Alumnit arkistot - Rehablogi

Kategoria: Alumnit

Estääkö stigma lihavien laadukkaan kuntoutuksen?

22.8.2024

Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha

Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen? Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021). Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.) Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin. Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.) Stigma terveydenhuollossa Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”. ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23). Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011). Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista. Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta. Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat: autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen. Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia. Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre. Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta. Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen. Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII). Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita? Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta. Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.) Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa. Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena. Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme. Kirjoittajat Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636). Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024. ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024 Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172. Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365. Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700. Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024 Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35. Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024. Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024. Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019. Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024 Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet. Viitattu 19.3.2024. Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer WHO 2024. Obesity and overweight. Viitattu 24.5.2024. Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024

Lue lisää

Kuntoutujalähtöinen etäpalvelu tukee toimintakykyä arjessa

7.5.2024

Sanna Huotari

Toimintakyky vaikuttaa vahvasti ihmisen yleiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun ja ihmisillä on oikeus nauttia elämästä. Aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneiden kuntoutujien toimintakykyä voidaan tukea sekä arjessa selviytymistä parantaa erilaisilla palveluilla, muiden ihmisten tuella sekä elinympäristöön liittyvillä tekijöillä (Mitä toimintakyky on?). Miten toimintakykyä voidaan tukea etäpalveluilla? Kuntoutujilla on tiedon puutetta heille kuuluvista palveluista kotiuttamisen jälkeen ja AVH-kuntoutujat ovat tunteneet olonsa jopa hylätyksi kotiuttamisen jälkeen (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016). Kuntoutujilla on mennyt parista viikosta pariin kuukauteen aikaa, jotta he ovat itse löytäneet oikeat kuntoutuspalvelut (Hempler & Woitha & Thielhorn & Farin 2018). AVH-kuntoutujien informointi kotiuttamisen yhteydessä on ammattilaisten mielestä liian vähäistä (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016) ja myös omaishoitajat ovat kokeneet turhautumista tietämättömyydestään AVH-kuntoutujille kuuluvista palveluista (Laver ym. 2020). Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelua AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa. Keskeisenä tuloksena oli se, että etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä kuntoutujalähtöisesti. Etäpalvelun nähtiin tukevan kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla etäpalveluita yksilölliset tarpeet huomioiden ja tarjoamalla etäpalveluita matalalla kynnyksellä. AVH-yhdyshenkilötoiminta etäpalveluna Aivoverenkiertohäiriön sairastaneet kuntoutujat hyötyvät AVH-yhdyshenkilöstä saamalla ohjausta ja neuvontaa yhdeltä ammattihenkilöltä. Tällöin AVH-kuntoutujilla on kontakti, josta he saavat palveluneuvontaa, ohjausta sairaudestaan, tukea elämäntapamuutoksiin sekä oman kuntoutuksen koordinointia. Kuntoutujat saavat mahdollisesti laajemmat kuntoutumisen verkostot, kuten kolmannen sektorin ja vertaistuen, käyttöönsä, mikä tehostaa niin kuntoutumista kuin elämänhallintaa. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.) Kuntoutujien hoitopolussa yhdyshenkilö toimii omaisen ja kuntoutujan kuntoutuksen, hoidon ja palveluiden koordinoijana. AVH-yhdyshenkilön työnkuvaan sisältyy myös kuntoutujan tukeminen terveelliseen elämäntapaan, jolloin riskit sairastua uudelleen pienenevät. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.) AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla voi tukea kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla erilaisia etäpalvelun muotoja, joista yksilöllisesti valitaan kuntoutujalle sopivat etäpalvelun toteutustavat, toteutuksien määrät sekä jatkoseurannat. Etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä myös kuntoutujalähtöisesti. Sähköinen eAsiointi kaavake tai ajasta riippumaton palvelu tarjoavat hyviä kuntoutujalähtöisiä yhteydenoton mahdollisuuksia. Tärkeää on, että kuntoutujilla on tiedossa yhteydenottokanava, jossa he voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä AVH-yhdyshenkilöön matalalla kynnyksellä. Itsemääräämisoikeutta digitaalisissa palveluissa tukee se, että teknologialla tuetaan esteettömyyttä eli rakennetun ympäristön, palveluiden, tuotteiden ja viestintäkanavien toimivuutta, saavutettavuutta, helppokäyttöisyyttä sekä turvallisuutta. (Kan 2022: 200.) Digitaaliset palvelut voivat parantaa terveydenhuollon palveluihin pääsyä (Härkönen yms. 2024), mutta mobiililaitteiden sovellusten tulee olla helposti saatavissa, koska muuten kuntoutujat eivät niitä käytä (Stock 2023). Digitaalisten palvelujen kohdalla saavutettavuudella tarkoitetaan palvelujen tekniseen toteutukseen, helppokäyttöisyyteen ja sisältöjen ymmärrettävyyteen ja selkeyteen liittyvää esteettömyyttä. Saatavuuden käsitteestä saavutettavuus eroaa siten, että jokin palvelu tai tuote voi olla saatavilla, mutta ei välttämättä jokaisen saavutettavissa. Palvelut voidaan tehdä saavutettaviksi erilaisten teknologisten apuvälineiden avulla, kuten puhesyntetisaattoreilla tai ruudunlukuohjelmilla. Teknologisten välineiden käytön yhteydessä on huomioitava eri käyttäjäryhmät. (Hänninen ym. 2021: 31.) AVH-kuntoutujien kohdalla täytyy miettiä, miten he pääsevät digitaaliseen ympäristöön, onko heillä taitoja käyttää digitaalisia laitteita sekä heidän mahdollisuutensa jatkuvaan käyttöön täytyy taata (Heponiemi yms. 2020). AVH kuntoutujien toimintakyvyn erityispiirteet Aivot säätelevät ihmisten toimintaa, jonka vuoksi aivojen kudosvaurio vaikuttaa kokonaisvaltaisesti fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Aivoverenkiertohäiriön seuraukset ovat yksilöllisiä riippuen sekä vaurion laajuudesta, että sijainnista aivoissa. (Hiekkala ym. 2019: 1.) AVH-kuntoutujien arjessa vastuista ja tehtävistä suoriutumiseen vaikuttaa yksilön taidot ja kyvyt, ympäristön mahdollisuudet ja rajoitteet sekä käsitys itsestä toimijana ennen ja jälkeen sairastumisen. Vaikeudet liikkumisen jossain osa-alueessa voivat vaikuttaa arjessa työkykyyn, ajokykyyn ja sosiaalisiin suhteisiin. Koska ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, vaikuttaa aivoverenkiertohäiriöön sairastuminen niin ihmiseen itseensä, mutta myös hänen toimintaympäristöönsä. Sairastuneen sosiaalinen verkosto, palvelujärjestelmä sekä asuinympäristö on tämän vuoksi aina huomioitava sairastuneen arjen tukemisessa. (Hiekkala ym. 2019: 6–9.) Alla olevassa kuviossa on esitetty AVH-kuntoutujien toimintakyvyn joitakin erityispiirteitä. Elinympäristö tukee kuntoutujien turvallisuutta ja terveyttä ja toimintakykyinen väestö on yhteiskunnan perusta. Väestön toimintakykyyn investoiminen on kansantaloudellisesti kannattavaa, koska ihmisten toimintakyvyn parantuminen vähentää palveluiden tarvetta. (Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014: 12–13). AVH-kuntoutujien toimintakykyyn arjessa on tunnistettavissa tiettyjä erityispiirteitä (kuvio 1), mutta jokainen on yksilö ja jokaisella kuntoutujalla on omat tavoitteet ja tarpeet arjessa. Jokainen on oman itsensä asiantuntija ja kuntoutujat tuntevat omat toiveensa ja voimavaransa parhaiten (Kuntoutujan oma rooli 2022). AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelu AVH-kuntoutujien arjessa Yksi sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaation linjauksista on yhdenvertaisten palveluiden tarjoaminen, joka tarkoittaa, että etäpalvelut ovat saatavissa kaikille asiakasryhmille. Sähköisten ratkaisujen avulla palveluiden esteettömyys ja saatavuus kohenevat ja tasa-arvoisuus turvataan esimerkiksi harvaan asutuille alueiden kuntoutujille. (STM 2016: 2–4.) Digitaaliset palvelut mahdollistavat aikaan ja paikkaan sitoutumattomia palveluita, ammattilaisten paremman yhteistyön sekä palveluiden paremman saatavuuden (Mikkola & Petäjä 2023: 5). Palveluiden saavutettavuutta lisää se, että palvelu voidaan tarjota asiakkaan omalle päätelaitteelle ajasta riippumattomasti (Valtiovarainministeriö 2015: 18). Mobiililaitteen sovelluksen avulla tavoitettavat ammattilaiset ovat helposti saatavissa, jolloin katkot kuntoutuksessa vähenevät (Marwaa & Guidetti & Ytterberg & Kristensen 2023). AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun käytön lähtökohtana on tuntea AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tuen tarve arjessa. Läheisten tuki, vertaistuki sekä ammattilaisten tuki muodostavat perustan kuntoutujien arkeen ja näiden tukien saatavuus on selvitettävä ja hyödynnettävä etäpalvelun käytössä. Kuntoutujilla voi olla haasteita etäpalveluiden käytössä, mutta läheisten tuen avulla etäpalveluita voidaan käyttää. Alla olevassa kuviossa on tutkimuksellisessa kehittämistyössä syntynyt kuvaus etäpalvelun ydintekijöistä kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla tuetaan AVH-kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla kuntoutujalähtöisiä etäpalveluja tarpeen mukaan. Etäpalveluissa voisi olla valmiita kaavakkeita, jonka avulla kuntoutujat voisivat ottaa yhteyttä yhdyshenkilöön oma-aloitteisesti. Kaavakkeella voisi jättää yhteydenottopyynnön ja kuvailla omaa arjen sujumista ammattilaisille. Usea kuntoutuja pystyy olemaan oma-aloitteisesti yhteydessä etäpalvelun avulla ammattilaiseen itse tai läheisten avulla. Tärkeää on, että kuntoutujat voisivat olla yhteydessä ammattilaisiin, milloin vain etäpalvelun kautta. Lopuksi Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi lähti kuntoutujien palautteista, että he eivät AVH: n sairastamisen jälkeen tiedä, mitä pitäisi tehdä ja keneen ottaa yhteys, kun haluaa kysellä sairaudesta, hoidosta, kuntoutuksesta sekä jatkoista. Palveluiden kehittäminen lähtee aina kuntoutujien tarpeesta (Lehto & Malkamäki 2023) ja tällä tutkimuksellisella kehittämistyöllä pyrittiin vastaamaan, AVH: n sairastaneiden kuntoutujien sekä heidän läheisten, kasvavaan tiedon ja tuen tarpeeseen. On tärkeää, että kuntoutuja tietää, keneltä ammattilaiselta hän saa mitäkin palvelua ja missä tilanteissa hän voi ottaa yhteyttä ja keneen. (Pehkonen & Martikainen & Kinni & Mönkkönen 2019: 90.) Helposti saatavissa olevat etäpalvelut ennaltaehkäisevät kuntoutujien sairastumista toiseen aivoverenkiertohäiriöön (Kim ym 2020). AVH-yhdyshenkilötoiminnan yksi tavoite on ennaltaehkäistä AVH: n uusiutumista ja tukea terveelliseen elämäntapaan kuntoutujia. Kirjoittaja Sanna Huotari, fysioterapeutti ja sairaanhoitaja kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta. Sanna työskentelee tällä hetkellä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella apulaisosastonhoitajana kuntoutusosastolla. Lähteet: Aivoliiton suositus AVH:n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022. Aivoliitto. Viitattu 19.12.2022. Davoody, Nadia & Koch, Sabine & Krakau, Ingvar & Hägglund, Maria 2016. Post-discharge stroke patients’ information needs as input to proposing patient-centred eHealth services. BMC Medical Informatics and Decision Making volume 16, Article number: 66. Stocholm: Karolinska Institutet. Viitattu 29.1.2023. Hautamäki, Lotta & Vuorento, Mirka & Tuomenoksa, Asta & Hiekkala, Sinikka & Poutiainen, Erja 2021. Arjen toimintakykyä etsimässä. Kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten kokemuksia Kelan kohdennetuista AVH-kuntoutuskursseista. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 25 | 2021. Helsinki: Kela. Viitattu 5.3.2024. Hempler, Isabelle & Woitha, Kathrin & Thielhorn, Ulrike & Farin, Erik 2018. Post-stroke care after medical rehabilitation in Germany: a systematic literature review of the current provision of stroke patients. National Library of Medicine. . <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6006784/>. Viitattu 13.12.2022. Heponiemi, Tarja & Jormanainen, Vesa & Leeman, Lars & Manderbacka, Kristiina & Aalto, Anna-Mari & Hyppönen, Hannele 2020. Digital Divide in Perceived Benefits of Online Health Care and Social Welfare Services: National Cross-Sectional Survey Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7381057/>. Viitattu 16.12.2023. Hiekkala, Sinikka & Kyllönen, Paula & Pitkänen, Kauko & Poutiainen, Erja & Marin, Leena & Mattsson, Auli 2019. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA:n suositus. Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:13. Sosiaali- ja terveysministeriö. Hänninen, Riitta & Karhinen, Joonas & Korpela, Viivi & Pajula, Laura & Pihlajamaa, Olli & Merisalo, Maria & Kuusisto, Olli & Taipale, Sakari & Kääriäinen, Jukka & Wilska, Terhi-Anna 2021. Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportti. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Härkönen, Henna & Lakoma, Sanna & Verho, Anastasiya & Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Pennanen, Paula & Laukka, Elina & Jansson, Miia 2024. Impact of digital services on healthcare and social welfare: An umbrella review. International Journal of Nursing Studies. Volume 152, April 2024. <https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S002074892400004X>. Viitattu 1.2.2024. Kan, Suvi 2022. Ikääntyneiden osallisuus ja kuntoutuminen. 1.painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Kim, Do Yeon & Kwon, Hee & Nam, Ki-Woong & Lee, Youngseok & Kwon, Hyung-Min & Seob Chung, Young 2020. Remote Management of Poststroke Patients With a Smartphone-Based Management System Integrated in Clinical Care: Prospective, Nonrandomized, Interventional Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7068458/>. Viitattu 11.3.2024. Kuntoutujan oma rooli 2022. Terveyskylä Laver, KE. & Adey-Wakeling, Z. & Crotty, M. & Lannin, NA. & George, S. & Sherrington, C. 2020. Telerehabilitation services for stroke. Cochrane Database of Systematic Reviews 2020, Issue 1. <https://www.cochranelibrary.com/cdsr/doi/10.1002/14651858.CD010255.pub3/epdf/full>. Viitattu 28.1.2023. Lehto, Petri & Malkamäki, Saara 2023. Suomen terveysalan kasvun ja kilpailukyvyn visio 2030. Helsinki: Sitra. Marwaa, Mille Nabsen & Guidetti, Susanne & Ytterberg, Charlotte & Kristense, Hanne Kaae 2023. Using experience-based co-design to develop mobile/tablet applications to support a person-centred and empowering stroke rehabilitation. Research Involvement and Engagement volume 9, Article number: 69. <https://researchinvolvement.biomedcentral.com/articles/10.1186/s40900-023-00472-z>.Viitattu 12.3.2024. Mikkola, Outi & Petäjä, Sari 2023. Digitaaliset valmiudet terveydenhuollon etäpalveluita tarjoavissa organisaatoissa. Teoksessa Asiakaslähtöisen etäpalvelun kehittäminen terveydenhuollossa. POHJOISEN TEKIJÄT – Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja 24/2023. Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt 2023. Aivoliitto. Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021. Aivoterveys. Aivoverenkiertohäiriöiden erikoislehti. Pehkonen, Aini & Martikainen, Kaisa & Kinni, Riitta-Liisa & Mönkkönen, Kaarina 2019. Asiakas moniammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus Oy. STM 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Stock, Roland & Gaarden, Andreas Parviz & Langørgen, Eli 2023. The potential of wearable technology to support stroke survivors’ motivation for home exercise – Focus group discussions with stroke survivors and physiotherapists. Physiotherapy Theory and Practice. An International Journal of Physical Therapy. <https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/09593985.2023.2217987>. Viitattu 12.3.2024. Urimubenshi, Gerard 2015. Activity limitations and participation restrictions experienced by people with stroke in Musanze district in Rwanda. African Health Sciences. Vol 15, Issue 3. Rwanda: College of Medicine and Health Sciences. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4765476/>. Viitattu 9.3.2024. Valtiovarainministeriö 2015. Etäpalveluiden käyttöönoton käsikirja. Valtiovarainministeriön julkaisu – 44/2015. Helsinki: Valtionvarainministeriö.

Lue lisää

Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönoton edellytyksiä kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa

12.10.2022

Salla Sipari ja Mia Savolainen

Kaikkien asianosaisten osallistuminen asiantuntijoina kuntoutuksen soveltavaan tutkimus- ja kehitystoimintaan mahdollistaa kuntoutuksen tutkimisen ja kehittämisen kuntoutujien ja käytännön tarpeet edellä. Millä edellytyksillä osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönottoa voidaan edistää? Jotta kuntoutujille voidaan taata mahdollisimman vaikuttavat, tehokkaat ja sujuvat sekä laadukkaat kuntoutuspalvelut, tarvitaan kuntoutuksessa moninaista yhteistyötä ja kumppanuuksia verkostoissa (Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma 2003: 16; Rantakokko & Sipari 2022). Kuntoutujat, läheiset ja muut sidosryhmät tulisi tunnustaa kuntoutumisen asiantuntijoina ja mahdollistaa heidän osallistumisensa kehittäjäkumppaneina kuntoutuksen soveltavaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan (Järvikoski & Martin & Kippola-Pääkkönen & Härkäpää 2017: 59, 63–64; Poutiainen 2019: 3–4). Kuntoutuksen ja kuntoutumisen hyvän tulevaisuuden kehittämisessä verkostomaisen työskentelyn vahvuus korostuu etenkin silloin, kun kaikki asianosaiset ovat osallisina tutkimus- ja kehittämisprosessissa. Kuntoutuksen tutkimus on kiinteästi yhteydessä kuntoutuksen sisältöihin, muotoihin ja niiden muuttumiseen. Uusia kuntoutuksen tutkimuskohteita tunnistetaan jatkuvasti. Tutkimustuloksilla voidaan parhaimmillaan uudistaa kuntoutuksen toteutusta ja tutkimus- ja kehittämistoimintaa voidaan hyödyntää kuntoutuksen kentän muutoksen jäsentämisessä. (Poutiainen 2019: 3–4.) Lisäarvoa tutkimus- ja kehittämistoiminnalle saadaan, kun kuntoutusta ja kuntoutumista voidaan kehittää kuntoutujien tarpeet edellä (Camden ym. 2015: 1397; INVOLVE 2012: 9). Tulevaisuudessa yhteiskunta tarvitsee monialaista, poikkitieteellistä kuntoutuksen osaamista (Järvikoski & Lindh & Suikkanen 2011: 8). Samoin tarve moniääniselle kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnalle vahvistuu (Sipari & Tammelin & Helenius & Janhunen & Rantakokko & Vänskä & Harra 2022). Tulevaisuuden kuntoutuksen soveltava tutkimus- ja kehittämistoiminta edistää kuntoutujan ja hänen läheistensä aktiivista osallistumista ja yhteistoimijuutta, jotta yhdessä tuotettu uusi tieto on osallistujille merkityksellistä ja hyödynnettävissä heidän arjessaan (Harra & Helenius & Janhunen & Korniloff & Lehtonen & Malinen & Paltamaa & Rantakokko & Sipari & Tammelin & Vänskä 2022: 19–35). Usein kuntoutujien ja läheisten osallistuminen kuntoutuksen soveltavaan tutkimus- ja kehitystoimintaan on toteutunut rajatusti informanttina toimimiseen mm. kyselyiden ja haastatteluiden keinoin. Osallistuminen tulisi kuitenkin mahdollistaa tutkimus- ja kehittämisprosessin kaikissa vaiheissa siten, että osallistujille tarjotaan aktiivisen toimijan rooli kohteena olon sijaan. Osallistuva tutkimuskumppanuus korostaa kuntoutujien, läheisten, muiden sidosryhmäläisten ja ammattilaisten yhdenvertaisuutta tiedon tuottamisessa ja hyödyntämisessä. Kyseessä on tällöin kumppanuusperustainen yhteistoiminta ja sen toteuttamiseksi kehitettiin Osallistuva tutkimuskumppanuus -malli. (Sipari & Vänskä & Lehtonen & Helenius &Väisänen & Harra 2022: 8–14.) Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönoton edellytyksiä Osallistuvan tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönoton edellytyksiä tuotettiin tutkimuksellisessa kehittämistyössä laadullisin menetelmin yhteiskehittelyn ja fokusryhmähaastattelun keinoin. Tiedontuottajina oli 12 Metropolian Kuntoutuksen YAMK -tutkinnon opiskelijaa, joiden koulutukseen oli sisältynyt osaamista kuntoutujan asemasta ja aktiivisesta osallistumisesta, kaksi kuntoutuksen ammattilaista sekä kaksi kuntoutujaa. Kuntoutuksen ammattilaisilla tai kuntoutujilla ei tarvinnut olla aiempaa kokemusta tai tietämystä tutkimuskumppanuudesta tai osallistuva tutkimuskumppanuus -mallista. (Savolainen 2022.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset jäsentyivät kolmeen toisiinsa liittyvään osa-alueeseen, jotka sisälsivät Osallistuvan tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönottoa edistäviä ydintekijöitä (Kuvio 1). Mallin käyttöönoton perustana tulee olla riittävät resurssit ja mahdollisuudet mallin käyttöönottajilla. Lisäksi onnistunut käyttöönotto vaatii aikaa onnistuakseen sekä toimijoiden henkilökohtaista motivaatiota eli ymmärrystä siitä, mitä osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönotto heille konkreettisesti ja henkilökohtaisesti tuo. Näiden taustalla vaikuttavat arvot ja asenteet sekä yksilön kokemus voimaantumisesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa. (Savolainen 2022.) Kun perusedellytykset käyttöönotolle ovat olemassa, vaikuttavat käyttöönottoon myös merkittävästi toimijoiden väliset suhteet. Onnistunut käyttöönotto vaatii Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin mukaisesti vastavuoroista ja tasa-arvoista kumppanuussuhdetta parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Lisäksi ympäristöllä sekä olemassa olevien roolien ja valta-asetelmien tunnistamisella ja muutoksella voidaan tukea ja mahdollistaa käyttöönottoa. Ympäristöön liittyvät niin sosiaalisen-, asenne- kuin toimintaympäristönkin näkökulmat. Ympäristön tulee huomioida yksilölliset tarpeet sekä mahdollistaa erilaista osallistumista. Tiedonkulku on sujuvaa ja se mahdollistaa yhdessä rakennetun laajan tietopohjan käsiteltävästä ilmiöstä. Menetelmän onnistunut käyttöönotto vaatii myös olemassa olevien toimintakulttuurien ja rakenteiden tarkastelua sekä valmiutta uudistaa näitä. (Savolainen 2022.) Kolmantena ja käyttöönottoa kehystävänä osa-alueena on toimijoiden rohkeus uuden äärellä. Tämä tarkoittaa sitä, että hyväksytään uusia tapoja ja menetelmiä tehdä tutkimusta yhdessä ja tuodaan näkyväksi osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin hyödyt konkreettisesti eri toimijoille ja päättäjille. Lisäksi huolehditaan yhdessä toimintaa ohjaavasta ja tukevasta viestinnästä ja tiedottamisesta sekä verkostoidutaan kaikkien asianosaisten kesken. Kumppanuudessa vahvistetaan luottamusta tieteeseen ja tutkimukseen ja edelleen sen tärkeyteen ja merkitsevyyteen. (Savolainen 2022.) Valtasuhteiden purkaminen edistää osallistumista tulevaisuuden tutkimus- ja kehittämistoimintaan Tutkimuksellisen kehittämistyön (Savolainen 2022) tulosten mukaan tärkeää on valtasuhteiden ja -rakenteiden tunnistaminen ja rikkominen yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistumiseksi. Yhdenvertaisuusajattelun kautta voidaan tunnistaa ja nähdä yksilön etuoikeuksia, joilla yksilöt eroavat toisistaan (esimerkiksi sukupuoli, koulutus, varallisuus, ruumiillinen kyvykkyys). Erilaiset etuoikeudet luovat erilaisia mahdollisuuksia ja pohjautuvat lopulta valtaan ja vallan käyttöön. (Saresma 2018: 26–27, 31 kts. myös Sylvia Duckworth: Wheel of privilege.) Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttäjien väliset valta-asetelmat ja etuoikeudet sekä niiden vaikutukset tulisikin tunnistaa jo mallin käyttöönoton prosessissa. Monesti kuntoutuksen tutkimuksessa kohteina ovat kuntoutujat, joilla ei välttämättä itsellä ole pääsyä tutkitun tiedon äärelle. Mahdollistamalla kuntoutujien ja läheisten osallistuminen tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin aktiivisina toimijoina tutkimustieto on heidän saatavillaan, ja he yhdessä tuottavat uutta tutkittua tietoa. Tätä kautta vahvistuu myös ymmärrys siitä, mitä ovat hyvät tutkimuskäytännöt, luotettava tutkimustieto ja sen monikanavainen levittäminen ja hyödynnettävyys arjessa. Tarve tutkimukselle ja kehittämiselle sekä uusille menetelmille syntyy eri tasoilla. Yhteiskunnallisella tasolla täytyy olla tahtotila muuttaa asioita, minkä lisäksi tarvitaan ymmärrystä laadukkaasta ja vaikuttavasta tieteellisestä tutkimuksesta sekä kuntoutuksen tutkimuksen kokonaiskuvasta (ks. Sipari & Paltamaa 2022: 39). Yhteisöllisellä tasolla tulee huomioida yhteisön toimijoiden yksilölliset tarpeet, jotta voidaan mahdollistaa kaikkien yhteisön jäsenten vaikuttaminen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa ja tätä kautta myös päätöksenteossa. Yksilön tasolla on löydettävä se motivaattori, jolla yksilö kokee tutkimuksen ja kehittämisen omia tarpeitaan palvelevaksi, oman arkensa kannalta merkitykselliseksi, jotta saadaan herätettyä ja luotua sisäistä motivaatiota osallistua muutoksen mahdollistamiseen tutkimuksen ja kehittämisen kautta. Yhteiskunnassa kansalaisten on tärkeää ymmärtää tiedettä ja sen tuloksia mm. käytännöllisten, demokraattisten, kulttuuristen ja taloudellisten seikkojen takia. Tutkimustiedolla luodaan pohjaa yhteiskunnallisille, poliittisille ja eettisille valinnoille. (kts. Väliverronen 2016: 162–163.) Osallistuvan tutkimuskumppanuuden käyttöönoton edellytykset ilmentävät tieteellisen tutkimuksen eettisen kestävyysosaamisen rakentumista kumppanuusperustaisessa yhteistoiminnassa, yhdenveroisessa ja vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa. Mikä olisi parempi tapa oppia tutkimuksen ja kehittämisen uudistuvaa ja uudistavaa toimintakulttuuria, kuin osallistumalla itse siihen? Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja sen verkostoissa kumppanuuteen perustuvan yhteistoiminnan vahvistaminen jatkuu osallistuvan TKI-kumppanuuden ja arvioinnin viitekehyksen kehittämisenä kestävän hyvinvoinnin edistämiseksi (hytke.metropolia.fi). Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön: Mia Savolainen: Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönoton edellytyksiä kuntoutuksen soveltavassa tutkimustoiminnassa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022090920031 Kirjoittajat: Mia Savolainen, fysioterapeutti (ylempi AMK, Kuntoutuksen kehittämisen ja johtamisen asiantuntija) Salla Sipari, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Camden, Chantall & Shikako-Thomas, Keiko & Nguyen, Tram & Graham, Emma & Thomas, Aliki & Sprung, Jennifer & Morris, Christopher & Russel, Dianne J. 2015. Engaging stakeholders in rehabilitation research: a scoping review of strategies used in partnerships and evaluation of impacts. DisabilRehabil. 37 (15), 1390–1400. Harra, Toini & Helenius, Sari & Janhunen, Eija & Korniloff, Katariina& Lehtone, Krista & Malinen, Mia & Paltamaa, Jaana & Rantakokko, Merja & Sipari, Salla & Tammelin, Mia & Vänskä, Nea 2022. Näkymä kuntoutuksen tutkimuksen tulevaisuuteen. Kirjassa: Rantakokko, Merja & Sipari, Salla. toim. Kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen strateginen tiekartta. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja, 19–35. INVOLVE 2012. Briefing notes for researchers: involving the public in NHS, public health and social care research. INVOLVE, Eastleigh. Järvikoski, Aila & Lindh, Jari & Suikkanen, Asko (toim.) 2011. Kuntoutus muutoksessa. Lapin yliopistokustannus. Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vastapaino. Kuntoutusasiain neuvottelukunta 2004. Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2003:19. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Poutiainen, Erja 2019. Kuntoutus ja kuntoutuksen tutkimus muuttuvat ja kehittyvät. Kuntoutus 1/2019. 3–4. Rantakokko, Merja & Sipari, Salla 2022. toim. Kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen strateginen tiekartta. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja. Saresma, Tuija 2018. Intersektionaalisuus – erot ja hierarkiat opettamisessa. Teoksessa Laukkanen, Anu & Miettinen, Sari & Elonheimo, Aino-Maija & Ojala, Hanna & Saresma, Tuija (toim.): Feministisen pedagogiikan ABC – opas ohjaajille ja opettajille. Vastapaino Oy. Sipari, Salla & Tammelin, Mia & Helenius, Sari & Janhunen, Eija & Rantakokko, Merja & Vänskä, Nea & Harra, Toini. Knowledge Needs in Rehabilitation Perspectives of Service Users and Professionals. Frontiers in Rehabilitation Sciences 3: 1–10. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Lehtonen, Krista & Helenius, Sari & Väisänen, Sara & Harra, Toini 2022. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksessa. Yhdessä muotoutuva toimintakulttuuri, Osallistuva tutkimuskumppanuus -malli. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja OIVA-sarja 50. Sipari, Salla & Paltamaa, Jaana 2022. Näkymä kuntoutuksen tutkimuksen tulevaisuuteen. Kirjassa: Rantakokko, Merja & Sipari, Salla. toim. Kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen strateginen tiekartta. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja: 36–41. Väliverronen, Esa 2016. Julkinen tiede. Vastapaino.

Lue lisää

Muistisairaan henkilön toimijuuden edistäminen yhteistoimintaa kehittämällä

24.1.2022

Laura Koivisto

Toimijuuslähtöistä lähestymistapaa tulisi hyödyntää Ikääntyneiden kuntoutuksessa. Ikääntynyt henkilö on aina vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, ja ulkopuoliset rakenteet voivat joko mahdollistaa tai estää heidän toimijuuttaan. Ikääntyneen kuntoutuksen ollessa toimijuuslähtöistä pyritään myös ympäristötekijöitä uudistamaan. (Pikkarainen 2020: 6, 63–64.) Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää yhteistoimintaa tehostetussa palveluasumisessa muistisairaiden henkilöiden toimijuuden edistämiseksi. Toimijuuden määrittelyä Toimijuus-käsitettä voidaan lähestyä eri näkökulmista. Toimijuuden ja toimintakyvyn käsitteiden erona nähdään toimijuuden merkitsevän sitä, miten henkilö käyttää toimintakykyään ja miten se ilmenee hänen toiminnassaan. Toimijuuteen vaikuttavat henkilön elämän aikana tapahtuneet asiat, ympäröivät rakenteet, ympäristöön liittyvät tekijät sekä henkilön yhteiskunnallinen asema, ikä ja sukupuoli. (Jyrkämä 2013: 422–423.) Toimijuutta voidaan määritellä myös toimijuuden modaalisten ulottuvuuksien kautta, jossa lähtökohtana on toimijuuden määrittely yksilöstä ja tilanteista käsin. Näitä ulottuvuuksia ovat osata, voida, kyetä, täytyä, tuntea ja haluta. Osata sisältää henkilön tiedot ja taidot, kyetä määritellään ruumiillisena kykenemisenä, täytyä sisältää pakot, välttämättömyydet, esteet ja rajoitteet, voida sisältää mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, tuntea sisältää tunteet, arvot, arvostukset sekä haluta sisältää tavoitteet, päämäärät ja motivaatiot. Tulkinnoista riippuen pitkälle edennyttä muistisairautta sairastavan kohdalla voidaan tarkastella suhtautumistapoja hänen toimijuuteensa, eli miten se näyttäytyy ja nähdäänkö toimijuutta olevan. (Jyrkämä 2013: 423–425.) Harran (2014) väitöskirjassa tuodaan esiin Denningin ja Yaholkovskin (2008) näkemys yhdessä toimimisen tasoista. Tällä nelivaiheisella tasolla nähdään yhteistoiminnan tarkoittavan sitä, että ryhmä työskentelee yhdessä saavuttaakseen ratkaisuja tai toimintasuunnitelmia. Yhteistoimintaan kuuluu oleellisesti pyrkimys yhdessä toimimalla muuttaa nykyisiä käytänteitä tavoitteen suuntaisesti. Yhteistoimintaprosessi edellyttää muun muassa vastuun, tiedon ja toteutuksen jakamista, vastavuoroisuutta, yhteistyössä tehtyjä tavoitteita ja suunnitelmia sekä kykyä vuorovaikutukseen yhteisten toimintatapojen kehittämiseksi. (Harra 2014: 33–35.) Kuva: Pixabay Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia Yhteistoiminnan keskeisiksi tekijöiksi muistisairaiden henkilöiden toimijuuden edistämiseksi tehostetussa palveluasumisessa nousi kehittämistehtävien tulosten mukaan aktiviinen ja toiminnallinen arki, asukkaan vaikutusmahdollisuudet, yhteistyö ja yhteydenpito asukkaiden läheisten kanssa sekä henkilökunnan koulutus, osaaminen ja yhteistyö työyhteisössä. Asukkaiden vaikutusmahdollisuuksissa korostuivat mielipiteen ja toiveiden kysyminen asukkaalta, valintojen tekeminen sekä valintojen tekemisen mahdollistaminen. Asukkaiden mielenkiinnon kohteet, mielipiteet ja tahto on tärkeä saada selvitettyä. Asukkaat tarvitsevat tukea mielipiteidensä ilmaisuun ja valintojen tekemiseen heikentyneen muistinsa ja puhekykynsä vuoksi. Mielipiteen ilmaisua voidaan tukea kysymällä, juttelemalla, kysymyksen asetteluun huomiota kiinnittäen ja antamalla sopiva määrä vaihtoehtoja. Omaisten kanssa voidaan käydä keskustelua asukkaiden mieltymyksistä ja toiveista. Valintojen tekemisen suhteen tärkeänä nähtiin asukkaiden mahdollisuus niiden tekemiseen, valinnan mahdollisuuteen arjessa ja mahdollisuus vaikuttaa valintoihin. Aktiivinen ja toiminnallinen arki sisältää päivärytmiin, asukkaan toimintakyvyn ylläpitämiseen, voimavarojen tukemiseen ja hyödyntämiseen sekä fyysisen toimintakyvyn ja sosiaalisten suhteiden tukemiseen, ympäristötekijöihin ja mielekkääseen tekemiseen liittyviä teemoja. Asukkaiden päivärytmin tulisi olla säännöllinen, asukkaan näköinen, toiminnallinen sekä sisältää mielekästä ohjattua tekemistä. Mielekästä tekemistä voi toteuttaa yhteistoiminnalla asukkaiden kanssa sekä tekemällä mielenkiinnon kohteita yhdessä. Asukkaiden sosiaalisia suhteita voidaan tukea sekä asukkaiden omaisiin että muihin asukkaisiin ja ihmisiin. Asukkaiden fyysistä toimintakykyä voidaan ylläpitää monin tavoin. Päivittäisessä arjessa nähtiin tärkeänä liikkumiseen kannustaminen sekä liikuntakyvyn, liikkuvuuden ja tasapainon ylläpitäminen. Toimintakyvyn ylläpitämisessä nähtiin tärkeänä omatoimisuuden tukeminen jäljellä olevia voimavaroja hyödyntäen. Toimintakyvyn ylläpitäminen ja sen säilyminen loppuun asti olisi tärkeää. Asukkaan voimavarojen tukemisessa tärkeää on, että henkilökunnalla on ymmärrys kuntouttavasta eli voimavaroja huomioivasta hoivasta sekä muistisairaan maailmasta. Tehostetun palveluasumisen tulisi ympäristönä olla turvallinen, rauhallinen, tukeva, kannustava ja kodinomainen. Asukkaan omat tavat tulisi pitää kunniassa ja henkilökunnalla pitää olla ymmärrys, että he ovat asukkaan kotona. Riittävät resurssit, henkilökunnan pysyvyys ja sitoutuminen sekä omahoitajan rooli nähtiin hyvin tärkeinä. Yhteistyö ja yhteydenpito asukkaiden läheisten kanssa nousivat esiin tuloksissa. Asukkaiden läheisten haastatteluiden tulokset keskittyivät aiheen tiimoilta teemoihin yhteydenpidosta, yhteistyöstä ja tiedottamisesta. Yhteydenpitoon liittyen omaiset toivoivat sen toteutuvan ryhmäkodista päin. Läheiset toivoivat yhteydenpitoa mm. asukkaan voinnista ja sen muutoksista, toimintakyvystä, arjen tapahtumista sekä toiminnasta. Yhteistyö sisältää myös omaisten iltojen toteutumisen, asukkaan hoidon ja kuntoutustarpeen suunnittelun yhdessä sekä yhteydenpitoa omahoitajan kanssa. Omaisia tulisi ottaa enemmän mukaan myös arkeen ja mahdollisuuksien mukaan he voisivat osallistua asukkaiden päivittäisiin toimiin niin halutessaan. Asukkaita tulisi myös avustaa yhteydenpidossa ja antaa heille mahdollisuuksia soittaa läheiselleen. Tärkeänä nähtiin yhteydenpitokynnyksen madaltaminen. Henkilökunnan koulutus, osaaminen ja yhteistyö työyhteisössä pitävät sisällään henkilökunnan nykyisen koulutuksen ja osaamisen, henkilökunnan koulutustarpeet, muistisairaan henkilön kohtaamisen, kehittämistilaisuudet, yhteiset käytännöt, henkilökunnan vaikutusmahdollisuudet, työhyvinvoinnin sekä toiminnan kehittämisen. Kuntoutusalan työntekijöiden kohdalla korostui vielä kuntoutusalan työntekijöiden työnkuvan kehittäminen. Koulutuksen ja osaamisen koettiin tukevan työssä jaksamista. Yhteistyön työyhteisössä nähtiin sisältävän tiedonkulkuun ja moniammatillisuuden hyödyntämiseen liittyviä tekijöitä. Tiedonkulku voi toteutua usein eri tavoin ja tärkeää on jokaisessa yksikössä löytää toimivat tavat tiedonkulun edistämiseksi. Tiedonkulkua työyhteisöissä edistävät raportit, viikkopalaverit sekä muut tarpeellisiksi katsotut palaverit. Vuorovaikutuksen ja tiedonkulun parantaminen on tärkeää myös toiminnan kehittämisen kannalta. Henkilökunnan koulutustarpeita nähtiin tärkeänä suunnitella työyhteisössä. Kehittäminen voi tapahtua työyhteisöissä monin eri tavoin. Ehdotuksina tuli henkilökunnalle järjestettävät kehittämispäivät, yhteispalaverit, koulutukset ja hoitotiimit. Henkilökunnan laajaa ja monipuolista osaamista on myös tärkeä hyödyntää työyhteisössä. Lopuksi Toiminnan kehittämisen osalta sen nähtiin vaativan työtä, jalkauttamista, sitoutumista, ymmärrystä ja yhteistyötä. Toimintaa tulee koordinoida ja kehittämiskohteita on tärkeä käydä läpi tiimipalavereissa. Tavoitteet on tärkeä pilkkoa osiin sekä tehdä yhdessä työnjakoa ja toimintasuunnitelma. Henkilökunnan osaamisen hyödyntäminen ja henkilökunnan vaikutusmahdollisuudet ovat myös tärkeitä toiminnan kehittämisen kannalta. Yhteiskehittelyyn osallistuneet toivat esiin yhteisten käytäntöjen tärkeyden. Merkittävää oli yhteisistä toimintatavoista sopiminen, yhdessä tekeminen ja avoin keskustelu. Yhteistoiminta asukkaiden, heidän läheistensä, hoito- ja kuntoutusalan työntekijöiden ja johdon kanssa mahdollistaa aktiivisen ja toiminnallisen arjen toteutumisen asukkaille. Toimijuuden mallia voidaan hyödyntää niin paikallisesti kuin laajemminkin vanhuspalveluiden kehittämisessä. Toimijuuden viitekehystä hyödyntäen voidaan ikääntyneen toimintaa tarkastella hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ohella myös huomioiden erilaiset toimintakäytännöt ja henkilön suhde ympäristöönsä. Jyrkämä tuo esiin näkökulman siitä, että hyvää vanhuutta voi elää myös muistisairaiden hoivakodissa. Tämä edellyttää toimijuuden teoriaan peilaten sitä, että toimijuuden ulottuvuudet; kyetä, täytyä, voida, tuntea, osata ja haluta ovat tasapainoisessa kokonaisuudessa ihmisen elämässä. (Jyrkämä 2013: 424–425.) Kirjoitus pohjautuu Laura Koiviston tutkimukselliseen kehittämistyöhön Yhteistoiminta tehostetussa palveluasumisessa muistisairaan henkilön toimijuuden edistämiseksi (Metropolia ammattikorkeakoulu 2021). Kirjoittaja Laura Koivisto, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma Lähteet: Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Väitöskirja. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Jyrkämä, Jyrki 2013. Vanheneminen, arkitilanteet ja toimijuus. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.) Gerontologia. Duodecim. 421–425. Pikkarainen, Aila 2020. Ikääntyneiden aikuisten toimijuus kuntoutuksessa. Väitöskirja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta.

Lue lisää

Työkyvyn arvioinnin uusi ulottuvuus

1.9.2021

Jennie Nyman ja Tytti Saastamoinen

Työkyvyn arvioinnissa tulee ottaa huomioon yksilön kokemus työympäristöstään. Työympäristön WEIS-FI-arviointimenetelmä avaa ovet ympäristön merkityksen syvällisempään tarkasteluun. Menetelmän avulla saadaan yksilön kokemuksia fyysisen ja sosiaalisen työympäristön työkykyä tukevista ja estävistä ominaisuuksista. Miten ympäristölliset tekijät vaikuttavat henkilön työsuoritukseen, työhyvinvointiin ja tyytyväisyyteen? Arvioinnin avulla nousee myös esille mahdollisia henkilön työkykyä edistäviä työympäristöön liittyviä muutostarpeita. Osallistuminen merkitykselliseen toimintaan ja osallisuuden kokemus ovat tärkeitä ihmisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Osallistumista arvioidessa ei riitä, että havainnoidaan henkilöä toiminnassa, vaan tarvitaan tietoa siitä, minkälaisena hän kokee oman osallisuutensa (Hedman ym. 2021). Tämä näkökulma on tärkeä esimerkiksi työkykyä arvioitaessa. Työkyky koostuu ihmisen, työn ja työympäristön välisestä vuorovaikutuksesta, ja arviointiprosessissa keskeistä on yksilön oma kokemus tästä (Gould, Ilmarinen, Järvisalo & Koskinen [toim.] 2006: 19─20). WEIS-FI-menetelmän avulla on mahdollista päästä ymmärrykseen yksilön ja työympäristönsä välisestä suhteesta. Tämä toimintaterapiassa käytettyyn inhimillisen toiminnan mallin teoriaan perustuva puolistrukturoitu haastattelumenetelmä auttaa tunnistamaan yksilön omaa kokemusta osallisuudesta työympäristössään. WEIS-FI auttaa tunnistamaan työhön paluuseen liittyvää kuntoutustarvetta ja sitä, miten työympäristö vaikuttaa henkilön työkykyyn ja työhyvinvointiin (Keponen, Nyman & Viljanen 2019: 9). ICF ja toimintaterapeuttinen näkökulma osallistumiseen Kansainvälisessä toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokituksessa ICF:ssä (International Classification of Functioning, Disability and Health), kuten toimintaterapiassakin, tärkeä osa-alue on osallistuminen (participation). Osallistumisesta on tullut keskeinen käsite terveydenhuollossa sekä kuntoutuksessa. ICF:ssä osallistuminen määritellään osallisuutena omaan elämäntilanteissaan. Tärkeää on paitsi tarkastella henkilön osallistumista ulkoapäin myös kiinnittää huomiota siihen, millaisena yksilö kokee oman osallisuutensa. Osallistumista ei oikein voi arvioida luotettavasti huomioimatta yksilön omaa kokemusta itsestään toimijana omassa ympäristössään (Hemmingsson & Jonsson 2005). Toimintaterapian teorioiden keskiössä on ihmisen osallistuminen merkityksellisiin toimintoihin, ja osallistumiseen vaikuttaa aina yksilön, toiminnan ja ympäristön välinen vuorovaikutus (Christiansen ym. 2015; Taylor 2017). WEIS-FI-menetelmä ja sen erityispiirteet WEIS-FI on puolistrukturoitu haastattelumenetelmä, jolla kerätään tietoa arvioitavan omasta käsityksestä työympäristön edistävistä ja estävistä tekijöistä ja näiden vaikutuksista henkilön työsuoritukseen, työtyytyväisyyteen ja työhyvinvointiin (Keponen, Nyman & Viljanen 2019; Moore-Corner ym. 1998; Ekbladh, Thorell & Haglund 2008: 127). Arviointimenetelmä perustuu toimintaterapiassa keskeiseen inhimillisen toiminnan malliin (Taylor 2017). Mallissa ympäristön osa-alueita ovat fyysinen, sosiaalinen ja toiminnallinen ympäristö. Jokainen kokee ja osallistuu ympäristöönsä yksilöllisesti omien arvojensa, ominaisuuksiensa ja rajoitteidensa vaikuttamana. Siksi onkin tärkeää, että on olemassa työkalu, jonka avulla voidaan tunnistaa työympäristön vaikutusta työkykyyn ja työpaikalla osallistumiseen yksilön näkökulmasta. WEIS-FI poikkeaa ”perinteisistä” työympäristön arviointimenetelmistä siten, ettei se arvioi ympäristöä ulkokohtaisesti katsottujen elementtien, kuten esimerkiksi työsuorituksen, ergonomian tai työturvallisuuden perusteella. Nämäkin ovat tärkeitä asioita ottaa huomioon työympäristössä, mutta sellaisenaan niiden avulla ei pystytä tukemaan riittävästi henkilön työhön paluuta. Kun ympäristön koetut ominaisuudet saadaan näkyviksi, on niiden avulla tai ympäristöä mukauttamalla mahdollista lähteä tukemaan yksilön osallistumista ja vahvistaa yksilön kokemusta toimijana omassa ympäristössään. Yksilön kokemusten kartoittaminen mahdollistuu Toimintaterapian AMK-opinnäytetyössään Kuusela ja Saastamoinen (2021) ovat hyödyntäneet WEIS-FI-arviointimenetelmää kartoittaessaan Klubitalojen työympäristön työkykyä tukevia ominaispiirteitä yhteistyössä Puuttuva Pala -hankkeen kanssa. WEIS-FI-menetelmää onkin mahdollista hyödyntää laajemmin yhteisöjen tasolla. Arviointimenetelmän avulla on mahdollista löytää ja ymmärtää työympäristön vahvuudet ja heikkoudet sen jäsenten näkökulmasta ja päästä lähelle yksilön arvoja ja ominaisuuksia, joiden huomioiminen on tärkeää mm. mielenterveyskuntoutujien työhön paluussa (Kuusela & Saastamoinen 2021: 26). Yksilön ominaisuuksien, työn ja ympäristön välistä vuorovaikutusta arvioimalla on mahdollista edistää työntekijän osallistumista ympäristöönsä esimerkiksi toimintaterapian keinoin. WEIS-FI-haastattelu voi auttaa yksilöä tunnistamaan omia tarpeitaan, haasteita ja vahvuuksiaan työhön paluuseen liittyen. Fyysisen, sosiaalisen ja toiminnallisen ympäristön merkitys yksilön työkyvylle on tunnistettava, jotta työllistymistä ja työssäjaksamista voidaan edistää. Sosiaalisen ympäristön merkitys yksilön työkykyä tukevana osa-alueena korostui työympäristön arviointien tuloksissa (Kuusela & Saastamoinen 2021). Samaan lopputulemaan tutkimuksessaan päätyivät myös Ekbladh ym. (2010). Työsuoritusta, hyvinvointia ja tyytyväisyyteen eniten vaikuttivat vuorovaikutus toisten kanssa, työn merkityksellisyys ja työyhteisön jäsenyys (Ekbladh ym. 2010: 128). Tutkimusten tulosten perusteella voidaankin olettaa, että sosiaalisen ympäristön merkitys on suurempi kuin fyysisen ympäristön merkitys työn mielekkyyttä ja työhyvinvointia lisäävänä tai heikentävänä tekijänä asiakasryhmästä riippumatta. WEIS-FI-menetelmä avaakin uusia mahdollisuuksia syvempään ymmärrykseen työympäristön ulottuvuuksista. Käyttömahdollisuuksia monialaisessa tiimissä Millaista hyötyä WEIS-FI-menetelmästä voisi olla ihan konkreettisesti? WEIS-FI-menetelmä perustuu toimintaterapian malliin, ja tuloksien tulkinnassa on tietysti tärkeä ymmärtää mallia ja sen periaatteita. Tuloksia on kuitenkin hyvinkin hyödynnettävissä monialaisessa yhteistyössä, kuten työhön valmennuksessa, työhyvinvoinnissa ja työterveydessä. Jokainen työtilanne on ainutlaatuinen, ja tästä menetelmästä on ensisijaisesti hyötyä, kun halutaan löytää työympäristöllisiä elementtejä, jotka vaikuttavat ihmisen osallistumiseen työhön mielekkäällä tavalla (Ekbladh ym. 2010), ja myös Martimon sanoin löytää henkilön täsmätyökykyä (Martimo 2020). Työhyvinvoinnin näkökulmasta menetelmää voisi hyödyntää ennaltaehkäisevästä näkökulmasta esimerkiksi kartoittamaan työyhteisön vahvuuksia ja kehittämiskohteita ja niiden avulla luoda kehittämissuunnitelmia. Työterveydellisestä näkökulmasta menetelmän avulla voisi kartoittaa, miten vaikkapa työtapaturmaa kokeneen tai sairauslomalta palaneen henkilön työtehtäviä tai fyysistä työympäristöä voisi muokata tai millaista sosiaalisesta ympäristöltä (esimieheltä, työtovereilta) tulevaa tukea henkilö kaipaa, jotta hänen työkykynsä tulisi käyttöön mahdollisimman kattavasti. Niin sanottu täsmätyökyky voisi löytyä paremmin! Lisäksi osana Marinin hallitusohjelman Mielenterveys-strategiaa hyödynnettävässä IPS-mallissa (Raivio & Appelqvist-Schmidlechner 2020) eli Sijoita ja valmenna! -mallissa, vaikeasti työllistettäville mielenterveyskuntoutujille etsitään työpaikkoja ja sitten heitä valmennetaan suoraan niissä. Siinä yhteydessä voisi olla paikallaan hyödyntää WEIS-FI-menetelmän näkökulmia, jotta saadaan ymmärrystä siitä, miten henkilö kokee työympäristönsä ja vaikkapa erityisesti sen, miten työyhteisö on ottanut hänet vastaan. Kirjoittajat Tytti Saastamoinen on toimintaterapeutti (AMK), joka on valmistunut Metropolia Ammattikorkeakoulusta maaliskuussa 2021. Hän työskentelee toimintaterapeuttina Helsingin kaupungilla. Kiinnostus työkykyisyyttä kohtaan heräsi opintojen aikana opintojaksolla, jossa opiskelijat pääsivät testaamaan uutta AWC-arviointimenetelmää (Assessment of Work Characteristics) Helsingin Klubitalolla. Harjoittelu Puuttuva pala -hankkeessa sekä opinnäytetyöhön tehty tutkimustyö syvensivät kiinnostusta entisestään. Tulevaisuudessa Tytin tavoitteena on työskennellä toimintaterapeuttina työkykyisyyden moninaisessa maailmassa. Jennie Nyman on koulutukseltaan toimintaterapeutti (AMK), ja valmistui toimintaterapian maisteriksi Ruotsin Karoliinisesta Instituutista vuonna 2009. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina ja tiimivastaavana sekä Puuttuva Pala -hankkeessa arvioinnin asiantuntijana. Hän on ollut mukana tuomassa toimintaterapian teorioihin perustuvat työkyvyn arviointimenetelmät Suomeen ja kuuluu työryhmään, joka kehittää työkyvyn arviointia inhimillisen toiminnan mallin näkökulmasta Ruotsin Linköpingin yliopistossa. Lähteet Christiansen, C. H., Baum, C. M. & Bass, J. D. (2015). Occupational Therapy. Performance, Participation and Well-Being. Fourth edition. Thorofare: SLACK Incorporated. Ekbladh E, Thorell L-H & Haglund L. (2010) Perception of the work environment among people with experience of long term sick leave. Work 35 (2010).125–136. Gould R, Ilmarinen J, Järvisalo J & Koskinen S (toim.) (2006) Työkyvyn ulottuvuudet. Terveys 2000- tutkimuksen tuloksia. Helsinki: Hakapaino Oy. 19─20. Hedman L, Ikonen J, Leemann L, Koskela T, Martelin T, Solin P, Tamminen N & Parikka S. (2021) Osallisuuden kokemus ja positiivinen mielenterveys työmarkkina-aseman ja kotitalouden rakenteen mukaan – FinSote 2019 -tutkimuksen tuloksia. THL: Tutkimuksesta tiiviisti 5/21. Hemmingsson, H., & Jonsson, H. (2005). The issue is—An occupational perspective on the concept of participation in the international classification of functioning, disability and health—Some critical remarks. American Journal of Occupational Therapy, 59, 569–576. Keponen R, Nyman J & Viljanen V (2019) Työympäristön arviointi (WEIS-FI). Suomenkielinen laitos Work Environment Impact Scale (WEIS) -menetelmästä. Alkuteos on Renee A. Moore-Corner, Gary Kielhofner, Linda Olson: Work Environment Impact Scale, WEIS, Version 2.0, 1998. MOHO Clearinghouse, University of Illinois at Chicago (UIC). Kuusela L & Saastamoinen T. (2021) Klubitalojen työympäristön työkykyä tukevat ominaisuudet. Jäsenten kokemuksia. Opinnäytetyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Toimintaterapian tutkinto-ohjelma. Martimo, K-P. (2020) Osittain vai riittävän työkykyinen? https://www.ilmarinen.fi/tietoa-ilmarisesta/ajankohtaista/blogit-ja-artikkelit/blogikirjoitukset/kari-pekka-martimo/osittain-vai-riittavan-tyokykyinen/ Moore-Corner, R. & Kielhofner, G. & Olson, L. 1998. A user’s manual for Work Environment Impact Scale 2.0. UIC: The model of human occupation clearinghouse. Raivio H & Appelqvist-Schmidlechner K. (2020) IPS – Sijoita ja valmenna! -kehittämishanke. Ohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:12. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-9870-4 Taylor R. (edit) (2017) Gary Kielhofner’s Model of Human Occupation. Fifth edition. Philadelphia: Wolters Kluwer.

Lue lisää

Perhehoitajien vertaistoiminnan avulla tukea yhteistoimintaan biologisten vanhempien kanssa

23.6.2020

Anniina Aaltonen

Lastensuojelun perhehoidossa perhehoitajat kaipaavat tukea erilaisiin lapseen liittyviin kysymyksiin – yksi monista tukimuodoista voi olla vertaistoiminta. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea perhehoitajia yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Miten yhteistoiminta saadaan sujuvaksi osaksi perhehoidon käytäntöjä? Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa kehitettiin perhehoitajien vertaistoimintaa lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa. Tulokset osoittavat, että perhehoitajat tarvitsevat tukea yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Jokaiselle lapselle riittävän hyvä ja turvallinen arki Mitä näitä vaihtoehtoja nyt olikaan? Oma koti, sukulaissijoitus, laitoshoito tai perhehoito. Lähtökohtana lastensuojelussa on aina vanhempien tukeminen siten, että lapsen oikeudet toteutuvat hänen omassa kodissaan. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu, ja silloin lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta. (Perhehoitoliitto.) Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun, turvalliseen kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. (Lastensuojelulaki 2007). Kun lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta, siihen useimmiten paras mahdollinen paikka on perhehoito, joka tuli sijaishuollon ensisijaiseksi hoitomuodoksi 1.1.2012 alkaen (Perhehoitoliitto). Perhehoidossa toimiville perhehoitajille on tärkeää taata riittävä tuki perhehoitajana toimimiseen. Yksi perhehoidon tukimuodoista on vertaistuki, jolle näyttää Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan olevan todellista tarvetta. (Aaltonen 2020.) Vertaistoiminnan merkitys Kansainvälisten tutkimusten mukaan perhehoitajat kaipaavat tukea lapseen liittyviin haasteisiin, lapsen vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä kasvatuskäytäntöihin ja lapsen kanssa toimimiseen. Toivottuja tuen muotoja ovat koulutus, kriisituki, sosiaalityöntekijän saavutettavuus, erityispalvelut lapselle ja vertaistuki. (Heino & Säles 2017: 73.) Kananojan ja Ruuskasen (2019) mukaan avohuollon lastensuojelussa ryhmämuotoinen auttaminen on toistaiseksi vähäistä, vaikka kokemukset esimerkiksi biologisten vanhempien vertaisryhmistä ovat myönteisiä. (Kananoja & Ruuskanen 2019: 36). Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää pitkäaikaisten perhehoitajien vertaistoiminnan kehittämisessä Eksotessa. Vertaistoiminta on käynnistynyt tutkimuksellisen kehittämistyön kanssa yhtä aikaa. Vertaistuen tulisi kuulua tiiviinä osana tämän päivän yhteiskunnan tukimuotoihin, myös lastensuojelussa. Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa vertaistoimintaa toivottiin myös sijoitetuille lapsille, biologisille vanhemmille sekä perhehoitajien biologisille lapsille. Tulosten mukaan voidaan olettaa, että ammattilaisilla on merkittävä tehtävä vertaistoiminnassa sen mahdollistajana. (Aaltonen 2020.) Toimiva vertaistuki on suunnitelmallista, vapaaehtoista ja tuen saajan kokemaan tarpeeseen perustuvaa toimintaa, jota voi tarjota ainoastaan vertainen. Sosiaalityön tehtävänä on huolehtia vertaistuen saatavuudesta sitomalla vertaistoiminta osaksi sosiaalityön rakenteita ja käytäntöjä. Vertaistukiryhmässä perhehoitajat oppivat toistensa kokemuksista, vahvistavat voimavarojaan ja lisäävät ammattitaitoaan. (Heino & Säles 2017: 75.) Ryhmätoiminnassa vertaiset oppivat toisiltaan, mutta myös ammattilaisilta ja päinvastoin. Oppiminen parhaimmillaan on monenkeskistä tiedon ja kokemusten jakamista. Vertaistuki voi toimia ilman ammatillista työtä, mutta ammatillinen työ mahdollistaa vertaistuen. Tuen tarvitsijan kannalta usein päästään hyviin tuloksiin, kun vertaistuki ja ammatillinen työ toimivat yhdessä. (Mikkonen & Saarinen 2018: 23, 29.) Luottamuksellinen ilmapiiri toimii omien kokemusten kertomisen ja toisten kuulemisen, vuorovaikutuksen, tunteiden ilmaisemisen ja käsittelyn sekä toisten kokemuksista oppimisen ja uusien selviytymiskeinojen löytymisen mahdollistajana. Ryhmän tuki voi auttaa vain, jos tukea toivova itse suhtautuu siihen luottavaisesti ja avoimesti. Vertaistuesta on apua monille, mutta se ei kuitenkaan sovi kaikille. (Mikkonen & Saarinen 2018: 21, 189.) Mitä on perhehoitajien hyvä vertaistoiminta? Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön yhteenvetona syntyi kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Alla olevassa kuviossa perhehoitajien vertaistoiminta on nostettu keskelle sen ollessa kehittämisen kohteena. Vaikka tutkimuksellisella kehittämistyöllä oli tarkoitus kehittää nimenomaan perhehoitajien vertaistoimintaa, on myös huomattavaa, että tuloksia syntyi muistakin näkökulmista. Perhehoitajien vertaistoiminnan lisäksi tuloksista jäsentyi lapsen näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa, biologisen vanhemman näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa sekä ammattilaisten tehtävät vertaistoiminnassa. Tulosten yhteenvedon mukaan hyvä vertaistoiminta tapahtuu perhehoitajien kesken. Vertaistoiminnassa on tärkeää huomioida lapsen sekä biologisen vanhemmat näkökulmat. Ammattilaisten tehtävänä on mahdollistaa vertaistoiminnan toteutuminen. (Aaltonen 2020.) Yhteistoiminnalla yhteistä hyvää hakemassa? Lastensuojelun laatusuosituksen (2019) mukaan yksi tärkeimmistä sijaishuollossa olevan lapsen oikeuksista on oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa ainoastaan lain tarkoittamissa tilanteissa ja silloin, kun se on lapsen edun mukaista. Lapsen sijoituksen aikana tulee tehdä yhteistyötä lapsen vanhempien ja huoltajien kanssa myös ammattilaisten sekä sijaishuoltopaikan toimesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Lastensuojelun laatusuositus 2019: 54.) Myös Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista voidaan olettaa, että yhteistoimintaa perhehoitajien sekä lapsen biologisten vanhempien välillä pidetään merkittävänä, myös lapsen läsnä ollessa. Yhteistoimintaa on tänä päivänä hyvin vähän. On tärkeää, että perhehoitaja saa vertaistoiminnassa vahvistusta siihen, että hän ymmärtää, hyväksyy ja kunnioittaa lapsen tärkeitä ihmissuhteita. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea lapsen suhteiden jatkuvuutta omaan verkostoon. Perhehoitajat toivoivat tukea yhteiseen toimintaan biologisten vanhempien kanssa. Ammattilaisten tehtävä on mahdollistaa näitä kohtaamisia. (Aaltonen 2020.) Kirjoitus pohjautuu Aaltosen (2020) tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Anniina Aaltonen, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Aaltonen työskentelee ohjaajana lastensuojelussa Eksotessa. Lähteet: Aaltonen, Anniina 2020. Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Heino, Tarja & Säles, Emilia 2017. Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito. Kohti perhehoidon laadun vahvistamista. THL työpaperi 20/2017. Verkkodokumentti. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132434/URN_ISBN_978-952-302-857-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Kananoja, Aulikki & Ruuskanen, Kristiina 2019: 36. Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:4. Helsinki. Loppuraportti. Verkkodokumentti. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161379/Selvityshenkilon_edellytykset_lastensuojelun.pdf?sequence=4&isAllowed=y. Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Verkkodokumentti. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#L1P3. Mikkonen, Irja & Saarinen, Anja 2018. Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna: Printon. Perhehoitoliitto. https://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/lapset_nuoret STM 2019. Lastensuojelun laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:18. Helsinki. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161862/STM_2019_8_J_Lastensuojelun_laatusuositus.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Lue lisää

Yhteistyöllä ja apuvälineillä kohti koulun toimivaa arkea

7.5.2020

Johanna Härmä ja Anni Paso

Apuvälineiden käyttö kouluympäristön toimivassa arjessa näyttäytyy monitahoisena ilmiönä. Apuvälineet ovat kiinteä osa oppilaan kuntoutumista, osallistumista ja toimivaa arkea. Apuvälineiden käyttö rakentuu monialaisen yhteistyön sekä rajapintoja ylittävän yhteistyön pohjalle, jossa kouluympäristön esteettömyyden ja apuvälinepalveluprosessin tulisi vastata sujuvasti koulun tarpeisiin. Mitä tulisi ottaa huomioon, kun suunnitellaan sujuvaa apuvälinepalveluprosessia koulun toimivassa arjessa? Alueellisen Apuvälinekeskuksen aloitettua toimintansa espoolaiskoulujen erityisluokkien apuvälinepalveluiden koettiin heikentyneen. HUS Apuvälinekeskuksen, Jalavapuiston, Järvenperän ja Ruusutorpan koulujen TA-opetuksen kanssa yhteistyössä toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa selvitettiin, miten apuvälineiden käytöllä mahdollistetaan toimivan arjen toteutuminen kouluympäristössä. Rajapintoja ylittävää kehittämistyötä Alueellisen apuvälinetoiminnan käynnistymisen tavoitteena on, että apuvälinepalveluiden järjestämisestä Uudellamaalla vastaa tulevaisuudessa keskitetysti HUS Apuvälinekeskus (HUS Tarkastuslautakunta 2017:29). Espoon apuvälineyksikön liittyminen HUSin alaisuuteen aloitti alueellisen apuvälinetoiminnan HUS-alueella keväällä 2017 (HUS n.d.). Alueellisen apuvälinetoiminnan käynnistymisen jälkeen espoolaiskoulujen erityisluokissa toteutuvassa apuvälinetyössä tapahtui sekä organisatorisia että käytännön muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet koulujen apuvälineiden käyttöön ja toimivaan arkeen kouluympäristössä. Organisaatiomuutos on synnyttänyt tarpeen kehittää yhteistyötä espoolaiskoulujen ja Apuvälinekeskuksen välillä oppilaan apuvälinepalveluprosessin aikana. Oppilaan arkihan rakentuu kouluympäristössä samoista asioista vammasta riippumatta, ja siihen vaikuttaa oleellisesti se, miten hyvin vamman tuomat haasteet pystytään huomioimaan esimerkiksi apuvälineiden avulla koulussa (Maula 2014: 43, 53). Tutkimuksellisen kehittämistyön aineisto kerättiin elo–syyskuussa 2019 espoolaiskoulujen erityisluokkien, HUS Apuvälinekeskuksen ja Espoon Apuvälineyksikön henkilökunnalta. Kehittämistyössä selvitettiin, mitä apuvälineiden käyttöä rajoittavia ja tukevia tekijöitä kouluympäristössä on sekä mitä tarpeita apuvälineiden käytössä esiintyy kouluympäristössä. Tuloksista syntyi kuvaus toimivaa arkea mahdollistavasta apuvälineiden käytöstä. Yhteistyöllä apuvälineet osaksi kouluympäristön toimivaa arkea Tiesitkö, että kouluympäristössä tapahtuvassa apuvälineprosessissa toimijaverkostot ovat suuria ja rajapintoja eri toimijoiden välillä on paljon? Vastuunjaon epäselvyys ja tiedonkulun haasteet verkoston sisällä voivat vaikeuttaa apuvälineen käyttöä toimivassa arjessa koulussa. Apuvälineen käyttöä mahdollistava toimiva arki rakentuu kouluympäristössä palapelin tavoin monesta eri osa-alueesta, joista jokaisella on suuri merkitys kokonaiskuvan eli arjen rakentumiselle. Vammaisen lapsen arki on monitahoinen ilmiö, jossa lapsen vamman mukana tuomat erityisvaatimukset eivät saisi vaikuttaa arjen sujumiseen (Paananen 2011: 196). Oppilaan, koulun henkilökunnan ja Apuvälinekeskuksen välinen dialoginen vuorovaikutus ja jaettu asiantuntijuus toimivat pohjana sille, että toimiva arki koulussa mahdollistuu ja apuvälinevalinnat vastaavat eri toimintaympäristöjen tarpeisiin. Oppilaan apuvälinepalveluprosessia ei näin ollen voida irrottaa koulun arjesta, sillä prosessin tulisi toteutua tiiviissä yhteistyössä oppilaan ja koulun henkilökunnan kanssa. Kouluympäristön toimivaa arkea mahdollistava apuvälineiden käyttö edellyttää, että apuvälineprosessi on sujuva ja toteutuu oikea-aikaisesti yhteistyö ja vastuunjako on selkeää eri toimijoiden välillä apuvälinehuolto toteutuu jouhevasti koulun henkilökunta saa koulutusta ja apuvälineen käytönohjausta apuvälineen käytönseuranta toteutuu säännöllisesti. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset osoittavat, että moniammatillinen ja rajapintoja ylittävä yhteistyö tukee oppilaan apuvälineen käyttöä. Parhaimmillaan apuvälineet ovat kiinteä osa oppilaan kuntoutumista, osallistumista ja toimivaa arkea kouluympäristössä. Toteutuakseen toimiva arki kuitenkin vaatii apuvälineprosessien selkeyttämistä, sujuvaa tiedonkulkua verkoston sisällä, säännöllistä apuvälineen käytön seurantaa ja sen ohjausta sekä vastuunjaon selkeyttämistä eri toimijoiden välillä. Tulevaisuuden apuvälinepalvelut rakentuvat verkostotyön pohjalle Sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä korostuu dialogisuus, jonka pitäisi yltää palvelujärjestelmän kaikille tasoille. Haasteena onkin, miten verkostojen rajapintoja voidaan ylittää niin, että dialogisuus toteutuisi. (Arnkil, Erikson, Arnkil 2004: 30–31.) Usein parhaat ratkaisuehdotukset palveluiden kehittämisessä syntyvät monen eri toimijan yhteisestä ymmärryksestä. Tulevaisuuden apuvälinepalveluita kehittäessä verkostotyöskentelyn hyödyntäminen tulisi huomioida nykyistä paremmin. Parhaimmillaan onnistunut verkostotyöskentely voi nopeuttaa oppilaan apuvälineprosessia, kun yhteinen tavoite ja toimintamallit ovat kaikkien verkoston osapuolien tiedossa. Kouluympäristön toimivan arjen tulee olla yhdenvertaista apuvälineiden käytön osalta kaikissa niissä kunnissa, jotka ovat osa alueellista Apuvälinekeskusta. Palveluita tulisi jatkuvasti kehittää, ja kuntaliitosten myötä tulisi hyödyntää kunnissa jo olemassa olevia, toimivaksi todettuja toimintamalleja. Yhdenvertaisuuden toteutuminen koulujen apuvälinepalveluissa edellyttääkin yhtenäisiä toimintamalleja koko HUS-alueelle. Niiden kehittäminen vaatii rajapintoja ylittävää verkostotyöskentelyä. Kouluympäristön toimiva arki ei saa estyä huolimatta siitä, että apuvälinepalveluiden organisaatiotasolla tapahtuu muutoksia. Alueellisen Apuvälinekeskuksen toiminnan laajentuessa olisikin tärkeää hyödyntää tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia kehitystyön pohjana sekä ylläpitää yhteistä kehittämistä eri toimijoiden välillä. Kirjoitus pohjautuu Johanna Härmän ja Anni Pason tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Toimivaa arkea mahdollistava apuvälineiden käyttö espoolaiskoulujen erityisluokissa”. Kirjoittajat: Johanna Härmä, toimintaterapeutti (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Anni Paso, toimintaterapeutti (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittajat työskentelevät toimintaterapeutteina HUS Apuvälinekeskuksessa ja Espoon apuvälineyksikössä. Lähteet: Arnkil Tom Erik, Erikson Esa, Arnkil Robert 2004. Palveluiden dialoginen kehittäminen kunnissa. Sektorikeskeisyydestä ja projektien kaaoksesta joustavaan verkostointiin. STAKES. Raportteja 253. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino Oy. HUS Apuvälinekeskus. HUS. https://www.hus.fi/hus-tietoa/liikelaitokset-ja-tukipalvelut/apuvalinekeskus/Sivut/default.aspx. Luettu 18.11.2019. HUS 2017. Tarkastuslautakunnan Arviointikertomus. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin valtuustolle. Saatavana osoitteessa: https://en.calameo.com/read/0055920081a404c8be2c6. Luettu 18.11.2018. Maula Janna 2014. Vaikeasti vammaisen aikuisen arki. Vaikeasti CP- vammaisen aikuisen arjen sujuminen, avun tarve, sosiaaliset verkostot ja omat voimavarat. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/95646/GRADU1402478804.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 15.11.2019. Paananen, Jaana 2011. Kuntoutukseen osallistuneiden lasten vanhempien kokemuksia arjen sujumisesta ja kuntoutusosallisuudesta. Teoksessa Järvikoski Aila, Lindh Jari, Suikkanen Asko (toim.): Kuntoutus muutoksessa. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.

Lue lisää

Hoitajien kokemuksia siirtymisen apuvälineiden käytöstä

19.3.2020

Katariina Piippanen ja Maija Vehviläinen

Palvelutalossa asuvalla vanhuksella on tarve nousta sängystä pyörätuoliin, jonka avulla hän siirtyy kylpyhuoneeseen aamupesulle. Vanhus pystyy varaamaan painoa jaloilleen mutta ei ottamaan askelia, tasapaino on heikko ja muutenkin on väsynyt olo. Hän tarvitsee hoitajan apua siirtymiseen. Hoitaja ei tietenkään pysty nostamaan vanhusta yksin pyörätuoliin, vaan he käyttävät apuna siirtymisen apuvälinettä esimerkiksi liukulautaa, siirtymistasoa tai kääntölevyä. Mitä jos tätä siirtymisen apuvälinettä ei olisikaan saatavilla? Mitä jos sen käytölle ei ole aikaa, sillä hoitajalla on kiire toisen asukkaan luo? Jäävätkö siirtymisen apuvälineet käyttämättä ja jos jäävät, niin miksi? Apuvälinetekniikan (AMK) opinnäytetyöhömme liittyen teimme verkkokyselyn siirtymisen apuvälineiden käytöstä asumispalveluissa työskenteleville hoitajille. Kyselyyn vastasi anonyymisti 154 henkilöä. Siirtymisen avustaminen Hoitajan työ on usein psyykkisesti ja fyysisesti raskasta. Työtehtävinä on tukea asukasta päivittäisissä toiminnoissa, joita ovat muun muassa peseytyminen, pukeutuminen ja syöminen. Hoitaja on asukkaan tukena siirtymistilanteissa ja hoitajan tukena ovat siirtymisen apuvälineet. Jokaisen asiakkaan kohdalla tulisi miettiä, kuinka siirtymisen voi toteuttaa ergonomisesti ja turvallisesti. Turvallinen siirtyminen on myös asukkaan oikeus. Asukkaan liikkumisen avustaminen ja käsin tehtävät nostot ja siirrot ovat hoitotyön fyysisesti raskaimpia työtehtäviä. Perusperiaatteena on välttää pitkäaikaista työskentelyä huonossa asennossa ja asukkaan nostamista käsivoimin. (Potilassiirrot n.d.) Siirtymistilanteita helpottamaan on kehitetty apuvälineitä, jotka takaavat toimivampaa ja turvallisempaa siirtämistä. Niiden käyttö parantaa hoitajien työasentoja ja vähentää fyysistä kuormitusta. (Takala & Kukkonen 1987.) Teimme kyselyn, jossa selvitettiin kuuden yleisimmän lääkinnällisen kuntoutuksen siirtymisen apuvälineen tai apuvälineryhmän käyttöä työpaikoilla. Näitä apuvälineitä ovat liukulauta, kohottautumistelineet, henkilönostin, siirtymistaso, nostovyöt ja -valjaat sekä kääntölevy. (Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2018.) Hoitajien omat kokemukset siirtymisen apuvälineiden käytöstä Kyselyyn vastasi 154 henkilöä, joista noin kolmannes on ammatiltaan lähihoitajia ja jotka työskentelevät ikäihmisten palveluasumisessa. Muut vastaajat ovat ammatiltaan sairaanhoitajia, hoitoapulaisia sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Jokainen kyselyssä esitetty apuväline löytyi vähintään puolelta vastaajien työpaikoilta. Näistä yleisimmät olivat liukulauta, henkilönostin sekä nostovyöt ja -valjaat. Pääosin siirtymisen apuvälineitä käytetään aktiivisesti, niille on tarvetta ja niiden käytölle on sekä aikaa että tilaa. Siirtymisen apuvälineestä riippuen vastaajista noin puolet kertoivat saaneensa tarpeeksi koulutusta ja perehdytystä sen käyttöön, kun taas noin puolet eivät. Ainoastaan henkilönostimen käytöstä koettiin saaneen koulutusta opiskeluaikoina ja perehdytystä työpaikoilla enimmäkseen hyvin. Apuvälineitä käytettiin vastaajien mukaan välillä myös niiden asukkaiden siirtämiseen, joille se ei ollut sopiva, vain koska sopivampaa siirtymisen apuvälinettä ei ollut saatavilla. Tarpeesta huolimatta kaikki siirtymisen apuvälineet jäivät ajoittain käyttämättä. Kyselyssä oli jokaisen siirtymisen apuvälineen kohdalla avoin kysymys, joissa kysyttiin miksi apuväline jää mahdollisesti käyttämättä. Vastauksista syiksi apuvälineen käyttämättä jättämiselle nousivat esiin ajanpuute, osaamattomuus, huono saatavuus, sopimattomuus sekä haluttomuus käyttää niitä. Välillä myös joko asukas tai työkaveri oli esteenä siirtymisen apuvälineen käytölle: ” Työtovereiden suhtautuminen apuvälineisiin nuivaa. Toisin sanoen eivät koe niitä tarpeellisiksi ja kokevat siirrot esim. kopilla nopeammaksi ja helpommaksi” ” Kyllä jää (käyttämättä), koska on kiire ja jos liukulauta ei sillä hetkellä ole käden ulottuvilla niin siirretään ilman” ” Nopeampi antaa vaan käsi, josta asukas pitää kiinni ja nykii itsensä ylös... Näin myöskin työtovereiden toimesta.” ”Nostovyön käyttö siirtotilanteessa on monelle vieras, pitäisi määrätietoisemmin käyttää ja harjoitella käyttöä.” ”Huonokuntoinen apuväline” “Jää käyttämättä, koska meillä on kolme henkilönostinta, joita jaetaan usean osaston kesken.” Tarkoituksena oli selvittää, ovatko asumispalveluissa käytettävät siirtymisen apuvälineet aktiivisessa ja tarkoituksenmukaisessa käytössä sekä kiinnittää huomiota niiden käyttöön. Tavoitteena oli myös tuoda esille hoitajien omia kokemuksia siirtymisen apuvälineiden käytöstä. Vastaukset olivat johdonmukaisia aikaisempien tutkimusten kanssa aiheesta, joka voi kertoa siitä, että siirtymisen apuvälineet jäävät säännöllisesti käyttämättä siirtotilanteissa syistä, joita tulisi pyrkiä eliminoimaan jo työn järjestelyn tahoilla. Ongelman laajuuden ja yleisyyden selvittämiseksi tarvittaisiin laajempaa selvitystä aiheesta. Kirjoitus perustuu apuvälinetekniikan AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Siirtymisen apuvälineiden käyttö asumispalveluissa – kysely hoitajille 2019. Kirjoittajat: Katariina Piippanen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Maija Vehviläinen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Potilassiirrot n.d. Työterveyslaitos. Saatavana osoitteessa: <https://www.ttl.fi/tyoymparisto/ergonomian-tietopankki/potilaan-hoitaminen/potilassiirrot/> Luettu 20.11.2019. Takala, E.-P.; Kukkonen, R. 1987. The handling of patients on geriatric wards. A challenge for on-the-job training. Applied Ergonomics 1987, 18.1, 17–22. Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet – Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille. 2018. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 35/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161068/rap%2035_2018.pdf> Luettu 16.3.2019.

Lue lisää

Tavoitteenasettelu rakentuu prosessissa

9.3.2020

Pia Kaarla

Aivoverenkierronhäiriöstä toipuminen on usein ajallisesti pitkä prosessi. Kuten kuntoutuminen itsessään, myös toipumiseen liittyvien tavoitteiden asettelu rakentuu vähitellen. Millaiset tekijät edistävät aivoverenkiertohäiriöstä toipuvan kuntoutujan ja hänen läheisensä osallistumista kuntoutumisen tavoitteenasetteluun? Sairastuminen tapahtuu yleensä yhtäkkiä ja pysäyttää samalla tutun arjen kokonaan, ainakin hetkeksi. Muutos on kuitenkin myös alku kuntoutumiselle, jonka myötä kuntoutuja vähitellen kykenee jäsentelemään tapahtuneen merkitystä itselleen. Sairastumista seuraavat viikot ja kuukaudet muuttavat usein kuntoutujan näkemystä itsestään. Tähän vaikuttavat osaltaan myös hänen toimintakykyynsä eri tavoin liittyvät arviot, joihin kuntoutuja kuntoutumisensa aikana osallistuu. Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että kuntoutujan taito tunnistaa toimintansa muutoksia sairastumisen jälkeen edistää asiakaslähtöisen tavoiteasettelun toteutumista (Kessler ym. 2019: 322). On todettu, että muun muassa kuntoutujan kokemus vuorovaikutuksesta työntekijän ja kuntoutujan välillä sekä työntekijän käyttämät menetelmät tavoitteenasettelussa vaikuttavat siihen, miten kuntoutuja osallistuu tavoitteenasetteluun. Tavoitteen olemassaolon on itsessään todettu vahvistavan kuntoutujan kokemaa tyytyväisyyttä ja toivoa kuntoutumisensa suhteen. (Lloyd & Bannigan & Sugavanam & Freeman 2018: 1419, 1426.) Verkoston asiantuntijuus kuntoutujan tukena Kuntoutusjakson ja yhteistyön alkaessa sekä kuntoutujan että työntekijän on tärkeää tunnistaa ja nimetä verkosto, jossa kuntoutuminen tapahtuu, eli henkilöt ja ympäristö, jotka siihen kuuluvat. Koskimies, Pyhäjoki ja Arnkil (2012) kuvaavat tämänkaltaista verkostoa ja siinä tapahtuvaa yhteistyötä oppimisen tilaksi, joka voi parhaimmillaan tuottaa uutta tietoa sen toimijoille ja edistää yhteisiä toimintatapoja (Koskimies ym. 2012: 10). Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Neurokeskuksen kuntoutuspoliklinikalla haastattelemani kuntoutujat kokivat erityisen tärkeänä läheisten ja työntekijöiden tuen heti sairastumista seuraavina viikkoina, jolloin kuntoutujan oma käsitys tapahtuneesta ja sen vaikutuksista oli alkuvaiheessaan. Läheisten ja työntekijöiden antama konkreettinen palaute kuntoutujien toimintakyvystä oli myös tärkeää. Tuen ja palautteen avulla kuntoutujat kokivat näkemyksensä toiminnastaan selkeytyvän ja osallistumisen tavoitteenasetteluun edistyvän. Kuntoutujille tavoitteen asettaminen itsessään oli tärkeää. He kokivat tavoitteen asettamisen vahvistavan motivaatiotaan, joka puolestaan edisti kuntoutumisen kokemusta. Tavoitteen porrastaminen, kirjaaminen ja uudelleen arviointi edistivät heidän osallistumistaan tavoitteenasettelussa. Tavoite konkretisoi kuntoutumisessa tärkeiksi koettuja asioita ja toisaalta mahdollisti kuntoutumisen edistymisen arviointia Osallistumiseen tavoitteenasettelussa vaikuttivat myös vuorovaikutus kuntoutukseen osallistuvien toimijoiden välillä ymmärryksen ja tiedon lisääntyminen kuntoutumisen edetessä toimintakyvyn muutokset sairastumiseen liittyen. Kuntoutujien näkemys muun muassa kuntoutumisen pitkäkestoisuudesta selkeytyi prosessin edetessä, ja kuntoutujat kokivat sen edistävän oman tilanteensa ymmärtämistä ja sen myötä tukevan heitä tavoitteenasetteluun osallistumisessa. Myös kokemukset, joita kuntoutujille kertyi kuntoutumisen edetessä arjen tilanteista, vaikuttivat ymmärryksen vahvistumiseen ja edistivät näin tavoitteiden asetteluun osallistumista kuntoutusjakson aikana. Työntekijät pitivät kuntoutujan osallistumisen edistymisen kannalta tärkeänä kuntoutujan ja läheisen asiantuntijuuden tunnistamista ja työntekijän arvostavaa suhtautumista kuntoutujan nimeämiin tavoitteisiin, vaikka ne olisivat näyttäytyneet ajankohtaisesti kaukaisiltakin. Myös sen, että kuntoutujan asettamaa tavoitetta konkretisoitiin päivittäisessä arjessa oleviin tehtäviin, koettiin edistävän kuntoutujan osallistumista tavoitteenasettelussa. Yhteiset tapaamiset kuntoutujan ja läheisen kanssa erityisesti kuntoutuksen alkuvaiheessa nähtiin myös tärkeänä osallistumista edistävänä asiana. Asiakasymmärrys tavoitteenasettelun ja kuntoutumisen voimavarana Tavoitteenasettelu on prosessi, joka kehittyy kuntoutumisen aikana kuin ”tarina tarinassa”, vähitellen ja kuntoutumista edistäen. Asettelun tulisi toteutua dialogisessa vuorovaikutuksessa kuntoutujan kanssa, jotta kuntoutujalle merkitykselliset asiat ja niiden suhde hänen toimintaympäristöönsä tulevat tunnistetuiksi ja oikein ymmärretyiksi (Lloyd ym. 2018: 1429–1430). Kehittämistyöni on mahdollistanut monialaisen näkökulman esiin tuomisen kuntoutujien ja moniammatillisen työryhmän näkemyksiä kuvaamalla. Kuntoutujien kokemuksien kuvaaminen heidän saamastaan palvelusta ja sen merkityksestä heidän kuntoutumisessaan vahvistaa asiakasymmärrystä toimintaympäristössämme neurologian kuntoutuspoliklinikalla. Se myös mahdollistaa jatkossa tavoitteenasetteluun liittyvän toimintatavan kehittämistä edelleen. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Kuntoutujan ja läheisen osallistuminen tavoitteen asetteluun”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Pia Kaarla, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Kessler, Dorothy & Walker, Ian & Sauvé-Schenk & Egan, Mary 2019. Goal setting dy- namics that facilitate or impede a client-centered approach. Scandinavian Journal of Occupatinal Therapy 26: 5. 312–324. Koskimies, Mimosa & Pyhäjoki, Jukka & Arnkil, Tom Erik 2012. Hyvien käytäntöjen dialogit. Opas dialogisen kehittämisen ja kulttuurisen muutoksen tueksi. Tampere. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90856/URN_ISBN_978-952-245-638-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y Lloyd, Anna & Bannigan, Katrina & Sugavanam, Thavapriya & Freeman, Jennifer 2018. Experiences of stroke survivors, their families and unpaid carers in goal setting within stroke rehabilitation: a systematic review of qualitative evidence. JBI Database of Systematic Reviews and Implementation Report 16 (6). 1418–1453.

Lue lisää

Kongressimatka Skotlantiin

17.8.2017

vierailija

European Forum for Research in Rehabilitation (EFRR) 2017 järjestettiin Glasgow`ssa Skotlannissa 24.5.2017 – 27.5.2017 (toukokuussa 2017). Ajatus osallistumisesta syntyi kongressin teemasta, joka oli ”working in partnership across boundaries”. Teema tuntui sopivalta ajatellen omaa tutkimuksellista kehittämistyötä, joka käsitteli kuntoutujan ja ammattilaisen välille rakentuvaa kumppanuutta. Teema tuntui myös herkulliselta opinnoista (Kuntoutuksen YAMK) lähteneen kolmikon yhteistyön näkökulmasta. Monet hedelmälliset keskustelut saivat konkreettisen kohteen, johon lähdimme koostamaan näkemyksiämme kumppanuuden rakentumiseksi kehittämistöidemme näkökulmista. Esitellessäni kahta kumppanuudesta kertovaa ja kumpuavaa posteria Skotlannissa, ajattelin, kuinka työelämän kehittämiseen suunnatut opinnäytetyöt sopivat hyvin kuntoutuksen tutkimuksen kentälle yhdistäen arvokasta tietoa läheltä käytäntöjä. Helteinen Glasgow ja Glasgow Caledonian University loivat hyvät puitteet järjestyksessään 14. kongressille, johon osallistui 260 delegaattia ympäri maailman. Suomalaiset tutkimukset olivat edustettuina sekä postereina että suullisina esityksinä. Posterit vaihtuivat kongressin puolivälissä teemojen mukaan, jotka loivat mielenkiintoisen kokonaisuuden suullisten esityksen kanssa. Antoisia keskusteluja käytiin osallistujien kesken kuntoutuksen järjestäytymisestä eri maissa ja kuntoutujan roolista Suomessa. Ne antoivat myös vertailukohtaa kuntoutuksen käytäntöihin ja tutkimuksiin, joita tehdään Euroopassa ja muualla maailmassa mm. Australiassa. Posterit, ”Shared understanding about rehabilitation is built on partnership” ja ” Building partnerships between clients and professionals”, herättivät mielenkiintoa kongressin kävijöissä. Posterit tarjosivat konkreettisia esimerkkejä kumppanuuden rakentumiseksi kuntoutujan ja ammattilaisen välille. Tavoitteena postereilla oli esittää kehittämistöiden johtopäätöksiä ja käytettyjä menetelmiä käytäntöjen kehittämisen tueksi pelkän informaation tarjoamisen sijasta. Tähän ylempien ammattikorkeakoulututkintojen kehittämistyöt antoivat hyvät valmiudet. Osallistuminen kongressiin antoi ennen kaikkea ymmärryksen siitä, että välillä täytyy lähteä kauemmaksi, jotta näkisi paremmin lähelle. Kehittämisterveisiä Kiipulasta toivottaa, Niina Henttonen, alumni Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)

Lue lisää

Bloggaajat

Rehablogin bloggaajat Rehablogi on kuntoutuksen hyviin käytänteisiin keskittyvä toimitettu blogi, jota Metropolia Ammattikorkeakoulu ylläpiti vuosina 2015—2025. Rehablogiin kirjoittajat ovat olleet kuntoutuksen YAMK-opiskelijoita, kuntoutusalan AMK-opiskelijoita, opettajia ja asiantuntijoita työelämästä monialaisesti. Rehablogi on tuonut esille kuntoutumisen tutkimus- ja kehitystyön pohjalta nousevaa tietoa sekä nostanut keskusteluun kuntoutuksen alaan liittyviä keskeisiä kysymyksiä. Ota yhteyttä

Blogin toimituskunta

Marianne Roivas päätoimittaja
suomen kielen ja viestinnän lehtori
p. 040 714 5153
marianne.roivas@metropolia.fi

Anna Kaipainen
projektisuunnittelija
p. 050 50 470 7161
Anna.Kaipainen@metropolia.fi

Auli Räsänen
koulutussuunnittelija
p. 040 672 6577
auli.rasanen@metropolia.fi

Sari Helenius
kuntoutuksen lehtori
p. 050 518 7333
sari.helenius@metropolia.fi

Toimituskunta toimittaa Rehablogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Rehablogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.2.2018.

Uusimmat postaukset

Arkistot

2026 (1)
2025 (5)
2024 (15)
2023 (12)
2022 (14)
2021 (17)
2020 (22)
2019 (26)
2018 (19)
2017 (22)
2016 (12)
2015 (1)

Avainsanat