Palvelutalossa asuvalla vanhuksella on tarve nousta sängystä pyörätuoliin, jonka avulla hän siirtyy kylpyhuoneeseen aamupesulle. Vanhus pystyy varaamaan painoa jaloilleen mutta ei ottamaan askelia, tasapaino on heikko ja muutenkin on väsynyt olo. Hän tarvitsee hoitajan apua siirtymiseen. Hoitaja ei tietenkään pysty nostamaan vanhusta yksin pyörätuoliin, vaan he käyttävät apuna siirtymisen apuvälinettä esimerkiksi liukulautaa, siirtymistasoa tai kääntölevyä. Mitä jos tätä siirtymisen apuvälinettä ei olisikaan saatavilla? Mitä jos sen käytölle ei ole aikaa, sillä hoitajalla on kiire toisen asukkaan luo? Jäävätkö siirtymisen apuvälineet käyttämättä ja jos jäävät, niin miksi?

Apuvälinetekniikan (AMK) opinnäytetyöhömme liittyen teimme verkkokyselyn siirtymisen apuvälineiden käytöstä asumispalveluissa työskenteleville hoitajille. Kyselyyn vastasi anonyymisti 154 henkilöä.

Siirtymisen avustaminen

Hoitajan työ on usein psyykkisesti ja fyysisesti raskasta. Työtehtävinä on tukea asukasta päivittäisissä toiminnoissa, joita ovat muun muassa peseytyminen, pukeutuminen ja syöminen. Hoitaja on asukkaan tukena siirtymistilanteissa ja hoitajan tukena ovat siirtymisen apuvälineet. Jokaisen asiakkaan kohdalla tulisi miettiä, kuinka siirtymisen voi toteuttaa ergonomisesti ja turvallisesti. Turvallinen siirtyminen on myös asukkaan oikeus.

Asukkaan liikkumisen avustaminen ja käsin tehtävät nostot ja siirrot ovat hoitotyön fyysisesti raskaimpia työtehtäviä. Perusperiaatteena on välttää pitkäaikaista työskentelyä huonossa asennossa ja asukkaan nostamista käsivoimin. (Potilassiirrot n.d.) Siirtymistilanteita helpottamaan on kehitetty apuvälineitä, jotka takaavat toimivampaa ja turvallisempaa siirtämistä. Niiden käyttö parantaa hoitajien työasentoja ja vähentää fyysistä kuormitusta. (Takala & Kukkonen 1987.)

Teimme kyselyn, jossa selvitettiin kuuden yleisimmän lääkinnällisen kuntoutuksen siirtymisen apuvälineen tai apuvälineryhmän käyttöä työpaikoilla. Näitä apuvälineitä ovat liukulauta, kohottautumistelineet, henkilönostin, siirtymistaso, nostovyöt ja -valjaat sekä kääntölevy. (Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2018.)

Hoitajien omat kokemukset siirtymisen apuvälineiden käytöstä

Kyselyyn vastasi 154 henkilöä, joista noin kolmannes on ammatiltaan lähihoitajia ja jotka työskentelevät ikäihmisten palveluasumisessa. Muut vastaajat ovat ammatiltaan sairaanhoitajia, hoitoapulaisia sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Jokainen kyselyssä esitetty apuväline löytyi vähintään puolelta vastaajien työpaikoilta. Näistä yleisimmät olivat liukulauta, henkilönostin sekä nostovyöt ja -valjaat. Pääosin siirtymisen apuvälineitä käytetään aktiivisesti, niille on tarvetta ja niiden käytölle on sekä aikaa että tilaa.

Siirtymisen apuvälineestä riippuen vastaajista noin puolet kertoivat saaneensa tarpeeksi koulutusta ja perehdytystä sen käyttöön, kun taas noin puolet eivät. Ainoastaan henkilönostimen käytöstä koettiin saaneen koulutusta opiskeluaikoina ja perehdytystä työpaikoilla enimmäkseen hyvin. Apuvälineitä käytettiin vastaajien mukaan välillä myös niiden asukkaiden siirtämiseen, joille se ei ollut sopiva, vain koska sopivampaa siirtymisen apuvälinettä ei ollut saatavilla.

Tarpeesta huolimatta kaikki siirtymisen apuvälineet jäivät ajoittain käyttämättä. Kyselyssä oli jokaisen siirtymisen apuvälineen kohdalla avoin kysymys, joissa kysyttiin miksi apuväline jää mahdollisesti käyttämättä. Vastauksista syiksi apuvälineen käyttämättä jättämiselle nousivat esiin ajanpuute, osaamattomuus, huono saatavuus, sopimattomuus sekä haluttomuus käyttää niitä.  Välillä myös joko asukas tai työkaveri oli esteenä siirtymisen apuvälineen käytölle:

” Työtovereiden suhtautuminen apuvälineisiin nuivaa. Toisin sanoen eivät koe niitä tarpeellisiksi ja kokevat siirrot esim. kopilla nopeammaksi ja helpommaksi”

” Kyllä jää (käyttämättä), koska on kiire ja jos liukulauta ei sillä hetkellä ole käden ulottuvilla niin siirretään ilman”

” Nopeampi antaa vaan käsi, josta asukas pitää kiinni ja nykii itsensä ylös… Näin myöskin työtovereiden toimesta.”

”Nostovyön käyttö siirtotilanteessa on monelle vieras, pitäisi määrätietoisemmin käyttää ja harjoitella käyttöä.”

”Huonokuntoinen apuväline”

“Jää käyttämättä, koska meillä on kolme henkilönostinta, joita jaetaan usean osaston kesken.”

Tarkoituksena oli selvittää, ovatko asumispalveluissa käytettävät siirtymisen apuvälineet aktiivisessa ja tarkoituksenmukaisessa käytössä sekä kiinnittää huomiota niiden käyttöön. Tavoitteena oli myös tuoda esille hoitajien omia kokemuksia siirtymisen apuvälineiden käytöstä. Vastaukset olivat johdonmukaisia aikaisempien tutkimusten kanssa aiheesta, joka voi kertoa siitä, että siirtymisen apuvälineet jäävät säännöllisesti käyttämättä siirtotilanteissa syistä, joita tulisi pyrkiä eliminoimaan jo työn järjestelyn tahoilla. Ongelman laajuuden ja yleisyyden selvittämiseksi tarvittaisiin laajempaa selvitystä aiheesta.

Kirjoitus perustuu apuvälinetekniikan AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Siirtymisen apuvälineiden käyttö asumispalveluissa – kysely hoitajille 2019.

Kirjoittajat:

Katariina Piippanen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu
Maija Vehviläinen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet

Potilassiirrot n.d. Työterveyslaitos. Saatavana osoitteessa: <https://www.ttl.fi/tyoymparisto/ergonomian-tietopankki/potilaan-hoitaminen/potilassiirrot/> Luettu 20.11.2019.

Takala, E.-P.; Kukkonen, R. 1987. The handling of patients on geriatric wards. A challenge for on-the-job training. Applied Ergonomics 1987, 18.1, 17–22.

Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet – Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille. 2018. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 35/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161068/rap%2035_2018.pdf> Luettu 16.3.2019.

Kun on kyse ikääntyneiden kuntoutuksesta, ajaa ammattilaisten asiantuntijuus usein ikäihmisen oman asiantuntijuuden ohi ja ikäihminen jää ulkopuoliseksi omasta kuntoutuksestaan. Ihanteellisessa tilanteessa ikäihminen olisi tasavertainen asiantuntija, kanssatoimija ja aktiivinen osallistuja. (Järnström 2011: 254–255.) Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni kehitettiin aitoon moniasiantuntijuuteen perustuvaa, ikäihmisten osallistumista vahvistavaa kotona toteutuvan kuntoutuksen toimintatapaa.

Kun ikäihminen kokee tulleensa kuulluksi ja hänen mielipiteitään arvostetaan, hänen halunsa osallistua kasvaa ja kehittyy. Ikäihmisen osallistuessa oman kuntoutuksensa suunnitteluun, se tukee hänen uskoa omiin voimavaroihinsa ja niiden käyttöön. Ikäihmisten valtaistumisen kautta saadaan parhaiten hyödynnettyä kaikki heidän omat voimavaransa. (Julkunen 2008: 21; Eloranta 2009: 48.)

Ikäihmisten osallistumisen vahvistuminen voidaan nähdä yhteiskunnallisestikin tärkeänä, sillä ikääntyneiden määrän kasvaessa on entistä tärkeämpää tuottaa kustannustehokkaita ja vaikuttavia palveluita ikäihmisille, lisäämään elämänlaatua ja toimintakykyisiä vuosia. Omassa toimintaympäristössä toteutettu laadukas ja vaikuttava kuntoutus voi mahdollistaa ikäihmisten asumisen omassa kodissa pidempään, mikä on paitsi yhteiskunnallinen tavoite, usein myös ikääntyneen oma toive.

Yhdessä kehittäen eteenpäin

Tutkimuksellisen kehittämistyön toimintaympäristönä toimi oma työpaikkani, Oulunkylän kuntoutuskeskus. Kuntoutuskeskuksessa on jo vuosien ajan panostettu ikäihmisten kuntoutuksen palveluiden kehittämiseen. Ilmapiiri kehittämiselle on myönteinen, ja organisaation johto tukee henkilökuntaa itsensä ja kuntoutuskeskuksen toiminnan kehittämisessä. Aihe kehittämistyölleni rakentuikin työpaikalla yhteisesti käytyjen keskustelujen ja tarveanalyysien kautta.

Kuva: Sanna Paavola

Tutkimuksellinen kehittämistyöni tehtiin yhdessä ikääntyneiden kuntoutujien ja ammattilaisten kanssa. Aineisto kerättiin laadullisilla menetelmillä käyttäen yksilöllisiä teemahaastatteluja kuntoutujille ja yhteiskehittelymenetelmiä kahdessa kehittäjäryhmässä, joissa oli mukana kuntoutujia sekä ammattilaisia. Kehittämistyön tulosten perusteella muodostui kuvaus moniasiantuntijuuteen perustuvan, ikäihmisten osallistumista vahvistavan kotona toteutuvan kuntoutuksen ydintekijöistä.

Moniasiantuntijuus on asennetta

Tulosten mukaan moniasiantuntijaiseen työskentelyyn tarvitaan ammattilaisilta asennemuutosta. Merkityksellistä on se, että ikäihmisten oma asiantuntijuus tunnistetaan ja sitä tuodaan esille myös kuntoutujalle itselle. Avoimen ja luottamuksellisen vuorovaikutuksen kautta rakennetaan yhteistyötä, jossa kuntoutuja, hänen lähipiirinsä ja kaikki ammattilaiset toimivat tasavertaisina kumppaneina.

Ikäihmisten osallistuminen vahvistuu heidän päästessä suunnittelemaan ja toteuttamaan kuntoutusta omassa toimintaympäristössään ja osana omia arjessa merkityksellisiä asioita. Myös Jutilan (2013) tutkimuksessa ikäihmisten osallisuuden kokemukset muodostuivat päivittäisiin asioihin liittyvien päätösten tekemisen kautta sekä kuulluksi tulemisesta (Jutila 2013: 54). Osallistumisen vahvistumisen kautta voidaan parhaimmillaan lisätä ikäihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua.

Kehittämistyöni tuloksia voidaan hyödyntää suoraan kuntoutuskeskuksen toiminnassa, jos palveluja laajennetaan kotona toteutuvaan kuntoutukseen. Tuloksia voidaan hyödyntää myös olemassa olevien palvelujen kehittämisessä. Muodostamalla yhteistä ymmärrystä moniasiantuntijuudesta ja sopimalla käytettävistä toimintatavoista, voidaan kehittää osastojen moniammatillisten tiimien toimintaa moniasiantuntijuuteen perustuvaksi. Tällä voidaan vahvistaa ikäihmisten osallistumista omaan kuntoutukseensa, mikä oletettavasti lisää siitä saatavaa hyötyä kuntoutujien näkökulmasta.

Oivaltaaksemme moniasiantuntijuuden ytimen eli kuntoutujan oman asiantuntijuuden tunnistamisen ja sen hyväksymisen yhtä tärkeäksi tulee meidän ammattilaisten olla kyllin rohkeita luopumaan omasta asiantuntijavallastamme. Yhdessä toimien, kuntoutuskumppaneina, saavutamme paremmat ja kestävämmät tulokset.

Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Ikäihmisten osallistumista vahvistava moniasiantuntijuuteen perustuva kotona toteutuva kuntoutus: Toimintatavan kehittäminen Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019.

Kirjoittaja:

Sanna Paavola, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma

Lähteet:

Eloranta, Sini 2009. Supporting older people’s independent living at home through social and health care collaboration. Turun Yliopiston julkaisuja Sarja D osa 869. Saatavana osoitteessa: https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/47133/AnnalesD869Eloranta.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Julkunen, R. 2008. Ikä ideana ja tutkimuskohteena. Teoksessa Suomi, A. & Hakonen, S. (toim.): Kuluerästä voimavaraksi. Sosiokulttuurinen puheenvuoro ikääntymiskäsityksiin. Jyväskylä: PS-kustannus.

Jutila, Tuula 2013. Vanhuslähtöisyydestä asiakaslähtöisyyteen. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. Saatavana osoitteessa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/84894/gradu06963.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Järnström, Sanna 2011. ”En tiedä mitä ne ajattelee mun kohtaloksi.” Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Saatavana osoitteessa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/66771/978-951-44-8508-4.pdf?sequence=1

Etäkuntoutuksen käyttö ikääntyneiden kuntoutuksessa lisääntyy koko ajan ja sen vaikutuksia on tutkittu lisääntyvissä määrin. Muun muassa hyvän ikääntymisen laatusuosituksessa (2017) nostetaan esille teknologian hyödyntäminen ikäihmisten kotiin vietävissä palveluissa. (STM 2017: 29.) Oulunkylän kuntoutussairaalassa toteutettiin helsinkiläisten ikääntyneiden toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen kuvallisen etäkuntoutuksen avulla -hanke. Hankkeen tarkoituksena oli kehittää uudenlainen palvelumalli, jossa kuvallista etäkuntoutusta viedään sairaalajakson jälkeen kuntoutujien omaan toimintaympäristöön mobiililaitteen avulla.

Oulukylän kuntoutussairaalan yksi keskeinen kehittämisalue ovat kotiin vietävät palvelut ja teknologian hyödyntäminen ikääntyneiden kuntoutuksessa. Mahdollisimman turvallinen kotiutuminen ja sen huolellinen suunnittelu voivat olla ns. pyöröovisyndroomaa ehkäiseviä tekijöitä. Kotiutumisen jälkeiset ensimmäiset viikot ovat kriittistä aikaa, ja iäkkään kuntoutujan tukeminen kotona selviytymisessä niiden aikana on tärkeää.

Palosen (2016) väitöskirjassa nousi esille, että iäkkäät kuntoutujat eivät välttämättä hoitojakson aikana osaa esittää hoitoon liittyviä kysymyksiä ja nämä heräävät vasta ns. normaalissa arkielämässä. Myös epävarmuutta hoidon jatkuvuudessa lisäsi se, ettei kuntoutujilta tiedusteltu vointia hoitojakson jälkeen. (Palonen 2016: 59; 70–71.) Mm. näihin seikkoihin pyrittiin vaikuttamaan kuvallisen etäkuntoutuksen hankkeen aikana.

Kuntoutujien kokemukset hankkeesta olivat positiivisia ja hankkeella oli myönteisiä vaikutuksia toimintakykyyn. Tulevaisuuden näkymissä on paljon mahdollisuuksia teknologian ja erilaisten etäratkaisuiden käytössä ikääntyneiden kuntoutuksessa. Ikääntyneiden kuntoutujien joukossa on paljon potentiaalia ja halua uuden kehittämiseen. Osallistamalla ikääntyneet ja heidän lähiverkostonsa toimijat kuntoutuksen kehittämiseen saadaan hyödynnettyä paljon tietotaitoa ja kokemusasiantuntijuutta.

Etäkuntoutuksen mahdollisuudet ikääntyneillä

Kuvallisen etäkuntoutuksen hanke toteutettiin vuosina 2017–2018 Oulunkylän kuntoutussairaalan jatkohoito- ja kuntoutusosastoilla. Osallistujat valittiin kuntoutusjakson alkupuolella kuntoutuskokouksessa etukäteen sovittujen kriteerien ja poissulkukriteerien perusteella. Hankkeessa oli mukana 33 kuntoutujaa. Osallistujien keski-ikä oli 75,8 vuotta. Vanhin osallistuja oli 92 vuotta ja nuorin 62 vuotta. Suurimmalla osalla oli kotiutuessa käytössä liikkumisen apuväline. Syinä hankkeesta kieltäytymiseen olivat mm. toimintakykyä rajoittava perussairaus tai ylimääräinen lisärasite arkeen, ja osalla omaiset estelivät laitteen käyttöä.

Hankkeessa tavoitteena oli tukea kotiutumisen jälkeistä vaihetta etäyhteydellä tarjottujen palvelujen kautta. Tablet-laitteille tuotettiin lihaskunto- ja tasapainoharjoitteita, aivojumppaa, luentoja ja vertaistukiryhmä, ja lisäksi kuntoutujien oli mahdollista keskustella keskenään laitteen kahvila toiminnolla. Kerran viikossa laitteen kautta otettiin kuvallinen etäyhteys sairaalasta fysioterapeutin ja sairaanhoitajan toimesta, ja kuntoutujilla oli mahdollisuus keskustella kotona omassa toimintaympäristössä esiin nousseista seikoista.

Laitteet esiteltiin kuntoutujille osastojakson aikana ja niiden käyttöä

harjoiteltiin yhdessä. Monet hankkeeseen osallistuneet eivät olleet koskaan aiemmin käyttäneet älylaitteita. Ikääntyneet lähtivät kuitenkin rohkeasti mukaan ja ottivat ennakkoluulottomasti laitteet kokeiluun. Esteeksi laitteiden käytölle muodostui ennemminkin kuntoutujien kokema henkinen kuormitus kotiutumiseen liittyen kuin esim. epäluulo älylaitteita kohtaan. Ikäihmiset omaksuivat nopeasti älylaitteen käytön ja miettivät sen monia käyttömahdollisuuksia. Näin kommentoi yksi osallistuja: ”Erittäin positiivinen juttu kaiken kaikkiaan!”

Kotiutumiseen turvaa ja tukea

Suuri osa jaksolle tulevista iäkkäistä kuntoutujista haluaa kotiin. Monen tavoitteena on se, että pystyisi liikkumaan, kuten ennen, ja pääsisi kotiin. Kotiutumisvaiheeseen voi liittyä pelkoa ja epävarmuutta mutta myös intoa ja odotusta. Kotiutumiseen liittyvät kysymykset ja epävarmuudet ovat usein hyvin konkreettisia. Hankkeeseen osallistuvia kuntoutujia mietitytti mm. se, löytyykö laitteelle sopivaa paikkaa, osaako kuntoutujan kotiin saattava kuljettaja asentaa laitteen paikalleen ja mitä tapahtuu, jos laite rikkoutuu.

Hankkeessa mukana olleet kokivat turvallisuutta lisäävänä tekijänä tietoisuuden siitä, että jo ensimmäisellä viikolla sairaasta otetaan etäyhteys. Tämä vähensi kotiutumiseen liittyvää pelkoa. Näistä peloista keskustelemalla ja niitä yhdessä läpikäymällä epävarmuus usein vähenee ja kuntoutuja kokee kotiutumisvaiheen helpompana. Myös omaisilla kotiutumiseen liittyy epävarmuutta. Hankkeessa mukana olleiden kuntoutujien omaiset kokivat etäyhteyden hyvänä lisänä tuomaan turvaa kotiutumisen jälkeiseen vaiheeseen:

”Miten nyt pärjään tämän jälkeen? Kuka pitää nyt minusta huolta? Oli tärkeää saada kontaktit viikoittain. Oli hyvä, että joku ”seurasi”.”

”Viikoittainen yhteydenotto loi turvaa, oli keneltä kysyä, kun joku asia huoletti. Sai juttuseuraa.”

Järnströmin (2012) väitöskirjan mukaan iäkkäiden mielessä kotona olemiseen liittyy monia merkityksellisiä asioita. Ne eivät välttämättä ole ihmeellisiä, vaan käsittelevät ikäihmisen omaa tavallista arkea. Ajatus kotiutumisesta toimii monilla motivoivana tekijänä kuntoutumiselle. (Järnström 2012: 165.) Monet hankkeessa mukana olleet toivat ensimmäisen etäyhteyden aikana esille onnistumisiaan omassa toimintaympäristössään. He olivat esim. uskaltaneet viedä roskat ulos yksin tai pystyneet liikkumaan pieniä matkoja ilman apuvälinettä. Toiset taas kaipasivat ohjeita liikkumiseen ja rohkaistuivat etäyhteyden aikana saamistaan neuvoista ja seuraavalla kerralla kertoivat olleensa aktiivisemmin liikkeellä. Myös ammattilaisten oli erittäin mielenkiintoista kuulla, miten kuntoutujat toimivat omassa ympäristössään kotiutumisen jälkeen.

Aktiivinen toimija omassa ympäristössä

Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksen (2018) mukaan tulevaisuudessa asiakkaiden tulisi olla aktiivisia toimijoita ja osallistua omien palveluidensa kehittämiseen (STM 2018: 14). Hankkeessa kuntoutujat olivat aktiivisia toimijoita oman kuntoutuksen parissa. Hankkeeseen osallistuneilta saatiin arvokasta tietoa siitä, miten etäpalvelut hyödyttävät iäkästä kuntoutujaa omassa toimintaympäristössä selviytymisessä ja miten niitä voisi jatkossa kehittää.

Hankkeessa mukana olleet kuntoutujat olivat suurelta osin aktiivisia kehittäjiä tulevaisuuden palveluille. Näitä palveluja kehitettäessä tulee kuitenkin muistaa se, että etäpalvelut eivät ole sopiva ratkaisu kaikille ikääntyneille.

Vertaisvoimaa verkosta

Kuntoutussairaalassa on vuodesta 2012 ollut toiminnassa viikoittain kokoontuva kotiutuvien vertaistukiryhmä, jota ohjaa Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-koulutuksen saanut fysioterapeutti. Kuntoutujat ovat kokeneet vertaistukiryhmän erittäin tärkeänä osana kotiutumiseen liittyvien kysymysten käsittelyssä. Tämä ryhmän tuki haluttiin mukaan myös etäkuntoutuksen hankkeeseen. Vertaistukiryhmä toteutettiin viikoittain ryhmämuotoisella kuvayhteydellä. Kuntoutujat kokivat myönteisenä sen, että he pystyivät käymään läpi kotona olemiseen liittyviä kokemuksia samassa tilanteessa olevien kanssa.

Vertaistuen mahdollistuminen kotiutumisen jälkeen tarjoaa arvokasta tukea kotona selviytymiseen. Tällaista tukea kuntoutujat saivat myös älylaitteilla olevasta kahvilatoiminnosta, joka mahdollisti kuntoutujien keskinäisen kommunikoinnin kuva- ja ääniyhteydellä. Tämän hankkeen aikana verkossa luotiin uusia ystävyyssuhteita ja koettiin hersyviä hetkiä vapaamuotoisempien keskustelujen parissa.

Vertaistuessa samassa tilanteessa olevien ja vastaavanlaisia kokemuksia läpikäyneen kuntoutujan tuki on tervetullutta. Keskinäinen luottamus ryhmässä edesauttaa osallisuuden kokemista ja oman identiteetin vahvistamista. Vertaisryhmässä on kysymys yhdessä toimimisesta ja osallisuudesta ja ryhmässä voidaan puhua ”meistä”, samassa tilanteessa olevista, jossa toiminta perustuu yhteisiin kokemuksiin ja niiden jakamiseen. (Mikkonen 2011: 206–209.)

Tulevaisuus etäkuntoutuksessa

Etäkuntoutuksen kehittämistä jatketaan aktiivisesti Oulunkylän kuntoutussairaalassa. Hankkeen aikana saatiin arvokasta tietoa siitä, miten ikääntyneet kokivat etäkuntoutuksen ja miten sitä on mahdollista hyödyntää toimintakyvyn tukemisessa.

Itse näen etälaitteissa paljon potentiaalia myös sosiaalisen kanssakäymisen ja vertaistuen parissa. Etäkuntoutuksen palveluiden tulisi mielestäni olla osa ikääntyneille tarjottavia palveluja, monipuolisesti. Niiden tulisi olla mukana tukemassa niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin toimintakykyä ja mahdollistamassa laajan verkoston yhteisen toiminnan ilman, että toimijat ovat fyysisesti samassa paikassa.

Kirjoittaja:
Sanna Paavola, kuntoutuksen (ylempi AMK) opiskelija
Kuvat: Tanja Pentinsaari

Lähteet:

Järnström, Sanna 2012. “En tiedä, mitä ne ajattelee mun kohtalokseni” Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Saatavana osoitteessa: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66771/978-951-44-8508-4.pdf?sequence=1> Luettu 25.2.2019.

Mikkonen, Irja 2011. Teoksessa Pia, Lundbom Pia & Jatta, Herranen (toim.): Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Palonen, Mira 2016. Päivystyspoliklinikalta kotiutuvien iäkkäiden potilaiden ja heidän läheistensä ohjaus Hypoteettisen mallin kehittäminen. Saatavana osoitteessa: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/100058/978-952-03-0277-1.pdf?sequence=1> Luettu 22.2.2019.

Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Julkaisuja 2017: 16. Helsinki 2017. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf> Luettu 22.2.2019.

Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160904/22_TUKA_STM_WEB.pdf?sequence=4&isAllowed=y> Luettu 25.2.2019.