Majakkana nuorten sosiaalinen vahvistuminen – ohjauskäytännöt sosiaalisen vahvistumisen edistämisessä

”Huomenta, mitä sulle kuuluu?” Tuo yksinkertainen kysymys voi olla tietämättämme monelle nuorelle merkityksellinen.

Nuoren huomioiminen tervehtimällä ja kuulumisten kysyminen saattavat tuntua ammattilaiselle itsestään selvyyksiltä, mutta niiden tekemättä jättäminen voi vaikuttaa jopa heikentävästi nuoren itsetuntoon. Tämä on yksi esimerkki tuloksesta, joka nousi esille Omnian nuorten työpajoilla toteutetussa tutkimuksellisessa kehittämistyössä. Työttömille ja vailla opiskelupaikkaa oleville nuorille suunnattu työpajatoiminta on yksi syrjäytymistä ehkäisevä palvelu, jonka perimmäisenä tavoitteena on nuorten sosiaalinen vahvistuminen omassa elämässään (Pietikäinen 2017: 24).

Sosiaalinen vahvistaminen – se kuulostaa hienolta, mutta mitä kaikkea sillä oikein tarkoitetaan? Mitä ovat ne konkreettiset teot ja keinot, joilla voidaan vaikuttaa nuorten sosiaalisen vahvistumiseen? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia yhdessä työntekijöiden ja työpajanuorten kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää työpajojen ohjauskäytäntöjä nuorten sosiaalisen vahvistumisen edistämiseksi.

Työpajanuorten voimaantuminen ja sosiaalinen vahvistuminen

Aikaisemman tiedon mukaan sosiaalinen vahvistaminen keskittyy yksilön elämänhallinnan, yhteisöllisyyden, vuorovaikutuksen, itsetuntemuksen, oppimisen sekä erilaisten valmiuksien edistämiseen (Kuure 2015; Hämäläinen; Palo 2014; Mehtonen 2011; Kinnunen 2016). Työpajatoiminnassa sosiaalinen vahvistaminen nähdään ammattilaisen työkaluna, jonka tavoitteena on yksilön hyvinvoinnin edistäminen ja osaamisen lisääminen (Hämäläinen & Palo 2014: 46-47). Työpajanuorten mukaan voimaantuminen ja sosiaalinen vahvistuminen tulee näkyviin erityisesti arjen asioiden hallinnassa sekä työ- ja opiskeluvalmiuksien paranemisessa (Kinnunen 2016:19).

Sosiaalisen vahvistamisen käsitettä on kuitenkin haastava määritellä yksiselitteisesti. Siispä Omnian nuorten työpajoilla lähdettiin luomaan yhteistä ymmärrystä siitä, mitä sosiaalinen vahvistaminen käytännössä tarkoittaa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan nuoren sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt ovat:

• itsetuntemusta lisääviä
• työelämätaitoja edistäviä
• yhteisötaitoja edistäviä
• tavoitteiden saavuttamista edistäviä
• ammatillisten taitojen oppimista edistäviä
• tietoteknisiä taitoja lisääviä
• elämän- ja arjenhallintaa tukevia.

Edellä mainitut osa-alueet kätkevät taakseen lukuisiä konkreettisia käytäntöjä. Keskeisimmiksi nuorten sosiaalista vahvistumista edistäviksi ohjauskäytännöiksi nimettiin palautteen antaminen arjessa, kannustaminen, tavoite- ja palautekeskustelut, yksilö-, pari- ja ryhmätyöt, yhdessä tekeminen, saatavilla oleva keskusteluapu, asioiden hoitaminen nuoren kanssa, paja-ajan käyttäminen työ- ja opiskelusuunnitelmien edistämiseen sekä tietoteknisten taitojen opettaminen yksilöllisesti tai ryhmässä. Näitä voidaan pitää ohjauksen minimivaatimuksina, joiden avulla varmistetaan nuorelle kokonaisvaltainen ohjaus työpajajakson aikana.

Sosiaalinen vahvistaminen, samoin kuin osallisuuden edistäminen, toimijuuden tukeminen ja voimaantuminen, ovat termejä, joita viljellään herkästi ohjaustyöstä keskusteltaessa, tietämättä, mitä niillä varsinaisesti tarkoitetaan. Sosiaalista vahvistumista edistävien ohjauskäytäntöjen käyttöön ottamisen lisäksi olisikin kiinnitettävä huomiota nuoren asemaan suhteessa työntekijään sekä toimintaan.

Ohjauskäytäntöjen osallisuutta, toimijuutta ja voimaantumista edistävä vaikutus riippuu pitkälti siitä, miten käytäntöjä sovelletaan ja kuinka aktiivisena osallistujana nuori nähdään. Sosiaalinen vahvistaminen työkaluna edellyttää työntekijältä ammattitaitoa huomioida nuorten yksilölliset tarpeet sekä avoimuutta nuorten kohtaamisessa.

Sosiaalista vahvistumista edistävien ohjauskäytäntöjen hyödyntäminen ohjaustyössä ei siis itsessään takaa nuoren voimaantumista työpajatoiminnassa, vaan tarvitaan jatkuvaa vuorovaikutusta, dialogia ja erilaisia osallistumismahdollisuuksia työntekijän ja nuoren tasavertaisen kumppanuuden mahdollistamiseksi. Ihanteellisimmassa tilanteessa työntekijä toimii nuoren fasilitaattorina eli toiminnan helpottajana, mahdollistajana. Tällöin voidaan puhua mahdollistavan tilan asiakasymmärryksestä (Mäkinen 2014: 13−14).

Oman toiminnan arviointi tärkeää ohjaustyössä

Oma oivallukseni tasavertaisen kumppanuuden ja nuoren valtaistamisen mahdollistamiseksi on oman toiminnan kyseenalaistaminen erityisesti niissä tilanteissa, jotka ovat itselle tutuimpia. Rutiininomaisesti toistuvissa tilanteissa on vaarana unohtaa nuoren oman toimijuuden kunnioittaminen ja asiantuntijuus. Olisikin hyvä pysähtyä säännöllisin väliajoin pohtimaan, miten itse toimii asiakkaan mahdollistajana, vai toimiiko?

Asiakkaan tasavertainen kumppanuus, saati valtaistuminen, vaatii työntekijöitä hyvien ohjauskäytäntöjen lisäksi ajatusmallien, asenteiden muutosta ja jopa oman ammattiroolin korostamisesta luopumista. Omnian nuorten työpajoilla toteutetun tutkimuksellisen kehittämistyön myötä ohjauskäytäntöjä on kehitetty nuorten sosiaalista vahvistumista edistäviksi, vaikkakin tiedon vieminen käytännön tasolle sekä osallisuuden ja aktiivisen toimijuuden edistäminen vaatii vielä kehittämistä ja jatko-toimenpiteitä.

Työpajatoiminnan majakaksi eli tavoitteeksi on asetettu nuorten sosiaalinen vahvistuminen. Siihen päästäksemme sosiaalista vahvistumista edistävien ohjauskäytäntöjen käyttöönotto on vasta erittäin lupaavaa alkusoittoa.

Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyöhön Nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt työpajatoiminnassa.

Kirjoittaja:

• Monika Seppälä, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Hämäläinen, Tuija & Palo, Susanna 2012. Työpajapedagogiikka. Valmennuksen pedagogisia lähtökohtia työpajalla. Helsinki: Valtakunnallinen työpajayhdistys ry.

Kinnunen, Riitta 2016. Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus. Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Saatavana osoitteessa: https://www.tpy.fi/site/assets/files/1372/tyopajatoiminnan-ja-etsivan_sovari-mittari_verkko-pdf.pdf. Luettu 10.1.2018.

Kuure, Tapio 2015. Sosiaalisen vahvistamisen määrittely ja asema nuorten hyvinvoinnin palvelujärjestelmässä. Teoksessa Sosiaalinen vahvistaminen käsitteenä ja palveluina. Sosiaalisen vahvistamisen kehittämistoiminnan tuloksia.  Valtakunnallinen työpajayhdistys ry ja Opetus- ja kulttuuriministeriö. Saatavana osoitteessa https://www.tpy.fi/aineistot/julkaisut/verkkojulkaisut/. Luettu 10.1.2018.

Mehtonen, Tuija 2011. Sosiaalisen vahvistamisen osaaminen. Teoksessa Lundbom, Pia & Jatta, Herranen (toim.) 2011: Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. 13−29. Sarja C. oppimateriaaleja 26. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Saatavilla osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-456-114-3. Luettu 11.1.2018.

Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla, Mäki, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 13. 8−14.

Pietikäinen, Reetta 2013. Nuorten sosiaalisen vahvistamisen kehittämistä. Puheenvuoro. Koordinaatti. Saatavana osoitteessa: http://www.koordinaatti.fi/fi/puheenvuoro/701/nuorten-sosiaalisen-vahvistamisen-kehitt%C3%A4mist%C3%A4.html. Luettu 14.1.2018.