Avainsana: julkaiseminen

Varo saalistajaa!  Tieteellisten tekstien sudenkuoppa

30.11.2023
Jani Bohm & Saara Vielma

Epärehellisyys ja vilpillisyys – sanoja, joita emme ole tottuneet liittämään tieteeseen tai tieteelliseen julkaisemiseen. Tieteellisiä tekstejään julki haluavan kirjoittajan täytyy kuitenkin olla nykyään tarkkana, ettei haksahda tiedekustannuksen maailmaan pesiytyneeseen saalistajaan. Tämän saalistajan juuret ovat avoimen tieteen tavoittelussa ja avoimessa julkaisemisessa (eng. Open Access). Tieteellisen julkaisemisen kentälle on muodostunut ikävä sivuilmiö nimeltä saalistajajulkaisut. Avoimen julkaisemisen taustalla on ajatus avoimesta tieteestä, jonka kautta ihmisillä on vapaa pääsy tutkimustuloksiin ja -materiaaleihin. Perinteisesti tieteelliset julkaisut ovat löytyneet joko painetuissa lehdissä tai netissä maksumuurin takana. Avoimen julkaisemisen ajattelun yleistyttyä lukijoiden ei usein enää tarvitse maksaa saadakseen artikkeleita käsiinsä. Julkaisemisen kustannukset eivät ole kuitenkaan kadonneet, vaan tieteellisten kustantajien kuluja on siirretty julkaisujen ostajilta artikkeleiden tekijöille. Mikäli artikkeli halutaan julkaista välittömästi avoimena, perii kustantaja usein artikkelin tekijöiltä kirjoittaja- eli APC-maksun (Article Processing Charge) (1). APC-maksujen myötä tieteellisen julkaisemisen kentälle on muodostunut ikävä sivuilmiö nimeltä saalistajajulkaisut. Mikä saalistajajulkaisu? Saalistajajulkaisu on uhkaavan kuuloinen termi, joka saattaa tuoda mieleen Harry Potteriakin melkein haukanneen Hirviökirjan Hirviöistä. Tällä kertaa vaarassa eivät kuitenkaan ole tieteentekijän sormet tai nenä, vaan lähinnä rahat ja maine. Suomessa tiedejulkaiseminen on tyypillisesti perustunut enemmän haluun levittää tieteen tuloksia kuin taloudellisen voiton tavoitteluun (2), mutta maailmalla tilanne on usein toinen. Vakavastikin otettavat, vapaasti saatavilla olevat avoimet julkaisut joutuvat rahoittamaan toimintaansa kirjoittajilta perityillä APC-maksuilla. Tähän saumaan ovat iskeneet myös enemmän tai vähemmän hämäräperäiset toimijat. Vapaasti saatavilla olevat avoimet julkaisut joutuvat rahoittamaan toimintaansa kirjoittajilta perittävillä maksuilla. Tähän saumaan ovat iskeneet myös hämäräperäiset toimijat. Saalistajajulkaisuja (eng. Predatory Open Access) on erityyppisiä. Jotkut niistä julkaisevat kaiken niille lähetetyn ja maksetun materiaalin ilman minkäänlaista vertaisarviointia. Toiset saattavat käyttää näennäistä vertaisarviointiprosessia, joka ei kuitenkaan täytä tiedemaailmassa yleisesti hyväksyttyjä kriteereitä. Kolmannet haluavat vain viedä tutkijaparan rahat tarjoamatta mitään vastineeksi. Saalistajajulkaisut ovat usein verkkolehtiä. Myös samalla kaavalla toimivia kirja- tai lehtikustantajia, konferenssijärjestäjiä sekä tutkimusmetriikkapalveluja löytyy. Kynnys huijaukseen on matala, koska valejulkaisun tai -konferenssin perustaminen ei vaadi juuri muuta kuin verkkosivun ja sähköpostiosoitteen (3). Härskeimmät hyödyntävät jopa identiteettivarkauksia ja esittävät todellisia, alallaan arvostettuja tutkijoita, lehtiä tai konferenssijärjestäjiä (4). Saalistajaan ei kannata langeta Ensivilkaisulla oman artikkelin lähettäminen saalistajajulkaisulle saattaa vaikuttaa houkuttelevalta, mikäli lehti lupaa esimerkiksi nopeita julkaisuaikoja. Tutkijoilla on painetta julkaista paljon saadakseen meriittejä ja jalansijaa tiedeyhteisössä. Dramaattinen lausahdus “julkaise tai kuole” tunnetusti tiivistää tiedeyhteisössä olevan mentaliteetin, joka ajaa monia tarjoamaan julkaisujaan epäilyttäville lehdille. Kääntöpuolena saalistajajulkaisuissa julkaisemiselle on kuitenkin useampia mahdollisia huonoja seurauksia: julkaisun häviäminen verkosta julkaisijan lopetettua toiminnan huonon maineen tarttuminen julkaisuissa ilmestyneisiin artikkeleihin artikkeleiden tekijöiden maineen kärsiminen yhteistyömahdollisuuksien vähentyminen viittausmäärien vähentyminen tieteen uskottavuuden vaarantuminen (5,7.) Valtaosa yllä listatuista riskeistä osuu yksittäisten tekijöiden harteille. Laajempi ja kenties vakavampi uhka on kuitenkin tieteen uskottavuuden vaarantuminen saalistajajulkaisujen harjoittaman heikon “vertaisarvioinnin” vuoksi. Yksi lisäsyy olla julkaisematta saalistajajulkaisussa onkin kollektiivinen vastuunkanto. Saalistajajulkaisuihin liittyvistä riskeistä huolimatta monet tutkijat julkaisevat niissä. Moni joko ei ole huomannut julkaisun todellista luontoa tai on kokonaan tietämätön saalistajajulkaisujen olemassaolosta. Jotkut tutkijat kuitenkin tarjoavat artikkeleitaan tietäen julkaisuntahon olevan saalistaja. Edellä mainitut paineet julkaista voivat ajaa tekijän tarjoamaan tekstejään myös tietoisesti saalistajille. Myös tutkimusmetodologioiden vähäinen tuntemus tai huono kielitaito voivat johtaa siihen, että saalistajajulkaisut koetaan ainoaksi vaihtoehdoksi, kun korkealaatuisempien lehtien ovet eivät avaudu. Lisäksi monilla globaalin etelän maissa olevilla tutkijoilla on epäilyksiä, että länsimaiset korkean tason kustantajat ovat puolueellisia heitä kohtaan (6,7). Toki täytyy huomioida, että saalistajajulkaisuissa julkaisevat tutkijat ympäri maailmaa, myös niin kutsutuista kehittyneistä maista. Koska monet tarjoavat tietoisesti artikkeleitaan saalistajajulkaisuille, on syntynyt keskustelua siitä, voidaanko termiä “saalistajajulkaisu” enää käyttää. Kyseessä kun ei ole aina saalistajan uhriksi joutumisesta vaan tietoisesta symbioosista, jossa julkaisija saa nopeasti rahaa ja tekijä nopeaa ja helppoa meriittiä (8). Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän? Mistä saalistajajulkaisun sitten tunnistaa, ettei ainakaan tietämättään haksahda sellaisen pauloihin? Meidät on jo melko hyvin opetettu huomaamaan monenlaisia verkkohuijausyrityksiä, mutta tiedemaailman vastaavat ilmiöt ovat vielä verraten uusia ja erilaisia. Lisäksi tutkijan itsetuntoa luonnollisesti hivelee, jos hänen työtään kohtaan ilmaistaan kiinnostusta. Ensimmäisen hälytyskellon pitäisi soida, jos tutkija kohtaa aggressiivista sähköpostimarkkinointia, jolla häntä houkutellaan julkaisuun kirjoittajaksi, toimituskunnan jäseneksi tai vertaisarvioijaksi. Vakavasti otettavien julkaisujen ei yleensä tarvitse tyrkyttää itseään, kun halukkaita kirjoittajia riittää muutenkin jonoksi asti. Saalistajajulkaisun käsittelemä aihepiiri saattaa olla poikkeuksellisen lavea tai ylimalkainen kerätäkseen mahdollisimman laajaa artikkelitarjontaa. Joku ”International Journal of Science, Technology & Education Research” -tyyppinen nimi voi äkkiseltään kalskahtaa korvaan hienolta ja vakuuttavalta, mutta on lopulta pelkkää sanahelinää (3). Saalistajajulkaisujen sekä muiden tutkijoihin kohdistuvien huijausten perimmäinen tarkoitus on kerätä helppoa rahaa, joten jos julkaisu ei peri lainkaan kirjoittajamaksuja, sillä mitä luultavimmin on puhtaat jauhot pussissaan. Ole kuitenkin asian suhteen tarkkana, sillä maksuja saatetaan pyrkiä peittelemään viimeiseen asti (9). Suomessa toimii Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) yhteydessä Julkaisufoorumi (JUFO), joka arvioi tieteellisten julkaisukanavien luotettavuutta neliportaisella asteikolla: 3 (korkein taso), 2 (johtava taso), 1 (perustaso), 0 (kanavat, jotka eivät ainakaan vielä täytä kriteereitä) (10). JUFO:n luokitusjärjestelmä ei luonnollisestikaan ole täysin aukoton, mutta vähintäänkin suuntaa antava. Jos julkaisu on täyttänyt ykkös tai sitä ylemmälle tasolle vaadittavat kriteerit, se ei todennäköisesti ole saalistajajulkaisu. Toisaalta myös nollatasolta saattaa löytyä aivan asiallisia julkaisukanavia, esimerkiksi TSV:n oma Tieteessä tapahtuu -lehti (9). Julkaisua voi etsiä myös ulkomaalaisista julkaisutietokannoista, kuten Directory of Open Access Journals (DOAJ), Scopus tai Web of Science (WoS), joita myös JUFO luokittelussaan hyödyntää (11). Näillä on tarkat vertaisarviointikriteerit, joten listoilta ei pitäisi löytyä yhtään saalistajaksi kategorisoituvaa julkaisua. Myös julkaisun itse itsestään kertomia tietoja kannattaa tarkastella kriittisellä silmällä esimerkiksi seuraavien asioiden osalta: Onko sama henkilö päätoimittajana useammassa saman kustantajan lehdessä? Onko toimituskunnan jäsenet kerrottu? Viittaako julkaisun nimi kansainvälisyyteen, mutta toimituskunta vaikuttaa paikalliselta? Kerrotaanko perittävistä kirjoittajamaksuista avoimesti? Onko julkaisun nimi harhaanjohtava esimerkiksi maantieteellisesti tai sisällöllisesti? Muistuttaako nimi läheisesti jotain toista olemassa olevaa tiedelehteä? Vaikuttaako toiminta ylipäätään uskottavalta? (3) Vanha kunnon “liian hyvää ollakseen totta” -sääntö pätee pitkälti tähänkin. Jos kirjoittajamaksu on poikkeuksellisen alhainen vastaavaan tunnettuun ja vakiintuneeseen toimijaan verrattuna tai jos vertaisarviointi- tai koko julkaisuprosessi on poikkeuksellisen nopea, sille saattaa olla syy, joka ei välttämättä kestä päivänvaloa. Kun saalistaja otti yhteyttä Tätä artikkelia työstettäessä toiselle meistä kilahti sopivasti sähköpostiin viesti eräältä lehdeltä. Se koski kirjoittajalta vastikään ilmestynyttä konferenssiabstraktia. Viestissä sanottiin lehden olevan hyvin kiinnostuneita kirjoittajan tutkimusalasta, ja että he halusivat julkaista hänen uusimman artikkelinsa. Lehden sivuilla kerrottiin siellä ilmestyvien artikkelien olevan vertaisarvioitu. Koska tätä artikkelia varten selvittämämme asiat olivat tuoreina mielessämme, herätti yhteydenotto meissä epäilyksiä. Lähdimme siis tutkimaan lehden taustoja. JUFOssa lehdellä oli luokitus 0, ja DOAJ:sta lehteä ei löytynyt lainkaan. Pikainen googletus osoitti, että lehteä pidetään ainakin jonkin verran kyseenalaisena. Toisaalta lehden toimituskunnan tiedoissa mainittiin laaja-alaisesti ihmisiä eri maista. Joukkoon mahtui yksi suomalainenkin. Nimilista itsessään ei vielä todista mitään, kuka tahansa voi hakukoneella etsiä alan ihmisiä ja laittaa heidän nimiään omille sivuilleen. Päätimme tutkia asiaa syvemmin ja laitoimme kustantajalle kysymyksen APC-maksujen suuruudesta. Vastaus oli 200 dollaria 3 000 sanaa kohden. Tyypillisesti APC-maksut ovat 2 000 euron paikkeilla artikkelia kohden, ja vaikka ne voivat vaihdella suuntaan tai toiseen, oli tämä ilmoitettu summa epäilyttävän vähäinen. Käännyimme vielä Googlen puoleen ja teimme haun lehden toimituskunnassa mainitun suomalaisen nimellä. Hän on olemassa oleva henkilö, mutta hänen julkaisuhistoriansa oli hyvin vähäinen. Julkaisulista tuskin kasvaa, sillä hän vaikuttaa eläköityneen. Lisäksi hän on epäaktiivinen esimerkiksi Research Gatessa, jonne tutkijat päivittävät tietoja omista artikkeleistaan. Hänen ajantasaisia yhteystietoja ei ollut hakukoneilla löydettävissä. Voi hyvinkin olla, ettei hän ole itse tietoinen olemassaolostaan lehden toimituskunnassa. Täysin varmasti emme pysty toteamaan meitä lähestyneen julkaisun olleen saalistaja. Vaaran merkit ovat tässä tapauksessa kuitenkin hyvin selvät: vähäiset APC-maksut, huonot luokitukset, epäilyttävä maine ja mahdollisesti tekaistu toimituskunta. Taustatyö kannattaa Lehden taustojen selvittäminen on aina kannattavaa. Taustatyöhön käytetty aika on mitätön verrattuna mahdolliseen harmitukseen, mainehaitoista ja muista ikävämmistä seurauksista puhumattakaan, mikäli päätyy uimaan saalistajan verkkoon. Lopputoteamuksena voi päätyä ilmeiseen: kun haluat julkaista artikkeleitasi, ole tarkkana siitä, minne tekstejäsi tarjoat. Kun haluat julkaista artikkeleitasi, ole tarkkana siitä, minne tekstejäsi tarjoat. Kirjoittajat Jani Bohm on aiemmalta suomentajan uraltaan lähes kokonaan kirjaston hyllyjen väliin siirtynyt tietopalveluneuvoja. Saara Vielma on yleisten kirjastojen puolelta tiedekirjastojen maailmaan siirtynyt tietoasiantuntija. Eri julkaisumuodot ja -kanavat näkyvät, ja välillä myös kuuluvat, hänen työssään niin julkaisutiedonkeruun, tiedonhaun ohjausten kuin julkaisujen avoimuuden edistämisen kautta. Lähdeviitteet Karvonen et al. 2014. Julkaise tai tuhoudu! Johdatus tieteelliseen viestintään. Vastapaino. Ollikainen, Harri (2019). Suunnistusta tiedejulkaisemisen maastossa, Informaatiotutkimus 2(38). Ruth, Anna-Sofia (2018). Kuinka välttää saalistajajulkaisuja?. Vastuullinen tiede, verkkosivusto. Paavola, Arja-Leena (2018). Saalistajajulkaisut houkuttelevat tutkijoita, Acatiimi 7/2018. Laakso & Kere (2015). Tieteellisen julkaisemisen muutokset – kasvukipuja ja avoimuuden haasteita, Tieteessä tapahtuu 3/2015. Vilén, T. & Savolainen, E. (2019). Saalistajien jäljillä, Signum 3/2019. Kurt, S. (2018): Why do authors publish in predatory journals? Learned Publishing 2/2018. Frandsen, T. F. (2019). Why do researchers decide to publish in questionable journals? A review of the literature. Learned Publishing 1/2019. Roinila, Markku (2020). Näin tunnistat saalistajajulkaisun – viisi vinkkiä tutkijalle. Think Open -blogikirjoitus. Helsingin Yliopisto. Julkaisufoorumi. Savolainen, E. & Pölönen, J. (2019). Kyseenalaisia julkaisukanavia arvioitiin uudelleen Julkaisufoorumissa, Tieteessä tapahtuu 4/2019.

Puhutaan monialaisesta toiminnasta! – Oppeja HyMy-kylästä, osa 6

http://Kolme%20ihmistä%20istuvat%20ulkona%20ja%20työskentelevät%20yhdessä%20hyödyntäen%20post-it-lappuja.
25.4.2023
Saila Pakarinen, Aino Vuorijärvi ja Kaisa Hartikainen

Miksi asiantuntijat puhuvat ja jäsentävät toimintaansa joskus vaikeaselkoistenkin käsitteiden avulla? Miksi monialaisista ratkaisuista puhumista tarvitaan tässä ajassa myös sosiaali- ja terveysalan – eli tuttuna lyhenteenä sote-alan – oppimisympäristöissä?  Tämä kirjoitus on osa Oppeja HyMy-kylästä -blogikirjoitusten sarjaa. Metropolia Ammattikorkeakoulun HyMy-kylä on Myllypuron kampuksella sijaitseva monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat omaan tutkintoon liittyvien keskeisten ammattikäytäntöjen sekä moniammatillisessa ja monialaisessa yhteistyössä tarvittavien taitojen ohella uusien palvelujen kehittämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tarkastelemme kirjoituksessa, miten HyMy-kylän asiantuntijat omalla toiminnallaan tuottavat yhteisiä ratkaisuja ja etsivät yhteistä ymmärrystä monitahoisten ongelmien ratkaisemiseksi ja siitä puhumiseksi – HyMy-kylässä ja laajemmin. Vastikään ilmestynyt verkkojulkaisu Monialaisten ratkaisujen työkirja sosiaali- ja terveysalan asiakastyöhön (2022) on tästä esittelemämme esimerkki. Kirjoitustamme varten keräsimme työkirjan tekoon osallistuneilta asiantuntijoilta laadullista avointa palautetta siitä, miten kirjaan kirjoittaminen oivallutti heitä. Saadun palautteen ytimet on upotettu osaksi monialaisesta yhteiskehittelystä kertovaa tekstiämme. Oli hyvä mahdollisuus kiteyttää ja selkeyttää omaa käsitystä käsitellystä teemasta ja miettiä, miten se näkyy sote-alalla, koulutuksessa ja myös HyMy-kylän käytännössä. Yhteiskehittelyn avulla yhteistä ymmärrystä vahvistamaan HyMy-kylässä on tunnistettu yhteiskunnallisesti merkittävä ajankohtainen tarve monialaisille ratkaisuille, niiden kehittämiselle ja kehittämisen pedagogiikalle. Tarvitsemme työkaluja ja osaamista, jotka tukevat sote-alan opiskelijoiden taitoja havainnoida maailmaa ja luoda havaintojen pohjalta uusia ratkaisuja monialaisissa tiimeissä alan erityisten haasteiden selättämiseksi. Erityisesti muuttuva asiakastyö luo näille ratkaisemisen taidoille jatkuvasti lisää perusteluja. Keskeisiä ilmiöitä, joihin liittyy uusia ratkaisemisen mahdollisuuksia, ovat esimerkiksi kestävän kehityksen varmistaminen sote-alan toimintaympäristöissä, palvelujen digitalisointi, uudet hyvinvointialueet sekä asiakkaiden haastavat tai jopa solmussa olevat elämäntilanteet, kuten vaikkapa puolison muistisairauden pahentuminen. [1] [2] Monialaisuuden käsite on vielä usein epäselvä sekä sote-alan toimijoille että heidän kanssaan yhteistyötä tekeville, koska se sekoitetaan usein moniammatillisuuden käsitteeseen [3]. Jotta HyMy-kylään saataisiin yhteinen ymmärrys siitä, mitä monialaisuus sote-alan toimintaympäristössä tarkoittaa, oli tarpeen kartoittaa käsitettä ja muuta siihen liittyvää tai sisältyvää käsitteistöä. Välineeksi valittiin käsitteitä käytäntöön siirtävä työkirjajulkaisu, joka tuotettiin asiantuntijoiden yhteiskehittelyn [4] avulla. Kirjallisuudessa määriteltyjä käsitteitä, kuten ihmislähtöisyys ja monialaisuus, sanoitettiin ja konkretisoitiin prosessin alkuvaiheessa HyMy-kylässä toimivien opiskelijoiden ja opettajien kesken työpajoissa. Työkirjaan saakka tuotuina nämä työstetyt ajatukset tarjoavat työkaluja myös opettajien ja muiden sote-alan kehittäjien ja kouluttajien pedagogiseen toimintaan. Työkirjan avulla on tarkoitus myös laajemmin ja vaikuttavasti lisätä alan toimijoiden kyvykkyyttä ratkaista monialaisia haasteita. Työkirjan julkaiseminen oli tärkeää, koska näin saamme opiskelijoille oppimateriaalia ja voimme tehdä yhteiskunnallista vaikuttamista tämän kautta. Työkirjassa tie monialaisiin ratkaisemisen taitoihin viitoitetaan yhteisillä käsitteillä. Käsitteet, kuten kieli ja vuorovaikutus kaikkinensa, ovat kuitenkin yleensä toimintaympäristöön sidonnaisia, tilanteisia ja monilta osin myös sopimuksenvaraisia. Siksi kirjan käsitteet on maadoitettu lukijoiden kanssa yhteiseksi oletettuun toimintaympäristöön: sote-alan  asiakastyöhön ja sen oppimiseen. Käsitteiden merkitykset ja tarkoitukset aukeavat parhaiten, kun määrittelyn lisäksi niiden käyttöyhteyttä valaistaan ja kuvataan sanojen, kuvien, piirrosten ja konkreettisten esimerkkien avulla tai esimerkiksi lähikäsitteiden verkostoon peilaamalla [5]. Työkirjassa näin on huolellisesti ja näyttöä hyödyntäen tehty. Työkirja kannustaa lukijaa keskusteluun kirjan sisällön kanssa. Lisäksi lukijaa kannustetaan tekemään omaa tulkintaansa tarkasteltavasta ilmiöstä käsitteitä konkretisoivien tapausesimerkkien ja reflektiotehtävien avulla. Yhteinen kieli syntyy, vahvistuu ja vakiintuu käyttämällä sitä tarkoituksenmukaisessa yhteydessä. Työkirjan tarkoitus on vahvistaa ja voimistaa tätä puhetta monialaisten ratkaisujen mahdollistamiseksi ja edistämiseksi. Osallistuminen työkirjan tuottamiseen merkitsi taustateorian ja käsitteistön jäsentämistä sekä nivomista konkreettiseen käytännön työhön sekä yhteiskunnallisiin ja pedagogisiin ilmiöihin. Se merkitsi myös yhteisen ymmärryksen vahvistamista sekä HyMy-kylän toimintakulttuurin, ja -tapojen sanoittamista ja kokoamista yhteen. Megaluokan haasteet ja muutokset vaativat monialaisia ratkaisuja Sitran julkaisu Megatrendit 2023 kertoo kootusti yhteiskuntamme keskeisistä haasteita. Olemme siirtyneet yhteiskunnallisesti tilanteeseen, johon sisältyy suuria yllätyksiä ja epävarmuutta. Megatrendit kuvaavat näitä muutosten laajoja kehityskaaria. Julkaisun mukaan on nähtävillä, että luonnon kantokyky murenee hyvinvoinnin haasteet kasvavat demokratian kamppailu kovenee kilpailu digivallasta kiihtyy ja talouden perusta rakoilee. [6] Yhteistä suurille haasteille on, että niihin ei löydy kestäviä ratkaisuja kapeasta yksialaisesta näkökulmasta, vaan tarvitaan monialaista vuorovaikutusta, yhdessä oppimista ja ratkaisemista. Myös globaaleissa ensi katsomalta yksialaisissa haasteissa, kuten vaikkapa suun terveyden edistämisessä [7], vaikuttavat ja laajat muutokset ovat mahdollisia vasta silloin, kun erilaisia näkökulmia ja yli ammatti- ja asiantuntijuusalojen kehiteltyjä menetelmiä ja malleja voidaan hyödyntää. Sote-alalla on covid-19-pandemian myötä tapahtunut paljon muutoksia, kun uutta arkea määrittävät nykyään vahvasti niin etätyöskentely kuin digitaaliset työmenetelmät ja niiden kehittäminenkin [8] [9]. Uudet työmuodot vaativat ammattilaisilta uudenlaista kyvykkyyttä, kuten tunnetiedon ja empatian välittämistä digitaalisessa viestintäkanavassa. Hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa vuoden 2023 alussa. Muutos perustuu laajaan uudistukseen, jossa sosiaali-ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Uudistuksen tavoitteena on ensisijaisesti turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut hyvinvointialueella asuville sekä hillitä kustannusten kasvua. [10] Moderni tapa oppia ja tehdä työtä HyMy-kylän tapaan on linjassa näiden tavoitteiden kanssa. HyMy-kylässä konseptoitavat toimintamallit ja ideat ovat hyödynnettävissä soveltaen uusilla hyvinvointialueilla. Myös työkirjan sisältöä suunniteltiin siten, että se tukisi hyvinvointialueiden toimijoiden arkea tässä sote-alan suuressa muutoksessa. Lisää osaamista ja uusia toimintatapoja työkirjaa tekemällä Työkirjan yhteiskehittely tapahtui monivaiheisena ja reflektiivisenä vuorovaikutuksellisena toimintana. Rakenteellisesti prosessi koostui suunnittelun, toteutuksen ja julkaisun vaiheista. Prosessin vaiheet noudattalevat tutkimuksellisen kehittämistyön menetelmää [11]. Kuviossa 1 yhteiskehittelyvaiheiden sisällöt on nimetty tarkemmin. Työkirjan tekeminen vahvisti siihen osallistuneiden HyMy-kylän ja työkirjan toimijoiden monialaisia taitoja ja tuotti useita oivalluksia. Samalla se teki näkyväksi HyMy-kylässä tehtyä työtä ja tarjosi tilaisuuden reflektoida, kehittää ja arvioida myös HyMy-kylän omia palveluita ja toimintaa. OECD:n (2021) katsauksen mukaan sosioemotionaaliset taidot empatia, kunnioitus, minäpystyvyys, vastuu ja yhteistyötaidot ovat keskeisiä tulevaisuuden työelämätaitoja [12]. Niiden kehittäminen läpi työuran on tärkeää meille kaikille, jotka työskentelemme sote-alalla tai sen koulutuksen parissa. Toivon, että useammalle Metropolian asiantuntijalle tulee mahdollisuus osallistua vastaavaan toimitetun kirjallisen tuotoksen työstämiseen, se lisäsi osaamistani ja rohkeutta ilmaista omaa asiantuntijuuttani kirjallisessa muodossa. Vuorovaikutuksen voimasta Jotta yhteiskehittelyprosessissa syntyisi myötäelävää kohtaamista, on sote-palveluiden tuottajien sekä koulutusorganisaatioiden tunnistettava, miten pedagogisesti innostavalla tavalla voidaan rakentaa niin tulevien kuin jo työssä toimivienkin ammattilaisten vuorovaikutustaitoja. HyMy-kylän toimijoille työkirjan laatimisen prosessi on toiminut tällaisena vuorovaikutusosaamista vahvistavana foorumina. Yhteinen kieli ja käsitteet ovat muotoutuneet kirjoittajien, HyMy-kylän toimijoiden ja toimituskunnan välisessä vuorovaikutusprosessissa. Hyvät ohjeet ja rakenne on tärkeää tällaisessa artikkelikokoelmassa. Koko porukan pari palaveria oli tärkeitä, jotta sai sparrausta omaan tekstiin. Toimitusryhmän kommentit ohjasivat hyvin kirjoittamista. Työkirjan yhteiskehittämisessä saimme harjoitella myös myötäelävää kohtaamista ja toistemme asiantuntijuuden sanoittamista sekä kannustavan ja kehittävän palautteen antamista. Sain tuoda omaa asiantuntemustani esille ja jalostaa ideoitani kehittyneemmäksi toimitetun kirjoitusprosessin avulla, koska sain kirjoittamastani tekstistä yksityiskohtaista palautetta ja jatkokehitysideoita ajattelulleni. Myötäelävän kohtaamisen harjoittelu onnistuu myös päivittäisessä työhön liittyvässä toiminnassa. Työyhteisön vuorovaikutusilmapiiri heijastuu tapaan, jolla organisaation toimijat toimivat asiakkaiden kanssa vuorovaikutustilanteissa. Hyvän ja aidon kohtaamisen työyhteisöissä syntyy energiaa ja uudenlaisia käyttäytymismalleja myös asiakkaiden kanssa toteutuvaan yhteistyöhön. Kirjoittajat Työkirjan monialaisen toimittajatiimin jäsenet Saila Pakarinen, Aino Vuorijärvi ja Kaisa Hartikainen innostuvat sosiaali- ja terveysalan asiakastyön ja palveluiden kehittämisestä. Heillä on muun muassa sosiaali- ja terveysalan sisällön ja opettamisen asiantuntemusta sekä julkaisutoiminnan ja viestimisen osaamista. Kollektiivisessa toiminnassa asiantuntijat ovat oppineet kollegoidensa syväosaamisesta ja jakaneet sitä toistensa kehittymistä tukien. Näin asiantuntijoiden osaaminen on tullut näkyväksi ja luottamuksellinen kehittämistoiminta on rikastanut hymykyläläistä toimintakulttuuria entisestään. Saila Pakarinen on lehtori ja ohjaa HyMy-kylässä opiskelijoita kannustavalla otteella. Hän innostuu yhteiskehittelystä ja tutkimuksellisesta kehittämistyöstä ja motivoi opiskelijoita hyödyntämään näitä menetelmiä muun muassa opinnäytetyöprosesseissa. Aino Vuorijärvi on yliopettaja ja ammattikorkeakoulun opinnäytetyöstä lingvistisen tekstintutkimuksen menetelmin väitellyt filosofian tohtori. Hän tekee työtään kielessä, joka on luontaisesti monialainen ja sellaisenaan erinomainen alusta yhteistyölle. Kaisa Hartikainen on lehtori ja Kuntoutuksen YAMK-tutkinnon tutkintovastaava. Hän tekee väitöskirjaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten yhteisestä osaamisesta laaja-alaisesti palveluita tarvitsevien asiakkaiden ihmislähtöisessä hoidossa. Hän on valtavan innostunut moniammatillisen koulutuksen kehittämisestä. Lähteet Virtanen, M. 2022a. Digitaalisen palveluohjauksen mahdollisuudet. Teoksessa M. Elomaa-Krapu & A. Vuorijärvi (toim.). Osallistavia ratkaisuja digitaalisiin hyvinvointi- ja terveyspalveluihin.  Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja 95. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. 19–25. Virtanen, M. 2022b. Aito asiakaslähtöisyys ja asiakasosallisuus. Onko niitä digitaalisten palveluiden kehittämisessä? Teoksessa M. Elomaa-Krapu, M. & A. Vuorijärvi (toim.). Osallistavia ratkaisuja digitaalisiin hyvinvointi- ja terveyspalveluihin. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja 95. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. 90–96. Hartikainen, K. 2022. Monialaisuus mahdollistaa ihmislähtöiset ratkaisut sosiaali- ja terveysalalla. Teoksessa K. Hartikainen ym. (toim.). Monialaisten ratkaisujen työkirja sosiaali- ja terveysalan asiakastyöhön. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. OIVA-sarja 53. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. 75–83. Ahlstrand, A. 2019. Osallistamisesta osallisuuteen – hyviä käytäntöjä yhdessä kehittäen. Hiiltä ja timanttia -blogi. Blogipostaus. 4.10.2019. Viitattu 17.3.2023. Vrt. Satokangas, H. 2021. Termien selittäminen tietokirjoissa. Suomalais-ugrilainen ja pohjoismainen osasto. Humanistinen tiedekunta. Helsingin yliopisto. Helsinki: Unigrafia. Dufva, M. & Rekola, S. 2023. Megatrendit 2023. Ymmärrystä yllätysten aikaan. Sitran selvityksiä. 224. Helsinki: PunaMusta Oy. WHO 2023. Draft Global Oral Health Action Plan (2023–2030). Virtanen, M. 2022a. Virtanen, M. 2022b. Soteuudistus. Viitattu 12.4.2023. Ojasalo, K. & Moilanen, T. & Ritalahti, J.  2014. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. 3. painos. Helsinki: WSOYpro Oy. OECD 2021. OECD Skills Outlook 2021: Learning for Life. Paris: OECD Publishing.

Jaa tietoa avokätisesti: 4 vinkkiä julkaisun levittämiseen

http://Henkilö%20istuu%20läppärin%20ääressä.%20Hänellä%20on%20luurit%20korvaillaan%20ja%20hän%20hymyilee.
28.2.2023

Pohditko joskus onko tekemilläsi julkaisuilla oikeasti merkitystä – tavoittaako uusi tieto oikeat henkilöt? Tässä kirjoituksessa tarjoan neljä vinkkiä siihen, miten sinä julkaisun tekijänä voit jakaa tuotoksiasi sekä miten tehty työ tukee oman asiantuntijuutesi esille tuomista.  Korkeakoulun perustehtäviin kuuluu uuden tiedon tuottaminen ja sen jakaminen. Usein tätä työtä tehdään nimenomaan julkaisujen avulla. Ammattikorkeakouluissa sekä lehtorit että muut asiantuntijat julkaisevat ja uutta tietoa voi jakaa esim. tieteellisissä artikkeleissa, ammattiyleisölle suunnatussa kirjassa, oppikirjassa, blogikirjoituksessa tai vaikkapa podcast-sarjassa.  Tuotettu uusi tieto on vaikuttavaa vasta kun sitä hyödynnetään. Julkaisun osalta se tarkoittaa, että oikea lukija, kuulija tai käyttäjä löytää sen äärelle oli hän sitten päätöksentekijä, alan asiantuntija, opettaja, opiskelija tai aiheesta kiinnostunut kansalainen. Nämä vinkit tukevat sinua toivottavasti, jotta oikeat ja yhä useampi lukija, kuuntelija tai käyttäjä hyödyntäisi julkaisujasi. 1. Kutsu mukaan tekemään Julkaisun levittämistyö voi alkaa jo kun sisältöä muotoillaan. Kutsu mukaan kollegat, yhteistyökumppanit tai julkaisun kohderyhmien edustajia jo tekovaiheessa. Osallistumisen tapoja ja tasoja on monia, ja voit valita niistä itsellesi ja mukaan kutsumillesi henkilöille sopivimmat. Esimerkkejä osallistumisen tavoista: keskeneräisen tekstin, käsikirjoituksen, sisällysluettelon kommentointi sopivien tapausesimerkkien esille tuominen, jotta ne voidaan sisällyttää julkaisuun julkaisussa esitetyn toimintatavan soveltaminen toiseen toimintaympäristöön sisällön yhteiskehittäminen, esim. sisällysluettelo, julkaisutyyppi, tarvittavat sisällölliset näkökulmat yhteiskirjoittaminen. Kerro selkeästi, millaista osallistumista toivot. Tällöin toinen osapuoli osaa käyttää aikaansa tarkoituksenmukaisesti esimerkiksi olennaisten näkökulmien pohtimiseen kielenhuollon sijaan.  Mukaan kutsuminen vaatii sinulta rohkeutta, koska jaat muille keskeneräisiä ajatuksiasi. Tieto kehittyy kuitenkin keskustelun kautta ja mukaan kutsumisen tavoitteena on aina auttaa sinua tekemään laadukkaampia ja tarkoituksenmukaisempia julkaisuja. 2. Jaa tietoa omalle ammatilliselle verkostollesi Muista jakaa julkaisusi lähiverkostollesi sosiaalisen median kanavissasi ja kertoa julkaisussa esitetyistä uusista oivalluksista kollegoillesi, esimerkiksi kun keskustelet heidän kanssaan kahvitauolla. Voit rohkeasti myös lähettää julkaisun suoraan avainhenkilöille omassa tai kumppaniorganisaatioissa. Nosta saatesanoihin julkaisun pääviesti tai mihin ongelmaan tarjoat siinä ratkaisua. Se kiinnostaa monia enemmän kuin, että julkaisu on ylipäätään tehty. Ammatilliseen verkostoosi kuuluvat tuntevat sinua jo asiantuntijana, joten he suhtautuvat esittämääsi uuteen tietoon todennäköisesti myönteisemmin kuin täysin tuntemattomat vastaanottajat.  Jos olet urapolkusi alussa tai tehnyt alanvaihdon verkostosi ovat luultavasti pienemmät kuin pitkään alalla vaikuttaneiden asiantuntijoiden. Silloin on entistä tärkeämpää jakaa tietoa julkaisusta myös olemassa olevan verkostosi ulkopuolelle.  3. Etsi oikeat sosiaalisen median ryhmät Sosiaalisen median kanavat ovat pullollaan eri teemoihin liittyviä keskusteluryhmiä. Olet todennäköisesti jo mukana omaan alaasi liittyvissä ryhmissä – joko aktiivisena keskustelijana tai keskusteluja vierestä seuraavana. Voit löytää myös sinulle uusia, mutta julkaisun näkökulmasta olennaisia ryhmiä, kun lähdet tutkimaan niitä tarkemmin. Jaa tietoa julkaisusi aiheen ja näkökulman kannalta sopivissa ryhmissä. Jotkut ryhmät sallivat erilaisten tapahtumien ja materiaalien mainostamisen. Silloin tietoa julkaisusta voi jakaa suoraviivaisestikin. Parhaiten sosiaalisessa mediassa toimivat kuitenkin erilaiset keskustelunavaukset, joihin linkität julkaisusi. Silloin keskustelijat pääsevät syventymään sinun ajatuksiin julkaisun kautta. Osallistu ja linkitä julkaisusi myös muiden tekemiin keskustelunavauksiin. Voi olla, että sinulla on suora vastaus toisen esittämään pulmaan tai tarjoat julkaisulla ihan uudenlaisen tai syventävän näkökulman puhututtavaan aiheeseen.  Oikeanlaiset keskustelunavaukset voivat tulla eteen myös paljon sen jälkeen, kun julkaisusi on ilmestynyt. Jos julkaisun sisältö on ikivihreää, voit jakaa sitä sopivissa sosiaalisen median keskusteluissa pitkään, ja siten pidentää julkaisun käyttöikää. 4. Hyödynnä ammattilaistapahtumia Yksinomaan kirjan tai verkkojulkaisun julkistamistilaisuus ei ole enää oikein tätä päivää. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tapahtumat eivät olisi toimiva tapa jakaa tietoa julkaisusta.  Helpointa on hyödyntää muiden järjestämiä tapahtumia. Tapahtumissa voit harjoittaa sissimarkkinointia, eli tavoitella julkaisun tarkkaa kohderyhmää pienellä budjetilla (Meltwater 2021). Se tapahtuu esimerkiksi jakamalla tietoa omasta työstäsi ja julkaisuistasi osana epämuodollisia kahvikeskusteluja tai työapajatyöskentelyn lomassa. Sissimarkkinointiin kuuluvat myös erilaiset hauskat tempaukset. Uskallatko hullutella ja pukea yllesi paidan, jossa kehotat muita osallistujia tulla juttelemaan kanssasi asiantuntujuusalueestasi?  Osallistua voit toki perinteisemminkin, jolloin kerrot julkaisuistasi omalla ständillä tai posterilla. Yksi kätevä tapa jakaa verkkojulkaisun osoitetta fyysisissä tapahtumissa on painattaa sille oma käyntikorttinsa. Se on helppo ojentaa kiinnostuneelle keskustelukumppanille. Jos julkaisusi on alalla merkittävä, sen ympärille voi myös järjestää oman tapahtumansa. Esimerkiksi kun Metropolia Ammattikorkeakoulussa julkaistiin oppikirja Lähijohtaminen sosiaalialalla tekijät järjestivät alan ammattilaisille, opettajille ja opiskelijoille suunnatun verkkotapahtuman, jossa käsiteltiin johtamiskysymyksiä. Myös Metropolian kustantaman Lasten rokotuskirjan ympärille on rakennettu erilaisia tapahtumia. Helmikuussa järjestettiin Nallen rokotuspäivä -lastenkonsertteja. Niissä esitettiin kirjan innoittamia Metropolian musiikkikasvatuksen opiskelijoiden säveltämiä lastenlauluja. Kirjan kuvitusmaailma pöpöineen ja Nallen rokotuspäivä -konserttikertomus ovat myös osa Lasten lääketieteen päivää, jota vietetään Heurekassa 25.3.2023. Osallistuminen tekee sinut näkyväksi asiantuntijana Kuten todettu, osallistuminen ajankohtaiseen keskusteluun ja julkaisujen jakamiseen panostaminen lisää niiden merkittävyyttä. Sen myötä niissä julkaistua tietoa todennäköisesti hyödynnetään laajemmin tai monipuolisemmin.  Lisäksi satsaus tekee sinut näkyväksi alasi asiantuntijana. Julkaiseminen tieteellisissä lehdissä on luonnollisesti tutkijan ansioitumista. Se tekee tutkijan ja tutkimuksen näkyväksi tiedeyhteisön sisällä. Muunlainen julkaiseminen nostaa tekijän asiantuntijaprofiilia vastaavanlaisesti, kunhan julkaisutoiminta tehdään näkyväksi niille, joihin tekijä haluaa julkaisemisella vaikuttaa.  Myös muiden asiantuntijoiden tekemien laadukkaiden ja kiinnostavien julkaisujen jakaminen verkostoillesi omilla oivalluksillasi höystettynä tuo sinua esille asiantuntijana. Kuten Kaisa Hernberg (2013) on todennut, vakuuttava alansa asiantuntija jakaa muille hyödyllistä tietoa ja soveltaa omaa asiantuntijatietoaan erilaisiin tilanteisiin. Hyödynnä myös Hernbergin muita oppeja: Ole rohkeasti esillä, osallistu ja keskustele aktiivisesti. Uskalla olla näkemyksellinen. Muista myös olla johdonmukainen, selkeä ja ymmärrettävä. Uskottavuuteesi vaikuttaa toki myös kokemus, substanssiosaaminen ja ansioituminen, mutta tapasi viestiä on ainakin yhtä tärkeä. Minkä pienen panostuksen viimeisimmän tai pian ilmestyvän julkaisusi näkyväksi tekemiseen haluaisit tämän kirjoituksen siivittämänä tehdä? Lähteet Hernberg, K. 2013. Asiantuntija epämukavuusalueella. Kirja sinulle, joka inhoat myymistä. Talentum. Meltwater 2021. Sissimarkkinointi eli guerilla markkinointi – mitä se on ja miksi se on tehokasta? Blogikirjoitus 14.9.2021. Kirjoituksessa on sovellettu Osuma – osallistuamalla osaamista -koordinaatiohankkeessa (ESR 2018–2021) hanketulosten juurruttamiseen liittyvää ajattelua julkaisujen jakamiseen. Kirjoittaja työskenteli hankkeen viestinnästä vastaavana tuottajana vuosina 2018–2020.

Hiiltä ja timanttia -blogi kiittää vuodesta 2022!

22.12.2022

Haluamme lämpimästi kiittää Hiiltä ja timanttia -blogin lukijoita ja kirjoittajia aktiivisesta vuodesta 2022! Hiiltä ja timanttia -blogin perusta on oppimista ja opettamista käsittelevät tekstit, joissa korkeakouluopettajat jakavat tietoa ja vinkkejä kollegoilleen. Tänä vuonna teksteissä on käsitelty erityisesti verkossa toteutettavaa oppimista, virtuaalivaihtoja ja kielten oppimista. Oppeja HyMy-kylästä -sarja, jossa käsitellään Myllypuron kampuksen monialaista oppimis- ja kehittämisympäristöä jatkui myös. Tämän vuoden kirjoituksissa tarkasteltiin myös korkeakoulun roolia yhteiskunnassa sekä korkeakoulun toiminnan kehittämistä. Näitä on pohdittu esimerkiksi strategian, hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen näkökulmista. Myös vuorovaikutusta, viestintää ja julkaisemista on käsitelty. Yhteensä blogissa julkaistiin 26 kirjoitusta, jotka tehtiin 26:n kirjoittajan voimin. Löydät kaikki vuoden kirjoitukset teemoittain tästä alta.  Oppiminen ja opettaminen Yhdessä vai yksin – ajatuksia pedagogisesta kehittämisestä Pedagogiset linjaukset laadun perustana Lähteä vai jäädä? – kielen oppimisen tukeminen edistää opiskelijan kotoutumista, Kielibuustia 1/5 Suunnitelmallisuus on avain suomen kielen oppimiseen – tukena kieli-HOPS, Kielibuustia 2/5 Oppimista käänteisesti – Flippaus vai floppaus? ”Kierteetön ruuvi on naula” – Ongelmallinen toimintatutkimus Tulevaisuus on toiminnallinen – pelillisyys on osa vuoden 2035 työelämätaitoja Ilmaisua, huumoria ja tajunnanvirtaa – Laululyriikka-aiheisia opinnäytetöitä Metropoliassa Monikulttuurisesta kohtaamiskahvilasta on moneksi – Oppeja HyMy-kylästä, osa 4 Lapset ja perheet mukaan HyMy-kylän palveluiden kehittäjiksi – Oppeja HyMy-kylästä, osa 5 Verkkopedagogiikka ja digitaalisuus ”Kuuletko meitä, Maija?” Onnistuneen etätapaamisen askelmerkkejä Kuulijasta osallistujaksi – läsnäolon ja vuorovaikutuksen tukeminen virtuaalitapaamisissa Pirisevä pienoiskonttori. Älypuhelin ja tablettitietokone tietotyön tiivistäjänä, osa 1. 5 kirkastettavaa näkökulmaa ennen opetuksen viemistä verkkoon, osa 1/3 5 varmistettavaa asiaa verkko-opetusta toteutettaessa, osa 2/3 5 arvioitavaa asiaa verkko-opetusta toteutettaessa, osa 3/3 Creating International Classrooms through Virtual Exchange Korkeakoulun yhteiskunnallinen rooli, korkeakoulun kehittäminen Mitä strategiasisällöt kertovat korkeakoulujen profiilista ja strategisista valinnoista? Kehittämässä hyvinvointia kampuksella Toimintakulttuurin uudistaminen haastaa ajatteluamme E-kirja on kevyt kantaa! – Kirjaston sähköiset aineistot, kestävää kehitystä tukeva valinta? Viestintä, vuorovaikutus, julkaiseminen Julkaiseminen on asiantuntijalle oppimismahdollisuus Kumppani, ylivääpeli, kapellimestari vai valmentaja? Kuinka toimitat onnistuneesti artikkelikokoelman Podcast pähkinänkuoressa – vinkkejä opettajalle Korkeakouluopiskelijat julkaisemaan! Osallistuva työote arvojen uudistuksessa – oppeja ja onnistumisia Lopuksi kiitämme myös Hiiltä ja timanttia -blogin perustajajäsentä ja pitkäaikaista toimituskuntalaista Mari Virtasta. Kiitos, että olet ollut kehittämässä blogia, sen profiilia ja sisältöjä sekä auttanut blogin kirjoittajia loistamaan! Mari jatkaa syksyllä perustetun Sotemuotoilijat-blogin päätoimittajana. Lämmintä joulunaikaa ja onnea tulevaan vuoteen toivottavat Riikka Wallin, Sonja Holappa, Mari Virtanen ja Johanna Tirronen Hiiltä ja timanttia -blogin toimituskuntalaiset 2022

Julkaiseminen on asiantuntijalle oppimismahdollisuus

15.12.2022

Jokaisen korkeakoulun tehtäviin kuuluu julkaiseminen. Julkaisu voi olla kokonainen kirja, yksittäinen artikkeli, blogikirjoitus, podcast tai video. Niillä edistään tiedettä, tuotetaan uutta tutkimustietoa sekä levitetään tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan perustuvaa tietoa ammattiyhteisöjen käyttöön tai tieteellistä ja ammatillista tietoa ympäröivään yhteiskuntaan. (Julkaisutiedonkeruun käsikirja 2021.) Uuden tiedon tuottaminen ja julkaiseminen kuuluu siis korkeakoulun ja sen toimijoiden perustehtävään. Tekijöille – korkeakoulun tutkijoille, opettajille ja muille asiantuntjoille – julkaiseminen tarjoaa oppimista ainakin kahdesta eri näkökulmasta: julkaisemiseen ja julkaisuprosessiin liittyvä oppiminen uudet oivallukset julkaisun aiheeseen tai tematiikkaan liittyen. Oppiminen on muutosta tiedoissa, taidoissa ja asenteessa. Onkin luonnollista, että monelle julkaisujen tekijöille uusi oppi liittyy nimenomaan itse julkaisemiseen: mitä kaikkea vaikkapa kirjan julkaisuprosessiin liittyy, millaisia ovat erilaiset tekstityypit, millaista on toimittaa muiden tekstejä tai mitä tarkoittaa uuden tiedon julkaiseminen videon tai podcastin muodossa. Oman näkemykseni mukaan se oppi mikä syntyy omaan substanssiin liittyen jää usein hiukan näiden asioiden varjoon. Siksi haluankin tässä kirjoituksessa erityisesti keskittyä siihen, miten julkaiseminen tukee oman substanssiosaamisen syventämistä ja miten me Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuasiantuntijat tuemme henkilökunnan työssä oppimista. Julkaiseminen on työssä oppimista ja substanssiosaamisen syventämistä Korkeakouluissa sekä opiskelijat että henkilökunta oppivat kirjoittamalla, tekemällä podcasteja tai videoita. Opiskelijoiden kohdalla tekemistä ajatellaan luonnollisesti oppimisen näkökulmasta ja erilaisille tehtäville asetetaan oppimistavoitteet, jotka usein liittyvät sekä käsiteltävään aiheeseen että tehtävässä määriteltyyn muotoon. Työntekijän oppimista sen sijaan sanoitetaan usein kehittämisen ja kehittymisen termein (Kupias & Peltola 2019) ja julkaisemista katsotaan usein toisenlaisesta näkökulmasta: mitä uutta ja hyödyllistä tietoa tässä julkaisussa tuotetaan muiden asiantuntijoiden tai laajan yleisön hyödynnettäväksi? Itse näen, että julkaiseminen on osa meillä työskentelevien asiantuntijoiden työssä oppimista. Usein työssä oppimista tarkastellaan niin sanotun 70–20–10-mallin kautta. Siinä ajatellaan, että 70 % oppimisesta tapahtuu työtä tekemällä, 20 % vuorovaikutuksessa kollegoiden kanssa ja 10 % järjestetyssä koulutuksessa. Malli ei pohjaa tutkittuun tietoon ja se on saanut myös paljon kritiikkiä. (Kupias & Peltola 2019). Malli on kuitenkin laajasti käytössä, myös meillä Metropoliassa. Sen sijaan, että jäisimme pohtimaan sitä ovatko nämä prosenttiluvut oikeita, on mielenkiintoista tarkastella miten monipuolisesti oppimista tuetaan ja mahdollistetaan organisaatiossa tai jossain yksittäisessä toiminnassa mallia hyödyntäen. Haluankin tarjota kolme eri näkökulmaa siihen miten julkaiseminen tukee asiantuntijan substanssiosaamisen kehittymistä. Julkaiseminen on nimittäin tilaisuus syventää osaamista, tapa soveltaa osaamista uuteen yhteyteen ja syy omien asiantuntijanäkemysten selkeyttämiseen. Havainnollistan näitä näkökulmia alla myös omien esimerkkien avulla. 1. Tilaisuus syventää osaamista Riippumatta siitä, miten julkaisemiseen liittyvää oppimista sanoitetaan, kirjan tai artikkelin kirjoittaminen, podcast-keskusteluun osallistuminen jne. vaatii perehtymistä itse aiheeseen ja siitä jo aiemmin julkaistuun tietoon. Tämä voi olla syventymistä tietyn aiheen äärelle, jota ei ehkä ehdi muuten työarjessa tehdä, mutta joka olisi hyödyllistä myös muun työn tekemisen kannalta. Kun asiantuntija sitoutuu julkaisun tekemiseen, perehtyminen asiaan tulee välttämättömäksi eikä asiantuntija voi jatkossa toimia työarjessa pelkän oman fiiliksen pohjalta. Perehtymisen jälkeen voidaan omia kokemuksia, tehtyä tai tekeillä olevaa kehitystyötä suhteuttaa jo tutkittuun ja julkaistuun tietoon. Artikkelissani Podcasteista pontta uuden tiedon välittämiseen, joka julkaistiin kokoelmassa DIGI 2021: Verkon uusia välineitä ja menetelmiä (Theseus), perehdyin ammattikorkeakoulujen podcastien maailmaan. Otin aikaa sille, että tutkin millaisia podcasteja muut ammattikorkeakoulut tarjoavat ja perehdyin muiden tuottamiin sisältöihin. Lisäksi tutustuin podcastien maailmaan laajemmin ja sovelsin oppimaani korkeakoulukontekstiin. Mitä podcastit voivat tarjota korkeakouluille uuden tiedon julkaisemisen näkökulmasta? Entä miten voimme rakentaa kuulijoille mielekkäitä kokonaisuuksia, jotka samalla tukevat korkeakoulun yhteiskunnallista tehtävää? Tämän työn pohjalta julkaisin artikkelin sekä rakensimme viestinnän kollegan kanssa ohjeita ja materiaaleja tukemaan podcastien tuottamista. 2. Tapa soveltaa osaamista uuteen yhteyteen Julkaisemisen kautta oppiminen voi olla myös sitä, että sovelletaan jo sisäistettyä tietoa uuteen asiayhteyteen tai julkaisussa voi yhdistää kahden tyyppistä osaamista. Kun kirjoitimme kollegani Mai Salmenkankaan kanssa Sukupuolisensitiivinen hanketyö -opasta (Theseus) pääsin yhdistämään kahden eri aihealueen osaamistani mielekkäällä tavalla. Oppaassa pääsin soveltamaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusosaamistani, jota olin kartuttanut vuosien varrella omasta mielenkiinnostani sekä työssäni kulttuurituottajana soveltavan taiteen parissa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamiin hankkeisiin, joiden parissa olin myös työskennellyt useita vuosia. Oppaan kirjoittamisessa keskityimme erityisesti asian kiteyttämiseen sekä käytännön esimerkkien ja työvälineiden tarjoamiseen. Mikä on olennaisin tieto lukijalle? Mikä on uutta? Entä mikä on nice-to-know-osastoa? Tätä reflektoimme paljon. Tällaiseen työskentelyyn voi soveltaa oppimispäiväkirjamaista työskentelyä. Oppimispäiväkirjan tavoitteena on siten syventää näkemystä opiskeltavasta – ja tässä tapauksessa julkaistavasta – asiasta ja jäsentää uutta tietoa suhteessa omiin kokemuksiin sekä aiemmin opittuun (Kielijelppi). 3. Syy omien asiantuntijanäkemysten selkeyttämiseen Kirjoittaminen – oli kyseessä sitten tekstimuotoinen lopputuotos tai audiovisuaalisen julkaisun käsikirjoitus – on prosessi ja sitä matkaa voi myös verrata oppimispäiväkirjan tekemiseen. Ensin työtä tehdään vain itselle tai kirjoittajaporukan kesken jos on kyseessä yhteiskirjoitus. Kun perusjutut on jäsennelty, tekstiä työstetään myös muille jaettavaan muotoon. Tässä kohtaa oppimispäiväkirjan konsepti laajenee. Sitä ei tehdä enää vain itselle tai itselle ja opettajalle vaan lukijoita mietitään laajemminkin. Sitä työtä tukevat julkaisukanavan toimituskunta tai teoksen toimittaja ja kustannustoimittaja. Tässä vaiheessa korostuu kiteyttämisen sekä selkeän viestinnän taidot. Asian selkeä viestintä tuleville lukijoille, kuulijoille, katsojille tai käyttäjille edellyttää, että asia on myös itselle selkeä. Viimeistään tässä vaiheessa pitää siis omat ajatukset kirkastaa ja miettiä, mikä on se kaikkein oleellisin pääviesti kuhunkin julkaisuun liittyen ja millaiset pohdinnat tukevat sitä, että viesti ymmärretään. Tällainen työstäminen selkeyttää omia ajatuksia käsiteltävästä aiheesta ja tukee aiheeseen liittyvää ajattelua ja oppimista. Tähän vaiheeseen kuuluu myös se, että karsitaan viestin ymmärtämisen näkökulmasta turhat pois. Hankeviestinnän käsikirjan (metropolia.fi) toimitustyössä suurimmaksi asiaksi itselleni nousi yhteisen ymmärryksen luominen, keskustelu ja reflektointi hankeviestinnän haasteista, tarpeista ja ratkaisuista ammattikorkeakoulukentällä. Kirja toimitettiin yhdessä Laurea-ammattikorkeakoulun ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun julkaisemisen ja TKI-viestinnän asiantuntijoiden kanssa. Yhteinen ymmärrys tuotti kattavan viestintäoppaan, jota on tähän päivään mennessä luettu verkossa yli 2000 kertaa, ja teki se ammattikorkeakoulujen julkaisemiseen liittyvästä yhteistyöstä  syvempää, tarkoituksenmukaisempaa ja mielekkäämpää. Ilman tätä yhteistä julkaisuprojektia yhteistyön syventymisessä olisi varmaankin kestänyt kauemmin. Kannustamme ja tuemme uuden äärellä Sen lisäksi, että olen valinnut itselleni yhdeksi luonnolliseksi oppimisen muodoksi  julkaisemisen, pääsen omassa työssäni tukemaan myös Metropolian muun henkilökunnan eli kollegoideni oppimista eri tavoin. Kun tarkastelen Metropolian julkaisutoimintaa 70–20–10-mallin kautta, näen, että meillä on huomioitu kaikki kolme mallin näkökulmaa: järjestetty koulutus, työtä tekemällä oppiminen sekä vuorovaikutuksessa oppiminen. Järjestettyä koulutusta ovat olleet esimerkiksi yleistajuiseen kirjoittamiseen sekä artikkelikokoelman toimittamiseen liittyvät koulutukset, joissa ulkopuoliset asiantuntijat ovat kouluttaneet henkilökuntaa. Omin voimin olemme pitäneet myös suosittuja podcastin tekemisen ja asiantuntijabloggaamisen koulutuksia. Lisäksi olemme julkaisseet paljon hyviä koulutusmateriaaleja, jotka ovat aina henkilökunnan saatavilla. Julkaisemiseen liittyvä työssä oppiminen tapahtuu Metropoliassa aina vuorovaikutuksessa kollegoiden kanssa. Meillä julkaisemisen ja viestinnän asiantuntijat tukevat tekemistä, sillä käytössä on kannustava ja sparraava työote, joissa mietitään julkaisun sisältöjä, viestivyyttä ja muotoa sekä huomioidaan kenelle julkaisua tehdään. Työtä tekevät Metropolian 13 toimitetun blogin ja podcast-kanavan MetroPodian toimituskunnat sekä kustannustoiminnan parissa työskentelevät asiantuntijat. Lisäksi meillä on tarjolla julkaisusuunnitelman työstämiseksi työpajoja, joissa työskennellään julkaisemisen asiantuntijan johdolla. Työpaja tarjotaan yksikölle, tiimille tai hankeporukalle. Siinä he pääsevät miettimään mistä aiheista heidän olisi hyvä julkaista, kenelle ja missä muodossa. Pajoissa lähtökohtana on tietenkin se, mitä kehittämistyötä tehdään ja mitä siitä olisi hyvä kertoa muillekin. Painotamme työskentelyssä myös sitä, miten julkaiseminen antaa tilaa uuden oppimiselle ja lisää motivaatiota omaa työtä kohtaan. Tärkeää on, että julkaisemiselle – ja siten myös työssä oppimiselle – on varattu työaikaa. Se liittyy toki jokaisen tekijän, eli asiantuntijan, itsensä johtamiseen, mutta vahvasti myös organisaation käytäntöihin. Tarjoaako työnantaja aidosti mahdollisuuden tällaiselle tekemiselle vai ajavatko kiireelliset ad hoc -tehtävät usein pysähtymistä, pohtimista ja perehtymistä vaativien tehtävien edelle? Se mitä organisaation asiantuntijat julkaisevat muokkaa myös mielikuvaa itse organisaatiosta. Siksi haluankin kannustaa sekä korkeakouluja että sinua – yksittäistä asiantuntijaa – ottamaan aikaa uuden oppimiselle ja uusien oppien muille jakamiselle. Voisiko sinun ensimmäinen askel esimerkiksi olla blogikirjoituksen ehdottaminen johonkin sopivaan Metropolian blogiin? Lähteet Julkaisutiedonkeruun käsikirja 2021. Julkaisutiedonkeruu: Käsitteet ja määrittelyt 2021.  Kupias, P. & Peltola, R. 2019. Oppiminen työssä. Gaudeamus Kielijelppi. Oppimispäiväkirja. TEPA-termipankki. Oppimispäiväkirja.

Korkeakouluopiskelijat julkaisemaan!

26.9.2022
Marianne Roivas

Aineksia julkaisuihin syntyy läpi opintojen. Kannattaisiko projektityön tuloksista kertoa ryhmän yhteisessä asiantuntijajulkaisussa ja opinnäytetyön kypsyysnäyte jalostaa yhteisbloggaukseksi opettajan kanssa?  Otetaan alkuun tuokiokuva 2000-luvun alusta ja huomautus, että jälkikäteen pokkaani ei voi kuin ihmetellä. Ensimmäinen opinnäytetyöni oli juuri valmistunut – ja sen tuloksena syntyi peräti kolme artikkelia: yksi tieteelliseen artikkelikokoelmaan, toinen päivälehteen, kolmas erikoislehteen. Tuolloin, parisen vuosikymmentä sitten, motivaattorina aherrukseen toimi paitsi nuoruuden into myös uhka oman työn ja siinä saadun jokusen oivalluksen katoamisesta laitoksen arkiston pölyihin. Nyt meillä on toki ARENEn Theseus-palvelu, jonne merkittävä osa korkeakoulujen opinnäytetöistä tallennetaan vapaasti luettaviksi. Opinnäytetyö on julkinen asiakirja, ja Theseus toimii osaltaan hyvin ja saa paljon latauksia. Ne, jotka syystä tai toisesta eivät löydä tietään Theseukseen, saattavat silti yhä ilahtua ja hyötyäkin artikkelista – tai esimerkiksi napakasta asiantuntijabloggauksesta. Korkeakouluopiskelijoita on syytä kannustaa monipuoliseen julkaisemiseen viimeistään opinnäytetyövaiheessa ja mahdollisesti jo ennen sitä. Käytössä on paljon mahdollisuuksia, jotka perustuvat ääneen ja liikkuvaan kuvaan. Tässä keskityn ennen kaikkea kirjoittamiseen ja ajattelen puhuttelevani ohjaajia ja opettajia. Mukana on suorina lainauksina pari ohjenuoraa, jotka ovat tarttuneet matkaan Metropolian hienoilta kollegoilta. Asiantuntijakirjoittaminen on ydintaito Ammatillinen tai yleistajuinen artikkeli, toimitetun asiantuntijablogin postaus tai vastaava ”virallinen” ja ”tunnistettu” julkaisu näyttää hyvältä CV:ssä tai portfoliossa. Tämä on klisee mutta sisältää totuuden siemenen. Kielellinen ja viestinnällinen osaaminen on ydintaito, ei pelkkä ammatillisen osaamisen lisämauste. Muistutuksena otettakoon vaikkapa Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 ja siitä pykälä neljä: (…) opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on (…) riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön. Korkeakouluopinnot ovat aina matka paitsi ammatilliseen tietoon ja osaamiseen myös tietyn diskurssiyhteisön jäsenyyteen. Alasta kirjoittaminen ei kuulu vain alan huipuille ja tieteellisiin journaaleihin. Vakuuttava, keskusteleva, hyvin laadittu asiantuntijateksti – tai miksei jo twiittaus tai muu somen lyhytmerkintä – on vahvaa näyttöä jäsenyydestä. Julkaiseminen tarjoaa myös mahdollisuuden omaa alaa koskevien näkökulmien laajentamiseen. Foucault’laisittain ajatellen ”kieli tuottaa ne objektit, joista se puhuu” (Tieteen termipankki). Kun kirjoittaa omassa yhteisössään, onkin aiheellista pohtia liikkumatilaansa. Opiskelijaa kannattaa rohkaista pohtimaan sitä, mitkä näkökulmat ja puheenaiheet alalla ovat hegemonisia, hallitsevia, ja mitkä taas jäävät katveeseen. Kuka ylipäätään pääsee ääneen ja kuka ei? Voisiko opiskelija tuoda keskusteluun tuoreita painotuksia, katsoa toisin tai jopa kääntää kurssia? Onko ala sellainen, että esimerkiksi asiakkaiden ääni, tarpeet ja kokemus olisi hyvä tuoda entistä vahvemmin esiin? Julkaiseminen tukee tiedon avoimuutta Korkeakouluyhteisöissä julkaisemisen arvoa ei mitata kaupallisten kustantajien logiikalla vaan olennaisinta on avoimuus. Avoin ja aktiivinen tiedon jakaminen monipuolisten julkaisujen kautta noudattaa Avoimen tieteen julistusta, jonka korkeakoulut ovat laajasti allekirjoittaneet. Erilaiset julkaisut siis valottavat yhteiskunnalle, asiakkaille ja kumppaneille, mitä oppilaitoksissa tehdään – miksi, miten ja kenen kanssa. Yksittäisen koulutusalan tai tutkinto-ohjelman näkökulmasta kyse on myös tunnettuudesta. Kissan on nostettava omaa häntäänsä. Monella alalla on myös jouduttu huomaamaan, että median mekanismit nostavat usein esiin lähinnä negatiivisia teemoja, asioita ja tapahtumia. Leimojen ja yleistysten vastapainoksi tarvitaan kuvauksia onnistumisista ja kehittämisen pienistä hyvistä askelista. Tarvitaan positiivisen viestin toistoa. Opiskelijoiden erilaiset julkaisut vahvistavat tätä moniäänisyyttä. Jokainen pienikin viestintäteko vaikuttaa alaa ja sillä toimivia koskeviin mielikuviin ja asenteisiin (ks. lisää esim. Roivas & Rousu 2021). Oleellista on, että tieto tavoittaa otolliset vastaanottajat. Tietoa on tarjolla enemmän kuin kukaan koskaan pystyy omaksumaan. Vastaanottavaistenkaan lukijoiden tavoittaminen ei välttämättä ole helppoa, joten vaaditaan suunnitelmallisuutta. Ketkä ovat kohderyhmää – asiakkaat, ammattilaiset, suuri yleisö, päättäjät vai kuka? Mitä kanavaa he seuraavat ja milloin? Millaisia konventioita kanavassa julkaisemiseen liittyy? Mikä on paras tyyli ja visuaalinen ilme? Lukijat kiinnostuvat tekstistä, kun se on kirjoitettu tavalla, joka kiinnostaa heitä ja jota he ymmärtävät. Moni tutustuu tekstiin ensin silmäillen. Jos vaikutelma on hyvä, hän voi jatkaa lukemista. (Ks. lisää esim. Herniö ym. [toim.] 2021; Lohtaja-Ahonen & Kaihovirta-Rapo 2012.) Jälkitöitä erityisesti somessa ei saa unohtaa – pitää muistaa jakaa, tykätä ja keskustella. Somekirjoituksessasi herätä huomio, herätä tunne, esitä uusi tieto ja kehota toimintaan. (Milla Åman Kyyrö) Kun ohjaa opiskelijaa asiantuntijakirjoittamisessa, ensiarvoista on mielestäni rohkaista tätä ajattelemaan lukijaksi jotakuta muuta kuin vain oppilaitoksen opettajia. Tyyliksi sopii usein ennemmin uutisointi ydinviesti kärkenä kuin tieteellinen dekkarirakenne (ks. Roivas 2021). Esimerkiksi opinnäytetyötä esittelevässä bloggauksessa ei kannata mutkien kautta päätyä kertomaan tuloksestaan vaan nostaa tulos heti otsikkoon ja kirjoituksen ensimmäiseen kappaleeseen. Uskon, että vaikka korkeakouluopinnäytetyön tulee olla tarkasti rajattu eikä sillä tavoitella kertalaakista ratkaisua maailman kaikkiin ongelmiin, monen työn kohdalla onnistunut artikkeli tai bloggaus voi todella antaa lukijalleen uusia ideoita ja sovellettavaa omaan työhönsä. Yhteiskirjoittaminen palkitsee ja vaatii satsausta Tieto kehittyy dialogissa. AMK- ja YAMK-opintojen kypsyysnäytteiden jatkojalostaminen on esimerkiksi kohta, jossa opiskelijoilla ja opettajilla on mahdollisuus päästä dialogiin luontevasti ja antoisasti. Kypsyysnäytteiden perustalta laadittuja yhteiskirjoituksia onkin esim. Metropoliassa tehty jo paljon talon toimitettuihin blogeihin ja mielenkiinto niitä kohtaan lisääntyy. Yksi motivaattori on Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedonkeruu, jossa yhteisbloggaukset kerryttävät julkaisupisteitä julkaisutyyppien kategoriassa ”E1 Yleistajuinen artikkeli, sanomalehtiartikkeli”. Oleellista yhteiskirjoituksissa tästä näkökulmasta on, että molempien osapuolten panos tekstiin on yhtäläinen eli molemmilla on tekstiin aito tekijyys. OKM:n kriteerien mukaan julkaisun tulee perustua tekijän/tekijöiden tutkimus-, kehittämis- ja/tai asiantuntijatyöhön eikä sen sisältöä ole saanut aiemmin julkaista vastaavassa muodossa. Ohjausta liittyy luonnollisesti jo varsinaisen opinnäytetyön kirjoittamiseen, mutta yhteiskirjoitusta katsotaan tästä näkökulmasta kuin puhtaalta pöydältä. On palattava kysymykseen, mitä tekstillä yritetään saada aikaan. Opettaja ei saa olla mukana pelkästään nimellään. Parhaimmillaan kypsyysnäyte ei ole vain opintojen päätepiste vaan ponnahduslauta eteenpäin. Olen nähnyt toimituskunnan jäsenenä Rehablogissa ja Geroblogissa monia bloggauksia, joissa opettaja-ohjaaja on täydentänyt opiskelijan opinnäytetyön antia laajemmalla teoreettisella ja alaan liittyvällä perspektiivillä, mikä on varmasti avannut myös opiskelijalle uusia näkymiä omaan työhönsä. Väitän, että opinnäytetyön jatkojalostaminen tiiviimmäksi asiantuntijatekstiksi auttaa opiskelijaa jäsentämään aihettaan ja tuloksiaan sekä syventämään näkökulmiaan. Välillä opiskelijat ilmaisevat opintojen loppuvaiheessa suurtakin uupumusta eivätkä ole kovin halukkaita ylimääräisiin ponnisteluihin. Esim. Metropoliassa monessa tutkinto-ohjelmassa on hyvänä käytäntönä, että kypsyysnäytteen voi kirjoittaa jo lähtökohtaisesti asiantuntijabloggauksen muotoon, jolloin sen jalostaminen julkaisukelpoiseksi on helpompaa. Myös kirjoittajakumppanuus sinällään vaatii satsausta. Sen ytimessä ovat aito yhteistyö ja keskinäinen arvostus. Ohjaajana rakenna luottamusta ja luo dialogia! Yhteiskirjoittamisen joskus vaativakin prosessi (ks. lisää Korpela & Wallin 2021) muistuttaa, että ammatillinen kirjoittaminen ei ole ensi sijassa itseilmaisua vaan sen tavoitteet ovat laajemmat – esim. jakaminen, aihealueen tunnetuksi tekeminen, suhteiden luominen ja sitouttaminen tai asenteisiin, toimintakulttuureihin ja työtapoihin vaikuttaminen. Onnistunut yhteisteksti on positiivinen imagoasia sekä opettajalle pedagogina että opiskelijalle kehittyvänä asiantuntijana. Yhteiskirjoittamisen voi ajatella kehittävän myös valmiuksia moniäänisten, tasavertaisuuteen perustuvien työkulttuurien luomiseen. Kiinnostavia visioita tarjoaa opiskelijan, opettajan ja lisäksi työelämän edustajan yhteiskirjoittaminen (ks. Vanhanen-Nuutinen ym. 2007). Pedagogisissa kokeiluissa tai hankkeissa opiskelijoilla voi olla tärkeä rooli kokemusasiantuntijana. Kohti hyviä julkaisuja Ei riitä, että olet itse tyytyväinen tekstiisi, lukijankin tulee olla. (Pasi Lankinen) Onnistunut, lukijaa puhutteleva teksti harvemmin syntyy ilman vaivannäköä. Prosessimainen kirjoittaminen on avain laatuun. On osattava ajatella kohderyhmää eli aidosti lukijalähtöisesti. Vaikka kirjoittaminen on hyvin erilaista toimintaa kuin kasvokkaisviestintä, jossa merkityksiä rakennellaan välittömästi yhdessä, ammatillinen kirjoittaminenkin tähtää vuorovaikutukseen. Seuraavat kysymykset voivat auttaa opiskelijaa kohdentamaan tekstinsä onnistuneesti lukijalle: Keneen haluat tekstilläsi vaikuttaa ja miten? Haluatko jakaa tietoa, herättää keskustelua, luoda tai vahvistaa yhteyksiä tai saada lukijan toimimaan tietyllä tavalla? Ajattele jotakuta todellista ihmistä, kun suunnittelet ja laadit tekstiäsi. Miten kirjoitat hänelle? Mitä hyötyä tekstistäsi pitää olla juuri hänelle? Voi myös olla hyödyksi kuvitella, että lukijasi on hieman väsynyt tai ainakin kiireinen. Haravoi tekstiäsi tarkkaan. Mistä voit nipistää pois sanoja tai kokonaisia lauseita? Kirjoitatko oikeasti yhdestä asiasta kerrallaan? Palautetta tekstille on hyvä opetella hankkimaan jo varhaisvaiheessa. Omalle tekstille sokeutuu. Älykäs, itsereflektioon kykenevä kirjoittaja suhtautuu palautteeseen arvostavasti silloinkin, kun se kirpaisee, ja pystyy hyödyntämään sitä kiihkottomasti (ks. lisää esim. Roivas 2022). Suurimpaan tunnekuohuun auttaa hyvin nukuttu yö. Toisaalta, jos on vaikeuksia päästä alkuun, voi ajatella kirjoittavansa ensimmäisen version ihan vaan itselleen. Kun tekstiä on jo olemassa, sitä voi olla helpompi suunnata lukijalle ja viimeistellä. Tunne itsesi, haasta itsesi Kirjoittajina olemme erilaisia. Yksi kehittelee ajatuksiaan pitkälle valmiiksi ja kirjoittaa ne sitten esiin, toinen taas rajaa ja tarkentaa kohdettaan niin, että ei aloittaessaan ehkä vielä tiedä, minne on matkalla. Yksi innostuu palautteesta ja kipuaa sen myötä huimiin tuloksiin. Toinen on vähällä lannistua jo pienistäkin korjauspyynnöistä. Niin opiskelijan kuin tätä ohjaavan opettajan on tärkeä tuntea itsensä kirjoittajana – ja tehdä rohkeitakin kokeiluja. Erityisesti jos oma tekstijälki ei tyydytä, kannattaa muuttaa jotain. Jos aina tekee, kuten on aina tehnyt, saa aina sitä, mitä on ennenkin saanut. Ja loppuun vielä yksi huomio: Kun on oikeasti sanottavaa, kirjoittaminen on heti merkittävästi helpompaa. Kirjoittaja Marianne Roivas on filosofian tohtori, suomen kielen ja viestinnän lehtori, kokenut julkaisujen toimittaja ja tämän vuoden esikoiskirjailija. Lähteet Hermiö, Anna, Merimaa, Maija, Wallin, Riikka, Wegmüller, Marianne & Åman Kyyrö, Milla (toim.) 2021. Hankeviestinnän käsikirja. Metropolia AMK. Korpela, Eveliina & Wallin, Riikka 2021. Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia AMK. Lohtaja-Ahonen, Sirke & Kaihovirta-Rapo, Minna 2012. Tehoa työelämän viestintään. Puhu kuulijalle, kirjoita lukijalle. Helsinki: Alma Talent. Roivas, Marianne 2021. Kirjoita onnistunut asiantuntija-artikkeli! Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia AMK. Roivas, Marianne 2022. Kumppani, ylivääpeli, kapellimestari vai valmentaja? Kuinka toimitat onnistuneesti artikkelikokoelman. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia AMK. Roivas, Marianne & Sirkka, Rousu 2021. Viestintä tiedon ja vuorovaikutuksen solmukohtana. Teoksessa Rousu, Sirkka & Lanne-Eriksson, Minna (toim.): Lähijohtaminen sosiaalialalla. Metropolia AMK. 175–189. Tieteen termipankki. Helsingin yliopisto. Vanhanen-Nuutinen, Liisa, Lumme, Riitta & Helenius, Jaana ym. 2007. Yhteiskirjoittamisen jännitteet ammattikorkeakoulun ja työelämän kehittämishankkeessa. Kever 3.

Kumppani, ylivääpeli, kapellimestari vai valmentaja? Kuinka toimitat onnistuneesti artikkelikokoelman

31.1.2022
Marianne Roivas

Matti Pulkkisen paljon siteeratun määritelmän mukaan romaani on kaikkiruokainen sika, joka sulattaa kaiken, minkä siihen laittaa. Korkeakoulukentällä suosittu artikkelikokoelma on julkaisutyyppi, jonka ruoansulatus on huomattavasti herkempi ja valikoivampi. Julkaisutoiminta korkeakoulukentällä on viime vuosina monipuolistunut tekstijulkaisuista vauhdilla kuvan ja äänen suuntaan, mutta perinteinen artikkelikokoelman lajityyppi pitää yhä pintansa. Laadukkaasti toteutettu tieteellinen tai ammatillinen artikkelikokoelma on edelleen erinomainen keino kertoa esimerkiksi hankkeen tuloksista tai kerätä yhteen muita samaan tematiikkaan liittyviä kirjoituksia. Artikkelikokoelman luonne on kaksinainen: toisaalta sen tulee olla eheä kokonaisuus – entiteetti, jonka lukija sellaisenaan poimii kirjaston hyllystä tai hakee tietokannasta – ja toisaalta jokaisen artikkelin on toimittava omillaan niin, että jos lukija päättää kaiken ahmimisen sijasta poimia luettavakseen vain osan, vaikutelma on järjellinen. Onnistuessaan artikkelikokoelma on monipuolinen, moniääninen ja ajan hermolla oleva julkaisu. Etuna esimerkiksi laajaan tutkimus- tai muuhun raporttiin verrattuna on nopeus: 5–15 sivun artikkelin kirjoittaa – ja lukee – nopeammin kuin satojen sivujen monografian. Toisaalta kirjoittamisen lainalaisuuksiin ja paradokseihin kuuluu, että lyhyt teksti voi olla pitkää vaativampi ja haasteellisempi kirjoittaa, kuten Oscar Wilde (tai ehkä Mark Twain…) hahmotteli kuuluisassa lausahduksessaan: ”Minulla ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyttä kirjettä, joten kirjoitin pitkän.” Mikäli artikkelikokoelma on kehnosti toteutettu, se on sekava kooste tekstejä, jotka tavoitteiltaan ja tyyleiltään tempoilevat eri suuntiin ja sotivat kokonaisuuden sisäistä logiikkaa vastaan. Toimittajat ovat avainasemassa siinä, kumpaan suuntaan tilanne kallistuu. Tekemisen ja sanomisen palo lähtökohdaksi Periaatteessa artikkelikokoelman artikkeli on itsenäinen ”teos”; kirjoittaja omistaa oman tekstinsä ehdoitta ja olisi voinut tarjota sitä julkaistavaksi jonnekin muualle, toiseen kokoelmaan tai esim. lehteen. Käytännössä monet tieteelliset ja asiantuntija-artikkelit toki syntyvät usein nimenomaan jotakin tiettyä artikkelikokoelmaa varten. Tyypillisesti kaikki lähtee liikkeelle ideasta – aiheesta, teemasta, ongelmasta tai ehkä pelkästä sanasta – sekä henkilöstä tai henkilöistä, jotka kokevat paloa ja joista muodostuu artikkelikokoelman toimitus. Jos tällaista paloa ei ole, on todennäköisesti paras istua alas ja miettiä toisenlaista asetelmaa: kirjallisessa työskentelyssä on eniten mieltä silloin, kun on jotakin sanottavaa. Artikkelikokoelman toimittamisen kannalta tämä on jo se alkuhetki, jossa on tärkeää olla tiiviissä yhteydessä mahdollisen tai toivotun kustantajan tai julkaisijan edustajaan. Ovatpa kustantajan julkaisuilleen antamat raamit tiukat tai väljät, on hedelmällistä alusta asti peilata ajatuksia esim. sisällöstä, tyylistä, kohderyhmästä ja julkaisumuodosta. Toimittajat ovat koko prosessin ajan lenkki julkaisijan ja kirjoittajien välillä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019). Laajuudeltaan artikkelikokoelma voi olla melkein mitä tahansa. Maltillinen määrä artikkeleita voi kuitenkin olla sekä toimittajien työn että lukijan kannalta hyvä ratkaisu. Toisaalta kannattaa huomioida, että joku mukaan lupautuneista kirjoittajista saattaa hyytyä matkan varrelle – on helppo innostua hyvästä ideasta mutta välillä vuorokaudesta vain loppuvat tunnit. Jos artikkelien määrä on mittava, toimittajien on hyvä ainakin ensimmäisten versioiden kohdalla harkita kommentointivastuun jakamista. Kuitenkin kaikkien toimittajien tulee olla hyvin sisällä jokaisessa lopullisessa artikkelissa. Tyypillistä on, että toimittajatkin kirjoittavat artikkelikokoelmaansa artikkeleita, mutta se ei ole välttämätöntä. Käytännössä artikkelit saadaan kokoon esim. täsmäpyyntöinä suoraan kirjoittajille, teemojen ja jopa otsikoiden yhteiskehittelynä tai avoimena kirjoittajakutsuna. Elintärkeää on, että kirjoittajat tietävät lupautuessaan mukaan, mitä heiltä odotetaan – joko niin, että heiltä ”tilataan” tietty aihe ja käsittelytapa tai sitten niin, että he saavat tietyn teeman puitteissa valita fokuksensa omista lähtökohdistaan käsin. ”Kokoomateokseksi” nimitetään julkaisua, jossa artikkelikokoelman tapaan on useita kirjoittajia, mutta jossa näiden tekstit muodostavat pikemminkin saman kirjan lukuja kuin erillisiä artikkeleita (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2021). Joskus ero voi olla veteen piirretty. Toimittajan monet roolit Vaikka kokoelmaa valmisteltaisiin yhteiskehittelyn menetelmin laajassa hankeryhmässä, toimittajan tai toimittajien on hyvä ottaa alusta asti rohkea ote kokoelman tuotannosta. Se tarkoittaa erityisesti budjetointia ja aikatauluttamista, julkaisusopimuksista ja -luvista huolehtimista, mahdollisen Creative Commons -lisenssin käytöstä sopimista sekä aikataulun viitoittamista ja pitämistä hyppysissä. Kapellimestarin roolista on hyvä aloittaa, mutta tarvittaessa on syytä pystyä kaivamaan myös ylivääpeli itsestään. Toimittajat myös rakentavat kokoelman juonen ja jännevälin eli käytännössä päättävät artikkelien järjestyksestä. Siinä auttavat esim. seuraavat kysymykset: Mistä artikkelikokoelma lähtee liikkeelle, ja miten se tähtää? Tähän voi ammentaa aristoteelisesta poetiikasta (Aristoteles 1994): hyvässä teoksessa on alku, keskikohta ja loppu. Odotuksenmukaisia sisällöllisiä jäsennyksiä ovat myös esim. ”teoriasta käytäntöön”, ”historiasta nykypäivään” tai ”yleisestä erityiseen” – mutta välillä on hyvä myös yllättää. Tarvitaanko klassiset toimittajien kirjoittamat aloitus- ja lopetusartikkelit, joista ensin mainittu taustoittaa ja toinen summaa? Varoittaa voi liian monesta johdantomaisesta osiosta kokoelman alussa: lukijalle herää helposti vaikutelma käynnistysvaikeuksista ja jankutuksesta. Toisaalta kokoelma ei saa päättyä kesken tai töksähtäen; viimeisellä artikkelilla on suuri lukuarvo, joten sinne ei kannata sijoittaa sitä, jota kirjoittaessa oli kaikkein kamalin kiire. Onko kokoelma syytä jakaa osioihin, ja tarvitaanko osioille nimet tai ainakin numerot? Graafisessa ilmeessä on mahdollista leikitellä väreillä ja välilehdillä, vaikka kyseessä olisi hyvinkin perinteinen tieteellis-ammatillinen kokonaisuus. Mikä on julkaisun nimi? Onko siinä metaforisuutta, jota voi hyödyntää myös mahdollisten osioiden nimissä niin, että tätäkin kautta rakentuu kuva ehjästä kokonaisuudesta? Jos metaforisuutta on, onko kyseessä jotakin oikeasti lisäarvoista vaiko latteista lattein klisee? Jos mahdollista, älä yritä keksiä julkaisun nimeä, kun olet rättiväsynyt. Onko artikkelien ohella tulossa mukaan muitakin elementtejä, esimerkiksi tietolaatikoita, kuvioita, taulukoita tai kertomuksia elävän elämän kokemuksista? Kokonaisuuden harmoniaa hajottaa, jos vain yhdessä artikkelissa on valokuvia tai valtaisa määrä taulukoita. Erityisvaroituksen voi liittää hankevetoisiin julkaisuihin: vaikka hankemapit ja yhteiskehittelyn fläppitaulut olisivat tulleet itselle matkan varrella kovin rakkaiksi, niiden kuvat harvemmin toimivat julkaisuissa, jotka on tarkoitettu omaa ryhmää laajemmalle yleisölle. Millainen ulkoasu julkaisulle halutaan? Tarvitaan kansikuva, yleensä myös takakansiteksti. Käytännössä artikkelien järjestys usein elää aivan käsikirjoituksen työstämisen loppumetreille asti. On myös mahdollista, että kattausta on tarpeen täydentää matkan varrella, jos esim. huomataan jonkin uuden näkökulman vaativan tarttumista tai jokin suunniteltu osuus jää pois. Toimittajien alueeseen kuuluvat myös julkaisun taiton ja mahdollisen painon koordinointi tai esim. verkkosivuisen julkaisun visuaalisen ja teknisen toteutuksen linjaaminen sekä taittovedosten tarkistaminen, mikä voi tarkoittaa useampaa yksityiskohtaista kierrosta. Kehyksen näille antavat luonnollisestikin julkaisija sekä käytössä olevat raha- ja aikavarat. Tiivis yhteydenpito julkaisijaan kannattaa läpi prosessin. Jos jokin julkaisemisprosessiin liittyvä asia tuntuu vieraalta, sitä kannattaa kysyä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin: tyhmiä kysymyksiä ei ole. Myös artikkelikokoelman levityksestä ja sen ilmestymisestä viestimisestä on hyvä sopia julkaisijan kanssa ajoissa. Laatua tekemässä Toimittajien työ on pitkälti sisäistä viestintää kirjoittajajoukon kanssa. Viestinnän on syytä olla selkeää, tarkoituksenmukaista ja täsmällistä. Riittävän tiivis yhteydenpito kannattaa, koska toimittajan viesti kirjoittajan kammioon voi olla kuin valopilkku: vakuutus siitä, että maailma on yhä olemassa ja kiinnostunut kirjoittajan tekemisistä. Aikataulusta on elintärkeä sopia prosessin aluksi. On hyvä varata julkaisuun kaikkiaan ainakin 6–9 kuukautta tai enemmänkin, koska aikaa menee aina hieman enemmän kuin luulisi. Samoin tulee sopia työskentelytavasta. Kirjoittajien kannalta oleellinen on kuvaus siitä, millä tavoin tekstejä kommentoidaan ja työstetään. Harvemmin yksikään artikkeli valmistuu kerralla. Keneltä kirjoittajat siis saavat kommentteja, miten ja milloin? Kommentoivatko kirjoittajat toistensa tekstejä? Miten monta kierrosta kirjoittajien on ylipäätään syytä varautua viipymään tekstiensä parissa? On myös hyvä informoida kirjoittajia mahdollisesta erillisestä kielenhuollosta. Miten se on huomioitava aikataulussa? Missä vaiheessa kirjoittaja näkee artikkelinsa viimeisen kerran ennen julkaisua – hyväksyykö hän esimerkiksi kielenhuolletun version vai pääseekö vielä näkemään artikkelinsa taitettuna? Jos taittovedoksen toimittaa kirjoittajille katsottavaksi, kannattaa myös viestiä selkeästi, että suuria muutoksia ei voi enää tehdä ja vain ilmeiset virheet korjataan. Graafikon työn kustannukset kasvavat, jos kirjoittajat ryhtyvät siinä vaiheessa kirjoittamaan tekstejään osin uudelleen. Toimittajat ovat kirjoittajien kumppaneita mutta parhaimmillaan myös valmentajia, jotka auttavat kirjoittajia tuottamaan paitsi julkaisuun sopivan palasen myös itsessään laadukkaan tekstin. Toimittajat tarvitsevat aikaa työlleen eli artikkelin kirjoittajan kirittämiseen tekstin sisällön, rakenteen ja oletetulle lukijajoukolle sopivan ilmaisutavan näkökulmasta: jos aikaa ei ole, palautetta tulee helposti antaneeksi pelkästä tekstin pintatasosta. On tietysti tärkeää, että pilkut ovat kohdillaan ja sanajärjestykset soljuvat, mutta kaiken kaikkiaan paneutuva lukeminen ja konkreettisten parannusehdotusten antaminen on kovaa työtä, johon ei tule ryhtyä siinä sivussa ja löysin rantein. Ryhtiä työskentelyyn antavat selkeät deadlinet eri versioille ja niistä annettaville kommenteille niin, että myös toimittajat itse pysyvät aikatauluissa. Vaikka prosessiin ei kuuluisi varsinainen kirjoittajakutsu, kirjoittajille on hyvä lähettää ohjeet kirjallisina. Oleellisia asioita ovat erityisesti: Tulevan julkaisun kuvaus – tämä kannattaa muotoilla kirjallisesti, vaikka takana olisi yhteisiä palavereja aiheesta, koska omatkin ajatukset jäsentyvät samalla. Julkaisun oletettu lukijakunta ja tyyli – keitä pidetään julkaisun potentiaalisina lukijoina, ja onko tyyli siten tieteellinen, vapaampi, vahvan kokemuksellinen vai mitä...? Kirjoittamisen alustat – missä tekstejä konkreettisesti tehdään ja miten niitä kommentoidaan? Artikkelin merkkimäärä – yhdelle sivulle sopii yleensä noin 1500–2500 merkkiä sisältäen välilyönnit. Viittaustekniikka – kirjalliset ohjeet esimerkkeineen auttavat kaikkia osapuolia. Muut artikkelin rakenteeseen liittyvät ohjeet – otsikoiden määrä ja hierarkia sekä ja esim. mahdollinen ingressimäinen aloitus eli muutaman virkkeen johdattava osio, joka kertoo jo lyhyesti ydinviestin Kuvien ja taulukoiden käyttö – miten tekijänoikeudet tulee huomioida? Toimittajien on tärkeä vastuuttaa kirjoittajat työstämään itse viitteensä ja lähdeluettelonsa oikeaan muotoon. Toimittajille ja mahdolliselle kielenhuoltajalle voi jäädä pientä hiomista, mutta koko savottaa ei kannata ottaa itselleen, jotta on paremmin aikaa antaa palautetta itse tekstistä. Toimittajat harvemmin pystyvät vetämään varsinaista kirjoittajakoulutusta, mutta jos mukana on kokemattomia kirjoittajia, heitä kannattaa varautua tukemaan sekä isoissa linjoissa että yksityiskohdissa. Kirjoittavatko he esimerkiksi yhteisartikkeleita ja kaipaavat yhteiskirjoittamiseen suuntaviivoja? Tarvitsevatko he ylipäätään vinkkejä asiantuntija-artikkelin kirjoittamiseen? Vältä kompastuskivet Korkeakoulukentällä julkaisutoiminnasta vastaavat usein esim. TKI-palvelut, kirjasto tai viestintäyksikkö, ja julkaisuprotokollaan kuuluu kaikkialla omia kiemuroitaan. Kirjoittajat oman talon ulkopuolelta ovat usein arvokas lisä artikkelikokoelmaan. Heidän kanssaan työskenneltäessä on hyvä pyrkiä herkästi havaitsemaan se, mikä heille näyttäytyy julkaisuprosessissa mahdollisesti uutena ja erilaisena. Myös sopimuskysymykset on syytä käydä ulkopuolisten kirjoittajien kanssa läpi jo varhaisvaiheessa, koska eri organisaatioilla on esim. vastuukysymyksissä omia, tiukkojakin linjanvetojaan. Vahvasti tieteelliseen tai hankeraportointiin tottuneille kirjoittajille voi olla myös tarpeen korostaa myös sitä, että usein ammattikorkeakoulujen julkaisujen lukijat hakevat julkaisuista asiantuntijatietoa, uusia näkökulmia, tuloksia ja toimintatapoja oman työnsä kehittämiseen. Erityisen tarkkana toimittajien tulisi olla ”hankepuheen” kanssa, koska runsas määrä hankkeen tavoitteiden ja toiminnan kuvausta voi jättää alleen varsinaiset ydinviestit, artikkelin varsinaisen annin. Lisäksi se lisää riskiä, että artikkelikokoelma vanhenee nopeasti – hankkeethan tulevat ja usein myös menevät. Jos kokonaisuus on tehty osana hanketta, se on hyvä kertoa toimittajien laatimassa esipuheessa tai johdantoartikkelissa, mutta muuten karsia vahvalla kädellä toisto pois. Jos toimittajat eivät ole tässä tilanteen tasalla, voi käydä niin, että jokainen artikkeli toistaa hankkeen tavoitteen, ajoituksen, toteuttajat, rahoittajat jne. käyttäen jopa samoja hankesuunnitelmasta poimittuja virkkeitä. Tämä on asia, josta kannattaa viestiä kirjoittajille etukäteen mutta varautua myös toimittamaan artikkeleita kokonaisuuden näkökulmasta rohkeasti. Sama asetelma koskee avaintermejä: on hyvä sopia kirjoittajajoukon kanssa etukäteen, että kaikki käyttävät esim. johonkin kehittämisen ulottuvuuteen liittyvästä asiasta samaa terminologiaa, mutta toimittajien tehtävänä on lopulta varmistaa, että kirjoittajat todella ovat tehneet niin. Tekstit ovat prosesseja Lähteminen mukaan artikkelikokoelmaan ja julkaisuprosesseihin tarkoittaa yleensä kirjoittajille oman työnsä asettamista alttiiksi toimittajien kommenteille ja toimittajille taas vastuun ottamista rakentavan palautteen antamisesta. On hyvä pitää mielessä, että taitamattomasti annettu kehuvakin palaute kuullaan helposti negatiivisena, kun taas taitavasti annettu korjaava palaute jää vastaanottajan mieleen plusmerkkisenä (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2014). Tekee mieli väittää, että usein kokeneet kirjoittajat ovat tottuneet tekstien prosessimaiseen kirjoittamiseen ja lukijoiden kommentteihin, jotka ohjaavat heitä tekemään artikkeleihinsa joskus isompiakin muutoksia. He pystyvät erottamaan tekstin ja oman persoonansa ja hahmottavat palautteen oman työn kehittämisen näkökulmasta. He perehtyvät ohjeistukseen ja ymmärtävät, että jokainen teksti kirjoitetaan tietyssä kontekstissa ja systeemissä, tiettyjen pelisääntöjen mukaan. He arvostavat konkreettisia muutosehdotuksia tekstiinsä. Aloittelevat kirjoittajat taas ovat joskus herkempiä ottamaan palautteen kielteisesti vastaan, joskus jopa loukkaantumaan. Jos kirjoittajajoukko on kokematon, asetelmasta on hyvä keskustella etukäteen niin, että kirjoittamiseen liittyvät tunteet tuodaan näkyviksi eikä niitä tarvitse pelätä ja peitellä. Luottamus on tärkeää puolin ja toisin, ja sitä kannattaa vaalia ja vahvistaa koko prosessin ajan. Myös mahdollisissa ristiriitatilanteissa – mikäli toimittajien näkemykset artikkelien työstämisestä eroavat voimakkaasti kirjoittajien näkemyksistä – keskustelu lienee ainoa toimiva keino. Artikkelikokoelma ei ole sooloesitys: ronskisti ilmaistuna artikkelien kohdalla lukevat kirjoittajien nimet, kannessa toimittajien nimet, joten kaikkien on pystyttävä seisomaan oman työnsä takana. Tekstin työstämisen tekniikasta on tärkeä sopia selvästi. Missä tekstejä siis työstetään ja mikä on palautteen tapa – sähköpostiliitetiedostot, pilvipalvelut vai jokin muu? Jos tekstiä liikutellaan ihmisten välillä sähköpostitse, on sovittava tarkkaan, kuka tekee mitä milloinkin – ja muiden on silloin maltettava mielensä. On katastrofi tehokkaan työnteon kannalta, jos kaksi ihmistä työstää koneillaan saman tekstin eri versioita toisistaan tietämättä. Word-ohjelmassa on mahdollista toki vertailla eri tiedostoja ja päästä eteenpäin kohtuullisella vaivalla, mutta helpommalla pääsee, kun ei ajaudu sellaiseen tilanteeseen. Pilvipalveluissa kirjoittamisessa on etunsa mutta myös riskinsä, jos esim. kirjoittaja tai toimittajista joku ryhtyy työstämään omatoimisesti tekstiä vielä sen jälkeen, kun se on periaatteessa lyöty lukkoon ja jopa kielentarkastettu. Kiireisinä päivinä ennen käsikirjoituksen lähettämistä taittoon tällainen on omiaan tuomaan prosessiin kitkaa ja jopa kiristämään hermoja. Hyvä toimittaja on luova ja kykenee kirjoittajien aitoon tukemiseen ja kannustamiseen mutta rohkenee myös linjata. Selkeä marssijärjestys säästää kaikkien työtä ja tukee hyvää lopputulosta. Lähteet Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2014. Palaute kuuluu kaikille. Human Interest. Aristoteles 1994. Runousoppi. Helsinki: Otava. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2021. Tiedekirjan kirjoittajan ohjeet. (pdf) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019. Tieteellisen käsikirjoituksen toimittaminen. (pdf)  Kirjoittaja FT Marianne Roivas, hyvinvointialojen suomen kielen ja viestinnän lehtori Mariannen ensimmäinen oma toimitustyö oli Mikä ero. Kaksikymmentä kirjoitusta yhteiskunnasta, kulttuurista ja sukupuolesta yhdessä Risto Turusen kanssa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003) ja viimeisin Tuettu keikkatyö yhdessä Ulla Vehkaperän ja Riikka Wallinin kanssa (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021).

Kirjoita onnistunut asiantuntija-artikkeli!

1.3.2021
Marianne Roivas

Ammattikorkeakouluyhteisönä olemme sitoutuneet avoimen tieteen julistukseen. Pyrimme osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti ja haluamme vahvistaa tieteellisen ja taiteellisen tutkimuksen tulosten sujuvaa liikkuvuutta ja vaikuttavuutta monella tasolla, paitsi tutkimusraportteina myös esimerkiksi mielipidekirjoituksina, bloggauksina ja erilaisina asiantuntijapuheenvuoroina. Napakka asiantuntija-artikkeli on erinomainen keino saada oma ääni kuuluviin ja viestiä esimerkiksi hankkeen tai muun kehittämistoiminnan oivalluksista ja tuloksista. Tähän kirjoitukseen olen koonnut vinkkejä hyvän artikkelin laatimiseen. Tieteellinen raportointi on useimmille korkeakoulukentällä hyvinkin tuttua. Tieteellisen tekstin perusrakenne on, jos ei kiveen hakattu, niin ainakin vakiintunut (Kniivilä ym. 2017): Ensin nostetaan esiin ilmiömaailma, esitetään kysymys, taustoitetaan ja perustellaan se. Sitten kuvataan tietoperusta sekä tavat, joilla kysymykseen halutaan vastaus. Tulosluvussa kerrotaan vastaukset ja lopuksi niitä tarkastellaan sekä arvioidaan. ”IMRAD”, kuten valtakielellä sanotaan: Introduction, Methods, Results, and Discussion. Kuten Heli Lohi (2016) Lapin ammattikorkeakoulusta on kirjoittanut, tieteellisen tekstin laatimista pidetään vaikeana, mutta asiantuntijalle se on usein helpoin tekstilaji. Haasteita voi nousta, kun oma viesti pitäisikin esittää toisin eli säätää tekstilaji esimerkiksi yleistajuisemmaksi. Tunne laji ja kanava Tekstilaji on sanaton sopimus lukijan, kirjoittajan ja kanavan välillä. Se avaa ainakin väljän odotushorisontin siihen, mitä kirjoitetaan ja miten kirjoitetaan. Asiantuntija-artikkeli voi tarkoittaa eri yhteyksissä hieman erilaisia asioita, joten ensimmäinen askel on tutustua siihen nimenomaiseen julkaisuun, johon oma teksti on menossa. Kannattaa selvittää ainakin nämä: Kenelle julkaisu (lehti, artikkelikokoelma ym.) on suunnattu? Millaista rakennetta toivotaan? Miten laaja tietoperusta halutaan? Millaista tyyliä ja terminologiaa suositaan? Mitä viittaustekniikkaa käytetään? Mikä on tekstin pituusvaatimus? Miten teksti tulee asetella, ja missä muodossa se tulee tallentaa? Tarvitaanko kirjoittajaesittely ja asiasanat? Tuleeko artikkelin oheen kuvioita tai taulukoita, ja jos tulee, miten?  Silläkin uhalla, että kuulostan toivottoman opettajamaiselta, sanon: Älä suhtaudu tähän vaiheeseen välinpitämättömästi. Jos julkaisulla tai julkaisusarjalla on omat kirjoittajan ohjeet, lue ne huolellisesti. Oikeasti. Lue myös kanavassa mahdollisesti jo julkaistuja tekstejä – joskin tee se kriittisesti, koska joukossa voi olla helmiä ja sitten myös vähemmän onnistuneita tapauksia. Esimerkiksi AMK-lehti / UAS Journal ohjeistaa kirjoittajiaan näin: Asiantuntija-artikkeleissa toivotaan, että tekstin rakenne on tieteellistä artikkelia vapaampi. Tekstissä kannattaa käyttää konkreettisia tapausesimerkkejä ja käytännön kuvauksia lukijaa kiinnostavalla tavalla. Asiantuntija-artikkelien teksti (…) menee suoraan asiaan. Tekstiä ei taustoiteta liiaksi jo tutuilla asioilla, esim. mikä ammattikorkeakoulu on, mikä sen tehtävä on tai mitä TKI on. (Lihavointi MR) Erityisesti viimeinen virke kannattaa tallentaa korvan taakse. Varo jankuttamasta itsestäänselvyyksiä. Hankkeissa tehtävien artikkelikokoelmien helmasynti on, että jokainen artikkeli alkaa hankkeen tavoitteen, toiminnan ja vielä hallinnoijan ja rahoittajankin esittelyllä. Artikkelikokoelmissa jokaisen artikkelin toki tulee olla ymmärrettävissä itsenäisesti, mutta liika on liikaa. Kiteytä pääviesti Asiantuntija-artikkelin ei tulisi olla tutkimus- tai hankeraportti pienoiskoossa vaan se kohdentuu selkeään tavoitteeseen. Tätä tavoitetta voi tarkentaa miettimällä seuraavia näkökulma: Mitä haluat saada aikaan tekstilläsi? Mitä lukijassa pitäisi tapahtua, mitä hänen pitäisi ajatella tai jopa tehdä? Mikä on tekstin tuottama lisäarvo lukijalle? Tämä tavoite on tärkeä tehdä itselleen selväksi kirjoitusprosessin alussa. Yleensä kirjoittaminen muuttuu helpommaksi, kun tietää, mitä haluaa sanoa. Ydinviesti kannattaa kiteyttää 1–3 virkkeeseen. Hahmota ensin aiheesi, juo kuppi kahvia ja piirtele vaikkapa yksinkertainen miellekartta; käytä aikaa tavoitteen miettimiseen. Varo eksyttämästä lukijaa – ja myös itseäsi – liian monilla pyrkimyksillä (Lankinen & Roivas n.d.). Ydinviestin kiteyttäminen on kuin kahden kauppa. Oma sanomisen halu on ehdottoman tärkeä lähtökohta, mutta lisäksi oleellinen on lukijan näkökulma. Mieti, mitä ammatillisia työkaluja, tietoja, kokemuksia tai muuta tärkeää voit antaa lukijallesi. Miten voit auttaa häntä ymmärtämään toimintaympäristöään ja sen muutoksia? Mitä käytännöllistä hyötyä lukijalle voi olla tekstistäsi? Joskus auttaa, että ajattelee tekstinsä lukijaksi jonkun todellisen henkilön tai ainakin selkeän kohderyhmän. Pohdi näitä kysymyksiä: Mitä esimerkiksi muut oman alasi ammattilaiset voivat saada tekstistäsi? Vai kirjoitatko toisen alan edustajille, jolloin joudut olemaan erityisen tarkkana termivalintojen kanssa?  Mikä aiheessasi kiinnostaa lukijoita ja auttaa heitä kehittämään omaa työskentelyään?  Mikä tekstissäsi on uutta?  Mihin ajankohtaiseen asiaan se liittyy?  Mitä haluat saavuttaa keskustelunavauksellasi? Miten voit soveltaa ja hyödyntää sitä omassa työssäsi? (Ks. Roivas & Karjalainen 2013: 183.) Valitse rakenne ja hio otsikoita Tieteelliset raportit kirjoitetaan yleensä dekkarijuonen tyyliin niin, että vasta tekstin loppupuolella selviää, ”kuka murhasi hovimestarin”. Asiantuntija-artikkelissasi sen sijaan kannattaa mennä suoraan oivallukseen ja sen merkitykseen – tarinallisuudessa on toki puolensa, mutta pitkä kronologinen kertomus siitä, miten oivallus syntyi, ei houkuttele kiireistä lukijaa (Lankinen & Roivas n.d.). Voit ajatella suorastaan uutisoivaa otetta. Mikäli hovimestarin verta on löytynyt kartanonherran käsistä, sen toteaminen kuuluu jo otsikkoon ja mahdolliseen ingressiin. Lopuksi taas on usein hyvä palata siihen, mistä lähdettiin liikkeelle. Onnistunut lopetus kiteyttää tekstin sanoman, mutta ei suoranaisesti enää selittele, ratkaise tai opeta (Lankinen & Roivas n.d.). Kirjoititpa melkein mitä tahansa, varmista aina, että tekstilläsi on klassiseen tapaan alku, käsittelyosa ja lopetus. Luo jännitettä tuomalla esille käsittelemäsi asian ajankohtaisuutta, uutuutta ja yllätyksellisyyttä – ja erityisesti uudenlaisia näkökulmia ja tuoreita tekemisen tapoja. Älä säästele väliotsikoita. Ne luovat jäsennyksen, näyttävät juonenkuljetuksen ja siirtävät lukijaa tekstissä hallitusti eteenpäin. Tarkkaile kieliasua Periaatteessa on mahdollista ajatella, että tekstillä on erikseen muoto ja sisältö. Mutta jos lukija kompastuu toistuvasti kieliteknisiin virheisiin, yhdyssanaongelmiin ja välimerkkipuutteisiin, myös tekstin asiantuntija-arvo väistämättä laskee. Tarkista siis huolellisesti tekstisi kieliasua ja hae siihen tarvittaessa apua lähipiiristä tai esimerkiksi Kielitoimiston ohjepankista. Kannattaa muutenkin opetella pyytämään tekstiinsä palautetta – jo työstövaiheessa. Tyypillinen kömmähdys kokeneidenkin kirjoittajien teksteissä liittyy epäjohdonmukaisesti kirjoitettuihin nimiin tai vaihtelevaan terminologiaan. Jos kirjoitat artikkelissasi esimerkiksi hankkeesi nimen kolmella eri tavalla, horjutat jalansijaa, jonka lukija yrittää saada tekstissäsi. Valitse tyyli tietoisesti Asiantuntija tietää usein ”liikaa”. Tekstilajina asiantuntija-artikkeli asettaa monelle kirjoittajalle kiperän haasteen, kun sanottavaa olisi rutkasti enemmän kuin merkkimäärä sallii. Saatat joutua tekemään tekstissäsi yleistyksiä, mutta tee ne tietoisesti. Vältä lukijan aliarvioimista – oleta lukija mieluummin hieman tietäväisemmäksi kuin kovin tietämättömäksi. (Roivas & Karjalainen 2013: 184.) Kun AMK-opiskelijat tutustuvat tieteelliseen kirjoittamiseen opintojensa alussa, moni pohtii, miten luovaa ja omaperäistä kirjoittaminen saa opinnoissa olla. Saako ylipäätään olla omia ajatuksia? Saa ja pitää olla. Asiantuntija-artikkelissakaan tarkoitus ei ole vain referoida lähteitä nöyrästi. Toinen puoli asiasta on kuitenkin se, että jos teksti lipsahtaa pelkkään pidäkkeettömään itseilmaisuun ja satunnaisten mielipiteiden esittämiseen, vaarana ovat ammatillisuuden hukkaaminen ja kolaus uskottavuudelle. Hyvä asiantuntijateksti on vakuuttavaa ja luotettavaa ja silti rohkeaa, mielellään jopa iloista. Aiemman tieteellisen ja ammatillisen tiedon kanssa tulee olla hyvä keskusteluyhteys, ja viittaustekniikan on toimittava. Samalla kirjoittajan kiinnostus ja jopa intohimo aihettaan kohtaan saavat näkyä rohkeana sanomisen haluna ja eloisana kielenä. Oman alan perinteet ja arvostukset on toki hyvä huomioida ilmaisutavassa. On kuitenkin sangen vaikea uskoa, että millään alalla oikeasti arvostettaisiin vaikkapa asiantuntijakielen tyypillisiä oireita, kuten kapulakieltä, ylipitkiä virkkeitä ja ylipäätään hämärää ja kankeaa ilmaisutapaa.  Lue lopuksi seuraava kankeahko lause: Aiheen tiimoilta on suunniteltu ja toteutettu kehittämistä Metropolia Ammattikorkeakoulun toimesta asiakkaiden saaman hyödyn varmistamiseksi. Miten sinä kirjoittaisit lauseen sujuvammin? Kirjoittaja FT Marianne Roivas on suomen kielen ja viestinnän lehtori, joka on työskennellyt pitkään Metropolian julkaisutoiminnan parissa erilaisissa rooleissa. Marianne on toimittanut, kustannustoimittanut ja kielenhuoltanut julkaisuja monialaisesti ja toimii kuntoutuksen hyviin käytänteisiin keskittyvän Rehablogin päätoimittajana sekä vanhustyön Geroblogin toimituskunnassa. Mariannen oma tutkimustyö on kirjallisuustieteen alalta, ja vapaan toimittajan ja valokuvaajan työkokemusta hänellä on yli pari vuosikymmentä. Mariannen motto on: “Tekstit tekevät meistä osaltaan sellaisia kuin olemme.” Lähteet Kniivilä, Sonja, Lindblom-Ylänne, Sari & Mäntynen, Anne 2017. Tiede ja teksti. Helsinki: Gaudeamus. Lankinen, Pasi & Roivas, Marianne n.d. Kohti Aatosta. Ideoita inspiroivaan kirjoittamiseen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisutoimikunnan materiaalia. Roivas, Marianne & Karjalainen, Anna Liisa 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita.

Mikä ihmeen CC-lisenssi? OSA I: Perusteet

25.11.2019

Oletko joskus törmännyt tällaiseen tunnukseen tai tekstiin: ”Tämä teos on lisensoitu Creative Commons 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä”? CC-tunnus ja teksti kertovat kansainvälisestä Creative Commons -lisenssijärjestelmästä, jolla minkä tahansa teoksen tekijä voi helposti jakaa omiin teoksiinsa käyttöoikeuksia kenelle tahansa, ilman että alkuperäisen tekijän ja teoksen jatkokäyttäjän tarvitsee olla erikseen yhteydessä toisiinsa. Creative Commons -lisenssi, tuttavallisemmin CC, on siis erittäin hyödyllinen, niin teoksen tekijälle kuin käyttäjällekin. Lisenssillä voi lisensoida lähes kaikkea laidasta laitaan - taiteesta oppimateriaaleihin - ja siksi sen tunteminen on erittäin hyödyllistä myös korkeakoulutoimijoille. Lisenssimerkkiin voit törmätä muun muassa kirjassa, valokuvassa, koulutusmateriaalissa tai vaikkapa verkkosivuilla. Oman kokemukseni mukaan CC-lisenssimerkintä kuitenkin tunnistetaan korkeakoulumaailmassa työskentelevien parissa edelleen harvoin, sitä käytetään vähän tai sitä ei osata käyttää oikein. Tämä teksti on osa kaksiosaista blogipostausten sarjaa. Tässä ensimmäisessä osassa esittelen pähkinänkuoressa, mistä lisenssoinnissa on kyse ja mitä kannattaa huomioida lisenssiä käytettäessä. Loppuun olen koonnut oman työkokemukseni kautta syntyneet kätevät muistilistat alkuperäisten teosten tekijöille ja lisensoitujen teosten käyttäjille. Toisessa, myöhemmin ilmestyvässä blogisarjan osassa pohdin, miten lisenssijärjestelmä koskettaa korkeakoulujen arkea. CC-lisenssi pähkinänkuoressa Kuvitellaan tilanne: henkilö on kirjoittanut blogiinsa artikkelin ja löytää verkossa surffatessaan siihen erinomaisen valokuvan, jota tahtoisi blogissa käyttää. Koska valokuva on tekijänoikeuslain alainen teos, hän ei voi käyttää kuvaa ilman alkuperäisen tekijän lupaa. Tällöin kuvan käyttö mahdollistuu ainoastaan, jos blogin kirjoittaja on yhteydessä valokuvaajaan ja he sopivat kuvan käyttöoikeuksista. Tämä on usein hidasta ja hankalaa, estäen hyvien, yleishyödyllisten asioiden leviämistä. Useissa tapauksissa myös kuvan ottajan yhteystietojen löytäminen voi olla vaikeaa. CC-lisenssi poistaa tämän ongelman. Jos kuvan ottaja on merkinnyt kuvaansa joko CC-lisenssin kuvatunnuksen, CC-lisenssin kuvaustekstin tai molemmat (ks. blogin alussa), on valokuvaaja sillä kertonut, millä ehdoin kuvaa saa käyttää uusissa yhteyksissä tai vaikkapa muokata ilman hänen lupaansa. Näin bloggaajan ei tarvitse olla lainkaan yhteydessä kuvan tekijään, vaan hän voi suoraan käyttää kuvaa - kunhan kunnioittaa tekijän valitseman lisenssin ehtoja. Mitä vapauksia lisenssi antaa? CC-lisenssi koostuu neljästä elementistä, joita voi yhdistellä keskenään teoksen alkuperäisen tekijän itse haluamalla tavalla. Vaihtoehdoista valitsemalla tekijä määrittää esimerkiksi sen, voiko teosta käyttää kaupallisesti, kuinka sitä saa muokata ja millaisin ehdoin se tulee lisensoida, jos sitä jatkokäytetään. Elementit, joista tekijä valitsee käyttöönsä sopivimmat ovat: BY = Nimeä: Teoksen jatkokäyttäjän on mainittava lähde asianmukaisesti, tarjottava linkki lisenssiin sekä merkittävä, mikäli hän on tehnyt teokseen muutoksia. NC = EiKaupallinen: Teoksen jatkokäyttäjä ei saa käyttää aineistoa kaupallisiin tarkoituksiin. SA = JaaSamoin: Teosta saa käyttää, mutta se on jaettava aina eteenpäin täysin samalla CC-lisenssillä kuin alkuperäinenkin teos. Näin jatkokäyttäjä ei voi esimerkiksi omaan remiksattuun teokseensa asettaa jotakin toista, erilaista CC-lisenssiä. ND = EiMuutoksia: Teoksen jatkokäyttäjä ei saa tehdä teokseen mitään muutoksia, vaan se on jaettava eteenpäin sellaisenaan (mutta jakaminen on sallittua). 1 Lisensseihin liittyy edellä mainittua tarkempia lisätietoja, joihin kannattaa perehtyä yllä olevien linkkien kautta ennen niiden hyödyntämistä teosten tekijänä tai jatkokäyttäjänä. Koska lisenssin voi rakennella omanlaisekseen näistä elementeistä, CC-lisenssillä varustettua teosta jatkokäytettäessä on tarkistettava, mitkä kirjainyhdistelmät CC-lisenssiin on merkitty, jotta jatkokäyttäjälle valkenevat juuri sille teokselle sallitut tavat hyödyntää teosta olematta erikseen yhteydessä tekijään. Neljän elementin lisäksi käytössä on ns. CC0-lisenssi (Public Domain), joka antaa täydet oikeudet jatkokäyttää teosta ilman mitään rajoitteita (edes alkuperäisen tekijän nimeä ei siis tällöin tarvitse välttämättä mainita)1. Itse kuitenkin suosittelen hyvänä nyrkkisääntönä mainitsemaan alkuperäisen lähteen aina ja kunnioittamaan siten tekijän työtä. Tällöin myös lisensoidun teoksen käyttäjänä olet turvallisemmilla vesillä, kun alkuperäislähteesi on löydettävissä. Alkuperäisten lähteiden mainitseminen on myös palvelus sinun teoksesi käyttäjälle, joka (toivottavasti) valistuneena kuluttajana arvioi saamansa tiedon oikeellisuutta ja alkuperää kriittisin silmälasein. On hyvä huomata, että lisenssi on eri asia kuin tekijänoikeus. Tekijänoikeutta ei lisenssillä voi poistaa: tekijänoikeuslain mukaan se syntyy aina automaattisesti tekijälle2, mutta lisenssillä tekijä voi jakaa käyttöoikeuksia oman tekijänoikeutensa alaiseen teokseen. Eri maissa on erilaiset lait, mutta CC-lisenssi on pätevä kaikkialla maailmassa ja siten sitä on periaatteessa turvallista käyttää, vaikka ei jokaisen maan lakia tarkasti tuntisikaan. Muistilistat tekijälle ja käyttäjälle Alle olen koonnut avuksesi kaksi muistilistaa. Ensimmäinen on tarkoitettu sinulle alkuperäisteoksen tekijänä ja toinen toisen henkilön tekemän CC-lisensoidun teoksen jatkokäyttäjänä. Muistilista - näin lisensoin oman teokseni: Kun lisensoit oman teoksesi, pohdi ainakin seuraavia asioita: 1. Päätä laajuus! Pohdi, missä laajuudessa teostasi voidaan jakaa, muokata ja hyödyntää sinun tietämättäsi. Tämä määrittää sen, millaisen lisenssin tulet valitsemaan. Hyvä apuväline tähän on oheinen vuokaavio3 tai sähköinen lisenssivalitsin https://creativecommons.fi/valitse/ Selvitä myös työnantajasi määrittämät sisäiset periaatteet CC-lisenssin käyttöön, ennen kuin lisensoit työsi puitteissa tekemiäsi teoksia. 2. Ajattele kokonaisuutta, kaikki sisältö lisensoituu! Jos kirjoitat esimerkiksi korkeakoulun kehittämishankkeessa kirjan tai teet vaikka oppimateriaalipaketin ja päätät CC-lisensoida sen, on tärkeää huomioida, että silloin CC-lisenssin alaista on kaikki materiaali, jota kirjasi sisältää. Siis myös mahdollisesti siellä olevien vierailevien kirjoittajien tekstit, valokuvaajan ottamat kuvat tai vaikkapa graafikon tekemä kuvitus. Tällöin sinulla tulee olla kaikilta tekijöiltä lupa CC-lisensointiin, sillä heidän teoksensa lisensoituvat siinä samalla kun lisensoit oman kirjasi. Periaatteessa teoksessa voi ilmoittaa tiettyjen osien rajautuvan lisenssin ulkopuolelle, mutta käytännössä tämä on usein hankalaa käyttäjän näkökulmasta. Jos olet teoksessasi käyttänyt jonkun toisen CC-lisensoimia teoksia, kuten vaikkapa valokuvia, sinun tulee kunnioittaa hänen valitsemaansa lisenssiä. Siis näin: jos käytät kuvaa, jonka CC-lisenssi määrittelee jakamaan kuvan aina samalla lisenssillä eteenpäin (SA), et saa käyttää kirjassasi kuvaa, mikäli haluat itse lisensoida omasi vaikkapa CC0 eli täysin vapaaseen käyttöön. 3. Kunnioita yksityisyyttä! Jos liität teokseen vaikkapa valokuvia, olethan muistanut pyytää luvan myös niissä esiintyviltä henkilöiltä kuvien käyttöön? Kenenkään kuvaa ei saa julkaista ilman lupaa: ei CC-lisensoidussa, eikä käyttöoikeuksiltaan rajatummissakaan teoksissa. Varsinkin jos CC-lisensoit vapaasti, voivat kuvat levitä joskus hyvinkin laajalti. 4. Lisensoi ja julkaise! Kun olet päätynyt oikeaan lisenssiin ja saanut kaikilta osapuolilta sen käyttöön hyväksynnän, on itse lisensoiminen helppoa: lisäät vain lisenssin tekstin (ja halutessasi myös tunnuskuvan) teoksesi yhteyteen näkyvälle paikalle. Verkkosivulle lisenssin voi lisätä koodina.1 Kurkista täältä tarkemmat ohjeet lisenssin lisäämiseen! Muistilista lisensoidun teoksen käyttämiseen: Kun käytät jonkun toisen lisensoimaa teosta omassa uudessa teoksessasi, muista seuraavat asiat: 1. Kunnioita lisenssiä! Kunnioita aina tekijän valitsemaa lisenssiä. Perehdy sen ehtoihin ja toimi niiden mukaan. Eli jos esimerkiksi kaupallinen käyttö on kielletty lisenssissä (NC), älä painata esimerkiksi valokuvasta myytäviä postikortteja. Muista myös tarkistaa työnantajasi suhtautuminen CC-lisensoitujen teosten käyttöön. 2. Kunnioita alkuperäistä tekijää! Valtaosa CC-lisensseistä edellyttää alkuperäisen tekijän ja lähdelinkin mainitsemista. Muista tehdä se! Mainitse myös, jos olet tehnyt muutoksia teokseen. 3. Tarkista lähde! Tarkista aina, että otat CC-lisensoidun teoksen käyttöösi luotettavasta lähteestä. Verkkoon on periaatteessa kenen tahansa mahdollista ladata toisten tekemää materiaalia ja lisätä niihin CC-lisenssin tunnusteksti omissa nimissään. Viime kädessä myös kuvaa jatkokäyttänyt kantaa vastuuta asiasta. Ja sitten vain lisensoimaan! CC-lisenssin käyttö on periaatteessa helppoa, mutta olennaista on ymmärtää sen sisältö ja merkitys. Muista myös käydä lävitse miten teidän organisaatiossanne voi käyttää CC-lisensoituja aineistoja tai miten voit itse CC-lisensoida aineistoja. Organisaatiokohtaisesti käytänteet vaihtelevat ja niitä tulee kunnioittaa. Ja sen jälkeen, ei muuta kuin avoimuus kunniaan, tekijöitä kunnioittaen! Linkkivinkit: Näillä sivustoilla saat konkreettisia neuvoja, kun joku mietityttää tai aihe kiinnostaa enemmän:  Aalto-yliopiston tuottama ImagOA-opas avoimesta tieteestä ja kuvien käytöstä  CreativeCommons.fi-verkkosivusto, jossa perusasiaa lisensoinnista sekä valmiit lisenssivalitsimet  Maarit Koskela Metropolian kirjastosta kirjoittaa blogissaan hauskalla ja informatiivisella tavalla sallituista kuvien käyttötavoista verkkojulkaisuissa Lähteet: 1 CreativeCommons.fi. 2019. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: https://creativecommons.fi/ 2 Tekijänoikeuslaki 1961/404. Annettu Helsingissä 1.9.1961. Saatavilla sähköisesti osoitteessa https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404 3 Toikkanen Tarmo, 2014. CC-lisenssin valintaprosessi. CC0. Saatavilla sähköisesti osoitteesta https://creativecommons.fi/wp-content/uploads/sites/24/2010/06/Creative-Commons-lisenssin-valintaprosessi.pdf