Kuntoutuksen uudistuvissa verkostoissa tarvitaan ammattilaisten pitkälle erikoistuneita taitoja. Rajapinnoille rakentuvien asioiden kriittinen tarkastelu ja monimutkaisten asioiden yhdistelyosaaminen tuottavat käytäntöön uusia strategisia lähestymistapoja. Niissä kuntoutujan asema ymmärretään kuntoutettavan sijaan kehittäjäkumppaniksi, verkostotoiminta keskeiseksi kuntoutumisen keinoksi ja yhteiskehittely kuntoutumisen tuloksellisuutta edistäväksi menetelmäksi. Kuntoutuksen huippulaatu syntyy kuntoutujan dynaamisissa verkostoissa – ei ammattilaisten stabiileissa standardeissa. Miten kuntoutustoimintaan ja kuntoutumiseen liittyvät verkostot hahmottuvat kuntoutujan näkökulmasta? Voisiko kuntoutumisen verkostojen jäsentäminen yhdessä kuntoutujan kanssa saada aikaan jotain kuntoutumisen kannalta arvokasta?
Verkostojen merkitys painottuu uudistuvassa kuntoutuksessa
Kuntoutuminen on kuntoutujan tarpeista ja tavoitteista lähtevä yksilön ja ympäristön välinen muutosprosessi, jonka vaikutukset ilmenevät hyvinvointina, toiminta- ja työkykyisyytenä sekä osallisuutena arjessa. Kuntoutuminen koskettaa kuntoutujaa ja hänen lähipiiriään, ja useimmiten kuntoutumiseen liittyy yhden tai useamman ammattilaisen tuki, jonka määrä ja laatu määräytyvät kuntoutujan tarpeen mukaan. Kuntoutujan omassa arjessa tapahtuva kuntoutuminen on kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeinen tavoite. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35.)
Edellä kuvattu Kuntoutuksen uudistamiskomitean kuntoutuksen määritelmä nostaa esiin kuntoutustoiminnan verkostot: kuntoutujan ja hänen lähipiirinsä sekä kuntoutuksen palvelujärjestelmän. Määritelmä ottaa kantaa myös siihen, että kuntoutumiseen tähtäävä toiminta edellyttää mukana olevien toimijoiden oikea-aikaisia ja yhteensovitettuja toimenpiteitä eli verkostotyön toimivuutta ja johtamisen onnistumista (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35).
Kuntoutuksen verkostotyöstä ja kuntoutumisen verkostoista puhuttaessa törmää usein kahtiajakoon. Verkostot ovat hahmottuneet pitkälti palvelujärjestelmän näkökulmasta siten, että ammattilaisten ja organisaatioiden muodostaman verkoston kohteena on kuntoutuja. Tällöin omien asioidensa paras asiantuntija, kuntoutuja itse, jää ulkopuolelle ikään kuin toiminnan passiiviseksi kohteeksi. (Seikkula & Arnkil 2009: 6.) Muutos kuntoutumisen ekologiseen paradigmaan korostaa kuntoutujaa aktiivisena toimijana tavoitteineen, jolloin verkosto on toiminnallinen, kuntoutujan tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävä verkosto (Sipari 2014).
Tähän kehityssuuntaan liittyen tarvitaan uudenlaista ymmärrystä kuntoutumisen verkostoista sekä verkostotyöhön liittyvää käytännön osaamista (Lindh 2013: 93, 96; Järvensivu & Nykänen & Rajala 2010: 17–20, Seikkula & Arnkil 2009: 10).
Verkostotyö nähdään yhdeksi ratkaisuksi monimutkaistuvien ongelmien ja niukkenevien resurssien haasteeseen, sillä yhteistyötä joudutaan vääjäämättä järjestämään uudella tavalla joustavasti ja innovatiivisten ratkaisujen toiveessa (Järvensivu ym. 2010: 6–10). Kuntoutujan aktiivinen, tasa-arvoinen ja osallistuva rooli omissa verkostoissaan takaa sen, että hänellä on mahdollisuus ilmaista näkökulmansa ja että tilanteeseen haetut ratkaisut sopivat kyseiseen elämäntilanteen sekä kuntoutujan sen hetkisiin tarpeisiin (Seikkula & Arnkil 2009: 10).
Kuntoutujan oma verkosto
Uudistuvat kuntoutusverkostot -opintojakso sisältyy Metropolia Ammattikorkeakoulun kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opetussuunnitelmaan. Siinä tehdään kehittämistehtävä, jossa jäsennetään omassa työympäristössä kuntoutusverkostoja kuntoutustoiminnan muutoksen mukaan.
Kaksi perusterveydenhuollon fysioterapeuttia, Sari Helenius ja Aino Kinnunen, tekivät kuntoutusverkostoja uudistavan kehittämistehtävän siten, että he perehtyivät yhden kuntoutujan kanssa tämän kuntoutumisen verkostoon. He jäsensivät kuntoutumisverkostoja yhdessä kuntoutujan kanssa, jolla on MS-tauti ja jonka kuntoutukseen liittyvät vuosittaiset kuntoutusarviokäynnit sekä ryhmäkäynnit terveysaseman fysioterapiassa.
Kuntoutujalle ehdotettiin kuntoutumisen verkostojen pohtimista yhdessä, ja kuntoutuja kutsui fysioterapeutit kotiinsa omaan arjen ympäristöönsä ja hänelle itselleen tärkeiden asioiden äärelle (ks. kuvio 1). Kyseessä oli keskustelunomainen tilanne, jossa ennalta hahmoteltujen aiheiden ja kysymysten avulla pyrittiin selvittämään, miten kuntoutumisen verkostot hahmottuvat ja minkälainen on toimiva kuntoutumisen verkosto juuri tämän kuntoutujan näkökulmasta ja hänen kokemuksiinsa perustuen.
Yhteisen keskustelun perusteella fysioterapeutit hahmottelivat teoriatietoa ja kuntoutujan omia ajatuksia yhdistellen visuaalisen posterin (kuvio 1) sekä videon (https://www.youtube.com/watch?v=hvLlJWHU9wI) kyseisen kuntoutujan omasta kuntoutumisen verkostosta. Posterin ja videon kuvamateriaali on pääosin peräisin kuntoutujalta itseltään. Häneltä on saatu lupa työn julkaisuun.
Kuvio 1. Verkostokuvaus posterina
Palveluista kuntoutumiseen arjessa
Yhteinen keskustelu kuntoutujan kanssa avasi moninäkökulmaisen näkymän kuntoutumisen verkostoihin. Kuntoutujan kohdalla kuntoutumisen verkoston muodostivat yhtäältä palvelujärjestelmä ammattilaisineen ja toisaalta kuntoutujan arkeen liittyvät ihmiset, asiat ja toiminnot videossa esitetyllä tavalla.
Ammattilaisten merkitys kuntoutujan omien voimavarojen tukemisessa korostui. Toimiva verkosto hahmottui palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden näkökulmasta. Kuntoutuja kuvasi esimerkillään tilannetta, jolloin olisi ollut toivottavaa, että ammattilainen olisi tullut kotiin arvioimaan ja ohjaamaan. Tällöin kuntoutuja olisi voinut toteuttaa arkeaan vähemmin keskeytyksin, ja toisaalta ammattilaisella olisi ollut mahdollisuus päästä lähelle arjen todellisia tilanteita jopa auttaakseen tai edes arvioidakseen asioita niiden oikeassa kontekstissa.
Kuntoutujan kanssa käydyssä keskustelussa nousi esille kysymys siitä, mikä saa hänet jakamaan huolenpitoa ja välittämistä huomattavan laajalle läheisten piirille omien voimavarojen rajallisuudesta huolimatta. Kuntoutujan mukaan tällainen jakaminen antaa hänelle itselleen paljon. Yhteinen dialogi, esimerkiksi verkostokuvausta tehdessä, voikin olla voimaannuttava kokemus kuntoutumisen kokonaiskuvan hahmottumisen myötä. Yhteiseen keskusteluun kuntoutujaa motivoi lisäksi ajatus siitä, että juuri hänen ajatuksensa ovat arvokkaita kuntoutuksen kehittämisen näkökulmasta. (Vrt. Järvensivu ym. 2010: 8–9, 60–61; Harra ym. 2017: 152–153; Harra 2014: 210; Sihvo ym. 2018: 14–15.)
Kuntoutumisen verkoston konkretisoiminen videon muotoon oli luova ja tuossa hetkessä luonnolliselta tuntunut ratkaisu. Kokemuksena se oli kuntoutujaa ja ammattilaisia yhdistävä sekä voimaannuttava. Video yllätti voimavarasuuntautuneisuudellaan ja yhteisöllisyydellään sekä sillä, miten se herätti tunteita.
Voimavara kuntoutumiselle
Verkostotoiminta palvelee kuntoutumista, kun työskentely saa aikaan voimaantumista tavoitteita, toimintatapoja ja yhteistyön tarvetta koskevan ymmärryksen lisääntyessä. Tämä ruokkii yhteistä ongelmanratkaisukykyä ja innovatiivisia ratkaisuja sekä sitoutumista ja motivoitumista yhteiseen prosessiin. (Järvensivu ym. 2010: 60–61.) Voisiko kuntoutumisen kumppanuus rakentaa Järvensivun ja kumppaneiden (2010: 8–9) kuvaamaa verkostoituneen kehittämisen prosessia?
Kun kuntoutumisen haasteita ja mahdollisuuksia työstetään verkostossa, jossa toimijat luottavat ja sitoutuvat toisiinsa, yhteistoiminnallinen prosessi luo jaettua ymmärrystä, oppimista ja tilannekohtaisia ratkaisuja, jotka ovat kuntoutumisen kannalta merkityksellisiä. Tällöin verkostotyöskentelynä toteutuva yhteisen ymmärryksen muodostaminen ja suunnittelu ovat osa kuntoutumisen prosessia, joka voi itsessään tuottaa kuntoutumista kuntoutujan arjen hallinnan edistymisen ja kokonaiskuvan hahmottumisen kautta. (vrt. myös Harra 2014: 244–245; Seikkula & Arnkil 2009: 25–26.) Verkostoituneen kehittämisen prosessissa keskinäinen luottamus verkostossa tehostaa toimintaa ja tukee toinen toistaan seuraavien innovaatioiden syntymistä (Järvensivu ym. 2010: 8–9).
Sekä kehittämistehtävään osallistunut kuntoutuja että lähdekirjallisuus nostavat esiin verkostojen ajallisen kontekstin. Verkostojen tulee muuttua ja mukautua kuntoutujan tarpeiden ja elämäntilanteen mukana. Ammattilaisilta tämä vaatii hyviä, rajapintoja ylittäviä yhteistyötaitoja sekä oman, perinteisen osaamiskentän rajat ylittävää ammatillista kompetenssia. (Seikkula & Arnkil 2009: 10.) Kuntoutumisen verkostot ovat selvästi läsnä kuntoutusalan ammattilaisten työssä, mutta niitä ei välttämättä – tai ainakaan riittävästi – hahmoteta voimavarana kuntoutumiselle.
Kehittäjäkumppanuus verkostoissa
Asiakaslähtöisyys ja moniammatillisuus ovat tuttuja käsitteitä kuntoutuksen kentällä (esim. Järvikoski ym. 2009: 16; Jeglinsky & Kukkonen 2016: 393, 397). Asiakasosallisuus painottuu ajankohtaisessa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa (esim. Sihvo ym. 2018). Kehittäjäkumppanuus ja yhteistoiminta ovat hyvinvointipalvelujen kehittämisen keskiössä (Harra ym. 2017: 147–148, 162–164).
On aiheellista pohtia, miten edellä listatut asiat toteutuvat kuntoutustoiminnassa käytännön tasolla, kun toisessa vaakakupissa painavat lyhytnäköiset ajankäytön ja kustannustehokkuuden vaateet. Verkostotyöhön, terapeuttiseen yhteistoimintaan ja yhteiskehittelyyn perehtymisen myötä tuntuu selvältä, että juuri tällaista ajattelutapaa ja käytännön toimia tarvitaan uudistuvassa ja kehittyvässä kuntoutustoiminnassa kuntoutujien kuntoutumisen edistymiseksi.
Kuntoutumisen verkostojen jäsentäminen yhdessä kuntoutujan kanssa vaati avoimuutta ja luottamusta puolin ja toisin. Toimintaa luonnehti hyvää tahtovan yhteistoiminnan periaatteet (Harra 2014: 192, 197–199). Luottamusta, sitoutumista ja hyvän tahtomista toiselle edellytetään verkostossa toimijoilta, oli kyseessä sitten moniammatillinen työskentely tai ammattilaisen ja kuntoutujan välinen suhde (Järvensivu ym. 2010: 17–20; Seikkula & Arnkil 2009: 34; Harra 2014: 194–197). Kehittämällä toimintatapoja kehittäjäkumppanuuden suuntaan edistetään yhteisen ymmärryksen rakentumista verkostotoiminnasta. Verkostotoiminnan näkyväksi tekeminen lisää myös ymmärrystä sen hyödyistä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona.
Kuva: Pixabay
Tulokselliset verkostot tuotetaan yhteiskehitellen
Edellä kuvattu Uudistuvat kuntoutusverkostot -opintojakson kehittämistehtävä toimi lähtökohtana työpaikoilla järjestetyille yhteiskehittelytilaisuuksille osana Uudistuva kuntoutusverkosto -opintojaksoa. Yhteiskehittelytilaisuuksissa kuntoutuksen YAMK-opiskelijat esittelivät kuntoutustoiminnan muutoksen mukaisia verkostoja opiskelijoiden ohjaamalle, kuntoutusosaamista uudistavalle yhteiskehittelylle työyhteisöissä. Esitykset toteutettiin posterien muodossa alustuksena.
Opiskelijoille yhteiskehittelytilaisuuksien järjestäminen työpaikoikoilla on osa kehittämis- ja johtamisosaamista vahvistavaa yhteisöllistä oppimista käytännössä ( Uudistuva kuntoutusosaaminen). Yhteiskehittelytilaisuuksien tavoitteena oli vahvistaa verkostoissa toimivia yhteisen päämäärän määrittämisessä sekä uudistuvien verkostojen sekä niiden edellyttämien uusien toimintatapojen rakentamisessa.
Yhteiskehittelyn keskeisimmät oivallukset kiteytyivät tavoiteperustaisten kuntoutumisverkostojen rakentamiseen. Lähtökohta näissä verkostoissa oli hyvin erilainen verrattuna kuntoutuksen tyypillisiin verkostokuvauksiin, jotka määrittyvät tietyn diagnoosin tai ongelman perusteella ja joissa kuvataan apua antavia ammattilaisia sekä organisaatioita.
Kuntoutuksen verkostojen sijaan tulokulmana olivat kuntoutumisen verkostot kuntoutujan näkökulmasta.
Hyvän kuntoutumisen tulevaisuudennäkymiä
Kuntoutujan näkökulmasta kuvattujen verkostojen tehtävänä oli mahdollistaa kuntoutujalle mielekkäiden omien tavoitteiden saavuttaminen arjessa. Tähän tehtävään ammattilaisten lisäksi ohjattiin kuntoutujien läheisiä, jolloin nk. ”luomuverkoston” ymmärrettiin edistävän kuntoutuksen tuloksellisuutta moninkertaisesti.
Verkostot lisäsivät kaikkien osapuolten sitoutumista tavoitteiden saavuttamiseen. Kuntoutuja oli aktiivinen toimija oman verkostonsa rakentamisessa ammattilaisten luodessa mahdollisuuksia tähän. Yhteiskehittelyssä tuotetiin kuntoutumisen verkostoja, joka liittyivät kuntoutujan omaan tilanteeseen ja ympäristöön. Kuntoutujan kehittäjäkumppanuus lisäsi tietoisuutta tavoitteista, sitoutti ja motivoi kaikkia verkoston toimijoita tuloksellisuuteen. Kuntoutujille verkostot merkitsivät voimaannuttavia vuorovaikutussuhteita kuntoutumisensa edistämiseksi.
Tulevaisuudennäkymä hyvästä kuntoutumisesta avautui tavoitteellisena yhteiskehittelynä verkostoissa. Kuntoutujan kuntoutumisen verkostoissa ammattilaiset, kuntoutuja ja hänen läheisensä kehittävät yhdessä mahdollisuuksia ja ratkaisuja kuntoutujan omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyseessä on verkostoituneen yhteiskehittelyn prosessi yhdistettynä kuntoutumisprosessiin ja siinä kehkeytyvä kehittäjäkumppanuus.
Katso bloggauksessa mainittu video täältä: (https://youtu.be/amcgUQ1gEnw)
Kirjoittajat:
Sari Helenius, fysioterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), Vantaan kaupungin kuntoutusyksikkö
Aino Kinnunen, fysioterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), Vantaan kaupungin kuntoutusyksikkö
Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Akateeminen väitöskirja. Acta Universitatis Lapponiensis 288. Rovaniemi: Lapin yliopisto.
Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino.
Jeglinsky, Ira & Kukkonen, Tarja 2016. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim.
Järvensivu, Timo & Nykänen, Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas: Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. Versio 1.0 (30.12.2010). Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen julkaisu. Saatavana osoitteessa: www.seugolaid.fi/wp-content/uploads/2017/03/Verkostojohtamisen-opas-versio-1-0-30-12-2010.pdf. Luettu 23.3.2019.
Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160273. Luettu 23.3.2019.
Lindh, Jari 2013. Kuntoutus työn muutoksessa. Yksilön vajavuuden arvioinnista toimintaverkostojen rakenteistumiseen. Akateeminen väitöskirja. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 126. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Saatavana osoitteessa: https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61780. Luettu 31.3.2019.
Marianne Roivas (päätoimittaja),
Auli Räsänen, 
Ei kommentteja