Youtube – viihdekäytöstä korkeakoulun työvälineeksi, osassa 1/2 kerrotaan YouTubesta korkeakoulussa organisaation, opettajan, asiantuntijan sekä opiskelijan kannalta. Blogissa annetaan myös vinkkejä, miten pääsee alkuun oman YouTube-kanavan perustamisessa.
Tässä “YouTube – optimoi videosi, tutki sen menestystä analytiikan avulla, osa 2/2” – blogipostauksessa paneudun YouTube-videon optimointiin sekä analytiikkaan.
YouTuben optimoinnilla lisätään videon löydettävyyttä verkon hakukoneissa ja analytiikalla voidaan seurata, kuinka paljon ja millaisia käyttäjiä videolla on – sekä videon katsomisaikoja.
VIDEON OPTIMOINTI
YouTube on maailman toiseksi suosituin sivusto – heti Googlen jälkeen. Hakutulossivustolla videot nousevat usein korkeammalle kuin samasta aiheesta kirjoitetut tekstit (Sorkio 2019). Videoita on paljon, miten saada siis oma video näkyviin?
YouTube-videon optimointi auttaa videosisältöjen löydettävyyttä hakukoneilla, kuten Googlella tai itse YouTubella.
Oman videon näkyvyyden parantamiseksi videon optimoinnissa tärkeitä ovat
1) otsikko,
2) kuvausteksti,
3) pikkukuva ja tägit.
Optimointiin vaikuttavat myös videoiden katseluaikaa lisäävät videoon lisätyt
4) kortit ja
5) päätösruudut.
Kuvailen alla tarkemmin näitä elementtejä, käyttäen esimerkkinä tekemääni videota Uudistumassa videoblogiin.
1) Otsikko
Videota kuvaileva otsikko on tärkeä, sillä YouTube ei ymmärrä videokuvan perusteella, mistä video kertoo. Otsikon pitää olla lyhyt, ytimekäs ja kiinnostava, jotta katsojat klikkaisivat sitä ja alkaisivat katsomaan videota.

Kuvan esimerkki on Metropolian Uudistumassa-videoblogin otsikosta, pikkukuvasta, kuvauskentästä ja avainsanoista eli tägeistä.
2) Pikkukuva
Otsikon lisäksi videon pikkukuvalla (esikatselukuva) on merkitystä siihen, klikataanko video katsottavaksi. Videon pikkukuva on ensivaikutelma, joka tarjoillaan ennen videon katsomista. Videota kuvatessa kannattaa kuvata myös muutamia still-kuvia pikkukuvaa varten.
Pikkukuvan pitäisi erottua muista, kun katsoja selaa YouTuben hänelle ehdottomia videoita. Kuvan pitäisi herättää mielenkiintoa videota kohtaan. Hyviä pikkukuvan peruselementtejä ovat selkeästi erottuvat ihmiskasvot ja graafiset elementit, kuten tekstit.
3) Kuvauskenttä ja tägit
Kun otsikko ja esikatselukuva ovat kunnossa, seuraavat tärkeät elementit videon optimoinnissa ovat videon kuvauskenttä ja tägit.
Kuvauskentällä tarkoitetaan videon alapuolella olevaa lyhyttä videota kuvailevaa tekstiä ja tägeila aihesanoja videon sisällöstä.
Kirjoita kuvauskenttään, mistä videossa on kyse. Kirjoita kuvailevaa, ymmärrettävää, sanallisesti rikasta tekstiä. Kuvauskenttään mahtuu myös linkki organisaation verkkosivulle, blogiin ja somekanaviin.
Käytä kuvauksessa avainsanoja eli tägejä, joilla on merkitystä, kun videota haetaan hakukoneilla.
Yksittäiset sanat eivät enää toimi tägeissä. Kirjoita kokonaisia lauseita ja sanapareja. Käytä myös fraaseja.
YouTube on Googlen omistama, joten videoiden optimoiminen Google-hakuun toimii hyvin.
Google Trends -palvelun avulla voit katsoa yksittäisten hakusanojen suosion ja yleisyyden. Googlen hakukenttään voit myös kirjoittaa videon sisältöön liittyviä sanoja. Hakutuloksina näkyy sanayhdistelmiä, joita käyttäjät yleensä aiheesta etsivät.
Voit kokeilla myös Googlen Keyword Planneria, joka tarjoaa ehdotuksia suosituista hakusanoista. |
4) Kort
4) Kortit
YouTubessa kannattaa käyttää kortteja videon päällä. Korttien avulla voit lisätä vuorovaikutteisia viestejä, kuten kyselyjä. Voit myös ohjata kortilla katsojan johonkin tiettyyn URL-osoitteeseen.
Kortti näkyy videon oikeassa yläkulmassa huutomerkkinä.
Uudistumassa-videoblogissa olen käyttänyt korttia ohjaamaan Uudistumassa-vlogien soittolistassa olevaan toiseen videoon – “Mikä ihmeen innovaatiokeskittymä?”.
5) Päätösruudut
Voit lisätä päätösruutuja YouTubeen ladatun videon viimeisiin 5-20 sekuntiin. YouTuben päätösruuduissa on erilaisia elementtejä videoiden, soittolistojen, kanavien ja sivustojen mainostamiseen sekä kanavan tilaajien houkuttelemiseksi.
Kuvan esimerkissä olen käyttänyt kolmea päätösruutua, joissa kehotan tilaamaan Uudistumassa-videoblogikanavan, klikkaamaan Metropolia Ammattikorkeakoulun YouTube-kanavalle sekä katsomaan Uudistumassa videoblogin esittelyvideon.
ENSIMMÄISET 48 TUNTIA
Kun video on julkaistu, jaa sitä ahkerasti. Ensimmäiset tunnit ovat tärkeitä. YouTube pisteyttää videon näkyvyyttä suhteessa muihin sisältöihin 48 tunnin aikana. (Joni Mussalo Videolle-blogi). Mitä enemmän video kerää klikkejä ensimmäisten tuntien aikana, sitä paremmin se tulee YouTuben suosittelemaksi.
MUUTAMA SANA ALGORITMEISTA
YouTuben tavoitteena on tehdä rahaa myymällä käyttäjilleen mainoksia. Siksi YouTube suosii käyttäjiä, jotka viettävät palvelussa mahdollisimman paljon aikaa.
YouTuben algoritmit seuraavat videoiden yleisöjä:
- mitä videoita he katsovat
- mitä he eivät katso
- kuinka kauan he katsovat videota
- tykkäävätkö he videosta vai eivät
- antavatko he huonoa palautetta videosta.
Algoritmit suosivat siis videoita, joiden parissa katsojat viihtyvät kauan eli he pysyvät YouTubessa.
Kaikista YouTuben sisällön näyttökerroista 70 % tulee YouTuben suosimista sisällöistä. Tämän takia videon optimointi on tärkeää, jotta katsojat löytävät videon. (Mikael Karlin, YouTube-jatkokurssi 2019).
YouTube Creators -sivulla on mainio video, joka näyttää, miten algoritmit toimivat.
YOUTUBEN ANALYTIIKASTA
Videoiden suorituskyvyn suppilossa on kolme mittaria, joita on tärkeää seurata:
1) impressiot,
2) klikkaussuhde (CTR) ja
3) keskimääräinen katsomisaika (AVG).
1) Impressiot kertovat sen, kuinka moni on nähnyt videon YouTubessa. Se ei tarkoita sitä, että joku olisi klikannut videota. Uudistumassa-videoblogissa impressiot eli näyttökerrat on 8 päivän ajalta 79, joista 17,7 % on peräisin YouTuben suosituksista.
2) Klikkaussuhde (CTR) kertoo, kuinka moni videon nähneistä on klikannut sitä. Klikkaussuhteeseen vaikuttavat suoraan videon otsikko ja pikkukuva. Uudistumassa -vlogissa CTR on 22,8,%. Tätä klikkausprosentin muutosta kannattaa seurata ja verrata aiempiin lukuihin – ja pyrkiä parantamaan.
Hyvä CTR parantaa videon löydettävyyttä, sillä silloin algoritmi alkaa suosittelemaan videosi näkyvyyttä katsojille.
Tärkein mittari on 3) keskimääräinen katsomisaika (AVG). Kun otsikko ja pikkukuva vastaavat katsojalle annettua lupausta videon sisällöstä, niin videota katsotaan, eikä vain klikkauksen jälkeen heti poistuta YouTubesta. Mitä pidempään sen parempi siis. Videon toimiva sisältö ratkaisee, kuinka kauan kanavalla pysytään.
Uudistumassa-videoblogissa keskimääräinen katsomisaika on oikein hyvä. Yli puolet on katsonut videon loppuun asti. Keskimääräinen katsomisaika on 55,1 % eli kesto 1,13 minuuttia, joka antaa viitteitä siitä, että video on ollut kiinnostava alusta loppuun asti.
LOPPUYHTEENVETO
YouTube -videossakin tärkeintä on hyvä, kiinnostava sisältö. Kun sisältö on kunnossa, panosta videon optimointiin (otsikko, pikkukuva, kuvauskenttä, tägit, kortit, päätösruutu).
Seuraa videosi analytiikkaa ja tee tarvittaessa korjausliikkeitä seuraavien videoidesi kanssa, jos videoitasi ei katsella. Katselijamääriä tärkeämpää on videoiden katseluaika.
Sitten vain rohkeasti tuottamaan sisältöjä videoihin – onnea matkaan!
Lähteet:
Assi Lindqvist. Videolle blogi.2018. Hero, Hub, Help – YouTuben sisältöstrategia
http://blogi.videolle.fi/hero-hub-help-youtuben-sisaltostrategia
HurraaKerkko. 2018. Kuukauden Digilluusioa. 3 vinkkiä YouTube-videoiden optimointiin¨
https://hurraakerkko.com/2018/09/30/youtube-videon-optimointi-3-vinkkia/
Mikael Kunnari. Kuulu. 28.2.2018.YouTuben jatkokurssi webinaari
Tagit
https://www.youtube.com/watch?v=9B1-u4_XvX0
Mussalo Joni. Videolle blogi. 2018. Kasvua YouTubesta – osa 1. YouTuben algoritmin perusolemus
http://blogi.videolle.fi/kasvua-youtubesta-osa-1-youtuben-algoritmin-perusolemus
Mussalo Joni. Videolle blogi. 2018. Kasvua YouTunesta – osa 2 Selkeydellä katseluaikaan YouTube-videoillesi
http://blogi.videolle.fi/selkeys-youtube-videoissa
Mussalo Joni. Videolle blogi.2018. Kasvua YouTubesta – osa 3. Kuusi vinkkiä YouTuben näyttökertamäärien kasvattamiseen
http://blogi.videolle.fi/youtuben-nayttokertamaarien-kasvattaminen?utm_campaign=Liidien+hankinta+&utm_source=hs_email&utm_medium=email&utm_content=67486264&_hsenc=p2ANqtz-_9v6vTgm_PArbhZzC53WSMAf5hD8DjXkcIBHkXEGxw1UGZC1IZNb8f6bI9robCRjfrGsYg_DFHE6V3KfBSDcJiTObm-w&_hsmi=67486264
Sanomalehtien Liiton uutiset. 2018 Sosiaalisen median laatumielikuva on heikentynyt
https://www.sanomalehdet.fi/ajankohtaista/sosiaalisen-median-laatumielikuva-on-heikentynyt/
Sasu Sorkio. Vaikuta videolla. 2019
Suomen digimarkkinointi. 8 vinkkiä YouTube videon optimointiin
https://www.digimarkkinointi.fi/blogi/8-vinkkia-youtube-videon-optimointiin
Villanen Joonas. 2019. Asiantuntija tubettaa -webinaari
Ei kommentteja