Avainsana: pedagogiikka
5 arvioitavaa asiaa verkko-opetusta toteutettaessa, osa 3/3
Verkko-opetusta kehitettäessä on tarpeen ottaa huomioon monenlaisia asioita. On hyvä miettiä, mitä tuleekaan kirkastaa ennen opintojakson siirtämistä verkkoon. Mitä tulee tietää ja muistaa toteutuksen aikana, mitä on hyvä ottaa huomioon toteutuksen loppuvaiheilla ja sen päättyessä? Tämä teksti on viimeinen osa kokonaisuudesta, jossa konkreettisten esimerkkien avulla kirkastetaan, varmistetaan ja arvioidaan monimuotoisten verkkototeutusten kokonaisuutta. Tekstisarjan aiemmat osat ja laajan valikoiman muitakin pedagogisia tekstejä voit lukea Hiiltä ja timanttia- blogin kirjoittajaprofiilistani. 1. Vuorovaikutus kaiken tekemisen keskiössä Vuorovaikutuksen merkitys on aina suuri opettamisen ja oppimisen yhteydessä. Erityisesti etä- ja verkko-opetuksen kulta-aikana siihen keskittyminen on entistä tärkeämpää. Vuorovaikutuksen luominen, ylläpitäminen ja arvostaminen kannattaa pitää keskiössä läpi kaiken tekemisen. Opetustilanteissa vuorovaikutuksen suunnat ja tavat ovat monet. Kirsti Lonka (2020) onkin todennut hienosti, että “Vuorovaikutus ei ole vähentynyt, vaan saanut uusia muotoja. Nuorille verkossa tapahtuva vuorovaikutus on ihan yhtä todellista kuin muutkin vuorovaikutuksen muodot.” Vuorovaikutus voi syntyä opettajan ja opiskelijan välille, opiskelijoiden toistensa ja opiskelijaryhmien välille, kuin myös opiskelijoiden ja interaktiivisten sisältöjen välille. Käytännössä vuorovaikutteisen oppimisen perusajatuksia voi tukea erilaisilla digitaalisilla ratkaisuilla ja vaihtelevilla menetelmillä, ja niitä voi sujauttaa helposti oppimisprosessin eri vaiheisiin. Vuorovaikutteisia aktiviteetteja opiskelijan ja opettajan välillä Lähtötason kartoitus, esim. kysely tai essee Ydinasioiden yhteenveto, esim. 5 asiaa, jotka tiedät jo aiheesta Aiheeseen orientoivat kysymykset, etukäteen toimitettuna Väitelauseet tai väittämät webinaarin aiheesta, ennen ja/ tai jälkeen Lähdemateriaali ja tarkkailukysymykset webinaarin ajaksi, etukäteen toimitettuna Aktivoivat kirjoitushetket/ jatkokirjoitukset Oppimispäiväkirjat Käsitekartat Loppukyselyt webinaarien jälkeen, ajatuksella mitä opit tänään? Vuorovaikutuksellisten menetelmien teknisestä valikoimasta ja toteuttamista käytännössä voit lukea lisää esimerkiksi Matleena Laakson (2022), Oppijoiden aktivointi opetuksessa, esityksestä (slideshare.net). 2. Kontaktiaktiviteettien arvo Korkeakouluopetuksen digitalisaatiota koskeva tutkimus keskittyy vahvasti digitaalisten oppimisympäristöjen teknisiin mahdollisuuksiin. Verkko-opetuksen keskiössä ovat joustavasti, itsenäisesti, ajasta, paikasta ja opiskelutahdista riippumattomasti suoritettavat opinnot. Teknisten yksityiskohtien lisäksi on raportoitu runsaasti viitteitä myös muista asioista, kuten mm. opiskelijoiden uupumuksen lisääntymisestä pandemian aikaisen etäopetuksen aikana (HS 2022). Näissä huomio on keskittynyt erityisesti vuorovaikutuksen ja positiivisen tunneilmapiirin puutteeseen. Tähän liittyen haluankin kaikissa opettamiseen liittyvissä yhteyksissä puhua kontaktiaktiviteeteista ja niiden merkityksestä oppijalle ja oppimiselle. Minulle kontakti opiskelijaan on opetukseen saumattomasti liittyvä tapahtuma, jonka välineenä voi tilanteesta riippuen toimia joko verkkokokousjärjestelmä tai luokkahuone. Arvokasta kontaktia opettajan ja opiskelijan välille voi muodostaa monilla eri tavoilla ja menetelmillä. Pois kannattaa kuitenkin sulkea ajatus siitä, että oppiminen verkkoympäristöissä voisi tapahtua pelkkien materiaalien avulla, ilman inhimillistä kontaktia. Mielestäni kontakti vaatii aina yhteisen foorumin, ajan ja paikan, vaikka verkossa toimittaisiinkin. Kontaktiaktiviteetteja opiskelijaryhmän ja opettajan välillä Median tarkkailu ja yhteinen käsittely Kysymys/ vastaus-sessiot, yhteinen käsittely Think, pair and share: mieti yksin, pohdi parin kanssa, jaa kaikille, yhteinen käsittely Tietopohjan kerääminen yksilötyönä, yhteinen käsittely 3. Osaamisen osoittamisen monet tavat Kokemukseni mukaan osaamisen osoittaminen korkeakouluopinnoissa noudattelee edelleen melko perinteistä kaavaa. Jo vuosikymmenten ajan se on vahvasti perustunut kirjallisiin raportteihin, summatiivisiin kokeisiin ja tentteihin. Lähes poikkeuksetta osaaminen arvioidaan numeraalisella asteikolla. Nämä kaikki tavat muistan kirkkaasti myös omien opintojeni ajalta. Väitän, että osaamisen osoittamisen tavat voisivat olla moninaisempia, samalla tuoden opiskelijoiden osaamisen hyvin näkyviin. Moninaisia tapoja toki hyödynnetään runsaasti aiemman osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa, johon tämä teksti ei ota kantaa. Olen vuosien varrella teettänyt erinäisiä bioanalytiikan (AMK) ja terveysalan (YAMK) projektitöitä monenlaisissa asetelmissa, antaen opiskelijoille täydet vapaudet päättää lopputuotoksen muodon ja nähnyt samalla huikean hienoja suorituksia, kuten esimerkiksi opetusvideo histoteknologian opetukseen, omalla musiikilla höystettynä potilaan hoitopolun vaiheittainen kuvaaminen runon muodossa potilaan kudosnäytteen laboratorioprosessi sarjakuvana etätyön ergonomiaopas interaktiivisena tuotoksena (ThingLink) (Alanko ym. 2022) Osaamisen osoittamisen valikoimaa laajentamalla opiskelusta ja oppimisesta tulee samalla hauskaa ja yhteiset produktiot painuvat mieliin loppuelämän ajaksi. Videot, audiot ja erilaiset visuaaliset presentaatiot toimivat todella hyvin. 4. Oppimisanalytiikan mahdollisuudet Oppimisen tilat ovat yhä vahvemmin laajentuneet digitaalisiin ympäristöihin ja oppiminen on monipaikkaistunut, Tänä päivänä opettaja ei välttämättä koskaan tapaa opiskelijoita paikan päällä, jolloin äärimmäisen tärkeätä on, että yhteys opiskelijaan säilyy myös etäopiskelun aikana. Opettajana haluan olla tilanteen tasalla oppimisprosessin kaikissa vaiheissa. Ilman sopivaa ja tarkoitukseen soveltuvaa teknologiaa, olisin ihan pulassa. Vaikka liitän kaikkiin toteutuksiini kontaktiktiviteetteja, en voi mitenkään olla varma, että kaikki pysyvät mukana haluamallani tavalla. Tämän työn tukena hyödynnän erilaisia edistymisen seurannan menetelmiä ja teknisiä ratkaisuja, kuten esimerkiksi tietyissä aikapisteissä täytettävät etenemisen seurannan lomakkeet oman osaamisen väliarvioinnit tehtävien palasteleminen vaiheittain kuitattaviin osatehtäviin edistymisen seurannan painikkeet vaiheittain etenevät oppimistehtävät ja projekti, joissa sama teema voi kulkea läpi koko opintojakson. Näiden menetelmien avulla tarkistelen viikoittain, että kaikki toteutuksilla olevat ovat mukana ja hommat etenevät opetussuunnitelman mukaiseen suuntaan. Olen jo aiemmin (2019) kirjoittanut Hiileen ja timanttiin oppimisanalytiikan mahdollisuuksista osaamisen ohjaamisen työvälineenä. Se sisältää edelleen painavaa asiaa. 5. Jatkuvan oppimisen ideologia osaksi opettajan työtä Opetusalan ammattilaisina tiedämme, että elämä on oppimista varten ja sitä tapahtuu vauvasta vaariin. Ajattelemme, että yksilö ei ole koskaan valmis, vaan hän voi aina omaksua ja oppia uutta. Joskus tuntuu, että omalta osaltamme tämä hukkuu työn kuormittavuuden alle. On tärkeää muistaa, että myös opettajan osaaminen ja työ ovat murroksessa. Opettajien rooli on muuttunut reilusti viimeisten vuosien aikana, asettaen monenlaisia osaamisen uudistamistarpeita myös opettajille. Oman asiantuntijuuden kehittämisen lisäksi tulee ottaa haltuun uudenlaista pedagogiikkaa ja soveltavaa teknologiaa. Ajattelen, että jatkuvan oppimisen ja kehittymisen yhtenä perustana on opiskelijoilta saatu palaute, joka itselläni toimii kaiken kehittämisen moottorina. Pyydän aina palautetta ja suhtaudun siihen rakentavasti. Ihan varmasti kaiken voi tehdä selkeämmin, loogisemmin, laajemmin, monipuolisemmin, kuin siinä hetkessä on ajatellut. Opiskelijapalautteen lisäksi voit kehittämisen tukena hyödyntää esimerkiksi FITechin (2020) tai eAMK-hankkeen (2020) laadukkaan verkko-opetuksen tarkistuslistoja ja laatukriteereitä. Verkko-opetuksen kokonaisuuden arvioimiseksi varmista hyödynnätkö opiskelijoiden aktivoimiseen monipuolisia menetelmiä ja vaihtelevatko ne eri toteutuksilla? voisitko vahvistaa kontaktiaktiviteettien arvoa myös verkossa toteutettavilla opintojaksoilla? hyödynnätkö osaamisen osoittamisen tapoja monipuolisesti ja voisiko valikoimaa edelleen laajentaa? hyödynnätkö oppimisanalytiikan työvälineitä oppimisen ohjaamisen ja oman työsi tukena ja miten sitä voisi entisestään lisätä? olethan yhdistänyt jatkuvan oppimisen ideologian osaksi myös omaa työtäsi? Lopuksi haluan vielä muistuttaa, että keskity tekemään asioita, jotka hyödyttävät monia, mutta eivät kohtuuttomasti kuormita. Päätä, mitä haluat tehdä ja tee se 😊 Lähteet Alanko, K., Frankenhaeuser, K., Lönnqvist, M., Nummelin, E., Puranen, J. & Uusitalo, S. 2022. Etätyön ergonomiaopas (ThingLink.com). Oppimistehtävä YAMK opintototeutukselle Digipedagogiikka asiantuntijatyössä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. eAMK. 2020. Varonen, M. & Hohenthal, T. Verkkototeutuksen laatukriteerit (Finna.fi). FITech. 2020. Huhtanen, A., Aalto-yliopisto & FITech. Verkko-oppimisen muotoilukirja & oppimismuotoilun työkalupakki (Finna.fi). Laakso, M. 2022. Oppijoiden aktivointi opetuksessa. Slideshare-eristys 20.4.22 (pdf) Lonka, K. 2020. Selvitys koronapandemian lyhyen ja pitkän aikavälin hyvistä ja huonoista seurauksista koskien koulutusta, nuoria ja hyvinvointia. Teoksessa koronapandemian hyvät ja huonot seuraukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2020. Virtanen, M. 2019. Oppimisanalytiikka oppimisen ohjaamisen työvälineenä. Hiiltä ja timanttia- blogi.
Verkko-oppimisen vakiintuminen uudeksi normaaliksi terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa
Korkeakoulujen opetusmenetelmät muuttuivat nopeasti, kun opetuksessa siirryttiin digitaalisiin oppimisympäristöihin koronapandemian seurauksena. Opiskelijoiden näkökulmasta muutoksella oli sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Opiskelun joustavuus lisääntyi, mutta vuorovaikutus opiskelijatovereiden ja opettajien kanssa väheni. Millaisena verkko-oppimisen kokevat Metropolia Ammattikorkeakoulun koulutuksensa aloittaneet terveysalan opiskelijat? Koronapandemia muutti opetusmenetelmiä Koronapandemia käynnisti nopean muutoksen eri koulutusasteilla, kun opetus ja opiskelu siirtyivät tietoverkkoihin. Metropolian terveysalalla opettajat ovat jo ennen korona-aikaa kehittäneet pedagogisia ratkaisuja nykyisiä teknologisia ratkaisuja hyödyntäen (Virtanen 2020). Se merkitsi opiskelijoiden välisten kontaktien vähenemistä, etääntymistä korkeakouluyhteisöstä, sosiaalisen tuen puutetta sekä kuormituksen lisääntymistä (Burns, Dagnall & Holt 2020). Koronapandemian aikana korkeakouluopiskelijoille tehdyn kyselyn tulosten mukaan etäopetuksen lisääntymisen myönteiseksi puoleksi koettiin opiskelun joustavuuden kasvu sekä opintojen ja muun elämän yhteensovittaminen. Huonoina puolina koettiin vuorovaikutuksen vähentyminen opiskelijatovereiden ja opettajien kanssa, opiskelumotivaation heikkeneminen sekä ohjauksen ja palautteen väheneminen. (Venäläinen 2020.) Joustava tapa opiskelun ja työn yhteensovittamiseen Digitaaliset oppimisympäristöt parantavat koulutuksen saavutettavuutta ja tarjoavat joustavia opiskelumahdollisuuksia. Terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa verkko-oppimista sovelletaan eri tavoin tutkinnosta ja korkeakoulutusta riippuen. Metropolia Ammattikorkeakoulussa on kehitetty terveysalan verkkopainotteinen koulutusmalli (Theseus). Koulutusmalli mahdollistaa opiskelun ja työn yhteensovittamisen sekä opiskelun lähellä kotipaikkakuntaa. Koulutusmalli tarjoaa vaihtoehdon sellaisille opiskelijoille, jotka eivät perhe- tai muista syistä voi muuttaa pois kotipaikkakunnaltaan. Se varmistaa myös työvoiman alueellista saatavuutta. Työn ja opintojen yhdistäminen voi parantaa motivaatiota ja oppimista erityisesti silloin, kun työmäärää on sopiva ja vastaa opiskeltavaa alaa (Vanhanen-Nuutinen, Saari, Kotila & Mäki 2018). Verkkopainotteisen terveysalan koulutusmallin mukaisesti opiskelevista 89 % (n=114) koki onnistuneensa työn ja opintojen yhteensovittamisessa (Lankinen & Vehkaperä 2020). Mitä aiheesta jo tiedetään? Opiskelijoiden opintomenestys on verkko-oppimisessa vähintään yhtä hyvä kuin perinteisellä tavalla toteutetuissa opinnoissa (López-Pérez, Pérez-López & Rodríguez-Ariza 2011, Gangolells 2007). Verkko-opiskelu soveltuu hyvän opintomenestyksen omaaville opiskelijoille, heikommin pärjäävät suosivat perinteistä läsnäoloa edellyttävää opiskelua (Owston, York & Murtha 2013). Oppimisen tulokset ovat yhteydessä opiskelijoiden keskinäiseen vuorovaikutukseen, opiskeltavaan sisältöön, opettajan osallistumiseen sekä toiminnallisuuteen (Nortvig, Petersen & Balle 2018). Osallistujien välinen vuorovaikutus, sen tukeminen, mahdollisuus opintojen yksilölliseen suunnitteluun, omien oppimistavoitteiden asettaminen ja yksilöllinen palaute oppimisesta edistävät oppimista (Osguthorpe & Graham 2003, Soler, Soler & Arraya 2017). Verkko-oppiminen edellyttää opiskelijalta motivaatiota, itseohjautuvuutta ja itsesäätelytaitoja (van Laer & Elen 2017, Barnak-Brak, Lau & Palm 2010, Wivell & Day’s 2015, Cheng & Chan 2013). Opiskelijat tarvitsevat tukea oppimisprosessiin sitoutumisessa sekä ohjausta siihen, mitä heiltä odotetaan ja minkälaista osallistumista heiltä vaaditaan (Sharpe, Benfield, Roberts & Francis 2006). Joustavuuden, vuorovaikutuksen, opiskelijoiden oppimisprosessin tukemisen ja myönteisen oppimisilmapiirin tulisi olla verkko-oppimisen suunnittelun keskiössä (Boelens, De Wever & Voet 2017). Opiskelijoiden käsitykset verkko-oppimisesta koulutuksen alussa Metropolian terveysalan verkkopainotteisen koulutuksen opiskelijat (n=114) vastasivat vuonna 2018 elektroniselle lomakkeelle verkko-oppimista koskevia käsityksiään opintojen alussa, ensimmäisen opiskeluviikon aikana. Vastaajat olivat bioanalytiikan (n=29), ensihoidon (n=53), suun terveydenhuollon (n=17) ja toimintaterapian (n=15) tutkinto-ohjelmien opiskelijoita. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Tuloksissa kuvataan opiskelijoiden käsityksiä verkko-oppimisen vakiintumisesta uudeksi normaaliksi terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa. Tuloksissa nousevat esille erityisesti verkko-oppimisen ominaisuudet ja edellytykset. Tämän tiedon avulla ammattikorkeakoulussa voidaan kehittää verkko-oppimista ja parantaa opiskelijoiden oppimistuloksia. Verkko-oppimisen ominaisuudet Uudenlainen ja ennalta-aavistamaton oppimistapa mahdollisti perinteisestä poikkeavan oppimistavan, vaikka sitä leimasi epävarmuus ja arvaamattomuus. Opiskelijakeskeinen ja mieluinen oppimistapa helpotti opiskelua, vaikka ryhmätöiden tekeminen oli vaativaa. Se oli tarkoituksenmukaista, kun opetus oli suunniteltua ja opiskelijat otettiin huomioon. Joustava ja kannustava oppimistapa oli vaivaton ajasta ja paikasta riippumattomuuden vuoksi, kun opiskelija oli oppinut työskentelemään verkko-oppimisympäristössä. Se mahdollisti joustavan ja kannustavan oppimisen, jossa otettiin huomioon opiskelijan elämäntilanne. Itsenäinen ja vastuullinen oppimistapa vaati sitoutumista ja vastuullista itsensä johtamista, mutta edellytti oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta. Jäsentymätön ja työläs oppimistapa oli verkko-oppimisen heikkous, josta aiheutui epävarmuutta ja turhan työn tekemistä. Opiskelussa alkuun pääseminen olisi edellyttänyt selkeää opetusta ja ohjausta. Epävarmuutta olisi saattanut lievittää opinnoissa edenneiden vertaisten tuki. Mielenkiintoinen, suunnitelmallinen ja kurinalainen oppimistapa edellytti vastuullisuutta oppimisessa ja ajankäytössä, vaikka se oli aikaa vievää ja voimia kuluttavaa. Se vaati opiskelijalta sitoutuneisuutta, ahkeruutta sekä aktiivista verkossa toimimista ja oman oppimistavan löytämistä. Verkko-oppimisen edellytykset Verkko-opiskeluun harjaantuminen vaihteli. Usein nuoret ja aikaisemmin verkossa toimineet pystyivät toimimaan paremmin kuin opiskelijat, jotka hallitsivat heikosti tietokoneen ja verkkokokousjärjestelmän käytön. Tiedonhaun oppiminen oli joillekin haasteellista. Oppimiseen motivoituminen ja keskittyminen olivat tärkeitä opiskelijoiden vahvuuksia, jotka edistivät opiskelua. Verkko-oppimista ja perinteistä oppimista pidettiin ominaisuuksiltaan samankaltaisina, vaikka verkkossa työskentely edellytti vahvempaa motivoitumis- ja keskittymiskykyä kuin perinteinen oppiminen. Opiskelun, työn ja vapaa-ajan välinen yhteensovittaminen oli haaste, mutta sen lievittämisessä auttoi liikunta, perheen kanssa opiskelusta sopiminen ja työstä sopiminen työantajan kanssa. Opintojen suunnitteleminen ajallisesti ja temaattisesti selkeiksi kokonaisuuksiksi lievittivät jännitteitä ja mahdollistivat opiskelurauhan. Puolison ja isovanhempien apu lasten- ja kodinhoidossa ja oppimistehtävien ajoissa tekeminen edistivät opiskelua. Vapaa-ajalla keskittyminen muuhun kuin opiskeluun vähensi ristiriitoja. Mieluisa opiskelutapa, joka vaatii tavoitteita ja ohjausta Opiskelijat pitivät verkko-oppimista uudenlaisena ja mieluisana opiskelutapana. Se lisää joustavuutta ja antaa perinteistä opetusta enemmän mahdollisuuksia määritellä oppimistavoitteita. Opiskelijat toivat esille verkko-opiskelun vaativuutta ja riittävää paneutumista opiskeltaviin asioihin. Tähän kyselyyn osallistuneet opiskelijat tunnistivat opintojen edellyttävän oma-aloitteisuutta, itseohjautuvuutta ja itsenäistä työskentelyä. Opiskelu vaatii myös vahvaa motivaatiota. Opiskelijat tarvitsevat opinnoissaan opettajan tukea ja ohjausta, myös vertaistuki on merkityksellistä. Tukea tarvitaan oppimisprosessiin sitoutumisessa, oppimistavoitteiden asettamisessa ja oppimistehtävien tekemisessä. Opintojensa alussa olevat opiskelijat tunnistavat tuen tarpeen ja pitivät tärkeänä opintojen alkuvaiheessa saatavaa ohjausta. Opiskelijoiden aikaisemmat kokemukset verkko-opiskelusta vaihtelivat. Aikaisemmin verkko-opintoja suorittaneilla työskentely sähköisissä oppimisympäristöissä on helpompaa kuin niille, joilla on vähän tai ei lainkaan kokemusta. Vähäistä verkko-opiskelukokemusta omaavat opiskelijat kokevat tarvitsevansa tukea sähköisten alustojen ja työvälineiden käytössä sekä tiedonhaussa. Opiskelijat toivat esille jännitteitä, jotka liittyvät opiskelun, työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Enemmistö opiskelijoista tekee töitä opintojen ohella ja vain jotkut heistä hyödyntävät opintovapaata tai osa-aikaista työtä. Verkko-opiskelua pidetään joustavana, ajasta ja paikasta riippumattomana tapana opiskella. Se vaatii opiskelijalta valmiuksia suunnitella ja rytmittää opiskelua sopivan laajuisiksi kokonaisuuksiksi. Ilman hyvää perheen ja muiden läheisten tukea on vaikea saavuttaa hyviä oppimistuloksia. Mikä merkitys tuloksilla on ammatilliseen koulutukseen? Tulosten perusteella suosittelemme erityisesti ammattikorkeakoulussa, mutta myös toisen asteen oppilaitoksissa omaksumaan verkkopedagogisen lähestymistavan oppimisprosessin suunnitteluun kehittämään verkko-oppimista opiskelijapalautteen perusteella ottamaan opiskelijat huomioon aktiivisina toimijoina ja oppimisen asiantuntijoina, mikä lisää heidän motivoitumistaan ja sitoutumistaan hyödyntämään tietoa poikkeuksellisissa oloissa verkko-opetuksessa, mikä lisää opetuksen laatua. Suomalaiset korkeakoulut ovat sitoutuneet yhteiseen Digivisioon 2030, jonka tavoitteena on kehittää avoin oppimisen ekosysteemi. Digivisiotyöllä tuetaan pedagogiikan kehittymistä ja korkeakoulujen uudistamista. Jatkossa on tarpeen tutkia ilmiötä työelämän näkökulmasta ja arvioida verkko-oppimisen vaikutuksia oppimisen tuloksiin sekä opiskelijoiden ja opettajien motivoitumiseen. Tuotettua tietoa voidaan hyödyntää verkko-oppimiseen perustuvassa koulutuksessa. Kirjoittajat Riitta Lumme, KL, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, työskentelee tiimi- ja tutkintovastaavana Biraya-tiimissä ja bioanalytiikan tutkinto-ohjelmassa. Hänellä on vuosien työkokemus erilaisista opetustehtävistä bioanalytiikan ja terveysalan tutkinnoissa. Lisäksi hän on toiminut terveysalan YAMK-tutkinnoissa opinnäytetyöohjaajana sekä bioanalytiikan YAMK-opintojen valtakunnallisen verkoston vetäjänä. Hannu Puhakka, TtT, on toiminut yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulun Kuntoutus ja tutkimus -osaamisalueella. Hänellä on pitkä työkokemus AMK- ja YAMK -tutkintojen tutkimus- ja kehitystyön menetelmien opetuksesta sekä opinnäytetöiden ja innovaatioprojektien ohjauksesta. Lisäksi hänellä on pitkäaikainen kokemus ammattikorkeakoulun pedagogisesta kehittämistyöstä. Lähteet Barnark-Brak L., Lan W. & Paton V. (2010) Profiles in self-regulated learning in the online learning environment. The International Review of Research in Open and Distance Learning 11(1), 62–80. Boelens R., De Wever B. & Voet M. (2017) Four key challenges of blended learning: A systematic literature review. Educational Research Review 22, 1–18. Burns, D., Dagnall N. & Holt, M. (2020) Assessing the Impact of the COVID-19 Pandemic on Student Wellbeing at Universities in the United Kingdom: A Conceptual Analysis. Frontiers in Education. Cheng G., & Chau J. (2013) Exploring the relationship between students' self-regulated learning ability and their ePortfolio achievement. The Internet and Higher Education 17, 9–15 Eskola J. & Suoranta J. (2005) Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino. Gangolells M. (2007) Students’ perceptions and performance with traditional vs. blended learning methods in an industrial plants course. International Journal of Engineering Education 23(6), 1199–1209. van Laer S. & Elen J. (2017) In search of attributes that support self-regulation in blended learning environments. Education and Information Technology 22, 1395–1454. Lankinen, I. & Vehkaperä, U. (2020). Rohkeaa koulutuksen digitaalista uudistamista. Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. López-Pérez M. V., Pérez-López M. C, & Rodríguez-Ariza L. (2011) Blended learning in higher education: Students’ perceptions and their relation to outcomes. Computers & Education 56(3), 818–826. Nortvig A-M., Petersen A. & Balle S. (2018) A Literature Review of the Factors Influencing E-Learning and Blended Learning in Relation to Learning Outcome, Student Satisfaction and Engagement. The Electronic Journal of e-Learning 16(1), 46-55. Osguthorpe R., T. & Graham C., R. (2003) Blended learning environment. Definitions and Directions. The Quarterly Review of the distance education 4(3), 227-233. Owston R., York D. & Murtha S. (2013) Student perceptions and achievement in a university blended learning strategic initiative. Internet and Higher Education 18, 38–46. Sharpe R., Benfield G., Roberts G. & Francis R. (2006) The undergraduate experience of blended e-learning: a review of UK literature and practice. The higher education academy. Vanhanen-Nuutinen L., Saari J., Kotila H. & Mäki K. (2018). Opintojen aikainen työssäkäynti – ongelma vai mahdollisuus ammattikorkeakouluopinnoissa? EUROSTUDENT VI -tutkimuksen artikkelisarja Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 10. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Venäläinen, E. (2020). Korkeakouluopiskelu korona-aikana. Helsinki: Akava. (PDF) Viitattu 15.1.2021. Virtanen, M. (2020). Koronavirus oppilaitoksissa - miten opetuksen erityisjärjestelyistä selvitään? Hiiltä ja timanttia -blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Wivell J. & Day S. (2015) Blended learning and teaching: Synergy in action. Advances in Social Work and Welfare Education 17(2), 86–99.
Johtamisessa tarvitaan pedagogista asennetta
Työntekijöiden kouluttaminen ja ajantasaisesta osaamisesta huolehtiminen kuuluvat yhä enenevässä määrin työpaikoille ja työnteon yhteyteen. Osa yrityksistä on tunnistanut, että toimialan muutokset tapahtuvat niin nopeasti, että osaamisen päivittämisestä on otettava suurempaa vastuuta. Tästä syystä yritykset ovat kehittäneet ja organisoineet osaamisen kehittämiseen liittyviä toimintatapoja mahdollisimman pitkälle oman organisaation ja liiketoiminnan näkökulmasta. Samalla he varmistavat, että heillä on ammattitaitoista työvoimaa ja sitä on saatavilla myös jatkossa. Edellä mainittuja havaintojamme osaamisen kehittämisen muutoksista tukee muun muassa inhimillisen pääoman kehittämisen trendeistä kertova Deloitte Insights -raportti (2020). Saman tuloksen projektiryhmämme on saanut Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa tekemissämme pk-yritysten yrityskartoituksissa ja valmennuspiloteissa (Urban Growth Vantaa 2020). Voimme siis todeta, että pedagogiikka ei kuulu enää pelkästään oppilaitosympäristöihin, opetukseen ja sen ratkaisuihin, kuten se saatetaan perinteisesti ymmärtää. Sitä tarvitaan yhä enemmän menestyvien yrityskulttuurien rakennusaineena erityisesti esihenkilötyössä ja johtamisessa. Pedagogisesta ymmärryksestä ja pedagogisesta johtamisesta on tullut merkittävä liiketoiminnan johtamisen väline. Pedagogisella asenteella tarkoitamme suhtautumista osallistavien menetelmien hyödyntämiseen ja ajattelun työkalujen kehittämiseen, joiden avulla uuden oppimista edistetään tavoitteellisesti tietyssä toimintaympäristössä. Esihenkilöiden kannattaa kehittää pedagogista asennettaan siksi, että muutoskyky ja oppiminen ovat nykyään osa jokaisen työpaikan arkea. Työpaikka on oppimisympäristö, jossa tavoitellaan ja tuetaan kunkin päivän parasta mahdollista tulosta. Jos esihenkilöllä ei ole pedagogista asennetta, hän ei tunnista muutostilannetta, eikä siten kykene johtamaan oppimista. Pedagoginen asenne auttaa sitouttamaan työntekijöitä muutokseen, edistää tiimin tuottavuutta ja rakentaa entistä vahvempaa yrityskulttuuria. Esihenkilö kannustaa vahvuuksien kautta Esihenkilön vastuulle kuuluu osaamisen kehittämisen mahdollistaminen. Hän voi luoda myönteisen ilmapiirin jatkuvaan kehittymiseen ja kehittämiseen: Missä tahansa tehtävässä on mahdollisuus kehittää työtä, mikä taas kehittää edelleen työntekijää saadun palautteen kautta. Kaikissa tehtävissä on mahdollista oppia ja kasvattaa osaamispääomaa. Oppimispolut ovat yksilöllisiä, joten on hyvä selvittää, millä nykytasolla jokaisen osaaminen on tällä hetkellä ja asettaa sen pohjalta osaamistavoitteet. Osalla henkilöstöstä on myös pelkoja, esteitä ja rajoituksia – jopa välinpitämättömyyttä työtapojen ja osaamisen kehittämisen suhteen. Tällöin esihenkilöltä vaaditaan rohkeutta ja näkemyksellisyyttä selvittää, mikä juuri kyseistä tiimiläistä motivoi, kertoa miksi uudistuminen on tärkeää ja näyttää suuntaa, miten tavoitteeseen päästään pienin askelin (Sinek 2011, Huhtala 2015). Esihenkilön kannattaa toimia kuten hyvä valmentaja toimii. Valmentaja saa aikaan positiivisen vaikutuksen nostaen ihmisten ammatillisen kehittymisen ja hyvinvoinnin keskiöön (Starr 2016). Pedagoginen asenne on johtamisen väline Osa esihenkilöistä tulkitsee ja ennakoi muiden oppimiskykyä oman omaksumiskapasiteettinsa kautta. Jos opittavasta asiasta keskustellaan yksinomaan nopeimpien oppijoiden ehdoilla, ei voi olettaa, että kaikki ovat sisäistäneet asian. Muutosjohtamisen näkökulmasta työssä oppiminen ja kehittyminen vaativat aikaa ja altistumista, johon työntekijä tarvitsee esihenkilön ja johdon tuen. Esihenkilö, toimi näin: Linkitä muutos isompaan kokonaisuuteen ja muista kertoa miksi tehdään, kuten tehdään. Huolehdi työpaikalla siitä, että tiimilläsi on ymmärrys siitä, mikä on muutoksen tavoite. Helpota hahmottamista visuaalisilla keinoilla: numeroin, sanoin, kuvin, tarinoin, kuunnellen, keskustellen tai harjoitellen; yhdessä tehden. Varaa riittävästi aikaa asioiden käsittelemiseen, omaksumiseen ja sisäistämiseen. Varaudu ohjaamaan, antamaan palautetta ja tarvittaessa kertaamaan alusta asti. Muista kärsivällisyys uusien toimintatapojen haltuun ottamisessa. Edistä osaamisen jakamista työyhteisössä sallimalla työajan käyttämistä vertaisoppimiseen ja kannustamalla ketteriin kokeiluihin. Esihenkilön pedagogiseen asenteeseen kuuluu varmistaa, että työssä oppiminen liittyy kiinteänä osana nykyisiin työtehtäviin tai uusiin haasteisiin, joihin ollaan seuraavaksi kasvamassa. Kun oppiminen kytketään suoraan työntekijän omaan työympäristöön ja tehtäviin, on hänen helpompi ymmärtää, miten opittua voi käytännössä hyödyntää. Kannattaa varmistaa helppo pääsy osaamisen kehittämisen kanaviin ja asioiden vapaaehtoiseen kertaamiseen työajalla. Liiketoiminnan näkökulmasta osaamisen kehittämiseen ja pedagogisen asenteen vahvistamiseen kannattaa investoida. Siten entistä taitavampi henkilökunta ymmärtää päivittäisten toimintatapojensa vaikutuksen tuottavuuteen, kustannussäästöihin, katerakenteeseen ja kassavirtaan. Jokainen haluaa tehdä työnsä hyvin. Mitä enemmän omaan työhön ja sen tuloksiin on mahdollista vaikuttaa, sitä motivoituneempi työntekijä on. Tieteestä ja liiketoiminnasta kirjoittavan journalisti Shane Snown (2020) mukaan tulevaisuuden johtajilta tämä edellyttää ymmärrystä siitä, miten kaikki on toisiinsa linkittynyttä: asiakkaat, teknologiat ja tiimityö. Kukaan ei ole yksin niin vahva kuin erilaiset systeemit yhdessä ovat. Keskeistä on älyllinen rehellisyys, jota lähellä on ajatuksemme siitä, että esihenkilöllä tulee olla pedagogista asennetta johtaakseen tiimiään tuloksellisesti. Opi lisää pedagogisen asenteen voimasta ja ole meihin yhteydessä! Kirjoittajat Yritysvalmentaja, kirjailija ja muutosjohtamisen ammattilainen Marjo Huhtala. Marjo on kirjoittanut kolme kirjaa asenteesta ja sen johtamisesta, työskennellyt mm. henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä sekä toiminut valmennusalalla viisitoista vuotta. Projektipäällikkö Elina Taponen. Elina on jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittämisen asiantuntija, jota kiinnostaa yritysten tarpeisiin kehitettävät työssä oppimisen ratkaisut. Hän on työskennellyt Metropoliassa eri tehtävissä yli kymmenen vuoden ajan. Marjo ja Elina työskentelevät Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa, joka pyrkii löytämään ratkaisuja vantaalaisen työvoiman, sekä työssäkäyvien että työttömien, osaamisen kehittämiseen sekä tukemaan vantaalaisten yritysten kasvua ja kehitystä digitalisaation ja automatisaation aikakaudella. Lähteet Deloitte insights 2020. Human Capital Trends 2020: The social enterprise at work: Paradox as a path forward. Huhtala, Marjo. 2015. Asennejohtaja – Arjen työkalut esimiehille. Helsingin Kauppakamari. Snow, Shane. 2020. Our Leaders of Tomorrow Are Going To Need These 4 Rare Skills. Forbes. Sinek, Simon. 2011 reprinted. Start with Why: How Great Leaders Inspire Everyone to Take Action. Portfolio. Starr, Julie. 2016. The Coaching Manual – The definitive guide to the process, principles and skills of personal coaching. 4th edition. Pearson. Urban Growth Vantaa 2020. A Tale of Growth. Development project for knowhow. (PDF)
Pedagoginen suunnittelu lehtori Virtasen tapaan
Lukukauden alkaessa on hyvä palauttaa mieleen pedagogisen suunnittelun periaatteita. Miten suunnitella oppimisnäkemykseen perustuva, pedagogisesti mielekäs kokonaisuus? Miten visualisoida, aikatauluttaa, ohjeistaa? Katso Lehtori Virtasen käytännön vinkit pedagogiseen suunnitteluun yllä olevasta videosta. Halutessasi saat videoon suomenkielisen tekstityksen YouTuben CC-painikkeesta.
Oppimista muotoilemassa 1/3
Yksi tämän päivän kuumista trendeistä on palveluiden muotoilu, joka tähtää palveluiden kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja tavoitteelliseen kehittämiseen. Palvelumuotoilun innovatiivisia menetelmiä voidaan laajasti soveltaa eri toimialoilla. Oppilaitosmaailmassa toimintoja ja palveluita voi muotoilla monista eri näkökulmista, kuten opetuksen, oppimisen, opettajien, oppijoiden ja oppisisältöjen. Oppimisen muotoilu ja erityisesti tulevaisuuden oppimisen muotoilu on moniulotteinen käsite, johon pureudun kolmiosaisessa tekstisarjassa seuraavasti: Tämä teksti on kolmiosaisen sarjan ensimmäinen osa, jossa sovellan palvelumuotoilun periaatteita korkeakouluopetuksen pedagogisten ja didaktisten ratkaisujen kehittämiseen ja siinä esiintyvien haasteiden tunnistamiseen. Toinen osa käsittelee opettajien ja oppijoiden soveltavaa muotoilua, roolien, toimintatapojen ja -kulttuurin muutosta ja sen mahdollistumiseksi tarvittavia resursseja. Kolmas teksti käsittelee tulevaisuuden oppiainesta, tulevaisuuden lukujärjestystä ja merkityksellisiä asiasisältöjä. Opetuksen ja oppimisen muotoilu Lähdetään liikkeelle palvelumuotoilusta, jolla tarkoitetaan kehittämistä, suunnittelua ja innovointia muotoilun menetelmiä hyödyntäen. Palvelumuotoilulle ominaista on käyttäjälähtöinen kehittäminen, jonka tavoitteena on vastata palveluntarjoajan liiketoiminnallisiin tavoitteisiin. (Miettinen 2011.) Opetuksen kontekstiin sovellettuna voi muotoilua ajatella oppijalähtöisenä oppimisprosessin kehittämisenä, joka vastaa oppimiselle asetettuihin tavoitteisiin, saavutettuun osaamisen tasoon ja vaikuttaviin oppimistuloksiin, samalla vastaten oppilaitoksen liiketoiminnallisiin tavoitteisiin. Oppimisprosessilla tarkoitetaan oppijan yksilöllistä oppimisen polkua, joka etenee tiettyjen vaiheiden mukaisesti (Engeström 1992; Uusikylä ja Atjonen 2005). Muuttuvien mahdollisuuksien ja odotusten hektisessä maailmassa ketterä reagointi muutokseen on menestymisen avain. Paikalleen jääminen ei tue tämän päivän maailmaa, jossa sekä opettaja-, opiskelija- että oppiaines muuttuvat yhä kiihtyvässä tahdissa. Tulevaisuuden työn, osaamisen ja osaamistarpeiden ennustaminen on haastavaa, kuin myös niiden saavuttamiseen liittyvät haasteet. On vaikea vastata seuraaviin kysymyksiin: mitä ja minkälaista on tulevaisuuden työ, mitä osaamista tulevaisuudessa työssä tarvitaan, mihin korkeakoulutuksen pitäisi valmentaa mitä asioita tulisi opettaa tänään ja miten, jotta ne parhaiten kohtaisivat tulevaisuuden tarpeet? Näihin kysymyksiin me opettajat ja alan asiantuntijat annamme joka päivä parhaan arvauksemme, korkeakoulutuksen visioiden, selontekojen ja toimenpideohjelmien avustuksella (Arene ja Unifi 2019). Helpommin hallittavia asioita opettajan työssä ovat vaikuttavien oppimistulosten, korkean tyytyväisyyden ja laadun saavuttaminen. Opettajakunnan ja korkeakoulun muun henkilöstön vahvan osaamisen avulla oppimisen monipuolinen tukeminen, oppijan motivoiminen ja kannustaminen kyllä sujuvat. Sen sijaan, havaintojeni mukaan, systemaattista muotoilua ja kehittämistä vaativat: yhteisöllisen oppimisen mahdollistavat, joustavat ja personoidut oppimisratkaisut, ajasta ja paikasta riippumattomien digitaalisten mahdollisuuksien kattava hyödyntäminen oppimisprosessin kaikissa vaiheissa ja kokonaisvaltainen, innovatiivinen, avoin, aidosti oppijalähtöinen kehittäminen. Organisaatiotasolla muotoilun onnistumisen edellytyksinä voidaan nähdä yhteinen käsitys ja visio tulevaisuuden oppimisesta, avointa kehittämistä arvostava kulttuuri ja näitä tukevat rakenteet, käytänteet ja toimintamallit, jossa avoin oppimista arvostava kulttuuri tukee yksilöiden onnistumista. Organisaatio koostuu aina oppivista yksilöistä, jotka saavat aikaan yhteisen tavoitteen mukaisen muutoksen. Oppijalähtöisen kehittämisen ydin Oppilaitosmaailmassa kaiken kehittämisen perimmäisenä lähtökohtana tulee aina olla oppija, oppijan tarpeet, toiveet ja ne asiat, joita hän palveluidemme käyttäjänä pitää merkityksellisenä. Näiden lisäksi oppijalähtöisen kehittämisen ydin tulee olla niissä tavoissa, sisällöissä ja menetelmissä, jotka käyttäjämme kokevat tehokkaimmiksi ja merkityksellisimmiksi oman oppimisensa näkökulmasta. Suomalainen koulutusjärjestelmä on perinteisesti hyvin opettajalähtöinen, osittain jopa autoritäärinen, perustuen kansankynttilöidemme vahvaan näkemykseen oppimisen perusluonteesta. Joskin yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten mukana, myös opetuksen näkökulmissa on tapahtunut muutoksia. Opettajalähtöinen tapa alkaa pikkuhiljaa kääntyä oppijalähtöiseksi, tuoden vahvemmin keskiöön oppijan oman aktiivisuuden, yksilölliset oppimisen tavat ja oppijan vastuun omasta oppimisestaan. Oppijalähtöistä kehittämistä voi tehdä osana opettajan jokapäiväistä työtä. Oppimisen muotoilu perustuu dialogiin, toimijoiden väliseen vuoropuheluun, jossa opettaja ja oppija muovaavat oppimisen optimaalista prosessia yhdessä. Muotoilua voi toteuttaa monilla menetelmillä, joista nostan esiin muutamia hyväksi havaitsemiani käytänteitä. Välineitä oppimisprosessin muotoiluun Sykleittäin etenevän kehittämisen tukena voi käyttää esim. PDCA-mallia (plan-do-check- act). Jokaisen kierroksen perusteella tuotteesta, esim. opintojaksototeutuksesta, tulee aiempaa parempi. Oppijan mukaan ottaminen, syklin kaikissa vaiheissa, on ehdoton avain onnistumiseen. Rohkea ja aktiivinen palautteen kerääminen ja hyödyntäminen edistää toimintojen kehittämistä. Työskententelyn tukena, sekä paikan päällä että verkossa, kannattaa hyödyntää yhteiskehittelyn mentelmiä. Dialogiin ja aitoon interaktioon kannattaa panostaa. Ylimääräisen aikaresurssin tarve on pieni, jos kehittäminen suunnitellaan ja toteutetaan osaksi opetusta. Viihteellisten elementtien hyödyntäminen osana opetusta. Viimeaikaisten tilastojulkistusten mukaan suomalaiset käyttävät internetin palveluita hyvin ahkerasti. 16-24 vuotiaista nuorista 100% käyttää internetiä, heistä 97% useita kertoja päivässä. (Tilastokeskus 2019.) Nuoret kuluttavat mielellään ja yhä enenevissä määrin myös videomuotoista mediaa (eBrand 2019). He hyödyntävät internetin videokirjastoja hakukoneina ja relevantteina tietolähteinä. Videovälitteinen oppiminen voi olla hauskaa, viihdyttävää ja haastavaa, erityisesti silloin kun opiskeluun liitetään sisältöjen itsenäinen tai yhteisöllinen tuottaminen. Opiskeltavien sisältöjen viihdyttävyydellä ja koetulla mielekkyydellä on havaittu olevan selkeä yhteys syväoppimiseen. Viihteellisten elementtien avulla opettaja voi monipuolistaa ja rikastaa oppimista ja tukea erilaisia oppijoita. Oppijan tuottaessa sisältöjä voidaan aikaansaada sekä tiedollista että taidollista, laaja-alaista oppimista, joka edelleen tukee opiskeluun syventymistä. Viihteellisten sisältöjen tuottaminen mahdollistaa myös opettajalle itsensä ylittämisen kokemukset. Ylimääräisten aikaresurssien tarve vaihtelee pienestä valtavaan, riippuen opettajan osaamisesta. Pienistä teoista liikkeelle lähteminen vahvistaa osaamista pikkuhiljaa. Yhteisöllinen oppiminen ja merkityksellinen yhteistyöskentely, kannattaa ymmärtää nykypäivän opettajan perusmenetelmänä. On suositeltavaa päästää irti ajatuksesta, että opettaja voisi olla kaiken relevantin tiedon haltija. Maailman muuttuessa opettaja muuttuu tiedon omistajasta tiedon avoimeksi jakajaksi. Opettajan työtehtävä ei poistu, rooli vain muuttuu. Oppimisen tukemisen näkökulmasta hyvin vaikuttavia tuloksia saadaan sillä, että opettaja liittyy osaksi oppimisyhteisöä ja toimii tiedon aktiivisena konstruoijana eli rakentajana yhdessä opiskelijaryhmän kanssa. Myös tässä onnistuneella dialogilla on suuri merkitys. Ylimääräisen aikaresurssin tarve on pieni, jos tekemisen tapa muutetaan yhteisölliseksi ja päästetään irti opettajalähtöisestä tavasta opettaa. Oppimisen fasilitointi tarkoittaa minulle käytännössä pedagogista käsikirjoitusta, joka sisältää pedagogisten ja didaktisten ratkaisujen kuvaamista, oppimisprosessin vaiheistamista, opiskelijan ja opettajan toimien suunnittelua, vuorovaikutuksen suunnittelua, oppimisen merkityksellistä ja vaikuttavaa tukemista ja asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Organisaatioissa fasilitoinnilla tarkoitetaan yhteistoiminnan ja ryhmäprosessien suunnittelua ja hallittua toteutusta, joka opetuksen kontekstiin käännettynä on opettajien jokapäiväistä työtä. Menetelmällisesti tämän toteuttaminen on yhtä kirjavaa, kuin opettajien joukkokin. Valitsetpa työkalupakkiisi lähi- tai etäopetusta, kirjaa, videoita, äänitiedostoja, paperia, kynää, muistilappuja tai digitaalisia ratkaisuja, hyödyt oppimisen systemaattisesta suunnittelusta. Ylimääräisen aikaresurssin tarve on kohtalainen, mikäli kokonaissuunnitelma aloitetaan tyhjästä. Sykleissä etenevä kehittäminen soveltuu hyvin myös tähän. Käytännössä mikään ei ole helppoa Opetuksen, oppimisen ja prosessien uudelleenmuotoilu eivät kuitenkaan suju itsekseen, ilman aktiivisia toimia. Vaikka näen prosessien muotoilussa paljon positiivista, en voi olla nostamatta esiin tähän työhön vahvasti liittyviä haasteita. Haaste nro 1: innovatiivinen kehittäminen, vaikuttavat oppimistulokset, liiketoiminnan tavoitteet sopivat harvoin sujuvasti samaan lauseeseen, muualla kuin juhlapuheissa. Kehittäminen vaatii ajattelua, kokeiluja, yritystä, erehdystä ja aikaa. Innovaatioiden kehittäminen moninkertaisen määrän. Haaste nro 2: opettajalähtöinen opetuksen järjestämisen tapa ei muutu oppijalähtöiseksi hetkessä. Tarvitaan organisaatiotason tukea ja linjauksia, jotta tämä voidaan oikeasti muuttaa. Yksilöjen vuosia kehittyneet toimintamallit vaativat vuosien systemaattista kehittämistyötä sekä opetus- että oppimiskulttuurien muuttumiseksi. Myös opiskelija tarvitsee tukea uudenlaisten opiskelumuotojen optimaaliseksi hyödyntämiseksi. Haaste nro 3: jatkuvan oppimisen tuottaman kilpailuedun aito ymmärtäminen vie aikaa. Yhteisölliset työskentelytavat, yhteinen tiedon rakentaminen ja käsittely opettavat merkittävästi myös opettajaa. Optimaalisesti hyödynnettynä oppimisen muotoilulla voidaan tukea myös opettajien osaamisen kehittymistä. Haaste nro 4: tänään ei varmasti tiedetä, mitä huomenna tulee osata. Muuttuvassa yhteiskunnassa tulevaisuuden ennustaminen on haastavaa. Samaan sarjaan liittyvät tulevaisuuden osaamisen tarpeet, niiden ennakoiminen ja niihin valmistautuminen. Lisäksi haastavia ovat tulevaisuusskenaarioihin perustuvien rohkeiden ratkaisujen tekeminen. Näiden ratkaisemiseksi tarvitaan organisaatioiden johdon selkeitä linjauksia, yhteisiä päätöksiä, tavoitteita, visioita ja käytännön resursseja (aika, raha, osaaminen) sekä hyvästä johtamisesta kumpuavaa henkilöstön ja opiskelijoiden omaehtoista innostumista ja motivoitumista yhdessä tekemiseen, niiden toteuttamiseksi käytännössä. Lopuksi haluan todeta, että oppimismuotoilussa ei ole kyse uudesta ilmiöstä, vaan jo olemassa olevien asioiden uudenlaisesta paketoimisesta ja esittämisestä innostavalla tavalla. Oppimismuotoilu ei ole yksi ratkaisu, vaan yksilöiden, yhteisöjen ja organisaatioiden tiedoista, järjestelmistä ja ratkaisuista ja niiden yhteyksistä koostuva kokonaisuus, jolle ominaista on yhteisöllisyys, dialogisuus, monialaisuus, ketterä kokeileminen ja jatkuva oppiminen. Sen tarkoituksena on uudistaa korkeakoulutusta, samalla tuottaen maailman parasta oppimista ja maailman osaavimpaa työvoimaa tulevaisuuden työmarkkinoille. Lähteet Arene ja Unifi. 2019. Digivisio - Oppimisen digitaaliset ympäristöt 2030 - Korkeakoulujen yhteinen digivisio 2030, https://wiki.eduuni.fi/display/CSCTICTOR/Korkeakoulujen+yhteinen+digivisio+2030 Engeström, Y. 1992. Perustietoa opetuksesta. Helsinki: Valtion painatuskeskus. PDCA. 2020. Learn about quality. What is the Plan-Do-Check-Act (PDCA) Cycle?, https://asq.org/quality-resources/pdca-cycle Miettinen, S. 2011. (toim.) Palvelumuotoilu - uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Teknologiateollisuus ry ja Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion muotoiluakatemia. eBrand. 2019. SoMe ja nuoret. Suosituimmat sosiaalisen median palvelut. https://wordpress.ebrand.fi/somejanuoret2019/2-suosituimmat-sosiaalisen-median-palvelut/ Tilastokeskus. 2019. Suomalaisten internetin käyttö 2019. Helsinki: Tilastokeskus, http://www.stat.fi/til/sutivi/2019/sutivi_2019_2019-11-07_kat_001_fi.html Uusikylä, K. ja Atjonen, P. 2005. Didaktiikan perusteet. WSOY.
Sammakoita vai suitsutuksia – palautteen merkitys oppimiselle
Tässä tekstissä käsittelen palautteen antamisen merkitystä oppimisessa. Sen merkityksen ovat pitkän työurani aikana parhaiten minulle opettaneet vallattomat ja villit lapset ja nuoret. He ovat opettaneet minulle kantapään kautta, että se mikä näyttäytyy motivaation puutteena, onkin pelkoa epäonnistumisesta, liian suurien odotusten aiheuttamaa suorituspainetta, ohjeiden ymmärtämättömyyttä tai ahdistumista liiallisesta kontrolloinnista. Heidän kanssaan olen joutunut astumaan pois omalta mukavuusalueelta ja päässyt käytännössä testaamaan luottamusta omaan havainnointikykyyn, tapaani puhua ja ohjata, ennakoida ja reagoida. Monta kertaa on pitänyt kaivaa nöyränä peili takataskusta ja pohtia, että mitä tuli taas sanottua ja tehtyä ja miksi ja miten ihmeessä tästä päästään jälleen yhdessä eteenpäin. Palaute on merkityksellinen jokaiselle, vauvasta vaariin. Siksi tekstissä esiin tuomani ajatukset ovatkin oivallisia työvälineitä kaiken ikäisten ihmisten ja eri lähtökohdista ponnistavien ryhmien opettamiseen ja ohjaamiseen: korkeakouluihin, peruskouluihin, toiselle asteelle ja harrastusryhmiin - kuhunkin sopivalla tavalla soveltaen. Itse opetan aikuisia korkeakouluopiskelijoita, mutta myös toteutan kehittämishankkeita pienempien lasten ja nuorten parissa ja olen kokenut näistä opeista saavani kaikkiin tilanteisiin työvälineitä. Tekstin luettuasi, olisipa mielenkiintoista kuulla sinun ajatuksiasi - lisääpä vaikka blogiin kommenttisi tai laita minulle sähköpostia. Miten tullaan kohdatuksi? Jokainen kohtaaminen on ainutkertainen kokemus, kaikille osapuolille. Myönteinen minäkuva, pystyvyyden tunne sekä motivaatio uuden oppimiseen rakentuvat jo ensimmäisessä kohtaamisessa. Tunne, että minua arvostetaan, syntyy jo ensi metreillä muun muassa toisen tavasta olla läsnä, huomioida ja osoittaa kiinnostusta sekä antaa palautetta, niin sanallisesti kuin sanattomasti. Läsnäollessa ihminen keskittyy toisen ihmisen kohtaamiseen eikä pyörittele päässä muita asioita. Silmiin katsominen, hymy tai innostunut kommentti ei vie aikaa kuin pari sekuntia, mutta sillä saattaa olla ratkaiseva merkitys toiselle ihmiselle. (Mäkisalo-Ropponen 2011.) Miksi sanoilla on väliä? Ohjaajan, oli sitten kyse opettajasta tai valmentajasta, tehtävänä on mielestäni houkutella osallistuja ylipäätään kiinnostumaan asiasta/tekemisestä ja onnistua pitämään kiinnostus myös yllä. Kun osallistujalle annetaan aikaa kokeilla ja tutustua itsenäisesti uuteen asiaan, hakea omaa tapaansa ja kehittää uusia keinoja oppia sekä mahdollisuus myös saada konkreettista ja rohkaisevaa palautetta toiminnastaan, ollaan motivoivan oppimisen ytimessä. Jotta ohjaaja tukee osallistujan itsetuntoa ja pystyvyyden tunnetta, on tärkeää keskittyä siihen, miten saadaan jokaisen osallistujan vahvuudet esiin (Packalen, 2015). Mielestäni on tärkeää, että ohjaaja miettii millaisia sanoja hän käyttää, jotta osallistuja ymmärtää mitä häneltä odotetaan sekä miettii millaisia menetelmiä tai ohjaustapoja hän käyttää, jotta saadaan osallistujien vahvuudet ongittua esiin. Tavalla puhua ja antaa palautetta on iso merkitys kaikessa vuorovaikutuksessa ja ohjauksessa. Jotta osallistuja kokee ryhmän kanssa toimimisen mielekkääksi, motivoituu, saa onnistumisen kokemuksia sekä oppii uusia asioita, on sanomisilla väliä. Ryhmän toiminta ja sen onnistuminen vahvistuu, kun siitä puhutaan ääneen ja sitä ”ihmetellään”. Käytän itse sanaa ”ihmettely”, sillä se antaa mielestäni luvan kaikille osallistujille tutkia tilannetta ja esittää kysymyksiä avoimesti ja tasavertaisesti. Kyseenalaistaminen sen sijaan saa ryhmässä helposti aikaan epäilevän asetelman ja negatiivisen sävyn. Ihmettelyssä ihan ehdottomia suosikkejani ovat ohjaavat kysymykset; ne tekevät vahvuudet todellisiksi ja näkyviksi. Kerro, miten ihmeessä sä onnistuit tuossa? Huomasitko miten autoit toista äsken? Huomasitko mitä hyötyä siitä oli? Missä tilanteessa tänään onnistuit? Mitä hyötyä siitä oli? Miten sä saat pidettyä tuon noin hienosti? Huomasitteko minkä takia onnistuitte tänään? Missä olit tänään hyvä? Missä muissa tilanteissa voisi olla hyötyä siitä, mitä tänään opit? Ohjaavat kysymykset auttavat sekä ohjaajaa, osallistujaa että muita ryhmäläisiä: Ohjaaja ymmärtää paremmin osallistujaa ja hänen ajatuksiaan. Vastaamalla kysymyksiin osallistuja sanoittaa samalla omaa toimintaansa, puhuu omasta onnistumisestaan ja vahvuudestaan. Pikkuhiljaa osallistuja oppii käyttämään vahvuuksiaan myös muissa tilanteissa. Muut ryhmäläiset osoittavat kiinnostusta ja arvostusta häntä kohtaan kuunnellessaan, esittäessään kysymyksiä sekä keskustellessaan tapahtuneesta voimavaralähtöisesti. (Packalen 2015.) Vahvuuksista ja onnistumisista puhuminen esimerkiksi loppupiirissä saa ryhmän ilmapiirin muuttumaan positiivisemmaksi. (Packalen 2015.) Kukapa meistä ei haluaisi kuulla jotain hyvää toiminnastaan! Miten tukea luottamusta omiin kykyihin? Ryhmätoiminnassa sattuu ja tapahtuu ja ohjaaja joutuu puuttumaan nopeastikin yllättäviin tilanteisiin. Kaikki ei todellakaan mene aina niin kuin on etukäteen suunniteltu ja ohjaaja saattaa reagoida tilanteeseen ajattelematta, jolloin tulee päästäneeksi suusta kaikenlaisia sammakoita. ”Älä - ei tuolla tavalla, mikset sä koskaan kuuntele loppuun, ihan hyvin toimittu, mutta voisit…” Nämä kertovat osallistujalle hänen epäonnistuneen. (Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen 2016.) Harva osallistuja käyttäytyy kuitenkaan tahallaan huonosti tai väärin. Virheiden ja puutteiden sijaan on parempi keskittyä siihen, miltä toivoo tilanteen näyttävän. Jos joku häiritsee toista tahallaan, voi ohjaaja miettiä millaista käyttäytymistä osallistujalta toivoo ja yksinkertaisesti pyytää sitä ääneen. Toimintaohje kertoo suoraan mitä pitää tehdä. ”Mieti vielä, voisko tämän tehdä toisin, kuuntele ensin ohje loppuun, hienosti toimittu ja seuraavaksi voit kokeilla…” kertovat suoraan miten osallistujan odotetaan toimivan. On hyvä muistaa, että miksi-sana syyllistää ja mutta-kumoaa lahjakkaasti edellisen lauseen. (Uusitalo-Malmivaara &Vuorinen 2016.) Toimintaohjeen lisäksi voimavaralähtöinen palaute auttaa osallistujaa luottamaan omaan kykyynsä ja omiin mahdollisuuksiinsa. Voimavaralähtöisessä palautteessa ohjaaja löytää jokaisen osallistujan toiminnasta aina jotain hyvää ja antaa palautetta juuri siinä ympäristössä ja juuri itse toiminnasta, jossa ne näkyvät. Aivan yhtä tärkeää on antaa konkreettista palautetta myös kehittymisen paikoista ja silloin on syytä miettiä, miten palautteen antaa. Tässä auttaa kokemuksen mukanaan tuoma taito havainnoida ohjaustilanteita ja osallistujia sekä ymmärrys voimavaralähtöisestä ohjauksesta. Voimavaralähtöistä palautteen antamisen kulttuuria on hyvä opettaa myös osana ryhmän toimintaa. Palautetta voi antaa ja saada monella tapaa eikä ohjaajan aina tarvitse olla se ainoa palautteen antaja. Kun ryhmäläiset sanoittavat ääneen toisten onnistumisia ja osaamista, yhteisiä huippuhetkiä, kuvaavat he asiaa oman kokemuksensa ja ajatustensa kautta. Samalla he saavat uuden onnistumisen kokemuksen ja rohkeutta jäsentää omia ajatuksiaan ja kertoa niistä ääneen. Palautetta voidaan antaa ja saada myös monilla toiminnallisilla ja sanattomilla menetelmillä. Tarvitseeko kaikkeen reagoida? Osallistujan käyttäytyessä häiritsevästi ja ollessa levoton, räplätessä kännykkää tai häärätessä jotain ihan muuta kuin on tarkoitus, on mielestäni maltettava olla reagoimatta heti ja katsottava hetken tämän silmiin pistävän käytöksen taakse. Takaa löytyy yleensä joku syy. Saattaa olla, että ohjetta ei ole ymmärretty, se on annettu esimerkiksi liian monimutkaisesti tai epäselvästi. Jos osallistuja ei uskalla kysyä muiden kuullen, hän hämmentyy ja saattaa mennä sen vuoksi lukkoon. Taustalla voivat olla esimerkiksi osallistujan aiemmat negatiiviset kokemukset vastaavanlaisesta tilanteesta ja pelko epäonnistumisesta tai kasvojen menettämisestä, mikä nostaa suorituspainetta ja tekee levottomaksi tai jopa uhmakkaaksi. Kun toimitaan voimavaralähtöisesti ja vahvuuksia vahvistaen, on myös uskallettava jättää sanomatta asioita. Jotta oppii tietämään mitä sanoo, miten sanoo tai mitä ei juuri nyt kannata sanoa, on havainnoitava koko ajan omaa tapaansa ohjata, muuttuvia tilanteita sekä ryhmän että yksittäisen osallistujan toimintaa, sanallisia ja sanattomia viestejä. Havainnoinnin tärkein tehtävä on tehdä jokaisesta osallistujasta näkyvä. Havainnointi mahdollistaa tilanteeseen reagoinnin, ennakoinnin, ohjauksen soveltamisen ja muokkaamisen sopivammaksi sekä konkreettisen palautteen antamisen. (Kalliala 2011.) Onnistummeko yhdessä paremmin? Voimavaralähtöinen ohjaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei epäonnistumisista voi puhua tai ongelmia on pyrittävä välttämään. Niiltä ei kenenkään ohjaajan ole tarkoitus sulkea silmiään. Virheet ja epäonnistumiset opettavat sekä ryhmälle, osallistujalle että ohjaajalle mihin on tärkeää keskittyä, jotta homma onnistuu. (Packalen 2015.) Epäonnistumisista pyritään aina oppimaan. Ja jotta opitaan, tarvitaan ääneen sanoittamista, ihmettelyä ja harkittuja sanoja. Tässä kohtaa ohjaajan on hyvä kaivaa taas peili esiin ja pysähtyä pohtimaan myös omaa käytöstään, sanomisiaan ja kehon viestejään. Mitä minä voin tehdä toisin, jotta ryhmä onnistuu! Ohjaajan suhtautuessa ryhmäänsä ja jokaiseen osallistujaan ennakkoluulottomasti ja antaessa ryhmälle riittävästi vastuuta myös toiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä kannustavaa palautetta matkan varrella, saadaan jokaisen osallistujan vahvuudet ja ryhmän yhteiset voimavarat esiin. Ryhmän mukana osallistuja saa käyttöönsä myös sellaisia vahvuuksia, jotka eivät välttämättä näy hänen toimiessaan yksin. Rakennetaan siis hyvän päälle lisää hyvää! Missä onnistuit? Havaintomme lisäävät ymmärrystä osallistujan maailmasta; mikä heitä kiinnostaa ja innostaa, miten he toimivat muiden kanssa ja mihin he pyrkivät omalla tekemisellään. Vahvuuksien tunnistamisella ja niiden ääneen sanoittamisella saadaan aikaan toivottua muutosta osallistujan käyttäytymisessä. Sama koskee ohjaajan oman toiminnan havainnointia ja peilaamista. Kuinka vaikeaa aikuisten onkaan välillä löytää omasta toiminnastaan mitään hyvää ja sanoa se vielä muiden kuullen ääneen! Ja miten paljon järkevämpää oppimisen kannalta on aloittaa palautekeskustelu, reflektio voimavaralähtöisesti kysymällä esimerkiksi “missä koit onnistuneesi?”. Muuten ajetaan osallistuja kertomaan kaikista niistä yksityiskohdista, joissa epäonnistui tai jotka eivät menneet suunnitelmien mukaan. Kun keskustelemme ja puramme haastavankin tilanteen vahvuuksien tunnistamisen kautta, palkitsee havainnointi niin ohjaajan kuin osallistujankin. Lasi on lopulta aina puoliksi täynnä! Kyky ennakoida, reagoida tai tehdä nopeita päätöksiä haastavissakin ohjaustilanteissa on nimenomaan kiinni ohjaajan herkkyydestä ja halusta aistia muutoksia ilmapiirissä, osallistujien kehonkielessä ja käyttäytymisessä. Havainnointikykymme on valitettavasti rajallinen ja kiinnitämme huomiota herkemmin asioihin, joita itse ohjaajina pidämme tärkeinä. Osallistujan ja ryhmän motivaation ja sitoutumisen kannalta on ratkaisevaa kiinnitämmekö huomiomme vahvuuksiin ja onnistumisiin vai puutteisiin ja virheisiin (Zimmer 2011). Voimavarakeskeinen puhe ohjaustilanteissa, etenkin lasten ja nuorten ohjaamisessa on edelleen vähäistä. Liian monta kertaa olen joutunut todistamaan tilanteita, joissa ohjaaja menettää malttinsa ja huutaa, jopa haukkuu tai nöyryyttää osallistujaa muiden kuullen. Ohjaajan viesti ei valitettavasti saa aikaan hänen toivomaa muutosta. Jatkuva palaute huonosta käytöksestä ja puutteiden esiin nostaminen kiinnittää osallistujan ajatukset entistä tiukemmin omaan kyvyttömyyden tunteeseen. (Packalen 2015.) Virheiden ja epäonnistumisten korostaminen ja niistä rankaisu ei opeta kenellekään mallia miten virheistä päästään yli - ainoastaan keinoja selvitä nöyryyttävistä tilanteista! Osallistuja oppii tällaisten tilanteiden toistuessa olemaan ärsyttämättä ohjaajaa sekä olemaan äärimmäisen huolellinen, ettei menettäisi kasvojansa toisten edessä. Tällainen valppaana olo vie paljon energiaa ja tuhoaa motivaation, puhumattakaan yhdessä tekemisen ilosta. Epäonnistumista pelkäävä ihminen ei ole valmis ottamaan riskejä ja tekee ainoastaan asioita, joita hän varmasti osaa. (Packalen 2015.) Uskallus yrittää ja kokeilla jotain uutta häviää, samoin rohkeus itsensä ylittämiseen. Ohjaajalla on kädessään avaimet tilanteen pelastamiseen: muuttamalla omaa käytöstään voimavaralähtöisemmäksi, keskustelemalla ja kuuntelemalla osallistujaa sekä pyytämällä anteeksi käytöstään, hän voi korjata tilanteen (Gjerstad, 2015). Tyytyväisyys omaan toimintaan, motivoituminen ja tapa reagoida haastavissa tilanteissa riippuu nimenomaan omista aiemmista kokemuksista ja itsensä arvostamisesta (Zimmer 2011). Tunne omasta kykenemättömyydestä saa ihmisen luovuttamaan herkästi, pelkäämään virheitä sekä ulkopuolelta tulevaa arvostelua. Jopa rakentava palaute voidaan kokea tällöin arvosteluna ja piikittelynä. Miten ihmeessä me saisimme ohjaukseen, opetukseen, valmennukseen lisää voimavaralähtöisyyttä, positiivista palautteen antamista ja saamista ja yhdessä tekemisen iloa? Tutkimustenkin mukaan ne tukevat uskoa omiin kykyihin, lisäävät motivaatiota sekä toimintaan sitoutumista. (Packalen 2015; Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen 2016.) Sanojen valinnalla voidaan siis vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen, motivaatioon, tunnetiloihin ja sitä kautta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Vahvuuksiin keskittyvä puhetapa ja keskustelukulttuuri edistää osallistujan omien ja ryhmän vahvuuksien tiedostamista, tunnistamista ja niiden soveltamista ja käyttöä erilaisissa tilanteissa. Kirjoittaja: Anita Ahlstrand on toiminut opetustyössä yli 20 vuotta. Tällä hetkellä hän on mukana kansainvälisissä kehittämishankkeissa sekä asiantuntijana Metropolian useassa kehittämistyöryhmässä. Sekä opetustyössä että kehittämishankkeissa yksi hänen ammatillisista fokuksistaan keskittyy ryhmien ja yksilöiden ohjaamiseen liittyviin kysymyksiin. Hänen voimavaransa kumpuavat ihmisten kohtaamisesta, uteliaisuudesta sekä hullusta luovuudesta ja hänen asiantuntijuutensa ytimessä ovat muun muassa yhteiskehittäminen, asiakas- ja voimavaralähtöisyys sekä toiminnalliset tavat oppia. Lähteet: Gjerstad, E. 2015. Kuka on kukkulan kuningas? Lasten ja aikuisten valtasuhteet kasvun tukena. Jyväskylä: PS-kustannus. Kalliala, M. 2011, muuttumaton painos. Kato mua! Kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa? Helsinki: Gaudeamus. Mäkisalo-Ropponen, M. 2011. Vuorovaikutustaidot sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Packalen, H. 2015. Harkitut sanat, parempi valmennus - kohti voimavarakeskeistä kielellistä urheiluvalmennusta. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 172. Helsinki: Liikuntatieteellinen Seura ry. Uusitalo-Malmivaara, L. & Vuorinen, K. 2016. Huomaa hyvä! Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa. Jyväskylä: PS-kustannus. Zimmer, R. 2011. Psykomotoriikan käsikirja. Teoriaa ja käytäntöä lasten psykomotoriseen tukemiseen. Lahti: VK-kustannus Oy.
Narratiivisuutta pedagogiikkaan
Kukapa meistä opettajista ei haluaisi kyetä luomaan kiinnostavia, mieleenpainuvia ja jopa jännittäviä opetuskokonaisuuksia? Kukapa meistä ei haluaisi innostua omasta työstään ja sinkoutua oppimisen imuun ja läsnäolon tilaan useammin kuin joskus? Narratiivisuus eli tarinallisuus pedagogiikassa ja dramaturginen ajattelu opetuksen suunnittelussa voivat antaa uuden näkökulman ja lähestymistavan oppimisprosessiin. Oppimisesta tulee ikään kuin eri vaiheita sisältävä matka johonkin uuteen. Matkalla voi aina tapahtua yllätyksiä ja niihin liittyy luovaa ennalta-arvaamattomuutta. Opiskelijat kutsutaan toimimaan kanssa luojina prosessiin vaikuttamisessa ja tiedon etsimisessä. Vaikuttamismahdollisuudet omaan oppimiseen lisäävät usein motivaatiota. Tällainen prosessi tukee oppimisen flown eli keskittyneen ja intensiivisen oppimisen muodostumista. Narratiivisuus avaa oppimiseen myös esteettisen, taiteellisen ulottuvuuden, joka voi syventää oppimiskokemusta ja siitä jääviä jälkiä. Metaforinen ajattelu ja aivokemia Muutamia poimintoja tarinallisuudesta ja sen vaikutuksista: Jerome Bruner (1996) on todennut, että ihmisen ajattelu rakentuu sekä loogis-analyyttisestä että metaforisesta ajattelusta. Ihmiselle on luontaista luoda subjektiivisen logiikan muodostamia kokonaisuuksia. Ihmisen mieli rakentaa tarinoita ja kiinnostuu niistä. Opetus nojaa usein yksipuolisesti loogis-analyyttiseen puoleen ohittaen ja mitätöiden ihmisen tarinallisen mielen. Juhana Torkki (2014) väittää, että kaikki on tarinaa ja hyvä tarina voittaa niin bisneksessä kuin valtiollisessa päätöksenteossakin. Ihmiset haluavat olla osa kiehtovaa tarinaa ja siten liittyvät niihin ohi faktatiedonkin (esim poliittiset ilmiöt tai kaupalliset brändit). Siksi on erinomaisen tärkeää tuntea tarinoiden voima, jotta ei ole helposti harhaan johdettavissa. David Phillips (2017) kertoo TED-talkissaan aivojen neurobiologiasta, että tarinankerronta herättää ihmisen aivoissa endorfiinia ja oksitosiinia. Edellinen auttaa keskittymään ja jälkimmäinen herättää empatian lisäksi luovuutta ja pitkäjännitteisyyttä. Pelko herättää adrenaliinia, joka huonontaa muistia ja tekee ihmisestä ärtyisän, epäluovan, kriittisen, kärsimättömän ja huonoihin päätöksiin suuntautuvan. Kannattaisiko siis maustaa opetusta, koulutusta ja valmentamista tarinallisin maustein ja turvallisuutta lisäävin teoin? Kannattaisiko tietoisesti tukea opiskelijan tai asiakkaan aivokemian positiivisia prosesseja? Varmaan kannattaisi, jos osaisi, vai mitä? Luo draaman kaari, kutsu opiskelijat yhteiseen tarinaan Ehkäpä tutuin draaman kaari meille kaikille on Aristotelinen draaman jäsennys, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Sillä pääsee hyvin alkuun — ja ajatus tuntuu varmasti tutulta opettajalle. Tunnit suunnitellaan samaan malliin. Opettaja miettii, miten aloittaa aiheen käsittelyn, käsittelee sen ja päättää tuntinsa jollakin tavalla. Sama ajatus pätee suurempiinkin opetuskokonaisuuksiin. Miten siihen sitten lisätään elämänvoiman maustetta ja tarjoillaan opiskelijan aivoihin miellyttävä, opiskelua tukeva aivokemiallinen Phillipsin nimittämä “enkelin cocktail” “paholaisen cocktailin” sijaan? Ryhdy tarinankertojaksi. Ryhdy tarinankertojaksi. Liitä opetettavaan aiheeseen kiinnostava mielikuva tai tarina, kutsu opiskelijat jollakin tavalla osaksi tuota tarinaa, löydä ja tue opiskelijoittesi tahdon suuntaa ja luo yhteistä päämäärää. Ripottele tai mahdollista joitakin haasteita ja jännitteitä matkallanne kohti tavoitettanne. Kuulostaa helpolta, ja samaan aikaan haastetta ja mahdollisuuksia riittää loppuelämäksi. Alkuvaiheessa dramaturgista ajattelua harjoitteleva voi suunnitella koukuttavia käänteitä etukäteen ja kehittyessään hän voi siirtyä avoimiin prosesseihin, jotka ovat parhaimmillaan osittain ennakoimattomia ja tuottavat itse yllättäviä käänteitä, joita opettaja voi oppia huomaamaan. Tarinallisuus erään opettajan käsissä Täydennyskoulutan parhaillaan eri oppilaitoksista tulevia opettajia tarinallisuuden hyödyntämiseen opetuksessa Opetushallituksen rahoittamassa Tarinallisuus koulussa eli TARU-hankkeessa. Koulutuksiin osallistuneet opettajat ovat suunnitelleet draaman kaarelle asettuvia mainioita opetustunteja ja opetuskokonaisuuksia. Esimerkkinä ja innostajaksi muillekin opettajille nostan tässä yhden, Pia Hariolan (2017) suunnitteleman äidinkielen opetuskokonaisuuden. Hän rakensi 8. luokan oppisisältöihin tarinallisen viitekehyksen: Modusmaan. Tuossa maassa oppilaat jakautuivat heimoihin, joiden nimet olivat Indikatiivit, Konditionaalit, Potentiaalit ja Imperatiivit. Oppilaat jaettiin näihin heimoihin ja he alkoivat tutustua ominaisuuksiinsa eri tavoin. He tekivät esimerkiksi roolikortit, joissa ilmeni henkilötiedot, luonne, perhesuhteet, harrastukset jne. Sen jälkeen heitä sai kutsua ns. kuumaan tuoliin, jossa istuja vastaa muiden hänelle esittämiin kysymyksiin siitä, kuka hän on. Tunnistautumisen jälkeen he alkoivat valmistautua Modusmaan suureen väittelyyn (8. luokan äidinkielen oppisisältöihin kuuluva aihe). Kukin heimo harjoitteli modusluonteensa mukaista väittelytaitoa (tekijät, jossittelijat, jahkailijat ja käskijät) ja saapuessaan suureen väittelyyn heitä odotti sanallinen miekkojen kalistelu. Jakson loputtua oppilaat eivät meinanneet raaskia luopua heimoistaan ja jäivät odottamaan jatkokertomusta scifi-kirjallisuuden kurssille. Mielikuvien voima Mielikuvien ja tarinoiden voimaa kuvaa hyvin konkreettisesti Phillipsin kertomus tutkimuksesta (TED-talk 2017), jossa taiteilijoita pyydettiin keksimään tarina kirpputoreilta ostettuihin tarinoihin. Kun tavarat huutokaupattiin tarinoiden kera, niiden arvo oli noussut 129:stä dollarista 8000:en dollariin eli tavaroiden arvo oli noussut moninkertaisesti ostohintaan verrattuna. Tarinalla höystetyn opetuksen arvon nousua voi vain arvailla, mutta kannattaa kokeilla, miten kerronta ja tarinallinen viitekehys vaikuttaa. Modusmaa ja monet muut kokeilut ovat osoittaneet, että on kiinnostavampaa olla osa tarinaa kuin päntätä irrallista tietoa opintosuorituksia varten. On kiinnostavampaa tukea opiskelijoita luomaan merkityksiä ja motivoitumaan niistä, kuin vaatia yksittäisiä suoritteita. Eräässä tarinassa kivenhakkaajilta kysyttiin, mitä he tekivät. Toinen vastasi hakkaavansa kiveä ja toinen rakensi temppeliä. Kumpaa sinun opiskelijasi tekevät? Kirjoittaja Päivi Rahmel, KM, TO (Story) on Metropolian musiikin ja kulttuuripalveluiden lehtori. Hän toimi pitkäaikaisesti Esittävän taiteen koulutusohjelman vetäjänä ja on kokenut draamallisten työtapojen soveltaja, psykodraamaohjaajien kouluttaja ja suomalaisen tarinateatterin pioneeri. Tällä hetkellä hän kätilöi useita opettajien ja rehtoreiden täydennyskoulutushankkeita. Lähteet: Bruner,J., (1986), Actual minds, Possible words. London: Harward University. Bruner, J., (1996) Culture of education. London: Harward University. Kuudes painos 2001. Bruner, J., (2006) In search of Pedagogy. Volume 1. The selected Works of Jerome S.Bruner. London: Routledge Hariola, P. (2017) Modusmaa. Saatavilla Taru-oppimateriaalipankissa: https://sites.google.com/metropolia.fi/taru-oppimateriaalipankki/projektit Suora linkki Modusmaahan: https://docs.google.com/presentation/d/1cnW5qIa06nZT2btPxK_zY3lnLICBzPh_y3UI2MwxX4k/edit#slide=id.g420070fe20_0_0 Ketonen.P, (2006), Kohti Morenolaista pedagogiikkaa. Kandidaatin tutkielma. Helsingin yliopisto. Ketonen.P., (2008), Kokemuksia psykodraaman ja tarinateatterin pedagogisesta soveltamisesta kohti sosiodynaamista oppimista. Pro Gradu. Helsingin yliopisto Phillips.D,JP.(2017) The Magical Science of Storytelling. TED-talk. Stockholm. Katsottavissa: https://www.youtube.com/watch?v=Nj-hdQMa3uA&t=10s Phillips.D,J.(2017) https://www.youtube.com/watch?v=Nj-hdQMa3uA Torkki, J., (2014) Tarinan valta. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy. Lue ja tutki aiheesta lisää: Rahmel.P., (2018) Taru-oppimateriaalipankki.metropolia.fi. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Luentoesiintymisestä dialogisen oppimistilanteen rakentamiseen
Luento-opetus korkea-asteen opetuksessa tuo helposti mieleen tilanteen, jossa muita viisaampi puhuu korokkeelta suurelle joukolle kuulijoita, jotka yrittävät ymmärtää ja keskittyä - joskus kummassakaan onnistumatta. Estradille kavunneella opettajalla on ollut selkeä ajatus siitä, mitä kuulijoiden tulee oppia ja ymmärtää sekä siitä, miten tarjoiltuna tuo tapahtuu. Koulutuksen kehittämisessä elämme kuitenkin aikakautta, jossa korostetaan oppijan merkityksellisiä oppimiskokemuksia ja ilmiökeskeisyyttä. Tiedämme, että oppiminen ei tapahdu ensisijaisesti tietoa siirtämällä ja opettajan ohjeita seuraamalla. Tarvitaan aktiivista kokeilemista, tiedon etsimistä, uudelleen järjestelyä, vuorovaikutusta ja uteliaisuutta. Kirsti Lonka (2015, 236) tuo esiin, kuinka aktivoiva opetustapa haastaa toimintakulttuuria. Korkeakouluopetuksessa tuetaan oppimista monenlaisten tehtävien ja oppimisympäristöjen avulla. Keskityn tässä kirjoituksessa pohtimaan erityisesti sellaisen opetustilanteen pedagogisia mahdollisuuksia, jossa kokoonnutaan yhteen isolla joukolla. Vaikka alussa esitetty kuvitelma suuntasikin ajatuksia opettajajohtoiseen opetuskulttuuriin, voi ryhmässä yhteisen innostuksen ääreen kerääntymällä tukea oppimista myös oppijalähtöisesti ja dialogiin asettuen. Marikki Arnikil on väitöskirjassaan tutkinut dialogista opettamista ja tuo esiin, kuinka opettaja avaa dialogisuudelle tilaa hyvin moninaisin keinoin ja pedagogisin valinnoin (Arnkil 2019, 148-154). Dialogisuuden kulmakivinä ovat toisen hyväksyminen, kunnioitus ja aito kuunteleminen (Arnkil & Seikkula 2014, 18-19). Haastan erityisesti meidät korkea-asteella tulevaisuuden osaajia kouluttavat pohtimaan sitä, miten voisimme lisätä dialogisuutta ja syventää oppimisen mahdollisuutta myös luentomuotoisessa tilanteessa. Dialogisempaan opetuskuntoon - viiden kohdan kuntokuuri “Kesäksi kuntoon" -kunto-ohjelmien tapaan, esitän viiden kohdan harjoitusohjelman dialogisemman opetuskunnon harjoittamiseen. Esittämäni ehdotukset nousevat omista opetuskokemuksistani, mutta niiden juuret ovat tukevasti dialogisuuden periaatteissa (ks. esim. Arnkil 2019; Arnkil & Seikkula 2014). Vaikka sinulla olisi epäilyksiä aihetta kohtaan, tämä kunto-ohjelma on turvallinen ja kannustava. Sen avulla saat myös nopeasti nauttia edistymisestä. Käynnistä yhteinen seikkailu Usein positiiviseen oppimiskokemukseen liitetään kuvaus mukavasta ilmapiiristä. Ihminen oppii, kun hän kiinnostuu, innostuu, kokee olevansa tervetullut ja toivottua matkaseuraa. Luo läsnäolijoille tunne siitä, että he ovat tervetulleita: Tästä alkaa mukava yhteinen oppimisen matka. Anna itsesi innostua aiheesta, johon aiotte sukeltaa. Oman innostuksen kokemuksen jakaminen tuo tilanteeseen merkityksellisyyttä. Kysy osallistujien ajatuksista. Toisen kiinnostuksesta vaikuttuminen osoittaa kunnioitusta osallistujia kohtaan ja auttaa ryhmätunteen muodostumisessa. Mahdollista moniääninen kokemusten ja teorian vuoropuhelu Ihminen on kiinnostuneempi sellaisesta, jonka hän kokee koskettavan itseään. Kun uuden asian oppiminen kytkeytyy siihen, millaisia ajatuksia minulla aiheesta jo on tai mitä olen siihen liittyen kokenut, muuttuu uusi ja tuntematon kiinnostavaksi. Uteliaisuus virittyy ja virittää sitoutumisen oppimisen polkuun. Kytkeydy oppijoiden ajattelun polkuihin oman tietomääräsi ja kokemuksellisten kilometriesi kanssa. Luonnostaan ihminen ei jaksa kauan olla kiinnostunut toisen monologista, mutta siinä esiin tulleiden asioiden liittäminen omaan ajatteluun tekee oppimisesta aktiivista. Avaa moniäänisyydelle mahdollisuuksia. Opettajan tieto tuo tilanteeseen yhden äänen. Varmista, että suunnitelmasi sisältää pysähtymisen ja pohtimisen paikkoja, joissa tulee tilaa ajatusten vuoropuhelulle. Luentotilanteessa tähän voi kannustaa pyytämällä jakamaan keskeiset, itselle tärkeinä nousevat asiat juuri kuullusta vieruskaverin kanssa. Kun näistä vielä joitakin jaetaan koko isolle ryhmälle, monistuu tuo yhdessä ymmärtämisen mahdollisuus. Pyri liittämään teoreettisia huomioita ja tietojasi lennossa osallistujien ajatuksiin ja kokemuksiin. Tämä on jo vaativampi harjoitus, mutta siinä edistyminen palkitsee. Kysymällä aiheeseen liittyvistä käsityksistä ja tuomalla dialogiin omat tietosi kytket teorian siihen, millä on oppijalle henkilökohtaista merkitystä. Syntyy teorian ja käytännön kokemusten mielenkiintoinen ja opettavainen vuoropuhelu. Rakenna luento etukäteen osallistujilta kerättyjen kokemusten ja ajatusten ympärille. Tämä toimintatapa virittää ainutlaatuisella tavalla kaikki asian äärelle: jokainen on ollut osana tilanteen syntyä ja voi aidosti kokea osallisuutta siinä. Ole läsnä omana itsenäsi Suurin osa viesteistä, joita välitämme, tapahtuu muun kuin kielen avulla. Viestimme kiinnostusta, toisten ajatusten arvostamista ja arvojamme elein, ilmein, äänenpainoin sekä kehon asentojen ja liikkeiden kautta. Anna hyvien ajatusten virrata opetustilanteessa, sillä niiden avulla virität kaikkia tilanteeseen osallistujia positiiviseen läsnäoloon ja toisten arvostamiseen. Kun voi luottaa siihen, että omat ajatukset ja kysymykset tulevat kunnioituksella vastaanotetuksi, oppiminen saa positiivisen nosteen ja innostus lisääntyy. Etsi aktiivisesti kokemusvarastoistasi esimerkkejä tilanteista opetuksen arjesta, jossa opiskelijat ovat innostuneet ja positiivisen kiinnostuksen virittämä ilmapiiri on siivittänyt yhteisen tilanteen lentoon. Mitä voit oppia kokemuksestasi? Havainnoi ja rytmitä Havainnoi ryhmää ja sitä, miltä sinusta tuntuu. Oppimista voi tukea rytmittämällä keskusteluosioita, kuuntelua, toiminnallisuutta ja pohdintaa. Tarkista tilannetta. Pohdi ääneen pedagogisia valintojasi: pitäisikö jatkaa aiheessa eteenpäin, jäikö jotakin, missä pitäisi vielä viipyä. Viritä keskittymistä. Pari- tai pienryhmäpohdinnan voi myös tehdä välillä seisten ja saada näin aivojen dopamiinitasot vireystilaa paremmin tukemaan. Rauhoita. Joskus voi pari- tai pienryhmäkeskustelun sijaan pyytääkin osallistujia sulkemaan silmänsä ja kuuntelemaan hetken omia ajatuksiaan. Tämä voi olla tervetullut keskeytys jatkuvalle äänien kuuntelulle ja auttaa kiinnittämään huomiota johonkin, jota vielä haluaisi kysyä tai tarkentaa. Viritä oppimisen matkaa eteenpäin Kysy, mitä osallistujat vievät mukanaan. Tämä tukee opitun havainnointia, virittää oppimisen matkaa ja kiinnostusta eteenpäin. Omaa oppimista - varsinkaan ajatusten järjestymistä, selkeytymistä tai syvenemistä - ei ole aina yksinkertaista huomata. Arvosta erilaisia kokemuksia ryhmässä. Ryhmässä oppimisen etuna on se, että siinä tulee esiin monia vaihtoehtoja. On tärkeää auttaa huomaamaan, minkä kaiken äärellä olimme ja mitä arvokasta eri ihmiset saivat tilanteesta. Moniäänisyyden kautta voi havahtua huomaamaan sellaistakin, johon ei itse olisi kiinnittänyt huomiota. Kiitä ja kannusta.Oppiminen on aikaa ja energiaa vievää. Tehdyn työn arvostaminen ja siitä kiittäminen lisää sen arvostusta. Mitä enemmän oppimiseen sijoittamaamme energiaa ja aikaa arvostamme, sitä hanakammin ryhdymme jatkossa kaikenlaiseen omaa oppimista ja ymmärrystä kehittävään toimintaan. Yhdessä innostuen ja innostaen Huomion kiinnittäminen vuorovaikutukseen, läsnäoloon ja dialogisuuteen tekee opetus/oppimistilanteesta monella tavoin innostavan. Keskittymällä näihin, vahvistamme samalla näitä positiivisia oppimiskokemuksia mahdollistavia elementtejä. Tämä sitouttaa niin opiskelijoita kuin opettajia, mikä parantaa oppimisen ja opettamisen laatua. Antoisia tutkimusmatkoja dialogiseen opettamiseen! Kirjoittaja: Laura Huhtinen-Hildén (FT, MuM, musiikkiterapeutti, työnohjaaja) toimii pääainevastaavana, tutkijana, musiikkikasvatuksen lehtorina ja yhteisömuusikkokoulutuksen vastuulehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on kiinnostunut taiteen soveltavasta käytöstä ja luovan ryhmätoiminnan mahdollisuuksista sosiaali- ja terveysalojen konteksteissa ja on johtanut useita näihin teemoihin liittyviä kehittämishankkeita (esim. Kulttuurisilta EAKR-hanke 2008–2011). Hän on toiminut vastaavana tutkijana Kohti luovaa arkea – kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa 2015-2017 sekä valtakunnalliseen sosiaalisen kuntoutuksen kehittämishanke SOSKUun kuuluvassa Elämäni sävelet- tutkimushankkeessa (2015- ). Hän on julkaissut musiikkikasvatukseen ja taiteen soveltavaan käyttöön liittyviä artikkeleita ja opetusmateriaalia (esim. Huhtinen-Hildén & Pitt: Taking a learner-centred approach to music education. Pedagogical Pathways. Abingdon: Routledge). Hän toimii aktiivisesti kouluttajana ja asiantuntijana myös kansainvälisissä yhteyksissä. Lähteet: Arnkil, M. (2019). ”Mehän opimme enemmän kuin lapset” Opettaja dialogisena auktoriteettina. Tampere University Dissertations 43. Arnkil, T.E., & Seikkula, J. (2014) ”Nehän kuunteli meitä!” Dialogeja monissa suhteissa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lonka. K. (2015). Oivaltava oppiminen. Helsinki: Otava. Dialogisesta keskustelusta lisää myös: https://www.sitra.fi/eratauko/
Oletko ’auditiivinen’, ’kinesteettinen’ tai ’visuaalinen’ oppija – sitkeä myytti on suosittu, koska testaaminen ja lokerointi viehättää
Opetusalalla elää sitkeä myytti auditiivisesta, kinesteettisistä ja visuaalisista oppijoista. Jos jostain asiasta on liikkeellä väärä käsitys, tieteen voi olla vaikea kumota uskomusta, vaikka se ei perustuisi mihinkään. Lähdinkin selvittämään, onko myytillä erilaisista oppijoista todella tieteellistä pohjaa, vai onko se vain myytti? Ja elääkö myytti yhä? Skeptikko-lehti kirjoitti aiheesta jo vuonna 2006: “Kun aikoinaan USA:n koululaitoksen havaittiin jättävän joitain oppilaita lukutaidottomiksi, vanhemmat alkoivat nostaa oikeusjuttuja kouluja vastaan. Tämä loi hedelmällisen pohjan yksilöllisiä oppimistyylejä korostavalle kaupalliselle pedagogiikalle. Vuonna 1976 Rita Dunn julkaisi oman oppimistyyli-inventaarinsa lisättyään aiemmin kokeilemaansa malliin uusien aivoteorioiden olettamuksia sekä NLP:n visuaalisen, auditiivisen ja kinesteettisen (VAK) oppimistyylin. Nykyisin Dunnilla on oma tutkimuskeskuksensa St. Johnin yliopistossa New Yorkin osavaltiossa, ja hänen Learning Styles Network -yrityksensä toimii pitkälti samalta pohjalta kuin Society of NLP järjestäen kalliita koulutuksia opettajille ja pyrkien suuntaamaan oppimistyyleistä saatavan rahavirran itselleen.” Suosituimmat artikkelit kritiikittömiä Aloitin aiheen kartoituksen siitä, miltä verkossa tilanne näyttää kesällä 2018. Tehdäänpä pieni katsaus. Yksinkertainen Google-haku sanalla ”oppimistyylit” tuo seuraavat kymmenen osumaa (tässä on huomattava, että Google hieman personoi hakutuloksia, joten jonkun toisen Google-haun tulokset voivat olla hieman erilaisia varsinkin jälkipään hakutulosten osalta): Ensimmäisenä on luonnollisesti Wikipedia-artikkeli aiheesta (artikkeli, ikilinkki lukemaani versioon). Artikkelissa kyllä mainitaan, että oppimistyyliajattelu on myös joissakin lähteissä kyseenalaistettu tieteelliseen tutkimukseen perustumattomana populaaripsykologiana ja että lukuisiin oppimistyylimalleihin liittyvästä laajasta ja pitkäaikaisesta tutkimuksesta huolimatta oppimistyylien olemassaoloa ja diagnosoitavuutta ei ole osoitettu eikä niiden mukaisen opetuksen tehosta ole saatu luotettavaa näyttöä ja artikkeli on myös luokassa näennäistiede, mutta tämä pitäisi vääntää ehkä vielä paremmin rautalangasta ja viitata aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja asiantuntijoiden lausuntoihin. Tässä voi tietenkin katsoa peiliin: Wikipedian sisältö syntyy meidän vapaaehtoisten tekemistä muokkauksista, joten artikkelia voisi koska tahansa parantaa. Kakkososumana on linkki Peda.netiin, joka tarjoilee oppimistyyliajattelua ilman kritiikkiä. Peda.net on kouluverkon ylläpitämä sivu, johon verkoston jäsenet voivat tuottaa omia materiaalejaan. Kolmososuma on sekin peda.netissä, ja artikkelissa on useampi linkki oppimistyylitesteihin. Ei kritiikkiä siinäkään. Nelososuma on Erilaisten oppijoiden liiton sivuille, jossa sentään mainitaan, että Oman vahvimman oppimisen tavan (oppimistyyli) löytyminen ei tarkoita sitä, että henkilö ei omaksuisi tietoa myös muilla tavoilla. Vitososuma vie konsulttifirman sivuilla olevaan vanhaan oppimistyylitestiin (johon linkitetään mm. kolmososumasta). Vasta kuudentena on linkki Ylen kriittiseen artikkeliin, jossa Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksen professori Markku Niemivirta kertoo että oppimistyylejä ei ole olemassa – vaikka erään tutkimuksen mukaan jopa 90 % opettajista uskoo tähän myyttiin. Yksilöllisiä eroja oppijoissa on, mutta ne ovat ihan muissa asioissa kuin oppimistyyleissä – kuten esimerkiksi motivaatiossa. Niemivirta kertoo kahden minuutin pituisella videolla myös, että oppimistyyliajattelusta on haittaa sekä oppijalle, opettajalle että opetukselle. ”Jos esimerkiksi kohtaat tilanteen jossa ei opetetakaan ’sun tyylillä’ niin saatat kokea että et opi, vaikka se ei pitäisi ollenkaan paikkaansa.”, Niemivirta kertoo. Professori Niemivirran mukaan oppijoiden erojen sijaan on tärkeämpää ajatella, mikä oppijoita yhdistää: kannustava, turvallinen ja tukea antava oppimisympäristö on varmasti hyödyllinen ja oppimisen kannalta tärkeä. Seitsemäs linkki vie Ylen luetteloon oppimistyylit-tägillä varustettuihin artikkeleihin. Kahdeksas vie Jyväskylän yliopiston sivuille, jossa on litteroitu luentotallenne otsikosta aikuiset ja oppimistyylit. Tulkitsen niin, että luennon otsikko on lyöty lukkoon jossain vanhassa opinto-oppaassa, mutta luennoijat ovat jo kartalla siitä että oppimistyylit ovat vanhentunutta ajattelua: he kertovat heti aluksi että eivät aio puhua oppimistyyleistä ja että Oikeastaan jatkaisin tähän samaan, että kun itse olen kokemuksellisen oppimisen tutkijana ollut kymmenkunta vuotta, niin ja David A. Kolbiin sitä kautta tutustunut hyvinkin tarkkaan, niin hänellähän on myös oppimistyyliajattelua ollut 70-luvulla ja vielä 80-luvun alussa, mutta hänkin on tavallaan mennyt siitä jo eteenpäin. Eikä mitään mainintaa auditiivisistä, kinesteettisistä ja visuaalisista oppijoista. Yhdeksäs osuma vie Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän sivuille oppimistyylitesteineen. Kymmenes osuma vie musiikkipedagogin opinnäytetyöhön, jossa kritiikki oppimistyylejä kohtaan kuitataan lyhyesti mainitsemalla että Tyypittäminen, erityisesti peruskoulussa, on herättänyt myös kritiikkiä ja jopa ajatuksia siitä, että oppimistyylien ymmärtämisellä ei ole merkitystä oppilaan kehityksen kannalta. Laulunopetuksen yhteydessä oppimistyylien käytöstä on kuitenkin olemassa erittäin vähän tietoa, vaikka perinteinen laulunopetus painottaa opettajan audiokinesteettistä kykyä kuulla sekä tuntea oppilaan toiminta. Tällaisia hakuosumia löytää, kun lähtee hakemaan tietoa oppimistyyleistä yhdellä hakusanalla. Ainoastaan yksi tutkimustietoon perustuva osuma, ja sekin vasta kuudentena. Googlen hakusuositus sentään vilauttaa hakua ”oppimistyylit kritiikki”. Mitä kerrotaan oppilaitosten sivuilla? Seuraavaksi kiinnostuin siitä, mitä korkeakoulut verkkosivuillaan kertovat? Katsastin pienellä verkkohaulla näyttääkö käsitys VAK-mallista eli visuaalisista, auditiivisista ja kinesteettisistä oppijoista olevan yhä korkeakouluissa. Valitsin tarkemman katsaukseni kohteeksi oppilaitoksien joukosta vanhempaa koulutuksen kenttää edustavat yliopistot. Tietenkään verkkohaku ei ole koko totuus siitä, miten korkeakoulussa toimitaan ja ajatellaan, mutta se piirtää kuitenkin jonkinlaista kuvaa oppimistyyliajattelun suunnista. Katsaukseni perusteella näyttää, että kun vielä viime vuosikymmenellä yliopistojen sivuilla markkinoitiin oppimistyyliajattelua, voidaan sanoa, että on menty parempaan suuntaan: Helsingin yliopiston sivuilla oppimistyyliaiheiset linkit johtavat käytännössä ainoastaan vanhoihin opinnäytetöihin (mm. Tertsunen 1999), joten vanhentuneet oppimistyylikäsitykset eivät ainakaan tämän perusteella ole enää valloillaan. Aalto-yliopiston domainin alta ei oppimistyylihuuhaata löydy – tähän voi vaikuttaa myös se, että kun tkk.fi -domainista siirryttiin aalto.fi -domainiin, niin verkossa ei roiku enää viime vuosikymmeneltä kotoisin olevia sivuja silloisine käsityksineen. Vuodelta 2016 löytyy kurssitehtävä, jossa pitää tehdä muutama oppimistyylitesti ja kirjoittaa essee niiden tuloksista. Sivulta ei käy ilmi, kuinka kriittisesti tuloksiin suhtaudutaan. Turun yliopiston domainin alla oppimistyylit vilahtavat vain Normaalikoulun oppaassa Ota opetusta suunnitellessasi huomioon myös erilaiset oppimistyylit (auditiivinen, visuaalinen ja kinesteettinen). Jyväskylän yliopiston sivuilta tulee sentään osuma, joskin sivulla kerrotaan (ei tosin näillä sanoilla) että oppimistyylit eivät ole mikään patenttiratkaisu ja moni muukin asia vaikuttaa. Ja sivun lopussa mainitaan että lähde on vuodelta 1999… Kaikista kolmesta VAK-mallin ”oppimistyylistä” on myös oma lyhyt artikkelinsa, joita on päivitetty viimeksi vuonna 2011. Artikkelista on linkki Oulun yliopiston Oppimisklinikan sivulle, jossa on ollut (linkki on kuollut mutta löytyy arkistosta) samaa vanhaa ja väärää tietoa visuaalisesta oppijasta. Tampereen yliopiston sivuillakin on tekstiä VAK-mallista, vuodelta 2011. Näissäkin viitataan vuonna 1999 julkaistuun kirjaan. Oulun yliopistolla on sama juttu kuin Helsingissäkin, eli lähinnä vanhoja opinnäytetöitä. Ja tilanne on sama Lapin yliopiston kanssa. Itä-Suomen yliopiston opiskelijan oppassa sen sijaan löytyy aiheesta enemmän, testeineen kaikkineen. Tosin testilinkki ei toimi. Entä se tutkittu tieto? Oppimistyyliluokitteluja on useita, mutta juuri VAK-malli eli käsitys visuaalisista, auditiivisista ja kinesteettisistä oppijoista näyttää sekä yleisen kokemukseni että myös verkkokartoitukseni perusteella olevan niistä suosituin ainakin Suomessa - niin nyt kuin aikaisemminkin. Mikä oppimistyylipuheessa sitten on ongelmana? Kuten Niemivirta yllä haastattelussaan totesi, sillä ei ole minkäänlaista tieteellistä pohjaa eikä siitä ole hyötyä vaan jopa haittaa. Aihetta on käsitelty Skeptikon lisäksi käsitelty kansantajuisesti myös Psykologia-lehdessä (Jussi Valtonen, Oppimisen psykologian villi länsi) jo vuonna 2010: “Uskomuksesta on monenlaisia variaatioita, mutta keskeistä on ajatus useammasta, toisistaan poikkeavasta oppimistyylistä, joiden mukaan ihmiset luontaisesti ryhmittyvät.” Artikkeli on kolmesivuinen ja perusteellinen, ja suosittelen jokaista lukemaan sen ennen kuin puolustaa oppimistyyliajattelua. Kirjoitus vahvistaa muistikuvaani - ja verkkokatsaukseni tulosta - siitä, että oppimistyyleistä on viime vuosikymmenellä kerrottu useamman yliopiston verkkosivuilla täytenä totena. Valtonen kysyy myös aiheellisesti, onko sillä mitään merkitystä, että esimerkiksi oppimisvaikeuksista kärsiville tarjotaan menetelmiä, jotka eivät perustu mihinkään? Vaikka yliopiston sivuilta – ja toivottavasti myös opetuksesta – oppimistyylipuhe pikku hiljaa häviää, se nostaa päätään aina säännöllisesti. Esimerkiksi juuri toukokuussa 2018 Aamulehdeltä lipsahti verkkoon kritiikitöntä oppimistyylipuhetta – onneksi jo mainittu professori Niemivirta ja Aamulehden päätoimittaja tarttuivat mokaan nopeasti ja seuraavan päivän lehdessä oli kunnollinen oikaisujuttu. Niemivirran ja Valtosen lisäksi myös aivotutkija Riitta Hari vahvisti suoraan kysyttäessä VAK-mallin humpuukiksi, kun tiedustelin aiheesta. Asiantuntijakommenttien lisäksi aiheesta on saatavilla julkista ja tuoretta tieteellistä tietoa. Tutkimustieto tukee johdonmukaisesti sitä, että oppimistyylit ovat – jos rumasti sanotaan – humpuukia ja niiden viljelystä on korkeintaan haittaa. Tuorein tutkimusartikkeli aiheesta julkaistiin muutamia kuukausia sitten sitten Anatomical Sciences Education -lehdessä (artikkeli, siitä tehty populaarijuttu): “Thus, this research provides further evidence that the conventional wisdom about learning styles should be rejected by educators and students alike.” Tässä tutkimuksessa käsiteltiin VARK-mallia, joka on kuten Suomessa suosittu VAK-malli, mutta R tarkoittaa lukemista (engl. reading). Toinen, vuonna 2017 Computers & Education -tiedelehdessä julkaistu artikkeli valottaa käytännönläheisesti, miksi oppimistyylikäsityksen viljelystä on haittaa. Artikkelissa luodaan myös katsaus oppimistyylien olemassaoloa tukeviin tutkimuksiin: lähes kaikissa on puutteita validiteettiin liittyvissä peruskriteereissä. Myös toukokuussa 2018 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että oppimateriaalin valinta mitatun ‘oppimistyylin’ perusteella ei johtanut koehenkilöillä parempiin oppimistuloksiin eikä matalampaan kognitiiviseen kuormitukseen. Tieteellisten artikkelien läpikahlaaminen on raskasta. Onneksi arvostetun Yalen yliopiston sivuilla on hyvä tiivistelmä aiheesta. Tiedeyhteisön ylivoimainen konsensus on, että opetuksen eriyttämiselle oppimistyylien perusteella ei ole tieteellistä perustetta. Vaikka opiskelijalla voi olla tietynlainen subjektiivinen mieltymys johonkin tiettyyn opiskelutapaan, tutkimusnäyttö ei tue sitä, että tämä olisi paras tapa oppia. Yalen artikkelissa muistutetaan myös siitä, että VAK-malli ei ole ainoa oppimistyylijako, vaan näitä on kehitelty ainakin 71 erilaista, joista 30 ovat jossain määrin suosittuja. Lopuksi Kunnes joku esittää oppimistyylien puolesta kunnollista tutkimusnäyttöä – jonka muut tutkijat saavat toistettua – oppimistyylit lokeroivine testeineen joutavat romukoppaan, niin viihdyttävää kuin ihmisten lokeroiminen ja erilaisten testien teettäminen onkin. Olisi myös mielenkiintoista tutkia, kuinka ja miksi malli on saanut jalansijaa, vaikka näyttö oli alun perinkin hataraa? Tutkimusta tästä ei ole tehty ja aiheen - miksi joku myytti levisi - tutkiminen on haastavaa, mutta professori Daniel T. Willingham esittää valistuneen arvauksen: Myytti on ensinnäkin niin levinnyt että se on saavuttanut totuuden aseman. Miksi kyseenalaistaa jotain joka on opittu koulussa ja jota toistellaan joka puolella? Myytti on tunteisiin vetoava ja olisihan se kiva jos se olisi totta: esimerkiksi ‘auditiivisen oppijan’ oppimisvaikeudet ratkeaisivat kuin taikaiskuista kun hän vain rupeaa kuuntelemaan oppikirjaa äänikirjana. Myytti on erittäin lähellä asiaa joka on totta ja ilmiselvää: toisilla on etevät tekstitaidot, toisilla on parempi avaruudellinen hahmottamiskyky, toiset ovat ketteriä liikkumaan ja niin edespäin. Näitäkin taitoja voi tietenkin myös harjoitella. Käsitys oppimistyyleistä muistuttaa takavuosina suosittuja pikalukutekniikoita: ajatus siitä, että erilaisia kikkoja opettelemalla voit lukea nopeammin, on kieltämättä kutkuttava. Valitettavasti aivojen tietojenprosessointinopeuteen ei voi poppakonsteilla vaikuttaa. Artikkelikuva: Aalto-yliopiston kuvatietokanta Raami, Aalto-yliopiston arkisto, CC - BY 4.0, saatavilla verkossa >> Kirjoittaja: Kirjoittaja Vesa Linja-aho toimii Metropolia Ammattikorkeakoulussa autoelektroniikan lehtorina. Lisälukemista Prof. Daniel Willingham: How many people believe learning styles theories are right? And why? Prof. Daniel Willingham: Usein kysyttyjä kysymyksiä oppimistyyleistä Oppimistyylit – pelkkää urbaanilegendaa? Tuore keskustelu aiheesta opettajien ja kasvattajien ryhmässä, joka inspiroi minua jälleen kirjoittamaan aiheesta parin vuoden tauon jälkeen.
Ryhmänohjaus ja pedagoginen ammattitaito – yhteisiä löytöretkiä
Astun ryhmän eteen tarkkaavaisena, mutta tietoisen rentona ja vastaanottavaisena. Aistin ryhmästä huokuvaa tunnelmaa. Näen ilmeitä, eleitä, liikehdintää ja kehon asentoja. Kuulen äänenpainoja ja voimakkuuksia. En halua aikaansaada suurta kuilua välillemme, vaan pyrin hymyillen ja ystävällisin katsein vastaanottamaan kaikki osallistujat sellaisina kuin he ovat. Mielessäni risteilee tälle ryhmälle suunnittelemani prosessin asiat. Olen valmistautunut hyvin. Uuden äärellä Ryhmän ohjaajan ammattitaito on laaja ja moniulotteinen kokonaisuus oli kyse sitten mistä ikäryhmästä tai koulutusasteesta tahansa. Se on kuin palapeli, jossa jokainen pala on olennainen osa kokonaisuutta. Ryhmän ohjaamista ammatillisesti ajatellessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä 1. kohtaamiseen, 2. pedagogiseen sensitiivisyyteen sekä 3. osallisuuden kokemisen mahdollistamiseen. Aidon kohtaamisen aineksia ovat kiinnostus toisesta ihmisestä ja halu hyödyntää omia taitoja toisen hyväksi. Kuuntelevasti kohtaamiseen asennoitumalla antaa toiselle tilaa ja mahdollisuuden tulla kohdatuksi omanlaisenaan juuri siinä hetkessä. Pedagogisessa vuorovaikutuksessa sensitiivisyyden käsitteen keskeisintä ydintä ovat opettamisen näkeminen kohtaamisena ja molemminpuolisena oppimisprosessina elementteinään sensitiivinen suhtautuminen ja osallisuuden tärkeys (Huhtinen-Hildén 2012). Näin ollen voidaan avata tärkeitä yhteisen löytämisen ovia ja saada mahdollisuus toisenlaisen, odottamattoman lopputuloksen syntymiseen. Pedagogin sensitiivisyys mahdollistaa sallivan ja vapautuneen ilmapiirin, jonka turvassa ryhmäprosessia on hyvä käydä ilman suorittamisen painetta. Pedagoginen sensitiivisyys on tärkeää kaikissa ryhmäprosesseissa kaiken ikäisten kanssa ja eri kouluasteilla toimittaessa. Sensitiivistä otetta on määritelty hyvin kuvaavasti varhaiskasvatuksessa, jossa sillä tarkoitetaan taitoa havaita lapsen sisäinen tila ja tukea tämän kykyä olla yhteydessä toisiin sekä toimia ryhmän jäsenenä. Sensitiivinen aikuinen tukee lasta, jos hän putoaa yhteyden tilasta. Tämä mahdollistaa oppimisen ja luovuuden toteutumisen. (Mäkelä 2008; 2011.) Osallisuus ajatellaan ehkä yleisimmin johonkin kuulumisen tunteena. Kuulumme perheeseen, sukuun, työyhteisöön ja harrastuspiiriin, olemme niiden jäseniä. Olemassaolollamme ja mielipiteillämme on väliä ja voimme vaikuttaa yhteisöömme. Osallisuuden kokemus on subjektiivinen ja se rakentuu tunteelle siitä, että ihminen on osa kokonaisuutta, yhteisöä. Sitä voisi määritellä liittymiseksi, kuulumiseksi tai yhteisyydeksi sekä myös osallistumiseksi ja siihen liittyen vaikuttamiseksi (ks. Isola, ym. 2017). Osallisuus on voima ryhmien, yhteisöjen ja yhteiskuntien rakentamiseksi. Pedagogin reppu Ryhmän ohjaajalla on tärkeä tehtävä kanssakulkijan, kannattelijan ja houkuttelijan roolissa. Ohjaaja navigoi ryhmätilanteessa tarttuen vuorovaikutuksellisiin impulsseihin ja mahdollistaa osallistujan kuulluksi tulemisen. Sitä kautta hän saattaa osallistujat vaikuttamaan itse toiminnan sisältöön toimijoina, suunnittelijoina sekä kehittäjinä. Näin toiminnasta tulee osallistujista käsin lähtevä yhteinen oppimisprosessi. Ohjaajan dialogisen otteen myötä suorittamista edellyttäviä tehtäviä ei synny, vaan toiminnan suunnittelu toimii pedagogisen improvisoinnin mahdollistavana väljänä rakenteena (ks. esim. Jordan-Kilkki & Pruuki 2012, 18-26; Huhtinen-Hildén 2017). Kannan mukanani paljon: kuka ja millainen olen, millainen tieto minussa vaikuttaa, mitkä asiat koen tärkeiksi, mikä on motiivini sekä jälkiä historiastani, siitä millaisissa yhteisöissä olen opiskellut ja työskennellyt, ketä kuunnellut, mitä lukenut ja mitkä työskentelytavat hyväksi kokenut. Toivon, että meillä olisi mukavaa yhdessä. Haluaisin kaikkien tuntevan olevansa osa yhteistä kokonaisuuttamme. Meidän ryhmä, me. Kumisaappaat, lämmin juoma ja kompassi. Jokaisen ryhmäprosessin löytöretkelle lähdettäessä ohjaajan repusta löytyy pedagogisen ammattitaidon eväät. Millaiselle retkelle sinä lähdet? Kirjoittaja: Minna Lamppu (musiikkipedagogi YAMK) työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa varhaisiän musiikkikasvatuksen ja soveltavan taiteen käytön opettajana sekä erilaisissa alan kehittämishankkeissa. Hän toimii myös kuoronjohtajana (Lahden Laulajat) sekä erilaisten lauluryhmien vetäjänä, suuntautuen erityisesti musiikkiryhmiin taiteen soveltavan käytön konteksteista (esimerkiksi muistisairaat, arat laulajat, alkeismusiikkiryhmät). Hän on kehittänyt mm. Päijät-Hämeen muistiyhdistyksessä toimivan muistisairaista sekä heidän läheisistään koostuvan Muistilangat-lauluryhmän toimintakonseptin sekä työskennellyt laulunopettajana musiikki- ja kansanopistoissa. Lamppu on työskennellyt myös muun muassa tv-toimittajana ja esiintyjänä. Artikkelikuva: © Sini Pennanen Lähteet: Huhtinen-Hildén, L. (2012) Kohti sensitiivistä musiikin opettamista. Ammattitaidon ja opettajuuden rakentumisen polkuja. Jyväskylä studies in humanities 180. Jyväskylän yliopisto. Huhtinen-Hildén, L. (2017) Elävänä hetkessä. Suunnitelmallisuus ja pedagoginen improvisointi. Teoksessa A. Lindeberg-Piiroinen & I. Ruokonen (toim.). Musiikki varhaiskasvatuksessa - käsikirja. Helsinki: Classicus, 389–411. Isola, A-M., Kaartinen, H., Leeman, L., Lääperi, Schneider, T., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. (2017) Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Jordan-Kilkki, P. & Pruuki, L. (2013) Miten tehdä tilaa kohtaamiselle? Dialoginen työskentelyote opettajan työssä. Teoksessa P. Jordan-Kilkki, E. Kauppinen & E. Viitasalo-Korolainen (toim.). Musiikkipedagogin käsikirja. Vuorovaikutus ja kohtaaminen opetuksessa. Oppaat ja käsikirjat 2012:2. Helsinki: Opetushallitus, 18–27. Mäkelä, J. (2011) Lapsinäkökulmasta lapsen näkökulmaan – Kuulemaan asettuminen on taitolaji. Luentoesitys lääkäripäivillä. Osoitteessa: http://docplayer.fi/4340191-Lapsinakokulmasta-lapsen-nakokulmaan-kuulemaan-asettuminen-on-taitolaji.html. Haettu: 3.4.2018. Mäkelä, J. (2008) Mikä vuorovaikutuksessa kuntouttaa. STAKES Mielenterveysryhmä. Osoitteessa: http://docplayer.fi/5380202-Jukka-makela-21-8-2008-miten-vuorovaikutus-kuntouttaa-1.html Haettu 3.4.2018.
Hiiltä ja timanttia -blogi pohtii korkeakoulun roolia nyt ja tulevaisuudessa. Se tutkii korkeakoulun merkitystä kouluttajana, alueellisena vaikuttajana, työelämän kehittäjänä ja innovaattorina, jonka toiminnan suolana ovat pedagogiset sisällöt, kokeilut ja kehityskulut. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita alan asiantuntijoita.
Johanna Tirronen, päätoimittaja, lehtori, p. 050 5850 350
Sonja Holappa, lehtori (kielet)
Merja Hintsa, julkaisemisen asiantuntija
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Hiiltä ja timanttia -blogin tekstit käsitellään toimituskunnassa ennen niiden julkaisua. Blogissa on ollut toimituskunta 1.2.2018 alkaen.
Haluatko julkaista Hiiltä ja timanttia -blogissa? Ota yhteys päätoimittajaan sähköpostitse.
ammattikorkeakoulu ammattikorkeakouluopetus ammattikorkeakoulupedagogiikka ammattikorkeakoulutus asiantuntijaviestintä digipedagogiikka digitalisaatio etäopetus julkaiseminen Kansainvälisyys kehittäminen kielenopetus kielenoppiminen korkeakoulu korkeakoulupedagogiikka Metropolia ohjaus opettajuus opetuksen digitalisaatio opetus opinnäytetyö Oppeja HyMy-kylästä oppiminen osaaminen palaute pedagogiikka pelillisyys sosiaali- ja terveysala Sosiaalinen media sustainability tekoäly terveysala tiedonhallinta tietotyö toimintakulttuuri työelämätaidot työelämäyhteistyö täydennyskoulutus verkko-opetus verkko-opinnot verkkopedagogiikka Viestintä vuorovaikutus yhteiskehittäminen yhteistyö
