Kotiympäristö ja arjen toimet ovat jokaisella yksilöllisiä. Kotikuntoutus toteutuu osana kuntoutujan arkea hänen omassa elinympäristössään. Kuntoutuksen tulee perustua tarpeeseen, ja tarve on jokaisella kuntoutujalla yksilöllinen. Millaista on kuntoutujien tarpeisiin vastaava kotikuntoutus?

Ikääntyneiden määrän kasvaessa valtakunnallisena tavoitteena on tukea ikääntyneen väestön kotona pärjäämistä. Palvelut tuodaan lähelle asiakkaita ja kotiin vietäviä palveluita kehitetään. (Valtioneuvosto 2019.) Kuntoutuspalveluiden uudistuessa kuntoutujien toimintakykyä tuetaan heidän omassa toimintaympäristössään ja näin kotikuntoutuksen rooli kasvaa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 59–60).

Kotikuntoutus tukee kuntoutujan kotiympäristössä pärjäämistä parantamalla sekä ylläpitämällä kuntoutujan toimintakykyä ja arjen toimia. Kotona kuntoutumisessa ympäristö on usein voimaannuttava tekijä, koska se on turvallinen ja luotettava. (Pikkarainen 2013: 82).

Kuntoutuja on omassa toimintaympäristössään asiantuntija. Tämä asettaa ammattilaisen työssään uudenlaisen roolin eteen, kun työympäristönä ei ole ammattilaisen vastaanotto, vaan kuntoutujan oma elinympäristö. (Pikkarainen 2016: 19–20.)

Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jonka tarkoituksena oli kehittää kotikuntoutusta kuntoutujien yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi. Kehittämisympäristönä oli Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän, Kymsoten kotikuntoutus. Kehittämiseen osallistuivat kotikuntoutuksen kuntoutujat sekä kotikuntoutuksessa työskentelevät ammattilaiset. Kehittämistyön tuotoksena syntyi kuvaus kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen toimintatavoista.

Oikea-aikaisesti tarpeisiin pohjautuvaa kotikuntoutusta

Kotikuntoutus tulisi aloittaa varhaisessa vaiheessa, jotta raskaampien palvelujen tarve kuntoutujilla siirtyy. Kotikuntoutusta tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti kuntoutujan elämäntilanteen, toimintaympäristön ja arjen toimien kautta. (Pikkarainen 2016: 76–77.)

Kuntoutujan tarpeita vastaava kotikuntoutus alkaa oikea-aikaisesti kuntoutujan tarpeisiin nähden. Tarpeista nousevat kuntoutujan itse asettamat tavoitteet, jolloin ne ovat hänelle merkityksellisiä. Tavoitteiden merkityksellisyys sekä usko kuntoutuksen onnistumiseen edesauttavat motivaation syntymistä. Motivaatio on perusta kuntoutuksen onnistumiselle. (Autti-Rämö & Mikkelsson & Lappalainen & Leino 2016: 67; Järvikoski & Härkäpää 2011: 188–190.)

Avoimella vuorovaikutuksella luodaan luottamuksellinen ilmapiiri

Kehittämistyön tulosten mukaan lähtökohta kuntoutujan tarpeita vastaavalle kotikuntoutukselle on avoin vuorovaikutus sekä sujuva yhteistyö kuntoutujan ja ammattilaisen välillä. Kotikuntoutuksessa ammattilaiset ovat aidosti läsnä, ja kuulevat kuntoutujan tarpeita ja toiveita. Keskustelu kuntoutujan ja ammattilaisen välillä on tasavertaista ja vastavuoroista.

Hyvä vuorovaikutus luo rentoa, kiireetöntä ja luottamuksellista ilmapiiriä kotikuntoutuksessa. Luottamus edesauttaa kuntoutujan voimaantumista ja näin kuntoutuja kokee pystyvänsä vaikuttamaan asioihin sekä pärjäämään omien valintojensa kanssa. (Pikkarainen 2013: 38–39).

Yksilöllinen arjen kuntoutus tutussa ympäristössä

Kehittämistyön tulokset osoittivat, että kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen tulee toteutua kuntoutujan yksilöllisten tarpeiden ja motivaation mukaan. Kuntoutussuunnitelma on kaiken lähtökohta ja se tulisi laatia yhdessä kuntoutujan, ammattilaisten ja kuntoutujan läheisten kesken.

Kotikuntoutus toteutuu osana arjen toimintoja ja liikkumisen tukeminen kuntoutujan toimintaympäristössä on tärkeää.

Kuntoutujat kokevat kotiympäristön turvallisena ja voimaannuttavana kuntoutuspaikkana. Kotona toteutetun kuntoutuksen on todettu helpottavan kuntoutujan itsenäistä osallistumista hänelle itselleen merkityksellisiin asioihin sekä sosiaalisiin tapahtumiin yhdessä läheisten kanssa. (Hjelle & Tuntland & Forland & Alvsvåg 2015).

Kokonaisvaltaista ja kannustavaa ohjausta

Kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa tuetaan kuntoutujan kokonaisvaltaista toimintakykyä. Kuntoutujan voimavarat ja hänelle merkitykselliset asiat ohjaavat kotikuntoutuksen etenemistä.

Kuntoutujan tarpeisiin vastaa ammattilaisten kannustava ja motivoiva ohjaus. Ammattilaisten kannustus tuo kuntoutujille varmuutta ottaa vastuuta omaharjoittelusta ja arjen toimista. Ammattilaisten yksilöllinen ja asiantunteva ohjaus tuo kuntoutujille luottamusta heidän kykyynsä kuntoutua. (Hjelle ym. 2015; Taule, Strand, Skouen & Råheim 2015).

Kotikuntoutuksessa tärkeää on tukea ja kannustaa kuntoutujaa omatoimiseen kuntoutumiseen.

Kuva: Pixabay

Kotikuntoutus on yhteistyötä

Kotikuntoutus on moniammatillista yhteistyötä, mikä parhaimmillaan lisää kuntoutuksen vaikuttavuutta (Pikkarainen 2013: 94). Kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa yhteistyön merkitys korostuu ja jokaisen kuntoutujan arkeen läheisesti kuuluvan tulisi olla mukana kotikuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Erityisesti kotihoidon henkilökunnan osallistuminen kuntoutujan toimintakyvyn tukemiseen on toivottavaa.

Läheiset osallistuvat kotikuntoutukseen alusta asti ja heidän tukensa on kuntoutujien näkökulmasta motivoivaa ja voimaannuttavaa. Läheisten osallistuminen kotikuntoutukseen mahdollistaa kuntoutuksen jatkuvuuden sekä parantaa kuntoutumisen onnistumista. (Juntunen 2016: 402, 404.)

Kotikuntoutuksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että jokainen kuntoutujan arjessa mukana oleva ymmärtää vaikutusmahdollisuutensa kuntoutujan toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä omatoimisen kuntoutumisen tukemiseen. Kuntoutujan, ammattilaisten ja läheisten kesken tarvitaan avointa vuorovaikutusta, selkeää tiedonkulkua ja sujuvaa yhteistyötä.

Vastavuoroinen vuorovaikutus ja yhteistyö edesauttavat yhteisen ymmärryksen muodostumista kotikuntoutuksen toimintatavoista. Yhteisen ymmärryksen myötä jokainen osapuoli tietää miksi ja millä tavoin toimitaan kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa.

Tulevaisuudessa kotikuntoutusta toteutetaan kuntoutujan näkökulmasta. Kuntoutuja osallistuu oman kuntoutuksensa suunnitteluun ja toteutukseen tasavertaisena kumppanina ja ymmärrys kuntoutujan tarpeista on kotikuntoutuksen lähtökohta. (Mäkinen 2014: 11–13).

Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen kehittäminen. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021.

Kirjoittaja

Anni Pentti, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen ylempi tutkinto-ohjelma.

Lähteet

Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina & Leino Eeva 2016. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim.

Hjelle, Kari & Tuntland, Hanne & Forland, Oddvar & Alvsvåg, Herlis 2015. Driving forces for home-based reablement; a qualitative study of older adults’ experiences. Health and Social Care in the Community 25 (5). 1581–1589. Saatavana osoitteessa: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/hsc.12324.

Juntunen, Kristiina 2016. Omaisten ja läheisten merkitys kuntoutumisessa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim.

Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet: Näkökulmia kuntoutukseen ja kuntoutustieteeseen. Helsinki: WSOYProOy.

Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 13.

Pikkarainen, Aila 2013. Gerontologisen kuntoutuksen käsikirja osa I. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 159. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/64864/JAMKJULKAISUJA1592013_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Pikkarainen, Aila 2016. Gerontologisen kuntoutuksen käsikirja osa II. Ikääntyneiden arki-, koti – ja lähikuntoutus: varhaisvaiheesta ympärivuorokautiseen hoivaan. Jyväskylän Ammattikorkeakoulun julkaisuja-sarja. Juvenes Print.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Kuntoutumisen uudistumiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017: 41. Helsinki. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y.

Taule, Tina &  Strand, Liv Inger & Skouen, Jan Sture & Råheim, Målfrid 2015. Striving for life worth living: Stroke survivors’ experiences of home rehabilitation. Artikkeli lehdessä Scandinavian Journal of Caring Sciences. Norja. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/scs.12193.

Valtioneuvosto 2019. Marinin hallitus. Hallitusohjelma. Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi. https://valtioneuvosto.fi/marinin-hallitus/hallitusohjelma/oikeudenmukainen-yhdenvertainen-ja-mukaan-ottava-suomi.

Miten tukea työpajoilla nuoria kohti heidän omia tavoitteitaan? Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni jatkokehitettiin Omnian nuorten työpajojen ohjauskäytäntöjä nuorten sosiaalisen vahvistumisen edistymiseksi. Tulevaisuudessa uudet nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt voivat rakentua yhteistoiminnan perustalle, jossa nuoret ja ammattilaiset toimivat tasaveroisina kumppaneina.

Nuorten työpajatoiminta ja sosiaalinen vahvistuminen muutoksessa

Omnian nuorten työpajoilla 17–29-vuotiaat espoolaiset, kauniaislaiset ja kirkkonummelaiset nuoret voivat olla esimerkiksi työkokeilussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa muun muassa ruokapalvelupajalla, audiovisuaalisella pajalla tai kuljetuspajalla. Nuorten työpajatoiminta on tarkoitettu nuorille, jotka ovat vaarassa jäädä ilman toisen asteen koulutusta tai ajautua työmarkkinoiden ulkopuolelle (Valtiontalouden tarkastusvirasto 2020).

Vuosien varrella työpajatoiminta on muuttunut monin tavoin, ja nykyisin työpajojen asiakkaina on nuoria, joiden arki ja elämä hyötyvät yhä korostuneemmin kokonaisvaltaisesta ja monialaisesta tuesta. Tämä muutos asettaa uusia vaatimuksia työpajojen valmentajien ja ohjaajien osaamiselle. (Opetusministeriö 2004.)

Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on työpajatoiminnan keskeinen periaate (Tanskanen & Danielsbacka 2007). Syrjäytymisen monitulkintaista käsitettä on kuitenkin pidetty ongelmallisena, ja termiä on tullut korvaamaan sosiaalisen vahvistaminen ja vahvistumisen käsitteet (ks. Mehtonen 2011).

Sosiaalisen vahvistumisen edistämisen lopputuloksena on työpajoilla nuoren sosiaalinen vahvistuminen: nuoren elämänhallinnan, sosiaalisten taitojen, opiskelu- ja työelämävalmiuksien, arjen asioiden hallinnan ja itsetuntemuksen lisääntyminen (Kinnunen 2016).

Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten kirjo

Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena oli kehittää Omnian nuorten työpajojen ohjauskäytäntöjä nuorten sosiaalisen vahvistumisen edistymiseksi. Aineisto kerättiin nuorten ja ammattilaisten yksilöllisillä teemahaastatteluilla sekä etäyhteiskehittelytilaisuudessa.

Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviin ohjauskäytäntöihin vaikuttavat tekijät nuorten ja ammattilaisten näkökulmista ovat nuoren yksilöllinen kokemus ja toiminta, ohjaajan ohjaustapa ja vuorovaikutus, ammattilaisen toimintatavat sekä toiminnan ja ympäristön rakenteet. Nämä tekijät ovat yhteydessä ja vaikuttavat toisiinsa.

Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviin ohjauskäytäntöihin tarvittavat muutokset puolestaan kiteytyvät tavoitteellisuuden ja yksilöllisen työskentelyn vahvistamiseen, rakenteiden tarkasteluun ja yhdenmukaisen ohjauksen tukemiseen, nuorten yhdessä toimimisen tapojen lisäämiseen sekä valmennussuunnitelman kehittämiseen. Nämä kehittämistarpeet niin ikään ovat toisiinsa yhteydessä.

Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuotoksena syntyi kuvaus uusista nuoren sosiaalista vahvistumista edistävistä ohjauskäytännöistä työpajatoiminnassa. Uudet nuoren sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt toteutuvat työpajalla nuoren ja ammattilaisten välisessä yhteistyössä.

Yhteistyössä kohti nuoren tavoitteita

Työpajan ammattilaisten välinen yhteistyö nousee tuloksissa merkittävänä ja moneen eri ohjauskäytäntöön vaikuttavana tekijänä. Tulosten mukaan tuloksellinen nuorten sosiaalista vahvistumista edistävä ohjaus vaatiikin ohjaajien välistä yhteistyötä esimerkiksi viikoittaisissa tapaamisissa ja työpajan arjessa käytävissä keskusteluissa sekä sitoutumista yhteisiin toimintatapoihin.

Tuloksissa nousee myös nuorten oma osuus ja merkitys ohjauskäytäntöjen toteutumisessa. Näin ollen vaikuttaakin siltä, että tuloksellinen nuoren sosiaalista vahvistumista edistävien ohjauskäytäntöjen toteuttaminen ei ole vain sarja erilaisia nuoreen asiakkaaseen kohdistuvia toimenpiteitä, vaan toteutus rakentuu ammattilaisten ja nuorten asiakkaiden yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt näyttäytyvät monimuotoisena ja -vaiheisena muutos- ja oppimisprosessina nuoren ja tämän työpajaympäristön välillä (vrt. Sipari & Mäkinen & Paalasmaa 2014).

Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviä ohjauskäytäntöjä toteutetaan eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tulevaisuudessa työpajatoiminnan ohjaustyössä ja sosiaalisen vahvistumisen edistämisessä voi olla merkityksellistä tietoisesti rakennettu kumppanuus nuoren ja ammattilaisten välillä. Tätä kohti voi edetä työpajan arjessa luomalla kaikkien osapuolten välistä yhteistoimintaa ja tasavertaisuutta vahvistavia rakenteita.

Kirjoitus perustuu Salosen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Jotta yhteinen päämäärä pysyisi kirkkaana kaikille: uudet nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt työpajatoiminnassa. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202101131237

Kirjoittaja

Emma Salonen, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen ylempi tutkinto-ohjelma.

Lähteet

Kinnunen, Riitta 2016. Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus. Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. http://www.tpy.fi/site/assets/files/1372/tyopajatoiminnan-ja-etsivan_sovari-mittari_verkko-pdf.pdf. Luettu 29.11.2019.

Mehtonen Tuija 2011. Sosiaalisen vahvistamisen osaaminen. Teoksessa Piia Lundbom, Jatta Herranen (toim.) Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisusarja C, Oppimateriaaleja 26 Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu. 13‒29. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-456-114-3. Luettu 1.10.2019.

Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka 2014. Lukijalle. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka 2014 (toim.). Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Aatos-artikkelit 13. Metropolia ammattikorkeakoulu. 5. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5797-82-4. Luettu 2.1.2021.

Tanskanen, Antti & Danielsbacka, Mirkka 2007. Paja pahnan pohjimmaisille. Huono-osaisimmille suunnatusta työpajatoiminnasta. Yhteiskuntapolitiikka 72:5.

Nuorisolaki 1285/2016. Annettu Helsingissä 21.12.2016. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2016/20161285. Luettu 29.9.2019.

Valtiontalouden tarkastusvirasto 2020. Nuorten työpajatoiminnan vaikuttavuus ja etsivän nuorisotyön resurssit ja tehokkuus. Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomus. https://www.vtv.fi/julkaisut/nuorten-tyopajatoiminnan-vaikuttavuus-ja-etsivan-nuorisotyon-resurssit-ja-tehokkuus/. Luettu 2.11.2020.

Sydäninfarkti ilmenee yllättäen ja saattaa olla kuntoutujalle traumaattinen kokemus, joka horjuttaa kuntoutujan toimintakykyä. Sairastumisen vaikutukset näkyvät kuntoutujan arjessa. Kuntoutuja saattaa kokea monenlaisia tunteita, joihin voi liittyä kuoleman pelkoa ja ahdistusta sekä arjen todellisuutta ja toiveikkuutta.

Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kehitin ryhmäohjausta sydäninfarktin sairastaneille kuntoutujille toimintakyvyn edistymiseksi. Kehittäminen perustui moniasiantuntijuuteen, jossa kehittäminen toteutui yhdessä sydäninfarktin sairastaneiden kuntoutujien ja ammattilaisten kanssa.

Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena muodostui kuvaus ryhmäohjauskäytännöstä sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Ryhmäohjauskäytännön pohjana käytettiin hyvää kuntoutuskäytäntöä, jonka mukaan kuntoutuksen tulee lähteä kuntoutujan arjen tarpeista (Paltamaa & Karhula & Suomela-Markkanen & Autti-Rämö 2011: 35).

Kuntoutujat tarvitsevat kokonaisvaltaista ohjausta

Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla kokonaisvaltaista, kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä tukevaa. Fyysisen toimintakyvyn osalta tärkeänä näyttäytyy sydänoireiden tunnistaminen, liikkumaan rohkaiseminen, liikkumiseen liittyvien pelkojen lievittäminen sekä kuntoutujan arjessa selviytymisen tukeminen. Psyykkisen toimintakyvyn tukemisessa merkittävänä asiana esille nousi sairastumiseen liittyvien tunteiden käsitteleminen. Vertaistuki nousi vahvimmin esille sosiaalisen toimintakyvyn tukemisessa.

Tulokset osoittavat, että suuren tiedon määrän vuoksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla jaettu osiin. Tämä edesauttaa, että kuntoutujat pystyvät vastaan ottamaan ja omaksumaan saadun tiedon. Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulisi muodostua sairauteen liittyvästä perusinfosta ja tämän jälkeen toteutuvasta teema-tyyppisestä pienryhmäohjauksista. Sydäninfarktin jälkeisessä perusinfossa käsitellään lyhyesti sairauteen liittyviä tärkeitä teemoja, kuten sepelvaltimotauti ja sen hoito, sairastumiseen liittyvät tunteet, saatavilla olevat tuet ja etuudet sekä elintapaohjaukseen liittyvät asiat.

Tärkeää on, että sairastuneet saavat monipuolisesti tietoa sydäninfarktiin ja sepelvaltimotautiin liittyvistä asioista. Perusinfon jälkeen kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus osallistua teema-tyyppisesti järjestettävään pienryhmäohjaukseen, jossa kuntoutuja pystyy viemään eteenpäin itselleen tärkeää asiaa. Teema-tyyppisesti toteutuvan ryhmäohjauksen aiheita ovat muun muassa sairastumiseen liittyvät tunteet, ravitsemus, liikunta ja tupakoinnin lopettaminen. Tärkeää on, että kuntoutujat valitsevat itse heille merkitykselliset aiheet ja asiat, joita he haluavat viedä eteenpäin ryhmäohjauksessa.

Tulosten mukaan ohjausryhmien tulee olla pieniä, noin 10 osallistujan ryhmiä. Lisäksi oleellista on, että ryhmiin pyritään saamaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, jolloin tietoa pystytään kohdentamaan osallistujille ja vertaistuen jakaminen on mahdollista. Ryhmäohjauksen tulee perustua moniasiantuntijuuteen, jossa hyödynnetään sekä ammattilais- että kokemustietoa. Toimintakyvyn edistymiseksi oleellista on priorisoida, mitä tietoa kukin sydäninfarktin sairastanut kuntoutuja tarvitsee. Tuloksissa ilmeni, etteivät kaikki sairastuneet tarvitse ohjausta yhtä paljon, vaan ohjausta pitäisi suunnata kuntoutujille tarpeen mukaisesti.

Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeinen ryhmäohjaus toimintakyvyn edistymiseksi tulisi toteutua erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja alueen järjestöjen yhteistyönä. Jotta ryhmäohjauksen järjestäminen yhteistyönä on mahdollista, tulisi näiden toimijoiden välillä lisätä vuorovaikutusta ja verkostomaista toimintaa.

Kuntoutuja pohtii asioita oman elämän kautta

Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi kuntoutujan tulee ryhmäohjauksessa pohtia käsiteltäviä asioita oman elämän kautta. Keskeistä on, että kuntoutujat pohtivat, missä asioissa muutosta tarvitaan ja mitä he ovat valmiita tekemään muutosten eteen. Toimintakyvyn edistymiseksi ryhmäohjauksessa tulee hyödyntää kuntoutujia aktivoivia ohjausmenetelmiä, kuten ryhmäkeskusteluja, ohjattua liikuntaa ja kuntoutumisen tavoitteiden asettamista toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan läheisten osallistuminen ryhmäohjaukseen on tärkeää, koska he tarvitsevat myös tietoa sairaudesta. Lisäksi läheiset tukevat kuntoutujia arjessa (Autti-Rämö & Salminen 2016: 15).

Tuloksissa vertaistuki näyttäytyi hyvin merkityksellisenä asiana, joka edistää toimintakykyä. Kokemusten ja vinkkien jakaminen vertaisten kanssa on tärkeää toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan vertaistuen mahdollistumiseksi ohjausryhmien tulee olla pieniä. Lisäksi tärkeää vertaistuen kannalta on, että ryhmässä on samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia kuntoutujia. Myös Salmisen (2016) mukaan keskeistä vertaistuen jakamisessa on, että osallistujien elämäntilanteet ovat samankaltaisia. Ryhmässä kuntoutujien saama tuki usein moninkertaistuu verrattuna yksilöohjaukseen, koska ammattilaisten jakaman tiedon lisäksi pystytään hyödyntämään ryhmäläisten omia kokemuksia. (Salminen 2016: 301–302.)

kuva: Pixabay

Kuntoutuja on aktiivinen toimija kuntoutusprosessissa

Tuloksissa kuntoutujat nähtiin aktiivisina osallistujina ryhmäohjauksessa, jossa kuntoutujat valitsevat itseä kiinnostavat aiheet, joihin ovat motivoituneita panostamaan. Lisäksi ryhmäohjauksessa toteutuva vuorovaikutus, vertaistuki ja kuntoutujia aktivoivat ohjausmenetelmät mahdollistavat kuntoutujien aktiivisen osallistumisen ryhmäohjauksessa.

Myös Siparin & Mäkisen (2012) mukaan kuntoutujan tulee toimia aktiivisena osallistujana omassa kuntoutusprosessissaan. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa oleellista on keskittyä kuntoutujan osallisuuden vahvistamiseen, jossa keskeistä on, että toiminta on kuntoutujalle mielekästä tekemistä kuntoutujan omassa arjessa. (vrt. Sipari & Mäkinen 2012:27.)

Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen ennaltaehkäisevät vaikutukset

Sydäninfarktin sairastaneen kuntoutus ja sekundaaripreventio kulkevat yhdessä limittyen toisiinsa (Hämäläinen & Röberg 2007: 19). Sydäninfarktin jälkeisellä sekundaaripreventiolla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla pyritään ehkäisemään sydäninfarktin uusimista ja pienentämään sydäninfarktin sairastaneen sydänkuoleman vaaraa. Tällä hetkellä sydäninfarktin jälkeisessä kuntoutuksessa painottuu vahvasti sekundaaripreventio. Myös tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa näyttäytyi vahvasti sekundaariprevention soluttautuminen osaksi sydäninfarktin jälkeistä ryhmäohjausta.

Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeisellä ryhmäohjauksella nähtiin olevan myös ennaltaehkäiseviä vaikutuksia, joilla voidaan ennaltaehkäistä tulevien ongelmien ja sairauksien syntymistä. Esille nousi erityisesti sydäninfarktin jälkeisen elintapaohjauksen ja sairastumisen jälkeisen masennuksen ennaltaehkäisyn tärkeys. Oleellisena näyttäytyi myös, että kuntoutujia neuvotaan, milloin hoitoon tulee hakeutua. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa ennaltaehkäisyn lisäksi oleellista olisi kiinnittää enemmän huomiota kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin ja arjen toimintaympäristöihin (vrt. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35).

Oleellista on keskittyä kuntoutujan toimintaympäristöön

Kuntoutumisessa on kyse yksilön ja ympäristön välisestä muutosprosessista. Kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeisenä tavoitteena on kuntoutujan arjessa tapahtuva kuntoutuminen. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017.) Kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi oleellista sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa on pyrkiä vaikuttamaan kuntoutujan ja ympäristön vuorovaikutteiseen muutosprosessiin kuntoutujan omassa toimintaympäristössä.

Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyön Ryhmäohjauksen kehittäminen sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021. (Theseus)

Kirjoittaja

Heli Peltomäki, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma

Lähteet

Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 24–17.

Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Paltamaa, Jaana & Karhula, Maarit & Suomela-Markkanen, Tiina & Autti-Rämö, Ilona 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Helsinki: Kelan tutkimusosasto.

Salminen, Anna-Liisa 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 301–305.

Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit.   Metropolia Ammattikorkeakoulu.