Sydäninfarkti ilmenee yllättäen ja saattaa olla kuntoutujalle traumaattinen kokemus, joka horjuttaa kuntoutujan toimintakykyä. Sairastumisen vaikutukset näkyvät kuntoutujan arjessa. Kuntoutuja saattaa kokea monenlaisia tunteita, joihin voi liittyä kuoleman pelkoa ja ahdistusta sekä arjen todellisuutta ja toiveikkuutta.

Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kehitin ryhmäohjausta sydäninfarktin sairastaneille kuntoutujille toimintakyvyn edistymiseksi. Kehittäminen perustui moniasiantuntijuuteen, jossa kehittäminen toteutui yhdessä sydäninfarktin sairastaneiden kuntoutujien ja ammattilaisten kanssa.

Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena muodostui kuvaus ryhmäohjauskäytännöstä sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Ryhmäohjauskäytännön pohjana käytettiin hyvää kuntoutuskäytäntöä, jonka mukaan kuntoutuksen tulee lähteä kuntoutujan arjen tarpeista (Paltamaa & Karhula & Suomela-Markkanen & Autti-Rämö 2011: 35).

Kuntoutujat tarvitsevat kokonaisvaltaista ohjausta

Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla kokonaisvaltaista, kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä tukevaa. Fyysisen toimintakyvyn osalta tärkeänä näyttäytyy sydänoireiden tunnistaminen, liikkumaan rohkaiseminen, liikkumiseen liittyvien pelkojen lievittäminen sekä kuntoutujan arjessa selviytymisen tukeminen. Psyykkisen toimintakyvyn tukemisessa merkittävänä asiana esille nousi sairastumiseen liittyvien tunteiden käsitteleminen. Vertaistuki nousi vahvimmin esille sosiaalisen toimintakyvyn tukemisessa.

Tulokset osoittavat, että suuren tiedon määrän vuoksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla jaettu osiin. Tämä edesauttaa, että kuntoutujat pystyvät vastaan ottamaan ja omaksumaan saadun tiedon. Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulisi muodostua sairauteen liittyvästä perusinfosta ja tämän jälkeen toteutuvasta teema-tyyppisestä pienryhmäohjauksista. Sydäninfarktin jälkeisessä perusinfossa käsitellään lyhyesti sairauteen liittyviä tärkeitä teemoja, kuten sepelvaltimotauti ja sen hoito, sairastumiseen liittyvät tunteet, saatavilla olevat tuet ja etuudet sekä elintapaohjaukseen liittyvät asiat.

Tärkeää on, että sairastuneet saavat monipuolisesti tietoa sydäninfarktiin ja sepelvaltimotautiin liittyvistä asioista. Perusinfon jälkeen kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus osallistua teema-tyyppisesti järjestettävään pienryhmäohjaukseen, jossa kuntoutuja pystyy viemään eteenpäin itselleen tärkeää asiaa. Teema-tyyppisesti toteutuvan ryhmäohjauksen aiheita ovat muun muassa sairastumiseen liittyvät tunteet, ravitsemus, liikunta ja tupakoinnin lopettaminen. Tärkeää on, että kuntoutujat valitsevat itse heille merkitykselliset aiheet ja asiat, joita he haluavat viedä eteenpäin ryhmäohjauksessa.

Tulosten mukaan ohjausryhmien tulee olla pieniä, noin 10 osallistujan ryhmiä. Lisäksi oleellista on, että ryhmiin pyritään saamaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, jolloin tietoa pystytään kohdentamaan osallistujille ja vertaistuen jakaminen on mahdollista. Ryhmäohjauksen tulee perustua moniasiantuntijuuteen, jossa hyödynnetään sekä ammattilais- että kokemustietoa. Toimintakyvyn edistymiseksi oleellista on priorisoida, mitä tietoa kukin sydäninfarktin sairastanut kuntoutuja tarvitsee. Tuloksissa ilmeni, etteivät kaikki sairastuneet tarvitse ohjausta yhtä paljon, vaan ohjausta pitäisi suunnata kuntoutujille tarpeen mukaisesti.

Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeinen ryhmäohjaus toimintakyvyn edistymiseksi tulisi toteutua erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja alueen järjestöjen yhteistyönä. Jotta ryhmäohjauksen järjestäminen yhteistyönä on mahdollista, tulisi näiden toimijoiden välillä lisätä vuorovaikutusta ja verkostomaista toimintaa.

Kuntoutuja pohtii asioita oman elämän kautta

Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi kuntoutujan tulee ryhmäohjauksessa pohtia käsiteltäviä asioita oman elämän kautta. Keskeistä on, että kuntoutujat pohtivat, missä asioissa muutosta tarvitaan ja mitä he ovat valmiita tekemään muutosten eteen. Toimintakyvyn edistymiseksi ryhmäohjauksessa tulee hyödyntää kuntoutujia aktivoivia ohjausmenetelmiä, kuten ryhmäkeskusteluja, ohjattua liikuntaa ja kuntoutumisen tavoitteiden asettamista toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan läheisten osallistuminen ryhmäohjaukseen on tärkeää, koska he tarvitsevat myös tietoa sairaudesta. Lisäksi läheiset tukevat kuntoutujia arjessa (Autti-Rämö & Salminen 2016: 15).

Tuloksissa vertaistuki näyttäytyi hyvin merkityksellisenä asiana, joka edistää toimintakykyä. Kokemusten ja vinkkien jakaminen vertaisten kanssa on tärkeää toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan vertaistuen mahdollistumiseksi ohjausryhmien tulee olla pieniä. Lisäksi tärkeää vertaistuen kannalta on, että ryhmässä on samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia kuntoutujia. Myös Salmisen (2016) mukaan keskeistä vertaistuen jakamisessa on, että osallistujien elämäntilanteet ovat samankaltaisia. Ryhmässä kuntoutujien saama tuki usein moninkertaistuu verrattuna yksilöohjaukseen, koska ammattilaisten jakaman tiedon lisäksi pystytään hyödyntämään ryhmäläisten omia kokemuksia. (Salminen 2016: 301–302.)

kuva: Pixabay

Kuntoutuja on aktiivinen toimija kuntoutusprosessissa

Tuloksissa kuntoutujat nähtiin aktiivisina osallistujina ryhmäohjauksessa, jossa kuntoutujat valitsevat itseä kiinnostavat aiheet, joihin ovat motivoituneita panostamaan. Lisäksi ryhmäohjauksessa toteutuva vuorovaikutus, vertaistuki ja kuntoutujia aktivoivat ohjausmenetelmät mahdollistavat kuntoutujien aktiivisen osallistumisen ryhmäohjauksessa.

Myös Siparin & Mäkisen (2012) mukaan kuntoutujan tulee toimia aktiivisena osallistujana omassa kuntoutusprosessissaan. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa oleellista on keskittyä kuntoutujan osallisuuden vahvistamiseen, jossa keskeistä on, että toiminta on kuntoutujalle mielekästä tekemistä kuntoutujan omassa arjessa. (vrt. Sipari & Mäkinen 2012:27.)

Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen ennaltaehkäisevät vaikutukset

Sydäninfarktin sairastaneen kuntoutus ja sekundaaripreventio kulkevat yhdessä limittyen toisiinsa (Hämäläinen & Röberg 2007: 19). Sydäninfarktin jälkeisellä sekundaaripreventiolla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla pyritään ehkäisemään sydäninfarktin uusimista ja pienentämään sydäninfarktin sairastaneen sydänkuoleman vaaraa. Tällä hetkellä sydäninfarktin jälkeisessä kuntoutuksessa painottuu vahvasti sekundaaripreventio. Myös tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa näyttäytyi vahvasti sekundaariprevention soluttautuminen osaksi sydäninfarktin jälkeistä ryhmäohjausta.

Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeisellä ryhmäohjauksella nähtiin olevan myös ennaltaehkäiseviä vaikutuksia, joilla voidaan ennaltaehkäistä tulevien ongelmien ja sairauksien syntymistä. Esille nousi erityisesti sydäninfarktin jälkeisen elintapaohjauksen ja sairastumisen jälkeisen masennuksen ennaltaehkäisyn tärkeys. Oleellisena näyttäytyi myös, että kuntoutujia neuvotaan, milloin hoitoon tulee hakeutua. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa ennaltaehkäisyn lisäksi oleellista olisi kiinnittää enemmän huomiota kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin ja arjen toimintaympäristöihin (vrt. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35).

Oleellista on keskittyä kuntoutujan toimintaympäristöön

Kuntoutumisessa on kyse yksilön ja ympäristön välisestä muutosprosessista. Kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeisenä tavoitteena on kuntoutujan arjessa tapahtuva kuntoutuminen. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017.) Kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi oleellista sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa on pyrkiä vaikuttamaan kuntoutujan ja ympäristön vuorovaikutteiseen muutosprosessiin kuntoutujan omassa toimintaympäristössä.

Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyön Ryhmäohjauksen kehittäminen sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021. (Theseus)

Kirjoittaja

Heli Peltomäki, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma

Lähteet

Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 24–17.

Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Paltamaa, Jaana & Karhula, Maarit & Suomela-Markkanen, Tiina & Autti-Rämö, Ilona 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Helsinki: Kelan tutkimusosasto.

Salminen, Anna-Liisa 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 301–305.

Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit.   Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Elinikä pitenee, eläkeläisten määrä ja palveluiden tarve kasvaa (Marinin hallitusohjelma 2019:146).  Väestön ikääntyminen haastaa kehittämään palveluita, jotka pienentävät sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia ja tehostavat työtä (Härkäpää & Järvikoski & Salminen 2016: 31). Ryhmä soveltuu lähes aina kaikkiin kuntoutuksiin ja tarjoaa toimintaympäristön, jossa kuntoutuja voi tähdätä kohti omia sekä ryhmän tavoitteita (Salminen 2016: 301). Ryhmäkuntoutus on pyörinyt työpaikallani jo vuosia samalla kaavalla, mutta voisiko siihen saada uudistusta näkökulmaa muuttamalla?

Toimijuus käsitteenä perustuu uudenlaiseen ja aiempaa toiminnallisempaan käsitykseen myös vanhoista ihmisistä. Se korostaa ihmisen toiminnan tavoitteellista ja merkityksellistä luonnetta. Perusajatuksena on, että toimijuus on jotain, mikä rakentuu ja muotoutuu modaalisten ulottuvuuksien haluamisen, täytymisen, voimisen, osaamisen, tuntemisen ja kykenemisen yhteisenä vuorovaikutuksena. (Jyrkämä 2012: 243–148.)

Pikkaraisen (2020) tutkimuksen mukaan ikääntyneiden kuntoutuksessa tulisi hyödyntää toimijuuteen perustuvaa lähestymistapaa. Onnistunut, arkeen voimavaroja antava kuntoutus syntyy ikääntyneen toimijan ja kuntoutukseen vaikuttavien tekijöiden välisenä vastavuoroisena oppimis- ja muutosprosessina. Toimijuuteen perustuva kuntoutus täydentää perinteistä toimintakykylähtöistä kuntoutusta. (Pikkarainen 2020: 6.) Toimijuus kuntoutustavoitteena ohjaa tarkastelemaan kuntoutumista osana kuntoutujan yksilöllistä elämää ja sosiaalista pärjäämistään eikä vain fyysisenä toimintakykynä (Reunanen 2017: 88–91).

Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöni, jonka tarkoituksena oli kehittää ryhmäkuntoutusta ikääntyneen toimijuuden vahvistumiseksi arjessa. Tutkimuksellinen kehittämistyö toteutettiin toimintatutkimuksena, ja aineisto kerättiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen aineistokeruu toteutettiin ryhmäkeskusteluna ammattilaisten kanssa, toinen vaihe ryhmäkeskusteluna kuntoutujien kanssa. Kolmas aineistokeruuvaihe järjestettiin yhteiskehittelynä kehittäjäryhmälle, joka muodostui Pysy kotikuntoisena -ryhmän kuntoutujista, kuntohoitajasta sekä fysio- että toimintaterapeuteista.

Kuntoutujalähtöisyys ja arkiaskareiden harjoittelu

Kuntoutujalähtöinen ryhmäkuntoutuksen suunnittelu ja ohjaus sekä arjen toimintoja tukevat harjoitteet ryhmäkuntoutuksen toteutuksessa edistävät ikääntyneen toimijuutta arjessa. Kuntoutujalähtöiseen toiminnan suunnitteluun ja ohjaukseen kuuluvat:

• ammattilaisten valmistautuminen ryhmäkuntoutukseen (ryhmäkokojen ja ohjaajien määrän suunnittelu, kriteerit ryhmiin pääsylle, ryhmät toimintakyvyn perustella valinnanvapaus säilyttäen)
• perehtyminen kuntoutujien arkiympäristöön ja taustatietoihin keskustellen yhdessä kuntoutujan kanssa
• tavoitteen asettaminen, päivittäminen ja seuranta ammattilaisen tuella. Kokonaistavoitteen lisäksi tulee nimetä pienempi, käytännönläheinen osatavoite, jonka saavuttamista ja päivittämistä seurataan yksilöllisen aikataulun mukaan
• avoin vuorovaikutus, jonka avulla mahdollistetaan yksilöllinen ohjaus, suunnittelu ja seuranta, sekä vertaistuki ja neuvot kaikkien saataville
• sopivien kotiharjoitteiden ohjaus.

Ryhmäkuntoutuksessa tulee harjoitella arjen toimintoja, ihan käytännön tasolla. Harjoitteissa tulisi olla:

• toiminnallisuutta, liikkeiden yhdistelemistä, kuten pölynimurin perässä vetämistä ja lattialta ylösnousemista, jossa yhdistyvät lihasvoimien ja tasapainon vahvistaminen
• hienomotoriikan harjoitteita, kuten kutomista ristisanojen tekemistä
• aivojumppaa, kuten pelejä, leikkejä ja ongelmanratkaisutehtäviä.

Toimintakyvyn merkitys toimijuuden mahdollistajana on suuri, ja toimintakyky nivoutuukin toimijuuden ympärille tiukasti niin, että ne täydentävät toinen toistaan.

Kirjoittaja

Kirsi Hautaviita, fysioterapeutti Peruskuntaturvayhtymä Karviaisessa ja kuntoutuksen (ylempi AMK) – opiskelija

Lähteet

Härkäpää, Kristiina & Järvikoski, Aila & Salminen, Anna-Liisa 2016. Teoriat, viitekehykset ja mallit kuntoutusta ohjaamassa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Jyrkämä, Jyrki 2012. Toimijuus ja terveyden edistäminen. Teoksessa Näslindh-Ylispangar, Anita: Vanhuksen terveyden, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edistäminen. Helsinki: Edita Publishing.

Marinin hallitusohjelma 2019. Osallistava ja osaava Suomi. 3.6 Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161931/VN_2019_31.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Pikkarainen, Aila 2020. Ikääntyneiden aikuisten toimijuus kuntoutuksessa. Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/71384/978-951-39-8250-8_vaitos18092020.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Reunanen, Merja A.T. 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Lapin yliopisto. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/62863/Reunanen_Merja_ActaE_216_pdfA.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Salminen, Anna-Liisa 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Keväällä 2020 kuntoutuksen lähiterapioista siirryttiin nopealla aikataululla etäterapioiden toteutukseen koronaepidemian myötä. Tämä artikkeli on syntynyt kuntoutumisen ja kuntoutuksen asiantuntijoiden yhteisenä kirjoittamisena ja vuoropuheluna kokemuksista etäterapioihin siirtymisestä.

Etäkuntoutus käsittää laajasti kaikki sellaiset toimintatavat kuntoutuksessa, jossa kuntoutuja osallistuu kuntoutukseen tieto- ja viestintätekniikan välityksellä. Etäteknologia sisältää erilaisia välineitä vaihdellen puhelimista tabletteihin, tietokoneisiin ja virtuaalisiin sovelluksiin. (Salminen ym. 2016.) Tässä artikkelissa käsitellään kuntoutujan ja ammattilaisen kokemuksia tietokoneella ja etäkokous-sovellusten kautta toteutuneesta yksilöfysioterapiasta.

Mitä tarkoitti yhtäkkinen harppaus etäyhteyteen kuntoutujan näkökulmasta?

Keväällä koronaviruksen leviäminen pysäytti yhteiskunnassamme useita toimintoja. Kuntoutujan näkökulmasta yhtenä haasteena oli toimintakykyä edistävien terapiakäyntien keskeytyminen tai muuntuminen äkillisesti.  Kuntoutujalle tämä tarkoitti pikaista pohdintaa siitä, miten välttää toimintakyvyn heikentyminen ja millaisia mahdollisuuksia olisi jatkaa yhteistoimintaa terapeutin kanssa etäteknologiaa hyödyntäen. Ratkaisu terapian jatkamisesta etäkeinoin sysäsi ei pelkästään digiloikkaan vaan myös ”etäloikkaan” terapiassa.

”Aluksi epäröin, koska ajattelin, että etäkuntoutus sopii ensisijaisesti kuntoutujille, jotka suoriutuvat harjoitteista ilman fyysistä apua. Itse tarvitsen vaikean liikuntarajoitteeni vuoksi huomattavaa apua fysioterapeutiltani terapiakäynneillä. Onneksi kuitenkin päädyin kokeilemaan etäkuntoutusta epäröinnistäni huolimatta.” (Kuntoutujan kokemus)

Myönteisiä puolia ja haasteita

Kuntoutujan näkökulmasta yksi etäterapian myönteisistä puolista liittyy ajankäyttöön. Kuntoutujalle tunnin terapiakäynnistä muodostuu helposti matkojen kera useamman tunnin projekti, joka on pois muista arjen askareista kuten opiskeluun jäävästä ajasta. Käytetty aika ei kuitenkaan ole keskeisin asia, vaan terapian hyöty toimintakykyyn arjessa. Kuntoutujan näkökulmasta aktiivinen harjoittelu terapeutin ohjauksessa mahdollistaa esimerkiksi opiskelua, aktivoi kotona päivittäisiin toimintoihin ja auttaa selviämään arjessa.

”Kuntoutumiseni kannalta, harjoitteissa ei voi pitää pitkiä taukoja kuntoutustavoitteiden saavuttamiseksi ja nykyisen toimintakykyni ylläpitämiseksi. Itselläni tällä hetkellä tärkein tavoite on edistää toimintakykyä, joka mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun ja harrastustoiminnan.” (Kuntoutujan näkökulma)

Hyvän kuntoutuskäytännön mukaisesti kuntoutujan ohjaus terapiatilanteessa riippuvat yksilön tavoitteista ja tarpeista (Paltamaa ym. 2011). Fyysistä apua tarvitsevan kuntoutujan etäterapian toteuttamista haastaa erityisesti se, miten terapia voi tuloksellisesti toteutua ilman osaavan terapeutin konkreettista läsnäoloa ja fyysistä ohjausta terapiatilanteessa.

”Omalla kohdallani osittainen neliraajahalvaus aiheuttaa merkittäviä liikuntarajoitteita, jonka vuoksi tarvitsen kuntoutusharjoitteiden tekemisessä usein apuvälineitä ja auttavia käsiä. Esimerkiksi, spastisuus ja lihaskireydet vievät toistuvasti terävimmän kärjen suorituskyvystäni. Fysioterapeuttini kokeneet silmät ja erityisosaaminen ovat avaintekijöitä lieventämään spastisuutta ja lihaskireyksiä.” (Kuntoutujan näkökulma)

Etätoteutuksessa haastetta aiheutti kuntoutujan näkökulmasta myös se, miten korvata apu- ja harjoitusvälineet, jotka ovat käytettävissä fysioterapeutin vastaanotoilla toteutuvilla käynneillä. Etätoteutus ei kuntoutujan näkökulmasta korvaa läsnä toteutuvaa fysioterapiaa.

”Etäterapia ei korvaa läsnätoteutuvaa terapiaa, jossa ammattilaisen taitavia käsiä ja kokenutta ohjausta voi hyödyntää paremmin! Niitä arvostan entistäkin enemmän, kun fysioterapiat voivat toteutua jälleen käynteinä fysioterapeuttini luona.” (Kuntoutujan näkökulma) 

Toimiva terapiasuhde kantaa etänäkin

Etäterapiaan siirtymistä kuntoutujan näkökulmasta mahdollisti se, että heillä oli terapeutin kanssa pitkä terapiasuhde takana. Kuntoutuja ja terapeutti siis tunsivat hyvin entuudestaan ja he olivat yhdessä löytäneet toimivia tapoja toimintakykyisyyden edistämiseksi – tietäen jo, mikä kuntoutujan kohdalla toimii ja mikä ei. Ilman aiempaa tiivistä yhteistyötä ja tuttuja avustajia kuntoutujan mielestä etäterapia ei olisi välttämättä onnistunut.

”Terapeutille on varmasti haasteellista neuvoa netin välityksellä avustajia ja toisaalta yrittää nähdä harjoitteiden toimivuutta. Taitava, kuntoutujan kehon tunteva fysioterapeutti on liikuntarajoitteisen henkilön arjen pelastusrengas. Tämän vuoksi katsoisin, että onnistuneen etäterapian edellytyksenä on se, että terapeutti tuntee kuntoutujansa riittävän hyvin.” (Kuntoutujan näkökulma) 

Uutta osaamista avustajille, läheisille ja kuntoutujalle

Läheisten sitoutuminen avustamiseen ja motivoituminen osallistumaan etäterapiaan oli keskeistä. Läheisiltä ja avustajilta etäterapiaan osallistuminen avustajan roolissa vaatii ymmärrystä kuntoutuksesta, myös kehon rakenteiden (kuten luiden, lihasten ja nivelten) ja toiminnan tuntemuksesta on hyötyä.  Kuntoutujan näkökulmasta avustajien ja läheisten tiiviimpi mukana olo, ja terapeutin sanalliset ohjeet siitä, miten ja miksi valittuja harjoitteita tehdään, ovat tärkeitä uusia mahdollisuuksia etäterapiassa. Varsinaisen etäterapian lisäksi läheisten ja avustajien apua on tarvittu kuntoutujan kotiin sopivien, kuntoutusta tukevien apuvälineiden hankinnassa.

Kuva: Unsplash

”Läheiseni ovat oppineet ammattilaiselta lihasharjoitteiden ohella spastisuutta vähentäviä liikkeitä ja niskan/kaulan alueen rentoutusharjoituksia. Ihan ensiyrittämällä kaikki näistä harjoitteista eivät ole menneet nappiin, mutta kehitys on ollut nousujohteista. Keskeistä on se, että läheiseni ovat olleet sitoutuneita oppimaan ja harjoittelemaan kanssani ja yhteistyössä terapeutin kanssa. Heidän avustuksellaan ja uusilla välineillä voin harjoitella kotona monipuolisemmin kuin aikaisemmin.” (Kuntoutujan näkökulma)

Kuntoutujan näkökulmasta etäterapiassa jokaisella on ollut uusia asioita opittavana. Kuntoutuja oppi miettimään vielä tarkemmin oman kehon tuntemuksia ja sitä, mikä milloinkin voisi auttaa parhaiten esimerkiksi spastisuuden ja lihaskireyksien lieventämiseen. Tämä vahvisti myös kuntoutujan ohjaavaa otetta avustajiin.

Mitä etäterapiaan siirtyminen merkitsi kuntoutuksen ammattilaiselle?

Korona-epidemian vaikutukset ovat olleet rajut ja moninaiset sekä kuntoutujille että ammattilaisille, yrityksille (Heiskanen ym. 31.8.2020; Heiskanen ym. 24.6.2020; Joutjärvi 2020) ja laajemmin yhteiskunnassa (Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 2020). Kuntoutustyöntekijän näkökulmasta digiloikka terapioiden toteutuksessa kevään -20 laajuudessa oli vaativa. Samalla loikka oli ammattitaitoa kehittävä. Etäterapioihin siirtymisen nopealla aikataululla mahdollisti ammattilaisten, kuntoutujien ja läheisten yhteistoiminta ja joustava sopeutuminen uuteen tilanteeseen. Etäterapia edisti uudenlaista ohjaustyöskentelyä kuntoutujien ja läheisten kanssa, mutta myös haastoi, osin estikin joidenkin kuntoutustavoitteiden suuntaista työskentelyä. Kuten kuntoutus yleensäkin, niin myös etäterapioiden tarkoituksenmukainen toteutus vaatii yksilölliset tarpeet ja tilanteen huomioivaa harkintaa (Salminen ym. 2016; Salminen ja Hiekkala 2019).

Oppimista ja muotoutuvaa yhteistoimintaa

Yhtenä keskeisenä asiana terapeutin näkökulmasta etäterapioiden toteuttamisessa oli läheisten ohjaus. Etäterapioiden toteuttaminen onnistuneesti vaati läheisten ja avustajien aktiivista osallistumista terapiatilanteeseen aikaisempaa enemmän. Tämän myötä etäterapia sekä haastoi että harjaannutti vuorovaikutusosaamista.

”Kun ohjaus perustuu etätilanteessa pääosin vuorovaikutukseen puhumalla yhteisen tekemisen sijasta, niin myös valittuja menetelmiä, lähestymistapoja ja ratkaisuja tuli perusteltua aikaisempaa huolellisemmin ja tietoa kuntoutuksesta jaettua enemmän.” (Terapeutin näkökulma)

Terapeutin näkökulmasta etäterapian tärkeänä hyötynä on ollut kuntoutujan, läheisen ja terapeutin yhteisen ymmärryksen muotoutuminen kuntoutuksesta runsaan yhteisen keskustelun kautta. Tämä näkyi terapeutin näkökulmasta myös kuntoutujan ja lähipiirin motivaationa ja intensiivisenä otteena kuntoutumisesta. Osallistuminen mahdollisti oppimista. Parhaimmillaan etäterapia toteutui lapsen ja vanhemman tai kuntoutujan ja läheisen yhteistoiminnan ohjaamisena. Myös lasten vanhempia, jotka eivät olleet aikaisemmin syystä tai toisesta voineet osallistua lapsen terapiatilanteisiin, oli kotona toteutuvissa etäterapioissa aktiivisesti mukana.

”Kaikki ovat myös iloinneet uudesta osaamisestaan, jota on kertynyt, kun kuntoutuja ja läheiset ovat ottaneet isomman roolin kuntoutuksen toteutumisesta. Kuntoutujat ovat saaneet uskoa omaan osaamiseensa ja läheiset ovat saaneet rohkeutta lähteä kokeilemaan. Läheiset ovat kuvanneet, että on tuntunut hyvältä oppia ja olla “oikeasti” tukena ja apuna läheisensä kuntoutuksessa. Myös ammattilaisena on ollut antoisaa huomata, miten läheiset ovat uudella tavalla mahdollistamassa kuntoutujan toimintakyvyn vahvistamista – tuntuu, että tätähän sen kuntoutuksen kuuluu parhaimmillaan ollakin.” (Terapeutin näkökulma)

Etäohjaus tavoitteita tukevan ja mieluisan toiminnan rakentamiseksi kuntoutujan kotiympäristössä voi toisinaan olla terapeutin näkökulmasta haastavaa ja parhaat tavat löytyivät yhdessä kokeillen ja kehitellen. Yhteistyötä lapsen päiväkotien ja koulujen henkilökunnan kanssa lapsen toimintakyvyn edistämiseksi ei aina voitu toteuttaa, mikä saattoi rajoittaa kuntoutuksen nivomista lapsen eri toimintaympäristöihin.

Nopea siirtyminen etäterapioihin oli monelle ammattilaiselle haastavaa, mutta sitä se oli myös monelle vanhemmalle, läheiselle tai muulle avustajalle, jotka joutuivat yllättäen toteuttamaan kenties hyvin vaativaakin harjoittelua ja kuntoutumista mahdollistavaa toimintaa. Varsinaisen kuntoutuksen toteutuksen lisäksi etäkuntoutuksessa hyödynnettävien digitaalisten laitteiden ja tekniikan käytön opettelu oli vaativaa joillekin kuntoutujille ja heidän perheilleen. Onneksi mahdollisuutena oli myös tietoturvallisuus huomioiden hyödyntää tekniikaltaan erilaisia ratkaisuja, jotka soveltuivat perheille.

Tekniikka mahdollistaa kotoa käsin osallistumisen – mutta voiko se myös rajoittaa osallistumista kotiin?

Kuntoutuksen ammattilaisen mukaan nuorilla, joilla on esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa, etäterapia näyttäytyi toisaalta osallistumista helpottavana toteutusmuotona, toisaalta saattoi vahvistaa ei-toivottua välttämiskäyttäytymistä. Se, ettei tarvinnut lähteä liikkeelle omasta huoneestaan mahdollisti masentuneen ja / tai ahdistuneen nuoren kohdalla kontaktin säilymistä. Terapeutin näkökulmasta on oltava tarkkana siitä, ettei kuntoutujan elämä rajoitu vain kodin sisään, jos kaikki vuorovaikutus tapahtuukin etäyhteyksin kotoa poistumatta. Etäterapian toteuttaminen vaatiikin ammattilaiselta tarkkuutta siihen, mikä on juuri kyseisen kuntoutujan kohdalla toimiva toteutusmuoto tavoitteiden saavuttamiseksi ja voimavarojen edistämiseksi. 

Ennakoinnista apua etäterapian toteutukseen

Kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisen valmistautuminen ennen etäterapian toteuttamista auttoi orientoitumaan terapiatilanteeseen. Terapeutin näkökulmasta toimiva ratkaisu oli esimeriksi sopimus siitä, että kuntoutuja ilmoittaa edellisenä päivänä mihin asiaan hän toivoo huomion seuraavalla ohjauskerralla kohdentuvan. Tämä helpotti terapiakerran suunnittelua ennakkoon niin, että terapia edistää kuntoutukselle asetettuja kuntoutujan omien tavoitteiden saavuttamista ja vastaa kuntoutujan senhetkiseen tarpeeseen.

”Kuntoutujalle ennakointi mahdollisti sitä, että hän itse oppi arvioimaan ja kuuntelemaan tarpeitaan sekä ottamaan oman kuntoutuksensa haltuun niin, että voimme aidosti puhua kuntoutuskumppanuudesta. Hän on oppinut itse pohtimaan mahdollisia sopivia lähestymistapoja ja voimme niistä keskustella yhdessä. Myös hänen lähipiirinsä on ollut aktiivinen ja saanut saman mahdollisuuden kehittyä kuntoutujan tukiverkkona.” (Terapeutin näkökulma)

Ruutu välittää ja mahdollistaa – mutta ei kaikkea

Terapioiden toteutus on mahdollistunut kevään jälkeen myös lähiterapioina. Lähiterapioihin palatessa on huomattu, ettei tietokoneen ruudun välityksellä ole kuitenkaan välittynyt kaikki tieto kuntoutujan tilanteesta ja tarpeista. Merkittävää onkin tunnistaa ne tilanteet, oireet ja merkit, jolloin kuntoutujan tapaaminen lähikontaktissa ja tarkempi tutkiminen ovat tarpeen (Turolla ym. 2020).

”Lähikontaktissa on huomattu tarkennettavia asioita ja herätty pohtimaan kysymyksiä, joihin huomiota ei ole kiinnitetty etäyhteydellä.” (Terapeutin näkökulma) 

Syvenevää ja esille nousevaa osaamista

Kuntoutuksen ammattilaisen näkökulmasta etäterapian toteutuksessa yllättävää oli oman osaamisen syveneminen ja uudenlainen näkyväksi tekeminen. Yhteisen ymmärryksen rakentaminen vuorovaikutuksessa ruudun kautta vaati omien ajatusten sanoittamista ja samalla avasi terapeutillekin uusia näkymiä ja syvyyksiä terapiaosaamiseen. Vastavuoroisen vuorovaikutuksen rakentaminen digitaalisesti vaati tietoisuutta omasta kehon kielestä, esimerkiksi myötäilyä omilla liikkeillä, ilmeillä ja eleillä (Turolla ym. 2020).  Tällöin myös sanaton vuorovaikutus ja empatia välittyvät kuntoutujalle ja läheiselle rakentaen vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa.

Tulevaisuudessa tarpeen mukaan yhdistellen ja yhdessä kehittäen

Teknologia sulautuu yhä enemmän kaikkeen kanssakäymiseen ja arkiseen toimintaan, niin myös kuntoutukseen. Teknologian tietoturvallisuuden on kiinnitettävä erityistä huomiota etäkuntoutuksen käyttöönotossa (Naamanka 2016; Hirvonen ym. 2019). Etäteknologian käyttöönotto ja etäterapioiden toteutus vaativat soveltuvia, asianmukaisia välineitä ja asiakaskohtaista harkintaa (Salminen ja Hiekkala 2019; Heiskanen ym. 31.8.2020), mutta myös osaamista, joustavuutta ja rohkeutta uuden kokeilemiseen – sekä kuntoutujilta, läheisiltä että ammattilaisilta (Salminen ja Hiekkala 2019).

Kuntoutujien ja ammattilaisten mukaan jatkossa lähi- ja etäterapioiden yhdistely tarpeen mukaan on mahdollista joustavammin, kun harppauksen etäyhteyteen on kerran tehnyt. Yhdessä kuntoutujien ja läheisten kanssa räätälöidyt kombinaatiot lähi- ja etäterapioista voivat mahdollistaa uudella tavalla kuntoutujan ja lähiympäristön tarpeisiin vastaamista ja tavoitteiden saavuttamista.  Mahdollisuuksia on paljon ja parhaimmillaan näitä mahdollisuuksia tutkitaan ja kehitetään yhdessä.  Tutkimuskumppanuudessa, jossa osallistuminen mahdollistuu kaikille asianosaisille, hyödynnetään ja yhdistellään kuntoutuksen ammattilaisten, kuntoutujien, läheisten sekä tutkijoiden ja kehittäjien kokemuksia ja osaamista (Lehtonen ym. 2020). Ties millaisia osaamisloikkia mahdollistuukaan, kun harppaus tehdään yhdessä harkiten ja kehittäen.

Osallistuvan tutkimuskumppanuuden mallia kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa kehitetään REcoRDI-hankkeessa Metropolia AMK:n kehittämisen kärkenä. REcoRDI (Platform ecosystem for strengthening of RDI activities in multidisciplinary rehabilitation) on Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteistyönä toteutettava hanke (2019–2022), jota rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Kirjoittajat

Sara Väisänen, tradenomiopiskelija, Invalidiliiton kokemustoimija

Tarja Ranta, fysioterapeutti YAMK, Terapia-Myyrä

Nea Vänskä, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, REcoRDI-hankkeen tutkija

Lähteet

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta. Koronapandemian hyvät ja huonot seuraukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Helsinki, 1/2020.

Heiskanen T, Salminen A-L. Koronakriisi vaikutti yksilöterapioiden toteutukseen. Kela, tutkimusblogi 24.6.2020.

Heiskanen T, Rinne H, Salminen A-L. Koronakriisin aikana kuntoutus keskeytyi monesta syystä. Kela, tutkimusblogi 31.8.2020.

Hirvonen M, Laanala R, Paavola R. Tietoturvallisuuteen liittyviä suosituksia. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S. (toim.) Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutushankkeen tuloksia. Helsinki, Kela 2019: 286-288.

Joutjärvi M. Koronan vaikutusta: Moni kuntoutusalan ammattilainen siirrettiin eri tehtäviin tai lomautettiin. Tehy-lehti 07.05.2020.

Lehtonen K, Vänskä N, Sipari S, Harra T, Helenius S. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksen soveltavassa tutkimuksessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kuntoutus 2020;43(3):6-19.

Naamanka J. Teknologia ja turvallisuus etäkuntoutuksessa. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S, Stenberg JH. (toim). Etäkuntoutus. Helsinki, Kela 2016: 27-49.

Paltamaa J, Karhula M, Suomela-Markkanen T, Autti-Rämö I (toim.) Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Helsinki, Kela 2011.

Salminen A-L ym. Etäkuntoutuksen ja siihen läheisesti liittyvien termien määrittelyä. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S, Stenberg JH. (toim). Etäkuntoutus. Helsinki, Kela 2016: 11-18.

Salminen A-L, Hiekkala S. Suositukset etäkuntoutukseen. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S. (toim.) Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutushankkeen tuloksia. Helsinki, Kela 2019: 289-293.

Turolla A, Rossettini G, Viceconti A, Palese A, Geri T. Musculoskeletal Physical Therapy During the COVID-19 Pandemic: Is Telerehabilitation the Answer? Physical Therapy 2020;100(8):1260–1264.