Palvelutalossa asuvalla vanhuksella on tarve nousta sängystä pyörätuoliin, jonka avulla hän siirtyy kylpyhuoneeseen aamupesulle. Vanhus pystyy varaamaan painoa jaloilleen mutta ei ottamaan askelia, tasapaino on heikko ja muutenkin on väsynyt olo. Hän tarvitsee hoitajan apua siirtymiseen. Hoitaja ei tietenkään pysty nostamaan vanhusta yksin pyörätuoliin, vaan he käyttävät apuna siirtymisen apuvälinettä esimerkiksi liukulautaa, siirtymistasoa tai kääntölevyä. Mitä jos tätä siirtymisen apuvälinettä ei olisikaan saatavilla? Mitä jos sen käytölle ei ole aikaa, sillä hoitajalla on kiire toisen asukkaan luo? Jäävätkö siirtymisen apuvälineet käyttämättä ja jos jäävät, niin miksi?

Apuvälinetekniikan (AMK) opinnäytetyöhömme liittyen teimme verkkokyselyn siirtymisen apuvälineiden käytöstä asumispalveluissa työskenteleville hoitajille. Kyselyyn vastasi anonyymisti 154 henkilöä.

Siirtymisen avustaminen

Hoitajan työ on usein psyykkisesti ja fyysisesti raskasta. Työtehtävinä on tukea asukasta päivittäisissä toiminnoissa, joita ovat muun muassa peseytyminen, pukeutuminen ja syöminen. Hoitaja on asukkaan tukena siirtymistilanteissa ja hoitajan tukena ovat siirtymisen apuvälineet. Jokaisen asiakkaan kohdalla tulisi miettiä, kuinka siirtymisen voi toteuttaa ergonomisesti ja turvallisesti. Turvallinen siirtyminen on myös asukkaan oikeus.

Asukkaan liikkumisen avustaminen ja käsin tehtävät nostot ja siirrot ovat hoitotyön fyysisesti raskaimpia työtehtäviä. Perusperiaatteena on välttää pitkäaikaista työskentelyä huonossa asennossa ja asukkaan nostamista käsivoimin. (Potilassiirrot n.d.) Siirtymistilanteita helpottamaan on kehitetty apuvälineitä, jotka takaavat toimivampaa ja turvallisempaa siirtämistä. Niiden käyttö parantaa hoitajien työasentoja ja vähentää fyysistä kuormitusta. (Takala & Kukkonen 1987.)

Teimme kyselyn, jossa selvitettiin kuuden yleisimmän lääkinnällisen kuntoutuksen siirtymisen apuvälineen tai apuvälineryhmän käyttöä työpaikoilla. Näitä apuvälineitä ovat liukulauta, kohottautumistelineet, henkilönostin, siirtymistaso, nostovyöt ja -valjaat sekä kääntölevy. (Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2018.)

Hoitajien omat kokemukset siirtymisen apuvälineiden käytöstä

Kyselyyn vastasi 154 henkilöä, joista noin kolmannes on ammatiltaan lähihoitajia ja jotka työskentelevät ikäihmisten palveluasumisessa. Muut vastaajat ovat ammatiltaan sairaanhoitajia, hoitoapulaisia sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Jokainen kyselyssä esitetty apuväline löytyi vähintään puolelta vastaajien työpaikoilta. Näistä yleisimmät olivat liukulauta, henkilönostin sekä nostovyöt ja -valjaat. Pääosin siirtymisen apuvälineitä käytetään aktiivisesti, niille on tarvetta ja niiden käytölle on sekä aikaa että tilaa.

Siirtymisen apuvälineestä riippuen vastaajista noin puolet kertoivat saaneensa tarpeeksi koulutusta ja perehdytystä sen käyttöön, kun taas noin puolet eivät. Ainoastaan henkilönostimen käytöstä koettiin saaneen koulutusta opiskeluaikoina ja perehdytystä työpaikoilla enimmäkseen hyvin. Apuvälineitä käytettiin vastaajien mukaan välillä myös niiden asukkaiden siirtämiseen, joille se ei ollut sopiva, vain koska sopivampaa siirtymisen apuvälinettä ei ollut saatavilla.

Tarpeesta huolimatta kaikki siirtymisen apuvälineet jäivät ajoittain käyttämättä. Kyselyssä oli jokaisen siirtymisen apuvälineen kohdalla avoin kysymys, joissa kysyttiin miksi apuväline jää mahdollisesti käyttämättä. Vastauksista syiksi apuvälineen käyttämättä jättämiselle nousivat esiin ajanpuute, osaamattomuus, huono saatavuus, sopimattomuus sekä haluttomuus käyttää niitä.  Välillä myös joko asukas tai työkaveri oli esteenä siirtymisen apuvälineen käytölle:

” Työtovereiden suhtautuminen apuvälineisiin nuivaa. Toisin sanoen eivät koe niitä tarpeellisiksi ja kokevat siirrot esim. kopilla nopeammaksi ja helpommaksi”

” Kyllä jää (käyttämättä), koska on kiire ja jos liukulauta ei sillä hetkellä ole käden ulottuvilla niin siirretään ilman”

” Nopeampi antaa vaan käsi, josta asukas pitää kiinni ja nykii itsensä ylös… Näin myöskin työtovereiden toimesta.”

”Nostovyön käyttö siirtotilanteessa on monelle vieras, pitäisi määrätietoisemmin käyttää ja harjoitella käyttöä.”

”Huonokuntoinen apuväline”

“Jää käyttämättä, koska meillä on kolme henkilönostinta, joita jaetaan usean osaston kesken.”

Tarkoituksena oli selvittää, ovatko asumispalveluissa käytettävät siirtymisen apuvälineet aktiivisessa ja tarkoituksenmukaisessa käytössä sekä kiinnittää huomiota niiden käyttöön. Tavoitteena oli myös tuoda esille hoitajien omia kokemuksia siirtymisen apuvälineiden käytöstä. Vastaukset olivat johdonmukaisia aikaisempien tutkimusten kanssa aiheesta, joka voi kertoa siitä, että siirtymisen apuvälineet jäävät säännöllisesti käyttämättä siirtotilanteissa syistä, joita tulisi pyrkiä eliminoimaan jo työn järjestelyn tahoilla. Ongelman laajuuden ja yleisyyden selvittämiseksi tarvittaisiin laajempaa selvitystä aiheesta.

Kirjoitus perustuu apuvälinetekniikan AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Siirtymisen apuvälineiden käyttö asumispalveluissa – kysely hoitajille 2019.

Kirjoittajat:

Katariina Piippanen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu
Maija Vehviläinen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet

Potilassiirrot n.d. Työterveyslaitos. Saatavana osoitteessa: <https://www.ttl.fi/tyoymparisto/ergonomian-tietopankki/potilaan-hoitaminen/potilassiirrot/> Luettu 20.11.2019.

Takala, E.-P.; Kukkonen, R. 1987. The handling of patients on geriatric wards. A challenge for on-the-job training. Applied Ergonomics 1987, 18.1, 17–22.

Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet – Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille. 2018. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 35/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161068/rap%2035_2018.pdf> Luettu 16.3.2019.

Eri ammattialoilla käytetään niiden omia erikoiskieliä asiantuntijatiedon välittämiseen. Tieteen termipankin (2016) mukaan erikoiskieli tarkoittaa jonkin tieteen-, ammatti- tai harrastealan kielimuotoa. Erikoiskielten ensisijainen tunnuspiirre on niiden käsittelemää alaa kuvaavat erikoistuneet termit. (Tieteen termipankki 2016.) Yhtenäisellä termien käytöllä voidaan pyrkiä yksinkertaistamaan ja helpottamaan erikoisalan viestintää (Sanastokeskus TSK n.d.-a). Metropolian apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelmassa valmistuneessa opinnäytetyössä selvitettiin protetiikan ja ortotiikan suomenkielistä termistöä ja koottiin löytöjen perusteella protetiikan ja ortotiikan suomenkielinen sanasto.

Yksiselitteinen ja selkeä kommunikaatio on yhteisymmärryksen edellytys millä tahansa alalla. Kun kuntoutusalan työtä tehdään monialaisesti ja suorassa kontaktissa asiakkaiden kanssa, yhdenmukaisesti käytettyjen ilmausten merkitys korostuu, sillä väärinymmärrykset voivat aiheuttaa vakaviakin seurauksia asiakkaiden hyvinvoinnille. Siksi on tärkeää, että kaikki asiakkaan kanssa työskentelevät eri alojen ammattilaiset käyttävät samoista ilmiöistä samoja nimityksiä, eli puhuvat niin sanotusti samaa kieltä.

Pienillä aloilla, kuten apuvälinetekniikan osa-alueilla protetiikassa ja ortotiikassa, alan tieteellisiä tekstejä ei juurikaan tuoteta suomeksi. Käytössä olevia proteeseja, ortooseja ja niiden komponentteja sekä erilaisia työskentelymenetelmiä kuitenkin kehitetään jatkuvasti, ja niistä on pystyttävä keskustelemaan.

Käytetyt termit ja ilmaukset perustuvat usein englanninkielisiin termeihin. Ilmausten käytössä on vaihtelua: jostakin käsitteestä saatetaan käyttää hyvin vaihtelevasti erilaisia suomenkielisiä ilmauksia, toisista puhutaan useimmiten vain englanninkielisillä termeillä.

Myöskään apuvälinetekniikan alan koulutuksessa ei ole saatavilla laajaa alakohtaista suomenkielistä kirjallisuutta. Tämä ohjaa etsimään ja käyttämään pääosin englanninkielistä oppimateriaalia. Jo koulutuksen alkuvaiheessa on tärkeää, että opiskelija oppii tunnistamaan alan englanninkielistä termistöä ja ymmärtämään, mihin käytetyillä termeillä viitataan.

Kansainväliset koulutusstandardit

Protetiikan ja ortotiikan suurin kansainvälinen järjestö ISPO (International Society of Prosthetics and Orthotics) laatii muun muassa koulutusstandardeja alan tutkinto-ohjelmien akkreditoinnin perustaksi. ISPO:n akkreditoinnin tarkoituksena on varmistaa tutkinto-ohjelmien asianmukainen rakenne ja resurssit opiskelijoiden osaamisen edistämiseksi, aloittelijasta apuvälinealan ammattilaiseksi. (International Society for Prosthetics and Orthotics n.d.)

ISPO:n asettamat uudet koulutusstandardit vastaavat toimintarajoitteisten ihmisten ja ikääntyvän väestön muuttuviin tarpeisiin maailmanlaajuisesti (International Society for Prosthetics and Orthotics n.d.). Koska koulutusstandardit ovat kansainvälisiä, niiden täyttäminen edellyttää, että standardien sisältö ymmärretään kaikkialla yhdenmukaisella tavalla. Tämän vuoksi alan yhtenäisen termistön laatimisen, kokoamisen ja käytön merkitys on suuri.

Mitä terminologiset sanastot ovat ja mihin niiden avulla pyritään?

Terminologiset sanastot sisältävät erikoisalojen käsitteiden määritelmiä ja niistä käytettäviä ilmauksia. Terminologisia sanastoja laadittaessa tarkastellaan alan käsitteiden sisältöä ja keskinäisiä suhteita, joiden perusteella myös määritelmät kirjoitetaan. (Sanastokeskus TSK n.d.-b.)

Alla oleva kaavio on ote opinnäytetyönä laaditusta protetiikan ja ortotiikan suomenkielisestä sanastosta. Käsitekaaviossa hahmotellaan apuvälinetekniikan osa-alueiden sisältöjä ja keskinäisiä suhteita sekä alan ammattilaisista käytettäviä nimityksiä. Kuviossa on esimerkki terminologisen sanaston käsitekaaviosta.

Terminologisilla sanastoilla voi olla monenlaisia sanaston kohderyhmän tarpeisiin perustuvia tavoitteita (Sanastokeskus TSK n.d.-b). Käytössä olevien ilmausten kuvailemisen (deskriptiivinen sanasto) lisäksi tyypillisiä tavoitteita ovat tiedonhallinnan kehittäminen tai termien vakiintumisen ja yhtenäisen käytön edistäminen ja siten viestinnän selkiyttäminen (normatiivinen eli ohjeellinen sanasto) (Sanastokeskus TSK n.d.-a).

Onko sanastoista hyötyä käytännön työssä?

Vaikka erikoisalojen sanastot voivat tuntua käytännön työssä irrallisilta, niiden laatimisen lähtökohtana on kuitenkin juuri kyseisen alan tarpeet. Siksi sanastot edistävät myös käytännön työtä monella tavalla.

Sanastojen avulla on mahdollista selkeyttää alan viestintää. Monialaisessa toimintaympäristössä sanaston kaltainen selkeästi määritelty lähde voi edistää termien yhtenäistä käyttöä. Kun käsitteet on määritelty yhteisesti hyväksytyllä tavalla ja niistä käytetään yksiselitteisiä suomenkielisiä termejä, käsitteitä ei tarvitse erikseen selittää keskustelukumppanille. Myös asiakkaiden kannalta on yksinkertaisempaa, kun esimerkiksi hänen asiaansa hoitavat fysioterapeutti ja apuvälineteknikko käyttävät samasta käsitteestä samaa termiä.

Suomenkieliset termit tekevät asiakasviestinnästä helpompaa. Ammattilaisten kesken kommunikaatio sujuu usein myös englanninkielisiä ilmauksia käyttäen. Asiakkaille kuitenkin selkeät suomenkieliset termit ovat helpompia hahmottaa ja muistaa. Esimerkiksi AFO tai sleeve voivat jäädä etenkin uudelta apuvälineen käyttäjältä ymmärtämättä mutta nilkka-jalkateräortoosi ja mansetti antavat jo termeinä vihjeitä apuvälineen käyttötarkoituksesta ja olomuodosta.

Käsitesuhteiden perusteella loogisesti järjestetty tieto on helppo löytää. Erilaiset apuvälineluokitukset perustuvat apuvälineiden välisille hierarkkisille käsitesuhteille. Esimerkiksi Valtakunnallisten lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteiden luokitusosassa käytetyt termit määritelmineen ovat SFS/THL –Apuvälineluokituksesta (Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2018: 24). Luovutusperusteet on tarkoitettu nimenomaan oppaaksi apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ne tukevat apuvälinealan tiedonhallintaa.

Terminologisten sanastojen käsitejärjestelmäkaaviot auttavat ymmärtämään alan käsitteiden keskinäisiä suhteita. Ilman kontekstia entuudestaan vieraiden käsitteiden ymmärtäminen on vaikeaa. Terminologisissa sanastoissa erikoisalan käsitteet hahmotellaan osana käsitejärjestelmiä (Sanastokeskus TSK n.d.-b). Sen ansiosta sanastoilla voidaan helpottaa alalla käytettävien käsitteiden välisten suhteiden ymmärtämistä esimerkiksi ja etenkin jo opintojen aikana.

Monikielisillä sanastoilla pyritään lisäksi helpottamaan kansainvälistä viestintää. Nykyaikaisessa toimintaympäristössä edellytetään myös, että sama yhteisymmärrys saavutetaan myös kansainvälisesti. Monikielisissä terminologisissa sanastoissa termien erikieliset vastineet on valittu niiden kuvaamien käsitteiden perusteella, eikä ainoastaan sanakirjoista löytyvien käännösten mukaan (Sanastokeskus TSK n.d.-c). Kansainväliset standardit ja monikieliset sanastot edistävät siten kansainvälistä yhteistyötä.

Terminologiset sanastot eivät voi olla vain arkistojen perukoilla pölyttyviä teoksia. Niiden käytännön arvo perustuu siihen, että niitä käytetään ja kehitetään edelleen. Alan kehityksen myötä uusia käsitteitä ja niitä kuvaavia ilmauksia syntyy jatkuvasti. Siksi myös sanastoja on laadittava ja päivitettävä, jotta ne säilyvät ajantasaisina ja uusimmistakin käsitteistä voidaan keskustella sujuvasti.

Kirjoitus perustuu Pauliina Liuskan apuvälineteknikko (AMK) -tutkinnon opinnäytetyöhön ”Protetiikan ja ortotiikan suomenkielinen sanasto”, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019.

Kirjoittajat:

Pauliina Liuska, apuvälineteknikko (AMK)
Tomi Nurminen, apuvälinetekniikan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet:

International Society for Prosthetics and Orthotics n.d.b. Education Standards. Saatavana osoitteessa: https://www.ispoint.org/page/EducationStandards2 Luettu 10.10.2019.

Sanastokeskus TSK n.d.-a. Mitä terminologinen sanastotyö on ja mihin sitä tarvitaan? Saatavana osoitteessa: http://www.tsk.fi/tsk/fi/sanastoty%C3%B6_-_mit%C3%A4%2C_miksi_ja_kenelle%3F-8.html Luettu 30.9.2019.

Sanastokeskus TSK n.d.-b. Sanastotyön tai ontologiatyön suunnittelu. Saatavana osoitteessa: http://www.tsk.fi/tsk/fi/sanastoty%C3%B6n_tai_ontologiaty%C3%B6n_suunnittelu-13.html Luettu 30.9.2019.

Sanastokeskus TSK n.d.-c. Sanastoprojektin vaiheet. Saatavana osoitteessa: http://www.tsk.fi/tsk/fi/sanastoprojektin_vaiheet-17.html Luettu 30.9.2019.

Tieteen termipankki 2016. Terminologiaoppi:erikoiskieli. Saatavana osoitteessa: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Terminologiaoppi:erikoiskieli Luettu 18.11.2019.

Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet: Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille 2018. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 35/2018. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3989-9 Luettu 30.9.2019.

Metropolia Ammattikorkeakoulussa rakennetaan ympäristöministeriön tuella älykkään palveluasumisen digitaalista pilotointiympäristöä Myllypuroon valmistuvalle kampukselle. Kehittämistyötä varten kerättiin tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista. Selvityksen tulokset ovat hyödynnettävissä myös etäkuntoutuksen kehittämisessä.

Ensin on ymmärrettävä käyttäjiä

Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentamishankkeessa (PA-Digi) on selvitetty palveluasumisympäristön älykkääseen teknologiaan liittyviä käyttäjälähtöisiä tekijöitä. Kiinnostuksen keskiössä ovat olleet hyvinvointi, toimintakykyisyys ja mielekäs kotona asuminen. Käyttäjälähtöisiä tekijöitä on mahdollista hyödyntää etäkuntoutuksen kehittämisessä.

Keväällä 2017 kerättiin tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista Myllypuron monipuolisessa palvelukeskuksessa ryhmäkeskustelujen avulla. Pienryhmäkeskusteluihin osallistui palvelukeskuksen asukkaita, heidän läheisiään sekä henkilökuntaa ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Kaikissa keskusteluissa oli samat viisi teemaa. Keskustelut auttoivat ymmärtämään, millainen merkitys fyysisillä ympäristötekijöillä, teknologialla ja tekniikalla, palveluilla, toimintakulttuurilla sekä tilojen hallinnalla ja omistajuudella koettiin olevan käyttäjille. (Harra & Lintula 2018.)

Etäkuntoutukseen ja älykkääseen teknologiaan kohdistuu samoja vaateita

Etäkuntoutuksen suosituksista (vrt. Salminen ym. 2016) on tunnistettavissa samoja ympäristöön, teknologiaan ja palvelujen käyttäjään liittyviä vaatimuksia kuin PA-Digin selvityksen tuloksissa (Harra & Lintula 2018). Samat vaatimukset kohdistuivat muun muassa fyysiseen ympäristön turvallisuuteen ja rauhallisuuteen sekä laitteiden helppokäyttöisyyteen ja hallittavuuteen. Yksityisyyden suojaan liittyvien tekijöiden huomioon ottaminen korostuu, mikäli etäkuntoutuksen osana tarvitaan esimerkiksi turvallisuuden seurantaa.

Etäkuntoutuksessa ja älykkään teknologian hyödyntämisessä on huomioitava myös käyttäjien toimintakyvyn ongelmista johtuvat erityistarpeet esimerkiksi näkemisen ja kuulon suhteen. Toisaalta juuri digitaalisen teknologian avulla voidaan mahdollistaa monikanavainen yhteydenpito omaisiin, lähiympäristön ja yhteiskunnan tapahtumien seuraaminen sekä saavuttaa kokemus osallisuudesta ja yhteydestä maailmaan.

Käyttäjälähtöisessä toimintakulttuurissa käyttäjien tarpeita ja toiveita kuunnellaan

Asiakaslähtöinen kohtelu on ihmisarvoista ja toista ihmistä arvostavaa. Digitaalisten palveluiden yksilöllisyydellä ja ihmisläheisyydellä pystytään tukemaan jokapäiväisen elämän merkityksellisyyttä sekä oman identiteetin säilymistä.

Digitaalisesti toteutetussa ohjauksessa ja vuorovaikutuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota kuntoutujan yksilöllisyyteen, sillä tekniikan käyttöönoton tulee perustua käyttäjän omaan kokemukseen ja kiinnostukseen. Yhdessä vietetyt etäkuntoutushetket rakentavat yhteistä kuntoutuksen toimintakulttuuria, jossa kuntoutujalla on vapaus tehdä omia valintoja sekä kuntoutumistaan koskevia päätöksiä.

Monipuoliset ja avoimesti tarjolla olevat vaihtoehdot helpottavat käyttäjälle sopivan digitaalisen palvelun ja oikeanlaisen etäkuntoutusmuodon löytämistä. Käyttäjien toiveiden huomioon ottamisella on yksilöllistä hyvinvointia ja kuntoutumista edistävä vaikutus.

Etäkuntoutuksessa toistettavuus ja vuorovaikutteisuus on toiminnan perusta, jolla vältetään väärinymmärrystä ja vähennetään virheitä, sillä ohjaus on katsottavissa samanlaisena useita kertoja sijainnista riippumatta. Se on suuri etu silloin, kun kuntoutujan ja kuntouttajan välimatkat ovat suuria. Välimatkoista huolimatta digitaalisuus lisää turvallisuuden tunnetta ja vahvistaa oman harjoittelun toteuttamista.

Älykäs teknologia voi tarjota hallinnan ja omistajuuden kokemuksen

Etäkuntoutuksessa hyödynnetään tavoitteellisesti monenlaista etäteknologiaa, kuten puhelinta, matkapuhelinta ja tietokoneita mukaan lukien tablettitietokoneet (Salminen, Hiekkala & Stenberg 2016). Mielenkiintoinen kysymys onkin, miten palveluasumisen älykkään teknologian merkitys resonoi etäkuntoutuksen kehittäjien ja yrittäjien tarpeisiin. Hallinnan ja omistajuuden mahdollistamiseksi digitaalisten välineiden pitäisi olla yksilöllisesti muunneltavissa ja käyttäjien tarpeisiin pitäisi olla tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Käytännössä se tarkoittaa muun muassa, että kuntoutuja saa toimia omassa kodissaan omilla ehdoillaan ja hänellä on mahdollisuus kokeilla erilaisia ratkaisuja.

Jatkossa fyysisten ympäristötekijöiden, teknologian ja tekniikan, palvelujen, toimintakulttuurin sekä oman tilan hallinnan ja omistajuuden merkitys ovat tekijöitä, jotka auttavat kehittämään kuntoutujalähtöisiä etäkuntoutuksen tuotteita ja palveluita.

Käyttäjälähtöisyyden kehittäminen yhteiskehittelyn avulla

Käyttäjälähtöisen etäkuntoutuksen kehittämiseksi tarvitaan fasilitoitua yhteiskehittelyä erilaisten sidosryhmien kanssa. Sidosryhmiä ovat esimerkiksi palveluasumisyksiköiden toimijat, älykkäitä palveluja ja tuotteita tarjoavat yritykset sekä korkeakoulujen asiantuntijat ja opiskelijat (mm. sosiaali- ja terveysala, kiinteistö- ja talorakennus, tietoverkko ja hyvinvointiteknologian sekä liiketalous).

Sidosryhmien yhteiskehittelyn tarve on tunnistettu käyttäjälähtöisen älykkään teknologian kehittämisessä, mutta haasteena on ollut toimijoiden kokoaminen yhteen. 6Aika-hankkeessa Hippa − Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla (https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/) kootaan yhteen ja kehitetään käytäntöjä, jotka edistävät myös etäkuntoutusta.

Etäkuntoutus palveluasumisen tuotteena tai palveluna

Etäkuntoutus on tulevaisuudessa yleistyvä ja kehittyvä kuntoutusmuoto, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia toimintakykyisyyden ylläpitämiseen ja mielekkääseen elämään myös palveluasumisessa.

Etäkuntoutuksen digitaalisten laitteiden ja ohjelmien kehittäjille sekä palvelujen tuottajille Hippa-hanke tarjoaa monia etuja. Hippa tarjoaa pk-yrityksille ja start upeille esimerkiksi mahdollisuuksia käyttäjälähtöiseen yhteiskehittelyyn, tuotteiden ja palvelujen testaukseen digitaalisissa, vakioiduissa sekä autenttisissa ympäristöissä sekä tukea kaupallistamiseen ja markkinointiin Helsingissä, Oulussa ja Tampereella.

 

• Toini Harra, YTT, FL, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu
• Leila Lintula, TTM, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu

 

Lähteet

Harra, Toini & Lintula, Leila 2018. Käyttäjälähtöisyys älykkään palveluasumisen kehittämisessä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-099-1

Hippa − Hippa Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla 2018. Saatavana osoitteessa: https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/

PA-Digi.2017. Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentaminen. Saatavana osoitteessa: http://www.kiradigi.fi/kokeiluhankkeet/kokeiluhankkeet/palveluasumisen-uusien-teknologioiden-kokeiluymparisto.html

Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jasn-Henry 2016. Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df

Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Heiskanen, Tuija & Naamanka, Johanna & Stenberg, Jan-Henry & Vuononvirta, Tiina 2016. Suositukset etäkuntoutukseen. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jan-Henry (toim.): Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df