Psykoosipotilaan yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen edellyttää sujuvaa moniammatillista ja moniasiantuntijaista yhteistyötä potilaan, läheisten, verkostojen ja eri asiantuntijoiden kanssa sekä työn organisoimista eri ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden osaamista hyödyntäen. ICF-luokituksen toimintakyvyn kuvauskohteet mahdollistavat toimintakykyä laaja-alaisesti huomioivan rakenteen sekä tarjoavat konkreettisen ja hyvää kuntoutuskäytäntöä tukevan viitekehyksen.
Suomen hallitus on asettanut uudistuvan kuntoutusjärjestelmän tavoitteeksi saumattomat hoitojärjestelmät ja ihmisten toimintakyvyn parantamisen ja tukemisen. Erityisen huomion kohteeksi on nostettu heikossa työmarkkina asemassa olevien ihmisten yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen. Kuntoutuksen uudistamisohjelman mukaan kaikilla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla tulee olla kyky havaita työ- ja toimintakyvyn heikentyminen, osata ohjata ihminen oikeanlaisten palvelujen piiriin sekä tuntea WHO:n kansainvälinen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitus ICF. (Kuntoutuksen uudistaminen 2020: 11, 88.)
Skitsofrenia ja pitkäkestoiset psykoosisairaudet ovat vakavia mielenterveyden häiriöitä, jotka alkavat tyypillisesti nuoruusiällä ja vaikeuttavat pärjäämistä arjessa, opiskelu- ja työelämässä. Sairauden vakavuuden takia vain pieni osa paranee täysin tai saavuttaa saman toimintakyvyntason kuin ennen sairautta. (Isohanni & Honkonen & Vartiainen & Lönnqvist 2007: 74–78.)
Kuntoutustarpeiden tunnistamisessa keskeistä on yksilön omakohtainen näkemys tilanteestaan ja ongelmistaan sekä asiantuntijoiden tekemä yksilöllinen arvio tilanteesta (Järvikoski & Härkäpää 2011: 159). Yksilöllisten kuntoutustarpeiden ja toimintakyvyn arvioiminen muodostavat lähtökohdan kuntoutuksen suunnittelulle (Suomela-Markkanen & Peltonen 2016: 248).
Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamista toimintakyvyn edistämiseksi. Kehittämisympäristönä toimi HUS Peijaksen alueen psykoosipoliklinikat ja kehittäjinä toimi HUS psykiatrian kokemusasiantuntijoita sekä ammattilaisia eri ammattiryhmistä.
Kuntoutuksessa tehtävä yhteistyö
Kuntoutuksessa tarvitaan usein ammattilaisten välistä moniammatillista yhteistyötä, kun halutaan saada kokonaisvaltainen käsitys potilaan ongelmista, haasteista ja vahvuuksista (Mönkkönen ym. 2019: 82). Moniammatillisen yhteistyön sujumisen kannalta keskeistä on ammattilaisten välinen vuorovaikutus, jaettu suunnittelu ja päätöksenteko sekä työn organisoiminen (Birkeland ym. 2017.)
Moniasiantuntijaisella yhteistyöllä puolestaan tarkoitetaan tasavertaista asiantuntijuutta ja yhteistyökumppanuutta asiakkaan, läheisten ja ammattilaisten välillä. Moniasiantuntijuudessa keskeistä on kaikkien toimintaan osallistuvien asiantuntemus ja tasavertainen yhteistyö, jossa työskentelyn tuloksena syntyy yhteinen käsitys asiakkaan tilanteesta ja tarpeista. (Kuorilehto 2014: 29.)
Kuva: Pixabay
ICF-luokitus toimintakyvyn arvioinnissa
Toimintakyky kuvaa ihmisen kykyä selviytyä jokapäiväisen elämän tehtävistä kotona, työssä ja vapaa-ajalla. International Classification of Fuctioning, disability and Health eli ICF on viitekehys, joka auttaa varmistamaan riittävän monipuolisen ja kattavan arvioinnin potilaan tilanteesta huomioiden yksilöllisen elämäntilanteen ja ympäristöön liittyvät tekijät (Paltamaa & Musikka-Siirtola 2016: 46). ICF-luokituksen käyttöönoton mahdollistamiseksi on kehitetty ICF-ydinlistoja, joiden avulla toimintakyvyn kuvaaminen helpottuu (THL 2021).
ICF-luokitus toimii yhteisenä viitekehyksenä eri ammattiryhmien välillä, ohjeistaa moniammatillista työnjakoa toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden arvioinnissa sekä luo yhtenäisen perustan kokonaisvaltaiseen arviointiin, suunnitteluun ja kuntoutukseen (Paltamaa & Musikka-Siirtola 2016: 44–45).
Tuloksena hyviä käytäntöjä yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamisessa toimintakyvyn edistämiseksi
Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan asiakaskeskeisyys on hyvä toimintatapa, joka näkyy kunnioittavana suhtautumisena potilaaseen, että suhtaudutaan vakavasti potilaan ongelmiin ja mietitään niihin yhdessä ratkaisua. Hyviä käytäntöjä tulosten mukaan ovat myös potilaalle nimetty vastuuhoitaja, joka koordinoi kuntoutusta ja moniammatillista yhteistyötä, digitalisaation hyödyntäminen ja arviointi- ja oirekartoituslomakkeiden käyttäminen.
Keskeistä on myös moniammatillinen ja moniasiantuntijainen sujuva vuorovaikutus, konsultointi ja tiedonkulku sekä työn organisoiminen tehokkaasti eri ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden osaamista hyödyntäen. Heti hoidon ja kuntoutuksen alkuvaiheessa ja sen aikana tulisi olla useampi työntekijä tai työpari mukana potilaan hoidossa ja kuntoutuksessa ja niiden suunnittelussa. Tärkeää on myös ottaa läheisiä ja omaisia paremmin mukaan hoitoon ja kuntoutukseen.
Tärkeää on tunnistaa potilaiden yksilölliset voimavarat, haasteet ja tavoitteet. Myös potilaiden somaattisen terveyden ja kognitiivisten haasteiden sekä taloudellisen tilanteen huomioiminen ja turvaaminen on olennaista. Toimintakyvyn tutkimuksessa tulee kiinnittää huomio ajankohtaisiin haasteisiin ja niihin asioihin mitkä ovat potilaalle itselleen tärkeitä. Tulosten perusteella psykoosipotilaan yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamisessa tarvitaan kaikkiaan 99 ICF-luokituksen toimintakyvyn kuvauskohdetta, joiden avulla muodostuu laaja-alainen näkemys potilaan arjesta ja toimintakyvystä.
Kuntoutussuunnitelma tulee laatia moniasiantuntijaisesti ja siihen osallistua mukaan potilas, läheiset sekä hoidon ja kuntoutuksen kannalta oleelliset työntekijät ja verkostoon kuuluvat toimijat. Kuntoutuksen suunnitteluun tulee varata riittävästi aikaa ja kuntoutussuunnitelmapalaverista sopia hyvissä ajoin. Kuntoutussuunnitelma tulee laatia yksilöllisesti ja huomioiden potilaan ajankohtaiset haasteet ja tavoitteet. Moniasiantuntijainen ja moniammatillinen yhteistyö varmistaa asiantuntevan ja laaja-alaisen kuntoutussuunnitelman ja tavoitteiden laatimisen, soveltuvien ja oikea-aikaisten kuntoutusmuotojen valitsemisen sekä niiden yhteensovittamisen potilaan yksilöllisiin tarpeisiin niin, että ne muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden, jonka seurauksena potilaan toimintakyky edistyy.
Kirjoitus perustuu toimintaterapeutti Sari Stenroosin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen toimintakyvyn edistämiseksi, joka on luettavissa Theseus-tietokannasta.
Kirjoittaja
Sari Stenroos toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma
Lähteet
Isohanni, Matti & Honkonen, Teija & Vartiainen, Heikki & Lönnqvist, Jouko 2007. Skitsofrenia. Teoksessa Lönnqvist, Jouko, Heikkinen, Martti, Henriksson, Markus, Marttunen, Mauri, Partonen, Timo (toim.) Psykiatria. Helsinki: Duodecim.
Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutustarve ja motivaatio. Teoksessa kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY Pro.
Mönkkönen, Kaarina & Leinonen, Leena & Arajärvi, Miina & Hovatta, Anna-Elina & Tusa, Nina & Salokangas, Katri 2019.Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina – Kekoni Taru ja Pehkonen Aini (toim.) Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna. Gaudeamus. 47–88.
Paltamaa, Jaana & Musikka-Siirtola Marjatta 2016. ICF-luokitus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona, Salminen, Anna-Liisa, Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim). Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 37–55.
Suomela-Markkanen, Tiina & Peltonen, Riikka 2016. Kuntoutussuunnitelma. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona, Salminen, Anna-Liisa, Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 247–262.
THL 2021. Toimintakyky. ICF ydinlistat ja tarkistuslista.
Marianne Roivas (päätoimittaja),
Auli Räsänen, 
Ei kommentteja