Aineksia julkaisuihin syntyy läpi opintojen. Kannattaisiko projektityön tuloksista kertoa ryhmän yhteisessä asiantuntijajulkaisussa ja opinnäytetyön kypsyysnäyte jalostaa yhteisbloggaukseksi opettajan kanssa?
Otetaan alkuun tuokiokuva 2000-luvun alusta ja huomautus, että jälkikäteen pokkaani ei voi kuin ihmetellä. Ensimmäinen opinnäytetyöni oli juuri valmistunut – ja sen tuloksena syntyi peräti kolme artikkelia: yksi tieteelliseen artikkelikokoelmaan, toinen päivälehteen, kolmas erikoislehteen. Tuolloin, parisen vuosikymmentä sitten, motivaattorina aherrukseen toimi paitsi nuoruuden into myös uhka oman työn ja siinä saadun jokusen oivalluksen katoamisesta laitoksen arkiston pölyihin.
Nyt meillä on toki ARENEn Theseus-palvelu, jonne merkittävä osa korkeakoulujen opinnäytetöistä tallennetaan vapaasti luettaviksi. Opinnäytetyö on julkinen asiakirja, ja Theseus toimii osaltaan hyvin ja saa paljon latauksia. Ne, jotka syystä tai toisesta eivät löydä tietään Theseukseen, saattavat silti yhä ilahtua ja hyötyäkin artikkelista – tai esimerkiksi napakasta asiantuntijabloggauksesta.
Korkeakouluopiskelijoita on syytä kannustaa monipuoliseen julkaisemiseen viimeistään opinnäytetyövaiheessa ja mahdollisesti jo ennen sitä.
Käytössä on paljon mahdollisuuksia, jotka perustuvat ääneen ja liikkuvaan kuvaan. Tässä keskityn ennen kaikkea kirjoittamiseen ja ajattelen puhuttelevani ohjaajia ja opettajia. Mukana on suorina lainauksina pari ohjenuoraa, jotka ovat tarttuneet matkaan Metropolian hienoilta kollegoilta.
Asiantuntijakirjoittaminen on ydintaito
Ammatillinen tai yleistajuinen artikkeli, toimitetun asiantuntijablogin postaus tai vastaava ”virallinen” ja ”tunnistettu” julkaisu näyttää hyvältä CV:ssä tai portfoliossa. Tämä on klisee mutta sisältää totuuden siemenen. Kielellinen ja viestinnällinen osaaminen on ydintaito, ei pelkkä ammatillisen osaamisen lisämauste. Muistutuksena otettakoon vaikkapa Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 ja siitä pykälä neljä:
(…) opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on (…) riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön.
Korkeakouluopinnot ovat aina matka paitsi ammatilliseen tietoon ja osaamiseen myös tietyn diskurssiyhteisön jäsenyyteen. Alasta kirjoittaminen ei kuulu vain alan huipuille ja tieteellisiin journaaleihin. Vakuuttava, keskusteleva, hyvin laadittu asiantuntijateksti – tai miksei jo twiittaus tai muu somen lyhytmerkintä – on vahvaa näyttöä jäsenyydestä.
Julkaiseminen tarjoaa myös mahdollisuuden omaa alaa koskevien näkökulmien laajentamiseen. Foucault’laisittain ajatellen ”kieli tuottaa ne objektit, joista se puhuu” (Tieteen termipankki). Kun kirjoittaa omassa yhteisössään, onkin aiheellista pohtia liikkumatilaansa.
Opiskelijaa kannattaa rohkaista pohtimaan sitä, mitkä näkökulmat ja puheenaiheet alalla ovat hegemonisia, hallitsevia, ja mitkä taas jäävät katveeseen. Kuka ylipäätään pääsee ääneen ja kuka ei? Voisiko opiskelija tuoda keskusteluun tuoreita painotuksia, katsoa toisin tai jopa kääntää kurssia? Onko ala sellainen, että esimerkiksi asiakkaiden ääni, tarpeet ja kokemus olisi hyvä tuoda entistä vahvemmin esiin?
Julkaiseminen tukee tiedon avoimuutta
Korkeakouluyhteisöissä julkaisemisen arvoa ei mitata kaupallisten kustantajien logiikalla vaan olennaisinta on avoimuus. Avoin ja aktiivinen tiedon jakaminen monipuolisten julkaisujen kautta noudattaa Avoimen tieteen julistusta, jonka korkeakoulut ovat laajasti allekirjoittaneet.
Erilaiset julkaisut siis valottavat yhteiskunnalle, asiakkaille ja kumppaneille, mitä oppilaitoksissa tehdään – miksi, miten ja kenen kanssa. Yksittäisen koulutusalan tai tutkinto-ohjelman näkökulmasta kyse on myös tunnettuudesta. Kissan on nostettava omaa häntäänsä.
Monella alalla on myös jouduttu huomaamaan, että median mekanismit nostavat usein esiin lähinnä negatiivisia teemoja, asioita ja tapahtumia. Leimojen ja yleistysten vastapainoksi tarvitaan kuvauksia onnistumisista ja kehittämisen pienistä hyvistä askelista. Tarvitaan positiivisen viestin toistoa. Opiskelijoiden erilaiset julkaisut vahvistavat tätä moniäänisyyttä. Jokainen pienikin viestintäteko vaikuttaa alaa ja sillä toimivia koskeviin mielikuviin ja asenteisiin (ks. lisää esim. Roivas & Rousu 2021).
Oleellista on, että tieto tavoittaa otolliset vastaanottajat. Tietoa on tarjolla enemmän kuin kukaan koskaan pystyy omaksumaan. Vastaanottavaistenkaan lukijoiden tavoittaminen ei välttämättä ole helppoa, joten vaaditaan suunnitelmallisuutta.
- Ketkä ovat kohderyhmää – asiakkaat, ammattilaiset, suuri yleisö, päättäjät vai kuka?
- Mitä kanavaa he seuraavat ja milloin?
- Millaisia konventioita kanavassa julkaisemiseen liittyy?
- Mikä on paras tyyli ja visuaalinen ilme?
Lukijat kiinnostuvat tekstistä, kun se on kirjoitettu tavalla, joka kiinnostaa heitä ja jota he ymmärtävät. Moni tutustuu tekstiin ensin silmäillen. Jos vaikutelma on hyvä, hän voi jatkaa lukemista. (Ks. lisää esim. Herniö ym. [toim.] 2021; Lohtaja-Ahonen & Kaihovirta-Rapo 2012.) Jälkitöitä erityisesti somessa ei saa unohtaa – pitää muistaa jakaa, tykätä ja keskustella.
Somekirjoituksessasi herätä huomio, herätä tunne, esitä uusi tieto ja kehota toimintaan. (Milla Åman Kyyrö)
Kun ohjaa opiskelijaa asiantuntijakirjoittamisessa, ensiarvoista on mielestäni rohkaista tätä ajattelemaan lukijaksi jotakuta muuta kuin vain oppilaitoksen opettajia. Tyyliksi sopii usein ennemmin uutisointi ydinviesti kärkenä kuin tieteellinen dekkarirakenne (ks. Roivas 2021). Esimerkiksi opinnäytetyötä esittelevässä bloggauksessa ei kannata mutkien kautta päätyä kertomaan tuloksestaan vaan nostaa tulos heti otsikkoon ja kirjoituksen ensimmäiseen kappaleeseen.
Uskon, että vaikka korkeakouluopinnäytetyön tulee olla tarkasti rajattu eikä sillä tavoitella kertalaakista ratkaisua maailman kaikkiin ongelmiin, monen työn kohdalla onnistunut artikkeli tai bloggaus voi todella antaa lukijalleen uusia ideoita ja sovellettavaa omaan työhönsä.
Yhteiskirjoittaminen palkitsee ja vaatii satsausta
Tieto kehittyy dialogissa. AMK- ja YAMK-opintojen kypsyysnäytteiden jatkojalostaminen on esimerkiksi kohta, jossa opiskelijoilla ja opettajilla on mahdollisuus päästä dialogiin luontevasti ja antoisasti. Kypsyysnäytteiden perustalta laadittuja yhteiskirjoituksia onkin esim. Metropoliassa tehty jo paljon talon toimitettuihin blogeihin ja mielenkiinto niitä kohtaan lisääntyy.
Yksi motivaattori on Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedonkeruu, jossa yhteisbloggaukset kerryttävät julkaisupisteitä julkaisutyyppien kategoriassa ”E1 Yleistajuinen artikkeli, sanomalehtiartikkeli”. Oleellista yhteiskirjoituksissa tästä näkökulmasta on, että molempien osapuolten panos tekstiin on yhtäläinen eli molemmilla on tekstiin aito tekijyys.
OKM:n kriteerien mukaan julkaisun tulee perustua tekijän/tekijöiden tutkimus-, kehittämis- ja/tai asiantuntijatyöhön eikä sen sisältöä ole saanut aiemmin julkaista vastaavassa muodossa. Ohjausta liittyy luonnollisesti jo varsinaisen opinnäytetyön kirjoittamiseen, mutta yhteiskirjoitusta katsotaan tästä näkökulmasta kuin puhtaalta pöydältä. On palattava kysymykseen, mitä tekstillä yritetään saada aikaan. Opettaja ei saa olla mukana pelkästään nimellään.
Parhaimmillaan kypsyysnäyte ei ole vain opintojen päätepiste vaan ponnahduslauta eteenpäin. Olen nähnyt toimituskunnan jäsenenä Rehablogissa ja Geroblogissa monia bloggauksia, joissa opettaja-ohjaaja on täydentänyt opiskelijan opinnäytetyön antia laajemmalla teoreettisella ja alaan liittyvällä perspektiivillä, mikä on varmasti avannut myös opiskelijalle uusia näkymiä omaan työhönsä.
Väitän, että opinnäytetyön jatkojalostaminen tiiviimmäksi asiantuntijatekstiksi auttaa opiskelijaa jäsentämään aihettaan ja tuloksiaan sekä syventämään näkökulmiaan.
Välillä opiskelijat ilmaisevat opintojen loppuvaiheessa suurtakin uupumusta eivätkä ole kovin halukkaita ylimääräisiin ponnisteluihin. Esim. Metropoliassa monessa tutkinto-ohjelmassa on hyvänä käytäntönä, että kypsyysnäytteen voi kirjoittaa jo lähtökohtaisesti asiantuntijabloggauksen muotoon, jolloin sen jalostaminen julkaisukelpoiseksi on helpompaa.
Myös kirjoittajakumppanuus sinällään vaatii satsausta. Sen ytimessä ovat aito yhteistyö ja keskinäinen arvostus. Ohjaajana rakenna luottamusta ja luo dialogia! Yhteiskirjoittamisen joskus vaativakin prosessi (ks. lisää Korpela & Wallin 2021) muistuttaa, että ammatillinen kirjoittaminen ei ole ensi sijassa itseilmaisua vaan sen tavoitteet ovat laajemmat – esim. jakaminen, aihealueen tunnetuksi tekeminen, suhteiden luominen ja sitouttaminen tai asenteisiin, toimintakulttuureihin ja työtapoihin vaikuttaminen.
Onnistunut yhteisteksti on positiivinen imagoasia sekä opettajalle pedagogina että opiskelijalle kehittyvänä asiantuntijana. Yhteiskirjoittamisen voi ajatella kehittävän myös valmiuksia moniäänisten, tasavertaisuuteen perustuvien työkulttuurien luomiseen. Kiinnostavia visioita tarjoaa opiskelijan, opettajan ja lisäksi työelämän edustajan yhteiskirjoittaminen (ks. Vanhanen-Nuutinen ym. 2007). Pedagogisissa kokeiluissa tai hankkeissa opiskelijoilla voi olla tärkeä rooli kokemusasiantuntijana.
Kohti hyviä julkaisuja
Ei riitä, että olet itse tyytyväinen tekstiisi, lukijankin tulee olla. (Pasi Lankinen)
Onnistunut, lukijaa puhutteleva teksti harvemmin syntyy ilman vaivannäköä. Prosessimainen kirjoittaminen on avain laatuun. On osattava ajatella kohderyhmää eli aidosti lukijalähtöisesti. Vaikka kirjoittaminen on hyvin erilaista toimintaa kuin kasvokkaisviestintä, jossa merkityksiä rakennellaan välittömästi yhdessä, ammatillinen kirjoittaminenkin tähtää vuorovaikutukseen. Seuraavat kysymykset voivat auttaa opiskelijaa kohdentamaan tekstinsä onnistuneesti lukijalle:
- Keneen haluat tekstilläsi vaikuttaa ja miten? Haluatko jakaa tietoa, herättää keskustelua, luoda tai vahvistaa yhteyksiä tai saada lukijan toimimaan tietyllä tavalla?
- Ajattele jotakuta todellista ihmistä, kun suunnittelet ja laadit tekstiäsi. Miten kirjoitat hänelle? Mitä hyötyä tekstistäsi pitää olla juuri hänelle?
- Voi myös olla hyödyksi kuvitella, että lukijasi on hieman väsynyt tai ainakin kiireinen. Haravoi tekstiäsi tarkkaan. Mistä voit nipistää pois sanoja tai kokonaisia lauseita? Kirjoitatko oikeasti yhdestä asiasta kerrallaan?
Palautetta tekstille on hyvä opetella hankkimaan jo varhaisvaiheessa. Omalle tekstille sokeutuu. Älykäs, itsereflektioon kykenevä kirjoittaja suhtautuu palautteeseen arvostavasti silloinkin, kun se kirpaisee, ja pystyy hyödyntämään sitä kiihkottomasti (ks. lisää esim. Roivas 2022). Suurimpaan tunnekuohuun auttaa hyvin nukuttu yö.
Toisaalta, jos on vaikeuksia päästä alkuun, voi ajatella kirjoittavansa ensimmäisen version ihan vaan itselleen. Kun tekstiä on jo olemassa, sitä voi olla helpompi suunnata lukijalle ja viimeistellä.
Tunne itsesi, haasta itsesi
Kirjoittajina olemme erilaisia. Yksi kehittelee ajatuksiaan pitkälle valmiiksi ja kirjoittaa ne sitten esiin, toinen taas rajaa ja tarkentaa kohdettaan niin, että ei aloittaessaan ehkä vielä tiedä, minne on matkalla. Yksi innostuu palautteesta ja kipuaa sen myötä huimiin tuloksiin. Toinen on vähällä lannistua jo pienistäkin korjauspyynnöistä.
Niin opiskelijan kuin tätä ohjaavan opettajan on tärkeä tuntea itsensä kirjoittajana – ja tehdä rohkeitakin kokeiluja. Erityisesti jos oma tekstijälki ei tyydytä, kannattaa muuttaa jotain. Jos aina tekee, kuten on aina tehnyt, saa aina sitä, mitä on ennenkin saanut.
Ja loppuun vielä yksi huomio: Kun on oikeasti sanottavaa, kirjoittaminen on heti merkittävästi helpompaa.
Kirjoittaja
Marianne Roivas on filosofian tohtori, suomen kielen ja viestinnän lehtori, kokenut julkaisujen toimittaja ja tämän vuoden esikoiskirjailija.
Lähteet
Lohtaja-Ahonen, Sirke & Kaihovirta-Rapo, Minna 2012. Tehoa työelämän viestintään. Puhu kuulijalle, kirjoita lukijalle. Helsinki: Alma Talent.
Roivas, Marianne & Sirkka, Rousu 2021. Viestintä tiedon ja vuorovaikutuksen solmukohtana. Teoksessa Rousu, Sirkka & Lanne-Eriksson, Minna (toim.): Lähijohtaminen sosiaalialalla. Metropolia AMK. 175–189.
Tieteen termipankki. Helsingin yliopisto.
1 Kommentti
Innostava ja ajatuksia herättävä kirjoitus.