Hymykuoppa kollegan poskessa, työkaverin uudet punaiset kengät ja tulijaa ovella tervehtivä kahvin tuoksu. Naurunremakka, jonka kuulet kävellessäsi opetustilan ohitse ja nouseva syke jatkaessasi juttua kollegan kanssa portaita kavutessanne. Tuttua ja silti jotenkin uutta. Asioita, joista jäimme paitsi etätyön ja virtuaalitapaamisten aikana ja joihin tutustumme nyt uudelleen.
Ihminen tarvitsee kohtaamista ja kohdatuksi tulemisen kokemusta. Ryhmään kuuluminen on yksi ihmisen perustarve (Kielikompassi). Silmiin katsominen, lämmin hymy tai vaikkapa muutama lohduttava sana voivat joskus pelastaa päivän. Lyhyetkin ystävälliset kohtaamiset, tunne kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta aikaansaavat olon merkityksellisyydestä ja hyväksynnästä.
Kyse on koko olemistamme kannattelevasta asiasta. ”Aidot kohtaamiset kaikissa sosiaalisissa tilanteissa ovat tärkeitä voimavaroja arjessa. Kuuntelemalla toisiamme edistämme niin omaa kuin toisten hyvinvointia. Laumaan kuuluminen on mielenterveyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kivijalka,” painottaa Mieli ry:n asiatuntijapsykologi Juho Mertanen YLE:n Akuutti-ohjelman verkkosivuilla.
Kohtaamista poikkeusarjessa
Kohdatuksi tulemisen tarve on korostunut entisestään korona-aikana, mutta etänä sen toteutuminen on usein haasteellista. Etäpalaverin pieni ruutu tai kasvokkaisten kohtaamisten maskit kaventavat kumpikin sanattoman viestinnän keinovalikoimaa. Siinä missä kasvokkain on helppo tunnistaa kevennys tai pohtiva hiljaisuus, kasvaa väärinymmärryksen riski, kun viestinnän sanattomien vihjeiden määrä on rajallinen.
Yksi apukeino ja jopa peruslähtökohta on pitää tapaamisissa kamerat päällä, jolloin kuuloaistin lisäksi saamme myös näköaistin käyttöön ja siten tuplaamme informaation määrän. Toinen keino on sanoittaa muuten sanattomasti tapahtuvaa tekemistä. ”Annas kun mä mietin hetken” tai ”nyt seuraa välikevennys” tyyppiset lausahdukset helpottavat muiden osallistujien tulkintaa ja siten sujuvoittavat vuorovaikutusta. Näistä molemmista on mahdollista sopia oman tiimin tai laajemmin koko työyhteisön kesken, ja siten sujuvoittaa vuorovaikutusta.
Vuorovaikutuksen haasteita etätapaamisissa pohdimme Jotain lainattua ja jotain digistä – vuorovaikutus etäajan jälkeen -blogipostauksessa. Tuossa tekstissä keskiössä olivat yksilöiden erot ja tilaisuuden vetäjän käytettävissä oleva keinovalikoima, kuten vaikkapa chatin hyödyntäminen tekstimuodossa ajatuksiaan jakaville tai hiljaisen pohdintahetken pitäminen ennen asiasta keskustelua, jotta eritahtiset osallistujat tulevat kaikki huomioiduksi.
Etäajan yhteisöllisyys
Etäajan yhteisöllisyys on ryhmään kuulumisen kokemus, joka syntyy ilman kasvokkaista kontaktia. Kokemus edellyttää sanallista ja sanatonta vuorovaikutusta ryhmän jäsenten välillä – tämä voi tapahtua etätapaamisissa puheen, tekstin ja kameran välittämän kuvan välityksellä.
Eräs mielenkiintoinen joukko on etätyöaikana yhteisöön liittyneet uudet työntekijät ja opiskelijat. Uutena tulokkaana kaipuu joukkoon mukaan pääsemiseksi on akuutti ja jokapäiväinen. Esihenkilöiden kesken olemme pysähtyneet pohtimaan pääseekö yhteisön jäseneksi silloin, kun käytössä on ainoastaan etäyhteyden tarjoama keinovalikoima? Entä kokeeko uusi opiskelija olevansa osa korkeakouluyhteisöä, jos yhteisö on olemassa vain ruudulla?
Tutkimusten mukaan tämä on mahdollista. Yhteisölliisyyden kokemus ja ryhmäjäsenyyden muodostuminen edellyttävät asiasisällön ohella myös epävirallisempaa vuorovaikutusta. Minimissään reagointia hymiöin, syvimmillään persoonaa valottavia keskusteluja, joissa jaetaan asioita myös muusta kuin työroolista käsin. Kiinnostavasti sosiaalista identitettiä ja ryhmään kuulumista verkkoympäristössä on koostanut Helsingin yliopiston dosentti Janne Matikainen.
Yhteisöllisyyttä ja sen taustalla vaikuttavaa sitoutumista organisaatioon voi siis syntyä myös etätyössä. ”Etäyhteydellä yhteisöksi tuleminen on mahdollista, mutta kuormittuneessa olotilassa vaikeampaa” toteaa Prologos ry twiitissään Vuorovaikutuspäivien 2021 keskusteluista. Prologos on puheviestinnän tieteellinen yhdistys ja kokoaa yhteen erityisesti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen työssään perehtyviä tutkijoita ja muita asiantuntijoita. Voidaan siis todeta, että yhteisöön kiinnittyminen edellyttää etäaikana erityistä ponnistelua sekä liittyjältä että myös korkeakoulu- tai työyhteisöltä.
Omatkin yhteisöön kuulumisen kokemukseni liittyvät etäajassa nimenomaan tunnepitoisiin viestintätilanteisiin, vaikkapa siihen, kun joulun alla saimme kuulla koskettavan musiikkiesityksen Zoom-alustalla toteutetun tilaisuuden lopussa. Samaan aikaan koin kuuntelevani esitystä yksin, mutta jollain lailla myös yhdessä yhteisön muiden jäsenten kanssa. Chat-kenttään jaetut tunnesanoitukset ja emojit täydensivät yksityisen kokemuksen yhteiseksi. Silloin kohtaaminen tuntui lähes sietämättömän keveältä ja nostatti vedet silmiin.
Kokijasta tekijäksi – poimi vinkit omaan työhösi
Mitä sitten meistä jokainen voi tehdä? Pienet konkreettiset arjen teot rakentavat hyvää (työ)yhteisöä. Listan pohjana on hyödynnetty valikoiden Cantellin (2011) Vaikeat vanhemmat, kurjat kollegat -teosta.
Voit aloittaa vaikka näistä:
- Vuorovaikutustaitojen kehittämisen voi aloittaa vaikka kuuntelemisesta: kuunnella rauhassa kollegan ajatus loppuun asti, vaikka sitä ei kannattaisikaan. Kysellä lisää, ei tyrmätä tai mitätöidä. Olla rakentava ja ratkaisukeskeinen.
- Asennepuolella auttaa ystävällisyys ja hyväntuulisuus – hymystä on helppo aloittaa. Myönteinen ajattelutapa antaa voimia ja vaikuttaa koko työyhteisöön. Ollaan muille sellaisia kuin toivotaan muiden olevan itselle.
- Matkaevääksi on hyvä ottaa vielä ripaus rohkeutta, uskallusta olla oma itsensä ja sanoa mitä ajattelee. Ehdottaa, tarttua epäkohtiin ja toimia hyvien asioiden puolesta. Puolustaa epäoikeudenmukaisesti kohdeltua kollegaa. Säilyttää innostus omaan työhön!
Moni kasvokkain helposti tai melko helposti onnistuvan tekemisen vaikeusaste kasvaa, kun kohtaaminen tapahtuu etäyhteyden avulla. Iloitaan siis helpottuvasta ja sujuvoituvasta vuorovaikutuksesta nyt, kun hybridin kautta palataan taas kasvokkaisiin tapaamisiin. Myötätuulta arjen kohtaamisiin!
Lähteet
- Cantell, H. 2011. Vaikeat vanhemmat, kurjat kollegat. Ratkaiseva vuorovaikutus aikuisten kesken.
- Kaihovirta, M., Karkama, A. & Raivio, A.-M. 2021. Jotain lainattua ja jotain digistä – vuorovaikutus etäajan jälkeen. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
- Kielikompassi. Sähköinen oppimateriaali Viestintä ryhmässä. Jyväskylän yliopiston kielikeskus.
- Matikainen, Janne 2020. Keynote-puheenvuoro teemasta Sosiaalisen identiteetin näkökulma vuorovaikutukseen.
- Mertanen, J. 2020. Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on mielenterveydelle supertärkeää, siksi aitoa kuuntelemista voi ja kannattaa opetella – nämä viisi vinkkiä auttavat sinut alkuun. YLE:n Akuutti-ohjelman verkkosivu.
- Prologos ry:n Twiitti Vuorovaikutuspäivien 2021 keskusteluista.
3 Kommenttia
Kiitos blogimerkinnästäsi! Yksi huomioitava seikka on yksilön väliaikaisesti heikentyneen hyvinvoinnin tason vaikutus kohtaamiskyvykkyyteen. Kuten Yle tänään uutisoi, työntekijöiden poissaolot psyykkisistä syistä ovat lisääntyneet jopa kymmeniä prosentteja (linkki uutiseen https://yle.fi/uutiset/3-12198492 )
Esimerkiksi uupuneena voi olla vaikea kohdata muita aidon hyväntuulisesti. Yhteisön asettamat käytösnormit voivat tuntua lisäkuormitukselta. Yhteisön utelut uupuneen voinnista voivat myös tuntua painostavilta. Olemme yksilöitä, eikä kaikilla ole samanlaisia valmiuksia tai mahdollisuuksia tunnetaitojensa tai muiden hyvinvointiin liittyvien elementtien kehittämiseen.
Tulisi siis pöyhiä pintaa syvemmältä syitä ja seurauksia. Ensilääkkeeksi voisi toimia työnantajan kiinnostus työhyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, ja käytännössä etsiä keinoja keventää työntekijöiden vastuista lähtevää kuormitusta.
Kiitos, Milla, kommentistasi. Nostat esiin erinomaisen näkökulman yksilön voimavaroihin ja työsä jaksamiseen. Siinäkin voimme toimia toisiamme tukien ja empaattisesti kohdaten. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että työnantajan kiinnostus työhyvinvointiin ja sen kehittämiseen on yhteinen etu.
Kiitos, Milla ja Minna, tärkeän asian eli työhyvinvoinnin merkityksen nostamisesta esiin
Työhyvinvoinnin ylläpidossa ja kehittämisessä työnantajan tavoitteena on tietysti kaikin tavoin ennaltaehkäistä uupumiskehä ja jatkuvasti optimoida työn vaatimusten ja voimavarojen tasapainoa arjessa työhyvinvointia parhaiten tukevaksi. Tätä optimointia pitää luonnollisesti tehdä tiimien ja yksilöiden kanssa yhdessä, koska he ovat oman työnsä parhaat asiantuntijat. Tietoa henkilöstökokemuksesta Metropolia kerää mm. henkilöstötutkimuksella, jonka pohjalta priorisoidaan seurattavat kehittämistoimet organisaation eri tasoilla.
Nyt – pelkästään pandemiankin kirittämässä – työn murroksessa tasapaino on saattanut keikahtaa ja meidän on löydettävä ja opittava sellaista (hybridi)työtapaa, joka huomioi inhimilliset tarpeemme ja on pidemmällä tähtäimellä sosiaalisesti kestävää. Näitä keinoja Minnan blogikirjoituksetkin ansiokkaasti tuovat esiin.
Esihenkilöiden rooli on tietysti merkittävä, kun organisoidutaan hybridityöhön inhimillisesti kestävällä tavalla. Yhdessä voidaan pohtia millaiset asiat lisäävät työn plussapuolta eli voimavaroja ja millä keinoin voidaan ehkäistä työn liiallisia vaatimuksia. Toisaalta meillä jokaisella on myös erilainen määrä yksilöllisiä henkilökohtaisia voimavaroja, jotka vaikuttavat kunkin yksilölliseen tilanteeseen ja jotka tulee myös huomioida.
Jos henkilö on jo pitkään elänyt vaatimusten ja voimavarojen epäsuhdassa ja on jo uupunut, silloin tärkeintä on havaita tilanne varhaisen puuttumisen mallin mukaisesti ja järjestää riittävä tuki keskusteluineen ja tarvittavine erityistoimenpiteineen (esim. työn muokkaus).