Digipedagogiikka – poikkeustilasta uuteen normaaliin

Digitaalisuus on levinnyt laajasti eri tahoille yhteiskunnassamme ja näin ollen se on asettunut luonnolliseksi osaksi ihmisten päivittäistä toimintaa. Samalla se on noussut yhä merkityksellisempään rooliin yksilön arkipäivästä selviytymistä arvioitaessa. Käytössä on lukematon määrä laitteita, sovelluksia ja digitaalisia toimintaympäristöjä, joiden välityksellä meille tarjotaan monipuolisesti palveluja sekä työ-, että henkilökohtaisten virallisten asioiden hoitamiseen. Ajankohtaista on se, että valtaosalle ihmisistä myös vapaa-aika kotona ja harrastustoiminta linkittyvät tiiviisti teknologian tuomiin mahdollisuuksiin.

Viimeistään nyt, alkaneella 2020-luvulla, voisi odottaa verkko-opetuksen ja -opiskelun lyöneen itsensä läpi, kaikkien osapuolten hyväksymäksi, ammattikorkeakoulun ainutlaatuiseksi ja innovatiiviseksi oppimistoiminnan areenaksi. Lisäksi viime kuukausien poikkeustilanteesta johtuvat fyysisten kohtaamisten rajoitukset ovat nostaneet oppimista tukevat opettajan pedagogiset tiedot ja taidot aivan uuteen arvoon.

Jo vuosia on koulutusorganisaatioissa, sen kaikilla tasoilla ja kaikissa ikäryhmissä, ollut kehittämistoiminnan keskiössä oppimistoiminnan digitalisoiminen. Teknologian soveltamisen tarkoituksena on vapauttaa perinteiset oppimisympäristöt avoimiksi ja samalla vapauttaa opettaja perinteisestä uuden tiedon lähde -roolista ohjaajaksi ja vierellä kulkijaksi. Opettajalla on edelleen sisältötiedon ja pedagogisen asiantuntijuuden hallinnan vastuu, oppimisprosessin ohjaajan ja koordinoimisen ohella, mutta päävastuu oppimisesta jää opiskelijalle itselleen. Tämän kehityskulun myötä myös meiltä, ammattikorkeakoulun opettajilta, odotetaan digitaalisten menetelmien ja ratkaisujen laaja-alaista hallintaa, tai vähintäänkin aitoa kiinnostusta oman osaamisen kehittämiseen sillä alueella.

Oma kiinnostukseni digipedagogiikkaan liittyy 15 vuoden takaiseen verkko-opiskeluun. Suoritin silloin Jyväskylän yliopistossa aikuiskasvatus- ja terveystieteen aineopintoja verkko-opintoina, asuessani perheeni kanssa Pietarissa. Olen soveltanut ja hyödyntänyt pian kahdeksan vuotta, ammattikorkeakoulun opettajauran ajan, monipuolisesti digipedagogiikkaa omassa opetuksessa ja siten jatkumona ylläpitänyt sekä kiinnostusta että uuden oppimisen tarvetta. Tämän kokemuksen perusteella puolustan vahvasti digitaalista oppimista ja oman kokemukseni valossa korostan suunnittelun ja toteutuksen tiettyjä vaiheita laadukkaan oppimisen takeina. 

Digipedagogiikan vahva näyttö

Verkko-opetus ja siinä hyödynnettävien menetelmien vaikuttavuuden arviointi ollut jo vuosikymmeniä monitieteisen kiinnostuksen kohteena, jota vahvistaa runsas kotimainen ja kansainvälinen tutkimusnäyttö. Tein pistokokeen ja sain tietoportaali haussa kymmenen vuoden rajauksella ja hakutermillä:”digital pedagogical” seuraavat osumat: 2765 vertaisarvioitua artikkelia, 3022 e-artikkelia, 257 konferenssijulkaisua, 185 sanomalehtiartikkelia ja 54 kirjaa. Verkkopedagogiikan syväluotaava kehittyminen on näiden näytön määrää osoittavien lukujen valossa todennettavissa, ja vaikuttavan oppimisen kriteerit ovat näiden pohjalta määriteltävissä. 

Mahdollisuus rajattomaan opiskelijalähtöisyyteen

Perinteisiin menetelmiin verrattuna digipedagogiikassa hyödynnetään riippumattoman opiskelu ajan ja paikan lisäksi muita, esimerkiksi sosiaalisen median väyliä, opiskelijoiden yhteisöllistä oppimista tukevina ratkaisuina. Opiskelijalähtöisyys vahvistuu osallistamalla opiskelijat aktiiviseen rooliin tiedon rakentamisessa. Avoin vuorovaikutus, jossa opiskelija sitoutuu oman ajattelun näkyväksi tuomiseen ja, jossa yhdessä etsitään ratkaisuja aiemmin opittua ja uutta tietoa hyödyntämällä, on vastavuoroista oppimista ja opettamista, joka edesauttaa yhteistä tiedon muodostamista (Korhonen 2008).

Seuraavat neljä hyvin suunniteltua osa-aluetta muodostavat vaikuttavan digipedagogiikan perustan, jossa ovat opettajan rooli, virtuaalinen läsnäolo ja osallistuminen tasapainossa.  Opettajan aktiivinen ryhmäkoheesion ja opiskelijoiden keskinäisen dialogin tukeminen sekä toiminnan koordinointi vahvistavat läsnäolon merkitystä. Nämä edesauttavat opiskelijan itseohjautuvaa opiskelua sekä opiskelijaryhmien yhteisöllistä ja yhteistoiminnallista oppimista, jota opiskelijan motivoituminen ja mielekkään opiskelun kokemus vauhdittavat (Vuopala 2013).

1. Pedagogisen käsikirjoituksen, skriptin merkitys opiskelijalähtöisen verkko-opiskelun näkökulmasta on se, että se määrittelee tarkasti oppimistavoitteiden mukaisen sisältö ja aikataulu vaiheistuksen oppimisprosessissa. Skriptissä metrorata-kartan omaisesti kuvatut etapit ja työskentelyvaiheet ohjaavat opiskelijaa etenemään määrätietoisesti päätepysäkille.
2. Ongelmalähtöisessä oppimisprosessissa aktivoidaan opiskelijan aito kiinnostus ratkaistavana olevaan todellisuuspohjaiseen ongelmaan. Oppimisprosessi etenee opettajajohtoisen asiapitoisen orientaation jälkeen opiskelijan itsenäinen työskentelyn ja ohjatun yhteisen tiimityöskentelyn vuorotteluna. Tehtäväohjattu tiedon tuottaminen rakennetaan yhteisölliseksi prosessiksi opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen avulla. Tätä edeltää itsenäinen ja yhteinen tiedonhankinta, tiedon sisäistäminen ja reflektointi. Tiimikeskuseluissa opiskelijalähtöisyyttä tuetaan mahdollisuudella ryhmän kesken määrittää tärkeimmät teemat (Portimojärvi, Kärnä & Vuoskoski 2008).
3. Tarkoitukseen soveltuvan teknologian monipuolinen hyödyntäminen sekä oppimisprosessin vaiheittainen eteneminen sekä vahva ohjaaminen ovat tae opiskelijan omaehtoiselle työskentelylle ja yhteisöllisen oppimisprosessin muodostumiselle. Digitaalisten menetelmien valinnassa, sekä ohjauksessa onnistuminen ovat paljolti opettajan omasta osaamisesta ja kiinnostuksesta riippuva tekijä. Verkko-opintojen aloitus on merkityksellinen ja se vaikuttaa opiskelijoiden motivoitumiseen, sitoutumiseen sekä vastuunottooon. 

• • Oppimisprosessin skriptin selkeä kuvaaminen on erityisen tärkeää ja siihen soveltuvat hyvin digitaaliset aloitussivut tai ilmoitustaulut (esim. Padlet). Samoin perinteisen verkko-oppimisympäristön Moodlen oikea-aikainen esittely, jonne oppimisprosessin vaiheistuksen lisäksi sijoitetaan teemakohtaiset materiaalit tehtävineen. Nämä molemmat tukevat opiskelijalähtöisyyttä. 
  • Käänteinen luokkahuone (flipped classroom) -menetelmällä opiskelijat aktivoidaan perehtymään johonkin teeman sisältöön jo ennen orientaatiota. 
  • Verkko-orientaation (Adobe Connect, Microsoft Teams, Zoom) jälkeen alkaa verkko-opettajan ohjauksen kannalta oppimisprosessin vaativin vaihe. Kiinnostusta herättävän orientaation jälkeen seuraavat laadukkaan oppimisen ratkaisevat etapit.
  • Opiskelijan itsenäinen ja ryhmälähtöinen tiedonhaku on uuden tietoperustan luomista. Sopivan tiedon valinta ja sen yhteistoiminnallinen jakaminen sekä jokaisen oppimista syventävä reflektointi, joko keskustelualueilla tai kirjoittaen. Sellaisina toimivat erinomaisesti sosiaalisen median menetelmät, niistä yleisimpiä ovat blogit ja wikit  (Portimojärvi, Kärnä & Vuoskoski 2008, Pönkä 2017). 
  • Sosiaalisen median vahva juurtuminen osaksi lähes koko elämän vaikutuspiiriä hyödyntää oppimisprosessia opiskelijoiden blogikirjoitusten muodossa. Toteutuksien blogit toimivat opiskelijan oman oppimisen ohella yhteistoiminnallisen tai yhteisöllisen oppimisen ympäristöinä. Ne sopivat erinomaisesti korvaamaan perinteisen oppimispäiväkirjan, tai joissakin tilanteissa jopa tentin. 
  • Blogien kirjoittaminen kiinnostaa opiskelijoita menetelmällisesti ylläpitämällä motivaatiota ja tukemalla mielekästä oppimista. Niiden välityksellä myös verkko-ohjaaja pystyy hyvin seuraamaan opiskelijoiden analyyttistä pohdintaa sekä tiedon rakentumista. Dialogi ohjaajan ja opiskelijan välillä voi tapahtua myös blogeihin vastaamalla. Vuorovaikutuksen ohella samalla levitetään toisille oppijoille edistyneiden opiskelijoiden perusteltuja kannanottoja ja mielenkiintoisia näkökulmia. Tämä vaihe oppimisprosessissa vauhdittaa sekä kannustaa muitakin tavoitteelliseen työskentelyyn. 
  • Blogien ja wikien lisäksi voi opetuksessa hyvin hyödyntää mm. pikaviestipalveluja, käsitekarttasovelluksia, työskentelyä aktivoivia palveluja ja kyselytyökaluja. Opetuskäyttöön soveltuvia sosiaalisen median vaihtoehtoja on paljon, mutta niiden vaiheittainen ja kriittisesti valikoitu käyttö on järkevää. Ohjaajan aktiivisella tuella ylläpidetään opiskelijoiden pitkäjänteinen motivaatio ja sitoutuminen omaehtoiseen opiskeluun. 

4. Palaute, arviointi ja kehittäminen ovat vaikuttavan oppimisen ja tulevaisuussuuntautuneen opettajan osaamisen ja asiantuntijuuden taustoittajat. Jatkuva palaute tukee yksittäistä opiskelijaa sekä pienryhmää itseohjautuvaan työskentelyyn ja edesauttaa pitkäjänteistä sitoutumista työskentelyyn. 

Myös toiseen suuntaan toteutuva palaute, opiskelijalta opettajalle, ja sen kriittinen arviointi, edesauttaa digitaalisen opetuksen jatkuvaa kehittämistä ja uudistamista. Edellytyksenä on se, että digitaalisen toiminnan arvioinnissa päämäärätietoisesti hyödynnetään opiskelijoiden kokemustietoa (Hakkarainen 2008). Oma kokemukseni on, että opiskelijoilta saa vaivatta palautetta siihen hyvin soveltuvilla menetelmillä. Monipuolinen ja moderni sekä yllättäen helppo menetelmä on Forms-kysely, jolla myös avoimen palautteen saanti onnistuu. Tämän vaiheen avulla opiskelijat itse harjaantuvat oppimisprosessissa palaute menetelmien hallintaan, osallistavan kehittämisen tärkeimpään osa-alueeseen. 

Summa summarum

Jos toimintaamme ohjaa tutkittu tieto, niin voimme näyttäytyä vaikuttajakorkeakouluna — myös digitaalisessa oppimistoiminnassa, sen edelläkävijänä sekä uudistajana. Kriittinen tarkastelu on sen osalta paikallaan, miten digipedagogiikka soveltuvuu eri opintokokonaisuuksiin ja miten laaja-alaisesti sitä voidaan hyödyntää ammattikorkeakoulun tutkinto-ohjelmissa. Hallittu digipedagogiikan arviointi ja kehittäminen hyvän asiantuntevan johtamisen tuella ovat toimenpiteitä, joilla se voidaan varmistaa opetuksen laatua ja tulevaisuuden asiantuntijuutta horjuttamatta.

Verkko-toteutusten suunnittelussa ja menetelmien valinnassa noudatan itse jatkuvan arvioinnin lisäksi luovaa ideointia. Opiskelijapalautteiden herkillä tuntosarvilla kehitän digipedagogiikkaa periaatteina kameleonttimainen joustavuus, tarpeiden mukaisuus ja opiskelijalähtöisyys. Toiminnan tärkeimpänä päämääränä on aktivoida opiskelijoiden omaehtoinen, itseohjautuva kiinnostus ja tiedonjano, jota ruokkivat erinomaisesti teeman mukaiset tulevaisuusorientoituneet herätteet. Nämä ovat keinoja, joilla itse pyrin varmistamaan digitaalisen oppimisen laadun, eli lopputulemana opiskelijoiden hyvän, tai mielellään kiitettävän osaamisen.

Meidän kaikkien digipedagogiikan asiantuntijoiksi pyrkivien on hyväksyttävä se, että virtuaalisessa toimintaympäristössä emme voi koskaan pysähtyä, tai kokea olevamme valmiita, emmekä lakata kehittämästä osaamistamme. Yksinkertainen syy siihen on se, että digitaalinen todellisuus ja sen myötä digipedagogiikka ovat alati jatkuvan kehityksen pyörteissä. Uteliaisuus ja ihmettely ovat opettajan ominaisuuksia, joilla hyvin selviytyy alkuun digipedagogiikan äärettömässä ulottuvuudessa. Ja vähitellen oppii jopa iloitsemaan ja nauttimaan siitä sekä yllättäen kehittämään itseään paremmaksi ohjaajaksi.

Kirjoittaja

Teija Rautiola on kahdeksatta vuotta Metropolian lehtorina toimiva, yhteisöllistä ja yhteistoiminnallista tiimityöskentelyä ja ohjaustoimintaa ylläpitävä ja mieleltään ikuinen innovaattori. Terveyden edistäminen, TKI-toiminta; monialaiset innovaatioprojektit, tuotekehittäminen sekä näiden merkeissä tapahtuvaa verkostoitumista ja niiden kytkemistä toisiinsa hän pitää työnsä helminä. Jo 10 vuotta ennen amk-opettaja-uraa verkko-oppiminen ja -opetus ovat kuuluneet hänen kiinnostuksensa kohteiksi, samoin elinikäinen oppiminen. Vapaa-aika hänellä kuluu metsissä, rämeellä ja rannoilla samoillen, luonnon ihmeitä seuraten ja valokuvaten, rakkaat lastenlapset usein seurana. 

Lähteet

• Hakkarainen P.2008. PBL informaatiolukutaidon yhteisöllisenä tukena ja näkyväksi tekijänä.Teoksessa Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Toim. Sormunen E.& Poikela E. Tampereen yliopistopaino Oy, Tampere.
• Korhonen V. 2008. Kohti dialogista lukutaitoa oppimisen yhteisöllisiä tietokäytäntöjä ja suhdeverkostoja tunnistamassa. Teoksessa Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Toim. Sormunen E.& Poikela E. Tampereen yliopistopaino Oy, Tampere.
• Portimojärvi T., Kärnä M. & Vuoskoski P. 2008. Kohti yhteisöllistä tiedonhankintaa —Ongelmaperustainen oppiminen tiedonhankinnan ympäristönä. Teoksessa Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen. Toim. Sormunen E.& Poikela E. Tampereen yliopistopaino Oy, Tampere.
• Pönkä H. Open somekirja. 2017. Docendo Oy, Jyväskylä.
• Rautiola, T. (2014). Opettajana virtuaalisessa toimintaympäristössä. Suuhygienisti 3, 64-68. 
• Vuopala E. Onnistuneen yhteisöllisen verkko-oppimisen edellytykset. Näkemyksinä yliopisto-opiskelijoiden kokemukset ja verkkovuorovaikutus. 2013. Väitöskirjatutkimus, Oulun yliopisto.