Kategoria: Henkilöstö
ECOLAH luo ymmärrystä kompleksisuudesta opiskeluun ja työhön
Yhteiskunta on jatkuvasti monimutkaistunut ja sen haasteet ovat yhä monimuotoisempia. Terveyden haasteet liittyvät tänä päivänä yhä vahvemmin globaaleihin ongelmiin, kuten esimerkiksi Covid 19:n aiheuttamat sairaudet ja rajoitustoimenpiteet, sodista johtuvat hoidon ja kuntoutuksen tarpeet, pakolaisuus, ilmastomuutoksen aiheuttamat katastrofit sekä erityisesti nuorten ahdistuneisuuden lisääntyminen. Näihin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Sen sijaan tarvitaan tulevaisuuteen suuntautunutta poikkitieteellistä ajattelua. “ECOLAH - Embracing a Complexity-Orientated Learning Approach in Health” oli Erasmus+ -rahoitteinen hanke, jonka tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä, siitä kuinka yhteiskunnan erilaiset toimijat voivat osallistua monimutkaisten sosiaali- ja terveyshaasteiden ratkaisemiseen. Hankkeessa kehitetään korkeakoulupedagogiikkaa, joka tukee opettajien ja opiskelijoiden tulevaisuuteen suuntautuvien taitojen kehittämistä kompleksisten ongelmien ratkaisemisessa. (ECOLAH 2024). ECOLAH-hanke järjesti viiden päivän intensiiviviikon Pohjois-Hollannin Ellertshaarissa, jonne osallistui Metropoliasta 6 opiskelijaa yli 40 muun opiskelijan kanssa. Viikon tarkoituksena oli ymmärtää paremmin terveyteen liittyvää kompleksisuutta (complexity) ilmiönä. Kompleksisuudella tarkoitetaan sellaisen kokonaisuuden (järjestelmän) ominaisuutta, joka koostuu monesta, toisiinsa vaikuttavasta osasta ja nämä osien vaikutukset ovat vaikeasti selitettäviä (Casti, 2012). Eli kyseessä on joukko prosesseja, jotka dynaamisesti ja jatkuvasti kehittyvät, eivätkä pelkästään ole vuorovaikutuksessa keskenään vaan saavat merkityksensä näiden vuorovaikutusten kautta (Cohn, 2013). Ilmiötä tutkittiin viikon aikana erilaisin osallistavan oppimisen sekä luovien menetelmien avulla. Intensiiviviikkoon osallistui terveysalan korkeakouluopiskelijoita ja opettajia Hollannista, Suomesta, Romaniasta ja Portugalista sekä kaksi opettajaa Norjasta. Haastetaan perinteisiä ajattelumalleja Ajatusten herättäjänä opintoviikolle toimi Paul Beenen (tutkijaopettaja), joka käsitteli provokatiivisessa luennossaan nykyisen terveyspalvelujärjestelmän toiminnan ongelmia ja siihen liittyviä perinteisiä ajattelumalleja. Beenen väitti, että nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on diagnoosilähtöinen eikä sen kantokyky riitä tulevaisuuden tarpeisiin. Kun ympäristön ja kulttuurin aiheuttamien sairauksien määrä kasvaa, tarvitaan sosiaali- ja terveydenhoidossa koko järjestelmää koskeva ajattelun muutos: Mitä voi tehdä toisin? Voivatko terveydenhuollon ammattilaiset auttaa kansalaisia ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään? Mitä jos ammattilaiset keskittyisivät enemmän ennaltaehkäisemään sairauksia ja lisäämään kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, esimerkiksi korostamalla inhimillistä luontoyhteyttä ja terveellisiä valintoja? Kuva: Anna Kaipainen Kuntoutuksen ammattilaiset työn muutoksessa Kuntoutuksen ammattilaisina tarvitsemme muuttuvissa ja ennakoimattomissa tilanteissa luovuutta ja heittäytymistä rakentaaksemme toimivan yhteistyösuhteen kuntoutujien kanssa. Turvallinen ja luottamuksellinen yhteistyösuhde auttaa kuntoutujaa kokemaan merkityksellisyyttä, uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa ja näkemään epäonnistumiset mahdollisuutena oppia. Intensiiviviikon hyödylliset, ajattelua avartavat luovat ja toiminnalliset harjoitteet konkretisoivat yksilön ja ympäristön eri tasojen (mikro-, meso-, ekso- makro- ja ekosysteemit) reaktiivista vaikutusta toisiinsa verkostoissa toimiessamme. Olemme tunnistaneet harjoituksissa havaittuja kompleksisia ilmiöitä myös omassa työssämme toimiessamme laajoissa kuntoutuja- ja ammattilaisverkostoissa. Tällöin pienetkin muutokset kuntoutujan elämässä ja verkostossa voivat saada aikaan “perhosefektin”, jolla voi olla suuret myönteiset tai haitalliset vaikutukset hänen kokonaistilanteeseensa. Optimaalinen kuntoutujan verkosto elää ja muuttuu jatkuvasti hänen tarpeittensa mukana. Reflektoiva oppimisprosessi osana toimintaa Intensiiviviikon aamut aloitimme pareittain walk and talk -luontokävelyillä, joissa vaihtuvan parin kanssa tutustuimme eri teemoin toistemme näkökulmiin ja kulttuureihin. Vastaavaa dialogista vuorovaikutusta tarvitaan myös työelämässä työyhteisöissä ja suorassa asiakastyössä: omat normimme eivät ole ainoita oikeita, vaan on erilaisia tapoja elää ja kokea. Tätä ymmärrystä tarvitsemme erityisesti kuntoutujien kanssa tehtävässä työssä, jotta heillä on mahdollisuus kokea itsensä oman elämänsä “päähenkilöiksi” ja me ammattilaisina voimme sanoa tekevämme aidosti kuntoutujalähtöistä työtä. Tällainen ajattelu vaatii meiltä ammattilaisilta jatkuvaa halua, herkkyyttä ja aikaa havainnoida omaa asennettamme, ihmiskäsitystämme ja toimintaamme itse reflektoiden, sekä keskustellen työyhteisöissämme, esimerkiksi jakamalla hiljaista tietoa. Tätä reflektoivaa oppimisprosessia heräteltiin intensiiviviikon aikana jokapäiväisillä henkilökohtaisilla oppimiskysymyksillä. Kompleksisuuden lisääntyessä aloimme yhä paremmin tunnistamaan, että monimuotoinen sosiaalinen ympäristö kannattaa nähdä rikkautena: jokainen – myös erilainen– ajatusmaailma on merkityksellinen ja muovaa omaa ja yhteisömme ajattelua ja toimintaa. Kuva: Anna Kaipainen Korkeakoulut suunnannäyttäjinä kohti terveempää ja kestävämpää tulevaisuutta Yksi pandemian suurimmista opeista on ollut se, että emme voi luottaa pelkästään perinteisiin menetelmiin nykyisten terveysongelmien ratkaisemiseksi. Nämä ilmiöt ovat kompleksisia, ja niihin liittyy niin sosiaalisia, taloudellisia, ympäristöllisiä kuin teknisiäkin tekijöitä ja laaja joukko erilaisia toimijoita. Näitä toimijoita ovat terveydenhuollon organisaatioiden lisäksi myös poliittiset päättäjät, oppilaitokset, tutkijat, yritykset ja yhteisöt. Ymmärtääksemme näiden haasteiden monimutkaisuutta ja käsitelläksemme niitä, meidän on omaksuttava uudenlaista ajattelutapaa sekä kyettävä arvioimaan uudelleen, miten lähestymme koulutusta, oppimista ja kuinka kehitämme yhteiskuntaa. (Papanagnou, Watkins, Lundgren, Alcid, Ziring, & Marsick. 2022). Tulevaisuuden ammattilaisilla on oltava teknisten taitojen lisäksi myös kyky ajatella kriittisesti ja luovasti monimutkaisten, usein arvaamattomien terveyshaasteiden edessä. Meneillään olevat maailman muutokset ovat vahva muistutus siitä, että terveydenhuollon työntekijöiden, poliittisten päättäjien ja opettajien sekä erityisesti seuraavan sukupolven on oltava valmiita epävarmuuteen ja opittava toimimaan nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Avainasemassa on tietämättömyyden tilan ja uteliaisuuden vaaliminen oppimisessa. (Gheihman, Johnson, & Simpkin. 2020). Tulevaisuusajatteluun tarvitsemme luovuutta ja heittäytymistä sekä mukavuusalueelta poistumista. Verkostoissa tapahtuva kohtaava ja osallistava oppiminen on tähän yksi mahdollisuus. Myös terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen täytyy muuttua. Enää pelkkä tiedon tarjoaminen ei riitä, sillä nyt on kyettävä edistämään innovaatiivista, luovaa ja systeemistä ajattelua. (Lee, Hall, Anakin & Pinnock 2021.) Sosiaali- ja terveysala muuttuu jatkuvasti: palvelujärjestelmä ei tule olemaan koskaan valmis, emmekä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevien ammattilaisten on kyettävä työskentelemään eri tieteenalojen kanssa, tekemään yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa ja siten kehittämään yhdessä kestäviä ratkaisuja. Korkeakouluilla on ratkaiseva rooli eri toimijoiden yhteen saattamisessa, poikkitieteellisen yhteistyön edistämisessä sekä terveemmän ja kestävämmän yhteiskunnan edellyttämien systeemisten muutosten eteenpäin viemisessä. Meidän tulee olla valmiita muokkaamaan omaa toimintaamme ja pysyttävä avoimina elinikäiselle oppimiselle. Tämä matka vaatii yhteistyötä yli kansallisten rajojen ja tieteenalojen. Se edellyttää myös, että siirrymme lyhyen aikavälin ratkaisuista pohtimaan pitkän aikavälin strategioita, joissa pohditaan terveyshaasteiden perimmäisiä syitä ja luodaan yhdessä kestäviä polkuja tuleville sukupolville. Olemme sitoutuneet edistämään tätä muutosta, valmistamaan tulevia ammattilaisia navigoimaan nykypäivän haasteiden monimutkaisissa kiemuroissa luottavaisesti ja luomaan terveempää ja kestävämpää yhteiskuntaa. Kirjoittajat: Laura Pikkola-Wickström on sosionomi, joka toimii ammatillinen kuntoutusohjaajana yksityisellä palveluntuottajalla Kelan työllisyyttä edistävässä ammatillisessa kuntoutuksessa. Laura Wiik on toimintaterapeutti, joka työskentelee hyvinvointialueen julkisissa psykiatrian palveluissa.Laurat opiskelevat kuntoutuksen ylemmässä AMK-tutkinnossa Metropoliassa Anna Kaipainen, projektipäällikkö, fysioterapeutti YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Casti, J. 2012. X-Events: The Collapse of Everything. Cohn, S., Clinch, M., Bunn, C. & Stronge, P. 2013. Entangled complexity: why complex interventions are just not complicated enough. J Health Serv Res Policy ;18(1):40–3 Gheihman, G., Johnson, M., & Simpkin, A. L. 2020. Twelve tips for thriving in the face of clinical uncertainty. Medical Teacher 2020. Scholalry Perspective. Academic Medicine, Vol. 97, No. 8, August 2022. ECOLAH, Embraicing complexity oriented learning approach in health. 2024. Lee, C., Hall, K., Anakin, M., & Pinnock, R. 2021. Towards a new understanding of uncertainty in medical education. Journal of Evaluation in Clinical Practice. Vol. 27 Issue 5. October 2021. Pages 1194-1204. Papanagnou, D., Watkins, K. E., Lundgren, H., Alcid, G. A., Ziring, D., & Marsick, V. J. (2022). Informal and Incidental Learning in the Clinical Learning Environment; Learning Through Complexity and Uncertainty during COVID-19.
Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen edistää valtakunnallista yhteistoimintaa
Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä valtakunnallisessa kehittämisverkostossa on merkittäviä hyötyjä niin yhteiskunnan, organisaatioiden, ammattilaisten kuin asiakkaidenkin näkökulmasta. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijöihin panostamalla voidaan saavuttaa valtakunnallisen kehittämisverkoston mahdollistamat hyödyt. Terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on jo pitkään kehitetty verkkopalveluita osaksi asiakkaiden palvelukokonaisuutta (esimerkiksi Kallio ym. 2020). Digitaalisten palveluiden kehittäminen vaatii verkostoyhteistyötä yli organisaatiorajojen ja yhteisten resurssien hyödyntämistä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016: 1–4). Jotta hyvinvointialueet ja muut toimijat voivat kehittää yhteisiä digitaalisia palveluita, tarvitaan organisaatiorajoja ylittävälle yhteistyölle toimintamalleja (Parviainen ym. 2017: 15–17). Kuoppamäki (2011) toteaa, että yhteistyö eri organisaatioiden välillä voidaan nähdä työmäärää lisäävänä asiana, vaikka yhteistyön avulla voidaan myös lisätä tehokkuutta ja vähentää työn päällekkäisyyttä (Kuoppamäki 2011: 90). Valtakunnallisesta yhteistoiminnasta on useita hyötyjä niin organisaatioille, työntekijöille kuin palveluiden käyttäjille eli asiakkaille. Hyötyjen toteutuminen vaatii rakenteellisten ja toimintaan liittyvien edellytysten täyttymistä. (Kuoppamäki 2011; Pelkonen ym. 2020; Piirainen ym. 2019; Sisäministeriö 2018; Warsell ym. 2009; Ylitalo ym. 2006.) Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämistä valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämiseksi. Valtakunnallisesta kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä on merkittäviä hyötyjä Valtakunnallisessa kehittämisverkostossa tehtävän kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen hyötyinä tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan ovat toiminnan yhtenäistyminen osaamisen yhtenäistyminen laadukkaat palvelut kustannussäästöt verkostoituminen yhteinen edunvalvonta. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen valtakunnallisessa kehittämisverkostossa mahdollistaa yhteisten toimintamallien, toiminnan yhtenäisyyden, yhtenäisten palveluiden, tasa-arvon lisääntymisen ja toiminnan uudistumisen kautta toiminnan yhtenäistymisen valtakunnallisella tasolla. Verkostotyöskentely mahdollistaa tulosten mukaan avoimen keskustelun erilaisista toimintatavoista, ja verkkopalveluissa asiakkaat saavat palvelut tasa-arvoisesti asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi ammattilaiset visioivat, että tulevaisuudessa voitaisiin tarjota palveluita myös yli hyvinvointialuerajojen, esimerkiksi valtakunnallisten etäryhmien muodossa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämiseen osallistuvien ammattilaisten ymmärrys syventyy ja laajentuu tiedon ja kokemusten jakamisen, yhteisen ymmärryksen muodostumisen ja kokonaisuuksien paremman hahmottamisen myötä, jolloin osaaminen yhtenäistyy. Lisäksi kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä asiantuntijoiden erityisosaamista hyödynnetään valtakunnallisesti ja ammattilaisten tieto lisääntyy. Ammattilaiset mainitsivat myös, että verkkopalveluiden kehittämisen avulla hiljainen tieto saadaan tehtyä näkyväsi, ja erityisosaamista voidaan hyödyntää harvinaisemmissa asiakastapauksissa. Tulosten mukaan myös perehdytys yhtenäistyy, kun kuntoutuksen verkkopalveluita voidaan hyödyntää uuden työntekijän perehdytyksessä. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisellä tutkimuksellisessa kehittämistyössä todettiin, että palveluiden käytettävyyden, palveluiden laadun, yhteisen kehittämisen sekä tietojen kokoamisen ja paremman hyödynnettävyyden kautta mahdollistetaan laadukkaat palvelut. Ammattilaiset nostivat esimerkiksi esille, että pienissä organisaatioissa tarvitaan valtakunnallista yhteistyötä ja verkostoa toiminnan kehittämisen tueksi. Kustannussäästöjä saadaan tulosten mukaan päällekkäisten tehtävien karsimisen ja resurssien säästämisen kautta. Aikaa säästyy niin ammattilaisilta kuin asiakkailta, kun verkkopalveluun tuotettua materiaalia hyödynnetään osana potilasohjausta valtakunnallisesti. Myös päällekkäisten tehtävien karsiminen tuo kustannussäästöjä, kun työtä ja vastuuta voidaan jakaa. Tuloksissa yhteinen edunvalvonta ilmeni yhteisten asioiden ajamisena, ja verkostoituminen on tapa tehdä valtakunnallista yhteistyötä. Verkostoituminen parantaa tulosten mukaan ammattilaisen välistä kommunikaatiota. Nämä hyödyt ovat esitetty kuviossa 1. Verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijät Valtakunnallinen kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen hyödyttää tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan sekä yhteiskuntaa, organisaatioita, ammattilaisia että asiakkaita. Kehittämisverkoston toiminta mahdollistuu, kun keskeiset tekijät verkoston rakenteessa ja toiminnassa on huomioitu. Näitä kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijöitä tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan ovat monipuolinen ja laaja verkosto asiantuntijuus verkostoon osallistuvien motivaatio verkostoon osallistuvien halu kehittyä ja valmius jakaa osaamistaan verkostoon osallistuvien hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sitoutuminen verkoston toimintaan yhteinen ymmärrys hyvä johtaminen Osallistujilta edellytetään asiantuntijuutta ja motivaatiota Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä keskeistä on tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan monipuolinen ja laaja valtakunnallinen kehittämisverkosto, jossa on monialaista, eri tasoista ja eri toimintaympäristöistä koottua asiantuntijuutta. Monipuolinen ja laaja asiantuntijuus koostuu moniammatillisesta ja monialaisesta asiantuntijuudesta, eri tasoisista asiantuntijoista eri toimintaympäristöistä kuten eri puolelta Suomea ja eri hyvinvointialueilta. Verkostossa nähtiin tulosten mukaan tarve riittävälle asiantuntijuudelle, ei niinkään yhden yksittäisen osallistujan syvälliselle asiantuntijuudelle. Verkostoon osallistuvilla tulee olla tulosten mukaan motivaatiota osallistua verkostoon, halua kehittyä ja valmiutta jakaa omaa osaamistaan sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Koko verkoston nähtiin olevan vastuussa osallistujien motivaation tukemisesta. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan motivaatiota voidaan lisätä monilla eri tavoilla, joita ovat vapaaehtoisuus osallistua verkostoon, ymmärrys verkoston hyödyistä omalle työlle, työyhteisölle ja asiakkaille sekä verkostossa oleva luottamuksellinen ja arvostava ilmapiiri. Lisäksi tieto verkostosta ja sen toimintaan liittyvistä taustatekijöistä, kuten tieto verkoston toiminnasta, tavoitteista ja pelisäännöistä, lisäävät osallistujien motivaatiota. Johdolta saatu tuki ja kannustus, nimetyt vastuut ja tehtävät samoin kuin verkoston sopiva koko toimivat myös motivaatiota lisäävinä tekijöinä tulosten mukaan. Tutkimuksellisessa kehittämistyössä tuli myös esille, että verkostoon osallistuvien halua kehittyä ja valmiutta jakaa osaamista voidaan edistää myös monin eri keinoin, kuten tukemalla ja arvostamalla organisaatiossa verkostoon osallistumista, palkitsemalla onnistuneesta verkostotyöstä, sopimalla osaamisen vahvistamisesta kehityskeskusteluissa ja sillä, että verkostoon osallistumisella voi vaikuttaa uralla etenemiseen. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä tulosten mukaan on tärkeää, että verkostoon osallistuvilla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Hyviin yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoihin kuuluvat toisten verkostoon osallistuvien arvostaminen ja kuunteleminen, avoin vuorovaikutus, avoimuus toisten ideoille, erilaisuuden hyväksyminen verkostossa ja kyky työskennellä moniammatillisesti. Sitoutuminen verkostoon tärkeää Lisäksi tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen edellyttää sitoutumista verkoston toimintaan, resurssointia, hyvää johtamista ja yhteistä ymmärrystä, jotka ovat myös yhteydessä toisiinsa. Resurssointi, yhteinen ymmärrys ja johtaminen edistävät sitoutumista. Myös hyvä kokemus yhdessä kehittämisestä nousi tuloksissa esille ja se sitouttaa tulosten mukaan yhteistyöhön. Yhteinen ymmärrys muodostuu tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa yhteisestä näkemyksestä, yhteisestä tahtotilasta ja yhteisistä tavoitteista. Yhteistä ymmärrystä voidaan tulosten mukaan lisätä niin, että yhteiset tavoitteet ovat kirjallisesti saatavilla, tapaamisille on asetettu selkeät tehtävät, tehtäviä rajataan ja luodaan yhteiset pelisäännöt. Hyvään johtamiseen liittyvät tuloksissa johtaminen niin verkostoon osallistuvien organisaatioissa kuin verkostossa itsessään. Verkoston toiminnan koordinointiin tarvitaan resurssia tulosten mukaan, samoin kuin verkostoon osallistuvat tarvitsevat työaikaa verkostoyhteistyöhön. Verkoston tapaamisten sopiminen hyvissä ajoin on tulosten mukaan keino mahdollistaa osallistuminen ja suunnitella työaikaa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä tarvitaan lisäksi toimivaa vuorovaikutusta ja avointa ilmapiiriä, innovaatiokykyä sekä organisaatioiden päätöstä yhteiskehittämiseen osallistumisesta. Tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämistä estäviksi tekijöiksi voivat kuitenkin muodostua taloudelliset tekijät, palveluiden omistajuus, digitaalisten palveluiden arvostamisen puute ja verkostotyöskentelyn hyötyjen ymmärtämättömyys. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämiseksi on esitetty kuviossa 1. Lopuksi Tämän kirjoituksen taustalla olevan tutkimuksellisen kehittämistyön tuotos kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä vastasi suurelta osin verkostokehittämisestä ja valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämisestä aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia ja näkemyksiä. Tutkimuksellisen kehittämistyön toimintaympäristönä oli Terveyskylän Kuntoutumistalo ja sen kehittämisverkosto. Terveyskylän Kuntoutumistalossa kehitetään kuntoutuksen verkkopalveluita valtakunnallisessa verkostoyhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ja asiakkaiden kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat Kuntoutumistalon eri työryhmien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ja kansallisten yhteyshenkilöiden näkökulmiin. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen hyödyt kannustavat kuntoutuksen verkkopalveluiden valtakunnalliseen verkostokehittämiseen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää kuntoutuksen ja terveydenhuollon verkkopalveluiden verkostokehittämisessä niin valtakunnallisissa kehittämisverkostoissa kuin rajatummissakin verkostoissa. Erityisesti tätä tutkimuksellista kehittämistyötä voidaan hyödyntää, kun kehitetään Kuntoutumistalon verkkopalveluiden verkostokehittämisestä, ja tuloksia voidaan soveltaa myös muiden Terveyskylän talojen tarpeeseen. Tutkimuksellinen kehittämistyö Valtakunnallisen yhteistoiminnan edistäminen kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisellä on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja: Linda Hiltunen, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Linda työskentelee tällä hetkellä HUSin Sisätaudit ja kuntoutus -linjalla digitaalisten palveluiden kehittämisen ja Kuntoutumistalon parissa. Lähteet: Kallio, Eeva-Liisa & Vuori, Outi & Jokinen, Hanna & ja Hietanen, Marja 2020. Digitalisaatio tuo neuropsykologisen kuntoutuksen lähelle potilasta. Duodecim 2020; 136:1789–95. Viitattu 10.7.2023. Kuoppamäki, Sanna-Mari 2011. Poliisin ja Rajavartiolaitoksen turvapaikkamenettelyt ja viranomaisyhteistyö. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 92. Raja- ja merivartiokoulun julkaisusarja 3, Työpaperit, raportit, selosteet 1/2011. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu. Parviainen, Päivi & Jukka Kääriäinen & Honkatukia, Juha & Federley, Maija 2017. Julkishallinnon digitalisaatio tuottavuus ja hyötyjen mittaaminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 3/ 2017. Viitattu 13.11.2022. Pelkonen, Marjaana & Hastrup, Arja & Normia-Ahlsten, Leena & Halme, Nina & Kekkonen, Marjatta & Kiviruusu, Olli & Liukko, Eeva & Lämsä, Riikka & Muranen, Päivi (taitto) 2020. Perhekeskukset Suomessa 2019. Kehittämisen tilanne ja työn jatkuminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 6/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.8.2023. Piirainen, Kalle A & Järvelin, Anne-Mari & Koskela, Hanna & Lamminkoski, Helka & Halme, Kimmo & Laasonen, Valtteri & Talvitie, Jere & Manu, Samuli & Ranta, Tommi & Haavisto, Ira & Rissanen, Antti & Leskelä, Riikka-Leena 2019. Toimintamalleja sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan edistämiseen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:55. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 17.9.2023. Sisäministeriö 2018. Sopimuspalokuntatoiminnan edistäminen. Pelastustoiminnan uudistushanke työryhmän loppuraportti. Sisäministeriön julkaisu 29/2018. Helsinki: Sisäministeriö. Viitattu 9.9.2023. Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena –Digitalisaation edellytykset. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2016:5. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 21.7.2023. Warsell, Leena & Tenkanen, Tuomas 2009. Yhdyshenkilöverkostosta seutujen päihdetyöhön. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 30/2009. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. hViitattu 13.7.2023. Ylitalo, Jari & Mäki, Eerikki & Ziegler, Kirsi 2006. Leading Collaboration in Networked Business. BIT Research Centre. Report Series 2006/1. Helsinki: Helsinki University of Technology. Viitattu 6.7.2023.
Estääkö stigma lihavien laadukkaan kuntoutuksen?
Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen? Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021). Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.) Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin. Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.) Stigma terveydenhuollossa Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”. ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23). Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011). Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista. Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta. Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat: autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen. Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia. Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre. Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta. Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen. Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII). Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita? Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta. Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.) Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa. Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena. Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme. Kirjoittajat Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636). Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024. ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024 Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172. Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365. Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700. Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024 Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35. Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024. Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024. Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019. Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024 Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet. Viitattu 19.3.2024. Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer WHO 2024. Obesity and overweight. Viitattu 24.5.2024. Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024
Eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyö edistää erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden toimintakykyä
TELMA-koulutuksessa tuetaan erityistä tukea tarvitsevaa opiskelijaa neljällä toimintakyvyn osa-alueella: fyysisellä, psyykkisellä, kognitiivisella ja sosiaalisella. Koska kaikki osa-alueet liittyvät toisiinsa, tuen on oltava kokonaisvaltaista erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan toimintakyvyn edistämiseksi eri alojen ammattilaisten ja opiskelijan yhteistyössä. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa (TELMA) koulutuksessa on toimintakykyä edistävien tavoitteiden sisällössä otettava huomioon opiskelijan mielipide ja ympäristötekijät, kuten hänen tarpeensa, oikeutensa ja taustalla olevat kokemustensa (Opetushallitus). Ammattilaisten tulee tehdä yhteistyötä opiskelijan kanssa ja antaa hänelle mahdollisuus osallistua, vaikuttaa ja päättää omaan kuntoutusprosessiinsa (Järvikoski 2013: 21–22, 63). Tavoitteiden saavuttamiseen vaikuttaa kuntoutujan motivaatio ja vuorovaikutus lähiverkoston kanssa arjessa (Sipari 2021: 7; Autti-Rämö & Salminen & Rajavaara & Melkas 2022: 13). Jotta opiskelija motivoituu ja sitoutuu kuntoutusprosessiin, tavoitteiden täytyy olla hänelle mielekkäitä, merkityksellisiä ja realistisia (Järvikoski 2013: 22; Auti-Rämö ym. 2022: 13). Eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyötä tulee kehittää, jotta voidaan tukea opiskelijan toimintakyvyn edistämistä ja sen integroitumista hänen arkeensa (Gimeno & Lin 2017: 162–163). Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyötä erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden toimintakyvyn edistämiseksi. Toimintaympäristönä oli Ammattiopisto Live, konkreettisesti TELMA-koulutus. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat sekä opiskelijoiden että ammattilaisten näkökulmiin. Mistä eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyö koostuu? Eri alojen ammattilaisten ja opiskelijan yhteistyö edellyttää kaikilta osallistujilta yhteistä ymmärrystä, vuorovaikutustaitoja ja hyviä asenteita. Lisäksi samat arvot, selkeät vastuut toisten asiantuntijoiden huomioon ottaminen ja sitoutuminen työskentelyyn mahdollistavat toimivaa yhteistyötä. Kaikilla ammattilaisilla on oltava oma ammatillinen roolinsa ja heidän on sitouduttava itsensä kehittämiseen (Mönkkönen 2019: 20-24.) Tässä suhteessa ICF-luokitus tarjoaa yhteisen kielen kaikkien osallistujien kesken ja opiskelijan toimintakyvyn seurannan, jossa huomioidaan opiskelijan toimintakyky kokonaisvaltaisesti (Paltamaa & Kaakkuriniemi 2022: 38). Kaikki nämä tekijät yhdessä mahdollistavat ammattirajojen ylittämisen yhteistyössä, jolloin opiskelijan tavoitteet integroidaan hänen eri ympäristöihinsä (Rämä & Teinilä & Airaksinen & Tiainen 2013: 36). Lisäksi moniammatillinen yhteistyö voi luoda uutta tietoa ja toimintaa sekä edistää käytäntöyhteisön (community of practice) kasvua (Dean & Siegert & Taylor 2012: 168). Näin ollen ammattilaiset jakavat yhteisen huolenaiheen ja innostuksen kehittääkseen tietämystään ja kokemustaan kyseisillä aloilla (Wenger & McDermott & Snyder 2002: 4). Analysoimalla moniammatillisen yhteistyön tekijöitä ja toimimalla niiden kehittämiseksi, voidaan luoda yhteistyöhön perustuvaa työkulttuuria (Isoherranen 2012: 19). Kuviossa 1 esitettävät tekijät mahdollistavat ammattirajojen ylittämisen yhteistyössä, jolloin opiskelijan tavoitteet voidaan integroida hänen eri ympäristöihinsä. Ydintekijöitä matkalla kohti opiskelijan toimintakyvyn edistämistä Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan opiskelijan kunnioittaminen, kuunteleminen, auttaminen ja ymmärtäminen toimivat perustana opiskelijan kanssa työskentelylle. Yhteisen ymmärryksen, kielen ja vastuullisuuden luominen on olennaista eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyössä. Vuorovaikutuksessa ja viestinnässä opiskelijan kanssa hänen kiinnostuksen kohteiden, mieltymysten ja toiveiden tulee huomioida hänen tavoitteidensa saavuttamisessa. Järjestetty ja konkreettinen toiminta, jossa tavoitteena on opiskelijan toimintakyvyn edistäminen, on liikkeellepaneva voima opiskelijan tavoitteiden saavuttamisessa. Opiskelijan päivittäisiin rutiineihin tulee kuulua motivoivia pelejä, terapeuttien ohjeiden noudattamista sekä sopivan ajan, tilan ja ympäristön tarjoamista. Huumori, kannustaminen ja ammattilaisten osallistuminen opiskelijan kuntoutukseen ja opiskeluun lisäävät opiskelijan osallistumista. Yhteinen viestintäkanava, säännölliset tapaamiset, yhteisen työvälineen käyttö ja ammattirajojen ylittäminen ovat muun muassa erityistä tukea tarvitsevien toimintakykyä edistäviä tekijöitä eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyössä (Ks. kuvio 2). Kirjoitus perustuu Laura Giménez Sabaterin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyön kehittäminen erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden toimintakyvyn edistämiseksi TELMA-koulutuksessa (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2024). Kirjoittaja Laura Giménez Sabater, fysioterapeutti kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Laura on valmistunut fysioterapeutiksi 2006 kotimaassaan Espanjassa. Laura työskentelee tällä hetkellä erityistä tukea tarvitsevien nuorten kanssa, Ammattiopisto Livessä. Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) 2022. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Dean, Sarah G & Siegert, Richard J & Taylor, William J. Interprofessional rehabilitation: a person-centred approach. Blackwell julkaisuja. E book central. Oxford. Viitattu 11.10.2022. Gimeno, Hortensia & Lin, Jean-Pierre 2017. The International Classification of Functioning (ICF) to evaluate deep brain stimulation neuromodulation in childhood dystonia-hyperkinesia informs future clinical & research priorities in a multidisciplinary model of care. Complex Motor Disorders Service, Evelina London Children's Hospital, Guy's & St Thomas' NHS Foundation Trust, London, UK Institute of Psychiatry, Psychology and Neurosciences, King's College London, London, UK. Viitattu 26.1.2024. Isoherranen, Kaarina. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto sosiaalitieteiden laitos 2012. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2012:18 Sosiaalipsykologia, 21–24. Viitattu 7.12.2022. Järvikoski, Aila. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013: 43. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö, 2013. Viitattu 20.1.2023- Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini 2019. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus. Opetushallitus. Viitattu 23.1.2024. Paalasmaa, Pekka & Sipari, Salla & Lönnqvist, Mira & Roivas, Marjanne (toim.) 2021. Kuntoutuminen yhteiskehittelyä arjessa. Metropolia ammattikorkeakoulun julkaisuja. Taito-sarja 67. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 22.10.2022. Paltamaa, Jaana & Kaakkuriniemi, Erja 2022. ICF toimintakyvyn mallina ja luokituksena. Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Rämä, Irene & Teinilä, Saila & Airaksinen, Leena & Tiainen, Riitta 2013. Ruskeasuon koulun kehittämishanke: HOJKS-tavoitteet ICF-viitekehyksessä. Vol. 23. No.3. Niilo Mäki -säätiö Viitattu 4.2.2024. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Aatos-artikkelit. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Viitattu 7.10.2022. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2003: 19. Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma. Helsinki 2004. Viitattu 7.10.2022. Wenger, Etienne & Mc Dermott, Richard & Snyder, Willian, M. 2002. A guide to managing knowledge. Cultivating communities of practice. Harvard Business School Press. Viitattu 10.5.2024.
Työterveyshuollon asiakkaan toimijuutta edistämässä
Työvoima ikääntyy nopeasti ja työelämästä jäädään pois yhä aikaisemmin. Työelämän muutokset ovat lisänneet työntekemisen vaatimuksia siinä määrin, että työntekijöiden voimavarat ja työmotivaatio eivät välttämättä kanna työuran loppuvaiheisiin saakka. Työterveyshuolto on avainasemassa työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn ylläpitämisessä ja edistämisessä, jotta työelämässä jaksettaisiin pidempään. Työterveyshuollon yhteistyö työelämän yritysten kanssa vaatii rinnalleen myös työntekijän aktiivisen toimijuuden. Suomessa väestöllinen huoltosuhde on koko ajan kasvamassa mikä tarkoittaa työikäisen väestön osuuden vähentymistä suhteessa ei-työikäisiin eli esimerkiksi lapsiin ja eläkeläisiin. Tämä lisää entisestään painetta työurien pidentämiselle ja korostaa työikäisten pysymistä työkykyisinä ja työelämässä. (Hakulinen & Kangas & Tarvainen 2020: 12.) Jotta työvoiman jaksamisesta ja riittävyydestä voidaan tulevaisuudessa pitää huolta, pitää työtä pystyä muokkaamaan työntekijöiden tarpeiden, työkyvyn ja elämäntilanteiden mukaisesti (Sosiaali- ja terveysministeriö). Työterveyshuollon tehtävänä on tukea työ- ja toimintakykyä läpi työuran pyrkien erilaisin toimenpitein edistämään työurien pidentämistä (Työterveyslaitos). Työterveyshuollon asiantuntijoilla oletetaan olevan paras mahdollinen ja ajantasaisin tieto työn terveysvaaroista, työkyvyn arvioinnista ja toimista työkyvyttömyyden estämiseksi. Tätä osaamista tulisi tulevaisuudessa hyödyntää paljon enemmän työikäisen väestön työkyvyn tukemisessa, oikea-aikaiseen hoitoon pääsemisessä ja työurien pidentämisessä. Nämä toimet vaativat eri tahojen ja toimijoiden saumatonta ja rajat ylittävää yhteistyötä. (Meristö & Laitinen 2020: 66.) Kuntoutuksen nykyparadigma korostaa asiakkaan ja ammattilaisen välille syntyvää tasavertaista kumppanuutta. Aktiivisena toimijana asiakas osallistuu itseään koskeviin päätöksentekoihin sekä kykenee arvioimaan tarpeitaan ja selviytymistään oman elämänsä asiantuntijana. (Reunanen 2018: 53–54, Mäkinen 2014: 8–10.) Työelämässä työntekijän toimijuutta edistämällä voidaan lisätä työhön sitoutuneisuutta, työmotivaatiota ja työkykyä sekä -hyvinvointia. Kun tuetaan työkykyä, tuetaan toimijuutta ja, kun tuetaan toimijuutta, edistetään työkykyä. Tuen ei välttämättä tarvitse olla konkreettinen toimenpide, vaan se voidaan nähdä vuorovaikutuksena, joka mahdollistaa kuulluksi ja nähdyksi tulemisen. (Ylisassi ym. 2016:22–24.) Työterveyshuollon asiakkaan toimijuutta edistävät tekijät TANO-toiminnassa Asiakkaan toimijuutta edistämällä voidaan saavuttaa parempi ymmärrys omasta terveydestä ja hyvinvoinnista, lisätä motivaatiota ja sitoutumista terveyttä edistäviin toimenpiteisiin sekä parantaa työkykyä ja työssä jaksamista (Punna ym 2017: 155). Nämä toimijuutta edistävät tekijät näkyivät myös tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa muun muassa hyvinvointitietoisuuden lisäämisenä, sisäisen motivaation ja muutostarpeen tunnistamisena sekä tulevaisuusajatteluna. Tuloksissa oli tunnistettavissa asiakkaiden ja asiantuntijoiden omanlaisiaan näkemyksiä toimijuutta edistävistä tekijöistä, mutta heiltä löytyi myös yhteisiä näkemyksiä asiasta. Tulosten mukaan näitä yhteneviä näkemyksiä tekijöitä toimijuuden edistymiseksi olivat kohdatuksi tulemisen tunne ja vastavuoroinen vuorovaikutus luonnollisen keskusteluyhteyden kautta. Asiakkaan ja asiantuntijat kokivat lisäksi, että työterveyshuollon palveluiden sisällön ja työterveyshuollon sopimuksen tunteminen edistivät asiakkaan toimijuutta. Työterveyshuollon asiakkaan toimijuutta edistävät toimintatavat TANO-toiminnassa Uusien toimintatapojen avulla voidaan parantaa työn tehokkuutta, tuottavuutta ja innovatiivisuutta, mutta samalla vahvistaa asiakkaan palvelukokemusta ja tyytyväisyyttä. Työelämän muutokset teknologian kehityksen ja globalisaation myötä edellyttävät myös toimintatapojen uudistamista. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella asiakkaan toimijuutta voidaan edistää monenlaisilla toimintatavoilla, joissa myös teknologian hyödyntämisen mahdollisuudet olivat tunnistettavissa. Työterveyshuollon asiakkaan toimijuutta edistäviä toimintatapoja TANO-toiminnassa tulosten mukaan olivat monialaisten palveluiden hyödyntäminen, asiantuntijan työterveysosaamisen vahvistaminen ja asiakkaiden hyvinvointitietoisuuden lisääminen. Näiden lisäksi työterveyshuollon näkyvyyden lisäämisellä jalkautumalla työpaikoille sekä digitaalisten sovellusten ja sisäisten informaatiokanavien hyödyntämisellä työterveyshuoltoa koskevan tiedon välittämisenä katsottiin edistävän asiakkaan toimijuutta. Kuvaus työterveyshuollon asiakkaan toimijuutta edistävistä tekijöistä ja toimintatavoista TANO-toiminnassa Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia verrattiin keskenään ja tulkittiin suhteessa toisiinsa. Tulokset toimijuutta edistävistä tekijöistä ja toimintatavoista on tuotu yhteen yhdistämällä toimintatapoihin tekijöitä, joiden kautta toiminta nähdään mahdollistuvan. Toimintatavat voidaan nähdä työterveyshuollon asiantuntijoiden ja asiakkaiden tarpeisiin perustuvina päätavoitteina, joita tavoitellaan pienempien osatavoitteiden eli toimijuutta edistävien tekijöiden kautta. Näiden kautta tavoitellaan asiakkaan toimijuuden edistymistä TANO-toiminnassa (kuva 1). Kirjoitus pohjautuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kuvata työterveyshuollon asiakkaan toimijuutta edistäviä tekijöitä ja toimintatapoja työterveyshuollon Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus -toiminnassa (TANO-toiminta). Kehittämistyössä huomioitiin sekä asiakkaiden että asiantuntijoiden kuvaukset toimijuutta edistävistä tekijöistä ja toimintatavoista. Tutkimuksellinen kehittämistyö on luettavissa Theseuksesta. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024050810116 Kirjoittaja: Jenni Levin, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Jenni on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2014 ja työskentelee tällä hetkellä fysioterapeuttina/työfysioterapeuttina Lääkärikeskus Aavassa. Lähteet: Hakulinen, Hanna & Kangas, Pauliina & Tarvainen, Kimmo 2020. Työikäisten sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen. Teoksessa Hakulinen, Hanna & Kangas, Pauliina & Pesonen, Sanna (toim.). Yhteistyöllä toimivampi työikäisten terveydenhuolto. TYÖKE – Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen -hankkeen loppuraportti. Helsinki: Työterveyslaitos. Sosiaali- ja terveysministeriö. TYÖ2030 päätöswebinaari 31.3.2023. 5 ratkaisua hyvinvoivaan ja tuottavaan elämään. Työterveyslaitos. Työterveyshuolto. Meristö, Tarja & Laitinen, Jukka 2020. Tulevaisuuden näkymiä työterveyshuoltoon. Teoksessa Hakulinen, Hanna & Kangas, Pauliina & Pesonen Sanna (toim.). Yhteistyöllä toimivampi työikäisten terveydenhuolto. Helsinki: Työterveyslaitos. Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka. (toim.) Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 13. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. 8–14. Punna, Mari & Malinen, Kaisa & Sevón, Eija & Sihvonen, Sanna 2017. Kannattaako asiakkaan toimijuuden ja itseohjautuvuuden vahvistaminen? Sosiaalilääketieteen aikakauslehti 54 (2), 155–158. Reunanen, Merja A.T. 2018. Toimijuus kuntoutumisen tavoitteena. Kuntoutus 41 (1), 53–56. https://journal.fi/kuntoutus/article/view/100415/57928 Ylisassi, Hilkka & Hasu, Mervi & Heikkilä, Heli & käpykangas, Sari & Saari, Eveliina & Seppänen, Laura & Valtanen, Elisa 2016. Työntekijöiden kehittämistoimijuutta edistämässä. Helsinki: Työterveyslaitos.
Liikelaboratorio on oppimisympäristö liikkumisen arvioinnin taitojen arviointiin
Millaiset kengät laittaisin jalkaan olympialaisiin? Uskallanko palata takaisin futisjengin kanssa täysipainoiseen harjoitteluun? Miten saan rekrytoitua tutkittavia tehokkaasti? Miten saisin paketoitua miljoonan euron tutkimuslaitteet kännykkään? Nämä ovat kysymyksiä, joihin Metropolian liikelaboratoriossa on pyritty hakemaan vastauksia vuonna 2024. Metropolian liikelaboratorio on yksi Metropolia Ammattikorkeakoulun Tulevaisuuskestävä terveys ja hyvinvointi -innovaatiokeskittymän kärjistä, ja sen keskiössä on oppiminen. Liikelaboratoriossa on Euroopan mittakaavassa huippuluokan kattaus liikkumisen arviointiin kehitettyjä työkaluja, joita hyödynnetään opetuksessa, tieteellisessä tutkimuksessa ja asiakkaan liikkumiskyvyn arvioinnissa. Osa opetussuunnitelman mukaista opetusta Ihmiset ottavat elämänsä aikana keskimäärin 200 miljoonaa askelta. Askelten suuri lukumäärä tarkoittaa sitä, että askelluksessa ilmenevät pienetkin ongelmat saattavat alkaa ajan myötä vaivata. Kävelyn analysointi on tärkeä osa ihmisen liikkumis- ja toimintakyvyn arviointia. Kuntoutusalan ammattilaisille tähän tärkein ja yleisin käytetty työkalu ovat heidän omat silmänsä. Liikelaboratoriossa silmämääräistä havainnointia voidaan täydentää erilaisilla mittalaitteilla, jotka rekisteröivät, tallentavat ja analysoivat liikkumista. Hienoimmistakaan mittalaitteista ei ole hyötyä, jos niitä ei osaa käyttää oikeaoppisesti. Käyttö haastaa opiskelijoita teknisesti. Kuitenkin olennainen osa ihmisen liikkumis- ja toimintakyvyn mittaamista on ymmärtää mittausprotokollien merkitys, osata arvioida mitattuja tuloksia ja niiden luotettavuuteen liittyviä tekijöitä. Niinpä mittalaitteiden käyttöä on päästävä opettelemaan käytännössä. Kaikki Metropolian apuvälinetekniikan, fysioterapian ja jalkaterapian opiskelijat opiskelevatkin liikelaboratoriossa kävelyn ja liikkumisen arviointia osana opetussuunnitelman mukaisia opintoja. Vuonna 2025 opinnot laajenevat koskemaan kaikkia Metropolian kuntoutusalan AMK-tutkintoja (Hartikainen ym. 2024). Käytännössä opiskelijoilla on kävelyn mittauspäivät, jolloin jokainen opiskelija pääsee pienryhmässä tekemään kävelyyn liittyviä mittauksia 6–7 erilaisessa mittauspisteessä. Opiskelija saa tehdyistä mittauksista kävelystä objektiivisia numeraalisia arvoja, joita hän oppimistehtävässä yhdistää teoriatiedosta löytyviin arvoihin ja silmämääräisesti tekemiinsä havaintoihin. Itse tehtyjen mittausten lisäksi opiskelijoiden opetussuunnitelmiin kuuluvat myös demonstraatiot enemmän aikaa vievistä teknisemmistä mittauksista. Näistä esimerkiksi isokineettinen lihasvoimamittaus, 3D-liikeanalyysi ja konenäköön perustuvat kuntoutussovellukset auttavat opiskelijaa ymmärtämään muita mittalaitteiden käyttömahdollisuuksia kuntoutumisen tukena. Opintojen edetessä fysioterapian ja jalkaterapian opiskelijat palaavat vielä laboratorioon harjoittelemaan ammattimaisten askellusanalyysien toteuttamista asiakastilanteissa. Apuvälinetekniikan opiskelijat puolestaan testaavat ja kehittävät aktiivisesti erilaisia pyörätuolikelaukseen liittyviä mittausmenetelmiä. Lisäksi liikelaboratoriossa toteutetaan opiskelijoiden opinnäytetöitä. Tiimin jäsenenä käytännön harjoittelujaksolla Neljästi vuodessa liikelaboratoriossa aloittaa kerrallaan 2–3 harjoittelijaa, jotka suorittavat opintoihin kuuluvaa käytännön harjoittelujaksoa. Harjoittelijat liittyvät harjoittelujakson ajaksi osaksi liikelaboratorion monialaista asiantuntijatiimiä. Tiimiläiset ottavat vastaan asiakkaita, osallistuvat opetuksen toteuttamiseen ja toimivat kulloinkin meneillään olevan tieteellisen tutkimusprojektin tutkimusassistentteina. 10 opintopisteen laajuinen harjoittelu kestää kuusi viikkoa. Harjoittelujakson aikana tiimiläiset pääsevät syventämään mittalaitteiden käytön teknistä osaamistaan, mittauksen laadukkaan toteuttamisen taitoja sekä tulosten syvällistä analysointia. Liikelaboratorion harjoittelussa tiimiläiset pääsevät hyödyntämään ohjausosaamistaan ja kohtaamisen taitoja. Liikelaboratoriossa yhdistyvät tiede, teknologia ja käytännön työskentely asiakkaiden parissa, tarjoten tiimiläisille ainutlaatuisen mahdollisuuden ammatilliselle kehittymiselle ja henkilökohtaiselle kasvulle vastuullisen ja itsenäisen työskentelyn kautta. Tämän lisäksi tiimiläisten työnkuvaan kuuluu erillinen oppimistehtävä, jossa he keskittyvät laboratorion toiminnan kehittämiseen ja käytännön haasteiden ratkaisemiseen. Tämä kehittämistehtävä on suunniteltu jakamaan osaamista ja luomaan käytäntöjä, jotka helpottavat tulevien harjoittelijasukupolvien työtä. Esimerkiksi tänä vuonna tiimiläiset ovat yhteistyössä HUS-liikelaboratorion kanssa kehittäneet akillesjännevammoista kärsiville potilaille tarkoitetun nilkan isokineettisen voimamittausprotokollan. Lisäksi he ovat laatineet kolmiulotteisen liikeanalyysin toteuttamiseen tarvittavan CGM 2.3 markkeriasettelumallin (Leboeuf ym. 2019) ohjeistuksen, jota on käytetty yli 50 tutkimusmittauksessa syksyn 2023 aikana. Kehittämistehtävien kautta tiimiläiset saavat arvokasta kokemusta tiimityöskentelystä ja dokumentoinnista. Asiakkaan suoritus- tai toimintakyvyn arvioinnin tuki Liikelaboratorion asiakkaille tuotetaan palveluita oppimistoiminnan yhteydessä. Jalkaterapeuttiopiskelijat selvittävät asiakkaan tukipohjallisten tai erilaisten kevennysten vaikutuksia jalkaterän alueen kuormittumiseen. Fysioterapeuttiopiskelijat tuovat usein asiakkaita liikelaboratorioon juoksu- tai kävelyanalyyseihin. Apuvälinetekniikan opiskelijan liikelaboratorion asiakas on usein pyörätuolin tai alaraajaproteesin käyttäjä. Tiimiläiset toimivat asiakastilanteissa teknisenä asiantuntijana toteuttaen käytännössä asiakkaalle tehtävän mittauksen. Liikelaboratoriossa tuotetaan asiakkaille myös erilaisia hyvinvointipalveluiksi luokiteltavia palveluita. Näiden yhteydessä tiimiläiset kohtaavat liikelaboratoriossa hyvin monenlaisia asiakkaita. Yksi asiakas tähtää olympialaisiin ja haluaa valita parhaat mahdolliset jalkineet suorituksensa optimoimiseksi. Toinen on loukkaantunut vakavasti ja tulee isokineettiseen lihasvoimamittaukseen tarkoituksena selvittää voimatasojen palautumisen näkökulmasta, milloin on turvallista palata pelikentille turvallisin mielin. Joku haluaa liikeanalyysin avulla hioa liikemalleja optimaaliselle tasolle pärjätäkseen kansainvälisissä kilpailuissa. Joku toinen taas toinen haluaa saada vinkkejä juoksuharrastuksen aloittamiseen pitkän tauon jälkeen. Kaikissa asiakastapaamisissa asiakkaan omien lähtökohtien ja tarpeiden huomioiminen on olennainen osa laboratorion tiimiläisen toimintaa. Tieteellinen tutkimustoiminta Liikelaboratoriossa toteutuvassa liikkumisen arvioinnissa käytettävä teknologia ja tutkimus kehittyvät nopeasti. Liikelaboratorio tarjoaa henkilökunnalle ja opiskelijoille mahdollisuuden pysyä ajan tasalla uusimpien tutkimusten ja teknologioiden kanssa. Vuonna 2023 liikelaboratoriossa on käynnistetty kaksi merkittävää biomekaanista tutkimushanketta: LEMPI (Lower Extremity Performance-Injury Conflict) ja TEKLI (Tekoälypohjainen liikeanalyysi). Tutkimukset toteutetaan yhteistyössä HUSin liikelaboratorion ja Helsingin yliopiston kanssa, ja niistä odotetaan syntyvän useampia väitöskirjoja. Tieteelliselle tutkimustoiminnalle ei ammattikorkeakouluissa ole vakiintunutta toimintakulttuuria, mutta tutkimushankkeiden toteuttaminen liikelaboratoriossa on ollut mahdollista käytännön harjoittelujaksolla olevien tiimiläisten aktiivisen roolin ansiosta. Tiimiläiset ovat ottaneet vastuulleen tutkittavien rekrytoinnin suunnittelun ja viestinnän, onnistuen keräämään tutkimukseen 50 osallistujaa muutamassa päivässä. Instagramin kautta toteutettu tutkittavien rekrytointi osoittautui tehokkaaksi tavaksi saada osallistujia myös Metropolian ulkopuolelta. Osallistujat ohjattiin ilmoittautumaan Metropolian e-lomakkeelle, johon henkilötiedot voitiin tallentaa tietoturvallisesti (Tietohallinto). Samalla tiimiläiset oppivat hyviä tietosuojakäytänteitä, tutkimusetiikkaa ja datan vastuullista käyttöä. Tiimiläiset ovat olleet mukana myös tutkimusprotokollan suunnittelussa, pilotoinnissa ja tutkittavien ohjaamisessa mittaustilanteessa, mikä on antanut heille arvokasta kokemusta ja tietämystä liikkumisen mittaamisesta. Näiden toimien kautta Metropolian liikelaboratorio ei ainoastaan pysy teknologian ja tutkimuksen eturintamassa, vaan myös tarjoaa opiskelijoilleen ainutlaatuisia mahdollisuuksia osallistua merkitykselliseen tutkimustyöhön ja kehittyä asiantuntijaroolissa. Haasteita ja ratkaisuja Laboratorion monipuolisuus ja erikoistuneisuus asettavat vaatimuksia opetuksen suunnittelulle ja toteutukselle. Erityisen suureksi haasteeksi on noussut se, että vain muutama opiskelija voi kerrallaan olla konkreettisesti käyttämässä laitteita. Haastetta on pyritty ratkaisemaan käyttämällä vahvasti käänteistä oppimista, jossa opiskelijat opiskelevat teoriatiedon erilaisten digitaalisten materiaalien avulla ennen liikelaboratorion käytännön oppitunteja. Käänteisen oppimisen on tutkitusti todettu olevan erittäin tehokasta, etenkin teknologiaan liittyvässä opetuksessa (Bredow ym. 2021). Käytännön opetustuntien ajaksi siirretään laboratorion laitteistoja eri tiloihin, jolloin n. 30 opiskelijaa pystyy työskentelemään pienryhmissä yhtäaikaisesti. Lisäksi Liikelaboratoriosta tarjotaan vapaavalintaisina opintoina biomekaniikan syventäviä kursseja, joilla osaltaan laajennetaan oppimisen mahdollisuuksia. Jatkossa luodaan lisää interaktiivisia ja monipuolisia verkkomateriaaleja, kuten opetusvideoita, animaatioita ja itseopiskelutehtäviä, jotka käsittelevät liikeanalyysin perusteita ja erilaisia mittausasetelmia, jotta materiaalit saadaan jalkautettua laajemmalle oppijajoukolle. Liikelaboratorion asiakastoiminnassa haasteeksi on osoittautunut se, että liikelaboratoriossa toteutettava asiakastilanne voi olla opiskelijalle kuormittava. Erityisesti näin on, mikäli opiskelijan on pystyttävä hallitsemaan analyysissä käytettävä teknologia, havainnointi ja tulosten tulkinta sekä asiakkaan kanssa kommunikointi. On päädytty ratkaisuun, jossa liikelaboratoriossa harjoittelussa olevat tiimiläiset käyttävät mittalaitteita varmistaen mittausten luotettavuuden ja laadukkuuden. Näin HyMy-kylässä harjoittelevat opiskelijat voivat keskittyä asiakkaaseen kokonaisvaltaisesti. Opettajille liikelaboratorio tarjoaa paitsi mahdollisuuden opettaa huippuluokan laitteiden käyttöä, myös jatkuvan haasteen kehittyä ja omaksua viimeisimpiä tieteellisiä näyttöjä, pedagogisia menetelmiä ja digiaalisia ratkaisuita. Intohimo toimintaa kohtaan auttaa kehittämään ja tarjoamaan opiskelijoille parhaat mahdolliset oppimismahdollisuudet. Ympäristö pitää opettajien mielenkiinnon yllä, ja he saavatkin jatkuvasti kehittyä yhdessä opiskelijoidensa kanssa. Vuonna 2024 liikelaboratorio lanseeraa uuden verkkosivuston, joka tulee tarjoamaan ajankohtaista tietoa laboratorion toiminnasta, tutkimustuloksia, tekoälytyökaluja sekä resursseja niin asiakkaille kuin asiantuntijoille. Opiskelijat osallistetaan verkkosivujen sisällöntuotantoon, mikä antaa heille mahdollisuuden soveltaa oppimaansa käytännössä. Tämä digitaalinen alusta tulee olemaan keskeinen osa laboratorion tulevaisuuden suunnitelmia ja sen roolia kuntoutusalan koulutuksessa ja tutkimuksessa. Kirjoittajat: Anu Valtonen, TtT, ft Metropolia AMK Tom Thiel, LitM, insinööri, Metropolia AMK Lähteet: Bredow, C. A., Roehling, P. V., Knorp, A. J. & Sweet, A. M. (2021). To Flip or Not to Flip? A Meta-Analysis of the Efficacy of Flipped Learning in Higher Education. Review of Educational Research, 91(6), 878–918. Hartikainen, K., Kruus, M. & Stenberg, H. 2024. Tulevaisuuden osaaminen, ennakointi ja yhteiskehittäminen opetussuunnitelmamuutoksia vauhdittamassa. Sotemuotoilijat. HyMy-kylä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Isokineettinen lihasvoimamittaus. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Leboeuf, F., Baker, R., Barré, A., Reay, J., Jones, R. & Sangeux, M. (2019). The conventional gait model, an open-source implementation that reproduces the past but prepares for the future. Gait & posture 69, 235–241. Paltamaa, J. (2022). TOIMIA-mittarit: 10 metrin kävelytesti muistitoimintokellolla. TOIMIA-tietokanta. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Moniammatillista yhteistyötä kehittämällä edistetään syöpään sairastuneiden oikea-aikaista kuntoutusohjausta
Mahdollisimman varhain, heti syöpädiagnoosin varmistumisen jälkeen, alkavalla kuntoutusohjauksella pyritään varmistamaan oikea-aikainen sekä toimiva ja tarkoituksenmukainen kuntoutus- ja palvelukokonaisuus kaikissa sairauden ja hoitojen vaiheissa. Toteutuakseen tämä vaatii toimivaa ja saumatonta moniammatillista yhteistyötä. Kuntoutusohjaus on lakisääteistä toimintaa, jonka tulee olla asiakaslähtöistä ja tavoitteellista. Kuntoutusohjausprosessin tulisi alkaa jo heti syöpädiagnoosin varmistuessa ja jonka alussa kartoitetaan ja arvioidaan syöpään sairastuneen henkilön toimintakykyä, itsenäistä selviytymistä ja elämänhallintaa, yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti; huomioiden sairastuneen omat arjen toimintaympäristöt. Arviointia ja kartoitusta tehdessä huomioidaan myös sairastuneen mahdollisuudet osallistua yhteiskunnallisiin ja vapaa-ajan toimintoihin. Kuntoutusohjauksella pyritään siis varmistamaan toimiva ja tarkoituksenmukainen kuntoutus- ja palvelukokonaisuus. (Salminen 2022: 472.) Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää moniammatillista yhteistyötä kuntoutusohjauksen oikea-aikaisuuden edistämiseksi syöpään sairastuneilla. Toimintaympäristönä oli Päijät-Hämeen hyvinvointialueella sijaitseva Päijät-Hämeen keskussairaala ja siellä Ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus; Aikuisten kuntoutus avopalvelut erikoissairaanhoidossa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat ammattilaisten näkökulmiin. Syöpään sairastuneiden kuntoutusohjaus Syöpään sairastuneiden kuntoutusohjaukseen kuuluvat tiedollinen ja psykososiaalinen tuki, sekä vertaistuki sen eri muodoissa. Kuntoutusohjauksen tavoitteena on sairastuneen fyysisten psyykkisten ja sosiaalisten voimavarojen tukeminen sekä tuki työllistymisessä ja työelämässä selviytymisessä, sekä osallisuuden tukeminen arjessa ja yhteiskunnassa. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014.) Syöpäkuntoutuksen yhtenä suurena haasteena tällä hetkellä on se, että syöpään sairastuneelta puuttuu usein koko syöpähoitopolun kattava vastuutaho. Tästä johtuen kokonaisnäkemys on pirstaleista liittyen syöpähoitojen suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan. Lisäksi syöpähoitopolusta vastaavan kuntoutuksen asiantuntija puuttuminen asettaa haasteita asiakaslähtöisyyden kokonaisvaltaiseen huomioimiseen, eivätkä syöpään sairastuneet saa riittävästi tietoa tarjolla olevista tukimuodoista ja palveluista. (Suomen Syöpäyhdistys ry 2014). Moniammatillinen yhteistyö ja sen kehittäminen Moniammatillinen yhteistyö tarkoittaa ammattien välistä, ammattirajat ylittävää toimintaa. Moniammatilliseksi yhteistyöksi määritellään työ, jossa vähintään kaksi eri ammattiryhmän edustajaa tai asiantuntijaa tekevät yhteistyötä. Päätavoitteena moniammatillisessa yhteistyössä on työskennellä yhdessä kuntoutujan parhaaksi, ei vain rinnakkain työskentelyä toisistaan riippumattomina. Moniammatillisen yhteistyön merkitys korostuu erityisesti silloin, kun kuntoutujan tarpeet ovat monimuotoisia tai hallinnollisia rajoja ylittäviä. (Jeglinsky & Kukkonen & Melkas 2022: 484–485.) Toimiva moniammatillinen yhteistyö takaa hyvän ja asiakaslähtöisen kuntoutusprosessin. Kuntoutuksen tulisi olla osana hoitoketjua ja sen tulisi käynnistyä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 38–39.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella syöpään sairastuneiden kohdalla moniammatillisen yhteistyön tulisi alkaa jo heti syöpädiagnoosin varmistumisen jälkeen. Lähtökohtana moniammatillisen yhteistyön kehittämisessä on yhteistyö eri erikoisalojen välillä, jota edistävät moniammatilliset verkostoneuvottelut, hoitotapaamiset ja kuntoutuskokoukset. Näihin tulisi osallistua kaikki syöpään sairastuneen hoitoon osallistuvat eri erikoisalojen ja ammattiryhmien edustajat, syöpään sairastuneen lisäksi. Lisäksi moniammatillista yhteistyötä edistävät yhtenäiset toimintatavat ja käytännöt syöpään sairastuneiden hoitoon osallistuvilla osastoilla ja poliklinikoilla. Moniammatillisten toimijoiden keskinäinen kommunikaatio Eri toimijoiden välinen saumaton tiedonkulku on tärkeää moniammatillisen yhteistyön toimivuuden kannalta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 40). Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella toimiva keskinäinen kommunikaatio moniammatillisten toimijoiden kesken edistää moniammatillisen yhteistyön sujumista. Tulosten mukaan tämä korostuu erityisesti silloin, kun syöpään sairastuneella on hoitokontaktit useammalla eri erikoisalalla, syöpätautien lisäksi. Jotta moniammatillinen yhteistyö olisi mahdollisimman toimivaa, tulisi selkiyttää toimijoiden keskinäistä vastuunjakoa, esimerkiksi asiakasprosessien kuvausten ajantasaistamisella (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 38–39). Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan moniammatillisen yhteistyön toimivuutta lisää, kun on nimettynä yksi vastuuhenkilö, joka vastaa moniammatillisen verkoston kokoamisesta ja koolle kutsumisesta. Tiedon lisääminen moniammatillisten toimijoiden kesken Saumaton tiedonkulku eri toimijoiden välillä on tärkeää moniammatillisen yhteistyön toimivuuden kannalta. Saumattoman tiedonkulun mahdollistaisivat yhtenäiset asiakas- ja potilastietojärjestelmät sekä riittävä dokumentointi. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 40.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan moniammatillista yhteistyötä kehitettäessä tulee huomioida myös dokumentointiin ja kirjaamisen roolijakoon liittyvä yhtenäisten käytäntöjen sopiminen. Tulosten mukaan tarvitaan selkeästi määritelty roolijako kirjaamisen ja dokumentoinnin suhteen, joka selkeyttää kirjattuja tietoja sekä parantaa niiden löydettävyyttä potilastietojärjestelmistä. Yhtenä tärkeänä osana sujuvaa ja toimivaa moniammatillista yhteistyötä on eri toimijoiden mahdollisimman laaja tieto toisten työn sisällöistä. Lisäksi tärkeää on toisten osaamista ja ammattitaitoa arvostava työote. (Salminen & Rintanen 2014: 28.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan syöpään sairastuneilla kuntoutusohjauksen oikea-aikaisuutta edistää tiedon lisääminen sekä ammattilaisille, että syöpään sairastuneille, kuntoutusohjaajan tehtävänkuvasta. Tulosten mukaan tämä edistää kuntoutusohjaukseen ohjautumisen oikea-aikaisuutta, huomioiden syöpään sairastuneiden yksilölliset tarpeet. Lisäksi tiedon lisäämisellä, yleisesti toisten ammattiryhmien työnkuviin liittyen, mahdollistetaan toisten ammattilaisten konsultoiminen itselle vieraammissa asioissa tai silloin, kun sairastuneen yksilölliset tarpeet ja tavoitteet ovat monimuotoisia tai hallintorajoja ylittäviä. Kirjoitus perustuu Satu Nevalaisen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Moniammatillisen yhteistyön kehittäminen kuntoutusohjauksen oikea-aikaisuuden edistämiseksi syöpään sairastuneilla (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2024). https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202403043806 Kirjoittaja Satu Nevalainen, sairaanhoitaja (YAMK), kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta. Satu on valmistunut sairaanhoitajaksi 2017 ja työskentelee tällä hetkellä Päijät-Hämeen hyvinvointialueella, Päijät-Hämeen keskussairaalassa syöpään sairastuneiden aikuisten kuntoutusohjaajana. Lähteet: Jeglinsky, Ira & Kukkonen, Tanja & Melkas, Susanna 2022. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) 2022. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus oy Duodecim. Salminen, Anna-Liisa 2022. Kuntoutuksen ammattihenkilöstö. Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) 2022. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus oy Duodecim. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:14. Viitattu 2.10.2022. Suomen Syöpäyhdistys ry 2014. Syöpäkuntoutus Suomessa. Potilaiden ja hoitohenkilöstön näkemyksiä ja kokemuksia. Lahti: Esa Print Oy. <Syopakuntoutus-Suomessa.pdf> Viitattu 20.4.2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014. Syövän ehkäisyn, varhaisen toteamisen ja kuntoutumisen tuen kehittäminen vuosina 2014–2025. Kansallisen syöpäsuunnitelman II osa. Tampere: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy. Viitattu: 24.3.2023.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumista voidaan edistää monin eri toimin asunnottomien asumisen polulla
Asunnottomat ovat erityisen haavoittuva ryhmä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Asunnottomien joukossa on lukematon määrä ihmisiä, joiden itsenäinen asuminen ei mahdollistu ilman erityistukea, toimenpiteitä ja resursseja. (Lehtonen & Salonen 2008, 3; Stenius-Ayoade 2009, 84–109.) Sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumisella turvataan asunnottomien hyvinvoinnin ja sosiaalisten oikeuksien toteutuminen. Niiden turvaaminen takaa marginaalissa eläville ihmisarvoisen huolenpidon ja turvan sekä yhdenvertaisen osallistumisen yhteiskunnan eri toimintoihin. (Savolainen 2011, 159.) Asunnottomien asumisen polun sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumista voidaan edistää monin eri toimin. Näitä toimia ovat palvelutarjonnan ja toimintatapojen yhtenäistäminen, pitkäkestoinen ja pysyvä asiakas–työntekijäsuhde sekä työntekijöiden ymmärryksen ja osaamisen kasvattaminen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen sujuvan järjestämisen edellytyksenä nähdään olevan moniasiantuntijuus, jossa näkemykset yhdistyvät kokonaisuuksiksi, jotta saadaan riittävä määrä asiantuntemusta. Myös kuntoutumista edistävissä sosiaali- ja terveyspalveluissa on korostettu moniammatillista asiantuntijuutta, kumppanuutta ja asiakkaiden yksilöllisyyttä. (Sipari & Mäkinen 2012, 14.) Kuntoutuksen lähtökohdan muodostavat asiakkaan omat tavoitteet, motivoituminen sekä halu saada muutosta omaan tilanteeseen. Elämänhallinnan perusedellytysten tulee kuitenkin olla turvattuna ennen, kuin asiakkaan itse asettamat tavoitteet, motivaatio tai edes halu voisivat edes aktivoitua (Puromäki ym. 2017, 25). Asunnottomille tulisi turvata ensisijaisesti välttämättömät resurssit ja toimintaedellytykset, kuten asunto ensin -ajattelumallin mukaisesti asunto, mutta myös terveys ja riittävä toimeentulo. Asunto ensin -periaatetta soveltamalla sekä moninaisilla tukitoimilla on nähty voitavan edistää asunnottomuuden vähentämistä ja poistamista sekä ehkäisemään asunnottomuuden syntymistä (Ympäristöministeriö 2021, 4). Asunnon lisäksi, erilaisten tukipalvelujen avulla tuetaan asunnottoman kuntoutumista, takaisin yhteiskuntaan integroitumista sekä toisesta näkökulmasta kalliista laitospalveluista ulkoistumista (Vvary). Tällä hetkellä sosiaali- ja terveyspalvelut näyttäytyvät eri toimintakokonaisuuksiin pirstoutuneina sen sijaan, että ne muodostaisivat saumattomaan yhteistyöhön perustuvan yhtenäisen toimintakokonaisuuden. Palvelujen rikkonaisuus näyttäytyy selkeän vastuujaon ja yhteistyön puuttumisena eri sektoreiden toimijoiden välillä sekä toisaalta jakaantumisena perusterveydenhuoltoon, erikoissairaanhoitoon ja sosiaalihuoltoon. Asunnottomien kuntoutumista tukeva palvelujärjestelmä koetaan monimutkaisena ja kuntoutumisprosesseja porrastavina eri instansseihin, eikä verkostomainen toiminta toteudu. Asunnottomuuden erityispiirteiden huomioiminen Heikoimmassa asemassa ovat kaikista vaikeimmin asutettavien ryhmään kuuluvat asunnottomat, ketkä tarvitsevat asunnon lisäksi muita tukipalveluita asumisensa ja itsenäisen elämän onnistumiseksi. (Alppivuori 2018; Beijer 2007, 367; Erkkilä & Stenius-Ayoade 2019, 84–109; Pitkänen & Kaakinen 2004, 3.) Asunnottomille kohdentuvien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä haastaa asiakkaiden monimuotoistunut palvelujen tarve. Asunnottomilla on usein useampia hoitoa vaativia diagnooseja ja samanaikaisesti useampia hoitosuhteita sekä muita kontakteja eri palveluihin (Stenius-Ayoade 2019, 84–109). Asunnottomat tarvitsevat erityisryhmille suunnattuja terveyspalveluita. Terveysasemilla tulisi olla ymmärrystä marginaalissa elämisestä sekä kyky huomioida asunnottomien erityistarpeet. Asiakkaiden asioiden hoitamisen ja tilanteen edistämisen nähtiin usein alkavan terveydenhoitoprosesseista. Matalan kynnyksen terveyspalvelut vastaavat asunnottomien erityistarpeisiin asumisen polun aikana, sillä terveyspalvelut ovat helposti saatavilla. Asunnottomat tarvitsevat sosiaalityön kontaktin, joka toimii asiakkaan asioissa case-managerin roolissa. Asunnottomat asioivat useilla eri palveluntarjoajilla. Case-manager voisi toimia ikään kuin vastuutyöntekijänä, kuka koordinoisi asiakkaan tuentarvetta vastaavat palvelut. Asiakkaan tilanteen edistymisen seurannan tulisi myös olla suunnitelmallista ja pitkäjänteistä sen sijaan, että toimenpiteet näyttäytyisivät hetkittäisinä ja ”pistemäisinä.” Asunnottomat tarvitsevat tukea sähköiseen asiointiin. Sähköiseen asiointiin vaadittavien digitaitojen uupuminen haastaa asiakkaan omien raha-asioiden hoitamista. Sähköinen asiointi edellyttää myös erilaisia tietoteknisiävälineitä, joiden hankintaan asunnottomat tarvitsevat tukea. Virallisten asioiden hoitamisessa ja sähköisessä asioinnissa vaiheita on paljon, minkä myötä ”porras” voi usein olla liian suuri, kun asiakas käyttää päihteitä ja on asunnoton. Asunnottomat tarvitsevat viivytyksetöntä tukea sähköiseen asiointiin silloin, kun asiakas itse on siihen motivoitunut. Asunnottomat tarvitsevat moniammatillista tukea. Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaa asiakkaan kokonaisvaltaisen tuentarpeen, erityisesti psykiatristen ja somaattisten tuentarpeiden kartoittamisen. Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaa myös palvelujen koordinoinnin asunnottomuuden alussa ja asumisen polun aikana. Asunnottomilla on myös tarve erilaisille ja eritasoisille asumisen ratkaisuille ilman vaatimusta kuntoutumistavoitteista. Valinnan ja vaikuttamisen mahdollisuuksia omaan asumisasiaansa liittyen tulisi kasvattaa. On keskeistä, että asiakkaan koko elämäntilanne otetaan huomioon asumisvaihtoehtoja pohdittaessa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumisen edistäminen Palvelujen kohdentumista voidaan edistää työntekijöiden osaamisen ja ymmärryksen kasvattamisella. Työntekijöiden tasalaatuisen osaamistason ja työstä suoriutumisen nähtiin edistävän sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumista. Työntekijät tarvitsevat lisäkoulutusta osaamisen ja ymmärryksen kasvattamiseksi. Tarve työntekijöiden osaamisen ja ymmärryksen kasvattamiselle on erityisesti kaksoisdiagnoosiasiakkaiden hoidossa ja kuntoutuksessa. Työntekijöiden työstä suoriutumista ja riittävää osaamistasoa voidaan tukea myös organisaatioiden asettamilla standardeilla tehtävälle työlle. Asunnottomat tarvitsevat pitkäkestoisen ja pysyvän asiakas–työntekijäsuhteen. Työntekijöiden pysyvyys, rinnalla kulkeminen ja pysyvä asiakas-työntekijäsuhde ovat edellytyksiä sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumiselle. Asunnottomalla tulisi olla työntekijä tai taho, joka ohjaa palveluihin sekä ottaa koppia hänestä ja hänen asioistaan. Voidaan puhua ”omistajuuden” ottamisesta asiakkaan kokonaistilanteesta, kun asiakas haarukoi palvelujärjestelmässä eri tahojen välillä. Asumisen polun palvelutarjontaa sekä toimintatapoja tulisi selkeyttää ja yhtenäistää, jotta palvelutarjonta näyttäytyisi asiakkaille eheämpänä, ne kohdentuisivat yhdenmukaisemmin ja olisivat helpommin saatavilla. Palvelutarjontaa tulisi keskittää sekä vastuujakoa selkeyttää asiakkaan asioissa. Asunnottomat hyötyvät kolmannen sektorin tuesta esimerkiksi palveluohjauksen ja jalkautuvan työn muodossa. Nykytilanteessa asunnottomat tarvitsevat palveluohjausta päästäkseen julkisten palvelujen piiriin. Kolmannen sektorin matalakynnyksinen tuki on merkityksellisessä roolissa, kun ihmiseltä edellytetään toistuvien omaa elämäntilannetta edistävien päätösten tekemistä myönteisten siirtymien saavuttamiseksi (Saari 2020). Kirjoitus perustuu Rosita Thilin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Asunnottomien asumisen polun sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen palvelujen kohdentumisen edistämiseksi (Metropolia ammattikorkeakoulu 2024) Tutkimuksellisen kehittämistyön työelämän yhteistyökumppanina toimi Vailla vakinaista asuntoa ry. Työ on luettavissa Theseus-tietokannasta. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202403124242 Kirjoittaja Rosita Thil, sosionomi (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Rosita on valmistunut rikosseuraamusalan sosionomiksi vuonna 2018 ja työskentelee tällä hetkellä erityistason lastensuojeluyksikön johtajana yksityisellä palveluntuottajalla. Lähteet Alppivuori, K. 2018. Koontia asunnottomuutta käsittelevistä tutkimuksista, artikkeleista ja toimenpideohjelmista – julkaisujen sisältöjä ja tuloksia. Beijer, U. 2007. Mortality, mental disorders and addiction: A 5-year follow-up of 82 home-less men in Stockholm. Nord J Psychiatry 61 (5). Lehtonen, L & Salonen, J. 2008. Asunnottomuuden monet kasvot. Ympäristöministeriö. Helsinki. Pitkänen, S & Kaakinen, J. 2004. Rajattomat mahdollisuudet. Esiselvitys pääkaupunkiseudun asunnottomien tuki- ja palveluasumisen kehittämissuunnitelmaa (2005-–2007) varten. Ympäristöministeriön moniste 141. Helsinki: Ympäristöministeriö. Puromäki, H., Kuusio, H., Tuusa, M. & Karjalainen, J. 2017. Sosiaalihuoltolaki ja sosiaalinen kuntoutus: kuntakyselyn tulokset. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saari, J. 2020. Samassa veneessä – Hyvinvointivaltio eriarvoistuneessa yhteiskunnassa. Docendo. Savolainen, K. Sosiaalityö toivon luojana. 2011. Yhteisösuuntautunut toimintakulttuuri mielenterveyden edistämisessä. Teoksessa Ruuskanen, P.& Savolainen, K. & Suonio, M. (toim.) Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. UNIpress. Sipari, S & Mäkinen, E. 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia am-mattikorkeakoulun julkaisusarja. https://docplayer.fi/6845362-Salla-sipari-elisa-makinen-yhdessa-rakentuva-kuntoutus- osaaminen-metropolia-ammattikorkeakoulun-julkaisusarja.html Stenius-Ayodae, A. 2019. Housing, Health and service use of the homeless in Helsinki, Finland. University of Helsinki. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/301731/HOUSINGH.pdf?se- quence=1&isAllowed=y Stenius-Ayoade, A, Haaramo, P, Eriksson, J. 2018. Asunnottomuuteen liittyy suuria terveysriskejä. Aikakausikirja Duodecim. Saatavilla sähköisesti osoitteessa https://www.duodecimlehti.fi/duo14252 Vvary. Vailla vakinaista asuntoa ry – Vvary.
Etäkuntoutus – kuntoutumisen tukemista etänä vastaanotoilta
Kuntoutuksen tulisi näkyä yksilön kuntoutumisena hänen omassa arjessaan. Ammattilaisilla on mahdollisuus ja vastuu kehittää etäkuntoutuskäytäntöjä asiakkaiden ja heidän toimintaympäristönsä näkökulmasta käsin, etänä vastaanotoilta ja digitaalista teknologiaa hyödyntäen. Etäkuntoutus on myös keino lisätä asiakkaiden osallisuutta kuntoutukseen ja parantaa siten kuntoutumisen edellytyksiä. Etäkuntoutuksen on yleisesti todettu lisäävän asiakkaiden vastuuta ja kontrollia omasta kuntoutuksestaan (Njem Catalyst 2018), ja etäkuntoutuksessa asiakkaiden itseohjautuvuus ja aktiivisuus lisääntyvät, mikä edistää osallisuutta (Matamala-Gomez ym. 2020). Osallisuudella omaan terveydenhoitoon tai kuntoutukseen on merkitystä erityisesti asiakkaiden omien tavoitteiden saavuttamisen, sairauksien ennaltaehkäisyn ja terveyskäyttäytymisen kannalta (Karhula ym. 2022: 281; Graffigna ym. 2013: 13). Etäpalveluiden ja vaihtoehtojen lisääntyminen kuntoutuksen toteutuksessa tuo siis lisää valtaa ja vastuuta asiakkaille omasta kuntoutuksestaan, mikä itsessään voi olla osallisuutta edistävää (ks. esim. Karhula ym. 2022: 281). Etäkuntoutus lisää osallisuuden mahdollisuuksia, mutta se vaatii samalla asiakkaalta aktiivisempaa otetta omasta kuntoutumisestaan. Aktiivisuus tulisi ymmärtää käyttäytymisen ja tiedollisten ominaisuuksien lisäksi myös tunnetasoisena tilanteen ymmärtämisenä ja hyväksymisenä (Graffigna ym. 2015: 19–20). Osallisuus ei siis rakennu pelkästään tai automaattisesti siitä, että asiakas vastaa ammattilaisen kysymykseen, kertoo oman mielipiteensä tai avaa kameran etäkuntoutustilanteessa, vaan asiakkaan tulee myös ymmärtää ja hyväksyä oma tilanteensa ja siten myös haluta olla aktiivinen etäkuntoutustilanteessa tai kuntoutumisen prosessissa, joka toteutuu etänä vastaanotoilta. Osallisuuden rakentumisessa on tärkeää, että asiakkailla on mahdollisuuksia ilmaista itseään, saada äänensä kuuluviin ja saada tarvittaessa tukea vuorovaikutukseen (Thomas 2002: 174–175). Kuntoutumisen prosessissa ammattilaisen tulee osata tunnistaa ja tarvittaessa tukea asiakkaan voimavaroja (Autti-Rämö ym. 2022: 13). Siten etäkuntoutustilanteessa hiljaisten asiakkaiden tukeminen aktiivisuuteen ja heidän kannustamisensa esimerkiksi sanomaan oma mielipiteensä tai osallistumaan kodin ulkopuolisiin toimintoihin, on väylä osallisuuden kokemukseen ja kuntoutumiseen omassa ympäristössä. Asiakkaan osallisuuden ja aktiivisuuden tukeminen digitaalisen teknologian avulla Osallisuuden edistäminen etäkuntoutuksessa vaatii ammattilaiselta vuorovaikutustaitoja ja kykyä mahdollistaa jaettua päätöksentekoa (Charles ym. 1999; Karhula ym. 2022: 280). Ammattilaisen tulee etänä huomioida asiakkaan vuorovaikutusta entistä tarkemmin sekä tunnistaa ja sanoittaa tarvittaessa asiakkaan tunteita (Lehtonen & Kuosmanen 2023: 37). Etätilanteissa katsekontaktin saavuttaminen on yksi tärkeimmistä vuorovaikutukseen liittyvistä tekijöistä ja se mahdollistaa luottamuksen ja nonverbaalisen vuorovaikutuksen syntymisen (Shem ym. 2022: 13–14; Davies ym. 2021). Läsnäolo ja tunteet välittyvät katsekontaktin, kasvojen ilmeiden ja puheen kautta (Lehtonen & Kuosmanen 2023: 36–37). Katsekontakti on tärkeää asiakkaan ja ammattilaisen välillä myös siksi, että etävastaanotolla asiakas ei tiedä, mihin ammattilainen keskittyy silloin, kun hän ei katso asiakasta (Gordon ym. 2020). Osallisuus on vuorovaikutuksessa rakentuva ja tilannesidonnainen kokemus (Thomas 2002; Thompson 2007; Entwistle & Watt 2006), jossa oleellista on asiakkaan merkityksellisyyden kokemukset, vapaus valita ja mahdollisuus vaikuttaa (Isola & Kaartinen & Leerman ym. 2017: 19). Osallisuuta edistävän etäkuntoutuksen keskiössä on se, miten asiakas ja ammattilainen ovat etävuorovaikutuksessa ja kuinka ammattilainen saa asiakkaassa aikaan osallisuuden kokemukseen tähtääviä positiivisia tunteita sekä luottamuksen, läsnäolon ja merkityksellisyyden kokemuksia (Graffigna ym. 2015; 15-18; Graffigna ym. 2013; Matamala-Gomez ym. 2020; Groom ym. 2021). Ammattilaisten tuleekin olla tietoisia myös omasta vuorovaikutuksestaan ja viihtymisestään, jotta asiakkaille välittyy hyvä ja positiivinen tunnelma. Kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmassa toteutetun tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa etäkuntoutus tukee asiakkaan osallisuutta, kun hänellä on mahdollisuus osallistua etäkuntoutustilanteeseen aktiivisesti. Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaiden aktiivista osallistumista etäkuntoutuksessa edistävät esimerkiksi: asiakkaan selkeä ja motivoiva tavoite etäkuntoutuksessa ammattilaisen ja mahdollisten muiden osallistujien tuttuus ammattilaisen vuorovaikutusosaaminen riittävä asiakkaan teknologiaosaaminen ja tietoturvallisuuden varmistaminen rauhallinen tila osallistua etäkuntoutustilanteeseen riittävä aika tottua etäkuntoutustoteutukseen positiivinen ilmapiiri sisällön riittävä monipuolisuus ja helppous. Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaiden aktiivinen osallistuminen etäkuntoutustilanteeseen näyttäytyy yhteiseen tekemiseen osallistumisena, kameran ja mikrofonin auki pitämisenä sekä asiakkaan itseohjautuvuutena ja vastuun ottamisena. Etäpalveluiden avulla voidaan tukea kuntoutumista yksilön omassa toimintaympäristössä Etäkuntoutus-termi on vakiintuneesti käytössä suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa (ks. esimerkiksi Salminen & Partanen 2022; Stenberg & Parkkila 2023). Etäkuntoutus ei suoraan taivu etäkuntoutumiseksi, mutta etäkuntoutuksen voi asiakkaan näkökulmasta nähdä olevan kuntoutumisen tukemista asiakkaan omassa ympäristössä, eli etänä perinteisistä kuntoutusinterventioiden toteuttamisen paikoista, kuten vastaanotoilta. Ammattilaisen kohdentaman toiminnan ja kuntoutus-termin sijaan kuntoutumisen käsite viittaa kuntoutujan näkökulmaan ja hänen ympäristönsä huomioivaan vuorovaikutteiseen muutosprosessiin, jota kuntoutuksessa pyritään edistämään (ks. esimerkiksi Autti-Rämö ym. 2022: 13; Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 35). Kuntoutus toteutuu usein vastaanotoilla ja kuntoutuminen tarkoittaa kuntoutuksessa opitun viemistä päivittäisiin toimintoihin ja arjen ympäristöihin (Autti-Rämö ym. 2022: 65; Autti-Rämö & Komulainen 2013). Etäkuntoutustoteutuksessa asiakkaiden selkeiden ja motivoivien tavoitteiden nivominen asiakkaan toimintaympäristöön on luontevaa ja tavoitteiden saavuttamista voidaan edistää samassa hetkessä kuntoutuksen kanssa. Merkityksellisyyden kokemukset ja motivaatio ovat etäkuntoutukseen osallistuvien asiakkaiden osallisuuden edistämisessä tärkeitä, ja niitä voi edistää sopivien haasteiden ja selkeiden tavoitteiden avulla (Triberti & Riva 2015). Onnistuneen kuntoutusprosessin lähtökohtana on huomioida asiakkaan toimintaympäristö sekä tavoitteena asiakkaan valtaistuminen ja osallisuus (Salminen ym. 2022: 24). Alla olevassa kuviossa on havainnollistettu selkeän ja motivoivan, asiakkaan arkeen nivottavissa olevan tavoitteen yhteyttä etäkuntoutukseen, osallisuuteen ja asiakkaan kuntoutumiseen hänen omassa arjessaan. Lopuksi Etäkuntoutuksen kehittäminen vaatii sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilta kykyä tarjota asiakkailleen hallintataitoja ja siirtää palveluita pois vastaanotoilta ja sairaaloista asiakkaiden omiin ympäristöihin (Graffigna ym. 2015: 18–20). Erityisesti heikoimmassa asemassa olevat asiakasryhmät tarvitsevat huomiota etäpalveluiden kehittämisessä ja digitaalisen tasa-arvon edistämisessä (Pennanen ym. 2023: 36). Digipalveluiden käyttämiseen liittyviä esteitä ja mahdollisuuksia tulisikin osata tunnistaa paremmin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita kehitettäessä (Härkönen ym. 2024). Tarve ottaa loppukäyttäjät mukaan palveluiden kehittämiseen on tunnistettu myös muun muassa Harran & Kaipaisen ja Lintulan toimittamassa (2023) teoksessa Käyttäjäystävällisen ikäteknologian aallonharjalle (Harra ym. 2023). Jatkossa tulisi selvittää, miten ammattilaiset voisivat etälaitteiden avulla parhaiten tukea asiakasta saavuttamaan tavoitteitaan hänen omassa toimintaympäristössään. Lisäksi ammattilaisten vuorovaikutusosaamisen mahdollinen merkitys asiakkaiden aktiivisuuteen ja positiiviseen ilmapiiriin sekä osallisuuteen tulisi osata tunnistaa etäkuntoutuskäytäntöjen kehittämisessä. Kirjoitus perustuu Heidi Haimin kuntoutuksen (YAMK) -opinnäytetyöhön Etäkuntoutuskäytäntöjen kehittäminen asiakkaiden osallisuuden edistämiseksi – Tutkimuksellinen kehittämistyö sosiaalisessa kuntoutuksessa (https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202402022439) Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina 2022. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 57–75. Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna 2022. Kuntoutumisen edellytykset. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 13–16. Autti-Rämö, Ilona & Komulainen, Jorma 2013. Kuntoutus perustuu tietoon – kuntoutumisen mahdollistavat asenteet, prosessit, osaaminen ja yksilöllisyys. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 129 (5). 452–453. Autti-Rämö, Ilona 2021. Kuntoutuksen vaikuttavuuden arviointi. Vertaisarvioitu katsaus. Duodecim 137: 1369–1374. Charles, Cathy & Gafni, Amiram & Whelan, Tim 1999. Decision-making in the physician-patient encounter: revisiting the shared treatment decision-making model. Social science & medicine 49 (5). https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0277953699001458#TBL1 Viitattu 30.1.2023. 651–661. Davies, Luke & Hinman, Rana & Russell, Trevor & Lawford, Belinda & Bennell, Kim 2021. An international core capability framework for physiothreapists to deliver quality care via videoconferencing: a Delphi study. Journal of Physiotherapy 67 (4). 291–297. Entwistle, Vikki & Watt, Ian 2006. Patient involvement in treatment decision-making: The case for a broader conceptual framework. Patient Education and Counceling 63 (3). 268-278. https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S073839910600156X?via%3Dihub. Viitattu 30.1.2023. Gordon, Howard & Solanki, Pooja & Bokhour, Barbara & Gopal, Ravi 2020. “I’m not feeling like I’m part of the conversation” – Patients’ perspectives on communicating in clinical video telehealth visits. Journal of General Internal Medicine 35 (6). 1751–1758. Graffigna, Guendalina & Barello, Serena & Triberti, Stefano 2015. Giving (back) a role to patients in the delivery of healthcare services: theoretical roots of patient engagement. Teoksessa Graffina, Guendalina & Barello, Serena & Triberti, Stefano (toim.) Patient engagement – A Consumer-centered model to innovate healthcare. E-kirja. https://books.google.fi/books?hl=fi&lr=&id=Msb_CgAAQBAJ&oi=fnd&pg=PP10&ots=J3z5pzIhiE&sig=ezb4s-XLBMQTigp7LGW_TxoBFR0&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false Viitattu 30.1.2023. Graffigna, Guendalina & Barello, Serena & Riva, Guiseppe 2013. Technologies for patient engagement. Health Affairs 32 (6). 1172. https://www.proquest.com/docview/1372932213/fulltextPDF/64E8F1C95B8E444EPQ/25?accountid=11363 Viitattu 2.2.2023. Groom, Lisa & Brody, Abraham & Squires, Allison 2021. Defining telepresence as experienced in telehealth encounters: A dimensional analysis. Journal of Nursing Scholarship, Indianapolis 53 (6). Harra, Toini & Kaipainen, Anne & Lintula, Leila (toim.) 2023. Käyttäjäystävällisen ikäteknologian aallonharjalle. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja TAITO-sarja 123. Helsinki 2023. https://www.theseus.fi/bistream/handle/10024/814720/2023%20TAITO%20123%20Käyttäjäystävällisen%20ikäteknologian%20aallonharjalle.pdf?sequence=2&isAllowed=y Viitattu 14.1.2024. Härkönen, Henna & Lakoma, Sanna & Verho, Anastasiya & Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Pennanen, Paula & Laukka, Elina & Jansson, Miia 2024. Impact of digital services on healthcare and social wefare – an umbrella review. International Journal of Nursing Studies 152: 104692. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S002074892400004X Viitattu 13.1.2024. Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leerman, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 33/2017. Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää, Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.) Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. E-kirja. Tampere: Vastapaino. Karhula, Maarit & Sellman, Jaana & Sipari, Salla & Ylisassi, Hilkka 2022. Kuntoutuksen tavoitteet ja sisällön rakentuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 276–295. Lehtonen, Krista & Kuosmanen, Lotta 2023. Enemmän empatiaa etänä. Teoksessa Leisti, Tuomas & Mattila, Satu (toim.) Empatialla osallisuutta. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja, mikrokirjat 49. Helsinki. 34–41. Matamala-Gomez, Marta & Maisto, Marta & Montana, Jessica &Mavrodiev, Petar & Baglio, Francesca & Rossetto, Federica & Mantovani, Fabrizia & Riva, Guiseppe & Realdon, Olivia 2020. The role of engagement in teleneurorehabilitation: A systematic review. Frontiers in Neurology 11: 354. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7218051/ Viitattu 30.1.2023. NJEM Catalyst 2018. What is telehealth? https://catalyst.nejm.org/doi/full/10.1056/CAT.18.0268 Viitattu 26.1.2023. Pennanen, Paula & Jansson, Miia & Torkki, Paulus & Harjumaa, Marja & Pajari, Iida & Laukka, Elina & Lakoma, Elina & Härkönen, Henna & Verho, Anastasiya & Martikainen, Susanna & Kouvonen, Anne & Leskelä, Riikka-Leena 2023. Digitaalisten palvelujen vaikutukset sosiaali- ja terveydenhuollossa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023: 52. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165147/VNTEAS_2023_52.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 29.1.2024. Salminen, Anna-Liisa & Partanen, Tuija 2022. Etäkuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Salminen, Anna-Liisa & Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2022. Teoriat, viitekehykset ja mallit kuntoutusta ohjaamassa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 19–31. Shem, Kazuko & Irgens, Ingeborg & Alexander, Marcalee 2022. Getting started: Mechanisms of telerehabilitation. Teoksessa Alexander, Marcalee (toim.) Telerehabilitation. Principles and practice. Elsevier. 5–20. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017: 41. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y Viitattu 9.1.2024. Stenberg, Johanna & Parikka, Minna 2023. Opas etäkuntoutuksen käytännön toteutukseen. Kuntoutus nyt 1/2023. Helsinki: Kela. https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/509cca70-4bf6-413b-8ab4-86eae52a85e6/content Viitattu 26.12.2023. Thomas, Nigel 2002. Children, family and the state. Decision-making and child participation. Policy Press. Thompson, Andrew 2007. The meaning of patient involvement and participation in health care consultations: A taxonomy. Social Science Medicine 64 (6). 1297–130. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/17174016/ Viitattu 29.1.2024. Triberti, Stefano & Riva, Guiseppe 2015. Engaging users to desing positive technologies for patient engagement: the perfect interaction model. Teoksessa Graffina, Guendalina & Barello, Serena & Triberti, Stefano (toim.) Patient engagement – A Consumer-centered model to innovate healthcare. E-kirja.
Dialogeilla vaikuttavuutta kehittäjäkumppanuuteen
Projektin käynnistäminen kehittäjäkumppanuudessa vaatii tietoista päätöstä hylätä vanhat toimintamallit ja lähteä toimimaan itselle uudella tavalla. Avainasemassa ovat yhdessä käydyt dialogit, joiden kautta ymmärrys toisen näkökulmasta ja yhteisestä aiheesta syvenevät. Tässä blogissa kuvataan kokemuksia dialogeista ja niiden vaikutuksia kehittäjäkumppanuuden rakentamisessa. Projektitoimijat Emmi Pohjolainen ja Elisa Johansson kertovat Minä merkitsen -projektin rakentamisesta saavutettavilla dialogeilla. Merkityksellisten aiheiden tunnistamiseksi ja arjessa hyödyllisen tiedon tuottamiseksi tarvitaan vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa aiheeseen liittyvien eri toimijoiden – tutkijoiden, kehittäjien, ammattilaisten, kuntoutujien, päätöksentekijöiden ja niin edelleen – välillä (esim. Laajalahti & Laaksonen 2023). Tähän tarpeeseen on kehitetty osallistuvaa tutkimuskumppanuutta, joka on uudenlaista yhdessä muotoutuvaa toimintakulttuuria tutkimus- ja kehittämistoiminnassa (Sipari ym. 2022: 9). Osallistuvaa tutkimuskumppanuutta on sovellettu käytäntöön eri konteksteissa (Hytke 2024; Sipari ym. 2022: 44). Alku aina hankalaa? “Olin mukana osallistuvan tutkimuskumppanuuden kehittävässä koulutusprosessissa keväällä 2021 ja yhdistelin kumppanuusajattelua omaan toimintatapaani kuntoutuksessa (SCA™). Paloin halusta lähteä kokeilemaan osallistuvaa tutkimuskumppanuutta käytännössä. Halusin, että projekti starttaisi oikeasti puhtaalta pöydältä, mutta sen käynnistys tuntui kuitenkin haastavalta. Miten saada projektiryhmä kasaan, kun oikeastaan mitään projektia ei vielä ollut olemassa?”, Elisa Osallistuvan tutkimuskumppanuuden mallin (Sipari ym. 2022: 16–17) mukaisesti yhteistoimintaa lähdettiin rakentamaan alusta lähtien dialogien eli vastavuoroisten ja avointen yhteiskeskustelujen avulla. Projektiin ja sen aloitusdialogiin kutsuttiin merkityksellisestä arjesta kiinnostuneita aivovamman tai aivoverenkiertohäiriön saaneita henkilöitä sekä neurologisen kuntoutuksen ammattilaisia. Perinteiseen tutkimus- ja kehittämisprosessiin verrattuna osallistuvassa tutkimuskumppanuudessa painottuu alkuvaihe, jossa kumppanuutta rakennetaan. Ratkaisevaa on se, miten kumppaneita kutsutaan ja miten heidät tavoitetaan. (Lehtonen ym. 2020; Sipari ym. 2022: 18–22.) Emmille ja monille muille kumppaneille Elisan aloite oli mukaansa kutsuva. Emmi näki Aivoituksen sivuilla ilmoituksen Osallistava arki -projektista (kuvio 1) ja se puhutteli häntä. Häntä innosti perinteisen vertaistuen sijaan se, että projektissa pääsisi kuulemaan myös ammattilaisten ajatuksia vammautuneiden arjesta ja miten muut vammautuneet kokevat vertaisensa. Aiempi kokemus Emmillä oli se, että hän oli arvioitava osapuoli, jonka tilannetta asiantuntijat pohtivat. “Projektissa vahvistui tunne, että kerrankin myös meidän vammautuneiden ajatuksia kuultaisiin ja mekin saisimme puheenvuoron, tasavertaisina.” Kulje yhdessä, jos haluat mennä pitkälle Keskeisessä osassa kumppanuuden käynnistämisessä ja yhteisen projektin rakentamisessa ovat olleet Erätauko-keskusteluina käydyt dialogit (Erätauko-säätiö). Dialogit ovat toteutuneet etäyhteydellä, jolloin osallistuminen on ollut mahdollista eri puolelta Suomea. Projektin dialogeissa on huomioitu alusta lähtien saavutettavuus ja esteettömyys, jotta kaikki projektitoimijat voivat kokea tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Emmin ja Elisan kokemusten mukaan dialogit ovat mahdollistaneet tutustumista ja oppimista erilaisten näkökulmien jakamisen kautta. Se on vahvistanut kumppanuutta ja antanut suuntaa projektille. (Helenius & Johansson & Pohjolainen 2024.) Projektin edetessä rikkautena keskusteluissa on ollut ihmisten erilaiset taustat ja se ettei keskustelijan titteli ole ollut olennaisinta vaan itse keskusteltava asia. Kasvotusten, etänäkin kuvayhteyden avulla, käytävän keskustelun konkreettisia etuja on, että keskustelijat kohtaavat myös sanattomalla viestinnällä: eleet, ilmeet ja kehonkieli tuovat oman lisänsä keskusteluun. “Vaikka prosessi on vienyt aikaa, välillä juminutkin, on ollut suuri rikkaus, että asioita on tuumittu monelta eri kannalta, ja ihan yllättäviäkin asioita on voinut tulla esiin. Se ettemme aluksi rajanneet aihetta liian tarkkaan, mahdollisti eri tulokulmat asioihin.” Projektin alussa saavutettavuutta ja esteettömyyttä huomioitiin konkreettisilla keinoilla, kuten tapaamisen aikatauluilla ja jaetulla valkotaululla, johon kirjoitettiin ydinsanoja kaikkien nähtäville. Nämä vahvistivat toimijoiden luottamusta toisiinsa ja tekivät näkyväksi yhteisen halun onnistua. Yhteisymmärryksen kasvaessa jäivät monet alun keinot turhiksi tai muuttuivat huomaamattomaksi osaksi keskustelua. “Dialogit lisäävät ymmärrystä aivan toisella tavalla sen sijaan, että lukisit esimerkiksi paperilta tilastoja vammautuneiden arjesta. Hyvässä keskustelussa paljon sanomatontakin voi välittyä, kun ilmapiiri on avoin.” Eteenpäin, sanoi mummo lumessa… Kumppanuudessa rakentuvalla projektilla on monia mahdollisuuksia, mutta uudenlainen toiminta voi kohdata haasteita perinteisiin nojaavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa (vrt. Kulmala & Spisák & Venäläinen 2023). Yhdessä tehtävän tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähestymistavat yleistyvät, ja samalla suhtautuminen osallistuviin ihmisiin muuttuu siten, että heidät ymmärretään oman elämänsä asiantuntijoina ja tasavertaisina kumppaneina tutkijoiden ja kehittäjien kanssa. Tällöin tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohtana ovat ihmisten itse määrittämät haasteet ja ongelmat, tutkimus- ja kehittämistoiminnalle asetetut toiveet ja tavoitteet sekä kumppanuuteen perustuva yhteistoiminta. Tätä kautta vahvistuu sellaisen tiedon tuottaminen, jolla on oikeasti merkitystä ihmisten arjessa. “Jostain syystä yhteistoimintaan ja kehittäjäkumppanuuteen suhtaudutaan vielä hieman samoin kuin erilaisuuteen yleensäkin. Projektia pidetään kiinnostavana ja sen esiin tuomia asioita kuunnellaan, mutta muutoksia tai muokkauksia omassa ajattelu- tai toimintatavassa ei kuitenkaan olla vielä valmiita tekemään.” Arvotamme ihmiset herkästi asiakas-asiantuntija-rooleihin, ja toisten näkemyksillä on enemmän painoarvoa. Aitoa kumppanuutta ja merkityksellistä yhteistoimintaa voidaan rakentaa vain tunnustamalla jokaisen arvokas asiantuntijuus. Siksi tarvitaan vanhojen mallien ja toimintatapojen ravistelua. “Osallistuminen avoimeen dialogiin tuo uuden toimintatavan hyödyt esille. Se voi avartaa näkökulmia ja voi saada muuttamaan omia toimintatapoja.” Dialogit toimivat linkkeinä ja kohtaamispisteinä, jotta kaikkien osapuolten ääni saadaan yhdenvertaisesti esille ja huomion arvoiseksi. Yhteisymmärrys mahdollistaa suoran tiedon vastavuoroisen viestimisen. Päästessämme toimimaan suoran tiedon – emme oletuksen – varassa, pystymme oikaisemaan monet mutkat ilman että jätämme tärkeitä asioita huomioimatta. Dialogeissa keskustelun lopputulosta ei myöskään määritellä etukäteen, jolloin voi päästä kiinni uuteen tietoon ja oivalluksiin. Mitkä mahdollisuudet meillä onkaan ratkaista asioita, kun teemme sen yhdessä keskustellen. Minä merkitsen -projekti järjestää kansallisten dialogien (www.kansallisetdialogit.fi) yhteisteemoihin liittyviä avoimia keskusteluja. Jos dialogiin osallistuminen tai kuulijaksi tuleminen kiinnostaa, katso tulevat keskustelumme (www.intonaattorit.fi/kalenteri ) ja liity mukaan. Projekti ottaa mielellään vastaan myös kommentteja, yhteistyöehdotuksia tai toivottaa tervetulleiksi uusia projektitoimijoita. Ole yhteydessä ilman mitään kynnystä! (info@intonaattorit.fi) Lähteet Erätauko-säätiö. Helenius, Sari & Johansson, Elisa & Pohjolainen, Emmi 2023. Dialogit kumppanuudessa. Tulevaisuusareena-podcast. MetroPodia. Hytke 2024. Kestävää hyvinvointia yhdessä tutkimalla ja kehittämällä. Kulmala, Meri & Spisák, Sanna & Venäläinen, Satu 2023. Kanssatutkimus. Ihanteet ja käytännöt. Tampere University Press. Laajalahti, Anne & Laaksonen, Vilja 2023. Tutkittu tieto käyttöön: Miten lisätä tutkitun tiedon hyödyntämistä yhteiskunnassa? Prologi – Viestinnän ja vuorovaikutuksen tieteellinen aikakauslehti, 19(1), 82–92. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Lehtonen, Krista & Helenius, Sari & Väisänen, Sara & Harra, Toini 2023. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksessa. OIVA-sarja 50. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-332-9 SCA™ -tekniikka. Kirjoittajat Emmi Pohjolainen, varhaiskasvatuksen opettaja KM, sivutoiminen tuntiopettaja, Aammattiopisto Elisa Johansson, puheterapeutti FM, asiantuntijayrittäjä, Intonaattorit Oy Erityisosaamisena Kanadan Afasiainstituutin SCA™-keskustelun tukitekniikka (Supported Conversation for Adults with Aphasia, Aphasia Institute), joka on toiminut perustana dialogin muokkaamisessa kommunikatiivisesti saavutettavaksi ja esteettömäksi. Sari Helenius, fysioterapeutti YAMK, lehtori ja projektitoimija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi
Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi
Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi
Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.
aivoverenkiertohäiriö alaraaja- amputaatio apuvälineet asiakas asiakaslähtöisyys etäkuntoutus hanketyö ICF-luokitus ikäihmiset kehittäjäkumppanuus kohtaaminen kotikuntoutus koulutus kuntoutuja kuntoutujalähtöisyys kuntoutuminen kuntoutumisprosessi kuntoutus kuntoutusalan ammattikorkeakoulutus kuntoutusosaaminen kuntoutusprosessi Metropolia AMK monialaisuus moniammatillisuus moniasiantuntijuus osaaminen osallistuminen osallisuus perhe Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaalinen vahvistaminen toimijuus toimintakyky toimintaterapia työhyvinvointi työkyky vaikuttavat tavat verkosto vertaistuki vuorovaikutus yhteiskehittely yhteistoiminta yhteistyö yhteisöllisyys yksilö