Kuntoutuksessa on puhuttu pitkään paradigman muutoksesta, jossa asiakas on keskiössä oman kuntoutumisensa asiantuntijana. Jatkossa myös moniammatillisia toimintatapoja tulisi hyödyntää enemmän asiakaslähtöisyyden edistämisessä niin, että asiakas on aktiivisena toimijana mukana prosesseissa. Jaettu asiantuntijuus eri toimijoiden välillä kuntoutuksessa takaa parhaat vaikuttavuustulokset.

Moniammatillisia toimintatapoja tulisi hyödyntää asiakaslähtöisyyden edistämiseksi kuntoutusprosessissa. Moniammatillinen yhteistyö on keskeinen tekijä ja edellytys tehokkaalle kuntoutustoiminnalle (Paxino ym. 2020.) Moniammatillisen yhteistyön tavoitteena ja edellytyksenä on, että eri ammattiryhmät jakavat osaamista, vastuuta ja osallisuutta päätöksentekoon liittyvissä asioissa. Moniammatillisen yhteistyön avulla voidaan ratkaista asiakkaan haasteita ja ongelmia, jotka saattavat olla vaikeita yksittäisen ammattiryhmän näkökulmasta tarkastellen. (Sandström ym. 2018.)

Kuntoutuksessa tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan kuntoutujan ja useiden toimijoiden välistä yhteistyötä. Onnistuneen yhteistyön kannalta osaamisen jakaminen on tärkeää. Osaamisen jakaminen edellyttää jo olemassa olevan osaamisen tiedostamisen ja verkoston kehittämistarpeiden määrittämisen. (Vainoniemi 2015: 5.)

Asiakaslähtöisyys kuntoutuspalveluissa

Asiakaslähtöisyys voidaan mieltää toiminnan arvoperustana sosiaali- ja terveyssektorilla. Jokainen asiakas kohdataan tasavertaisena yksilönä hyvinvointivajeesta riippumatta. Palvelut järjestetään asiakkaan tarpeista lähtien mahdollisimman toimiviksi. Asiakaslähtöisen palvelutoiminnan tulisi olla vastavuoroista sekä alkaa asiakkaan esittämistä asioista ja kysymyksistä. (Virtanen ym. 2011: 19.)

Kaikissa kohtaamisissa tulisi huomioida asiakkaan näkökulma ja palvelut suunnitella asiakkaan tarpeen mukaan (Juujärvi ym. 2019: 3; Paxino ym. 2020).

Asiakaslähtöisen kuntoutuksen lähtökohtana on asiakkaan kuuleminen, ja asiakkaan aktiivista roolia ja voimavaralähtöisyyttä painotetaan. Asiakkaalla pitää olla mahdollisuus olla osallisena oman kuntoutuksensa suunnittelussa ja päätöksenteossa. (Autti-Rämö ym. 2016: 31.)

Asiakaslähtöisyydellä korostetaan asiakkaan yksilöllisyyttä, kunnioittamista ja tarvetta tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa, ja nämä arvot ovat asiakastyön perusta. Vuorovaikutus rakentuu vastavuoroisesti asiantuntijoiden ja asiakkaiden kesken. (Mönkkönen ym. 2019.) Toiminnassa pyritään ymmärtämään ja löytämään ratkaisut asiakkaan itsensä määrittelemiin ongelmiin ja muutostarpeisiin asiakkaan voimavaroja tukien, ja perustana on tasa-arvoinen yhteistoiminta asiakkaan ja asiantuntijoiden välillä (Sipari & Mäkinen 2012:14).

Asiakaslähtöisyyden edistäminen moniammatillisen yhteistyön keinoin

Asiakkaan arki- ja toimintaympäristön huomioiminen yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa on keskeisessä osassa koko kuntoutusprosessin aikana sekä kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Tavoitteet tulee suunnitella yhdessä asiakkaan kanssa, ja niissä on huomioitava asiakkaan arki- ja toimintaympäristön tekijät. Kuntoutuksen tulee olla asiakkaan arkeen sopiva kokonaisuus. Tällöin se on myös helpommin toteutettavissa, ja tavoitteet ovat saavutettavampia. Asiakkaan omat ajatukset, toiveet ja tavoitteet ohjaavat kuntoutuksen suunnittelua, ja sitä täydennetään ammattilaisten osaamisella. Myös asiakkaan elämänhistoria ja mahdolliset tulevaisuuden muutokset tulee huomioida kuntoutuksen suunnittelussa yhdessä asiakkaan kanssa.

Tasavertainen keskustelu ja yhteistyö ammattilaisten ja asiakkaan välillä on yksi kuntoutuksen edellytys ja keskeinen huomioitava seikka koko kuntoutusprosessin ajan. Tasavertaisella vuorovaikutuksella pyritään huomioimaan asiakkaan tarpeet ja toiveet, sekä varmistamaan, että asiakas on aktiivinen toimija koko kuntoutusprosessin ajan. Tasavertainen ensikohtaaminen ja kunnioitus asiakasta kohtaan nähtiin perustana tasavertaisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön käynnistämiselle, ja asiakkaan kuuntelulla oli tulosten mukaan suuri merkitys. Pidettiin tärkeänä myös, että ammattilaisten ja asiakkaan välillä on tiivis yhteydenpito koko kuntoutusjakson ajan. Tulosten mukaan tasavertainen keskustelu ammattilaisten ja asiakkaan välillä edellyttää hyvää luottamusta koko kuntoutusprosessin ajan.

Yhteisymmärrys ammattilaisten ja asiakkaan välillä on tärkeää koko kuntoutusprosessin ajan. Tulee olla selvää, että ammattilaiset ja asiakas varmasti ymmärtävät toisiaan, ja tapaamiset ammattilaisten ja asiakkaiden välillä päätetään niin, että ollaan varmasti yhteisymmärryksessä keskenään. Ammattilaisten tulee puhua asiakkaalle ymmärrettävää kieltä, olla läsnä ja kuunnella sekä luoda kiireetön tilanne, ja kunnioittaa asiakasta ja tämän mielipiteitä. Kuntoutusprosessissa mukana olevien toimijoiden tulee myös luottaa prosessiin tavoitteen asettelusta toimivuuden arviointiin, ja vastuunjaon tulee olla selvä kuntoutusprosessissa olevien osapuolten välillä. Myös ammattilaisten tulee olla yhteisymmärryksessä keskenään, jotta kuntoutustoiminta ja yhteistyö on asiakaslähtöistä ja toimivaa.

Palveluiden ja yrityksessä olevan erikoisosaamisen hyödyntäminen asiakaslähtöisesti on keskeinen teema asiakaslähtöisyyden edistämiseksi. Asiakas saa yleensä parhaan mahdollisen hoidon, jos ammattilaisella on asiakkaan tarpeita vastaavaa erikoisosaamista. Asiakas voi myös hyötyä samanaikaisesti eri palveluista ja erikoisosaamisista.

Kaikkien ei odoteta osaavan kaikkea, vaan on tavoiteltavaa, että yksilöiden osaamisen välillä on suuria variaatioita, ja yksilöt näin ollen muodostavat kokonaisuuden. Tällaisessa toimintakulttuurissa jokaisen oma erityisosaaminen voidaan tuoda esille ja sitä voidaan hyödyntää. (Kangasniemi ym. 2018: 80.)

Tiedon ja osaamisen jakaminen ammattilaisten ja asiakkaan välillä on tärkeää kuntoutuksen toimivuuden ja sujuvuuden kannalta. Kuntoutusprosessissa olevien toimijoiden tulee olla tietoisia siitä, missä kuntoutuksessa mennään. Lisäksi tietoa tulisi jakaa ammattilaisten ja asiakkaan välillä niin, että asiakas ymmärtäisi tilanteensa ja siihen liittyvät tekijät kokonaisvaltaisemmin. Tuloksista nousi esiin kirjaamisen merkitys yhteistyön keinona ammattilaisten ja asiakkaan välillä. Selkeä ja asiakkaan tarpeet ja näkökulmat huomioon ottava raportointi oli tulosten mukaan yhteistyön ja yhteisen toiminnan edellytys kuntoutusprosessissa.

Koulutukset ja koulutusmyönteinen ilmapiiri vahvistaa yhteistyötä ammattilaisten välillä sekä ylläpitää ja kehittää yksilöllistä ammattitaitoa. Yhteiset koulutukset ovat myös keinoja yhteisen ymmärryksen lisäämiselle ja tiedon jakamiselle ammattilaisten kesken. Koulutusten ja kouluttautumisen nähdään lisäävän asiakaslähtöisyyttä yksilöllisen sekä yhteisen osaamisen kasvaessa ja sitä kautta palvelun laadun kehittyessä.

Asiakaspalautteen hyödyntäminen on toiminnan kehittymisen ja asiakaslähtöisyyden edistämisen kannalta tärkeä keino. Asiakaspalautteen hyödyntäminen on tärkeää kuntoutuksen toimivuuden arvioinnissa. Se on myös keino yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi ammattilaisten ja asiakkaan välille. Asiakaspalautetta tulisi hyödyntää koko kuntoutusprosessin aikana.

Kirjoitus perustuu Samu Välimäen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Kuvaus moniammatillisesta yhteistyöstä asiakaslähtöisyyden edistämiseksi (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2022), joka on luettavissa Theseus-tietokannasta.

Kirjoittaja

Samu Välimäki, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Samu on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2014 ja työskentelee Suomen Urheiluhierontakeskus (SUHK) Oy:ssa fysioterapeuttina.

Lähteet:

Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina & Leino, Eeva 2016. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 56–73.

Juujärvi, S. & Sinervo, T. & Laulainen, S. & Niiranen, V. & Kujala, S. & Heponiemi, T. & Keskimäki, I. (2019) Sote-ammattilaisten yhteinen osaaminen sosiaali- ja terveydenhuol-lon muutoksessa. Päätösten tueksi 3. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 28.3.2022.

Kangasniemi, Mari. ym. 2018. Optimoitu sote-ammattilaisen koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Helsinki. Viitattu 28.3.2022.

Mönkkönen, Kaarina, Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.) 2019. Moniammatillinen yhteistyö – Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus. 176 sivua. E-kirja Viitattu 28.3.2022.

Paxino, J & Denniston, C & Woodward-Kron, R & Molloy, E. 2020. Communication in interprofessional rehabilitation teams: a scoping review.  Viitattu 28.3.2022 .

Sandström, Sanna ym. 2018. Moniammatillinen yhteistyö sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kuvaamana. ePooki, Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut ISSN 1798-2022.  Viitattu 28.3.2022.

Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Aatosar-tikkelit 6. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Helsinki: Metropolia Ammatti-korkeakoulu. Viitattu 28.3.2022.

Vainoniemi, V. 2015. Moniasiantuntijuuteen perustuva toimintatapa yksilöllisten kuntoutustavoitteiden saavuttamiseksi. Viitattu 28.3.2022.

Virtanen, Petri & Suoheimo, Maria & Lamminmäki, Sara & Ahonen, Päivi & Suokas, Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen.   Viitattu 28.3.2022.

Unitottumusten havainnointi, nukkumaanmenon tai nukahtamisen vaikeudet sekä unihäiriöt ovat arkea monelle eri elämänvaiheissa. Yksilön uni- ja elämäntarinan avaamiseen voidaan hyödyntää pelillisiä menetelmiä. Tämä kirjoitus perustuu Metropolian CONNEXT-hankkeeseen, jossa kehitetiin pelillisiä työmenetelmiä, yhtenä aiheena uneen liittyvät näkökulmat. Pelillisissä tehtävissä unikokemuksia lähestyttiin voimavaralähtöisin menetelmin painottaen yksilön voimavaroja ja tavoitteiden asettamista.

Tulevaisuudessa sosiaali‐ ja terveysalalla asiantuntijuus vaatii uusia ja erilaisia tapoja työskennellä. Digitaalisaation jalkauttamisen muotoihin kuuluu muun muassa pelillisyys, joka haastaa niin koulutuksen, työelämän kuin jokaisen arkipäivän. Silloin kun puhutaan pelillisyydestä, niin pelkkä tekninen osaaminen ei riitä vaan kaikilta vaaditaan uteliasta ja avoimesti suhtautuvaa asennetta erilaisia työmenetelmiä kohtaan. (Punna & Raitio 2016.) Tänään voimme jo todeta, että pelillisyys on tullut jäädäkseen.

Pelillisyyden kautta voidaan vaikuttaa yleisiin asenteisiin eri elämän haasteita tai jopa sairauksia kohtaan. Sairauksiin kuuluvat usein häpeä ja syyllisyys. Joillekin pelkkä avun tarvitseminen saa aikaan samoja tunnereaktioita. Pelit ja pelilliset tehtävät mahdollistaisivat esimerkiksi omien unitapojen ymmärtämisen tai päiväkirjan pitämisen omista oireista, esimerkiksi unihäiriöistä. Tehtävien kautta voi saada lisää tietoa sekä oppia hallitsemaan omaa unitilannettaan paremmin. Pelillisiin tehtäviin voi sisältyä henkilökohtaisia kehotuksia (esim. kokeile näin, muista tehdä, lähde ulos…). Hyvinvoinnin tukemisessa tehtävät voivat auttaa rentoutumaan, ja niiden kautta voi opetella tunteiden hallintaa sekä stressin purkutapoja.

Peleillä ja pelillisillä tehtävillä on paljon mahdollisuuksia itseohjautuvuuden tukemisessa. Ne mahdollistavat virheistä oppimisen osoittaen, ettei virheitä tarvitse pelätä, koska kyseessä on vain peli tai pelillinen tehtävä. Niiden kautta voi kokeilla erilaisia ratkaisuja sekä muodostaa tilanteita eri näkökulmista tai rooleista käsin. Pelit ja pelilliset tehtävät voivat palkita, haastaa, motivoida ja jopa koukuttaa. Niiden avulla voi toistaa samoja harjoituksia tai tilanteita sekä saada välitöntä palautetta suorituksesta. (Ks. esim. Ängeslevä 2013.)

Pelien kautta ihminen voi oppia tuntemaan itseänsä paremmin. Pelit voivat olla arjessa omahoidon ja motivoinnin välineenä. Joskus pelillisyys voi helpottaa vaikeidenkin asioiden käsittelyä, toimia tapana rentoutua, olla osana onnistumisen kokemuksien saavuttamisessa tai toisten kokemuksiin eläytymisessä. Pelien kautta voi myös luoda uusia ihmissuhteita sekä oppia uusia taitoja. (THL 2021.)

Uni elämäntavan osana

Uni on yksi ihmisen tärkeimmistä perustarpeista ja vaikuttaa jokaiseen arkipäivään. Riittämätön uni voi johtaa merkittäviin terveysvaivoihin. Uni on yhdistetty esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksiin, mielenterveyshäiriöihin ja työkyvyttömyyseläkkeeseen. (Haaramo 2014.) Uni onkin työkyvyn kannalta suuressa roolissa, ja uniongelmilla on merkittävä negatiivinen vaikutus suorituskykyyn.

Nukahtamiseen ja unessa pysymiseen vaikuttavat monet tekijät, ja unen säätelyn moninaisuudesta johtuen uni on herkkä häiriintymään. Riittävän pitkä ja hyvä uni on ihmisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Ihminen nukkuu keskimäärin 8 tuntia vuorokaudessa, mutta unentarve on kuitenkin yksilöllistä. Yksilöllisten tekijöiden vuoksi normaalia unta ei voida määritellä määrällisillä mittareilla. Normaalina pidetään heräämisen jälkeen koettua virkeyttä ja sitä, ettei väsymys rajoita toimintakykyä päivällä. Normaalisti nukkuvat ihmiset eivät koe tarvetta kiinnittää huomiota uneensa. He nukahtavat melko nopeasti, noin 15 minuutissa (Järnefelt & Hublin 2012) tai viimeistään 30 minuutissa (Partonen 2021), ja heillä on säännöllinen unirytmi.

Unen tarkoitukset voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan:

1. energiansäästö ja aivojen energiavarastojen täydentäminen
2. soluvaurioiden korjaus
3. tiedonkäsittelyn ja muistitoimintojen vahvistaminen (Järnefelt & Hublin 2012).

Uni on merkittävä tekijä elimistön toiminnan kannalta. Unen aikana elimistö säästää energiaa; energia-aineenvaihdunta hidastuu merkittävästi, sillä elimistön lämpötila on alhainen ja kulutus vähäisempää kuin hereillä ollessa. (Haaramo 2014.)

Terve ihminen heräilee unestaan lyhyesti hereille useita kertoja yön aikana muutamien minuuttien ajaksi. Jotta ihmisen aivot saisivat riittävästi lepoa ja elimistö palautuisi päivän ja työn rasituksista, ihmisen täytyy nukkua syvää unta. Uni antaa elimistölle mahdollisuuden palautua ja korjaantua päivän rasituksesta. Syvä uni on tärkeää aivojen otsalohkon toiminnalle, jonka tehtäviä ovat muun muassa toimintojen ohjaus, ennakointi ja motivointi. Syvän uni vaikuttaa opitun tiedon käsittelyyn ja muistin tallentamiseen. (Härmä ym. 2011; Partonen 2021.)

Monet elimistön palautumiskeinot, kuten kudosten korjaantuminen, lihasten kasvaminen ja kasvuhormonin vapautuminen, joko voimistuvat tai tapahtuvat pelkästään ihmisen nukkuessa. Useissa tutkimuksissa on todettu yhteys unettomuuden ja puolustuskyvyn alenemisen välillä, jolloin elimistö on haavoittuvampi ja herkempi sairauksille (Haaramo 2014).

Unettomuus ja sen hoito

Virkistämätön uni, vaikeudet nukahtamisessa, heräily öisin sekä liian aikainen herääminen aamuisin ovat unettomuusoireita (Hublin & Lagerstedt 2012; Partonen 2021). Tilapäinen unettomuus kuuluu tavanomaiseen elämään. Unettomuus voi kehittyä sisäsyntyisten ja ympäristötekijöiden vuorovaikutuksena. Elämäntilanteen muutokseen on luonnollista reagoida unettomuudella. Liiallinen psyykkinen tai fyysinen aktiivisuus erityisesti myöhään illalla, ongelmien mietiskely yöllä, ahdistuneisuus, huoli unesta ja uni-valverytmin rikkoutuminen lisäävät vireyttä. Liiallinen vireys taas estää unta. Kun uni jää jatkuvasti vähäisemmäksi kuin luonnollinen unentarve edellyttäisi, syntyy univajetta. Univajetta voi ehkäistä unen arvostuksen lisäämisellä, ajankäytön- ja stressinhallinnalla sekä edistämällä oikeita nukkumistapoja. (Härmä ym. 2011.)

Unettomuuden hoidossa keskeistä on omasta terveydestä huolehtiminen. Terveellisiin elämäntapoihin on hyvä kiinnittää huomiota huomioiden ajanhallinnan, ravitsemuksen sekä liikunnan. Lääkäriin hakeudutaan, kun unettomuus vie äkillisesti yöunet kokonaan sekä silloin, kun unettomuus alkaa vähitellen ja huonosti nukutuista öistä johtuva väsymys haittaa arkiaskareita tai työtehtäviä. (Partonen 2021.) Univajetta voi ehkäistä unen arvostuksen lisäämisellä.

Olennaista unen korjauksessa ovat omahoito ja unenhuolto. Tällöin kiinnitetään huomiota nukkumisympäristöön, nukkumistottumuksiin ja niiden säännöllisyyteen. Lääkkeettömissä hoidoissa on erilaisia menetelmiä, kuten elintapojen tarkistus, liikunta, rentoutus, uniärsykkeiden hallinta ja vuoteessa olon rajoittaminen.

Hyvän unen saavuttamiseen suositellaan niin sanottuja unihygieniasuosituksia:

1. säännöllinen ja järkevä uni-valverytmi
2. nouse sängystä joka aamu samaan aikaan
3. liiku säännöllisesti, mutta vältä rasittavaa liikuntaa 3 tuntia ennen nukkumaanmenoa
4. huomioi nukkumista edistäviä ulkoisia tekijöitä (sopiva lämpötila, pimennys, meluttomuus, mukava vuode)
5. pura mieltä painavat asiat hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa
6. pyri rentoutumaan.

Jos unenhuolto ei riitä, lyhytaikaisesta lääkityksestä voi olla hyötyä. (Härmä ym. 2011; Partonen 2021.)

Unikäyttäytymiseen liittyvät hyötypelit työvälineenä

Nykypäivänä työpaikat eivät ole enää paikkaan sidottuja vaan tilat ovat muuttuvia. Myös työvälineet muuttuvat digitalisaation sekä mobiilisuuden kautta, ja samanaikaisesti sosiaali‐ ja terveydenhuollon asiakkaan/potilaan itse‐ ja omahoitoa tukevat ratkaisut ovat korostuneet. Asiakas/potilas ei ole enää passiivinen palveluiden vastaanottaja vaan aktiivinen toimija. Asiakkaan/potilaan ottaessa omaa vastuuta hyvinvoinnistaan korostuu myös ammattilaisen itseohjautuvuuden tukeminen erilaisin menetelmin. Siinä yhtenä työvälineenä toimivat erilaiset pelilliset tehtävät.

Metropoliassa Euroopan sosiaalirahasto ESR:n rahoittamassa CONNEXT for Inclusion -hankkeessa kehitettiin pelillinen tehtäväkokonaisuus Unikaveri – tehtäviä unen seurantaan. Tehtäväkokonaisuutta voi käyttää apuna omien unitottumusten havainnointiin, nukkumaanmenon tai nukahtamisen vaikeuksiin ja unihäiriöihin. Pelillisissä tehtävissä käytetään voimavaralähtöisiä menetelmiä uni- ja elämäntarinan avaamiseen, jossa omia unikokemuksia käsitellään pelillisten tehtävien kautta. Pelillisiä tehtäviä lähestytään positiivisesta tulokulmasta painottaen voimavaroja ja tavoitteiden asettamista. Samalla voi löytää uusia puolia itsestään.

Unikaveri-tehtäväkokonaisuus on tarkoitettu käynnistämään omaa pohdintaa ja mahdollisesti keskustelua tarvittaessa auttavan tahon tai vaikkapa ystävien kanssa. Tarkoituksena on päästä käsiksi elämässä oleviin voimavaroihin, taitoihin, tarpeisiin, huoliin ja tilanteisiin. Tehtävien etenevät vaiheittain unihaasteen tunnistamisesta parempaan uneen ja unitaitoihin. Tehtävissä tekstin lisäksi käytetään ääntä, kuvaa tai videota. Pelilliset tehtävät ovat selkeitä, hyödyllisiä ja mielenkiintoa herättäviä. Helppokäyttöisyys auttaa sujuvaan etenemiseen, joka tuottaa parhaimmillaan mielihyvää pelaajalle. Samalla hyvinvointia tulee tuettua sivutuotteena.

Pelilliset tehtävät voivat auttaa ja tarjota selviytymiskeinoja arkeen tai vahvistaa minäpystyvyyttä. Samalla ne toimivat terveellisemmän käyttäytymisen motivaattoreina ja vahvistavat omahoitoon sitoutumista.

Sosiaali- ja terveysalan työntekijät voivat peluuttaa Unikaveri-tehtäväkokonaisuutta ns. hyötypelinä yksilölle, pelata joko yhdessä asiakkaan/potilaan kanssa tai antaa vaikka kotitehtäväksi tapaamisten välillä. Pelit ovat sopineet myös koulutuksessa opiskelijoiden työvälineeksi. Suosittelu ja kannustus peilien ja pelillisten tehtävien käyttöönottoon on nykypäivän työskentelyä. Asiakas/potilas pelaa pelejä tai käyttää sovelluksia, joista hän itse pitää ja joiden parissa hän viihtyy, niin kauan, kun viihtyy (Lee 2016). Siksi työntekijöiden tuleekin kiinnittää huomiota omiin työmenetelmiin ollen valmiita muuttamaan niitä sekä ottamaan käyttöön uusia tapoja toimia.

Unta käsitellään kahdessa CONNEXT for Inclusion -hankkeen tehtäväkokonaisuudessa, jotka löytyvät Lehto-Lunden T. ja Salmenkangas M. (toim.) 2021 Ideoita pelillisyyteen hurahtaneille -julkaisusta:

• Seikkailu unitutkijan matkassa
• Unikaveri — tehtäviä unen seurantaan

Tutustu myös Rehablogin Nyman J. 2018 Hyvää yötä – kartoitetaanko teillä unta osana toiminta- ja työkyvyn arviointia? bloggaukseen.

Muihin pelillisiin menetelmiin pääset tutustumaan CONNEXT for Inclusion hankkeen Nieminen J. ja Salmenkangas M. (toim.) 2021 Hurahda pelilliseen työotteeseen! Ideoita toiminnallisiin tehtäviin oppaasta.

Kirjoittaja

Marianne Sipilä, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet

Haaramo, P. 2014. Insomnia, ill health and work disability. A Longitudinal study among employees. Academic dissertation. Faculty of Medicine, University of Helsinki.

Hublin, C. & Lagerstedt, R. 2012. Unettomuuden arviointi ja diagnostiikka. Teoksessa Työikäisten unettomuuden hoito, 20–34. Toim. Järnefelt, H. & Hublin, C. Helsinki: Työterveyslaitos.

Härmä, M. Hublin, C. & Sallinen, M. 2011. Työperäiset unihäiriöt. Teoksessa Työperäiset sairaudet, 520-536. Uitti, J & Taskinen, H. Helsinki: Työterveyslaitos.

Järnefelt, H. & Hublin, C. 2012. Unen ABC. Teoksessa Työikäisten unettomuuden hoito, 8-18. Toim. Järnefelt, H. & Hublin, C. Helsinki: Työterveyslaitos.

Lee DL. 2016. Gamification and the psychology of game design in transforming mental health care. Journal of the American Psychiatric Nurses Association 22 (2), 134–136.

Michie S., Richardson M., Johnston M., Abraham C., Francis J., Hardeman W., Eccles M., Cane J., Wood C. 2013.The behavior change technique taxonomy (v1) of 93 hierarchically clustered techniques: building an international consensus for the reporting of behavior change interventions. Ann Behav Med. 46 (1), 81–95.

Partonen T. 2021. Unettomuus. Terveyskirjasto Duodecim.

Punna, M. & Raitio, K. 2016. Mobiilimenetelmät ja pelillisyys työmenetelminä sosiaali- ja terveysalan asiakastyössä. Finnish Journal of eHealth and eWelfare 8 (4), 224–230.

THL 2021. Pelillisyyden hyödyntäminen sosiaalityössä.

Ängeslevä S. 2013. Oppimispelit, pelimäiset rakenteet ja kaupalliset pelit opetuksessa. Suomen eOppimiskeskus.

Psykoosipotilaan yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen edellyttää sujuvaa moniammatillista ja moniasiantuntijaista yhteistyötä potilaan, läheisten, verkostojen ja eri asiantuntijoiden kanssa sekä työn organisoimista eri ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden osaamista hyödyntäen. ICF-luokituksen toimintakyvyn kuvauskohteet mahdollistavat toimintakykyä laaja-alaisesti huomioivan rakenteen sekä tarjoavat konkreettisen ja hyvää kuntoutuskäytäntöä tukevan viitekehyksen.

Suomen hallitus on asettanut uudistuvan kuntoutusjärjestelmän tavoitteeksi saumattomat hoitojärjestelmät ja ihmisten toimintakyvyn parantamisen ja tukemisen. Erityisen huomion kohteeksi on nostettu heikossa työmarkkina asemassa olevien ihmisten yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen. Kuntoutuksen uudistamisohjelman mukaan kaikilla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla tulee olla kyky havaita työ- ja toimintakyvyn heikentyminen, osata ohjata ihminen oikeanlaisten palvelujen piiriin sekä tuntea WHO:n kansainvälinen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitus ICF. (Kuntoutuksen uudistaminen 2020: 11, 88.)

Skitsofrenia ja pitkäkestoiset psykoosisairaudet ovat vakavia mielenterveyden häiriöitä, jotka alkavat tyypillisesti nuoruusiällä ja vaikeuttavat pärjäämistä arjessa, opiskelu- ja työelämässä. Sairauden vakavuuden takia vain pieni osa paranee täysin tai saavuttaa saman toimintakyvyntason kuin ennen sairautta. (Isohanni & Honkonen & Vartiainen & Lönnqvist 2007: 74–78.)

 

Kuntoutustarpeiden tunnistamisessa keskeistä on yksilön omakohtainen näkemys tilanteestaan ja ongelmistaan sekä asiantuntijoiden tekemä yksilöllinen arvio tilanteesta (Järvikoski & Härkäpää 2011: 159). Yksilöllisten kuntoutustarpeiden ja toimintakyvyn arvioiminen muodostavat lähtökohdan kuntoutuksen suunnittelulle (Suomela-Markkanen & Peltonen 2016: 248).

Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamista toimintakyvyn edistämiseksi. Kehittämisympäristönä toimi HUS Peijaksen alueen psykoosipoliklinikat ja kehittäjinä toimi HUS psykiatrian kokemusasiantuntijoita sekä ammattilaisia eri ammattiryhmistä. 

Kuntoutuksessa tehtävä yhteistyö

 Kuntoutuksessa tarvitaan usein ammattilaisten välistä moniammatillista yhteistyötä, kun halutaan saada kokonaisvaltainen käsitys potilaan ongelmista, haasteista ja vahvuuksista (Mönkkönen ym. 2019: 82). Moniammatillisen yhteistyön sujumisen kannalta keskeistä on ammattilaisten välinen vuorovaikutus, jaettu suunnittelu ja päätöksenteko sekä työn organisoiminen (Birkeland ym. 2017.)

Moniasiantuntijaisella yhteistyöllä puolestaan tarkoitetaan tasavertaista asiantuntijuutta ja yhteistyökumppanuutta asiakkaan, läheisten ja ammattilaisten välillä. Moniasiantuntijuudessa keskeistä on kaikkien toimintaan osallistuvien asiantuntemus ja tasavertainen yhteistyö, jossa työskentelyn tuloksena syntyy yhteinen käsitys asiakkaan tilanteesta ja tarpeista. (Kuorilehto 2014: 29.)

 

ICF-luokitus toimintakyvyn arvioinnissa

 Toimintakyky kuvaa ihmisen kykyä selviytyä jokapäiväisen elämän tehtävistä kotona, työssä ja vapaa-ajalla. International Classification of Fuctioning, disability and Health eli ICF on viitekehys, joka auttaa varmistamaan riittävän monipuolisen ja kattavan arvioinnin potilaan tilanteesta huomioiden yksilöllisen elämäntilanteen ja ympäristöön liittyvät tekijät (Paltamaa & Musikka-Siirtola 2016: 46). ICF-luokituksen käyttöönoton mahdollistamiseksi on kehitetty ICF-ydinlistoja, joiden avulla toimintakyvyn kuvaaminen helpottuu (THL 2021).

ICF-luokitus toimii yhteisenä viitekehyksenä eri ammattiryhmien välillä, ohjeistaa moniammatillista työnjakoa toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden arvioinnissa sekä luo yhtenäisen perustan kokonaisvaltaiseen arviointiin, suunnitteluun ja kuntoutukseen (Paltamaa & Musikka-Siirtola 2016: 44–45).

Tuloksena hyviä käytäntöjä yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamisessa toimintakyvyn edistämiseksi

Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan asiakaskeskeisyys on hyvä toimintatapa, joka näkyy kunnioittavana suhtautumisena potilaaseen, että suhtaudutaan vakavasti potilaan ongelmiin ja mietitään niihin yhdessä ratkaisua. Hyviä käytäntöjä tulosten mukaan ovat myös potilaalle nimetty vastuuhoitaja, joka koordinoi kuntoutusta ja moniammatillista yhteistyötä, digitalisaation hyödyntäminen ja arviointi- ja oirekartoituslomakkeiden käyttäminen.

Keskeistä on myös moniammatillinen ja moniasiantuntijainen sujuva vuorovaikutus, konsultointi ja tiedonkulku sekä työn organisoiminen tehokkaasti eri ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden osaamista hyödyntäen. Heti hoidon ja kuntoutuksen alkuvaiheessa ja sen aikana tulisi olla useampi työntekijä tai työpari mukana potilaan hoidossa ja kuntoutuksessa ja niiden suunnittelussa. Tärkeää on myös ottaa läheisiä ja omaisia paremmin mukaan hoitoon ja kuntoutukseen.

Tärkeää on tunnistaa potilaiden yksilölliset voimavarat, haasteet ja tavoitteet. Myös potilaiden somaattisen terveyden ja kognitiivisten haasteiden sekä taloudellisen tilanteen huomioiminen ja turvaaminen on olennaista. Toimintakyvyn tutkimuksessa tulee kiinnittää huomio ajankohtaisiin haasteisiin ja niihin asioihin mitkä ovat potilaalle itselleen tärkeitä. Tulosten perusteella psykoosipotilaan yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamisessa tarvitaan kaikkiaan 99 ICF-luokituksen toimintakyvyn kuvauskohdetta, joiden avulla muodostuu laaja-alainen näkemys potilaan arjesta ja toimintakyvystä.

Kuntoutussuunnitelma tulee laatia moniasiantuntijaisesti ja siihen osallistua mukaan potilas, läheiset sekä hoidon ja kuntoutuksen kannalta oleelliset työntekijät ja verkostoon kuuluvat toimijat. Kuntoutuksen suunnitteluun tulee varata riittävästi aikaa ja kuntoutussuunnitelmapalaverista sopia hyvissä ajoin. Kuntoutussuunnitelma tulee laatia yksilöllisesti ja huomioiden potilaan ajankohtaiset haasteet ja tavoitteet. Moniasiantuntijainen ja moniammatillinen yhteistyö varmistaa asiantuntevan ja laaja-alaisen kuntoutussuunnitelman ja tavoitteiden laatimisen, soveltuvien ja oikea-aikaisten kuntoutusmuotojen valitsemisen sekä niiden yhteensovittamisen potilaan yksilöllisiin tarpeisiin niin, että ne muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden, jonka seurauksena potilaan toimintakyky edistyy.

Kirjoitus perustuu toimintaterapeutti Sari Stenroosin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen toimintakyvyn edistämiseksi, joka on luettavissa Theseus-tietokannasta.

Kirjoittaja

Sari Stenroos toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma

Lähteet

Birkeland, Arvid & Tuntland, Hanne & Forland, Oddvar & Jakobsen, Frode Fadnes & Langeland, Eva 2017. “Interdisciplinary collaboration in reablement – a qualitative study”. Journal of multidisciplinary healthcare vol. 10 195–203. 5.

Isohanni, Matti & Honkonen, Teija & Vartiainen, Heikki & Lönnqvist, Jouko 2007. Skitsofrenia. Teoksessa Lönnqvist, Jouko, Heikkinen, Martti, Henriksson, Markus, Marttunen, Mauri, Partonen, Timo (toim.) Psykiatria. Helsinki: Duodecim.

Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutustarve ja motivaatio. Teoksessa kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY Pro.

Kuntoutuksen uudistaminen 2020. Kuntoutuksen uudistamisen toimintasuunnitelma vuosille 2020–2022. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:39.

Kuorilehto, Ritva 2014. Moniasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon perhetyössä monitahoarviointi Q-metodologialla. Oulun Yliopisto.

Mönkkönen, Kaarina & Leinonen, Leena & Arajärvi, Miina & Hovatta, Anna-Elina & Tusa, Nina & Salokangas, Katri 2019.Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina – Kekoni Taru ja Pehkonen Aini (toim.) Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna. Gaudeamus. 47–88.

Paltamaa, Jaana & Musikka-Siirtola Marjatta 2016. ICF-luokitus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona, Salminen, Anna-Liisa, Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim). Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 37–55.

Suomela-Markkanen, Tiina & Peltonen, Riikka 2016. Kuntoutussuunnitelma. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona, Salminen, Anna-Liisa, Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 247–262.

THL 2021. Toimintakyky. ICF ydinlistat ja tarkistuslista.