Kriittisestä ajattelusta on muodostunut monella tavoin keskeinen tekijä informaatiokylläisessä maailmassa. Relevantin tiedon seulominen ja jäsentely ovat merkittäviä menestystekijöitä elämässä yleisesti, mutta erityisesti työelämässä. Yritykset ja organisaatiot etsivät kiivaasti ihmisiä, jotka hallitsevat tämän metataidon, kyvyn päätellä itsenäisesti, muodostaa perusteltuja käsityksiä syy-seuraussuhteista ja luoda uusia, ennalta arvaamattomia yhteyksiä ilmiöiden välillä.

Kriittiseen ajatteluun kohdistuu maailmanlaajuisesti kasvava kysyntä, mutta koulutuksessa ei ole suinkaan selvää, kuinka tätä keskeistä metataitoa tulisi harjoittaa esimerkiksi osana ammattikorkeakoulun pedagogiaa. Henkilökohtainen tyytymättömyyteni tarjoamaani perinteiseen suorituskeskeiseen opetukseen sai minut vuosikymmen sitten pohtimaan vaihtoehtoisia menetelmiä, joilla olisi pysyvämpi ja vaikuttavampi merkitys oppijan ammatillisella taipaleella.

OnePage-menetelmä on kokonaisvaltaista oppimista

Olen soveltanut kehittämääni OnePage-menetelmää nyt 9 vuoden ajan ammattikorkeakoulussa. Menetelmän on läpikäynyt yli 5000 opiskelijaa niin liiketalouden, kulttuurin, kuin sosiaali- ja terveystoimen aloilla. Menetelmää on sovellettu sekä kandidaatti- että maisteritasoilla, niin suomalaisten kuin kansainvälisten opiskelijoiden parissa. Kaikki menetelmän läpikäyneet opiskelijat ovat raportoineet sen vaikutuksista oppimiseensa sekä heidän käsityksiinsä oppimisesta.

Vaikka OnePage-menetelmän oppiminen ja soveltaminen ensimmäisellä kerralla on työlästä ja vaatii paneutumista, toteaa lähestulkoon jokainen opiskelija kurssin käytyään sen muuttaneen pysyvästi sekä heidän opiskelutekniikoitaan että erityisesti käsityksiään oppimisesta itsessään.

Keskeinen syy tämän menetelmän vaikuttavuuteen on, että se muuttaa oppimisen kohteena olevat ilmiöt kokemukselliseksi tiedoksi. Niin kauan kuin käsittelemme oppimisen kohteena olevaa tietoa meistä itsestämme irrallisina ja ulkopuolisina tekijöinä, tieto ei kiinnity meihin kovin erityisellä tavalla. OnePage on kokonaisvaltainen pedagoginen menetelmä, joka johdattaa harjoittajan käynnistämään kognitiivisia prosesseja, joita ilman kriittistä ajattelua ei voida ylipäätään tuottaa. Menetelmän avulla oppija työstää ajattelun kohteena olevia ilmiöitä ja peilaa niitä henkilökohtaista käsitystään vasten. Prosessi käynnistää juuri niin syviä ja merkityksellisiä tiedonkäsittelyprosesseja, kuin mihin kullakin oppijalla on sillä hetkellä mahdollisuuksia ja kykyjä.

Tällainen oppimisprosessi ei jätä ketään kylmäksi, sillä me olemme kukin omana persoonana kokonaisuudessamme tämän kaiken keskiössä. Käsiteltävä tieto jalostuu kognitiivisissa prosesseissamme kokemukselliseksi tiedoksi, joka pysyy meidän käytössämme elämämme taipaleella, ja jonka voimme ottaa käyttöön tarvittaessa ennalta arvaamattomissa yhteyksissä.

Menetelmä on hioutunut ajan kuluessa tuhansien opiskelijoiden tarjoamien näkökulmien avulla ja se sisältää lukuisia yksityiskohtia, joilla kullakin on oma toiminnallinen merkityksensä ja hyötynsä tavoitteen saavuttamisessa.

Mistä lisää tietoa OnePage -menetelmästä?

Olen pyrkinyt esittämään menetelmän keskeisiä ominaisuuksia artikkelissani, jossa kuvaan myös sen syntyvaiheita sekä pohdin menetelmän tulevaisuutta ammattikorkeakoulussa. Kotisivullani on lisäksi ladattavissa menetelmää koskeva ohjeistus sekä suomen että englannin kielillä. Alla linkit sekä artikkeliin että kotisivulleni:

Kaisla, Jukka (2019) OnePage-menetelmä kriittiseen ajatteluun. Pedagogisen menetelmän alkutaival ammattikorkeakoulussa 2011-2019. https://jukkakaisla.fi/OnePage-alkutaival.pdf

Lisätietoa ja OnePage-ohjeistus suomeksi ja englanniksi löytyvät kotisivulta: https://jukkakaisla.fi

Kirjoittaja:

Jukka Kaisla, psykologisen taloustieteen tohtori, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu

”Mielenkiinnolla seurasimme opiskelijoiden suurta motivaatiota haastetta kohtaan ja olimme jopa hämmästyneitä innovaatioiden korkeasta tasosta. Saimme loistavia ideoita, joista saamme hyviä alkuja tulevaisuuden palvelujen muovaamiselle. Tulevaisuuden liikkuvuuden ratkaisut selkeästi kiinnostavat opiskelijoita.”
Patrick Holm, Head of New Ventures, VEHO.

Mistä MINNO-oppimiskonseptissa on oikein kyse ja miltä käytännössä tuntuu olla osana MINNO-prosessia? 

Jokainen Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelija suorittaa opintojensa yhteydessä 10 opintopisteen laajuiset innovaatioprojektiopinnot. Innovaatioprojekteja on toteutettu jo yli kymmenen vuoden ajan ja vuosien myötä niiden parhaat toimintamallit sekä pedagogiikka ovat kehittyneet toimivaksi kokonaisuudeksi. Innovaatioprojektin pääsääntöiseksi toteutustavaksi on kehitetty monialainen MINNO-konsepti, joka palvelee niin opiskelijaa, opettajaa kuin työelämääkin.

MINNO tuo yhteen, kehittää ja opettaa

MINNO-konsepti on periaatteessa hyvin yksinkertainen: lähtökohtana on yrityksen antama haaste, johon monialainen opiskelijaryhmä etsii ratkaisua, opettajan tukiessa ryhmän toimintaa.

Innovaatioprojekteille ominaista on, että ne tehdään yhdessä työelämän, yritysten ja muiden organisaatioiden kanssa. Projektien aiheet, haasteet, ovat aitoja ongelmia, joihin halutaan jokin uusi ratkaisu. Siten myös yrityksiltä edellytetään sitoutumista projektiin. Pelkän passiivisen tuloksien odottelun sijaan yrityksen tulee osallistua projektin toteuttamiseen, esimerkiksi kommunikoimalla ohjaavien opettajien ja opiskelijatiimin kanssa, jolloin se samalla voi ohjata tiimin työtä toivottuun suuntaan. (ks. esim. Hero 2017 ja Hero 2018.)

Yrityksiä ja organisaatioita MINNO palvelee kytkemällä yhteen opetuksen ja TKI-toiminnan. Uusien ja ennakkoluulottomien ratkaisujen kautta MINNO muodostaa monissa tapauksissa perustan myös syvemmälle ja jatkuvammalle tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyölle. Innovaatioprojektit ovatkin osa Metropolian alueellista vaikuttavuutta ja työelämäyhteistyötä.

MINNO-projektit ovat monialaisia. Se tarkoittaa, että projektihaasteen ympärille pyritään kokoamaan mahdollisimman monesta eri tutkinnosta oleva opiskelijaryhmä, joka ohjatusti tarkastelee annettua haastetta ja koettaa löytää siihen uuden, omaperäisen ja joskus epätavallisenkin ratkaisun. Tämä myös erottaa MINNO-projektit tavanomaisista tilausprojekteista, joissa ennakoidut tulokset ovat monasti etukäteen selvillä.

Opiskelijoille MINNO mahdollistaa projektityöskentelyn ohjatussa, monialaisessa kehittämisympäristössä, jossa tiimin jäsenet eivät välttämättä ole toisilleen entuudestaan tuttuja. MINNO-projektissa opiskelijat voivat harjoitella hanketoimintaa, innovointia ja luovaa ongelmanratkaisua matalalla riskillä, mutta kuitenkin todellisen haasteen parissa.

Opettajille MINNO-projektit tarjoavat mahdollisuuden ylläpitää ja kehittää osaamistaan ajankohtaisista työelämän kysymyksistä ja hyödyntää saatua tietoa opetuksessaan. Projektit tarjoavat opettajille myös mahdollisuuden työskennellä monialaisissa verkostoissa (ks. esim. Mikkonen, Heikkanen, Kainulainen, 2017).

Kokemuksia ohjaajan näkökulmasta

Mitä MINNO sitten ihan käytännössä on? Miltä se tuntuu? Millaista on olla opettajan roolissa kun työtehtävänä ei ole perinteinen opettaminen vaan pikemminkin fasilitoiva työote?

Alla tämän postauksen toisen kirjoittajan, Hanna Rantavuoren kirjaamia kokemuksia MINNO-ohjaajana toimimisesta ja MINNO-projektien pedagogisista lähtökohdista:

Olin mukana MINNO-opinnoissa ohjaajana tänä syksynä ensimmäistä kertaa. Tavoitteena oli ottaa haltuun innovaatioprojekti yhtä aikaa opiskelijoiden kanssa, samalla ohjaten heitä parhaalla mahdollisella tavalla.  Eli opettaja oppimassa ja ihmettelemässä avoimin mielin, uuden haasteen edessä kuten opiskelijatkin. Yksi parhaita puolia ”metropolialaisena” olemisessa on, että pääsee kehittymään ja oppimaan uutta itsestään uusien haasteiden kautta. Mikä voisikaan olla motivoivampaa?

Ohjaajan tärkeä rooli

Ohjaajalla on projektin aloituksessa ryhmäytymisen onnistumisen näkökulmasta erittäin tärkeä rooli. MINNO-opinnoissa opiskelijat ovat uuden äärellä: monialaisessa työryhmässä, ennestään tuntemattomien toisten opiskelijoiden kanssa. Kaiken lisäksi ryhmän tulisi olla mahdollisimman itseohjautuva ja esimerkiksi määritellä keskinäiset roolinsa. Ohjaajan tehtävänä on tukea ryhmää tässä prosessissa.

Innovaatioprojektien lopputuloksia tarkasteltaessa onkin huomattu, että hyvin ryhmäytyneet ryhmät yltävät yleensä parempiin lopputuloksiin ja heillä on vähemmän sisäisiä ristiriitoja prosessin aikana. Ryhmäytymisen, vastuunjaon ja ryhmän säännöt tekee viime kädessä ryhmä itse, mutta ohjaava opettaja voi fasilitoida ryhmäytymistä. Ryhmäytymisessä ei kannata kiirehtiä, vaan varata hyvin aikaa. (Mikkonen, 2017.)

Ryhmäytymisen avuksi rohkaisin opiskelijoita sanoittamaan omaa osaamistaan ja aiempia onnistumisia toisilleen, mikä usein koetaan hyvinkin vaikeaksi. Kannustin myös pohtimaan mahdollisia menneisyydestä seuraavia rooleja tähän hetkeen ja tässä ryhmässä toimimiseen. Kuka ottaa projektipäällikön viitan ylleen kerta toisensa jälkeen? Kuka kokee, että omat ajatukset eivät ole niin merkityksellisiä ja jättäytyy sivuun vahvempien äänien tieltä? Voisiko tämä projekti antaa mahdollisuuden toimia uudella tavalla? Mitä voisin ja haluaisin oppia itsestäni tämän projektin aikana? Pystyvyyden tunne motivoi kaikkea oppimista ja sitä voi vahvistaa esimerkiksi sanoittamalla onnistumisen kokemuksia, tekemällä niitä näkyväksi. Mitä minä osaan jo? (ks. esim. Karihtala 2019.)

Yhteistyön merkitys

Ohjaamani MINNO-projektin haasteena oli: ”Mikä tai mitkä palvelut saisivat ihmiset luopumaan yksityisautoilusta?”. Sitä lähti pohtimaan 24 opiskelijaa yhteensä 14 eri koulutusohjelmasta. MINNO-opintojen tärkeä tavoite, monialaisuus, toteutuikin tässä projektissa erinomaisesti. Lähes koko sosiaali- ja terveysalan opiskelijakaarti oli edustettuna ja lisämaustetta toivat muutama kulttuurituottajaopiskelija. Osa opiskelijoista oli aluksi hieman hämillään aihepiiristä ja he kokivat epävarmuutta omasta osaamisestaan: Mitä annettavaa heillä voisi olla tähän aiheeseen, miksi tätä haastetta eivät pohdi autoinsinööriopiskelijat?

Yksi MINNO-konseptin salaisuus on kuitenkin juuri eri alojen sekoittaminen, sillä heterogeeninen, eri aloita muodostuva ja toisilleen tuntematon tiimi tuottaa usein parhaiten innovatiivisia ratkaisuja ja toimintatapoja, sillä vuorovaikutus erilaisten ja uusien ihmisten kanssa pakottaa pois omalta mukavuusalueelta ja tutuista käytänteistä (Vehkaperä 2013).

VEHO:n yhteistyökumppania Patrick Holmia jälleen lainaten: ”Te olette itse oman liikkumisenne asiantuntijoita, me toivomme saavamme aivan uusia näkökulmia ja olemme tyytyväisiä, että juuri te olette täällä.” Näitä toivottuja näkökulmia ja ideoita VEHO sai jopa viidessä eri muodossa: tulevaisuuden työpaikkakyyditykset, VEHO-hitch liftaussovellus, bonuspistejärjestelmä vihreistä valinnoista, yksityisautojen vertaisvuokraussovellus sekä näkökulmia ja vinkkejä VEHO:n instagramin käyttöön.

VEHO oli ensimmäistä kertaa mukana työelämäkumppanina ja he haluavat ehdottomasti jatkaa yhteistyötä Metropolian kanssa, mistä kiitos kuuluu meidän erittäin taitaville opiskelijoillemme! Opiskelijat antoivat yhteistyökumppanille palautetta aktiivisesta läsnäolosta ohjaustilanteissa, mikä motivoi opiskelijoita projektin aikana.

Oppimisprosessista

Ohjaajana olen vähintäänkin yhtä vaikuttunut opiskelijoiden töiden laadusta kuin yhteistyökumppanimme. Ajoittain haaste tuntui opiskelijoiden silmin suurelta ja oma osaaminen pieneltä. Kävimme keskustelua siitä, miten epävarmuuden tunteiden sietäminen kuuluu tähän prosessiin ja oppimiseen nyt ja tulevaisuudessa. Prosessi kaikkine vaiheinensa on oppimisen kannalta vähintäänkin yhtä merkittävä kuin lopputulos.

Pedagogisessa mielessä ohjaajan tehtävänä MINNO-prosessissa on luoda turvallisuuden tunnetta ja olla saatavilla ja varmistaa, että projektit etenevät jokainen omassa tahdissaan (ks. esim. Ahlstrand & Rahmel 2018). Valmiita vastauksia ei kuulukaan ohjaajalla olla jokaiseen asiaan, vaan opiskelijat löytävät vastauksia myös työskennellessään yhdessä ja tavoitteena on, että he kokevat osaamisen ja pystyvyyden tunteen vahvistumista prosessin aikana. Anita Ahlstrand on kuvannut blogikirjoituksessaan erinomaisesti ohjaajan roolia ja palautteen merkitystä (Ahlstrand 2019).

Perinteisestä opettamisen mallista poiketen innovaatiopedagogiikassa korostuu opettajan rooli coachina tai ohjaajana, joka antaa ryhmän toimia itsenäisesti ja kontrolloida omaa oppimisprosessiaan. Hän on läsnä ja rinnallakulkijana, mutta ei dominoi oppimistilanteita. (ks. esim. Alanko, 2017.)

Oman itsetuntemuksen vahvistuminen erilaisissa ohjaustilanteissa tekee ohjaajana toimimisesta erittäin palkitsevaa. Palkitsevaa on etenkin sen tunnistaminen, ettei kaikkea voi eikä tarvitse osata, jotta voi olla tukena opiskelijoille ja mahdollistaa opiskelijoiden loistamisen ryhmän jäseninä.

Lue lisää

Minno-konseptia on kehitetty Metropolian oppimistoiminnan osana ja sitä on myös soveltaen hyödynnetty erilaisissa kehittämishankkeissa esimerkiksi oppilaitosten välisenä yhteisenä innovaatioprojektina toteuttaen. MINNOn taustasta ja erilaisista kokeiluista voit lukea lisää muun muassa näiden julkaisujen sivuilta:

• Harra Toini & Järvinen Juha. 2018. Innovaatiopolkupilotti : Toimintamalli innovaatio- ja yrittäjyysosaamisen vahvistamiseksi korkeakoulun TKI-toiminnassa
  
• Hero, Laura-Maija (toim.) 2018. Minnotalkoot – toimintatutkimus moniasteisesta ja monialaisesta innovaatiopedagogiikasta
  
• Hero, Laura-Maija. 2018. Superteam tournament : A pedagogical innovation activity system
  
• Järvinen Juha. 2019. Monialaisuuden voima. Blogikirjoitus.
• Mikkonen Salla & Ala-Nikkola Elina (toim.) 2017. CoINNO – Palvelukehittämisellä sykettä vapaa-aikasektorille.
• Spokes Pamela & Vuorio Tiina. 2018. 10 Days 100 Challenges : Handbook
  
• Vehkaperä Ulla, Pirilä Kaarina & Roivas Marianne (toim.) Innostu ja innovoi. Käsikirja innovaatio-opintoihin.
• Vuorio Tiina. 2018. 10 DAYS 100 CHALLENGES – syväsukellusta tulevaisuuden työelämätaitoihin. Blogikirjoitus.

Kirjoittajat:

Hanna Rantavuori työskentelee lehtorina Metropolian fysioterapian koulutusohjelmassa, koulutukseltaan hän on fysioterapian opettaja (TtM) ja fysioterapeutti (AMK). Hannalle kehollisuuteen, liikkumiseen, ohjaamiseen ja oppimiseen liittyvät aihepiirit ovat sydäntä lähellä. Vapaa-aikana Hanna tanssii, harrastaa pilatesta ja luonnossa liikkumista, sekä nauttii hyvästä ruuasta ja uppoutuu kirjojen maailmaan villasukat jalassa kaiken touhottamisen ja liikkeessä pysymisen vastapainoksi.

Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lähteet:

Ahlstrand, Anita. 2019. Sammakoita vai suitsutuksia – palautteen merkitys oppimisessa. Blogikirjoitus. Metropolia Ammattikorkeakoulun blogit. Saatavilla osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2019/10/24/sammakoita-vai-suitsutuksia-palautteen-merkitys-oppimiselle/

Ahlstrand, Anita & Rahmel Päivi. 2018. Ohjaaja ja ryhmä auttavat oppimaan. Blogikirjoitus. Metropolia Ammattikorkeakoulun blogit. Saatavilla osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/tikissa/2018/10/09/ohjaaja-ja-ryhma-auttavat-oppimaan/

Alanko, Maria. 2017.  Innovaatiopedagogiikka osana opettajuutta. Teoksessa Mikkonen Salla & Ala-Nikkola Elina (toim.) 2017. CoINNO – Palvelukehittämisellä sykettä vapaa-aikasektorille. Saatavilla osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-026-7

Hero, Laura-Maija. 2017. Yritys innovaatiohaasteen antajana. Artikkeli teoksessa Mikkonen Salla & Ala-Nikkola Elina (toim.) CoINNO. Palvelukehittämisellä sykettä vapaa-ajan sektorille. Saatavilla osoitteessa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/TK/Julkaisut/pdf/2017_Mikkonen_Ala-Nikkola_CoInno_ERILLISJULKAISU.pdf

Hero, Laura-Maija. 2018. Yrityksen rooli innovaatioprojektissa. Artikkeli teoksessa Hero, Laura-Maija (toim.) 2018. Minnotalkoot – toimintatutkimus moniasteisesta ja monialaisesta innovaatiopedagogiikasta. Saatavilla osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-059-5

Karihtala, Tiina. 2019. Ohjattu pienryhmätoiminta tukee ammatillista kasvua. Blogikirjoitus. Metropolia Ammattikorkeakoulun blogit. Saatavilla osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/hiilta-ja-timanttia/2019/01/21/ohjattu-pienryhmatoiminta-tukee-ammatillista-kasvua/

Mikkonen, Salla. 2017. Eväitä innovaatioprojektin onnistumiseen. Teoksessa Mikkonen Salla & Ala-Nikkola Elina (toim.) 2017. CoINNO – Palvelukehittämisellä sykettä vapaa-aikasektorille. Saatavilla osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-026-7

Mikkonen, Salla, Heikkanen Sakariina & Kainulainen, Kimmo. 2017. CoINNO-hankkeen tuottamat innovaatioalustat. Teoksessa Mikkonen Salla & Ala-Nikkola Elina (toim.) 2017. CoINNO – Palvelukehittämisellä sykettä vapaa-aikasektorille. Saatavilla osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-026-7

Vehkaperä, Ulla. 2013. Innovatiivinen tiimi. Teoksessa Vehkaperä Ulla, Pirilä Kaarina & Roivas Marianne (toim.) Innostu ja innovoi. Käsikirja innovaatio-opintoihin. Saatavilla osoitteessa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/TK/Julkaisut/pdf/2013_vehkapera_pirila_roivas_Innostu_ja_innovoi_OIVA.pdf

Suomalaisen tapahtuma- ja esitysteknisen alan toteutukset tarjoavat wow-efektejä. Esitystekniikan ammattilaiset luovat immersion teatteriin, visualisoivat vaikka mäkimontun ja saavat siellä esiintyvän artistin soundaamaan tai messutapahtuman metamorfoitua esitystekniikan keinoin kansainväliseksi start-up-ilmiöksi marraskuisessa Helsingissä. Ala voi syystä olla ylpeä toteutuksistaan.

Wuppiwup ja ei syytä huoleen? Eipäs, sillä tuoreen selvityksen mukaan alan osaamisesta tulisi olla huolissaan.

Metropolia Ammattikorkeakoulun StageRight-hanke toteutti syyskuussa kyselyn, joka selvitti esitys-, teatteri- ja tapahtumatekniikka-alan osaamisvajeita ja koulutustarpeita. Kyselyn keskeinen tulos¹ oli, että esitysteknisellä alalla työskentelevien koulutustaso on alhainen. Kyselyn 310 vastaajasta 63 %:lla on perus- tai toisen asteen koulutus ja kaikista vastaajista vain 32 %:lla hankittu koulutus vastasi täysin työtehtävää. Alalla vallitsee laaja koulutus- ja osaamisvaje eikä alalla ole riittävästi koulutettua työvoimaa.

Koulutuksen kehittäminen vaatii rakenteiden tarkastelua

Esitys-, teatteri- ja tapahtumatekniikka-ala on kaikessa hiljaisuudessa ja näkymättömistä noussut värivaloin, ämyrein ja pyroteknisin pommein näkyväksi osaksi yhteiskuntaa. Hiljaisia olisivat poliitikkojen vappupuheet, huonosti näkyisivät esiintyvät taiteilijat pimeässä ja Kansalaistorin sijaan huuhkajia tapaisi vain metsässä. Esitysteknikot mustissa huppareissaan jättäytyvät tarkoituksella varjoihin yleisön ja esiintyjien nauttiessa wow-efekteistä.

Huppareiden määrästä tai alan kokoluokasta ei ole olemassa koko alan kattavaa yhtenäistä tilastotietoa. Ala kytkeytyy ns. luovaan talouteen joko suoraan (mm. teatteri ja tanssi) tai luovasta osaamisesta ja luovista aloista lähtevän liiketoiminnan (esim. tapahtumat, festivaalit, matkailu- ja ravintola-ala) mahdollistajana. Luovan talouden on arvioitu tuottavan 3,6 % Suomen bruttokansantuotteesta (Creative Finland²). Alan merkittävyydestä antavat osviittaa myös esimerkiksi erilaiset tapahtumien vaikuttavuutta arvioivat selvitykset. Esimerkiksi messu- tai tapahtumatalojen aluetaloudelliset vaikutukset mitataan yhteensä sadoissa miljoonissa euroissa (ks. esim. Messukeskus³, Tampereen messut⁴ tai Tampere-talo⁵). Kokous- ja tapahtumatoimialan liikevaihto vuonna 2018 oli lähes 300 miljoonaa euroa (MaRa ry⁶).

Perinteisesti esitystekninen työ on opittu töitä tekemällä. Itse oppimiseen sisältyy mörkö: kun opit on hankittu, on ollut turvallista käpertyä omaan osaamiseensa ja poteroitua. Tähän mestari-kisälli -malliin ei ole aina ollut vaihtoehtoa, sillä alan koulutus on Suomessa nuorta: esimerkiksi Suomen ainoa esitys- ja teatteritekniikan tutkinto-ohjelma⁷, on vasta 11-vuotias. Ammattikorkeakoulun lisäksi alaa voi opiskella vaihtelevissa toisen asteen koulutuksissa eri puolilla Suomea.

Ala digitalisoitui ajat sitten, keikoilla pärjää vain uusimmilla laitteilla tai softilla ja kahden vuoden takainen Suomen suurin TV tarjoaa wow-efektin sijaan vain antikliimaksin festareiden interaktiivisten lediscreenien rinnalla. Alan jatkuva kasvu, teknologinen nopea kehitys ja kansainvälisesti muuttuvat tuotantomallit asettavat alan henkilöstölle, tuotannon suunnittelulle sekä johtamiselle uusia vaatimuksia, ja alan koulutuksen tulee olla alan kehityksen kärjessä. Alan täydennyskoulutus ei nykyisellään pysty vastaamaan nopeasti muuttuviin työelämän osaamistarpeisiin ilman merkittäviä kehittämistoimenpiteitä. Keikkoja jää myös tekemättä, koska alalla ei ole tarpeeksi työvoimaa eikä uusia osaajia. Alan täydennyskoulutustarve on siksi akuutti.

Ammattikorkeakoulutasoisen koulutuksen resursointi ontuu. Esimerkiksi Metropolian esitys- ja teatteritekniikan tutkinto-ohjelman medianomikoulutus (AMK) on rahoituksellisesti sijoitettu halvimpaan alakohtaiseen tutkintokertoimen ryhmään (kerroin 1), vaikka alan koulutus on kustannuksiltaan arvokkaimmasta päästä ja ryhmäkoot pieniä. Vertailuksi kaikki muut esittävän taiteen ja -toiminnan tutkinnot on sijoitettu alakohtaiseen ryhmään 3 (kerroin 3). Wow.

Alan erityispiirteet täydennyskoulutuksen haasteena

Esitysteknisen alan ammattilaiset työskentelevät usein keskenään erilaisissa työskentely-ympäristöissä. Tapahtumatekniikka, teatteri tai AV-asennus poikkeavat toimintaympäristöinä hyvinkin paljon toisistaan, vaikka henkilöiden ammattinimikkeet ja koulutustaustat olisivatkin samat. Alalla työskentelevät ihmiset myös liikkuvat työmarkkina-asemasta toiseen tai useissa työnteon muodoissa, ja usein nämä erilaiset työnteon muodot sulautuvat yhteen erilaisin työsopimuksin eri työnantajien kanssa. Friikkuna toimiminen on arkipäivää.

Täydennyskoulutusta jo alalla toimiville järjestävän kouluttajan kannalta esitys- teatteri- ja tapahtumatekninen ala on erityisen haastava muun muassa alan erityisten työskentelyaikojen vuoksi. Teatterialan työehtosopimukset sisältävät näytäntötyötä tekevien osalta kuusipäiväisen työviikon ja kaksiosaisen päivän. No, koulutetaan sitten kesällä? Ei onnistu, koska festarisesonki.

Nämä alan erityispiirteet tuovat koulutuksien järjestäjille haasteita erityisesti perinteisissä lähiopetusmalleissa. Suurin este koulutukseen osallistumiselle onkin työaikataulujen sovittaminen opiskeluun: 60 % kaikista StageRight-kyselyn vastaajista mainitsi tämän esteeksi koulutukseen osallistumiselle. Ironisesti työ, johon henkilö tarvitsisi koulutusta, onkin suurin este koulutukselle.

Jatkuva oppiminen vaatii joustavia koulutusmalleja

Opetushallituksen Oppimisen ennakointifoorumin⁸ näkemyksen mukaan 2020-luvulla on tarpeen toteuttaa jatkuvan oppimisen reformi, jossa tutkintoperusteinen oppiminen on vain yksi osa osaamisen kehittämistä. Keskeinen väite on, että tulevaisuudessa koulutukselta vaaditaan uudenlaista joustavuutta.Korkeakoulujen lisä- ja täydennyskoulutusta tulee laajentaa modulaaristen täsmäkoulutusten suuntaan. Kaiken kaikkiaan erilaisten räätälöityjen opintokokonaisuuksien tarve tulevaisuudessa kasvaa.

StageRight-kyselyn vastaajien näkemykset tulevaisuuden koulutuksesta ovat Oppimisen ennakointifoorumin kanssa saman suuntaisia. Näiden näkemysten mukaan koulutuksen tulisi olla kohdennettavissa henkilön yksilöllisiin tarpeisiin työuran kaikissa vaiheissa. Koulutukseen osallistuminen pitäisi olla mahdollista sovittaa vaihteleviin työaikoihin tai kiireisiin työpäiviin ja koulutusta tulisi olla saatavilla asuinpaikasta ja ajankohdasta riippumatta.

Jotta show voi jatkua, tarvitaan jatkuvaa kouluttautumista ja osaamistason kehittämistä.

StageRight-hankkeen tavoitteena on luoda alalle toimiva täydennyskoulutusmalli, joka tarjoaa alan osaajille mahdollisuuden kehittää osaamistaan opiskelemalla joustavasti työn ohessa. Koulutuksilla halutaan lisätä esitystekniikan alalla työskentelevien mahdollisuuksia osallistua elinikäiseen oppimiseen.

Vaikka StageRight-kyselyn mukaan alalla on koulutusvaje, kyselyn vastaajista 89 % piti kuitenkin koulutusta tärkeänä. Vastauksena alan osaamisvajeeseen StageRight-hanke aloittaa tammikuussa 2020 kaksi esitystekniikan korkeakouludiplomikoulutusta. Koulutusten tavoitteena on tarjota osallistujille päivitystä uusiin työn tuomiin haasteisiin, kuten projektinhallintaan, turvallisuusstandardeihin, uusien teknologioiden osaamiseen sekä valmiuksia esimiestyöhön ja johtamiseen. Koulutus on kaikille avointa, eikä siihen ole pohjakoulutus- tai tutkintovaatimuksia. 60 opintopisteen laajuisen opintokokonaisuuden voi suorittaa noin 1-1,5 vuodessa. Korkeakouludiplomin opinnot on mahdollista myöhemmin lukea osaksi 240 opintopisteen laajuisia esitystekniikan medianomi (AMK) -tutkintokoulutuksia.

StageRight-hanke

StageRight on Metropolia Ammattikorkeakoulun toteuttama esitystekniikka-alan täydennyskoulutusta kehittävä hanke. StageRight-hanke alkoi kesäkuussa 2019 ja päättyy alkuvuodesta 2021. Hanke on saanut rahoitusta Euroopan sosiaalirahastolta.

Oikeaa osaamista stagella? StageRight-koulutustarvekyselyn tulokset. Raportti on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-185-1.

Esitystekniikan korkeakouludiplomien haku on auki 6.12.2019 saakka. Lisätiedot Esitystekniikkaosaajan ja Esitystekniikka-asiantuntijan korkeakouludiplomeista StageRight-hankkeen nettisivuilta https://stageright.metropolia.fi/toiminta/koulutukset

 

Kirjoittajat:

Kirjoittajat ovat Metropolia Ammattikorkeakoulun StageRight-hankkeen henkilökuntaa.

Tero Aalto on hankkeen projektipäällikkö ja freelancer valo- ja erikoistehostesuunnittelija. Hän on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri ja opettaja. Hänellä on kokemusta tapahtumista ja teatterissa yli 300 eri tuotannosta.

Kiika Sarpola työskentelee StageRight-hankkeen projektikoordinaattorina. Hän on koulutukseltaan kulttuurituottaja (AMK) sekä tradenomi, ja hän on toiminut monipuolisissa tapahtumia, koulutusta, viestintää ja kehittämistyötä sisältävissä tehtävissä kulttuurialalla.

Lähteet:

¹ Aalto, Tero & Sarpola, Kiika. Oikeaa osaamista stagella? StageRight-koulutustarvekyselyn tulokset. 2019. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Helsinki. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-185-1.

²Luovat alat Suomessa -infografiikka. Creative Finland 2019. Haettu 22.11.2019. https://f57118bd-d10f-4608-9eae-d7cc1cc6a53d.filesusr.com/ugd/f34ae3_73580a79d5574e44839175036e715229.pdf?index=true

³Messukeskuksen talousvaikutus Helsingin seudulle 282 miljoonaa euroa. Helsingin Messukeskuksen lehdistötiedote 12.2.2019. Haettu 22.11.2019. https://messukeskus.com/press-release/messukeskuksen-talousvaikutus-helsingin-seudulle-282-miljoonaa-euroa/

⁴Messut ja tapahtumat toivat 91,1 miljoonaa euroa tuloa Tampereelle. Tampereen Messut -konsernin tiedote 13.12.2018. Haettu 22.11.2019. https://visittampere.fi/ajankohtaista/messut-ja-tapahtumat-toivat-911-miljoonaa-euroa-tuloa-tampereelle/

⁵Tampere-talo toi 47 miljoonaa euroa tuloa Tampereelle. Tampere-talon tiedote 19.12.2018. Haettu 22.11.2019. https://tampere-talo.fi/ajankohtaista/talousvaikutus-2017/

⁶Tapahtuma- ja kokousmyynnistä uutta tietoa – tilaisuudet ja osallistujamäärät vahvassa kasvussa. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n tiedote 2.7.2019. Haettu 22.11.2019. https://www.mara.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2019/tapahtuma-ja-kokousmyynnista-uutta-tietoa-tilaisuudet-ja-osallistujamaarat-vahvassa-kasvussa.html?p13=2

⁷Esitys- ja teatteritekniikan tutkinto-ohjelma. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Haettu 27.11.2019. https://www.metropolia.fi/haku/koulutustarjonta-nuoret-kulttuuri/esitys-ja-teatteritekniikka/

⁸Osaaminen 2035. Osaamisen ennakointifoorumin ensimmäisiä ennakointituloksia. 2019. Opetushallitus. https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/osaaminen-2035