Aineksia julkaisuihin syntyy läpi opintojen. Kannattaisiko projektityön tuloksista kertoa ryhmän yhteisessä asiantuntijajulkaisussa ja opinnäytetyön kypsyysnäyte jalostaa yhteisbloggaukseksi opettajan kanssa? 

Otetaan alkuun tuokiokuva 2000-luvun alusta ja huomautus, että jälkikäteen pokkaani ei voi kuin ihmetellä. Ensimmäinen opinnäytetyöni oli juuri valmistunut – ja sen tuloksena syntyi peräti kolme artikkelia: yksi tieteelliseen artikkelikokoelmaan, toinen päivälehteen, kolmas erikoislehteen. Tuolloin, parisen vuosikymmentä sitten, motivaattorina aherrukseen toimi paitsi nuoruuden into myös uhka oman työn ja siinä saadun jokusen oivalluksen katoamisesta laitoksen arkiston pölyihin.

Nyt meillä on toki ARENEn Theseus-palvelu, jonne merkittävä osa korkeakoulujen opinnäytetöistä tallennetaan vapaasti luettaviksi. Opinnäytetyö on julkinen asiakirja, ja Theseus toimii osaltaan hyvin ja saa paljon latauksia. Ne, jotka syystä tai toisesta eivät löydä tietään Theseukseen, saattavat silti yhä ilahtua ja hyötyäkin artikkelista – tai esimerkiksi napakasta asiantuntijabloggauksesta.

Korkeakouluopiskelijoita on syytä kannustaa monipuoliseen julkaisemiseen viimeistään opinnäytetyövaiheessa ja mahdollisesti jo ennen sitä.

Käytössä on paljon mahdollisuuksia, jotka perustuvat ääneen ja liikkuvaan kuvaan. Tässä keskityn ennen kaikkea kirjoittamiseen ja ajattelen puhuttelevani ohjaajia ja opettajia. Mukana on suorina lainauksina pari ohjenuoraa, jotka ovat tarttuneet matkaan Metropolian hienoilta kollegoilta.

Asiantuntijakirjoittaminen on ydintaito

Ammatillinen tai yleistajuinen artikkeli, toimitetun asiantuntijablogin postaus tai vastaava ”virallinen” ja ”tunnistettu” julkaisu näyttää hyvältä CV:ssä tai portfoliossa. Tämä on klisee mutta sisältää totuuden siemenen. Kielellinen ja viestinnällinen osaaminen on ydintaito, ei pelkkä ammatillisen osaamisen lisämauste. Muistutuksena otettakoon vaikkapa Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 ja siitä pykälä neljä:

(…) opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on (…) riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön.

Korkeakouluopinnot ovat aina matka paitsi ammatilliseen tietoon ja osaamiseen myös tietyn diskurssiyhteisön jäsenyyteen. Alasta kirjoittaminen ei kuulu vain alan huipuille ja tieteellisiin journaaleihin. Vakuuttava, keskusteleva, hyvin laadittu asiantuntijateksti – tai miksei jo twiittaus tai muu somen lyhytmerkintä – on vahvaa näyttöä jäsenyydestä.

Julkaiseminen tarjoaa myös mahdollisuuden omaa alaa koskevien näkökulmien laajentamiseen. Foucault’laisittain ajatellen ”kieli tuottaa ne objektit, joista se puhuu” (Tieteen termipankki). Kun kirjoittaa omassa yhteisössään, onkin aiheellista pohtia liikkumatilaansa.

Opiskelijaa kannattaa rohkaista pohtimaan sitä, mitkä näkökulmat ja puheenaiheet alalla ovat hegemonisia, hallitsevia, ja mitkä taas jäävät katveeseen? Kuka ylipäätään pääsee ääneen ja kuka ei? Voisiko opiskelija tuoda keskusteluun tuoreita painotuksia, katsoa toisin tai jopa kääntää kurssia? Onko ala sellainen, että esimerkiksi asiakkaiden ääni, tarpeet ja kokemus olisi hyvä tuoda entistä vahvemmin esiin?

Julkaiseminen tukee tiedon avoimuutta

Korkeakouluyhteisöissä julkaisemisen arvoa ei mitata kaupallisten kustantajien logiikalla vaan olennaisinta on avoimuus. Avoin ja aktiivinen tiedon jakaminen monipuolisten julkaisujen kautta noudattaa Avoimen tieteen julistusta, jonka korkeakoulut ovat laajasti allekirjoittaneet.

Erilaiset julkaisut siis valottavat yhteiskunnalle, asiakkaille ja kumppaneille, mitä oppilaitoksissa tehdään – miksi, miten ja kenen kanssa. Yksittäisen koulutusalan tai tutkinto-ohjelman näkökulmasta kyse on myös tunnettuudesta. Kissan on nostettava omaa häntäänsä.

Monella alalla on myös jouduttu huomaamaan, että median mekanismit nostavat usein esiin lähinnä negatiivisia teemoja, asioita ja tapahtumia. Leimojen ja yleistysten vastapainoksi tarvitaan kuvauksia onnistumisista ja kehittämisen pienistä hyvistä askelista. Tarvitaan positiivisen viestin toistoa. Opiskelijoiden erilaiset julkaisut vahvistavat tätä moniäänisyyttä. Jokainen pienikin viestintäteko vaikuttaa alaa ja sillä toimivia koskeviin mielikuviin ja asenteisiin (ks. lisää esim. Roivas & Rousu 2021).

Oleellista on, että tieto tavoittaa otolliset vastaanottajat. Tietoa on tarjolla enemmän kuin kukaan koskaan pystyy omaksumaan. Vastaanottavaistenkaan lukijoiden tavoittaminen ei välttämättä ole helppoa, joten vaaditaan suunnitelmallisuutta.

1. Ketkä ovat kohderyhmää – asiakkaat, ammattilaiset, suuri yleisö, päättäjät vai kuka?
2. Mitä kanavaa he seuraavat ja milloin?
3. Millaisia konventioita kanavassa julkaisemiseen liittyy?
4. Mikä on paras tyyli ja visuaalinen ilme?

Lukijat kiinnostuvat tekstistä, kun se on kirjoitettu tavalla, joka kiinnostaa heitä ja jota he ymmärtävät. Moni tutustuu tekstiin ensin silmäillen. Jos vaikutelma on hyvä, hän voi jatkaa lukemista. (Ks. lisää esim. Herniö ym. [toim.] 2021; Lohtaja-Ahonen & Kaihovirta-Rapo 2012.) Jälkitöitä erityisesti somessa ei saa unohtaa – pitää muistaa jakaa, tykätä ja keskustella.

Somekirjoituksessasi herätä huomio, herätä tunne, esitä uusi tieto ja kehota toimintaan. (Milla Åman Kyyrö)

Kun ohjaa opiskelijaa asiantuntijakirjoittamisessa, ensiarvoista on mielestäni rohkaista tätä ajattelemaan lukijaksi jotakuta muuta kuin vain oppilaitoksen opettajia. Tyyliksi sopii usein ennemmin uutisointi ydinviesti kärkenä kuin tieteellinen dekkarirakenne (ks. Roivas 2021). Esimerkiksi opinnäytetyötä esittelevässä bloggauksessa ei kannata mutkien kautta päätyä kertomaan tuloksestaan vaan nostaa tulos heti otsikkoon ja kirjoituksen ensimmäiseen kappaleeseen.

Uskon, että vaikka korkeakouluopinnäytetyön tulee olla tarkasti rajattu eikä sillä tavoitella kertalaakista ratkaisua maailman kaikkiin ongelmiin, monen työn kohdalla onnistunut artikkeli tai bloggaus voi todella antaa lukijalleen uusia ideoita ja sovellettavaa omaan työhönsä.

Yhteiskirjoittaminen palkitsee ja vaatii satsausta

Tieto kehittyy dialogissa. AMK- ja YAMK-opintojen kypsyysnäytteiden jatkojalostaminen on esimerkiksi kohta, jossa opiskelijoilla ja opettajilla on mahdollisuus päästä dialogiin luontevasti ja antoisasti. Kypsyysnäytteiden perustalta laadittuja yhteiskirjoituksia onkin esim. Metropoliassa tehty jo paljon talon toimitettuihin blogeihin ja mielenkiinto niitä kohtaan lisääntyy.

Yksi motivaattori on Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedonkeruu, jossa yhteisbloggaukset kerryttävät julkaisupisteitä julkaisutyyppien kategoriassa ”E1 Yleistajuinen artikkeli, sanomalehtiartikkeli”. Oleellista yhteiskirjoituksissa tästä näkökulmasta on, että molempien osapuolten panos tekstiin on yhtäläinen eli molemmilla on tekstiin aito tekijyys.

OKM:n kriteerien mukaan julkaisun tulee perustua tekijän/tekijöiden tutkimus-, kehittämis- ja/tai asiantuntijatyöhön eikä sen sisältöä ole saanut aiemmin julkaista vastaavassa muodossa. Ohjausta liittyy luonnollisesti jo varsinaisen opinnäytetyön kirjoittamiseen, mutta yhteiskirjoitusta katsotaan tästä näkökulmasta kuin puhtaalta pöydältä. On palattava kysymykseen, mitä tekstillä yritetään saada aikaan. Opettaja ei saa olla mukana pelkästään nimellään.

Parhaimmillaan kypsyysnäyte ei ole vain opintojen päätepiste vaan ponnahduslauta eteenpäin. Olen nähnyt toimituskunnan jäsenenä Rehablogissa ja Geroblogissa monia bloggauksia, joissa opettaja-ohjaaja on täydentänyt opiskelijan opinnäytetyön antia laajemmalla teoreettisella ja alaan liittyvällä perspektiivillä, mikä on varmasti avannut myös opiskelijalle uusia näkymiä omaan työhönsä.

Väitän, että opinnäytetyön jatkojalostaminen tiiviimmäksi asiantuntijatekstiksi auttaa opiskelijaa jäsentämään aihettaan ja tuloksiaan sekä syventämään näkökulmiaan.

Välillä opiskelijat ilmaisevat opintojen loppuvaiheessa suurtakin uupumusta eivätkä ole kovin halukkaita ylimääräisiin ponnisteluihin. Esim. Metropoliassa monessa tutkinto-ohjelmassa on hyvänä käytäntönä, että kypsyysnäytteen voi kirjoittaa jo lähtökohtaisesti asiantuntijabloggauksen muotoon, jolloin sen jalostaminen julkaisukelpoiseksi on helpompaa.

Myös kirjoittajakumppanuus sinällään vaatii satsausta. Sen ytimessä ovat aito yhteistyö ja keskinäinen arvostus. Ohjaajana rakenna luottamusta ja luo dialogia! Yhteiskirjoittamisen joskus vaativakin prosessi (ks. lisää Korpela & Wallin 2021) muistuttaa, että ammatillinen kirjoittaminen ei ole ensi sijassa itseilmaisua vaan sen tavoitteet ovat laajemmat – esim. jakaminen, aihealueen tunnetuksi tekeminen, suhteiden luominen ja sitouttaminen tai asenteisiin, toimintakulttuureihin ja työtapoihin vaikuttaminen.

Onnistunut yhteisteksti on positiivinen imagoasia sekä opettajalle pedagogina että opiskelijalle kehittyvänä asiantuntijana. Yhteiskirjoittamisen voi ajatella kehittävän myös valmiuksia moniäänisten, tasavertaisuuteen perustuvien työkulttuurien luomiseen. Kiinnostavia visioita tarjoaa opiskelijan, opettajan ja lisäksi työelämän edustajan yhteiskirjoittaminen (ks. Vanhanen-Nuutinen ym. 2007). Pedagogisissa kokeiluissa tai hankkeissa opiskelijoilla voi olla tärkeä rooli kokemusasiantuntijana.

Kohti hyviä julkaisuja

Ei riitä, että olet itse tyytyväinen tekstiisi, lukijankin tulee olla. (Pasi Lankinen)

Onnistunut, lukijaa puhutteleva teksti harvemmin syntyy ilman vaivannäköä. Prosessimainen kirjoittaminen on avain laatuun. On osattava ajatella kohderyhmää eli aidosti lukijalähtöisesti. Vaikka kirjoittaminen on hyvin erilaista toimintaa kuin kasvokkaisviestintä, jossa merkityksiä rakennellaan välittömästi yhdessä, ammatillinen kirjoittaminenkin tähtää vuorovaikutukseen. Seuraavat kysymykset voivat auttaa opiskelijaa kohdentamaan tekstinsä onnistuneesti lukijalle:

1. Keneen haluat tekstilläsi vaikuttaa ja miten? Haluatko jakaa tietoa, herättää keskustelua, luoda tai vahvistaa yhteyksiä tai saada lukijan toimimaan tietyllä tavalla?
2. Ajattele jotakuta todellista ihmistä, kun suunnittelet ja laadit tekstiäsi. Miten kirjoitat hänelle? Mitä hyötyä tekstistäsi pitää olla juuri hänelle?
3. Voi myös olla hyödyksi kuvitella, että lukijasi on hieman väsynyt tai ainakin kiireinen. Haravoi tekstiäsi tarkkaan. Mistä voit nipistää pois sanoja tai kokonaisia lauseita? Kirjoitatko oikeasti yhdestä asiasta kerrallaan?

Palautetta tekstille on hyvä opetella hankkimaan jo varhaisvaiheessa. Omalle tekstille sokeutuu. Älykäs, itsereflektioon kykenevä kirjoittaja suhtautuu palautteeseen arvostavasti silloinkin, kun se kirpaisee, ja pystyy hyödyntämään sitä kiihkottomasti (ks. lisää esim. Roivas 2022). Suurimpaan tunnekuohuun auttaa hyvin nukuttu yö.

Toisaalta, jos on vaikeuksia päästä alkuun, voi ajatella kirjoittavansa ensimmäisen version ihan vaan itselleen. Kun tekstiä on jo olemassa, sitä voi olla helpompi suunnata lukijalle ja viimeistellä.

Tunne itsesi, haasta itsesi

Kirjoittajina olemme erilaisia. Yksi kehittelee ajatuksiaan pitkälle valmiiksi ja kirjoittaa ne sitten esiin, toinen taas rajaa ja tarkentaa kohdettaan niin, että ei aloittaessaan ehkä vielä tiedä, minne on matkalla. Yksi innostuu palautteesta ja kipuaa sen myötä huimiin tuloksiin. Toinen on vähällä lannistua jo pienistäkin korjauspyynnöistä.

Niin opiskelijan kuin tätä ohjaavan opettajan on tärkeä tuntea itsensä kirjoittajana – ja tehdä rohkeitakin kokeiluja. Erityisesti jos oma tekstijälki ei tyydytä, kannattaa muuttaa jotain. Jos aina tekee, kuten on aina tehnyt, saa aina sitä, mitä on ennenkin saanut.

Ja loppuun vielä yksi huomio: Kun on oikeasti sanottavaa, kirjoittaminen on heti merkittävästi helpompaa.

Kirjoittaja

Marianne Roivas on filosofian tohtori, suomen kielen ja viestinnän lehtori, kokenut julkaisujen toimittaja ja tämän vuoden esikoiskirjailija.

Lähteet

Hermiö, Anna, Merimaa, Maija, Wallin, Riikka, Wegmüller, Marianne & Åman Kyyrö, Milla (toim.) 2021. Hankeviestinnän käsikirja. Metropolia AMK.

Korpela, Eveliina & Wallin, Riikka 2021. Vinkkejä onnistuneeseen yhteiskirjoittamiseen. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia AMK.

Lohtaja-Ahonen, Sirke & Kaihovirta-Rapo, Minna 2012. Tehoa työelämän viestintään. Puhu kuulijalle, kirjoita lukijalle. Helsinki: Alma Talent.

Roivas, Marianne 2021. Kirjoita onnistunut asiantuntija-artikkeli! Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia AMK.

Roivas, Marianne 2022. Kumppani, ylivääpeli, kapellimestari vai valmentaja? Kuinka toimitat onnistuneesti artikkelikokoelman. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia AMK.

Roivas, Marianne & Sirkka, Rousu 2021. Viestintä tiedon ja vuorovaikutuksen solmukohtana. Teoksessa Rousu, Sirkka & Lanne-Eriksson, Minna (toim.): Lähijohtaminen sosiaalialalla. Metropolia AMK. 175–189.

Tieteen termipankki. Helsingin yliopisto.

Vanhanen-Nuutinen, Liisa, Lumme, Riitta & Helenius, Jaana ym. 2007. Yhteiskirjoittamisen jännitteet ammattikorkeakoulun ja työelämän kehittämishankkeessa. Kever 3.

”Miksi ammattikorkeakoulujen strategioissa ei kuvata koulutusaloja ja tutkintoja?”, kysyi yritysmaailmassa työskentelevä ystäväni muutama vuosi sitten. Jäin miettimään kysymystä ja palaan tähän pohdintaan nyt uudestaan.

Teen väitöskirjaa korkeakoulujen strategisesta johtamisesta. Osana tätä työtä olen tutkinut ammattikorkeakoulujen strategiasisältöjä sopimuskaudella 2017-2020. Tein tutkimuksen analysoimalla 23 ammattikorkeakoulun strategiadokumentit pyrkien luomaan kokonaiskuvaa siitä, mitä strategiasisällöt kertovat korkeakoulujen profiilista ja strategisista valinnoista.

Koulutusalat eivät näy strategioissa

Ehkä kiinnostavin havainto strategiasisällöissä liittyi koulutusaloihin ja tutkinto-ohjelmiin. Niitä ei pääsääntöisesti ole ammattikorkeakoulujen strategiasisällöissä lainkaan. Vertauskuvallisesti voisi todeta, että kaupan alan yritykset kuvaisivat strategiansa laajasti kuitenkin kertomatta mitä kaupoissa myydään.

Tässä kohtaa muistin ystäväni kysymyksen muutaman vuosi sitten. Mitä jos strategiassa olisikin kuvattu koulutusalat, tutkinnot ja niihin liittyvät osaamiskärjet? Voisiko näistä ja painoaloista muodostaa kokonaiskuvan, joka auttaisi hahmottamaan paremmin sitä, miten korkeakoulut profiloituvat? Tätä voi pohtia ainakin kahdesta näkökulmasta.

1. Henkilöstön ja strategian välinen kytkös

Ammattikorkeakoulujen strategiasisällöissä korostetaan mm. laadukasta koulutusta, opiskelijalähtöisyyttä, oppimisympäristöjä ja kansainvälisyyttä. Usein kuvaukset jäävät geneeriselle tasolle.

Opetustyön ja TKI-toiminnan näkökulmasta olisi kiinnostavaa nostaa strategian keskiöön koulutusalat ja tutkinnot osaamiskärkineen. Tämä voisi vahvistaa opetushenkilöstön ja TKI-toimijoiden kiinnittymistä paremmin strategiaan samankaltaisesti kuin yliopistosektorilla tutkimusaloihin. Opetushenkilöstön työ ohjautuu luonnostaan oman alan substanssiin ja kehittämiseen, jolloin myös kytkös strategiaan löytyisi helpommin.

Strategisesta johtamisesta tiedetään kansainvälisten tutkimusten perusteella se, että strategiat koetaan korkeakouluissa etäisiksi ja strategian merkitys jää usein epäselväksi (esim. Thoening & Paradise, 2016). Toistaiseksi on vähän tutkimustietoa siitä, miten strategia ohjaa korkeakoulua sen eri tasoilla (esim. Frost et al., 2016). Keskeistä olisi pohtia sitä, mikä tukisi strategian kytkeytymistä työhön korkeakoulun eri tehtävärooleissa ja näin ohjaisi työtä kohti asetettuja tavoitteita.

2. Opiskelijoiden ja strategian välinen kytkös

Korkeakoulujen profiloituminen ja työnjako on entistä ajankohtaisempi teema tilanteessa, jossa korkeakoulusektori digitalisoituu ja koulutuksen toimintalogiikka voi muuttua merkittävästi. Esimerkiksi Digivisio 2030 hankkeen tavoitteena on avata korkeakouluopintoja laajasti kaikille ajasta ja paikasta riippumatta.

Tämä johtanee tarpeeseen valtakunnallisesti hahmottaa koulutusaloja, tutkintoja ja erityisesti niihin liittyviä osaamiskärkiä. Tällöin opiskelija voi nopeasti löytää itselleen tutkinnon, joka tukee hänen kehittymistään. Erityisesti ammattikorkeakoulujen YAMK-tutkinnoissa näkyy jo nyt opiskelijoiden halu opiskella paikkariippumattomasti siellä, missä on tarjolla kiinnostavaa osaamista.

Strategian rakentuminen osaamisperusteisesti mahdollistaisi korkeakouluille strategian rakentamisen omien vahvuuksiensa pohjalle. Korkeakoulujen yhteistyö ja rakenteellinen kehittäminen vaatii ymmärrystä siitä, missä kukin korkeakoulu on vahvimmillaan. Yhteistyö rakentuu usein ammattikorkeakoulusektorilla koulutusalojen ja niihin liittyvien substanssin varaan. Yliopistoyhteistyötä haetaan kytkemällä toimintaa tiedekorkeakoulujen tutkimusaloihin. Tässäkin kohtaa substanssiin liittyvillä strategiasisällöillä voisi edistää synergiaa luovaa yhteistyötä, josta lopulta hyötyisivät eniten juuri opiskelijat.

Strategiasisältöjen samankaltaisuus

Strategiasisällöt eri ammattikorkeakouluissa ovat tutkimukseni mukaan keskenään hyvin samankaltaisia, mikä oli yllättäväkin havainto. Korkeakoulujen strategiatyölle voi olla tässä pohdinnan paikka: mikä on strategiatyön painopiste, jos kaikki korkeakoulut työstävät suhteellisen samankaltaisia teemoja?

Tekemäni aineistolähtöisen sisällönanalyysin perusteella nykyiset strategiasisällöt voi jäsentää viiteen eri luokkaan.

1. 1. Ammattikorkeakoulun tehtävien mukaiset strategiasisällöt tarkoittavat opetukseen, TKI-toimintaan ja aluevaikuttamiseen liittyviä teemoja. Opetukseen liittyvissä kuvauksissa korostuivat laadukas koulutus, opiskelijalähtöisyys, hyvät oppimisympäristöt ja kansainvälisyys. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan liittyvissä kuvauksissa nousivat esiin kasvun ja vaikuttavuuden lisääminen, profiilin mukainen toiminta ja aluetta tukeva kehittämistyö. Aluevaikuttavuutta kuvattiin puolestaan työelämän kehittämisenä, kehittäjäkumppanuutena ja alueen kokoavana voimana toimimisena.
   2. Hallituskauden tavoitteisiin liittyviä strategiasisältöjä olivat korkeakoulun vuoropuhelu ympäröivän yhteiskunnan kanssa, profiilin vahvistaminen, kestävän kehityksen ja kansainvälisyyden vahvistaminen sekä digitalisaatio.
   3. Rakenteelliseen kehittämiseen ja talouteen liittyviä strategiasisältöjä olivat taloudellinen tehokkuus, organisaation kehittäminen, kasvun hakeminen eri rahoituslähteistä sekä kampusrakenteen uudistaminen.
   4. Erityistehtävään tai erityisprofiiliin liittyvät strategiasisällöt liittyivät mm. arvopohjaan, valtakunnalliseen kehittäjärooliin, älykkään korkeakoulun rakentamiseen ja suomenruotsalaisen korkeakoulun kehittämiseen.
   5. Painoalakuvaukset tarkoittavat teemoja, joihin ammattikorkeakoulu haluaa keskittyä. Niitä ei kuvattu kuin noin puolessa strategiadokumenteissa ja jos ne oli kuvattu, niissä oli keskenään paljon samankaltaisuuksia. Tämä kertonee siitä, että painoalat eivät ole strategiasisältöjen keskiössä.

Kokonaisuutena voi todeta, että ammattikorkeakoulujen strategiat ovat keskenään samankaltaisia ja erilaistumista korkeakoulujen välillä on toistaiseksi erittäin vähän. Yhtenä selittävänä tekijänä voi olla korkeakoulujen ohjaus. Strategiasisältöä määrittäviä tekijöitä on paljon ja liikkumatilaa johtamisessa vähän, jolloin samankaltaistuminen on ymmärrettävää.

Opetus- ja TKI-työn näkökulmasta voi pohtia sitä, millä tavoin nyt strategiasta osittain erillään oleva koulutusvastuu- ja painoalakeskustelu voitaisiin kytkeä strategiasisältöihin ja tuoda substanssiosaaminen vahvemmin koko korkeakouluyhteisön yhteiseen keskusteluun. Voisi olettaa, että se kiinnostaa ainakin opetushenkilöstöä erityisen paljon.

Strategiasisältöjen tulevaisuus

Korkeakoulu-uudistukset (yliopistouudistus 2010 ja ammattikorkeakoulu-uudistus 2015) korostivat korkeakoulujen autonomiaa, strategisen johtamisen merkitystä ja taloudellis-hallinnollisen päätösvallan vahvistamista. Tämä oli perusteltua jatkuvasti kiristyvässä globaalissa kilpailussa.

Korkeakoulusektorin uudistuminen, rakenteellinen kehittäminen, kilpailu rahoituksesta ja kestävien toimintamallien luominen edellyttävät uutta luovaa strategista johtamista. Tulevaisuudessa on pohdittava sitä, mitä asioita strategioissa kannattaa painottaa, kun haetaan kilpailuetua ja profilointia. Ydinkyvykkyyksiin keskittyminen tarkoittaisi strategisia valintoja ja mahdollistaisi työnjakoa, joka on tärkeää kilpaillulla korkeakoulusektorilla.

Millaiset ovat korkeakoulujen strategiasisällöt tulevaisuudessa? Voisiko strategiasisältöjä aidosti rakentaa osaamisperusteisesti? Entä yhteistyössä kaikkien korkeakoulujen kanssa niin, että tietoisesti haetaan erilaistumista, työnjakoa ja yhteistyötä?

Kirjoittaja

Helena Kuusisto-Ek työskentelee Metropoliassa liiketalouden alalla opetus- ja kehittämistehtävissä. Hän tekee parhaillaan väitöskirjaa Tampereen Yliopistossa korkeakoulujen strategisesta johtamisesta. Hän on toiminut pitkään sekä johtamistyössä että työyhteisöjen ja johtamisen kehittäjänä. Hänen osaamisalueitaan ovat erityisesti strateginen johtaminen, muutosjohtaminen ja organisaatioiden kehittäminen.

Lähteet:

Ammattikorkeakoululaki 2014/932

Digivisio 2030.

Frost, J., Hattke, F., & Reihlen, M. (2016). Multi-level governance in universities. Higher Education Dynamics, 47.

Korkeakoulujen uudistusten arviointi. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:33.

Kuusisto-Ek, Helena (2021) Suomen ammattikorkeakoulujen strategiasisällöt. Tiedepolitiikka 1/2021.

Kuusisto-Ek, Helena (2021) Strategic Management of Higher Education Institutions in a European context – A Literature Review, in a book Connolly, T. (ed.) Leadership and Management Strategies for Creating Agile Universities. IGIGlobal.

Thoening, J-C. and Paradeise, C. (2016), Strategic Capacity and Organisational Capabilities: A Challenge for Universities, Minerva, 54:293–324.

Parvi opiskelijoita astuu sisään luokkahuoneeseen. He ovat flippauksen periaatteiden mukaisesti opiskelleet ennakkoon keskeisen teorian tekemäni videon pohjalta. Opiskelijat odottavat innolla pääsevänsä soveltamaan oppimaansa case-tehtävän kautta. Huomaan opiskelijoiden ymmärtäneen teorian perusteet, ja pääsen haastamaan heitä teorian ajattelutavan laajentamisella. Lopuksi opiskelijat antavat toisilleen palautetta, jota täydennän. Ohjauksen jälkeen olen inspiroitunut opiskelijoiden kanssa käydyistä keskusteluista ja vakuuttunut heidän taidoistaan. Olen päässyt havainnoimaan ja ohjaamaan merkityksellistä oppimiskokemusta. Pohdin, miksi en aikaisemmin innostunut flippauksesta?

Flippaus, käänteinen oppiminen

Flipped learning eli käänteinen oppiminen on yksi opetuksen tämän hetken trendeistä¹. Flippaus tulee sanasta flip – kääntyä ympäri. Arkikielessä flip kääntyy myös sanoiksi innostua, pimahtaa tai mennä sekaisin ilosta. Flippauksessa on kyse siitä, että opiskelijat opiskelevat ensin itsenäisesti keskeiset asiat, jonka jälkeen opiskeltua asiaa käsitellään yhdessä.

Flippaus on oppimislähtöinen opetusmenetelmä, jossa opiskelijan ajanhallinta ja itseohjautuvuus korostuvat². Flippaus tukee oppimisnäkemystä, jossa opiskelija ottaa aktiivisemman roolin omasta oppimisestaan. Opiskelijasta tulee sekä itsensä että vertaistensa opettaja. Opettajan tehtävä flippauksessa on ohjata opiskelija oikeaan suuntaan ja auttaa oivaltamisessa.³

Laajimmillaan flippaus voi haastaa oppimiskäsitystä. Opettajan rooli on ohjata asiantuntijuuden kasvua; opiskelijalta se taas vaatii vastuunottoa omasta oppimisestaan. Flippausta voi toteuttaa läpileikkaavasti koko tutkinnon. Tai flipata voi myös pienesti, kokeilemalla käänteistä oppimista yhdellä opetuskerralla. Flippaus sopii hyvin esimerkiksi simulaatioihin, perinteiseen kontaktiopetukseen sekä verkko-oppimisympäristöihin.

Flippaus valmentaa myös työelämässä tarvittavia taitoja. Tulevaisuuden työntekijöiden tulee osata muun muassa hallita ajankäyttöään ja implementoida näyttöön perustuvaa tietoa työpaikolla. Flippauksella opiskelijoita vastuutetaan tiedon haltuunottoon. Soveltamisessa käytetään yhteisöllisyyttä ja tiimityötaitoja asian ratkaisemiseksi – olennaisia työelämätaitoja nekin. Opetusmenetelmä sopii siten hyvin ammattikorkeakouluun, jossa tiede ja ammatin vaatimukset kohtaavat työelämän vaatimusten kanssa.

Flippaus vaatii ennakkomateriaalia

Flippaus vaatii opettajalta ennakkomateriaalin etsimistä ja muokkaamista opiskelijalle helposti lähestyttävään muotoon. Ennen kontaktiopetusta opettajan tulee palastella opiskeltava tieto sopiviksi teoreettisiksi annoksiksi.

Perinteisesti flippauksen ennakkomateriaaleina käytetään videoita, mutta ne voivat olla myös esimerkiksi podcasteja, verkkomateriaaleja tai artikkeleita. Idea on siinä, että teorian perusasiat ovat helposti saatavilla ja opiskelija voi palata niihin uudelleen. Kontaktikerroilla teoriaan syvennytään erilaisten tehtävien (esim. simulaatiot, case-tehtävät) kautta. Olennaisin asia onkin saada opiskelijat keskustelemaan, pohtimaan ja jakamaan ymmärrystään oppimastaan.

Materiaalin etsiminen ja valmistelu voivat olla opettajalle työlästä: materiaalia perinteiseen opetukseen on jo olemassa ja resurssia ennakkomateriaalin tekemiseen ja etsimiseen ei ole. Aluksi menetelmää voi hyvin käyttää opintototeutusten pienempiin osiin ja kartuttaa materiaalia pikku hiljaa. Tässä kannattaa hyödyntää vapaasti käytettävissä olevia videoita, podcasteja ja muita lähteitä sekä aikaisemmin opintojaksoa varten luotuja materiaaleja.

Opettajan rooli flippauksessa

Oppilaitoksissa voi olla juurtunut käsitys, että opettajan tulee tietää kontekstistaan kaikki ja antaa siitä oleellinen opiskelijalle sopivasti pureskeltuna. Opettaja voi olla perinteisen opetuksen rutiinin kahleissa, jossa toistuvat luennot, opiskelijan itsenäiset tehtävät ja lopputentti. Tällä menetelmällä helposti korostetaan ulkoa opettelua ja opettajajohtoisuutta, jolloin opiskelijan omalle oppimisprosessille, itseohjautuvuudelle ja oivaltamiselle ei jää tilaa. Flippaus vaatiikin ajattelutavan uudelleen suuntaamista ja opettamisen rutiineista luopumista. Opettajan roolia tulisi viedä opiskelijakeskeisempään ja valmentavaan suuntaan⁴.

Flippauksen idea on auttaa opiskelijoita tiedon pureskelussa ja uuden asian jäsentelyssä. Opettaja ohjaa oppimisprosessia oikeaan suuntaan. Hän ei tarjoa oikeita vastauksia vaan antaa opiskelijoiden itse oivaltaa. Flippauksen etu on siinä, että kontaktikerroilla päästään suoraan syventymään asiaan, kun opiskelija on itse opiskellut perusteet.

Flippaus tukee myös vertaisoppimista ja yhteisöllisyyttä. Opiskelijoita haastetaan etsimään yhdessä ratkaisuja. Tämä voi tuoda uusia oivalluksia, ajattelua boksin ulkopuolelta.

Palautteen merkitys flippauksessa

Flipatessa, kontaktituntien aikana, opiskelija saa välitöntä palautetta oppimisestaan sekä vertaisilta että ohjaavalta opettajalta. Palaute ja oppiminen nivoutuvat yhteen oppimiskokemuksen myötä. Perinteisissä opetusmenetelmissä palaute saattaa jäädä opiskelijalle irralliseksi, kun esimerkiksi tehtävien palautuksiin saatetaan palata usean viikon jälkeen tai tentin palaute tulee vain numeerisessa muodossa.

Vuorovaikutteinen palautteenantosuhde edistää oppimista. Tällöin ajattelu- tai päättelyprosessista jää välittömästi oppimisen jälki. Opiskelijoita voi haastaa pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta, jolloin oppiminen ja oivaltamisen ilo näkyvät. Virheellisesti ymmärretyt asiat voidaan ohjata prosessissa tavoitteiden suuntaan.⁵ Myös ajattelutavan kehittyminen ja ongelmanratkaisutaidot kehittyvät⁴.

Useissa korkeakouluissa flippauksesta saadut tulokset puhuvat puolestaan^1,6. Esimerkiksi Tampereen yliopiston professori Nokelaisen mukaan flippaus lisäsi merkittävästi opiskelijoiden järjestelmällisyyttä, sekä halua ja kykyä hallita opiskeltava asia syvällisesti⁷.

Palaute oppimisesta onkin merkityksellistä oppimisen kannalta ja oikean suunnan löytämisessä. Palaute kannattaa suunnata opiskelijalle eteenpäin vieväksi niin, että hän ymmärtää myös sen, mitä tietoja tai taitoja hänen tulee jatkossa syventää tavoitteiden saavuttamiseksi.^4,5,8

Omien tavoitteiden asettaminen ja niihin pääseminen on opiskelijalle mielekkäämpää, kuin opettajan asettamat tavoitteet täydellisestä arvosanasta tai suorituksesta⁴. Tämä vaatii opettajalta aikaa perehtyä kunkin opiskelijan tilanteeseen ja tavoitteeseen.

Flippauksen mahdollisuus vai floppauksen uhka?

Menetelmä toimii silloin, kun opiskelijat ovat sitoutuneita oppimaan uutta. Vapaamatkustajat taas ovat riippakiviä; he eivät pysy perässä. Opiskelijoiden palautteessa olen huomannut selkeän eron. Aktiviisesti flippaavat, menetelmän mukaan kulkeneet opiskelijat, ovat tyytyväisiä ja taitavia. He saavuttavat oppimistavoitteensa. Sitä vastoin passiiviset opiskelijat, floppaajat, eivät koe oppineensa. Heidän antamistaan palautteista tulee esiin se, ettei asioita ole opetettu.

Opiskelijan sitoutumista voi lisätä esimerkiksi tutustuttamalla opiskelijat menetelmään. Opiskelijaa voi auttaa myös kirkastamalla hänen henkilökohtaisia tavoitteitaan. Opiskelija voi jo ennakkoon pohtia, mikä on juuri hänelle riittävä suoritus tai arvosana ja mitä uutta osaamista hän haluaa saavuttaa. Opettaja voi vuorostaan tukea opiskelijaa tavoitteessaan ja konkretisoida arvosanan vaatimukset. Kun molemmilla, opiskelijalla ja opettajalla on tavoite selvillä, voidaan arviointi perustaa oppimisprosessiin ja siihen, mitä on tavoiteltu.

Opettajalta vaaditaan päättäväisyyttä menetelmän läpiviemiseen. Ensimmäiset kerrat voivat olla haastavia ja menetelmää harjoitellaan puolin ja toisin. Flippaus haastaa opettajaa uudenlaiseen ajatteluun ja opetuksen uudelleen muotoiluun. Myös opiskelijoilla voi mennä aikaa, että he saavat ideasta kiinni.

Sinäkin voit pimahtaa flippaukseen

1. Valitse sopiva palanen opetuksesta, josta aloitat.
2. Luo tai etsi materiaali esim. video ennakkomateriaaliksi.
3. Aseta opiskelijoille minimitavoite siitä, mitä ennen kontaktikertaa tulee osata.
4. Muotoile vuorovaikutteiset oppimistehtävät tai -haasteet kontaktikerralle
5. Hyödynnä vertaispalautetta, ja anna kehittävää palautetta
6. Nauti työsi tuloksista

Lisätietoa flippauksesta löytyy muun muassa Itä-Suomen yliopiston Flipped Learning sivustolta.

Kirjoittaja

Tinja Kaivolahti on toiminut lehtorina ja opettajana kymmenisen vuotta. Tällä hetkellä hän työskentelee Terveys-osaamisalan terveyden edistämisen tiimin lehtorina. Puolet työajastaan hän toimii asiantuntijana Kestävä keikkatyö -hankkeessa. Hänen pedagoginen intohimonsa on verkkopedagogiikassa ja pedagogiikan muotoilussa. Tinja nauttii sosiaalisista kontakteista ja luonnosta.

Lähteet

1. Flippaus yleistyy yliopistoissa. Verkkouutinen 9.5.2022. Yle.
2. Flipped learning -sivusto. Itä-Suomen yliopisto.
3. Toivola, M., Rajala, A. & Kumpulainen, K. 2022. Pedagogical rationales of flipped learning in the accounts of Finnish mathematics teachers. Pedagogies: An international Journal.
4. Toivola Marika 2020. Flipped Assessment – A Leap towards Flipped Learning (pdf). An article in conference proceedings Brandhofer, G., Buchner, J., Freibleben-Teutscher, C. ja Tengler, K (Hrsg.) Austria, Baden: Tagungsband zur Tagung Inverted Classroom and beyond.
5. Räihä, P.,  Mankki, V. & Samppala K. 2019. Kirjallisen palautteen merkitys yliopisto-opiskelijalle. Yliopistopedagogiikka-verkkojulkaisu. Jyväskylän yliopisto.
6. Opettaja luopui luennoista -yhtäkkiä lähes kaikki opiskelijat läpäisivät vaikean yliopistokurssin. Verkkouutinen 4.4.2017. Yle.
7. Flippauksesta hyviä tuloksia Tampereen yliopistossa. Tampereen yliopiston tiedote 10.2.2021.
8. Atjonen, P., Laivamaa, H., Leivonen, A. ym. 2019. “Että missä ollaan menossa”. Oppimisen ja osaamisen arviointi peruskoulussa ja lukiossa (pdf). Julkaisu 7:2019. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus.