Miksi avoimuudesta on tullut yksi aikamme ilmiöistä? Onko se vain trendisana, vai aidosti merkityksellinen asia?
Pohdin tässä tekstissä avoimuutta erityisesti korkeakoulun silmälasien lävitse: mitä korkeakoulun avoin toimintakulttuuri merkitsee yhteiskunnalle, onko siitä tullut meille korkeakouluille jopa elinehto ja mitä jokaisen korkeakoulussa työskentelevän tulisi avoimuuden arjessa muistaa?
Avoimuus hiipi hiljaa historiasta itsestäänselvyydeksi
Peruutetaanpa ensin ajassa hieman taaksepäin ja kurkistetaan miten avoimuus on vuosien saatossa nostanut päätään.
Ensin oli kaksi televisiokanavaa. Television yleistyessä puoli vuosisataa sitten kanavia oli kaksi, eikä radiokanavista ja sanomalehdistäkään ollut runsauden pulaa. Kaikki ihmiset kuluttivat pääosin samaa, rajattuihin medioihin valikoitua tietoa.
Sitten tuli monet kanavat, some ja kuplat. Tänä päivänä tieto on mukanamme aina, mikäli älypuhelimessa riittää virtaa. Tietolähteiden ja medioiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, josta viimeisimpänä sosiaalisen median voittokulku. Tieto on avoimemmin ja runsaammin saatavilla. Tarjontaa on niin paljon, että yleisöt ovat jopa ”kuplautuneet” eli monet ihmiset seuraavat entistä rajatummin omiin intresseihinsä ja maailmankuviinsa sopivia kanavia.
Pikkuhiljaa myös tiedon kuluttaja on alkanut osallistua vilkkaammin. Vielä muutama vuosikymmen sitten yleisön rooli oli pikemminkin vastaanottaja kuin osallistuva. Keskustelut tiedosta syntyneistä ajatuksista käytiin kahvipöydissä, perhepiirissä ja työpaikoilla. Uudet mediat mahdollistavat sen, että tietoa kuluttava yleisö osallistuu keskusteluun suoraan tiedon tuottajan kanssa, tässä ja nyt — avoimesti. On kommentointimahdollisuus, on mahdollisuus tuottaa itse sisältöjä.
Näin avoimuus, osallistuminen ja tiedon eläminen hetkessä ovat hiipineet itsestään selväksi osaksi arkeamme. Vaikuttaa myös siltä, että mitä avoimemmin toimitaan, sitä enemmän avoimuutta tarvitaan. Halutaan vaikuttaa, kommentoida ja olla dialogissa — ei vain saapua valmiin tiedon äärelle.
Avoimuus on korkeakoulujen velvollisuus ja elinehto
Korkeakoulujen tehtävä yhteiskunnassa on olla tiedon tuottajia, toimintamallien, -ympäristöjen, innovaatioiden ja tuotteiden kehittäjiä ja luotettavan asiantuntijatiedon lähteitä. Paikkoja, joissa tieto kehittyy ja lisääntyy ja joista se leviää ympäröivään yhteiskuntaan.
Tiedon lähteiden ja yleisöjen osallistumisen lisääntyminen on haastanut korkeakoulut avoimuuden äärelle. Se on tasa-arvoistanut korkeakouluissa syntyvän uuden tiedon julkistamista ja saatavuutta. Tiedon on oltava kaikkien saatavilla. Se haastaa ja jopa velvoittaa meitä korkeakouluja viestimään monissa kanavissa yhtä aikaa, sillä yksi kaikille yhteinen tiedonlevityskanava ei riitä viemään tiedeyhteisössä syntynyttä tietoa riittävän vaikuttavasti eteenpäin. (TJNK 2018).
Se haastaa meidät viestimään myös kanavissa, joissa tiedon dialogiin osallistuminen on mahdollisempaa. Siksi korkeakoulujen asiantuntijoiden on oltava aktiivisia muiden viestintävälineiden ohella myös sosiaalisessa mediassa. Asiantuntija Anu Valkeajärven tutkimuksen mukaan jopa 88% tutkijoista koki sosiaalisen median hyödylliseksi työssään (Valkeajärvi 2018).
Korkeakoulujen on mahdotonta hoitaa tehtäväänsä luotettavan tiedon levittäjänä ja kehittäjänä ilman avoimuuden toimintakulttuuria. Siksi siitä on muodostunut velvollisuutemme — ja jopa elinehtomme.
Avoimuudella viheliäisten ongelmien kimppuun
Median muutos ei kuitenkaan ole ainoa syy avoimuuden tarpeeseen. Avointa toimintakulttuuria ei tule noudattaa vain siksi, että se on “ajan viestinnällinen henki”. Sitä tulee noudattaa myös siksi, että avoimuuden toimintakulttuuri mahdollistaa paremmin ratkaisuja yhteiskuntamme haasteisiin.
Otetaanpa ajankohtainen esimerkki: koronavirus. Suomeen ja isolle osalle maapalloa on julistettu poikkeustila. Juuri nyt, jos koskaan, viheliäiset ongelmat (eng. wicked problems) ovat tulleet osaksi jokapäiväistä arkeamme. Ongelmien, joiden tunnuspiirteenä pidetään vaikeutta hahmottaa itse ongelmaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, suoria lineaarisia johtopäätöksiä ei voida tehdä, vaan on monia ratkaisuvaihtoehtoja, joista mitkään eivät ole oikeita tai vääriä (ks. esim. Kuusisto-Ek, 2015).
Viheliäiset ongelmat liittyvät erityisesti suuriin systeemeihin, jotka liittyvät esimerkiksi ruoan tuotantoon, energian tuotantoon, talouteen, terveydenhuoltoon tai vaikkapa poliittisiin systeemeihin. Taklataksemme ne, meidän pitäisi pystyä vaikuttamaan juuri näihin systeemeihin. (Colchester 2019) Koronavirus on yhtäkkiä aktivoinut viheliäisiä ongelmia samanaikaisesti useissa systeemeissä. Moni systeemi läikkyy ja silti ongelmat pitäisi pystyä ratkaisemaan.
Näitä ongelmia ei ratkaise kukaan yksin. Niitä ei ratkaista yhden korkeakoulun, yhden työpaikan tai vaikkapa eduskuntatalon seinien sisällä yksin. Sitran selvityksessä (Raisio, Jalonen, Uusikylä 2018) todettiin, että viheliäisistä ongelmista selviytymisen todennäköisyyttä voidaan parantaa esimerkiksi varmistamalla, että päätöksenteko perustuu moniulotteiseen tietokäsitykseen. On varmistettava tiedollinen monimuotoisuus muun muassa lisäämällä tiedon käyttäjien ja tuottajien vuoropuhelua (emt. 2018).
Eli toisin sanoen: mukaan ratkomaan ja tietoa tuottamaan tulee liittyä eri toimijoita, kuten työelämä, päättäjät, kolmas sektori, eri alojen asiantuntijat — ja korkeakoulut. Me korkeakoulut liitymme tähän laajaan ja monimutkaiseen verkostoon mukaan oman roolimme kautta tiedon ja osaamisen tuottajina, kehittäjinä ja levittäjinä.
Tämä yhteistyö tulee tehdä avoimuuden periaattein. Avoimissa ja monipuolisissa viestintäkanavissa viestien ja keskustellen, mutta myös yhteiskehitellen. Jos avoimuuden toimintatapaa ei noudateta, olemme umpikujassa. Tietoa ehkä on eri tahoilla, mutta se jää jumiin, eikä pääse kehittymään yhteisessä dialogissa — eikä parhaita mahdollisia ratkaisuja viheliäisiin tai pienempiinkään ongelmiin synny.
Korkeakoulujen strategioita ja arvoja tarkasteltaessa näyttää siltä, että korkeakoulut ovat ottaneet avoimuuden velvollisuuden vastaan tosissaan.
”Vahvistamme avoimen tieteen ja tutkimuksen toimintakulttuuria. (XAMK)”
”Avoimuus on toimintatapamme. (Metropolia Ammattikorkeakoulu)”
”Avoimuus haastaa meitä jakamaan osaamistamme ja tietoamme. (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu)”
Vastaavanlaisia ilmauksia löytyi maaliskuussa 2020 tekemäni kartoituksen perusteella useiden suomalaisten korkeakoulujen strategioista. Useimmissa avoimuus liitetään kiinteästi toimintakulttuuriin: siihen tapaan, miten korkeakouluissa toimitaan.
Huoneentaulu avoimen toimintakulttuurin ylläpitämiseen
Arvon kollegani, sinä korkeakoulun asiantuntija: kokosin alle oman huoneentauluni avoimen toimintakulttuurin ylläpitämiseen. Avoimuuden hengessä tahtoisin kuulla, mitä sinä siihen lisäisit, poistaisit tai kommentoisit?
- Avoimuus ei ole mahdollisuus, vaan velvollisuus. Meillä korkeakouluissa on tietoa ja osaamista, jolla voidaan viedä yhteiskuntaa eteenpäin. Korkeakouluihin instituutioina ja meillä syntyvään tietoon ja osaamiseen luotetaan. Annetaan sen tulla esiin!
- Tuo esille myös keskeneräistä tietoa. Avoimuuden on oltava läsnä koko ajan, ei vain silloin tällöin. Tieto lisääntyy joka sekunti. Ja kuten todettu, kukaan ei pysty hallitsemaan kaikkea tietoa ja ratkaisemaan ongelmia yksin. Siksi on merkittävää, että myös keskeneräistä tietoa tuodaan esiin ja asetetaan se alttiiksi dialogille — annetaan tiedolle mahdollisuus kehittyä!
- Hyödynnä korkeakoulun sisäistä verkostoa. Korkeakoulun sisällä on toimittava yhdessä ja avoimesti, entistä tiiviimmin moniammatillisessa yhteistyössä.
- Toimi ekosysteemeissä avoimesti. Moniammatilliset sisäiset yhteytemme korkeakoulussa ovat hyvä alku, mutta avoimet verkostot ulkopuoliseen maailmaan ovat välttämättömiä. Esimerkiksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa tämä on ratkaistu perustamalla viisi innovaatiokeskittymää. Niissä yhteen ekosysteemiin ongelmia ratkomaan liittyvät korkeakoulu, työelämä sekä kansalaiset ja päättäjät — tuoden kaikki oman ydinosaamisensa yhteiseen vakkaan.
- Lisensoi aineistoja — edistä siten avoimuutta! Ongelmien ratkaisemisessa olemme pitkälti eri toimijoiden tuottaman tiedon ja materiaalin varassa, on tässä kohtaa on hyödyllistä, että tieto on avoimesti saatavilla, esimerkiksi CC-lisensoitujen aineistojen avulla.
- Työskentele eettisesti hyvän tavan mukaan!
- Myönnä, ettet tiedä kaikkea, mutta älä jätä siksi sanomatta! Ole aidon avoin ja rohkene sanoa myös keskeneräinen ajatus ääneen. Se voi olla uuden ymmärryksen alku. Tässä blogissani ajattelin ääneen avoimuuden merkitystä korkeakoululle. Tämän blogin tieto on kuitenkin vain minun ajatukseni ja huomioni aiheesta — tästä dialogi vasta alkaa!
Mitä sinä lisäisit huoneentauluuni?
Teksti on osa kolmiosaista blogikirjoitusten sarjaa, jonka ensimmäisessä osassa kerroin avoimuutta lisäävän kansainvälisen cc-lisenssijärjestelmän perusteista. Tässä nyt käsilläsi olevassa toisessa osassa pohdin korkeakoulujen avoimen toimintatavan yhteiskunnallista merkitystä ja miten voimme sitä toteuttaa korkeakoulussa työskentelevän asiantuntijan arjessa. Myöhemmin keväällä julkaistavassa kolmannessa osassa pureudun korkeakoulujen avoimuutta mahdollistavien avoimen tieteen periaatteisiin sekä siihen, miten CC-lisenssijärjestelmällä voidaan tukea niiden toteutumista.
Lähteet
- Colchester, Joss. 2019. Viheliäisten ongelmien ratkaiseminen kompleksisuusteorian avulla.
- Kuusisto-Ek Helena. 2015. Pirulliset ongelmat. Metropolia Ammattikorkeakoulun blogi.
- Raisio Harri, Jalonen Harri & Uusikylä Petri. 2018. Kesy, sotkuinen vai pirullinen ongelma? Tiedon käyttö yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Sitran selvityksiä 139. (PDF)
- Tjnk. (2018) Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Viesti rohkeasti, vaikuta vastuullisesti. Tiedeviestinnän suositukset. (PDF)
- Valkeajärvi, Anu. 2018. Tulevaisuudessa tutkija on somesta tuttu. Blogikirjoitus. Masterminds-blogi.
