Pulaa osaavasta työvoimasta katsotaan olevan lähiaikoina erityisesti terveyden- ja sosiaalihuollon ammateissa. Kolme neljäsosaa pula-ammattien top 15 -listan ammateista on sote-alalta. (1.) Työnantajakokemus ja mielikuva ovat keskeisiä asioita, joiden avulla opiskelijoille vahvistuu ajatus tulevasta työnantajasta jo opintojen aikana. Hyvien oppimiskokemusten antaminen ja sitä kautta osaavien ja innostuneiden asiantuntijoiden saaminen alalle on toisaalta kouluttajien perustehtävä ja toisaalta työnantajien elinehto toiminnalle.
Sosiaali- ja terveysalan, erityisesti median kautta välittyvät, kuulumiset kuitenkin mietityttävät alan opiskelijoita. Myös alan vetovoimaisuus sekä hakijoiden määrä ammattikorkeakouluissa on laskenut Suomessa toisen asteen koulutuksen suorittaneiden keskuudessa. (2.)
Median luoma mielikuva ei täysin vastaa opiskelijoiden kokemuksia
Terveysalan opiskelijat selvittivät millaisen kuvan alasta saa median kautta sekä vertailivat sitä omiin opintojen aikaisiin harjoittelu- ja työkokemuksiin. Reilu sata opiskelijaa osallistui tähän työhön sosiaali- ja terveysalan yrittäjyys ja johtaminen opintojaksolla.
Median kautta saatava mielikuva sote-alasta välittyi opiskelijoille hyvin negatiivisena. Opiskelijat nostivat vastauksissaan esille seuraavia huomioita:
Mediassa kritisoidaan paljon sote-uudistusta ja keskustelun pohjalta saa usein negatiivisen kuvan alasta ja johtamisesta.
Työvoimapula, huono palkkaus sekä hoitajien vähäinen arvostaminen ovat nousseet esiin useissa medioissa.
Kokemuksissa tuotiin esille sekä huolenaiheita että positiivisia kokemuksia.
Työharjoitteluiden kautta olen kuullut ja nähnyt paljon, miten useat hoitajat suunnittelevat alan vaihtoa.
Työkokemukseni mukaan työilmapiiriin ja jaksamiseen pystytään vaikuttamaan merkitsevästi hyvällä lähijohtamisella. Vaikka työntekijöistä olisikin pulaa ja palkkaus olisi huono, niin ne työpaikat, joissa lähijohtajat arvostavat, kannustavat ja motivoivat työntekijöitään, vallitsee hyvä yhdessä tekemisen ilmapiiri, mikä auttaa jaksamaan.
Hyvä esihenkilö on ollut helposti lähestyttävissä, on tietoinen työkentällä tapahtuvista asioista, ei ole liikaa etääntynyt työstä sekä kuuntelee työntekijöiden kehitysideoita.
Merkityksellinen työ, lähijohtaminen, työyhteisön arvostava ja innostava ilmapiiri ovat palkkauksen ohella tekijöitä, jotka saavat sosiaali- ja terveysalan opiskelijat viihtymään harjoittelun aikana ja kiinnostumaan työnantajasta. Valitettavasti usean opiskelijan kokemuksessa arjen haasteena näkyy varsinkin esihenkilön työtä kuormittava jatkuva rekrytoinnin tarve ja huoli työntekijöiden riittävyydestä.
Ratkaisujen kehittäminen yhdessä työnantajien kanssa kannattaa
Terveystalo ja Metropolia Ammattikorkeakoulu lähtivät rakentamaan molempien organisaatioiden strategialähtöistä yhteistyötä sopimuksellisella yhteistyöllä noin vuosi sitten. (3.) Yhteistyötä on vuoden aikana tehty monesta näkökulmasta ja Terveystalon näkyvyys eri tutkintojen opiskelijoille on lisääntynyt monella tapaa.
Metropolian näkökulmasta suunnitelmallinen yhteistyö on mahdollistanut:
- eri alojen opiskelijoille suunnatut vierailut Terveystalon toimipisteissä
- Terveystalon asiantuntijoiden osallistumisen tutkintojen urapäiville
- yksittäiset asiantuntijaluennot muutamilla opintojaksoilla
- työelämän ja Terveystalon asiantuntijoiden näkymisen verkko-opintojen oppimisvideoissa
- harjoittelupaikkojen määrän kasvun.
Harjoitteluyhteistyön systematisoiminen ja Metropolian järjestämän harjoitteluohjaajakoulutuksen kautta saatu Terveystalon asiantuntijoiden ohjausosaamisen vahvistuminen ovat lisänneet jo lyhyessä ajassa opiskelijoille tarjolla olevia mielenkiintoisia harjoittelupaikkoja. Tämä on ollut ilahduttavaa, sillä työharjoittelupaikkojen saanti on ollut työvoimapulasta huolimatta ajoittain opiskelijoille hankalaa.
Terveystalolle yhteistyö oppilaitosten ja opiskelijoiden kanssa on todella tärkeää ja takaa tulevaisuuden ammattilaisten löytymisen. On mahtavaa olla mukana tukemassa opiskelijoiden polkua ammattilaisiksi tarjoamalla heille tietoa työelämästä jo opiskelujen aikana monella tapaa.
Metropolian tarjoama monipuolinen yhteistyö tarjoaa myös työelämälle uutta näkökulmaa, esimerkiksi MINNO-projektien (4.) muodossa. Terveystalo tarjoaa monialaisia innovaatioprojektiopintoja (MINNO) kesätoteutuksella opiskeleville ensimmäistä kertaa haasteen ideoitavaksi. Innolla odotammekin millaisia uusia oivalluksia opiskelijat tuovat annettuun aiheeseen, joka on työnantajabrändin kehittäminen oppilaitosyhteistyön keinoin.

Terveystalon henkilökunta tapaamassa Metropolian opiskelijoita Myllypuron kampuksella. Kuva: Heidi Stenberg
Oppilaitoksella ja työnantajalla on yhteinen tavoite
On tärkeää, että opiskelijat tutustuvat opintojen aikana mahdollisimman laajasti erilaisiin työympäristöihin ja työnantajiin, täten heille muodostuu kuva siitä, minne haluavat tulevaisuudessa työllistyä ja valmistumisen jälkeen siirtyminen työelämään sujuu luontevasti. Metropoliassa laaja-alaista työelämäyhteistyötä tehdään kaikilla koulutusaloilla. Yhteistyösopimuksen avulla yritys ja Metropolia tekevät toiminnasta tavoitteellista ja systemaattista. (5.)Terveystalo työnantajana tarjoaa paljon mielenkiintoisia työtehtäviä sosiaali-ja terveysalan ammattilaisille.
Kouluttautumisen ei myöskään tarvitse päättyä tutkintotodistukseen vaan oppiminen voi jatkua eri muodoissaan myös työelämässä. Terveystalo tarjoaa työn ohessa monipuolisia koulutusmahdollisuuksia, jotka auttavat asiantuntijoita kehittymään työssään. Osa voi jatkaa opintoja työn ohella myös ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (YAMK) asti, jolloin opiskelijana voi tehdä esimerkiksi opinnäytetyön työyhteisön tarpeisiin.
Työnantaja mielikuvan rakentuminen syntyy moninaisissa arjen kohtaamisissa. Oppilaitoksen tehtävänä on vastata ja tukea työnantajia alati kehittyviin osaamistarpeisiin tarjoamalla moninaisia osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia. Oppilaitos- työnantajayhteistyössä voittavatkin kaikki – myös opiskelijat ja palveluja käyttävät asiakkaat.
Kirjoittajat
Heidi Puranen (DI, Senior HR Spcialist) vastaa Terveystalossa oppilaitosyhteistyöstä. Hän toimii oppilaitosten ja Terveystalon rajapinnassa ja järjestää opiskelijoille monipuolisia mahdollisuuksia kurkistaa Terveystalon arkeen ja tutustua erilaisiin uramahdollisuuksiin.
Heidi Stenberg (KM, Tuotekehittäjä EAT, Th) on Metropolian projektipäällikkönä, Terveystalon asiakkuusvastaavana ja lehtorina toimiva johtamisen kehittäjä, opetusalan moniottelija ja terveyden edistäjä.
Lähteet
- Ammattibarometri: Työvoimapulan kasvu on hidastunut – pulan kärjessä jatkavat sosiaali- ja terveysalan ammati. Työ- ja elinkeinoministeriö. (Valtioneuvosto). Julkaisuajankohta 1.11.2022.
- Haku ja valinta. Vipunen.fi.
- Metropolia Ammattikorkeakoulu. Terveystalosta Metropolian uusi työelämäkumppani: tuloksellisia ratkaisuja oppilaitos- ja työelämäyhteistyöhön. Uutinen 20.5.2022.
- Metropolia Ammattikorkeakoulu. Innovaatioprojektit.
- Metropolia Ammattikorkeakoulu. Yritysyhteistyö, Työelämäyhteistyösopimuskumppanit.
Ei kommentteja