Ristiriidan pedagogiikkaa

Kokemuksia Meditaatio ja kriittinen ajattelu -opintojaksolta, osa 3/3

Tämä on kolmas eli viimeinen osa kolmen kirjoituksen sarjasta, joka esittelee syväluotaavasti yhtä Metropolia Ammattikorkeakoulussa tehtyä opetuskokeilua: Meditaatio ja kriittinen ajattelu -opintojakson toteuttamista. Jakso toteutettiin ensimmäisen kerran keväällä 2018. Postaussarjassa avaan lukijalle sitä, millaisia pedagogisia ratkaisuja tein kurssia toteuttaessani ja mitä niistä voitaisiin yleisemmin korkeakoulupedagogiikassa oppia? Kurssin sisältöjä esitellessäni avautuu lukijalle myös meditaation ja kriittisen ajattelun maailma.

Sarjan tässä osassa käsittelen ristiriitojen ja epäilyn merkitystä. Olisiko mahdollista luoda opetukseen enemmän ristiriidan pedagogiikkaa opettajan valmiiksi pureksiman esityksen sijaan?

Pyrrhonismin jäljet

Aleksanteri Suuren aikoihin eläneellä antiikin filosofilla Pyrrhonilla on ollut suhteellisen suuri vaikutus maailmaan, vaikkei monikaan ole edes kuullut hänestä. Pyrrhon ja hänen seuraajansa loivat ensimmäisen skeptisistisen, epäilyyn perustuvan länsimaisen filosofisen suuntauksen. Pyrrhonin jälkeen skeptisismi omaksuttiin Platonin Akatemiaan ja erilaiset skeptisismin muodot ovat sen jälkeen kehittyneet kiinteäksi osaksi länsimaista tieteellistä ajattelua. Esimerkiksi nykyaikainen ajatus fallibilismista (so. kaikki tieto on todennäköisesti kumoutuvaa) voidaan jäljittää aina Pyrrhoniin asti. (Ks. esim. Malin Grahn-Wilder 2016.)

Pyrrhon on kiinnostava linkki länsimaisen filosofian ja buddhalaisen ajattelun välillä. Pyrrhon matkusti Aleksanteri Suuren kanssa Intiaan ja tutustui siellä hyvin todennäköisesti buddhalaisuuteen. Palatessaan takaisin Kreikkaan hänen filosofiansa oli muuttunut tietämisestä epäilyksi ja siinä oli vahvasti buddhalaisen ajattelun sävyjä. (Kuzminski 2008; Pyrrhonism.org 2019.)

Pyrrhonin filosofian tavoitteena oli sama kuin monilla muilla sen aikaisilla filosofioilla: hyvän elämän tavoittelu, eudaimonia. Pyrrhonismin tavoitteena oli saavuttaa pysyvä mielenrauha tai huolettomuuden tila, ataraksia. Tähän tavoitteeseen päästiin vakuuttumalla vähitellen, että varmaa tietoa asioiden perimmäisestä luonteesta oli mahdotonta saavuttaa. Yksi keskeisimpiä keinoja tähän tilaan pääsemiseen oli aporian tavoittelu, pyrkimys kumota oletus tai johtopäätös ristiriidassa olevien vastaväitteiden avulla. Pyrkimyksen ajatuskulku on seuraava: jos on löydettävissä jokin asia, katsomisen tapa tai väite, joka on ristiriidassa arvioinnin kohteena olevan uskomuksen kanssa, uskomuksesta tulee luopua ja voidaan jättäytyä epävarmuuden tilaan. Irtautuminen uskomuksesta synnyttää ihmisessä mielenrauhan: ristiriita synnyttää vapauden, koska on järjetöntä ottaa lopullisesti kantaa. Aporiaan pääsemisen helpottamiseksi pyrrhonistit listasivat erilaisia yleisiä tapoja ristiriitojen löytämiseksi. (Kuzminski 2008; Malin Grahn-Wilder 2016.)

On myös spekuloitu, että pyrrhonismi olisi myöhemmin vaikuttanut takaisin buddhalaisuuteen. On mahdollista, että 200-luvulla elänyt buddhalainen filosofi Nāgārjuna, jota pidetään vaikutusvaltaisimpana buddhalaisena ajattelijana heti Siddhartha Gautaman jälkeen, olisi tutustunut Pyrrhon seuraajan Sekstos Empeirikoksen kirjoituksiin. Nāgārjunan tyhjyysfilosofia on ainakin erikoisen lähellä pyrrhonistien logiikkaa. (Pyrrhonism.org 2019; tyhjyysfilofiasta ks. esim. Garfield 1995.)

Epäily ja ristiriidat opetuskeinona

Skeptisismin ja buddhalaisuuden historiallisen yhteen nivoutumisen johdosta oli luonnollista ottaa epäily ja ristiriidat osaksi Meditaatio ja kriittinen ajattelu -opintojaksoa. Ajatus ristiriidoista osana kurssin selkärankaa, sai alkunsa omasta huomiostani, että meditaatio- ja mindfulness-koulutuksissa pyritään luomaan mielikuva täydellisestä ja harmonisesta kokonaisuudesta: eri harjoitukset ja taustafilosofia esitetään yhtenäisenä, aukottomana kokonaisuutena. En pidä tätä välttämättä hyvänä asiana, sillä se saattaa estää terveen epäilyn, lähestymistapojen puutteiden näkemisen ja siten vapautumisen epätosista uskomuksista. Samalla se piilottaa 2500 vuoden ajan käydyn dialogin eri tyylisuuntien välillä ja esittää oman rakennelmansa ainoana totuutena.

Päädyinkin luomaan tietoisesti epäkoherentin opintokokonaisuuden – kokonaisuuden, jossa opetetut asiat ovat näkyvästi ristiriitaisia. Yksi tavoitteeni oli saada aikaan yksilöllistä ajattelua ja oletukseni oli, että esittelemällä ja vertailemalla mahdollisimman neutraalisti keskenään ristiriitaisia väitteitä, näkökulmia ja kokonaisuuksia, opiskelijoiden olisi pakko tehdä itse valintoja, ajatella asioita eri näkökulmista, hyväksyä epävarmuus ja ylläpitää epäilyä. Pyrrhonismiin tai Nāgārjunaan nojaten on vapauttavaa ymmärtää, että ajattelumme on aina epätäydellistä, kumoutuvaa ja parhaimmillaankin vain osatotuus.

Ristiriitaiset meditaatiotyylit

Valitsin kaksi hyvin erilaista meditaatiotyyliä Meditaatio ja kriittinen ajattelu -opintojakson päätyyleiksi. Näitä kahta tyyliä kokeiltiin kumpaakin hieman yli kaksi viikkoa päivittäisenä harjoituksena ja loppuajan opiskelijat saivat itse päättää mitä meditaatiota tekevät. Toinen päätyyleistä oli erittäin vapaamuotoinen (avoin meditaatio), ja toinen tarkasti ohjeistettu (samatha-vipassana).  Tyylien lähestymistapojen tarkemman tarkastelun ja vertailun kautta pyrin tekemään näkyväksi niiden taustaoletusten ja tulkintojen väliset ristiriidat. Tyylit ovat myös kokemuksellisesti hyvin erilaisia. Ajatuksena tässä oli se, että valitsivat opiskelijat kumman tahansa tai jonkin aivan muun meditaatiotyylin, he tulisivat tietoiseksi siitä, että tyylisuunnat perustuvat aina joillekin spesifeille, fallibilistisille malleille mielestä ja maailmasta.

Mindfulnessin ristiriitaiset määritelmät

Koko opintojakson ajan keräsimme eri teksteissä ja lähestymistavoissa esille tulleita mindfulnessin ja sen paalinkielisen alkuperäisen vastineen satin määritelmiä. Lyhyesti sanottakoon, että näitä määritelmiä on todella paljon, ja ne ovat yhteen kerättynä hyvin hämmentävä kokoelma, joka on monella tapaa ristiriitainen ja epäkäytännöllinen. Koska mindfulness on keskeisessä osassa meditatiivisessa työskentelyssä, halusin, että opiskelijat eivät saa valmiiksi katettua pöytää, vaan joutuvat arvioimaan itse, mitkä osat mindfulnessin/satin määritelmästä ovat oleellisia. Tässä asiassa moni opiskelija saattoi jäädä kurssin jälkeenkin hämmennyksen valtaan. Monella oli ennen kurssia uskomus, että he ainakin hämärästi ymmärsivät, mitä mindfulness tarkoittaa. Kurssin loppupuolella tiedon tilalla oli pikemminkin epävarmuutta. Ehkä varovaisuus ottaa vahvasti kantaa onkin kriittisen ajattelun esiaste.

Ristiriitaiset mielenmallit

Buddhalaisessa perinteessä on arkijärjen vastaisia käsityksiä mielestä ja tietoisuudesta. Nämä näkökulmat nivoutuvat erottamattomasti meditaatioon, joten esittelin erilaisia buddhalaisia tapoja ajatella ja tarkastella mieltä ja tietoisuutta. Tässä tapauksessa ristiriita syntyy nähdäkseni jo omaksuttujen käsitysten ja buddhalaisen perinteen väitteiden välille. Buddhalaisuuden keskeisimpiä väitteitä on se, ettei  pysyvää, itsenäistä minää ole olemassa ja että meditaatio tähtää tämän ymmärtämiseen: minästä vapautumiseen. Vaikka länsimainen mielenfilosofia ja neurotieteeseen perustuvat teoriat ovat nykyään monesti lähellä buddhalaista minättömyyden ajatusta, pysyvä minä on vahva kokemuksellinen ilmiö, jonka haastaminen on hyvin vaikeaa varsinkin, kun satumme elämään ääri-individualistisessa ajassa. Minättömyyden ajatus synnytti paljon keskustelua ja hyvin monenkirjavia reaktioita opiskelijoissa. Uskon, että nämä keskustelut jäivät ainakin osalle osallistujista mietityttämään myös kurssin jälkeen.

Mielestäni ratkaisuni epäkoherentista opintojaksosta oli toimiva. Eri aihealueiden kompleksisuus ja ristiriitaisuus tulivat näkyviksi. Tavoitteeni ei ollut alunperinkään johdattaa kaikkia samoihin johtopäätöksiin. Koska opintojakson aihe koskettaa yksilön minä-käsitystä ja maailmankuvan peruspalikoita, halusin tietenkin antaa opiskelijoille itselleen kaiken vallan päättää siitä, mikä on uskottavaa ja mikä ei. Ristiriitaisten näkökulmien esittely sai aikaan keskustelua: niiden hyviä ja huonoja puolia voitiin arvioida yhdessä ilman, että jonkinlainen yhteinen konsensus pitäisi saada aikaan. Ehkä ristiriitaisten väitteiden esittelyn pedagoginen arvo on sen synnyttämässä sosiaalisessa ulottuvuudessa: haastavat ristiriidat antavat mahdollisuuden dialogiin ilman vahvaa leimautumisen vaaraa. Kun pohdimme yhdessä vaikeita asioita, on mahdollista sanoa ääneen epävarmoja näkemyksiä ja katsoa, miten ne selviävät yhteisestä tarkastelusta. Parhaimmillaan tällainen on kaikille herkullista seurattavaa.

Kohti ristiriidan pedagogiikkaa?

Olisiko mahdollista luoda yleisempää ristiriidan pedagogiikkaa: opetuksen ajattelua ja suunnittelua siten, että kurssin tavoitteena olisikin jonkin ilmiön tai asian esittely yhteentörmäysten, kiistojen ja mielipide-erojen kautta? Tällainen lähestymistapa edustaisi mielestäni realistisempaa tapaa ymmärtää maailmaa kuin perinteinen opettajan valmiiksi pureksima ja sliippaama esitys. Asioiden ymmärtäminen voisi olla helpommin saavutettavissa ristiriitojen avulla, koska mieli pyrkii harmoniaan eikä helposti tyydy hyväksymään keskenään riiteleviä faktoja. Ristiriidat voisivat olla keino ajattelun ylläpitoon ja jalostumiseen.

Opettajalta tällainen lähestymistapa toki vaatii enemmän. Tällaisessa opetustyylissä opettajan itsensäkin tulisi pitäytyä epävarmuudessa ja samalla ymmärtää asiat osana laajempaa ja ajallisesti kehittyvää ja muuttuvaa kokonaisuutta. Ristiriitaisuuden aiheuttama epämääräisyys saattaa herättää opiskelijoissakin vastustusta. Tämän takia opettajan tulee laajan aihepiirin ymmärryksen lisäksi kyetä kommunikoimaan epämääräisyyden syyt tarkasti ja inspiroivasti. Myös herkkyys ryhmän sosiaalisen ilmapiirin ja tunnelman ymmärtämiseen on tärkeä taito, jotta tarvittaessa voidaan palata ristiriitaisuuden ja epämääräisyyden problematiikkaan. Vaikka opettajalta edellytetään paljon, palkintona voi olla itsenäisemmin ajattelevia, maailman monimutkaisuudesta kiinnostuneita opiskelijoita.

Lähteet

Garfield, Jay (1995): The Fundamental Wisdom of the Middle Way – Nāgārjuna’s Mūlamadhyamakakārikā.

Grahn-Wilder, Malin (toim.) (2016): Skeptisismi – Epäilyn ja etsimisen filosofia.

Kuzminski, Adrian (2008): Pyrrhonism – How the Ancient Greeks Reinvented Buddhism.

Pyrrhonism.org 2019. Pyrrhonism and Buddhism. https://www.pyrrhonism.org/buddhism.php