Tämä teksti on toinen osa kolmiosaiseen sarjaan, jossa sovellan tänä päivänä äärimmäisen kiinnostavan palvelumuotoiluilmiön periaatteita korkeakouluopetuksen kehittämiseen. Tekstisarjan ensimmäinen julkaisu keskittyi oppimisen ja opettamisen muotoiluun, tämä toinen osa jatkaa yhdistelemällä palvelumuotoilun keskeisiä käsitteitä korkeakouluopettajan työhön eli opettajien ja oppijoiden soveltavaan muotoiluun, tarvittaviin toimintatapojen ja -kulttuurin muutokseen ja sen mahdollistaviin resursseihin. Kolmas teksti tulee käsittelemään tulevaisuuden oppiainesta ja sen optimaalista muotoilua, muutokseen tarvittavia resursseja ja sen mahdollistavia toimintamalleja.

Hyvä palvelumuotoilija = hyvä opettaja?

Palvelumuotoilun pioneeri Juha Tuulaniemi (2016) määrittelee hyvän palvelumuotoilijan ominaisuuksia kirjassaan seuraavasti. Hänen mukaansa hyvällä palvelumuotoilijalla on

• laajaa kokemusta suunnittelusta, konseptoinnista ja liiketaloudesta,
• kyky toimia osana moniammatillista asiantuntijaryhmää ja
• taito kommunikoida eri taustoista tulevien ihmisten kanssa ja toimia erilaisissa tiimeissä, 
• kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja yksinkertaistaa niitä,
• kiinnostusta ihmisistä, bisneksestä ja prosessien lopputuloksista, sekä   
• taito toimia fasilitaattorin, ohjaajan ja tekemisen mahdollistajan rooleissa.

On vaikea olla ajattelematta, etteivätkö nämä samat kriteerit täsmäisi erittäin hyvin myös hyvän opettajan määritelmään, jonka ominaisuuksiksi on mainittu esimerkiksi hyvät suunnittelu-, motivointi- ja kommunikointitaidot, yksilöllisen opetuksen personointitaidot, eri kulttuurista tulevien kanssa työskentelyn taidot ja laajat arviointitaidot. Lisäksi määritelmän mukaan hyvän opettajan tulee hallita luokkahuonetilanteet, opetusteknologia, oppiaineksen asiasisällöt ja merkittävät opetusstrategiat. (Mielen Ihmeet 2018.)

Eikö juuri tämän kaiken osaamisen yhdisteleminen, opiskeltavien ilmiöiden, asiasisältöjen ja kokonaisuuksien yksinkertaistaminen, selittäminen ja tiedon yhteinen konstruointi moniammatillisissa yhteisöissä ole opettajan keskeistä työtä ja työhön vaadittavaa vahvaa ydinosaamista? Eikö tämän perusteella voisi hyvinkin ajatella, että myös opettaja on omalla tavallaan palveluiden muotoilija, jossa tuotettava palvelu on laadukas oppiminen?

Nykyhetki oppilaitoksissa

Koululaitos ja sen eri oppilaitosasteet ovat olleet merkittävien muutospaineiden alla jo vuosia. Kehittämisen tahti on hetkittäin ollut jopa hengästyttävällä tasolla. Vuosien aikana opetussuunnitelmat ovat uudistuneet tiheään tahtiin, samoin oppimateriaalit- ja välineet ovat uudistuneet digitaalisten mahdollisuuksien myötä. On sähköistä kirjaa, mobiililaitetta, pelejä, koodeja ja antureita, jotka näkyvät konkreettisena muutoksena opettajien ja opiskelijoiden arjessa. Digitaaliset mahdollisuudet puhuttavat kaikkia, kaikkialla. Onneksi digiloikkaaminen on hiipumassa ja asiaa voidaan rauhallisemmin tarkastella digihypen jälkimainingissa (joskin viime viikot ovat kääntäneet tämänkin täysin päälaelleen).

Monessa oppilaitoksessa nykypäivää alkaa olla se, että opettaa ja opiskella voi joustavasti sekä paikan päällä että virtuaalisissa ympäristöissä. Opettajan työ onkin, ainakin korkeakoulusektorilla, osittain mennyt verkkoon etäopetusjärjestelmien avulla. Monelle opiskelijalle on tärkeää, että opiskella voi etänä ja esimerkiksi luentotallenteet ja opetusvideot voi katsoa itselle sopivana aikana. Erityisesti teknologian mukanaan tuomien muutosten seurauksena on opetukseen lisätty digitaalista vuorovaikutusta ja interaktiota verkossa, opetuksen henkilökohtaistamista ja jopa opetussisältöjen personointia. Osittain opetusta räätälöidään hyvinkin yksilöllisesti, huomioiden oppijoiden yksilölliset tarpeet, toiveet ja opiskelun aikataulut.

Suurista jo tapahtuneista muutoksista huolimatta ei kuitenkaan ihan selvää ole se, miten opettajien antama opetus luokkahuoneissa on muuttunut ja onko sen seurauksena oppimisen laatu parantunut tai parantumassa. Käytännön työssä näkee edelleen hyvin paljon perinteisiä opettamisen tapoja, kuten opettajalähtöistä luento-opetusta, monesti tunteja kestävien monologien muodossa. Opetuksen kehittämiseen liittyvää muutosvastarintaa on havaittavissa sekä opettajissa että opiskelijoissa. Perinteiset tavat luennoida ja passiivisesti kuunnella ovat iskostuneet syvälle suomalaisessa koulukulttuurissa. Tunnille valmistautuminen on vieras käsite, eikä aktiivinen työskentelykään aina tunnu sujuvan. Monesti uudenlaiset tavat koetaan työläiksi ja aikaa vieviksi sekä opettajan että opiskelijan näkökulmasta. Erittäin mielenkiintoiseksi ilmiöstä tekee se, että laajentuneista mahdollisuuksista ja rajattomasta tarjonnasta huolimatta yhteisöllistä opiskelua, läsnäoloa ja vuorovaikutusta opettajan kanssa oppilaitoksissa toivotaan edelleen paljon.

Pakko muutoksen motivaattorina?

Edellinen kappale on kirjoitettu ennen maailmaa mullistavan covid-19-epidemian laajenemista meitä kaikkia koskevaksi pandemiaksi, joka on johtanut ennennäkemättömin toimiin myös opetuksen saralla. Käyttöönotettu valmiuslaki on sulkenut koulut ja sysännyt opettajat uuden eteen muutamassa viikossa. Kaikilla kouluasteilla on siirrytty pikavauhtia etäopetukseen, joka näyttäytyy suomalaisten koteihin osittain hallittuna kaaoksena, jossa nähdään melko perinteiseen tapaan oppitunneittain etenevää opetusta liveyhteyksien välityksellä, ryyditettynä runsaalla määrällä itsenäistä opiskelua.  Lisäksi ensimmäisten poikkeustilaviikkojen aikana on ehditty nähdä lukematon määrä erilaisia digitaalisia sovelluksia, oppimisympäristöjä, mobiiliapplikaatioita, liveyhteyksiä, virtuaalikierroksia melkein jopa hengästymiseen saakka.  

Opettajat ovat joutuneet pikakelauksella miettimään etäopetuksen pedagogisia malleja, samalla ottaen haltuun uutta teknologiaa. He ovat osoittaneet uskomatonta joustoa, innovatiivista ja sitoutunutta työskentelyä. Monet ovat työskennelleet yötä päivää varmistaakseen opetuksen keskeytymättömän jatkumisen, pyrkien samalla huolehtimaan, että kaikki opiskelijat pysyvät muutoksessa mukana. 

Opettajien jouston lisäksi joustoa on tarvittu myös opiskelijoilta, perusopetuksen puolella myös vanhemmilta ja lasten läheisiltä. Opetustapojen lisäksi uudistuvat opiskelutavat, valmistautuminen opetukseen, aktiivinen osallistuminen ja työskentely sekä itsenäisesti että yhteisöllisesti verkossa ja näin ollen vastuun ottaminen omasta oppimisesta ja opintojen etenemisestä.

Digitalisaatiota on verrattu tilanteeseen, jossa lentokonetta rakennettaessa sitä samanaikaisesti tulee jo lentää. Tämä sama ilmiö on havaittavissa myös tässä etäkaiken ajassa.  

Palveluiden muotoilu muutoksen tukena?

Palvelumuotoilulla tarkoitetaan kokonaisvaltaista suunnittelua, joka soveltuu äärimmäisen hyvin myös opetuksen kehittämiseen, jossa selkeällä etukäteissuunnittelulla vältetään pedagogista, didaktista ja teknologista sillisalaattia, joka tässä ajassa vaanii jokaista opetustyötä tekevää. Systemaattisella suunnittelulla pyritään selkeään kokonaisuuteen, joka tukee oppijan prosessia ja vaikuttavaa oppimista. 

Yksi palvelumuotoilun keskeisistä ajatuksista on asiakkaan eli oppijan asettaminen aidosti keskiöön, jolloin palvelu suunnitellaan niille, jotka sitä tulevat käyttämään. Tämän huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää juuri nyt, kun kaikki opetus muutetaan pikavauhtia etäopiskeluun sopivaksi, opettajien henkilökohtaisten taitojen ja tottumusten mukaan. Opiskelijan rooli tässä työssä ei välttämättä ole kovin merkittävä, kun systemaattisen kehittämisen sijaan kyse on selviytymisestä päivä ja viikko kerrallaan. Oppijaymmärryksen muodostamiseksi tärkeää kuitenkin olisi kuulla opiskelijaa kysellen, kuunnellen ja osallistaen, varsinkin kun koko elämä on monella siirtynyt etäyhteyksien varaan. Kuulemisen ja kuuntelemisen lisäksi oikea-aikaisen palauteen antaminen ja saaminen korostuvat.

Innovatiivisten, luovien ratkaisujen kehittäminen ja testaaminen ovat osa palvelumuotoilun perusideologiaa. Tähän liittyen olemme nähneet opettajilta uskomatonta muovautumista uudenlaisten ratkaisujen käyttöönotossa. Innovatiivisuutta ja uusia ideoita ei ole puuttunut. Rauhallisemman testaamisen ja arvioinnin aika toivottavasti nähdään poikkeusajan jälkeen, jolloin voidaan objektiivisesti arvioida hyödynnettyjen ratkaisujen hyötyjä ja haasteita, edelleen johtaen toimivimpien ratkaisujen juurruttamiseen osaksi opetustyötä.  

Tämä viime aikoina nähty, tehty ja koettu on varmasti parasta mitä tässä vaiheessa voimme tehdä, ylittäen kaikkien kuvitelmat moninkertaisesti. Hyvät opettajat, arkemme sankarit, teette uskomattoman tärkeää työtä! Olette paljon enemmän kuin saamanne arvostuksen arvoisia!! 

Pitäkää huolta toisistanne! Tasavallan presidentin, Sauli Niinistön sanoin: ”Kun meille sanotaan, että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin ottakaa samalla henkistä läheisyyttä.”

Lähteet:

• Ahlstrand, A. 2019. Sammakoita vai suitsutuksia – palautteen merkitys oppimiselle.
• Kelo, M. 2018. Opettajan muuttuva työnkuva.
• Mielen Ihmeet. 2018. Hyvän opettajan ominaisuudet. Viihde- ja mielipideblogi psykologian tiimoilta.
• Tuulaniemi, J. 2016. Palvelumuotoilu. Talentum Pro.
• Sahlberg, P. 1996. Kuka auttaisi opettajaa? Post-moderni näkökulma opettamiseen. Jyväskylä: Kasvatustieteiden tutkimuslaitos. (PDF)
• Virtanen, M. 2018. 10 vinkkiä digitaalisen oppimisympäristön kehittämiseen. 
• Virtanen, M. 2020. Oppimista muotoilemassa ⅓.

Korona haastaa opetuksen järjestelyjä

Korona siellä, korona täällä, taitaa olla myös pulpetin päällä?

En malta olla sotkeutumatta tässä hetkessä korkeakoulutusta koskettavaan erityistilanteeseen, jossa vallitseva koronaepidemia panee virkamiehet miettimään valmiuslain (2011/1552) mahdollista käyttöönottoa. Toteutuessaan tämä voisi tarkoittaa koulujen, päiväkotien ja korkeakoulujen sulkemista määräajaksi, joka edelleen haastaisi myös korkeakouluopetusta ennennäkemättömällä tavalla.

Opetuksen, erityisesti korkeakouluopetuksen, digitalisaatio on ollut lempiaiheitani jo vuosia. Olen tarkastellut sitä lukemattomista näkökulmista, kehitellen, innovoiden, motivoiden. Olen kouluttanut vuosien aikana satoja opettajia ja osallistunut lukuisiin projekteihin, joissa opetuksen digitalisaatiota ja uusien teknologioiden hyödyntämistä on suunniteltu, kehitetty ja tutkittu eri yhteyksissä. Olen ollut onnekas saadessani työskennellä innostuneessa yhteisössä, jossa aiheen tärkeys on ymmärretty.

Metropolian terveyden- ja hoitamisen osaamisalueiden opettajat (~100-150) ovat systemaattisesti osallistuneet korkeakoulussamme vuosina 2016-2019 järjestettyyn Digiope I-koulutukseen, jonka ytimenä on ollut opetuksen pedagoginen kehittäminen nykyteknologian mahdollisuuksia soveltaen. Koulutuksessa on suunniteltu pedagogista käsikirjoitusta ja opetuksen vaiheittaista etenemistä. Samalla mukaan on tuotu yhteisöllisiä elementtejä, kuten esimerkiksi webinaareja, videoluentoja, pilvipalveluissa tapahtuvaa yhteiskirjoittamista, sähköistä vertaisarviointia ja itsekorjautuvia tenttejä. 

Suunnitelman lisäksi toimia on viety käytäntöön, joka on edelleen johtanut tilanteeseen, jossa opettajista ehdoton enemmistö on tottunut tai jopa erittäin kyvykäs toteuttamaan opetustaan kokonaan verkossa, kuitenkin niin, että opettajan ja opiskelijan välisestä yhteisestä työskentelystä ei ole luovuttu. Näissä tilanteissa opiskelija tarvitsee opettajaa verkossa, jopa enemmän kuin paikan päällä.

Tämän matkan aikana kertyneitä oppeja tiivistän seuraaviin kappaleisiin. 

Miten tästä käytännössä selviää? 

Opetusteknologiamarkkinat ja niihin liittyvien laitteistojen, sovellusten ja ohjelmistojen kehittäminen ovat jo pitkään käyneet ylikierroksilla. Opetuksessa on odoteltu digiaallon pyyhkäisyä ja puhuttu opetuksen tarvitsemasta digiloikasta ja sitä varten koulutetuista osaajista. Nyt aallon harjalle, ihan kulman takaa, puskee pandemiaksi yltynyt koronavirusepidemia, joka viimeistään pyyhkäisee opettajat syvään digiveteen, monissa paikoissa edelleen ilman uimaopetusta. 

Ennen teknologian sulauttamista osaksi opetusta, suosittelen AINA tekemään pedagogisen käsikirjoituksen ja suunnitelman opetuksen toteuttamiseksi käytännössä. Sen tekemiseen löytyy useita hyviä oppaita, kuten FITechin (2019) julkaisemaa verkko-opetuksen muotoilukirjaa ja oppimismuotoilun työkalupakkia, sekä 24/7 Tasa-arvoinen oppiminen -hankkeen julkaisemaa Oppia 247 – verkkokoulutuksen suunnittelun työkirjaa (2018). Lisäksi työskentelyn tukena kannattaa hyödyntää myös eAMK-hankkeen kehittämiä verkko-opetuksen laatukriteereitä (2017). Koko ajan kannattaa pitää mielessä, että teknologia ei itsessään tee eikä ratkaise mitään, vaan sen vaikuttavaan ja onnistuneeseen käyttöönottoon tarvitaan aina myös opiskelijoita ohjaavaa opettajaa. 

Käytännössä opetuksen, opiskelun ja yhteisöllisen oppimisen viemisessä verkkoon toistuvat lähes poikkeuksetta seuraavat hyväksi havaitut toiminnot ja välineet: 

 

• Kontaktiopetuksen järjestäminen verkossa
  Lähiopetus voi toteutua nykyään kokonaan verkossa, jolloin kutsun sitä kontaktiopetukseksi. Merkityksellistä näissä tilanteissa on se, että sekä opettaja että opiskelijat ovat linjalla yhtä aikaa ja heidän välilleen muodostuu aitoa dialogia. Korkeakouluissa hyödynnetyt verkkokokousjärjestelmät, kuten Zoom ja Adobe Funet mahdollistavat yksisuuntaisen luennoimisen lisäksi myös yhteisöllisen ryhmätyöskentelyn. Osallistujat voi opetuksen aikana jakaa pienryhmiin, jolloin työskentely onnistuu lähes samaan tapaan kuin paikan päällä. Pariporinat ja pienryhmälle osoitetut tehtäväksiannot kannattaa suunnitella etukäteen, jolloin niiden toteuttaminen kontaktiopetuksen aikana onnistuu hyvin. Lisäksi voi olla hyvä etukäteen testata ohjelmaa kollegan kanssa.

 

• Yhteisöllisen työskentelyn mahdollistaminen
  Oppimisen yhteisöllisen näkökulman huomioon ottaen hyvä tapa sen tukemiseen on pilvipalveluiden käyttäminen, jotka mahdollistavat muun muassa yhteisten tekstien reaaliaikaisen kirjoittamisen tai yhteisten esitysdokumenttien työstämisen. Mikäli pilvipalvelun mahdollisuuksia ei ole ryhmän kanssa aiemmin hyödynnetty, helpointa on, että opettaja luo ja jakaa tyhjät dokumenttipohjat valmiiksi opiskelijoiden käyttöön. Näin opiskelija pääsee helposti kiinni yhteiseen dokumenttiin ja osaa sen kanssa työskennellä. Yksityiskohtaista ohjeistusta pilvipalveluiden ja yhteisöllisten työvälineiden käyttöön löytyy esimerkiksi Facebookin Microsoft Office365 opetuksessa ja oppimisessa- ryhmästä  tai Lehtori Virtasen Youtube-kanavalta. 

 

• Itsenäisen opiskelun tuki
  Itsenäinen opiskelu, ajankäytön ja aikataulujen suunnittelu on monelle opiskelijalle haastavaa. Erityisesti verkossa opiskeltaessa on tärkeää, että opettaja ohjaa aktiivisesti työskentelyä. Itse suosin tässä viikoittaista koostetta, maanantaiviestiä, jossa kerään yhteen aina tulevan viikon tapahtumat ja opiskeluun kohdennettavat toimet, kuten webinaarit, videoluennot, luettavat dokumentit tai työstettävät tehtävät. Lisäksi olen tavattavissa verkkokokousvälineiden avulla viikoittain sovittuina aikoina. Yksilöllistä tukea tulee tarjota oppimisalustojen, sosiaalisen median kanavien tai vaikka sähköpostin välityksellä, jokaisen opettajan omien mieltymysten mukaan.

 

• Oikea-aikainen palaute
  Oppimiselle, myös etä- tai verkko-opiskeluolosuhteissa, merkittävää on opettajan antama oikea-aikainen ja ohjaava  palaute. Koska opettaja ja opiskelija eivät ole niin tiivisti tekemisissä, kuin läsnäopetuksessa on totuttu, rakentavan palautteen rooli korostuu huomattavasti. Oikea-aikainen palaute auttaa opiskelijaa etenemään omien oppimistavoitteidensa saavuttamiseksi. Liian myöhään tai jopa kokonaan puuttuva palaute on yksi oppimista hidastavista tekijöistä. (Polvi 2015.)Palautteen antamiseen voidaan hyödyntää oikein hyvin myös vertaispalautetta, jossa opiskelijat toistensa tehtäviä arvioidessaan oppivat arvioimaan myös omaa osaamistaan ja omien tehtäviensä tasoa. Myös nämä on koettu omilla verkkopainotteisilla toteutuksillani erittäin hyviksi.

Vältä ja välitä

Erityistilanteessa myös opiskelijan arki muuttuu ja opiskeluun liittyvät yhteisöt ja toimintatavat voivat merkittävästikin muuttua, kun opetus yhtäkkiä järjestellään uudelleen. Tällöin on tärkeää, että opettaja luo luotettavan oppimisympäristön kaikesta huolimatta. Tämä on kokemukseni mukaan tärkeää myös korkeakouluopiskelijoille. Siksi toivonkin, että opetusta uudelleen järjestellessäsi yrität huomioida seuraavia asioita: 

1. Älä valuta koronapaniikkia opiskelijan taakaksi vähentämällä kontaktiopetuksen määrää samassa suhteessa peruttujen lähitapaamisten kanssa. Opiskelija tarvitsee sinua tässä hetkessä varmasti vielä paljon enemmän, kuin opetuksen rullatessa normaalisti.  Sosiokonstruktivistisen näkemyksen mukaan oppiminen on yhteisöllinen tapahtuma, jossa uuden tiedon konstruointi tapahtuu sosiaalisissa kohtaamisissa (Tynjälä 1999). Siirrä lähiopetus kontaktiksi verkkoon ja ohjeista opiskelijaa toimimaan uudessa ympäristössä. Jos etäyhteyksillä opiskelu ei ole hänelle vielä tuttua, tässä aikataulussa siihen totuttelu voi olla haastava tehtävä, auta opiskelijaa!
2. Älä puske opiskelijaa pelkästään itsenäiseen opiskeluun tai muuta opetusta kirjatenteiksi. Sama koskee oppimisalustojen itsenäisen opiskelun materiaaleja ja niiden hyödyntämistä oikeasti oppimisen tukena, ei pelkkänä opiskelumateriaalin arkistopankkina.
3. Älä peru aiemmin tehtyjä pedagogisia suunnitelmia, vaan sopeuta ne vallitsevaan tilanteeseen. Pidä lähiopetuksen luennot verkossa, seminaarit digitaalisina, keskustelut chatteinä. Vaihtoehtoja ja työvälineitä on lukematon määrä ja niiden käyttöön on oppilaitosten henkilökuntaa koulutettu vuosikausia. Viimeistään nyt on aika ottaa aiemmin opittu käytäntöön ja rohkeasti kokeilla erilaisia digitaalisia ratkaisuja opetuksen tukena. Tässä hetkessä opiskelijat sietävät teknistä säätöä ja opetusjärjestelyihin liittyviä käytännön haasteita varmasti paremmin kuin yleensä.
4. Älä sorru tekemään töitä vuorokauden ympäri, joka lienee mahdollinen toimintatapa myös opettajille haastavassa tilanteessa, kun pitäisi nopeasti ottaa haltuun digipedagogista asiaa, tekniikkaa ja menetelmiä, joiden monipuolista ja sujuvaa käyttöä voi kokenutkin opettaja opetella vuosia. Toinen mahdollinen toimintatapa on hanskojen tiskiin lyöminen, jota en myöskään voi missään tapauksessa suositella.

Lisäksi viimeistään nyt kannattaa lopettaa huolestuminen siitä, että opetuksen vieminen verkkoon veisi myös opettajan työn. Tämä uskomus tuntuu edelleen elävän syvällä korkeakouluopettajien mielessä. Opettajan rooli verkko-opetuksen suunnittelijana, kehittäjänä, toteuttajana, oppimisen ohjaajana ja oppimisprosessin moderaattorina on ensiarvoisen tärkeä, jopa kriittinen. Uusien innovatiivisten ratkaisujen kehittämisen, testaamisen ja arvioinnin myötä, myös me opettajat saamme oppia uutta, ympärillä vellovasta haastavasta tilanteesta huolimatta. 

Oli sitten koronavirus siellä tai täällä, lähdetään viemään opetustamme hallitusti verkkoon, muistetaan pestä kädet, yskitään kainaloon ja ostetaan tarpeeksi vessapaperia. Eiköhän tämä tästä?!

Verkko-opetusterveisin,
Ex-digipäällikkö Mari

 

Lisää käytännön vinkkejä Lehtori Virtasen Youtube-kanavalta

• Pedagoginen käsikirjoitus – miten Lehtori Virtanen sen tekee?
• Opetuksen digivälineiden TOP5: Adobe Funet
• Yhteisöllisyyttä tukevia digivälineitä – Osa I 
• Yhteisöllisyyttä tukevia digivälineitä – Osa II
• Palautteen antaminen ja siihen soveltuvia digivälineitä
• Oppimisen ohjaus ja siihen soveltuvia digitaalisia välineitä

Lähteet

• eAMK. (2017.) Verkkototeutusten laatukriteerit.
• Finlex. (2011). Valmiuslaki. 2011/1552.
• FITech. (2019.) Verkko-oppimisen muotoilukirja ja oppimismuotoilun työkalupakki.
• Oppia 247. (2018.) 24/7 Tasa-arvoinen oppiminen- hankkeen (2018) julkaisemaa verkkokoulutuksen suunnittelun työkirjaa. 
• Polvi, M. (2015.) Palautteen merkitys oppimisen edistäjänä yliopisto-opiskelijoiden näkemyksen valossa. Pro Gradu. Lapin yliopisto.
• Tynjälä, P. (1999). Oppiminen tiedon rakentamisena – konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Tampere. Tammer-Paino Oy.

Yksi tämän päivän kuumista trendeistä on palveluiden muotoilu, joka tähtää palveluiden kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja tavoitteelliseen kehittämiseen. Palvelumuotoilun innovatiivisia menetelmiä voidaan laajasti soveltaa eri toimialoilla. Oppilaitosmaailmassa  toimintoja ja palveluita voi muotoilla monista eri näkökulmista, kuten opetuksen, oppimisen, opettajien, oppijoiden ja oppisisältöjen.

Oppimisen muotoilu ja erityisesti tulevaisuuden oppimisen muotoilu on moniulotteinen käsite, johon pureudun kolmiosaisessa tekstisarjassa seuraavasti:

1. Tämä teksti on kolmiosaisen sarjan ensimmäinen osa, jossa sovellan palvelumuotoilun periaatteita korkeakouluopetuksen pedagogisten ja didaktisten ratkaisujen kehittämiseen ja siinä esiintyvien haasteiden tunnistamiseen.
2. Toinen osa käsittelee opettajien ja oppijoiden soveltavaa muotoilua, roolien, toimintatapojen ja -kulttuurin muutosta ja sen mahdollistumiseksi tarvittavia resursseja.
3. Kolmas teksti käsittelee tulevaisuuden oppiainesta, tulevaisuuden lukujärjestystä ja merkityksellisiä asiasisältöjä.

Opetuksen ja oppimisen muotoilu

Lähdetään liikkeelle palvelumuotoilusta, jolla tarkoitetaan kehittämistä, suunnittelua ja innovointia muotoilun menetelmiä hyödyntäen. Palvelumuotoilulle ominaista on käyttäjälähtöinen kehittäminen, jonka tavoitteena on vastata palveluntarjoajan liiketoiminnallisiin tavoitteisiin. (Miettinen 2011.) Opetuksen kontekstiin sovellettuna voi muotoilua ajatella oppijalähtöisenä oppimisprosessin kehittämisenä, joka vastaa oppimiselle asetettuihin tavoitteisiin, saavutettuun osaamisen tasoon ja vaikuttaviin oppimistuloksiin, samalla vastaten oppilaitoksen liiketoiminnallisiin tavoitteisiin. Oppimisprosessilla tarkoitetaan oppijan yksilöllistä oppimisen polkua, joka etenee tiettyjen vaiheiden mukaisesti (Engeström 1992; Uusikylä ja Atjonen 2005).

Muuttuvien mahdollisuuksien ja odotusten hektisessä maailmassa ketterä reagointi muutokseen on menestymisen avain. Paikalleen jääminen ei tue tämän päivän maailmaa, jossa sekä opettaja-, opiskelija- että oppiaines muuttuvat yhä kiihtyvässä tahdissa. Tulevaisuuden työn, osaamisen ja osaamistarpeiden ennustaminen on haastavaa, kuin myös niiden saavuttamiseen liittyvät haasteet. On vaikea vastata seuraaviin kysymyksiin:

• mitä ja minkälaista on tulevaisuuden työ,
• mitä osaamista tulevaisuudessa työssä tarvitaan,
• mihin korkeakoulutuksen pitäisi valmentaa
• mitä asioita tulisi opettaa tänään ja miten, jotta ne parhaiten kohtaisivat tulevaisuuden tarpeet?

Näihin kysymyksiin me opettajat ja alan asiantuntijat annamme joka päivä parhaan arvauksemme, korkeakoulutuksen visioiden, selontekojen ja toimenpideohjelmien avustuksella (Arene ja Unifi 2019). Helpommin hallittavia asioita opettajan työssä ovat vaikuttavien oppimistulosten, korkean tyytyväisyyden ja laadun saavuttaminen. Opettajakunnan ja korkeakoulun muun henkilöstön vahvan osaamisen avulla oppimisen monipuolinen tukeminen, oppijan motivoiminen ja kannustaminen kyllä sujuvat. Sen sijaan, havaintojeni mukaan, systemaattista muotoilua ja kehittämistä vaativat:

• yhteisöllisen oppimisen mahdollistavat, joustavat ja personoidut oppimisratkaisut,
• ajasta ja paikasta riippumattomien digitaalisten mahdollisuuksien kattava hyödyntäminen oppimisprosessin kaikissa vaiheissa ja
• kokonaisvaltainen, innovatiivinen, avoin, aidosti oppijalähtöinen kehittäminen.

Organisaatiotasolla muotoilun onnistumisen edellytyksinä voidaan nähdä yhteinen käsitys ja visio tulevaisuuden oppimisesta, avointa kehittämistä arvostava kulttuuri ja näitä tukevat rakenteet, käytänteet ja toimintamallit, jossa avoin oppimista arvostava kulttuuri tukee yksilöiden onnistumista. Organisaatio koostuu aina oppivista yksilöistä, jotka saavat aikaan yhteisen tavoitteen mukaisen muutoksen.

 

Oppijalähtöisen kehittämisen ydin

Oppilaitosmaailmassa kaiken kehittämisen perimmäisenä lähtökohtana tulee aina olla oppija, oppijan tarpeet, toiveet ja ne asiat, joita hän palveluidemme käyttäjänä pitää merkityksellisenä. Näiden lisäksi oppijalähtöisen kehittämisen ydin tulee olla niissä tavoissa, sisällöissä ja menetelmissä, jotka käyttäjämme kokevat tehokkaimmiksi ja merkityksellisimmiksi oman oppimisensa näkökulmasta.

Suomalainen koulutusjärjestelmä on perinteisesti hyvin opettajalähtöinen, osittain jopa autoritäärinen, perustuen kansankynttilöidemme vahvaan näkemykseen oppimisen perusluonteesta. Joskin yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten mukana, myös opetuksen näkökulmissa on tapahtunut muutoksia. Opettajalähtöinen tapa alkaa pikkuhiljaa kääntyä oppijalähtöiseksi, tuoden vahvemmin keskiöön oppijan oman aktiivisuuden, yksilölliset oppimisen tavat ja oppijan vastuun omasta oppimisestaan.

Oppijalähtöistä kehittämistä voi tehdä osana opettajan jokapäiväistä työtä.

Oppimisen muotoilu perustuu dialogiin, toimijoiden väliseen vuoropuheluun, jossa opettaja ja oppija muovaavat oppimisen optimaalista prosessia yhdessä. Muotoilua voi toteuttaa monilla menetelmillä, joista nostan esiin muutamia hyväksi havaitsemiani käytänteitä.

Välineitä oppimisprosessin muotoiluun

1. Sykleittäin etenevän kehittämisen tukena voi käyttää esim. PDCA-mallia (plan-do-check- act). Jokaisen kierroksen perusteella tuotteesta, esim. opintojaksototeutuksesta, tulee aiempaa parempi. Oppijan mukaan ottaminen, syklin kaikissa vaiheissa, on ehdoton avain onnistumiseen. Rohkea ja aktiivinen palautteen kerääminen ja hyödyntäminen edistää toimintojen kehittämistä. Työskententelyn tukena,  sekä paikan päällä että verkossa, kannattaa hyödyntää yhteiskehittelyn mentelmiä. Dialogiin ja aitoon interaktioon kannattaa panostaa. Ylimääräisen aikaresurssin tarve on pieni, jos kehittäminen suunnitellaan ja toteutetaan osaksi opetusta.
2. Viihteellisten elementtien hyödyntäminen osana opetusta. Viimeaikaisten tilastojulkistusten mukaan suomalaiset käyttävät internetin palveluita hyvin ahkerasti. 16-24 vuotiaista nuorista 100% käyttää internetiä, heistä 97% useita kertoja päivässä. (Tilastokeskus 2019.) Nuoret kuluttavat mielellään ja yhä enenevissä määrin myös videomuotoista mediaa (eBrand 2019). He hyödyntävät internetin videokirjastoja hakukoneina ja relevantteina tietolähteinä. Videovälitteinen oppiminen voi olla hauskaa, viihdyttävää ja haastavaa, erityisesti silloin kun opiskeluun liitetään sisältöjen itsenäinen tai yhteisöllinen tuottaminen. Opiskeltavien sisältöjen viihdyttävyydellä ja koetulla mielekkyydellä on havaittu olevan selkeä yhteys syväoppimiseen. Viihteellisten elementtien avulla opettaja voi monipuolistaa ja rikastaa oppimista ja tukea erilaisia oppijoita. Oppijan tuottaessa sisältöjä voidaan aikaansaada sekä tiedollista että taidollista, laaja-alaista oppimista, joka edelleen tukee opiskeluun syventymistä. Viihteellisten sisältöjen tuottaminen mahdollistaa myös opettajalle itsensä ylittämisen kokemukset. Ylimääräisten aikaresurssien tarve vaihtelee pienestä valtavaan, riippuen opettajan osaamisesta. Pienistä teoista liikkeelle lähteminen vahvistaa osaamista pikkuhiljaa.
3. Yhteisöllinen oppiminen ja merkityksellinen yhteistyöskentely, kannattaa ymmärtää nykypäivän opettajan perusmenetelmänä. On suositeltavaa päästää irti ajatuksesta, että opettaja voisi olla kaiken relevantin tiedon haltija. Maailman muuttuessa opettaja muuttuu tiedon omistajasta tiedon avoimeksi jakajaksi. Opettajan työtehtävä ei poistu, rooli vain muuttuu. Oppimisen tukemisen näkökulmasta hyvin vaikuttavia tuloksia saadaan sillä, että opettaja liittyy osaksi oppimisyhteisöä ja toimii tiedon aktiivisena konstruoijana eli rakentajana yhdessä opiskelijaryhmän kanssa. Myös tässä onnistuneella dialogilla on suuri merkitys. Ylimääräisen aikaresurssin tarve on pieni, jos tekemisen tapa muutetaan yhteisölliseksi ja päästetään irti opettajalähtöisestä tavasta opettaa.
4. Oppimisen fasilitointi tarkoittaa minulle käytännössä pedagogista käsikirjoitusta, joka sisältää
   • pedagogisten ja didaktisten ratkaisujen kuvaamista,
   • oppimisprosessin vaiheistamista,
   • opiskelijan ja opettajan toimien suunnittelua,
   • vuorovaikutuksen suunnittelua,
   • oppimisen merkityksellistä ja vaikuttavaa tukemista ja
   • asetettujen tavoitteiden saavuttamista.

Organisaatioissa fasilitoinnilla tarkoitetaan yhteistoiminnan ja ryhmäprosessien suunnittelua ja hallittua toteutusta, joka opetuksen kontekstiin käännettynä on opettajien jokapäiväistä työtä. Menetelmällisesti tämän toteuttaminen on yhtä kirjavaa, kuin opettajien joukkokin. Valitsetpa työkalupakkiisi lähi- tai etäopetusta, kirjaa, videoita, äänitiedostoja, paperia, kynää, muistilappuja tai digitaalisia ratkaisuja, hyödyt oppimisen systemaattisesta suunnittelusta. Ylimääräisen aikaresurssin tarve on kohtalainen, mikäli kokonaissuunnitelma aloitetaan tyhjästä. Sykleissä etenevä kehittäminen soveltuu hyvin myös tähän.

 

Käytännössä mikään ei ole helppoa

Opetuksen, oppimisen ja prosessien uudelleenmuotoilu eivät kuitenkaan suju itsekseen, ilman aktiivisia toimia. Vaikka näen prosessien muotoilussa paljon positiivista, en voi olla nostamatta esiin tähän työhön vahvasti liittyviä haasteita.

Haaste nro 1: innovatiivinen kehittäminen, vaikuttavat oppimistulokset, liiketoiminnan tavoitteet sopivat harvoin sujuvasti samaan lauseeseen, muualla kuin juhlapuheissa. Kehittäminen vaatii ajattelua, kokeiluja, yritystä, erehdystä ja aikaa. Innovaatioiden kehittäminen moninkertaisen määrän.

Haaste nro 2: opettajalähtöinen opetuksen järjestämisen tapa ei muutu oppijalähtöiseksi hetkessä. Tarvitaan organisaatiotason tukea ja linjauksia, jotta tämä voidaan oikeasti muuttaa. Yksilöjen vuosia kehittyneet toimintamallit vaativat vuosien systemaattista kehittämistyötä sekä opetus- että oppimiskulttuurien muuttumiseksi. Myös opiskelija tarvitsee tukea uudenlaisten opiskelumuotojen optimaaliseksi hyödyntämiseksi.

Haaste nro 3: jatkuvan oppimisen tuottaman kilpailuedun aito ymmärtäminen vie aikaa. Yhteisölliset työskentelytavat, yhteinen tiedon rakentaminen ja käsittely opettavat merkittävästi myös opettajaa. Optimaalisesti hyödynnettynä oppimisen muotoilulla voidaan tukea myös opettajien osaamisen kehittymistä.

Haaste nro 4: tänään ei varmasti tiedetä, mitä huomenna tulee osata. Muuttuvassa yhteiskunnassa tulevaisuuden ennustaminen on haastavaa. Samaan sarjaan liittyvät tulevaisuuden osaamisen tarpeet, niiden ennakoiminen ja niihin valmistautuminen. Lisäksi haastavia ovat tulevaisuusskenaarioihin perustuvien rohkeiden ratkaisujen tekeminen.

Näiden ratkaisemiseksi tarvitaan organisaatioiden johdon selkeitä linjauksia, yhteisiä päätöksiä, tavoitteita, visioita ja käytännön resursseja (aika, raha, osaaminen) sekä hyvästä johtamisesta kumpuavaa henkilöstön ja opiskelijoiden omaehtoista innostumista ja motivoitumista yhdessä tekemiseen, niiden toteuttamiseksi käytännössä.

Lopuksi haluan todeta, että oppimismuotoilussa ei ole kyse uudesta ilmiöstä, vaan jo olemassa olevien asioiden uudenlaisesta paketoimisesta ja esittämisestä innostavalla tavalla. Oppimismuotoilu ei ole yksi ratkaisu, vaan yksilöiden, yhteisöjen ja organisaatioiden tiedoista, järjestelmistä ja ratkaisuista ja niiden yhteyksistä koostuva kokonaisuus, jolle ominaista on yhteisöllisyys, dialogisuus, monialaisuus, ketterä kokeileminen ja jatkuva oppiminen. Sen tarkoituksena on uudistaa korkeakoulutusta, samalla tuottaen maailman parasta oppimista ja maailman osaavimpaa työvoimaa tulevaisuuden työmarkkinoille.

 

Lähteet

Arene ja Unifi. 2019. Digivisio – Oppimisen digitaaliset ympäristöt 2030 – Korkeakoulujen yhteinen digivisio 2030, https://wiki.eduuni.fi/display/CSCTICTOR/Korkeakoulujen+yhteinen+digivisio+2030

Engeström, Y. 1992. Perustietoa opetuksesta. Helsinki: Valtion painatuskeskus.

PDCA. 2020. Learn about quality. What is the Plan-Do-Check-Act (PDCA) Cycle?, https://asq.org/quality-resources/pdca-cycle

Miettinen, S. 2011. (toim.) Palvelumuotoilu – uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Teknologiateollisuus ry ja Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion muotoiluakatemia.

eBrand. 2019. SoMe ja nuoret. Suosituimmat sosiaalisen median palvelut. https://wordpress.ebrand.fi/somejanuoret2019/2-suosituimmat-sosiaalisen-median-palvelut/

Tilastokeskus. 2019. Suomalaisten internetin käyttö 2019. Helsinki: Tilastokeskus, http://www.stat.fi/til/sutivi/2019/sutivi_2019_2019-11-07_kat_001_fi.html

Uusikylä, K. ja Atjonen, P. 2005. Didaktiikan perusteet. WSOY.