Metropolian paradigman muutos – se, josta jokainen meistä on luonut oman tulkintansa – tarkoittaa minun tulkintanani sitä, että opettajat ja opiskelijat oppivat yhdessä. Keskiössä ovat siis oppiminen ja oppija, ei opettaminen.
Käsityksemme oppimis- ja opetusmenetelmistä muuttuu. Digitalisaatio (jota muuten Educa-messuilla pari viikkoa sitten kutsuttiin ”pilipalisaatioksi”) siirtää tietojen oppimista just in case -oppimisesta just in time -oppimiseen, jota tapahtuu erilaisissa oppimisympäristöissä. Geneeriset ja metataidot ovat yhä tärkeämpiä monimutkaisten kokonaisuuksien hahmottamisessa ja hallinnassa.
Oppimisen vuorovaikutteinen tuki – ohjaus, palaute ja arviointi – korostuu. Keskiössä on osaamisen todentaminen, ei opitun arviointi.
Opettajan työ monipuolistuu. Oppimisprosessin tukemisen lisäksi TKI, liiketoiminta, julkaisut ja esiintymiset ovat opettajan työn eri ulottuvuuksia. ”Hallinnollinen työ”, suunnittelu ja suunnitelmallisuus, todentaminen ja mittaaminen, seuranta ja dokumentointi ovat nyky-yhteiskunnassa hiipineet osaksi myös meidän jokapäiväistä tehtäväkuvaamme.
2 Kommenttia
Eikö TKI ja liiketoiminta ole oppimisprosessin tukemista? Ainakin TKI:ssa ihan määritelmän mukaisesti kehitetään aina jotakin uutta, jolloin kai oppiminen on suorastaan väistämätöntä, mutta vielä paremmin sitä tapahtuu, jos sitä viisaasti tuetaan. Ketkä sitten TKI-hankkeissa ovat oppijoita? Ainakin tekijät – yleensä kai opettajat/hankehenkilöstö, asiakkaat, mahdollisesti heidän asiakkaansa ja opiskelijat? Ymmärrän, että rahoituksellisesti opiskelijoiden oppimisen tuki ja TKI-toiminta on syytä pitää erillään. Mutta kun puhutaan oppimisesta, niin miksi haluamme erottaa ne?
Olen aivan samaa mieltä, oppimisen tulisi liittyä kaikkeen korkeakoulun toimintaan! Tässä blogikirjoituksessa halusin tuoda oppimisen muutosta esille nimenomaan opettajan arjen ja tekemisen näkökulmasta.