Etäkuntoutuksen käyttö ikääntyneiden kuntoutuksessa lisääntyy koko ajan ja sen vaikutuksia on tutkittu lisääntyvissä määrin. Muun muassa hyvän ikääntymisen laatusuosituksessa (2017) nostetaan esille teknologian hyödyntäminen ikäihmisten kotiin vietävissä palveluissa. (STM 2017: 29.) Oulunkylän kuntoutussairaalassa toteutettiin helsinkiläisten ikääntyneiden toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen kuvallisen etäkuntoutuksen avulla -hanke. Hankkeen tarkoituksena oli kehittää uudenlainen palvelumalli, jossa kuvallista etäkuntoutusta viedään sairaalajakson jälkeen kuntoutujien omaan toimintaympäristöön mobiililaitteen avulla.

Oulukylän kuntoutussairaalan yksi keskeinen kehittämisalue ovat kotiin vietävät palvelut ja teknologian hyödyntäminen ikääntyneiden kuntoutuksessa. Mahdollisimman turvallinen kotiutuminen ja sen huolellinen suunnittelu voivat olla ns. pyöröovisyndroomaa ehkäiseviä tekijöitä. Kotiutumisen jälkeiset ensimmäiset viikot ovat kriittistä aikaa, ja iäkkään kuntoutujan tukeminen kotona selviytymisessä niiden aikana on tärkeää.

Palosen (2016) väitöskirjassa nousi esille, että iäkkäät kuntoutujat eivät välttämättä hoitojakson aikana osaa esittää hoitoon liittyviä kysymyksiä ja nämä heräävät vasta ns. normaalissa arkielämässä. Myös epävarmuutta hoidon jatkuvuudessa lisäsi se, ettei kuntoutujilta tiedusteltu vointia hoitojakson jälkeen. (Palonen 2016: 59; 70–71.) Mm. näihin seikkoihin pyrittiin vaikuttamaan kuvallisen etäkuntoutuksen hankkeen aikana.

Kuntoutujien kokemukset hankkeesta olivat positiivisia ja hankkeella oli myönteisiä vaikutuksia toimintakykyyn. Tulevaisuuden näkymissä on paljon mahdollisuuksia teknologian ja erilaisten etäratkaisuiden käytössä ikääntyneiden kuntoutuksessa. Ikääntyneiden kuntoutujien joukossa on paljon potentiaalia ja halua uuden kehittämiseen. Osallistamalla ikääntyneet ja heidän lähiverkostonsa toimijat kuntoutuksen kehittämiseen saadaan hyödynnettyä paljon tietotaitoa ja kokemusasiantuntijuutta.

Etäkuntoutuksen mahdollisuudet ikääntyneillä

Kuvallisen etäkuntoutuksen hanke toteutettiin vuosina 2017–2018 Oulunkylän kuntoutussairaalan jatkohoito- ja kuntoutusosastoilla. Osallistujat valittiin kuntoutusjakson alkupuolella kuntoutuskokouksessa etukäteen sovittujen kriteerien ja poissulkukriteerien perusteella. Hankkeessa oli mukana 33 kuntoutujaa. Osallistujien keski-ikä oli 75,8 vuotta. Vanhin osallistuja oli 92 vuotta ja nuorin 62 vuotta. Suurimmalla osalla oli kotiutuessa käytössä liikkumisen apuväline. Syinä hankkeesta kieltäytymiseen olivat mm. toimintakykyä rajoittava perussairaus tai ylimääräinen lisärasite arkeen, ja osalla omaiset estelivät laitteen käyttöä.

Hankkeessa tavoitteena oli tukea kotiutumisen jälkeistä vaihetta etäyhteydellä tarjottujen palvelujen kautta. Tablet-laitteille tuotettiin lihaskunto- ja tasapainoharjoitteita, aivojumppaa, luentoja ja vertaistukiryhmä, ja lisäksi kuntoutujien oli mahdollista keskustella keskenään laitteen kahvila toiminnolla. Kerran viikossa laitteen kautta otettiin kuvallinen etäyhteys sairaalasta fysioterapeutin ja sairaanhoitajan toimesta, ja kuntoutujilla oli mahdollisuus keskustella kotona omassa toimintaympäristössä esiin nousseista seikoista.

Laitteet esiteltiin kuntoutujille osastojakson aikana ja niiden käyttöä

harjoiteltiin yhdessä. Monet hankkeeseen osallistuneet eivät olleet koskaan aiemmin käyttäneet älylaitteita. Ikääntyneet lähtivät kuitenkin rohkeasti mukaan ja ottivat ennakkoluulottomasti laitteet kokeiluun. Esteeksi laitteiden käytölle muodostui ennemminkin kuntoutujien kokema henkinen kuormitus kotiutumiseen liittyen kuin esim. epäluulo älylaitteita kohtaan. Ikäihmiset omaksuivat nopeasti älylaitteen käytön ja miettivät sen monia käyttömahdollisuuksia. Näin kommentoi yksi osallistuja: “Erittäin positiivinen juttu kaiken kaikkiaan!”

Kotiutumiseen turvaa ja tukea

Suuri osa jaksolle tulevista iäkkäistä kuntoutujista haluaa kotiin. Monen tavoitteena on se, että pystyisi liikkumaan, kuten ennen, ja pääsisi kotiin. Kotiutumisvaiheeseen voi liittyä pelkoa ja epävarmuutta mutta myös intoa ja odotusta. Kotiutumiseen liittyvät kysymykset ja epävarmuudet ovat usein hyvin konkreettisia. Hankkeeseen osallistuvia kuntoutujia mietitytti mm. se, löytyykö laitteelle sopivaa paikkaa, osaako kuntoutujan kotiin saattava kuljettaja asentaa laitteen paikalleen ja mitä tapahtuu, jos laite rikkoutuu.

Hankkeessa mukana olleet kokivat turvallisuutta lisäävänä tekijänä tietoisuuden siitä, että jo ensimmäisellä viikolla sairaasta otetaan etäyhteys. Tämä vähensi kotiutumiseen liittyvää pelkoa. Näistä peloista keskustelemalla ja niitä yhdessä läpikäymällä epävarmuus usein vähenee ja kuntoutuja kokee kotiutumisvaiheen helpompana. Myös omaisilla kotiutumiseen liittyy epävarmuutta. Hankkeessa mukana olleiden kuntoutujien omaiset kokivat etäyhteyden hyvänä lisänä tuomaan turvaa kotiutumisen jälkeiseen vaiheeseen:

“Miten nyt pärjään tämän jälkeen? Kuka pitää nyt minusta huolta? Oli tärkeää saada kontaktit viikoittain. Oli hyvä, että joku ”seurasi”.”

“Viikoittainen yhteydenotto loi turvaa, oli keneltä kysyä, kun joku asia huoletti. Sai juttuseuraa.”

Järnströmin (2012) väitöskirjan mukaan iäkkäiden mielessä kotona olemiseen liittyy monia merkityksellisiä asioita. Ne eivät välttämättä ole ihmeellisiä, vaan käsittelevät ikäihmisen omaa tavallista arkea. Ajatus kotiutumisesta toimii monilla motivoivana tekijänä kuntoutumiselle. (Järnström 2012: 165.) Monet hankkeessa mukana olleet toivat ensimmäisen etäyhteyden aikana esille onnistumisiaan omassa toimintaympäristössään. He olivat esim. uskaltaneet viedä roskat ulos yksin tai pystyneet liikkumaan pieniä matkoja ilman apuvälinettä. Toiset taas kaipasivat ohjeita liikkumiseen ja rohkaistuivat etäyhteyden aikana saamistaan neuvoista ja seuraavalla kerralla kertoivat olleensa aktiivisemmin liikkeellä. Myös ammattilaisten oli erittäin mielenkiintoista kuulla, miten kuntoutujat toimivat omassa ympäristössään kotiutumisen jälkeen.

Aktiivinen toimija omassa ympäristössä

Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksen (2018) mukaan tulevaisuudessa asiakkaiden tulisi olla aktiivisia toimijoita ja osallistua omien palveluidensa kehittämiseen (STM 2018: 14). Hankkeessa kuntoutujat olivat aktiivisia toimijoita oman kuntoutuksen parissa. Hankkeeseen osallistuneilta saatiin arvokasta tietoa siitä, miten etäpalvelut hyödyttävät iäkästä kuntoutujaa omassa toimintaympäristössä selviytymisessä ja miten niitä voisi jatkossa kehittää.

Hankkeessa mukana olleet kuntoutujat olivat suurelta osin aktiivisia kehittäjiä tulevaisuuden palveluille. Näitä palveluja kehitettäessä tulee kuitenkin muistaa se, että etäpalvelut eivät ole sopiva ratkaisu kaikille ikääntyneille.

Vertaisvoimaa verkosta

Kuntoutussairaalassa on vuodesta 2012 ollut toiminnassa viikoittain kokoontuva kotiutuvien vertaistukiryhmä, jota ohjaa Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-koulutuksen saanut fysioterapeutti. Kuntoutujat ovat kokeneet vertaistukiryhmän erittäin tärkeänä osana kotiutumiseen liittyvien kysymysten käsittelyssä. Tämä ryhmän tuki haluttiin mukaan myös etäkuntoutuksen hankkeeseen. Vertaistukiryhmä toteutettiin viikoittain ryhmämuotoisella kuvayhteydellä. Kuntoutujat kokivat myönteisenä sen, että he pystyivät käymään läpi kotona olemiseen liittyviä kokemuksia samassa tilanteessa olevien kanssa.

Vertaistuen mahdollistuminen kotiutumisen jälkeen tarjoaa arvokasta tukea kotona selviytymiseen. Tällaista tukea kuntoutujat saivat myös älylaitteilla olevasta kahvilatoiminnosta, joka mahdollisti kuntoutujien keskinäisen kommunikoinnin kuva- ja ääniyhteydellä. Tämän hankkeen aikana verkossa luotiin uusia ystävyyssuhteita ja koettiin hersyviä hetkiä vapaamuotoisempien keskustelujen parissa.

Vertaistuessa samassa tilanteessa olevien ja vastaavanlaisia kokemuksia läpikäyneen kuntoutujan tuki on tervetullutta. Keskinäinen luottamus ryhmässä edesauttaa osallisuuden kokemista ja oman identiteetin vahvistamista. Vertaisryhmässä on kysymys yhdessä toimimisesta ja osallisuudesta ja ryhmässä voidaan puhua ”meistä”, samassa tilanteessa olevista, jossa toiminta perustuu yhteisiin kokemuksiin ja niiden jakamiseen. (Mikkonen 2011: 206–209.)

Tulevaisuus etäkuntoutuksessa

Etäkuntoutuksen kehittämistä jatketaan aktiivisesti Oulunkylän kuntoutussairaalassa. Hankkeen aikana saatiin arvokasta tietoa siitä, miten ikääntyneet kokivat etäkuntoutuksen ja miten sitä on mahdollista hyödyntää toimintakyvyn tukemisessa.

Itse näen etälaitteissa paljon potentiaalia myös sosiaalisen kanssakäymisen ja vertaistuen parissa. Etäkuntoutuksen palveluiden tulisi mielestäni olla osa ikääntyneille tarjottavia palveluja, monipuolisesti. Niiden tulisi olla mukana tukemassa niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin toimintakykyä ja mahdollistamassa laajan verkoston yhteisen toiminnan ilman, että toimijat ovat fyysisesti samassa paikassa.

Kirjoittaja:
Sanna Paavola, kuntoutuksen (ylempi AMK) opiskelija
Kuvat: Tanja Pentinsaari

 

Lähteet:

Järnström, Sanna 2012. “En tiedä, mitä ne ajattelee mun kohtalokseni” Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Saatavana osoitteessa: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66771/978-951-44-8508-4.pdf?sequence=1> Luettu 25.2.2019.

Mikkonen, Irja 2011. Teoksessa Pia, Lundbom Pia & Jatta, Herranen (toim.): Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Palonen, Mira 2016. Päivystyspoliklinikalta kotiutuvien iäkkäiden potilaiden ja heidän läheistensä ohjaus Hypoteettisen mallin kehittäminen. Saatavana osoitteessa: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/100058/978-952-03-0277-1.pdf?sequence=1> Luettu 22.2.2019.

Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Julkaisuja 2017: 16. Helsinki 2017. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf> Luettu 22.2.2019.

Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160904/22_TUKA_STM_WEB.pdf?sequence=4&isAllowed=y> Luettu 25.2.2019.

Oletko koskaan ajatellut, että lastensuojelun perhekuntoutuksen hyvään työtapaan voisi kuulua disco tavoiteneuvottelun alkuun?  Discossa olisi tarjolla karkkia ja mehua, ja siellä tanssisivat yhdessä koko perhe ja työntekijät. Viimeisen tanssin jälkeen alettaisiin yhdessä pohtia, minkä perheen arjessa tulisi muuttua, mitä lapsi toivoisi perhekuntoutukselta ja minkälaisesta toiminnasta perhe saa iloa.

Neuvottelun aikana lapsella olisi lupa syödä jäljellä olevia herkkuja, piirtää tai vaikka tanssahdella. Häneltä kysyttäisiin asioita suoraan ja hänen kanssaan jaettaisiin tietoa aktiivisesti. Niin työntekijät kuin vanhemmat antaisivat lapselle mahdollisuuden toimia hänelle luontaisella tavalla, samalla jakaen hänen kanssaan valtaa päätöksenteossa. Voisiko tällainen työtapa toimia?

Lasten osallistuminen parantaa työn laatua

Helsingin kaupungin perhekuntoutuksessa haluttiin kehittää työtapoja niin, että lapsen oikeus osallistua häntä koskevaan päätöksentekoon toteutuisi. Työtapaa haluttiin kehittää niin, että lapset ovat kehittämisessä mukana kehittäjäkumppaneina.

Alussa kuvattu neuvottelutilanne on tutkimuksellisen kehittämistyöni tulosten mukaan sen kaltainen, jossa lapsen osallistuminen päätöksentekoon mahdollistuu. Työntekijänä tuntuu haastavalta ajatukselta siirtyä pois pyöreiden pöytien äärestä, sekoittaa huvia ja vakavia asioita. Mutta kun ajatukselle antaa hetken aikaa, se alkaa pian tuntua myös aika hauskalta mahdollisuudelta.

Tutkimusten mukaan lasten osallistumista tukemalla voidaan lastensuojelutyöhön saada vaikuttavuutta (Bell & Wilson 2016: 679), pystytään tukemaan lapsen itsetuntoa, lapsen taidot (Thomas 2007: 2000) ja itsetuntemus kasvavat ja työtä saadaan kohdennettua oikeisiin asioihin (Muukkonen 2013: 167, 170).

Lapset kehittäjäkumppaneiksi?

Lastensuojelua on kritisoitu siitä, että sen kehittäminen on ollut vain tutkijoiden, ammattilaisten ja työntekijöiden etuoikeus (Barkman ym. 2017: 7). Helsingin kaupungin perhekuntoutuksessa toteutetun kehittämistyön ja siitä saadun kokemuksen nojalla voinkin todeta, että kritiikki on aiheellista ja lasten pois jättäminen kehittämistyöstä on hukattua resurssia. Vaikka työntekijöiden tahtotila on ajatella lapsilähtöisesti, emme me koskaan kuitenkaan oikeasti tiedä, mitä lapset ajattelevat ja tuntevat, ellemme me heiltä sitä aktiivisesti ja aidosti kysy.

Lapset ovat viisaita, ja he haluavat olla mukana kehittämässä itselleen merkityksellisiä asioita. Toivonkin, että tulevaisuuden lastensuojelussa lapset saavat olla aktiivisesti osallistumassa kaikkeen itseään koskevaan päätöksentekoon heille sopivalla tavalla. Sen lisäksi toivoin, että heistä tulee ammattilaisten kehittäjäkumppaneita.

Kirjoittaja:
Reetta Toivonen, toimintaterapeutti (Helsingin kaupungin perhekuntoutus), opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu)

Kirjoitus perustuu Toivosen kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Lapsi mukaan päätöksentekoon – Helsingin kaupungin perhekuntoutuksen käytäntöjen kehittäminen”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019.

Lähteet:

Barkman, Johanna, Inkinen, Helena, Isoniemi, Sami & Vario, Pipsa 2017. Muutos – voimaa! Kohti nuorten kokemusasiantuntijuutta lastensuojelussa. Opas- ja käsikirjat 3/ 2017. Pesäpuu Ry. Valtakunnallinen lastensuojelujärjestö.

Bell, Margaret & Wilson, Kate 2006. Children’s Views of Family Group Conferences. British Journal of Social Work 36. 679–681.

Muukkonen, Tiina 2013. Lapsen kohtaamis- ja prosessiosallisuus. Teoksessa Bardy, Marjatta (toim.): Lastensuojelun ytimissä. 4. painos. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 165–175.

Thomas, Nigel 2007. Towards a theory of children’s participation. International journal of children’s rights 15:2. 199–218.

Kuntoutuksen tavoitteena on saada asiakkaan elämään jotain sellaista hyvää, jota asiakas itse toivoo, ja saattaa ihminen mahdollisimman toimintakykyiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Nähdäänkö asiakas kuntoutuksen kohteena vai toimijana prosessissa?

Olen kehitysvamma-alalla työskentelevä sairaanhoitaja, joka on kiinnostunut tarkastelemaan hoitoalalla esiintyviä ilmiöitä. Työ haastavien asiakkaiden parissa on aina kiinnostanut, ja olen työskennellyt erilaisissa työtehtävissä kehitysvammapsykiatristen asiakkaiden kuntoutuksen parissa.

Osallistuminen on kokemus, joka on meille jokaiselle yksilöllinen. Kokemus syntyy useista ärsykkeistä, joita ihminen tulkitsee. Vuorovaikutusta ympäristöön tarvitaan, jotta syntyy kokemuksia. Vuorovaikutus vaatii vastapuolet, jotta voidaan puhua vuorovaikutussuhteesta. Vuorovaikutustilanteissa törmätään usein haasteisiin kehitysvammaisten parissa, sillä heillä esiintyy vaikeuksia vuorovaikutustaitojen puutteiden vuoksi.

Vastavuoroista viestintää voidaan kutsua myös dialogiksi

Vuorovaikutuksellaan ihminen tuo esille mielipiteitään tai esimerkiksi tunteitaan. Sen onnistumiseksi on löydettävä keinot, jotta meistä jokainen saa mahdollisuuden ilmaista itseään. Kehitysvammaisilla käytetään kommunikoinnin tukemiseksi esimerkiksi kuvia, piirtämistä tai tukiviittomia. Niiden käyttämiseen kuitenkin tarvitaan osaamista. Kehitysvammapsykiatrisessa kuntoutuksessa yhtenä merkittävimmistä tavoitteista on löytää toimivat kommunikoinnin keinot asiakkaalle. Kehitysvammapsykiatriassa yhtenä haastavan käyttäytymisen syynä on nähty ympäristöön liittyvät tekijät.

Kehitysvammaisen asiakkaan kuntoutusprosessi on moniulotteinen. Käytäntöjä tarkastellessa kehitysvammapsykiatrian yksikössä todettiin, että asiakkaan osallistumisen vahvistamiseen liittyvät käytännöt kohdentuvat asiakkaan ympärillä olevien ihmisten toimintaan. Ihmisen elämäntilanne muuttuu ja tarpeet vaihtelevat. Riittävä säännönmukainen arviointi tarvittavista kuntoutustoimenpiteistä on tärkeää, jotta ympärillä toimivat ihmiset kohdentavat toimintansa oikeisiin asioihin. Kehitysvammaisen kuntoutus vaatii useimmiten moniammatillista työryhmää arvioimaan asiakkaan tilannetta rakentaaksemme tarvittava tuki asiakkaalle.

Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni oli tarkoituksena kehittää kehitysvammapsykiatrian kuntoutusprosessin käytäntöjä asiakkaan osallistumisen vahvistamiseksi. Haastateltavina oli neljän asiakkaan ryhmä sekä työntekijäryhmä, johon osallistui vaihdellen neljästä kuuteen työntekijää. Asiakkaan osallistamista vahvistavia käytäntöjä tarkasteltiin ryhmissä keskustellen. Asiakkaat ja työntekijät toivat esille näkemyksiään, miten asiakkaan osallistumista vahvistetaan tällä hetkellä. Työntekijät pohtivat, mitä asiakkaan osallistumista vahvistavia käytäntöjä tarvitaan ja miten ne otettaisiin käyttöön.

 

Työntekijöiden keskustelusta nousevat käytännöt sisälsivät erilaisia työntekijöiden ominaisuuksiin liittyviä asioita, kuten asenne, koulutus ja kokemus. Toimivia käytäntöjä nähtiin jo olevan, mutta niiden käyttö ei ollut säännöllistä. Kuntoutusprosessin eteneminen suunnitelmallisesti edellyttää käytännöistä sopimisen lisäksi myös sitoutumista. Käytäntöjen tulee olla asiakaslähtöiset ja mahdollistaa asiakkaan osallistumisen omien kykyjensä mukaisesti.

Asiakkaat kokivat hoitajan kanssa keskustelut tärkeiksi

Keskusteluiden sisältönä asiakkaat nostivat esimerkkinä oman voinnin arvioinnin ja vaikuttamisen mahdollisuuden viikko-ohjelman rakentamiseen. Asiakas kertoi:

“Niin silloin kun mä oon ollut huonos kunnossa niin mä oon miettiny, et ei kannata enää tehä semmosii, sit mä oon päässy aina ylöspäin siitä.”

Asiakkaat toivat esille, etteivät he saa omin avuin mielipidettään aina kuuluviin. Asiakkaat kokivat erilaisten kommunikointimenetelmien käytön tukevan mielipiteen ilmaisussa, joiden käytössä hoitajalla on merkittävä rooli. Omien viikkorahojen käyttö oli tuttua, mutta asuinpaikasta päätettäessä nousi esille, että kunta toimii päätöksentekijänä. Osalla oli kokemusta, että mielipiteitä oli kuitenkin kuultu myös asuinpaikkaa valitessa. Asiakkaiden mielestä heidän toiveitaan kuultiin, ja pyrittiin mahdollistamaan arkeen mielekästä tekemistä. Ovatko ne pienet asiat kuitenkin niitä suurta hyvää oloa tuottavia asioita, eivätkä niinkään esimerkiksi ne seinät, jotka ympäröivät?

Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Osallistumista vahvistavat käytännöt kehitysvammapsykiatrisen asiakkaan kuntoutuksessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Kirjoittaja:
Petra Vuorinen, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma
Kuvat: Petra Vuorinen