Oletko jo huomannut, että tänä vuonna vietämme Tutkitun tiedon teemavuotta? Teemavuoden tarkoituksena on tehdä tutkittua tietoa näkyväksi kaikille kansalaisille, päättäjille ja elinkeinoelämälle. Blogiteksti onkin yksi hyvä tapa tarjoilla uutta tietoa oman alasi ulkopuolelle yleiskielellä ja sopivan kokoisina palasina – olivatpa lukijasi sitten eri toimialojen asiantuntijoita ja ammattilaisia tai aiheesta kiinnostuneita kansalaisia.
Jo aiemmin Elina Ala-Nikkola on pureutunut siihen, miksi korkeakoulussa työskentelevän kannattaa blogata ja Milla Åman Kyyrö on käsitellyt Tikissä-blogissa asiantuntijan kirjoittamisen kynnyksiä. Tässä kirjoituksessa viitoitan tietä kohti onnistunutta asiantuntijatietoon perustuvaa blogimerkintää seitsemän askeleen avulla.
1. Kiteytä blogikirjoituksen sanoma
Helpointa on lähteä liikkeelle siitä, mistä itse haluat kirjoittaa. Mitä sellaista sinä tiedät tai olet kehittänyt, mitä haluat kertoa muille? Mitä sellaista olet pohtinut, mistä haluaisit avata keskustelun muiden kanssa? Mikä on kirjoituksesi pääviesti?
Sen lisäksi, että mietit omaa näkökulmaasi, pohdi mitä tarjoat lukijalle. Kuka voisi hyötyä siitä, mitä olet kirjoittamassa? Miten? Oppiiko hän tekstisi avulla jotain uutta? Tarjoatko työvälineitä ja vinkkejä?
Näiden asioiden kirkastaminen selkiyttää yleensä tekstiä. Kun olet kiteyttänyt tekstisi perusajatuksen itsellesi, sitä on helpompi kirjoittaa, niin että viestisi menee perille lukijallekin selkeänä. Esimerkiksi tämän blogikirjoituksen tarkoituksena on rohkaista asiantuntijoita bloggaamiseen ja tarjota helppoja tapoja alkuun pääsemisessä.
Muista, että yhdessä blogimerkinnässä on hyvä käsitellä vain yhtä asiaa. Jos sinulla on paljon sanottavaa, tee useampi teksti tai jopa blogisarja.
2. Tutustu tulevaan julkaisukanavaan
Kun olet miettinyt blogikirjoituksesi viestin ja kohderyhmän, on helpompi lähteä haarukoimaan julkaisukanavia. Valitse julkaisupaikka harkiten. Esimerkiksi meillä Metropolia Ammattikorkeakoulussa on sekä monialaisia että eri aloja syväluotaavia blogeja. Helppojen ja itsestäänselvien julkaisukanavien lisäksi kirjoituksia voi, ja kannattaakin, tarjota myös oman organisaation kanavien ulkopuolelle.
Kun etsit tai olet löytänyt sopivan julkaisukanavan:
- Lue muutama jo julkaistu blogikirjoitus, niin tiedät minkä tyyppisiä tekstejä siellä yleensä julkaistaan.
- Tutustu blogin ohjeisiin, niin tiedät mitä sinulta odotetaan ja miten julkaisuprosessi toimii.
Näin varmistat, että julkaisukanava varmasti sopii kirjoituksellesi, tiedät mitä sinulta odotetaan ja julkaisuprosessista tulee mahdollisimman sujuva kaikille osapuolille. Jos etsit oman organisaatiosi ulkopuolista julkaisukanavaa, näet myös nopeasti julkaistaanko siellä vieraskynäkirjoituksia.
3. Nappaa lukija mukaan käyttämällä yleiskieltä
Vaikka korkeakoulujen blogeissa usein käydään asiantuntijoiden välistä keskustelua ja kirjoitukset ovat suunnattu eri alojen ammattilaisille, on yleiskielen käyttö suotavaa. Etenkin yleiskieltä on hyvä käyttää silloin, kun teksti voi hyödyttää myös muilla aloilla työskenteleviä tai siinä käsitellään monialaista toimintaa. Erityisen tärkeää se on silloin, jos tekstin on tarkoitus myös puhutella opiskelijoita tai muita yhteistyötahoja, sekä tietenkin kun haluat avata keskustelun laajemmin yhteiskunnassa.
Yleiskielen käyttö tai alalle keskeisten termien lyhyt määrittely ei tarkoita, että aliarvioit lukijaa. Se tekee tekstistä helposti ymmärrettävän ja jouhevan lukea.
4. Uskalla ilmaista omaa näkemystäsi
Blogikirjoitus saa olla näkemyksellinen. Uskallan jopa väittää, että sellainen blogikirjoitus, jossa kirjoittajan oma ääni näkyy ja kuuluu on parempi kuin neutraalisti jotain aihetta käsittelevä merkintä. Voit siis rohkeasti kertoa oman kantasi käsittelemästäsi aiheesta ja rauhassa nojata omaan asiantuntijuuteesi. Näin teet samalla näkyväksi sitä, mikä sinulle itsellesi on työssäsi kaikkein tärkeintä.
Julkaistujen tekstien kautta luot myös mielikuvia sinusta asiantuntijana ja työkaverina. Oletko helposti lähestyttävä? Asiallinen? Lämmin? Mielikuvituksellinen? Vai jopa raadollisen rehellinen? Joillekin oman asian pukeminen tarinan muotoon on myös luontevaa. Oma persoonasi saa näkyä kirjoituksessa ja kielenkäytössä.
5. Huomioi verkkojulkaisemisen lainalaisuudet
Verkossa julkaisemisessa on omia lainalaisuuksia, jotka kannattaa huomioida myös asiantuntijabloggauksessa. Kun huomioit nämä asiat, tulee tekstistäsi silmäiltävä ja se houkuttelee lukijan pysähtymään sen äärelle:
- Kiteyttääkö otsikko kirjoituksesi sanoman? Onko se houkutteleva, lyhyt, ytimekäs, osuva? Millaista tunnelmaa se luo? Otsikon avulla esittelet lukijalle ydinviestisi ja houkuttelet jatkamaan lukemista.
- Miten blogin artikkelikuva liittyy kirjoituksen sisältöön? Tukeeko se kirjoituksen viestiä? Houkutteleeko kuva tarttumaan tekstin? Kuva toimii otsikon ohella houkuttimena etenkin sosiaalisen median feedeissä.
- Onko sinulla kirjoituksessa väliotsikoita? Entä kertovatko ne jo itsessään lukijalle jotain käsillä olevasta aiheesta? Esimerkiksi tässä kirjoituksessa olen nostanut vinkit suoraan väliotsikoiksi, jolloin ne ovat selkeästi esillä ja lukija voi valita mitkä kohdat häntä kiinnostavat.
- Ovatko tekstikappaleet sopivan lyhyitä? Blogikirjoituksessa suositellaan korkeintaan viiden rivin kappaleita. Kun haluat erityisesti korostaa jotain asiaa, voi jopa yksi virke voi olla ihan oma kappaleensa. Lyhyet kappaleet tuovat ilmavuutta ja tekevät lukukokemuksesta miellyttävän.
- Luotko kirjoitukseen rytmiä ja korostatko blogin sanomaa listojen, kuvien, nostojen tai muiden elementtien avulla? Erilaisten listojen ja nostojen avulla voit visuaalisesti nostaa esille tärkeimpiä sanallisia sisältöjä. Kuvat voivat tukea ymmärtämistä ja erilaiset kuviot tai infografiikat auttaa hahmottamaan laajempiakin kokonaisuuksia.
- Oletko muistanut nivoa yhteen kirjoituksesi alun ja lopun? Tai kirjoittanut siihen CTA:n, eli Call-To-Action-kehotuksen vaikkapa kysymyksen muodossa? CTA:lla innostat lukijan reagoimaan tekstin sanomaan, joko ajattelun tasolla, tai esim. kommentoimalla. Esimerkin tämäntyyppisestä tekstin lopetuksesta näet tämän kirjoituksen lopussa.
Hyvin hoidettuna nämä asiat vaikuttavat lisäksi positiivisesti kirjoituksesi hakukonenäkyvyyteen ja samalla huomioit saavutettavuudenkin.
6. Testaa tekstiäsi lukijalla
Ennen tekstin julkaisemista, sitä kannattaa vilauttaa työkaverille. Hän saattaa huomata tekstissä epäjohdonmukaisuuksia, joille olet itse jo sokeutunut. Erityisen hyvää on tietenkin näyttää teksti jollekin, joka kuuluu sen ajateltuun lukijakuntaan. Toimitetussa julkaisukanavassa toimituskunnan tehtävänä on olla lukijan puolella, katsoa tekstiä hänen silmillään ja auttaa kirjoittajaa viemään tekstiä vielä parempaan suuntaan.
Itse nautin eniten bloggaamisesta Metropolian toimitetuissa blogeissa juuri tästä syystä. Saan kirjoituksistani palautetta. Oma ajatteluni terävöityy ja täsmentyy kysymysten ja kommenttien kautta. Pääsen kehittymään kirjoittajana. Se on työssä oppimista parhaimmillaan!
7. Muista jakaa kirjoitustasi!
Onnistunut blogikirjoitus on tietenkin sellainen, jota luetaan.
Sen lisäksi, että jokaisella blogilla on oma vakiintunut lukijakuntansa, on iso potentiaali omissa verkostoissasi. Muista siis vielä lopuksi jakaa tekstiäsi. Kirjoittajan omissa sosiaalisen median kanavissa herää useimmiten parhaat keskustelut aiheeseen liittyen. Voit myös lähettää blogimerkinnän kohdennetusti juuri niille, joiden kanssa haluat avata keskusteluyhteyden.
Millaisia vinkkejä sinä haluat tarjota asiantuntijabloggaamisen liittyen?
Ei kommentteja