Tärkeitä kysymyksiä

Työ on suuri osa elämäämme. Asiantuntijuus alalla kuin alalla on jatkuvan uuden oppimista. Jossakin työelämämme vaiheessa moni meistä kysyy: Olenko varmasti työssä, jota haluan tehdä?  Minkä ammatin edustaja loppujen lopuksi olen? Mitä minä osaan? Mitkä ovat vahvuuksiani? Millaisten asioiden ja arvojen puolesta haluan työskennellä? Minkä tekeminen tuottaa minulle iloa ja saa parhaat puoleni käyttöön? Minkälaisessa yhteisössä voin hyvin? Missä olosuhteissa koen voivani kehittyä ja olla osa elinikäisen oppimisen kulttuuria?

Ammattikorkeakoulussa työtään tekevä on etsimässä vastauksia näihin kysymyksiin monialaisessa, muuntuvassa ja mahdollisuuksien täyttämässä ympäristössä, jossa vain taivas on rajana. Ympäristö tarjoaa valtavia mahdollisuuksia jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen ja elinikäiseen oppimiseen.

Identiteetin rakentuminen

Asiantuntijuutemme kasvaa koko työelämämme ajan ja vähitellen kykenemme rakentamaan henkilökohtaisen ammatti-identiteetin, joka tuo persoonallisen otteen työhömme ja vahvistaa toimijuuttamme ammattimme edustajana.  Identiteettiä lähestytään tässä kirjoituksessa yksilön prosessissa olevana käsityksenä itsestään ja ominaisuuksistaan. Identiteetti ei ole valmiiksi annettu tai pysyvä olotila. Me olemme koko ajan tulossa joksikin. Parhaassa tapauksessa tulemme yhä enemmän itseksemme ja tunnistamme ominaislaatuamme. Kokemuksemme siitä, että jokin meissä kehittyy ja muotoutuu eteenpäin, on usein innostavaa. Ammatillinen elämämme on liikkeessä ja synnyttää meissä koko ajan jotain uutta. (Ropo,2014, Saarinen, 2017)

Identiteetin rakentuminen edellyttää itsetuntemusta. Jos tunnemme itseämme ja tiedostamme identiteettiämme, olemme turvassa itsessämme muutosten ja monien työelämän synnyttämien ristiriitojen paineissa. Itsetuntemus lisää itsensä hyväksymistä. Se tekee meistä joustavampia suhteessa muutoksiin ja toisten ihmisten toimintaan. Siten myös muutoksien uhkaavuus lientyy ja kykenemme usein suhtautumaan uusiin asioihin avoimemmin. Ammatillinen itsetuntemus kumpuaa mm. historiamme tiedostamisesta ja meille tärkeiden asioiden tunnistamisesta. Tällainen tieto auttaa meitä tietoisesti rakentamaan identiteettiämme toivomaamme suuntaan. (Drake 2018)

Olennaista on myös löytää kysymyksiä, jotka vievät meitä eteenpäin. Etsivä mieli löytää vastauksia eikä vierivä kivi sammaloidu. Vastauksia etsiessämme tarvitsemme rohkaisevaa vuorovaikutusta ja niin hyväksyvää kuin haastavaakin dialogia kollegoidemme kanssa. Täysi potentiaali ja ammatillinen kypsyys kasvaa työn tekemisen, uuden kohtaamisen ja rohkean itsereflektion kautta.

Nykyiseen työelämään liittyvät jatkuvat muutokset asettavat identiteetille erityisen haasteen. Meidän tulee kyetä ennen näkemättömään resilienssiin eli henkiseen joustavuuteen ja muutosvalmiuteen. (Heikkilä, Puutio, 2018). Vahva kontakti itseen ja omaan identiteettiin luo turvallisuutta jatkuvissa muutoksissa.  Olen vahvempi, kun olen yhteydessä johonkin omaani prosesseissa, joihin en usein voi merkittävästi vaikuttaa. Jos olen tietoinen itsestäni ja tavoitteistani pystyn vaikuttamaan yhteisössä  luovemmin ja vastuullisemmin, kun saan mahdollisuuden. Parhaassa tapauksessa ymmärrän myös oman toimintani vaikutuksia yhteisön kannalta ja osaan suunnata toimintaani yhteisen hyvän rakentamiseksi ja yhteisen tarinan vahvistamiseksi.

 

Ammattimme kertomuksena

Identiteettiä voi lähestyä myös kertomuksena (narratiivina), jonka päähenkilönä ja käsikirjoittajana ihminen omassa elämässään ja työssään vaikuttaa. Narratiivisen ajattelun perusajatuksiin kuuluu elämän kertomuksellisuus, erilaisten, irrallisten tapahtumien ketjuuntuminen narratiiviksi, tarinalliseksi kokonaisuudeksi. (Bruner,1986, 1996, 2006, Morgan, 2002, Vezina, 2009).  Tässä prosessissa on merkittävää tulkintojen ja merkitysten tiedostaminen ja valitseminen.

Hyvien, kiinnostavien tarinoiden luominen itsestä ja työstämme on ammatillisestikin merkittävää. Tarinalla on valtaa ja aikamme työelämä etsii persoonia. Torkki väittää, että paras tarina voittaa aina, se on voimakas ihmisten mukaankutsuja ja kokemusten luoja. Työelämässä näkyminen on myös tätä päivää ja siellä näkymiseen ja siellä vaikuttamiseen, vaikuttaa myös kiinnostava tarina asiantuntijuudestamme. (Torkki, 2014)

Tarinamme välittyy vuorovaikutuksessa työmme jälkien, somepostausten ja erilaisten asiantunijasivustojen kautta. Verkostoissamme meidät tunnetaan tavalla tai toisella. Ihmiset tulkitsevat omista lähtökohdistaan löytämäänsä informaatiota. MItä selkeämmän tarinan välitän itsestäni, sitä enemmän ulkopuolisten tulkinta vastaa omaa käsitystäni itsestäni. Mitä kiinnostavamman ja vuorovaikutukseen kutsuvamman tarinan osaan itsestäni kertoa, sitä useammat haluavat kuulla siitä.

Ihmistä ohjaa usein automaattisesti ns. dominoivat tarinat, jotka ovat monesti häntä rajaavia ja sisällöltään negatiivisia. Niiden kyseenalaistaminen ja vaihtoehtoisten tarinoiden ja määrittelyjen löytäminen on narratiivisesta ajattelusta ja narratiivisesta terapiasta nouseva mahdollisuus elämäämme. (Morgan, 2002, White, 2008). Ihminen voi paremmin ja saa voimavaransa laajemmin käyttöön myönteisen tarinan päähenkilönä kuin negatiivisten tulkintojen keräilijänä.

Tämä tulkitsemisen ja merkitysten annon mahdollisuus on hyvä muistaa työstäessämme ammatillista identiteettiämme. Jokainen kohtaa työurallaan myös vaikeita hetkiä, jotka voivat tuottaa epävarmuutta osaamisestamme. Tällaisissa hetkissä saattaa syntyä edellä mainittuja negatiivisia tulkintoja siitä, keitä me ammatillisesti olemme. Näissä haastavissa tilanteissa on erityisen tärkeää muistaa mahdollisuutemme etsiä positiivisia merkityksiä kokemuksillemme ja valita rakentavia näkökulmia ammatilliseen kertomukseen itsestämme.   

 

Alku, keskikohta ja loppu

Klassisen, Aristoteelisen mallin mukaan tarinat rakentuvat alusta keskikohdasta ja lopusta. Ammatillisen identiteetin voi niin ikään nähdä rakentuvan työelämän eri vaiheissa pala kerrallaan, vaihe vaiheelta, kohtaus kohtaukselta.  Epävarmoista hetkistä ja epäonnistumisen kokemuksistakin voi rakentua ehjäksi koettu identiteetti, joka elää ja muotoutuu ammatilliseksi  elämäntarinaksi. Narratiivinen näkökulma antaa vapauden rakentaa tarinaa, johon voi vaikuttaa koko elämänsä ajan. Merkitysten antaminen ja kyky nähdä erilaisia näkökulmia ovat ammattitaitoa, joka tekee meistä luovia ja haasteissa kestäviä oman ammatti-identiteettimme käsikirjoittajia.

 

Miten tarina päättyy?

Narratiiviseen ajatteluun kuuluva merkitysten antamisen mahdollisuus antaa työkaluja hankalistakin työelämän vaiheista selviytymiseen. Meillä on valta määritellä kokemuksiamme itsellemme rakentavalla tavalla ja oppia luottamaan siihen, että vahva ammatillisuus ja hyvä tarina rakentuu myös haasteiden ja epäonnistumisten kautta.

Onnistumiset ovat tietenkin vähintään yhtä tärkeitä. Toivoa sopiikin, että jokainen meistä osaa rakentaa onnellisen lopun ammatillisen kertomuksensa viimeiseen lukuun. Onnekkaimmat kykenevät siinä vaiheessa hahmottamaan elämäänsä kokonaisuutena, jossa epäonnistumiseksi koetuilla asioilla ja omien ideaalien pirstaleiksi menemisellä on ollut myös oma tärkeä merkityksensä.

Työelämän päättyminen on suuri muutos yksilön elämässä. Jollekulle päätös saapuu hiljalleen, jollekin äkkirysäyksenä, joku voi kokea uransa ja ammatillisen tarinansa kehittyvän joskus jopa osaamisensa huipentumiseen. Huipentuminen voi tarkoittaa näkyvien tunnustusten saamista. Mutta se voi tarkoittaa myös esimerkiksi sitä, että yksilö kokee tehneensä sen, mitä aikanaan tavoitteekseen asetti. Tai ainakin jotakin sellaista, jolla oli tai on merkitystä itseä suuremmassa mittakaavassa. Eläkkeelle siirtyminen on taitolaji. Ammatillisen tarinan päättäminen on iso henkinen työ. Miten sen osaisikaan luoda loppuelämää vahvistaen ja koko elämäntarinaan ehyeksi osaksi liittyen.

Mitä sinä odotat saavuttavasi työelämässäsi ja minkälaisen kertomuksen haluat itsestäsi syntyvän? Sinä sen kirjoitat ja sinä sen elät. Älä ohita identiteettiisi vaikuttamisen mahdollisuutta!

 

Kirjoittaja

Päivi Rahmel, KM, TO (STO ry), psykodraama- ja tarinateatterikouluttaja TEP (trainer, educator and practitioner in psychodrama) on Metropolian musiikin ja kulttuuripalveluiden lehtori. Hän toimi pitkäaikaisesti Esittävän taiteen koulutusohjelman vetäjänä. Hän on kokenut draamallisten työtapojen soveltaja, psykodraamaohjaajien kouluttaja ja suomalaisen tarinateatterin pioneeri. Tällä hetkellä hän kätilöi useita opettajien ja rehtoreiden täydennyskoulutus hankkeita. Narratiivinen ajattelu ja draamalliset työtavat lävistävät hänen ammatillisen identiteettinsä ytimen.

 

Lähteet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Runousoppi

Bruner,J., (1986), Actual minds, Possible words. London: Harward University.

Bruner, J., (1996) Culture of education. London: Harward University. Kuudes painos 2001.

Bruner, J., (2006) In search of Pedagogy. Volume 1. The selected Works of Jerome S.Bruner.London: Routledge

Drake.D.,(2018) Narrative coaching course. https://www.wbecs.com/nc/

Puutio.R., Heikkilä J-P. toim. (2018). Organisaatio prosessina-muodonmuutoksen konsultointi. Metanoia.

Morgan. A (2002) Suom. Malinen. t., Johdatus narratiiviseen terapiaan. Porvoo:Oy Formato Ab. (What is narrative therapy)

Ropo.E., Oppiminen narratiivisena prosessina.(2014) Tampereen yliopisto. https://www.avi.fi/documents/10191/988183/Liite+10/77f82b6f-bd77-49c5-a458-062aabb07a37

Saarinen.M.,(2017). Narratiivisen identiteetin rakentuminen työn muutoksissa. Pro Gradu. Tampereen Yliopisto. Johtamiskorkeakoulu.

Vezina,J.,(2009).Necessary changes.Synchronicity in the encounters that transforms us.Italy: Pari Publishing.

White. M., Mähönen., K (kääntäjä) (2008) Karttoja narratiiviseen työskentelyyn. Kuva ja mieli Oy.

Torkki, J., (2014) Tarinan valta. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy.

 

Lue lisää

Rautio.M., Saastamoinen.P., toim. (2006) Minuus ja identiteetti. Sosiaalipsykologinen ja sosiaalinen identiteetti. Tampereen Yliopistopaino Oy-Juvenes Print.

https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2019/06/03/narratiivisuutta-pedagogiikkaan/

http://oppimateriaali.wikidot.com/aristoteelinen-dramaturgia

http://taru-oppimateriaalipankki.metropolia.fi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Identiteetti (psykologia)

Perustuuko arkemme järkeen vai tunteisiin? Mikä on tunteiden merkitys jokapäiväisissä päätöksissämme? Tunteilla on enemmän merkitystä kuin huomaammekaan ja ne vaikuttavat meihin ja toimintaamme monin tavoin.

 

Pohdin tekstissäni, mikä merkitys tunteilla on korkeakoulussa ja millaista emotionaalista jalanjälkeä levitämme ja  jätämme jälkeemme kohtaamisissa opiskelijoiden, kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa?

 

Tunteet tarttuvat meihin jo puolessa sekunnissa

 

Länsimainen ajattelu on suosinut rationalismia, jonka mukaan todellisuutta tulee lähestyä ensisijaisesti järjen kautta. Rationalismi on yletetty myös päätöksentekoon. Tärkeät päätökset tehdään järjellä, jossa tunteilla ei ole sijaa. Tunteet on nähty järkeä harhauttavana asiana, joka on sysättävä järjen alaisuuteen. (1)

 

Toisaalta, on taas vahvaa näyttöä siitä, että ihmisten väliset tunteet tarttuvat. Tällöin järki ei ohjaa päätöksentekoa, vaan tunteet. Kun tunteet tarttuvat, koko tunnekokemus saattaa siirtyä ihmiseltä toiseen, aiheuttaen tunnereaktion ja siihen liittyvät tunteiden ilmaisut.

 

Tunneilmaisut tarttuvat noin puolessa sekunnissa. Näin ollen päätöksenteko ei siis yksistään perustu vain loogiseen ajatteluun, vaan asioiden herättämiin myönteisiin tai kielteisiin tunnereaktioihin (2). Tunteet siis vaikuttavat moniin kognitiivisiin prosesseihin; muistiin, päätöksentekoon ja tarkkaavaisuuteen. Tunne ja kognitiiviset prosessit linkittyvät vahvasti toisiinsa jo keskushermoston tasolla (2).

Tunteiden säätely auttaa arjessa

Haasteellista tunteiden tarttumisessa (etenkin jos ne ovat negatiivisia) voi olla se, että ne usein viriävät nopeasti ja tiedostamattamme, emmekä silloin kykene käyttämään tehokkaasti säätelykeinoja (2).

 

Pyrkimällä säätelemään kielteistä tunneilmapiiriä myönteisempään suuntaan, voimme koettaa parantaa toimintakykyämme hetkellisesti vaikka emme voisikaan kokonaan poistaa tunteen aiheuttajaa (2). Samaan aikaan ihmisten tunnetilojen muuttamisella positiivisempaan suuntaan on vaikutusta luovuuteen, epäitsekkyyteen ja parempaan immuunijärjestelmään (3).

 

Ei siis ole yhdentekevää millaisessa tunneilmastossa toimimme ja millaisen emotionaalisen jalanjäljen (Emotional Footprint) jätämme jälkeemme. Levine määrittelee emotionaalisen footprintin seuraavalla tavalla “The effect we have on people in our day to day lives, and those recalled and cherished when we are gone.” .

 

App avuksi tunteiden tunnistamiseen!

 

Tunnetaitoja voi edistää monin keinoin. Camilla Tuominen (4) esittää, että jo tunnesanojen monipuolisempi käyttäminen arjessa lisää tunneilmapiiriä. Tunnesanojen tietoinen käyttäminen vahvistaa myös ympäristön tunneilmastoa.

 

Jos tämä tuntuu vielä vieraalta, voi avukseen ladata TunneAppsin, esim. Emotional Trackerin. Verkko on täynnä erilaisia tunteisiin keskittyviä välineitä. Negatiiviset tunteet saavat sanansa, jolloin epämääräinen paha olo poistuu. Positiiviset tunteet löytävät myös omat sanansa, vahvistaen positiivista tunneilmapiiriä.

Ammattikorkeakoulu emotionaalisen jalanjäljen äärellä

Näyttää siis siltä, että tunteilla todellakin on merkitystä. Tulisiko ammattikorkeakouluopiskelijoille tarjota voimaannuttavia tunnekokemuksia jo opintojen aikana ja miten niitä voitaisiin edistää?

Tulisiko korkeakoulussakin pyrkiä entistä tietoisemmin kohti kestävää emotionaalista jalanjälkeä (Emotional Footprint)?

Kestävän emotionaalisen jalanjäljen polulla kaikkien ammattikorkeakoulun toimijoiden vuorovaikutusosaaminen ja tunnetaidot olisivat vahvoja ja niissä olisi mahdollista kehittyä  arjessa. Vastuullisen tunneviestinnän (& siitä seuraavan käyttäytymisen) avulla loisimme opiskelijoihin ja muihin korkeakoulun tärkeisiin kumppaneihin myönteisyyttä ja positiivista tunneilmastoa.

 

Miten tämä käytännössä voisi toteutua? Ratkaisuna voisi olla esimerkiksi

 

 

• opintojakso, joissa lisätään itsetuntemusta ja tunnesanastoa

• omien rajojen tunnistamisen ja ihmissuhdetaitojen vahvistaminen

• työkalujen tarjoaminen itsehallintaan tarjoamalla itsetuntemukseen liittyviä opintoja

• tietoinen läsnäolo

• kyky asettaa lyhyen- ja pitkän tähtäimen tavoitteita

• kyky huomata ajatusten ja tunteiden rakentamia esteitä tavoitteiden eteen

• vahvistaa mentalisaatiokykyä

• ja opettaa  tunnesäätelytaitoja systemaattisesti kaikilla kouluasteilla

 

 

Muun muassa näitä keinoja ovat ehdottaneet 3AMK:n ohjauksen ammattilaiset keväällä 2018 tehdyssä kyselyssä*. Appsien rinnalla yhdessä tunnetaitojen opiskelu korkeakoulussa voi olla tulevaisuudessa luonnollinen jatkumo jo peruskoulussa käytössä olevien laaja-alaisten taitojen rinnalla (OPS, 5).  Jatkuvasti muutoksessa oleva työelämä vaatii asiantuntijoiltaan muutoskykyä ja joustavuutta. Tunnetaidot ovat tähän yksi avain/keino.

*Kysymykseen miten opiskelijoiden voimaannuttavia tunnekokemuksia voitaisiin edistää opintojen aikana, etsittiin vastausta Tutu -hankkeessa (ks.lisää). Kysymykseen vastanneista Laurean Amk:n, Haaga-Helian Amk:n ja Metropolian Amk:n ohjauksen ja opiskelijahyvinvoinnin ammattilaiset (n=36) ehdottivat korkeakouluopiskelijoille opintojaksoa, jossa voisi harjoitella itsetuntemusta ja tunnesanastoa.

Lähteet

1.Aaltola, E. & Keto, S. Empatia. Myötäelämisen tiede. Into Kustannus Oy. 2018. Helsinki.

2.Nummenmaa, L. Tunteiden psykologia. Tammi. 2010. Helsinki.

3. Hatfield, E., Cacioppo, J. & Rapson, R.L. Emotional contagion. Cambridge University Press. 1994. New York.

4. Teemme töitä väärin. Camilla Tuomisen haastattelu. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/teemme-toita-vaarin/RtSeiEHf. Luettu 3.5.2018

5. Opetushallitus. http://www.oph.fi/ops2016/perusteet

Artikkelikuva: www.pixabay.com, Free Graphic Today, CC0

Edellisessä työpaikassa ollessani osallistuin tiimini kanssa tiimityökoulutukseen. Ensimmäinen asia, jonka kouluttaja meiltä kysyi oli: oletteko ryhmä vai tiimi?

Niinpä: mikä erottaa ryhmän ja tiimin? Yksi usein käytetty esimerkki on, että golf- joukkue on ryhmä ja jalkapallojoukkue on tiimi. Miksi näin? Jokaisen golf-joukkueen jäsenen tavoitteena on voittaa itse, menestyvän jalkapallojoukkueen tavoitteena sen sijaan on voittaa joukkueena.  Tiimillä on jaettu, yhteinen tavoite, ryhmässä sen sijaan jokaisella on päällimmäisenä oma henkilökohtainen tavoitteensa.

Tiimin erottaa ryhmästä jaettu tavoite: kaikki tuovat oman panoksensa sen saavuttamiseksi.

Vuonna 2014 tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelmaa muutettiin niin, että ensimmäisenä vuonna opiskelijoilla on parinkymmenen pienen kurssin sijasta neljä 15 opintopisteen kurssia. Uudet 15 opintopisteen kurssit yhdistelevät ammattiaineita, suomen- ja englanninkielen sekä matematiikan ja fysiikan opetusta. Niinpä kursseilla onkin entisen yhden opettajan sijasta viisi tai ehkä jopa seitsemän eri opettajaa.

Opiskelijat oppivat tiimityöskentelyä ensimmäisestä opiskeluviikosta lähtien. Näyttää myös siltä, että uusi opetussuunnitelma on onnistunut vähentämään merkittävästi keskeyttämisriskiä (43rd Annual SEFI Conference June 29 – July 2, 2015 Orléans, France: Adoption of a New Project-Based_Learning PBL Curriculum in Information Technology). 

Hyvä niin, mutta mitä opettajat oppivat?

15 opintopisteen kurssin opettaminen yhdessä usean kollegan kanssa on erilaista kuin opettaa pienempää kurssi yksikseen. Jotta suurempi kokonaisuus muodostuisi toimivaksi, opettajien pitäisi toimia tiiminä ei ryhmänä: kurssi pitäisi suunnitella ja toteuttaa yhdessä eikä jakaa sitä erillisiin palasiin. Erikseen suunnitellut ja toteutetut kurssin palaset eivät sovi yhteen ja näin menetetään mahdollisuus yhdistää esimerkiksi matematiikkaa ammattiaineeseen järkevällä tavalla.

Pirstaleisuus ei jää opiskelijoilta huomaamatta, vaan näkyy esimerkiksi kurssipalautteessa.

Yksi tapa, jolla kurssin yhtenäisyyttä on pyritty varmistamaan on vastuuopettajan määrääminen kullekin kurssille. Vastuuopettaja-ajatus ei ole huono, mutta jos opettajaporukkaa ei saada toimimaan tiiminä, niin ei se kyllä kurssia pelasta.

Jaetun tavoitteen lisäksi hyvin toimivalle tiimillä on joustavat vastuualueet: jos joku osio syystä tai toisesta menee vinoon, niin toinen tiimin jäsen auttaa pyytämättä. Näin toimiva tiimi on enemmän kuin jäsentensä summa.

Miten tällaisia tiimejä voisi syntyä? Joustavat vastuualueet edellyttävät tiimin jäsenten keskinäistä kunnioitusta ja luottamusta, joka voi syntyä vain työskentelemällä yhdessä pidemmän rupeaman kuin esimerkiksi yksi periodi (8 viikkoa) on.

Jotta voisimme toteuttaa innostavia ja toimivia monialaisia kursseja, meidän on pystyttävä muuttumaan ”camel boots” opettajista ei ryhmätyön vaan tiimityön ammattilaisiksi. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta varmasti vaivan väärti: toimivassa tiimissä on todella hauska tehdä töitä, vaikka kaikki ei aina ihan täydellisesti menisikään