Onnistuminen kuulijan mielenkiinnon herättelyssä ja kiinnostuksen säilyttämisessä on kaikille puhetyöläisille tuttua. Opettaja kohtaa tämän haasteen etenkin opintojakson alussa, jossain määrin myös kunkin opetuskerran alkaessa. Laajemmille yleisölle kohdennetuissa virtuaalitapaamisissa ja etäopetustilanteissa haaste on yhtä lailla, joskus jopa voimakkaamminkin läsnä.
Uudet esiintymisen tilanteet vaativat ketteryyttä. Kun yleinen työtahti on ripeä, ei perusteelliseen valmistautumiseen usein ole aikaa. Esiintyjä pikemminkin elää hetkessä, havainnoi, oppii vuorovaikutuskumppaneiltaan ja hioo suunnitelmaansa samalla kun etenee. Koko ajatus esiintymisestä ennalta lukkoon lyötynä, valmisteltuna esityksenä, toteutuu vain harvoin. Voikin sanoa, että eletään improvisaation ja tiiviin sanomisen aikaa! (Almonkari & Koponen 2019.)
Tässä blogipostauksessa esittelen kourallisen hyväksi havaittuja keinoja työurani varrelta – niin pitkän opettajakokemukseni kuin viime vuosien dialogipäällikön roolissakin – mukaan poimittuna. Paneudun erityisesti virtualisen kohtaamisen aloitukseen, sisältökokemukseen, aitouteen ja palautteeseen.
Alku määrittää tyylin ja sävyn
Tilaisuuden alku rinnastuu ensikohtaamiseen ja sen aikana syntyvään ensivaikutelmaan. Muutamien ensimmäisten hetkien aikana teemme tyypillisesti päätelmiä puhujasta, hänen asiantuntevuudestaan ja persoonastaan. Vaikutelmien taustalla on sekä sanallisia että erityisesti sanattomia viestejä, jotka voivat liittyä ulkoiseen olemukseen, eleisiin, ilmeisiin tai vaikkapa ääneen. Tutkitusti tiedetään, että hyvä ensivaikutelma voi vaikuttaa tulevaan suhtautumiseen kantaen muutamankin kömmähdyksen yli, huono ensivaikutelma taas vaatii korjaantuakseen useamman onnistumisen kohtaamisen aikana. (Tietomajakka.)
Onnistunutta alkua voi edesauttaa kiireettömyydellä ja aidolla läsnäololla. Tule tapaamiseen paikalle ajoissa ja hoida mahdolliset tekniset valmistelut kuntoon. Keskity muutamien minuuttien ajan kohtaamaan saapujia. Hymyile, tervehdi, ota katsekontaktia kameran kautta. Sillä, mitä juttelet, ei ole niinkään merkitystä, olennaista on luoda kokemus kohdatuksi tulemisesta.
Läsnäolon tunteen vahvistamisessa juuri katsekontaktilla on tärkeä rooli. Tampereen yliopistossa tarkastettavan psykologian maisteri Jonne Hietasen väitöskirjan mukaan kokemus vastavuoroisesta katsekontaktista herkistää tulkitsemaan informaatiota itseen liittyväksi ja aktivoi autonomista hermostoa. Hietanen osoitti tutkimuksessaan, että katsekontakti videopuhelussa sai aikaan samanlaisia fysiologisia reaktioita kuin kasvokkaisessa tilanteessa. (Hietanen 2020.)
Helposti tunne katsekontaktista ja nähdyksi tulemisesta jää puutteelliseksi, sillä luontaisesti päädymme tuijottamaan omaa näyttöämme, jossa keskustelukumppanin kuva näkyy. Vaikutelma katsekontaktista syntyy vain kohdistamalla oma katse kameraan. Lähtökohtana on aina aito ja arvostava kohtaaminen. Virtuaaliseen läsnäoloon perehtynyt Raivio toteaa osuvasti, että tämän ymmärryksen puuttuessa on ihan sama, millaisia vippaskonsteja verkossa toimiessaan käyttää – tapaaminen jää tapaamiseksi, kohtaaminen vajavaiseksi. (Raivio 2020.)
Jos mahdollista, voit liittää jo aloitukseen mukaan vuorovaikutusta. Tervehtiä nimillä, esittää pyynnön laittaa kameran päälle ja vaikka heiluttaa kädellä tervehdys toisille. Jos osallistujajoukko on suuri, hyvä apukeino on chat. ”Millä mielellä saavut tänään tähän tapaamiseen – jaa tunnelmasi emojilla chatin kautta” antaa osallistujalle keinon kiinnittyä tilaisuuteen ja sinulle arvokasta taustatietoa ja mahdollisuuden kommentoida antia lyhyesti.
Sisältökokemus luodaan yhdessä
Virtuaalisesti esiinnyttäessä – olipa kyse sitten luennosta tai muusta valmistellusta puheenvuorosta – palaute vastaanottajilta on monesti niukempaa kuin kasvokkaisessa tapaamisessa. Onneksi moni verkkokousalusta (mm. Teams) tarjoaa jo nyt mahdollisuuden nähdä osallistujien kuvat myös omaa esitystä pitäessään. Hyödyllinen lisä ovat käden nostamisen yhteydessä olevat muut reaktiotoiminnot, joita kuulijoita voi pyytää aktiivisesti käyttämään.
Suomalaiselle puhekulttuurille tyypillistä on kohteliaisuus ja asiakeskeisyys. On havaittu, että suomalaiseen kulttuuriin liittyy asiasta puhumisen vaatimus. Puhujalla oletetaan olevan asiaa, sanoille annetaan paljon painoarvoa ja esiintyjää kuunnellaan keskittyneesti (Wilkins & Isotalus 2009). Annamme puhujan ensin esittää asiansa ja säästämme kysymykset loppuun. Tapa on puhujalle helppo, mutta sisältää riskin siitä, että osa kuulijoista menetetään jo alkupuolella, vaikkapa liian haastavan sisällön takia. Siksi olisikin suositeltavaa rakentaa puheenvuoron lomaan muutama tarkistuskohta, joissa voi varmistaa kuulijoiden kiinnostuksen säilymistä. Tämä on olennaista etenkin pidempien puheenvuorojen kohdalla. Ihmisen keskittyminen pysyy yllä noin 20 minuuttia, sen jälkeen tulisi tapahtua jotain.
Mikään näistä ei tapahdu itsestään. Kameroiden, chatin ja reagointinappien käyttämisestä pitää sopia osallistujien kanssa. Tsekkauskohta ei yksin auta, jos kuulija ei sen aikana aktivoidu antamaan palautetta kuulemastaan, kysymään tai ylipäätään reagoimaan. Helpointa on reagointi, hiukan enemmän aktiivisuutta edellyttää chat-viestin kirjoitus ja eniten kuulijalta vaatii kommentointi kameran kautta. Tästä kolmikosta esiintyjä voi valikoida kuhunkin hetkeen ja kuulijakuntaan parhaiten sopivan vaihtoehdon. Valikoima palvelee nimenomaan esitetyn sisällön omaksumista. Oppimista puolestaan voi edesauttaa laajentamalla keinovalikoimaa vaikkapa aktivoivaan pienryhmäkeskusteluun, joka sekin onnistuu virtuaalialustoilla varsin sujuvasti.
Vuorovaikutteisuus kaipaa tuekseen kiireettömyyttä. Persoonasta riippumatta meistä jokainen voi kasvattaa omaa hiljaisuuden sietokykyään – keskustelujen luontevat hiljaisuudet tuntuvat helposti epämukavilta verkossa ja usein kiirehdimme niitä täyttämään. Asetu kuuntelemaan, anna tilaa omien ajatusten koonnille ja keskeneräisyydelle. Pysy rauhallisena ja vältä kiireen tuntua. (Ala-Nikkola & Raivio 2020.)
Aitous ratkaisee
Jokainen puhuu ja opettaa oman persoonansa kautta. Jollekin sopii asian höystäminen huumorilla, toinen jakaa omakohtaisia esimerkkejä, kolmas ripottelee tarttumapintaa esitysmateriaalin osaksi. Yhtä oikeaa tai taatusti toimivaa tapaa tarjota kiinnittymispintaa kuulijalle ei ole. On hyvä muistaa, että ihminen kiinnostaa, ei pelkkä asia. Puhuja, joka uskaltaa ottaa mukaan persoonaansa ja jakaa jollain tavalla omakohtaista ajatteluaan, tunnettaan tai kokemusmaailmaansa, luo samalla yhteyttä kuulijoihin.
Kuulijoiden puhuttelu ja erilainen pohdiskelu tuovat puhujan parhaimmillaan mukaan jaettuun oppimiskokemukseen, ikään kuin oppijaksi muiden mukaan. ”Kun itse tutustuin ensi kertaa tähän teemaan, minua aina hämmensi…” voisi olla esimerkki oman kokemusmaailman avaamisesta muille. Kun oppimassa ollaan yhdessä, ei olekaan niin vaikeaa esittää kysymystä tai tuoda esiin sitä, ettei ymmärrä jotain asiaa. Toisena ääripäänä voisi olla ”kaikkitietävä asiantuntija”, joka esittää yksinpuheluna asiaansa tarjoamatta kuulijoille mahdollisuutta tehdä mitään muuta kuin kuulla ja vastaanottaa. Mahdollinen valinta sekin, mutta ei vuorovaikutuksen eikä oppimisen kannalta se hedelmällisin.
Palautteella paremmaksi
Jokainen vuorovaikutustilanne on paitsi ainutkertainen, samalla myös oppimistilanne puhujalle. Palautteen avulla puhuja saa arvokasta tietoa sekä onnistumisista että kehittymiskohteistaan.
Pikapalautetta voi ja kannattaa kerätä monin keinoin. Reaktionapein, poll-toiminnolla, yhden sanan tai muutaman lauseen palauttein chatissa tai sanallisena kameroiden kanssa. Loppusuoralla ajatukset saattavat jo kääntyä tulevaan, odottavaan lounastaukoon tai seuraavaan virtuaalitapaamiseen, joten palauteosan on hyvä olla osallistujalle helppo ja sujuva. Tässäkin ennakkoon mietitty ja valmisteltu edesauttaa sujuvaa toteutusta.
Osallistujien ajasta ja mielenkiinnosta on aina hyvä muistaa kiittää. Jos onnistuit aktivoimaan osallistujat, muistathan myös kiittää heitä osallistumisesta. Mahdollisesti voi lisätä sanasen siitä, miten osallistuminen vaikutti kokonaisuuteen tai auttaa tulevien tilaisuuksien valmistelussa.
Vuorovaikutusta voi oppia
Virtuaalitapaamiset ovat tulleet pysyvästi kasvokkaisten kohtaamisten rinnalle. Molemmissa on aina mahdollista kehittyä. Poimi omalle kokeilulistallesi yksi tai useampia näistä:
- alun aito kohtaaminen
- katsekontakti kameran kautta
- vuorovaikutuksen keinoista sopiminen osallistujien kanssa
- hiljaisuuden sietokyvyn kasvattaminen
- oman persoonan hyödyntäminen ja
- aktiivinen palautteen pyytäminen.
Haastan sinut kokeilemaan jotain konkreettista keinoa lisätä vuorovaikutteisuutta. Lopputulos voi yllättää!
Lähteet
Ala-Nikkola, E. & Raivio, A-M. 2020. Yhteisellä asialla – hyvää vuorovaikutusta verkkotapaamisiin. Teoksessa Silmälä, P. (toim.) Digi 2020 – Verkon uusia välineitä ja menetelmiä.
Almonkari, M. & Koponen, J. 2019. Mitä on esiintyminen 2020-luvulla. Blogipostaus Progos-sivuilla.
Hietanen, J. 2020. All Eyes on Eye Contact: Studies on cognitive, affective and behavioral effects of eye contact. Tampere University Disserations 316.
Wilkins, R. & Isotalus, P. 2009. Finnish speech culture. Teoksessa Wilkins R. & Isotalus P. (toim.), Speech Culture in Finland. Lanham, MD: University Press of America, 1–16.
Ei kommentteja