Jokainen ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin saralla toimiva on varmasti joskus pohtinut motivoinnin haastavaa tehtävää omassa työssään. Miten saisin asiakkaan tai potilaan innostumaan ja motivoitumaan pitämään itse huolta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan? Olenko epäonnistunut omassa työssäni, kun asiakas ei motivoidu terapiaan, liikunnallisempaan elämäntapaan tai terveellisempään ruokavalioon? Miten voisin oppia paremmaksi motivoijaksi?

Motivaatiolla tarkoitetaan tahtotilaa, joka ohjaa ihmisen käyttäytymistä. Ajatellaan, että mitä vahvempi motivaatio on, sitä varmemmin saavutetaan halutut tulokset. Motivaation määrän lisäksi tärkeää on kuitenkin myös motivaation laatu (Haukkanen ym. 2012). Kun toiminta koetaan merkitykselliseksi omassa arjessa ja se tuottaa iloa (sisäinen motivaatio), tuottaa toiminta enemmän tuloksia ja yleensä pysyvämpää ja pitkäkestoisempaa toimintaa/elämäntapaa kuin esimerkiksi sosiaalisen paineen vuoksi tai rangaistuksen pelossa toteutunut toiminta (ulkoinen motivaatio).

Vuorovaikutuksen tapa asiakassuhteessa on keskeinen tekijä sisäisen motivaation rakentumisessa. Ammattilaisen kannattaa pohtia omaa vuorovaikutustyyliään ja omaa positiotaan asiakkaaseen nähden (Runsio 2018). Toiset asiakkaat tulevat vastaanotolle tasavertaisella neuvottelevalla asenteella, toiset kaipaavat hoitoa ja hoivaa, ja joku haluaa ehkä suoria ohjeita ja neuvoja siitä, miten pitäisi toimia. Jos pystyy tunnistamaan asiakkaan lähtökohdat ja position, on helpompaa auttaa häntä motivaation rakentamisessa.

Pystyvyyden tunne motivaation syntymisen pohjalla

Erilaisiin teorioihin pohjautuvia motivointimenetelmiä on paljon. Chasandra (2018) tutkimusryhmineen totesi meta-analyysissaan, että fyysisen aktiivisuuden edistämisessä mikään menetelmä ei ollut toista vaikuttavampi. Tulokset olivat kuitenkin parempia, jos jokin menetelmä oli käytössä. Esimerkiksi työyhteisössä voisi siis olla hyödyllistä valita yhdessä jokin menetelmä, jonka käyttöön kaikki sitoutuvat. Yhteinen viitekehys tuo ryhtiä ja rakennetta asiakastyöhön, ja sen kautta työ- ja toimintatapojen kehittäminen on jäsentynyttä ja tehokasta. Useimpien motivointimenetelmien kulmakivenä toistuu kuitenkin yksi yhteinen teema: pystyvyyskäsitysten vahvistaminen.

Pystyvyydellä tarkoitetaan sitä, että asiakkaalla on luottamusta omiin kykyihinsä (Bandura 1986). Kun pystyvyyden tunne on vahva, ihminen pystyy esimerkiksi tekemään terveellisiä valintoja kaupassa tai toteuttamaan hänelle suunniteltua liikuntaohjelmaa. Muun muassa selkäkipuisilla tämä voi tarkoittaa sitä, että hänelle herätetään luottamus ja tunne siitä, että hänen selkänsä kestää liikkumista. Asiakkaan pystyvyyskäsitystä kannattaa arvioida esimerkiksi strukturoidun lomakkeen avulla. (Koho 2018.)

On tärkeää kuunnella asiakkaan omaa kokemusta. Useilla ihmisillä saattaa olla jo paljon epäonnistuneita kokemuksia terveydenhuollosta. Ammattilaisen pitää tunnistaa nämä asiakkaan tarinasta ja tehdä näkyväksi, että hän ymmärtää ja tunnustaa asiakkaan kokemuksen. Arvioimatta muiden ammattilaisten työtä voi esimerkiksi sanoittaa seuraavasti: ”Onpa sinulla ollut aiemmin raskaita ja kurjia kokemuksia.” Tällaisella vuorovaikutuksella ja asiakkaan kokemuksen validoinnilla osoitetaan asiakkaan arvo ja merkitys, joka edistää motivaation syntymistä.

(Kuva: Tiina Karihtala)

Miten opin paremmaksi motivoijaksi?

Jokainen meistä voi oppia paremmaksi motivoijaksi. Oppiminen edellyttää vain halua ja rohkeutta reflektoida omaa toimintaa. Jokaisen ammattilaisen on hyvä aika ajoin arvioida omia työtapojaan ja tottumuksiaan ja antautua kuulemaan palautetta esimerkiksi kollegalta ja asiakkailta. Voit oppia toimimaan paremmin vain, jos osaat tunnistaa oman, tämänhetkisen tapasi toimia. Meillä jokaisella on taskussa hyvä apuväline oman toiminnan arviointiin − puhelin. Kuvaa omaa toimintaasi ja opi!

Kipupsykologi Terhi Runsio (2018) antaa konkreettisia ohjeita oman asiakastyön arviointiin. Voit tutkia omaa työtäsi esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla:

• Osaanko löytää pienetkin edistyksen askeleet asiakkaan toiminnasta?
• Osaanko sanoittaa huomaamani asiat asiakkaalle?
• Osaanko ammattilaisena pysäyttää kiireen tunnun ja rauhoittaa asiakasta?
• Jaksanko olla aidosti kiinnostunut juuri tästä asiakkaasta juuri tässä ja nyt?
• Osaanko luoda asiakkaalle turvallisuutta ja antaa toivon tunnetta?
• Osaanko maltillistaa asiakkaan tavoitteita?
• Millä tavalla olen asiakkaan lähellä / tulen asiakkaan lähelle?
• Miten katson ja kosketan asiakasta?

Ehkä meidän ei ammattilaisina kannatakaan pyrkiä asiakkaan motivoimiseen? Sen sijaan Absezt ja Hankonen (2017) kehottavat ammattilaisia keskittymään auttamaan asiakasta selvittämään, mitä asiakas itse haluaa muuttaa (jos yleensä haluaa muuttaa mitään), mitä askelia hän haluaa ottaa muutoksen tekemiseksi ja mitkä asiat hänen omassa arjessaan voivat auttaa muutoksen tekemisessä. Ainahan asiakaskaan ei ole vielä valmis tekoihin tai muutokseen. Vaikka olisit kuinka hyvä ammattilainen, ei ehkä ole vielä asiakkaan sisäisen motivaation syntymisen aika. Ja voihan olla, että sinun hyvän työsi hedelmät saakin kerätä asiakkaan seuraavaksi kohtaama ammattilainen.

Näin ollen omaa työtä arvioivien tekijöiden listaan voisikin lisätä:

• Osaanko herätellä asiakasta itseään tunnistamaan ja pohtimaan itselleen tärkeitä asioita arjessa ja sitä, mitä konkreettista muutosta hän toivoo saavuttavansa?

Tiina Karihtala, lehtori, fysioterapian tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet

Absetz, P. & Hankonen, N. 2017. Miten auttaa potilaita omaksumaan ja ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja? Duodecim 133: 1015–21.

Chasandra, M. & Novoradovskaya, E. & Sjögren, T. & Lintunen, T. & Karvanen, J. & Immonen, J. & Ruiz, M. 2018. A scoping review on interventions to promote physical activity among adults with disabilities. Disability and Health Journal 11 (2): 174–183.

Haukkala, A. & Hankonen, N. & Konttinen, H. 2012. Sosiaalipsykologia terveyskäyttäytymisen tutkimuksessa. Psykologia 47 (05−06).

Koho P. 2018. Pelko, asenteet ja uskomukset kuntoutumisen esteenä. Fysioterapia & Kuntoutus -koulutuspäivät, 3.−4.10.2018, Helsinki.

Runsio T. 2018. Olen motivoiva terapeutti – vai olenko? Fysioterapia & Kuntoutus -koulutuspäivät, 3.−4.10.2018, Helsinki.

Sanotaan, että vierivä kivi ei sammaloidu. Omassa kuntoutuksen YAMK -tutkinnon tutkimuksellisessa kehittämistyössäni vieritettiin työpaikkani aloitusryhmäkäytäntöä vastaamaan tämän päivän kuntoutuksen paradigmaa ja neuropsykiatrisesti oireilevien nuorten tarpeita.

Aloitusryhmäkäytäntö (haastattelu, kolme ryhmäkertaa ja palautekerta) on ollut yksikön sisäisen ohjautumisen käytäntönä lasten ja nuorten Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) nuorisopsykiatrian neuropsykiatrisella poliklinikalla. Käytäntö on kuitenkin tullut tiensä päähän. Pääpaino ryhmässä oli ollut toimintakyvyn suppeassa arvioinnissa. Tämä tuntui työntekijöistä raskaalta ja sai nuoriltakin negatiivista palautetta. Sitten kivet lähtivät pyörimään.

Reinvall (2018) toteaa väitöskirjassaan, että 68 %:lla autisminkirjon lapsista ja nuorista esiintyy psykiatrisia oireita verrattuna tyypillisesti kehittyneisiin. Näyttöön perustuvia luotettavia tutkimuksia ja hoitoja neuropsykiatriassa on vähän. Niiden puuttuessa kokemuksen ja asiantuntemuksen merkitys kasvaa (Korkeila & Tani 2005). Eksoten lasten ja nuorten neuropsykiatrisella poliklinikalla työskentelee sairaanhoitaja ja kaksi toimintaterapeuttia.

Tutkimuksellisessa kehittämistyössä oli kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa haastateltiin neljää nuorta teemahaastattelun mukaisesti. Haastatteluilla hankittiin tietoa nuorten kokemuksista aloitusryhmässä sekä toiminnallisesta terveydestä. Haastatteluista saatu aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja vietiin kehittämistyöryhmään, johon poliklinikan työntekijöiden lisäksi kuului nuorisopsykiatrian erikoislääkäri sekä sosiaalityöntekijä. Tämä työryhmä yhdisti nuorten haastatteluiden aineiston, kuntoutuksen uuden paradigman mukaisen teorian sekä oman ammatillisen kokemuksen, ja näin syntyi uudistettu aloitusryhmäkokonaisuus.

Kehittämistyön tulokset osoittavat, että siirryttäessä yksiköstä toiseen on tärkeää, että nuori ja perhe pääsevät tutustumaan tiloihin ennen varsinaisen kuntoutuksen alkua. Eksoten lasten ja nuorten neuropsykiatrisen poliklinikan tutustumiskäynnillä perhe näkee työntekijät sekä tilat, joussa toimitaan, ja saavat esitteen, jossa on yksikön tiedot puhelinnumeroineen.

Aloitusryhmäkokonaisuus alkaa alkuhaastattelulla

Ryhmän ohjaajat haastattelevat nuoren joko vanhemman kanssa tai erikseen. Haastattelussa nuori saa itse päättää vanhemman osallistumisesta hänen haastatteluajalleen. Ja näin auttaa ryhmän ohjaajia tutustumaan nuoreen. Näin saadaan tietoa siitä, miten nuori esimerkiksi haluaa tarvittaessa tulla autetuksi, millaisia ryhmäkokemuksia hänellä on ollut ja miksi nuori kokee tulleensa ohjatuksi ryhmään. Vanhemmat vastaavat haastattelussa samoihin kysymyksiin, jotka kysytään nuorelta.

Nuorelle kerrotaan, että ryhmässä saa puhua tai olla puhumatta. Ohjaajien tehtävä on pitää keskustelua yllä, ja nuoret saavat osallistua haluamallaan tavalla ja myös jättää halutessaan vastaamatta esitettyihin kysymyksiin. Nuorille kerrotaan myös, että jokaisella on omat syynsä osallistua ryhmään, mutta niistä ei ryhmässä tarvitse puhua. Tätä painotetaan, koska monilla nuorilla on pelko, että omista asioista pitäisi puhua julkisesti.

Jokaisen ryhmäkerran jälkeen nuori täyttää itsearviointilomakkeen, jossa on rasti ruutuun- ja avoimia kysymyksiä. Tällä lomakkeella halutaan tarkentaa asioista, joista ryhmässä ei kysellä, esimerkiksi sitä, jännittikö nuori, kokiko hän olonsa ryhmässä ahdistuneeksi tai iloiseksi, oliko jokin epämiellyttävää tai puhuiko nuori muille ryhmäläisille. Tämän avulla saadaan tietoa siitä, miltä nuorista tuntui ryhmässä, eikä se jää arvailuiden tai ohjaajien tulkinnan varaan.

Tapaamiset jäsentyvät seuraavasti:

I toiminnallinen kerta
Valmistetaan avaimenperä tai maskotti. Esillä on tarvittava materiaali sekä muutamia mallikappaleita. Puhelinta saa käyttää ideointiin. Nuorelle muistutetaan, että ryhmässä saa puhua tai olla puhumatta. Pöydällä tulee olla vaihtoehtoista kommunikointia varten kyniä ja paperia. Nuori täyttää itsearviointilomakkeen.

II toiminnallinen kerta
Pelataan jokin lautapeli ja tehdään ryhmässä päätös, mitä viimeisellä ryhmäkerralla valmistetaan välipalaksi. Nykyään hyödynnetään Spiral-peliä. Nuori täyttää itsearviointilomakkeen.

III toiminnallinen kerta
Valmistetaan yhdessä ryhmänä välipala ja syödään se. Nuori täyttää itsearviointilomakkeen.

Palautekerralla nuori, vanhemmat ja ohjaajat käyvät ryhmäkerrat ja itsearvioinnit läpi suhteessa alkuhaastatteluun sekä ohjautumisen syyhyn. Keskustellaan esiin nousseista vahvuuksista, miten nuori käyttää toimintakykyään sekä mitä taitoja hän voisi vielä harjoitella. Näin palautteessa yhdistyvät nuoren kokemus ja ammatillinen näkemys. Tämän pohjalta tehdään yhdessä lääkärin ja perheen kanssa kuntoutussuunnitelma ja sovitaan siitä, miten Eksoten lasten ja nuorten neuropsykiatrinen poliklinikka osallistuu kuntoutukseen. Ryhmäohjaajat kirjaavat palautteen yhdessä tehdyn suunnitelman mukaan potilastietojärjestelmään.

Kehitettäessä jo olemassa olevia käytäntöjä on tärkeää, että tavalla tai toisella palveluiden käyttäjät saavat osallistua. Näin vierivästä kivestä eli aloitusryhmästä ropisivat pois sammaleet, ja toiminta on jatkunut ja myös laajentunut Eksoten pohjoisiin kuntiin.

Kirjoittaja:

• Emmi Lönn, opiskelija, Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)

Kuva: Paula Mäkelä 2018

Lähteet:

Reinvall, Outi 2018. Neurocognitive functioning and psychiatric symptoms in children and adolescents with higher functioning autism spectrum disorders. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/235218 Luettu 1.8.2018

Korkeila, Jyrki & Tani, Pekka 2005. Tarkkaavuushäiriö aikuisiässä. Duodecim 121 (2). 153–160.

Mitä ajatuksia Sinulla herää kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän välisestä tasavertaisesta kumppanuudesta? Mikä on sen merkitys kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa? 

Kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää eri tutkimusten mukaan niin kuntoutujan kuin kuntoutustyöntekijän aktiivista panosta kuntoutumisprosessissa. Jotta asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa, tulee kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän yhdessä päättää tavoitteista ja työskennellä yhdessä niitä kohti. Voidaan puhua vahvasta kumppanuudesta asiakkaan ja ammattilaisen välillä, jonka merkitys tavoitteiden saavuttamiselle on selvästi merkityksellisempi kuin esimerkiksi käytetyt välineet ja strategiat. (Harra 2014.)

Tämä kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön (Wall 2018) tuloksiin. Kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää moniasiantuntijuuteen perustuvaa toimintatapaa Invalidisäätiön kuntouttavassa työtoiminnassa, tavoitteena kuntoutujien yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen. Tulosten mukaan tasavertainen vuorovaikutus, kuntoutujan kohtaaminen ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä, kuntoutumisen henkilökohtainen muotoileminen sekä kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen asiantuntijuus nousivatkin keskeisiksi elementeiksi.

Kuntoutuja kumppanina?

Teoriatiedon mukaan moniasiantuntijuuteen perustuvassa toimintatavassa jaetaan omaa osaamista, huomioidaan toisten näkökulmat ja yhdistetään osaamista – voidaan puhua yhdessä oppimisesta. Tavoitteena on rakentaa uutta tietoa ja ymmärrystä yhdessä. Vuorovaikutustaidot ja niiden kehittäminen ovat avaintekijöitä tällaisessa yhteistyössä. (Jeglinsky & Sipari 2015.) Miltä kuulostaisi kuntoutuminen ja työskenteleminen kohti tavoitteiden saavuttamista, joka on yhdessä oppimista kuntoutujan kanssa? Uuden-Seelannin alkuperäisväestö maorit kuvaavatkin kuntoutumista ja tavoitteiden saavuttamista kiehtovasti yhteiseksi matkaksi kanootissa, yhdessä meloen. Määränpäätä ei saavuteta, elleivät kaikki melo (Elder 2015).

Kuntoutujan omien näkemysten esiin saaminen vaatii dialogisten menetelmien tuntemusta ja niiden hallintaa. Dialogi on ennen kaikkea toisen kunnioitusta, ajan antamista, aitoa kohtaamista. Dialogisuus on arvostavaa vuoropuhelua keskinäisen ymmärryksen muotoilemiseksi. Kyseessä ei ole vain toiminta- vaan ajattelutapa, miten suhtaudumme kuntoutujaan ja minkälaisen aseman annamme hänelle? (Jeglinsky & Sipari 2015; Seikkula & Arnkil 2005; Veijola & Honkanen & Lappalainen 2015.)

Kuntoutustyöntekijöiden ammattitaitoon kuuluu tunnistaa kuntoutujan aseman taso kuntoutumisprosessissa. Missä vaiheessa kuntoutuja pystyy tai on valmis ottamaan vastuuta omasta elämästään? Ennen tavoitteiden asettamista tulee hahmottaa kuntoutujan edellytykset aktiivisuuteen ja siihen vaikuttavat tekijät sekä ymmärtää aktiivisuuden vaihtelu kuntoutumisprosessin aikana. Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen toisin sanoen edellyttää kuntoutujan kohtaamista oman elämänsä asiantuntijana, tasavertaisessa vuorovaikutuksessa dialogisuus keskiössä. Hienoistakaan tavoitteista ei ole hyötyä, jos ne eivät ole kuntoutujalähtöisiä. Mitä tietoisempi kuntoutuja on omista tavoitteistaan, sitä suurempi on hänen sitoutumisensa työskentelyyn kohti tavoitteiden saavuttamista.

Voidaan puhua myös kuntoutumisvalmiuksien tunnistamisesta ja vahvistamisesta. Tasavertaisen kumppanuuden ollessa tärkeä tekijä yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisessa, edellytetään myös kuntoutujalta vuorovaikutustaitoja sekä muutos- ja kuntoutusmotivaatiota − valmiuksia kuntoutumiseen. Minkälaiset ovat kuntoutujan valmiudet esimerkiksi asettaa tavoitteita kohti toivottua muutosta? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää motivaatiota ja sitoutumista, miten nämä mahdollistuvat?

Yhteisen ymmärryksen rakentamisen menetelmiä tavoitteiden saavuttamisen vahvistumiseksi

Kuntoutustyöntekijän vuorovaikutustaidot ja dialogiset kyvyt sekä valtaistavan paradigman mukainen asenne kuntoutujaa kohtaan ovat olennaisia tekijöitä, mutta kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vaatii myös kuntoutujalta vuorovaikutusosaamista, voimavaroja ottaa vastuuta ja selvää asioista sekä kykyä eri vaihtoehtojen vertailuun ja ymmärtää kuulemaansa. Voidaan puhua myös kognitiivisista taidoista, joihin kuuluvat myös uuden oppiminen ja sen soveltaminen sekä muistaminen.

Kehittämistyön tuloksissa nousi tarve tuottaa kuntoutumisvalmiuksien kartoittamisen ja vahvistamisen työmenetelmät ja -välineet. Liittyvätkö kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen haasteet esimerkiksi motivoitumiseen vai kognitiivisiin erityisen tuen tarpeisiin? Autismin kirjon oireet saattavat näyttäytyä motivaation puutteena, mutta mistä todellisuudessa on kyse? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, kun kuntoutuja kohdataan ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä ja kuntoutuminen muotoillaan henkilökohtaisesti yhdessä kuntoutujan kanssa moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön mukaisesti.

Kuntoutumistavoitteet ovat määritelty jo ennen kuntouttavan työtoiminnan aloitusta aktivointisuunnitelmassa, mutta toisaalta niiden asettaminen on koko kuntoutumisjakson kestävä kehämäinen prosessi. Ne vaativat jatkuvaa työstämistä, seurantaa ja arviointia sekä uudelleen määrittelyä. Voidaan puhua kuntoutumisen henkilökohtaisesta muotoilemisesta. Jotta kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, tulee kuntouttavan työtoiminnan olla tavoitteellista alusta loppuun saakka. Tärkeää on siis kehittää kuntoutumistavoitteiden asettamiseen, työstämiseen, seurantaan ja arviointiin monipuoliset työmenetelmät ja -välineet.

Toiminnalliset työmenetelmät soveltuvat hyvin kuntoutumistavoitteiden määrittelemiseen ja työstämiseen, työllistymisvalmiuksien ja tuen tarpeen arviointiin ja vahvistamiseen sekä luottamuksellisen ja tasavertaisen suhteen luomiseen yhdessä kuntoutujan kanssa. Kuntoutujan kohtaaminen yhteisen toiminnan, kuten yhdessä työskentelyn tai vaikkapa pelaamisen kautta häivyttää kuntoutustyöntekijän valta-asemaa, mahdollistaen tasavertaisen ja avoimen kohtaamisen. Toiminnallisuuden kautta saa paremmin käsitystä omista kyvyistään ja tuen tarpeista verrattuna vain pöydän ääressä keskusteluun lomaketta täyttäen. Näin myös henkilökohtaiset kuntoutumistavoitteet alkavat paremmin hahmottua ja motivaatio herätä hyvissä vuorovaikutustilanteissa ja mielekkäissä työtehtävissä.

Moni kuntoutustyöntekijä varmasti tunnistaa hyödyntävänsä toiminnallisuutta yhteistyössä kuntoutujan kanssa, mutta oleellista on toiminnallisten menetelmien selkeä nimeäminen, tietoinen ja tavoitteellinen hyödyntäminen, jotta ne eivät jäisi vain mukavaksi puuhasteluksi.

Kuntoutuminen on kohtaamista

Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksiin ja teoriatietoon peilaten voidaan todeta yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuvan moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön ja toimintatapojen kautta. Niin moniasiantuntijaista toimintatapaa kuin yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen edellytyksiä kuvaavat usein yhtäläiset tekijät, kuten molempien kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän aktiivinen osallistuminen, tasavertainen vuorovaikutus ja kumppanuus, yksilöllinen palveluprosessi, kiireettömyys, kunnioittava ja aito kohtaaminen sekä luottamuksellisuus.

Kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen vuorovaikutus, dialogi, on keskeisin lähtökohta ja työmenetelmä molempien aktiivisen osallistumisen, motivaation ja tasavertaisen vaikuttamisen mahdollistumiseksi työskentelyssä kohti tavoitteiden saavuttamista. Kuntoutuksen paradigman muutoksessa on ennen kaikkea kyse kuntoutujan roolin muutoksesta palvelusta ja toimialasta riippumatta kohti moniasiantuntijaista yhteistyötä. Tasavertainen vuorovaikutus on ikään kuin alusta erilaisten työmenetelmien hyödyntämisessä. Verkostotyössä ja Sote-muutokseenkin liittyvän palveluiden tuotteistamisen ja kilpailutuksen myötä ammattilaisten tulee kuitenkin osata nimetä käyttämiään työmenetelmiä ja välineitä, mutta lopulta tullaan aina kohtaamistaitoihin.

Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen kuntouttavassa työtoiminnassa. Moniasiantuntijuuteen perustuva toimintatapa”. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Irina Wall, kuntoutuksen, opiskelija, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK), Metropolia AMK

Lähteet

Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Jeglinsky, Ira & Sipari, Salla 2015. GAS – menetelmä moniammatillisesti asiakkaan arjessa. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela.

Elder, Hinemoa 2015. Te Waka Oranga. Bringing Indigenous Knowledge Forward. Teoksessa McPherson, Kathryn & Gibson, Barbara E. & Leplége, Alain. Rethinking Rehabilitation. CRC Press. Taylor and Francis Group. FL, United States of America. 239−240.

Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2005. Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Veijola, Arja & Honkanen, Hilkka & Lappalainen, Pirjo 2015. Asiakkaan osallisuuden mahdollistava ja sitä tukeva haastattelukeskustelu. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela.