Työkyvyn arvioinnissa tulee ottaa huomioon yksilön kokemus työympäristöstään. Työympäristön WEIS-FI-arviointimenetelmä avaa ovet ympäristön merkityksen syvällisempään tarkasteluun. Menetelmän avulla saadaan yksilön kokemuksia fyysisen ja sosiaalisen työympäristön työkykyä tukevista ja estävistä ominaisuuksista. Miten ympäristölliset tekijät vaikuttavat henkilön työsuoritukseen, työhyvinvointiin ja tyytyväisyyteen? Arvioinnin avulla nousee myös esille mahdollisia henkilön työkykyä edistäviä työympäristöön liittyviä muutostarpeita.

Osallistuminen merkitykselliseen toimintaan ja osallisuuden kokemus ovat tärkeitä ihmisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Osallistumista arvioidessa ei riitä, että havainnoidaan henkilöä toiminnassa, vaan tarvitaan tietoa siitä, minkälaisena hän kokee oman osallisuutensa (Hedman ym. 2021). Tämä näkökulma on tärkeä esimerkiksi työkykyä arvioitaessa.

Työkyky koostuu ihmisen, työn ja työympäristön välisestä vuorovaikutuksesta, ja arviointiprosessissa keskeistä on yksilön oma kokemus tästä (Gould, Ilmarinen, Järvisalo & Koskinen [toim.] 2006: 19─20). WEIS-FI-menetelmän avulla on mahdollista päästä ymmärrykseen yksilön ja työympäristönsä välisestä suhteesta. Tämä toimintaterapiassa käytettyyn inhimillisen toiminnan mallin teoriaan perustuva puolistrukturoitu haastattelumenetelmä auttaa tunnistamaan yksilön omaa kokemusta osallisuudesta työympäristössään.

WEIS-FI auttaa tunnistamaan työhön paluuseen liittyvää kuntoutustarvetta ja sitä, miten työympäristö vaikuttaa henkilön työkykyyn ja työhyvinvointiin (Keponen, Nyman & Viljanen 2019: 9).

ICF ja toimintaterapeuttinen näkökulma osallistumiseen

Kansainvälisessä toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokituksessa ICF:ssä (International Classification of Functioning, Disability and Health), kuten toimintaterapiassakin, tärkeä osa-alue on osallistuminen (participation). Osallistumisesta on tullut keskeinen käsite terveydenhuollossa sekä kuntoutuksessa.

ICF:ssä osallistuminen määritellään osallisuutena omaan elämäntilanteissaan. Tärkeää on paitsi tarkastella henkilön osallistumista ulkoapäin myös kiinnittää huomiota siihen, millaisena yksilö kokee oman osallisuutensa. Osallistumista ei oikein voi arvioida luotettavasti huomioimatta yksilön omaa kokemusta itsestään toimijana omassa ympäristössään (Hemmingsson & Jonsson 2005). Toimintaterapian teorioiden keskiössä on ihmisen osallistuminen merkityksellisiin toimintoihin, ja osallistumiseen vaikuttaa aina yksilön, toiminnan ja ympäristön välinen vuorovaikutus (Christiansen ym. 2015; Taylor 2017).

WEIS-FI-menetelmä ja sen erityispiirteet

WEIS-FI on puolistrukturoitu haastattelumenetelmä, jolla kerätään tietoa arvioitavan omasta käsityksestä työympäristön edistävistä ja estävistä tekijöistä ja näiden vaikutuksista henkilön työsuoritukseen, työtyytyväisyyteen ja työhyvinvointiin (Keponen, Nyman & Viljanen 2019; Moore-Corner ym. 1998; Ekbladh, Thorell & Haglund 2008: 127).

Arviointimenetelmä perustuu toimintaterapiassa keskeiseen inhimillisen toiminnan malliin (Taylor 2017). Mallissa ympäristön osa-alueita ovat fyysinen, sosiaalinen ja toiminnallinen ympäristö. Jokainen kokee ja osallistuu ympäristöönsä yksilöllisesti omien arvojensa, ominaisuuksiensa ja rajoitteidensa vaikuttamana. Siksi onkin tärkeää, että on olemassa työkalu, jonka avulla voidaan tunnistaa työympäristön vaikutusta työkykyyn ja työpaikalla osallistumiseen yksilön näkökulmasta.

WEIS-FI poikkeaa ”perinteisistä” työympäristön arviointimenetelmistä siten, ettei se arvioi ympäristöä ulkokohtaisesti katsottujen elementtien, kuten esimerkiksi työsuorituksen, ergonomian tai työturvallisuuden perusteella. Nämäkin ovat tärkeitä asioita ottaa huomioon työympäristössä, mutta sellaisenaan niiden avulla ei pystytä tukemaan riittävästi henkilön työhön paluuta. Kun ympäristön koetut ominaisuudet saadaan näkyviksi, on niiden avulla tai ympäristöä mukauttamalla mahdollista lähteä tukemaan yksilön osallistumista ja vahvistaa yksilön kokemusta toimijana omassa ympäristössään.

Yksilön kokemusten kartoittaminen mahdollistuu

Toimintaterapian AMK-opinnäytetyössään Kuusela ja Saastamoinen (2021) ovat hyödyntäneet WEIS-FI-arviointimenetelmää kartoittaessaan Klubitalojen työympäristön työkykyä tukevia ominaispiirteitä yhteistyössä Puuttuva Pala -hankkeen kanssa. WEIS-FI-menetelmää onkin mahdollista hyödyntää laajemmin yhteisöjen tasolla.

Arviointimenetelmän avulla on mahdollista löytää ja ymmärtää työympäristön vahvuudet ja heikkoudet sen jäsenten näkökulmasta ja päästä lähelle yksilön arvoja ja ominaisuuksia, joiden huomioiminen on tärkeää mm. mielenterveyskuntoutujien työhön paluussa (Kuusela & Saastamoinen 2021: 26). Yksilön ominaisuuksien, työn ja ympäristön välistä vuorovaikutusta arvioimalla on mahdollista edistää työntekijän osallistumista ympäristöönsä esimerkiksi toimintaterapian keinoin. WEIS-FI-haastattelu voi auttaa yksilöä tunnistamaan omia tarpeitaan, haasteita ja vahvuuksiaan työhön paluuseen liittyen. Fyysisen, sosiaalisen ja toiminnallisen ympäristön merkitys yksilön työkyvylle on tunnistettava, jotta työllistymistä ja työssäjaksamista voidaan edistää.

Sosiaalisen ympäristön merkitys yksilön työkykyä tukevana osa-alueena korostui työympäristön arviointien tuloksissa (Kuusela & Saastamoinen 2021). Samaan lopputulemaan tutkimuksessaan päätyivät myös Ekbladh ym. (2010). Työsuoritusta, hyvinvointia ja tyytyväisyyteen eniten vaikuttivat vuorovaikutus toisten kanssa, työn merkityksellisyys ja työyhteisön jäsenyys (Ekbladh ym. 2010: 128).

Tutkimusten tulosten perusteella voidaankin olettaa, että sosiaalisen ympäristön merkitys on suurempi kuin fyysisen ympäristön merkitys työn mielekkyyttä ja työhyvinvointia lisäävänä tai heikentävänä tekijänä asiakasryhmästä riippumatta. WEIS-FI-menetelmä avaakin uusia mahdollisuuksia syvempään ymmärrykseen työympäristön ulottuvuuksista.

Käyttömahdollisuuksia monialaisessa tiimissä

Millaista hyötyä WEIS-FI-menetelmästä voisi olla ihan konkreettisesti? WEIS-FI-menetelmä perustuu toimintaterapian malliin, ja tuloksien tulkinnassa on tietysti tärkeä ymmärtää mallia ja sen periaatteita. Tuloksia on kuitenkin hyvinkin hyödynnettävissä monialaisessa yhteistyössä, kuten työhön valmennuksessa, työhyvinvoinnissa ja työterveydessä. Jokainen työtilanne on ainutlaatuinen, ja tästä menetelmästä on ensisijaisesti hyötyä, kun halutaan löytää työympäristöllisiä elementtejä, jotka vaikuttavat ihmisen osallistumiseen työhön mielekkäällä tavalla (Ekbladh ym. 2010), ja myös Martimon sanoin löytää henkilön täsmätyökykyä (Martimo 2020).

Työhyvinvoinnin näkökulmasta menetelmää voisi hyödyntää ennaltaehkäisevästä näkökulmasta esimerkiksi kartoittamaan työyhteisön vahvuuksia ja kehittämiskohteita ja niiden avulla luoda kehittämissuunnitelmia.

Työterveydellisestä näkökulmasta menetelmän avulla voisi kartoittaa, miten vaikkapa työtapaturmaa kokeneen tai sairauslomalta palaneen henkilön työtehtäviä tai fyysistä työympäristöä voisi muokata tai millaista sosiaalisesta ympäristöltä (esimieheltä, työtovereilta) tulevaa tukea henkilö kaipaa, jotta hänen työkykynsä tulisi käyttöön mahdollisimman kattavasti. Niin sanottu täsmätyökyky voisi löytyä paremmin!

Lisäksi osana Marinin hallitusohjelman Mielenterveys-strategiaa hyödynnettävässä IPS-mallissa (Raivio & Appelqvist-Schmidlechner 2020) eli Sijoita ja valmenna! -mallissa, vaikeasti työllistettäville mielenterveyskuntoutujille etsitään työpaikkoja ja sitten heitä valmennetaan suoraan niissä. Siinä yhteydessä voisi olla paikallaan hyödyntää WEIS-FI-menetelmän näkökulmia, jotta saadaan ymmärrystä siitä, miten henkilö kokee työympäristönsä ja vaikkapa erityisesti sen, miten työyhteisö on ottanut hänet vastaan.

Kirjoittajat

Tytti Saastamoinen on toimintaterapeutti (AMK), joka on valmistunut Metropolia Ammattikorkeakoulusta maaliskuussa 2021. Hän työskentelee toimintaterapeuttina Helsingin kaupungilla. Kiinnostus työkykyisyyttä kohtaan heräsi opintojen aikana opintojaksolla, jossa opiskelijat pääsivät testaamaan uutta AWC-arviointimenetelmää (Assessment of Work Characteristics) Helsingin Klubitalolla. Harjoittelu Puuttuva pala -hankkeessa sekä opinnäytetyöhön tehty tutkimustyö syvensivät kiinnostusta entisestään. Tulevaisuudessa Tytin tavoitteena on työskennellä toimintaterapeuttina työkykyisyyden moninaisessa maailmassa.

Jennie Nyman on koulutukseltaan toimintaterapeutti (AMK), ja valmistui toimintaterapian maisteriksi Ruotsin Karoliinisesta Instituutista vuonna 2009. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina ja tiimivastaavana sekä Puuttuva Pala -hankkeessa arvioinnin asiantuntijana. Hän on ollut mukana tuomassa toimintaterapian teorioihin perustuvat työkyvyn arviointimenetelmät Suomeen ja kuuluu työryhmään, joka kehittää työkyvyn arviointia inhimillisen toiminnan mallin näkökulmasta Ruotsin Linköpingin yliopistossa.

Lähteet

Christiansen, C. H., Baum, C. M. & Bass, J. D. (2015). Occupational Therapy. Performance, Participation and Well-Being. Fourth edition. Thorofare: SLACK Incorporated.

Ekbladh E, Thorell L-H & Haglund L. (2010) Perception of the work environment among people with experience of long term sick leave. Work 35 (2010).125–136.

Gould R, Ilmarinen J, Järvisalo J & Koskinen S (toim.) (2006) Työkyvyn ulottuvuudet. Terveys 2000- tutkimuksen tuloksia. Helsinki: Hakapaino Oy. 19─20.

Hedman L, Ikonen J, Leemann L, Koskela T, Martelin T, Solin P, Tamminen N & Parikka S. (2021) Osallisuuden kokemus ja positiivinen mielenterveys työmarkkina-aseman ja kotitalouden rakenteen mukaan – FinSote 2019 -tutkimuksen tuloksia. THL: Tutkimuksesta tiiviisti 5/21.

Hemmingsson, H., & Jonsson, H. (2005). The issue is—An occupational perspective on the concept of participation in the international classification of functioning, disability and health—Some critical remarks. American Journal of Occupational Therapy, 59, 569–576.

Keponen R, Nyman J & Viljanen V (2019) Työympäristön arviointi (WEIS-FI). Suomenkielinen laitos Work Environment Impact Scale (WEIS) -menetelmästä. Alkuteos on Renee A. Moore-Corner, Gary Kielhofner, Linda Olson: Work Environment Impact Scale, WEIS, Version 2.0, 1998. MOHO Clearinghouse, University of Illinois at Chicago (UIC).

Kuusela L & Saastamoinen T. (2021) Klubitalojen työympäristön työkykyä tukevat ominaisuudet. Jäsenten kokemuksia. Opinnäytetyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Toimintaterapian tutkinto-ohjelma.

Martimo, K-P. (2020) Osittain vai riittävän työkykyinen?  https://www.ilmarinen.fi/tietoa-ilmarisesta/ajankohtaista/blogit-ja-artikkelit/blogikirjoitukset/kari-pekka-martimo/osittain-vai-riittavan-tyokykyinen/

Moore-Corner, R. & Kielhofner, G. & Olson, L. 1998. A user’s manual for Work Environment Impact Scale 2.0. UIC: The model of human occupation clearinghouse.

Raivio H & Appelqvist-Schmidlechner K. (2020) IPS – Sijoita ja valmenna! -kehittämishanke. Ohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:12. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-9870-4

Taylor R. (edit) (2017) Gary Kielhofner’s Model of Human Occupation. Fifth edition. Philadelphia: Wolters Kluwer.

Kotiympäristö ja arjen toimet ovat jokaisella yksilöllisiä. Kotikuntoutus toteutuu osana kuntoutujan arkea hänen omassa elinympäristössään. Kuntoutuksen tulee perustua tarpeeseen, ja tarve on jokaisella kuntoutujalla yksilöllinen. Millaista on kuntoutujien tarpeisiin vastaava kotikuntoutus?

Ikääntyneiden määrän kasvaessa valtakunnallisena tavoitteena on tukea ikääntyneen väestön kotona pärjäämistä. Palvelut tuodaan lähelle asiakkaita ja kotiin vietäviä palveluita kehitetään. (Valtioneuvosto 2019.) Kuntoutuspalveluiden uudistuessa kuntoutujien toimintakykyä tuetaan heidän omassa toimintaympäristössään ja näin kotikuntoutuksen rooli kasvaa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 59–60).

Kotikuntoutus tukee kuntoutujan kotiympäristössä pärjäämistä parantamalla sekä ylläpitämällä kuntoutujan toimintakykyä ja arjen toimia. Kotona kuntoutumisessa ympäristö on usein voimaannuttava tekijä, koska se on turvallinen ja luotettava. (Pikkarainen 2013: 82).

Kuntoutuja on omassa toimintaympäristössään asiantuntija. Tämä asettaa ammattilaisen työssään uudenlaisen roolin eteen, kun työympäristönä ei ole ammattilaisen vastaanotto, vaan kuntoutujan oma elinympäristö. (Pikkarainen 2016: 19–20.)

Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jonka tarkoituksena oli kehittää kotikuntoutusta kuntoutujien yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi. Kehittämisympäristönä oli Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän, Kymsoten kotikuntoutus. Kehittämiseen osallistuivat kotikuntoutuksen kuntoutujat sekä kotikuntoutuksessa työskentelevät ammattilaiset. Kehittämistyön tuotoksena syntyi kuvaus kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen toimintatavoista.

Oikea-aikaisesti tarpeisiin pohjautuvaa kotikuntoutusta

Kotikuntoutus tulisi aloittaa varhaisessa vaiheessa, jotta raskaampien palvelujen tarve kuntoutujilla siirtyy. Kotikuntoutusta tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti kuntoutujan elämäntilanteen, toimintaympäristön ja arjen toimien kautta. (Pikkarainen 2016: 76–77.)

Kuntoutujan tarpeita vastaava kotikuntoutus alkaa oikea-aikaisesti kuntoutujan tarpeisiin nähden. Tarpeista nousevat kuntoutujan itse asettamat tavoitteet, jolloin ne ovat hänelle merkityksellisiä. Tavoitteiden merkityksellisyys sekä usko kuntoutuksen onnistumiseen edesauttavat motivaation syntymistä. Motivaatio on perusta kuntoutuksen onnistumiselle. (Autti-Rämö & Mikkelsson & Lappalainen & Leino 2016: 67; Järvikoski & Härkäpää 2011: 188–190.)

Avoimella vuorovaikutuksella luodaan luottamuksellinen ilmapiiri

Kehittämistyön tulosten mukaan lähtökohta kuntoutujan tarpeita vastaavalle kotikuntoutukselle on avoin vuorovaikutus sekä sujuva yhteistyö kuntoutujan ja ammattilaisen välillä. Kotikuntoutuksessa ammattilaiset ovat aidosti läsnä, ja kuulevat kuntoutujan tarpeita ja toiveita. Keskustelu kuntoutujan ja ammattilaisen välillä on tasavertaista ja vastavuoroista.

Hyvä vuorovaikutus luo rentoa, kiireetöntä ja luottamuksellista ilmapiiriä kotikuntoutuksessa. Luottamus edesauttaa kuntoutujan voimaantumista ja näin kuntoutuja kokee pystyvänsä vaikuttamaan asioihin sekä pärjäämään omien valintojensa kanssa. (Pikkarainen 2013: 38–39).

Yksilöllinen arjen kuntoutus tutussa ympäristössä

Kehittämistyön tulokset osoittivat, että kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen tulee toteutua kuntoutujan yksilöllisten tarpeiden ja motivaation mukaan. Kuntoutussuunnitelma on kaiken lähtökohta ja se tulisi laatia yhdessä kuntoutujan, ammattilaisten ja kuntoutujan läheisten kesken.

Kotikuntoutus toteutuu osana arjen toimintoja ja liikkumisen tukeminen kuntoutujan toimintaympäristössä on tärkeää.

Kuntoutujat kokevat kotiympäristön turvallisena ja voimaannuttavana kuntoutuspaikkana. Kotona toteutetun kuntoutuksen on todettu helpottavan kuntoutujan itsenäistä osallistumista hänelle itselleen merkityksellisiin asioihin sekä sosiaalisiin tapahtumiin yhdessä läheisten kanssa. (Hjelle & Tuntland & Forland & Alvsvåg 2015).

Kokonaisvaltaista ja kannustavaa ohjausta

Kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa tuetaan kuntoutujan kokonaisvaltaista toimintakykyä. Kuntoutujan voimavarat ja hänelle merkitykselliset asiat ohjaavat kotikuntoutuksen etenemistä.

Kuntoutujan tarpeisiin vastaa ammattilaisten kannustava ja motivoiva ohjaus. Ammattilaisten kannustus tuo kuntoutujille varmuutta ottaa vastuuta omaharjoittelusta ja arjen toimista. Ammattilaisten yksilöllinen ja asiantunteva ohjaus tuo kuntoutujille luottamusta heidän kykyynsä kuntoutua. (Hjelle ym. 2015; Taule, Strand, Skouen & Råheim 2015).

Kotikuntoutuksessa tärkeää on tukea ja kannustaa kuntoutujaa omatoimiseen kuntoutumiseen.

Kuva: Pixabay

Kotikuntoutus on yhteistyötä

Kotikuntoutus on moniammatillista yhteistyötä, mikä parhaimmillaan lisää kuntoutuksen vaikuttavuutta (Pikkarainen 2013: 94). Kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa yhteistyön merkitys korostuu ja jokaisen kuntoutujan arkeen läheisesti kuuluvan tulisi olla mukana kotikuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Erityisesti kotihoidon henkilökunnan osallistuminen kuntoutujan toimintakyvyn tukemiseen on toivottavaa.

Läheiset osallistuvat kotikuntoutukseen alusta asti ja heidän tukensa on kuntoutujien näkökulmasta motivoivaa ja voimaannuttavaa. Läheisten osallistuminen kotikuntoutukseen mahdollistaa kuntoutuksen jatkuvuuden sekä parantaa kuntoutumisen onnistumista. (Juntunen 2016: 402, 404.)

Kotikuntoutuksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että jokainen kuntoutujan arjessa mukana oleva ymmärtää vaikutusmahdollisuutensa kuntoutujan toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä omatoimisen kuntoutumisen tukemiseen. Kuntoutujan, ammattilaisten ja läheisten kesken tarvitaan avointa vuorovaikutusta, selkeää tiedonkulkua ja sujuvaa yhteistyötä.

Vastavuoroinen vuorovaikutus ja yhteistyö edesauttavat yhteisen ymmärryksen muodostumista kotikuntoutuksen toimintatavoista. Yhteisen ymmärryksen myötä jokainen osapuoli tietää miksi ja millä tavoin toimitaan kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa.

Tulevaisuudessa kotikuntoutusta toteutetaan kuntoutujan näkökulmasta. Kuntoutuja osallistuu oman kuntoutuksensa suunnitteluun ja toteutukseen tasavertaisena kumppanina ja ymmärrys kuntoutujan tarpeista on kotikuntoutuksen lähtökohta. (Mäkinen 2014: 11–13).

Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen kehittäminen. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021.

Kirjoittaja

Anni Pentti, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen ylempi tutkinto-ohjelma.

Lähteet

Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina & Leino Eeva 2016. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim.

Hjelle, Kari & Tuntland, Hanne & Forland, Oddvar & Alvsvåg, Herlis 2015. Driving forces for home-based reablement; a qualitative study of older adults’ experiences. Health and Social Care in the Community 25 (5). 1581–1589. Saatavana osoitteessa: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/hsc.12324.

Juntunen, Kristiina 2016. Omaisten ja läheisten merkitys kuntoutumisessa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim.

Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet: Näkökulmia kuntoutukseen ja kuntoutustieteeseen. Helsinki: WSOYProOy.

Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 13.

Pikkarainen, Aila 2013. Gerontologisen kuntoutuksen käsikirja osa I. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 159. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/64864/JAMKJULKAISUJA1592013_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Pikkarainen, Aila 2016. Gerontologisen kuntoutuksen käsikirja osa II. Ikääntyneiden arki-, koti – ja lähikuntoutus: varhaisvaiheesta ympärivuorokautiseen hoivaan. Jyväskylän Ammattikorkeakoulun julkaisuja-sarja. Juvenes Print.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Kuntoutumisen uudistumiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017: 41. Helsinki. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y.

Taule, Tina &  Strand, Liv Inger & Skouen, Jan Sture & Råheim, Målfrid 2015. Striving for life worth living: Stroke survivors’ experiences of home rehabilitation. Artikkeli lehdessä Scandinavian Journal of Caring Sciences. Norja. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/scs.12193.

Valtioneuvosto 2019. Marinin hallitus. Hallitusohjelma. Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi. https://valtioneuvosto.fi/marinin-hallitus/hallitusohjelma/oikeudenmukainen-yhdenvertainen-ja-mukaan-ottava-suomi.

Miten tukea työpajoilla nuoria kohti heidän omia tavoitteitaan? Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni jatkokehitettiin Omnian nuorten työpajojen ohjauskäytäntöjä nuorten sosiaalisen vahvistumisen edistymiseksi. Tulevaisuudessa uudet nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt voivat rakentua yhteistoiminnan perustalle, jossa nuoret ja ammattilaiset toimivat tasaveroisina kumppaneina.

Nuorten työpajatoiminta ja sosiaalinen vahvistuminen muutoksessa

Omnian nuorten työpajoilla 17–29-vuotiaat espoolaiset, kauniaislaiset ja kirkkonummelaiset nuoret voivat olla esimerkiksi työkokeilussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa muun muassa ruokapalvelupajalla, audiovisuaalisella pajalla tai kuljetuspajalla. Nuorten työpajatoiminta on tarkoitettu nuorille, jotka ovat vaarassa jäädä ilman toisen asteen koulutusta tai ajautua työmarkkinoiden ulkopuolelle (Valtiontalouden tarkastusvirasto 2020).

Vuosien varrella työpajatoiminta on muuttunut monin tavoin, ja nykyisin työpajojen asiakkaina on nuoria, joiden arki ja elämä hyötyvät yhä korostuneemmin kokonaisvaltaisesta ja monialaisesta tuesta. Tämä muutos asettaa uusia vaatimuksia työpajojen valmentajien ja ohjaajien osaamiselle. (Opetusministeriö 2004.)

Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on työpajatoiminnan keskeinen periaate (Tanskanen & Danielsbacka 2007). Syrjäytymisen monitulkintaista käsitettä on kuitenkin pidetty ongelmallisena, ja termiä on tullut korvaamaan sosiaalisen vahvistaminen ja vahvistumisen käsitteet (ks. Mehtonen 2011).

Sosiaalisen vahvistumisen edistämisen lopputuloksena on työpajoilla nuoren sosiaalinen vahvistuminen: nuoren elämänhallinnan, sosiaalisten taitojen, opiskelu- ja työelämävalmiuksien, arjen asioiden hallinnan ja itsetuntemuksen lisääntyminen (Kinnunen 2016).

Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten kirjo

Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena oli kehittää Omnian nuorten työpajojen ohjauskäytäntöjä nuorten sosiaalisen vahvistumisen edistymiseksi. Aineisto kerättiin nuorten ja ammattilaisten yksilöllisillä teemahaastatteluilla sekä etäyhteiskehittelytilaisuudessa.

Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviin ohjauskäytäntöihin vaikuttavat tekijät nuorten ja ammattilaisten näkökulmista ovat nuoren yksilöllinen kokemus ja toiminta, ohjaajan ohjaustapa ja vuorovaikutus, ammattilaisen toimintatavat sekä toiminnan ja ympäristön rakenteet. Nämä tekijät ovat yhteydessä ja vaikuttavat toisiinsa.

Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviin ohjauskäytäntöihin tarvittavat muutokset puolestaan kiteytyvät tavoitteellisuuden ja yksilöllisen työskentelyn vahvistamiseen, rakenteiden tarkasteluun ja yhdenmukaisen ohjauksen tukemiseen, nuorten yhdessä toimimisen tapojen lisäämiseen sekä valmennussuunnitelman kehittämiseen. Nämä kehittämistarpeet niin ikään ovat toisiinsa yhteydessä.

Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuotoksena syntyi kuvaus uusista nuoren sosiaalista vahvistumista edistävistä ohjauskäytännöistä työpajatoiminnassa. Uudet nuoren sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt toteutuvat työpajalla nuoren ja ammattilaisten välisessä yhteistyössä.

Yhteistyössä kohti nuoren tavoitteita

Työpajan ammattilaisten välinen yhteistyö nousee tuloksissa merkittävänä ja moneen eri ohjauskäytäntöön vaikuttavana tekijänä. Tulosten mukaan tuloksellinen nuorten sosiaalista vahvistumista edistävä ohjaus vaatiikin ohjaajien välistä yhteistyötä esimerkiksi viikoittaisissa tapaamisissa ja työpajan arjessa käytävissä keskusteluissa sekä sitoutumista yhteisiin toimintatapoihin.

Tuloksissa nousee myös nuorten oma osuus ja merkitys ohjauskäytäntöjen toteutumisessa. Näin ollen vaikuttaakin siltä, että tuloksellinen nuoren sosiaalista vahvistumista edistävien ohjauskäytäntöjen toteuttaminen ei ole vain sarja erilaisia nuoreen asiakkaaseen kohdistuvia toimenpiteitä, vaan toteutus rakentuu ammattilaisten ja nuorten asiakkaiden yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt näyttäytyvät monimuotoisena ja -vaiheisena muutos- ja oppimisprosessina nuoren ja tämän työpajaympäristön välillä (vrt. Sipari & Mäkinen & Paalasmaa 2014).

Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviä ohjauskäytäntöjä toteutetaan eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tulevaisuudessa työpajatoiminnan ohjaustyössä ja sosiaalisen vahvistumisen edistämisessä voi olla merkityksellistä tietoisesti rakennettu kumppanuus nuoren ja ammattilaisten välillä. Tätä kohti voi edetä työpajan arjessa luomalla kaikkien osapuolten välistä yhteistoimintaa ja tasavertaisuutta vahvistavia rakenteita.

Kirjoitus perustuu Salosen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Jotta yhteinen päämäärä pysyisi kirkkaana kaikille: uudet nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt työpajatoiminnassa. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202101131237

Kirjoittaja

Emma Salonen, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen ylempi tutkinto-ohjelma.

Lähteet

Kinnunen, Riitta 2016. Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus. Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. http://www.tpy.fi/site/assets/files/1372/tyopajatoiminnan-ja-etsivan_sovari-mittari_verkko-pdf.pdf. Luettu 29.11.2019.

Mehtonen Tuija 2011. Sosiaalisen vahvistamisen osaaminen. Teoksessa Piia Lundbom, Jatta Herranen (toim.) Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisusarja C, Oppimateriaaleja 26 Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu. 13‒29. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-456-114-3. Luettu 1.10.2019.

Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka 2014. Lukijalle. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka 2014 (toim.). Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Aatos-artikkelit 13. Metropolia ammattikorkeakoulu. 5. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5797-82-4. Luettu 2.1.2021.

Tanskanen, Antti & Danielsbacka, Mirkka 2007. Paja pahnan pohjimmaisille. Huono-osaisimmille suunnatusta työpajatoiminnasta. Yhteiskuntapolitiikka 72:5.

Nuorisolaki 1285/2016. Annettu Helsingissä 21.12.2016. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2016/20161285. Luettu 29.9.2019.

Valtiontalouden tarkastusvirasto 2020. Nuorten työpajatoiminnan vaikuttavuus ja etsivän nuorisotyön resurssit ja tehokkuus. Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomus. https://www.vtv.fi/julkaisut/nuorten-tyopajatoiminnan-vaikuttavuus-ja-etsivan-nuorisotyon-resurssit-ja-tehokkuus/. Luettu 2.11.2020.