Kansainvälisessä EACD-kongressissa Pariisissa toukokuussa 2019 pyydettiin applikaation kautta yli 1300 osallistujaa valitsemaan päivittäisessä kliinisessä työssään lähinnä oleva terapiansa lähestymistapa: goal directed functional approach, participation focused therapy, motor learning approach, neurodevelopmental therapy (Bobath), biomechanical approach, sensory integration…? Mitä sinä vastaisit?

 

Kuntoutuksessa on kehitetty erilaisia lähestymistapoja, jotka perustuvat useisiin teorioihin mm. ihmisen fysiologiasta, kehityksestä ja vuorovaikutuksesta. Eri lähestymistavat painottavat osittain samoja asioita, kuten ihmislähtöisyyttä. Toisaalta niissä on erilaisia painotuksia teoreettisissa perusteissa, kuten esimerkiksi ihmisen psykofyysisyys tai neurofysiologinen kehitys.

 

Lähestymistavat sisältävät moninaisia menetelmiä ja keinoja kuntoutumisen edistämiseksi. Usein on kuvattu myös toimintaa ohjaavaa arvoperustaa ja periaatteita, mm. yhdenvertaisuutta ja yhteistoimintaa. Viitekehyksenä niissä on erilaisia käsitteellisiä malleja ihmisen toiminnasta, toimintakyvystä ja hyvinvoinnista.

 

 

Vaikuttavuuteen perustaminen

 

Kuntoutuksen tutkimuksessa pyritään usein osoittamaan jonkin tietyn menetelmän ja yksittäisen intervention vaikuttavuutta. Tutkimukset eivät siis yleensä kohdistu menetelmien taustalla oleviin arvioihin, periaatteisiin tai teorioihin.

 

Menetelmiin kohdistuvien vaikuttavuustutkimusten keskeisenä hankaluutena on se, että tällöin ei huomioida menetelmään liittyvää lähestymistapaa ja sen kokonaisuutta (ks. kuvio 1), joka edellyttää taitavaa yhdistelyosaamista ja syvää ymmärrystä siitä, miten menetelmää käytetään käytännössä. Esimerkiksi samaa menetelmää voi käyttää voimavaralähtöisesti keskittyen kuntoutujan vahvuuksiin tai ongelmalähtöisesti keskittyen kuntoutujan ongelmiin. Pääsääntöisesti interventioita on kuvattu vaikuttavuustutkimuksissa liian niukasti.

Tutkimusasetelmallisesti on haastavaa suunnitella interventioiden vaikutusten selvittämistä, kun kuntoutus perustuu yksilöllisiin tarpeisiin ja kuntoutujan arjessa vuorovaikutteiseen ja monitahoiseen yhteistoimintaan. Vaikuttavuusnäyttöä löytyy niukasti, koska kuntoutus kompleksisena ja sosiaalisena ilmiönä ei taivu satunnaistettuun ja kontrolloituun tutkimusasetelmaan. Vaikuttavuusnäyttöön ei siis pelkästään voi perustaa omaa työtään kuntoutuksessa.

 

Kuntoutuksessa on painottunut viime vuosina ekologinen teoria, jossa kuntoutuja ymmärretään aktiiviseksi toimijaksi ja kuntoutuminen yksilön ja ympäristön vuorovaikutteisiksi prosessiksi (Järvikoski 2013). Tyypillisesti menetelmien ja interventioiden tutkimusasetelmissa kuntoutujan rooli mielletään usein intervention kohteena, ei niinkään aktiivisena toimijana omassa toimintaympäristössään.

 

Kuntoutuksen ajattelumallien muutoksen myötä kuntoutujan osallistuminen on ratkaisevan tärkeää. Tämä tulisi näkyä myös tutkimusten suunnittelussa ja tutkimusasetelmissa.

 

Osallistumiseen perustaminen

 

Lasten kuntoutuksessa on kehitetty useita erilaisia lapsen osallistumiseen kohdistuvia lähestymistapoja, kuten Physical Activity on Prescription (Lauruschkus ym. 2017), Pathways and Resources for Engagment and Participation (Anaby ym. 2018), Participation Focused Therapy (Reedman ym. 2019), Participation Based Therapy (Palisano ym. 2012).  Lisäksi on olemassa erilaisia kuntoutuskonsepteja ja interventio-ohjelmia, kuten ABR-terapia, joissa lapsen perheen osallistuminen huomioidaan.

 

Näyttäisi siltä, että tuloksellinen kuntoutus rakentuu kuntoutujan osallistumisen mahdollistamisen ja sen tuottaman osallisuuden kokemuksen kautta. Tietoisuus ja sitoutuminen kuntoutumisen tavoitteiden saavuttamiseen vahvistuu yhteistoiminnassa kehkeytyvässä oppimisprosessissa. (Vänskä ym. 2018.) Osallistumiseen perustuvilla kuntoutuksen lähestymistavoilla on paljon yhteisiä avaintekijöitä, jotka painottavat tavoitteellisen toiminnan lisäksi aktiivisen toimijuuden, kontekstin ja ympäristön vuorovaikutusta.

 

Uusia suuntia kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen

 

Näyttöön perustuvassa käytännössä tieteellisten tutkimusten tulisi yhdistyä ammattilaisten sekä kuntoutujien asiantuntijatietoon ja näiden on katsottu olevan tärkeä kliinisen päättelyn perusta. Kliinisen päättelyn lisäksi kuntoutuksen yhteistoiminnassa tarvitaan keskustelevaa harkintaa, jossa tiedon soveltamista ja rakentamista tehdään kuntoutujan kontekstin mukaan (Järvikoski ym. 2013; Harra 2014).

 

Käytäntöjen moninaisuus haastaa kuntoutuksen tutkimusta suuntaan, jossa tuloksellisuuden osoittamisen kannalta on ratkaisevan tärkeää tavoittaa se, miten lähestymistapoja sovelletaan kuntoutujalähtöisesti eri tavalla erilaisissa tilanteissa. Kuntoutuksen tutkimuksessa tarvitaan monimenetelmällisyyttä. (Ks. Seppänen-Järvelä 2018.)

 

Asiantuntijatiedon hyödyntäminen, erityisesti kuntoutujien ja heidän läheisten näkökulma, tulisi huomioida myös kuntoutuksen tutkimuksissa. Kansainvälisen EACD-kongressin esityksissä jaettiin jo onnistumisia ”participatory research” -toteutuksissa ja ”participation-based research designissa”, joissa kuntoutujat ovat osallistuneet tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin, myös tutkimuskysymysten priorisointiin, suunnitelman laatimiseen sekä tulosten analyysin ja päätelmien tekoon. Tällöin kuntoutujan osallistuminen kuntoutustutkimuksissa laajenee informantin roolista kehittäjäkumppaniksi.

 

Yhteiskehittely tutkimus- ja kehittämistyön menetelmänä voisi olla ratkaisu siihen, miten erilaisia kuntoutuksen lähestymistapoja otetaan haltuun, jäsennetään ja edelleen muokataan ja miksataan kuntoutujan tarpeen ja tilanteen mukaan.

 

Kirjoittaja:
Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu

 

 

Lähteet:

 

Anaby, D.R., Law, M., Feldman, D., Majnemer, A. & Avery L. 2018. The effectiveness of the Pathways and Resources for Engagement and Participation (PREP) intervention: improving participation of adolescents with physical disabilities. Dev Med Child Neurol. May; 60 (5): 513-519.

 

Järvikoski, A. 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki 2013: 43.

 

Järvikoski, A., Martin, M., Autti-Rämö, I. & Härkäpää, K. 2013. Shared agency and collaboration between the family and professionals in medical rehabilitation of children with severe disabilities. International Journal of Rehabilitation Research 2013; 36 (1): 30-37.

 

Harra T. 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 156.  Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.

 

Lauruschkus, K., Hallström, I., Westbom, L., Tornberg, Å. & Nordmark, E. 2017. Participation in physical activities for children with cerebral palsy: feasibility and effectiveness of physical activity on prescription. Arch Physiother. Nov 28; 7: 13.

 

Palisano, R., Chiarello, L., King, G., Novak, I., Stoner, T. & Fiss, A. 2012. Partcipatoin-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilition 34 (12): 1041-1052.

 

Reedman, S.E., Boyd, R.N., Trost, S.G., Elliott, C. 6 Sakzewski, L. 2019. Efficacy of Participation-Focused Therapy on Performance of Physical Activity Participation Goals and Habitual Physical Activity in Children With Cerebral Palsy: A Randomized Controlled Trial. Arch Phys Med Rehabil. Apr; 100 (4): 676-686.

 

Seppänen-Järvelä, R. 2018. Monimenetelmällisyydestä on moneksi. Teoksessa Seppänen-Järvelä, R. (toim.): Monimenetelmällisyys kuntoutuksen tutkimuksessa. Havaintoja ja kokemuksia Muutos-hankkeen tutkimuksista. Helsinki: Kelan tutkimus, Työpapereita 144.

 

Vänskä, N., Sipari, S., Pollari, K. & Huisman, A. 2018. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa. LOOK-hankkeen arviointiraportti. Helsinki: Kela Kuntoutusta kehittämässä -raportteja 2.

 

 

 

 

 

Potilasturvallisuus ja potilasvahingot ovat asioita, joista tulisi puhua enemmän ja avoimemmin. Selvitin kuntoutuksen YAMK-opintojeni yhteydessä, millaisia korvattavia potilasvahinkoja kuntoutuksessa tapahtuu. Haluan nostaa ilmiön esiin, jotta voisimme oppia ja keskustella potilasturvallisuudesta avoimemmin. Potilasvahinkotapahtuma on aina vaikea paikka myös ammattilaiselle.

Tiesitkö, että Suomessa on ainutlaatuinen potilasta ja hoitohenkilöstöä turvaava potilasvakuutusjärjestelmä? Potilasvakuutuskeskus (PVK) huolehtii terveydenhuollon yhteydessä aiheutuneiden henkilövahinkojen korvaamista potilasvahinkolain mukaisesti. Potilasvakuutuskeskus edistää potilasturvallisuutta tekemällä tutkimusta, laskelmia ja tilastoaineistoa osana potilasturvallisuustyötä. (Palonen, Nio & Mustajoki 2005; Mikkola, Mikkonen, Suhonen & Kallio 2004; PVK n.d.)

Potilasvakuutuskeskukseen on palkattu vuonna 2017 potilasturvallisuuslääkäri Maiju Welling, jonka työn avulla pyritään vähentämään potilasvahinkoja ja olemaan mukana Suomen potilasturvallisuutta vahvistavassa työssä. Esimerkkinä potilasturvallisuusviestinnästä Maijun kirjoittamat artikkelit alan julkaisuissa, joilla potilasturvallisuuden ja potilasvahinkojen teemoja nostetaan esiin. (Potilasvahingot 2018.)

Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategiassa potilasturvallisuudella tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivien henkilöiden ja organisaatioiden periaatteita ja toimintoja, joiden tarkoituksena on varmistaa hoidon, hoivan ja palveluiden turvallisuus sekä suojata asiakkaita vahingoittumasta. Pohjimmiltaan kyse on toiminta- ja turvallisuuskulttuurista. (Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017.)

Potilasvakuutuskeskus edistää potilasturvallisuutta ja tarjoaa potilasvahinkoaineistoa tutkimukseen

Potilasvakuutuskeskukselle on kertynyt kolmenkymmenen vuoden aikana kattava määrä aineistoa potilasvahingoista ja terveydenhuollon toiminnasta. Aineiston avulla on mahdollisuus tutkia ja kehittää terveydenhuollon käytänteitä ja parantaa potilasturvallisuutta.  Tutkimuslupa haetaan potilasvakuutuskeskukselta. Sattuneista virheistä, vahingoista ja läheltä piti -tilanteista voidaan oppia, jos niistä keskustellaan ja asioita otetaan esille.

Selvitin kuntoutuksen YAMK-opintojeni yhteydessä, millaisia korvattavia potilasvahinkoja kuntoutuksessa tapahtuu. Selvitys perustuu tutkimussuunnitelmaan ja Potilasvakuutuskeskuksen myöntämään tutkimuslupaan. Potilasvakuutuskeskuksen aineistosta tutkin vuosina 2013, 2014 ja 2015 kuntoutuksessa tapahtuneita korvattavia potilasvahinkoja, jotka ovat tapahtuneet fysio-, toiminta-, puhe- ja ratsastusterapian sekä lymfaterapian, osteopatian tai laitoskuntoutuksen yhteydessä.

Potilas voi tehdä vahinkoilmoituksen hoidostaan kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vahinko tapahtui tai hän sai tietää siitä. Tämän vuoksi aineisto haettiin takautuen, saaden kokonaisten vuosien otannat. Potilasvakuutuskeskuksen ratkaisemia myönteisiä korvauspäätöksiä eli tapauksia, joissa katsottiin tapahtuneen potilasvahinko, tehtiin vuosina 2013–2015 yhteensä 7234 kappaletta. Tähän sisältyvät potilasvahingot yleislääketieteestä erikoissairaanhoitoon ja kuntoutukseen koko terveydenhuollon toimintakentältä Suomessa. (Potilasvahinkotilastot 2019.)

Kaikkien sattuneiden potilasvahinkojen kokonaismäärässä kuntoutuksen vahingot ovat pieni ryhmä. Vuosina 2013–2015 sattui yhteensä 62 korvattavaa potilasvahinkoa kuntoutuksessa. Vahingot olivat hoitovahinkoja (27), tapaturmavahinkoja (34) sekä yksi laitevahinko (1). Fysioterapiassa vahinkoja tapahtui vuosittain eniten (ka. 17 kpl/vuosi). Vahinkoja tapahtui myös toiminta-, puhe- ja ratsastusterapian sekä lymfaterapian, osteopatian ja laitoskuntoutuksen yhteydessä.

Vuosina 2013–2015 korvattavia tapaturmavahinkoja ratkaistiin kaikkiaan 65 kappaletta ja hoitovahinkoja yhteensä 6689 kappaletta. Kuntoutuksessa tapahtuneiden hoitovahinkojen määrä on suhteessa kaikkiin hoitovahinkoihin pieni, alle puolen prosentin luokkaa. Sen sijaan puolet korvattavista tapaturmavahingoista on sattunut kuntoutuksen yhteydessä.

Potilasvahinkona korvattava tapaturmavahinko on usein putoaminen hoitopöydältä

Kuntoutuksessa tapahtuneena tapaturmavahinkona korvattavan vahinkotapahtuman tulee täyttää tapaturmakäsitteen edellytykset, jolloin vamman aiheuttaa äkillinen, odottamaton ulkoinen tapahtuma. Lisäksi tapaturman tulee olla syy-yhteydessä kuntoutuksen tutkimukseen, hoitoon tai kuntoutusohjelman mukaiseen toimintaan. Kuntoutuksen yhteydessä ilmenevät lihasten kipeytymät tai hoitolaitoksessa oleskelun aikana tapahtuneet tapaturmat eivät tule korvattavaksi. Sen sijaan kuntoutukseen liittyvät riskit ja niiden seurauksesta aiheutuneet tapaturmat korvataan, koska potilas ei olisi ollut riskin piirissä ilman kuntoutuksen toimia. Tällaisia ovat esimerkiksi putoamiset hoitopöydältä. Puutteellisen valvonnan tai varmistamisen seurauksesta aiheutunut tapaturma ja vamma voi sen sijaan tulla korvattavaksi hoitovahinkona. (Palonen ym. 2005; Mikkola ym. 2004; Vahinkotyypit 2016.)

Kuntoutuksessa sattuneet tapaturmavahingot liittyivät usein tilanteeseen hoitopöydän tai terapiavälineen yhteydessä. Kuntoutujat putosivat hoitopöydältä usein asennon vaihtamisen yhteydessä. Tapaturmia sattui, kun kuntoutuja poistui hoitopöydältä hoidon päätyttyä tai kun hän siirtyi pois harjoitusvälineeltä kuten polkulaitteelta, juoksumatolta tai tasapainolaudalta. Tapaturman syynä saattoi olla vaatteen takertuminen hoitopöytään tai terapiavälineeseen sekä hoitopöydän käsinojan tai säätöjalan asennon pettäminen tai liukastuminen. Myös kuntoutujan kehon asennon äkillinen pettäminen harjoitusterapiavälineellä aiheutti horjahduksia tai putoamisia.

Terapeuttisen harjoittelun, kuten kävelyharjoituksen, tasapainoharjoituksen, lihastestauksen ja muun yksilöllisen toiminnan, yhteydessä aiheutui horjahtamisia ja kaatumisia. Ratsastusterapiassa tapaturman aiheutti useimmiten hevosen säikähtäessä äkillinen liike, jonka seurauksesta kuntoutuja putosi. Tapaturmavahinkona korvattiin myös äkillisen huimauksen yhteydessä aiheutuneita putoamisia hoitopöydältä.

Tapaturmien seurauksesta potilaille aiheutui eri vaikeusasteisia murtumia, päänvammoja, jännevammoja, sekä lievempiä ohimeneviä kipuja ja mustelmia. Myös hammasvahinkoja aiheutui muutamia. Tapaturmien ehkäisyyn on mahdollista kiinnittää huomiota kuntoutustoiminnan järjestämisessä, tarkastelemalla olosuhteita ja toimintatapoja jo ennen kuin tapaturmia ehtii tapahtua.

Kuntoutuksessa tapahtuneet hoitovahingot olisivat olleet toisin toimien vältettävissä

Hoitovahinkona voidaan korvata tutkimuksen- ja hoidon yhteydessä aiheutunut henkilövahinko, joka olisi ollut toisin toimien vältettävissä. Aiheutuneen vahingon tulee olla syy-yhteydessä annettuun hoitoon, käsittelyyn tai näiden laiminlyöntiin. Vältettävyydessä arvioidaan kokeneen terveydenhuollon ammattihenkilön esimerkiksi fysioterapeutin ammatillisen osaamisen tasoa. (Palonen ym. 2005; Mikkola ym. 2004; Vahinkotyypit 2016.)

Kuntoutuksen yhteydessä ja hoitovahinkojen seurauksesta aiheutuneet vammat olivat aineistossa pääasiassa liiallisesta voiman käytöstä aiheutuneita kipeytymisiä, nivelvaurioita ja murtumia. Epäasiallisen hoitomuodon, esimerkiksi kaularangan alueen manipulaation, seurauksesta aiheutui kaulavaltimon dissekaatioita ja aivoinfarkteja, jotka olisivat olleet vältettävissä pidättäytymällä hoitomuodosta.

Mikäli terapiavälineiden, apuvälineiden ja vastaanoton tilojen asianmukaisuus olisi varmistettu, olisi vältytty lämpöpakkausten aiheuttamilta palovammoilta ja apuvälineen tai kalusteen aiheuttamilta kaatumisilta. Hoitovahingoiksi katsottiin myös puutteellinen hoidon ohjaus, jolloin liiallisen venyttelyn seurauksesta aiheutui jännevamma. Myös puutteellisen tutkimuksen seurauksesta, potilaan olkapään sijoiltaanmeno jäi toteamatta ja tarvittavan hoidon aloitus viivästyi. Puutteellisen varmistamisen, tuennan ja siirtymisen avustamisen yhteydessä aiheutui nilkan vääntövamma, kipuja ja mustelmia, jotka olisivat olleet vältettävissä riittävällä tuella ja varmistamisella.

Valtaosa tapahtuneista hoitovahingoista oli lieviä ja keskivaikeita, mutta vakavalta kuolemaan johtaneelta vahingoltakaan ei ole vältytty.

Vahingon sattuminen on vaikea paikka ammattilaiselle, tämän vuoksi puhuminen on tärkeää

Kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyy erehtymisen mahdollisuus. Vahingon sattuminen, virhe tai lipsahdus on inhimillistä ja niitä sattuu myös kuntoutuksessa. Potilasvahinko on myös vaikea paikka ammattilaiselle, aiheuttaen syyllisyyttä, häpeää ja stressiä, jopa työkyvyttömyyttä. Tämän vuoksi on tärkeää, että potilasvahingon sattuessa myös ammattilainen saa apua ja tukea. Potilasturvallisuus paranee turvallisuuskulttuuria vahvistamalla, avoimella keskustelulla ja syyllistämättä. (Helovuo, Kinnunen, Peltomaa & Pennanen 2012.)

Sairaaloissa vahinkojen ja läheltä piti -tilanteiden käsittelyyn on jo kehitetty toimintamalleja, esimerkkinä Taysin Second victim -malli ja lääkäripäivillä esillä ollut mokameeting-käsite. Edellä todetut liittyvät pääosin sairaalaympäristöön ja lääkäreiden toimintaan. Kuntoutuksen kentällä toimitaan kuitenkin paljon yksinyrittäjinä, yksityisellä sektorilla sekä järjestöissä, toki myös paljon julkisessa sairaanhoidossakin.

Pienemmissä toimintayksiköissä ja osastoilla kuntoutusalan asiantuntija ja terapeutti voi olla erikoisalansa ainoa työntekijä. Työtä tehdään usein myös yksin sekä kuntoutujan omassa ympäristössä kotikäynteinä. Kirjoittaessani huomasin pohtivani kuntoutuksen ammattilaista. Jääkö kuntoutuksessa toimiva terapeutti vahingon sattuessa yksin? Mistä löytyy apua ja tukea sekä tilaisuus jakaa asioita ja oppia vahingoista? Kysynkin nyt kuntoutusalan ammattilaisilta, millainen potilasturvallisuuskulttuuri sinun työssäsi on. Puhutaanko läheltä piti -tilanteista ja sattuneista vahingoista avoimesti?

 

Kirjoittaja:

Kirsti Kostamo-Kleemola, toimintaterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), asiantuntija (Potilasvakuutuskeskus, korvausryhmä)

 

 

 

 

Lähteet:

Ei mennyt niin kuin Strömsössä 26.2.2016. Saatavana osoitteessa: < https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/ei-mennyt-niin-kuin-stromsossa/ > Luettu 20.4.2019.

Helovuo, Arto, Kinnunen, Marina, Peltomaa, Karoliina & Pennanen, Pirjo 2012. Potilasturvallisuus: potilasturvallisuuden keskeisiä kysymyksiä havainnollisesti ja käytännönläheisesti. Fioca Oy.

Mikkola, Juha, Mikkonen, Martti, Suhonen, Iisa & Kallio, Pentti 2004. Potilasvahinko, Lain sisältö ja soveltamiskäytäntö. Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy.

Mäkinen, Terhi 2019. Taysissa on huomattu: Virheen tehnyt kaipaa työyhteisön tukea – ei syyllistämistä tai kyttäämistä. Tehy lehti 17.4.2019 saatavana osoitteesta: <https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/taysissa-huomattu-virheen-tehnyt-kaipaa-tyoyhteison-tukea-ei-syyllistamista-tai-kyttaamista > Luettu 20.4.2019.

Palonen, Reima, Nio, Asko & Mustajoki, Pertti 2005. Potilas- ja lääkevahingot, Korvaaminen ja ennaltaehkäisy. Talentum.

Potilas ja asiakasturvallisuusstrategia 2017. Saatavana osoitteest: <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80352/09_2017_Potilas-%20ja%20asiakasturvallisuusstrategia%202017-2021_suomi.pdf?sequence=1> Luettu 20.4.2019.

Potilasvahinkotilastot 29.3.2019. Saatavana osoitteesta: < https://www.pvk.fi/fi/tilastot-ja-tutkimukset/vahinkotilastot/ > Luettu 20.4.2019.

Potilasvakuutuskeskus (PVK) n.d. Saatavana osoitteessa: <www.pvk.fi>

Vahinkotyypit 23.2.2016. Saatavana osoitteessa: <https://www.pvk.fi/fi/vahinkoa-epailevalle/vahinkotyypit/ > Luettu 20.4.2019.

Welling, Maiju 2018, Potilasvahingot. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim 134 (21). 2111-9. Saatavana osoitteesta <  https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2018/21/duo14589 >  Luettu 20.4.2019

Potilasvahingot, 2018, Maiju Welling Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim Saatavana osoitteesta <  https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2018/21/duo14589  >

Etäkuntoutuksen käyttö ikääntyneiden kuntoutuksessa lisääntyy koko ajan ja sen vaikutuksia on tutkittu lisääntyvissä määrin. Muun muassa hyvän ikääntymisen laatusuosituksessa (2017) nostetaan esille teknologian hyödyntäminen ikäihmisten kotiin vietävissä palveluissa. (STM 2017: 29.) Oulunkylän kuntoutussairaalassa toteutettiin helsinkiläisten ikääntyneiden toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen kuvallisen etäkuntoutuksen avulla -hanke. Hankkeen tarkoituksena oli kehittää uudenlainen palvelumalli, jossa kuvallista etäkuntoutusta viedään sairaalajakson jälkeen kuntoutujien omaan toimintaympäristöön mobiililaitteen avulla.

Oulukylän kuntoutussairaalan yksi keskeinen kehittämisalue ovat kotiin vietävät palvelut ja teknologian hyödyntäminen ikääntyneiden kuntoutuksessa. Mahdollisimman turvallinen kotiutuminen ja sen huolellinen suunnittelu voivat olla ns. pyöröovisyndroomaa ehkäiseviä tekijöitä. Kotiutumisen jälkeiset ensimmäiset viikot ovat kriittistä aikaa, ja iäkkään kuntoutujan tukeminen kotona selviytymisessä niiden aikana on tärkeää.

Palosen (2016) väitöskirjassa nousi esille, että iäkkäät kuntoutujat eivät välttämättä hoitojakson aikana osaa esittää hoitoon liittyviä kysymyksiä ja nämä heräävät vasta ns. normaalissa arkielämässä. Myös epävarmuutta hoidon jatkuvuudessa lisäsi se, ettei kuntoutujilta tiedusteltu vointia hoitojakson jälkeen. (Palonen 2016: 59; 70–71.) Mm. näihin seikkoihin pyrittiin vaikuttamaan kuvallisen etäkuntoutuksen hankkeen aikana.

Kuntoutujien kokemukset hankkeesta olivat positiivisia ja hankkeella oli myönteisiä vaikutuksia toimintakykyyn. Tulevaisuuden näkymissä on paljon mahdollisuuksia teknologian ja erilaisten etäratkaisuiden käytössä ikääntyneiden kuntoutuksessa. Ikääntyneiden kuntoutujien joukossa on paljon potentiaalia ja halua uuden kehittämiseen. Osallistamalla ikääntyneet ja heidän lähiverkostonsa toimijat kuntoutuksen kehittämiseen saadaan hyödynnettyä paljon tietotaitoa ja kokemusasiantuntijuutta.

Etäkuntoutuksen mahdollisuudet ikääntyneillä

Kuvallisen etäkuntoutuksen hanke toteutettiin vuosina 2017–2018 Oulunkylän kuntoutussairaalan jatkohoito- ja kuntoutusosastoilla. Osallistujat valittiin kuntoutusjakson alkupuolella kuntoutuskokouksessa etukäteen sovittujen kriteerien ja poissulkukriteerien perusteella. Hankkeessa oli mukana 33 kuntoutujaa. Osallistujien keski-ikä oli 75,8 vuotta. Vanhin osallistuja oli 92 vuotta ja nuorin 62 vuotta. Suurimmalla osalla oli kotiutuessa käytössä liikkumisen apuväline. Syinä hankkeesta kieltäytymiseen olivat mm. toimintakykyä rajoittava perussairaus tai ylimääräinen lisärasite arkeen, ja osalla omaiset estelivät laitteen käyttöä.

Hankkeessa tavoitteena oli tukea kotiutumisen jälkeistä vaihetta etäyhteydellä tarjottujen palvelujen kautta. Tablet-laitteille tuotettiin lihaskunto- ja tasapainoharjoitteita, aivojumppaa, luentoja ja vertaistukiryhmä, ja lisäksi kuntoutujien oli mahdollista keskustella keskenään laitteen kahvila toiminnolla. Kerran viikossa laitteen kautta otettiin kuvallinen etäyhteys sairaalasta fysioterapeutin ja sairaanhoitajan toimesta, ja kuntoutujilla oli mahdollisuus keskustella kotona omassa toimintaympäristössä esiin nousseista seikoista.

Laitteet esiteltiin kuntoutujille osastojakson aikana ja niiden käyttöä

harjoiteltiin yhdessä. Monet hankkeeseen osallistuneet eivät olleet koskaan aiemmin käyttäneet älylaitteita. Ikääntyneet lähtivät kuitenkin rohkeasti mukaan ja ottivat ennakkoluulottomasti laitteet kokeiluun. Esteeksi laitteiden käytölle muodostui ennemminkin kuntoutujien kokema henkinen kuormitus kotiutumiseen liittyen kuin esim. epäluulo älylaitteita kohtaan. Ikäihmiset omaksuivat nopeasti älylaitteen käytön ja miettivät sen monia käyttömahdollisuuksia. Näin kommentoi yksi osallistuja: ”Erittäin positiivinen juttu kaiken kaikkiaan!”

Kotiutumiseen turvaa ja tukea

Suuri osa jaksolle tulevista iäkkäistä kuntoutujista haluaa kotiin. Monen tavoitteena on se, että pystyisi liikkumaan, kuten ennen, ja pääsisi kotiin. Kotiutumisvaiheeseen voi liittyä pelkoa ja epävarmuutta mutta myös intoa ja odotusta. Kotiutumiseen liittyvät kysymykset ja epävarmuudet ovat usein hyvin konkreettisia. Hankkeeseen osallistuvia kuntoutujia mietitytti mm. se, löytyykö laitteelle sopivaa paikkaa, osaako kuntoutujan kotiin saattava kuljettaja asentaa laitteen paikalleen ja mitä tapahtuu, jos laite rikkoutuu.

Hankkeessa mukana olleet kokivat turvallisuutta lisäävänä tekijänä tietoisuuden siitä, että jo ensimmäisellä viikolla sairaasta otetaan etäyhteys. Tämä vähensi kotiutumiseen liittyvää pelkoa. Näistä peloista keskustelemalla ja niitä yhdessä läpikäymällä epävarmuus usein vähenee ja kuntoutuja kokee kotiutumisvaiheen helpompana. Myös omaisilla kotiutumiseen liittyy epävarmuutta. Hankkeessa mukana olleiden kuntoutujien omaiset kokivat etäyhteyden hyvänä lisänä tuomaan turvaa kotiutumisen jälkeiseen vaiheeseen:

”Miten nyt pärjään tämän jälkeen? Kuka pitää nyt minusta huolta? Oli tärkeää saada kontaktit viikoittain. Oli hyvä, että joku ”seurasi”.”

”Viikoittainen yhteydenotto loi turvaa, oli keneltä kysyä, kun joku asia huoletti. Sai juttuseuraa.”

Järnströmin (2012) väitöskirjan mukaan iäkkäiden mielessä kotona olemiseen liittyy monia merkityksellisiä asioita. Ne eivät välttämättä ole ihmeellisiä, vaan käsittelevät ikäihmisen omaa tavallista arkea. Ajatus kotiutumisesta toimii monilla motivoivana tekijänä kuntoutumiselle. (Järnström 2012: 165.) Monet hankkeessa mukana olleet toivat ensimmäisen etäyhteyden aikana esille onnistumisiaan omassa toimintaympäristössään. He olivat esim. uskaltaneet viedä roskat ulos yksin tai pystyneet liikkumaan pieniä matkoja ilman apuvälinettä. Toiset taas kaipasivat ohjeita liikkumiseen ja rohkaistuivat etäyhteyden aikana saamistaan neuvoista ja seuraavalla kerralla kertoivat olleensa aktiivisemmin liikkeellä. Myös ammattilaisten oli erittäin mielenkiintoista kuulla, miten kuntoutujat toimivat omassa ympäristössään kotiutumisen jälkeen.

Aktiivinen toimija omassa ympäristössä

Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksen (2018) mukaan tulevaisuudessa asiakkaiden tulisi olla aktiivisia toimijoita ja osallistua omien palveluidensa kehittämiseen (STM 2018: 14). Hankkeessa kuntoutujat olivat aktiivisia toimijoita oman kuntoutuksen parissa. Hankkeeseen osallistuneilta saatiin arvokasta tietoa siitä, miten etäpalvelut hyödyttävät iäkästä kuntoutujaa omassa toimintaympäristössä selviytymisessä ja miten niitä voisi jatkossa kehittää.

Hankkeessa mukana olleet kuntoutujat olivat suurelta osin aktiivisia kehittäjiä tulevaisuuden palveluille. Näitä palveluja kehitettäessä tulee kuitenkin muistaa se, että etäpalvelut eivät ole sopiva ratkaisu kaikille ikääntyneille.

Vertaisvoimaa verkosta

Kuntoutussairaalassa on vuodesta 2012 ollut toiminnassa viikoittain kokoontuva kotiutuvien vertaistukiryhmä, jota ohjaa Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-koulutuksen saanut fysioterapeutti. Kuntoutujat ovat kokeneet vertaistukiryhmän erittäin tärkeänä osana kotiutumiseen liittyvien kysymysten käsittelyssä. Tämä ryhmän tuki haluttiin mukaan myös etäkuntoutuksen hankkeeseen. Vertaistukiryhmä toteutettiin viikoittain ryhmämuotoisella kuvayhteydellä. Kuntoutujat kokivat myönteisenä sen, että he pystyivät käymään läpi kotona olemiseen liittyviä kokemuksia samassa tilanteessa olevien kanssa.

Vertaistuen mahdollistuminen kotiutumisen jälkeen tarjoaa arvokasta tukea kotona selviytymiseen. Tällaista tukea kuntoutujat saivat myös älylaitteilla olevasta kahvilatoiminnosta, joka mahdollisti kuntoutujien keskinäisen kommunikoinnin kuva- ja ääniyhteydellä. Tämän hankkeen aikana verkossa luotiin uusia ystävyyssuhteita ja koettiin hersyviä hetkiä vapaamuotoisempien keskustelujen parissa.

Vertaistuessa samassa tilanteessa olevien ja vastaavanlaisia kokemuksia läpikäyneen kuntoutujan tuki on tervetullutta. Keskinäinen luottamus ryhmässä edesauttaa osallisuuden kokemista ja oman identiteetin vahvistamista. Vertaisryhmässä on kysymys yhdessä toimimisesta ja osallisuudesta ja ryhmässä voidaan puhua ”meistä”, samassa tilanteessa olevista, jossa toiminta perustuu yhteisiin kokemuksiin ja niiden jakamiseen. (Mikkonen 2011: 206–209.)

Tulevaisuus etäkuntoutuksessa

Etäkuntoutuksen kehittämistä jatketaan aktiivisesti Oulunkylän kuntoutussairaalassa. Hankkeen aikana saatiin arvokasta tietoa siitä, miten ikääntyneet kokivat etäkuntoutuksen ja miten sitä on mahdollista hyödyntää toimintakyvyn tukemisessa.

Itse näen etälaitteissa paljon potentiaalia myös sosiaalisen kanssakäymisen ja vertaistuen parissa. Etäkuntoutuksen palveluiden tulisi mielestäni olla osa ikääntyneille tarjottavia palveluja, monipuolisesti. Niiden tulisi olla mukana tukemassa niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin toimintakykyä ja mahdollistamassa laajan verkoston yhteisen toiminnan ilman, että toimijat ovat fyysisesti samassa paikassa.

Kirjoittaja:
Sanna Paavola, kuntoutuksen (ylempi AMK) opiskelija
Kuvat: Tanja Pentinsaari

 

Lähteet:

Järnström, Sanna 2012. “En tiedä, mitä ne ajattelee mun kohtalokseni” Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Saatavana osoitteessa: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66771/978-951-44-8508-4.pdf?sequence=1> Luettu 25.2.2019.

Mikkonen, Irja 2011. Teoksessa Pia, Lundbom Pia & Jatta, Herranen (toim.): Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Palonen, Mira 2016. Päivystyspoliklinikalta kotiutuvien iäkkäiden potilaiden ja heidän läheistensä ohjaus Hypoteettisen mallin kehittäminen. Saatavana osoitteessa: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/100058/978-952-03-0277-1.pdf?sequence=1> Luettu 22.2.2019.

Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Julkaisuja 2017: 16. Helsinki 2017. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf> Luettu 22.2.2019.

Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160904/22_TUKA_STM_WEB.pdf?sequence=4&isAllowed=y> Luettu 25.2.2019.