Hyvä lause ja kielen taju – asiatekstin kirjoittaja hyötyy kaunokirjallisuudesta

Tuijottaako hankeraportti tietokoneesi ruudulta pelkkinä valkoisina sivuina tai tekstipötköinä, joista et itsekään saa selvää? Tunnistatko sanavarastosi huvenneen niin, että jokaiselle opiskelijalle tulee kirjoitettua samanlainen palaute? Tuntuuko, että koko kirjoitettu kieli on alkanut pistää vastaan kuin jäykkä savi? Tartu kesälomalla romaaniin ja korjaa kurssia!

Jos yhtään seuraa keskustelua kulttuurin tilasta, ei ole voinut olla huomaamatta kirja-alan ja erityisesti painetun kirjan ahdinkoa (esim. Paananen 2023). Nimikkeitä kyllä julkaistaan runsaasti (ks. Suomen Kustannusyhdistys 2023), mutta lukijakunta kapenee. Meillä Suomessa on edelleen erinomainen kirjastolaitos, kivijalkakauppoja ja verkkokirjakauppojen kautta koko maailman tarjonta ulottuvillamme. Kännykkä kädessä kasvanut nuoriso ei kuitenkaan osaa tarttua kirjaan, ja moni aiemmin innokas kirjanystäväkin on uupunut työelämän melskeissä.

”En enää millään pysty keskittymään kirjojen lukemiseen…” kertoi tuttava taannoin. ”Ennen luin paljon mutta nykyisin olen liian väsynyt…” lisäsi toinen. Kuulostaako tutulta?

Monen silmissä jopa alle 300-sivuinen romaani on alkanut näyttäytyä tiiliskivenä.

Tuskin on kyse siitä, etteikö ihminen yhä kaipaisi tarinoita. Työpäivän mittaisen tietokoneen ruudun tuijottelun jälkeen on vaan helpompi jatkaa netflixien ääressä kuin tarttua kirjaan, edes ääni-sellaiseen. Tässä postauksessa hahmottelen kesänkepeästi, miksi kuitenkin kannattaisi.

Takaisin neoliittiseen aikaan?

Pessimisti kysyy, viitoittavatko pikaviestimet ja 15 sekunnin videonpätkät ihmiskunnan tien takaisin menneille vuosisadoille, jolloin lukutaito kuului herrasväelle. Tai päädymmekö hymiöinemme vielä kauemmas historian hämäriin, raapustelemaan kallioon piirroksia?

Totta puhuen oletan, että aina on ollut niitä, jotka lukevat, ja niitä, jotka eivät. Ja lukijat ovat aina etsineet ja etsivät yhä kirjallisuudesta erilaisia asioita. Yksi haluaa lukea kirjan tietystä, itselle ehkä vieraasta aiheesta, kulttuurista tai ihmissuhdeasetelmasta nähdäkseen maailman uusin silmin, jopa hieman toisin. Toinen kaipaa näkökulmia haasteeseen tai elämänkolhuun, joka on osunut kohdalle. Kolmas etsii viihdettä – tuttuuden ja kotoisuuden tunnetta tai päinvastoin ehtaa eskapismia.

Työelämän kannalta oleellista on se, että kirjallisuudessa on kyse kielestä ja ilmaisusta.

Kaunokirjallisuus voi siis herättää ajatuksia, lisätä ymmärrystä ja lohduttaa. Jo siinä on mielestäni tarpeeksi syitä vaalia kirjanlukutaitoaan. Työelämän kannalta oleellista on se, että kirjallisuudessa on kyse kielestä ja ilmaisusta.

Korkeakouluissa kirjoitetaan, kirjoitetaan ja kirjoitetaan

Korkeakouluissa opiskelijat osoittavat jatkuvasti oppimistaan kirjoittamalla ja henkilökunnalla on moninaisia kirjoitustehtäviä päivittäisviestinnästä raportointiin, lausuntoihin ja jopa laajoihin kunnianhimoisiin julkaisuihin ISBN-numeroineen kaikkineen. Opettaja lukee määrättömän määrän tekstejä opiskelijoilta ja kollegoilta – lyhyitä ja pitkiä, valmiita ja keskeneräisiä, huolellisesti toteutettuja ja rehdisti hutiloituja. Väitän, että vuosien saatossa näistä alkaa muodostua karstaa ja ruostetta: hammas, joka puree meistä jokaiseen.

Tämä kehnon kirjoittamisen hammas on terävä ja sinnikäs. Se jauhaa välimerkit satunnaisiksi lipsahduksiksi ja pilkkoo yhdyssanat. Kirkkaiden ja täsmällisten ilmausten tilalle se imaisee konsulttikielestä uudissanoja – käsittämättömiä ja pahimmillaan koomisia. Se muuttaa hengittämisen ”hengittämistoiminnaksi” ja aktiivisen maailmaan vaikuttamisen ”kehittämisen suunnittelemisen edistämisen pyrkimykseksi”.

Mikä pahinta, sama hammas uhkaa tehdä lauseista kehnoja. Ja kun lause on kehno, kaikkein tärkein ja innovatiivisin, rohkein ja kestävinkin ajatus ryvettyy tai hiipuu olemattomiin.

Navigoi ja menesty!

”Sinulla on hyvä lause.” Tämä viattoman kuuloinen lausahdus on kirjoittajalle valtava kehu. Sinällään ”hyvä lause” pakenee määrittelyjä. Ison suomen kieliopin (2009) mukaan lause on rakenteellinen kokonaisuus, jonka ytimenä on verbi, ja virke puolestaan on ison alkukirjaimen ja pisteen, kysymys- tai huutomerkin välinen osa kirjoitetussa tekstissä. Arkisemmassa puheessa lause ja virke liudentuvat toisiinsa, ja ”hyvä lause” kattaa myös tyylin ja rytmin (ks. Kylänpää 2009).

Minun korvissani ”hyvä lause” on suorastaan synonyymi ”hyvälle kirjoittamiselle”. Suuntaviivoja voi hahmotella tähän tapaan:

• Hyvä lause on johdonmukainen ja oikein muotoiltu, mutta paljon enemmän. Se jää mieleen ja sopii siihen, mitä sillä yritetään saada aikaan. Lyhyys ja yksinkertaisuus toimivat usein mutteivät aina. (Kirjoittamisen tutkimuksen tietopankki 2016.)
• Hyvä lause on konkreettinen ja aktiivinen eikä sisällä lauseenvastikkeita – tai ainakin hyvän lauseen kirjoittaja tunnistaa lauseenvastikkeet ja on niiden kanssa varovainen (Konstig 2013).
• Hyvä lause hahmottuu kertalukemalla (Kotimaisten kielten keskus).

Hieman abstraktiksi jää, eikö totta? Hyvän lauseen salaisuutta pohtiessa tulee mieleen, miten Peter Høegin läpimurtoromaanin Lumen taju keskushenkilöllä, grönlantilaisen äidin tyttärellä Smillalla oli kirjan nimen mukaisesti kyky navigoida ja menestyä lumen ja jään keskellä. Smillan kyvyssä on jotain samanaikaisesti hyvin pragmaattista ja ripauksen yliaistillista. Samaan tapaan hyvä lause on osa laajempaa kielen tajua, jota ei voi tyhjentää kielioppisääntöihin ja joka siten jää hieman mystiseksi.

Kaunokirjallisuuden lukeminen on asiantuntijakirjoittajan tärkeimmistä työkaluista huolehtimista.

Väitänkin, että kaunokirjallisuuden lukeminen on kehnon lauseen tehokkain vastalääke. Hyvin kirjoitettu, hyvin kustannustoimitettu kirja – olipa valinta sitten korkeakirjallisuuden klassikko, ajanvieteromaani tai sateenkaarispefi – vaalii ja kehittää nimenomaan kielen tajua.

Kirjallisuuden lukeminen on oman kielen, ajattelun ja kirjoittamisen kalibrointia, jota korkeakoulumaailman tekstitulvassa tarvitaan aina uudelleen ja uudelleen. Se on asiantuntijakirjoittajan tärkeimmistä työkaluista huolehtimista.

Lähteet

Høeg, Peter 1993. Lumen taju. Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Helsinki: Tammi.

Iso suomen kielioppi 2009. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus & Helsingin yliopisto & Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kirjoittamisen tutkimuksen tietopankki 2016. Jyväskylän yliopisto.

Konstig, Joonas 2013. Millainen on hyvä lause: 3 +1 sääntöä. Blogi-kirjoitus, Kirjailijablogi. Luettu 13.6.2023.

Kotimaisten kielten keskus. Hyvän virkakielen ohjeita.

Kylänpää, Riitta 2009. Kirjailijat pohtivat hyvää lausetta – kerro omasi. Suomen Kuvalehti 22.10.2009.

Paananen, Veera 2023. Ihmiset eivät enää jaksa lukea, eikä siitä käydä yhteiskunnallista keskustelua. Helsingin Sanomat 13.4.2023.

Suomen Kustannusyhdistys 2023. Vuositilasto 2022.