Työkyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen on olennainen osa työkyvyttömyysprosessia, koska kuntoutus on aina ensisijainen vaihtoehto työkyvyttömyyseläkkeeseen nähden. Laki velvoittaa Kelaa ja työeläkelaitoksia selvittämään oikeuden kuntoutukseen ennen työkyvyttömyyseläkepäätöksen antamista sekä huolehtimaan hylkäyspäätösten yhteydessä siitä, että hakijalle annetaan tietoa kuntoutusmahdollisuuksista. Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää kuntoutusasiaa selvittämättä yleensä vain silloin, kun hakijan terveydentila on niin huono, ettei kuntoutuksella saavuteta enää riittävää työkykyä työhön palaamiseksi.

Kuntoutusmahdollisuuksien arviointi osana työkyvyttömyyseläkekäsittelyä vaatii yleensä monipuolista kokonaisharkintaa, johon osallistuvat asiantuntijalääkäri lääketieteellisestä näkökulmasta ja ratkaisija kokonaisharkinnan näkökulmasta. Kelassa työkyvyttömyyseläkeratkaisun yhteydessä arvioitavaksi tulevat sekä ammatillinen että lääkinnällinen kuntoutus. Jos hakijan ammatillisen kuntoutuksen järjestäminen kuuluu työeläkelaitoksen vastuulle, voi Kelalle kuitenkin tulla selvitettäväksi hakijan oikeus muuhun Kelan kuntoutuslain mukaiseen kuntoutukseen.

Työkyvyttömyyden uhkaan tulee puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Usein kuntoutusmahdollisuuksia selvitetään jo sairauspäivärahakaudella ennen työkyvyttömyyseläkehakemuksen jättämistä. Lisäksi Kela on kehittänyt henkilökohtaiseen palveluun perustuvia toimintamalleja erityistä tukea tarvitseville asiakkaille.

Kuntoutusnäkökulman kehittäminen Kelan työkyvyttömyyseläkekäsittelyssä

Kuntoutusnäkökulmaa Kelan työkyvyttömyyseläkekäsittelyssä lähdettiin kehittämään toimintatutkimuksellisessa kehittämistyössäni. Kehittämistyössä kartoitettiin Kelan työkyvyttömyyseläkkeiden käsittelijöiden käytössä olevia ja tulevaisuudessa tarvittavia toimintatapoja asiakkaiden ohjaamiseen ammatilliseen kuntoutukseen eläköitymisen sijaan.

Tulosten perusteella kuntoutustarpeen selvittäminen Kelan työkyvyttömyyseläkekäsittelyssä painottuu tällä hetkellä vahvasti tietojärjestelmästä ja asiakirjoista saataviin tietoihin sekä asiantuntijalääkärin arvioon kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuudesta ja oikea-aikaisuudesta. Tulevaisuuden toimintatavoissa halutaan panostaa entistä enemmän asiakkaan oman aseman vahvistamiseen prosessissa, moniammatilliseen yhteistyöhön ja työntekijöiden osaamisen kehittämiseen.

Ratkaisu moniammatillisesta yhteistyöstä?

Moniammatillista yhteistyötä kehittämällä päästään lähemmäksi asiakaslähtöisempää toimintatapaa, jossa myös asiakas itse pääsee paremmin osalliseksi prosessiin. Tämä vahvistaa asiakkaan omaa motivaatiota ja synnyttää luottamusta järjestelmää kohtaan. Moniammatillisella yhteistyöllä voidaan saada aikaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja, jotka ylittävät etuuksien väleihin syntyneitä raja-aitoja. Työtapa tukee myös työntekijöiden oman osaamisen kehittymistä, koska he voivat oppia yhdessä ja toisiltaan.  Entistä sujuvamman moniammatillisen yhteistyöhön kehittämiseen kannattaa siis panostaa tulevaisuudessa!

Heidi Järvinen, opiskelija
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)

Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Kuntoutusnäkökulman vahvistaminen Kelan työkyvyttömyyseläkekäsittelyssä”, joka on luettavissa Theseus-tietokannasta joulukuun alusta alkaen.

Oman työn kehittäminen on olennainen osa mielekästä työtä. Työn kehittäminen yhdessä muiden kanssa mahdollistaa tiedon jakamisen ja yhteisen ymmärryksen luomisen työstä ja sen tavoitteista. Parhaassa tapauksessa yhteiskehittely mahdollistaa koko työyhteisön osallistamisen työn kehittämiseen ja synnyttää jotain uutta.

Kuntoutujien mukaan ottaminen toiminnan kehittämiseen on vielä melko vierasta perusterveydenhuollossa. Asiakastyytyväisyyttä kyllä mitataan, mutta meillä ei ole selkeitä malleja siitä, kuinka kuntoutujien asiantuntijuutta voitaisiin hyödyntää helposti ja joustavasti toiminnan kehittämisessä.

Kuntoutuksen Yamk-kehittämistyössäni tarkastelun kohteena oli kuntoutujan osallisuus ja sen vahvistuminen. Osallisuus on monimuotoinen käsite, jota käytetään laajalti monissa yhteyksissä. Kuntoutusajattelun muutos, jossa kuntoutus nähdään yksilön ja yhteisön välisenä muutosprosessina kannustaa osallisuuden vahvistamiseen. Kuntoutuksessa osallisuutta voidaan tarkastella ainakin kahdelta kannalta: osallisuutena itse palvelutapahtumaan tai osallistumisena palvelun kehittämiseen. Mutta näkyykö osallisuus arkisessa työssä?

Kehittämistyöni antoisin vaihe oli yhteiskehittelyyn perustuvat työryhmätapaamiset. Kahdessa erillisessä työryhmässä toteutettuun yhteiskehittelyyn ja ryhmäkeskusteluihin osallistui viisi AVH-kuntoutujaa ja joukko ammattilaisia. Yhteiskehittely mahdollisti yhteisen ymmärryksen syntymisen osallisuuden monimuotoisesta käsitteestä ja auttoi rakentamaan kuvaa siitä, mitä osallisuutta vahvistava kuntoutus on. Kehittämistyön tuotoksena syntyi kuva kotiutuvan AVH-kuntoutujan osallisuutta arjen toimissa vahvistavasta kuntoutuksesta.

Ammattilaisten palautteet yhteiskehittelystä olivat myönteisiä. Yhteiskehittely laajensi työryhmäläisten kuvaa kuntoutuksesta ja osallisuudesta sekä synnytti konkreettisia ideoita ja ajatuksia omaan työhön kuntoutujan osallisuuden vahvistamiseksi.

… enemmän harjoittelua kodin ulkopuolella, harjoitellaan osallistumista esim. pankissa, kaupassa käyntiä, bussilla liikkumista, kahvilla käyntiä…
…aloin pohtimaan palvelujen kokonaisuutta, sitä ei tule yleensä mietittyä, keskittyy vaan oman työnsä tekemiseen…
…työtä pitäisi tehdä kauaskatseisemmin. Heti potilaan osastolle saapuessa mieleen kotiutuminen…
…laajensi omaa ajattelua osallisuudesta ja vahvisti kuntoutumisen olevan ”yhteistä” ja     osallistavaa…

Jos kuntoutus onkin prosessi osallistumismahdollisuuksien parantamiseksi, niin myös ammattilaiset kaipaavat mahdollisuutta osallistua oman työnsä kehittämiseen. Ilman osallisuutta niin kuntoutuksesta kuin työstäkin puuttuu mielekkyys.

Laura Euramo, opiskelija
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)

Kirjoitus perustuu joulukuussa 2016 julkaistavaan tutkimukselliseen kehittämistyöhön

Samalla kun yhteiskuntamme ylin johto tekee selvitystyötä siitä, miten perhelähtöisempiä palveluita järjestetään tulevaisuudessa lapsen etu ja vanhemmuuden tuki huomioiden sekä miten painopisteitä siirretään ennaltaehkäisevämpään ja varhaisempaan tukeen, koin olevani etuoikeutettu, kun sain kuulostella ruohonjuuritason ajatuksia ja kehittämistarpeita tämän päivän vauvaperhetyöstä. Lisäksi sain mahdollisuuden tuoda tutkimuksellisen kehittämistyöni kautta näkyväksi, kuinka arvokasta ja hyvin monenkirjavaa työtä vauvaperheitä kohtaavat työntekijät muuttuvassa yhteiskunnassamme tekevät.

Yhteiskunnassamme tapahtuvat suuret muutokset heijastuvat myös vauvaperhetyöntekijöiden arjen työhön ja he kohtaavat yhä haastavampia ja ennakoimattomampia tilanteita työssään. He ovat tärkeä tiedonlähde palveluja kehiteltäessä unohtamatta perheitä, joilla on kallisarvoisia näkemyksiä omista lähtökohdistaan. Olen saanut huomioida heidän molempien ajatuksia, mutta lisäksi sain kehittämistyöhöni mukaan vauvaperhetyöntekijöitä kouluttavia opettajia. He ovat kokonaisuudessaan juuri se joukko, jotka tuntevat asian parhaiten ja ovat palveluiden kehittämisen avaintekijöitä.

Kiikku-vauvaperhetyöntekijät kohtaavat perheissä hyvin monenlaisia haasteita, mutta toteuttavat työtään tämän päivän kuntoutusajattelun mukaisesti perheiden tarpeita kuunnellen, voimavaroja huomioiden, verkostomaisesti ja moniasiantuntijuutta vaativalla työskentelyotteella. Se tarkoittaa, että vaikka Kiikku-vauvaperhetyöntekijät ovat koulutuksessaan saaneet erityisen ammattitaidon kiintymyssuhteen turvallisen muodostumisen mahdollistamiseksi, he huomioivat perheiden kokonaistilanteet ja toimivat heidän tarpeidensa mukaisesti. Vauvaperhetyössä korostuu vanhemmuuden tukemisen tarve, mutta se vaatii ammattilaiselta lisäksi valtavasti muita taitoja ja valmiuksia. Yksi suuri muutos on monikulttuurisuus, joka on lisääntynyt vauvaperhetyön asiakkuuksissa. Ammattilaisten tulee osata huomioida ja tunnistaa eri kulttuureista tulevien toimintatavat ja perheenjäsenten roolit. Joissain kulttuureissa sallitaan sellaisia toimia, jotka omassa yhteiskunnassamme on lailla kiellettyjä ja taas joissain kulttuureissa esimerkiksi vammaisuus on edelleen häpeä. Hämmennystä voi aiheuttaa myös se, että vauvan lähin hoitaja onkin isoäiti. Aina ei ole samaa kieltä tai ymmärrystä toisten ajatuksista tai toiveista. Kohtaamisissa korostuvat tasavertaisuus ja kunnioittaminen.

Perheissä kohdataan lisääntyvästi myös erityistarpeisen vauvan lisäksi vanhempien psyykkisiä kuormitustekijöitä ja traumoja, väkivaltaa, arjen ja parisuhteen haasteita, uupumusta, yksinhuoltajuutta, syrjäytymistä ja tukiverkoston puutetta vanhemman ja vauvan turvallista kiintymyssuhteen muodostumista rajoittavina tekijöinä. Vauvaperhetyöntekijöillä on valtava vastuu tunnistaa perheissä tarvittava tuki sekä mahdollistaa heidän arkiselviytymistään vauvan kanssa. Vauvaperhetyöntekijät pyrkivät auttamaan perheitä ottamalla puheeksi myös sellaisia arkaluontoisia asioita, joihin heillä ei ole riittävää tietotaitoa, mutta näkevät tärkeäksi huomioida, esimerkiksi päihdekäyttäytymisen.

Lisäksi heidän tulee työssään hallita monia muitakin vaativia kokonaisuuksia, kuten vauvan mahdollisen erityishoidon vaatimien apuvälineiden käyttöä, imetyksessä, ruokailemisessa ja perheen univaikeuksissa ohjaamista, palveluverkoston tuntemista ja palveluihin ohjaamista, vanhempien psyykkisen toimintakyvyn arviointia, monenlaista kielitaitoa ja yhteistyötä tulkkien kanssa, traumatisoituneen vanhemman kohtaamista, Kelan asioiden tuntemista, lomakkeiden ja kaavakkeiden täyttämisessä avustamista, leikin ohjaamista, perheen monenlaista tukemista ja kannustamista, vahvuuksien ja voimavarojen tunnistamista, koordinointia eri toimijoiden välillä ja tietysti varhaisen vuorovaikutuksen vahvaa osaamista. Nämä kaikki ja moni muu ilmiö vaatii ääretöntä työlle omistautumista, keskeneräisyyden kestämistä, osaamisen ulkopuolelle astumista, yllättävien ja ennakoimattomien tilanteiden sietämistä ja jatkuvaa itsensä kehittämistä. Monenlaisista haasteista huolimatta sain ilokseni kohdata empaattisia, lämminsydämisiä ja perheitä arvostavia ammattilaisia, jotka ansaitsisivat laajempaakin huomiota ja kuulemista yhteiskunnassamme. Yksi heidän omista toiveistaan oli parityön toteuttamisen mahdollisuus vaativan työn reflektoinnin mahdollistumiseksi.

Kiikku-vauvaperhetyö on hyvin tämän päivän kuntoutusajattelun mukaisesti toteutuvaa ja perheiden tarpeita vahvasti huomioivaa työtä, jota voi lämpimästi suositella kehitettävän edelleen ja Kiikku-koulutuksen jatkumista voi suositella. Kiikku-vauvaperhetyöntekijöitä tarvitaan yhteiskunnassamme jatkossakin ja se vastaa hyvin Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman tavoitteisiin. Toivottavasti voimme tutkimuksinkin vaikuttavaksi todettua laadukasta Kiikku-vauvaperhetyötä tarjota tukea tarvitseville perheille tulevaisuudessa. Se vaatii yhteiskunnan vastuunottamista Kiikku-koulutuksen jatkumisen mahdollistamiseksi.

Ymmärrys tämän päivän vauvaperhetyön tarpeista ja kehittämistä ohjaavista ilmiöistä on saatu Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöprosessissa, johon osallistui yksi perhe, useita vauvaperhetyöntekijöitä ja ammattikorkeakoulun opettajia. Työelämän yhteistyökumppanina toimi Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö. Opinnäytetyöstä saatujen tulosten perusteella on tavoitteena kehittää Kiikku-vauvaperhetyömallin koulusta vastaamaan yhteiskuntamme nykytarpeita. Opinnäytetyö on luettavissa kokonaisuudessaan korkeakoulujen Theseus-tietokannasta nimellä Kiikku-vauvaperhetyömallin koulutuksen kehittämisehdotus.

Katariina Wilenius, opiskelija
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)