Narratiivisuutta pedagogiikkaan

Kukapa meistä opettajista ei haluaisi kyetä luomaan kiinnostavia, mieleenpainuvia ja jopa jännittäviä opetuskokonaisuuksia? Kukapa meistä ei haluaisi innostua omasta työstään ja sinkoutua oppimisen imuun ja läsnäolon tilaan useammin kuin joskus?

Narratiivisuus eli tarinallisuus pedagogiikassa ja dramaturginen ajattelu opetuksen suunnittelussa voivat antaa uuden näkökulman ja lähestymistavan oppimisprosessiin.

Oppimisesta tulee ikään kuin eri vaiheita sisältävä matka johonkin uuteen. Matkalla voi aina tapahtua yllätyksiä ja niihin liittyy luovaa ennalta-arvaamattomuutta.

Opiskelijat kutsutaan toimimaan kanssa luojina prosessiin vaikuttamisessa ja tiedon etsimisessä. Vaikuttamismahdollisuudet omaan oppimiseen lisäävät usein motivaatiota. Tällainen  prosessi tukee oppimisen flown eli keskittyneen ja intensiivisen oppimisen muodostumista. Narratiivisuus  avaa oppimiseen myös esteettisen, taiteellisen ulottuvuuden, joka voi syventää oppimiskokemusta ja siitä jääviä jälkiä.

Metaforinen ajattelu ja aivokemia

Muutamia poimintoja  tarinallisuudesta ja sen vaikutuksista:

1. Jerome Bruner (1996) on todennut, että ihmisen ajattelu rakentuu sekä loogis-analyyttisestä että metaforisesta ajattelusta. Ihmiselle on luontaista luoda subjektiivisen logiikan muodostamia kokonaisuuksia. Ihmisen mieli rakentaa tarinoita ja kiinnostuu niistä. Opetus nojaa usein yksipuolisesti loogis-analyyttiseen puoleen ohittaen ja mitätöiden ihmisen tarinallisen mielen.
2. Juhana Torkki (2014) väittää, että kaikki on tarinaa ja hyvä tarina voittaa niin  bisneksessä kuin valtiollisessa päätöksenteossakin. Ihmiset haluavat olla osa kiehtovaa tarinaa ja siten liittyvät niihin ohi faktatiedonkin (esim poliittiset ilmiöt tai kaupalliset brändit). Siksi on erinomaisen tärkeää tuntea tarinoiden voima, jotta ei ole helposti harhaan johdettavissa.
3. David Phillips (2017) kertoo TED-talkissaan aivojen neurobiologiasta, että tarinankerronta  herättää ihmisen aivoissa endorfiinia ja oksitosiinia. Edellinen auttaa keskittymään ja jälkimmäinen herättää empatian lisäksi luovuutta ja pitkäjännitteisyyttä. Pelko herättää adrenaliinia, joka huonontaa muistia ja tekee ihmisestä ärtyisän, epäluovan, kriittisen, kärsimättömän ja huonoihin päätöksiin suuntautuvan.

Kannattaisiko siis maustaa opetusta, koulutusta ja valmentamista tarinallisin maustein ja turvallisuutta lisäävin teoin? Kannattaisiko tietoisesti tukea opiskelijan tai asiakkaan aivokemian positiivisia prosesseja?

Varmaan kannattaisi, jos osaisi, vai mitä?

Luo draaman kaari, kutsu opiskelijat yhteiseen tarinaan

Ehkäpä tutuin draaman kaari meille kaikille on Aristotelinen draaman jäsennys, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Sillä pääsee hyvin alkuun — ja ajatus tuntuu varmasti tutulta opettajalle. Tunnit suunnitellaan samaan malliin. Opettaja miettii, miten aloittaa aiheen käsittelyn, käsittelee sen ja päättää tuntinsa jollakin tavalla. Sama ajatus pätee suurempiinkin opetuskokonaisuuksiin. Miten siihen sitten lisätään elämänvoiman maustetta ja tarjoillaan opiskelijan aivoihin miellyttävä, opiskelua tukeva aivokemiallinen Phillipsin nimittämä “enkelin cocktail” “paholaisen cocktailin” sijaan?

Ryhdy tarinankertojaksi.

Ryhdy tarinankertojaksi. Liitä opetettavaan aiheeseen kiinnostava mielikuva tai tarina, kutsu opiskelijat jollakin tavalla osaksi tuota tarinaa, löydä  ja tue opiskelijoittesi tahdon suuntaa ja luo yhteistä päämäärää. Ripottele tai mahdollista joitakin haasteita ja jännitteitä matkallanne kohti tavoitettanne. Kuulostaa helpolta, ja samaan aikaan haastetta ja mahdollisuuksia riittää loppuelämäksi.

Alkuvaiheessa dramaturgista ajattelua harjoitteleva voi suunnitella koukuttavia käänteitä etukäteen ja kehittyessään hän voi siirtyä avoimiin prosesseihin, jotka ovat parhaimmillaan osittain ennakoimattomia ja tuottavat itse yllättäviä käänteitä, joita opettaja voi oppia huomaamaan.

Tarinallisuus erään opettajan käsissä

Täydennyskoulutan parhaillaan eri oppilaitoksista tulevia opettajia tarinallisuuden hyödyntämiseen opetuksessa Opetushallituksen rahoittamassa Tarinallisuus koulussa eli TARU-hankkeessa. Koulutuksiin osallistuneet opettajat ovat suunnitelleet draaman kaarelle asettuvia mainioita opetustunteja ja opetuskokonaisuuksia. Esimerkkinä ja innostajaksi muillekin opettajille nostan tässä yhden, Pia Hariolan (2017) suunnitteleman äidinkielen opetuskokonaisuuden.

Hän rakensi 8. luokan oppisisältöihin tarinallisen viitekehyksen: Modusmaan. Tuossa maassa oppilaat jakautuivat heimoihin, joiden nimet olivat Indikatiivit, Konditionaalit, Potentiaalit ja Imperatiivit. Oppilaat jaettiin näihin heimoihin ja he alkoivat tutustua ominaisuuksiinsa eri tavoin. He tekivät esimerkiksi roolikortit, joissa ilmeni henkilötiedot, luonne, perhesuhteet, harrastukset jne. Sen jälkeen heitä sai kutsua ns. kuumaan tuoliin, jossa istuja vastaa muiden hänelle esittämiin kysymyksiin siitä, kuka hän on. Tunnistautumisen jälkeen he alkoivat valmistautua Modusmaan suureen väittelyyn (8. luokan äidinkielen oppisisältöihin kuuluva aihe). Kukin heimo harjoitteli modusluonteensa mukaista väittelytaitoa (tekijät, jossittelijat, jahkailijat ja käskijät) ja saapuessaan suureen väittelyyn heitä odotti sanallinen miekkojen kalistelu. Jakson loputtua oppilaat eivät meinanneet raaskia luopua heimoistaan ja jäivät odottamaan jatkokertomusta scifi-kirjallisuuden kurssille.

Mielikuvien voima

Mielikuvien ja tarinoiden voimaa kuvaa hyvin konkreettisesti Phillipsin kertomus tutkimuksesta (TED-talk 2017), jossa taiteilijoita pyydettiin keksimään tarina kirpputoreilta ostettuihin tarinoihin. Kun tavarat huutokaupattiin tarinoiden kera, niiden arvo oli noussut 129:stä dollarista 8000:en dollariin eli tavaroiden arvo oli noussut moninkertaisesti ostohintaan verrattuna.

Tarinalla höystetyn opetuksen arvon nousua voi vain arvailla, mutta kannattaa kokeilla, miten kerronta ja tarinallinen viitekehys vaikuttaa. Modusmaa ja monet muut kokeilut ovat osoittaneet, että on kiinnostavampaa olla osa tarinaa kuin päntätä irrallista tietoa opintosuorituksia varten. On kiinnostavampaa tukea opiskelijoita luomaan merkityksiä ja motivoitumaan niistä, kuin vaatia yksittäisiä suoritteita.

Eräässä tarinassa kivenhakkaajilta kysyttiin, mitä he tekivät. Toinen vastasi hakkaavansa kiveä ja toinen rakensi temppeliä. Kumpaa sinun opiskelijasi tekevät?

Kirjoittaja

Päivi Rahmel, KM, TO (Story) on Metropolian musiikin ja kulttuuripalveluiden lehtori. Hän toimi pitkäaikaisesti Esittävän taiteen koulutusohjelman vetäjänä ja on kokenut draamallisten työtapojen soveltaja, psykodraamaohjaajien kouluttaja ja suomalaisen tarinateatterin pioneeri. Tällä hetkellä hän kätilöi useita opettajien ja rehtoreiden täydennyskoulutushankkeita.

Lähteet:

Bruner,J., (1986), Actual minds, Possible words. London: Harward University.

Bruner, J., (1996) Culture of education. London: Harward University. Kuudes painos 2001.

Bruner, J., (2006) In search of Pedagogy. Volume 1. The selected Works of Jerome S.Bruner. London: Routledge

Hariola, P. (2017) Modusmaa. Saatavilla Taru-oppimateriaalipankissa: https://sites.google.com/metropolia.fi/taru-oppimateriaalipankki/projektit Suora linkki Modusmaahan: https://docs.google.com/presentation/d/1cnW5qIa06nZT2btPxK_zY3lnLICBzPh_y3UI2MwxX4k/edit#slide=id.g420070fe20_0_0

Ketonen.P, (2006), Kohti Morenolaista pedagogiikkaa. Kandidaatin tutkielma. Helsingin yliopisto.

Ketonen.P., (2008), Kokemuksia psykodraaman ja tarinateatterin pedagogisesta soveltamisesta kohti sosiodynaamista oppimista. Pro Gradu. Helsingin yliopisto

Phillips.D,JP.(2017) The Magical Science of Storytelling. TED-talk. Stockholm. Katsottavissa: https://www.youtube.com/watch?v=Nj-hdQMa3uA&t=10s

Phillips.D,J.(2017) https://www.youtube.com/watch?v=Nj-hdQMa3uA

Torkki, J., (2014) Tarinan valta. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy.

Lue ja tutki aiheesta lisää:

Rahmel.P., (2018) Taru-oppimateriaalipankki.metropolia.fi. Metropolia Ammattikorkeakoulu.