Jos haluaa saada on pakko antaa

”No, ei mulla tässä mitään erityistä valitettavaa Henkasta ole..” aloitti yläkoululaisen poikani luokanvalvoja vanhempainvarttikeskustelun muutama vuosi sitten. Jäin pohtimaan lähdemmekö me suomalaiset palautetta antaessamme liian helposti liikkeelle negatiivisesta ja korjattavasta myönteisen sijaan? Milloin sinä viimeksi sait myönteistä palautetta?

Sana ”palaute” on periaatteessa neutraali ilmaisu, vaikkakin palautteen antamiseen helposti yhdistetään negatiivinen kaiku. Oli palaute sitten positiivista, negatiivista, korjaavaa, rakentavaa tai kehittävää, sen määrä ja laatu tuntuvat aina riittämättömiltä. Kaikki tuntuvat haluavan enemmän palautetta; opiskelijat opettajilta ja päinvastoin sekä työelämässä olevat kollegoilta ja esimiehiltään. Onko palautteen puutos kansantauti?

Taloudellisen tiedotustoimiston teettämän Nuoret ja johtaminen 2012 -tutkimuksen mukaan yksi tärkeimmistä esimiehen tehtävistä on luoda kannustava työilmapiiri. Avoin viestintä, palaute yhtenä osanaan, on tiukasti sidoksissa työilmapiiriin. Huolestuttavaa olikin lukea, että melkein 70 % tutkimukseen vastanneista koki, että esimies ei anna riittävästi palautetta.

Palautteen tuleekin pitää sisältää myös kannustusta. Kannustaminen vahvistaa kokemusta siitä, että ”minä kyllä pystyn ja osaan”. Pienetkin onnistumiset vahvistavat minäpystyvyyttä. Hesarin artikkelin (HS 3.3.) mukaan lasten kasvatuksessa tulisi käyttää enemmän kannustusta ja täsmällisiä kehuja. Tässä artikkelissa oli hyviä ja konkreettisia neuvoja, joita opettaja voisi sujuvasti soveltaa opiskelijoihin. Jätetään siis pienet ”kitinät” huomioimatta ja kehutaan positiivisesta käytöksestä ja toiminnasta.

Joskus palaute, kannustus tai kehut saattavat mennä hukkaan, jos kohde ei ymmärrä niitä saavansa. Jotta opiskelijat kokisivat saavansa palautetta, opettaja voisi korostaa sitä, että se, mitä hän juuri nyt sanoo, on palautetta. Vasta tämän näkyväksi tekemisen jälkeen seuraisi konkreettinen palaute siitä, kuinka opiskelijat olivat oikein aktiivisesti mukana yhteisessä työskentelyssä tai esittivät mielenkiintoisia kehittämisehdotuksia.

Palautteen tarkoitus on yleensä toiminnan ohjaaminen toivottuun suuntaan. Parhaimmillaan se auttaa kehittymään ja motivoi. Palaute on välttämätöntä muutoksen aikaan saamiseksi ja oppimisen mahdollistamiseksi.

Miten sitten voisimme opetella antamaan ja vastaanottamaan palautetta, kehuja ja kannustusta? Tässä kaksi tapaa:

1. Harjoittelemalla ja toistamalla harjoitus. Kehu kollega tai opiskelija päivittäin. Heitä täsmäkehut ihan harjoituksen vuoksi omalle lapsellesi tai puolisollesi. Yllätä ystävä tai naapuri myönteisellä palautteella. Sama toimii kaupan kassallakin.
2. Kuuntelemalla tarkalla korvalla. Onko se, mitä opiskelija, kollega tai esimies sanoo, palautetta tai kehuja.

Näistä pienistä konkreettista teoista palautekulttuurin kehittyminen käynnistyy.

Palataan vielä vanhempainvarttiin, jossa ei ollut erityistä valittamista. Yläkoululaisen poikani luokanvalvoja oli ihan mukava nuorehko mies, teknisen työn opettaja. Mietin, oliko hän joutunut liian usein käymään – etenkin poikien vanhempien kanssa – läpi sitä korjaavaa palautetta. Ja nyt, kun sellaiseen ei ollut tarvetta, ei myönteistä palautesisältöä helposti löytynytkään. Tämä meidän tapaus kun pärjäsi koulussa ihan hyvin ja hoiti hommansa kunnialla. Mitä nyt vähän luokkakavereiden kanssa testasi teknisen työn tunneilla, että miten alumiinifolioon pakatut eväsleivät reagoivat poraamiseen.