytetään maksutta yleishyödylliseen toimintaan ja yhteistyötä tehdään lähiyhteisöjen, mutta myös suurempien kansalaisjärjestöjen ja eri yhdistysten kanssa. Tiedotus ja viestiminen alueen ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä eri osapuolille on tärkeä osa alueellista työtä. Alueellisena toimijana asukastalot henkilökuntineen osallistuvat monenlaisiin asukastapahtumiin ja tilaisuuksiin ja ovat myös itse aktiivisesti niitä järjestämässä. Aktiiviseen kansalaisuuteen Lähidemokratiaa vahvistetaan ja pyritään saamaan myös ne asukkaat mukaan, jotka eivät perinteisesti ole aktiivisia. Yhteiset prosessit asukkaiden kanssa ovat oppimista aktiiviseen kansalaisuuteen. (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston asukastalotyö 2014, 24.) Asukastalot ja niiden osaava henkilöstö ovat omalta osaltaan vahvistamassa neljännen sektorin eli kansalaisten itsensä omaa aktiivisuutta ja siihenhän juuri uusi sosiaalihuoltolakikin pyrkii. Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) –opiskelija Lisätietoa Kaupunginhallitus 33/28.9.2015. Asukasosallisuuden avustusten myöntämisperiaatteet ja asukastalojen hallinnon järjestely. Diaarinumero 2013-015599. Verkossa. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston asukastalotyö 2014 Henkilöstön ja käyttäjien näkemys. Verkossa. Helsingin Uutiset 29.9.2015. Päätös asukastaloista: ”Sitä pitäisi kysyä ennemminkin niiltä, jotka äänestivät sen puolesta”. Verkossa. Helsingin Uutiset 2.10.2015: Asukastaloissa huokaistiin helpotuksesta. Verkossa.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus
Tässä puheenvuorossa tarkastelen subjektiivista päivähoito-oikeutta. Pyrin tarkastelemaan asiaa useasta näkökulmasta. Yhteiskunnassamme on aika ajoin noussut julkiseen keskusteluun subjektiivisen päivähoito-oikeiden rajaaminen. Nykyään subjektiivisella päivähoito-oikeudella tarkoitetaan, että kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus tasa-arvoiseen varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä ja hyvinvointia. Varhaiskasvatus on todettu tuloksellisimmaksi lapsiperheen tukitoimeksi peruskoulun ohella Varhaiskasvatus on todettu tuloksellisimmaksi lapsiperheen tukitoimeksi peruskoulun ohella. Nyt Sipilän hallitus on päättänyt säästötoimenpiteiden takia rajata subjektiivista- päivähoito-oikeutta kahdessa eri vaiheessa. Hallitusohjelman mukaan päivähoito-oikeutta rajataan ensimmäisessä vaiheessa puolipäiväiseksi silloin, kun toinen vanhemmista hoitaa perheen toista lasta äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. Vastaava rajaus tehdään yksityisen hoidon tukeen. Uudistuksen toisessa vaiheessa vuonna 2017 subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan osapäiväiseksi myös silloin, jos toinen vanhemmista on työttömänä. Ensimmäisenä ajatuksena tulee säästötoimenpiteet, jostakin pitää säästää ja talkoot koskevat kaikkia. Miksei siis kotiäitejä niin kuin isiäkin? Lapsilla säilyy oikeus olla hoidossa puolipäiväisenä, joten voidaan ajatella ettei se iso muutos ole perheille. Räikeimmin ajateltuna ja kuultuna voi sanoa, “mitäs olette lapset tehneet, jos ette niitä itse jaksa hoitaa”? Kysymystä voidaan tarkastella myös toisesta näkökulmasta, kenen etuja tässä ollaan viemässä pois, vanhempien vai lasten? Lännen Median Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan yhteensä 88 prosenttia suomalaisista kannattaa hallituksen suunnitelmaa rajoittaa päivähoito-oikeutta puolipäiväiseksi perheissä, joissa ainakin toinen vanhemmista on kotona. Tutkimus tehtiin 3 – 4 kesäkuuta internetkyselynä, johon saatiin1 082 vastausta. Ryhmäkoot kasvavat Ongelmana lapsen puolipäiväisyydessä on, että ryhmäkoot saattavat kasvaa entisestään. Vaikka lapsi ei ole läsnä jonakin päivänä, on hän kuitenkin ryhmässä mukana, ja kasvattaa ihmissuhdemäärää. On myös tosiasia, että joskus nämä lapset ovat kaikki samaan aikaan paikalla. Lasten mutta myös kasvatushenkilökunnan tulee pystyä käsittelemään suurempaa ihmismäärää, sillä puolikkaita lapsia saa olla kaksi, jotta niistä tulee yksi kokonainen. Uudistus ei vaan koske kotona olevien lasten vanhempia ja lapsia, vaan kaikkia lapsia päiväkodissa. Kun lapsia tulee määrällisesti ryhmään lisää, myös melutaso nousee, sitä myötä lapsen stressitaso kasvaa. Melutason noustessa liian korkealle, on lapsen vaikeampi kuulla tarkasti tai tulla kuulluksi, joka on edellytys kielelliselle kehitykselle. Jos pieni lapsi jää liian paljon itsensä varaan, hän altistuu lisääntyneelle stressille. Pysyvästi koholla olevan stressitason vaikutukset lapsen kehitykselle ovat negatiiviset. Päivähoidon subjektiivisen oikeuden rajaamisessa taataan sosiaalisin perustein tarvitseville lapsille kokopäiväinen hoitopaikka. Se tarkoittaa, että perhe voi joutua hakemaan todistuksia, avaamaan yksityiselämäänsä ja pelkäämään leimautumista. Voi käydä myös niin, että osa kokopäivähoidon tarvitsijoista eivät vaivaudu hakemaan paikkaa, joka kasaa lisää ongelmia perheelle ja lapselle. Myös ennaltaehkäisevä työ-ote sekä varhainen puuttuminen on vaarassa tässä mallissa. Ongelmien kasvaessa, asioiden korjaaminen pitkittyy sekä vaikeutuu. Subjektiivinen päivähoito-oikeuden rajaaminen lisää siis myös sosio- ekonomista kuilua. Hyvin toimeentulevilla perheillä kun on mahdollisuus halutessaan käyttää yksityisen päivähoidon palveluita, ja lisätä näin lapselleen kokopäiväinen hoitopaikka vanhemman ollessaan kotona. Päiväkodin varhaiskasvatus on hyvä ja tärkeä asia hyvinvointi yhteiskunnassamme. Mielestäni on tärkeää kuitenkin sanoa ääneen, että alle 3 vuotiaiden lasten paras paikka on kotona vanhemman kanssa, jos vanhemmat pystyvät tarjoamaan hänelle turvallista arkea kehityksen kannalta. Ne vanhemmat, jotka valitsevat päiväkotihoidon lapsilleen mahdollisen kotihoidon sijasta, niin heillä on siihen jokin syy. Lapsen on silloin parempi olla varhaiskasvatuksen piirissä, jossa saa virikkeitä, kavereita ja oppia uusia taitoja elämistä varten. Lisäkuluja yhteiskunnalle ja lasten epätasa-arvon lisääntymistä? Subjektiivisen päivähoito-oikeiden rajaamisesta voi koitua yhteiskunnalle lisäkuluja pitkän ajanjakson aikana. Yhteenvetona voisi todeta, että epätasa-arvo Suomessa kasvaa, ihmisillä, joilla on varallisuutta voivat ostaa tarvittaessa yksityisiä palveluja. Vähävaraiset joutuvat hakemaan erikseen kokopäiväistä hoitopaikkaa sosiaalisin perustein. Päiväkodissa lasten lukumäärä kasvaa uudistuksen myötä, pienen lapsen ihmiskontakti määrä kasvaa haasteellisen isoksi. Päiväkodissa melutaso nousee, joka lisää stressiä, ja saattaa vaikeuttaa mm. puhumaan oppimista, jos lapsi ei tule kuulluksi tai ei kuulle kunnolla. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ylläpitää ja lisää koulutuksen ja tulotason periytyvyyteen kytkeytyvää yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Anu Tuoma, lastentarhanopettaja ja sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Asiantuntijat tyrmäävät päivähoito-oikeuden rajaamisen – "Eniten tarvitsevilta vietäisiin oikeus pois". Verkkodokumentti. Varhaiskasvatuksen laatu tärkeää lapsen psyykkiselle kehitykselle. Verkkodokumentti. SUOMEN VARHAISKASVATUS RY:N KANNANOTTO 5.6.2015. Verkossa.
Varhaiskasvatukseen kaavaillut leikkaukset – lapset mukaan talkoisiin
Hallitus esitti toukokuussa 2015 leikkauksia varhaiskasvatukseen. Hallitus rajaisi subjektiivisen päivähoito-oikeuden osa-aikaiseksi vanhemman ollessa työttömänä. Päivähoito-oikeus rajattaisiin osa-aikaiseksi myös, kun toinen vanhemmista hoitaa perheen toista lasta äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. Päiväkodin suhdeluvut yli kolmevuotiaiden lasten osalta kasvaisivat siten, että yksi työntekijä (kasvattaja) voisi hoitaa kahdeksaa lasta. Tämänhetkinen suhdeluku on yksi työntekijä seitsemää lasta kohden. Käytännössä muutos tarkoittaisi sitä, että päiväkodeissa yleinen kolmen aikuisen hoitama päiväkotiryhmä kasvaisi 21 lapsesta 24 lapseen tai jopa 30 lapseen riippuen osa-aikahoitoa tarvitsevien lasten määrästä. Muutosesitystä on kritisoitu erittäin voimakkaasti. Kritiikin kärki on jaettavissa kolmeen osaan: on kritisoitu talouskriteeriä, ollaan oltu huolissaan lasten edusta sekä ihmetelty monia epäloogisuuksia. Talous ja varhaiskasvatus Talous on olennainen osa kaikkea toimintaa. Varhaiskasvatuksessa sen rinnalla täytyy kuitenkin muistaa joka asiassa lapsen etu ja sen toteutuminen, josta vain me aikuiset voimme huolehtia. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila kritisoi hallituksen muutosehdotusta nimenomaan siksi, että sillä pyritään ensisijaisesti taloudellisiin säästöihin eikä sillä tavoitella ratkaisuja, jotka edistäisivät lapsen edun toteutumista. ₁ Yhteensä päivähoito-oikeuden rajoittamisen uskotaan säästävän valtion ja kuntien rahoja 54 miljoonaa euroa vuodessa. Suhdeluvun muuttaminen säästäisi 75 miljoonaa euroa (ja päivähoitomaksujen korottaminen 54 miljoonaa euroa). ₂ Erittäin lyhyellä tähtäimellä säästöt saattaisivat olla tuota kokoluokkaa. Mutta kuinka todellisia nuo säästöt olisivat pitemmällä tähtäimellä? Varhaiskasvatuksen kokonaisvaikutuksellisia menoja ja tuloja on todella vaikea laskea, hallituksen leikkausesityksessä sitä ei ole edes yritetty. Varhaiskasvatus ehkäisee jatkuvasti kotihoidon ja lastensuojelun tarvetta sekä edesauttaa vanhempien jaksamista. Paljonko tästä kirjataan varhaiskasvatuksen budjetin plus-sarakkeeseen? Kuinka hinnoitellaan toimiva kasvatuskumppanuus, joka auttaa vanhempia lasten kasvatuksessa tai varhaiskasvatuksen antama laaja käytännön apu suomen kieltä osaamattomille perheille yhteiskuntaamme sopeutumisessa? Vuonna 2015 uudistuneessa sosiaalihuoltolaissa korostetaan mm. ennaltaehkäisyä ja varhaista tuen saamista lapsiperheille ilman erityisasiakkuutta kuten lastensuojelun asiakkuus. Selvää on, että mitä enemmän varhaiskasvatuksen resursseja heikennetään, sitä vähemmän ennaltaehkäisevää työtä lasten ja perheiden kanssa voidaan varhaiskasvatuksessa tehdä. Kuinka paljon lisämenoja tämä aiheuttaa yhteiskunnalle vaikkapa 10 – 15 vuoden aikajänteellä? Myös alan ammattilaiset ja vaikuttajat ovat samaa mieltä. Oululaisen päiväkoti Sampolan johtaja Susanna Haapsamon mukaan ongelmat alkavat kasaantua, kun ne lapset, jotka eivät saa tarvitsemaansa opetusta ja tukea varhaiskasvatuksessa, menevät perusopetukseen. Sen jälkeen syrjäytymisriskit kasvavat, ja tarvitaan entistä enemmän erilaisia lastensuojelun palveluita. Hänen mukaansa tällä tavalla me emme saa säästöjä aikaiseksi, korkeatasoinen varhaiskasvatus on tuottava sijoitus yhteiskunnalle ja maksaa itsensä moninkertaisena takaisin. ₃ Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki puolestaan nostaa esille ryhmäkoon kasvattamisen talousvaikutuksen henkilöstöä ajatellen. Se merkitsee hänen mukaansa sitä, että jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle on entistäkin vähemmän aikuisen aikaa. Kun tiedetään, että päivähoidon henkilöstö on ollut jo pitkään jaksamisensa äärirajoilla, voivat aiotut säästöt muuttua kustannuksiksi työhyvinvoinnin laskiessa. ₄ Mitä enemmän lapsia ryhmässä on, sitä todennäköisempää on myös tautien leviäminen. Tämä puolestaan tarkoittaa lasten sairauskärsimysten lisäksi sekä vanhempien poissaoloja töistä että varhaiskasvatuksen henkilökunnan poissaoloja. Kokonaiskustannukset näistä poissaoloista muodostuisivat yhteiskunnalle suuriksi ja todella vaikeiksi arvioida. Kaiken kaikkiaan talousasiat varhaiskasvatuksessa eivät missään nimessä ole mustavalkoisia, lyhyen tähtäimen talousajattelussa on myös suuret taloudelliset riskit. Lapsen edun sivuuttaminen Lasten määrän kasvaessa tilanne näkyisi yli kolmevuotiaiden lapsiryhmissä niin, että nykyisen 21 lapsen sijasta ryhmässä olisi 24 lasta tai enemmän. Jo 21 lapsen kanssa kasvattajilla on ajoittain vaikeuksia tarjota kullekin lapselle sellaista varhaiskasvatusta kuin hänen havainnoidaan tarvitsevan. Lisälasten tulo ryhmään huonontaisi tilannetta entisestään, kärsijöinä olisivat etenkin lapset, toissijaisesti vanhemmat ja kasvattajat. Lapsiryhmissä myös tilat loppuisivat yksinkertaisesti kesken. Monet päiväkotiryhmät on suunniteltu tiloiltaan ja ilmanvaihdoltaan 21 lapselle, enempää ei näihin ryhmiin mahdu. Ruokailuja ja päiväunia pitäisi järjestää esim. eteisissä. Lisäksi toimivia leikkipaikkoja pitäisi purkaa ja tuoda tilalle pöytiä ja tuoleja lasten ruokailuja varten. Lasten määrän kasvu näkyisi kuitenkin eniten juuri varhaiskasvatuksen asiakkaissa eli lapsissa. Mitä enemmän lapsia samoissa tiloissa, sitä enemmän oppimis- ja keskittymisvaikeudet lisääntyvät. Yhteiskunnassamme on erityisen tuen tarpeisia lapsia koko ajan enemmän, olisi omituista politiikkaa luoda tätä suuntausta tukevia olosuhteita tarkoituksella. ₅ Insinöörin logiikkaa? Koko leikkausehdotuksessa on muitakin epäloogisuuksia kuin lyhyen tähtäimen talousajattelu ja lapsen edun unohtaminen. Varhaiskasvatuslakia ollaan jo pitkään oltu uudistamassa. Tasavallan presidentti on vahvistanut lain muutoksen 8.5.2015 ja lain ensimmäinen vaihe on tullut voimaan 1.8.2015. ₆ Lakivalmisteluissa subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ei olisi tullut muutoksia, ei myöskään kasvattajien ja lasten väliseen suhdelukuun. Nyt kesken tämän uudistuksen hallitus ilmoittaa täysin lain suunnittelusta poikkeavaa, irrallista leikkausehdotusta. Ulkopuolisen silmin ei vaikuta insinöörin logiikalta. Myös lasten yhdenvertaisuuden vaarantuminen huolettaa. Sosiaalisin perustein tapahtuva päivähoitotarpeen arviointi tarkoittaa käytännössä helposti sitä, että lapsi perheineen leimautuu negatiivisesti jollain tavalla ongelmalliseksi. Lapset olisivat myös eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, käyttääkö lapsen perhe kunnallisen vai yksityisen päivähoidon palveluita, sillä esitysluonnoksessa ei ehdoteta vastaavanlaisia rajoituksia yksityiseen päivähoitoon. Näistä asioista on myös lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ilmaissut huolensa. ₁ Nykytilanne varhaiskasvatuksessa on jo huolestuttava. Koulutettua, pätevää ja pysyvää henkilökuntaa on vaikea saada rekrytoitua. Lasten enenevät tuen tarpeet, huonot palkat ja hurja työmäärä eivät houkuttele ihmisiä jäämään alalle. Jo nykyisen lapsimäärän hoitaminen ammattimaisesti on näillä resursseilla vaikeaa ja vaatii paljon suunnittelua sekä raudanlujia ammattilaisia. Lapsimäärän lisääntyessä varhaiskasvatuksen laatu vastaavasti huononisi. Varhaiskasvatuksen asiantuntijan ja Helsingin yliopiston tutkijan Eeva-Leena Onnismaan mukaan päivähoidon kustannuksista on vaikea säästää, mutta toiminnan organisoinnista pitäisi pystyä keskustelemaan. Onnismaa peräänkuuluttaa pitempää keskustelua toiminnan organisoimisesta niin, että se olisi pedagogisesti laadukasta ja kustannustehokasta samaan aikaan. ₇ Tällaista keskustelua vastaan kenelläkään varhaiskasvatuksen toimijalla tuskin on mitään. Tätä keskustelua ei kuitenkaan ole se, että hallitus toteuttaa yksipuolisella ilmoituksella nämä varhaiskasvatusta vähättelevät leikkausaikeensa. Jukka Piippo, lastentarhanopettaja ja sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa (viitteet) Lapsiasiavaltuutettu Kurttilan lausunto Helsingin Sanomien artikkeli, verkossa YLE:n uutinen, verkossa Talentia, Ristimäki, verkossa Ammattinetti, verkossa Opetus- ja kulttuuriministeriö, varhaiskasvatuslaki vireillä YLE-uutiset, Onnismaa, verkossa
Lasten ja nuorten harrastamisen mahdollistaminen on investointi koko Suomen tulevaisuuteen
Presidentti Sauli Niinistö on pitänyt syrjäytymisteemaa esillä vuoden 2012 virkaanastujaisistaan lähtien. Niinistön mukaan syrjäytyminen on vakava ongelma nuorille itsellensä, mutta myös koko yhteiskunnan tulevaisuudelle (Tasavallan presidentin virkaanastujaispuhe 1.3.2012). Myös uuden hallitusohjelman yhtenä kärkihankkeena on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen (Valtioneuvoston kanslia 2015, 21). Harrastaminen syrjäytymisen ehkäisyn keinona Lasten ja nuorten syrjäytymiseen liittyvässä keskustelussa sivutaan usein samoja teemoja, joita ovat mm. yhteisöllisyys, osallisuus ja terveen itsetunnon kehittymisen tukeminen. Mielekkään harrastuksen löytäminen jokaiselle lapselle tulisi olla yhtenä keinona saavuttaa hallitusohjelman terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen liittyvät tavoitteet. Helsingin kaupungin turvallisuusohjelman Syrjäytymisen ehkäisy ja vähentäminen -työryhmä laati raportin syrjäytymisen ehkäisystä ja vähentämisestä. Raportin toimenpide-ehdotuksissa suositetaan, että jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla vähintään yksi harrastus riippumatta vanhempien sosioekonomisesta asemasta. Työryhmän ja sen kuulemien asiantuntijoiden mukaan etenkin kouluikäisten kohdalla harrastustoiminnan voidaan todeta toimivan merkittävänä syrjäytymistä ennaltaehkäisevänä tekijänä. (Syrjäytymisen ehkäisy ja vähentäminen -työryhmä 2009.) Myös tutkimusten mukaan harrastustoiminta lisää lasten ja nuorten hyvinvointia vahvistamalla itseluottamuksen ja identiteetin kehittymistä sekä vuorovaikutustaitoja (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2012, 19). Suomen Nuorisoseurat on tehnyt aloitteen harrastustakuun kirjaamisesta nuorisolakiin, joka tällöin takaisi jokaiselle lapselle ja nuorelle oikeuden vähintään yhteen turvalliseen ja laadukkaasti toteutettuun harrastukseen (Suomen Nuorisoseurat 2015). Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Antti Kalliomaa kirjoittaa 11.1.2015 blogissaan, että harrastustakuu antaisi mahdollisuuden harrastamiseen myös vähävaraisten perheiden lapsille (Kalliomaa 2015). Kaavailtujen leikkausten vaikutukset mahdollisuuksiin harrastaa Suomalaiset lapsiperheet ovat joutuneet kesän mittaan seuraamaan huolestuttavia uutisia hallituksen kaavailemista leikkauksista. Varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja sosiaaliturvan leikkaukset huonontavat heikoimmassa asemassa olevien lasten tilannetta entisestään. Leikkaukset perusopetuksesta uhkaavat mm. koulujen kerhotoimintaa, joka voi olla vähävaraisten perheiden lapsille ainoa väylä harrastuksen pariin. Näin ollen leikkaukset kasvattavat lasten välistä eriarvoisuutta. Lapsi oppii vanhemmiltaan suhtautumista itseensä, harrastamiseen, aktiivisuuteen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Mikäli kotoa saatu harrastamisen malli ei tue lapsen aktiivisuutta, tarjolla tulee olla ilmaista, matalan kynnyksen harrastustoimintaa vähävaraisten perheiden lapsille, kuin myös taho, joka ohjaa lasta harrastuksen pariin. Lastensuojelutyössä olen havainnut, että nuorten motivoiminen harrastamiseen on usein jo myöhäistä, ja harrastuksen virkaa toimittaa kavereiden kanssa kuljeskelu. Pidän tärkeänä sekä tutkimus- että kokemustiedon kautta, että jokaisella lapsella olisi mieluisa harrastus ja sen kautta sosiaalinen yhteisö, johon kuulua. Lastensuojelun Keskusliitto on kannanotossaan 2015 (Lastensuojelun Keskusliiton tiedotteet 2015) esittänyt, että hallituksen tulee tehdä varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja sosiaaliturvaan kohdistuvista leikkauksista lapsi- ja perhevaikutusten arviointi ja arvioida erityisesti sitä, millaisia vaikutuksia nyt tehdyillä päätöksillä on tulevaisuudessa. Myös Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen blogikirjoituksessaan 19.5.2015 (Lastensuojelun Keskusliiton Lapsen asialla -blogi) peräänkuuluttaa lapsivaikutusten arviointia peilaten nykytilannetta 1990-luvun laman aikaisiin leikkauksiin. Edellisen laman leikkauksissa lasten ja perheiden peruspalveluista sekä ennaltaehkäisevästä työstä tingittiin voimakkaasti, eikä palveluissa edelleenkään olla lamaa edeltäneellä tasolla, vaikka korjaaville palveluille on jatkuvasti kasvava kysyntä. (Paananen ym. 2012.) 1990-luvun laman vaikutuksia sen ajan lasten myöhempään hyvinvointiin on tutkittu ja tulokset ovat selkeitä varoittavia esimerkkejä, joita ei ole varaa nyt katsoa läpi sormien. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän laajan kohorttitutkimuksen mukaan merkittävän suuri osa vuonna 1987 syntyneistä lapsista on myöhemmin käyttänyt sosiaali- ja terveydenhuollon erityispalveluita, kuten mielenterveyspalveluita. (Paananen ym. 2012.) Tutkimuksessa todetaan, että ”lasten hyvinvointi lähtee perheiden hyvinvoinnista, mutta muilla kehitysympäristöillä, kuten päiväkodilla, koululla ja harrastuksilla, on suuri merkitys arjen sujumisen ja hyvinvoinnin turvaamisessa.” (Paananen ym. 2012, 3.) Hallituksen suunnittelemat leikkaukset uhkaavat siis vähävaraisten perheiden lasten hyvinvointia kahta kautta: sekä sosiaaliturvaan että palveluihin kohdistuvien leikkausten kautta. Leikkausten todellinen hinta THL toteaa arvioissaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen investoinneista ja niiden laiminlyönnistä aiheutuneista kustannuksista, että laiminlyöntien kustannukset voivat olla jopa kymmenkertaiset investointeihin nähden (THL 2015). Väitän, että Suomella ei ole varaa olla investoimatta lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen. Ilman investointia tänään, maksamme tutkimusten valossa moninkertaisen hinnan tulevaisuudessa. Veera Halttunen, ohjaaja, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Kalliomaa, A. 2015. Harrastustakuulla syrjäytymistä vastaan. Blogikirjoitus. Lastensuojelun Keskusliiton Lapsen asialla -blogi. 19.5.2015. ”On aika tehdä viisaita ratkaisuja lasten ja lapsiperheiden näkökulmasta”. (Hanna Heinonen). Lastensuojelun Keskusliiton tiedotteet. 28.5.2015. ”Hallitusohjelmasta toteutettava lapsivaikutusten arviointi.” Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2012. Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012–2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6. Paananen, R., Ristikari, T., Merikukka, M., Rämö, A. & Gissler, M. 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Raportti 52/2012. Helsinki: THL. Suomen Nuorisoseurat. 2015. Harrastustakuulla syrjäytymistä vastaan – Suomen Nuorisoseurat ehdottaa harrastustakuuta lakiin. Uutinen www-sivuilla 23.5.2105. Syrjäytymisen ehkäisy ja vähentäminen -työryhmä. 2009. Raportti. Helsinki: Helsingin kaupungin hallintokeskus, turvallisuus- ja valmiusosasto. Tasavallan presidentin virkaanastujaispuhe. 1.3.2012. THL. 2015.Vaikuttavuus ja kustannukset. Päivitetty 3.8.2015. Valtioneuvoston kanslia. 2015. Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015. Hallituksen julkaisusarja 10/2015.
Omaishoitajien yhdenvertaisuus kuntien haasteena
Suomessa on kaiken kaikkiaan noin 350 000 omaishoitajaa (Hoitajana omassa kodissa). Kuitenkin vain noin 42 500 omaishoitajaa on tehnyt omaishoito-sopimuksen. THL:n kuntakyselyn mukaan enemmistö sekä omaishoitajista että hoidettavista on yli 64-vuotiaita. Jos omaishoitajia ei olisi, laitoshoidossa olisi jopa 19 000 ihmistä enemmän (Pernaa 2015). Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä, usein oman jaksamisensa äärirajoilla. Kun kotona on muistisairas puoliso, joka tarvitsee apua ympäri vuorokauden, miten omaishoitaja pystyy huolehtimaan omasta jaksamisestaan? Ikääntymisen myötä sairaudet lisääntyvät ja toimintakyky heikkenee, ennen pitkää omaishoitaja voi itse uupua ja sairastua. Koska omaishoitajan työ on vaativaa ja sitovaa, tulisi heidän tukemiseensa panostaa. Ongelmalliseksi on muodostunut yhdenvertaisuuden saavuttaminen valtakunnallisesti. THL:n erikoistutkija, dosentti Anni Vilkka toteaa tuen saatavuudessa ja kattavuudessa olevan alueellista vaihtelua ja tuen saamisen kriteerit voivat vaihdella kunnan sisällä. Yhtenä ongelmana on lisäksi tuen määrärahasidonnaisuus, sillä vaikka tuen kriteerit täyttyisivät, kunnan ei tarvitse myöntää tukea jos taloudellinen tilanne ei salli. Yhteiskunnan roolista omaishoitajien tukemiselle käydään vilkasta keskustelua - yhteiskunta nähdään vastuunkantajana ihmisten hyvinvoinnista. Toki yhteiskunnan tulee järjestää tietyt peruspalvelut ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi, mutta mihin raja vedetään? Entä ihmisten oma vastuu? Toisaalta palvelut tulisi kustantaa maksamistamme verovaroista. Kuinka pitkälle viedään ihmisen vastuu läheisistään? Nykyinen yksilökeskeisyyttä korostava ajattelu vieraannuttaa meitä toisistamme. Onko yhteisöllisyys katoavaa? Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat toisistaan huolehtivaa kansaa: viidentoista EU-maan vertailussa suomalaiset auttoivat vanhoja ihmisiä eniten Euroopassa. (Kehusmaa, Autto-Rämö & Rissanen 2013, 138). Tiedämme ikääntyneiden määrän kasvavan ja samaan aikaan eletään taloudellisesti tiukkoja aikoja. Onko mahdollista löytää tasapainoa yhteiskunnan ja omaisten vastuun välille vanhusten hoidossa? Yksilön ja yhteiskunnan yhteinen hyvä Ihanteellisessa tilanteessa yhteiskunnan ja yksilön voimavarat tukisivat toisiaan: omaishoitaja saisi rahallista tukea läheisensä hoitoon, lakisääteiset vapaapäivät ja mahdollisuuden virkistyspalveluihin. Hänellä olisi mahdollisuus saada apua kotiin ja asianmukaiset apuvälineet omaisen hoitamista varten. Helsingin sanomien julkaisemassa artikkelissa Päivi Repo kirjoittaa kuntien toivovan omaishoidon kriteereihin yhtenäistä linjaa. Kuinka pitkälle yhdenvertaisuus voidaan varmistaa kriteereiden yhtenäistämisellä? Omaishoidontuen päätöksentekijä on joka kerta vastakkain erilaisen asiakastilanteen kanssa, joten kriteereiden soveltamista ei voine välttää. Päätös tulee kuitenkin räätälöidä yksilöllisesti kriteerejä mukaillen. Koska palveluntarve on kaikilla omaishoitajilla ja hoidettavilla erilainen, omaishoidon palkkioiden yhtenäistäminen olisi paras lähtökohta. Mediassa on käyty keskustelua siitä, tulisiko palkkioiden maksamisen siirtyä Kelalle, jolloin ne olisivat yhtenäiset valtakunnallisesti. Ammattilaisten kesken tiedon pitäisi kulkea omaishoitajien tilanteesta Yhtenä haasteena on myös ammattihenkilöstön tietämyksen lisääminen omaishoitajien tilanteesta. Jos sairaalasta kotiutetaan huonokuntoinen vanhus, tulisi päätöksen tehneen lääkärin olla perillä kotona odottavasta tilanteesta. Valitettavan usein tiedonkulku ei ole riittävää eri työntekijöiden välillä. Omaishoitaja tarvitsee tukea selvitäkseen läheisensä hoidosta ja kuntien tulisikin järjestää omaishoitajille palvelupisteitä, joista voisi kysyä neuvoa ongelmatilanteisiin. Asioiden hoitaminen monella eri luukulla on työlästä ja aikaa vievää. Keskustelua on herättänyt myös se, olisiko omaishoitajilla oikeus työterveyshuoltoon. Tällä hetkellä Taivalkoski lienee ainoa kunta, joka tarjoaa omaishoitajille työterveyspalvelut (Väisänen 2014). Taivalkoski on tässä tapauksessa edelläkävijä omaishoitajien tukemisessa, mutta kuntien taloudellinen tilanne asettaa omat haasteensa palvelun järjestämiselle. Ja vaikka omaishoidon palkkioiden maksaminen siirtyisi Kelalle, tulisi kuntien edelleen järjestää palvelut. Kuitenkin omaishoitajat säästävät kunnan menoissa merkittävästi hoitaessaan omaistaan kotona, joten heidän hyvinvointiinsa tulisi panostaa. Jotta omaishoidon kriteerit saadaan yhtenäisiksi, on edessä vielä pitkä matka. Kaisu Kohola, geronomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Hoitajana omassa kodissa. Verkkodokumentti. Kehusmaa S., Autto-Rämö I. & Rissanen P. 2013. Omaishoidon vaikutus ikääntyneiden hoidon menoihin. Verkkojulkaisu. Kunnat toivovat yhtenäisiä kriteerejä omaishoidon tuen myöntämiselle. Verkkodokumentti. Pernaa, M. 26.3.2015. Omaishoitaja näkymättömän työn tekijä. Verkkodokumentti. Repo, P. 22.1.2015. Omaishoidon tukeen kaivataan yhtenäisiä kriteerejä. Helsingin sanomat. Verkkodokumentti. Väisänen, P. 5.5.2014. Omaishoitajille työterveyshuolto vain Taivalkoskella. Verkkodokumentti.
Myös lastensuojeluun tarvitaan erikoistumiskoulutus, kuten nyt vaaditaan turvakodeissa työskenteleviltä
Väkivallan katkaisemiin uusia säännöksiä Turvakotien rahoitusvastuu siirtyi keväällä valtion vastuulle. Tällä haluttiin taata se, että jokainen joka tarvitsee turvakodin palvelua, voi hakeutua sinne ilman kunnan maksusitoumusta. Suomi on sitoutunut ehkäisemään lähisuhde- ja perheväkivaltaa. Turvakotipaikkojen määrä ei Suomessa vastaa arvioitua tarvetta. Huhtikuun alussa tuli voimaan myös eri lakeihin sisällytetty säännös, joka velvoittaa useita ammattilaistahoja perusopetuksesta yliopistoihin ja hätäkeskuksiin, ilmoittamaan suoraan poliisille mikäli on saanut tietoja olosuhteista, joiden perusteella hänellä on syytä epäillä jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan kohteeksi. Osaamisvaatimukset ensi kertaa lainsäädännössä Turvakotien henkilöstöltä tullaan jatkossa edellyttämään asetuksen mukaista koulutusta, erityisosaamista ja perehtyneisyyttä eli työkokemusta. Valtioneuvosto antoi tällaisen asetuksen 13.5.2015. Asetus (598/2015) tuli voimaan 1.6.2015. Turvakodin vastuuhenkilöllä on oltava sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 3 §:ssä säädetty kelpoisuus sekä alan perehtyneisyyttä ja työkokemusta lähisuhdeväkivallan kriisityöstä. Turvakodin tuki- ja ohjaustyötä tekevillä tulee olla sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) sosiaali- tai terveydenhuollon korkeakoulututkinto sekä perehtyneisyyttä ja työkokemusta lähisuhdeväkivallan kriisityöstä. Turvakodin tuki- ja ohjaustyötä tekevät saavat tarvittaessa toimia turvakodin vastuuhenkilön sijaisina. Lasten kanssa työskentelevillä tulee olla soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä erikoistuneisuus traumatisoituneiden lasten kanssa työskentelyyn. Turvakotipalvelun tuottajan tulee laatia henkilöstön koulutussuunnitelma yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos yhteensovittaa koulutuksen valtakunnallista yhtenäisyyttä. Lisäksi turvakodin on järjestettävä henkilöstölleen tarpeellinen turvallisuuskoulutus. Siirtymäsäännöksiä 2019 asti Turvakodin vastuuhenkilönä 1 päivänä tammikuuta 2015 toiminut, korkeakoulututkinnon suorittanut, jolla on vähintään kolmen vuoden työkokemus turvakodissa, säilyttää kelpoisuutensa 31 päivään joulukuuta 2019. Tuki- ja ohjaustyössä 1 päivänä tammikuuta 2015 toimineet säilyttävät myös kelpoisuutensa 31 päivään joulukuuta 2019, jos he ovat saaneet turvakotipalveluntuottajan koulutuksen lähisuhdeväkivallan pitkäjänteiseen kriisityöhön, he ovat perehtyneitä lähisuhdeväkivallan kriisityöhön ja heillä on vähintään kolmen vuoden työkokemus turvakodissa. Myös lastensuojelutyöhön tarvitaan erityisvaatimukset Vastaavanlainen asetus tulee saada myös lastensuojeluun: työ on vaativaa, se edellyttää erityisosaamista ja erikoistumista sekä työkokemusta eli perehtyneisyyttä juuri lastensuojelutyöhön. Eerika-tytön menehtymisen johdosta laadituissa lukuisissa selvitys- ja kehittämisraporteissa, tuotiin selkeästi esille suuri tarve lisätä lastensuojelun erityisosaamista ammatillisen peruskoulutuksen jälkeen. Erikoistumiskoulutuksen tulisi sisältää sekä teoriaa että työskentelyä kokeneemman kollegan kanssa rinnalla työtä tehden. Tällaista työkokemusta tulisi olla vähintään vuosi tai pari, mieluimmin kolme vuotta. Lastensuojelun asiakastyössä toimivilla työntekijöillä on sekä korkeakoulutason koulutustaustaa (AMK- tai kandidaattitutkinto) ja ylemmän korkeakoulututkinnon koulutustaustaa (ylempi AMK- tai maisteritutkinto). Molemmilla koulutustasoilla tulee järjestää erikoistumisopinnot ja lainsäädännöllä täsmentää vaadittava osaaminen ja perehtyneisyys ja työkokemus. Erikoistumiskoulutusten suunnittelua varten on haettavissa OKM:n avustusta. Sellaista pitää hakea myös lastensuojelun erikoistumiskoulutuksen järjestämiseen. Sirkka Rousu, yliopettaja, sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto, lastensuojelun asiantuntija
Vaativaa vapaaehtoistyötä sovittelussa
Laki rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta lupaa tietyin edellytyksin rikosten ja riitojen osapuolille puolueettoman, luottamuksellisen ja maksuttoman mahdollisuuden sovittelupalveluun. Sovittelutapaamisessa tapahtunutta rikosta tai riitaa voidaan käsitellä turvallisessa ilmapiirissä ja pyrkiä kaikkia osapuolia tyydyttävään, yhteiseen ratkaisuun. Sovittelutoimistot organisoivat ja koordinoivat sovittelupalvelua. Käytännön sovittelutyön tekevät pääasiassa tehtävään koulutetut vapaaehtoistyöntekijät. Koulutetut vapaaehtoiset sovittelijoina Sovittelutyö on erittäin vaativaa vapaaehtoistyötä. Sovittelijat kohtaavat rikosten uhreja ja tekijöitä. He kohtaavat ihmisiä, joita on tavalla tai toisella loukattu, ja ihmisiä, jotka ovat tahtomattaan tai tahallisesti loukanneet jollain tavalla jotakuta toista. Sovittelijoiden tehtävänä ei ole tutkia rikosta tai ottaa kantaa syyllisyyskysymyksiin. Sovittelijat auttavat osapuolia kohtaamisessa, ohjaavat keskustelua ja varmistavat, että se pysyy asiallisena. Keskustelun sisällöstä vastaavat osapuolet. Maallikot vertaisauttajina Erityisyytensä sovittelutyöhön tuo lakisääteisen tehtävän toteuttaminen vapaaehtoistyönä. Sovittelijat ovat maallikoita ja siten osapuolille vertaisia. He eivät ole lainoppineita, vaan tehtävään valittuja ja sovittelutoimiston kouluttamia tavallisia kansalaisia bussinkuljettajista terveydenhoitajiin. Monilla sovittelun asiakkailla on negatiivisia kokemuksia viranomaisista. Jotkut ovat saaneet huonoa kohtelua, toiset kokevat, ettei heidän asioitaan ole tarpeeksi edistetty. Sovitteluun ohjattu tapaus herättää usein osapuolissa häpeän ja katumuksen tunteita, joista voi olla vaikea kertoa läheisillekin. Loukatun asema on erityisen haavoittuvainen, jos hän ei voi missään käsitellä tapahtunutta. Myös tekijä tarvitsee apua asian käsittelyyn. Sovittelussa korostetaan luottamuksellisuutta ja puolueettomuutta. Sovittelijat ovat vaitiolovelvollisia eikä tapaamisista synny muuta dokumenttia kuin mahdollinen osapuolten välinen sopimus. Tarvittaessa sovittelun osapuolille voidaan järjestää oma, erillinen tapaaminen sovittelijoiden kanssa. Koko sovitteluprosessin ajan asiakkaita voidaan ohjata jatko- ja tukipalveluihin. Maija ja Matti Meikäläisen toteuttamana tällainen palvelu tulee lähelle asiakkaan arkitodellisuutta. Hän voi kokea tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Sovittelu sitouttaa Sovittelussa osapuolet voivat oleellisesti itse vaikuttaa ratkaisuun ja mahdollisen sovittelusopimuksen sisältöön. Sovintoon, jota on ollut itse rakentamassa, on helppo sitoutua. Sovitteluissa tehtyjen sopimusten toteutumisprosentti hipookin vuodesta toiseen yhdeksääkymmentä. Vapaaehtoissovittelijoiden työpanos sovun synnyttämisessä ja säilyttämisessä on siten kansallisestikin merkittävä. On huomattava, että sovintoon pääseminen ei vaikuta vain sovittelun osapuolten elämään, vaan myös heidän läheistensä ja muuten heidän kanssaan tekemisissä olevien elämään. Väitän, että onnistuneen sovittelun asiakas - sekä rikoksen uhri että tekijä - on voimaantunut ja vastuunsa kantava. Saavutettu parempi olotila heijastuu väkisinkin asiakkaan ympärille. Suuri kiitos ja hatunnosto Sovittelijoille yhteiskunnan hyväntekijöinä – kuten muillekin arvokasta vapaaehtoistyötä tekeville – kuuluu suuri kiitos ja hatunnosto kansalaisaktiivisuudesta ja panoksesta yhteisen hyvän pottiin. Ihmisten hyvinvointiin vaikuttava sovun syntyminen ja sen edistäminen ovat sovittelun arvokkainta antia. Sovittelu säästää yhteiskunnan varoja myös rahallisesti. Tuomioistuinkäsittelyyn verrattuna sovittelu voidaan hoitaa noin kymmenesosan kustannuksilla, jos käräjille ei tarvitse lähteä. Toivon, että tämä noteerataan myös muualla kuin sovittelutoimistoissa. Tiina Snellman, sovittelunohjaaja, Vantaan sovittelutoimisto, sosionomi ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lisätietoa Sovittelutoiminnasta, verkossa. Sovittelua ohjaava lainsäädäntö, verkossa. Kuva: CarbonNYC [in SF!]
Hyvinvointia lapsille, nuorille ja perheille Espoossa
Uusi sosiaalihuoltolaki on tuonut mukanaan velvoitteita, jotka voivat aiheuttaa kunnille suuria haasteita. Käytännössä asiat eivät muutu nopeasti, ja konkreettisten järjestelyjen lisäksi tullaan tarvitsemaan myös asenteiden muutosta. Sosiaalihuoltolaki painottaa erityisesti ennaltaehkäisevää ja varhaisen tuen työtä, asiakkaan osallisuutta, palveluiden saavutettavuutta ja kokonaisvaltaisuutta sekä eri tahojen välistä yhteistyötä. On mielenkiintoista nähdä, miten kunnat näihin haasteisiin tulevat reagoimaan, ja millaisilla aikatauluilla. Espoossa lastensuojelun sijoitusten määrä laskussa Espoossa ollaan jo hyvässä vauhdissa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävässä työssä. Espoon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-2016) toimeenpanon väliraportointi keskittyy siihen, mitä Espoossa on jo tehty lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Lisäksi siinä määritellään painopisteet vuosille 2015 – 2016, sekä tarvittavia lisäyksiä oppilas- ja opiskelijahuollon osalta. Yksi väliraportista ilmenevä huomio on, että lastensuojelusijoitusten määrä on kääntynyt vuoden 2014 aikana laskuun ensimmäistä kertaa. Samaan aikaan lapsiperheiden kotipalvelua ja perhetyötä on lisätty, samoin erityispalveluiden konsultaatiota peruspalveluille. Tämä vahvistaa ymmärrystä siitä, että varhaiseen tukeen ja ennaltaehkäisyyn panostaminen on erittäin tärkeää ja sitä työtä kannattaa jatkaa. Maahanmuuttaneiden perheiden hyvinvointityöhön enemmän huomiota Maahanmuuttajaperheiden hyvinvointi on jäänyt raportin mukaan liian vähäiselle huomiolle, vaikka maahanmuuttajien osuus Espoon väestöstä kasvaa jatkuvasti. Koska tämä on todettu tässä vaiheessa, on asiaa mahdollista painottaa jatkossa enemmän hyvinvointisuunnitelmaa toteutettaessa. Lapsille ja perheille suunnatut palvelut eivät tietenkään lähtökohtaisesti erottele maahanmuuttajia ja kantaväestöä toisistaan, vaan samat palvelut ovat kaikille. On kuitenkin tärkeää nostaa esille, että maahanmuuttajaperheiden osalta täytyy kiinnittää erityistä huomioita joihinkin asioihin, esimerkiksi palveluiden saavutettavuuteen ilman riittävää kielitaitoa. Yhteistyössä on voimaa -monialainen lasten ja nuorten hyvinvointityön johtoryhmä ja alueelliset ryhmät Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi Espoossa on kehitetty yhteistyötä sivistys- ja sosiaali- ja terveystoimen välillä. Kaupunkiin on lähdetty luomaan rakenteita monialaiselle yhteistyölle perustamalla monialainen lasten ja nuorten hyvinvointityön johtoryhmä ja neljä alueellista hyvinvointiryhmää. Rakenteilla onkin tärkeä merkitys muutosten ja uudistusten viemisessä käytäntöön, joten tässä on lähdetty tavoitteellisesti mahdollistamaan uudenlaisia toimintamalleja. Herää ajatus, että asioita on mietitty laajemmin ja pidemmälle tulevaisuuteen, eikä vain toimittu lyhytnäköisesti jonkun yksittäisen asian ympärillä. Monialaisen yhteistyön kehittäminen edelleen on yhtenä uusista painopisteistä, ja siinä tullaan hyödyntämään näitä rakenteita. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain edellytysten mukaisesti hyvinvointisuunnitelmaan tehtiin lisäyksiä koskien oppilashuoltoa, ja sen osalta alkuvaiheen painopistealueina ovat opiskeluhuollon strategisen johtamisen vahvistaminen, tuen ja palvelujen saatavuuden parantaminen sekä yhteisöllisen oppilashuollon vahvistaminen. Myös tämän eteenpäin viemisessä tullaan hyödyntämään lasten ja nuorten hyvinvointityön johtoryhmää, sillä se toimii oppilashuollon ohjausryhmänä ja seuraa työskentelyn etenemistä. Lasten ja nuorten osallisuuden ja toimijuuden lisääminen Edellä mainittujen lisäksi suunnitelman painopisteinä ovat jatkossa lasten ja nuorten osallisuuden ja toimijuuden lisääminen, monikulttuurisuusohjelman lapsiperheisiin ja nuoriin liittyvien toimenpiteiden käytäntöön vieminen sekä nuorten perustason mielenterveys- ja päihdepalveluiden saatavuuden ja sujuvuuden parantaminen. Myös seuranta- ja hyvinvointitietoja pyritään hyödyntämään nykyistä paremmin. Työsarkaa varmasti on, mutta väliraportista jä kuva, että monenlaista Espoossa on tältä osin jo tapahtunut ja tekeillä. On varmasti liian optimistista ajatella, että kaikki tähän liittyvät hyvät suunnitelmat toteutuisivat ja jäisivät elämään, mutta jos edes osa, niin suunta on erinomainen. Mielenkiinnolla odotan, miltä tilanne parin vuoden kuluttua näyttää sekä sosiaalialan ammattilaisen näkökulmasta, että erityisesti espoolaisen lapsiperheen näkökulmasta. Jälkimmäisessä roolissa olen tähän mennessä käytännössä tutustunut lähinnä sähköisten palveluiden lisääntymiseen, ja kokenut sen erittäin hyvin toimivana uudistuksena. Raportin mukaan se olikin saanut kaupunkilaisilta yleisesti hyvän vastaanoton. Sanna Nykänen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Espoon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman väliraportti, verkkojulkaisu. Keväällä 2015 päivitetty versio suunnitelmasta, verkkojulkaisu. Kuva: amira_a
Moniammatillinen yhteistyö nuorten palveluissa – miten ja miksi?
Nuori on nuorisolain (27.1.2006/72, 2§) mukaan alle 29-vuotias. Te-palveluissa nuori on alle 25-vuotias. Riihimäellä aloitti 1.4.2015 Lasten, nuorten ja perheiden (LNP) palvelukokonaisuus (Sote-lautakunta 13.01.2015, 7§), jossa nuorena on pidetty alle 25-vuotiasta. Koska organisaatio on uusi ja kehittäminen ollut lastensuojelupainotteista, haluan muistuttaa etenkin 18–25-vuotiaiden nuorten palvelutarpeista. Myös sosiaalihuoltolain soveltamisessa on olennaista huomioida nuoret. Uuteen sosiaalihuoltolakiin (1301/2014) sisältyy Nuorisopalvelutakuu. Takuuseen kuuluu moniammatillinen palvelutarpeen arviointi, omatyöntekijä, kohdennettu sosiaalinen kuntoutus sekä muut tarvittavat palvelut yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Nuorisotakuuta tehostetaan vahvistamalla nuorten sosiaalityötä ja sosiaalista kuntoutusta. Tavoitteena on varmistaa, että kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat nuoret hyötyvät nuorisotakuusta; eivät putoa projektien väliin eivätkä jää ilman tarvittavaa tukea. (STM 2015.) Etsivä nuorisotyö on nuorisotoimen ja sosiaalitoimen välimaastossa olevaa erityisnuorisotyötä, jonka osaaminen on olla läsnä nuorten keskuudessa ja tarjota nuorelle mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin. Työllä tarjotaan nuorelle varhaista tukea, mikäli nuori sitä itse haluaa. Etsivän työn ensisijaisena tehtävänä on auttaa alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella tai jotka tarvitsevat tukea saavuttaakseen tarvitsemansa palvelut. Etsivästä nuorisotyöstä säädetään nuorisolaissa (27.1.2006/72). Laissa todetaan, että kunta toteuttaa tarvittaessa etsivää nuorisotyötä. Kunta voi myös hankkia palvelun. Riihimäellä kaupunginhallitus on päättänyt (KH:19.1.2015), että 1.1.2012 alkanut ostopalvelusopimus Hyvinkään-Riihimäen seudun ammattikoulutussäätiön kanssa etsivän nuorisotyön osalta päättyy. Asiaa on valmistellut monialainen työryhmä ja etsivää nuorisotyö järjestetään 1.1.2016 alkaen kaupungin omana toimintana. Riihimäellä toimii lakisääteinen nuorten ohjaus- ja palveluverkosto Notus, jonka tehtäviin kuuluu mm. nuorisotakuun seuranta kunnassa. Nuorisopalvelutakuu käytännössä Miten uutta nuorisopalvelutakuuta olisi käytännössä hyvä ja tarkoituksenmukaista toteuttaa? Miten yhdistetään sosiaalihuoltolain nuorisopalvelutakuu ja 17 § sosiaaliohjaus sekä nuorisolain 7b § mukainen etsivä nuorisotyö? Palvelut tulisi kuvata asiakasnäkökulmasta. Sekava palvelujärjestelmä, tiukat raja-aidat tai ns. luukuttaminen voisi tarkoittaa, että nuori jää vaille tarvitsemaansa palvelua. Palveluiden ja asiakasprosessien tulisi muodostaa asiakkaalle selkeitä kokonaisuuksia huolimatta siitä, minkä yksikön tai organisaation alla kukin palveluntuottaja työskentelee. Toimijoiden välinen yhteistyö tulisi järjestää toisiaan täydentävästi ja sujuvaksi niin työntekijöiden kuin nuorten näkökulmasta. Nuorten palvelutarpeet voivat liittyä opiskeluun, työllistymiseen, itsenäistymiseen, asumiseen, raha-asioihin, fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, talouteen, elämänhallintaan, ihmissuhteisiin, päihteidenkäyttöön tai useaan näistä. Mitä hyötyä siitä olisi, että apua tarvitseva nuori tai hänen läheisensä voisi matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä yhteen paikkaan? Riihimäen kaupungin Nuorten palvelupiste Nupin toimintamalli Nuppi on moniammatillinen ohjaus-, arviointi- ja neuvontapalvelu 13–25-vuotiaille nuorille. Moniammatilliseen tiimiin kuuluvat palveluohjaaja (sosiaaliohjaaja), ehkäisevä päihdetyöntekijä ja puolipäiväisenä terveydenhoitaja. Psykiatrinen sairaanhoitaja oli tiimissä määräaikaisena vuoden 2014 loppuun saakka. Mikäli tiimi täydentyy psykiatrisella sairaanhoitajalla, on nuorelle nyt käytännössä tarjolla yhdessä paikassa tuki sosiaaliseen, psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Kokonaisvaltaiseen työotteeseemme kuuluu elämän eri osa-alueiden samanaikainen huomioiminen, arvioiminen ja asiakaslähtöinen ohjaaminen. Yhteistyötä Nupissa tehdään nuoren yksilöllisen tarpeen mukaan vanhempien, muiden läheisten sekä laajan verkoston kanssa, mm. oppilaitosten, sosiaalikeskuksen, Riihimäen seudun nuorisoasuntojen, psykiatrisen erikoissairaanhoidon ja A-klinikan kanssa. Yksi vastuutyöntekijä, joka kulkee nuoren rinnalla, ja kiinnipitävä työote kuuluvat myös Nupin työotteeseen. Sosiaalihuoltolain tulkinnan mukaan "Useita palveluja tarvitseva nuori voi puolestaan tarvita omatyöntekijää, joka aktiivisesti seuraa tavoitteiden toteutumista ja tarvittaessa saattaa nuoren palveluihin" (STM 2015). Kun moniammatillinen palvelutarpeen arviointi on tehty, olisi tärkeää, että nuoren tarvitsemia palveluja, esimerkiksi päihde- ja mielenterveyspalveluja, olisi aidosti saatavilla. Matalan kynnyksen palvelun tavoitteena nuorten palvelupisteessä on asiakaslähtöinen, monipuolinen hyvinvoinnin tukeminen sekä syrjäytymisen ehkäisy. Matala kynnys tarkoittaa Nupissa mm. sitä, että kuka tahansa voi ottaa yhteyttä puhelimitse soitolla tai tekstiviestillä (vastaam-me aina kun voimme, yleensä soitamme takaisin, myös ns. piippauksiin), sähköpostilla tai työprofiilin Facebook-viestillä. Päivystysaikaan voi poiketa käymään. Kun nuori tulee ovesta sisälle, hän voi luottaa siihen, että työntekijä tukee häntä riittävästi ja tarpeellisen ajan. Koska yhtä paljon kaikille ei ole yhtä paljon kaikille, tarvitaan asiakaslähtöistä, yksilöllistä ja joustavaa palvelua, jotta nuori pääsee omaan tavoitteeseensa. Riihimäen kaupunginhallitus: tarvitaan tiivistä yhteistyötä nuorten parissa Kaupunginhallituksen päätöksessä (KH:19.1.2015) todetaan, että ”Nuoren kanssa työtä tekevien tahojen, kuten esim. kaupungin nuoriso- ja sosiaalitoimen sekä etsivän nuorisotyön tiivis yhteistyö pienentää riskiä ns. nivelvaiheiden syrjäytymiseen. Etsivä on usein ensimmäinen aikuinen, joka ottaa hoitaakseen nuoren asioita hänen keskeytettyä esim. ammatillisen koulutuksen.” Miten yhdistetään uusi sosiaalihuoltolaki nuorten osalta ja nuorisolain etsivä nuorisotyö käytännössä Riihimäellä? Nuoren asiakkaan etu on, että hän saa tarvitsemansa palvelut matalalla kynnyksellä. Rakenteet työlle tulisi suunnitella ja organisoida tiiviiksi ja toimivaksi. Etsivän nuorisotyön saumaton yhteistyö nuorten moniammatillisen palvelupisteen ja muiden nuorten (käyttämien) palvelujen kanssa on olennaista. Yksi tapa kehittää moniammatillista yhteistyötä on Benchmark-menetelmä, jota voisi hyödyntää etsivässä nuorisotyössä sekä nuorten palvelupisteessä. Verkostoyhteistyön hyödyt sekä asiakas- että työntekijänäkökulmasta näyttäytyvät ilmeisinä – ainakin nuorten palveluohjaajalle. Esimerkkinä nuorten kuntouttavan työtoiminnan ryhmä, joka on toteutettu laajan verkoston yhteistyönä, työskentelytapoja yhdistäen, oppien toisilta ja yhdessä, yhteisten nuorten parhaaksi. Kun LNP-palvelukokonaisuutta kehitetään sekä uutta sosiaalihuoltolakia viedään käytäntöön, palvelun tavoitteena tulisi pitää asiakaslähtöistä hyvinvoinnin tukemista ja syrjäytymisen ehkäisyä. Nuorten palvelukokonaisuuteen tulee sisältyä myös ennalta ehkäiseviä ja varhaista tukea antavia mielenterveyspalveluita. Moniammatillista työskentelytapaa tulee vahvistaa ja yhteistyön olla saumatonta ja selkeää päällekkäisyyksien välttämiseksi. Yleinen ehkäisevä päihde- ja mielenterveystyön ja sen koordinoinnin tulisi sisältyä nuorten palvelukokonaisuuteen ja siihen olla tarpeenmukaiset resurssit. Ehkäisevän työn asiantuntijuutta tulisi turvata koulutuksen ja verkostoitumisen keinoin. Iida Engqvist, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Nuorisolaki. Verkossa. Nuorisotakuu. Verkossa. Sosiaalihuoltolaki. Verkossa. Kuntoutussäätiön laatima tutkimus: Nuorten syrjäytyminen – tietoa, toimintaa ja tuloksia? Verkossa. Alanen Olli, Kainulainen Sakari, Saari Juho 2014: Vamos tekee vaikutuksen – Vamos-nuorten hyvinvointikokemukset ja tulevaisuuden odotukset. HDL - Helsingin diakonissalaitos. Verkossa. Kuva: BMiz
Ihmisten peruspalvelujen kilpailutuksessa sivuutetaan ihminen?
Yksityiset palvelutuottajat työllistävät kuntaa vaikka mitään konkreettista ei vielä syntyisikään. Pelkällä kilpailuttamisella saadaan työtunteja kulumaan. Kun palvelu ostetaan yksityiseltä palveluntuottajalta, tulee tuottaja kilpailuttaa. Tulee etsiä kilpailun avulla parhaiten kunnan, eli ostajan kriteerit täyttävä taho. Tähän kaikkeen kuluu aikaa ja se vaatii huolellista työtä. Kilpailutuksen tekemiseen tarvitaan tietoa ja taitoa sekä kunnan ihminen tekemään se. Jotta on mahdollista tehdä paras ratkaisu, on asia tunnettava hyvin ja omattava tarpeeksi asiantuntemusta kilpailutustyön tekemiseen. Hyvä kysymys onkin, kenen kannalta ratkaisu milloinkin on paras? Kunnan, palvelun välittömän hyödyn saajan vai kenties läheisten kannalta? Tärkeintä on tuntea ja tietää päätöksen seuraukset tai vähintäänkin arvioida, miten tehty päätös mihinkin milloinkin vaikuttaa. Koti kilpailutettavana Mielestäni tärkein kriteeri, kun puhutaan omasta kodista, on ihmisen hyvinvointi. Kun on kyse vanhuksen kodista, on mielestäni tärkein kriteeri siellä asuvien ihmisten tyytyväisyys. Onko sitä mahdollista mitata etukäteen tai miten sitä voi mitata jälkikäteen kun tehdään kilpailutus. Miten ihmisen mielipidettä käytetään palveluntuottajan valitsemisen mittarina vai käytetäänkö edes. Kilpailutuksen perimmäinen syy pohjautuu oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen. Kaikilla kykeneväisillä ja alansa osaavilla halukkailla tulee olla yhtäläinen mahdollisuus tarjota palvelua ja osallistua tarjouskilpailuun. Näin oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo sekoittuvat mielestäni itsemääräämisoikeuteen ja kunkin oikeuteen asua omassa kodissaan omilla kriteereillään. Voiko vanhus asettaa kriteerit itse vai asettaako ne joku muu. Vanhusten koti Suomen Itärajalla tarjoaa tehostettua palveluasumista useammalle kymmenelle ihmiselle. Tämän palvelun tuottaja oli vielä vuoden vaihteessa valtakunnallisesti suuri yritys Mehiläinen Oy. Maaliskuun alussa kunnasta itsestään tuli palveluntuottaja. Mehiläinen avasi kyseisen hoivakodin vasta vuonna 2011 ja nyt se joutui luopumaan toiminnastaan kilpailutuksen seurauksena. Kilpailutukseen osallistui sellaisiakin tahoja, joilla ei edes ollut tarjota kyseistä palvelua. Mistä tämä kertoo, että näin tehdään. Osallistutaanko kilpailuun vääristä syistä vaikka ei oikeasti voitaisi. Kiteen hoitokoti Mehiläinen hävisi tässä tapauksessa tarjouskilpailun eikä kukaan toinenkaan pärjännyt kilpailussa. Lehdissä kirjoiteltiin huolesta ja vääryydestä, kuinka vanhukset saattaisivat menettää kotinsa ja joutuvansa muuttamaan kilpailun voittaneen organisaation tiloihin ja jopa maksamaan asumisestaan enemmän. Kaupunki kuitenkin pelasti tilanteen ja otti haltuun hoitokodin sellaisenaan, jonka seurauksena ihmisten koti säilyi, työntekijät ja tilat pysyivät samoina. Palveluntuottajaksi tuli kunta itse ja ihmisen kannalta ratkaisu oli paras mahdollinen. Yle uutisoi vuoden alussa aiheesta ja Kiteen hoivapalvelusta otsikolla ”Kiteellä uhkaa pakkomuutto – ikäihmiset hankintalain heittopusseina”, joka lietsoo pelkoa ja ilmaisee tyytymättömyyttä ihmisten puolesta sekä ottaa kantaa kilpailutuslakiin. Jos asia todella olisi näin, voimmeko vain asiaa katsoa sivusta. Kitee teki hyvän ja oikeudenmukaisen päätöksen siirtymällä sivustaseuraajan roolista vastuunkantajaksi ja otti asiasta kopin itse. Tiedetäänkö kilpailutuksen kokonaiskustannukset ja vaikutukset? Kaupungin näkökulmasta tämä sama prosessi on käyty lähimenneisyydessä ja vastaavanlaisia prosesseja on koko ajan käynnissä useita. Kuinka paljon kunnilla on varaa käyttää jatkuvaan kilpailuttamiseen virkamiestyövoimaa. Tässä tapauksessa kunta on nyt itse palveluntuottajana kunnes toisin päätetään. Eihän sitä tiedä, milloin joku kunnan virkamies päättää taas avata tapauksen uudelleen ja pyörä pyörähtää uudelleen käyntiin. Mitä nämä kaikki muutokset ja prosessit maksavat. Onko oletus, että kilpailuttamiseen järjestämiseen tulee olla aina varoja ja aikaa käytettävissä? Onko kilpailutuksen tekemiselle laskettu hintalappua? Siirtääkö kilpailutus todellisuudessa ratkaisun vain tulevaan, seuraavaa päätöstä odottamaan. Päivi Muranen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Kiteen kaupungin päätös. Verkossa. Karjalaisen artikkeli kilpailutuksesta. Verkossa. Yle uutisoi: ikäihmiset heittopusseina. Verkossa.
Mitä mieltä on täyttää kaatopaikat käyttökelpoisella ruoalla?
Minua kauhistuttaa ja suututtaa ne valtavat määrät syömäkelpoista ruokaa, joka vuosittain menee kaatopaikalle, kun sioillekaan niitä ei enää saa tarjoilla. Olen kuullut, että Euroopan työpaikkaruokaloiden yli jäävällä ruoalla voisi ratkaista nälänhädän Afrikassa. Näin yksinkertaista se ei tietenkään ole, mutta voisimme täällä hyvinvointivaltioissa hiukan miettiä omia käytäntöjämme, alkaen omasta jääkaapistamme. Ranska antoikin meille muille hyvän esimerkin muuttamalla lainsäädäntöänsä: Suuret supermarketit eivät saa enää tuottaa ruokajätettä! Jyväskylä mallina Suomessa Jyväskylän kaupunki on tehnyt uraa uurtavaa työtä ruokahävikin vähentämiseksi kaupungin eri toimipisteiden ruokaloissa. Kokeiluihin on lähdetty ennakkoluulottomasti ja osa niistä todettu käyttökelpoisiksi, osa taas ei edennyt kokeilua pidemmälle. Haasteita on ollut mm. lainsäädännön ja työpaikkaruokaloissa maksavien asiakkaiden vähenemisen vuoksi. Kouluissa on jouduttu miettimään myös oppilaiden turvallisuutta. Kuitenkin monissa muissa kunnissa on otettu mallia Jyväskylästä ja mm. Vantaa jakaa ylijäänyttä ruokaa ilmaiseksi. Jotkut kokevat ilmaisen tai halvan ruoan myymisen uhkaksi ja Jyväskylän seudulla yrittäjät ovatkin nousseet takajaloilleen. Kaupungin lakimies otti kuitenkin kannan, että hävikkiruoan jakaminen/myyminen ei kilpaile ravintolapalveluiden kanssa ja ei sen vuoksi myöskään vääristä kilpailua tai riko lakia. Helsingissä on yritetty seurata muiden jalanjäljissä Marraskuussa 2013 kaupunginvaltuutettu Petra Malin teki aloitteen ylijääneen kouluruoan kokeiluluontoisesta myymisestä tai jakamisesta Helsingissä. Aloitteen oli allekirjoittanut 55 muutakin valtuutettua. Aloitetta perusteltiin mm. ruokahävikin vähentämisellä (joka Malinin mukaan on Suomessa huimat 400 miljoonaa kiloa vuodessa) ja muiden kuntien onnistuneilla kokeiluilla. Hän vetoaa tekstissään myös Helsingin kaupungin omiin arvoihin: taloudellisuuteen ja ekologisuuteen. Kaupungille ruoka- ja siivouspalveluja tarjoava Palmian johtokunnalta pyydettiin lausunto asiasta, jossa ilmeni, ettei Palmia sinänsä vastusta asiaa, mutta näkee sen koskevan myös monia muita tahoja, kuten kouluisäntäpalveluja ja turvapalveluja. Huhtikuussa 2014 kaupunginhallitus päätti jättää aloitteen käsittelyn pöydälle jääden odottamaan lisäselvityksiä siitä, miten toiminta voitaisiin käytännössä järjestää. Vuoden 2014 syyskuun loppuun mennessä oli lisäselvitykset tehty ja kokeilu päätettiin aloittaa. Kokeilun tarkoitus oli kestää marraskuun 2014 alusta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun saakka. Palmia tiedusteli 29 toimijalta heidän haluaan ottaa ruoan jakelua vastuulleen ja lisäksi muutama toimija otti yhteyttä heihin oma-aloitteisesti. Näistä 14:lle lähetettiin tarkemmat tiedot eli toimintamallin kuvaus ja kaksi toimijaa ilmoittautuikin työhön. Toinen tosin joutui myöhemmin luopumaan ajatuksesta kuljetusongelmien vuoksi. Kokeiluun lähti lopulta siis yksi toimija, Herttoniemenrannan Asukastaloyhdistys Ankkuri ry ja ruoan lahjoittajaksi Herttoniemenrannan peruskoulu. Jään mielenkiinnolla jään odottamaan, mihin ratkaisuun Helsingin kaupunki päätyy kokeilun jälkeen. Olen vakuuttunut, että jos asiaa todella halutaan viedä läpi, se on mahdollista. Onhan se mahdollista myös muualla Suomessa. Eri asia on sitten se, löytyykö halukkaita toimijoita ruoan jakajaksi. Ruokaa ei kuitenkaan voi lastata auton takakonttiin ja sieltä käsin sitä jaella, vaan hygienialainsäädäntö on otettava huomioon. Järjestöillä ei välttämättä ole varaa tai riittävästi henkilökuntaa hoitamaan toimintaa asianmukaisesti. Haluan uskoa, että pilkuntarkassa sääntövaltiossamme ovat asenteet hiljalleen muuttumassa ja lukuisten määräysten ja ohjeiden sijaan alamme ajattelemaan maalaisjärjellä. Ehkäpä kymmenen vuoden kuluttua kaikki ylimääräinen ruoka saadaan hyötykäyttöön, eikä sitä enää kukaan kyseenalaista. Heta Niinimäki, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Vantaa myy ylijäämäkouluruoan. Verkossa. Ranska kielsi ruokajätteen poisheiton. Verkossa. Jyväskylä myy ylijäämäkouluruon. Verkossa. Ylijäämäruoan myynti ei riko lakia. Verkossa. Helsingin kaupunginvaltuusto. Verkossa.
Espoo kehittää hyvinvointipalvelujen palvelutoria
Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta pohjusti 14.4.2015 kokouksessaan investointeja vuosille 2016-2020. Yksi iso investointi koskee Länsimetron Matinkylän metroaseman välittömään läheisyyteen suunniteltua Ison Omenan/Matinkylän Palvelutoria. Palvelutorille on varattu toimitilat HUS laboratorioille, terveysasemalle, nuorisopoliklinikalle, neuvolalle, mielenterveyspalveluille sekä Kelalle. Metroaseman välittömässä läheisyydessä palvelee jo tällä hetkellä erilaisia yksittäisiä palveluntuottajia neuvolasta lastensuojelun avohuollon palveluihin. Yksi Suomen ensimmäisiä hyvinvointipalveluiden keskittymiä 90-luvun laman jälkeen oli EKSOTEn malli. EKSOTE on perustanut hyvinvointiasemat jo neljälle paikkakunnalle ja tulokset ovat olleet positiivisia. Myös Heinolassa päättäjät pysähtyivät miettimään ratkaisuja kasvaneille lastensuojelumenoilla. Heinola palkkasi kymmenen työntekijää ja tulokset ovat lupaavia. Miltei kaikki uutisoinnit, joita olen lisäresurssien ja ennaltaehkäisevien mallien tiimoilta lukenut, ovat säästäneet rahaa ja ennen kaikkea aikaa. Espoossa on viime vuosina siirrytty myös ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön malliin. Kaupunki on ajanut alas omia nuorisokotejaan ja perustanut niiden tilalle avohuollon tukitoimien tiimejä, jotka tekevät varhaisen vaiheen asiakastyötä perheiden kanssa. Keskimäärin asiakkuus kestää muutamia kuukausia ja tarvittaessa käytössä on esimerkiksi lyhytaikainen sijoittaminen laitokseen. Isoin säästö lienee kuitenkin henkisen tason säästöt; kun ongelmiin puututaan varhaisessa vaiheessa, asioiden korjaaminen on paljon helpompaa kuin tilanteessa, jossa perheessä on jo vakavia ongelmia. Varhainen tuki on asiakasta aktivoivaa työtä, sillä asiakkaan lähtökohdista on helppo puhua ja asiakas pystyy paremmin sanottamaan, mihin asioihin kaipaa apua ja tukea ja mitkä asiat arjessa onnistuvat. Palvelutori helpottaa arkea Erilaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden yhdistäminen saman katon alle ja hyvien kulkuyhteyksien päähän tuo asiakkaille tasa-arvoa ja palvelutori helpottaa arkea, sillä samalla käynnillä voinee hoitaa useamman eri tahon asioita. Itse toivoisin, että eri palvelut yhdistettäisiin myös sähköisen asioinnin kautta, jolloin vaikkapa neuvolan terveydenhoitaja voisi luvan kanssa käydä läpi avohuollon sosiaalityön muistiota asiakasperheen tapaamisesta. Varsinkin teini-ikäisillä lastensuojelun asiakkailla voi olla jo turtumista omaa elämää koskevan tiedon kertomiseen, sillä teini on saattanut olla tekemisissä kymmenien eri ammattilaisten kanssa; osa on vaihtunut työntekijästä toiseen ja osa on töissä toisen hallinnon alla. Kun asiakkuus yhdistettäisiin moniammatillisuuden nimissä myös sähköisellä puolella, kulkisi tieto eri toimijoiden välillä paremmin. Espoossa otettiin vuodenvaihteessa 2015 käyttöön Tajua mut! -liputusmalli, jossa eri lasten ja nuorten kanssa toimivat työntekijät ja harrastuksien vetäjät voivat ilmaista huolen lapsesta liputtamalla lapsen. Toivon, että tämä hanke tuo toimijoita paremmin yhteen ja perheet saavat entistä paremmin apua tilanteisiinsa. Satu Venhola, sosionomi ylempi AMK Lisätietoa: Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouspöytäkirja 14.4.2015. Verkossa. Mallia Eksote:sta. Verkossa. Matinkylän palvelutori. Verkossa. Mikkelin lastensuojelumenot. Verkossa. Säästö peruspalveluissa näkyy lastensuojelun budjetissa. Verkossa. Heinolan malli säästää rahaa: Verkossa. Espoon Tajua mut! –hanke. Verkossa. Photo by vharjadi
Osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja kotoutumista taiteen avulla myös Itä-Helsinkiin
Itä-Helsingin musiikinopetuksesta vastaavat koulut ovat hakeneet Helsingin kaupunginvaltuustolta mahdollisuutta yhdistyä saman katon alle tarkoituksena synnyttää lasten ja nuorten taiteiden talon. Tähän mennessä kasvaneesta Itä-Helsingistä ei ole löytynyt sopivia tiloja toimimiseen ja opetukseen. Taloudelliset seikat ovat myös ajaneet toimijat yhdistämään toimintojaan. Taiteiden talon perusajatuksena olisi toimia niin musiikinopetuksen kuin matalan kynnyksen paikkana sekä hyödyntää kolmen toimijan tuottamaa synergiaa. Hakijoiden perusteluna aikeelleen on muun muassa se, että Helsingin kulttuuristrategian arvoihin on kirjattuna taiteen perusopetuksen avustusperusteiden kehittäminen tukemalla alueellisia aloitteita ja mahdollistamalla sopivia tiloja toiminnalle. Kaupunki vastasi hakijoille nojaten kulttuurikeskukselta saamaansa lausuntoon. Vastauksessa todettiin, että kaupunkiin ei ole tarkoituksenmukaista lisätä enää kulttuurikeskuksia, vaan palvelut tuotetaan verkostojen avulla. Hakijat ohjattiin itse selvittämään yksityisen ja julkisen rahoituksen mahdollisuudet sekä hallinnoimaan mahdollisia investointeja. Lausunnossa suositeltiin jo valmiiden toimitilojen etsimiseen ja sen suhteen ohjattiin yhteistyöhön kiinteistöviraston kanssa. Tämän lisäksi kaupunginvaltuusto päätti, että kaupungin tulisi selvittää omien toimintojensa kautta keinoja joilla alueen lasten osallisuutta kulttuuritoimintaan voidaan lisätä. Itä-Helsinki kaipaa taiteiden taloa Vuosaaressa asuu 10% koko kaupungin lapsiväestöstä. Alue on myös hyvin maahanmuuttajapainotteinen. Tämän hetkinen tilanne on se, että Itä-Helsingissä, etenkin Vuosaaressa, osallistuminen opetukseen on vähäistä. Vain noin 4% lapsista on tuetun opetuksen piirissä. Muualla kaupungissa sen ollessa 24% lapsiväestöstä. Tämän lisäksi toimijoiden rahoitus on ahtaalla ja osallistumismaksuihin kohdistuu korotuspaineita. Tämä tarkoittaa sitä että vain pieni joukko alueen lapsista harrastaa ja nekin jotka tekevät niin, maksavat siitä enenevissä määrin Pop & Jazz Konservatorio, Itä-Helsingin musiikkiopisto ja Vuosaaren musiikkikoulu ovat sopineet vuonna 2007 yhteistyösopimuksen jonka avulla on ollut tarkoitus nostaa Itä-Helsingin lasten ja nuorten osallistuminen taiteen perusopetukseen muuta kaupunkia vastaavalle tasolle. Pop & Jazz Konservatorio vastaa laajasta musiikin oppimäärästä. Tilaongelmien vuoksi konservatorio on joutunut supistamaan toimintaansa ja luonut bändipaja-projektin jonka avulla opetusta on kyetty jalkauttamaan kouluihin. Projektista on saatu hyviä kokemuksia ja sen kautta osallistujat ovat päässeet osaksi alueen toimintaa. Itä-Helsingin musiikkiopisto on ainoa Itä-Helsingin laajaa musiikkiopetusta tuottava opetustaho joka tarjoaa myös musiikkileikkitoimintaa. Vuosaaren musiikkikoulu vastaa musiikin yleisestä oppimäärästä. Musiikkikoulu on panostanut kansanmusiikkiin sillä se on koettu eritaustoista tuleville ihmisille parhaimmaksi muodoksi. Koulu on kehittänyt erilaisia matalan kynnyksen musiikkikasvatuspalveluja, muun muassa musiikillista koulujen iltapäivätoimintaa.. Itä-Helsingin alueen monimuotoisuus huomioiden, taiteiden talo olisi ideaali tapa yhdistää ja lähentää eri ihmisryhmiä toisiinsa. Taide, ja musiikki erityisesti, ovat universaaleja kieliä joiden avulla voidaan ilmaista itseään ja olla yhteydessä toisiin vaikka ei jaettaisikaan samaa arvo- tai kulttuurinäkemystä. Maahanmuuttajien kohdalla olisi ensiarvoisen tärkeää saada heidät kiinnittyneeksi ympäristöön ja toimintoihin joiden avulla on helpompi oppia kieltä ja yhteisön tapoja. Toisaalta, yhtä tärkeää on vaalia myös heidän omaa taustaansa. Alueella on myös paljon vähävaraisia, niin maahanmuuttajia kuin kantaväestöä, ketkä muuten eivät olisi kykeneviä osallistumaan tarjottaviin palveluihin. Matalan kynnyksen palvelut sekä saman katon alla toimimisen taloudelliset edut toimisivat myös tämän ihmisryhmän eduksi. Uusi sosiaalihuoltolaki ohjaa ennaltaehkäisevään toimintaan ja asiakaslähtöisiin työmuotoihin. Musiikkikoulut tuntevat alueen tarpeet ja asiakaskunnan. Usean toimijan sijaitessa lähekkäin, mahdollistaa se kattavamman palvelujen tarjonnan ja toiminnan kehittämisen. Lasten ja nuorten taiteiden talo olisi juuri tällainen lain hengen mukainen palvelu joka tuottaisi alueen väestölle henkistä hyvinvointia ja osallisuutta. Kaupungin olisi yksiselitteisesti järkevää tukea toimintaa joka on jo valmiiksi olemassa, tarve tunnustettu ja tuloksia toiminnasta jo saatu. Jenni Kivinen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Helsingin päätöksestä. Verkossa. Photo by juliejordanscott
Myös paperiton ihminen tarvitsee terveyspalveluja
Paperittomalla ulkomaalaisella tarkoitetaan henkilöä, joka oleilee suomessa ilman laillista oikeutta maassa oleskeluun. Paperittomia henkilöitä voivat olla ihmiset joiden oleskelulupa on vanhentunut, tai he ovat saaneet kielteisen päätöksen ja odottavat valituksensa käsittelyä. Ihmisen oleskelulupa on voinut myös umpeutua heidän tietämättään. Paperittomia henkilöitä ovat myös sellaiset ihmiset, jotka eivät turvallisuuden vuoksi halua olla omassa maassaan, mutta heillä ei ole laillista oikeutta oleilla suomessa. Paperiton henkilö voi myös olla ulkomaalainen opiskelija, jonka sairasvakuutus on vanhentunut tai ei kata hoitoa, tai opiskelun päätytyttä on jäänyt suomeen etsimään töitä. Paperittomilla henkilöillä on oikeus ihmisoikeuksien toteutumiseen. Heillä on kuitenkin käytännössä erittäin heikko asema yhteiskunnassa ja heidän voi olla mahdotonta puolustaa omia oikeuksiaan. Erityisen haavoittuvassa asemassa olevia paperittomia ovat alaikäiset lapset, jotka vanhempansa mukana oleilevat suomessa ilman laillista oikeutta. Lisäksi myös raskaana olevat naiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Lisäksi ihmiskaupan uhrit ovat voineet joutua suomeen ja heillä ei ole oikeutta ajaa omia oikeuksiaan yhteiskunnassa tai saada terveydenhoitopalveluita. (www.paperittomat.fi) Tällä hetkellä suomessa paperittomat ovat oikeutettuja ainoastaan välttämättömään äkilliseen, akuuttiin terveydenhoitoon, joka sekin voi maksaa heille suuria summia, koska he kustantavat hoidon kustannukset kokonaisuudessaan. Raskaana olevat eivät ole oikeutettuja äitiysneuvola palveluihin ja näin ollen raskauden seurantaan. Synnytykset hoidetaan akuuttina hoitona, mutta hoito maksaa henkilölle. Paperittomat lapset eivät ole oikeutettuja kaikkiin rokotuksiin, eivätkä perusopetukseen suomessa. Hoitoa paperittomille tarjotaan riippuen siitä missä kunnassa tai kaupungissa hän oleilee ja kuinka kyseisessä kaupungissa hoito on järjestetty. Helsingissä, Oulussa ja Turussa toimii vapaaehtoistoimin pyörivä klinikka paperittomille, Global clinic. Tämä klinikka tarjoaa terveydenhoitoa vapaaehtoistoiminnalla joten toiminta on kovin pienimuotoista, auki kerran viikossa kahden tunnin ajan. Ruotsi ja Norja järjestävät paperittomille terveyspalvelut Ruotsissa on astunut voimaan laki 2013, jolla on pyritty takaamaan paperittomille pa-rempi ja laajempi pääsy terveydenhuoltoon, erityisesti turvataan lasten ja raskaana olevien terveydenhuolto. Ruotsissa paperittomat lapset ovat oikeutettuja samaan ter-veydenhuoltoon kuin Ruotsissa luvallisesti asuvat lapset. Täysi-ikäiset paperittomat ovat oikeutettuja kiireelliseen ja välttämättömään terveydenhoitoon. Paperittomat lapset ovat myös oikeutettuja perusopetukseen. Norjalla taas paperittomien terveydenhuolto on pääosin järjestetty vapaaehtoisten lääkärien ja hoitajien toimesta. Paperittomilla lapsilla on oikeus perusopetukseen, kun he ovat asuneet maassa kolme kuukautta. Tilanne on siis Ruotsissa ja Norjassa parempi kuin suomessa, vaikka Norjassakin vielä terveydenhuollon osalta kampanjoidaan paljon ja pyritään terveydenhuolto palveluiden asemaa parantamaan paperittomille. Suomessa paperittomien terveyspalveluiden parantamisen eteen työskentelee pakolaisavun paperittomat hanke, joka on tehnyt paljon vaikuttamistyötä, sekä tiedottamista asian eteen. Lisäksi THL on tehnyt paperittomien terveyspalveluista selvityksen. Toistaiseksi asiasta ei ole tehty vielä kuitenkaan lakimuutosta. Lakiesityksen käsittelyä on siirretty uuden hallituksen käsiteltäväksi - aiempi lakiesitys ehti raueta viime eduskunnassa. Oikeus terveyteen on osa ihmisoikeuksia ja ihmisarvoista elämää Tällä hetkellä Suomi ei noudata ihmisoikeuksien toteumista, koska paperittomat ihmiset eivät ole oikeutettuja kuin hyvin suppeaan akuuttiin terveydenhoitoon ja siitäkin he joutuvat maksamaan täyden summan. Paperittomien ihmisten tulisi saada laajemmat terveyspalvelut, jolla turvattaisiin heidän terveytensä ja niin että he maksaisivat saman summan palveluista kuin sosiaaliturvan piiriin kuuluvat suomessa asuvat. Lisäksi raskaana olevien tulisi saada äitiysneuvola palvelut, sekä lasten tulisi saada täydet terveydenhuolto palvelut sekä oikeus perusopetukseen. Syyt miksi ihmiset ovat suomessa laittomasti voivat olla hyvin moninaiset, mutta se ei saisi estää ihmisoikeuksien toteutumista Suomen kaltaisessa hyvinvointi valtiossa. Paperittomien ihmisten kokiessa traumaattisia kokemuksia suomessa ollessaan, esimerkiksi joutuessaan väkivallan uhriksi, ei suppea, akuutti terveydenhuolto ole mitenkään riittävä. Ihmiskaupan uhrit tarvitsevat hyvin monenkaltaista tukea elämäntilanteessaan, jolloin akuutti terveydenhuolto ei ole läheskään riittävä. Alaikäiset lapset ovat riippuvaisia vanhemmistaan, ja heidän päätöksistään elämässään. Heidän ei tulisi kuitenkaan joutua elämään ilman perusopetusta tai riittävää terveydenhuoltoa sen johdosta. Suomen kaltaisen hyvinvointivaltion tulisi huolehtia ihmisoikeuksien toteutumisesta kaikkien suomessa oleilevien ja asuvien ihmisten kohdalla. Me emme voi ummistaa silmiä siltä, että suomessa asuu tuntematon määrä ihmisiä erinäisistä syistä laittomasti, jotka kuitenkin tarvitsevat samanlaiset oikeudet terveyden ylläpitoon ja hyvinvointiin. Näiden ihmisten terveydenhuolto ei voi olla vain vapaaehtoistoiminnan varassa, pienin resurssein, vaan asian eteen on saatava muutoksia tehtyä. Heidi Saukkonen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija
Nuorten aloitteet kerran vuodessa Helsingin kaupunginvaltuustolle tiedoksi
Helsingin kaupungin kaupunginvaltuusto päätti 25.3.2015 ottaa työjärjestykseen uuden pykälän, koskien nuorten aloitteita. Päätös tehtiin kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti. Uudessa pykälässä 25 a määritellään, että kaupungin hallituksen tulee kerran vuodessa esittää valtuuston tietoon kaupungin toimivaltaan kuuluvissa asioissa 13-17 -vuotiaiden nuorten aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet sekä Ruuti nuorten osallistumis- ja vaikuttamisjärjestelmän ydinryhmän lausunto asiassa. Ruuti on Helsingin kaupunginhallituksen vuonna 2011 perustama nuorten vaikuttamisjärjestelmä. Sen tavoitteena on mahdollistaa nuorten osallistuminen kaupungin päätöksentekoprosessiin jo asioiden valmisteluvaiheessa sekä aktivoida nuoria mukaan vaikuttamistoimintaan. Ruuti.net sivuston kautta kenen tahansa 13–17-vuotiaan helsinkiläisnuoren on mahdollisuus tehdä aloitteita sekä seurata niiden etenemistä kunnallisessa päätöksenteossa. Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä halutaan tukea helsinkiläisten nuorten vaikuttamismahdollisuuksia itseään ja ympäristöään koskevissa asioissa sekä vahvistaa Ruuti-vaikuttamisjärjestelmän roolia osana kunnallista päätöksentekoa. Kaupunginvaltuustolle esiteltävät nuorten aloitteet voivat koskea paikallisia, oman lähialueen julkisia palveluita, ajankohtaisia nuorten elämään liittyviä aiheita tai koko kaupunkia koskevia asioita. Vaikuttamista lisäävä asenneilmapiiri Nuorten osallistuminen ja aidot vaikuttamismahdollisuudet edellyttävät asenneilmapiiriä, joka tukee nuorten kuulemista ja kuuntelua. Vaikuttamismahdollisuuksien tarjoaminen nuorille on myös kirjattu Nuorisolakiin (72/2006). Vaikuttamismahdollisuuksien luominen on kuntien vastuulla yhtä lailla kuin kunnille kuuluu vastuu nuorisotyöstä sekä nuorten asuin- ja elinolojen parantamisesta. Kaupunginvaltuuston päätös ottaa nuorten aloitteet käsittelyyn ainakin kerran vuodessa, on askel kohti kannustavaa ja osallistumiseen rohkaisevaa ilmapiiriä, jossa nuoret nähdään omien asioidensa asiantuntijoina. Kun tavoitellaan nuorten hyvinvoinnin parantamista, aivan ensiarvoisen tärkeätä olisikin kysyä nuorilta itseltään: mitä heidän asioiden hyväksi voitaisiin tehdä? Mitkä asiat tai tekijät nuorten ympäristössä sekä palveluissa hankaloittavat heidän elämäänsä ja mitkä puolestaan tukevat sekä vahvistavat nuoria oman elämänsä toimijoina? Se, miten nuoret itse kokevat oman elinympäristönsä, saattaa poiketa päättäjien näkemyksistä. Ottamalla nuorten aloitteet säännönmukaisesti käsittelyyn myös kaupunginvaltuustossa, luodaan asenneilmapiiriä, jossa nuorten ääni tulee kuuluviin sekä varmistetaan nuorten aloitteiden käsittely kaupungin virastoissa. Nuorten osallistumisesta tehdään näin osa virastojen vakiintunutta toimintaa. Aloitteiden johdosta käynnistyneet toimenpiteet tiedoksi valtuustolle Nuorten äänestysinnokkuus ja osallistuminen järjestötoimintaan on nuorten ikäluokissa Nuorisobarometrin 2013 mukaan vähäistä, vaikka nuoret nimesivät nämä keinot itse tehokkaimmiksi vaikuttamisen muodoiksi. Kunnat voivat omalla toiminnallaan ja päätöksenteollaan tukea nuorten osallistumista. Helsingin kaupunginvaltuuston päätös nuorten aloitteista luo kaupungin päätöstentekoon rakenteen, joka osaltaan velvoittaa virastoja nuorten aloitteiden aktiiviseen käsittelyyn. Pidän päätöksessä erityisen hyvänä asiana sitä, että aloitteita esiteltäessä valtuustolle hallituksen tulee myös esitellä aloitteiden pohjalta suoritetut toimenpiteet. Oletuksena tällöin on, että nuorten aloitteet myös käynnistävät toimenpiteitä ja niillä on todellisia vaikutuksia nuorten ympäristöön. Uskoisin, että nuorten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa kasvaa nimenomaan tällaisten vaikuttamisrakenteiden luomisen ja vakiinnuttamisen myötä. Kun osallistuminen ja vaikuttaminen tehdään nuorille helpoksi, sekä osallisuuteen kasvattaminen aloitetaan varhain perusopetuksen puolella, varmistetaan että meillä on tulevaisuudessakin aktiivisia kansalaisia, jotka osallistuvat demokratian ylläpitämiseen. Jokainen meistä varmasti kokee asiat enemmän omikseen, silloin kun ovat itse päässeet vaikuttamaan asioiden toteutumiseen. Näin on varmasti myös nuorten kohdalla, jotka kaipaavat vastuuta ja aitoja osallistumismahdollisuuksia. Aino Hiltunen, sosionomi ylempi AMK opiskelija Helsingin kaupunki. Kaupunginvaltuusto. Pöytäkirja 6/2015. verkossa. Myllyniemi, Sami (toim.) 2014. Vaikuttava osa – Nuorisobarometri 2013. Helsinki: Nuorisotutkimusseura Nuorisolaki 72/2006
Imatran mallia myös Helsinkiin
Imatralla havahduttiin joitakin vuosia sitten siihen, että lastensuojelun menot kasvoivat vuodesta toiseen. Ilmiöön puututtiin uudistamalla perhepalvelut kokonaan ja katse käännettiin ennaltaehkäiseviin palveluihin. Vuonna 2009 Imatralla perustettiin hyvinvointineuvola, joka yhdisti perinteisen lastenneuvolatoiminnan ja perhetyön. Terveydenhoitajat saivat työparikseen perhetyöntekijän ja työskentely vietiin vastaanottohuoneista perheiden omalle reviirille perheiden kotiin. Tavoitteena oli luoda kontakti lasta odottavaan perheeseen ja kartoittaa avuntarve jo ennen lapsen syntymää. Kotikäynnit tehtiin kaikille lasta odottaville perheille, ei vain niille, joilla ajateltiin olevan ongelmia. Työskentelyssä oli myös vahvasti läsnä konkreettinen ja ratkaisukeskeinen työote: asioihin tartuttiin oikeasti ja perhettä autettiin niissä asioissa, jotka mietityttivät vanhempia tai aiheuttivat huolta. Imatran perhetyön malli sai nopeasti ilmaa siipiensä alle ja se tuotti myös taloudellista tulosta. Imatralla taidettiin yllättyä itsekin, kun lastensuojelun menot kääntyivät laskuun ja ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen palveluiden vaikutukset saatiin ensi kertaa näkyväksi myös numeroina. Investointi lapsiperheiden varhaiseen tukeen tuotti tulosta nopeammin kuin kukaan osasi odottaa ja siksi ei olekaan mikään ihme, että Imatran mallista ollaan oltu kiinnostuneita myös muualla Suomessa. Helsingissä kaupunginvaltuusto edellytti vuoden 2015 talousarviokäsittelyn yhteydessä, että mahdollisuuksia kehittää ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä Imatran mallin mukaisesti selvitetään. Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi lausuntonsa asiasta kaupunginhallitukselle 9.4.2015. Lausunnossa todetaan, että Helsingin lapsiperhepalveluissa palveluvalikoima on valtakunnallisesti verraten kattava ja ehkäisevää lastensuojelua toteuttavia tahoja on runsaasti. Helsingissä resursseja kohdennetaan niille perheille, joissa on erityisen tuen tarvetta. Kotikäyntejäkin tehdään jo: vuoden 2014 lopussa on aloitettu toimintamalli, jossa kotikäyntejä tehdään raskauden aikana alle 20-vuotiaille äideille, sekä äideille, joilla on pitkäaikaisia mielenterveyden ongelmia, päihdeongelmia tai lähisuhdeväkivaltaa. Raskauden jälkeisiä kotikäyntejä pyritään tekemään kaikille ensisynnyttäjille. Kotikäyntien määrä onkin noussut n. 17 prosenttia vuosina 2013-2014. Sosiaali- ja terveyslautakunnan toive lausunnossa on, että Imatran mallin mukaisia perhetyöntekijöiden kotikäyntejä sovellettaisiin kaikille raskaana oleville äideille. Tämä tulisi ottaa huomioon erityisesti perhekeskus-toimintamallia suunniteltaessa. Myös muita tukimuotoja, kuten sosiaaliohjausta, perhetyötä ja kotipalvelua, löytyy. Näitä palveluja voi saada alentuneen toimintakyvyn, perhetilanteen, rasittuneisuuden, synnytyksen tai vamman perusteella Apua ajoissa On totta, että Helsingissä on valtakunnallisesti tarkasteltuna kattava palveluvalikoima. Lapsiperheillä on mahdollisuuksia saada apua ja kynnystä palveluihin on madallettu viime vuosina. Avun hakemiseen ajoissa kannustetaan ja perheitä rohkaistaan käyttämään palveluja. Kynnystä ei kuitenkaan ole saatu poistettua kokonaan. Kuten sosisaali- ja terveyslautakunnan lausunnossakin todetaan, resurssit kohdennetaan vielä tänä päivänä erityistä tukea tarvitseville. Apua saadakseen täytyy siis täyttää palveluille asetetut kriteerit, pelkkä tunne avun tarpeesta ei riitä. Tässä suhteessa Imatralla mentiin pidemmälle kun perhetyöntekijöiden käynnit tarjotaan kaikille. Imatran mallissa palveluista tehtiin universaaleja ja samalla häivytettiin palvelujen käyttöön liittyvää häpeää ja pelkoakin, joita yhä edelleen liittyy palvelujen käyttöön. Apua pyydetään yleensä vasta äärimmäisessä hädässä, kun omat voimavarat ovat jo loppumassa. Itse pärjäämisen kulttuuri istuu syvällä suomalaisessa lapsiperheessä. Leimautumista huonoksi vanhemmaksi pelätään viimeiseen asti. Mahdollisuus saada apua ilman erityistä huolenaihetta antaa viestin kaupungin asukkaille: olet meille tärkeä, haluamme että sinä ja lapsesi voitte hyvin tässä kaupungissa, olemme täällä valmiina, jos tarvitset apua. Se on hieno ja arvokas viesti, jonka toivottavasti myös Helsinki haluaa tulevaisuudessa asukkailleen antaa. Satu Hannola, sosionomi ylempi AMK opiskelija Helsingin sote-lautakunnan lausunto, verkkodokumentti.
Vantaa kehittää asiakkaiden osallistumista palvelujen kehittämiseen – ei vain asiakastyytyväisyyskyselyjä
Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan esityslistassa käsiteltiin huhtikuussa 2015 muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan toimintakertomus vuodelta 2014. Toimintakertomuksessa oli mukana kahden vuoden välein toteutettava asiakastyytyväisyyskysely, johon kuuluivat perhepalvelujen, vanhus- ja vammaispalvelujen, suun terveydenhuollon sekä terveyspalvelujen tulosalueet, sekä niiden tulosyksiköt. Kyselyn tulokset osoittivat, että parhaiten toteutui asiakkaiden asiallinen kohtelu ja heikoimmin vastaajien mahdollisuus osallistua palvelun suunnitteluun. Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset eivät sinänsä olleet ehkä yllättäviä, mutta mielestäni on kovin valitettavaa, etteivät ihmiset koe voivansa riittävästi osallistua heitä koskevien palvelujen suunnitteluun. Sosiaalipalvelujen tarkoituksena on tukea ihmisten omia voimavaroja ja elämänhallintaa. Tukea tarvitsevan ihmisen tarpeita ja toiveita ei tule sovittaa järjestelmään, vaan järjestelmän on tarkoitus hyväksyä käyttäjä sekä palveluprosessin kumppaniksi, että kehittäjäksi. Näin käyttäjä muuttuu objektista aktiiviseksi kanssa toimijaksi. Palvelujen oikea kohdentaminen edellyttää, että asiakasta kuunnellaan ja hänen kanssaan käydään vuorovaikutteisia keskusteluja tilanteen kartoittamiseksi ja ratkaisuvaihtoehtojen löytämiseksi. Tämä taas edellyttää asiakaan osallistamista palveluprosessiin. (Aaltio 2013; Ahola ym. 2005.) Koska taloudellinen tilanne on mitä on, pohdin mitä tavallinen rivityöntekijä voisi asialle tehdä. Tiedän, että todellinen kohtaaminen vaatii aikaa, eikä loputon kiire tai kohtuuttoman suuret asiakasmäärät ainakaan paranna tilannetta. Uskon kuitenkin, että asiakkaan osallistaminen vaatii paitsi resursseja, niin paljon myös työntekijältä itseltään. Vaikka työntekijät saattavatkin olla ”systeemin uhreja”, mietin, olisiko sosiaalialan ammattilaisten kuitenkin syytä myös itsetutkiskeluun, tarkastella omia työtapojaan ja käytäntöjään? Onko niin, että alalla piiloudutaan usein professionaalisuuden naamion taakse, eikä haluta antautua todelliseen dialogiin asiakkaan kanssa. Dialogisuus avain osallisuuteen Arnkilin (2004) tavoin näen, että modernin asiantuntijajärjestelmän ihanteena on asiantuntijuus, joka tuottaa samoja luotettavia tilannearvioita ratkaisusuunnitelmia ja ennusteita, olipa niiden tekijä kuka tahansa pätevä henkilö. Niin ekspertit, kuin asiakkaatkin ovat irrotettavissa: heidät tulee saada kuntoon pätevän hoidon jälkeen ja palauttaa sitten ”kunnostettuna” sosiaalisiin suhteisiinsa. Tämän ideaalin ytimessä on ekspertin ja elämänsuhteistaan irrotetun kansalaisen kohtaaminen. Tällaisessa järjestelmässä kullakin ammattilaisella on oma vajavuusalue poistettavana ja kansalaiset näyttäytyvät pikemminkin ongelmien valossa, kuin elämänsä eläjinä, suhteissaan. Tällaisessa järjestelmässä henkilö ei syrjäydy johonkin ”ulos”, vaan jää tuloksettomaan kehään tai pahenevaan kierteeseen palvelujärjestelmien piirissä (emt.). Ahola ym. 2005 puhuu jaetusta asiantuntijuudesta. Jaettu asiantuntijuus tarkoittaa, että käyttäjä ja ammattilainen ovat tasavertaisessa suhteessa, jossa käyttäjä tuntee elämäntilanteensa ja ammattilaisella on tietoa ja kokemusta siitä, mikä auttaa vaikeissa elämäntilanteissa ja millaisin keinoin voidaan päästä eteenpäin. Taikasanana asiakkaan osallisuuteen ja vaikuttamiseen tarjoan sellaista dialogisuutta, jota jo Paul Freire (1970) on peräänkuuluttanut kriittisessä pedagogiikassaan. Freiren dialogi rakentuu perusajatukselle ihmisen kykenevyydestä oppia, kasvaa ja muuttua, mikäli hän voi aidosti osallistua elämäntapaansa koskeviin päätöksiin. Dialogisessa, kohtaavassa ja avoimessa vuorovaikutuksessa jokainen vuorovaikutuksen osallistuja tulee mukaan omasta elämismaailmastaan ja omien ajatustensa kanssa. Kukaan ei määrittele valmiiksi keskustelun tulosta saati sallittuja mielipiteitä. Kohtaavassa vuorovaikutuksessa sinän ja minän välille rakennetaan suhde, joka mahdollistaa ymmärtämisen ja dialogin. Tämän kaltainen suhde edellyttää molemmilta osapuolilta läsnäoloa, valmiutta kohdata toinen avoimesti, kiinnostusta ihmisestä ja valmiutta esittää omia näkemyksiä. Hetki, jolloin asiakas ja työntekijä ovat yhteisen tietämättömyyden edessä, on usein juuri se paras, inhimillisen välittymisen hetki, joka sellaisenaan antaa kokemuksen sosiaalisesta tuesta. (Metteri & Haukka-Waclin 2012.) Toivoisinkin erityisesti sosiaalialan työntekijöiden muistavan, että jaettuun asiantuntijuuteen ja dialogisuuteen panostaminen kannattaa, vapauttaa pidemmällä tähtäimellä resursseja ja on nimenomaan avain osallisuuteen. Vuoden 2014 asiakaspalautteiden perusteella sosiaali- ja terveysalan toimialan johtoryhmä nosti yhteiseksi kehittämiskohteeksi asiakkaan osallistamisen oman palvelunsa suunnitteluun ja arviointiin. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, miten Vantaan kaupunki pyrkii korjaamaan tutkimuksessa esille nousseet puutteet asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksista. Toivon myös, että sote-lain uudistamisen myötä voidaan viimein lunastaa erityisesti ne tavoitteet, jotka koskevat asiakkaan osallistamista. Leyla Uzun, sosionomi (ylempi AMK) LISÄTIETOA Aaltio, E. 2013. Hyvinvoinnin uusi järjestys. Helsinki: Gaudeamus Ahola, P., Arajärvi, P. & Kananoja, A. (toim.) Yhteiset vai ostetut? Sosiaalipalvelut hyvinvoinnin tuottajina. Kalevi Sorsa – säätiön julkaisuja 5/2010. Arnkil, T. E. 2004. Verkostotyö – perinnekaluja, uutta ekspertiisiä vai pirullinen juoni. Teoksessa T. Helne, S. Hänninen & Karjalainen, J. (toim.) Seis yhteiskunta – tahdon sisään! Jyväskylä: Minerva Kustannus Oy, 99-124. Freire, P. 2005. Sorrettujen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino Metteri, A. & Haukka-Wacklin, T. 2012. Sosiaalinen tuki kuntoutuksen ytimessä. Teoksessa V. Karjalainen & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (STAKES).
Sosiaalihuoltolaki ja asiakaslähtöisyys -jääkö vain sanahelinäksi?
Uusi sosiaalihuoltolaki on astumassa voimaan asteittain kuluvan vuoden aikana. Uudessa sosiaalihuoltolaissa yksi päätavoite on asiakaskeskeisyyden lisääminen. Lakiesityksessä asiakaslähtöisyyttä on kuvattu muun muassa asiakkaiden nopeaksi ohjautumiseksi oikeisiin palveluihin, asiakkuusaikojen lyhentymiseksi ja palveluiden saamiseksi varhaisemmassa vaiheessa. Olennaista on myös henkilökohtainen palvelutarpeenarviointi ja moniammatillinen yhteistyö. (Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja erinäisiksi siihen liittyviksi laeiksi 2014.) Asiakaslähtöisyys taikka asiakaskeskeisyys, kuten se on lakiin kirjattu, on sosiaalipalveluissa entistä vahvemmin läsnä lakiin kirjattuna tahtotilana, yhtenä johtotähtenä. Petri Virtanen ja kumppanit ovat määritelleet Tekesin katsauksessa Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen asiakaslähtöisen kehittämisen tapahtuvan kuudella eri osa-alueella ja kolmella eri tasolla. Tasot Virtasen ja kumppaneiden mukaan ovat asiakastaso, asiakas- ja organisaatiotason kohtaaminen ja organisaatiotaso. Asiakaslähtöisyyden osa-alueet ovat asiakkaan palveluymmärryksen rakentaminen, asiakkaan osallisuusmahdollisuuksien lisääminen, työntekijöiden asiakasymmärryksen syventäminen, palveluiden muodon, sisällön ja jakelukanavien kehittäminen, palvelua tuottavien organisaatioiden asenteiden ja palvelukulttuureiden muuttaminen sekä johtaminen. (Virtanen – Suoheimo – Lammenmäki – Ahonen – Suokas 2011: 22.) Mutta mitä asiakaslähtöisyys tarkoittaa käytännössä asiakkaiden arjessa, sosiaalialan työntekijöiden työssä ja organisaatioiden toiminnassa? Mitä asiakaslähtöisyys tarkoittaa esimerkiksi lastensuojelun jälkihuollossa? Asiakastason asiakaslähtöisyys tarkoittaa, että jälkihuoltonuorelle kerrotaan mitä lastensuojelun jälkihuolto on. Nuori on oikeutettu henkilökohtaiseen tukeen muun muassa asumiseen, talouteen ja yleiseen hyvinvointiin liittyen. Nuorelle kerrotaan, että hän voi olla työntekijöihin yhteydessä puhelimitse, sähköpostilla tai Facebookin välityksellä. Nuoren kanssa tehdään asiakassuunnitelma, johon kirjataan nuoren tavoitteet sekä konkreettinen toimintasuunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi. Asiakassuunnitelman tekemiseen osallistuvat myös nuoren läheiset ja muut nuoren kanssa työskentelevät työntekijät esimerkiksi sijoituspaikasta, oppilaitoksesta ja nuorisopsykiatrian poliklinikalta. Asiakassuunnitelma on kokonaisvaltainen ja tehty yhteisymmärryksessä kaikkien nuorta tukevien tahojen kanssa. Asiakas-ja organisaatiotason kehittäminen tarkoittaa, että saman asiakasryhmän, samojen nuorten kanssa työskentelevät työntekijät keskustelevat keskenään. Työntekijät pyytävät nuorilta luvan keskustella nuorten asioista moniammatillisessa tiimissä. Moniammatillinen yhteistyö auttaa työntekijöitä ymmärtämään nuorten tilanteita laajemmin, mahdollistaa toisilta oppimisen sekä luo tilaisuuden sopia yhteistyöstä, työskentelyn suunnasta ja työnjaosta. Nuorten näkökulmasta päällekkäinen ja turha työ vähenevät ja pirstaloitunut palvelujärjestelmä järjestäytyy liikkuvan tiedon avulla yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi nuorten tarpeiden mukaan. Lisäksi nuorten työntekijät ovat kiinnostuneita nuorten kokemuksista, kysyvät säännöllisesti palautetta ja lukevat uusinta tutkimustietoa nuoriin liittyen. Organisaatiotason asiakaslähtöisyyden kehittäminen tarkoittaa, että työntekijät ovat rohkeita ja kiinnostuneita niin asiakkaiden kuin toisten työntekijöidenkin ajatuksista. Työntekijät kokeilevat uusia ja innovatiivisia toimintatapoja yli hallinnollisten rajojen. Työntekijät keskustelevat asiakaslähtöisyydestä, joka muokkaa organisaation toimintakulttuureita ja arvoja sekä innostaa toimimaan asiakaslähtöisesti. Asiakaslähtöisyys on kirjattu organisaation tavoitteeksi ja johto on sitoutunut strategiseen toimintaan asiakaslähtöisyyden saavuttamiseksi. Organisaation rakenteissa on varattu aikaa toisten työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiseen. Johtajat kannustavat työntekijöitä tutkimaan ja kokeilemaan uusia työtapoja. Johtajat innostuvat, kun työntekijät haluavat kehittää työtään asiakkaiden tarpeiden suuntaan, vaikka se tarkoittaisikin vanhojen toimintatapojen kyseenalaistamista. Asiakaslähtöisyys on tätä ja vieläkin enemmän! Jottei asiakaslähtöisyys jäisi vain sanahelinäksi, tulee asiakkailla, työntekijöillä ja organisaatioilla olla käsitys siitä, mitä asiakaslähtöisyys konkreettisesti tarkoittaa. Vain tällöin asiakaslähtöisyys voi toimia sosiaalipalveluiden johtotähtenä. Katja Rastas, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lähteet: Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja erinäisiksi siihen liittyviksi laeiksi 2014. Sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti. Virtanen, Petri – Suoheimo, Maria – Lammenmäki, Sara – Ahonen, Päivi – Suokas, Markku 2011: Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011.
Hyvinvointipalveluilla tukea yläkouluikäisten nuorten perheille Kirkkonummella
Suomalaisessa yhteiskunnassa keskustelua herättäneet aiheet, kuten perheiden pahoinvointi, murrosikäisten nuorten kasvun haasteet, nuoruusikäisten huostaanottojen lisääntyminen, nuorten syrjäytyminen, palveluiden vaikuttavuuden lisääminen ennaltaehkäisevillä tukimuodoilla ennemminkin kuin hintavilla korjaavilla palveluilla sekä viranomaisyhteistyön haasteet loivat taustaa Kirkkonummella 2013 käynnistetylle kehittämisyhteistyölle. Kehittämistyön kohdentaminen juuri nuoruusikäisiin ja heidän vanhempiinsa perustui kunnan hyvinvointipalveluiden toimijoiden työstä karttuneisiin kokemuksiin yläkouluikäisten nuorten ja heidän vanhempiensa tuen tarpeista. Kunnan hyvinvointipalveluiden toimijoiden kesken viranomaisyhteistyötä haluttiin lähteä kehittämään yläkouluikäisten nuorten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin edistämiseksi, sillä kyseiselle kohderyhmälle suunnattujen palvelumuotojen katsottiin olevan vähissä. Kehittämistyöhön osallistuneita hyvinvointipalveluiden toimijoita olivat muun muassa nuoriso-ohjaajat kunnasta ja seurakunnasta, vapaa-aikapalveluiden suunnittelija, perheohjaajat, lastensuojelun sosiaalityöntekijät, Nuorten hyvinvointiaseman työntekijät, kouluterveydenhoitajat sekä koulupsykologit ja -kuraattorit. Itse toimin koulukuraattorina Kirkkonummella ja kehittämisyhteistyö liittyi kiinteästi sosionomi (ylempi amk) -opinnäytetyöhöni. Osallisuuden vahvistaminen keinona hyvinvoinnin edistämisessä Kirkkonummen hyvinvointipalveluissa nuorten ja heidän vanhempiensa parissa toimivien työntekijöiden yhteinen näkemys oli, että palveluiden ja toimintamuotojen täytyy toimia aiempaa kohtaavammin ja asiakaslähtöisemmin. Käytännön työn ja asiakkaiden tarpeiden kautta nähtiin hyvinvointiteorioiden kanssa yhtäläisesti, että yksilön hyvinvoinnin on mahdollista lisääntyä osallisuuden kokemusten vahvistumisen myötä. Hyvinvointiteoreetikot Len Doyal ja Ian Gough (1991) ovat muun muassa hyvinvoinnin tarveteoriassaan esittäneet, että ihmisen hyvinvoinnin kehittymisen perimmäisinä kriteereinä ovat ”edellytykset osallistua yhteisön elämänmuotoon” ja ”vuorovaikutus”. Heidän teoriansa mukaan ihmisen hyvinvointi koostuu perustarpeista ja välittävistä tarpeista sekä yhteiskunnallisista edellytyksistä tarpeiden tyydytykselle kulttuurista riippuvilla tavoilla. Kyseisen teorian mukaan tarpeentyydytyksen ollessa optimaalinen, universaalina päämääränä on ihmisen osallistuminen ja vapautuminen. (Kajanoja 2005: 93-98.) Kirkkonummen toimijoiden yhteisellä kehittämistyöllä pyrittiin siis löytämään keinoja kohderyhmän osallisuuden vahvistamiseksi. Osallisuuden vahvistamisena voidaan pitää kaikkea sitä, mikä lisää yksilön kokemuksia yhteenkuuluvuudesta johonkin yhteisöön. Sen elementtejä ovat kuulluksi tuleminen, tasavertaisuus ja luottamus. Yhteisö, johon kuulutaan voi olla laajemmin katsottuna koko yhteiskunta, kunta ja asuinalue tai suppeammin nähtynä perhe, luokka- ja kouluyhteisö. (Rouvinen-Wilenius – Aalto-Kallio – Koskinen-Ollonqvist – Nikula 2011: 50.) Kirkkonummella lähdettiinkin siten liikkeelle ajatuksesta, että osallisuuden vahvistaminen voi olla monenlaista nuorille ja vanhemmille suunnattua toiminnan ja rakenteiden suunnitteluun tähtäävää kehittämistä ja jakaantua Kohosen ja Tialan (2002:5) määritelmän mukaisesti tieto-, suunnittelu-, toiminta- ja päätös -osallisuuden muotoihin, joista esimerkkeinä ovat: erilaiset vanhempaintilaisuudet, internet -sivut ja -kyselyt, palveluohjaukseen panostaminen, toimintojen suunnitteleminen yhdessä kohderyhmän kanssa, vertaisryhmätoiminta, vapaa-ajan vieton ja harrastustoiminnan muodot, oppilaskunnat ja vanhempainyhdistykset osallistuvat päätöksentekoon yhteisistä toimintamuodoista. Uusia asiakaslähtöisiä toimintamuotoja viranomaisyhteistyöhön Toimijoiden kehittämisyhteistyöryhmä nimettiin KINUVA (Kirkkonummen nuoret ja vanhemmat)-verkostoksi, joka ehti opinnäytetyöni työstämisen aikana kokoontua yhteensä 11 kertaa. Kokoontumiset sisälsivät yhteistä keskustelua, pohdintaa ja suunnittelua, joilla pyrittiin luomaan uusia ja erilaisia nuorille ja heidän vanhemmilleen suunnattuja toimintamuotoja. Kyseiset kokoontumiset olivat myös tiedonjakamisen foorumeita, joissa hyvinvointipalveluiden toimijoilla oli mahdollista tiedottaa toisilleen kohderyhmän kannalta tärkeistä tapahtumista ja toiminnoista kunnan sisällä. Palveluohjausta haluttiin KINUVA-verkostossa kattavamminkin kehittää. Tähän pyrittiin hyvinvointipalveluiden yhteisen vuosikello -työvälineen suunnittelemisella. Vuosikelloon kukin toimijataho merkitsisi tilaisuuksia, tapahtumia ja toimintoja, joita kunnassa yläkouluikäisille ja heidän vanhemmilleen olisi tarjolla ja joiden olisi palveluohjauksellisessa mielessä hyödyllistä olla muidenkin toimijoiden tiedossa. Kyseisen työvälineen kehittäminen on yhä kesken, sillä sen teknisessä toteutuksessa tuli esiin haasteita, joiden johdosta vuosikello ei olisi ollut sähköisesti kaikkien toimijoiden käytettävissä. KINUVA-verkoston toimijoiden keskuudessa nimenomaan vanhempien vaikutus nuorten elämään tiedostettiin ja tämän vuoksi verkoston yhteistyöllä erityisesti nuorten ja vanhempien vuorovaikutuksen toimimiseen haluttiin varhaisella tuella panostaa. Koettiin, että kuulluksi tuleminen on tärkeää osallisuuden vahvistumisen kokemusten kannalta, ja juuri näin ollen perheiden vuorovaikutukseen on hyvä yrittää vaikuttaa. Tähän perustuen yhteiseen kehittämistyöhön sisältyivät myös kaksi nuorten vanhemmille suunnattua vuorovaikutuksellista tilaisuutta. ”Vanhempainryhmäytys” järjestettiin kunnan yhden yläkoulun 7. luokkalaisten vanhemmille marraskuussa 2013. Lokakuussa 2014 järjestettiin yhteistyössä EHYT Ry:n kanssa ”Lauantaifoorumi” kaikille Kirkkonummen alueen yläkoululaisten vanhemmille. Eri toimialojen työntekijät yhdistivät voimansa ja toteuttivat kyseiset tilaisuudet yhteistyöllä, vaikka kaikki eivät lähtökohtaisesti perustyössään toimikaan yläkouluikäisten nuorten vanhempien parissa. Kokemukset tilaisuuksista olivat positiivisia ja niissä havaittiin, että vanhemmat kaipaavat vertaiskeskusteluja sekä lisää tietoa murrosikään liittyvästä elämänvaiheesta. Yhteistoiminta vaatii aikaa. Yläkouluikäisten vanhemmille tukea kasvatustyöhön. Yhteisen kehittämisen prosessi eteni hitaasti. Monia alkuvaiheessa suunniteltuja toimintoja jouduttiin lykkäämään eteenpäin ja monia ei ole vielä saatu toteutettua. Tämä liittyi mitä ilmeisimmin siihen, että eri toimijoiden oli päästävä ”samalle kartalle” eli saatava yhteinen ymmärrys kehittämistyön etenemiseksi. Oli keskusteltava kunkin toimijan ja eri hallinnonaloilla työskentelevien näkemyksistä osallisuuteen, osallisuuden vahvistamiseen tähtäävästä toiminnasta ja kohderyhmän tarpeista. Tästä esimerkkinä seuraavat KINUVA -kokoontumisissa yhteisen keskustelun pohjalta muodostetut näkemykset nuorten tuen tarpeista: - Keskustelukumppanuuden tärkeys: nuoren lähellä olevan yhdenkin aikuisen merkitys on tärkeä myös tulevia ihmissuhteita silmällä pitäen. - Perheen sisäisen vuorovaikutuksen toimivuus ja siihen vaikuttaminen: vanhemmille puhumiseen motivoiminen, vaikka työntekijän tuella. - Nuoret tarvitsisivat harrastuksia, jotka eivät maksa liikaa: harrastukset synnyttävät yhteisöjä, joihin voi kuulua. - Nuoret voisivat hyötyä myös toiminnasta, joka tapahtuu pienemmissä ryhmissä: tällaisissa ryhmissä sosiaalisia taitoja voi turvallisesti harjoitella. KINUVA -yhteiskehittäminen opetti paljon toisten toimijoiden ja eri hallinnonaloilla toimivien työskentelystä. Tapahtui Engeströmin (2004: 13) määrittelemää ekspansiivista oppimista ja kohteen laajenemista. Eri toimijat ryhtyivät näkemään työtehtävänsä laajemmin, raja-aitoja ylitettiin ja asioita ryhdyttiin tekemään uudella tavalla. KINUVA-verkoston kokoontumiset mahdollistivat eri toimialoilla työskentelevien tiiviimmän yhteistyön, joka on ollut hyvin hyödyllistä ja ennakoivaa, kun otetaan huomioon 1.8.2014 voimaan tullut uusi Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) ja 1.4.2015 voimaan astunut uusi Sosiaalihuoltolaki (1301/2014). Molemmat lait tähtäävät aiempaa enemmän ennaltaehkäisevyyteen ja hallintokuntarajat ylittävään yhteistyöhön hyvinvointipalveluissa. Edellisessä luvussa kuvattujen vanhempaintilaisuuksien järjestämisen avulla opittiin tekemään uudenlaista yhteistyötä. Niiden myötä ymmärrettiin, että yläkouluikäisten nuorten vanhemmat tarvitsisivat paljon lisää tukea kasvatustyöhönsä. Vanhemmat tarvitsevat mahdollisuuksia vertaiskeskusteluihin ja palveluita, joissa voidaan työskennellä perheterapeuttisella työotteella. Tämänlaisia palveluita ei monissa kunnissa ole tarpeeksi tarjolla. Mikäli hyvinvointipalveluiden varhainen tuki tämän osa-alueen kannalta olisi kattavaa, olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi nuoruusikäisten huostaanottoluvuille ja nuorten syrjäytymiskehitykselle tulevaisuudessa. Tähän kohtaan panostaminen kunnissa olisi investointi, joka kääntäisi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden painopistettä korjaavista palveluista varhaisen tuen palveluiden suuntaan eli säästäisi kustannuksia. Katariina Mäki-Kokkila, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu sosionomi ylempi AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön 2015, Metropolia ammattikorkeakoulu. Lähteet Engeström, Yrjö. 2004. Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Tampere: Vastapaino. Kajanoja, Jouko 2005. Hyvinvointi ja hyvinvointivaltio – Len Doyalin ja Ian Goughin hyvinvointiteoria. Teoksessa: Saari, Juho (toim.) 2010. Hyvinvointivaltio. Suomen mallia analysoimassa. Helsinki: Gaudeamus. Koskinen-Ollonqvist, Pirjo - Rouvinen-Wilenius, Päivi - Aalto-kallio, Mervi 2009. Osallisuus terveystekijänä. Promo 60: 5/2009, Terveyden edistämisen lehti. 30-31. Verkko-julkaisu. Kohonen, Kirsi & Tiala, Toni (toim.) 2002. Kuntalaiset ja hyvä osallisuus. Lupaavia käytäntöjä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi. Sisä-asianministeriö. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Mäki-Kokkila Katariina 2015. KINUVA-verkosto: Nuoruusikä ja hyvinvointipalveluiden tuki Kirkkonummella. Sosionomi (ylempi AMK). Metropolia ammattikorkeakoulu. Julkaisu saatavana Theseus.fi -sivustolta. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013). Finlex. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Verkkodokumentti. Sosiaalihuoltolaki (1301/2014). Finlex. Sosiaalihuoltolaki. Verkkodokumentti.
Riittääkö pelkkä rakkaus kiintymyssuhteen rakentamiseen sijaisvanhemman ja sijoitetun lapsen välillä?
Terhi Tukian sosiaalialan ylempi AMK-opinnäytetyöhön perustuva artikkeli. “……Kati yritti potkia ja lyödä, mutta Jane sai pidetyksi hänet tiukasti otteessaan. Kati ei myöskään onnistunut potkia äitiään. Seuraavaksi hän yritti puskea Janea päällään ja raapia hänen käsivarsiaan. Jane piti hänet edelleen tiukasti otteessaan, ja he molemmat makasivat märässä maassa. Jane oli iloinen, ettei heidän allaan tai Katin käsien ulottuvilla ollut kiviä. ”Olet turvassa kultaseni. Olen vihainen siitä, että heitit minua kivillä, mutta minä todella rakastan sinua. Pitelen sinua niin kauan kuin sitä tarvitset”, Jane sanoi rauhallisesti. ”Sinä vihaat minua!”, Kati aloitti taas. Hänen äänessään ja liikkeissään ei kuitenkaan enää ollut samaa voimaa…” Lapsen menneisyys ja tulevaisuus kulkevat käsi kädessä Amerikkalainen psykologi, Daniel A. Hughes kertoo kirjassaan Tie traumasta tervehtymiseen koskettavan todentuntuisesti pienen tytön elämänpolkua: hänen vaikeita lähtökohtia, huostaanottoa ja perhesijoitusten toistuvia katkeamisia. Kirjassa kuvataan myös avoimesti sijaisäidin ja kokeneen terapeutin yhteistyöskentelyä lapsen auttamiseksi. Ote Hughesin teoksesta on sydäntä riipaisevaa luettavaa pahoin traumatisoituneen Kati-tytön elämästä. Katkenneet sijoitukset ovat jättäneet vahvasti jälkensä Katin kasvuun ja kehitykseen. Sijoituksia on kertynyt, koska kirjan kohdemaassa Yhdysvalloissa on käytäntönä, että lapselle etsitään pysyvä paikka adoptioperheestä, silloin kun on selvää ettei lapsi palaa syntymävanhempien luo. Toisin kuin Suomen lainsäädännössä lapsi pyritään sijoittamaan ensisijaisesti pitkäaikaiseen sijaisperheeseen, adoptioon päätyminen on meillä sen sijaan hyvin harvinaista. 8-vuotiaan Katin elämä voisi olla pala kenen tahansa sijaisperheen tavallista arkea. Katin sijaisperhe onkin ottanut hyvin haastavan ja erityisen tehtävän vastaan ryhtyessään sijaisvanhemmiksi tytölle. Mutta mikä saa tavalliset vanhemmat ottamaan uuden perheenjäsenen tiimiinsä, tietämättä ja tuntematta lasta ja lapsen taustoja etukäteen? Kuinka kiintyä vieraaseen lapseen ja riittääkö siihen pelkkä rakkaus? Entä onko tunneyhteyden syntyminen sijaisvanhemman ja lapsen välillä helppoa ja itsestään selvää? Sijoitetulla lapsella on raskas taakka: hän kantaa mukanaan menneisyyttään ja varhaislapsuuden kokemuksia. Lapsi on kokenut vähintään yhden menetyksen ja kiintymyssuhteen katkeamisen joutuessaan vanhemmistaan eroon. Jo tämä kokemus tekee lapsen elämästä poikkeavan. Lapsen sijaisvanhemmat ovat uuden tilanteen edessä, kun lapsi tuo turvattomat ja joskus erittäin patologiset kiintymyssuhdemallinsa uusiin olosuhteisiin. Tämä asettaa myös suuria vaatimuksia sijaisvanhemmille, joiden tehtävänä on tarjota lapselle korjaavia ja korvaavia vuorovaikutuskokemuksia. Lapsen kehityksen kannalta korjaava merkitys voi olla jo pelkästään turvallisilla arkirutiineilla. Myös sijaisvanhemman erityinen kyky jäsentää ja sanoittaa lapsen kokemusmaailmaa sekä siinä koettuja tunteita, auttaa kiintymyksen muodostamisessa. Kiintymyssuhteiden luonteiden ja erityispiirteiden tuntemus onkin erityisen tärkeää kaikille niille, jotka hoitavat sijoitettuja lapsia. Sijaisvanhemmat ovat kuitenkin erityisasemassa kahdestakin eri syystä. Ensiksi, heillä ei ole yleensä alan koulutustaustaa eikä säännöllistä ammatillista työnohjausta. Toiseksi, huostaan otettujen lasten perhesijoituksia pyritään Suomessa nykyisen lastensuojelulain (316/2011 § 50) mukaisesti tuntuvasti nykyisestään lisäämään. Sijaisvanhemmuus onkin sekä yhteiskunnallisesti että yksilön näkökulmasta hyvin merkittävä tehtävä ja ansaitsisi enemmän näkyvyyttä, huomiota ja arvostusta. Vuoden 2013 lastensuojelutilaston mukaan kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna 18 022 lasta ja nuorta, joista huostassa oli 10 735 lasta. Tutkimusten mukaan yleisimmin huostaanoton taustalta löytyy lapsen perheessä ilmenevä kaoottinen elämäntyyli, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä väkivalta. Huostaan otetut lapset ja nuoret kärsivät useista ongelmista kehityksen eri osa-alueilla. Yksi syy ongelmien taustalla voi olla kiintymyssuhteen häiriö, joka heijastuu myös suhteessa sijaisvanhempiin. Sijaisvanhempien sitoutuminen lapsen sijoitukseen onkin oleellisen tärkeää. Sitoutuminen merkitsee etenemistä lapsen ehdoilla ja hänen edellytystensä mukaan. Lapsen hoitoon sitoutunut sijaisvanhempi uskaltaa myös antaa tilaa lapsen vaikeimmillekin tunteille ja sietää niiden itsessään herättämät avuttomuuden, raivon, häpeän ja sävyttämät vastatunteet. ”…Jane tunsi, miten Katin jännitys alkoi laueta. Hän kohotti kättään ja alkoi pyyhkiä kyyneleitä Katin kasvoilta. ” Voi kulta, sinä suutuit niin kovasti. Olet alkanut oppia olemaan lähellä minua ja teit jotain ilahduttaaksesi minua, mutta siinä ei käynytkään niin. Heitit minua kivellä, mutta onneksi olen ihan kunnossa. Selvittelemme sitä kivenheittoa myöhemmin. ” Kiintymisen kautta kohti turvasatamaa Kiintymyssuhdeteorian ydinajatuksena on, että kiintymyssuhteet voivat kehittyä joko turvallisiksi tai turvattomiksi varhaislapsuuden aikana. Kiintymyssuhteen laadulla on myös merkittävä vaikutus lapsen sosiaaliseen, emotionaaliseen ja kognitiiviseen kehitykseen. Tärkeää on, että lapsella on mahdollisuus muodostaa kiintymyssuhde muutamaan henkilöön, joista yksi on muita vahvempi ja tärkeämpi. Jo lapsen kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana kiintymyssuhdemalli ehtii muodostua varsin pysyväksi. Lapsen kiintymyksen kohteen ei tarvitse olla biologinen äiti, eikä edustaa tiettyä sukupuolta. Sen sijaan lapsi tarvitsee jatkuvuutta, saatavilla oloa ja hänen tarpeistaan huolehtimista. Sijaisäiti tai -isä, joka vastaa ensisijaisesti lapsen hoidosta, pystyy yhtä hyvin luomaan turvallisen kiintymyssuhteen edellyttämän tunnesiteen lapseen. On myös hyvä tiedostaa, että lapsella voi olla kiintymyssuhde useisiin henkilöihin, jos nämä ovat lapsen elämässä jatkuvasti läsnä. Kiintymysmallit jaetaan neljään eri luokkaan: turvallinen kiintymys, välttelevä kiintymys, ristiriitainen kiintymys ja kaoottinen kiintymys. Kolme viimemainittua kuvaavat turvatonta kiintymystä. Turvallisesti kiintyneen lapsen sisäistä maailmaa voisi kuvata näin: ”Minä olen rakastettava ja hyvä. Minusta pidetään huolta. Maailma on turvallinen ja hyvä paikka elää.” Lapsiryhmätutkimuksien mukaan kiintymysmallit näyttäytyvät normaaliryhmässä siten, että 60 prosentilla lapsista on turvallinen kiintymyssuhde ja 40 prosentilla turvaton kiintymyssuhde. Sijaisvanhemmuuteen liitetään monesti myös käsite ”terapeuttinen vanhemmuus”, jonka perusajatus on se, että vain lapsen kanssa arkea jakava lähivanhempi voi mahdollistaa lapselle tervehdyttävän ja aidon välittämisen kokemuksen. ”…Kati katsoi nyt Janeen ja näki verta hänen poskessaan, johon kivi oli osunut. ”Siitä valuu verta!” Kati huusi kauhuissaan. ”Sitä valuu verta!” Minä satutin sinua!” ”Se on vain pieni haava, kultaseni. Olen ihan kunnossa”, Jane sanoi ja hymyili. Kati tuijotti haavaa. ”Ei! Älä pidä minua sylissäsi. Ole kiltti, päästä minut pois! Olen paha! Älä rakasta minua!” Kati näytti olevan kauhuissaan. ”Voi, Kati, ethän sinä ole paha! Ja minä rakastan sinua nyt ja aina!” Ei, älä rakasta minua!” Kati oli edelleen ahdistunut. ” Sijaisvanhemmuus – tavallista vai erityistä vanhemmuutta? Sijaisvanhemmuus sisältää paljon piirteitä tavanomaisesta vanhemmuudesta, mutta siinä on myös sijoitetun lapsen mukanaan tuomia tiettyjä erityispiirteitä. Sijaisvanhemmat joutuvat monesti kohtaamaan haasteita lapsen kasvatustehtävässä. Lapsi tarvitsee vahvempaa tukemista ja rajojen asettamista enemmän kuin biologisten vanhempiensa kanssa elävä lapsi Erityisyyttä sijaisvanhemmuuteen tuo myös se, ettei sijaisvanhempi voi päättää sijoitetun lapsen asioista samoin kuin oman lapsensa kohdalla. Sijaisvanhemmilta edellytetään hyviä yhteistyötaitoja, kun lapsen asioista keskustellaan, neuvotellaan ja sovitaan yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa. Sijaisvanhemmuus on vaativa tehtävä, sillä lapsen syntymävanhemmat ovat osa lasta ja heidät täytyy huomioida lapsen hoidossa tavallaan ”kaiken aikaa”. Sijaisvanhemman on kyettävä tukemaan sijoitetun lapsen ja hänen vanhempiensa välistä suhdetta ja samanaikaisesti tuettava mahdollisesti myös vanhempia. Epävarmuus lapsen tulevaisuudesta on läsnä perheen arjessa, sillä lapsi saattaa jonain päivänä palata vanhempiensa luokse. Opinnäytetyön tuloksia Opinnäytetyöni sai alkunsa omasta työyhteisöstäni sekä kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrän tasainen kasvu vaikutti myös vahvasti taustalla opinnäytetyöni aiheen syntyyn. Työni kautta kiintymyssuhde kontekstina ja sen tutkiminen on puhutellut minua jo pidemmän aikaa. Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää sijaisvanhempien kiintymyssuhdekokemuksia sijaisvanhemman ja sijoitetun lapsen välillä sekä kiintymyssuhteeseen vaikuttavia tekijöitä. Tarkastelun kohteena oli myös sijaisvanhempien tuen tarve kiintymyssuhteen rakentamisessa. Opinnäytetyöni edustaa laadullista tutkimusta. Aineisto koostuu kahdeksan sijaisvanhemman kiintymyssuhdekokemuksista ja se on kerätty vertaishaastattelumenetelmää hyödyntäen. Tulosten mukaan sijaisvanhemmilla oli luontainen halu ja tarve muodostaa kiintymyssuhde sijoitettuun lapseen. Sijaisvanhemmat kokivat kiintymisen rakentamisen osittain haasteellisena, mutta tiedostivat sen kuuluvan vahvasti perhesijoitukseen. Mitä suunnitelmallisemmin lapsen sijoitusta ja muuttoa oltiin valmisteltu, sitä luontevampana lapsen asettuminen koettiin sijaisperheessä. Parhaimmillaan lapsi oli saanut jo sijoituksen alkuvaiheessa vanhemmiltaan luvan kiintyä sijaisvanhempiin, mikä vaikutti myönteisesti suhteen rakentamiseen. Sijaisperheen biologisten tai muiden lasten merkitys todettiin myös huomattavana etuna uuden perheenjäsenen sopeutumisessa. Lasten valmiudessa ja halussa lähteä rakentamaan kiintymystä sijaisvanhempaan oli suuria eroja. Toisilla lapsilla oli suuri tarve kokea hyväksyntää ja kiintymystä mahdollisimman nopeassa ajassa ja toiset lapset tarvitsivat siihen paljon enemmän aikaa. Vuorovaikutuksen rakentamisprosessi kesti lapsilla noin yhdestä viiteen vuoteen. Vuorovaikutuksen eheyttäviä kokemuksia lapsen ja vanhemman välillä olivat erityisesti vauva-leikit. Yleensä yhteinen aika ja läsnäolo lapsen kanssa olivat kiintymyksen muodostamisen peruspilareita. Sijaisvanhemman lupa tuulettaa tunteita ja syntymävanhemman lupa kiintymiselle ensiarvoisen tärkeitä Kiintymyssuhteen rakentamiseen liittyi vahvasti myös laaja tunnemaailma. Rakkaus, suojeleminen ja vastuu lapsesta olivat päällimmäisiä tunnekokemuksia sijaisvanhemmilla. Lapsen tunteet olivat yhtä lailla sijaisvanhempien tunteita tai ainakin luonnollisesti heijastuivat sijaisvanhempaan. Etenkin sijoituksen alkuvaiheessa oli tyypillistä, että sijaisvanhemmat kokivat lapsen menettämisen pelkoa ja omaa riittämättömyyden tunnetta vanhemmuuden tehtävässä. Myös syntymävanhemman ja lapsen tunnekuorman vastaanottaminen vei alussa sijaisvanhemman voimavaroja. Lapsen vanhemmilla ja läheisverkostolla oli oma vaikutuksensa kiintymyssuhteen muodostamiseen. Yhteistyö vanhempien kanssa oli useimmiten haastavaa ja luottamuksen rakentaminen vei oman aikansa. Suurin kompastuskivi oli, jos lapsi ei saanut vanhemmiltaan lupaa kiintyä sijaisvanhempiin. Tärkeänä sijaisvanhemmat pitivät lasten ja vanhempien tapaamisia, vaikka niissä olikin välillä hankaluuksia. Hyvinä aikoina tapaamiset sujuivat ja toteutuivat säännöllisesti, kun taas huonona jaksona tapaamisia peruuntui vanhemman toimesta usein. Kuitenkin parhaimmillaan vanhempien kanssa yhteistyö näyttäytyi jaettuna vanhemmuutena, johon sijaisvanhemmatkin halusivat pyrkiä. Tuen tarve sijaisvanhemmuudessa koettiin välttämättömänä ja sen saatavuus oli vaihtelevaa. Tärkeimpänä tukena mainittiin työnohjaus ja vertaistuki. Myös lapsen mahdolliset hoitotahot, terapia ja yleensä kaikki työskentely lapsen kanssa koettiin tärkeänä. Muita hyviä tukimuotoja olivat muun muassa lisä- ja täydennyskoulutukset, sosiaalityöntekijän tuki, oman puolison ja läheisverkoston tuki sekä lastenhoitoapu. Yleensä tuen saatavuus ja sen oikea-aikaisuus koettiin merkittävänä. ”…Kati, Kati, Kati. Ehkä inhoat itseäsi juuri nyt, mutta minä en sinua inhoa”, Jane sanoi silmät kyynelissä. ” Minä rakastan sinua ja toivon, että jonain päivänä sinäkin opit rakastamaan itseäsi.” Jane alkoi keinua hiljaa edestakaisin heidän maatessaan siinä kuraisella nurmikolla. Katin itku yltyi, ja hän painautui lähemmäs Janea. Hän kätki kasvonsa vasten Janen kaulaa, ja hänen nyyhkytyksensä tärisyttivät heitä molempia. He molemmat itkivät…..” Terhi Tukia, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Bretherton, I 1985. Attachment theory: Retrospect and prospect. Teoksessa Bretherton, I & Waters, E. (toim). Growing points of attachment theory and research. Monographs of the Society for Research in Child Development. 2: 3009-315. Broden, Marhgareta 2006. Raskausajan mahdollisuudet. Helsinki: Gummerus Kirjapaino Oy. Hughes, Daniel A. 2009. Tie traumasta tervehtymiseen. Rakkauden herättäminen syvästi vaurioituneissa lapsissa. 2. painos. Tampere: PT-kustannus. Käännös: Liisa Ritanen ja Riitta Juko. Alkuperäinen teos Hughes, Daniel A. 2009. Building the Bonds of Attachment, Awakening Love in Deeply Troubled Children. Maryland: Jason Aronson, Inc. Lanham. Kalland, Mirjam & Sinkkonen, Jari 2003. Finnish Children in Foster Care: Evaluating the Breakdowns of Long-Term Placements. Social Work 2003, vol. 48 (2) Karling, Marjo – Ojanen, Tuija – Siven, Tuula – Vilhunen Riitta – Vilen, Marika 1997/2008. Lapsen aika. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. 11., uudistettu painos, 2008. Keltikangas-Järvinen, Liisa 2012. Pienen lapsen sosiaalisuus. Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö. Lastensuojelulaki 417/2007. 88/2010. 316/2011. Mykkänen, Raili 2011. Terapeuttinen vanhemmuus työvälineenä. Pelastakaa Lapset/Teema. Helmikuu 2011. Verkkoartikkeli. Rusanen, Erja 2011. Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys. Porvoo: Finn Lectura. Söderholm Annlis – Kivitie-Kallio Satu (toim.) 2012. Lapsen kaltoinkohtelu. Porvoo: Kustannus Oy Duodecim. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lastensuojelu. 2013. Verkkojulkaisu. Tuovila, Pirjo 2008. Menetykset ja lapsen kehitys. Teoksessa Ketola, Jari (toim.) Menetyksistä mahdollisuuksiin. Perhehoitoa lasten ja vanhemmuuden tueksi. Jyväskylä: PS-kustannus. ”Kirjoitus pohjautuu Terhi Tukian Metropolia Ammattikorkeakoulussa vuonna 2015 tekemään opinnäytetyöhön Sijaisvanhempien kiintymyssuhdekokemukset perhesijoituksessa. Tarkemmat tiedot: Tukia, Terhi 2015. Sijaisvanhempien kiintymyssuhdekokemukset perhesijoituksessa. Opinnäytetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö saatavilla sähköisenä: Theseus-tietokannassa-> valitse Metropolia AMK ja sieltä Sosiaaliala YAMK.
Valtuutettu kuntalaisen päätöksentekijänä?
Kaupunginvaltuusto ja sen lautakunnat tekevät päätöksiä lähimpänä kuntalaisia ja nämä päätökset ovat vaikuttavat suoraan kuntalaisten elämään. Helsingin kaupunki on aktiivisesti rakentanut kuntalaisille mahdollisuuden sähköisten viestimien avulla seurata päätöksentekoa myös reaaliaikaisesti. Kaupunginvaltuutettuihin voi tutustua valtuuston sivuilla, katsoa heidän tekemät aloitteet ja ponnet, Helsinki-kanavan kautta näkee valtuutetun puheenvuorot tallennettuina kokousten mukaan. Kuntalaisella on hyvä mahdollisuus seurata valtuutettujen toimintaa, mutta se vaatii aikaa perehtyä kunnan päätöksentekoon ja omaa aktiivisuutta käsiteltävien asioiden seuraamisen osalta. Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelupöytäkirjat löytyvät sähköisesti ja niistä saa hyvän kuvan siitä minkälaista keskustelua on käyty ennen päätöksen tekoa. Toisaalta skeptikko minussa nostaa päätään muistuttaen, että puhuminen ja todellisten tekojen tekeminen on kaksi eri asiaa. Tämän huomaa myös katsoessa valtuuston äänestyksiä. Valtuutetulla on mahdollisuus esittää vastaehdotus esiteltäville asioille, tehdä aloite asian vireille panemiseksi tai esittää ponsi, jossa vahvistetun esityslistan ulkopuolella tehdään päätös, joka velvoittaa selvittämään tai valmistelemaan jotakin asiaa. Tarkastellessa näitä esiteltävien asioiden yhteydessä tehtyjen vastaehdotusten tai ponsien äänestyksiä valtuutettujen toiminnan poliittinen ulottuvuus tulee selkeästi näkyville. Valtuutetulla on käytössä kolme vaihtoehtoa ”jaa”, ”ei”, ”tyhjä” ja poissa ollessaan tulee automaattisesti ”poissa”. Valtuutettu on kuntalaisten edustaja tekemässä päätöksiä, tuntuukin erikoiselta kuinka paljon esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuustossa painetaan päätöksen teossa ”tyhjä” painiketta. Väistämättä tulee miettineeksi mitä teemme valtuutetulla, joka päätöksenteon yhteydessä ei ota vastuuta, vaan jättää asian toisten ratkaistavaksi. Osa päätöksistä tehdään kuitenkin lautakunnissa. Hoitopaikkojen määrän muutos lastensuojelun vastaanotto- ja kriisitoiminnassa Sosiaalialan osalta on tämän vuoden alussa ehditty tekemään jo yksi merkittävä päätös. Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli helmikuun lopussa lastensuojelun lasten ja nuorten vastaanotto- ja kriisitoiminnan hoitopaikkamuutoksia. Asian käsittelyn yhteydessä esittelijä taustoitti syitä paikkamuutokselle, kuten muun muassa lain velvoittavuus perhehoidon ensisijaisuudesta sekä vuoden 2015 käyttösuunnitelman suunnitelmista siirtää painopistettä enemmän asiakkaiden omaan toimintaympäristöön. Kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana oli myös lastensuojelun johtaja Lounatvuori. Lautakunta jätti esityksen kerran pöydälle ja seuraavassa kokouksessa lasten vastaanottopaikkoja päätettiin vähentää 16 ja nuorten vastaanottopaikkoja lisätä kuudella. Nuorten vastaanottopaikkojen lisäys on esityksen mukaisesti perusteltu, sillä niitä on jouduttu ostamaan vuoden 2014 aikana määrä, joka vastaa noin kuutta kokovuotista laitospaikkaa. Vuoden 2014 aikana lasten arviointi- ja vastaanotossa on laskennallisesti ollut 7 tyhjää paikkaa. Nyt paikkoja kuitenkin lasten puolelta vähennettiin 16 ja se herättääkin kysymyksen siitä, kuinka varmistetaan jokaiselle vastaanottopaikan tarvitsevalle lapselle paikka niin, etteivät he joudu nuorten vastaanottopaikoille. Päätökseen yhteydessä tehtiin myös tärkeä vastaehdotus, jota lautakunta yksimielisesti kannatti. Vastaehdotuksen mukaan lautakunta kehottaa virastoa huolehtimaan, että erityistä huolta ja hoivaa tarvitsevien lasten lastenkotien työvoima suunnitellaan tarpeiden mukaisesti riittäväksi niin, ettei synny yksintyöskentelytilanteita ottaen huomioon työturvallisuus- tai muut riskitilanteet. Tämä velvoite on tärkeä, sillä Helsingin kaupungissa tehdyn lastenkotien muutoksen jälkeen kaikki osastot ovat olleet minimissään vaativahoitoisten nuorten osastoja. Vähemmälle huomiolle jäi kenties se, että samassa päätöksessä sopeutettiin kuusi vakanssia. Vuoden 2014 lopulla tehdyn päätöksen mukaan perhe- ja sosiaalipalvelujen osastolta tulee sopeuttaa yhteensä 47:stä vakanssia. Lautakunnan jäsenen esittämä ja koko lautakunnan yksimielisesti hyväksymä vastaehdotus on tärkeä, mutta samanaikaisesti he hyväksyivät päätöksen, jossa vakanssien määrä vähenee. Meillä lastensuojelussa työtä tekevillä on nyt kuitenkin mustaa valkoisella siitä kuinka lautakunta velvoittaa suunnittelemaan työvoiman tarpeiden mukaisesti riittäväksi. Sosiaali- ja terveyslautakunta teki siis merkittävän päätöksen, mutta kuinka moni on huomannut sen realiteetin, että 1.4.2015 lukien Helsingissä on 16 alle 13 -vuotiaiden lasten vastaanottopaikkaa ja kuuden henkilön työn verran vähemmän lastensuojelun palveluja tarjolla! Tanja Pelttari, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Helsingin kaupunginvaltuuston sivusto Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirja 4/2015. Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksen 14.1.2015 päätöstiedote nro.2.
Helsinki haluaa lisätä yksityisen päivähoidon määrää: toteutuuko perheiden yhdenvertaisuus ja miten taataan yksityisten palveluiden laatu?
Helsingin kaupungin sosiaalivirasto teki vuonna 2011 mittavan lasten päivähoidon palvelujen järjestämiseen ja hankintaan liittyvän selvityksen. Selvityksen perusteella sosiaalilautakunta päätti Helsingin päiväkotihoidon palvelustrategiasta 17.1.2012, jonka mukaisesti varhaiskasvatusvirastolla on kattavat omat päivähoitopalvelut. Näiden palveluiden lisäksi vanhemmilla on mahdollisuus valita yksityisen hoidon tuella avustettua päivähoitoa. Käytännössä Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirasto tarjoaa peruspäivähoitoa, kaikki kieleen tai ideologiaan perustuva toiminta on yksityisten päiväkotien tuottamaa. Tällä hetkellä Helsingillä on ostopalvelusopimus enää noin viiden yksityisen päiväkodin kanssa. Helsinki lisää yksityistä päivähoitoa - onko valinta mahdollista kaikille perheille ja lapsille? Helsinki haluaa edelleen lisätä yksityistä päivähoitoa: tällä hetkellä noin 8% helsinkiläisistä päivähoitoikäisistä lapsista saa tukea yksityiseen päivähoitoon. Tämä on vielä melko pieni määrä ja on ymmärrettävää, että Helsinki haluaa kasvattaa tätä määrää. Yksityinen päivähoito on kaupungille edullisempaa ja tuo näin ollen säästöä. Perheiden kannalta yksityinen päivähoito tuo valinnanvapautta ja erilaisia mahdollisuuksia lapsen päivähoitopaikan valitsemiseen. Mutta miten tasa-arvoisessa asemassa perheet ovat päivähoitopaikan valitsemisen suhteen? Onko kaikille perheille yksityinen päivähoito mahdollista vaikka he niin haluaisivat? Yleisesti ottaen perheet maksavat itse yksityisestä päivähoidosta suurempaa kuukausimaksua kuin kunnallisen päivähoidon hoitomaksu on. Helsinki on tullut hieman vastaan pienituloisia perheitä ja on päättänyt, muista kunnista poiketen, maksaa pienituloisille perheille hieman suurempaa yksityisen hoidon tuen hoitolisää jolloin yksityisellä päiväkodilla on mahdollisuus pienentää perheen maksamaa kuukausimaksua. Mutta tämä koskettaa vain hyvin pienituloisia. Monet pienituloiset kaksi vanhempaiset perheet eivät saa hoitolisää ollenkaan ja näin ollen maksavat yksityisessä päivähoidossa maksimimaksun. Ja tämä voi olla perheelle liikaa, jolloin heillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin kunnallinen päivähoito. On myös muita syitä kuin raha miksi yksityinen päivähoito ei ole kaikille perheille mahdollinen. Esimerkiksi yksityisissä päiväkodeissa ei yleensä ole mahdollista erityiseen tukeen niille lapsille, joille tähän olisi tarve. Näin ollen erityistä tukea tarvitsevat lapset jäävät usein yksityisen päivähoitomahdollisuuden ulkopuolelle. Yksityistä päivähoitoä monenlaisiin tarpeisiin Vanhemmilla voi olla monenlaisia syitä haluta valita yksityinen päiväkoti lapsensa hoitopaikaksi. Esimerkiksi asuinalueen päiväkodit voivat olla niin täynnä, että päivähoitopaikka osoitetaan hankalasti saavutettavasta hoitopaikasta. Tai perhe haluaa laittaa tiettyyn ideologiaan tai pedagogiikkaan perustuvaan päiväkotiin tai halutaan tukea lapsen kielellisiä valmiuksia vieraan kielen opiskelussa jo päivähoitoikäisenä. Tai halutaan tukea toista äidinkieltä suomen lisäksi. Syitä voi siis olla esimerkiksi sijaintiin ja päiväkodin toimintaan liittyviä, jotka omalta osaltaan tukevat perheitä heidän kasvatustyössä, elämän- ja arjen hallinnassa. Yksityisen päivähoidon toimijoissa voi olla sellaisia palvelun tuottajia, jotka pystyvät tarjoamaan perheille sellaista kasvatuksellista tukea, mihin kaupungin oma tuottama päivähoito ei pysty, esimerkiksi kaksikielisyys. Yksityisen päivähoidon palvelun laatu ja perheiden yhdenvertaisuus Yksityisessä päivähoidossa piilee kuitenkin omat ongelmansa ja haasteensa. Niistä voidaan nostaa esiin esimerkiksi kysymykset miten voidaan taata palveluiden laatu ja perheiden yhdenvertaisuus. Kuten erityisesti terveyspalveluissa yksityiset palveluntuottajat ovat lisääntyneet myös päivähoidon tuottajissa. Markkinoille tulee bisneshenkisiä palvelun tuottajia, joiden lähtökohdat eivät yleensä ole halu tuottaa laadukasta päivähoitoa tietyllä ideologialla tai toiminnalla vaan sijoittajalähtöinen bisnes. Näin ollen toimintaa voi leimata mahdollisimman suuri tuotto eikä silloin etusijalla ole pedagogiikka, lapsen etu ja henkilöstön työolot. Helsingissä varhaiskasvatusvirasto toimii yhteistyössä yksityisten päivähoidon tuottajien kanssa. Se valvoo, neuvoo ja ohjaa niiden toimintaa. Ja tietenkin päivähoitoa koskevan lait ja asetukset määrittävät palvelun tuottajien toimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa palvelun tuottajalle omavalvontasuunnitelman laatimista ja kaupungilta valvontakäyntiä kerran vuodessa. Koulutusta ei yksityisten päiväkotien henkilökunnalle ole tarjolla oikeastaan ollenkaan kaupungin toimesta. Miten siis oikeasti Helsinki varmistaa yksityisten päivähoidon tuottajien laadukkuuden? Miten varmistetaan, että yksityiset palvelun tuottajat ovat luotettavia toimijoita? Miten varmistetaan perheiden yhdenvertaisuus palvelujen käyttäjinä? On ymmärrettävää, että Helsinki haluaa tarjota perheille vaihtoehtoja lapsensa päivähoidon järjestämiseen, varsinkin kun se mahdollistaa säästöt omissa kustannuksissa. Mutta mikä on perheiden eriarvoistumisen hinta? Ja miten taataan yksityisen päivähoidon laatu? Hieman suuremmalla taloudellisella panostuksella, yksityisen päivähoidon aktiivisempi valvonta ja ohjaus Helsingin osalta mahdollistaisi perheille yhdenvertaisemmat mahdollisuudet valita käyttämänsä palvelut. Leena Linsiö, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Helsinki haluaa lisätä yksityistä päivähoitoa. Helsingin sanomat 20.1.2015, Maija Aalto Helsingin kaupunginvaltuusto. Esityslista nro 8. 7.5.2014. Esittelijänä Satu Järvenkallas. Helsingin kaupungin Varhaiskasvatuslautakunta. Päätöstiedote nro 2. 20.1.2015.
Sipoossa lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmalla edistetään kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia
Sipoon kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2014-2016) tarkoituksena on toimia sekä taloutta ohjaavana työvälineenä että arjessa toimivien työntekijöiden käsikirjana ja kansalaisten aktivoijana. Painopisteinä kyseisessä suunnitelmassa on osallisuuden edistäminen, lasten ja nuorten mielipiteiden esille saattaminen, vanhempien näkemys perheen tukemisesta, työntekijöille konkreettinen työväline ja hyvinvointisuunnitelman juurruttaminen. Yhtenä keskeisenä tekijänä suunnitelmasta nousee osallisuus. Se on nostettu yhdeksi painopisteeksi mutta mielestäni vielä merkittävämpää on se, että se näkyy jo suunnitelman tekovaiheen raportoinnista. Kuntalaisia on lähdetty osallistamaan työstämisvaiheessa erilaisin työpajoin, jotka ovat järjestetty niin että ne ovat kohderyhmien helposti saavutettavissa ja osallistuminen on innostavaa. Suunnitelmasta välittyy kuva kunnasta, joka todella haluaa tietää, miten sen asukkaat hyvinvointinsa kokevat kyetäkseen kehittämään toimintaansa ja luomaan tämän avulla organisaatioihin toimivia, kuntalaislähtöisiä palveluja joilla luodaan toiminnan vaikuttavuutta. Suunnitelma ei kuitenkaan keskity kuntalaisten osallistamiseen suunnitelman tekovaiheessa, vaan sillä pyritään luomaan tahtotilaa jossa kuntalaiset olisivat arjen keskelläkin aktiivisia toimijoita. Juuri tästähän osallistamisessa on loppujen lopuksi kyse. Siitä, että ihmisellä on kokemus omasta merkityksellisyydestään ja mahdollisuudesta vaikuttaa ympärillä oleviin asioihin. Nämä eivät tule itsestään ja niitä on opeteltava. Kunnalla on tässä suuri rooli osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistajana. Kunta on instanssi, joka luo foorumeita kansalaisvaikuttamiselle ja sitä kautta rakentuu yhtenäisempää yhteisöä. Toteutuessaan tämä toimisi esimerkkinä muille kunnille kansalaisten aktivoimisesta ja osallistamisesta. Ennaltaehkäisevän työn merkitys Toisena ajankohtaisena aiheena suunnitelmassa nostetaan ennalta ehkäisevän työn merkitys. Aikuinen kyllä ymmärtää teorian tasolla sen merkityksen ja monesti puheissa korostetaan asian tärkeyttä. Se ei kuitenkaan ole välttämättä niin yksinkertainen asia. Ihmiset tuppaavat nimittäin tuudittautumaan vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen silloin kun asiat sujuvat, ainakin näennäisesti. Työntekijät, jotka työskentelevät ennalta ehkäisevän työn alueella eivät välttämättä osaa tunnistaa mihin kannattaisi keskittyä, mikä on oman persoonan merkitys ihmisten kanssa tehtävässä työssä ja mihin asiat voivat lähteä kehittymään jos ei tarpeeksi ajoissa puututa epäkohtiin. Tätä osa-aluetta tulisi vahvistaa monilla eri toimialoilla, niin harrastus kuin auttamis- ja opetustyössä. Ehkäpä tämän suunnitelman myötä kyetään luomaan tiiviimpää palvelujen verkkoa jossa eri toimijat keskustelisivat keskenään ja toimisivat toisiaan täydentävästi. Sillä totuus on, ettei kunta yksin kykene täyttämään kansalaisten tarpeita. Viisas kunta osaa ottaa kolmannen sektorin kumppanikseen ja yhdessä kehittää tarjontaa. On hienoa, että kunta luo hyvinvointisuunnitelmien kaltaisilla tahtotilan jolla hyvinvoinnin merkitystä nostetaan vielä paremmin keskiöön. Kehittäminen ja strategioiden luominen vaatii kuitenkin johtajansa ja selkeät, käytännön toimintatavat. Suunnitelma on vasta suunnitelma ja todellisuutta siitä tulee jokaisen ihmisen oman toiminnan kautta. Jokaisen palapelin palan on siis ymmärrettävä ja omaksuttava oma roolinsa ja haluttava vielä osallistua peliin. Jokainen ihminen voi vaikuttaa mutta todellista voimaa on vain ryhmässä. Miten se valjastetaan ja motivoidaan, onkin sitten ihan toinen strateginen toimenpide. Jenni Kivinen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lue lisää Sipoon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosiksi 2014-2016. Sipoon kunta. Verkkodokumentti.
Etsivä nuorisotyö etsii paikkaansa, mutta kenen ehdoilla?
Hyvinkään kaupunginvaltuustolle on jätetty valtuustonaloite koskien etsivää nuorisotyötä. Aloitteessa esitetään, että Hyvinkää kaupunki päättää ostopalvelusopimuksen Hyvinkää-Riihimäen Seudun ammattikoulutussäätiön kanssa ja järjestää etsivän nuorisotyön kaupungin omana palveluna. Valtuustonaloitteen mukaan ostopalveluna järjestetty etsivä nuorisotyö on haavoittuvainen työntekijöiden vaihtuvuuden johdosta, etsivän nuorisotyön resurssit ovat liiaksi työpajojen käytössä ja etsivän nuorisotyön kanssa tehtävä yhteistyö ei ole riittävää. Aloitteessa esitetään, että etsivä nuorisotyö järjestetään osana Hyvinkään kaupungin Nuorisopalveluiden kokonaisuutta. Hyvinkään kaupunginvaltuustossa ollaan kiinnostuneita hyvinkääläisistä nuorista -tämä on hienoa! En vain ymmärrä, miksi etsivän nuorisotyön palvelut tulisi siirtää Hyvinkää-Riihimäen Seudun ammattikoulutussäätiöltä kaupungin omaksi toiminnaksi? Olisiko aiheellisempaa miettiä miten yhteistyötä rakennetaan, kuin sitä mikä organisaatio palvelut tuottaa? Elina Aaltion (2013) mukaan hyvinvointipalvelut tulisi rakentaa yhteistyössä luovasti yli sektorirajojen, hyödyntäen niin yksityisen, julkisen kuin kolmannenkin sektorin erityisosaamista. Vai olisiko etsivä nuorisotyö sittenkin järkevä organisoida osana kunnan Nuorisopalveluita? Kunnanvaltuusto on pyytänyt lausuntoa etsivän nuorisotyön organisoimisesta kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnalta, Hyvinkää-Riihimäen Seudun ammattikoulutussäätiöltä ja nuorisovaltuustolta. Kukaan valtuustonaloitteeseen lausuntonsa antava taho ei ole ollut etsivän nuorisotyön asiakkaana, vaikka ottavatkin kantaa etsivän nuorisontyön tulevaisuuteen. Kuka näistä tahoista tietää, miten etsivä nuorisotyö on järkevintä toteuttaa? Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman KASTE 2012- 2015 tavoitteena on saada palveluihin rakenteellisia muutoksia, jotka lisäävät asiakaslähtöisyyttä. Valtuustonaloitteessa asiakaslähtöisyydestä ei mainita. Asiakaslähtöisyyden esiin nostaminen etsivän nuorisontyön tulevaisuutta mietittäessä tarkoittaisi sitä, että sanavaltaa annettaisiin nuorille. Nuorille tulisi kertoa kunnanvaltuuston aloitteesta, antaa tietoa etsivän nuorisotyön järjestämisestä ja erilaisista vaihtoehtoisista sekä käydä keskusteluja nuorten kanssa heidän tarpeistaan etsivään nuorisotyöhön liittyen. Nuorten kanssa tulisi keskustella heidän roolistaan palveluiden käyttäjinä ja palveluiden tarpeen tuottajina. Nuorille tulisi antaa mahdollisuus tietoon perustavaan mielipiteenmuodostukseen sekä mahdollisuus antaa mielipiteensä palveluiden järjestämiseen liittyvään päätöksentekoon. Nuoret mukaan keskustelemaan Tällaisen keskustelun voisi saada aikaiseksi esimerkiksi nuorten avoimissa kokoontumistiloissa. Hyvinkää-Riihimäen Seudun ammattikoulutussäätiön avoin sohvaryhmä voisi olla oiva paikka käynnistää keskustelua nuorten palveluista ja tarpeista. Se tosin vaatisi sen, että työntekijät ottaisivat asian puheeksi, jakaisivat tietoa ja suhtautuisivat vakavasti ja arvostaen nuorilta saatavaan palautteeseen. Millaisia palveluita nuoret tarvitsevat ja mikä on hyvinkääläisten nuorten mielestä paras tapa järjestää etsivä nuorisotyö? Hyvinkää-Riihimäen Seudun ammattikoulutussäätiön etsivä nuorisotyö sai jatkoaikaa vuodesta 2016 eteenpäin. Hyvinkään sivistystoimenjohtajan mukaan Hyvinkään- Riihimäen Seudun ammattikoulutussäätiön järjestämä etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ovat mahdollistaneet työllisyyspalveluiden erityisasiantuntijaorganisaation, jonka asiakas-, kunta- ja yhteistyöpalautteet ovat olleet hyviä. Ammattilaisten tekemä arvio ja päätös etsivän nuorisotyön jatkosta on perusteltu ja vakuuttava. Pidän silti tärkeänä asiakkaiden osallisuutta palveluitaan koskevassa päätöksenteossa. Kun etsivän nuorisotyön tulevaisuus tulee uudestaan mietittäväksi toivon, että nuorten ääni kuuluu asiasta päätettäessä esimerkiksi avoimen keskustelutilaisuuden muodossa. Näin asiakaslähtöisyys voisi toteutua etsivän nuorisotyön tulevaisuuden suunnittelussa ja päätöksenteossa. Näin toimimalla uudistukset ja muutokset tapahtuisivat ennen kaikkea asiakkaiden ehdoilla. Katja Rastas, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Aaltio, Elina 2013. Hyvinvoinnin uusi järjestys. Helsinki: Gaudeamus Oy. Hyvinkään kaupunginhallituksen kokous 19.1.2015. Sosiaali- ja terveysministeriö 2012: Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2012-2015. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:1. Verkkodokumentti.
Lastensuojelun tila Vantaalla: hätähuuto kuultiin
Lastensuojelun hätähuutoja myös Vantaalta Vantaan kaupungin lastensuojelun tila nousi esiin mediassa viime syksynä, kun sosiaalityöntekijät nostivat tilanteensa esiin mediassa. Myös asiakkaat olivat äänessä ja arvostelivat Vantaan lastensuojelua. Tämän myötä Vantaan kaupunki halusi selvityksen lastensuojelun tilasta ja selvitystä tekemään koottiin työryhmä. Selvitys valmistui tammikuussa 2015. Selvityksessä kuultiin koko lastensuojelun henkilöstöä siten, että ensin työryhmät kävivät asioita läpi omissa tiimeissään. Näistä esiin nousseista teemoista koottiin keskeisimmät, joita työstettiin työpajoissa, joihin oli koottu edustajat eri työyhteisöistä. Selvityksestä koottiin raportti. Vantaan kaupunginhallitus käsitteli selvitystä istunnossaan 26.1.15. Raportti tuotiin hyväksyttäväksi 2.3.15 istuntoon. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa 2.3.2915 Selvityksen raportissa tuotiin esiin Vantaan lastensuojelun epäkohtia ja kehittämisehdotuksia. Selvityksestä kävi ilmi, että Vantaan kaupungilla on pulaa pätevistä sosiaalityöntekijöistä, mikä ajaa lastensuojelua ahtaalle. Työntekijöiden vaihtuvuus ja pula pätevistä työntekijöistä ovat ongelmista suurimmat. Lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä muodollisesti päteviä työntekijöitä on vain 16 % ja melkein puolet työntekijöistä oli aloittanut työn vuoden 2014 aikana, eli työntekijöiden vaihtuvuus on suuri. Hätähuuto kuultiin Tarvittiin useita hätähuutoja median kautta, ennen kun Vantaan lastensuojelun tila otettiin todesta. Onneksi hätähuuto kuultiin ja ryhdyttiin viimein toimenpiteisiin. Selvityksessä tuotiin esiin kehittämisehdotuksia, työntekijöitä ei kuitenkaan olla lisäämässä. Helsingin Sanomat -lehti kirjoitti asiasta 23.1.15 artikkelissa ”Vantaan lastensuojeluun ei tipu lisää työntekijöitä”. Artikkelissa kerrotaan tehdystä selvityksestä ja haastatellaan perhepalveluiden johtajaa. Selvityksen perusteella lastensuojelun tilaa korjataan muilla toimenpiteillä. Vantaa ei ole siis lisäämässä sosiaalityöntekijöiden määrää. Sen sijaan työntekijöitä pyritään houkuttelemaan tarkistamalla palkkausta, samalla pyritään työntekijöiden pysyvyyteen. Myös työntekijöiden koulutusta ja pätevöitymistä tuetaan. Kuka sammuttaa tulipalot? Vaikka lastensuojelun tila Vantaalla onkin otettu nyt todesta ja toimenpiteisiin on ryhdytty, eivät toimenpiteet kuitenkaan auta lastensuojelua juuri nyt. Henkilökunnan palkkauksen nostoa suunnitellaan ja panostetaan henkilöstön pätevöitymiseen tukemalla opintoja. Näiden toimenpiteiden vaikutukset tulevat kuitenkin näkyviin viiveellä. Uusi sosiaalihuoltolaki tulee viemään lastensuojelun painopistettä enemmän ennaltaehkäiseviin palveluihin, mutta ei sinällään tiputa asiakasmääriä välittömästi. Emme voi vain odottaa, että nämä helpotukset tulevat, koska hätä on tässä ja nyt. Asiakkaan ääni On hyvä että työntekijöitä kuultiin oman työnsä kehittämisessä ja työntekijöiden näkökulma oli selvityksen lähtökohta. Selvityksessä ei kuitenkaan otettu huomioon asiakkaan näkökulmaa, mikä mainitaankin raportissa ja selitetään ajanpuutteella. Selvityksessä kuitenkin kerrotaan, miten asiakasnäkökulmaa aiotaan tuoda työn kehittämisessä enemmän esiin ja työn tavoitteena on asiakaslähtöisyys. Asiakkaan osallisuuden huomioiminen ilmeni puutteena myös selvityksessä, aikaa asiakkaan kohtaamiseen ja kuulemiseen ei ole ja muut työtehtävät vievät aikaa asiakastyöltä. Selvityksessä ehdotetaan sosiaalityöntekijöiden työtehtävien priorisoimista ja turhien työtehtävien karsimista jakamalla työtä muille, jotta varsinaiseen asiakastyöhön jää enemmän aikaa. Suunnitteilla oli myös asiakkaista koostuvien kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen työn kehittämisessä. Toivotaan, että asiakaan äänet saadaan oikeasti kuulumaan ja työn lähtökohdaksi, kuten sen pitäisi olla. Mikäli sosiaalityöntekijöiden työtaakkaa ei saada kevennettyä, on tämä melko mahdotonta. Kriittiset hetket Jatko näyttää, miten Vantaan lastensuojelun käy. Kuultiinko hätähuudot liian myöhään ja oliko tehdyt ratkaisut riittäviä, vai jäivätkö ne liian pieniksi ja nimellisiksi todelliseen tarpeeseen nähden. Ainakin suunta on oikea. Vantaan vahvuus on se, että työntekijät suhtautuvat työnsä kehittämiseen vakavasti ja työstä halutaan saada parempaa kaikille, niin asiakkaille kuin työtekijöillekin. Uskon että kukaan ei halua tehdä työtään huonosti, ja on hirveää lähteä työpäivän jälkeen kotiin, jos kokee, ettei pystynyt tekemään työtään kunnolla. Joskus sillä voi olla jopa kohtalokkaat seuraukset. Toivotaan että lastensuojelun työntekijät niin Vantaalla kun muuallakin saavat mahdollisuuden tehdä työtään laadukkaasti, se on kaikkien etu ja toive. Maiju Huttunen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Marja Allto ja Maija Salomaa: Vantaan lastensuojeluun ei tipu lisää työntekijöitä”. http://www.hs.fi/kaupunki/a1421987636592 Selvitys lastensuojelun tulosyksikön tilanteesta Vantaan kaupunginhallitukselle 2.3.2015.
Helsinki mukaan Ohjaamo-hankkeeseen!
Oli ilahduttavaa lukea Helsingin kaupungin päätöksestä tarttua mahdollisuuteen ja lähteä mukaan nuorten palveluverkostoja kehittävään Ohjaamo-hankkeeseen. Helsinki on perustamassa yhteistyössä Espoon ja Vantaan kanssa työllisyyden edistämiseksi uutta Ohjaamo-palvelupistettä nuorille. Palvelupisteen on tarkoitus palvella nuoria Helsingin keskustassa. Ohjaamo-hankeen on suunniteltu käynnistyvän vielä tämän kevään aikana. Ohjaamo hankkeessa on tarkoituksena perustaa nuorille matalan kynnyksen palvelupiste, joka sitoo yhteen jopa 25 eri alojen asiantuntijaa. Hanke on suunnattu 15-29-vuotiaille työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jääneille nuorille. Hankkeelle on myönnetty kolmivuotinen rahoitus Euroopan sosiaalirahastosta (ESR). Ohjaamosta nuorelle kokonaisvaltaista tukea Ohjaamo-hankkeen taustalla on tavoite kyetä tehokkaammin ja laadukkaammin vastaamaan nuorisotakuun asettamiin tavoitteisiin. Ohjaamo-hanke perustuu nuorten omiin näkemyksiin siitä, mitä nuoret kaipaavat työllistyäkseen ja päästäkseen koulutuksen piiriin. Hankkeella on siis virkistävän asiakaslähtöinen tausta. Ohjaamo-hankkeessa nuori voi tulla palvelupisteeseen itse tai jonkun yhteistyötahon ohjaamana. Ohjaamo-toiminnan tavoitteena on tarjota nuorelle vahvaa yksilöllistä tukea sekä koulutuksen, työllistymisen sekä kuntoutuksen palveluita yhden palvelupisteen kautta. Tärkeä ja merkittävä tavoite toiminnalle on se, että palveluprosessi säilyisi katkeamattomana silloinkin kun nuori tarvitsee erilaisia monialaisia palveluita, jotka sijoittuvat eri hallinnonaloille. Ohjaamo-hankkeen kautta ”yhden luukun”- periaatteella nuorten palvelut halutaan yksinkertaistaa ja eri toimijat saattaa yhteen tiiviiseen sopimusperustaiseen yhteistyöhön. Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on olemassa paljon erilaisia nuorille suunnattuja palveluita, joita ei kuitenkaan välttämättä löydetä eikä osata käyttää. Yhteistyötä onkin Ohjaamo-hankkeessa tarkoitus tehdä todella laajassa verkostossa mm. TE-palvelujen, sosiaali- ja terveyspalvelujen, liikuntapalvelujen, nuorisotyön, työpajojen, yrityspalvelujen, oppilaitosten, talous- ja velkaneuvonnan, nuorisopsykiatrian toimijoiden ja vapaaehtoistyön toimijoiden kanssa. Myös Espoon, Helsingin ja Vantaan välinen yhteistyö on Ohjaamo-toiminnassa avainasemassa, sillä nuorten elämää, työtä ja koulutusta ei voi rajata yhden kunnan sisällä tapahtuvaksi: nuori voi asua Helsingissä ja hänen kaipaamansa koulutuspalvelut sijaitsevat esimerkiksi Espoossa. Nuoret oman elämänsä ohjaajina Nuorten osallisuuden vahvistaminen toimii tuen lähtökohtana. Otettaessa nuoret itse mukaan omaa tarvettaan arvioimaan ja palveluverkostoa suunnittelemaan, vahvistetaan samalla nuoren itsetuntemusta ja käsitystä niistä valmiuksista sekä asiantiloista joiden kehittämiseen nuori kaipaa ohjausta. Jotta saavutettaisiin todellisia tuloksia nuorisotakuun tavoitteiden hengessä, nuoren tilannetta olisi katsottava ja ymmärrettävä kokonaisuutena. Yhteen asiaan takertuminen tai yhden ongelman ratkaiseminen ei tuo toivottua tulosta jos samaan aikaan nuoren ongelmat muilla osa-alueilla jäävät ratkaisematta tai jopa lisääntyvät. Myönteistä Ohjaamo-hankkeessa on erityisesti se, että palvelutarjontaan sidotaan mukaan erilaiset kuntouttavat palvelut. Monissa nuorisotakuuhun perustuvissa toiminnoissa ei ole pystytty tähän asti riittävästi huomioimaan niitä nuoria, jotka tarvitsevat elämässä edetäkseen kuntouttavia sekä elämänhallintaa vahvistavia palveluita. Vaikeimmassa asemassa olevat nuoret ovat jääneet helposti palveluiden ulkopuolelle, heidän tarvitessa monialaisia, vahvasti tukevia ja kuntouttavia palveluita. Ohjaamo-hankeen onnistuessa, jatkossa nämä nuoret voisivat saada kaikki tarvitsemansa palvelut yhdestä ja samasta paikasta, yhden työntekijän koordinoimana. Hankkeen tavoitteena on myös tarjota nuorelle vahvaa tukea niin kauan kuin nuori tämän tuen tarvitsee tai hänen tilanteeseen löydetään pysyvämpi ratkaisu. Tiiviillä yhteistyöllä paremmat tulokset Ohjaamo hanke vaatii onnistuakseen tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä asiakaslähtöistä lähestymistapaa. Yhteistyörakenteiden uudistaminen ei ole välttämättä helppoa eikä halpaa, vaikka halua ja hyvää tahtoa löytyisi. Tämän vuoksi hankemuotoinen kehittäminen herättää myös huolta: miten käy yhteistyölle ja toiminnalle hankerahoituksen päättyessä? Olisi myös tärkeää saada työnantajat aktiivisesti hankkeeseen mukaan, jotta työtilaisuuksia nuorille voitaisiin tarjota. Tämän hetkisessä taloudellisessa tilanteessa tämä voi muodostua suureksikin haasteeksi. Palvelupisteen perustaminen ja nuorten palveluiden saattaminen yhteen on kuitenkin uudistus, jota Helsingissä todella kaivataan, jotta pystyttäisiin vastaamaan nuorten palvelutarpeisiin ja saattamaan nuoret palveluiden pariin. Tavoitteena on saada koppi niistä nuorista jotka tähän mennessä ovat pudonneet palveluverkoista ja tuoda heidät yhteisen, nuorelle merkityksellisen, toiminnan pariin. On kohtuutonta että nuoret joutuvat ilman neuvontaa ja ohjausta suunnistamaan usein hajallaan olevien ja pirstaloituneiden palveluiden välillä. Onkin tärkeää kehittää palveluverkostoja, jotka pystyvät vastaamaan nuoren kokonaistilanteesta yhdessä nuoren kanssa. Ohjaamo-hankkeella Helsinki voi myös osaltaan vastata uuden sosiaalihuoltolain asettamaan velvoitteeseen järjestää tarvittaessa nuorille sosiaalista kuntoutusta, jolla tuetaan nuoren työ- ja opiskelumaailmaan sijoittumista (Sosiaalihuoltolaki 1001/2014 17§). Ohjaamo-hankkeen valtakunnallinen kohtaamistilaisuus pidettiin 24.–25.3.2015 Haaga-Helian tiloissa Helsingissä. Aino Hiltunen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Tietoa Ohjaamo-hankkeesta sekä nuorisotakuusta: Gretschel, Anu – Paakkunainen, Kari – Suoto, Anne-Mari – Suurpää, Leena (toim.) 2014. Nuorisotakuun arki ja politiikka. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura: Julkaisuja 150 Helsingin kaupunki: Ohjaamo ottaa kopin nuoresta. 18.2.2015. http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/kaupunginkanslia/ohjaamo-ottaa-kopin-nuoresta Helsingin kaupunki: Ohjaamosta nuorelle uusi suunta. 3.2.2015. http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/kaupunginkanslia/ohjaamosta-nuorelle-uusi-suunta Helsingin Uutiset: Ohjaamo tulee – oletko valmis! 3.3.2015. http://www.helsinginuutiset.fi/blogi/270053-ohjaamo-tulee-oletko-valmis Työ- ja elinkeinoministeriö. Nuorisotakuu on nuoren puolella. http://www.nuorisotakuu.fi/nuorisotakuu/tietoa_takuusta
Psykologipalveluita varhaiskasvatuksen tueksi Nurmijärvelle
Riittäviä psykologipalveluita on edelleen erittäin haasteellista saada ennaltaehkäisevään työhön varhaiskasvatuksen tueksi. Ennalta ehkäisevän työn merkityksestä ja varhaiskasvatuksen riittämättömistä resursseista puhutaan paljon. Yhteiskunnallinen tilanne ja uutisointi kertovat jatkuvista perheiden, lasten ja nuorten sosiaalista ongelmista. Haasteita esiintyy niin kotona, päiväkoti- kuin koulumaailmassakin. Siitä huolimatta varhaiskasvatuksen psykologien toimien lisäämistä joudutaan perustelemaan päätöksentekijöille perinpohjaisesti ja aloitteita resurssien lisäämiseksi on äärimmäisen vaikea saada läpi. Valtuustoaloitteella lisää henkilöstöä Nurmijärvellä Kaisu Paulanto ja 32 muuta valtuutettua allekirjoittivat 30.1.2013 Valtuustoaloitteen psykologipalveluiden saamiseksi ennaltaehkäisevään työhön varhaiskasvatuksen tueksi. Psykologipalveluiden tarvetta perusteltiin mm. sillä, ettei käytettävissä olleilla resursseilla pystytä tarjoamaan laadukasta varhaiskasvatuspsykologin työtä. Valtuustoaloitteessa esitettiin Nurmijärvelle perustettavaksi varhaiskasvatukseen alueellisesti 2-3 uutta psykologin tointa. Varhaiskasvatuksen psykologipalvelut ovat Nurmijärvellä, kuten monessa muussakin kunnassa, täysin riittämättömällä tasolla. Nurmijärvellä on toiminut kuusi terveyskeskuspsykologia, joiden vastuulla on ollut huolehtia niin kouluikäisistä, kuin alle kouluikäisistäkin lapsista. Valtuustoaloitteen taustaselvitysten mukaan yhden terveyskeskuspsykologin asiakaspohja on kattanut noin 1500–1900 lasta. Palveluita psykologit ovat tarjonneet Nurmijärvellä neuvolaikäisille, esiopetusikäisille ja peruskouluikäisille. Yläkouluilla on ollut käytössä yksi psykologi, eikä palveluita ole voitu resurssien puutteesta johtuen tarjota lainkaan lukioikäisille tai toisen asteen oppilaille. Valtuustoaloitteessa psykologipalveluihin kaivattiin erityisesti tointa, joka mahdollistaisi varhaiskasvatuksen konsultoivan psykologipalvelun. Työnkuva ehdotetussa toimessa sisälsi mm. hyvinvoinnin edistämiseen, ongelmien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen liittyviä työtehtäviä. Myös läsnäolo päiväkodin arjessa, henkilöstön ja johdon konsultointi, suunnittelu- ja kehittämistehtävät, perheiden tukeminen, selvittelytyö, yhteistyö neuvoloiden ja erityistyöntekijöiden kanssa sekä yhteistyö konsultoivien erityislastentarhaopettajien kanssa listattiin aloitteessa konsultoivan psykologipalvelun ydintehtäviksi. Tarve varhaiskasvatuksen psykologipalveluille ilmeinen Tarve varhaiskasvatuksen tukena oleville psykologipalveluille on ilmeinen. On sanomattakin selvää että lapsen kehityksen ja kasvatuksen haasteisiin on tärkeää puuttua ennaltaehkäisevästi ja varhaisen puuttumisen keinoin heti kun niitä ilmenee. Ottaen huomioon kunnalliset psykologiresurssit, joita Nurmijärvellä on koulumaailmaan tarjota, on jo varhaiskasvatuksessa voitava aloittaa lasten ongelmia ennalta ehkäisevä ja korjaava työ. Palvelujen ilmeisestä tarpeesta, niiden merkityksestä ja valtuustoaloitteen asiantuntevista perusteluista huolimatta psykologipalveluiden lisääminen varhaiskasvatukseen on osoittautunut käsittämättömän haasteelliseksi. Asian käsittely vaati pitkän lausuntokierroksen ja useita istuntoja. Sivistyslautakunta antoi tukensa yhden psykologin viran perustamiselle ja ehdotti kulujen huomioimista vuoden 2015 talousarviokäsittelyn yhteydessä. Ennen varsinaista päätöstä lausuntokierroksella käytiin tyypillistä keskustelua resurssien siirtoon liittyen. Esille keskusteluissa nousivat mm. ehdotukset lastentarhanopettajan tai psykiatrisen sairaanhoitajan vakanssin muuttamisesta psykologin vakanssiksi. Onneksi kyseiset toimet saatiin kuitenkin säilytettyä ennallaan. Lausuntokierroksen lopputuloksena valtuustoaloite johti yhden psykologin palkkaukseen 1.8.2014 voimaan tulleen Oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisten velvoitteiden hoitamiseen toisen asteen koulutuksessa. Lopputulos oli tyhjää parempi mutta kaukana siitä, mitä THL:n ja Psykologiliiton yleiset suositukset tai alkuperäinen aloite psykologipalveluilta vaativat. Kunnanhallituksen näkökanta asiaan oli, ettei aloite anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja että se aloitteena voidaan todeta loppuun käsitellyksi. Satu Kajander, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa aiheeseen liittyen: Päätöksenteko- dokumentit ja liitteet oheisen linkin kautta (Valtuusto, Pöytäkirja 12.11.2014 Pykälä 102 ja 104): http://nurmijarvi02.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Minna Finstadk:n kommentti tuoreessa Opettaja- lehdessä: http://www.opettaja.fi/cs/opettaja/jutut?juttuID=1408910798963
Palvelujen hankkijalla hankalaa: Vantaalla sosiaali- ja terveydenhuollon palveluhankintojen käsikirja opastaa
Kyllä oli ennen vanhaan julkisia hankintoja tekevällä helppoa. Ostettiin vain sieltä, mistä tarkoitukseen paras tavara tai palvelu sopivaan hintaan saatiin. Toista on nyt – satunnaisenkin hankkijan on tunnettava kilpailuttamisen kuviot. On otettava huomioon prinsiippejä EU:ta myöten. On muistettava olla syrjimätön ja avoin, on pidettävä huolta yhdenvertaisuudesta ja suhteellisuudesta, on valvottava laatua ja suoritteita. Tasapuolisuuden nimissä on torjuttava lobbailijat, kauppurit ja markkinamiehet. Hankintaosaamisen jakaminen Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluhankintojen valmistelun ja niistä päättämisen tuskaa helpottamaan on Vantaalla laadittu Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluhankintojen strateginen käsikirja. Käsikirja ottaa huomioon julkisia hankintoja koskevien yleisten periaatteiden ja asiakaslähtöisyyden lisäksi eettisiä periaatteita. Hankinnan asiantuntijat ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen ja saaneet aikaiseksi käsikirjan, josta on varmasti hyötyä myös satunnaisesti hankintoja tekevälle. Käsikirja on hyvin jäsennelty ja helppolukuinen. Se helpottaa hankintojen tekemistä myös niiden sosiaali- ja terveyspalveluja hankkivien osalta, joilla ei ole vankkaa talous- ja markkinointiosaamista. Ohjeita ja esimerkkejä seuraamalla syntyy parhaimmillaan kustannustehokasta, asiakaslähtöistä ja rehtiä hankkimista. Eettiset ja sosiaaliset kriteerit hankinnoissa Miten kunnassa voidaan edistää kestävää kehitystä? Voidaanko kulutusta vähentää ja kohdentaa hankintoja paremmin? Toisin sanoen ostaa vain se, mitä oikeasti tarvitaan. Asenne ratkaisee paljon. Haluan uskoa, että yksittäinenkin hankintoja tekevä voi vaikuttaa kokonaiskulutuksen vähentämiseen. Henkilöstön ympäristöasenteella on suuri merkitys. Niin kuin kotitalouksissa, voidaan myös työpaikoilla soveltaa kulutuspolitiikkaa, jonka mukaan yhden tavaran tullessa taloon toinen lähtee. Silloin on pakko miettiä tarvitaanko uutta tavaraa oikeasti. Ekologisuuden on oltava lähtökohtana kaikissa hankinnoissa. Tähän löytyy vantaalaisesta käsikirjasta hyviä perusteluja ja vinkkejä. Toinen erityisen ilahduttava luku käsikirjassa kertoo sosiaalisista kriteereistä. Hankinnoilla on väkisinkin sekä välittömiä että välillisiä sosiaalisia vaikutuksia. Yhteiskuntavastuunsa kantava firma ei voi näitä sivuuttaa. Niillä on myös merkittävä yhteys firman brändiin ja asiakkaiden mielikuviin yrityksestä. Ostajat ja myyjät kumppaneina Julkisista hankinnoista säätäminen ja kilpailuttaminen ovat varmasti luoneet selkärankaa hankkimiseen ja tarjoamiseen. Muinaishistoriaa on se aika, jolloin hankintoja edistettiin salamyhkäisissä, savuisissa kabineteissa. Aika ajoin joitakin dinosauruksia nousee otsikoihin, mutta pääsääntöisesti hankkimisesta on tullut rehtiä ja avointa. Kaikilla on mahdollisuus tarjota. Uudenlainen ajattelu kehittää myös hankinnan osapuolten mahdollisuuksia kumppanuuteen ja sitä kautta entistä tehokkaampaan asiakaslähtöisyyteen. Juuri palvelujen loppukäyttäjien tarpeiden pitääkin ohjata hankintoja. Verkostoitumalla palveluntuottajien kanssa julkinen hankkija löytää asiakkaalle parhaat ratkaisut. Tuli sotesta ajan kanssa sitä taikka tätä on oma kotikuntani ja työnantajani ilahduttavasti panostanut hankintaproblematiikan pohdintaan ja hankintojen vaikutusten arviointiin. Asiakas edellä. Tiina Snellman, ylempi AMK-opiskelija Lisätietoja Laki julkisista hankinnoista, https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070348 Vantaan kaupunki, 19.1.2015 sosiaali- ja terveyslautakunta: tästä linkistä pääset valitsemaan ao.toimielimen ja päätöspäivän ja sitten ko.päivämäärän pöytäkirjasta ko.päätöksen ja sen liitteenä olevan käsikirjan.
Lapsen kohtaamiseen on oltava aikaa lastensuojelussa
Syksyllä 2014 Vantaan lastensuojelun surullista tilaa pyöriteltiin mediassa useaan otteeseen. Tämä poiki Vantaan kaupunginhallitukselta selvityspyynnön jonka tarkoituksena oli kuvata lastensuojelun tulosyksikön nykytilannetta Vantaalla sekä henkilöstön näkemyksiä Vantaan lastensuojelutyöstä suhteessa Lastensuojelun laatusuosituksiin (2014). Lastensuojelun sosiaalityöntekijät kertoivat selvityksessä muun muassa sen, että työn laaja-alaisuus ja suuret asiakasmäärät työllistävät työntekijöitä niin, ettei lakisääteinen lapsen osallisuuden toteuttaminen (esimerkiksi lastensuojelulain 29§) ole nykyisellään mahdollista. Työntekijät toivat esille, että lapsia ei ehdi tavata tarpeeksi ja lain edellyttämällä tavalla tai lasta ei ehditä tavata välttämättä lainkaan. Selvityksessä mainostettiin, että nyt on käytetty aivan uudenlaista lähestymistapaa, eli lastensuojelua tarkasteltiin laadun näkökulmasta perinteisen lain toteutumisen tai talouden näkökulman sijaan. Tämä on toki hienoa, mutta ehkä selvitystä olisi kuitenkin pitänyt lähestyä talouden näkökulmasta, sillä Vantaa ei ole ainakaan heti lisäämässä yhtään uutta työntekijää lastensuojeluun, joskin harkitaan voitaisiinko sosiaalityöntekijöiden palkkoja nostaa. Surullisen hupaisaa oli mielestäni myös se, että samoihin aikoihin Vantaa kaupunki mainosti siirtyvänsä kärkeen suurten kaupunkien tieto- ja viestintätekniikan laitekannassa; Vantaan peruskouluihin, lukioihin ja päiväkoteihin ostettiin yli 16 000 tablettia. Samoin Vantaan kaupunki järjesti uutuuttaan hohtavissa kokoustiloissa tabletin käyttämiseen liittyvää koulutusta opetushenkilökunnalle ja kaikille Vantaan kaupungilla työskenteleville lastentarhanopettajille. Rahan ja resurssien kohdentamisesta puhuttaessa on myös vaikea käsittää, miksei ymmärretä millaiset säästöt voidaan saada aikaan varhaisella puuttumisella ja ennaltaehkäisevällä työllä. Jos elämänhallintaa ei tueta silloin, kun se alkaa horjumaan, joudutaan myöhemmin korvaamaan vieläkin isompia vahinkoja. Tarpeetonta inhimillistä kärsimystä tulee välttää tarjoamalla palveluja, ennen kuin romahdus tapahtuu. (Hakulinen-Viitanen ym. 2014; Aaltio 2013; Gissler ym. 2012.) Sami Isoniemi vaasalainen rikosylikonstaapeli ja asiantuntija lastensuojeluun keskittyvässä Pesäpuu ry:ssä kiersi koulukoteja, kun eräs nuori tiedusteli häneltä, että tiedätkö Sami mitä tämä touhu maksaa. Sami myönsi tietävänsä, että yhden lapsen koulukotipaikka maksa yli 100 000 vuodessa. Samille kysymyksen esittänyt nuori sanoi, että jos summa olisi pistetty joskus perheen tukemiseen, ei nyt oltaisi tässä pisteessä. Sen puolesta Sami nyt kampanjoi. (Lehto 2014.) Mikäli rahaa ei kuitenkaan tipu, korostaisin vielä aikaisempaa enemmän tiiviimmän ja sektorirajat ylittävän yhteistyön merkitystä. Yllättäen, myös palvelujärjestelmän hajanaisuus, joka näyttäytyi lastensuojelun asiakkaiden pompotteluna palvelusta toiseen, nousi esille lastensuojelun selvityksestä. Selvityksessä sosiaalityöntekijät kertoivat, etteivät aina tienneet mitä toimijoita asiakkaan ympärillä on ja kenen on vastuu. Helsingin Sanomien haastattelemat työntekijät kutsuivat tätä osuvasti rakenteelliseksi välinpitämättömyydeksi. Olen törmännyt olemattomaan yhteistyöhön läpi opiskelujeni ja näen asian vahvasti kokonaisvaltaisena ongelmana sosiaalialalla. Palvelujärjestelmämme on rakentunut siten, ettei kokonaiselle ihmiselle ole tilaa. Vahva sektorijakoisuus sekä riittämätön yhteistyö eri toimijoiden kesken tuhlaavat jo ennestään niukkoja resursseja. (Halme & Perälä 2014; Aaltio 2014; Haukka-Wecklin & Metteri 2012; Kestilä, Mäkelä, Perälä & Salmi 2012.) Selvitykseen perehtyminen herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Oli surullista ja toisaalta hämmentävää lukea, että sosiaalityöntekijät niin selvityksen kuin Helsingin Sanomien haastatteluidenkin perustella tiesivät miten laadukasta lastensuojelutyötä teoriassa tehdään, mutta käytännössä heillä ei ollut tähän mahdollisuutta. Näin opiskelijan näkökulmasta huomaan, että pelko tulevasta hiipi minuunkin. Tuleeko minusta taas yksi sosiaalialan ammattilainen joka on varustettu uusimmalla ja monipuolisella tiedolla siitä, miten tätä työtä pitäisi tehdä, mutta pian huomaan taistelevani tuulimyllyjä vastaan kuin Don Quijote ja vähitellen uuvun työtaakan alle, tai mikä pahinta, en ehdi enää välittää. Heinon ym. 2012 tavoin, toivoisin, että lastensuojelu nähdään näkökulmana kaikessa lasten kanssa tehtävässä työssä, ei vain lastensuojeluinterventiona. Lapsen edun toteutuminen lapsen koko toimintaympäristössä on lapsen kannalta hyvinvointia ja turvallisuutta lisäävä tekijä. Lapsen kannalta on tärkeää, että ymmärrämme hänen kasvuaan ja kehitystään kannattelevat asiat ja voimme asiantuntijuudellamme tukea niitä, jotta lapsen hyvä toteutuu kokonaisvaltaisesti (emt.). Heikkojen signaalien huomiotta jättäminen voi olla alku syrjäytymisen kierteelle, johon puuttuminen on myöhemmässä elämänvaiheessa vaikeampaa. Tällöin käytettävät toimenpiteet ovat sekä kalliimpia, että niiden vaikuttavuus on huonompi. Kun palveluja kehitetään, tulisi erityistä huomiota kiinnittää perheisiin, jotka käyttävät useita eri palveluita ja joilla on toimeentuloon sekä lapseen tai vanhemmuuteen liittyviä huolia tai jotka kokevat avun saamisen vaikeaksi. (Halme, Kanste & Perälä 2013.) Tämä edellyttää mielestäni sitä, että työntekijä pystyy käyttämään aikaansa asiakkaan kohtaamiseen ja tekemään moniammatillista sektorirajat ylittävää verkostotyötä. Yhteistyön tiivistyminen ja konkretisoituminen vapauttaisi myös työntekijöiden voimavaroja ja resursseja. Toivoisin todella, että hallitus näkisi ennaltaehkäisevän työn arvon ja ymmärtäisi, että lapsiin ja perheisiin kannattaa panostaa. Myöntämällä lisää rahaa ja voimavaroja erityisesti lasten, perheiden ja nuorten kanssa tehtävään ennaltaehkäisevään työhön, saadaan tulevaisuudessa aikaan valtavia säästöjä, onhan tiedostettu tosiasia, että korjaava työ maksaa enemmän kuin ennaltaehkäisevä. Leyla Uzun, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lähteet Aalto, M. & Salomaa, M. 23.1.2015. Vantaan lastensuojeluun ei tipu lisää työntekijöitä. Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/kaupunki/a1421987636592. Viitattu 8.3.2015. Lehto, E. 5.6.2014. Kotona opetettiin nelivuotiaalle: Kun poliisit ajavat pihaan, juokse karuun. Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/elama/a1401857785135. Viitattu 8.3.205. Aalto, M. 4.11.2014. Lastensuojelu on kriisissä: ”On ajan kysymys, milloin taas joku lapsi kuolee.” Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/kaupunki/a1414997221316. Viitattu 8.3.2015. Aaltio, E. 2013. Hyvinvoinnin uusi järjestys. Helsinki:Gaudeamus. Gissler, M., Merikukka, M., Paananen, R., Ristikari, T. & Rämö, A. Lasten ja nuorten hyvinvointi. Kansallinen syntymäkohortti 1987 –tutkimusaineiston valossa. Raportti 52/2012. Helsinki: Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Hakulinen-Viitanen, T., Kaikkonen, R., Laatikainen, T., Murto, J., Mäki, P., Pentala, O. 2014. Suomalaisten lasten ja lapsiperheiden terveys ja toimintakyky. Teoksessa S. Karvonen & J. Lammi-Taskula (toim.) Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, 150-168. Halme, N. , Kanste, O. ja Perälä, M.-L. 2013. Johtaminen, palvelut ja lapsiperheiden hyvinvointi. Teoksessa J. Reivinen & K. Vähäkylä (toim.) Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus,121-134. Halme, N. & Perälä, M.-L. 2014. Lapsiperheiden huolet ja avunsaanti. Teoksessa S. Karvonen & J. Lammi-Taskula (toim.) Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, 216-226. Heino, L., Melamies, N., Miller, H. & Pärnä, K. 2012. Lapsi kuntoutujana – haaste aikuisille. Teoksessa V. Karjalainen & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 103-123. Haukka-Wackling, T. & Metteri, A. Sosiaalinen tuki kuntoutuksen ytimessä. Teoksessa V. Karjalainen & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 53-70. Kestilä, L., Mäkelä, J. Perälä, M.-L., Salmi, M. Lapsi kasvaa kunnassa- miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskejä. Päätöksen tueksi 1/2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Selvitys lastensuojelun tulosyksikön tilanteesta Vantaan kaupunginhallitukselle 2.3.2015
Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki hyväksyttiin eduskunnassa 12.3.2015: ammatin harjoittamiseksi haetaan laillistamista 1.1.2016 lähtien.
Sosiaalialan AMK-verkosto yritti vaikuttaa lain sisältöön erityisesti ylempi AMK-tutkinnon osalta. Eduskunta hyväksyi to 12.3.2015 ammattihenkilölain sote-valiokunnan esittämillä muutamilla muutoksilla. Valiokunnan mietinnössä ei edes kommentoitu kuultujen asiantuntijoiden (myös AMK-verkosto) esittämiä näkökantoja (linkki lain eduskuntakäsittelyyn). Esitimme lain 7 pykälän muotoilua, jonka mukaan sosiaalityöntekijän tehtävissä voisi toimia sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän korkeakoulututkinnon yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suorittanut. Tämä olisi antanut pätevyyden niille, jotka jo nyt toimivat muodollisesti "epäpätevinä" sosiaalityöntekijöinä määräaikaisesti, korkeintaan vuosi kerrallaan ja alhaisemmalla palkalla. Tämä olisi myös helpottanut sosiaalityön työvoimapulaa: sosiaalityöntekijöiden tarve tulee entisestään kasvamaan uuden sosiaalihuoltolain johdosta. Ammattihenkilölakiesityksen valmistelussa on katsottu vain peräpeiliin ja laki rakentuu yli 10 vuotta vanhan sosiaalihuollon kelpoisuuslain pohjalle täydellisesti unohtaen, että tässä välissä on ammattikorkeakouluissa vuodesta 2005 lähtien koulutettu satoja sosiaalityöhön suuntautuneita ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita, jotka varmasti ovat osaavia ja päteviä toimiakseen myös sosiaalityöntekijän tehtävissä - toki he sijoittuvat hyvin ylempää korkeakoulututkintoa edellyttäviin erilaisiin tehtäviin kuntien, järjestöjen, valtion ym. organisaatioihin. Katso tästä linkistä tutkinnon osaamisen ja työmarkkina-aseman kuvaus "Sosionomi ylempi AMK-maisteritason tutkinto. Käytännöllistä viisautta ja ammatillista sosiaalityön asiantuntijuutta". Sosionomi (ylempi AMK) tutkinto tuottaa pätevyyden virkaan tai toimeen, jossa edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Työnantajat määrittävät millaista osaamista eri työtehtävissä tarvitaan ja millaisella koulutuksella työtehtävää voi hoitaa. Työantajat ovat olleet kannattamassa ehdotusta saada sosiaalityöntekijän kelpoisuus myös sosiaalityöhön suuntautuneille sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneille. Hienoa tietenkin on, että sosiaalihuollon keskeiset ammatit (sosiaalityöntekijä ja sosionomi) ovat nyt laillistettuja ammatteja. Tutkinnon suorittaneen tulee hakea Valvira:lta laillistamista, jotta voi toimia laillistamista edellyttävissä työtehtävissä. Työnantaja voi tarkistaa henkilön oikeuden toimia ko.työtehtävässä rekrytoidessaan henkilöstöä. Laki tulee voimaan 1.1.2016. Tulevaisuudessa tultaneen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon erilliset ammattihenkilölait yhdistämään. Tässä valmistelussa pitäisi tehdä kunnollinen arvio mm. sosiaalityön tehtävissä vaadittavasta osaamisesta ja siitä millaisella ylemmän korkeakoulututkinnon koulutuksella Suomessa tuotetaan tämä osaaminen. Tällainen arviointi olisi pitänyt olla jo nyt hyväksytyn lain valmistelussa. Arviointiprosessi tulisi tehdä OKMn ja STMn sekä korkeakoulujen ja työelämän yhteistyönä. Lue tästä lausuntomme eduskuntakuulemisessa 13.2.2015. Lue myös 14.2.2015 blogikirjoitukseni, jonka osoitin kansanedustajille. Laissa on monia sisäisiä ristiriitaisuuksia, joiden kanssa nyt työelämä joutuu elämään. Koulutamme sosiaalityön rautaisia ammattilaisia ammattikorkeakouluissa! Sirkka Rousu, yliopettaja
Opiskelijan hyvinvointia ja koulukuraattorityön kehittämistä: Elisa Parikan master-opinnäytetyö
Kohti hyvinvointia ”Maahanmuuttajaopiskelijan hyvinvointi on monen tekijän summa. Opiskelut sujuvat, jos voimavaroja on riittävästi. Voimavaroihin kuuluvat mm. fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky, terveys, opiskelutaidot, arvot, asenteet ja opiskelumotivaatio.” Hyvinvointiin liittyvän laadullisen opinnäytetyöni olen toteuttanut omassa työyhteisössäni Töölön yhteiskoulussa, jossa toimin koulukuraattorina. Minua kiinnostivat erityisesti aikuislukon peruskoulua suorittavien maahanmuuttajaopiskelijoiden hyvinvoinnin käsitykset, sekä kuraattorityön ja asiakasyhteistyön kehittäminen. Tässä laadullisessa opinnäytetyössäni aineistonkeruumenetelminä olivat kyselytutkimus ja ryhmähaastattelu. Menetelmätriangulaation etuja olivat ilmiön tutkiminen monelta eri näkökannalta. Avointen kysymysten vastaukset analysoitiin sisällöllisellä aineiston analyysillä. Kysely ja haastattelut toivat maahanmuuttajien erilaisia kokemuksia hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Hyvinvointia tukeviksi tekijöiksi mainittiin esimerkiksi ystävät ja perhe. Myös työllisyys nähtiin toivottuna suomalaiseen yhteiskuntaan yhdistävänä tekijänä, jota suomen kielen oppiminen ja koulutus puolestaan edistivät. Hyvinvointia heikentäviksi tekijöiksi koettiin ikävä kotimaassa asuvia läheisiä kohtaan sekä vaikeus muodostaa ystävyyssuhteita suomalaisten kanssa. Myös koulutuksen kesto nähtiin toisaalta työhön pääsyä pitkittävänä. Opinnäytetyössäni elämänhallinta ja osallisuus ovat välineitä hyvinvoinnin toteuttamiselle. Töölön yhteiskoulun aikuislukio Töölön yhteiskoulun aikuislukio tarjoaa perusopetusta aikuisille maahanmuuttajille ja auttaa osaltaan Suomeen tulleita maahanmuuttajia kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Koulutus auttaa maahanmuuttajia suomen kielen kiemuroiden oppimisessa, sekä tutustumisessa suomalaiseen opiskelukulttuuriin. Monimutkaiset hyvinvointipalvelut Suomalainen yhteiskunta on monimutkainen ja hyvinvointipalvelut ovat eriytyneet monille hallinnollisille sektoreille ja erityisasiantuntijoille. Maahanmuuttajaopiskelijoille voi olla vaikeaa hahmottaa palvelujärjestelmää. Oman elämän hallinnan kannalta on tärkeää tuntea julkiset palvelut. Suomessa on asioiden hoitaminen siirtynyt entistä enemmän verkkoon, esimerkiksi pankkiasiat, verokortit, muuttoilmoitukset, Kelassa asiointi, hakeminen työpaikkoihin ja koulutuspaikkoihin. Nettiasioinnin hankaluudet tulevat myös aikuislukion kuraattorin työssä eteen lähes päivittäin. Valitettavasti asunto, kielikurssi tai työpaikka voi mennä maahanmuuttajaopiskelijalta sivu suun, jos asiointi verkossa ei suju. Palveluiden tarve Maahanmuuttajaopiskelijat tarvitsevat runsaasti palveluita ja tähän palvelutarpeeseen myös kuntien pitäisi pystyä vastaamaan. Heitä on autettava ja tuettava erityisesti arkielämän hallinnassa, esimerkiksi perustoimeentulossa, mutta myös oleskelulupa-asiat, työllistyminen, asuminen, terveys, kielen oppiminen, muu opiskelu, lasten päivähoito ja koulu, harrastukset, uskonto ja sosiaaliset kontaktit. Nämä elämän alueet ovat yhteydessä toisiinsa ja jos yhdellä alueella syntyy ongelmia niin ne vaikeuttavat selviytymistä myös muilla alueilla. Työllistymisen merkitys Maahanmuuttajille yrittäminen ja työn tekeminen Suomalaisessa yhteiskunnassa saattaa olla jopa kantaväestöä tärkeämpää. Työllistymisen myötä he voivat näyttää olevansa hyödyllisiä kansalaisia ja veronmaksajia. Somalit eivät tässä tee poikkeusta, päinvastoin. Koska he ovat leimatuin etninen ryhmä, heillä on vielä muita ryhmiä suurempi tarve todistaa suomalaisuutensa työn kautta. Jos haluaa löytää työpaikan Suomesta, on opiskeltava, mutta on myös tärkeää, että tutustuu suomalaisiin ihmisiin ja työelämään jo opiskeluaikana. Se auttaa löytämään ystäviä ja helpottaa tulevaisuuden työnhakua. Moni maahanmuuttajaopiskelija on riittävän kielitaidon tai tietoteknisten taitojen puutteen vuoksi vaikeuksissa, kun yhä useammat asiat pitäisi hoitaa netissä. Usein koulutetut maahanmuuttajat selviävät hyvin nettiasioinnista. Heikoilla ovat sen sijaan ne, jotka tulevat köyhistä maista ja köyhistä oloista. Vaikeuksia voi olla myös niillä maahanmuuttajaopiskelijoilla, jotka ovat olleet pitkään kotona hoitamassa lapsia. Koulu hyvinvoinnin tukena -ihmissuhteet tärkeitä Opiskelijat odottavat kouluilta nykyistä enemmän. Koulu on tuttu foorumi, joka voisi toimia paremmin opiskelijoiden hyvinvoinnin tukena. Kouluissa voisi myös antaa enemmän tietoa kunnan palveluista. Myös toimivalla yhteistyöllä on suuri merkitys opiskelijoiden hyvinvoinnin turvaamisessa. Eri toimijoiden yhteistyössä on kuitenkin vielä paljon oppimista. Opiskelijoiden hyvinvointia eivät ratkaise ensisijaisesti palvelut vaan ihmissuhteet. Läheiset ihmissuhteet kannattelevat. Puolisot, vanhemmat, sisarukset, sukulaiset ja kaverit luovat parhaimmillaan tuen. Riidat, kiusaaminen, epätasapuolisen kohtelun kokemukset, yksinäisyys tai kavereiden puute tuovat huolia ja pahoinvointia. Opiskelijoille myös palvelut ovat ihmisiä ja ihmissuhteita. Maahanmuuttajaopiskelijoiden kannalta olennaista ei ole palvelun toimiala tai ammattikunta vaan se, että heidän arkiympäristössään on tarpeen tullen ihmisiä, joihin on helppo ottaa yhteyttä ja kertoa omista asioista, iloista ja huolista. Kuraattoripalvelujen käyttö Kuraattorille hakeutumista voi estää se, että tehtäviä hoitava ihminen ei ole kouluyhteisössä riittävästi läsnä tai tunnettu, eikä hänen tehtävistään ole opiskelijoille kerrottu. Maahanmuuttajaopiskelijoilla voi myös olla epätietoisuutta siitä, pysyvätkö ammattilaiselle kerrotut asiat hänen tietonaan vai eivät. Jos ammatti-ihmisellä ja opiskelijalla on aikaa kohdata niin että tullaan tutuiksi, se parantaa palvelun laatua ja vaikuttavuutta. Työntekijän tuttuus, jatkuvuus ja pysyvyys on opiskelijoiden kannalta olennainen laadun tekijä. Erilaisilla maahanmuuttajaopiskelijoita kohtaavilla ammattilaisilla tulisi olla perustiedot ihmisoikeuksista, riittävät vuorovaikutustaidot, sekä hyvä yleistieto kunnan palveluista. Myös jokaisen kuraattorin tulisi kyetä antamaan opiskelijoille palveluohjausta ja perustietoa palveluista, tarvittaessa myös alaikäisten oppilaiden vanhemmille, heille ymmärrettävästi. Arkinen, leimaamaton ja nopea tuki opiskelijalle tukee heidän pärjäämistään. Aikuisten palveluissa tulee lisäksi ottaa huomioon opiskelijoiden mielenterveys-, päihde-, työuupumusongelmat tai erotilanteen vaikutukset. Kuraattorityön kehittäminen: osallisuuden merkitys Mitä tulisi ottaa huomioon kuraattoripalvelun kehittämistyössä opiskelijoiden kannalta? Usein opiskelijoita ajatellaan ammattilaisten näkökulmasta oppilaina tai erityistä tukea tarvitsevana, jopa vammaisena tai lastensuojeluasiakkaana. Opiskelijan kannalta laatua on kuitenkin se, että hänet kohdataan kokonaisena, tavallisena ihmisenä iloineen ja suruineen. Opiskelija ei halua, että hänen erityisyyttään korostetaan. Myös kuraattorin asenne ratkaisee usein enemmän kuin ammattikunta: ”Oletko kiinnostunut juuri minusta?” Opiskelija ei halua olla tapaus muiden joukossa, vaan ainutlaatuinen yksilö. Tulevaisuuden mahdollisuuksien ja toivon kannattelu, sekä itsetunnon vahvistaminen tuovat parempia tuloksia kuin opiskelijan näkeminen ongelmatapauksena. Huomio tulee kiinnittää opiskelijan vahvuuksiin, ei puutteisiin tai vajeisiin. Palveluiden kehittämisessä painotetaan asiakaskeskeisyyttä ja laadun varmistamista. Aina ei kuitenkaan muisteta, että asiakkaan ja ammattilaisen näkökulma laatuun voi olla erilainen. Kaikkien näkökulmaa tarvitaan laadukkaan ja vaikuttavan palvelun kehittämiseen. Osallistuminen ja kokemuksellisen tiedon jakaminen voimaannuttaa opiskelijoita, sekä kiinnittää heitä kouluyhteisöön. Opiskelijoiden hyväksyminen asiantuntijoiksi palveluiden kehittämisessä vaatii myös työntekijältä nöyrtymistä, epävarmuuden sietokykyä ja oman ammattilaisuuden asettamista ennakkoluulottomasti puntariin. Kielitaidon merkitys maahanmuuttajaopiskelijan hyvinvoinnille Myös suomen kielen oppiminen, sosiaaliset suhteet sekä yhteisöön kiinnittyminen ovat tärkeitä osa-alueita, paitsi osallistumisen, mutta myös hyvinvoinnin kannalta. Suomen kielen oppiminen ja koulutus nähtiin tärkeiksi asioiksi, vaikkakin kielen oppiminen koettiin vaikeana. Maahanmuuttajaopiskelijat kokivat suomen kielen osaamisen hyödyttävän ja auttavan heitä monissa asioissa, kuten asioiden hoitamisessa, ammatilliseen koulutukseen pääsemisessä, sekä työn saamisessa. Kielen oppiminen on tärkeää maahanmuuttajien psyykkisen hyvinvoinnin, uuteen yhteiskuntaan sopeutumisen ja siinä pärjäämiseen, sekä itsenäiseen toimintaan vaikuttava tekijä. Huono kielitaito on merkittävä tekijä ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden lisääntymisessä. Hyvät toverisuhteet ja hyväksi koettu sosiaalinen ilmapiiri edistää opiskeluyhteisön toimivuutta, sujuvuutta ja opiskelijoiden hyvinvointia. Yhteisöön kuuluminen, hyväksytyksi tuleminen sekä kokemus arvostetuksi tulemisesta ovat meille itse kullekin tärkeitä hyvinvoinnin lähteitä. Muilta saatu apu helpottaa opiskelua. Erityisen tärkeäksi hyvinvoinnin kannalta osoittautui luottamus siihen, että apua ja tukea saa tarvittaessa. Vaikka tarve yhteisöllisyyteen on yksilöllinen ja kulttuurissidonnainen, kaipaa valtaosa opiskelijoista jonkin asteista yhteenkuuluvuutta muiden kanssa. Ulkopuolisella ja yksinäisellä on raskasta. Vastavuoroista oppimista Maahanmuuttajaopiskelijat ovat tuoneet kouluyhteisöömme monia uusia myönteisiä asioita. He ovat opettaneet esimerkillään koko yhteisöä. Sosiaaliset taidot, laaja kielitaito ja kulttuurinen tuntemus ovat maahanmuuttajien etuja. Kouluyhteisössämme nähdään maahanmuuttajat arvokkaana voimavarana. Monikulttuurisessa kouluyhteisössä erilaiset näkökulmat laajentavat tapaa tarkastella opiskelua ja tuovat uusia, luovia ratkaisumalleja. Myönteisenä näen maahanmuuttajien myötä avartuneen näkemyksen siitä, että on useita tapoja opiskella oikein. Opinnäytetyössäni osallisuus ja elämänhallinta näyttäytyvät opiskelijan hyvinvointia edistävinä asioina. Onnellisuus on hyvinvoinnin korkein tila. Elisa Parikka, koulukuraattori, sosionomi (ylempi AMK) Tämä teksti perustuu syksyllä 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni: Parikka Elisa 2014. Kohti hyvinvointia. Kuraattorityö aikuislukiossa, aikuisten peruskoulua suorittavien maahanmuuttajaopiskelijoiden kanssa. Metropolia ammattikorkeakoulu, sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Verkossa.
Vanhusten kotihoivan laatu ja henkilöstöresurssit Raaseporissa
Onko kotihoivan laatua Raaseporissa mahdollista kehittää paremmaksi ilman henkilöstön lisäresursseja? Perusturvalautakunnan kokouksessa 22.1.2015 käsiteltiin Raaseporin kaupungin ja Mehiläinen Oy:n välistä sopimusta, jossa Karjaan alueen kotipalvelu, kotisairaanhoito, päiväkeskustoiminta ja tukipalvelujen ostaminen Mehiläinen Oy:ltä optioajan umpeutumisen 31.12.2015 jälkeen, voidaan siirtää takaisin kaupungin omaksi tuotannoksi alkaen 1.1.2016. Perusturvalautakunnan esityslistassa todetaan, että kotihoidon toiminnalla on koko kaupungin alueella edessään suuria haasteita, koska kotihoidolla tulee olla valmiudet tarjota palveluja alati lisääntyvälle määrälle vanhuksia heidän kodeissaan myös hoitotarpeen kasvaessa. Raaseporin strategiassa vuosille 2014 -2017 todetaan myös, että hoivapalveluja tulee siirtää avohuoltoon ja vanhushuollon toimintaa tullaan jatkossakin kehittämään siten, että laitospaikkoja lakkautetaan. Painopiste ikääntyneiden hoidossa siirtyy enenevässä määrin avohoidon puolelle ja toimintaa on sisällöllisesti kehitettävä, jotta tähän tarpeeseen voidaan vastata. Kotihoivan työaikaseurannan tulokset joulukuun 2013 mittauksessa osoittivat, että melko yksinkertaisilla keinoilla voidaan kotihoidon työ jakaa tehokkaammin (perusturvalautakunnan 12.6.2014: esitys). Esityksessä todettiin lisäksi, että taloudellisen näkemyksen mukaan voidaan kotihoivan toimintaa tehostaa huomattavasti nykyisillä henkilöstöresursseilla ilman, että henkilökuntaa kuormitetaan liikaa ja myös vaarantamatta kotihoivan asiakkaiden hyvää hoitoa ja hoivaa. Kaupungin kotihoidon työn tehokkaampi suunnittelu, henkilöstön koulutus, mobiilidokumentaatio ja yhteistyö esimerkiksi seniorineuvonnan, vuodeosastojen ja erikoissairaanhoidon kanssa on lueteltu toimenpiteiksi, joiden avulla kotihoitoa kehitetään. Sen jälkeen, kun kaupungin kaikki kotipalveluyksiköt ovat takaisin omassa tuotannossa, on kehityksen ohjauksesta ajateltu tulevan sujuvampaa, ja palvelusta yhdenvertaista kaikille kotipalvelun asiakkaille kaupunginosasta riippumatta. Karjaan kotihoitoyksikön ollessa omassa tuotannossa, voidaan toimintaa koordinoida Pohjan kotihoidon kanssa siten, että henkilöstöresursseja voidaan sujuvasti käyttää molemmissa yksiköissä, sillä ne ovat maantieteellisesti lähellä toisiaan. Kotihoivan toiminta-ajatus Raaseporissa Raaseporin kotihoivan toiminnan tavoitteena on, että asiakas voi asua omassa kodissaan niin kauan kuin tämä on mahdollista kotihoivan tukipalvelujen avulla. Asiakasta hoidetaan niin fyysisenä, psyykkisenä kuin sosiaalisena kokonaisuutena ja hänellä on oikeus tulla yksilönä kohdelluksi kunnioittavasti. Asiakkaan omaa tahtoa, toiveita, kokemuksia, arvoja ja kotia tulee siis kunnioittaa ja kuntouttavaa työtapaa tulee soveltaa hoivan yhteydessä. Jotta hoitosuunnitelmaa voidaan toteuttaa parhaalla tavalla ja jotta siitä tulee tarkoituksenmukainen, turvallinen ja toimiva, tulee suunnitelma tehdä yhdessä asiakkaan kanssa. Kotihoidon toiminta-ajatuksena on myötävaikuttaa yksilön elämisen laadun kokemiseen eli hyvään elämään. Voiko koti kuitenkin muuttua vanhuksen vankilaksi? Lähes 90 prosenttia yli 75 vuotta täyttäneistä asuu omassa kodissaan ja monet ikääntyneistä myös itse tahtovat näin tehdäkin, niin pitkään kuin se on mahdollista (HS 13.7.2014 pääkirjoitus). Laitoshoitoa puretaan sen perusteella, että koti tai kodinomainen paikka on ihmisen elämänlaadun kannalta parempi kuin laitoksessa asuminen. Laitoshoidon vähentäminen vanhustenhuollon piirissä on kuitenkin keskeinen osa hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa ja sen myötä kuntien menoja yritetään pienentää noin 300 miljoonaa euroa vuoteen 2017 mennessä. Voidaankin syystä kysyä, onko keskustelu vanhuksien elämänlaadun parantamisesta vain tyhjää puhetta, kun oikeasti tavoitteena ovat säästöt hoitokuluissa? Poikkeaako Raaseporin kaupunki jotenkin maamme muista kunnista tässä asiassa? Sitä mukaan kun laitoshoitopaikkoja on vähennetty, ei kotihoitoa ole kehitetty vastaanottamaan lisääntyvää hoitoa tarvitsevaa vanhusväestön määrää. Omassa kodissa asuu yhä sairaampia vanhuksia ja moni huonokuntoinen vanhus tahtoisi pois kotoaan ympärivuorokautiseen hoitoon. Näin siksi, että on turvatonta asua yksin kotihoidon varassa, joka tarjoaa vain pikakäyntejä. Kaikilla ei ole myöskään omaisia tai läheisiä tukena ja turvana. Ajatus siitä, että oma koti on paras paikka asua, muuttuu monelle vanhukselle pelottavaksi vankilaksi, jossa kaatumisista, lonkkamurtumista, kivuista, yksinäisyydestä ja muistisairauksista aiheutuu tuskaa, huolta, murhetta ja ala-arvoista elämänlaatua monelle vanhukselle ja heidän omaisilleen. Myös kotihoidon henkilöstö yrittää parhaansa mukaan tehdä hoivatyötään vanhuksen luona, mutta väsyy ainaiseen hosumiseen ja riittämättömyyden tunteeseen. Kuten eräs kotihoidon työntekijä totesi: ”Itku meinaa tulla joka kerta kun sulkee oven takanaan ja tietää että monia tärkeitä asioita jäi tekemättä, eikä ehdi jäädä pitempään, sillä seuraava vanhus jo odottaa huolestuneena”. Tästä kehittyy kohtuuttoman raskas ja voimia kuluttava elämä niin vanhuksille kuin huolestuneille omaisille ja lisäksi kotihoidon työntekijöille. Lainsäädäntökään ei tähän näytä auttavan, sillä 2013 säädetty vanhuspalvelulaki edellyttää, että kuntien on järjestettävä iäkkäille henkilöille laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka ovat heidän tarpeisiinsa nähden sekä oikea-aikaisia että riittäviä. Kuka määrittelee nämä kriteerit kunnissa, sillä vanhuksia tässä asiassa ei ainakaan kuunnella. Kotihoidon tarve tulee kasvamaan ja henkilöstönmitoituksen tulee kasvaa tämän tarpeen mukaan, mikäli lakia noudatetaan ja arvokasta elämää puolustetaan myös ikääntyneille. Kuten Superin puheenjohtaja Silja Paavola totesi 29.1.2015 Iltalehden pääkirjoituksessa, kotihoito ei jatkossakaan voi korvata ympärivuorokautista hoivaa, sillä henkilöstön riittävyys kotihoidossa on suuri ongelma, joka puolestaan vaikuttaa hoitohenkilökunnan työmotivaatioon, sen ollessa pakkotahtista suorittamista. Onkin saatava korjaus niin resurssi kuin johtamisongelmiin. Kotihoitoon tulee saada sekä joustoa että nopeaa reagointia niin, että kotikäyntejä lisätään vanhuksen luo aina tarpeen vaatiessa. Tämä vaatii lisähenkilöstöä, eikä siihen auta ainoastaan tehokkaampi suunnittelu, henkilöstön koulutus tai mobiilidokumentaatio. Kuntien tulisi myös punnita tarkkaan, kumpi on huonokuntoisen ja sairaan vanhuksen kannalta inhimillisempää; monen vuorokausikäynnin kotihoitopikakäynti vaiko laitoshoitopaikka? Lisäksi tarvitaan uusia luovia ratkaisuja, kuten esimerkiksi henkilökohtaisia avustaja palveluita muistisairaille, vanhusten perhehoitoa, ryhmäasumista ja senioriyhteisöasumista oman kodin, tehostetun palveluasumisen tai laitoshoidon rinnalle. Ritva Mieronkoski, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Raasepori 2015. Päätökset ja vaikuttaminen. Esityslistat ja pöytäkirjat. Perusturvalautakunta 22.1.2015. Raasepori 2014. Kotihoivan työaikaseurannan esittely. Pöytäkirjat. Liite: Ohje Raaseporin kotihoidolle. Verkossa. Helsingin Sanomat 13.7.2014, Pääkirjoitus. Kodista ei saa tulla vanhuksen vankilaa. Verkossa. Iltalehti 29.1.2015, Pääkirjoitus. Silja Paavola. Hyvä kotihoito on arvovalinta. Verkossa.
Koululaisten syrjäytymistä torjuvaa osallistamista monin keinoin
Osallisuus ja syrjäytyminen nousevat tuon tuosta julkiseen keskusteluun: politiikassa, erityisesti kun mietitään maamme talouden tilaa ja syrjäytymisen aiheuttamia kustannuksia ja syrjäytymisen estämistä; mediassa ja kansalaisten keskuudessa, kun yksinäisyys, asunnottomuus ja työttömyys kohtaavat ja puhuttelevat. Osallisuus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Aihe on ajankohtainen eriarvoistuvassa Suomessa. Suomi on ratifioinut Unicefin lapsen oikeuksien sopimuksen, jonka mukaan lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on aina ensimmäiseksi otettava huomioon lapsen etu. Lapsi- ja nuorisopolitiikkamme ja – opinnäytetyömme korostavatkin sitä, että nuorten syrjäytymistä tulee monipuolisesti ennaltaehkäistä. Lasten ja nuorten osallistumisen vahvistamisen haasteena on avointen ja vuorovaikutuksellisten käytäntöjen ja toiminta- ja opetusmallien kehittäminen ja vakiinnuttaminen. Koulun oppilastyö on integroitua nuorisotyötä, joka voi tukea uudenlaisen toimintakulttuurin syntymistä ja hyvinvointia kouluissa. Myös tutkijat muistuttavat siitä, että peruskoulussa, joka kokoaa sosiaalityön, terveyspalvelut ja nuorisotyön yhteen paikkaan, voidaan tarjota korjaavia ja ennaltaehkäiseviä palveluita. Koulujen tulee siis olla yhteisöjä, joissa oppilaat, moniammatillinen henkilökunta ja vanhemmat ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja lähiyhteisön kanssa. (Mm. Kiilakoski ja Gretschel 2012.) Yhteisöllisyys on syrjäytymisen näkökulmasta tärkeää. Se tarjoaa yksilölle mahdollisuuden samaistua yhteisöön tai sen jäseniin ja luo elämään merkitystä. Lisäksi yhteisö tarjoaa yksilölle sen tarvitsemaa turvallisuutta. Yhteisö voi myös vahvistaa toivottua käyttäytymistä, ja tämä puolestaan johtaa helpommin yhteisiin arvoihin. Myös omien ongelmien, vahvuuksien ja heikkouksien tiedostaminen kehittyy, kun niitä joutuu peilaamaan oman yhteisönsä muiden jäsenten ominaisuuksiin. Näin yhteisöllisyys liittyy erottamattomasti osallisuuteen ja syrjäytymiseen. Osallisuus koulussa opinnäytetyömme keskiössä Sosiaalialalla työskentelevinä sosionomeina kohtaamme työssämme asiakkaita, jotka ovat syrjäytyneet monien asioiden seurauksena. Näemme työssämme, kuinka tärkeää syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja osallisuus ovat. Jotta kouluyhteisö aidosti olisi oppilaiden yhteisö, sen tulee tarjota oppilaille konkreettisia tilaisuuksia osallisuuteen sekä kohdentaa merkittäviä voimavaroja oppilaiden syrjäytymisen ehkäisyyn. Metropolia ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulujen opinnäytetyön aiheen valintaan vaikuttivat sekä oppilaiden syrjäytymisen tekijöihin liittyvä kiinnostus että ammatilliset lähtökohtamme ja valtakunnalliset osallisuuden edistämisen tavoitteet. Työn teimme yhdessä Petrus Väärälän kanssa aiheesta ”Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä”, Tutkimuskohteeksemme valikoitui kouluterveyskyselynkin mukaan tavallinen keskiverto helsinkiläinen Hiidenkiven peruskoulu Helsingin Tapanilassa. Kehittämisen kohderyhmäksi valikoitui peruskoulun koko henkilökunta, kaikki koulun aikuiset. Opinnäytetyömme lähtökohta oli se, että koko henkilöstö voi toimillaan ja valinnoillaan vaikuttaa lasten ja nuorten osallistumis- ja osallistamiskokemuksiin koulun arjessa. He näkevät sekä paremmin että huonommin toimivat käytänteet koulussa. Oppilaiden osallisuuden merkitys kouluissa nousee esiin niin lainsäädännössä kuin erilaisissa ohjelmissa. Myös Helsingin kaupungin strategiassa osallisuus on nostettu yhdeksi tärkeäksi kivijalaksi. Hiidenkiven opetussuunnitelmassa korostuvat kasvattaminen suvaitsevaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen, vastuunottoon, itsearviointiin ja yhteistyöhön oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan kesken. Myös yhteistyöhön oppilaiden huoltajien kanssa ja ulkopuolisten yhteistyökumppanien kanssa kiinnitetään huomiota. Yhteisöllinen ja vuorovaikutteinen toimintakulttuuri ja sen tukeminen monin eri tavoin, kuten myös oppilaan kehittyminen aloitteelliseksi, yhteistyökykyiseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi, korostuvat Hiidenkiven opetussuunnitelmassa. Ennaltaehkäisevä toiminta on koulun keskeinen toimintaperiaate. Opinnäytetyössä käyttämässämme näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmässä tieto ja kokemus yhdistyvät. Menetelmää on käytetty terveysalalla, mutta se soveltuu hyvin myös sosiaalialan kehittämistyöhön. Käsityksemme mukaan näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmää ei kovin laajasti käytetä sosiaalialalla. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Tanskassa ja Ruotsissa tilanne on toinen. Osallisuus on syrjäytymisen vastapari, ja molemmat kehittyvät prosesseina. Näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmä tuo yhteen teorian ja käytännön. Se auttaa tarkentamaan tieteellisten tutkimusten tuottaman tiedon merkitystä ammatillisten toimenpiteiden perustana. Sitä mitä Hiidenkiven peruskoulussa tapahtuu oppilaiden osallisuuden edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmista, selvitettiin kysymällä henkilöstöltä millaisia oppilaiden osallisuutta edistäviä rakenteita ja henkilökunnan työtapoja koulun käytännössä on sekä miten toimivia käytäntöjä toteutetaan. Lisäksi kysyimme miten osallisuustyön haasteita tehdään näkyviksi ja miten vahvistetaan oppilaiden osallisuutta sekä millaisia osallisuutta edistäviä ratkaisuja löydetään. Paljon on tehty, mutta mahdollisuuksia on enemmän Tulosten perustella Hiidenkivessä tehdään paljon oppilaiden osallisuuden edistämiseksi. Koulun rakenteet saattavat kuitenkin vaikeuttaa aitoa osallisuutta. Henkilökunnan saumaton yhteistyö koetaan usein vaikeaksi, kun toiminta on pirstaloitunutta ja esimerkiksi kouluruokailu tuotetaan ostopalveluna. Kaikkia koulussa työskenteleviä ihmisiä ei ole myöskään valmennettu oppilaiden kohtaamiseen. Yhteishengen nostaminen on tärkeä osa osallisuuden kokemuksen lisäämistä. Osa opettajista kaipasi me-hengen kasvattamista ja vaalimista. Myös koulumummot nousivat toivelistalle. Opinnäytetyömme osoitti sen, että koulun opetustyön rinnalle pitäisi kehittyä myös moniammatillista sosiaali- ja terveysalan yhteistyötä oppilaiden hyvinvointia edistämään. Oppilaat tarvitsevat aikuisia arjessaan. Tämän järjestämisessä, vastuu on aikuisilla. Mirka Vainikka, sosionomi (ylempi AMK) Lisätietoa Mirka Vainikka ja Petrus Väärälä 2014. Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä. Metropolia ammattikorkeakoulu, sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Master-opinnäytetyö. www.theseus.fi -> Metropolia -> Sosionomi ylempi AMK-tutkinto.
Sosionomeilla on vahva varhaiskasvatuksen osaaminen
Eduskunnassa käsitellään päivähoitolain muutosta. Metropolian opiskelijayhdistys Soffa ry kuvaa kannanotossaan sosionomi-koulutuksen tuottamaa vahvaa varhaiskasvatuksen osaamista. Keskeistä ydinosaamista on myös perheiden kanssa työskentely, kohtaamisen taidot sekä osallisuuden edistäminen. Lapsen varhaiskasvatuksen pedagoginen suunnittelu on myös ydinosaamista. Tieto ja ymmärrys myös mielenterveyden ja päihteiden sekä lastensuojelun teemoista on osa ammattitaitoa. Lue tästä lisää: Kannanotto hallituksen esitykseen lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 341/2014 vp) Soffa ry keskittyy kommentoimaan hallituksen esityksen pykälien 1, 2 ja 7 säännöksiä. Varhaiskasvatuksen Educare-malli tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia Varhaiskasvatuslain 1 §:ssä määritellään varhaiskasvatus Educare-mallin mukaiseksi lapsen suunnitelmalliseksi ja tavoitteelliseksi kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaksi kokonaisuudeksi, jossa korostuu pedagogiikka. Educare-malli tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia kunhan opetuksen määrässä huomioidaan lapsen ikä ja kehitystaso. Hoivan, kasvatuksen ja opetuksen tulee säilyä tasapainossa, jotta taataan oikeus lapsuuteen ilman suorituspaineita. Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisussa (7:2013) tuotiin ilmi kehityskohteita ammattikorkeakoulujen lastentarhanopettajan pätevyyden tuottavissa opinnoissa. Tämän arvioinnin perusteella ammattikorkeakoulut ovat kehittäneet varhaiskasvatusopintojen sisältöä ja laajuutta. Metropolia Ammattikorkeakoulussa astui syksyllä 2014 voimaan uusi opetussuunnitelma, jossa varhaiskasvatusopinnot muodostavat 95 op kokonaisuuden. Kokonaisuuteen sisältyy työharjoittelujaksot sekä opinnäytetyö varhaiskasvatuksen sektorilla. Tammikuussa 2015 ammattikorkeakouluille osoitetun kyselyn (Manssila, 2015) tulokset kertovat Metropolian varhaiskasvatusopintojen noudattavan lakiesityksen varhaiskasvatuksen määritelmää sekä sen tavoitteita erinomaisesti. Varhaiskasvatuksen tavoitteet näkyvät selkeästi Metropolian varhaiskasvatusopinnoissa Sosionomi (AMK) koulutus tuottaa 210 op. verran sosiaalipedagogista osaamista, jossa korostuu pedagoginen ja sosiaalinen näkökulma. Sosiaalipedagoginen työote muodostuu kasvatuksellisen ja oppimiseen liittyvän sekä yhteiskunnallisen näkökulman yhdistämisestä. Kasvatuksellisen osaamisen tueksi sosionomilla on tarjota varhaiskasvatuksen kentällä myös lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen tarvittavat työkalut. Sosionomin opetussuunnitelmassa on varhaiskasvatusopintojen lisäksi kokonaisuuksia, kuten työyhteisön johtamisopinnot, jotka rakentavat osaamista toimia lastentarhanopettajan tehtävissä. Lakiluonnoksen 2 §:ssä on kymmenen kohdan tavoitelistaus varhaiskasvatukselle. Kohta 3 edellyttää lapsen leikkiin, liikkumiseen, taiteisiin ja kulttuuriperintöön perustuvaa monipuolista pedagogista toimintaa. Metropolian varhaiskasvatusopintoihin sisältyy kuvataide-, liikunta- ja musiikkikasvatusta sekä sanallista ilmaisua ja kirjallisuutta. Lain 2 §:ssä, kohdassa 7, asetetaan varhaiskasvatuksen tavoitteeksi tunnistaa lapsen yksilöllinen tuen tarve ja järjestää tarkoituksenmukaista tukea varhaiskasvatuksessa tarpeen ilmettyä. Lastensuojelun sekä mielenterveys- ja päihdetyön opintokokonaisuudet ovat sosionomin vahvuuksia tällä saralla. Myös erityisen tuen tarve sekä monikulttuurisuus tulevat esille opinnoissa. Kohta 10 asettaa varhaiskasvatuksen tavoitteeksi yhteistyön lapsen ja tämän vanhemman kanssa lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin takaamiseksi. Osallisuuden vahvistaminen ja kasvatuskumppanuus kuuluvat nekin Metropolian varhaiskasvatusopintoihin. Metropolian varhaiskasvatuksen opinnot sekä muu sosiaalialan opetussuunnitelma tukee varhaiskasvatuksen tavoitteita. Varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen on sosionomin osaamisen ydintä Varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen vaatii osaamista lapsen kehityksestä ja oppimisesta, tuen tarpeiden arvioinnista, tukitoimien toteuttamisesta sekä yhteistyöstä vanhempien ja moniammatillisten verkostojen kanssa. Selvitys sosionomitutkintojen varhaiskasvatusosaamisesta kertoo, että nämä elementit ovat ammattikorkeakoulusta valmistuneen lastentarhanopettajan osaamisen ydintä. 7 § a kohta on muutoin kannatettava, mutta lain yksityiskohtaisissa perusteluissa ensisijainen vastuu varhaiskasvatuksen suunnitelmasta on alleviivattu kasvatustieteen kandidaatin osaamisen mukaiseksi. Ensisijainen vastuu varhaiskasvatussuunnitelman laatimisesta tulee olla yhtä lailla ammattikorkeakoulusta valmistuneella lastentarhanopettajalla kuin kasvatustieteen kandidaatilla. Sosiaalipedagoginen osaaminen tukee varhaiskasvatussuunnitelman laatimisessa pedagogista orientaatiota. Sosionomi AMK tutkinto tuottaa osaamisen ja pätevyyden lastentarhanopettajan tehtäviin Kannanotossa olemme johdonmukaisesti käyttäneet uudistuvasta päivähoitolaista varhaiskasvatuslaki nimeä tuodaksemme esiin päivähoitotermin riittämättömyyden perustana olevaa Educare-mallia ajatellen. Varhaiskasvatus sen sijaan on ajantasaisempi ja kuvaavampi termi hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuutta ajatellen. Kantamme varhaiskasvatuslakiesitykseen on, että ammattikorkeakoulusta kelpoisuuden saanut lastentarhanopettaja on yhtäläisesti pätevä toteuttamaan laadukasta varhaiskasvatusta kasvatustieteen kandidaatin rinnalla. Yhteistyöllä luodaan lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevaa varhaiskasvatusta. Sofianlehdonkatu 5 b:n Opiskelijat Soffa ry puheenjohtaja Essi Miettinen edunvalvontavastaava Tiia-Maria Luukko edunvalvontavastaava Lauri Lilleberg Lisätietoja: soffa.opy@gmail.com HE 341/2014 vp. Hallituksen esitys lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Verkossa. Karila, Kirsti - Harju-Luukkainen, Heidi - Juntunen, Armi - Kainulainen, Sakari - Kaulio-Kuikka, Kati - Mattila, Virpi - Rantala, Krister - Ropponen, Markus - Rouhiainen-Valo, Tuula - Sirén-Aura, Monica - Goman, Jani - Mustonen, Kirsi - Smeds-Nylund, Ann-Sofie. 2013. Varhaiskasvatuksen koulutus Suomessa. Arviointi koulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista. Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisu 7. Verkossa. Manssila, Jaana. 2015. Kysely ammattikorkeakouluille: Varhaiskasvatus ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmissa. Helsinki: Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto. Verkossa.
Kehittyvä varhaiskasvatus tarvitsee uuden lain
Ajankohtainen ja tärkeä aihe omaa alaani sekä koko yhteiskunnan tulevaisuutta ajatellen on varhaiskasvatuslain uudistaminen. 41 vuotias päivähoitolaki tarvitsee kipeästi uudistusta ja viimeiset vuodet on asiaa pyöritelty mediassa ja viime keväänä eduskuntaan pitikin mennä käsiteltäväksi varhaiskasvatusta ja päivähoitoa koskeva hallituksen lakiesitys. Kyse on isosta lakipaketista ja vielä ei ole ihan valmista (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014). Tärkeää olisi, että lakipaketti saataisiin pian kuntoon, sillä lasten ja lapsiperhepalveluiden tulevaisuuden kannalta sekä koko yhteiskuntamme hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää, että uudistuksia vanhoihin lakeihin tehtäisiin. Laadukas varhaiskasvatus hyödyttää lasta paljon enemmän kuin mikään muu kasvatus tai koulutus. Vaikkakin varhaiskasvatus on lapsen hoidon, kasvatuksen ja koulutuksen kokonaisuus yhdessä. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella luodaan pohja jo varhain tukemaan koulunkäyntiä ja kokonaisuudessaan ihmisen elämänkaarta. Mitä aikaisemmassa vaiheessa lapset saadaan mukaan yhteisen varhaiskasvatuksen piiriin, sitä enemmän voimme vähentää syrjäytymisriskiä ja sen lisäksi vastata lapsen sekä koko perheen tukemisen tarpeisiin. Varhaiskasvatusvaiheessa alulle pantu perheiden ja ammattilaisten välinen kasvatuskumppanuus on helpoin tapa tukea myös lapsen yksilöllistä kehitystä. Kun jo alussa on avattu yhteistyöväylä on siitä helpompi jatkaa myös esimerkiksi koulussa eteenpäin. (Opettaja 8-9/2014). Lapsella oikeus varhaiskasvatukseen Uudistuksia tarvitaan myös jotta varhaiskasvatuksen laadukkuus voitaisiin jatkossa taata. Tässä vaiheessa on myös hyvä muistaa, että varhaiskasvatus ja päivähoito eivät ole sama asia. Tosin parhaimmillaan ne kyllä toteutuvat samassa paikassa. Uudella lailla olisi myöskin turvattava, että juuri sanaa varhaiskasvatus saisi käyttää vain palveluista, joka täyttää lain mukaiset varhaiskasvatukselle asetetut vaatimuksen. Varhaiskasvatuksen tulisi olla palvelu lapsiperheille, joka olisi järjestetty sekä laadullisesti että sisällöllisesti samoin kriteerein. Tätä myötä uusi laki takaisi myös varhaiskasvatuksen valvonnalle jonkinlaiset raamit, joita voisi hyödyntää myöskin yksityisen päivähoidon valvontaan (OAJ). Uuden lain odotetaankin antavan vahvempaa sisällöllistä ohjausta ja sen myötä laatua. Sen halutaan vahvistavan varhaiskasvatusta etenkin pedagogisena toimintana. Jotta laadukasta pedagogista toimintaa voisi olla on myös syytä miettiä päiväkotien henkilöstön rakennetta siten, että ammattitaitoisia kasvattajia olisi lapsimäärää kohden riittävästi. Jotta kaikki lapset pääsisivät pedagogisen kasvatuksen piiriin, olisi subjektiivinen päivähoito -ja varhaiskasvatusoikeus säilytettävä ehdottomasti kaikilla lapsilla. On esitetty, että subjektiivista oikeutta rajattaisiin esimerkiksi sellaisissa tapauksissa jossa perheessä jompikumpi vanhempi on äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla. Näillekin lapsille on kuitenkin taattava mahdollisuus varhaiskasvatukseen vaikka se sitten olisi osapäiväistä. Euroopan unionin alueella on otettu tavoitteeksi, että 95% yli neljävuotiaista osallistuisi pedagogiseen varhaiskasvatukseen (OAJ). Kansainvälisillä tutkimuksilla on osoitettu kuinka tärkeää roolia varhaiskasvatus ihmisen elämässä esittää. Tutkimuksilla on saatu tunnustettua, että esimerkiksi lasten oppimistulokset myöhäisemmässä iässä paranevat, ja sosiaaliset taidot vahvistuvat. Koko yhteiskunnan tasolla on huomattu naisten osallistumisen työelämään olevan korkeampaa ja taloudellinen kehitys parempaa. (OECD) Laadukkuudesta puhuessa, en voi myöskään unohtaa medioissakin kuohuntaa aiheuttavaa keskustelua päiväkotien lapsiryhmäkoosta. Liian suurissa lapsiryhmissä ja liian suurissa päivähoitoyksiköissä varhaiskasvatuksen laatu, yhteisöllisyys ja yksilöllisyys kärsivät. Vaikka nykyisellään päiväkodeissa suhteutetaan henkilökuntaa suhteessa lapsiin, niin nykyiset ryhmäkokosuositukset kuitenkin mahdollistavat lapsien määrän lisäämisen ryhmiin. Tämä johtuu siitä, että oletetaan etteivät kaikki lapset kuitenkaan ole hoidossa erilaisten hoitosopimustensa vuoksi yhtä aikaan. Lisäämällä yksi aikuinen ryhmään saadaan lisättyä myös lapsia, jolloin ryhmäkoot saattavat paisua hurjiksi. Usein arjessa käy kuitenkin niin, että lapset ovat suhteellisen samaan aikaan hoidossa, lasten vapaapäivät sattuvat samoihin ajankohtiin ja sijaisten saatavuus on heikkoa henkilökunnan sairastuessa. Tällaisissa tilanteissa joutuvat kärsimään lapset, erityisesti pienet lapset sekä erityistä tukea tarvitsevat lapset. Yksilöllinen huomioiminen jää minimiin ja työ muuttuu varhaiskasvatuksesta massojen liikutteluksi, turvallisuuden ylläpitämiseksi ja selviytymiseksi. Tutkimus- ja kehittämistoiminta varmistaa varhaiskasvatuksen laatua Vuodelta 1973 peräisin olevassa päivähoitolaissa ei ole myöskään mitään säädöksiä koskien tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Niitä ei ole myöskään suunnitteilla tulevaan varhaiskasvatuslakiin. Tämä on sääli, sillä varhaiskasvatuksen kehittäminen on investointi, eikä menoerä (Opettaja 8-9/2014). Kehittäminen on panostamista tulevaisuuteen ja lapset jos mikä ovat meidänkin yhteiskuntamme tulevaisuus. Muuttuvan yhteiskunnan mukana muuttuvat myös lapsiperheiden tarpeet ja kehittämistyöllä pystyttäisiin vastaamaan myös niihin. Olisikin erittäin tärkeää, että tutkimus- ja kehittämistoimintaa varten resursoitaisiin varoja ja niistäkin säädettäisiin tulevassa uudessa varhaiskasvatuslaissa (Socca 2014). Minusta tuntuu, että politiikoilta, päättäjiltä ja suurimmalta osalta kansalaisista menee yli ymmärryksen mitä laadukas varhaiskasvatus on ja kuinka suuresti se hyödyttää koko yhteiskuntaamme. Panostamalla varhaiskasvatukseen panostamme siihen että yhteiskunnallamme on hyvä olla. Subjektiivinen päivähoito takaa muun muassa sen, että lasten perheet eli vanhemmat kykenevät olemaan osallisena työelämään, ehkäisemme syrjäytymistä, lisäämme tasa-arvoa ja osallisuutta. Ennen kaikkea subjektiivisella päivähoidolla takaamme sen, että kaikkien lasten on mahdollista osallistua pedagogiseen kasvatukseen. Uuden lain keskiössä pitäisi olla lapsi ja lapsen mahdollisuudet osallistua leikkiin, oppia, harjoitella sosiaalisia vuorovaikutussuhteita, mahdollisuus innostua ja kokea elämyksiä. Outi Kakkonen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Laki lasten päivähoidosta. 19.1.1973/36 Maija-Leena Nissilä 2014. Ei vieläkään vakalakia. Opettaja 8-9. 12–15. OECD. Early Childhood Education and Care. Verkossa. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Varhaiskasvatuslaki. Verkossa. Torbjörn Stoor. Sosiaalialan osaamiskeskusten lausunto varhaiskasvatuslaista 27.5.2014. Socca – Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Verkossa.
Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä Helsingissä
Lastensuojelu on viime aikoina herättänyt paljon keskustelua mediassa. Työntekijöiden ammattitaitoa ja pätevyyttä on arvosteltu voimakkaasti. Median myötä ihmisille on voinut tulla kuva siitä, että lastensuojelun työntekijät voisivat tehdä päätöksiä kuulematta tai kohtaamatta asiakasta. Lastensuojelun asiakkaille on tarjolla lukuisia erilaisia tukipalveluita, joita ei mediassa juurikaan ole nostettu esiin, esimerkiksi lastensuojelun perhetyö. Lastensuojelun perhetyö on yksi lastensuojelun avohuollon palvelu- ja tukimuoto, jonka tarkoituksena on tukea tilapäisesti lapsiperheitä arkielämän hallinnassa, voimavarojen vahvistamisessa, vanhemmuudessa, sekä lasten ja nuorten kasvatustehtävässä. Perhetyön pääasiallisena menetelmänä on yhdessä keskusteleminen ja tiedon antaminen muun muassa arjen toimivuudesta, lasten kehitysvaiheista ja - tarpeista sekä kasvatusasioista. Lastensuojelun perhetyössä työskentelevät pääsääntöisesti sosionomi AMK koulutuksen saaneet työntekijät. Lastensuojelun perhetyö on tavoitteellista ja suunnitelmallista perheen tilanteen selvittelyä, tukemista sekä palvelua, jota Helsingissä haetaan lapsen vastuusosiaalityöntekijän kirjallisella hakemuksella. Helsingin kaupungin lastensuojelun perhetyölle tehdään tavoitteet ensimmäisessä tapaamisessa, johon osallistuvat asiakasperhe, sosiaalityöntekijä sekä sosiaaliohjaajatyöpari. Ensimmäisessä tapaamisessa sovitaan tavoitteiden lisäksi tapaamisten tiheys, väliarvio ja työskentelyn alustava kesto. Tämä kirjoitus perustuu Tuire Fjäderin ja Tanja Varetto-Schnitterin vuonna 2014 valmistuneeseen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä. Opinnäytetyön tavoitteena oli kerätä asiakkailta kokemuksellista tietoa lastensuojelun perhetyön prosessista sekä osallisuudesta. Lastensuojelun perhetyö koettiin hyödyllisenä ja perheitä monipuolisesti auttavana tukimuotona. Tutkimusaineisto koostui 14 lapsen ja vanhemman haastattelusta. Vaikuttavaa lastensuojelun perhetyötä Lastensuojelun työskentelyä ohjaa lastensuojelulaki. Uudessa lastensuojelulaissa on huomioitu erityisesti lapsen ja perheen osallisuuden ja oikeudellisuuden tehostaminen. Lain 20 §:n mukaan lastensuojelua toteutettaessa on selvitettävä lapsen omat toivomukset ja mielipide sekä otettava ne huomioon lapsen iän ja kehitystason edellyttämällä tavalla. Opinnäytetyön tutkimustulokset osoittivat asiakasperheiden kokevan lastensuojelun perhetyön lisänneen perheiden sisäistä elämänhallintaa, hyvinvointia sekä toimintakykyä. Työskentelyssä oli huomioitu lasten ja vanhempien voimavarat yksilöllisesti ja joustavasti. Lastensuojelun perhetyö oli koettu kokonaisvaltaiseksi tukimuodoksi jossa oli huomioitu monipuolisesti kaikki perheen yhteistyötahot. ”Perhetyöntekijät on olleet yhteydessä nuorisopsykiatrianpolille niin mä oon saanut semmosta varmuutta siihen, että mä voin tehdä näin ja voin kieltää tän, et se on auttanut sitä arjen sujumista. On tullut enemmän rohkeutta pitää rajoista kiinni.” Lastensuojelun perhetyö vaikuttaa lapsen hyvinvointiin ja etuun kun perheessä on työskennelty myös vanhempien kanssa. Lapset ovat osallisina työskentelyssä olemalla mukana laatimassa itseään ja perhettä koskevia lastensuojelun perhetyönsuunnitelmia sekä ovat läsnä kaikissa heitä koskevissa päätöksissä ja arvioinneissa. Yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa laaditut lastensuojelun perhetyön tavoitteet lisäsivät asiakaslähtöisyyttä, luottamusta sekä työskentelyyn motivoitumista. Lapsen osallisuus on keskeinen lähtökohta työskentelyn jokaisessa vaiheessa (Saastamoinen 2010). Työskentelyssä käytetyt toiminnalliset menetelmät, kuten kortit, pelit sekä lapsen/ nuoren oma kirja koettiin lisäävän asiakasosallisuutta. Lastensuojelun työskentelyssä asiakas itse on paras arvioija omasta osallisuudestaan eikä osallisuuteen vaikuta välttämättä tapaamisten lukumäärä. (Muukkosen 2008.) ”Me ollaan tehty sellasta kirjaa ja sit me ollaan piirrelty tai pelattu tai sit työntekijä on kyselly jotain. Joo ne on tavannu meitä yhessä ja sit ne on tavannu myös mun äitii.” Lastensuojelun perhetyön prosessissa oli huomioitu lasten ikä ja kehitystaso hyvin. Lapset olivat mukana suunnittelemassa, toteuttamassa ja arvioimassa lastensuojelun perhetyön työskentelyä. Lastensuojelun perhetyöhön osallistuminen oli vapaaehtoista kaikille perheen jäsenille. Asiakkaan ja lastensuojelun perhetyöntekijöiden välinen vuorovaikutus koettiin avoimeksi, arvostavaksi ja asiakasta kunnioittavaksi. Asiat otettiin puheeksi suoraan ja niistä voitiin olla eri mieltä. Lastensuojelun perhetyö koettiin läpinäkyväksi, eikä asiakkaan selän takana tehty mitään, mistä asiakas tai vanhemmat eivät olisi olleet tietoisia. Perheet tulivat hyvin kuulluiksi lastensuojelun perhetyön työskentelyn aikana. Osallisuus käsitteenä ja käytäntönä on onnistuneen kohtaamisen mahdollistaja. Lastensuojelun muutostyöskentelyä tehdään usein vanhemman kautta, mutta se ei sulje pois sitä, että lasta ei tavattaisi laisinkaan. Vain lasta näkemällä ja kuulemalla saadaan lapsesta kokonaisvaltainen kuva hänen hyvinvoinnistaan. Tuire Fjäder ja Tanja Varetto-Schnitter, sosionomi ylempi AMK-tutkinnosta Lähteet Fjäder, Tuire – Varetto-Schnitter, Tanja 2014. Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä. Opinnäytetyö. Metropolia AMK. Lastensuojelulaki 417/2007. Muukkonen, Tiina 2008. Suunnitelmallinen sosiaalityö lapsen kanssa. Heikki Waris instituutti. Saastamoinen, Kati 2010. Lapsen asema sijaishuollossa, käsikirja arjen toimintaan. Helsinki. Edita.
Sosiaalityöhön vahvaa osaamista sosionomi ylempi AMK-tutkinnolla – ratkaisuja myös sosiaalityöntekijäpulaan
Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu virkamiestyönä ammattihenkilölakia. Sen keskeinen tehtävä on säädellä sosiaalihuollon henkilöstön oikeutta toimia laillistettuna työntekijänä alan tehtävissä, vastaavasti kuten terveydenhuollossa. Lailla säädellään myös mm. oikeudesta toimia sijaisena sekä joidenkin tehtävien erityisistä oikeuksista, kuten sosiaalityöntekijän. Sosiaalihuollon alalla ei ole aiemmin vastaavaa lakia ollut. Sosiaalialan AMK-verkosto kannattaa laillistamista. Lailla on tarkoitus kumota v.2005 voimaantullut laki sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuudesta, tosin kumoamisesta aiotaan säätää vasta erikseen vuoden 2015 aikana. Tässä kelpoisuuslaissa ei huomioitu ammattikorkeakouluista valmistuvien ylempien AMK-tutkintojen tuottamaa sosiaalityön osaamista, vaikka AMK-laki oli säädetty samana vuonna 2005: sosionomi ylempi AMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Tässä uudessa ammattihenkilölaki-luonnoksessa tilannetta ei edelleenkään aiota korjata. Lakivalmistelun aikataulutus on tehokkaasti estänyt julkisen ja avoimen keskustelun asiasta ja rajoittanut vaikuttamistyötä. Lakiesitys-luonnos ei ole ottanut huomioon sosiaalialan AMK-verkoston eikä ARENEn ehdotuksia erityisesti sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän AMK-tutkinnon tuottamasta osaamisesta myös sosiaalityöntekijän tehtäviin sekä alan hallinnollisiin ja johtotehtäviin. Lakiesityksen valmisteluprosessi ja aikataulutus: STM:n sivuilla ei ole ollut mitään lain valmisteluaineistoa, ei muistioita tai luonnoksia. Kuulemistilaisuudet ovat olleet suljettuja ja kutsu kuulemiseen on tullut muutamaa päivää aiemmin: kutsu ja lakiluonnosteksti 3.11. ja Sosiaalialan AMK-verkoston edustajat olivat kutsuttu kuulemistilaisuuteen 10.11.2014. Lakiluonnoksesta puuttui tuolloin mm. kokonaan vaikutusarviointitekstit. Avointa kuulemismahdollisuutta ei ole ollut, esim. Ota Kantaa -sivustolla. Lakiesitys lähetettiin viralliselle lausuntokierrokselle 24.11. ja lausuntoaika päättyi jo 2.12.2014, aikaa lausunnolle oli siis VIIKKO. Tällainen aikataulutus ei mahdollista keskustelua edes lausunnonantaja-organisaatioiden sisällä, puhumattakaan julkista keskustelua. Lakiesitysaineisto oli siis vasta 24.11. ensimmäistä kertaa nähtävillä STM:n sivuilla. Yhdeltäkään ammattikorkeakoululta ei pyydetty lausuntoa, toisin kuin useilta yliopistoilta. Lausuntoa pyydettiin vain Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostolta ARENElta, jolle toki sosiaalialan verkosto toimitti näkemyksensä. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkostolta ei lausuntoa pyydetty. Lausunto piti antaa webrobol-kyselynä, mikä myös hankaloittaa/estää oman lausunnon julkistamista esim.kotisivuilla. Ja kyselyssähän vastataan siihen mitä kysytään, mikä rajaa lausunnonantajan mahdollisuuksia kannan esittämiseen. Lakiesitys on ollut valtion ja Kuntaliiton yhteistyöelimen Kuthanek:in käsittelyssä lausuntokierrosta seuraavalla viikolla, mikä kertoo siitä, että lausunnot on STM:ssä pika-analysoitu. Kovin suuria muutoksia lausuntojen perusteella ei lakiesitykseen ole voinut tulla tällä aikataululla, esim. vaikutusarviointien laatua on kritisoitu. Kansainvälisen katsauksen perusteella tehdyt johtopäätökset ovat heikkoja. Lakiesitys ei vastaa hallituksen rakennepoliittisen ohjelman vaatimuksia. Lakiluonnos on todennäköisesti menossa eduskunnalle hallituksen esityksenä ensi viikolla? Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto toimittaa näkemyksensä lakiesitystä käsitteleville ministereille ja eduskunnan valiokunnille. Ja luonnollisesti myös medialle sekä erilaisissa verkostoissa ja some:ssa. Julkaisen verkoston kannanoton myös tässä Metropolian Uudistuva sosiaalialan osaaminen-blogissa. Kirjoittaja: Sirkka Rousu, yliopettaja, sosionomi ylempi AMK-tutkinto-ohjelma Kannanotto perusteluineen tässä Sosiaalialan AMK–verkosto: 11.12.2014 Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston kehittämisehdotukset ammattihenkilölakiesitys-luonnokseen Viite: Hallituksen esitys laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä ja siihen liittyvien lakien muuttamiseksi Lakiesitystä tulee muuttaa koskien laillistamista sosiaalityöntekijän tehtävään, sosionomien erityisiä oikeuksia ammatillisiin ja hallinnollisiin johtotehtäviin sekä ylemmän AMK-tutkinnon asemaa ylempänä korkeakoulututkintona. Ammattikorkeakoulujen ylemmän AMK-tutkinnon tuottama sosiaalityön sekä johtamisen osaaminen tulee laissa ottaa huomioon. Nyt esitetyllä lakiluonnoksella tutkinnon asema sementoidaan vastaamaan vuoden 2005 ajankohtaa, jolloin alan kelpoisuuksista säädettiin ilman, että siinä otettiin huomioon ammattikorkeakouluista valmistuvat ylemmät korkeakoulututkinnot. Lakiluonnos ei vastaa nykyisen eikä tulevaisuuden työelämän ja asiakkaiden tarpeisiin. Sosiaalityöntekijäpula ja laillistaminen sosiaalityöntekijäksi myös ammattikorkeakoulun sosiaalityöhön suuntaavalla sosionomi ylempi AMK-tutkinnolla Ammattihenkilölailla on taattava tasavertaiset mahdollisuudet hakea laillistamispäätöstä sekä ammattikorkeakoulussa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle (sosionomi ylempi AMK) että yliopistosta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle (lakiluonnoksen 7 § ja 8 §), silloin kun korkeakoulututkinnon painopiste on ollut sosiaalityön opinnoissa. Kuten lakiluonnoksen 13 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, niin laillistamishakemuksen liitteistä ilmenisi hakijan mahdollinen pätevyys sosiaalityöntekijäksi. Ammattikorkeakouluverkosto ei esitä tätä mahdollisuutta niille sosionomi ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneille, joilla tutkinnon sisältö on painottunut esimerkiksi rikosseuraamusalaan tai terveyden edistämiseen. Sosiaalityöhön suuntautunut sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa sosiaalityössä vaadittavan osaamisen. Tämä osaaminen kertyy kahdeksan vuoden ajanjaksolla: sosiaalityön opinnoista AMK-tutkinnossa (3,5 vuoden opinnot ja niihin kuuluvat työelämäharjoittelut), tutkinnon suorittamisen jälkeen karttunut vähintään kolmen vuoden sosiaalialan työkokemus sekä sosiaalityön opinnoista ylempi AMK-tutkinnossa (1,5-2 vuotta). Perustelut: Toisin kuin hallituksen lakiesitys, tämä menettely on hallituksen rakennepoliittisen ohjelman tavoitteiden suuntainen ja mahdollistaa työmarkkinoille korkeakoulutuksen duaalimallin tuottaman osaamisen täysimääräisen hyödyntämisen. Se tuo työmarkkinoille samantasoista (EQF 7) maisteritason osaamista sosiaalityön viitekehyksestä kuin yliopistojen sosiaalityön maisteritutkinnot, mutta soveltavan tutkimuksen sekä työelämälähtöisen kehittämistyön käytäntöorientaatioilla. Tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen orientaatioiden yhdistäminen sosiaalityössä toisi työnantajien ja asiakkaiden tarpeisiin toisiaan täydentävää osaamista. Sosionomin (ylempi AMK) osaaminen kohdentuu esimerkiksi juuri sellaisiin osaamistarpeisiin, joita tulevan sosiaalihuoltolain (HE 164/2014 vp) sosiaalityön säännöksessä (15 §) sosiaalityöntekijöiltä edellytetään. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa osaamista niin asiakastyöhön ja sen koordinointiin ja organisointiin, hallintoon ja johtamiseen kuin myös suurten sosiaalityön rakenteiden ja ilmiöiden kokonaisuuksien hallintaan ja tutkimukselliseen kehittämiseen. Menettelyn käyttöönotto edustaisi proaktiivista ja joustavaa tarkoituksenmukaisuusharkintaan pohjautuvaa asiakas- ja työmarkkina-keskeistä toimintaa sote-alan tuleviin suuriin työvoimatarpeisiin vastaamisessa alan ammattilaisten eläköityessä, resurssien niukentuessa ja palvelutarpeiden kasvaessa. Ratkaisu lisäisi työnantajien mahdollisuuksia joustavasti päättää siitä, mikä on tarkoituksenmukainen koulutustausta kulloinkin kyseessä olevaan sosiaalityöntekijän tehtävään kyseisessä työyhteisössä tai organisaatiossa. Tosiasiassa moniin eri organisaatioihin sosiaalityöntekijän tehtäviin jo nyt rekrytoidaan sosiaalityöntekijöiksi sosionomeja (ylempi AMK), joilla on sosiaalityöhön suuntautuneet opinnot. Koska tällä hetkellä jo palkataan sosiaalityöhön myös ammattikorkeakouluista valmistuneita, niin on välttämätöntä, että uusi lainsäädäntö reagoi positiivisesti näihin rekrytointitarpeisiin. Henkilöstö- ja tehtävärakenteiden kehittämisen tueksi tarvitaan lainsäädännön ohjausta myös tässä asiassa. Monissa Euroopan maissa sosiaalityöntekijän tutkinto on EQF 6 -tasolle sijoittuva bachelor -tutkinto kuten sosionomien (AMK) tutkinnot Suomessa. Näin suomalaisen sosionomi (AMK) tai sosionomi (ylempi AMK) -tutkintonimikkeen haltija voi hakeutua johonkin muuhun EU- tai ETA -valtioon sosiaalityöntekijäksi. Samoin vastaavalla ulkomailla suoritetulla tutkinnolla kuin mitä ovat suomalaisten sosionomien (AMK) suorittamat tutkinnot voi hakea Suomesta laillistamista sosiaalityöntekijän ammattiin. Yhdenvertaisesti myös suomalaisten em. sosiaalityöhön soveltuvien ylempien AMK-tutkintojen suorittaneiden henkilöiden tulee voida hakea Suomessa oikeutta toimia laillistettuna sosiaalityöntekijänä. Näin ollen yliopistoille opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella (1040/2013) säädetty velvollisuus järjestää sosiaalityön koulutusta, ei myöskään voi sulkea pois mahdollisuutta säätää sosiaalityön teorialle ja soveltavalle tutkimukselle pohjautuvan ja sosiaalityön menetelmiin painottuvan suomalaisen sosiaalityöhön suuntaavan ylempi AMK-tutkintonimikkeen haltijalle oikeutta hakea laillistamispäätöstä sosiaalityöntekijän ammattiin. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa osaaminen hallinnollisiin ja ammatillisiin johtotehtäviin Ammattihenkilölaki-luonnokseen tarvitaan säännökset myös sosionomien ja geronomien (AMK ja ylempi AMK) erityisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Lakiesitysluonnoksen 9 § käsittelee nyt vain sosiaalityöntekijän erityisiä oikeuksia. Säännöksen tulee sisältää myös ylempi AMK-tutkintojen soveltuvuus sekä hallinnollisiin että ammatillisiin johtotehtäviin. Sosionomi AMK ja ylempi AMK-tutkintopolku sisältää johtamisopintoja sekä hallinnollisiin ja esimiestehtäviin liittyvää käytännön harjoittelua. Sosiaalityöhön suuntaavassa sosionomi ylempi AMK-tutkinnossa johtamisopintojen määrä vaihtelee eri ammattikorkeakouluissa, tavallisimmin niitä karttuu 15-30 op, jonka lisäksi opiskelijan master-opinnäytetyö (30 op) voi kohdentua johtamiseen. Tämän lisäksi heillä on jo AMK-tutkinnossa suoritettuja johtamisopintoja. Toisin kuin yliopistojen sosiaalityön maisterin opinnoissa, on sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneella hyvä osaamispohja johtamis- ja hallinnollisiin tehtäviin. Lisäksi lakiin tulee sisältyä säännökset sekä AMK- että ylempi AMK-tutkinnon suorittaneiden soveltuvuus vastata asiakastyön ohjausta sisältävistä johtotehtävistä. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto, ei alan jatkotutkinto Yhtenä perusteluna jättää esitysluonnoksessa säätämättä sosionomi ylempi AMK-tutkintojen laillistamisesta, on käsitys jonka mukaan ylempi AMK-tutkinto olisi sosionomi-tutkinnon jatkotutkinto. Tämä on täysin virheellinen käsitys. Lainsäädännön (nyk.AMK-laki 18 §, uusi AMK-laki 11§) mukaan ylempi AMK-tutkinto on kaksiportaisessa koulutusjärjestelmässä maisteritason ylempi korkeakoulututkinto, ei jatkotutkinto, eikä myöskään erikoistumistutkinto. Ammattikorkeakouluverkosto on aiemmin laajasti perustellut ehdotuksiaan 10.11.2014 lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriön kuulemistilaisuudessa. Kannanottomme löytyvät myös verkostomme nettisivuilta. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 11.12.2014 Jaana Manssila, puheenjohtaja Metropolia Ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@metropolia.fi, puh. 0400 578 274 Päivi Niiranen-Linkama, varapuheenjohtaja Mikkelin ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@mamk.fi, puh. 040 848 6905 Sirkka Rousu, ylempi AMK-tutkinnon työryhmä Metropolia ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@metropolia.fi, puh. 040 714 5157 Lue lisää Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkostosta kotisivuiltamme, sieltä löydät myös kannanottomme "dokumentit -kansiosta" - linkki kotisivuille tässä Tässä linkki STM:n sivuille: Ammttihenkilölaki-luonnos 24.11.2014 Tässä linkki lakiluonnoksen lausuntopyyntöön
Lastensuojelun tila ja tulevaisuus Suomessa
Lastensuojelu ja lasten huostaanotot ovat puhututtaneet paljon Suomessa. Keskustelu on käynyt kuumana varsinkin sen jälkeen, kun loppukeväästä 2012 paljastui pienen 8-vuotiaan lastensuojelun asiakkaana olleen Eerika-tytön raaka ja julma surma. Lisää vettä keskustelumyllyyn on ammentanut oululaisen isän kotona kuvaama video kaksospoikiensa huostaanottotilanteesta, joka on levinnyt eri medioiden välityksellä laajasti. Lastensuojelua haukutaan keskustelupalstoilla ja vastuu kaikista maassamme tapahtuvista lapsisurmista lankeaa ihmisten mielestä sosiaalityöntekijöiden päälle. Toisaalta sosiaalityöntekijät saavat kansan haukut niskaansa myös silloin, kun huostaanottoja tehdään, koska silloin ulkopuolisen näkökulmasta katsoen kärsii sekä lapsi että perhe. Tuntuu siltä, että toimivat lastensuojelun työntekijät miten vain, ovat he kansan mielestä tunteettomia petoja. Epäkohdat ja epäonnistuneet tarinat saavat ihmiset kiehumaan raivosta ja kantaa asioihin otetaan lehtijutun perusteella, sen enempää aiheeseen paneutumatta. Lastensuojelutyöntekijät olleet vaitonaisisempia Seurasin aiheesta pulppuavaa keskustelua internetin keskustelupalstojen lisäksi sosiaalialan ammatillisista lehdistä, joissa aihe on myös selvästi pinnalla. Hälyttävää asiassa kuitenkin on se, että lastensuojelun sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat ovat itse tuoneet julkisuuteen työnsä kriisiytyneen tilanteen ja sama kriisitila käy ilmi Valviran julkaisemasta raportista. Sosiaalityöntekijät eivät pysty nykytilanteessa tekemään lainmukaista laadukasta lastensuojelutyötä, sillä asiakasmäärät ovat monikertaisia, jolloin lasten ja perheiden tapaamisille ei jää tarpeeksi aikaa. Työn hajanaisuuden ohella työntekijöiden jaksaminen sekä julkisuuden vihan mukanaan tuomat pelot vaikuttavat tietysti omalta myös osaltaan työn laatuun. (Jaakkola, 28-29). Onko lastensuojelussa kyse kuitenkaan ainoastaan sosiaalityöntekijöiden toiminnasta, yhden yksittäisen henkilön päätöksistä ja mielipiteistä? Ei, ei ole. Kuntien välillä on erilaisia toimintatapoja, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla sosiaalityöntekijä ei tee päätöksiä lapsen sijoituksesta, vaan sen tekee erillinen asiakasohjausryhmä tapaamatta lasta tai tämän perhettä. Silti sosiaalityöntekijä on se, joka kantaa vastuun päätöksestä ja on syntipukki, jos jotain tapahtuu. Lain mukaan kuntien vastuulla on järjestää jokaiselle lapselle ja perheelle asianmukaiset tukitoimet, mutta monessa ne kunnassa jäävät auttamatta toteutumatta. Yhdellä sosiaalityöntekijällä saattaa olla 40-60 asiakasta, jolloin asiakkaan asioiden hoitaminen asianmukaisesti on erittäin hankalaa. Lisäksi 2/3 sosiaalityöntekijöistä täyttää heille asetetut kelpoisuusehdot. (Jaakkola, 29). Kaikessa puhuu raha ja säästötoimia sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla tehdään jatkuvasti. Kysymys kuuluukin, säästetäänkö oikeista asioista? Itse työskentelen lastensuojelun parissa, huostaan otetuille lapsille määräaikaista kuntouttavaa hoitoa tarjoavassa yksikössä. Huostaanottojen yleisimmät syyt taitavat olla vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat, mutta usein myös se, etteivät vanhemmat pärjää moniongelmaisten lastensa kanssa kotona, edes tuetusti. Tässä kohdassa olisi kuitenkin hyvä muistaa, että huostaanotto on vasta lastensuojelun viimesijainen toimi lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi ja ennen tätä, perhettä on yritetty auttaa muilla keinoin, joitakin jopa liian pitkän aikaa. Osa huostaanotoista tehdään yhteistyössä vanhempien kanssa, mutta toki on huostaanottoja, joita vanhemmat eivät hyväksy tai vastustavat vahvasti. Usein lasten ja varsinkin lasten vanhempien näkemykset huostaanoton tarpeellisuudesta sekä syistä, poikkeavat lastensuojelulain asettamista määreistä, joita puolestaan lastensuojelun henkilökunnan on noudatettava. Huostaanotolle haetaan lisäksi aina hallinto-oikeuden päätöstä eli mistään mielivaltaisesta kiusanteosta ei suinkaan ole kysymys. Huostaanoton positiiviset vaikutukset Tarvitaanko lasten huostaanottoja kuitenkin vai ovatko ne täysin tarpeettomia, perheitä rikkovia ja traumatisoivia toimenpiteitä? Voisiko avohuollon tukitoimia kehittää niin vahvoiksi, että lapsen asuminen kotona olisi mahdollista tilanteessa kuin tilanteessa? 1950-luvulla Reino Salo on tutkinut asiaa huostaanoton hyödyllisyydestä lasten tulevaisuuden kannalta ja saanut tästä puoltavaa näyttöä. Hiljattain on tehty samankaltaisia tutkimuksia, jotka puhuvat aikaisempien tutkimusten tapaan huostaanottojen positiivisista vaikutuksista lasten elämässä. Yhdysvaltalaisen Joseph Doylen tutkimuksen (2007-2008) mukaan huostaanotto ei välttämättä ole oikea ratkaisu, varsinkaan epävarmoissa tapauksissa. Sosiaalityössä kaivataankin uusia vaihtoehtoja ja työkaluja epäselviin tilanteisiin. (Hiilamo, 63). Itselläni on paljon positiivisia kokemuksia huostaanottojen vaikutuksista lapsen ja perheen elämään. Usein lapset kuntoutuvat hoidon aikana jopa perheitään paremmin, jolloin kotiin palaaminen ei sen vuoksi välttämättä ole mahdollista. Usein myös törmää siihen, että vanhempien on kovin vaikea itse sitoutua hoitoon ja olla itse valmiita muuttamaan omia toimintatapojaan, vaan toivotaan, että hoidon jälkeen kotiin palautuu ”korjattu paketti”. Kriisiytyneeseen lastensuojeluun tarvitaan muutosta Jos kuitenkin palataan lastensuojelun tarpeellisuuden perusteluista sen nykytilanteeseen Suomessa, olisi varmaan syytä miettiä, mitä kriisiytyneelle tilanteelle voisi tulevaisuudessa tehdä? Oulun kaupungin perhehuollon palveluesimies Anne-Maria Takkula esittää erilaisia ratkaisuja, joilla sosiaalityöntekijöiden taakkaa voitaisiin helpottaa. Hänen konkreettisiin muutosehdotuksiinsa kuuluvat mm. tiedonkulun parantuminen sekä ennaltaehkäisevän työn resurssien lisääminen. Takkula myöskin ehdottaa, että lastensuojeluviranomaiset voisivat enemmän kertoa työstään julkisuudessa. (Skyttä, 38-39). Mielestäni tämä on erittäin kannatettava ajatus, sillä tietouden jakaminen sellaisten pariin, jotka eivät siitä tiedä, lisäisi varmasti ymmärrystä sekä vähentäisi tuomitsevuutta. Ja koska media on omalta osaltaan pahentanut luottamusta Suomen lastensuojeluun, voisi se myös ryhdistäytyä ja tuoda esiin lastensuojelun hyviä puolia. Omana ajatuksenani olisi lähteä tarkastelemaan muutoksen mahdollisuutta jo ihan koulutusjärjestelmästä asti. Koulutusjärjestelmä on joiltain osin hyvin vanha, eikä välttämättä sovellu sellaisenaan muutoksien maailmaamme. Esimerkiksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelun kynnystä tulisi mielestäni laskea ja uskoisin, että myös ammattikorkeakoulut pystyisivät tarjoamaan tällaiseen työskentelyyn tarvittavan pätevyyden. Itse ainakin koen yliopisto-opiskelun rajoittaneen päätöstäni harkita sosiaalityöntekijän ammattia, sillä en koe luennoilla istumisen tai niillä istumattomuuden olevan oikeanlaista oppimista omalla kohdallani. Mikä yhteiskunnassa mättää? Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden taakkaa olisi ehdottomasti vähennettävä, mutta olen myös sitä mieltä, että vikaa on jossain muussakin, kuin pelkästään lastensuojelun kentässä. Hyvinvointiyhteiskuntamme asukkaat eivät selvästikään voi niin hyvin, koska lastensuojelulle on niin kovasti tarvetta. Eikö vanhemmilla kuitenkin ole ensisijainen vastuu omasta jälkikasvustaan? Mikä yhteiskunnassamme mättää niin, ettei vanhemmuutta enää osata tai se ei ole riittävää? Olisiko syytä aloittaa vankempi vanhemmuuteen tukeminen jo raskausaikana vai olisiko kenties peruskouluun sisällytettävä jo oppitunteja siitä, kuinka toimia tulevaisuudessa vanhempana? Tulisiko yhteiskunnan opettaa vahvemmin kaikille kansalaisille, mikä on oikein ja mikä on väärin lasta kohtaan? Pitäisikö vanhemmuuteen saada lupa? Yhteiskunnan jatkuvassa muutoksessa on vaikea pysyä mukana ja uusia toimintatapoja haasteellista jalkauttaa samaa tahtia, kun ympärillä olevat muutokset tapahtuvat. Suurena haasteena, niin lastensuojelun kuin muunkin toiminnan tasolla, on pystyä mukautumaan alati muuttuvaan maailmaan. Muutokseen ja kehittymiseen tarvitaan avointa mieltä ja oivallusta nähdä asioita eri perspektiivistä. Tarvitaan uskallusta ja luottoa omiin kykyihin. Tarvitaan niitä, jotka haluavat oppia, mutta ehdottomasti myös niitä, jotka haluavat jakaa tietojaan muille. Sosiaalialan työtä tehdään järjellä, mutta myös sydämellä. Moni sosiaalialalla työskentelevä varmasti tunnistaa itsestään sen, että haluaisi poistaa maailmasta kaiken pahan, jos sen vain voisi tehdä. Haluaisi pelastaa jokaisen kaltoin kohdellun lapsen ja säästää nämä kurjalta lapsuudelta. Harmillista, mutta välillä huomaa itsekin toteavansa, että kaikkia ei voi auttaa. Tottahan se on. Yksi ihminen ei voi poistaa kaikkia epäkohtia, joita ympärillämme vallitsee. Omalta osaltani kuitenkin toivon, että sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon avulla saisin eväitä, joiden avulla voisin omalta osaltani olla vaikuttamassa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin tulevaisuudessa. Toivoisin edellä mainittujen asioiden lisäksi muistavani sisällyttää toimintaani myös hippusen ”tervettä maalaisjärkeä”, sillä sillä pärjää jo yllättävän pitkälle. Henna Repo, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Hiilamo, Heikki (2014). Tarvitaanko huostaanottoja? Lapsen maailma 8/2014, 63. Jaakkola, Helena (2014). Lastensuojelun kriisiviestejä. TALENTIA 5.2014, 28-29. Skyttä, Jaana (2014). Lapsen ääni kuuluviin. Lapsen maailma 4/2014, 38-39.
Yhteisötaidetta leikkipuistoihin, osallisuutta kaupunkitilaan
Taiteen hyvinvointivaikutukset ovat viime vuosina herättäneet paljon kiinnostusta sosiaali- ja terveysalalla. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta on pyritty parantamaan ja hyvinvointialoille on kehitetty erilaisia soveltavan taiteen menetelmiä. Kiinnostuksen taustalla ovat taiteen kokemisesta ja harrastamisesta seuraavat moninaiset positiiviset hyvinvointivaikutukset. Osallistuin käynnissä olevaan kehittämistyöhön sosionomi (ylempi amk) –tutkintoon liittyvällä opinnäytetyölläni, jossa arvioin Helsingin kaupungin leikkipuistoissa ja asuinalueilla vuosien 2011 - 2012 toteutettujen Taidekuuri -yhteisötaideprojektien vaikutuksia. Arviointi kohdistui 13 erilliseen, mutta toiminnan tasolla samalla ”kaavalla” toteutettuun yhteisötaideprojektiin, jotka toteutin yhdessä taiteilija-työparin kanssa. Projektien tavoitteena oli tarjota lapsille mahdollisuus taiteen tekemisen ja onnistumisen kokemuksiin, lisätä lasten näkyvyyttä kaupunkitilassa sekä tuoda taidetta ja kulttuuria asuinalueiden arkeen. Taide rakentaa yhteistä todellisuutta Lähestyin arvioinnissa yhteisötaiteellista toimintaa sosiaalipedagogisen kansalaiskasvatuksen ja sen käytännön sovelluksen sosiokulttuurisen innostamisen viitekehyksestä. Sosiokulttuurinen innostaminen on sosiaalipedagogisesta teoriasta nouseva moninainen kasvatus- ja kansalaistoiminnan metodologia, jota toteutetaan ihmisten arkisissa ympäristöissä ja yhteisöissä. Sosiokulttuurisessa innostamisessa on aina mukana kolme ulottuvuutta ja niistä nousevaa perustehtävää: kasvatuksellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen. Kasvatuksellisen ulottuvuuden ydin on persoona ja osallistavan kasvatuksen avulla tavoitellaan ihmisen persoonallista kehittymistä, asenteiden muutosta, kriittisen ajattelun kehittymistä, oman vastuun tiedostamista, herkistymistä ja motivaation heräämistä. Sosiaalisen ulottuvuus keskittyy ryhmään ja yhteisöön, jolloin olennaiseksi nousee ihmisen oman osallistumisen kautta tapahtuva integroituminen yhteisöön ja yhteiskuntaan sekä samalla pyrkimys näiden laadullisen muutokseen. Kulttuurisessa ulottuvuudessa toiminnan tavoitteena on ihmisen luovuuden ja monipuolisen ilmaisun kehittyminen. (mm. Kurki 2006: 154 -155, Nivala 2008) Erilaiset taiteelliset aktiviteetit voivat toimia sosiokulttuurisen innostamisen välineinä. Innostamisen yhteydessä taiteen ymmärretään olevan keino ympäröivän todellisuuden tutkimiseen ja yhteisölliseen toimintaan innostamiseen. Yhteisöllistä taidekasvatusta tutkinut Mirja Hiltunen (2009) toteaa postmodernin taidekasvatuksen korostavan taiteen tehtävää yhteisen todellisuuden symbolien rakentajana, sosiaalisen ja kulttuurisen alueen edistäjänä ja syvemmän ymmärryksen mahdollistajana. Hänen mukaansa yhteisöllisen taidekasvatuksen lähtökohdan tulisi löytyä sosiokulttuurisesta ympäristöstä, vuorovaikutuksesta ja kohtaamisesta toisten kanssa. Taidekasvatuksen tavoitteena on, että yhteisöille syntyy uutta ymmärrystä niistä sosiaalisista ja kulttuurisista maailmoista, joissa ne elävät. Yhteisölliset taidekasvatusprosessit synnyttävät sekä toiminnallista yhteisöllisyyttä että symbolista yhteisyyttä, mikä tukee osallistujan yksilön ja yhteisön toimijuutta, voimaantumista ja emansipaatiosta. (Hiltunen 2009: 253-257) Taidekasvatusta ja osallisuutta tukevia oivalluksia Taidekuurin keinoin Leikkipuistossa toteutettava Taidekuuri on taiteellinen seikkailu, jossa puistojen lapset osallistuvat asuinalueiden julkiseen tilaan sijoitettavan yhteisötaideteoksen taiteiluun. Arvioinnin kohteena olevien projektien teokset syntyivät tilan, taiteilijan ja lasten välisissä dialogeissa siten, että taiteilija haki asuinalueen tilasta tai historiasta teeman lapsille tulkittavaksi ja eteenpäin työstettäväksi. Teosten teemat toimivat leikin ja mielikuvituksen liikkeelle lähettäjinä ja rajasivat leikkikentän sopivaksi. Miltä näyttää ja minne menee Taikametro? Millainen on Kiiltokala? Mitä aarteita löytyy puiston paikalla olleen Lammen pohjalta? Lapset taiteilivat teoksen osat puistoissa järjestetyn kahden viikon mittaisen kuvataidetyöpajan aikana. Taiteilija sommitteli ja kokosi yhteisötaideteokset sillä periaatteella, että kaikkien lasten tulkinnoille tuli yhtä merkittävä paikka niissä. Teokset ripustettiin esille lasten omalle asuinalueelle, jolloin lapset pääsivät muokkaamaan julkista tilaa sekä kuulemaan yhteisöltä tulevan palautteen. Suurin osa teoksista sijoitettiin kirjastoon, yksi metroasemalle ja yksi kauppakeskuksen liiketilan ikkunaan. Yhteisötaideteoksia syntyi tarkastellulla ajanjaksolla 13. Niiden sisään mahtui yhteensä 2610 erillistä lasten tekemää teosta. Ohjaajien arvioiden mukaan leikkipuistoissa järjestettävän iltapäivähoidon koululaisista työpajoihin osallistui puistosta riippuen 70 -100 % kaikista iltapäiväkerholaisista. Vapaaehtoisiin työpajoihin osallistui lapsia, joiden puistohenkilökunta ei uskonut aiemman kokemuksen perusteella osallistuvan mihinkään yhteiseen aktiviteettiin sekä lapsia, jotka saivat mahdollisuuden näyttäytyä uudessa ja positiiviseksi tulkitussa roolissa taiteellisen työskentelyn avulla. Erityinen huomio kiinnittyi poikien aiemmasta poikkeavaan osallistumisaktiivisuuteen; pojat osallistuivat innolla ja kertoivat motivoituvansa siitä kokemuksesta, että saa ”kerrankin tehdä sellaista mitä itse haluu”. Taidekuurien toiminnallisten prosessien aikana syntyi erilaisia kohtaamisen tiloja, joiden puitteissa oli mahdollista herkistyä tarkastelemaan itseään, maailmaa ja yhteisön jäseniä uudella tavalla. Omat ja toisten onnistumiset, oivallukset ympäristön olemuksesta ja kuvallisen ilmaisun kehittyminen innostivat lapsia osallistumaan työpajaan jakson aikana useita kertoja. Toiminnan seurauksena syntyi mahdollisuus tarkastella yhdessä myös sitä, millaisia yhteisötason osallistumismahdollisuuksia instituutioissa ja kaupunkitilassa lapsille on. Fyysiseen kaupunkitilaan suunniteltu yhteisötaideteos ja sen ehdoilla toteutettu projekti toivat toiminnan myötä esiin tilaan ”kätkeytyneitä” kulttuurisia rakenteita ja tiedostamattomia ajattelumalleja. Prosessin aikana oli mahdollista kyseenalaistaa ja arvioida uudelleen sitä, miten lapset näkyvät kaupunkitilassa. Lapsiin kaupunkitiloissa kohdistuva rajoittava hallinta (ks. Strandell 2012 , Kiili 2011, Koskela 2009) tuli näkyviin siinä, miten tiedostamattomasti teoksille tarjottiin tilaa lastenosastoilta eikä suinkaan sieltä, missä ne olisivat kaikkien näkyvillä. Teosten yleisöpalautteessa painottui ilo siitä, että lapset saavat kädenjälkeään kerrankin näkyvälle paikalle. Vahvimmillaan lasten näkyminen noteerattiin yleisökommentilla, jonka mukaan lasten ilmaisua sisältänyt teos edusti ainoaa asiaa, jossa asuinalueen lapset näyttäytyvät positiivisessa valossa. Teosten sijoittaminen yllättävään paikkaan ja kaikkien näkyville oli myös tekijä, joka motivoi lapsia osallistumaan, sai yleisön reagoimaan ja vahvisti osaltaan yhteisöllisyyden kokemusta. Yhteisötaide osallisuuskasvatuksen välineeksi Arvioinnin perusteella leikkipuistoissa toteutettava taidetoiminta tulisi ottaa todelliseksi vaihtoehdoksi, kun lasten oikeutta taiteeseen ja kulttuuriin sekä yhteiskunnalliseen osallistumiseen toteutetaan. Taidekuuri-toiminnan kokemusten perusteella Helsingin kaupungin leikkipuistot soveltuvat toimintaympäristöinä sosiokulttuuriselle innostamiselle ja yhteisötaideprojekteille, koska niissä järjestettävä toiminta on helposti ja yhdenvertaisesti saavutettavissa kaikille alueen lapsille ja niiden toimintaperiaatteet vapaaehtoisuuteen perustuvasta osallistumisesta ja kaikille avoimista tiloista tukevat sosiokulttuuriseen innostamisen mahdollisuuksia ja yhteisöllistä lähestymistapaa. Taidekuuri-projektien keskeisiä elementtejä saavutettavuuden ja rakenteen suhteen voi hyödyntää muissakin projekteissa, mutta käytännössä menetelmätason soveltamiseen liittyy siinä määrin taiteen ja sosiokulttuurisen innostamisen edellyttämää osaamista, että sellaisenaan siitä ei toivottua ”taidelähtöistä menetelmää” kannattanut kehittää. Taidekuurien arvioinnin perusteella taiteilijoiden ohjaamat yhteisötaideprojektit tulisi menetelmäkehittämisen sijaan nähdä avoimina prosesseina ja interventioina, jotka avaavat tietä asuinalueiden ja yhteisöjen kehittymiselle. Taiteen tuomista hyvinvointipalveluiden osaksi ei tulisikaan lähestyä vain menetelmäkehittämisen tai saavutettavuuden näkökulmasta, vaan myös ja nimenomaan sillä perusteella, että taiteen keinoin on mahdollisuus tukea lasten osallisuutta niin lähiyhteisöissä kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Tähän tarvitaan avuksi yhteisöihin jalkautuvia taiteen ammattilaisia ja vapautta toimia taiteellisen prosessin ehdoilla. Tuija Salovaara, sosionomi ylempi AMK Artikkelin pohjana oleva opinnäytetyö: Tuija Salovaara 2014: Taidekuureja leikkipuistoihin – Yhteisötaidetta ja osallisuutta kaupunkitilaan. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosionomi ylempi Amk-tutkinto 2014. Lähteet: Hiltunen, Mirja 2009: Yhteisöllinen taidekasvatus - Performatiivisesti pohjoisen sosiokulttuurisissa ympäristöissa. Lapin Yliopistokustannus. Kiili, Johanna 2011: Lasten osallistuminen, kansalaisuus ja sukupolvisuhteiden hallinta. Teoksessa: Alanen, Leena − Harrikari, Timo – Pekkarinen, Elina – Satka, Mirja (toim.): Lapset, nuoret ja muuttuva hallinta. Tampere: Osuuskunta Vastapaino. 167 – 204. Koskela, Hille 2009: Pelkokierre – Pelon politiikka, turvamarkkinat ja kamppailu kaupunkitilasta. Gaudeamus: Helsinki. Kurki, Leena 2006: Kansalainen persoonana yhteisössään. Teoksessa: Kurki, Leena – Nivala, Elina (toim.) : Hyvä ihminen ja kunnon kansalainen – Johdatus kansalaisuuden sosiaalipedagogiikkaan. Tampere: Tampere University Press. Nivala, Elina 2008: Kansalaiskasvatus globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnassa – kansalaiskasvatuksen sosiaalipedagoginen viitekehys. Snellman instituutin A-sarja 24/2008. Kuopio: Snellman instituutti. Strandell, Harriet 2012: Lapset iltapäivätoiminnassa – koululaisten valvottu vapaa-aika. Helsinki: Gaudeamus.
Hyvä varhaiskasvatus edistää lapsen hyvinvointia
Varhaiskasvatuslain uudistusta odotetaan. Keskustelua ovat käyneet niin alan ammattilaiset, erilaiset järjestöt ja liitot kuin poliitikotkin. Varsinkin subjektiivisen päivähoidon rajaamista koskeva keskustelu on käynyt ajoittain kuumana, mutta yhteistä keskustelijoille on ollut se, että he kaikki ajavat mielestään lapsen etua ja parasta. Useimmissa kannanotoissa ja keskusteluissa painotetaan tutkimustuloksiin vedoten laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitystä lasten hyvinvoinnissa. Useiden tutkimusten mukaan laadukas varhaiskasvatus tukeekin lapsen kasvua ja kehitystä ja kaventaa lasten hyvinvointi- ja terveyseroja. Esimerkiksi Britanniassa vuosina 1999–2004 tehty kolmentuhannen lapsen tutkimus osoitti, että laadukkaan varhaiskasvatuksen hyvät vaikutukset ulottuvat pitkälle kouluvuosiin. Kaikkein eniten varhaiskasvatuksesta hyötyvät vähäosaiset lapset, jotka ovat myöhemmin vaarassa syrjäytyä koulutuksesta. (Kalliala & Onnismaa 2014.) Vaikka useat tutkimustulokset puoltaisivatkin laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitystä, on kuitenkin erittäin vaikea sanoa miten päivähoito vaikuttaa lasten kehitykseen, sillä hyvää tutkimusasetelmaa ei ole mahdollista muodostaa. Tutkimusasetelman muodostaminen edellyttäisi täysin samanlaisista perheoloista tulevien lasten satunnaisen jakamisen eri ryhmiin, joissa osa lapsista on kotihoidossa ja osa jaettaisiin laadultaan eritasoisiin päiväkoteihin. On vaikeaa vastata myös siihen, tukeeko laadukas päivähoito myös sellaisten lasten kehitystä, joilla on hyvä olla kotona. Esimerkiksi ruotsalainen tutkimus, jonka mukaan varhain aloitettu päivähoito tukee lasten kehitystä paremmin kuin kotihoito (Andersson 1992, 1996), on herättänyt paljon keskustelua ehkä juuri siksi, että vastaavanlaisia tutkimustuloksia on vaikea löytää muualta. Eräässä asiassa tutkimustulokset ovat kuitenkin yksiselitteiset: päivähoitoon voi liittyä sellaisia tekijöitä, jotka lisäävät suuresti lapsen kehityksen vaurioitumisen riskiä. (Kalland 2011, 149, 152-153.) Varhaiskasvatus tukee myös perhettä Varhaiskasvatuksen johtajat ovat omassa kannanotossaan varhaiskasvatuslain uudistukseen olleet huolissaan siitä, että keskusteluissa on unohdettu huoltajien osuus ja merkitys pienen lapsen elämässä. Suomessa on tyypillistä, että pienten lasten vanhemmat ovat kokopäivätöissä, jolloin hoitopäivät voivat venyä jopa kymmentuntisiksi. (Kalland 2011, 147). Lapsen näkökulmasta varhaiskasvatukseen osallistuminen esimerkiksi kolme- neljä tuntia päivässä voisi olla varhaiskasvatuksen johtajien mielestä mielekkäämpää. Millä voidaan perustella, että ilman perusteltua syytä olisi lapsen edun mukaista viettää mahdollisimman pitkä aika ohjatussa toiminnassa erossa omista huoltajista. Nykyisessä lainsäädännössä ei ole myöskään asetettu reunaehtoja päivähoidon saamiselle, joten pieni lapsi voi olla päivähoidossa yli kymmenenkin tuntia päivässä, vaikka sille ei olisi erityistä tai perusteltua tarvetta. Mm. The Effective Provision of Pre-School Education (EPPE) tutkimuksessa on todettu, että ryhmämuotoiseen varhaiskasvatukseen osallistumisella on myönteisiä vaikutuksia lapsen kehitykseen, mutta samalla myös se, etteivät kokopäiväiset hoitoajat tuota lisähyötyä lapselle verrattuna osapäiväiseen toimintaan. (Anttila ym. 2014) Myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto pitää omassa kannanotossaan varhaiskasvatuslain uudistukseen tärkeänä, että vanhemmilla on aito mahdollisuus valita lapsen yksilöllisin tarpeisiin ja perheen tilanteeseen parhaiten sopiva varhaiskasvatuksen sekä päivähoidon muoto. He esittävätkin, että lakiin kirjattaisiin kunnan velvollisuus huolehtia siitä, että sen alueella on tarjolla varhaiskasvatuksen ja päivähoidon lisäksi myös avointa varhaiskasvatusta. (Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto 27.5.2014 opetus – ja kulttuuriministeriölle). Näkisin että olisi erittäin tärkeää tarjota vanhemmille myös muunlaisia vaihtoehtoja kuten kerhotoimintaa ja tuoda näiden palvelujen etuja ja hyötyjä enemmän julkiseen keskusteluun. Laadukkaita kerhoja tai avoimia päiväkoteja ei ole vielä ainakaan kaikilla alueilla riittävästi, eikä palvelua näin ollen tarjota aktiivisesti esimerkiksi kotona oleville vanhemmille. Tukemalla vanhempia ja vanhemmuutta heidän kasvatustehtävässään, voidaan myös lisätä lasten ja koko perheen hyvinvointia. Esimerkiksi KASTE- hankkeen juurruttama perhekeskustoiminta on mielestäni loistava esimerkki palveluista joita on lähdetty kehittämään asiakkaan tarpeesta käsin siten, että asiakkaiden omat voimavarat ja asiantuntijuus huomioidaan. Perhekeskustoiminnan kehittämisessä on pyritty korostamaan sen merkitystä sekä lasten, että koko perheen terveyttä ja hyvinvointia edistävänä ja varhaista tukea tarjoavana rakenteena. Niiden tarkoituksena on toimia matalan kynnyksen paikkoina ja tuoda apu ja tuki ihmisen arkiympäristöihin. Perhekeskusten tavoitteina on muun muassa vahvistaa vanhempia kasvatustehtävässä, vahvistaa lasten ja vanhempien osallisuutta, ja tukea perheen arkea. (Halme, Kekkonen & Perälä 2012, 53) Työelämänkäytäntöjen tulee myös kehittyä Jotta vanhempien valinnan vapaus toteutuisi, tulisi myös työelämän joustaa. Työn ja perheen yhteen sovittaminen on usein vaativaa, ja sen maksajina ovat uupuneiden vanhempien väsyneet lapset. Suomessa ei hyödynnetä vielä samalla tavoin osa-aikatyön mahdollisuutta kuin muualla maailmassa. Esimerkiksi Hollantilaiset arvostavat lasten kotihoitoa, eikä siellä edes ole vuorohoitopäiväkoteja. Hollannissa osa-aikatyö on yleistä ja molemmilla vanhemmilla on mahdollisuus tehdä lyhyempää päivää. Yksi Perheet 24/7- tutkimuksen johtajista ja Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Anna Röngällä onkin viesti suomalaisille työyhteisöille. Röngän mukaan hyvä esimies pystyy ottamaan huomioon työntekijöiden erilaiset elämänvaiheet ja järjestämään pienten lasten vanhempien työvuorot niin, ettei tulisi pitkiä vuoroja. Lastenhoito on myös helpompi järjestää, jos tietää työvuoronsa ajoissa. Vanhempien epätyypillisillä työajoilla voi nimittäin olla kielteinen vaikutus lasten hyvinvointiin. (Siljamäki 2014) Kaikkea päätöksentekoa tulisi mielestäni ohjata aina lapsen ja hänen perheensä etu ja hyvinvointi. Toivon, että uudessa varhaiskasvatuslaissa huomioitaisiin päivähoidossa tapahtuvan varhaiskasvatuksen lisäksi myös avoimen varhaiskasvatuksen palvelut ja perhekeskustyyppinen toiminta ja keskityttäisiin myös näiden palvelujen kehittämiseen. Vanhemmilla tulisi olla oikeus valita juuri ne palvelut, jotka edistävät heidän lastensa ja perheidensä hyvinvointia ja terveyttä. Tämä edellyttää myös yhä tasa-arvoisempaa palkkaus – ja työelämäpolitiikkaa ja tosiasioiden myöntämistä: inhimillisen kehityksen ja yhteiskunnan tulevaisuuden arvokkain tekijä ovat lapsuus ja lapset. Yhteiskunnallisten tavoitteiden kärjessä tulee olla kaikkien lasten kasvumahdollisuuden turvaaminen, oli yhteiskunnan talouden tila mikä hyvänsä. (Kalland 2011, 171.) Leyla Uzun LÄHTEET: Anttila, M.-R., Askola-Vehviläinen, S., Gammelgård, L., Harju, M., Koskinen, E., Kemppainen, S., Kemppainen, T. Kuusisto, H., Kytölaakso, K., Koski-Santti, K. Lahtinen, J. Liuski, P. Näsänen, A.-M., Rantanen, M.-l., Rauvala, K., Rissanen, U., Sairanen, A.-L., Tossavainen, T., Vartiainen, P., Virkki, P. Välimäki, R., & Wikström, M. 2014. Varhaiskasvatusjohtajien verkosto. Varhaiskasvatusjohtajien kannanotto varhaiskasvatuslain uudistamiseen. Halme, N., Kekkonen, M. & Perälä, M.-L 2012. Perhekeskukset Suomessa. Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen. Raportti 62/2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kalland, M. 2011. Päivähoito kiintymyssuhdeteorian valossa. Teoksessa M. Kalland & J. Sinkkonen (toim.) Varhaislapsuuden tunnesiteet ja niiden suojeleminen. Helsinki: WSOYpro Oy, 147-172. Kalliala, M. & Onnismaa, E.-L. 2014. Varhaiskasvatuksen laatu on turvattava. Helsingin Sanomat. Nettilinkki. Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto 27.5.2014 opetus – ja kulttuuriministeriölle. Varhaiskasvatus on lapsen oikeus – MLL:n lausunto varhaiskasvatuksesta. Nettilinkki. Siljamäki, T. 2014. Vuorotellen kotona. Lapsen maailma 5/2014. Lastensuojelun Keskusliiton kuukausijulkaisu. Nettilinkki.
Haaveissa oma perhe -Kun vanhemmalla on kehitysvamma tai laaja-alaisia oppimishäiriöitä
”Jos me emme osaa jotakin, Helmi oppii myöhemmin nekin asiat. Joku muu opettaa.” Rami HS 10.7.2014 Omasta perheestä haaveilu kuuluu nuorten elämään, ja kaikilla on siihen oikeus. Mitä sitten, kun vanhemmuutta pohtivalla on laaja-alaisia oppimishäiriöitä tai kehitysvamma? Kehitysvammaisen ihmisen haave tulla äidiksi tai isäksi on tabu ja siitä on usein vaikea puhua. Nuoren ihmisen halu saada oma lapsi on vahva, ja siihen liittyvät pohdinnat kuuluvat aikuiseksi tulemiseen myös kehitysvammaisella, eikä niitä pidä vähätellä. Kehitysvammainenkin voi saada lapsia, mutta myös tuen tarve on lapsen synnyttyä suuri. Kehitysvammaisella on oikeus hankkia lapsi, mutta täytyy muistaa, että siihen liittyy myös vastuu lapsen kasvatuksesta, turvallisuudesta ja parhaasta mahdollisesta kehityksestä huolehtimisesta. Jos näitä ei pysty tarjoamaan, lapsen oikeus turvalliseen lapsuuteen ja kehitykseen menee vanhemman oikeuden edelle, ja tarvittaessa lapsi voidaan sijoittaa muualle. (Henttonen 2013). Lapsiperheen arjessa tulee jatkuvasti vastaan asioita, jotka ovat uusia ja vaikeitakin kenelle tahansa tuoreelle vanhemmalle. On tärkeää pohtia, miten voidaan parhaiten tukea perhettä, jossa vanhemmilla on haasteita oppimisessa. Lapsen perushoidosta ja hyvinvoinnista huolehtimiseenkin perhe voi tarvita ihan konkreettista apua, saati sitten kun vastaan tulee uusia, yllättäviä tilanteita lasten kanssa. Aiheeseen perehtyessä sai tehdä positiivisen huomion, että nykyään pyritään vahvasti tukemaan kehitysvammaisia vanhempia yksilöllisten tarpeiden mukaan tavoitteena se, että vanhemmat pystyisivät itse hoitamaan ja kasvattamaan lapsensa kotona. Samat mahdollisuudet omaan elämään? Kehitysvammainen haluaa elää kuten muutkin, ja siihen kuuluu oma koti, parisuhde ja perhe. Kun kehitysvammaiset vanhemmat odottavat ja kasvattavat lasta, tarvitsevat he pitkäkestoista ja juuri heidän tarpeisiinsa suunniteltua tukea. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n projektipäällikkö Pia Mölsän mukaan käytetty kieli tulee olla yksinkertaista ja konkreettista, ja asioiden ymmärtäminen täytyy varmistaa. Ei esimerkiksi pidä puhua varhaisesta vuorovaikutuksesta, vaan lapsen katsomisesta ja koskettamisesta, leikittämisestä ja vauvalle juttelusta. (Laitinen 2013). Helsingin Sanomissa (10.7.2014) ilmestyi Anna Pihlajaniemen kirjoittama juttu ”Tärkein on Helmi”, joka kertoo Jennasta, Ramista ja heidän 3,5 vuotiaasta tyttärestään Helmistä. Vanhemmilla on erinäisiä haasteita oppimisessa, ja he tarvitsevat ulkopuolista tukea vanhemmuuteensa ja arkeensa. Ennen kaikkea jutusta jää kuitenkin mieleen vanhempien positiivinen asenne perhe-elämään ja lapsen kasvatukseen. Helmi on heille kaikkein tärkein, ja lapsen hyvinvointiin on todella panostettu. Perhe vaikuttaa jutun perusteella onnelliselta. He ovat saaneet tarvitsemansa tuen, ja tuen muotoa on muutettu tilanteiden mukaan. Jos vanhempien erityisen tuen tarve tunnistettaisiin ajoissa, he voisivat useammin pärjätä kotona lapsensa kanssa (Mölsä 2014). Alisonin ja Richardin tarina on hieman toisenlainen (Supporting parents with learning disabilities and difficulties 2009). Heidän ensimmäinen lapsensa huostaanotettiin jo sairaalassa, koska siellä epäiltiin, etteivät he kykene huolehtimaan lapsestaan. Asiasta ei annettu edes ymmärrettävää selitystä, eivätkä he saaneet minkäänlaista tukea. Sosiaalityöntekijä sanoi Alisonille, että jos hän vielä tulee raskaaksi, pitäisi hänen hankkia abortti. Toista lasta odottaessaan Alison tiesi tarvitsevansa apua, mutta ei uskaltanut ottaa sosiaaliviranomaisiin yhteyttä. Niinpä hän otti yhteyttä vapaaehtoisjärjestöön ENABLE Scotland, ja sai sieltä tukea. Lapsen synnyttyä tätä ei olisi annettu sairaalasta kotiin, mutta järjestön tultua paikalle palaveriin ja tarjottua apua kotiin vanhemmat saivat pitää vauvan. Saamansa tuen avulla he ovat pärjänneet lapsensa kanssa kotona. Kyseinen tarina on hyvä esimerkki siitä, miten suuri merkitys varhaisella puuttumisella ja yksilöllisesti suunnitelulla tuella voi olla tällaisille perheille. Ikävä kyllä kaikkien kohdalla oikeanlaista tukea ei voida antaa yhtä ajoissa, sillä vanhempien pelko lapsen huostaanotosta ja heihin kohdistuvista ennakkoluuloista voi aiheuttaa sen, että he eivät kerro haasteistaan ja piilottelevat omia oppimisvaikeuksiaan. Tällöin he eivät saa tarvitsemaansa tukea ajoissa, ongelmat pääsevät kasaantumaan ja tilanne saattaa johtaa huostaanottoon. Näiden vanhempien näkymättömyys palvelujärjestelmissä on johtanut myös siihen, ettei tukemiseen tarvittavia palveluja ole kehitetty riittävästi.(Henttonen, Kantojärvi & Puranen 2012). On tärkeää löytää nämä perheet ajoissa, jotta tuki voidaan kohdentaa oikein. "Äiti ei pysy kärryillä" Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:llä on meneillään projekti Äiti ei pysy kärryillä (RAY 2010-1014). Projektin kohderyhmänä ovat perheet, joissa vanhemmalla on lapsen kanssa toimimiseen vaikuttavia oppimisvaikeuksia tai kehitysvamma. Projektin tavoitteena on, että tällaiset vanhemmat tunnistettaisiin erilaisissa palveluissa. Projektissa on kehitetty palveluista vastaamaan perheiden tarpeita, ja se pohjautuu aiempien projektien Enemmän otetta ja osallisuutta (2006-2009) sekä Enemmän otetta omaan elämään (2003-2005) käytännön työhön, kokemuksiin, kartoitukseen ja tutkimukseen. (Kehitysvammaisten Tukiliitto ry). Projekti on noussut esille useissa eri yhteyksissä viime aikoina, ja tuonut tätä osin vaiettuakin aihetta julkiseen. Tällaista kehitystä on ilo huomata. Sanna Nykänen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Henttonen, Pia. Froloff, Lea (toim.). Kehitysvammaisen vanhemmuus on tabu. 2013. Verkkodokumentti. Henttonen, Pia. Kantojärvi, Aila & Puranen, Tuula. Kehitysvammainen vanhempi. 2012. Lastensuojelun käsikirja. Sosiaaliportti. Verkkodokumentti. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. Äiti ei pysy kärryillä. Projekti. RAY 2010-2014. Verkkolinkki. Laitinen, Jaana. Kuten muutkin perheet. Talentia 30 päivää. 1/2013. Mölsä, Pia. Teoksessa: Pihlajaniemi, Anna. Tärkein on Helmi. Helsingin Sanomat 10/7/2014. C10-C11 Pihlajaniemi, Anna. Tärkein on Helmi. Helsingin Sanomat 10/7/2014. C10-C11. Supporting parents with learning disabilities and difficulties. Stories of positive practise. Norah Fry Research Centre 2009. Verkkodokumentti.
Master-tutkinnot (ylempi AMK) mukana uudistamassa sote-alan toimintaa: seminaarin 2.12.2014 tallenteet katsottavissa
Voit katsoa tilaisuuden tallenteet tästä Uudistuva sosiaali- ja terveysala osa 1/2: linkki tässä Uudistuva sosiaali- ja terveysala osa 2/2: linkki tässä ------------------------- Sosiaali- ja terveysalalla ollaan tekemässä hyvin suurta rakennemuutosta sekä toiminnallista kehitystyötä palvelujen saatavuuden parantamiseksi. Metropolian ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat ovat master-töissään mukana uudistamassa alan toimintakäytäntöjä ja asiakastyön johtamista työelämän kehitystarpeiden ja ratkaisua vaativien ongelmien pohjalta. Metropolian sote-alan ylempi AMK -tutkinnot ovat valmistelleet kehitystyön tuloksia tarkastelevan seminaarin. Tiistaina 2.12.2014 klo 9-12.30 olevan tilaisuuden aluksi paneelissa keskustellaan nykytilanteesta ja tulevaisuuden haasteita: mukana keskustelussa ovat neuvotteleva virkamies Liisa Heinämäki, Sosiaali- ja terveysministeriöstä, kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Raija Vahasalo, erityisasiantuntija Ulla Saastamoinen Soste ry:stä, perheneuvolatoiminnan päällikkö Mirja Varis Vantaalta sekä sote-lautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila, Helsingistä. Opiskelijat ovat käsikirjoittaneet paneelin ja toimivat sen vetäjinä. Ylempi AMK-alumnit, työelämäkumppanit ja opettajat esittelevät master-töiden tuloksia: Omainen ikäihmisen kuntoutuksen voimavarana: Heidi Perukangas, fysioterapeutti (ylempi AMK), Varhaiskasvatuksen johtamiskoulutuksen vaikuttavuus: Eerika Lehtolammi, sosionomi (ylempi AMK) sekä Iästä voimaa työhön, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimallin laatimisen prosessi: Saija Jokinen (sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtamisen ylempi AMK) Sote-alan muutosta johtamisen ja johtajan näkökulmasta tarkastelevat parikeskustelussa tutkija Minna Joensuu, Itä-Suomen yliopisto, sosiaali- ja terveysjohtamisen Kuopion kampukselta ja yliopettaja Sirkka Rousu, Metropolian kulttuurin ja hyvinvoinnin yksiköstä. Seminaarin päätöksenä Metropolian johtajat Elina Eriksson ja Johanna Holvikivi luotsaavat Tulevaisuuden osaamiseen ja tulevaisuuspajoihin, jotka opiskelijat ovat valmistelleet osallistujien yhteiskeskustelun areenaksi. Seminaarin avaa Metropolia Master´s tutkintojen johtaja Antti Piironen ja tilaisuuden puheenjohtajana toimii osaamisaluepäällikkö Katri Luukka. Tilaisuutta voi myös seurata suorana nettilinkin välityksellä, ja myöhemmin tallenteena. Linkki lähetykseen päivittyy seminaarin nettisivuille. Symposium: Seminaarin jälkeen iltapäivällä sote-alan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat kokoontuvat vielä yhteiseen symposiumiin esittelemään valmistuneita master-töitä. Lisätietoja Metropolia Master´s -maisteritason tutkinto ammattilaisen urakehitykseen nettisivuilta Lisätietoa tilaisuudesta Antti Niemi, terveydenhuolto, puh. 040 676 4866 antti.niemi@metropolia.fi Sirkka Rousu, sosiaaliala, puh. 040 714 5157, sirkka.rousu@metropolia.fi
Lastensuojelusta tukea ilman leimaamista
Lastensuojelun tulisi olla palvelu, joka kuuluu kaikille sitä tarvitseville, samalla tavalla kun terveydenhuolto, eikä sen tulisi leimata käyttäjiään. Usein sitä pidetään kuitenkin pakkotoimenpiteenä. Lastensuojelu tulee olemaan esillä mediassa jatkossakin, toivottavasti uutisoinnissa kiinnitetään huomiota myös onnistumistarinoihin. Lastensuojelulle täytyy tehdä julkisivuremontti ja sen mainetta parantaa. Uudistamalla palveluita asiakaslähtöisemmiksi matalan kynnyksen palveluiksi saadaan palvelut lähemmäs asiakkaita ja karistettua lastensuojelun pelottavuutta. Lastensuojelu on ollut paljon esillä mediassa. Lastensuojeluun on kohdistunut paljon kritiikkiä ja sen laatua on arvosteltu paljon. Mediassa on riepoteltu erilaisia kauhutarinoita lastensuojelusta. Media hakee kirjoituksillaan suuria lukijamääriä ja kirjoitukset ovat aiheuttaneet paljon keskustelua ja kohua ihmisten keskuudessa. Kun itse on työskennellyt lastensuojelussa ja nähnyt sitä ruohonjuurtasolla, tietää että asioita on väritelty ja kärjistetty, jotta saadaan asioista mahdollisimman huomiotaherättäviä. Vaikka näin on toimittu, on uutisoinneissa silti osa totuutta ja näiden räikeiden tarinoiden kautta lastensuojeluun on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Nykypäivänä lastensuojelu ei ole enää tabu, josta ei keskustella. Perheiden ongelmat eivät enää ole perheiden omia ongelmia, vaan yhteiskunta on alkanut ottaa vastuuta omista jäsenistään ja ihmiset uskaltavat puuttua asioihin rohkeammin. Mielestäni tällainen kehitys on hyvästä, vaikkakin siihen pääseminen on vaatinut asioiden paisuttelua ja huomionhakua mediassa. Nämä tarinat ovat alkaneet soittamaan hälytyskelloja ihmisten ja päättäjien päässä ja asioihin yritetään saada aikaan muutosta. Helena Jaakkola kirjoittaa Talentia lehden artikkelissa ”Lastensuojelun kriisiviestejä” (Talentia 5/2014) lastensuojelun työntekijöiden työmääristä. Asiakasmäärät ovat huimia yhtä työntekijää kohden ja laadullisesti hyvän työn tekeminen on mahdotonta. Lastensuojelutyö on tulipalojen sammuttamista. Painopiste on siirtynyt vaikeimpien ja kiireellisimpien tapausten hoitamiseen, ja aikaa muulle työlle ei ole. Artikkelin mukaan myös Valvira on tehnyt oman selvityksensä lastensuojelun henkilöstöstä. Selvityksen mukaan kunnat toteuttavat lastensuojelua hyvin vaihtelevasti ja asiakasmäärät ovat selvityksen mukaan liian suuria henkilöstömäärään nähden. Valviran tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota myös siihen, ettei läheskään kaikki työntekijät täytä vaadittuja kelpoisuusvaatimuksia. Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärät ovat kasvaneet, asiakasmäärät ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa, etenkin kaupungeissa asiakasmäärät ovat suuria (Heino. 2009, 53-54). Asiakasmäärien kasvu ja pula pätevistä työntekijöistä ajaa lastensuojelua yhä ahtaammalle. Talenia lehden mukaan aluehallintovirasto on asettanut kunnille uhkasakkoja, koska asioita ei ole hoidettu vaaditussa määräajassa. Uhkasakot eivät takaa lastensuojelutyön laatua, vaan ajavat työntekijät priorisoimaan työnsä ja jättämään muut työtehtävät, joihin valvonta ei kohdistu, hoitamatta. Tämä muu työ ei kuitenkaan ole työtä, jolla ei ole merkitystä. Työn priorisointi ja tulipalojen sammuttelu johtaa ajan myötä siihen, että kriisiytyneitä perheitä on niin paljon, ettei edes tulipaloja ehditä enää sammuttaa. Huostaanottojen määrä sekä kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kasvanut viime vuosina huomattavasti (Heino 2009, 53-54.) Lastensuojelutyötä on alettu tarkastella ja sen menetelmiä kyseenalaistaa. Heikki Hiilamo pohtii asiaa Lapsen maailma lehdessä kolumnissaan ”Tarvitaanko huostaanottoja” (Lapsen maailma 8/2014). Hiilamo viittaa kolumnissaan eri vuosikymmeninä tehtyihin tutkimuksiin, joissa on tutkittu huostaanotettujen lasten tilannetta ja verrattu sitä lapsiin, joita ei ole otettu huostaan ongelmista huolimatta. Hiilamo ei ota kolumnissaan kantaa siihen, onko huostaanotto tarpeen vai ei, vaan heittää ilmoille ajatuksen lastensuojelun menetelmien kehittämiselle, sijoitukselle ja huostaanotolle vaihtoehtoisten menetelmien etsimiselle. Uudenlaista ajattelua lastensuojeluun Lastensuojelutyössä tarvitaan uudenlaista ajattelua, jotta työn laatua saataisiin parannettua ja apua kohdennettua oikealla tavalla. Lastensuojelussa kynttilää on poltettu molemmista päistä jo pitkään, ja uudistusta tarvitaan pikaisesti. Lasten ja perheiden hyvinvointi on yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeää ja siihen täytyy panostaa. Uusi sosiaalihuoltolaki astunee voimaan vuonna 2015. Essi Kähkönen kirjoittaa Tesso lehdessä (Tesso 9.6.14) lakiuudistuksen madaltavan tuen hakemisen kynnystä. Lakiuudistuksen tarkoitus on siirtää lastensuojelun palveluita matalan kynnyksen palveluihin, erityispalveluista yleispalveluihin. Taustalla on ajatus tiivistää viranomaisten yhteistyötä ja vahvistaa asiakkaiden yhdenvertaisuutta. Perheen ei uuden lain myötä tarvitse enää olla lastensuojelun asiakas saadakseen apua. Lastensuojelua pidetään usein leimaavana ja häpeällisenä asiana. Ihmisillä on lastensuojeluasiakkaista tiettyjä ennakkoluuloja ja käsityksiä. Tuija Eronen kirjoittaa lastensuojelusta ja siihen liittyvästä häpeästä artikkelissa ”Häpeän säätely ja suhteissa olo” (Eronen 2009, 193-194.) Sosiaalityö voi leimata asiakkaan helposti ja interventioita tulisi vältää viimeiseen asti, jotta vältyttäisiin asiakkaan leimaantumiselta. Toisaalta tämä voi olla usein syynä myös puuttumattomuuteen. Palveluiden hakemisen helpottuminen ja palveluiden saatavuus ilman lastensuojeluasiakkuutta on oikea suunta palveluiden kehittämisessä. Monet eivät hakeudu avun piirin, koska pelkäävät leimaa, jonka lastensuojeluasiakkuus heille antaa. Monilla voi olla taustalla myös pelko siitä, mitä lastensuojeluasiakkuudesta seuraa. Sana huostaanotto kummittelee monien vanhempien mielessä, kun puhutaan lastensuojelusta. Monille on epäselvää, että lastensuojelussa ensisijaiset auttamistoimet tehdään avohuollon tukitoimena yhteistyössä perheen kanssa. Yksi tärkeä kehittämisen paikka on eri viranomaisten välinen yhteistyö ja tiedon kulku. Uuden lain myötä sosiaalihuollon ja lastensuojelun välinen työnjako selkiytyy. Jos asiakkaalla ei ole tarvetta varsinaiselle sosiaalityöntekijölle, voi asiakasperhettä auttaa joku muu viranomainen, joka saattaa jo entuudestaan tuntea perheen (Tesso 9.6.14.) Lastensuojelussa ei ole aikaa asiakkaan kohtaamiselle ja kuuntelemiselle suuren työmäärän vuoksi. Jokainen asiakas on yksilö oman tarinansa takana. Usein ajan myötä lastensuojelun työntekijä turtuu ja asiakkaat jaotellaan heidän ongelmiensa perusteella. Jos työntekijällä olisi aikaa kohdata asiakas kasvotusten ja antaa hänelle aikaa, saisi työn kohde kasvot ja työ saisi erilaisen merkityksen. Maiju Huttunen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Eronen, T 2009. Häpeän säätely ja suhteissa olo. Teoksessa Bardy (toim.) Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Heino, T. 2009 Lastensuojelun tilastot, asiakkaat ja palvelut. Teoksessa Bardy (toim.) Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Hiilamo, H. 2014. Tarvitaanko huostaanottoja. Lapsen maailma lehti 8.8.2014. Jaakkola H. 2014. Lastensuojelun kriisiviestejä. Talentia lehti 5/2014. Kähkönen E. 2014. Sosiaalihuoltolain uudistus madaltaa tuen hakemisen kynnystä. Tesso lehti 9.6.2014.
Ennaltaehkäisy ja varhainen tuki lastensuojelussa -vähemmän tulipalojen sammuttamista
Tulipalojen sammuttamista, sitä on viime vuosien lastensuojelutyö ollut. Monissa kunnissa työskennellään liian pienellä resurssilla valtavien asiakasmäärien kanssa, jolloin on usein mahdollista puuttua vain vaikeimpiin tilanteisiin. Pidemmällä tähtäimellä tällainen työskentelytapa on kuitenkin kuin ”hölmöläisten peitonjatkoa”, jossa pituutta peittoon otettiin saman peiton toisesta päästä. Resursseja siirtelemällä ei tulos ole kovin kestävä. Saamme nauttia yhä 90-luvun lama-ajan säästöjen hedelmää. Perheiden erityispalveluiden päällikkö Hanne Kalmari toteaakin Tessossa (10.3.2014), että ”Peruspalveluiden kattavuus on heikentynyt ja palveluiden painopiste on siirtynyt korjaavaan päätyyn”. Lama-aikana säästöjä haettiin juuri koulusta, kotipalvelusta, neuvolatoiminnasta ja monesta muusta kohdasta, johon hyvinvointisuomi oli 80-luvulla panostanut. Tulokseksi on saatu kasvava joukko tavalla tai toisella syrjäytyneitä ihmisiä, joiden ongelmiin olisi nyt puututtava mittavin toimenpitein. Me kaikki tiedämme, että pieniä ongelmia on helpompi hoitaa, kuin suuria. Samalla tunnistamme jo itsessämme sen, että niihin pieniin ei tahdo aina motivaatio jostain syystä riittää vaan asioihin tulee tartuttua vasta kun seinä tulee vastaan. Jos yksinhuoltajaäiti on väsynyt jatkuvasti huutavan vauvansa kanssa, voi loputon univelka ja riittämättömyyden tunne johtaa jopa masennukseen ja sitä kautta moneen muuhun elämän osa-alueeseen. Onneksi sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut lastensuojelun laatusuosituksen, jossa linjataan, että lapsen ja perheen on saatava apua silloin, kun sitä tarvitaan (Lääkärilehti, uutiset 14.5.2014). Oikea-aikainen ja muutenkin oikein kohdistettu apu onkin ennaltaehkäisyn kannalta tärkeintä. Samalla säästetään myös niin rahallisia kuin henkilöstöresursseja. Asiakkaan oman motivaation kannalta on myös tärkeää, että apua saa silloin kun sitä pyytää. Pettynyt ihminen ei ongelmien kärjistyessä ole enää kovin vastaanottavainen. Oikea-aikainen tukipalvelu pitäisi olla itsestään selvää? Ennaltaehkäisyn lastensuojelussa tulisi olla lapsiperheiden arkea, normaalia, kaikille kuuluvaa (tai ainakin matalalla kynnyksellä haettavaa) toimintaa, joka ei leimaa ihmistä ”hyväksi tai huonoksi”. Tämä on ymmärretty myös lainsäätäjien taholla. Uuden sosiaalihuoltolain painopisteenä tuleekin olemaan ehkäisevä työ ja erityisesti lasten ja perheiden palveluiden vahvistaminen (STM, verkkouutinen 21.1.2014). Toivottavasti tämä tulee näkymään vahvistuvana oppilashuoltona kouluissa, matalan kynnyksen kotipalveluna/perhetyönä, neuvolatyön lisä resursointina ja mahdollisuutena saada keskusteluapua ilman pitkiä jonoja. Myös aivan uudenlaisia ja innovatiivisia työskentelytapoja kaivataan. Väitöskirjaansa tekevä Tarja Hiltunen on haastatellut useita huostaanoton kokeneita äitejä. Hänen mukaansa Suomeen tarvittaisiin järjestelmä, joka tukisi äidiksi kasvamista. (Lapsen Maailma 5/2013.) Kaikilla ei ole omasta lapsuudestaan ja lähiympäristöstään saatua kokemusta ja tietoa, mitä toimiva vanhemmuus on. Lapsen hyvinvointi lähtee aina vanhemmista. Vanhemmuuden tukeminen onkin merkittävin asia ennaltaehkäistessä lastensuojelun tarvetta. Kuitenkin myös lapsen suora tukeminen on tärkeää. Jos kotona ei saakaan kaikkea sitä tukea mitä omaan elämäänsä tarvitsisi, voi kodin ulkopuolinen ihminen olla merkittävässä roolissa lapsen elämässä. Luottohenkilö saattaa löytyä harrastetoiminnan kautta, koulukuraattorista tai vaikkapa nuorisotalon työntekijästä. Siksi on tärkeää yhteiskunnan tukea kaikkea lapsille ja nuorille suunnattua työtä ja toimintaa. Nyky-yhteiskunnassa luonnolliset verkostot ovat hajonneet tai niitä ei ole ollenkaan. Isovanhemmat asuvat kaukana, naapureita ei tunneta ja kaikilla tuntuu olevan kiire ”omien asioiden kanssa”. Moni perhe jää kovin yksin omien arjen haasteiden keskelle. Tähän tarpeeseen voisi vastata myös vertaistuella, koska aina ei ammattilainen ole se paras tai ainoa vaihtoehto. Vertaisryhmiä ja tukihenkilöitä koordinoimaan tarvitaan kuitenkin ammatti-ihmisiä. Tässä kohtaa mielestäni kolmannella sektorilla ja seurakunnilla on mahdollisuus osallistua perheiden tukemiseen. Paljon tällaista toimintaa varmasti jo löytyykin. Useita kynnyksiä on kuitenkin ylitettävänä, että yhteistyö eri toimijoiden kesken saadaan jouhevaksi ja turhat ennakkoluulot voidaan heittää romukoppaan. Tukea yleisenä lapsiperhepalveluna Lastensuojeluasiakkuus voi olla este monelle lähteä hakemaan apua. Tulevaisuudessa onkin tarkoitus siirtää osa lastensuojelun avohuollon palveluista osaksi sosiaalihuollon yleispalveluja. ”Lastensuojelusta yleisiin perhepalveluihin siirtyviä palveluita olisivat muun muassa perhetyö, tukihenkilöiden ja –perheiden palvelut sekä vertaisryhmätoiminta.” kertoo hallitusneuvos Lotta Hämeen-Anttila sosiaali- ja terveysministeriöstä. (Tesso, 9.6.2014.) Päivän sana sosiaalityössä on osallisuus. Jotta ennaltaehkäisy tuottaisi tulosta myös pidemmällä tähtäimellä, on tärkeää, että asiakas saadaan itse auttamaan itseään. Sananlasku ”kannettu vesi ei kaivossa pysy” sopii tähän kohtaan hyvin: Ihmiselle tulisi antaa keinoja ratkaista ongelmia ja haasteita tulevaisuudessakin ilman, että joku tulee aina tekemään puolesta. Tällä tavalla työstä tulee vaikuttavampaa ja asiakasta voimaannuttavaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmä tiedottaa: ”On arvioitu, että yhden lapsen sijoitus laitoshoitoon maksaa yhteiskunnalle noin 90 000 euroa vuodessa. Samalla rahalla voi saada noin 550 tapaamista lastenneuvolan terveydenhoitajan kanssa, 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla tai intensiivistä perhetyötä jopa seitsemäksi vuodeksi.” (THL.) Huostaanottojen väheneminen toisi siis yhteiskunnalle huimat rahalliset säästöt puhumattakaan inhimillisistä säästöistä. Huostaanotto on aina traumaattinen kokemus koko perheelle, tehtiin se kuinka hyvässä yhteistyössä tahansa. Kuitenkaan raha ei saisi olla pois sijaishuollosta, sillä sitäkin tullaan aina tarvitsemaan. Heta Niinimäki, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lapsen maailma-lehden artikkeli Potilaan lääkärilehden artikkeli STM.n tiedote Tesson lapsiperheille tukea artikkeli Tesson artikkeli varhaista puuttumista artikkeli THL: lapsiperheiden palvelut sote-ratkaisussa
Hyvä, paha lastensuojelu?
Ei liene epäselvää, että lastensuojelun tila on yksi kuumimpia alan puheenaiheita. Erilaisista medioista pursuaa tietoa ja uutisia milloin mistäkin epäkohdasta lastensuojelussa. Hätkähdyttävät uutiset lasten kaltoinkohtelusta lisäävät entisestään huolta lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvoinnista. Vihdoin myös lastensuojelun ammattilaiset ovat rohkaistu-neet kertomaan vaikeasta tilanteestaan. Lastensuojelun työntekijät usealta paikkakunnalta viestivät, etteivät pysty tekemään laadukasta ja lainmukaista työtä nykyresursseilla. Asiakasmäärät ovat suosituksiin ja työaikaan nähden ylimitoitettuja. Työntekijät väsyvät ja työ kärsii. Liiallinen työn prosessointikin heikentää työn laatua. Valvira on tullut selvityksissään samoihin tuloksiin. Sekä asiakkaiden että työntekijöiden oikeusturva vaarantuu. (Jaakkola 2014, 29.) Noin puolet Suomen kunnista tekee lastensuojelutyötä vajaalla miehityksellä. Kolmannes lastensuojelutyötä teke-vistä on epäpäteviä. Nyt asiaan on herätty ja Valvira on aluehallintovirastojen kanssa ryhtymässä kehittämis-toimiin. (Esa 2014.) Herää kysymys, miksi ongelmaan ei ole aikaisemmin havahduttu ja miten tilanne on päässyt näin pitkälle. Tilanteen korjaaminen vaatii aikaa ja ponnistuksia. Toivottavaa olisi, etteivät kehittämistavoitteet jää puheeksi, ja ettei juututa kehittämään hallintorakenteita, vaan löydetään nopeita ratkaisuja asiakastyön pikaiseksi parantamiseksi. Kärsijänä on kuitenkin viime kädessä lapsi. Lapsen kuuluu olla lastensuojelussa keskiössä! Sosiaali- ja terveysministeriö on yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa antanut lastensuojelun laatusuositukset. Laatusuositusten ensimmäisenä sisältöalueena on osallisuus lastensuojeluasiassa ja kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen palveluita kehitettäessä. (STM 2014.) Kokemusasiantuntijuus on tunnustettu ja sitä hyö-dynnetty jo monissa aikuisten erityispalveluissa. Kuullaanko lapsia ja nuoria riittävästi? Kerrotaanko lapsille ja nuorille riittävästi heihin kohdistetuista palveluista ja tukitoimista sekä niiden mahdollisuuksista? Aikuisten ja viranomaisten kielellä esitetty asia ei tavoita lapsen tai nuoren käsitemaailmaa. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pitää lasten kuulemista erityisen tärkeänä. Hän arvostelee kovin sanoin lastensuojelua, sen johtamista ja viranomaisyhteistyötä. Hänen mukaansa lastensuojelusta puuttuu osaamista, aikaa ja ammattitaitoa. Jos lasta ei ehditä kuulla, ei voida tietää, minkälaisessa todellisuudessa tämä elää. (Kurttila 2014.) Lapsen kaltoinkohtelu voi olla pitkäkestoista ja systemaattista. Oman kokemuksensa tästä jakaa näyttelijä Eero Enqvist. Hän ihmettelee vielä aikuisena, miksei hänen kohteluunsa kasvatusperheessä puututtu, vaikka raportit tarkastuskäynneiltä kertoivat huolestuttavia uutisia. Lapset joutuvat keksimään eri-laisia selviämiskeinoja eläessään huonoissa oloissa. Onneksi näitä voi joskus kääntää vahvuuksiksi. Kaikille ei kuitenkaan näin onnekkaasti käy. Huono-osaisuudesta johtuva häpeän ja huonommuuden tunne voi olla elin-ikäinen. Moniammatillinen auttamistyö ei toteudu, jos jokainen palvelujärjestelmän osa hoitaa vain omaa osaansa kuulematta ja konsultoimatta toisia. Tärkeää olisi myös varata aikaa kunnon selvitystyölle huostaanotoissa – se ei aina ole paras ratkaisu. Uusien vaihtoehtojen ja menetelmien löytäminen olisi toivottavaa. (Tuomaala 2014; Pitkänen 2014; Hiilamo 2014.) Lapsuuden turvattomuudella ja kaltoinkohtelulla on pitkät jäljet Jos koko lapsuutta varjostavat turvattomuus, vanhempien päihdeongelma, taloudelliset huolet tai hyväksikäyttö, ei lapsen terveelle kasvulle ole ti-laa. Lapsi saattaa syyllistää itsensä ja oireilla erikoisilla tavoilla, jotka saattava jatkua aikuisuuteen asti. Toipuminen vaatii monen vuoden prosessia ja oikeanlaista terapiaa. (Leppä 2014.) Siksi lapsen hyvinvointiin on kiinnitettävä huomiota varhaisessa vaiheessa ja jatkuvasti. Herännyt huoli on otettava puheeksi ja pyrittävä auttamaan lasta ja nuorta kohtaamalla tämä arvostavasti ja hienotunteisesti. Luottamuksen rakentaminen alkaa aidosta läsnäolosta, kuuntelusta ja lapsen mielipiteen arvostamisesta. Näillä linjoilla on myös Päivi Nurmi, joka on kirjoittanut kirjan lapsen ja nuoren vihasta. Hän arvelee, että aikuiset liian herkästi tarttuvat vain lapsen ja nuoren pahaan oloon eivätkä osaa rohkaista näitä puhumaan vaikeuksistaan. Kohtaaminen vaatii aikaa ja hitaasti etenemistä lapsen ja nuoren ehdoilla. (Arvonen 2014.) Tämä ei ole uusi uutinen. Vastuu on ensisijaisesti lasten ja nuorten vanhemmilla, mutta perheiden problematiikkakin on murroksessa. Vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien lisäksi lapsia ja nuoria rasittavaa nykyisin vanhempien työ- ja urahakuisuus. Fyysisesti läsnä olevat vanhemmat eivät ole aina henkisesti läsnä. Työpäivä jatkuu kotona tärkeiden paperien tai läppärin seurassa. Tärkeisiin viesteihin ja puheluihin on vastattava. On valmistauduttava tärkeään kokoukseen. Mutta unohtuu se kaikkein tärkein eli lapsi! On joskus huolestuttavaa nähdä lapsiperheitä liikkeellä – lapsi istuu hiljaa rattaissa, kun äiti ja isä selailevat erilaisia saitteja älypuhelimistaan. Muinainen kännyköiden mainosslogan ”jotta suomalaiset voisivat puhua enemmän” ei enää toteudu. Vanhempien vastuusta ja tukea heidän hyvinvoinnilleen Lastensuojelun arvostelun lisäksi pitäisikin kiinnittää huomiota myös vanhempien vastuuseen ja hyvinvointiin. Pitäisi pohtia, mistä lasten suojelun tarve johtuu. Miksi ja miltä lasta on tarpeen suojella? Mitä voisimme tehdä niille asioille, joilta lasta pitää suojella? Seurausten lisäksi on panostettava syiden hoitamiseen. Perheen tuki voi olla suku tai muu yhteisö. Löytyisikö yhteisöstä resursseja lapsen tai nuoren auttamiseksi? Erilaisten yhteisöjen merkitystä korostetaan jatkuvasti, ja yhteisöllisyydestä hyötyvät kaikki. Yhteisöt luovat turvaa ja niiden toivotaan ottavan vastuuta jäsenistään. Perheen ja suvun lisäksi tärkeitä yhteisöjä ovat mm. naapurusto, järjestöt, seurakunta ja muut alueelliset toimijat. (Seppänen 2014.) Tarve kiinnittyä johonkin yhteisöön on ihmiselle tärkeä. Lapselle ja nuorelle on tarjottava luonnollisia ja turvallisia yhteisöjä, jotta nämä eivät jää vaille sosiaalisia siteitä. Vähenisikö silloin myös suojelun tarve? Hyviä uutisiakin Onneksi lastensuojelusta kuuluu hyviäkin uutisia. Työn näkyväksi tekeminen on yksi niistä. Hyvä työ ei riitä, jos ei siitä kukaan tiedä. Lastensuojelun huonot uutiset muokkaavat yleistä käsitystä huonosta ja toimimattomasta palvelukulttuurista. Myös hyvää on tuotava esiin. Markkinataloudesta tuttu tuotteiden brändäys voisi antaa vinkkejä myös sosiaalialalle. Markkinatalouden malleja voisi muutenkin hyödyntää hyvinvointivaltion palvelujen suunnittelussa ja rahoittamisessa. Suomessa tässä on vielä paljon opeteltavaa, mutta myös paljon mahdollisuuksia. (Luoto 2014; Vartiainen 2014.) Lastensuojelun työntekijät tekevät niukoilla resursseilla parhaansa. Nostamalla lastensuojelun onnistumisia, haasteita ja toiveita yleiseen keskusteluun voidaan vaikut-taa positiivisesti yleiseen mielikuvaan lastensuojelusta. Tarvitaan avointa ja rakentavaa keskustelua siitä, mitkä oikeasti ovat lastensuojelun suurimmat ongelmat, miten resurssit olisi syytä jakaa ja erityisesti, miten lasten ja nuorten ääni saadaan kuuluviin. Tiina Snellman, sosionomi ylempi AMK-tutkinnon opiskelija Lisätietoa Arvonen, Päivi 2014. Lapsen ja nuoren viha on iso haaste aikuiselle. Käsi kädessä 3/2014, 24 – 25. Esa, Miia 2014. Uutisia Valviran selvityksestä. Yle, kotimaa 12.5.2014. Hiilamo, Heikki 2014. Lapsen maailma 2014, 63. Jaakkola, Helena 2014. Lastensuojelun kriisiviestejä. Talentia 5/2014, 28 – 29. Kurttila, Tuomas 2014. Haastattelu Ylen tv-uutisissa 4.7.2014 Leppä, Heli 2014. Lapsuuden hyväksikäytöllä on pitkät jäljet. Käsi kädessä 1/2014, 35 – 36. Luoto, Taina 2014. Hyvästäkin työstä pitää kertoa. Enska 2/2014, 14 – 16. Pitkänen, Kati 2014. Mitä köyhyydelle voi? Noste 2/2014, 22-27. Seppänen, Marjaana 2014. Hyvä paha yhteisöllisyys. Diakonian tutkimus 1/2014, 3 – 6. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:4. Lastensuojelun laatusuositus. Tuomaala, Ellen 2014. Itsensä kanssa ihminen on paljaimmillaan. Mielenterveys 1/2014, 4 – 7. Vartiainen, Juhana 2014. Hyvinvointivaltio ja markkinatalous. Yhteiskuntapolitiikka 3/2014, 328 – 336.
Lapsiperheille heidän tarvitsemiaan palveluja
1990-luvulta lähtien on erilaisilla kehittämishankkeilla ja projekteilla pyritty siirtämään painopistettä korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään työhön. Osa kunnista on onnistunut juurruttamaan kehittämishankkeet käytännön toimintaan, mutta kuitenkaan suuressa osassa kuntia ei ole tapahtunut toivottavaa asiakasta tasavertaistavaa muutosta palvelujen saamisessa. Kuntien palvelujärjestelmiin on edelleen jäänyt aukkoja, jolloin asiakas ei saa oikeinkohdennettua ja tarvitsemaansa palvelua. Myös toimijat ovat liian eriytyneitä, jolloin hedelmällinen asiakasta tukeva yhteistyö ja toisen ammattikunnan työn tunteminen on jäänyt hataraksi. Talentian ja lastensuojelun keskusliiton vuonna 2013 tekemässä yleisselvityksessä kävi ilmi kuntien ehkäisevän työn tilanteen huolestuttavuus. Myöskään lastensuojelun avohuollon tukitoimien osalta ei ollut tapahtunut merkittäviä parannuksia tukitoimien ja palvelujen saamiseksi. (Talentia ja lastensuojelun keskusliitto 2013, 37.) Sosiaalihuoltolain uudistus on ollut valmisteilla jo monen vuoden ajan, onhan voimassaoleva laki jo vuodelta 1983. Siinä ei kuitenkaan taata lapsiperheille universaaleja palveluja. Vuonna 2008 voimaan tulleella lastensuojelulailla ei siten ole ollut taustalakia, joka olisi mahdollistanut lastensuojelulain toimivuuden kaikilta osin hyvin. Nyt uudistettava sosiaalihuoltolain esitys sisältää tämän suuntaisen palvelun lapsiperheille. Sosiaalihuoltolain muutosesitys on mielestäni yllättävän vähän herättänyt mielenkiintoa sosiaalisessa mediassa. Ehkä osasyynä kansalaisten kirjoittamisen ja ihmettelyn vähäisyyteen on ollut se, ettei muutosesitys ole tavoittanut kansalaisia. Seuratessani touko-elokuun välisenä aikana lehtikirjoittelua ei vastaani tullut yhtään asiakkaan kirjoittamaa mielipidettä. Lähinnä kirjoittelusta ovat vastanneet erilaiset asiantuntijat ja tutkijat. Kirjoitteluissa huolta on herättänyt sosiaalihuoltolain uudistuksen vaikutus lastensuojelun maineeseen, työntekijöiden asiakkuuksien vaikeutumiseen, vastuun hämärtymiseen eri toimijoiden kesken sekä asiakkaiden mahdollisesta pallottelusta viranomaiselta toiselle (Heinonen & Puustinen-Korhonen 2014). Myös kentältä olen kuullut työntekijöiltä huolestuneita kannanottoja koskien työn vaikeutumista ja huolestumista jaksamisesta. Sosiaalityöntekijöitä on kovasti mietityttänyt, tulevatko asiakkaat lain muutoksen myötä seilaamaan edestakaisin peruspalveluissa ja lastensuojelun asiakkuudessa. On totta, että lastensuojelun maine voi huonontua asiakkuuksien vaikeutumisen vuoksi. On totta, että työntekijät voivat kuormittua, vaikka asiakasmäärät pienenisivät. On totta, että asiakkuuksia tulee alkamaan, loppumaan ja alkamaan uudestaan. Ymmärrän työntekijöiden huolen omasta toimenkuvastaan ja työn luonteesta sosiaalihuoltolain uudistuksen myötä ja uskon, että huolenaiheet voivat muuttua todeksi. Työssäni kohtaan asiakasperheitä päivittäin ja itselleni on herännyt kysymyksiä, mitä asiakas hyötyy sosiaalihuoltolain muutoksesta? Miten se vaikuttaa asiakkaan tuen saamiseen? Mielestäni tuleva suuntaus painopisteen siirtämisestä ennaltaehkäisevään työhön on asiakkaan kannalta tervetullut uudistus. Tällä hetkellä lastensuojelun asiakkuuteen tulee herkästi asiakkaita, joilla ei ole lastensuojelun tai tukitoimien tarvetta. Lastenpsykiatriasta on esimerkiksi tullut paineita lastensuojeluasiakkuuden aloittamisesta ajan saamiseksi tai perhetyön aloittamiseksi, jolla varmistettaisiin vastaanotolla käyminen. Vähävaraisen lapsiperheen kohdalla on voitu aloittaa lastensuojeluasiakkuus, jotta perhe on saanut kotipalvelua riittävästi ja ilmaiseksi. Sosiaalihuoltolain uudistuksella pyritäänkin saavuttamaan yhtenäinen lapsiperheiden palvelujen kokonaisuus ja mahdollisuus saada palveluja ilman lastensuojelun asiakkuutta (Hämeen – Anttila, 2014). Asiakkaiden tarpeet, odotukset ja toivomukset tuleekin olla yksi palvelujen kehittämistä määräävistä tekijöistä. Asiakastyössä auttamismenetelmät muuttavat aika ajoin muotoaan sen mukaisesti, miten yhteiskunta ja organisaatiot muuttuvat. Asiakastyössä saan kokemuksellista tietoa nykyisten palvelujärjestelmien toimivuudesta ja voin arvioida suunnitelmien toteutumista ja miten palvelut käytännössä vastaavat asiakkaiden tarpeita. Sekava palvelujärjestelmä ja yhteistyö hajanaista Asiakkailta saamani palautteen mukaan palvelujärjestelmä on tällä hetkellä sekava. Asiakkaille on usein epäselvää, kuka tekee, milloin ja miksi? Asiakkaalla voi olla samaan aikaan asiakkuus usean toimijan kanssa niin peruspalveluissa kuin erityispalveluissa. Päällekkäiseltä työltä ei siinä tilanteessa voida välttyä. Aiheellista onkin mielestäni kysymys: kuka oikeasti hyötyy mistäkin palvelusta ja missä tilanteessa? Yhteistyö eri toimijoiden kesken on tällä hetkellä hajanaista ja riippuvainen työntekijän omasta halusta yhteistyöhön. Yhteistyöhön ja sen kehittämiseen eri toimijoiden kesken tulisi panostaa riittävästi ja palvelut tulisi ketjuttaa päämäärätietoisesti, ei useita palveluja samaan aikaan eikä kaikkia kokeillen. Mielestäni yhteisvastuullinen, moniammatillinen yhteistyö saattaisi tuottaa sellaisia uusia ratkaisuja, joilla asiakasta voidaan auttaa sopivilla menetelmillä ja tukitoimilla oikeaan aikaan ja tärkeimmissä asioissa. Asiakas keskiössä Sosiaalityössä on asiakaslähtöisyydestä puhuttu pitkään ja pyrkimyksenä on ollut osallistaa asiakasta enemmän. Valitettavasti asiakas on kuitenkin omassa prosessissaan myös ulkopuolinen. Suunnitelmat ja päätökset pitää kuitenkin tehdä yhdessä asiakkaan kanssa asiakasta kuunnellen. Asiakaslähtöisellä ajattelutavalla ja palvelulla voitaisiin lisätä asiakkaan ja työntekijän välillä avoimuutta ja luottamusta (Keronen, 2013). Asiakkaalla voi olla toimijan kanssa erilainen näkemys palvelujen tai tukitoimien suhteen. Hän saattaa tarvita selviytymisensä tueksi vain tiettyjä osia olemassa olevasta palvelukokonaisuudesta. Tällöin asiakkaalla tulisi olla mahdollisuus luoda itse oma palvelupakettinsa. Asiakkaan osallistaminen vaatii työntekijältä uudenlaista näkökulmaa ja asennoitumista työn tekemiseen. Ammattikäytäntöjen kehittämisessä keskeistä onkin, että eettiset periaatteet konkretisoidaan käytännön toimiin. Työntekijän tulisi ammattieettisesti pyrkiä työssään asiakaslähtöisyyteen, luottamuksellisuuteen ja asiakkaan kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen (Mänttäri-Van Der Kuip, 2013). Tällöin työntekijä ei olisi auktoriteettina, vaan tasavertaisena asiakkaan kanssa tukemassa asiakkaan osallisuutta. Janne Kurki on esittänyt unelmakseen, että olisi vain yksi psykososiaalisia palveluja järjestävä organisaatio, jonka työryhmä seuraisi asiakasta palvelujen alkamisesta loppumiseen, jolloin perhettä ei pyöriteltäisi eri viranomaiselta toiselle (2014). Monissa kunnissa lasten ja perheiden hyvinvointia edistäviä palveluita on keskitetty perhekeskuksiin. Esim. Hämeenlinnassa lasten ja nuorten palvelut toimivat yhden organisaation alla ja samassa talossa, joka mahdollistaa moniammatillisen yhteistyön. Yhteistyön johdosta toimijat ovat selvillä toistensa tekemisestä ja saavat tukea toisiltaan. (Kettunen 2014.) Suurimmissa kaupungeissa palvelujen ja toimintojen yhdistäminen saman katon alle tuskin tulee mahdolliseksi, mutta unelmana hieno. Pienin askelin etenemällä saadaan kuitenkin asiakkaan näkökulmasta iso harppaus yhteisvastuullisella ja moniammatillisella yhteistyöllä yli sektorirajojen. Jaana Calenius, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoja Keronen, M. Asiakaslähtöisyys – olennainen tekijä sosiaalihuollossa. Tesso 31.1.2013. Kettunen, Iina. Ajoissa Vaahteramäkeen. 30 päivää. Lastensuojelun ammattilaiselle. 1.2014. Talentia. Mänttäri – Van der Kuip, Maija. Julkinen sosiaalityö markkinoistumisen armoilla?. Yhteiskuntapolitiikka 78 (2013):1 Talentia ja Lastensuojelun keskusliitto 2013. Heinonen & Puustinen – Korhonen. Lastensuojelun muutoksilla oikea-aikaista apua. Helsingin sanomat. 29.6.2014. C22. Hämeen – Anttila, Lotta. Lastensuojelun muutoksilla oikea-aikaista apua. Helsingin Sanomat. 1.7.2014. B9. Kurki, Janne. Varat lasten ja nuorten palveluihin yhdestä pussista. Helsingin Sanomat. 30.7.2014. B12.
Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari 2.12.2014 klo 9-12.30 Metropolia Masters-verkosto
Metropolia on mukana uudistamassa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakäytäntöjä ja asiakastyön johtamista. Vuosittain ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoiden opinnäytetöitä valmistuu yhteistyössä reilun sadan työpaikan ja muiden kumppaneiden kanssa. Nämä master-työt perustuvat työelämän kehitystarpeisiin ja ratkaisua vaativiin ongelmiin. Ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoillamme on useiden vuosien työkokemus alalta sekä aiemmin suoritettu alempi korkeakoulututkinto. Opiskelu toteutuu työssäkäynnin ohella. Nyt sinulla on tilaisuus saada tietoa kehitystöiden tuloksista ja samalla esittää uusia kehitystarpeita sekä osallistua keskusteluun alan uudistumisesta. Seminaarin ajankohta tiistai 2.12.2014, klo 9 - 12.30. Paikkana on Metropolian terveydenhuollon koulutusyksikön auditoriot, Tukholmankatu 10. Tilaisuuteen on kutsuttu myös master-töiden sosiaali- ja terveysalan työelämäkumppanit metropolialueen kunnista ja kuntayhtymistä, järjestöistä ja sote-alan yrityksistä, sote-osaamiskeskuksista ja muista kehittämisyhteisöistä sekä ministeriöistä. Paikalla on Metropolian sosiaali- ja terveysalan alan opettajat ja ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijat sekä master-työn tekijät. Tervetuloa osallistumaan! - tilaisuus on maksuton. Ilmoittaudu viimeistään maanantaina 24.11.2014 mennessä: Ohjelma ja ilmoittutuminen tästä linkistä. Lisätietoa ohjelmasta: Antti Niemi, terveydenhuolto, puh. 040 676 4866 antti.niemi@metropolia.fi ja Sirkka Rousu, sosiaaliala, puh. 040 714 5157, sirkka.rousu@metropolia.fi Lisätietoa Metropolia Masters-tutkinnoista tästä linkistä Lämpimästi tervetuloa seminaariin! Elina Eriksson, johtaja, Terveys ja hoitaminen Johanna Holvikivi, johtaja, Kulttuuri ja hyvinvointi Metropolia Ammattikorkeakoulu
Sosiaalihuoltolakia uudistetaan liian kiireellä ja salamyhkäisesti
Sosiaalihuoltolain uudistus ja siinä sivussa lastensuojelulain uudistus tapahtuvat viimeinkin – kukaan ei vielä tiedä mihin kaikkeen ja miten se tulee vaikuttamaan. Sosiaalihuoltolaki on eittämättä vanhentunut. Vanha laki on vuodelta 1983 ja maailma on runsaassa kolmessakymmenessä vuodessa muuttunut paljon. Lakia on toki paikkailtu ja muuteltu sieltä täältä aina tarpeen ja muuttuneen tilanteen takia mutta kokonaisuudistus on jäänyt tekemättä. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti huhtikuussa 2009 työryhmän miettimään sosiaalihuoltolain kokonaisuudistusta ja työryhmä jätti loppuraporttinsa huhtikuussa 2012. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012.) Sosiaalihuoltolakia on siis jo uudistettu jonkin aikaa. Nyt lain uudistus on viimeinkin tapahtumassa ja siinä sivussa mm. lastensuojelulakia ollaan muuttamassa. Sosiaalihuoltolain uudistus on ollut lausuntokierroksella kesä-heinäkuun vaihteeseen asti ja sen olisi tarkoitus mennä eduskunnan käsittelyyn syksyllä, jotta se ehtisi astua voimaan 2015. Lastensuojelulain uudistaminen on tapahtunut varsin vähäeleisesti ja siitä ei ole kovinkaan paljoa puhuttu vaikka siinä on periaatteellisesti varsin suuria asioita, olettaen että lakiesitykseen ei tule kovin suuria muutoksia lausuntopyyntöjen jälkeen tai eduskunnan käsittelyssä. Lastensuojelulain uudistamisessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, vuonna 2008 voimaan astunutta lastensuojelulakia on muutettu ja paikkailtu jo lukuisia kertoja (mm. Heinonen 2014). On ollut kuitenkin varsin erikoista, ettei sosiaalihuollon lain uudistuksesta ja siihen liittyvästä lastensuojelulain muutoksesta ole kuulunut paljoakaan. Toimin itse lastensuojelulaitoksen johtajana ja kuulen usein omien verkostojeni kautta jos lastensuojelun kentässä on tapahtumassa jotain mullistavaa. Mutta tällä kertaa oli todella hiljaista ennen kuin luonnos sosiaalihuoltolain uudistuksesta tuli lausuntokierrokselle. Keskustelu sosiaalihuoltolain uudistuksesta tuntuu olevan kaksijakoista. Linjaukset peruspalvelujen vahvistamisesta, peruspalvelujen vahvistamisesta ja perheiden tuen lisäämisestä ovat useimpien, ellei lähes kaikkien, kannattamia asioita (mm. Tesso, Talentia). Osa sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain ehdotetuista muutoksista, mm. painopisteen vahvistaminen ennaltaehkäiseviin palveluihin, peruspalvelujen parantaminen sekä perheiden tuen lisääminen, ovat kaikki mielestäni kannatettavia suuntia. Peruspalvelujen vahvistaminen ja lastensuojelun nykyisten avohuollollisten tukitoimenpiteiden ulottaminen kaikkien lasten, nuorten ja perheiden käyttöön on varmasti hieno ja kannatettava ideaali. Miten se mahtanee kuitenkaan onnistua käytännössä, onkin sitten kokonaan eri kysymys. Uudistusten suma: koordinoinnin tarvetta? Lastensuojelulaissa on jo sen uudistamisesta lähtien 2007/2008 ollut tavoitteena että painopiste olisi ennaltaehkäisevissä palveluissa eikä sijoituksissa ja korjaavan työn ja tuen palveluissa. Kuitenkin saa lähes joka viikko lukea lastensuojelun huostaanottojen lisääntymisestä, erityisesti nuorten kohdalla, ja tilanteen yleisestä huononemisesta. Positiivista on toki, että lastensuojelusta ylipäänsä puhutaan ja asiallinen ja analyyttinen kritiikki on aina paikallaan. On myös huomioitavaa, että lapsiperheiden kotipalvelu, kouluterveydenhuolto sekä oppilashuolto ja monet muut yleiset palvelut, joita ei ole tarkemmin säädetty laissa ovat juuri niitä kohteita, joiden resursseja ja toimintamahdollisuuksia on kavennettu ja leikattu heikkoina taloudellisina aikoina. Jos sosiaalihuoltolain uudistus on kuitenkin lopulta tarpeen ja välttämätöntä ja lastensuojelulain uudistuksen päälinjat kannatettavia niin miksi asiasta pitää huudella tuuleen? Itselläni ainakin häiritsee vahvasti millä tavalla lakiuudistusta tehdään. Ensinnäkin lain on tarkoitus tulla voimaan aikana, jolloin yhteiskunnassamme tapahtuu paljon sosiaali- ja terveyssektorilla. Onko järkevää tehdä iso lakimuutos sosiaalisektorilla kun valtakunnallinen sote-uudistus on käynnissä samaan aikaan? Sote-laista on periaatteet jo selvillä mutta käytännön tason asiat täysin epäselviä. Uusien sote-alueiden on tarkoitus aloittaa toimintansa 2017. Jos sosiaalihuoltolaki uudistuksineen on voimassa jo 2015, niin on melko selvää, ettei kaikkia sosiaalipuolen muutoksia pystytä ennakoimaan sosiaalihuollon lakiuudistuksessa. Pahimmassa tapauksessa sosiaalihuoltolain uudistus jää torsoksi tai sitä joudutaan paikkailemaan useita kertoja. Myös kuntauudistus on poliittisessa keskustelussa esillä ja pääkaupunkiseudulle on suunnitteilla metropoli-hallinto. Vaikka sote-uudistus jäisikin lähinnä ylimmän portaan tilaaja/tuottaja-mallin asetelmaksi, niin metropolihallinto saattaisi kaataa pääkaupunkiseudun kuntien rajoja monilla yllättävillä tavoilla. Se ei tietenkään olisi täysin paha asia, koska on hämmästyttävää kuinka monia keskeisiä asioita voidaan tehdä niin eri tavoin vierekkäisissä isoissa kunnissa. Mutta jälleen kerran metropolihallinnon uudistus ja sosiaalihuoltolain uudistus voisivat huomata olevansa tilanteessa, että jompaakumpaa joudutaan säätämään ja muuttamaan vahvasti toisen tullessa ennen aikojaan. Eli se mitä minä ihmettelen, että miten voidaan näin keskeisiä asioita tehdä eriaikaisesti kun ne pitäisi tehdä synkronoidusti suhteessa toisiinsa. Parhaimmassa tapauksessa aukkoja, mitä on aina kun muutetaan vallitsevaa järjestelmää radikaalisti, voidaan tukkia samanaikaisesti kaikkialla, kun eriaikaisessa muutoksessa paikataan vähän väliä. Lastensuojelun keskusliitto toivoo myös omassa kannanotossaan, että sosiaalihuoltolain uudistus ja lastensuojelulain uudistukset tulisivat mahdollisimman valmiina ja niissä huomioitaisiin myös muut yhteiskunnassa valmisteilla olevat asiat (lastensuojelun keskusliitto 2014). Ehdotetut muutokset tarkoittavat että kunnille tulee paljon uusia velvoitteita aikana, jolloin käydään jo muutenkin paljon yhteiskunnallista keskustelua julkisen sektorin ylipaisumisesta sekä tarpeesta leikata tukia ja tämänhetkisiä palveluita. Täysin uusien toimintojen lisääminen sopii mielestäni varsin huonosti tähän keskusteluun. Kunnat, joita suuri osa muutoksista koskettanee, on jätetty varsin vähälle huomiolle lain valmistelussa. Olettaen, että laki menee syksyllä 2014 läpi eduskunnan käsittelyssä ja astuu voimaan 2015 alusta, tarkoittaa että kuntien tulisi resursoida melko paljon ennaltaehkäiseviin ja yleispalveluihin. Moniko kunta on nykyisessä taloustilanteessa sellaisen rahakirstun äärellä mistä voi ammentaa useita kymmeniä työntekijöitä (riippuen toki kunnan koosta)? Lastensuojelulain uudistukset herättävätkin ansaitusti huolta mm. lastensuojelun keskusliitossa, erityisesti kiireellisen aikataulun takia, mutta myös sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain välisen suhteen epäselvyyksistä (lastensuojelun keskusliitto 2014). Kritiikkiä luonnosuudistus saa myös kelpoisuusehtojen väljentämisestä ja ajatuksesta säästää vähentämällä sosiaalityöntekijöiden määrää siirtämällä sosiaalityöntekijän tehtäviä sosiaaliohjaajille. Sosiaalityöntekijää saa sijaistaa vain sosiaalityön opiskelija. Tämä on sosiaalityöntekijän profession vahvistumisen kannalta sinänsä hienoa, mutta Talentia pelkää tämän saattavan johtaa siihen, että osa kunnista ketjuttaa opiskelijoita määräaikaisina sijaisina (Ristimäki ja Heikkinen 2014). Talentia ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi resurssiongelmaan lakiin pohjautuvia mitoituksia (Heikkinen & Ristimäki 2014) mutta tämä poistaisi ongelmaa vain osittain. Ensinnäkin mitoitukset eivät kerro vielä laadusta yhtään mitään ja toisekseen ongelmana ei välttämättä kaikissa kunnissa ole työntekijöiden rekrytointi vaan työntekijöiden jatkuva vaihtuminen, mikä lisää entisestään työkuormitusta. Mitoitus toimii toki minimivaatimuksen täyttämisenä, mutta vanhuuspuolelta on jo opittavissa että pelkät mitoitukset eivät poista kroonisen aliresursoinnin ongelmaa. Toinen iso kysymys on mistä saadaan tekijät uusiin palvelumuotoihin? Monilla kunnilla on jo tällä hetkellä vaikeuksia palkata riittävän pätevää henkilökuntaa, ei vain muodollisesti pätevää vaan myös riittävänä osaavaa, henkilökuntaa. Lastensuojeluun ajautuu asiakkuuksia, jotka eivät välttämättä olisi olleet ollenkaan lastensuojeluasiakkuuden tarpeessa, jos yhteiskunnan peruspalvelut olisivat olleet tosiasiallisesti käytettävissä jo aiemmin oikeaan aikaan. Näitä palveluja ovat erityisesti kouluterveydenhuolto, päihdehuolto vanhemmille sekä lasten ja aikuisten psykiatria. No mutta eikös sosiaalihuoltolain uudistus juuri korjaa tämän asian? Toivottavasti, mutta resurssien laittaminen vain peruspalveluihin vahvistamatta myös erityispalveluja ei riitä. Uusien palvelumuotojen epämääräisyys herättää huolta. Perhekuntoutus ja tehostettu perhetyö pitäisi määritellä suhteellisen huolellisesti, jottei jouduttaisi siihen tilanteeseen, että kukin kunta järjestää kyseiset palvelut omalla tavallaan. Iso ongelma mikä meillä on jo tällä hetkellä suomalaisessa lastensuojelussa. Perhekuntoutuskeskuksen johtajana tiedän, että perhekuntoutuksen käsite on tällä hetkellä hyvin epämääräinen ja sitä voidaan järjestää monella eri tavalla. Toivon vilpittömästi, että päättäjät ymmärtävät joko synkronisoida lakiuudistukset samanaikaisiksi ja suhteessa myös toisiin lakeihin tai että he saisivat jostain viisautta antaa riittävästi siirtymäaikaa uusien palveluiden kehittämiseen. Pelkään kuitenkin, että näin ei käy vaan joudumme tilanteeseen jossa lakiuudistus velvoitteineen tapahtuu kertarysäyksellä ja sen jälkeen sieltä täältä tilkkutäkkiä paikkaillen. Teemu Tuominen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportti. 2012. Sosiaali- ja terveysministeriön internet-sivut 4.9.2014. Heinonen H. 2014. Lastensuojelun keskusliiton blogi. Sosiaalihuoltolain uudistus poistaisi turhaa lastensuojelun asiakuutta. Lastensuojelun keskusliitto. 2014. Sosiaalihuoltolakia uudistetaan liian kiireellä. Ristimäki, T. ja Tolonen M. 2014. Talentian lausunto sosiaalihuoltolain uudistamisesta. Heikkinen A. ja Ristimäki, T. 2014. Talentian lausunto lastensuojelulain uudistamisesta. Kähkönen E. 2014. Lapsiperheille tukea nopeasti ja järkevästi. Artikkeli Tesso-lehden internet-sivuilla.
Voiko sote-alan työtä tehdä aina vaan laadukkaammin, tehokkaammin ja paremmin?
Olen pohtinut mistä me sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset voisimme ottaa oppia työmme kehittämiseksi. Olen seurannut erilaisia keskusteluja, lukenut blogeja ja selaillut kirjoja. Miten tekisimme työmme laadukkaammin, tehokkaammin ja paremmin? Onko se edes mahdollista? Onko mahdollista tehdä työ hyvin, vaikka leikataan ja kiristetään? Kuulen eri yhteyksissä puheita paljon siitä, miten se hankaloittaa työntekoa ja laatu heikkenee. Heikkeneekö työn laatu, vai uskonko vain, että se heikkenee? Onko laatu minusta kiinni, miten työni teen? Peruspalveluministeri Susanna Huovisen ajatuksilla on mukava aloittaa. ”pitäisi kuitenkin keskustella siitä, miten nykyisiäkin voimavaroja voitaisiin käyttää järkevämmin ihmisten parhaaksi.” Näen samoin meidän työmme. Omassa työssämme, emme aina jaksa pohtia sitä miten työstä saisi järkevää. Kuinka asiakas saa laadukkaimman, parhaimman ja henkilökohtaisen avun. Helposti tulee ajatus, että ”tehdään vaan näin”. Mielestäni lastensuojelussa teemme monesti päällekkäistä toiminta (sosiaalityöntekijä keskustelee, sosiaaliohjaaja keskustelee, opettaja keskustelee, kuraattori keskustelee, osaston työntekijä keskustelee, laitoksen terapeutti keskustelee) asiakkaiden kanssa ja ajattelen, että laatu kärsii ja työmme ei ole useinkaan tehokasta. Usein käydään eri toimijoiden kanssa samoja asioita läpi ja päätöksen teko saattaa venyä tai emme saa tehtyä päätöksiä nopeasti. Sekä työntekijät, että asiakkaat väsyvät ja turhautuvat ja toivottua tukea ei saada järjestettyä. Olen miettinyt, että ei auta valittaa ja ei auta, että puhisen työkaverille tai esimiehelle. Työ pitää tehdä joka tapauksessa ja asiakkaalle tarjottava paras mahdollinen tuki. Lastensuojelussa kiristetään. Mitä sitten? Työni minä teen kuitenkin. Kuinka työntekijä reagoi kun turhautuminen iskee ja tempo kiihtyy? Mitä se käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa, että asiakas joka on laitoksessa, on hoidettava. Asiakas, jonka kanssa on sovittu neuvottelu, on pidettävä. Se ei tarkoita käytännössä muuta. Jos teen työni hyvin, kohtaan asiakkaan ammattitaidolla, niin varmasti pärjäämme. Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezosin sanoin: ”Jos voimme järjestää asiamme niin, että meidän etumme on asiakkaan etu, pärjäämme molemmat hyvin”. Ajattelen, että jos arjessa, hetkessä, kohtaamisessa olen läsnä, toteutuu asiakkaan etu. Jos työ suunnitellaan hyvin, niin toteutuu asiakkaan etu. Valviran (2014, 23) selvitys tukee mielestäni sitä tarvetta työskentelyn kehittämiselle ja keskustelulle. Valvira selvityksessä tulee ilmi se kykenevätkö kunnat tarjoamaan asianmukaisen ja lainmukaisen palvelun. Mielestäni meidän tarvitsee todella pohtia miten työmme teemme? Selvitys vahvistaa, että ei ole tarpeeksi työntekijöitä, enkä usko, että niitä lisääntyy huomattavia määriä, niin voimmeko työtä järkeistämällä saada hyvän tuloksen aikaan? Voimmeko turvata asiakkaan palvelun, vaikka henkilöstömitoitukset eivät ole lastensuojelulain (11§) edellyttämässä tasolla. Mielestäni on turhaa kapinoida taloutta tai työntekijä vajetta vastaan. Vastuu on minulla, tässä hetkessä ja tämän asiakkaan kanssa. Hänellä on oikeus hyvään palveluun, kuitenkin. Tarvitaan rohkeaa ja kriittistä keskustelua Olen Hanna Heinosen kanssa samaa mieltä, että kriittistä keskustelua tarvitaan kun muutosta tehdään. Muutoksia tulee, vaikka en työntekijä sitä haluaisi. Joudumme haasteellisessa taloustilanteessa niitä tekemään ja joudumme pohtimaan työtämme. ”Uskon vahvasti, että kriittistä vuoropuhelua käymällä saavutamme parhaan mahdollisen lopputuloksen, johon kaikkien toimijoiden on helpompi sitoutua”. Olemmeko me ammattilaiset valmiita tähän keskusteluun? Olemmeko rohkeita pohtimaan ihan uusia ajatuksia? Kun Pia Sutinen valittiin perhe- ja sosiaalipalvelujen osastopäälliköksi, niin kentän keskustelu aiheesta oli kiivasta. ”Mitä se tietää alasta? Eihän se ole ollut koskaan töissä täällä? jne.” Olen miettinyt itsekseni, että hienoa ja rohkeaa. Ehkä joku joka ei ole vuosia tehnyt perustyötä ja jonka ajattelu on sosiaalialan ajattelua ja näkökulmaa, voi nähdä asiat toisin. Me helposti teemme niin kuin on aina tehty, koska osaamme työmme. Peltola (2011,116) pohtii kirjassaan vastuuta ja valtaa. Näen samoin kuin Peltola, että me työntekijät joskus alistumme olemaan ja pysähdymme. Näen, että kunnan työntekijänä helposti passivoidumme, koska nykyinen järjestelmä ei mahdollista rohkeaan muutokseen. Työntekijöiden turhautuminen näkyy arjessa välinpitämättömyytenä ja parasta mahdollista tulosta ei saada aikaan. Myös Petri Virtanen pohtii muutosta ja muutosjohtamista, ”Kuntasektorilla on taipumus liialliseen ”kyllä me tämän itse osaamme” ajatteluun” (2013, 28). Lisäksi pohdintaa kannattaa käydä asiakkaan näkökulmasta kun kehitämme jotakin. Virtanen jatkaa, ”meidän on siirryttävä pois maailmasta, jossa me aina tiedämme, mikä on asiakkaalle parasta. On tärkeää selvittää myös käyttäjiltä itseltään…” (2013, 28). Kari Iloranta pohtii blogissaan ulkoistamista ja sosiaali- ja terveysalalla. On mukava lukea niiden henkilöiden kirjoituksia, jotka katsovat toimintaamme hiukan etäämmältä. Nämäkin ajatukset helposti saavat reaktion aikaan. ”Kyllä palvelut pitää olla julkisia” Olen samaa mieltä, julkisella palvelulla on oma paikkansa, mutta toiminnan järkeistäminen on pakollista. Ajattelen, että toiminta lähtee myös meidän työntekijöiden tekemisestä. Meidän on aika pohtia kriittisesti miten työtämme teemme? Vaikka Päivi Vuorimaa puhuu blogissa palvelubisneksestä, niin mielestäni tämä malli sopii myös kunnan työntekijälle. Mielestäni liiketoiminnasta olisi hyvä ottaa mallia, jolloin joutuisimme hiukan miettimään laajemmin omaa toimintaamme. Näin työntekijän vastuu omasta työstään kasvaa. Joskus jopa ajattelen, että kunpa kaikkia työntekijät olisivat yrittäjiä, niin luultavasti työmme olisi järkevämpää ja tehokkuus lisääntyisi. Voiko sosiaali - ja terveysviraston esimiehet olla mahdollistajia laadukkaalle, tehokkaammalle ja paremmalle työlle? Päivi Sippala (2013, 104) Pro gradu työssään on tutkinut lähiesimiehen roolia. Mielestäni tässä vastaamme siihen aiheeseen, jota pohdin aluksi. Meillä työntekijöillä tulee turhautumista ja epätoivoa. Halumme tarjota hyvää palvelua asiakkaalle ja toimia niin, että asiakkaan ei tarvitse odottaa ja turhautua. Esimiehen rooli on tässä tärkeä. Hän huolehtii työryhmän toimintaedellytyksistä, toimintakyvystä sekä huolehtii osaston toiminnan kehittämisestä ja vaativan asiakastyön menetelmien kehittämisestä. Esimies huolehtii ennen kaikkea laadukkaasta asiakastyöstä. Toivottavasti sosiaali- ja terveysalalla panostetaan esimiesten kouluttamiseen nyt ja tulevaisuudessa. Johtaminen on sosiaalialalla haastavaa nykyisten paineiden alla. Sippalan ajatus on, että johtamiskoulutuksessa panostetaan henkilöstöjohtamiseen strategisen johtamisen ohella, joka mielestäni on hyvin tärkeää työn vaativuuden vuoksi. Toivottavasti me avoimina itseämme pitävät alan ammattilaiset olemme rohkeita keskustelemaan myös kriittisesti. Ei tehdä vastakkainasettelua, vaan ollaan dialogisia. Antti Kärki, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Flykt, Johan. Asiakkaan ehdoilla? 6.8.2014. Heinonen, Hanna. Sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointi mietityttää. 15.8.2014. Iloranta, Kari. Sote Koneen jalanjäljillä – toisiko ulkoistaminen tehoa? 12.2.2014. Nykopp, Johanna. Huovinen: Sote-uudistus tuo palvelut keskiöön. 23.4.2014. Peltola.H. Yhtenä. Kun minästä kasvaa me. 1.painos. 2011. WSOYpro Oy. Sippala, Päivi. Pro gradu –tutkielma. Sosiaalityön lähijohtaminen kunnan sosiaalitoimistossa sosiaalisen tuen näkökulmasta. Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Jyväskylän yliopisto. Helmikuu 2014. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto. Valtakunnallinen lastensuojelun henkilöstöselvitys. 2014. Helsinki. Virtanen, Petri. Tesso. 8/2013. Muutosjohtaja lyhytsyöttöpelissä Vuorimaa, Päivi. Palvelubisnes on joukkuepeliä. 13.8.2014.
Lapsen subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ei ole perusteltua
Hallitus aikoo rajoittaa rakennepoliittisen ohjelman mukaan subjektiivista päivähoito-oikeutta osa-aikaiseksi lapsille, joiden vanhempi on kotona äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla tai kotihoidon tuella nuoremman sisaruksen kanssa. Asiasta on käyty kiivasta keskustelua asiantuntijoiden sekä kansalaisten nettiyhteisöjen piirissä, myös oman työpaikkani kahvihuoneessa. Esimerkiksi sosiaalialan korkeakoulutettujen etujärjestö Talentian mukaan ”lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen ei pidä rajoittaa puuttumalla päivähoidon subjektiiviseen oikeuteen. Lainsäädäntöuudistuksella ei saa lisätä eriarvoisuutta eikä leimata perheitä tai lapsia arvioimalla lapsen tuen tarpeita tai perheen olosuhteita äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella olevien vanhempien perheissä”. Myös monet muut sosiaalialan tahot, kuten Lastensuojelun keskusliitto ja Mannerheimin lastensuojeluliitto ovat samoilla linjoilla. Subjektiivisesta päivähoito-oikeuden rajoittamisesta ollaan montaa mieltä. Tuntuu, että Internetin keskustelupalsojen keskusteluissa ollaan rajoittamisen kannalla. Monet tuntuvat kokevan sen olevat hyvä säästökeino; miksi kotona olevalla vanhemmalla pitäisikään olla oikeus viedä lapsensa koko päiväksi päiväkotiin? Ajatellaan näiden vanhempien olevan liian laiskoja hoitamaan omat lapsensa ja, että he käyttävät vain yhteiskunnan etuuksia hyväkseen. Toisaalta THL:n teettämän tutkimuksen mukaan pienten lasten vanhemmat antavat laajasti tukensa subjektiiviselle päivähoito-oikeudelle. THL:n ja Kelan tutkimusosaston yhteistyönä toteuttamassa Perhevapaat 2013 -väestökyselyssä 73 % parivuotiaiden lasten äideistä ja 81 % isistä oli sitä mieltä, että oikeus päivähoitopaikkaan kaikille lapsille on ehdottomasti säilytettävä (THL 18.3.2014). Lisäksi melkeinpä puolet perheistä ei edes käytä subjektiivista päivähoito-oikeuttaan (THL 8.10.2013). Vuodesta 1996 voimassa olleesta subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta huolimatta vain hieman yli puolet (53,5 %) kaikista alle kouluikäisistä lapsista on päivähoidossa. Alle kolmivuotiaista on päivähoidossa runsas neljännes (27,5 %) ja kolme–kuusivuotiaista 73 %. (Säkkinen & Kuoppala 2013.) Vanhemmat pystyvät arvioimaan lapsen ja perheen tarpeet Lapsen omat vanhemmat ovat yleensä aina parhaita asiantuntijoita oman lapsensa ja perheensä asioissa. Toki on perheitä, jotka tarvitsisivat nykyistä enemmän neuvoja ja ohjausta perheensä ratkaisuissa. Tässä tulisikin toteuttaa palvelunohjausta, jotta heille paras ratkaisu lapsen päivähoitoon löytyisi. Mutta ratkaisu ei voi olla oikeuksien rajoittaminen, vaan oikeiden palveluiden löytäminen. Palveluohjauksella voitaisiin käydä perheen kanssa avointa keskustelua heidän lapsensa varhaiskasvatuksen tarpeesta ja laajuudesta. Tärkeintä olisi löytää lapsen näkökulmasta parhaat ratkaisut. Samalla voitaisiin kartoittaa perheen muut tuen tarpeet. Varhaiskasvatus ei mielestäni saisi olla irrallinen palvelu kunnan muista lapsiperheiden palveluista. Kun lapsen subjektiivista oikeutta rajoitetaan, miten määritetään kuka tarvitsee kokopäiväistä hoitoa sosiaalisin perustein ja kuka hyötyy osa-aikaisesta päivähoidosta? Miten perheiden tarpeet rajataan tarvitseviin ja ei tarvitseviin? On perheitä joilla kaikki voi olla sosio-ekonomisesti hyvin, mutta jotka eivät pysty silti tarjoamaan lapselleen hänen tarvitsemaansa virikkeellistä ympäristöä ja sosiaalisten taitojen harjoittelua. Vanhemman voimavarat voivat monenlaisista syistä olla rajoittuneet. Monella perheellä voi voimavarat olla vähissä, kun perheeseen syntyy uusi lapsi. Voi olla, että vauva tarvitsee erityistä huomiota ja vanhemman lapsen hoito sekä kasvu eivät saa niin paljon huomiota. Lapsen päivän virikkeet voivat olla videon katselua tai tabletilla pelaamista, kun kotona oleva vanhempi yrittää selviytyä arjen pyörityksestä. Lisäksi voidaan pohtia, että missä on nuoremman lapsen oikeudet samanlaiseen vanhemman jakamattomaan huomioon ja varhaiseen vuorovaikutukseen kuin mitä perheen esikoinen on saanut. Vanhemman lapsen ollessa päivähoidossa saamassa laadukasta ikätasoistaan varhaiskasvatusta, saa nuorin lapsista vanhemman jakamattoman huomion ja mahdollisuuden rakentaa ensimmäistä varhaista kiintymyssuhdettaan. Vielä ongelmalliseksi subjektiivisen päivähoidon rajaaminen tekee, että se koskee vain kunnallista päivähoitoa. Voivatko kunnat siis itse määrittää rajaavatko he oikeutta vai ei? Asettaako tämä perheet eriarvoiseen asemaan asuinpaikasta riippuen? Lisäksi jo nyt osa kunnista haluaa lisätä yksityisen päivähoidon määrää. Yleisesti ottaen yksityinen päivähoito on kalliimpaa kuin kunnallinen ja tästä syytä se ei ole mahdollinen kaikille perheille. Jo nyt perheillä joilla on varaa maksaa hieman enemmän, on myös varaa valita laajemmin tarjolla olevista palveluista. Rajoitus lapsen päivähoitoaikaan ei koske yksityistä päivähoitoa ja näin ollen eriarvoistaa perheitä myös tässä. Nykyisin voimassa oleva subjektiivinen päivähoito-oikeus takaa tasa-arvoisen kohtelun kaikille lapsille. Universaalit palvelut, joihin kaikilla on tasavertainen pääsy, on myös useissa kansainvälisissä vertailuissa nähty suomalaisen järjestelmän vahvuutena niiden syrjäytymistä ehkäisevän ja eriarvoisuutta tasoittavan merkityksensä vuoksi. (Lastensuojelun Keskusliitto 28.5.14).Voidaanko tulevaisuudessa enää puhuakaan lapsen oikeudesta, jos on olemassa tietyt kriteerit jotka on ensin täytettävä kuuluakseen oikeuden piiriin? Rajoittaminen ei tue syrjäytymisen ehkäisyä eikä se tasoita koko ajan kasvavaa eriarvoisuutta. Leena, sosionomi ylempi AMK -opiskelija Lastensuojelun keskusliitto, verkossa Mannerheimin lastensuojeluliitto, verkossa Talentia, verkossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, verkossa Salmi Minna 2013, Tiedosta terveyttä ja hyvinvointia Säkkinen Salla & Kuoppala Tuula (2013): Lasten päivähoito, THL.n tilastoraportti 34/2013.
Kuka huolehtii vanhuksista – huoltovelvollisuudet ja perinnönjaot uusiksi?
Professori Urpo Kankaan mielestä suomalaiset pitäisi velvoittaa elättämään vanhempiaan ja vastuu omien vanhempien vanhuuden hoivasta tulisi olla lapsilla, ainakin jos nämä ovat varakkaita - mitä mieltä olet ehdotuksesta? Pitäisikö elatusvelvollisuus ulottaa omiin vanhempiin? Entä pitääkö perintö ansaita huolehtimalla vanhemmistaan? Pitääkö lapsille jättää perintöä vai tulisiko omaisuus käyttää oman hoivan kustantamiseen? Yle Uutisten haastattelussa Urpo Kangas ehdotti, että aikuiset lapset pitäisi velvoittaa maksamaan esimerkiksi vanhempiensa laitospaikat, jos vanhempien oma eläke ei tähän riitä. Hänen mukaansa suomalaiset pitäisi velvoittaa elättämään omat vanhempansa, sillä Suomessa vanhemmat on velvoitettu pitämään huolta alaikäisistä lapsista ja avioliitossakin on pidettävä huolta puolisosta. ”Jos äidin eläke ei riitä laitoshoitopaikkaan tai omaishoitoon, niin silloin varakas lapsi saa luvan auttaa, koska hän tulee myöhemmin mahdollisesti perimään omaisuutta. Oikeudenmukaisuus suorastaan huutaa sitä sellaisissa tapauksissa, joissa lapsi on hyvin varakas, käyttää tuhlailevaan elämään omia varojaan, ja on hylännyt omat vanhempansa” sanoi Kangas haastattelussa. (Yle Uutiset a 2014.) Kankaan mukaan myös aikuisten lasten velvollisuus auttaa köyhiä vanhempia voitaisiin kirjata lakiin. Hän toteaa, että ajatus elatusvelvollisuuden ulottamisesta omiin vanhempiin ei ole uusi. Vastaava laki on käytössä useissa Euroopan maissa. Vanhempien elatusvelvollisuus oli aiemmin myös Suomen laissa, joka oli vuodelta 1922 peräisin ollut köyhäinhoitolaki. Kyseinen laki kumottiin kuitenkin hyvinvointivaltion arvoihin huonosti sopivana vuonna 1970. Vuodelta 1922 peräisin olevassa köyhäinhoitolaissa luki seuraavasti: Kukin on tarvittaessa velvollinen kykynsä mukaan pitämään huolta vanhemmistaan. Professori Kankaan mukaan poliittiset päätöksentekijät ovat asiaa varmasti miettineet, mutta kukaan ei ole kuitenkaan uskaltanut avata aiheesta edes arvokeskustelua. (Yle Uutiset a 2014.) Kuka tai mikä laitos valvoisi käytännössä lain toteutumista ja mitä kustannuksia valvonta aiheuttaisi yhteiskunnalle? Onko Urpo Kangas lainkaan pohtinut, että elämme yhteiskunnassa, jossa 1970- luvulta lähtien naisten työssäkäynnin seurauksena perheet ovat vieneet omat lapsensa päivähoitoon. Tämän hetken ikääntyneet ihmiset ovat juuri se ryhmä ihmisiä, jotka tuolloin totuttivat lapsensa kyseiseen ajatukseen, eli että yhteiskunta pitää huolen ja hoitaa hoivaa tarvitsevia. Myös vanhukset siirrettiin tuolloin vanhainkoteihin paljon paremmassa kunnossa kuin mitä nykyään. Kangas totesi lisäksi, että jos velvoite omista vanhemmista huolehtimiseen ei saa kannatusta, olisi toisena vaihtoehtona perinnönjaon muuttaminen. Kankaan ehdotuksessa perinnön lakiosa ei enää kuuluisi lapselle automaattisesti. Tämä tarkoittaisi sitä, että jos lakiosajärjestelmä kumottaisiin, niin isällä tai äidillä olisi oikeus palkita se rintaperillisistä, joka on auttanut heitä ja pitänyt huolta heistä heidän vanhuudessaan. Toisin sanoen, mikäli ei osallistu vanhempiensa avustamiseen, ei tule perintöäkään. Varsinkin omaishoitamisessa oikeudenmukaisuus toteutuisi professorin mukaan näin parhaiten. (Yle Uutiset a 2014.) Ymmärrän Kankaan ajatuksen kyseisessä asiassa, mutta siinä ei oteta huomioon sitä tosiasiaa, että monella vanhemmalla, ei ole perintöä lapsilleen jätettäväksi. Miten laki tuolloin kohtelisi lapsia, jotka kieltäytyisivät omien vanhempiensa hoitamisesta, kun mitään perintöä ei kuitenkaan tulisi? Kangas ei huomioi sitä, että moni suomalainen perhe, jolla on omat apua tarvitsevat vanhemmat elossa, ovat itse työikäisiä ja heillä on mahdollisesti vielä omat lapset huollettavana. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijaprofessori Harriet Finne-Soveri ei myöskään kannata ajatusta laista, jolla lapset velvoitettaisiin kustantamaan iäkkäiden vanhempiensa hoitoa. Finne-Soveri näkee useita uhkatekijöitä, jos huoltovelvollisuudesta säädettäisiin lailla. Hänen mukaan perheillä on jo nyt suuria taloudellisia vastuita omien lastensa elättämisessä ja vanhempien elättämisessä voisi olla kyse useisiin tuhansiin euroihin nousevista summista kuukaudessa. Finne-Soveri vastaa professori Urpo Kankaan ehdotukseen, että lasten olisi osallistuttava köyhien vanhempiensa elättämiseen kysymällä miksei yhteiskuntaa voida kehittää niin, että huolenpito vanhemmista olisi houkuttelevaa. (Yle Uutiset c 2014.) Monet työssäkäyvät ihmiset ovat myös itse oman jaksamisen äärirajoilla, varsinkin jos heillä on vielä omia lapsia hoidettavana tai jos he itse kamppailevat oman terveytensä kanssa. Voiko tuolloin aikuisia lapsia velvoittaa tekemään enemmän ilman, että vaikean stressin tai uupumisen diagnoosit lisääntyisivät räjähdysmäisesti? Mikäli lapset jäävät pois töistä hoitamaan omia vanhempiaan esimerkiksi omaishoitajaksi, he ovat poissa työvoimasta ja siitä on taas omat työn tarjontaan liittyvät ongelmat, kuten Soininvaara toteaa nettisivuillaan (Soininvaara 2014). Peruspalveluministeri Susanna Huovinen ei innostu ehdotuksesta, että aikuiset lapset velvoitettaisiin maksamaan esimerkiksi vanhempiensa laitospaikat, jos vanhemman oma eläke ei riitä. Huovisen mukaan lähdetään siitä ajatuksesta, että kaikille suomalaisille varallisuudesta riippumatta taataan samat hyvinvointipalvelut. Hän ei pidä tätä ainakaan nyt lyhyellä aikavälillä realistisena tapana viedä eteenpäin palveluasioita ja toteaa, että monissa Euroopan maissa ei ole myöskään tuotettu julkisin varoin "yhtä laadukasta hyvinvointiyhteiskuntaa" kuin Suomessa. Ministeri korostaa myös, että palvelut eivät saisi kytkeytyä varallisuuteen. (Yle Uutiset b 2014.) Kankaan ehdotus ei huomio sitäkään, että kaikilla vanhemmilla ei ole omia lapsia, tai sitä, että lapset voivat asua esimerkiksi ulkomailla. Tuolloin vanhemman hoitaminen on mahdoton yhtälö, ellei se sitten perustu pelkkiin laskujen maksuihin. Monet eivät myöskään tule toimeen omien vanhempiensa kanssa ja välit ovat voineet mennä poikki kokonaan. Kuten Finne-Soveri toteaa, voivat vanhempien ja lasten suhteet olla riitaisia tai sitten suhteet voivat olla muuten niin toimimattomia, että edes henkistä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ei enää ole. Hyvää huoltovelvollisuudessa voisi Finne-Soverin mukaan olla se, että lapset voisivat taloudellisten menetysten pelossa osallistua enemmän vanhempiensa hoitamiseen ja sukupolvet voisivat lähentyä toisiaan. Silti hän ei kannata lainsäädäntöä, vaan kannattaa yhteiskunnan kehittämistä. Finne-Soveri muistuttaa edelleen, että varakkailla ihmisillä on mahdollisuus ostaa vanhemmilleen enemmän hoitoa. ”Kaikenkaltainen eriarvoisuuden vähentäminen tietysti kuuluu hyvinvointivaltion perustavoitteisiin” Finne-Soveri sanoo. (Yle Uutiset c 2014.) Ajankohtainen kysymys voi kuitenkin olla se, että tarvitseeko vanhemman ihmisen jättää mahdollista perintöä lapsilleen vai käyttääkö hän rahat itseensä ja omaan hoitoonsa? Urpo Kangas kannustaakin ikääntyneitä ihmisiä siihen, että he käyttäisivät säästönsä ennen kuolemaansa.(Yle Uutiset a 2014). Soininvaara toteaa puolestaan, että Suomen vanhustenhoito on kallista ja laadultaan huonoa. Hän lisää, että hoito ei ole ammatillisesti huonoa vaan, että vanhusten elämä Suomessa on kolkkoa ja epätyydyttävää. Viranomainen on vain harvoin yhtä hyvä omainen kuin oikea omainen Soininvaaran mukaan. (Soininvaara 2014.) Vanhusten hoidon laatu ei parane siitä, että omaisia pakotetaan hoitamaan vanhusta vasten tahtoaan. Se olisi edelleen kolkkoa ja epätyydyttävää. Eskolan ja Saarenheimon (2005) tekemän tutkimuksen mukaan apua tarvitsevat vanhukset tyypillisesti korostivat, että he eivät halua kuormittaa lapsiaan likaa, koska lapsilla on oma elämänsä, työnsä ja perheensä. Suhteet lapsiin myös edustivat hoitamisen ulkopuolista maailmaa, eikä lasten odotettu lainkaan osallistuvan arjen järjestelyihin, vaan käyvän tapaamassa silloin kun heille sopii. (Eskola & Saarenheimo 2005.) Nykypäivänä laki ei sido rikastakaan lasta auttamaan köyhää vanhempaansa, mutta suuri määrä suomalaisia auttaa ikääntyneitä vanhempiaan vapaaehtoisesti. Jo nyt valtava määrä suomalaisia auttaa ikääntyneitä vanhempiaan myös näiden rahavaikeuksissa. Kun lakia ei ole, on kaikki perustunut vapaaehtoisuuteen. Järjestelmää on erittäin vaikea muuttaa toiseksi kesken kaiken, kuten Soininvaara (2014) toteaa. ”Tosin näin taidetaan pikkuhiljaa kuitenkin tehdä. Julkisen vallan antama palvelulupaus on kääntymässä niin heppoiseksi, että kelvollisesta hoidosta on maksettava itse. Köyhien sukujen vanhusten kannalta tämä vaihtoehto on huonoin.” (Soininvaara 2014.) Ritva Mieronkoski, sosionomi (Ylempi Amk) opiskelija Lisätietoa Eskola, Päivi & Saarenheimo, Marja 2005. Omaishoitoperheen sosiaalinen verkosto. Teoksessa Saarenheimo, Marja & Pietilä, Minna (toim.) Kaksin kotona. Iäkkäiden omaishoitoperheiden arjen ulottuvuuksia. Geriatrisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishanke. Tutkimusraportti 6. Vanhustyön Keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl ry. Gummerus Kirjapaino Oy. Soininvaara, Timo 2014. Soininvaara.fi. Lapset vastuuseen vanhempiensa hoidosta? Verkkodokumentti. Yle Uutiset a 2014. Kangas, Urpo. Yle Uutiset. Kotimaa. Verkkodokumentti. Yle Uutiset b 2014. Huovinen, Susanna. Yle Uutiset. Kotimaa. Verkkodokumentti. Yle Uutiset c 2014. Finne- Soveri, Harriet. Yle Uutiset. Kotimaa. Verkkodokumentti.
Osallistuminen on sekä tavoite että toiminnan muoto päiväkodissa
Sosiaalipedagoginen osallisuus varhaiskasvatuksessa Osallisuuden käsite on Suomessa tullut erityisen suosituksi 2000- luvun kuluessa. Useat osallisuushankkeet pyrkivät erityisesti lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen (Nivala & Ryynänen 2013, 12.) Lasten osallisuus on kirjattu mm. YK:n lasten oikeuksien sopimukseen, valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin sekä uudistuneeseen lastensuojelulakiin. Esa Iivonen pohtii Lapsemme lehdessä (1/2014, 15) sitä, kuinka lasten oikeudet toteutuvat tämän päivän Suomessa. Hänen mukaansa edistystä on syntynyt monella rintamalla; lapsikuolleisuus on vähentynyt merkittävästi, samoin lapsiin kohdistuva kuritusväkivalta. Kuitenkin hän nostaa esiin myös haasteita, joista merkittävin on lasten keskinäinen eriarvoistuminen. Mari Vuorisalon mukaan eriarvoistuminen alkaa jo syntymästä. Päiväkoti-ikäisellä lapsella on jo kodista saadut kokemukset ja opit mukanaan, hänellä on jo tietty käsitys itsestään ryhmän jäsenenä ja aavistus siitä millaisen aseman hän voi itselleen ryhmässä ottaa. Päiväkodissa tuo käsitys joko vahvistuu tai muuttuu. (Siltamäki, 2014, 30) Esa Iivosen mukaan lasten näkemysten huomiointi on yleisesti ottaen parantunut, mutta monin paikoin palvelujärjestelmässä lapsi nähdään yhä enemmän toiminnan kohteena kuin aktiiivisena toimijana (Lapsemme 1/2014, 15.) Maarit Alasuutarin mukaan (Kasvatus 3/2014, 308) aikuisten erilainen asema suhteessa lapsiin tuottaa yhä haasteita siinä, miten lasten oikeuksia ja osallisuutta voidaan ymmärtää arjessa. Osallisuudesta Usein ajatellaan, että jo pelkkä sana osallisuus kertoo, mihin pyritään, kunnes päädytään hämmennnykseen, kun huomataankin tavoitteen olevan eri ihmisille erilainen. (Nivala & Ryynänen 2013,s.25) Lastensuojelulaissa lapsen osallisuus nähdään lapsen oikeutena saada tietoa häntä koskevasta lastensuojeluasiasta ja mahdollisuutena esittää siitä mielipiteensä (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417 5§). Varhaiskasvatuksessa osallisuus saatetaan ymmärtää lapsilähtöisen toiminnan uudeksi nimeksi, mutta osallisuus korostaa lapsen sijasta yhteisöllisyyttä. Osallisuudessa ei nosteta lasta tai aikuista keskiöön, vaan he ovat tasavertaisia toimijoita. (Komulainen, 2014, 23) Sosiaalipedagogisena käsitteenä osallisuus on ihmisen perusluonteeseen liittyvää kuulumista johonkin; olemista, elämistä ja toimimista yhteydessä muihin ihmisiin. Osallistuminen on puolestaan toimintaa, joka edistää osalllisuutta, mutta joka itsessään ei voi olla osallisuuden synonyymi. (Nivala & Ryynänen 2013, 26.) Osallisuuden edellytyksenä on, että yhteisö hyväksyy yksilön jäsenekseen ja että yksilö haluaa olla yhteisön jäsen. Toiminnan tasolla osallisuus edellyttää yhteisöltä todellisia toimintamahdollisuuksia ja yksilöltä niiden hyödyntämistä jollakin tavalla, siis jonkinlaista osallistumista yhteisön elämään, ja se puolestaan edellyttää riittäviä osallistumisvalmiuksia. Kokemisen tasolla puolestaan osallisuuden edellytyksinä ovat yhteisön tarjoamat yhteenkuuluvuuden mahdollisuudet ja yksilön tietoisuuden kehittyminen kuulumisesta johonkin, mahdollisuuksista osallistua ja omasta merkityksestä osana yhteisöä. (Nivala & Ryynänen 2013, 27.) Osallisuuden pitäisi olla jotakin mihin ihminen kasvaa. Edellytyksenä on tällöin se, että lähiympäristö ja läheiset suhteet tukevat osallisuuden tunteen ja kokemuksen muodostumista. Osallisuuden toteutumiseksi tarvitaan tasapainoisia vastavuoroisia suhteita, joissa voimme kasvaa uskomaan omaan merkitykseemme sekä omiin toimintakykyihimme ja toimintamahdollisuuksiimme. (Nivala & Ryynänen 2013, 29) Osallisuus päiväkodissa Osallisuus ei tapahdu automaattisesti, ilman huomion kiinnittämistä osallisuuden edellytysten kasvatukselliseen tukemiseen (Nivala & Ryynänen 2013, 30). Millä tavoin osallisuuden edellytyksiä sitten voitaisiin vahvistaa tai jopa opettaa? Mari Vuorisalon mukaan päiväkoti on kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Toiset lapset pääsevät päättämään ja toiset jäävät tai jättäytyvät syrjään. (Siltamäki 2014, 30.) Puhetaito osoittautui Mari Vuorisalon tutkimuksissa tärkeäksi vaikuttamiskeinoksi päiväkodissa. Tasavertaisuus on kuietnkin varhaiskasvatuksen lähtökohta. Tähän pääseminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi.Tasavertaisten osallistumismahdollisuuksien takaaminen jokaiselle lapselle ei tarkoita sitä, että toiminta olisi kaikille samaa, vaan että tarjottaisiin erilaisia tapoja osallistua ja vaikuttaa yhteisiin asioihin, muutenkin kuin puhumalla. Tavoitteena pitäisi olla se, että arvostettaisiin lasten erilaisia vahvuuksia ja luonteenpiirteitä. (Siltamäki 2014, 31) Osallisuuden edistäminen on sosiaalipedagogisen toiminnan ydinaluetta. Osallistuminen on sekä tavoite että toiminnan muoto. Tavoitteena on, että osallistuminen syventää yhteisöön, esimerkiksi lapsiryhmään, kuulumisen tunnetta ja kuulumisen tunne kannustaa osallistumaan edelleen.(Nivala & Ryynänen 2013, 32.) Koska sosiaalipedagogiset toimintamuodot ovat luonteeltaan toiminnallisia (Nivala & Ryynänen 2013, 32), sopii sosiaalipedagoginen toimintatapa lasten osallisuuden vahvistajana saumattomasti varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksessa kun lähdetään liikkeelle lapselle ominaisista toimintatavoista: leikkimisestä, tutkimisesta, liikkumisesta ja taiteellisesta kokemisesta. Sosiaalipedagoginen ajattelu osana varhaiskasvatustyötä tukee lapsen kasvua omaksi persoonakseen sekä yhteiskunnan osaksi. Kolkka et al. mukaan persoonan kasvuun vaikuttaa eniten ympärillä oleva yhteisö, ja tällä perusteella sosiaalipedagogiikkaa tulee hyödyntää lapsen varhaimmissa kehitysvaiheissa. Sosiaalipedagogiikka luo perustaa varhaiskasvatukselliselle toiminnalle ja se näkyy varhaiskasvatuksessa sosiaalisena ja pedagogisena toimintana ja ajatteluna. (Kolkka et al. 2009, 200.) Keskustelu varhaiskasvatuslain tiimoilla juuttunut henkilöstön kelpoisuuskiistelyyn Samaan aikaan kun medioissa nostetaan esiin huolta lasten ja lapsiperheiden lisääntyvästä eriarvoisuudesta sekä peräänkuulutetaan lapsen osallisuutta, useissa varhaiskasvatuksen foorumeissa kohistaan uuden varhaiskasvatuslain tuomista kelpoisuusehdoista. Kalliala, Onnismaa & Sajaniemi toteaa Skidi-lehdessä, ettei sosionomeja tulevaisuudessa tarvita tai haluta varhaiskasvattajiksi. Hänen mukaansa lastentarhanopettajan työn vaatimaa osaamistasoa ei ole mahdollista saavuttaa sosiaalialan tutkinnon sivutuotteena, eikä sosiaalialan koulutuksen saaneilla työntekijöillä ole mahdollista valita työtehtäviään niin, että heidän työnsä painottuisi sosiaali- ja perhetyöhön. (Kalliala, Onnismaa & Sajaniemi 2013.) Kelpoisuusehto-kiistelyyn kulutettu energia olisi syytä kohdistaa johonkin merkityksellisempään, kuten varhaiskasvatuspalvelujen kehittämiseen. Sosionomit omaavat sosiaalipedagogisten menetelmien ja teorian osaamista, jota voitaisiin hyödyntää niin lapsiryhmissä työskentelyssä että uudenlaista varhaiskasvatuspalvelua kehitettäessä. Sosiaalialan osaamiskeskuksen lausunnossa varhaiskasvatuslaista todetaan lapsia ja lapsiperheitä koskevien palvelujen kokonaisuuden ja moniammatillisen yhteistyön tärkeys (Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksestä. 27.5.2014.) Uudenlaisessa varhaiskasvatusympäristössä perheet ja lapset voisivat saada tarvitsemansa palvelut ”saman katon alta”. Tällöin yliopistossa valmistuneet varhaiskasvattajat voisivat keskittyä oman osaamisalansa hyödyntämiseen ja sosionomit omaansa, jaetun johtamisen periaatteiden mukaisesti. Jaettu johtajuus toteutuu tasa-arvoisessa ja vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa. Jaetussa johtajuudessa eri tieteen alojen osaaminen yhdistetään palvelemaan parhaiten asiakkaan tarpeita. Esimerkiksi tiimissä johtajuuden saa se henkilö, jolla on tietyllä hetkellä käsiteltävästä asiasta parhaat tiedot ja osaaminen. Tavoitteena on yhdessä oppimisen mahdollistuminen. Sillä tämän ajan työelämässä yhden tieteen viitekehys tai yhden osaamisalueen hallinta, eivät riitä esiin tulevien haasteiden ratkaisemiseen.(Isoherranen, 2012, 10,48-49.) Lasten osallisuuden vahvistaminen sekä osallistumisvalmiuksien lisääminen ovat tämän päivän varhaiskasvatuksen haasteita ja kehittämiskohteita. Osallisuuden edellytysten kasvatukselliseen tukemiseen varhasikasvatusympäristössä Sosionomi (AMK) koulutuksen saaneilla varhaiskasvattajilla olisi mielestäni paljonkin annettavaa. Lisätietoa ja lähteitä Iivonen, E. 2014. Miten lasten oikeudet toteutuvat suomessa?. Lapsemme 1/2014 Isoherranen, K. 2012. Uhka vai mahdollisuus: moniammatillista työtä kehittämässä. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto Kalliala, M, Onnismaa E_L, & Sajaniemi N. 2013.Varhaiskasvatuksen henkilöstön kelpoisuusehtojen selkiyttäminnen. Skidi-lehti. Kasvatus 3/2014. Onko lasten oikeus turvattu oikeuksista puhumalla? Kokka, M., Mantela, J., Holopainen, A., Louhela, J., Packalen, L. & Kaisvuo, T. 2009. Yhteiskunnallinen osaaminen- Haaste ja tehtävä. Helsinki: Kirjapaja Komulainen Tanja. Torstai on toiveita täynnä. Kasvu 01/2014 Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksestä. 27.5.2014. Nivala, E., Ryynänen, S. 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, vuosikirja 2013. Sitamäki T. 2014. Sana on valtaa. Lapsen maailma 4/2014.
Tervetuloa syksyn täydennyskoulutukseen
Hieno ja lämmin kesä vaihtui syksyyn. Ammattikorkeakoulujen opetus on käynnistynyt. Työssä jo olevien täydennyskoulutukset ovat myös alkamassa. Tässä esimerkkejä sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueen tarjonnasta: * Kulttuurisensitiivinen työote sosiaali- ja kasvatusalan työssä (5 opintopisteen kokonaisuus) - käynnistyy 25.9.2014 * Adventures in English for Management Level or Inernationally Focused Social Service Professionals (12 h jakso) - käynnistyy 31.10.2014 * Kuvataidetoiminta ja sosiaalipedagoginen orientaatio sosiaali-, kasvatus- ja kuntoutusalan työssä - käynnistyy 21.11.2014 * Kehitä, ohjaa ja uudista työtäsi ja työyhteisöäsi yhdessä Metropolian kokeneiden työnohjaajien kanssa - työpaikan tarpeiden mukaan räätälöitä koulutusta * Sosiaali- ja terveysalan suomi - työpaikan tarpeiden mukaan räätälöityä koulutusta Tiedäthän, että suunnittelemme myös työyhteisönne tarpeiden mukaisia räätälöityjä oppimisprosesseja! Kevään 2015 täydennyskoulutuksen tiedot julkaistaan pian. Lue lisää nettisivuiltamme
Sosiaalialan työssä edistetään voimaantumista
Voimaantumisella tarkoitetaan oman persoonallisen voimantunteen kehittämistä, itsensä voimistamista, vahvaa voimantunnetta ja vahvan sisäisen voimantunteen kokemista. Voimaantuminen liittyy elämänhallintataitoihin. Englanninkielisen sanan Empowermentin suomenkieliseksi vastineeksi on esitetty voimaantumista, voimaannuttamista, voimistamista, valtuuttamista ja valtauttamista. Mistä voimaantuminen rakentuu? Voimaantuminen on yhteydessä ihmisen hyvinvointiin. Hyvinvointi on ihmisen psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvää oloa. Hyvinvointi syntyy ihmisen itsensä, läheistensä, elinympäristönsä ja yhteiskuntapolitiikan tuloksena. Sisäinen voimantunne rakentuu luovuudesta, rohkeudesta kokeilla, halua ottaa vastuuta myös muista ihmisistä. Voimaantumista voidaan vahvistaa keskustelemalla, konkreettisten asioiden määrittelyllä ja seurannalla. Voimaantuminen liittyy omaan kasvuun. Miten voimaantuminen näkyy? Voimaantuminen ilmenee eri ihmisissä erilaisina ominaisuuksina, käyttäytymisenä, taitoina ja uskomuksina. Voimaantuminen näkyy aktiivisuuden ja toimintakyvyn lisääntymisenä. Joidenkin näkemysten mukaan ihmisen minuus vahvistuu sellaiselle tasolle, että ihminen alkaa uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä. Voimaantuneella ihmisellä on kokemus, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä, tehdä päätöksiä, toimia tavalla, joka vahvistaa hänen elämäänsä. Voimaantuminen näkyy parantuneena itsetuntona, kykynä asettaa ja saavuttaa päämääriä. Oman elämän ja muutosprosessin hallinnan tunteena sekä toiveikkuutena tulevaisuutta kohtaan. Voimaantuminen on prosessi, joka mahdollistaa yksilön saavuttaa päämääränsä yhteistoiminnalla toisten kanssa. Voimaantumisprosessi on henkilökohtainen, persoonallinen ja sosiaalinen prosessi. Voimaantumisen prosessiin vaikuttaa toimintaympäristön olosuhteet. Tämän vuoksi voimaantuminen voi olla jossakin tietyssä ympäristössä todennäköisempää kuin toisessa. Voimaantuneisuus ei ole pysyvä olotila. Voimantunnetta on myös vaikea mitata, koska se on niin henkilökohtaista. Henkilöllä voi olla omakohtainen kokemus voimaantumisesta vaikka hän ei pysty osoittamaan mitään konkreettista väitteen tueksi. Voimantumista ei siis voida todeta ulkopuolisen arvioijan toimesta. Juha Siitonen (1999) on sitä mieltä, että ihminen voi voimaantua vain itse. Ihmiselle voidaan tarjota taitoja, resursseja, ja mahdollisuuksia kehittää oman kontrollin tunnetta. Elämänhallinta Voimaantumiseen liittyy oleellisesti elämänhallintaidot. Elämänhallinta tarkoittaa ihmisen uskoa siihen, että hän voi vaikuttaa asioihin ja muuttaa olosuhteita itselleen suotuisammaksi. Ihmisen elämänhallinta on korkea jos hän kokee, että hän voi vaikuttaa omilla päätöksillään ja ratkaisuillaan asioihin ja siihen, mitä hänelle tapahtuu. Elämänhallinta vaihtelee tilanteiden mukaan. Hyvä elämänhallitsija ei tarkoita sitä, että ihminen olisi välttämättä hyvä ihminen. Elämänhallinta syntyy vähitellen ja kehittymistapahtuma kestää lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Sosiaalinen vahvistaminen Voimaantumisen sosiaalisia ulottuvuuksia on ryhmissä, yhteisöissä ja organisaatioissa. Ihminen toimii sosiaalisissa verkostoissa ja voimantunnetta koetaan suhteessa ympäristöön, siksi voimantumista on tarkasteltava sosiaalisena ilmiönä. Sosiaalinen vahvistaminen tukee arjenhallintaa ja kehittää elämäntaitoja. Sosiaalinen vahvistaminen tarkoittaa kokonaisvaltaista tukemista, jonka tavoitteena on yksilön hyvinvoinnin lisääminen ja edistäminen. Sosiaalinen vahvistaminen on kokonaisvaltaista elämänhallinnan tukemista. Jokainen voi tarvita jossain vaiheessa elämää sosiaalista vahvistamista, neuvontaa, tukea ja ohjausta. Sosiaalinen vahvistaminen määritellään yksilön ja yhteisön kasvun tukemiseksi. Tässä ajassa sosiaaliselle vahvistamiselle eri muodoissa on kysyntää. Sosiaalinen vahvistaminen todentuu parhaiten erilaisten sisältöpalveluiden kautta, jotka ovat kohdennettua ja systemaattista toimintaa. Sosiaalialan työssä edistetään voimaantumista Voimme sosiaalialan työssämme edistää asiakkaiden voimaantumista. Voimme tarjota asiakaslähtöistä palvelua, jossa otetaan huomioon asiakkaan tarpeet ja lähtökohdat. Voimme ohjata, neuvoa ja tukea asiakkaita heidän eri elämäntilanteissaan. Voimme tarjota erilaisia toimenpiteitä, jotka vahvistavat ja lisäävät asiakkaiden elämänhallintaa. Sosiaalialantyö on pitkäjänteistä ja muutokseen tähtäävää työtä. Voimaantuminen tapahtuu pikku hiljaa ja se voi olla hyvin hiljaista, siksi sitä voi olla vaikea mitata. Työntekijä kulkee asiakkaan rinnalla auttaen ja tukien häntä hienovaraisesti eteenpäin tarvittaessa. Työmme tehtävänä on parantaa yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointia, ehkäistä, vähentää ja poistaa sosiaalisia ongelmia. Ennalta ehkäistä ongelmia, etsiä ratkaisuvaihtoehtoja, tehdä arviointia ja seurantaa sekä puolustaa ja ajaa heikommassa asemassa olevien asioita eteenpäin. Mielestäni kaikissa näissä työn eri muodoissa tapahtuu asiakkaan voimaannuttamista vaikka voimaantuminen onkin henkilökohtainen prosessi. Satu Tuomainen, sosionomi ylempi amk-opiskelija. Kirjoituksen lähteet: Keltikangas-Järvinen Liisa 2008. Temperamentti, tressi ja elämänhallinta. Wsoy: Helsinki. Lundblom - Herranen 2011. Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Siitonen Juha 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Opettajainkoulutuslaitos. Oulun yliopisto. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos -kuvausta.
Moniammatillinen yhteistyö – jatkuva kehittämisen kohde!
Paljon puhutaan moniammatillisesta yhteistyöstä ja sen tarjoamista eduista asiakkaille. Kuitenkin välillä tuntuu, että moniammatillisen yhteistyön suurimpana esteenä on mustasukkaisuus omasta työstä ja pelko oman työn arvostuksen menettämisestä. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Hedelmällisen yhteistyön luomiseksi lähtökohtana täytyy olla halu palvella asiakasta mahdollisimman hyvällä tavalla yhdistämällä eri ammattikuntien vahvuudet. Moniammatillisessa työssä käsiteltävät ongelmakysymykset näyttäytyvät kullekin osapuolelle hänen oman perustehtävänsä näkökulmasta. Asiakkaiden pulmien ennaltaehkäisyssä moniammatillinen yhteistyö on arvossaan. Käytännössä moniammatillisuudella tarkoitetaan eri ammattiryhmiin kuuluvien asiantuntijoiden yhteistyötä ja yhdessä työskentelyä. Tällöin keskeiseksi tavoitteeksi nousee moninäkökulmaisuus, jolloin tieto ja osaaminen jaetaan. Moniammatillisuus voi olla sekä organisaation sisäistä että ulkoista toimintaa. Sisäinen moniammatillisuus on työyhteisössä eri ammattiryhmien, jaettua ammatillista toimintaa organisaation perustehtävien ja yhteisen tavoitteen toteuttamiseksi. Ulkoinen moniammatillisuus voidaan ymmärtää, oman työyhteisön asiantuntijoiden yhteistyönä muissa organisaatioissa työskentelevien ammattilaisten kanssa. Tällöin käytössä oleva asiantuntijuus organisoidaan lähinnä yksittäisen asiakkaan tilanteen hoitamiseksi. Moniammatillisen yhteistyön edellytykset ja osaamisvaatimukset Moniammatillinen toiminta edellyttää uudenlaista asennoitumista yhdessä työskentelyyn. Vaikka yhteistyöllä on moniammatillisessa työskentelyssä keskeinen rooli, moniammatillinen osaaminen ei kuitenkaan synny itsekseen vain saattamalla työntekijöitä yhteen. Moniammatillinen yhteistyö on haastavaa ja se edellyttää osallistujilta asiantuntijuuden lisäksi vuorovaikutustaitoja ja kykyä ratkaista ongelmia yhdessä. Kaikkien yhteistyöhön osallistuvien työntekijöiden tulisi myös saada koulutusta moniammatilliseen työtapaan. Moniammatillisessa yhteistyössä tiimin jäsenten on mahdollista oppia toinen toisiltaan. Yhteistyökäytännöt edellyttävät myös hyvää johtajuutta, joka mahdollistaa yhteistyörakenteet ja antaa tilaa moniammatillisen työyhteisön kehittämiselle, oppimiselle ja avoimelle dialogille. Tärkeää on luoda tiimin toimintamalli ja selventää jokaisen rooli työyhteisössä. Työyhteisön toimivuuteen kannattaa panostaa ja antaa aikaa sen kehittymiselle. Hyvässä moniammatillisessa tiimissä on luottamuksellinen ilmapiiri ja me-henki, ollaan, tehdään ja opitaan yhdessä sekä tuetaan yhteisöllisyyden kokemusta. Moniammatillisen työn haasteita Moniammatillisuuden haasteet voivat olla suuria työyhteisöissä, joissa henkilöiden peruskoulutus ja työorientaatio ovat erilaisia. Osaaminen moniammatilliseen työotteeseen lisääntyy työkokemuksen ja koulutuksen kautta, joka saattaa näkyä työntekijöiden erilaisena työskentelynä. Nykyisten työpaineiden vuoksi työntekijät eivät välttämättä halua sitoutua tai löydä motivaatiota moniammatilliseen yhteistyöhön, jatkuvaan kehitykseen ja oppimiseen. Moniammatillisen yhteistyön esteinä tai haasteina voi myös olla työntekijöiden suuri vaihtuvuus ja työn arvostuksen puute. Nykypäivän organisaatiomuutokset luovat myös haasteita johtajuudelle ja moniammatilliselle yhteistyölle. Kokemuksia moniammatillisesta yhteistyöstä Kokemuksemme hyvästä moniammatillisesta ja eri ammattiryhmien välisestä yhteistyöstä perustuu usean vuoden työkokemukseen. Hyvässä työyhteisössä työntekijöiden vaihtuvuus on ollut vähäistä. Tiimin toimivuudella on ollut merkittävä vaikutus työhyvinvoinnille. Työn teko on ollut mielekästä ja hauskaakin. Yhteistyö on edellyttänyt hyviä keskustelu ja vuorovaikutustaitoja. Työssä on arvostettu toisilta oppimista ja saatu sosiaalista tukea. Yhteinen suunnittelu, arviointi ja kehittäminen, sekä muutokset on osattu ottaa vastaan haasteina. Kokemuksemme mukaan työyhteisöille tulee luoda mahdollisuus tiimin yhteiseen koulutukseen ja jatkuvaan toiminnan arviointiin ja sen kehittämiseen. Esimiehen läsnäolo ja tuki on ollut vahva, sekä hän on ollut tietoinen työntekijöiden vahvuuksista. Työn kehittämisessä on näkynyt vahvasti asiakaslähtöisyys ja asiakkaiden osallisuus työn kehittämiseen. Hannele Sauristo ja Elisa Parikka Sosinomi Yamk -opiskelijat Lisätietoa mm. artikkelista
Kehitysvammaiset lapset ja nuoret lastensuojelun tukitoimissa?
Milloin lastensuojelusta tuli ensisijainen tukimuoto kehitysvammaiselle nuorelle? Millä lailla lastensuojelu pystyy tarjoamaan tarpeenmukaista tukea ja ohjausta kehitysvammaiselle nuorelle? Osaako lastensuojelun työntekijä auttaa perheen kriisin läpi, kun kyse on diagnoosista, leimaantumisen pelosta, uudesta palveluverkostosta ja –kulttuurista? Olen työskennellyt lastensuojelun avohuollossa yli kymmenen vuotta ja viimeisen vuoden aikana olen törmännyt useammin kuin kerran tilanteeseen, jota pyrin seuraavaksi avaamaan. Lastensuojelun työntekijänä olen hämmästellyt nuoren diagnoosin puutetta ja samalla ns. väärän auttajatahon mukana oloa. Nuoren lastensuojeluasiakkuus alkaa huoli-sanoilla; koulunkäyntivaikeuksia, rajattomuutta, ristiriitoja kotona, vanhempien väsymys tai vaikkapa kuljeskelua. Kun nuoren tilannetta aletaan yhteistyössä perheen ja koulun kanssa selvittämään, avautuu kuva jo pitkään jatkuneesta koulunkäynnin laiminlyönnistä ja oppimismotivaation pulasta. Mutta onko asiat näin mustavalkoisia, kun ne ensimmäisenä näyttää? Nuoren tilanteen tarkempi ja systemaattinen selvittely piirtää uuden kuvan näkyviin. Ikätasoinen kehitys tulee saavutettua vain yhdellä osa-alueella, muilla osa-alueilla kehitys on monia vuosia alemmalla tasolla. Yhtäkkiä nuoren saamattomuus, laiskuus ja kiusanteko saavatkin uuden selityksen, kehitysvamma- diagnoosin. Ei ole ollut kyse siitä etteikö viitsi vaan siitä ettei osaa tai ymmärrä. Ennen kun tilanne on kartoitettu, on nuoren kohdalla saattanut olla laitossijoitusjakso lastensuojelulaitokseen, missä tiukat rajat ja rytmit ovat saaneet tilanteen näyttämään hyvältä hetkellisesti. Kotiin pääsyn jälkeen entiset ongelmat ovat kuitenkin ilmaantuneet mustien pilvien lailla taivaalle. Lastensuojelu pystyy auttamaan ja tukemaan kehitysvammaista nuorta ja hänen perhettään osittain, mutta tarkoituksenmukaisempi apu ja kokonaisvaltaisempi tuki löytyy muualta. Kuinka hyvin nämä nuoret ovatkaan selvinneet ja pystyneet kulkemaan mukana? Ja kuinka usein heidät on väärinymmärretty? Tulisiko (koulu)terveydenhuoltoa ja palvelujärjestelmiämme kehittää enemmän tarveperusteiseksi. Toivoisin näkeväni keskustelua lastensuojelun ja kehitysvammahuollon yhteisestä työkentästä. Haluaisin lukea uusista innovaatioista, joissa nuori saa tukea omiin nimeämiinsä ongelmiin tai haasteisiin, ei ulkopuolisen huolipuheeseen. Tahtoisin kuulla diagnoosilla leimautumisen sijasta puhetta diagnoosin ovia avaavasta vaikutuksesta niin henkisesti kuin käytännönkin tasolla. Ja ennen kaikkea pidän tärkeänä, että jokainen ihminen kohdataan ihmisenä, kunnioittaen ja arvostaen. Kirsi Mansikkasalo-Leinonen, sosionomi ylempi AMk-opiskelija
Miksi tieto ei kulje viranomaisten välillä – apua Hollannin ”liputusmallista” ?
Elämme vuonna 2014 yhteiskunnassa, jossa tieto asiaan kuin asiaan on helposti löydettävissä internetistä. Sähköiset palvelut ovat vallanneet alaa myös sosiaali- ja terveyspalveluissa. Asiakkaiden on entistä helpompi asioida viranomaisten kanssa joustavammin, nopeammin sekä tehokkaammin. Kehitys tulee varmasti jatkumaan ja onkin mielenkiintoista nähdä kuinka ”sähköisessä” maailmassa elämme muutamien vuosikymmenien kuluttua. Mutta suuri ja ajankohtainen kysymys on kuitenkin se, miksi edelleenkään tieto ei kulje viranomaisten välillä, vaikka se on sähköisesti olemassa joka tapauksessa? En ole koskaan työntekijänä ymmärtänyt sitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden toimijoiden välillä vedotaan vaitiolovelvollisuuteen eikä sen vuoksi asiakkaan tietoja ole soveliasta välittää eteenpäin. Emmekö me kaikki ole viranomaisia ja näin ollen automaattisesti velvoitettuja pitämään asiakkaan tiedot salassa ulkopuolisilta? Jos kuitenkin autamme samaa asiakasta tahoillamme, mikä estää meitä jakamasta tietoa keskenämme? Näen itse, että hyöty sujuvasta tiedonkulusta olisi ennen kaikkea asiakkaan etu ja tekisi työntekijöiden tekemästä työstä sujuvampaa, mielekkäämpää ja joustavampaa. Kuvitteellinen esimerkkitapaus lastensuojelussa Petteri 15 -vuotta tulee perheestä, jossa vanhemmat käyttävät suhteellisen runsaasti alkoholia mutta kykenevät kuitenkin käymään töissä ja arki sujuu ajoittain hyvin mutta toisinaan huoli Petteristä on suurempi. Petteristä on tehty useita lastensuojeluilmoituksia jo vuosien ajan ja perhettä on tuettu avohuollon tukitoimin säännöllisesti. Huoli Petteristä on kuitenkin kasvanut niin suureksi, että hänet on otettu huostaan ja sijoitettu lastensuojelulaitokseen. Petteri oireilee voimakkaasti ja tarvitsee lastensuojelun lisäksi terveydenhuollon tarjoamia palveluita psyykkisen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lastensuojelulaitoksen työntekijät törmäävät yllättävän usein vaitiolovelvollisuuskysymyksiin yrittäessään tehdä yhteistyötä Petterin asioissa koulun sekä psykiatrista hoitoa antavan tahon kanssa. Viranomaisilta puuttuvat selkeät ohjeet, kenelle voi antaa mitäkin tietoa ja näin ollen käytäntöjä sovelletaan riippuen työntekijästä ja asian kiireellisyydestä. Petterin etu olisi, että koulussa oltaisiin tietoisia hänen muuttuneesta elämäntilanteesta sekä avun tarpeesta. Lastensuojelulaitoksessa osattaisiin paremmin auttaa Petteriä, mikäli heillä olisi ajankohtainen tieto Petterin terveydentilasta, koulukunnosta sekä vanhempien tilanteesta ja kotiin jo aikaisemmin tehdystä työstä. Moniammatillisuus ja verkostotyö on nykypäivää mutta ne eivät toimi asiakkaan parhaaksi, mikäli tieto ei kulje eri toimijoiden välillä sujuvasti ja automaattisesti. Varhainen puuttuminen sekä yhteistyö eri toimijoiden kesken Hollannin mallin mukaan Hollannista lähtöisin olevaa ”liputusmallia” kokeiltiin Suomessa ensi kertaa Mikkelissä tänä keväänä. Seuraavaksi se on tarkoitus ottaa käyttöön Espoossa ja myöhemmin koko maassa. Toimintamallissa käytetään tietokoneohjelmaa, johon pääsevät eri tahot kirjautumaan ja ”liputtamaan” oman huolensa nuoresta. Viranomaiset eivät kirjaa liputuksen syytä järjestelmään mutta näkevät eri toimijoiden huolestumisen kyseisestä nuoresta. Nuoren tai hänen huoltajansa luvalla voidaan aloittaa yhteinen keskustelu tilanteesta. Uskon, että toimintamallilla saadaan aikaan tärkeää keskustelua ja kuten Kimmo Haahkola Sitrasta toteaa: "Nuorten ongelmiin päästään reagoimaan jo varhaisessa vaiheessa, kun nuorta voidaan auttaa vielä kevyin toimin. Tämä malli saattaa viranomaiset yhteen, jotta he voivat puhaltaa yhteen hiileen nuoren ja perheen eteen." Toimintamalli on mitä mainioin keino puuttua ongelmiin jo varhaisessa vaiheessa. On tärkeää, että työntekijän huoli nuoresta tulee mahdollisimman aikaisessa vaiheessa myös muiden toimijoiden tietoon, jotta huolta aiheuttaviin asioihin voidaan puuttua heti eikä tilanne pääse pahenemaan. Malli myös madaltaa kynnystä puuttua ongelmiin, koska ideana juurikin on se, että päästään mahdollisimman varhain vaikuttamaan asioiden kulkuun. Ei ole kenenkään edun mukaista, että nuoren/perheen ongelmat pääsevät kasautumaan niin suuriksi, että esimerkiksi avohuollon tukitoimet eivät enää riitä korjaamaan vahinkoja. Voisin kuvitella, että toimintamalli olisi hyödyllinen jo pienten lasten kohdalla. Päivähoidon työntekijä voisi kirjata oman huolensa järjestelmään, josta neuvolantyöntekijä sen näkisi ja osaisi ennakoivasti olla ”kuulolla” perheen/lapsen tilanteesta ja ottaa sen puheeksi vanhempien kanssa. Kun toimintamalli tulee tutuksi myös asiakkaille, poistaa se toivottavasti viranomaispelkoa ja tuo enemmän ymmärrystä sen suhteen, että viranomaisapu ei aina tarvitse olla massiivista perheen elämään puuttumista vaan jo pienellä avulla saadaan muutettua joko lapsen tai koko perheen elämää parempaan suuntaan. Kunpa asiakkaat ymmärtäisivät, että apua on tarjolla hyvin erilaisiin elämäntilanteisiin ja viranomaisten tavoite on voimaannuttaa asiakkaita toimimaan siinä ympäristössä, missä he elävät. Avohuollon tukitoimien tarkoitus lastensuojelussa ei ole johtaa huostaanottoon vaan päinvastoin tukea perhettä pärjäämään itsenäisesti oman perheen kesken viranomaisten antaman tuen avulla. Elina Fredriksson, sosionomi ylempi AMk-opiskelja Lisätietoa aiheesta: Uusi keino nuorten syrjäytymisen torjumiseksi: huolten liputtaminen. Verkkodokumentti. Helsingin sanomat. Yksinkertainen tietojärjestelmä ratkaisi ongelman: tiukka salassapitomääräys nurin. Verkkodokumentti. Helsingin sanomat. Lastensuojelussa tieto ei kulje viranomaisten välillä. Verkkodokumentti. Helsingin sanomat.
Sosionomit näkyvämmäksi koulumaailmaan
Opinnäytetyömme prosessin aikana olemme paljon pohtineet sitä, minkä takia sosionomeja työskentelee Helsingin peruskouluissa vain muutamia ja minkä vuoksi projektiluonteiset kokeilut eivät saa jatkoa? Kartoitimme keväällä 2014 kouluja, joissa työskentelee kuraattorin lisäksi toinen sosiaalialan edustaja. Tämä osoittautui vaikeammaksi tehtäväksi kuin luulimme. Tällä hetkellä Helsingissä sosionomeja työskentelee muutamassa yksityisessä koulussa, mutta kunnallisen puolen kouluissa sosionomien edustus on melko suppea. Tämä tieto yllätti meidät, sillä näemme erittäin tärkeänä sosionomien työkenttänä nuorten luonnolliset kasvuympäristöt, kuten koulut. Mielestämme tärkeä kehittämisen kohde olisikin juurruttaa tämä työmuoto myös kunnan kouluihin. Sosiaalisesti kestävän kehityksen näkökulmasta lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ silloin, kun ongelmia ei ole vielä syntynyt, olisi ensiarvoisen tärkeää. Aito kohtaaminen ja tulevaisuuteen tähtäävä työ olisi myös taloudellisesta näkökulmasta katsottuna kannattavaa. Talous tuntuu olevan tällä hetkellä yksi merkittävimpiä tekijöitä, joka vaikuttaa palveluiden kehittämiseen ja juurruttamiseen, niin eikö olisi edullisempaa panostaa ennaltaehkäisevään kuin korjaavaan työhön? Sosiaalialalla yleinen haaste on se, että työn arvoa on hankala mitata lyhyellä aikavälillä, sillä vaikutukset ihmisten kanssa tehtävässä työssä saattavat näkyä vasta vuosien päästä. Haluaisimme kuitenkin nostaa tarkasteluun kysymyksen; eikö ole edullisempaa palkata sosiaalialan ammattilainen kouluihin nuorten kasvun ja kehityksen tueksi, jotta voidaan ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä ja ajautumista muiden korjaavien palveluiden piiriin? Kuraattorilla liian monta rautaa tulessa Kuraattorit on palkattu kouluun vastaamaan sosiaalisiin ongelmiin, joita oppilailla on. Helsingissä kunnan kouluissa yhdellä kuraattorilla voi olla monta koulua työkenttänä, jolloin yksilöllinen tai jalkautuva työ ja kaikkien apua tarvitsevien oppilaiden löytäminen on mahdotonta. Tällä hetkellä tunnutaan käytettävän enemmän energiaa kuraattorin pätevyysvaatimusten laatimiseen kuin siihen, että miten saataisiin enemmän sosiaalialan ammattilaisia kouluun töihin. Sosiaalialan ammattilaisia tarvittaisiin lisää vastaamaan kuraattorin työtaakkaan, ei missään tapauksessa kuraattorin tilalle. Palataankin ennaltaehkäisevän työn ydinkysymykseen, pitääkö tilanteen kriisiytyä ennen kuin apua on tarjolla? Rovaniemellä työskentelevä koulukuraattori Sirkka Veijonaho kertoo työhönsä liittyvistä huolenaiheista haastattelussaan Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentiassa. Hän nostaa esille koulukuraattorin työn haasteeksi sen, jos tulevat muutokset vievät kuraattorin työkentän pois kouluilta. Veijonaho pitää huonona kehityssuuntana sitä, jos koulukuraattorien työt keskitetään niin, että yhdellä kuraattorilla on useamman koulun oppilaat asiakkaina ja työskentely kussakin koulussa rajoittuu muutamaan kertaan viikossa. (Ahonen 2014: 36.) Mielestämme Helsingissä tulisi kuunnella myös muiden kuntien koulujen kokemuksia toimivista käytännöistä, sillä eikö tämä Veijonahon esittämä huolenaihe kuulosta osittain jo Helsingissä olevalta mallilta? Kummalle pallo heitetään; opetusvirastolle vai sosiaali- ja terveysvirastolle? Moniammattillisen yhteistyön onnistumiseksi tarvittaisiin virastojen välistä sujuvaa yhteistyötä ja tiedon lisäämistä puolin ja toisin. Sosiaalialan ja opetusalan moniammatillista yhteistyötä tulisi tehdä jo varhaisessa vaiheessa, kun nuoren kasvun ja kehityksen turvaamiseksi tarvitaan kodin ulkopuolista tukea. Voiko sosionomien työkentän juurruttamisessa koulumaailmaan haasteena olla virastojen välinen byrokratia ja vanhat tottumukset. Opetusvirastossa keskitytään tietysti pääsääntöisesti opetukseen, niin kuin kuuluukin. Sosiaaliset ongelmat ja opetuksen ulkopuolella olevien sosiaalisten taitojen kasvattaminen kuuluvat sosiaalialan ammattilaisille, joten ehkä siirrämmekin katseen sosiaalivirastoon, miksi sosionomit eivät ole juurtuneet koulumaailmaan? Mitä muutoksia tulisi tehdä organisaatiotasolla, että opetusviraston tiloissa ja ympäristössä työskentelisi eri viraston alaisuudessa olevia työntekijöitä. Koemme, että sosiaali- ja opetusalan yhteistyötä tarvitaan ehdottomasti tulevaisuudessa. Markku Aunola ja Petteri Ora kirjoittaa Helsingin sanomissa (HS 16.8.2013) siitä, että lisävuosi koulussa ei yksinään ole vastaus nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Nuorten ongelmat eivät välttämättä enää rajoitu suoranaisesti oppimiseen tai sosiaaliseen ympäristöön, vaan ongelmat voivat olla laaja-alaisempia. Maili Malin kirjoittaa Lastensuojelun käsikirjassa kouluikäisten nuorten syrjäytymiseen ajavista vaiheista, joita ovat vaikeudet kotona, koulussa tai sosiaalisessa ympäristössä. Hälyttävin vaihe on Malinin mukaan se, että nuori keskeyttää koulun tai laiminlyö koulutehtäviä. Näihin vaiheisiin juuri sosionomi voisi puuttua. Sosionomin työkenttänä voisi olla koti ja sosiaalinen ympäristö kouluympäristön lisäksi, jotka jäävät varjoon kuraattorin työssä että opetustyössä. Haetaanko ratkaisua liian kaukaa asioihin, vai onko työmalli jo eri projektien kautta kehitetty? Kuten sanontakin kuuluu, ”ei pyörää kannata uudelleen keksiä”. Mitä toisimme sosionomeina koulumaailmaan lisää? Kävimme haastattelemassa eräässä yksityisessä koulussa kasvatusohjaajaa, sosionomia, joka toimi kuraattorin työparina. Haastattelussa ilmeni, että sosionomin työ koulussa on erittäin arvokasta. Hän työskentelee nuorten keskuudessa välitunneilla ja koulun lähiympäristössä, jolloin hän on helposti lähestyttävissä. Hän pystyy myös puuttumaan erilaisiin kahinoihin heti ja näkee kiusaamistilanteet helpommin kuin kuraattori, joka työskentelee pääsääntöisesti omassa työhuoneessa yksilökeskusteluiden merkeissä. Oppilaalla ei tarvitse olla valmiiksi ongelmaa, jotta hän voi jutella sosionomin kanssa. Nuorelle kuraattorin lähestyminen voi olla iso kynnys, koska kuraattorilla harvoin on aikaa jutella pelkkiä kuulumisia, vaan kuraattorin luokse mennään ja varataan ongelman kanssa aika. Eikö olisi tärkeää, että nuorilla olisi enemmän turvallisia aikuisia, suojaavia tekijöitä, heidän elämässään? Syrjäänvetäytyvät ja hiljaiset oppilaat olisi mielestämme tärkeä kenttä sosionomin työlle koulussa. Hiljaiset ja ujot nuoret eivät välttämättä uskalla hakea itse apua. Niin sanottu etsivä työ kouluympäristössä olisi tärkeä työkenttä, jossa sosionomin ammattitaito olisi omiaan ja nuorten ongelmia voitaisiin yrittää havaita jo varhaisessa vaiheessa. Mervi Juusola kirjoittaa Helsingin sanomissa (HS 17.1.2014) siitä, että nuoret eivät itsestään syrjäydy, vaan heidät syrjäytetään. Juusola kirjoittaa myös siitä, kun nuori ei jaksa enää nousta sängystä ylös. Silloin on jo paljon nuoren elämässä ja syrjäytymisprosessissa ehtinyt tapahtua. Sosionomin ammattitaidolla voitaisiin vastata myös osallisuuden lisäämisen, tukemisen ja vahvistamisen tärkeyteen. Elokuussa 2014 voimaan tuleva oppilas- ja opiskelijahuoltolakihan myös painottaa ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työotetta. Uudistuvassa laissa tuodaan esille myös oppilaiden osallisuus ja osallistaminen muun muassa ongelmien ehkäisyssä. Sosionomi voisi työllään yhdessä koulukuraattorin ja muun opetuspuolen henkilöstön kanssa vastata osallisuuden toteuttamisen tavoitteisiin. Osallisuuteen kasvetaan ja kasvatetaan (Hämäläinen 2008: 32; Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.) Meidän sosiaalialan ammattilaisten tulisi viedä koulusosiaalityön tärkeyttä eteenpäin ja saada levitettyä sosiaalialan osaamista niihin ympäristöihin, jotka ovat ihmisille luonnollisia ja työkentät pääsisivät laajenemaan virastojen ulkopuolelle, sinne missä apua tarvitaan! Puhutaan kuitenkin lapsista, jolloin on ensiarvoisen tärkeää saada paljon tukea varhaisessa vaiheessa, jotta saa hyvät eväät elämään. Sosionomi (ylempi AMK) opiskelijat Jaana ja Niina Aiheeseen liittyviä blogipostauksia löytyy alla olevien linkkien alta: Vihreät OutiAlanko Lähteet Helsingin Sanomat 16.8.2013, Verkkojulkaisu. Helsingin Sanomat 17.1.2014. Verkkojulkaisu. Hämäläinen, Juha 2008. Nuorten osallisuus. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2008. Kuopio: Kopijyvä. Malin, Maili. Kouluikäiset ja ehkäisevä työ. Lastensuojelun käsikirja. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013. Ahonen, Riitta 2014. Ammattina kohtaaminen. Talentia. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti. Helsinki: Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry.
Auttaja ensin?
Minna Ruotsalainen haastattelee Tays:in yleissairaalapsykiatrian perheterapeutti Susanna Mannersuota Tehy-lehdessä 1/2014. Mannersuon mukaan mitä vain voi sattua milloin vain ja kenelle tahansa. Tärkeintä auttamistyössä on, että välittämisen tunne ja läsnäolo välittyvät. Samat tunteet ja haasteet on läsnä työssäni matalan kynnyksen päivätoiminnassa Kontulan Symppiksessä. Työntekijöiden jaksamista voidaan ehkäistä vain tiedostamalla riskejä ja sijoittamalla auttamistyötä tekevien ihmisten hyvinvointiin. Kuinka voi auttaa, jos itse on avuntarpeessa? Empaattinen vuorovaikutus on lähtökohta sijaistraumatisoitumiselle. Kun kohtaa toistuvasti muiden ihmisten kärsimyksiä, se vaikuttaa hitaasti auttajan omaan kokemusmaailmaan ja sen liittää omaan sisäiseen tunteiden- ja tiedonkäsittelysysteemiin. Traagisten tarinoiden takia kokemus elämästä ja uskomukset ihmisistä alkavat vähitellen muuttua. Tätä muutosta ei voi auttamistyössä estää. On tärkeää huomioida, että se ei ole lähtöisin auttajan henkilökohtaisista ominaisuuksista, vaan työn sisällöstä. Ammatillisen toiminnan huomaa tällaisessa tilanteessa juuri siinä, miten auttaja pystyy käsittelemään näitä sijaistraumatisoitumisessa tulleita reaktioita. Päinvastoin epäammatillista käytöstä on se, että kieltää asiakastyön vaikutukset itsessä ja työyhteisössä. (Nissinen 2007, 140-141.) Auttajalla on riski väsyä Mannersuo toteaa: ”Tilanteet koskettavat usein, mutta se ei näy niinkään potilastyössä romahtamisena tai itkuun purskahtamisena. Joskus kyynel pilkahtaa väkisin silmänkulmaan. Työtä tehdään omalla persoonalla ihmisten hätähuutojen keskellä.” Tällöin auttajaa uhkaavat sijaistraumatisoituminen, myötätuntostressi ja uupumus. Omien rajojen vetäminen on välttämätöntä, sillä ylikuormittuneesta auttajasta ei ole kenellekään apua. (Ruotsalainen 2014) Kun päihdetyössä kohtaan usein äkillisiä kriisitilanteita, joihin liittyy paljon kärsimystä, kipua ja jopa kuolemia, on henkilöstön hyvinvointi turvattava. Päihdetyön asiakkaat tarvitsevat tukea kauhukokemuksissaan esimerkkinä väkivallan teot, itsemurhat, uudet diagnoosit. On luonnollista, että nämä tilanteet herättävät tunteita. Ruishalmeen & Saariston mukaan auttamistyötä tekevä työntekijä tuo auttaja-autettava-suhteeseen aina palasen omaa henkilöhistoriaansa. Syvästi eläytyvä ja empaattinen työntekijä saattaa helposti väsyä työroolissaan. Auttajan on tärkeää tunnistaa itsessään tapahtuvat psyykkiset reaktiot. Selkeä käsitys auttamisen mahdollisuuksista ja rajoista osaltaan mahdollistavat työssä jaksamisen ja työn mielekkyyden. Itsestään huolehtiminen ja omien rajojen tunnistaminen ehkäisevät työssä uupumista. Henkisesti vaativassa ja kuormittavassa työssä tukeudutaan usein työtovereihin. Työyhteisö pystyy usein tarjoamaan tilannetta ymmärtävää tukea. (Ruishalme & Saaristo 2007, 122-125.) Kun huolehdit itsestäsi, voit huolehtia myös muista Työssäni Kontulan Symppiksessä henkilöstön hyvinvointi on keskiössä. Kun henkilöstö voi hyvin, he jaksavat auttaa myös asiakkaita. Järjestämme tilaisuuksia tunteista keskustelulle ja lopetamme aina viikon epäammatilliseen purkuun, jonka tavoitteena on keskustella työssä heränneistä tunteista ja purkaa niitä. Tuolloin on tarkoitus riisua henkilöstöltä työrooli ja avata viikolla syntyneet tunnelukot. Tärkeässä roolissa työssäjaksamisen näkökulmasta ovatkin epäviralliset ja viralliset keskustelut työyhteisössä sekä luottamuksellinen työilmapiiri. Ne tukevat työssäjaksamista. Tärkeintä on järjestää aikaa tunteista keskustelulle, koska ilman aikaa, monet tunteet, joista on syytä keskustella jää keskustelematta. Auttajan hyvinvointi on turvattava, jotta autettavia voidaan auttaa. Työyhteisön on tärkeä auttaa auttamistyötä tekeviä ihmisiä. Näin varmistetaan se, että auttajat jaksavat auttaa ihmisiä tulevaisuudessa. Lähteet Nissinen, L. 2007. Auttamisen Rajoilla. Helsinki. Edita Prima Oy. Ruishalme, O. & Saaristo, L. 2007. Elämä satuttaa - Kriisit ja niistä selviytyminen. Helsinki. Gummerus. Ruotsalainen Minna. Tukena elämän varjoissa. perheterapeuttu Susanna mannersolan haastattelu. Tehy –lehti 1/2014.
Uusilla osallistumistavoilla päätöksenteko keskustelevammaksi ja läpinäkyvämmäksi
Olemme viime aikoina seuranneet keskustelua uusista osallistumistavoista ja niiden vaikutuksista. Esimerkiksi Paul-Erik Korvela ja Jenni Rinne kirjoittivat (7.3.2014) Helsingin Sanomien vieraskynä-palstalla demokratian uudistamisesta. He olivat sitä mieltä, että uusien osallistumistapojen kautta kansalaiset hyväksyvät paremmin poliittisen järjestelmän, mutta demokratia ei välttämättä toteudu. Haluamme kuitenkin nostaa esiin uusien osallistumistapojen, kansalaisraatien ja lähidemokratian merkitystä perinteisen kansanäänestyksen rinnalla, sillä vaikka ne eivät lisäisi kansanvaltaa, ne kuitenkin parantavat kansalaisten tietoutta oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, palveluista sekä vaikutuskanavista. Suomalaisen demokratian haasteet Suomalaisessa demokratiassa on ainakin kaksi ongelmaa. Ensimmäinen niistä on äänestysaktiivisuuden pieneneminen. Samaan aikaan kun suomalaiset luottavat entistä enemmän yhteiskuntaan, poliittiseen toimintaan osallistuminen on laskussa. Toinen merkittävä ongelma on osallistumismahdollisuuksien eriarvoisuus kansalaisten välillä. Osallisuuteen rohkaiseva ja osallistumistapoja tarjoava yhteiskunta estävät eriarvoistumista. Sosiaalihuollon tehtävä on ehkäistä eriarvoistumista ja siksi demokratian haasteet ovat vahvasti sidoksissa sosiaalipalveluiden järjestämiseen. Elämme yksilökeskeisessä kulttuurissa, jossa kansalaisten on helppo tehdä itsenäisiä päätöksiä olematta niistä kuitenkaan vastuussa kenellekään. Vastuukysymys korostuu myös demokratiassa. Omien kokemustemme mukaan suurin osa ihmisistä ei ole perehtynyt asioihin, joista äänestää. Uusien osallistumistapojen kautta äänestysvaikuttamisen kanavan on mahdollista monipuolistua, sillä kansalaisten äänestyskäyttäytymisen taustalla on enemmän tietoa aihepiiristä. Deliberatiivinen demokratia on tulevaisuutta Deliberaatiolla tarkoitetaan laaja-alaista ja monipuolista harkintaa yhteiskunnallisissa asioissa. Deliberatiivisen demokratian avulla kansalaiset saavat äänensä kuuluviin muutenkin kuin vaalien alla. Etenkin kuntatasolla tällainen keskusteluun pohjautuva demokratia on kasvanut Suomessa, koska paikallisuudesta ja lähidemokratian katoamisesta ollaan oltu huolissaan. Deliberaation kautta kansalaisille syntyy mahdollisuus uuden tiedon myötä oman näkemyksen muuttumiseen. Mielipidekyselyt ja palautekuulemiset eivät anna tähän samanlaista mahdollisuutta. Siksi onkin mielenkiintoista pohtia, ovatko kansanäänestyksellä saadut tulokset tarpeeksi päteviä. Tulevaisuudessa deliberatiivinen keskustelukulttuuuri keskittyy varmasti entistä enemmän internettiin. Jos esimerkiksi kansanäänestykset siirtyvät kokonaan verkkoon, niitä tulee luultavasti edeltämään vilkas keskustelu äänestykseen vaikuttavista yhteiskunnallisista ilmiöistä. Vaikka verkko on hyvä väylä deliberatiivisen demokratian lisäämiseksi, ei pidä unohtaa face-to-face -kohtaamisten merkitystä osana demokratiaa. Tutkimustulokset ja strategiat puoltavat uusien osallistumismuotojen merkitystä Yleisimpiä demokratia-mittareita käyttävien tutkimusten mukaan Suomi saa hyvät pisteet demokratian toteutumisessa. Jos kriteereinä toimivat kansalaisvapaudet ja poliittiset oikeudet, Suomi on täysin demokraattinen maa. Kuitenkin, jos puhutaan demokratian syventämisestä niin toimenpiteissä kuin osallisuuden lisäämisessäkin, Suomi ei pärjää tilastoissa muille pohjoismaille. Siksi pelkkään muodolliseen päätöksentekoon osallistuminen ei enää riitä. European Social Survey:n tutkimusaineisto puoltaa sitä, että demokratian pääpaino tulisi siirtää avoimempaan ja vuorovaikutuksellisempaan päätöksentekokulttuuriin, jossa kaikilla kansalaisilla olisi mahdollisuus osallistua taitojensa ja tarpeidensa mukaan keskusteluun ja päätöksentekoon. Myös kuluttajatutkimuksen Kansalaisraati suomalaista demokratiaa kehittämässä -hankkeentulokset osoittavat, että uudet osallistumistavat herättelevät kansalaisten kiinnostusta yhteiskunnallisiin teemoihin sekä lisäävät kansalaisten poliittisia vaikutusmahdollisuuksia. Niiden kautta kansalaiset pääsevät vaikuttamaan myös suoraan heitä koskeviin asioihin kuten palveluiden kehittämiseen. Tutkimusten ja mittareiden lisäksi osallisuutta on perusteltu myös strategiatasolla. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiassa Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 linjataan, että palveluita olisi kehitettävä yhdessä asiakkaiden kanssa. Asiakaskeskeisyys pitäisi nähdä koko toiminnan lähtökohtana. Myös sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportissa lainsäädännön uudistamisen keskeiset periaatteet ovat asiakaslähtöisyys ja yksilön vaikuttamismahdollisuudet palveluiden kehittämiseen. Yhteiskunnalliselta tasolta käytännön tekoihin Jotta strategiset tavoitteet saataisiin juurrutettua ruohonjuuritasolle, tarvitaan uusia osallistumistapoja. Niitä tulisi kehittää niin, että ne palvelevat myös huono-osaisia, yhteiskunnan laidalla eläviä kansalaisia. Mahdollisuutta osallistua raateihin, kansalaisaloitteisiin tai muihin osallistumista lisääviin hankkeisiin pitäisi siis tarjota kaikille kansalaisille. Ihmisillä on kuitenkin hyvin erilaiset lähtökohdat osallistumiselle. Jos toimintaan saadaan mukaan vain kaikkein aktiivisimmat, yhteiskuntaan luottavaisimmat ja argumentointitaidoiltaan parhaiten suoriutuvat kansalaiset, kuka tuo yhteiskunnasta syrjäytyneiden äänen kuuluviin? Haasteena onkin, miten saada erilaisissa elämäntilanteissa olevat kansalaiset mukaan heitä koskevien palveluiden ja toimintojen kehittämiseen. Syrjäytymisestä ja osattomuudesta tulee kehittää erilaisia väyliä osallistumiseen ja osallisuuteen. Myös lapsia tulisi ohjata osallisuuteen vahvemmin. Demokratiakasvatusta ja osallisuuden kokemuksia tulisi syntyä esimerkiksi jo päiväkodista ja alaluokilta alkaen. Näin voitaisiin vahvistaa kansalaisten tietoisuutta omista osallistumismahdollisuuksistaan pienestä pitäen. Osallisuuden kokemus syntyy niin suoran kuin epäsuorankin demokratian kautta. Suurin ongelma lienee niiden sovittaminen yhteen. Millaisia todellisia vaikuttamiskanavia voidaan tarjota moniäänisissä osallistumismuodoissa? Uusien vaikuttamiskanavien tulisi olla läpinäkyviä ja osallistujille tulisi tehdä selväksi heidän roolinsa suhteessa muodolliseen päätöksentekoon. Parhaimmillaan uudet osallistumismuodot nostavat äänestysaktiivisuutta lisääntyneen keskustelun myötä eli vastaavat yhteen tämän hetken suomalaisen yhteiskunnan demokratian keskeisimmästä haasteesta. Sini ja Eeva-Maria, sosionomi ylempi AMK-opiskelijoita Lue lisää aiheesta Borg, Sami (toim.) – Kiilakoski, Tomi – Mykkänen, Juri - Myllyniemi, Sami – Pekola-Sjöblom, Marianne – Piipponen, Sirkka-Liisa – Pikkala, Sari 2013. Demokratiaindikaattorit 2013. Luettavissa netissä Korvela, Paul-Erik – Rinne, Jenni 2014. Demokratian uudistaminen voi viedä harmaalle alueelle. Helsingin sanomat/vieraskynä 7.3.2014 Luettavissa netissä. Lundström, Niklas – Raisio, Harri 2013. Kansalaisraadit aluekehittämisen pirullisissa peleissä. Hallinnon tutkimus 32 (3) 179-196. Peura-Kapanen, Liisa − Rask, Mikko – Saastamoinen, Mika – Tuorila, Helena 2013. Kansalaisraati suomalaista demokratiaa kehittämässä. Kuluttajatutkimuskeskus: Helsinki. Luettavissa netissä Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportti. STM 2012. Luettavissa netissä. Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia. STM 2011. Luettavissa netissä
Myötä- ja vastamäessä – tukisuhteissa
Tukihenkilö on turvallinen aikuinen, joka uskaltaa antaa lupauksen sekä päättää pitää sen. Lupaukset ovat pieniäsuuria tekoja ja asioita. Ne ovat sitä, että ilmestyy paikalle sovitussa aikataulussa, sitä että voi toteuttaa tuettavan toivoman tekemisen, mutta yhtälailla sitä, että on ja pysyy rinnalla, kun on siihen lähtenyt. Elämään mahtuu kuitenkin pettymyksiä meillä jokaisella. Myös tukisuhteissa tulee pettymyksiä, hyvissäkin. Joskus bussi vaan on myöhässä ja tukihenkilö myöhästyy. Maailman Paras tukihenkilö saattaa yllättäen joutua muuttamaan Norjaan, vaikka on luullut voivansa pysyä ja vaikka tuettava on luullut hänen pysyvän. Tällaisten pettymysten kohdalla turvallisen aikuisen rooli on olla mukana muutoksessa, sanoittaa muutosta, sen aiheuttamia omia tunteita. Ehkä turvallinen aikuinen jopa uskaltautuu ääneen arvailemaan lapsen tunteita. Turvallinen aikuinen ei häviä tai jätä. Turvallinen aikuinen tekee selväksi, ettei yllättävä käänne ja harmittava takaisku ole tuettavan vika, eikä seurausta hänen käytöksestään. Turvallinen aikuinen osaa kertoa, mitä tapahtuu, kun tukisuhde päättyy. Poistetaanko puhelinnumerot puhelimista? Saako soittaa? Saako moikata kadulla? Voiko mennä joskus kahville? Tuleeko synttärinä postikortti? Tietysti on sanomattakin selvää, että se turvallinen aikuinen on ensin selvittänyt nämä asiat itselleen. Tukisuhteessa ollaan ja edetään lapsen ehdoilla, joka saattaa tarkoittaa yhteisten mukavien tekemisten suunnittelua tai vaikka ohareita. Tuettavaa ei voi pakottaa tukisuhteeseen. Ennen kuin selviää, mikä ohareiden taustalla on, tarvitaan turvalliselta aikuiselta kärsivällisyyttä, turvallinen aikuinen malttaa odottaa ja katsoa millaiseen ratkaisuun päädytään, mitä tuettava todella toivoo ja tarvitsee. Ohareiden taustalla voi olla monta asiaa, nuoren mieltä voi täyttää kaverit, harrastukset, muutokset perheen tai hänen omassa elämäntilanteessaan. Ohareilla saatetaan myös kokeilla suhteen kestävyyttä tai aikuisen pysyvyyttä. Oharit saattavat astua kuvioon myös siinä kohtaa, jos aikuisesta on tulossa ”liian tuttu”. On ehkä tutustuttu paremmin tai vaikka juteltu vakavia. Voi tuntua pelottavalta tai jopa hävettävältä, että on uskaltautunut luottamaan. Joissain tapauksissa oharit saattavat viestiä myös sitä, ettei tuettava koe olevansa niin merkityksellinen tai hyvä, että uskoisi tukisuhteesta tulevan mitään, että hän olisi tukisuhteen tai turvallisen aikuisen huomion arvoinen. Joskus on helpompi pettää toinen kuin antaa itsensä pettyä. Myös aikuisen läsnäolo voi tuntua vaativalta: Ehkei tuettava ole tottunut siihen näkyväksi tulemisen tunteeseen – vaikka sitä haluaisikin – vaan siihen täytyy totutella ajan kanssa. Kaiken tämän sanoittamiseksi tarvitaan apua, tukea ja aikaa. Sekä usein myös tulkki, ehkä tukisuhteen ulkopuolinen henkilö. Tässä kohtaa tulkiksi saattaakin kelvata vanhempi tai vaikkapa sosiaalityöntekijä. Kyllä: Oharit saattavat viestiä myös siitä, ettei nuori ole tukisuhteeseen tyytyväinen ja haluaa lopettaa tukisuhteen. Ehkä hän on pettynyt toimintaan, ehkei tukihenkilö olekaan ollut sitä, mitä hän on ajatellut. Ja kyllä:. Eivät kaikki tukisuhteet onnistu. Ja kyllä, vapaaehtoiset tukihenkilötkin kokevat pettymyksiä. Se ei ollutkaan sitä mitä ajattelin. En ymmärrä miksi tässä kävi näin. En haluaisi lopettaa, vaikka onkin pakko. Eräs aikoja sitten tukihenkilönä toiminut sanoi: ”Joskus ilo täytyi raapia kasaan.” Silti. Elämä lapsen tai nuoren rinnalla kulkijana voi myös onnistua ja olla antoisaa. Osa oppii tukisuhteen aikana lähinnä itsestään, osa lasten ja nuorten maailmasta. Jos ei riskiä ottaisi, jos ei katsoisi, ei heittäytyisi tukisuhteeseen tuntemattoman lapsen kanssa ja katsoisi mitä siitä seuraa, ei saisi mahdollisuutta tulla kokeneeksi sitä, kun lapsi luottaa, kertoo koulupäivästä, keksii ensimmäisen yhteisen tekemisen kohteen vuoden yhteisen polun jälkeen tai laittaa viestin, että nähtäispä pian. Kun seistään yhdessä ikkunassa yhteisen päivän jälkeen ja haaveillaan siitä, ettei täytyisikään mennä kouluun ja töihin, että yhteinen aika voisi jatkua. Tästä jää paitsi, jos ei ota riskiä. Jää paitsi siitä kaikesta tykkäämisestä ja tykätyksi tulemisesta. On siis niinkin, että joskus sitä iloa ihan läikkyy yli. Piia Vanhatalo Sosionomi amk, sosionomi Yamk-opiskelija, Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan koordinaattori, Lastensuojelun muut palvelut, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto
Ihmisen kohtaaminen – hupeneva voimavara asiakastyössä?
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten asiakastyöhön käyttämää aikaa kiristetään koko ajan. Suuntausta perustellaan kustannusten leikkaamisella. Asia vaikuttaa selvältä, mutta onko se sitä kuitenkaan? Suomen Punaisen Ristin nuorten turvatalon johtaja Pekka Väänänen muotoilee asian näin: ”Monet ongelmat jäisivät pienemmiksi, jos ihmiset kuuntelisivat enemmän toisiaan. Hyvä vuorovaikutus ei ole mahdollista, jos ei osata kuunnella. Toisia ihmisiä ei voi myöskään auttaa, jos ei kuuntele mikä heille on tärkeää ja arvokasta. Kuuntelemisen pahin vihollinen on liian kova kiire." Ihmistyön tekemisen tavat Sosiaalialan työ on ihmisen auttamistyötä. Asiakkaat ovat jollakin tavoin elämässään heikoilla ja heidät on aluksi kohdattava yksilöinä. Jokaisen tarina on erilainen. Kaikki eivät tunnista omien ongelmiensa juuria eivätkä siksi ole motivoituneita heti muuttamaan toimintaansa. Ongelmat ovat kehittyneet ajan kanssa ja niiden on mahdollista helpottua ja selvitä myös ajan kanssa. Tavallinen elämä jatkuu auttamistyön rinnalla ja tuo vaihtelevuutta paranemisprosessiin. Pienen lapsen kasvaminen tasapainoiseksi aikuiseksi edellyttää ennen kaikkea hyviä malleja aikuisuudelle ja inhimillisyydelle. Vanhuksen toimintakyvyn ja elämänhalun ylläpitäminen riippuu eniten siitä, kuinka hyvin hänen on mahdollista olla osallisena tavallisessa elämässä ja muiden ihmisten kanssa. Mielenterveyspotilaan tai päihteiden käyttäjän kuntoutuminen terveempiin elämäntapoihin vaatii toisilta ihmisiltä saatavaa uskoa ihmisen kykyyn parantua ja muita onnistumisen tarinoita, joista voi ottaa oppia. Perheen ongelmien kääntäminen yhteiseksi ponnisteluksi ja antoisiksi kokemuksiksi edellyttää usein rinnalla kulkijaa, jonka kanssa yhdessä löytyvät hyvät toimintatavat ja opitaan koko perheelle parempi arki. Sosiaalityöntekijä voi tehdä asiakkailleen viisaita päätöksiä vain, jos hänellä on mahdollisuus oikeasti kurkistaa heidän todelliseen elämäänsä ja seurata sen kehittymistä. Jos aika ei edes laskennallisesti voi riittää asiakkaiden riittäviin tapaamisiin, työtä on mahdoton tehdä oikealla tietopohjalla eli joka tilanteessa eettisesti oikein ja lain kirjaimen mukaisesti. Kun nuori on ajautumassa huonoille teille uuden kaveriporukan mukana, tarvitaan aikuisia jotka osaavat kohdata nuoren sellaisena kuin hän on ja arvostaa hänen potentiaaliaan. Jos etsivän nuorisotyön ensikohtaaminen epäonnistuu, saattaa nuori helposti joutua pahenevaan kierteeseen, josta ulos pääseminen on jo paljon vaikeampi tehtävä. Jos apua tarvitsevan ihmisen aito ja tasaveroinen kohtaaminen laiminlyödään, menetetään olennainen osa sosiaalialan auttavasta työstä. Ellei ihmisen kohtaaminen onnistu alun alkaen, luottamus jää syntymättä ja auttamisprosessi pitkittyy tai jää kokonaan käynnistymättä. Ihmisen ongelmat usein syvenevät ilman apua. Viivästynyt avuntarjonta on näin lisännyt inhimillistä tuskaa ja viranomaisten ennakoituja kustannuksia huomattavasti. Hollannin malli kohtaamiselle Hollantilainen sosiaalityön opettaja kertoi Metropolian Wellbeing-seminaarissa, että heillä sosiaalityöntekijä on vastuussa tietyn alueen kaikista asiakasryhmistä ja asiakkaita on 40-50 kappaletta. Asiakkaat odottavat sosiaalityöntekijältä aitoa kiinnostusta ja vuorovaikutusta, itsetunnon vahvistamista sekä pitkäkestoisia ihmissuhteita. Hollannissa on lähdetty kehittämään joustavampaa sosiaalityötä näiden asiakasodotusten pohjalta. Työntekijät ovat pääosin jalkautuneet kaduille asiakkaiden pariin. He panostavat asukkaiden aitoon ja empaattiseen kohtaamiseen tasaveroisina ihmisinä. Sosiaalityön kustannusten leikkaaminen on sielläkin todellisuutta. Työskentelyä on siitä huolimatta – itse asiassa sen vuoksi - viety ennaltaehkäisevään suuntaan. On tunnistettu ja tunnustettu tasa-arvoisen vuorovaikutuksen perustava arvo ihmistyössä. Suuremmat ongelmat ja niistä koituvat kustannukset oletettavasti pitkällä aikavälillä vähenevät. Samalla ihmiset kokevat paremmin saavansa apua ja tukea. Muutoksen tie enemmän poliittinen kuin ammatillinen Ihminen on aivan erilainen ja paljon monimutkaisempi kuin kone. Ihmistä ei voi laittaa liukuhihnalle. Jos teemme niin, menetämme inhimillisyyden. Sosiaaliset ongelmat pahenevat ja niiden hoitaminen maksaa lopulta paljon enemmän. Jos ihmisen kohtaamiseen tarvittavat resurssit (aika ja osaaminen) vähennetään olemattomiksi, ihmisten palveluista häviää olennainen sisältö. Palvelu ei olekaan enää ihmisten auttamista parempaan, vaan lähes hyödyttömien suoritteiden kirjaamista lain muodolliseksi noudattamiseksi ja johdon vaatimusten täyttämiseksi. Ammattitaitoiset työntekijät jättävät paikkansa ja tilalle tulee epäpätevää työvoimaa. Tämänsuuntaisilla poliittisilla päätöksillä ja johtamisella ajetaan hyvinvointiyhteiskuntaa alas - aivan tietoisesti. Onhan selvää että ongelmien pahentuessa laajamittaisesti ne tulevat myös kunnille liian kalliiksi hoitaa. On ajauduttu sille tielle, että kunnat eivät enää yleisesti noudata säädettyjä lakeja. Kelkkaa on vaikea enää kääntää, kun se on päässyt kunnolla vauhtiin. Se on kuitenkin mahdollista ja nyt on sen aika. Annetaan arvo inhimilliselle kohtaamiselle ja ennaltaehkäisevälle ihmistyölle. Tuija Mannersola, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lue lisää aiheesta Esa, Miia 2014. Valvira: Lastensuojelussa jopa 160 asiakasta sosiaalityöntekijää kohden. Yleisradio 12.5. Verkkojulkaisu. Kantomaa, Raija 2014. Kunnat rikkovat räikeästi lakia – vanhukset heitteillä. MTV 19.5. Verkkojulkaisu. Kantomaa, Raija 2014. Valvira: Vanhustenhuollossa liikaa puutteita – emme pysty valvomaan. MTV 19.5. Verkkojulkaisu. Kotihoitaja: Vanhukset pestään pyhänä 2013. Helsingin Sanomat 14.12. Verkkojulkaisu. Puro, Tuulia 2013. Kotihoidon työntekijöiden tilanne on kestämätön. Helsingin Sanomat 30.11. mielipide. Verkkojulkaisu. Savolainen, Jaana 2012. TEM: Palveluasuntojen tarve kaksinkertaistuu. Helsingin Sanomat 26.9. Verkkojulkaisu. SOTE-uudistuksessa varmistettava mielenterveyspalvelujen saatavuus 2014. Mielenterveyden keskusliitto 16.5. Verkkojulkaisu. Toivonen, Terhi 2014. MLL: Valviran selvitys piirtää huolestuttavan kuvan lastensuojelun tilasta. Yleisradio 13.5. Verkkojulkaisu. Väänänen, Pekka 2014. Kuuntelemisen taidot ovat uhattuna, sanoo auttamisen ammattilainen. Helsingin Sanomat 5.5. Verkkojulkaisu.
ASKELIA KESTÄVÄN KEHITYKSEN POLULLA – lapsuudesta alkaen
Elämä maapallolla on muutosten pyörteissä, kun väestö ja aineellinen kulutus kasvavat jatkuvasti. Maapallon resurssit eivät riitä tyydyttämään nykyistä kulutustasoamme. Meidän on kysyttävä itseltämme, miten voimme turvata nykyisille ja tuleville sukupolville mahdollisuudet hyvään elämään? Oikoreittiä ei ole, joten eläminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti on välttämättömyys. Kestävän elämäntavan etsimisen yksi avainkysymys onkin, mitä on hyvä elämä, hyvinvointi ja mitä oikeasti tarvitsemme ollaksemme onnellisia? Kestävä kehitys - askeleet varhaiskasvatuksessa Miten kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin toimintakulttuurin syntymistä voisi sitten edesauttaa? Vastaus on mahdollisimman varhain, jo ensiaskelista lähtien. Kasvatuksen on tavoiteltava sitä, että tulevaisuuden yhteiskunnassa on entistä enemmän ekologista ja sosiaalista hyvinvointia tavoittelevia kansalaisia. Kun kestävästä elämäntavasta tulee osa lapsen elämää, on se tulevaisuudessa osa aikuisen elämää. Tällöin on sanomattakin selvää, kuinka tärkeää kestävän elämäntavan omaksuminen olisi jo varhaislapsuudessa. Kestävä kehitys varhaiskasvatussuunnitelman lähtökohtana Varhaiskasvatuksen tavoitteena on hyvinvoiva lapsi. Hyvinvointi on myös kestävyysajattelun ydin. Hyvän elämän pohja luodaan siis jo varhaislapsuudessa. Espoon uuden karheassa varhaiskasvatussuunnitelmassa kestävä kehitys muodostaa suunnitelman ”punaisen langan”. Varhaiskasvatuksessa on lähdetty kulkemaan kestävämmän elämäntavan polulle. Varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteena on mm. varhaiskasvatuksen näkemyksen vahvistaminen kestävän kehityksen kasvatuksesta ja tuoda kasvatus kestävään kehitykseen varhaiskasvatuksen käytäntöjä ohjaavaksi periaatteeksi. Lastentarhaopettajana työskennellessäni olen pohtinut paljon kestävän kehityksen periaatteita ja sitä, miten sitä toteutetaan ja voisi toteuttaa varhaiskasvatuksessa. Kestävän kehityksen näkökulmien juurruttaminen varhaiskasvatukseen vaatii aikaa, keskeneräisyyden sietämistä ja halua oppia. On hyväksyttävä nykytilanteen tietämys ja silti rohkeasti kuljettava yhteistä tutkimusmatkaa kohti kestävämpää elämäntapaa. Kestävyysajattelu käytännössä Ensimmäinen ns. harhaluulo on, että varhaiskasvatuksen kestävä kehitys on jätteiden lajittelun tai veden säästämisen opastusta. Ympäristökasvatus ja luonnonvarojen säästäminen kuuluvat ekologiseen kestävyyteen, muodostaen yhden kestävään kehitykseen kuuluvan osa-alueen. Kestävä kehitys on käsitteenä monitahoinen, sisältäen myös sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden. Kokonaisvaltainen kestävyysajattelu edistää lapsen osallisuutta ja kasvattaa ympäristötietoiseksi ja vastuulliseksi aikuiseksi. Leikkien, liikkuen, tutkien ja taiteellisen ilmaisun ja kokemisen kautta muodostuu lapselle ymmärrys itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Merkitysten synnyttämisen tärkeys Ihminen toimii sellaisten asioiden puolesta, jotka hän kokee merkityksellisiksi. Kestävään kehitykseen kasvattamisen oleellinen asia on arvojen ja merkitysten synnyttäminen. Jotta merkityksiä voisi syntyä, on toiminnan lähtökohtana oltava lasten osallisuus. Lasten on itse saatava suunnitella, kokeilla ja toteuttaa toimintaa, esimerkiksi toimintatuokiot, retket ja tapahtumat. Yhdessä havainnoiden ja pohtien sitä mitä on koettu, tunnettu ja nähty, alkaa muodostua ymmärrys. Kokemuksen kautta syventyvät myös omaksuminen ja oppiminen. Kestävyysajatteluun pätee vanha sanonta, ”ei kannettu vesi kaivossa pysy”. Hyvin tärkeä näkökulma on myös se, että osallisuuden kannattelu ja osallisuuteen kasvaminen ovat syrjäytymisen ennaltaehkäisyä. Osallisuus ilmenee muun muassa leikeissä sekä lasten keskinäisessä ja lapsen ja aikuisen välisissä vuorovaikutustilanteissa. Ajatus sosiaalisesta kestävyydestä Turvallisuus ja luottamus luovat perustan sille, että lapsi voi kasvaa vastuuseen. Toiset huomioonottaminen ja sosiaalisten taitojen harjoittaminen ovat yksi varhaiskasvatuksen tärkeimmistä tavoitteista. Yhdessä toimien myötätunto ja empatia kasvavat ja opitaan tekemään kompromisseja. Kasvattajien tehtävä on välittää arvomaailmaa, jossa jokainen on arvokas ja hyväksytty omana itsenään. Olemme erilaisia ja se on rikkaus! Se on perustana osallistavan yhteiskunnan rakentamisessa. Tämä ei ole vielä itsestään selvyys, varsinkaan meille aikuisille. Kiusaamisen ehkäisy lasten ja nuorten elämässä ovat yksi tämän ajan haasteellisimmista tehtävistä, mikä ilmenee varhaiskasvatuksesta lähtien. Kiusaamisen ehkäisyssä nollatoleranssin lisäksi osallisuus on (jälleen kerran) merkittävässä asemassa. Pienryhmätoiminta, lämpimät ja turvalliset ihmissuhteet kuuluvat osaksi sosiaalista kestävää kehitystä, kuten myös tasa-arvo- ja monikulttuurisuuskasvatus. Varhaiskasvatuksessa meillä kasvattajilla on vastuumme siitä, minkälaisiksi lasten asenteet ja toimintatavat voivat muodostua. Tämä vaihe lapsen elämässä on tuhannen taalan paikka vaikuttaa! Toivon pystyväni aikuisena ja kasvattajana antamaan seuraavat eväät lapselle varhaiskasvatuksen kestävän kehityksen alkupolulta: ”Olen osallinen”, itsetunnon lisääminen Kasvattaa kohtuullisuuteen, eettinen ajattelu Sosiaalisten taitojen kehittyminen, kaveruus sekä empatian kasvattaminen Ympäristön havainnointi ja kyky huomata muutoksia ”...kenenkään ei tarvitse odottaa toisia voidakseen omaksua oikean elämäntavan. Ihmiset yleensä epäröivät ensimmäisen askeleen ottamista, jos heistä tuntuu, ettei tavoitetta voi saavuttaa kokonaisuudessaan. Sellainen asenne on todellisuudessa este edistykselle.” - Mohandas Gandhi Vilma Kavakko, sosionomi ylempi AMK-opiskelija ja lastentarhanopettaja Lähteet Arto Salonen 2013. Luentomateriaalit 2014. Espoon varhaiskasvatussuunnitelma 2013 Ympäristöministeriö. Kestävä kehitys 2014.
Pedagogiikan johtaminen ja sen vaikuttavuus Espoossa
”Et ei pedagogiikkaa voi johtaa, jos et sä tiedä mitä siellä tapahtuu, et en mä voi täällä vaan kököttää ja mä ihan niin kuin lastenkin kanssa ja myös henkilökunnan kanssa vahvasti uskon siihen, niin kuin omaan malliin, miten mä toimin, miten mä kohtaan lapset, miten mä kohtaan eri vanhemmat.” Mitä pedagoginen johtaminen on? Viime vuosien aikana on alettu kokonaisvaltaisemmin puhua pedagogiikan johtamisen merkityksestä varhaiskasvatuksessa. Pedagogiikan johtaminen ja sen laadusta vastaaminen on keskeinen osa päivähoidon johtajan perustehtävää. Käsitteenä pedagoginen johtaminen on moniselitteinen ja sen määritelmät liikkuvat henkilöstöjohtamisen ja pedagogiikan johtamisen välimaastossa, aina määrittelijästä riippuen. Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa pedagoginen johtajuus yhdistetään perinteisesti henkilöön, joka on valittu johtajan virkaan. Pedagogista johtajuutta voidaan katsoa olevan henkilöllä, joka toiminnallaan, teoillaan, puheillaan tai muuten edistää pedagogista toimintaa. Pedagoginen johtaminen vaatii erityistä valmiutta ja kykyä, joka perustuu johtajalla oleviin piileviin asenteisiin, kuten näkemykseen johtamisesta ja käsitykseen itsestään johtajana. Johtajan rooliin sisältyy johtamisen ja auktoriteetin tunne, kuten opettajalla tai pedagogilla, mutta ilmaisumuodot, tekniikat ja metodit ovat erilaisia. Johtaja jakaa tietojaan ja taitojaan lisäten toisten osaamista runsaasti kommunikoiden ja samalla myös kehittäen omaa osaamistaan. Johtaja on esikuvana pedagogisesta prosessista työssään. Pedagogisen johtamisen käsite tuo johtajuuden lähemmäksi ihmisten välistä vuorovaikutusta, vastakohtana aiemmalle ylhäältä päin tulevalle hierarkkiselle johtamistyylille. Pedagogiikan johtaminen on kokonaisuuden johtamista, johon sisältyy kaikki ne toimenpiteet, joiden kautta luodaan edellytyksiä ja vaikutetaan siihen, miten henkilöstö pystyy toimimaan varhaiskasvatustehtävässään ja oppimaan ja kehittymään työssään. Pedagoginen johtaminen taas on henkilöstön oppimisen johtamista, ja sen toteuttamista määrittelee kunkin johtajan oma oppimiskäsitys. Sen kautta johtaja vaikuttaa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti johdettaviinsa ja heidän oppimiseensa. Lastentarhanopettajilla on vastuu lapsiryhmän pedagogiikasta, mutta viime kädessä vastuu toteutetun toiminnan laadusta on päivähoitoyksiköiden johtajilla. Päivähoitoyksiköiden johtajien koulutus Espoossa Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen toiminta-ajatus on tarjota, kehittää ja mahdollistaa perheiden tarpeiden mukaista, monimuotoisia ja laadukkaita varhaiskasvatuspalveluja, joiden keskeisin tavoite on lasten kokonaisvaltainen hyvinvointi. Varhaiskasvatus perustuu laaja-alaiseen osaamiseen, jonka avulla edistetään lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista yhdessä vanhempien kanssa. Espoon varhaiskasvatuksessa johtaminen on palvelutehtävä, joka toteutuu henkilökunnan työn edellytysten luomisena ja ylläpitämisenä sekä henkilökunnan tukemisena. Hyvä johtaminen näkyy työyhteisöjen ja lasten hyvinvointina sekä vanhempien tyytyväisyytenä. Päivähoitoyksikön johtajan perustehtävänä on pedagogiikan johtaminen. Pikkulapsipedagogiikka sisältää hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuuden. Varhaiskasvatus on pedagogista toimintaa ja johtajat johtavat pedagogiikkaa. ”Päivähoitoyksiköiden esimiesten johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen” - koulutuksessa tarkastellaan johtamista erityisesti pedagogiikan johtamisen näkökulmasta: millaisin tavoin ja menetelmin pedagogiikan johtaminen varhaiskasvatusyksikön arjessa voisi toteutua ja toteutuu. Pedagogiikan johtamisen koulutuksen tavoitteena on vahvistaa johtajien yhteistä näkemystä pedagogiikan johtamisesta varhaiskasvatuksessa sekä löytää ja tukea siihen liittyviä yhtenäisiä käytäntöjä. Varhaiskasvatus on pedagogista toimintaa, jolloin johtaminen varhaiskasvatuksessa on pedagogiikan johtamista. Koulutusmenetelminä ovat 14 lähiopetuspäivää, ennakko- ja välitehtävät, erilaiset harjoitukset ja omien yksiköiden rakenteiden ja kehittämishaasteiden tarkastelu ja reflektointi. Koulutus kestää työn ohella noin vuoden. Täydennyskoulutuksen hyödyllisyys johtajien näkökulmasta Päiväkotien johtaminen ja johtajuus on muuttunut merkittävästi kymmenen viime vuoden aikana. Tänä päivänä johtajat eivät enää työskentele lapsiryhmässä, vaan vastaavat kokopäiväisesti yhä suuremmista henkilöstö- ja lapsimääristä sekä useamman kuin yhden toimipisteen johtamisesta. Myös johtajien tehtävänkuva on muuttunut - tehtävät ovat moninaistuneet ja vastuu lisääntynyt. Johtajan tehtäviin kuuluu myös asettaa tavoitteita ja toimia itse esimerkkinä; samalla hän osoittaa työn merkityksellisyyttä ja haastaa henkilöstön kehittymään. Opinnäytetyöhön haastateltiin yhdeksää Espoon päivähoitoyksikön johtajaa, jotka olivat käyneet pedagogiikan johtaminen – koulutuksen. Kaikki heistä totesivat pedagogiikan johtamisen tärkeyden ja sen merkityksen heidän omassa työssään. Pedagoginen johtajuus on tullut jäädäkseen, sitä ei koeta ohimeneväksi trendiksi vaan pysyväksi osaksi varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria. Haastatellut johtajat olivat tyytyväisiä käymäänsä koulutukseen ja kokivat sen vaikuttaneen positiivisesti heidän työhönsä. Tuloksista ilmeni myös, että pedagogiikan johtaminen ja pedagoginen johtajuus oli koettu jo aiemminkin tärkeäksi asiaksi, mutta koulutus vahvisti sen merkitystä ja toi selkeyttä käsitteeseen, mitä pedagogiikan johtaminen on ja miten sitä voidaan toteuttaa päiväkodin johtajan työssä. Koulutuksen koettiin kirkastaneen pedagogiikan johtamisen merkitystä. Koulutuksesta saatuja työvälineitä oli otettu konkreettisesti käyttöön johtajan omassa työssä ja niistä oli myös henkilöstö hyötynyt. Varhaiskasvatussuunnitelman käyttö päivähoidon toiminnan pohjana oli korostunut koulutuksen jälkeen. Pedagogisen johtamisen vuosisuunnitelman tekeminen, ryhmähavainnointien tärkeys ja ajanhallinta nousivat myös vastauksissa esiin. Tulosten mukaan henkilöstön osaaminen ja tukeminen, henkilöstöjohtamisen merkitys ja pedagogisten tiimien säännöllinen kokoontuminen koettiin myös entistä tärkeämmiksi asioiksi koulutuksen jälkeen. Tuloksista ilmeni myös haasteita päivähoitoyksikön johtajan työssä. Ryhmäperhepäiväkodin johtaminen hajautetussa organisaatiossa koettiin haasteelliseksi ja siihen kaivattiin vielä lisäkoulutusta. Rekrytoinnin ja resurssien merkitykset korostuivat myös tuloksissa. Haasteena oli sijaisten saaminen ja epäpätevä henkilöstö. Resurssien haasteet pitivät sisällään riittävän määrän henkilöstöä turvallisuuden takaamiseksi sekä henkilöstön sitoutumisen työhönsä. Varhaiskasvatuksen ja sen johtajuuden muutos on selvästi näkyvillä. Muuttuvassa yhteiskunnassa ja muuttuvissa organisaatioissa tarvitaan vahvaa johtajuutta. Täydennyskoulutuksen tarve on ilmeinen, ja viime vuosina on alettukin panostaa tähän koulutustarpeeseen. Johtajuuskoulutusta kehittämällä varmistetaan laadukkaan päivähoidon tarjoaminen. Pedagoginen johtajuuden voidaan ajatella olevan varhaiskasvatuksen laadun perustana ja sen tulisi määritellä johtajuutta kaikilla tasoilla. Uuden päivähoitolain tulisi sisältääkin päivähoidon pedagogisen johtajuuden määritelmät ja tavoitteet sekä miten sitä toteutetaan päivähoitoyksiköissä. Opinnäytetyö osoittaa pedagogiikan johtamisen merkityksen sekä täydennyskoulutuksen tarpeen jatkossakin päivähoitoyksiköiden johtajille sekä muille varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville. Artikkeli perustuu Eerika Lehtolammin Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön: Pedagogiikan johtaminen – koulutuksen vaikuttavuus Espoossa. Päivähoitoyksiköiden johtajien kokemuksia. Eerika Lehtolammi, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Espoon varhaiskasvatussuunnitelma. Kestävämmän elämäntavan alkupolulla. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 21.8.2013. Espoo – Parrila, Sanna 2012: Päivähoitoyksiköiden esimiesten johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen (14 lähiopetuspäivää). Koulutuksen 3 ohjelmarunko. 1-4. Fonsén, Elina 2014. Pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksessa. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden yksikkö. Tampere: Suomen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Hujala, Eeva 2014. Johtajat muutoksen tekijöinä. Varhaiskasvatuksen 8. johtajuusfoorumi. Tampereen yliopisto. Verkkodokumentti. Nivala, Veijo 1999. Päiväkodin johtajuus. Akateeminen väitöskirja. Lapin yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Verkkodokumentti. Parrila, Sanna 2012a. Henkilöstön oppimisen johtaminen. Diat. Päivähoidon johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen. Espoo. 27.-28.3., 17-26, 28. Parrila, Sanna 2012b. Pedagogiikan johtamisen suunnittelu, toteutus, arviointi ja dokumentointi. Diat. Päivähoidon johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen. Espoo. 12.-13.6., 3-4. Parrila, Sanna 2012c. Tutkin, kehitän, johdan – Esimiehenä Espoon varhaiskasvatuksessa. Diat. Päivähoidon johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen. Espoo. 28.-29.2., 4-6. Their, Siv 1994. Pedagoginen johtaminen. Tampere: Tammer-paino. Vesalainen, Anni – Cleve, Kristiina – Ilves, Vesa 2013. Päiväkodin johtajien työtaakasta tuli kohtuuton. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n raportti päiväkodin johtajuudesta 2013.
Starttivalmennuksen opinnollistaminen tukee nuorta jatkokoulutukseen siirtymisessä
Osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa on kyse yksilön elämän aikana kertyneiden taitojen, osaamisen ja tietojen huomaamisesta, näkyväksi tekemisestä ja arvostamisesta. Opinnollistamisen ideana on tuoda formaalin koulutuksen ulkopuolella hankittua osaamista paremmin esille ja hyödynnettäväksi osana omaa työllistymis- ja kouluttautumispolkua. Starttivalmennuksen, kuten työpajatoiminnankin opinnollistamisen keskeinen idea on tuoda näkyväksi sellaista ammatillisessa peruskoulutuksessa hyödynnettävää osaamista, jota työpajoilla on mahdollista kerryttää. Työpajoilla kerrytetty, tunnistettu ja dokumentoitu osaaminen on mahdollista tunnustaa ja hyväksilukea osaksi nuoren opintoja hänen siirtyessään opiskelemaan ammatilliseen peruskoulutukseen. Opinnollistamisen kohderyhmä: nuoret työelämän ja koulutuksen ulkopuolella Nuorten, alle 30-vuotiaiden, työvoiman ja koulutuksen ulkopuolella olevien joukko on kasvanut viime vuosien aikana. Termillä muut työvoiman ulkopuolella olevat tarkoitetaan sitä joukkoa, josta on luettu pois työlliset, työttömät työnhakijat, opiskelijat, varusmiehet ja eläkkeellä olevat. Tästä joukosta suurin osa on vailla toisen asteen koulutusta. Nuorten yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta koulutukseen kannustaminen on erittäin tärkeää. Tutkimusten mukaan koulutustason kasvu vähentää riskiä joutua tai jäädä pitkäksi aikaa tai pysyvästi koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Lukuvuoden 2011-2012 aikana ammatillisen koulutuksen keskeytti eikä jatkanut missään tutkintoon johtavassa koulutuksessa 8,7% opiskelijoista. Osa tästä joukosta tarvitsee aikalisän ja palaa myöhemmin aloittamiensa opintojensa pariin, osa vaihtaa opiskeltavaa alaa, mutta osa ei palaa pitkänkään ajan kuluttua takaisin koulun penkille. Suurin osa ammatillisen koulutuksen keskeyttäjistä tekee sen ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Pitkittynyt siirtymävaihe jatkokoulutukseen ja useat välivuodet ennustavat vaikeuksia kiinnittyä koulutukseen. Kaikkein vaikein tilanne on nuorilla, jotka ovat keskeyttäneet koulutuksen jo heti alkuvaiheessa, ovat jääneet vaille haluamaansa opiskelupaikkaa tai eivät ole hakeutuneet lainkaan koulutukseen. Nuorten koulutuksen puutteella on kauaskantoiset vaikutukset yksilön elämään ja ne heijastuvat myöhemmin myös muun muassa heikkona tulotasona ja asemana työmarkkinoilla. Myös EU:n tasolla on huomattu tarve kehittää koulutuksen laatua, joustavampia ja yksilöllisesti räätälöityjä koulutuksen muotoja sekä epävirallisen ja arkioppimisen tunnistamisen ja hyödyntämisen järjestelmiä. Euroopan neuvoston suositusten mukaan koulutuksen keskeyttämistä pyritään vähentämään tarjoamalla toisen mahdollisuuden polkuja koulutukseen paluun helpottamiseksi ja luomalla heikosti sitoutuneiden opiskelijoiden tarpeita vastaavia oppimisympäristöjä. Nonformaali oppiminen ja vaihtoehtoiset oppimisympäristöt formaalin koulutuksen tukena Nuorisotyöttömyys ja koulutuksen keskeyttäminen tai sinne hakeutumatta jättäminen nähdään nuorten yhteiskunnallisen ulkopuolisuuden merkittäväksi aiheuttajaksi. Opintoihin kiinnittymisessä erityistä tukea tarvitsevat nuoret tarvitsevat tukea paitsi koulutukseen ja työelämään pääsemisessä ja siellä pärjäämisessä myös sosiaalisissa taidoissa ja arjen valmiuksissa. Suurin osa nuorista selviää jatko-opinnoistaan vaikeuksitta, mutta lähes yhdelle kolmasosalle nuorista tie toisen asteen opinnoissa on takkuinen. Näille nuorille perinteinen formaali koulutus soveltuu huonosti. Nonformaalia oppimista ei kuitenkaan nähdä eikä arvosteta luontevana osana perinteistä koulutusjärjestelmää. Epävirallisin keinoin opittuja, ammatillisen perusopetuksen kriteereitä vastaavia taitoja, ei juurikaan ole tunnistettu ja tunnustettu vertailukelpoisina virallisten oppilaitosten toteuttaman opetuksen kanssa. Nuorilla, etenkin erityistä tukea opinnoissaan tarvitsevilla nuorilla, tulisi kuitenkin olla mahdollisuus hankkia ammatilliset taitonsa itselleen ominaisten oppimistapojen kautta. Nuoren tietojen ja taitojen pitäisi olla yhtä arvokkaita riippumatta siitä, mistä ne on hankittu. Vaihtoehtoisissa koulutuksissa toteutuvat monet kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opiskeluihin sitoutumista lisäävät tekijät. Yhteisöllisyys, kannustava ilmapiiri, yksilöllisten tarpeiden huomiointi, rakenteiden joustot, osallistavat työmuodot, kokonaisvaltainen ohjauskulttuuri ja tavoitteellinen yhteistyö eri toimijoiden välillä tekevät vaihtoehtoisista oppimisympäristöistä varteenotettavan tukimuodon tai vaihtoehdon formaalille koulutukselle. On selkeä tarve nostaa nonformaalin oppimisen arvostusta ja korostaa epävirallisen oppimisen hyviä vaikutuksia ja mahdollisuuksia yhtenä vastauksena yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin. Työpajatoiminnan sitominen entistä vahvemmaksi osaksi ammatillista perusopetusta ja työpajojen vaihtoehtoisen oppimisympäristön hyödyntäminen osaamisen kerryttämisessä on yksi keino vastata vaihtoehtoisten ja yksilöllisten kouluttautumispolkujen tarpeeseen. Työpajat kantavat edelleen vahvasti suunnitelmallisen kouluoppimisen ja työelämän vastakkaista leimaa, jossa työpajat nähdään koulutuksessa ja työelämässä epäonnistuneiden nuorten turvasatamana, pienenä, aktivoivana puuhasteluna, josta puuttuu selkeä tavoitteellisuus. Opinnollistaminen tukee tavoitetta kehittää työpajatoimintaa tavoitteellisemmiksi, suunnitelmallisesti toimivammiksi oppimisympäristöiksi, joiden on mahdollista toimia ammatillisen koulutuksen tukirakenteina. Työpajatoiminnassa opinnollistaminen on tuttua Perinteisen työpajatoiminnan opinnollistamisesta on tehty aiempia hankkeita, ensimmäiset vuosikymmen sitten. Hankkeissa on keskitytty opinnollistamisen toimintamallin kehittämiseen, tekemällä ja muilla vaihtoehtoisilla tavoilla hankitun osaamisen aseman vahvistamiseen perinteisessä koulutusjärjestelmässä, työpaja-oppilaitos-yhteistyön tukemiseen, osaamisen tunnistamisen ja dokumentoinnin työkalujen kehittämiseen sekä hyvien käytäntöjen juurruttamiseen ja levittämiseen. Starttivalmennuksessa tuotetun osaamisen opinnollistamista ei kuitenkaan ole tehty aikaisemmin. Perinteisten työpajojen opinnollistamisessa on keskitytty lähinnä ammattiopintojen, vapaasti valittavien sekä työssäoppimisjaksojen opinnollistamiseen. Starttivalmennus eroaa perinteisestä työpajatoiminnasta työvalmennuksen roolin vähäisyydellä tai sen puuttumisella kokonaan. Tästä syystä starttivalmennuksen opinnollistamisessa ei voida sellaisenaan soveltaa työpajoilla kehitetyn opinnollistamisen mallia, vaan sille täytyy luoda oma mallinsa. Opinnollistaminen tukee nuorta ja kehittää starttivalmennusta suhteessa ammatilliseen peruskoulutukseen Opinnollistamisen ensisijaisena hyödynsaajana on nuori itse. Opinnollistamisen kautta kerrytetyn osaamisen avulla nuoren on mahdollista hakea osaamisestaan hyväksilukua ammatillisessa oppilaitoksessa. Tunnistettu ja tunnustettu osaaminen lyhentää ajallisesti nuoren opiskeluaikaa sekä keventää ja joustavoittaa opiskeluja hyppytuntien ja vapaajaksojen muodossa. Mahdollisimman lyhyt opiskeluaika ei ole erityistä tukea tarvitsevien nuorten kohdalla itsetarkoitus. Erityistä tukea tarvitsevat nuoret, joiden voimavaroissa on usein puutteita kokevat kuitenkin usein normaalin opiskelutahdin liian kuormittavaksi omalle jaksamiselleen. Näin ollen he hyötyvät suuresti opiskelutahdin kevenemisestä hyppytuntien ja vapaajaksojen muodossa. Liian tiivis opiskelutahti ja siinä pysymisen vaikeudet johtavat monen nuoren kohdalla opintojen pitkittymiseen tai jopa keskeytymiseen. Starttivalmennuksen opinnollistamisen yhtenä tavoitteena on kasvattaa nuorten motivaatiota hakeutua peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Mahdollisuus kerryttää starttivalmennuksessa ammatillisen koulutuksen osaksi hyväksiluettavaa osaamista ja sillä saavutettavat hyödyt toimivat nuorelle porkkanana ja madaltavat kynnystä hakeutua koulutukseen.Opinnollistaminen toimii myös voimavaraistavana ja minäpystyvyyttä tukevana tapana lisätä yksilön sosiaalista vahvistumista. Nuoren usko omiin kykyihinsä pärjätä jatkokoulutuksessa lisää hänen motivaatiotaan hakeutua koulutuksen piiriin. Starttivalmennuksen opinnollistamisen tavoitteena on myös tuoda valmennusprosessia lähemmäs ammatillista peruskoulutusta kehittämällä starttivalmennuksen sisältöjä vastaamaan paremmin ammatillisten perustutkintojen vaatimuksia. Pyrkimyksenä on, että starttivalmennuksen tarjoaman arjen- ja elämänhallinnan ja toimintakyvyn ylläpitämisen ohella huomio alkaa kiinnittyä entistä enemmän ammatillisessa koulutuksessa vaadittavan osaamisen kehittymiseen valmennuksessa. Starttivalmennuksen opinnollistamisen mallia pilotoidaan Vamos Starttityöpajalla Työpajatoiminnassa aiemmin kehitetyn opinnollistamisen toimintamallin soveltaminen starttivalmennukseen sopivaksi aloitettiin pilotoimalla opinnollistamisen prosessia Vamos Starttityöpajalla. Vamos Starttityöpaja on osa Helsingin Diakonissalaitoksen nuorten palveluiden Vamos-palvelukokonaisuutta. Opinnollistamisen mallin soveltaminen starttivalmennukseen sopivaksi toteutetaan hyödyntämällä opinnollistamisportaikkoa, jossa on kuvattu opinnollistamisprosessin eri vaiheet. Opinnollistamisportaikon vaiheet ovat oppimisympäristöanalyysi, vertauttaminen opetussuunnitelmaan, osaamisen dokumentointi ja osaamisen tunnustaminen. Opinnollistamisportaikon mukainen toteutus aloitettiin Vamos Starttityöpajalla syksyllä 2013. Perinteiset työpajaympäristöt tarjoavat mahdollisuuden opinnollistaa pääasiassa ammattiopintoja ja vapaasti valittavia opintoja. Vamos Starttityöpaja poikkeaa perinteisestä työpajatoiminnasta työvalmennuksen puuttumisella. Tästä syystä Vamos Starttityöpajalla keskitytään mahdollistamaan sekä vapaasti valittavien että myös ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien tunnistamista ja tunnustamista osaksi opintoja. Starttivalmennuksen opinnollistamisen pilotoinnin jälkeen on mallia mahdollista levittää yleisesti myös muiden toimijoiden käyttöön. Opinnollistamisprosessin tarkoitus on luoda starttivalmennukseen malli, jonka avulla starttivalmennuksen toteuttajat voivat yksilöllisesti kartoittaa, mitä osaamista heidän toiminnassaan on mahdollista hankkia, suunnitella ja toteuttaa nuoren kouluttautumispolkua tukeva osaamisen kerryttämisen jakso ja dokumentoida nuoren hankkima osaaminen yhteisellä kielellä ammatillisten oppilaitosten kanssa. Työpajatoiminnan ja starttivalmennuksen opinnollistamisen avulla on mahdollista lähteä kehittämään toiminnan sisältöjä lähemmäs ammatillisen perusopetuksen vaatimustasoa. Opinnollistamisen tavoitteena on luoda työpajatoiminnasta ja starttivalmennuksesta ammatillisen koulutuksen tukirakenne, joka kykenee aidosti vastaamaan joustavien ja yksilöllisesti räätälöityjen koulutuspolkujen tarpeeseen. Eeva Piha, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon toukokuussa 2014 valmistuneeseen master-opinnäytetyöhön Vamos startti-työpajalla. Aiheesta muualla: Silta-julkaisu opinnollistamisesta osana oppilaitos-työpaja-yhteistyötä. Ammattiosaamista välityömarkkinoilta (meneillään oleva opinnollistamishanke). Ammattiosaamista välityömarkkinoilla, myös tästä. Starttivalmennus Vamos Starttityöpajalla.
Poikien Talon sukupuolisensitiivinen työ lisää poikien hyvinvointia
Kalliolan Nuoret ry käynnisti keväällä 2011 nelivuotisen Poikien Talo-hankkeen. Se toteutetaan kumppanuushankkeena yhteistyössä Kalliolan Nuoret ry:n, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston, nuorisoasiainkeskuksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Hankkeen aikana on perustettu Poikien Talo ja luotu Poikien Talo – toimintamallia. Poikien Talo on uusi toimija sosiaalisen nuorisotyön kentällä. Se toimii julkisen ja kolmannen sektorin sekä sosiaali- ja nuorisotyön rajapinnoilla. Toiminta on ainutlaatuista Suomessa ja täyttää nyt palveluiden kentässä ollutta pojille suunnatun työn puutetta. Poikien Talon tavoitteena on tukea poikien kokonaisvaltaista kasvua jokaisen yksilölliset erityispiirteet ja -tarpeet huomioiden. Poikien Talon toiminnassa painottuu vahvasti sukupuolisensitiivinen työote, yhteisöllisyys sekä yhteistyö eri toimijoiden välillä. Tämä kirjoitus perustuu Emma Rantasen ja Minna Sevónin 2014 valmistuneeseen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Sukupuolisensitiivinen työ Poikien Talolla – Poikien ja nuorten miesten kokemuksia Poikien Talosta. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää Poikien Talolla käyvien poikien kokemuksia Poikien Talolla tehtävästä sukupuolisensitiivisestä työstä. Tarkastelimme työssämme millaiset asiat Poikien Talolla nousevat poikien kokemuksissa merkityksellisiksi ja millaista tukea pojat ovat Poikien Talolta saaneet. Lisäksi halusimme selvittää millaiseen palvelun tarpeeseen Poikien Talo on poikien mielestä vastannut. Sukupuolisensitiivisellä työotteella voidaan purkaa stereotypioita ja vahvistaa nuoren identiteettiä Sukupuolisensitiivisyys käsitteen on tieteelliseen keskusteluun tuonut kriittinen naistutkimus. Naistutkimuksen kentällä tehdyn tyttötutkimuksen kautta käsite on tullut myös osaksi nuorisotutkimusta. Eri tieteenalojen määritelmiä yhdistävänä tekijänä on sukupuolisensitiivisyyden näkeminen tasa-arvoa edistävänä ja perinteisiä sukupuolirooleja purkavana toimintana. Toimintana, jossa sukupuoli ei muodosta maailmaa kahtia jakavaa kategoriaa. Sukupuolisensitiivisen tyttö- ja poikatyön tavoitteena on vahvistaa tyttöjen ja poikien identiteettiä, sosiaalisia valmiuksia ja elämänhallintataitoja. Sukupuolisensitiivisyys (gender sensitivity) merkitsee herkkyyttä huomioida sukupuolen erilaiset vaikutukset nuoren kasvamisessa. Sukupuolisensitiivisessä tyttö- ja poikatyössä tunnistetaan erilaisia tyttönä ja poikana olemisen tapoja, mutta ei uusinneta niitä kyseenalaistamatta. Työotteessa pyritään purkamaan, avaamaan ja laajentamaan sukupuolirooleja sekä sukupuolittuneita käyttäytymismalleja. (Anttonen, 2007: 18.) Sukupuolisensitiivisen työotteen keinoin rohkaistaan jokaista löytämään omat vahvuutensa ja voimavaransa, kuuntelemaan itseään, ja olemaan rohkeasti sellainen kuin itse on. Samalla pyritään vahvistamaan kykyjä ja taitoja olla yhdessä muiden kanssa ja tarjoamaan mahdollisuus olla osa yhteisöä. Sukupuolisensitiiviseen työotteeseen sisältyy työntekijän omien arvojen ja normien tunnistaminen ja reflektoiminen. Sukupuolisensitiivinen työote edellyttää työntekijältä oman ajattelun ja sukupuolirooleihin liittyvien käsitysten tiedostamista sekä omaa toimintaa ohjaavien stereotypioiden kriittistä tarkastelua. ( Poikien Talo, 2014.) 2000-luvulle saakka sukupuolisensitiivistä nuorisotyötä tehtiin pääasiassa tyttöjen parissa. Myös sukupuolisensitiivisen nuorisotyön tutkimusta on tehty lähinnä kohdistaen huomio tyttöihin. Kriittisen mies- ja poikatutkimuksen myötä sukupuolisensitiivinen työote on laajentunut koskemaan myös poikia ja miehiä. (Suomen setlementtiliitto, 2014.) Turvallisessa yhteisössä syntyy monenlaista hyvää Opinnäytetyömme tulosten perusteella voidaan sanoa Poikien Talon sukupuolisensitiivisen työn vaikuttaneen poikien elämään hyvin positiivisella tavalla ja tuonut siihen toivottua muutosta. Poikien Talolla pojat olivat löytäneet omia vahvuuksiaan ja pystyneet rakentamaan vahvempaa identiteettiä, kehittämään sosiaalisia taitojaan ja oppineet uusia elämänhallinnan keinoja. Poikien Talon toiminnassa he olivat saaneet myönteisiä kokemuksia ryhmään kuulumisesta sekä vertaissuhteista ja luoneet luottamuksellisia suhteita aikuisiin. Sukupuolisensitiivisen työn yksi elementti, sukupuolieriytetty työ, ei kuitenkaan ole välttämätöntä, jotta sukupuolisensitiivisyys voisi toteutua. Pojille ohjaajien ja vertaisten sukupuolta tärkeämpää oli turvallinen ilmapiiri, jossa voi olla oma itsensä ja yhteisö, jossa kokee tulevansa hyväksytyksi. Haastateltujen poikien mukaan Poikien Talolla kannustetaan ja rohkaistaan olemaan oma itsensä. Siellä on myös mahdollisuus tutkia omia tunteitaan ja tarpeitaan turvallisessa ympäristössä. He voivat ohjaajien ja toisten poikien tuella löytää omia vahvuuksiaan ja voimavarojaan, ja tätä kautta voittaa pelkojaan, oppia uutta ja rohkaistua sosiaalisiin suhteisiin muiden kanssa. Pojat kokivat, että talolla on mahdollista käyttäytyä toisin, vailla pojille asetettuja rooliodotuksia. Poikien Talolla ei tarvitse keskittyä ulkonäköön liittyviin paineisiin tai ylläpitää muualla esiin tulevaa ei-toivottua käyttäytymistä. Tulosten perusteella turvallinen tila, jossa ei tarvitse pelätä muiden arvostelua, sekä vapaampi oleminen ja kannustus olemaan oma itsensä, edistää poikien mahdollisuutta tuoda esille omaa persoonansa. Pojille oli syntynyt positiivisia kokemuksia erityisesti taidoista olla kaverina ja löytää uusia kavereita. Sukupuolisensitiivinen työote vaatii vahvaa ammattitaitoa Poikien puheessa tuli esiin kuinka ”monena” työntekijät Poikien Talolla ovat. Työntekijät joutuvat ottamaan erilaisia rooleja sen mukaan ovatko he tekemässä yksilötyötä, ohjaamassa suljettua ryhmää, avointa iltaa tai muuta vapaampaa toimintaa. Jokaisessa roolissa vaaditaan erilaisia taitoja ja lisäksi työntekijällä pitäisi säilyä herkkyys huomata jokainen poika omanlaisenaan persoonana ja pyrkiä olemaan läsnä ja tarjoamaan tukea tarvittaessa. Työntekijöillä oli tulosten mukaan hieno ote kohdata poikia erilaisissa tilanteissa. Pojille oli jäänyt kokemus kohdatuksi ja arvostetuksi tulemisesta, joka on keskeinen elementti sukupuolisensitiivisessä työssä. Työntekijät kykenevät pitämään Poikien Talolla rennon ja positiivisen ilmapiirin ja samalla osoittamaan pojille olevansa läsnä ja valmiita kohtaamaan poikien henkilökohtaiset kysymykset ja tuen tarpeen. Sukupuolisensitiivisyys rakentuu pitkälti työntekijän ammattitaidosta. Työntekijä luo tilan ja ajan sellaiselle dialogiselle keskustelulle, jossa nuori tulee kohdatuksi ainutlaatuisena yksilönä. Poikien Talolla turvallinen ilmapiiri, luottamuksellinen suhde ja nuoren omat pohdinnat ovat keskiössä niin, että myös tunteille on tilaa. Yksilöllisen kohtaamisen lisäksi pojat arvostivat työntekijässä jämäkkyyttä ylläpitää turvallista ilmapiiriä ja hyvää käytöstä. Poikien Talo tarjoaa tukea ainutlaatuisella tavalla Useissa yhteyksissä on todettu, että pojille oman heikkouden myöntäminen ja avun hakeminen on usein vaikeaa. Poikien Talolla tuen hakemisesta on pyritty tekemään mahdollisimman helppoa. Poikien Talolla on huomioitu se, että kaikki eivät tule autetuksi samalla tavalla, mutta silti auttaminen on mahdollista samassa paikassa. Siinä missä toinen kokee keskusteluavun itselleen tarpeelliseksi, toiselle toiminnallisuus voi olla tapa ottaa apua vastaan. Pojat voivat tarttua siihen, mikä tuntuu omimmalta. Poikien Talolle voi tulla aluksi viettämään vapaa-aikaa ja vasta ihmisten tultua tutuksi ja luottamuksen synnyttyä, voi hakea apua työntekijöiltä. Poikien Talon vahvuutena voidaan nähdä juuri se, että pojat voivat määritellä itse millaista tukea ja missä vaiheessa sitä tarvitsevat. Vahvan ammattitaidon omaavien ohjaajien tuki yhdessä vapaamuotoisen, poikien tarpeista ja toiveista muodostuvan toiminnan kanssa tarjoaa sellaisen työmuodon, jolla pystytään palvelemaan hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ja eri-ikäisiä poikia. Poikien Talolla pojat nähdään monenlaisissa tilanteissa ja toiminnoissa; kahden kesken, ryhmässä, keskustelemassa ja toimimassa. Tällöin myös poikien vahvuudet ja taidot pääsevät paremmin esille kuin meidän perinteisessä tunti ja ulos -auttamisjärjestelmässä. Kaikki Poikien Talon toiminnat perustuvat vapaaehtoisuuteen, mikä oli myös tulosten perusteella pojille tärkeää. Talolla ei toimita viranomaispäätöksillä eikä siitä koidu pojille taloudellista hyötyä. Talolla käymistä ohjaa pojan oma motivaatio ja halu tulla toiminnan piiriin. Poikien Talon toiminnassa viehättää ajatus siitä, että erityistä tukea tarvitsevilla on mahdollisuus tuen saantiin myös kaikille avoimessa toiminnassa, ilman minkäänlaista leimaavuutta. Poikien Talolla yhteisöllä ja siellä syntyvillä vertaissuhteilla oli merkittävä rooli poikien kasvun tukijana. Herääkin kysymys pitäisikö kaikkia nuorten palveluita kehittää yksilö- ja ongelmakeskeisestä auttamisesta yhteisöllisempään suuntaan. Poikien kokemusten perusteella voidaan todeta, että Poikien Talolla tämä suunta on ollut oikea. Sukupuolisensitiivinen työote vaatii yksittäisiltä työntekijöiltä pysähtymistä ja aikaa pohtia omia ja ympäröiviä arvoja ja asenteita. Tiedostamalla oman toiminnan vaikutukset, pystymme puuttumaan sukupuolistereotypioiden tuottamiin epäkohtiin ja nähdä jokaisen yksilön mahdollisuudet laajemmin. Sukupuolisensitiivisen työotteen voi kukin ottaa käyttöön omassa työssään. Se ei maksa mitään, mutta voi tuottaa monta kohtaamista. Emma Rantanen ja Minna Sevón, sosionomi (Ylempi AMK) tutkinnosta 2014 toukokuussa Metropoliasta valmistuneet Lähteet Anttonen, Erja, 2007. Sukupuolisensitiivisyys kansalaistoiminnassa ja nuorisotyössä HUMAK, Humanistinen ammattikorkeakoulu Sarja C. Oppimateriaaleja 13. Poikien Talo. 2014. Mitä on sukupuolisensitiivinen poika- ja tyttötyö? Verkkodokumentti. Suomen setlementtiliitto. 2014. Poikatyö. Verkkojulkaisu. Poikien talon toiminnasta.
ILTA-SANOMAT VÄÄRISTELEE PÄIVÄHOIDON TODELLISUUTTA
Ilta-Sanomat julkaisi 29.4. raflaavan jutun päiväkotilasten vanhempien kohtuuttomista vaatimuksista. Näillä tarinoilla saadaan epäilemättä lehteä kaupaksi ja keskustelua aikaiseksi, asioita joissa ei sinällään ole mitään vikaa. Mutta kestääkö juttujen sisältö lähempää tarkastelua? Päiväkodin työntekijät ovat siis kertoneet lehden toimittajalle vanhempien ”erikoisista” vaatimuksista jälkikasvunsa hoidon suhteen. Itse kymmenkunta vuotta varhaiskasvatuksen eri tehtävissä työskennelleenä ihmettelen aina näitä tarinoita lukiessani, missä tällaisia vanhempia ja päiväkoteja löytyy, sillä kohtuuttomia toivoviin vanhempiin törmää todellisuudessa harvoin. Omalaatuisia yksittäistapauksia tietysti on kuten missä tahansa muuallakin, mutta Ilta-Sanomien tapa yleistää satunnaiset kummallisuudet vanhempien normikäyttäytymiseksi on vähintään kyseenalaista. HURJA LISTA Jutun lista on pitkä ja raskas: vanhemmat vaativat, ettei lapsen tarvitse maistaa uusia ruokia hoidossa eikä syödä tiettyjä erikseen nimettyjä ruokia, perheet noudattavat erityisruokavalioita ilman lääketieteellistä syytä ja lapselle puetaan kotoa lähtiessä liikaa vaatteita. Jopa kolmevuotiaiden lasten sanotaan haistattelevan päiväkodin henkilökunnalle. Lapsi saa nukkua vain tietyn mittaiset päiväunet tai ei ollenkaan, vanhemmat odottavat hoitohenkilökunnan huolehtivan tutista vieroittamisesta tai potalle opettamisesta, lapsi tuodaan kipeänä hoitoon, lapsi ”pumpataan täyteen tulehduskipulääkkeitä” ennen hoitoon tuomista (tilanne kuulemma paljastuu usein, kun päiväkodissa ”peräpuikko putoaa pottaan”). Vanhemmat myös vaativat jatkuvasti tarkkaan ohjattua toimintaa eivätkä puhu ongelmista hoitohenkilökunnan kanssa vaan soittavat suoraan johtajalle. Lapset eivät kestä pettymyksiä, vanhemmat jäävät maleksimaan päiväkodin tiloihin, vanhemmat eivät hae lapsiaan suoraan työpäivän loputtua, vanhemmat eivät tuo lapsiaan ajoissa hoitoon tai eivät tuo lastaan perille saakka vaan lapsi joutuu kävelemään itse hoitoon. Yllä mainitun listan avulla keskustelun roihahtaminen on taattu. Tätä kirjoittaessani aiheeseen liittyviä kommentteja on Ilta-Sanomien verkkosivuilla yli 500. Varhaiskasvattajat ja siitä jotain tietävät puolustavat omia kantojaan, vanhemmat omiaan, hämmentäjät hämmentävät. Jutun ja siitä virinneen keskustelun perusteella totuus vaikuttaa – jälleen kerran – melko mustavalkoiselta. Tiedän, että jotkut listan kohdat ovat monissa päiväkodeissa arkea. Vanhempien on usein vaikea arvioida, mikä on sopiva määrä vaatteita lapselle minäkin päivänä. Melko ymmärrettävää. Lapsi tuodaan puolikuntoisena hoitoon. Yleistä. Lapset eivät kestä pettymyksiä. Pettymyksensietoa opetellaan kaikkien lasten kanssa. Mutta en ole koskaan kuullut enkä nähnyt pottaan putoavaa peräpuikkoa. Vanhemmilla on harvoin kummempia vaatimuksia ruuan suhteen muulloin kuin allergiatapauksissa. En ole vielä kertaakaan törmännyt kolmevuotiaaseen, joka haistattelisi hoitohenkilökunnalle. Hoitoon itse käveleviä lapsia olen tavannut hyvin harvoin, joskus kuitenkin. ASIAKASKYSELYT ANTAVAT TOISENLAISEN KUVAN Ilta-Sanomien jutun perusteella olettaisi myös, että vanhempien ja henkilökunnan välillä vallitsee asemasota ja että perheet ovat todella tyytymättömiä lastensa saamaan hoitoon. Näin ei kuitenkaan ole. Helsingin kaupungin varhaiskasvatusviraston 2013 tekemän asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan vanhemmat ovat päinvastoin todella tyytyväisiä varhaiskasvatuksen tasoon. Vastauksia saatiin yli 7000, ja tulokset ovat ylistäviä; vanhempien yleisarvosana hoidosta asteikolla yhdestä viiteen oli 4,29, eikä mikään kyselyn osio saanut heikompaa arvosanaa kuin 4,02 (asiakaspalvelu ennen päivähoitopäätöksen saamista). Vanhempien arvosanojen keskiarvo lapsen kuuntelun ja kohtelun osiossa oli 4,62. Aina kiivaita mielipiteitä herättävä päivälepojärjestelyjen vastaaminen lapsen tarpeisiinkin sai arvosanan 4,40. Samankaltaisia tuloksia saatiin koko pääkaupunkiseudun yhteisessä päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyssä 2011, johon vastasi yli 15000 vanhempaa. Yleisarvosanat eri kaupunkien päivähoidosta olivat välillä 4,06 - 4,36. Ei siis lainkaan pidä paikkaansa, että valtaosa vanhemmista olisi jotenkin tyytymättömiä päivähoidon tasoon. Joko päivähoidon henkilökunta joustaa todella paljon perheiden vaatimusten edessä tai sitten kyse on jostain aivan muusta. Nähdäkseni onkin enemmän kyse keltaisen lehdistön (heille) normaalista toimintamallista: nostetaan yksittäistapaukset ilmiöksi ja vääristellään tosiasioita niin paljon kuin se on lain rajoissa mahdollista. Petrus Väärälä, lastentarhanopettaja, sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelija Lue lisää Osa vanhemmista valittaa, jos päivä kuluu pelkästään leikkien – tämä ja 18 muuta päiväkodin painajaista. Päivähoidon, esiopetuksen ja päiväkotien kerhotoiminnan asiakastyytyväisyys 2013: Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2011.
Hyvinvointia eurooppalaisittain? – sosiaalipoliittista pohdintaa EU- vaalien alla
Sosiaalipolitiikka arvojen välittäjänä Kansallinen ja kansainvälinen sosiaalipolitiikka kuumentaa tunteita. Sosiaalipolitiikan tehtävänä on nostaa esiin yhteiskunnan ja ihmisten arvoja. Omien arvojen pohjalle yksilö rakentaa oman ihmiskäsityksensä ja jopa maailmankuvan. Se on yksilöllinen. Mutta toimiakseen yhdessä yksilöt tarvitsevat kuitenkin myös yhteistä maailmankuvaa- visiota siitä mitä on hyvä elämä ja oikeudenmukainen maailma. Sosiaalipolitiikan juuret ovat työllistymisessä. Ensimmäiset sosiaalipoliittiset ratkaisut tehtiin säätämään ja edistämään työväestön asemaa ja etuuksia (mm. työtapaturmavakuutus). Euroopan sosiaalipolitiikka nojaa edelleen vahvasti työllisyysnäkökulmaan. Suomessa kehityssuuntana on ollut hyvinvointipolitiikka, joka sisältää toimeentuloturvan, terveydenhuollon, koulutuksen ja sosiaalipalvelut. Sosiaalipolitiikan tärkeimpänä tehtävänä on edelleen tasoittaa hyvinvoinnin jakautumista kansalaisryhmien ja ihmisen eri elämänvaiheiden välillä. Keskeisimpänä ideologiana ovat myös oikeudenmukaisuuden kysymykset. Kysymykset siitä mitä jaetaan, kenelle ja millä tavoin? Vähentyvien resurssien (talous, työttömyys, työvoimapula, väestön ikääntyminen)edessä näiden kysymysten ratkaiseminen on haasteellista. Onko solidaarisuuden ja universalismin väistyttävä yksilöllistymisen ja eriarvoistumisen tieltä? Sosiaalipolitiikankin on elettävä ajassa ja vastattava muuttuviin toimintaympäristöihin ja niissä esiintyviin ilmiöihin. Lainsäädännön uudistuksilla näihin pyritään vastaamaan. Suomalainen sosiaalihuoltolakiuudistus on loppusuoralla. Uudella sosiaalihuoltolailla on tarkoitus vahvistaa ja korostaa peruspalveluita, vahvistaa asiakkaiden yhdenvertaisuutta ja tiivistää viranomaisten yhteistyötä. Subjektiivisten sosiaalioikeuksien rajaaminen on ollut myös esillä uutta lakia luonnosteltaessa. Eurovaalit lähestyvät ja niissä sosiaalipoliittiset kysymykset ovat keskeisiä yhdessä talousasioiden rinnalla. Mediassa ehdokkaat vastaavat päivän polttaviin kysymyksiin esimerkiksi Euroopan kansainvälistymisen ja maahanmuuttopolitiikan osalta. Yhtenäinen Eurooppa näkyy suomalaisessa hyvinvoinnissa, pahoinvoinnissa sekä sosiaalipolitiikassa. Äänestämällä voin vaikuttaa siihen, mitä arvoja suomalaiset ehdokkaat tuovat esille tulevassa parlamentaarikon työssään. Euroopan parlamentti jäsentyy puolueittain, ei kansallisuuksittain. Suomalainen hyvinvointivaltio on sitä kaikille maassamme asuville ihmisille, vaikka siitä ollaan myös eri mieltä. EU- lainsäädäntö ja direktiivit asettavat osaltaan vaatimuksensa kansalliselle lainsäädännöllemme. Ihmisten perusoikeudet tulee tiukassa taloustilanteessakin kuitenkin edelleen turvata kaikille, uskontoa, ikää, rotua, kansalaisuutta, asuinpaikkaa tai sukupuolta määrittämättä. Ihmisoikeuksien lisäksi hyvinvointivaltioissa pyritään edistämään ihmisten terveyttä ja sosiaalisten oikeuksien toteutumista. Globaalissa sosiaalipolitiikassa sosiaalisten oikeuksien kyseenalaistamisen ja libertarismin (yksilönvapaus)korostamisen voidaan siitä huolimatta nähdä olevan huomattavassa asemassa. Yksilöllistyminen lisää myös ihmisten eriarvoisuutta, jota hyvinvointivaltioissa on pyritty universaaleilla oikeuksilla estämään. Sosiaalista suojelua yli valtiorajojen? Euroopan unionissa käytetään termiä sosiaalinen suojelu (suom. sosiaalinen turvallisuus). Tieto ja luottamus siitä, että jokainen ihminen on oikeutettu saamaan sosiaalista suojelua (perustoimeentulo, suoja väkivallalta ja rikokselta, turvallinen asuinympäristö) luo turvaa ja yhdenvertaisuuden toteutumista. Siispä jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus sosiaaliseen suojeluun. EU- valtioilla on myös mahdollisuus globaalisti vaikuttaa ihmisoikeusasioihin, mutta se ei synny rajoja sulkemalla ja vastuuta pakoilemalla. Hyvinvointivastuun jakaminen on humanitaarista kansalaisapua. Myötäeläminen ei köyhdytä vaan rikastuttaa globaalia hyvinvointia. Perusarjessa sosiaalipoliittiset päätökset ja säädökset koskettavat meitä kaikkia, yli puolue-ja ideologia rajojen. Solidaarisuuden ja universalismin periaatteiden mukaan jokainen on yhteisvastuullinen ja oikeutettu hyvinvoinnin oikeudenmukaiseen jakamiseen Katja, Sosionomi (Ylempi AMK) - opiskelija Lisätietoa aiheesta: Työllisyys, osallisuus ja sosiaalipolitiikka investointeina. Valokeilassa Euroopan unionin politiikka. Euroopan komissio. 2013. Luonnos sosiaalihuoltolaiksi lausunnolle - tavoitteena vahvistaa peruspalveluja. Hämeen-Anttila, Lotta. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2.5.2014 Uudistettu Euroopan sosiaalinen peruskirja. 80/2002.
Tietoa ja konkreettisia toimintamalleja haastavasti käyttäytyvien autismin kirjon henkilöiden vanhemmille
Jokainen perhe muodostaa oman yksikkönsä ja toimintamallit, mitkä muokkautuvat ja hioutuvat ajan kuluessa. Voimme olla ammattilaisina omalla osaltamme tukemassa, antamassa neuvoja ja opettamassa vanhempia. Haastavan käytöksen toimintatapamalleja opettamalla ja tietoa lisäämällä voidaan parantaa autismin kirjon henkilöiden sekä heidän läheisten elämänlaatua. Aggressiivisesta häiriköstä hiljaiseen vetäytyjään Haastava käytös –termi herättää ihmisissä erilaisia mielikuvia. Mielikuvat voivat johtaa aiemmin käytössä olleiden termien kautta, kuten kylähulluus, hermoheikkoisuus, ongelmakäyttäytyminen tai häiriökäyttäytyminen. Puhutaan myös paljon väkivaltaisesta tai aggressiivisesta käytöksestä. Näiden kahden termin väliin ei kuitenkaan voi asettaa on yhtä suuri kuin -merkkiä. Vammaistyössä, lähinnä kehitysvamma- sekä autismin kirjon työssä, on termi ”haastava käyttäytyminen” tullut käyttöön laajemminkin. Se kuvaa sitä, ettei käyttäytyminen ole sosiaalisesti hyväksyttävää. Haastavaksi käyttäytymiseksi ollaan määritelty käytöstä, mikä aiheuttaa ongelmia henkilölle itselleen ja/tai ihmisille henkilön ympärillä. Kaikilla henkilöillä voi ilmetä elämän aikana haastavaa käytöstä, minkä voivat aiheuttaa erilaiset elämäntilanteet. Tällöin henkilö voi esimerkiksi menettää hallinnan elämäänsä tai käyttäytyä poikkeavasti. Se, että tällaisista elämäntilanteista johtuva käytös määritellään haastavaksi, johtuu sen seurauksista sekä tilanteisiin puuttumisesta. Syitä haastavaan käytökseen on lukuisia, ne voivat olla monimuotoisia ja sisältää mutkikkaita kuvioita. Henkilön yksilöllisen temperamentin ja stressitason vaihtelevuuden katsotaan olevan paljon vaikuttamassa haastavan käytöksen ilmenemiseen. Yksilön persoonallisuus on kokonaisvaltainen yhdistelmä erilaisia ominaisuuksia. Kuten autismin ollessa vain yksi ominaisuus henkilössä, voivat sen ilmenemiseen liittyvät seikat, kuten sosiaalisten tilanteiden vaikeus, aistipoikkeavuudet, omantoiminnan ohjauksen haasteet, kommunikaation pulmat, stereotyyppinen käytös sekä erikoiset mielenkiinnon kohteet kumuloitua haastaviksi tilanteiksi. Näissä tilanteissa haastava käytös voi ilmentyä lukuisin eritavoin hurjasta aggressiivisesta ja tuhoavasta käytöksestä vetäytyneeseen ja passiiviseen yksinoloon. Perheillä omat tapansa selviytyä haastavasta käytöksestä Selviytyäkseen arjessa perheillä omat tapansa toimia erilaisissa tilanteissa. Useat näistä ovat muodostuneet vuosien varrella opituista ja ulkopuolelta asetetuista toimintatapamalleista. Varhaisen kuntoutumisen ansiosta ovat tutuksi tulleet esimerkiksi struktuurin ja selkokielen käyttö. Lisäksi hallintakeinoja on olemassa yhtä monta kuin on perheitä, sillä jokainen yksilö muokkaa perheen omaa kulttuuria. Erilaisia hallintakeinoja on aikojen saatossa ollut käytössä rankaisemisesta ja holdingista eri terapioihin, kuten playterapia tai psykoterapia. Tärkeää on syyttelevän sormen sijaan kiinnittää huomio haastavan käytöksen kontrollointiin ja ohjaamiseen kohti hyväksytympiä käytösmalleja. Näistä hallintakeinoista mainittakoon yhtenä AVEKKI -toimintatapamalli haastavan käytöksen ennaltaehkäisyyn ja hallintaan. Onko olemassa reseptiä elämänhallintaan? Lääkettä haastavaan käytökseen ei ole, mutta tietyillä resepteillä voidaan kuntouttaa autismin kirjon henkilöitä niin että he saavuttavat parempaa elämänhallintaa. Olisi tarkoituksenmukaista pureutua tilanteissa esimerkiksi Zigguratin pyramidimallin eri tasoihin tai Jäävuori-mallissa pinnan alla olevien syiden selvittämiseen, jotta saataisiin parempi ymmärrys käyttäytymisen syistä. Tärkeää on löytää eri keinoja, joita opettamalla autismin kirjon henkilöille, he oppivat hallitsemaan paremmin haastavaa käytöstä ja elämää yleensäkin. Näitä keinoja löytyy laajasti muun muassa ihmisen eri toimintakyvyn osa-alueiden ja autismikuntoutuksen sisältöjen kautta. Jotta reseptillä kootut keinot alkaisivat tehota tarvitaan monipuolista ja moniammatillista verkostoyhteistyötä. Opinnäytetyön tuloksia Opinnäytetyöni aiheena oli haastavasti käyttäytyvien autismin kirjon henkilöiden vanhempien tarvitsema tuki. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaisia haasteita vanhemmat kohtaavat ja millaista tukea he tarvitsevat. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelemalla yhdeksää vanhempaa, joiden lapsi opiskeli erityisammattikoulussa, Keskuspuiston ammattikoulussa. Litteroitu aineisto analysointiin aineisto- ja teorialähtöisesti sisällön analyysin menetelmin. Voidaan todeta että autismin kirjon henkilöiden vanhempien haasteet ovat moninaiset. Arjen päivittäisten toimintojen ja työssä käynnin yhteensovittaminen autistisen lapsen tarvitseman tuen kanssa on haaste sinällään. Sosiaalisten suhteiden ja verkostojen muodostaminen sekä niiden ylläpitäminen on autismin kirjon henkilöiden vanhemmilla samanlaista kuin muillakin vanhemmilla. Kuitenkin autistisille henkilöille tyypillinen käyttäytyminen asettaa vanhemmat elämän varrella tilanteisiin, joissa diagnoosi ja sen mukanaan tuomat ominaiset käyttäytymisen piirteet rajoittavat tai muokkaavat vanhempien elämää. Olivat haasteet millaiset hyväänsä niin haastateltujen vanhempien mukaan, vanhemmat etenevät elämässä ikään kuin ajanjaksoissa ja selvittäen vastaantulevia haasteita. Näin esimerkiksi koulunkäynnin suhteen: ensin peruskoulu, sitten työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus, jonka jälkeen seuraava vaihe, mikä se sitten onkin. Keskuspuiston ammattiopisto on onnistunut opiskelijoiden oppimisen tehtävässään, eli oppilaitos on antanut ammattitaitoista yksilöllistä opetusta opiskelijoiden kokonaisvaltaisen elämänhallinnan kohentumiseksi. Millaista on autismin kirjon henkilöiden vanhempien tarvitsema tuki? Tukea kaikki perheet tarvitsevat elämän varrella, mutta sen määrä ja laatu on riippuvainen sen hetkisestä elämän tilanteesta. Tukea vanhemmat saavat sellaisilta läheisiltä, jotka ovat hyväksyneet lapsen, tulevat toimeen sekä tuntevat hänet. Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalipoliittiset palvelujärjestelmät vievät toisinaan voimavarat ja huomion muuhun kuin autismin kirjon henkilön kuntoutukseen tai arkeen. Näiden asioiden hoitamiseen vanhemmat toivoisivat saavansa yksilöllisempää tukea ja palveluohjausta nimetyltä asiantuntijalta. Yksilökohtainen palveluohjaus, case management, on toimintamalli, jonka haastavasti käyttäytyvien autismin kirjon henkilöiden vanhemmat kokevat heitä palvelevaksi. Yksilökohtainen palveluohjaus vastaa joustavasti kunkin asiakkaan tarpeisiin. Palveluohjaaja kokoaa - yhteiskunnan hallinnolliset ja taloudelliset reunaehdot huomioon ottaen, asiakkaan tarpeisiin vastaavan palvelukokonaisuuden. Asiakkaalle nimetään henkilökohtainen vastuuhenkilö palveluiden valintaan ja seuraamaan asiakkaan elämän tilanteiden ja palveluiden vastaavuutta sekä muuttamaan niitä tarpeen vaatiessa. On todennäköistä että vanhempien tietämättömyys palveluista ja tuista sekä niiden hakemisesta on johtanut siihen että osa autismin kirjon henkilöistä jää vaille tarvitsemiaan tukia. Tukien avulla olisi voinut tukea esimerkiksi kokonaiskuntoutusta ja -kasvatusta, vuorovaikutustaitoja ja elämänhallintaa. Näiden eri tuen muotojen, kuten myös terapioiden, kautta voidaan vaikuttaa myös haastavan käytöksen syiden muodostumiseen ennaltaehkäisevästi, lieventävästi tai vähentävästi. Artikkeli perustuu Tiina Räsäsen Metropoliassa vuonna 2014 valmistuneeseen sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön ”Haastavasti käyttäytyvien autismin kirjon vanhempien tarvitsema tuki". Tiina Räsänen, sosionomi (Ylempi amk) Lähteet Ala-Nirkkola, Merja – Sipilä, Jorma. 2010. Yksilökohtainen palveluohjaus (case management) – uusi ratkaisu palvelujen yhteensovittamisen ikuisiin ongelmiin. Verkkoartikkeli. Emerson, E. – Einfeld, S.L. 2001. Challenging Behaviour. Campridge: Campridge University Press. Elvèn, B.H. 2010. No fighting, No biting, No screaming. How to Make Behaving Positively Possible for People with Autism and Other Developmental Disabilities. Jessica Kingsley Publishers. Lontoo ja Philadelphia. Greene Ross W. 2008. Tulistuva lapsi. Saarijärvi: Saarijärven Offset Oy. (Englanninkielinen alkuteos The Explosive Child. 2005. HarperCollins Publishers.) Hakkarainen, K. - Heikkinen, A. - Hietanen, A. - Jokiniemi, K. - Lommi, R. - Taattola, S. 2006. AVEKKI -toimintatapamalli. Tietoa ja taitoa kouluttajalle. Kuopio: Savonia- ammattikorkeakoulu, Terveysala Kuopio. Hakkarainen, K. - Heikkinen, A. - Hietanen, A. - Jokiniemi, K. - Lommi, R. - Taattola, S. 2007. AVEKKI –toimintatapamalli. Väkivallan ennaltaehkäisy ja hallinta. Oppilaan käsikirja. Savonia –ammattikorkeakoulu, Terveysala Kuopio. Kerola, Kyllikki – Sipilä, Anna-Kaisa 2007. Haastava käyttäytyminen – syitä ja muutoksen mahdollisuus. Valteri, valtion yleissivistävien erityiskoulujen palveluverkosto. Tervaväylän koulu: Oulu: Kalevaprint Oy. Määttä, Paula 1999. Perhe asiantuntijana. Erityiskasvatuksen ja kuntoutuksen käytännöt. Jyväskylä: Gummerus. Räsänen, Tiina 2014. Haastavasti käyttäytyvien autismin kirjon vanhempien tarvitsema tuki. Opinnäytetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto.
Perhetyön ryhmätoiminnan mahdollisuudet: vertaistukea ja palvelujärjestelmään vaikuttamista
Paikallisessa lastensuojelun perhetyön ryhmätoiminnan kehittämishankkeessa vahvistui käsitys, että ryhmätoimintaan osallistuminen ja ryhmissä syntyvä vertaistuki voimaannuttaa ja aktivoi lastensuojelun asiakkaita vaikuttamaan palvelujärjestelmään. Lisäksi voitiin todeta, että asiakkaiden osallistuminen ryhmätoiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin lisäsi työntekijöiden työmotivaatiota ja antoi lisää tietoa perhetyön asiakkaiden palvelutarpeista. Vaikka ryhmiä käynnistettiin samanlaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten arjen sujumisen ja perheiden kuntoutumisen tueksi, niistä muotoutui toiminnan edetessä luontaisia kehittämisen paikkoja. Kun lastensuojeluun liittyvistä asioista päästiin keskustelemaan laajemmalla kokoonpanolla virastoa tai perheyhteisöä neutraalimmassa ympäristössä, rohkaistuivat palvelujen käyttäjät tuomaan esiin kokemusasiantuntijuuttaan. Riittääkö ryhmätoiminnassa vieläkin kehitettävää? Lastensuojelun ryhmätoiminnasta on pyritty jo muutaman vuosikymmenen ajan kehittämään avohuollon työmenetelmää, jonka avulla voitaisiin korjaavasti tai ennaltaehkäisevästi tukea lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Ryhmätoiminta ei silti ole vakiintunut pysyväksi toimintatavaksi lähinnä resurssipulan ja lastensuojeluun liittyvän tutkimustiedon vähäisyyden takia, vaikka lukuisia projektivetoisia kehittämishankkeita on toteutettu ja dokumentoitu. (Pekkarinen 2006, 2011, Kananoja 2007.) Ryhmätoiminnan avulla voidaan kuitenkin ylläpitää vaikeissa olosuhteissa elävien lasten ja nuorten toivoa ja lisätä heidän mahdollisuuksiaan selviytyä elämässään (Heikkinen – Levamo – Parviainen - Savolainen 2007.) Lastensuojelun laatusuosituksissa kehotetaan lisäämään lastensuojelun asiakkaiden, niin lasten, nuorten kuin vanhempienkin osallisuutta lastensuojelupalveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa, koska vain osallisuuden toteutuessa on mahdollista saavuttaa aito yhteistyö kaikkien osapuolten välillä ja sitä kautta varmistaa lapsen edun toteutuminen. Laajemmasta näkökulmasta katsottuna asiakasosallisuuden lisääminen sosiaalipalvelujen kehittämisessä on tärkeä sosiaalipoliittinen tavoite hyvinvointivaltion siirtyessä kohti managerismia ja tilaaja-tuottajamalleja (Toikko 2011.) Kansalaisten osallistuminen parantaa tiedonkulkua ja läpinäkyvyyttä palvelujärjestelmässä, jolloin järjestettävät palvelut ja kansalaisten tarpeet kohtaavat paremmin. Yhteiskunnassa kaivataan uudenlaisia tapoja voida vaikuttaa perinteisten kuulemisten, tyytyväisyyskyselyjen ja edustajavaalien lisäksi. On myös syytä pitää mielessä, että demokratiassa on pidettävä huolta heikommassa asemassa olevien äänen kuulemisesta varsinkin heille välttämättömissä asioissa, kuten palveluissa. (Matthies 2013) Työnsä kehittämisestä kiinnostunut perhetyöntekijöiden työryhmä vastasi alaotsikon kysymykseen myöntävästi ja lähti toteuttamaan paikallista perhetyön ryhmätoiminnan kehittämishanketta. Kehittämishankkeen yhteydessä syntyi myös tässä artikkelissa esiteltävä toimintatutkimuksellinen opinnäytetyö. Opinnäytetyön tehtävänä oli selvittää, miten perhetyön asiakkaiden osallisuus toteutuu perhetyön ryhmätoiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa, ja miten työntekijät voivat lisätä asiakkaiden osallisuutta. Lisäksi tehtävänä oli selvittää, miten ryhmätoiminnan avulla vahvistetaan asiakkaiden osallisuutta palvelujen kehittämiseen. Kehittämisen työkalut ja tulokset Työntekijälähtöisessä kehittämishankkeessa tavoiteltiin toimintatutkimukselle ominaista käytännöllisen osaamisen lisääntymistä sekä osallistujien valtautumista. Toimintatutkimus voidaan ymmärtää paitsi työtä kehittävänä menetelmänä myös eettisenä ja emansipatorisenakin asenteena, jonka päämääränä on ihmisen hyvän elämän edistäminen laajassa merkityksessä. (Heikkinen - Jyrkämä 1999) Koska myös perhetyössä ihmisen hyvä elämä kuuluu eettisiin pääperiaatteisiin, toimintatutkimuksellisen lähestymistavan valitseminen oli motivoivaa. Kehittämistoimintaa toteutettiin konkreettisesti kymmenen kuukauden ajan viidessä ryhmässä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa. Hankkeessa sovellettiin kehittävän työntutkimuksen ekspansiiviseen oppimiseen suuntaavaa asetelmaa. Ryhmätoiminnan kehittämisestä koottiin osallistuvan havainnoinnin keinoin peiliaineistoja, joita reflektoitiin seitsemässä eri työryhmän kehittämissessiossa. Yhteisen pohdinnan seurauksena syntyneet korjausliikkeet toteutettiin mahdollisimman pian, ja niiden vaikutuksia arvioitiin seuraavissa kehittämissessioissa. Opinnäytetyössä tarkasteltiin prosessin kahta kehittämissykliä, jotka ekspansiivisen oppimisen kehälle asetettuina kuvasivat uuden toimintamallin suunnittelun, käyttöönoton ja arvioinnin vaiheita. Tutkimusaineisto, jonka perusteella tutkimuskysymyksiin vastattiin, koostuu kenttäpäiväkirjaan kootuista havainnoista ja avoimista keskusteluista ryhmäläisten ja ohjaajien kanssa ryhmissä, kehittämissessioiden dokumentoinneista ja sekä ryhmäläisille että työntekijöille suunnatuista palautekyselyistä. Opinnäytetyön tekijä kuului työtään kehittävään työyhteisöön, ja hyödynsi kaksoisrooliaan menemällä mukaan tutkittavaan käytäntöön, koordinoimalla toimintaa ja innostamalla sekä työntekijöitä että asiakkaita kehittämään ryhmätoimintaa. Keskeiset tulokset Keskeisinä tuloksina voitiin todeta, että ryhmätoiminta ja siellä syntyvä vertaistuki voimaannuttavat osallistujia. Ryhmäläiset kokivat perhetyön ryhmät turvallisiksi, hyvinvointia kohentaviksi paikoiksi, jonne oli mielekästä kotoa lähteä. Ryhmätoiminnan havaittiin aktivoivan asiakkaita vaikuttamaan palvelujärjestelmään, prosessin edetessä heidän osallisuutensa toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa lisääntyi selvästi. Työntekijät arvostivat ryhmätoiminnan kautta syntynyttä tasavertaisempaa työskentelysuhdetta, ja kuvasivat sen lisäävän työmotivaatiota ja antavan uudenlaista tietoa palvelutarpeista. Johtopäätöksinä voi todeta, että asiakkaiden kokemustieto yhdistettynä työntekijöiden ammattitaitoon tuottaa toimivampaa lastensuojelutyötä. Jatkossa jaetun asiantuntijuuden mahdollisuuksia tulisi hyödyntää perhetyön lisäksi myös lastensuojeluprosessin muissakin vaiheissa unohtamatta asiakasosallisuuden huomioimista ja kehittämistä. Palvelunkäyttäjien osallisuus luo hyvinvointia Suunnitteluvaiheessa perhetyöntekijät olettivat perhetyön asiakkaiden hyötyvän ryhmistä, ja tämä oletus tulee aineiston kautta vahvistetuksi. Se, miten paljon ryhmät saivat positiivista palautetta kaikilta mukana olleilta asiakkailta, oli ehkä yllättävääkin, kuten myös esimerkiksi lasten ryhmän vanhempainilloissa syntynyt yhteisöllinen tunnelma. Kehittämishankkeen arviointivaiheessa työntekijät olivat yhtä mieltä siitä, että asiakkaat opettivat työntekijöille paljon tasavertaisen kohtaamisen toteuttamisesta. Osallisuuden lisääntyminen näkyy aineistossa monin tavoin, monipuolisesta toiminnan suunnittelusta ja arvioinnista aina vaatimuksiin ryhmien jatkamiseksi. Asiakkaiden valmiudet olla osallisina vaihtelevat, joten ryhmätoiminnan lisäksi tarvitaan monipuolisesti muunlaisiakin osallisuuden mahdollisuuksia ja muotoja. Palvelujen kehittämisessä asiakkaan osallisuutta voidaan tukea asiakaslähtöisellä toiminnalla, sen mahdollistavalla johtamiskulttuurilla ja työntekijöiden asiakaslähtöisellä asenteella. (Laitila 2010) Osallisuutta kuvataan usein erilaisilla tikapuu- tai tasomalleilla, joista esimerkiksi Toikon (2011) esittämistä neljästä tasosta tässä hankkeessa edettiin toiselle tasolle. Siinä asiakkaat voivat saada aktiivisen, mutta silti rajoitetun osallistumisoikeuden kehittämiseen tilanteessa, jossa kehittämisen muoto ja tavoitteet oli asetettu organisaatiosta käsin etukäteen. Asiakkaita kannustettiin osallistumaan aktiivisesti ryhmissä, mutta työntekijöiden kehittämissessioihin ei vielä ollut valmiuksia kutsua heitä mukaan. Kokemusasiantuntijuuden merkitys kuitenkin kasvoi kehittämistyön aikana, joten tulevaisuudessa on mahdollista edetä kolmannelle asiakasosallisuuden tasolle, jossa kokemusasiantuntijuus ja ammatillinen asiantuntijuus huomioidaan tasavertaisesti. Työntekijälähtöinen ja – vetoinen paikallinen kehittämishanke jäi organisaatiossa alkukiinnostuksen jälkeen melko yksin ja unohduksiin työyhteisön muiden haasteiden alle. Suurimmat häiriöt kehittämistyöhön aiheutuivat työntekijävaihdoksista, jokaisessa kehittämissessio toteutettiin erilaisella kokoonpanolla, sekä organisaation nopeasta tarpeesta sopeuttaa toiminta jyrkästi väheneviin taloudellisiin resursseihin. Kehittämistyö keskeytyi resurssipulan vuoksi ensimmäisen ryhmätoimintavuoden jälkeen ainakin puoleksi vuodeksi, joten perhetyön ryhmätoiminnan kehittämisessä saavutettuja tuloksia ja toimintatapoja ei päästy heti juurruttamaan. Vaatii rohkeutta luottaa siihen, ettei tehty työ ollut turhaa, ja että ryhmätoiminnasta kiinnostuneet perhetyön asiakkaat sekä perhetyöntekijät pääsevät mahdollisimman pian jatkamaan hyvään vauhtiin päässyttä tässä toimintaympäristössä uudenlaista yhteistyötä. Artikkeli perustuu Leena Rinteen Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön "Tavataan Perhetuvalla - lastensuojelun perhetyön ryhmätoimintaa kehittämässä". Leena Rinne, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Heikkinen, Alpo – Levamo, Pauliina – Parviainen, Maaret – Savolainen, Aili 2007 (toim.) Näe minut – kuule minua. Kokemuksia ryhmistä. Soccan ja Heikki Waris-instituutin julkaisusarja nro 11. Helsinki: Yliopistopaino. Kananoja, Aulikki – Lavikainen, Marjo – Oranen, Mikko 2013. Toimiva lastensuojelu – selvitysryhmän loppuraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:19. Laitila, Minna 2010. Asiakkaan osallisuus mielenterveys- ja päihdetyössä. Fenomenografinen lähestymistapa. Kuopio: Kopijyvä Oy. Matthies, Aila-Leena – Rantamäki, Niina 2013 (toim.). Miten kuntalaisten osallistuminen tukee palveluita. Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla. Kampa-hankkeen julkaisu. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino. Pekkarinen, Elina 2011. Lastensuojelun tieto ja tutkimus – asiantuntijoiden näkökulma. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisuja 51. Pekkarinen, Elina 2006. Murrosikäisten tyttöjen kokemukset lastensuojelun ryhmätoiminnasta. Teoksessa Forsberg, Hannele – Ritala-Koskinen, Aino – Törrönen, Marita: Lapset ja sosiaalityö. Kohtaamisia, menetelmiä ja tiedon uudelleenarviointia. Juva: PS-kustannus. 99–128. Toikko, Timo 2011. Kokemusasiantuntija palvelujen kehittäjänä. Teoksessa Ruuskanen, Petri – Savolainen, Katri – Suonio Mari (toim.) Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. EU: Unipress. 103–117.
Nuorten kokemuksia ammatillisesta kuntoutuskurssista – ”Tuntui niinku oikealta elämältä”
Ammatillinen kuntoutus nuoren tukena matkalla kohti työllistymistä Artikkeli perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön, jossa aineistona oli yhdeksän nuoren teemahaastattelu. Nuoret ovat osallistuneet ammatilliselle kuntoutuskurssille vuosina 2012–2013. Nuorilta kysyttiin heidän kokemuksiaan kuntoutuksesta sekä ideoita toiminnan kehittämiseen. Nuoret kokivat saaneensa kuntoutuksesta tukea työssä ja arkielämässä selviytymiseen sekä uusia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja ammatillisen tulevaisuuden suunnitteluun. Voimavarojen ja itsetunnon vahvistumisen sekä sosiaalisten taitojen lisääntyessä kokemus osallisuudesta lisääntyi. Nuoret toivoivat lisää yksilöllisyyden huomioimista, toiminnallisuutta ja arkitaitojen harjaannuttamista. Nuorten asema ja elinolot ovat nousseet 2000-luvulla yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön. Huomioin kohteena ovat olleet nuorten sijoittuminen koulutus- ja työmarkkinoille ja osallisuus yhteiskunnan toimintaan. Nuoruus on ikävaihe, jolloin pyritään etsimään paikkaa ja tekemään valintoja kaikilla elämänalueilla. Samaan aikaan yhteiskunta edellyttää ja toivoo nuorelta koulutus- ja ammatinvalintojen tekemistä ja työelämässä tarvittavien valmiuksien vahvistamista. Pelkän perusopetuksen pohjalta töitä hakevien nuorten uhka syrjäytyä työmarkkinoilta on lisääntynyt entisestään. Työntekijöiden kysynnän vähentyessä myös tutkinnon suorittaneet nuoret kilpailevat samoista työpaikoista irtisanottujen tai lomautettujen ammattilaisten kanssa. (Winqvist 2011: 76–77.) Palkkatyötä on totuttu pitämään yhtenä moderniin yhteiskuntaan kiinnittymisen alueena ja mikäli nuorelle ei avaudu mahdollisuutta siirtyä työelämään, tilanne voi muodostua ristiriitaiseksi nuoren kohdalla. (Nivala 2007: 90–91.) Nuori voi tarvita tukea oman ammatillisen polun löytymisessä ja työelämässä tarvittavien taitojen harjaannuttamisessa. Tätä voidaan tukea ammatillisen kuntoutuksen avulla. Työkyky nähdään kokonaisvaltaisena ilmiönä, johon vaikuttavat työssä selviytymisen ja jaksamisen lisäksi parempi fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky, arkielämässä selviytyminen ja elämänhallinta. (Järvikoski – Härkäpää 2011: 117–118.) Kuntoutus voi tuoda nuoren elämään osallisuuden, luottamuksen vahvistumisen ja myönteiseen tulevaisuuteen suuntautumisen kokemuksia (Savukoski – Kauramäki 2004: 122). Ryhmästä voimaa ja ohjauksella osallisuutta Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi on tarkoitettu 16–29-vuotiaille nuorille. Kursseille valittavat nuoret ovat koulutusta vailla olevia, koulutuksen keskeyttäneitä tai ammattiin valmistuneita nuoria, joiden on vaikea työllistyä. Sairauden lisäksi työhön tai koulutukseen sitoutumisen esteenä voivat olla myös elämänhallinnan puute ja syrjäytyminen. Kurssin tavoitteena on auttaa nuorta pääsemään työelämään joko suoraan työharjoittelun kautta tai etsimällä kuntoutujalle sopiva koulutus- tai ammattiala. Ammatillinen kuntoutuskurssi on ryhmämuotoista toimintaa, jossa ryhmän sosiaalinen tuki edistää tavoitteiden toteutumista. Työharjoittelu oikeilla työpaikoilla, ryhmässä työskentely sekä yhteiset keskustelut harjaannuttavat nuoren sosiaalisia taitoja ja työelämävalmiuksia. Kuntoutuskurssilla nuoren kanssa työskennellään ratkaisu- ja voimavarakeskeisesti. Työtavan perustana ovat jo toimivien, olemassa olevien voimavarojen etsiminen ja löytäminen sekä niiden vahvistuminen. Eniten ohjauksessa saadaan aikaan, kun ohjattavan ja ohjaajan välille muodostuu vuorovaikutuksellinen, yhteistyötä korostava ja neuvotteluun perustuva suhde. Nuoren elämässä ja arjessa voi olla asioita, jotka estävät häntä saavuttamasta ammatillisia tavoitteitaan työn tai koulutuksen suhteen. Näitä voi olla oppimisvaikeudet, arjen taitojen puute tai epäsäännöllinen päivärytmi. Nuori saa ohjaajalta tietoa erilaisista koulutusvaihtoehdoista ja ohjausta arjen- ja elämänhallintaan, mutta asettaa itse tavoitteensa ja aikataulunsa elämänsä suunnittelussa ja muutosprosessissa. Joskus nuorella voi olla toiveena suorittaa kuntoutuskurssiin kuuluva työharjoittelu sellaisen työn parissa, joka ei sovellu hänelle terveydentilansa vuoksi tai jossa työn vaatimustaso on nuoren tietoihin ja taitoihin nähden liian korkea. Luottamuksellisessa ohjauksessa ja tuettuna nuori voi kokeilla rajojaan epäonnistumista ja virheitä pelkäämättä. Toisaalta nuoren onnistunut työharjoittelujakso voi parhaimmillaan pysäyttää epäonnistumisten kierteen. Tällöin ”keskeyttäjä”, ”häirikkö” tai ”koulukiusattu” nuori puhuttelee itseään toisella tavalla rakentaen itselleen erilaista identiteettiä ja itsetuntoa. (Vänskä ym. 2011: 76.) Nuoret toivat haastatteluissa esille ryhmän merkityksen kuntoutumisen onnistumiselle ja tavoitteiden saavuttamiselle, mutta sen rinnalla korostettiin yksilöllisyyttä ja henkilökohtaisen seikkojen huomioimista. Tämän ajattelutavan voidaan nähdä heijastavan vallitsevaa ajatusmaailmaa sekä kulttuurista ja yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa korostuvat toisaalta yksilöllisyys ja yksityisyys, mutta myös yhteisöllisyys ja sosiaalisten taitojen merkityksen korostaminen. Erilaiset pärjäämisen ja menestyksen vaatimukset hämmentävät erityisesti niitä nuoria, jotka etsivät paikkaansa erilaissa yhteisöissä sekä minuuden rajojaan suhteessa muihin ihmisiin ja omaan itseen. Tulevaisuudessa on löydettävä keinoja, miten ja millaisen kuntoutuksen keinoin voidaan auttaa myös niitä nuoria, joiden arki rajoittuu kotiseinien sisälle ja joiden kontaktit ulkomaailmaan tapahtuvat tietokoneen välityksellä. Miten kuntoutuskurssilla voitaisiin hyödyntää sosiaalista mediaa vuorovaikutustilanteita jännittävien nuorten kanssa? Toisaalta nuoren työelämätaitoja vahvistava kuntoutustoiminta perustuu kasvokkain tapahtuvaan vuorovaikutukseen ja ryhmässä oppimiseen eivätkä nykyteknologia ja sähköiset sovellukset voine koskaan korvata kasvokkain tapahtuvaa kommunikointia. Kuntoutuksen hyödyt ovat muutakin kuin työllistymistä ja koulutukseen pääsyä Kuntoutuksen hyötyä nuorelle ei voida arvioida ainoastaan työllistymisen tai koulutukseen hakeutumisen näkökulmasta. Haastatellut nuoret kertoivat muutoksista, jotka edistivät selviytymistä: arki jäsentyi ja ammatilliset tavoitteet selkiintyivät. Vaikka ammatillisen kuntoutuskurssin strategiassa tavoitteeksi on asetettu ensisijaisesti nuoren työllistyminen työharjoittelun tai koulutuksen kautta, kuntoutuksen voidaan katsoa hyödyttäneen nuorta, mikäli nuoren sosiaalinen toimintakyky lisääntyy ja sitä kautta elämänhallinta vahvistuu. Kaisa Priiki, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Järvikoski, Aila – Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. 5. Uudistettu painos. Helsinki: WSOYpro Oy Kiipulan ammattiopisto 2012. Nuorten ammatillisen kuntoutuskurssin toteutusohje. Nivala Elina 2007. Sosiaalipedagogiikka nuorten yhteiskunnallisen kasvun tukena. Teoksessa Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 2007. Suomen sosiaalipedagoginen seura ry. Kuopio: Kopijyvä. 77–107. Savukoski, Marjo – Kauramäki, Pirjo 2004. Nuoren sosiaalinen tukeminen omalle ammatilliselle uralle. Teoksessa Karjalainen, Vappu – Vilkkumaa, Ilpo (toim.): Kuntoutus kanssamme. Jyväskylä: WS Bookwell Oy. 123–136. Winqvist Leena 2011. Työ- ja elinkeinohallinto. Teoksessa Aaltonen, Kimmo (toim.) Nuorten hyvinvointi ja monialainen yhteistyö. Tallinna: AS Pakett. 74–86. Vänskä, Kirsti – Laitinen-Väänänen, Sirpa – Kettunen, Tarja – Mäkelä, Juha 2011. Onnistuuko ohjaus? Sosiaali- ja terveysalan ohjaustyössä kehittyminen. Helsinki: Edita Prima.
Päihdekuntoutusta lapsiperheille
Helsingin kaupungin päihdepalveluissa perhekeskeinen työ on yksi keskeinen kehittämistyön kohde. Päihdetyön haasteena on perheiden ohjautuminen ajoissa päihdehoitoon ennen kuin päihdekäyttö on perheessä niin vaikeutunut, että lasten tilanteissa joudutaan tekemään vaikeita huostaanotto ratkaisuja. Vanhempien päihderiippuvuus koskettaa koko perhettä. Lastensuojelulaki velvoittaa meitä puuttumaan perhetilanteeseen, mikäli lapsen tilanne tuottaa huolta. Päihdehuollon palveluja tulee tarjota henkilölle, jolla on päihteiden käyttöön liittyviä ongelmia sekä perheille ja muille läheisille. Päihdepalveluja on annettava aina henkilön, perheen ja muiden läheisten avun, tuen ja hoidon tarpeen perusteella. ( Päihdehuoltolaki 1986/41/§7) Vuoden 2009 kansallisen mielenterveys - ja päihdesuunnitelman ehdotuksessa korostetaan, että vanhempien päihderiippuvuuden vuoksi riskissä olevat lapset tulee tunnistaa ja heidän kasvuaan tukea. Tavoitteena on koko perheen tukeminen, lapsen etu huomioiden. Perhekuntoutuksessa vanhempien päihdekäyttöä tuleekin tarkastella lapsinäkökulmasta. Lapsiperheet ovat päihdetyön haasteena. Päihdepalveluissa pyritään tehostamaan yhteistyötä eri tahojen kanssa ja siten madaltamaan perheiden hoitoon ohjautumisen kynnystä. Parhaimmillaan perheiden tavoitettavuus sekä päihdehoitoon ohjautuminen nopeutuu ja aikaistuu. Palvelu-menetelmien kehittäminen sekä uudelleen arvioiminen on tarpeen, jotta kyetään entistä paremmin vastaamaan lapsiperheiden päihdekuntoutuksen erityistarpeisiin. Perhekeskeinen työote päihdekuntoutuksessa Keskeistä perheiden päihdekuntoutuksessa on perhekeskeinen työorientaatio, jossa tavoitteena on työskentely koko perheen kanssa. Perhekeskeisessä työskentelyssä huomiota kiinnitetään perheenjäseniin yksilöinä, mutta erityisesti lapseen. Työskentely lapsen kanssa edellyttääkin lapsen nostamista työskentelykumppaniksi. Lapsiperheiden päihdekuntoutuksessa pyritään vanhemmuuden huomioimisen lisäksi vahvistamaan yksilön ja koko perheen elämänhallinnan taitoja. Tavoitteena on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalisen tilanteen koheneminen. Perhekeskeinen päihdetyö on työmuotona haastavaa ja erityisosaamista edellyttävää työtä, jossa huoli vanhempien päihdekäytöstä suuntaa huolen myös lapseen. Perheiden päihdekuntoutusta käsittelevien tutkimusten mukaan huolestuttavaa on se, että perhekeskeinen näkökulma näyttäytyi edelleen niin, että perhettä kohdeltiin yksikkönä eikä lasten kokemuksia erikseen kysytty. Työskentely suoraan lasten kanssa ei tutkimusten mukaan siten vaikuttanut kovin yleiseltä toimintatavalta. Perheiden auttamiseksi tarvitaankin uudenlaisia toimintamalleja, jossa lapsi ja vanhemmat sekä muut lapselle vastuulliset aikuiset otetaan työskentelyyn mukaan perheen kanssa. Päihdekuntoutuksen merkitys perheiden kuntoutumiselle Vuonna 2014 valmistuneen opinnäytetyöni tavoitteena on ollut selvittää, mikä merkitys päihdekuntoutuksella on ollut lapsiperheiden kuntoutumiselle. Miten lapsinäkökulma huomioitiin perhekuntoutuksessa sekä mikä oli muuttunut perheen arjessa päihdekuntoutuksen jälkeen. Opinnäytetyön tavoitteena on ollut myös tuottaa tietoa päihdepalvelun ja lastensuojelun yhteistyöstä. Opinnäytetyön haastatteluaineisto koostui vanhempien perhekuntoutuskokemuksista. Kaikki vanhemmat olivat kokeneet, että perhekuntoutus oli ollut vanhemman kuntoutumisen ja perheen eheytymisen kannalta merkityksellinen interventio. Perhekuntoutuksella oli kaikkien perheiden kohdalla merkitystä lapsen kotiin saamiseksi tai perheen yhdessä pysymiseksi. Lapsen tilanteen turvaaminen ja korjaaminen motivoi kaikkia vanhempia sitoutumaan perheiden päihdekuntoutukseen. Perhekuntoutuksessa lapsinäkökulma toteutui kaikkien vanhempien mielestä hyvin. Lapsen osallistuminen kuntoutukseen merkitsi vanhemmille mahdollisuutta todentaa lapselle kuntoutusmotivaatiota ja rakentaa siten uutta luottamuspohjaa lapsiinsa. Kuntoutuksessa kaikilla vanhemmilla oli tavoitteena elämäntilanteen muuttaminen paremmaksi päihteettömyyden kautta. Luottamuksen, rehellisyyden ja avoimuuden kokemukset perhekuntoutuksessa olivat vanhemmille merkityksellisiä arvoja. Perhekohtaisen tuen huomioiminen, parisuhdetta unohtamatta, vahvisti vanhempien vanhemmuutta. Lapsi oli merkittävä vanhemman kuntoutusmotivaatiota kannatteleva tekijä. Vanhempien päihdekuntoutuksen sujumiseen vaikutti vanhempien tulevaisuuteen suuntautuva tavoite lapsen kotiin saamisesta tai perheen yhdessä pysymisen mahdollisuudesta. Lapsen myötä vanhempien toivo paremmasta huomisesta voimistui ja vanhemman usko päihdekuntoutumiseensa ja vanhemmuuteen vahvistui. Päihdekuntoutuminen tuli vanhemmille merkitykselliseksi vanhemmuuden ja lapsinäkökulman huomioimisen kautta. Perheen kuntoutuessa vanhemmuus ja vanhempien pärjäämisen tunne perheenä vahvistui. Päihdekuntoutuksen keskeinen tavoite on tukea perhettä muutokseen ja kuntoutumiseen. Päihdepalvelun ja lastensuojelun yhteistyötä tiivistämällä ja lisäämällä mahdollistetaan tuen saanti perheelle, ennen kuin ongelmat hankaloituvat. Päihdekuntoutus mahdollistaa perheille ammattiauttajien tuen ja jopa poistaa lapsen huostaanotto uhan. Lapsen kotiutuminen on mahdollista, kun vanhemmilla ei ole päihdekäyttöä ja lapsen kasvuolosuhteet ovat lapsen edun mukaiset. Perhekuntoutuksen jälkeen tulee avohuollon tukitoimin tukea perheen päihteetöntä arkea ja vahvistaa vanhemmuutta. Perheiden elämänhallinta vahvistuu vanhempien päihteettömyyden myötä ja elämän puitteet rakentuvat päihteettömyyttä vahvistaviksi. Erityisesti vanhemmuus ja vanhempana lapsille toimiminen koettiin tärkeänä ja positiivisena asiana haastateltavien elämässä. Lapset olivat arjen sisällön keskiössä. Elämää suuntaavien valintojen tekeminen ei ole vanhempana aina helppoa, vaan arjessa uudelleenkin opeteltava asia. Lasten kotiutuminen kannatteli vanhempien päihteettömyyden jatkumista ja arjen rakentumista. Arjen sujuvuus lasten tilanteiden, asumisen ja työllistymisen osalta vahvisti vanhempien päihteettömyyttä. Kaikilla haastateltavilla oli optimistisia tulevaisuuden suunnitelmia. Päihteettömyyden jatkuessa toiveikkuus paremmasta elämästä vahvistui kaikilla perheiden vanhemmilla. Perhekuntoutus mahdollistaa parhaimmillaan vanhempien irtioton ja kuntoutumisen päihteistä sekä lapsen tilanteen selkeytymisen ja perhetilanteen eheytymisen. Lapsiperheet tulevaisuuden päihdepalvelussa Yhteiskunnassamme lapsiperheet, joissa vanhemmilla on päihderiippuvuus, on entistä yleisempi ilmiö johon on syytä reagoida. Tiedossa on, että päihdepalveluihin ohjautuu vain jäävuorenhuippu niistä perheistä, joissa tuen tarve vanhempien päihdekäytön vuoksi on ilmeinen. Päihdehuollon tulevaisuuden haasteena on lapsiperheiden tavoitettavuus ennen kuin perheen tilanne on vanhempien päihderiippuvuuden vuoksi kriisiytynyt. Perhekuntoutus on päihdetyön erityisosaamista, jossa tuetaan vanhempien kuntoutumista päihderiippuvuudesta, pyrkien koko perheen kuntoutumiseen. Perhetilanteiden pitkittyminen ei ole etenkään lasten kannalta suotavaa. Tämä haastaa tiivistämään erityisesti lastensuojelun ja päihdepalvelujen yhteistyötä, mutta myös päihdepalvelujen yhteistyötä muiden tahojen kanssa. Opinnäytetyön tulokset osoittavat, että lapsiperheiden päihdekuntoutukselle on tarvetta. Tällä hetkellä päihdehuollossa pyritään kehittämään perhelähtöisiä avohuollon päihdepalveluja. Perhekuntoutuksella on päihdepalveluissa selkeä oma paikka lapsiperheiden kokonaisvaltaisen päihdekuntoutuksen toteuttamiseksi. Perhekuntoutuksessa yhteistyö lastensuojelun avohuollon kanssa on lasten tilanteen arvioimiseksi merkityksellistä. Päihdehuollon ja lastensuojelun yhdistäminen perhekuntoutuksessa haastaa perhetyön tekemisessä ymmärtämään lastensuojelun lähtökohtia ja toisaalta lastensuojelua päihdepalvelujen perhetyön lähtökohtia. Tulevaisuudessa päihdehuollon vahvana suuntana on painottaa avohuollollisia päihdepalveluja. Yhteistyötä painotettaan entistä enemmän lastensuojelun, psykiatrian avohuollon, sosiaalitoimen ja peruspalvelujen suuntaan. Yhteistyötä pyritään lisäämään myös kolmannen sektorin, kuten järjestöjen ja vertaistukea tarjoavien tahojen kanssa. Perheiden päihdehoitoon ohjautuminen tuleekin suunnata toteutettavaksi mahdollisimman monen tahon joustavana ja matalakynnyksisenä varhaisen tuen palveluna. Ammattiauttajien paikka on tukea ja vahvistaa vanhempien alkumotivaatiota päihdehoidon toteutumiseksi. Perheen päihdekuntoutuksen toteutuminen saattaa muutoin epäonnistua, eikä muutoksen aikaansaaminen perheessä onnistu. Tulevaisuudessa tuleekin rakentaa entistä selkeämpiä perhekohtaisia hoitojatkumoja, joissa yhteistyöllä turvataan tuen saanti kaikille perheenjäsenille. Tarvitaan varhaista tukea perheille ja nopeaa hoitoonohjausta perhetilanteiden niin edellyttäessä. Lapsiperheiden päihdekuntoutus on yhteiskunnallisesti merkityksellinen päihdepalvelu, johon tulee tulevaisuudessa panostaa. Artikkeli perustuu Anu Sinin Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön, Päihdekuntoutusta lapsiperheille ”Muutos on ihan oikeesti mahdollista”. Anu Sin, Sosionomi Yamk
Sosiaalialan tutkimus, kehittäminen ja erikoistumiskoulutus sote-lain valmistelussa
Kun viime vuodet on puhuttu sote:sta, useimmiten sanan alkuosasta ei juurikaan puhuta vaikka sosiaalialan palvelujen piirissä on satoja tuhansia ihmisiä elämänkaaren eri vaiheissa. Valmisteilla olevassa sote-laissa tullaan säätämään myös miten valtio osallistuu alan tutkimuksen, kehittämisen ja erikoistumiskoulutuksen järjestämiseen. Tällä hetkellä esimerkiksi terveydenhuollon tutkimusta ja lääkäreiden erikoistumiskoulutusta rahoitetaan valtion toimesta. Sosiaalialalta vastaavat säädökset ja rakenteet puuttuvat, lukuunottamatta vuoden 2001 alusta lähtien perustettuja sosiaalialan osaamiskeskuksia, jotka saavat perustoimintaansa pienen valtionosuuden. Osaamiskeskusten toiminta on ollut erityisen merkityksellistä, mutta kehittämistyön pitkäjänteisyys on jatkuvasti vaakalaudalla kun pääosa toiminnasta rahoitetaan ulkopuolisella lyhvtkestoisella hankerahoituksella. Vaikuttavuustietoa ja erityisosaamista tarvitaan Kuitenkin esimerkiksi sosiaalialan toiminnan vaikuttavuudesta tarvittaisiin jatkuvasti tutkimustietoa niin lastensuojelun, sosiaalityön, päihde- ja mielenterveystyön kuin vammais- ja vanhustenhuollon asiakastyöstä. Alan kehittämishankkeissa tehdään jatkuvia ihmiskokeita erilaisilla tukitoimilla ja muilla interventioilla. Kehittämishankkeissa ei kuitenkaan tuoteta tutkimustietoa siitä, miten palveluilla ja erilaisilla tukitoimilla vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja elämään. Vuosien ajan on peräänkuulutettu myös osaamista esimerkiksi lastensuojelutyöhön, kuitenkaan erikoistumiskoulutusta ei ole millään tavalla organisoitu ja rahoitettu. Erityisosaamista vaativaan lastensuojelutyöhön tulee voida erikoistua ammatillisen peruskoulutuksen jälkeen. Myös sosiaalialalle tutkimus- ja opetuskeskukset On itsestään selvää, että sosiaalialan tulee olla tasavertaisessa asemassa terveydenhuollon kanssa alan tutkimuksen, kehitystyön ja erikoistumiskoulutuksen voimavaroissa. Kirjoitettavana olevassa sote-laissa tulee olla pykälät, joilla muodostetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä sote-alan käytäntötyön ja sen opetuksen tutkimus- ja opetuskeskukset. Tällaiset tutkimus- ja opetuskeskukset pitää olla kullakin viidellä sote-alueella ja mahdollisesti niiden filiaalipaikkakunnilla. Tutkimus- ja opetuskeskukset verkottuvat alueensa kuntien ja muiden sosiaalialan palveluja tuottavien kanssa. Erikoitumiskoulutus organisoidaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyönä. Käytännön erikoistuminen tapahtuu esimerkiksi sovittujen TK-kuntien lastensuojelutyössä tai niiden vastuulla toimivien sijoitettujen lasten hoitoyksiköissä. Edellisessä jo roskiin menneessä sote-lakiesityksessä mainittiin, että kullekin sote-erityisvastuualueelle perustettaisiin esimerkiksi lastensuojelun erityisosaamisen keskus. Näin voitaisiin kirjoittaa uuteenkin sote-lakiesitykseen. Mutta kaikkien osaamista ei huolittasi mukaan Olen ollut viime aikoina eri foorumeilla mukana keskusteluissa, joissa yliopistojen sosiaalityön professorit rajaavat ammattikorkeakoulut pois sote-lain tutkimus- ja opetuskeskuksen ja erikoistumiskoulutuksen virallisesta rakenteesta. Heidän mielestään niiden tulee olla yliopistollisia keskuksia, ja laissa ei pitäisi mainita ammattikorkeakouluja. Tosiasia kuitenkin on, että valtaosa sosiaalialan ammattilaisista koulutetaan ammattikorkeakouluissa, ja joissa voi suorittaa myös ylemmän korkeakoulututkinnon. Näiden tutkintojen opettajista ja yliopettajista iso osa on saanut tutkijakoulutuksen (tohtori tai lisensiaattitutkinto). On sosiaalialan tutkimusosaamisen haaskaamista, mikäli tällainen opetus- ja käytäntötutkimuksen osaaminen jätetään sote-alueen rakenteista pois. Hyvinvointia ja terveyttä edistävä & ongelmia ja sairauksia ehkäisevä Kun pääosa sosiaalialan työstä tehdään kunnissa lähellä ihmistä, on tärkeää, että sote-lain ensimmäisessä pykälässä sanotaan sote-alan keskeisimpänä päämääränä ihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistävä sekä ongelmia ja sairauksia ehkäisevä toiminta. Laissa tarvitaan porkkanoita, joilla kunnat ovat motivoituneita jatkossakin kehittämään perusterveyden- ja sosiaalihuollon, peruskoulun, päivähoidon, liikunnan, nuorisotyön ja arkikulttuurin toimijoiden yhteistyötä kansalaisten kanssa. Yksi tällainen porkkana voisi olla suunniteltu ”sairastavuuskerroin”, jonka mukaan kunta maksaa sote-alueelle sitä enemmän mitä heikommin se huolehtii kuntalaistensa terveydestä ja hyvinvoinnista. Raha kun tuntuu aina puhuvan päättäjille. Sirkka Rousu, HT, yliopettaja, sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto
Lapsen huostaanotto – miten sen jälkeen vanhempia tuetaan?
Oman lapsen huostaanotto, asia jota ei toivoisi kenenkään vanhemman joutuvat kokemaan, puhumattakaan lapsesta. Huostaanotto on lastensuojelun viimeisin ja radikaalein toimenpide, joka tehdään silloin kun kaikki muut keinot on käytetty, ne avohuollon tukitoimet, jotka eivät ole riittäneet tukemaan perhettä niin, että lapsi voisi asua vanhempansa luona. Mikä sitten on riittävää vanhemmuutta tai mikä on lapsen ja vanhemman etu lastensuojelun asiakkaana? Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden on aina perusteltava päätöksensä faktatietoihin ja erityisesti huostaanoton valmistelussa, vain tosiasioilla on merkitystä. Vanhempien tai lasten vastustaessa huostaanottoa, käsittelee hallinto-oikeus asian ja vaatii päätöksille faktoihin perustuvaa tietoa eikä mutu-tuntumaa. Siksi lastensuojelun ammattilaisilla on suuri vastuu siitä, millä menetelmillä esimerkiksi vanhemmuutta ja perhesuhteiden vuorovaikutusta mitataan ja miten se kirjataan asiakirjoihin tarkasti perusteltuna. Huostaanoton voimaantulossa, oli se sitten perheen tai hallinto-oikeuden hyväksymä, sosiaalityöntekijöiden työ ja vastuu jatkuu. Lapselle tehdään aina asiakassuunnitelma sijaishuollossa, ja se tarkastetaan säännöllisesti. Samoin ei aina ole vanhempien tukitoimien laita, vaikka huostaanotto on suuri kriisin vanhemmalle, usein esimerkiksi vanhemman päihdeongelma voi syventyä, kun lapsi huostaan otetaan. Myös vanhemmat tarvitsevat ammattilaisten apua ja vertaistukea huostaanotossa ja tulevaisuuden rakentamisessa. Silloin myös lapsen oikeudet toteutuisivat paremmin, sillä vanhemman kuntoutumisella on suuri merkitys lapsen hyvinvointiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita aina sitä, että lapsi palaisi kotiin, mutta lapsen tiivis yhteys voisi säilyä avun saaneeseen biologiseen vanhempaan ja rinnakkaisvanhemmuus sijaishuoltopaikan kanssa voisi syntyä. Vastuun paikka - tukea sijoitetun lapsen vanhemmille Miia Pitkäsen Vastuun paikka-käytäntötutkimuksessa (2011) vahvistui, että lapsen vanhempien kuntoutumisen tukemiseen ei ole riittävästi mahdollisuuksia lapsen sijoituksen aikana. Aineisto perustui 14 vanhemman haastatteluun, joiden lapsi oli huostaan otettu. Vastuutyöntekijä lastensuojelussa oli selkeästi lapsen tarpeita varten, ja ammatillinen tuki vanhemmalle oli vähäinen. Aktiiviset vanhemmat saivat tukea paremmin kuin ne, jotka eivät sitä jaksaneet syystä tai toisesta hakea. Ammattilaisten tulisi siis miettiä, miten sijoitetun lapsen vanhempia voitaisiin tulevaisuudessa auttaa enemmän ongelmien ratkaisussa ja vanhemmuuden tukemisessa. Konkreettinen toimenpide-ehdotus Pitkäsen tutkimuksessa oli se, että vanhempien kanssa työskenneltäisiin suunnitelmallisesti kuntouttamistavoittein. Anne, ohjaaja lastensuojelussa, sosionomi ylempi AMK -opiskelija Lisätietoa Pitkänen Miia, 2011. Vastuun paikka! Vanhempien tukeminen lapsen huostaanotossa. Soccan ja Heikki Waris-instituutin julkaisusarja nro 26-2011. Saatavana verkossa.
Koulunuorisotyöntekijät tukevat oppilaiden koulunkäyntiä ohjaamalla osallisuustoimintaa ja olemalla arjessa läsnä
Tukioppilaat jakoivat ystävänpäivänä välitunneilla itse askartelemiaan pahvisia sydämiä kaikille halukkaille. Ideana oli kerätä nimiä omaan sydämeensä. Nimen sai aina, kun halasi jotakuta. Vapaaehtoinen koulun osallisuustoiminta tukee oppilaiden koulunkäyntiä ja koulun kasvatustyötä monin eri tavoin Piristystä arkeen, viihtyvyyttä ja just sellasta yhtenäisyyttä meidän kouluun tai niinku tuo meidän porukkaa yhteen. (Oppilas, yläkoulu.) Tavallaanhan tää on niinku koulunkäyntii ihan samassa mielessä kun matematiikan tunti, koska tästäkin oppii samalla tavalla. (Oppilas, yläkoulu.) Se on sillä tavalla vaikuttanut, et kaikilla on niinku kivaa, kun kaikille järjestetään kivoi juttui. Sitten, kun tietää, et seuraavana päivän on hauska päivä tulossa niin jotkut saattaa hyppiä ihan onnesta, et on tulossa kiva koulupäivä. (Oppilas, alakoulu.) Vapaaehtoisen koulun osallisuustoiminnan tarkoitus on osallistaa lapset ja nuoret heidän elämänpiiriinsä kuuluviin yhteisöihin sekä päätöksentekoon. Kouluissa toimii oppilaskunnan hallitusten lisäksi erilaisia oppilaiden osallisuusryhmiä, kuten tukioppilaat, mediatiimit ja tekniikkaryhmät, joiden toiminta ja tavoitteet määräytyvät osallistujien aktiivisuuden ja kiinnostuksen mukaan. Monipuolisella osallisuustoiminnalla on myönteistä vaikutusta: • koettuun kouluviihtyvyyteen • sosiaalisten taitojen kehittymiseen ja vertaissuhteiden rakentumiseen • ryhmä- ja yhteistyötaitojen, aktiivisen toimijuuden sekä vastuuntunnon kehittymiseen • erilaisten oppimisen ja onnistumisen kokemuksien syntymiseen sekä omien vahvuuksien tunnistamiseen • itsetunnon, itsearvostuksen ja minäkuvan kehitykseen • koulumotivaatioon sekä tulevaisuuden opiskelu- ja työelämään. Kun mä jotenkin ajattelen niin, että jokaisella pitäisi olla koulussakin sellanen tunne, että on hyvä jossakin. Niin jos vaan ei nää oppiaineet täällä suju, sitte on vielä se yksi paikka, se osallisuusryhmä. Et voi ollakin tosi hyvä siellä kioskilla tai voi ollakin tosi hyvä järjestää jotain juhlaa tai voi olla tosi hyvä videokuvaamaan tai jotain mut se, et joku juttu kuitenkin. (Opettaja.) Osallisuustoiminnalla nähdään olevan erityisen tärkeä paikka koulun arjessa. Vapaaehtoinen toiminta mahdollistaa sellaisten taitojen oppimisen areenan, mitä perinteiset oppiaineet eivät välttämättä tarjoa. Tekemisen ja toiminnan lomassa itsetuntemus vahvistuu, kun nuoret saavat onnistumisen kokemuksia. Nekin oppilaat, jotka eivät ehkä muuten pääse esille kouluyhteisössä, voivat näyttää kykynsä. Vaikka oppilas suoriutuisi heikosti oppiaineissa, hän voi löytää vapaaehtoisessa toiminnassa itsestään uusia puolia ja kasvaa aktiiviseksi toimijaksi omassa yhteisössään. No mul tulee ekana mieleen kaikki noi meidän kauhuleffat sun muut jutut, mis on niinku päässyt tekeen ihan uudenlaisia juttuja...päässy näytteleen ja editoimaan, kaikkee sellasii juttui päässyt tekeen mitä ei varmaan niinku muuten tulis tehtyä. (Oppilas, yläkoulu.) (…) Jos sä oot jossakin sellases toiminnassa, mistä sä niinku tykkäät, joka on just niinku koulun yhteydessä niin sun asenne ehkä parantuu ite niinku siihen koulunkäyntiin. (Oppilas, yläkoulu.) Kouluviihtyvyydellä ja yhteisöllisyyden kokemuksilla on myönteisiä vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kouluviihtyvyys ja yhteisöllisyyden tunne vahvistavat oppilaiden kokemuksia ryhmään kuulumisesta. Ryhmään kuulumisen tunne vahvistaa lapsen ja nuoren myönteistä minäkäsitystä, joka heijastelee parhaimmillaan kaikkeen heidän toimintaan. Osallisuustoiminta on koulunuorisotyöntekijän kasvatuskanava kouluviihtyvyyden luomisessa Muutamassa helsinkiläisessä peruskoulussa toimii nykyisin koulunuorisotyöntekijä. Koulunuorisotyö on vielä uusi ja vakiintumaton työmuoto Suomessa ja se on perustunut yksittäisten hankkeiden varaan. Koulunuorisotyöntekijät toimivat oppilaiden kokonaisvaltaisen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin tukijoina. Osallisuustoiminta on kasvatuskanava, jonka avulla koulunuorisotyöntekijä ohjaa, innostaa ja herättelee oppilaita luomaan kouluympäristöön yhteisöllisyyttä ja kouluviihtyvyyttä. Toiminnan lomassa on luontevaa kohdata oppilaat – osallisuus ja osallistaminen on toimiva työväline ja todellinen keino toimia lasten ja nuorten parissa ja rakentaa yhdessä heidän kanssaan turvallista yhteisöä. Koulunuorisotyöntekijä on niinku vastuussa tosi monesta tällasesta ryhmästä ja niinku mahdollistaa sen toiminnan ja on tosi positiivisella mielellä mukana kannustamassa niinku näit nuoria ja niinku luo sitä semmosta yteisöllisyyttä kouluun ja auttaa meitä luomaan kans ja tuo meidät yhteen. (Oppilas, yläkoulu.) Piristää meitä tässä koulunkäynnissä ja luo tällaista toimintaa, mitä ei oo aikaisemmin ollut ja koulunuorisotyöntekijä pitää yllä sitä toimintaa ja innostaa ihmisiä siihen ja tiedottaa siitä. (Oppilas, yläkoulu.) Koulunuorisotyöntekijällä on aikaa pysähtyä ja kuunnella Osallisuustoiminnan ohjaamisen lisäksi koulunuorisotyöntekijöillä on muitakin tärkeitä rooleja koulun arjessa. Koulunuorisotyöntekijä nähdään: • läsnä olevana ja rinnalla kulkevana ohjaajana • matalan kynnyksen aikuisena arjessa • oppimisen motivoijana Pysähtyminen ja kuunteleminen nähdään työn keskeisenä tehtävänä. Koulun arkeen kaivataan tuttua ja helposti lähestyttävää aikuista, jonka kanssa voi keskustella kaikenlaisista asioista. Koska työntekijällä on aikaa jalkautua oppilaiden pariin, hän tuntee oppilaiden tilanteet laajemmin ja syvällisemmin. Et on joku, jolle puhua, tekee koulusta viihtyisän ja mikä luultavasti parantaa motivaatiota koulunkäyntiin. (Oppilas, yläkoulu.) Jos on ykskin, joka kuuntelee, niin se voi olla aika merkityksellinenkin niiden elämässä, et on joku sellanen aikuinen järkevä ihminen, jolla on aikaa. (Opettaja.) Kyl mä oon ykköseks nostanut sen, et mä oon se henkilö, jolla on aikaa oppilaille. Oon käyttänyt termiä aito läsnäolo, joka on just sitä, et pysähtyy kuuntelemaan ja pystys pysäyttään sen hetken, sillon kun sille on tarve ja toisaalta olla tuol fyysisesti läsnä mahdollisimman paljon tuol käytävillä. (Koulunuorisotyöntekijä.) Koska osallisuustoiminta ei tavoita kaikkia oppilaita, koulunuorisotyöntekijä kohtaa oppilaita myös käytävillä jä välitunneilla. Tuttu työtekijä moikkaa, auttaa läksyjenteossa, ohjaa ja tukee kiusaamis- ja häiriötilanteissa sekä on läsnä arjessa. Koulunuorisotyöntekijän kanssa voi jutella käytävillä ja välitunneilla. Nuorisotyöntekijät kouluihin kuraattorien rinnalle! Koulu kohtaa niin pedagogisia kuin sosiaalisia haasteita nykypäivän muuttuvassa yhteiskunnassa. Koulunuorisotyöntekijöiden sosiokulttuurinen innostaminen tuo kouluun sosiaalipedagogisen näkökulman kasvatukseen. Innostaminen lähestyy koulun haasteita ja yhteiskunnallista murrosta tarjoamalla uudenlaisen näkökulman koulun kasvatustehtävään ja sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen. Sosiokulttuurinen innostaminen tunnistaa yhteisön vahvuudet, osaamisen, kasvupotentiaalin ja hyödyntää sitä kasvatuksellisesti ja pedagogisesti. Koulun arjessa toimii oppilashuollon työntekijöitä, jotka tavoittelevat lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kuraattorit eivät kuitenkaan ehdi huomioimaan koko kouluyhteisöä ja sen sosiaalista hyvinvointia; kuraattorien työ on nykyään valitettavan ongelmakeskeistä, tulipalojen sammuttelua. Koulunuorisotyön tarjoaa rinnalle ennaltaehkäisevän ja ohjauksellisen tuen. Sosiokulttuurinen innostaminen ja sosiaalipedagoginen työ tuovat koulun sosiaaliohjauksen rinnalle erityisesti yhteisöllisyyttä ja osallisuutta koskevaa lisäarvoa. Koulun sosiaaliohjaus keskittyy enemmän yksilöiden sosiaaliseen vahvistamiseen, koulunuorisotyö yhteisön sosiaalisen vahvistamiseen. Koulunuorisotyön ennaltaehkäisevä työ kannattelee oppilaita ja moni heistä selviää ilman erityistukea. Kun lapsen tai nuoren tilanne ei vaadi intensiivistä ja korjaavaa työtä, koulunuorisotyöntekijän ohjauksellinen tuki riittää. Ennaltaehkäisevästä koulun nuorisotyöstä on saatu sekä Suomessa että muualla Euroopassa hyviä kokemuksia, ja siksi sen toimintamuotoja sekä vaikutuksia oppilaiden koulunkäyntiin ja osallisuudelle on tärkeä tehdä tunnetuksi. Koulunuorisotyö on saanut vasta jalkansa koulun ovien väliin. Koululla on todellinen mahdollisuus kasvattaa oppilaita aktiiviseen toimijuuteen ja tarjota tilanteita, joissa lapset ja nuoret saavat tuntea yhteenkuuluvuutta ja onnistumista. Koulun keskeisiä tulevaisuuden haasteita on, miten se kykenee vahvistamaan yhteisöllisyyden kokemuksia, oppilaiden osallistumista ja sosiaalista kanssakäymistä. Jään innolla ja kiinnostuneena seuraamaan, miten koulunuorisotyön muodot kehittyvät ja miten koulut hyödyntävät meidän sosionomien osaamista. Sosiaalipedagogista saamista tarvitaan mielestäni nykypäivän koulumaailmassa. Tammikuussa 2014 valmistunut ylempi amk- opinnäytetyöni on yksi mahdollisuus lisätä koulujen ja kasvattajien tietoutta sosiaalipedagogisten näkökulmien ja menetelmien hyödyllisyydestä oppilaiden osallisuuden edistämisessä ja koulunkäynnin tukemisessa. Kirjoitus ja kuvat Leni Pennanen, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Leni Pennasen 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön, johon tässä linkki Lue lisää Leni Pennasen koulun osallisuustoimintaa koskevasta aiemmasta blogikirjoituksesta. Lasten ja nuorten osallisuudesta lisää ylemmän amk-opiskelijoiden blogitekstissä:
Työpaikkavalmentaja osatyökykyisen henkilön työllistymisen tukena
Monilla vammaisilla, pitkäaikaissairailla ja mielenterveysongelmaisilla henkilöillä on vaikeuksia päästä työelämään ja saada työtä. Heillä riski työttömyyden pitkittymiseen on suurempi kuin niin sanotulla terveellä väestöllä. Vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja mielenterveysongelmaisten työnhakijoiden kohdalla työllistymismahdollisuudet voivat olla heikentyneet silloinkin, kun heidän työkykynsä ei ole varsinaisesti alentunut. (Härkäpää – Järvikoski 2011: 125, 129.) Tutkimusten mukaan tähän voivat olla syynä työnantajien kielteiset asenteet osatyökykyisiä työnhakijoita kohtaan. Työllistymisen esteinä pidetään esimerkiksi työturvallisuuteen, yksilön tehokkuuteen ja työntekijöiden tasa-arvoisuuteen liittyviä riskejä. Työnantajien ennakkoluulot ja tietämättömyys työvoima-poliittisista tukitoimenpiteistä osatyökykyisten työnhakijoiden työllistämisessä voivat aiheuttaa sen, että osatyökykyisten työnhakijoiden on vaikeaa työllistyä avoimille työmarkkinoille. (Kukkonen, 2009: 107, 109, 112; Ala-Kauhaluoma – Härkäpää 2006: 15, 21.) Aspa-säätiön kehittämishankkeissa nimeltä Koulutuksella Palkkatyöhön (2008–2011) ja Silta työhön (2012–2014) on koulutettu työpaikkavalmentajia työyhteisöihin. Kun työpaikalle palkataan tai otetaan työkokeiluun osatyökykyinen tai muuten vaikeassa työmarkkina-asemassa oleva työnhakija, voidaan työyhteisössä tarvita järjestelyjä työhöntulijan vastaanottamiseen, tukemiseen ja ohjaamiseen. Tällaisia tilanteita varten työyhteisöön voidaan kouluttaa työpaikkavalmentaja, joka on työhöntulijan kanssa lähes samoissa tehtävissä toimiva työntekijä. Työpaikkavalmentajia on koulutettu eri ammattialoille, esimerkiksi erilaisiin asumispalveluihin, vanhusten kotihoitoon, lasten päivähoitoon, iltapäiväkerhoihin, toimistotyöhön, kiinteistöhuoltoon sekä ruokapalveluihin. Työyhteisöt ovat olleet mukana Aspa-säätiön kehittämisprojektien toiminnassa tarjoamalla työpaikaltaan työkokeilupaikan osatyökykyiselle tai muuten vaikeassa työmarkkina-asemassa olevalle henkilölle sekä kouluttamalla yhden työntekijän työyhteisöstään kyseessä olevan henkilön työpaikkavalmentajaksi. Työpaikkavalmentajuus toteutuu perehdyttämisenä ja tuen antamisena Työpaikkavalmentajina toimineiden henkilöiden ja heidän esimiesten mukaan työpaikkavalmentajuuden toteuttamisen keskiössä on ollut työhöntulijan perehdyttäminen työtehtäviin sekä tuki työyhteisöön sopeutumisessa. Työpaikkavalmentaja ja työhöntulija ovat tehneet työtehtäviä yhdessä ja olleet samoissa työvuoroissa. Työpaikkavalmentaja on ohjannut työhöntulijaa työtehtävissä ja pitänyt huolen työtehtävien suunnittelusta sekä tarvittaessa myös räätälöinnistä. Työpaikkavalmentajuuteen on kuulunut luottamus työpaikkavalmentajan ja työhöntulijan välillä. Työpaikkavalmentaja on antanut vastuuta ja seurannut työtehtävien sujumista jopa ”takavasemmalta”, mutta samalla pyrkinyt luomaan työhöntulijalle turvallisuuden tunnetta. Työpaikkavalmentajat näkivät oman roolinsa vastuullisena ja tärkeänä. He kokivat olevansa viestin viejiä työhöntulijan, esimiehen ja työyhteisön välillä. Omalla toiminnallaan he pyrkivät rakentamaan ymmärrystä työhöntulijan ja työyhteisön välille. Työhöntulijalle työpaikkavalmentaja on ollut rohkaisija ja vierellä kulkija. Työpaikkavalmentajan rooli nähtiin vahvasti tasavertaisena työhöntulijan kanssa. Työpaikkavalmentajuuden koettiin olevan monella tapaa hyödyllistä työyhteisölle. Työhöntulijan työkokeilujakson, työpaikkavalmentajakoulutuksen ja menetelmän toteuttamisen on nähty vaikuttavan myönteisesti koko työyhteisön kehittymiseen sekä työpaikkavalmentajan ammatillisen osaamisen kasvuun. Työllistyminen mahdollistuu yksilöllisellä tuella Työhöntulijan työllistymistä on pyritty tukemaan työpaikkavalmentajan kouluttamisella työyhteisöön. Näin on pystytty mahdollistamaan työhöntulijalle yksilöllistä tukea työyhteisön sisältä käsin. Työpaikkavalmentajan tarjoama tuki suhteessa työhöntulijan työllistymiseen on koostunut pitkälti yksilöllisestä huomioimisesta. Hyvä perehdytys on ollut lähtökohta työhöntulijan työkokeilujakson onnistumiselle ja näin ollen myös mahdolliselle työllistymiselle. Työhöntulijalle on tarjottu tukea työyhteisöön sopeutumiseen ja työelämätaitojen oppimiseen. Työpaikkavalmentaja on pystynyt omalla toiminnallaan myös tukemaan työhöntulijan itseluottamuksen kasvua suhteessa työelämässä selviytymiseen. Työpaikkavalmentaja näyttäytyy tukihenkilönä, joka on vienyt viestiä työhöntulijan työllistymishalusta ja edellytyksistä esimiehelle. Työpaikkavalmentaja on ollut niin sanotusti työhöntulijan puolestapuhuja ja työllistymisen tukeminen on ollut tärkeä osa tehtävää. Työyhteisön asenteilla on ollut suuri merkitys työhöntulijan työllistymisen onnistumisessa. Osa työyhteisöistä on suhtautunut työhöntulijaan avoimesti, mutta osassa työyhteisöistä on ilmennyt ennakkoluuloja työhöntulijaa kohtaan. Työpaikkavalmentaja on tukenut työhöntulijan työllistymistä herättämällä keskustelua työyhteisössä ja pyrkinyt omalta osaltaan vaikuttamaan työyhteisössä esille nousseisiin ennakkoluulohin. Työpaikkavalmentaja tulevaisuudessa jokaiseen työpaikkaan? Työikäisen väestön suhteellisen osuuden vähentyessä Suomessa on tärkeää huolehtia siitä, että mahdollisimman monen henkilön työpanos olisi työmarkkinoiden käytössä. Tärkeää olisi löytää erilaisia keinoja, joiden avulla voidaan parantaa tai mahdollistaa sairauden, vamman tai muun syyn vuoksi työmarkkinoiden ulkopuolella olevien henkilöiden mahdollisuuksia antaa työpanoksensa työmarkkinoiden käyttöön. (Härkäpää – Harkko - Lehikoinen 2013: 9.) Työllistymistä pystytään edistämään monilla olemassa olevilla palveluilla, kuten työ- ja elinkeinopalveluilla, ammatillisella kuntoutuksella, tuetulla työllistymisellä ja erilaisilla työ- ja työhönvalmennuspalveluilla. Näille kaikille yhteistä on, että palvelu kohdistuu työelämään haluavaan henkilöön mahdollisen työpaikan ulkopuolelta käsin. Näitä palveluja tarvitaan edelleen, mutta niiden lisäksi työllistymistä voidaan edistää myös työpaikkojen sisältä käsin tulevalla työllistymisen tuella. Työpaikkojen omaa halua ja osaamista osatyökykyisen tai muuten vaikeassa työmarkkina-asemassa olevan henkilön työllistymisen tukemiseen tulisi kasvattaa. Työpaikkavalmentajamenetelmää voidaan käyttää yhtenä työelämään pääsemisen tai palaamisen tukimuotona osatyökykyisten tai muuten vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden kohdalla. Työpaikkavalmentaja-mallin kehittämiskohteina nähdään työpaikkavalmentajien ja työhöntulijoiden vuorovaikutuksen lisääminen työpaikkavalmentajien koulutuksessa sekä menetelmän näkyväksi tekeminen työyhteisöissä. Työ- ja elinkeinopalveluita toivottiin tiedotettavan työpaikkavalmentaja-mallista. Työpaikkavalmentajan tehtävänkuvan arvostusta toivottiin korostettavan jatkossa palkitsemisen keinoin. Kirjoitus perustuu Kristiina Leinosen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Työpaikkavalmentaja osatyökykyisen henkilön työllistymisen tukena - Työpaikkavalmentajien ja heidän esimiesten näkemyksiä työpaikkavalmentajuudesta 2014. Kristiina Leinonen, Sosionomi (ylempi AMK) Lähteet ja lisätietoja: Ala-Kauhaluoma, Mika – Härkäpä, Kristiina 2006. Yksityinen palvelusektori heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistäjänä. Työpoliittinen tutkimus 312. Helsinki: Työministeriö. Aspa-säätiön nettisivuilta lisätietoa. Härkäpää, Kristiina – Järvikoski, Aila 2011. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY-pro. Kukkonen, Tuula 2009. Vastuun uusjako. Vajaakuntoisten työkyky ja työllistyminen yritysten näkökulmasta. Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja 102. Jo-ensuu: Joensuun yliopisto. Härkäpää, Kristiina – Harkko, Jaakko – Lehikoinen, Tuula 2013. Työhönvalmennus ja sen kehittämistarpeet. Helsinki: Kelan tutkimusosasto.
Kolme toivetta varhaiskasvatuslakiin
”Uuden varhaiskasvatuksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti taata laadukas ja saavutettavissa oleva varhaiskasvatus ja esiopetus koko ikäluokalle.” Opetus- ja kulttuuriministeriö 7.12.2012. Työskentelen varhaiskasvatuksessa ja olen pitkään malttanut olla ottamatta julkisesti kantaa uuteen varhaiskasvatuslakiin ja sen valmisteluun. Tulevalta lakiuudistukselta odotetaan ja toivotaan paljon. Intouduin tässä blogissa myös itse esittämään kolme toivettani lakiuudistuksen sisällöksi. Nähtäväksi jää mikä/ mitkä näistä toteutuvat, jos toteutuvat? Lähtökohtaisesti lakiuudistus on tervetullut, vuoden 1973 päivähoitolaki on jälkijättöinen eikä palvele yhteiskunnan tarpeita niin palvelun järjestäjän kuin käyttäjänkään näkökulmasta. Lakiuudistuksen taustalla on päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelun, hallinnon ja ohjauksen siirtyminen vuoden 2013 alussa sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Toive 1: Varhaiskasvatustyön arvostuksen lisääminen Mitä lähemmäksi lakiesityksen jättöpäivämäärä lähestyi (varhaiskasvatustyöryhmän esitys jätettiin 21.3.2014) sitä kiivaampana on käynyt keskustelu asian ympärillä. Onkin hyvä, että asia saa julkisuutta! Varhaiskasvatuksen arvostus tai sen puute näkyy valitettavasti yhä edelleen sekä julkisuudessa että kentällä arjen työssä ja henkilöstön palkkauksessa. Päivähoitoa pidetään valtaosin vielä vanhempien työssäkäynnin mahdollistajana tai perheille tarjottavana sosiaalipalveluna. Myös lapsen oikeus varhaiskasvatukseen tulee turvata lailla! Uudella varhaiskasvatuslailla ohjataan varhaiskasvatuksen toteutumista käytännössä mutta myös vahvistetaan ideologiaa alan arvostuksesta. Mikäli lakia säädettäessä jätetään täysin huomioimatta alan asiantuntijoiden näkemykset, kuten nyt on vaarassa tapahtua, voidaan suoraan tehdä johtopäätös varhaiskasvatuksen ammattilaisten osaamisen arvostuksesta. Toive 2: Laadukasta varhaiskasvatusta ryhmäkoko huomioiden Laadukkaasti toteutetussa, tavoitteellisessa ja suunnitelmallisessa varhaiskasvatuksessa voidaan tukea lapsen yksilöllisiä oppimisen edellytyksiä sekä tukea itsetunnon ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Laadukas varhaiskasvatus edellyttää motivoitunutta, ammattitaitoista ja koulutettua henkilökuntaa. Varhaiskasvatuksen laatu näkyy hyvinvoivissa lapsissa, jotka kykenevät leikkiin, toisia kunnioittavaan vuorovaikutukseen ja nauttimaan onnistumisen kokemuksista. Yksilöllinen huomiointi ja sosiaalisten taitojen tukeminen ei mahdollistu ylisuurissa lapsiryhmissä, siitä ollaan yhtä mieltä kaikissa ammattiryhmissä, -järjestöissä ja asiantuntijalausunnoissa. Ryhmäkaton sisällyttäminen lakiin on edellytys myös ammattitaitoisen henkilökunnan työssäjaksamiselle. Henkilöstön riittävyys ja lapsiryhmien koko on huolestuttanut myös päivähoidossa olevien lasten vanhempia (Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaikuta varhaiskasvatukseen – kysely). Motivoitunut henkilökunta haluaa työrauhan ja mahdollisuuden toteuttaa oman koulutuksensa antia työssä. Suurissa kunnissa paine hoitopaikkojen lisäämiseen näkyy mm. uusissa tilamitoituksissa, joissa yhtä lasta kohden varattua neliömääräistä tilaa pyritään vähentämään. Toive 3: Loppu kiistoille kelpoisuusehdoista ja ammattilaisille työrauha Siinä missä OAJ pyrkii varhaiskasvatuksen maistereiden osuuden lisäämiseen lastentarhanopettajina ja päiväkodin johtajina, Talentia puolustaa sosionomi (AMK) koulutustaustan omaavien työpanoksen säilyttämistä varhaiskasvatuksen kentällä. JHL ja SuPer puolestaan edustavat lastenhoitajien ammattikuntaa ja painottavat Talentian ohella varhaiskasvatuksen nykyistä Educare-mallia, kokonaisuutta jossa yhdistyy lapsen hoito, kasvatus ja opetus tavoitteellisena ja suunnitelmallisena työmuotona. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan mukaan tiedot lapsen kehityksestä sekä vuorovaikutukselliset valmiudet lapsen kohtaamiseen tulisivat olla osa jokaisen ammattilaisen osaamista. Itse pidän erityisen tärkeänä sitä, että varhaiskasvatuksessa on monitoimijuutta. Eri koulutustaustaiset ammatilliset kelpoisuusehdot täyttävä henkilökunta voi parhaimmillaan toteuttaa tavoitteellista ja suunnitelmallista varhaiskasvatustyötä, jossa keskiössä on lapsen etu ja lapsen oikeuksien toteutuminen (YK.n Lapsen oikeuksien sopimus). Lapsi tarvitsee tasapainoisen kasvun ja kehityksen tueksi ympärilleen niitä aikuisia, joilla on tietoa, taitoa, sensitiivisyyttä ja motivaatiota tehdä merkityksellistä varhaiskasvatustyötä huomioiden lapsen elinympäristö ja siinä esiintyvät ilmiöt. Opetusministeriimme yhtyen: ”Toivon, että tämä lakiuudistus antaa aikaa kestävät rakenteet, joissa ammattitaito lasten hyvän lapsuuden sekä tasapainoisen kasvun edistämiseksi pääsee kehittymään ja täysimääräiseen käyttöön ”(Kiuru, Krista 28.9.2013). Katja, sosionomi (Ylempi AMK) -opiskelija Viittauksia Varhaiskasvatuslakia valmistelleen työryhmän raportti 21.3.2014. Nettijulkaisu. OAJ .Edunvalvonta ja vaikuttaminen. Varhaiskasvatuslaki verkossa. Sosiaalipedagogit Talentia ry. 29.10.2013. Talentia ajaa varhaiskasvattaja-sosionomien asiaa. Verkossa. Super:in näkemykset varhaiskasvatuslain valmisteluun. Verkossa. Varhaiskasvatuslaki ja JHL:n kannat verkossa. Opetus- ja kulttuuriministeriö. 7.12.2012. Varhaiskasvatustyöryhmän asettamispäätös verkossa. Opetus ja kulttuuriministeriö. Tiedote. 4.2.2014 Vaikuta varhaiskasvatukseen. Vanhempien kuuleminen varhaiskasvatuksen lainsäädäntöprosessissa, verkossa. Lupaus uudesta varhaiskasvatuslaista on pidettävä! Lastentarhanopettajaliitto. 7.1.2014. Verkossa. Blogi. Maria Kaisan viikko. Uutta varhaiskasvatuslakia kirjoitetaan 7.2.2013 verkossa. Kiuru, Krista. 28.9.2013. Puhe valtakunnallisilla lastentarhanopettajapäivillä Helsingissä, verkossa. Parempi päiväkoti. Verkossa. YK. Yleissopimus lapsen oikeuksista. Verkossa.
Onko jokaisella oikeus arvostavaan kohteluun työssään?
Oma huomioni on kiinnittynyt viime aikoina mediassa paljon palstatilaa saaneisiin lastensuojelun tapauksiin, joissa asiakas on kertonut oman näkemyksensä saamastaan palvelusta. Myös internetissä levinneet videot huostaanotoista ovat antaneet oman mausteensa tälle keskustelulle. On sanomattakin selvää, kuinka yksipuoleisen ja samalla vääristyneen kuvan nämä esillä olleet tapaukset antavat lastensuojelun todellisuudesta. Kuinka monesta muusta ammattiryhmästä voidaan antaa jatkuvasti mediassa huonoa, provosoivaa sekä valheellista kuvaa ilman, että joku ottaa vastuun ja korjaa valheellisia lausuntoja? Jostain käsittämättömästä syystä työntekijän työn arvostelu on vapaata riistaa sosiaalialalla. Itseäni mietityttää, milloin kyse on työpaikkakiusaamisesta ja koska asiaan on syytä puuttua. Onko tilanne vaikea määritellä sen vuoksi, että ”kiusaajana” onkin asiakkaat eikä työkaverit? Itselleni ei tule mieleen kovin montaa työtä, jossa on hyväksyttyä sietää päivästä toiseen ala-arvoista käytöstä asiakkaan taholta, mikä sisältää usein huorittelua, haukkumista ja pahimmassa tapauksessa tappouhkauksia. Jokainen sosiaalialalle hakeutunut työntekijä varmasti ymmärtää, että työskentelemme ihmisten kanssa, joiden elämänpolku ei ole kulkenut aivan toivotulla tavalla ja sen seurauksena monenlaiset ongelmat ovat kohdanneet näitä henkilöitä. Kiukku, harmitus, pettymys sekä luottamuspula viranomaisia kohtaan ovat inhimillisiä asioita eikä näitä tunteita ole tarpeen poistaa asiakkailta. Mutta mielestäni selvä raja on vedettävä sen suhteen, kuinka paljon työntekijä joutuu vastaanottamaan asiakkaan pahaa oloa ja mikä on työntekijän hyvinvoinnin kannalta se piste, jossa raja on jo ylitetty. Median osuus lastensuojelun negatiivisen kuvan luomisessa On toisaalta ymmärrettävää, että asiakkaat tarvitsevat jonkin väylän jakaa turhautumistaan ja saada muiden hyväksyntää omille tunteilleen. Usein tämä väylä on kuitenkin valitettavasti media, jonka välityksellä he pääsevät jakamaan yksityisiä tarinoita siitä, kuinka heitä on kohdeltu väärin. Rakentavaa keskustelua ei pääse syntymään asiakkaan ja palvelun tarjoajan välille, koska mediassa on mahdotonta ruotia kenenkään yksityisiä asioita viranomaisten puolelta vaitiolovelvollisuuden vuoksi. Enkä usko, että hyöty tämänkaltaisesta julkisesta keskustelusta olisi kenenkään edun mukaista. En väitä, ettei myös sosiaalialalla tehtäisi virheitä ja valitettavasti välillä on äärettömän vaikea arvioida, mikä palvelu olisi parasta perheen kannalta. Tällöin syntyy tilanteita, joissa jälkeenpäin katsottuna olisi voitu toimia toisin. Nämä ovat kuitenkin marginaalinen määrä asiakastapauksia, ottaen huomioon sosiaalialan suuruuden sekä asiakasmäärät, joiden kanssa työskennellään päivittäin. Uskallan väittää, että suurin osa sosiaalipalveluiden asiakkaista saa laadukasta sekä asianmukaista palvelua työntekijöiltä. Onneksi mediassa myös aika ajoin näkee näitä onnistumistarinoita tai niitä, joissa asiat eivät ole menneet aina toivotulla tavalla mutta joissa sävy on kuitenkin asiallinen vaikkakin kriittinen. Työn kehittäminen on tärkeää ja siihen päästään avoimella vuoropuhelulla asiakkaiden kanssa. Tällöin kuitenkin molemmilta osapuolilta vaaditaan tietynlaista inhimillistä, asiallista sekä kehittävää otetta keskusteluun. Yhteiskunnan arvostus Antaako yhteiskunta tukensa lastensuojelun työtä tekeville työntekijöille? Mielestäni ei tarpeeksi anna. Työntekijöiden tekemää työtä varsinkin lastensuojelulaitoksissa pidetään edelleen jossain määrin naisten puuhasteluna, kodinomaisena tekemisenä. Vaikka työhön kuuluu paljon samanlaisia elementtejä kuin arjen pyörittämisessä kotona omien lasten kanssa, on siinä myös äärettömän paljon ammattitaitoa ja osaamista mukana. Harva tulee ajatelleeksi, että monet arkiset tilanteet lastenkodeissa voivat olla työntekijöille jatkuvaa ammatillisuuden käyttämistä lasten hyvän kasvun ja kehityksen turvaamiseksi. Henkisen arvostuksen lisäksi, palkkataso sosiaalialalla kunnissa on vielä kaukana ihannetilasta työn vastuullisuus ja vaativuus huomioiden. Työvuoron aikana työntekijä on jatkuvasti käytettävissä, toisten tarpeiden tyydyttäjänä sekä läsnä olevana turvallisena aikuisena. Työntekijöille on annettu suuri vastuu lasten hoidon ja huolenpidon turvaajina sekä tulevien yhteiskunnan jäsenten kasvattajina. On väärin vähentää resursseja alalta, jossa huolehditaan tulevaisuutemme toivoista. Lasten asemaan meneminen ja sieltä asioiden katselu on terve lähestymistapa kaikille, jotka tekevät päätöksiä resurssien vähentämisestä sosiaalialalla. Miltä mahtaa lapsista tuntua se, että heidän asioistaan vastaavat työntekijät vaihtuvat jatkuvasti, uupuvat sekä ovat pakotettuja tekemään työtään ”puoliteholla” resurssipulan vuoksi. Lastenkodeissa, kuten muissakin sosiaalialan työpaikoissa, on turvattava mahdollisuudet pysyviin ja motivoituneisiin työntekijöihin, jotka aidosti haluavat tehdä työtä lasten ja perheiden hyvinvoinnin eteen. Elina, sosiaalialan ylempi amk-tutkinnon opiskelija Aiheesta voi lukea lisää: Hyvä lastensuojelu on keskustelevaa ja avointa. Helsingin sanomat, 3.2.2014. Verkkodokumentti. Lastensuojelu ja julkisuus. Opas lastensuojelun ammattilaisille median kohtaamiseen. Lastensuojelun keskusliitto. Verkkodokumentti. Seitsemän tositarinaa lastensuojelusta. Helsingin sanomat, 31.1.2014. Verkkodokumentti. Liikanen, Elina 2013. Sosiaalityö julkisessa lastensuojelukeskustelussa. Sosiaalityön selonteot ja tapaus Eerika. Sosiaalityön pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto. Verkkojulkaisu.
PÄIVÄHOITOON TULEE JATKOSSAKIN PANOSTAA
Lasten päivähoito on Suomessa monella tapaa murroksessa. Kohta 41 vuotta vanhan päivähoitolain tilalle ollaan tekemässä uutta, ja asian olisi tarkoitus olla käsittelyssä jo tämän kevään aikana. Päiväkotien ryhmäkokojen pienentämisestä on lakiuudistusasian yhteydessä keskusteltu viime aikoina vilkkaasti. Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenistä enemmistö tuntuu kannattavan pienentämistä. Samalla subjektiivista päivähoito-oikeutta ollaan rajoittamassa. Niin ikään on keskusteltu päivähoidon muuttamisesta maksuttomaksi tai tuntiperustaisesta laskutuksesta, jollaista on jo kokeiltu useissa kunnissa. Päivänhoidon lapsiryhmät pienemmiksi Pedagogisesta ja lapsen kehityksen näkökulmasta ryhmäkokojen pienentäminen on järkevää ja perusteltua. Mitä pienempi lapsi, sen enemmän hän tarvitsee tuttuja ja turvallisia aikuisia sopeutuakseen hoitopaikkaan. On selvää, että mitä vähemmän lapsia ryhmässä on, sen paremmin myös aikuinen kykenee antamaan yksittäiselle lapselle huomiota ja turvaa. Tällä hetkellä lapsiryhmän enimmäiskokoa ei ole säädetty, on vain hoitajakohtaiset lapsilukumäärän rajat. Tämän vuoksi joissakin päiväkodeissa saattaa olla jopa kolmenkymmenen lapsen ryhmiä. Lastentarhanopettajaliitto on esittänyt, että ryhmän enimmäiskooksi säädettäisiin alle kolmevuotiailla 9 ja yli kolmevuotiailla 16 lasta (LTOL). Esitys on erittäin kannatettava. Samalla kun puhutaan lapsiryhmien kokojen rajoittamisesta, on esimerkiksi Helsingin kaupunki tiukentanut tilasuositustaan päiväkotien lapsikohtaisesta neliömäärästä. Aikaisempi neliömääräsuositus per lapsi oli yhdeksän, nyt kahdeksan neliötä. Koska kyseessä on suositus, se toteutuu vaihtelevasti, mutta tiukennus on silti ristiriidassa ryhmäkokojen pienennyspyrkimysten kanssa. Jokaiseen päiväkotiin ei lapsimäärän kasvaessa kuitenkaan voida palkata lisää henkilökuntaa ja perustaa uusia ryhmiä. Kokopäivähoidon ohella myös osapäivähoitoa Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista on kaavailtu hallituksessa. Oikeus muuttuisi osa-aikaiseksi silloin, kun jompikumpi vanhemmista on kotona äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. On ymmärrettävää, että subjektiivinen oikeus herättää kiivastakin keskustelua etenkin silloin kun puhutaan karrikoidusti vanhemmista (pääasiassa äideistä) jotka ”vetelehtivät” kotona samalla kun lapsi on hoidossa jopa yli yhdeksän tuntia päivässä. Asialla on muitakin puolia, esimerkiksi lapsen päivähoidosta saama mittaamattoman arvokas kasvatus- ja sosiaalinen pääoma sekä päivähoidon sosiaalinen tuki perheelle. Anna Kontulan ja Sanna Kyllösen viime syksynä julkaistussa subjektiivisen päivähoidon rajaamisen vaikutuksia esitelleessä raportissa todetaan, että rajaamisen taloudelliset vaikutukset ovat hyvin epävarmoja. Samalla on toki vaikea ymmärtää, miksi jotkut vanhemmat eivät halua tai pysty viettämään lapsensa kanssa enemmän yhteistä aikaa vaikka eivät olekaan työelämässä. Lapsen varhaiskasvatukseen panostaminen on arvovalinta Pohjimmiltaan päivähoidon uudistamisessa on kysymys siitä, minkä koemme yhteiskunnassamme niin tärkeänä ja arvokkaana, että siihen kannattaa panostaa kaikin mahdollisin resurssein. Väitetään usein, että rahaa ei ole. Olen sitä mieltä, että sitä kyllä löytyy. On vain kyse siitä, mihin noita rahoja käytetään. Kyse on arvovalinnasta. Itse olen sitä mieltä, että laadukas varhaiskasvatus on koko yhteiskuntamme peruskiviä. Se on määrittämässä sitä, miten sosiaalistumme yhteisöön ja miten opimme olemaan muiden kanssa. Laadukas päivähoito ennaltaehkäisee ongelmia ja säästää paljon enemmän yhteiskunnan varoja kuin retuperälle jätetyn hoidon ja kasvatuksen seurausten paikkailu ja jälkihoito. Petrus Väärälä, lastentarhanopettaja, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lastentarhanopettajaliitto Kontula & Kyllönen 2013.
Ennakointidialogit verkosto- ja asiakastyössä
Moniammatillisen verkostotyön haasteita Sosiaalialan ammattilaisten järjestämien verkostopalaverien vaatimuksena voidaan pitää sitä, että saadaan aikaan vuoropuhelu, joka on toisia kunnioittava ja dialoginen. Monen verkostopalaverin onnistumisen haasteena on, että siihen osallistujat poistuvat kokouksesta toiveikkaampina, kuin siihen tullessaan. Asiakkaan näkökulmasta on keskeistä, että hän saa apua tilanteeseensa. Moniammatillinen verkostotyö on haasteellista silloin, kun työssä ei ole määritelty tehtävänjakoa ja kuinka työssä kohdataan muita osapuolia. Kokoontumisen onnistumisen edellytyksenä voidaan pitää sellaista tilannetta, että ammatilliset verkostopalaverit tuottaisivat hyödyllisen kokonaisuuden palvelun saajan näkökulmasta ja että niissä saavutetaan kaikkien auttajatahojen voimavarojen yhdistelmiä. Sosiaali- ja terveysalalla moniammatillinen verkostotyö on nähty tärkeänä osana työtä, eikä sen tekemistä ole tarvinnut paremmin perustella. Ammattiauttajat ovat voineet melko itsenäisesti määritellä moniammatillisen verkostotyön määrää ja laatua. Moniammatillinen verkostotyö koetaan hyödylliseksi, jopa välttämättömäksi toiminnaksi ammattiauttajien keskuudessa. Toiminnalle on muodostunut vakiintuneita käytäntöjä, osin suunnittelemattomastikin. Useissa tilanteissa moniammatillisia verkostokokouksia järjestetään pohtimatta sitä, kuinka ne kannattaisi toteuttaa. Tämä voi olla yksi syy, miksi verkostopalaverit koetaan joskus turhauttavina. Monen osapuolen välinen yhteistyö on yksilökeskusteluja huomattavasti monimutkaisempaa, mutta silti oletetaan moniammatillisen kohtaamisen sujuvan itsestään. Milloin moniammatillista verkostotyötä? Moniammatillista verkostotyötä tarvitaan, kun asiakkaan tilannetta on ratkomassa useita työntekijöitä palvelujärjestelmän eri sektoreilta ja ammattiryhmistä. Työtä on tehty keskeisesti kuuntelemalla asiantuntijoita ja ammattilaisia. Tällaisissa ”perinteisissä” moniammatillisissa kokouksissa on ollut mahdollista, että palvelun saajan mielipide tai jonkun muun paikallaolijan ajatus on jäänyt huomioimatta. Tilanne on ollut mahdollista esimerkiksi silloin, kun moniammatillisella kokoontumisella ei ole ollut tiedossa sen rakennetta ja kuka vastaa palaverin tasapuolisesta puheenvuorojen jakamisesta. On kokoonnuttu, mutta kokouksilla ei ole ollut keskustelun ohjaajaa, asioiden kirjaajaa ja tiedossa olevaa suunnitelmaa palaverin etenemisestä. Tällaisia ”perinteisiä” moniammatillisia verkostokokouksia on pääosin johdettu asiantuntijakeskeisesti. Työntekijöiden käsitys voimaannuttavista ja dialogisista verkostopalavereista ”Perinteisten” verkostokokouskäytäntöjen rinnalle on alkanut kehittymään erilaisia verkostotyön menetelmiä, kuten ennakointidialogit. Ennakointidialogit ovat THL:n (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos) kehittämä dialoginen verkostotyömenetelmä. Työmenetelmä on tarkoitettu vaativiin asiakastilanteisiin ja käytettäväksi silloin, kun asiakkaiden ongelmat edellyttävät asioimista usean palvelun piirissä. Työmenetelmän periaatteena on verkostomaisuus, voimavarakeskeisyys, dialogisuus ja tulevaisuuteen suuntautuminen. Ennakointidialogit on yksi yritys järjestää moniammatillinen yhteistyö palvelun saajan kanssa dialogisemmalla tavalla kuin ”perinteiset” moniammatilliset kokoontumiset. Ennakointidialogeissa kokouksen etenemisestä vastaavat verkostokonsultit, jotka ovat koulutettuja tähän kokousmenetelmään. Ennakointidialogit verkostotyössä -opinnäytteessäni selvitin ryhmähaastattelujen avulla ja lomakekyselyllä Hämeenlinnan kaupungin sosiaalialan työntekijöiden käsityksiä siitä, mistä asioista koostuvat onnistuneet ennakointidialogit. Kolmen Hämeenlinnan työyksikön työntekijöiden käsitysten mukaan ennakointidialogit ovat onnistuneita, kun kokouksessa syntyy suunnitelma, tavoite ja että kokouksessa mahdollistuu kuulluksi tuleminen. Opinnäytetyön ryhmähaastatteluissa kävi myös selville, että onnistuneet ennakointidialogit luovat toiveikasta ja voimaannuttavaa ilmapiiriä. Tällaisten palaverien vetämiseen tarvitaan menetelmään perehtyneet ja osaavat verkostokonsultit. Ennakointidialogien käyttöönottoa nähtiin edesauttavan informaatio palaverimenetelmästä. Tietoa tulisi työntekijöiden käsityksen mukaan olla esimerkiksi: Mihin ennakointidialogeja käytetään, mistä niitä tilataan, kuka voi palavereja tilata ja keitä henkilöitä verkostokonsultit ovat? Lisäksi palaverimenetelmän käyttöä edistäisi yksinkertainen tapa järjestää palaveri ja verkostopalavereista vastaavan yhteyshenkilön olemassaolo. Sosiaalityöntekijöillä nähtiin olevan keskeinen rooli ennakointidialogi –palaverien tilaamisessa. Sosiaalityöntekijöillä on paras kokonaiskäsitys asiakkaiden tilanteesta ja näin ollen paras mahdollisuus arvioida menetelmän käyttöä eri asiakkuuksissa. Sosiaalityön johdon kiinnostus menetelmään aktivoisi myös työntekijöiden aktiivista menetelmän käyttöä. Millaisia ovat ennakointidialogit? Ennakointidialogeilla tarkoitetaan verkoston yhteistyöpalavereja, jossa käytetään ennakointidialogi -menetelmää. Tällaisessa verkostotyössä on tavoitteena dialogin mahdollistaminen moniammatillisessa yhteistyössä. Työmenetelmää on kehittänyt THL yhteistyössä eri kuntien psykososiaalista työtä tekevien ammattilaisten kanssa. Ennakointidialogeja voidaan käyttää yksittäisen asiakasperheen tilanteisiin, joissa tavoitteena on yhdistää eri toimijoiden voimavaroja ja selkiyttää toimintaa. Yhteistyöpalaverissa, menetelmällä pyritään dialogin avulla löytämään uusia ajatuksia ja ratkaisuja tilanteeseen. Ennakointidialogipalaverissa kokouksen kulkua ohjaa verkostokonsultti, joka on saanut koulutuksen menetelmän käyttöön. Ennakointidialogeja on hyödynnetty tilanteisiin, joihin liittyy useita toimijoita ja yhteistyöhön tarvitaan selkeyttä ja suunnitelmallisuutta. Asiakastyöhön kehitettyä ennakointidialogia on käytetty tilanteissa, joissa asiakkaan asiaa on hoitamassa ammattilaisia, eikä tiedetä mitä kukin tekee tai ollaan tyytymättömiä toisen tekemiseen. Ennakointidialogeja on käytetty myös erilaisten elämän siirtymävaiheiden suunnittelussa, esimerkiksi kun nuori henkilö itsenäistyy omaan asuntoon. Ennakointidialogissa keskeistä on vuoropuhelu ja tulevaisuuteen suuntaavien ratkaisujen etsintä Verkostokonsultit ohjaavat osallistujia niin, että kukin puhuu vain omasta puolestaan ja omista toimintamahdollisuuksistaan. Menetelmässä suuntaudutaan tulevaisuuteen ja etsitään yhdessä ratkaisuja. Tällaisen keskustelurakenteen yksi tavoite on lieventää verkostokokouksissa joskus syntyviä negatiivisia vuorovaikutuskuvioita. Tällaiset negatiiviset vuorovaikutuskuviot ilmenevät esimerkiksi työntekijöiden tai perheen keskinäisenä syyttelynä, tehtävien siirtämisenä toisille, kuuntelemattomuutena ja huonona sitoutumisena. Kokouksessa on pyrkimyksenä saada perhe ja työntekijät toimimaan yhteistyössä niin, että perhe saa tilanteeseensa tarvitsemansa avun. Kokoukseen kutsutaan mukaan keskeiset ammattiauttajatahot, palvelun saaja ja hänen läheisverkostonsa. Ennakointidialogit tutkimustiedon valossa THL on koonnut ennakointidialogeista valtakunnallista palaute- ja seurantatietoa. Ennakointidialogien palaveripalautetta on kerätty Suomessa kyselylomakkeella 42 paikkakunnalla. Tämän tutkimustiedon mukaan ennakointidialogeissa toteutuivat vastaajien mukaan erityisen hyvin kuulluksi tuleminen, muiden ajatusten kuuleminen, mahdollisuus kertoa omat ajatukset, sekä huolenaiheet. Palaverissa sai hyvin uutta ymmärrystä muiden ajatuksista ja palaverissa sai tukea omaan tilanteeseen sekä toimintaan. Vastaajat katsoivat saaneensa palaverissa uusia vaihtoehtoja toimia ja palaverin päättyessä osallistujat kokivat olonsa toiveikkaiksi. THL:n tutkimusten mukaan palaverimenetelmää koskevissa maininnoissa korostui vuoropuhelun merkitys. Palaverissa käytettyä vuoropuhelurakennetta pidettiin osapuolia tasavertaisesti huomioon ottavana työmenetelmänä ja toimivana työtapana. Asiakkaat olivat kokeneet palaverin auttaneen heitä löytämään asioihin uusia näkökulmia ja selkeyttäneen kokonaistilannetta. Ulkopuoliset vetäjät ja asioiden kirjaaminen näkyville oli koettu hyödylliseksi. Useat aikuisasiakkaat pitivät ennakointidialogin työskentelytapaa hyvänä, jopa parhaana palaverikokemuksenaan, koska asioista oli puhuttu ilman syyttelyä. Palaverikokemus oli ollut positiivinen ja rohkaiseva. Jukka Riikonen, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Metropolian sosionomi ylempi AMK –tutkinnon 2013 valmistuneeseen opinnäytetyöhön Ennakointidialogit verkostotyössä. Opinnäytetyö ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden nettitietokonnasta Theseus -> Metropolia -> ylempi amk-tutkinto: linkki tietokantaan tässä
Mitä lapsi kertoo ja kenelle -osaammeko kuulla lasta?
Lasten kuuleminen on kaiken perusta kun lapsia suojellaan. Osaammeko me työntekijät kysyä lapsilta niin, että he haluavat kertoa meille asioistaan? Turvallisen ja luottamuksellisen suhteen rakentuminen vaatii aikaa ja kohtaamisia. Onko näitä lastensuojelun asiakkuuksissa työntekijöiden ja asiakkaiden välillä? Tavataanko lasta tutussa ympäristössä aidosti kiinnostuneina siitä mitä he haluavat meille työntekijöille kertoa? Susanna Helavirran väitöskirja herätti minussa lastensuojelun työntekijänä paljon ajatuksia ja myös kysymyksiä. Osaammeko kuulla lapsia tehdessämme heidän elämää ja hyvinvointia koskevia päätöksiä? Kuinka laaja työntekijöiden henkilökohtaisen ”osaamissalkun” täytyy olla, että he pystyvät tavoittamaan lapsen tuottaman tiedon häntä koskevasta hyvinvoinnista päätöksenteon tueksi? Lapset eivät kerro asioitaan avoimesti vieraalle ihmiselle vieraassa toimistoympäristössä. Lapsi voi kertoa sen, mitä hän ajattelee hänen vanhempien haluavan hänen kertovan tai sen mitä hän ajattelee työntekijän haluavan kuulla, mutta kysyjällä täytyy olla jokin muu merkitys lapselle kuin vieras viranomainen, jos hän haluaa saada lapsen tuottamaa hyvinvointitietoa esille. Oli työntekijällä osaamista tai ei, viranomaisten selvitysten jälkeen tehdään erilaisia lastensuojelullisia toimenpiteitä. Uskon, että lastensuojelun eri vaiheissa tehtävä lapsen tilanteen selvitystyö voi olla asiakaslähtöistä, asiakasta arvostavaa ja yhteisesti tuotettua, mutta silloin kun puhutaan lapsen kuulemisesta, ei useinkaan voida tyytyä vain kysymään lapselta hänen hyvinvoinnistaan. Hyvinvointitieto on usein tarkkaan varjeltua ja vaiettua ja sen kerääminen vaatii työntekijöiltä kykyä pysähtyä, kuulla ja nähdä. Lapset eivät tuota tietoa vain sanallisesti vaan käyttävät esimerkiksi leikkiä, liikettä, piirroksia ja tarinoita tiedontuottamisen välineinä. Ja tämä tieto meidän työntekijöinä tulee osata kerätä ja käyttää, kun turvaamme lasten hyvinvointia erilaisin tukitoimin. Jokainen kohtaaminen asiakastyössä on ainutkertainen. Meidän työntekijöiden tulisi muistaa kohdata asiakkaamme yksilöinä, ajattelevina ja tuntevina oman elämänsä asiantuntijoina. Helavirran yksi tavoitteista on ollut nostaa teemoja lapsista hyvinvointitiedon tuottajina yleiseen keskusteluun päätöksenteon tueksi ja erityisesti sosiaalityön kentän työntekijöiden tarkasteluun. Minä itse jäin miettimään, kuinka saisin kyseisen tutkimuksen pidettyä työpaikan kahvihuoneen pöydällä aikakausilehtipinon päällä. Kirsi, sosionimi ylempi amk-opiskelija Lähde: Helavirta, Susanna 2011.Lapset hyvinvointitiedon tuottajina. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto.
Kahvittelu on tärkeä osa verkostotyötä
Yhteisten kokoontumisten tarve Helsingissä toimii lukuisia monitoimijaisia ja hallintorajat ylittäviä verkostoja. Oma kokemuksemme on kertynyt lasten ja nuorten hyvinvointiin keskittyvien suhteellisen pysyvien verkostojen osalta, mutta verkostoja toimii eri-ikäisten ja eri asioiden ympärille kokoontuneina enemmän kuin kukaan edes tarkasti tietää. Tämä on haastava yhtälö kaupungissa, jonka palvelut rakentuvat linjaorganisaatiomallille. Nykytilassa yhteistyöverkostojemme toimintaan osallistuu pääasiassa asiakaspinnassa toimivia ammattialaisia, joilla ei välttämättä ole virallista mandaattia toimia hallintokuntien rajat ylittävästi. Tämän vuoksi niitä pidetään usein epävirallisina ja vapaaehtoisuuteen perustuvina, vaikka tosiasiallisesti toimijoita velvoittavat yhteistyöhön niin kaupunginvaltuustotasoiset kuin kansalliset strategiset linjaukset. Lisäksi tiedonkulku organisaatioiden eri tasoille on usein ongelmallista eikä johdolla aina ole selvää käsitystä siitä, mitä verkostoissa tehty työ on ja kuinka se palvelee kunkin organisaation tavoitteita. Siksi näitä verkostoja on kutsuttu kahvikerhoiksi. Kunnan toimintaa säätelevät lait ja strategiat sekä mm. yhteiskunnan tasolla luotavat rakenteet ja toimintatavat, esimerkiksi lasten ja nuorten kohdalla lastensuojelulaki velvoittaa kunnat tekemään lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (Lasu) valtuustokausittain. Tavoitteena on antaa kuntapäättäjille, palvelujen käytännön toteuttajille ja kuntalaisille aiempaa parempi kokonaiskäsitys lasten ja nuorten kasvuoloista sekä käytössä olevista että tarvittavista voimavaroista. Se on myös hallintokuntien yhteinen sopimus siitä, mihin suuntaan lasten ja nuorten palveluja monihallintokuntaisessa yhteistyössä kehitetään. Suunnitelmaan on kirjattu hallintokuntien yhteiset tavoitteet sekä ne toimenpiteet, joilla kyseisiin tavoitteisiin pyritään pääsemään. Kaupungin olemassa olevat verkostot ovat kuitenkin suhteellisen kartoittamatonta maaperää. Verkostojen olemassaolo, tavoitteiden vahvistaminen ja työn näkyväksi tekeminen on tärkeää. Tiedon on tärkeää kulkea verkostoista tarvittaessa myös sektori- ja hallintokuntarajat ylittäen. Ja kuinka kahvi liittyy verkostotyöhön? Toimivan verkostotyön lähtökohta on tarve verkoston olemassaololle. Esimiestasolla verkostotyöltä odotetaan yleensä tehokkaampaa tiedonkulkua ja toimintaa, uusia innovaatioita, työssä jaksamisen parantumista, keskinäistä luottamusta, toiminnan joustavuutta ja tasapuolisuutta sekä uuden oppimista. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen liittyvässä ruohonjuuritason verkostotyössä tavoitteena on myös eri tahojen ammattilaisten asiantuntemuksen yhdistäminen, ongelmien kokonaisvaltainen hahmottaminen sekä niiden kautta saavutettu toimenpiteiden uskottavuus ja vaikuttavuus. Kasvokkain tutustuminen on tärkeä osa verkostoitumista. Tämän edistämiseksi olemme Klaarissa kehittäneet verkostojen kehittämistapaamiskonseptin, johon käytetään hieman enemmän aikaa kuin tavanomaisiin verkostokokouksiin. Näissä tapaamisissa kahvi ja tarjoilut ovat osoittautuneet yhdeksi merkittävistä hyvän ilmapiirin luomiseen vaikuttavista asioista. Kahvittelun lomaan laadittu kiireetön aikataulutus luo hyvän pohjan yhteisen tavoitteen kirkastamiselle. Toimijat tutustuvat toisiinsa sekä toistensa työhön ja samalla voidaan yhdessä miettiä, tarvitaanko verkostoon uusia jäseniä. Kehittämistapaamisen keskiössä on toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin reagoiminen. Myös kokouskäytäntöjen tarkistaminen ja verkoston välisten suhteiden määrittäminen onnistuu samassa tilaisuudessa. Kehittämistapaamiset ovat räätälöitävissä verkoton yksilöllisiin tarpeisiin. Mitä paremmin verkoston jäsenet tuntevat toisensa, sitä helpompaa on saavuttaa keskinäinen luottamus ja luoda otollinen ilmapiiri tavoitteelliselle yhteistyölle. Vain toisten ihmisten kokemusten avoin ja kunnioittava kuunteleminen tekee mahdolliseksi oppimisprosessin jossa on toiminnan lähtökohdat, päämäärät ja keinot voivat uudistua (Alhanen, Kansanaho, Ahtiainen, Kangas, Soini, Soininen 2011, 18). Myös pitkään hyvin toimineille verkostoille on tarpeen aika ajoin järjestää aikaa pysähtyä miettimään verkostotyön merkitystä ja keinoja yhteisen tavoitteen määrittelemiseen. Yhteistyötä haasteista huolimatta Nykyään on erikoistuttu tiettyyn asiantuntijuuteen, jolloin voi olla vaikea tuntea toisten ammattilaisten töiden sisältöjä. Tämän vuoksi toimijoilla saattaa myös olla epärealistisia mielikuvia toisten töistä. Kun kokouksissa varataan riittävästi aikaa ryhmäytymiseen toiminnallisin menetelmin kahvittelun lomassa, tutustutaan muihin verkoston jäseniin paremmin. Käytäntö on osoittanut, että näin myös ymmärrys verkoston yhteisestä osaamispotentiaalista lisääntyy. Verkostotyö on pitkäjänteistä, verkoston jäsenten keskinäinen luottamus ja toisten työn arvostaminen ja yhteisen tavoitteen löytäminen ei käy hetkessä. Verkostot kehittyvät ja muuttuvat jatkuvasti, oppimisen avulla yhteistyön toimintamallit paranevat, kyky rakentaa luottamusta osallisten välille (Ojasalo, Moilanen, & Ritalahti 2009, 88). Refleksiivistä oppimista edistää se, että pohdittavaa asiaa voidaan lähestyä vapaasti erilaisista näkökulmista käsin. Tällöin työn ilmiöt saadaan näkyviin mahdollisimman kokonaisina ja päästään riittävän todenmukaista pohdintaa. Erilaisten näkökulmien mukaan tuominen hyödyntää kaikkia reflektoin vaiheita: oikeaa kysymysten muotoilua, pohtivaa asian jäsentelyä, toiminnan ennakointia, kokeilujen suunnittelua ja niiden arviointia (Alhanen & al. 2011). Henkilöstön suuri vaihtuvuus on haaste koko kaupungille ja samoin verkostoille. Jatkuvan ihmisten vaihtuvuuden ei välttämättä nähdä edistävän verkostojen toimintaa, mutta se on kokemustemme mukaan käännettävissä positiiviseksi asianmukaisin keinoin. Mikäli verkoston toiminta on dokumentoitu riittävän selkeästi ja johdonmukaisesti, uusien jäsenten on helppo liittyä tuoreine näkökulmineen verkoston yhteiseen tekemiseen. Kun toimijoita on eri tahoilta ja tasoilta, täytyy yhteisen ymmärryksen päämäärän olla riittävän selkeä, verkoston toimintaan sitoutumisen ja lopputuloksen varmistamiseksi. Lisäksi verkostojen tehokkaan toiminnan edellytyksenä on, että joku toimijoista, fasilitaattori, pitää huolen muutosten eteenpäin viennistä sekä innostaa muita mukaan (Hyötyläinen 2006). Marinoora Alanne ja Leena Koskivirta Lisätietoa Alhanen, K., Kansanaho, A., Ahtiainen ,O., Kangas, M., Soini, T. & Soininen, J. 2011 Työnohjauksen käsikirja. Hämeenlinna: PROTammi. Hyötyläinen, R. 2006. Oppiva ja kehittyvä reflektioverkosto. Teoksessa Alasoini, T., Korhonen, S-M., Lehtonen M., Ramstad, E., Rouhiainen, N. & Suominen, K.(Toim.)2006. Tuntosarvia ja tulkkeja. Oppimisverkostot työelämän kehittämistoiminnan uutena muotona. Tykes, Raportteja 50. Helsinki: Työministeriö. Ojasasalo, K., Moilanen, M. & Ritalahti, J. 2009. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Helsinki: WSOYPro.
Miten Espoo pienentää vanhustenhuollon kustannuksia?
Uusi vanhuspalvelulaki ja vanhuspalveluiden laatusuositus tulivat voimaan kesällä 2013. Julkisessa keskustelussa painottuivat silloin laitoshoidon henkilöstömitoitukset. Kuitenkin valtaosa vanhuksista hoidetaan nykyisin kotona ja suuntaus tulee voimistumaan jatkossa. Kotihoidolle ei puolestaan ole mitään henkilöstömitoitusta eikä edes tarjolla olevien palveluiden rehellistä kuvausta julkisesti nähtävillä. Laissa ja suosituksessa painotetaan vanhuksen osallisuuden ja voimavarojen vahvistamista. Lain tarkoituksena on mm. ”edistää ikääntyneen itsenäistä suoriutumista puuttumalla ajoissa toimintakyvyn heikkenemiseen ja sen riskitekijöihin” sekä ”turvata määrältään ja laadultaan riittävät palvelut”. Suositus painottaa erilaisia kuntoutuspalveluita sekä tarvetta lisätä ja monipuolistaa kotiin annettavia palveluita. Espoo ei toimi näiden mukaisesti eikä näytä edes kehittävän työtään siihen suuntaan Kotihoidon palvelut ovat erittäin rajoitettuja ja kattavat vain lähinnä vanhuksen fyysisiin toimintarajoitteisiin liittyvää auttamista. Muistisairaiden kasvavaa joukkoa ei ole kotihoidossa juuri huomioitu. Yhteistyössä asiakkaan ja omaisten kanssa on paljon puutteita ja osa asiakkaista jätetään tietoisesti palveluiden ulkopuolelle. Vaikka kaikki osapuolet tietäisivät vanhuksen olosuhteiden heikentävän hänen toimintakykyään, kotihoidolla ei ole tarjota palvelua. Jos avuntarve on heidän mukaansa vähäinen, hinnoittelulla annetaan viesti että asiakkaan on parempi hakea palvelu kokonaan yksityissektorilta. Kotihoito kertoo siitä, kuinka hoitajien vastuulla olevien kotikäyntien määrää lisätään jatkuvasti ja niiden kestoa mitataan yhä tarkemmin. Tämä suuntaus näyttää jatkossa vielä kiristyvän. Asiakkaiden ovenpieliin on lähiaikoina tulossa laite, joka rekisteröi hoitajan tulo- ja lähtöajan. Näin voidaan mitata kotihoidon suoritteisiin kuluvaa aikaa entistä tarkemmin ja asettaa käyntien kestolle yhä kiristyviä tavoitteita. Tällainen pyrkimys kotihoidon ”tehokkuuteen” sotii pahasti itseään vastaan! Nyt on kysymys ihmisistä eikä liukuhihnalla käsiteltävistä tuotteista. Kuten olettaa saattaa, näissä työskentelyolosuhteissa kotihoidon henkilöstö vaihtuu luvattoman paljon ja sijaiset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Vasta äsken professori Pekka Himanen kehotti Suomea ennen kaikkea kehittämään työhyvinvointia, jotta pärjäisimme tulevaisuuden haasteissa. Espoon kotihoidossa ei liene näköpiirissä tällaista kehittämistä, vaan mennään vastakkaiseen suuntaan! Jokainen tietää, että ennaltaehkäisevä apu ja tuki on huomattavasti edullisempaa kuin korjaava työ. Myös vanhustyössä tulee ennen pitkää kalliimmaksi luopua kuntouttavasta työstä ja jättää vanhukset oman onnensa nojaan heikkenemään. Kalliiseen ympärivuorokautiseen hoitoon päädytään näin paljon nopeammin. Osa vanhuksista toki kuolee ennen sitä tapaturmiin, yleiseen heikkouteen tai sairauksien pahenemiseen. Eivätkä ulkopuoliset useinkaan osaa kyseenalaistaa tällaisia kuolemia, koska ei tiedetä vanhuksen aiempia olosuhteita. Asiakaskokemus Espoon vanhuspalveluissa 82-vuotias äitini on kärsinyt muistisairaudesta jo kymmenisen vuotta. Diagnoosit ovat verenkiertoperäinen muistisairaus ja Alzheimerin tauti. Loppuvuonna hänelle sattui kotonaan ennalta arvaamaton tapaturma. Selittämättömästä syystä hän vietti kylpyhuoneen lattialla yli vuorokauden alakeholtaan liikuntakyvyttömänä ja jalat huonossa asennossa. Tuloksena oli seitsemän viikon sairaalahoito ja nilkan koukistajan halvaus. Äitini asuu hissittömän talon ylimmässä kerroksessa. Kotiutuksen jälkeen hän sai kolme kertaa päiväkuntoutusta sairaalassa. Sairaala suositteli jatkoon kotihoidon palveluita 2-3 kertaa vuorokaudessa. Kotihoito määritteli tarpeen yhdeksi kerraksi viikossa. Lisäksi suositeltiin ateriapalvelua ja turvaranneketta. Turvarannekkeen valikointia ei opastettu omaiselle mitenkään. Sairaalajakson aikana koti oli tullut äidille melkoisen vieraaksi paikaksi ja muistisairaalle tärkeät rutiinit olivat kadoksissa. Kotihoito ei kiinnittänyt kotiutumisen tukemiseen mitään huomiota. Aiemmin täysin kävelykykyinen ihminen sai nyt kotiinsa rollaattorin, suihkutuolin ja wc-tukikaiteet. Ulos ei enää ole pääsyä, koska lukuisiin portaisiin tarvitaan aina saattaja. Kotihoito ei tarjoa hänelle mitään fyysistä kuntoutusta, vaikka on selvää että yksin kotiin suljettu vanhus taantuu toimintakyvyltään nopeasti sekä psyykkisesti että fyysisesti. Kun jalan kivut vähenevät, muistisairaan äitini riskinä on lisäksi portaisiin meneminen ja siellä kaatuminen. Käytännössä se on vain ajan kysymys ja senkin takia haluan kirjoittaa tästä asiasta ennen uutta tapaturmaa. On annettu ymmärtää, että hän on liian hyväkuntoinen jonottamaan esteetöntä palveluasuntoa. Kotihoitoa ei ole toimintatavoiltaan kehitetty muistisairaan tarpeisiin Muistisairas vanhus tarvitsee tuttuutta, turvallisuutta, pysyvyyttä, säännöllisiä rutiineja, muiden ihmisten seuraa ja yhteistä toimintaa. Muistisairailla on yleisesti ns. käytösoireita. Heitä ei voi kohdella kuin liukuhihnalla minuutteja laskien, vaan he tarvitsevat rauhallisen ja huomioivan yksilöllisen palvelun. Kukapa meistä työikäisistäkään olisi valmis parissa minuutissa menemään suihkuun vieraiden ihmisten seurassa, vaikkei ole edes tiennyt näiden tulevan eikä ole vielä turtunut tällaiseen häpeilemättömyyteen? Muistisairailla on taipumus eristäytyä ja passivoitua kotiin, jolloin sairauden oireet voimistuvat ja yleinen toimintakyky heikkenee pian. Jos espoolainen muistisairas ei todistetusti tarvitse pukeutumis-, ruokailu-, liikkumis-, lääkkeenotto- tai peseytymisapua; hän ei saa lainkaan kotihoidon palvelua. Eksymisen välttämiseksi pyydetään omaista hankkimaan turvaranneke; jonka valinta, käyttöönotto ja varma toiminta eivät ole lainkaan selvyyksiä. Ateriapalvelua ja siivousta voi tilata muilta palveluntuottajilta, mikä taas merkitsee uusia ja vaihtuvia vieraita ihmisiä monesti epäluuloisen vanhuksen ovelle. Muutoin Espoossa jätetään vanhus yksikseen heikkenemään. Politiikan kahdet kasvot Usein kuulee sanottavan, että poliitikot ja päättäjät puhuvat ympäripyöreitä korulauseita. Itse olen nyt havainnut suuren kuilun vanhuspalveluiden tuoreen lainsäädännön ja käytännön soveltamisen välillä. Ihmettelen jälleen kerran, voivatko päättäjät todella olla näin lyhytnäköisiä vai eivätkö he kuuntele ammattilaisten näkökantoja lainkaan. Millä logiikalla kotihoito voi tulla edullisemmaksi kuin palveluasuminen? Palveluasunnostakin asukas itse maksaa vuokran. Apu on palvelutalossa lähellä, jolloin hoitajat pääsevät useammin paikalle kun matkoihin ei kulu aikaa. Palvelutalossa pystytään helposti järjestämään yhteistä toimintaa. Ruokailutilanne jo kokoaa asukkaita yhteen ja samalla he saavat sosiaalisia virikkeitä. Asuintalon henkilöstö tulee paremmin tutuksi, jolloin muistisairaankin palveleminen ja hoito onnistuvat. Lähiseudun ikäihmisiä voidaan myös palvella päivätoimintaa ja ruokailua tarjoamalla. Palvelutalo on valmiiksi esteetön, jotta vanhuksen onnistuu liikkua omatoimisesti ja toimintakyky säilyy mahdollisimman pitkään. Siellä on myös turvajärjestelmä, joka seuraa mm. asukkaiden pärjäämistä jopa yksilöllisellä tavalla. Palvelutalosta poistunut muistisairas löydetään huomattavasti nopeammin kuin yksin kotona asuva muistisairas. Kustannusten leikkaaminen kotihoitoa painottamalla onnistuu vain siten, että palvelu todellisuudessa supistetaan olemattomiin Tällöin jätetään usein vanhus oman onnensa nojaan ja toivotaan, että joku omainen ryhtyy omaishoitajaksi. Omaishoitajalle kunnan ei tarvitse maksaa välttämättä mitään! Puolisolle omaishoitajan rooli on usein raskas siksi, että hän on itsekin oletettavasti iäkäs. Entä miten muistisairaan lesken hoito organisoidaan? Miten voi järjestää taloutensa työikäinen läheinen, joka pakotetaan omaishoitajan rooliin usein yhtäkkiä yllättäen? Omaishoitajan kohtuulliset tuet ja etuudet tulisi taata vähintäänkin ennen kuin palveluita aletaan näin rajusti ja lainvastaisesti ajamaan alas. Jos ihmisiltä kysytään, missä he haluavat viettää vanhuutensa päivät, useimmat vastaavat että kotona. Tähän poliitikot ja johtajat vetoavat, kun ovat päättäneet tukea vanhusten kotona hoitamista viimeiseen asti. Kuka huomioi, että koti on siellä missä on tuttua ja turvallista asua? Palveluasuntokin on koti ja usein kunnon heiketessä sieltä on mahdollista siirtyä ympärivuorokautiseen hoivaan ilman muistisairaalle haitallista ympäristön vaihdosta. Poliitikot vain haluavat puhua niin, että heidän kannatuksensa säilyisi. Siksi on keksitty hyvältä kuulostava ”kotona hoitaminen” peitenimeksi palvelujen ja niiden kustannusten rajulle karsimiselle. Laitoshoito puolestaan kuulostaa monen mielestä huonolaatuiselta vanhanaikaiselta palvelulta eli lähinnä sängyssä makuuttamiselta. Harvemmin päättäjät puhuvat ryhmäkodeista ja palveluasumisesta, jotka eivät ole laitoshoitoa. Ja kun niistä ei puhuta, ihmisille ei muodostu niistä edes käsitystä varteenotettavana ja lainmukaisena vaihtoehtona. Mihin Suomesta on kadonnut ikäihmisten arvostaminen? Eikö heille enää ole sijaa meidän suoriteyhteiskunnassamme? He ovat ikänsä rakentaneet hyvinvointiyhteiskuntaamme tekemällä paljon töitä ja maksamalla veroja. Nyt heitä yritetään vaan sysätä johonkin näkymättömiin ja mahdollisimman halvalla. Entä miten käy naisten aseman, joka on Suomessa ollut kohtuullisen hyvä? Jos meidät naiset ajetaan omaishoitajiksi, joko palkka- ja eläketulomme romahtavat niiltä vuosilta tai sitten uuvumme työn ja omaishoidon ylisuurten vaatimusten alla. Yhteiskuntaamme ei vain ole rakennettu tällaista varten. Laki määrittelee julkisen vastuun kansalaisista ja sitä olisi Espoonkin noudatettava. Tuija Mannersola, muistisairaan lähiomainen Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelija Kirjoitus on julkaistu myös Espoossa ilmestyvässä Länsiväylä-lehdessä. Tässä linkki nettilehden artikkeliin "Tytär halusi muistisairaan äidin palvelutaloon - Espoo tarjoaa suihkutusapua kerran viikossa" Ja linkki näköislehteen 29.3.2014, artikkeli on sivulla 4.
Varhaisuus on valttia! – Kohti toimivia lapsiperheiden palveluja.
Varhaisuuden voima Huoliin ja ongelmiin on helpompi löytää vastauksia ja ratkaisuja silloin, kun ne ovat vielä pieniä. Tämä on varhaisen tuen työn taustalla oleva yksinkertainen ajatus. Kun lapsen ja perheen tuen tarve havaitaan mahdollisimman varhain, ongelmien syntymistä voidaan ehkäistä ja niiden vakavoitumista lievittää tuloksekkaasti. Varhaisen tuen työn erityispiirteinä voidaan nähdä asiakasnäkökulman korostaminen, vuorovaikutuksellisuus, matala kynnys saada palvelua, moniammatillisuus, mahdollistaminen ja välittäminen. Oikea-aikaisuudella ja varhaisuudella on erityinen painoarvo. Myös osallisuuden, tasa-arvoisuuden, leimaamattomuuden, avoimuuden ja vertaistuen piirteet ovat korostuneet. Lista työn erityispiirteistä on pitkä ja kuvaava. Kun asiakastyössä toteutuvat edellä mainitut arvot, ollaan rakentamassa vaikuttavia palveluita asiakasta kunnioittaen. Sosiaali- ja terveysministeriön strategia Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 linjaa, että sosiaali- ja terveyspalveluiden painopistettä on siirrettävä entistä enemmän ennalta ehkäisevään toimintaan. Strategiassa todetaan, että palvelujärjestelmän on kyettävä auttamaan varhain ja tehokkaasti silloin, kun omat voimavarat ei riitä. Strategian mukaan ennalta ehkäisevän työn osaamista on lisättävä ja ehkäisevien palveluiden saatavuutta on parannettava. Strategia on mielestämme oikeilla linjoilla. Ehkäisevän työn ja varhaisen tuen merkitys voidaan perustella kolmesta näkökulmasta. Varhainen, oikein ajoitettu ja oikein kohdennettu tuki ovat perusteltuja oikeudellisista, inhimillisistä ja taloudellisista näkökannoista tarkasteltuna. Oikeudellinen näkökulma Kansalaisella on oikeus tukeen jo yksistään lainsäädännön kautta tarkasteltuna. Uudessa lastensuojelulaissa ehkäisevän työn merkitystä on korostettu. Laissa todetaan, että lasten ja perheiden kanssa toimivien viranomaisten on tuettava vanhempia ja huoltajia heidän kasvatustehtävässään ja pyrittävä tarjoamaan perheelle tarpeellista apua riittävän varhain. Laki jatkaa, että ehkäisevällä lastensuojelulla edistetään ja turvataan lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan vanhemmuutta. YK:n (Yhdistyneitten kansakuntien) Lapsen oikeuksien yleissopimus pitää myös sisällään lapsen oikeuden osallisuuteen, suojeluun ja huolenpitoon. Myös sosiaalihuoltolain uudistuksessa on huomioitu ennalta ehkäisevän työn rooli. Uudistuvan sosiaalihuoltolain yhtenä isona päätavoitteena on nimittäin siirtää sosiaalihuollon painopistettä vahvemmin ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen tukeen. Uusi sosiaalihuoltolaki on tarkoitus tulla voimaan vuodesta 2015 alkaen. Inhimillisyys Varhaisen tuen perhepalveluita voidaan perustella inhimillisestä näkökulmasta: perheet saavat apua ennen kuin ongelmat ovat paisuneet suuriksi. Näin säästetään ihmisiä epätoivolta ja inhimilliseltä kärsimykseltä. Tämä näkökulma on erityisen tärkeä, sillä kyseessä ovat lapset. Lapsen elämä on aina sidoksissa vanhemman elämään. On siis tärkeää pitää huolta siitä, että vanhemmat, joiden voimavarat ovat vähissä, saavat paljon tukea oikeaan aikaan. Varhaislapsuuden laajakantoisista ja syvälle luotaavista merkityksistä on runsaasti tutkittua ja koeteltua tietoa. Pikkulapsi-iän merkityksellisyys on ilmeinen ihmisen kasvun ja kehityksen pohjana. Oikea-aikainen ja oikein kohdennettu tuki säästää lapsia kärsimykseltä, kasvun ja kehityksen vaurioilta ja ongelmien kasaantumiselta. Huomattavaa on, että varhaisen tuen palvelut eivät koske vain vauvoja, pikkulapsia ja heidän perheitään. Tuen tarve voi yllättää missä elämänvaiheessa tahansa. Oikein kohdennetulla ja oikea-aikaisella tuella estetään monenlaisten perheiden, lasten, nuorten ja vanhempien ongelmien syntyminen ja syveneminen. Sen kautta ehkäistään eriarvoisuuden lisääntymistä, syrjäytymistä ja tuetaan ihmisiä osallisuuteen omassa elämässään ja yhteiskunnassa. Taloudellisuus Kun ongelmat ovat vielä pieniä, niihin on helpompaa puuttua. Ratkaisuvaihtoehtoja löytyy erilaisia ja ne ovat edullisempia toteuttaa. Viimeiset keinot ovat usein rajattuja ja kalliita. Varhaisen tuen työtä voidaan siis perustella myös puhtaasti taloudellisista näkökulmista. THL: n selvityksessä Lapsi kasvaa kunnassa tarkastellaan, miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskejä. Raportissa todetaan, että panostamalla lapsiin ja nuoriin sijoitamme tulevaisuuteen. Käänteisesti ajateltuna voidaan sanoa, että leikkaamalla lapsia koskevia peruspalveluita kasvatetaan menoja pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna. 1990-luvun laman seurauksena tehdyt leikkaukset lapsia koskevissa peruspalveluissa ovat kasvattaneet kalliiden erityispalveluiden tarvetta 2000-luvun Suomessa. Vaikka kansallista systemaattista tietoa kustannusvaikuttavuudesta on tuotettu vasta vähän, on olemassa kansainvälisiä tutkimuksia, joiden valossa voidaan todeta, että lasten ja nuorten ongelmien ehkäiseminen on lähes aina tuloksellista ja taloudellisesti kannattavaa. Pienilläkin oikein kohdennetuilla satsauksilla saadaan paljon vaikuttavuutta. Tästä on oivallisena esimerkkinä Imatran hyvinvointineuvola. Kaupunki panosti kaikille vauvaperheille suunnattuun moniammatilliseen perhetyöhön. Panostus toi jo lyhyellä aikavälillä tulosta ja kunnan lastensuojelun menot kääntyivät laskuun. Uudistuvan sosiaalihuoltolain esitys arvioi, että tuen painopisteen siirto varhaisempaan, ennaltaehkäisevään vaiheeseen vähentää myöhäisempien ja usein raskaampien palvelujen menoeriä. Esityksessä todetaan, että oikea-aikaisen tuen ja palvelun saanti vähentää kustannuksia. Monien palvelujen kohdalla kustannusten väheneminen voidaan nähdä kuitenkin vasta vuosien kuluttua. Toimivat universaalit peruspalvelut tulisi nähdä sosiaalisina investointeina. Tarvitaan pitkäjännitteistä työn suunnittelua ja budjetointia. Ainutlaatuinen asiakas Lapsiperheiden kirjo on moninainen, ja heidän elämänsä ja arki sen myötä erilaisten haasteiden ja todellisuuksien ilmentymää. Tehokasta ja vaikuttavaa tukea ja apua voidaan tarjota asiakkaille vain dialogisessa ja neuvottelevassa yhteistyössä, jossa asiakasperhe nähdään omana ainutlaatuisena yksikkönä. Palvelua tulisi siis tarjota tarpeen mukaan, aidosti asiakasperhettä kuunnellen. Jotta perhe voisi saada tarvitsemansa tuen oikeaan aikaan, silloin kuin ongelmat ja huolet ovat vielä pieniä, lapsiperheiden palvelujärjestelmää tulee kehittää joustavampaan suuntaan. Tarvitaan räätälöityjä, joustavia ratkaisuja, jotka suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa. Palvelujärjestäjien kesken tarvitaan rajat ylittävää yhteistyötä, jonka keskiössä on asiakas huolineen ja voimavaroineen. Olennaista on, että asiakas nähdään oman elämänsä subjektina, aktiivisena osallisena, eikä auttamisen kohteena. Asiakkaan kannalta on tärkeää, että toiminta muovautuu ja rakentuu hänen tarpeiden mukaan. On ymmärrettävä, että hyvinvointipalveluilla voidaan nähdä olevan keskeinen rooli kansalaisen elämänhallinnan ja koherenssin tunteen vahvistamissa. Ihmisten kohdatessa kriisejä elämänhallinta saattaa järkkyä. Oikeanlaisten palveluiden avulla voidaan estää elämänhallinnan menetys tai auttaa tilapäisesti menetetyn elämänhallinnan takaisin saamisessa. Keskeinen osa elämänhallintaa ja ihmisen koherenssin tunnetta on luottamus siihen, että tukea on tarvittaessa saatavilla. Hyvin toimivat, oikea-aikaiset ja riittävän vahvat lapsiperheiden palvelut ovat tärkeässä roolissa kansalaisten hyvinvoinnin ja elämänhallinnan tukemisessa. Eeva-Maria Lampikari ja Sini Mohell, sosionomi ylempi AMK- opiskelijat Aiheesta lisää Sosiaali- ja terveysministeriö 2011. Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia. Luettavissa netissä Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2012. Lapsi kasvaa kunnassa – miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää lasten syrjäytymisen riskejä. Luettavissa netissä Valtiovarainministeriön julkaisuja 11/2013. Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua. Luettavissa netissä Sosiaali- ja terveysministeriö 2011. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportti. Luettavissa netissä Aaltio, Elina 2013. Hyvinvoinnin uusi järjestys. Helsinki: Hakapaino. Laki lastensuojelusta 417/2007. Annettu Helsingissä 13.4.2007. Lasten oikeuksien sopimus. Imatran hyvinvointineuvola palkittiin Kunnallinen lastensuojeluteko –palkinnolla. Luettavissa netissä
Saattaen tukisuhteeseen
"Aikataulu ja tapaamispaikka ovat vaihtuneet kahdesti. Tarkastan kalenteristani vielä kertaalleen, että olen varmasti menossa oikeana päivänä ja oikeaan kellon aikaan vielä ihan oikeaan paikkaankin. Kalenteri näyttää sotkuiselta, tavallisten kokous- neuvottelu-, haastattelu- ja koulutusmerkintöjen lisäksi siellä näkyy myös erilaisia pois pyyhittyjä merkintöjä sekä ehkä-merkintöjä. Tämän tapaamisen osalta kaikki vaikuttaa täsmäävän. Vaihdan kalenterinäkymän kernaasti metromatkan tarjoamiin maisemiin. Ikkunoista näkyy lohduton helmikuinen maisema täynnä harmautta, eikä taivasta erota maasta. Kertaan mielessäni ne asiat, jotka täytyy muistaa ottaa puheeksi. Metrossa teinityttö puhuu korostetun kovaäänisesti puhelimeensa. Hän kertoo olleensa pois koulusta, ja että sossu uhkaa huostaanotolla ja että kaikki on ihan sama. Koko vaunullinen matkustajia kuulee kaiken, vaikka ovatkin kääntäneet katseensa pois.. Teinin äänessä on uhmakkuutta, silmät on meikattu mustiksi ja hiukset ovat mustat. Kaikki se musta erottuu oranssista penkistä yhtä kovaa, kuin teinin ääni hiljaisen metrovaunun keskeltä. Katse teinin silmissä, eikä hänen olemuksensa ole uhmakkaat eikä uhkaavat. Katseessa on samaa alakuloa kuin maisemassa. Minkäköhän apujen piirissä tämä tyttö jo on? Onkohan hänellä lastensuojelun tukihenkilö? Hississä huomaan, että olen kulkenut metrolta toimistolle hanskoitta, sillä sormet ovat kohmeessa ja punoittavat. Metron teinityttöä huomattavasti hillitymmän oloinen ja näköinen tyttö tuijottaa punaisia käsiäni. Tytön lisäksi hississä on nainen. He ovat selvästi äiti ja tytär. Emme kukaan sano sanaakaan, tuijotamme seiniä, kuten suomalaisessa hississä tavataan tehdä. Jostain tiedän, että olemme menossa samaan tilaisuuteen. Annan tytön ja äidin kulkea edellä ja asettautua istumaan. Esittelen itseni ja tyttö näyttää ymmyrkäiseltä, mutta äiti rentoutuu. Sosiaalityöntekijä noutaa meidät neuvotteluhuoneeseen, joka on kalustettu keltaisin huonekaluin. Tyttö sanoo, että ai, me ollaan tossa tylsässä huoneessa. Itseäni kirkkaan keltainen kalustus virkistää äsken verkkokalvoille piirtyneiden harmaiden maisemien jälkeen. Odotamme ja yritän täyttää odotuksen hiljaisuutta. Kysyn, tuliko tyttö suoraan koulusta vai kävikö hän välillä kotona. Kodin kautta tuli. Kysyn, eikö häntä palele, kun hänellä ei ole kengissä sukkia. Tyttö kysyy, eikö minua palele, kun kuljen ilman hanskoja. Ilahdun tytön terävänäköisyydestä ja hieron kylmettyneitä käsiäni vasten toisiaan sekä kehaisen tyttöä tarkasta havainnosta. Tyttö pälyilee ovea ja kelloa. Kahden pitkän minuutin kuluttua muille vieras naishenkilö astelee pitkin käytävää. Minä tunnen hänet ja tervehdin. Tulokkaan takki hulmuaa ja hänen suunsa kaartuu leveään hymyyn. Vilkaisen tyttöä. Hänen silmänsä ovat liimautuneet vieraaseen naiseen ja myös hänen suunsa saa pienen hymynkaaren. Vaimeasti tyttö esittelee itsensä vieraalle tämän esittäydyttyä ensin. Pilke, sellainen on tullut tytön silmiin. Tähän hetkeen haluaisin pysähtyä. Tämän haluan tallentaa. Uusi tukisuhde on juuri nyt lähtökuopissaan. Jännittävistä jännittävin hetki tukisuhteessa, ensitapaaminen, on käsillä. Olemme yhdessä tämän tytön elämän ja tämän tytölle vielä vieraan naisihmisen kannalta merkittävässä hetkessä. Tästä he aloittavat rakentamaan jotain heille kahdelle yhteistä, mahdollisesti jotain ikimuistoista. Tukisuhteen tutustumisajan he kuitenkin vasta varovaisesti ja hitaasti tunnustelevat, olisiko heistä toisilleen tuettavaksi ja tukihenkilöksi. Tämän hetken he tulevat todennäköisesti muistamaan vielä paljon myöhemmin. Pistelevä jännitys, jonka kaikki tunnemme mahassamme ja jopa ihollamme, alkaa raueta vähitellen sopimusta kirjoittaessamme. Otan jännityksen puheeksi ja lupaan tytölle, että muitakin jännittää. Ihkauusi tukihenkilö puuskahtaa helpottuneena ja sanoo, että on jännittänyt niin, ettei ole viime yönä juuri nukkunut. Tyttö sanoo, ettei jännittänyt yhtään. Sanon leikitellen ja hämmästellen, etten usko. Että koska minuakin jännitti, niin en usko, ettei päähenkilöä jännittänyt yhtään, edes ihan pikkuriikkisen ehkä? Tyttöä hymyilyttää, mutta hän pysyy tarinassaan. Äiti toteaa varovaisesti, että myös häntä jännitti. Tunnelma ei ole enää jännityksestä pisteliäs. Se alkaa olla hersyvä ja malttamaton. Tästä se alkaa. Neuvottelut ovat harvojen mieleen, vaikka niiden sisältö olisikin mukava, kuten tässä ja nyt. Juuri näissä neuvotteluissa on tavallisesti aina lopulta ihan erityinen tunnelmansa: Kevyt, positiivisesti latautunut, odottava, iloinen ja joskus jopa vähän riehakas, vaikka sen suurin osa aina onnistuukin pitämään sisällään korrektisti. Osalta kyllä pääsee naurunpyrähdyksiä ja hörötyksiä, joku saattaa kapsahtaa jonkun kaulaan ja ollaan sitä joskus vähän kyynelehdittykin liikutuksesta ja ilosta koko porukalla. Mahan pohjassa on jotain sitä samaa, kuin huvipuistossa, jonkin uuden laitteen jonossa pitkässä ja kiemurtelevassa jonossa. Puhelinnumerot on nyt vaihdettu, käytännön järjestelyistä on sovittu kirjallisesti ja tavoitteet tämän parivaljakon ensimmäiselle tukihenkilösopimukselle on luotu. Kaikki on valmiina. ”Nähdään ens viikolla,” huikkaa tyttö vielä käytävästä leveä hymy naamallaan. Hän kohdistaa sen tukihenkilölle niin, että vaikka itse lopuksi vielä yritän heipata, en minä ole hänen kontaktinsa kohteena. Käteni ovat lämminneet. Kuvittelinko, vai pilkistikö ulkona aurinko?" Järjestettyjä ystäviä Näinkin voi kaksi ihmistä kohdata. Ja tällaisella tavalla, järjestetysti, voi alkaa merkityksellinen ihmissuhde, joka mahdollistaa korjaavia kokemuksia. Jokainen näistä aloitusneuvotteluista ovat yhtä jännittäviä myös minusta itsestäni, huolimatta siitä, että pelkästään vuonna 2013 olin mukana aloittamassa yli 40 samanlaista suhdetta, joissa kaksi toisilleen vierasta ihmistä alkavat kulkemaan rinnakkain. On lähes mystistä, miten hienoja ihmissuhteita monista osasta näistä järjestetyistä tapaamisista usein syntyy: Kuinka toisen kohtaamalla ja toista kuulemalla, toista katsomalla ja toiselle läsnä olemalla voi saada aikaan niin paljon. Miten luottamus, yhteinen todellisuus alkavat muodostua vähitellen ja sitten muuttua turvallisuudeksi ja yhdessä koetuksi muistoiksi, hetkiksi ja tunnelmiksi. Nämä joustavat, turvalliset ja luotettavat aikuiset, jotka sopeutuvat erilaisten lasten tukihenkilön rooliin, ymmärtävät roolinsa rajallisuuden ja ottavat nämä lapset tuettavikseen ennakkoluulottomasti ja avaralla sydämellä, tiedostaen samanaikaisesti omat henkilökohtaiset rajansa, ovat korvaamattomia. Eräs kollegani on verrannut vapaaehtoisia ruusuihin, joiden ympärillä vaasissa oleva vesi olemme me, vapaaehtoistoiminnan koordinaattorit, tai vapaaehtoisen toimintaa ammatillisesti ohjaavat henkilöt, mahdollistaen ruusujen kukoistuksen ja hyvinvoinnin. Itse koen olevani virkistävän veden lisäksi myös kuin joulupukki: yhtä lahjaa huolella valmistellen, toista lahjaa innokkaasti perille vieden ja vasta kolmanteen lahjatoiveeseen perusteellisesti tutustuen työhuoneeni on kuin joulupukin paja läpi vuoden! Olen enemmän kuin mieluusti myös tänä vuonna saattaen vaihtamassa näitä Turvallisia Aikuisia uusiin tukisuhteisiinsa ja kannustamassa heitä eteenpäin silloin, kun kysymykset heräävät. Lisää uusia lastensuojelun tukihenkilöitä koulutetaan Helsingin sosiaali- ja terveysviraston lastensuojelun asiakkaille kolme kertaa vuodessa vuonna 2014. Piia Vanhatalo, sosionomi amk, sosionomi Yamk-opiskelija Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan koordinaattori, Lastensuojelun muut palvelut, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto
BENCHMARKING-MENETELMÄ TYÖYHTEISÖN KEHITTÄMISESSÄ
Tarkastelemme kirjoituksessamme benchmarking-menetelmän hyötyä työyhteisöjen kehittämiselle. Se on menetelmä, jonka avulla voidaan oppia toisilta työyhteisöiltä ja kehittää omaa työtä. Benchmarking voidaan suomentaa eri tavoin, kuten esimerkiksi vertailukehittäminen ja vertaisarviointi. Toisaalta käsitteen alle voidaan sisällyttää runsaasti erilaisia asioita – oikeastaan vain mielikuvitus on rajana sen soveltamisessa. Benchmarking ei ole vain kopiointia, vaan erilaisten muualla kokeiltujen työtapojen soveltamista omiin työkäytäntöihin sopivaksi. Kun päästään näkemään parhaiten toimivia käytäntöjä toisen työyhteisön toiminnassa, pystytään niitä omaksumaan myös omaan toimintaan. Benchmarking-menetelmässä etsitään siis sellaisia toimintatapoja, joista voitaisiin ottaa oppia omaan toimintaan ja jotka auttaisivat organisaatiota luomaan uusia ja parempia käytäntöjä. Menetelmänä se myös mahdollistaa pohdinnan, kuinka työyhteisöä tulisi jatkossa kehittää toimivammaksi. On useita tapoja tehdä benchmarkkausta, mutta ehkä tyypillisintä on tehdä vertaisvierailuja (One-to-one benchmarking, OTOB). Vertaisvierailu tarkoittaa käytännössä sitä, että vertaisorganisaation edustaja vierailee toisessa organisaatiossa. Vertaisvierailu perustuu kahden tai useamman kumppanin sovittuun ja luottamukselliseen tietojen vaihtoon. Vierailussa korostuu tasa-arvoisuuden suhde ja vastavuoroisuus, jaettu tunne vertaisuudesta ja luottamuksesta. Ennalta sovittu vierailu on edellytys hyvän luottamussuhteen syntymiselle. Benchmarking ei ole vain yksittäinen vierailu, vaan tapaaminen, josta kumpikin osapuoli hyötyy. Vertaisvierailu Tampereelle Opiskeluumme liittyvänä tehtävänä oli kehittää Haagan palvelupisteen asiakaspalveluraadin viestintää ja tiedottamista. Läntisen Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluvassa, Haagan palvelupisteen aikuissosiaalityössä on vuodesta 2009 alkaen toiminut pysyvä asiakaspalveluraati. Asiakaspalveluraati on vuorovaikutteinen osallistavan menetelmän toimintamalli, jonka avulla saadaan palveluiden käyttäjiltä täsmällistä tietoa, ja tätä voidaan hyödyntää palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Onnistuimme luomaan benchmarking -kumppanuuden Tampereen sosiaalipalvelun asiakasraadin työntekijöiden kanssa. Mahdollisia vertaisvierailukohteita oli aikuissosiaalityössä vain kaksi, Jyväskylässä ja Tampereella. Tampereella tapasimme viisi SOS II -hankkeen työntekijää. He ovat kehittäneet asiakasraatia vuodesta 2012. Vierailulle lähtiessä, ajatuksenamme oli lähteä oppimaan uutta ja kuulemaan, miten asiat Tampereella on tehty. Olimme valmistautuneet tapaamiseen miettimällä alustavia kysymyksiä, joita heille esittäisimme. Tapaamisessa esiteltiinkin molempien asiakasraatien hyvät käytänteet, esitettiin kysymyksiä puolin ja toisin ja haettiin vastauksia ennalta laadittuihin kysymyksiin. Keskustelu oli kaikkiaan avointa ja vilkasta ja osaamista virtasi molempiin suuntiin. Ihan kaikkiin kysymyksiimme emme saaneet vastauksia, mutta tästä huolimatta saimme uusia käytännön ideoita Haagan asiakaspalveluraadin toimintaan. Jo pelkästään hyvien käytäntöjen kuuleminen ja tiedon vaihtaminen oli sinänsä tärkeää. Lisäksi tapaamisessa korostui työn arvokkuus ja tärkeys. Mielestämme asiakkaiden osallisuutta sosiaalipalveluiden kehittämisessä ei vielä osata tarpeeksi hyödyntää. On tärkeää, että asiakkaiden ääni, kokemukset ja mielipiteet saadaan esiin ja hyödynnettyä palveluiden kehittämisessä. Yhdessä kehittäen saamme parempia ja toimivampia asiakaspalveluraateja. Kumppanuus Tampereen asiakasraadin kanssa jatkuu keväällä 2014 yhteisellä tapaamisella ja kehittämispalaverilla. Benchmarkkauksen hyödyt ja haitat Mielestämme on hyvä olla myös kriittinen, kun aloittaa benchmarking-kumppanuuden, sillä on helppoa sokaistua ja ihastua kaikkeen, mitä kokee ja näkee. On tärkeää pystyä erottamaan juuri ne käytänteet, joita pystytään soveltamaan omaan toimintaan. Kun menetelmän avulla on saatu oppia siitä, miten saman asian voisi tehdä paremmin, on nämä opit ja menetelmät vielä siirrettävä käytäntöön. Se edellyttää opitun soveltamista, sillä kaikkea opittua ei voida käyttää sellaisenaan, mutta soveltamalla joka ikinen hyvä käytäntö voidaan ottaa käyttöön missä tahansa organisaatiossa. Vertaisvierailu Tampereelle oli onnistunut ja täytti odotukset. Tietojen vaihtaminen oli hyödyllistä, antoisaa ja ajatuksia herättävää. Benchmarking on työn kehittämiseen luova ja mielenkiintoinen väline. Mielestämme hyvin suunniteltu ja etukäteen sovittu vierailu oli edellytys onnistuneelle, avoimelle ja luottamukselliselle yhteistyölle. Uskomme, että menetelmän avulla organisaatiot voisivat nopeasti löytää, kehittää ja oppia parhaita käytäntöjä. Kirjoittajat: YAMK sosionomiopiskelijat Hannele Sauristo ja Elisa Parikka Lisätietoa Sos.hankkeesta Niva Mikael – Karl Tuomainen 2005. Benchmarking käytännössä. Itsearvioinnin työkirja. Oy Benchmarking Ltd. Karlöf Bengit – Östblom Svante 1993. Bencmarking. Tuottavuudellla ja laadulla mestareiksi. Gummerus Kirjapaino Oy:Jyväskylä Tuominen Kari 1993. Bencmarking Prosessiopas. Opi ja kehitä kilpailijoita nopeammin. Metalliteollisuuden Kustannus Oy.
MIKÄ IHMEEN OSALLISUUS?
Nuorten osallisuus on ajankohtainen aihe ja sosiaalialan arkityössä sekä mediassa keskustelua herättävä käsite. Työskentelemme sosiaaliohjaajina lastensuojelussa sekä päihde- ja psykiatriapäihdepalveluissa, jossa osallistava työote on päivittäistä. Teemme opinnäytetyömme nuorten osallisuuteen liittyen ja viimeiset kuukaudet olemme syventyneet sen vuoksi tähän käsitteeseen enemmän. Halusimmekin tässä blogissa tuoda omia ajatuksia ja heränneitä kysymyksiä esille. Koimme hyvin houkuttelevaksi lähteä pyörittelemään käsitettä ”osallisuus” ja pohtia sen ymmärrettävyyttä erityisesti nuorten maailmassa. Nuorten osallisuuden vahvistaminen näyttäisi olevan käsite, joka esiintyy aktiivisesti niin mediassa kuin yhteiskunnan eri kehittämisohjelmissa. Osallisuus on esillä muun muassaJyrki Kataisen hallitusohjelmassa, Nuorisotakuussa, Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa Kaste-kehittämisohjelmassa sekä tämän vuoden alusta tulleessa koulurauhapaketissa, joka on osa koulurauhan lakiuudistusta. Pohdimme miten paljon nämä kehittämispaketit kulkeutuvat nuorison tietoisuuteen ja miten paljon nuoret itse osallistuvat yleiseen keskusteluun osallisuudesta? Osallisuus on käsite, joka on selkeästi esillä aikuisten ja etenkin sosiaalialan työntekijöiden keskuudessa, mutta onko se käsite, jonka nuoret voivat omaksua itselleen? Erityisopettaja Pirkko Eerola-Pilvi kirjoittaa Helsingin Sanomissa (HS 19.2.2014) osallisuus sanan merkityksestä nuorille ja pohtii miten hienolta kuulostava termi käytännössä kuitenkaan ei näy nuorten arjessa. Ymmärrämme mitä hän ajaa kirjoituksellaan takaa, mutta emme kuitenkaan täysin allekirjoita tätä väitettä. Näemme osallisuuden olevan osa nuorten kanssa tehtävää työtä, vaikka työhön ei aina yhdistetä sanaa osallisuus.Mielestämme osallistava työote on näkyvissä esimerkiksi koulumaailmassa koulusosionomien työotteessa. Osallisuus käsitteenä: onko se ymmärrettävä? Löytyykö osallisuus käsitteelle selkeämpää korvaavaa termiä?Tomi Kiilakoski sekä Juha Hämäläinen tuovat esille, että nuorten osallisuuden vahvistaminen on toisin sanoen syrjäytymisen ehkäisyä ja huono-osaisuuden lievittämistä. (Kiilakoski 2007: 11-12; Hämäläinen 2008: 15.) Sanana osallisuus on kuitenkin positiivisempi kuin ”syrjäytymisen ehkäiseminen”, joka voidaan nähdä melko leimaavana ja negatiivisena käsitteenä.Joten samasta asiasta voidaan puhua positiiviseen sävyyn negatiivisen ilmaisun sijasta. Sosiaalialan työtä tehdessä on luonnollisempaa käyttää käsitettä osallisuus. Onko edes mahdollista löytää yhteistä kaikkien ymmärtämää käsitettä viittamaan osallisuuteen, sillä kukin kokee osallisuuden eri tavoin? Osallisuutta tutkinut Anu Gretschel tuo esille väitöskirjassaan ”Kunta nuorten osallisuusympäristönä”, että osallisuus on jokaisen oma kokemus. (Gretschel 2002: 90-91, 179.) Onkin vaikeaa löytää kaikkien suuhun sopivaa sanaa ja vielä siten, että kaikki ymmärtäisivät sanan tarkoituksen samalla tavalla. Voisiko nuoria osallistaa käytettävien ammattikäsitteiden kehittämisessä, jotta käsitteistä saataisiin ymmärrettäviä kaikille osapuolille eikä vain ammattilaisille? Aikuisten rooli nuorten osallistamisessa Nuorten luonnollisia verkostoja ja kasvuympäristöjä ovat koulu, nuorisotalot, harrastustoiminnat sekä perhe ja muut sosiaaliset suhteet. Näiden kaikkien tulisi tukea nuoren osallisuutta automaattisesti ja konkreettisella tasolla. Nuorten vertaissuhteet ovat luonnollisia osallistavia sosiaalisia ympäristöjä, mutta myös aikuisten tulisi näyttää omalla toiminnallaan osallisuuden tärkeys ja ottaa nuoret tasa-arvoisesti huomioon ja käydä avointa vuoropuhelua heidän kanssaan. Elokuussa 2014 voimaan tuleva oppilas- ja opiskelijahuoltolaki painottaa ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työotetta. Uudistuvassa laissa tuodaan esille myös oppilaiden osallisuus ja osallistaminen muun muassa ongelmien ehkäisyssä.Koemme sen sosionomeina hyväksi ja näemme, että sosionomit koulussa ovat yksi tekijä, joka mahdollistaa tavoitteen. Oppilashuoltolaissa kirjoitetaan, että kaikkien oppilaiden osallisuutta tulee vahvistaa ja kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua ja kehittää koulun toimintaa sekä ilmaista oma mielipiteensä. Koulurakenteissa on käytössä jo erilaisia foorumeita, joissa nuorille annetaan mahdollisuus vaikuttaa koulun asioihin, esimerkiksi oppilashuolto, tukihenkilötoiminta ja oppilaskunta. Mielestämme pitäisi kiinnittää erityisesti huomiota nuoriin, jotka ovat hiljaisempia ja vetäytyvät yhteisestä toiminnasta. Nuorten osallistumisen toteutumisessa aikuisten ja nuorten välinen vuorovaikutus suhde on herkkä, koska aikuisella on aina vastuu alaikäisestä lapsesta ja lapsen osallisuudella on rajansa. Aikuiset määrittävät rajat, joiden sisällä osallisuus ja vaikuttaminen ovat mahdollista. Mutta samoinhan aikuisten osallisuutta määrittävät yhteiskuntarakenteet eli nuoren osallistaminen on kasvattamista ja siihen kasvetaan. (Hämäläinen 2008: 32; Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.) Jaana ja Niina, sosionomi Ylempi AMK-opiskelijoita Lisätietoa Gretschel, Anu 2002: Kunta nuorten osallisuus ympäristönä; Nuorten ryhmän ja kunnan vuorovaikutussuhteen tarkastelu kolmen liikuntarakentamisprojektin laadun arvioinnin keinoin. Jyväskylä: Jyväskylä University Printing House. Helsingin Sanomat 19.2.2014 mielipide Hämäläinen, Juha 2008. Nuorten osallisuus. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2008. Kuopio: Kopijyvä. Kiilakoski, Tomi 2007. Johdanto: Lapset ja nuoret kuntalaisina. Teoksessa Gretschel, Anu – Kiilakoski Tomi (toim.) 2007: Lasten ja nuorten kunta. Helsinki: Hakapaino Oy. Opetushallitus 2013: Verkkouutinen. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.
Ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelun ja työelämän yhteensovittaminen
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK) on tarkoitettu jo työelämässä toimiville, aiemmin ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille ja henkilöille, jotka haluavat syventää omaa asiantuntijuuttaan. Ylempi ammattikorkeakoulu antaa valmiuksia teoreettisen tiedon lisäksi mm. oman työn asiantuntijuuden syventämiseen käytännön työssä ja asiantuntijuuden kehittämiseen. Opinnot ovat työelämälähtöisiä ja ne on mahdollista suorittaa työn ohessa. Työskentelemme vakituisissa työsuhteissa suuren kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollossa ja olemme aloittaneet ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnot syksyllä 2013. Kaupungin strategioihin on kirjattu mm. henkilöstön yhdenvertainen kohtelu ja tuki. Yhdenvertaisuuden lisäksi henkilöstöä kannustetaan kouluttautumaan ja etenkin johtamista vahvistetaan esimieskoulutuksilla. Kaupungin strategian mukaan henkilöstöä sitoutetaan, motivoidaan ja palkitaan hyvistä työsuorituksista. Se, kuinka edellä mainittu strategia toteutuu työelämässä oikeasti, on aivan muuta. Todellisuus on se, että työn ohella opiskeleminen tarkoittaa kohdallamme sitä, että kaikki lähiopetuspäivät ovat omalla ajalla tehtäviä eli palkattomia vapaita tai vuosilomapäiviä. Se, että opiskelemme omalla ajallamme, on vaikuttanut lisäksi siihen, että osaltamme ovat kielletty kaikki työnantajan järjestämät omat koulutukset, joita jokaisella tulisi olla oikeus käyttää kymmenen päivää vuodessa. Teemme kaikki opintoihin liittyvät tehtävät ja opinnäytetyön tutkimuksen työnantajallemme. Tehtävien ja tutkimusten avulla on mahdollista kehittää työtämme. Näitä ei huomioida, eikä palkita mitenkään. Aiheesta on keskusteltu lähiesimiehen kanssa sekä oltu yhteydessä hänen esimieheensä ilman vastausta. Ylemmän korkeakoulututkinnon opinnot ja työelämälähtöisyys eivät siis kohtaa. Positiivista tässä on se, että asiaa selvitellessämme olemme huomanneet, että koko kaupungin tasolla olisi hyvinkin paljon kehitettävää ja parannettavaa jotta strategiat toteutuisivat. Hienoa, että asioista kirjoitetaan ja mietitään organisaatiossa mutta kuinka nämä kohtaavat käytännön, siinä olisi paljon pohdittavaa? T & T, ovat kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä ja sosionomi ylempi amk -opiskelijoita Lisätietoa Kaupungin strategia
Oman elämänsä päähenkilöksi
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan uutta lakia itsemääräämisoikeudesta ja rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Uusi laki koskettaa lähes kaikkia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaita. Rajoitustoimenpiteitä voi soveltaa esimerkiksi kehitysvammaiseen, muistisairaaseen tai aivovamman saaneeseen henkilöön, jonka toimintakyky on alentunut niin, ettei hän kykene ymmärtämään käyttäytymisensä seurauksia (Paavilainen – Vuorinen 2013). Tavoitteena on edistää asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta, sekä ennaltaehkäistä ja vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Erityisesti kehitysvammahuollossa ollaan tämän vuoksi muutosten edessä. Taustalla on YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista, joka on 2000-luvun ensimmäinen kattava ihmisoikeusjulistus. Se hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 2006 ja Suomi oli ensimmäisten maiden joukossa allekirjoittamassa sitä vuonna 2007. Julistuksen ratifiointi on kuitenkin jäänyt kesken. Valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon eettisen neuvoston Etenen pääsihteeri, ylilääkäri Ritva Halila totesi Sillalla-seminaarin puheenvuorossaan 7.2.2014 Suomen toteuttavan tämän ratifioinnin tarkastelemalla julistuksen asiakohtia yksi kerrallaan ja varmistaen, että julistuksessa todetut asiat ovat todennettavissa lainsäädännön tasolla. Lainsäädännön puutteellisuus on tähän asti estänyt voimaansaattamisen, koska mm. rajoitteiden käytöstä on kirjattu ympäripyöreästi. Nyt lainsäädäntöön kirjattaisiin julistuksen keskeiset asiat vammaisten henkilöiden oikeuksista ja ihmisarvosta. Miten rajoitustoimenpiteet toteutuvat käytännössä? Voimaan tullessaan uusi laki tuo haasteita käytäntöön. Uusi lakiehdotus antaa aiempaa laajemmat oikeudet ammattihenkilöille toteuttaa rajoitustoimenpiteitä kotona, vaikka lain alkuperäisenä tarkoituksena oli vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Haasteita tämä tuo myös vanhuspalveluihin, jossa suurimpana tavoitteena on tällä hetkellä kotona asumisen lisääminen. Laki antaa liian suuren liikkumavaran rajoittuneen asiakkaan vallankäytölle. Vallankäyttöä kotioloissa on erityisen vaikea valvoa, toteaa Invalidiliiton lakimies Elina Akaan-Penttilä. (Akaan-Penttilä 2013) Asiasta tehdyt selvitykset ovat karua luettavaa. Valviran selvityksen perusteella ympärivuorokautisessa palveluissa asiakas saa itse päättää eniten sosiaalisesta kanssakäymisestään (esim. ystävistään), osallistumisesta asuntonsa tai huoneensa sisustamiseen ja TV:n katselusta. Jollakin tavalla säädellympää oli sängystä nouseminen aamulla, välipalan syöminen ja yksilöllinen asiointi (esim. kaupassa käyminen). Eniten asioita, joista asiakas ei koskaan päättänyt itse, oli sähköpostin ja internetin käyttö sekä oman huoneen lukitseminen. (Valvira, s. 26) Itsemääräämisoikeuteen ja perimmiltään ihmisarvoon liittyvää näkökulmaa voidaan pohtia Sillalla -seminaarissa kerrotun neliraajahalvaantuneen miehen tarinan pohjalta. Kyseessä on henkilö, joka on täysin avustajan varassa useimmissa päivittäiseen elämään liittyvissä asioissa. Näin ollen hän menee nukkumaan silloin kun avustajan työpäivä loppuu, ja nousee ylös sängystään, kun avustaja tulee aamulla paikalle. Voidaan kysyä, määrittelevätkö asiakkaan omat toiveet hoidon ajan ja sisällön, vai kenties kuntien rajalliset resurssit? Toteutuuko tässä tapauksessa henkilön itsemääräämisoikeus ja aidosti ihmisarvoinen elämä? Uuden lain tultua voimaan meidän on hyvä olla kriittisiä myös omaa työtämme kohtaan. Meidän tulisi jälleen muistuttaa itseämme itsemääräämisoikeudesta, jonka tulisi ohjata työtämme tälläkin hetkellä. Erityisen tärkeää on nostaa tarkasteluun se, miten asiakkaan elämää määrittää organisaatioiden palveluprosessit ja henkilöstön omat toiveet, työtavat ja tarpeet tehdä työtä. Sosiaalialan ammattilaisten tulee kysyä itseltään, kuinka voimme mahdollistaa asiakkaalle omannäköinen, omien toiveiden ja tarpeiden pohjalta nouseva hyvä elämä. Meidän tehtävämme on ensisijaisesti auttaa. Laura ja Maria, sosionomi ylempi amk-opiskelijoita Lisätietoa Akaan-Penttilä Elina 2013. Uusi itsemääräämisoikeuslaki mahdollistaisi sosiaalipalvelujen hoitohenkilökunnan vallankäytön asiakkaan kotona. Verkkodokumentti. Konttinen Juha-Pekka 2013. YK:n vammaissopimuksen ratifiointi lähestyy. Verkkodokumentti. Paavilainen, Mika – Vuorinen Virpi 2013. Itsemääräämisoikeuslaki painottaa ennakointia ja rajoitusten käytön vähentämistä. Verkkodokumentti. Sosiaali- ja terveysministeriö 2013. Itsemääräämislaki painottaa ennakointia ja rajoitusten käytön vähentämistä. Verkkodokumentti. Suomen YK-liitto: YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sopimuksen valinnainen pöytäkirja 2006. Verkkodokumentti. Valvira 2013. Itsemääräämisoikeuden toteutumisessa puutteita sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa palveluissa. Verkkodokumentti.
Uusi varhaiskasvatuslaki – mieluummin huolella kuin kiireellä
Uutta varhaiskasvatuslakia odotetaan jo kuumeisesti. Lakia valmistelevan työryhmän oli määrä jättää lakiesitys hallitukselle helmikuussa 2014. Työryhmä ei kuitenkaan taida saada työtään valmiiksi määräaikaan mennessä, vaan kokoontunee jatkamaan työskentelyä vielä maaliskuun aikana. Useat kansanedustajat ja mm. Lastentarhanopettajaliitto ovat tyrmistyneitä ja hämmentyneitä, sillä varhaiskasvatuslaki ei ole keväällä annettavien lakiesitysten listalla. Viivästymiseen on otettu napakasti kantaa ja opetusministeri Krista Kiurua on vaadittu pitämään aikataulusta kiinni ja tuomaan varhaiskasvatuslain eduskuntaan kevään 2014 aikana. Puheet lain vesittymisestä ovat mielestäni turhan hysterian lietsomista. Työryhmän on työskenneltävä nyt ripeästi, jotta uusi laki voisi astua voimaan vajaan vuoden päästä tammikuussa 2015. Kuten useasti on todettu, 40 vuoden ikään varttunut nykyinen laki ei vastaa nykypäivän tarpeita ja sen uudistamistarve on tunnustettu. En kuitenkaan ihmettele, että työryhmän on mahdollisesti kokoonnuttava vetämään kantojaan yhteen vielä kertaalleen. Varhaiskasvatuslaki on pakettina varsin laaja ja iso. Julkinen keskustelu uuden varhaiskasvatuslain ympärillä on ollut kiivasta. Tietyt aiheet, kuten esimerkiksi subjektiivinen päivähoitooikeus, lapsen hoitopäivän enimmäispituuden sekä ryhmäkoon enimmäismäärän rajaaminen ovat aiheuttaneet niin asiakaskunnassa kuin virkamiestasolla keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa. Tiukkaa vääntöä lain sisällöstä käydään myös eduskunnassa. Lähtäkohta kasvatukseen Työskentelen lastentarhanopettajana yli 3- vuotiaiden lasten ryhmässä. Varhaiskasvatuslakia valmisteltaessa puhutaan pedagogisesta kasvatuksesta. Alle 3- vuotiaiden kasvatuksen perustan luovat perustarpeista huolehtiminen, syli ja läheisyys. Yhtä lailla myös 3-5- vuotiaiden lasten kasvatukseen kuuluvat lämpö, hellyys ja huomioiminen. Lapsen huomioiminen ja kannustus kaikissa arjen tilanteissa rakentavat lapsen minäkuvaa ja itsetuntemusta pala palalta. Aikuisen on oltava saatavilla ja tavoitettavissa. Lapsella on tarve tulla huomatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Tärkeä kysymys on, miten mahdollistamme jokaiselle lapselle tämän yksilöllisen kasvun ja kehityksen tukemisen? Joku raja! Päivähoidossa käytettävä suhdeluku määrää lasten ja ammatillisen kelpoisuuden omaavien kasvattajien määrän ryhmässä. 1990- luvun alussa päivähoidossa luovuttiin ryhmän enimmäiskoon määrittelystä ja siirryttiin nykyiseen kasvattajien ja lasten väliseen suhdelukuun. Suhdeluvun määräämänä yhtä kasvattajaa kohden saa olla alle 3- vuotiaiden ryhmässä neljä lasta ja yli 3- vuotiaiden ryhmässä seitsemän lasta. Ryhmässäni on tällä hetkellä 22 lasta ja kolme kasvattajaa. Nykyisessä laissa ei määritellä lapsiryhmän enimmäiskokoa. Todellisuudessa suhdeluvuista saa poiketa, jos ryhmässä on lapsia joiden keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti vähäisemmät kuin toimintapäivät päivähoidossa. Tämä toteutuu silloin, kun lapsella on säännöllisesti toistuvia vapaapäiviä. Varhaiskasvatus on nykypäivänä liian raakaa matematiikkaa, jolloin mm. esittämäni kysymys lapsen yksilöllisestä huomioimisesta jää valittavasti toissijaiseksi. Liian suuret ryhmäkoot huolestuttavat vanhempia, mikä ilmenee tuoreessa Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaikuta varhaiskasvatukseen -kyselystä. Seuraan tilannetta huolestuneena. Keväällä 2012 Lastensuojelun keskusliitto ja Kasvunportti kysyivät varhaiskasvatuksen ammattilaisilta heidän mielipidettään varhaiskasvatuslain kehittämisestä. Vastauksissa toistuvat pohdinnat ryhmäkoon määrittelyn tarpeesta. Vastaajista noin 57 % oli sitä mieltä, että alle 3- vuotiaille sopivin ryhmäkoko olisi 8-10 lasten ryhmässä, jossa on kolme kasvattajaa. Reilu 40% vastaajista oli sitä mieltä, että sopivin ryhmäkoko yli kolmivuotiaiden ryhmässä, jossa on kolme kasvattajaa, olisi 14-16 lasta. Päiväkotien ryhmäkokokatto jakaa mielipiteitä niin eduskunnassa kuin sivistyslakivaliokunnassa. Ajankohtainen kakkonen (29.1.2014 TV 2) kysyi sivistysvaliokunnan jäseniltä, pitäisikö päivähoidossa rajata lapsiryhmän koko. Lapsiryhmän koon rajaamista kannatti 11 sivistysvaliokunnan jäsentä, joka tarkoittaa sivistysvaliokunnan vahvaa kannatusta. Mielestäni yksi tärkeimmistä ja viisaimmista investoinneista tulevaisuuteen olisi, että uudessa laissa rajataan lasten enemmäismäärä. Pienemmät lapsiryhmät tukisivat lasten yksilöllistä kasvua ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Kasvattajat pystyisivät entistä paremmin huomioimaan ja vastamaan lasten tarpeisiin, mikä tarjoiaisi tukevat eväät mm. lapsen minäkuvan kehittymiselle ja elinikäiselle oppimiselle. Helsingin yliopiston kasvatustieteiden tohtori Erja Rusasen mielestä lapsen etu ei voi toteutua, jos ryhmäkoko on liian suuri. Ryhmäkokokatto on saatava sitovaksi! Vilma, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lastensuojelun keskusliitto 2012. Yle Uutiset 2014. Varhaiskasvatuslaki. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014. Lastentarhanopettajaliitto 2014.
TOIMEENTULOTUEN PERUSOSAN SIIRTÄMINEN KELAAN
Viime aikoina on taas noussut puheenaiheeksi toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan. Aihetta on käsitelty eri tiedotusvälineissä sekä asiaan ovat ottaneet kantaa kansanedustajat kuin alalla työskentelevät ammattilaiset. Talentia teetti helmikuussa 2014 toimeentulotukityössä oleville jäsenilleen kyselyn toimeentulotuen siirtämisestä Kelaan. Kyselyn avulla haluttiin saada selville työntekijöiden näkemyksiä toimeentulotuen muutostilanteesta. Odotan mielenkiinnolla kyselytulosten julkistamista. Kuntien tehtävien ja velvoitteiden arviointi Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) laati Valtionvarainministeriön ohjeiden mukaisesti kuntien velvoitteiden ja tehtävien vähentämisen ministeriökohtaisen toimintaohjelman 30.9.2013. Esitys koski kuntien lakisääteisten tehtävien ja velvoitteiden vähentämistä, niin että kansantaloudelle asetettu vähennystavoite vuoden 2017 tasolla saavutetaan koko julkisen talouden kestävyyttä tukevalla tavalla. Tavoitteena on 545 miljoonan euron vähennys kuntatalouden toimintamenoista. Toimeentulotuen perusosan laskennan siirto Kelaan on yksi STM:n ohjelman toimenpide-esitys. Hallitus tekee arvion toimeentulotuen muutoksista ja siirrosta maaliskuussa 2014. Hallituspuolueilla on asiasta eriäviä kannanottoja. Vasemmisto, Keskusta ja Vihreät kannattavat siirtoa ja Sdp ja Kokoomus ovat olleet siirtoa vastaan. Perusteluja Kela-siirron puolesta Toimeentulotuen perusosan siirtämistä Kelaan on perusteltu tasavertaisuuden periaatteilla, kustannussäästöillä, byrokratian vähenemisellä ja nykyistä yksinkertaisemmalla käsittelyllä. Sosiaalityöntekijöiden työkuormitus nähdään kunnissa suurena. Toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan mahdollistaisi kunnissa tehtävien uudelleen organisoinnin niin, että ennaltaehkäisevään ja pitkäjänteisempään asiakaskohtaiseen sosiaalityön tekemiseen olisi entistä paremmin mahdollisuuksia. Perusosan siirtämisestä Kelaan on tehty kuntakokeiluja vuonna 1995 - 1997. Tulokset olivat myönteisiä. Käsittelyajat lyhenivät, etuusprosessit yhtenäistyivät ja kansalaiset olivat tyytyväisiä. Viimeisin kuntakokeilu oli Vantaalta, jossa oli mukana noin 500 asiakasperhettä. Kokemukset olivat hyviä. Perusteluja siirtoa vastaan Sosiaalityön näkökulmasta toimeentulotuki nähdään kiinteänä osana sosiaalityötä. Toimeentulotuen tehtävä on asiakkaan moninaisessa elämäntilanteessa tukeva ja tasapainottava tekijä. Toimeentulotuella voidaan parantaa asiakkaan elämänhallintaa ja lisätä aktiivisuutta oman elämän suhteen. Asiakkaalla on mahdollisuus saada sosiaalityöntekijältä monipuolista tukea, neuvoa ja ohjausta elämäntilanteeseensa. Kelan virkailija tuskin ohjaisi asiakasta muissa elämään liittyvissä asioissa. Osa näkee, että siirto syrjäyttäisi toimeentulotuen asiakkaita vielä enemmän. Apua tarvitsevia ei tavoitettaisi ja ihmiset jäisivät ilman tarvittavaa tukea. Tehtävän siirto muuttaisi myös toimeentulotuen myöntämiseen kiinteästi liittyvää aktivoivan työllistymisen tavoitetta, jossa kunnan toimenpitein on tuettu aktiivista työmarkkinaosallisuutta. Siirto Kelaan saattaisi myös vähentää alan työpaikkoja ainakin jonkin verran. Harkinnanvarainen toimeentulotuki säilyisi edelleen kunnan sosiaalityön välineenä. Joten kahden luukun periaate säilyisi edelleen suurella osalla asiakkaista. Johtopäätöksiä Toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan herättää monenlaisia mielipiteitä. Alalla toimivat työntekijät näkevät siirron suurimmaksi osaksi huonona. Kuntakokeilujen myönteiset tulokset puolestaan puoltaisivat siirtoa Kelaan. Työskentelen itse sosiaaliohjaajana toimeentulotukityössä ja oma näkemykseni on kahtalainen. Voin ymmärtää kaikki yllä esitetyt näkemykset siirron puolesta ja vastaan. Jos siirto Kelaan aidosti ja oikeasti lisäisi ennaltaehkäisevää ja pitkäjänteistä sosiaalityötä, näkisin siirron hyvänä, koska nykyisellään pitkäjänteiseen muutokseen tähtäävään sosiaalityöhön ei tahdo löytyä resursseja. Jos taas siirron seurauksena on asiakkaiden ongelmien ja elämäntilanteiden paheneminen, ei siirto silloin olisi hyvä. Toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan ei ainakaan saisi passivoittaa asiakkaita entisestään. Siirron näkökulma tulee olla asiakaslähtöinen. Jos siirto tapahtuu, niin toimintamallin ympärille tulee luoda riittävän hyvä "turvaverkosto". Eri tahojen tulee tehdä aktiivista ja avointa yhteistyötä asiakkaan parhaaksi. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä hallitus päättää asian suhteen. Jos Kela siirtoon lähdetään, niin silloin Helsingin pitää olla kuntakokeilussa mukana. Näin saataisiin tietoa siitä, miten siirto toimii suuressa kaupungissa, jossa asiakaskuntaa on paljon ja se on hyvin moninaista. Satu, sosionomi ylempi amk-opiskelija. Kirjoituksen lähteet: Sosiaalinentekijä-blogi STM:n ehdotukset kuntien tehtävien vähentämisestä
HUUMEHOITOA TARVITAAN
Kaksi entistä huumeiden käyttäjää kirjoittivat Helsingin sanomissa 18.1.2014 huolestaan korvaushoidon yleistymisestä ja laitoskuntoutuksen vähenemisestä (HS) taloudellisten säästöjen takia Helsingissä. Huoli on aiheellinen. Toivon viisautta päättäjiltä siinä, että erilaiset hoitopolut turvataan ja päihderiippuvaisten hoitoonohjauskäytäntöjä helpotetaan. Kuntoutuksesta leikkaaminen ei ole järkevä investointi inhimillisesti ajateltuna. Etenkin tällä huoltosuhteella, jokaisen ihmisen potentiaalia, myös päihderiippuvaisten tarvitaan työelämässä. Syrjäytymisen vastakohta on osallisuus, ja kun torjumme syrjäytymistä lisäämme yhteiskunnallista osallisuutta. Syrjäytymisen vastaisessa taistelussa tarvitsemme korjaavaa työotetta siinä, missä ennalta ehkäisevääkin. Tähän työhön investoiminen, maksaa itsensä monin verroin takaisin niin inhimillisesti kuin taloudellisesti. HOITOMOTIVAATIO KASVAA SISÄLTÄPÄIN Monille päihderiippuvaisille hoitoon lähtö ei ole vaihtoehto. Moni on tottunut elämään päihdemaailmassa. Kuten kaikille ihmisille, myös päihderiippuvaiselle elämänmuutoksen tekeminen jo ajatuksen tasollakin on vaikeaa. Etenkin, jos on aina elänyt niin, että läheiset ovat päihderiippuvaisia ja eikä tunne ketään, joka eläisi ilman päihteitä. Päihteetön elämä ja siihen tarvittava elämän muutos ovat tuolloin aivan tuntematonta. Joskus motivaatio syttyy yllättäen ja elämä muuttuu arvokkaaksi. Joskus sitä ei synny ja elämä päättyy. Huumeiden käytössä kyse on elämästä ja kuolemasta. On mahdoton määrittää, koska on oikea aika hakeutua hoitoon ja pitääkö hoito aloittaa nyt, heti vai viikon päästä, jotta saadaan parhaita mahdollisia tuloksia. Hoitopolut ja tulokset vaihtelevat riippuen ihmisestä. On tärkeä muistaa, että huumekuntoutus on se lääketieteenala, johon ei ole yksiselitteisiä ratkaisuja. KOHTI KUNTOUTUMISTA Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan parhaimmillaan hoidon myötä huumeidenkäyttö ja rikosten tekeminen voi loppua kokonaan, elämäntilanne rauhoittua ja potilaat pääsevät kiinnittymään opiskelu- ja työelämään ja kannatteleviin ihmissuhteisiin (THL). On parempi, että ihminen pääsee korvaushoitoon ja elämän syrjään kiinni, kuin että hän olisi osa rikollista päihdemaailmaa. Päihtyneenä ja päihteitä tarvitessaan päihderiippuvainen tekee asioita, joita ei selvänä tekisi ja on usein vaaraksi itselleen ja ajoittain myös ympäristölleen. Korvaushoitoon pääsy Helsingissä ei ole helppoa. Korvaushoitoprosessi lähtee liikkeelle asiakkaan omalta päihdepoliklinikalta, jossa lääkärin tulee tehdä lähete korvaushoidon tarpeen arviointia varten. Tämän jälkeen tehdään esiarvio, johon asiakas voi päästä tai olla pääsemättä. Esiarvion jälkeen alkaa korvaushoidon tarpeen arviointi, jonka yhteydessä käydään läpi asiakkaan päihdehistoria, elämäntarina, hoitohistoria, otetaan laboratoriokokeita ja huumeseuloja. Arvion jälkeen asiakas joko arvioidaan korvaushoitoon kelpaavaksi tai hoitoa jatketaan omalla päihdepoliklinikalla. Mikäli asiakas arvioidaan korvaushoitokelpoiseksi, hänet asetetaan hoitojonoon. Prosessi saattaa kestää 3-6 kuukauteen, mikäli asiakas on sitoutunut ja tulee aina sovitusti ajoilleen. Korvaushoitoa säädetään lainsäädännöllä ja se on vaativa hoitomuoto. Korvaushoitoon ei pääse ilman vierotushoitoyritystä. Kun asiakas pääsee hoidon piiriin, asiakkaan tulee hakea lääkkeensä säännöllisesti. Jos ihminen pääsee irti haitallisesta elämäntyylistään korvaushoidolla, hyvä niin. Jos ei, niin mikäli korvaushoito vähentää huumeista ympäristölle aiheutuvia haittoja, sekin on hyvä. Väitän, että korvaushoito yhdessä muun terveysneuvonnan kanssa on toiminut ehkäisten mm. Hiv:n leviämistä. Tärkeää on ohjata päihderiippuvaiset hoidon piiriin ja sitä kautta tukea heitä kuntoutumisessa. Parasta olisi se, jos päihderiippuvaiset pääsevät irrottautumaan riippuvuuksistaan. Tämän myös monet korvaushoidon piirissä olevat ihmiset asettavatkin pitkän aikavälin tavoitteekseen. EI VASTAKKAINASETTELUA, VAAN HOITOA Toivon, että tulevaisuuden Helsingissä erilaisia hoitomuotoja ei aseteta vastakkain. Ihmiset tarvitsevat laadukasta vieroitushoitoa, jatkokuntoutusta, korvaushoitoa sekä avokuntoutusta. Hyvä linja on se, että ostopalveluita vähennetään ja omaa toimintaa kehitetään. Kuitenkaan kehittämistyö ei saa tarkoittaa vain ostopalveluiden leikkaamista. Tärkeä pohdinnan paikka on se, miten asiakkaita voidaan auttaa parhaiten. Kuinka Helsingin päihde- ja psykiatrian palvelut kohtaavat asiakkaan tarpeen paremmin? Tarvitaan perinteisiä kuntoutusmuotoja ja tarvitaan nykyaikaista liikkuvaa ja matalankynnyksen työtä. Hoitoon pääsyä tulee edelleen helpottaa ja hoitoon pääsy tulee turvata lainkin mukaan, kun ihminen sitä tarvitsee. Mirka Vainikka, sosionomi ylempi amk-opiskelija Kirjoituksen viittaukset THL. http://www.thl.fi/fi_FI/web/neuvoa-antavat-fi/opiaattiriippuvaisten-vieroitus-ja-korvaushoito Helsingin sanomat. http://www.hs.fi/mielipide/L%C3%A4%C3%A4kkeet%C3%B6nt%C3%A4+kuntoutusta+p%C3%A4ihdeongelmaisille/a1390000216778
Väkivallan kohtaaminen lastensuojelutyössä
”Jos on aggressiivisia nuoria, jotka ovat aggressiivista käyttäytymistä harrastaneet pitkään osastolla, niin kyllä se ahdistumista lisää omalla kohdalla. Ja aina töihin tullessa miettii, mikähän tilanne tai tunnelma siellä nyt on päällä. Että täytyykö tässä nyt varautua väkivaltaisiin tilanteisiin.” Lastensuojelun arviointi- ja vastaanottotoiminta Arviointi- ja vastaanottolaitokset tarjoavat nuorille lyhytaikaista sijaishuoltoa, kun nuoren elämäntilanne herättää huolta. Nuoren lyhytaikaiseen laitossijoitukseen johtavia syitä voi olla koulunkäymättömyys, perheen sisäiset ristiriidat ja vanhemmuuden puute, nuoren kuljeskelu, päihteidenkäyttö, mielenterveydelliset ongelmat tai rikollisuus. Nuorten elämä saattaa olla sijoitushetkellä hyvinkin kaoottinen ja nuori tarvitsee usein pysäytystä ja uuden suunnan löytämistä. Lastensuojelulaitoksen osastolla pyritään selvittämään nuoren elämäntilannetta sekä antamaan nuorelle avaimet toisenlaiseen elämään. Osassa laitoksissa on erikoistuttu päihteitä käyttäviin nuoriin ja osastoiden tarkoituksena on saada nuori luopumaan päihteiden ongelmakäytöstä ja luomaan uusia toimintamalleja haitallisten tilalle. Työväkivallan todennäköisyys on suurin niissä työyksiköissä joiden asiakaskuntaan kuuluu mielenterveysongelmista kärsiviä, alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisia henkilöitä ja jossa työskennellään yksin. Mitä läheisempää ja fyysisempää kontakti asiakkaan kanssa on, sitä suorempaa ja fyysisempää väkivalta on. Tavallisimpia väkivaltatilanteet ovat toimittaessa nuorten parissa. Nuorilla itsekontrolli on vielä kehitysvaiheessa, eikä hän ole välttämättä muulla tavalla oppinut ilmaisemaan pettymyksen tunteitaan. Murrosiässä nuoret koettelevat rajojaan, joka voi purkautua huonona käytöksenä tai väkivaltana. Sosiaalialan työväkivalta tilastojen valossa Erilaisten tutkimusten mukaan 1990-luvulta lähtien työväkivalta on yleistynyt työpaikoilla. Naistyöntekijöillä väkivallan riski on kasvanut. Vuonna 1980 tehdyn tutkimuksen mukaan uhreista enemmistö oli miehiä, mutta vuoteen 2003 mennessä tilanne on päinvastainen. Kunta-alan työolobarometrin (2006) mukaan 17 % sosiaalitoimen työntekijöistä on joutunut vähintään kerran fyysisen väkivallan kohteeksi viimeisen vuoden aikana. 26 % työntekijöistä on kokenut työssä henkistä väkivaltaa tai kiusaamista. Työturvallisuus-hankkeen (2007) työväkivaltakyselyjen mukaan henkinen väkivalta on yleistä ja paljon yleisempää kuin fyysinen väkivalta. Asiakkaiden fyysisen väkivallan kohteeksi on viimeisen vuoden aikana joutunut 11 % työntekijöistä ja henkisen väkivallan ja uhkailujen kohteeksi 46 %. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työsuojelun teettämän Väkivalta- selvityshankkeen (2007) loppuraportissa kerrotaan, että työväkivaltatilanteet vaihtelevat laitosten arjessa. Joissakin laitoksissa tilanteista ei juuri ole, ja joissakin ne ovat hyvin lyhytkestoisia ja satunnaisia, toisissa taas ne ovat osa arkea ja jokapäiväistä elämää. Lastensuojelun laitoshuollon päätehtävänä on antaa lapselle väkivallaton ja turvallinen kasvuympäristö, mutta väkivalta on silti läsnä näissäkin ympäristöissä. Helsingin kaupungin lastensuojelulaitoksista tehtiin työsuojeluun vuonna 2003 yhteensä 196 vaara- ja uhka-tilanneilmoitusta. Ilmoituksen laatijoista 75 % oli naisia ja loput 25 % miehiä. Työväkivallan kohtaaminen lyhytaikaisessa arviointi- ja vastaanottolaitoksessa Lyhytaikaisessa lastensuojelutyössä kohdattua työväkivaltaa on selvitetty vuonna 2014 valmistuneessa ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä ”Väkivallan kohtaaminen lastensuojelutyössä - työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia uhka- ja vaaratilanteista”. Opinnäytetyön tarkoituksena on ollut selvittää lyhytaikaisessa lastensuojelutyössä tapahtuvaa työväkivaltaa ja sen uhkaa sekä tuoda esiin työssäjaksamisen näkökulmaa. Kaikki opinnäytetyössä haastatellut työntekijät olivat kokeneet työssään työväkivaltaa, mikä oli huomattavasti enemmän kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Asiakkaiden työntekijöihin kohdistama väkivalta oli yleensä henkistä ja se ilmeni sanallisena uhkailuna, nimittelynä tai haukkumisena. Toisinaan uhattiin työntekijän fyysistä koskemattomuutta tai pahimmillaan tämän perhettä ja läheisiä. Uhkailu voi olla hyvinkin aggressiivista ja jotkut nuoret ovat uhanneet myös työntekijöiden henkeä. Fyysinen väkivalta kohdistui enemmän irtaimistoon, mutta osastolla esiintyi myös työntekijöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Henkinen väkivalta saattoi olla päivittäistä, joskus jopa hyvin uuvuttavaa. Fyysistä väkivaltaa esiintyi harvemmin, mutta sen uhka lisäsi työn kuorimittavuutta. Väkivallan kohtaamisessa pidettiin tärkeinä työryhmän yhdessä sovittuja pelisääntöjä, yhteisiä raporttikäytänteitä, hyvää viestintää ja tilanteiden ennakointia. Ennakoinnissa tärkeää oli tiedostaa ne tilanteet, joissa väkivallan uhkaa eniten ilmenee ja pienentää väkivallan riskiä poistamalla mm. tiloista vaarallisia esineitä. Myös vakituista henkilökuntaa ja oikeaa resursointia pidettiin tärkeänä ennaltaehkäisevänä keinona. Sekä nais- että miestyöntekijöitä koettiin tarvittavan lastensuojelutyössä. Työntekijät kokivat parhaan tuen ja avun väkivaltatilanteissa tulevan työyhteisön sisältä. Hyvä, keskusteleva ja avoin ilmapiiri auttoi työssäjaksamisessa. Myös esimiehiltä saatu tuki koettiin tärkeänä ja voimauittavana. Esimieheltä tullut tuki oli keskustelua, tilannetajua ja tuen järjestämistä väkivaltatilanteen jälkeen. Väkivaltatilanteiden jälkeiset puru-tilaisuudet oli koettu tärkeänä työntukena. Työnkehittäminen työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin näkökulmasta Väkivaltatilanteiden jälkeisten purkujen pitäminen tulisi olla systemaattisempaa. Purkutilanteet tulisi olla työn sisälle suunniteltuja niin, että ne pystyttäisiin toteuttamaan nopeasti työvuoron aikana. Työssäjaksamista kuormitti asiat, joita ei saatu purettua ja jotka jäivät painamaan mieltä työvuorojen jälkeen. Jatkuva uhkatilanne osastolla koettiin kuormittavana ja pelottavana. Kehityskohteiksi nostettiin myös hälytysjärjestelmään liittyvät asiat ja työryhmän tarpeille kohdennetut koulutukset. Koulutukset tulisi olla järjestetty koko työryhmälle, jotta yhdessä pystyttäisiin suunnittelemaan ja harjoittelemaan työväkivallan kohtaamista. Myös yhteisiä työn ulkopuolisia tilaisuuksia toivottiin lisää ja niiden koettiin tukevan työssäjaksamista. Työyhteisön tiiviys ja toisen tunteminen nousi isoksi osaksi työviihtyvyyttä ja työssäjaksamista. Opinnäytetyöstä kävi ilmi, työturvallisuusasioihin tulee kiinnittää enemmän huomiota, jotta kuormittavaa työtä jaksetaan tehdä ja työntekijöiden vaihtuvuus laskee. Työssäjaksamisessa tulee huomioida työntekijöiden perehdytys, avoin vuorovaikutuskulttuuri ja yhteisten toimintaohjeiden säännöllinen kertaaminen. Erityisesti kehittämiskohdiksi opinnäytetyössä nousivat työn rakenteen miettiminen. Työn voisi olla vähemmän kuormittavaa, kun esim. väkivallan kierre saataisiin pysäytettyä jaksojen uudenlaisella suunnittelulla. Johanna Aaltonen, sosionomi (ylempi amk) Lisätietoa Aaltonen Johanna 2014. Väkivallan kohtaaminen lastensuojelutyössä -työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia uhka- ja vaaratilanteista. Metropolia ammattikorkeakoulu, sosiaalialan ylempi amk-tutkinto. Opinnäytetyö saatavana sähköisenä www.theseus.fi
Mun perhe -dokumenttielokuvien TV-esitykset parhaillaan AVA:lla
Mun perhe -elokuvissa tarkastellaan lapsen näkökulmasta arkea erilaisissa perheissä. Lasten silmin nähtynä maailma on täynnä mahdollisuuksia ja positiivisuutta, vaikka vanhempia arki saattaakin huolettaa. Lapset kertovat elämästään sijaisperheessä, maahanmuuttajaperheessä, yhteishuoltajuusperheessä, perheessä jossa on vähän rahaa ja perheessä, jossa on kehitysvammainen lapsi. Elokuvien tv-oikeudet on hankkinut MTV Oy. Tämä on MTV:ltä hieno satsaus laadukkaaseen kotimaiseen dokumenttielokuvatuotantoon, ja lisää erityisesti MTV:n lapsille ja koko perheelle suunnattua kotimaista ohjelmistoa. Elokuvat esitetään AVA –kanavalla viiden viikon aikana 18.1.2014 alkaen. Elokuvien lisäksi Mun perhe-hankkeen asiantuntijahaastatteluja ja muuta materiaalia voi käyttää esimerkiksi opetuksessa, seminaareissa, vanhempainilloissa ja erilaisissa tilaisuuksissa, joissa halutaan yhdessä puhua lasten-ja perheiden asioista. Metropolian sosionomi ylempi amk-tutkinnon opiskelijoita on osallistunut materiaalin tuottamiseen. Lue lisää Mun perhe-nettisivuilta. Sieltä pääset edelleen Youtube:n elokuvatrailereihin sekä Emma& Elias-sivustolle, jossa on hankkeen asiantuntija-aineistot. Sirkka Rousu, yliopettaja, sosionomi ylempi amk
Asiakaslähtöisyys sosiaalialalla?
Laki takaa Sosiaalihuollon asiakaslaki määrittelee ”Tämän lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä..” Laissa ei ole kuitenkaan tarkennusta siihen, mitä sosiaalihuollon asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan. Asiakaslähtöisyys tarkoittaa asiakkaan arvostamista, eettisyyttä, osallistumista, yksilöllisyyttä ja demokratiaa. Asiakkaan täytyy pystyä saavuttamaan palvelut helposti ja niiden täytyy olla helposti käytettäviä. Jotta palveluita voitaisiin kehittää, palveluiden tuottajan täytyy olla valmis kommunikoimaan asiakaskunnan kanssa ja tuntemaan asiakaskunta sen verran hyvin, että palveluita voidaan räätälöidä sille sopiviksi. (Väestöliitto) Myös sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa Kasteessa eräs keskeisistä periaatteita on asiakaslähtöisyys. Ihmisten kuuleminen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen itseään koskevissa päätöksissä, palveluissa ja niiden kehittämisessä on osallisuutta parhaimmillaan. (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2011, 19, 126) Asiakaslähtöisyyttä on myös se, että tarvittaessa asiakkaalta pyydetään suostumus häntä koskevien toimenpideraporttien luovuttamisesta eteenpäin. Esimerkiksi päivähoidossa tämä tarkoittaa lapsen lausuntojen luovuttamista eteenpäin neuvolaan, s2-opettajalle tai päivähoidon henkilöstölle. Toiminta- ja ajattelutapa Asiakaslähtöinen ajattelutapa on sitä, että ensisijalla on asiakkaan ja hänen perheensä tukeminen ja palveluiden tarve. Tärkeää on vahvistaa asiakkaan omia voimavaroja ja tavoitteena on yhdessä tekeminen asiakkaan kanssa. Asiakaslähtöinen palvelu lisää myös asiakkaan ja palveluntuottajan välistä avoimuutta ja luottamusta. Se, että asiakas otetaan kumppaniksi, voi vahvistaa tämän elämän hallintaa ja voimaantumista. (Keronen 2013) Asiakaslähtöiseen kehittämistyöhön on kehitetty konkreettisia apuvälineitä, joista eräs on Tekesin ”Matkaopas asiakaslähtöiseen sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen” (2011). Se tarjoaa kuusi osa-aluetta, joilla asiakaslähtöistä palvelua voidaan kehittää. Ensimmäisessä osa-alueessa asiakkaalle kerrotaan palveluista, hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja mahdollisuuksista vaikuttaa eri vaiheissa palveluprosessia. Toinen osa-alue on asiakkaan osallisuuden lisäämistä, mikä tarkoittaa, että asiakkaalle on tehtävä tilaa ja hänen on annettava tehdä valintoja. Kolmas askel on se, että palveluiden muodon, sisällön ja jakelukanavien kehittämisellä pyritään siihen, että asiakasta kuullaan kehittämisen eri vaiheissa. Neljännessä vaiheessa syvennetään asiakasymmärrystä. Asiakastietoja kerätään ja niitä hyödynnetään. Viidennessä osa-alueessa yritetään muuttaa palveluntuottajan organisaation asenteita ja palvelukulttuuria. Tässä vaiheessa on hyvä tunnistaa esteet asennemuutokselle. Kuudentena ja viimeisenä vaiheena on johtaminen, jonka avulla organisaation toimintatapoja ja asenteita muutetaan. (Soikkeli, P.& Uosukainen, L. 2012) Asenteiden merkitys Kunnissa nimenomaan asenteilla on suuri merkitys asiakaslähtöisen toiminnan kehittämisessä. Jos kunnissa sosiaalihuoltoa pidetään vain lainsäädäntöön liittyvänä velvollisuutena, asiakaslähtöisyys tuskin toteutuu kovin hyvin. Jos taas sosiaalihuoltoa halutaan kehittää, niin asiakaslähtöisyyskin ymmärretään luultavasti paremmin siihen olennaisesti kuuluvana osana. Johtamisen asenteillakin on paljon merkitystä siinä, kuinka paljon asiakkaita otetaan mukaan suunnittelutyöhön. (Keronen 2013) Johtamisella parempaan asiakaslähtöisyyteen Mitä merkitystä johtamisella sitten todellisuudessa on asiakaslähtöisen palvelun kehittämiselle? Ensinnäkin johtajalta tarvitaan sitoutumista asiakkaan osallisuuteen arvona ja myöskin sen juurruttamista käytännön työhön. Johtajan oma suhtautumistapa asiakkaisiin toimii mallina alaisille ja koko organisaatiolle. Johtaja voi edistää omaa sitoutumistaan asiakaslähtöisen toiminnan kehittämiseen esimerkiksi osallistumalla kehittämispäiviin, asiakasraateihin ym. tapahtumiin, joissa asiakkaat ovat mukana aktiivisessa roolissa. Johtajan tehtävä on myös kartoittaa aika ajoin asiakkaiden tilanteet, tarpeet ja näkemykset. (Hastrup ym. 2013, 125) Asiakaspalvelun kehittämistyössä on monia tekijöitä, jotka on otettava huomioon. Ensinnäkin se vaatii lisäresursseja: aikaa ja rahaa. Työntekijöiden puolesta lisätyötä tuovat esimerkiksi asiakastyytyväisyyskyselyjen suunnittelu, markkinointi ja tulosten analysointi. Myös työpajat ja kehittämispäivät vievät aikaa perustyöltä, eikä niihin ole useinkaan resurssoitu lisätunteja. Lisäksi tarvitaan rohkaisevia ja yllyttäviä ihmisiä suunnittelemaan keskusteluja ja vuorovaikutustilanteita. Virallisten organisaatioiden työntekijät saattavat tuntua asiakkaasta etäisiltä ja siksi he tarvitsevat tukea lähteäkseen mukaan kehittämiseen. Nykyään sosiaalipalveluita ajetaan enemmän ja enemmän liiketaloudellisen ajattelun suuntaan ajatuksella ”aika on rahaa”. Asiakaslähtöisyyden kehittäminen ei kuitenkaan synny itsestään ilman lisäresursseja ja ajattelutavan muutosta. (Hastrup ym. 2013, 124-125) Yhteistyö edistää Asiakaslähtöisyyttä palvelevaa on, että kunta, kolmas sektori ja yksityiset toimijat toimivat yhdessä kehittämässä työtä. (Soikkeli & Uosukainen 2012) Näin kaikille osapuolille saadaan yhteinen visio asiakaspalvelusta. Ja toisaalta, kun kolmas sektori ja vapaaehtoistyöntekijät integroidaan tuottamaan kuntapalveluita, saadaanlisää kyseisen palvelualan asiantuntijoita kehittämään työtä ja silloin tuloksetkin ovat visiönäärisempiä ja asiakaslähtöisempiä. (Välikangas 2011, 18) Kuka on asiakas? Päivähoidossa asiakas on koko perhe – ei ainoastaan lapsi. Päivähoidon asiakaslähtöinen toiminta korostuu heti uuden perheen aloittaessa päivähoitoa. Jo ennen hoitosuhteen alkua perheelle olisi kerrottava kunnan tarjoamista päivähoitopalveluista. Asiakkaaseen olisi tärkeää luoda hyvä suhde heti alussa, jotta luottamus molemminpuolin syntyisi. Vaikka päivähoidossa asiakkaana on suuri määrä perheitä, tavoitteena on kuitenkin tarjota jokaiselle yksilöllistä palvelua; hoitoa, kasvatusta ja huolenpitoa. Päivähoidossa, kuten muutenkin sosiaalialalla, asiakkaan pitäisi saada palvelua omalla äidinkielellään. Henkilöstön pitäisikin pystyä rohkeasti käyttämään tulkkipalveluita. Myöskin erilaisten kulttuurierojen huomioiminen toiminnassa on asiakaslähtöisyyttä. Asiakkailta olisi pyydettävä palautetta ja toimintaa kehitettävä sen pohjalta. Henkilöstöä pitäisi mielestäni kouluttaa enemmän asiakaslähtöisen toiminnan kehittäjiksi. Nuorten palveluissa asiakkaana voi olla pelkästään nuori. Hänen mielipiteensä voivat jäädä usein sivuun, sillä nuoren vuorovaikutustaidot eivät ole samalla tasolla kuin aikuisella. Nuorella saattaa olla edessä ensimmäisiä tilanteita, jolloin hän pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä ja siksi hän ei ole välttämättä tottunut kyseenalaistamaan palveluntuottajaa. (Tesso 5/2013) Nuorten kuulemiseen olisi myös tärkeä kehittää uusia toimintatapoja, jotta heillekin voitaisiin tarjota mahdollisimman asiakaslähtöisia palveluita. Asiakaslähtöisyyden arviointi Asiakaslähtöisyyttä on mahdollista arvioida asiakaspalautejärjestelmien lisäksi mittaamalla eri toimijoiden välistä keskinäistä luottamusta ja arvioimalla niitä tilanteita, joilloin työntekijällä on mahdollisuus pohtia asiakaslähtöisiä arvoja ja niiden toteutumista. (Rautakari 2005, 74) Muita mahdollisia arviointityömenetelmiä ovat esimerkiksi kokemus-, asiantuntijuus- ja asiakasraadit, neuvostot ja foorumit. (Sosiaali ja terveysministeriön julkaisuja 2012, 19) Yleensä osallisuuden seuraukset tulevat näkyviin välittömästi esim. palaverin jälkeen. Tällöin asiakas voi itse arvioida, että kuinka hyvin hänen mielipiteensä otettiin huomioon ja käytiinkö ammattilaisten välinen keskustelu hänen ehdoilla, vai hänen ylitseen. (Hastrup ym. 2013, 122) Sini, kirjoittaja opiskelee sosionomi ylempi amk-tutkintoa Lisätietoa Hastrup, A., Hietanen-Peltola M, Jahnukainen J., Pelkonen, M. Kaste. 3/2013 Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen: Lasten Kaste -kehittämistyöstä pysyväksi toiminnaksi. Keronen, M. Tesso. 31.1.2013. Asiakaslähtöisyys – olennainen tekijä sosiaalihuollossa. Rautakari, S. 2005. Asiakaslähtöisyys sosiaalityössä. Ylempi amk opinnäytetyö Soikkeli, P.& Uosukainen, L. 2012. Savonseutu: Miten taataan asiakaslähtöisyys tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluissa? Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:1. Kaste 2012-2015. Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriön aikakauslehti Tesso. 5/2013. THL. Raportti 3/2013. Osallisuus osaksi arkea. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen. Välikangas, K. Sosiaalitieto 5-6/11. Kehittäminen etenee aidosta hyödystä toiseen pienin askelin. Väestöliitto. Parisuhde. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöisyys?
Why Should You Participate in a Multicultural Project?
Last spring I participated in IPPSE. IPPSE is a shortage of a name “Interdisciplinary Programme on Poverty and Social Exclusion”. The course was organized by Metropolia University of Applied Sciences in May 2013. The aim of IPPSE was to develop students´ skills and competences in recognizing, understanding and preventing poverty and social exclusion. Teachers and students in the field of health care, rehabilitation and social services, from seven EU countries (Finland, Estonia, Portugal, Spain, Netherlands, Belgium and Hungary), worked and studied together for ten intensive days. This course of poverty and social exclusion opened my eyes in many different ways. When we worked together in a multicultural and multiprofessional group, travelled to the field to see and hear from poverty and social exclusion, my picture of the world started to change. I´ve spent a few years as a kindergarten teacher and therefore I´ve seen results of poverty from the perspective of families and children. But in IPPSE I learned that although some things are the same in Finland and in other countries, some things can vary - for example opinions of poverty and social exclusion and also benefits and working methods. Worldwide economical crisis affects countries in several ways. In some countries it is possible to create a job for yourself if you are unemployed, but in some countries it is not possible. In Spain especially young people cannot get a workplace although they would have education. I Finland we still have to lot to do in structural level to make sure that the equality actualizes with the jobseekers that are disabled people, mental health patients, immigrants or elderly. Only a few people can move towards better work possibilities, but for all people it is not possible. And of course immigration leads usually to other kinds of problems in society. For me the most shocking new thing was the differences in European countries concerning the benefits and income that people can from the government get. The differences are huge! For example in Finland poor people can get more money from the government than is the average income rate some countries. In some countries poverty line can be higher than some countries´ average salary. Poverty is waste of human capital. Poverty means unequal opportunities and increased risk to violence, abuse and social exclusion. People should become subjectives of their own life. If government or markets treat people as objectives, their situation can not get better. Empowering is a solution for poverty and social exclusion, but it is not an easy or a quick way to make people´s situation come better. Empowerment needs time and patience. It also needs support from society or government. As professionals, we can try to wake up the society for example with blogs in the internet or writing our opinions to news magazines. Everybody should have the same opportunities in society - we should make sure, that human rights come true in all countries of the world! (Study diary notes.) Why should you then participate in a multiprofessional and multicultural programme? Because you learn a lot, it´s fun, you can get new friends and especially because it´s worth it! Besides learning English language and inter-cultural skills, my world view got enriched. I could meet many awesome and pro people and share my ideas and thoughts with them. By getting to know them, I could also indicate that not all Finnish people are shy or non-approachable. Satu Kinnunen, Master of Social Services
Tasavertainen vanhemmuus tukee isän hyvinvointia
Isien vanhemmuuteen sitoutumisella on merkittäviä vaikutuksia niin miehiin itseensä, kuin perheen lapsiin, parisuhteeseen ja työelämäänkin. Isät kokevat yleisten asenteiden olevan edelleen yksi suurimpia haasteita isyyden toteuttamisessa halutulla tavalla. Opinnäytetyöni aineistona käytetyssä Mannerheimin Lastensuojeluliiton vuonna 2008 toteuttamassa ”Mitä kuuluu isä?” -kyselyssä tasavertaisuus näkyi eniten kotitöiden jakamisena puolison kanssa. Kotitöiden jakaminen vaikutti positiivisesti mm. parisuhteeseen ja isän jaksamiseen. Isät kertoivat kokevansa epäluottamusta koskien kykyjään vanhempana sekä perhepalvelussa työskentelevien että muiden vanhempien, erityisesti naisten taholta. Myös eronneiden isien huoli ohenevasta vanhemmuudestaan nousi opinnäytetyön tuloksissa selkeästi esiin. Tasavertainen vanhemmuus käsitteenä Tasavertaisen vanhemmuuden käsite voidaan jakaa tasa-arvon sekä työn ja perheen yhteensovittamisen teemoihin (Rantalaiho 2003: 216). Tasavertaisella vanhemmuudella tarkoitetaan sekä äidin että isän vahvaa osallistumista ja sitoutumista vanhemmuuteen. Jaetun vanhemmuuden ideologia korostaa myös vanhemman ja lapsen välistä tunnesuhdetta. (Hakovirta & Rantalaiho 2009: 38.) Tasavertainen vanhemmuus perustuu ajatukseen siitä, että lapsen hoito ja kasvatus sekä siihen liittyvät ulkoiset puitteet kuten kodinhoito, voidaan jakaa tasapuolisesti äidin ja isän kesken ilman sukupuoleen sidottua roolitusta. Vanhempien väliset erot lasten kanssa toimimisessa muodostuvat lähinnä omista taustoista, kokemuksista ja luonteenpiirteistä, eivätkä niinkään riipu vanhemman sukupuolesta. Toteutettaessa tasavertaista vanhemmuutta, olennaista ei ole vain suoritteiden puolittaminen, vaan myös niiden mukanaan tuomien ilojen ja surujen jakautuminen molemmille vanhemmille. (Huttunen 2001: 174-176, Sinkkonen 2012: 76-77.) Tasavertaisen vanhemmuuden ja sitoutuneen isyyden merkitys miehelle Miesten kannalta jaettu vanhemmuus merkitsee osalliseksi pääsyä johonkin sellaiseen, joka on perinteisesti kuulunut äidille (Huttunen 2001: 174). Isyys muokkaa ja muuttaa positiivisesti isän käsitystä omasta identiteetistään ja voi asettaa elämän uudenlaiseen järjestykseen, sekä vaikuttaa työn ja harrastusten suhteeseen (Mykkänen 2010: 25). Isät ovat havainneet isyyden tuottavan sellaista hyvänolontunnetta ja elämän tarkoitusta, jota ei voi saada mistään muualta. Sitoutuneet isät ottavat uudenlaista vastuuta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan taatakseen yhdessäolon perheen kanssa. Tähän liittyy myös sukupolvijatkuvuuksien tietoinen katkaiseminen: esimerkiksi poissaolon, väkivallan tai alistumisen kokemusten/ käytäntöjen uudelleenarviointi ja isän oman toimijuuden korostaminen. (Mykkänen 2011.) Aiemmat tutkimustulokset ovat kertoneet sitoutuneiden isien suuremmasta psyykkisestä kypsyydestä, voimakkaammasta tyytyväisyydestä elämään ja lapseen sitoutumattomia isiä ja lapsettomia miehiä vähäisemmistä psyykkisistä oireista (Mykkänen & Eerola 2013: 19). Vaikka tutkimuksissa raportoitiin myös sitoutuneen isyyden väliaikaisista negatiivisista vaikutuksista, kuten väsymyksestä ja stressistä, isät kokivat positiivisten vaikutusten voittavan pidemmällä aikavälillä. Useissa tutkimuksissa (mm. Huttunen 2010, Johansson 2011, Allen & Daly 2007) isyyteen sitoutumisen on todettu vaikuttavan positiivisesti miehen asenteeseen, vastuunottoon ja kehittymishaluun työelämässä. Isyys on vaikuttanut myös stressin ja konfliktien sietokykyyn työpaikalla. Työpaikkakulttuurien ja käytäntöjen ajatellaan olevan avainasemassa siinä, kuinka paljon isät käyttävät vanhempainvapaitaan tai hoitavat sairaita lapsia kotona. Mitä suurempi osa työpaikan henkilöstöstä on miehiä, sitä vaikeammaksi isien vanhempainvapaalle jääminen koetaan. (Kiianmaa 2012: 43.) Isän jaksaminen jää usein äidin varjoon Isät ovat keskimäärin äitejä vähemmän valmistautuneita lapsen tuloon henkisesti ja uusi rooli isänä voi tuntua hämmentävältä ja aiheuttaa riittämättömyyden tunteita (Jämsä 2010: 63). Isällä on kohonnut riski reagoida muutoksiin depressiolla ja tämä tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon myös perhe- ja isyysvalmennuksessa (Sinkkonen 2012: 13). Usein äidin ja isän masennus liittyy toisiinsa, mutta joissain tapauksissa isä voi masentua myös ilman, että äiti on masentunut. Laajan ulkomaisen kartoituksen mukaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsii noin 4% isistä ja yleisimmin masennus puhkeaa lapsen ollessa 3-6kk:n ikäinen. Isien masennuksen lisääntyminen on sivuvaikutus siitä positiivisesta muutoksesta, että isät ottavat entistä enemmän vastuuta lapsen hoidosta. (Jämsä 2010: 62-63.) Vaikka tutkimustulokset vaihtelevat, ne ovat silti samansuuntaisia ja viittaavat siihen, että miesten masennus on usein alidiagnosoitua. Syynä tähän voi olla esimerkiksi se, etteivät miehet hae kovin herkästi apua, eikä miehen masennuksen erityispiirteitä tunnisteta. Lisäksi huomio on perinteisesti totuttu kiinnittämään äitiin. Perheiden kanssa työskentelevien tulisi muistaa, ettei isä ei ole pelkkä äidin apuri, vaan hänen mielenterveytensä ja jaksamisensa tukeminen koituu kaikkien perheenjäsenten hyväksi siinä missä äidinkin (Sinkkonen 2012: 91). Tasavertaiseen vanhemmuuteen liittyy piiloasenteita Jaetun vanhemmuuden ideaali voi aiheuttaa miehille myös monenlaisia paineita. Mies ei ole kunnon mies tai nykyaikainen, ellei hän ole vastuullinen ja osallistuva isä. (Eräranta 2007: 92.) Jaetun vanhemmuuden periaatteita ja ideaa kannatetaan yleisessä keskustelussa laajasti, mutta mentäessä syvemmälle sen konkreettiseen toteuttamiseen, kohdataankin epäröintiä. Tätä ”piiloasennetta” on ollut huomattavissa myös äideillä. Äidit saattavat kokea vahvan asemansa uhatuksi perheessä, jos vastuu jakautuu tasaisesti isän kanssa. Haasteeksi voi tulla ”äitiminen”, eli äidin portinvartijana seisominen. (Huttunen 2001: 94.) Vaikka äidin portinvartijana toimimisen ajatus onkin saanut osakseen myös arvostelua, tutkimustieto tukee oletusta, että äidillä on monella tapaa vaikutusta isän sitoutumiseen. (Huttunen 2010.) Opinnäytetyön tulokset Opinnäytetyön tutkimusaineistona oli valmis, Mannerheimin Lastensuojeluliiton vuonna 2008 toteuttamasta ”Mitä kuuluu isä?” -kyselystä kerätty vastausaineisto, sen avoimet vastaukset. Sähköisesti toteutettuun kyselyyn osallistui 936 isää. Kyselyn on analysoinut Sosiaalikehitys Oy:n tutkija Maija Säkäjärvi. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, millaisia vaikutuksia tasavertaisella vanhemmuudella perheessä on, miten se näkyy arjessa, sekä miten sitä suomalaisessa yhteiskunnassa tuetaan. Koska isien itsensä näkökulmasta tuotettua isyyteen ja tasavertaiseen vanhemmuuteen liittyvää tutkimusta on edelleen niukasti, haluttiin opinnäytetyössä tuoda nimenomaan isien oma kokemus esiin. Monet isät kuvasivat arjen tasapuolista jakamista koko perheen jaksamisen ja pikkulapsiperheen arjesta selviytymisen edellytyksenä. Koska kotityöt ovat lisääntyneet lasten myötä, isät kokivat olevan kohtuullista jakaa ne puolison kanssa. Isät kertoivat heille olevan tärkeää, että äiti antaa isän toteuttaa omaa vanhemmuuttaan isälle itselleen luonnollisella tavalla, ilman vertailua äidin omaan toimintaan. Isät kokivat, että lasten kasvatukseen sekä arkeen liittyvien haasteiden ja ilojen jakaminen lähensi puolisoita. ”Mitä kuuluu isä?” -kyselyn mukaan isät haluavat tulla kohdatuiksi tasavertaisina vanhempina. Perhepalveluissa isät kuvasivat kohtaavansa epäluuloista suhtautumista vahvaan isyyteen. He kertoivat kohtaavansa epäluottamusta myös muilta vanhemmilta, erityisesti naisilta. Tämä kertoo siitä, etteivät isät vieläkään ole saavuttaneet vanhemmuudessa tasavertaista asemaa äitien kanssa. Perinteiset asenteet korostuivat vauvaperheiden palveluissa, mutta lasten tullessa kouluikään ja aloittaessa itsenäisen harrastustoiminnan, isän osallistuminen ei enää herättänyt kyselyyn vastanneiden mukaan samanlaista erityishuomiota. Vaikka opinnäytetyössä ei erityisesti huomioitu eronneita isiä, heidän huolensa tuli selkeästi vastauksista esiin. Erotilanteissa, joissa lapsi jää äidin luokse asumaan, läheisen suhteen ylläpitäminen lapseen koettiin haastavaksi. Myös lasten asioita koskeva tiedonkulku ja päätöksenteko ei aina toteutunut toivotulla tavalla. Petra Gergov-Koskelo, sosionomi (ylempi amk) Kirjoitus perustuu marraskuussa 2013 valmistuneeseen opinnäytetyöhön. Tasavertainen vanhemmuus isän näkökulmasta -opinnäytetyö löytyy verkkojulkaisuna osoitteesta: Lähteet Allen & Daly 2007. The effects of father involvement: an updated research summary of the evidence. University of Guelph, Center fot Families, Work &nWellbeing. Verkkodokumentti. Eräranta, Kirsi 2007. Olevasta tekijäksi. Psykososiaalinen tieto isän määrittäjänä. Teoksessa Vuori, Jaana & Nätkin, Ritva (toim.) Perhetyön tieto. Tampere: Vastapaino, 83-105. Hakovirta, Mia & Rantalaiho, Minna 2009. Perhepolitiikka ja jaettu vanhemmuus. Teoksessa Kääriäinen, Aino & Hämäläinen, Juha & Pölkki, Pirjo (toim.) Ero, vanhemmuus ja tukeminen. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto/Neuvo –projekti, 36-60. Huttunen, Jouko 2001. Isänä olemisen uudet suunnat. Juva: PS- kustannus. Huttunen Jouko 2010. Isyyteen sitoutuminen ja sen merkitys miehelle. Suomen Lääkärilehti 3/2010, 175-181. Johansson, Thomas 2011. Fatherhood in Transition: Paternity leave and Changing Masculinities. Journal of Family Communication 11/2011, 165-180. Jämsä, Juha 2010. Miesten synnytyksen jälkeinen masennus. Teoksessa Jämsä, Juha (toim.) & Kalliomaa, Susa. Isyyden kielletyt tunteet. Helsinki: Väestöliitto, 60-75. Kiianmaa, Nelli 2012. Tasa-arvobarometri. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012: 23. Helsinki: STM. Mykkänen, Johanna 2010. Isäksi tulon tarinat tunteet ja toimijuus. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Varhaiskasvatuksen laitos. Mykkänen, Johanna 2011. Isät kasvatuskumppaneina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkkodokumentti. Mykkänen, Johanna & Eerola, Petteri 2013. Isyyteen sitoutuminen ja isän vastuu esikoisisien kertomana. Kasvatus 1/2013, 17-29. Rantalaiho, Minna 2003. Pohjoismaisen isyyspolitiikan isäkuva. Teoksessa Forsberg, Hannele & Nätkin, Ritva (toim.) Perhe murroksessa. Kriittisen perhetutkimuksen jäljillä. Helsinki: Gaudeamus, 202-227. Sinkkonen, Jari 2009. Isyys tai sen puute vaikuttaa vahvasti lapsen kehittymiseen. Teoksessa Jousmäki, Ari & Kosonen, Liisa. Syytettynä isä. Helsinki: Teos, 193-214. Sinkkonen, Jari 2012. Isäksi ensi kertaa. Helsinki: WSOY.
Womenton työuramentorointi
Womenton työuramentorointi kulttuurien välisen kohtaamisen areenana ja maahanmuuttajanaisten kotoutumisen edistäjänä ”Ilman Womentoa me ei oltais koskaan kohdattu. Womento on kuin silta, jonka yli voin mennä katsomaan, miten te teette töitä ja mitä suomalaiset ihmiset ajattelevat.” Suomeen muuttaa joka vuosi naisia, jotka ovat oman ammattialansa osaajia. Työllistyminen on Suomessa heille kuitenkin usein haastavaa. Yksilöllisiä syitä voivat olla heikko kielitaito tai oman ammattialan verkostojen puuttuminen. Rakenteellisia syitä voivat olla työmarkkinoiden toiminta, yhteiskunnassa esiintyvät ennakkoluulot ja mahdollinen syrjintäkohtelu. Monet koulutetut Suomeen muuttaneet naiset uhkaavat jäädä työmarkkinoiden marginaaliin ja sitä kautta myös heidän osaamispääomansa jää yhteiskunnassa hyödyntämättä. Työttömyys on myös uhka yksilön hyvinvoinnille ja uuteen kotimaahan kotoutumiselle. Womento on Väestöliiton toteuttama hanke, jonka tarkoituksena on työuramentoroinnin kautta edistää Suomeen muuttaneiden koulutettujen naisten työllistymistä koulutustaan vastaaviin töihin. Aktoreiksi voivat hakeutua Suomeen muuttaneet koulutetut naiset, jotka haluavat tukea ammatilliselle kehittymiselleen. Mentoreina toimivat suomalaiset tai Suomessa pitkään asuneet ja työskennelleet naiset, jotka haluavat tukea aktoreita ammatillisessa kehittymisessä. Naisia yhdistää sama ammattiala. Mentorointi on osallistujilleen vapaaehtoista ja se tapahtuu pääasiassa mentorin ja aktorin välisissä tapaamisissa. Mentoripareille järjestetään myös koulutuksia ja ryhmätapaamisia, joissa parit voivat jakaa kokemuksiaan ja saada vertaistukea. Womento antaa mahdollisuuden tulla nähdyksi ja ymmärretyksi Womenton mentoroinnissa mukana olleet aktorit kuvasivat kokemustaan merkittävänä. He kokivat suhteensa mentoriin hyvin läheisenä ja tärkeänä. Womento antoi heille mahdollisuuden tulla nähdyiksi ja kuulluiksi oman ammattialan osaajina ja naisina. Aktoreiden sosiaaliset verkostot olivat ylirajaisia, mutta useimmilla aktoreilla niistä puuttuivat kontaktit valtaväestöön. Osa aktoreista koki itsensä voimakkaasti yksinäisiksi. Aktoreiden mielestä mentoroinnin tärkeimpänä merkityksenä olikin se, että he saivat mentoristaan itselleen suomalaisen ystävän. Vasta toissijaisena aktorit näkivät mentoroinnin merkityksen oman työllistymisensä tukemisessa. Tämä oli yllättävä tulos, sillä ystävyyssuhteen muodostaminen ei ole Womenton alkuperäisenä tavoitteena. Mentoroinnin hyödyt ja haasteet kulkevat käsi kädessä Womento näyttäytyi paikkana, jossa aktoreilla oli mahdollisuus ylläpitää suomen kielen osaamistaan. Mentorilta aktorit saivat konkreettista apua ansioluettelon päivittämiseen ja työhakemusten tekoon. Osa pareista käytti mentoroinnin kielenä kuitenkin suomen kielen sijaan englantia, sillä heillä mentoroinnin tavoitteet eivät liittyneet kielen oppimiseen. Aktoreiden suomen kielen oppimiseen vaikuttivat myös aktoreiden motivaatio sekä vapaa- ja työajalla tapahtuva suomen kielen käyttö. Vaikka suomen kielen osaaminen nähtiin tärkeänä, sitä ei aina aktiivisesti pyritty edistämään. Aktoreiden ammatilliset verkostot laajenivat mentoroinnin myötä yhdellä ihmisellä – saman ammattialan suomalaisella edustajalla. Osa mentoreista toimi aktorin suosittelijana työhaastatteluissa, mistä oli huomattavaa hyötyä aktorin työllistymiselle. Suomalainen suosittelija toimi työhaastattelutilanteessa luottamuksen osoittajana ja lisäsi hakijan uskottavuutta. Saman ammattialan edustaja pystyi myös jakamaan ajantasaista ja käyttökelpoista ammattitietoa sekä neuvomaan aktoria työnhaussa. Kaikki mentorit eivät kuitenkaan toimineet aktorin suosittelijana, eivätkä aktorin verkostot laajentuneet mentoria ”kauemmaksi”. Työuramentorointi väylänä työllistymiseen ja kotoutumiseen? Mentorointi koettiin toimivana, koska se rakentui aktoreiden yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden varaan ja oli osallistujilleen vapaaehtoinen. Kun tavoitteet oli rakennettu omista tarpeista käsin, niihin myös sitouduttiin ja motivoiduttiin. Womenton aikana suurin osa aktoreista sai työkokeilu- tai työpaikan, mitä voi pitää merkittävänä saavutuksena. Mentoreiden antama kannustus ja tuki vahvistivat aktoreiden ammatti-identiteettiä. Mentoreiden jakama ajantasainen ammattitieto selkiytti aktoreiden urakäsityksiä ja -toiveita. Vahva ammatti-identiteetti voi edistää aktoreiden työllistymistä myös jatkossa. Onnistuneeseen kotoutumiseen tarvitaan yhteiskunnan muutosta ja maahanmuuttajien sopeutumista. Womento-mentorointi antaa koulutetuille maahanmuuttajanaisille mahdollisuuden tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Kohdatuksi tuleminen, aktorin ystävystyminen mentorin kanssa sekä mentoroinnista saatu ammatillinen tuki lisäävät aktoreiden hyvinvointia. Tämä johtaa voimaantumisen ja osallisuuden kokemuksiin, jotka puolestaan voivat edistää naisten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Jatkossa Womenton mentorointiverkostoa voi kehittää ryhmätapaamisten osalta kohti toiminnallisuutta. Toiminnallisuuden ja pienryhmäkeskusteluiden kautta aktoreiden suomen kielen taito pystyy kehittymään ja heidän ammatilliset verkostonsa voivat laajentua. Mentoreiden kanssa on hyvä käydä keskustelua siitä, mikä merkitys suosittelijana toimimisella voi olla koulutettujen maahanmuuttajanaisten työllistymiselle. Suomen kielen taitoa olisi hyvä pyrkiä mentoroinnissa parantamaan, mutta se ei silti saisi mennä muiden tärkeämpien tavoitteiden ohi. Artikkeli perustuu kirjoittajan tekemään Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Womento – Koulutettujen Suomeen muuttaneiden naisten kokemuksia työuramentoroinnista. Satu Kinnunen, sosionomi (ylempi amk) Lähteet ja lisätietoja: Forsander, Annika 2002: Luottamuksen ehdot. Maahanmuuttajat 1990-luvun suomalaisilla työmarkkinoilla. Helsinki, Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos, julkaisusarja D 39/2002. Fågel, Stina – Säävälä, Minna – Salonen, Ulla 2012: Womento-käsikirja. WOMENTO – Naiset mentoroinnilla yhteisiin tavoitteisiin. Helsinki, Väestöliiton julkaisusarja. Vanhanen, Sari – Ahlfors, Gunta – Saarela, Inka – Wetzer-Karlsson, Marina 2013: Mentorointi koulutettujen maahan muuttaneiden naisten kotoutumisen edistäjänä. Teoksessa Alitolppa-Niitamo, Anne – Fågel, Stina – Säävälä, Minna (toim.): Olemme muuttaneet – ja kotoudumme. Maahan muuttaneen kohtaaminen ammatillisessa työssä. Helsinki, Väestöliitto. 176–186. Väestöliitto, Womento-hanke http://www.vaestoliitto.fi/monikulttuurisuus/womento/
Asiantuntijamateriaalia yhteistyössä Metropolian opiskelijoiden kanssa Mun perhe-hankkeelle
Lapset kertovat mikä on parasta mun perheessä: Kaikkien lasten ja perheiden Suomi tilaisuudessa 20.11.2013. Sosionomi ylempi amk-tutkinnon opiskelijat ovat oppimistehtävinään työstäneet tekstimateriaalia Mun perhe-dokumenttielokuvahankkeeseen. Hanke julkistettiin lapsen oikeuksien päivän juhlassa 20.11.2013 Bio Rex Helsingissä. Dokumentit nähdään maikkarin AVA-kanavalla tammikuussa 2014. Kukin dokumentti on lapsen puheenvuoro omasta perheestään ja arjestaan. Dokumentit kuvaavat lapsen arkea kahdessa kodissa asuvan lapsen näkökulmasta, sijaisperheessä, maahanmuuttajaperheessä, perheessä, jossa on vammainen lapsi sekä perheessä, jossa on taloudessa tiukkaa. Elokuvia ja niiden tematiikkaa voidaan käyttää myös opetusmateriaalina ja lapsi- ja perhepoliittisen keskustelun tukena. Kunkin elokuvan teemaa taustoitetaan ns. asiantuntijamateriaalilla, jota ovat Metropolian sosiaalialan ylemmän tutkinnon opiskelijat olleet työstämässä. Tämä materiaali löytyy tammikuun lopulla Raha-automaattiyhdistyksen tukeman Emma & Elias-ohjelman sivuilta. Lue lisää Mun perhe-hankkeen nettisivuilta. Lue lisää 20.11.2013 julkistamistapahtumasta. Ja tilaisuuden kutsu tässä. Lue lisää Emma & Elias-ohjelmasta.
Ikäihmisten ääntä ei kuulla asumispalveluissa
Vanhusten asumis- ja hoivapalveluiden markkinat ovat muotoutumassa kovaa vauhtia uudenlaisiksi. Yleisesti tiedetään, että vanhusten määrä kasvaa huikeasti suhteessa muuhun väestöön. ”Vuonna 2030 elää Suomessa ennusteen mukaan 1 400 000 yli 65-vuotiasta, ja heistä yli puolet on yli 75-vuotiaita.” Ikärakenteen nopea muutos aiheuttaa työvoimapulaa tuleviin vuosiin. Tähän on nyt koetettu vastata alkamalla kouluttaa hoiva-avustajia yksiköiden avustaviin tehtäviin. Luultavasti yhä enemmän rekrytoidaan myös ulkolaista, kohtuullisesti suomea puhuvaa henkilökuntaa. Suuret kansainväliset yritykset valtaavat asumispalvelun markkinat Tehostettua palveluasumista saaneiden asiakkaiden määrä ja osuus on viime vuosina jatkuvasti kasvanut. Samaan aikaan vanhainkotien ja tavallisen palveluasumisen asiakasmäärät ovat pienentyneet. Suuret, osin kansainvälisetkin terveydenhuollon yritykset ovat levittäytyneet yhä suurempaan osaan asumispalveluita. Ennen palveluita järjestivät lähinnä kunnat ja lisäksi paljon pienemmällä volyymillä paikalliset järjestöt. Nykyisenmallinen julkisten hankintojen kilpailutuskäytäntö on omiaan suosimaan suuria yrityksiä, joilla on riittävät resurssit tarjouslaskentaan ja laatupisteiden osoittamiseen vaadittavalla tavalla. Monin paikoin tällä hetkellä suunnitellaan palveluiden viemistä mahdollisimman laajalti vanhusten koteihin ja epäilemättä tämän samalla oletetaan olevan kunnille kaikista edullisinta. Kilpailutus monopolisoi palvelumarkkinat Julkisten kilpailutusten suunnittelu ja organisointi on väistämättä vienyt melkoisesti kuntien resursseja. Päättäjät haksahtavat usein kuitenkin tarkastelemaan vain saatujen tarjousten loppusummia ja tekemään valintansa halvimman hinnan mukaan. Näin saattaa käydä jatkossa vieläkin useammin, koska kunnat ovat niin kovissa taloudellisissa paineissa sekä keskellä työläitä ja alkuun kalliitakin rakennemuutoksia. Ehkä ajatellaan päästävän helpoimmalla ja halvimmalla ulkoistamalla palveluita. Edullisimpaan tarjoushintaan (eikä asianosaisten mielipiteisiin ja palveluiden laatuun) keskittymällä on viime vuosina ajettu alas valtava määrä pieniä järjestöjä ja vapaaehtoistyön muotoja – ne ovat usein panostaneet hyvään palvelutoimintaan, mutta niillä ei ole käytössään riittäviä resursseja laadun osoittamiseen, ammattitaitoiseen tarjouslaskentaan tai lyhyen ajan tappionsietoon. Samaan aikaan media on tuonut säännöllisesti ilmi suurten palveluntuottajien väärinkäytöksiä: henkilökunnan alimitoitusta ja muita hoivan ja hoidon laadun puutteita. Asiakas unohtunut Kuntien pitäisi kantaa lakisääteinen vastuunsa paremmin miettimällä kehittämistä ja päätöksiä asiakaslähtöisesti ja pitkäjänteisesti. Sen sijaan yritysmaailman tapaan saatetaan keskittyä vain kyseiseen kilpailutusjaksoon tai kuntapäättäjien omaan edustuskauteen. Asiakas unohtuu! Uusi kesällä 2013 julkaistu ikäihmisten palvelujen laatusuositus mainitsee ensimmäisenä vanhuksen osallisuuden ja toimijuuden. Myös toimialan kehittämistoiminnan suurin rahoittaja RAY on kirjannut Eloisa Ikä -avustusohjelman ensimmäiseksi tavoitteeksi ”Mahdollisuuksien ja edellytysten luominen ikäihmisten osallisuudelle ja mielekkäälle tekemiselle”. Viiden vuoden työkokemukseni mukaan vanhusyksiköissä saatetaan usein tehdä arvokasta työtä asukkaiden osallisuuden hyväksi. Kuitenkaan tämän asukkaan äänen kuulemisen en ole vielä huomannut ulottuneen päättäjätasolle saakka! Jos asumispalvelua hoitaa markkinalähtöisesti toimiva sijoittajavetoinen yritys, lienee selvää ettei vanhusten hyvinvointi ole aidosti tärkein tavoite, vaan voiton tuottaminen. Lisäksi kuntapäättäjätkin saattavat tehdä vanhusten asumisolosuhteisiin suuria ja yhtäkkisiä muutoksia. Tavoitteena on toki silloin palveluiden kehittäminen, mutta miksei vanhustyön ammattilaisia ja loppuasiakkaita haluta kuunnella muutoksia suunniteltaessa? Asuinpaikan tai hoitajien vaihtuminen nopealla tahdilla saattaa viedä muistisairaan ihmisen aivan sekaisin ja hänen terveytensä jyrkkään alamäkeen. Omaishoitoa kehitettävä ja lisättävä Vanhusten asumisoloihin ja hyvinvointiin vaikuttavat palveluiden lisäksi kuntien kirjavat käytännöt kiinteistöjen omistusten ja hallinnoinnin sekä omaishoidon tukien ja palveluiden suhteen. Monet kunnat ”säästävät” lyhytnäköisesti leikkaamalla omaishoidon tukea tai poistamalla sen kokonaan. Jos näihin sen sijaan panostettaisiin enemmän, pitemmällä aikavälillä useampi omainen tai läheinen alkaisi omaishoitajaksi ja kunta säästäisi reilusti kustannuksissa, koska omaishoito on hinnaltaan murto-osan ympärivuorokautisen hoivan hinnasta. Jotkut kunnat eivät säästösyistä halua omistaa kiinteistöjä, vaan sijoittavat vanhuksia yritysten omistamiin taloihin ja kilpailuttavat sinne palvelutoiminnan. Entä ovatko päättäjät miettineet, mitä tapahtuu uuden kilpailutusjakson alkaessa jos yritys ei haluakaan vuokrata tiloja kilpailutuksen voittaneelle palveluntuottajalle? Sekä vanhusten elämä että hoivatyöntekijöiden työelämä on nykyään jaksottunut ehkä vain kolmen vuoden jaksoihin eikä kukaan tiedä mitä tapahtuu jakson vaihtuessa! Esimerkkiä muualta Tanskalainen vanhustenhoito on jo pitkään saanut myönteistä huomiota Euroopassa. Meillä onkin sieltä paljon opittavaa ja opit ovat melko hitaasti tulleet osaksi suomalaisia vanhusten palveluita. Tanskassa yksiköissä eletään kuin yhtenä suurena perheenä. Vanhukset viettävät suuren osan vapaa-ajastaan yhteisissä tiloissa, toimintaa ideoidaan toiveiden mukaan, ruoka tehdään maistuvaksi, omaiset otetaan aina lämpimästi vastaan, juhlia vietetään usein ja koko porukalla sekä vanhusta kohdellaan arvostavasti ihmisenä eikä potilaana. ”Koti merkitsee vanhuksille turvaa, vapautta ja osallistumisen kautta syntyvää yhteisöön kuuluvuuden tunnetta.” (Karhinen 2009) Jotta asumispalvelu olisi laadukasta ja asiakaslähtöistä, olosuhteiden olisi muistutettava tavallista kotia ja niiden olisi pysyttävä pääpiirteiltään samanlaisina mielellään vanhuksen elämän loppuun saakka. Vanhuksen toimintakykyä ylläpidetään ennen kaikkea seuraa ja merkityksellistä tekemistä tarjoamalla, luonnollisesti hyvän perushoidon lisäksi (ravinto, liikunta, apuvälineet, tarvittava lääkitys jne). Ihminen on kokonaisuus Useimmat vanhukset eivät ole niin sairaita, että tarvitsisivat laitoshoitoa – päinvastoin esim. muistisairaan sijoittaminen pariksi viikoksi sairaalan petiin voi viedä häneltä voimat kävelemiseen ja normaaleihin päivittäisiin toimiin. Iäkäs ihminen on kokonaisuus, jolle yhden osa-alueen huononeminen vaikuttaa usein moneen muuhunkin hyvinvoinnin tekijään. On aika ottaa loppuasiakas mukaan suunnitteluun, myös isoissa asioissa. Muutoksia tulee suunnitella pitkäjänteisesti ja tällöin niitä pystytään toteuttamaan huomattavasti joustavammin ja asiakaslähtöisemmin. Tuija Mannersola, sosionomi ylempi amk-opiskelija Ikäihmisten määrä Suomessa. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ldk00281 Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2011. http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tilastot/aiheittain/ikaantyneet/laitos_ja_asumispalvelut http://www.julkari.fi/handle/10024/90785 Ikäihmisten asumispalveluiden järjestäminen, Sinervo Timo 9/2011. http://www.labour.fi/tutkimusjulkaisut/raportit/raportti21.pdf Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/ikaihmiset/palvelujen_laatu/laatusuositus Miten turvataan hyvä vanhuus Suomessa? Raportti kuntien vanhustyöstä vastaaville johtajille toteutetusta kyselytutkimuksesta 6/2012 Valli ry. http://www.valtaavanhuus.fi/files/e9406dfaba9eaf24168bc4fab8e7b4836a549e9b50e40319923a2b41b76e617b.pdf Raha-automaattiyhdistyksen Eloisa Ikä -avustusohjelma (Vanhustyön keskusliitto koordinoijana). http://www.eloisaika.fi/ Etiikan näkökulmasta on luontevaa korostaa heikompien asemaa. Eettisyys ja käytännön vanhustyö. http://www.valli.fi/lehti_1_2013.htm Lotte-kodissa asukkaat alkavat kukoistaa. http://www.valli.fi/lehti_6_2012.htm Hyggen salaisuus (sivu 10). https://www.ray.fi/sites/default/files/emmi_mediabank/TUKIPOTTI_1_2013_NETTI.pdf Kykenemmekö kohtaamaan vanhuksen? http://www.vtkl.fi/fin/vanhustyo-lehti/tutustu_lehteen/ Kuin yhtä perhettä. http://www.vtkl.fi/fin/vanhustyo-lehti/tutustu_lehteen/ Ovi auki vanhukselle. http://www.perhehoitoliitto.fi/julkaisut/phlehti1_13/paattinen.pdf MATKALLA PALVELUTALOON, Ikääntyneiden käsityksiä merkityksellisestä toiminnasta ja odotuksia siinä tapahtuvista muutoksista palvelutaloon muutettaessa, JYO 2009. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/20095/URN_NBN_fi_jyu-200905131588.pdf?sequence=1
Lastensuojelun osaamisen parantaminen
Lastensuojelu on puhuttanut ihmisiä paljon erilaisissa medioissa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa. Lastensuojelun kuva on aina ollut pulmikas ja herättää ihmisissä erilaisia näkemyksiä ja ajatuksia. Oman kokemukseni mukaan ihmisillä tuttavapiirissäni on sekä hyviä että huonoja mielikuvia lastensuojelun toiminnasta ja siitä, mitä työ sisältää. Lastensuojelu mielletään usein viimeiseksi keinoksi lasten pelastamiseksi huostaanoton avulla, tai lastensuojelun asiakkaita, lasten vanhempia, arvostellaan kovalla kädellä lastensuojeluasiakkuuden vuoksi. Ensimmäinen lastensuojelulaki astui voimaan vuonna 1936 Suomessa ja lastensuojelun historia on pitkä. Uuden lastensuojelulain muutokset vuonna 2008 ovat yhdistäneet lastensuojelutyön linjauksia, mutta tuoneet uusia haasteita myös sosiaalityöntekijöiden toimenkuvaan. Lapsen surman tutkina käynnisti monia selvityksiä Lastensuojelua on kritisoitu paljon mediassa, ja painavasta syystä, sillä viime vuosien surulliset tapahtumat perhesurmista ja huostaanottojen lisääntymisestä, ovat käynnistäneet keskustelun maamme lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnista. Medioissa kirjoitettiin paljon helsinkiläistytön traagisesta kuolemasta, joka olisi ehkä voitu estää viranomaisten tietoja yhdistelemällä. Suomen Punaisen Ristin pääsihteerin Kristiina Kumpulaisen turvallisuusryhmän raportin mukaan ”sirpaleisen tiedon varassa tehdyt päätökset johtivat sarjaan toisiaan seuraavia tilannearvioita”. Tutkintaryhmä päätyi viiteen suositukseen, joiden avulla voidaan tulevaisuudessa välttää vastaavat tapaukset. Tutkintaryhmä esitti seuraavat toimenpide-ehdotukset: 1. Lapsen tilanteesta täytyy muodostua yhteinen kokonaiskuva viranomaisille 2. Lapsiin kohdistuvien pahoinpitelyn tunnistamiseen tulisi laatia Käypä hoito-suositus 3. Lapsen asuinpaikasta päätettäessä pitäisi aina tarkistaa kodin olosuhteet. 4. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi kerätä tiedot lapsen kuolemaan johtaneista perheväkivallasta ja tehdä johtopäätökset vastaavien tapausten välttämiseksi 5. Työntekijöille tulisi antaa mahdollisuus raportoida pienistäkin poikkeuksista tai virheistä lastensuojelun toiminnassa. Lastensuojelun toimivuutta selvittäneen Kananojan työryhmän tehtävänä oli selvittää pikaisesti viranomaisten toimintatapoihin ja viranomaisyhteistyön toimivuuteen liittyviä ongelmia lastensuojelussa, tietojen vaihdon ongelmia viranomaisten välillä, arvioida ennaltaehkäisevien toimien toimivuutta sekä lastensuojelulain toimivuutta että resursointia. (Toimiva lastensuojelu. Selvitysryhmän loppuraportti 2013:75). Raportin lisäksi alatyöryhmä luovutti luonnoksen laatusuositukseksi lapsi- ja perhekohtaisen työn ohjaamista varten. Parannuksia ei ole tapahtunut Talentian ja Lastensuojelun keskusliiton 2013 tekemän ”Olisiko jo tekojen aika?” yleisselvityksen mukaan lastensuojelun palvelujärjestelmässä tuli esille huomattavia puutteita. Selvityksessä kävi ilmi muun muassa se, että ehkäisevän työn tilanne kunnissa on huolestuttava, kuten se oli myös vuoden 2008 kyselyssä. Vaikka osa vastaajista kertoi, että kunnissa on panostettu ehkäisevään työhön, ratkaisevaa parannusta ei ole neljässä vuodessa tapahtunut. Merkittävää parannusta ei ole tapahtunut myöskään avohuollon tukitoimien osalta, vaikka lastensuojelulain uudistuksen tarkoituksena oli nimenomaan turvata lapsen ja hänen perheensä tarvitsemat tukitoimet ja palvelut ja vaikka lakia on vielä myöhemmin vahvistettu tämän tavoitteen saavuttamiseksi (Talentia ja Lastensuojelun keskusliitto: Olisiko jo tekojen aika. 2013:37). Vastaanottokodin lastensuojelutyö Olen työskennellyt lastensuojelussa noin kaksi vuotta ja siitä viimeiset kaksi vuotta vastaanottokodissa. Vastaanottokodissa työskentely on intensiivistä, haastavaa ja palkitsevaa. Perheiden kanssa tehtävä työ on kriisityötä, jossa vanhempien mielipiteet ovat tärkeitä, sillä he ovat lastensa asiantuntijoita. Perheiden lastensuojeluasiakkuuden taustalla on erilaisia syitä ja elämäntilanteita. Jotta voi ymmärtää vanhempia ja lapsia, täytyy asioita tarkastella syvemmin. Vanhempien kanssa työskentely on joskus erittäin haasteellista, mutta avoimuudella ja avuntarjoamisella on ihmeitä tekevä voima. Perheen historiassa on usein vaikeita ja kipeitä asioita, ja tuomitseminen on viimeinen asia, jota vanhemmat tarvitsevat lapsen ollessa sijoitettuna. Huostaanotto ei ole aina lopullinen asia, ja lastensuojelulaki velvoittaa päivittämään asiakassuunnitelmat vuosittain, ja tarkastelemaan onko lapsen kotiinpaluu mahdollinen. Toisaalta huostaanotto voi olla se viimeinen, paras vaihtoehto, niin surulliselta kuin se useammasta kuulostaakin. Lapsi saa uuden alun ja vakaan kasvuympäristön, jossa turvalliset aikuiset hoitavat häntä. Lapsen yhteydenpitoa omiin vanhempiin tulee kuitenkin tukea, jos se on lapsen edunmukaista. Lastensuojelussa on paljon hyvää ja perheet, jotka pääsevät lastensuojelun avun piiriin, voivat saada tukea ja apua vaikeissa elämäntilanteissa. Laadukkaalla työskentelyllä ehkäistään huostaanottoja ja autetaan perheitä. Paljon kehitettävää Kuten edellä mainituissa selvityksissä tuli esiin, lastensuojelussa löytyy paljon kehitettävää. Varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn avulla voidaan vähentää sijoituksia. Eri viranomaisten tiivis työskentely ja lastensuojelukoulutus voivat ennaltaehkäistä lasten kaltoin kohtelua. Vanhimmilla ja lapsilla tulee myös olla oikeus tulla kuulluksi ja käydä keskusteluita sosiaalityöntekijän kanssa, joka viime kädessä tekee perhettä koskevat päätökset. Lastensuojelun avulla jokaiselle lapselle kuuluu oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Anne Laamanen, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Vähäsarja, Irina 2013: Kaltoinkohdeltu tyttö jäi väliinputoajaksi. Helsingin Sanomat. 12.6.2013: A 6 Sinko, P. & Muuronen, K. 2013: Olisiko jo tekojen aika? Lastensuojelun asiakastyössä toimivien näkemyksiä lastensuojelun nykytilasta. Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Lastensuojelun Keskusliitto. Talentia. Verkkodokumentti. Toimiva lastensuojelu. Selvitysryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:19. Verkkodokumentti.
Osattomat pojat ja nuoret miehet
Viimeisen vuoden aikana on kohistu paljon nuorten syrjäytymisen liittyvässä julkisessa keskustelussa. Muun muassa Sauli Niinistön syrjäytymistä ehkäisevä kampanja ja nuorisotakuu ovat herättäneet paljon keskustelua ja myös konkreettisia toimenpiteitä, mutta yhteiskunnassamme on edelleen paljon tehtävää, jotta pystyisimme tarjoamaan nuorille yhdenvertaisemmat mahdollisuudet ja ehkäistä riskejä, jotka johtavat syrjäytymiseen. Oman työni kautta olen saanut nähdä valitettavan läheltä, miten pojat ja nuoret miehet ajautuvat osattomaan rooliin yhteiskunnassamme. Usein taustalla olevat syy-seuraussuhteet ovat hyvin moniulotteisia. Pelkkä tilastoiden kaunistelu sillä, että näille nuorille tarjotaan opiskelu- tai työpaikka ei mielestäni riitä, vaan enemmän tulisi tarkastella taustalla olevia syitä, pohtia niitä näiden nuorten kanssa ja antaa niiden ratkomiseen riittävää tukea. Jos haluamme saada nämä nuoret marginaalista täysipainoisesti mukaan yhteiskuntaan, niin mielestäni olisi keskityttävä enemmän nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen. Syrjäytymistilastojen nuoret miehet Nuoret miehet ovat aika lailla yliedustettuina syrjäytymis-, itsemurha- ja väkivaltatilastoissa. Esimerkiksi 20-24-vuotiaiden nuorten itsemurha tilastoissa yhtä naista kohden tekee itsemurhan kolme nuorta miestä (Karlsson 2013: 40-41). Koulutuksen ulkopuolelle ajautuvien nuorten kohdalla suhde on aika lailla samansuuntainen. Pitkäaikaisten ongelmapalveluiden asiakkaiksi ajautuu 3-4 kertaa enemmän miehiä kuin naisia(Rimpelä 2013: 6). Taustalla olevia syitä tulisi mielestäni tarkastella ja tutkia enemmän. Sosiaalinen todellisuus, jossa elämme tarjoaa pojille varsin kapean mallin kasvaa mieheksi. ”Pojat ovat poika”-tyyppiset vähättelyt ovat arkipäivää kasvatusilmapiirissämme, ja tällä verukkeella emme välttämättä pysähdy asettamaan rajoja tietylle käytökselle. Tai tarjoamme pojille räjähtävää toimintaa, sillä siitä he pitävät ja unohdamme tarjota tunnekasvatusta. Poikana tulee siis raivata tiesi eteenpäin ja oppia pärjäämään. Toisaalta saman aikaisesti osa pojista vetäytyy sivuun ja jää ulkopuolelle, koska eivät sovi muottiin. Sukupuolirooleja todennetaan kasvatustyössä helposti tiedostamatta. Toisaalta olettamukset ja mielikuvat muovaavat vahvasti asennoitumista siihen, mitä odotamme ja toivotaan tytöiltä ja pojilta. Toisaalta taustalla on myös paljon yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja instituutioihin liittyviä tekijöitä. Esimerkiksi perusopetuksessamme on todettu rakenteellisia ominaisuuksia, joissa pojat ovat heille tyypillisen kehityksen johdosta tyttöjä huonommassa asemassa. (Rimpilä 2013: 5). Osattomuus ajaa marginaaliin yhteisöistä Osattomuus on eräs keskeisistä syistä nuorten miesten marginaaliin ajautumisessa. Pääsin kuulemaan vähän aikaa sitten nuorisotutkija Riikka Korkiamäen luentoa osallisuuden ilmenemisestä nuorten vertaissuhteissa. Korkiamäki on julkaissut aiheesta tuoreen väitöskirjan ”Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa”. Luennolla tuli esille muutama hyvin keskeinen asia, joita meidän ammatti-ihmisten olisi syytä tarkastella. Pyrimme tarjoamaan nuorille hyvin monipuolista tukea ja auttamaan vaikeissa tilanteissa ja kuvittelemme norsunluu tornissamme, että tämä on juuri sitä apua, jota nuori kaipaa. Korkiamäen tutkimuksen tulosten valossa nuoret mieltävät tuen helposti kontrolliksi, jolloin se koetaan helposti myös hieman kielteiseksi. Aitoa tukea koetaan saadun läheisten suhteiden kautta. Tämän valossa voidaan päätellä, että ulkopuolelle osattomaksi jäävät nuoret jäävät helposti ilman tunnetta aidosta tuesta, vaikka jollakin virallisella taholla olisikin aito halu auttaa. Kuuluminen johonkin tärkeää Osallisuuden ja kuulumisen tunne on eräs keskeisiä tarpeitamme, ja tähän pitäisi pystyä vastaamaan. Jos nuori ei löydä positiivisia yhteisöjä, joiden kautta pääsee kokemaan kuuluvuuden tunnetta, niin usein löydetään varsin nopeasti ”negatiivisia” yhteisöjä. Toisaalta näissä ”negatiivisissa” yhteisöissä saattaisi löytyä paljon potentiaalia toteuttaa todella positiivisia asioita, jos siihen vaan löytyisi oikea tila ja aika. Kriittiset elämän saranavaiheet Tämän vuotisessa Nuorten vapaa-aika tutkimuksessa käy ilmi, että teini-ikäisenä nuorten harrastuksissa käyminen loppuu varsin jyrkästi ja esimerkiksi liikuntaharrastukset jatkuvat nuorilla miehillä vasta lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Lisäksi ystävien tapaamistahti tippuu jyrkästi kahdenkymmenen ikävuoden lähestyttäessä ja eniten yksinäisyyden kokemuksia on juuri 20-24 vuotiailla nuorilla. Toisaalta samassa tutkimuksessa käy ilmi, että nuoret osallistuisivat mielellään erilaiseen tekemiseen vapaa-ajallaan, kunhan ei tarvitsisi kuulua mihinkään viralliseen yhteisöön. (Myllyniemi & Berg 2013.) Tämä kahdenkymmenen ikävuoden molemmin puolin asettuva ikävaihe on varsinkin nuorilla miehillä sellainen, että silloin tarvittaisiin matalankynnyksen tukipalveluita vapaa-ajan viettoon, muiden nuorten tapaamiseen, oman elämän jäsentämiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tämä saranavaihe on nuorten miesten elämässä varsin kriittinen vaihe ja monet ajautuvat juuri tällöin yhteiskunnan ulkopinnalle. Jos emme panosta ajoissa oikea-aikaiseen tukeen, on riskinä, että liian suuri osa nuorista miehistä jämähtää marginaaliin, palvelut ja tuki ei tavoita heitä, eivätkä he löydä paikkaansa yhteiskunnassa. Tarvitaan tavallisia asioita Vaikka nuorten miesten syrjäytymiseen liittyy monenlaisia tekijöitä, niin toisaalta nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen on monia varsin yksinkertaisia keinoja. Kaikessa naiiviudessaan Niinistön Tavallisia asioita -kampanjassa oltiin myös oikeiden asioiden ääressä. Niiden toteuttamiseen ei kuitenkaan riitä pelkkä lähimmäisen rakkaus, vaan tarvitaan poliittista tahtoa, oikein suunnattuja resursseja sekä halua kehittää oikea-aikaisia palveluita vastaamaan tarpeita. Nuorten kanssa työskentelevien tulisi myös pystyä tarkastelemaan kriittisesti omaa suhtautumistaan sukupuolittuneisiin toimintamalleihin ja tarvittaessa pystyä näitä muuttamaan tarjotaksemme moninaisemmat mahdollisuudet nuoren kasvuun ja sen tukemiseen. Kalle Laanterä, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Karlsson, Mirja. Tunnistaminen avain itsemurhien ehkäisyyn. Tesso 1/2013. Korkiamäki, Riikka. Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. 2013. Nuorisotutkimusseura. Tampere university press. Myllyniemi, Sami & Berg, Päivi. Nuoria Liikkeellä! Nuorten vapaa-aika tutkimus 2013. 2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Rimpelä, Matti. ”Miksi poikien koulutushaasteet eivät ole päässeet tasa-arvopolitiikan asialistalle?” Neuvola ja kouluterveys 2/2013.
”Tulospaine ja kasvottomuus eivät vain toimi ihmisten hädän kanssa”
Suomessa on jälleen voimistunut keskustelu alkoholilainsäädännöstä. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ehdottaa muun muassa, että alkoholin saatavuutta rajoitetaan lyhentämällä myyntiaikaa kaupoissa, kioskeissa, huoltamoilla ja Alkoissa. Myös alkoholijuomien vähittäismyynti kiellettäisiin sunnuntaisin ja pyhäpäivisin. STM viittaa tutkimukseen, jonka mukaan litran lisäys alkoholin kokonaiskulutuksessa on Suomessa johtanut kuuden prosentin kasvuun pahoinpitelyrikollisuuden määrässä. Lisääntynyt myynti kaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla vuosikymmenien ajan on aiheuttanut sen, että ministeriö haluaisi rajoittaa juurikin tätä kanavaa muun muassa liikenneturvallisuuden takia. Suomessa haluttaisiin ottaa käytäntöön Ruotsin malli, jossa yli 3,5 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävät alkoholijuomat myytäisiin vain Alkosta. STM ehdottaa myös alkoholiveronkorotuksia seuraavien vuosien aikana, kunnes laadittuja tavoitteita on saavutettu. Ministeriön mukaan toimenpiteillä voitaisiin muun muassa välttää noin 350 alkoholin aiheuttamaa kuolemaa vuodessa. (Taloussanomat 2013) Oireiden sijasta pureuduttava suurkulutuksen syihin Lisääntynyt alkoholinkulutus näkyy valitettavasti myös lastensuojelussa päivittäin. Sosiaali- ja terveysministeriön ehdotus on monilta osin hyvä, mutta kaipaisin silti sosiaalialan ammattilaisena enemmän resursseja ja toimenpiteitä niihin syihin, miksi alkoholinkulutus on niin suurta. Ministeriön ehdottamat toimenpiteet tuntuvat oireiden hoitamiselta, kun oireiden todelliset syyt jäävät samalla tutkimatta. Uskon, että jokaisen alkoholistin elämässä on tapahtunut jokin merkittävä asia, mikä on saanut kohtuukäytön muuttumaan suurkulutukseksi ja myöhemmin alkoholismiksi. Lastensuojelun työntekijänä en koe, että rajoittaminen yksinään auttaisi niiden ongelmien ratkomista, joita ihmisillä on ja joihin he hakevat helpotusta alkoholilla. Juoppouden maailma haastaa Valitettavan usein alkoholiongelmaan liittyy samanaikaisesti pahoja mielenterveysongelmia, jolloin voidaan jo puhua syrjäytyneestä moniongelmaisesta ihmisestä. Yhteiskunnan tulee tarjota keinoja puuttua näiden ihmisten elämään entistä voimakkaammin. Seuraukset hoitamattomasta mielenterveys- sekä päihdeongelmasta ovat merkittäviä koko yhteiskunnalle. Syrjäytyneisyys sekä päihdeongelmat siirtyvät usein sukupolvelta toiselle, jolloin suurimpina häviäjinä ovat alkoholistien ja mielenterveysongelmaisten vanhempien lapset. Talentia lehdessä ”Juoppouden maailma haastaa”, Outi Hietala kirjoittaa omasta halustaan ymmärtää alkoholismia ja löytää keinoja auttaa siitä kärsiviä. Tämä halu on ”vienyt hänet purkutaloihin, saanut ottamaan turpiin päihdelaitoksessa ja tuonut tohtorinhatun yliopistolla”. Sinnikkyys toi paljon uutta tietoa päihdepalveluiden asiakkaiden asenteista ammattiapuun. (Talentia 2013/11.4) Hietala kiinnostui hyvin pian siitä, miksi moni päihdeongelmainen kävi terveyskeskuksessa katkaisuhoidossa mutta jätti sen jälkeen menemättä terapiaan tai muuhun avokuntoutukseen. Tämä ilmiö on hyvin tuttu myös lastensuojelun työntekijöille. Sijoitettujen lasten vanhemmat saattavat käydä useammankin kerran katkaisuhoidossa lyhyen ajan sisällä mutta sen jälkeinen apu ei motivoi heitä jatkamaan. Seurauksena valitettavan usein on retkahtaminen uudestaan päihteisiin. Hietala (Talentia 2013/11.4) sanookin, että henkilöistä riippumattomat palveluketjut sopivat huonosti yksiin monien heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tarpeiden kanssa. Toivon kannattelijat Se, jolla on pelissä hengissä pysyminen, ei ajattele, että siirrynpä joustavasti tästä tuohon yksikköön tai palveluun. Kun uskonpuute vaivaa retkahtamisen jälkeen, on monille toivon kannattelijana luotettu ammattiauttaja, ei steriili palveluketju. Mutta kuten Hietalakin toteaa, pätevän henkilöstön niukkuuden ja resurssipulan sekä tehostamispaineiden vuoksi yksilöllisen suhteen luominen asiakkaan ja auttajan välillä on varsin haastavaa. Outi Hietala kiteyttää sosiaalialalla vallitsevan ongelman seuraavasti: ”tulospaine ja kasvottomuus eivät vain toimi ihmisten hädän ja ristiriitaisten elämäntilanteiden kanssa”. Juovasta äidistä raittiiksi Mikä saa äidin laittamaan alkoholin kaiken edelle, myös omien lastensa? Mikäli tähän kysymykseen löytyisi yksiselitteinen vastaus, olisi alkoholismi varmasti helpommin hoidettavissa ja jopa ennaltaehkäistävissä. On surullista elää sijoitettujen lasten kanssa sitä hetkeä, kun lapsi ymmärtää jälleen kerta toisensa jälkeen äidin tai isän valinneen alkoholin heidän sijastansa. Lastenkodissa työntekijät joutuvat jatkuvasti lohduttamaan ja rauhoittelemaan lapsia, jotka kokevat alkoholistivanhempiensa tuottamia pettymyksiä aina uudelleen ja uudelleen. Lapsen maailma – lehdessä (2/2012) on artikkeli ”Juovasta äidistä raittiiksi”, jossa kasvatustieteiden tohtori Tiina Törmä kertoo tehneensä aiheesta väitöskirjan. Väitöskirja osoittaa alkoholismin sairaudeksi, josta voi toipua. Samalla väitöskirja on alkoholistiäitien kannanotto lastensa avunsaannin puolesta. Tutkimuksessa käy ilmi, että alkoholistiäidit toivovat järjestelmää, joka tarjoaisi riittävän tuen alkoholismin hoidossa, vanhemmuuden tukemisessa sekä huomioisi tarpeeksi pitkään myös lasten tuen tarpeen. Alkoholistiäidit pelkäävät leimautumista sekä yhteyden katkeamista omiin lapsiinsa. Lastensuojelun kentällä näkee kahden tyyppisiä alkoholistivanhempia. Osa ei näe juomistaan ongelmana eivätkä näin ollen halua hakeutua avunpiiriin. Toiset taas myöntävät tarvitsevansa apua, jolloin myös parantuminen voi alkaa. Näille vanhemmille, jotka haluavat apua ja ovat valmiita vastaanottamaan sitä, tulisi löytyä yhteiskunnasta resursseja auttaa heitä yksilöllisesti ja juuri sillä volyymillä, kun he pystyvät sillä hetkellä vastaanottamaan. Eri ammattilaisten kanssa yhteistyötä tiivistettävä Lastensuojelulaitosten tarkoitus ei ole hoitaa vanhempien päihdeongelmaa mutta yhteistyötä lastensuojelun tulee tehdä vanhempien päihdekuntoutuspaikkojen kanssa ehdottomasti. On järjetöntä, että sekä lastensuojelulaitoksessa että päihdekuntoutuksessa tehdään tahoillaan hyvää työtä mutta jos ne eivät kohtaa konkreettisesti, voi hyöty jäädä asiakkaiden kannalta toivottua heikommaksi. Investoidaan lapsiin ja nuoriin Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry (Talentia 2013/8.3) esittää laajaa kahden valtuustokauden kestävää investointiohjelmaa. Ohjelma on sosiaalinen satsaus lapsiin ja nuoriin ja se toisi apua vaikeassa elämäntilanteessa eläville lapsille. Ajatuksena on, että varhainen tuki ja puuttuminen estävät ongelmien pahenemista, vähentävät lastensuojelun tarvetta ja erityisesti sijaishuollon menoja. Mielestäni varteenotettavaa tässä ohjelmassa on suunnitelma ammatillisen perhetyön lisäämisestä neuvoloiden, päivähoidon sekä päihde- ja mielenterveyspalveluiden yhteyteen. Kevyempiä, matalankynnyksen paikkoja tulee konkreettisesti lisätä ja palveluita yhdistää fyysisesti samoihin tiloihin, jolloin asiakkaiden mahdollisuus hakeutua avunpiiriin helpottuu huomattavasti. Lastensuojelun imago auttajana ja toivon rakentajana Lastensuojelusta tulisi tehdä helpommin lähestyttävä ja positiivisen sävyn omaava tukimuoto muiden joukossa eikä pelottava ja negatiivinen asia, mikä se valitettavasti tällä hetkellä monien mielessä on. Lastensuojeluun kuuluu muitakin tukimuotoja kuin huostaanotto. Nämä tukimuodot tulisi saada asiakkaiden tietoisuuteen ja tehdä niistä ”houkuttelevampia”, jotta myös asiakkaat ottaisivat ne hyvillä mielen ja yhteistyössä työntekijöiden kanssa vastaan. Elina Fredriksson, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lapsen Maailma 2/2012. Juovasta äidistä raittiiksi. Talentia 2013 / 8.3.2013 Sijoitus ihmiseen. Talentia 2013 / 11.4.2013 Juoppouden maailma haastaa. Taloussanomat 2013. Verkkodokumentti.
Nuorten syrjäytyminen ilmiönä
Nuorten syrjäytyminen on ajankohtainen yhteiskunnallinen haaste ja pinnalla oleva puheenaihe. Syrjäytymisen ehkäisy on noussut yhdeksi sosiaalipolitiikan keskeisimmäksi tavoitteeksi. Nuorten syrjäytyminen on todellinen ja vakava ongelma, jonka syistä ja ratkaisutavoista ollaan montaa eri mieltä. 2000-luvun syrjäytymiskeskusteluissa syitä haetaan mm. puutteellisesta mielenterveystyöstä, yhteiskunnan rakenteista ja hukassa olevasta vanhemmuudesta. OECD:n vertailujen mukaan nuoret syrjäytyvät suomessa muita maita hitaammin. Suomen tilanne on kansainvälisesti ottaen suhteellisen hyvä, vaikka jokainen syrjäytyvä nuori on tietenkin liikaa. (Helsingin sanomat 26.6.2013). Eri tutkimukset osoittavat, että syrjäytymisen käsite on laaja ja syrjäytymisen ongelmat ja syyt nähdään myös monitahoisina. Jokainen tarkastelee ja tutkii samaa asiaa, mutta mistä oikeasti puhumme puhuessamme syrjäytymisestä? Jokainen on tutkinut eri perspektiivistä ja jokaisella on oma pienoistutkimuksensa. Ei ole ihan selvää mitä syrjäyttämisen käsitteellä kussakin tilanteessa tarkoitetaan. Perinteisesti käsitteellä on viitattu yksilölliseen moniongelmaisuuteen, erilaisten sosiaalisten ongelmien kasaantumiseen samoille yksilöille ja ihmisryhmille. Kun puhutaan syrjäytymisestä, syrjäytyminen nähdään lukuisina eri ongelmina, jotka kietoutuvat prosessin omaiseksi, joissa on perinteisesti mukana sosiaaliset, terveydelliset kuin taloudellisetkin tekijät. Yksittäinen ongelma ei sinänsä aiheuta syrjäytymistä vaan kyse on kasaantuvista ongelmista. Olli Lehtosen (2013, 130) mielestä nuorten elämässä syrjäytyminen etenee vaiheittain sekä se ulottuu lopulta koko elämään ja siksi syrjäytymistä tapahtuu eri tasoilla jonka vuoksi voidaan puhua ei-syrjäytyneistä, syrjäytymisvaarassa olevista ja syrjäytyneistä. Kaikki syrjäytyneet eivät ole samalla tavalla ja samassa määrin syrjäytyneitä, vaan usein heillä on eri riskitekijöitä jotka esiintyvät yksilöiden ja ihmisryhmien elämässä. Yksittäisen ongelman perusteella ei voida nuorta tulkita syrjäytyneeksi eikä kaikkien nuorten kohdalla voida puhua automaattisesti syrjäytyneestä nuoresta. Syrjäytymisen prosessit Ulvinen Veli-Matti tutkimuksessaan lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuuksissa (1998) mainitsee että syrjäytymistä on syytä tarkastella myös prosessin kautta, joka tuottaa syrjäytymisvaaraa ja syrjäytyneisyyttä. Syrjäytymisen käsite soveltuu parhaiten kaikkien huono-osaisimman joukon elämäntilanteen kuvaamiseen. He ovat moniongelmaisia, eivätkä saa otetta omasta elämästään. Näiden nuorten kohdalla syrjäytymistä pidetään suhteellisen pysyvänä tilana. Moniongelmaisuudessa termi viittaa lukuisiin tosiinsa liittyviin ongelmiin mm sosiaalisten tukiverkostojen puuttumiseen, aikuistumisen myöhästymiseen, köyhyyteen ylivelkaantumiseen, riippuvuuteen vanhemmista, päihteisiin, aggressiivisuuteen tai kulttuurinen kuiluun nuoren ja yhteiskunnan virallisten työntekijöiden kanssa (Paju & Vehviläinen 2001, 258). Vielä 1980 – luvulla syrjäytymistä on pidetty enemmän aikuisten ongelmana ja nuorten syrjäytymistä tarkasteltiin lähinnä periytyvänä, ylisukupolvisena ongelmana, joka on jäänyt yhteiskuntapoliittisessa kastelussa vähälle huomiolle. Syrjäytymisen syitä on jo 1990 luvulla nuorisotutkimuksissa tukittu erityisesti koulutuksen ja työn ulkopuolisen olemisen kautta. Yhä enemmän on alettu tutkia ylisukupolveen vaikuttavia tekijöitä syrjäytymisen syntymisen taustoihin liittyen, joilla on ollut vaikutusta ennaltaehkäisevän työn ja syrjäytymisen kehittämisessä. Hyvinvointiongelmien juuret ulottuvat usein kauas ja ovat osittain ylisukupolvisia (Pekkarinen, Vehkalahti ja Myllyniemi 2012, 88). Huono-osaisuudella on taipumus periytyä ja yhteiskuntaan kiinnittyminen alkaa jo varhaisessa vaiheessa. Järvinen ja Jahnukainen (2011, 133) tutkimuksen mukaan syrjäytymisen prosessin on katsottu alkavaksi usein jo varhaislapsuudesta, jolloin lapset omaksuvat ne perusvalmiudet mm. asenteet, arvot ja toimintamallit, joiden mukaan he aikuistuvat ja sijoittuvat yhteiskuntaan. Tutkimusten mukaan työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten vanhemmistakin, useat kokevat olevansa itsekin ulkopuolisia ja työttömiä. Vanhempien koulutustaustalla näyttää olevan suuri merkitys lasten kouluttautumiseen tulevaisuudessa. Yhä enemmän on alettu tutkia kuinka lapsuuden elinolosuhteet, sosiaalinen tausta ja sosiaaliset ongelmat määrittelevät sitä, miten lapset sopeutuvat kouluympäristöön ja kuinka he menestyvät opinnoissaan. Syrjäytymisvaarassa olevat Useat tekijät ovat lisänneet arjen haastelleisuutta ja vanhemmuudessa tarvittavia tukitoimia. Perherakenteet ja perheen arki on monimutkaistunut. Vanhempien voimavaroja kuormittavaksi tekijöiksi ovat nousseet mm stressi, epävarmuus vanhempana, vanhemmuuden rooli sovittaminen arkielämään, työn ja perheen sovittaminen, parisuhdeongelmat, päihderiippuvuus ja masentuneisuus. Nämä ongelmat heijastuvat vaikeutena löytää arjessa riittävästi aikaa lapselle, vaikeuksina rakentaa turvallinen ja luottamuksellinen suhde lapsen ja vanhemman välille (Perälä, Halme, Hammar ja Nykänen 2011, 17). Nuorten kohdalla meidän tulisi ennemminkin puhua syrjäytymisvaarassa olevista nuorista kuin syrjäytyneistä nuorista, joilla on elämänhallintaan liittyviä ongelmia. Helnen (2002, 10) mukaan on parempi puhua syrjäytymisestä syrjäytyneiden sijaan. Lisäksi tulisi vielä tarkemmin tutkia ja selvittää nuorten syrjäytymisen käsitettä, ketkä ovat oikeasti syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Mitkä tekijät vaikuttavat syrjäytymiseen ja kuinka paljon on syrjäytymisen vaarassa tai syrjäytyneitä nuoria. Ruotsalainen (2005, 59) teoksessa mainitsee, että on tärkeää on tietää keitä syrjäytetyt ovat, miksi he ovat syrjäytyneitä ja kuka tai mikä heidät on syrjäytynyt sekä keskeisenä kysymyksenä on myös noussut esiin, että voitaisiinko syrjäytymisen kehitystä ennaltaehkäistä ja riskitekijöitä havaita jo varhaisessa vaiheessa (Järvinen ja Jahnukainen 2011, 133). Hannele Sauristo, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helne, Tuula 2002. Syrjäytymisen yhteiskunta. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino. Helsingin sanomat 26.6.2013 Järvinen, Tero ja Jahnukainen, Markku 2001. Kuka onkaan meistä syrjäytynyt? Marginaalisaation ja syrjäytymisen käsitteellistä tarkastelua. Teoksessa Minna Suutari (toim.) Vallattomat marginaalit. Yhteisöllisyyksiä nuoruudessa ja yhteiskunnan reunoilla. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto. 125–151. Lehtonen, Olli 2013. Janus sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 128–143. Paju, Petri ja Vehviläinen, Jukka 2001. Valta virran tuolla puolen. Perälä, Marja-Leena, Halme, Nina, Hammar, Teija ja Nykänen, Sirpa 2011. Hajanaisia palveluja vain toimiva kokonaisuus? Lasten ja perheiden palvelut toimialajohtajien näkökulmasta. Pekkarinen, Elina, Vehkalahti, Kaisa ja Myllyniemi, Sami 2012. Lapset ja nuoret instituutioiden kehityksessä. Nuorisotutkimusverkosto: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos : Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta. Ruotsalainen, Seppo 2005. Syrjäytyminen syrjäyttäminen. Helsinki: TA-tieto Veivo, Leea & Vilppola Tuomo 1998. Työllistyminen ja työelämän rakentuminen. Teoksessa Veli- Matti Ulvinen (toim.) Lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuudet. Helsinki; Nuorisoasian neuvottelukunta.
Monikulttuurinen perhe koulun kasvatusympäristössä
Päivi Känkänen & Pirjo Immonen-Oikkonen kirjoittavat, miten maassamme on maahanmuutto kasvanut ja moninaistunut. Maahanmuuttajien määrä on kasvanut tasaisesti 1990-luvulta lähtien. Heidän mukaansa tarvitsemme sekä rakenteellisia että asenteellisia muutoksia maahanmuuttajataustaisten lasten ja perheiden erityistarpeiden huomioimiseksi. Artikkelissaan he kirjoittavat, että Suomessa vieraskielinen väestö on asettunut isoihin kaupunkeihin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. Helsingin koulujen oppilaista jo noin 11 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia, ja heistä suurin osa on Itä – Helsingin kouluissa. Kun puhutaan maahanmuuttajaperheistä, monikulttuurisista perheistä, siirtolaisista, pakolaisista tai paluumuuttajista, tapahtuu väistämättä aina jonkin tason yleistämistä. Samalta alueelta tuulleet ihmiset saattavat muodostaa hyvinkin heterogeenisen ryhmän erilaisine maahanmuuttosyineen ja lähtökohtineen Monikulttuurisuusajattelussa lähdetään siitä oletuksesta, että kulttuurinen identiteetti saa näkyä ja sitä voi ilmaista. On tähdellistä miettiä, miten koulu voi tukea ja vahvistaa lasten ja vanhempien kulttuurisia erityispiirteitä niin opetuksessa kuin koulun toimintakäytännöissäkin. Vanhemmat tarvitsevat tukea ja kannustusta koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön, suomalaiseen koulukulttuuriin perehtymiseen sekä lastensa koulunkäynnin tukemiseen. Välittämisen kulttuuri kouluissa Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden lisääntyvä määrä ja sen myötä monikulttuurisuus tuovat uusia haasteita välittämisen kulttuurin kehittämiseen kouluissa. Koulun oppilashuollossa, kuten myös lastensuojelun parissa tarvitaan ymmärrystä monikulttuurisuuteen ja vähemmistöjen elämäntilanteisiin liittyvistä erityiskysymyksistä. Kouluympäristössä yhdenvertaisuus tarkoittaa oppilaan erilaisten tarpeiden huomioimista sekä koulun käytäntöjen ja perheen toimintakulttuurin yhteensovittamista. Kielenoppiminen ja ymmärtämisvaikeudet nähdään helposti vain tulokkaan ongelmana unohtaen, että yhteisymmärrys ja vuorovaikutuksen dialogisuus on kaikkien osapuolten vastuulla. Maahanmuuttajien opetuksen järjestämisessä on paljon kuntakohtaisia eroja Känkänen & Immonen-Oikkonen uskovat, että jos kouluilla olisi riittävät resurssit ja osaaminen monikulttuuriseen työhön, monia tilanteita voitaisiin hoitaa ilman lastensuojelun väliintuloa. Vaikeudet ja konfliktit eivät yleensä häviä itsestään, vaan tarvitaan erilaisia kehittämistoimia, rasismin vastaisuutta ja asennekasvatusta, jotta monikulttuurisuus voisi olla rikkaus myös koulun kasvuympäristössä. Perheiden aktivoimiseksi ja yhteistoiminnan lisäämiseksi on kokeiltu erilaisia yhteistyökäytänteitä. Toiminnalliset vanhempaintapahtumat on koettu yleensä myönteisinä ja vuorovaikutusta edistävinä. On tärkeää tulla nähdyksi ja ymmärretyksi uudessa ympäristössä. Suomalaisen valtaväestön suvaitsevaisuus, vieraanvaraisuus ja myötäelämisen taidot ovat väistämättä tulleet tarkemman punnituksen eteen. Opettajat tarvitsevat lisää valmiuksia monikulttuuritaustaisten oppilaiden opettamiseen. Kirjoittajien mukaan kodin ja koulun yhteistyön vaaliminen ja kehittäminen edellyttävät aktiivista vuorovaikutusta koulun henkilöstön ja vanhempien välillä. Opetuksen järjestäjä vastaa rakenteista ja linjauksista, mutta viime kädessä koulun rehtori ja opettajat vaikuttavat omalla toiminnallaan merkittävästi siihen, minkälaisen painoarvon kodin ja koulun välinen yhteistyö ja sen edistäminen koulussa saa. Kirjoittajien mielestä onnistuneen yhteistyön edellytyksenä on, että molemmat osapuolet tuntevat hyötyvänsä siitä. Yhteys koulun ja kodin välillä tulisi solmia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa koulupolkua, jotta tämä yhteys säilyisi myös perusopetuksen ylempien vuosi luokkien haastavien nivelvaiheiden yli. Yhteistyön kehittämisen yhtenä keskeisenä tavoitteena on vanhempien kuulluksi tuleminen. Maahanmuuttajataustaisilla vanhemmilla saattaa olla kuitenkin varsin erilaisia odotuksia koulunkäynnin suhteen, eteenkin jos lähtömaan koulun toimintakulttuuri on poikennut paljon suomalaisista käytännöistä. Myös koulun ja kodin välisen yhteistyön tarpeellisuutta voi olla vaikea ymmärtää, jos perhe ei ole sellaiseen aiemmin tottunut. Koulun yhtenä tehtävänä on kertoa vanhemmille koulujärjestelmän sisällöstä, vaatimuksista ja mahdollisuuksista sekä oppilaan asemasta, oikeuksista ja velvollisuuksista. Tulkkipalvelun tulisi olla tarpeen vaatiessa aina mahdollista. Eritahtinen sopeutuminen yhteiskuntaan Vanhempien ja lasten eritahtinen sopeutuminen uuteen yhteiskuntaan saattaa kääntää myös vanhempien ja lasten roolit ja vastuut päälaelleen. Lapsuuden ja nuoruuden rajamaastossa sekä kahden tai useamman kulttuurin välissä oleminen aktivoi lapsella liittymiseen ja kuulumiseen liittyviä pohdintoja. Myös elämänhistorian rankat kokemukset – luopumiset, siirtymiset ja hylkäämiset – heijastuvat uusiin elämäntilanteisiin niitä pysyvästi sävyttäen. Monikulttuurinen ja – kielinen tausta voi olla lapselle ja nuorelle sekä rikkaus että ristiriitojen lähde. Hyvä kasvattaja tuntee ja hyväksyy itsensä, vain tuntemalla itsensä voi oppia tuntemaan muitakin. Aikuisen oma vahva itsetunto heijastuu lapseen. Itsetunnoltaan vahva aikuinen hyväksyy erilaisuuden ja sietää epävarmuutta. Hänen ei tällöin tarvitse turvautua rankaiseviin kasvatusmenetelmiin. Hän on kärsivällinen ja jaksaa kuunnella lapsia. Aikuisen oma roolimalli on tärkeä lapsen itsetunnon kannalta, sillä empaattinen itseensä luottava elämäntapa voidaan oppia vain toiselta. Monikulttuurisen koulun arki Tottumus vähentää rasismia ja epäilyä vieraita kulttuureja kohtaan. Kuitenkin suomalaiset koulut ovat erilaisia, toisissa on enemmän toisissa vähemmän maahanmuuttajia, aikuisia/lapsia/nuoria. Kaikille tulisi kuitenkin taata myönteinen koulutie. Monikulttuurisen koulun arki on haastavaa niin maahanmuuttajalle kuin kantaväestölle ja molempien on oltava valmiita sopeutumaan ja kyetä vastavuoroiseen vuorovaikutukseen. Tulisi myös muistaa, että maahanmuuttaja-oppilaiden itsetunto-ongelmilla voi olla ihan sama syntyalusta kuin suomalaisilla lapsilla ja niiden korjaamiseen käyvät samat metodit. Kun heikosti menestyvät oppilaat saadaan uskomaan, että heidän huonot kouluarvosanansa johtuvat yrittämisen eikä kyvyn puutteesta, heidän suorituksensa alkavat parantua. Itsetunnoltaan heikot oppilaat ovat tottuneet jatkuviin epäonnistumisiin ja tulkitsevat niiden johtuvan vähäisistä kyvyistä. Elisa Parikka, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Päivi Känkänen & Pirjo Immonen – Oikkonen 2009. Monikulttuurinen perhe koulun kasvatusympäristössä. Teoksessa: Johanna Lammi-Taskula, Sakari Karvonen & Salme Ahlström (toim.) 2009. Lapsiperheiden hyvinvointi.
Joutuuko nuori ottamaan liian varhain vastuun oman elämänsä kulusta?
Seurasin kevään ja kesän 2013 aikana mediassa käytyä ajankohtaista keskustelua liittyen nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Aihe kiinnostaa minua henkilökohtaisesti hyvin paljon ja olen myös työni kautta päässyt asiaa tarkastelemaan. Seuratessani mediassa käytyä keskustelua pohdin seuraavia kysymyksiä: ”Joutuuko nuori ottamaan liian varhain aikuisen vastuuta omasta elämästään?” sekä ”Miten voimme arvioida onko 18-vuotiaalle kehittynyt tarvittavat valmiudet itsenäistymiseen?” Tätä valmiutta ei voida arvioida ainoastaan iän perusteella, vaan on otettava huomioon nuorten yksilölliset tarpeet ja kehityspolut. Itsenäistymiseen tarvittavia valmiuksia ei meillä ihmisillä ole valmiina, vaan ne on opittava. Miten nuorelta voisi edellyttää yksinasumisen sujumista, jos hänelle ei ole esimerkiksi opetettu talouteen ja kodinhoitoon liittyviä asioita. Itsenäistymiseen tarvittavien taitojen opettamisesta ovat ensisijaisesti vastuussa nuoren huoltajat ja muut lähiverkoston aikuiset sekä viime kädessä me ammattilaiset. Poikien talon projektipäällikkö Antti Ervasti kommentoi Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentiassa nuoren identiteetin kehittymiseen tarvittavasta aikuisen tuesta, erityisesti mikäli lapsuudessa opittuja toimintamalleja tulee kehittää itsenäistymistä tukevaksi. Ervastin mukaan nuoren verkoston tuen merkitys on suuri. (Mehto 2013: 14.) Puheet ja teot eivät aina kohtaa Mielestäni tulevaisuudessa tulisi panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin, jotka on suunnattu nuoren itsenäistymisen tueksi. Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kirjoittaa Talentia -lehdessä varhaisen tuen vaikutuksesta ongelmien ennaltaehkäisyyn (Ristimäki 2013: 4).Nykypäivänä puhutaankin paljon ennaltaehkäisevän tuen merkityksestä ja tarpeesta lisätä tätä, mutta viime vuosina projekteja ja näiden tarjoamia palveluita on vähennetty. Palveluita on keskitetty laajempiin palvelukokonaisuuksiin, joiden piiriin pääsemiseksi tarvitaan usein asiakkuus. Puheet ja teot eivät siis aina kohtaa. Erilaisia lähtökohtia - erilaisia tarpeita Sosiaali- ja terveysviraston organisaatiomuutoksissa puhutaan parhaillaan palvelujen saatavuudesta ja siitä, että niiden tulisi jakautua tasapuolisesti niitä tarvitseville kansalaisille. Jo työskennellessäni sijaishuollossa nuorisokodissa pohdin tuen tarvitsevuuden ja riittävyyden eroja eri lähtökohdista tulevien nuorten välillä. Nuorten lähiverkostoissa on myös eroavaisuuksia ja ne tulee ottaa huomioon. Erityisesti nuoret, joilla lähiverkoston tuki jää vähäiseksi ja valmiudet itsenäiseen elämään eivät ole kehittyneet, tarvitsevat pikaisesti meidän ammattilaisten tukea. Korvaavien kokemusten merkitys on myös tällöin tärkeää nuoren kehitykselle. Vamos-toiminnasta esimerkkiä Palvelujen kehittämisessä tulisi jatkossa ottaa huomioon jo toimivat palvelumallit ja käyttää kehittämisessä hyödyksi näiden pohjalta saatuja kokemuksia. Keväällä 2013 Helsingin diakonissalaitoksen ylläpitämä 16-29 - vuotiaille nuorille suunnattu Vamos -toiminta oli paljon esillä mediassa. Vamos -toiminta on mielestäni toimiva palvelumalli tarjoamaan tukea itsenäistymisen kynnyksellä oleville nuorille. Vamos on matalankynnyksen palvelukokonaisuus ja sen tarkoituksena on vahvistaa nuoren omia voimavaroja ja vahvuuksia sekä tukea nuorta sitoutumaan jatko-opiskeluun ja työpolulle. Vamoksen lähtökohtana on moniammatillisuus ja palvelut ovat saman katon alla, jolloin nuoren on helppo päästä palveluiden piiriin. (Vamos 2013.) Matalankynnyksen palvelut ovatkin yksi toimiva keino tavoitella nuoria. Palveluja kehittäessä tulee ottaa huomioon sekä avun hakemiseen motivoituneet nuoret että nuoret, jotka eivät ole kykeneviä hakeutumaan tuen piiriin. Nuorten voi olla haastavaa hakeutua tuen piiriin esimerkiksi mielenterveydellisten syiden tai päihteidenkäytön takia. Osa nuorista ei välttämättä itse näe avun tarvetta, vaikka ongelmat ovat jo kasautuneet pahasti. Nuorten yksilö- ja ryhmävalmentaja Riikka Nurmi kommentoi Talentia -lehdessä tuen merkityksestä nuorille, jotka ovat tippuneet koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Nurmen mukaan monelle nuorelle voi olla haastavaa jo se, että pystyy arkiaamuisin heräämään ja lähtemään ulos kodistaan. (Kettunen 2013: 5.) Mielestäni toimiva palvelumalli on tarjota lastensuojeluasiakkaille itsenäistymisen tueksi lastensuojelun jälkihuolto 21 ikävuoteen saakka. Mutta niin kuin Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen kommentoi Talentia -lehdessä, on palveluita kehitettävä siihen suuntaan, että ne ovat saatavilla myös kansalaisille, joilla ei ole asiakkuutta johonkin palveluun.(Jaakkola 2013: 10.) Mistä löytyy tukea? 18 -vuotta täyttäneen apua tarvitsevan nuoren valinnanvapaus hakeutua palveluiden piiriin voi mielestäni toisinaan johtaa ongelmien kasautumiseen ja tilanteen kriisiytymiseen. Porvoon poliisilaitoksella työskentelevä sosiaaliohjaaja Ann-Sofie Nylund esittää ajatuksiaan Talentia -lehdessä 18 vuotta täyttäneen nuoren kohtaamisesta ja vapaaehtoisuuteen perustuvan työn haasteista silloin, kun nuori ei ole motivoitunut tarvittavaan tukeen (Häkkinen 2013: 37). Pakkohoitoa kun Suomessa ei ole kuin ääritapauksissa, voi joillekin nuorille apu tulla liian myöhään. Palveluja kehittäessä tulisi pohtia niiden saatavuutta, näkyvyyttä ja järjestelmän selkeyttä sekä miten näillä palveluilla tavoitetaan apua tarvitsevat nuoret. Sisäministeriön sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen kommentoi Talentia -lehdessä lapsen ja nuoren haasteista hahmottaa monimutkaisia palvelujärjestelmiä ja viranomaisten välistä vastuunjakoa (Tasala 2013: 22). Mielestäni toisinaan työntekijänkin on haastavaa hahmottaa palvelukenttää. Miten voimme tätä edellyttää juuri 18 vuotta täyttäneeltä nuorelta? Ikärajoista joustavia? Mielestäni olisi hyvä tarkastella asetettuja ikärajoja esimerkiksi palveluissa ja koulumaailmassa. On syytä tarkastella ovatko asetetut ikärajat nykypäivän yhteiskunnassa edelleen toimivia. Tulee kuitenkin muistaa, että ainoastaan lisävuodet eivät yksinään opeta nuorille esimerkiksi itsenäistymiseen tarvittavia valmiuksia. Opetusministeri Kaisa Kiuru kommentoi Helsingin Sanomissa oppivelvollisuuden ikärajaa. Kiuru toi esille haluavansa pidentää oppivelvollisuutta 17 ikävuoteen. Kiurun mukaan on iso asia, että 16 -vuotias nuori löytää jatko-opiskelu- tai työpaikan. Kymmenet tuhannet nuoret jäävät vaille toisen asteen tutkintoa ja tutkinnon puute heikentää muun muassa nuorten työllistymistä. Kiuru toi esille syrjäytymisriskin olevan suuri erityisesti niiden nuorten kohdalla, jotka jäävät kotisohvalle koulun sijaan. Hänen mukaansa tarvetta olisi lisätä matalankynnyksen valmentavia koulutuksia, joissa opetetaan elämäntaitoja. (Liiten 2013.) Itse kannattaisin oppivelvollisuuden ikärajan nostamista. Ikäraja nostaminen lisäisi opiskelun joustavuutta ja 10. luokan tarve saattaisi jäädä monelle vähäisemmäksi. Onkin tärkeää pohtia, onko nykypäivän yhteiskunnassa enää yhtä kaikille sopivaa etenemispolkua kouluttautumisessa, minkä pohjalta oppivelvollisuusikäraja on asetettu. Kiurun ajatuksia tukee vuoden 2013 voimaan tullut yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu, joka tarjoaa alle 25-vuotiaille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorten yhteiskuntatakuu on kirjattuna myös Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan ja sillä tavoitellaan nuorten syrjäytymisen ehkäisyä. (Nuorisotakuu 2013.) Etsivä nuorisotyö on myös osa nuorisotakuuta ja tästä kirjoitettiin kesäkuussa 2013 Helsingin Sanomissa. Etsivään nuorisotyöhön on Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki myöntänyt valtionavustusta. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoitella tukea tarvitsevia nuoria ja ohjata heitä palveluiden piiriin edistääkseen heidän pääsyään koulutukseen ja työelämään. (HS 28.6.2013. A 16.) Yksilölliset erilaiset elämänpolut Uskon, että nykynuorilla on hyvin yksilölliset kehitys- ja itsenäistymispolut. Koen, että apua tarvitsevia nuoria voimme varmasti tukea parhaiten joustavilla matalankynnyksen palveluilla, ennaltaehkäisevällä työotteella ja moniammatillisella yhteistyöllä. Mielestäni on tärkeää osallistaa nuoria palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Nuoret tulee kohdata yksilöllisesti ja arvioida juuri hänen valmiuksiaan ottaa vastuu oman tulevaisuuden suunnittelusta. Niina, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helsingin sanomat: 28.6.2013. s. A 16. Häkkinen, Leena 2013: Taivas rajana. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 4.2013. Helsinki. Jaakkola, Helena 2013: Nyt tekoja. Talentia- lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille/ 30 päivää 1.2013. PunaMusta Oy. Helsinki. Kettunen, Iita 2013: Profiili. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 3.2013. Helsinki. Liiten, Marjukka. 7.7.2013. Helsingin sanomat. Verkkodokumentti. Mehto, Eeva 2013: Matkalla mieheksi. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 3.2013. Oy Scanweb Ab. Helsinki. Nuorisotakuu 2013. Verkkodokumentti. Ristimäki, Tero 2013: Sijoitus ihmiseen. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia. 2.2013. Tasala, Markku 2013: Ankkuri nostetaan yhdessä. Talentia- lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille/ 30 päivää 1.2013. PunaMusta Oy. Helsinki. Vamos 2013: Helsingin Diakonissalaitos. Verkkodokumentti.
Alkoholipolitiikka ja päihdetyön haasteet
Pysähdyin pohtimaan suomalaista päihdekeskustelua, kun luin Leena Warsellin Yhteiskuntapolitiikka -lehden artikkelin Yhteiskunnallisen alkoholitutkimuksen alkumetrit. Tekstin polveili alkoholiriippuvuudesta huumeriippuvuuteen ja laajemmin päihderiippuvuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Päihdetyössä tuntuu usein, että poliittisen keskustelun ylätaso ja todellisuus eivät kohtaa. Suomen hallituksella on menossa alkoholipoliittinen kokonaisuudistus. Mielestäni kokonaisuuden kannalta oleellista ei ole se, joutuuko alkoholiannoksen hakemaan Virosta, Alkosta vai ruokakaupasta. Mielestäni ongelma Suomen alkoholipolitiikassa on usko alkoholihaittojen määrän suoraan riippuvuuteen kokonaiskulutuksesta. Siksi hallitusten keskeisenä tavoitteena on alkoholin kokonaiskulutuksen alentaminen. Tällä lähtökohdalla on kaksi ongelmaa, ensiksi makrotasoon tuijottaessa unohdetaan päihdetyön kehittäminen ja toiseksi se, että valtiolla ei enää EU-Suomessa edes ole välineitä kulutuksen kontrollointiin. Olen tehnyt päihdetyötä eri tasoilla ja paikoissa Helsingissä. Vuosien varrella olen havainnut monia hienoja käytäntöjä sekä kehittämisen kohteita. Olen enimmäkseen työskennellyt huumeriippuvaisten kanssa ensin laitoksessa yhteisökuntoutuksellisin menetelmin ja myöhemmin hoidon tarvetta ja korvaushoidon tarvetta arvioiden avokuntoutuksellisin menetelmin. Kesän aikana työskentelin kolme viikkoa vieroitushoito-osastolla, jossa hoidettiin etupäässä alkoholivieroittautujia sekä opioidikorvaushoidon aloituksia, lääkkeiden lopetuksia tai vaihtoja. Päihdehoidon rahoitusta vähennetään Helsingissä Toimin erilaisten päihderiippuvaisten kuntoutusta edistäen ja saatoin omin silmin todeta, että pelkästään alkoholiriippuvaiset ovat harvinaisuus koko päihderiippuvaisten joukossa. Sekakäyttö on yleistä. Vaikka riippuvuuksia hoidettaessa tapaa ihmisiä, jotka ovat riippuvaisia yhdestä tai useammasta aineesta, tulee tilanne kartoittaa hyvin ja hoitopolku rakentaa sen mukaan. Jollekin riittää viikon vieroitushoito, jotkut tarvitsevat pitkän laitoskatkaisun ja sen jälkeen vielä pitkän avohoidon jälkikuntoutuksen. Jälkikuntoutuksen aikana tai sen jälkeen voidaan asiakkaan kanssa tehdä suunnitelmia työelämään paluun tukemiseksi ja osatyön järjestämiseksi. Suomessa ja Helsingissä pitäisi keskittyä pohtimaan enemmän päihdehuollon toimintojen kehittämistä ja resurssien riittävyyttä kuin alkoholin saatavuutta. Valitettavasti tämän kevään helsinkiläinen poliittinen teko on leikata päihdepsykiatrian palveluista 5,8 miljoonaa euroa. En usko, että helsinkiläisten tahto tässä toteutuu, mutta niin on sosiaali- ja terveyslautakunta päättänyt. Päihdetyön ammattitaito lähtee siitä, että asiakkaan tarpeita arvioidaan asiakkaan kanssa kokonaisvaltaisesti. Käydään läpi päihdehistoria, hoitohistoria, fyysinen ja psyykkinen terveystilanne, sosiaalinen tilanne kuten asuminen, taloustilanne, rikoshistoria sekä asiakkaan toiveet tulevaisuudesta. Tämän jälkeen voidaan ryhtyä suunnittelemaan asiakkaan tulevaisuutta. Vaikeissakin elämäntilanteissa olevat ihmiset haaveilevat työstä, perheestä ja toimivasta arjesta. Polku kohti tavoitteiden saavuttamista on aina yksilöllinen. Työelämän asenteet Työelämään astuva päihderiippuvainen joutuu kohtaamaan useita asennetason haasteita, kuinka esimerkiksi toimia pikkujouluaikaan? Sairaus saatetaan nähdä itseaiheutettuna ja ihminen laiskana, vaikka moni päihderiippuvainen kuntoutuukin täysin. Olen huomannut, että asenne päihderiippuvuuteen muuttuu, kun työyhteisössä opitaan tuntemaan riippuvainen ihminen. Moni jopa ihmettelee, ettei entinen narkomaani vaikuta yhtään narkomaanilta. Tämä onkin päihdekuntoutuksen pitkän aikavälin tavoite. Työelämän joustavuudesta ja joustoista puhutaan paljon. Toivoisin, että tulevaisuudessa päihdeongelmien hoito nähtäisiin myös työvoimapoliittisena kysymyksenä. Työelämän joustaminen ei ole ongelma, jos siitä ei tehdä sellaista. Työvoimapolitiikan asennetasolla päihderiippuvaisiin suhtautumisessa on parantamisen varaa. Kun ihmisiin suhtaudutaan osatyökykyisinä, eikä vajaatyökykyisinä, kaikki voittavat. Työssä käydessä Ihminen kokee arvostusta ja saa arkeensa mielekästä tekemistä. Suomi hyötyy, kun jokaisen työpanos saadaan käyttöön. Vähennetään aktivointiajattelua ja lähdetään liikkeelle ihmistä arvostavasta ajattelusta. Aktivointitoimista on kirjoittanut Kari Hämäläisen (Talous ja yhteiskunta, 2/2013, 20-21): Hämäläisen mielestä tarvittavia toimenpiteitä on hankala kirjoittaa yksityiskohtaisesti lainsäädäntöön lakipykäliksi. Päihdekuntoutus ja työttömien aktivointi vaativat molemmat ihmislähtöistä lähestymistapaa, eivätkä yleistykset edes tutkimukseen perustuen takaa menestystä. Päihdekuntoutuksessa tarvitaan näkemystä ja kykyä ymmärtää sekä yhteiskuntaa että ihmistä. Tehokasta päihde- ja alkoholipolitiikka Toivonkin, että alkoholipoliittista kokonaisuudistusta ja päihdelainsäädäntöä hiottaessa asiantuntemus haettaisiin lähempää ihmisiä sekä turvattaisiin työhön tarvittavat resurssit. Median, päihdetyön ammattilaisten ja päättäjien vastuulla on laajentaa keskustelua yleisemmälle tasolle eikä jäädä kauhistelemaan, katoaako keskiolut kauppojen hyllyiltä. Helsingissä päihdetyön resursointia, hoitopolkua ja osatyökykyisten kuntoutujien työpanoksen käyttöön saamista on syytä hioa toimivammaksi. Uskon, että tämä olisi Helsingille kokonaistaloudellisesti edullista. Mirka Vainikka, Sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Hämäläinen Kari. Tehdäänpä tutkimukseen perustuva aktivointipolitiikan kokonaisuudistus. Talous ja yhteiskunta –lehdessä (2/2013, 20-21). Helsingin Sosiaali- ja terveys lautakunnan pöytäkirja. Esitys vuoden 2014 talousarvioksi ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelmaksi. Warsell Leena. Yhteiskunnallisen alkoholitutkimuksen alkumetrit, Yhteiskuntapolitiikka lehti. 77 (2012):1.
Nuoret, yhteiskunta ja syrjäytyminen
Tänä päivänä yhdeksi suureksi haasteeksi yhteiskunnassamme on noussut nuorten syrjäytyminen, joka ei pelkästään ole Suomen ongelma vaan kansainvälinen. Syrjäytyminen on sosiaalisten, terveydellisten ja taloudellisten tekijöiden summa. Kyseessä on kasautuvat ongelmat. ( Lehtonen & Kallunki 2013). Meillä on tilastoitu noin 50 000 syrjäytynyttä nuorta ja nuorta aikuista, ja joka päivä viisi alle 30-vuotiasta jää eläkkeelle(Myrskylä 2012). Nuorten syrjäytymistä on käsitelty viime aikoina monesta eri näkökulmasta monessa eri mediassa. Syrjäytymistä on muun muassa pohdittu ylen tv ohjelmissa, lehtien sivuilla, kirjoissa ja mielipidepalstoilla. Keskustelussa ovat olleet mukana nuoret itse, valtaapitävät tahot, alan ammattilaiset, järjestöt ja kansalaiset. Työministeri totesi vuonna 2012, että nuorten syrjäytymisen ehkäisy on vaalikauden tärkein hanke (Ihalainen/ 2012). Yhteiskuntatakuusta ratkaisu Nuorten syrjäytymiseen on esitetty monia eri syitä ja tuotu esille monia eri ratkaisuja, joista yksi on hallituksen yhteiskuntatakuu. Valtaapitävät tahot ovat nostaneet esille nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ratkaisuja, joissa nuoria velvoitetaan pakon ohella osallistumaan toimenpiteisiin ja koulutuksiin. Viime aikoina on puhuttu peruskoulun jälkeisestä "pakkovuodesta", johon kansanedustaja Sari Sarkomaa on todennut, että oppivelvollisuuden venyttämispuheiden sijaan voimavarat suunnattava oppimisongelmien varhaiseen havaitsemiseen ja ennaltaehkäisyyn sekä opetuksen, oppilaanohjauksen ja oppilashuollon kuntoon laittamiseen. (Sarkomaa 2013). Sarkomaa on tässä oikealla tiellä sillä syrjäytymisen syyt ovat hyvin moninaiset. Syrjäytymiseen voidaan parhaiten puuttua riittävän hyvillä ja toimivilla peruspalveluilla. Yhteiskuntamme rakentuu periaatteelle hyvän kasvun edellytysten varmistamisesta kaikille lapsille ja nuorille. Vaikeina taloudellisenakaan aikana ei tulisi säästää peruspalveluista kuten neuvolat, päivähoito, koulut oppilashuolto. Hyvillä peruspalveluilla takaamme perheiden hyvinvointia ja lasten ja nuorten kasvua. Tämän päivän syrjäytymisen juuria voidaan nähdä 1990-luvun lamassa kun sen aikana säästettiin kaikesta. (Salmi, Mäkelä, Perälä & Kestilä 2013). Nuoren rinnalla Osa syrjäytyneistä nuorista tarvitsee pitkäjänteistä muutokseen tähtäävä sosiaalityötä. Nuoren rinnalle tulisi löytyä turvallinen aikuinen, joka kävisi nuoren kanssa läpi hänen elämänsä, toiveita, haaveita ja voimavaroja. Vahvistaisi nuoren elämänhallintaa, tietoja ja taitoja sekä uskoa omaan itseen ja tulevaisuuteen. Yhteiskunta voi tukea omilla toimintarakenteillaan nuorten elämää. Koulutuspaikka ja työpaikka ovat vain osatekijöitä laajassa syrjäytymisen ongelmassa, jonka ratkaiseminen edellyttää syvempää paneutumista syrjäytymisen taustalla oleviin sosiaalisiin ja yksilöllisiin syihin.(Lehtonen & Kallunki 2013.) Ongelma aikuisissa Sakari Huovinen sanoo, että syrjäytymisen ajatellaan yleensä tarkoittavan sitä, että nuori putoaa opiskelu- ja lopulta työelämän kelkasta. Kukaan nuori ei kuitenkaan syrjäydy vapaaehtoisesti. Ongelma eivät ole nuoret, vaan me aikuiset.(Huovinen 2013). Niinistön kokoaman työryhmän tuloksen syntyi ”Ihan tavallisia asioita” -vihko, jossa tuodaan esille kuinka nuoren ja lapsen arjesta tehdään turvallisempaa ja vakaampaa. Nuoria masennuspotilaita olisi Huovisen mukaan 60 prosenttia vähemmän, jos nuorille taattaisiin riittävä päivittäinen ravinto, liikunta ja lepo. (Huovinen 2013). Tämän perusteella vaikuttaisi siltä, että nykypäivän vanhemmat olisivat kadottaneet normaalin maalaisjärjen lapsensa kasvatuksessa. Pitäisikö sittenkin aikuisille järjestää kursseja lapsensa kasvatuksesta/nuorten syrjäytymisen ehkäisystä? Mitä syvemmin nuorten syrjäytymistä pohtii sitä monialaisemmaksi se muodostuu. Nuorten syrjäytymiseen löytyy varmasti kansainvälisesti yhdistäviä globaalisia tekijöitä kuten esimerkiksi maailman taloustilanne mutta silti eri maiden välillä on yksilöllisiä eroja. Talouskriisi lisäsi nuorten työttömyyttä kaikkialla Euroopassa muita ikäryhmiä enemmän. Suomessa on kuitenkin selviydytty muita Euroopan maita paremmin. Nuorten työttömyys ei tarkoita syrjäytymistä kuitenkaan välttämättä. (Larja 2013). Tärkeintä on hyvinvoinnin luominen Nuorten syrjäytyminen tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Toimeentulotuki, terveydenhoito ja muut kustannukset sekä kansantuotteesta kadotettu työpanos. Syrjäytyminen tuottaa myös turvallisuusongelmia.(Lehtonen & Kallunki 2013). Vastauksia, syitä ja ratkaisuja syrjäytymiseen on haettava pala kerrallaan. Yhtä ja oikeaa ratkaisua ei varmasti ole eikä löydy. Jokainen voi omalla sarallaan tehdä parhaansa auttaakseen lapsia, nuoria ja perheitä. Sosiaalialan ammattilaisina meillä on vastuu ja valta vaikuttaa asioihin. Tarkoituksena on kohdata yhteiskunnan epäkohtia, auttaa huono-osaisia ja edistää hyvinvointia, oikeudenmukaisuutta, yksilön vapautta ja osallistamista ja ehkäistä syrjäytymistä. Voimme tehdä näkyväksi asioista joita kohtaamme arjen työssämme. Keskustella ajankohtaisista yhteiskunnallisia ilmiöistä sekä etsiä ja löytää niihin ratkaisuja. Tärkeintä on hyvinvoinnin luominen. Satu Tuomainen, Sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Larja Liisa 2013. Hyvinvointi-katsaus 1 / 2013. Tilastokeskus.(9-13). Lehtonen Olli, Kallunki Valdemar 2013.Nuorten aikuisten syrjäytymiskierre. Janus 2/2013. Lapsi kasvaa kunnassa- miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskejä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2012. Minna Salmi Minna, Mäkelä Jukka, Perälä Marja-Leena & Kestilä Laura. Myrkylä Pekka 2012. Ihalainen Lauri 2012. Sarkomaa Sari 2013. Huovinen Sakari 2013.
CV-sukupolven työttömyys
Nuorten työttömien määrä kasvoi Uudella maalla, uutisoi Helsingin Sanomat 30.7.2013. (HS 30.7.) Tilastot ovat ristiriidassa hallituksen asettamaan Nuorisotakuu hankkeeseen. Nuorisotakuu aloitti toimintansa 1.1.2013 ja sen tavoitteena on tarjota alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorisotakuuseen kuuluu myös koulutustakuu, joka takaa jokaiselle juuri peruskoulunsa päättäneelle koulutuspaikan. (Nuorisotakuu 2013.) Nyky-yhteiskunnassa arvostetaan koulutusta, ilman koulutusta ei pääse töihin. Pelkkä tutkintotodistus ei kuitenkaan riitä töihin pääsemiseen. Tänä päivänä eletään cv-yhteiskunnassa, jossa ilman tutkintotodistusta sekä pitkää cv:tä on vaikea työllistyä. Koulutuksissa tulisikin ottaa huomioon työelämälähtöisyyden ja konkreettisen työssä oppimisen lisäämistä, jota kautta jo kouluaikana avautuisi ovia työelämään. Nuoret mukana Ennaltaehkäisevä työ on ensiarvoisen tärkeää, johon tulevaisuudessa tuleekin erityisesti panostaa nuorten työttömyyden alentamiseksi. Peruskoulun aikana tulisi käydä yksilöllisesti nuoren kanssa läpi tulevaisuuden koulutusmahdollisuuksia läpi. Käytännössä kaikkien hankkeiden suunnittelemiseen, kehittämiseen ja toteuttamiseen tulisi ottaa mukaan nuoret sekä työnantajat, jotta saataisiin kehitettyä toimivia ja tarpeellisia rakenteita, jotka pysyvät. Pääkaupunkiseudulla tutkijasosiaalityöntekijä Kati Palsanen tutkii yhteistutkimusta, jossa rikotaan asiakas- ja työtekijärooleja ja pyritään asettumaan tasavertaisiksi toimijoiksi kehittämään ja tutkimaan palveluita. Tästä kokeilusta on erittäin hyviä kokemuksia, jossa esimerkiksi lastensuojelun nuoret voimaantuvat, kun se saavat vaikuttaa ja heitä kuullaan tasavertaisina ja he saavat kokemuksen, että heidän sanomisellaan on oikeasti arvoa. (Jaakkola 2013:16-18.) Yksilöllistä työllistymisen tukea Nuorten työllistymispalveluissa pitäisi ottaa huomioon myös nuoren yksilölliset tarpeet. Joustavat ja yksilöllisesti räätälöidyt työllistymispolut ehkäisevät epäonnistumisen kokemuksia, jotka voivat vaikuttaa nuorten itsetuntoon huomattavasti tulevaisuuden työllistymistä ajatellen. Työttömien nuorten kirjo on suuri. Osalla työttömyys johtuu mielenterveydellisistä syistä, osalla päihteiden käytöstä, osalla siitä että tarvittavia tietoja ja taitoja ei ole eikä työllistymistä helpota varsinkaan yhteiskunnan tämän hetkinen tila, jossa yt-neuvotteluista uutisoidaan viikottain. Sosiaalista yritystoimintaa yhteisöjen hyväksi Noste-lehden toimituspäällikkö Lea Suoninen-Erhiö kirjoittaa, että nuorille tulisi tarjota työtä ja antaa tukipalveluita työhön, niin kuin asunnottomille annetaan asunto ja tarjotaan tukipalvelut asuntoon Asunto ensin – periaatteen mukaisesti. (Suoninen-Erhiä 2013:23.) Sosiaalisten yritysten perustaminen nuorten työttömyyden ehkäisemiseksi olisi varteenotettava vaihtoehto. Esimerkiksi Istanbulissa toimii lievästi kehitysvammaisten nuorten pyörittämä kahvila. Kahvilan ei odoteta tuovan voittoa, vaan tavoitteena on työllistää nuoria. Nuoret saavat palkkaa tehtyjen työtuntien mukaan ja osallistuvat omien kykyjensä mukaan toimintaan. (Singen 2013.) Samanlaista toimintaa voitaisiin soveltaa nuorten työttömien työllistämiseksi. Sosiaalista yritystoimintaa tukemalla nuoret voisivat perustaa omia yrityksiä tai työllistyä yrityksiin. Ehkäistään nuorten eläköityminen Samalla, kun pyritään ehkäisemään nuorten työttömyyttä, ollaan nostamassa eläkeikää. Jos uusia työpaikkoja ei synny, lisää eläkeiän nostaminen nuorisotyöttömyyttä. Suuri osa eläkeiässä olevista haluaisivat mahdollisimman nuorena eläkkeelle ja suuri osa työttömistä haluaisi töihin. (Kokko 2013). Nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet kuin sen myötä nuorten eläkeläisten määrä. Jokaisen nuoren eläkkeelle jääneen tekemättä jäänyt työpanos tuo kansantalouteen 1,5 miljoonan euron tappion. (Karisto 2013.) Voidaankin miettiä, saadaanko Suomen talous kuriin eläkeikää nostamalla vai ehkäisemällä nuorten eläkkeelle jäämistä? Jaana, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helsingin Sanomat 30.7.2013. Jaakkola, Helena 2013: Kokemusta rikkaampi. 30 päivää, Talentia-lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille 1.2013. Helsinki: Punamusta Oy. Karisto, Ilkka 2013: Puuttumisesta. Verkkodokumentti. Kokko, Outi 2013: Näinkö käy: vanhat pysyvät töissä, nuoret työttöminä?Verkkodokumentti. Nuorisotakuu 2013. Verkkodokumentti. Singen, Saruhan 2013: Down Cafe. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 5.2013. Helsinki: Oy Scanweb Ab. Suoninen-Erhiö, Lea 2013: Mä mikään luuseri ole. Verkkodokumentti.
Oikeanlainen osaaminen kuhunkin työhön, myös sosiaalityöhön
Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kritisoi hallituksen rakenneohjelmaan kuuluvaa linjausta ottaa uuteen tarkasteluun kunnallisissa tehtävissä vaadittavat kelpoisuusehdot. Säännöksiä pitää tarkistaa vastaamaan tämän ajan vaatimuksia. Sosiaalipalveluissa on monia erilaisia tehtäviä ja sen mukaan pitää arvioida myös tehtävässä tarvittava osaaminen ja koulutusvaatimus. Esimerkiksi yhden vuoden hoiva-avustajan koulutus tuottaa osaamisen, jolla pystyy hoitamaan asiakastyön avustavia töitä, kuten vanhuksen tai vammaisen ulkoilutus ja arjen erilaisissa askareissa avustaminen, mutta tätäkin jotkut vastustavat. Ristimäki ja Talentia on juuttunut menneeseen ja perustelee kielteistä kantaansa vuoden 2005 kelpoisuuslain uudistamiseen mm. sillä kuinka paljon taistelua asia aikoinaan vaati. Yksi pieni sana nykyisessä kelpo-laissa tekee mahdottomaksi ammattikorkeakouluista valmistuvien sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden hyväksymisen päteviksi sosiaalityöhön: sana ”yliopistolliset” sosiaalityön pääaineopinnot. Tämä yliopistolliset-sana lisättiin lakiin vasta eduskuntakäsittelyssä. Ilman tuota sanaa, olisi myös ammattikorkeakoulussa voinut suorittaa sosiaalityön pääaineopinnot osana alan AMK ja YAMK-tutkinnon tuottamaa oppimisjatkumoa. Syy, miksi Ristimäki ja Talentia vastustaa kelpo-lain päivittämistä, selviää hänen kolumnistaan (16.9.2013 Demokraatti). Pelätään, että lakiin tehtäisiin muutos, jolla erittäin suuresta työvoimapulasta kärsivään sosiaalityöhön vihdoinkin katsottaisiin päteväksi myös sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet ammattikorkeakoulusta valmistuneet sosionomi ylempi amk-tutkinnot. Pelko on tietenkin aiheellinen. On täysin perusteltua, että sosionomi ylempi amk-tutkinnon suorittaneet katsotaan päteviksi ja osaaviksi sosiaalityön erilaisiin tehtäviin. Kyse ei ole edes kelpoisuusehtojen madaltamisesta, vaan samantasoisen ja yhtä pitkän saman alan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden osaamisen tunnustamisesta myös kelpo-laissa. Tutkinnon on voinut suorittaa vuodesta 2002 lähtien ja se on lailla vahvistettu ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi vuonna 2005. Sosiaalialan ja –työn teoriaa ja työelämälähtöistä oppimista on tutkinnon suorittaneilla yhteensä 300 op, kuten yliopistoistakin valmistuvilla sosiaalityön maistereilla. Tämä kertyy yhteensä noin kuuden vuoden opiskelusta: ensin sosiaalialan AMK-tutkinto ja sitten YAMK-tutkinto. Lisäksi heillä on oltava vähintään kolme vuotta sosiaalialan työkokemusta jo ennen YAMK-tutkintoon hakua. Useimmilla erilaista asiakastyökokemusta on tätä enemmän. He myös pysyvät sosiaalialan töissä. Vuosittain valmistuu noin 140 opiskelijaa erityisestä sosiaalialan YAMK_-koulutusohjelmasta eri ammattikorkeakouluista. Tutkinnon suorittaneet sijoittuvat erittäin hyvin alalle järjestöihin, valtiolle, yksityisiin yrityksiin ja lisääntyvästi myös kuntiin mm. esimiestehtäviin. Kunnissa on huomattu heidän hyvä osaamisensa. Osa heistä työskentelee myös epäpätevänä määräaikaisena sosiaalityöntekijänä, jolloin virkasuhde ja myös asiakkuudet ovat koko ajan katkolla. Osaavan työvoiman saatavuus sosiaalityöhön hivenen helpottuisi, kun heidän pätevyytensä tunnustettaisiin myös kelpoisuuslaissa. Tämä olisi myös sosiaalialan asiakkaiden etu. Sosiaalityössä tarvitaan erilaista osaamista. Päivähoito on hyvä esimerkki, jossa lastentarhanopettajan pätevyyden voi saada suorittamalla yliopiston kasvatustieteen kandin tutkinnon tai ammattikorkeakoulun sosiaalialan alemman korkeakoulututkinnon. Ristimäki voisi tarkistaa myös mitä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmiin sisältyy. Nimenomaan ammattikorkeakouluissa saadaan vahva osaaminen asiakastyön toimintakäytäntöjen uudistamiseen sekä asiakastyön johtamiseen ja kehittämiseen. Sirkka Rousu, yliopettaja, sosiaalityöntekijä ja hallintotieteiden tohtori Tämä artikkeli on julkaistu 25.9.2013 lyhennettynä päivälehti Demokraatissa.
Huono-osaisuuden vähentäminen
Samaan aikaan kun yhä harvempi ihminen elää Suomessa köyhyysrajalla tai sen alapuolella, on huono-osaisuus näillä harvoilla syventynyt ja kasaantunut. Samalla kun toimeentulotuen asiakkaiden määrä on puolittunut 1990-luvun laman pahimmista lukemista, tuen saajien tulot ovat entistä pienemmät ja toimeentulotuen asiakkuus pitkäkestoisempaa. Lisäksi monet asiakkaista kokevat olevansa ylivelkaantuneita. Heillä on myös usein työkykyyn ja terveyteen liittyviä ongelmia. (Toimeentulotuen saajien huono-osaisuus kasautuu 2013.) Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten lukumäärä on ollut tasaisessa kasvussa 1990-luvun lamasta lähtien. Vuoden 2011 aikana kodin ulkopuolelle oli sijoitettu yli 17000 lasta. (Lastensuojelu 2011.) Lea Suoninen-Erhiö huomauttaa, että samalla kun puhutaan hyvinvointivaltion alasajosta, on sosiaalimenojen osuus bruttokansantuotteesta itse asiassa kasvanut vuodesta 1985 vuoteen 2011 seitsemällä prosentilla. ”Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toteutettu yhteiskuntapolitiikka olisi oikeudenmukaista”, hän toteaa. (Suoninen-Erhiö 2013. ) Tasa-arvon keskeinen asema hyvinvointipolitiikan tavoitteena on saanut väistyä ja sosiaalityö on monissa tapauksissa korvattu tulonsiirroilla. Vaikuttaa siis todellakin siltä, että varsinainen huono-osaisuus kasautuu painavana taakkana harvojen ja valittujen niskaan. Päivähoito voi tukea Samaa mieltä on myös Lapsen Maailma –lehden päätoimittaja Seppo Sauro. Tukea tulisikin hänen mukaansa kohdistaa pahoinvoiville lapsille ja heidän vanhemmilleen. Sauron mukaan neuvola, varhaiskasvatus ja koulu ovat keskeisiä tukimuotoja, samoin kuin toimeentulotuki sekä muut aikuisille suunnatut palvelut. (Sauro 2013.) Varhaiskasvatuksessa itse työskentelevänä näen, että lapsen päivähoidon rooli huono-osaisen perheen tukijana voi olla merkittävä. Perhe saa päivittäisiä kontakteja muihin perheisiin ja henkilökuntaan, sekä kasvatuksellista tukea ja näkemyksiä. Tarvittaessa päivähoidon kautta voidaan ohjata perhe heidän tarvitsemiensa palveluiden piiriin. Niin ikään esimerkiksi yksinhuoltajaäiti saa subjektiivisen päivähoito-oikeuden perusteella lapsensa hoitoon vaikka työttömänä työnhakijana, jolloin aikaa jää itse työnhakuun. Ylisukupolviset valinnat Paul DiMaggio ja Filiz Garip esittävät omassa artikkelissaan, että ihmisen sosiaalisen verkoston suosimat valinnat vaikuttavat henkilön omiin valintoihin joko vahvistaen tai heikentäen henkilön hyvinvointia. Toisin sanoen huono-osaisuuden ylisukupolvisuus sekä huono-osaisuuden tai sosiaalisten ongelmien keskittyminen ja leviäminen tietyillä alueilla (esimerkiksi tietyissä kaupunginosissa) voi olla tulosta yksilön sosiaalisen verkoston tekemistä valinnoista. (DiMaggio & Garip 2012.) Niinpä huono-osaisuuden poistamisessa ja ennaltaehkäisyssä tulisi ottaa huomioon ongelmien siirtyminen sukupolvelta toiselle ja pohtia kuinka tämä kierre saataisiin katkaistua tukemalla ja mahdollistamalla oikeanlaisia valintoja. Ongelmien kasautuminen tiettyihin kaupunginosiin on ehkäistävissä sosiaalisesti tasa-arvoisella asuntopolitiikalla, toisin sanoen on rakennettava tarpeeksi asuntoja huono-osaisille sekä sijoitettava samalle alueelle asuntoja sekä köyhille, keskituloisille että varakkaille ihmisille. Samoin erilaisista etnisistä taustoista lähtöisin olevien ihmisten sijoittaminen asumaan samalle alueelle voi vähentää ryhmien välisiä ennakkoluuloja ja auttaa monipuolisen, kaikkia hyödyttävän sosiaalisen verkoston muodostumisen ajan myötä. Poliittiset päätökset vaikuttavat Sukupolvesta toiseen siirtyvän huono-osaisuuden kierteen katkaisu vaati monialaisia toimia. Riittävä perusturva ehkäisee tehokkaasti sukupolvelta seuraavalle siirtyvää köyhyyttä, toteaa Sakari Karvonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Karvosen mukaan tarvitaan kuitenkin myös muita toimenpiteitä, esimerkiksi puuttumista sosiaalisiin eroihin terveydessä. Terveys ja taloudellinen asema ovatkin usein yhteydessä toisiinsa. (Karvonen 2010.) Huono-osaisuus ja syrjäytyminen eivät synny tyhjästä. On hyvä muistaa, että taustalla on poliittisia päätöksiä, joiden seurauksina rahaa kohdistetaan johonkin ja otetaan jostakin pois. Monet ihmiset ovat etääntyneet tai etäännytetty politiikasta niin kauas, etteivät he näe tätä syy-yhteyttä asioiden välillä. Julkisten palvelujen yksityistämiset, tukien leikkaukset ja indeksikorotusten toteuttamatta jättämiset ovat kaikki vaikuttaneet nyt käsillä olevaan tilanteeseen. Huono-osaisuus typistyy helposti luvuiksi ja tilastoiksi, mutta miltä se tuntuu yksilön näkökulmasta? Emilia Kukkala tiivistää kolumnissaan asian näin: Ennen kaikkea se on sitä, ettei voi valita eikä saa nauttia. Se on sitä, ettei tiedä tulevasta. Se on sitä, että elämää ei voi suunnitella. Se on sitä, että mihinkään ei voi sitoutua. Se on sitä, että on sidottu. Se on sitä, että miettii joka valveillaolosekunnin, miten selviää huomisesta. Se on sitä, että joutuu todistelemaan kunnollisuuttaan koko maailmalle ja kiitollisuuttaan koko maailman hurskastelijoille, vaikka tekisi mieli turruttautua siitä irti ja haistattaa niille pitkät. - Se on sitä, että lapset syntyvät siihen. (Kukkala 2011.) Petrus Väärälä, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa DiMaggio, Paul & Garip, Filiz 2012: Network effects and social inequality. Teoksessa Annual Review of Sociology vol. 38. Verkkodokumentti. Karvonen, Sakari 2010: Huono-osaisuus voi siirtyä perintönä lapsille. Helsingin Sanomat 11.3.2010. Verkkodokumentti. Kukkala, Emilia 2011: Suomalainen köyhyys. Kansan Uutisten verkkolehti. Verkkodokumentti. Lastensuojelu 2011. Tilastoraportti. Verkkodokumentti. Sauro, Seppo 2013: Kaksi totuutta – totta molemmat. Lapsen Maailma 5/2013. Verkkodokumentti. Suoninen-Erhiö, Lea 2013: Olisipa huomenna paremmin. Noste. Verkkodokumentti. Toimeentulotuen saajien huono-osaisuus kasautuu. 2013. Tesso. Sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti. Verkkodokumentti.
Katsaus lastensuojelun kehittämismyrskyyn
Lastensuojelun tilaa on tutkittu, tutkailtu, katsastettu ja kartoitettu viime aikoina lukuisten tahojen toimesta hyvin monipuolisesti. Ei liene sattumaa, että sosiaali- ja terveysministeriö, Kuntaliitto sekä sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ovat kaikki samanaikaisesti selvittäneet, miten nykylastensuojelumme seisoo ja millainen ryhtiliike sille pitäisi miltäkin osa-alueelta tehdä. Tämän lisäksi 8-vuotiaan perheväkivallan uhrina kuolleen Eerikan tapauksen jälkeen perustettiin oma ryhmä perheväkivallan kuolemien selvittämiseksi ja työryhmä on pyytänyt Duodecimilta Käypä Hoito-suosituksia väkivallan tunnistamiseksi lapsissa. Myös Pääkaupunkiseudun kehittämiskeskus Socca on osallistunut talkoisiin viimeaikoina hyödyntämällä kokoamansa Nuoret Kehittäjät –ryhmän kokemusasiantuntijoita oman menneen lastensuojeluasiakkuutensa suhteen. Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa, että Toimiva-lastensuojelu –työryhmälle annettu tehtävä on ollut laaja. Työryhmä on yrittänyt selvittää koko Suomen lastensuojelun kehitystä ja nykytilaa tutustumalla lastensuojelulain tavoitteiden toteutumiseen, lasten hyvinvointiin vaikuttaviin yhteiskunnallisiin muutoksiin, toimivien palvelujen edellytyksiin sekä samalla työryhmä on määritellyt haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja perheiden erilaisia elämän kriisipisteitä. Työryhmä on laatinut toimenpide-ehdotuksiaan myös muutamaan muuhun tässä mainitsemattomaan osa-alueeseen. Yhteensä toimenpide-ehdotuksia on kuutisen sivua noin 80-sivuisessa loppuraportissa. Ministeriö on laatinut loppuraporttinsa lisäksi tiiviin parikymmensivuisen esityksen lastensuojelun laatusuosituksiksi. Suosituksissa nousevat esille mm. sosiaaalityöntekijän henkilökohtaisen ajan antaminen asiakkaille, työntekijöiden vaihtumattomuus, tuen intensiivisyys ja räätälöintimahdollisuudet, tutkimus- ja kehittämisosaamisen korostaminen. Lisäresursseilla aikaa asiakkaalle Tehtävä on todella ollut laaja, sanan varsinaisessa merkityksessä. Jos ministeriön laatusuosituksia tarkastelee, huomaa pian, että monessa kohtaa tarvitaan lisäresurssointia. Ilman lisäresursseja ei työntekijöiden aika riitä tapaamaan asiakkaita henkilökohtaisesti siinä määrin, mitä laatusuositus ehdottaa. Sama asia liittynee myös tuen intensiivisyyteen ja räätälöintimahdollisuuksiin sekä tutkimus- ja kehittämistyöhön. Ilman resursseja kaikki nämä suoritetaan vain välttämättöminä, sillä lain antamat aikarajat paukkuvat, vihot tursuavat tallentamattomia muistiinpanoja ja osa perheistä on kipeästi vailla kiireellisiä toimenpiteitä Juuri Nyt. Talentia ry on ollut lyhytsanaisempi vastatessaan kehittämishaasteeseen. Se on kerännyt kolmeen sivuun kokonaisen lastensuojelun pelastusohjelman ja tiivistänyt sen kolmeen kohtaan, jotka ovat: perus- ja varhaisen tuen palveluiden kehittäminen, lastensuuojelutyön henkilöstömitoitus ja rekisteröinti sekä valvonnan ja tutkimuksen kehittäminen. Talentia korostaa varhaisen puuttumisen hyötyjä sekä varsinaisten hard core- ongelmien kanssa painivien suurimpaa tarvetta: osaavaa työntekijää, jolla on aikaa paneutua. Talentia ehdottaa myös tiukkoja asiakasmäärärajoja per työntekijä, jotta todelliselta kriisiltä voidaan selvitä. Saman otsikon alle mahtuu myös ajatus siitä, että sosiaalityön opiskelijoiden määrää on lisättävä ja sosiaalityön opintopolkuja on syytä osin miettiä uusiksi esimerkiksi sosionomien sekä soveltuvan maisteritutkinnon suorittaneille. (Talentia ry:n lastensuojelun pelastusohjelma, 213.) Talentia on sanoittanut selväsanaisesti laadukkaan työn ja työn määrän olevan yhteydessä heidän mainitsemaan kriisiin. Diili olisi kaikin puolin hyvä ja kannatettava, sillä se lisäisi myös työntekijöiden hyvinvointia ja pysyvyyttä. Vähän kuin saisi hyvän kylkiäisen hyvälle kaupalle! Kuntaliiton lastensuojelun kuntakyselyn tuloksissa nousee esiin jo edellä käsiteltyjä teemoja, kuten esimerkiksi lastensuojelun resurssointi ja voimavarat, sosiaalityön organisointi ja mitoitukset, sosiaalityöntekijöiden kelpoisuudet sekä lastensuojelun laadun ja vaikuttavuuden parantaminen. Erityisen mielenkiintoiseksi näin YAMK-opiskelujen lähtöviivalla nousee ajatukset ja kannanontot sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan työnjaoista sekä ideoista erilaisten sosiaalityöntekijäksi pätevöitymiseen liittyviin koulutuspolkuihin. (Lastensuojelun kuntakysely, 2013) Tässä varsin lyhyessä katselmuksessa on nostettu esiin kirjoittajan mielestä mielenkiintoisimmat tai toisaalta myös useimmin toistuvat näkökohdat lastensuojelun kehittämiseksi. On varsin mielenkiintoista jäädä seuraamaan, mitä käytännön tasolla tapahtuu, kuka kehittää ja mitä ja ennen kaikkea – mistä tälle kaikelle kehittämistyölle saadaan maksaja. Ei kuulosta realistiselta, että kaikkea pystyttäisiin muuttamaan. Kuten niissä meidän kentänkin työntekijöiden työtehtävissä, lienee myös lastensuojelun kehittämisen suhteen priorisoida. Piia Vanhatalo, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa: Sosiaali- ja terveysministeriön Toimiva lastensuojelu –työryhmän loppuraportti Sosiaali- ja terveysministeriö: Lastensuojelun laatusuositus-raportti. Talentia ry:n Lastensuojelun pelastusohjelma. Aila Puustinen-Korhonen: Lastensuojelun kuntakyselyn tulokset. Kuntaliitto, 2013. Nuoret Kehittäjät –ryhmän tekemiä esityksiä. Inspiraationa toimi aikalaiskeskustelun seuraaminen seuraavista julkaisuista: Lapsen maailma 6-7 | 2013, josta artikkelit: Kavereita, harrastuksia, tukea…, Teerijoki Elina; Talentia 6.2013, josta artikkelit: Aikuinen ei saa luovuttaa, Koskiluoma Kristiina; Vetoapua lastensuojeluun, Jaakkola Helena; Perheväkivaltatapaukset seurantaan Talentia 4.2013, josta artikkelit: Ei tullut säästöjä, Kiukas Vertti; Hallinnollinen Hailaite, Matila Kari 30 päivää, Talentia-lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille. 1.2013, josta artikkelit: Viisasten kivet, Ollikainen Tapio; Nyt tekoja, Helena Jaakkola; Kokemusta rikkaampi, Helena Jaakkola; Lastensuojeluakatemian aika, Pekkarinen Elina; Kohtaa ja Kuule, Helena Jaakkola Tesso 5/2012, josta artikkelit: Ongelmien ketju poikki, Niskanen Riitta; Syrjäytymisen stigma, Wilskman Kaarina.
Kansalaisosallisuus ja lähidemokratia
Asukasosallisuuden ja lähidemokratian kysymykset nousevat keskeiselle sijalle nykyisessä kuntaliitoskeskustelussa, jossa hallintoalueet suurenevat ja arkitoimintaan vaikuttava päätöksenteko on vaarana etääntyä entisestään. Siksi on tärkeää löytää toimivat rakenteet ja käytännöt, jolla kansalaiset pääsevät osallisiksi ja lähemmäs päätöksentekoa. Kokemukset Suomen kunnissa ja myös kansainväliset vertailut osoittavat, että olennaisinta toimivalle lähidemokratialle on se, miten vuorovaikutus asukkaiden, luottamushenkilöiden ja kaupungilla asioita valmistelevien välillä toimii. Kohti aktiivista kansalaisuutta Suomalainen hyvinvointiyhteiskuntamalli perustuu demokratiaan - kansanvaltaan, jonka tarkoituksena on se, että kansalaisilla on oikeus vaikuttaa ja osallistua sekä poliittiseen päätöksentekoon että palveluiden suunniteluun. Käytännössä se edellyttää kuntalaisten äänen huomioon ottamista päätöksenteon yhteydessä. Pihlajamäen kehittämismaratonin toimintaan osallistuneet asukkaat olivat lähes kaikki osallistuneet monin tavoin jo aiemmin asuinalueellaan. Osallistujat olivat pääsääntöisesti tietoisia lainsäädännöllisistä oikeuksistaan osallistua ja vaikuttaa kunnan päätöksentekoon, johon oli pyritty vaikuttamaan suoraan lähinnä yksin erilaisten asiakaspalauteosioiden kautta sekä valituksin. Kollektiivisen tason osallistumis - ja vaikuttamisväyliä suoran vaikuttamisen keinoina oli käytetty vähemmän. Epäsuoran vaikuttamisen keinoina yksilötasolla mainittiin mielipide- ja keskustelupalstat sekä kansanradio. Epäsuoraan kollektiivisella tasolla oli vaikutettu erilaisen talkootyön ja yhdistystoiminnan kautta. Yhdistystoiminnassa mukana oli kuitenkin ollut selkeä vähemmistö. Kehittämismaratontoiminta koettiin tarpeellisena alueellisena toimintamallina, joka mahdollisti kollektiivisen tavan vaikuttaa oman asuinalueen kehittämiseen ja palveluihin. Tulosten mukaan maratoniin osallistuneet olivat erityisen tyytyväisiä toiminnan avoimuuteen, rakenteeseen, osallistujien väliseen hyvään vuorovaikutukseen ja avoimeen dialogiin sekä aluetyön tukeen. Osallisuutta estävinä tekijöinä nähtiin viranomaislähtöisyys sekä asukkaiden huono kuulluksi tulemisen kokemus suhteessa palveluja suunniteleviin ja tuottaviin tahoihin. Kehitettävää oli eri hallintokuntien virkamiesten saamisessa mukaan yhteiseen toimintaan. Vuorovaikutuksella ja yhteistyöllä on merkitystä Vuorovaikutusta kunnan eri viranomaistahojen ja asukkaiden väillä on kritisoitu vuosikaudet. Kansalaisten luottamus omiin vaikuttamismahdollisuuksiin on useiden tutkimusten mukaan heikentynyt ja into osallistua yhteiskunnallisesti suuntautuneeseen toimintaan on vähentynyt. Tutkijoiden mukaan vaarana on, että yhteiskuntamme tulevaisuuden kehityssuuntiin tulee vaikuttamaan selkeä koulutettu vähemmistö, joka edustaa kapeaa otosta koko väestöstä. Kehittämismaratonin tulokset puhuivat puolestaan ja tukevat olemassa olevaa tutkimustietoa. Asukkaiden kokemukset vuorovaikutuksesta kunnan virkamiesten kanssa eivät mairitelleet aiemmin, eivätkä maratontoiminnan aikana. Vaikuttamistoiminta koettiin tuloksettomaksi ja asukkaiden tuottamaa tietoa koettiin vähätellyn. Etenkin virkamiestason toiminta koettiin omavaltaiseksi ja vähätteleväksi, jopa saavuttamattomaksi – yhteistyötä ei koettu syntyneen. Kohti osallistavampia toimintatapoja Huolimatta epämieluisista kokemuksista maratontoimintaan osallistuneilla asukkailla oli vahva kiinnostus ja halu vaikuttaa omaa arkea sekä asuinaluetta koskeviin suunnitelmiin ja päätöksiin. Asukkaiden näkökulmasta kyse ei ollut pelkästä puuhastelusta, vaan tiedontuotannon siirtämisestä sinne minne se kuuluu - asukkaille. Lähidemokratian onnistumisen edellytyksenä on jatkuva, vahva yhteydenpito kunnan viranhaltijoiden ja asukkaiden välillä. Tämä tarkoittaa huomattavaa muutosta nykyisiin työnkuviin, joihin tulee väistämättä lisää tiedottamista, kuntalaisten kuuntelemista ja heidän kanssaan keskustelemista. Parhaimmillaan se innostaa ja inspiroi, vahvistaa luottamusta, mahdollistaa hiljaisen tiedon jakamisen sekä mahdollistaa jaetun asiantuntijuuden syntymisen. Olivatpa tulevaisuuden alueellisen hallinnan ja kehittämisen mallit nimiltään ja muodoiltaan mitä vain, tulee muistaa, että alhaalta ylös tapahtuvassa osallistumisessa tavoitteiden asettaminen ja niiden toteuttaminen on kansalaisia osallistava prosessi ja se tulisi nähdä voimavarana eikä virkamiestyöskentelyä hidastavana. Kun kansalaisia kannustetaan sekä yksityishenkilöinä että sosiaalisten yhteisöjen jäseninä osallistumaan yhteisen toiminnan tavoitteiden määrittelyyn, osallistuminen hahmotetaan tavallisten kansalaisten syvempänä ja laajempana osallisuutena, niin sanottuna vuorovaikutteisena osallistumisena. Osallistuminen koetaan näin kansalaisoikeudeksi, eikä pelkästään mekaaniseksi hallinnoimiskeinoksi. Kansalaiset ovat päätöksentekoprosesseissa kumppaneita ja täysivaltaisia päätöksentekijöitä, joilla voi olla jopa lopullinen päätösvalta. Näin kuljemme kohti aitoa lähidemokratiaa! Sini Heino-Mouhu, Sosionomi (ylempi amk) Artikkeli perustuu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Osallistumisen ja vaikuttamisen tapaa etsimässä. Tarkastelun kohteena Pihlajamäen kehittämismaraton. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Artikkelin lähteet Aalto-Matturi, Sari - Wilhelmsson, Niklas 2010. Demokratiapolitiikan suuntaviivat. oikeusministeriön julkaisuja 14/2010. Heino-Mouhu, Sini 2013. Osallistumisen ja vaikuttamisen tapaa etsimässä – tarkastelun kohteena Pihlajamäen kehittämismaraton. Helsinki. Metropolia ammattikorkeakoulu. Koskinen, Sanna 2007. Lähiympäristöön vaikuttavaa ympäristökasvatusta. Teoksessa Gretschel, Anu - Kiilakoski, Tomi (toim.) Lasten ja nuorten kunta. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto. Hakapaino Oy, 131-143. Staffans, Aija 2004. Vaikuttavat asukkaat. Vuorovaikutus ja paikallinen tieto kaupunkisuunnittelun haasteina. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja A 29. Espoo.
”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!” -vanhuspalvelulaki puntarissa
Vanhuspalvelulaki tuli voimaan 1.7.2013 ja sai paljon median huomiota jo valmistelun aikana. Päähuomio kiinnittyi lain tehottomuuteen ja lehdissä kritisoitiin laista puuttuvaa käytännön vaikutusta. Esille myös nostettiin erilaiset henkilökuntamitoitukset hoivayksiköissä ja kotihoidossa. Selvyyttä keskusteluissa ei saatu: tarkoitetaanko mitoituksella koko henkilöstöä vai suoraan hoitotyöhön osallistuvaa henkilöstöä (Pohjanpalo Olli, 2013). Vanhustenhuollon hoivatyön monimuotoisuuden vuoksi mitoituksen asettaminen vanhusten huoltoon on haastavaa, niinpä päädyttiin asettamaan toistaiseksi alaraja mitoitukselle (Pohjanpalo Olli, 2013) Mielenkiintoista keskustelusta tekee sen, että vasta vuonna 2012-2013 herätään keskustelemaan asioista, jotka ovat jo hyvin kauan olleet käytännön työntekijöiden huulilla. Tarvitaan yhteneväiset mitoitukset, sekä mittaristot henkilöstömitoituksen luomiseen. Niin kuin oppositiojohtaja Timo Soini toteaa lehtiartikkelissa Helsingin sanomissa: "Tosiasia on, että 0,5 on jo käytännön todellisuutta. Mutta ongelmat ovat paikoissa, joissa tarvitaan 0,7. Käytännössä nyt ei ole mitään varmuutta siitä, että mitään tapahtuu [henkilöstömitoitukselle]", (Sutinen Teija, Suominen Heli, 2012). Pääkaupunkiseudulla pääsääntöisesti ko. suosituksia mitoituksissa noudatetaan, joten muutosta asiaan siinä suhteessa ei tullut. Edelleen minimimitoitus on liian alhainen. Hienoa, että alaraja säädettiin, koska jos tällä hetkellä vielä jokin hoivayksikkö minimisuosituksen alle jää, niin saadaan tämän kautta muutosta aikaan. Toivottavaa on, että tämä minimimitoitus ei laske minkään hoitolaitoksen mitoituksia. Keskusteluun on myös nostettu käytännön työntekijöiden tunne siitä, että laki ei ole konkreettinen (Siironen Susanna, 2013). Kuinka paljon uutta laki varsinaisesti tuo käytännön työhön. Raisiossa, niin kuin monissa kunnissa, vanhuspalvelulaki ei tuonut käytäntöihin uutta, vaan palveluita on jo järjestetty vuosien ajan lain tarkoittamalla tavalla. Niin kuin Raision kaupungin projektityöntekijä Karoliina Holappa toteaa Helsingin sanomissa: "Nyt voimaan tullut vanhuspalvelulaki ei tuo Raision kaupungin käytännön toimintoihin juuri mitään uutta. Meillä on kehitetty ennalta ehkäiseviä palveluita jo vuosia" (Lehtinen Toni, Repo Päivi, 2013). Median tyypilliseen tapaansa kiinnittää huomiota asioihin, joita ei saatu lakiin mukaan. On kuitenkin hyvä nostaa esille mitä uutta ja positiivista laki nosti esille. Kokonaisuudessaan laki on väline edistää vanhusten asioiden eteenpäin viemistä - lailla voidaan saada vaikutuksia aikaan. Kunnille, jotka ovat hoitaneet hyvin tai kohtalaisesti vanhusten asioita, ei laki juurikaan tuonut uutta. Lailla pystytään yhdenmukaistamaan palveluja ja mm. Valvira on laatimassa vanhustenhuoltoon valvontaohjelmaa. Ilman lakia ei ole aikaisemmin pystytty nostamaan esille tämän tyyppisiä asioita. Näin ollen kehittäminen vanhusten ja vanhustenpalveluiden puolesta on saatu uusiin uomiin. Konkreettisia uudistuksia tarvitaan monessa kunnassa. Tietenkään muutokset eivät vielä näy käytännössä, se vie oman aikansa. Kuntien tulee laatia suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi. Ikääntyvällä on oikeus palvelutarpeen arviointiin. Kunnan on myös järjestettävä neuvontapalveluja. Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia lisäämään tulee perustaa vanhusneuvosto joka kuntaan. Lisäksi on huolehdittava monipuolisesta osaamisesta kunnissa. Henkilöstömitoitussuositus antaa kunnille nyt aikaa kehittää vanhusten palveluita. Jos olisi lakiin suoraan kirjattu 0,7 henkilöstömitoitus ilman, että tutkittaisiin kuntien tilannetta sekä palvelurakenteita, olisi voitu monessa pienemmässä kunnassa joutua taloudellisesti ahtaalle. Ammattitaitoisen henkilöstön saaminen pieneen kuntaan ei välttämättä ole yksinkertaista. Tulee miettiä kokonaisuuksia kun tehdään näinkin suuria linjauksia. Henkilöstömitoitukset tulisi lähteä asiakkaiden tarpeista. Jos automaattisesti kaikkialle annetaan samat mitoitukset, nousee mietinnän alle myös verorahojen oikeanlainen kohdistaminen. Toisaalla voidaan tarvita suurempaa mitoitusta, kun taas toisaalla pärjätään pienemmälläkin. Vanhusten erilaiset tarpeet on otettava huomioon. Suurin positiivinen asia lain käyttöönotossa on, käyty keskustelu asian ympärillä. Kansalaiset ovat olleet kiinnostuneita aiheesta ja on esitetty oma huoli vanhusten palveluiden tilasta. Lain ympärillä on jouduttu ääneen pohtimaan vanhustenhuollon haasteita. Raivokkaan alkumyllerryksen jälkeen voi vain toivoa, että keskustelu ja toiminta ei jää tähän, vaan vanhusten hoivaa ja palveluita kehitetään kunnissa eteenpäin. Laura Tiilikainen, kirjoittaja opiskelee Sosionomi Ylempi amk-tutkintoa Lisätietoa Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 28.12.2012/980. Lehtinen Toni, Repo Päivi, 2.7.2013. Raisiossa vanhuspalvelulaki on jo arkea. Helsingin sanomat. Pohjanpalo Olli, 10.6.2013. Ikäihmistenkotihoitoon ei tule mitoitusta. Helsingin sanomat. Siironen Susanna, 1.7.2013. Vanhuspalvelulaki voimaan-alalla työskentelevät kritisoivat. YLE-uutiset. Sutinen Teija ja Suominen Heli, 12.12.2012. Demarien vaatima henkilöstöasetus pyyhittiin pois vanhuspalvelulaista. Helsingin sanomat.
Mikä auttaa lapsia ja nuoria?
Viime aikoina otsikoihin ja keskusteluun on noussut nuorten syrjäytyminen ja pahoinvointi sekä sen ehkäisy. Viime vuosien koulusurmat ja ampumistapaukset ovat herättäneet keskustelua kaikkialla siitä, mikä tämän päivän nuoria vaivaa ja miten heitä voidaan auttaa. Etenkin viime kuukausina on esille noussut lasten ja nuorten väkivaltainen aiempaa uhmakkaampi käytös esimerkiksi kouluissa. Me ammattilaiset olemme ehkä enemmän miettineet, miten huonosti voivia nuoria voisi auttaa ajoissa ja paremmin. Aihe koskettaa meitä erityisesti siksi, että työskentelemme lasten ja nuorten parissa, joilla on mielenterveysongelmia ja suuria vaikeuksia elämänhallinnassa ja vaara syrjäytyä ilman riittävää tukea. Omassa työssämme olemme usein kokeneet myös riittämättömyyttä; omat taidot ja resurssit eivät riitä auttamaan asiakkaita. Toisaalta ei ole aina saatavilla palveluita, joihin lapsia ja nuoria ohjata saamaan tarvitsemaansa apua. Huolta aiheuttaa myös se, että vanhemmat ja perheet kokonaisuudessaan jäävät usein ilman tarvitsemaansa apua. Lastensuojelu kriisissä Samaan aikaan nuorten syrjäytymiskeskustelun kanssa käydään keskustelua lastensuojelun kriisistä. Vuonna 2012valtiontalouden tarkistusviraston (VTV) laatima tarkastuskertomus antaa huonot arvosanat lastensuojelulle. VTV selvitti, miten lapsen etu toteutuu lastensuojelussa sekä saavatko lapset ja perheet tarvitsemiaan palveluita. Tulos oli se, että parannettavaa, ongelmia ja kehittämisen paikkoja löytyy kaikilta lastensuojelun osa-alueilta. Lapsen etu toteutuu tutkimuksen mukaan vaihtelevasti sen mukaan, onko lapsi avo-, sijais- vai jälkihuollossa ja missä kunnassa lapsi asuu. Lisäksi palveluiden saatavuudessa on tutkimuksen mukaan kehitettävää, esim. psykiatrista hoitoa ei saada tarvetta vastaavasti. Tarkastuskertomuksen esille nostamat ongelmat ja puutteet eivät ole uutisia lastensuojelutyötä tekeville, eivät myöskään meille. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät saavat jatkuvasti taistella riittämättömyyden tunteen kanssa, kun asiakasperheitä on liikaa. Sijaishuollon sijoituspaikkaa valitessa valitettavan usein taloudellisuus ja byrokratia ratkaisevat sijoituspaikan. Lapsen etu ei toteudu. Tämä on valitettavaa, koska lapsen edun mukainen sijaishuolto on myös taloudellisin vaihtoehto, jos sopivan hoidon avulla voidaan välttää myöhemmin riittämättömästä hoidosta koituvat kustannukset. Lapset ja nuoret jonottavat psykiatrista hoitoa Lapset ja nuoret, jotka kipeästi ovat psykiatrisen avun tarpeessa jonottavat pitkään saadakseen tarvitsemaansa apua. Kunnilla ei ole tarjota apua perheille, varsinkaan jos ongelmat eivät ole vielä niin suuria. Yksinkertaisesti palvelut ja ihmiset eivät kohtaa ja kun kohtaavat, ongelmat ovat usein jo suuria. Uskomme, että palveluita kehittämällä perheiden tarpeita vastaavaksi, saataisiin jo paljon aikaan. Lupaavaa on se, että sosiaalihuoltolain uudistamisessa tähdätään juurikin siihen, että se vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada oikeanlaisia palveluita oikea-aikaisesti. Tarvitaan moniammatillista osaamista Mielestämme pelkkä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden lisääminen ei auta vaan tarvitaan moniammatillista osaamista enemmän. Työntekijöitä ja osaamista on saatava kentälle ja käytännön työhön; neuvoloihin, päiväkoteihin, kouluihin, ihmisten koteihin auttamaan perheiden arjessa ja tukemaan vanhempia heidän kasvatustyössään sekä kohtaamaan lapsia ja nuoria. THL:n ja Opetushallituksen elokuussa 2012 järjestämässä seminaarissa käytiin keskustelua nuorten syrjäytymisen ehkäisystä, keinoista ja syistäkin syrjäytymiseen. Seminaarissa todettiin, että nuorten syrjäytyminen on periaatteessa ehkäistävissä, kunhan eri tahot kantavat riittävää huolta lasten ja nuorten elämästä ja kukin ammattilainen kantaa vastuunsa lapsen, nuoren ja hänen vanhempiensa tarvitseman tuen tarjoamisesta yhteistoiminnassa muiden kanssa. THL:n pääjohtaja Pekka Puska korosti seminaarissa ,että pohjimmiltaan on kysymys suomalaisen yhteiskunnan yleisistä asenteista mutta myös julkinen palvelujärjestelmä voi tehdä paljon. Olemme samaa mieltä ja ainakin kaikkien ammattilaisten, jotka toimivat lasten ja nuorten parissa on muutettava asenteitaan ja tapaansa kohdata nuori työssään kokonaisvaltaisesti. Mielestämme tarvitaan lisäkoulutusta mm. opettajille. Myös yleisten asenteiden on muututtava yhteiskunnassa. Yhteiskunta painottaa liikaa suoritus – ja yksilökeskeisyyttä. Toisaalta myös ihmisen yksityisyyttä kunnioitetaan liikaa eikä uskalleta kysyä lähellä olevalta, miten tämä voi tai puuttua tämän elämään ja esim. hakea hänelle apua. Katri ja Sari, Sosionomi (Ylempi amk) opiskelijoita Lisätietoa Sosiaalihuoltolain uudistamisella oikea-aikaista tukea THL:n ja Opetushallituksen seminaari elokuu 2012
Pehmeitä aseita poikien väkivaltaa vastaan
Jokainen meistä on lukenut lehtien pieniä rikosuutisia. Suurimmassa osassa näistä uutisista pääosaa näyttelevät miehet. Usein näissä uutisissa on kyse miesten käyttämästä väkivallasta. Poliisiin tietoon tulleesta lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta fyysisestä väkivallasta noin puolet tapahtuu ikätovereiden välillä ja tyypillisesti väkivalta on paitsi poikiin kohdistuvaa myös poikien tekemää. Mikä tekee meidän pojista väkivaltaisia? Onko kyse synnynnäisestä miessukupuolen ominaisuudesta, johon ei voi vaikuttaa kuin hormonihoidoilla vai olisiko kyse sittenkin poikien väkivallan hyväksyvästä kasvatuskulttuurista? Älkää sanoko pojat on poikia! Miksi niin ei saisi sanoa? Ainahan niin on sanottu, kun pojat tappelevat, rikkovat ja painivat. Kun poikien tappelut, lyöminen ja töniminen kuitataan olan kohautuksella ja ”pojat on poikia” kommenteilla, opettaja, hoitaja, työntekijä tai vanhempi hiljaa hyväksyy poikien käyttämän väkivallan ja antaa sille oikeutuksen ikään kuin sukupuoleen kuuluvana itsestäänselvyytenä. Entä sitten pojat, joihin väkivalta kohdistuu? ”Pojat on poikia” mitätöi, väheksyy ja ohittaa poikien kokemukset ja kuulluksi tulemisen mahdollisuuden. Sekä lyöjät että uhrit kärsivät, jos tilanteisiin ei puututa. Miten pojat voivat oppia tuntemaan omat ja muiden rajat, jos siihen ei opeta? Poikien käyttämään väkivaltaan tulee puuttua ja opettaa toimimaan toisin. Myös pojat pystyvät ratkomaan ristiriitoja muutenkin kuin nyrkein, jos heiltä sitä vaaditaan eikä heidän väkivaltaisuuttaan vahvisteta maskuliinisuuteen kuuluvana ominaisuutena. Pojat tarvitsevat ympärilleen aikuisia, jotka haluavat muuttaa stereotyyppistä mieskuvaa ja antaa pojille enemmän mahdollisuuksia. Pehmeitä otteita myös pojille Päiväkodista - ja varmasti myös kodista - lähtien tyttöjen saama kosketus ja huomio eroavat poikien saamasta. Elina Pajun väitöstutkimuksessa nousee vahvasti esille poikien ja tyttöjen eriarvoisuus läheisyyteen ja aikuisen huomioon päiväkotimaailmassa. Tyttöjen pienet esineet ja asusteet kutsuvat tyttöjä vuorovaikutukseen toistensa kanssa, mutta myös aikuisten kanssa. Tyttöjen hiuksia letitetään ja mekkoja napitetaan, samalla tytöille tarjoutuu mahdollisuuksia hyvään kosketukseen päiväkotiarjessa. Pojille näitä hyvän kosketuksen ja hellyyden tilanteita syntyy huomattavasti vähemmän. Miten päiväkotiarjessa pojille saataisiin kokemuksia läheisyydestä? Tiedostamalla tyttöjen ja poikien erilainen asema voidaan varmasti tehdä jo paljon. Kiinnittämällä huomiota näihin pieniin hetkiin voidaan lisätä sukupuolisensitiivisempää kohtaamista. Tunteita ja vuorovaikutustaitoja pojillekin Ryhmässä ja yhteisön jäsenenä lapset oppivat ymmärtämään sekä omia että toisten tunteita ja harjoittelemaan tunteiden hallintaa. Päiväkodit ja koulut tarjoavat kaikille näitä areenoita. Mutta missä mennään koulujen tunnetaitokasvatuksessa? Riittääkö arkitilanteissa ja opetuksen lomassa tapahtuva vuorovaikutus tunnetaitokasvatukseksi? Väitämme, ettei tänä päivänä riitä. Tunteiden hallitsemattomuus on yksi riskitekijä joutua ryhmän ulkopuolelle ja kiusaajan tai kiusatun rooliin. Jokainen meistä varmasti muistaa omilta kouluajoilta sen pojan, jota pyrittiin välttämään, joka tuuppi muita, oli ärtynyt ja menetti helposti hermonsa. Pääsisikö tavoitteellisella tunnetaito-kasvatuksella jo varhaisessa vaiheessa ehkäisemään nuorten miesten syrjäytymistä? Sekä Väestöliiton Poikien Puhelin että Kalliolan Nuoret ry:n Poikien Talo ovat tarttuneet poikien asioihin. Pojat tarvitsevat rinnalleen aikuisia, jotka auttavat tunteiden nimeämisessä. Tunteiden tunnistaminen ja hallitseminen on lääkettä mielenterveydelle. Saataisiinko nuorten erikoissairaanhoidon kuluja laskemaan, jos ahdistusta ja ärtyneisyyttä opittaisiin paremmin hallitsemaan. Kiitos, televisio, tuntevista miehistä. Olemme kiinnittäneet huomiota, että televisio on omalta osaltaan avartanut perinteistä mieskuvaa ja tuonut kotisohville avoimesti tunteitaan näyttäviä miehiä; vuoden aikana television realitysarjoissa ja erilaisissa kisoissa kameran eteen on saatu ylpeydestä liikuttuneita isiä, perhettään kaipaavia kisailijoita ja karskit Duudsonitkin herkistyvät auttaessaan perheitä. Sattumaa tai ei toivottavasti nämäkin esimerkit auttavat poikiamme näyttämään tunteensa. Emma Rantanen ja Minna Sevón Kirjoittajat ovat Metropolian YAMK-opiskelijoita Aiheesta lisää Paju, Elina. 2013. Lasten arjen ainekset. Tutkijaliitto. Poikien talo -linkki tässä Väestöliiton poikien puhelin -linkki tässä
Ihan tavallisten perheiden jaksaminen ja varhainen tukeminen
Itsekin kahden pienen lapsen äitinä olen päässyt konkreettisesti kokemaan millaisia haasteita arjen pyörittämiseen liittyy. Monesti on täytynyt heittää kaikki pallot ilmaan ja seurata henkeä pidätellen montako saa kiinni niiden tullessa alas - yleensä onneksi suurimman osan. Ja pudonneet eivät olleet ne tärkeimmät pallot. Olemme olleet siitä onnekkaita, että omat lapsuudenperheemme asuvat lähellä ja ovat pystyneet olemaan apuna ja tukena lasten kanssa. Seuratessani ystävä- ja tuttavaperheiden selviytymistä pikkulapsiperheen arjesta olen pohtinut sitä, miksi avun pyytäminen tuntuu niin kiusalliselta? Vanhempien täytyy olla vähintään kainaloita myöten suossa, ennen kuin apua kehdataan pyytää. Ainakin kahden tuttavaperheen kohdalla lapsen tai lasten jatkuvat yöheräilyt ovat johtaneet vanhempien totaaliseen uupumiseen ja ristiriitoihin parisuhteessa - varmasti hyvin tavallinen tilanne monille pienten lasten vanhemmille. Molempien perheiden lähiomaiset asuvat kaukana tai heiltä ei muista syistä ole mahdollista saada sellaista konkreettista apua, että vanhemmat saisivat hieman hengähtää ja kerätä voimia. Molempien perheiden kanssa keskusteltuani kehotin heitä ottamaan yhteyttä oman asuinalueensa kotipalvelun ja varhaisen tuen yksikköön. Toinen perheistä ei koskaan ottanut yhteyttä, koska he saivat Helsingin ensikodin Unineuvontapuhelimesta hyviä ja toimivia vinkkejä, jotka helpottivat tilannetta kotona. Kriisiytyvä tilanne raukesi, kun saatiin tehtyä hyvät, kyseiselle perheelle räätälöidyt suunnitelmat ja ne saatiin toimimaan. Toisessa tuttavaperheessä, jossa on 2-vuotias ylivilkas poika ja pienet kaksostytöt, sai sosiaalityöntekijän arviointikäynnin jälkeen todella tarpeellista kodinhoitajan apua kahdesti viikossa, noin 8 kuukauden ajan. Molemmat perheet kertoivat, että kynnys soittaa kotipalvelun ja varhaisen tuen yksikköön oli todella korkea. Etenkin äiti jolla oli ”vain yksi” huonouninen vauva kertoi, ettei kehtaa soittaa, koska ”toiset pärjäävät oikein hyvin useammankin lapsen kanssa kotona. Kyllä minunkin pitäisi yhden kanssa pärjätä”. Kotipalvelun ja varhaisen tuen yksikkö mielletään helposti lastensuojeluperheille kuuluvaksi tueksi, eikä moni apua tarvitseva perhe uskalla ottaa yhteyttä, koska pelkää joutuvansa jonkinlaiseen erityisseurantaan ja saavansa ongelmaperheen leiman. Lastensuojelulla on viime aikoina ollut erityisen negatiivinen klangi, kun mediassa on pyöritelty shokeeraavia kertomuksia siitä, miten lastensuojelu ei ole puuttunut graaveihin lapseen kohdistuviin pahoinpitelyihin, useista lastensuojeluilmoituksista huolimatta. Tai vaihtoehtoisesti ”kukkahattutädit” ovat puuttunut liian hanakasti joihinkin tapauksiin. Välillä unohdetaan mainita, että tehdyt lastensuojeluilmoitukset on lain mukaan selvitettävä, niin erikoisilta kuin ne saattavat joskus kuulostaakin. Esimerkkinä käy 17-vuotiaan jääkiekkoilijan taklaus jääkiekko-ottelussa ja siitä tehty lastensuojeluilmoitus. Perinteisestä lapsiperheiden kotipalvelusta on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana siirrytty useissa kunnissa perhetyöhön ja tämä on osaltaan aiheuttanut sekaannusta siitä, kenelle palvelut on suunnattu. Kun vuonna 1990 lapsiperheistä 8,2 prosenttia sai kodinhoitoapua, vuonna 2010 osuus oli enää 1,5 prosenttia. Perhetyön käytännöt ja määritelmät ovat kirjavia. Perhetyötä tehdään ennaltaehkäisevästä työstä lastensuojelulaissa määriteltyyn korjaavaan lastensuojelutyöhön. Tämä toimintakentän laaja kirjo ja sekavuus johtaa siihen, että tavalliset uupuneet perheet miettivät voivatko he tarpeeksi huonosti saadakseen apua ja tätä pohtiessa tilanne ehtiikin jo kriisiytyä. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen nettisivuilla kerrotaan, että lapsiperheiden varhainen tuki on toimintaa, jolla pyritään tunnistamaan, ehkäisemään ja helpottamaan lasten, nuorten ja perheiden pulmia mahdollisimman varhain. Eli se on juurikin näille tavallisille perheille suunnattua palvelua, joka heidän pitäisi löytää ja uskaltaa hyödyntää. Ystäväni sai kyllä neuvolasta kotipalvelun ja varhaisen tuen yksikköä koskevan esitteen, mutta se annettiin niin varhaisessa vaiheessa, ettei väsymys ollut vielä ehtinyt iskeä. Esite meni tarpeettomana roskakoriin ja avun tarve tuli vasta myöhemmin. 30 vuotta vanhaa sosiaalihuoltolakia ollaan onneksi uudistamassa ja tavoitteena on siirtää painopistettä korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen tukeen. Itsekin uskon vakaasti että perheiden varhainen tukeminen arjen paineessa ja elämäntilanteiden muutoksissa voi ennaltaehkäistä myöhäisempiä vakavampia ongelmia ja vähentää raskaiden toimenpiteiden tarvetta. Sosiaalihuollon lainsäädäntötyöryhmän loppuraportissa puhutaan tästä ”sosiaalisena investointina”. Tutkimusten mukaan esimerkiksi vanhempien parisuhde voi kaikista huonoiten juuri perheen pikkulapsivaiheessa ja sen seurauksena vanhemmat saattavat päätyä eroon tai tunnelmat kotona ovat muuten kireät. Olisi tärkeää, että vanhemmilla riittäisi voimia riittävän hyvään vuorovaikutukseen lapsensa kanssa. Sosiaalihuollon lainsäädäntötyöryhmä ehdottaa kotiin annettavien palvelujen sääntelyn modernisointia. Kotiin annettavien palvelujen sisältö jakautuisi perheitä tukeviin palveluihin ja suoriutumisen ja osallistumisen tukemiseen. Työryhmän mukaan tuki kodin- ja lastenhoitoon tulisi palauttaa vahvaksi perhettä varhaisessa vaiheessa tukevaksi palveluksi. Tavoitteena on ollut muun muassa asiakaslähtöisyys ja kokonaisvaltaisuus asiakkaan tarpeisiin vastaamisessa sekä palvelujen saannin turvaaminen ihmisten omassa arkiympäristössä. Pitkään jatkuva väsymys ja unien katkonaisuus saa helposti kaiken tuntumaan toivottomalta eikä ratkaisuja ole enää helppo nähdä, vaikka ne olisivat nenän edessä ja itsestään selviä. Myös vanhemmuuden sitovuus ja sen mukanaan tuomat elämänmuutokset voivat olla monelle yllätys. Ilo lapsesta saattaa jäädä taka-alalle, kun päällimmäisenä mielessä on halu saada nukkua tai saada edes pieni hetki omaa aikaa. Ammattitaitoinen neuvolaterveydenhoitaja osaa tässä kohdassa havaita tilanteen ja kysellä oikeita kysymyksiä ohjaten perheen oikean tukimuodon äärelle. Kaikilla ei ole auttavia käsiä ja mahdollisuutta saada tukea omasta sosiaalisesta verkostosta. Perhettä kohtaava väsymys, yllättävä kriisi tai elämänmuutos voi tuoda mukanaan hetkellisen avun ja tuen tarpeen kenen tahansa kohdalla. Erikseen ovat tietysti vielä ne perheet, joilla lapsen tai vanhemman oma sairaus vaikuttaa perheen jaksamiseen. Toivon todella, että paljon puhuttu panostaminen varhaisen ja ennaltaehkäisevän tuen palveluihin näkyy myös käytännössä. Kun taloudellinen tilanne on tiukka, jostain on kiristettävä ja usein kohteena ovat olleet juuri ennaltaehkäisevät palvelut. Joskus jaksamiseen riittää että joku kysyy ”Miten voit?” ja tarjoaa pienen breikin. Minulle riitti, että neuvolan terveydenhoitaja ehdotti lapsen nukuttamista parvekkeella. Siitä ne paremmat unet sitten lähtivät. Petra Gergov-Koskelo, sosionomi (YAMK) -opiskelija Lisätietoa Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportin linkki (STM:n raportteja ja muistioita 2012:21.)
Nuorten hyvinvoinnin tukeminen
Kirjoitin viime blogissani siitä, että jos nuoret pääsisivät yksityisten terapia-palveluiden piiriin, eli saisivat rahallista tukea mielenterveys-ongelmien hoitamiseen, saataisiin Suomessa vähennettyä nuorten työkyvyttömyyseläkkeitä. Olen yhä samaa mieltä, mutta lisäisin vielä, että jos nuoret saisivat apua edes kunnalliselta puolelta, niin sekin kannattelisi jo pitkään. Olen vain huomannut, että kunnalliselle puolellekin pääsyyn vaaditaan nuorelta itseltä kovaa duunia. Nuori menee lääkärille ja valittaa masennusta sekä jaksamattomuutta. Lääkäri kuuntelee ja tyrkkää käteen numeron, mistä voi varata ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Soittoaika on tietysti yhden tunnin päivässä ja soittaminen vaatii puheaikaa sekä motivaatiota, mitä jaksamattomalla nuorella ei ole. Näin tämä hyvä ele jää usein käyttämättä. Olenkin miettinyt, miksi lääkäri ei voisi suoraan tehdä ”lähetettä” hoitajalle nuoren ollessa paikalla tai miksei aikoja voi varata netissä, kun siellä nuoret pyörivät muutenkin. Onneksi nyt on sentään tulleet nämä takaisin soittojärjestelmät, jolloin vaaditaan vaan nuorelta itseltä motivaatiota soittaa ja antaa oma numeronsa, niin soitetaan takaisin. Ymmärrän kyllä, että Suomessa on monin paikoin resurssipula työntekijöistä, mutta olen kyllä sitä mieltä, että osaltaan siinä on tekemällä tehtyä kiirettä. Joissakin työpaikoissa se on mantra jota hoetaan, että itsekin aletaan uskoa sitä. Moniko meistä sosiaalialankin työntekijöistä voi myöntää hengailevansa facebookissa työpäivän aikana? Mitä jos sekin aika käytettäisiin asiakkaan asioiden hoitamiseen ja tukemiseen? Ollessani kesäsijaisena lastensuojelun laitoksessa sain konkreettisesti huomata, että työntekijät viettävät aikaansa ennemmin tietokoneella, kuin lasten kanssa vaikka leffaa katsellen. Nimittäin ollessani yksin työvuorossa vuokrasimme lasten kanssa leffoja ja lapset halusivat varmistaa, että katsonhan ne heidän kanssaan. Ihmettelin ääneen, että totta kai katson - miksi en katsoisi. Lisäsin kyllä, että jos tulee tärkeitä työasioita hoidettavaksi, joudun hetkeksi poistumaan, mutta muuten kyllä katson ne heidän kanssaan. Lapset totesivat siihen, että ei täällä aikuiset katsele heidän kanssaan leffoja, vaan ne viettää aikaa kanslian koneella facebookissa. Tämä asia sai minut ihmettelemään meidän aikuisten etiikkaa ja sitä, eikö lapsen tarkkanäköisyyttä huomata. Toisaalta tämä teki minut myös hyvin surulliseksi, koska lasten äänessä kuului tarve saada olla aikuisen kanssa vaikkakin vain leffaa katsellen. Eikö lähellä olemista ja yhdessä kokemista katsota tarpeelliseksi? Toinen esimerkki resurssien tuhlauksesta on mielestäni se, että viimeisimmässä työpaikassani skanneri ei toiminut, mikä tarkoitti sitä, että lastensuojeluilmoitukset piti siirtää käsin tietojärjestelmään. Eihän siinä mitään, jos tekstiä oli muutama rivi mutta usein sitä oli sivu tolkulla ja ainekin minulta meni kaksi tuntia kolmen sivun kirjoittamiseen. Ihmetellessäni tätä sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien resurssien tuhlausta, sanottiin, että skanneri/kone ei ollut koskaan toiminut, kun siitä puuttui joitakin säätöjä ja kukaan ei ollut ottanut asiakseen hoitaa asiaa loppuun. En halua näillä esimerkeillä syyllistää ketään ja ymmärrän, että työpäivässä on tarpeellista pitää myös taukoja, jolloin voi tehdä ”vähemmän” tärkeitä asioita eli olla facebookissa. Mutta voiko silloin huudella, että ei ole esimerkiksi resursseja soittaa vaikka yhtä puhelua nuoren puolesta, jos se edesauttaisi nuoren kuntoutumista sekä mahdollista työllistymistä tulevaisuudessa. Voiko nuori vaatia, että häntä kuullaan ja hänen asiansa hoidetaan loppuun? Nimimerkki Milla, sosionomi Ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Kelan korvaamasta psykoterapiasta
Liian suuria päätöksiä liian varhain: Miksi yhteiskunta ei kannusta nuoria oman tulevaisuutensa huolelliseen suunnitteluun?
"Mä en vieläkään 24-vuotiaana tiedä, mitä haluaisin tehdä, niin miten mä olisin silloin muka tiennyt." Vuoden 2013 alussa voimaan tullut nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu painottaa toisen asteen koulutuksen tärkeyttä. Nuorisotakuuseensisäänkirjoitettu koulutustakuu pitää sisällään lupauksen siitä, että "jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukiossa, ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Koulutustakuu toteutetaan luomalla jokaiselle peruskoulun päättävälle tosiasialliset mahdollisuudet siirtyä välittömästi jatkokoulutukseen." Nuorisotakuussakorostetaan sitä, kuinka ensiarvoisen tärkeää on siirtyä mahdollisimman nopeasti perusasteen päätyttyä jatkokoulutukseen. Kavereiden imussa … Tavoite on kaunis (joskin koulutuspaikka kuntoutuksessa tai työpajalla kuulostaa jokseenkin oudolta), mutta logiikka taustalla ontuu. Neljäsosa toisen asteen koulutuksessa keskeyttää aloittamansa opinnot joko kokonaan tai alaa vaihtaakseen. Keskeyttämisen syitä vertailtaessa painottuu nuoremmalla ikäryhmällä (15-18-vuotiaat) selvästi enemmän koulutusvalinnan epäonnistuminen. Keskeyttämiseen vaikuttavat myös nuorten omat kokemukset pakkoyhteishausta ja sen seurauksena tehdyt väärät valinnat, opiskeluun liittyvät epärealistiset odotukset ja näistä seuraavat motivaatio-ongelmat. Ihatsun ja Koskelan (2001) tutkimuksen mukaan pakkovalintojen seurauksena sitoutuminen opintoihin on heikkoa ja keskeyttämiset lisääntyvät. Peruskoulun päättövaiheessa valintoja tekevä nuori suuntaa helposti kavereiden imussa alalle, jonne muutkin hakeutuvat, vaikkei ala olisi ehkä itselle kaikkein sopivin. Nuorella ei välttämättä ole muodostunut riittävää näkemystä omista kyvyistään, taidoistaan ja ammattisuuntautumisestaan, tutkimuksessa todetaan. Ohjausta valintoihin Toisen asteen koulutuksen aloittavista lähes kolmanneksella on takanaan ainakin yksi vähintään toisen asteen tutkinto. Vielä useammalla on takanaan ainakin yksi keskeytynyt toisen asteen koulutus. Nuoren kannalta alan vaihtamisen jouheva mahdollisuus on mainio, mutta yhteiskunnan rahoissa tuplakouluttautuminen ja kesken jääneet opinnot kyllä tuntuvat. Nyt koulutustakuun myötä oppilaaksi ottamisen kriteereitä muutetaan siten, että juuri peruskoulun päättäneillä on etuajo-oikeus opintopaikkoihin. Tämä tekee alanvaihdon aiempaa vaikeammaksi. Nuoren olisi siis syytä osua koulutusvalinnassaan ensiyrittämällä napakymppiin! Ilman riittävää ohjausta tämä tuskin on mahdollista. Lehtori Marko Varjos kirjoitti Helsingin Sanomien yleisönosastossa napakasti siitä, kuinka ammatillisesta peruskoulutuksesta ollaan nyt tekemässä enenevässä määrin vain ensimmäinen opiskelupaikka, nuorten päivähoitopaikka vailla ammatillisia tavoitteita. Varjos jatkaa, ettei tulevaisuuden miettiminen vasta ammattiopinnoissa ole tavoiteltava tila. Näin on kuitenkin käynyt, eikä suunta ole oikea. Tutkimuksen mukaan vain kymmenen prosenttia ammatilliseen koulutukseen hakeutuneista uskoo opiskelevansa oikealla alalla. Suurimpana syynä nuorten kokemaan uravalinnan epävarmuuteen Salmela-Aro pitää peruskoulun riittämätöntä oppilaanohjausta. Riittämättömän ohjauksen seurauksena nuori ei saa kriittisessä vaiheessa tarpeeksi tietoa eri aloista eikä tukea koulutusalan valintaan. Kaksi vuosiviikkotuntia ohjausaikaa Nuorten yhteiskuntatakuussamainitaan peruskoulun ohjauksen riittävyyden olleen menneinä vuosina esillä useissa valtakunnallisissa työryhmissä. Merkittäviä muutoksia ei kuitenkaan olla saatu aikaan pohdinnoista huolimatta. Uudessa, 2016 voimaan tulevassa perusopetuksen tuntijaossa oppilaanohjauksen vuosiviikkotuntien määrä on yhä se samat kaksi, kuten aiemminkin. Oppilaanohjauksen tavoitteissa mainitaan seuraavaa: "Oppilaalle tulee järjestää henkilökohtaista ohjausta, jolloin oppilaalla on mahdollisuus keskustella opintoihinsa, koulutus- ja ammatinvalintoihinsa sekä elämäntilanteeseensa liittyvistä kysymyksistä. Oppilaalle tulee järjestää pienryhmäohjausta, jonka aikana hän oppii ryhmässä käsittelemään kaikille yhteisiä tai kunkin ryhmään osallistuvan opiskelijan henkilökohtaisia, muiden oppilaiden kanssa jaettavissa olevia ohjauksellisia kysymyksiä. Perusopetuksen päättövaiheessa oppilasta tulee ohjata ja tukea jatko-opiskeluvalinnoissa sekä ohjata käyttämään opetus- ja työhallinnon sekä muita yhteiskunnan tarjoamia ohjaus-, neuvonta- ja tietopalveluita." Kuinkahan mahtavat tavoitteet toteutua kahden vuosiviikkotunnin puitteissa. Aihetta kommentoineet Vamos Starttityöpajan nuoret kokevat, etteivät he ole peruskoulun jälkeen vielä valmiita päättämään omista koulutusvalinnoistaan eivätkä ammattihaaveet ole vielä muotoutuneet kovinkaan selkeiksi. He kokevat, että yhteiskunta odottaa heiltä tuottavuutta, ja mielellään mahdollisimman pian heti peruskoulun jälkeen. Nuoret ahdistuvat erilaisten mahdollisuuksien valinnanpaljouden edessä eivätkä koe olleensa niin nuorina valmiita tietämään, mitä haluavat tulevaisuudelta. Suuri osa ei tiedä vieläkään, vaikka peruskoulusta on jo useampi vuosi. Miten tehdä valintoja? Yksi nuorista kiteytti niin hyvin valinnanvaikeuksien ytimen, että haluan siteerata hänen kommenttiaan kokonaisuudessaan: "Kun ihmiset kasvavat teineistä nuoriksi aikuisiksi he eivät oikein tiedä, mitä pitäisi tai mitä he haluaisivat tehdä. Jos vaihtoehtoja on vähemmän on valintoja helppo tehdä, mutta jos valinnanvaraa on liikaa, eivät ihmiset valitse mitään. Jos ajattelen vaikka omia mahdollisuuksia, voisin mennä lukioon, ammattikouluun, yliopistoon, ammattikorkeakouluun, oppisopimuskoulutukseen, perustaa oman yrityksen, mennä töihin, voisin jäädä kotiin makaamaan sosiaalituelle, voisin tehdä mitä vain, mutta ei ole mitään, mitä pitää tehdä. Jos olisin syntynyt 100 vuotta sitten ei tarvitsisi tehdä valintoja. Vaikka valinnanvapaus on lisääntynyt, tuki ei ole lisääntynyt samassa suhteessa. Kun peruskoulu, amis tai lukio loppuu, monella on vaikeuksia tietää mihin siitä lähtisi, on tyhjän päällä. Ja se on asia, johon ei paljon koulussa valmisteta. Opo neuvoo kyllä, jos tietää mitä haluaa, mutta sitä ei opeteta, että mistä tietää, mitä haluaa, miten tehdä valintoja." Pohditaan nuorten kanssa ryhmissä! Varjos peräänkuuluttaa kymppiluokkia ja ammattistartteja, joissa tulevaisuuttaan voi miettiä rauhassa. Samaa mieltä ovat myös Starttityöpajan nuoret. He kokevat pakkoyhteishaun turhana pakkona, jos ei vielä tiedä, mitä elämältä haluaa. Usealla on jäänyt toisen asteen koulutus kesken siksi, ettei päässyt sinne minne halusi. Vaihtoehdot olivat usein ei mitään tai pakko mennä. Epäkiinnostavakin koulutus aloitettiin, sillä se tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin ei mitään. Nuoret kokevat, ettei yhteiskunnan pitäisi painostaa ihmisiä hakemaan johonkin vain siksi, että pitää hakea. He toivovat enemmän sellaisia vaihtoehtoja, joissa voisi miettiä pitkällä aikavälillä tulevaisuuttaan, enemmän kymppiluokkia, ammattistartteja, valmentavaa koulutusta ja ihan uusiakin toimintamuotoja. He haluavat pohtia tulevaisuuttaan ryhmässä yhdessä muiden kanssa. Ihminen pystyy yhdessä muiden kanssa ja muiden kautta löytämään itsensä ja vastaukset ongelmiinsa. Kuten yksi nuori totesi, tällaisia asioita ei voi parhaiten ratkaista antamalla ihmiselle pieni lehtinen, jossa lukee, miten ongelmat ratkaistaan. Nuoret ideoivat ryhmämuotoista kolmas sektori meets koulu -tyyppistä toimintaa, jossa voisi tulevaisuuden miettimisen ohella myös opiskella. Myös yläasteelle ideoitiin opotuntien pohjalta kursseja, joissa pienryhmissä voisi pitkällä aikavälillä pitkin yläastetta miettiä tulevaisuutta yhdessä samojen ihmisten kanssa. Ideat siitä, mitä haluaa tehdä olisivat hautumassa pidemmän aikaa, eikä tulevaisuuttaan alkaisi miettiä vasta ysiluokalla. Silloin on jo kiire. Mielekästä toimintaa Toisen asteen koulutuksen pakkoyhteishaun sijaan yhteiskunnan tulisi kannustaa nuoria hakeutumaan valmentaviin ja ohjaaviin koulutuksiin, työpajoihin tai muuhun toimintaan, jossa tulevaisuuttaan voi rakentaa kaikessa rauhassa. Starttityöpajan nuorten mielestä pitäisi olla enemmän kannustusta pitää välivuosi. He kokevat, että välivuosi ja muut vaihtoehdot nähdään liian usein epäonnistumisena, vaikka olisi hyvä, että voisi käyttää koko vuoden siihen, että tutustuisi eri oppilaitoksiin ja työpaikkoihin. Sen lisäksi, että suurin osa nuorista ei ole kypsiä päättämään sitä, mitä he haluavat tehdä kymmenen vuoden kuluttua, osa heistä kaipaa tukea ammatinvalinnan lisäksi myös muuhun arjen ja elämänhallintaan sekä minäkuvan ja identiteetin selkiyttämiseen. Paitsi ohjausta ja neuvontaa tulisi lisätä nuorten mahdollisuuksia mielekkääseen toimintaan, jossa omaa minuuttaan ja tulevaisuuttaan saa vielä rakentaa kaikessa rauhassa ilman paineita siitä, että elämän suuria päätöksiä täytyisi tehdä itse vielä keskeneräisenä. "On vaikea lähteä juoksemaan, jos ei tiedä, mihin suuntaan pitäisi juosta. Sanotaan vaan että tee, muttei anneta mitään ohjeita." Eeva Piha, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa alla olevista linkeistä Nuorten yhteiskuntatakuu Vamos Starttityöpaja Ihatsu-Koskela: Perusopetuksen opetussuunnitelma Opintojen keskeyttäminen
Olisiko asuinaluedemokratiasta apua köyhyysongelmiin?
Köyhyys on ilmiö, johon ei tunnu löytyvän ratkaisua. Köyhyyttä voi määritellä subjektiivisesti tai objektiivisesti. Länsimaissa asuva ihminen voi pitää itseään köyhänä, vaikka hänellä on kymmenkertaisesti rahaa verrattuna Afrikan slummissa asuvaan ihmiseen. Suomessa asuvan ihmisen köyhyyttä voidaan kuvata suhteelliseksi, kun puolestaan afrikkalaisen köyhyys on luonteeltaan absoluuttista. Monen mielestä voi olla moraalitonta tai itsekästä puhua länsimaisten ihmisten köyhyydestä, kun maapallolla on paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään – ei ruokaa, ei vaatteita, eikä asuntoa. Silti suhteellinen köyhyys on yhtä todellista sille, joka sitä kokee. Köyhyys ei ole laiskuudesta kiinni Stephen C. Smith kertoo kirjassaan Ending Global Poverty – A Guide to what works millaisia köyhyysloukut nyky-maailmassa ovat. Hänen mukaansa syyt köyhyyteen ovat pääosin rakenteellisia, eikä yksilö siksi pysty yksin niitä selättämään. Köyhät tarvitsevat siis yhteisöllistä tukea ja yhteiskunnallisia rakenteita jättääkseen köyhyysloukut taakseen. Smithin mukaan köyhyys on mahdollista selättää. Hänen mielestään siihen tarvitaan kahdeksan ”avainta”. Niistä mikään ei yksin riitä, mutta niitä yhdessä käyttämällä köyhyys voitaisiin yhden sukupolven kuluessa poistamaan maapallolta. Nämä avaimet ovat: 1. Aikuisten terveydestä ja ravinnon saannista huolehtiminen (mistä seuraa se, että he jaksavat tehdä töitä ja lasten ei tarvitse työskennellä, vaan lapset voivat kasvattaa osaamistaan) 2. Peruskoulutus (seurauksena riippumattomuus ja pääoman kasvu) 3. Luotto ja vakuutus työtä tekeville 4. Pääsy toimiville markkinoille ja mahdollisuudet hankkia varallisuutta 5. Pääsy teknologian hyödyille (tuotantoa voidaan tehostaa) 6. Pysyvä ja vakaa ympäristö (kestävän kehityksen varmistaminen) 7. Yksilön henkilökohtainen voimaantuminen (ja vapautuminen hyväksikäytöstä) 8. Yhteisön voimaantuminen tai valtaistuminen (tehokas osallisuus maailmassa myös laajemmin). Suomalainen köyhyys Onko suomalainen köyhyys samanlaista kuin Smithin kuvaukset globaalista köyhyydestä? Voiko näitä edes verrata? Suomessa käydään tällä hetkellä kiivastakin keskustelua siitä, pitäisikö kaikille ihmisille turvata perustulo. Osa perustulon vastustajista näkee, että perustulon käyttöönotto heikentäisi ihmisten halua työntekoon ja yhteiskunnan verovaroilla ”siipeily” lisääntyisi entisestään. Perustulon puolustajat toivovat perustulon olevan vastaus toimeentulotuilla elävien ihmisten köyhyyteen. Ottamatta kantaa perustuloon sen enempää, haluaisin nostaa näkyville köyhyyden monimutkaisen ongelmavyyhden. Köyhyys on rahattomuutta, mutta se on paljon muutakin: osattomuutta ja syrjäytyneisyyttä yhteiskunnan palveluista ja toiminnoista, terveyseroja ja tietämättömyyttä. Pelkkä rahan lisääminen yksilöille ei ratkaise köyhyysongelmaa. Smith puhuu kirjassaan asioista ja ilmiöistä, jotka ovat yleisiä absoluuttisen köyhyyden alueilla. Eroosiota, sotia, kielitaidottomuutta tai lasten työssäkäyntiä ei Suomessa onneksi esiinny. Kuitenkin aikuisten terveys ja ravinnonsaanti sekä yksilöiden ja yhteisöjen voimaantuminen ovat ilmiöitä, joihin voisi suomalaisessa yhteiskunnassa enemmän kiinnittää huomiota. Hyvin tyypillistä on, että rahattomuus johtaa ruokavalioon, joka ei ole terveellinen. Terveyteen kuuluu myös mielen hyvinvointi. Köyhän ruokavalioon saattaa kuulua päihteiden liikakäyttöä, jolla haetaan sisältöä arkeen ja sosiaalista hyväksyntää. Sairastavuus lisääntyy, mutta lääkäreihin tai lääkkeisiin ei ole varaa. Entä sitten voimaantuminen? Ihmisen on tärkeä kokea osallisuutta ja arvokkuutta omana itsenään, omassa yhteisössään. Toimettomuus ja neljän seinän sisälle jämähtäminen eivät edistä kenenkään hyvinvointia vaan pikemminkin pahentavat syrjäytyneisyyttä ja kynnys lähteä toimintaan tai työhön kasvaa. Riski päihteiden käyttöön puolestaan lisääntyy. Kun ihminen kokee voimattomuutta, tunnetta, ettei hän pysty vaikuttamaan elämäänsä, hän ei jaksa yrittää sinnitellä köyhyyttä vastaan. Smith sanoo kirjassaan, että ”Poverty and powerlessness are two sides of the same coin.” (Köyhyys ja voimattomuus ovat saman kolikon kaksi puolta.) Mitä tehdä? “Empowering the poor also frees them to innovate, to envision new possibilities, to become more productive, to find new ways to solve problems, and to form productive, cooperative relationships with others to achieve shared goals” (Smith 2005, 43). Voisiko vastauksena olla alueyhteisötyö – yhteisöjen innostaminen ja voimauttaminen? Helsingissä on käynnissä Demokratia-hanke, jonka tarkoituksena on parantaa kaupunginosien viihtyvyyttä ja asukkaiden osallisuutta. Sen tavoitteena on edistää kaupunkilaisten vaikuttamismahdollisuuksia. Esimerkiksi Helsingin Malminkartanossa viihtyvyyttä pyritään parantamaan kohentamalla alueen siisteyttä ja turvallisuutta. Kuitenkin jotain tuntuu puuttuvan. Tai itse asiassa paljonkin. Ensinnäkin tiedotus. Kuinka moni on kuullut näistä demokratia-hankkeista, joita on kymmenen ympäri Helsinkiä? Ei ilmeisesti monikaan, sillä hankkeen nettisivuille on tähän mennessä tullut neljä kommenttia. Ja toiseksi: Kaikkien osallisuus. Miten saadaan mukaan kaikki alueen ihmiset – ei vain niitä, jotka muutenkin osallistuvat kaikkeen toimintaan? Kuka kysyisi torin laidalla aamusta iltaan istuvalta miesporukalta, miten he haluaisivat osallistua alueensa kehittämiseen? Kuka soittaisi ovikelloa ja ottaisi alueen kehittämiseen mukaan myös vanhukset, jotka eivät enää uskalla poistua asunnostaan, koska pelkäävät kaatumista? Entä lapset päiväkodissa ja nuoret kouluissa? Entä ne, jotka eivät puhu kunnolla suomea tai eivät osaa käyttää tietokonetta? Miten heitä kuullaan, osallistetaan ja voimautetaan? Aluetta, osallisuutta ja ihmisten vaikutusmahdollisuuksia ei voi kehittää niin, että huono-osaisimmat tai heikommassa asemassa olevat jätetään toiminnan ulkopuolelle. Se vain entisestään polarisoi alueen ihmisten hyvinvointi- ja tyytyväisyyseroja. Sosionomina näkisin tällaisissa hankkeissa todella paljon potentiaalia myös köyhyyden selättämiseksi. Siksi onkin todella harmillista, jos tällaiset mahdollisuudet jäävät käyttämättä tai jos toiminta vain pahentaa syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten ulkopuolisuuden kokemusta. Satu Kinnunen, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helsingin Demokratia-hanke Smith, Stephen C. 2005: Ending global poverty. A guide to what works. Palgrave Macmillan, England.
KOULUSTA KIELTÄTYVÄ NUORI TARVITSEE LÄSNÄ OLEVAN AIKUISEN
Nuoren jääminen pois koulusta on merkki siitä, että hänen elämässään eivät kaikki asiat ole kohdallaan. Koulupoissaoloihin on aina jokin syy ja siksi toimenpiteet nuoren auttamiseksi on aloitettava heti. Perhe, koulu ja muu lähiympäristö muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jonka keskinäisellä yhteistyöllä ja vuorovaikutuksella voidaan vaikuttaa nuoren käytökseen ja koulumotivaatioon. Nuori tarvitsee tuekseen aikuisen, jolla on aikaa ja jolta voi saada konkreettista apua. Koulusta kieltäytyminen ei ole vain nuoren ongelma vaan huomiota on kiinnitettävä myös ympäristön toimintaan. Umpikujaan menneessä tilanteessa nuoren lisäksi tukea tarvitsevat usein myös vanhemmat. Koulusta kieltäytyminen Kearney (2008) määrittelee kouluhaluttomuuden lapsen tahdosta riippuvaksi, vaiheittain eteneväksi koulusta kieltäytymiseksi tai sen välttelyksi, joka ei ole lintsaamista tai koulupelkoa. Nuori haluaa ehkä välttää kouluun liittyviä asioita ja tilanteita, jotka aiheuttavat hänessä ahdistusta, masennusta tai psykosomaattisia oireita, kuten kokeita, esitelmiä, ryhmätöitä, tiettyä oppituntia tai vuorovaikutusta muiden oppilaiden kanssa. Näiden nuoreen itseensä liittyvien tekijöiden lisäksi syy voi olla myös vanhempiin tai perheeseen liittyvissä tekijöissä, jolloin nuori voi hakea huomiota omilta vanhemmiltaan. Toisaalta nuori haluaa ehkä vain tehdä jotain mukavaa koulun sijaan. Joidenkin nuorten kohdalla koulunkäyntihaluttomuuteen vaikuttavat samanaikaisesti monet syyt. (Kearney 2008:463.) Pitkäaikaisilla koulupoissaoloilla on merkittäviä yksilöllisiä vaikutuksia nuoren kasvun, kehityksen ja tulevaisuuden kannalta, sillä ne lisäävät nuoren yksinäisyyttä ja syrjäytymisriskiä. (Aho & Laine 2004; Myrskylä 2010, Myrskylä 2011; Lämsä 2009.) Siksi nuoren ympärillä olevien aikuisten sekä kotona että koulussa tulee puuttua aktiivisesti nuoren koulupoissaoloihin. Aikuisten asenteet Koulusta kieltäytyvien nuorten vanhemmat tietävät yleensä poissaoloista, mutta eivät jostain syystä puutu niihin tai eivät saa nuorta lähtemään kouluun. Nuori puolestaan saattaa ajatella, että kukaan ei voi auttaa häntä tai mikä pahinta, että ketään ei kiinnosta. Jos nuori on menettänyt luottamuksensa aikuisiin, voi sen muodostaminen uudestaan viedä aikaa ja edellytyksenä on, että nuoren lähellä on joku luottamuksen arvoinen aikuinen. Koulusta kieltäytymisen taustalla vaikuttavia tekijöitä ovat heikkojen kotiolojen lisäksi koulun huono ilmapiiri, läsnä olevan aikuisen tuen puute sekä nuorten heikko osallisuus heihin liittyvissä asioissa. Vanhempien myönteinen ja kannustava suhtautuminen nuoren koulunkäyntiin ja sen merkitykseen nuoren elämässä on tärkeää. Koulun aikuisten asenteet puolestaan vaikuttavat siihen, miten vastaanottava koulun ilmapiiri on nuoren mielestä. Huolimatta nuorten aikaisemmista vaikeuksista ja teoista nuori on otettava koulussa vastaan ja luotettava siihen, että jatkossa asiat sujuvat paremmin. Aikuisten tulee olla aktiivisia nuorta kohtaan ja osoittaa olevansa kiinnostuneita hänestä. Vaikeassa elämäntilanteessa oleva nuori ei kykene hoitamaan asioitaan aikuisten vaatimalla tavalla vaan tarvitsee tukea. Jos nuori unohtaa sovitun tapaamisen, tulee työntekijän tarjota uusi aika eikä odottaa, että oppilas välttämättä itse ottaa yhteyttä. Unohtunut aika saattaa nolottaa nuorta ja yhteydenotto tuntua vaikealta. Aikuisten käytöksellä, hyväksyvällä asenteella ja myönteisellä suhtautumisella nuoreen on vaikutusta siihen, että nuori alkaa nähdä itsensä ja koulunkäyntinsä niin tärkeänä itselleen ja muille että palaa kouluun. Myös aikuisten asenteet ja koulun ilmapiiri vaikuttavat siihen, millaisiksi nuoret kokevat osallisuutensa ja vaikutusmahdollisuutensa koulussa. Läsnä oleva aikuinen ja aikuisten keskinäinen yhteistyö Nuori tarvitsee elämäänsä ainakin yhden aikuisen, joka on kiinnostunut hänestä ja hänen asioistaan, jolta saa konkreettista tukea ja jonka kanssa voi miettiä tulevaisuuttaan. Nuori, jolla on koulunkäyntiin liittyviä ongelmia, tarvitsee tukea myös itsetunnon ja minäkäsityksen paranemiseen, tunteiden tunnistamiseen ja hallintaan sekä omaan elämänhallintaansa. Jos omat vanhemmat eivät jostain syystä voi olla nuoren tukena, voi saatavilla oleva aikuinen löytyä esimerkiksi koulusta tai läheiseltä nuorisotilalta. Nuoren kannalta tärkeintä on, että hänellä on riittävän pitkään lähellään aikuinen joka ei vaihdu koko ajan, ja joka auttaa esimerkiksi kouluun lähdössä tai rästiin jääneiden tehtävien ja kokeiden suorittamisessa. Läsnä olevan aikuisen tuen lisäksi on tärkeää, että koulusta kieltäytyvän nuoren kanssa toimivilla työntekijöillä ja muilla aikuisilla on selkeä työnjako, ja että he työskentelevät yhteistyössä ja samanaikaisesti. Tuen kohdistuessa samaan aikaan mahdollisimman monelle nuoren elämän alueelle voidaan nuoren ympärille rakentaa pysyvät tukirakenteet. Poissaoloihin keskittynyt työpari koulussa Joissakin kunnissa koulut työskentelevät tiiviisti yhteistyössä lastensuojelun kanssa tekemällä oppilaasta lastensuojeluilmoituksen, kun poissaolotunteja kertyy tietty määrä. Ennen lastensuojeluilmoitusta oppilaan asioita käsitellään koulun oppilashuoltoryhmässä, oppilas tapaa koulukuraattoria tai -psykologia ja myös vanhempia tavataan. Oppilas on voitu ohjata myös koulun ulkopuolisen tuen piiriin ja kouluun tulemista on yritetty helpottaa erilaisilla opetusjärjestelyillä. Nuoren elämä on tässä ja nyt, kotona, koulussa ja kaveripiirissä. Parhaiten nuorta voidaan tukea hänen omassa arkiympäristössään, joka koulupoissaoloista puhuttaessa on luonnollisesti koulu. Koulukuraattorit ja -psykologit, opettajista puhumattakaan, eivät nykyisillä oppilasmäärillään pysty tarjoamaan riittävästi tukea poissaolevalle nuorelle ja hänen vanhemmilleen. Kouluihin tarvitaan erityisopettajasta ja sosiaaliohjaajasta muodostuva poissaoloihin keskittyvä työparimalli, johon oppilashuoltoryhmä voi ohjata nuoren ja hänen vanhempansa. Tarvittaessa työparilla on mahdollisuus tehdä yhteistyötä nuorisotoimen, nuorisoaseman tai muiden koulun ulkopuolisten, mahdollisesti jo nuoren elämässä mukana olevien tahojen kanssa. Työparimallin avulla voidaan lisätä koulujen omia mahdollisuuksia tukea nuorta koulussa, ja sen avulla nuori saa rinnalleen aikuiset joiden puoleen kääntyä. Työparimallin tarjoama tuki myös vanhemmille voi vähentää tarvetta lastensuojelun työskentelylle. Koulupoissaoloja varten nimetyn työparimallin ajatus on sama kuin koulukiusaamiseen puuttuvissa toimintamalleissa, joissa kiusaamistilanteiden selvittämisestä vastaa koulussa oma työryhmä. Koulun keinoja puuttua poissaoloihin tulee kehittää enemmän oppilaan tarpeita vastaaviksi muuttamalla koulun toimintakulttuuria koulun sisällä ja suhteessa nuorten kanssa työskenteleviin koulun ulkopuolisiin tahoihin. Kaikkien niiden alojen koulutuksessa, jotka tähtäävät lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn, tulee painottaa aikuisten hyväksyvän, aidosti kiinnostuneen ja osallistavan asenteen tärkeyttä nuoria kohtaan. Sen lisäksi on huomioitava kyky moniammatilliseen yhteistyöhön nuoren ja vanhempien kanssa työskenneltäessä, koska vain siten saadaan aikaan pysyviä muutoksia nuorten elämässä. Artikkelin kirjoittajan Liisa Pelkosen Metropolia ammattikorkeakoulun sosionomi (YAMK) tutkintoon kuuluvan opinnäytetyön aiheena olivat koulusta kieltäytyvät yläasteikäiset nuoret, joilla koulumotivaation puuttumiseen ei liittynyt oppimisvaikeuksia tai muita tutkimuksissa todettuja erityisiä syitä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millä toimenpiteillä nuoret oli saatu palaamaan kouluun ja oliko muutosta pyritty saamaan itse nuoriin vai nuoren lähiympäristöön. Tarkoituksen oli myös löytää poissaoloihin vaikuttavia taustatekijöitä. Tutkimusaineistona olleet koti- ja ulkomaiset interventiot kerättiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Aineiston interventioissa toiminnan muutos liittyi lähinnä nuoren, vanhempien, koulun ja muiden toimijoiden, kuten projektityöntekijöiden sekä mm. nuoriso- ja sosiaalitoimen väliseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Aineiston interventioiden työmenetelmistä vain osa kuului kuntien tai kaupunkien pysyviin käytäntöihin. Interventiot olivat enimmäkseen eripituisia projekteja ja hankkeita, joiden ajaksi resursseja oli ohjattu koulupoissaolojen vähentämiseen. Aineistonhakuun liittyvien tekijöiden lisäksi havainto saattaa olla osoitus siitä, että nuorille ja perheille tarjottu tuki ei ole kunnissa pitkäjänteistä, vaan lyhytaikaisten hankkeiden ja projektien varassa. Liisa Pelkonen, sosionomi (Ylempi amk) opinnäytetyötä koskeva artikkeli Lähteet Aho, Sirkku & Laine, Kaarina 2004. Minä ja muut. Kasvaminen sosiaaliseen vuorovaikutukseen. 1.-3. painos. Helsinki: Otava. Lämsä, Anna-Liisa 2009. Tuhat tarinaa lasten ja nuorten syrjäytymisestä. Lasten ja nuorten syrjäytyminen sosiaalihuollon asiakirjojen valossa. Oulu: Oulun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Kearney, Christopher A. 2008. School absenteeism and school refusal behavior in youth: A contemporary review. Clinical psychology review 28 (2008) 451-471. Elsevier journal. Myrskylä, Pekka 2010. Taantuma ja työttömyys. TEM. Myrskylä, Pekka 2011. Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys. 12/2011. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. Pelkonen, Liisa 2013. Kun nuori ei mene kouluun. Opinnäytetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto.
Vastaavan koulukuraattorin kelpoisuus uudessa oppilashuoltolakiehdotuksessa
Hallitus on tehnyt lakiesityksen oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi. Laki pyrkii parantamaan koululaisen ja opiskelijan oppilashuoltopalveluja. Kommentoin tässä vain esityksen yhtä asiaa. Hallituksen esityksen mukaan kuntien tehtävänä olisi jatkossa järjestää myös vastaavan kuraattorin palvelut. Tehtävä on kunnille uusi ja tehtävän hoitaminen edellyttäisi nykyisen kelpoisuuslain mukaista sosiaalityöntekijän tutkintoa. Ja kuten tiedämme sosiaalityöntekijöistä on suuri pula kunnissa. On myös eriskummallista, että kelpoisuutta tällaiseen tehtävään ei olisi esim. sosionomi (Ylempi amk) -tutkinnolla. Tälläkin hetkellä ylempi amk-tutkintoa opiskelee useita jo nyt koulukuraattorin tehtävissä toimivia sosionomeja, jotka eivät siis olisi edes ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeenkään päteviä toimimaan vastaavan kuraattorin tehtävässä. Osaamista heillä siihen varmasti on ja motiivi kehittää kuraattorityötä. Yleensä he tekevät myös opinnäytetyönsä kuraattorin tehtäväalueisiin liittyen. He ovat jo tällä hetkellä erittäin hyviä koulun sosiaalityön asiantuntijoita. Miksi tässäkään ei haluta tunnustaa sosionomi ylempi amk- tutkinnon suorittaneiden osaamista koulun sosiaalityön tehtäviin? Sirkka Rousu, sosionomi ylempi amk-tutkinnon yliopettaja
SYRJÄYTTÄÄKÖ NUORIA RAKKAUDEN PUUTE VAI YHTEISKUNNAN KEHNOT PALVELUT?
Vai mistä on kyse? Työssäni oppilashuollon parissa olen paljon pohtinut tätä syrjäytymisen dilemmaa. Olen yrittänyt omasta perspektiivistäni käännellä ja väännellä tätä kysymystä ja päästä sen ytimeen. Työssäni lasten ja nuorten parissa havaitsen jatkuvasti, että tämän päivän lapset ja nuoret todella kaipaavat ihmistä, joka kuuntelee, joka hyväksyy, joka välittää ja luo turvan asettamalla rajat. Helsingin Sanomat kirjoitti 12.3.2013 olevan tavallista, että syrjäytynyt nuori on kertonut tarinansa 150-200 ammattiauttajalle. Eikö tämä ole älytöntä ja työskentelyotteissa jotain pahasti pielessä, että näin voi käydä? Kierre auttajalta toiselle kulkemisessa on lähtenyt todennäköisesti käyntiin jo päivähoitoikäisenä ja jatkunut edelleen koko peruskoulun ajan, kunnes painiskellaan ehkä jo isompien ja vaikeampien haasteiden kanssa - mukana kun ovat usein jo päihteet ja mielenterveyden ongelmat. Samassa lehtiartikkelissa (HS 12.03.13) Helsingin Diakonissalaitoksen tutkija Olli Alanen kertoo haastatelleensa 30: a nuorta syrjäytymiseen johtavista poluista. Näitä nuoria syrjäyttäviä tekijöitä hän toteaa olevan muun muassa: pallottelu palvelusta toiseen, ”ei toivotun asiakkaan” leima, yksinäisyys, kiusaaminen, masentuminen, peruskoulun kesken jääminen, alhainen itsetunto ja vähäinen itsekunnioitus, luottamuksen puute muihin ihmisiin, luottotietojen menetys, asunnottomuus. Alasen tutkimuksessa yhteisiä olivat kokemukset yksinäisyydestä, masennuksesta, kouluvaikeuksista ja kiusaamisista. Puolet tutkimusjoukosta koki itsensä epäonnistuneeksi. Nämähän ovat asioita, joiden täytyisi herättää jokainen lasten ja nuorten parissa työskentelevä ammattilainen. Mitä voimme tehdä toisin, jotta edellä mainituilta kokemuksilta vältyttäisiin tai niiden yli selvittäisiin? Herätkää! Täytyisi herättää meidät ammattilaiset, viranomaiset, palveluidentuottajat …mutta miksi vain meidät? Artikkelissa ei mainita sanallakaan näiden lasten ja nuorten vanhempia. Yleisemminkin olen havainnut olevan niin, että vanhemmuuteen kuuluvasta vastuusta ja tehtävistä vältetään puhumasta, ettei vain kukaan syyllistyisi. Onko niin, että yksin viranomaistaho ja erilaiset palvelut voivat pelastaa nuoren syrjäytymiskierteeltä? Jos nuori ei arvosta itseään ja luota kanssaihmisiin, missä ovat juuret sille? Eikö kyse ole viime kädessä välittämisen ja rakkauden puutteesta? Voimmeko me ammattilaiset työskentelyllämme korvata rakkauden ja välittämisen puutteen? Edellä kuvattujen taustatietojen valossa emme ainakaan ole kovin onnistuneet näinä ”rakkauden ammattilaisina”. Millä tavoin voimme ammattilaisina estää saman rakkauden ja välittämisen puutteen jatkumon seuraavien sukupolvien ollessa kyseessä? Oppilashuollossa työskentelevänä en voi olla kommentoimatta edellä mainittuun kiusaamisen kokemukseen. Miten voi olla mahdollista, että koulukiusaamisesta on tullut niin suuri halvaannuttava tekijä yhteiskunnassamme? Ketkä kiusaavat? Eivätkö ne ole heitä, joita itseä kiusataan esimerkiksi kodin piirissä jollakin tavalla, heitä joille ei ole tarpeeksi kerrottu, että toisia ei saa loukata ja kaltoin kohdella tai heitä, jotka eivät edes tiedä, että välittämistä voi ilmaista ihan yhtälailla kuin pahaa oloa? Päivähoidolla ja kouluilla on tärkeä tehtävä opettaa sosiaalisia taitoja ja toisten huomioonottamista, mutta aitoja rakkauden ja välittämisen kokemuksia sekä arvostusta lapsella ja nuorella on mahdollisuus saada vain läheisiltään. Sitä ei voi ulkoistaa perheiltä pois, vaan ennemminkin tehdä yhteistyötä ja kannustaa sekä tukea perheitä rakkauden ja välittämisen osoittamiseen. Tämän uskon olevan meidän ammattilaisten tehtävän. On yritettävä tuoda esiin lapsista ja nuorista kaikki se hyvä, mikä heissä on, ja kannustaa perheenjäseniä ja muita läheisiä välittämään toisistaan sanoin, puhein ja teoin, keinoja kaihtamatta. Katariina Mäki-Kokkila, sosionomi YAMK-opiskelija
Ajatuksia palvelukulttuurin muutostarpeista
Ihmisen onni ja muuttuva maailmamme Ihmisen onnellisuus on kiinni hyvästä tuurista ja sattumasta, niin kuin rulettipelissäkin. Kuitenkin, mielestäni tärkeintä onnessa ei ole onni sinänsä, vaan hetki, jolloin sen kokee. Lasten ja perheiden onnen etsimisen tarve ei ole muuttunut mihinkään vuosien saatossa, mutta ihmisten elämänkenttä on muuttunut, ja se on ollut voimakkaassakin muutoksessa viime vuosina. Kodin ihmissuhteet, perheiden verkostot ja yhteydenpitokulttuuri ovat olleet muutoksen kourissa. Myös julkisen sektorin palvelutuotanto on ollut muutosliikkeessä peruspalveluiden tuottamisesta palveluihin, jotka edellyttävät erikoisosaamista. Hölmöläisten hommaako? Julkisalan sosiaali- ja terveyspalvelualalla on vallinnut sektorijakoinen asiantuntija- ja ongelmakeskeinen työorientaatio, joka on pyrkinyt tuottamaan hyvinvointia satavuotisen historiansa aikana tehdasmaisella palveluiden tuotantonäkökulmalla. Tosin, aivan viimevuosina on sektorijakoisuuden rinnalle tuotu mm. tilaus/tuotanto -organisaatiota ja elämänkaarimallia julkisen sektorin organisaatiomalliksi. On mielenkiintoista nähdä, toimiiko nuo uudet tuulahdukset kuntarakenteessa, vai työllistävätkö virkamiehet vain toinen toisiaan? Hölmöläisten hommaako? Jokatapauksessa sektorirakenteisessa organisaatioissa on ollut haastavaa toteuttaa työntekijäverkostojen rajojen ylityksiä ja yhdessä tekemisen kulttuuria. Pulmat eivät ole liittyneet pelkästään resursseihin, lainsäädäntöön tai yhteistyön toteuttamiseen liittyviin näkökohtiin. Näiden lisäksi haasteena on ollut myös, kuinka saada asiakkaan omat verkostot mukaan yhteistoimintaan. Tulevaisuuden menestystekijät ja työkulttuurin muutostarve kuntapalveluissa Näyttää siltä, että palvelujärjestelmän kyky toimia hyvinvointia lisäävällä tavalla puuttumisen paikoissa kasvaa tulevaisuudessa. Työssä korostuu oikea-aikaisuus, yhteistyö, sekä tuen ja kontrollin sopivan balanssin löytäminen. Kuinka hyvin pystymme tulevaisuudessa vastaamaan tämän ajan tuomiin haasteisiin, on ratkaiseva menestystekijä kuntapalveluissa. Nykyinen tilanne on luonut tarpeen palveluiden kehittämiseen dialogiseen suuntaan. Yhteistyön tunnustelu, varhainen tukeminen ja puuttuminenkin, edellyttävät yhteyden syntymistä työntekijän ja asiakkaan vuorovaikutustilanteissa. Kuinka huolta käsitellään ja kuinka huolesta puhutaan? Vuorovaikutuksen onnistuminen on asiakastilanteen jatkon edistymisen kannalta merkityksellistä. On siis syntynyt tarve kouluttaa hyvinvointiammattilaisia dialogiseen työkulttuuriin. Juurruttamisen haasteet ja voimaannuttava työote Palvelujärjestelmämme kykyä vastata nykyisiin haasteisiin tulee kehittää pitkäjänteisesti ja prosessimaisesti. Projekteina toteutetut palveluiden ja hyvinvoinnin kehittämiset eivät ole ottaneet juurtuakseen arjen työkäytäntöihin. Palvelukulttuuriimme ja työorientaatioomme kohdistuu muutostarpeita, joista ainakin seuraava listaus antaa ajattelemisen aihetta: Tarve siirtyä ongelmakeskeisyydestä voimavarasuuntautuneeseen työotteeseen, tarve siirtyä dialogiseen palveluun, tarve siirtyä yksin työskentelystä verkostomaiseen työskentelyyn ja yhdessä tekemiseen, asioiden käsittelytapaan liittyvä muutostarve; esimerkiksi asiakkaan asioiden käsittely ilman asiakkaan läsnäoloa tai suostumusta, vain perustellusta syystä tai poikkeustapauksessa. Ja lopuksi vielä, oman toiminnan muuntelumahdollisuuksien tarve. Loppupeleissä vain omaa toimintaansa tai elämäänsä voi muuttaa. Jukka, sosionomi (Ylempi amk) -opiskelija
Suomen nuoret voivat entistä – paremmin
Aamujunassa Metron tekstiviestipalstaa lukiessa nuorten pahoinvointi on yleinen keskustelunaihe. Tämä keskustelu on selkeästi heijastusta myös siitä, minkälaista kuvaa mediassa osittain annetaan. Sosiaalialalla työskennellessä ei itsekään aina saa oikeanlaista kuvaa suomalaisten nuorten tilanteesta, vaan se voi vääristyä. Suomen nuorisoyhteistyö - Allianssi ry kokoaa kahden vuoden välein ”Nuorista Suomessa” - julkaisun. Julkaisu antaa selkeätä informaatiota suomalaisista nuorista, heidän elinoloistaan ja asemastaan. Raportti julkaistaan kahden vuoden välein ja se on ajankohtaisiin nuoria koskeviin tutkimuksiin pohjautuva. Ensimmäinen sarjaan kuuluva raportti on laadittu vuonna 2001 ja tuorein on vuodelta 2012. Viimevuosien trendi on, että nuorista enemmistön hyvinvointi on kasvanut. Laiskoiksi Suomen nuoria ei oikein voida katsoa, kiinnostus työhön ja koulutukseen ovat tilastojen valossa korkealla tasolla, niin kuin edellisissäkin Allianssin koonneissa. Kahdella kolmesta nuoresta on vaativan koulunkäynnin lisäksi jokin harrastus. Kaksi viidestä nuoresta olisi valmis lähtemään mukaan vapaaehtoistoimintaan, jos siihen on tilaisuus. Myös terveyteen liittyvä toiminta on kohentunut viimevuosina. Tupakoimattomien nuorten osuus on kasvanut selvästi 2000-luvun aikana. Nuorten viikoittainen alkoholinkäyttö on vähentynyt vuosituhannen taitteesta sekä peruskoululaisilla että lukiolaisilla. Täysin raittiiden nuorten osuus on sekin kasvanut. Kaiken kaikkeaan Suomen jalot nuoret ovat fyysisesti terveitä ja 15–24-vuotiaista yli 80 prosenttia kokee terveydentilansa hyväksi. Myös elinolosuhteet, kuten taloudelliset puitteet ja suhteet vanhempien kanssa ovat valtaosalla hyvät ja turvalliset. Kyllä, keskimäärin Suomen nuoriso voi entistä paremmin ja korkeatasoinen opetus- nuoriso- ja kasvatustyö tuottaa tulosta. Haasteena onkin, että verrattain pieni osa voi huonosti, mutta kuilu huonosti voivien ja tilastoissa hyvin voiviksi katsottujen nuorien välillä kasvaa. Vuoden 2011 lopussa 16–29-vuotiaita oli vajaa 950 000, tästä noin 50 000 katsotaan henkilöiksi, jotka eivät kykene toimimaan aktiivisina toimijoina yhteiskunnan tyypillisissä toiminnoissa, kuten opiskelussa tai työelämässä. Tämä noin 5 % nuorista katsotaan siis syrjäytyneiksi. Vähemmän mukavaa luettavaa Allianssi raportissa on myös se, että mielenterveysongelmien takia eläkkeelle siirtyy enemmän nuoria kuin koskaan, kannabiksen käyttö on lisääntynyt ja nuorisotyöttömyys kasvanut. Ulkopuolisuus ja työttömyys siirtyvät ainakin osittain sukupolvelta seuraavalle ja vanhempien alkoholinkäyttö aiheuttaa haittoja joka neljännelle suomalaisnuorelle. Selkeästi suurimmalla osalla nuorista kuitenkin asiat luistavat siis hyvin ja heillä on energiaa suorittaa opintonsa ja päästä työelämään. Nuorten, joilla on voimia ja keinoja hoitaa opintonsa ja työelämänsä riittävällä tasolla, tulisi toimia ikään kuin tienavaajina sekä ryhmähengen ylläpitäjinä. Kaikkien ei tarvitse tehdä yhtä paljon, eikä osata yhtä paljon. Yhteiskunnassa täytyy olla tilaa erityyppisille tekijöille eikä syrjään jättäminen ei ole perusteltua milloinkaan. Olemme seuranneet mediassa Tukholman vakavia, reilusti ylimeneviä nuorten ”mielenilmauksia”, - isoja mellakoita. Tukholmassa nuorten tulo-, koulutus- ja työttömyyserot ovat alueittain suurempia kuin Suomen pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi mellakoiden ytimenä olleen Husbyn kaupunginosan työttömyys on kaksi prosenttiyksikköä isompi kuin Tukholmassa keskimäärin. Tukholmassa nuorten välinen kuilu koulujen ja kaupunginosien välillä on syvä ja ylisukupolvista. Selkeästi alueille keskittynyt syrjäytyminen ei ole suomessa näin ilmeistä, eikä sitä saa näin pahaksi päästää. Jos nämä noin 50 000 syrjäytyneeksi katsottua nuorta sijoittuu enenemässä määrin samoille alueille, ei positiivista sosiaalista nostetta pääse syntymään ja syrjäytyminen syvenee. Vastuu lähimmäisestä ei keskity pelkästään aikuisikään, vaan myös nuoria tulee auttaa ymmärtämään mitä lähimmäisestä huolehtiminen on. Tätä asiaa voidaan edesauttaa hyvällä integraatiopolitiikalla, monimuotoisilla opetusryhmillä ja työvoimapoliittisella toiminnalla. On syytä tukea aivan junnusta asti myös harrastustoiminnassa ”kaikki osallistuu” – tyyppistä toimintaa. Meidän, nuoria koskevien asioiden kanssa työskentelevien ei pitäisi tyytyä vaan rypemään ajatuksessa, että nuorten haasteet lisääntyvät. On syytä miettiä, miten saattaa sitä energiaa ja paloa mitä suurimmalla osalla nuorista on, myös niihin viiteen prosenttiin. Tässä viidessä prosentissa on valtavasti potentiaalia, piilossa olevaa osaamista ja lahjakuutta sekä purkamatonta energiaa. Kuinka saadaan se ilo ja energia esiin? Johannes Saarinen Kirjoittaja toimii nuorten työpajatoiminnassa työpajakuraattorina ja opiskelee sosionomin ylempää ammattikorkeakoulututkintoa.
Sosiaalialan työntekijä – yhteiskunnallinen vaikuttaja ja ihmisoikeustaistelija!
Ammattietiikka työntekijän tukena Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ammattieettinen lautakunta on laatinut sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet. Ohjeisto perustuu kansainvälisen sosiaalityöntekijäjärjestö IFSW:n eettiseen ohjeistoon. Ohjeet tukevat ammatti-identiteettiä ja niiden avulla voidaan tehdä tunnetuksi ammatillisuuden periaatteita. Ammattietiikka ei ole yleviä sanoja ja arjen yläpuolelle nousevaa retoriikkaa, vaan ne puhuttelevat minua sosiaalialan työntekijänä, mutta myös kansalaisena nyky-Suomessa ja laajemmin muuttuvassa maailmassa. Kun pysähdyn pohtimaan eettisten ohjeiden todellista merkitystä ja siirrän ne käytännön työtilanteisiin, löydän vastauksia perimmäiseen kysymykseen miksi teen tätä työtä ja mikä sen merkitys on. Tämä lisää työssä jaksamistani ja hyvinvointiani. Toisaalta eettisten ohjeiden ja arkitodellisuuden yhteentörmäys voi joskus aiheuttaa turhautumista ja uuvuttaa. Niin tai näin, yhteiset eettiset ohjeet viestivät mielestäni sosiaalialan kehittyneisyydestä ja pyrkimyksestä tasa-arvoiseen ja oikeudenmukaiseen mukaiseen yhteiskuntaan. Eettiset ohjeet ja arki Eettisten ohjeiden keskiössä ovat ihmisoikeuksiin, ihmiselämän arvokkuuteen ja ihmisarvoon liittyvät periaatteet. Tarkastelen muutamia eettisiä toimintaperiaatteita ja niiden toteutumista arjen työtilanteissani aikuisten asiakkaiden parissa ohjaavassa koulutuksessa ja ammatillisessa kuntoutuksessa. Itsemääräämisoikeus Ammattilaisen on omista arvoistaan ja elämänvalinnoistaan riippumatta kunnioitettava ja edistettävä asiakkaansa oikeutta tehdä omat valintansa edellyttäen, että tämä ei uhkaa muiden oikeuksia tai oikeutettuja etuja. Täysivaltainen asiakas on vastuussa omista valinnoistaan ja niiden seurauksista. (Talentia 2005) Oma näkemykseni asiakkaalle soveltuvasta ratkaisusta on usein ristiriidassa asiakkaan näkemyksen kanssa. Asiakas saattaa haluta työharjoittelun avulla kokeilla alaa, joka ei sovellu hänen terveydentilalleen tai ei edistä hänen työllistymistään. Toisaalta, yrittämisen ja erehtymisen kautta voi tapahtua oppimista, joka kehittää itsetuntemusta ja lisää hallinnan tunnetta. Osallistumisoikeus Ammattilaisen on edistettävä asiakkaansa sen kaltaista osallisuutta, joka lisää hänen mahdollisuuksiaan vaikuttaa elämäänsä koskeviin päätöksiin ja toimiin. (Talentia 2005) Ohjaavan koulutus ja kuntoutustoiminta perustuu vahvasti tälle eettiselle toimintaperiaatteelle. Osallistumisoikeus konkretisoituu varsinkin vammaisten henkilöiden kohdalla. Työnteon, koulutuksen, itsenäisen asumisen ja vapaa-ajan mahdollistaminen kaikille on tärkeä ihmisoikeuskysymys. Joskus aloitetaan pienin askelin; nuoren asiakkaan omat verkkopankkitunnukset tai opiskeluun tarvittavat apuvälineet edistävät molemmat asiakkaan osallisuutta. Oikeus tulla kohdatuksi kokonaisvaltaisesti Ammattilaisen on pyrittävä ottamaan huomioon asiakkaansa kaikki elämänalueet ja kohtaamaan hänet paitsi yksilönä myös osana perhettään sekä osana ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. (Talentia 2005) Myös tämä toimintaperiaate on mukana päivittäisessä työssäni. Esimerkiksi asiakkaan ammatillista suunnitelmaa laadittaessa pyritään huomioimaan tämän perhetilanne ja muut työllistymiseen vaikuttavat asiat; millainen työaika soveltuu pienten lasten vanhemmalle, entä millaista tukea työnantaja voi saada osatyökykyisen henkilön palkkakustannuksiin? Aloittakaamme keskustelu! Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet ovat siirrettävissä moneen toimintaan, työskenneltiinpä sitten päiväkodissa, ikääntyneiden parissa, aikuisten psykososiaalisessa ohjaustyössä tai vammaistyössä. Jokaisen sosiaalialalla työskentelevän tulisi pohtia eettisiä näkökulmia arjessaan. Niistä pitäisi keskustella työpaikoilla, työn ohessa, kehityskeskusteluissa ja kahvitauoilla. Muuttuvassa maailmassa ja pirstaloituneissa toimintaympäristöissä tulee palata perusasioiden äärelle; mistä on ihmisyydessä kyse ja miten voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta yhdessä. Mahtipontista ja naiivia ehkä, mutta sosiaalialan työntekijänä haluan ottaa ensimmäisen askeleen. Tuletko mukaan? Kaisa Priiki, sosionomi (Ylempi amk) -opiskelija Lisätietoa Raunio, Kyösti 2009: Olennainen sosiaalityö: Luku 3: Sosiaalityön arvot ja etiikka. Helsinki: Gaudeamus University Press. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry. Ammattieettiset ohjeet. Arki, arvot, elämä.
Henkilökohtaisella budjetoinnilla vaihtoehtoja kehitysvammaisten henkilöiden työ- ja päivätoimintaan
Helsingissä ja Vantaalla on pilotoitu henkilökohtaista budjetointia kehitysvammaisten henkilöiden työ- ja päivätoiminnoissa. Kokeiluun osallistujat – päämiehet – vaihtoivat yhden toimintapäivän haluamaansa muuhun toimintaan. Perinteisen toiminnan tilalle he valitsivat tavallisella työpaikalla työskentelyä, maatilan töitä ja vapaa-ajan toimintoja. Henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmässä palveluja tarvitseva henkilö saa itse määritellä palvelujaan ja hallinnoida niihin käytettäviä rahoja (1). Vantaalla henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilu käynnistyi syksyllä 2011. Kokeilu oli osa Kehitysvammaliiton ja Kehitysvammaisten palvelusäätiön koordinoimaa ’Tiedän mitä tahdon!’ –hanketta. Helsingissä kokeilu käynnistettiin ilman taustatoimijoiden apua syksyllä 2012. Prosessien myötä Vantaalla on myönnetty henkilökohtainen budjetti kahdelle ja Helsingissä neljälle henkilölle. Prosessit käynnistyivät päämiesten toiveiden ja tarpeiden kartoituksella yksilökeskeistä työotetta käyttäen. Kukaan päämiehistä ei halunnut kokonaan luopua toimintakeskustoiminnasta, vaan he vaihtoivat yhden toimintapäivän haluamaansa muuhun toimintaan. Kukin päämies käytti oman budjettinsa henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen, jotta saisi tarvittavan tuen haluamansa toiminnan toteuttamiseen. Sekä päämiehet, heidän läheisensä että työntekijät ovat olleet tyytyväisiä henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluihin. Erityisesti päämiesten vaikuttamismahdollisuuksien lisääntyminen sai kiitosta. Ilman henkilökohtaista budjettia he eivät olisi saaneet mahdollisuutta toteuttaa haaveitaan päiväaikaisen toiminnan suhteen. Työ- ja päivätoiminta – perinteitä ja uusia tuulia Työ- ja päivätoiminnassa on perinteisesti tehty paljon alihankinta- ja kädentaidon töitä, ja näin edelleen on (vrt. 2). Toiminnan sisältöjen monipuolistamista pidetään kuitenkin tärkeänä, ja erityisesti halutaan lisätä asiakkaiden vaikuttamismahdollisuuksia. Yksilökeskeisyys ja valinnanvapauden lisääminen ovat keskeisiä tavoitteita Helsingissä ja Vantaalla, ja henkilökohtaisen budjetoinnin käynnistäminen liittyi juuri näiden tavoitteiden saavuttamispyrkimyksiin. Palvelun käyttäjien itsemäärääminen on kuitenkin toiminnassa vielä vähäistä, ja sitä pyritään lisäämään yksilökeskeisellä työotteella ja henkilökohtaisella budjetoinnilla. Työ- ja päivätoiminnan palveluvalikoima toiminnan sisältöjen suhteen on jo jossain määrin monipuolistunut ja toimintojen uudistamisen tarve tiedostetaan kentällä. Keskeisin muutos tapahtuu kuitenkin työntekijöiden ajattelussa. Henkilöstöllä on halukkuutta toiminnan kehittämiseen ja yksilökeskeisen työotteen käyttöön, mutta muutosvastarintaakin on ilmennyt. Perinteisen työtavan poisoppiminen ja uuden opettelu ei ole helppoa. Näyttää kuitenkin siltä, että suuntaus on palvelujen yksilöllisyyteen ja järjestelmän uudenlaiseen joustavuuteen. Keskeisimmät tekijät vammauttavien ja itsemääräämisen toteutumisen esteiden poistamisessa ovat riittävä tuki ja yksilökeskeinen työote. Näiden avulla valtaa siirtyy henkilölle itselleen, poispäin järjestelmästä ja työntekijöiltä. Aktiiviseen tukeen liittyy aito kuuleminen ja ihmissuhteiden, päätöksenteon ja osallistumismahdollisuuksien tukeminen (3). Jos henkilö ei itse tee aloitteita, tulee hänelle antaa vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia valita. Henkilölle tulee antaa tietoa eri vaihtoehdoista ja tarjota kokemuksia erilaisista asioista. Kaiken perustana on tuetun päätöksenteon idea: kun henkilöllä on riittävästi tietoa asian taustoista, mahdollisista ratkaisuista ja niiden seurauksista, hän voi tehdä itsenäisiä päätöksiä – tarvittavaa tukea unohtamatta. Työntekijän rooli muuttuukin yksilökeskeisen työotteen avulla hoitajasta tai ohjaajasta mahdollistajaksi (vrt. 4). Henkilökohtaisen budjetoinnin haasteita ja mahdollisuuksia Henkilökohtaisen budjetoinnin haasteina esille nousi toiminnan koordinointi, budjettien kohdentaminen sekä henkilökohtaisen tuen järjestäminen. Palveluohjauksen ja sosiaalityön merkitys näyttäytyi toiminnan koordinoinnissa suurena, ja niihin resurssointia pidettiin tärkeänä. Henkilökohtaisen budjetoinnin mahdollisuudet näyttäytyivät asiakkaan itsemääräämisen paranemisessa. Vaikka henkilön toiveet ja tarpeet saataisiinkin esille yksilökeskeisen suunnittelun keinoin, eivät henkilön vaikuttamismahdollisuudet lisäänny, mikäli toiveita ja tarpeita ei pystytä toiminnassa huomioimaan eikä tavoitteita toteuttamaan. Henkilökohtainen budjetointi toimii yhtenä keinona toiveiden toteuttamisessa, yhtenä päiväaikaisen toiminnan järjestämistapana. Tuolloin henkilö saa itse päättää, mitä päivisin tekee saaden toimintaan osallistumiseensa tarvittavan tuen. Helsingin ja Vantaan kokeilujen perusteella henkilökohtainen budjetointi on toimiva vaihtoehto perinteisille työ- ja päivätoiminnoille. Etenkin kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla tarvitaan kuitenkin yksilökeskeistä suunnittelua budjetoinnin perustana. Ilman yksilökeskeistä suunnittelua voi tukea tarvitsevan henkilön olla hyvinkin vaikeaa ilmaista toiveitaan ja tarpeitaan. Riittävän tiedon saanti ja monipuoliset kokemukset erilaisista asioista helpottavat päätöksentekoa. Minna Eronen, Sosionomi (Ylempi amk). Kirjoittaja on laatinut aiheesta opinnäytetyönsä keväällä 2013. Lähteet Ahlsten, Marika 2012: Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilusta Tiedän mitä tahdon! –projektissa. Taustapaperi sosiaalihuollon lainsäädännön uudistustyöryhmälle. Kehitysvammaliitto. Taustapaperi sosiaalihuollon lainsäädännön uudistustyöryhmälle. Kehitysvammaliitto. Kairi, Tea – Nummelin, Tua – Teittinen, Antti 2010: Työtoiminnan käytäntö ja kokemus. Kriittisiä arvioita kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille järjestettävästä työtoiminnasta. Kehitysvammaliiton selvityksiä 6. Helsinki: Kehitysvammaliitto. Konola, Kirsi - Kekki, Sanna - Tiihonen, Petra - Marjamäki, Katja 2011: Tulevaisuus omissa käsissä - Miten päämies itse johtaa oman elämänsä ja palvelujensa suunnittelua. Teoksessa Ripatti, Päivi (toim.): Kehitysvammaisten asuminen. Uusi reformi 2010-2015. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Beadle-Brown, Julie – Mansell, Jim 2011: Yksilökeskeinen aktiivinen tuki mahdollistaa kehitysvammaisille hyvän elämän yhteiskunnassa. Teoksessa Konola, Kirsi – Kukkaniemi, Petteri – Tiihonen, Petra (toim.): Aktiivinen tuki. Kehitysvammaisten palvelusäätiö. 9 – 29.
PÄIVÄKOTIEN JA KOULUJEN RAKENTEITA ON RIKOTTAVA
Aamun lehdessä kerrottiin koulusta, jonka kevätjuhla ei ala tänä vuonna rehtorin tervehdyksellä, koska oppilaat ovat suunnitelleet koko juhlaohjelman. Nuorten osallistumiskyvyn lisäksi olennaista on, että rehtori ja opettajat ovat mahdollistaneet juhlan muodon muuttumisen luovuttamalla oman valtansa asiassa nuorille. Perinteinen kevätjuhlarakenne on rikottu. Lasten osallisuuden ja tasa-arvon suhteesta toukokuussa 2013 valmistuneen väitöskirjan mukaan, päiväkodin rakenne aiheuttaa eriarvoisuutta lasten välille vaikka lapsia kohdellaan yhdenvertaisesti. Varhaiskasvatustieteestä väitellyt Mari Vuorisalo havaitsi, että tutkitussa esikouluryhmässä kaikki lapset ovat mukana toiminnassa, mutta vain osa lapsista osallistui aktiivisesti keskusteluihin. Vaikuttaminen erityisesti aikuisten suuntaan tapahtui kuitenkin pääasiassa nimenomaan keskustelujen kautta, jolloin lapset joilla oli keskusteluun tarvittavia avuja saivat äänensä paremmin kuuluville. Keskustelutaitoiset lapset pääsivät siten vaikuttamaan ryhmässä muodostuviin asemiin ja määrittämään sitä kautta toimintaa. Vuorisalon mukaan syynä ilmiöön on päiväkotitoiminnan rakenne, joka ohjaa aikuisia ja lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Päiväkodissa opitut toimintamallit siirtyvät lasten mukana kouluun ja mahdollisesti aikuisuuteen saakka, joten havainto on tärkeä. Päiväkodin jälkeen koulussa voidaan tukea keskustelutaitojen kehittymistä, mutta yhtä suuri painoarvo tulee olla sillä, että mahdollistetaan vaikuttaminen myös toiminnallisesti. Kouluissa on tehty paljon oppilaiden osallisuuden lisäämiseksi, mutta rakenteet ovat pysyneet melko muuttumattomina. Koulun osallisuutta estäviin rakenteisiin tulee kiinnittää erityisen paljon huomiota juuri nyt, kun lööpit keväisten valtakonfliktien jälkeen huutavat tarvetta palata ”vanhaan kunnon koulurakenteeseen, jossa opettajilla oli sentään vielä valtaa”. Mitäpä jos myös mietittäisiin, missä tilanteissa sen vallan jakamisella ja erilaisten arkisten osallistumispaikkojen tarjoamisella päästäisiin parempaan lopputulokseen. Kevätjuhlan lisäksi koululla on melkein 10 kuukautta vuodessa aikaa tehdä tätä uudelleenjakoa. Näin ajatteli tänään sosionomi ylemmän amk –tutkinnon opiskelija Tuija Salovaara Lisätietoa Mari Vuorisalon tutkimuksesta
Kuka kääntää kehityksen suunnan – ajatuksia kouluväkivallasta
Lasten ja nuorten lisääntyvä pahoinvointi ilmenee kouluissa häiriökäyttäytymisenä, joka ei, lööppikirjoittelusta huolimatta, ole enää kenellekään uutinen, vaan lähes normaali yhteiskunnallinen ilmiö. Opettajat kampanjoivat kouluväkivaltaa vastaanja vanhempainyhdistykset peräävät ulkonaliikkumiskieltoa alaikäisille. Vaara- ja uhkatilanteet eivät ole vieraita lasten ja perheiden palveluiden työntekijöillekään. Tuntuu siltä, että kukaan ei mahda tilanteelle mitään. Olemmeko aikuisina ja sosiaalialan ammattilaisina valmiita hyväksymään tällaisen kehityksen suunnan? Lienee selvää, että perheet eivät selviä kasvatustehtävästä yksin, vaan tarvitsevat siihen yhteiskunnan tuen. Valitettavasti kuitenkin tuntuu, että kasvatuskumppanuus rakoilee palvelujärjestelmän monilla tasoilla. Koetaan, että mitkä tahansa säännöt rajoittavat yksilön vapauksia ja rajojen asettajat ovat epäsuosiossa. Kouluilla on kuitenkin tärkeä rooli yhteiskunnan arvojen toteuttajana ja perheiden kasvatustyön täydentäjänä. Jos koulun keinot loppuvat ja opettajat väsyvät, kuka kasvattaa tulevan sukupolven? Ratkaisuksi ei riitä lastensuojelu Uhkana on, että koulu ei pysty vastaamaan opetuksesta eikä oppilaiden ja opettajien turvallisuudesta. Rehtorit kaipaavat jo nyt oikeutta erottaa vakavaan häiriökäyttäytymiseen syyllistynyt määräajaksi, ja toivovat, ettäpäätös käynnistäisi pikaisesti myös lastensuojelulliset tukitoimet. Toimenpide turvaisi muiden oppilaiden koulunkäyntiä, mutta sysäisi erotettavan erityispalveluiden piiriin ja pois omasta yhteisöstään. Syrjäytymiskierre voi alkaa tästä. Kouluilta pitää löytyä riittävästi asiantuntijuutta ja toimintatapoja jokaisen oppilaan ongelmien ratkaisemiseksi omassa koulussa, tutussa ympäristössä. Vanhemmat eivät voi ulkoistaa kasvatusvastuutaan koululle, eikä koulu voi ulkoistaa kasvatusvastuutaan erityispalveluille. Rohkeutta tarvitaan Koulujen ongelmat pitää ottaa vakavasti. Yhteiskunnan kaiken sallivan asenteen pitäisi muuttua ja aikuisten pitäisi ottaa lisää vastuuta lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Kouluihin pitäisi palauttaa työrauha ja opettajille sallia keinot sen ylläpitämiseen. Kenellä on keinot toteuttaa tarvittavat muutokset? Opettajat penäävät lakimuutoksia, mutta jää nähtäväksi, saadaanko niillä syntymään tarvittavaa vaikuttavuutta. Poliittista päätöksentekoa ohjaavat taloudelliset näkökulmat ja teknologiateollisuuden retoriikka. Asennemuutos ja vaatimus yhteisvastuullisuudesta eivät yksin riitä. Lisäksi tarvitaan riittävät resurssit eli laadukasta opetusta ja toimivat, terveelliset tilat. Kuntien kiristyvässä taloustilanteessa varhaiskasvatus ja koulutus ovat olleet vuodesta toiseen ensimmäisiä kustannusten leikkauskohteita, sillä niitä ei ole turvattu vastaavilla sitovilla säädöksillä kuin sosiaali- ja terveyspalveluja. Mutta kun peruspalvelut pettävät, paine erityispalveluja kohtaan kasvaa. Joudutaan tilanteeseen, jossa vähenevistä verovaroista yhä suurempi osa on suunnattava lakisääteisiin erityispalveluihin, ja peruspalvelut heikkenevät entisestään. Perustetaanko lakkautettaviin homekouluihin tämän seurauksena koulukoteja ja nuorisopsykiatrian osastoja, jos lasten ja nuorten kehitystä ei kyetä nykymeiningillä tukemaan? Lapset ja nuoret ansaitsevat turvallisen ja laadukkaan oppimisympäristön. Opettajilla pitäisi olla mahdollisuus laajentaa ammatillista osaamistaan kattamaan opetuksen lisäksi myös kasvatuksellinen tuki. Kouluissa tarvitaan opettajien ja oppilashuoltohenkilöstön lisäksi riittävästi muitakin aikuisia lapsia ja nuoria varten, esimerkiksi kouluisäntiä, koululla toimivia nuorisotyöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia. Opetusryhmiä pitää pystyä tarvittaessa pienentämään. Ilman vanhempien rohkeampaa kasvatusvastuuta koulun työrauha ei kuitenkaan parane. Kodin ja koulun yhteistyössä on paljon käyttämättömiä voimavaroja. Tarvitaan tahtoa, mahdollisuuksia ja aikaa inhimilliseen arjen vuorovaikutukseen niin kodeissa kuin kouluissakin. Seuraavaan mielenosoitukseen on syytä lähteä koko kansakunnan voimin! Eerika Lahtinen ja Leena Rinne, sosionomi ylempi amk-opiskelijoita Lähteinä on käytetty Opettaja-lehden numeroita 16–17/2013 sekä Valtiovarainministeriön julkaisua 11/2013 Jorma Sipilä & Eva Österbacka. Enemmänongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Perheitä ja lapsia tukevien palvelujentuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus, johon linkki tässä.
Koulujärjestelmä- kuri vs. välittäminen?
Hyvä lapsuus- blogin ääressä häärää taas sosiaalialan lastensuojelun pitkälinjaiset ammattilaiset YAMK- opiskelijat Johanna ja Sonja. Tällä kertaa tartumme tulenarkaan puheenaiheeseen koulujärjestelmästä, opettajien oikeudesta tai oikeudettomuudesta kuriin ja mahdollisuuteen puuttua häiriökäyttäytymiseen. Aihe on viikolla puhuttanut paljon mediassa ja kantaa on otettu kärkkäästi puolesta ja vastaan Alppilan koulun opettajan saamiin potkuihin. Opettaja erotettiin välikohtauksen jälkeen, jossa koulun oppilas ei suostunut poistumaan ruokalasta, soitti suutaan opettajalle ja opettaja poisti hänet työntämällä oppilasta voimakeinoin ulos ruokalan tiloista. Koulujärjestelmän nykypäivän moninaiset haasteet Mietimme, onko koulujärjestelmä mennyt jo liian hyväksyväksi. Koulussa oppilaat saavat näyttää pahaa oloaan haukkumalla, huutamalla, uhkailemalla ja riehumalla. He saavat ivailla, nauraa ja haukkua opettajia mitä rankimmilla nimityksillä, ilman että tilanteeseen voidaan puuttua muuten kun sanallisesti keskustelemalla. Nykypäivänä ilmiöön on tullut uusi ulottuvuus kamerakännyköiden kautta. Kännyköillä kuvataan tilanteita ja nettiin leviää kokoajan entistä enemmän videoita opettajista ja koulutilanteista, jotka herättävät enemmän kysymyksiä kun vastauksia. Ruotsissa on olemassa nettisivut, joihin oppilaat lataavat videoitaan opettajista. Useissa videoissa oppilaat haastavat ja provosoivat opettajia heidän hermostumiseen asti. Opettajan hermostuminen kuvataan ja siitä tehdään pilaa. Onko vanhanaikainen kuri ja järjestys väistymässä ja tilalle tulossa ymmärtävä ja päätä silittelevä kulttuuri, jossa asioihin ei voida kunnolla tarttua ja häiriökäyttäytyjää vain ymmärretään. Vai eivätkö opettajat ole pysyneet ammatillisessa roolissaan kaiken haukkumisen ja riehumisen yläpuolella ja keskustelleet vain oppilaan kanssa koskematta tähän voimakeinoin? Asioilla on monta puolta. Alppilan koulun tilanteen olisi voinut yrittää hoitaa myös vähemmällä voimankäytöllä ja ohjata oppilasta kädestä pitäen ulos ruokalasta, mikäli puhe ei ole yrityksistä huolimatta tehonnut. Oppilaan kielenkäyttöön ja kunnioituksen puutteeseen on pystyttävä puuttumaan, jotta hyvät tavat, auktoriteetti ja kunnioitus säilyvät. Koulukulttuurin ja kurin murros Keskusteluissa on syytä kiinnittää huomio kasvatukseen ja vanhempien vastuuseen. Mistä kunnioitus syntyy ja lähtee, jos ei kotoa? Mistä opitaan mallit, joiden mukaan koulussa käyttäydytään ja ollaan. Koti, kasvatus ja mallioppiminen antaa lapsille hyvät eväät selvitä elämän läpi toisia ihmisiä kunnioittaen, kuunnellen ja arvostaen. Keskustelussa olisikin syytä miettiä, mitä lapsilta koulussa odotetaan ja vaaditaan. Asiat eivät kuitenkaan ole isoja tai mullistavia. Kysymys on hyvästä käytöksestä, mikä on suurimmalle osalle itsestään selvyys. Miten ja miksi koulukuri on sitten vuosien saatossa muuttunut ja muovaantunut hyväksyvämmäksi ja sallivammaksi? Hyväksymisessä ja ymmärtämisessä on toki paljon hyvääkin. Lapset huomioidaan tänä päivänä enemmän yksilöinä ja opetusta räätälöidään yksilön tarpeen ja kykyjen pohjalta. Kulttuurista ei saisi kuitenkaan tulla liian hyväksyvää ja sallivaa, joka antaa lapselle ja nuorelle mahdollisuuden häiriökäyttäytymiseen ja toisten oppimisen estämiseen. Opetuksessa yksilöllinen ote on hyvä ja turvaa lapsen oppimista, mutta sen taakse ei saisi kätkeä kaikkea ongelmakäytöstä. Vanhanaikainen kuri ja kunnioitus ovat tänä päivänä poistumassa, sallivuuden tieltä. Opettajilta odotetaan enemmän kasvattavaa ja hyväksyvää otetta. Lapsia tarkkaillaan yksilöinä, mikä usein tarkoittaa sitä, että lapselle annetaan ns. ”valtuudet käyttäytyä ja voida huonosti, koska hänen tilanteensa on sellainen”. Voiko välittämistä olla, jos on kuria? Mediassa on ollut paljon vastakkainasettelua välittämisellä ja kurilla. Aivan kuin välittäminen pois sulkisi kurin tai toisin päin. Mielestämme välittäminen on juuri kuria ja toimivuutta, mikä edistää kaikkien oppilaiden oppimista. Rauhallisen oppivan ympäristön pitäisi olla pääedellytys kouluun ja opiskeluun. Lasten oireiluun ja käytökseen pitäisi pystyä paremmin puuttumaan. Uskomme, että tähän myös suurin osa vanhemmista pyrkii ja haluaa. Anna Perho nosti kuuman perunan esille artikkelissaan ”Työkaverini läski sika”, ja painotti ettei koulua pidä pyörittää niiden ehdoilla, jotka häiriö käyttäytyy ja pilaa ilmapiirin. Perho toi osuvasti esille, ettei kurinpidon palauttamisessa ole kyse vanhan nöyryyttävän ja fyysiseen kurin palauttamisella, vaan yhteisellä pohdinnalla, missä rajat menevät ja mihin opettajien oikeudet riittävät. Jotta kouluun palaisi työrauha jokaiselle ja kunnioitus toisiaan kohtaan, tulisi opettajilla olla oikeuksia puuttua työilmapiirin sabotoijiin ja pilaajiin. Perho toi artikkelissaan osuvasti esiin, että koulujen ilmapiiri on nyt päästetty tilaan, jota aikuiset eivät ikipäivinä hyväksyisi työpaikoillaan. Vaikka kyse on lapsista, täytyy heidän kouluikäisenä jo harjoitella omia vuorovaikutustaitojaan ja kykyjään, jotta he aikuisena työelämässä pärjäävät. Perhon sanoihin: jos työkaverisi haukkuu esimiestä työpaikallaan läskiksi siaksi, huutaa, mekastaa, heittelee esineitä ja huudattaa musiikkia, esimiehellä saattaa mennä hermo. Tällä ajatuksella lähdemme kohti haasteellista lastensuojelutyötä ja puutumme edelleen käytöshäiriöisten lasten ja nuorten ongelmiin keskustellen, ohjaavasti ja joskus kädestä pitäen. Sonja ja Johanna, sosionomi Ylempi amk-opiskelijoita Aiheesta artikkeleita Iltalehti Ylen uutiset Iltalehti 2 Iltalehti 3
Kiusaaminen on vakava asia – siihen on puututtava entistä varhaisemmin!
Kiusaaminen on todellista jo päiväkodeissa Kiusaaminen on arkipäivää niin kouluissa kuin varhaiskasvatuksessa. Tietoisuus tästä on lisännyt toimia kiusaamisen ehkäisemiseksi. On todettu, että kiusaamiseen puuttuminen on vaikeampaa koulumaailmassa, sillä koulussa opettajien ei ole mahdollista seurata ja havainnoida lapsia samalla tavalla kuin varhaiskasvatuksessa. Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila ja erityisasiantuntijan Tuija Metso kertovat Uusisuomen artikkelissa Ekaluokkalaisia kiusataan – yllättävän moni tietää kiusaamisen kulttuurin olevan kouluissa jo hyvin vahvaa. Mielestämme onkin ensisijaisen tärkeää puuttua kiusaamiseen jo varhaiskasvatuksessa ja etsiä keinoja sen ehkäisemiseen, sillä näin toimimalla voidaan vähentävää myös koulukiusaamista. KiVa Koulu suunnannäyttäjänä Opetusministeriön rahoittama valtakunnallinen peruskouluissa toteutuva kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma KiVa Koulu on tehnyt tärkeää työtä, joka pitäisi mielestämme aloittaa jo varhaisemmassa vaiheessa lapsen kehitystä: päiväkodeissa ja esikouluissa. KiVa Koulu -ohjelma vähentää kiusaamista merkittävästi samalla, kun se myös lisää kouluviihtyvyyttä ja motivaatiota sekä vähentää nuorten masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta. Ohjelma sisältää konkreettisia työvälineitä kiusaamisteeman käsittelemiseksi oppitunneilla ja esille tuleviin kiusaamistapauksiin puuttumiseksi. Ajatuksena on, että oppilaille opetetaan sosiaalisia sekä tunne-elämän taitoja, jolloin kiusaamista ei pääsisi edes tapahtumaan. Mannerheimin lastensuojeluliiton tekemän Kiusaavatko pienet lapsetkin? – julkaisu nostaa esiin, että kiusaaminen päiväkodissa muistuttaa juuri samanlaista kiusaamismuotoa kuin koulussa. Miksi siis KiVa Koulu pedagogiikkaa ei aloiteta kunnolla jo varhaiskasvatuksessa? Alle kouluikäisten lasten vuorovaikutustaidot ovat vasta kehittymässä joten koemme, että KiVa Koulun tapaisella ohjelmalla voidaan lasten toimintatapoihin vaikuttaa vielä enemmän kuin nykyisillä kiusaamisen ehkäisymenetelmillä. Yksikkökohtaiset kiusaamisen ehkäisysuunnitelmat varhaiskasvatuksessa saattavat olla hyvinkin kirjavia eikä yhteistä linjaa välttämättä ole edes olemassa. Pohdimme siis, olisiko järkevämpää luoda valtakunnallinen ”yhtenäinen” toimintaohjelma, niin kuin KiVa Koulu, kaikkiin varhaiskasvatuksen yksiköihin. Tällöin toimintamenetelmät liittyen kiusaamiseen olisivat kaikilla samat. Varhaisen puuttumisen tärkeys Työkokemuksemme myötä olemme huomanneet, että kiusaamista tapahtuu niin kouluissa kuin varhaiskasvatuksen puolellakin. Kiusatuksi joutuminen aiheuttaa lapsille sekä nuorille pahoinvointia ja lisää syrjäytymisen riskiä. Emme halua lasten ja nuorten kokevan samankaltaisia tunteita, kuin Oona kuvailee Helsingin Sanomien (18.4.2013) mielipidepalstalla ajatuksiaan kiusatuksi tulemisesta. Oonan kertomuksen luettua voi aistia sen mielipahan, mitä kiusaaminen tuottaa nuorelle. Jo alakoulussa alkanut kiusaaminen aiheutti hänelle ulkopuolisuuden tunteita ja jatkuva haukkuminen väritti Oonan arkea. Mietimme, montako kertaa lapsen mieli kestää kohdata toisen lapsen torjunnan, ivan ja avoimen vihamielisyyden. Minkälaiseksi muotoutuu pienen ihmisen itsetunto ja minäkuva, jos hän saa päivittäin osakseen pilkantekoa ja jää jatkuvasti ulkopuoliseksi? Lasten keskinäisestä kiusaamisesta on syytä puhua ja se on välttämätöntä, koska yhdeksi koulusurmien motiivisiksi on paljastunut pitkään jatkunut kiusaaminen, ulossulkeminen tai ulkopuolisuuden tunne. On syytä herätä kiusaamisen ehkäisyn tärkeyteen jo varhaisemmassa vaiheessa! Haluamme painottaa, että KiVa Koulun tapaista toimintamenetelmää täytyisi tuoda jo lapsen varhaisemmille vuosille. Näin voitaisiin varmistaa ja turvata lasten ja nuorten parempi hyvinvointi sekä elinympäristö, jossa kiusaamista tapahtuisi entistä vähemmän. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisessa painotetaan ennaltaehkäisevän työn merkitystä. Kiusaamisen ehkäisy varhaisemmassa vaiheessa on lapsen hyvinvoinnin kannalta merkittävä tekijä. Haluamme peräänkuuluttaa varhaisen puuttumisen tärkeyttä. Turvallisen elinympäristön, jossa lapsi voi kokea itsensä arvostetuksi ja hyväksytyksi, rakentaminen on syytä aloittaa mahdollisimman varhain. Leni ja Sanna, sosionomi Ylempi amk-opiskelijoita Linkit Kiusaavatko pienet lapsetkin? Julkaisussa paneudutaan siihen, millaisena ilmiönä kiusaaminen esiintyy suomalaisissa päiväkodeissa. Linkki julkaisuun tässä. Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa. Julkaisu on osa Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Folkhälsanin hanketta Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten parissa. Linkki julkaisuun tässä. KiVa Koulu, linkki tässä. Kiusaaminen – ryhmän ulkopuolelle jääminen. Videossa koulukiusattu kertoo tuntemuksistaan. Linkki tässä. Ekaluokkalaisia kiusataan – yllättävän moni tietää. Vanhempainliiton toiminnanjohtaja ja erityisasiantuntija kertovat koulukiusaamisen kulttuurista. Linkki tässä.
Pelastusrenkaita vai pysyviä ennaltaehkäiseviä palvelukokonaisuuksia perheille?
”Rakas päiväkirja, sairastuin 11 vuotta sitten synnytyksen jälkeiseen masennukseen keskimmäisen poikani syntymän jälkeen. Makasin lattialla voimatta tehdä mitään, itkin, olin väsynyt ja voimaton. Saimme apua. Meille tuli Ritva.” (linkki tekstin lopussa) Ritva on perhetyöntekijä, joka saapui Johannan kotiin oikealla hetkellä, kun omat voimavarat olivat vähissä. Valitettavan usein käy kuitenkin niin, että Ritvan kaltaisia pelastusrenkaita odottaessa ehtii upota jo liian syviin aaltoihin. Ei tarvitse olla sosiaalialan ammattilainen, että ymmärtää sen, että vanhempien voimavarojen tukemiseen riittävän varhaisessa vaiheessa olisi syytä panostaa. Vanhemmuutta ei ole tarkoitettu yksinäiseksi puuhaksi tai yksin pärjäämiseksi. Vanhemmuus on sosiaalinen asia ja yksinäisyys aiheuttaa syrjäytymistä ja stressiä, mikä on suoraan yhteydessä lapsen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Miksi sitten ehkäisevään työhön ei panosteta, vaikka tämä olisi järkevää, taloudellista ja usein myös inhimillisesti ja eettisesti katsoen oikein? Tämä on erittäin hyvä kysymys, jonka Hanna Heinonen esittää Lastensuojelun keskusliiton blogitekstissään (linkki tekstin lopussa) hallituksen suuntaan. Heinonen viittaa perusteluissaan THL:n ja lastensuojelun keskusliiton tekemään selvitykseen lastensuojelun kustannuksista (linkki alla). Kustannusesimerkit ovat fiktiivisiä eivätkä kata täysin koko perheen kustannuksia, mutta osoittavat varmasti oikean suhteen varhaisen tuen ja lastensuojelullisten viimesijaisten toimien välillä. Vuoden laitossijoituksen hinnalla saataisiin muun muassa 3000 tuntia Ritvan tekemää perheiden kotipalvelua. Tosiasia on kuitenkin se, että kustannuksia katsotaan lyhytnäköisesti ja kunnille myönnetään lastensuojelun valtionosuuksia kodin ulkopuolisten sijoitusten perusteella. Onkin yhä suurempi riski siihen, että resurssit valuvat kunnissa muihin kohteisiin ennaltaehkäisevän lapsi- ja perhetyön sijaan, jos hallitus aikoo leikata kunnille osoitettuja valtionosuuksia edelleen ja olla korvamerkitsemättä niitä. Hyvä kiertämään On hienoa, että taloudellisesta tilanteesta huolimatta ympäri Suomea kehitetään jatkuvasti uusia hyviä käytäntöjä lastensuojeluun ja mietitään, miten kunnassa toimijat voisivat yhdistää voimavaransa ja uudistaa perhepalveluverkkoa paremmin paikallisia tarpeita vastaavaksi. Harmillista on kuitenkin se, että hyvät ja toimivat käytännöt eivät leviä, ja niitä aletaan kehittää alusta pitäen uudelleen jokaisessa kunnassa, jolloin kehittäminen vie itsessään aikaa arjen kohtaamisilta. Lastensuojelun keskusliitto haluaakin omalta osaltaan tukea hyvien käytäntöjen leviämistä laajemmin palkitsemalla vuoden kunnallisen lastensuojeluteon. Ensimmäistä kertaa jaettu palkinto sai tavoiteltua huomiota valtakunnan mediassa. Helsingin sanomien otsikon ”Neuvola, joka vähensi lasten sijoituksia” (linkki tekstin lopussa), on Imatran hyvinvointineuvola, jossa kaikki ensimmäistä lastaan odottavat perheet saavat tuekseen äitiys- ja lastenneuvolan lisäksi neuvolan perhetyöntekijän palvelut. Kuten Heinonen blogitekstissään hehkuttaa, Imatra onnistui kääntämään lastensuojelun menot laskuun ja pienentämään lastensuojelun laitospalvelumenoja yli 700 000 euroa pienemmiksi sillä, että kunnassa panostettiin yksinkertaiseen ja ennaltaehkäisevään tukeen. Imatran hyvinvointineuvolatoiminta onkin hyvä osoitus siitä, että raskaiden ja resursseja itsessään vaativien hallinnollisten rakenteiden luomisen sijaan kehittäminen on lähtenyt aidosti kuntalaisten tarpeista ja toiminnan sisällöstä käsin. Tavoitteet eivät ole korkealentoisia, vaan pyrkivät vastaamaan arjen työn tasolla alueen lapsiperheiden tarpeisiin. Tällöin toiminta myös tavoittaa tarpeen ja sen juurruttaminen pysyväksi osaksi peruspalveluita onnistuu ja on kannattava satsaus tulevaisuuteen. Perheiden kuuleminen ja palvelujen tuominen luonnollisiin yhteisöihin lähelle perheiden arkea on osoitus arjen kohtaamisen innovaatioista. Vanhemmat kokevat luonnollisesti helpoimmaksi huolista puhumisen peruspalvelujen piirissä toimiville ammattilaisille, joiden kanssa he asioivat eniten. Avun pyytämiseen ei muodostu kynnystä, eikä avun pyytämistä tai vastaanottamista tarvitse hävetä, kun sitä tarjotaan tutussa paikassa kaikille ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille perheen tilanteesta riippumatta. ”Oli tunne, että kaikesta pystyi puhumaan” kommentoi vanhempi perhetyöntekijän kohtaamista Helsingin Sanomien artikkelissa. Arjen yhteistyötä tukevat päätökset Sekä neuvolassa että päivähoidossa luodaan tärkeät ensikontaktit perheisiin ja näen, että yhteiskunnan heikossa taloudellisessa tilanteessa tulisikin panostaa siihen, että näitä universaaleja peruspalveluita vahvistamalla muodostetaan perheille varhaisen tuen vahva ja yhtenäinen verkosto. Tämä vaatii siirtymistä korulausein kirjatuista ylhäältä asetetuista tavoitteista perheiden tarpeista lähtevään päätöksentekoon Imatran osoittamalla tavalla. Tämä ei ole kuitenkaan tehty helpoksi kunnille, joissa tällä hetkellä yritetään löytää sote-uudistuksen kaltaisten julkilausumien rivien välistä totuus siitä, kuka ylipäätään tuottaa kunnan perustason palvelut tulevaisuudessa. Mahdollisuus on kuntien yhteistyön tiivistymiselle ja peruspalvelujen vahvistumiselle. Mutta jos rahoitus ja valtionosuuksien ohjautuminen kuntien välillä on edelleen ratkaisematta, on lähtökohtaisesti varhaisen tuen toteuttaminen asiakaslähtöisesti lähipalveluina toisen kunnan kanssa mahdollisuuden sijaan todellinen haaste. Kaisa Kakko, sosionomi (YLEMPI AMK) –opiskelija ja LTO Linkit kirjoituksessa viitattuihin julkaisuihin Aamulehti-blogi: Johannan päiväkirja Lapsiperheiden perhetyöstä ja pelastusrenkaista. Selvitys lastensuojelun kustannuksista Lastensuojelun keskusliitto –Blogi: Lapsen etu hallituksen kehysriihessä Helsingin sanomat 19.1.2013: Neuvola vähensi lasten sijoituksia
Asiakkaan itsemääräämisoikeus vs. työntekijän määräämisoikeus
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on selvittänyt vuoden 2012 aikana, miten sosiaalihuollon asiakkaiden oikeus tehdä itseään ja hoitoaan koskevia päätöksiä toteutuu lastensuojelun, vammaishuollon sekä mielenterveys- ja päihdehuollon ympärivuorokautisissa palveluissa. Selvityksessä kysyttiin sosiaalihuollon yksiköiltä itsemääräämisoikeuden toteutumisen lisäksi perusoikeuksien rajoittamiseen liittyvistä käytännöistä. Kyselyllä haluttiin erityisesti selvittää, tunnistavatko yksiköiden työntekijät ne menettelytavat ja toimenpiteet, joita omalla toimialueella on mahdollista käyttää, ja tuntevatko he niiden käyttöön liittyvät rajoitukset ja annetut ohjeet. (Valvira 2013.) Valvira on julkaissut tekemästään selvityksestä raportin (ks. alla) sekä ohjeen toimijoille (ks. alla), jolla on tarkoitus vahvistaa sosiaalihuollon asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumista ympärivuorokautisissa palveluissa. Valviran tekemä selvitys osoitti, että sosiaalihuollon itsemääräämisoikeuden rajoittamisen perusteisiin ja niiden käyttöön liittyy työntekijöiden joukossa epätietoisuutta. Valviran (2013) mukaan se johtuu osittain siitä, että toimintatapoja, joita on juurtunut yksiköiden toimintakulttuuriin, ei tunnisteta asiakkaan itsemääräämisoikeuden rajoittamiseksi tai pakotteeksi. Osittain myös rajoitustoimenpiteitä koskeva ohjeistus on vanhentunutta ja riittämätöntä. Asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumista tukeva toimintakulttuurin muutos edellyttää yksiköissä muun muassa omaksuttujen työkäytäntöjen arvioimista perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tekemällään ohjeella Valvira haluaa ohjata toimijoita vähentämään rajoitustoimenpiteiden käyttöä sosiaalihuollon ympärivuorokautista palvelua toteuttavissa yksiköissä. Ohjeen tavoitteena on auttaa tunnistamaan sallittujen ja kiellettyjen toimintatapojen rajapintaa ja siten edistää asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumista. (Valviran ohje 2013: 1.) Työntekijöiden epätietoisuutta vai tahdon puutetta? Mielestäni Valvira on selvityksellään ja ohjeellaan puuttunut sosiaalialan ammattilaisten näkökulmasta todella tärkeään aiheeseen eli asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumiseen. Sen pitäisi olla jokaiselle sosiaalialan ammattilaiselle itsestään selvä asia, jonka toteuttamiseen olemme saaneet valmiudet jo koulutuksessamme ja joka, on vahvistunut työelämässä. Silti Valviran selvitys tuo esille epäkohtia, jotka liittyvät nimenomaan työntekijöiden epätietoisuuteen asiakkaan itsemääräämisoikeiden rajaamisessa. Missä on menty vikaan? Onko ammatillinen identiteettimme noussut niin vahvaksi, että luulemme olevamme asiantuntijoita asiakkaan asioissa ja elämässä, emmekä muista tai halua enää kunnioittaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta? Luulemme ehkä, että koulutettuina asiantuntijoina me tiedämme paremmin mikä asiakkaalle on hyväksi ja oikein. Vai onko käynyt niin, että työtahti on muuttunut niin kiireiseksi, että emme ehdi huomioimaan asiakkaan itsemääräämisoikeutta esimerkiksi liian vähäisten työntekijä resurssien takia? Valvira korostaakin ohjeessaan riittävän ja ammattitaitoisen henkilökunnan merkitystä asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukemisessa. Riittävällä henkilökunnalla pystytään mahdollistamaan asiakkaiden aito kuuleminen ja voidaan vastata todelliseen palvelun tarpeeseen, eikä rajoitustoimenpiteitä tarvita korvaamaan henkilöstövajetta. (Valviran ohje 2013: 7.) Laki määrittää asiakkaan itsemääräämisoikeutta Laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sanotaan, että sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide sekä muutoinkin kunnioitettava hänen itsemääräämisoikeuttaan. Asiakkaalle on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa hänen palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Asiakasta koskevat asiat on käsiteltävä ja ratkaistava siten, että niissä otetaan aina ensisijaisesti huomioon asiakkaan etu. (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 2000/812 § 8.) Laissa määrätään asiakkaan osallistumisesta ja oikeudesta vaikuttaa hänen palvelujensa toteuttamiseen, mutta jääkö meiltä ammattilaisilta tämä kuitenkin huomioimatta? Pystytäänkö palveluja oikeasti toteuttamaan niin, että asiakas saa osallistua ja säilyttää itsemääräämisoikeutensa. Vai toteutuuko osallistuminen vain näennäisesti. Saako asiakas päättää kesäretken kohteesta ja ajankohdasta vai onko hänelle annettu valmiit vaihtoehdot, joista valita? Voiko hän kutsua ystäviänsä kylään milloin haluaa vai onko yksikössä vierailuajat? Saako täysi-ikäinen polttaa tupakkaa ja juoda alkoholia asumisyksikössä, vaikka ne voivat olla hänen terveydelleen haitaksi ja jopa aiheuttaa vaaratilanteen yksikössä. Voiko asiakas itse päättää mitä ja milloin hän syö vai onko työntekijöiden määrittelemä ruokavalio ja ruokailuajat ne, joita noudatetaan. Entä siivoaminen, pyykin pesu, peseytyminen tai ulkoilu, kuka niistä päättää, asiakas vai työntekijä? Onko nukkumaanmenoaika tai hiljaisuus määritelty työntekijöiden toimesta vai onko asiakkaalla näihin sananvaltaa? Nämä ovat esimerkkejä normaaleista ihmisen arkeen kuuluvista asioista, joista meidän kaikkien tulisi saada päättää ihan itse. Sosiaalihuollon ympärivuorokautista palvelua saavilla henkilöillä voi kuitenkin liittyä rajoituksia jopa näihin arjen ihan tavallisiin asioihin. Antamani esimerkit ovat vain jäävuoren huippu. Itsemääräämisoikeuden räikeä rajaaminen tai rikkominen voi pahimmillaan olla totaalista omasta elämästä ja sitä koskevista päätöksistä poissulkemista, jos yksikön toimintakulttuurissa on unohdettu kokonaan asiakkaiden osallisuus ja oikeus vaikuttaa. Kohtele niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan Osittain rajoituksia varmasti perustellaan sillä, että yksiköissä on luotava yhteiset säännöt ja toimintatavat, jotta toiminta on yhdenvertaista ja sitä voidaan ylipäätänsä toteuttaa. Ymmärrän hyvin tämän, koska olen itsekin työskennellyt asumisyksikössä ja organisointia todella tarvittiin, jotta palvelua pystyttiin toteuttamaan. Mutta haluaisin silti ravistella meidän työntekijöiden ajatusmaailmaa ja kyseenalaistaa asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumista sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa palveluissa. Jos sinä tai minä muuttaisimme asumisyksikköön asumaan, miten haluaisimme meitä kohdeltavan ja kuunneltavan? Riittäisikö itsemääräämisoikeutemme rajaamisen hyväksymiseen tieto siitä, että olemme tämän kyseisen palvelun tarpeessa ja tässä yksikössä toimitaan näin. Minulle se ei ainakaan riittäisi eikä mielestäni pidä riittää myöskään lastensuojelun, vammaishuollon tai mielenterveys- ja päihdehuollon ympärivuorokautisissa palveluissa asuville henkilöille. Jos jokainen työntekijä toteuttaisi sosiaalihuollon palvelua niin kuin haluaisi itselleen toteuttavan olisiko asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutuminen paremmalla pohjalla? Kristiina, sosionomi Ylempi amk-opiskelija Lähteet Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 2000/812. Annettu Helsingissä 22.9.2000. Valvira 2013. Itsemääräämisoikeuden toteutumisessa puutteita sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa palveluissa. Verkkodokumentti tässä. Valviran ohje 2013. Sosiaalihuollon asiakkaiden itsemääräämisoikeuden vahvistaminen. Verkkodokumentti tässä. Valviran selvitys 2013. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa palveluissa:lastensuojelussa, vammaispalveluissa, mielenterveyspalveluissa ja päihdehuollossa. Verkkodokumentti tässä.
Päihdeongelma ja asunnottomuus – ” Asunto on edellytys, jolta ponnistaa ”
Asunnottomuus edelleen yhteiskunnallisena haasteena Asunnottomuus on monitahoinen yhteiskunnallinen ilmiö, jonka poistamiseksi on valtiovallan toimesta laadittu jo vuosikymmenien ajan erilaisia asunnottomuuden poistamis- ja vähentämisohjelmia. Nykyiseen hallitusohjelmaan sisältyvän vuosille 2008-2011 ajoittuvan pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman tavoitteena on puolittaa pitkäaikaisasunnottomien lukumäärä vuoden 2011 loppuun mennessä ja poistaa pitkäaikaisasunnottomuus kokonaan vuoden 2015 loppuun mennessä. Asunnottomuuden poistamiseksi ja asuttamisongelmien ratkaisemiseksi yhteiskunnassamme ei ole yhtä ainoaa tapaa toimia. Monien asunnottomien ihmisten kohdalla ongelmat ovat hyvin kasautuneita, joita asunnottomuus ylläpitää, jopa pahentaa. Tarvitaan monenlaisia auttamiskeinoja. Pitkäaikaisasunnottomuudessa on kyse pitkittyneestä tai toistuvasta asunnottomuudesta, johon usein liittyy köyhyyden lisäksi vaikeita psykososiaalisia ongelmia kuten päihderiippuvuus ja mielenterveyden ongelmat, rikollisuus ja väkivalta. Asunnottomuus usein myös periytynyttä sukupolvelta toiselle. Päihdetyö ja asunnottomuus Päihdetyön näkökulmasta asunnottomuus on päihdekuntoutumista hankaloittava tilanne. Jos on päihdeongelma, ei saa asuntoa, toisaalta päihdeongelmaa taas ei saa asunnottomana hoidettua. Oman kodin puute, josta ponnistaa ja joka tukisi päihdekuntoutumista ja päihteettömyyden ylläpitoa on helposti tilanne, joka tuottaa epätoivoa. Myös päihdehoitoon hakeutuminen koetaan turhana. Myös laitoskuntoutuksen jälkeinen avohuollon tuki jää valitettavan usein toteutumatta asiakkaan asunnottomuuden vuoksi. Näin ei saisi olla! Asunto on päihdekuntoutumisen ja päihdehoitoon sitoutumisen kannalta keskeistä. Tämä tiedetään monen selvityksen ja tutkimusten kautta. Myös hallituksen pitkäaikais-asunnottomuuden vähentämisohjelman kautta asunnottomuuteen on saatu paljon ratkaisuja aikaiseksi. Päihdetyön näkökulmasta työtä kuitenkin vielä riittää. Päihdehuollon avohuollon toimintakäytänteisiin tulisi ehdottomasti rakentaa asunnottomuuden huomioon ottavampaa päihdekuntoutus suunnitelmaa. Asiakkaan hakeutuessa päihdepoliklinikalle, tulee jo ennen laitoskuntoutuksen alkua entistä tarkemmin selvittää myös asiakkaan asumistilanne. Asunnottomuustilanteen selvittely pitää aloittaa tiiviimmin osana päihdehoitoa. Laitoskuntoutukseen pääsy edellyttää asiakkaan motivaatiota päihdehoitoon, asunnottomuus ei siihen riitä perusteeksi, mutta asunnottomuus on asiakkaan tilanteessa ja päihdehoidon kannalta suuri huoli, johon pitää puuttua. Asiakkaan asumistilanteen haltuunotto on oltava aina osana päihdetyötä. Suurin haaste asunnottoman asiakkaan kohdalla on miten rakentaa prosessi, jossa laitoskuntoutuksen jälkeen varmennetaan asumisen jatkuminen esimerkiksi päihteettömyyttä tukevassa asumispalveluyksikössä tai tukiasunnossa. Asiakas ei voi palata päihdehoidosta kadulle tai porraskäytäviin, jossa päihdekäyttö ennen pitkään alkaa uudelleen. Asiakkaan pysyessä tuetusti raittiina, myös asuttamisessa voidaan edetä. Asiakkaan tilanteen mukaan päihdehoidon – ja asumisen tuki rakennetaan asiakaskohtaisesti, ja yhteistyössä muiden asumista tukevien viranomaisten kanssa. Asunnottomuus on monien päihdehuollon asiakkaiden kohdalla arkipäivää, johon ei yksin päihdehuollon resurssit riitä. Tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä eri viranomaisten kuten esimerkiksi sosiaalitoimen asumisneuvojien kanssa. On aika entistä tehokkaammin rakentaa toimivat yhteistyösillat päihdehuollon asiakkaan asumistilanteen varmentamiseksi. Yhteistyötä tehostettava myös päihdehuollon asumispalveluyksikön tai muun päihteettömyyttä tukevan asumispalveluyksikön kanssa, sosiaaliaseman asumisneuvonnan tai asunnottomien sosiaalipalvelun kanssa. Näin varmennetaan asiakkaan päihdekuntoutumisen jatkuvuus ja päihteettömän elämän ylläpito, mutta erityisesti asumisen jatkuvuus. Päihdekuntoutus ei saa valua hukkaan asunnottomuuden viedessä asiakkaan tilanteessaan uudelleen syvälle asunnottomuuden epätoivoon. Asunto on perusoikeus kaikille. Asunto ensin -periaatteen mukaisesti asunnottomalle kuuluu asunto ehdoitta sekä oikeus yksilöllisesti suunniteltuun tukeen. Tuen ensisijainen tehtävä on turvata asumisen jatkuvuus. Useissa maissa kehitetään Asunto ensin - ohjelman mukaisia asumispalveluja. Tavoitteena on tarjota koti myös pitkäaikaisasunnottomalle periaatteella ”asunto on toipumisen edellytys”. Anu Sin, Metropolian sosiaalialan Ylempi amk -opiskelija Lisätietoa Asunnottomuuden vähentämisohjelma. Linkki tässä. Artikkeli Helsingin Sanomissa, linkki tässä. Asunto ensin, pro gradu-tutkielma, linkki tässä.
Kynnykset pois – palvelu tilalle: kotipalvelu perheiden tukena
”Mietin et jos jo siinä vaiheessa,kun ei vielä mitään ongelmaa ookaan,niin antaa sitä tietoo”, sanoo Helsingin kaupungin lapsiperheiden kotipalvelun kehittämisen asiakaskeskusteluun osallistunut äiti. Perheille tulisi antaa kattavasti tietoa erilaisista arjen tukimuodoista ennen kuin tarvetta itse palvelun käyttöön on ehtinyt edes syntyä. Kotipalvelu perheiden tukena Kotipalvelun työllä on pitkät perinteet perheiden tukemisessa. Kotipalvelu perustuu sosiaalihuoltolakiin, ja se velvoittaa kuntia järjestämään palvelua sitä tarvitseville ja siinä laajuudessa kuin on tarvetta. Käytännössä kotipalvelun työllä avustetaan ja tuetaan arjessa selviytymistä silloin, kun siitä ei selvitä itsenäisesti esimerkiksi rasittuneisuuden, sairauden, synnytyksen, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella. (Sosiaalihuoltolaki 1982.) Lapsiperheille tarkoitettu kotipalvelun työ on vuosien mittaan kunnissa merkittävästi vähentynyt tai jopa lakkautettu kokonaan. Vuonna 2010 vain 1,5 % lapsiperheistä on saanut kotipalvelua, kun luku on vuonna 1990 ollut 8,2 % (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012: 25). Kotipalvelun työtä ollaan kuitenkin pikkuhiljaa elvyttämässä uudelleen, sillä se on merkittävä perheiden hyvinvoinnin tuki. Helsingin kaupungillakin kotipalvelu on kokonaismäärällisesti vähentynyt, mutta sitä on aina ollut saatavilla. Nyt kotipalveluun halutaan panostaa ja sen määrää lisätä. Kaupungissa onkin kerätty tietoa ja kokemuksia asiakkailta ja muilta kuntalaisilta siitä, miten heidän mielestään kotipalvelun työtä pitäisi kehittää. Avun hakemiseen on korkea kynnys Kynnys hakea kotipalvelua on korkea. Yleensä apua haetaan vasta siinä vaiheessa, kun elämässä on tullut eteen tilanne, jossa ei yksinkertaisesti pärjätä enää omin voimin. Havahdutaan siihen, että lasten hyvinvointi vaarantuu, jos apua ei haeta. Avun hakemiseen liittyy usein kuitenkin pelko siitä, mitä tapahtuu, jos myöntää, ettei jaksa. Lastensuojeluilmoitus ja huostaanoton pelko ovat yleisiä pelkoja, joiden vuoksi avun pyytämistä pitkitetään joskus jopa useita kuukausia. Avuntarpeen myöntäminen itselleen on vaikeaa. Tämän lisäksi erilaiset ulkopuoliset paineet tai muiden ihmisten asenteet vaikeuttavat avun piiriin hakeutumista. Suomalaisessa identiteetissä elää edelleen vahvasti yksin pärjäämisen asenne, eikä näin ollen avun vastaanottamisesta usein julkisesti puhuta. Puutteita voi olla myös palveluista tiedottamisessa, sillä kaikilla ei edes ole tietoa, että omaan tilanteeseen on saatavilla apua. Tiedottamista kotipalvelun olemassa olosta pitäisikin lisätä, jotta perheet tietäisivät olevansa siihen oikeutettuja. Tietoa pitäisi olla kaikilla perheillä, jopa heillä, joilla ei sen hetkisessä tilanteessa katsottaisi olevan tarvetta palvelulle. Sitä, milloin palvelun tarve muodostuu, ei voi ennustaa. Tieto palvelusta on tarpeen olla olemassa valmiiksi, ettei raskaan tilanteen sattuessa voimavarat kuluisi pelkästään tiedon hakemiseen. Tämän vuoksi tiedot palveluista tulisi olla helposti saatavilla. Ensiarvoisen tärkeässä asemassa kotipalvelun työstä tiedottamisessa ovat neuvolan työntekijät, jotka tapaavat suurimman osan lapsiperheistä. Heidän tulisi rohkeasti jakaa kotipalvelun esitettä kaikille neuvolassa asioiville perheille ja kertoa palvelusta. Tämän lisäksi kotipalvelun näkyvyyttä pitäisi lisätä erilaisissa perheille suunnatuissa palveluissa: synnytyssairaaloissa, leikkipuistoissa ja kerhoissa. Internetin aikakaudella myös erilaiset sähköiset tiedotuskanavat ovat oiva väline kertoa työstä ja linkittää tietoa perheiden käyttämille sivustoille kuten Vauva-lehteen ja Facebookiin. Parempi on jos tietoa saa useasta eri lähteestä, kuin että se jää kokonaan saamatta. Apua nopeasti ja luotettavasti Kotipalvelun työtä saa nopeasti sen jälkeen, kun on ylittänyt kynnyksen ottaa yhteyttä. Kotipalveluun tulee harvoin yhteydenottoja, jotka eivät johtaisi asiakkuuteen. Yhteyttä ottaneen perheen tilanne selvitetään aina ja ohjataan muuhun palveluun jos jostakin syystä yhteydenotto on tullut väärään paikkaan tai palvelun ei katsota vastaavan tarpeeseen. Työn sisältöä mietitään yhdessä perheen kanssa ja perheillä on mahdollisuus vaikuttaa palvelun aikaan, ajankohtaan ja toteutukseen. Yksittäisen perheen kohdalla työtä tehdään yleensä työparina. Tämä järjestely mahdollistaa työntekijän paremman tutustumisen perheen tilanteeseen ja suunnitelmallisen työn toteuttamiseen. Perheen näkökulmasta samana pysyvät työntekijät lisäävät luottamusta: tutulle työntekijälle on helpompi kertoa vaikeista tilanteista ja varsinkin lasten kannalta tuttu työntekijä helpottaa vanhemman oloa. Tuttu työntekijä ei myöskään tunnu viranomaiselta, joten hänen seurassaan vanhemmat voivat olla luontevia. Ilta-aikaa ja pidempää käyntiaikaa tarpeen mukaan ei kotipalvelusta ole kokemusten mukaan riittävästi saatavilla. Työ painottuu usein päiväaikaan tehtävään työhön ja ilta-ajalle käytetään tiukkaa harkintaa, joka näyttää vaihtelevan alueesta toiseen. Myös konkreettinen kodinhoitoapu pienine kotiaskareineen on vähentynyt ja sitä toteutetaan työntekijästä riippuen. Kotipalvelulle täytyy jatkossa luoda enemmän yhtenäisiä käytäntöjä ja toimintamalleja, jotta työ toteutuisi asiakkaille riittävän tasa-arvoisesti asuinalueesta riippumatta. Osallistamalla uutta näkökulmaa palveluihin Asiakkaiden näkökulmaa palveluissa ja niiden kehittämisessä on pyritty koko ajan lisäämään. Asiakkaiden osallisuus on keskeisenä tavoitteena sosiaalialan työssä, mutta osallisuutta on ajateltu usein vain suhteessa asiakkaan omaan asiaan. Rinnalle on kuitenkin noussut asiakkaan osallisuus laajemmin palveluiden kehittämiseen. Lähtökohtana tälle osallisuudelle on ajatus, että palvelun asiakkailla on tietoa, jota työntekijöillä ei ole ja tuota tietoa voidaan käyttää hyödyksi palvelun kehittämisessä. Yhdistettynä asiakkaiden kokemuksellinen tieto ja työntekijöiden tieto ns. työn sisältäpäin, voidaan löytää uusia tapoja tuottaa palvelua. (Ks. Virtanen – Suoheimo – Lamminmäki – Ahonen – Suokas 2011 ja Toikko – Rantanen 2009.) Perinteiset asiakastyytyväisyyskyselyt eivät enää riitä osallisuuden toteuttamiseksi, vaan asiakkaita on tärkeä osallistaa koko palveluprosessin suunnitteluun ja arviointiin (Virtanen ym. 2011: 36). Asiakkaiden kokemuksia ja näkökulmia voidaan kerätä monella tapaa: konsultoimalla asiakkaita, pyytämällä heitä mukaan kumppaniksi kehittämiseen ja ottamalla heitä mukaan täysivaltaisena työryhmän jäsenenä (Hyväri – Laine 2012: 53). Tärkeää on, että asiakkaiden osallistumiselle luodaan mahdollisuuksia, sillä asiakkaan tarve on kuitenkin sosiaalialan työn lähtökohta ja tähän tarpeeseen pitäisi päästä vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Miksi siis emme kysyisi heiltä, joilla asiasta on kokemusta? Päivi Reijonen, sosionomi (ylempi amk) 2013 ————————————————————————— Artikkelin teksti pohjautuu Päivi Reijosen opinnäytetyöhön kotipalvelun kehittämisestä. Opinnäytetyö on toteutettu bikva-menetelmällä, joka on yksi asiakaslähtöisen arvioinnin malli. Bikva-menetelmässä asiakkaiden kokemukset muodostavat arvioinnin pohjan ja työntekijöitä sekä johtotasoa on osallistettu sen pohjalta pohtimaan kotipalvelun työtä ja tarvittavia muutoksia. Aineisto on kokonaisuus eri teemallisia ryhmäkeskusteluita, joita on käyty yhdessä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa. Asiakkaita keskusteluihin on osallistunut yhteensä 13, työntekijöitä 10 ja esimiestasoa yhteensä 13. Keskusteluiden aineisto on analysoitu sisällönanalyysillä. Lähteet Hyväri, Susanna – Laine, Terhi 2012. Osallistavan kehittämisen perusteita. Teoksessa Kotila, Hannu – Mutanen, Arto (toim.). Käytäntöä tutkimassa. Helsinki: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Puheenvuoroja 2/2012. 48-62. Reijonen, Päivi 2013. Asiakkaiden ja työntekijöiden ajatuksia kotipalvelun perhetyön kehittämisestä – bikva-arviointi Helsingin kaupungin lapsiperheiden kotipalvelussa. Opinnäytetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Sosiaalihuoltolaki 17.9.1982/710. Sosiaali- ja terveysministeriö 2012. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2012:21. Verkkodokumentti. <http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=5065240&name=DLFE-22206.pdf> . Luettu 4.4.2013. Toikko, Timo – Rantanen, Teemu 2009. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy. Virtanen, Petri – Suoheimo, Maria – Lamminmäki, Sara – Ahonen, Päivi – Suokas, Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011. Helsinki: Tekes.
Rousu Kuntalehdessä 25.4.2013: Kuntien sosiaalityön työvoimapulaan on myös ratkaisuja
Tämä mielipide on julkaistu 25.4.2013 Kuntalehden printtilehdessä lyhennettynä ja kokonaisuudessaan Kuntalehden nettisivuilla, johon linkki tässä. Mielipide-artikkelin teksti myös alla: Kuntalehden 4/2013 numerossa sosiaalipalvelujohtaja Päivi Nykänen kuvasi, miten käytännön asiakastyö kärsii henkilöstön suuresta vaihtuvuudesta. Sosiaalityön vakansseihin ei saada kelpoisuuslain edellyttämiä yliopistomaistereita. Asiakastyöhön voidaan rekrytoida korkeintaan vuodeksi määräaikainen ei-kelpoinen työntekijä. Nykäsen mukaan heillä on jatkuva pula pätevästä työvoimasta. Suuri vaihtuvuus vaikeuttaa pitkäjänteistä asiakastyötä. Jatkuva henkilöstön perehdytys kuormittaa henkilöstöä ja esimiehiä. Osaavia työntekijöitä on koulutettu, mutta heidän osaamistaan ei haluta tunnustaa kunta-alalla. Vuodesta 2002 lähtien on voinut suorittaa virkakelpoisuuden antavan ylemmän korkeakoulututkinnon tiede- tai ammattikorkeakoulussa (L 351/2005, 18§). Laki sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (2005/272) ei kuitenkaan määrittele ammattikorkeakoulusta valmistuvien sosionomi YLEMPI AMK- tutkinnon suorittaneiden pätevyyttä lainkaan. Toistuvista vetoomuksista huolimatta kelpoisuuslakia ei ole haluttu muuttaa. Ministeriö aikoo ratkoa työvoimapulaa niin, että alemman korkeakoulututkinnon suorittaneille sosionomeille (AMK) tarjottaisiin joustavaa lisäkoulutusmahdollisuutta yliopisto-opintoihin. Ministeriö sivuuttaa tosiasian, että sosiaalialan YLEMPI AMK-tutkinnon suorittaneilla on jo maisteritason ylempi korkeakoulututkinto ja usean vuoden sosiaalialan työelämäkokemus sekä asiakastyön osaaminen. Sosiaalialan ja –työn teoriaa ja työelämälähtöistä oppimista on heillä yhteensä 300 op, mikä kertyy yhteensä noin viiden-kuuden vuoden opiskelusta, kuten yliopistossakin. Lisäksi heillä tulee olla vähintään kolme vuotta sosiaalialan työkokemusta jo ennen YAMK-tutkintoon hakua. Useimmilla erilaista asiakastyökokemusta on tätä enemmän. Yliopistot vastustavat ammattikorkeakoulusta valmistuneiden tutkinnon suorittaneiden hyväksymistä kelpoisiksi sosiaalityöhön. Ammattikorkeakouluista valmistuvien osaaminen on sosiaalialan asiakkaiden ja työelämätarpeiden mukaista. Vaikka tutkinnon profiili on erilainen, tuottaa se varmasti hyvän osaamisen sosiaalityöhön. Vastaavalla tavalla kahden koulutusputken kautta sijoitutaan tällä hetkellä kelpoisiksi lastentarhanopettajiksi: yliopiston kasvatustieteen kandidaatin sekä sosionomi (AMK) tutkinnoilla. Tutkintojen takaama erilainen osaaminen on tarpeen päivähoidossa. Jos sosiaalialalta valmistunut sosionomi (YLEMPI AMK) tutkinnon suorittanut haluaa toimia sosiaalityöntekijänä, tulee hänen hakea sosiaalityön maisteritutkintoon suorittaakseen sosiaalityön pääaineopinnot. Tämä on sekä opiskelijan että veronmaksajien resurssien haaskaamista eikä vastaa työelämässä oleviin asiakastarpeisiin. Vuosittain valmistuu noin 120-140 opiskelijaa sosiaalialan YLEMPI AMK-koulutusohjelmista. Lisäksi heitä valmistuu myös sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisen ja esimerkiksi terveyden edistämisen koulutusohjelmasta. Tutkinnon suorittaneet sijoittuvat hyvin alan eri tehtäviin, mutta heikoiten heidän osaamisensa tunnetaan kunnissa. Joskin kunnissakin on kehitetty henkilöstön tehtäväkuvia niin, että erilainen osaaminen hyödynnetään esimerkiksi aikuissosiaalityössä, lapsiperheiden palveluissa, mielenterveys-, päihde- ja vanhustyössä. Osa sosionomi (YLEMPI AMK) tutkinnon suorittaneista työskentelee myös ns. epäpätevänä sosiaalityöntekijänä, jolloin virkasuhde ja myös asiakkuudet ovat koko ajan katkolla. Osaavan työvoiman saatavuus sosiaalityöhön helpottuisi, kun heidän osaamisensa tunnustettaisiin myös kelpoisuuslaissa. Sosiaalityön työvoimatilanne on ollut heikko jo vuosia: alan palkkaus, työn määrä ja kuormittavuus ja liian vähäiset koulutusmäärät. Tarvitaankin monia tekoja työvoimatilanteen muuttamiseksi paremmaksi. Yksi ratkaisu olisi kelpoisuuslain päivittäminen. Kyse ei ole kelpoisuusehtojen madaltamisesta, vaan sosiaalialan samantasoisten master-tason tutkintojen rinnastamisesta tuottamaan samantasoisen pätevyyden. Yliopiston sosiaalityön aloituspaikkoja tarvitaan myös lisää sekä joustavia opiskelujen jatkamisväyliä. Kunnissa tulisi uudistaa aktiivisesti henkilöstön tehtäväkuvia, sillä ihmisten tarpeet ja palvelujärjestelmä muuttuvat koko ajan. Sosiaalityössä tarvitaan tiimityötä, jossa erilainen osaaminen yhdistyy asiakkaiden hyväksi. Uudistuva sosiaaliala ja osaaminen - maksuton ajankohtaisseminaari järjestetään Kuntatalolla 17.5.2013 yhteistyössä Kuntaliiton ja Sosiaalialan työnantajien kanssa. Siellä on mahdollisuus jatkaa keskustelua aiheesta. Lisätietoa mm. kunnat.net -tapahtumakalenterista. Sirkka Rousu, hall.tiet.tohtori, sosiaalityöntekijä ja yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulusta
Varhaiskasvattajana toimivan sosionomin osaaminen 100 % käyttöön ennaltaehkäisevässä lastensuojelussa
Kuusi vuotta vanha, ”uusi” lastensuojelulaki edellyttää lastensuojelun lisäksi lasten ja perheiden ongelmia ehkäisevää toimintaa sosiaalitoimen ja koko kunnan muiltakin sektoreilta. Ehkäisevä lastensuojelutyö ei kuitenkaan vieläkään ole lyönyt itseään läpi kaikilla hallinnonaloilla. Uutta varhaiskasvatuslakia on odoteltu useamman hallitusohjelman ajan. Viime aikoina mediassa on käyty - syystäkin - paljon keskustelua lastensuojelun nykytilasta, ja yhä useammasta suunnasta kuuluu vaatimus, että toimintatapoja on muutettava. Lasten ja perheiden palveluissa niin ennaltaehkäisevässä kuin korjaavassakin lastensuojelussa pitäisi paremmin huomioida perheiden muuttuvat tarpeet ja kehittää toimintatapoja, joilla vastata niihin. Tämä ei onnistu yhden ammattikunnan tai toimialan voimin. Jokaisella sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetus- ja nuorisotoimen toimijalla on oma vankka asiantuntijuutensa. Aidolla dialogisella yhteistyöllä, luovuutta ja innovatiivisuutta unohtamatta, työkäytänteitä voidaan varmasti uudistaa ja parantaa. Tätä blogia kirjoittaa kaksi sosionomia, joista toinen työskentelee varhaiskasvattajana päiväkodissa ja toinen perhetyöntekijänä lastensuojelussa. On ollut yllättävää huomata, miten kauas samasta ammattikorkeakoulututkinnosta onkaan eriydytty. Päädyimme toteamaan, että jossain kohdassa sosionomikoulutusta on vaihe, jossa ennaltaehkäisevän ja korjaavan lastensuojelun tulevat työntekijät erkanevat omille tahoilleen syventämään ammatillista osaamistaan. Työurat johtavat usein varhaiskasvatukseen tai sosiaalitoimeen. Missä he kohtaavat seuraavan kerran? Herää kysymys, miksei sosionomikoulutuksen saanut työntekijä voisi hyödyntää asiantuntijuuttaan ja mahdollisuutta verkostoitua kollegoiden kanssa niin, että sekä sosiaalitoimiston että päiväkodin toimintaympäristöt olisivat tuttuja? Pitäisikö työntekijöiden toimenkuvia alkaa tarkastella asiakkaan näkökulmasta? Olisiko mahdollista, että lastentarhanopettaja toteuttaisi työssään perhetyötä? Voisiko perhetyöntekijä hyödyntää lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa työssään? Miten kasvatuskumppanuutta toteutetaan silloin, jos perhe joutuu kriisiin ja tarvitaan lastensuojelun tukitoimia? Varhaiskasvatuksessa näkökulma painottuu paljolti pedagogiseen osaamiseen, kun taas perheiden tuen tarpeet siirretään herkästi sosiaalitoimelle. Kuitenkin lastentarhanopettajina työskentelevillä sosionomeilla on osaaminen, valmiudet ja asiantuntijuus kohdata avun tarpeessa oleva lapsiperhe. Sisällyttämällä perhetyötä esim. kotikäynteinä lastentarhanopettajan toimenkuvaan saataisiin palvelut perheiden lähelle ja lisättäisiin työn vaikuttavuutta. Sillä, että päiväkodista tuttu työntekijä vastaisi tuen tarpeeseen ja toimisi rinnallakulkijana haastavissa perhetilanteissa, olisi parhaassa tapauksessa perhettä voimaannuttava ja osallistava vaikutus. Silloin voitaisiin puhua jaetusta asiantuntijuudesta vanhempien ja työntekijän välillä, tai kasvatuskumppanuuden käytännön toteuttamisesta. Perhetyötä päivähoidossa Varhaiskasvatuksessa työskentelee muutamilla paikkakunnilla päivähoidon perhetyöntekijöitä, joilla on sosionomin koulutus. Perheet ohjautuvat matalan kynnyksen periaatteella näihin palveluihin omasta aloitteestaan tai varhaiskasvatuksen henkilöstön kautta. Työmuotoina käytetään kotikäyntien ja keskustelutuen lisäksi verkostoyhteistyötä, vertaisryhmiä, vanhempainiltoja sekä henkilöstön konsultointia. Kokemukset tästä työmuodosta ovat hyviä, mutta nykytilanteessa, kun resursseja ei voida lisätä, uuden ammattiryhmän juurruttaminen varhaiskasvatuksen arkeen on vaikeaa. Keskustelu lastentarhanopettajien toimenkuvasta ja päiväkotien perustehtävästä on kaksijakoista: toisaalla halutaan pitää vahvasti kiinni pedagogisesta työotteesta ja toisaalla ollaan valmiita laajentamaan näkökulmaa myös perheen tukemisen kokonaisvaltaisempaan huomiointiin. Varhaiskasvatuksen koulutusta arvioidaan parhaillaan. Arvioitavana on 21 ammattikorkeakoulua, seitsemän yliopistoa ja 73 ammatillista oppilaitosta. (Lastentarha 2/2013.) Toivottavasti sekä arviointi että uusi varhaiskasvatuslaki tuovat tullessaan selkeyttäviä muutoksia. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointipalveluiden kehittämiseen kohdistuu suuria paineita monelta taholta. Perheet odottavat aidosti vaikuttavaa käytännön apua arjen yhä monimutkaistuvampiin ongelmiin. Päättäjät ja lainsäätäjät haluavat suunnata verovaroin kustannettavat, rajalliset palveluresurssit mahdollisimman tehokkaasti. Työntekijät pyrkivät sopeutumaan kulloiseenkin muutostilanteeseen parhaansa mukaan. Käytännössä kuitenkin hyvinvoinnin edistämisen pääkohde, palveluja käyttävä asiakas saattaa kadota pirstaloituneeseen ja vaikeasti hallittavaan asiantuntijakeskeiseen palvelujärjestelmään. Asiakkaan näkökulma tuntuu jäävän kehittämisen ja jatkuvan muutoksen tai sen odottelun jalkoihin. Joskus huomaa miettivänsä, että onko asiakas palvelujärjestelmää varten vai palvelujärjestelmä asiakasta varten? Eerika Lahtinen ja Leena Rinne, Ssionomi (Ylempi AMK) opiskelijoita Aiheeseen liittyvää materiaalia Lastensuojelun Keskusliiton nettisivuilta
Lastensuojelu kriisissä?
Lastensuojelun kenttä on kokenut myllerryksiä viime aikoina ja saanut osakseen kovaakin kritiikkiä, joka äärimmillään näyttää kaatuvan yksittäisten työntekijöiden niskaan. On puhuttu lastensuojelun kriisistä. Jäin miettimään keskustelujen pohjalta, voidaanko puhua ainoastaan lastensuojelun kriisistä. Sekä Lastensuojelun Keskusliiton ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian: Olisiko jo tekojen aika? -julkaisussa että Kuntaliiton: Lastensuojelun kuntakyselyn tuloksissa tuli esille, että lastensuojelu usein jää yksin painimaan perheiden pulmien kanssa. Lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet vuosien aikana. Lastensuojelu ei yksinään kamppaile resurssipulan ja lisääntyvien asiakasmäärien kanssa. Lastensuojelun näkökulmasta myös yhteistyökumppaneiden palveluiden saatavuus yskii pahasti , palvelut ovat monien ovien takana esimerkkinä lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveyspalvelut. Lastensuojelun omat avohuollon palvelut ovat niin ikään osittain ruuhkautuneet ja perheet joutuvat odottamaan avun saantia. Henkilöstö on ollut tiukoilla viime vuosien kasvavien asiakasmäärien kanssa. Ratkaisuja asiaan on yritetty hakea organisatorisin keinoin esimerkiksi pilkkomalla asiakaspolkuja. Osalle tämä on tuonut helpotusta, kun taas toisaalla työmäärä ja paineet ovat saattaneet lisääntyä. Lastensuojelulain muutos toi toivottua jämäkkyyttä ja läpinäkyvyyttä lastensuojelutarpeen selvittelyyn ja asiakkuuden alkuun. Mitä tapahtuu tämän jälkeen? Paremmalla palkalla saataisiin lastensuojelutyön statusta korostettua, mutta ainoastaan sillä ei ratkaista työntekijäpulaa eikä etenkään työntekijöiden vaihtuvuutta. Työn tekemisen innokkuus ja mielekkyys katoavat ylikuormittuneissa työyhteisöissä. Lastensuojelun asiakasmäärät kasvavat kasvamistaan. Joku ehkä kysyy, tulisiko lastensuojelunasiakkaaksi pääsyn kriteerejä tiukentaa, toisaalla käydään keskustelua vaikeudesta saada apua lastensuojelusta. Perheiden tilanteet ovat usein ehtineet jo kriisiytyä, niin että työskentely perheen kanssa vaatii aikaa: On haasteellista luoda työskentelyyn luottamuksen ilmapiiri tuen ja kontrollin ristipaineessa. Palveluita myös ilman lastensuojelun asiakkuutta Tiukennetaan lastensuojeluasiakkuuden kriteerejä ja siirretään vastuuta peruspalveluihin . Onko tämä mahdollista nyky-Suomessa? Jäisivätkö palvelut saamatta, jos ne poistetaan lastensuojelulain piiristä. Vastuu ja vastuunkanto jäävät mieleen vahvoina sanoina pääministerimme puheista. Kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi, että Suomen on kannettava osaltaan vastuu euroalueen talouskriisistä, mutta kannammeko me vastuuta omista lapsistamme ja heidän hyvinvoinnistaan. Löytyisikö meiltä jo nyt perheiden hyvinvointia tukevia palveluita? Voitaisiinko palveluiden ohjautumiseen kiinnittää huomioita? Helsingin lastensuojelun avohuollon palveluvalikko on runsas: avohuollon sosiaalityö, lastensuojelun perhetyö kotiin, nopean puuttumisen perhetyö, lapsiperheiden kotipalvelu, lastensuojelun tukihenkilötoiminta, lomatoiminta, tukiperhe, läheisneuvonpito, taloudellinen ja muu tukeminen, vanhempien vertaistukiryhmiä, sosiaali- ja kriisipäivystyksen nuorisoryhmän palvelut, erityissosiaalityö, maahanmuuttajaperheiden sosiaaliohjaaja ja alle 15-vuotiaiden sosiaaliohjaus. Miksi osaa näistä palveluista ei voi saada ilman lastensuojelun asiakkuutta? Kuntakohtaisia eroja palveluiden järjestämisestä jo löytyy, esimerkiksi Vantaan kaupunki on jo lähtenyt tarjoamaan ilman lastensuojelun asiakkuutta tukihenkilötoimintaa, neuvolan perhetyötä ja perhekuntoutusta. Varhaisemmasta tuesta on paljon keskusteltu ja ennalta ehkäisevää lastensuojelua korostaa myös tuorein lastensuojelulaki. Tulisiko varhaisen tuen palveluiden profiilia nostaa? Helsingin kaupunki voisi mainiosti nostaa leikkipuistotoimintansa ansaitsemalleen jalustalle. Toivottavasti leikkipuistojen arvo nähdään tulevaisuudessakin ja varhaisen tuen palveluita kehitettäessä. Tunnetaanko varhaisen tuen palvelut kunnissa? Kolmas sektori järjestää varhaisen tuen palveluita. Vapaaehtoistyö ja –toiminta ovat siellä tämän päivä juttu. Ray on tukenut paljon hankkeita, joissa haetaan ja koulutetaan vapaaehtoisia. Varhainen tuki ei kuitenkaan saa jäädä vapaaehtoisten tehtäväksi työksi. Vapaaehtoisten rooli on tuoda arvokas lisä ammattihenkilöstön työn rinnalle. Minusta on syytä kysyä, miksi kunnat eivät ole niin vahvasti panostaneet varhaisen tuen palveluiden kehittämiseen kuin järjestöt. Toteutettiin palveluita sitten varhaisessa tuessa, lastensuojelussa tai järjestöissä, yhteistyötä tarvitaan. Tämä on jo yleisesti tiedossa, mutta jostain syystä yhteistyö ei toimi. Innovatiivisia ajatuksia tarvitaan työn ja palveluiden kehittämiseen, mutta ennen sitä tarvitaan innostuneita ja innostavia ihmisiä. Sosiaalialalla työ itsessään on toiminut palkitsevana ja motivoivana, minkä soisi jatkuvan tulevaisuudessakin. Tiedotusvälineet ovat viime aikoina toimineet tehokkaina lastensuojelun ongelmien esiintuojina. Provokatiivista, syyttelevääkin kirjoittelua on kaiketi tarvittu, jotta asiaan havahduttaisiin. Toivottavasti ei jäädä eri osapuolten syyttelyyn, vaan saadaan aikaan myös hyvää.” Ihan tavallisten asioiden” ympäriltä on jo pöly laskeutunut, joten yllätän ja haastan sinut toteuttamaan niitä jatkossa. Minna, Sosionomi (Ylempi AMK) opiskelija Kirjoittaja on työskennellyt vuosia lasten, nuorten ja perheiden parissa kuntasektorilla Lisätietoa lastensuojelun nykytilanteesta: Kuntaliiton kyselyraportti Talentian lastensuojelun pelastusohjelma
Työvoimapalveluiden tuulet ovat puhaltaneet työpajoille saakka
Nuorten työllistämistoimissa ovat puhaltaneet vuoden vaihteesta alkaen uudet tuulet. Vuoden alusta voimaan tullut yhteiskuntatakuu on velvoittanut, että kaikille alle 25-vuotiaille on tarjottava työ-, harjoittelu-, opiskelu-, tai työpajapaikka kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Lisäksi kaikille peruskoulun päättäville taataan opiskelupaikka ja alle 30-vuotiaat vastavalmistuneet saavat tukea työllistymiseen palkkatuen kautta. Tähän samaan aikaan voimaan astui uusi työvoimapalvelulaki ja sen myötä nuorten työllistämistoimia pantiin uuteen uskoon ja työvoimapalveluja pyrittiin nuorten osalta tehostamaan. Työharjoittelu ja työelämävalmennus poistuivat käytöstä ja niiden tilalle tuli työkokeilu. Yhteiskuntatakuun tuulet ovat olleet navakan oloisia ja purjeiden levittäjäksi on huudettu useita tahoja; muun muassa elinkeinoelämän, työmarkkinajärjestöjen, kolmannen sektorin, nuorisopalveluiden ja työpajojen toimijoita. Uusien tuulien myötä on vaikuttanut, että työ- ja elinkeinotoimistollakin on ollut hankaluuksia laittaa pääpurje oikeaan kulmaa. Yle ehtikin jo 25.3.2013 uutisoida, että nuorisotakuu vaikuttaa täydelliseltä flopilta. Uutisen mukaan nuorten työpajoille tulemista hankaloittaa aiempaa tarkemmin määritellyt ehdot, esimerkiksi se, että nuoren täytyy tarkasti tietää, mihin alalla aikoo suunnata. Uuden työvoimapalvelulain tullessa voimaan, että aluksi olikin epäselvyyksiä, millä ehdoin ja kuka pajalle voi tulla työkokeilijaksi. Keskustelua aiheutti esimerkiksi se, voiko ammattiin valmistunut osallistua työkokeiluun ollenkaan. Nuorten työpajatoiminta on laineilla keikkuen pyrkinyt sopeuttamaan kulkuaan vallitseviin olosuhteisiin. Aluksi tilanne näytti hakevan suuntaa rajustikin, mutta on sittemmin jo rauhoittunut. Pajalle on hakeutunut juuri niitä nuoria, jotka pajatoiminnan tarjoamaa eriammattialojen työkokeilua eniten tarvitsevat. Pajalle on saapunut nuoria, jotka eivät vielä ole löytäneet opiskelupaikkaa, omaa alaansa, ovat jo pidempään olleet työttömänä ja kynnys kotiovella on päässyt nousemaan turhan korkeaksi – nuoria, joiden elämää painaa moni muukin asia kohtuuttomasti kuin vain se, ettei heillä ole töitä tai opiskelupaikkaa. On ollut helpottavaa, että myös ne ammattiin valmistuneet nuoret jotka ovat olleet pidempään työttömänä, saavat ennakkotiedoista poiketen tulla työpajatoimintaan työkokeiluun. Tämä on vaatinut sen, että myös työ- ja elinkeinotoimistossa osataan tulkita uusien tuulien suuntia oikein ja reivata purjeet oikeaan asentoon. Kun TE-toimistossa osataan tulkita työvoimapalvelulakia tukemaan nuorisotakuuta ja yhteistyö pajatoiminnan kanssa on vuorovaikutteista, ohjautuu pajalle juuri niitä nuoria joiden tarvetta pajatoiminta palvelee parhaiten. Vaihtelevassa tilanteessa luovimalla on saatu kokonaisuudessa suunta pysymään oikeana. Vaikka tuulet puhaltavat ympärillä, ovat nuorten lähtökohdat pajalle tullessa samat kuin ennenkin: saada ehkä hetkeksi paikka, jossa hänet otetaan vastaan, arvostetaan ja tuetaan – paikan, jossa hän pystyy kehittämään taitojaan ja näyttämään osaamistaan. Jotta nuori saa riittävän laadukasta tukea sekä hyvää tuulta purjeisiinsa, täytyy sekä pajaohjaajien ammatillinen osaaminen, että myös psykososiaalisen ohjauksen olla entistä laadukkaampaa. Ohjaustyö vaatii sosiaalialan ammattilaiselta paljon. Se vaati ajankohtaisen lainsäädännön tuntemista, yhteiskunnallisen keskustelun seuraamista, nuoria koskevien etuisuuksien ja tukien tuntemista, palveluverkoston ja laadukkaan palveluohjauksen tuntemista eikä vähäisempänä, tahtoa nähdä nuoren tilanne, kykyä pysähtyä rohkeasti katsomaan, mikä suunta häntä auttaisi parhaiten. Lainsäädäntöjen ja käytäntöjen muuttaminen, ei muuta sitä perusasiaa, että ammattilaisen tulee kohdata asiakas aidosti, kysyä, kuunnella ja yrittää ymmärtää. Tähän perusasiaan eivät puhurit eikä tuulensuunnan muuttumiset vaikuta. Johannes Saarinen, Kirjoittaja toimii nuorten työpajatoiminnassa työpajakuraattorina ja opiskelee sosionomin ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Aiheesta lisää Ylen uutisten nettisivuilta
Lastensuojelussa tarvitaan kirkasta kommunikaatiota todellisuuden kanssa
Päässäni on soinut teatterintekijä Juha Hurmeen taannoisessa lastenkulttuuriseminaarissa lausuma painokas lause: ”Taiteen tavoitteena on kirkas kommunikaatio todellisuuden kanssa”. Tämä mielenrauhaani häiritsevä ajatus yhdistää nyt mielessäni kaksi sosiaalialan pinnalla olevaa täysin erillistä puheenaihetta – lastensuojelun ja taiteen. Kaksi käsitettä, joiden molempien suhde todellisuuteen on oma monimutkainen yhtälönsä, mutta on niillä yhteistäkin – nimittäin juuri tuo kirkas kommunikaatio todellisuuden kanssa onnistumisen ensimmäisenä edellytyksenä. Taiteessa epäonnistuminen kommunikaatiossa johtaa ehkä pinnalliseen teokseen, lastensuojelussa siihen, ettei lapsi tule autetuksi. Jos työn onnistumisen ehto on kirkas kommunikaatio todellisuuden kanssa, niin sitten kehittämisessä on pohdittava kirkasta kommunikaatiota edistäviä keinoja. On selvä, että ensimmäinen askel kommunikaation kirkastamiseen on työntekijöille annettava riittävä aika todellisuuden havaitsemiseen. Mutta tarvitaanko lisää? Tarvitaanko myös mielikuvitusta ja luovuutta, arvoituksia ja selviytymistarinoita, tietoisuutta kammottavasta pahuudesta ja ikuista uskoa hyvän voittoon? Miltä näyttäisi taiteen kehittämä ajattelu? Taidetta käytetään alalla yhä enemmän, mutta lähinnä toiminnallisina menetelminä asiakasryhmien kanssa tai työhyvinvoinnin parantamisessa. Tulisiko taiteella aktiivisemmin myös kirkastaa työntekijän ja todellisuuden välistä kommunikaatiota? Edistyneessä taidekasvatuksessakaan ei nimittäin enää välttämättä opeteta sitä, mitä taide on, vaan opetetaan näkemään kuin taiteilija. Olen työhistoriani takia erittäin tietoinen siitä, että lastensuojelutyö vaatii raakaa realismia, kylmäpäistä laintulkintaa, monipuolista tietoa, objektiivista jalat maassa asennetta ja järkevää organisointia. Mutta samalla tiedän, että lastensuojelun vaikeimpien yhtälöiden ratkaiseminen edellyttää sellaista inhimillistä pääomaa, jota ei teorioista, ohjekirjoista eikä prosessikaavioista lueta. Ohjeilla, teorialla, hyvällä tiedonkululla ja hyvillä vuorovaikutustaidoilla pärjätään lastensuojelutyössä silloin, kun asiakas osaa ja haluaa ilmaista todellisuutensa työntekijöille. Mitä vaikeampiin tilanteisiin lastensuojelun kentällä mennään, sitä enemmän kommunikaatio todellisuuden kanssa kuitenkin samenee ja havainnot lähtevät harhapoluille. Mieli alkaa oikaisemaan yhtälöitä hyvä-paha –asetelmiksi ja katse harhautuu helpoimmin siedettävään vaihtoehtoon. Siirrytään tilaan, jossa työntekijän tärkeimmiksi työvälineiksi nousevatkin kriittinen havainnointi, intuitio, mielikuvatyöskentely ja juonenkehittelytaidot. Kun kommunikaatio on sameaa, sitä on lähdettävä kirkastamaan tulkitsemalla todellisuutta toista kautta; puheen kuuntelun sijasta on havainnointi siirrettävä puheen taakse, on havaittava epäjohdonmukaisuuksia kertomuksissa ja toiminnassa, on kehitettävä ja tutkittava erilaisia hypoteeseja perheen todellisuudesta ja on keskityttävä pitämään harhapoluille houkutteleva juoni koossa. Lastensuojelun karuimmassa todellisuudessa tarvitaankin työprosessissa juuri sellaisia avuja, joita taide kehittää: toisin katsomista, luovuutta, mielikuvatyöskentelyä, intuitiota, kykyä asettua toisen asemaan sekä itseluottamusta. Päästäkseen kirkkaaseen kommunikaatioon todellisuuden kanssa, onkin työntekijällä oltava käytössään tiedon ja taidon lisäksi riittävästi taiteen vapaudella liikkuvaa luovaa inhimillistä kapasiteettia. Lastensuojelun todellisuuden tason työn resurssointi viittaa valitettavasti kuitenkin yhä vahvasti siihen, että lasketaan työntekijöiden hahmottavan todellisuuden valvontakameran kuvaa kevyesti vilkaisemalla. Näin ei ole, eikä toivottavasti koskaan tule olemaan. Näin katsoi lastensuojelun kehittämistä tänään sosionomi ylemmän amk:n opiskelija Tuija Salovaara, jonka käsitys todellisuudesta on arvatenkin muotoutunut työssä sekä lastensuojelun että soveltavan taiteen kentillä. Lisää lastensuojelun ajallista todellisuutta tästä linkistä: Talentian lastensuojelun pelastusohjelma
”On vaikea opettaa, kun pari oppilasta konttaa pitkin luokan lattiaa”
Matemaatikko Bascalin ajatuksenjuoksua hyvinvoinnin kysymyksissä kuvaa kehittämänsä Rulettipeli 1600 –luvulta. Idea ei ole nimittäin laisinkaan vanhentunut tämän päivän arkeen tuotuna. Ruletissa pelaajat pyrkivät veikkaamaan kuulan pysähtymiskohtaa pyöritettävässä rulettipelissä, jossa osuma on suunnitelman ja sattuman summa. ”Roulette..pieni pyörä” voi olla pelaajille samanaikaisesti toisen onni ja toisen epäonni, mutta peli on mielenkiintoinen kaikille pelaajille. Näin voi olla elämä myös tässä ”suuressa maailman pyörässä” – onni tai epäonni, mutta silti se on mielenkiintoinen kaikille täällä kulkijoille. Hyvinvointi- ja talouspolitiikka Suomessa on otsikoitu viimeaikoina talouden hiipumista. Mediassa on puhuttu, että talouskasvu on saatava nousujohteiselle uralle, jotta siitä versoisi positiivisia asioita. Työllisyys paranisi ja ostovoima kasvaisi, kun talous saataisiin nousuun. Näin syntyisi positiivinen kierre, joka vahvistuisi vahvistumistaan. Kansalaiset uskoisivat tulevaisuuteen. On sanottu, että suomalainen kestää hyvin vaikeita ja niukkoja aikoja..onkohan nykyisin näin? Seikka joka itseäni on mietittänyt viime aikoina, on se että tarvitaanko hyvinvointiin muutakin kuin taloutta? Jos vaikkapa tarkastelemme lähihistoriaamme, voitaneen todeta, että jokapäiväisen leivän eteen piti muutama vuosikymmen sitten ponnistella huomattavasti enemmän. Hyvä taloudellinen tilanne ei ollut tuolloinkaan itsestään selvää. Olivatko perheet onnellisia ja oliko hyvinvointia? Tällä hetkellä Suomessa asuvilla on lähes jokaisella asunto, puhdas vesi, ruoka, sähkö, vaatteet, televisio, auto ja matkapuhelin. Näitä pidetään itsestään selvyyksinä. Elämästämme on muodostunut ylellisempää tavaroiden määrässä ja laadussakin mitattuna. Myös yhteiskunnan palveluverkko on kehittynyt peruspalveluiden tuottamisesta erikoisosaamisen suuntaan. Näistä parannuksista huolimatta ”kolikon” kääntöpuolena on ollut lasten ja perheiden henkisen pahoinvoinnin jatkuminen ja jopa lisääntyminen, jota kuvaa uutisoinnit voimattomuudesta, tarkoituksettomuudesta ja elämän hallinnan menettämisestä. Eräs opettaja kuvasi tilannetta yleisönosasto -lehtikirjoituksessaan. ”On vaikea opettaa, kun pari oppilasta konttaa pitkin luokan lattiaa”. ”Kertolaskut jäävät toiseksi, kun joku oppilaista itkee ja pohtii ääneen, mikä olisi paras tapa päästä tästä elämän kurjuudesta..” Välittämisen kulttuuria Lasten elämänkenttä on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä merkittävästi. Nykyaika on tuonut tullessaan perustavaa laatua olevia kysymyksiä: Saako lapsi olla lapsi ja voiko aikuinen olla aikuinen? Esimerkiksi lapsen elämään liittyvät ihmissuhteet ovat olleet rajussa muutoksessa viimevuosina. Kodin verkostot ovat samanaikaisesti rikastuneet ja köyhtyneet. Nykyisin lapset voivat olla esimerkiksi suorassa kuva- ja ääniyhteydessä vaikkapa maapallon toiselle puolelle ja samanaikaisesti isän, äidin, sisarusten ja isovanhempien läsnäolo ei ole itsestään selvää. Hyvinvointiselvitykset ovat olleet nykyaikaa kuvaavaa. Lapsiperheiden pahoinvointi ja nuorten syrjäytyminen työelämästä on noussut esille. Nyt olisi tarve vahvistaa yhteiskunnan palveluita ja kehittää erityispalveluita. On mielenkiintoista seurata, lisätäänkö resursseja julkisissa sosiaalipalveluluissa, vai toteutetaanko yksityistämistä laajemmin ja kuulemmeko lisääntyvää ”juustohöylän” suhinaa? Haasteet taloudessa, muutokset perheessä, lapsuudessa, yhteydenpidossa ja elämässä yleensä on luonut tarpeen julkisten palveluiden kehittämisen tämän ajan haasteita vastaaviksi. Kehittämistarpeita on myös toimintatavoissamme. Tarvitsemme uutta otetta ja suhtautumista välittämisen kulttuuriin. Ammattilaisten keskuudessa on tullut tarve kehittää dialogista palvelukulttuuria ja verkostotyötä. Jukka, kirjoittaja opiskelee Sosionomi (Ylempi AMK) -tutkintoa
Sä tiedät miltä musta tuntuu! -ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi
Hei hei, mitä kuuluu... sä tiedät miltä musta tuntuu! Ammattiin opiskelevien nuorten opinnot keskeytyvät usein. Aivan liian usein. Pääkaupunkiseudulla vielä useammin kuin muualla Suomessa. Syitä opiskelun keskeytymiseen on tietysti monia. Osalle keskeytymisen syynä on väärä valinta ja sopimaton koulutusala, mutta on paljon opiskelijoita, jotka jättävät opinnot kesken elämäntilanteessaan olevien haasteiden tai arjenhallinnan puutteiden vuoksi. Kun nuoret eivät tiedä kenen puoleen kääntyä, avun hakemisen kynnys voi nousta ylitsepääsemättömän korkeaksi ja opintojen jatkaminen tuntuu liian vaikealta. Oikea-aikaisella tuella ja konkreettisella avulla voidaan mahdollistaa opintojen jatkuminen ja nuoren elämän tilanteen selkiytyminen. Olen vuoden seurannut ammattiin opiskelevien nuorten elämää läheltä työskennellessäni Armi-arkiohjauksen malli -hankkeessa arkiohjaajana. Olen myös päässyt tekemään niitä konkreettisia tekoja, joilla näitä opiskelijoita voidaan tukea. Armi-hankkeessa on kehitetty uudenlainen opiskelijahuollon malli, arkiohjaus. Arkiohjauksen tavoitteena on tavoittaa mahdollisimman varhain tuen tarpeessa olevat opiskelijat, sitouttaa heidät opintoihin ja näin vähentää opintojen keskeytymisiä. Stadin ammattiopistossa arkiohjausta on tehty syksystä 2010 asti ja tällä hetkellä meitä arkiohjaajia työskentelee neljä. Merkittäviä kohtaamisia käytävillä Arkiohjaajien työssä keskeistä on jalkautua opiskelijoiden pariin, olla helposti lähestyttävä aikuinen ja kohdata nuori. Arkiohjaajat auttavat opiskelijoita niin opiskeluun kuin muuhunkin nuoren elämään liittyvissä asioissa. Lähtökohtana on, että jokaisen asia on yhtä tärkeä. Toisen opiskelijan arkea kuormittaa kohtuuttomasti vaikeus löytää oikeita luokkia ja toisen tuhansien eurojen pikavippivelat, silti seuraukset voivat olla hyvin samankaltaiset, jos apu jää oikealla hetkellä saamatta. Toki oppilaitoksissa on opiskelijoita, joille on kasaantunut ongelmia ja tilanteen korjaaminen vaatii aikaa ja useiden ammattilaisten yhteistyötä, mutta suurin osa opiskelijoiden ongelmista ratkeaa arkisissa kohtaamisissa koulun käytävillä. Se vaatii kuitenkin sen, että oppilaitoksissa on työntekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita nuorista itsestään ja haluavat toimia heidän parhaakseen. ”Mitä sulle kuuluu?” on tärkeä kysymys, joka ammattioppilaitoksen arjessa jää liian usein kysymättä. Sen kysymyksen esittäminen voi olla opiskelijalle hyvin merkityksellistä, mutta edellyttää, että kysyjällä on myös aikaa kuunnella mitä opiskelijalla on sanottavana. Oman kokemukseni mukaan vastaus on yleensä paljon enemmän kuin ”ihan hyvää”. Oman aikuiselämänsä kynnyksellä olevat opiskelijat kaipaavat aikuisen tukea pohtiessaan omaa elämäänsä, valintojaan ja pulmiaan. Siinä elämänvaiheessa omat vanhemmat eivät aina ole se mielekkäin vaihtoehto, jonka puoleen kääntyä mieltä askarruttavien kysymysten kanssa. Siksi onkin hyvä, että myös oppilaitoksista löytyy ammattilaisia opiskelijoiden tueksi. Askeleen edellä uutta lakia Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki on tulossa voimaan vuoden 2014 alussa. Uuden lain tavoitteena on siirtää oppilas- ja opiskelijahuollon painopistettä ennaltaehkäisevään ja yhteisölliseen työhön nykyisen yksilöpainotteisen korjaavan työn sijaan. Lakiesityksessä sanotaan, että nimenomaan ”toimivilla ja ennaltaehkäisevillä opiskelijahuollon palveluilla voidaan tukea kaikkien opiskelijoiden suoriutumista opinnoissa.” Totuus kuitenkin on, ettei pelkästään uusi laki vielä takaa toimivaa opiskelijahuoltoa, vaan tarvitaan ajattelutapojen ja asenteiden muutosta sekä uusia toimintatapoja. Armi-hankkeessa olemme työskennelleet uuden lain hengessä jo ennen lakiesitystä. Yksilöllisen, matalan kynnyksen tuen lisäksi, olemme hankkeen aikana kehittäneet oppilaitoksiin erilaisia käytäntöjä opiskelijoiden viihtyvyyden, hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Tällaisia toimintoja ovat esimerkiksi arjenhallintaryhmät, kahvila- ja välituntitoiminta, työnhakuohjaus ja erilaiset tapahtumat. Kaikissa näissä keskeistä on opiskelijoiden tarpeisiin vastaaminen, ajan antaminen sekä epäviralliset kohtaamiset oppilaitoksen arjessa. Uusien käytäntöjen kehittäminen edellyttää, ennakkoluulotonta asennetta ja rohkeutta kokeilla uutta. tämänkaltaista työotetta tullaan tarvitsemaan jatkossakin oppilaitoksissa, jotta opiskelijahuoltotyön nokka saadaan käännettyä kohti ennaltaehkäisevää työtä. Viedäänkö amiksilta tikkari? Armi-hanke on nyt päättymässä, eikä varmuutta työmuodon jatkumisesta ole. Arkiohjauksesta on saatu hyvää palautetta, ja mikä tärkeintä, opiskelijat ovat kokeneet arkiohjaajat tärkeäksi tueksi opiskeluarjessa. Tuntuu hullulta, että kolme vuotta kehitetään toimintamallia ja todetaan, että työ on hyvää, toimivaa ja vielä sellaista jota uusi laki peräänkuuluttaa ja sitten se unohdetaan. Toivottavasti tämän työtavan merkitys ymmärretään opetusvirastossa ja jatkossakin osataan hyödyntää sosionomien ammattitaitoa Stadin ammattiopiston opiskelijoiden tukena. Toivon, ettei amiksilta viedä tätä tikkaria, vaikka se rahakirstunvartijoilta helposti käykin. Kuka nämä opiskelijat sitten kohtaa? Emma Rantanen, Arkiohjaaja, Armi-arkiohjauksen malli -hanke, sosionomi YAMK opiskelija Lue lisää aiheesta Armi-projektin nettisivuilta Opiskelijahuollon kehittäminen
Työttömien aktivointi ja kuntoutus ovat merkityksellisiä, vaikka ei työllistyisikään
Työvoimakoulutusten ja ammatillisten kuntoutuskurssien tavoitteena on asiakkaiden työllistyminen. Toimintaympäristö on haasteellinen; yhteiskunnassa käynnissä olevat muutokset vaikuttavat myös työelämään. Työntekijän pitää nopeasti oppia ja hallita monia asioita ja luovia sutjakkaasti projektiluonteisesti tehtävästä toiseen. Vaikka työnantaja tarjoaa työtä vain pätkissä, työntekijöiltä odotetaan sitoutumista ja omistautumista. Samanaikaisesti kun ansiotyön merkitys korostuu ja työurien pidentäminen on tavoitteena, työelämään kiinnittyminen on yhä haastavampaa. Tehokkuus- ja tuottavuusajattelu sysää ihmisiä pois työmarkkinoilta; työelämässä ei pärjää, mikäli työkykyä ja oppimista rajoittaa vamma tai sairaus, oma osaaminen ei ole ajanmukaista tai oppiminen on haasteellista. Monet jäävät välitilaan; odottamaan mahdollista eläkepäätöstä erilaisten kuntoutus- ja aktivointitoimenpiteiden viidakkoon. Yhteiskunnan viesti näille ihmisille on ristiriitainen; panostasi ei tarvita työelämässä koska et pärjää sen tahdissa, mutta viranomaispäätösten Kelan ja työeläkelaitokset mukaan olet työkykyinen. Kriittisten näkökulmien rinnalle haluan tuoda esille muutamia havaintojani työarjestani ohjaavana kouluttajana työvoimakoulutuksissa ja ammatillisessa kuntoutuksessa. Oman työn merkityksellisyyden oivaltamien ja pysähtyminen perusasioiden äärelle on tärkeää ammatillisen kasvun ja työhyvinvoinnin kannalta. Lisäksi on hyväksyttävä ja siedettävä auttamis- ja ohjaustyön keskeneräisyys ja ulkopäin, omasta työorganisaatiosta ja laajemmin yhteiskunnasta, tulevat vaatimukset. Yksittäisenä työntekijänä en voi muuttaa vallitsevia rakenteita ja olosuhteita. Tämän vuoksi pyrin motivoitumaan ja löytämään ratkaisuja ohjaustyöhön eettisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän näkemyksen pohjalta. Työttömille suunnatuista aktivointitoimenpiteistä ja kuntoutuksen vaikutukset voivat olla yksilölle merkityksellisiä, vaikka tulokset eivät ole mitattavissa yhteiskunnassa vallitsevan taloudellisen tehokkuus- ja hyötynäkökulman kautta. Työntekijältä vaaditaan rohkeutta kyseenalaistaa ympäristön, työnantajan ja toisinaan myös asiakkaan arvoja ja asenteita. On varottava asettumasta moraalinvartijan rooliin, kun ihmisten hätä on suuri ja kamppaillaan jokapäiväisestä ruuasta. Mielestäni on kuitenkin tärkeää pohtia työttömyyttä syrjäytymisen näkökulmasta; esimerkiksi pitkäaikaistyötön ei välttämättä koe itse olevansa syrjäytynyt, mutta taloudellinen niukkuus tekee hänen elämästään erilaista verrattuna työssäkäyviin kansalaisiin. Kokemus syrjäytymisestä voi tulla siitä, että ei yllä valtavirran arvomaailman mukaiseen elämäntapaan. Eikö arvomaailmamme ole silloin vinksallaan? Kouluttajan roolissa toimin asiakkaan kumppanina ja edunvalvojana luoden yhteyttä eri viranomaistahojen välille asiakkaan tarvitsemalla tavalla. Ratkaisukeskeinen ja palveluohjauksellinen työote lisää asiakkaiden hallinnan tunnetta sekä lisää osallistumismahdollisuuksia. Voimavarojen ja omien vahvuuksien löytyminen voi toimia itsetuntoa kohottavana asiana. Tällöin on kuitenkin saavutettu jotain tärkeää. Esimerkiksi kokemus sisällökkäästä arjesta työttömyyskausien jälkeen voi olla ensimmäinen ja tärkeä askel kohti työllisyyttä. Toimenpiteisiin osallistuminen ei aina johda pysyviin ratkaisuihin tai yhteiskunnan kannalta tehokkaaseen lopputulokseen. Mikäli asiakkaan rajoitukset estävät täysipainoisen työelämään osallistumisen, mielekäs tekeminen voi löytyä harrastustoiminnasta ja osallistumisesta. Edellä kuvaamani esimerkit ovat yksi tapa tarkastella asiaa. Iso kysymys on työttömien sosiaalisten oikeuksien ja valinnanvapauden kaventuminen. Tarvitaan vahvoja kannanottoja ja konkreettisia muutosehdotuksia. Olisiko perustulosta ratkaisuksi? Kaisa Priiki, kirjoittaja opiskelee Sosionomi (Ylempi AMK) -tutkintoa Lisätietoa: Helne, Tuula – Hirvilammi, Tuuli – Laatu Markku 2012. Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla. Helsinki: Kelan tutkimusosasto Hirvilammi, Tuuli - Laatu Markku (toim.) 2008. Toinen Vääryyskirja. Lähikuvia sosiaalisista epäkohdista. Helsinki: Kelan tutkimusosasto Kalela, Jorma 2013. Ihmisen toimeliaisuus lisääntyisi perustulon avulla. Helsingin Sanomat 25.3. A 5. perustulo.org
Resurssit kohdalleen ennaltaehkäisevän lastensuojelun vahvistamiseksi!
Lapsiperheiden hyvinvointi ja sen tukeminen on aihe, joka nousee hyvin useasti otsikoihin ja yleiseen keskusteluun. Lastensuojelun nykytila on tuottanut huolta siinä määrin, että esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriö perusti syyskuussa 2012 ulkopuolisista asiantuntijoista koostuvan työryhmän selvittämään kuntien perhetyön ja lastensuojelun tilannetta ja laatimaan kehittämis-ehdotuksia lastensuojelun toimivuuden parantamiseksi. Kuntaliitossa arvioitiin, että lastensuojelun tilanteen arviota ja kehittämisehdotuksia lastensuojelun toiminnan ja vaikuttavuuden parantamiseksi olisi syytä kysyä suoraan kunnilta. Tätä varten Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikössä laadittiin kysely, joka lähetettiin marraskuussa 2012 kaikille lastensuojelun järjestämisestä vastaaville kunnille ja yhteistoiminta-alueille. Myös Talentia esittää lastensuojelun pelastusohjelman pikaista laatimista sekä Lastensuojelun keskusliitto on tuonut oman kannanottonsa ja huolensa lastensuojelun nykytilaan. Viime vuosina on paljon ollut keskustelua säästöistä ja valitettavasti näitä säästöjä on tehty paljolti juuri lapsiperheiden palveluista ja ennaltaehkäisevästä työstä, jonka seurauksia tänä päivänä näemme yhteiskunnassamme lastensuojelun ylikuormittuneena, huostaanottojen kasvaneena määränä ja lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymisenä. Lastensuojelun ennaltaehkäisevän työn merkitys ja hyvinvointipalveluihin panostaminen lapsiperheiden kohdalla, merkitsisi pidemmällä aikavälillä hyvin paljon säästöjä ja korjaavan työn osuus jäisi näin vähäisemmäksi. Suunnan muuttamiseksi tarvitaan paljon suunnitelmallista ja pitkäjänteistä työtä, sekä palveluiden tehostamista. Sote - uudistuksen myötä ennaltaehkäisevän ja korjaavan palvelun yhdistyminen samoihin osastoihin oli keskeinen uudistus. Miten tämä tulee näkymään lastensuojelun suuntaamiseksi ennaltaehkäsevään suuntaan? vai tuleeko? Paljolti tiedostetaan että jotain on tehtävä. Mikä keinoksi? Peruspalvelujen tehostaminen ja kehittäminen huomaamaan perheiden tilanteita ennen kuin ongelmat perheessä vaikeutuneet. Lastensuojelussa huostaanottojen määrät ovat vuosi vuodelta kasvaneet ja huoli lapsen tilanteesta yhä useammassa perheessä on todellinen. Tästä on keskusteltu jo kauan. Olisiko nyt uudistuksen myötä todellisten tekojen aika? Mistä voimavarat - on kait keskeinen kysymys? Korjaavassa lastensuojelussa on valtaisa työn paine jo nyt ja töitä tehdään äärirajoilla. Paineita on palvelujen kokonaiskehittämiselle ja yhteistyön tehostamiselle eri toimijoiden ja ammattilaisten välillä. Lastensuojelun todelliselle muutostyölle tarvitaan nyt uudenlaisia toimia, tehdä asioita vaikuttavammin ja väliintulona aiemmin kuin ennen. Tässä haastetta kerrakseen uuden organisaation johdolle! Sosiaalihuoltolain uudistuksessa painotetaan voimakkaasti ennaltaehkäisevän työn merkitystä ja resurssien lisääminen tähän työhön nähdään tärkeänä, niin että asiakasperheiden tilanteita voidaan arvioida kokonaisvaltaisesti heidät mukaan ottamalla työskentelyyn. Suunta on vihdoinkin kääntynyt siihen, mitä sen olisi pitänyt olla jo paljon aikaisemmin. Kustannusten lisääntyminen nähdään vihdoinkin pidemmällä aikavälillä kannattavammaksi vaihtoehdoksi. Herää kuitenkin kysymys siitä, kuinka tämä käytännössä tulee olemaan mahdollista toteuttaa, kun korjaavaan työhön ei tällä hetkelläkään lastensuojelussa riitä resurssit? Lastensuojelun sosiaalityöntekijät ja muut ammattiryhmät turhautuvat työssään, koska eivät pysty tekemään työtään laadukkaasti suurien asiakasmäärien vuoksi. Työntekijöiden suuri vaihtuvuus lisää haastetta jo tällä hetkellä lastensuojelu työhön ja nyt uudessa sosiaalihuoltolain uudistuksessa puhutaan työntekijöiden lisäämisestä alalle. Mielenkiintoista nähdä kuinka tämä tullaan toteuttamaan? Ajatuksena ja suuntana erinomainen. Esille tuomaamme näkökulmaan lastensuojelun tilasta, suosittelen tarkemmin asiaan tutustumista, alla olevien linkkien kautta. Huolemme tuskin aiheeton. Heidi Kontkanen ja Anu Sin, sosiaalialan Yamk opiskelijat Lue lisää Lastensuojelun keskusliiton tiedote Talentian lastensuojelun pelastusohjelma Kuntaliiton tiedote
Kuka välittää?
Viimeaikoina lastensuojelun tilanne on puhuttanut mediassa niin asiantuntijoita kuin kansaakin. Erityisesti ”Erikan tapaus” herätti keskustelua ja ihmetystä lastensuojelun toiminnasta ja tilasta. Suuri kysymys on ollut, miksei lastensuojelu kyennyt pelastamaan Erikaa? Erikan tapauksen myötä on uutisoitu paljon lastensuojelun vähistä resursseista; yhdellä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä saattaa olla jopa yli 100 asiakaslasta. Sosiaalityöntekijät sanovat usein, että aikaa lapsen tapaamiseen ja lapsen äänen kuulemiseen ei yksinkertaisesti ole. Tämä näkyy niin avohuollossa kuin sijaishuollossa. Selvää on, ettei sosiaalityöntekijällä ole mahdollisuutta tuntea sadan lapsen tilannetta hyvin, eikä perhettä perinpohjaisesti. Sosiaalityöntekijän työaikaa kuluu usein akuutissa tilanteessa olevan perheen ja lapsen tilanteeseen perehtymiseen ja asioiden hoitamiseen. Perhe. joka ei ole akuutin avun tarpeessa jää helposti vähemmälle huomiolle ja saattaa jäädä pitkäksikin aikaa ilman tarvitsemaansa apua. Toisaalta sosiaalityöntekijät ovat usein niin ylikuormitettuja, että työkyky saattaa olla alentunut. Työtä ei myöskään koeta välttämättä mielekkääksi ja moni sosiaalityöntekijä miettii työpaikan vaihtamista ja vaihtaa sitä usein. Lastensuojelua on vaadittu resursoitavaksi paremmin; tarvetta sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien lisäämiselle on kaikissa kunnissa. Selvää on, että lastensuojelutyötä ei ole mahdollista hoitaa nykyisillä resursseilla, mutta on vaikeaa uskoa, että kunnat pystyvät vastaamaan tarpeeseen ja lisäämään työntekijä resursseja lyhyellä aikajänteellä. Yhteiskunnan taloudellinen tilanne vaatii säästöjä kaikilla sektoreilla, eikä voida olettaa että sosiaaliala saisi tässä tilanteessa isoimman palan kakkua. Kysymykseksi nouseekin, miten pärjätään ja miten vastataan kasvavaan lastensuojelun tarpeeseen olemassa olevilla resursseilla? Sosiaalihuoltolain uudistuksen tavoite on siirtää sosiaalihuollon painopistettä korjaavasta ehkäisevään toimintaan. Nykyinen sosiaalialan henkilöstöresurssi riittää akuuttiin korjaavaan työhön, jos siihenkään, ainakin päihde- ja mielenterveyspalveluissa ja lastensuojelussa. Ennaltaehkäisevä työ ja varhainen tuki vaatii kunnilta merkittävää panostusta resursointiin; tarvittaisiin 3400 henkilöä lisää. Useiden kuntien taloudellinen tilanne on heikko, ellei peräti todella huono. Mietityttää miten kunnat kykenevät vastaamaan tähän haasteeseen. Ennaltaehkäisevän työn tulokset näkyvät vasta pidemmällä aikavälillä ja siihen asti on tehtävä enenevässä määrin korjaavaa työtä ennaltaehkäisevän työn rinnalla. Samaan aikaan palvelun tarve kasvaa ja suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle työntekijöiden vaihtuvuus kasvaa. Palvelun tulee kuitenkin olla laadukasta ja asianmukaisesti toteutettua, siinäpä haastetta! Kansalaisvastuuta Sillä aikaa kun odottelemme sosiaalityön resurssien lisääntymistä, on meillä jokaisella kansalaisella velvollisuus välittää toisistamme ja reagoida tilanteen niin vaatiessa. Varhaista viranomaisen antamaa tukea olisi mahdollista ainakin osittain korvata lähimmäisen antamalla tuella ja avulla. Sen sijaan, että suljetaan silmät siltä mitä esimerkiksi naapurissa tapahtuu ja luotetaan siihen, että viranomainen puuttuu tilanteeseen, tulisi jokaisella meistä olla kansalaisrohkeutta puuttua esimerkiksi lapsen kaltoinkohteluun, mikäli siihen on aihetta. Kuvitelma ei kuitenkaan ole, että viranomaistyö voidaan korvata kansalaistoiminnalla, mutta vahva usko on siihen, että yhteisöllisyyden lisääntyminen ja yleinen asennemuutos voisi vähentää lastensuojelun tarvetta yhteiskunnassamme. Heine ja Katri, kirjoittajat opiskelevat Sosionomi (Ylempi AMK)-tutkintoa Lue lisää Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus- työryhmän ehdotukset Oikeusministeriö: Riskin arviointia ja vaaran torjumista – lastensuojelun käytännöt huolen ilmapiirissä. Lastensuojelun arkea: Tamperelainen-uutinen Lastensuojelun arkea: MTV3 uutinen
Nuorten terapian rahat eivät riitä!
blogin aihe muotoutui mielessäni asioista, joita olen ihmetellyt nyky-yhteiskunnassa ja joita olen seuraillut mediasta. Aluksi voisin kuitenkin kertoa jotakin itsestäni, niin lukijana tiedät mistä ajatukseni ja näkemykseni tulevat. Olen tehnyt vuosia töitä lastensuojelussa, vastaanotto- ja arviointilaitoksessa pääkaupunkiseudulla, valmistuttuani sosionomiksi vuonna 2001. Vuosien työskentelyn jälkeen, minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla sijaisuutta sosiaaliohjaajana kuntouttavassa työtoiminnassa. Kuntouttavassa työtoiminnassa ollessani toimin muun muassa ryhmänohjaajana nuorille työttömille. Ryhmä toimi pilottina eikä sille ollut määriteltyä prosessikuvausta. Ryhmän tarkoituksena oli kartoittaa nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ja antaa uusia näköaloja nuorten arkeen sekä tukea heitä elämänhallinnassa. Työskennellessäni nuorten kanssa huomasin, että monelle heistä tuotti vaikeuksia sitoutua kahdesti viikossa neljä tuntia kestävään ryhmätoimintaan. Ryhmän toimintaan kuului myös yksilöhaastatteluja ja näissä haastatteluissa tuli ilmi, että monella nuorella oli diagnosoitu masennus. Osalla oli lisäksi päihteiden tai muiden riippuvuuksien kanssa ongelmia masennuksen lisäksi. Nuori saa diagnoosin ja masennuslääkkeet mutta ei terapiaa. Luin Pekka Saurin kirjoituksen siitä, että terapiakorvauksia ei ole nostettu Suomessa kahteen vuosikymmeneen. Kelalta saa korvauksena 37€ kerrasta ja terapiakäynti maksaa yleensä 60-80€. Miten kukaan pystyy maksamaan sen työttömyyskorvauksista tai toimeentulosta? Ihmisen pitäisi pystyä käymään töissä saadakseen maksettua terapian, mutta kolikon toinen puoli on se, että jos ihminen on työkykyinen, ei Kela korvaa terapiaa. Minua itseäni ihmetyttää se, että on laskettu kokonaiskustannus sille, jos nuori eläköityy. Silloin puhutaan 1,2 miljoonan menetyksestä yhteiskunnalle. Miten paljon vähemmällä päästäisiin, jos nuoret aikuiset saisivat terapiaa ja näin heidän ei ”tarvitsisi” jäädä eläkkeelle, vaan he pystyisivät osallistumaan työelämään. Voisin ajatella, että tämä toisi myös nuoren elämään voimaatumista. En usko, että kukaan valitsee tarkoituksella masennusta tai päihteiden käyttöä. Työssä oleminen tuo elämään vakautta ja sosiaalisia kontakteja. Tilastot kertovat, että vuonna 2011 jäi 2 044 alle 30-vuotiasta nuorta työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi. (Kela) Mistä johtuu nuorten suuri määrä masennusta sairastavana? En tiedä pystyykö kukaan vastaamaan tuohon kysymykseen. Osa sanoo, että nuorilla on liikaa vaihtoehtoja tulevaisuutta miettiessä, osa taas on sitä mieltä, että nuoret ovat nykyisin pullamössöä. Osa taas on sitä mieltä, että kotoa saadut arvot ja työmoraali vaikuttuvat nuoren elämään. Sossusta saa rahaa liian helposti. Osaltaan tuo varmaan pitää paikkansa, sillä ainakin itse huomasin ryhmiä ohjatessa, että monilla nuorilla ei ollut edes halua osallistua työelämään. He saivat tarpeeseensa rahaa sossusta ja tulivat toimeen vähemmällä. Toisaalta taas osalle työnteko tai koulutus olisi ollut suuri asia, mutta ilman hyviä papereita tai kokemusta ei ollut mahdollista päästä mihinkään. Monet nuoret ovat ylisukupolvisia työttömiä ja ehkä juuri tämä on se asia missä muutoksen pitäisi tapahtua? Nuorten kanssa jutellessa tuli myös ilmi se, että totta kai tuo jatkuva jouten olo ja torjumiseksi tulo koulun tai työpaikkojen taholta vaikuttaa itsetuntoon ja aiheuttaa masennusta. Monella nuorella olikin lääkitys masennukseen. Mediassa on näinä päivinä ollut juttua siitä, myönnetäänkö lääkitystä liian heppoisesti ja mitkä ovat niiden sivuvaikutukset. Voin todella uskoa sen, että lääkkeiden sivuvaikutuksilla on merkitys nuoren hyvinvointiin. Nuori ei itse sivuvaikutuksia välttämättä huomaa ja vanhemmat ovat vain tyytyväisiä, kun nuori ”syö” lääkettä masennukseen. Kauhistelin itse, kun luin alla olevaa artikkelia, että todellakin nuoren tila voi mennä huonompaan lääkkeiden aloittamisen jälkeen ja tähän kun lisätään päihteet, niin nuoren tila ei varmastikaan kohene. Artikkelissa kerrottiin, että serotoniinipohjaisten masennuslääkkeiden sivuvaikutuksena oleva aggressiivisuus lisääntyy päihteiden alaisena. Tähän asiaan ajankohtaisena on se, että monet viimeaikaisista kouluampujista ovat käyttäneet masennuslääkkeitä, joissa on ollut vahvoja sivuoireita. Itseäni, kohta kolmen lapsen äitinä, huolestuttaa se, että mitä jos huomaan omassa lapsessani huolen aiheita, mutta en saisi häntä terapiaan tai en pystyisi maksamaan sitä ja lapselleni vain työnnettäisiin masennuslääkettä toisensa perään. En tarkoita tällä sitä, että vastustan lääkkeiden syömistä vaan mielestäni lääkityksen ja terapian pitää kulkea käsikädessä toisiaan tukien. Tietenkään ei ole sanottua, että nuori jaksaisi käydä terapiassa tai ”kemia” terapeutin kanssa natsaisi, jotta terapiasta olisi merkittävää hyötyä. Lehdissä on myös ollut kommentteja, että masennuslääkkeitä määrätään hyvin helposti terveyskeskuksissa. Tästä olen aivan samaa mieltä, sillä ystäväni meni aikoinaan terveyskeskuslääkärille, kun oli väsynyt ja elämäntilanteessa tapahtunut isoja muutoksia mm. asumusero. Lääkäri oli ehdottanut ”hoidoksi” vain masennuslääkkeitä, joita ystäväni ei halunnut syödä. Tästä oli tullut ihan väittely heidän välillään ja ystäväni ihmetteli lääkärin asennetta. Psykiatrit sanovat, että masennuslääkkeitä määrätään ihan liikaa. Lopuksi laitan Kelan lukuja: Suomessa on 13 000 nuorta työkyvyttömyyseläkkellä. Heistä reilut 10 000 mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi. Alle 30-vuotiaiden keskimääräinen kokonaiseläke on 708 euroa kuussa. Vuonna 2011 Kelasta maksettiin nuorten työkyvyttömyyseläkkeitä noin 89 miljoonaa euroa. Eikö tässä tarttis tehrä jotakin? Milla, kirjoittaja opiskelee Sosionomi (Ylempi AMK)-tutkintoa Blogissa viitatut lähteet Pekka Saurin kirjoitus Masennuslääkkeitä nuorille: 1. artikkeli ja 2.artikkeli
IHAN KUIN MEITÄ EI OLISI! -sosionomi (Ylempi AMK) osaaminen
Tapahtui oikeassa elämässä: Sosionomi (AMK) työskenteli muutamia vuosia sitten yhdessä pääkaupunkiseudun kunnista aikuissosiaalityöntekijänä kahdessa eri sosiaalikeskuksessa, kaksi noin vuoden mittaista jaksoa. Hän oli julkisessa keskustelussakin paljon puhuttu ja parjattu epäpätevä sosiaalityöntekijä. Sosionomi (AMK) siirtyi kyseiseen tehtävään suoraan valmistuttuaan ja koki, että pääsi työhön sisään nopeasti ja kykeni toimimaan asiakaslähtöisesti, sensitiivisesti sekä lain pykälät huomioiden. Hän sai siitä myönteistä palautetta niin asiakkailta kuin esimiehiltäkin. Jatkuvasti, yleisen ilmapiirin vuoksi, hän kuitenkin tiedosti olevansa epäpätevä. Tähän vaikutti se, että työsuhdetta määräaikaisena jatkettiin pätkittäin, jos pätevämpiä, kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita ei sattunut olemaan. Epäpätevyys näkyi tietysti myös alennuksena palkassa. Tämän lisäksi työyhteisöstä löytyi aina joku aktiivinen ja ”muodollisesti pätevä” sosiaalityöntekijä, joka piti huolta, että sosionomi (AMK) -tutkinnon suorittaneet kuuluivat alempaan kastiin ja heidän olemassaolonsa sosiaalialan kentällä oli suuri epäkohta. Toisaalta kunnassa ei myöskään otettu kuuleviin korviin epäpätevien työntekijöiden ehdotuksia siitä, että täydennyskoulutusmahdollisuuksilla sitoutettaisiin työntekijöitä, parannettaisiin työhyvinvointia ja kohennettaisiin työn laatua varmasti myös tukea saavien asiakkaiden mielestä. Ilman muuta on selvää että asiakkaalla on oikeus laadukkaaseen ja asiantuntevaan tukeen, riippumatta siitä minkälainen koulutustausta hänen työntekijällään on. Viimeiseksi jääneessä aikuissosiaalityöntekijän viransijaisuudessa sosionomi (AMK) kohtasi jotain sellaista, minkä jälkeen hänen ylpeytensä ei enää sallinut jäädä kärkkymään pätkätyösuhteita epäarvostavassa ilmapiirissä. Viereisessä työhuoneessa työskentelevä kollega, joka myös oli sosionomi (AMK) ja hoiti työtään mallikelpoisesti, ei saanut jatkaa tehtävässään, koska juuri tuolloin hänen työsuhteensa ollessa katkolla, paikkaa haki tohtoriksi asti väitellyt, siihen asti tutkimustyöhön keskittynyt sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijä aloitti aikuissosiaalityöntekijänä ja perehdytysjakson jälkeen ryhtyi ottamaan vastaan asiakaspuheluita puhelinaikoina. Toisen tällaisen puhelinajan jälkeen kyseinen, muodollisesti pätevä sosiaalityöntekijä tuli sosionomi (AMK):n huoneeseen itkien ja kysyi: ”Tällaistako tämä työ oikeasti on?”. Kyseinen työntekijä jaksoi tehtävässään kaksi kuukautta, jonka jälkeen irtisanoutui ja lähti pois. Sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehdoista käytiin syksyllä 2012 vilkasta keskustelua muun muassa Helsingin Sanomissa. Pentti Rauhala (HS Mielipide 13.10.12) nosti aiheellisesti esiin sosiaalialan ammattikorkeakoulutettujen aseman työelämässä ja kyseenalaisti, miksi edes ylempi ammattikorkeakoulututkinto ei anna kelpoisuutta sosiaalityöntekijän tehtäviin. Kun tätä keskustelua on käyty, onko kukaan ollut kiinnostunut perehtymään minkälaista ammattitaitoa ja osaamista ammattikorkeakoulututkinto, myös ylempi, uudempana koulutusväylänä sosiaalialalla antaa? Ammattikorkeakoulutus vastaa nimenomaan tämän päivän työelämän muuttuneisiin tarpeisiin ja mielestämme sen ehdottomia vahvuuksia sosiaalialalla on muun muassa se, etteivät asiakkaat ja heidän todellisuutensa ole kenellekään vastavalmistuneelle sosionomi (AMK):lle vieraita. Kunta-alan ehdotus kelpoisuusehtojen avaamisesta (HS Uutiset 12.10.12) onkin mielestämme kannatettava. Meitä sosiaalialan ammattikorkeakoulutettuja, sekä sosionomi (AMK) että ylemmän (AMK) -tutkinnon suorittaneita kyllä löytyy ja monet meistä työskentelevät ylikoulutettuina tehtävissä, joissa meidän ei katsota olevan uhkia nykyisille muodollisesti päteville toimijoille. On merkillistä että sosionomi (AMK) -tutkinnon laajuus 210 op + sosionomi (YAMK) -tutkinnon 90 op eivät riitä täyttämään kelpoisuusehtoja, jotta voisimme toimia pätevinä sosiaalityöntekijöinä. Lisäksi vaaditaan pääaineen laajuisia yliopistotasoisia opintoja sosiaalityöstä. Aikamoista. Opintojen lisäksi meille on jokaiselle kertynyt vähintään vaadittavat kolme vuotta työkokemusta alan töistä alemman ja ylemmän tutkinnon suorittamisen välissä. Kokemuksemme on, että Talentia (HS Uutiset 12.10.12) sen enempää kuin Lastentarhanopettajaliittokaan ei aja meidän sosiaalialan ammattikorkeakoulutettujen asioita pitäessään kiinni tiukoista kelpoisuusehdoista ja pyrkimyksistään tiukentaa niitä vielä lisää. Seuraavatko nämä ammattiliitot todellisuudessa tämän ajan työelämän vaatimuksia, vai pitävätkö ne itsepintaisesti lähinnä kiinni periaatteesta ”ei meidän hiekkalaatikolle”? Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki (HS Uutiset 12.10.12) kommentoi Kunta-alan ehdotukseen kelpoisuusehtojen avaamisesta, että ”Kentällä ollaan niin kovan paineen alla, että tällaiset puheet ovat vastuuttomia.” Onko yhtään mietitty työn vaativuuden lisäksi, mistä tällaiset paineet saattavat johtua? Voisiko yksi paineita lisäävä ja työhyvinvointia haittaava tekijä olla juuri tämä ammattiliittojen ajama reviiriajattelu työpaikoilla? Kuka itseään kunnioittava sosiaalialan ammattikorkeakoulutettu oikeasti viihtyy työpaikalla, jossa arvostus on tämän kirjoituksen alussa kuvatun kaltaista? On faktaa että työntekijöiden suuri vaihtuvuus on raskasta niin työyhteisöille kuin yksittäisille työntekijöillekin. Myös luottamuksellisen asiakassuhteen syntyminen vaatii pysyvyyttä. Tällaisessa ristiriitaisessa työtilanteessa on vaikea panna parastaan ja kokea tekevänsä laadukasta työtä, saati sitten toimia asiakaslähtöisesti asiakassuhteiden jatkuvuus turvaten. Olisiko aika horjuttaa kelpoisuusehtojen vanhoja rakenteita ja katsoa mitä uutta, hyvää ja työyhteisöjä rikastavaa ammattikorkeakoulutuksella on sosiaalialalle annettavana? Nykyinen laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuuksista tuli voimaan vuonna 2005, mutta meitä ei ole huomioitu tai edes mainittu siinä mitenkään. Toivoisimme että yliopisto- ja sosionomi (YAMK) tutkinnot rinnastettaisiin arvoltaan ja palkkaukseltaan samantasoisiksi, kuten niiden opintomäärätkin ovat. Tehtävärakennetta tulisi uudistaa, jotta molempien tutkintojen erityisyys tulisi parhaiten hyödynnettyä rinnakkain. Katariina Mäki-Kokkila, sosionomi (YAMK) -opiskelija Petra Gergov-Koskelo, sosionomi (YAMK) -opiskelija Lue myös Sirkka Rousun blogi sosiaalialan ylemmän tutkinnon osaamisesta ja kelpoisuudesta
Ylemmän amk-tutkinnon tuottama osaaminen käyttöön
Tutkinto, jolla on lisäarvoa? Meissä sosiaalialan ammattilaisissa on käsittämätöntä voimaa ja tahtoa vastata työelämän mitä monimutkaisimpiin haasteisiin! Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon omaava henkilö hallitsee laaja-alaiset oman alansa erityisosaamista vastaavat käsitteet. Hän osaa monipuolisesti ja tavoitteellisesti arvioida ja kehittää asiantuntijuuttaan. Tutkinnon suorittanut kykenee ratkaisemaan vaativia ongelmia tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa. Lisäksi hän kykenee johtamaan ja kehittämään monimutkaisia ennakoimattomia ja uusia strategisia toimintoja sekä osaa luoda verkostoja ja kumppanuuksia. Yamk- sosionomin työskentelyä ohjaa jatkuva oppimisvalmius. Yamk- tutkinto kuin kuuma peruna Opiskelemme molemmat tällä hetkellä työn ohella sosiaalialan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Metropolia ammattikorkeakoulussa. Työssämme sekä työpaikkailmoituksia selaillessamme olemme huomanneet, että ylemmän ammattikorkeakoulun tuottama pätevyys on kuuma peruna. Olemme pohtineet, mikä on sosiaalialan ylemmän amk- tutkinnon omaavan ammattilaisen asema työmarkkinoilla. Koulussamme tutkinnon tärkeys tunnistetaan – toivomme myös, että työnantajat arvostavat ylemmän amk -tutkinnon suorittamista ja osoittavat sen enenemässä määrin rekrytoinnissa sekä palkkauksessa. Mietimme, mitä käytännön hyötyä ja muutoksia tutkinto tuo meille sosionomeille muuta kuin opiskelun ilon sekä oman pätevyyden tunteen vahvistamisen. Tutkinto on kallis yhteiskunnalle, joten haluamme olla hyödyksi työelämän muuttuvissa haasteissa. Haluamme enemmän tunnustusta ja arvostusta tutkinnolle. Tulevaisuuden roolimme työkentillä? Työskentelemme varhaiskasvatuksen ja peruskoulun piireissä. Olemme miettineet tutkinnon suorittaneen sosiaalialan ammattilaisen työmarkkina-aseman lisäksi myös rooliamme työkentillä. Miten yamk- tutkinnon omaavan henkilön rooli löytyy työelämässä? Muuttuuko roolimme työpaikoilla valmistuttuamme? Itse olemme tietämättömiä ja huolissamme asiasta. Peruskoulun puolella tutkinto tuo kertaluonteisen 150 euron lisäbonuksen – ja samat hommat jatkuu. Varhaiskasvatuksessa puolestaan saat jatkaa tutulla lastentarhanopettajan pätevyydellä, jonka olet jo saanut suoritettuasi sosionomin perusopinnot. Sosionomien roolin löytäminen työelämässä oli pitkä prosessi. Emme halua, että käymme tuon saman polun tämän tutkinnon kanssa. Siltä kuitenkin näyttää. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto käynnistyi kokeiluna jo vuonna 2002 ja vakinaistettiin lailla 2005. Nyt olemme jo vuodessa 2013 ja asiat junnaavat edelleen paikoillaan. Emme hyväksy tätä! Pohdimmekin, onko tutkintomme varsin tuntematon suurelle yleisölle? Voiko vika olla tiedottamisessa tai tutkinnon markkinoinnissa? Yksi syy, miksi haimme opiskelemaan oli halu kehittyä sosiaalialan ammattilaisena vastaamaan muuttuviin työelämän haasteisiin. Yamk- tutkinto oli meille luonnollinen jatko-opintovaihtoehto oman osaamisemme kehittämiseksi. Ennen opiskeluiden aloittamista meillä oli jo kertynyt tarvittavat kolme vuotta työkokemusta sosiaalialalta. Meillä on näkemystä tämän hetken työelämän tarpeista. Jatkuva vuoropuhelumme opiskeluiden sekä työpaikkojemme kanssa mahdollistaa parhaimmalla tavalla työelämän kehittämisen. Lukuisat oppimistehtävät ja tutkinnon opinnäytetyö linkittyvät vahvasti työelämään. Ellei yamk- osaajan roolitus ja työnkuva selkiydy, mitä lisäarvoa kehittynyt osaamisemme tuottaa yhteiskunnalle? Leni Pennanen ja Sanna Välimäki, sosiaalialan ylempi amk-tutkinnon opiskelijoita
Arki lapsenkengissä?
”Kerää kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa, kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektroniikkaa. On meillä stereot, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri. On pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pölynimuri…” Leevi and the Leevings -yhtyeen Onnelliset –kappaleen kodinkoneet ovat jo out taulutelevisioiden ja älypuhelimien aikakaudella, mutta itse kappaleen sanoma ei ole todellakaan vanhentunut. Monessa perheessä myös lapsille on tullut tutuksi aikuisten luoma käsite laatuaika, jolla todellisuudessa tarkoitetaan yhteisen ajan hyvittämistä lisäämällä arkeen elektroniikkaa ja ohjelmoitua tekemistä. Tuntuu, että yhteiskuntamme elää globaalin kehityksen huumassa ja asioita tarkastellaan lähinnä talouden kasvun näkökulmasta, jolloin hyväksynnän saaminen kytkeytyy yhä enenevässä määrin materiaaliin. Eikä ihme, kun trenditietoinen ja tehokas bisnespolitiikka on napannut kiltin ja vastuuntuntoisen sosiaalipolitiikan talutushihnaansa. Uuden Noste –lehden päätoimittaja Ilkka Karisto kuvaakin osuvasti blogikirjoituksessaan (linkki alla), miten sosiaali- ja terveysalan uutisoinnissa menetetään kosketus tavalliseen arkeen, kun ihmisten ilot ja surut muutetaan mitattavaan muotoon sopimusohjausmalleiksi, järjestämisvastuiksi ja palvelutuotannon tulosohjaukseksi eri hallinnon portailla. Ollaankohan näillä pitkillä portailla tehty hyppäys lapsenkengistä liian suurin saappaisiin talouskasvun tavoittelun huumassa ja unohdettu ne todelliset arjen kohtaamiset, joissa tällä alalla tulos tehdään. Lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula heittää ilmoille blogitekstissään lapsi joustaa – talous kasvaa? (linkki alla) olennaisen yhteiskunnallisen huolen siitä, väheneekö perheiden onnellisuus, kun talouskasvun tavoitteluun pyritään kannustamalla vanhemmat yhä aiemmin töihin esittämällä kotihoidon tukikauden lyhentämistä. Äidit töihin –ajankohtainen keskusteluilta Yle tv2 26.2.2013 pureutui tähän kysymykseen, ja jo nimessään provosoiden asetti arvolatauksen talouden ja tehokkuuden maailmasta, jossa lastenhoitoa kotona ei tunnusteta työksi. Voidaan kysyä, että arvostetaanko lapsuutta ylipäätään ja onko Yk:n lapsen oikeuksien sopimuskin jo vähän old school –henkinen, kun talouden logiikka ohjaa Aulan sanoin ajattelemaan lapsia tulevaisuuden yhteiskunnan ”raaka-aineina”. Tämä ajankohtainen keskustelu perhepoliittisista linjauksista herätti minut, koska materiaalisen yltäkylläisyyden tavoittelun heijastuminen vanhemman ja lapsen varhaiseen vuorovaikutukseen on asia, joka näkyy työssäni lastentarhanopettajana selvästi aiempaa enemmän. Vaikka fyysiset resurssit perheessä lapsen tarpeisiin nähden ovat riittävät, saattavat läheissuhderesurssit olla niukat ja suotuisa varhainen vuorovaikutus kärsiä kaiken hektisyyden keskellä. Isossa lapsiryhmässä vietetyn pitkän päiväkotipäivän jälkeen lapsen kilpailu aikuisen huomiosta jatkuu kotona kilpailuna vanhemman aidosta läsnäolosta. Kysymys varhaiskasvatuksesta ja lapsen edusta sivuutettiin Äidit töihin -keskusteluillassa lähes täysin, vaikka tosiasia on se, että yhä pienempiä lapsia on päivähoidossa yhä enemmän ja yhä pidempiä päiviä, jos kotihoidon tukikautta lyhennetään. Perhepalvelujärjestelmän uudistamisessa tulisikin huomioida perhe kokonaisuutena ja nähdä, että lapsen edun turvaaminen vanhempien joustavan töihin paluun yhteydessä vaatii myös panostusta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen samassa suhteessa entistä enemmän. Toivonkin todella, että varhaiskasvatuslakiesitys vihdoin etenee ja muutokset siihen suuntaan, että yhteiskunnassamme ymmärretään päiväkodin ydintehtävä vanhempien töihin pääsyn turvaamisen sijaan lapsen oikeutena saada korkeatasoista varhaiskasvatusta. Lähden ehdottomasti siitä ajatuksesta, että jokaisella perheellä on oltava valinnan mahdollisuuksia lapsen hoidon suhteen ja subjektiivinen oikeus päivähoitoon on säilytettävä riippumatta siitä, ovatko vanhemmat töissä tai eivät. Laadukas varhaiskasvatus on nähtävä ennaltaehkäisevänä tukena perheille ja tällöin on myös perusteltua, että lapsi on hoidossa, vaikka vanhemmat olisivatkin kotona. Jotta pystyttäisiinkin takaamaan kuitenkin varhaiskasvatuksen laatu ja turvaamaan samalla pienelle lapselle aikaa omien vanhempien kanssa, kannatan lapsen edun näkökulmasta pitkittyvien hoitopäivien rajoittamista ja monipuolisempien kevennettyjen päivähoitomuotojen tarjonnan lisäämistä. Pahoin kuitenkin pelkään tuottavuusmittareiden maailmassa, että tällainen tilanne houkuttelisi päättäjiä viiltämään juustohöylällä myös samalla mitalla päivähoidon henkilöstöresursseista, kun katsotaan lapsia olevan vähemmän tai lyhyemmän aikaa hoidossa. Koneet voivat jaksaa pyörittää isoa kapasiteettia tuloksellisesti pidempään, mutta ihmiset eivät, varsinkin jos halutaan, että työ motivoi tekijäänsä ja on näin laadukasta. Riittävä ja koulutettu henkilökunta on tärkein laadukkaan varhaiskasvatuksen resurssi, johon tulisi laissa panostaa. Näin voitaisiin turvata pienen lapsen oikeus pysyvien aikuisten riittävään läsnäoloon sekä luoda lapselle kasvatuskumppanuudessa vanhempien kanssa yksilöllisesti mahdollisimman turvalliset varhaiset vuorovaikutussuhteet ja hyvän kasvun edellytykset. Nämä panostukset lapsiin eivät tuottaisi kuten lyhytnäköiset talouskasvua maksimoivat päätökset, mutta eivät myöskään kostautuisi pitkällä aikavälillä suurina kustannuksina lasten hyvinvoinnissa. Entistä enemmän tiedetään pikkulasten varhaisten vuosien merkityksestä ja nähdään, miten katkonaiset ihmissuhteet taaperoiässä sekä turvattomuuden kokemukset näkyvät aikuisiän mielenterveysongelmina ja työkyvyttömyytenä. Täytyy siis toivoa, että lapsuuteen sijoittamisesta tulisi vielä joku päivä trendikästä, jotta voitaisiin investoida arjessa lapsille läsnä oleviin aikuisiin sekä kotona että päivähoidossa. Yhtä oikeaa tapaa ei ole kasvattaa, mutta lapsi aistii sen, mikä tärkeintä, eli olla läsnä ja rakastaa. Kaisa Kakko, sosionomi (YAMK) –opiskelija Linkit kirjoituksessa viitattuihin julkaisuihin Lapsiasia –blogi: lapsi joustaa, talous kasvaa Lapsiasia-blogi: uutta varhaiskasvatuslakia kirjoitetaan Noste-blogiin linkki:
Onko työmarkkinoilla tilaa osatyökykyisille?
Julkisuudessa on viime aikoina mietitty erilaisia ratkaisuja työvoiman riittävyyden, työurien pidentämisen ja työmarkkinoilla pysymisen turvaamiseksi. Näissä keskusteluissa on harvakseltaan näkynyt myös osatyökykyisten henkilöiden palkkaamiseen liittyviä ratkaisuja. Mutta kuka on oikeasti valmis palkkaamaan osatyökyisen tai jollain tavoin vajaakuntoisen työnhakijan? TE-toimistoissa oli vuonna 2011 yhteensä noin 93 000 vajaakuntoista työnhakijaa. Heistä työttömiä oli 68 000 ja pitkäaikaistyöttömiä 23 000. Vajaakuntoisten työttömien työnhakijoiden diagnooseista tai vajaakuntoisuuden syistä merkittävimpiä olivat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet ja mielenterveyden häiriöt. (Antila ym. 2013: 14.) Suomessa on siis melkoinen joukko työtä haluavia vajaakuntoisia tai osatyökykyisiä työnhakijoita, joiden on ilmeisen vaikea päästä työmarkkinoille. Esimerkkinä palveluyritykset, joista tutkimusten mukaan vain 2 - 4 prosenttia on palkannut fyysisesti vammaisen tai kehitysvammaisen henkilön tai mielenterveyskuntoutujan (Antila ym. 2013: 18). Työllistymisen vaikeudesta kertoo sosiaali- ja terveysministeriön asettaman osatyökykyisten työllistymisen edistämisen toimintaohjelmaa valmistelevan työryhmän välimietintö, joka julkaistiin 22.2.2013. Antilan ym. (2013:17–18) esittämissä tutkimuksissa ja selvityksissä tulee ilmi työnantajien perusteluja vajaakuntoisten ja osatyökykyisten työnhakijoiden vähäiselle rekrytoinnille. Työnantajien perustelut vähäiseen rekrytointiin liittyvät siihen, että em. ryhmistä rekrytointi voisi vaikuttaa yrityskuvaan tai työyhteisöön kielteisesti. Erityisen usein tämä arvio oli tehty selvitysryhmän mukaan psyykkisesti vajaakuntoisen henkilön työllistämisestä. Vajaakuntoisten rekrytointi koetaan haastavaksi, koska työnantajien arvioiden mukaan osatyökykyiset työntekijät vaativat enemmän aikaa työtehtävien suorittamiseen kuin muut työntekijät. Työnantajan on lisäksi vaikea arvioida työnhakijan pätevyyttä ja työnantajalle ei ole tarjolla riittävästi ohjausta, tukea ja neuvontaa työllistämiseen liittyvissä asioissa. Työnantajilla tuntuu myös olevan varsin vähän tietoa eri tukitoimista tai – rahoista, joita voisi hyödyntää palkkauksessa, esim. kyselyyn osallistuneista 60 prosenttia ei tuntenut palkkatukea. Huomioon kannattaa ottaa se, että suuri osa vastaajista ei katsonut myöskään tarvitsevansa lisätietoa vammaisen työntekijän työhön ottamisesta. Positiivisena asiana työryhmän muistiossa tuli esiin, että kun yrityksellä oli kokemusta työllistämisestä, arviot mm. työntekijän työssä suoriutumisesta, erityisjärjestelyjen tarpeesta ja työkyvyttömyyden riskistä olivat myönteisempiä kuin kokemusta vailla olevilla yrityksillä. (Antila ym. 2013: 18.) Työnantajien perustelut palkkaamatta jättämiselle kertovat mielestäni karua kieltä osatyökykyisten henkilöiden työllistymismahdollisuuksista. Asenteet ovat sillä tasolla, että pelätään palkata erilaisia työnhakijoita, koska se saattaa vaikuttaa kielteisesti yrityskuvaan. Missä ovat ajatukset ihmisten yhdenvertaisuudesta? Laissa on kyllä kirjattuna syrjinnän kielto eli, että ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella ja tätä pitäisi nimenomaan soveltaa myös, kun kyse on työhönottoperusteista, työoloista tai työehdoista, henkilöstökoulutuksesta taikka uralla etenemisestä (Yhdenvertaisuuslaki 2004/21 § 6, § 2). Harva työnantaja näyttää kuitenkaan olevan valmis kantamaan yhteiskuntavastuuta ja toimimaan uusien työntekijöiden palkkaamisen kohdalla yhdenvertaisuuslain periaatteita noudattaen. Tiedon vai halun puutetta? Ihmettelen, miksi työnantajat sanovat, että eivät tiedä tarpeeksi yhteiskunnan tarjoamista osatyökykyisten palkkaamiseen liittyvistä tukitoimista, mutta eivät kuitenkaan myöskään koe tarvitsevansa lisätietoa tarjolla olevista mahdollisuuksista. Osatyökykyisten henkilöiden palkkaaminen ei tässä suhteessa näytä olevan millään tavalla olennaista työnantajien mielestä. Yhteiskunnan tasolta on kyllä huolehdittu, että koulutusjärjestelmässä on tilaa kaikenlaisille oppijoille ja opiskelijoille. Suomessa on mahdollisuus opiskella ammattiin asti eritysopetuksen piirissä. Ammatillisissa erityisoppilaitoksissa oli vuoden 2010 tilastojen mukaan noin 4 155 opiskelijaa (OPM 2010). Tämän lisäksi opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa koulutuksessa on iso joukko opiskelijoita, jotka saavat erityisopetusta joko eriytettynä tai integroituna opetuksena. Näiden opiskelijoiden erityisen tuen tarve on pystytty huomioimaan koulutuksen poluilla, mutta missä on se ”erityinen työelämä”, johon he työllistyvät ammattiin valmistumisen jälkeen? He kilpailevat niistä samoista työpaikoista, kuin kaikki muutkin työnhakijat, ja lisäksi kohtaavat työnantajien ennakkoluulot ja -asenteet rekrytointitilanteissa. Yhdenvertaisuutta työmarkkikoille Voisimmeko oikeasti alkaa ajatella, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia ja kaikilla tulisi olla oikeus työhön sekä tasavertaiseen osallisuuteen yhteiskunnassa. Työ ja ammatti ovat monelle meistä tärkeitä itsetunnon rakentajia ja tuovat tunteen yhteiskuntaan kuulumisesta. Miten voisimme mahdollistaa tuon tunteen kaikille sitä haluaville? Kulunut sanontakin kuuluu: ”Työ on parasta sosiaaliturvaa”. Miten saatamme osatyökykyiset ja vajaakuntoiset työnhakijat tuon sosiaaliturvan piiriin? Työmarkkinoille tarvitaan tilaa kaikenlaisille työntekijöille. Voisiko tulevaisuuden työelämässä monimuotoinen, erilaisista työntekijöistä koostuva, työyhteisö olla menestysvaltti eikä yrityskuvaan kielteisesti vaikuttava tekijä? Kristiina, sosionomi YLEMPI AMK-opiskelija Lähteet Antila Outi, - Kerminen, Päivi - Liski-Wallentowitz, Hanna - Nissinen, Pia - Paaermaa, Pekka – Tossavainen, Hanna - Tötterman, Patrik 2013. Osatyökykyisten Työllistymisen edistäminen. Toimintaohjelmaa valmistelevan työryhmän välimietintö. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:6. Opetusministeriö 2010. Ammatillisten erityisoppilaitosten ammatillisen peruskoulutuksen ja valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen järjestävät vuonna 2010. Yhdenvertaisuuslaki 21/20.1.2004.
Syrjäytymisen stereotypiaa
Syrjäytymiskeskustelu on käynyt kuumana jo pitkään. Nimittäin tutkijoiden, opetus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten, poliitikkojen ja journalistien toimesta. Nuorten ääni ei ole keskusteluissa juuri kuulunut, vaikka heistähän tässä on kyse. Siksi halusinkin antaa blogissa äänen itse asiantuntijoille, näille nuorille, joiden ääni ei kuulu heitä koskevissa keskusteluissa. Mitä aiheesta ajattelevat yhteiskunnan syrjäytyneen kriteerit täyttävät nuoret? Tätä selvitettiin Vamoksen starttivalmennusryhmässä kuuden nuoren paneelikeskustelun voimin. Mitä se surullisen kuuluisa syrjäytyminen sitten on? Kuka on syrjäytynyt? Nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että syrjäytymistä sanana on vaikea määritellä, sillä sen alle niputetaan niin suuri joukko ihmisiä erilaisilla taustoilla. He kokevat, että narkomaaninuori, kotiin tietokoneen ääreen jumittunut nuori, välivuotta pitävä nuori, masentunut nuori ja työtön nuori on väärin lokeroida saman termin alle. Kuinka hyvin yhteiskunnan asettama tärkein syrjäytymisen kriteeri "koulutuksen ja työelämän ulkopuolella" istuu esimerkiksi välivuotta pitäviin nuoriin? Linda: ”Syrjäytymistä sanana ei voi tarkkaan määritellä, koska ne, joita ajatellaan syrjäytyneiksi, jotka eivät ole koulussa tai töissä, heitä on monenlaisia. Esimerkiksi Itiksessä hengaava narkkari on eri asia kuin henkilö, joka pelaa tietokonepelejä kotona. Samoin kuin henkilö, joka pitää välivuoden, tai ei saa töitä, tai itsestä riippumattomasta syystä ei opiskele." Juha: "En välttämättä näe sitä niin, että jos ei opiskele tai ole töissä niin on syrjäytynyt. Enemmän ajattelen sen niin, että jos on kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella, ei ole kavereita, ei töitä eikä koulua, niin se on pahempi juttu. Syrjäytymistä on niin monenlaista, on narkkarit, on tietokoneen ääressä istujat.” Mediassa ja yleisessä keskustelussa puhutaan syrjäytymisestä ja syrjäytyneistä. Suurin osa nuorista koki termin negatiiviseksi ja leimaavaksi ja yleisen mielipiteen olevan se, että syrjäytymisen syyt ovat omassa itsessä. Linda: "Syrjäytyminen sanana on huono, syrjäytetty olisi parempi, sillä syrjäytyminen johtuu usein itsestä riippumattomista syistä. Ärsyttää se, että ihmiset, joiden syrjäytyminen on oma valinta, rinnastetaan niihin, jotka ovat tilanteessa itsestä riippumattomista syistä. Tämä aiheuttaa sen, että ennakkoluulot heräävät myös niitä ihmisiä kohtaan, jotka haluaisivat olla kiinni yhteiskunnassa mutta eivät pysty siihen.” Mirella: ”Mun mielestä syrjäytynyt sanana kuulostaa syyllistävältä, tulee olo, että on aina oma vika että on syrjäytynyt, vaikka se ei todellakaan aina ole.” Helsingin Diakonissalaitos julkisti maaliskuussa tutkimuksen syrjäytymiseen johtavista poluista. Tutkimuksen mukaan nuoria syrjäyttäviä tekijöitä ovat pallottelu palvelusta toiseen, kokemus siitä, että on ei-toivottu asiakas, yksinäisyys, koulukiusaaminen, masennus ja muut mielenterveysongelmat, omanarvontunteen puute, luottamuspula auttajatahoihin, luottotietojen menetys, asunnottomuus ja kouluvaikeudet peruskoulussa. Poikkeuksen yleiseen keskusteluun tutkimus tekee siinä, että tuloksissa puhutaan vahvasti syrjäytymisen sijaan syrjäyttämisestä. Tutkimuksessa tuodaan esiin se, että syrjään saattaa jäädä avusta huolimatta. Yhteiskunnalla ja sen palveluilla on oma roolinsa syrjäytymisessä. Tutkimuksessa esiin tulleet syrjäytymistä edesauttavat tekijät nousevat esiin myös näiden nuorten kokemuksissa. Mikko lopetti lukion kesken masennuksen takia, Juhan taustalla on koulukiusaamista, Lindalla on luottamuspula auttaviin tahoihin. Jokaisen palvelukaareen mahtuu useita erilaisia auttajatahoja, mutta siitä huolimatta jokainen seisoo yhä lähtöruudussa. Omanarvontunto on kokenut matkalla kolauksia. Juha: ”Joku tietty häpeän tunne kyllä liittyy syrjäytymiseen, itse häpesin sitä, että olen syrjäytynyt ja yritin kieltää sen. Tuntui, ettei mua hyväksytä omana itsenäni.” Jussi: ”Tuntui ihan, että oli eri persoona.” Tutkimuksen mukaan moni nuorista koki tulleensa pallotelluksi paikasta toiseen ja olleensa ei-toivottu asiakas. Yksilö nähdään ongelmanuorena, eikä nuorta ongelmien takana kyetä kohtaamaan aidosti. Kokonaisvaltainen auttaminen typistyy oireiden hoitamiseksi. Nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että yleinen asenne syrjäytyneitä kohtaan on huono. Vaikka syrjäytynyt-termin käyttökelpoisuudesta ja leimaavuudesta on ollut puhetta, kokevat nuoret kuitenkin siihen liitetyn negatiivisuuden kiinnittyvän ensisijaisesti asenteisiin. Käsitykset vaikuttavat siihen, miten nuoreen suhtaudutaan ja miten hänet kohdataan. Joonas: ”Mun mielestä syyllistävyys on keskustelussa, ei sanoissa. Pitäisikö vaan puhua niin ettei syyllistetä? Asenne ratkaisee eikä sanamuotojen valinta.” Mikko: ”Vaikka tähän keksittäisiin joku uusi sana, niin siihen nopeasti keskustelussa liitettäisiin samat merkitykset kuin syrjäytymiseen. Se ei tuu sanasta, se tulee ihmisistä, kun ne tietyt asiat liitetään tiettyyn sanaan. Asenne on ihmisissä, ja sanan negatiivinen kaiku tulee ihmisistä ja kulttuurista, eikä siitä varsinaisesta sanasta.” Miten asenteita sitten voi muuttaa? Hyväksi keinoksi asenteiden muuttamiseen nuoret kokivat avoimuuden, syrjäytymisestä puhumisen ja syrjäytymisen eri muotojen tekemisen tutuksi ihmisille. Juha: ”Jos ei lähipiirissä ole ketään [syrjäytynyttä] ei ihmiset ymmärrä välttämättä mitä syrjäytyminen on. Pitäisi ehkä valistaa enemmän ihmisiä siitä, mistä eri syistä ihmiset on ajautuneet siihen tilanteeseen.” Linda: ”Ihan sama kaikissa muissakin asioissa, joita ei tunne tai ei tiedä, niin niistä muodostaa itse jonkun mielikuvan. Yks olisi se, että ihmiset pystyisivät avoimesti kertomaan siitä, että olen ollut tai olen syrjäytynyt. Se jos ihmiset puhuu anonyymeina, voi olla tietty ihan hyvä, mutta siitä tulee mieleen, että miksi siitä ei voi puhua omalla nimellä ja naamalla, että siinä on jotain outoa tai hävettävää, joka taas ylläpitää sitä leimaa. Ihmisten pitäisi tajuta, että se syrjäytynyt on ihan tavallinen tyyppi, se voi olla kuka tahansa, minkä tahansa näköinen ja mistä yhteiskuntaluokasta vaan, että ei syrjäytyneelle ole stereotyyppiaa.” Joonas: ”Ehkä syrjäytymisestä pitäisi vaan puhua, miten muutenkaan ne asenteet muuttuisi.” Niin. Pitäisikö asenteiden muuttaminen aloittaa meistä jokaisesta itsestämme? Meidän asiakkaidemme luottamuspulasta kärsivien auttavien tahojen tulisi katsoa peiliin ja pohtia omaa asennettamme syrjäytymiseen ja tapaamme kohdata nuori. Painetaan nuoria syrjäyttävät tekijät mieleemme ja kiinnitetään entistä paremmin huomiota nuoren auttamiseen näissä asioissa. Noudatetaan nuorten neuvoa asenteiden muuttamisesta ja puhutaan. Puututaan keskusteluun, puhutaan syrjäytymisestä ja sen erilaisista syistä, annetaan myös nuorille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Eräs nimeltä mainitsematon eduskuntapoliitikko kuultuaan syrjäytyneiden lukumäärän totesi, ettei hän kyllä usko siihen, että syrjäytyneitä voisi olla näin paljon, kun ei niitä missään näe. Huolehditaan yhdessä siitä, että jatkossa näkyy. Ja kuuluu. Eeva Piha, Sosionomi YLEMPI AMK-opiskelija Helsingin diakonissalaitoksen artikkeli
Stereotyyppiset mediakuvastot sulkevat maahanmuuttajia kotoutumisen ulottumattomiin
Kiukusta jäykkänä seuraan YLE:n iltauutisia. Uutisissa kerrotaan maahanmuuttajista, joita ei Helsingin maistraatissa merkitä väestötietojärjestelmään, koska heillä ei ole henkilöllisyystodistusta tai heidän henkilöllisyyttään ei voida varmentaa. Ilman rekisteröintiä he eivät voi saada esimerkiksi KELAn tukia tai pankkitiliä. Uutisessa kuvataan kadulla ja kauppakeskuksessa liikkuvia ihmisiä, jotka ovat ulkonäöltään tummaihoisia. YLE:n uutisissa näytetään myös kuvaa Oulun vastaanottokeskuksen ryhmästä, jossa joukko miehiä opettelee suomen kieltä. Uutiseen on haastateltu kahta asiantuntijaa, mutta kumpikaan heistä ei ole maahanmuuttaja. Ei voi olla totta, ajattelen. Uutisten kuvamateriaalissa esiintyvät henkilöt ovat helposti tunnistettavissa, vaikka pyrkimys onkin ollut kuvata heitä takaapäin. Ovatko nämä henkilöt ns. paperittomia? Entä ihmiset vastaanottokeskuksessa? Tiesivätkö he antaessaan lupaa (onhan sellainen?) kuvaamiselle, että kuvamateriaali linkitetään uutiseen, jossa kerrotaan ihmisistä, joilla ei ole henkilöllisyystodistusta? Pohdin mielessäni, että tilanne on aivan sama, kuin oma kuvani liitettäisiin (ilman lupaani) uutiseen, jossa kerrotaan naisten aborteista tai ehkäisystä… Media luo sisältönsä kautta arjen kansalaisuuden rakenteita. Se pystyy näkökulmia rajaamalla ottamaan mukaan, mutta myös sulkemaan ulkopuolelle ihmisiä. Tutkimuksissa ja maahanmuuttajien omissa kokemuksissa toistuvat ajatukset siitä, että median kuvasto on hyvin usein negatiivista, ongelmapainotteisesti tai stereotyyppisesti monikulttuurisuutta kuvaavaa. Juha Siitosen mukaan voimaantumista mahdollistava konteksti on turvallinen ja arvostava. Kotoutuminen puolestaan on niin Suomen lain kuin tutkimustenkin mukaan kaksisuuntaista – siihen vaikuttavat maahanmuuttajien sopeutumisen lisäksi valtaväestön asenteet. Myös yhteiskunnan tulee pystyä kehittymään sen väestöryhmien jäsenten muuttuessa. Vastavuoroista luottamusta pystyy rakentamaan pyrkimällä löytämään vahvuuksia ja ihmisryhmiä yhdistäviä asioita. Onnistuneeseen kotoutumisilmapiiriin voidaankin ajatella kuuluvan maahanmuuttajien arvostaminen. En pysty ymmärtämään, miksi monikulttuurisuuden uutisointi nostaa usein esille vain monikulttuurisuuden haasteita. Ongelmiin keskittyminen rakentaa harvoin luottamusta valtaväestön ja vähemmistöjen välillä. Sari Pietikäisen mielestä vähemmistöryhmien oma media voi olla tapa voimauttaa yksilöitä ja yhteisöjä. Omalla kielellä tuotettu materiaali internetissä tai radiossa voi toimia yhteisöllisen identiteetin rakentajana. Oman kielen kautta ihminen tulee näkyväksi ja osalliseksi yhteiskunnassa ja yhteiskunnasta. Oma media voi olla myös mahdollisuus rakentaa dialogisuutta valta- ja vähemmistöryhmien välillä. Nuoret elävät 2010-luvulla mediassa ja mediasta. Maahanmuuttajanuoret samastuvat malleihin, joita he mediassa (internet, uutiset, elokuvat, tv-sarjat, ajankohtaisohjelmat, mielipidekirjoitukset) havainnoivat. Myönteisten roolimallien esille nostaminen on tärkeää, sillä nuoret pyrkivät löytämään itseään seuraamalla mediaa ja henkilöitä, jotka he kokevat olevan itsensä kaltaisia. Ei ole siis merkityksetöntä, millaista samastumismallia heille mediassa tarjotaan. Mediassa esiintyvät työssäkäyvät ammattilaiset ja elämässään menestyneet maahanmuuttajat voivat kannustaa nuoria pyrkimään elämässään eteenpäin: opiskelemaan ja hakeutumaan työmarkkinoille. Heidän esimerkkinsä luo nuoriin tulevaisuuden uskoa. Millä tavalla erilaisessa kotoutumisen vaiheessa olevat maahanmuuttajat näkyvät mediassa? Kuinka usein he osallistuvat ajankohtaisohjelmiin tai saavat tekstejään julkaistuksi mielipidesivuilla? Suomeen muuttaneet yksilöt ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, jossa on mukana eri-ikäisiä, eri syistä Suomeen muuttaneita, eri uskontoja ja kansallisuuksia edustavia ihmisiä. He voivat olla Suomessa jo pitkään asuneita Suomen kansalaisuuden saaneita työssä käyviä ihmisiä sekä ihmisiä, jotka ovat vastikään Suomeen tulleita. Ei siis ole perusteltua, että heidät esitetään mediakuvastoissa stereotyyppisesti, esimerkiksi niin, että yksi maahanmuuttaja valitaan mielipiteineen edustamaan koko vähemmistöryhmää tai että nuorisolle suunnatuissa tv-sarjoissa on ”se yksi pakollinen” stereotyyppisesti käyttäytyvä tai ulkonäöltään muista erottuva vähemmistöedustaja. Maahanmuuttaja saattaa hyvin usein kokea yhden esitetyn, tiettyyn kulttuuriryhmään kohdistuvan uutisen leimaavaksi. Tämä kokemus helposti kumuloituu yksilön kokemusmaailmassa. Median tuottamat stereotyyppiset mallit maahanmuuttajista ovat omiaan luomaan vähemmistöryhmässä kokemusta ulkopuolisuudesta. Valtaväestölle ne antavat luvan suhtautua vähemmistöihin yleistäen. ”Meidän” ja ”muiden” sijaan median tehtävänä olisi kuitenkin synnyttää kuvaa suomalaisuudesta, johon mahtuvat kaikki täällä asuvat ihmiset. Maahanmuuttajia koskevassa ongelmakeskeisessä keskustelussa saattaa riskinä olla myös itseään toteuttava ennuste. Maahanmuuttajatausta ei itsestään selvästi johda esimerkiksi työllisyyshaasteisiin. Kotoutumisesta käydyssä keskustelussa tulisi muistaa, että kotoutuminen on yksilöllinen ja hyvinkin pitkäkestoinen prosessi. Maahanmuuttajat ovat usein parhaassa työiässä olevia koulutettuja ihmisiä, joilla on paljon voimavaroja yhteiskunnassa hyödynnettäväksi. Siksi maahanmuuton mukanaan tuomien haasteiden sijasta olisikin tärkeää keskustella maahanmuuton eduista. Kotoutumislain tarkoituksena on tukea ja edistää maahanmuuttajan kotoutumista sekä mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti suomalaisen yhteiskunnan toimintaan. Lain tavoitteena on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen sekä myönteinen vuorovaikutus eri väestöryhmien kesken. Medialla on valta ja vastuu käsitysten tuottamisessa. Osa myönteistä vuorovaikutusta on se, että valtaväestön pääosin ylläpitämät mediat nostaisivat positiivisia asioita monikulttuurisuudesta sekä valtaväestön ja vähemmistöjen välisistä kohtaamisista esille. Halutaanko yhteiskunnassa median kautta yhä edelleen luoda kuvaa, että maahanmuuttajat ovat ja tulevat aina olemaan ”ulkopuolisia” suomalaisessa yhteiskunnassa, vai olisiko jo aika päästää heidät olemaan näkyvästi osa meitä? Eri väestöryhmien keskinäinen kanssakäyminen on yksi demokraattisen ja avoimen yhteiskunnan tunnusmerkeistä. Myönteinen asenne maahanmuuttajia kohtaan helpottaa uusien tulijoiden asettumista Suomeen. Siksi myös mediassa pitäisi pyrkiä moninaisempien kuvastojen luomiseen. Ne voivat rakentaa kuvaa monimuotoisesta suomalaisuudesta, johon kaikilla on mahdollisuus identifioitua. Miten me sosiaalialan ammattilaisina voimme huolehtia ja edistää positiivista monikulttuurisuusdiskurssia? (Itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, minun ei olisi edes pitänyt tätä kannanottoa kirjoittaa. Parhaimmassa tapauksessa kirjoittajana olisi toiminut kokemusasiantuntija. Minä valtaväestön edustajana tuon esille aina vain välittynyttä tietoa, joka ei ole omakohtaista ja siten täysin aitoa.) Onneksi on myös onnistuneita tarinoita. 1.11.2012 Helsingin Sanomat uutisoi otsikolla Osuuskunta tuo työtä naisille turkulaisesta Golden Daisy -osuuskunnasta, jonka kautta maahanmuuttajanaiset ovat onnistuneet työllistämään itse itseään. Artikkelin onnistunut valokuva hymyilevästä Miatta Sansonista sekä tekstin kautta välittyvä positiivisuus vakuuttavat lukijan monikulttuurisuuden hyödyistä. Hymyillen Sanso toteaa, että ”Hyvä työpaikka tarkoittaa sitä, että on hyvä elämä”. Satu Kinnunen, Sosionomi YLEMPI AMK-opiksleija Lähteet Laki kotoutumisen edistämisestä. Nikunen, Kaarina 2012: Sukupuolittuneet mediakuvastot ja ylirajainen kokemus maahanmuuttajanuorten arjessa. Teoksessa Keskinen, Suvi – Vuori, Jaana – Hirsiaho, Anu (toim.): Monikulttuurisuuden sukupuoli. Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. 155-173. Osuuskunta tuo työtä naisille. Helsingin Sanomat 1.11.2012. Shildt, Mari. Verkkodokumentti. Pietikäinen, Sari 2006: Mahdollisuuksien media. Saamen- ja venäjänkieliset tiedotusvälineet yhteisöjensä voimavarana. Teoksessa Martikainen, Tuomas (toim.): Ylirajainen kulttuuri. Etnisyys Suomessa 2000-luvulla. 212-236. Siitonen, Juha 1999: Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Oulun yliopisto. Oulun opettajankoulutuslaitos. Väitöskirja. Oulu. Sisäasiainministeriö 2013: Maahanmuuton tulevaisuus 2020. Työryhmän ehdotus. Helsinki, Sisäasiainministeriö, Maahanmuutto. Sisäasiainministeriön julkaisuja 5/2013. Julkaisupäivämäärä 30.01.2013. Verkkodokumentti. Säävälä, Minna 2009: Naisia kotoutumassa Eurooppaan. Vertailevan Femage-hankkeen loppuraportti. Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E 35/ 2009. Helsinki. YLE:n Uutiset, 18.3.2013. klo 20.30. TV-Uutisten otsikko: Viranomaiset, yhdenvertaisuus. Tekstilinkin otsikko: Ulkomaalaisia kohdellaan maistraateissa eri tavoin – lainmuutosta ei luvassa. Verkkodokumentti.
Hyvä lapsuus
Toivotamme lukijamme tervetulleeksi ”Hyvä lapsuus”- teeman blogiin, jossa käsittelemme lastensuojelutyötä ja sen moninaisuutta. Pyrimme tuomaan esiin ajankohtaisia teemoja ja aiheita, jotka puhuttavat yhteiskunnallisesti. Kirjoittajina hääräävät lastensuojelun pitkälinjaiset ammattilaiset, lastensuojelukentällä n. 10v toimineet sosionomi YAMK opiskelijat Johanna ja Sonja. Työskentelemme molemmat lastenkodeissa lähiesimiehinä ja pääsemme tarkastelemaan pääkallopaikalta lastensuojelutyötä sen moninaisuudessaan. Helsingissä on jonkin aikaa kohistu Helsingin kaupungin lastenkotien muutoshankkeesta, jonka tarkoituksena on vastata paremmin nykylasten tarpeisiin ja vahvistaa omaa toimintaa. Kokonaisuutena tämä tarkoittaa Helsingissä yksinäisten lastensuojeluyksikköjen lakkauttamista sekä laitoshoidon suuntaamista vaativahoitoisemmille lapsille. Ennaltaehkäisevään työhön panostetaan nyt kovasti kunnissa ja ainakin Helsingissä se näkyy siinä, että yhä useampaa lasta ja nuorta pyritään auttaa ajoissa avohuollollisin keinoin. Sijoitus on aina viimesijainen vaihtoehto. Muutoshankkeen takana myös lienee uusin laki, jonka mukaan alle 13-vuotiaat lapset sijoitetaan aina ensisijaisesti perheisiin. Helsingin Sanomissa kaupungin lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori ei halua kommentoida yksiköiden lopettamista. "Asia pitää nähdä kokonaisuutena, eikä puhua yksittäisistä toimipaikoista. Muutoshankkeen tavoite on vastata paremmin nykylasten tarpeisiin ja vahvistaa toimintaamme", Lounatvuori sanoo. Päätöksiä ei hänen mukaan ole vielä tehty vaan esitykset tekee työryhmä. Työntekijöiden näkemässä paperissa työryhmän tehtäväksi kuitenkin annetaan valmistella ehdotus niin, että "Helsingissä on 1. 9. 2013 alkaen viisi laitoshoitoa tarjoavaa lastenkotia". Suuret muutokset – iso vaikuttavuus? Lastensuojelun muutoshanke on herättänyt kovaa keskustelua lastensuojelun tilasta ja tarpeesta. Lastensuojelun arviointitoiminnoissa toteutettiin vastaavanlainen muutoshanke syksyllä 2012, jossa yhdistettiin lasten ja nuorisoikäisten vastaanotto ja arviointitoiminta, lasten vastaanotto omaksi kokonaisuudeksi ja nuorisoikäisten vastaanotto omaksi kokonaisuudeksi. Muutos tapahtui nopeasti ja sen aikana lopetettiin mm. Meripihan yksinäinen osasto Kaisla. Muutos sujui odotettua paremmin ja toiminta alkaa löytää uriaan muutosvaiheen jälkeen. Lastensuojelun muutosajatus on mielestämme ajankohtainen ja sen tarkoituksena on lisätä resursseja sinne, missä koetaan lastensuojelun tarpeen olevan suurin. Normaalit lastenkodit ja nuorisokodit eivät voi toimia nykyisillä rakenteillaan, koska niihin aikanaan kaavailtua asiakaskuntaa ei siinä muodossa ole. Lapset sijoitetaan pääsääntöisesti perheisiin ja nuorison ongelmia pyritään ratkomaan mahdollisuuksien mukaan avohuollon keinoin. Nuorisokoteihin sijoitetuilla lapsilla ongelmat ovat usein jo niin suuria, että aikaisemmin hyväksi havaitut nuorisokodin rakenteet eivät enää riitä. On tarve kehittää ja vastata paremmin nykypäivän tarpeeseen, osiltaan myös muuttaa kulttuuria ja ajattelutapaa, jolla työtä tehdään. Onko tämä toivottua kehitystä? Muutoshankkeella on pyrkimys hyvään ja tasa-laatuiseen lastensuojelutyöhön, jota laitosten yhdistämisellä todennäköisesti haetaan. Laitosten ollessa isompia, pystytään siellä kehittämään toimintaa kokonaisvaltaisemmin, jakamaan osaamista, antamaan sanasuuntaista palvelua/laatua sekä siirtämään resursseja tehokkaasti sinne missä kovin tarve on. Isoihin laitoskokonaisuuksiin kaavaillaan vaativahoitoisille lapsille yksikköjä, joissa monialaisiin haasteisiin pystytään paremmin vastaamaan ja lasta tai nuorta hoitamaan tukevammin. Muutoksella on tähtäin hyvään ja entistä tehokkaampaan lastensuojelutyöhön. Tästä syystä Naulakallion hoito- ja kasvatuskotien yhteydessä olevan erityisen huolenpidon Etappi- osaston lakkauttaminen kummastuttaa. Helsingin Sanomat kuvaa osuvasti, että ”Etapissa on kaikkein ongelmallisimpia lapsia. Siksi paikan pitää olla tavallista vankempi rakenteiltaan, panssarilaseineen kaikkineen. Mihin nämä lapset lakkauttamisen jälkeen laitetaan?" Pohdimme, onko lakkauttamisessa kyse vain laskennallisesti kannattamattomasta toiminnasta? Etappiin sijoittaminen edellyttää lapselle erityisenhuolenpidon päätöstä. Päätös on välillä haasteellista saada, ehkä byrokraattisista syistä, sitä tarvitsevalle nuorelle. Nuori voi joutua myös odottamaan paikkaa, jos hakuaika ko. yksikköön on loppunut eikä saa apua aina akuuttiin kriisiin. Nuorisolautakunnan puheenjohtaja Timo Kontio toteaa mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa, että ”Etappiin ei kuitenkaan sijoiteta nuoria pitkäaikaisesti, vaan he viettävät siellä lyhytkestoisia hoitojaksoja. Sen aikana nuorten tilanne ja toimintakyky arvioidaan sekä usein varsin huonolle tolalle kääntynyt elämän suunta pyritään kääntämään parempaan. Etapin toiminnasta säästäminen on hölmöläisen peitonjatke. Siinä säästetään kaupungin nuorison siltä ryhmältä, jolla menee kaikista huonoiten”. Ovatko päättäjät laskeneet toiminnan liian kalliiksi ja kannattamattomaksi vai onko se tarpeetonta? Erityisen haastavia ja moniongelmaisia nuoria on kuitenkin jonoksi asti. Muutokset herättävät hieman ristiriitaisia ajatuksia ja tunnelmia. Toiminnan kehittäminen ja tarkastelu kokonaisuudessaan on tervetullutta ja muutoksia rakenteisiin on kaivattu. Olisiko Etappi-osastoa syytä miettiä toisessa kokonaisuudessa, jos sitä ei nykyisellään ole kannattavaa tai tarpeellista jatkaa. Pystyvätkö pitkäaikaislaitokset oikeasti vastaamaan muuttuneisiin asiakastarpeisiin tehokkaasti, laadukkaasti ja nuorta arvostaen. Se jää nähtäväksi. Kirjoittajat: Johanna ja Sonja Mikäli haluat tutustua aiheeseen lisää, löytyy Helsingin Sanomien artikkelit näistä linkeistä: http://www.hs.fi/kaupunki/Helsinki+kaavailee+pieni%C3%A4+lastenkoteja+lopetuslistalle/a1361770525255?jako=d22ba476b8be4eecd0053f7aa0aacc9e&fb_action_ids=10151336339033282&fb_action_types=og.recommends&fb_source=aggregation&fb_aggregation_id=288381481237582 http://www.hs.fi/paivanlehti/mielipide/Etappi-osastoa+ei+pid%C3%A4+lakkauttaa/a1361853339196
Kirjoittajat ovat sosiaalialan opiskelijoita ja opettajia Metropolia ammattikorkeakoulusta
Sosiaalialan uudistuva osaaminen -blogissa ihmetellään maailman menoa ja ajatellaan ääneen. Olemme sosiaalialan opiskelijoita ja opettajia Metropolia ammattikorkeakoulusta: suomen ja englanninkielinen sosionomi (AMK) -koulutusohjelma sekä sosionomi (YLEMPI AMK)-koulutusohjelma. Kutsumme bloggaamaan aika ajoin myös yhteistyökumppaneitamme. Kirjoitamme sosiaalialan asiakkaiden tarpeista, yhteiskunnallista epäkohdista ja ongelmista, jotka näkyvät ihmisten ja sosiaalialan palveluja käyttävien asiakkaiden arjessa, palvelujen uudistamisesta ja hyvistä toimintamalleista, joiden kehittelyssä olemme olleet mukana, sosiaalialan osaamisesta, opinnäytetöiden ja erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeidemme tuloksista. Tervetuloa keskustelemaan!
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto