Moniammatillinen toiminta on ollut pitkään puheenaiheena ja kehittämisen kohteena sosiaali- ja terveydenhuollossa. Teemaan palataan säännöllisin väliajoin. Nyt sote-uudistuksen myötä on se taas noussut esille. Lähdimme kehittämään opiskelijoiden harjoittelun osaksi moniammatillista toimintaa, niin että oman toiminnan yhteydessä opiskelijat kävivät moniammatillista keskustelua asiakkaan tilanteesta. Harjoittelu toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun hyvinvointipalveluissa, Positiassa.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on jo parin viime vuosikymmenen ajan tuotu esille moniammatillisen työn tärkeyttä ja merkitystä, niin työn tekemisen kuin asiakkaiden sujuvan palveluprosessin näkökulmasta. Entinen kollegamme, VTT Kaarina Isoherranen teki aiheeseen liittyen väitöskirjan otsikolla Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä (2012). Saman kysymyksen voi varmasti esittää tänäkin päivänä, kun aihe ja sen vaikeus nousevat jatkuvasti esille.

Moniammatillisessa yhteistyössä jokainen työntekijä tuo oman asiantuntijuutensa ja ammatillisen asemansa moniammatilliseen yhteistyöhön (Isoherranen ym. 2008). Keskeistä onkin, miten oma asiantuntijuus ja osaaminen tulevat yhteiseen käyttöön ja kaikkien hyväksi työskentelyssä, niin että asiakasymmärrystä syntyy kuntoutujan arkeen. Asiakasymmärryksessä on erityisen tärkeää se, että ymmärrämme asiakkaan omat tavoitteet sekä hänen elämäntilanteensa ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat asiakkaan elämässä.

Osaamisella Soteen -hankkeen väliraportissa (2018) nostetaan myös esille, että uudet toiminta- ja palvelumuodot edellyttävät ammattilaisilta valmiuksia toimia monialaisissa tiimeissä. Tarvitaan osaamista, joka tuottaa uudenlaisia palvelukokonaisuuksia ja on vahvasti asiakaslähtöistä toimintaa. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -raportissa (2018) puolestaan sanoitetaan sekä monialaista yhteistoimintaa geneerisenä osaamistarpeena että vielä ehkä vaativampaa yhteistoiminnallista muutososaamista.

Oppimisen muutoksesta

Oppiminen on nykyisin osa niin työntekoa kuin koulutusta, mikä tarkoittaa sitä, että tarvitaan työskentely- ja toimintatapoja, jotka edistävät oppimista (Otala 2018). Tällaisen toimintamallin on hyvä syntyä jo osana koulutusta. Moniammatillisen osaamisen rakentuminen onkin yksi koulutuksen keskeisiä haasteita vahvan substanssiosaamisen rinnalle. Oppimisen muuttuessa ketteräksi tarvitaan sellaisia toimintaympäristöjä, jotka tukevat yksilöllistä ja yhdessä oppimista.

Sosiaali- ja terveysalan eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä tarvitaan entistä enemmän asiakkaiden terveysongelmien ja kuntoutustarpeiden monimutkaistuessa. Ammattilaiselta vaaditaan oman alansa asiantuntijuuden lisäksi kykyä ja osaamista toimia osana asiantuntijaverkostoa. Tällaista tiimipohjaista ja yhteisöllistä asiantuntijatyötä kutsutaan terveydenhuollossa moniammatilliseksi yhteistyöksi.

Tiimityötaitojen kehittyminen edellyttää niiden harjoittelemista siinä, missä muukin kliininen osaaminen. Moniammatillinen harjoittelu osana korkeakouluopintoja voi olla yksi tällainen ympäristö osana ammatillisen asiantuntijuuden kehittymistä. Moniammatillisen harjoittelun on todettu olevan tehokas tapa edistää ja motivoida tulevien terveydenhuollon ammattilaisten moniammatillista yhteistyötä (Isoherranen 2012; Salminen & Saaranen 2018).

Opiskelijat harjoittelemassa moniammatillista toimintaa

Metropolian hyvinvointipalvelupiste Positiassa toteutettiin syksyn 2018 aikana moniammatillisen harjoittelun pilotti, jonka tavoitteena oli kehittää Positian moniammatillista toimintamallia sekä asiakkaan kokonaisvaltaista toimintakyvyn edistämisen osaamista. Pilottiin osallistui 15 opiskelijaa fysioterapian, jalkaterapian ja osteopatian tutkinto-ohjelmista.

Opiskelijat toimivat moniammatillisissa pienryhmissä, joista jokaiselle oli vastuullaan yksi Positian asiakas. Yhteistoiminnassa asiakkaan kanssa pienryhmät kartoittivat asiakkaan kokemia toimintakyvyn haasteita sekä tavoitteita toimintakyvyn suhteen. Tämän pohjalta opiskelijat loivat yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelman siitä, millaisia Positian tarjoamia moniammatillisia palveluita voitaisiin hyödyntää asiakkaan toimintakyvyn tukemisessa.

Pilotissa asiakkaan saama palvelu monipuolistui ja rikastui yhteisen työskentelyn seurauksena, kun työskentelyyn tuli mukaan laajempaa osaamista toimintakyvystä. Opiskelijat osallistuivat yhdessä asiakkaan kanssa kliinisen päättelyn prosessiin, niin että kokonaiskuvaa asiakkaan tilanteesta rakannettiin moniammatillisesti ja yhdessä. Samalla opiskelijat testasivat myös omaa ajatteluaan suhteessa ryhmän muihin jäseniin.

Kokemukset pilotista olivat pääosin positiivisia niin opiskelijoiden kuin harjoittelun ohjaajienkin mielestä. Opiskelijat nostivat esiin positiivisena oppimiskokemuksena sen, että moniammatillisen harjoittelun pilotti ohjasi tekemään yhteistä pohdintaa eri ammattiryhmien välillä, jonka myötä jokaisen ammattiryhmän arvo kuntoutusprosessissa tuli esiin. Myös eri ammattiryhmien toimintatapojen seuraaminen koettiin myönteiseksi ja keskustelua herättäväksi asiaksi.  Opiskelijat kokivat saaneensa uudenlaista osaamista, kun näkivät toistensa työtä esimerkiksi asiakkaan liikkumisen arviointiin liittyen.

Pilotista saatu palaute kiteytyi hienosti seuraavissa opiskelijakommenteissa:

• Mitä paremmin osteopaatit, fysioterapeutit ja jalkaterapeutit tietävät ja tuntevat toistensa osaamisalueet ja vahvuudet, sitä paremmin osataan käyttää jokaisen koulutuslinjan vahvuudet asiakkaan hyödyksi.
• Kaikilla pilotointiin osallistuvilla opiskelijaryhmillä on paljon sellaista tietoa ja annettavaa osaamista, joka voi helposti jäädä toisilta ryhmiltä pimentoon, jos yhteistä harjoitteluaikaa tai yhteisiä asiakkaita ei ole.

Kaiken kaikkiaan jaetun asiantuntijuuden hyödyntäminen ja toisilta ammateilta oppiminen koettiin hyödyllisiksi ja osaamista edistäväksi tekijöiksi. Aiemmissa tutkimuksissa onkin todettu, että opiskelijoiden ryhmätyötaidot paranevat ja he oppivat paremmin ymmärtämään asiakkaan kokonaisvaltaisen hoidon merkitystä moniammatillisen opetusyhteistyön kautta (Salminen & Saaranen 2018).

Haastetta tulevaan

Toki kehitettävääkin löytyy. Keskeisimmäksi haasteeksi pilotissa nousivat aikataululliset seikat. Moniammatillisen toiminnan laadukas toteutuminen vaatii, että kaikilla toimijoilla on tasapuoliset mahdollisuudet osallistua toimintaan. Tutkintojen eri mittaiset ja eri aikoina toteutuvat harjoittelujaksot asettavat tälle potentiaalisen esteen. Opetussuunnitelmien rakenteen, sisältöjen ja ajoitusten kautta on mahdollista kehittää sekä moniammatillisen toimintaan liittyvää osaamista että taata edellytykset moniammatillisen toiminnan toteutumiselle. Asiaa onkin tärkeää ja hyödyllistä tarkastella osana opetussuunnitelmien kehitystyötä.

OSKU – osaamista kuntoutukseen -hankkeen sivuilla on tarjolla lisätietoa.

Kirjoittajat:

Johanna Holvikivi toimii kehityspäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä.

Pekka Anttila toimii jalkaterapian tutkintovastaavana ja Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä.

Lähteet:

Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta.

Isoherranen, Kaarina & Leena Rekola & Raija Nurminen 2008. Enemmän yhdessä − moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy.

Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa: http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sote-osaamisen-optimoinnilla-vaikuttavaa-ja-asiakaslahtoista-palvelua.

Osaamisella Soteen -hanke. OKM 28.3.2018. Väliraportti.

Otala, Leenamaija 2018. Ketterä oppiminen. Helsingin Kauppakamari.

Saaranen, Terhi & Koivula, Meeri & Heidi Ruotsalainen & Carola Wärnå-Furu & Salminen, Leena (toim.) 2018: Terveysalan opettajan käsikirja. Helsinki: Tietosanoma.

Nykyään kuntoutuspalveluja pyritään enenevässä määrin siirtämään osaksi kuntoutujien arkea. Käytännössä tämä näkyy kotiin vietävien kuntoutuspalvelujen lisääntymisenä. Marginaalisessa kuntoutujaryhmässä palvelujen keskittäminen voidaan silti kokea toimintakykyä vahvistavana käytäntönä. Erityisen suuri merkitys on vertaistuella.

Alaraaja-amputaatio on ihmisen elämän mullistava asia, joka vaikuttaa henkilön toimintakykyyn hänen koko loppuelämänsä. Tämä tulisi huomioida suunniteltaessa ja kehitettäessä alaraaja-amputaation jälkeisiä kuntoutusprosesseja.

Ammattilaisten osaamisen ja vertaistuen merkitys alaraaja-amputaation jälkeisessä kuntoutumisessa on suuri

Ammattilaisten erikoisosaaminen sekä palvelujen keskittäminen ja profilointi nousivat isoiksi teemoiksi tutkimuksellisessa kehittämistyössäni, jossa kehitettiin alaraaja-amputaation jälkeistä kuntoutuskäytäntöä moniasiantuntijuuteen perustuen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa. Moniasiantuntijuudella tarkoitettiin kehittämistyössä sitä, että kuntoutujat osallistuivat kehittämiseen tasavertaisina kumppaneina ammattilaisen kanssa (Mäkinen 2014: 13). Kehittämistyön tavoitteena oli kuntoutujan toimintakyvyn vahvistuminen.

Kehittämistyöhön osallistui julkisen terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi sekä kuntoutujia että kolmannen ja yksityisen sektorin työntekijöitä. Vertaistuen merkitys korostui tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa kautta linjan. Saman kokeneen henkilön kohtaamisella voi olla suuri vaikutus kuntoutujan voimaantumisen kokemukseen alaraaja-amputaation jälkeen. Voimaantumisen kokeminen perustuu yksilön kasvuun tiedon, itsearvostuksen ja asenteiden muutoksen myötä (Järvikoski & Härkäpää 2011: 142−143).  Vertainen voi myös auttaa kuntoutujaa käytännön asioissa, ja hänellä voi kokemuksensa kautta olla sellaista tietotaitoa, jota kaikilla ammattilaisillakaan ei ole.

Kehittäjäryhmissä koettiin, että ammattilaisilla on edelleen alaraaja-amputaatioihin liittyvän osaamisen puutetta. Kuntoutujat kokivat, että he joutuivat neuvomaan ja ohjeistamaan ammattilaisia paljon hoitoonsa ja kuntoutukseensa liittyvissä asioissa, vaikka olivat itse ensimmäisen kerran uuden asian edessä.

Ammattilaisilla tulisi olla yhtenäiset toimintatavat, ammattitaitoa hoitaa amputaatiotynkää ja haavaa ja osaamista ottaa voimakkaampi asiantuntijarooli kuntoutumisen alussa. Ymmärrys siitä, että asiantuntijuuden painopisteet vaihtelevat henkilön kuntoutumisen aikana oli keskeistä. Myöhemmin kuntoutujasta kehittyy oman tilanteensa asiantuntija, ja hän voi olla suuremmassa ja aktiivisessa roolissa hoitonsa ja kuntoutuksensa suunnittelussa, mutta heti vammautumisen jälkeen se on vaikeaa.

Palveluja keskittämällä ja profiloimalla voidaan edesauttaa ammattilaisten osaamisen kasvua. Lisäksi keskitetyt palvelut näyttäytyvät kuntoutujalle helpommin saavutettavina, kun hänellä on selkeä käsitys siitä, minne olla tarvittaessa yhteydessä. Ammattilaisten tuttuus on myös tärkeää. Palveluja keskittämällä kuntoutuja voi lisäksi tavata vertaisia jo heti kuntoutumisprosessinsa alussa.

Kuntoutuminen elämänkaarella

On esitetty, että kuntoutuksen tulisi olla elämänkaarimallin mukaista (STM 2015: 16−18) ja ”siilomaisista”, yksittäisistä interventioista, olisi päästävä horisontaalisen tason kuntoutumisen tukemiseen. Ryhmähaastatteluissa kuntoutujat puhuivat huolesta, joka liittyy ikääntymiseen ja siihen liittyvään palvelutarpeen muutokseen. Amputoitu jalka ei kasva takaisin, ja ikä tuo mukanaan uudenlaisia haasteita. Tulisi ymmärtää, että alaraaja-amputaatiosta kuntoutuminen ei ole pelkästään sairaalavaiheessa ja sen lähihistoriassa tapahtuvaa kuntoutumista, vaan kuntoutuksen tarve jatkuu koko elämän.

Kuntoutuspolku olisikin kirjattava auki, eri vaiheiden toimijat ja vastuutahot nimettävä ja viestintää kehitettävä yli ammatti- ja organisaatiorajojen, jotta eri toimijoiden välinen viestintä on sujuvaa ja yhteisistä käytänteistä voidaan sopia paremmin (Vänskä ym. 2016: 79, 83).

Alaraaja-amputaation jälkeen kuntoutuksen tarve vaihtelee sekä ikääntymisen mutta myös mahdollisen proteesin muutosten ja uusimisen myötä. Kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus harrastaa ja tehdä itselleen merkityksellisiä asioita koko elämänsä. Kuntoutuksen tulisi siis olla tarveperustaista koko elämänkaarella.

Kuntoutus lähtee kuntoutujan tavoitteesta

Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten keskeinen teema oli kuntoutujan tavoitteiden ympärille rakentuva kuntoutus. Hyvän kuntoutustuloksen saavuttamisessa keskeinen rooli onkin kuntoutujan motivaatiolla (Järvikoski 2013: 23−24).

Kuntoutujan henkilökohtainen kokemus erilaisten tavoitteiden tärkeydestä, saavuttamisesta tai saavuttamattomuudesta, ohjaa motivaation viriämistä ja säilymistä. Henkilökohtaiset elämäntavoitteet tai elämänprojektit ohjaavat tavoittelemisen ja ylläpitämisen arvoisia asioita. Mikäli kuntoutuksen tavoitteet ovat ristiriidassa kuntoutujan elämäntavoitteiden kanssa, motivoituminen on vaikeaa ja tavoitteisiin tähtäävää toimintaa on vaikea ylläpitää eikä kuntoutumista tapahdu. (Härkäpää & Valkonen & Järvikoski 2017: 75−76; Järvikoski & Härkäpää 2011: 166−167.) Ammattilaisen tehtävä on auttaa kuntoutujaa löytämään itselleen merkitykselliset konkreettiset, realistiset tavoitteet ja mahdollistaa niiden saavuttaminen.

Tulevaisuudessa palveluja keskittämällä ja profiloimalla sekä panostamalla ammattilaisten osaamiseen, verkostomaiseen toimintaan ja yhteistyöhön vertaistukihenkilöiden ja kuntoutujien kanssa voidaan vaikuttaa alaraaja-amputaation kokeneiden henkilöiden toimintakykyyn vahvistavasti. Kuntoutuksen tulisi perustua kuntoutujan omaan tavoitteeseen, ja sen toteutuksen tulisi olla tarveperustaista koko kuntoutujan elämänkaarella.

Teksti perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Alaraaja-amputaation jälkeisen kuntoutuskäytännön kehittäminen moniasiantuntijuteen perustuen”. Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Kirjoittaja:

Elina Borchers, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma

Lähteet:

Härkäpää, Kristiina & Valkonen, Jukka & Järvikoski, Aila 2017. Kuntoutujan motivaatio ja sitoutuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.) 2017: Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 74−82.

Järvikoski, Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö 2013: 43. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70263/URN_ISBN_978-952-00-3457-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. 5. painos. Helsinki: WSOYpro Oy.

Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.) 2014: Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja, Aatos-artikkelit 13/2014. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf

STM 2015. Monialainen kuntoutus, tilannekatsaus. Sosiaali-ja teveysministeriön raportteja ja muistioita 2015. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70343/URN_ISBN_978-952-00-3509-9.pdf>

Vänskä, Nea & Sipari, Salla & Valtonen, Anu & Yli-Kankahila Pia & Leminen, Teija-Marita & Keponen Riitta & Nurminen, Tomi & Anttila, Pekka 2016. Koulutuksen ja työelämän verkostoa kehittämässä toimintakyvyn edistämiseksi – näkökulmana alaraaja-amputaatioproteesien luovutusperusteet sekä paikalliset apuväline- ja kuntoutuspalvelut. Teoksessa Kettunen, Jyrki & Wikström-Grotell, Camilla 2016: Vaikuttavat tavat (VATA), näyttöön perustuva toiminta sosiaali- ja terveysalalla. Arcada Working Papers. 1/2016: 69−106. Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5260-68-7>

Kotiutuminen sairaalasta on paljon tutkittu aihe. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kotiutumista tukevia käytäntöjä tarkasteltiin Espoon sairaalan iäkkäiden kuntoutujien näkökulmasta. Mitä uutta iäkkäiden kuntoutujien osallistuminen tuotti kotiutumisen kehittämiseen?

Espoon sairaalan toiminnallisessa suunnitelmassa (2017: 3) sairaalaa kuvataan kotona asumisen tukipalveluksi. Sairaalan tehtävänä ei siis ole vain kotiuttaa vaan tukea toiminnallaan iäkkäiden kotona asumista. Palveluiden tulisi tukea iäkkään toimijuutta sekä edistää yksilöllistä hyvää elämää ja toimivaa arkea omassa ympäristössä (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017: 10, 13). Sairaalasta kotiutuminen on kriittinen vaihe iäkkään kuntoutujan kotona selviytymisen kannalta.

Iäkkäiden kuntoutujien ääni kuuluviin

Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksen (2018: 14) mukaan tulevaisuudessa asiakaslähtöisyys tulisi nähdä sosiaali- ja terveyspalveluissa nykyistä laajemmin ja asiakkaiden tulisi olla aktiivisia toimijoita, jotka osallistuvat palveluiden kehittämiseen ja arviointiin sekä vaikuttavat omiin palveluihinsa.

Tällainen pyrkimys on vahvasti esillä myös Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Espoon sairaalan toiminnan kehittämisessä tavoitteena on vastata asiakkaiden tarpeisiin yhä paremmin. (Espoon sairaala – toiminnallinen suunnitelma 2017: 5.)

Kehittämistyötä suunnitellessani minulle oli heti selvää, että haluan iäkkäiden kuntoutujien osallistuvan kehittämiseen. Kokemukseni mukaan iäkkäiden kuntoutujien ääni ei kuulu riittävästi edelleen hyvin hierarkkisessa sairaalamaailmassa. Lisäksi oletuksena oli, että kuntoutujien ja ammattilaisten näkökulmat voivat olla hyvinkin erilaisia.

Mitä kotiutuminen edellyttää iäkkään kuntoutujan näkökulmasta?

Tämä kysymys oli tutkimuksellisen kehittämistyöni ensimmäinen kehittämistehtävä. Ensimmäisten aineiston keruiden tulokset olivat hiukan yllättäviä. Iäkkäiden kuntoutujien näkökulmasta kotiutumisen edellytykset kattoivat koko arkielämän kirjon, kaikki heidän arkensa merkitykselliset asiat.

Iäkkäiden kuntoutujien näkökulmasta kyse on pikemminkin kotona asumisen edellytyksistä kuin kotiutumisen edellytyksistä. Kuntoutujat kuvaavat omaa arkeaan ja elämäänsä kokonaisuutena, eikä tästä kokemuksellisesta näkökulmasta ole irrotettavissa vain yhden organisaation kiinnostuksen kohteena olevaa osaa. Aineistoni perusteella ammattilaiset tarkastelevat kotiutumista kapeammasta näkökulmasta kuin iäkkäät kuntoutujat.

Kuntoutujien osallistumisen suurin hyöty olikin mielestäni tämän näkökulmien erilaisuuden esiin tuleminen.

Tarvitaan uusia toimintatapoja iäkkäiden kuntoutujien kehittämiseen osallistumiseksi

Iäkkäät kuntoutujat suhtautuivat varsin innokkaasti kutsuun osallistua kehittämiseen. Kuntoutujat kokivat heidän näkökulmansa hyödyntämisen hyvin tärkeäksi. Sairaalan arjessa toimitaan edelleen pitkälti organisaation ehdoilla. Kuntoutujat eivät kuvanneet itseään sairaalaympäristössä yhtä aktiivisina toimijoina kun kotiympäristössä toimimisesta kertoessaan.

Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni iäkkäiden kuntoutujien osallistuminen kuntoutujien omiin kehittämistyöryhmiin oli aktiivisempaa kuin osallistuminen ammattilaisten kanssa toteutuneeseen yhteiskehittelyyn. Yhteiskehittelyn onnistumiseen vaikuttaa kuntoutujien halun ja kyvyn osallistua lisäksi heille annettu rooli ja asema kehittämisessä. Ammattilaisten tulisi luoda otolliset olosuhteet kuntoutujien tasavertaiselle osallistumiselle kehittämiseen. (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 151−152.) Yhteiskehittelyn menetelmät tulee valita niin, että kuntoutujien osallistuminen on mahdollista.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa tavoitellaan siirtymistä uudelle tasolle asiakkaiden aseman suhteen. Asiakkaan pääseminen kehittäjän ja vaikuttajan rooliin edellyttää usein juuri yhteiskehittelyä. (Niskala & Kairala & Pohjola 2017: 7−8.)

Toimintakulttuuriin muuttuminen edellyttää rohkeutta lähteä kokeilemaan uusia toimintatapoja. Asiakkaiden osallistuminen madaltaa kynnystä hyödyntää asiakkaiden osallistumisen mahdollistavia toimintatapoja jatkossakin. (Sihvo ym. 2018: 36, 47.) Toimintakulttuurin muuttumiseksi tarvitaan konkreettisia tekoja eikä vain retoriikkaa.

Kotiutumista on tarkasteltava aiempaa laajemmin

Asiakkaiden palveluiden kehittämiseen, toteuttamiseen ja arviointiin osallistumisen yhtenä tavoitteena on kyetä joustavasti vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin (Saarisilta & Heikkilä 2015: 5−6). Yhdessä tekemällä iäkkäiden ääni kuuluu kaikessa kehittämisessä ja päätöksenteossa (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017: 13).

Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi vahvisti näkemystäni iäkkäiden kuntoutujien aktiivisen toimijuuden mahdollistamisen ja kehittämiseen osallistumisen tärkeydestä. Iäkkäiden kuntoutujien ja ammattilaisten näkökulmissa on eroja varmasti myös monessa muussakin asiassa kuin sairaalassa kotiutumisen edellytyksissä.

Kehittämistyöni tulosten perusteella iäkkäiden ihmisten mielekkään kotona asumisen tukemiseksi sairaalassakin tulee tarkastella kotona selviytymistä kotiutumisvaihetta pidemmällä aikavälillä.

Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni: Iäkkäiden kuntoutujien kotiutumista tukevien käytäntöjen kehittäminen Espoon sairaalassa.

Kirjoittaja:
Iiris Lehtinen, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma

Lähteet:

Espoon sairaala − toiminnallinen suunnitelma 2017. Versio 1.1. 10.2.2017. Saatavana osoitteessa: https://docplayer.fi/47217190-Espoon-sairaala-toiminnallinen-suunnitelma.html

Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 147−164.

Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Niskala, Asta & Kairala, Maarit & Pohjola, Anneli 2017. Asiakkaan aseman ja toimijaroolin muutos. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 7−12.

Saarisilta, Jaana & Heikkilä, Johanna 2015. Tiivistelmä. Teoksessa Saarisilta, Jaana & Heikkilä, Johanna (toim.): Yhdessä innovoimaan – osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtaminen sosiaali- ja terveysalan muutoksessa. Osuva-tutkimushankkeen loppuraportti. Raportti 4/2015. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 4−6. Saatavana osoitteessa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/125768/URN_ISBN_978-952-302-433-5.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Sihvo, Sinikka & Isola, Anna-Maija & Kivipelto, Minna & Linnanmäki, Eila & Lyytikäinen, Merja & Sainio, Salla 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 16/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160828/STM_r1618_Asiakkaiden%20osallistumisen%20toimintamalli.pdf?sequence=4&isAllowed=y

Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160904/22_TUKA_STM_WEB.pdf